3 s. 11. 2021 puh. 15 s. 14 Jussi Vasalampi palkittiin Jussi Vasalampi palkittiin 10 vuoden yrittäjän urasta 10 vuoden yrittäjän urasta Sivu 13 Sivu 13. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Talousneuvolassa apua annetaan heti Omaishoitajuus on rakkautta ja huolenpitoa arjessa Kirjaston kummitäti kulkee vierellä digitaitojen polulla irtonumero 2,00 e s. 0207 931 620 n:o 47 • 61. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 24
Pihtiputaalla luotetaan vanhoihin konkareihin, mutta uudella twistillä. Spetsit, Kinnuset ja muut valtavan työn tehneet talkookonkarit eivät ole ikuisesti ahertamassa, vaan seuraajia tarvittaisiin. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 24. Viime ajat ovat antaneet aihetta huoleen, vaikka toki lupaavia junioreita on näköpiirissä. Parasta puttaalta näyttää tällä kertaa kyntensä jouluisessa hengessä. Oma osuus joulun hankinnoista kannattaa ehdottomasti tehdä oman kunnan kaupoista, sillä se Monien suomalaisten vireystaso vajoaa pohjamutiin erityisesti näin marraskuussa, kun valoisa aika hupenee. Saataisiinko karnevaalipuolta lisättyä Pihtiputaan Yrittäjien panoksella. Vai onko enää edes olemassa kaunokirjoitusta. Yhteistyösopimus tullaan joka tapauksessa tekemään, onhan kyse ylivoimaisesti tunnetuimmasta pihtiputaalaisesta brändistä. K eihäskoulu on keihäskarnevaalien varsinainen kivijalka, mutta väistämättä tapahtuman onnistumiseen vaikuttaa ratkaisevasti myös se, onko Suomessa hyviä heittäjiä tulevina vuosina. Kun jotain vanhaa säästää, ja maustaa tuttua ja toimivaa uusilla kokeiluilla, on joulunavauksessa nähtävää ja koettavaa joka vuosi. O len pohtinut (kuten paha tapani on) syitä tuohon ilmiöön. Sama ukkoutumisja akkautumisongelma vaivaa monta muutakin seuraa, yhdistystä tai toimijaa, kuten vaikka leijonia tai rotareita. Talvikuukaudet näkyvät myös masennustilastoissa. Näinpä koulusta saatuja vihkoja ja kirjoitusvälineitä pidettiin niin arvossa, että haluttiin tehdä niihin vain kaunista jälkeä. Sellaista mietittiin yrittäjien syyskokouksessa. Kinnulassa joulun tunnelmaan laskeudutaan perjantaina, ja Pihtiputaalla päivää myöhemmin, lauantaina. Tutustuin taannoin kunnioittamani edesmenneen isäni päiväkirjoihin. Ja tietenkin voit äänestää parhaiten onnistunutta koristelua, palkaksi saat ilmaisen ämpärin! Jos idea tuntuukin jo moneen kertaan käytetyltä, niin ei hätää, se silti toimii kerta toisensa jälkeen. Vaan kumpaakohan tyyliä joulupukki ymmärtää paremmin. Käsiala oli kaunista ja selkeää ja helppolukuista. Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Ensin juhlavuoden karnevaalit jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin, eikä kunnon juhlatunnelmaan tahdottu oikein päästä viime kesänäkään koronan varjossa, vaikka tapahtuma saatiin pidettyä. Nuorempi polvi (ei edes kovin nuori) kyseli, osaako kukaan ”suomentaa” tekstejä. Jopa neljännes suomalaisista aikuisista kärsii kaamosmasennuksesta. Kauniilla käsialalla ja selkeitä. Että olin viitsinytkin piirtää eläinopin vihkoon niin hienoja kuvia. Molemmissa kunnissa on joulunavauksiin haettu uutta tuulta järjestelyihin yhteistyökuvioiden kautta. Vielä 90-luvulla vietettiin riehakkaita keihästansseja Niemenharjun lavalla pussitappeluineen ja julkkisten koripalloilua päästiin seuraamaan Mikko Kivisen vetämänä. Grafologilla saattaisi olla mielenkiintoista kerrottavaa eteenpäin reilusti kallistuvasta koulukirjoituksestani, mutta ei pyydetä lausuntoa. Keskisuomalainen 23.11. Mielenkiintoista on sekin, miten Pihtiputaan uutuuttaan kiiltelevä kuntastrategia saadaan näkymään valtuustoryhmien koristelemissa joulukuusissa. on helpoin tapa varmistaa vilkas kylänraitti myös tulevina jouluina. Omassa koulunuoruudessani vielä kirjoitettiin oikeaa kaunoa. Mieleeni tuli esimerkiksi se, etteivät paperi ja kynä olleet välttämättä jokaisessa kodissa saatavilla olevaa tavaraa. Yleinen ilonpito ja humuilu on jäänyt vähiin jo pitemmän aikaa, mitä nyt keihäskoululaiset ovat pyörähtäneet torilla. Ja jos minulta kysytään, rumempaahan se nykyteksti on. Ainakaan kysymystäni ei ole ensimmäisellä yrittämällä ymmärretty. Niin on tänäkin vuonna.. Viime viikolla ei tehty vielä esityksiä uusista kuvioista, mutta suunnitelmia hiotaan talven aikana kunnan ja karnevaalitoimikunnan kesken. Kinnulassa nyt ensimmäistä kertaa pääsevät nuoret näyttämään osaamistaan. Käsialat T örmäsin eräässä sähköisessä julkaisussa päivityksiin, joissa esiteltiin vanhoja aarteita, tässä tapauksessa hyvin vanhoja kirjeitä ja kortteja. Joulunavaus on lähtölaukaus myös joulukaupalle. Se oppi kantoi ja piti käsialan kauniina monta vuosikymmentä eteenpäin. Ehdin ihmetellä lukutaidottomuutta, olivathan tekstit kuitenkin kauniilla käsialalla kirjoitettuja ja hyvin selkeitä. M ainiossa Sinivalkoinen keihäskaari -kirjassa olympiavoittaja ja entinen keihäskoulun rehtori Tapio Korjus nosti esille elintärkeän seikan keihäskarnevaalien tulevaisuuden kannalta. Sivullinen Karnevaalikeihäs pitäisi saada uuteen lentoon R eilu viikko sitten kunnanhallituksen kokouksen alla kävi Pihtiputaan Keihäskarnevaalien lähetystö maailmanmestarien Kimmo Kinnusen ja Tero Pitkämäen johdolla pitämässä palaveria kunnan johdon ja luottamusväen kanssa. Uusia tuulia tarvitaan, ja vanhoista perinteistä on syytä puhaltaa pölyt pois. Toisaalta yritin muistaa, minkälaisia haasteita minulla on edessäni lukiessani tuoreimman sukupolven kirjoitelmia. Toki iäkkäämpien osuus lisääntyy väestössä, mutta saisi nuorissakin vielä toivoa olla. Ja olihan toki kaunokirjoitus erilaista kuin nykyisin. Epäilijöille tämä on helppo todistaa, sillä uskokaa tai älkää, löysin erään laatikon pohjalta kouluaikaisia vihkojani, aika monen vuosikymmenen takaa. Mutta se ydin tässä kaikessa on, miten ihmeessä muinoiset ihmiset, kuten esimerkiksi 1930-luvulla kouluaan käyneet ovat oppineet niin kaunista käsialaa, kuten vaikka aiemmin mainittu isäni. Sitten on tapahtuman nimen jälkimmäinen osa – karnevaalit. Tietysti joku voi myös väittää karttakepin tanssineen pulpetilla motivoiden harjoittelemaan. – Joka kymmenes masennusdiagnoosi liittyy kaamosmasennukseen, kertoo THL:n uneen ja vuorokausirytmiin erikoistunut tutkimusprofessori Timo Partonen. marraskuuta 2021 Jorma Luomala lähetti kuvan marraskuisesta aamupäivästä, jolloin järvi oli peilityyni ja aurinko alhaalla. Juha Kivinen PÄÄSTÄ VEDETTYÄ VIIKON KUVA Jouluperinteitä kannattaa joskus hellästi ravistella Pääkirjoitus 24. Jos et vielä tiedä mikä on joulubussi, kannattaa konseptiin käydä tutustumassa Kinnulassa. Ulkomaalaisista huipuista Pihtiputaalla on turha haaveilla, sillä karnevaaleilla ei ole ollut varaa kustantaa heitä paikalle, eikä ole jatkossakaan. Samalla karnevaalijärjestelyihin olisi houkuteltava nuorempaa polvea. Siinäpä se. Vaan kun esittelin niitä seuraavalle sukupolvelle, ymmärtämisen ongelmat tulivat osittain ilmi. Korjuksen mielestä tapahtuman kasvun ja uudistumisen edellytyksenä on pihtiputaalaisten voimakkaampi osallistuminen ja tuen antaminen. marraskuuta 2021 ” Kohta se taas alkaa, tonttupolkan ja tuikkivien valojen aika. M ikä siinä on, että samoilla kirjaimilla tuotetaan tekstiä, mutta saadaan kovin eri näköistä. Tapaaminen oli tarpeen, sillä juuri 50-vuotisjuhliaan viettäneet keihäskarnevaalit kaipaavat uutta potkua korona-ajan vaisumpien vaiheiden jälkeen. Mukana saattaa olla sukuperimänä tullutta vilkkusilmäistä lenkoleukaisuutta olla muka tajuamatta, mitä mummihöperö kyselee
joulukuuta, mutta tarkempi aikataulu selviää suoritettavien töiden edetessä. Rikkoutunut kodinkone tai auton yllättävä huoltotarve saattaa pakottaa ylittämään käytettävissä olevat varat. Ongelman voi kertoa vapaasti ja sitten katsotaan mitä sille voidaan tehdä. Arvioitu avaamispäivä on tiistai 7. Lääninrovastina toimii Saarijärven seurakunnan kirkkoherra Jarmo Autonen. Valtakunnallisesta lähtökohdastaan huolimatta Talousneuvola palvelee paikallisesti. Epätoivo nostaa herkästi päätään ja estää näkemästä asioiden todellista laitaa. Jos talous on tiukalla, mietitään yhdessä miten elämiseen jäisi enemmän rahaa, Aura Sagulin-Raatikainen jatkaa. Molempina päivinä asiakkaita on ollut useita. Kunnostustöiden ja saumausten kuivumisen jälkeen tilat siivotaan perusteellisesti. Maksuvaikeudet hävettävät Neuvontaa voi saada halutessaan myös nimettömänä, eikä omia asioita ole välttämätöntä avata, jos ei halua. Talousneuvonnassa otetaan härkää sarvista ja selvitetään mitä on tehtävissä. – Häpeä voi estää hoitamasta asioita kuntoon, sillä taloushuoliin liittyy paljon kielteisiä tunteita. Lapuan hiippakunnassa on vastaisuudessa viisi rovastikuntaa. – Nykyajan ihmisten ongelmana on käteisen rahan käytön väheneminen. Tiloissa suoritetaan kuntotutkimuksen jälkeen pieniä pakollisia huoltoja korjaustoimenpiteitä. Asiakkaan kannalta hyöty on siinä, että tietoa ja apua ei tarvitse etsiä useista eri lähteistä, ja esimerkiksi velkajärjestelyä tarvitessa mahdollinen selvittelyprosessi saadaan heti liikkeelle. Aura Sagulin-Raatikainen huomauttaa, että usein tilanne ei kuitenkaan ole lohduton, vaikka itsestä saattaa tuntua siltä, ettei veloista selviä koskaan. KSBR on kasvanut viime vuosina yhä suurempien tuulivoimahankkeiden infran kokonaistoteuttajaksi, ja Lestijärven hanke on luontevaa jatkoa tälle kehitykselle. Sen tuottaa Euroopan johtava maatuulivoiman rakentaja, pohjoismainen OX2 yhdessä kolmen suomalaisen energiayhtiön kanssa. Määrä vastaa noin kahta prosenttia Suomen vuoden 2020 koko sähköntuotannosta. Altaiden tyhjentämisen vuoksi laattojen kiinnityslaastit kuivuivat ja tämän seurauksena molemmissa altaissa havaittiin alueellista laattojen irtoamista. KSBR:n kokonaistoimitus sisältää tuulivoimapuiston tiet, nostoalueet, tuuliturbiinien perustukset, puiston keskijänniteja tietoliikenneverkon sekä kolme 110 kV:n ja yhden 400 kV:n sähköasemaa verkkoliityntää varten. Helposti turvaudutaan erilaisiin kulutusluottoihin, joita pahimmillaan maksetaan uusilla luotoilla. – Työttömyys tai tapaturma saattaa muuttaa kotitalouden tuloja hetkessä. Itsestä riippumattomista syistä taloudellinen tilanne voi muuttua nopeasti ja radikaalisti. Raha on monille vain numeroita näytöllä, eikä sen määrää ja ostovoimaa välttämättä oikein ymmärretä. Ihminen voi olla niin masentunut, ettei jaksa huolehtia laskujen maksusta tai edes kirjekuorien avaamisesta, Aura Sagulin-Raatikainen kertoo. Silti tärkeintä on aloittaa asioiden hoitaminen riippumatta siitä, onko tilanne päässyt pahaksi vai ei, hän kannustaa. Irronneet laatat tulee purkaa pois ja tilalle asentaa uudet. – Ideana on, että asiakkaan kanssa palaveriin osallistuvat lisäkseni ulosoton ja velkaneuvonnan asiantuntijat, sekä tarvittaessa muitakin henkilöitä. Kemppainen jatkaa kirkkoherrana ensi vuonnakin Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli jatkoi rovasti Jukka Kemppaisen kautta Pihtiputaan ja Kinnulan seurakuntien yhteisenä vt. Talousneuvonnassa otetaan kuitenkin aina huomioon yksilöllinen tilanne, ja pyritään löytämään jokaisen omaan elämäntilanteeseen sopivia ratkaisuja. Tuulipuiston rakennustöiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.. Tuomiokapituli perusti uudet, ensi vuoden alussa toimintansa aloittavat rovastikunnat ja nimitti niihin lääninrovastit vuoden 2025 loppuun saakka. Altaiden täyttö ja uimaveden lämmitys kestää useita päiviä. Voi huomata, että jostain voisi luopua tai kulutustottumuksia muuttaa, Sagulin-Raatikainen kuvailee. Ongelmaan on pyritty löytämään ratkaisua valtakunnallisesti, ja vastauksena ongelmaan on kehitetty Talousneuvola, jossa eri asiantuntijat antavat yhdessä apua asiakkaan taloushuoliin. Pohjoisen Keski-Suomen rovastikuntaan kuuluvat Hankasalmen, Kinnulan, Laukaan, Pihtiputaan, Saarijärven, Viitasaaren ja Äänekosken seurakunnat. Kuivumisaikojen vuoksi tämä työ viivästyttää altaiden täytön aloittamista. marraskuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 3 UUTISET Simmarin avaamispäivää ei vahvistettu Viitasaaren kaupungin uimahallin Simmarin avaamisen aikataulua suoritetun kuntotutkimuksen jälkeen ei voida vielä tarkemmin vahvistaa. Pienikin puskuri olisi avuksi Ongelmatilanteiden lisäksi on hyvä opetella varautumaan tulevaisuuteen. Suomen Asiakastiedon tilastojen mukaan vuonna 2020 uusia maksuhäiriöitä rekisteröitiin 273 000 henkilölle, joista 42 000 oli ensikertalaisia. Seuraukset on helppo arvata. Maksuhäiriöitä on tällä hetkellä jo enemmän kuin 90-luvun laman aikaan. Seurakuntiin on haettu seuraajaa Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraksi helmikuussa siirtyneelle Arja Huuskoselle, mutta hakuajat eivät ole tuottaneet tulosta. KSBR rakentaa infran Lestijärvelle maan suurimpaan tuulivoimapuistoon Lestijärvelle rakennetaan Suomen suurinta tuulivoimapuistoa. Neuvontaa saadakseen ei tarvitse olla korviaan myöden veloissa, vaan yhteyttä voi ottaa pienemmästäkin syystä. Talousneuvolassa ei ole ”tyypillistä asiakasta”, vaan ihmisiä tulee erilaisista elämäntilanteista. 24. Menot harvoin kuitenkaan pienenevät samassa suhteessa. Koeporausreikien paikkaustyöt on kohteessa suoritettu, mutta uusien laattojen kiinnityslaastin ja sauma-aineen tulee antaa kuivua riittävästi ennen altaiden täytön aloittamista. Laskujen maksuaikatauluja voidaan sopia ja porrastaa. Ei enää käsitellä rahaa, vaan eletään luottoyhteiskunnassa. Esimerkiksi peliongelmista kärsivän velat saattavat tulla jopa omalle perheelle yllätyksenä. kirkkoherrana ensi vuoden loppuun saakka. Palaveri voidaan toteuttaa esimerkiksi ryhmäpuheluna, Teams-palaverina tai talousneuvontaa kaipaava voi tulla sosiaalitoimistoon paikan päälle, Pihtiputaalla vastuuhenkilönä toimiva sosiaaliohjaaja Aura Sagulin-Raatikainen kertoo. Apua voi kuitenkin olla jo siitä, että omia kuluja tarkastelee ulkopuolisen tahon kanssa. Lestijärvelle tuleva tuulipuisto käsittää 69 tuulivoimalaa. Joskus taas esimerkiksi mielenterveysongelmat saattavat kuormittaa pitkään. Kierre on valmis ja velkaa alkaa kertyä kuin huomaamatta. Pihtiputaalainen Keski-Suomen Betonirakenne Oy toimittaa puiston infran. Elämäntilanne voi muuttua nopeasti, ja esimerkiksi korona yllätti monet yrittäjät. Erilaiset tukimuodot selvitetään tarvittaessa. HANNA KANKAANPÄÄ Kotitalouksien velkaantuminen ja ylivelkaantuminen on ollut kasvussa koko 2000-luvun ajan. – Sata euroakin voi tuntua toivottomalta tavoitteelta, jos menot ovat suuremmat kuin tulot. Talousneuvolassa etsitään kouriintuntuvia ratkaisuja Aura Sagulin-Raatikainen kertoo, ettei Talousneuvolassa ole tyypillistä asiakasta. Vaikka säästäminen pienistä tuloista voi tuntua mahdottomalta, olisi pienikin puskuri tyhjää parempi. Niiden yhteenlaskettu kokonaisteho on 455 MW, ja puisto tuottaa vuosittain energiaa yli 1,3 TWh. – Ratkaisua etsitään konkreettisesti, mietitään mitä on tehtävissä nyt ja mahdollisesti tulevaisuudessa. Tavoitteena on neuvoa henkilökohtaisen talouden hallinnassa ja ehkäistä velkaongelmien muodostumista. Pienellä budjetilla eläessä voi jo sadan euron yllättävä lasku saada henkilökohtaisen talouden sekaisin. Jos ei ole töitä, ei tule rahaakaan, mutta menot kuitenkin pysyvät. Nyt jo kaksi kertaa järjestetty neuvolapäivä on Pihtiputaalla koettu tarpeelliseksi
Almanakka esittää vuoden kierron, auringon nousu ja laskuajat, auringonja kuunpimennysten ajankohdat sekä horoskooppimerkit. Almanakkaan merkattiin kaikki syntymäja kuolinpäivät, häät ja hautajaiset. Joten jokaisen kannattaisi tarkkailla tuntemuksiaan täyden kuun aikaan. Joulukuusi kannattaa kaataa yläkuun aikana jolloin sen neulaset pysyvät joulunpyhien yli. Aurinko, kuu ja tähdet ovat kautta aikojen olleet ihmisten kompasseja kaikkialla maailmassa. Kaksi viikkoa yläkuuta on huono ajankohta puiden kaatoon ja pensaiden leikkaamiseen, koska puut vuotavat mahlaa ja leikkauskohtaan voi pesiytyä bakteereja. Tekonsa voi harkita, sanansa voi valita, tunteet kulkevat omia teitään. Jokasyksyinen puheenaihe on, tuleekohan jouluksi lunta. Ihmettelijä Hyvästi, kissat! Tahdon puhutella ihmisiä kissojen kohtalosta. Koti on aina koti ja siellä olisi kiva olla. Saatan valvoa koko yön ilman, että saisin nukuttua silmällistäkään. Ihmiset tappavat kissat sukupuuttoon leikkauttamisella. Nyt nuo ukkomiehet riehaantuu teälläkkii ja kulettaa julkisesti morsiamia vaikka oma vaimo ellää laitoksesa. Juustokeitto (L,G) Tiistai 30.11. Lisäksi kasvavan kuun aikaan kannattaa mennä naimisiin ja perustaa perhe, ettei joutuisi heti kierrätykseen. Se oli synty Väinämöisen.” (Kalevala) Toini Hämäläinen Saarensalmi Puttaan parhaimman lounaan syöt meillä! Puttaan parhaimman lounaan syöt meillä! Kunnanvirasto, Keskustie 9 p. NAapurin koira sai säilykelihaa purkkitolokulla ja vehnäjauhot menevät roskiin kun ei leivota. Iso kiitos teille kaikille siellä työskenteleville! Isi. Kotimaan säätä ja sateita kuvaavat taulukot, meri-, järvija pintavesien keskilämpötila. Piikki niillekin ja 10 vrk karanteeni...! Tyrmistynyt Kuutamohulluus iski Kinnulan miehiin, kun ajelivat miten päin sattuu tietä ja penkkaan pölähti! Olikohan eväät kotipolttosia, vai olivatko naapurikylän Siwasta hakeneet. Ylöspäin kasvavat kasvit ja kukat kannattaa istuttaa kasvavalla kuulla. Kuten huomaatte almanakka on ollut varsinainen tietolähde ja on sitä edelleen, mutta se vaatii vähän astrologian taitoja avautuakseen. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747 Nimipäivät Nimipäivät Virnettä Virnettä viikkoon viikkoon Ajatellen Ajatellen Keskiviikko Lempi, Lemmikki, Sivi Torstai Katri, Kaija, Katja, Kaisa, Kati, Kaarina, Kaisu, Riina, Katariina, Katriina Perjantai Sisko Lauantai Hilkka Sunnuntai Heini Maanantai Aimo Tiistai Antti, Antero, Atte Miksi sarvikuonolla on sarvi. Lauluissa lauletaan hopeisesta ja kultaisesta kuusta, sekä pyydetään kuuta kertomaan missä se kulta lienee. Kirkkovuoden juhlapäivät, samoin kuin viittaukset Raamatun lauseista ja rukouksista löytyvät Almanakasta kyseisen pyhäpäivän kohdalla. Piiloon ei tunnu pääsevän sitten millään, hygieniatarvikkeet kaikkien saatavilla, vaan ei tunnu auttavan! Onkohan nuo juoru-ukot saaneet yhtään rokotetta, kun ne tietää toisten asioista enemmän kuin omistaan. Punainen lohikeitto (L,G) Joka päivä salaattibuffa Torstai 25.11. Kuun vetovoima aiheuttaa vuorovesi-ilmiön suurilla maailman merillä. Borssikeitto (M,G) Maanantai 29.11. teemapäivän lähestyessä on jopa kova kiire sinne. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 24. Valitettavasti se ei ole aina mahdollista ja siksi lapsi päiväkodissa. Toivottavasti ulkorempat ja pihojen laitot suunnitellaan jatkossa yhteistyössä kokonaisuutta vaalien. Isäni tutki almanakkaa kuunkierron mukaan, milloin kannattaisi tehdä toukotöitä, kalastaa, kaataa rakennuspuita metsästä, tehdä saunavihtoja, istuttaa perunat, kaataa heinä. Herkkupöydässä JOULURUOAT! 22,50€-28,50€ puurojuhla 13,50€ Rupontie 1 • p. Kyllä ne monessa paikassa saunat lämpenivät nousevan kuun aikaan hoitotoimenpiteitä silmällä pitäen. rokotteen. Jos tiellä tai pihassa on routakuoppia, niin niitä ei kannata täytellä yläkuun aikaan, sillä ne eivät pysy kiinni. Pallon vasen puoli musta ja oikea puoli valkoinen on kasvava puolikuu, kyseessä kuun ensimmäinen neljännes ja käänteisenä viimeinen neljännes jossa ympyrän vasen puoli on valkoinen ja oikea puoli musta, on vähenevä puolikuu. Yläkuulla saatu kala sopii hyvin suolakalaksi. Eläinten siemennys ja vasikoinnit, varsomiset ja porsitukset. No tietysti meidän vaaleankeltaisesta almanakasta, jota on julkaistu jo 1700-luvulta lähtien. – Sylvi Kekkonen Kirjoitukset: toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Lukijalta Että semmosta Että semmosta Entisajan google Siellä se roikkui rei’itettynä naulassa tai visusti piironginlaatikossa. Kissojen puolustaja Ota kantaa tekstiviestillä. ”Nousi kuuta katsomahan, päiveä ihoamahan, Otavaista oppimahan, tähtiä tähyämähän. Kuun voiman sanotaan vetävän kasveja ylöspäin ja ilmeisesti nestevirtaus kasveissa voimistuu. Siihen ei mitkään virukset eikä kyberhyökkäykset kohdistuneet, ainoa uhka saattoi olla, että sen joutuessa perheen pienempien käsiin, siihen tuli ylimääräisiä harakanvarpaita tulkittaviksi. Ns. Almanakkaan on merkitty kaikki juhlapäivät, nimipäivät, liputuspäivät, torija markkinapäivät. marraskuuta 2021 Kylläpä kaunistui taajama kun Asematieltä paljastui kuusien takaa aikakauttaan edustava rakennus komeine pihoineen! Siinä on kolme oman aikansa rakennusta jonossa hienona kokonaisuutena. Metsästäjien kannattaa olla liikkeellä yläkuulla, koska silloin riista on parhaimmillaan, alakuulla saatu saalis on sitkeää kuin kengän pohja. Hienoa! Kauneus katsojan silmässä Ei tainnut mennä EUruoka-apujakelu oikein putkeen Kinnulassa. Aktiviteetit ovat ainakin lapseni mielestä olleet siellä mukavia ja kavereitakin on tullut. Almanakasta löytyy Suomi pähkinänkuoressa, kuntien määrä, pinta-ala, suurimmat saaret, järvet, pisimmät joet jne. Yläkuu on hyvä aika uuden sadon kylvämiseen, niin kasvihuoneissa kuin pellolla. Uunimakkara (L) Tiistai 30.11. Kesän ja talven säätilan, hallan, pakkaset ja talven tuiskut sekä marjasadon isäni ennusti tiettyjen nimipäivien säätilan mukaan. Laskevan kuun aikaan voi perata rikkakasvit pellolta. Itselleni se kyllä antaa energiaa ja tekee sen, että olen virkeimmilläni. Kallen kalavuoka/ kinkkukiusaus (L) Perjantai 26.11. Tarvitsevat jäi ilman. Entisaikaan oli tapana käydä herättämässä ja laulamassa onnittelulaulu jo edellisenä iltana päivänsankarille. Monesti kuulee puhuttavan, että täysikuu tekee hulluksi. Rakennuspuut voi kaataa helmi-maaliskuun vaihteessa noin kaksi viikkoa uuden kuun synnystä, silloin puu säilyy parhaiten ja puut pitäisi sahata ennen niiden sulamista. Alakuulla saadusta kalasta irtoavat suomut paremmin kuin nousevan kuun aikana saadusta saaliista. Ei sitte minkäänmoista kunnioitusta ei! Kaikkeen tuntuu taas vaikuttavan tuo paheneva koronatilanne, vaikka joillain on 1 rokote, toisilla 2, ja jotkut saavat jo 3. Almanakan merkit ovat: aurinko, valkoinen pallo eli täysikuu, josta kuu alkaa vähenemään eli laskeva kuu, alakuu, sekä musta pallo eli uusikuu, siitä alkaa kasvava kuu eli yläkuu. Ikinä ei ole sanonut kotiin tullessaan pahaa sanaa päiväkodista. Lapsi saattaa olla aamuisin huonolla tuulella, kun päiväkotiin mennään ja ilmaisee sen myös hoitajille. Almanakasta voit tarkistaa, milloin on naapurin Idan nimipäivä tai tärkeä liputuspäivä. Lasagne (L) Keskiviikko 1.12. Kyllähän ne tyhjät sivut ja päivät täyttyivät omilla merkinnöillä säätilasta ja pakkasista. Tästä huolimatta hymyhuulilla hakuhetkellä aina ja kertoo kuinka mukava päivä on ollut. Polttopuut ja halot pitäisi kaataa täyden kuun aikaan jolloin ne kuivuvat parhaiten. Kuu tekee romanttiseksi mielenmaiseman, monta kertaa olen käynyt uimassa kuunsillalla. Purjo-perunasosekeitto (L,G) Keskiviikko 1.12. Suomessa Helsingin Yliopistolla on ollut vuodesta 1811 vuoden 1995 alkuun saakka yksinoikeus almanakkojen julkaisemiseen. Broileri ja kasvisriisi (M,G) Herkkupöytä joka päivä klo 11-18 Su 28.11. Harvoin täällä kiinni on jäänyt, vaikka taitaa kyseenalaisia kuskeja riittää. 040 552 2701 To 25.11.: Lasagne (VL) • Silakkapihvit (L) • Hernekeitto, pannukakku L (M,G) Pe 26.11.: Helmen lihapullia, pippurikermakastike (L,G) • Kanaburrito (L) • Nakkikeitto (M,G) La 27.11.: Savulohipasta (L) • Sveitsiläistä lihamureketta (L,G) Su 28.11.: Mureaa possunniskaa ja sinappikastike (L,G) • Kalamureke ja sitruunahollandaise (G) Ma 29.11.: Riistakiusaus ja puolukka (L,G) • Lohileike ja helmen remouladekastike • Curry-kanakeitto (L,G) Ti 30.11.: Lindströminpihvejä (L) • Salamipasta (L) • Kermainen kirjolohikeitto (L,G) Ke 1.12.: Tacokermakana (L,G) • Karjalanpaisti (M,G) • Sienikeitto (VL) Putaanportintie 11•p.040 668 5017 Shell Pihtipudas Torstai 25.11. Perimätiedon mukaan kalojen pitäisi olla aktiivisia uudenkuun ja täysikuun aikaan jos lämpötila on sopiva. Esimerkiksi perunat kannattaa istuttaa maahan vähenevän kuun aikaan. 014 562 663 oma kabinetti tai iltaisin oma yksityistilaisuus JJOULU! Varaa PIKKUKiitos Kinnulan päiväkodin työntekijöille! Täytyy nostaa hattua ja olla todella kiitollinen Kinnulan päiväkodin työntekijöille. Muuten sen nimi olisi vain kuono. Ihmisille vastuuta ja rakkautta hoitaa kissoja. Sitä sun tätä (L) Maanantai 29.11. Kannattaa katsella taivaalle mihin asentoon se kuunsirppi syntyy, jos se syntyy kallelleen, niin silloin on toiveissa saada valkoinen joulu, mutta jos se syntyy pystyasentoon on tiedossa vähäluminen talvi. Nyt jo teistä useammat tietävät mistä tässä on kysymys. Hiukset kannattaa värjätä kasvavan kuun aikaan, silloin väri pysyy paremmin hiuksissa. Millä perusteilla. Niin se mualima muuttuu sivukylilläkkii. Kansanparantajat tiesivät ennen, missä kuun asennossa kannatti hoitaa mitäkin kehon osaa, että sai hoidolle vastinetta. Kissojen hyvinvointi on riippuvainen ihmisten teoista. Almanakassa on tyhjiä sivuja omia merkintöjä varten. Savuporokeitto (L,G) Perjantai 26.11. 040 574 2599 Asematie 11 • p. Merkkien selitykset koskien kuuta ja horoskooppimerkkejä
Joulunavaus La 27.11. Siwan tila Joulumusiikista vastaa PoPi ry. Sallilan torilla, Siwan kiinteistössä ja Hubteekissä myynnissä mm. Siwan tiloissa Sallilan torilla klo 12-15 • Pihtiputaan Mummon Joulumielen-julistus • Joulupukki – mutta miten joulupukki saapuu. klo 12-15 ent. • Jouluvalot syttyvät • Valovoimaisin valtuustoryhmä -JOULUKUUSIKILPAILU Kisaamassa kaikki valtuustoryhmät. LiigaPloki: kirppis avoinna 10-15, glögitarjoilu klo 12-15 • Valovoimaisin valtuustoryhmä -joulukuusikilpailun äänestyksen tulos ja voittajan julkistaminen Pipar inkorist elu Kahvi & Kupis sa klo 12–15 Jä rje st äj ät : LC-Pihtipudas Emmit Pihtiputaan kunta La 27.11. Äänestys klo 12.30-14.30. keittoa, leivonnaisia, käsitöitä, hunajaa, koruja ym. klo 12-15 , Tervetuloa! Joulu tekee tuloaan! Hanki joulun lahjat paikkakunnan kivijalkakaupasta. leivän ja jälkiruoan • yrittäjien kinkkuarpoja Otan vastaan tilauksia myös jouluruoista ja -leivonnaisista. 040 593 4505 Hanna-Liisa Leinonen • Asematie 5, Pihtipudas www.facebook.com/koljonenpihtipudas JOULUN AVAUS Tee jouluostokset paikkakunnan liikkeistä! Siwan edustalla klo 12 Joulunavauspäivän päätöshetki klo 14.45 Yrittäjien kinkkuarvat myynnissä. 100:lle ensimmäiselle äänestäjälle ämpäri. Sallilan torilla la 27.11. Äänestyslipukkeet torilla. 24. marraskuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Jaana Myllynen Kotileipomo & Pitopalvelu 044 325 6420 jm@jaanamyllynen.fi Kumpuniementie 7 44910 Elämäjärvi Jaana Myllynen Kotileipomo & Pitopalvelu 044 325 6420 jm@jaanamyllynen.fi Kumpuniementie 7 44910 Elämäjärvi Jaana Myllynen Kotileipomo & Pitopalvelu 044 325 6420 jm@jaanamyllynen.fi Kumpuniementie 7 44910 Elämäjärvi Jaana Myllynen Kotileipomo & Pitopalvelu 044 325 6420 jm@jaanamyllynen.fi Kumpuniementie 7 44910 Elämäjärvi Jaana Myllynen Kotileipomo & Pitopalvelu 044 325 6420 jm@jaanamyllynen.fi Kumpuniementie 7 44910 Elämäjärvi Myynnissä mm. Joulunavaus LC-Pihtipudas Emmit Tervetuloa puurolle ja kahville! Myynnissä: • puuroa ja soppaa Nauti paikanpäällä tai osta mukaan! • kahvia ja joulutorttuja • Emmien seinäkalenteri vuodelle 2022 Olemme mukana joulunavauksessa LA 27.11. Saat henkilökohtaista palvelua ja kauniisti paketoidut lahjat mukaasi! P. • lihakeittoa 5€/annos, sis. Arvotaan 4 kpl joulukinkkuja! Emmit myyvät puuroa ja soppa ent
ELLEI TOISIN MAINITA Rajoitus 4 kpl/talous Valio OLTERMANNI PALAJUUSTOT 250 g (4,00/kg) 1.KPL 7 99 KG TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI Kasvatettu, Suomi ERÄ 1.RS 10.Kivikylän VALIKOIDUT TUOTTEET Pyörykät ja pihvit 300-380 g, herkkuwingsit 300 g, Huiluntuhtija kalkkunagrillimakkarat 320400 g, lenkkimakkarat 300-400 g, ryynimakkarat 400 g, Wanhanajan nakki 380 g ja Palvikalkkunafilee 200 g (6,25-12,50/kg) 5.5 KPL 2 PKT SUOMI Rajoitus 2 kalaa/talous Tavallista parempi ruokakauppa Ilman Plussa-korttia 1,35-1,49 rs (2,57-3,31/kg) -25-32% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,25-2,69 kpl (11,25-14,16/kg) -11-25% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,69-3,99 pkt (6,73-19,95/kg) -7-37% PLUSSA-KORTILLA VIRIKE KANANMUNA M10/580 g tai ISOJA VAPAAN KANAN MUNIA L6/408 g (1,72-2,45/kg) Rajoitus 3 rs/talous Fazer SININEN MAITOSUKLAALEVY sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 190-200 g (10,00-10,53/kg) ei Winter edition Ilman Plussa-korttia 2,95 kpl (11,80/kg) -66% PLUSSA-KORTILLA TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 25.-28.11. Terveisin Antti, Kirsi ja Oona Asematie 1, PIHTIPUDAS • Avoinna ma-la 7-21, su 11-18. 6 KOTISEUDUN SANOMAT 24. marraskuuta 2021 Tavallista parempi ruokakauppa Ilman Plussa-korttia 1,35-1,49 rs (2,57-3,31/kg) -25-32% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,25-2,69 kpl (11,25-14,16/kg) -11-25% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,69-3,99 pkt (6,73-19,95/kg) -7-37% PLUSSA-KORTILLA VIRIKE KANANMUNA M10/580 g tai ISOJA VAPAAN KANAN MUNIA L6/408 g (1,72-2,45/kg) Rajoitus 3 rs/talous Fazer SININEN MAITOSUKLAALEVY sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 190-200 g (10,00-10,53/kg) ei Winter edition Ilman Plussa-korttia 2,95 kpl (11,80/kg) -66% PLUSSA-KORTILLA TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 25.-28.11. ELLEI TOISIN MAINITA Rajoitus 4 kpl/talous Valio OLTERMANNI PALAJUUSTOT 250 g (4,00/kg) 1.KPL 7 99 KG TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI Kasvatettu, Suomi ERÄ 1.RS 10.Kivikylän VALIKOIDUT TUOTTEET Pyörykät ja pihvit 300-380 g, herkkuwingsit 300 g, Huiluntuhtija kalkkunagrillimakkarat 320400 g, lenkkimakkarat 300-400 g, ryynimakkarat 400 g, Wanhanajan nakki 380 g ja Palvikalkkunafilee 200 g (6,25-12,50/kg) 5.5 KPL 2 PKT SUOMI Rajoitus 2 kalaa/talous KERÄKAALI Suomi KG 50 KPL 99 1 99 6 KPL 99 1 99 6 KG 50 KPL 99 1 99 6 KPL 99 1 99 6 KG 50 KPL 99 1 99 6 KPL 99 1 99 6 SUOMI Maitomaa NORMAALISUOLAINEN VOI 500 g (3,98/kg) Coca-Cola ja Coca-Cola Zero Sugar VIRVOITUSJUOMAT 12 x 0,33 L (1,46/l) sis.pantit 1,20 Rajoitus 2 erää/talous PLUSSA-KORTILLA -25-34% Rajoitus 2 pkt/talous 12 PKT Ilman Plussa-korttia 8,99-9,99/12-pack (1,97-2,22/l) sis.pantit 1,20 Kiitos kaikille asiakkaille kuluneista vuosista! Ihanaa Joulunodotusta
klo 17-19 Joulutori, Kotiseudun Sanomien pöytä • Pihtipudas la 27.11. Voimassa pe-su 26.–28.11. mennessä. BLACK WEEK Tekninen alusasusetti naisille/miehille Kaikki normaalihintaiset tuotteet (ei lahjapakkaukset) (59,90) -30% -30% -50% Ta rjo uk se t vo im as sa su 28 .11 . Damella pyjamasetit ja oloasut naisille. Koko perheelle Jouluksi Paketoimme lahjat kauniisti joulupaketteihin! Asematie 22, 44800 Pihtipudas KIRPPUTORI AVOINNA LA 27.11. 21,90 -15% -50% -50% -20% Tarjoushinnat varastotuotteista! Avoinna: Ma–Pe 8–17 La 9–13 Anna lahjaksi • lahjakortti muotokuvaukseen • Colorkolmion kuvatuotteet esim. 24. klo 12-15 • Tarjolla glögiä ja piparia! Vain uusille tilaajille! Arvomme kaksi Jouluista herkkukoria: 1 kpl Kinnula 1 kpl Pihtipudas. 12-15 lapsille ja lapsenmielis ille Auringonkukansiemenet 20 kg televisiot JALKINEET TYÖVAATTEET KAIKKI JOULUVALOT (014) 562 666 • Kolimantie 2, Pihtipudas • info@rautajavari.. Tänä jouluna on erityisen ihanaa hemmotella lähimmäisiä ja erityisesti perheen pienempiä. • www.rautajavari.. klo 10-15 GLÖGITARJOILU klo 12-15 Asematie 15 Pihtipudas Tervetuloa! Jouluisen herkkukorin arvonta Osallistu Jouluisen herkkukorin arvontaan Joulunavauksissa • Kinnula pe 26.11. Sanetta pyjamasetit lapsille. klo 12-15 Kotiseudun Sanomien toimisto Nimi puh.nro Arvonta: Kinnula klo 19 • Pihtipudas klo 15 Herkkukoria ei postiteta. Tule tekemään tilaus! TAMMIKUUN Kotsarit 3 kk tilaus 0€ 25€ 1.1.-31.1.2022 1.1.-31.3.2022 Kotiseudun Sanomien toimisto avoinna LA 27.11. marraskuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 7 Putaanportintie 11B (Shellin yhteydessä) Tykkää meistä ja seuraa ajankohtaisia tarjouksia. klo 11–15 Isommat ryhmät, ennakkovaraus! 19 50 Asematie 11, Pihtipudas Tilaa Tervetuloa kahville! Kahvila avoinna ma-pe 8.30-16 Keittolounas ja salaattipöytä klo 11-13 Kahvilan tontut lepäilevät 23.12.2021–9.1.2022 Tervetuloa kahville! Piparien koristelua la 27.11. RAUTAKAUPAN JOULUNAVAUS LA 27.11. muki, kalenteri, pyyheliinat, peltirasiat • kiikarit • kaukoputket Joulupyjamat koko perheelle Mikä olisi parempaa kuin pehmeä joulupyjama joululomalla. Herkulliset JOULURUOKAILU TO 16.12. Osallistu arvontaan! ”Herkkuja on siinä monenlaista, monenlaista...” Joulunavaustarjous Kinnula pe 26.11. Hajo pyjamasetit ja oloasut miehille. sa ak ka . • Pihtipudas la 27.11. -30% Ale jopa 19,90 040 552 2701 Arja 040 841 2182 JOULULEIVONNAISET JA -LAATIKOT ma 13.12
8 KOTISEUDUN SANOMAT 24. Tervetuloa tutustumaan kotikulmien uuteen ässään!. 399 Valio Meijerivoi 500 g (3,98/kg) 199 Valio Profeel Proteiinivanukkaat 180 g (4,94/kg) 089 Lotus Soft Embo WC-paperi 16 rll (0,31/rll) 495 Irtonamuja 395 herkulliset avajaistarjouksemme voimassa 25.–28.11. /kg puttaan ässä uudistui S-market Pihtiputaan remontti nyt valmis! Uudistuksemme myötä ajankohtaiset ja paikallisesti toivotut tuotteet nousevat yhä tärkeämpään rooliin. marraskuuta 2021 pihtipudas S-market Pihtipudas ma–la 7–21, su 9–21 smarket.pihtipudas Paulig Juhla Mokka -kahvit suodatinja pannujauhatus sekä tummapaahto 500 g (7,98/kg) Rajoitus: 2 pkt/talous. Olemme uudistaneet myymälän miljöön, hedelmäja vihannesosaston, paistopisteen sekä leipäja juomahyllyt. Uusia palveluitamme ovat Postin ja Matkahuollon pakettiautomaatit
klo 9–15. Ihana Ikkunatähti samettipintainen verde kangas / kpl 170x96 • vuode 135x190 5€ 19€ 29€ Joulutähti led-valoilla Mallipoistoja -50% -50% Arvomme JOULU KINKUN 24.–27.11. heijastimen ja kalenterin. marraskuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Stemma Pihtipudas Viitasaarentie 213 014 561 790 ma-pe 10-17, la 10-13 www.stemma.fi TYYNYJÄ ALISA 2 h VUODESOHVA Kätevä jenkkimekanismi + viskoosinen memorypatja • sohvakalustoja • vitriinejä • pöytiä • sänkyjä Helppo, turvallinen ja kaunis. Nimi: Puhelinnumero: Leikkaa kuponki ja palauta liikkeeseemme! KINKKUARVONTA • KINKKUARVONTA PE 26.11. Tervetuloa! Jaamme asiakkaillemme 130-v. Hae omasi! Lahjatuotteita rajallinen määrä. jaamme 50 kpl ÄMPÄREITÄ + pikkulahja 1 kpl/talous Extra • Extra • Extra Asematie 5, 44800 Pihtipudas, puhelin 014-561 804 • www.pihtiputaanapteekki.fi ma-pe 8.30-17, la 9-14, su suljettu Pihtiputaan apteekki 130 vuotta (1891-2021) Kakkukahvit apteekilla KE 8.12. osallistujien kesken Kysy meiltä joustavaa rahoitusta! Muista mattopesulapalvelumme! MATTOJA KOTIIN PÄIN Tervetuloa PE 26.11. Tarjoustuotteita rajallinen määrä, hae omasi! 10,60 15,40 11,40 13,00 195,Jouluksi Jouluksi lahjaksi lahjaksi Solmioneula 195 € + 20 € 110 € Korvakorut Kaulakorut myös nahkanauhalla Rannekoru iso 195 € pieni 125 € 135 € Myynti ja tiedustelut: Kotiseudun Sanomat ma-pe klo 8.30-16.00 0207 931 620 www.pihtipudas-koru.fi. 13,51) ACO Face puhdistugeeli ja päivävoide lahjapakkauksessa Wello2-hyvinvointilaite ACO Face anti-age päiväja yövoide lahjapakkauksessa ACO Men puhdistus ja kasvovoide lahjapakkauksessa Tarjoukset voimassa 27.11.2021 alkaen. klo 10-17 JOULUTORTTUKAHVILLE Sis. johtosarjan voimassa pe 26.11. 225,33) (norm. 1149€ jopa Pe 26.11. Löydä tonttu ja voita yllätyspalkinto! Pulvis-apteekkitonttu seikkailee apteekin Facebook-joulukalenterissa joulukuussa! Joulun avauksen parhaat ACO lahjaideat apteekista: ACO Face käsija jalkavoide lahjapakkauksessa (norm. 24. 18,23) (norm. Erä Erä Uutuuksia esim. 12,57) (norm. 15,41) (norm
Yhdestä voimalasta kertyy kiinteistöverotuloa 30 000 euroa vuodessa, joten Ilosjoen seitsemän voimalan puistosta kunta saa vuosittain 210 000 euroa. Valtava määrä selvityksiä tehdään Ennen kuin tuulipuiston rakentajat voivat lyödä kuokan maahan Pihtiputaan ja Kinnulan sydänmailla, pitää tehdä paljon luontoja ym. Niiden sijoittelussa on otettu huomioon tämänhetkinen tieto alueen luontoarvoista ja asutuksesta. Ari Kinnunen kertoi, että vuoden sisällä kuntaan on tullut tuulivoimayhtiöiden kontakteja lähes viikoittain, välillä jopa useita viikossa, joten hankkeet jäävät tuskin tähän. Aloitusvaiheen jälkeen kolme muuta tilaisuutta tulevat valmisteluvaiheessa, kaavan saapuessa ehdotusvaiheeseen sekä kaavan hyväksymisvaiheessa. Seuraava yleisötilaisuus on tulossa ensi keväänä. Siellä on ”vain” seitsemän tuulimyllyä. Siirtolinjan korvaus puhuttaa eniten Yleisötilaisuus sujui paljon yksituumaisemmissa tunnelmissa kuin kahdeksan vuotta sitten järjestetty Ilosjoen tuulivoimahankkeen ensimmäinen tilaisuus, jossa joidenkin kyläläisten voimakas vastustus myllyjen rakentamiseen nousi heti esille, ja se poiki myöhemmin useita valituksia. Lähimmäksi päästäisiin, jos siirtolinja vedettäisiin kantaverkkoyhtiö Fingridin suunnittelemaan toiseen metsälinjaan nykyisen voimalinjan vieressä vain noin viiden kilometrin päässä Kettukankaan-Hanhikankaan tuulipuistosta. Sinne tulisi 7-8 tuulimyllyä. Puhuttavin kysymys oli odotetusti voimajohtolinjan rakentaminen tuulipuiston ja valtakunnallisen sähkölinjan välille. Kaava voisi tulla kunnanvaltuustojen hyväksyttäväksi vuoden 2023 lopulla. Pihtiputaan kunnanjohtaja Ari Kinnunen sanoi tekeillä olevan jotain kultakuumeeseen verrattavaa, kun hän avasi Kettukankaan-Hanhikankaan tuulivoimahankkeen ensimmäisen yleisötilaisuuden. Kinnulassakin on rakenteilla kunnan ensimmäinen tuulivoimapuisto. Kartassa on aiempi maksimitavoite. Pihtiputaalla on käynnistetty kaavoitus myös Alvajärven pohjoispuolelle sijoittuvalle Uusimon tuulivoimapuistolle, jonne voisi tulla enintään 37 voimalaa. Paljon kauempana kulkisi voimalinja, jonka liityntäpisteet olisivat Halsualla tai Lestijärven Eltonevalla. OX2 on perustettu Ruotsissa vuonna 2004 ja Suomessa toiminta on alkanut vuonna 2012. Tuulivoimaloiden kultakuume etenee Pihtiputaalla neljä uutta hanketta – pisimmällä suunnittelussa ollaan Kinnulan vastaisella rajalla Ilosjoelle on juuri valmistunut Pihtiputaan ensimmäinen tuulivoimapuisto, jossa on seitsemän tuulivoimalaa. Lisäksi Kinnulan kunta on hyväksynyt Myrsky Energian tuulipuiston kaavoittamisen Pekanrämeen alueelle Koirajärven suunnalle noin seitsemän kilometrin päähän Kinnulan keskustasta. 64 tuulivoimalan sijoitusmalli. Hanhikankaan-Kettukankaan hankkeen suurin voimalamäärä on 78. Hankealue kutistui samalla 46:sta 37 neliökilometriin. Voimaloiden korkeus ei saa ylittää 300:aa metriä. Jos tuulipuistoon tulee esimerkiksi 70 myllyä, vuotuinen potti nousee siellä 2,1 miljoonaan euroon. Winda Powerin hankkeessa rakennetaan kahdeksan tuulimyllyä Hautakankaan alueelle noin viiden kilometrin päähän Kinnulan keskustasta. – Palautteella on iso merkitys, ja sitä kannattaa antaa. Hän otti esimerkin eräästä tuulivoimahankkeesta, jossa voimaloiden määrä putosi ympäristövaikutusohjelmaan merkitystä 65 voimalasta kaavaluonnoksen 63:een, kaavaehdotuksen 46:een ja lopullisen kaavan 42:een voimalaan. 78 tuulivoimalan sijoitusmalli. 10 24. Kaavoituksen projektipäällikkö Miia NurminenPiirainen insinööri-, suunnitteluja konsultointipalveluiden yhtiöstä AFRY:stä halusi kumota myyttiä, jonka mukaan yleisötilaisuudet ja kaavan kommentoinnit olisivat turhia, koska kaikki olisi kuitenkin valmiiksi sovittuna. JUHA KIVINEN Vihreä energia on päivän sana, joten tuulivoimayhtiöiden virittelemiä tuulipuistohankkeita putkahtelee esiin vähän väliä. Maankäyttöasioista vastaava Jaakko Moilanen OX2-yhtiöstä lupasi, että heidän maksamansa korvaus on yleistä tasoa parempi. Metsänomistajat ovat olleet ympäri maata närkästyneitä liian halvalla hinnalla lunastettavista voimalinja-alueista. Yhtiöllä on täällä yli viisikymmentä työntekijää. Sinne tulisi matkaa 40-45 kilometriä. Kunnat ovat lähteneet mielellään ottamaan osansa kakusta hyväksymällä tuulivoimakaavojen laadinnan alueilleen. Pihtiputaan alueelle niistä on tulossa 20-40 tuulimyllyä. Ympäristövaikutusohjelmassa on reittivaihtoehtoja kolmeen liityntäpisteeseen. Hankealueen ulkopuolella etäisyyttä lähimpään asutukseen on vähintään puolitoista kilometriä. Silmissä kiiltelevät tuulivoimaloista saatavat kiinteistöveroeurot. Sen lisäksi kunnan itäosiin on alustavasti suunniteltu Leppäkankaan tuulipuistohanketta sekä vielä nimeämätöntä hanketta, joka ulottuisi myös Pyhäjärven puolelle. Tulossa vielä kolme yleisötilaisuutta Kettukankaan-Hanhikankaan hankkeessa järjestetään neljä yleisötilaisuutta suunnittelun ja kaavoituksen edetessä eri vaiheisiin. marraskuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 87 HANHIKANGASKETTUKANGAS PIHTIPUTAAN TUULIVOIMAKOHTEET 17.11.2021 KÄYNNISTETTY, YLEISKAAVOITUS + YVA RAKENTAMISVAIHEESSA 37 7 ILOSJOKI LEPPÄKANGAS 25-35 ESISELVITYSVAIHEESSA HAAPAJÄRVI PYHÄJÄRVI UUSIMO Pihtiputaan kunta / Maankäyttö Pihtiputaalla on yksi valmis tuulivoimapuisto ja neljä muuta hanketta vireillä. Koska Pihtiputaalle on tulossa muitakin tuulivoimahankkeita, Ari Kinnunen toivoi, että hanketoimijat voisivat hakeutua yhteistyöhön siirtolinjojen sijottelussa, jotta johtoviidakkoja ei kulkisi pitkin kyliä. Ilosjoen hanketta monta kertaa isompi Kyse on monin kerroin mittavammasta hankkeesta verrattuna Pihtiputaan ensimmäiseen tuulivoimapuistoon, jonka Abo Wind rakennutti juuri Ilosjoelle. 70 myllyä toisi vuosituloja yli 2 miljoonaa Ari Kinnunen selvitti tuulimyllyjen talousvaikutusta kunnalle. Tuulivoimayhtiö OX2 on suunnittelemassa Pihtiputaan ja Kinnulan rajan molemmin puolin isoa hanketta, jossa on alustavasti kaksi eri vaihtoehtoa: 64:n tai 78 voimalan tuulipuistot. Kyse on ristiriitaisten näkemysten yhteensovittamisesta, Nurminen-Piirainen korosti. OX2:n väki lupasi pyrkiä yhteistyöhön. OX2 on saanut Suomessa käyttövalmiiksi kymmenen tuulivoimapuistoa ja seitsemän hanketta on parhaillaan rakenteilla
Oikeus piti kuristajan olosuhteita painostuksen ja käskytyksen vuoksi poikkeuksellisina, mutta katsoi, että mies olisi voinut jo aiemmin poistua paikalta nähdessään uhriin kohdistettavan voimakasta väkivaltaa, kun Pylkkänen muun muassa löi uhria nyrkein ja nainen potkaisi miestä kasvoihin murtaen tämän nenän. Metsästäjät, marjastajat ja sienestäjätkin pääsevät kulkemaan paremmin metsässä. päristöselvityksiä sekä tutkia tuulimyllyjen melu-, välkeja maisemavaikutuksia. Melodies esiintyy joulukonsertissa Melodies on joulutunnelmissa viikon päästä Sallilassa.. Syyttäjä vaati Pylkkäsen tuomitsemista yhdistelmärangaistukseen hänen aiempien vakavien väkivaltarikostensa vuoksi, joten mies määrättiin mielentilatutkimukseen, jossa hänen vaarallisuutensa arvioitiin. Mukana on myös iki-ihania klassikoita kuten Varpunen jouluaamuna ja Sydämeeni joulun teen. Hankealueella ei ole valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita tai rakennettua kulttuuriympäristöä eikä arvokkaita kallioalueita, moreenimuodostelmia tai tuulija rantakerrostumia. joulukuuta kello 18 Seurakuntakeskus Sallilassa. Teko ei jäänyt kauas murhan tunnusmerkistön raakuudesta ja julmuudesta. Kaikkien kolmen asianajajat ilmoittivat heti tyytymättömyytensä ratkaisuun. Alue ei sijoitu pohjavesialueelle. Kaavoitusalueella risteilee useita metsäautoteitä. Heidi Birgitta Pennanen (34) tuomittiin kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä, kolmesta pahoinpitelystä ja hautarauhan rikkomisesta. Suurin osa UPM:n mailla Kettukankaan-Hanhikankaan hanke on lähtenyt liikkeelle UPM-Kymmenen omistamilta mailta, ja tuulipuisto sijoittuu yhä suurimmaksi osaksi yhtiön maille. Hanhikankaan-Kettukankaan hankkeen suurin voimalamäärä on 78. marraskuuta 2021 11 KOTISEUDUN SANOMAT Kaksi miestä saivat pitkät vankeustuomiot viime vuoden syyskuussa Muurasjärvellä tapahtuneesta 54-vuotiaan miehen taposta. Ossi Tapani Kataja (44) sai taposta ja hautarauhan rikkomisesta kahdeksan vuoden ja yhden kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Kuoroa johtaa Niina Rautanen. Konsertissa kuullaan paljon 2000ja 2010-luvuilla sävellettyä joulumusiikkia, kuten Haloo Helsingin ja Cantores Minoresin tunnetuksi tekemä konsertin nimikappale. Lisäksi miehen pahoinpitelyyn osallistunut nainen sai ehdottoman vankeustuomion. Kartassa on aiempi maksimitavoite. Tilaisuus alkaa glögitarjoilulla ja arpajaisilla kello 17.30. Lausunnon mukaan mies oli tekohetkellä syyntakeinen ja häntä oli pidettävä rikoshistoriansa ja muiden ilmenevien syiden vuoksi erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle ja turvallisuudelle. Alle 12-vuotiaille on vapaa pääsy. Yhdistelmärangaistus koostuu päivästä päivään istuttavasta vankeudesta ja sitä seuraavasta valvontaajasta. Yksityisiä maanomistajiakin on kuitenkin kaavoitusalueella noin sata ja tuulimyllyjä on suunniteltu myös heidän mailleen. Uhri kuoli Katajan kuristamana, kun Pylkkänen oli häntä tekoon käskenyt. OX2 on lähettänyt maiden vuokraamisesta kirjeet maanomistajille. Selvityksiä täydennetään koko ajan kaavoituksen edetessä. Hankealueelta tunnetaan myös muinaisjäännöksiä. Syyttäjä nosti esiin myös teon kylmäverisyyden, pyrkimyksen saada uhri hengiltä sekä käytetyn voiman ja sitkeyden. Siellä sijaitsee arvokkaita linnustoalueita ja uhanalaisten päiväpetolintujen reviirejä, etenkin kotkien. Alueella on Naturaalueita, soidensuojeluohjelman alueita ja yksityisiä suojelualueita. Jaakko Moilanen huomautti, että huomattavasti parannetuista teistä on jatkossa hyötyä tiekunnalle. Pihtiputaan puolella on kuitenkin valtakunnallisesti arvokkaita kivikoita. Tuulivoimayhtiö neuvottelee ja tekee sopimukset tiekuntien kanssa teiden käytöstä. Törkeä pahoinpitely kohdistui jo vuotta aiemmin samaan mieheen. Kahdelle miehelle pitkät vankeustuomiot Muurasjärven taposta Viihdelaulajat Melodies esittää Joulun kanssas jaan -konsertin ensi viikon keskiviikkona 1. Laulajien lisäksi lavalla nähdään bändi laulusolisteineen. Käräjäoikeus katsoi yksimielisellä päätöksellä, että miehet kohdistivat uhriinsa väkivaltaa tarkoituksenaan tappaa. Ilosjoelle on juuri valmistunut Pihtiputaan ensimmäinen tuulivoimapuisto, jossa on seitsemän tuulivoimalaa. Tappo tapahtui Pylkkäsen ja tämän silloisen avopuolison asunnossa, josta uhri oli kuljetettu parinkymmenen kilometrin päähän löytöpaikalle. Hän sai vankeutta yksitoista vuotta ja kymmenen kuukautta. Nainen oli pahoinpidellyt häntä muun muassa pesäpallomailalla. Käräjäoikeus tuomitsi Reijo Sakari Pylkkäsen (50) taposta, kolmesta pahoinpitelystä ja hautarauhanrikkomisesta yhdistelmärangaistukseen. Tiet on kunnostettava kelirikkokelpoiseen kuntoon, jotta tuulivoimaloiden osien raskaat kuljetukset pystytään järjestämään puiston alueelle. Oikeudessa miehet syyttivät teosta toisiaan siten, että toisen mukaan väkivalta olisi kummunnut mustasukkaisuudesta ja toisen saunassa tapahtuneesta kuuman höyryn puhaltamisesta. 24. Uhri löytyi pressun alle piilotettuna. 87 HANHIKANGASKETTUKANGAS PIHTIPUTAAN TUULIVOIMAKOHTEET 17.11.2021 KÄYNNISTETTY, YLEISKAAVOITUS + YVA RAKENTAMISVAIHEESSA 37 7 ILOSJOKI LEPPÄKANGAS 25-35 ESISELVITYSVAIHEESSA HAAPAJÄRVI PYHÄJÄRVI UUSIMO Pihtiputaan kunta / Maankäyttö Pihtiputaalla on yksi valmis tuulivoimapuisto ja neljä muuta hanketta vireillä. Teiden kunnostuksesta ja auraamisesta ei koidu kustannuksia maanomistajille, vaan tuulivoimayhtiö vastaa kaikesta
rukouksen, yhteyden ja ylistyksen ilta. Maskisuositus ja käsidesiä tarjolla. Naisten käsityöpiiri ma 29.11. Perheet Treffi-ilta la 4.12. Vapaapäivät ma ja ti. Loppuvuoden opetukset viitoittavat elämäntapoja, tekoja ja tekemättä jättämisiä. Su 28.11. Kuvat ja onnittelutekstit sähköpostilla: ilmoitukset@kotiseudunsanomat. Su 28.11. mennessä 040-841 5626. P. Muuta. Talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. Maanantai: jauhelihakeitto, juusto, kasvislisäke. Ne liittyvät toisiinsa ja saavat merkityksenä vasta pääsiäisen tapahtumista. Kuninkaasi tulee nöyränä Näinä päivinä alkaa adventin aika. klo 9.30-10 pääkirkossa. klo 14 sunnuntaikokous. klo 18 Raamattupiiri Sallilassa. Pihtipudas Torstai: uunikala, perunat, porkkanaraaste. klo 12 Seurakuntakerho srk-kodissa, kirkkoherra Jukka Kemppainen. klo 18-20 Sallilassa. Se tarjoaa hyviä tienviittoja tämän ajan elämänvalintoihin epävarmassa, kuohuvassa maailmassamme. Jo Kirkkovuoden alussa on näkymä koko kirkkovuoteen, adventtiin, jouluun, palmusunnuntaihin ja pääsiäiseen. He iloitsevat ei valtiaiden tavoin, vaan nöyränä saapuvasta kuninkaastaan: ”Kuulkaa, huuto kaikuu halki aikojen! Hoosianna raikuu, Kiitos Jeesuksen. kirkkoherra Jukka Kemppainen 044 784 4422 , seurakuntapastori Johanna Piirola 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Keskiviikko: mantelikala, perunat, punajuuri, porkkanaraaste. klo 14-18 välillä. Tilaa joulun lanttuja porkkanalaatikot etukäteen Maaritilta 040 765 2453 viimeistään 10.12. Sillä tavalla se kutsuu jokaista seuraamaan Jeesusta pois pimeyden teoista omantunnon valkeuteen. klo 8.30-12.30 aamupuuro Sallilassa. klo 18-20 Sallilassa ja Tahkoniemi2: ke 1.12. Vuoden alkupuolella Raamatun opetukset ohjaavat sydämen uskoon. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 493. klo 13.00 Pyhäkoulu RY:llä. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. klo 1720. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10-16. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Kinnulan seurakunta Kinnulan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Kyläseurantie 16. Otetaan vastaan ehjää ja puhdasta tavaraa myös lahjoituksena. SUNNUNTAIKSI Pihtiputaan Pihtiputaan helluntaiseurakunta helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. kirkkoherra Jukka Kemppainen 044 784 4422, seurakuntapastori Tuomas Hurme 0400-931 986, kanttori Janne Peltokorpi 040 520 3388, toimistosihteeri Armi Siekkinen 044 784 4421. Tiistai: kalkkuna-kasvispata, riisi, hedelmäinen vihersalaatti. Pelastuksen uusi aika on niin suuri uutinen vastaan otettavaksi, että siihen on aikuisen hyvä valmistaa sydäntään. Musiikki Ke 24.11. Kirkkopyhät tuovat tarpeellisen juhlan ja arjen rytmin päiviemme kulkuun. Hurme. Hurme, Peltokorpi. Muut tilaisuudet Ke 8.12. 044 983 6786. klo 16.30 lapsikuoron harjoitukset pääkirkossa. Ilta toteutetaan v. Adventtihartaus ke 1.12. Ti 30.11. fi tai ne voi tuoda toimitukseemme. Hurme, Peltokorpi, lapsikuoro. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto auki ma-ti 10-14 ja ke 1012. Keskustelupuhelin 040 549 7683. klo 16.30 lapsikuoron harjoitukset pääkirkossa. Nuorisotyö: Maria Pirttinen 044 784 4425 Päiväkerho: Katja Kokkonen 040841 5626. Vt. Klo 13 messu Muurasjärven kirkossa. Hartaudet Ke 24.11. 19.10.2021 Pihtipudas Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu. Työttömyys pysyi melko ennallaan Työttömyysluvuissa ei tapahtunut isoja heilahduksia lokakuun aikana. Palsta on ilmainen. Tervetuloa kaikenikäiset! Adventtihartauden jälkeen jatkuu perhekerho Sallilan alakerrassa. klo 13 Touhupiiri Sallilassa. Ti 30.11. Meillä on rikkaus, muistot, kaikki eletyt päivät, raskaasti ja kevyesti askelletut yksin ja yhdessä. Pe 26.11. KOULURUOKAILU SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. Hirvinen s. klo 10 messu kirkossa, rippikoulun aloitusinfo ja kirkkokahvit srk-kodissa, klo 18.30 Seurat Ry:llä. Adventti merkitsee tulemista ja se aloittaa uuden kirkkovuoden. Lasten sydän on siihen heti valmis. Klo 13.15 ehtoollishartaus terveyskeskuksessa. Ke 1.12. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688 124 Pihtiputaan seurakunta Pihtiputaan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. klo 12.30 Sopukassa. 040 656 0604 Lisätietoja hankkeesta Jukka Vuorela p.040 716 1317 Kaveria ei jätetä! Kuolleita: Valma Anneli Parkkonen 81 v., Terttu Marjatta Närhi 81 v. KYLÄTOIMINTA Kirjastokummi opastaa kotona tai kirjastolla. lasten onnitteluun. Eri ryhmien toimintaa To 25.11. Pe 26.11. Keskiviikko: jauhelihakastike, perunat ja vihersalaatti. Rippikoulu. Tekstistä piirtyy kuva adventin Jeesuksesta. klo 12. klo 12.00 seurat Rukoushuoneella. Kinnula Torstai: ohrasuurimopuuro, ruusunmarjakeitto, tuore leipä, leikkele. 044 784 4420. klo 8.30 alakoulun adventtihartaus kirkossa ja hartaudet: klo 13 Marjankoti ja klo 14 Kinnulan kartano. Ke 1.12. Diakoniatyö: Maarit Vesterinen 040-765 2453. Ke 1.12. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos Vaapukan henkilökunnalle Pirkon pitkäaikaisesta hoidosta. Jeesus kuninkaamme, nimessäsi saamme käydä uuteen alkuun.” (Niilo Rauhala). Kirkkovuosi pitää tarjolla sanaa ja sakramentteja. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, vt. Su 28.11. Perjantai: lohimurekepihvit, pinaatti-perunamuusi, kermaviilikastike, punajuuri-purjo-omenasalaatti. To 25.11. Meillä on yhteinen suru ja kaipaus. 1.11.2021 Pihtipudas Hän on lähtenyt, hän on muuttanut sydämiimme. klo 10 messu pääkirkossa. Kaipaamaan jäivät Jouko, Raili ja Tanja Vilho ja Mikko Sirkka-Liisa ja Tiina serkut perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Pihtiputaan työttömyysprosentti oli 9,8 ja Kinnulan 11,1.. Pyhäkoulu . Niiden sanoma nostaa ja kantaa elämän vaihtelevissa vaiheissa ja ohjaa lopulta taivaan kotiin asti. 2020 Yhteisvastuukeräyksen teemalla ”Vanhemmuuden tukeminen.” Ilmoittautumiset Katjalle 28.11. Työttömiä työnhakijoita oli kuun lopussa Pihtiputaalla 158 ja Kinnulassa 65. To 25.11. 24.1.1940 Reisjärvi k. Työttömien määrä lisääntyi Pihtiputaalla kahdella ja Kinnulassa neljällä. klo 18.30 Julkaisu + lauluilta RY:llä, Samuli Murtoperä. ja Pirkko Kaarina Viljanto 86 v. Jutun viimeinen lause kuuluu kokonaisuudessaan näin: Erään lehden Horn kertoi tarttuneen jopa siihen, että Suomineidon yhteisöstä oli löytynyt banaani. Muistot on kalleinta, mitä omistamme ja me kiitämme niistä. Avoinna ma, ti, ke klo 9-12. klo 9.30-11.30 Perhekaffila srk-kodissa. Maanantai: broileripyörykät, riisi, currykastike, hedelmäinen vihersalaatti. Seläntauksen kirppari, kirjojen ja lehtien vaihtotori sekä kahvio lauantaisin klo 10-14 Seläntauksen Kyläseurantalolla (entinen kyläkoulu), os. Soita ja varaa aikasi Heli p. Lisätietoja Irmeli Kuronen, 040 575 0330. Laatikot voi noutaa joulumyyjäisistä 19.12. klo 18 kirkkovaltuuston kokous Sallilassa. Su 28.11. klo 17 kirkkokuoron harjoitukset Sallilassa. Lapset voi tuoda leikkimään Sallilaan ja vanhemmat saavat pizza-lahjakortin. Perjantai: riisipuuro, marjasoppa, pehmeä leipä, kinkkuleike, tuore vihannes, hedelmä. marraskuuta 2021 Rakkaamme Valma Anneli PARKKONEN o.s. Kiitos kaikille äitimme hyvästä hoidosta. Sakarjan profetian sanoin adventin olemusta on valaistu, että silloin rauhan kuningas lähestyy kansaansa ja antaa sille uuden pelastuksen ajan. 18.2.1935 Sortavalan mlk k. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Jumalanpalvelukset Su 28.11. Rakkaudella kiittäen ja kaivaten lapset lastenlapset lastenlastenlapset Paavo ja Anneli Liisa muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme Pirkko Kaarina VILJANTO s. Leirikohtaiset tapaamiset; Tahkoniemi1: ke 24.11. Kotiseutulehti Kotiseutulehti Osta omaksi Osta omaksi tai lahjaksi tai lahjaksi Pihtiputaan Joulu Pihtiputaan Joulu 2021 2021 Myynnissä: Kotiseudun Sanomat K-supermarket S-market Pihtiputaan Suoramyynti Kahvi & Kuppi Outlet Putaanportti Niemenharjun Matkailukeskus MeiJän Kauppa Rivi putosi Marketta Hornista kertoneesta jutusta oli viime lehdessä pudonnut pois viimeinen rivi kirjapainoon lähetettäviä PDF-tiedostoja tehtäessä. Avoin kaikille! Seurat. Irja Tiainen Noudatamme edelleen asiallista koronavarovaisuutta kokouksissamme. Synttärisankari Synttärisankari-palsta on tarkoitettu alle 10-v. Tiistai: jauhelihakeitto, juusto, tuore vihannes, pehmeä leipä. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 24
Olemme nähneet useita kampanjoita, joiden keskeinen viesti on ollut: osta pieneltä, osta läheltä ja tue paikallista. marraskuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 13 JUHA KIVINEN Vuoden yrittäjäksi Kinnulassa valitun rakennusalan yrityksen KotMiehet Oy:n yrittäjä Jussi Vasalampi korostaa, että terve kilpailu on kaikkien etu. Välillä jouduttiin olemaan lomalla muutama viikko. Pitää keksiä jotain muuta. Remonttien lisäksi ohjelmassa on ollut myös joitakin uudiskohteita. Tämä ala menee välillä sykleissä. Jyräkoski totesi, että yritysten merkitys lähialueen elinvoiman lähteenä kirkastui uudella tavalla. – Yksi sellainen on oman lähialueen yritystoiminta. Rakennuspalvelu T. – Teen yhteistyötä monienkin yrittäjien kanssa. – Yrittäminen on tietynlainen elämäntapa. Yrittäjä Jussi Vasalampi (oik.) kävi katsomassa KotMiesten työntekijöiden Arto Kinnusen (vas.) ja Timo Lindholmin työn etenemistä lestijärveläisen omakotitalon keittiöja olohuoneremontissa. Korona kirkasti yritysten merkitystä alueen elinvoimassa JUHA KIVINEN Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Jyräkoski pohti Kinnulan yrittäjäillassa koronan vaikutuksia yritystoimintaan. – Kun homma rupesi kasvamaan, vaihdoin osakeyhtiöksi vuonna 2016 ja totesin että yrityksen nimi on pitkä. Jyräkoski arvioi, että korona toi näkyväksi asioita, joita pidettiin itsestäänselvyytenä tai niitä ei huomattu. Myös puskaradio toimii, ja esimerkiksi meneillään olevan olohuoneen ja keittiön remontti Lestijärvellä tuli sitä kautta, että edellinen asiakas oli suositellut yritystä tutulle. – Voisi sanoa, että on osittain pulaa ammattimiehistä, ja kuulostaa siltä, että kaikilla kollegoilla on sama KotMiehistä Kinnulan Vuoden yrittäjä Jussi Vasalampi korostaa yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa juttu. – Kriisi nosti esille oman kylä ja kunnan yrittäjyyttä. KotMiesten työmaat ovat lähikunnissa sadan kilometrin säteellä ajatuksella ”yöksi kotiin” Lestijärvellä, Kivijärvellä, Pihtiputaalla ja Keiteleellä. Viime vuodenvaihteessa oli taas todella hiljaista. Kinnulan valtuutetuista 33 prosenttia on yrittäjiä ja koko KeskiSuomen valtuutetuistakin 26 prosenttia. 24. Apell kertoi laveasti ja hauskaan tapaansa todella monivaiheisista sattumuksista yrittäjän urallaan sen jälkeen, kun jätti näyttelijän työnsä ja Helsingin hulinat sydänkohtauksen jälkeen, joka ei lopulta siksi osoittautunutkaan. Kiitossanoja lausuivat yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Marja Hakkarainen ja varapuheenjohtaja Ari Holm sekä kehittämisyhtiö Witas Oy:n toimitusjohtaja Tapani Laitinen (oikealla). Ilman unelmia ei ole mitään, mutta ei pidä unelmoida yksinään . Jussi Vasalampi hoiti laatoitustyöt Moision avuksi Koto Hotelli Pihtiputaan hotellityömaalla. Asiakkaat kutsuneet jo toiselle keikallekin Jussi Vasalampi työskenteli seitsemän vuotta remonttifirmassa Jyväskylässä, jossa hän teki sisäremonttia ja laatoitustöitä. Viimeisiä päiviä Kinnulan kunnanjohtajana työskentelevä Erkki Nikkilä hyvästeltiin Kinnulan yrittäjäillassa. – Jonkin verran tehdään talotehtaille Designtalolle ja Sievitalolle alihankintana sisustustöitä, laatoitusta ja listoitusta. Lopuksi Apell kehaisi Erkki Nikkilää tokaisemalla, että hän on ensimmäinen kunnanjohtaja Kinnulassa, joka lähtee ilman riitoja.. Moni on osoittanut tärkeää tukea leipomolle, hierojalle tai kenkäkaupalle hankkimalla tuotteita tai lahjakortteja. KotMiehillä on kaksi pitkäaikaista työntekijää, kinnulalaiset Arto Kinnunen ja Timo Lindholm. Opetuksensa Apell kiteytti sanomalla, ettei taaksepäin saa katsoa eikä menneitä märehtiä, koska se vie energiaa ihan hulluna. Apellin palkkio ensi vuoden yrittäjälle Yrittäjäillan puhujavieraana oli Kiuruvedeltä kotoisin oleva näyttelijä ja monitoimiyrittäjä Ismo Apell, joka lahjoitti 1 500 euron luentopalkkionsa seuraavan kerran valittavalle Kinnulan Vuoden yrittäjälle. Moisio Muurasjärveltä on yksi yhteistyökumppaneista. Anna Vasalampi aloitti kukkasidonnan Vuosi sitten valmistui Lestijärventielle Vasalampien talon viereen halli, jossa on KotMiesten toimitilat. Apell asettui takaisin Savon puoleen ja on sen jälkeen myynyt firmassaan perämoottoreita, veneitä ja ruohonleikkureita, kokenut avioeron, näytellyt televisiossa ja kesäteatterissa, ostanut hotellilaivan ja virtuaalimaailman, joka meni konkurssiin korona tullessa, sekä perustanut Tuotantotalo Turpatallin, jonka nimissä hän on kiertänyt ”pälpättämässä” noin 140 000 ihmiselle seitsemäntoista vuoden aikana. Lestijärvelle on tulossa omakotitalo ja Kivijärvellä alkaa tällä viikolla talon laajennus. Siellä kunnassa, missä tämä on oivallettu myös poliittisten päättäjien ja viranhaltijoiden keskuudessa, siellä myös elinvoimaa syntyy. Se tuo omat haasteensa esimerkiksi urakkalaskentaan, kun tällä alueella pitää tehdä monenlaista. Korona-aikana työt ovat lisääntyneet, ja nyt joutuu välillä myymään jo ei-oota, kun ei vain kerkiä, eikä saa työntekijöitäkään, joita voisi palkata lisää. Mitä enemmän kunnassa on yrityksiä, sitä enemmän alueella on hyvinvointia, palveluja, työpaikkoja ja verotuloja. Jussi Vasalampi tuumaa, ettei hänellä ole ollut palkkatöihin kaipuuta. Kukkasidonnalle tuli tarvetta Kinnulassa, kun Mari Muhonen ei enää jatkanut sitä Parlamentissa. RakSiksen porukka on tavallaan meidän kilpailijoita, mutta kyllä minä sieltä tavaraa ostan ja homma toimii ihan hyvin. Hiljattain yritykselle perustettiin aputoiminimi Olkikukka, jonka puitteissa Anna Vasalampi tekee tilauskukkasidontaa. Lisäksi yritys on työllistänyt kesätyöntekijöitä ja satunnaisilla pätkillä on ollut muitakin töissä. Osa kaupunkilaisista kirjoittaa nimen Kotimiehiksi, ja se pitää aina korjata, Vasalampi naurahtaa. Tehdään miesvaihtoa, kun toisella on pulaa miehistä ja toisella on vähemmän töitä, Vasalampi kertoo. Yritys on opittu tuntemaan kymmenen vuoden aikana, ja matkan varrelle on sattunut jo paljon asiakkaita, joille tehdään jo toista remonttia. Ei riitä, jos tehtäisiin pelkkää kylpyhuonetta, koska sitten pitäisi laajentaa reviiriä aika lailla, mutta on se omalla tavallaan tämän jutun suolakin, kun ei pääse leipääntymään. Pienellä paikkakunnalla pitää toimia kaikkien kanssa, ja voimme olla jopa yhteistyökumppaneita. Sanna-Mari Jyräkoski kertoi yrittäjien menestyneen erittäin hyvin kesän kuntavaaleissa. – Kilpailemme joistakin hommista, mutta kaikille on riittänyt töitä tällä alueella. Hän alkaa opiskella floristiikkaa tammikuussa. Kun perhe muutti takaisin Kinnulaan vuonna 2011, syntyi toiminimi Rakennuspalvelu Jussi Vasalampi
Lisäksi neljä keilaajaa osallistuu säännöllisesti piirin kilpailuihin. Hän on oppinut käyttämään kännykkää ja välttämättömiä verkkopalveluita vähitellen kokeilemalla. Pihtiputaalaisten menestys on ollut kohtalaisen hyvä. Rohkaistaan ja kokeillaan yhdessä Pihtiputaalla kirjastokummina on toukokuun loppuun asti Heli HjelmeroosHaapasalo. Pihtiputaalaiset ovat keilanneet vuodesta 2009 saakka. menomaan konkreettisesta avusta, kädestä pitäen voidaan tutkia, miten esimerkiksi voi kirjautua palveluihin tai tehdä nettiostoksia. Kyse on nikummi ei käytä asiakkaan henkilökohtaisia tietoja. ”Pakkohan se on opetella” Paavo Korhonen kertoo, että tämän tapaiselle avulle on ehdottomasti tarvetta. Pihtiputaan joukkueessa kilpailivat Antero Halmetoja (777 pistettä), Kari Noronen (689), Risto Aulin (685), Ahti Vartiainen (566) ja Vilho Tenhunen (521). – On esimerkiksi yhdessä katsottu, että mihin laitetaan tietokoneen virtajohto ja miten sinne nettiin pääsee, Viitasaaren digikummi Timo Varis kertoo. Wiitaunionin aluekirjaston hallinnoimassa Kaveria ei jätetä -hankkeessa panostetaan kirjastoissa ja kotona tarjottavaan digitukeen. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni rohkaistuisi ja oppisi käyttämään digitaalisia palveluita ja laitteita alkaen puhelimista ja tietokoneista aina erilaisiin nettipalveluihin. marraskuuta 2021 Digikummi kulkee vierellä ja auttaa siellä, missä tarvitaan. Joukkueet ovat osallistuneet pääasiassa puulaakikeilailuun, mutta heittäjät ovat olleet vuosittain mukana myös Lions Clubien SMja piirinmestaruuskilpailuissa. Joukkue oli valittu pihtiputaalaisten omassa karsinnassa, jossa Osmo Kontula jäi varamieheksi samalla pistemäärällä Ahti Vartiaisen kanssa. Käynnistä jää aina asiakkaalle kirje, jossa ovat kävijän yhteystiedot. Pyhäjärven keilahallissa pyhäsalmelaisia vastaan kilpailivat Risto Aulin (vas.), Vilho Tenhunen, Kari Noronen, Antero Halmetoja, Osmo Kontula ja Ahti Vartiainen. Palvelu on käyttäjälle maksuton, ja sisältö voidaan räätälöidä tarpeen mukaan. Pihtiputaan keilaajille niukka häviö Pyhäjärvellä Pihtiputaan keilailujoukkue kävi pari viikkoa sitten pelaamassa Pyhäsalmen joukkuetta vastaan Pyhäjärven keilahallilla. Esimerkiksi pankkitunnuksia tai terveystietoja ei digikummille kerrota. – Kirjastokummista tulee nyt myös digikummi, joka auttaa kiperissä kysymyksissä. Henkilökohtaisen tapaamisen voi varata myös yhdessä naapurin kanssa. – Nykyajan sovellusten oppiminen voi helpottaa myös yksinäisyyttä, kun lapsenlapset voivat lähettää kuvia ja viestejä kännykän kautta, digikummit kuvailevat. Siten hanke myös helpottaa kotona pärjäämistä mahdollisimman pitkään. He ovat muodostaneet 4-6-miehiset joukkueet, Pihdin ja Bowling Teamin. – Siinä käy niin, että menee ällistyksen sormi hämmästyksen suuhun, hän nauraa. Digikummit koulutetaan opastamaan myös tietoturvaan liittyvissä kysymyksissä. Hän arvioi, että laitteissa ja palveluissa tulee niin paljon uutta nopeassa tahdissa, ettei moni varmasti tiedä edes mistä aloittaisi. – Pakkohan se on opetella, että vielä jotenkin pärjää, Korhonen kertoo. Kaverin kanssa helpompaa Digikummin voi kutsua vieraaksi myös yhdistysten tapahtumiin. Kirjastosta voi kirjakassien lisäksi lainata iPadtablettitietokoneita, joiden käyttöön opastetaan, hankkeen vetäjä Jukka Vuorela kertoo. HANNA KANKAANPÄÄ Palvelut pakenevat verkkoon kiihtyvällä tahdilla, mutta kätevyyden kääntöpuoli on se, että monet ikäihmiset jäävät palveluiden ulkopuolelle. Yhteisiä kertoja voi olla montakin, joten varmaa on, että apua ainakin saa tarvitessaan ja kertaaminenkin on mahdollista. Eihän moni välttämättä löydä edes sivua, josta palvelun käyttämisen aloittaisi. Keilaajat ovat olleet tänä vuonna pääasiassa Leijonista. Pyhäsalmi voitti pistein 3 241 – 3 238. Hanketta vetää Jukka Vuorela ja Timo Varis on puolestaan Viitasaaren kummi. 10-12 miehen porukka aloitti harrastuksen Haapajärven keilahallilta. Yhdessä voidaan opetella myös sähköpostin tai sosiaalisen median käyttöä. Joskus ei vain tiedä mistä aloittaa.. Syytä onkin olla varovainen ja ottaa asioista selvää. Tuloksena oli täpärä tappio vaivaisen kolmen pisteen erolla. Digikummin voi varata kotikäynnille tai sopia tapaamisen kirjastoon. Tällä kaudella pihtiputaalaisilla on kaksi joukkuetta Pyhäsalmen puulaakissa ja yksi joukkue Haapajärven puulaakissa. Toiminnan on tarkoitus olla mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. – Sen verran on rajoituksia, että vaikka kädestä pitäen neuvotaan, niin digiDigikummi rohkaisee ja opastaa Ikäihmisiä verkkopalveluiden käyttö voi jopa pelottaa. Hanke jatkuu ensi vuoden loppuun asti, mutta jatkoa jo kaavaillaan. Syitä voi olla monia, kuten heikot digitaidot tai laitteiden puute, mutta joskus haasteita on myös olemassa olevien laitteiden käytössä. Samalla vaikkapa kännykkään tutustuminen on sosiaalinenkin tapahtuma ja pääsee konkreettisesti kokeilemaan uusia taitoja, kuten kuvan lähettämistä whatsapilla tai sähköpostilla. Lähtökohtana on, että kaikenlainen rohkaisu digiaskelten ottamiseen on hyväksi, ja liikkeelle lähdetään asiakkaan tarpeista. Kummi on myös vaitiolovelvollinen, Vuorela kertoo. Neuvojakin on saanut, ja ne ovat olleet korvaamattomia. Niin tyhmää kysymystä ei olekaan, etteikö sitä kannattaisi kysyä, hän kuvailee. Omiin turnauksiin on osallistunut myös naisia. 14 KOTISEUDUN SANOMAT 24. Paavo Korhonen on opetellut hoitamaan asioita verkossa ja opittavaa riittää vielä digikummina toimivan Heli Hjelmeroos-Haapasalonkin kanssa. – Digikummius on vierellä kulkemista ja rohkaisua. Internetin palveluihin liittyy myös pelkoja, sillä erilaisista huijauksista varoitellaan kaikkialla
Rutiinit ovat tärkeitä, mutta silti päivät eivät useinkaan ole toistensa kaltaisia. Kuntien kannalta omaishoito on myös taloudellinen ratkaisu, sillä kotona asuminen mahdollisimman pitkään on laitospaikkaan verrattuna edullinen ratkaisu. Kunnan vastuulla on järjestää omaishoitajalle sijainen. 24. Omaishoitajuus on usein hitaasti kehittyvä tilanne, jossa lisääntyvä avuntarve havahduttaa vasta pitkän ajan kuluttua huomaamaan, ettei läheinen enää selviydy arjesta omin avuin. Vertaistuen merkitys on korvaamaton, sillä toinen omaishoitaja tietää selittämättä, millaisten asioiden kanssa arjessa painitaan. Aila Piispanen on puolisonsa omaishoitaja omasta halustaan. Vaikeinta kuitenkin on se, että tutun puolison persoona muuttuu sairauden myötä, ja joskus puoliso tuntuu vieraalta. Ailalle omaishoitajuus oli helppo valinta, mutta kesti pitkään hyväksyä, että tilanne on jo niin pitkällä, että hän on oikeutettu esimerkiksi omaishoidontukeen. Kun lapsi ei koskaan kasva aikuiseksi Robert Svartilla todettiin downin syndrooma jo pienenä poikana. Omaishoito on arkea yhdessä hoidettavan kanssa. Pojan 16 leikkausarpea kertovat myös siitä huolen määrästä, joka vanhemmilla on lapsestaan ollut vuosien aikana. Tuntui pahalta, että minulle nyt maksetaan siitä, hän kertoo. – Arvo itsekin ymmärtää ja välillä tuskastuu omaan oloonsa. Robertin paras kaveri on koira nimeltä Kana. – Aikuisesta ihmisestä tulee jälleen lapsi, mutta aikuisen perään katsominen on paljon vaikeampaa. Omaishoitajat kokevat vertaistukiryhmät tärkeiksi, sillä arjen murheita voi usein ymmärtää vain toinen samassa tilanteessa painiva. – Olen onnellisessa asemassa, sillä meillä on hyvä turvaverkko ja läheinen suku. – Kehitysvammaisen lapsen vanhemmuus on lahja. Nyt 17-vuotiasta nuorukaista on lapsuudesta asti hoitanut hänen äitinsä Satu Svart. Oikeastaan tilanne on päinvastainen, sillä omaishoitajuutta ja arjessa jaksamista tuetaan monin eri tavoin. He kaikki ottaisivat Robertin luokseen milloin vain, ja siinä samalla hemmottelisivat pojan pilalle. En voisi edes kuvitella, etten hoitaisi omaa lastani, enkä osaa nähdä tässä tehtävässä ketään muuta, Satu Svart kertoo. Hoitajuuden tunnistaminen ei tarkoita sitä, että vastuusta luovutaan. – Asioista keskustellaan ja yritetään löytää erilaisia näkökulmia. Vuosikymmenien avioliiton jälkeen omaishoitajuus on hivuttautunut arkeen vähitellen. Äidin huoli ei silti lopu, sillä hänelle on selvää, ettei nuorukainen koskaan tule pärjäämään omillaan ilman tukea. Robertin unelmat ovat usein aika tavallisia, esimerkiksi ajokortti tuntuisi kohta 18-vuotiaasta nuoresta tärkeältä. Arjessa rutiinit ovat tärkeitä ja esimerkiksi jokapäiväinen kävelylenkki tuulettaa ja liikuttaa. Hän ei silti aio tuntea syyllisyyttä siitä, että joskus voi tulla se päivä, kun Arvo ei enää voi asua kotona. Yhteinen matka jatkuu niin pitkään, kuin se on mahdollista.. Vaihtoehtoina on usein hoitaja lähipiiristä tai yksityisten hoitopaikkojen intervallipaikat, jotka saattavat sijaita myös toisella paikkakunnalla. – Omaishoitajuus merkitsee minulle ihan kaikkea. Viime kesänä Piispaset päättivät muuttaa kolmenkymmenen Kinnulassa vietetyn vuoden jälkeen rivitaloon Pihtiputaalle. Sitten menee itkuksi, joskus meillä molemmilla, Aila kertoo. Äidin mieltä se huojentaa ja Robert itse kuvailee veljeään kuin supersankaria. Elämä tuo eteen tilanteita, joista pitää selviytyä parhaaksi katsomallaan tavalla, Aila pohtii. marraskuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 15 Aina yhdessä HANNA KANKAANPÄÄ Omaishoitajuus on työ, jota tehdään vuorokauden ympäri ja viikon jokaisena päivänä. Oman puolison omaishoitajuus oli pariskunnalle täysin uudenlainen tilanne. Robert Svart esittelee ylpeänä Suomi-paitaansa ja kehottaa ottamaan siitä komean kuvan. Omaishoitajuuteen ei liity myöskään häpeää, sillä eihän kukaan valitse sairastua. Robert ei osaa lukea tai kirjoittaa, mutta kuten kaikki lapset, myös hän on kasvamassa riuskaksi nuoreksi mieheksi, jolla on vankkoja mielipiteitä. Aila ja Arvo Piispanen ovat lähes aina yhdessä, sillä Arvo ei enää pärjää pitkiä aikoja yksin. Tärkeintä on turvata hyvä hoito. Satu Svart on ollut poikansa omaishoitaja jo kymmenen vuoden ajan. Se ajatus on lohduttanut minua ja antanut voimaa vaikeissa hetkissä, Svart sanoo. Eräs ihminen sanoi minulle kerran, että sairaan lapsen vanhemmat ovat etuoikeutettuja, koska Taivaan Isä ei anna omia silmäteriään kenen tahansa hoitoon. – Rakkaus säilyy ja olen pitänyt itsestään selvänä, että niin kauan hoidan, kun pystyn, Aila kertoo. Arvon aivoinfarktista liikkeelle lähtenyt muistisairaus näkyi ensin pieninä arjen harmeina, mutta on vähitellen muuttunut kokonaisvaltaisemmaksi ja arkea määrittäväksi. Downin oireyhtymälle tyypilliset liitännäissairaudet ovat Robertin kohdalla vaatineet paljon leikkaushoitoa. Vertaistuki myös lohduttaa ja asettaa omat ongelmat takaisin oikeisiin mittasuhteisiin. Valinta on ollut luonteva, sillä veljesten yhteinen aika on heille molemmille tärkeää. Omaan arkeen tottuu, ja moni pitää itsestään selvänä, että läheisestä huolehtiminen kuuluu perheen vastuulle. Arvo on riippuvainen Ailasta ja Aila puolestaan yksin kaikkien arjen päätösten keskellä. – Vertaistukiryhmät ovat kaikille avoimia, ja niihin voi tulla vaikka ei olisikaan virallisesti sopimuksen tehnyt omaishoitaja. – Virallisten omaishoitajien lisäksi monet hoitavat läheisiään ilman virallista statusta. Asian virallistaminen tuntui pahalta, vaikka tukitoimien on tarkoitus auttaa arjessa. Muistisairaus kehittyy hitaasti Aila ja Arvo Piispasen tarina on erilainen. Ryhmät ovat ilmaisia, ja niitä järjestetään matalalla kynnyksellä, Leppänen kertoo. Usein joutuu sanomaan, että samat säännöt tarvitaan Robertille, kuin muillekin lapsille, Satu Svart kertoo hymyillen. Vähitellen suhteen luonne on muuttunut ja tasavertaisista aviopuolisoista on tullut hoitaja ja hoidettava. – Ensin piti lopettaa autolla ajaminen, ja lopulta sovittiin, että ruohonleikkurin ajokorttiakaan ei nyt enää ole. Kaikkea ei silti voi kieltää, ja joskus äidin sydän särkyy, kun omalle nuorelle joutuu selittämään, miksi hän ei voi tehdä kaikkea sitä, mitä muut voivat. Omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää, sillä siitä hyötyvät kaikki osapuolet. Omaishoitajan arki on joskus raskasta, mutta iloa ja voimaa ammennetaan päivän pienistä hetkistä. Arvollekin se oli vaikeaa, kun on tottunut itse tekemään, ja enää ei pystynytkään. Arki omakotitalossa alkoi käydä liian haastavaksi. Pieni lapsi ei esimerkiksi aja autolla tai käytä työkaluja, Aila kertoo. Muutoksen hyväksyminen voi olla kova pala, asiakasohjaaja Sonja Leppänen kertoo. Sijaisia on kuitenkin vaikea saada, ja koronan takia päivätoiminta on ollut tauolla kohta vuoden ajan. Svartin perheessä äidin vapaapäivinä omaishoitajana toimii isoveli. – Olen ihan pyörällä päästäni siitä, miten hyvin Pihtiputaalla on otettu haltuun tämä omaishoitajuus ja muistisairaudet, Piispanen kiittää. Ja mahdollistaa niitä asioita, jotka ovat toteutettavissa, Svart kertoo. Kyseessä on elämäntavan lisäksi työ, johon kuuluu kuukaudessa kaksi vapaapäivää, ja kolmatta voi anoa tarpeen mukaan. – Minusta tuntui, että on velvollisuuteni huolehtia puolisostani ja tekisin sen ilmaiseksikin
LiigaPlokin päävalmentaja Mikko Pesonen harmitteli loukkaantumishuolia. Mutta voitto tuli, tyyli oli vapaa. Homma ei kuitenkaan käynyt ihan käden käänteessä, vaan jumbojoukkueet intoutuivat panemaan parastaan Pihtiputaalla. LiigaPlokin kapteeni Siiri Vehmanen myönsi, että peli oli huomattavasti tiukempi kuin joukkueiden edellinen kohtaaminen. Kuortane syötti hyvin ja läpi ottelun oltiin vaikeuksissa niiden kanssa, mutta onneksi hyökkäyspuolelle saatiin tehoja, mikä on tökkinyt aikaisemmissa peleissä. Kuortaneen libero Veera Help ilahtui siitä, että joukkue pysyi hyvin pelissä mukana ja erävoittokin oli lähellä. Voivotteli, että hyvä kun tajuissaan pysyi. – Pienestä jäi kiinni, ja hampaankolossa se on. Ploki toki otti täydet kuusi pistettä antamatta erääkään vastustajille, mutta toisinkin olisi voinut käydä. Mikko Pesonen kuvasi ottelua taistelupeliksi, jossa tytöt joutuivat ihan pelaamaan. Tämä oli kolmas peli viikkoon, ja se saattoi isommilla pelaajilla vähän näkyäkin. Lähtökohtiin nähden tuo muistutti jo lentopalloa. LiigaPlokin pelaajat ovat keksineet tälle kaudelle korona-aikaan sopivan tuuletustyylin, jota voisi kutsua vaikka kyynärpäätaktiikaksi.. Helsinki Volleyn päävalmentaja Ismo Tuominen oli samaa mieltä. – Eteenpäin otetut askeleet ovat selvästi näkyvissä. Olemme jo lähellä voittaa erän tai jopa enemmän. Huikeita ja pitkiä palloja voitettiinkin. – Mentaalipuolella on ollut varmasti vaikeaa viimeiset viikot ja voitto tekee hyvää sillä puolella. Helsinki tuli koko ajan lähemmäs Ottelussa Helsinki Volleyta vastaan LiigaPloki sai samalla paikan Suomen cupin puolivälierään. Kotipeli on vuorossa viikon päästä keskiviikkona. Seuraavaksi LiigaPloki matkustaa Hämeenlinnaan ensi maanantaina. Yefremenko oli lopussa aivan piipussa. Taidot ovat ehdottomasti olemassa, mutta meidän pitää vain löytää ne ja saada takaisin itseluottamusta, jota oli kauden ensimmäisissä peleissä. Ekassa ja toisessa erässä annettiin pisteitä vähän helposti epäselvillä palloilla ja molemmissa erissä yksi rotaatio ratkaisi aika paljon, mutta yllättävän helposti päästiin myös takaisin kiinni pelaamiseen. Olemme päässeet pisteeseen, jossa vastustajien on otettava meidät vakavasti eivätkä he voi odottaa helppoja ylikävelyjä. Kolmannessa erässä Helsinki Volleyn kauden kolmas erävoitto oli jo todella lähellä, mutta Sanni Vallinin lyönti meni pitkäksi tilanteessa 23-23 ja Roosa Päykkönen ratkaisi ottelun Plokille seuraavassa pallossa. – Normaali kuusikko on repaleinen ja vähemmällä peliajalla olleet joutuvat kovaan paikkaan. – Häslinkipalloja tuli ja ruvettiin odottamaan kaveria mukaan peliin. Valmennuskeskuksen joukkueen päävalmentaja Nikolas Buser oli hyvin iloinen siitä, kuinka heidän pelinsä on kehittynyt. Etenkin tällainen voitto, jonka eteen jouduttiin taistelemaan ja tekemään töitä, Pesonen tuumasi. Kuortane jopa johti toista erää 18-20 ja sai vietyä erän jatkopalloille, mutta Siiri Vehmanen ratkaisi erän Plokille. Semmoisia ei tarvitsisi tulla enää. Viesti 13 1 40-10 39 Kangasala 8 3 2 35-16 30 Kuusamo 9 2 29-8 27 OrPo 6 1 5 26-17 20 H-linna 6 1 7 23-25 20 LiigaPloki 6 1 5 21-19 19 Jymy 4 1 2 4 21-22 16 WoVo 5 1 6 20-22 16 PuWo 3 1 2 6 17-27 13 Vampula 4 1 7 15-26 13 HelVolley 13 2-39 Anna Yefremenko iskee ottelussa Kuortaneen valmennuskeskusta vastaan. Jos vertaa edelliseen peliin, kun Ploki oli Helsingissä, nyt tuli paljon tiukempia tilanteita. Tosissaan tultiin voittoa hakemaan. Joukkue kaipaa sitä, että ensin aletaan voittaa eriä ja saadaan sitä kautta uskoa. – Hyvä, että voitettiin, mutta jotenkin hätäistä oli. Pitäisi saada rauhallisempaa meininkiä kentälle, ettei olisi kaikilla paniikki jatkuvasti päällä. 16 KOTISEUDUN SANOMAT 24. Aika pienet asiat ratkaisivat. Silloin vastaan asettuu WoVo Rovaniemeltä. – Nyt pystyttiin haastamaan ihan oikeasti voitosta. – Viimeisessä erässä oli meiltä parasta puolustuspeliä, mitä olen nähnyt. LiigaPlokin Silvia Pertens oli hyvillään voitosta, mutta hän sanoi pelin osoittaneen, että paljon on yhä töitä tehtävänä. Vaihtopenkillä oli vain kaksi passaria. Ei paukutettu päin torjuntaa eikä varsinkaan tehty suoria virheitä. Emme ole voittaneet vielä erääkään, mutta näytimme, että voimme ahdistaa joukkueita hyvin pitkälle. Helsinki Volleyn libero Sini Eerola iloitsi siitä, että joukkueen peli on mennyt paljon eteenpäin. – Hyökkäyspelissä oli Täydet pisteet peräpään porukoilta, vaikka jännäksi meinasi välillä mennä LiigaPlokin peliin kaivattaisiin rauhallisuutta, ettei paniikki pääse iskemään paljon enemmän rohkeutta kuin aiemmin. Helsinkiläiset ahdistelivat tosissaan kotijoukkuetta, ja otteet vain paranivat pelin edetessä. Voittolukemat olivat 3-0 (25-20, 25-22, 25-23). Tyttöjen maajoukkue jo lähellä erävoittoa Vain kertaalleen kaikki liigajoukkueet kohtaava Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkue eli tyttöjen maajoukkue taisteli tiukasti etenkin toisessa erässä, mutta LiigaPloki oli lopulta vahvempi erin 3-0 (25-20, 26-24, 25-20). marraskuuta 2021 JUHA KIVINEN Neljän ottelun tappioputkeen ajautuneelle LiigaPlokille näytti avautuvan kiitollinen sauma kartuttaa kovin laihaksi jäänyttä pistepottia, kun vieraaksi saapuivat lentopallon naisten Mestaruusliigan nollakerholaiset Kuortaneen valmennuskeskus sekä sarjanousija Helsinki Volley. – Meillä on ollut monta tappiota ja on vaikeaa kaivaa itsensä ulos siitä kolosta. Kapteeni Helena Elbæk on loppukauden sivussa polvivamman takia eikä korvaajaa niin vain löydetä tähän vuodenaikaan kesken liigakautta
TUISKU Kouluikäisten yleisurheilukerhossa juostaan, hypitään ja heitetään Pihtipudas-salissa perjantaisin klo 16.45-18. Vetelin mieskuoron hengellisen musiikin konsertti kirkossa klo 19. Muista kokous su 28.11. Joulukonsertti srk-kodilla klo 18. Raija 0440 351 466 tai Meeri 040 417 6682. 050 919 3547 ja tarjakunnas@gmail.com klo 14.15-14.45 perheen pienimmät 3-6 -vuotiaat klo 14.45-15.15 kouluikäiset ja vanhemmat alk. ELÄKELIITTO. To 25.11. Kokoontuminen to 25.11. ”Suolistomikrobisto ja terveys”. ”Kaunis elämä, kaunis ihminen ja kaunis maailma”. Järj. mennessä. klo 10 kirjastossa. klo 17-19.30 Joulupuurotarjoilu koko illan ajan! Hyppää maksuttomaan non-stop-joulubussiin. Materiaalina voit käyttää uutta kangasta tai loihtia vanhasta uutta. Yhteislaulutilaisuus Muurasjärven Harjulinnassa klo 13. Pikkupaketti mukaan! DEMARIT. IKIS-verkkoluento ”Onnistuuko ilmastonmuutoksen torjuminen. Perhepartiolaiset voivat tulla itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen ma 6.12. Viitasaari Valokuvauksen jatkokurssi lauantaisin 4.12.-12.2. Ilmoittautumiset viimeistään ke 1.12. klo 14. kunnan sivistystoimi. Ilmoittautumiset Terttu Paanaselle puh 0400 632 563. KANSALAISOPISTOT ta kokous to 9.12. Suomenselän kansalaisopiston museodraamaryhmä, Kinnulan Musiikkiyhdistys ja Muhola-Seura. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – LP Vampula Pihtipudas-salissa klo 17. asti Hannes Hämäläisen öljyväritöitä Kahvissa & Kupissa. Ilm. Naisten kuntonyrkkeily Jukolan salilla ke klo 18. Jos lähtijöitä useampia, yhteiskyyti Viitasaarelle, josta lisämaksu 5 e/ henkilö. Järj. Ti 28.12. Luennoitsija professori Peter Lund, Aalto-yliopisto. Viihdelaulajat Melodies yhtyeineen esittää Joulun kanssas jaan -konsertin ke 1.12 klo 18 Sallilassa. URHEILUSEURAT MUURASJÄRVI-hanke, sidosryhmätilaisuus Tule kuulemaan ja keskustelemaan Muurasjärven kunnostustoimien esiselvityksestä ja hankkeen jatkosta. mennessä 040 822 6635 tai 040 726 1295. Suuri energiamuutos häämöttää”. Lisäksi tilaisuudessa luovutettiin huomionosoituksena Keski-Suomen Urheilugaalan 2020 Vuoden urheiluteko, joka oli Pihtiputaan Tuiskun etävalmennus-projekti. Kamukahvila to 9.12. klo 19. Järj. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – Nurmon Jymy Pihtipudas-salissa klo 15. Jouluruokailu Eväsrepussa ke 15.12. Ikis-luennot keskiviikkoisin klo 14. Jouluisia myyntipöytiä, mutta mahdollisuus myös kirpputoripöytään tai peräkonttikirppistä ulkona. SENIORITYÖRYHMÄ. Kansainvälistyvä Kinnula -ilta koulukeskuksen valtuustosalissa klo 18-20. Pihtiputaan joulunavaus ja Parasta Putaalta -tapahtuma klo 12-15. mennessä textarilla p. klo 15. DIABETESYHDISTYS. klo 13! PARTIOLAISET. Keski-Suomen Hiihdon vuoden hiihtoteko 2021 oli piirileirityksen henkiin herättäminen. Ma 29.11. Järj. Professori Peter Lund, Aaltoyliopisto. IKIS-verkkoluento ”Suolistomikrobisto ja terveys” Hubteekissa ke 24.11. ke 24.11. Palkinnon saajina olivat Piispalan Kurssi-ja leirikeskuksesta Jarmo Kulmala, Väinö Varis Konnevedeltä ja Mika Paananen Pihtiputaalta. Muista kokous ja pikkujouluruokailu Shell Pihtipudas Putaanportissa su 28.11. Ilmoittakaa vietyjen nahkojen määrä toiminnanohjaajalle. Keski-Suomen Hiihto palkitsi Pihtiputaan lukion hiihtolinjalla valmentavan Miikka Kinnusen KeskiSuomen vuoden 2020 valmentajaksi. To 2.12. Suuri energiamuutos häämöttää” Hubteekissa ke 8.12. Kinnulan keskuskoulun oppilaat, kunta, yrittäjät Varaa pientä rahaa mukaan, oppilaiden pisteillä edulliset lippuhinnat (0,50-2 €) Tuotto lyhentämättömänä yläkoulun yhteiseen retkeen. Joulun kanssas jaan. Su 5.12. Kokoontuminen ja ruokailu Shellin kokoustilassa ke 24.11. Ilmoittaudu viimeistään to 25.11. Ilmoittautumiset viimeistään ke 8.12. Su 5.12. Suuri energiamuutos häämöttää” Hubteekissa klo 14. klo 17.40). Etävalmennus toteutetaan yhteistyössä Vuokatin urheiluopiston ja Pyhäjärven hiihtoseurojen sekä Pihtiputaan lukion hiihtolinjan kanssa. ”Onnistuuko ilmastonmuutoksen torjuminen. Muista kokous to 25.11. Järj. kukitetaan vuoden juhlijat. Ti 30.11. Viitaseudun opisto. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – WoVo Pihtipudas-salissa klo 18.30. Keskustelua Muurasjärven kunnostustoimien esiselvityksestä. Lentopallon naisten 2-sarjaa: Pihtiputaan lukio/ Ploki – Alajärven Ankkurit Pihtipudas-salissa klo 13. Järj. Viitaseudun opisto. Pöytäpaikka joululahjahintaan 5€/ pöytä. klo 13 Muurasjärven Harjulinnassa. Ma 6.12. menn. Muurasjärvi-hankkeen sidosryhmätilaisuus Harjulinnassa klo 18-20. klo 12. Järj. Hinta 20 e/ jäsen, ei-jäsen 25 e. Lähtö Viitasaaren linja-autoasemalta klo 8. Aika: torstai 25.11.2021 klo 18.00-20.00 Paikka: Muurasjärvi, Harjulinna (Reisjärventie 2882) Lisätietoja tarvittaessa: • tuomo.laitinen@k-svy.fi • salla.kumpulainen@pihtipudas.fi TERVETULOA! Tilaisuuden järjestävät: Pihtiputaan kunta ja Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry Tule mukaan TAITOLUISTELUUN Pihtiputaan tekojäälle, aloituskerta la 4.12. klo 19 Hubteekissa! NÄKÖVAMMAISET. ikäisistä Tule ja tuo kaverisikin mukaan! Koronan vuoksi siirretyt Keski-Suomen Hiihdon palkitsemistilaisuudet pidettiin pari viikkoa sitten Kannonkoskella. Pysäkit: koulu,tori, Parlamentti ja Raksis Järj. Kurssimaksu 24 e. Vierailija seurakunnasta joulun merkeissä. Hirvennahkojen keräyspaikka Ponssen takapihalla. Matka Tuuriin la 27.11. Vapaa pääsy. mennessä. RYHTI Pyöräilyn kuntosuoritusvihkot Kohisevan laavulla, Särkilahden tienhaarassa ja kentän kopilla. Vuoden 2021 jäsenmaksut (nuorisojäsen 5 e, vuosijäsen 10 e, ainaisjäsen 100 e) maksettava tilille FI25 4753 0010 0124 83 ti 30.11. Yhteislaulutilaisuus pe 26.11. klo 18 Sallilassa. Kinnulan joulunavaus 17.15 Kunnanjohtajan tervehdys 18.00 Keskuskoulun musiikkiesitys 18.30 Vuoden 2021 väistyvän resupukin tervehdys 19.20 Tonttupolun voittajan arvonta 19.25 Yrittäjien perinteinen kinkkuarvonta 19.30 Resupukin paljastus Koko illan avoinna • Joulutori • Korttipaja, tonttupolku, temppurata, poniajelu • Joulupuuro • Karkkipukki pe 26.11. Luennoitsija PhD ja apulaisprofessori Jonna Jalanka, HY ja Nottinghamin yliopisto. klo 17 työväentalolla! SYDÄNYHDISTYS. Ma 29.11. marraskuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 17 MENOT JA TAPAHTUMAT OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e MENOT MENOT RIENTOJA JA TILAISUUKSIA PIHTIPUDAS To 25.11. Kerho kokoontuu pe 26.11. Pihtiputaan Tuiskun Hiihto palkittiin vuoden Urheiluteolla 2021. Liput ovelta 10 e, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Op. Kurssi soveltuu niin aloittelijoille kuin enemmän ommelleille. Koko perheen jouluiset iltamat Muholan kylätalolla klo 19. Viitasaaren alueen musiikkiopisto. Tervetuloa! Pihtiputaan Demarit ry MTK-Pihtipudas, MTK-Kinnula ja MTK-Viitasaari järjestävät yhteisen pikkujouluruokailun Muurasjärven Harjulinnassa la 11.12. kunta ja KeskiSuomen vesi ja ympäristö. Ilmainen, ei ennakkoilmoittautumista. 040 592 2505, tai jäsenetu Kinuskissa noudettavissa vain to-su 2.-5.12.! MUISTIYHDISTYS. Jäsenille maksuton, ei-jäsenet 25 e. Arjalle su 5.12. klo 12 Voimautuksen tiloissa (entinen Kinnulan Kukkakauppa), Keskustie 51. REUMAYHDISTYS. mennessä Tomi Pasanen 040 578 5979 Tervetuloa! Johtokunnat PIKKUJOULUT Joulun kanssas jaan Viihdelaulajat Melodiesin konsertti ke 1.12. KINNULA Pe 26.11. Ke 1.12. Vapaa pääsy. keskuskoulu, Kinnulan Yrittäjät ja kunta. asti Anna-Liisa Hakkaraisen näyttely ”My Way” Koto Hotellissa. JHL-487. Pe 31.12. klo 16.30 Kartano Wiitatuvalla. Vertaistukiryhmä kivusta kärsiville ja heidän läheisilleen Hubteekissa to 2.12. Glögitarjoilu klo 17.30. PhD ja ass. klo 18 (kokoontuminen viim. Jukolan kuntosalin salija yrityskortteja voi ostaa Tanja Tavaststjernalta (p. klo 12 Sopukassa. klo 10-14 Tule myymään tuotteitasi tai tule ostoksille. Järj. klo 14-16. Su 12.12. Glögitarjoilu ja arpajaiset klo 17.30. Liput ovelta 10 e, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Järj. MuisSEURATOIMINTA Pihtipudas Tehdään yhdessä -puuhapäivä aikuiselle ja lapselle la 11.12. PIHTIPUDAS ELÄKKEENSAAJAT. Uudet ja vanhat jäsenet, täyttäkää sivuillamme www.kinnulankennelkerho.fi välilehdellä ”Toimintamme” avautuva Jäseneksi-liittymislomake jäsenrekisterin tietojen ajan tasalle saattamiseksi. Ilmoittautumiset ke 8.12. Kerho Valorinteellä keskiviikkoisin klo 10. RHY. Joulumyyjäiset Taidekulmassa (Keskustie 38) klo 11-19. Mukaan luistimet ja kypärä! Kivaa yhdessä touhuamista hyvän harrastuksen parissa! Lisätietoja ja ilmoittautumiset: United Northern Skaters ry puh. Vapaa pääsy. mennessä. 6-v. klo 18-21 ja la-su 27.-28.11. Su 19.12. Ilmainen, ei ennakkoilmoittautumista. Ti 30.11. 8.12. Ke 1.12. Pikkujouluruokailu Ruskassa la 11.12. klo 10-16.30. Kinnula Pieniä joululahjoja ommellen -kurssi Keskuskoululla pe 26.11. Viihdelaulajat Melodies yhtyeineen konsertoi Sallilassa klo 18. Vaihtori kunnantalon alakerrassa ma-pe klo 8.3014.30. 24. Päivätoiminnan kahvihetki Ilosjoella Tahkontuvalla klo 13. SUOMEN KIPU. IKIS-verkkoluento ”Onnistuuko ilmastonmuutoksen torjuminen. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – Nurmon Jymy Pihtipudas-salissa klo 18.30. KINNULA KENNELKERHO. Keski-Suomen Hiihto pääsi palkitsemaan JOULUMYYJÄISET Pihtiputaan työväentalolla la 4.12. yhteislaulua Hannu Viitalan säestyksellä. Su 28.11. Vapaa pääsy. Professori Peter Lund, Aaltoyliopisto. Hallituksen järjestäytymiskokous klo 14. PUDIS Salibandya Pihtipudas-salissa maanantaisin: 0-3-lk klo 18-19.15, 4-lk ja sitä vanhemmat klo 19.15-20.30. Ilmoittautumiset ruokailuun Riitalle ma 29.11. Kerho maanantaisin klo 12 työväentalolla. prof Jonna Jalanka, HY ja Nottinghamin yliopisto. Ei ennakkoilmoittautumista, vapaa pääsy. klo 19.00 Lisätiedot, ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot 3.12. Pe 26.11. LIIGAPLOKI Kirppari auki pe klo 10-15 ja la klo 10-14. 24.11. Syyskauden viimeisessä kerhossa ke 8.12. ELÄKELÄISET. Professori emeritus Esko Valtaoja, TY. 044 459 6261. Kukkuu ry:n taidepiiri. Ilmoittautumiset pe 3.12. Paananen valittiin myös jatkamaan Keski-Suomen Hiihdon johtokunnassa. Glögitarjoilu klo 17.30. Ke 8.12. Tuija Juppo. La 27.11. Lentopallon naisten 2-sarjaa: Pihtiputaan lukio/ Ploki – Nurmon Jymy Pihtipudas-salissa klo 13. klo 14. Joulunavajaiset koulukeskuksen pihassa klo 17-19.30. Jouluruokailu ma 13.12. Viitasaaren alueen musiikkiopisto. 1.12. HENGITYSYHDISTYS. 040507?3159, tanja.tavaststjerna@pihtipudas.fi) tai Pihtiputaan Kiinteistöpalvelusta. Osallistumislinkki opistolta p. Sitovat ilm. Joulukonsertti Sallilassa klo 18. MLL. Vieraaksi kutsutaan Seläntauksen asukkaita. Keskustelua isäntäperheja tukiperhemalleista, jotka mahdollistavat kansainvälisten lukio-opiskelijoiden inte-groitumisen kuntaan. To 9.12
Tervetuloa Pihtipudas-Seura ry:n sääntömääräinen syyskokous Wanhassa Pappilassa ti 14.12.2021 klo 18.00. 18 KOTISEUDUN SANOMAT 24. klo 15 mennessä. 050 307 5439 PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Kannanotto ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtämisestä Keski-Suomen hyvinvointialueelle 7. 1. Kuntalaisaloite Pihtiputaan löytöeläinpalveluiden uudelleen järjestämisestä 10. 0400-345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET puh. Päähineen kokoa ei ole rajoitettu. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Hanna Kankaanpää puh. Valinta tehtävään voidaan tehdä jo hakuajan kuluessa. Wiitaunionin luottamushenkilöiden palkkiosäännön päivittäminen 8. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Tervetuloa! Johtokunta Pihtiputaan Vanhustenkotiyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous Valorinteellä to 2.12.2021 klo 12.00. 044-459 6211 Kinnulan kunta pyytää tarjouksia löytöeläinpalvelun järjestämisestä 1.1.2022 alkaen. puualan osaajaa Päähinekisa Suunnittele ja tee päähine. ?Pihtiputaalla 24. Kuntalaisaloite katuvalaistuksen saamiseksi Ilosjoentielle 11. marraskuuta 2021 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ari Saastamoinen www.keitelegroup.fi TALOUSASSISTENTTIA Keitele Group on vakavarainen puutuotealan perheyritys, joka jalostaa korkealaatuisesta suomalaisesta tukkiraaka-aineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. 045 127 4234, 044 270 0668 Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Ilmestyy keskiviikkoisin Puh. Pääosin varttunutta kasvatusmetsää ja uudistuskypsää metsää. 0207 931 620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen puh. Päähineet arvostellaan niin, että tekijän nimi ei ole tiedossa. 73 000 € Tarj. Hakemukset ansioluetteloineen pyydämme 10.12. Kotiseudun Sanomissa. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. marraskuuta 2021 KOKOUKSIA TORILLA MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. 020 413 3788 HANNULAN PERUNA HANNULAN PERUNA P. Kilpailuaikaa on marraskuun loppuun asti. klo 12 Viitasaaren S-marketin piha-alue Tule keskustelemaan hyvinvointialueuudistuksesta. Paikalla kansanedustaja Riitta Mäkinen ja viitasaarelainen aluevaaliehdokas Hilma Vepsäläinen! Makkaraja kahvitarjoilu! Tervetuloa! KESKI-SUOMI Aluevaaliehdokas 2022 HILMA VEPSÄLÄINEN. 0207 931 621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi KOKOUSKUTSU Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa maanantaina 29.11.2021 klo 18.00. 0207 931 620 Taulukko1 Sivu 1 PIHTIPUTAAN LÄMPÖTYÖ OY LVI-palvelut, putkiremontit, luokkahitsaukset p. klo 15 mennessä Jussi Miekkavaara 0400 345 212 Kts. klo 9–12 KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 Kinnula Puh. Hyväpuustoinen metsätila lähellä Lestinjärven rajaa. Kuntaliiton valtuuskunnan vaalit 2021 14. 14.12. Laita mukaan suljettu kirjekuori, jossa nimesi ja yhteystietosi. joulukuuta 2021. Lähtöhinta 69 000 € Tarj. Kaikki kilpailuun osallistuneet päähineet lahjoitetaan Pihtiputaan ja Kinnulan seurakuntien diakoniatyölle. Tervetuloa Hallitus OSTETAAN Ostetaan ENERGIAPUUTA HAKETUKSEEN Myös tienja pellonvarsien raivaukset sekä Kemera-tukikohteet Terho 0400 545 805 myllynmies.fi MYYTÄVÄNÄ Alvajärvellä MÖKKI Rajakumpu, tontti 2000 m 2 P. Lisätietoja Kotiseudun Sanomat p. Edellytämme Sopivaa koulutusta, kielitaitona vähintään suomi/englanti, tietoteknisiä valmiuksia Windows -ympäristössä, ryhmätyötaitoja, joustavuutta, tarkkuutta sekä positiivista asennetta työyhteisön kehittämiseen yhdessä. Päähineet voivat pohjautua paikalliseen käsityöperinteeseen tai ne voivat olla myös aivan uudenlaiset. Hyväkasvuinen metsätila. Tekniikka voi olla mikä vain: neuloen, virkaten, kutoen, ommellen... Arvovaltaisen tuomariston valitsema voittaja ja kisaan osallistuneet päähineet julkaistaan ke 8.12. ALUEVAALISTARTTI LA 27.11. Hp. Olet osa kehittyvää, kannustavaa ja hyvähenkistä taloustiimiämme. 014-459 6800 Pihtiputaan Demarit ry Syyskokous su 28.11.2021 klo 17.00 Pihtiputaan Työväentalolla. Tarjoukset tulee jättää tarjouspyynnössä ilmenevällä tavalla 5.12.2021 mennessä sähköpostiosoitteeseen kinnulan.kunta@kinnula.fi Kinnulan kunta Tekninen lautakunta SOTE-UUDISTUS, mistä oikein on kysymys. Voit osallistua kilpailuun lasten, naisten tai miesten päähineellä. Pihtipudas, Seläntaus 18,2 ha Puusto 1800 m 3 . klo 15 mennessä: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Pihtiputaan kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikataulut vuosi 2022 9. Esillä sääntömääräiset asiat. Kiinteistöosakeyhtiö Niemenharjun saneerausohjelmaehdotuksen hyväksyminen ja käsittely tilinpäätöksen 2021 yhteydessä 4. Tarjouspyyntöasiakirjat toimitetaan pyynnöstä osoitteesta ilkka.paananen@kinnula.fi. Lisätietoja antavat: talouspäällikkö Tuula Lappalainen 040 667 2330 / tuula.lappalainen@keitelegroup.fi tai talousjohtaja Janne Mustajärvi 040 641 3200 / janne.mustajarvi@keitelegroup.fi Etsimme taloustiimiimme vakituiseen työsuhteeseen 1 000 000 m 3 400 000 m 3 Tuotamme vuodessa sahatavaraa Tuotamme vuodessa jatkojalosteita 500 292 Meur Työllistämme yli Liikevaihto tilikaudella 2020 n. esitetiedot: www.metsatilat.fi/jarvisuomi Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Keskustie 20 C 40100 Jyväskylä p. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Muut esille tulevat asiat Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivuilla 3. PERUNAA, porkkanaa porkkanaa ja sipulia sipulia Tahkon Aukiolla (Pihtipudas) MA 29.11. Pihtiputaan kunnan strategia vuosille 2021-2025 6. 044 2066778 / Reima Tast METSÄTILAT Kinnula 20,9 ha Puusto 2400 m 3 . Pihtiputaan kunnan lausunto jätehuollon palvelutasosta vuosille 2022-2026 12. Toimita tai lähetä valmis päähine Kotiseudun Sanomien toimitukseen ti 30.11. Työnkuvaa voidaan kehittää toimeen valittavan henkilön vahvuuksien mukaisesti. Työ alkaa sopimuksen mukaan/ mahdollisimman pian. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander puh. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tarjoamme Mielenkiintoisen ja vastuullisen työn kasvavassa kansainvälisessä yrityksessä ja mahdollisuuden oppia uutta kannustavassa ja dynaamisessa työyhteisössä. mennessä sähköpostiin talous@keitelegroup.fi. Arviointikertomus tarkastusvuodelta 2020 5. 21.12. Kahvitarjoilu. 0400-741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi Toimittaja Juha Kivinen puh. Talousassistentin työnkuvaan kuuluu avustavia hallinnon ja talouden tehtäviä yhdessä muun taloustiimin kanssa sekä erilaisia toimistoja aulapalvelutehtäviä. Pihtiputaan kunnan lausunto Sydän-Suomen jätelautakunnan taksaluonnoksiin vuodelle 2022 / Sammakkokangas Oy:n toiminta-alueen kuntien jätetaksaluonnoksesta 1.1.2022, Pihtipudas 13. 040 569 4255 • Koutajärvi, Keitele Seuraavan kerran ma 20.12
Julkinen kaupanvahvistaja. 040 507 7637 Henri Lehtinen • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke.. marraskuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 19 LVI-ASIOISSA Puh. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. 029 566 0880. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 014-571 456, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi ASIANAJOTOIMISTO @ Tur?allinen kumppani yrityksellesi. KALLIOMURSKETTA KALLIOMURSKETTA KESKI-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO Varatuomari Tuula Kiili. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi 040 502 9452 (myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas • Halmeniementie 163, Muurasjärvi Rakennustuotteet ovet ja ikkunat kattopellit puutavara lämpöelementit rakoliiterit Autohuolto huollot ja korjaukset renkaat Monipuolisesta valikoimastamme Teollisuustie 16 Viitasaari ma-pe 8-16 0400 911 981 myllynmies.fi ovikauppa.com Puun osto energiapuu kuitupuu tukit Metsästystuotteet Tracker-koiratutkat Genzoradiopuhelimet Uranetti Oy /Anne Heikkilä 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti. P. Kysy tarjousta! 0207 931 620. 040 158 9850 HAMMASPROTEESIT ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi 040 700 0090 Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). 24. 050-461 6055 fysikaalinen hoito hieronta PARASTA PALVELUA YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. Avoinna klo 9-15. Viitasaaren toimipaikka PARASTA PALVELUA Voisiko tässä olla juuri SINUN ilmoituksesi. 020 728 9607 www.taloushallinta.com Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Matias Toivonen Ajanvaraus 08-782 100 Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Kinnulan Parlamentti 050-576 9995 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Lahjakortit voimassa 31.12.2021 asti T v l ! OSTAMME KUNTTAA / METSÄPOHJAA Suomen Kunttamestarit Oy Hyvä tuotto metsälle, ennen päätehakkuuta. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen 040 149 4005 Oskari Ojaniemi 0400 548 104 Janne Niskakangas OMT-FYS. 020 728 9600 info@taloushallinta.com 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. SYDAN-SUOMEN TALOUSHALLINTA ?. (täältä löytyy linkki ajanvaraukseen) Koulutettu hieroja ja jalkojenhoitaja • riskiryhmäläisille myös kotija laitoskäyntejä Meiltä myös majoitusta lomaan, työhön ja yöhön. P. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella. Kuntannosto: männikkökankailta • mieluiten 2-3 vuotta ennen päätehakkuuta 0400 387 888 Lestijärvi toimitettuna Alvajärven Karihautakankaalta Jorma Pasanen 0400 706 133 Jarkko Pasanen 0400 269 787 Useita murskelajikkeita moneen tarpeeseen • soraja metsäautotiet • pihat ja pihatiet • rakennusten perustukset • suodatuskentät ym. Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Meiltä kaikki asumisen palvelut! • Isännöintipalvelut • Kiinteistönvälitys LKV Katso kaikki kohteemme saaninkoski.fi • Kaupanvahvistaja • Kokousja saunatilojen vuokraus isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Asiakirjapalvelu • Kuumakivihieronta • Neurosonic-patja • Personal trainerin palvelut • Energiahoidot SIESTA, Keskustie 38, Kinnula 044 291 2439 /Saara Urpilainen www.rentosiesta.fi FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen Kirkkotie 5, KINNULA FYSIKAALINEN HOITOLAITOS puh. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. Lounas: 11-13. Auktorisoitu t1l1to1m1sto Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. Ota yhteyttä: Kuljetukset myös kevyellä kalustolla asiakkaan toiveet huomioiden. Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Keskustie 14 Pihtipudas p
Vaikuttaminen lisää myös ymmärrystä, ja on lapsellekin merkityksellistä, että omat toiveet tulevat huomioiduksi. Hedelmäveitsi saattoi välillä olla kädessä hieman nurinperin, mutta eihän sillä lopen merkitystä ole, kun lopputuloksena on kuitenkin vino pino komeita kuutioita. Komeita pöytäkoristeista tulikin, ja koska tekijöitä oli niin monta, saattoi yhtä pöytää koristaa vähän useampikin asetelma. Itse sai valita senkin, paljonko aineksia kuppiin laitetaan ja miten sekoitetaan. Työharjoittelijana päiväkodissa työskentelevä Natti Soontornwisai hämmästytti lapsia veistelemällä meloneista, omenoista, porkkanoista ja muista hedelmistä ka kasviksista veistoksellisia pöytäkoristeita. – Leikkien ja pelien ohessa opitaan tunnetaitoja ja käsitellään esimerkiksi erilaisuutta lapsen tasolla. Listaa kerättiin jo aiemmin, ja keittiössä on otettu lasten ehdotukset huomioon ja laadittu viikon ruokalista niiden pohjalta. Yhteistä tekemistä ja oppia leikin varjolla Lasten oikeuksien viikkoa vietettiin Pihtiputaan varhaiskasvatuksessa erilaisten teemapäivien merkeissä. Viisivuotias Ellinoora Malinen intoutuu esittelemään, miten isi on maailman nopein viipaloimaan ihan kaikkea. – Lasten kanssa on viikon ajan opeteltu lapsen oikeuksia teeman mukaisesti. Tosin aamulla vieraillessani valmistelut olivat vasta käynnissä, ja pienet kokit leikkasivat ponnekkaasti kurkkuja kokkihatut kallellaan. Korvaamatonta oli myös kukka-asetelmien tekijöiden syvä ylpeys itse tehdyistä asetelmista. Päiväkodissa lapsen oikeuksia opitaan leikkien, laulaen ja tarinoiden Ellinoora Malisen kukka-asetelma aiheutti suurta ylpeyttä. Lapsellakin on oikeus mielipiteisiin Teemapäivän touhut kuulostavat ihanilta, mutta tällä kaikella on myös laajempi tarkoitus. Raatikainen kertoo, että lasten toiveita kuunnellaan, ja niitä on pyritään arjessa toteuttamaan. marraskuuta 2021 HANNA KANKAANPÄÄ – Meillä on tänään juhlat! Näin kuului ensimmäinen riemukas hihkaisu päästessäni ovesta sisään Onnimannin päiväkodissa. Hedelmäsalaatin tekijät edestä vasemmalta Aada Kortelainen, Aatu Viander, Elli Ranto, Maija Hytönen, Nella Saastamoinen, Oili Hämäläisen sylissä Luke Hillman ja Natti Soontornwisain sylissä Aapo Kortelainen. – Olemme myös saaneet hyvin tukea alueen yrityksiltä. Ruokakeskustelu jatkuu ja vaikuttaa siltä, että yksi jos toinenkin on päässyt kotioloissa kokkaamaan ja leipomaan. Jokaisella ryhmällä oli oma vastuutehtävänsä ja niinpä yksi ryhmä leipoi sämpylöitä koko päiväkodin väelle, toisessa ryhmässä pilkottiin kiivaasti salaattiaineksia kulhoon ja kolmannessa koottiin hedelmäsalaattia. Kun kupillinen oli valmis, sai yksi kerrallaan kunniatehtävän viedä ruuat tarjoilupaikalle. Lapsen on tärkeää oppia, että hän voi vaikuttaa omiin asioihinsa ja olla osallisena jokapäiväisessä toiminnassa. – Lapsen oikeuksien teemaviikon hahmo Tiuku on lähettänyt lapsille joka aamu kirjeen, jossa on pieniä tehtäviä päivän ohjelmaan, Laura Raatikainen kertoo. Kun asioista puhutaan ne tulevat luonnolliseksi osaksi arkea. Herkulliset salaatit nautiskeltiin maukkaiden, mutta kiemuraisten sämpylöiden kanssa. Vakaviakin aiheita käsitellään leikkien, tanssin, liikunnan ja tarinoiden kautta siten, että omalle oivallukselle on tilaa. Päivä oli täynnä elämyksiä, vaikka ruuanlaitto sinänsä onkin varsin tavallinen askare. Olemme laulaneet lauluja ja mietitty miten toista kohdellaan hyvin, päiväkodin johtaja Laura Raatikainen kertoo. Torstaina tehtiin yhdessä ruokaa. Perjantaina puolestaan päiväkotiin saavuttiin pyjamassa, sillä lasten toiveen mukaisesti ohjelmassa olivat pyjamabileet. Nekin olivat pikkuväen itse leipomia, tosin paistaminen jäi keittiön väen kontolle. Emilia Saastamoinen pilkkoi ponnekkaasti kurkkua. 20 KOTISEUDUN SANOMAT 24. – Raamit antavat aikuiset, mutta niiden sisällä lapset voivat turvallisesti opetella uusia taitoja ja tehdä itseään koskevia päätöksiä, Raatikainen kertoo. Silmät kuitenkin tuikkivat, kun pääsi tekemään itse ja näkemään oman työn tuloksen. Hänen arvionsa mukaan teemapäivässä parasta oli ihan kaikki. Helka Koljonen ja Anna Lahtinen suhtautuivat kukkaasetelmien tekoon suurella tarkkuudella.. Viikon aikana yksi näkyvä esimerkki lasten toiveiden täyttymisestä on ruokalista, joka on koottu päiväkotilaisten lempiruuista. – Minä osaan muuten paistaa kananmunia, yksi kehaisee ja toinen kommentoi, että on itsekin nähnyt kun munia paistetaan. Valmista tuli ja lopulta kokkiakin hymyilytti. Mutta niinhän sitä sanotaan, että paljon kanssa pärjää. Suosituimpia kukkia olivat isot, komeat ruusut, mutta oppi oli selvästi mennyt perille, sillä pienet floristit osasivat jo pyytää ”niitä pieniä kukkia”, ja ”välivihreitä” täydentämään asetelmiaan.. Lasten riemun kruunasivat vielä Kukka-Pibean lahjoittamat kukat, joista pienet juhlanjärjestäjät saivat tehdä kukka-asetelmia pöytiin. Kukat tökittiin yksitellen kosteaan oasikseen, jota oli sullottu pieniin vaaleanpunaisiin maljoihin. Ja tämän ruokateeman toteutuksesta kuuluu kiitos keittiölle, joka innostui ideasta yhtä paljon kuin mekin, Oili Hämäläinen kiittää. Selvästi taitoa on jo vähän tarttunut nuorempaankin kokkiin