55. vsk
Kesän lämpöä saatiin
sopivasti koululaisten iloksi
Tuomas Skantz oli yksi yrittäjäpuheenvuoton pitäjistä.
Yrittäjiltä
vinkkejä
uuteen nousuun
Sivu 3
Tiina Pasanen auttoi poikansa Oton
maalauksen signeeraamisessa.
Lapsilla hieno
maalauspäivä
Keskiaukeama
Tero Hietapakka taistelee Esse IK:n
pelaajan kanssa.
Toinen jakso
koitui MJK:n
kohtaloksi
Sivu 12
irtonumero 1,50
Putaanvirran koulun kolmannen
luokan tytöt viihtyivät koulussa
mainiosti hellesäistä huolimatta.
Aiheesta lisää keskiaukeamalla.
e. 8. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 26. 0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
n:o 35?. 2015
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
puh
Lisäksi
siellä on helppoa keskustella mieltä painavista asioista. Tulevalla viikolla
kuuluvat Ylva ja miehensä
Kaapo viettävän yhteisiä
syntymäpäiviä. Onneksi yhteisöpalvelu-sivustoilla ja keskustelupalstoilla ovat aina
moderaattorit valvomassa
toimintaa ja keskustelua.
Hyvä nyrkkisääntö on
se, että mitä ei halua suuren yleisön edessä sanoa,
sitä ei kannata laittaa nettiin.
M
onilla yrityksillä on
myös omat Facebook-sivut. Tuomas Skantz vetää Keski-Suomen Betonirakennetta. kauniiseen kesäiltapäivään. Selitti
aluksi lipputangon olleen
niin ilmansaasteiden tummentama, että oli pakko
kääntää nurin ja puhdistaa
perusteellisesti. Toinen ongelma on liikennesääntöjen
tuntemus. vastaan, ovat innostuneet nyt
esimerkiksi Facebookin
kirpputoriryhmien selailusta. 26. Autoilijat liian
usein kuvittelevat, että
heillä on aina etuajo-oikeus pyöräilijään nähden,
eivätkä kaikki pyöräilijät
tunne liikennesääntöjä.
Autoilijan ja pyöräilijän
keskinäiset väistämissäännöt ovat totta puhuen niin
monimutkaisia, että ne eivät pysy millään mielessä.
Kiuruvesi
Lukijan kuva
Aikuiset
valtaavat
sosiaalisen
median
S
osiaalinen media eli
?some. Rakentamiskohteita ovat myös tuulivoimalat.
Kumpikin yrittäjä on valmis maksamaan työntekijöilleen kunnon palkan,
mutta odottaa, että työntekijät arvostavat työtään ja sitoutuvat siihen.
Työllistymisen jarruja riittää. Tahallinen vääristely on eri juttu.
N
äitä se Ylvan suu putputti
taukoamatta,
eikä siihen väliin tarvinnut
kuin äännellä myöntyvästi.
Helppohan tuo oli samaa
mieltä olla.
Muistuivat mieleen ne
oman lapsuuden juhlalliset
aamut, jolloin lippu nostettiin äitienpäivän tai juhannuksen kunniaksi. Tämän seurauksena nuoret ovat kaikonneet sieltä toisaalle,
esimerkiksi Instagramiin
tai Ask.fm -sivustolle.
Nuoret luultavasti lähtevät siksi, koska vanhemmat näkevät kaikki heidän
tekemisensä siellä.
E
i siinä mitään vikaa
ole, jos aikuisetkin
päivittelevät omia kuulumisiaan ja lisäilevät kuvia
omiin profiileihinsa. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen.
Suomen lippu
O
suin
lomareissulla
kaartamaan
hetken
mielijohteesta vanhan koulukaverini Ylva-Orvokin
kartanon pihatielle. Hän tiesi, millä
hinnalla siniristilipun nostooikeus oli saatu.
Ylva-Orvokki sai urakkansa valmiiksi. Minä kiipesin seisaalleni ja kopistelin
nurmikon roskat takamuksestani. Erityisesti siksi, ettei niitä pieniä mökkeröisiä käsittävässä metsäkylässä kovin
monta näkynyt. KOTISEUDUN SANOMAT. Edellisestä tapaamisesta oli aikaa
jo vuosikymmen, mutta aina
avoimiksi julistetut ovet antoivat rohkeutta kokeilla.
Ja siellähän se Ylva-rouva puuhasteli pihamaallaan
hameenhelmat ylös käärittyinä. Esille
nousivat muun muassa pitkät irtisanomisajat ja antelias työttömyysturva.
Moni tutkailee ensin 500 päivää ja lähtee työnhakuun vasta sitten.
Tiestön kunnolla on reuna-alueiden
yrityksille iso merkitys, tietoliikenneyhteyksien täytyy toimia ja alueellisia eroja on tasattava. Sehän onkin ihan mukavaa
ajanvietettä sellaisiin hetkiin, jolloin ei välttämättä ole muuta tekemistä.
Myös vanhoja koulukavereita ja tuttuja saattaa
tavata vuosien jälkeen.
Monet sellaisetkin jotka ovat aikaisemmin, ennen ?some-aikaa. Kirkkovieraita tuli yli 50 ja penkkejä laitettiin kodan ulkopuolellekin. Pitkästi toiselle sadalle nousevat yhteenlasketut vuodet, niistä
kohta reilut kolmekymmentä yhdessä elettyä.
Toivotin hyvät syntymäpäivät ja polkaisin tielleni.
Mukaan jäi paljon ajateltavaa.
Sivullinen. Lieneekö
yhtään omamme lisäksi.
Muistan tuolloinkin naapureiden suhtautuneen naureskellen, joku jopa vihamielisestikin. Luulisi ihmisten sivistyksen nousseen
jo sille tasolle, että asiat ymmärretään oikein. Heistä kaksi toimii Pihtiputaalla.
Pasi Mikkonen johtaa Metsäkolmiota, jonka peruskauraa on puunkorjuu
pohjoisen Keski-Suomen metsistä ja
sen kuljettaminen teollisuudelle. elokuuta 2015
Pääkirjoitus 26. Kesän
ulkoilmakirkot; kyläkirkot, museokirkko ja kotakirkko ovat keränneet mukavasti lisää kuulijoita sunnuntain
jumalanpalveluksiin. Nyt: ?Arttu, onko siellä mitään mielenkiintoista
myynnissä?. Pitivät mökkipahaisen asukkeja porvareina. elokuuta 2015
Edellytykset kuntoon ja arvostus kohdalleen
Pienen Kannonkosken menestystarina Piispala toimi viikko sitten paikkana, jossa puhuttiin yhdestä pohjoisen
Keski-Suomen kohtalonkysymyksestä:
miten saada yrittäminen nousuun ja ihmiset töihin.
Poliitikot tunnustivat neuvottomuutensa, koska kutsuivat kuultavaksi alueen yrittäjiä. Sitä,
mitä uutinen tarkemmin ottaen koski, en muista, mutta jotain tekemistä sillä oli
Suomen lipun kanssa.
Keskustelussa tuli esille hyvin ikäviä ja lippua
loukkaavia kommentteja.
Puhuttiin
kangasrätistä,
rievusta, turhasta menneisyyden jäänteestä, vanhasta
elitistisestä hapatuksesta.
Tämänsuuntaista
oli
Ylva-Orvokkikin kuullut.
Jopa jotkut lähinaapureista olivat heitelleet ivallisia
kommentteja
liputuspäivinä, kun Ylva oli ylpeänä
ja kunnioittaen nostanut
siniristilipun
valkoiseen
salkoon.
Ylva kummasteli sitä,
että monet tekevät Suomen
lipusta poliittisen ilmiön.
Kysehän on maan kansallistunnuksesta, samalla tavalla kuin sitä ovat vaakuna
ja kansallislaulu. Luonnon helmassa pidetyissä palveluksissa on oma tunnelmansa ja kahvikin maistuu paremmalta. Yritykset hakeutuvat
isoihin keskuksiin, jos tukitaso on sama
Kinnulassa ja Pariisissa.
?
Autot ja pyörät eivät ikinä
kulje liikenteessä tasaarvoisesti yksistään sen
takia, että auto on parituhatta kiloa painavampi
kuin pyörä. Oli vesiämpärin ja
juuriharjan kanssa lipputangon kimpussa.
Tulohalausten ja kiireisimpien kuulumisten jäl-
keen alkoi tuo kouluajoilta
tuttu puhekone papattaa
vanhaan tapaansa ajassa
liikkuvista asioista. Ensi kesänä jatketaan näitä perinteitä, kirjoittavat Elina Pekkonen ja Marjatta Koivukoski.
Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Oma äitini jopa, hän
kun käyttää tietokonetta
vain sen verran kun on
pakko ja siihen se sitten
jää. on ollut tähän
saakka melkeimpä pelkästään meidän nuorten
aktiivisessa käytössä.
Parin viime vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut muutoksia, aikuiset
ja lähempänä keski-ikää
olevat ihmiset ovat alkaneet rekisteröityä Facebookiin. Siellä on kätevää
ilmoittaa yhteisistä tapahtumista ja asioista. Ei halunnut
häväistä siniristilippua vetämällä sitä likaiseen salkoon.
Siinä juohtui mieleeni
netistä lukemani uutisen
jälkeinen keskustelu. Urpilan emäntäväki tarjosi maistuvat kirkkokahvit ja
herkut. Suurem-
pia ongelmia harvemmin
sattuu. olleet
kaikkia naamakirjoja sun
muita ?hömpötyksiä. 2. Konfirmaatio- ja lakkiaispäivätkin
saivat aivan omanlaisensa
arvokkaan
lisämausteen
tuulessa hulmuavasta lipusta. Yritys on toimittanut
valuelementit eduskunnan lisärakennuksen ohella lukuisiin suuriin toimis-
Kunnat tekevät oman osansa yritysten
toimintaedellytysten parantamiseksi.
Arvolan teollisuusalueen tie päällystetään vielä tänä syksynä.
Päästä vedettyä
to-, sairaala- ja liikerakennuksiin ja
massiivisiin pysäköintitaloihin. Ne ovat perinteisiin kotisivuihin verrattuna helpommat ylläpitää,
vaikka oman henkilökohtaisen profiilin yhteydessä.
Näkyvyyttä on enemmän
ja kaikki päivitykset näkyvät tykkääjien etusivulla.
Kätevää, eikö vain?
Myös monilla paikkakunnilla ja kylillä on omia
sivuja ja ryhmiä Facebookissa. Olisivat ehkä paremmin
ymmärtäneet, jos olisivat
nähneet isän silmäkulmassa
kiiltelevän kosteuden liputusaamuina. Myös vastamuuttaneiden ja kesäasukkaiden
on kätevää kysyä neuvoja
paikallisilta.
P
ihtiputaallakin on oma
ryhmä Facebookissa,
jossa on yli 2 200 jäsentä.
Lukumäärä kasvaa koko
ajan ja se koostuu pääasiassa entisistä ja nykyisistä
paikkakuntalaisista.
Arttu Jääskeläinen
Putaanvirran koulun yhdeksäsluokkalainen Arttu Jääskeläinen oli TET-harjoittelussa Kotiseudun Sanomissa.
Kinnulan väkeä kokoontui Urpilan metsäkodalle kirkonmenoihin 16.8. Vastaan tuohon yleensä kehottamalla
tutkimaan itse.
Sanotaan, että nuoret voisivat parantaa internetkäyttäytymistään,
mutta yleistämättä mielestäni joissain tilanteissa
nuoret osaavat käyttäytyä
netissä jopa paremmin
kuin aikuiset
Niiden hyödyntäminen
on omissa käsissämme.
Veneet toistuvan
ilkivallan
kohteena
Ukonniemessä
Ilosjoen kalasatamassa Pihtiputaalla on veneille tehty ilkivaltaa
maanantain 10.8 ja perjantain 14.8
välisenä aikana.
Veneistä on revitty tuulilasinpyyhkimiä irti, katkottu kulkuvalomastoja sekä kävelty kuomujen
päällä. Skantzin mukaan parempaan lopputulokseen päästään,
jos normaali viikkotyöaika
joustaa 35-45 tunnin välillä ja
vasta 45 tunnin ylittävältä osalta maksetaan ylityökorvaus.
Irtisanomisajan Skantz lyhentäisi yhteen kuukauteen. Kokonaisuutta korjataan noin 900
miljoonalla eurolla. Matkasta 65 prosenttia on
alempiasteisia sorateitä.
??Otamme ilolla vastaan
tiedon, että teiden kuntoon
satsataan.
Mikkonen totesi, että huonot
tiet ja alentuneet siltojen painorajoitukset hidastavat kuljetuksia, lisäävät kustannuksia,
rikkovat kalustoa, vähentävät
kuljettajien hakeutumista alalle
ja nostavat lopulta teollisuuden
raaka-aineen hintaa.
Pihtiputaalla 1987 perustetun, Viitasaarella nykyisin toimivan Maarla Oy:n toimitusjohtaja Jari Puukilainen ottaisi
aluepolitiikan keinot uudelleen
käyttöön yritystoiminnan nostamiseksi.
??Ilman yritystukia investoinnit suuntautuvat riskittömämpiin kasvukeskuksiin.
Työttömyystuen Puukilainen muuttaisi vastikkeellisiksi.
?. oli lisäksi
heitelty järveen.
Veneet joutuivat vastaavanlaisen vahingonteon kohteeksi edellisen kerran noin kuukausi sitten.
Poliisille voi ilmoittaa mahdollisista havainnoista sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.keskisuomi@poliisi.fi tai puhelimitse
numeroihin 029 544 5303 ja 0800
181 880.
Asiaa tutkii Viitasaaren poliisi.
Reisjärven
Osuuspankki
rantautuu
Jyväskylään
POP Pankkiin kuuluva Reisjärven Osuuspankki jatkaa laajentumistaan. 3?
Veneille tehtiin ilkivaltaa Ukonniemen kalasatamassa.
Pihtiputaalaiset Pasi Mikkonen ja Tuomas Skantz toivat yrittäjän näkökulman Piispalan ideointi-iltaan, jossa mietittiin, miten alueen
yrittäminen saadaan nousuun.
Berner kuunteli yrittäjien
talousvinkkejä Piispalassa
HEIKKI JÄMSÉN
Kannonkosken
Piispalassa
mietittiin, miten yrittäjyys
saadaan nousuun pohjoisessa
Keski-Suomessa. Tästä osa
suunnataan myös alemman asteisen tieverkon korjaamiseen,
Berner kertoi.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner näkee Suomen tulevaisuudessa valtavasti mahdollisuuksia. Siksi uusilta hankkeilta, joissa on kohdentamattomia varoja vuosille 2016 ja
2017, siirretään 364 miljoonaa
euroa korjausvelkaan. Se on neljännes tarpeesta, joten kaikkea ei pystytä
tekemään. Tietoliikenneyhteyksien on toimittava ja tiestön
on oltava sellaisessa kunnossa,
että yritykset saavat tuotteensa
markkinoille.
Liikenteessä on laskettu
olevan 2,4 miljardin euron korjausvelka. Eivät puolalaiset täältä mitään
osta, virolaisyritykselle eduskuntataloon liittyvän urakan
hävinnyt Tuomas Skantz sanoi.
Metsäkolmio Oy:n toimitusjohtaja Pasi Mikkonen kertoi
yrityksensä autokaluston matkamittareihin kertyvän vuodessa 1,6 miljoonaa kilometriä. Airoja, haaveja yms. Uutiset
26. Se
motivoisi työntekijää ja helpottaisi työllistämistä.
??Yrittäjällä sopimus voi
päättyä puhelinsoittoon eikä
mitään turvaa tulevasta ole.
Pitkäaikaistyöttömyyttä vähentäisi ansiosidonnaisen päivärahan portaittainen lyhentäminen. Samat työaikamääräysten ja minimipalkan pitäisi
Skantzin mielestä koskea myös
ulkomaista työvoimaa.
?. Neljästä yrittäjäpuheenvuorosta kolme oli
kytköksissä Pihtiputaaseen.
Keski-Suomen
Betonirakenne Oy:n toimitusjohtaja
Tuomas Skantz ei pitänyt yhteiskuntasopimuksen
viiden
prosentin tuottavuusvaadetta
tasapuolisena, koska se olisi
kohdistunut vain työntekijöihin. Seuraava askel on Jyväskylä.
ROP avaa Jyväskylän keskustassa konttorin alkuvuoden 2016
aikana, toimitusjohtaja Timo
Jäntti kertoo.
??Asiakaskuntamme on jo
nyt Jyväskylän seudulle laajasti
levittäytynyttä. Vain pieni osa yrittäjistä
ymmärtää, että suomalaisille
maksettu palkka kiertää jotain
kautta takaisin yritykseen. Haluamme palvella kaikkia nykyisiä ja tulevia
asiakkaitamme monipuolisesti ja
läheisesti asuinkunnasta riippumatta, Timo Jäntti sanoo.
??Haluamme turvata POP
-ryhmän koivunlehtilipun liehumisen ja omalla panoksellamme
otamme vahvalla otteella osaa
koko ryhmittymän tulevaan kasvuun, Jäntti toteaa.
Reisjärven Osuuspankilla on
konttori myös Kinnulassa.. KOTISEUDUN SANOMAT. Hallituksessa on sovittu erillisestä 600 miljoonan
panostuksesta hallituskauden
aikana tiestöön, rautateihin ja
vesiväyliin.
?. Osa kuomujen tukitangoista on tämän takia vääntynyt.
Viimeisimmällä kerralla useaa
isompaa venettä oli vahingoitettu
ja tunkeuduttu pienempiin veneisiin, joista oli anastettu omaisuutta. Pääasia on, että jokainen
joka kynnelle kykenee tekee
jotain.
Liikenteen korjausvelkaa aletaan maksaa
Hallituksessa ja sen liikenne- ja
viestintäministeri Anne Bernerillä on edessään iso urakka
talouden kääntämisessä luisusta nousuun torstaina karille
karahtaneen yhteiskuntasopimuksen jälkeen.
Hallitus on kirjannut pitkän
listan toimista ja painopistealueista, joilla vahvistetaan työllisyyttä, osaamista ja koulutusta,
hyvinvointia ja terveydenhoitoa, biotaloutta ja puhtaita ratkaisuja, digitalisaatiota ja vauhditetaan normien purkamista.
??Tavoitteena on tilanne,
jossa työllisyysaste on 72 prosenttia, investoinnit Suomeen
ylittävät poistot, ja työn teettäminen ja tekeminen kannattavat aina, Kannonkosken Piispalassa puhunut Berner totesi.
Berner korosti, että datan ja
tavaroiden on voitava liikkua
esteittä. elokuuta 2015. Viitasaaren konttori
avataan syys-lokakuussa.
Pankki on päättänyt laajentua
myös Viitasaaren jälkeen
Välittämisestä on kyse. 4. Mutta ihminen, hän piti kiinni, hän pakotti,
sitoi, omisti.
Anu Kaipainen
Että semmosta
Luen tarkkaan Kotsarin
urheiluasiat kuten muutkin tekstit ehkä mainoksia
lukuunottamatta. Niin Putaalla
tunnutaan toimivan!
Etäalavekylläine
Lassi Jämsén
Kuningaskunta Pihtipudas
Kyllä on kotikuntamme saanut julkisuutta tänä kesänä
runsain mitoin. Synnyinkuntani urheilutoimijoille
on nostettava hattu korkealle työstään lasten ja nuorten pariin panostamiselle.
Vuoden mittaan olen
saanut Kotsarin palstoilta
selata tulosluetteloita eriikäisten lasten urheilutapahtumista ja varsin monien lasten osallistumisesta ja
sijoituksista.
Viimeksi ilahdutti mieltäni 12.8. Varkaat
eivät saaneet saalista,
sillä emme voi pitää bensatankkia veneessä näiden toistuvien tihutöiden
vuoksi.
Voisiko kunta laittaa
hallinoimiinsa venesatamiin valaistuksen ja vaikkapa riistakamerat, jotta
tihutyöt saadaan loppumaan.
Kesäputtaalainen
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kinnulan paikallisyhdistys,SPR,K-Market Kinuski ja Lions Club Kinnula jakoivat ekaluokkalaisille pyöräilykypärät Kinnulan kirkonkylällä ja Muholassa. ?Lukijalta. 26. Kylätoimikunta kyllästyi rantojen kaisloittumiseen ja hankki
omaksi moottoriveneeseen kiinnitettävän kaislanniittokoneen, joka on osoittautunut tehokkaaksi.
TYÖRYHMÄ SELVITTÄÄ PAKOLAISASIAA
Kunnanhallitus asetti pakolaisasiatyöryhmän, joka selvittää Pihtiputaan valmiudet vastaanottaa pakolaisia,
kustannukset ja yhteistyömahdollisuudet naapurikuntien kanssa.
Ajatellen
Eläin vierotti pentunsa, kun aika oli tullut, ja unohti.
Kukka pudotti siemenensä eikä edes tiennyt, minne ne
lensivät. Jos
vapaaehtoisia valvojia olisi
riittävästi, voitaisiin päästä
tilanteeseen, jossa tila voisi
olla avoinna jopa kahtena
päivänä viikossa aiemman
perjantain lisäksi. palstan sanomaan. Nuoret
ottivat Seurojentalon nuorisotilan illat nopeasti omakseen. Siihen liittyen Seurojentalolla
järjestetään keskusteluilta
ensi viikon maanantaina
31. elokuuta kello 18. Paikka ja aika ok, mutta minä en osaa tavata.
25 vuoden takaa
RANTAKAISLIKOT NURIN ELÄMÄJÄRVELLÄ
Elämäjärven Lahdenperän kaisloittunut ranta on muuttanut muutamassa päivässä ilmettään, kun Aatos Siekkinen ja Väinö Tossavainen ryhtyivät niittopuuhiin. Kumiveneillä, liftaamalla ja jalkapatikassakin he koettavat elämäänsä ja lastensa tulevaisuutta
jatkaa.
Kuolemanpelko
on
meille suomalaisille lähes
tuntematon asia nykyään,
mutta heidän vaihtoehdot
ovat joko kuolla tai lähteä
maanpakoon perheineen.
Jokainen meistä voi
miettiä tällaisia asioita
tahollansa ja tehdä omat
johtopäätöksensä näistä
sotapakolaisista ja heidän
Suomeen saapumiseensa
johtavista tekijöistä.
Onko heillä oikeus elää
vai ei. Kuvassa on Nurmelan koulun ekaluokkalaisia.
Tänä vuonna Kinnulassa aloitti ensimmäisellä luokalla yhteensä 16 oppilasta.
Valvojia kaivataan Kinnulan nuorisotiloihin
Kinnulan kunta aloitti vuosi
sitten jälleen kunnan nuorisotilatoiminnan paikallisten
yhdistysten avulla. Kun tuli valomerkin aika niin nainen sanoi:
?. Kotsarissa ollut
Alvajärven Ympäriajolla on
pitkät perinteet.
Emmille sanoisin hylkäyksestä, että harrastaessani
kilpapyöräilyä 65-63 vuotta
sitten eivät tuomarit olleet
yhtä tarkkoja: naistenpyöräkin kelpuutettiin 17-vuotiaan alle Alvajärven ympäriajossa maaliin tullessa,
kun oma ajokki oli tehnyt
lakon kesken matkan!
Toki arvostan muutakin
Putaalla liikunnan hyväksi
tehtävää työtä: Ploki, Keihäskarnevaalit, Alvajärven
ympäriajo ja Muurasjärven
Maalaismaraton ovat erinomaisia suorituksia toimijoiltaan joitakin mainitakseni.
Kulttuurin saralla on
myös hienoja saavutuksia
Kotsarin jutuista päätellen
ja semmoinen on tietysti
Kotsari itsekin! Mielelläni
luin ja yhdyn Kirsi Moisanderin 12.8. KOTISEUDUN SANOMAT. Varmaan useamman kerran on Kunkun
valmentajat ja heidän kotikuntansa nimi mainittu ja
haastatteluja pyydetty kuin
omistajilta.
Kelpaa meidän putaalaisten elellä Kuningaskunnassamme ja antaa kiitoksemme jo edesmeneille kuin
nykyisillekin hevosystäville
Onnitteluni vielä Jutalle
ja Antille!
JL
Kypärät eppujen päähän Kinnulassa
Tekstarit
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
KAMMOTTAVASTI sielua repii tuo arabipakolaisten hätä. Ihana ilta, tavataanko huomenna täällä kello 18?
?. elokuuta 2015
Keskellä viikkoa
Lukijalta
Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Onnea!
Keskiviikkona Ilmi, Ilma, Ilmatar, torstaina Rauli, perjantaina Tauno, lauantaina Iina, Iines, Inari, sunnuntaina
Eemeli, Eemil, Eemi, maanantaina Arvi, tiistaina Pekka.
Urheilu,
lapset ja
nuoret!
piirinmestaruuskilpailujen
tulosluettelo ja putaalaisten
lasten mahtava mitalisaalis.
Tärkeitä ovat muutkin sijoitukset, vaikka ei kärkeen
yltäisikään ja kaikkein tärkeintä on osanotto ja liikunnan riemu!
Kokemuksesta tiedän.
Ehkä kerron ?urheilu-urastani. On heitetty karnevaalit, valittu uusi
mummo, onnea vielä Aunemummo ja kaiken kukkuraksi Jokivarren Kunkku on
niittänyt mainetta kaviouralla monet kerrat.
Se ei saavutuksia him-
mennä, vaikka Pohjoismaiden mestaruus jäi vielä saavuttamatta.
Joku taannoin halveerasi Kunkun saavutuksia sen
vuoksi, ettei sen omistus ole
Pihtiputaalla. Ja onko islamilainenkin vaimoineen ja lap-
sineen ihminen?
Lukija
HARMILLISTA, ettei
venesatamissa veneiden
lukituksia rikkovia ja bensaa varastavia tekijöitä
saada kiinni ja vastuuseen
teoistaan.
Viime perjantaina tullessamme mökille viikonlopun viettoon havaitsimme Pumppurannassa
olevan veneemme lukitukset rikotuiksi. Silti valvontavuoroja tulisi vain esimerkiksi 7-10 viikon välein
eli noin 3-4 kertaa vuodessa.
Yksittäisetkin kerrat vähentävät toisten kuormitusta.. Esimerkkinä vaikka triathlonin Suomen mestari Emmi
Paukku ja Kalevan Kisoihinkin saatiin jälleen putaalainen Matti Kahilainen.
Uskon, että molemmista
nuorista näemme urheilupalstoilla muuallakin kuin
Kotsarissa tulevaisuudessa.
Virnettä viikkoon
Turkulaismies tapasi ravintolassa naisen, jonka kanssa
juttu luisti. Paikalle toivotaan vanhempia,
vapaaehtoisjärjestön edustajia ja kaikkia asiasta kiin-
nostuneita. joskus, jos palstatilaa
löytyy.
Voimakkaalla tahdolla ja
lajiin sitoutumisella voidaan
päästä hyviin tuloksiin. Kunnan puolesta tilaisuudessa on paikalla
sivistystoimen johtaja Marja Lehtonen.
Illan aikana keskustellaan siitä, miten nuorisotilan toimintaa voi tukea. Monet toivoivat, että
nuorilla pitäisi olla vastaavaa toimintaa kesälläkin.
Uusi toimintakausi on alkamassa nuorisotiloissa. Se on kuitenkin yli puolet elinajastaan
(viisi vuotta) kasvanut ja
luonut pohjaa menestyksel-
leen Jutan ja Antin hoivissa,
joten vaikea on pihtiputaalaista valmennustaitoa ja
osaamista väheksyä.
Unohtaa ei myöskään
saa Jorma Kontion osuutta
ohjastajana
14. 044 785 2737
KLIKKAA HYVIIN TARJOUKSIIMME OSOITTEESSA www.alemakasiini.fi
Upeat
pallokrysanteemit
3 KERÄÄ
Lauri
SUKKALANGAT
1000
100g kerä,75% villaa,
25% polyamidia.
395
Yksittäin 3,75
KYNNYSMATTO
40x60cm
150
SOFT EMBO DESIGN 16 RL
WC-PAPERI
Norm. HUNAJAT
. VALKOSIPULIT
Mesikeiju
Sulkava
Benetton
SATEENVARJOT
mini
1090
pitkä
995
TUIKKU
40 kpl/pkt
ULKOTULI
Paloaika n. Sitä varten valtuusto hyväksyi 16 000 euron
määrärahan.
Molemmat
summat katetaan ottamalla
lisälainaa.
Puretun Niemenharjun
motellin paikalle aletaan
ensi kuussa rakentaa uutta
Nesteen liikenneasemaa.
Kunta vuokraa matkailualueen Pihtiputaan Nestehuoltamon yrittäjille, jotka
ovat perustaneet Matkailu-
keskus Niemenharjun Oy:n.
Kunnanjohtaja Ari Kinnunen kertoi, että liikenneaseman rakennustöiden
urakat ovat parhaillaan
laskennassa. Myös nuorilla on heikko työtilanne.
Samaan aikaan avointen
työpaikkojen määrä on vähentynyt.
Tuet estävät
työllistymistä
Lausunnossa todetaan, että
nykyinen tukipolitiikka tuntuu pikemminkin estävän
kuin vauhdittavan alueen
työllisyyden kehittymistä.
Seutukunnan
kehittämisyhtiöt ja elinkeinoasiamiehet toivovat seutukunnan yritystoimintaa edistäviksi toimiksi yritystukitason korottamista ja niitä
koskeviin päätöksiin lisää
joustavuutta.
Seutukunnan yritystukitaso tulisi arvioida uudelleen. 3,99
2 RL
100
2 RL
2 RL
250 300
150 L 10kpl/rl
200 L 10kpl/rl
PUUTARHAN SYKSY
LYHTYKYNTTILÄ
5kpl/pkt
3 PKT
10 KG
20 KG
200 1895 2990
(1,50/KG)
(1,90/KG). KOTISEUDUN SANOMAT. Ryijymatot.
taan puolella. Yritystukitaso uuden
asetuksen myötä pudotti
seutukunnan pienimpään
tukialueeseen äkillisen rakennemuutoksen alueita
Viitasaarta ja Pihtipudasta
lukuunottamatta.
Putoaminen pienimpään
tukialueeseen on aiheuttanut uhkan yritysten ja alueen elinvoiman kehittämi-
selle. Esittelyssä Golden mix
nahanhoitoaineet, siivousliinat ym.
Pajuiset ja päreiset korit ja erilaiset harjat.
Kuurosokeiden harjat. Pienentynyt tukiprosentti ja tuen alarajan nousu
eivät kannusta merkittäviin
uusinvestointeihin.
Keski-Pohjanmaa kuuluu korkeimpaan yritystukialueeseen ja alueella on
valtakunnallisesti pienimpiä työttömyysprosentteja.
Työttömyyden kasvun
pysäyttämiseksi palkkatuki
tulisi saada yritystoimintaa
ja työllisyyttä lisääväksi
eikä estäväksi.
Palkkatuen keskittäminen vain pitkäaikaistyöttömiin vähentää yritysten
halukkuutta palkata väkeä
palkkatuella tai oppisopimuksella.
Ensimmäisen työntekijän palkkatuen uudelleen
voimaan asettaminen edistäisi sukupolven- ja omistajanvaihdoksia sekä työllistävien yritysten syntymistä.
Yrittäjäksi aikovaa
juoksutetaan
Starttirahojen loppuminen
uhkaa uusien yritysten syntymistä.
Starttirahojen hakeminen tulisi saada helpommaksi myös syrjäisemmillä
seuduilla aloittaville yrittäjille.
Nyt alkava yrittäjä esimerkiksi Pihtiputaalta tai
Kyyjärveltä
matkustaa
palveluja saadakseen Äänekoskelle ja Jyväskylään
sekä toimittaa samat asiat
useaan kertaan.
Joillakin
toimialoilla,
muun muassa metallialalla
on työvoimapula ja yritykset joutuvat etsimään työntekijöitä kotimaan sijasta
muualta Euroopasta.
Työvoiman liikkuvuutta
pitäisi edistää kasvukeskuksista muualle Suomeen eikä
ainoastaan päinvastoin.
Työvoimapulasta
kärsivillä alueilla työvoimaperäisen maahanmuuton
byrokratiaa tulisi vähentää
ja prosessin läpimenoaikaa
lyhentää tai ottaa käyttöön
väliaikainen työlupakäytäntö, jossa työntekijä saa
oleskeluluvan ja työluvan
hakemuksen
käsittelyn
ajaksi.
Niemenharjun meluvallille rahoitus Valtuustolle jätettiin tiealoite
Pihtiputaan kunnanvaltuusto hyväksyi 156 000 euron
määrärahan meluvallin rakentamiseksi Nelostien ja
Niemenharjun uuden matkailualueen väliin.
Lisäksi kunnan kustannuksiin kuuluu sähkölinjan
ja muuntajan siirtäminen
alueella. MARKKINATIIMI ry P. 5
Seutukunta halutaan nostaa työllisyyden
ja yrittäjyyden kokeilualueeksi
Saarijärven-Viitasaaren
seutukunta halutaan nostaa
työllisyyden ja yrittäjyyden
kokeilualueeksi.
KeskiSuomen maakuntavaltuusto esitti asian toukokuussa
työ- ja elinkeinoministeriölle. 9?18, LA 9-14, p. Kahdessa kunnassa työttömyys nousi yli
20 prosentin.
Lähes joka toinen työtön
on yli 50-vuotias. Kinnusen mukaan meluvallipäätöksen
jälkeen rakentamiselle ei
pitäisi olla enää muita esteitä, kunhan valitusaika
umpeutuu.
Elomarkkinat
Pihtiputaan torilla to 27.8. klo 9?16
MUURINPOHJALETUT
EINESMAJA
Kuopio
Keskustan valtuutetut Raimo Pärnänen ja Ismo Pietiläinen jättivät Pihtiputaan
kunnanvaltuustolle valtuustoaloitteen Mustalaistien ja
Seläntauksentien perusparannuksesta.
Aloitteessa
todetaan,
että Kinnulaan johtava
Mustalaistie on huonossa
kunnossa etenkin Pihtipu-
SUORAAN VALMISTAJALTA
PIHTIPUDAS, ARK. Kahden auton kohdatessa tie on erittäin kapea.
Allekirjoittajien mukaan
sateisina kesinä Seläntauksentie on lähes ajokelvoton.
Tarjoukset voimassa KE-TI 26.8.?1.9. 10h
Lanttu-, lihaja kalakukot
karjalanpiirakat ja
markkinarinkelit
Palan painikkeeksi LETTUKAHVIO! Järj. 0400 499 620
www.kuitulinja.fi
PALJON ERILAISIA
METRILAKUJA
JÄTTIKASSI
KEKSEJÄ
10?
Asusteet juhliin ja arjen elämään.
Köysitehtaan köydet, narut ja rullapussit.
Etelä-Amerikan intiaanikäsityöt, värikkäät
kesämekot, alpakanvilla neuleet ja Intian
puuvilla puserot. Puunkantokassit.
Tossut, kengät ja miesten alusasut.
Naisten ja miesten lompakot. MARJAJAUHEET
. Leivonnaiset ja muut
makeat kahvipöytään.
. Tiessä on pahoja painumia.
Aloitteen jättäjät muistuttavat, että tien varrella
on isoja metsäalueita sekä
murskeasema, jossa toimii
kesäisin myös asfalttiasema.
Siksi tiellä on paljon puutavara- ja massakuljetusta,
joka aiheuttaa vaaratilanteita kapealla ja huonokun-
APOLLO
PUUTARHALYHTY
Paloaika 30 h
495
AIKUISTEN Erästäjä
KUMISAAPPAAT 35?46
1995
249
PYYKINPESUAINE
1L Color tai regular
199
ROSKAPUSSIT 20 L
TAI 30 L 25KPL/RL
100
190
BIOJÄTEPUSSIT
20 L 15KPL/RL
JÄTESÄKIT
Norm. tammikuuta 2015. 0400-572 781
toisella tiellä.
Sorapintaisella Seläntauksentiellä on raskasta läpikulkuliikennettä ja maatalousajoa, eikä tiellä ole
lainkaan varsinaisia pientareita. Laukut.
Ruokapöytään lihaa, kalaa, ruokaisia
makkaroita, piirakoita, rinkeleitä,
lörtsyjä, kukkoja.
Hunajat, säilykkeet, hillot ja mausteet.
Kausituotteet.
Virolaiset juustot ja makkarat.
Makeiset maistuvaiset, pitkät lakritsat ja
keksikassitarjous. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää
MATTOJA HALVALLA!
kotimaiset puuvilla-, puuvillanaruja puuvillasekoitematot. Paperin luovuttivat
alueen
kehittämisyhtiöt
Piispalassa vierailleelle liikenne- ja viestintäministeri
Anne Bernerille.
Kehittämisyhtiöiden mukaan seutukunnalla on valmiudet kokeilualueeksi ja
se haluaa sitoutua vaikean
työllisyystilanteen ratkaisemiseen ennakoivalla työllisyydenhoidolla yrittäjyyttä
painottaen.
Hanke voisi sisältää uusien, joustavampien ja räätä-
löidympien työkalujen kokeilua työpaikkojen ja yrittäjyyden kehittämisessä.
Kesäkuussa seutukunnan työttömyysaste oli 18,4
prosenttia. 2,05
Maankuulua
wanhanajan
savusaunapalvia,
maalaishyytelöä
ja lihaisia
makkaroita!
TARJOUS!
20?
KIVIKYLÄN
TUOTEKASSI
SOTKAMON
SÄILYKKEET
Suoraan tehtaan
MYYNTIAUTOSTA!
Köydet, narut,
rullapussit
KUITULINJA OY
Myllyoja
p. MAUSTEET
Yhtyeen kokoonpano vaihtelee tilanteen mukaan. Sain
suunnan ja tarkoituksen
elämälleni, Esko kertoi.
?. KOTISEUDUN SANOMAT. 26. Norjan
valtio on sähköistänyt aluetta. Minua
pyydettiin ensin ammattikoulun opettajaksi, mutta
en lähtenyt. Olen kysynyt
sitä itsekin.
Kaikki juontaa kesään
1960.
??Meillä oli Kurkiniemellä hengellinen kokous.
Muistan tuon rauhallisen
kesäillan. Halusin käyttää
loppuvuosiani muuhun.
Neljäs kynnys ylittyi,
kun Esko nousi 37 asteen
pakkasessa Oulussa lentokoneeseen ja lähti kohti
Pohjois-Tansaniaa, Mugu-
mun aluetta.
??Mugumu on äärimmäisen syrjäinen paikka
Serengetin kansallispuiston
ja Kenian rajan välisellä alueella, 150 kilometriä lähimmästä taajamasta. Tavoite on perustaa
alueelle metallialan ammattikoulu, 68-vuotias Esko
Kokkonen sanoo.
?. Esko on
ollut mukana rakentamassa
kehitysapuvarojen turvin
seudulle kirkkoja, kouluja,
taloja ja vesijohtoja. Kehitysapu
juuttuu taajamiin, korpikyliin se ei koskaan ulotu.
??
Jokin sisälläni paloi ja päätin jäädä sinne.
Avustustyöstä muodostui
elämäntyöni, Esko Kokkonen kertoo. Hän on tehnyt
Tansaniaan lähes kolmenkymmenen vuoden aikana
14 matkaa.
??Minulta on kysytty,
miksi lähdin. Oli tärkeää, että oli
tuloja. Alku oli vaikeaa. elokuuta 2015
Esko Kokkosen mukana Seläntauksen koululle matkasi oululainen hengellisen musiikin yhtye Maranatha. Järvi oli tyyni ja
jossain kuikka potkaisi vettä ja hihkaisi. 6. Minun täytyi kasvaa,
rauhoittua, oppia ymmärtämään asioita. Tuona iltana me kolme veljestä, Veikko, minä ja
Paavo, tulimme uskoon.
??Tunsin
elämässäni
ensimmäisen kerran, että
joku rakastaa minua. Tällä kertaa mukana
olivat Outi-Mari Karppinen, Anael Manangou,Merveille Meya ja Tapio Askeli.
Sisäinen palo vei metallialan
yrittäjän avustustyöhön Tansaniaan
HEIKKI JÄMSÉN
Seläntauksen Kurkiniemellä syntyneen Esko Kokkosen elämässä on tapahtunut
ainakin neljä merkittävää
käännettä. Meillä käytiin
kotona monta kertaa tulikivenkatkuisia keskusteluja.
??Ymmärrän sen, koska meillä oli pieniä lapsia.
Päätöstä helpotti, että taloudellisesti elämämme oli
turvattua.
Esko Kokkonen kertoi
työstään sanoin ja valokuvin Seläntauksen koululla,
jonka nurkassa seisominen
tuli tutuksi nykyiselle avustus- ja lähetystyöntekijälle,
kun vilkkaaseen poikaan
juurrutettiin kuria.
Mugumussa
avataan
tänä syksynä Eskon tuorein
aikaansaannos, satapaikkainen esikoulu.
??Kyseessä on koulun
laajennus, joka antaa monelle lapselle tilaisuuden
aloittaa koulunkäynti.
Mugumun alueella Tansaniassa avustustyötä 30 vuotta tehnyt Esko Kokkonen on huomannut, miten vähälläkin kehitysavulla saadaan paljon hyvää aikaan aidsin ja köyhyyden koettelemassa lähes 50 miljoonan asukkaan maassa.. Sähköt ja vesi helpottavat ihmisten karua arkea.
??Ulkopuolinen
apu
saa aikaan kehitystä, ihmiset alkavat rakentaa taloja
ja kaupankäynti lisääntyy.
Olen opettanut paikallisille metalli- ja puutöitä ja
hankkinut kaikki tarvikkeet
heiltä. Kun
vaimo sai työpaikan Oulusta, Kokkoset muuttivat
sinne ja Esko sai töitä kaapelitehtaalta. Kun kasvoin, päätin,
että jonain päivänä lähden
avustustyöhön Afrikkaan.
Unelma toteutui 40-vuotiaana.
?. Kurkiniemen
pirtissä kajahti hengellinen
laulu. Olin kierrellyt
syrjäkyliä ja näin koulutuksen tarpeet. Lopetin yritykseni
vuonna 1995, kun avustustoiminta työllisti ja ikääkin
alkoi tulla. Asiakaspiiri
oli laaja.
??Kun lähdin Afrikkaan, konepaja jäi toimimaan. Esko oli
harjoittanut kädentaitojaan
isänsä maasepänpajassa Seläntauksessa ja pääsi Tikkakoskelle lentokonemekaanikon oppiin.
Armeijan jälkeen hän
kouluttautui konepaja-alalle ja perusti perheen. Ensimmäinen
oli uskoon tulo Kurkiniemellä pidetyssä hengellisessä tilaisuudessa.
Seuraava ratkaiseva vaihe osui armeijaan. Kolmas iso
ratkaisu osuu vuoteen 1980,
kun Esko ryhtyi yrittäjäksi.
Jäälin Teollisuussorvaus
Ky teki telinsiirtolaitteita
Transtechin junavaunutehtaalle, osia auto-, laiva-, teräs- ja metsäteollisuudelle
sekä Nokialle. En
tuntenut ketään. Päätös ei
ollut helppo
7
4H Nuorten toimitus aloitti keväällä
Ryhmäkuvassa nuoria toimittajia A-lehtien toimituksessa
Helsingissä. Ryhmä tavattiin
ensi kerran Helsingissä
maaliskuun alussa.
Jokainen toimittaja tekee yhden jutun kuukaudessa toimituksen nettisivulle
ja ne julkaistaan tasaiseen
tahtiin kuukauden aikana.
Aiheet saa valita itse, ja
niistä sovitaan ja keskustellaan toimituksen omassa
Facebook-ryhmässä joka
kuun alussa. Osa on jo yliopistotason opiskelijoita ja muutama vielä peruskoulussa.
Varsinainen toiminta lähti käyntiin kun ensimmäiset
jutut julkaistiin huhtikuun
aikana. Nuorten toimituksen sisällön näkee 4h.fi
-sivulta, sieltä löytyy myös
kaikki toimittajat ja vetäjät
tietoineen. Nuorten
toimitus tekee näitä kaikkia. Jos ei itse keksi aihetta, se voidaan keksiä
yhdessä, ideoita voi heitellä
vapaasti.
Juttujen ei ole pakko olla
perinteisiä, ne voivat olla
myös videoita, ruokaohjeita ja sarjakuvia. Juttuja voi myös
vapaasti kommentoida.
Iloinen tettiläinen Arttu Jääskeläinen juttujensa ääressä.
Nuorten toimitus korvaa
periaatteessa aikaisemmin
toiminutta
Pilke-lehteä.
Tämä onkin hyvä vaihtoehto sillä nuoret tekevät jutut
alusta loppuun aivan itse.
Jutut kuvitetaan myös,
jos itse niin haluaa. Tutkimukset kestävät mahdollisesti ensi vuoden alkupuolelle asti. Aiheina on vinkkejä,
ajankohtaisia aiheita ja ihmissuhteita, ihan mitä vain.
Jokainen kirjoittaa omasta
aiheesta omalla tyylillään.
N
uorten toimituksessa
on erilaisia ja eri ikäisiä
nuoria. Eihän sitä koskaan tiedä, jos
vaikka olen Kotiseudun Sanomissa vielä töissä!
?Nuorten toimitus on har-
Kuntotutkimus
selvittää
päiväkodin
sisäilmaongelmia
JUHA KIVINEN
Päiväkoti
Onnimannissa tehdään perusteellinen
kuntotutkimus sisäilmaongelmien takia. Toimituksessa mukana
oleminen on oma teko, kannanotto vaikuttamisen puolesta. Ryhmään kuuluu
myös kaksi pihtiputaalaista,
Minttu Varis ja minä, Arttu
Jääskeläinen.
Tammikuun alussa aloitettiin haku, johon pystyi
hakemaan kuka vain, joka
on kiinnostunut aiheesta. 26. KOTISEUDUN SANOMAT. elokuuta 2015. Kuntotutkimuksen
tekijä kilpailutetaan suunnitelman valmistuttua. Rakennuksen toisessa päässä sijaitsevassa Pihtiputaan lukiossa ei ole oireiltu.
Kokkolalainen hajuvesien
ja kosmetiikan tukkukauppa Westbury Oy on ostanut konkurssiin menneen
kannuslaisen tukkukaupan
Max Group Oy:n varaston
ja koneet. Samalla huonetilan
ilmanvaihtoa säädettiin.
Vuoden sisällä on rakennuksen ilmanvaihto puhdistettu ja säädetty, ilmanvaihdon puutteet ja viat korjattu, lämpötiloja säädetty ja
pölynäytteitä otettu.
Kiinteistörakennusmestari Petri Varis kertoo, että
lattian korjaustyön yhteydessä havaittiin puutteita
ulkoseinän ja lattian rajan
tiiviydessä.
Elokuun aikana teetetään koko rakennuksen
kuntotutkimussuunnitelma
jyväskyläläisellä Vahanen
Oy:llä. Nyt niitä on kertynyt jo yli 25. Sisäilmatyöryhmän puheenjohtajana
toimiva Wiitaunionin ympäristotoimen toimialajohtaja
Seppo Lappalainen arvioi,
että tutkimus ajoittuu lokamarraskuun viileämmille
keleille, jolloin ulkoilman
mikrobit ovat vähentyneet.
Päiväkodin työntekijöiden oireilut johtivat siihen,
että Fenerko Oy korjasi jo
päiväkodin
sulkuaikana
heinäkuussa henkilökunnan sosiaalitilan lattian.
Lifeline -lattiamateriaali poistettiin, betonilaattaa
jyrsittiin parin senttimetrin syvyydeltä, lattiapinta
kapseloitiin ja seinän sekä
lattian raja tiivistettiin. Se on mielipiteiden ja
omien ajatusten esille tuomista niin, että muillakin on mahdollisuus niitä kommentoida.?
Lainaus nuorten toimituksen sivuilta.
Arttu Jääskeläinen
Putaanvirran koulun yhdeksäsluokkalainen Arttu Jääskeläinen oli TET-harjoittelussa
Kotiseudun Sanomissa.
Ilkivaltaa
Kinnulan
kouluilla
Nurmelan koulun ja Kinnulan keskuskoululla oli
tehty tihutöitä viikonlopun
aikana. Hakijoiden joukosta
meidät valittiin ensimmäiseksi vuodeksi nuorten toimitukseen. Westbury jatkaa
Max Groupin liiketoimintaa Pihtiputaan kunnan
omistamassa
Putaanportin liikeliikekeskuksessa.
Kunnanhallitus hyväksyi
kunnan ja Westbury Oy:n
välisen vuokrasopimuksen
53 neliön liiketilasta.. Jo
saman kuun lopulla kaikille
hakijoille ilmoitettiin tulokset. Tutkimustulosten
perusteella päätetään mahdolliset jatkotoimenpiteet.
rastus. Hyvät
ohjaajat saivat kaikki ryhmäläiset innostumaan heti
ensitapaamisesta lähtien.
O
mat
kokemukseni
nuorten toimituksessa
työskentelystä ovat erittäin
hyvät ja suosittelen tätä kaikille, joita vähänkään kiinnostaa sisällön tuottaminen.
Jokaisesta jutusta saa
kohtuullisen korvauksen,
kuten asiaan kuuluu, mutta
minä ainakaan en tee tätä
sen takia, vaan sen, että
pääsee harjoittamaan omia
taitojaan ja työskentelyä,
myös tuomaan omaa ääntä
ja näkökantaa esille.
Nuorten
toimituksessa olemisesta saa meriitin
ansioluetteloon ja reilusti
kokemusta. Uudeksi
pintamateriaaliksi
asennettiin kuivapuristelaatta. Yhteensä viisi ikkunaruutua oli rikottu kivellä heittämällä molemmista
koulurakennuksista.
Mahdollisista silminnäkijähavainnoista pyydetään
ilmoittamaan rehtori Lisa
Paavilaiselle
numeroon
044-459 6230.
Tukkuyrittäjä
vaihtui
Putaanportilla
Päiväkoti Onnimannin työntekijöillä on ollut sisäilmaongelmiin viittaavia oireita. Arttu Jääskeläinen edessä oikealla.
4
H Nuorten toimitukseen kuuluu eri puolilta
Suomea kaksitoista 14-24
vuotiasta nuorta, jotka ovat
kiinnostuneet sisällöntuotannosta. Ryhmässä on piirtäjiä ja valokuvaajia, jotka mielellään kuvittavat myös toisten juttuja.
Monipuoliset persoonat
ja eri kiinnostuksen kohteet tuovat mukavan vivahteen työryhmään ja kaikki
tulevat toistensa kanssa
loistavasti toimeen. Kokemus on
tärkeää, varsinkin jos on
ajatellut
suuntautuvansa
esimerkiksi media-alalle,
kuten allekirjoittanut
Tämä on pieni yhteisö
ja kaikki tuntevat tavallaan
toisensa. Hinta on
noussut puolella ylöspäin.
Matias Jämsén piirsi Batmanin.. 8. Kun uudet järjestelmät saadaan toimimaan,
ei jatkossa tällaisia viiveitä
ole, Linnala huomauttaa.
Uuden Kemera-lain tuet
ovat esimerkiksi taimikonhoitoon: Varhaishoito: tasatuki 160 e/ha. Täällä on hyvä ilmapiiri, kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa.
?Ei tämä kovin
tyhmää ole?
Kinnulassa on myös osattu
nauttia loppukesästä koulun alkamisesta huolimatta.
Välitunnille
pyyhältänyt
Nurmelan koulun kakkosluokkalainen Miro Kinnunen tuli heti reippaana neuvomaan jutunteon kanssa.
??Pane otsikoksi, että
alettiin pelaamaan kirkon-
Opisto tarjosi lapsille maalaushetken
JUHA KIVINEN
Saara Jämsén innostui piirtämään eläinaiheesta.
Kumpulan nurmikolla Putaanportilla vietettiin lauantaina täydellistä kesäpäivää.
Lapset vetäytyivät puiden
siimekseen
päästämään
luovuutensa valloilleen Viitaseudun opiston järjestämässä ilmaisessa taidemaalaustapahtumassa.
??Ajattelin, että kun
oli luvattu näin hyvää keliä,
että nyt ehtisi vielä kokeilla
lasten maalausjuttua. Se
on tosi kivaa, Lily tuumasi.
?. Päätöksenteko hakemuksiin alkaa lokakuun lopulla.
Kemera-tukien
maksu viivästyy
metsänomistajille
Uuden Kemera-lain mukainen tukien maksu metsänomistajien tileille alkaa
aikaisintaan
syyskuussa,
mutta maksatukset saattavat viivästyä vielä tästäkin.
Syynä on Suomen metsäkeskuksessa
tehtävä
tietojärjestelmäuudistus.
Vasta kun kaikki rahoitushakemukset ja ilmoitukset
saadaan tallennettua järjestelmään, metsäkeskuksessa
tiedetään kuinka pitkälle
tälle vuodelle Keski-Suomeen varatut määrärahat
riittävät. Olen metsänhoitoyhdistyksen puolesta harmissani tilanteesta, mutta
emme voi vaikuttaa tähän
mitenkään. Sillä
voi selvittää esimerkiksi,
kannattaako hankkia valmis tuotantorakennus vai
rakentaa uusi.
Yrittäjät voivat myös
yhdessä,
yritysryhmänä,
hakea koulutushanketta,
jossa kehitetään koulutuksen avulla liikkeenjohtoon,
markkinointiin, talouden ja
tuotannon tehokkuuteen ja
laatuun liittyvää osaamista.
Yhteistyöhanke on uusi tukimuoto.
Yhteistyöhanke
voi
edistää esimerkiksi biotalouden, lähiruokasektorin
tai hyvinvointipalvelujen
kehittymistä.
Hankkeen
hakijana voi olla julkis- tai
yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten kehittämisorganisaatio, joka kokoaa maaseudulla toimivia mikro- ja
pienyrityksiä ryhmäksi.
Elinvoimaa
maaseudulle
Hanketuella
maaseudun
asukkaat voivat kehittää
asuinympäristöään ja sen
asukkaiden yhteistä toimintaa ja alueen viihtyisyyttä.
Yleishyödyllisinä investointeina tukea voi saada
esimerkiksi yhteisten tilojen
kunnostamiseen tai kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämiseen.
Hanketukia voivat hakea
julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten järjestöt,
kyläyhdistykset ja oppilaitokset.
Tukea haetaan ELYkeskuksesta tai Leaderryhmästä. Nuoren
metsän kunnostus: tasatuki
230 e/ha.
Tuen saa, teki työn sitten metsänomistaja itse tai
teetti sen esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksellä.
Uutta on se, että jatkossa
kaikista rahoitettavista toimenpiteistä on tehtävä hakemus ennen työn aloittamista. Ja pääseehän
kesästä nauttimaan vielä
koulun jälkeen, kun voi
pulahtaa järveen. elokuuta 2015
KOTISEUDUN
Maaseudun
kehittämisrahaa
jaossa 15 miljoonaa
Keski-Suomessa on käytettävissä tänä vuonna maaseudun
kehittämisrahaa
noin 15 miljoonaa euroa.
Kehittämisrahan hakuaika
on nyt.
Yritystukia voivat hakea maaseudun yrittäjät ?
maatilakytköstä ei vaadita.
Maaseutua on koko KeskiSuomi Jyväskylän keskustaalueita lukuun ottamatta.
Perustamistukea
voi
saada uuden yrityksen perustamiseen tai toimivan
yrityksen merkittävään tuotannon tai liiketoiminnan
muutokseen.
Yritysten investointitukea myönnetään tuotantotilojen tai uusien koneiden
hankkimiseen sekä rakentamiseen. Tilanne on vähän sekava, ja senkin takia halusin tarjota jotakin lapsille.
Jaana Bombin, joka veti
ryhmää viime vuonna, olisi halunnut kovasti jatkaa.
Luultavasti ryhmä ei tule
lähtemään nyt liikkeelle,
sillä ilmoittautumisia ei ole
tullut, kun Jaana ei ole opettamassa.
Ojakangas arvelee, että
myös
kuvataidekurssin
kova hinta on saattanut
vaikuttaa asiaan. Ja illalla
ollaan lenkkeilty, kun on
tullut vähän viileämpää. Sadekeleillä pelailtiin sisällä ja
moni haki parempia kelejä
reissun päältä. Hakemuksen voi
tehdä sähköisesti Hyrräverkkopalvelussa.
Leader-ryhmillä haku on
jatkuva. Piknikillä oli
käyty ihan lähelläkin Rapeikon laavulla.
Välitunnilla voi
ottaa aurinkoa
Hyvillä mielin koulun penkille palasivat myös Pihtiputaan lukion kakkosluokkalaiset Lily Trei ja Jenna
Ruotsalainen.
??Kivaa olla koulussa,
kun välillä on hyppytuntejakin. Tästä toteutusilmoitusten tallennuksesta aiheutuvasta viiveestä on nyt
kysymys.
??Vanhan lain aikana
tukipäätös tuli muutamassa
viikossa. Tästä koituu hyvin
pienet kustannukset, kertoi
opiston kuvataideopettaja
Pekka Ojakangas.
Viitaseudun opisto järjesti samanlaisen maalauspäivän sunnuntaina Viitasaaren Savivuorella.
Pekka Ojakangas joutui
harmittelemaan sitä, että
Pihtiputaalla on ollut pienten kohdalla epäselvyyttä
siitä, kuka lähtisi vetämään
kuvataidekouluryhmää.
?. ELY-keskuksessa
hanketukien ensimmäinen
hakujakso päättyy 31.8. Mutta sain silti kesää
vietettyä, olin Virossa koko
kesän, ja siellä oli aika lämmintä, Lily kertoi.
Lukion tytöt kiittelivät
sitä, että luokassa on laitettu öisin ilmastointi viileämmälle. Mikäli määrärahat
loppuvat kesken, osa hankkeista saanee Kemera-tuen
ensi vuoden puolella ensi
vuoden budjetista.
?. Yritystukien kolmas ja hanketukien toinen valintajakso
päättyy 31.10. Vesi
on ehkä vähän viileää, mutta kyllä siitä pitää nauttia,
kun pääsee edes pari kertaa
kesässä uimaan. He kehuvat paikkakuntaa mukavaksi.
?. 26. Sitä on
varmaan pippuroitu korvat savuten pulpeteissa ja
opettajainhuoneissa. Hiekassa
olivat tytöt uineet ja tulipa
myös Karhilan ranta mainittua. Voidaan olla välkällä
ulkona ja ottaa aurinkoa.
Ja ollaanhan me käyty uimassa koulun jälkeen. Vaikka onhan se tietysti vähän huonoa, kun
nyt on lämmintä ja joutuu
olemaan myös sisällä, Jenna
jatkoi.
??Ehkä se vähän harmittaa, mutta eiköhän tähän
totu, vaikka kesä tuli jäljessä. Ei ainakaan Pihtiputaan ja Kinnulan välituntipihoilla tehdyn
pikaisen kyselyn perusteella. Opin
sauna on tuntunut nimensä
veroiselta?
Eipä suinkaan. ei haittaa!
JUHA KIVINEN
Huh hellettä sanoi jänis
pakkasta! Oikea lämmin
kesä saapui viimeinkin juuri koulujen alkaessa. Oppitunneilla
on kuulemma ehkä vähän
liiankin viileää.
Lily ja Jenna ovat tulleet
Pihtiputaan lukion toisen vuoden o
muualta opiskelemaan Pihtiputaalle. Ideana on se, että lapset saavat
tulla maalaamaan opiston
tarvikkeilla kivaan, maksuttomaan tapahtumaan, joka
tuo samalla opistoa myönteisessä mielessä esille. Ryhmäkiikussa keinuvat
Putaanvirran koulun kolmasluokkalaiset tytöt huusivat yhteen ääneen ?ON!?,
kun heiltä kysyi, onko ollut
kivaa palata kouluun.
Yhtä ponteva ?EI!. Ettei kaikesta tarvitse aina
maksaa. Tukea voi saada
myös investoinnin toteutettavuustutkimukseen. Vesi on kuulemma jo
ihmeen lämmintä.
Tytöt eivät hirveästi
jaksaneet moittia kalseanpuoleisia lomasäitä. Taimikon varhaishoito, nuoren metsän hoito ja
juurikäävän torjunta voidaan aloittaa hakemuksen
jättämisen jälkeen.
Muissa toimenpiteissä
metsäkeskus hyväksyy toteuttamissuunnitelman ennen kuin toimenpiteen toteutus voidaan aloittaa.
Nurmelan koulun kakkosluokkalaiset lähtivät Kinnulassa koulutielle ihan mielellään,
vaikka kesä oli parhaimmillaan.
Kesä tuli ja koulu
alkoi . kajahti tytöiltä uteluun, olisivatko he jatkaneet mieluummin vielä kesälomaa.
Ei, koska koulussa näkee
kavereita ja pääsee tekemään uusia tehtäviä.
Keinu on kuulemma
koulussa parasta ja tietysti välitunti. Kyse on Suomen metsäkeskuksen tietojärjestelmästä ja valtion varoista, Metsänhoitoyhdistys
Keski-Suomen kehityspäällikkö Jussi Linnala toteaa.
Käytännössä byrokratia
toimii niin, että metsäalan
toimija, kuten metsänhoitoyhdistys, tekee työn päätyttyä toteutusilmoituksen
Suomen metsäkeskukselle
ja laskuttaa asiakasta, eli
metsänomistajaa tehdystä
työstä.
Suomen
metsäkeskus
maksaa Kemera-tuen suoraan
metsänomistajalle
toteutusilmoituksen perusteella
Mutta tämä lämpöongelma kestää keskimäärin
vain toukokuun puolivälistä
alkaen viikon tai puolitoista
ja elokuussa viikon tai kaksi, Piippo muistuttaa.
Lomien siirtäminen
olisi iso ruljanssi
Aika ajoin viritellään keskustelua koulujen kesälomien siirtämisestä kesäkuulta
elokuun suuntaan.Markku
Piipolla ei ole periaatteessa
mitään sitä vastaan, mutta
hän huomauttaa, että asiassa on monta mutkaa.
?. Olisin muuten uinut joka päivä uimalaitoksella, mutta nyt uin
vain melkein joka päivä.
Nyt jaksaa, mutta
entä toukokuussa?
Kinnulan
keskuskoulun
opettajainhuoneesta kuului
iloinen pulina, kun hyvin
levänneet opettajat valmistautuivat oppitunneille.
Heidän mielestään oppilaat kestävät helteet paljon
paremmin elokuussa kuin
toukokuussa, jolloin takki
alkaa olla muutenkin tyhjä.
Kuvaamataidon
opettaka Miia Hiironen kertoi,
että oikein hyvin ollaan jaksettu.
??Ei ärsyttänyt yhtään
tulla töihin! Säät ei vaikuta, loma on aina loma. Sain skeitata ja ajaa autoilla seinään!
Kakkosluokkalaisen
Miina Urpilaisen mielestä
oli kiva tulla kouluun pitkästä aikaa.
??Kesässä ärsytti se,
kun ei ollut niin lämmintä
kuin ajattelin. elokuuta 2015. Nyt
ollaan menty vesivärien
kanssa pihalle maalaamaan
muutaman kerran, vaikka
on täällä sisälläkin ihan viileää. 26. Niitä pitäisi
reivata, eli se ei ole pelkkä
perusopetuksen kysymys,
vaan paljon laajempi. Pihtiputaallakin on käyty koulua
säiden mukaan.
??Keinoja on keksitty,
opettajat ovat siinä hyvin
taitavia. ja hypittiin narua.
lun rehtori Markku Piippo
oli pannut merkille oppilaiden hyvät tunnelmat. Ei siihen ole
mitään estettä. Matikan tehtäviä voi tehdä ulkonakin.
Markku Piippo kertoo,
että luokkia ei voida viilentää, joten varsinkin viimeinen oppitunti kahdesta kolmeen voi olla aikamoinen
koettelemus.
??Iltapäivällä on hetken aikaa tukalan kuumaa,
kun aurinko paistaa seinustalle. Mutta jos siihen löytyisi tahtoa, niin ei siinä
muuta kuin siirretään. 9
UN SANOMAT
Nurmelan koululla virkistyttiin välitunnilla koripallon
parissa...
opiskelijat Jenna Ruotsalainen (oik.) ja Lily Trei ottivat rennosti helteisen koulupäivän keskellä.
rottaa!
Miro olisi voinut jatkaa
lomaa, mutta koulukin menettelee.
??No ei tämä kuitenkaan kovin tyhmää ole.
Läksyt ärsyttää.
Miro ei käynyt tänä kesänä uimassa Valkeisella
samaan tahtiin kuin ennen,
kun vesi oli kylmää. Nurmikolla on pidetty tunteja. Ei
niitä kauheasti kiinnosta,
ne ottavat välitunnille aurinkoa, ja esimerkiksi biologian tunnilla oppilaat ovat
käyneet rannalla ja luontoretkellä. Onhan se lapsille
mukavaa, kun saa olla pihalla vähän eri ympäristössä.
??Eikä kukaan ole sanonut mitään helteestä. Suomen kesä on niin
vaihteleva, että ehkä kelin
perusteella ei tarvitse siirtää
elokuulle. Tilanteen mukaan
sovelletaan opintosuunnitelmaa.
Myös Putaanvirran kou-
... Lomalla oli hauskinta retki Vuokattiin.
??Käytiin Angry Birds
Activity Parkissa. Pitäisi
siirtää viisaria käytännössä
kuukaudella eteenpäin.
?. Ulkona saa uutta inspiraatiota. Sen
jälkeen koulun muidenkin
lomien jakautumista täytyisi miettiä uudella tavalla.
Joulu ei olisikaan enää lukuvuoden puolivälissä, vaan
se menisi tammi-helmikuun
taitteeseen.
luonnon helmassa
Pekka Ojakangas seurasi, kun Elli Kumpulainen maalasi papan uuden saunan ja Aino Kumpulainen Bob-hahmon Itse
Ilkimys -elokuvasta.. Mutta jos ajatellaan maailmanlaajuisesti,
niin Euroopassa elokuu on
vielä lomakuukausi.
??Lomien siirtäminen
on niin iso yhteiskunnallinen kysymys, kun siihen
liittyvät myös koulujen hakuajat, jatko-opintopaikat
ja pääsykokeet
Kirpputori avoinna ti, ke ja
pe klo 10?16. 23:4).
Turvatessamme Jeesukseen, syntiemme anteeksi
antajaan, me saamme olla
valossa ja samalla saamme
viedä tuota valoa eteenpäin.
?Se joka seuraa minua ei
kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.. Jutalta 040-352 7757.
Klo 18.30 R.Y:n seurat ja
laulutuokio.
Ke 2.9. klo 16.00 kasvatuksen tukiryhmä seurakuntakodilla.
Pe 28.8. Diakoniatoimisto ti klo
10-12, diakoniatyöntekijä Jutta Hiltunen
040-352 7757.
Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124.
koulun muistelutapaaminen
seurakuntakodilla. Tilaisuus
päättyy täytekakkukahveihin n. 30. Keuruun kirkonmäellä. kello
18.00 ja päättyy lauantaina
kello 18.00 leirikeskuksessa.
Muistithan ilmoittautua. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon p.
014-579 1121 (klo 9-12) tai
diakoniatoimistolle p. Lähtöaika
ilmoitetaan myöhemmin.
Ilmoittautumiset Viitasaaren kirkkoherranvirastoon
??KIITOS
??Teille kaikille, jotka
??kunnioititte
??rakkaamme
??Maria Annikki
??Kinnusen
??muistoa ja otitte
??osaa suruumme.
Kiitämme Pihlajakodin
henkilökuntaa Äitimme
hyvästä huolenpidosta.
Omaiset
Aili Marjoniemen
sukulaiset ja ystävät.
Juhlimme äitimme
80-vuotispäivää kotona
la 29.8.2015 klo 13-20.
Seurakunnan kotisivut: www.kinnulanseurakunta.fi
Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi
Haudattu: Maria Annikki
Kinnunen 92 v.
To 27.8. KOTISEUDUN SANOMAT. erityisruokavalioineen. Lisät. 7. Lavanti, H.
Kahlos. LÄMMIN
Kuollut: Kalevi Kivivuori
84 v., Hanna Hakonen 91 v.
ja Eino Johannes Turpeinen
85 v.
Jumalanpalvelukset
Su 30.8. elokuuta 2015
Rakas äiti ja mummi
Hellin Hilja
HARMAALA
s. hartaushetkiä;
Sopukka klo 12.15, Kaski klo
13 ja Valorinne klo 14.
Ti 1.9. Tulkaa mukaan uudet ja vanhat.
Lisät. LÄMMIN
??KIITOS
??Teille kaikille, jotka
??kunnioititte
??rakkaamme
??Pirkko-Liisa
??Uhlgrenin
??muistoa ja otitte
??osaa suruumme.
Väinö
Tarja perheineen
Anna perheineen
. Vapaapäivät ma ja ti.
Tarkemmin ensi viikon lehdessä.
HUOM.
Seurakunnan
järjestämiltä varhaisnuorten leireillä on leiriläisiltä
jäänyt runsaasti vaatteita
ym. 29. Varsinainen tilaisuus
alkaa klo 18.00, jota ennen
tarjoilu. Kristittyinä
me tiedämme, että on olemassa valoa. Näillä
sanoilla toivon sinulle lohtua ja valoa tuleviin päiviin.
vs.diakoniatyöntekijä
Merja Koskela
Koskela 040-765 2453.
Nuorisotoimisto:
Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632,
nuorisotyönohjaaja Päivi Kananen 040524 6664.
Päiväkerho: Katja Montonen 040841 5626.
Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. 10. 2.9. Kahlos.
Erityiset tilaisuudet
Su 30.8. klo 10.00 Messu
ja kirkkokahvit. Lisätiedot
tarvittaessa lastenohjaaja
Katja Montonen 040-841
5626 tai nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940
632.
Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret: Ensimmäiset varhaisnuorten kerhot alkavat
ensi viikolla. klo 10 alkaa messulla 70-, 75- ja 80 vuotta
täyttävien yhteiset syntymäpäiväjuhlat pääkirkossa.
Messun jälkeen ruokailu ja
juhla sekä eri alojen esittelypöytien katsaus. 10. klo 14.30. 7. Lisätiedot tarvittaessa Tanelta
0400-940 632.
Kesällä pidetyn toisen
rippikoulun jatkis pidetään
11.?12.9. Aamupuuro järjestetään joka toinen keskiviikko. Jutalta.
R.Y:n hartaudet klo 12.30
Kotipiha ja klo 13.15 Pihlajakoti.
Su 30.8. Tervetuloa
kuuntelemaan ajankohtaisia
asioita tältä työsaralta!
. Petri Kotilainen ja
Antti Paananen.
Päiväkerho: Päiväkerhotoiminta on alkanut normaalin viikko-ohjelman mukaisesti (koko ohjelma viime
viikon lehdessä). 8. Ti 1.9. Tilaisuus on maksuton. Seurakuntakerho
alkaa! Tervetuloa mukaan
uudet ja vanha kerholaiset.
Klo 15.30 Isoskoulutus al-
kaa seurakuntakodilla. Messun jälkeen kirkkokahvit ja Herättäjän seurat Sallilassa. 25. Keskustelupuhelin 040549 7683.
. Silloin meillä on
yhteys Jumalaan ja saamme
turvallisin mielin kulkea
noina pimeinäkin päivinä,
luottaen siihen, että Jumala pitää meistä huolen, jopa
niin pikkutarkasti, että yksikään hiuksistamme ei lähde
hänen tietämättään. 1937 Kinnula
k. 014-333 4920 ma 31.8.
mennessä.
Tulevia tapahtumia:
Ke 2.9. Järjestää
Kinnulan seurakunta
Terveystilanteen vuoksi muina päivinä ei vastaanottoa.
Onnea!
miettiä, että eikö enää ole
valoa missään. 7. 040765 2453 viim. klo 18.30 rukous-
kokous.
. klo 10 messu
pääkirkossa. kehitysvammaisten leiripäivä Pihtiputaalla.
Klo 18.30 Myyjäiset
R.Y:llä.
Su 30.8. Johanneksen
evankeliumin alussa 1:9
kerrotaan, että ?Todellinen
valo, joka valaisee jokaisen
ihmisen oli tulossa maailmaan.?
Tuo lause kertoo Jeesuksesta, todellisesta valosta.
Tässä maailmassa on paljon pimeitä hetkiä, jolloin
pelottaa ja huolestuttaa,
mutta me saamme lohduttautua Jumalan lupauksella.
Seurakunnan kotisivut: www.
vapaus.fi
Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi
Onnea!
ONNEA
50 VUOTTA
29.8.2015
lapset perheineen
lastenlapset perheineen
lastenlastenlapset
?Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä
pelkäisi mitään pahaa, sillä
sinä olet minun kanssani.?
(Ps. Osallistumaan toivotaan srk.n perhekerholaisia, opiskelijoita,
eläkeläisiä, työttömiä tai
työllisiä. Sählykerhot toimivat torstaisin Pihtipudassalissa kello 15.15?17.15.
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9?12, talouspäällikkö
Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541,
seurakuntapastori Elina Pekkonen
040-734 0088, kanttori Martti Hertteli
vimme, ajatuksemme, siis
ihan kaikki tulee Jumalan
valoon. Hänninen
s. . 26. Keski-Suomen
Miesten ilta ?Miehen käden
jälki. Leiri alkaa
perjantaina 28.8. klo 14.30
seurat (ry) Muurasjärven
kirkossa. . Tervetuloa mukaan!
To 10.9. Klo 13 messu
Muurasjärven kirkossa, Antti
Paananen, H. 2015 Kokkola
Ei syki enää sydän lämpöinen
on poissa rakas, läheinen.
Kuvasi kultaisen suljemme
kätköihin sydämen.
Kiittäen ja kaivaten
Samuli
Kim, Johanna ja Emilia
Pasi, Mervi, Joona ja Aleksi
Panu
Lea ja Heikki perheineen
Kari ja Raija
Sirkka, Jarkko ja Kimmo
sukulaiset ja ystävät
Enkeli vuoteen vierellä kulki,
mummon silmät hiljaa sulki.
Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen,
on paistava mummolle ikuinen.
Emilia, Joona ja Aleksi
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 7.8.2015.
Sydämellinen kiitos kaikille osanotosta.
. Kyyditys, joka on viitasaaristen kanssa yhdessä
maksaa 15 euroa. Lähde mukaan
ja mahdollista jonkun
pääsy kirkkoon tarjoamalla kyyti tai olemalla apuna
muuten.
Klo 13.00 Kinnulan rippi-
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
TERVETULOA
Koivurinteelle
Reijo, Leila ja Arto
Marjoniemi
OLAVI PASANEN
ajatuksin käden puristus
ja ruusut.
SYDÄMELLISET
ONNITTELUT!
Kaino ja Kaarina
Hyvää kesän jatkoa koko perheelle!
puh. Puh. Fax 014-562 631.
Diakoniatoimisto ti klo 9?11, Merja
Pihtiputaan kunta ja seurakunta.
Eri ryhmien toimintaa
Ke 26.8. Lähimmäisen sunnuntai. Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936.
. 044-509
0598.
ONNITTELUT
50-VUOTISHÄÄPÄIVÄNÄ
(kultahääpäivä)
29.8.2015
Eila ja Jaakko
Muhoselle
lapset perheineen. tavaraa leirikeskukseen.
Mikäli kaipaatte jotakin, niin
tulkaapa nuorisotoimistoon
kyselemään ja katselemaa
hukassa olevaa (emme voi
säilyttää vaatteita ikuisesti).
Nuoret: Kesällä pidetyn
ensimmäisen rippikoululeirin jatkis vuorokausi Tahkoniemen leirikeskuksessa
28.?29.8.2015. Messun jälkeen
Herättäjän seurat Sallilassa.
Pe 4.9. klo 8.30- 9.30 alkaa jälleen Kaiken kansan aamupuurotilaisuudet. Huom!
Päivä on muuttunut. (Joh.
8:12).
Valossa vaeltaessamme
kaikki tekomme, motii-
Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524
4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti
0400-931 986, seurakuntapastori Elina
Pekkonen 040-734 0088, kanttori Harri
Kahlos 040-520 3388.
Taloustoimisto ma-pe klo 9?12,
talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh.
014-579 1131. klo 12 Touhupiiri
Sallilassa.
Seurat: Su 30.8. Virastopappi 014-562 622.
Rakkaamme
Liisa Kaarina
KUIVANIEMI
o.s. klo 11 päiväkokous.
Vierailijana Erja Tapaninen
KAN ry:stä ( Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö).
Uhri KANille. 2015 Vantaa
Aamuna kauniin kesäisen,
hiljeni sydän kultainen.
Rakkaudella kaivaten
Jari ja Raija perheineen
Markku ja Minna-Maari perheineen
Henry ja Jenni perheineen
Sunnuntaiksi
Todellinen
valo
Mennyt kesä on ollut hyvin
erikoinen, lämpimiä, aurinkoisia päiviä on ollut vähän.
Usein taivas oli synkkien ja
raskaiden pilvien peittämä.
Lisäksi uutiset maailmalta
toivat elämäämme aivan
kuin lisää tummia pilviä.
Kaiken tuon keskellä ihminen saattaa ahdistua ja
Siunaus toimitetaan Haapajärven kirkossa perjantaina
4.9.2015 klo 12, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla.
Pihtiputaan seurakunta
Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi
Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4.
Kirkkoherranvirasto ma-pe klo
9?12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014579?1121. Leirikirjeet lähetetään leiriläisille ja isosille
lähiaikoina.
040-352 5524. Saarna Sanna
Lavanti, liturgi E. Kutsu myös
puolisoille. 1954 Toholampi
k
Juttusilla
26. Kävimme siellä salaa
konttaamassa ja katsomassa, minkälainen lintu se
joutsen on. Pari vuotta
sitten juhannuksena tapasin kehrääjän ensimmäisen
kerran.
Lisääntyneen ruokinnan
ansiosta pikkuvarpusia alkaa olla enemmän kuin tavallisia varpusia.
Harmaahaikara ja kaulushaikara kuuluvat kevään
ensimmäisiin tulijoihin.
??Viherpeippo ja sini-
tiainen ovat runsastuneet.
Kottarainen on taantunut
ja peltosirkku on hävinnyt
melkein kokonaan.
Maaseudullakin yleistynyt pulu valtasi Pihtiputaan
ennen Viitasaarta.
Laulujoutsenta varten
suojeltiin takavuosina Kojolassa lampi, jossa pesi tiettävästi paikkakunnan ainoa
joutsenpari.
?. Ne hyötyvät joutsenen pintaan nostamasta ravinnosta.
Ari Kahilaisen toinen
pesti on Pihtiputaan Lämpö
ja Vesi Oy:n toimitusjohtajuus.
Luontoharrastus sopii
hyvin tekniikkaan kiinteästi nivoutuvan työn vastapainoksi.
?. 11?
Uusia liikeideoita
InnoVapriikkihankkeen avulla
Ari Kahilainen harrastaa luontoa monipuolisesti. järjestettiin
Viitasaarella maanantaina.
Seminaarin avasi eduskunnan varapuhemies Mauri
Pekkarinen.
Uusia innovaatioita
tarvitaan jatkuvasti
Hankkeen toiminta-alueena on Saarijärven-Viitasaaren seutukunta eli Karstulan, Kannonkosken, Kinnulan, Kivijärven, Kyyjärven,
Pihtiputaan, Saarijärven ja
Viitasaaren kunnat. Hankkeessa keskitytään konepaja-, biotalous- ja rakennustuoteteollisuuden sekä
hyvinvointi- ja matkailualan
yritysten kehittämiseen.
??Pohjoisen
KeskiSuomen pk-yritysten kasvu
ja kehittyminen on koko
elinkeinoelämän kannalta
erittäin tärkeää. Lintuharrastuksessa saman linnun
voi metsästää monta kertaa.
Ari Kahilainen on pitänyt havaintopäiväkirjaa
linnuista 1960-luvulta asti.
Lajien ja lauluäänten tunnistustaidot karttuivat lintujen muuttoa seuratessa ja
ääniä kuunnellessa.
Kuopion insinööri
kunnan töissä
Puolen minuutin tähystys tuottaa havainnoiksi kuusi tavia, pari telkkää ja yhden silkkiuikun.
Ari Kahilainen valmistui
Kuopion teknillisestä oppilaitoksesta tie- ja vesirakennuspuolen insinööriksi
vuonna 1981.
Kahilaisen ensimmäisiä
julkishallinnon töitä oli hänen synnyinkylänsä Elämäjärven vesijohto. EteläSuomesta ja rannikoilta löytyy runsaampia lintumääriä,
mutta täällä tapaa sellaisia
lajeja, joita etelässä ei näe,
tänään 60 vuotta täyttävä
Wiitaunionin yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Kahilainen sanoo. Piirit jatkuvat
entisen käytännön mukaan,
ja kotiin jaetuissa opistoohjelmissa olevat tiedot pitävät näiltä osin paikkansa.
Vihitty!
Sari
o.s. Nythän joutsen
runsastuu vuosi vuodelta.
Siellä missä joutsen pesii,
viihtyvät muutkin puolisukeltajat. Vuorinen
ja Kauko
Myyryläinen
27.6.2015
Ylöjärven kirkko
Kuvakati. Siihen ei yhtiöllä
ole mahdollisuuksia.
Pihtiputaalaiset saavat
juoda hyvää pohjavetta niin
kirkolla kuin kylilläkin.
Kylän keskusta-alue on
parin viime vuoden aikana pessyt kasvonsa, mutta moni kaavatie kaipaa
kunnostamista, Kahilainen
myöntää.
Ari Kahilaisen vapaaaikaan kuuluvat mieskuorolaulu, lionstoiminta ja
uusimpana kahden lapsenlapsen papan rooli.
Kahilaisen 60-vuotisjuhlat alkavat kunnantalolla
lauantaina kello 13.50. KOTISEUDUN SANOMAT. Ensimmäi-
nen työpaikka löytyi Joutsenosta. VTT
vastaa hankkeen asiantuntijapalveluista ja tukee
yrityksiä monialaisella teknologioihin ja toimialoihin
liittyvällä osaamisella.
Toimintarajoja
ylitetään
Toimintatapana
InnoVapriikki-hankkeessa on
yhteiskehittäminen yritysten, kehittämisyhtiöiden,
VTT:n sekä seutukunnan
oppilaitosten ja muiden sidosryhmien kanssa. Vesi ei ole meillä kallista, vaikka hintapainetta
tuovat väkiluvun ja vedenkulutuksen väheneminen,
runkoverkon ylläpito ja
puhdistamon uudet vaatimukset.
Nuoren kunnaninsinöörin vastuulle tuli heti vedenpuhdistamon rakentaminen. Vastasin, että ei tämä ole sen
hullumpaa kuin jäniksenmetsästyskään. Pihtiputaan kirkonkylän lintutornista ei paljaalla silmällä
erota Putaanlahdella minkäänlaista liikettä, mutta
puolen minuutin tähystämisellä Ari Kahilainen
löytää lintukaukoputkensa
etsimestä kuusi tavia, pari
telkää ja yhden silkkiuikun.
??Koko Pihtipudas on
rikasta luontoaluetta. Ohjelmaa hän ei paljasta, eikä
toivo lahjoja, vaan lahjoituksia LC Pihtiputaan tilille
FI68 5345 0850 1006 71.
Varat ohjautuvat pihtiputaalaisten opiskelijoiden
ja koululaisten hyväksi.
Saarijärven ja Viitasaaren
alueella alkoi kolmivuotinen Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama kehityshanke ?InnoVapriikki
- Uutta liiketoimintaa pohjoiseen Keski-Suomeen?.
Kehittämisyhtiö Witas
Oy:n vetämän hankkeen tavoitteena on saada uusia innovatiivisia liikeideoita alueen pk-yritysten käyttöön,
muodostaa yritysverkostoja
sekä vauhdittaa uusien tuotteiden ja liikeideoiden saattamista kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille.
Hankkeen aloitusseminaari ?Innovaatiotoiminnan merkitys. Joku sanoi, että miten
sinä tuollaista hörhölajia
harrastat kuin lintuja. kuukkeli,
metso ja riekko.
??Pihtipudas on lintuharrastuksen kannalta mukava paikka. Kun Pihtiputaalla
aukeni kunnaninsinöörin
virka vuonna 1984, Kahilainen valittiin siihen.
Ari Kahilainen nimettiin
kunnan omistaman uuden
yhtiön Pihtiputaan Lämpö
ja Vesi Oy:n toimitusjohtajaksi kaksi vuotta sitten.
??Yhtiö huolehtii, että
kuntalaiset saavat vettä ja
lämpöä, ja jätevedet tulevat
puhdistetuiksi.
?. Ykkösharrastus ovat linnut, mutta hirvimetsältäkin yhdyskuntatekniikan päällikön voi bongata.
Tekniikan ammattilaista
kiinnostavat luonto ja linnut
HEIKKI JÄMSÉN
Välineillä on väliä. Täkäläisiä
aarteita ovat mm. Puhdistamo on toiminut hyvin, mutta se on pikkuisen väärässä paikassa.
Puhdistamon siirtäminen
muualle maksaa 5-6 miljoonaa euroa. Kehittämisyhtiö Witas Oy:n toimitusjohtaja Mirja Arkimaa
painottaa, että hankkeessa
halutaan kerätä uusia innovaatioita mahdollisimman
avarakatseisesti ja toimintarajat ylittävästi.
Tavoitteena onkin osallistaa laajasti alueen osaajia
sekä kehittää ja sparrata toimijoiden välistä yhteistyötä
sekä heidän osaamistaan ja
toimintatapojaan.
Hankkeeseen toivotaan
mukaan yrityksiä, joilla
on tarvetta kehittää liiketoimintaansa esimerkiksi
uusien tuotteiden tai palveluiden, kansainvälistymisen
tai uusien teknologioiden
käyttöönoton kautta.
Kansalaisopiston
piirit sittenkin
Mäntypirtillä
Viitaseudun opiston seurapalstalla edellisessä Kotiseudun Sanomissa mainittiin, että Elämäjärven
alueen kansalaisopistopiirit
toimisivat Peningin koululla.
Lehden
ilmestymisen
jälkeen on opintopiirien pitopaikaksi kuitenkin neuvoteltu ja sovittu Elämäjärven
Mäntypirtti. Sen avasi komeasti
Vesihallituksen pääjohtaja
Simo Jaatinen.
?. Yritykset
tarvitsevat jatkuvasti uusia
tuote- ja palveluinnovaatioita ja apua niiden löytä-
miseksi ja eteenpäin viemiseksi, toteaa hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja,
Ka-Mu Oy:n toimitusjohtaja Juha Järvi.
Kehittämisyhtiö Witas
Oy toteuttaa InnoVapriikki-hankkeen yhteistyössä
Kehittämisyhtiö
Karstulanseutu Oy:n sekä SSYP
Kehitys Oy:n kanssa. elokuuta 2015
Varsinkin
kotikentällä ollaan löydetty
se, mikä on meidän peli. Uusi joukkue on oppinut jalkapalloa. elokuuta 2015
Matti Kahilainen
pääsi PM-kisoihin
Pihtiputaan Tuiskun Matti
Kahilaisen
sijoittuminen
kahden parhaan joukkoon
kuulassa 19-vuotiaiden SMkisoissa Savonlinnassa takasi hänelle valinnan 19-vuotiaiden PM-nelimaaotteluun.
Kyseessä on yhdistetty
Pohjoismaiden mestaruuskilpailu ja nelimaaottelu.
Maaottelussa
kilpailevat
Suomi, Ruotsi ja Norja sekä
Tanskan ja Islannin yhdistetty joukkue. 17) Aapo
Varis Tuisku 46,64.
Jarmo Piispanen rymistelee Esse IK:n puolustuksen läpi.
MJK:n jalkapalloilijoilla
oli opettavainen kausi
JUHA KIVINEN
Kinnulalainen Oona Kinnunen voitti pesäpallon piirinmestaruuden Veteli Pesiksen paidassa.
Oonalle pm-kultaa
Veteli Pesiksen joukkueessa
tällä kaudella pelannut kinnulalainen Oona Kinnunen
saavutti kahdella finaalivoitolla Keski-Pohjanmaan
piirinmestaruuskultaa Etytöissä.
Saavutus on kovan talviharjoittelun tulosta. syyskuuta, jolloin vieraaksi saapuu Kälviän Tarmo. Oikealla juhlii Jarmo Piispanen.
miten me pelataan.
??Mutta koko ajan on
peli parantunut. 6) Mari
Kahilainen 32,84.
P 14, keihäs: 1) Aleksi Yli-Mannila 60,67... Kotijoukkue sai sen jälkeen uutta
puhtia, mutta maalit jäivät
tekemättä. Ottelu alkaa
Muholan kentällä kello 14.. Saran
paras tulos oli 31,55 ja Tessan 38,42.
T 15, keihään joukkuekilpailu: 1) Seinäjoen Seudun Urheilijat 85, 2) Suolahden Urho 70, 3) Tampereen Pyrintö 67, 4) Ähtärin
Urheilijat 65, 5) Vantaan
Salama 65, 6) Ilmajoen Kisailijat 63.
Pihtiputaan
Tuiskun
Heikki Marin jäi mitalista
vain metrin päähän 14- ja
15-vuotiaiden SM-kisoissa
Oulussa. Pelipaikat alkavat hahmottua.
Kahtena edellisenä kesänä MJK ei saanut ollenkaan
kokoon miesten sarjajoukkuetta. KOTISEUDUN SANOMAT. Lisäksi
Oona osallistui E-tyttöjen
pesäpalloleirille Siilinjärvellä ja D-tyttöjen suurleirille Jyväskylässä.
Oona on monipuolinen
pelaaja, mutta parhaiten
hän on päässyt näyttämään
peliälykkyyttään lukkarina.
Muholan Jalkapallokerho
oli voittanut kesän aikana
vain yhden pelin Keski-Pohjanmaan kuutosdivisioonan
B-lohkossa, eikä pistetili
karttunut perjantainakaan,
kun Muholan kentällä pelattiin kauden toiseksi viimeinen kotiottelu.
Ähtäväläinen Esse IKhaki pisteet maalein 3-6 (33). Suolahden
Urhoa edustavan Saran
joukkuekaverina oli Tessa
Toropainen.
Joukkuekilpailuun kuuluu kaksi heittäjää ja kisaan
lasketaan kolmen ensimmäisen
heittokierroksen
paras tulos mukaan. Kesällä Veteli Pesiksellä on ollut
noin kolme peliä viikossa
ympäri maakuntaa. 26. Esko Lindholm
pääsi yrittämään rangaistuspotkustakin, mutta maalivahti torjui alanurkasta.
Nuoret ja vanhat
löytäneet toisensa
Kahden maalin isä Jouni
Hämäläinen naurahti, että
maaleja tulee ainakin silloin, kun lehdistö on paikalla. Vaikka kyllä se jalkapallo on kaikkien huulilla
ainakin
lauantai-iltaisin.
Tero Hietapakka taituroi pallon kanssa.
Entiset pelimiehet tuntuvat
keskustelevan kovasti, että
kyllä niilläkin varmaan intoa olisi, Jouni virnisti.
MJK:lla on jäljellä vielä
yksi kotiottelu ensi viikon
lauantaina 5. Hän arvioi kauden olleen
opettavainen.
?. 4)
Heikki Marin Tuisku 53,48.
P 15, keihäs: 1) Teemu
Narvi Kankaanpään Seudun Leisku 67,33... Urheilu
12. Kilpailut pidetään ensi viikonloppuna
Espoon Leppävaarassa.
Saralle keihäässä
SM-hopeaa, Heikki
heitti neljänneksi
Pihtiputaalainen
Sara
Paukku sai keihäänheiton
joukkuekilpailussa hopeaa
15-vuotiaiden SM-kilpailuissa Oulussa. MJK hallitsi pelin alkupuolta, ja Jouni Hämäläinen
veikin pian kotijoukkueen
2-0 -johtoon onnekkaalla
kimmokkeella ja vahvalla
puskulla.
Vieraat nousivat ohi jakson lopulla, mutta nuori
Turkka Hietapakka taisteli
MJK:lle rangaistuspotkun
ja veti sen varmasti sisään
hieman ennen taukoa.
Toisen jakson musta
vartti koitui lopulta MJK:n
kohtaloksi. 6) Mari Kahilainen Tuisku 12,57.
N 16, kiekko: 1) Helena
Leveelahti 44,82... Tuiskun Mari Kahilainen sijoittui kuulassa ja
kiekossa kuudenneksi 16- ja
17-vuotiaiden SM-kisoissa
Kalajoella.
N 16, kuula: 1) Helena
Leveelahti Virtain Urheilijat 14,51... Nyt nuorin pelaaja
on 15-vuotias ja kolme junioria 16-vuotiaita, kaikki
avauskokoonpanossa. Lisäksi mukaan tuli kaksi uutta pelaajaa, jotka aloittivat
aikuisiällä jalkapallon.
Vuonna 1999 sarjapeleihin lähteneestä MJK:n
joukkueesta ovat vielä mukana Jouni Hämäläinen,
Ilkka Paananen, Jarmo
Piispanen ja Ossi Väisänen.
?. Meillä
on nuoria, tosi hyviä jätkiä,
mutta joukkue ei ole ollut
ennen kasassa, ja sen takia
oli aluksi vaikeaa löytää sitä,
Jouni Hämäläisellä oli maalijuhlat kahdesti heti alussa. Esse IK paukutti kolme maalia
Talkoot la
29.8. Tutustutaan
lemmikkieläimiin. Hauska ja leikkimielinen 2. 1 x 120 . Leirille ilmoittaudutaan 2017, eli mukaan ehtii
myöhemminkin. Maksetaan tilille FI25
4753 0010 0124 83, POP Kinnula pe 4.9. ke 26.8. Basic Nekromancy (Kaustinen)
. Soutukisat Jokisaaren sillan
läheisyydessä ke 26.8. klo
18.30
Kahvila-Ravintola
Mantassa.
ROTARYKLUBI. 1.9.) Korppisen kyläseurantalo 0-6 lk
klo 17.30-19. 040 664 1133
Viihtyisä tapaamis& seurusteluravintola.
Tervetuloa viihtymään Hurpakkaan!
Pe 28.8. Wulfrun (Sievi) . ti 8.9.) raviradalla yli
9-v. Joonas Jokinen.
Rientoja ja tilaisuuksia
PIHTIPUDAS
Elo-syyskuussa Kati Inkeroisen näyttely terveyskeskuksen taidenäyttelytiloissa.
La 29.8. Teoriaa 3 pv (järjestyksenvalvojan oikeudet
ja velvollisuudet, ensiapu).
Käytännön osuudessa paneudutaan voimankäyttöön
(Putaanvirran koulun sali).
Kurssimaksu sisältää myös
materiaalit. menn.
(samalla saat hintatiedot).
Keskiviikko (alk. . mennessä puh. Kerhot mak-
savat 4H:n jäsenmaksun: 30
e/ jäsen tai 60 e/ kaikki perheen yli 6-vuotiaat.
Dogsitter-kurssi yli 13-v.
(mm. Kurssimaksu
5 e. riviltä Pr. Maksu sisältää ohjelman, lounaan ja kahvitarjoilut.
Ilmoittautumiset pe 11.9. 55
1110,00 ?/ ok Pelilippu 3,50 ?
5
1 x 170 . Tahdit takaa T T Purontaka.
Järj. klo
9-17, Tahkonpolun koulun
luokka 102. 040734 1882 / Asta ke 2.9. Kinnulan ja Pihtiputaan
Hevosystäväinseurat.
La 19.9. T. pehmeä köysi, kaksi
vyötä yhdistettynä, koiran
lenkitysremmi). Saanin
kerho 0-6 lk Rauhanyhdistyksen talossa klo 17-18.30.
Torstai (alk. klo
18-19 lukiolla. 040 734 1882/ Asta.
Haku 4H-vaihtoihin: Kanada, Wales, Skotlanti, Irlanti, Viro, Itävalta, Taiwan,
USA, Karjala, Etelä- Korea,
Saksa, Latvia, Costa-Rica.
Lähtijä maksaa matkat, vakuutukset ja ?käyttörahat?.
4H-jäsenetuna järjestelyt
ja kohdemaassa isäntäperheissä asuminen sekä koulutus IFYEnä olemisesta.
Pohjoismainen 4H-leiri
Norjassa 2017. Hirvikokous ja -ammunnat ampumaradalla pe 4.9. Oma kompassi mukaan. Tiistai (alk. väh. Kuukausitapaaminen to 27.8. Ei arvontaa.
Päiväkahvit.
RHY. . Kurssimaksu 5 e.
Suunnistuksen
alkeet
ke 9.9. Varainhankinta alkaa, ilmoittaudu
pe 18.9. Hypyt ja loikat torstaisin
klo 18-20.
Kuntonyrkkeily Tuiskun
kuntosalilla keskiviikkoisin
klo 19 ja sunnuntaisin klo
26. Ilmoittautumiset ma 31.8. Kati Laine-Rissanen.
HIIT on supertehokas kovatehoinen intervallitreeni
(20-30 min), jossa intervallipätkät mennään täysillä.
Maitohapot polttelee ja syke
hakkaa! Lopuksi kehon palauttaa noin 15-20 minuutin
aktiivinen kohdevenyttely,
johon tarvitaan mukaan
noin 180 cm . Karaokea ja
ylläriarpajaisia. klo 10.
Frisbeegolf-alkeet ke 2.9.
klo 15.30-16.30 ulkoilualueella. 044-459 6261.
Henkilökohtaiset soittoajat varataan opistolta to
10.9. Kerhot: Maanantai (alk. Toivotaan lisää vapaaehtoisia, voi osallistua omien resurssien mukaisesti.
Lisät. 2 m nauha
(esim. saakka.
KINNULA
La 12.9. klo 18-19.30, ilm. Ilosjoen kyläseura tarjoaa kahvit ja saunakin on lämpimänä!
Su 13.9. Pihtiputaan tapahtumien ideointitilaisuus kunnantalon valtuustosalissa klo 18.
Tilaisuus on kaikille avoin. klo 10 Mäntyharjun
kodalla.
Kansalaisopistot
Pihtipudas
Muistathan ilmoittautua
opiston kursseille!
Huom! Käsityö (Maija
Hyvönen) ja liikuntaryhmä
(Kati Laine-Rissanen) kokoontuvat Mäntypirtillä.
Korppisen luonto- ja
kotiseutupiiri aloittaa kyläseuran talolla to 3.9. ke 26.8.
menn. 040-504 2946
. mennessä p. Menoja ja tapahtumia
Seurat ja yhdistykset
Pihtipudas
AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ. klo 21?03
Kirjat: 10, 14 ja 19 ,, irtolehti 3,50.
Tervetuloa! Järj. Lähtö Parlamentilta klo 16.30
Kinnula
Suomenselän kansalaisopiston
opinto-ohjelma
osoitteessa:
https://www.
opistopalvelut.fi/suomenselka/ Opinto-ohjelma jaetaan koteihin ensi viikolla.
Kursseille voi ilmoittautua
ensisijaisesti
osoitteessa:
https://www.opistopalvelut.
fi/suomenselka/ tai soittamalla p. Maanantai: luontoäidin kanapata,
perunat, kesähelmi-salaatti,
mustaherukkahillo. MJK.
Kouluruokailu
Pihtipudas
Torstai: jauhelihapihvi,
perunat, kastike, vihersalaatti. Tuotto lasten ja nuorten harrastustoiminnan hyväksi.
KENNELKERHO. Hallituksen kokous to 3.9. 4.9.)
Muurasjärven koulu 3-6 lk
klo 17-18.30. 3.9.) Peningin
kerho koululla 0-6 lk klo 1718.30. kello
13 Seurakuntakeskus Sallilassa. Dex Teatteri Oy ja LiigaPloki ry.
To 3.9. Keskiviikko: kalalaatikko, kaali-porkkanaananassalaatti, punajuuri.
Kinnula
Torstai: hernekeitto, tuore leipä, juusto, juurespala.
Perjantai:
merimiespata,
coleslaw-salaatti. klo
18.15-19 Tahkonpolun koulun musiikkiluokan aulassa.
Op. klo
14-16 Valorinteen kerhohuoneella.
SOTIEMME
VETERAANIT,
PUOLISOT,
LESKET, ORVOT JA
TUKIJOUKOT. Jäsenmaksut vuonna 2015:
aikuisjäsen 10 euroa, nuorisojäsen (alle 16 v.) 5 euroa,
ainaisjäsenmaksu 100 euroa. 044-970 2121, Kinnulan 4H tai kinnula@4h.fi.
Metallinkeräys Myllymäentie 6, Kinnula ke 16.9.
asti. Kertamaksu käy tälle kurssille.
18.
MURTO
Naisten kuntosalivuoro
maanantaisin klo 18.30-20.
Kuntosalin avain tarvittaessa Muurasmarketista.
PUDIS
Jalkapalloa ke klo 17.3019 ja pe klo 18-19.30.
MJK
Junnutreenit maanantaisin klo 17.30-19 G- ja Fjunnut ja klo 19-20.30 E- ja
D-junnut Muholassa.
Miehet.
Vierasottelu
HBK-MJK Kruunupyyssä
ke 26.8. klo 19
sieni-illalla. Tavoitteena kerätä koko matkakassa. Ampumakokeen suoritusmaksu
20 euroa peritään ampumasuorituksen yhteydessä.
Huom! Uusi metsästyskortti mukaan.
4H. Sukututkimuspäivä Wanhassa Pappilassa klo 9-15. 044459?6261 seuraaville kursseille: akustisen kitaransoiton alkeet, viulun soitto,
pianonsoitto ja yksinlaulu.
Bändiläisten
ryhmiin
jako ja soittoaikojen varaus
keskuskoulun musiikkiluokassa ti 8.9. Ei
renkaita ja vanteita, ajoneuvoja, jääkaappeja, pakastimia tai nesteitä. Kinnulan nuorisotilan vapaaehtoisten valvojien tapaaminen Seurojentalo
ma 31.8. klo 18. Omat kiekot mukaan,
jos on. Purontaka
Naistentunti klo 23.00, Olutterassi.
Liput 15?
Järjestelyt: PislaPloki ry ja Dexteatteri Oy. VENETSIALAISTUNNELMAA!
Tervetuloa!
Mukana: Tranquility (Maaninka)
. Kinnulan paikallisravit Hiekan Hippoksella klo 12. Pelivälineenä kevyt SuperTele
-pallo. Keräykseen voit tuoda
metallipitoiset tavarat, jotka
eivät sisällä ongelmajätettä.
Akuille oma keräysastia. Rakennetaan sieninäyttely.
Järjestyksenvalvojan
peruskurssi (32 h, 110 e)
la-su 5.-6.9. SuperTele -jalkapalloturnaus Muholan jalkapallokentällä klo 13-17. Tiistai:
uunikala, perunamuusi, punajuuriherkku. Suunnitellaan syksyn
tapaamisia. Maanantai: lihapyörykät, perunat, kastike,
kreikkalainen salaatti. Genos-aikakauskirjan esittely, luentoja ruotusotilaista ja
vanhoista kartoista, sukuseurat esittelevät toimintaansa, lounas- ja kahvitarjoilut, arvontaa.
Luennoitsijoina Genoksen toimituspäällikkö
Heikki Vuorimies sekä Keski-Suomi karttakuvina -kirjan kirjoittajat Heikki Rantatupa ja Osmo
Rinta-Tassi. Lyhyt Ilosjoen kylän historiikki,
pelailua ja yhteinen ulkolenkki. Raw Deal (Kokkola) Liput 5,-
Pihtipudas
Niemenharjuntie 235, Pihtipudas
la 29.8.
klo 20.00-01.00 (tasan)
n
Venetsialais-tanssit
Tule viihtymään venetsialaisvalkeiden ja hyvän
musiikin parissa.
Suosittu
JUKOLAN BINGO
TORSTAISIN klo 19
JÄTTI-SUPER 3. KOTISEUDUN SANOMAT. Ohjelmassa mm. Sarjat: sekajoukkueet, naiset ja junnut
alle 12 v. Nuorisotila
toimii perjantai-iltaisin vapaaehtoisten aikuisten voimin. 7
T. Op. Pyhäjärven Pohti ry
Meidät löydät myös Facebookista:
Pyhäjärven Pohdin Bingo
Keskustie 46, Kinnula
P. koiran hoito, rodut,
terveys,
koiranhoitajana
toiminen) alkaa ti 1.9. Kokoontuminen ti 8.9. mennessä. Muurasjärven koulu 0-2 lk klo 16.3018. klo 18 Sallilassa.
LC PIHTIPUDAS. klo 18.00
Pyhäsalmen Urheilutalolla.
Palkinnot mm. 1 x 200 ?
muut voitot yht. Vaihtori avoinna
ma-pe klo 10-14 kunnantalon alakerrassa.
MUISTIYHDISTYS.
Muistikahvila jatkuu kesätauon jälkeen to 27.8. klo 15.30-17
ulkoilualueella. Lähtö kimppakyydeillä Matkahuollosta klo 17.30. 0207
931 621 tai pia.urpi@pihtipudas-seura.fi.
Ti 22.9. klo 18 alkaen. 040-734 1882.
Metsästysleiri yhdessä
RHY:n kanssa 9-12-vuotiaille Muurasjärven Halmenniemessä pe-la 4.-5.9.
Hinta 10 e, sisältää majoituksen, ruoan, ohjelman ja
vakuutuksen. 2x100e ja 2x160e
Irtolehti 1240e pr 53.
JessMusic pubissa pe 28.8. p. mennessä puh.
040-734?1882. Päivystys
Pihtiputaalla 040-705 2434.
MLL. Kesän päättäjäistanssit Niemenharjun lavalla klo 20. Ilm. Hyvien miesten ilta Ilosjoen kylätalolla klo 18. Osallistumismaksu 15 ?/hlö. Kokoontuminen matkahuollon edessä klo 18.
E L Ä M Ä J Ä RV E N
ERÄMIEHET. klo 16.
Tanhuryhmien
osalta
kokoontuminen ja ryhmiin
jako keskuskoulun salissa
su 20.9. 1010 . Perjantai (alk. elokuuta 2015. Kuntalaiset voivat
ilmoittaa selvästi muotoiltuja tapahtumaideoita sähköpostiosoitteeseen kehitysideat@
pihtipudas.fi ti 15.9. Kaikkien hirvimetsälle
aikovien läsnäolo välttämätön.
Kinnula
Urheiluseurat
TUISKU
Yli 9-vuotiaiden yleisurheilukoulu maanantaisin
klo 18-19.30.
Pienten alle 9-vuotiaiden
urheilukoulu jatkuu syksyllä. p. Kausikortti ei
käy tälle kurssille.
Uusi kurssi: HIIT ja aktiivinen kohdevenyttely (22
h, 42 e) alkaa ke 16.9. 13
4H. Lisätiedot
www.muholanjalkapallokerho.com. Seuratkaa ilmoittelua
seurapalstalta.
Heitot tiistaisin klo 1820. Liquation (Kuopio)
. Tiistai: hernekeitto, tuore vihannes, juustoviipale, pehmeä leipä. Voi tuoda omia
sieniä tunnistettavaksi. 31.8.): Alvajärven maamieseurantalo 0-6
lk klo 17-18.30. Lisätietoja: 040-734 1882, pihtipudas4h@co.inet.fi, facebook:
Pihtiputaan 4H-yhdistys.
ORTODOKSINEN
TIISTAISEURA. ja 16.9. ja 12.-13.9. Hirvikoeammunnat la 5.9. Järj. Järj. Casted (Oulu) Ammestie 7, Kinnula . 2.9.) Pets!
-kerho Kotiseudun Sanomien pääty 0-3 lk klo 16.30-18,
ilm. Hurpakassa juhlitaan mukavissa aattotunnelmissa
VENETSIALAISTEN ALKAJAISIA. mennessä mjkfutis98@
gmail.com tai 050-339 0273 (Ilkka). Ilm. ke 26.8.
mennessä p. Osallistumismaksu 20 e/ joukkue, junnusarjassa ei ole osallistumismaksua. Vetäjänä Perttu
Lampinen. Perjantai: makkarakastike, perunat, salaatti,
raejuusto. Tule mukaan rentoon tunnelmaan!
La 29.8. Heppakerho
(alk. mennessä.
KARKAUSMÄEN
ERÄPOJAT. klo 12 Pyssylän
ampumaradalla. Valvojat:
Anssi Turpeinen, Antero
Turpeinen, Erkki Pulkkanen ja Juha Tavaststjerna.
Näyttäjät: Tervasuon Jahti
ja Kärväskylän Erä. Tasteful Turmoil (Himanka)
. Keskiviikko: lihakeitto, juusto, tuore
leipä, jälkiruoka.
Menot
NIEMENHARJUN LAVA
BINGO
METALLITAPAHTUMA
su 30.8
26. Ilmastoinninhuollot ja korjaukset
. Lisätietoja tehtävästä antaa 27.8.2015
alkaen talousjohtaja Ari-Jukka Käsmä, puh 044-459
6820.
Pihtiputaalla 26.8.2015
Kunnanjohtaja
PIHTIPUTAAN KUNTA
Keskustie 9, 44800 Pihtipudas
Puh. . Kärväskylä.
Työ alkaa maastosuunnittelulla ja asennustyöt tehdään
31.8.2015- 31.3.2016. Tied. 050-520 0978
045-632 7004
Torilla
Kuulutus
MUIKKUJA
Voilla paistettuna, tuoreena (perattuna), filekalaa, kalakukkoja,
lohituotteita. 0207 931 621 tai pia.urpi@pihtipudas-seura.fi
Tervetuloa kaikki aiheesta kiinnostuneet!
Järjestäjä Pihtipudas-Seura ry
Vuokrattavana Kinnulan Sompatalolla edullista
LIIKE- ja KERHOTILAA
. mäntypeiliovet
ja karmit
. Luennot ruotusotilaista (Heikki Vuorimies) ja
vanhoista kartoista (Heikki Rantatupa ja Osmo
Rinta-Tassi)
. kokoukset ym. 0400- 405 652 /Isosalo
Pippuripihvit. Lounas ja kahvitarjoilut
. 16+1 LUXUSBUSSI
. Heti vapaa.
Tied. mennessä
p. ovihelat ja lukot
. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa.
Pääurakoitsija: Voiman Oy, puh. klo 12.
Hämäläinen
040-588 6455
Myytävänä
Niemenharjun
RAKENNUS Oy
Hyväkuntoinen
KAKSIO
61 m2, Pihtiputaan
keskustasta, Rajatie 2.
Hinta 53.000 e. MYÖS PAARIKULJETUKSET
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
www.haapa-line.com
Lounaskahvila
EVÄSREPPU
(Kunnantalolla).
Avoinna: ma-pe 8-14.30.
Lounas: 11-13.
Tarvittaessa kuljetus
kotiin ja työpaikalle.
P. ja 3. Laurilantie 20
Ohjelma:
. P. 014-459 6800
KAIKILLE AVOIN
SUKUTUTKIMUSPÄIVÄ 19.9.2015
PIHTIPUTAALLA
Klo 9-15 Wanha Pappila, os. Tehtäviin kuuluu työasema- ja käyttäjätuki, ictlaitteistojen ja -ohjelmistojen asennus ja tuki, käyttäjätunnusten ylläpito ja hallinta.
Toimeen edellytetään vähintään opistotasoista tietoteknistä koulutusta (esim. inva- ja
paarivarustus
. datanomi), minkä lisäksi
edellytetään kokemusta Microsoft käyttöjärjestelmistä
ja toimistosovelluksista sekä ad- ja lähiverkon tekniikan
ja laitteistojen perustuntemus.
Palomuurin ja palvelinympäristöjen ylläpidon osaaminen katsotaan hakijalle eduksi.
Tehtävien hoito edellyttää monipuolista atk-osaamista, palvelualttiutta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja vaatii oma auton käyttöä työpisteiden välillä.
Työpisteitä sijaitsee Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntien
alueella.
Työ alkaa sopimuksen mukaan ja työ jatkuu toistaiseksi. 0400-547 457
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut.. ym.
Puhdistettua
PUOLUKKAA
sekä TYRNIÄ
Pihtiputaan torilla
TO 3.9. KOTISEUDUN SANOMAT. Määräaikaishuollot ja korjaukset
. Mahdolliset muistutukset katusuunnitelmista on
toimitettava viimeistään 9.9.2015 Viitasaaren tekniselle lautakunnalle osoitteeseen: Pihtiputaan kunta /
Viitasaaren tekninen lautakunta, Keskustie 9, 44800
Pihtipudas.
Viitasaaren tekninen lautakunta
ELENIA SÄÄVARMA
Rakennamme säävarmaa sähköverkkoa sähkönjakelun varmuuden parantamiseksi Pihtiputaan kunnan
alueella välillä Keiteleentie 30 . Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. 040-578 5194
Maastosuunnittelija: Petri Kotamäki, puh. Katsastustarkastukset ja näyttö . Tiistaisin Pihtiputaan torilla. myös tilausajot
Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu
. 040-758 3761
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. HENKILÖTAKSI
. Arvontaa
Osallistumismaksu 15 e/hlö,
sis. 24 h
. Oikotie, pituus noin 60 m
Keskustie katuna peruskorjataan nykyiselle paikalleen
siten, että ajoradan leveys on 6,5 m ja ajoradan reunaan
Asematien puolelle rakennetaan 2,75 m:n levyinen jalankulkuväylä ajoradasta reunakivellä erotettuna.
. Erä kaalikääryleitä.
Työsuorituksia
Suoritetaan
RAHTIPUINTIA JA RAHTIPAALAUSTA
P. 014-106 469
TAKSIPALVELU
Lasse Hakkarainen
040-580 8361
. Vikakoodinluku ja vianmääritykset
Pihtiputaan Kiviteos Oy
Laurilantie 73, 44800 Pihtipudas
kiviteos@kiviteos.fi
Puh. Palkkaus ja työsopimuksen ehdot KVTES:n
mukaan (01ICT060). elokuuta 2015
TILAA
KESKISUOMALAINEN
Erkki Jämsén
Puh. tilataksi 1+8
. 040-700 8226
KELATAKSIT
Pihtiputaan
alueelta
p. saunan ovet
. P. ja varaukset p. Pielaveden kala
Vuokrattavana
Pihtiputaalla
KORPELAN
PALVIAUTO
KAKSIO
Pe 28.8 klo 8-17
Pihtiputaan tori
Vapautuu 1.9.
P. Hirvimakkaraa. 040-844 6939 /Tiainen
Hiirenniemi 5,
Pihtipudas
Esa 040-503 6174
Jukka 044-571 3401
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43§ mukaisesti Viitasaaren tekninen lautakunta asettaa julkisesti nähtäväksi seuraavan Pihtiputaan katupiirustuksen:
Keskustie välille Virastotie . 014-574 3014
jou
tar
040 580 8361 Lasse
0400-644 631 Kimmo
Ky
sy
TILAUSAJOT
s!
&
Parturikampaamo
Marjaana Kinnunen
Kolimantie 32
Pihtipudas
0400 225 278
Parturi- ja kampaamopalvelut, ripsipidennykset, rakennekynnet
Tilitoimisto V. aitan ja leikkimökin
ovet
. saunan jakkarat
ja lauteet
. Nelipyöräsuuntaukset . Sukuseurat esittelevät toimintaansa
. perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. kyllästeet
. Työsuhteen täytössä noudatetaan
4 kk:n koeaikaa.
Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen pyydetään toimittamaan 4.9.2015 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Pihtiputaan kunta, kunnanjohtaja, Keskustie
9 (PL 36), 44801 Pihtipudas. erä ikkunoita
. 50+1TURISTIBUSSI
. lautatavara
. 459 6842,
040-574 2599
. 0400-114 221
www.elenia.fi
Pihtiputaan kunta ja Viitasaaren kaupunki julistaa haettavaksi
It-tukihenkilön työsopimussuhteisen
toimen.
Alkusijoituspaikka on Pihtiputaan kunnan keskustoimisto. kaksi eri huoneistoa . Valitun on esitettävä hyväksyttävä
lääkärintodistus terveydentilastaan ennen valinnan
vahvistamista. klo 12 sekä
SU 6.9. Kuoreen merkintä ?ITtukihenkilön toimi?. Genos-aikakauskirjan esittely
. Katusuunnitelmat ovat julkisesti nähtävillä Pihtiputaan kunnan teknisessä toimistossa osoitteessa Keskustie 9, 44800 Pihtipudas ajalla 25.8.?9.9.2015 viraston aukioloaikana.
. ohjelman, lounaan ja
kahvitarjoilut.
Huom! Sukuseurat voivat esitellä
tilaisuudessa omaa toimintaansa
varaamalla esittelypöydän
ilmoittautumisen yhteydessä.
Ilmoittautumiset pe 11.9. 0100 876 50
Pihtiputaan
TAKSIASEMA
ympärivuorokautinen päivystys
p. 040-562 6884
Ostetaan
RAKENTAJA!
Meiltä edullisesti mm.
. P. 14. 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. (014) 573 575
- kivituotteet - pihasuunnitelmat
www.kiviteos.fi
Asematie 11, PIHTIPUDAS . juhlatila, omalla keittiöllä
elokuuta 2015. 0400-777 757
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
. automaalaus
. ruostesuojaus
. kolarikorjaus
. Rakennusurakointia
LVI-ASIOISSA
AUTOPELTI HÄKKINEN
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
Puh. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. LVI-tarvikkeiden myynti . Arvioinnit . Isännöinti . Laillistettu kiinteistönR O N E N O Y välitys . vahinkotarkastukset
. Kokous- ja
saunatilan vuokraus
A
LKV
KU
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
U
ÄN
L
IS
. Puh. JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi
0400-547 257 . LAKIASIAPALVELUT . Lainhuudonhakemiset . 014-562 089
Matti 0400-241 965
Ruukintie 1, Pihtipudas
. Jukka Tikanmäki
. auton sisäpesu
www.autopelti.com
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. 0400-647 010
Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI
Puh. 15
. putkiasennustyöt ja huollot . Puh. Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat . öljypoltinhuollot
RSNOTARIAATTI
NÖ
INTI PA LV
. 26. e-mail: rsnotariaatti@yritysnet.com
Varaathan soittamalla oman palveluaikasi.
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . 014-571 456,
0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
040 -702 6777
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
Vuokrataan rakennuskoneita . KOTISEUDUN SANOMAT. Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus 08-782 100
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
0400-405 652
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
. pesu ja vahaus
Lounasravintola ma-pe 11-13
. nopea haku ja maksu
. sirpa.huikari@gmail.com
TeamProg
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
Sähköasennukset ja tarvikemyynti
Palolahdentie 11, Kärväsjärvi
www.uranetti.fi
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
www.teamprog.fi . puu- ja rakennustavaraa
Hiirenniemi 5, Pihtipudas ?
040-503 6174
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
Tilaa meiltä työntekijä: .
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 25 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. 050-461 6055
Home- ja kosteusvauriokorjaukset
Lämpökuvaukset . 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
Ammattitaidolla ja luottamuksella.
SVT Talouspalvelut
040-161 5139
Putikontie 19, Pihtipudas (käynti Ohtolantieltä)
Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot.
045-201 8104, www.aulisloukusa.fi
Seudullinen Kehittämisyhtiö
www.witas.fi
Kinnula . pienkaivinkonepalvelut
. Luontaistuotteet . 040 551 5063
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
Kinnulan Kartano Oy
Kahvila ma-pe 9-13 . lomasi ajaksi
. asennus
ja remonttipalvelut
. remontointi . myyntilaskutus ja reskontra
. keittiökalusteet
. Klassinen hieronta . Kivijärvi . 0500-900 207 (toimisto)
ja MURSKEET
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
. yksityiset - ja yrityssiivoukset . tilapäiseksi asunnoksi
Lisätiedot ja varaukset:
Uranetti Oy /Anne Heikkilä
045 871 5880
www.mokkihaku.fi/ID14785
Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja
. Juhla- ja kokouspalvelut
Keskustie 42, 43900 KINNULA
044-517 2506 (ravintola) . SAUMURIT
040-843 6853
p. Marko 0400 578 370
www.tasmahoito.?
JALKATERAPEUTTI KAISA KANTANEN p. Ateriapalvelut . P. Pihtipudas . 040-557 3644,
Timo Back . arvometallit
. akut . Verkkokauppa
0400-597 043 www.kuntositi.fi
- hieronta
puh. Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus
. Jarkko Muhonen 044-5962 025
Oy
Koulutettu hieroja
ja jäsenkorijaaja
P. vaihtolavapalvelu metalliromulle
. renkaat . Lymfaterapia . kylpyhuonekalusteet
. sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. . kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. romuautot . 040 700 0090
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
S
Hierontaa ja hemmoittelua
juuri Sinulle!
Ollintie 25, Pyhäsalmi
HAMMASPROTEESIT
YÖT EL-Point
ÖT
ÄHK
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
Jääjoentie 5 C, KINNULA
. pihatyöt . ÖSTBERG
Viitasaari,
puh. lauteet
. ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
040-727 6781, 0400-645 653
Mikon Maanrakennus Tmi
. metsätyöt . saumurit
040-843 6853 Jukka
Esankuja 18, Elämäjärvi
Niemenharjun RAKENNUS
Luomalanrannantie 207, Pihtipudas . Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
OSUUSKUNTA OK-TEAM
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemärihuolto ja -kuvaukset
Nosturi- ja vaihtopalvelut
Nostokori ja
nostotyöt
Asematie 17, 44800 Pihtipudas . rekisteristä poistot MAKSUTTA
Metalliromun keräys p. 014-571 254
0400-640 938
Anne Heikkilä
/Uranetti Oy
044 525 6428
Risto Korpi, Lauri Kinnunen . pieniin tilaisuuksiin
. Viitasaari
Puh. maatalousromut ym. Jukka
040 580 8274
Keittiökalusteita
Esankuja 18, Elämäjärvi
. 0440 128 944
HUOLLAN JA
KORJAAN
. www.auto-osix.fi
040 484 9255 / varaosat. ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. ym. . 040-573 3371
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
LOMAKOTI
TUULENSUOJA
050 461 7630 ?www.khkrakennus.?
Satamatie 5, Viitasaari
. Elina 0400 570 553 . liukuovet
ja komerot
HUOLLAN
JA
KORJAAN
. 040-745 0964
Kone- ja
perävaunukuljetukset
Maanrakennus- ja
kaivurityöt
Hyötyjäteasema
Tarvikemyynti
SEULOTUT SORAT
www.jatehuolto.net
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
040-727 6781
0400-645 653
Rupontie 2
Pihtipudas
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . kotiompelukoneet
. p. Kosteusmittaukset
p. 014-5776 200 (vaihde)
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
ATK-PALVELUA
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
HAMMASPROTEESIT
erikoishammasteknikko
Jorma Pekkala
B. 0400 687 364
PURKAAMO AUTO-OSIX OY
Pihtipudas . rakentaminen . 040-725 7702
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet,
tarvikkeet, työkoneet
ja varaosat
0400-581 315
Fysioterapia, hieronta, akupunktio,
erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset.
Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä.
Asematie 5, Pihtipudas . KOTIOMPELUKONEET
. 0400-371 356
RAKENNUSLIIKE
Mika Kumpulainen Oy . 0400 534 406 / Tero
HINAUSPALVELU 24h p. piikkaukset
0400-226 495
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA