2019 puh. 9. Juha Urpilainen ihmetteli Terveystalo-sopimusta Kinnulan valtuustossa. irtonumero 2,00 e Parasta Putaalta tarjosi näyteikkunan paikallisille yrityksille Jenni Paananen (vas.) ja Meiju Penttinen esittelivät Hylkylän tilan uutta hevostallia sekä Paanasen Hassutassuja Pihtiputaalla järjestetyssä ensimmäisessä Parasta Putaalta -tapahtumassa. vsk www.kotiseudunsanomat.fi LiigaPloki lähtee liigaan täysin uusin opein Miljoonaluokan miinukset kunnan huolena Osuuspankin toimipiste ei ole sulkeutumassa TÄLLÄ VIIKOLLA: Osuuspankin toimipiste säilyy Pihtiputaalla ainakin kaksi vuotta. 0207 931 620 n:o 39 • 59. Sivu 5 Sivu 3 Sivu 12 Italialainen Alessandro Lodi tuo uusia tuulia Plokin valmennukseen. Siitä lisää keskiaukeamalla.. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 25
Pääsin vihdoin tolpilleni kiitettyäni käynnistä ja luvattuani pysyä tulevaisuudessa kaidalla tiellä. Mitä tämä tutkimus siis todisti. Perjantai-illan Parasta Putaalta -tapahtumasta tuli palveluhankkeen tähän asti näkyvin aikaansaannos. Suurimmasta osasta hankkeita ei voi sanoa samaa. Väkeä oli toreilla ja torien välissä satamäärin, ja yleensä jahkailijoiksi moititut valtuustoryhmät ottivat haasteen tosissaan vastaan ja kirkastivat syyspimeän illan valoteoksillaan. Ainakin se tuli hyvin selväksi, että tutkijoilla on aivan liian vähän tekemistä, mutta sitä vastoin valtavan hyvä mielikuvitus etsiessään aiheita tutkimuksiinsa. Puissa on vielä omenia. Oletin vastaanoton olevan erilainen kuin minkä saimme. Töitä tekivät muutkin. syyskuuta 2019 ” Tuomari Nurmio räjäytti pankin 1970-luvun lopussa kappaleella Valo yössä, laululla taksista, jonka katolta loistaa juhlinnassa väsähtäneen seudun ainoa valopilkku. Sillä on oltava vetäjä, jolla on mielessään kuva tapahtuman kulusta ja joka aloittaa valmistelut ajoissa, houkuttelee kumppanit mukaan vaikka pienellä pakolla ja vahtii, että jokainen tekee sen minkä on luvannut. Ne ovat tuottaneet tänä vuonna liiankin hyvän sadon. Sitten todettiin, että kaupunkivariksilla on lyhyempi elämä kuin maalaisvariksilla. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 25. Marjapensaita toki kasvoi ja mansikkamaatakin piti välillä kitkeä. Tieto kantautui myös Alapihan poikien korviin. Perhehoitomuoto toteutuu periaatteessa aivan yhtä inhimillisellä tavalla kuin omaishoitokin. P iiskaa emme sentään kotona saaneet, mutta vanhempien ankaran läksytyksen ja iäksi mieleen painuneen opetuksen. Omenoita saa hakea maksutta ja yöpakkasten palelluttamat voi jättää. Sen ydinkeskusta loisti monin tavoin. Retkien ulottamista sinne hillitsi huhu, jonka isäntä viisaana miehenä laittanut liikkeelle. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen. T utkijat todistivat pikaruuan haitallisen vaikutuksen jättämällä maaseudulle juustohampurilaisia. Vaarojen Sanomat Varisten kolesteroliongelma T utkijoilla riittää nerokkaita tutkimuskohteita. Päivän lyheneminen ja pimeät syysillat osuivat sopivasti omenasadon kypsymisen kanssa samaan aikaan. Tuon onnettoman tapahtuman jälkeen en ole omenavarkaisiin erehtynyt. Kunnalliset palvelut eivät pysty kaikilta osin vastaamaan tähän tarpeeseen, jolloin hoitomuotona voi olla esimerkiksi omaishoito tai perhehoito. Townsendin mukaan varistutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia kuin mitä tiedetään ketuista, pikkulinnuista ja merikilpikonnista. Ikäihmisten ystävällinen asenne herkisti varsinkin minut. Kyse ei ollut heppoisesta uudenvuodenlupauksesta. Niinkö. Kaupunkimaisissa ympäristöissä varikset penkovat roskiksia ja ihmisten maahan heittämiä ruokien jäämiä, kun taas maalla varikset syövät jänteviä luomuraatoja maanteiltä. Siitä ei oltukaan sitten varmoja, onko syynä pelkästään hampurilaiset ja lintujen pulleus. Parasta Putaalta osoitti yhdessä tekemisen voiman Ikääntymisen seurauksena vaivat lisääntyvät ja samalla hoidon tarve kasvaa. Eiköhän nyt olisi syytä laittaa valtion kassasta ylimääräisiä rahoja jonkinlaiseen varisprojektiin ja alkaa selvittää keinotekoisten margariinimössöjen vaikutusta kaupunkilaisvaristen elämän pelastamisessa. Heidän etukäteisarvelunsa kävi toteen, eli juustopurilaisia mussuttaneiden varisten kolesteroli kohosi korkeammalle kuin normaalia sapuskaansa nokkivien lajitovereidensa. Ne roikkuvat sen verran korkealla, että en uskalla sinne tikkailla nousta. Se kokosi tekijöiksi ison joukon yrittäjiä ja yhdistyksiä, ja houkutteli laajalta alueelta ihmisiä seuraamaan, mitä puttaalaiset ovat saaneet aikaan. Niin teimme, ja jäimme pahanteostamme kiinni. Herra Townsendiä ei ole kunnia tuntea henkilökohtaisesti. Omenavarkaissa käynti kerran syksyssä oli oma ohjelmanumeronsa. Sivullinen Voi kun joku veisi ylimääräiset omenat O menapuita kasvoi ennen harvan talon pihamaalla, ainakin kylillä. Varkaisiin ei tarvitse pimeän turvin lähteä, vaikka se olisi kuinka jännittävää. Päättäjät eivät ehkä arvanneet joutuvansa itse töihin, kun he hyväksyivät kuukausia aiemmin, että Pihtiputaalla käynnistetään Palvelukulttuuri kunniaan -hanke. Mummot kertoivat lempeällä äänellä, että olisimmehan me teille omenan antaneet, jos olisitte vain tulleet pyytämään. Jo tuon yhden tempauksen perusteella voi todeta palveluprojektin jäävän pitkäksi aikaa mukana olleiden mieleen. Se kun tämä varisten kolesterolitaso on päällimmäisiä ongelmia tässä maailmassa. Heikki Jämsén Pääkirjoitus 25. Siispä Townsend ei suositellut lintujen ruokkimista puistoissa purilaisilla niiden pikaiseksi tuhoutumiseksi. Teki mieli hiippailla paikoissa, joihin ei valoisalla tullut mieleen mennä. syyskuuta 2019 Päästä vedettyä Lukijan kuva Alpo-Petteri Kokkonen lähetti kuvan, jonka hän otti viikko sitten Hiekan uimarannalla Pihtiputaalla. Elämäjärvellä lähinaapurustossamme omenapuita kasvoi enemmän myös Haaskan puutarhassa. Että mitä että. ”Aurinko ja vesipinnat alhaalla, laiturit ylhäällä.” Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Biologi Andrea Townsend newyorkilaisesta Halmilton Collegesta on kollegoineen mitannut variksenpoikasten kolesterolitasoja maaseudulla, kaupunkien liepeillä ja kaupungeissa ja todenneet kaupunkiympäristöissä elävien linnunpoikasten kolesteroliarvot korkeammiksi kuin maaseudulla kasvaneiden. N ykyisen kotini pienessä pihassa kasvaa neljä omenapuuta. Omenia on hillottu, niistä on tehty paistosta ja syöty suoraan puusta sen verran paljon, että sappivaivat meinasivat yllättää. Yhtenä iltapimeänä veljeni, tai veljieni, kanssa Tuiskulan ohi kulkiessamme pälkähti päähämme käydä nappaamassa Tuiskulan tätien omenapuista muutama hyvänmakuinen omena. Joku on tutkinut kettujen, pikkulintujen ja merikilpikonnien kolesterliarvoja ja juustohampurilaisten vaikutusta niihin. Purskahdin tukalassa tilanteessa itkuun, joka ei meinannut loppua ollenkaan. Herra Townsendillä oli tähän selkeä selityskin. S uomessakin riittäisi variksia tutkimustarpeiksi. Tämä kaikki viisaus luki aviisissa. Elämäjärven pikkupojissa aikaistuva pimeys sytytti aina saman mielihalun. Puutarhanhoito oli muutenkin harvinaista aikana, jolloin peruna ja lihakastike antoivat voimaa raskaisiin töihin, eivätkä miehet tunnetusti jäniksenruokiin koskeneet. Tai osalle harmaata kansaa voisi antaa oikealla juustolla täytettyjä hampurilaisia ja osalle taas kengänpohjalla höystettyjä ja selvittää mikä mahtaisi olla kunkin ryhmän kuolinennuste edellyttäen ettei lyijymyrkytys ehdi ensin. Hän oli kuulemma ”miinoittanut” omenapuiden juurille maalija koiranpommeja. Enemmänkin niitä olisi voitu säilöä, mutta tilat loppuivat. Laulun sanoma ei kuvannut perjantai-illan Pihtipudasta. Valtuustoryhmien valoteokset kirkastivat pimeän syysillan.. Jouduimme marssimaan noloina Tuiskulaan pyytämään tädeiltä tekoamme anteeksi. Parasta Putaalta -ilta näytti, mistä onnistunut tapahtuma on tehty
Etäneuvottelulle tulossa oma huone Asioinnin suunta on kaikilla pankeilla sama. – Haasteellinen tilanne selvisi varsin nopeasti. Toni Ruokanen jää siten Pihtiputaan OP:n viimeiseksi toimitusjohtajaksi.. – Toimipisteissä ei enää nykyään ole omaa johtajaa. Tapahtumaa juhlistetaan kahvitarjoilulla maakuntaosuuspankin toimitusjohtajan Pasi Sorrin johdolla. marraskuuta. Ilman näitä suunta on ollut laskeva. Liitontien putkirikosta vesipulmia Pihtiperälle, Pihtilinnan alueelle ja Putaanvirran pohjoispuolelle ei tullut vettä viime viikon tiistai-iltana eikä seuraavana yönä. marraskuuta osaksi Keski-Suomen Osuuspankkia eli OP Keski-Suomea. Hetkellinen kysyntäpiikki saatiin laajentamalla Kinnulaan ja Kivijärvelle. Ruokanen selventää, että Pihtiputaan Osuuspankin myöntämiä luottoja maksetaan pois noin puoli miljoonaa euroa kuukaudessa enemmän kuin uusia luottoja myönnetään. Keski-Pohjanmaan liiton valtuustossa ja hallituksen varajäsenenä istuva Esko Pelkonen (kesk.) kertoi, että Kinnula on liitossa edunvalvontajäsenenä, kuten myös Reisjärvi, koska kunnat sijaitsevat Keski-Pohjanmaan rajanaapureina. Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy neuvoi asukkaita hakemaan sillä välin vettä kunnan vesipisteistä ja jätevesilaitokselta. väestön väheneminen ja ikärakenne, mutta myös kilpailun lisääntyminen. Kun yhdistymisselvityksiä tehtiin, missään vaihtoehdossa ei noussut esille se, että Pihtiputaalle olisi jäänyt oma johtaja. marraskuuta tapahtuvan yhdistymisen jälkeen nykyisillä aukioloajoilla vähintään kaksi vuotta. Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Risto-Matti Liimatainen neuvoo asukkaita kysymään jatkossa vastaavissa tilanteissa neuvoa yhtiön ympärivuorokautisesta päivystysnumerosta 044 459 6888. – Asuntorahoitus menee käytännössä pankkien kautta, mutta esimerkiksi kuluttajarahoituksessa tarjoajia on pilvin pimein muutaman näppäimen painalluksen päässä, Ruokanen toteaa. Henkilöstöjohtamisesta vastaa jatkossa toimipisteen kiertävä esimies. Vain yli puolet joista on erinomaisessa tai hyvässä ekologisessa tilassa. Ruokasen työkuva tarkentumassa Toimitusjohtaja Toni Ruokanen on ainoa Pihtiputaan konttorin työntekijöistä, joiden työsopimus muuttuu. – Sen uskotaan näkyvän nopeampana päätöksentekona sekä parempana työssäviihtymisenä ja asiakaspalveluna. Säästöjä ja ketteryyttä haetaan päätöksenteko-organisaatiota vähentämällä ja yksilön ja tiimien omaa päätäntävaltaa lisäämällä. Jokien osalta tilanne on heikompi – joukossa on myös runsaasti jokimuodostumia, joiden tila jää tyydyttäväksi. Tehtäväkuva tarkentuu lokakuun aikana. Pihtiputaan Osuuspankki ja Keski-Suomen Osuuspankki yhdistyvät 1. Sen sijaan hän kertoo, että Pihtiputaan Osuuspankki muuttuu 1. Ruokanen arvioi, että yhdistymisessä kumppaniksi valittu Keski-Suomen Osuuspankki on ollut kentällä helpompi hyväksyä kuin Pohjanmaan suunta. Itse liittymisratkaisu on otettu Toni Ruokasen mielestä rauhallisesti vastaan, etenkin kun samaan aikaan vastaavia ratkaisuja on tehty muualla. Eri palvelusektoreille jää myös omat vetäjänsä, Ruokanen sanoo. Myös säiliöauto kiersi vesikatkoalueella. – Keski-Suomen OP:n organisaatio on vedetty äärettömän kevyeksi johdon ja keskijohdon osalta. Tilanteen taustalta löytyy useita syitä, mm. Esko Pelkonen myönsi kuitenkin, että toki kannattaa pohtia, kannattaako jäsenenä pysyä myös jatkossa. Merkittävimmin vesien tilaa heikentävät liiallinen ravinnekuormitus ja sen aiheuttama rehevöityminen. Pankin henkilökunnan tukemia neuvotteluja on jo järjestetty myös Pihtiputaan konttorissa. Pankilla oli takana muutama hyvä kasvun vuosi, mutta ne tulivat ulkoisista tekijöistä, kun kilpailija lopetti konttorinsa. Pihtiputaan konttori jatkaa 1. Putkirikko saatiin korjattua keskiviikkoaamuun mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että pankki on oma-aloitteisesti asiakkaisiin yhteyksissä ja huolehtii siitä, että kaikilla on heille sopivat palvelut, Toni Ruokanen sanoo. Se palvelee vesi-, viemärija kaukolämpöasioissa. syyskuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Pihtiputaan Osuuspankki katkoo siivet konttorin sulkemishuhuilta HEIKKI JÄMSÉN Pihtiputaan Osuuspankkia kaksi vuotta johtanut Toni Ruokanen katkoo siivet huhuilta, joiden mukaan pankin konttoria oltaisiin sulkemassa. Sähköinen asiointi lisääntyy ja Osuuspankin Pihtiputaan toimipistekin yrittää madaltaa sähköisen asioinnin kynnystä. Pihtiputaan Osuuspankin toiminta vuoden alusta marraskuun loppuun on jäämässä varsinaisen tuloksen osalta voitolliseksi, mutta tehokkuutta ja kannattavuutta mittaava asiakasliiketoiminta näyttää vajoavan tappiolliseksi tehdyistä säästötoimista huolimatta, Pihtiputaan Osuuspankin viimeiseksi toimitusjohtajaksi jäävä Toni Ruokanen sanoo. Arja Rekonen (kesk.) kysyi kunnanvaltuustossa, mitä hyötyä Kinnulalle on olla Keski-Pohjanmaan liitossa. Tapio Pekkarinen (kesk.) huomautti, että KeskiPohjanmaan maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen on luvannut auttaa tukieurojen katselemisessa Kinnulan siirtoviemäriä ja jätevedenpuhdistamoa rakennettaessa. Ruokanen on törmännyt useissa asiakastilanteissa kysymykseen, milloin osuuspankin konttori suljetaan. Tilanteen hankaluus selvisi nopeasti uudelle johtajalle Toni Ruokanen sanoo, ettei hän tullut projektitöihin Pihtiputaan Osuuspankin toimitusjohtajaksi. Pelkosen mukaan jäsenyydestä on ollut hyötyä ainakin matkailussa Salamajärven kansallispuistoa kehitettäessä. – Totuus on kuitenkin se, että palvelut jatkuvat samoilla ajoilla vähintään samanlaisina sillä lisäyksellä, että pystymme hyödyntämään OP KeskiSuomen erityisasiantuntijapalveluita ja saamme resursseja asiakkuuksien hoitoon. Onko Kinnulalle hyötyä KeskiPohjanmaan liitosta. – Asiakkaat ovat olleet niihin todella tyytyväisiä, Ruokanen kertoo. Vesistöissä enimmäkseen hyvä tila Keski-Suomen Ely-keskuksen luokituksen mukaan Keski-Suomen luokitelluista järvistä yli 80 prosenttia on erinomaisessa tai hyvässä ekologisessa luokassa. Pihtiputaan ja Kinnulan vesistöjen tila on luokiteltu suurimmaksi osaksi hyväksi. Kinnulassa tyydyttävään tilaan on luokiteltu Kivijärven pohjoisin osa Saarensalmelta alkaen, Jääjoki, Myllyjoki ja Matkusjoki. Toni Ruokasen sijoituspaikka tulee olemaan Jyväskylä. 25. – On tätä päivää, että neuvotteluja käydään kotisohvalta normaalin pankkiajan ulkopuolella. Kun lainakysyntä on alhaalla, oheistuotteiden ja niistä saatavien palkkioiden merkitys korostuu. Vesivuoto sattui Liitontiellä, jossa vastus irtosi vanhasta valurautaisesta vesijohdosta. Meillä on jo toinen peräkkäinen vuosi, kun luottokanta sulaa neljän prosentin vuosivauhtia, Toni Ruokanen kertoo. Pihtiputaalla tyydyttävässä tilassa ovat Liitonjoki, Peninginjoki, Elämäisjoki, Kortteisen kanava, Raudanjoki, Saanijärvi, Saaninjoki, Heinäjoki sekä Vuohtojärvi. – Opastamme asiakkaita käymään etäneuvotteluja esimerkiksi Jyväskylässä tai jossain muualla olevan erityisasiantuntijan kanssa. Vuoto tyrehdytettiin alueella sulkemalla linjasulut, jotta vesi ei valuisi putkista maanpinnalle
Kivikuningasta voimasuudelmineen kannattaa markkinoida pilke silmäkulmassa, leikkimielisesti, mutta silti järjestelmällisesti ja vakavissaan. Tämän vuoksi moottorijoneuvoliikenne Jääkolun pyykin pohjoispuolella olevalta pysäköintipaikalta pohjoiseen kohti Imarrekiveä ja Harjuntakasta on kielletty. Kinnulalaine HUOMASIN harmikseni, etten ollut varautunut mitenkään vesikatkoon. Parhaita tapahtumia pitkään aikaan. Viitasaarella viime kesänä pidetyssä matkailun työpajassa amerikkalaisprofessori ja muut kansainvälisen matkailun asiantuntijat valitsivat alueen vetovoimatekijöistä kaksi ylitse muiden: tähtikirkas talviyö jäätiellä ja maagisen voimasuudelman omaava Kivikuningas Pihtiputaan Harjuntakasen luonnonsuojelualueella. Virnettä viikkoon Keksiedustaja soitti kotiin kysyäkseen kuulumisia. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Viikot meni mukavasti töitä tehdessä ja viikonloppuna oli hauska piipahtaa paikallisessa soittoruokalassa Kotkanselässä. Tarina kertoo, että yksi mies oli viihtynyt useampana iltana viikossa ravintolassa, joten vaimo oli käynyt pyytämässä ravintolan hovimestarilta, että sanokaa miehelle ravintolan olevan täynnä, kun hän seuraavan kerran tulee. On unohdettava takavuosien vertailut Mauri Pekkariseen ja alettava korostaa Kivikuninkaan salaperäisyyttä ja taianomaisuutta, onhan se todennäköisesti toiminut saamelaisten pyhänä paikkana, seitana. Juuri puhumaan oppinut poika selosti tohkeissaan. Siinäpä kysymys, joka vielä on hämärän peitossa, joten ajatukset on siirrettävä vuosikymmeniä taaksepäin mukavimpiin aikoihin täällä Kinnulassa. Onnea! Keskiviikkona Kullervo, torstaina Kuisma, perjantaina Vesa, lauantaina Arja, Lenni, sunnuntaina mikkelinpäivä, Mika, Mikko, Miika, Mikael, Miikka, Miska, Miko, Mikaela, maanantaina Siru, Sirja, Sorja, tiistaina Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä, Rauno, Raine Raner, Reino. Mahtavaa Imarrekiveä nelimetrisine Kivikuninkaan kasvoineen on parin viime vuoden aikana käynyt ihailemassa parisataa patikoijaa mm. syyskuuta 2019 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Hyvää onnea tuova Kivikuninkaan suudelma kivikorulle mahdollistaa myös Imarrekiven tuotteistamisen ja tulojen saamisen Pihtiputaalle. Mutta ku lähtöö varraimmi liikkeelle, ni ei tarvi juosta ja ei autollakkaa tarvi posottoa het ku ralli erikoiskokkeella. Henry David Thoreau KIITOS ei koululaisten kanssa yhtä aikaa kuntosalille. Voitte arvata, että kun porukka joi Ampiaisia ja vielä väliin Ruotsin laivoilta tuttua ”Villiä miestä”, oli tanssilattialla tungosta, ihmiset pörräsivät kuin herhiläiset. Yksi mies oli suuttunut, kun häntä ei humalatilan vuoksi laskettu sisälle, joten harmissaan, todistajien läsnä ollessa hän oli pyllistänyt paljaan takapuolen ja sanonut katsovansa ko. Harjuntakasen luonnonsuojelualue kuuluu vanhojen metsien suojelun alle ja on osa suurempaa pohjoiskeskisuomalaista hiljaisuuden vyöhykettä, jossa tiettävästi ei ole edes ilmavoimien lentokoneiden ylilentoja. Onneksi katkoksesta ei tullut pitkä. Kylässä käynyt SITON nyt oamuliukkautta teillä, pihapolulla ja puisilla terassilla. Sen alussa on tulipaikka ja autiotupa ja reitin keskivaiheilla kauniin Harjuntakasen rannalla avolaavu biokäymälöineen. Toini Hämäläinen Saarensalmi Elettiinpä ennenkin Syksyaamu Pilviverhon takaa näkyy syysaamun kyyneleet. Kuva: Teuvo Haikara.. Vaikka kivoja ovatkin, niin kyllä heistä löytyy liikettä, energiaa ja ääntä. Ajatellen Jokainen sukupolvi nauraa vanhalle muodille, mutta seuraa uskollisesti uutta. Muistoissamme auringon sillat, vihreät niityt – ja tuoksut kesän, ne mieliin herkästi jää. Seo maltti valttia liukkaalla. Juomavettä pitäisi olla varastossa ainakin sen verran, että saa kahvit keitettyä ja hampaat pestyä. Suopursujen ja kanervien kasvatti Anitta Kananen kyselee, mahtaisiko jollakulla olla tarkempaa tietoa Alvajärven Rantalasta löytyneestä, hienosti veistetystä kapineesta. Päivänkajo hiljaa aamuksi aukenee. SIVULAN ONNI VIELÄ PASSISSA Hirvijahti alkoi Jääjoen Metsästäjien kannalta onnekkaasti. Kokemusta on KIITOS perjantain Parasta Putaalta -illasta. KivikuninKivikuninkaan maaginen suudelma kannattaa tuotteistaa kaan suutelemia kivikoruja voitaisiin esitellä ja myydä vaikkapa paikallisten majoitusliikkeiden vitriineistä. Niin viilentyneen tunnen eilisen hyvän sään, katson taivahalle, siellä harmaata vain nään. Harmi, koska Kinnulalla ei ole riitelyyn varaa. Jos ja kun Harjuntakasesta Maailmankartalle -projekti pääsee käyntiin lähiaikoina, sen on heti alussa hankittava ohjelmapalveluyrityksiä ja yhdistyksiä koskevat ajoluvat metsäautoteille. Siellä oli oikein kansainväliseen malliin valkeat pöytäliinat ja hovimestari, joka johdatteli asiakkaat pöytiin ja otti vastaan juomatilauksen, jonka tarjoilija toi pöytään. Eikä pääse laitteisiin, jos on paljon käyttäjiä samaan aikaan. Kaipuu kesään hiljaa häviää. – Ihan äsken meillä kävi nuohooja ja äiti on nyt kylvyssä! 25 vuoden takaa Toistaiseksi EU-jäsenyyskeskustelua on käyty lähinnä taloudellisin perustein. Sama koskee Muurasjärven suunnasta tulevia metsäautoteitä, Nuorasentietä sekä etelästä tuleville Kinnulan puolen Kaukasenlammintien reittiä Jääkolun pyykin pohjoispuolelle asti. Syksyn askel on raskas, vaan ilo sen keventää. Reisjärvi tarvitaan mukaan, koska siellä on vuokratupia, joita Pihtiputaalla ei vielä ole yhtään. Eläkeläinen KOVIN pitkäksi ei rauhanaika tainnut muodostua Kinnulan kunnanvaltuustossa ja lyhyeksi näyttää jäävän uuden kunnanjohtajan Erkki Nikkilän kuherruskuukausi. – Paukut kovenevat vielä ennen äänestystä ja puolustuspolitiikka nousee keskustelussa esille, Keski-Suomen sotilasläänin komentaja Harri Virtapohja totesi. Kuntalainen Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Nykyään viestimistä tulee tuutin täydeltä iliman pilluuta, sotea, Brexitiä, Trumpia ja polkeeko Kusti vai laitetaanko tankkiin bio tai kaasu vai pärräytetäänkö peräti sähköllä robotin ohjaamana. Loppuillasta tunnelma oli katossa kuin Volgan varrella olevassa kuppilassa, rohkeimmat tanssivat jo pöydillä. Kesän kauniin saimme viettää, vähän kylmää ja lämpimää. Luontaisin tapa käydä Kivikuninkaan vieraana on pohjoisesta Yölammilta alkava vajaan 7 kilometrin rengasreitti. Muurasjärven Murron ja paikallisten oppaiden järjestämien kolmen patikoinnin aikana. Kun infra on kunnossa, kannattaa Harjuntakasen ja Reisjärven mainioita ulkoilualueita markkinoida omanarvontuntoisesti. Jotta oppaat voivat käyttää vieraitaan Kivikuninkaan luona maksullisena ohjelmapalveluna, ainakin Karhunkalliontien, Pyydysjärventien ja Yölammintien tiekuntien pitäisi antaa käyttöoikeus Yölammille vieville metsäautoteille. paikkaa puolivaloilla. Seurue sai nurin vasan ja hirvilehmän. Kun salimaksun maksaa, niin haluaa saada keskittyä omiin suorituksiin mahdollisimman rauhassa. Monelle jäi ryyppy päälle ja niin oli käynyt yhdelle miehelle, jolla vierähti pari viikkoa kellojen kylässä. Kuka tunnistaa kapineen. Hänen piti ajaa moottoriveneellä Palolasta Urpilaan, ja kuinkas sattuikaan, kotimatkalla venemoottori puhui, kehottaen varomaan ettei hän vaan aja ”Virkan” verkkoon Joten ”elettiinpä ennenkin vaik’ järven takan tultiin”. Ei Harjuntakasen tai SydänSuomen retkeilyalueena, vaan vaikuttavammin: ei ihan kansallispuistona, mutta nimellä Kivikuninkaan Kunsallispuisto! Pentti Ruotsalainen retkiopas, tulkki M u u r a s j ä r ve n Murto ja paikalliset oppaat ovat kolmella retkellään näyttäneet Kivikuninkaan jo parillesadalle patikoijalle. Jääjoen porukan mukana metsästi Onni Kinnunen, joka vietti vasta 80-vuotisjuhliaan. Monet tanssi-iltoihin tulevat olivat ottaneet tukevat pohjat kotonaan ennen ravintolaan yrittämistä, joten ovella oleva portsari toivotti asiakkaat tervetulleeksi seuraavana päivänä. Luulen, että monille miehille kävi kuten Kalle Tappiselle hauskan illan jälkeen, että rahat oli loppu ja kotiin hoppu. Mies meni taas kerran, portsari oli sanonut, että kaikki pöydät ovat varattu, mies oli sanonut asuvansa siinä lähellä, joten hän voisi käydä hakemassa pöydän kotoaan. Viikonloppuisin ”Kotkanpesässä” oli elävää musiikkia, jossa oli omanlainen Kinnulan poljento, koska soittajat olivat usein paikallisia musikantteja. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 25. Yöpakkane jeävyttää märän pikitien ja puista karisseet lehet o märkinä liukkaita pihaloatolla. Muodissa oli drinkki nimeltä Ampiainen ja toinen suosikki Musta Ryssä. Asuin Ruotsissa, mutta loman aikoihin tulin aina kotiseudulleni, kuten sadat muutkin työn perässä Ruotsiin muuttaneet, auttamaan kesällä heinätöissä ja muutenkin tapaamaan kotiväkeä ja ystäviäni
Me kaikki työskentelemme yhteisen vision eteen: “Jokaisella on oikeus hyvään elämään.” Kotikylä Kaski Putikontie 1, 44800 Pihtipudas Humana Uudet kotisivumme avautuvat lokakuun puolessa välissä osoitteessa: www.humana.fi. Kotiseudun Sanomat kutsuu kävelylle ja haluaa kuulla miten arjesta saataisiin parempi. Tehän istutte rahapussin päällä ja valvotte, että talous toteutuu. Sopimusta tehtäessä kunnanhallituksen puheenjohtajana toiminut Anitta Hakkarainen (kok.) muistutti, että perusturvan budjetti paukkui joka vuosi ennen Terveystaloakin. Kävelylle lähdetään TI 1.10. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Toikkanen (kesk.) vastasi, ettei kaikki mene niin suoraan Terveystalo-sopimuksen piikkiin kuin kokouksessa on esitetty. Urpilainen arvioi, että kunta tekee tänä vuonna ”parisen miljoonaa pakkasta”. Kutsumme kaikki omaishoitajat, omaiset ja yhteistyökumppanit tutustumaan toimintaamme keskiviikkona 2.10.2019 klo 12–17 Ohjelmassa tutustumista talon toimintaan kakkukahvien ja musiikin merkeissä. Kunnanjohtaja Erkki Nikkilä oli alustuksessaan kertonut, että kunta on miljoonan euron päässä terveestä taloudesta. Terveystalon sopimuksen valvonta puhutti taas valtuustossa Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Manu Toikkanen oli täyttänyt 60 vuotta ja sen kunniaksi kunta muisti häntä kakkukahveilla. Numeroilla on helppoa pyöritellä moni asia positiiviseksi, mutta se sattuu, kun kun lähdetään toteuttamaan. Nyt siihen on mahdollisuus! Kävelyllä mukana Pihtiputaan Apteekki. Juha Urpilainen sanoi, että Terveystalo toimii sinänsä oikein hyvin, mutta hän kritisoi Terveystalosopimusta. Ehdotan, että ryhmää, joka sitä valvoo, vahvistetaan, koska ryhmä ei ole onnistunut tehtävässään. – Mutta jos se tulee, kunnanhallituksen on syytä katsoa peiliin, ettei asiaa ole pystytty valvomaan. Esityksestä vastaavat laulajat Kari ja Jatta Parkkonen. – Mutta otetaan oppia. syyskuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 5 JUHA KIVINEN SDP:n valtuutettu Juha Urpilainen nosti Kinnulan kunnanvaltuustossa jälleen tikun nokkaan kunnan tekemän Terveystalo-sopimuksen, tällä kertaa talouden puolivuotistoteutumaa käsiteltäessä. Terveystalo-sopimusta tehtäessä valtuuston puheenjohtajana toiminut Esko Pelkonen (kesk.) huomautti, että jos kunta olisi jatkanut terveyspalvelujaan kuten siihen asti, palveluja ei olisi pystytty takaamaan kinnulalaisille. – Sopimuksen irtisanominen maksaa kaksi ja puoli miljoonaa euroa. Humanalla on 16 000 työntekijää, joista Suomessa 2 500. Mukana kävelemässä Anri Nyyssönen. Kävelylle ovat kaikki tervetulleita! Kotiseudun Sanomat tekee jutun esille nousseista asioista. – Terveystalo otti meiltä kolmisenkymmentä ihmistä ja se maksoi silloin noin 2,1 miljoonaa euroa. klo 13 Pihtiputaan Apteekin edestä. Hakkarainen ei täysin uskonut, että miljoonatappio johtuu niin suuresti Terveystalosta. 25. – Oli suuri lääkäriongelma terveysasemalla ja hammaslääkärissä. Onnittelijoina oikealta kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Toikkanen, kunnansihteeri Marja Lehtonen ja kunnanjohtaja Erkki Nikkilä. Olemme pystyneet nyt tarjoamaan erinomaiset palvelut tämänkokoisessa kunnassa, mutta meidän pitää päästä valvomaan sopimusta erinomaisen hyvin, että sovitut asiat täytetään, Pelkonen myönsi. Avoimet ovet Kotikylä Kaskessa Pihtiputaalla Meille voit tulla myös palvelusetelillä. Urpilaisen mukaan sopimusta ei ole valvottu eivätkä kunnat osaa muutenkaan tehdä sopimuksia. Tai Pihtipudasta. Kävelylenkki kestää noin puoli tuntia, jonka jälkeen kahvit kävelijöille tarjoaa Pihtiputaan Apteekki. Joudumme hakemaan säästön sosiaalija opetuspuolelta eikä oikeastaan mistään muusta. Emme pystyy vaikuttamaan sopimukseen mitenkään. 044 700 3201 Kotikylä Kaski tarjoaa ikäihmisille päivätoimintaa ja turvallisen kodin. – Eihän se ole hullu, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Rakennamme Suomeen vastuullisesti toimivaa, laadukasta sosiaalipalvelujen kokonaisuutta. Coronarian hoivaja asumispalvelut ovat nyt osa Humanaa, johtavaa pohjoismaista sosiaalialan toimijaa. Lämpimästi tervetuloa! Lisätietoja: Palveluesimies Pirjo Pietarinen, p. Tekeekö mieli parantaa maailmaa. – Kunnissa ei ole ehkä tarpeeksi osaamista, että pystyisimme valvomaan ja myös tekemään sopimuksia. Ke ennetää kä elle ! Kävelylle ovat kaikki tervetulleita! Kotiseudun Sanomat tekee jutun esille nousseista asioista. Sopimuksen valmisteluissa oli etupäässä viranhaltijoita ja lakimiehiä mukana. Toivoisi, että kylille annettaisiin informaatiota, että jos Kinnula haluaa olla itsenäinen, pakon edessä on tehtävä ratkaisuja, jotka eivät ole mieluisia, mutta ne kuuluvat päätöksentekoon. Laskelmat tiputtivat hintaa yli 200 000 euroa. Maksamme Terveystalolle 70 000 euroa jokaisesta työntekijästä ja sen lisäksi kaikki muut kulut, vuokrat, vaipat ja tuolit, Urpilainen jatkoi. Hän laski Terveystalon osuudeksi alijäämästä miljoona euroa
Uuden hevostallin esittely onnistui Rönnyllä sijaitsevan Hylkylän tilan hevostoimintaa esitelleet yrittäjät Meiju Penttinen ja Jenni Paananen olivat erittäin tyytyväisiä illan antiin. Haluamme myös ankkuroida entiset, nykyiset ja tulevat pihtiputaalaiset tänne seudulle ja varsinkin nuoremme.” Toiseksi tuli Pihtiputaan Parhaaksi -valtuustoryhmän ”Valoa huomisen parhaaksi (51), kolmanneksi SDP:n ”Kärkikunta” (50) ja neljänneksi kokoomuksen ”Tahkon jäljissä kohti parempaa huomista” (41). Järjestelyihin osallistuivat kunnan lisäksi paikallinen yrittäjäyhdistys sekä Kotiseudun Sanomat. Oli yllättävää, että täällä on näin paljon väkeä. – Ehdottomasti kannatti tulla tänne. Pihtiputaan Valovoimaisin Valtuustoryhmä 2019 -tittelin ja siihen liittyvän kiertopalkinnon saa keskustan valtuustoryhmä, joka keräsi 68 ääntä teokselleen ”Toivo”. 6 25. Keskustan valtuustoryhmän valoteos ”Toivo” vei voiton kansanäänestyksessä. Toivon symboli on ankkuri. Toivo Pihtiputaan tulevaisuudesta. Valtuustoryhmien kesken syntyi pientä kärhämää kilpailun säännöistä. Erimielisyyttä oli ainakin sähkövirran käyttömahdollisuudesta. Ankkuri liittyy vesistöihimme, niiden virkistysja elinkeinokäyttöön. Parasta Putaalta -konseptia voidaan jalostaa vieläkin paremmaksi. Valoteoksia tiirailtiin kiinnostuneina.. Pihtiputaan kirjaston väki pani itsensä likoon pöytälätkässä. syyskuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT JUHA KIVINEN Ensimmäisen kerran järjestetty kaupan ja tapahtumien ilta Parasta Putaalta onnistui jopa yli kaikkien odotusten. – Täytyy järjestää palautepalaveri ja ottaa tästä kaikki hyvä, mikä on vietävissä seuraaviin tapahtumiin, esimerkiksi joulunavaukseen. Sää oli onneksi hyvä. Tapahtuma oli saanut alkunsa Pihtiputaan kunnan perustamasta Palvelukulttuuri kunniaan -hankkeesta. Toimittajan saapuminen paikalle sekoitti Jämbeckin pasmat ja peli oli hetkessä Eskeliselle 2-0. Palvelukultuuri kunniaan -hankkeen projektipäällikkö Airi Hakala oli tyytyväinen illan päätteeksi. – On ainakin väkeä ollut, kun ensimmäistä kertaa tämmöistä järjestetään. Palvelukulttuuri kunniaan -hanke päättyy maaliskuun lopussa, mutta Aira Hakala lupasi jättää kapulan paikallisille toimijoille. On ollut ihanaa tehdä myös yhteistyötä lukiolaisten kanssa, he ovat olleet ahkerasti paikalla. Protesteja ei kuitenkaan jätetty. Kirjastonhoitaja Marjaana Turpeinen pudotti aloituskiekon peliin, jossa kinnulalainen Tapio Jämbeck haastoi kirjastotoimenjohtaja Jari Eskelisen. Ihmiset olivat hyvällä tuulella onnistuneessa yrittäjätempauksessa. Järjestäjän näkökulmasta on mennyt aika lailla tuubiin se, mitä on suunniteltu. Hylkylän tilalle on juuri Parasta Putaalta -illan suursuosio yllätti kaikki Palvelukulttuuri kunniaan -hankkeen työntekijät Airi Hakala ja Arto Ihalainen jakoivat ämpäreitä valoteos-kilpailussa äänestäneille. Ihmisiä kulki illan mittaan Pihtiputaan keskustassa kahden torin välillä sekä Niemenharjulla yllättävän runsaasti. Mukavaa, että tällaista järjestetään, niin pääsee pienellä kynnyksellä mainostamaan ja tutustumaan ihmisiin, Meiju ja Jenni kertoivat. Keskusta oli laatinut sille seuraavan kuvauksen: ”On oltava toivoa, jotta jaksaa toimia vastaan kaikkia uhkakuvia ja niistä huolimatta. Sitä voisi lähteä viemään vähän samantyyppisesti eteenpäin, Hakala mietiskeli. Keskustalla voittoisa valoteos Parasta Putaalta -tapahtumassa järjestettiin valtuustoryhmien välinen Valovoimaisin valtuustoryhmä -kilpailu, jossa piti rakentaa Pihtiputaan tulevaisuutta kuvaavat valoteokset. Ääniä annettiin 210. Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto eivät saaneet valoteosta aikaan. Kilpailuun osallistui vain neljä valtuustoryhmää. Yleisö äänesti parhaasta valoteoksesta ämpäripalkalla. Olemme saaneet paljon yhteyksiä mahdollisiin asiakkaisiin ja saaneet toimintaamme ihmisten tietoisuuteen. Toivo suomalaisen maaseudun puolesta jne
syyskuuta 2019 7 KOTISEUDUN SANOMAT valmistunut hevostalli, jossa on viisi karsinaa valmiina. Varsinainen avajaispäivä on tänään. Hylkylässä on nyt kaksi omaa ja yksi vieras hevonen sekä yksi varsa. Ratsastuskenttä on valmis, kun vielä aidat saadaan siihen. Kahvi & Kuppi on avoinna kello 8.30-17 eli tunnin pitempään kuin talvella, jotta kahville ehtisivät myös neljään asti töissä olevat. Tässä voi pyörittää sekä kahvilaa että pitopalvelua, järjestää esimerkiksi syntymäpäiviä ja muistotilaisuuksia ja kabinetissa voi pitää kokouksia. – Ruvetaan pyörittämään tunteja ja karsinapaikoilla on täysihoitoa. Parasta Putaalta -illan suursuosio yllätti kaikki Palvelukulttuuri kunniaan -hankkeen työntekijät Airi Hakala ja Arto Ihalainen jakoivat ämpäreitä valoteos-kilpailussa äänestäneille. 25. Arja Varis avasi uudistuneen Kahvin & Kupin jo Parasta Putaalta -illan ajaksi. Kahvi & Kuppi avasi uudelleen Pitopalvelu Kranssin yrittäjä Arja Varis avaa tänään uudelleen kahvila Kahvi & Kupin, jota hän kokeili ensi kertaa viime talvena. Viikonloppuisin kahvila ei ole auki, koska pitopalvelu vie silloin paljon aikaa. Kahvila kannatti sinänsä ihan hyvin, mutta haittapuolena oli se, että Arja joutui hajauttamaan toimintaa sekä kotikeittiöönsä että kahvilan tiloihin. Kun homma lähtee toimimaan, tilalle haetaan lisää tuntihevosia. – Nyt sain kotoa tämän kaiken pois. Kahvilan jatkon ratkaisi se, että Arja Varis päätti sittenkin rakennuttaa keittiön vanhan säästöpankin liiketilaan, vaikka työ oli ensin tuntunut liian kalliilta. Jenni Paananen on kouluttautunut myös avustamaan erityisryhmien hevospalveluissa, joten Hylkylässä voidaan tarjota palveluja esimerkiksi kehitysvammaisille, liikuntarajoitteisille, pikkulapsille ja vanhuksille, eli kaikille, joita ei voi laittaa suoraan isoon ratsastuskouluun. Tunneille on ollut hirveästi kysyntää, mitä on tutuilta kuultu, ja sillä tätä ruvettiin ajattelemaankin. Lähialueilla ei ole samanlaista toimintaa. Ihmiset olivat hyvällä tuulella onnistuneessa yrittäjätempauksessa. Tilalla on hevonen, joka soveltuu siihen hyvin. Arja miettii viikonlopun aukioloa uudelleen kesällä. Pihtiputaan Mieskuoro vaelsi laulamassa tapahtumapisteeltä toiselle.. – Sitä laskettiin moneen kertaan ja aina muutettiin jotakin, ja lopulta se tuntui kannattavan. Arja otti pienen varaslähdön jo Parasta Putaalta -illassa. Pihtiputaalaiset yrittäjät olivat lahjoittaneet kunnon palkintoja Torilottoon, jonka ruudut täyttyivät pikavauhtia
Niin pitkä on matka ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy” . Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti.” Ruotsin kielessä on säilynyt sana änglavakt, mikä tarkoittaa enkelivartiota, ihmisen kokemaa varjelusta toivottomassa tilanteessa. klo 9.30 – 11.30 Perhekaffila srk-kodilla (joka toinen maanantai). Vapaapäivät ma ja ti. huhtikuuta kuolleena löytyneen nuoren miehen äiti haluaa tarkempia tietoja poikansa liikkeistä. Klo 18.30 seurat ry:llä. klo 13.15 Ehtoollishartaus Kaskessa. Jaakob oli riidellyt veljensä kanssa ja nyt hän oli pakomatkalla autiomaassa. Puh. Poikani oli tuolloin nelivuotias ja tyttäreni vain puolentoista vuoden ikäinen. Erityiset tilaisuudet To 26.9. Tai vieläkin enemmän, kun epäilet, onkohan enkeleitä tai Jumalaa edes olemassa. Arvioinnissa välittäjille annettiin tähtiluokitus. Klo 13.30 ehtoollishartaus Vuodeosastolla. Ke 2.10. Usko ja luottamus enkeleihin ja taivaalliseen Isäänkin alkaa horjua, saada epäilyksen piirteitä. Keskustan paikallisyhdistys pyytää kunnalta pikaisia toimenpiteitä asiantilan parantamiseksi, koska puhtaat vesistöt ovat rapautumassa nopeaan tahtiin. Seurat Pe 27.9. klo 14 sunnuntaikokous. klo 18.30 Lauluseurat Rauhanyhdistyksellä. Enkeli ilmoitti ensimmäisenä jouluna suuren ilon Vapahtajan syntymästä. Vk.503:2 Syysterveisin Matti Vuohtoniemi Keskusta huolissaan Kinnulan vesistä Keskustan Kinnulan paikallisyhdistys jätti kunnanvaltuustolle kuntalaisaloitteen, jossa se ilmaisi huolensa Kinnulan vesistöjen laadusta ja vedenkorkeudesta. Hän on Isä jokaisen. Pihtiputaalaisen Kotisivutaivas Oy:n Nettitakomo sijoittui ykköseksi viidellä tähdellä. Tämä laulu on monelle oman äidin, isoäidin tai mikseipä myös isän tai isoisän opettama. 044 509 0598. Tervetuloa mukaan. Ei ollut Jaakob, en minä, etkä sinäkään, joka kenties saatat ajatella, että onkohan Jumala kokonaan hylännyt ja jättänyt oman onnen nojaan. klo 18 Pihtiputaan kunnantalolla. Jarkko, Sirpa ja pyhäjärveläiset kertovat terveisiä herätyksemme syyspäiviltä. Hän on Isä jokaisen. Alamme kysellä: ”Enkeleitä, onko heitä?” Eräässä Mikkelinpäivän Raamatun tekstissä puhutaan Jaakob-nimisestä miehestä, samasta miehestä, jolla myöhemmin olivat nuo kuuluisat 12 poikaa. Aloitteen mukaan viime vuosien aikana tapahtunut voimakas järvien rehevöityminen näkyy muun muassa humuspitoisuuden lisääntymisenä, kalakannan muutoksina ja vesistön virkistyskäytön heikentymisenä. Miestenilta Riihirannassa Saarenkylällä, savusauna lämmin ja makkaranpaistoa. Diakoniatoimisto on avoinna ilman ajanvarausta tiistaisin klo 1012, diakoniatyöntekijä Minna Ventilä 040352 7757. 044 784 4420. Puhelinkuuntelunumero 0600392 970. Monesa kodissa on varmasti lastenhuoneen seinällä taulu, jossa suojelusenkeli johdattaa kahta lasta heiveröistä siltaa pitkin yli syvän rotkon. Taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. To 3.10. Ja on hyvä, että tämä ”Suojelusenkelilaulu” on kelpuutettu nykyisessä virsikirjassa uusien virsien joukkoon (virsi 971). Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9–12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579 1121. Ilta on ilmainen ja kaikille avoin. Kotisivutaivas sai tunnustusta Makkaran tien varresta löytyneestä tietopyyntö Makkaran metsätien varrelta 29. Synttärisankarit Suuret synttärionnittelut 4-vuotiaalle ISABELLALLE ja 6-vuotiaalle ALEXANDERILLE! Toivottavat Äiti, Mummi ja Vaari Viestinnän lupa-, rekisterija valvontaviranomainen Traficom aloitti keväällä verkkotunnusvälittäjien arvioinnin. klo 13-16. KAUNIS KIITOS KAIKILLE! Parasta Putaalta -kaupan ja tapahtuman iltaan osallistuneille yrittäjille ja muille toimijoille ja erityisesti teille, jotka tulitte paikalle niin ostoksille kuin nauttimaan tapahtumasta! Toivottavasti viihdyitte ja teitte hyviä ostoksia! YRITTÄJÄT – DIGITAALISTEN PALVELUIDEN AJANKOHTAISILTA KE 9.10. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683 Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Emme ole milloinkaan sokean kohtalon armoilla, emme heitteille jätettyjä. Tietoa tavoitteellisesta suunnittelusta ja mittaamisesta. klo 12 Touhupiiri Sallilassa. Hän on läsnä päivän työssä, rohkaisten ja auttaen. Valvoo pimeimmässä yössä. Tiedoista on luvassa palkkio. Oli pitkät tikapuut, jotka ulottuivat maasta taivaaseen ja taivaan Isän enkelit kulkivat portaita pitkin ylös ja alas, ja hän näki vieressään Jumalan, joka lupasi Jakobin elämässä tapahtuvan paljon suuria asioita. syyskuuta 2019 Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Tilaisuutta voi seurata myös kunnan verkkosivujen kautta suorana sekä myöhemmin taltioituna. Käynti päätyovesta. Enkeli ilmoitti pääsiäisaamuna haudalle tulleille Vapahtajan kuolleista ylösnousemisesta jne. Tietoa mm. klo 18.30 rukouksen, ylistyksen ja yhteyden ilta. miten parannat digitaalista löydettävyyttä, näkyvyyttä, palveluiden ostettavuutta. Ti 1.10. Puhelinkuunteluseuroja Lappeenrannasta Rukoushuoneella; la 28.9. Jaakob totesi unesta herättyään: ”Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä tiennyt sitä. Ja tuttu on varmasti samasta aiheesta laulu: ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie. pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Mutta tarjoilun järjestämiseksi (klo 17.30-18) ilmoittaudu airi.hakala@pihtipudas.fi viimeistään pe 4.10. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124. Klo 17 ehtoollishartaus Metsäkodossa. 4€ -35% putki Tervetuloa! La 28.9. klo 12 Seurakuntakerho srk-kodissa ja ry:n hartaudet: klo 12.30 Kotipiha, klo 13.15 Pihlajakoti. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 25. Taivaan Isän lähellä, jokainen on tärkeä. Ma 30.9. huhtikuuta. klo 13 varttuneitten kerho Sallilassa. Pihtiputaan seurakunta ”Sitä vartenpa vain ovat enkeliparvet valveilla ain” Ensi sunnuntaina vietetään yhtä syksyn merkkipäivää, Mikkelinpäivää. klo 12 ja 18. klo 12 ja 18 sekä ma 30.9. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Siihen osallistui vapaaehtoisesti 82 verkkotunnusvälittäjää. Muistammehan Katekismuksestakin, kuinka Jumala on luonut sekä näkyvän että näkymättömän maailman ja näkymättömään maailmaan kuuluvat enkelit, Jumalan sanansaattajat. klo 12 ja 18, su 29.9. Taivaan Isä siunaa meitä. klo 11 myyjäiset ry:llä. Hertteli. Äiti teki pojasta katoamisilmoituksen jo 9. klo 12.30 ehtoollishartaus Sopukassa. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Kun on aika kiitoksen.... klo 17 kirkkokuoro Sallilassa. Su 29.9. Nuoret Ke 25.9. E. Lavanti, M. Huom: Ennen perhemessua klo 12-12.45 Sallilassa puuro ja kahvit. www.rakennerahastot.. Päiväkerho: Katja Kokkonen 040841 5626. Eri ryhmien toimintaa Ti 1.10. Nukkuessaan paljaan taivaan alla kivi päänalusenaan hän näki ihmeellisen unen. Tulossa Jumalanpalvelukset Su 29.9. Diakoniatoimisto ti klo 13-15, Heli Hänninen 040-765 2453. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, kanttori Johanna Kinnunen 040520 3388. Kotiseudun Sanomat p. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-ti klo 9–12 ja ke-to 10–14, talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Tuomas Taipale 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Kevennetään kävellen klo 13 apteekilta – tule mukaan! Kahvitarjoilu klo 13–16. Aamuyö 4.10.1974 kaiken tapahtuessa oli pilkkosen pimeä, mutta kuitenkin saimme kouriintuntuvan todistuksen siitä, että joku näkee pimeässäkin seuraten elämämme matkaa. Arvonta tuotepalkintoja Wello2 -esittelijä paikalla kello 13-16 Kotimainen Multivita Ascorbin Kaikki Magnexit C-vitamiinimaistatus Ulosheittohintaan Apteekilla tapahtuu ti 1.10. klo 17.30 Isoskoulutus alkaa Sallilassa. Poluillemme enkeleitä, lähettää hän varjellen. Mikkelinpäivä on saanut nimensä arkkienkeli Mikaelista, josta mainitaan Raamatussa. Kuitenkin vartuttuamme, kasvettuamme aikuisiksi, enkelien varjeluksen tilalla alamme puhua sattumasta, hyvästä tuurista, kun meille on käynyt hyvin ja olemme pelastuneet kiperästä tilanteesta. To 3.10. Seurakunnan kotisivut: www. Musiikki To 26.9. Enkelithän ovat monessa kohtaa muuallakin Raamatussa esillä, varsinkin silloin, kun jotakin käänteentekevää on tapahtumassa. Tervetuloa mukaan. Vaikka auto romuttui täysin, niin kuitenkin selviytyimme, minä itse suhteellisen vähäisin vammoin ja muut perheeni jäsenet vammoitta. Änglavakt ei siis tarkoita sattumaa ja hyvää tuuria. klo 13 perhemessu pääkirkossa. Tietoja otetaan vastaan numerossa 045 230 0581. Su 29.9. klo 10 Mikkelinpäivän perhemessu kirkossa, päiväkerholaiset laulavat ja 10-synttärit. Ke 2.10. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Kun Jaakob heräsi unestaan, hän hämmästeli enkelinäkyä ja Jumalan puhuttelua, joka ei ollutkaan ankara niin monella tavalla pahaa tehneelle Jaakobille, aikuiselle miehelle, vaan Jumala siunasi Jaakobia runsain mitoin. Minulla itselläni on tällainen änglavakt muistoissani lähes täsmälleen 45 vuoden takaa, jolloin olin perheineni vakavassa autokolarissa. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Sunnuntaiksi Kinnulan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www
Koiran ikävaiheet, aistit, terveydenhoito, käsittely, hoito, kouluttaminen ja koiranhoitajana 4H:ssa toimiminen. 0400 615 497. Laulupiiri Sopukassa klo 13, laulattajina Jatta ja Kari Parkkonen. Matkailu, kuntosali, äänestysalueiden pysähdyspaikat ym. Huom! Kuoro maksaa laulajien kansalaisopistomaksun. Oma myyntipöytä mukaan. klo 12 Viitasaarella. klo 9 seuran kämpällä. VAPAAT ELÄKELÄISET. Seija Mustamäki, p. Perjantai: seitikeitto, leipä, suolakurkku. LIIGAPLOKI Kirppari auki perjantaisin klo 10-15 uudella paikalla Asematiellä (entinen Piken Kenkä). opistopalvelut.fi/suomenselka/ tai p. Kouluruokailu Pihtipudas Torstai: jauhelihapihvi, ruskea kastike, perunat, kreikkalainen salaatti. Hyvinvointipisteitä, apuväline-esittelyä, luento ”Täyttä elämää eläkkeellä!”. 46 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. RYHTI Liikuntaja virkistysmatka Piispalaan la 5.10. hirvipalaverin jälkeen. O R T O D O K S I N E N TIISTAISEURA. 25. Ilm. Hyvällä säällä ulkovarustus! Lapsi voi jäädä kerhoon ilman vanhempaa. Vanhustenviikon tapahtuma teemalla ”Varaudu vanhuuteen”. Järj. 7-9 lk ti klo 15-16 Pihtipudas-salissa. MLL. To 26.9. Pe 25.10. Hirviporukat, hakekaa osuutenne Ajokoneen takaa, ent.paikka, 1 säkki/ 3 hirveä (vasa tai aikuinen). Onni Nykänen 040 575 6397. Su 13.10. uintiin, seinäkiipeilyyn ja keilaukseen.Matka ja akviteetit ovat ilmaiset. Aivotreeniharjoituksia Alvajärven eläketalolla klo 12. K-S:n Näkövammaiset ja kunta. Naapuruustorvikisa su 29.9. Kyläseurantie 16. ”Rauha, suvaitsevaisuus ja tulevaisuus”. opistopalvelut.fi/viitaseutu/ tai p. MUISTIYHDISTYS. Ma 28.10. Ploki – Joensuun Juju. Allasjumpat keskiviikkoisin klo 16 Simmarissa Viitasaarella. klo 18. 044 459 6261. Makkaranpaistoa ja yhteislaulua Hannun säestyksellä. 040 701 3369. Muurasjärvi: 0-2 lk ja 3-6 lk maanantaisin klo 12.4513.30 vuoroviikoin. Lähtö Muurasjärven Harjulinnasta klo 11.15, Alvajärvi klo 11.30, Tahkon aukio klo 11.45. Ke 9.10. Hirviseurueiden palaveri Jukolassa pe 4.10. klo 14. Kerho to 26.9. LiigaPloki – LP Kangasala. Aja B-ikäiset: ti klo 16-18, ke klo 16-18, to klo 15.30-19 (puntti) ja pe klo 18.30-20.30 Pihtipudassali. 050 400 8035 tai Mika Paananen p. syyskuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Menoja ja tapahtumia Menot OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e 2 x 100 €• 2 x 170 € muut voitot yht. Kuntosuorituslaatikot Särkiharjussa linja-autokatoksessa Kolehmaisen luona, Meijän kaupan seinällä ja Untisperällä Lepistön tienhaarassa. Ilmaiskonsertissa yleisö pääsee kokeilemaan erilaisia soittimia. klo 12 Matkailukeskus Niemenharjulla. Ma 30.9. Sählyvuoro kaikille keskiviikkoisin klo 20-21.15. Naurispuuroa Seläntauksen kylätalolla klo 13. Koliman syysuistelu Ilosjoen kalasatamassa klo 9-15. Naurispuuroa Mäntypirtillä Elämäjärvellä klo 13. SYDÄNYHDISTYS. Kulttuuriosuuskunta Uulun Tarinakonsertti Sopukassa klo 15. klo 11 Vuotilan kiinteistössä (kirjakauppa). klo 12. Keskiviikko: lihamureke, kastike, perunat, kaalisalaatti. PUK. 4H. Vaihtori ma-pe klo 9-15 kunnantalon kellarissa. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa Pihtipudas-salissa klo 18.30. Hirvennahkojen suolat ovat saapuneet. Niemenharjun hölkkäja polkujuoksu la 28.9. Kokoontuminen ti 8.10. MIESKUORO. Tiedustelut Riitta p. D-ikäiset: ti klo 15-16.30 ja pe klo 15.15-16.45 Putaanvirran sali. Muistikahvila Valorinteen kerhohuoneella parittomien viikkojen torstaina 26.9., 10.10., 24.10., 7.11., 21.11., 5.12. 3-4 lk to klo 15-16 Pihtipudas-salissa. RHY. Tiistai: kasvissosekeitto, leikkele, leipä. Sydänystävien syystanssit Kartano Kievarissa su 13.10. Muistin treenausta Muurasjärvelllä Toukomäen kerhohuoneessa klo 13. Alle kouluikäisten liikuntakerho torstaisin klo 18-19 Muurasjärven koulun salissa. 10 e / kerta. Lentopallon naisten kakkossarjaa Pihtipudas-salissa klo 13. Jokainen maksaa oman uintimaksunsa, sydänyhdistys maksaa jäsenten osalta ohjausmaksun. Hyvät ja helpot arkiruoat miesten kokkaamina keskuskoulun kotitalouslk ti 1.10.-26.11. 040 734 1882. Perjantai: puuro & soppa, lihaleikkele, tuore vihannes, ruisleipä. ”Ikääntyminen ja muistisairaudet: ennaltaehkäisyn ja hoidon mahdollisuudet”. Harjoitukset tiistaisin klo 18.3020.30 Putaanvirran koululla. Tiistai: hernekeitto, juusto, tuore vihannes, leipä. Kerho Tahkoniemessä ma 30.9. Joukkue: Pasi Koivunen, Jarmo Halla-aho, Juhani Logrén, Markus Kinnunen, Jarmo Kokkonen ja Matti Mielityinen. Talkoot la 28.9. PLOKI Harjoitukset. Kerho ke 2.10. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola. ma 30.9. Pe 27.9. MURTO Syysvaellus su 29.9. Ploki – Puijo Wolley 2. Kahvia, teetä ja mehua sekä pientä suupalaa vapaaehtoista maksua vastaan. Maanantai: makkarakastike, perunat, salaatti, raejuusto. ja 19.12. Huom! paikka. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa Pihtipudas-salissa klo 17. 860 € Pelilippu 3,50€ Pr. Kinnula JHL-487. Lisätietoja: www.haapakarate.fi. Järjestäjinä Helena, Martta ja Allan. klo 14-18. To 26.9. Kerho Valorinteellä keskiviikkoisin klo 10. Kahvit ja makkaranpaistoa. VIITASEUDUN KUULO. C-ikäiset: ma klo 1920.30 to klo 16.30-18 ja pe klo 16.45-18.15 Putaanvirran sali. Vaelletaan yhdessä noin 6 kilometrin matka Kotajärven maastossa. La 26.10. Ei ilmoittautumista eikä paikkamaksuja. Café Pimé Sopukassa klo 13-14. klo 18. Gerontologian dosentti, FT, esh Ulla Eloniemi-Sulkava, Tampereen yliopisto ja Gerontologian tutkimuskeskus. Vapaa pääsy. Tuiskun hiihtojaosto. Kokoontuminen Sallilassa to 3.10. kunta. Hallituksen kokous ja kokoontuminen su 29.9. Yhteislauluja Valorinteellä, Hannu ja tytöt klo 13. Ke 2.10. Kimppakyyti Työväentalolta klo 11.45. Pihtiputaan Hevosystäväinseura. 6-9-vuotiaat ma klo 17-18, 10-16-vuotiaat to klo 18-19.30. Kuulolähipalvelu Valorinteellä joka kuun ensimmäisenä maanantaina klo 10-12. Kokoonnutaan Harjulinnan pihaan klo 10. Lisätietoja valmentaja Miikka Kinnunen p. La 28.9. La 26.10. Ilm. Seniorityöryhmä. 050 307 2874. To 10.10. klo 19.00. Lähtö entiseltä kaupalta klo 9.30. Ke 2.10. Järj. Seläntauksen kirpputorin tämän kauden lopettajaiset la 28.9. Omat eväät mukaan. Lounas aikuisilta 10 e ja alle 18-vuotiailta 6 e. Sitovat ilmoittautumiset to 26.9. To 26.9. Ilosjoen ja Seläntauksen päivätoimintaryhmät Sopukkaan konserttiin klo 14. Perhekahvila avoinna tiistaisin klo 10-13 Kotiseudun Sanomien talossa. Su 6.10. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa Pihtipudassalissa klo 17. Vihkoon merkitään päivä, nimi ja kuntoilulaji. Jukolassa em. Järj. Maanantai: lihapyörykät kastikkeessa, perunat, kaalimaan salaatti. Vesijumpat Simmarissa ma klo 13-13.30 ja pe klo 13-13.45. väh. 050 307 2874. Kojehuoltoa, neuvontaa ja vertaistukea. LiigaPloki – Puijo Wolley. SENIORITYÖRYHMÄ. Lisätietoja Mika Paananen p. Et tarvitse omaa koiraa kurssille. Talviurheilukoulut kaikille kouluikäisille ti ja to klo 17.30-19.30. Järj. mennessä 040 833 9979/ Ritva tai 040 748 6462/ Kaisa ennakkovarauksen takia. Ti 8.10. K-13 Ilmoittautumiset ke 25.9. Kuntonyrkkeily Jukolan salilla keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. Digipäivä kirjastossa klo 12-15. D I A B E T E S Y H D I S TYS. Järj. Kurssimaksu + tarvikemaksu n. 2.10. Iltatori torilla klo 17-19. Su 20.10. Sokean haasteita arjessa osoitetaan täysin pimennetyssä kahvilassa. To 3.10. klo 1014 Kyläseurantalolla (entinen kyläkoulu), os. Myynnissä grillimakkaraa, kahvia ja pullaa. Pe 27.9. seurakunta ja kunta. Pihtipudas ELÄKELÄISET. Ma 30.9. Fanimatka Nurmoon su 29.9. Lentopallon naisten ykkössarjaa Pihtipudas-salissa klo 13. Uimaja saunailta jäsenille sekä kokous takkahuoneessa ma 30.9. Kokoontuminen kentällä. Niemenharjun hölkkäja polkujuoksu Matkailukeskus Niemenharjulla klo 12. Kerho to 26.9. Dekkaripiiri kirjastossa klo 17. Liput 12 e, ruokailu 10 e. REUMAYHDISTYS. Seurakohtainen säkkimäärä ilmoitettu suolapaikan infotaulussa. Järj. Vain metallijätettä. Ke 2.10. 25.9. Dogsitterkurssi alkaa to 3.10. 30 min. Kylät Kansalaisopistot Pihtipudas Ilmoittautumiset www. Su 20.10. Kunnanvaltuuston kyselytunti valtuustosalissa klo 17-18. Lentopallon naisten ykkössarjaa Pihtipudas-salissa klo 13. klo 9. Kinnula Torstai: jauheliharisotto, salaattipuffa. Kinnula Ilmoittautumiset www. Finlanders-yhtyeen 35-vuotisjuhlakonsertti Pihtipudas-salissa klo 19. Ploki – Helsinki Volley. SPORTTIKERHO 0-2 lk ke klo 15-16 Putaanvirran salissa. Pe 11.10. Hinta 15 euroa. Lähtö Shellasemalta klo 10.30. PIILIJOEN ERÄKIERROS. Ilvespalaveri myös 4.10. LiigaPloki – Hämeenlinnan Lentopallokerho. Mahd. Ukrainalaisen naisten lauluyhtyeen Marvinokin konsertti koulukeskuksen salissa klo 19. klo 13 Car Servicen pihasta. Maksuttomille luennoille ei tarvitse ilmoittautua. klo 12 srk-talolla. klo 18 hirviseurueiden johtajille ja varajohtajille. Sähköisiä verkkopalveluja esittelevät verotoimisto, terveyskeskus, osuuspankki ja kirjasto. klo 18 Sallilassa. MMainos ja Pudis. riviltä 720,00 €/ ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 Rientoja ja tilaisuuksia PIHTIPUDAS Syyskuussa Mirelle Heiskasen taidenäyttely terveyskeskuksen galleriassa. Järj. Järj. klo 12 osuuspankin kokoushuoneessa. 5-6 lk ke klo 15-16 Pihtipudas-salissa. Mauri Savolainen. Metalliromun keräyslava vanhan TVH:n pihalla. KINNULA Ke 25.9. Porinapiiri Kojolan koululla klo 10. Ti 1.10. ELÄKELIITTO. Kahvitarjoilu klo 14.30. ELÄKKEENSAAJAT. Keskiviikko: kirjolohikiusaus, punajuurikuutiot, kurkkuinen salaatti. mennessä p. mennessä. klo 14 Op:n kokoustilassa. Tule oppimaan itsepuolustusta! KRAV MAGA peruskurssi alkaa Haapajärven vanhan uimahallin kuntosalilla to 3.10. Yhdistys järjestää maksuttoman yhteiskuljetuksen. Op. ELÄKELIITTO. La 28.9. Ikääntyvien virkistyspäivä srk-kodilla klo 10-14. PUDIS Sählyä pelataan keskiviikkoisin: 0-3-luokkalaiset klo 18-19.15 ja 4-9-luokkalaiset klo 19.15-20.30 Pihtipudas-salissa. Ikis-luennot kunnantalon valtuustosalissa ke klo 14-16. Seurat ja yhdistykset Urheiluseurat TUISKU Yleisurheilukoulut Pihtipudas-salissa. Pihtiputaan markkinat torialueella klo 9-17. siirtymät. Ilm. Kahvitarjoilu. SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. 040 860 0767. LiigaPloki – Kuusamo. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa Pihtipudas-salissa klo 18.30
kyyditykset), valvonnan, hankintojen, sairaala Novassa toteutettavan asiakasja palveluohjauksen sekä Keski-Suomen järjestämissuunnitelman laatimisen osalta. Maakunnassa ei käynLapin hillaa alk. P. Omasta maasta on suomalaisten tilattavien paikallislehtien yhteinen, kotimaisen maaja metsätalouden merkityksestä kertova liite. 2015 4. Tarjous pyydetään kokonaistarjouksena tiekohtaisesti sekä ajokertakorvauksena tiekohtaisesti. Kuntien yhteistyönä valmistaudutaan myös hakemaan rahoitusta yhteisille sosiaalija terveyspalveluiden digihankkeille. klo 12. P. 014-459 6800 KOKOUSKUTSU Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa maanantaina 30.9. Samaan aikaan eri puolilla maakuntaa on jo haasteita rekrytoida osaavaa henkilöstöä sosiaalija terveyspalveluiden tarpeisiin. Kohta aamu herättää kaikki pikkukylät, jokaisen kodin jopa piparkakkutalonkin joka ei ole Hannun ja Kertun koti ja päästään hyppimään keltaisissa lehtikasoissa, kun viimeiset omenat kopsahtelevat maahan joita on turha enää poimia. OSOITTEENMUUTOS Jos osoitteesi muuttuu tai siihen tulee muutoksia ILMOITA SIITÄ MYÖS MEILLE, NÄIN VARMISTAT LEHDEN TULON! P. 040 588 6455 LAADUKKAAT KALLIOMURSKEET Raimolta – nyt syksyn tiekunnostuksiin edullisesti • nopeasti • luotettavasti Pihtiputaan Koneurakointi Raimo Hämäläinen • 0400 918 286 Soraa teille... Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. Se on varmaan keijujen puu. 040 515 6245 Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Erä meni kiristä huolimatta selvästi Virille 25-15. Minä tiedän. klo 18.00. Hoitokunta Myytävänä PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Kuoreen merkintä ”talviauraukset”. Mutta pysäytän ajatuksenlentoni osaksi tuota kaikkea kaunista. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Tarjoukset on jätettävä 10.10.2019 klo 16.00 mennessä osoitteeseen: Esko Pelkonen, Latopellontie 215, 43940 MUHOLA. Pihtipudas-Seuran Pihtipudas-koru -pisteen arvonnassa voitti korupalkinnon Marjo Tiainen. Maksuunpanoluettelo nähtävänä Esko Virtasella 30.9. 0207 931 620 • ilmoitukset@kotiseudunsanomat.?. Kokouksessa käsitellään yksityistielaissa määrätyt asiat. Ihmetellen katson kun jokin levittelee siipiään, yrittää äänekkäästi pyristellä pois yön kosteutta höyhenistään, no sehän on navetan Kukko. Lisätietoja puh. Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri v. alkaen. 040-705 5143. Juoksen pudonneita koivunlehtiä pitkin pihapiiriin, ääntä kohti joka herätti mielenkiintoni. ?Pihtiputaalla 25. Toisen erän alku oli tasaisempi kymmeneen pisteeseen saakka, mutta sen jälkeen tuli leppävirtalaisten rutiini esiin ja he veivät erän samoin lukemin kuin ensimmäisenkin. Hämäläinen p. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Muut esille tulevat asiat Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 4. Mitä kaikkea meillä tuotetaan. Vapaaehtoisen yhteistyön tavoitteena on kehittää Keski-Suomen sosiaalija terveyspalveluita laajalla rintamalla, sillä palvelutarpeet kasvavat kaikkialla maakunnassa väestön ikääntyessä. Toisen toriloton yllätysnumerolla Rajalan Riihen lahjoittaman supersuurkurpitsan voitti Eija Närhi. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Kunnan valtuustoryhmien valoteoskilpailun yhteydessä olleessa arvonnassa voittivat: Riitta Turpeinen (Pihtipudas-Seuran kirjalahjoitus), Eeva Hyvönen (Meijän kaupan tuolelahjakortti), Hanna Pasanen (LiigaPlokin perhelippu), Katariina Haapasalo ja Alisa Närhi (Dex Viihteen tuotekassi). Kangasniemen Peruna ja Vihannes p. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelman laatiminen, kuntien yhteishankkeen käynnistäminen ja aiepäätös 5. Terttu Kinnunen 040 510 2683 • energiapuuta • harvennushakkuita • koivutukkeja ja leimikoita • muut tukit/kuidut • myös tien-/pellonvarret ym. Laiturilla seisoessa on helppo luoda varpaita palellen ensimmäiset ajatukset raikkaaseen syysaamuun. 2019 6. Sitten se yltyi taidokkaasti kiekumaan ja minä tietenkin tanssimaan punaiseksi muuttuneen vaahteran alla. energiakohteet Myllyn Mies Oy • Terho Hakkarainen • 0400 545 805 Ostetaan Puhdistettua ja kypsää PUOLUKKAA Pihtiputaan torilta to 26.9. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 25. Sote-kuntayhtymä ei innosta kuntia Keski-Suomen kunnat eivät lähde selvittämään sotekuntayhtymää, vaan yhteistyö jatkuu kuntien välisenä. -JKSyysaamu Tulen Keijujen satukirjasta rantakaisloja pitkin hauskalla mielellä. Seuraava ottelu Plokilla on Mikkelissä Passareita vastaan ensi viikon sunnuntaina 6. 040 701 0759 www.kiviteos. syyskuuta 2019 Savijärven tiekunnan vuosikokous pidetään Mauno Halla-aholla to 10.10.2019 klo 19.00. 2019. lokakuuta. Viedään seuraavan rankkasateen aikaan kasvot taivaan alle ja kuvitellaan hassuja, kun sateenkaaren maalari vasta sekoittelee värejään. kivituotteet pihasuunnitelmat YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas Talviauraukset 2019-2020 TARJOUSPYYNTÖ Seuraavat yksityistiet: Latopellontie, Lapinjärventie, Mäentauksentie, Häähkäjoentie (myös Ahon tie), Rantatie ja Nevalantie. Kolmannen erän alku oli kotijoukkueelta lupauksia herättelevä, mutta vastustaja sammutti orastavan liekin hyvin nopeasti, ja vei erän 25-11 sekä koko ottelun 3-0. On niin tyyntä, tuskin uskallan hengittää, etten vain rikkoisi mitään. Se tekee ihan oikeasti ihmeitä, tulee kaunis olo. 19,90 e/kg , puolukoita, karpaloita, omenoita, Siikli-perunaa ym. Reisjärventie 421 Pihtipudas www.juhlapalvelukranssi.fi 040 841 2182 Pihtiputaan Kiviteos Oy Keskustie 14, 44800 Pihtipudas kiviteos@kiviteos. TO 26.9. Puh. Joillekin tulee syksyllä synkkä mieli, mutta kyllä syksy haluaa että voimme hyvin. syyskuuta 2019 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pentti Räisänen Torilla LEIPÄKAUPPIAS Pihtiputaan torilla pe 27.9. Virin joukkue aloitti heti vahvasti pahoilla aloitussyötöillään ja johti erää 6-0, ennen kuin kotijoukkue sai pallon pois. 0400 239 548 nistetä erillistä kuntayhtymäselvitystä vaan yhteistyötä tiivistetään kuntien vapaaehtoisena yhteistyönä. Pihtipudas tori klo 13.30–14.00. Syksy on myös kaunis sana, varmaan Nalle Puhinkin mielestä, kunhan hän on sitä miettinyt tarpeeksi. Tullut varmaan Aapisen kannesta. Suljen silmäni ja kuiskaan sille, mihin menet, mutta eihän kaikkea voi kertoa ja joskushan on ihan mukava yrittää arvailla vain, mielikuvituksineen. Pallo ei ollut lainassa kuin yhden pisteen verran. 1. vaativan lastensuojelun, perheoikeudellisten palveluiden, päivystyksellisten sosiaalipalveluiden, vammaispalveluiden (mm. Niemenharju / liite maanvuokrasopimukseen v. Leppävirran ollessa eräpallossa heräsivät plokilaiset taistelemaan ja tekivät kuusi perättäistä pistettä. Plokin kakkossarjan joukkue avasi kautensa tappiolla Plokin naisten 2-sarjan joukkue avasi kautensa kotiottelulla Leppävirran Viriä vastaan. Värikäs syksy tekee hyvää, silloin voi haravoida, avata sateenvarjon ja hypätä vaikka punaiset haikumpparit jalassa lätäkköön ja metsästä löytyy punaisia marjoja. Vuokko Suominen Parasta Putaalta -illassa arvottiin Parasta Putaalta -tapahtuman aikana järjestettiin arvontoja. Lue Omasta maastaliitteemme, niin tiedät. KE 2.10. Usva heräilee järven pinnasta, tunnen ihollani kuinka se tulee minua kohti ja katoaa. Kuntien yhteistyönä on valmius edetä käytäntöön mm. Kinnulan keskustassa Kellokujalla rt-päätyhuoneisto valoisa, saunallinen YKSIÖ täysin remontoitu v. Toriloton tulokset: Liisa Matilainen ja Raija Turpeinen (Meijän kaupan lahjakortti), Katja Halla-aho (KSupermarketin tuotekassi), Vanessa Kananen ja Kirsi Nieminen (kunnan tuotekassi), Riitta Järveläinen ja Olivia Numminen (LiigaPlokin lippis), Eija Närhi (SK-Saaninkoski/ Tämänkimäätein tuotekassi), Kirsi Kinnunen ja Nella Ruohala (M-Mainos/ Pudis, Finlandersin konserttilippu). Lounas: 11-13. päivänä lokakuuta 2019
ÖSTBERG Viitasaari, puh. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 Varaus myös Booking.com -sivuston kautta • majoitusta lomaan ym. Auktorisoitu t1l1to1m1sto Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • kodinkonemyynti • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu Saat Pihtiputaalla L&T:ltä kaikki palvelut, joita ympäristösi ylläpitoon tarvitset. syyskuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 11 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 0400 678 753 erkki.korpelin@gmail.com erkkikorpelin.fi LVI-asennukset ja tarvikemyynti T:mi KONEURAKOINTI Ilpo Malinen Pihtipudas • 040 508 7280 • maaja pohjarakentaminen • jätevesijärjestelmät • • Tela-alustaiset 21 tn ja 13 tn • Kumitela-alustainen 5 tn • Traktorityöt • pienkaivinkonepalvelut • pihatyöt • salaojat rakennuksille 0400-226 495 Mikon Maanrakennus Tmi Mikon Maanrakennus Tmi Mikko Heikkilä Mikko Heikkilä @ Tur?allinen kumppani yrityksellesi. A se m at ie 5, Pi ht ip ud as Sähköasennukset ja tarvikemyynti Myymälä • P. JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 Toimisto 040 727 6781 www.lassila-tikanoja.?/asioi MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. 014 561 165 Juhani 0400 246 154. Avoinna klo 9-15. T v l ! LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. w w w .t as m ah oi to . SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. 014-571 254 0400-640 938 Rakennus-ja LVI-urakointi Erkki Korpelin putkistosaneeraukset lämmitysjärjestelmätmaalämpö p. SYDAN-SUOMEN TALOUSHALLINTA ?. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Julkinen kaupanvahvistaja. 040 486 1511 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 LVI-ASIOISSA Puh. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. Puh. 25. 050 491 5145 HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. Mika 040 545 1959 www.haapa-line.com • 50+1 turistibussi • 16+1 luxusbussi • henkilötaksi • 8+1 taksi invavarustein • myös paarikuljetukset Muurasjärvi 48+1 BUSSI invavarustein uutta ASIANAJOTOIMISTO Fysioterapia Hieronta (myös ilman lääkärin lähetettä) Akupunktio Naprapaatti Meri Räsänen p. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. 029 566 0880. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen 040 149 4005 Aino-Liisa Hettula 0400 548 104 Jari Pekkanen 0400 406 370 naprapaatti Meri Räsänen 050 491 5145 SORA-ALUE Alvajärvi, Lamminmäki • nouto • toimitus 0500 782 908 • 040 582 9608 Ammattitaidolla ja luottamuksella. 020 728 9607 www.taloushallinta.com Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi 040 502 9452 (ma-ke, myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • Hierontapiste Anita Karvonen Elina Niemi 0400 570 553 Jussi Van Rijt 0400 578 370 Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Matkahuollon rahtipalvelut • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastointihuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke.. Hierontaa ja jalkojenhoitoa ammattitaidolla juuri Sinulle Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia Kukkasidontaa Lahjatavaraa Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. Keskustie 14 Pihtipudas p. 020 728 9600 info@taloushallinta.com 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa
Salla Karhu ehti jo loistaa loppukesästä Suomen EMjoukkueen tähtenä ja myös Yasmine Madsen on pelannut aiemmin maajoukkueessa. Vuosikausia sarjanousua metsästäneitä kuopiolaisia voidaan pitää pitkien etäisyyksien liigassa melkeinpä paikallisvastustajana. Vaatimuksessa todetaan, että kunta on rakentanut osalle kyläkunnista kunnallisen valokuituyhteyden vuosina 2009-2011, mutta kyläkuntia on kohdeltava tasaveroisesti tietoliikenneverkkoa rakennettaessa. Oppisopimusopiskelijoiden ensimmäiset lähiopetuspäivät ovat jo takana. LPVampula, su 26.1. Syksyn pimenevät illat ja talvilaitumille siirtyvät hirvieläimet aiheuttavat maanteiden tilastoihin selvän onnettomuuspiikin. LP Viesti, to 5.3. WoVo Rovaniemi, la 23.11. PuMa Helsinki, su 12.1. Ilmoita aina poliisille (112). WoVo Rovaniemi, pe 10.1. Lisäksi Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkue pelaa yhden sarjakierroksen vieraspeleinä jokaista liigajoukkuetta vastaan. Muita autoilijoita on fiksua varoittaa pitkiä valoja vilauttamalla, mikäli tien varsilla näkyy ylimääräistä liikettä. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 25. 0400-741 747 heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi Toimittaja Juha Kivinen puh. Esimiesten työaikaa kuluu sijaisten hankkimiseen etenkin yksiköissä, joissa edellytetään vahvaa ammattitaitoa sekä tiettyä henkilöstömitoitusta. JUHA KIVINEN Pihtiputaalla tehdään lentopallohistoriaa, kun naisilla on joukkueet kolmella ylimmällä sarjatasolla. LP Kangasala, la 2.11. Perusturvalautakunta keskusteli oppisopimuskoulutusten käynnistymisestä strategiaseminaarissaan toukokuussa ja kesällä Wiitaunionin perusturvassa käynnistyi tiiviimpi yhteistyö Pohjoisen KeskiSuomen ammattiopiston kanssa, jonka tiimoilta perusturvaan lähdettiin rekrytoimaan avoimella haulla oppisopimusopiskelijoita.. Näin kannattaa tehdä etenkin hirvivaroitusalueilla. Keski-Suomessa hirvi ja auto osuvat yhteen noin 150 kertaa vuodessa. Vaatimus kylien laajakaistaverkon rakentamisesta Kinnulalaiset kunnanvaltuutetut, sosiaalidemokraattien Matleena Paananen, Juha Urpilainen ja Reijo Voutila sekä keskustan Arja Rekonen, ovat jättäneet kunnanvaltuustolle vaatimuksen kunnallisen laajakaistaverkon rakentamisesta ensi vuoden loppuun mennessä Matkusjoelle, Urpilaan, Jääjoelle ja Öllinpolun alueelle. LiigaPloki on voittanut Oriveden Ponnistuksen kotona 3-2 ja vieraissa 3-1, WoVon kahdesti kotona ja vieraissa 3-0 sekä Puijo Wolleyn kotona 3-0. LiigaPloki aloittaa perjantaina seitsemännentoista peräkkäisen kautensa Mestaruusliigassa, mutta sen lisäksi Plokilla on ensi kertaa joukkue myös ykkössarjassa yhteistyössä lukion lentopallolinjan kanssa. Niinpä nopeuden pudottaminen satasesta kahdeksaankymppiin estää hirveen törmätessä sen, ettei satoja kiloja painava eläin tule tuulilasista syliin. Hämeenlinnan Lentopallokerho, ke 5.2. Etenkin isot pedot ja villisiat ovat loukkaantuneina arvaamattoman vaarallisia. Helsinki Volley, su 3.11. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. LiigaPloki on muuttunut rajusti viime kaudesta. Opiskelijat kertovat olleensa tyytyväisiä ensimmäisiin päiviinsä, vaikka esille on tullut paljon uutta asiaa. Hirvikolarin riski pienenee ennakoimalla – Uudempi autokanta on turvallisempaa vanhaan verrattuna. Plokin kakkossarjajoukkue pelaa Pihtipudas-salissa seuraavasti syyskaudella: su 13.10. Mestaruusliigassa pelataan kolminkertainen kymmenen joukkueen runkosarja. Ykkössarjan kotiottelut Pihtipudas-salissa ovat: su 20.10. Tilannenopeuden alentamisen lisäksi tien vierustoja on syytä tarkkailla syksyisin tavallistakin tiiviimmin. Valtuutetut huomauttavat, että nopeat tietoliikenneyhteydet ovat erityisen tärkeitä maaja metsätaloudelle sekä matkailulle, ja niistä toimialoista Kinnula elää. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Kokonaislevikki 4 181 (LT 2018) TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Heikki Jämsén puh. Heidän opiskelunsa koostuvat kahdesta lähiopetuspäivästä sekä työpäivistä ja harjoittelujaksoista, joita he suorittavat työssäoppimisen ohjaajan opastuksessa. Jymy-Volley Nurmo. Rantaperkiön Isku, la 29.2. Kiuruveden LuomuWolley, su 24.11. Seura sai historiansa ensimmäisen ulkomaalaisen päävalmentajan, italialaisen Alessandro Lodin, ja hänen vetovoimansa ansiosta Pihtiputaalle tuli jopa maajoukkuetason pelaajia. JymyVolley Nurmo, la 25.1. Joukkue hävisi kahdesti Pölkky Kuusamolle vieraissa 0-3 ja kerran WoVolle 1-2. Lisäksi jonkun verran sattuu onnettomuuksia peurojen, suurpetojen ja villisikojen kanssa. 0207 931 620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen puh. Hakemuksia oppisopimuskoulutukseen tuli kaikkiaan 23. Jos kuitenkin kolahtaa, varoita muuta liikennettä ja vie varoituskolmio paikalleen. LP Viesti Akatemia. Lisäksi Ploki jatkaa edelleenkin kakkossarjassa. LPVampula, su 1.3. Puijo Wolley 2, su 3.11. Ploki iskee kolmella eri sarjatasolla LiigaPlokin joukkue kävi esittäytymässä perjantaina Parasta Putaalta -tapahtumassa. Vaatimuksessa vihjaistaan, että laajakaistahankkeisiin voi saada 50-70 prosenttia investointitukea. alv 10 % Ilmoitushinnat 1.1.2019 Tekstisivu 1,00 /pmm Tekstin jälkeen 0,94 /pmm Takasivu 1,03 /pmm Kuolinilmoitukset 1,00 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander puh. 0400-345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Tilaushinnat 1.1.2019 Kestotilaus 69 /vuosi Määräaikainen 12 kk 73 Pohjoismaat 12 kk 106 Hinnat sis. Satasen vauhdista se voi hyvinkin tulla, eikä tarvinne luetella mahdollisia seurauksia, liikenneturvallisuusinsinööri Anne-Maria Pesonen muistuttaa. LiigaPloki kohtaa perjantaina Pihtipudas-salissa sarjanousija Puijo Wolleyn. Koulutettavat tulevat sijoittumaan vanhuspalveluihin kotihoidossa Viitasaarella ja asumispalveluissa Pihtiputaalla sekä sairaalapalveluihin Viitasaaren sairaalassa. 0207 931 621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Heidän esimiestensä näkökulmasta oppisopimuskoulutukset käynnistyivät nopeasti, mutta kaikkiaan rekrytointiprosessi saatiin vietyä mallikkaasti läpi. Hämeenlinnan Lentopallokerho, la 26.10. syyskuuta 2019 Urheilu Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Ilmestyy keskiviikkoisin Puh. Eränumerot olivat kuitenkin varsin tasaisia (22-25, 21-25, 21-25). Oriveden Ponnistus, la 30.11. Eläkkeellä olevat ammattilaiset sijaistavat yksiköissä kuitenkin edelleen, mutta tulevaisuutta ei voida rakentaa heidän varaansa. Yksinkertaisin keino välttää onnettomuus tai ainakin pienentää törmäyksestä aiheutuvia vahinkoja on alentaa tilannenopeutta. Raision Urheilijat, su 5.1. LP Viesti, pe 20.12. JyväsLentis, la 16.11. Siksi niiden kanssa törmättäessä on viisasta soittaa apua autossa istuen, jos se on mahdollista ja turvallista. Pieksämäen Tsemppi-82. Hakijoista kuusi valittiin haastatteluun ja heistä kolme aloitti oppisopimuskoulutuksensa. Turun Toverit, su 17.11. Auta ja hälytä apua (112), jos onnettomuudessa on loukkaantuneita ihmisiä. Mikkelin Passarit, su 8.12. Neljä valtuutettua vaativat, että kunnan johto valmistelee laajakaistahankkeen siten, että se on valtuuston käsiteltävänä viimeistään marraskuun loppuun mennessä. Avoimiin toimiin hakijoiden määrä on vähentynyt olennaisesti viime vuosina Wiitaunionin perusturvassa, ja myös sijaisuuksiin on ollut hankalaa saada päteviä työntekijöitä. On syytä muistaa, että vaikka hirvivaroitusmerkit on asennettu kokemuksien perusteella todennäköisille eläinten ylityspaikoille, ei hirvi tai muukaan eläin tunne varoitusmerkkejä, joten niitä voi liikkua täysin yllättävissäkin paikoissa. Fanien odotukset ovat olleet suuret keväästä asti, kun joukkue alkoi hahmottua. Ploki avasi jo kautensa ykkössarjassa, kun joukkue hävisi Oulun Kiskolle vieraissa 0-3. Kahdeksan parasta pääsevät pudotuspeleihin ja kaksi viimeistä joutuvat karsimaan liigapaikasta ykkössarjan kahden parhaan kanssa. LiigaPlokin muut kotiottelut runkosarjassa ovat: pe 11.10. Alessanro Lodi on kierrättänyt pelaajia runsaasti harjoitusotteluissa, joten tuloksista ei voi vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Oulun Kisko, ke 22.1. Kuortaneen Urheiluopisto, su 9.2. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET puh. Tilanne on ollut huolestuttava, koska samalla eläköityvien määrä kasvaa. Kuortaneen Urheiluopisto, su 1.3. Kakkossarjan finaalit Turun Tovereille hävinnyt Plokin joukkue nousi toukokuussa sittenkin takaoven kautta ykkössarjaan, kun sieltä vapautui yksi paikka Joensuun Jujun ja Karelian Hurmoksen lyötyä hynttyynsä yhteen. Joensuun Juju, la 26.10. Oppisopimuskoulutus alkoi Wiitaunionin perusturvassa Ensimmäiset rekrytoidut oppisopimuskoulutettavat aloittivat opintonsa Wiitaunionin perusturvassa viikko sitten. Pölkky Kuusamo, su 20.10. Hakijoissa oli kaikenikäisiä, erilaisesta taustasta tulevia naisia ja miehiä. Aikaisemmin oppisopimusopiskelijoita on voitu ottaa avoimeen toimeen, jolloin niiden hyödyntäminen on jäänyt vähäiseksi