vsk www.kotiseudunsanomat.fi Putaanvirran oppilaat Suomen toiseksi parhaita Riemukas luokkakokous Muurasjärvellä Tuore terva ehostaa Sallilan uudenveroiseksi TÄLLÄ VIIKOLLA: Matti Kivirinta mittaa, mahtuuko henkilönosturi Sallilan seinustalle. 2016 puh. Keskiaukeama Sivu 3 Sivu 12 Putaanvirran koulu jäi täpärästi kakkoseksi yleisurheilun Hese-kisassa. 0207 931 620 n:o 21 • 56. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 25. Vuosien 1959-60 ekaluokkalaiset tapasivat Muurasjärven koululla. 5. irtonumero 1,80 e Suut makeaksi Lassin kotileipomosta Sivu 5
E ihän minusta ollut oikein muuhunkaan urheiluun. toukokuuta 2016 Päästä vedettyä Viikon kuva Liisa Malinen jännitti kaikki Suomen ottelut. toukokuuta 2016 ” Jääkiekon MM-turnauksessa oli Suomella paljon pelissä. Mustan kumikiekon herkeämätön tuijotus vaihtui nurmikonleikkuuseen, multasäkkien kantamiseen, kesäkukkien valintaan ja istuttamiseen sekä pihatarvikkeiden täydennyshankintoihin. Tässä on kyllä mielessä yksi ehdotus, jonka voisi antaa korvauksetta ja vapaasti käyttöön. Muut ammattilaiset tekivät sitten muita töitä, kukin osaamisensa ja mahdollisen koulutuksensa mukaisesti. Kestävyysjuoksu, hiihto ja jalkapallo olivat ainoat lajit, joissa jotenkin pärjäsin liikunnassa. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 25. En ollut myöskään lähtenyt koskaan telineistä, joten yritys oli valmiiksi tuhoon tuomittu. Tosiasiassa tuo iltaa kohti laajentaminen tarkoitti käytännössä sitä, että posti tulee pahimmillaan tuntikausia myöhemmin kuin ennen. Jos tosiaankin posti hoitaisi postille kuuluvat tehtävät ja sitten muut ammattilaiset nämä kiinteistöja kodinhoidolliset työt. Se on toki sitäkin arvokkaampi: Heinäjoen Luonto ry:n antama todistus arvonimelle ”Pihtiputaan ansioitunein pitkospuuja siltajournalisti”. T oista se oli vanhoina hyvinä aikoina. Kiinnioton tai laistamisen välillä arpominen on kiehtovaa, ja vaikka kädessä olisi huonot laput, viimeisen tikin voi saada aika pienelläkin kortilla. Ja lopuksi kunnioituksen kumarrus käytännön jakelutyötä tekeville. Kiuruvesi Mannerheimin Lastensuojelluliiton Pihtiputaan yhdistys keräsi tänäkin vuonna pyöräilykypärät kaikille kunnan esikoululaisille useiden eri lahjoittajien avustuksella. M utta on yksi kilpailuviettiä ruokkiva laji, josta olen saanut suurta nautintoa. Ihmetellä täytyy, jos kotipalvelua antavat tahot tai esimerkiksi kesätöitä kaipaavat koululaiset ohittavat ruohonleikkuu-uutisen ja muun postin laajenevan reviirinvaltauksen kakistelematta. Kukaan ei nostanut suurempaa älämölöä. Mutta sekin meni sivu suun, kun hölmöt kapiaiset olivat mitanneet juoksuradan väärin Hämeenlinnan Linnankasarmien pihalla. Suurta ymmärtämättömyyttä, tietämättömyyttä ja sovinismia heijastellut lausunto sai jäädä omaan arvoonsa. Sen verran pysyin pystyssä luistimilla, että tein yläasteen lätkätunnilla yhden maalin, mutta sekin meni omiin. Taksinkuljettaja tekisi kattoremontin asiakasta kuskatessaan ja kukapahan milläkin toimin talosta taloon hiihtelevä voisi pestä ikkunat ja vaihtaa kattolamput samalla kun pesee niiden kuupat asiaansa kertoessaan. M utta jos tuolle tielle lähdetään, voi muitakin ammatteja hyödyntää samalla tavalla. Tuntui vielä siltä, että liikunnanopettaja Kuukkasen Arska erityisesti hehkutti nimeäni lähtökuulutuksessa. Ihailen sitä joka aamu töihin lähtiessäni. Lensin naamalleni sadan metrin lähdössä koulun kisoissa Keuruun urheilukentällä. Suomalaiskansallista realismin tajua kuvasti se, että jälkipeliin sortumisen sijasta jokainen kykeni myöntämään paremman voittaneen. Kanadan voittoon päättynyttä kiekkokamppailua seurasi TV-ruudun välityksellä 2,2 miljoonaa katsojaa. On siis löytynyt asia, joka yhdistää valtaosan suomalaisista. Keltainen postilinjuri otti ihmiset kyytiinsä ja vei kirkonkylälle asioilleen ja takaosassa kulkivat postisäkit. Hyvähän se on, että palvelut pelaavat, mutta jonkinlainen erikoistuminen saattaisi olla tässä kohdassa paikallaan. Nyt on aika rentoutua ja keskittyä kesäkukkien laittoon.. Olin armeijan jälkeen vuoden ajan työllistettynä valamassa miinoja Kalettoman Pioneerivarikolla Keuruulla, ja ruokatunneilla pelasimme tikkiä markan panoksella. Sitä ei ole. Katsoin toki kaikki Suomen matsit jo ihan vanhasta muististakin urheilumiehenä. Ruokaa ja lääkkeitä taitaa jo posteljoonin laukussa kulkeakin. Juha Kivinen Pääkirjoitus 25. No, sainpahan ainakin kunnolliset lenkkitossut, kun kerroin kotona nöyryytyksestäni. Arska oli juuri kesällä alkanut rakentaa mökkiä lähelle kotiani, ja kai hän tunsi jonkinlaista sympatiaa pojanrääpälettä kohtaan. Armeijassa luulin sentään kokeneeni tähtihetken, kun juoksin Cooperin testissä yli kolmetonnia. Minulla kävi sen verran hyvä säkä, että muovirasiassani oli Kalettomalta lähtiessäni sievoinen summa kolikoita. Paluu arkeen tapahtui nopeasti. Ottelun arvioidaan tavoittaneen tavalla tai toisella peräti 3,2 miljoonaa suomalaista. U urheilu-urani lähti käsistä heti ensimmäisessä kunnollisessa kisassa. Mikä harmi, ettei täällä Kotsarissa lyödä välillä kortiksi. En osannut luistella käytännössä ollenkaan. Mutta voihan keinosiementäjä tuoda taloon tullessaan tarjousjauhelihaa ja kahvipaketin ja pappi nakit ja pottupussin ja vaikka soittaa tarvitaanko kaupasta muuta. Liikenne Nelositiellä oli tavanomaista selvästi verkkaisempaa. Loppuottelu piti ihmiset kotona televisioruutujen ääressä. Hilpeä laitos T uopahan postilaitos. (...) Vanhoja vaatteita ei kannata heittää pois, sillä niistä saa tuunaamalla tähän aikaan sopivia — ja ennen kaikkea yksilöllisiä, kantajansa näköisiä asuja. Ja sitten se konttaa siinä kaikkien edessä. (...) Vaatteiden kierrätykseen liittyy kiinteästi eettisyys ja ekologisuus, kestävä kehitys ja huoli maailman kantokyvystä. Korttipelin huuma vei miehen kokonaan. Lukemat ovat ennätysmäisiä. Jalassani oli surkeat alelaarin lenkkarit, joiden pohjista kaikki kuvioinnit olivat hävinneet ajat sitten. Takavuosina seurasin kotisairaanhoitajien ja kodinhoitajien tehtäväkuvista käytyä keskustelua ja kuulin muuankin valopään ajattelevan ääneen, että kyllä sairaanhoitajankin pitää pystyä lakaisemaan roskat lattialta. Maanantaina paistoi aurinko, lämpömittari kipusi lähelle hellerajaa ja ihmiset keskittyivät vapaa-ajallaan kesävalmisteluihin. Eihän palvelun laajentaminen äkkiseltään kuulostakaan pahalta. Nyt postinjakajat ryhtyvät leikkaamaan nurmikoita. Sisältä vääntäydyttiin ulos, kaivettiin kaasugrilli talviteloilta ja annettiin tirisevän makkaran levittämän vastustamattoman tuoksun nostattaa vesi omalle ja naapurin kielelle. Jääkiekon jännittäminen vaihtui kesän valmisteluun Maailma hukkuu käytöstä poistettuihin tekstiileihin. Tikki on loistava peli silloin, kun siinä on paljon pelaajia. Sillä olisi saanut kultaisen juoksumerkin. Leijonien sunnuntainen finaalitaistelu Kanadaa vastaan hiljensi kylänraitit Kinnulassa ja Pihtiputaalla. Se jaksaa yllättää. Tai siis penkkiurheilumiehenä. Seinälläni on yksi kunniakirja, eikä sekään liity urheiluun. Kannattaisi nimittäin kokeilla ensin ihan vain yksinkertaisesti hoitaa postin kuljettaminen ajallaan ja jakelu ihmisten valveillaolon aikaan. Sivullinen Turvalleen ja omaan maaliin T orilla ei tavattu, mutta hienon turnauksen MM-hopeaa tuoneet Leijonat pelasivat. Taannoin se teki uudistuksia ja ilmoitti ”laajentavansa jakeluaan iltaa kohti”. Oma urheilu-urani on äkkiä kerrottu. U utisissa kerrottiin postin ideoivan kaiken aikaa uusia tehtäviä. Eiköpähän pikapuoliin myös tamppamaan mattoja, pesaisemaan ohikulkiessaan pirtin lattian ja siinähän sitä samoilla tulilla laittaa pyykkikoneen pyörimään ja vie roskat. Lentopallo oli meidän koulussamme sitä, että yksi syötti ja muut katsoivat, kun pallo tippuu lattiaan. Eiväthän älyttömyydet heidän keksintöään ole. Ja tietysti se markan panos. Kaikki tapahtui aamupäivän aikana ja lupsakalla meiningillä. Siitä yhdestä kyseenalaisesta sukellustuomiosta huolimatta
Lukioiden ylioppilasja kevätjuhlat pidetään lauantaina 4. Muistin huonontuessa avuksi lääkkeenottoon voi hankkia muistitoiminnolla varustetun dosetin, joka hälyttää lääkkeen unohtuessa ja lähettää viestin puhelimeen, kun on pillerinoton aika. Vaakalaudoitus käsitellään Uula-tuotteen vaaleammansävyisellä Roslagin mahongilla, joka koostuu tervasta ja pellavaöljystä. Hän asuu vuokralla yksin, mutta ei ole ainakaan vielä hankkimassa turvapuhelinta. Valtuuston koko pysyy ennallaan Pihtiputaan kunnanvaltuutettujen määrä pysyy ennallaan. Suunnittelussa oli huomioitava lisäksi helikopterikentän mahdollinen sijoittuminen rakennuksen katolle. Vuonna 2008 valmistuneen Sallilan seurakuntatalo olisi pitänyt tervata uudelleen kolmen tai korkeintaan neljän vuoden sisällä, siis jo muutama vuosi sitten. Sukulaiset, ystävät ja tuttavat ovat tervetulleita juhlaan. Jatkossa tervaus kannattaa tehdä suunnitellussa aikataulussa, sillä edessä on aina sitä kovempi työ, mitä pitempään uusintakäsittely viivästyy, maalari Hannu Rajamäki arvioi. Maire Koskinen sai tietoa turvapuhelimesta, mutta ei tunne vielä tarvitsevansa sitä. Keskustelua on herättänyt se, että turvapuhelimen kuukausimaksu nousi yhdellätoista eurolla ja on jatkossa 27 euroa. Arkea helpottavaa ja kotona-asumiseen lisäturvaa tuovaa tekniikkaa esiteltiin Sopukassa Pihtiputaan ikäihmisille. Se alkaa leirien päätyttyä. Urakka on osa laajaa keskussairaalan laajennushanketta. Auttajakäytäntö jatkuu nykyisellään niin kauan että tekijän valinta varmistuu. Auttajakäynnit hinnoiteltiin kilpailutuksen yhteydessä 20 euroon. Tuntuu hyvälle, että työ saatiin vireille. Turvapuhelimia asentava ja huoltava Pasi Lyytinen Viitasaarelta kertoo puhelimia olevan Pihtiputaalla noin 70 ja Kinnulassa parikymmentä. Työmaalle osunut seurakunnan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Erkki Pietiläinen oli tyytyväinen, kun ulkonnäöltään kulahtanut seurakuntatalo saadaan kuntoon. Lisäksi kinnulalainen Eetu Mäntylä on suorittanut riistapainotteisen ympäristönhoitajan (luonto-ohjaajan) yhdistelmätutkinnon Perhon lukiossa ja KeskiPohjanmaan ammattiopistossa. toukokuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Pihtiputaalainen, Suomen nopeimmin kasvaviin rakennusyrityksiin kuuluva Keski-Suomen Betonirakenne eli KSBR toteuttaa Mikkelin keskustassa sijaitsevan sairaalan pysäköintilaitoksen. Alueella tulee muutaman vuoden kuluttua liikkumaan lähes tuhat työntekijää ja saman verran asiakkaita. KSBR uudistaa Mikkelin keskussairaalan pysäköinnin Sallilan seiniin tuore terva ”Vaimokin tykkää tuoksusta” HEIKKI JÄMSÉN Seurakuntakeskus Sallilan ulkopinnan tervaus on vihdoin työn alla. Tervahöyry tunkeutuu myös rakennuksen sisätiloihin. 25. Kasken hoitokodin yrittäjä Mika Paananen on mukana Suomen Kotihoito Oy:ssä. — Tietenkin pitää miettiä, miten tekniikkaa voidaan hyödyntää, koska hoitohenkilöstöä on rajallisesti ja apukeinoja tarvitaan. Laitoksen tilaajana on sairaanhoitopiirin tytäryhtiö Mikkelin Sairaalaparkki Oy. kesäkuuta. Yrityksen turvapuhelimiin tutustui Ruukista takaisin Pihtiputaalle muuttanut Maire Koskinen. Juhlat alkavat Pihtipudas-salissa kello 10 ja Kinnulan koulukeskuksen salissa kello 11. Topi Hakkaraisen aito hautaterva antaa pystylaudoitukselle voimakkaan tummanruskean sävyn. Sisältöjä voidaan rakentaa käyttäjän toiveiden ja tarpeiden mukaan. Pohjatyöt vaativat kunnollisen pesun ja joitakin tummempia kohtia käsitellään teräsharjalla tai hiekkapaperilla. Wiitaunioni on kilpailuttanut turvapuhelinten hankinnan ja päätynyt sopimukseen Stella Kotipalvelut Oy:n kanssa. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Terva tuoksuu Asematielle asti Käsittelystä leviää ympäristöön tervan tuoksu, kuten ennen keväisin puuveneiden tervauksen aikana. Apuun tulee toistaiseksi kotihoito, mutta Stella on kiinnostunut löytämään työntekijän auttajaksi. Ensi huhtikuun vaaleissa Pihtiputaalla valitaan 27 valtuutettua. Jos sateet eivät sotke aikataulua, pinnan käsittely valmistuu viidessä viikossa eli vielä kesäkuun aikana. Mutta pitää muistaa kuka on käyttäjä ja se, miten myös omaiset saadaan mukaan, Mika Paananen sanoo. Tekniikka vyöryy ikäihmisten koteihin HEIKKI JÄMSÉN Kännykkä kuuluu jo lähes jokaisen ikäihmisen arkipäivään ja tietokonekin on tuttu kapine jo monelle kahdeksankymppiselle. Ylioppilaiden nimet julkaistiin Pihtiputaan lukiossa suoritti tänä keväänä ylioppilastutkinnon 28 opiskelijaa: Simo Hakonen, Alisa Hautakangas, Arttu Haverinen, Mari Heiskanen (Sonkajärvi), Joonas Jämsén, Mikko Kananen, Aatos Kinnunen, Jimi Kinnunen, Samu Kinnunen, Ulla Kinnunen, Sini Koljonen, Eeva-Maria Koskinen (Kurikka), Jasmiina Kumpulainen, Kerttu Kumpulainen, Riku Laitinen (Löytänä), Inka Linna (Kinnula), Anniina Matalamäki, Alisa Mäkelä, Sonja Paananen, Julia Pasanen, Sanna Pasanen, Susanna Pasanen, Antti Pennala, Heidi Pennanen (Kiuruvesi), Janika Piippo, Saku Piispanen (Löytänä), Mari Puurunen ja Jyry Soininen. Talossa työskenteleville riittäisi kevyempikin aromi. Haapajärvisen Remonttipalvelu Mika Vilppolan maalarit Hannu Rajamäki ja Matti Kivirinta huolehtivat, että Seurakuntatalo Sallilan laudoitus saa uuden tervan.. Kinnulan lukiossa kirjoittivat ylioppilaiksi Milla Hämäläinen, Milla Kinnunen, Elmeri Niemonen, Jouni Nikitin, Niko Parkkila, Mira Pekkarinen, Konsta Pigg, Arttu Piispanen, Inka Tuikkanen ja Eetu Viinikainen. — Vaimo tykkää enemmän tervan kuin maalin tuoksusta. Seurakunnan sulan kauden toinen iso urakka on Tahkoniemen leirikeskuksen liittäminen kunnan jätevesijärjestelmään. — Pinta ei ole ehtinyt vahingoittua, mutta likainenhan se on. Lähipiiri toivoo Rajamäen pääsevän useammin tekemisiin tervan kanssa. Pysäköintitalo ratkaisee henkilöstöja asiakaspysäköinnin haasteita alueen päivittäisen ihmisvirran lisääntyessä useilla sadoilla. Sairaala ja pysäköintitalo yhdistetään toisiinsa pääkadun Mannerheimintien ylittävällä sillalla. Sairaalan poikkeuksellisen ahdas keskustasijainti edellyttää suunnittelulta tehokkuutta. Yrityksen kehittämä Kohote-kotiyhteysjärjestelmä helpottaa kotona asuvan vanhuksen yhteydenpitoa omaisiin ja kotihoidon henkilöstöön. Mika Paananen on varma, että tekniikka yleistyy vanhusten kodeissa. Hinta sisältää puhelimen lisälaitteineen sekä liittymän. Se voi olla joku muukin kuin Stella. Kotihoidolta tulee avusta 11,50 euron lasku. Rakennukseen tulee yli 420 autopaikkaa. — Minusta väri on hyvänäköinen ja sopii ympäristöön. Kinnulassa kunnanvaltuusto päättää tänään, supistuuko valtuutettujen määrä kolmeentoista. Paalutustyöt käynnistyivät toukokuun alussa ja rakennus valmistuu huhtikuussa 2017
— Tavoitteemme siitä, että saamme passarin tontit hoidettua kotimaisin voimin, näyttäisi toteutuvan. Muurasjärven Metsästäjien haulikkojaosto on valinnut haulikkiradan paikan kaukaa asutuksen ulkopuolelta, mutta muuten erinomaiselta paikalta. Syksyllä saataisiin hyvänkokoinen tori, jos yhdistettäisiin entisen Esson ja vapautuvan Nesteen tontit. Metsässä kumollaan olevaa lipputankoa ei ole mukava ikkunastaan katsella. Puustoa käsitellään turvallisesti metsänhoitosuositusten mukaiseen kuntoon. Muistopaalusta voitaisiin tehdä Tahkonja Keihäänheittäjäpatsaan ohella kolmas merkittävä nähtävyys Pihtiputaalla. Vieraskirjaa varten voisi joku timpuri tehdä laatikon, jossa olisi vieraskirja, johon kävijät voisivat kirjoittaa paitsi nimensä niin myös runonikkarit aiheeseen sopivia värssyjä, joita vaikkapa Kotsarissa joskus julkituotaisiin. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. J. Erittäin lämpimät kiitokset leijonille ja kaikille muille, joiden ideat ja työ ovat tuottaneet oivan tuloksen. Lipputanko seisoi aikaisemmin talon takana hyvässä paikassa. Metsänhoito parantaa sähkönjakelun varmuutta. Ajatellen Ihmisen syvintä arvoa ei mitata hänen mukavina hetkinään, vaan haasteen ja kiistelyn aikana. Talous on pantu kuntoon kutistamalla lapsija nuorisotyö minimiin. — No kerroha. L. n. Vaikka kyse ei olekaan Suomen lipun häpäisystä, ei ole asiallista jättää lipputankoa maahan. Vuonna 1997 syntyneen 175-senttisen passarin ”kintereillä” oli usea suomalainen seura. Se lienee — voisi kuvitella — laatuaan ainutlaatuinen tervanpolton muistomerkki koko Suomessa ja miksei koko maailmassa. Simpauttaja ONNEA Pihtiputaan seurakunta. Hänen edustamansa Jymy osallistui liigakarsintoihin. 25 vuoden takaa HAULIKKORATA MAAKUNNAN PARHAITA Keski-Suomen ja Oulun läänin rajalla paukkuu, mutta pauke ei häiritse ketään. Onko niin, että liputuspäiviä lisätään, mutta Niinihaka ykkösen asukkaat eivät saa ihailla Suomen lippua. Liputuksen näki jokaisesta asunnosta. Siitä vaan lisää, vaikkapa Kotsarin kautta ehdotuksia, miten julkisuutta tälle huomattavalle ja mainiolle aikaansaannokselle saataisiin. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 25. Pihtiputaalta kello 8.50 lähtevä postin pikavuoro aiotaan lakkauttaa. Myös kävijöiden määrä ajoittain julkaistuna voisi ihmisiä kiinnostaa. Martin Luther King MIKSEI Pihtiputaalla ole toria. Nyt kahta kerrostaloa palvelee yksi lipputanko, joka sijoittuu Niinihaka kakkosen ja meidän talomme päädyn väliin. Onnea! Keskiviikkona Urpo, torstaina Minna, Vilma, Miina, Mimmi, Vilhelmiina, perjantaina Ritva, lauantaina Alma, sunnuntaina, sunnuntaina Oliver, Olivia, Oiva, Oivi, maanantaina Pasi, tiistaina Helka, Helga. Toivomme, että lipputanko pystytetään vanhaan paikkaan. Arvi Partanen Hakatalon asukas vuodesta 1982 Arvi Partasen ikkunasta avautuvaan luontonäkymään kuuluu hylätty lipputanko. Hoidetun metsän tuottoarvo paranee ja puut kasvavat paremmin kestämään lumen painoa ja myrskyjen vaurioita. Terva on ollut aikoinaan uskomattoman tärkeä vientituote ja leivän antaja maassamme ja tervanpolttajat ainutlaatuinen ammattikunta. Tästä on hyvä jatkaa edelleen joukkueen kokoamista, toteaa valmentaja Jukka Koskinen. Kyse ei voi olla niin suuresta säästöstä, että sillä olisi kokonaisuuden kannalta merkitystä. Lasikuituinen lipputanko lojuu edelleen talon lähellä metsikössä hyljättynä ja osittain risujen peittämänä. Nämä kaksi ovat kyllä muistopaalunsa ansainneet ja vielä kolmantena TervaErkki, joka uskomattomalla uurastuksellaan, metsien mies kun oli, sai aikaan viisi vuotta kestäneen tervaboomin Pihtiputaalla. toukokuuta 2016 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Virnettä viikkoon — Oot sie kuullu, mite saap tamperelaise sekkoomaan. Pienetkin huutokaupat ja markkinat pitää järjestää kauppojen parkkipaikoilla tai katualueilla. LC Pihtiputaan järjestämä tervapaalun paljastustilaisuus kokosi runsaasti yleisöä Rapeikon tervahaudalle.. Tämän kevään A-tyttöjen lopputurnauksessa Niemi valittiin allstar-kentällisen passariksi. Seinäjokelainen, Nurmon Jymyn ykkössarjajoukkueessa pelannut Niemi on saavuttanut A-tyttöikäluokassa Suomen mestaruudet sekä lentopallossa että beach volleyssa. Lisätietoa: www.elenia.fi/sahko/raivauskartta PIHTIPUDAS SÄHKÖ LINJOJEN VIERIMETSÄN HOITOA KESKI-SUOMESSA – VARMEMPAA SÄHKÖNJAKELUA Elenia hoitaa sähköverkon ilmajohtojen vierimetsiä Pihtiputaan alueella vuoden 2016 aikana. Laitat häät pyöresee huoneesee ja virkat, ett nurkassa on mustaa makkaraa. 10 m ME VÄLITÄMME ARKESI SUJUVUUDESTA. Kuin muinaisten intiaanien toteemipaalu seisoo Tervanpolttajien muistopaalu Rapeikon tervahaudan partaalla. Noloa, mutta totta Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Elenian urakoitsija MHY Keski-Suomi ottaa yhteyttä metsänomistajiin. JULKINEN LIIKENNE VÄHENEE Mahdollisuudet päästä Pihtiputaalta aamuisin Jyväskylään linjatai postiautolla vähenevät entisestään, mikäli suunnitelmat toteutuvat. METSÄLLE PAREMPAA TUOTTOA – VÄHEMMÄN SÄHKÖKATKOJA Elenia teettää puiden poistot ja taimikon hoidon kustannuksellaan. Lippu ei sieltä meille näy. — Kuuleha sie. Niemi Plokin passariksi Passari Julia Niemi siirtyy ensi kaudeksi LiigaPlokiin. Niinihaka ykkösen asukkaatkin haluavat nähdä lipun liehuvan Pihtiputaan kunnantalon takana sijaitsevan Niinihaka ykkösen kerrostalon lipputanko jalustoineen purettiin muutama vuosi sitten kattoremontin yhteydessä. Nelostien varteen tarvittaisiin huomiota herättävä Hieno tunnustus muinaisille tervanpolttajille opastus tevahaudalle, jotta asiasta kiinnostuneet ohikulkijatkin paikalle osaisivat
044 785 2737 Tarjoukset voimassa KE–TI 25.–31.5. toukokuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 5 JUHA KIVINEN Voiko paakari saada enää parempaa suositusta leivonnaisilleen kuin oli tämä Facebookiin lähetetty viesti: ”Oli muuten ihan törkeen hyvää kakkua!” Kiitosten kohteena oli 13-vuotias Lassi Hakonen. Jonkin verran on jo rahaa tullut. Olen ostanut niillä piirakkavuokaa ja semmoista. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää KLIKKAA HYVIIN TARJOUKSIIMME OSOITTEESSA www.alemakasiini.fi Raid Electric Killer sisältää 10 täyttöpakkausta SÄHKÖINEN HYTTYSKARKOTIN SHOKKIHINTAAN! norm. Lassi pani TiraMisun pystyyn heti täytettyään 13 vuotta, joka on 4H-yrityksen perustamiseen vaadittava alaikäraja. 21,90 ROUNDUP 1L 7 95 Naisten CAPREJA S-XXL lahkeessa napit, nepparit tai nauhat 1 50 KASTELUKANNU 10 L 3 99 Lion SUKLAAPATUKAT 40-42 g (15,87-16,67€/kg) 3 00 2 PS KLORIN 750 ml (2,00/l) 5 00 ERÄ 3 00 2 KPL 2 00 3 KPL Keski VANILJA/ KAHVIRINKELIT 500 g (3,00€/kg) Haribo 300g MAKEISPUSSIT (5,00€/kg) 2 95 2 KPL WC-KUKKA WC-RAIKASTIMET 40-50 g (29,50-36,88/kg). Niitä meni lähes kolmesataa. Kyllä sen sitten tietää, kun rahaa on tarpeeksi, mitä voisi tarvita, Lassi tuumaa. — En ole laskenut, paljonko on ollut asiakkaita. Kinnulan Parlamentissa, Jääjoentie 31, Kinnula. Lassin leipomolla on kotiinkuljetus Pihtiputaan alueella, mutta moni hakee myös itse tilaukset Lassin kotoa Pahasuontieltä. Leipomosta on sekin hyöty, ettei Lassin tarvitse miettiä kesätöitä sen enempää. — Olisihan se kiva tienata mahdollisimman paljon, mutta sen näkee sitten, mihin tämä laajenee. Kakkuja, mokkapaloja sekä marjaisia ja suolaisia piirakoita on mennyt kivasti. — Ajattelin perustaa kotileipomon, koska halusin omaa rahaa ja tykkään leipomisesta. 25. Hänen mummonsa Aire Vesterisen ruisleivät olivat tunnetusti maukkaita. Lassi vakuuttaa, ettei yritys haittaa koulua. — Silloin tällöin leivottiin yhdessä mummon kanssa, ja kyllä meillä muutenkin aina leivotaan. Hän on aloittanut kotonaan Kärväskylällä kotileipomo TiraMisun. Hän sanoo olevansa aika varma, että kotileipomo johtaa miehen myös isona ruoanlaittoalalle. 7,75/pkt 2 PKT 14 95 Naisten TUNIKA batiikki one size 5 95 Naisten ROCKSEJA 36-41 4 99 ARIEL 1L PYYKINPESUNESTEET 2 PL 17 95 norm. Äidin veljen vaimon oli auttamassa, kun hän osaa tehdä munkkeja. Tehtiin munkit yhdessä päivässä. 9–18, LA 9-16, p. Lassi Hakonen tarttuu usein jauhopussiin keittiössään. Kotona on kasa keittokirjoja ja nettiohjeistakin on apua. Juhliin on mennyt kakkuja ja lakkiaisiinkiin tuli tilaus. Sen verran, että olen päässyt vähän tuotolle. PIHTIPUDAS, ARK. Se on 4H-yritys, joiden tarkoituksena on auttaa nuoria kokeilemaan yritystoimintaa harrastuksena. Lassin kotileipomo nousi pian suosioon Lassilta tilattiin kakku 90-vuotisjuhliin. 040 960 4811 rauno.vihtari@kuusamohirsitalot.. Lassi sanoo leipovansa voita säästelemättä – makua on oltava! TALOJA HUVILAPÄIVÄT TORSTAINA 26.5., KLO 9–17 Edustajamme tapahtumassa: Rauno Vihtari, p. Pihtiputaan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Asta Paananen auttoi Lassia alkujärjestelyissä. Munkkeja tilattiin vapun aikaan. Lassi on opetellut tekemään myös voileipäkakkuja. 4H-yrityksessä saa olla myyntiä enintään 7 000 euron edestä vuodessa. Ei vielä muuta. Hän on tiedottanut leipomostaan Facebookin kautta, ja sana on levinnyt nopeasti. Olen tehnyt vähän kaikenlaista, sukulaisille kakkuja juhliin varmaan ekalta luokalta asti. Lassi on saanut leipojan taitonsa verenperintönä
Vaihtoehtoina olivat Tukholma tai Oslo. Sitä seurasi kolmen vuoden opiskelu lisensiaatiksi Oslossa. Olen iloinen, että pystyin toimimaan kummassakin. Sitäkin kysyttiin, milloin vanhat oppilaat ovat saaneet ensimmäisen sähköisen laitteensa. Välitunneilla hypitään yhä ruutua ja twist-narua, polttopalloa pelataan ja hulavannekin on tuttu. Joki-Huuki) mietti, mitä mahtaa kuulua hänen koulukaverilleen Eeva-Liisa Järvelälle (o.s. — Vilho Kinnunen, Varma Muhonen ja Arvo E. Luokkakokous aloitettiin Kaitalan perinnetalolta, josta siirryttiin koululle muistelemaan menneitä. Yhteistyö Arvon kanssa pelasi hyvin, mutta usein puhuimme keskenämme lopettamisesta ja siitä että mitä jäynää taas taustalla tapahtuu. Reijo-poika pääsi tilakäynneille isän mukaan ja ajatteli, että tuohan voi olla hyvä ammatti. Luottamustoimet loppuivat kuin seinään, kun Tirkkonen valittiin Kiuruveden toiseksi eläinlääkäriksi. Valtuuston puheenjohtaja Tirkkonen toimi vuodet 1977-1987. Hyviä muistoja jäi paljon niin työelämästä kuin luottamusmieskaudesta. Kuri oli koulussa ennen kovempaa Muurasjärven koulun ekaja tokaluokkalaisia opetti 60-luvun vaihteessa Aino Mielityinen. Tirkkosella riitti virtaa eläintenhoidon ohella muuhunkin. Leikit eivät ole loppujen lopuksi paljonkaan muuttuneet. EevaLiisa vastasi, että 55-vuotiaana ja laite oli kännykkä. — Suomessa opintoja ei voinut jatkaa. He kyselivät esimerkiksi, käytettiinkö jo silloin samoja aakkosia kuin nyt. Se juolahdus kannatti, sillä naisten viestittely Facebookissa laajeni lopulta luokkakokoukseksi Muurasjärven koululla. Tirkkosen veli oli eläinlääkäri ja veljenpoika jatkaa perinnettä. 6 25. Lapsia kiinnosti kovasti entisaikojen koulunkäynti. Ehkä siellä oli luottamusmiesten vaihtuvuus suurempi. toukokuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT Samoja aakkosia käytettiin jo 57 vuotta sitten! JUHA KIVINEN Kaija Rossi (o.s. Hänet muistettiin kovana kurinpitäjänä. Jos puhe kääntyi samoihin aikoihin Pihtiputaalla Tirkkoseen, kaikki tajusivat, että kyse oli eläinlääkäristä. Koti pysyi silti Pihtiputaalla ja on täällä edelleen. Jotkut ajattelivat, että valta Pihtiputaalla oli liiankin tiukasti Tirkkosen ja kunnanhallitusta saman ajan johtaneen Karjalanniemen isännän Arvo Puurusen näpeissä. Olinhan minä joskus väsynyt, mutta olisiko se auttanut, että työ ja luottamistehtävät olivat mielenkiintoisia, eivätkä ne tuntuneet vastenmielisiä. Ehkä naama alkoi kyllästyttää, mutta sehän on ihan luonnollista. Hänet valittiin kunnanvaltuustoon 1973. Karttakeppi oli usein esillä muussakin kuin varsinaisessa käyttötarkoituksessa. Tirkkonen aloitti Pihtiputaan kunnaneläinlääkärinä vuonna 1964. Eduskuntaan Tirkkonen oli ehdolla vuoden 1975 vaaleissa ja osallistui myös presidentin valitsijamiesvaaleihin. Muurasjärven koulun oppilaat kyselivät innokkaasti kaikenlaista 57 vuoden takaisilta ekaluokkalaisilta. Muurasjärven koulun opettaja Tiia Jämsén rupatteli luokkakokoukseen osallistuneiden kanssa. — Aika monen mielestä olin puheenjohtajana liian kauan. Viitasaari poikkesi meistä. Kinnunen joutuivat kokemaan Kinnulassa samaa. Samalla tutustuttiin talon nykyiseen väkeen. Tilanne oli naapurikunnissa sama. Reijo Tirkkonen on miettinyt usein, miten aika riitti kaikkeen. EevaLiisa Järvelä sai kertoa lasten iloksi, että ihan samoja käytettiin. Valtuuston Tirkkonen jätti Kiuruvedelle siirtyessään. — Minulle ei jäänyt silti mitään hampaankoloon. Olohuoneen ikkunasta avautuu upea näköala Alvajärven selälle. Hänen isänsä Emerik Tirkkonen toimi eläinlääkärinä Viitasaarella ja Jämsässä. Mielityinen). Nurkassa seistiin milloin mistäkin syystä, usein Hyppynarulla leikittiin 60-luvun vaihteessa ja leikitään tänäkin päivänä. Muurasjärven koululla aloitti vuosina 1959 ja 1960 34 ekaluokkalaista, joista saapui paikalle peräti 23. Valituksi hän ei tullut, mutta jatkoi työtä keskustan puoluehallituksessa kymmenen vuoden ajan. Opettaja hiljensi luokan pamauttamalla keppiä lujasti pulpetin kanteen. Reijo Tirkkonen täyttää tänään 80 vuotta.. Lisää vuosia Tirkkonen tarkoitti ennen Pihtiputaalla samaa kuin eläinlääkäri HEIKKI JÄMSÉN Kaikille suomalaiselle aukeni, ketä tarkoitettiin, kun puhuttiin Kekkosesta. Muurasjärvellä on nyt 77 oppilasta, ja samoissa luvuissa pysytään ennusteiden mukaan myös tulevina vuosina. Viitasaarella 25.5.1936 syntynyt Reijo Tirkkonen kirjoitti ylioppilaaksi Jämsässä ja päätti vuonna 1960 eläinlääketieteen kahdidaatin opinnot Helsingissä. Maitokaupungin eläinlääkärin virasta hän jäi eläkkeelle 1999. Viranhoidossa onnistumisesta tuli hyvää palautetta enemmän kuin luottamustehtävistä, mutta ei se mitään haitannut. — Huomasimme, että kaikki eivät pitäneet siitä mitä teimme. Suvussa riittää muitakin saman valinnan tehneitä. Tapaamisen suosio oli täydellinen ja iloinen yllätys. Sitä tarvitaan. Sen sijaan nelimaali kuulosti lapsista oudommalta. Pesti kesti vuoteen 1992, jolloin työnantajaksi vaihtui Kiuruvesi. — En ymmärrä, kun vuorokaudessa ei ole kuin 24 tuntia. Tänään 80 vuotta täyttävälle Reijo Tirkkoselle eläinlääkäriksi ryhtyminen oli luonteva valinta
25. — Sieltähän ne pojat kurkkivat puuseen alta ja joskus aukoivat oveakin! Kylänraitti on kovasti hiljentynyt Luokkakokoukseen muualta saapuneet huomasivat, kuinka ennen niin vilkas Muurasjärven kylänraitti on hiljentynyt. Masennuksen hoito kiinnostaa siksi, että se on ollut pitkään merkittävä työja toimintakyvyttömyyden syy. Aimo Heinonen kertoi, kuinka hän oli töninyt Eeva-Liisa Järvelää kouluun mennessä, koska taisi olla hieman ihastunut. — Masennuksen hoitoon on alettu kiinnittää viimeisen 20 vuoden aikana enemmän huomiota, mutta sydänja verisuonitauteja ryhdyttiin tutkimaan, hoitamaan ja niiden syihin vaikuttamaan jo 1960-1970-luvuilla. Sitten tulivat Kalle Keisasen kauppa, baarija postirakennus Tarmo, jossa pidettiin koulun kuusjuhlat, sekä Tiitisen kahvila. Aimo Heinonen muisti myös karanneensa luokasta hernepuskaan, koska hän ei halunnut ottaa rokotuspiikkiä. Masennuksen aiheuttamien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä alkoi nousta 1980-luvulla, mutta on viime vuosina kääntynyt hienoiseen laskuun. Arestia tuli esimerkiksi siitä, kun pojat viskasivat ulkona kuivuneet pyykit kuusen oksille. Kerran viikossa oli erityinen käsityöpäivä. Eeva Karvonen kertoi, kuinka tytöt eivät aina uskaltaneet käydä koulun vessassa, koska istuimet sijaitsivat korkealla. — Masennuksesta on myös ryhdytty puhumaan yleisemmin, kun monet tunnetut henkilöt ovat astuneet masennuskokemustensa kanssa julkisuuteen. Muurasjärven koulun oppilaat kyselivät innokkaasti kaikenlaista 57 vuoden takaisilta ekaluokkalaisilta. Hän valmistui vuonna 1991 lääketieteen lisensiaatiksi, erikoistui psykiatriaan ja työterveyshuoltoon ja on työskennellyt pitkään Oulun Työterveyden ja Terveystalon työterveyslääkärinä. Etukäteen ajateltiin että aleksitymia helpottuisi enemmän kuntoutusryhmäläisillä, koska sillä on todettu yhteys masennukseen, mutta näin ei käynyt, Raiskila sanoo. Tarkkaa syytä sille ei löytynyt. Oli onnekas sattuma, että satuin olemaan työni puolesta siinä tilanteessa, että pystyin tarjoutumaan mukaan tutkimustyöhön, Tero Raiskila sanoo. Joistakin taloista sentään voitiin hypätä Kokkosen Villen maitoauton kyytiin. Tämän hetkisenä päätyönään Raiskila pitää opetustehtäväänsä Oulun yliopistossa, mutta hän jatkaa myös lääkärinä työterveyden ja psykiatrian aloilla. Seurantatutkimuksessa masennuspisteet laskivat selvästi molemmissa ryhmissä, mutta kuntoutusryhmässä sen verran enemmän, että kuntoutuksen vaikutus tuloksiin oli tilastollisesti merkittävä. Tero Raiskilan sosiaalipsykiatrian alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin 22. Luokkakokouksen järjestelyistä vastasivat Kaija Rossi (vas.) ja Eeva-Liisa Järvelä. Kuntoutusryhmä kävi läpi puolen vuoden aikana moniammatillisen, 31 aktiivipäivää sisältäneen kuntoutuksen. Väitöksiä Masentuneilla todetaan usein vaativa persoonallisuus HEIKKI JÄMSÉN Rönnyn koululla opintiensä aloittanut ja Pihtiputaan lukiossa ylioppilaaksi kirjoittanut Tero Raiskila on tutkinut varhaisen moniammatillisen kuntoutuksen vaikutusta masennusoireiden hoidossa. Koulukyytejä ei juuri ollut eikä autojakaan kuin seitsemässä perheessä, joten kouluun paarustettiin jalan tai suksilla. Tarinasta paljastui kuitenkin uusi käänne, sillä Eija Suvanto (o.s. Vuoden seurannassa oli mukana 134 kuntoutusryhmään satunnaisesti valikoitua ja 100 verrokkiryhmään kuuluvaa. Pienen eron saattaa selittää se, ettei verrokkiryhmää jätetty hoitamatta, vaan se sai työterveyshuollon tarjoamat tavanomaiset palvelut. Aino Mielityinen oli vastannut, että kyllä Jaakko saattaa vielä oppiakin lukemaan, jos se vain erottaisi kirjaimet ja numerot toisistaan. Eija oli ollut huolissaan siitä, että Eeva-Liisa putoaa vielä jokeen Aimon tönäisyjen takia, joten hän päätti puuttua tilanteeseen. Verrokkiryhmäläisiä hoidettiin työterveyshuollon tavanomaisilla menetelmillä. Raitin varrella olivat myös ”supermarket” Kotikunta, Osuuskassa, Postisäästöpankki, Pihtiputaan Osuuskauppa, lankaja lyhyttavaraliike Oksala sekä lopuksi Seppä-Jussin paja. — Oma osuuteni lähti liikkeelle varhaiskuntoutukseen liittyvän tutkimusprojektin kautta. Reisjärven suunnasta katsottuna ensin oli Kaitalan kauppa, jota piti Onni Mielityinen. Sen sijaan varhainen moniammatillinen kuntoutus ei vähentänyt aleksitymiaa, jonka oireisiin kuuluvat esimerkiksi vaikeus tunnistaa omia tunteita ja ilmaista niitä muille. Maitopullolla kosijaa päähän Koulumatkoillakin sattui ja tapahtui. Masennus eli depressio on kansanterveydellisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeä asia. Se kesti kello neljään asti, ja Lea Kainulaiselle oli jäänyt mieleen, kuinka häntä pelotti lähteä talvella koulusta kotiin pimeällä. Pojat ovat olleet aina poikia. Se ilmeni 50 prosentilla miehistä ja 28 prosentilla naisista. Aimo kertoi Eeva-Liisan losauttaneen häntä koulurepulla päähän siitä hyvästä, ja sehän sattui kovasti, koska repussa oli maitopullo. Määrä on kääntynyt laskuun. Luokan seinälle heijastetusta kartasta nähtiin 60-luvun vaihteen Muurasjärven keskustaa. Masennuksen hoitoa tutkiva väitöskirja sopi hyvin Raiskilan työtilanteeseen ja erikoistumisaloihin. Aleksitymian esiintyvyden todettiin vähentyneen verrokkiryhmässä enemmän kuin kuntoutusryhmässä. Suuntaus on sama masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä. Sydänja verisuonitautien hoidossa on saatu Suomessa hyviä tuloksia. Niskanen) sanoikin olleensa se lyöjä. Siellä oli myös matkustajakoti, matkahuolto, lääkekaappi sekä poikien mielestä tärkeimpänä lehtipiste, josta sai ostaa Tex Willereitä. Toisaalta tenavat osasivat antaa myös aihetta tiukempiin otteisiin. — Osaselitys voi olla, että kuntoutuksessa ei keskitytty erityisesti aleksitymiaan. Aino Mielityinen oli saanut maanitella häntä kauan takaisin puskasta. Tutkimuksen päälöydös oli, että kolmanneksella masennukseen ensimmäistä kertaa elämässään sairastuneilla työelämässä olevilla todettiin vaativa persoonallisuus. Tutkimusryhmän muodosti 234 pohjoissuomalaista 18-64-vuotiasta henkilöä. Vaativaan persoonallisuuteen liittyy usein muun muassa liiallista täydellisyydentavoittelua, tunnontarkkuutta, huolehtimista, työkeskeisyyttä ja itsepäisyyttä. Mutta vaikka ajan riento on ollut raju, Kantolan Tuomo halusi pitää mielessä yhden asian: — Muistakaa, että Muurasjärvi on maailman napa! Muurasjärven koulun opettaja Tiia Jämsén rupatteli luokkakokoukseen osallistuneiden kanssa. Jaakko Kivinen muisteli äitinsä kysyneen opettajalta, kuinka pojalla menee koulussa. toukokuuta 2016 7 KOTISEUDUN SANOMAT pienestäkin nauramisesta. — Kuntoutuksen vaikutus ei ollut niin suuri kuin odotettiin. Tero Raiskila. huhtikuuta Tampereen yliopistossa. Laboratorionhoitajaksi lukion jälkeen kouluttautunut Tero Raiskila aloitti lääkärinopinnot vuonna 1985 Oulussa. — Siinä yhdistyi sopivasti kaksi erikoistumisalaa
Ti 31.5. Klo 12-15 kirkonkylän 5-vuotiaiden retkipäivä Tahkoniemen leirikeskuksessa. Tämä näkemys on Lutherin teologian ytimessä. Me kaikki olemme hengellisiä: olemme syntyneet Hengestä ja hengitämme samaa ilmaa, pohdimme samoja elämän ja kuoleman hengellisiä kysymyksiä. toukokuuta 2016 Sukumme vanhin Elma Johanna VÄYRYNEN s. Kenelläkään ei ole siihen monopolia. klo 18 – 20 syksyllä 2015 Tanskassa opetuslapseuttamista opiskelleet Marjo ja Petri Jokinen opettavat tästä aiheesta. Jätä ilmoituksesi viimeistään ma 30.5. Tervetuloa! Ke 1.6. klo 15.30 lapsikuoron harjoitukset Sallilassa. Professori oli Martti Luther ja paikkana oli Wittenberg. Kirsi Sepponen puhuu aiheesta Ajatusmallit muutoksessa. Lasten kesäleiripäivät 27.6. La 28.5. Päiväkerho Päiväkerhot jatkuvat normaalin ohjelman mukaan vielä tämän viikon ajan eli perjantaihin 27.5. Olemme kaikki hengellisiä Tuntematon Raamatun selitysopin professori julkaisi vuonna 1517 joukon teesejä ”rakkaudesta totuuteen ja halusta tuoda se julkisuuteen”. Elvi SYDÄMELLINEN KIITOS kaikille 70-vuotissyntymäpäivääni muistaneille 21.5. Henkilökohtainen armon kokemus oli Lutherin elämänmuutoksen ja siitä seuranneen reformaation perustana. Jumalan rakkauden pohjalta voidaan kokea anteeksiannon tuoma vapautus ja eheytyminen rakastetuksi tulemisessa sekä yhteenkuulumisen lahjassa. Arja Huuskonen Haudattu: Veikko Viljo Muhonen 72 v. klo 16 kevään viimeinen runopiiri seurakuntakodissa. Tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Luther naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen. Teitte juhlastani ikimuistoisen. Kiitos Sopukan kotihoidon sekä osastojen henkilökunnalle äiti Marjatan hyvästä hoidosta. Hengellisyys ei kristinuskossa ole staattista olemista vaan johtaa uudistukseen ja toimintaan. Sanna Pasanen Jouni Pasanen . Klo 10-12 Muurasjärven päiväkerholaisten retkipäivä Tahkoniemen leirikeskuksessa. ja 28.6. Seurat Pe 27.5. Luterilaisuuden perusnäkemyksiä on, että hengellisyys on osa jokaisen elämää ja yhteenkuuluvuutta Jumalan edessä – mitä kieltä tästä käytetäänkin. Kristinuskossa perspektiiviä hengellisyyteen ja kieltä sen ilmaisemiseen etsitään Raamatun ja vuosisatojen aikana ihmisille kertyneiden uskonkokemusten pohjalta. Lutherilla mystinen usko ruokkii ihmisen aktiivisuutta ja kutsumusta tämän omalla paikalla. Lämmin kiitos osanotosta. Su 29.5. Ma 30.5. Puh. Siunaus toimitettu 20.5.2016. Yöksi mennään kotiin. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 25. 1914 k. 6. klo 11 sanan ja kiitoksen tilaisuus. Jutalle tai Helleville viim. Hengelliset kysymykset ja tarpeet ovat osa jokaisen elämää. Pyhäkoulu ja varhaisnuoret Varhaisnuorten kesäleiri 20.–22.6.2016 Tahkoniemen leirikeskuksessa 9-13 vuotiaille. klo 10. Milla Hämäläinen Tervetuloa juhlimaan uutta ylioppilasta ja ammattiin valmistunutta la 4.6. Kokoontuminen Sallilaan klo 10.00, Muurasjärven kirkko klo 11.00, ruokailu Sallilassa, pääkirkko klo 14.00. klo 10 messu pääkirkossa. Sitovat ilmoittautumiset Päiville 040 524 6664. Syksyistä synodaalikokousta varten papisto on saanut luettavakseen äsken julkaistun, Anna-Kaisa Inkalan ja Jyri Komulaisen toimittaman, kirjan Armon horisontit Huomisen luterilaisuus. klo 18.30 lauluseurat (ry) Lahtisella, Kärväsjärventie 36. Käynnistyneen tapahtumasarjan seurakusena juhlimme ensi vuotta 2017 reformaation merkkivuotena. Ystävätoiminnan vapaaehtoisten kokoontuminen lounaan merkeissä Kinnulan kartanossa klo 12, ilm. To 2.6. Hengellisyys on yhteyttä, yhteenkuuluvuutta ja merkityksen etsimistä. 1920 Peräseinäjoki k. 6. Juhlan jälkeen mehu ja kahvitarjoilu. Sitovat ilmoittautumiset Tanelle 0400 940 632. 13. Klo 14 päiväkerhon kevätjuhla pääkirkossa. Yksi portti vain hiljaa aukes, ja se iäksi suljettiin. Juhlan jälkeen mehu ja kahvitarjoilu Sallilassa. Erityiset tilaisuudet Su 29.5. Ke 1.6. 5. Ranta s. Jumalanpalvelukset Su 29.5. klo 14– 15 ensi syksynä päiväkerhon aloittavien “avoimet ovettutustumishetki“ Muurasjärven kirkossa. 2016 Lämmöllä muistaen sisar ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Yö kun aamuksi vaihtui, tuli tyyntä ja hiljaista niin. Lähetysuhri. kevään viimeinen diakoniapäivystys ja ruoanjako. Kiitämme Kasken henkilökuntaa Elman hyvästä hoidosta. 4. Aulis Hämäläinen Pihtiputaan seurakunta Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Sunnuntaiksi Rakas äiti, mummi, isomummi ja mamma Marjatta Johanna Elisabet MIELITYINEN ent. Musiikki Ke 25.5. saakka. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Kristityille elämän tarkoitus ja yhteys muihin pohjautuvat Jumalaan ja jumalakuvaan tai jumaluuden kokemukseen. Kaikki tervetulleita! Keskustelupuhelin 040 549 7683. Hinta molemmilta päiviltä 15e. r.y:n hartaus klo 13.30 Eevakoti. Su 29.5. Sen jälkeen nyyttärit Liina kanttorilla. Armon piiriin kuuluu kaikki, mitä rakastaminen pitää sisällään. Tervetuloa ylioppilasjuhliini la 4.6. klo 11 päiväkerhon kevätjuhla Muurasjärven kirkossa. To 26.5. Lavanti ja L. Ke 25.5. klo 9-11 kirkonkylän 4-vuotiaiden retkipäivä Tahkoniemen leirikeskuksessa. Pe 3.6. Tervetuloa tutustumaan päiväkerhotiloihin ja lastenohjaajiin. klo 14 seurat Rillankivellä. E. Kutsut julkaisemme ke 1.6. Tervetuloa tutustumaan tiloihin ja lastenohjaajiin. 5. ti 31.5. klo 14 alkaen kotiini Saarenkylälle. klo 10 perhekirkko ja päiväkerhon kevätjuhla kirkkopuistossa. Koska armo on Jumalasta ja siten arvaamattoman avaraa, armo voidaan ymmärtää Jumalan itsensä antamiseksi ja siten rakkaudeksi, koska Jumala on rakkaus (Joh. 2. Hengellisyyden ydin on kristinuskon perussanomassa: evankeliumissa Jumalan rakkauteen perustuvasta armosta, joka vapauttaa syyllisyydestä, parantaa rikkoutuneen ja yhdistää yksinäiset Jumalaan ja toisiinsa. klo 12 seurat Rukoushuoneella, Kirkkotie 10. 11. Ti 31.5. Lill. Hinta 30 e. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Tervetuloa juhlimaan.... Lutherin ajamat muutokset pohjautuivat pitkälti hänen omaan hengelliseen etsintäänsä ja sen vaikuttamaan Raamatun tulkintaan. Hengellisyys on osa ihmisyyttä Jumalan luomana. lapsikuoropäivä. Hengellisyys on siis elämänfilosofiaa ja pyhyyden kokemista arjen keskellä ja iankaikkisuuden perspektiivissä. klo 10 muskari Sallilassa. lämpimät onnittelut valmistuville ! Avioliittoon vihitty: Keijo Tapio Luukkonen ja Minna Sisko Esteri Ojala. alkaen klo 14 kotiimme, Puistotie 23, Pihtipudas. Su 29.5. p. Teesit antoivat sysäyksen tapahtumasarjalle, joka mullisti maailman. 044 509 0598. Tahkoniemen leirikeskuksessa 6-8-vuotiaille. Lutherille usko on pohjimmiltaan mystistä ja tuo mukanaan elämänmuutoksen ja uuden horisontin elämän kiemuroihin. Lutherin kokemus Jumalan armosta antoi hänelle aivan uuden ymmärryksen ja elämänsuunnan. klo 9.30 kevään viimeinen perhekerho Sallilan päiväkerhotiloissa. Rantala o.s. Armon ja rakkauden kokemuksessa on kysymys ihmisyyden perustarpeitten täyttymisestä ja Jumalan rakkauden konkretisoitumisesta henkilökohtaisella tasolla. Ma 30.5. Lopuksi kahvit. Leirikirje lähetetään ilmoittautuneille. 2016 Pihtipudas Kiitollisuudella muistaen Aarno ?Anna, Karo, Mico, Mila ja Miio Marja-Liisa ja Simo ?Janne, Helena, Henni ja Vili ?Minna, Harri ja Musa ?Tuomas, Satu ja Konsta ?Anna, Panu, Sisu ja Urho Vilho Mielityisen lapset perheineen Sukulaiset ja ystävät ”Emme itke sitä, että yhteinen aikamme on ohi, vaan kiitämme kaikesta, mitä olemme yhdessä kokeneet.” Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. r.y:n hartaudet: klo 12.30 Kotipiha ja klo 13.15 Pihlajakoti. Ke 1.6. EN JUHLI merkkipäivääni. Myös vanhemmat; tervetuloa suunnittelemaan uutta kautta. La 28.5. Siteeraan kirjasta Kirsi Stjernan tekstiä aiheesta: Olemme kaikki hengellisiä: Luterilainen armon spiritualiteetti. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Ti 31.5. klo 14-15 kirkonkylällä ensi syksynä päiväkerhonsa aloittavien “avoimet ovet“ Sallilan päiväkerhotiloissa. 3:16)
La 4.6. Pihtiputaan Hevosystäväinseura. Sitovat ilm. RAW DEAL plays Peer Günt and more... Talkoot Eräkolussa la 28.5. D-junnut maanantaisin klo 17.30-19. Hengitysyhdistysten yhteinen virkistyspäivä la 4.6. Ei treenejä, jos kotiottelu samaan aikaan. Pisteet: Alvajärven kuivuri, Elämäjärven kuivuri, Muurasjärvellä yhteismonttu Urpilantiellä. La 11.6. Ilmoittautumiset puh. klo 18. Kerho Monitoimitalolla to 26.5. Ohjaajana Kati Laine-Rissanen. Mehutarjoilu. 16-03 Kaide Unplugging the Rock. Kahvila ja lapsiparkki. Keskustie 46, Kinnula P. Eja F-junnut ja naiset torstaisin klo 17.30-19. UKKkävelytesti/ Cooperin testi ja frisbeegolfia kirkonkylän urheilukentällä ti 7.6. klo 8 – ke 29.6. asti. Näytelmä ”Mummo”. Pyhäjärven Pohti ry Meidät löydät myös Facebookista: Pyhäjärven Pohdin Bingo M U H O L A S E U R A avaa Kesäkahvilan la 28.5. Ilm. Kevään viimeinen kerho ti 31.5. Palvelukeskus Sopukan asukkaiden tekemän yhteisötaideteoksen julkistamistilaisuus Sopukan ruokasalin aulassa klo 13. klo 16-18 ulkona. lauantaisin klo 13-14. Pienemmät – 3 lk klo 18-19, 4 lk – isommat klo 19-20. UKK-kävelytesti Muurasjärven urheilukentällä klo 19. La 28.5. Kesäjumppa keskusurheilukentällä klo 18.30-19.30. la 4.6. ja 25.8. Järj. toukokuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Menoja ja tapahtumia Menot 1 x 170 • 1 x 120 • 1 x 200 muut voitot yht. Kunniakierros kirkonkylän urheilukentällä klo 12.30-15. Kaikille avoin kirpputori Valtakunnallisena siivouspäivänä. Metsästäjät huom! Liikkuvan hirven harjoitusmahdollisuus torstaisin 26.5., 9.6., 7.7., 21.7., 4.8., 11.8., 18.8. Tuotolla kerätään varoja yleisurheilutyöhön. Ratatalkoot la 28.5. Hinta 145 e/ jäsen, ei-jäsen 155 e, sis. Järj. 1010 Pr. Ti 31.5. Muilta peritään maksu. RYHTI Urheilu Seurat ja yhdistykset Pihtipudas AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa. la 28.5. Hinta 4 €/ kerta tai 15 €/ koko kesä. Asiakokous Mantassa ke 25.5. Velun Korpisota -kirjoja myytävänä kunnantalon yhteispalvelupisteessä. Järj. Talkoot la 28.5. alkaen klo 9. SOTAVETERAANIT JA NAISJAOSTO. Makkarat, kesäkukkia, arpoja ym. Järjestäjinä Kerholaiset. Liput 10 e. Kirjaston avoinna ma, ti ja to klo 12-18, ke ja pe klo 11-16. Su 12.6. Lisätiedot mari.kahilainen@gmail.com Kimmon treenit ma 30.5. Osallistua voi koko viikkoon tai joillekin päiville. menn. UKK-kävelytesti/ Cooperin testi ja frisbeegolfia kirkonkylän kentällä klo 18. Ilmoita säkit 4H-toimistolle, p. Vetäjinä Juhani Krook ja Juha Siekkinen. Lummenniementie 125, Viitasaari. Voi vapaasti pelailla nuokkarilla olevilla peleillä, kokkailla yhdessä ohjaajan kanssa ym. HYS. pe 27.5. Hilkka Hämäläiselle, 040-565 9764. Kirjurina Elina Kumpulainen. Ei paikkavarauksia tai maksuja. PUDIS Jalkapalloa Pihtipudassalissa sunnuntaisin. Molemmat ilmaisia. SYDÄNYHDISTYS. Tiedoksi kesäkinnusille ym. kunnan liikuntatoimi. Lasten liikuntakerho jää kesätauolle. Ilm. UKK-kävelytesti Elämäjärven Mäntypirtillä klo 13.30. Tuomareina Lasse Kröger, Janne Urpilainen, Vilma Aarrekangas, Elli Leppänen ja Kasper Pekkarinen. Pihtiputaan Tuisku. ke 1.6. Perjantai: makaronilaatikko, porkkanaraaste. Lentopallon hyväntekeväisyysottelu Pihtipudas-salissa klo 15. Pesäpalloa kaikille sunnuntaisin klo 19.30. Aamujooga klo 10 ja Warrior Fitness klo 11 Keskuskoululla, ohjaa Janika Voutila. Keskiviikkoisin 1.-29.6. Lähtö omilla autoilla Kotiseudun Sanomien pihasta klo 12. To 2.6. Sisältää juhlaruokailun ja kuljetuksen, hinta 25 e. LIIGAPLOKI Kirppari avoinna perjantaisin klo 9-16. Lisätietoa http://pihtiputaanampujat.blogspot.fi. PIILIJOEN ERÄKIERROS. Muistikahvila parittoman viikon to klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella. PihtipudasSeura. Ti 7.6. Ohjaajana Saija Bågman. Sahoja ja kirveitä mukaan. Su 19.6. Su 12.6. Elorieha Varkauden Kuntorannassa ke-su 10.-14.8. Syksyllä myös AIV-kanistereita ja tynnyreitä. Pienemmät – 3 lk klo 15-16, 4 lk – isommat klo 16-17. Kevään viimeinen kerho Rajalan Riihessä Elämäjärvellä to 26.5. Kirjat: 10, 14 ja 19e. Elämysranneke ja matka: alle 120 cm 52 e (eijäsen 60 e), yli 120 cm 58 e (66 e) tai laiteranneke ja matka: alle 120 cm 47 e (55 e) yli 120 cm 53 e (61 e). 040843 1844 tai p. Omat eväät mukaan! Kerho toteutuu, jos ilmoittautuneita väh. Kesämarkkinat torilla alkaen klo 9. Senioriolympialaiset keskusurheilukentällä klo 12-14. Musiikkiyhdistys säestää Janika Voutilan vetämän ilmaisen Lavis-tunnin seurojentalolla. Järj. Maalauksia ja askartelutöitä. Kinnulan lukion kevätja lakkiaisjuhla koulukeskuksen salissa klo 11. Puttaalaisten miesten ilta. Ei saa tuoda: akut, jääkaapit, pakasteet. Osanottomaksu 30 euroa. Lisät. Lapsille pelejä ja yhdessä liikkumista. klo 9-15 Pikkukokkolan tiloissa. Yaran (painatus Yara, Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira), Agrimarketin, Peltosiemenen, Raisioagron, Tilasiemenen ja K-Maatalouden siemeniä sisältäneet suursäkit, Yaran 40 kg lannoitesäkit ja lannoitelavojen suojahuput. Kinnula ELÄKELIITTO. klo 12 Korsulla. 044 970 2121/ kinnula@4h. Lannoitesäkkikeräys ma 15.8. Ilm. mustamaki@gmail.com. La 4.6. Ilm. Sählyä Pihtipudas-salissa maanantaisin. menn. Esiintyy Teflon Brothers. Paikallisravit Hiekan Hippoksella klo 12. Matka ilmainen. Maksu pe 3.6. kuljetus, majoitus, illallinen, kaksi lounasta, museokäynti ja kiertoajelut. Luonnonkukkapäivän retki Louhurannalle. Tainalle, puh. Hinta 35 e/ kappale. Arja Piilo 0500-779 534 tai Aila Talonen 040-578 4853. P U T TA A L A I S T E N MIESTEN ILTA. 040-575 7841. Lisätietoja Marja Suominen, p. Päivä 2 e/ kerholainen. Tiistai: mantelikala, perunat, punajuuriraaste. Lisätietoja ja keräyslomakkeita marja. Kunta järjestää ilmaista puuhaa frisbeegolf-radalla sekä suunnistuksen parissa ulkoilualueella. Hilkka Hämäläinen, 040-565 9764. ERÄMIEHET. Keräyspisteet: Alvajärvi: Autiontie 32, Muurasjärvi: Junganjärventie 347, Elämäjärvi: Haapajärventie 42. 2x100e ja 2x160e Irtolehti 1390e pr 56. Su 5.6. Maanantai: jauhelihakeitto, juusto, kasvislisäke. Varhaiskasvatuksen päivähoidon kädentaitojen näyttely kirjastossa. Metallinkeräys ma 20.6. AMPUJAT JA RHY. Järj. Keskiviikko: kalapihvi, perunasose, vihersalaatti. 4H. fi seuraavin tiedoin: nimi, ikä, puhelinnumero, mille päiville osallistuu, huoltajan puhelin ja allergiat. Kuntonyrkkeily Tuiskun salilla keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. VAPAAT ELÄKELÄISET. Joukkueissa entisiä ja nykyisiä Plokin pelaajia. klo 18-20. Kahvakuulailua maanantaisin klo 19.15 koulun pihalla. SOTAVETERAANIT. Hallinto-oikeus kuitenkin kumosi molemmat valtuuston tekemät erottamispäätökset ja katsoi Urpilaisen virkasuhteen päättyneen sovintosopimuksella. Päihteettömästi hauska -koulun päätöstapahtuma Pihtipudas-salissa klo 18-22. Maatiaismartat. seitsemän. Kuntosalin avain tarvittaessa Muurasmarketista. Seija 0400-615 497 tai seija. Samalla ilmoittautuminen kesän urheilukerhoihin. haapapuro@gmail.com. Kaikkea metallia sisältävää tai olevaa: työkalut, kiukaat, ruohonleikkurit, pelti, tiskikoneet, sähköhellat, ym. klo 15 urheilukentällä. K E N N E L K E R H O . Perjantai: possukastike, perunat, vihersalaatti. 040-504 2946 LA 28.5. Järj. MURTO Lasten liikuntatempaus ke 1.6. Päivystys Pihtiputaalla 040-705 2434. geriatrian erikoislääkäri Jarkko Tuunasen muistiin ja lääkkeisiin keskittyvä esitys. riviltä 920,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 TUISKU Päiväurheilukoulu keskiviikkoisin klo 17 kentällä. 4H. klo 18. Ottelun tuotosta puolet Päihteettömästi kivaa -projektille. SOTIEMME VETERAANIT, PUOLISOT JA LESKET. Kimmot-Kärsämäki su 29.5. 49 Pelilippu 3,50 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. lipun, väliaikakahvit, ruokailun Rajalan Riihellä sekä kyydin. asti. Lähtö klo 11.30 matkahuollosta. noin klo 20. KINNULA La 28.5. Myynnissä kuivatavaraa, limsoja, jäätelöä ja muutamia kirpputoripöytiä. ROTARYKLUBI. Ilm. Voit tuoda oman myyntipöydän tai levittää tavarat viltille tai myydä vaikka peräkontista. menn. tilille FI90 5345 0840 0106 26. Avajaispäivänä kahvi ja lettu pientä korvausta vastaan. ja 10.-31.8. Matka Riihimäen erämessuille pe 10.6. LiigaPloki, nuorisotoimi, nuorisovaltuusto ja Päihteettömästi kivaa -projekti. Kilpailukeskus Hassilan rannassa. Naperotreenit 46-v. HENGITYSYHDISTYS. ruokailun, iltapäiväkahvin ja makkaranpaistoa. Osallistumismaksut terveyskeskuksen kehonkoostumusmittariin. Keskiviikko: riisipuuro, tuore leipä, leikkele, juurespala. PUK. Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi. Lähtö Parlamentin pihasta klo 6, paluu samana iltana n. klo 12. klo 11. Järj. ELÄKELÄISET. klo 18.00 Palkinnot mm. 040-822 6635. Maksut laskutetaan jälkikäteen. klo 9. Maksu 20 e, sis. Hinta jäseniltä 180 euroa. Matka 40 e, sis. 040-521 2551. väh. asti Kevään tuulia. menn. Ennakko 50 euroa ilmoittautumisen yhteydessä to 30.6. Liput 7 € Tervetuloa viihtymään! Viihtyisä tapaamis& seurusteluravintola Lounas arkisin klo 11–13 KOKOUS Kutsu väki koolle ilmoituksella Kotiseudun Sanomissa!. 10-14 ja 18-02 Illalla suosittu KARAOKE • vetäjänä Jese LA 28.5. Aloitamme ruokailulla, joka on ilmainen. La 11.6. Mm. Kävelyä, juoksua, pyöräilyä tai circuit-jumppaa tunnin ajan SUL:n ja jäsenseurojen kampanjassa. Maanantai: makaronilaatikko, vihersalaatti, puolukkahillo, ketsuppi. Perhekahvila Kotiseudun Sanomien talossa torstaisin klo 10.15-12.30. Rientoja ja tilaisuuksia PIHTIPUDAS Toukokuussa Raatikaisten taidenäyttely ”Kolme sukupolvea” terveyskeskuksen galleriassa. Ilm. Kesämatka Vaasa-Närpiö-Kaskinen-Kristiinankaupunki-Pori-Tampere ti 28.6. Sisälle pääsee puhaltamalla nollan. Tiistai: lihakeitto, juustoviipale, tuore vihannes, maustekurkku, pehmeä leipä. Lähtö Muurasjärven Harjulinna klo 7.30, Alvajärvi klo 7.45 ja matkahuolto klo 8. Retken kesto noin 2 tuntia. Kuljetus järjestetään. Soutuja heittouistelukisa. Kylät Ammestie 7 p. KIMMOT F-junnut. 0400 479 685 PE 27.5. Tervetuloa! Avoinna klo 21-03 • liput 5,A-oikeudet RAW DEAL plays Peer Günt and more... Kouluruoka Pihtipudas Torstai: broilerpastavuoka, maissisalaatti, ketsuppi. Pihtiputaan Hevosystäväinseura. pe 1.7. MUISTIYHDISTYS. Naisten kuntosalivuoro klo 18.30-20 ja naisten pelailuilta sunnuntaisin klo 1819 salissa. MJK Vakiotreeniajat: Miehet tiistaisin ja perjantaisin klo 19 Muholassa. mennessä p. Jorma Tahkolalle 040750 0246 tai Arto Kinnuselle 040-577 9154. Irtolehti 3,50e Tervetuloa! Järj. 040734 1882/ Asta. Kinnulan Yrittäjät järjestää Kinnula Village Runin. Kölli-Kunkku Elämäjärvessä klo 14-21. MLL. Sopimus päätti virkasuhteen Viime lehdessä kerrottiin kunnanvaltuuston erottaneen Kinnulan entisen kunnanjohtajan Juha Urpilaisen. mennessä. Ma 30.5. Siivouspäivä torilla klo 10. 040-734 1882. Ke 8.6. viim. klo 9. Pe 3.6. 040-734 1882/ Asta. Päiväleiri 6-11-vuotiaille Nuokkarilla ma-pe 6.10.6. Järj. La 4.6. Viestiosaan Särkänniemi ja oma nimi. Pihtiputaan lukion kevätja lakkiaisjuhla Pihtipudas-salissa klo 10. 25. BINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 29.5. Disco, nuorten bändejä, kilpailuja. klo 10-16 Lummeniemen Leirikeskuksessa, os. Särkänniemi-retki ke 8.6. Kinnula Torstai: keittäjän päivä. Kesäteatteriin Kiuruvedelle su 31.7. Ilm. Kuukausitapaaminen Sopukassa to 26.5. EA-RYHMÄ. klo 9 kämpällä. Lähtö klo 12 Kinnuskeskus – Parlamentti. Koko Kinnulan liikuntapäivä
040-574 2599 Mika 040-545 1959 Veikko 0400-607 733 www.haapa-line.com • 50+1TURISTIBUSSI • 16+1 LUXUSBUSSI • 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN • HENKILÖTAKSI • MYÖS PAARIKULJETUKSET 040-580 8361 Lasse Hakkarainen • 24 h • tilataksi 1+8 • invaja paarivarustus • myös tilausajot TAKSIPALVELU TAKSIASEMA Pihtiputaan Pihtiputaan ympärivuorokautinen päivystys p. Kunnanhallitus Pihtiputaan kunnan kotitalouden ongelmajätteiden yhteiskeräily torstaina 2.6.2016. 08-8833 880 Kinnula, Keskustie 41, Puh. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Käsitellään sääntöjen määräämät tilinpäätösasiat. Avustuksen maksamisen ehtona on, että kaikkien tiekuntien on toimitettava selvitys toteutuneista kunnossapidon kustannuksista (selvitys voi olla esim. Jauheliha 6,90 e /kg. vs. 0100 876 50 KELATAKSIT KELATAKSIT Parturikampaamo Marjaana Kinnunen 0400 225 278 Parturija kampaamopalvelut, Parturija kampaamopalvelut, ripsipidennykset, rakennekynnet Kolimantie 32 Pihtipudas TILAUSAJOT 040 580 8361 Lasse 0400-644 631 Kimmo Ky sy tar jou s! & & • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastoinninhuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Haapajärven toimipaikka Sopimuksen mukaan vastaanotto myös Pyhäjärvellä. 1. Tervetuloa! Johtokunta Kinnulassa, ympärivuoden asuttava pieni TALO 56 m 2 ulkosauna, sähköt, vesi. 040-709 3390 Terhi 440 verbe vene+traileri+ Yamaha perämoottori Yht.ott. Sopimus hankkeen ”Valtatie 4 liittymäjärjestelyt Niemenharjun kohdalla, Pihtipudas” toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä 7. (Ilmoitus Kotiseudun Sanomissa viikolla 8/2016 ja viikolla 17/2016). 050-4653 746 Lakiasioissa kannattaa luottaa asiantuntijaan. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita, Lapin hillaa ym. Vuokra-alueen tarkentaminen, Kiinteistö Oy Niemenharju 6. Avustus myönnetään vain selvityksen antaneille pysyvän asutuksen teille. Myyntiauto Tahkon aukio to 26.5. 040-240 8408 TIILIJA PELTIKATTOJEN PESUT JA MAALAUKSET Meidät tavoittaa p. Osa tiekunnista on selvityksen jo toimittanut. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 040-4871 830 Tavattavissa Kinnulassa ja Reisjärvellä. Ajanvaraus 029 566 1300 Myös kaupanvahvistajapalvelut (JOA, AA Marko Hongisto) Keskustie 42, 43900 KINNULA 040-866 9274 (ravintola) • 0500-900 207 (toimisto) Kahvila ma-pe 9-13 • Lounasravintola ma-pe 11-13 • Ateriapalvelut • Juhlaja kokouspalvelut Kinnulan Kartano Oy 040-937 6769 Asiointi-, siivous-, kotiapuja keskustelupalvelu • Omaishoitajalomitukset Kotitalousvähennyskelpoinen palvelu Tiina Pasanen Pihtipudas Tiinan kotipalvelu YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 5 Pihtipudas siivous-, kotiapuja asiointipalvelu – Kinnula – AP-KOTIPALVELU Anniina Pekkarinen • 044-260 2787 • pienkaivinkonepalvelut • pihatyöt • piikkaukset • Avant-pienkuormaaja 0400-226 495 Mikon Maanrakennus Tmi Mikon Maanrakennus Tmi Mikko Heikkilä Mikko Heikkilä Reisjärvi, Kirkkotie 8A, Puh. LiigaPloki ry:n ehdotus yhteistyösopimukseksi pelikausille 2016-2017 ja 2017-2018 8. 029 566 0880. Soita ja tarjoa p. Nähtävillä olon jälkeen kaavoituskatsausta on saatavilla kunnanviraston neuvonnasta. Tiedustelut 0400-238 368 Vuokrattavana KUULUTUS 25.5.2016 Pihtiputaan kaavoituskatsaus 2016 nähtävillä Pihtiputaan kunnanhallitus on kokouksessaan 16.5.2016 § 99 hyväksynyt Pihtiputaan kaavoituskatsauksen 2016. toukokuuta 2016 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pekka Sutinen Huomio! Pihtiputaan yksityistieavustukset vuonna 2016 Pihtiputaan kunnan yksityisteiden kunnossapitoavustukset (tarkoittaa vuoden 2015 kunnossapitotöitä) myönnetään teknisen lautakunnan 20.5.2015 § 53 päätöksen mukaan. 040 860 0781. päivänä kesäkuuta 2016. Avoinna klo 9-15. Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Pihtipudas tori TO klo 14.30-15. Lounas: 11-13. 040 561 6241 PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Tekninen lautakunta Liitontiellä RT-OSAKE 76 m 2 , sauna, autotalli ja kylmä varasto. kopio Tiekunnan kirjanpidon tai pankkitilin tilitapahtumat vuodet 2014 ja 2015). P. Lapa, kylki, etuselkä, 4,90e/kg. 014-459 6800 Torilla Myytävänä Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Pekka Hylkilä, puh. 050-520 0978 045-632 7004 LIHA-AUTO Viljapossua suoraan tilalta. Kangasniemen Peruna 0400-239 548 Matka TALLINNAAN 1.–3.7. Kaavoituskatsaus asetetaan julkisesti nähtäville Pihtiputaan kunnanviraston ilmoitustauluille 25.5.– 23.6.2016 väliseksi ajaksi. Tark. 7.30-7.40 Kärväskylä, koulun piha, aluekeräyspiste 7.55-8.10 Harmaalanranta, Rajalan Puu, höyläämön piha 8.30-8.55 Korppinen, kyläseuran talo, aluekeräyspiste 9.10-9.30 Liitonmäki, aluekeräyspiste 10.15-10.35 Peninki, koulun piha, aluekeräyspiste 10.55-11.10 Elämäjärvi, kaupan piha, aluekeräyspiste 11.35-11.55 Kojola, aluekeräyspiste 12.20-12.55 Muurasjärvi, Harjulinnan piha 13.10-13.30 Alvajärvi, aluekeräyspiste 13.55-14.15 Seläntaus, Suvannonlahden leirikeskuksen piha 14.30-14.50 Ilosjoki, aluekeräyspiste 15.05-16.00 kirkonkylä (Neste) 17.00 asti Pihtiputaan Jätehuolto Oy TILAA KESKISUOMALAINEN Erkki Jämsén Puh. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Pihtiputaalla 24. 014-4178 800 Viitasaari, Rantatie 6A, Puh. Valtuutettujen lukumäärä 1.6.2017 alkaen 9. 050-560 2622 Tavattavissa Viitasaarella. 0400-691 188 Ostetaan Toyota henkilöja pakettiautoja Käteisellä. Kaavoituskatsaus 2016 / Pihtipudas 4. 044 459 7389, kartoittaja Martti Junikka p. Pankkilakimies, julkinen kaupanvahvistaja Iina Huttu, puh. P. Avoinna: ma-pe 8-14.30. Selvitykset toimitettava mahdollisimman pian! Lisätiedot teknisestä toimistosta Kirsi Kinnunen 040 171 6811. KONEYHTYMÄ Oy 0400 160 205 • www.koneyhtymabrandt.fi KALLIOMURSKEET KINNULASTA Mäenkankaan louhokselta KALLIOMURSKEET KINNULASTA Mäenkankaan louhokselta URHEILUTAPAHTUMA Kutsu väki koolle ilmoituksella Kotiseudun Sanomissa!. Muut esille tulevat asiat Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 3. toukokuuta 2016 Kinnulan Vanhusten Tuki ry:n yleinen sääntömääräinen kevätkokous to 2.6.2016 klo 12.30 Palvelutalo Pihlajakodissa, Koulukuja 13 C, Kinnula. Lisätietoja asiasta antavat: aluearkkitehti Helena Raatikainen, p. Paloniemi 601-406-22-40 määräalan myyminen 5. Kaavoituskatsaus on nähtävissä myös Pihtiputaan kunnan internetsivuilla osoitteessa www.pihtipudas.fi. 0400 257 701 • Sauli Valkeinen Hinnat alk. • kaksi yötä perillä hotellissa • auto mukana Hinta 195,-/hlö (2 hh) Ilm.1.6. Täyslihasäilyke 5 prk/20e. mennessä Kinnus-Kuljetus Oy Pekka Pikki p. Sähköposti muotoa etunimi.sukunimi [at] pihtipudas.fi. klo 14-16 Laakamäen Kotiliha, myyntiauto 044-239 9273 • soran ja louheen murskausta • maanrakennustyöt • soraja mursketoimitukset Mursketilaukset Veijo Saaranen 0400 165 066 V-P Tillgren 0400 242 953 Brandt Velj. 4 /m 2 Kokouskutsu Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa maanantaina 30.5.2016 klo 18.00. 014-106 469 Pihtiputaan alueelta Pihtiputaan alueelta p. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 25
JALKATERAPEUTTI KAISA KANTANEN p. 040 580 8274 p. toukokuuta 2016 KOTISEUDUN SANOMAT 11 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita ATK-PALVELUA ATK-PALVELUA TeamProg IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi www.teamprog.fi • Jarkko Muhonen 044-5962 025 • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 • KOTIOMPELUKONEET • SAUMURIT 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN 040-843 6853 Jukka Esankuja 18, Elämäjärvi HUOLLAN JA KORJAAN HUOLLAN JA KORJAAN • kotiompelukoneet • saumurit • kotiompelukoneet • saumurit JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot. Keskitie 3, Viitasaari • keittiökalusteet • liukuovet ja komerot • kylpyhuonekalusteet • asennus ja remonttipalvelut PURKAAMO AUTO-OSIX OY www.auto-osix.fi TAKUUPURKAM OT Luotettavaa palvelua jo 25 vuotta Takuuvaraosat numerosta 040 484 9255 Romunosto / Romutustodistukset 0400 534 406 /Tero ROMUT KIERTOON • Noudamme/vastaanotamme kaikenlaiset metalliromut, romuautot, akut • Maksutta romutustodistukset • Kotitaloudet saavat tuoda maksutta renkaat, SER, ongelmajätteet, paperi, pahvi, lasi, metalli Pihtiputaan Jätehuolto Oy Pihtiputaan Jätehuolto Oy Reisjärventie 215 • 040-727 6781, 0400-645 653 040 149 4005 Keskustie 14, Pihtipudas fysioterapia • myös ilman lääkärin lähetettä • hieronta • akupunktio • kunto-ohjelmat ja testaukset Fysioterapeutit Anne Vuorenmaa-Huuskonen, Anne Kivivuori ja Jari Pekkanen Putaanportintie 13, Pihtipudas Kotitalous: p. 045-201 8104, www.aulisloukusa.fi SVT Talouspalvelut 040-161 5139 Korhosperäntie 30, Muurasjärvi Junganjärventie 7, Muurasjärvi Jätekuljetukset Likakaivojen tyhjennykset Viemärihuolto ja -kuvaukset Nosturija vaihtopalvelut Nostokori ja nostotyöt www.jatehuolto.net Koneja perävaunukuljetukset Maanrakennusja kaivurityöt Hyötyjäteasema Tarvikemyynti 040-727 6781 0400-645 653 • rakentaminen • remontointi • lauteet • puuja rakennustavaraa Hiirenniemi 5, Pihtipudas • 040-503 6174 Niemenharjun RAKENNUS Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja 0400-597 043 www.kuntositi.. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. ÖSTBERG Viitasaari, puh. Puh. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 0400-581 315 Julkinen kaupanvahvistaja VESA ISOSALO 0400-405 652 Kauppakirjat Lahjakirjat Perukirjat Testamentit Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa RAKENNUSLIIKE Mika Kumpulainen Oy • 040-573 3371 Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla LVI-ASIOISSA Puh. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. 040 551 5063 Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. 040-745 0964 • Metsä: p. 014-571 254 0400-640 938 050 461 7630 •www.khkrakennus.. Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.?. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. Julkinen kaupanvahvistaja. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Hierontaa ja hemmoittelua juuri Sinulle! Koulutettu hieroja ja jäsenkorijaaja T v l ! www.mokkihaku.fi/ID14785 • Notkon Pirtit/savusauna ID14918 • majoitusta lomaan ym. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. 0400-647 010 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 Jorma 0400-244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas Vuokrataan rakennuskoneita • Rakennusurakointia RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. 045-112 7752 Teemme töitä laidasta laitaan! • yksityiset ja yrityssiivoukset • metsätyöt • mökkipalvelut • hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys OSUUSKUNTA OK-TEAM Sähköasennukset ja tarvikemyynti Risto Korpi, Lauri Kinnunen • P. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 RSNOTARIAATTI • LAKIASIAPALVELUT • JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi 0400-547 257 • e-mail: raimo.siltanen@pp1.inet.. Luomalanrannantie 207, Pihtipudas • sirpa.huikari@gmail.com • Klassinen hieronta • Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus • Lymfaterapia • Luontaistuotteet • Verkkokauppa Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. Ammattitaidolla ja luottamuksella. HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. 050-461 6055 Jääjoentie 5 C, KINNULA Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen • Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat • Lainhuudonhakemiset • Laillistettu kiinteistönvälitys • Arvioinnit • Isännöinti • Kokousja saunatilan vuokraus Keskustie 14, PIHTIPUDAS • Puh. 25. 0400-777 757 HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. Asematie 5, Pihtipudas • Elina 0400 570 553 • Marko 0400 578 370 www.tasmahoito.. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. Varaathan soittamalla oman palveluaikasi
Työnnössä Mari Kahilainen varmisti hopeamitalin aloitusraudoilla 53 kiloa. Mari Kahilainen nostaa. Pahoittelemme muuton aiheuttamaa sekasotkua. Pääesiintyjänä on Teflon Brothers. Pojat 11 v, 1 km: 1) Joel Pennanen 4.14. . Viimeisellä nostollaan hän tempaisi ennätyksensä 45 kiloa. • kesäkukkatarjouksia • klo 11 alkaen Timo Viertamo (050-564 7219) myy omenapuita ym. Tytöt 11 v, 1 km: 1) Eerika Siekkinen 4.11, 2) Ella Paananen 4.32. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 25. Kinnulan Rakennusja Sisustus Oy p. Nuoret pääsevät sisälle puhaltamalla nollat. Viimeisellä työnnöllä Mari yritti vielä 61 kilon ennätysrautoja, mutta tuomarit hylkäsivät noston jo Marille SM-hopeaa painonnostossa rinnallevedon allemenossa kyynärpäiden osuessa polviin. 0207 931 620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Päätoimittaja Heikki Jämsén 0400-741 747 Kokonaislevikki 4 637 Tarkastettu 22.2.2016 Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Päihteettömyyden puolesta tempaistaan parikin eri kertaa Pihtiputaalla. Toisella työnnöllä 58 kiloa nousi suorille käsille. Pojat 7 v, 500 m: 1) Akseli Marin 2.49, 2) Valtteri Montonen 3.02, 3) Albin Laitinen 3.31, 4) Veikka Laitinen 3.40. Putaanvirran koulu oli Hese-kisan kakkonen myös kaksi vuotta sitten. Ensi lauantaina kello 15 pelataan Pihtipudas-salissa lentopallo-ottelu, jonka joukkueisiin on koottu entisiä ja nykyisiä LiigaPlokin pelaajia. toukokuuta 2016 Puh. Pelin tuotto menee LiigaPlokin toiminnan sekä Päihteettömästi hauska -tapahtuman tukemiseen. to 9.6. Tuloksia: 1) Valkiavuoren koulu 6 C, Nurmo (Pohjanmaa) 10 sijoituspistettä, 2) Putaanvirran koulu 5.-6. Kärsämäki voitti jaksoin 0-2. • klo 11 alkaen Kaakkolampi savustaa kalaa • arvontaa. Hyväntekeväisyysottelua ovat järAineisto viimeistään pe 3.6. Tampereen loppukilpailuun oli selvinnyt piiritason karsinnoista 17 joukkuetta. to 9.6. Hese-kisasta taas hopeaa Putaanvirran koululle Päihteettömyyden puolesta lentopalloa ja Teflon Brothersia jestämässä Ploki, Pihtiputaan kunnan nuorisotoimi ja nuorisovaltuusto. Ennen Teflon Brothersin keikkaa on disko, pihtiputaalaisten nuorten bändejä sekä kilpailuja, joihin pihtiputaalaiset yritykset ovat lahjoittaneet tuotepalkintoja. P 15, 1,5 km: 1) Tatu Montonen. Putaanvirran joukkueessa urheilivat lisäksi Pinja Kananen, Tiia Kananen, Roosa Marin, Nita Rasi, Tuomas Rasi, Otto Ruuska, Jaakko Saukkonen, Kalle Siekkinen, Ville Siekkinen, Krista Strandman ja Joona Turpeinen. 044 554 3900 Ammestie 3, KINNULA raksis@kotinet.com Muutamme naapuriin, entiseen kenkätehtaaseen Kauppa suljettu la 28.5. Päihteettömästi hauska -tapahtuma pidetään toisenlaisina koulujen lopettajaisina ensi viikon lauantaina 4. Parlamentissa TO 26.5. Tapahtumaa tukevat useat pihtiputaalaiset yritykset. Ilmainen Päihteettömästi hauska -tapahtuma on suunnattu 12-18-vuotiaille nuorille. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Tämän kokoinen ilmoitus Kesälehdessä maksaa 100,(koko 84 mm x 60 mm) (norm. Hanna Anttila on haalinut mukaan ainakin nimet Sorvoja, Kaattari, Matalamäki, Rissanen ja Koljoset. Tytöt 9 v, 1 km: 1) Sanni Siekkinen 4.30, 2) Emma Hiironen 4.36, 3) Anniina Marin 4.41. Kesän ajan jaossa myös infopisteissä. Pihtiputaalla on jälleen Suomen toiseksi parhaat alakoulujen yleisurheilijat. Voiton vei Nurmon Valkiavuoren koulu vain pisteen erolla Putaanvirran kouluun. Tempauksessa Mari nosti aluksi puhtaasti 40 kiloa ja 42 kiloa. Myynnissä on arpoja ja salissa on kahvila sekä lapsiparkki, jossa lapset voivat askarrella ja pelailla. Joukkuetta valmensi opettaja Timo Paukku. klo 15 mennessä p. E-pojat kohtasivat kotikentällään Kärsämäen Katajan. Poikien pituushypyssä toiseksi parhaana palkittiin Lassi Hakonen (508) ja tyttöjen keihäässä kolmanneksi parhaana Tiisa Paukku (29,34). Kesälehti Kesälehti Kesälehti to 9.6. Pojat 9 v, 1 km: 1) Aapo Rasi 4.43. Keski-Suomea edustanut Putaanvirran koulu sijoittui toiseksi valtakunnallisen kouluyleisurheilun Hesekisan finaalissa Tampereella Pyynikin kentällä. lähtien AVAJAISMARKKINAT TULOSSA ennen juhannusta! AMMESTIE 3:een Maastot Elämäjärvellä Kimmot aloitti kauden Pihtiputaan Tuisku ja Elämäjärven kyläseura järjestivät Keiju Junior -maastojuoksut Elämäjärvellä. Tytöt 7 v, 500 m: 1) Adeliina Laitinen 2.35, 2) Hertta Tikka 3.01, 3) Iida-Stiina Marin 3.12. Pituushypyssä pihtiputaalaiset sijoittuivat toiseksi ja sukkulaviestissä sekä kierrosviestissä neljänneksi. Keljon Viestiä edustava pihtiputaalainen Mari Kahilainen saavutti SM-hopeaa alle 63 kilon sarjassa 17-vuotiaiden painonnoston SM-kilpailuissa Kalajoella lauantaina. Kimmojen joukkueesta ykköspalkinnon sai Jori Kinnunen ja kakkospalkinnon Aleksi Kuivaniemi. Tervetuloa ostoksille uusiin tiloihin maanantai 30.5. kesäkuuta Pihtipudassalissa kello 18-22. 168,38 e ) (sis.alv) Lehti jaetaan joka talouteen Pihtiputaalla ja Kinnulassa sekä kesämökkiläisille. Pihtiputaan maine keihäspitäjänä korostui, sillä Putaanvirran koulu nappasi lajivoiton junnukeihäässä. lk, Pihtipudas (KeskiSuomi) 11 p, 3) Ylikylän yhtenäiskoulu 6 F, Kempele (Pohjois-Pohjanmaa) 16 p, 4) Kuloisten koulu 6 A, Raisio (Varsinais-Suomi) 21 p, 5)Käppärän koulu 6 C, Pori (Satakunta) 23 p, 6) Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu 6 B (Helsinki) 29 p. Peliin on kymmenen euron pääsymaksu. Pojat 13 v, 1,5 km: 1) Kalle Siekkinen 6.40, 2) Arttu Montonen 7.46. Kinnulan Kimmojen pesäpallojunnujen kausi alkoi lauantaina. Hese-kisat ovat osa Suomen Urheiluliiton ja Hesburgerin maksutonta H-hetki koululiikuntaohjelmaa