vsk
Viime metreille asti jatkuneet
ankarat talkoot pelastivat
maakuntaviestin
Lisää keskiaukeamalla
Veikko Kinnunen kuulostelee, mutta ei kuule.
Iin Olhavan
tuulivoimalat
lähellä asutusta
Sivu 3
Mika Kumpulainen teki talven ensimmäiset ladut pari viikkoa sitten.
Moottorikelkkailijat
saivat työkalun
Sivu 5
Elli Höykinpuro soitti viululla kappaleen ?Leijonankesyttäjä?.
Musiikkioppilaat
saavat lisää
konsertteja
Sivu 6
irtonumero 1,50
e
Pihtiputaalla järjestetyn Keski-Suomen maakuntaviestin
avausosuuden hiihtäjät kiipeävät Ritovuorelle vesisateessa
ja parin asteen lämmössä. 2014
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
puh. 2. 54. 0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
n:o 9?. Viesti piti alun perin hiihtää loppiaisena, mutta se siirrettiin lumipulan takia.. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 26
Yleensä
omien puolesta on saanut
jännittää ainakin kuukauden eteenpäin ja parhaina
mitalinmetsästysvuosina
vielä huhtikuussa.
En toki silti vaihtaisi tätä kautta edelliseen,
vaikka silloin Plokin pelejä saatiin seurata maaliskuun puoliväliin asti.
Pelit jatkuivat kuitenkin
liian jännissä merkeissä,
kun panoksena oli liigapaikka. Joskus.
E
ihän tuo nyt elämää suurempi asia ole, ei veikkoset, kunhan jurisen. Kuten lauserankenteissa ja sanajärjestyksissä. Nyt ei putoamiskarsinnoista ollut sentään
mitään vaaraa.
Muuten ei kaudesta
jäänyt paljonkaan käteen.
Mitalipelit
karkasivat
kauas, eikä parhaita kärkiviisikon joukkueita kyetty
voittamaan kertaakaan.
O
nneksi katsojia piisasi
yllättävänkin hyvin,
eli tosifaneja kyllä löytyy.
Heille ei sarjasijoitus ole
se maailman tärkein asia.
Pääasia, että näkee oman
suosikin pelaavan.
Yleisön tukeen ei voi
silti loputtomiin luottaa,
jos joukkue pyörii jatkuvasti peräpäässä. Valtio suunnittelee käyttävänsä rahat kuntien verotulojen tasaamiseen.
Ehdotuksessa on mukana oikeudenmukaisuuden siemen, joten sitä ei voi
tyrmätä suoralta kädeltä. Tai eihän se yllättävää ole. Kuvassa hiihtolomalle lähteviä Tahkonpolun koulun oppilaita.
sa ohjelmissa, haastatteluissa ja spiikkauksissa on alettu laulamaan ja soittamaan
ja tulemaan ja menemään.
Ja täytyy myöntää, että
oli hetkiä, jolloin se jopa
kuulosti ihan kohtuulliselta
ilmaisulta. Typeriä ja vieläkin typerämpiä
virheitä tulee lähes jatkuvana ja vuolaana virtaavaan
sanasaasteeseen taatusti.
Joskus tahallisestikin. helmikuuta 2014
Pääkirjoitus 26. Se on
vaarallista, sillä niin täysiä
nollaporukoita kuin LiigaEura ei jatkossa ilmesty
sarjapaikan pelastajiksi.
Plokilla on takana jo
kaksi huonoa kautta. Niitä on laskettu tulevan
jopa miljoonan euron verran vuodessa.
Helsingin Sanomissa julkaistiin viikko sitten uutinen valtion kaavailuista,
joka vie toteutuessaan kunnilta puolet
voimaloiden kiinteistöverotuotosta.
Rahakirstunsa pohjalle täytettä etsivä
valtio ei puhu vielä mitään voimaloiden
yhteisöverotuotoista, mutta varmasti
sormet jo syyhyävät.
Leikkauksesta on kuulemma sovittu
hallituksessa. Samalla asennettiin koulukeskuksen paikoitusalueille ohjaavat opasteet Koulutien, Savelantien ja Tahkonpolun risteyksiin. 2. Pihtiputaalla ehdittiin tottua
joukkueeseen, jolla on
paukkuja taistella mitaleista. Kolme neljättä sijaa Satu Natusen johdolla tarjosivat niin hienoa
lentopalloviihdettä, että
hyvistä asemista luopuminen ottaa koville.
T
oki urheilu on aaltoliikettä, ja LiigaPlokilla
on remontti meneillään.
Kevät ja kesä kertovat,
saako rakennustyö jat-
kua vai hajoaako nuori
joukkue maailman tuuliin.
Jatkuvuutta tarvittaisiin
Pihtiputaan pitämiseksi
naisten liigassa, mutta seuraväen tehtävä ei ole helppo tiukan talouden aikana.
Viitasaarelaisen Pislan
vetäytyminen päätukijan
paikalta viime kesänä oli
Plokille paha takaisku. Ei mitään väliä. Nyt voi alkaa vaikka satamaan tai tuulemaan
tai mitä vaan. Abronilla ei ollut muita avuja
kuin hirveä pommilyönti, mutta muuten hän oli
kentällä enemmänkin tiellä. Outoa se on. 26. Sen jälkeen
lähes jokaisesta ostoksesta ja palvelusta
tilitetään valtiolle neljännes.
?
Onhan näillä nykyajanki
polliiseilla hienot univormut, mutta valitettavasti monille on tullu
hirviä hinku kynityttää
pääsä ihan kalijuks.
Moni vähänäkönen
mopomies onki erehtyny
luulemaan partiota liivijengiläisiks ja uhkarohkian U-käännöksen jäläkkeen ovat karrauttanneet
pakkoon sillä vauhilla,
mitä pappa-Tunturista on
kullonki irronnu.
Tapani Hyvönen
Maaselkä
Viikon kuva
Liigakausi
meni että
vilahti
O
mituiselta
tuntuu
Ploki-faneista, kun
liigapelit ovat ohi jo helmikuun puolivälissä. Enimmäkseen se
vaan ärsytti. On aika hieno tunne
tietää jotain osaavansa ja
hallitsevansa. Tilalle tuli Pihtiputaan kunta, mutta sillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia tukemiseen kuin yrityksellä.
U
lkomaalaisten hankintakuluja
olikin
pakko leikata ja se näkyi.
Jenkkikolmikko ei noussut Plokin historian kärkivahvistusten joukkoon.
Kasey Heckelman tosin
oli lopulta liigan pistepörssin kolmas, mutta hänkin
katosi liian usein kuvasta
syyspuolella, jolloin hukattiin kohtalokkaita pisteitä
pudotuspelejä ajatellen.
Kyndra Abron oli aivan
turha hätähankinta. Ja nyt ne ottivat senkin pois.
Turha tässä on tietysti
kielipoliisina elvistellä. Eiköhän
senkin veroedun leikkaamisen aika vielä tule, kun maan talousasiantuntijat
lyövät hallituspöytään sellaiset velkarätingit, että niiden edessä on pakko
pysähtyä miettimään muutakin kuin
vastuupuolueiden kannatuskäyriä.
Arvonlisäveron nosto lienee jo vallan kammareissa päätetty. Niin sanoi kielitoimisto.
Ja kielitoimisto on täynnä
viisaita ihmisiä.
Olihan tämä pelättävissä.
Niin kauan sitä on jo käytetty julkisessa viestinnässä.
Oikeastaan lähes poikkeuksetta, virallisia uutislähetyksiä lukuunottamatta, kaikis-
J
a koska nyt on enemmän
kuin todennäköistä, että
suuri joukko lukijoista, pahimmillaan jopa enemmistö, ei ymmärrä yhtään mistä
on kyse, kerrottakoon se.
Eli kielitoimisto päätti
hyväksyä aiemmin rankaksi
virheeksi tuomitun muodon
käyttää alkaa verbin kanssa
sanasta pidempää muotoa
eli satamaan ja tuulemaan.
Huolestuttavaa kielen
kannalta on se, että hyvin
monet ihmiset sanoivat
tuosta aiheesta keskusteltaessa, etteivät he ole huomanneet koko asiaa ja mitä
väliä.
Niinpä. Ehkä minä
sitten. Niin avutonta syöttöä
kuin Abronilla oli ensimmäisissä peleissään ei ole
Plokin liigajoukkueessa
ennen nähty.
Seassa tuntui olevan
myös liian monta kotimaista seinäruusua taputusringissä, kun kyvyt eivät
ilmeisesti riittäneet.
Jo uskollisten fanienkin
takia toivoisi Plokille parempia aikoja. Joskus kovasti.
Joskus vielä kovemmin.
Alkaa sataa
T
ai ei siis ala. Mutta siis
virheitäkin. Se
koskettaa niin suurta äänestäjäjoukkoa, ettei mikään puolue ole sitä uskaltanut tosissaan ehdottaa. Ennen alkoi. helmikuuta 2014
Voimalaitoksista hyötyvien kuntien verotuloja leikataan?
Pihtiputaan kunta on puoltanut innokkaasti Ilosjoen Soidinkankaalle
suunnitellun tuulipuiston rakentamista. Ensi kausi
näyttää suuntaa hyvin pitkälle.
Juha Kivinen
Pihtiputaan koulukeskuksen pihaan tuotiin viime viikolla perusteellinen koulu- ja liikunta-alueiden opastaulu, sopivasti hiihdon maakuntaviestin alla. Ja
muuttuuhan se maailma.
Pakko muuttua mukana, tai
ainakin hyväksyä muutos.
Mutta herää kysymys, onko
seuraava siirto se, että hyväksytään kuka sanan tilalle
sana ketä. Tai jotain muuta
vähemmän oikeakielistä.
Tämä on nyt tietysti sitä
kuuluisaa pilkun viipalointia, mutta pienistä puroista
syntyy suuri virta ja onko
olemassa vaara, että kieli
rapautuu vokaalipari kerrallaan.
Vaikka toisaalta, eipä
tuo nyt uuden virallisesti
hyväksytyn muodon aikana
haittaa oikeastaan pätkääkään alatteko kirjoittaa tai
kirjoittamaan asioita aivan
miten haluatte.
Sivullinen
Sivullisen pakinoita voi lukea
ja kommentoida internetissä.
Osoite on http://sivullisenpakinoita.blogspot.fi/. Mutta Pihtiputaan ja monen muunkin tuulivoimaloista haaveilevan kunnan nilkkaan
päätös kalahtaa.
Valtion taloustilanne lienee sellainen, että kaikkien mukavalta tuntuvien veroetujen saajien kannattaa olla
varpaillaan.
Pihtiputaalla vaalikiertueellaan käynyt hallinto- ja kuntaministeri Henna
Virkkunen sai ensi töikseen rauhoitella
paikallista taksiyrittäjää Aimo Lohtan-
Päästä vedettyä
deria, joka oli huolestunut suunnitelmista viedä veroale, jota taksiautoilijat
saavat työkalunsa vaihdossa.
Asuntolainojen verovähennyksen
poistamisesta on puhuttu pitkään. Tai
joku on outoa. KOTISEUDUN SANOMAT. Ilmettä on vetänyt hymyyn kuuden turbiinin rakentamisen vaatiman
kymmenien miljoonien eurojen investoinnin tuomat työpaikat, mutta ykköasiana ennakoidut kiinteistö- ja yhteisöverotulot. Tai me muutamat,
joilla kouluaikaiset äidinkielen oppituntien opit paloivat kovalevyille niin tiukasti, että kulkivat sitkeästi
mukana.
Ja ylpeydellä niitä kuljettikin
KOTISEUDUN SANOMAT. Hän on tyytyväinen siihen, että asenteet turvetuotannon haittoja kohtaan ovat
tiukentuneet.
??Paljon on tehty vahinkoa,
paljon on luvattu, mutta vain vähän on saatu parannuksia aikaan.. Koskemattomia soita
on enää vähän. Siksi meidän pitäisi olla tyytyväisiä puhtaaseen energiantuotantoon,
Kaarina Nissinen sanoo.
Kinnulan Vehkanevan turvetuotantoalueen laajentamiseen 59
hehtaarilla tähtäävä ympäristölupahakemus on hylätty. Luvan myöntämistä vastustettiin yhdessätoista eri
muistutuksessa ja mielipiteessä.
Niissä mm. 3?
Pussisen tori
nimettiin
Tahkon aukioksi
Kunnanhallitus nimesi keskustelun jälkeen Pihtiputaan uuden
torin nimeksi Tahkon aukion.
Perusteluna nimivalinnalle on
se, että urheiluprofessori ja pesäpallon kehittäjä Tahko Pihkala on
yksi kuuluisimpia pihtiputaalaisia.
Kyläläiset puhuvat yleisesti Pussisen torista pitkäaikaisen
kauppiaan Eino Pussisen mukaan.
Avi hylkäsi
Vehkanevan
laajennuksen
ympäristölupahakemuksen
HEIKKI JÄMSÉN
Timo Mielityinen, Sari Holm, Anne Kinnunen, Riitta Holm, Arto Mölsä ja Veikko Kinnunen kuulostelivat, miten tuuliturbiini ääntää.
Myllyjen ääni ei kanna kauas
HEIKKI JÄMSÉN
Ilosjoen tuulipuistohanke sai
kymmenkunta pihtiputaalaista liikkeelle tutustumaan Iin
Olhavaan runsas vuosi sitten
valmistuneeseen yhteentoista
tuulivoimalaan.
Mielenkiinnon
kohteena
olivat turbiinien maisemavaikutukset, mutta ennen muuta
niiden synnyttämät äänet.
??Ei kuulu mittään, eikä
häävisti näykään, Veikko Kinnunen tuumasi harmaaksi sävytettyjen roottorien pyörimistä
katsellessaan.
Olhavan V112-tyyppisten
turbiinien napakorkeus on 139
metriä ja roottorin halkaisija
112 metriä.
Tuulipuiston sisällä kuului
kahdenlaista ääntä. Ne ovat itsessään
luontokohteina arvokkaita, Hakkartainen toteaa. Olemme
kyläläisten kanssa miettineet
asian niin, että voimaloita ei
pitäisi sijoittaa alle kahden kilometrin päähän asutuksesta.
??Minusta
yksiköiden
paikkoja voisi vielä siirtää. Toinen syntyi siitä kun roottorin 30 metriä
pitkä siipi suhahti ohittaessaan
yli 130-metrisen tornin. vaadittiin korvauksia
alapuolisen vesistön pilaamisesta,
järvien kunnostamista ja turvetuotannon lopettamista Vehkanevalla kokonaan.
Lisäksi aluehallintovirasto on
täydentänyt Vehkanevan voimassaolevan ympäristöluvan vaatimuksia lisäämällä päätökseen
määräykset käytössä olevien kahden pintavalutuskentän puhdistustehosta ja tehon tarkkailusta.
Vehkanevan molemmilla pintavalutuskentillä on vuoden 2015
alusta lähtien kyettävä kiintoaineen ja fosforin osalta 50 prosentin puhdistustehoon ja typen osalta 20 prosentin puhdistustehoon.
Reino Hakkarainen on yksi
hankkeen vastustajista kunnan
ja maatilamatkailua harjoittavien
yrittäjien ohella ja vaatii noin 300
hehtaarin tuotantoalueen päästöjen leikkaamista niin, ettei niistä
ole haittaa alapuoliselle vesistölle.
??Pahiten turvetuotannosta
kärsivät Ylä- ja Ala-Jäppä, vaikka Vapo sanoo, että haittaa on
vain Matkusjokeen. Yhdessä niistä on nelisenkymmentä allekirjoittajaa.
Kaikki uusi ja outo
herättää vastustusta
Kaarina Nissinen asuu 400 metrin päässä Olhavan tuulipuistosta.
Noin neljänsadan metrin päässä Olhavan tuulipuistoa asuva
Kaarina Nissinen oli kävelylenkillä tuulipuistoalueella.
?. Turbiinien siirtäminen vaarantaa
puiston toteuttamisen, Hannu
Rantapää toteaa.
??Tuulivoimaa
vastaan
meillä ei ole mitään, mutta siitä
on huoli, miten käy kiinteistöjen arvon, Arto Mölsä kertoo.
Puiston suunnittelutarveratkaisu- ja rakennuslupahakemuksesta jätettiin kolme muistutusta. Laitosten napakorkeus
ja tehot ovat suurinpiirtein samoja kuin Ilosjoen hankkeessa.
Voimaloita tarkkailtiin ensin
parin kilometrin päästä, sitten
alueen reunoilla asutuksen keskellä ja lopuksi puiston sisällä.
Olhavan alueella lähimmät
asunnot sijaitsevat noin 400
metrin päässä turbiineista, Ilosjoella matkaa lähimpään asumukseen tulee vajaa puolitoista
kilometriä.
Ilosjoella asuva Arto Mölsä
oli vaimonsa Anne Kinnusen
kanssa hakemassa tietoa tuulivoimasta.
??Ottaudun hankkeeseen
vieläkin varauksella. Päätöksen
teki Aluehallintovirasto.
Päätöksen mukaan Vapo Oy ei
saa ympäristölupaa turvetuotannon aloittamiseksi Vehkanevan
lohkoilla 7 ja 9, jotka muodostuvat
Isosta Sääksnevasta ja Petäikkönevan pohjoisosasta.
Lohkoja ei ole vielä valmisteltu turvetuotannon aloittamiseen
sopiviksi.
Jos tuotanto joskus alkaa, kuivatusvedet johdetaan laskuojaa
pitkin Palokinpuroon ja sieltä
Matkusjoen kautta Ylä-Jäppään.
Kinnulan kunta vastusti luvan
myöntämistä. Turpeella on
on vaikutuksia myös Kivijärven
pohjoisosaan, tilannetta pitkään
seurannut Hakkarainen sanoo.
??
Meidän toiveemme on,
että turvetuotannon päästöt saadaan kuriin eikä turvetuotantoon
avata Kinnulassa tai muuallakaan
pohjoisessa Keski-Suomessa uusia soita. Uutiset
26. helmikuuta 2014. Kerroin, että minua tuulipuisto ei haittaa.
??On hyvä, että Suomessa rakennetaan tuulivoimaa.
Sillä tuotetaan puhdasta, saasteetonta energiaa, josta ei jää
luontoon jälkiä.
??Ymmärrän, että ihmiset
vastustavat kaikkea uutta ja outoa, mutta mehän tarvitsemme
itse kukin energiaa. Jatkuva
hurina kuului tornin kärjessä sijaitsevan turistibussin kokoisen
konehuoneen jäähdytysjärjestelmästä.
Matkanjohtajana toiminut
Tuulipuisto Pihtipudas Oy:n
teknologiajohtaja Hannu Rantapää valitsi Iin Olhavan tutustumiskohteeksi, koska se ei
poikkea paljonkaan Ilosjoen
Soidinkankaan maastoon suunnitellusta tuulipuistosta.
??Olhavan turbiinityyppi
on sama, jota suunnittelemme
Pihtiputaalle, alueen vieressä
on vilkas maantie ja asutusta on
lähellä. Enemmän kuuluvat lähellä menevän tien ja
junan äänet.
Vuonna 2012 valmistuneen
tuulipuiston haitoista keskusteltiin kyläläisten kesken ja tiedotusvälineet olivat kiinnostuneita kylän mielipiteistä.
??Minuakin haastateltiin
Ylen ruotsinkieliseen lähetykseen. Vähän sieltä ääntä kuuluu, mutta ei siitä häiriötä ole.
Siihen tottuu. On
harmi, jos tornit ovat pystyssä ja
sitten huomataan, että häiriöitä
tulee, Mölsä sanoo.
??Nyt on menossa jo kolmas suunnittelukierros
Normikäyttäjä pärjää langattomalla kotona ja firmassa
tietoliikenteen osalta ja
paljon halvemmalla. Yritystukien taso on saatava
Keski-Suomessa oikeuden-
Turvetta ei saa, risuralli
ei toimi, laitosten on poltettava öljyä ja kivihiiltä. Euroopassa lanta poltetaan tiloilla suomalaisissa
uuneissa.
Meillä lantaa ei saa polttaa eikä levittää pelloille. Se on välttämättömyys palvelujen siirtyessä
yhä enemmän nettiin.
Langattomat
yhteydet
kehittyvät liian hitaasti ja
ovat täysin riittämättömiä
nykyihmisen tarpeisiin!
Valokuitua peliin
mukaiselle tasolle. IT-inssit
satsaavat langattomaan
tulevaisuuteen. Nyt vielä oli
samalle illalle vanhempainiltoja, joten ohjelmaa
vanhemmilla piisaa.
NIMIMERKKI Järki hoi!
Tekstisi on täyttä asiaa.
Olen sataprosenttisesti
samaa mieltä. Eikö voisi
olla kiinni kuten muillakin?
Tulee iso lasku omistajalle,
kun aiheuttaa kolarin nelostiellä.
KUN kyvytön ja tietämätön neuvoo osaamatonta ja
halutonta tekemään tarpeetonta ja turhaa, työ menee
hukkaan. Mutta
keskustelua ei edes avattu.
Jos tyyli ei muuutu, joudun
harkisemaan eroa.
Raimo Kinnunen
TUISKUN hiihtocup oli
keskiviikkoiltana. heinäkuuta. Kiellämme jatkuvasti
innovaatioidemme hyödyntämisen.
Jyväskyläläisen
Matti Nurmian hiilidioksidia
bikarbonaateiksi neutralisoivaa ilmaston kannalta
merkittävää keksintöä sovelletaan maailmalla. Summa oli jokseenkin
oikean suuntainen, ehkä
hieman enemmän olisi
myönnetty, koska se menee nuorisotyöhön. 4. Karjatilat eivät saa turvekuiviketta. Ei
tästä näin mitään tule.
Osoite väärin
Topin urakka vihdoinkin ohi Sotsissa. Tällä mentaliteetilla on turha
haaveilla kärkipaikasta. Viitasaarella se tullee Fenestran konkurssin
seurauksena nousemaan 23
%:iin.
Äänekoskellakin työttömyys on noin 20 %! Jopa
koko Keski-Suomen työttömyysaste oli 16,9 % eli
suurempi kuin Salossa.
Päätöksellään Kataisen
hallitus ja ministerit sanovat, ettei Saarijärven-Viitasaaren seutu tarvitse enää
kaikin osin sitä kohtelua,
mikä työllä ja tuskalla sille
hankittiin vuoden 1995 alusta ja jota tähän saakka on
puolustettu. Meillä
jätteen poltto on vasta alussa. Ilmoittautumisohjeissa Tiina Turpeisen
sähköpostiosoite oli väärin.
Oikea osoite on tiinatur@
hotmail.com.. Maksamme EU:n
aluetuesta kolme kertaa
enemmän kuin sieltä saamme.
Mauri Pekkarinen
kansanedustaja
(kesk.)
Ei tästä mitään tule
Investointeja ympäristö- ja
energiateknologiaan vaaditaan ja samalla niitä vastustetaan.
Muualla
rakennetaan
tuulivoimapuistoja suomalaisista
komponenteista,
meillä muutaman myllyn
rakentamisesta on tehty
harvinaisen vaikeaa.
Sähköautoihin pitää siirtyä mahdollisimman pian.
Ne, lämpöpumput, sähkölämmitys ja sähkökiukaat
tarvitsevat sähköä.
Uusia voimaloita ei saa
rakentaa. Pieni mahdollisuus
markkinoille ehkä vielä olisi, jos otettaisi järki käteen
harvinaisen nopeasti. Myös Alvajärven
ja Koliman välillä lentävät
vesilinnut olivat todennäköisesti vaarassa suunniteltujen rakennelmien vuoksi.
Ilosjoen alueen heikohkot tuulet saattaisivat vaikuttaa siten, että sähkön
nettotuotto jäisi pieneksi
hankkeen kokoon nähden.
Tulisikohan laitoksen mahdollisesti raskaskin tappiollisuus tällöin katettavaksi
yhteiskunnan varoista?
Onkin toivottavaa, että
Ilosjoen tuulivoimahankkeen toteuttamista harkitaan uudelleen: ohitetaanhan siinä mahdollisesti niin
ihmiset, luontoarvot kuin
taloudellinen mielekkyyskin.
Don Quijote
Jarmo Jääskeläinen
Jokaisen
oma asia
Kinnuset voisivat jättää
muiden asiat rauhaan. Rakennelmat
voisivatkin aiheuttaa lintukuolemia. helmikuuta 2014
Keskellä viikkoa
Lukijalta
Onnea!
Keskiviikkona Nestori, torstaina Torsti, perjantaina Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä, Onni, lauantaina Alpo, Alvi, Alpi, sunnuntaina laskiaissunnuntai,
Virve, Virva, Fanni, maanantaina Kauko, tiistaina laskiaistiistai, Ari, Arsi, Atro.
Onneton selitys!
Virnettä viikkoon
?. Eikö
teillä juoruilijoilla oikeasti
ole elämää vai mikä on kun
kiinnostaa päivästä toiseen
muiden asiat nii hitokseen!
Antakaa toisten elää
vaikka päälaella, mitä se
teidän elämään vaikuttaa?
Jokainen elää kuten haluaa ja se on jokaisen oma
asia! Antakaa oikeasti olla
ja hankkikaa muuta kuin
toisten elämä, vaikka joku
harrastus sen sijaan!
Tuohtunut kuulemaan
sontaa enää yhtään
AHMAN kokoinen musta
koira jatkuvasti irti Rönnyllä illan pimetessä. Se
ajetaan rekoilla satoja kilometrejä kompostointilaitoksiin ja tilat lämmitetään
öljyllä.
Euroopassa on energiajäte poltettu jo vuosia suomalaisissa uuneissa. Turve-, öljy- ja
kivihiilivoimalat on ajettava
alas. Tarjoilija! Keitossani on kuulolaite.
??Mitä?
25 vuoden takaa
PALOASEMAN PAIKKAA ETSITÄÄN
Kinnulan paloaseman suunnitteluun on varattu kuluvan
vuoden talousarviossa 50 000 markkaa. Mitä se on. Nykyhallituksen aikaansaannoksia.
Kuka innovaatioihimme
uskoo, jos emme itsekään?
Olisimme voineet päästä
ympäristö- ja energiateknologian kärkeen.
Suurin este olemme me
itse. Samana
iltana on jääkiekkoharkat
ja lasten luistelukoulu.
Lapset jotka liikkuu haluaisivat tehdä molempia.
Saiskohan sitä tiedoksi,
kun jäävuoroja ei pysty
siirtämään. Valokuitu
happanee penkkaan. Uusia turvesoita
ei saa avata. Kannanotolla
tulee olemaan kauaskantoiset seuraukset.
Miten ihmeessä ministerit selittävät nyt sen, että
investoidessaan muun muassa Ouluun, Kokkolaan ja
Kuopioon, yritykset saavat
jatkossa paljon paremmat
edut kuin Kinnulassa ja Pihtiputaalla.
Tai, miten voidaan perustella, että nämä paikkakunnat seikkailevat samassa
sarjassa esimerkiksi Helsingin Tampereen kanssa. Referenssilaitoksia olisi pitänyt
rakentaa ajat sitten.
Ilosjoki: kaikkien puhallusten äiti
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
KINNULAN
elinkeinolautakunta ei päättänyt 4H-asiassa mistään.
Puheheenjohtaja
päätti
avustuksen hakijan ollessa vielä esitteitä jakamassa. Mökkisaunan lämmittämiseen on
annettu poikkitieteellisiä
neuvoja; ladotaanko kalikat
uuniin vaakaan, pystyyn, pinoon vai ristiin, käytetäänkö paperia, sytytyspalaa,
tuohta vai maitopurkkia,
sytytetäänkö tikulla vai sytkärillä edestä, sivulta, päältä, alta vai takaa.
Näin ilmasto pelastuu,
ihanaa!
Hiipuvaa
savupiipputeollisuutta on korvattava
uusilla innovaatioilla. Teiden perusnopeuksia lasketaan päästösyistä.
Express-bussin pitää ajaa
Ouluun entistä nopeammin
entistä hitaammin?
Taajamissa on puunpoltto kiellettävä muilta paitsi
lämpölaitoksilta. T: Puraset ja Pekkariset Kinnulasta.
Pihtiputaan yläasteelta 1980
valmistuneiden luokkakokous pidetään lauantaina
12. Radio sekä televisio kuuluu
ja näkyy, suorana tai uusintoina.
Kuidulla rahastetaan
TOIVOTTAVASTI saadaan valokuitu Pihtiputaalle. Sitä ajetaan kaatopaikoille, joita ei saa laajentaa
eikä uusia avata.
Liikennettä ei saa lisätä,
mutta 1,4 miljoonaa risukuormaa ja lantarekat saavat tulla nykyisen liikenteen
lisäksi.
Julkisen liikenteen ai-
katauluja on nopeutettava. 26. Kataisen hallitus
ei enää pitänyt riittävän
tiukasti kiinni ns. harvan
asutuksen kriteeristä. Fenestran tapahtuminen jälkeen
Saarijärven-Viitasaaren
seutu on nimettävä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.
Oma lukunsa on EU:n
aluerahoituksen ratkaisut
yleensä. KOTISEUDUN SANOMAT. Laitokset pitää muuttaa puuta polttaviksi.
Jos vain 80 laitosta polttaa kaksi rekkakuormaa /
tunti / laitos risuja ja kantoja, tarvitaan niitä 1,4 miljoonaa kuormaa vuodessa.
Tekstarit
Lähetä
kirjoituksesi
osoitteeseen toimitus@
kotiseudunsanomat.fi
tai postitse osoitteeseen
Kotiseudun Sanomat,
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Sosiaali- ja terveysministeriö katsoo, että koska
tuulivoimaloiden
melun
terveyshaitoista on niin vähän tietoa, suojavyöhyke
lähimpään asutukseen tulisi
olla vähintään 2 kilometriä
(STM/2593/2013).
Meluhaittojen
lisäksi
maastossa ylhäällä olevat
laaja-alaiset, 200 metrin
korkuiset rakennelmat saattaisivat Ilosjokea ajatellen
olla maisemallisesti liian
hallitsevia.
Koliman laaja, kansallisesti arvokas lintujen
suojelualue olisi myllyistä
vain reilun parin kilometrin päässä. Ei mitenkään!
Näiden tilalle tukialueeksi piti kolmen ministerin
mielestä ottaa noin 65 000
asukkaan Salo!
Vaikka Salossa onkin
juuri nyt vaikeuksia, niin
silti siellä työttömyys oli
marraskuussa 14,3 % ja
vuoden vaihteessa 16,2 % ja
seudun kehitysedellytykset
ovat mahtavat.
Keski-Suomessa Saarijärven työttömyys oli yli
20 %. Ei
mitään älliä!
Fenestran konkurssi lisäperusteena hallituksen
on muutettava ensi tilassa
Virkkusen johtaman ministerityhmän päätös. Ja
Suomi on kuitenkin EU:n
ylivoimaisesti harvimmin
asuttu maa.
Nyt menetämme satoja
miljoonia euroja ohjelmakaudessa. Kunnanjohtaja
Vilho Kinnunen esitti, että palo- ja vss-lautakunnan ja
teknisen lautakunnan on tehtävä esitys paloaseman sijaintipaikasta ennen kuin ryhdytään rakennustekniseen
suunnitteluun.
NUORET VIIHTYVÄT PAPPILASSA
Viitasaaren nuorisotalon vanha biljardipöytä on ahkerassa käytössä Pihtiputaan vanhan pappilan yläkerrassa.
Palloja pussittavat maatalousoppilaitoksen nuoret, jotka
pitävät pappilaa asuntonaan.
Ajatellen
Kun kieli kuolee, kieli väreineen, kieli vivahduksineen,
kuolee kansa.
Maila Talvio
Että semmosta
Ministerin esittämät perustelut päätöksestä pudottaa
Saarijärven-Viitasaaren
seutu yritystukialueiden ulkopuolelle ovat käsittämättömiä.
Suomen EU-jäsenyysneuvottelujen
tuloksena
vuoden 1995 alusta EUliittymissopimuksessa Saarijärven-Viitasaaren seutu
määriteltiin pohjoisen ja
itäisen Suomen kanssa nykytermein I-tuen piirin,
myös yritystuissa.
Nyt ministerit perustelevat Saarijärvi-Viitasaaren
pudottamista I-alueesta, ei
edes II-tukialueeseen, vaan
suoraan valkoiselle alueelle
sillä, että myös Keuruulla ja
Joutsassa on harvaa asutusta ja Äänekoskella on korkea työttömyys.
Miten se olisi Keski-Suomen muilta kunnilta pois,
jos Saarijärven-Viitasaaren
seutu saisi liittymissopimuk-
sen mukaisen eli nykyisen
kohtelun. Meillä siitä ei edes puhuta.
Muut menevät jatkuvasti ohi
helmikuuta 2014. Jos talvella tarvitaan
apua etsinnöissä, meiltä lähtee mukaan maastot tuntevaa väkeä, yhdistyksen
puheenjohtaja Matti Varha
sanoo.
Moottorikelkkailijoissa
on parikymmentä aktiivijäsentä. Kopsa antoi uusista palveluista pelkkää kiitosta.
Suurin osa tavoitteista täyttyi sadan prosentin tyytyväisyydellä.
Kaikki vastanneet olivat
täysin tai jokseenkin samaa
mieltä, että lapsiin ja nuoriin
on saatu vipinää ja yhteiset
talkoot sekä tapahtumat
ovat lisänneet koko kylän
aktiivisuutta. Viitasaarelle voi ajaa kahta kautta
ja Viitasaarelta avautuvat
urat Savon suuntaan.
Kolme edellistä talvea
suosi kelkkailua. Mieli muuttui,
kun työtä hyvinvoinnin
eteen tehtiin tosissaan.
??Tämä on ensimmäinen hanke, joka on saanut
aikaan konkretiaa. Tällaista tarvittaisiin Suomeen
varmasti paljon, Paananen
kiittää.
Haastateltavien
kommentit ovat Ei ole kylätie
hiljainen -yhteenvedosta.
Sen voi lukea netistä kokonaan osoitteesta www.nuorisoseurat.fi/palvelutuuli.. Uran pohjatyöt saatiin valmiiksi syksyllä, mutta merkitseminen on vielä
kesken.
Karjalanniemestä
on
päässyt joskus Kinnulaan ja
puskittuneen uran avaamista suunnitellaan.
Pihtiputaalla
kelkalla
pääsee Kolimalta Takkatuvalle, sieltä Louhurannan
kautta Suvannonlahteen ja
Keitelepohjaan. Tänä talvena kausi jää pakostakin
lyhyeksi.
?. Voi olla, että kelkalla
ei pääse maastoon lainkaan,
mutta jääolot ovat hyvät,
miehet kertovat.
??Kaikilla kelkkaurilla
on ehdoton reitillä pysymisen pakko. Yhtenä perusteluna oli kunnan
hiihtolatujen ylläpitäminen
Niemenkylän ja Ilosjoen
alueella, Mika Kumpulainen kertoo.
Rahaa haettiin Viisari
ry:n kautta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastolta. Yhdistys sai
EU-lta ja valtiolta tukea uuden moottorikelkan ostoon.
Lumipulan vuoksi urille
ei ole vielä tänä talvena ollut
kelkalla asiaa, mutta Koliman jäälle on jo ensimmäiset hiihtoladut vedetty.
Ilosjoen kyläseuran aktiivina toimiva Moottorikelkkailijoiden sihteeri Mika
Kumpulainen on seurannut
hanketoimintaa
Ilosjoen
kylätalon
rakentamisen
yhteydessä ja esitti Moottorikelkkailijoille hankkeen
käynnistämistä kelkan saamiseksi.
??Perusteluina olivat
matkailun
edistäminen,
kelkkaurien parantaminen
ja paremman uraverkoston
avulla
järjestäytymättömän kelkkailun saaminen
merkityille reiteille. Yhdistys lisäsi
pottiin toisen mokoman
omia rahojaan ja osti uuden
kotimaisen, nykytekniikalla
varustetun vähäpäästöisen
kelkan.
VaPePan apuna
tarvittaessa
Kartta Pihtiputaan kelkkaurista löytyy myös Pihtiputaan Moottorikelkkailijoiden internetsivuila.
Moottorikelkkailijat
on
lupautunut
yhdistyksenä
avustamaan kelkalla myös
paikallista vapaaehtoista
pelastuspalvelua.
?. 5
Urien ja latujen
tekoon uudella
moottorikelkalla
Hankintaan tuli EU-rahaa
HEIKKI JÄMSÉN
Pihtiputaan Moottorikelkkailijoilla on jatkossa entistä paremmat mahdollisuudet ylläpitää paikallisia
kelkkauria. Lääkekaappiakin on käytetty, Kopsa
sanoo.
Usko Paananen suhtautui Palvelutuuleen aluksi
epäröiden. Jäsenmaksuun sisältyy Keski-Suomen kelkkaurien käyttöoikeus Kuhmoi-
sista Pihtiputaalle asti.
??Moni ei tiedä sitä,
että myös merkityillä urilla ajamiseen tarvitaan lupa.
Maanomistajat ovat antaneet Pihtiputaalla luvan
Moottorikelkkailijat ry:lle
ja yksittäinen kelkkailija
saa ajoluvan urille liittymällä meidän jäseneksemme,
Matti Varha selostaa.
Ura Alvajärveltä
Muurasjärvelle
Uusin kelkkaura avaa Alvajärven ja Muurasjärven
välin ja sitä kautta pääsyn
Haapajärvelle ja Pyhäjärvelle ja sieltä pohjoiseen.
??Kiitos niille kahdeksalletoista maanomistajalle, jotka suostuivat uran
raivaamiseen, Matti Varha
sanoo. Vaikka MuurasMarket ei ole Palvelutuulen perustama, mitattiin
hankkeen
loppuyhteenvedossa myös kyläkaupan
vaikutuksia.
Tulisipa koko
Suomeen
Tiedonkulkua
parannettava
Palvelutuulihankkeessa
muurasjärveläisten tyytyväisyyttä mitattiin 19 tavoitteella, joista 18 täyttyi.
Kehitettävää olisi kunta-
Palvelutuulen Reena Laukkanen-Abbey ja Päivi Kaski kysyivät tammikuussa Sanna Kopsalta, onko hanke onnistunut. 90 prosenttia
vastanneista koki turvallisuuden lisääntyneet ja yksinäisyyden vähentyneen.
Viisi vuotta Muurasjärvellä perheineen asunut
Sanna Kopsa sanoo arkensa
helpottuneen Palvelutuuli-
hankkeen aikana erityisesti neuvolan ja kyläkaupan
ansiosta.
??Käymme tässä kaupassa, että se pysyy. KOTISEUDUN SANOMAT. Ostetaan oikeastaan kaikki,
vaikka ihan kaikkea ei saa,
mutta jos pyytää, melkein
kaikki tulee. Hakemus
tehtiin viime maaliskuussa.
Myönteinen vastaus saatiin
syksyllä, kun Keski-Suomen
Ely-keskus ilmoitti myöntä-
Pihtiputaan Moottorikelkkailijoiden puheenjohtaja Matti Varha ja sihteeri Mika Kumpulainen esittelevät yhdistyksen
uutta kelkkaa, johon saatiin EU-rahaa.
neensä yhteensä 6 500 euron tuen moottorikelkan
hankintaan. 26. Talkoohenki on hyvä.
Sen lisäksi tarvetta on toimihenkilöille, jotka auttavat tiedon etsimisessä ja
byrokratian kiemuroissa.
AAPO SIIPPAINEN
Kaksi vuotta kestäneen Palvelutuuli-hankkeen avulla
Muurasjärven kylästä tuli
parempi paikka asua, käy
ilmi Suomen Nuorisoseurojen selvityksestä.
Palvelutuuli on ollut
helpottamassa kyläläisten
arkea perustamalla heidän
kanssaan Toukola-hyvinvointipisteen, nuorisotilan
ja neuvolan. Jos joku lähtee
sooloilemaan, menetämme
luvat ja kelkkailu loppuu.
Maanomistajien kanssa on
sovittu, että reitillä pysytään.
Muurasjärvi sai huipputodistuksen tyytyväisyydestä
Vain yksi Palvelutuulen tavoite jäi toteutumatta
laisten ja virkamiesten välisessä tiedonkulussa.
?
Verna jännitti keikkaa,
mutta jänniä aikoja elettiin
jo syksylläkin.
??Ei muistettu keväällä hakea musiikkiopistoon.
Syksyllä oli kuitenkin ylimääräinen haku. Saatiinhan me nytkin
pelkästään helmikuulle järjestymään neljä konserttia.
Onnimannin purkaminen alkoi
AAPO SIIPPAINEN
Vuonna 1981 valmistuneen
Päiväkoti Onnimannin purkaminen alkoi viime viikolla. Tosin pikkuveli Arno
kysyi, että onko mun pakko
lähteä konserttiin kuuntelemaan sitä ii-uu-ii-uuta, Jaana Ahola nauroi.
Omaa viulua ei ole perheeseen vielä hankittu. Jossakin vaiheessa harjoiteltiin
vaikeampiakin kappaleita,
mutta sitten päädyttiin taas
Lisää konsertteja
ja yhteistyötä
Viitasaaren alueen musiikkiopiston opettaja Miia
Kuusela on toiminut vuoden alusta musiikin suunnittelijaopettajana
oman
opetustyönsä lisäksi.
Miia Kuuselan roolia laajennettiin, jotta musiikki-
opiston ja kansalaisopiston
musiikkipiirien toiminta olisi yhdenmukaisempaa. Hän esitti kappaleet Sisilisko ja Pienen pieni veturi. Tilalle rakennetaan
parkkipaikka
viereiselle
Sopukan palvelukeskukselle. Niillä olen harjoitellut,
mutta se on vähän eri asia
kuin piano. Vernan isä Juha Lamminniemi
arvioi, että alkavien soittajien viulupaketti maksaisi
noin viisisataa euroa.
??Kävimme
Italiassakin katsomassa viuluja
pienten elintarviketuottajien opintomatkalla. Hän sai kolmekymppisenä kipinän jatkaa
kymmenvuotiaana aloittamaansa soittoharrastusta.
??
Siitä asti minulla
on ollut sähköurut kotona. Ne soveltuvat
muun muassa ulkorakennuksiin.
27 vuotta päiväkotina palvellut Onnimanni ja sen piharakennus puretaan kokonaan huhtikuun loppuun mennessä.
Tyhjiin huoneisiin oli jäänyt vielä muutamia leluja ja kirjoja nukkumaan.
Vaikka talon ulkokuori oli haalistunut,
kylpyhuoneen kuviot hehkuivat.. Kuvassa myös Vernan mummo Irma Lamminniemi ja äiti Jaana Ahola.
syksyllä pianonsoiton aloittaneista. Verna
ihastui eniten viuluun, vaikka se ei ollut suinkaan helpoin soitin.
Viime viikolla Verna
esiintyi ensi kertaa yleisön
edessä Viitasaaren alueen
musiikkiopiston ja Viitaseudun opiston yhteiskonsertissa. Siellä hän
sai kokeilla viulua, huilua,
pianoa ja haitaria. Joskus joku voi yltää
tosi hyvään suoritukseen ja
joskus voi mennä pieleen
jännityksen takia, mutta
siitähän sitä kokemusta saa.
Isoimmat ja eniten yleisöä vetävät konsertit musiikkiopisto järjestää joulun
alla ja toukokuussa lukuvuoden lopuksi. Tar-
näihin lastenlauluihin. KOTISEUDUN SANOMAT. Hän sanoi etukäteen vähän jännittävänsä,
kun flyygeliharjoituksia oli
ollut ensi kertaa vasta edellisellä viikolla.
??Oli jännää huomata,
että flyygelin ääni oli erilainen kuin pianon. Verna on
voimakastahtoinen persoona, ja sitten olikin jännitystä
siitä, että saako hän toivomaansa instrumenttia, kun
paikka aukeaa. Ne
ovat tasoltaan vähän helpompia.
vaisen Merja on ollut hyvä
opettaja.
Heli soitti konsertissa
saksalaisen kansanlaulun
Kevätsää. Esiintyminen on eri asia kuin
harjoittelu. 26. Perhe on
kuulemma kestänyt hyvin
joskus yksitoikkoiseltakin
kuulostavan treenauksen.
?. En ole osannut soittaa kahdella kädellä enkä nuottien mukaan,
vaan ihan korvakuulolta.
Nyt ovat nuotitkin jääneet
jonkin verran päähän. Onneksi
kävi niin hyvin, että saatiin
viulupaikka, kertoi Vernan
äiti Jaana Ahola.
Vernalle vuokrattiin viulu opistolta, ja siitä alkoi
ahkera harjoittelu opettaja
Tuula Sintosen johdolla.
Verna myönsi, että äiti on
välillä vähän patistanutkin harjoituksiin. Lisäksi
kuultiin kaksi viulukappaletta ja yksi kitarasävellys
sekä kaksi laulua Pihtiputaan Mieskuorolta.
Heli Matilainen oli yksi
Samueli Aho soitti kitaralla Francisco Tárregan sävellyksen Lagrima.
Tinja Myllynen kävi ihailemassa vähän lähempää, kun Riina Kananen esitti Marjatta Pokelan laulun Ihme ja kumma.
Verna Lamminniemi jännitti omaa soittovuoroaan. 6. Se on jännää:
tulee perhosia mahanpohjaan. Miia Kuuselan tavoitteena on pitää
enemmän myös pienempiä
välikonsertteja opiston alueen kunnissa Viitasaarella,
Pihtiputaalla ja Kinnulassa.
?. Onnimanni oli tyhjillään
sisäilmaongelmien vuoksi
vuodesta 2008.
Purettavan rakennuksen
ovia, ikkunoita ja ulkolaudoitusta on otettu talteen
mahdollista uudelleenkäyttöä varten. Siksi
opistojen yhteisiä konserttejakin pyritään pitämään
yhä useammin.
??
On tärkeää, että
opiskelijat saavat esiintymismahdollisuuksia. Neljästätoista esiintyjästä yksitoista soitti flyygeliä. helmikuuta 2014
Verna tiesi, että se on viulu tai ei mitään
JUHA KIVINEN
Kahdeksanvuotias muurasjärveläinen Verna Lamminniemi oli esikoulussa soitinvalmennuksessa. Stradivariuksen kaupungissa Gremonassa nähtiin käsintehty
viulu, eikä se maksanut kuin
8 000 euroa.
Piano suosituin
soitin opistoissa
Pianistit olivat pääosassa
opistojen konsertissa
Mukaan voivat tulla muutkin,
diagnoosia tai lähetettä ei
tarvita.
?. Pihtiputaan
kunta piti sitä edellytyksenä
tehtävään valinnalle.
Tapani Savolainen on
koulutukseltaan insinööri.
Toimialajohtajan kuukausipalkka on 5 000 euroa.
Mikko Ihanti jatkaa
hevosystäväinseuran
ohjissa Kinnulassa
Psykiatrian erikoissairaanhoitaja Raili Laitinen vetää mielenterveyskuntoutujien päivätoimintaa Pihtiputaalla. 7
Hyvällä mielellä
Tapani Savolainen
teknisen toimen
toimialajohtajaksi
Viitasaaren kaavoituspäällikkö Tapani Savolainen on
valittu Wiitaunionin teknisen toimen toimialajohtajaksi.
Savolainen seuraa tehtävässa Jarmo Kinnusta, joka
siirtyi vuosi sitten Keiteleen
tekniseksi johtajaksi.
Tapani Savolainen on
hoitanut tehtävää vuoden
oman työnsä ohella.
Kuntaparin toinen osa-
puoli Pihtipudas olisi halunnut, että tehtävään valitaan
rakennusinsinööri
Juho
Tenhunen.
Perusteluna oli rakennusalan koulutus. Kuninkuusravit Kuopiossa oli yksi matkakohteista.
Yhdistys osallistui Pihtiputaan Hevosystäväinseuran kanssa Pihtiputaalla
pidettyjen ravien järjestämiseen.
Toimintasuunnitelman
mukaan kuluvana vuonna
järjestetään Kinnulan ravit
Hiekan radalla Pihtiputaalla syksyllä.
Hevosaiheisten luentojen pitämistä kansalaisopiston kanssa jatketaan.
Toiminnallista yhteistyötä naapuriseurojen kanssa
jatketaan.
Luvassa on myös matka
Porin Kuninkuusraveihin.
Kunnon hauenvonkale
Tule, vaikka
ei tekisi mieli
Raili Laitinen ja Pirjo Kumpulainen kannustavat ihmisiä lähtemään liikkeelle.
??Vaikka olisi huonossa kunnossa, kannattaa tulla
vähintään juomaan aamukahvit ja sanomaan hyvää
huomenta. Kun aamulla
herään, tiedän, että minulla
on paikka mihin voin lähteä.
Kahdeksan
tunnin päiviä
Keskustien päivätoiminta
avaa ovensa arkipäivinä kello kahdeksan ja sulkee kello
kuusitoista. Kerran
kuussa Keskustien tiloissa käy psykiatriaan erikoistuva lääkäri Pirjo Kumpulainen.
Yhdessä tekeminen
tukee kuntoutumista
HEIKKI JÄMSÉN
Tuore kahvi ja pulla tuoksuvat Pihtiputaan Kirkkotiellä
avautuvan oven takana.
Kirkkotie 21:ssa kokoontuu päivittäin itsenäisesti tai
tukiasunnoissa asuvia mielenterveyskuntoutujia. Hän muutti
kymmenen vuotta sitten
takaisin synnyinkuntaansa
Pihtiputaalle.
Ruotsissa päivätoiminnan järjestäminen oli lakisääteistä.
Helenalla nauttii muiden
seurasta.
??Se on todella tärkeää. Päivätoiminnan
tavoitteita ovat ongelmien
ennaltaehkäisy ja elämänlaadun ja mielenvirkeyden
ylläpitäminen, Raili Laitinen toteaa.
?. Jos ajattelen itseäni, niin
päivätoiminta on minulle
henkireikä. Jos ihminen voi huonosti, täällä tilanteeseen
puututaan heti. Jokainen sen tietää,
etteivät ongelmat yksin ollessa vähene.
?Kun aamulla
herään,
minulla
on paikka
mihin lähteä?
Kirkkotien
päivätoiminnan säännöllisiin kävijöihin
kuuluva Helena on asunut neljäkymmentä vuotta Ruotsissa. Yksin asuvat ihmiset
ostavat yleensä valmisruokia, eikä ruokaa tule tehtyä
kotona. Kinnulassa olisi tarvetta
myös päivätoiminnalle, Laitinen muistuttaa ja toivottaa kinnulalaiset mielenterveyskuntoutujat tervetulleeksi Pihtiputaalle.
??Tänne voivat tulla
kaikki. Se lisää turvallisuutta ja vähentää kalliin
erikoissairaanhoidon
tarvetta.
Matti ja Pekka Heikkilä saivat viime viikon tiistaina Alvajärvestä verkolla melkoisen hauen. helmikuuta 2014. Helmikuun
alussa toive toteutui.
??Kiitos ymmärtäväisten kunnallispoliitikkojen,
Raili Laitinen sanoo.
Lääkäri paikalla
kerran kuussa
Psykiatriaan
erikoistuva
lääkäri Pirjo Kumpulainen
käy päivätoiminnan tiloissa
vähintään kerran kuukaudessa.
Kinnula tukee toimintaa
ostamalla psykiatrian erikoissairaanhoitajan palveluja yhtenä päivänä viikos-
sa. Teemme kaiken itse,
koska täällä on käsipareja
tekemässä. 26. Eri henkilöryhmät
hakeutuvat toistensa seuraan tietyssä iässä tai jonkun sairauden ilmaannuttua
ja saavat tukea toisistaan.
??
Meillä kaikilla on
myös mielenterveys, hyvä
tai huono. Ruokaa laitetaan yhdessä joka päivä, Helena
kertoo. Siitä kannattaa
huolehtia. Tärkeintä on,
että lähtee liikkeelle, ei se
että on täällä täydet kahdeksan tuntia.
Päivätoiminnan vetäjä
Raili Laitinen on huomannut toiminnan vakiinnuttaneen paikkansa.
??Jos olen vähänkään
myöhässä, väkeä on jo oven
takana odottamassa.
Laitinen pitää hyvänä,
että kuntoutujilla on päivittäin tilaisuus tavata toisiaan
ja hoitoalan ammattilaisia.
?. Sen paino oli yli
11 kiloa, pituus 120 senttiä ja ympärysmitta 49 senttiä.
Kuvassa hauki ja tässä kuussa 84 vuotta täyttävä Pekka.. Tavoite oli pitkään
lisätä kokoontumispäiviä
viiteen viikossa. Maanantaisin
päivätoimintaa pyörittää
joka toinen viikko päihdetyöntekijä Tuula Mäntylä ja
joka toinen viikko psykiatrian sairaanhoitaja Mervi
Utriainen mielenterveystoimistosta, kun Raili Laitinen
on Kinnulassa.
?. KOTISEUDUN SANOMAT. Laitisella on vastaanotto
Kinnulassa maanantaisin.
??Kyse on mielenterveystoimiston vastaanotosta. Jo yksinäisyys voi riittää syyksi tulla tänne, päivätoiminnasta vastaava psykiatrian erikoissairaanhoitaja
Raili Laitinen sanoo.
Hän kuvaa tilaa yhteiseksi olohuoneeksi, jossa saa
tukea tai ammatillista apua
ja jossa voi keskustella kahden kesken ja jakaa kunkin
hetken ilot ja surut.
Aiemmin päivätoimintaa oli tarjolla joka toisella viikolla kolme päivää ja
joka toisella viikolla kaksi
päivää. Hän pitää yhteistä
kokkaamista mukavana ja
hyödyllisenä yhdessäolon
muotona.
?. Jos on masentunut
ja mieli maassa, ruoanlaittoon ei jaksa keskittyä, Raili
Laitinen sanoo.
Kokkaaminen ja siihen
liittyvät
oheistoiminnot,
kuten pöydän kattaminen ja
astioiden tiskaaminen, ovat
hyviä terapiamuotoja.
?. On tärkeää, ettei kukaan jää yksin kotiin murehtimaan. Jokainen saa
syödä päivätiloissa omakustannushintaan, kahdella ja
puolella eurolla.
Ruoan laittaminen yhdessä, ostoksilla käynti ja
vaikka kauppojen hintojen
vertailu tukevat kotona selviytymistä.
Periaate on se, että kaikki
ne taidot mitä yhdessä tehdään ja opitaan, voi siirtää
kotiin tukemaan itsenäistä
asumista.
Kinnulan hevosystäväinseuran vuosikokous valitsi
yhdistyksen puheenjohtajaksi edelleen Mikko Ihannin ja sihteeriksi Tuomo
Häkkisen.
Muut johtokunnan jäsenet ovat, varapuheenjohtaja Juha Kinnunen, Mikko
Hakkarainen, Anna-Liisa
Kinnunen, Raimo Kinnunen, Arvo Kinnunen ja
Mauri Rekonen.
Varajäseniksi
valittiin
Anne-Kinnunen, Karoliina
Lahti ja Pekka Urpi.
Toimintakertomuksen
mukaan harrastajien ja hevosten määrä on Kinnulassa lisääntynyt ja seuran toiminta on ollut kohtalaisen
vilkasta,
Kertomusvuoden aikana
on pidetty ravit Pihtiputaal-
la, järjestetty hevosaiheisia
luentoja yhdessä kansalaisopiston kanssa
Moni muu olisi voinut
vetää pyyhkeen niskaan.
Jopa omassakin porukassa
oltiin sitä mieltä, että siirretään vuodella. 26. maakuntaviesti hiihdettiin sunnuntaina Pihtiputaalla aivan
viime tipassa. Oikealla kolan
varressa Petri Vainio.
JUHA KIVINEN
Keski-Suomen 67. Maanantaina
hiihtostadionilla alkoi jo
maa paistaa läpi viiden asteen lämmössä.
Maakuntaviestin kilpailunjohtaja Martti Kuha saikin puhaltaa lopulta helpotuksesta valtavan työvoiton
ansiosta.
??Kaikki ovat olleet
erittäin tyytyväisiä ja jakaneet kiitoksia siitä, että
kisat ylipäätään järjestettiin. 8. Kahdenkymmenen kilometrin lenkki on varmaan tullut tehtyä, kun ollaan kolattu
paita märkänä, naurahti Martti Kinnunen (vas.) viestipäivän aamuna. Sellaista ei
ole ikinä tapahtunut KeskiSuomen viestissä, ja se meillä olikin haasteena, ettei
ensimmäistä peruutusta voi
Pihtiputaalla tehdä.
Talvi on ollut lumiolosuhteiltaan surkein 41
vuoteen, eikä sunnuntain. Hän haki kisaoppaan Kaija Spetsiltä.
Jyväskylä vei suurten kuntien sarjan voiton viime vuoden tapaan.
Keski-Suomen 67. helmikuuta 2014
Martti Mäkelä pyyhältää viestin avausosuudella.
KOTISEUDUN
Tiisa Paukku tulossa kahden kilometrin lenkiltä.
Pihtiputaan ykkösjoukkue tuli maa
Talkoov
Maakuntavies
Työministeri Lauri Ihalainen tuli ampumaan viestin lähtölaukauksen. maakuntaviesti
Pienet kunnat: 1) Joutsa 1.59.38,8, 2) Pihtipudas
I 2.04.16,1, 3) Pihtipudas II 2.11.11,1, 4) Uurainen
2.17.30,0.
Henkilökohtaiset ajat (hiihtäjän sijoitus
osuutensa viestinviejien joukossa suluissa):
Pihtipudas I: M 6 km: Martti Mäkelä (2)
20.43,3, N16, 3 km: Venla Höykinpuro (2)
13.48,9, P 14, 3 km: Heikki Marin (1) 11.18,9,
M18/50/N, 6 km: Tuomas Mattola (2) 22.23,2,
T/P 12, 2 km: Tiisa Paukku (3) 7.24,5, N 3 km:
Emmi Paukku (4) 10.48,0, M 16/60, 3 km: Jone
Myyryläinen (1) 9.40,0, M 9 km: Janne Uusitalo
(2) 28.09,1.
Pihtipudas II: JukkaTurpeinen (4) 23.45,1, Jenna Rutanen (3) 15.21,9, Joonas Vainio (2) 11.44,6,
Kalervo Pieksämäki (3) 24.05,4, Kalle Siekkinen
(2) 6.57,4, Niina Jämsen (2) 10.26,6, Eetu Rasi (2)
10.28,4, Markus Mattola (3) 28.21,3.
Neljä ensimmäistä osuutta hiihdettiin perinteisellä tyylillä ja loput vapaalla.
?
Aamulla oli lihakset ihan tyhjät. Todellakin huolestuttaa viestin tulevaisuus.
Joukkuemäärä on mennyt
tosi paljon alaspäin, Janne
huolestui.. Mutta vaikka rankalle
tuntui, nyt on hienoa, kun
saatiin vietyä kisa läpi.
Maakuntaviestin järjestelyihin saatiin jälleen korvaamatonta apua Alvajärven Ryhdin, Muurasjärven
Murron ja Pihtiputaan Tuiskun talkoolaisilta, jotka hoitivat muun muassa järjestystehtäviä, myyntipisteitä,
lipunmyyntiä, liikenteenohjausta sekä kilpailijoiden
huoltoa. Hirveästi
oli vaikeuksia. Kunnan keittiöhenkilökunta muonitti päivän aikana 380 ruokailijaa.
Yleisöä ei saapunut viestikatsomoon kovinkaan paljon, mutta se oli odotettavissa. Kuin kohtalon ivaa oli,
että lunta saatiin viimeinkin
kunnolla eli lähes 20 senttiä
perjantain ja lauantain välisenä yönä, mutta se oli liian
märkää. Mutta liian vähän on
osanottajia. Meillä on ensi
vuonna järjestettävänä veteraanien Suomen mestaruushiihdot, ja ne ovat niin
iso projekti, ettei kannata
käyttää loppuun tärkeitä
vapaaehtoisia ihmisiä.
Ykkösjoukkueen aloittaja Martti Mäkelä kävi
lauantaina
hiihtämässä
32 kilometriin typistetyn
Finlandia-hiihdon, ja olipa
siellä viestin järjestäjistä
mukana myös Martti Kuha.
Martti Mäkelä tuumasi, että
Finlandia alkoi vähän painaa viestin loppuosuudella.
??Tuli lähdettyä Lahteen, koska minun piti alun
perin hiihtää kakkosjoukkueessa.Hiihtokilometrejä
on ihan sama määrä kuin
aiempinakin vuosina eli reilu tonni. Olen käynyt Reisjärvellä tekolumiladulla.
Tuomas Mattolakin oli
hiihtänyt lauantaina. Pihtiputaalaiset
ihmettelivät, kun Keuruulta
ei saatu nyt joukkuetta ollenkaan matkaan, vaikka se
on maakunnan voimakkain
hiihtopitäjä.
Isännillä oli paljon iloisempi ilme kuin vuosi sitten, jolloin pihtiputaalaiset
putosivat peräti pienten
kuntien
palkintopallilta
neljänneksi. Viestin
siirtely ja pahasti päällekkäin osunut hiihtoloma rokottivat tuntuvasti osanottajien määrää, eikä ladulle
saatu kuin kolmetoista virallista joukkuetta: yhdeksän isojen ja neljä pienten
kuntien sarjassa. Lumi tukki jyrsintä,
vaikka meillä on hyvä tamppari. Hän
tuli neljänneksi piirinmestaruuskisoissa.
??
Vaikutti se jonkin
verran. Sen jälkeen se oli mel-
koista taistelua työstää ladut kisakuntoon. 26. Tärkeintä on, että juniorit saavat hiihtää, ja sitä
kautta tulee iloa ja intoa tähän touhuun.
Tauno Mattola huomaut-
ti, että hiihto on muuten
yksinäistä hommaa, joten
maakuntaviestissä nuoret
saavat kaivattua yhdessäoloa ryhmässä.
??Pienemmät osaavat
iloita kaikista palkinnoista,
Tauno Mattola sanoi.
Onneton lumitalvi alkaa
olla kohta mennyttä ja Pihtiputaallakin katsotaan mieluummin kohti tulevaa.
??Emme suunnitelleet
enää Tuisku-hiihtoja tälle keväälle. Nyt Pihtipudas
palasi takaisin hopeapallille
ylivoimaisen ennakkosuosikin Joutsan jälkeen.
Pihtiputaan
kakkosjoukkuekin nappasi vielä
pronssin ensi vuoden viestijärjestäjän Uuraisen nenän
edestä. Molempien joukkueiden hiihtäjät
ovat hiihtäneet tasaisesti ja
hyvin. Parin viikon
päästä olisi SM-kisat kympin perinteisellä. helmikuuta 2014. 9
UN SANOMAT
aliin pienten kuntien sarjan kakkosena. Ankkuri Janne Uusitaloa onnittelivat Martti Mäkelä (edessä vasemmalla), Jarmo Rasi, Martti Kuha ja Tauno Mattola.
väen aherrus palkittiin vihdoinkin
stin järjestäjät ottivat työvoiton surkeimmasta talvesta vuosikymmeniin
hiihtokelikään häävi ollut, sillä vettä vihmoi koko
ajan. Kaksi ensimmäistä
osuutta kakkosjoukkue oli
viimeisenä, mutta Joonas
Vainio nosti joukkueen kolmanneksi ja siinä se myös
pysyi loppuun asti.
Juniorien
ilo tärkeintä
Ykkösjoukkueella ei ollut
mahdollisuuksia
Joutsan
vauhtiin, mutta se ei surettanut viestijoukkueen johtajaa Tauno Mattolaa.
?. Iloitsen siitä, että saatiin kakkos- ja kolmossijat.
Se oli tavoitteena. Kyllähän
tämä vähän välivuodelta
tuntuu, kun ei pääse oikein
hiihtämään, Tuomas jutteli.
Ankkuri Janne Uusitalo
antoi pisteitä talkoolaisille,
kun olivat saaneet ladun
aikaan, vaikka se olikin kivinen ja epätasainen.
?. Raskas lumikuorma tuli vain entisestään sotkemaan 20-30 talkoolaisen
urakkaa.
?Hirveästi oli
vaikeuksia?
Kunnan
kenttämestari
Markku Kananen teki edeltävän viikon ajan 15 tunnin
työpäiviä ja lopussa yöunetkin jäivät vähiin.
??Viikko sitten maalialue oli vielä lumeton ja
maastossa huonosti lunta.
Hiekanlahdelta onnistuttiin
auraamaan tarpeeksi lunta
ja kaikki olisi ollut kunnossa, mutta sitten tuli pahin
mahdollinen tilanne, kun lumisateen jälkeen keli meni
lauantaina plussalle.
?. Jämsän
kolmosjoukkue hiihti kilpailun ulkopuolella.
Viime vuonna Keuruulla
viestiin lähti sentään vielä 21
joukkuetta. Märkä lumi
ei kulje eikä sitä pysty lanaamaan. Perheiden hiihtolomailu,
ikävä viestisää sekä pitkään
jatkunut epävarmuus viestin järjestämisessä ja vielä
yksi siirtouhka vaikuttivat
varmasti asiaan.
Vain kolmetoista
joukkuetta!
Pihtiputaan maakuntaviesti
ei tarjonnut kovin suurta
jännitystä yleisölle
Tervetuloa!!
Klo 12 Touhupiiri Sallilan
yläkerrassa.
Klo 12.30?13.30 perinteiset hernerokkamyyjäiset
Sallilan salissa. 2. Seuraava isoisja jatkoisoisleiri pidetään
28.?30.3. 044-509
0598.
HERNEROKKAA
omiin astioihin Sallilassa ti 4.3. 9. ja Maarit Helena Kokko
36 v.
Kastettu: Rihanna Lila
Amelia Skantz ja Senja Sumina Rauhala.
Avioliittoon vihitty: Marko Johannes Haapa-aho ja
Anna Pia Pauliina Mäkinen.
Kinnulan
seurakunta
Seurakunnan kotisivut: www.
kinnulanseurakunta.fi
Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9?12, talouspäällikkö Terttu Korpi 040-669 1996
tai 014-485?715, kirkkoherra Arja
Huuskonen 040-524 4541, seura-
kuntapastori Elina Pekkonen 040734 0088, kanttori Martti Hertteli
040-352 5524. Vaikuttaa siltä, ettei
ainakaan nyt täällä etelämpänä mäenlaskusta ja muista
keskitalven riemuista voi lumen puutteen vuoksi nauttia.
Paastonaikana, joka kestaa 40 päivää, kirkoissamme
ja seuratuvissa muistellaan
Jeesuksen elämän viimeisiä
aikoja: hänen toimintaansa
ihmisten parissa ja valmistautumistaan kärsimykseen
ja kuolemaan ihmisten syntien sovittamiseksi eli Jumalan Pojan elämän tarkoitusta.
Miten Jeesus koki tämän
ajan, jonka hän tiesi tulevan?
Raamatun tekstien äänellä
voimme todeta, että Vapahta-
Rakkaamme
Helmi
SIIPOLA
* 26. klo 12.30-14.
Myös rasvarieskaa ja laskiaispullia. lähtien
Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret: Varhaisnuorten talvileiri Tahkoniemessä 24.?26.2.
Leiri päättyy keskiviikkona
26.2. Muistotilaisuus Wanhassa Pappilassa, Laurilantie
20.
Sunnuntaiksi
Jumalan
rakkauden
uhritie
Viikonvaihteessa vietämme
laskiaissunnuntaita, josta alkaa laskeutuminen paastonaikaan. Puhujana Esko Kokkonen.
Ti 4.3. A.Huuskonen,
H.Kahlos.
Eri ryhmien toimintaa
To 27.2. klo 10-13 laskiaismyyjäiset yhteisvastuun
ja tunsi syvää, jopa toivotonta
ahdistusta niin, että koki tulleensa Jumalan hylkäämäksi.
Mutta ?niinkuin ovat päiväsi,
ovat myös voimasi?.
Kun hän oli yksin erämaassa paholaisen kiusattavana,
tulivat enkelit auttamaan
häntä . 2. väsyneen vaeltajan
huoltoverkko
toimi. Heistä
ei juurikaan ollut apua.
Opetuslapset nukkuivat,
kun Jeesus valvoi ahdistuneena Getsemanen puutarhassa,
ja pakenivat suurista lupauksistaan huolimatta. klo 10 messu, Pekkonen, Heinonen. Hernerokkaa
omiin astioihin, rasvarieskaa,
laskiaispullia ja kahvia. ei ole lasten päiväkerhoja.
Klo 12 varttuneiden kerho
Ylämyllyllä Kari ja Anneli
Paanasella.
Su 2.3. klo 10 messu
pääkirkossa. muun
muassa Kirkastusvuorella.
Siellä oli muidenkin hyvä
olla, koskapa opetuslapset
olisivat halunneet viipyä vielä
pidempäänkin, mutta Vapahtajalla oli kiire alhaalla häntä
odottavien kärsivien ja sairaiden luokse. Taina, Vesa, Sami, Veli-Matti ja Nina
. 2014 kotona Kinnulassa
Kaivaten
Onni
veli perheineen
sukulaiset ja ystävät
Kuljen kotirantaa,
näin kalaveen.
Rakkaat muistot mielessämme
kiitollisuus, kaipaus jäi kotiimme.
Rakkaamme siunataan Kinnulan kirkossa lauantaina
8.3.2014 klo 11.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla, mikä ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan.
??SYDÄMELLLISET
?
??KIITOKSET
?. Kirkkoherra Arja Huuskonen
040-524 4541, seurakuntapastori
Jari Lappalainen 0400-931 986,
seurakuntapastori Elina Pekkonen
040-734 0088, kanttori Harri Kahlos
040-520 3388.
Taloustoimisto ma-pe klo 9?12,
talouspäällikkö Margit Bister 014579. Tuotto
lähetykselle.
Ke 5.3. helmikuuta 2014
Rakas Äiti, Mummo ja Isomummo
Helvi
TOSSAVAINEN
o.s. Puh. 8. syvään suruumme.
Svartsit
Jumalanpalvelukset
Su 2.3. Toiminta jatkuu normaalin viikko-ohjelman mukaisesti ma 3.3. kello 16.00.
Koulujen hiihtolomaviikolla ei ole varhaisnuorten
kerhoja.
Su 2.3. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa,
vaan sitä varten, että maailma
hänen kauttansa pelastuisi.?
Virsi 80:3-4
Minkä tähden kaiken vaivan Jeesus kärsinyt on niin?
Rakkaudestansa aivan meihin kurjiin syntisiin Jeesus
astui kuolon vaivaan avatakseen meille taivaan, meidän
tähden kärsi niin.
Miksi tuskan kalvaa annat
sieluas, sä syntinen. muistoa ja otitte osaa
?. Päivi, Harri, Roosa, Essi ja Tiia
. klo 13 seurakuntakerho Sallilassa.
Ti 4.3. klo 17.30 Rc-kerho
seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Nuoret
To 6.3. Via dolorosan (kärsimystie) kulkijoiksi heistä ei
ollut kuten ei meistäkään.
Joh 3: ?Niin on Jumala
maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei
yksikään, joka häneen uskoo,
hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Niinpä
Jeesus opetti heitä: jos lapset
vaikenesivat, niin kivetkin
huutaisivat! Luulenpa, että
siinä kuorossa oli innokkaina laulajina niitä, jotka olivat
saaneet istua lasten ystävän,
Vapahtajan, sylissä hänen siunaavien kättensä alla.
Ystävien koti Betaniassa
oli tärkeä tuki- ja virkistyspaikka Jeesukselle. 1121. 2014
Rakkaudella kiittäen ja kaivaten
Jorma ja Kaija
. Vapaapäivät
ma ja ti.
Asematie 5
Pihtipudas
RISTO LAITILAN
VASTAANOTTO
MA-TO
Ajanvaraus 9-16
040-716 5841
/Anne Korpela. Hän
tarvitsi tukea, ihminen kun
oli kuten mekin.
Mistä Jeesus sitten sai tukea ja ilonaiheita?
Isä Jumala itse vakuutti
rakkauttaan poikaansa, ?johon oli mielistynyt. Kiittäen diakoniatyö.
Ke 5.3. Katso, Kristus kantoi sen! Sovitusta saarnatahan, rohkaistu
siis uskomahan anteeksanto
syntien.
Teitä muistaen ja siunaten
Heikki-pappi Järvinen
Kumpulainen 040-765 2453.
Nuorisotoimisto: Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632.
Päiväkerho: Sallilantie 4, Inkeri
Pasanen 040-524. diakoniatyöntekijä Sinikka Niemonen 040-352 7757.
Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124.
hyväksi seurakuntakodissa.
Myytävänä hernekeittoa,
laskiaispullia, käsitöitä ja arpoja.
Lahjoituksena vastaanotetaan käsitöitä, leivonnaisia
ym. Tuotto lähetystyölle.
Pihtiputaan seurakunta
kielsi Mestarinsa, ja Juudas
petti. Marjo, Juha, Aatu ja Atte
Sisko, sisarusten lapset
muut sukulaiset ja ystävät
On katkennut side viimeinen.
Mi yhdisti meihin lapsuuden.
Uni ikuinen tuuditti äidin pois.
Äiti, kiitokset kauneimmat tahdomme antaa.
Sinut kaivaten isän vierelle kantaa.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakas äitimme
siunataan Pihtiputaan kirkossa sunnuntaina 9.3.2014 klo
13.00. Miksi
syntein taakkaa kannat. 1951 Viitasaarella
. klo 18 kokkikerho
seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Ti 4.3. Virastopappi 014-562
622. Pietari
Pihtiputaan
seurakunta
Seurakunnan kotisivut: www.
pihtiputaanseurakunta.fi
Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4.
Kirkkoherranvirasto ma-pe klo
9?12, toimistosihteeri Armi Siekkinen
014-579. edelleen myytäväksi tai
arpajaispalkinnoksi.
Tuo lahjoituksesi kirkkoherranvirastoon tai myyjäista-
pahtumaan. 10. Tahkoniemen leirikeskuksessa.
Kuollut: Pirjo Katri Johanna Halonen 66 v., Onni Jämsén
93 v. klo 8.30?9.30 kaiken kansan aamupuuro Sallilassa. klo 18.30 rukouskokous.
Keskustelupuhelin 040549 7683.
Srk:n kotisivu www.vapaus.fi
Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936.
Kirpputori avoinna ti, ke
ja pe klo 10?16. 1131. Klo 13.30 hartaus Eevakodissa.
Nuoret
Ti 4.3. KOTISEUDUN SANOMAT. 1924
. 15. Päivystyksen puhelinneuvonta alkaa tuolloin klo 9 ja vastaanotot avautuvat pääsääntöisesti klo 10.
Keski-Suomen keskussairaalassa päivystys on klo 18.00?
9.00 välisen ajan.
Arkipäivisin jatkuu entinen päivystyskäytäntö.
Puhelinnumerot:
Viitasaaren päivystys
014-459 7223
Keski-Suomen keskussairaala 014-269 0811
To 27.2. kaikille Teille, jotka
??kunnioititte
??rakkaamme
Viljo Svartin
?. 6664. klo 11.45 hartaus
Pappilanrannassa, klo 12.30
hartaus Kotipihassa,
klo 13.15 Pihlajakodissa.
Klo 16.30 raamattupiiri seurakuntakodissa.
Klo 18.30 Ry:n ompeluseurat Kangaskodilla.
To 6.3. Diakoniatoimisto ke
klo 9?11, vt. 20. Siellä
häntä palvelivat sisarukset
Martta, Maria ja Lasarus.
Viimeisellä käynnillä Maria
voiteli Jeesuksen jalat.
Vapahtaja oli kyllä valmistanut opetuslapsiaan tulevaan, mutta he hämmentyivät ja menivät ymmälleen
kun joutuivat seuraamaan
kärsimystapahtumia. Kylien kerhot
Katja Montonen 040-841 5626.
Seurakuntamestari:
Mirjami
Huttunen 0400-915 398. Klo 18.30
seurat ry:llä.
Ti 4.3. klo 11 ehtoolliskokous. 26. Kananen
* 4. klo 18 nuorten ilta
seurakuntakodissa.
Kaikki
isoset paikalle.
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
Su 2.3. Siinä on meille
esikuva tämänkin päivän yhteisvastuun kantamisesta.
Iloinen yllätys tapahtui
Jerusalemissa, kun ihmiset
tervehtivät aasilla ratsastavaa Jeesusta heiluttaen palmunoksia, levittäen vaattei-
ta hänen tielleen ja laulaen
Hoosiannaa.
Mutta tällainen meno ei
sopinut omavanhurskaitten
fariseusten korville. klo 17.30 pyhäkoulu Rauhanyhdistyksellä.
Ma 3.3. klo 18 rippikoulu-
ryhmä kakkosen oman ryhmän tapaaminen seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Isois- ja jatkoisoisleiri peruttu 7.?9.3. klo 12 seurat Rukoushuoneella, Kirkkotie 10.
Klo 18 seurat Rauhanyhdistyksellä, Reisjärventie 420.
Päiväkerho
Päiväkerhot hiihtolomalla
viikon 9. klo 15.30 sählykerho 2-4.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa.
Klo 16.20 sählykerho
5-6.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa.
Ke 5.3. Fax 014-562 631.
Diakoniatoimisto ti klo 9?11, Kati
Klo 13 hartaushetki sairaalassa.
Klo 17 lapsikuoron harjoitukset seurakuntasalissa.
Klo 18 Avalon kuoron harjoitukset seurakuntasalissa.
Seurat
Su 2.3. klo 12.15 hartaushetki Sopukassa.
Haasteet on voitettu!
Todella nöyrä kiitoksemme
maakuntaviestin maaliin saattamisesta:
talkooporukalle, hiihtäjille, Pihtiputaan kunnalle,
23.2.2014
Kumppanuus-toimijoille, Wiitaunionille, yhteistyökumppaneille, Maakuntaliitolle, K-S:n Hiihdolle, tiedotusvälineille, kutsuvieraille ja kaikille mukana olleille.
Vain hyvällä yhteistyöllä saamme aikaan ?pieniä ihmeitä?.
Wiitaunionin päivystyskäytännöt muuttuvat
1.3.2014 alkaen seuraavasti:
Viikonloppuisin ja arkipyhinä lääkäripäivystys on Viitasaarella klo 9?18. Mika, Miia, Petra, Janina, Mariina ja Robin
?Kimmo
Ritva ja Matti
. klo 12 seurakuntakerho
Yrityskauppojen myötä työnantajan nimi oli muuttunut
Keski-Suomen Valosta Empoweriksi ja titteli tietohallintojohtajaksi.
Työtä etelässä olisi varmasti
riittänyt vielä puoleksi vuosikymmeneksi, mutta Suutari oli laittanut 1980-luvulla
nimensä erääseen paperiin.
?. Johtokunnan jäseninä
jatkavat Pekka Salminen,
Heino Vesterinen, Reino
Toivonen, Osmo Kontula
ja Miia Kuusela.
Mieskuoroon toivotaan
paljon uusia laulajia viimeistään, kun uusi työvuosi
alkaa ensi syksynä. Suutarikin sai irtisanomiskeskusteluihin koulutusta, joissa
opetettiin
keskittymään
vaikeassa tilanteessa.
??Niissä ei ole varaa
epäonnistua. Sirkkelin terä
laulaa ja kattolista lyhenee
varmoin ottein.
Pekka Suutari katselee
salmen yli Saarensalmen
uudelle hiljaiselle alueelle,
jossa kohutut tontit odottavat ostajaa.
60-vuotispäivänsä kynnyksellä Suutari ajattelee,
että sieltä moni eteläsuomalainen
paluumuuttaja
löytäisi elämänlaatua eläkepäivikseen. Uuden rakennettavan talon pitäisi valmistua
melko nopeasti. toukokuuta on Putaanvirran koululla vuorossa toivekonsertti Laulunäytelmien parhaat.
Siihen on valittu suosituimmat laulut vuosien varrelta
mieskuoron
seitsemästä
laulunäytelmästä.
Mieskuoron viime vuosi
oli yksi vilkkaimmista kuoron pitkässä historiassa. Nyt hänellä on aikaa remonttiin.
Hauska ja nopea
harrastus
Keski-Suomeen Suutari palasi muun muassa hyvien kalavesien ja metsästysmaiden
vuoksi.
Etelä-Suomessa hän kalasti paljon saaristossa ja
avomerellä, mutta kalakanta ei houkutellut jäämään
loppuiäksi.
??Kinnulassa
saalismäärät ovat paremmat ja
kuhakanta on hyvä.
Suutari on vaihtanut vetouistelun jigikalastukseen,
koska se on nopea ja hauska
tapa saada ruokakalat.
?. helmikuuta 2014. 11?
Paluumuuttaja Pekka Suutari
löysi kalavedet ja remontoitavaa
Saarenkylän
Rantatiellä
omakotitalo on täydessä
remontissa. Olemme positiivisesti
yllättyneitä vastaanotosta.
Avun saanti on tarvittaessa
ollut helppoa.
Aapo Siippainen
Suutari joutui istumaan
irtisanojan paikalla
Pekka Suutari kuvailee Suomen nykyistä työelämää ruletiksi, josta jää mielellään
pois 60-vuotiaana.
??Suomalaiset myyvät
niin mielellään kansallisomaisuuttaan, kuten sähköverkkoja
ulkomaisille
sijoitusyhtiöille, joiden johtamisessa ainoastaan raha
puhuu.
Viimeiset vuodet ovat
olleet hänelle Empowerin
vastuullisella paikalla erityisen raskaat.
Johtajana Pekka Suutari
on joutunut irtisanomaan
alaisiaan.
??Ne ovat ikävimpiä
asioita, mitä työssä joutuu
kokemaan. Iltaruskon aikaan esitettiin
kuudesti. Tässä talossa voi asua remonttia tehdessä, sanoo Suutari, joka
on purkanut kihlattunsa
Pirjo Suontaustan kanssa
1970-luvulla rakennetusta
talosta lähes kaiken perustusten ja katon väliltä.
Keski-Suomen työvoimaja elinkeinotoimiston oma
neuvontatoimisto oli eilen
Tuiskulle
neljä mitalia
pm-hiihdoista
Kajaanissa syntynyt Pekka Suutari työskenteli
1980-luvulta lähtien Saarijärvellä
Keski-Suomen
Valon
sisäasennustöiden
päätarkastajana. Paljon on mennyt vapaa-aikaa pilalle noita
miettiessä.
Kaikkein
isoimmissa
yrityksissä voi olla työnte-
kijöitä, joiden tehtävänä on
hoitaa irtisanomiset mahdollisimman siististi. Kun lakia
1990-luvulla
muutettiin,
Suutari ajautui oman ohjelmointiyrityksensä kautta
IT-alalle.
Vuonna 2004 hän löysi itsensä ja naisystävänsä
pääkaupunkiseudulta. 3) Joni
Rekonen Tuisku +27,5... Jigikalastus on viime
aikoina lisääntynyt näilläkin korkeuksilla.
Pekka Suutari ja Pirjo
Suontausta kehuvat vuolaasti kinnulalaisia.
?. Silloin Keski-Suomen
Valossa naisten eläkeikä oli
60 vuotta ja miesten 65.
?Saarensalmelta
moni etelän paluumuuttaja voisi
löytää itselleen
elämänlaatua
eläkepäiviksi.?
??Tasa-arvolain vuoksi
lyötiin paperi eteen, jossa
sai valita, kumman eläkeiän haluaa. 3) Jone
Myyryläinen Tuisku +30,7.
M 18, 10 km: 1) Viljami Kirjavainen KeuKis
25.19,4... 5) Joonas Vainio Tuisku +1.39,4.
P 15, 5 km: 1) Inkki Inola LaukU 13.48,4... 4)
Roosa Marin Tuisku +29,3.
P 12, 3 km: 1) Antti Rolig
Huhtasuon Hiihto 9.08,4...
12) Eetu Marin Tuisku
+1.40,1.
la on kevään aikana kaksi
esitystä. Tutkittua tietoa metsähakelämpölaitoksista?
. Pahinta, mitä
irtisanottavan edessä voi
tehdä, on menettää malttinsa.
Aapo Siippainen
Pihtiputaan Tuisku sai kaksi hopeaa ja kaksi pronssia
Keski-Suomen piirinmestaruushiihdoista Äänekoskelta. 5) Jenna
Rutanen Tuisku +1.07,0.
P 14, 5 km: 1) Tomi Kyrönlahti LaukU 13.51,8... Lisäksi kuorolla
oli neljä kirkkokonserttia,
kaksi esiintymistä itsenäisyyspäivänä sekä Pihtiputaan kunnan 150-vuotisjuhlien konsertti.
viimeistä päivää avoinna
Viitasaarella.
Ty ö v o i m a p a l v e l u j e n
neuvonta siirtyy tästä päivästä alkaen yhteispalvelupisteeseen, joka avattiin
tammikuussa Viitasaaren
kaupungintalolla.
Jos asiakas haluaa keskustella
työvoima-asiantuntijan kanssa kasvokkain
Viitasaarella, hänen on varattava erikseen aika sitä
varten.
P 13, 3 km: 1) Eemil Helander KeuKis 8.09,4... klo 9.30
Kylätalo Kaitala, Reisjärventie 2895, Muurasjärvi
Metsähake energiaksi
9.30
Kahvit
Pihtiputaan kunnan ajatuksia
Muurasjärven kehittämiseksi
Kunnanjohtaja Ari Kinnunen
Metsähake energiana ja kannattavuus
. Kuorol-
Viitasaaren
työvoimaneuvonta
yhteispalvelupisteeseen
Kainuusta
Kinnulaan
Varhain
eläkkeelle
Jouko Niemi
mieskuoron
johtoon
Pääkaupunkiseudulta Kinnulaan muuttanut Pekka Suutari juhli kaksi viikkoa sitten
60-vuotispäiväänsä ja eläkkeen alkua. Käytännön tietoa lämpöyrittäjyydestä
kannolta energiaksi
. KOTISEUDUN SANOMAT. Kisat käytiin vapaalla tyylillä.
T 10, 1,7 km: 1) Melia Palsinajärvi KaipVire 5.26,1, 2)
Tiisa Paukku Tuisku +2,4... Jos pysyy terveenä, niin eihän se työntekoa estä, jos taloremontin
jälkeen tuntuu siltä.
Yli kymmenen vuotta Pihtiputaan Mieskuoron puheenjohtajana
toiminut
Jorma Sarala jättäytyi pois
tehtävästä, ja hänen tilalleen valittiin mieskuoron
vuosikokouksessa Jouko
Niemi.
Jorma Sarala valittiin
kuoron varapuheenjohtajaksi. Yhteenveto (bussissa) Martti Mäkelä
Voimakas-hanke
Markku Toikkanen 040-867 3456
?Maltin menettäminen on pahinta, mitä irtisanottavan edessä
voi tehdä.?
Pihtiputaan kunta. Uudelle alueelle hän olisi voinut itsekin muuttaa, mutta aika ei
riittänyt kokonaisen talon
rakentamiseen.
??Vanhassa
talossa
remonttia saa tehdä ajan
kanssa. Hän kiersi
Pihtiputaalla ja Kinnulassakin varmistamassa, että
talojen sähkötyöt on tehty
lakien mukaan. Hopeaa toivat Tiisa
Paukku sekä Pertti Huotari
ja pronssia Joni Rekonen
sekä Jone Myyryläinen. Juttusilla
26. Lauantaina 12.
huhtikuuta esitetään Putaanvirran koululla vielä
kerran viime keväänä ensiiltansa saanut laulunäytelmä Iltaruskon aikaan.
Lauantaina 24. Tapani Sauranen
. Vaikka eläke oli
aikaisemman iän valinnalla
huomattavasti pienempi,
on 60-vuotiaana hyvä jäädä
eläkkeelle. Metsäkolmio Oy, Keijo Mikkonen
11.00 Bussilla Lestijärvelle
Case Lestijärvi; Lämpöä ja sähköä 1,5 MW teholla
Harri Kavanterä Lestijärven hakeosuuskunta
14.15 Paluu Muurasjärvelle
. 5)
Heikki Marin Tuisku +40,1.
T 14, 3 km: 1) Pirita Pirhonen SaaPu 9.38,5... 4) Tuomas Mattola
Tuisku +3.57,5.
M 45, 5 km: 1) Jari Kuhno
SaaPu 11.44,4, 2) Pertti Huotari Tuisku +35,1.
Miehet 13,2 km: 1) Anssi Pentsinen JIlves 31.01,7...
14) Markus Mattola Tuisku
+6.27,4.
LÄMPÖYRITTÄJYYSPÄIVÄ
ti 4.3
53 Pelilippu 3,50 ?
Tervetuloa!
Menot
BINGO
su 2.3. Op. Järj. Vapaa
pääsy.
Su 2.3. Järj. 26. Omavastuu 10 e/
hlö. Bändejä Kinnulasta ja naapurikunnista. Sanni p. Pigmenttipainatuksen lisäksi
voi valita kuultavia kuvioita polttopainannalla sekä
värjäyksenomaisen tuloksen antavaa etsipainantaa.
Ideoi ja valmista yksilöllisiä
painokankaita vaikka lasten
piirroksia hyödyntäen!
Kinnula
Ensiapukurssi 1 la-su 8.9.3. klo 9-17 Kinnulan yläasteella. Jäsenmaksut
kerhossa helmikuun loppuun mennessä.
Piirin Hiljainen päivä Pihtiputaan kirkossa to 20.3. 040-860 0767,
https://www.opistopalvelut.
D-ja C-ikäiset ma, ke ja pe
klo 15.45-17.15 Pihtipudassalissa. Mukana Kuntoutuksen fysioterapeutit. Lähtö
Muurasjärveltä klo 16.45,
matkahuollosta klo 17.15 ja
sopimuksesta myös matkan
varrelta. opistolle netin
kautta tai p. Sauvat mukaan.
Kaikenikäisten salivuoro
lauantaisin klo 15- 17.
RYHTI
Lasten liikuntakerho eskari- ja ala-asteikäisille tiistaisin klo 16.30-17.30 Maamiesseurantalolla.
PLOKI
Tiikerikerho F-ikäisille
ma klo 15-15.45 Putaanvirran koulun salissa.
Harjoitukset: E-ikäiset
ma ja to klo 15.45-17.15.
KENNELKERHO.
Vuoden koira -palkintoja
varten ilmoita koirasi vuoden 2013 tulokset marika_hamalainen@hotmail.
com tai turpeinen.antero@
gmail.com su 2.3. klo 14.
Lähtö Simmariin uimahallireissulle perjantaisin
klo 11.15 Sallilan pihasta.
Lisät. kahvit.
To 13.3. klo 11. Kuutamohiihto Elämäjärvellä. pe
28.2. Saunamaksu 3 e/ henkilö/ kerta.
Saunan lämmittää Viitaseudun Kumppanuus, jolle
maksu tilitetään.
SYDÄNYHDISTYS.
Vesijumppa
Simmarissa
maanantaisin klo 13-13.30.
Yleisöluento ?Elämää
eteisvärinän kanssa. Järj. 16
tuntia, maksu 30 e. Lisätiedot www.
muholanjalkapallokerho.com/hankifutisturnaus_2014.html. Järj.
Seniorityöryhmä ja päivätoiminta
La 8.3. menn.
Seija p. Sallilassa ruokailu, kahvit ja ohjelmaa.
Osallistuminen 10 e, ei-jäsenet 20 e. Sitovat ilm. Naistenpäivänä
guatemalalaista ruokaa ja Espanjan alkeita matkalle Sallilassa klo 11.30. ja 13.4. Katariina Kattelus.
21 tuntia, 30 e. Sydänyhdistys järjestää ilmaisen kyydin. Liikuntasalivuoro su klo 18-20.
ELÄKELIITTO. Op.
Sirkka-Liisa Laitinen. Osallistumismaksu 30 e/ joukkue. pe
28.2. Liput 10
e, sis. menn. Hernekeittoa, rasvarieskaa,
laskiaispullia, pulkkamäki, arpoja ym. riviltä
5 x 80 ?, 1 x 170 ?
1240,00 . 10 e.
klo 19 ja lauantaisin klo 17
kirkonkylän kaukalolla.
Kouluruoka
Pihtipudas
Maanantai: makkarakastike, perunat, kaalisalaatti,
raejuusto. Suksien voiteluilta paloasemalla klo 1720. Perhekahvila lomalla ke 26.2., jatketaan
maaliskuussa.
Alle kouluikäisten ja eskareiden kaikille avoin ja
maksuton peuhavuoro sunnuntaisin liikuntahallissa
klo 17-18, huoltaja mukaan!
YRITTÄJÄT. Järj. Muholan Jalkapallokerho.. Hallituksen kokous to 6.3. Vaihtori kunnantalon alakerrassa ma-pe klo
10-14.
Perhekahvila
avoinna
parittoman viikon tiistaina
klo 9-12.30.
MUISTIYHDISTYS.
Muistikahvila avoinna parittomina viikkoina joka
toinen torstai klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella.
AVANTOUIMARIT.
Saunavuorot sunnuntaisin
Kumpulan avantosaunalla.
Naisten sauna klo 15-18,
miesten klo 18-19. Laskiaistapahtuma Muholan monitoimitalolla klo 12-15. Ilmoittautumiset
puh. Järj. Ilm. klo 13. kunnan nuorisotoimi.
La 15.3. mennessä Irja Heinonen p. Suksia voi tuoda paloasemalle jo aamulla.
Rasvamestarit Kari Kinnunen ja Marko Kinnunen. Muhola Seura.
Ma 3.3. / ok
1 x 120 ?, 1 x 200 ?
Liput: 10 ?, 14 . Huom!
Kausikortti ei käy kurssille. Buffetti, arvontaa. menn. Elämäjärven
Kyläseura.
Ti 4.3. työväentalolla klo 14.
Myös tuote-esittelyä ja kevätmuotia. KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alaasteiden Panda-viesti hiihtostadionilla.
To 13.3. Kerho
to 27.2. klo 12 seurakuntatalolla.
SOTAVETERAANIT
JA NAISJAOSTO. E- ja
D-junnut (2001-2003 s.)
perjantaisin klo 18.30-19.30.
C- ja B-junnut (2000 s. 040
705?2434.
ELÄKELÄISET. ja ilm. mennessä.
NÄKÖVAMMAISTEN
KERHO Valorinteellä ti
11.3. Lyhyet infot
ja alustukset yritysrahoituksesta, kunnan tuesta
yrittäjille, vapaista tiloista ja mahdollisuuksista.
Järjestäjä: Kinnulan kunta ja Witas Oy.
Pe 14.3. Tuotto
lähetystyöhön.
To 6.3. Liikunta- ja kuntoilupäivä Muurasjärvellä koulun liikuntasalissa klo 12-14. Ulkoilupäivä
Lukkarinrannassa ma 3.3.
klo 11. 0400-615 497 tai seija.mustamaki@gmail.com.
S E N I O R I T Y Ö RY H MÄ. Kuntotestejä, sisäcurlingia ym. Mäenlaskua, moottorikelkka-ajelua, mehutarjoilu,
mahdollisuus makkaranpaistoon kodalla. 2x160e
Irtolehti 890 e pr 46.
Meillä voi maksaa pankkikortilla!
Tervetuloa! Järj. Säestäjänä Heikki Jokiaho. klo
13. Kolehti Pihtiputaan tk:n
saattohoitohuoneiden sisustamiseen. Tervetuloa!
Säännöllinen Sanomalehden
lukeminen tukee oppimiSta.
(lähde: PISA 2009 jatkotutkimus / Jyväskylän yliopisto 2012)
Rientoja ja tilaisuuksia
Pihtipudas
Helmi-maaliskuussa Hilkka Räisäsen taidenäyttely terveyskeskuksessa.
Pe 28.2. Lippuja Patricia Tiaiselta, Kati
Kumpulaiselta ja kirkkoherranvirastosta.
La 8.3. Menoja ja tapahtumia
12. Tenoriluutnantti Raimo Salon Unohtumaton ilta -konsertti Putaanvirran koululla
klo 18. 014 561 148 . Pyhäjärven Pohti
KahvilaRavintola
PE 28.2.
LA 1.3.
MUSAMAGIAN KARAOKE Vapaa pääsy!
HANSKIN KARAOKE
Avoinna
klo 03 saakka
Pihtipudas puh. Tehdään näyttäviä
leivonnaisten koristeita ja
kuorrutteita. Vinkkejä luovaan
koristeluun. Hinta 15 e yhteisvastuukeräykseen. ja 19 . Kahvittelun lomassa yllätysohjelmaa.
LC PIHTIPUDAS. Lisätietoja www.
ploki.com.
KIMMOT
Harjoituksia ei pidetä
pe 28.2. Tutustutaan
kylätalon uudistuneisiin tiloihin ja ilmeeseen.
Lasten hiihtokisa, haasteviesti ja pulkkamäki.
Hernekeittolounas, keittoa myös omiin astioihin. G-junioreille (0607-s.).
Harkat normaalisti la 1.3.
klo 10-11 F-juniorit (04-05
s.) klo 10.30-12 E-juniorit
(02-03 s.), klo 12 miehet, klo
13.30 C-tytöt/ naiset.
MJK
Salitreenit: G- ja F-junnut (n. klo 12-14
(muutokset mahdollisia).
Lähtö klo 9.45 urheilukentältä. Ilm. 040-824 2509.
KYLIEN
KUORO.
Kuoroharjoitukset keskiviikkoisin klo 18.30 Muurasjärven koululla.
VIIHDELAULAJAT
MELODIES. ja
vanhemmat) sekä miehet
perjantaisin klo 19.30-21.
Pelataan
jääkiekkoa.
Junnut ja miehet tiistaisin
fi/viitaseutu/
Ensiapu II yli 15-vuotiaille Tahkonpolun koulu luokassa 102 keskiviikkoisin
5.3.-2.4. Junnupelit klo 17 ja miesten ottelu klo 19. Maksu 50 e. 040-753 0361.
KILPIRAUHASSAIRAUKSIEN VERTAISTUKI. klo 18.00
Pyhäsalmen Urheilutalolla.
Palkinnot mm. klo 1016. pe 7.3. Luistelusuksi 5 e/
pari. Viitasaaren nuorisotalolla ti 4.3.
klo 18. klo 9-13 Kinnulan yläasteella. viimeistään lähtöä
edeltävänä perjantaina Timolle p. Kokoontuminen Kaskessa pe 7.3. Lähtö
Muurasjärveltä klo 11.30,
matkahuollosta klo 12 ja
sovittaessa matkan varrelta.
Lisät. Tutustutaan
koristeluteknikoihin, -työvälineisiin ja raaka-aineisiin
sekä harjoitellaan koristeiden ja kuorrutteiden tekoa
täytekakuista
kuppikakkuihin. Ilmoittautumiset pe
28.2. 11. klo
18.30 Mantassa.
SOTAORVOT.
Kokoontuminen Op:n kerhohuoneessa ti 11.3. Kurssimaksun
lisäksi tarvikemaksu n. Hankifutisturnaus kirkonkylän urheilukentällä klo 10-17. mennessä puh.
050-339 0273 tai mjkfutis98@gmail.com. Bändi-ilta seurojentalolla klo 18. Ei pääsymaksua. kulttuuritoimi.
Pe 14.3. Kinnula kiekkoklassikko
osa II koulukeskuksen kiekkokaukalolla. Perinteinen suksi 8 e/ pari. Laskiaistapahtuma ja avoimet ovet Elämäjärven Mäntypirtillä klo 11-14. Kahvitarjoilu. Kerho
keskiviikkoisin klo 10 Valorinteellä.
Haapajärvi kutsuu viettämään keväistä aprillipäivää ti 1.4. Tulikirves ja hiihtojaosto.
Ti 4.3. Sata lasissa -liiketilapäivä. Järj. Ilm. helmikuuta 2014
Seurat ja yhdistykset
Pihtipudas
AA-RYHMÄ perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ. Ilm. Kerho
ti 4.3. Uudessa
värjäysluokassa monipuolisesti kankaanpainannan ja
värjäyksen tekniikoita. Elämäjärven Kyläseura.
Kinnula
Su 2.3. Liput 3 e,
puffetti. Harjoitukset
ti klo 19.30 Putaanvirran
koulun luokassa Koukku.
MLL. Tiistai: makaronilaatikko,
hedelmäinen
porkkanasalaatti.
Keskiviikko: kalamurekepihvi,
perunat, kermaviilikastike,
värikäs salaatti.
Kinnula
Maanantai: rapeat kalapalat, perunat, kastike, tuoresalaatti. pe 21.3. p. Tiistai: makaronilaatikko, porkkanaraaste.
Keskiviikko:
kinkkukiusaus, kiinankaali-melonikurkkusalaatti.
BINGO TORSTAISIN
klo 19.00
Tuisku
9 x 20 ?, 9 x 30 ?,
JÄTTI-SUPER 3. Päivystys Pihtiputaalla puh. Tortilla y lenguas y cafe. 2004-2008 s.) maanantaisin klo 18-19. Järj. Laskiaistapahtuma koululaisille, lapsille
ja lapsenmielisille ulkoilualueella klo 10-15. 0400-615 497 tai seija.
mustamaki@gmail.com.
Matka Jyväskylään la 5.4.
Kädentaito-, hyvinvointi- ja
antiikkimessuille sekä Sellaista elämä on -konserttiin.
Hinta 65 e (messulippu, ruokailu, konserttilippu, väliaikakahvi ja kyyti). Lähtö Mäntypirtiltä klo 18.30. 044-4596 261.
Koristele ja kuorruta la
15.3. Konsertin
jälkeen Punapanssarit-dokumentti. Nyyttärit mukaan!
Opistot
Pihtipudas
Toimisto p. Pihtipudas . ?Samoilla voiteilla?
monotanssit klo 19-22. Hernerokkaa omiin astioihin,
rasvarieskaa, laskiaispullia ja kahvia. Perinteiset hernerokkamyyjäiset Sallilassa klo 12.30-14. Viihteellinen Naisten päivän konsertti
?Melodies Rakkaudelle. mennessä.
Kankaankuvioinnin monet muodot Putaanvirran
koulun tekstiilityöluokassa
lauantaisin 8.-22.3. Järj.
kunnan liikuntatoimi ja koulutoimi.
To 13.3. 040-726 1295
tai 040-822 6635.
ELÄKKEENSAAJAT.
Kerho maanantaisin klo 12
Kuvapirtillä. mukavaa. Syvennetään ensiavun
tietoja ja taitoja, teoriaa
ja käytännön harjoituksia.
Kokoontumispäivät ja -ajat
sovitaan kurssilaisten kesken. KOTISEUDUN SANOMAT. kello 12 Korsulla.
MAA- JA KOTITALOUSNAISET. Arvontaa. Tapaaminen Sopukan jumppasalissa la 1.3.
klo 13.
REUMAYHDISTYS.
Vesijumppa
Simmarissa
keskiviikkoisin klo 16.
Urheiluseurat
TUISKU
Yleisurheilukoulu
5-8
vuotiaille kokoontuu sisätiloissa maanantaisin klo
18-18.45.
Urheilukoulu yli 9-vuotiaille maanantaisin klo 1819.30 Pihtipudas-salissa.
Telinejumppa
Jyväskylässä sunnuntaisin 2.3.,
16.3., 30.3. klo 18-20.30. klo 12.
E L Ä M Ä J Ä RV E N
ERÄMIEHET haastaa kyläseuran, vesiosuuskunnan
ja maamiesseuran johtokunnat 3-miehisin joukkuein viestinhiihtoon su 2.3.
klo 11 Mäntypirtille.
Kinnula
MLL. Palloraj. 0400-558 287.
Naisten kuntonyrkkeily
keskiviikkoisin klo 19.15 ja
sunnuntaisin klo 18 Jukolan
kuntosalissa.
MURTO
Kuntosalin avaimen saa
tarvittaessa Muurasmarketin kassalta.
Kahvakuulailua tiistaisin
klo 19.30 koulun pihalla tai
punttisalilla.
Hiihtokoulut kaikenikäisille torstaisin klo 19-20 pururadalla. Kahvitarjoilu. ke
12.3
0400-813 701
Vuokrattavana
Ostetaan
KASVIHUONE
P. P. leivät, pullat, kakut, leivonnaiset
Pitopalvelu . 044-459 6211
Tmi Tervosen Koti- ja Pitopalvelu
Lounaskahvila EVÄSREPPU
(Kunnantalolla). 046-598 9663,
014-530 622
Kinnulan keskustassa
RT-KOLMIO
Vapautuu 1.4.2014.
P. Pihtipudas tori 11.30?
13, Muurasjärvi 13.30?14. Puulaaki-
Pihtipudas voitti Viitasaaren ja Äänekosken Lions
Clubit keilailun haasteturnauksessa helmikuun alussa.
Vaikka turnauksen parhaat pelaajat tulivat Viitasaarelta ja Äänekoskelta,
oli Pihtiputaan joukkue
tasaisin. Hinta 40 e, alle 12 v. PP Pimut on jäänyt
häntäpäähän.
17 ottelun jälkeen viimeisessä jatkopaikassa on
kiinni Viitasaaren rakennusmestareiden
joukkue
82 pisteellä. Kinnulassa 21.2.2014
Esko Pelkonen
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Laskettelureissu Tahkolle
lauantaina 15.3.2014
Kinnulan kunta / liikuntatoimi järjestää laskettelureissun Tahkon laskettelukeskukseen lauantaina 15. Hoitokunta????
Vuoden 2014 kuntalisä julistetaan haettavaksi.
Tuen ainoa hakuaika päättyy
14.3.2014 klo 15.00,
minkä jälkeen mahdollisesti sitomatta jäänyt määräraha
käytetään hyväksyttävien hakemusten saapumisjärjestyksessä. puh. La-
LIHA-AUTO
Viljapossua suoraan tilalta, tuoreena,
palvina, hyytelönä, täyslihasäilykkeenä ja jauhelihana. Pihtiputaan
parhaan sarjan (198) heitti
Risto Aulin. Työllistettävän tulee olla pihtiputaalainen työtön työnhakija, joka on oikeutettu korkeimpaan korotettuun palkkatukeen.
. Kuntalisän
myöntämisperusteet löytyvät www.pihtipudas.fi/hallinto/pöytäkirjat + esityslistat.
. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti
nähtävänä kunnantalolla maanantaina 10.3.2014 klo
9.00?15.00.
. Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus
. Pihtiputaalla 20.2.2014
Pihtiputaan kunnanhallitus
PIHTIPUTAAN KUNTA
Keskustie 9, 44800 Pihtipudas
Puh. 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. MYÖS PAARIKULJETUKSET
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
www.haapa-line.com
HINAUSPALVELUA
24 H
myös vaihtolavakuljetukset
Purkaamo Auto-Osix Oy
p. (Joka toinen torstai).
jikkeet: Pito, Van Gogh, Velox, Puikula
ja Siikli. HENKILÖTAKSI
. Aku Hannukainen ja Osmo Kontula nostivat tasoaan ratkaisuhetkillä
kuitenkin niin paljon, että tilanne kääntyi lopulta Pihtiputaan 23 pisteen voittoon.
Pihtipudas sai 2 829 pistettä. kodin kaikkiin juhliin, pieniin ja suuriin
Jarmo Kumpulainen
. Viitasaari 2 806 ja jo
ensimmäisellä kierroksella
vauhdista tippunut Äänekoski 2 111. Yhdestä ottelusta on mahdollista
saada korkeintaan kahdeksan pistettä.
sarja huipentuu finaaliin ja
gaalaan 26.4.
Haastevoitto
Pihtiputaalle
LC Bowlingilla on jäljellä
vielä kaksi paikallispeliä,
kun se kohtaa torstaina 6.3.
Pihtin ja sunnuntaina 23.3.
PP Pimut.
Puolivälierät
kisataan
Viitasaaren
keilahallissa
lauantaina 12.4. Lymfaterapia . asennus . Puh. 0400-191 404
Halutaan
vuokrata
Kaksilapsinen perhe haluaa
vuokrata Kinnulasta
RT-KOLMION
tai OK-TALON
Yht.otot soittamalla tai
viestillä: 041 499 9269
Kokouskutsu
Kinnulan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään
kunnanviraston valtuustosalissa torstaina 6.3.2014 kello 19.00.
1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2. Pöytäkirjantarkastajien valinta
3. Eron myöntäminen Ilkka Leppäselle kunnan luottamustehtävistä ja uusien luottamushenkilöiden valinta
hänen tilalleen
4. Eron myöntäminen Toni Kinnuselle kunnan luotta mustehtävistä ja uusien luottamushenkilöiden valin ta hänen tilalleen
5. Kinnulan kunnan sisäisen valvonnan ohjesäännön
hyväksyminen
6. Vuonna 2013 myönnettyjen elinkeinoelämän kehit tämisrahaston lainojen toteaminen
7. Muut asiat
. Johtokunta kokoontuu klo 16.30.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta??????
Pihtiputaan Moottorikelkkailijat ry
sääntömääräinen vuosikokous pe 14.3.2014 klo 19.00 Takkatuvalla.
?Tervetuloa??www.pihtiputaanmk.com. . Sitovat ilmoittautumiset liikuntatoimeen
044-459 6226 / sähköposti harri.kinnunen@kinnula.fi.
KINNULAN KUNTA
Keskustie 45, 43900 Kinnula
Puh. Johtokunta tuntia ennen.
?Asiasta kiinnostuneet tervetuloa!?????Johtokunta????
Junganjärven yksityistien
vuosikokous pe 7.3.2014 klo 19.00 osoitteessa Lehontie 66.
Käsitellään vuosikokousasiat. sirpa.huikari@gmail.com
Leivon tilauksesta . maaliskuuta. ilmoituksen teosta
Kaikenlaiset LVI-alan työt
NE SISÄLTYVÄT ILMOITUSHINTOIHIN
p. Yksikköluettelo nähtävissä osoitteessa Lehtontie 66.
?????????????????. lapset 30 e sisältäen päivälipun
ja kuljetuksen. 0400-687 364
www.auto-osix.fi
LVI- TRIM Oy
Pihtipudas
0400 707 464
Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja
. KOTISEUDUN SANOMAT. Klassinen hieronta . myynti . 040-841 2182 . 0400-371 356
p. Tarvittaessa kuljetus
kotiin ja työpaikalle. Luontaistuotteet . LC Bowling
on jäljessä viitasaarelaisia
yhden pisteen ja Pihti kaksi
pistettä.
Joukkueilla on jäljellä
vielä neljä ottelua. 16+1 LUXUSBUSSI
. Pihtipudas
Mari Varis
Avoinna: ma 10?17,
ti-ke 10?18, to-pe 10?17
Muulloin sopimuksen mukaan.
Asematie 15,
Pihtipudas
p. 459 6842, 040-574 2599
MEILLÄ ET MAKSA
. Avoinna: ma-pe 8-14.30.
Lounas: 11-13. Lähtö Parlamentin edestä klo 8.00, paluu noin klo
20. Hallitus
Kinnulan Musiikkiyhdistys
Yleinen kokous kunnanvirastolla su 2.3.2014 klo 19.00. 13
Keilaajat käyvät
tiukkaa kisaa
jatkopaikasta
AAPO SIIPPAINEN
Pihtiputaan kolmesta keilajoukkueesta LC Bowlingilla
ja Pihtillä on mahdollisuudet päästä kahdeksan parhaan joukkoon Puulaakisarjassa. Tuen hakee työnantaja. Tukea voi saada sekä yksityiset henkilöt, että yhdistykset, järjestöt ja vastaavat.
Hakulomakkeita saa kunnan neuvonnasta. Ennen viimeistä
kierrosta Viitasaari johti
Pihtipudasta
seitsemällä
pisteellä. 26. klo 13-16
Laakamäen Kotiliha
Taimi 0400 836 600
Myytävänä
RIVITALOHUONEISTO
Tahkonpolulla
2h, k, s, 62 m2.
Tied. 050-524 3364
Keitelepohjassa
ASUNTO 205 m2
vuokra 250 e/kk ja
OK-TALO 100 m2
vuokra 200 e/kk
P. Myös
ajoneuvovero oli maksamatta.
Tarkkasilmäinen poliisipartio antoi viime viikon tiistaina ja keskiviikkona yhteensä kahdeksan rikesakkoa
ilman turvavyötä ajaneille
Pihtiputaalla ja Kinnulassa.
Yhden rikesakon suuruus
on 35 euroa.
Lehmä selvisi
lietealtaasta
Kinnulassa
Paikallispelit
tulossa
Rollaattorin
kiilanneelle
sakkoja
Välinpitämätön kuski sai
keskiviikkona kuusitoista
päiväsakkoa
Kinnulassa,
kun hän ei antanut tilaa rol-
Takajaloistaan lietealtaaseen pudonnut lehmä aiheutti
pelastustehtävän
Kinnulan
Vihtasentiellä
perjantaiaamuna.
Pelastuslaitos nosti lehmän ylös liinoilla, jonka jälkeen eläin alkoi syödä heti
hyvällä ruokahalulla.
Isäntä huolehti hyväkuntoisen eläimen jatkohoidosta. Sielläkin oli vähäluminen lenkki, joka oli
lyhennetty 32 kilometriin.
Vesisateessa sivakoi noin 4
500 osallistujaa.
Sijoitukset: 158) Martti
Mäkelä Murto 1.50,44, 940)
Martti Kuha Tuisku 2.28,50,
2214) Jorma Kainulainen
Murto 3.56,07.
Torilla
Kalajokista Lylyn
RUOKAPERUNAA
Pe 28.2. 0207 931 620
. Joukkueessa
keilasivat myös Väinö Kiljala, Kari Noronen ja Jonny
Paananen.
Poliisi sakotti
ahkerasti
turvavöistä
laattorilla suojatietä ylittämässä olleelle vanhukselle.
Kuljettajalla ei ollut ajolupaa eikä turvavyötä. Isommat erät edullisesti.
Tilaus 040-509 8785.
Myyntiauto Pihtiputaan tori
to 27.2. Arja Varis . Verkkokauppa
0400-597 043 www.kuntositi.fi
Luomalanrannantie 207, Pihtipudas . Hakemukset osoitetaan kanslisti Sari Pasaselle ja postitetaan osoitteella PL 36, 44801 Pihtipudas.
. helmikuuta 2014. ilmoituksen suunnittelusta
. huolto
EL-Point Oy
Sähköasennukset ja tarvikemyynti
Putaanportintie 5, Pihtipudas . 014-459 6800
Martit ja Jorma
mukana Finlandiassa
Kaiken
maakuntaviestikiireen keskelläkin Pihtiputaan
vakio-osallistujat
hiihtivät Finlandia-hiihdon
lauantaina. 50+1TURISTIBUSSI
. 040-704 2844. Pelastustehtävä kesti
noin tunnin.
Viitasaaren ja Ympäristön Reumayhdistys ry
Sääntömääräinen kevätkokous tiistaina 18.3.2014 klo 18
Viitasaaren Osuuspankin kerhohuoneella (Porthanintie).
?Kahvitarjoilu?????????????Tervetuloa!???????
Kinnulan Kennelkerho ry
Sääntömääräinen vuosikokous to 6.3.2014 klo 18.00 Kinnulan Parlamentissa
040 580 8274
Home- ja kosteusvauriokorjaukset
Lämpökuvaukset . perinteistä verikuppausta
. www.auto-osix.fi
Ruponkuja 2, 44800 Pihtipudas
Puh. 044-525 6428
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
Vuokrataan rakennuskoneita . Puh. hierovia porekylpyjä Frantsilan kylpyöljyillä
* Hirsitalot * Hirsihuvilat * Saunat
* Höylähirret * Lamellihirret
* Sahatavarat * Listat
* Paneelit * Kutterinpurua kuivikkeeksi
HAMMASPROTEESIT
Jääjoentie 5 C, KINNULA
Palolahdentie 11, Kärväsjärvi . Rakennusurakointia
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
www.witas.fi
Kinnula . Isännöinti . p. rekisteristä poistot MAKSUTTA /romutustodistukset
KUUSAKOSKI OY:N VALTUUTETTU VASTAANOTTOPISTE
Auto-Osix Oy . Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus 08-782 100
HAMMASPROTEESIT
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
B. Vikakoodinluku ja vianmääritykset. pieniin juhliin
. klassista hierontaa . pesu ja vahaus
. 014-561 641
Jorma Pekkala
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
. Viitasaari
Puh. 040-745 0964
Myynti ja urakointi
Ajojärjestely
Tommi Pakarinen p. (014) 562 320
Puh. Kirjanpidot ja
tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot.
Seudullinen Kehittämisyhtiö
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
. vaihtolavapalvelu metalliromulle
. Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat . JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi
0400-547 257 . 040-557 3644,
Timo Back . Kokous- ja
saunatilan vuokraus
Ä
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . ÖSTBERG
Viitasaari,
puh. yksityiset - ja yrityssiivoukset . Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. maatalousromut ym. p. jäsenkorjausta kaustislaisin opein . fysikaaliset hoidot
. 040-758 3761
P. . Puh. hieronta (myös ilman lähetettä)
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
Asematie 11, PIHTIPUDAS . 040 700 0090
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. infrapunasauna
. 14. . e-mail: rsnotariaatti@yritysnet.com
Varaathan soittamalla oman palveluaikasi.
TILINTARKASTUKSIA
HTM-tilintarkastaja Risto Jarvansalo
puh. ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. ja 3. helmikuuta 2014
. myyntilaskutus ja reskontra
. KOTISEUDUN SANOMAT. nopea haku ja maksu
. traktorityöt
. arvometallit
. Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
Maansiirtokuljetuksia
Kiviaineskauppaa
PIHTIPUTAAN TYÖOSUUSKUNTA OK-TEAM
Asematie 17, 44800 Pihtipudas . kaivinkonetyöt
tela-alustaiset 21 tn
ja 14 tn, kumitelaalustainen 5 tn
. 050-461 6055
AUTOPELTI HÄKKINEN
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA
. lavettikuljetukset max 18 tn
. 26. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. Nelipyöräsuuntaukset . 040-725 7702
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet,
tarvikkeet, työkoneet
ja varaosat
ATK-PALVELUA
TeamProg
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
SEULOTUT SORAT
ja MURSKEET
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
0400-581 315
LOMAKOTI
TUULENSUOJA
www.teamprog.fi . 014-571 456,
0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
RSNOTARIAATTI
. P. 0400-534 406
040-484 9255 /varaosat
RAKENNUSLIIKE
Mika Kumpulainen Oy . 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
Ammattitaidolla ja luottamuksella.
Keskustie 2, Pihtipudas
045-201 8104,www.aulisloukusa.fi
Laskutukset, perinnät ym. P. LVI-tarvikkeiden myynti . ruostesuojaus
. kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. Katsastustarkastukset ja näyttö . automaalaus
. 014-562 089
Matti 0400-241 965
Ruukintie 1, Pihtipudas
Ollintie 25, Pyhäsalmi
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
. majoitusta myös
ryhmille 10-15 heng.
Varaukset:
www.mökkihaku.. Laillistettu kiinteistönKU
R O N E N O Y välitys . Arvioinnit . Jarkko Muhonen 044-5962 025
CASE ja NEW HOLLAND
HUOLTO / VARAOSAT
Lomakoti, jonka voit
VUOKRATA
. hydrauliletkut ja liittimet
KONEURAKOINTI
ILPO MALINEN
P. www.tasmahoito.fi
LVI-ASIOISSA
Pihtipudas Puh. www.uranetti.fi
NIEMENHARJU
0400-405 652
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
Uranetti Oy / Anne Heikkilä . 014-5776 200 (vaihde)
puh. 040-573 3371
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
Rupontie 2
Pihtipudas
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . ym. metsätyöt . P. LAKIASIAPALVELUT . illanistujaisiin
. 040 552 2179
Taina Sorri p. renkaat . 0207 181 340
. 040-567 0145 /Jari
. perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. Hydrauliletkut ja liittimet
. sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. 040-845 9444 /Reijo
myös viikonloppuisin
044-525 6428
. . 014-574 3014
. 014-571 254
0400-640 938
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
- hieronta
. öljypoltinhuollot
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
Tilitoimisto V. romuautot
. 040-508 7280
erikoishammasteknikko
Keittiökalusteita
p. toimistopalvelut. kolarikorjaus
. Määräaikaishuollot ja korjaukset
. 0400 570 553 . putkiasennustyöt ja huollot . akut . Pihtipudas . 0400-647 010
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 20 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. Jukka Tikanmäki
. p. P. Kosteusmittaukset
p. p. vahinkotarkastukset
. 0500-716 178, sp. 0440 128 944
. 0400-547 457
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut.
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
PERUSTAVAAN RAKENTAMISEEN
Maarakennusurakointia
Rahtikuljetuksia
Hiekkaa
Soraa
Mursketta
Salaojasoraa
Multaa
Tilaa meiltä työntekijä: . Kivijärvi . auton sisäpesu
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
040 -702 6777
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. 040 504 8275
Kurottaja-nostotyöt
Kuormaustyöt
Seka-hyöty- ja ongelmajätteidenvastaanotto
Tarvikemyynti
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemäri - ja vesikaivohuolto
Nosturi- ja vaihtopalvelut
www.jatehuolto.net
sertifioitu
040-727 6781
0400-645 653
040-727 6781, 0400-645 653
Fysioterapeutti
Anne
puh. risto@jarvansalo.fi
Tavattavissa Pihtiputaalla sopimuksen mukaan.
Ö
NN
INTI PA LV
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
IS
A
U
LKV
L
. Rakennuspellitykset
myös muut traktorimerkit
Oy
Pihtipudas . Ilmastoinninhuollot ja korjaukset
. ID 14784
Lisätiedot
Uranetti Oy /Anne Heikkilä
Huolto/
varaosat
. ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset.
Asematie 5, Pihtipudas . Lainhuudonhakemiset
15
tot
s
lu t
Koaistoväri
P. KOTISEUDUN SANOMAT. helmikuuta 2014. 26
Kahden erän
jälkeen keskipelaaja Anni
Sorvoja ja passari Taylor
Bruns olivat ainoat plussalla
olleet pelaajat.
Kolmanteen erään tuli
hieman rotia, kun aloitukseen pääsi Vilma Ruuska.
Hän onnistui hyvin aloitusruudussa. Libero Iida
Eskonmaa pelasi hyvän
puolustuspelin kuten koko
joukkue. Kaksi ensimmäistä
erää sujuivat mukavasti,
kolmanteen tuli liiallinen
hyvän olon tunne ja neljännessä teimme liikaa omia
virheitä, summasi päävalmentaja Teemu Oksanen.
Puh. Jatkopallojen pelaaminen ontui kuitenkin
liian paljon ja se näkyi runsaina hyökkäysvirheinä.
??Kaksi ensimmäistä
erää olivat rumaa katseltavaa, kaikki neljä laitahyökkääjää olivat miinuksella.
Kolmanteen erään ilme sentään vähän parani, tuumaili
Teemu Oksanen.
?. Joukkue
halusi voittaa kauden päätösottelunsa. LiigaPloki voitti
ässäsyötöt 8-7. Yhteistyö passari Taylor Brunsin
kanssa toimi välillä hyvin.
Myös kuusikossa aloittanut keskipelaaja Tiina Räisänen (11/+6) oli pirteän
tehokas. Viidennen erän voitto oli halua osoittaa paremmuutta. Ottelua ei voiteta yhdellä keskipelaajalla, passarilla ja liberolla, ynnäsi laitapelaajiin pettynyt Oksanen.
Plokin parhaat pisteidentekijät olivat Kasey Heckelman (7/-2), Taylor Bruns
(6/+3), Vilma Ruuska (6/+0)
ja Heta Rissanen (6/-7).
Runkosarjan lopputilanne:
LP Viesti
OrPo
HPK
Kangasala
WoVo
P-mäki
LiigaPloki
Kuortane
LiigaEura
20 3 1 0 71-11 67
17 0 3 4 59-27 54
16 1 3 4 59-27 53
15 1 2 6 53-29 49
9 5 0 10 44-43 37
8 3 0 13 35-47 30
5 2 1 16 30-58 20
3 0 4 17 21-64 13
0 0 1 23 6-72 1
Kestotilaus 52 /vuosi
Määräaikainen 12 kk 56
Pohjoismaat 12 kk 76
Hinnat sis. Voittajat:
Roope Mikkonen, Markus
Heinonen, Antti Kinnunen, Jarkko Päkkilä, Jaana
Kolehmainen, Alpo Kokkonen, Arttu Kivioja, Leo
Sorri, Kaarina Lyytinen,
Valtteri Kinnunen, Alina
Toivonen, Juha Teräslahti,
Alma Höykinpuro ja Merja Kolehmainen. Voitot saa
kunnantalon neuvonnasta.
RS
PS
Appelsiini
K-ruokamestarin
kaalikääryleet
Hinnatto-su
voimassa
to-su 2.-5.1.,
Hinnat voimassa
27.2.-2.3.
toisin mainita.
ellei toisinellei
mainita
Ahaa!
Voimassa to-la 27.2.-1.3.
1,5 kg (0,99 kg)
Espanja
LAHTI: Ahtiala, Joutjärvi, Mukkula, Okeroinen, Salpaus, Trio
NASTOLA, ORIMATTILA, VÄÄKSY
Palvelemme
ark. Joukkueen
uutena liberona pelannut
Emmi Huovinen nosti hyvin
koko ottelun ajan.
Neljännessä erässä Ploki
teki runsaasti omia virheitä.
Joukkueen vastaaotossa ja
aloitusruudussa tuli molemmissa neljä omaa mokaa.
Siitä huolimatta erä meni
aika tiukaksi, mutta LiigaEura otti siitä lopulta kauden ensimmäinen pisteensä.
Viidettä erää hallitsi hienokseltaan Ploki. 26. 8,90)
Mullan vaihtoon
. Eura hävisi katkaisuerässä, mutta pääsi viime
metreillä pois nollakerhosta
loppuluvuin 2-3 (17-25, 1825, 25-18, 25-22, 13-15).
Kahta ensimmäistä erää
vei selvästi Ploki. Varsinkin
Kasey Heckelman (26/+18)
pelasi hyvin verrattuna edellisen päivän taaperrukseen
Hämeenlinnassa. juurekset
. Pyydä tarjous;
040 522 1096 tai
eristeasentajat@kotinet.com
Kasvun Iloa!
MULTASORMILLE
Runsaasti
ANNOSSIEMENIÄ
. vihannekset
. 330 g
Vintiltä rahaa!
Oikein tehty katon lisäeristys säästää selvää rahaa. helmikuuta 2014
Loppuviikon
maukkaat
ja edulliset
herkut
Edullisten
hintojen
puolesta
20
Tarjoukset voimassa
K-supermarket
v.
Pähkinärinteessä,
Palvelevasta
Herkkupähkinässä ja
K-supermarketista
Louhelassa.
Herkkutorilta
Herkkutorilta
K-ruokamestarin
porsaan ulkofileepihvit
Juhla Mokka
ja -leikkeet
kahvi
Karjalanpaisti
Kaura-ohrasämpylä
95
929549 9
039
500 g (4,98 kg)
myös tumma paahto
rajoitus: 2 pkt/talous
KG
55 g (7,09 kg)
KG
PKT
KPL
-25 %
Voimassa to-la
27.2.-1.3.
Ilman korttia 3,35 pkt (6,70 kg)
Meillä paistettu
Meillä paistettu
Ranskalainen
patonki
Tumma ja
vihreä rypäle
Kiviuuniciabatta
300 g (6,63 kg)
Omasta grillistä
069
119900 719599 149
230 g (3,00 kg)
KPL
500 g (3,98 kg)
Etelä-Afrikka
Voimassa to-la 2.-4.1.
Voimassa to-la 2.-4.1.
KPL
KG
KPL
Grillattu
broilerin koipireisi
raakapaino n. Biolan MustaMulta
Kevättä kohti Rautakaupasta!
Arvontaa
n vihreä kukkaravinne
Maakuntaviestin arvonnan
suorittivat Pekka Sutinen ja
Tuula Kokkonen. 0207 931 620
Fax. kukat
Kevään
KUKKASIPULIT
1,90
Biolan KYLVÖja TAIMIOrkidea- TARJOUS MULTA 24 L
KASVUALUSTASEOS
7,90
(norm. Varsinkin Euran Quincy Verdin
(29/+16) pelasi kauden parasta peliään. Kekkilä Kukkamulta
. Laitureista Sara
Kojo hoiti laiturin roolin
kunnialla (12/+8) kauden
parhaalla esityksellään.
Kolmannessa
erässä
LiigaEuran
riskialoitukset alkoivat murtaa Plokin
vastaanottoa. Plokin peli ei lähtenyt
kunnolla käyntiin. KOTISEUDUN SANOMAT. Vierasjoukkueen 2-0 eräjohto näkyi
liiallisena tyytyväisytenä.
Kotijoukkue halusi taistella erävoitosta. 7-21
(Trio 8-21),
la 7-18
(Trio 8-18)
ja su 12-21
LAHTI: Ahtiala,
Joutjärvi,
Mukkula,
Okeroinen,
Salpaus,
Trio (Trio 12-18)
Asematie
1, 44800
PIHTIPU
DAS
NASTOLA,P.
ORIMATTILA,
VÄÄKSY
0207 345 220
Palvelemme ark.
7-21 (Trioark.
8-21),
la 7-18
(Trioja8-18)
ja su 12-18
palvelemme
7?21,
la 7?18
su 12?18
Ploki kävi lipsauttamassa kauden
Kiviuuniciabatta
ainoan pisteen sarjajumbo Euralle
300 g (6,63 kg)
LiigaEura sai lauantaina
kauden ainoan pisteensä
LiigaPlokilta naisten mestaruusliigan viimeisellä kierroksella. Tilanne oli vielä 12-12, jonka jälkeen LiigaPloki karkasi 14-12 johtoon pitäen kahden pisteen
eron 15-13 päätöserässä.
?. alv 10 %. 9,60)
/pss
7,55
(norm. 0207 931 625
toimitus@kotiseudunsanomat.fi
www.kotiseudunsanomat.fi
Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry
Päätoimittaja
Heikki Jämsén
0400-741 747
Tilaushinnat 1.1.2014
Toimittajat
Juha Kivinen
Aapo Siippainen
0400-345 852
0400-175 294
Ilmoitushinnat 1.1.2014
Tekstisivu 0,89 /pmm
Tekstin jälkeen 0,84 /pmm
Takasivu 0,92 /pmm
Kuolinilmoitukset 0,84 /pmm
Kiitosilmoitukset 18,55 (25 pmm)
Hintoihin lisätään alv 24 %
Ilmoitusten sisäänjättö
Maanantaihin kello 10 mennessä.
Levikki 4 942
Tarkastettu 22.3.2013
Puhelinvastaajaan ei voi jättää
maksullisia ilmoituksia.
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Avoinna ma-pe klo 8.30?15.30
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Kinnulan toimisto kunnanviraston
yhteispalvelupisteessä ke klo 10?11
Ilmestyy keskiviikkoisin
Ilmoitukset ja tilaukset:
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Anne Viander
0207 931 620
Pia Urpi
0207 931 621
Ei mahdollisuuksia
Hämeenlinnassa
Hämeenlinnan Pallokerho
oli perjantaina ottanut kotivoiton LiigaPlokista suoraan 3-0 (25-15, 25-13, 2521). ullinen
16. Varsinkin laiturit olivat luvattoman heikkoja