Tunnelma oli ratkiriemukas. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 26. vsk. 2014
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
puh. 54. Ohjaaja Sirpa Masalin oli lyhentänyt
Molièren Luulosairaan napakasti toimivaksi
versioksi. 0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
Pähkähullua
hurjastelua
luulosairaan
kustannuksella
Karnevaaleilla juttelivat hetken Tero
Pitkämäki ja Ag Jayasena Rodrigo.
Sivu 6
Keihäsvinkkejä
jaetaan kohta
myös lukiossa
Sivu 3
Kanttori Martti Hertteli soitti perinnemessussa vanhaa harmonia.
Kinnulalaisille
vihdoinkin
uudet urut
Keskiaukeama
Juho Pasanen hävisi vedon ja pyöräili yli 400 kilometriä.
Pyörällä
Helsingistä
Pihtiputaalle
Sivu 14
irtonumero 1,50
e
Pihtiputaan teatteriryhmän ensi-ilta oli täydellinen
menestys. Vielä on
jäljellä kolme esitystä: yksi tänään keskiviikkona ja
kaksi lauantaina. 11. Kuvassa luulosairas Argan (Karri
Paananen) ja hänen vaimonsa Beline (Laura Hörman).
n:o 48?
Jyväskylästä muuttaneena pystyn
samaistumaan kappaleen
avaussäkeen sanoihin.
Kaupunkiin kun
masentuu, niin
sitä tahtoo tuuliin
raikkaisiin.
Matkaan vain,
ja me löydettiin
varrelle virran.
Kappale loppuu karuun kertomukseen, joka
paljastaa laulun virran
saastumisen. Finaali-ilta liimasi tv-ruutujen
ääreen kahdeksi tunniksi 1,1 miljoonaa
katsojaa. KOTISEUDUN SANOMAT. Ja kuulostaahan tuo
perunasoppa, velli, soussi,
perunat ja silli ja rokka paljon paremmalta ja ainakin
enemmän syötävältä kuin
yhdeksänkymmentäluvun
alkupuolella
kuulemani
versio, jossa tarjolla oli
mömmö, mössö, sotku, lillu
ja litku.
Sivullinen. Vasemmalla
seisoo koulun keittäjä Liisa Pasanen Tuliniemestä.
Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. marraskuuta 2014
Vaikuttajaputtaalainen kantaa arvonimeään hienosti
Harvoin on Vaikuttajaputtaalaisen
valinta osunut yhtä tarkasti kymppiin
kuin kesällä 2009. Toivottavasti Pete ottaa biisin
omaan keikkaohjelmistoonsa.
Aapo Siippainen
Maila Rannon kotialbumista löytyi Saanin koululta otettu luokkakuva 1940-1950-luvun vaihteesta. Jos haluaa asennoitua kotikuntaansa yhtään valoisasti, niin tuo
kappale ei sano Pihtiputaasta mitään.
Heinäjokeen
toimii
paremmin vuoden 1973
Varrella virran. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen.
Rahallisia varoja ei ollut
kovinkaan paljoa käytettävissä, mutta edistys oli
tuonut kuitenkin tarpeen
tarjota koululaisille lämmin
ateria omien rapinapaperiin
käärittyjen leipäpalasten ja
maitopullon lisukkeeksi.
M
Koulun
ruokalista
M
iten liekin käteen osuu
aina kaikenlaista mukavaa. Yli 1,6 miljoonaa suomalaista
vähintäänkin vilkaisi kisaa.
Kaikki on pelissä, kun Pete esiintyy.
Julkisuus on muusikolle kuin voi leivän päällä. Kuusipäiväiseen kouluviikkoon
mahtui siis kaksi kertaa
sama ruoka, joten ruokalajien moninaisuus oli tuohon
aikaan melkoisen kapeaa.
Syksyisin vellipäiviä saatettiin korvata puolukkapuurolla, mikäli koululaiset
olivat keränneet ja toimittaneet marjoja koulun keittoloihin.
S
amassa kokouksessa oli
valittu myös perunoiden, vellijauhojen ja lihan
toimittajat. Ilman hankintalakiakin osattiin kysyä viljelijöiltä ja sikojen kasvattajilta hinnat ja määrät, joita
tuottajilla oli mahdollisuus
toimittaa ja sen mukaisesti
tehtiin sopimukset kilomääristä, toimitustavoista ja aikatauluista sekä tuotteista
maksettavista korvauksista.
Tuskin nuo kyseisen johtokunnan jäsenet tulevat
enää päätöstensä perään
kyselemään, jos vaikka lupaankin ruokalistan vapaasti kopioitavaksi ja käyttöön
otettavaksi. Kohtuullisen vahvalle
tiedolle perustuva otaksuma on, että tuo kyseinen
soppa sisälsi todellakin vain
perunaa, vettä ja suolaa,
ehkä riehakkaina päivinä
sekaan laitettiin sipulia.
Tiistaina tarjolla oli velliä ja keskiviikkona soussia.
Soussin koostumus jäi hieman epäselväksi. Tuolloin tittelin sai
kantaakseen vasta 19-vuotias Pete
Parkkonen Idols-menestyksensä ansiosta.
Vajaassa kuudessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, mutta viime viikot
ovat olleet Peten elämässä aivan hurjia. Kirkan konserttia
varten Niemenharjun suljettu motelli piti avata, että
loputkin esiintyjät saisivat
majapaikan.
Tämän lehden sivulla 14 Mika Kinnunen ja
kumppanit kertovat haaveestaan avata hotelli Pihtiputaalle. Pete on syntynyt
Pihtiputaalla ja menestyy maailmalla.
?
Jos resursseille ei tehdä
mitään, poliisien määrä uhkaa tippua alle
nyt kipurajana pidetyn
seitsemäntuhannenviidensadan. marraskuuta 2014
Pääkirjoitus 26. Perjantai oli rokkapäivä ja lauantaina oli jälleen vuorossa soussi. Ellei
sitten läskisiivuista ja jauhoista tehty lientä, jota lusikoitiin ruokana nälkäisiin
suihin.
Torstaisin koululaiset saivat nautiskella perunoista ja
sillistä. 2. Tulijoita olisi
oman kylän lisäksi muualtakin Suomesta.
Pojat antaa mennä
siitä vain näin!
M
yös Pete Parkkonen
esiintyi Hengaillaan
-konsertissa. Sitä sopii muistella pitkään.
Katsomossa huomasin,
että monet Kirkan kappaleista kertovat Pihtiputaasta.
Kirkasta tulee ensimmäisenä mieleen lainakappale Silta yli synkän
virran. Ylitin tuon
epäloogisuuden aasinsillalla, jonka rakensin yli
synkän virran.
H
einäjoen
lisäksi
muutkin vesistömme täytyy pitää puhtaina,
jotta mainoslause ?Järvistämme peilaa kuvas,
onhan eessäs Pihtipudas?
pätee.
Järven äärelle voi käydä paitsi maisemia ihaillen myös kuuluisalla peiliin katsomisen hetkellä.
Samalla voi hyräillä Vexi
Salmen sanoittamaa Kirka-klassikkoa.
Näen peilissä kasvot
oudon kuvan
vai oman sieluni
sisimpään nään.
P
uhtaan ilmaston jälkeen on luonteva puhua autoilusta.
Jälleen lähtee
laulu soimaan,
Kansa syöksyy
karkeloimaan,
Sulaa iltaan
sointi musiikin.
Tänne tultiin
halki Suomen...
Kertooko Sammy ja
Kirka Babitzinin levyttämä Daa-da daa-da Nelostiestä vai Pihtiputaan jokkisradasta?
Olen kuullut, että Pihtiputaan urheiluautoilijoilla
olisi hyvät madollisuudet
pitää hienoja autoilutapahtumia, mutta kunnassa
ei ole tarpeeksi majoitustilaa. Tällä kertaa se oli
muuan itäsuomalaisen kansakoulun johtokunnan pöytäkirja vuodelta 1927.
Kouluruokailun suunnitteleminen näytti vaatineen
pönäköiden sarkahousumiesten
kokoontumisen
ja pitkällisen pohtimisen
monikymmenpäisen koululaiskatraan ruokkimiseksi.
aanantaina koululaiset saivat perunasoppaa. 26. Opettajina toimivat Terttu Pokela ja Kaarlo Arinperä. Jos sen alle
mennään, alkavat kaikki
muut paitsi asutuskeskukset tyhjentyä pollareista. Omassa
lapsuudessa, joka nyt sentään ajoittuu hieman myöhemmille vuosikymmenille,
soussi oli kastiketta, jota
laitettiin keitettyjen perunoiden päälle.
Tuskin pelkkää kastiketta koululaisille tarjottiin,
joten joku muukin merkitys tuolla varmasti oli. Kirkan kataloogista hän repäisi Kassu
Halosen raskaan Strangers
In The Night -biisin. Ilman julkisuutta keikkoja
on hankala saada ja vaikka saisikin, vasta julkisuus tuo lippukassoille vipinää.
Päästä vedettyä
Pete Parkkonen löi kovat pohjat paikalliseen julkisuushistoriaan lauantaina, kun hänet nostettiin parinsa kanssa
pääjutuksi kummankin iltapäivälehden
kanteen. Elämäjärven pojan ja Pihtiputaan
Lenny Kravitzin tunnistaa nyt melkein
koko Suomi.
Voitto Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa oli nuorelle miehelle valtava menestys. Veroja maksetaan
ihan samalla tavalla
haja-asutusalueillakin,
mutta käytännössä siitä
muodostuu preeria, jonne tullaan jos ehditään.
SPJL:n valtuuston pj.
Jone Rinne
Keskisuomalaisessa
Lukijan kuva
Aasinsilta
yli synkän
virran
K
irkan muistokonsertti oli viime vuosien
merkittävimpiä tapahtumia Pihtiputaalla. Lehtien viikonvaihdenumeroa myydään yhteensä neljäsnnesmiljoona kappaletta.
Pete Parkkonen tuo vuoden synkimpään aikaan valoa ja menestyksen
makua, josta jokainen pihtiputaalainen
pääsee osalliseksi.
Kyse on saavutuksesta, jota ei todennäköisesti rikota koskaan. Peten esimerkki todistaa, että
matka Pihtiputaalta maan seuratuimmaksi mediapersoonaksi ei olekaan
mahdottoman pitkä. Kaksiopettajaisessa koulussa oli tuolloin 47 oppilasta. Se etu toki nykyisillä viisipäiväistä kouluviikkoa käyvillä lapsukaisilla on, ettei sama ruokalaji
toistu saman viikon aikana.
Ja miettikääpä mikä
säästö. Tai mistä sitä
tietää
Lukion keihäslinjaa valmistellaan myös
Vantaalle.
??Etelä-Suomessa on paljon massaa ja Vantaan keihäslukio palvelee heitä. Lajille on tärkeää, että
koulutus- ja valmennustarjontaa saadaan eri alueille ja eri tasoille ja porukka innostumaan.
Tähän liittyy myös muiden
keihäskoulujen kehittäminen,
Kinnunen sanoo.
Rehtori Pentti Räisänen on
vakuuttunut keihäslinjan toteutumisesta. Lehtonen saa
käyttää kunnansihteerin nimikettä virkatehtäviä hoitaessaan.
Kunnanhallitus päätyi ratkaisuun, koska kunnanvaltuuston
lokakuussa tekemästä kunnansihteerin viran perustamispäätöksestä on valitettu.
Kunnanhallitus toteaa, että valitusmenettely on erittäin hidas, ja
hallinto-oikeuden päätöksen viipyminen saattaa viivästyttää kunnansihteerin viran perustamista
ja kunnansihteerin valintaa lähes
vuodella. Lumijoelta ja Reisjärveltä. KOTISEUDUN SANOMAT. Uutiset
26. Peruspalikat ovat kunnossa. Kinnulassa on kuitenkin
polttava tarve saada joku hoitamaan nopeasti kunnansihteerin
tehtäviä, joten siksi on turvauduttava väliaikaiseen ratkaisuun.. Pihtiputaan
lukiolla on oma paikkansa tällä
alueella. Pitkällä
aikavälillä erikoistuminen on
varmasti eloonjäämiskysymys,
Räisänen ennustaa.
Oppilasmäärälle
tärkeä merkitys
Pihtiputaan lukiolle erikoistumislinjoilla on iso merkitys.
Kolmannes opiskelijoita on
erikoistumislinjoilla. Esittelyä
tultiin kuuntelemaan mm. Hänen tyttärensä Milla
oli viime vuonna 15-vuotiaiden
keihään tilastokolmonen ja harkitsee lukion aloittamista Pihtiputaalla.
Idea hiihtolinjasta
syntyi kirkonpihalla
Pihtiputaalla on ollut aina edistyksellinen lukio. Jatko
ei ole ihan selvillä. Pihtiputaalainen Mari Kahilainen pohtii, lähteekö keihäs- vai lentopallolinjalle.
Samulin ja Marin välissä Kari Jauhoniemi seuraa Kimmo Kinnusen otteita.
Monipuolinen tarjonta on
Pihtiputaan lukion vahvuus
Keihäslinja kiinnostaa myös muiden lajien heittäjiä
HEIKKI JÄMSÉN
Keihäänheiton maailmanmestari ja Suomen Urheiluliiton
keihään lajivalmentaja Kimmo
Kinnunen nähtäneen jatkossa
Pihtiputaalla myös Keihäskarnevaalien ulkopuolella.
Syksyllä lukiossa on alkamassa kaksi uutta linjavaihtoehtoa. Kimmo Kinnunen
esitteli keihäslinjaa. Uskon,
että linja toteutuu. 3?
Joonas Rauhala raudoitti lämpölaitoksen pohjalaattaa.
Muurasjärven
koulu ja naapurikiinteistöt
lämpenevät
pian hakkeella
Milla Koski-Vähälä Lumijoelta ja Janika Jauhoniemi Reisjärveltä tuntevat toisensa keihäskoulusta. Antti reuhahti vauhdilla
takki auki ja koputtamatta koppiini ja ilmoitti, että lukioon on
saatava myös lentopallolinja.
??
Homma kääntyi niin
päin, että lentopallolinja käynnistyi vuonna 1995, vuotta aikaisemmin kuin hiihtolinja,
Räisänen muistelee.
Lukion perinteiset linjavaihtoehdot ovat lentopallo, hiihto
ja musiikki.
Syksyllä aloittavat keihäslinja ja yhdistetty tulevaisuuden
johtaja - partiolinja.
Muurasjärven koulurakennusten
lämmön toimittaa tulevaisuudessa yksittäisten kyläläisten perustama Muurasjärven Lämpö Oy,
jolle kunta vuokraa Harjulinnan
nurkalta Valoharjun tilasta 154
neliön maa-alan viideksikymmeneksi vuodeksi.
Tammikuussa valmiina paikalle tuotava lämpökeskus käyttää
polttoaineena puuhaketta.
Muurasjärven koulun kolmen
kiinteistön lisäksi samasta lämpökeskuksesta johdetaan lämpö
myös palosemalle ja Harjulinnaan, Muurasjärven Lämpö Oy:n
hallituksen puheenjohtaja Teppo
Jämsén kertoo.
Yrityksen muut osakkaat ovat
Jukka Jämsén, Martti Mäkelä,
Markku Mäkelä ja Paavo Pennanen.
Kunnanhallitus päätti vuokrauksesta viime kokouksessaan.
Kunnan kannalta hanke on ajankohtainen, sillä koulukeskuksen
öljylämmitysjärjestelmä ja maahan upotettu öljysäiliö ovat tulossa elinkaarensa loppuun.
Kunnansihteerin
tehtävät
väliaikaisesti
Marja Lehtoselle
Kinnulan kunnanhallitus päätti
lisätä välittömästi kunnansihteerin tehtävät kansalaisopiston rehtorin Marja Lehtosen virantoimitusvelvollisuuksiin. Merkitystä
on myös Keihäskarnevaaleilla,
Mika Koski-Vähälä Lumijoelta
arvioi. Käynnistyäkseen linja tarvitsee viisi
opiskelijaa.
??Hyvältä näyttää. Pitää vielä miettiä. marraskuuta 2014. Edellisen
rehtorin Ilpo Kekkosen aikana
lukio oli edelläkävijä kurssimuotoisen opiskelun kokeiluissa. Pentti Räisänen on tuonut
lukioon erikoistumislinjat.
Hiihtäjien lajiharjoittelua
tukevan linjan valmistelun Räisänen käynnisti entisen Kotiseudun Sanomien päätoimittajan ja silloisen Tuiskun sihteerin
Pentti Lähdesmäen vinkistä.
Pentit Räisänen ja Lähdesmäki kävelivät vierekkäin joulukirkkoon vuonna 1992, kun
Lähdesmäen Pena ehdotti, että
eiköhän perusteta lukioon hiihtolinja. Syksyllä käynnistyvät musiikki- ja kamppailu-urheilulinjat.
??Samalle tielle on Viitasaarellakin lähdettävä. Idea on hyvä ja valmennus hyvissä käsissä. Linjat estävät aivovuotoa
muihin lukioihin.
Keihäslinjan harjoitussisältö
tukee muidenkin heittolajien
valmennusta. Ilman linjatarjontaa
pääluku olisi ehkä 60-70.
??Monipuolisella tarjonnalla on välillinen vaikutus
myös oman paikkakunnan
nuorten hakeutumiseen lukioon. Virpi ja Pasi
Mikkonen sekä Tero Kuha.
Asiasta kirjoitettiin paikallislehdessä ja lentopallolle
sydämensä menettänyt Antti
Heikkinen luki jutun.
?. Samuli Humalalampi Reisjärveltä
keskittyy kiekonheittoon, mutta harkitsee keihäslinjaa. Se on hyvä
vaihtoehto lähiseutujen keihäänheittäjille, pääkouluttajaksi lupautunut Kimmo Kinnunen arvioi.
Lajikoulutuksen ykköspaikka on Kuortane, mutta muutkin
ovat liikkeellä keihäsmenestyksen innoittamina. Reisjärvellä
on oma lukio, mutta en ole ihan
varma edes siitä, lähdenkö luki-
oon, Samuli pohtii.
?. Yksi kiinnostuneista on kiekonheittäjä Samuli
Humalalampi Reisjärveltä.
?. Oppilaita
on nyt 95. Itsestään erikoistumislinjat eivät synny.
??Tärkeintä on markkinointi, tiedon levittäminen.
Työajastani aika iso osa menee
lukioiden markkinointiin ja
esillä pitämiseen, myös Viitasaaren lukiota johtava Pentti
Räisänen sanoo.
Viitasaaren lukiossa tarjolla
on ollut jo pitempään viestintäpainotteisuus. Hiihtäviä lukiolaisia
olivat silloin mm
Hankintoja tekeville yksiköille
tulee asettaa vaade kustannuksiltaan ja laadultaan
kulloinkin tehokkaimman
palvelun hankkimiseen.
Tämä edellyttää, että
kaikki toimijat, myös julkinen sektori, velvoitetaan
laskemaan
tuottamiensa
palveluiden todelliset hin-
Mitä
merkitystä
suojelualueilla?
Ystävä
Mitä merkitystä on näillä
rantakaavassa olevilla suojelualueilla, kun niille kuitenkin rakennetaan?
Esimerkkinä Sääskiniemi Kärväskylällä, jonne on
noussut hirsihuvila.
Millä luvilla?
nat ja julkistamaan ne vertailtaviksi. Palveluja
tulee suurista hankintakokonaisuuksista huolimatta
pystyä ostamaan myös pieniltä palveluntuottajilta, olipa mekanismina kilpailutus
tai asiakkaan valinnanvapautta lisäävä palveluseteli
sekä hyväksyttyjen palveluntuottajien rekisteri. Nyt saat salaisuuteni. marraskuuta 2014
Keskellä viikkoa
Lukijalta
Onnea!
Keskiviikkona Sisko, torstaina Hilkka, perjantaina Heini,
Kaisla, lauantaina Aimo, sunnuntaina 1. Kuka maksoi juomanne?
25 vuoden takaa
OPISTON PÄIVÄOPETUSTILAT TOHTORILAAN
Kunnanhallitus katsoi Tohtorilan rakennuksen soveltuvan paremmin kansalaisopiston opetustiloiksi kuin nuorisotiloiksi. kirjeeet menee mihin sattuu.
Mikä siinä on niin vaikeaa. Mutta hoitosuhteen jatkuminen näihin
päiviin saakka ja saamani
erinomainen hoito saavat
kirjoittamaan.
Meidän perhe-ja tuttava
piirissä olemme kiitollisia
Teemu Takalon lääkärinpalveluihin.
Tästä syystä haluan ?korvamerkitä?
maksamani
kuntaveron ja osuuteni valtiosuuksista perusturvalautakunnalle, joka keksisi keinon millä saisimme pidettyä
hyvän lääkärin kunnassa.
Lähetä
kirjoituksesi
osoitteeseen toimitus@
kotiseudunsanomat.fi
tai postitse osoitteeseen
Kotiseudun Sanomat,
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Siis lyhyesti. Suunta on täysin
päinvastainen kuin muissa
Euroopan maissa, jotka
ovat kehittäneet terveydenhuoltoaan jo oleellisesti
asiakkaan valinnanvapau-
Tule lähelleni ystävä, hipaise poskeani
hipaise lämpimäksi minut.
Yksin on kylmä.
Tule, naura pelkoni pois.
Istu vierelleni, kerro eilisestä. Äiti ei ole ehtinyt
tuoda lämpimämpiä kamppeita eteisen komeroon.
Lumisateen jälkeen piikkikorko- ja lakerikenkä on
liukas ja imaisee lunta. Huippuna pankista
tuodut kirjeet on menneet väärään laatikkoon
ja uteliaisuuttaan aukaistu
ja pantu teippiä päälle ja
oikeaan osokeeseen viety.
On rikos aukaista toisten
kirjeitä.Varmaan oli pettymys, kun ei ollut tiliote
vaan pankkitunnukset.
Ha, haa
ONNITTELUT Petelle
ja Katrille Tanssii tähtien
kanssa -voitosta.
Tohmajärveläiset
MILLOIN tulee MLL:n
joulupuu kirjastoon?
Joulumieltä ilmassa
TARKENNUKSENA ilmoitan, että en ole se Miia.
Lue seitsemäs käsky.
MK
Jos sote-lakiesitys toteutetaan nykymuodossa, työllistävät, pienet sote-yritykset
katoavat ja palvelut karkaavat
kasvukeskuksiin.
Suomessa toimivat sadat fysioterapia- ja kuntoutusalan
yritykset ovat huolissaan
sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislakiesityksen
tämänhetkisestä sisällöstä.
Jos järjestämislaki toteutetaan nykyisen esityksen
mukaisena, tapahtuu juuri
epätoivottu kehitys. Niin kansalaisen, kuntien kuin valtionkin etu on, että maamme
kaikkien palveluntuottajien
resurssit otetaan käyttöön.
Yritykset ja järjestöt ovat
osa jo olemassa olevaa infrastruktuuria ja voimavara,
jota on hyödynnettävä, jotta sote-uudistukselle määritellyt, parlamentaarisesti
yhdessä sovitut tavoitteet
saavutetaan. Sinun kanssasi jaan ajatus-
den suuntaan ja ottaneet
menestyksellisesti käyttöön
kaikkien sektoreiden voimavaroja hyödyntävän monituottajamallin.
Kaikkien puolueiden ?
olivatpa ne tällä hetkellä
hallituksessa tai oppositiossa täytyy tässä tärkeässä
historian saumassa aidosti
hakea oikeaa ja kestävää
ratkaisua. Yksi tavoitteista, valtiontalouden kestävyysvajeen nujertaminen,
ei onnistu, jos soten lähtökohtana on lakiesitykseen
kirjattu julkinen monopoli.
Lakiesityksen mukainen
sote-uudistus
synnyttäisi
entistä vahvemman julkisen palvelutuotannon monopolin. miehet ihmettelivät.
?. tässä hetkessä lämmin ystävyys.
Huominen tulee tuoden uudet tuulet,
myrskyt.
Annoit aikaasi, poskellani vielä lämmin
kosketuksesi hipaisu.
Suopursujen ja
kanervien kasvatti. Miten niin kolmantena. Tohtorilan kunnostamisessn päiväopetustiloiksi esitetään 770 000 markan määrärahaa.
OMPELIJOILLE LÖYTYMÄSSÄ TÖITÄ
Pihtiputaalla lopettavan ja Portugaliin siirtyvän Tailormade Oy:n lähtö merkitsee työntekijöille työpaikan
vaihtoa, mutta ei välttämättä työttömyyttä. Kiitos Teemu Takalolle tekemästäsi
työstä
pihtiputaalaisten
terveyden ja hyvinvoinnin
ylläpitämiseksi.
Hyvien
terveyspalvelujen
puolesta
Ihanaa aikaa
Talvi on ollut uusavuttomille ja marisijoille ihanaa
aikaa viimeiset 200 vuotta.
Luonto järjestää valittamisen aiheita päivittäin koko
talveksi.
Pissikset hytisevät legginseissä, minihameissa ja
napapaidoissa ostareiden
kulmilla. 4. Tiedä vaikka
kolmensadan vuoden päästä meillä olisi Kanarian kelit.
Tanakka mielipiteeni on
kuitenkin: aina kaikesta joutavasta mariseva ja naama
kurtussa valittava, hapan ja
kärttyisä ukko tai akka on
todella ikävä ihminen.
Jarmo Jääskeläinen
Esitetty malli kuihduttaisi sote-alan yritykset
Tekstarit
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
YHTENÄ iltana ajellessan kotmökkiä päin katon
että on sitä mehtäkonneissa nykyää hyvät työvalo.
No sitte tielle kahtoissan
huomasi siinä tievvierressä kävelevä vanhemma
pariskunna. Niin, niin. Nyt menee postinjakelulla kovaa... 26. Julkinen monopoli tekee sen,
mikä on helppoa, eli ostaa
vain suurilta toimijoilta.
Pienet,
kustannustehokkaat yritykset kuolevat ja
kansalaisten lähipalvelut
karkaavat kasvukeskuksiin.
Kehityskulku on sama
kuin ensihoidon ja sairaankujetusyritysten kohdalla:
vuonna 2013 toteutettu
keskittämispäätös tappoi
lyhyessä ajassa 75 sairaankuljetuksen yritystä ja johti
vuodessa 50 %:in valtakunnalliseen kustannusten nousuun. tuomari kysyi.
?. Vasta sen jälkeen
voidaaan tehdä kustannustehokkaita hankintoja.
Kuntien elinvoima syntyy yrityksistä. Kerro huomisesta.
Ei, ei huomisesta. Tilanteeseen johti poliittinen päätös, jonka vai-
kutuksia ei osattu arvioida.
Samanlainen uhka kohdistuu sote-alan yritysten ja
kolmannen sektorin toimintaan. Äiti
ei ole muistanut kertoa, että
lumikelillä voi muitakin
kenkiä käyttää.
Pyörätiet ovat lumisa-
teen jälkeen kamalassa kunnossa. Hänelle pääasia on,
että MINÄ pääsen aurattua
ja hiekoitettua polkua bingoon ja R-kioskille.
Ihan hukkaan ei talvesta
valittaminen ole mennyt.
Ainaisen marinan tuloksena ilmasto on ruvennut lämpenemään!
Jatketaan samaan malliin, naama näkkärille ja
kaamea valitus päälle heti
aamupissalla. Päinvastoin
näyttää siltä, että työntekijöistä kilpaillaan.
Ajatellen
Hyvästi, kettu sanoi. Se on hyvin
yksinkertainen. Kuka oli kolmantena. KOTISEUDUN SANOMAT. Eletään se.
Mennään joen rantaan, illalla ?
kun miljoonat tähdet tuikkivat taivaalla,
kun maa on valkea lumesta ja tuuli tyyntynyt.
Olet ystävä. Tavoitteena tulee olla parempi sote, jossa
julkinen ja yksityinen palvelutuotanto sekä yhteisöt
toimivat yhteen hiileen puhaltaen ja hakevat kustannustehokkainta tapaa tuottaa palvelut kansalaisille.
Vaihtoehto, julkinen monopoli, romuttaa Suomen
sosiaali- ja terveydenhuollon ja johtaa kustannusten
kasvukierteeseen,
jonka
seurauksena kansalaisten
palveluita on lopulta pakko karsia kovalla kädellä.
Kuka kantaa silloin vastuun
tehdystä päätöksestä?
Suomen Fysioterapia- ja
kuntoutusyritykset
FYSI ry
teni kirjon.
Sinä ymmärrät minua.
Kuuntelen askeltemme kaikua,
se kiirii kauas kuunsiltaa myöten tavoittaen tähtitaivaan.
Ja nyt . Siitä
äiti vaatii korvausta itselleenkin.
Marisijaa ei huoleta valtion ja kunnan velka, työttömyys, verojen ja maksujen
korotukset, lähellä asuvat
sairaat, vammaiset, vanhukset, naapurin holistiporukan pienet lapset, yms.
yms. Käs käissä
mänivät kävelysauvat kourissa ja iha vier vieressä.
Iha ku vastarakastunneet.
Varmaa 50 vuotta yhtä pitäneet. Onhan meillä
kotimaassa Lauerma, Kiminkinen ja meidän Risto,
persoonia kaikki tyynni,
ammattinsa osaavia sellaisia.
Jos oma ensi kohtaamiseni Takalon vastaanotolla
olisi jäänyt päällimmäiseksi muistiin, niin en nyt kir-
joittaisi tätä. Ainoastaan sydämellään näkee hyvin.
Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
Antoine de Saint-Exupéry
Että semmosta
Otsikko voi vaikuttaa uskomattomalta, mutta Pihtiputaalla olemme saaneet olla
onnekkaita.
Meitä on usean vuoden
ajan hoitanut lääkäri Teemu
Takalo. Onneks minä huononäköne viimetingassa
ne hoksasi, vaikkei niillä
kummallakkaa ollu sitä
heijastinta.
Kinnulalaine
KYLLÄ on Kinnulan postinjakelu retuperällä.Vanhoja lehtiäkö täällä joutuu
lukemaan?
Tilaaja
POSTI. Äiti ei ole muistanut
kertoa, että noina aamuina
voisi mennä vaikka kävellen.
Myräkkäyön jälkeen lähdetään liikkeelle lumikasalla, jossa on kesärenkaat.
Äiti ei ole ehtinyt autoa
putsaamaan eikä renkaita
vaihtamaan.
Kun yöllä on tullut kunnolla lunta ja aamulla junat
myöhästelevät, korvauksia
itketään.
Kun laivat juuttuvat ahtojäihin ja myöhästyvät niin,
että Tallinnan viinakaupat
ovat jo kiinni, korvauksia
itketään.
Kun bussi on myöhässä
ja ostarin tarjoamat ilmaiset kahvit jäävät juomatta,
korvausta itketään. Vaarassa ovat 20 000
sote-alan yritystä ja näiden
työllistämät 60 000 palkansaajaa sekä kansalaisten
lähipalvelut. Onko tätä ajateltu sote-uudistusta pohtineessa ohjausryhmässä?
Lakiin on kirjattava velvoite hankintojen kustannustehokkuuteen. adventtisunnuntai, Antti, Antero, Atte, maanantaina Oskari, tiistaina
Anelma, Unelma.
Kiitos keikkalääkärille
Virnettä viikkoon
Kahta laihialaista syytettynä rellestämisestä ja pahennuksen herättämisestä yleisellä paikalla.
?. Nyt tietoon on tullut työsuhteen päättyminen,
joka sopimusteknisten kiemuroiden takia ei kohdistu vain henkilöön nimeltä
Teemu Takalo.
Mielestäni suurin kärsivä on jälleen potilas, jonka
hoitosuhde on muotoutunut
luottamukseen ja pitkään
hoitosuhteeseen potilaan
kokonaisvointiin paneutuvaan lääkäriin.
Tietysti Takalo myös
persoonana jakaa mielipiteitä, mutta ammattitaitoa
se ei poista
pidettyyn
kunnanhallituksen kokoukseen on menettänyt merkityksensä.
Pihtiputaan Joulu 2014
Myynnissä
Kotiseudun Sanomissa
ja paikallisissa kauppaliikkeissä.
Toimituksesta lehti toimitetaan myös postitse.
Kinnulan seurakunnan verotus
ennallaan, johtokunnat lakkaavat
Kinnulan kirkkovaltuusto
säilytti seurakunnan veroprosentin myös ensi vuonna
1,75:ssä. Lisäksi hallitus
totesi, että Urpilaisen oikaisuvaatimus 6.10. 0207 931 620. Sitä
ei ole määritelty, montako
jäsentä työryhmässä pitää
olla. Veroprosentti on
pysynyt samana vuodesta
2012 asti.
Kirkkovaltuusto päätti
lakkauttaa
seurakunnan
kaikki neljä johtokuntaa
ensi vuoden alusta alkaen,
koska niiden toiminta on
ollut liian kankeaa. Johtokuntia on lakkautettu viime
aikoina myös muista seurakunnista.
Johtokuntien tilalle vali-
taan lähinnä keskusteluun
painottuvat työryhmät, joilla ei ole virallista päätösvaltaa. 0207 931 620
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
JOS LAHJATILAUS:
Kotiseudun Sanomat
Maksajan nimi
VASTAUSLÄHETYS
Sopimus 5004647
Lähiosoite
44800 PIHTIPUDAS
Postinumero ja -toimipaikka
Puh. Viisi voisi olla sopiva
määrä, Huuskonen arvioi.
Työryhmien nimet ovat
jokseenkin samat kuin
johtokuntien. 26. 5
Kunnanjohtajan erottaminen
tuodaan uudelleen valtuustoon
Kinnulan kunnanjohtajan
Juha Urpilaisen erottaminen joudutaan ottamaan
uusiksi pikavauhdilla perjantai-iltana pidettävässä
kunnanvaltuuston
istunnossa, koska Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi
kunnanvaltuuston edellisen
erottamispäätöksen viime
vuoden lokakuulta varavaltuutetun kutsumisessa sattuneen virheen takia.
Kunnanhallitus esittää
valtuustolle, että kunta irtisanoo kunnanjohtaja Urpilaisen aiemmin tehdyn
päätöksen mukaisesti ja silloin kirjattujen perusteiden
vuoksi.
Kunnallisista viranhalti-
joista annetun lain mukaan
virkasuhteen
katsotaan
päättyneen
irtisanomista
koskevassa asiassa ensin tehdyn päätöksen mukaan, kun
uusi päätös saa lainvoiman.
Kunnanhallitus toteaa,
että kunnanjohtaja Urpilaisen irtisanomisen materiaaliset perusteet ovat yhä
olemassa samansisältöisinä.
Hallituksen mukaan uudella päätöksellä korjataan
irtisanomispäätöstä rasittanut menettelyvirhe ja kun
uusi päätös saa lainvoiman,
kunnanjohtaja Urpilaisen
virkasuhteen
katsotaan
päättyneen
alkuperäisen
päätöksen mukaisesti.
Kunnanhallitus käsitte-
Kotiseutulehti
li jälleen Juha Urpilaisen
tekemiä selvityspyyntöjä
ja oikaisuvaatimuksia. Ilmoittautumisia otetaan mielellään vastaan. pidetyn kunnanhallituksen kokouksen
mitätöintiä. järjestetyn valtuuston kokouksen pöytäkirjan
korjaamista koskevaa selvityspyyntöä aiheettomana.
Hallitus hylkäsi Urpilaisen
oikaisuvaatimuksen, jossa
hän vaati 3.11. marraskuuta 2014. Työryhmien tehtävänä
on tukea työntekijää ja työalan toimia sekä osallistua
tilaisuuksien ideoimiseen ja
järjestämiseen.
Kirkkovaltuutettu Anitta Hakkarainen mietti,
kuinka hyvin työryhmiin
saadaan vapaaehtoisporukkaa tukemaan viranhaltijoita.
Kirkkoherra Arja Huuskonen kertoi, että osa joh-
Lehti on ostettavissa
myös näköislehtenä osoitteessa
www.lehtiluukku.fi/pub?id=63207&rs_id=3032.
tokuntien jäsenistä on jo
ilmoittautunut vapaaehtoisiksi työryhmiin.
?. KOTISEUDUN SANOMAT. 0207 931 621
www.pihtipudas-seura.fi
Kaikille uusille
kestotilaajille
LOPPUVUODEN LEHDET KAUPAN PÄÄLLE
(2014) Kotimaan tilaukset
Kotimaa, kesto....................................52 ?
Kotimaa, määräaik. Työryhmät
perustetaan diakoniatyölle, lapsi- ja nuorisotyölle,
lähetystyölle sekä jumalanpalvelus- ja musiikkityölle.
Hinta 6?/kpl
Julkaisija:
Pihtipudas-Seura ry
p. 12 kk ...................56 ?
Kotiseudun
Sanomat
maksaa
postimaksun
Muu määräaikainen _____________ kk
Lyhin tilausaika 3 kk
Pohjoismaat, kesto..............................76 ?
Nimi
Lähiosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Hinnat voimassa 31.12.2014 asti
p. Ne
koskivat tuoreita Kinnulan
kunnanhallituksen ja -valtuuston kokouksia.
Kunnanhallitus
piti
10.10
KOTISEUDUN SANOMAT. Kumarrusten
taustalla soiva ranskalainen
laulu on kerrassaan huikea.
Tarjoukset voimassa KE-TI 26.11.-3.12. Elina Masalinin elastinen palvelijatar Toinette
nousee melkein päärooliin.
Hän sätkii ja sinkoilee energisesti läpi näytelmän kuin
paukkujyvä.
Hulluttelun ovat täysin sisäistäneet myös muut
näyttelijät. 9?18, LA 9?16
p. marraskuuta 2014
Kiero notaari (Miia Hiironen) tulee sotkemaan kuvioita.
Luulosairas Argan (Karri Paananen) miekkailee palvelijattarensa Toinetten (Elina Masalin) kanssa.
Luulosairas nauratti vielä kotonakin
JUHA KIVINEN
Rujo Thomas (Aira Kananen) kosiomatkalla.
Teatteriryhmän paluu Pihtiputaan kirkonkylälle vuosien tauon jälkeen on riemukas tapaus. 044 785 2737
KliKKaa hyviin tarjouKsiimme osoitteessa www.alemakasiini.fi
AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg
SYMPHONIETTA
KOVEHTIRASIA
190 g (12,89/kg)
(0,85/kg)
1695
490
2 RS
Tintti TALIPALLOSANKO 30 kpl
499
RUOHOMATTO
lev. Hän
jatkaa siitä, mihin jäi Elämäjärven hienoissa rooleissaan. niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää
Luulosairas menee vielä
kolmesti Putaanvirran koulun salissa. Kannattaa mennä katsomaan.
Mutta miten kävikään
kirjailija Molièren. Sirpa Masalinin dramatisointi ja ohjaus
Molièren Luulosairaasta on
ihanan kaistapäistä menoa.
50 minuuttia hujahtaa niin
ettei huomaakaan.
Seitsemän näyttelijän tii-
vis ryhmä pelaa loistavasti
yhteen. 6. 90 cm
995
JORDAN TOTAL
CLEAN SOFT
HAMMASHARJA
2 kpl/
pkt
100
/m
norm. Groteski farssivaihde on koko ajan täysillä pykälässä, mutta hallitusti.
Karri Paananen on luulosairaana Arganina sympaattinen surkimus. Lisäksi heidän
loppukumarruksensa
on
toteutettu valloittavimmalla tavalla, mitä olen koskaan nähnyt. 14,55
TÄLLÄ KUPONGILLA
VAIN sunnuntaina 30.11
JUHLAPÖYDÄNKONVEHTI 300 g
Pedigree
KOIRAN
TÄYSRAVINTO
14 kg (1,06/kg)
IHANAT KARTO
JOULUKALENTERIT
n
alkae
250
MAX FRESH
CLEAN MINT
75 ml (13,33/l)
100
Lenor
PYYKINHUUHTELUAINE 550-557 ml
Miesten
POOLO
turtle-kaulus
S-xxL
musta
495
Miesten
SUKAT
40-46
125
WC-DUCK RAIKASTIN
3x40 g MARINE
(2,69-2,73/l)
MYYMÄLÄ AVOINNA MYÖS
SUNNUNTAINA 30.11 klo 12-18
Tervetuloa.
Naisten TOPPAHOUSUT
kuminauhavyötärö
S-xL
musta
1295
Naisten
PITKIKSET
raidallinen
S-xxL
495
KLORIN 750 ml
original, männynhavu,
laventeli (2,00/l)
2 rasiaa/kuponki/asiakas
250
hinta ilman kuponkia 3,95/rs
1490
150
150
150. 26. Hän
näytteli itse Luulosairaan
pääroolia ja sai sairaskohtauksen kesken esityksen.
Molière kuoli pari tuntia
myöhemmin vuonna 1673.
Eli hän ei ollut luulosairas.
PIHTIPUDAS
ARK
joulukaraoke . kehykset
. Guatemalassa käytetään
sen sijaan riisiä. albumit
. On hyvä, että on
uusia tapoja tulla Mantaan
eri teemojen mukana.
n
a
a
t
u
p
i
Piht
Suuri joulun avaus
SU 30.11. (014) 561 081
(arvo 85,-)
Meiltä lahjaksi mm.
. koko perheelle.
LIIKKEESSÄMME ARVONTA
(26.11.?5.12.)
OSALLISTU JA VOITA!
Perinteiset
Kapteenska
Country House
NIKON ACULON
KIIKARI
torttukahvit
ti 2.12.
Helsinki Tampere Turku
Hanko Pihtipudas
Boutique Armoire
Perinteiset
torttukahvit
ti 2.12.
Paljon tuotteita
jouluun ja juhlaan!
Palvelemme su 30.11. 26. 7
Patricia Tiainen tarjosi säväyksen Väli-Amerikasta keskelle Pihtiputaan marraskuuta.
Ravintolapäivänä burritoja
JUHA KIVINEN
Suomesta kolme vuotta sitten alkunsa saanut ravintolapäivä-ajatus on levinnyt jo
yli 30 maahan. klo 14?17
Putaanportintie 11 B
Pihtipudas
Shellin
yhteydessä!
Pihtiputaan Yrittäjät
Pihtiputaan kunta
Aukioloajat
ma-la 10?18
su 12?18
PUDASPORT OY
PIHTIPUDAS
Puh. kinkkuarpajaiset . joulupukin konttori . jouluvalot syttyvät
. Siinä on
grillattua lihaa ja kasviksia.
Kastike tehdään tomaatista.
Tortilla on lisukkeena.
Pati on asunut Pihtiputaalla yksitoista vuotta. KOTISEUDUN SANOMAT. Se on liian rasvaista ja
pekoni liian rapeaa.
Mauri ja Rida Savolainen
kehuivat Patin burritoja.
??Sopivasti
potkua,
mutta ei tule ihan vedet silmistä, Mauri tuumasi.
Keski-Venäjältä kotoisin oleva Rida myönsi, että
mauste oli liian vahvaa.
??Meidän makumme
on lähellä suomalaista.
Mutta kerran voi maistaa.
Avokadosalaatti oli loistava. Pihtiputaalla
sitä kokeiltiin ensi kertaa
vasta nyt marraskuussa.
Ideaan tarttui Patricia
Tiainen, joka toi burritopäivän ravintola Mantaan.
Burrito on tunnettu meksikolaisherkku, mutta se on
suosittua myös Patin synnyinmaassa Guatemalassa,
joka on Meksikon naapuri.
Burritossa oli sisällä jauhelihaa ja Patin tekemää
tomaattikastiketta. livemusiikkia
. Hän
on jo tottunut suomalaiseen
ruokaan, mutta ensin se tuntui oudolta, varsinkin koska
peruna on koko ajan mukana. Li-
sään vain omia mausteita,
kuten chiliä ja korianteria.
Ainoa mitä en syö, on tirripaisti. Perunaa
pannaan vain keittoihin.
??Tykkään
kaikista
suomalaisista ruoista. Patricia on oikein rohkea tyttö. lahjakortti kuvaukseen
Asematie 11, Pihtipudas
040-777 6587. Lisukkeeksi hän oli tehnyt tulisen
tomaattikastikkeen
sekä
Mauri ja Rida Savolainen herkuttelivat Patrician kokkauksilla.
guacamole-kastikkeen.
Patricia Tiainen mietti,
ottaisiko ravintolapäivän
uusiksi kesällä pihabileissä.
??Silloin voisin tehdä
guatemalalaista juhlaruokaa churrascoa. kamerat
. marraskuuta 2014. torimyyjiä . Pihtiputaan Yrittäjien teltta jouluherkkuineen
Tervetuloa jouluostoksille
Pudasporttiin.
Meiltä saat joulun
ihanat ja pehmeät paketit
. klo 15 alkaen
Tahkon aukiolla
599,Joulutavaroita
-50%
VUO
TT
A. Syksyllä tutkimus jäi
kesken ja muistimme käydä
siihen käsiksi vasta keväällä, oppilaat kertovat.
Muutamassa piirustuksessa olevan vihjeen avulla
koululaiset ottivat yhteyttä
Nurmon VPK:aan ja Mauno Peltokoskeen. valk. Lapsuuden naapurin,
Mauno Peltokosken avulla
saimme selville, että Ilmarin vaimo, Tuula Heinonen
asuu Lahdessa. Taittopatja 99,Petikoko 80 /160 x200 . KOTISEUDUN SANOMAT. klo 12?16
Hyvän unen lahjavinkit:
Prego
AUTOKAMERA
49 ?
LUMITYÖKALUT
+ PULKAT
POISTOHINNOIN
PÖLYNIMURIT
alk.
59 ?
1490
AUTOSTEREO
69,-
(49,-)
39 ?
PIONEER
MVH-170 VI
KARAOKE
CD:t alk.
20,-
SENIORI
KÄNNYKKÄ
Pääty myydään
erikseen 159,-
69 ?
(99,-)
STEMMA PLUS
-peite ja- tyyny
STEMMA TENCEL
-peite ja- tyyny
Huippuedullinen
paketti hyviin uniin.
Tencel® -kuidun ansiosta
peitteellä ja tyynyllä on
erinomainen kosteudenpoistokyky.
AALTO
jenkkisänky -paketti
499,-
METRO Xtra
ruokailuryhmä 1+6
170 x 90
valkea
499,-
(853,-)
Keskustie 4 . marraskuuta 2014
Muurasjärven salapoliisit tähtivieraina
Nurmon taidenäyttely ei olisi syntynyt ilman kuudesluokkalaisten apua.
Mysteerin selvittäminen jatkuu yhä.
Viime vuoden syksynä Muurasjärven koulun ullakolta
löytyi kansiollinen vanhoja
ja salaperäisiä piirustuksia.
Viidesluokkalaiset ihastelivat niitä ja opettajat
päättivät ottaa piirustusten
selvittämisen historian oppitunneille tutkimusaiheeksi.
?. PIHTIPUDAS
NITA
sohvasänky
taittopatjalla
298,(457,-)
KAIKKI
TUNIKAT
-20%
Hanna-Liisa Leinonen, Pihtipudas
P. Siitä
jatkoimme iltapäivällä Nurmoon ja taidenäyttelyyn.
Samat kuvat
sävähdyttivät
Näyttely kantaa nimeä Art
Ilmari ja on Nurmon kirjastossa nähtävillä marraskuun
loppuun asti.
?Kirjastossa meitä oli
vastassa Tuula ja hänen
poikansa Jussi Heinonen
sekä Mauno Peltokoski ja
Nurmon VPK:n palopäällikkö Juhani Mäki-Teppo.
He olivat yhdessä pystyttäneet näyttelyn edellisenä
päivänä. Opettajamme oli kesän aikaan
yhteyksissä Tuulaan ja he
yhdessä miettivät mahdollista näyttelyä piirustusten
tiimoilta.
??Tuula lähetti luokallemme Ilmarin muistelmat,
jota opettaja luki meille viikoittain, muurasjärveläiset
muistelevat.
?Selvitimme,
kuka piirustukset
Pohjalainen
oli tehnyt, ja
reissu
miksi ne olivat
Tuula ja Mauno saivat yhkoulullamme.?
dessä ajatuksen järjestää
Muurasjärven
koulun oppilaat
näyttelyn Nurmon kirjastoon.
??Siitä innostuen me
halusimme myös päästä
näyttelyyn. Päätimme alkaa
keräämään rahaa Nurmon
reissua varten. Sähkökäyttöinen
kippitoiminto
Nyt myös
Facebookissa
599,Kysy meiltä
joustavaa
rahoitusta.
NOSTALGIA
tv-taso leveä
PIHTIPUDAS,
Viitasaarentie 213
Puh. tai musta
MARTTA
seniorituoli
. Helppo nousta
. Päätimme
lähettää piirustukset hänelle.
Ilmarin taideteoksia Lahdessa ihailtiin ja ihmeteltiin
lasten, sukulaisten, ystävien
ja naapureiden kanssa.
??Myös Tuula innostui
selvittämään piirustusten
alkuperää ja saikin selville
monia uusia tietoja. Pysähdyimme menomatkalla syömään ja shoppailemaan Tuuriin. Alkusyksyllä koulun kirpputoritapahtumassa pidimme omaa
kahvilaa, joka oli menestys.
Myimme myös sukkia ja
pian olikin retkirahat kasassa.
Reissuun kohti EteläPohjanmaata lähdettiin 4.
marraskuuta.
. 26. Aloimme
selvittää
kuka piirustukset oli tehnyt,
ja miksi ne ovat koulullamme. Nurmon taidenäyttelyssä oli käynyt ennen meidän luokkaa useita Ilmari
Heinosen ystäviä, luokkatovereita ja lapsuuden tuttavia.
Joulutorttukahvit Kalustetalossa
su 30.11. 140 piirustuksesta
oli Tuula valinnut näytte-
Nuoren Ilmari Heinosen taidokas värien ja eri tekniikoiden käyttö teki vaikutuksen.
lyyn noin puolet ja hän oli
myös tuonut kuvia Ilmarin
lapsuudesta ja perheestä.
??Katselimme piirustuksia jälleen kerran ja edelleen ihastusta sekä ihmetystä herätti se, että miten
taidokkaita töitä Ilmari teki
noin 12-vuotiaana, nuoret
kertovat.
Muurasjärven
koulun
osuus Ilmari Heinosen värikkäiden ja monipuolisten
piirustusten ?salaisuuteen?
on edelleen ratkaisematon
mysteeri, jonka Tuula Hei-
nonen aikoi vielä jonain päivänä selvittää.
?. (014) 561 790
kalustetalo@co.inet.fi
ma-pe 10?17, la 10?13, su 12?16
ilman
laatikkoa
335,-
378,-
MYYMÄLÄSSÄ
POISTOTUOTTEITA
Kodintekstiilejä
alk. klo 14-18!
EMILIA
jousikeinutuoli
599,-
Runko 199,- . 8. 2,Peitto 150x200
9,Pieni tyyny
2,Sohvakalustot alk. 040 593 4505
koot 34-46
Tervetuloa Koljoselle
su 30.11. Selvisi,
että Ilmari Heinonen (1936-
2012) on tehnyt piirustukset
lapsena Seinäjoen Lyseossa.
?
Yleisö voi keskittyä
seurustelemaan keskenään,
kuuntelemaan joulumusiikkia ja nauttimaan toritunnelmasta.
Joulumusiikkia
kuullaan myös elävinä esityksinä. Lvi-työt ja tarvikkeet
. Osa Kinnuskeskuksen liikkeistä on avoinna.
Joulunavaus
SU 30.11. ilmoitukset@kotiseudunsanomar.fi
joilu
ar
kkit
-20%
Saimme pienen erän
Nostalgisia Joulutauluja!!
PIHTIPUTAAN
Asematie 7 . Paikkakuntalaisista on
koottu laulu- ja soitinyhtye,
Viihdepajan Hannu, Kerttu
ja Tontut.
Uutta Joulunavauksessa
on karaoke, jossa lavalle
. Pihtipudas . klo 13-17
Liikkumisen iloa talvellakin!
Nordic Grip
Walking
liukuesteet
kenkiin
1580
(1 pari)
Joulutervehdykset
KE 17.12. Yhdessäolo alkaa jo päivällä, kun kunta
tarjoaa satavuotisjuhlansa
kunniaksi yhteistyökumppaneineen hirvikeittoa seurakuntakodilla kello 13-18.
Kello 18 alkaa Kinnuskeskuksen pihassa Kinnulan Yrittäjien joulunavaus.
Pihakuusi saa jouluvalot ja Joulupukki tulee
käymään. Joulupukin konttori on
paikalla toiveita varten ja
joulualot syttyvät kello 17.
??
Mutta kun sääen-
nustetta katsoo, rekiajelu
tuskin onnistuu. Kattava kalusto ja huoltolaitteisto
saavat nousta kaikki joita
laulattaa.
Osa joulunavauksen ohjelmaa ovat arpajaiset, joissa kahden euron panostuksella voi voittaa lahjakortin
kinkun hankintaan. P. Lämmitysverkostojen sykehuuhtelut
. Vastaanotto
paloasemalla oli todella vieraanvarainen. Tunnelmaa tuovat
torikauppiaat ja koululaiset, jotka myyvät jouluun
liittyviä tuotteita, yrittäjien
puheejohtaja Pirjo Linna
kertoo. KOTISEUDUN SANOMAT. 9
Retki Nurmoon on oli yhtä vauhdikasta ja hauskaa kuin piirustuksen luistelu.
Tuula Heinonen kertoi Ilmarin toimineen rovastina Lahdessa.
Kannatti
käydä Nurmossa
Näyttelyn jälkeen muurasjärven salapoliisit tutustuivat Nurmon paloasemaan,
ja VPK:n kerhotiloihin Juhani Mäki-Tepon johdolla.
?. Joulumusiikista
vastaa Kinnulan musiikkiyhdistys. Ehkä joskus suuntaamme sinne uudestaan.
Jutun kirjoittivat kuvan
kuudesluokkalaiset
Muurasjärven koulusta.
Kuva: Juhani Mäki-Teppo
Jouluvalot syttyvät sunnuntaina
Pohjoisen Keski-Suomen
komeimmat jouluvalot kirkastavat Pihtiputaan Asematien sunnuntaista loppiaiseen asti.
Yrittäjien joulunavauksen päänäyttämönä toimii
Tahkonaukio kello 15 alkaen. yksityiset
(ilmoitukset viimeistään pe 19.12.)
p. 040-537 5206
Joulunavaustarjous
voimassa vain su 30.11.
KIRJAT
TI 23.12. Navettarakennusten putkitukset
. Muitakin palkintoja on tarjolla.
Työnantajat ehtivät vielä
ehdottaa Vuoden työntekijää torstaihin kello 12 mennessä.
Kinnulassa hirvikeittoa ja jouluhumua
Perjantai huipentuu Kinnulassa Yrittäjien joulunavaukseen. Maalämpöpumppujen myynti,
asennus ja huolto
. 0400 829 887
ma-pe 9?17
la 10?13
KIRJAKAUPPA. 26. Juhani
Mäki-Tepolta saimmekin
pian postia, jossa oli Nurmon paikallislehti ja siinä
oleva juttu taidenäyttelystä
sekä vierailustamme.
Koululaisia jäi harmittamaa, etteivät he tehneet
yöreissua
Etelä-Pohjanmaalle.
??Nurmossa olisi ollut
paljon muutakin kivaa nähtävää. yksityiset ja yritykset
(ilmoitukset viimeistään pe 12.12.)
KOTISEUDUN SANOMAT
-10% Kar
Piken Kenkäkulma
KAIKISTA
TALVIKENGISTÄ
Tarjous voimassa su 30.11.
Asematie 15 . marraskuuta 2014. 0207 931 620 . Illaksi on
luvatti plussakeliä ja vesisadetta, yrittäjien puheenjohtaja Jouni Arvola sanoo.
Aiemmasta on otettu oppia sen verran, että tapahtuma-aikaa on lyhennetty
tunnilla.
??Yleisön pyynnöstä
vältämme myös pitkiä puheita. Ensin meille
esiteltiin Nurmon vapaapalokunnan toimintaa ja
katsoimme VPK:n itsetekemän lyhytelokuvan, joka
kertoi 60-vuotiaan Nurmon
VPK:n toiminnasta.
Mauno ja Juhani kertoivat paljon palokunnan menestyksekkäästä toiminnasta ja vastailivat kysymyksiin
sekä kierrättivät vieraita
ympäri paloasemaa.
??Saimme lisäksi monenlaisia pieniä muistoja
Nurmon
palokunnasta.
Pääsimme myös paloauton
kyytiin ja ajelimme pitkin
sateista, pimeää Nurmoa.
Pikaisesti pääsimme kurkistamaan myös tilannekeskukseen.
??Vielä hetki jutusteltiin ennen lähtöä ja sovimme valokuvien sekä lehtijuttujen vaihdosta
Äänikertojen määrä kasvaa yhdestätoista kahteenkymmeneen. Jr toimii musikaalissa tanssinopettajana
ja koreografina.
Miko Siekkinen sekä toinen
ylioppilas, joka ei halua nimeään julki. joulukuuta kello 14 Putaanvirran koulun
salissa.
KOTISEUDUN
Uusille
uruille
kirkkovaltuuston
siunaus
JUHA KIVINEN
Kinnulan kirkon urut täyttivät tänä vuonna viisikymmentä vuotta. Valkolakin saavat
teatterin kantaviin voimiin
kuuluvat.
Tuomo esittää RyynäsTopia ja Riikka urakoi
monessa osassa, kuten lentoemona, espanjalaisena,
mummona ja tanssityttöjänä sekä laulajana.
??
Olisi mukavaa jos
katsomossa näkyisi joitakin
tuttujakin naamoja, Riikka
sanoo.
Riikasta on upeaa päästä
työskentelemään sellaisten
ammattilaisten kuin Ismo
Apellin ja Voice of Finlandista tutun Gary Revel Juniorin kanssa. Uudet
urut tarvitsevat tilaa koko
ristivarren leveydeltä, ja
Kinnulan seurakunta pyrkii saamaan urkurahoja myymällä pappilansa. He
kuuluvat Elämäjärven kesä-
Kaksi syksyn
ylioppilasta
Kaksi opiskelijaa on suorittanut ylioppilastutkinnon
Pihtiputaan lukiossa tänä
syksynä. Nykyiseen verrattuna joitakin jumalanpalveluksen osia oli eri paikassa
ja ehtoolliselle mentiin
pöytä kerrallaan eikä jatkuvan pöydän tyylillä kuten
nykyisin.
Ehtoollisella käytettiin
yhteismaljaa henkilökohtaisten pikarien sijaan ja
kutsu ehtoolliselle tehtiin
lyhyemmin puhein.
Seurakuntapastori Jari Lappalainen ja opetusneuvos Taito Salonen jakoivat ehtoollista pöytä kerrallaan.. Asiasta kerrotaan lisää ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan joulukuun alkupuolella.
Virve laulaa pitkän
tauon jälkeen
Vuoden 1999 Lavatähtivoittaja Virve Parkkonen
esiintyy julkisesti kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Virveä voi kuulla Tulkoon Joulu -konsertissa Pihtiputaan kirkossa, jossa hän
esiintyy yhdessä miehensä
Tomi Markkolan ja Tanssii
tähtien kanssa -kilpailun
murskaavalla ylivoimalla
voittaneen veljensä Pete
Parkkosen kanssa.
Konsertti on Pihtiputaan
kirkossa keskiviikkona 10.
joulukuuta.
Tulkoon Joulu -konsertin käytännön järjestelyistä
vastaavat LC Pihtipudas
Emmit.
Yhdistys ohjaa tapahtuman tuoton sotien veteraanien hyväksi ja vähävaraisten lapsiperheiden avustamiseen.
??Olemme avustaneet
vähävaraisia lapsiperheitä
joka joulu, Emmien presidentti Hanna Paananen
kertoo.
Sotaveteraaneilla, -invalideilla ja naisjärjestöihin
kuuluville on konserttiin
vapaa pääsy. marraskuuta 2014
Kampanjalla
kevyesti kuntoon
Kinnulassa
Kinnulassa
järjestetään
koko ensi vuoden kestävä
painonhallintakampanja.
Se on kaikille avoin kilpailumielinen kampanja, joka
sisältää mukaan ilmoittautuneille seurantaohjelman,
ohjauksen ja tuen.
Seurantaohjelma sisältää
terveyteen ja painonhallintaan liittyvät alkumittaukset tarvittavine laboratoriokokeineen. Nykyinen on
vuodelta 1986. Etualalla uusi ja taustalla vanha pappila.
Kinnulan kirkon uudet urut tulevat täyttämään koko eteläisen ri
perinnemessussa urkuharmonia, joka löytyi äskettäin yllättäen v
niinpä kirkkovaltuusto hyväksyi kirkkotilan olennaisen muutoksen.
Muutokseen on saatava vielä kirkkohallituksen
hyväksyntä, mutta se tulee
hoitumaan rutiiniasiana.
Vanhan ajan kirkko
myös Kinnulassa
Kinnulan kunnan 100-vuotisjuhlien lisäksi myös Kinnulan seurakunnalla on juhlan aihetta, sillä se täyttää
tänä vuonna 110 vuotta. Olen itsekin aloittanut
kanttorin työt vuoden 1938
virsikirjalla.
Miehet ja naiset istuivat
jälleen eri puolilla keskikäytävää. Se on luonteva valinta, koska aika iso osa kanttorin soittamasta musiikista on Bachin säveltämää,
Hertteli sanoo.
Tuplasti isommat
urut tukkivat oven
Kinnulan uusista uruista tulee tuplasti isommat kuin nykyiset. Ne
tehtiin halvalla, koska seurakunnalla ei ollut silloin taloudellisia resursseja, Martti Hertteli toteaa.
Jotta isot urut saadaan
mahtumaan kirkkoon, eteläiseen ristivarteen pitää
tehdä muutostöitä. Kinnulalaisille se oli kuitenkin
hyvä uutinen, sillä vanhojen
tilalle hankitaan uudet urut,
joiden odotetaan palvelevan seurakuntaa ainakin
sata vuotta.
Kinnulan kirkkovaltuusto hyväksyi viime kokouksessaan uusien urkujen rakentamisen sekä päätti viedä rakentamista koskevan
tarjouspyynnön internetin
Hilma-portaaliin.
Kirkkovaltuuston päätöstä helpotti tieto kirkkohallitukselta saatavasta
muhkeasta avustuspotista.
Urkuhankkeen kustannusarvio on 453 000 euroa, josta
kirkkohallituksen avustuksen osuus on 63 prosenttia
eli 289 000 euroa.
Seurakunta on pannut
myyntiin uuden ja vanhan
pappilan saadakseen rahaa
omaan osuuteensa. Henkilökohtaisen hyödyn saa
jokainen omaan hyvinvointiinsa panostanut.
Kampaja
järjestetään
usean kinnulalaisen tahon
yhteistyönä. Vuonna
1964 valmistuneet urut ovat
aikansa eläneet.
??Nykyisten urkujen
materiaali ei ollut alun perinkään ensiluokkaista. Siinä yhteyshenkilönä
on Taina Toikkanen.
Lippuja saa ennakkoon
Emmeiltä, K-marketista ja
Kinnulassa Parlamentista.
Elämäjärven
teatterilaisille
pesti Kiuruvedeltä
Jaakko Teppo goes to Mallorca -näytelmästä nähdään
huomenna ensi-illassa Kiuruvedellä Maalaiskaupunginteatterin esittämä Ismo
Apellin ohjaama versio.
Jo maata kiertänyt ja
Pihtiputaallakin nähty musiikkinäytelmä on Ismo
Apellille tuttu, sillä hän on
kirjoittanut sen yhdessä laulajalegenda Jaakko Tepon
kanssa.
Maalaiskaupunginteatterin nimissä ensimmäistä
kertaa lauteille nousee kaksi pihtiputaalaista tetterinharrastajaa, isä ja tytär Tuomo ja Riikka Siekkinen. Siihen liittyen järjestettin kirkossa perinnemessu vuonna
1960 painetun kirkkokäsikirjan mukaan.
Vanhan ajan kirkonmenoja pidettiin jo tammikuussa Pihtiputaan kirkossa, mutta siellä noudatettiin
vanhempaa käsikirjaa. 10. Martti Herttelin mukaan siinäkään ei
haluttu mennä liian kauan
menneisyyteen.
??Vähän helpotettiin
itseämme ja seurakuntalaisia. Nyt
ajatuksena oli mennä sellaisella kaavalla, jonka ihmiset
vielä muistavat.
Perinnemessun virret olivat edellisestä, vuoden 1938
virsikirjasta. Juhlavuosi
ei ollut urkujen kannalta
kovin onnellinen, sillä ne
saivat purkutuomion. Mukana on
sekä kunta, yrityksiä että
yhdistyksiä. Sen jälkeen
punnitaan paino aina kuukausittain ja kontrolliverikokeet pari kertaa vuoden
mittaan.
Ilmoittautuneille ja kaikille muillekin halukkaille
järjestetään
ravitsemukseen, liikuntaan ja elämänhallintaan liittyviä avoimia
yleisöluentoja. Jos pappilat
eivät tahdo mennä kaupaksi, rahaa hankitaan metsänmyynnillä.
Urut valmiina
vuonna 2017?
Kirkkohallituksen avustuksen ehtona on se, että urut
saadaan kirkkoon kolmessa
vuodessa. 26. Kinnulan kanttori Martti Hertteli arvioi, että
kun rakentaminen voidaan
aloittaa ensi vuonna, valmista tulisi todennäköisesti
parissa vuodessa, kuten esimerkiksi Multialla tapahtui.
??Tarjouskilpailu
on
tarkoitus saada käyntiin
joulukuun alussa ja se voisi
päättyä helmikuun puolivälissä, Hertteli kertoo.
Martti Hertteli on ottanut urkuasiantuntijaksi
Kokkolassa kanttorina toimineen Kristian Ahlskogin,
joka työskentelee nykyisin
kirkkomusiikin linjanjohtajana Oulun konservatoriossa.
Hertteli ja Ahlskog ovat
kiertäneet isoissa kaupungeissa neljässä kirkossa tutustumassa samantyyppisiin
Silbermann -urkuihin, joita
on ajateltu Kinnulan kirkkoon.
Urkujen nimi tulee Johann Sebastian Bachin työtoverista Gottfried Silbermannista, joka suunnitteli
urkumallin 1700-luvulla barokkimusiikkiin sopivaksi.
?. Vanhan pappilan hinnaksi on
asetettu 240 000 euroa ja
uuden pappilan hinnaksi
150 000 euroa. Vuoden aikana järjestetään erityyppisiä ohjattuja sisä- ja ulkoliikuntaryhmiä, myös vuodenajan mukaisia liikuntatapahtumia ja -ohjausta.
Sokerina pohjalla on,
että
painonhallintakampanjan lopuksi palkitaan
merkittävimmin painoaan
pudottaneet henkilöt. Heille järjestetään myös ilmainen kuljetus. Ylioppilaat
lakitetaan ensi viikon perjantaina 5
26. Sitä ei ollut nähnyt edes pitkään suntiona toiminut Esko Lindholm.
Perinnemessu
tuntui juhlavalta
Seurakuntapastori Jari Lappalainen piti perinnemessua
juhlavana.
??Kunnioitan perinteitä tosi paljon. Siinä ei ole kiire
mihinkään.
Jari Lappalainen kertoo,
että aiemmin jumalanpalvelukset olivat pappiskeskeisiä, mutta nykyisin pyritään
vastuuta jakamaan mahdollisimman laajasti vihityn papiston ja seurakuntalaisten
kesken yhteisen pappeuden
ajatuksen mukaisesti.
??Seurakuntalaiset
osallistuvat palveluksen toimittamiseen toimimalla esimerkiksi Raamatun lukukappaleiden lukijoina sekä
ehtoollisavustajina. Vieressä hänen poikansa Erkki.. Kanttori Martti Hertteli soitti
vanhojen urkujen takaa. Välissä on
ollut parikin jumalanpalvelusuudistusta ja niihin on
tietysti ollut hyvät perusteet. marraskuuta 2014. Voi olla, että nykyiseen jumalanpalvelukseen
ollaan totuttu jo niin hyvin,
että vanhempi oudoksuttaa,
mutta minusta epistolan ja
evankeliumin lukeminen
alttarilta tuo juhlavuutta.
Uudessa kaavassa evankeliumi luetaan saarnastuolista.
??Muistan myös omasta lapsuudestani Kuopiosta, että oli juhlavaa, kun
ehtoollisella oli käytössä
yksi pöytä. 11
UN SANOMAT
ristivarren seinästä seinään ja samalla ulko-ovi jää pois käytöstä. Toivottavaa olisi, että enemmän
osallistuttaisiin myös yhteisen esirukouksen valmistelemiseen ja lukemiseen.
Piirros osoittaa uusien urkujen sijainnin Kinnulan kirkossa.
Kyösti Vasalampi oli pukeutunut perinnemessuun sadan vuoden takaisella tyylillä
Itsenäisyyspäivä, Joulu, Uusi
Vuosi.
Pitkään aikaan emme ole
eläneet näin epävarmassa
Rakkaamme
Irene
MYLLYNEN
s. 1919 Pihtiputaalla
k. 11. 11. Puh. muistoa ja otitte osaa
??eronikävässämme.
Päivi ja Jukka perh.
kokous. 4. 12. Keijo Paavola
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
Su 30.11. klo 18 isoiskoulutus ja jatkoisoiskoulutusilta seurakuntakeskuksen
nuorisotilassa.
Kuollut: Pauli Kinnunen
64 v. 1949
k. Lääkinnälliset tuet . 1932 Pihtipudas
k. 20. klo 9.30 lasten
adventtihartaus pääkirkossa.
To 27.11. 2014
Järven rantoja laineet huuhtelee,
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee.
Ei saavu soutaja venheelleen,
ei metsässä enää kulkijaa.
Kaivaten
Pirjo
Marjaana, Risto, Teemu ja Oona
Maarit, John ja Milly
Markus, Mari, Toivo ja Väinö
Rakkaamme on saateltu haudan lepoon 21.11.2014.
Lämmin kiitos kaikille, jotka otitte osaa suruumme.
Kinnulan
seurakunta
maailmassa.
Tänään emme todellakaan voi aavistaa huomisia
uutisia.
Tulee halu sulkea korvat
koko medialta ja kaiken
maailman keskusteluohjelmilta, joita radio ja televisio
tuottavat kuin liukuhihnalta.
Lähikaupassa näen usein
iäkkään miehen, joka kiinnittää huomioni, koska hän
muistuttaa jo kauan edesmennyttä isääni.
Samanlainen ruumiinrakenne, tukka ja niska, jopa
kävelytyylikin.
Se herättää minussa liikutuksenkin aaltoja.
Hän miettii tarkkaan ostoksensa, mitä koriin laittaisi, eläneekö yksin... Lääk.voim. J.Lappalainen,
H. klo 12 seurat
Rukoushuoneella, Kirkkotie 10.
Päiväkerho
Ke 26.11. 2014 Pihtipudas
Lämmöllä muistaen
lapset ja lastenlapset
siskot perheineen
sukulaiset ja ystävät
Kun aamu saapui,
niin matka päättyi
ja uneen uuvutti väsyneen.
Ei tunnu tuska,
ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä nukkuneen.
Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa
15.11.2014. 17. klo 9.30 lasten
adventtihartaus Muurasjärven kirkossa.
Päiväkerhot
jatkuvat
normaalin viikko-ohjelman
mukaisesti.
Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret
Ke 26.11. klo 14.00.
Tervetuloa
Järj. 5. klo 8.30-9.30
kaiken kansan aamupuuro
Sallilassa.
Klo 12 lähetyksen Touhupiiri Sallilassa.
Seurat
Su 30.11. klo 11?13 kaiken kansan jouluruokailu.
Keskustelupuhelin 040549 7683.
Srk:n kotisivu www.vapaus.fi
Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936.
Kirpputori avoinna ti, ke
ja pe klo 10?16. 31. todennäköisesti.
Viikonloppuostoksensa
olivat lauantaimakkarapötköja halvemmat Rainbown
kalapuikot. klo 10 messu
pääkirkossa. 5. 26. Siinä
joitakin häpeäpilkkuja tällaiseen epäoikeudenmukaisuuteen.
Jumalan Sanassa sanotaan profeetta Jesajan kirjassa: ?Vartija, mikä hetki
yöstä on??
Ja vartija vastaa: ?Aamu
on tullut, mutta silti on yö.?
Voimme vain sanoa,
Jumala, älä kulje Suomen
ohitse, tule vielä ja armahda meitä!
sertti Sallilassa.
Erityiset tilaisuudet
La 29.11. Puhujana Shaukat
Anjam.
Huomaa seuraavat tulevat:
To 4.12. Puh. klo 9.30 aamupuuro seurakuntakodissa,
klo 11.45 hartaus Pappilanrannassa, 12.30 Kotipihassa
ja 13.15 Pihlajakodilla.
Rakkaamme
Martti
PAANANEN
* 10. 26. 10. 1932
k. klo 11 ehtoollis-
Joululaulujen
päivä
Saarella, Vesterisellä
su 30.11. klo 17 kokkikerho seurakuntakeskuksen
nuorisotilassa
Nuoret
To 27.11. 10. Ilmoittautumiset kuljetuksen vuoksi diakonille p.
040-765 2453.
Haudattu: Leena-Maija
Martinmäki 74 v.
Kastettu: Viola Adeliina
Hytönen.
Ke 26.11. klo 11.45 Pyhäpäivän kahvikonsertti Sallilassa, Harri Kahlos.
Eri ryhmien toimintaa
To 27.11. Kuljetus lähtee
Muurasjärveltä, eläketalon
kerhohuoneelta klo 10.15.
Matkalta voi nousta kyytiin. 1934 Pihtipudas
. Fysik.hoidot . Siinä kaikki.
Hän on vanhoja veteraaneja, se näkyy ryhdistä.
Ajattelen, mikä tässä ei
täsmää, jokin on mennyt
vikaan.
Ihmisen itsekkyys ja
epärehellisyys sekä rahan
sairas himoitseminen. Seurakuntalaisten
puheenvuoroja.
Ti 2.12. Pekkonen ja
torttukahvit sekä diakonian
joulumyyjäiset seurakuntakodissa, paikalla myös muita myyjiä.
Ke 3.12. Kahlos. 2014
Elämää ei ole vain eletyt päivät,
vaan hetket, jotka muistetaan.
Suuresti kiittäen, syvästi ikävöiden
Lasse
Hanna perheineen
Mikael perheineen
sukulaiset ja ystävät
Irene on siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos kaikille Ireneä auttaneille ja hoitaneille.
Pihtiputaan
seurakunta
Jumalanpalvelukset
To 27.11. ja Matti Sakari Kauppinen 57 v.
Huom! Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ovat
suljettuina ke 3.12.
Tulevia
tapahtumia:
Varttuneen väen puurojuhla Sallilassa to 11.12. Salonen, liturgia E. klo 11-13 perinteiset järjestöjen Adventtimyyjäiset Sallilassa.
Su 30.11. 6. 044509 0598.
NÖYRIN
KIITOKSENI
minua
äänestäneille.
Karri Paananen
LÄMMI
KIITOS
luottamuksesta
seurakuntavaaleissa.
Hannu Aho
LIIGAPLOKI ry KIITTÄÄ
huutokaupan järjestelyihin osallistuneita, tilaisuuteen tavaraa
lahjoittaneita yrityksiä ja yksityisiä sekä hyvästä yhteistyöstä
Heimo Kupsua, joka luovutti tilat huutokaupan pitämiseen.. klo 12.00 Seurakuntakerho seurakuntakodissa.
Su klo 12.00 perhemessu kirkossa, saarna T. marraskuuta 2014
Rakkaamme
Irja Sofia
HUTTUNEN
o.s. 2014 Pihtiputaalla
Rakkaamme ei kuole koskaan.
Hän elää ajatuksissa,
muistoissa, sydämissä.
Äitiä, mummoa ja isomummoa
kiittäen ja kaivaten
lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan haudan lepoon Pihtiputaan kirkossa sunnuntaina
7.12.2014 klo 14.00, minkä jälkeen on muistotilaisuus
Seurakuntakeskus Sallilassa.
Sunnuntaiksi
Suuria
tunteita
herättävät
juhlat
lähestyvät
Lähestymme suuria tunteita herättäviä juhlia. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. klo 18.30 rukouskokous.
Su 7.12. 014-562 196
. 2014 Pihtipudas
Kiittäen ja kaivaten
Martta
Tuula ja Jukka
Arto ja Anne
Maija ja Rauno
Risto ja Ritva
Juha ja Arja
lastenlapset
lastenlastenlapset
siskot ja veli perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Tuuli puhuu enää kuiskaten,
sillä aurinko on mennyt jo nukkumaan.
Pilvivuoteelle sekaan untuvien,
kultaisen taivaan rannan taa.
Kaikki on niin kaunista,
pehmeää ja rauhallista.
Yön syli on turvallinen,
suojaansa tuhlailee.
Hyvää yötä maailma,
aamulla aurinko nousee taas.
Siunaus toimitettu 23.11.2014 läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos myös kaikille Marttia hoitaneille.
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA
. Kotikäynnit
. Teille kaikille, jotka
??kunnioititte rakkaamme
??Leena-Maija
??Martinmäen
?. 11. klo 9.30 lasten
adventtihartaus Muurasjärven kirkossa.
Su 30.11. klo 11?13 joulumyyjäiset.
To 18.12. klo 11 todistuskokous. 31. 11. Hieronta
. klo 16.30 kirkkokuoron harjoitukset Sallilassa.
Ti 2.12. klo
11 alkaen. 11. KOTISEUDUN SANOMAT. Kivijärven
Helluntaiseurakunta
KIITOS
muistamisesta.
Elja Kumpulainen
Seinäjoki
Asta Prencipe
??LÄMMIN
??KIITOS
?. 10. Kiitos Pihtiputaan terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle
isämme hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Pauli
KINNUNEN
s. klo 15.30 sählykerho
2-4.-luokkalaisille
Pihtipudas-salissa.
Klo 16.20 sählykerho
5-6.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa.
Ke 3.12. Lahdentaus
s. klo 18 rc-kerho
seurakuntakeskuksen nuorisotilassa.
Ti 2.12. Kirkkokuoro.
Messun jälkeen kirkkokahvit ja Harri Kahloksen kon-
Rakkaamme
Eerikki Juhani
TIITINEN
s. 2. 10
Voin lähteä vaikka
näyttämään harrastusmahdollisuuksia, että pääsee
ympyröihin mukaan.
Matleena sanoo muistavansa omalta opiskeluajaltaan, kuinka uudelle paikkakunnalle tupsahtamisessa tarvitaan rohkeutta.
Luottamus
on tärkeintä
Etsivän nuorisotyöntekijän
pesti sopii mainiosti Matleena Väisäselle, joka on valmistunut teatteri-ilmaisun
ohjaajaksi Kokkolasta.
Vilkkaana
luonteena
Matleena viihtyy työssään.
Hänellä on sopivasti pilkettä silmäkulmassa, mistä kertoo jo sekin, että Matleena
on keksinyt käyttää nimeä
Neiti Etsivä amerikkalaisten nuorisoromaanien sankarin mukaan.
??
En pelkää mitään
tilanteita, joissa kohtaan
nuoria. Lopuksi tanssia.
Tervetuloa!
Eläketoimikunta
Matleena Väisänen on aloittanut etsivänä nuorisotyöntekijänä Kinnulassa. Facebookissa on myös
sivu Etsivä Matleena.
ennakkokäsitystä. KOTISEUDUN SANOMAT. Nyt on
työn alla Markku Hyvösen parin vuoden takainen käsikirjoitus ?Jo vain
herra ministeri?. Sellainen
on luvassa myös ensi
kesälle. 2015.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Marika Åvist, 040 163 4533, marika.avist@jedu.fi
METSÄTALOUDEN PERUSTUTKINTO,
MONIMUOTOKOULUTUS
Aikuisten metsäkoulu alkaa 16.1.2015.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Tapio Leskelä, 050 9175 854, tapio.leskela@jedu.fi
Haku koulutuksiin
ammattiopiston
www-sivujen
hakulomakkeella.
www.jedu.fi/haapajarvi
Haapajärven
ammattiopisto. Hänen työpisteensä sijaitsee Kinnulan kunnantalolla.
hiihtämään viisitoista kilometriä, hän nauraa.
Yhteistyö toimii
viranomaisiin
Etsivä
nuorisotyöntekijä
toimii yhteistyössä esimerkiksi sosiaalitoimen ja TEtoimiston kanssa.
TE-toimistosta ei voida
antaa nimilistaa työttömistä, mutta jos toimistolla nähdään, ettei joku hae työtä,
vaikka sitä on hänelle tarjottu useasti, silloin on mahdollista käyttää etsivää nuorisotyöntekijää apuna nuoren
tilanteen selvittämisessä.
??Olen lähtenyt pommittamaan eri tahoja. Kävin myös
näyttäytymässä
Pokessa
Viitasaarella ja menen Taitaja-kisaan ysiluokkalaisten
kanssa.
Kinnulan kunnalla on
varmistunutta rahaa etsivää
nuorisotyötä varten vuodenvaihteeseen asti, mutta
lisärahoitusta haetaan, jotta
Matleena voisi jatkaa ainakin ensi kevääseen.
Etsivän nuorisotyönteki-
Muttiteatteri
tulee taas
Matleena Väisänen on
ohjannut kahtena kesänä
Muttiteatterin näytelmän
Muhola-päiville. Otin
yhteyttä 4H-yhdistykseen
ja kävin MLL:n perhekahvilassa sekä seurakunnan
diakonin juttusilla. Pienikin asia voi
viedä eteenpäin.
?. 13?
Neiti Etsivä auttaa tyhjän
päällä olevia nuoria Kinnulassa
Pihtiputaan
kirkollisvero
pysyy ennallaan
JUHA KIVINEN
Pihtiputaan seurakunta rakentaa ensi vuoden talousarvionsa saman 1,85 prosentin kirkollisveron varaan.
Kirkkovaltuusto muutti
C-tasoisen kanttorin viran
takaisin niin sanotuksi B-viraksi, johon vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto.
Etsivää nuorisotyötä jatketaan Kinnulan kunnassa
15-29-vuotiaiden auttamiseksi, mutta nyt erilaisella
toimintamallilla kuin ennen.
Etsivänä nuorisotyöntekijänä pari viikkoa sitten
aloittanut Matleena Väisänen ei ole niinkään keksimässä nuorille töitä, vaan
enemmänkin ohjaamassa
heitä elämässä eteenpäin.
Aiemmin nuoria pyrittiin
työllistämään kunnan ylläpitämässä työpajassa.
Pihtipudas-Seura
ostaa Wanhan
Pappilan tontin
Kynnys niin matala
kuin mahdollista
Matleena Väisänen kertoo,
että pääasiallisena kohderyhmänä ovat nuoret, jotka
ovat tyhjän päällä eivätkä
tiedä, mistä tienristeyksestä lähtevät mihin suuntaan.
Matleena korostaa kuitenkin, ettei nuorella tarvitse
olla erityistä ongelmaa.
??Voin olla vain juttelukaverina tai jos apua
tarvitaan esimerkiksi Kelalappujen täyttämisessä. Voi viedä oman aikansa, ennen kuin ihmiset
tutustuvat toimintaan, ja
joillakin saattaa olla mielessä se edellinen työpajajuttu.
Luottamus on tärkeintä, ja
se rakentuu ajan myötä.
Matleena korostaa, että
toiminta on nuorille täysin
vapaaehtoista.
??Jos he sanovat, etteivät tarvitse mitään, niin
en mene kotiovelle pakottamaan, että nyt mennään
Virka on ollut kahdesti
avoinna, mutta yhtään pätevää hakijaa ei tehtävään
tullut.
Seurakunnan kanttorin
tehtäviä hoitaa Harri Kahlos ainakin tammikuun loppuun saakka.
Pihtiputaan
kirkkovaltuusto on valmis myymään
Pihtipudas-Seuran kunnostaman ja ylläpitämän Wanhan Pappilan tontin kotiseutuyhdistykselle 20 000
euron hinnalla.
Tontilla sijaitsevat rakennukset siirtyivät Pihti-
pudas-Seuran omistukseen
vuonna 1989.
Kauppahinnaksi on sovittu 20 000 euroa.
Valtuuston
päätöksen
voimaantulo
edellyttää
sitä, että tuomiokapituli ja
kirkkohallitus vahvistavat
kaupan.
tiistaina 2.12.2014
klo 12.00 Jukolassa.
Iloista ohjelmaa, yhteislaulua,
puuro ja pukki. Näin joulun alla ei
uskalla vastata oikein mitään. Ringissä on 16
näyttelijää, joista osa on
vaihtunut viime kerrasta.
Kysymykseen,
ovatko
näyttelijät kilttejä ohjaajalle, Matleena nauraa:
?. Tärkeää infoa voin jakaa myös nuorille, jotka ovat
lähteneet
opiskelemaan
kauemmas mutta ovat vielä
kirjoilla Kinnulassa. Kyllä osa uskaltaa
sanoa ja se on hyväkin
että uskaltaa. Kerroin,
että voisin tehdä ryhmäyttämisharjoituksia rippikoululaisten kanssa. Minä pämmäytän takaisin!
Haapajärven ammattiopiston
AIKUISKOULUTUKSIA
MERKONOMIKSI MONIMUOTOISESTI
Koulutus alkaa 9.1. marraskuuta 2014. Otin tarkoituksella
uudemman tekstin, jota
ei ole ihan mahdottomasti
esitetty, jotta siitä ei olisi
jän tavoittaa kunnantalon
toimistolta, numerosta 044459 6224 tai sähköpostilla
matleena.vaisanen@kinnula.fi. Tämän työn haastavin juttu on saada nuoret
mukaan. Ensiiltaa on suunniteltu kesäkuun loppupuolelle.
Muhola-Seuran Muttiteatterin edelliset esitykset Emmauksen tiellä ja
Simpauttaja olivat yleisölle ennestään tuttuja,
mutta nyt linja muuttuu.
?. Aiemmin joku on saattanut sanoa, että siinä videollahan
se toimii näin, mutta olen
vastannut, että unohda se.
Nyt lähdetään tekemään
omia roolihahmoja.
Simpauttaja veti hienosti 700 katsojaa ja varsinkin kuutamonäytös oli
suurmenestys. Pyrin auttamaan kaikissa nuoria askarruttavissa asioissa
ja haluan pitää kynnyksen
matalana. Uudella paikkakunnalla voi tulla
outo olo uusien ihmisten
kanssa. Juttusilla
26
He pysähtyivät kohdalleni pari kertaa
kun tarvitsin jalkaani geeliä
tai rengasta piti kiristää.
Toisen yön vietin Jyväskylässä ystäväni luona. Keskimaa on tehnyt hyviä tonttikauppoja.
Harmi, ettei Hirvaskankaalla ole enää nyrkkeilysäkkiä. Sitä ei ole vielä päätetty, mutta jos ennusmerkit
pitävät paikkansa, niin minä
ja varmaan moni muukin aikoo pyöräillä ensi vuonna
Helsingistä Pihtiputaalle,
Mika Kinnunen sanoo.
Mikä saisi miehen palaamaan?
Pyöräilyltä tällä kertaa säästynyt Mika Kinnunen valmisti Juholle ja muulle kaveriporukalle toistakymmentä kiloa naudan sisäfilettä ja aasialaista ylikypsää possua.
Tänä syksynä oli neljäs
kerta kun noin 30 nuoren
miehen porukka kokoontui
Pihtiputaalle
viettämään
Peijaiset-viikonloppua.
Osa heistä asuu edelleen
Pihtiputaalla, osa on lähtenyt opiskelemaan ja töihin
etelään. Eikä hänellä sopivaa pyörää olisi ollutkaan.
??Aikaa haasteen to
teuttamiseen meni pari
vuotta, kun odotimme sopivaa hetkeä.
??Pyörän sain lainaan
kaverilta. Jos yhtään lukee Facebookin Pihtipudas-ryhmää, niin aika kovalla kädellä kaikki ammutaan alas.
??Nuoret tuovat kuntaan aina uutta verta, mutta
jos heille ei anneta mitään,
niin kokemuksia lähdetään
hakemaan muilta mailta.
Mika on haaveillut Pihtiputaan hotellin ostamisesta.
?. Seuraavana panoksena oli polkupyöräily Helsingistä Pihtiputaalle. Viitasaaren jälkeen kropasta löytyi kuitenkin ylimääräinen vaihde.
??Viimeisen 40 kilo
metrin pätkän ajoin jopa 26
kilometriä tunnissa. Äiti kehui, että tuo on
sitä nuoruuden tyhmyyttä,
mutta ilman nuoruutta.
Varsinaiseen
finaaliin
oli vielä muutama kilometri.. Ajaminen oli melko turvallista,
koska pahoja vesisateita ei
tullut.
Hyvästä ajosäästä huolimatta pyöräily oli äärimmäisen rankkaa.
??Polvi hajosi jo Lah
dessa. Tippa meinaa tulla
nytkin silmään.
Rantasaunan
lauteilla
oli aikaa miettiä seuraavaa
haastetta.
?. Höyry
vain nousi, hän muistelee.
Lisävauhtia antoi kiihkeä punk-musiikki, joka
soi
pyöräilijän
korvanapeissa.
??Ratsia oli kovassa
huudossa. Lajeina käyvät kaikki
tenniksestä konsolipelaamiseen, miehet kertovat.
Panokset ovat kovat.
Vuonna 2012 Mika Kinnunen joutui hiihtämään 50
kilometrin Finlandia-hiihdon, koska hävisi NHL-jääkiekkopelissä Juholle. Nukuin Lahden
ABC:n penkeillä pari tuntia. Peliohjain lensi pääni
ohi. Harrastan rugbya ja
polkujuoksua, joka on pitkien matkojen maastojuoksua.
Tuomion päiväksi valittiin lokakuun viimeinen
keskiviikko.
Tavoitteena
olisi ennättää perjantaiillaksi Kärväskylälle, jossa
tutulla kaveriporukalla oli
tapaaminen. Osaan sen sanat nyt
ulkoa.
Pihtiputaalla Juho Pasanen kävi kotonaan pizzalla
ja oluella.
?. Hän sanoo, että
kunnan kehitysideat roikkuvat täysin lukion varassa.
??Se on aika iso reki
vedettäväksi sille porukalle,
vaikka toistaiseksi he ovat
tehneet sen hyvin.
Mikan mielestä Pihtiputaalla pitäisi antaa enem-
män tilaa uusille ajatuksille.
?. KOTISEUDUN SANOMAT. Joutsassa ja Viitasaarella ABC:t olivat komealla
paikalla. Monet ovat sanoneet samaa, jos tilanne olisi
parempi, Juho miettii.
Juhon mielestä Pihtipudas ei houkuttele nuoria
jäämään. Sitten lähti mies ovesta,
Mika Kinnunen muistelee
ratkaisevaa voittoa Juhosta.
?. 26. 14. Aikaa tavoitteeseen oli 48 tuntia.
Aakkoset
paikoillaan
Kun Juho pääsi vauhtiin
keskiviikkoiltana Helsingin
Malmilta, oli aurinko laskenut monta tuntia sitten.
?. Kerroin henkilökunnalle reissustani ja pääsin
nukkumaan ammattiautoilijoiden taukotupaan.
ABC:t tulivat pyöräilijälle tutuiksi, koska hän
pysähtyi syömään seisovan
pöydän tai pyttipannun useamman kerran.
. Mukaan on tarttunut myös kaverin kavereita,
jotka ovat mieleltään pihtiputaalaisia.
Viikonlopun aikana on
aikaa muistella nuoruutta
Pihtiputaalla ja syitä, miksi
on muinoin lähdetty maailmaa katsomaan.
Peruskoulun jälkeen Pihtiputaalta pois muuttaneet
Juho Pasanen ja Mika Kinnunen juttelivat myös paluu-
muuton mahdollisuudesta.
Juho on töissä hoitoalalla ja
Mika on kokki aasialaisessa ravintolassa. Pyöräilin suurimman
osan ajasta pilkkopimeässä.
Onneksi isoin osa rekkakuskeista huomasi valoni ja heijastimeni ajoissa ja väistivät
reilusti. Alla oli ystävältä lainattu
Kuva: Jukka-Pekka Hentunen
huippuluokan maantiepyörä.
Ystävät herkistivät
sankarin
Ystävien tuki oli matkalla
kaikkein tärkeintä.
??Etelä-Suomesta lähti Pihtiputaalle huoltoauto
täynnä kavereita. Olin aika pitkään hiljaa, Juho myöntää.
Mieheltä
puuttuu ratsu
Suoraan konsolipelin äärestä Juho ei satulan selkään
hypännyt. Pääsin
saunaan peseytymään ja nukuin seitsemän tuntia.
Huimapäinen pyöräilijä
ei ennättänyt mitata keskinopeuttaan. Siellä hakataan vain
bonuksia.
Juho Pasasen 48 tunnin pyörämatka oli yli 400 kilometriä. Ilman
kunnon välineitä ei Helsingistä kannata ajaa Pihtiputaalle.
Fyysisen kunnon puolesta urakan ei pitänyt olla
mahdoton.
?. marraskuuta 2014
Sanojen mitta
Juho Pasanen hävisi vedonlyönnin
ja pyöräili Helsingistä Pihtiputaalle
AAPO SIIPPAINEN
Pihtiputaalaislähtöiset
Juho Pasanen (27) ja Mika
Kinnunen (28) ovat kilpailuhenkisiä ystävyksiä.
Kunnon vedonlyönti ja kaverin päihittäminen tuovat
lisäjännitystä heidän ja ison
kaveriporukan
elämään.
Taitojaan Juho ja Mika mittelevät kaikkeen urheiluun
liittyvässä.
?. Se on huipputason maantiepyörä. Kokemus oli Mikalle niin upea,
että hän hiihti Finlandian
myös seuraavana vuonna.
??
Sillä kertaa myös
Juho halusi mukaani, Mika
sanoo.
Kilpailuhenkisyyteen
kuuluu revanssi. Ystävät odottivat sankariaan Kärväskylän mökillä.
??Vastassa oli 30 ystävää, jotka olivat tehneet
pitkän kynttiläkujan metsätielle.
??Se pisti miehen herkäksi. Molemmat
asuvat Helsingissä.
??Jos saisin vakityön,
muuttaisin mielelläni Pihtiputaalle. Haastelajina oli
sama NHL-jääkiekko.
?Äiti kehui, että
tuo on sitä
nuoruuden
tyhmyyttä,
mutta ilman
nuoruutta.?
Juho Pasanen
Mestaruus ratkaisiin usean ottelun maratonilla, joka
vei mehut molemmista.
?. Vaarallisempiakin
tilanteita oli muutama. Ei siellä oikeasti olisi
saanut nukkua, mutta kysyin poikkeusluvan. Ei se koko kuntaa
pelasta, mutta askel kerrallaan, Juho kommentoi.. Kuuntelin myös
Keski-Suomen kotiseutulaulua. Samalla teippasin myös kipeän
polveni.
Lepoa Lahdessa kesti
pari tuntia, jonka jälkeen
oli pakko jatkaa matkaa.
Uusi stoppi tuli vain muutaman kymmenen kilometrin
päässä Heinolan ABC:lla.
?. Uskon, että pubi voisi
olla kannattava ja suosittu
niin kuin vuosia sitten.
??Hotelli on yksi kei
noista, millä saataisiin elämää ja palveltaisiin ohikulkijoita
Kuva on otettu Jyväskylässä 30. Talvella kirjoitin sinulle, lienetkö saanut sitä.
. Sen todistaa kutsu,
joka lähetettiin 20. 26. Tuhannet tervehdykset täältä synnyintanhuvilta. Pesosen leima. Vuonna 1918 piti olla lupa Pyhäjärvellä käyntiin.
Demetrius Pekkarinen kutsuttiin perustamaan Pihtiputaan Kauppa Oy:tä.. kesäkuuta 1908. Samalla kertaa
Demetriuskin myi oman
osuutensa ja osti Kuuselan,
johon hän jäi asumaan ja
perusti perheensä, Heino
Pekkarinen arvelee.
Kinnulassa asuu iso joukko Pekkarisia ja sieltä tuli
Demetriuksenkin suku Pihtiputaalle.
Kauppa Elämäjärvellä
toimi jo ennen Pihtiputaalla
pitkään toiminutta Kauppa
Oy:tä. Demetriuksella oli
sisar Amanda ja vanhempi
veli Eerik, joka lähti Amerikkaan vuonna 1902. Koska lupa myönnettiin yksityisasioille, luulen,
että hän suunnitteli muuttoa Pyhäjärvelle.
??Ehkä hän kävi tunnustelemassa, mistä ostaa
uuden asuin- ja toimipaikan.
Demetrius perusti sittemmin kaupan Pyhäjärven
Oravakylän Uutelaan.
Demetrius Pekkarinen on merkinnyt kuvan taakse nimikirjaimensa D. 15
Vuonna 1918 tarvittiin Pyhäjärvelle matkustamiseen lupa
Elämäjärvellä oli kauppa jo ennen Kauppa Oy:tä
Elämäjärven kyläkirjan julkaiseminen sai
Valkeakoskella asuvan Heino Pekkarisen paneutumaan entistä tarkemmin isoisänsä Demetrius Pekkarisen (s. Leima kertoo yrityksen työnkuvaksi taidesuurennokset, pienennykset ja kehystykset.
Tämän kuvakortin Pihtiputaan kirkosta lähettivät
Anna ja Demetrius Pekkarinen maaliskuussa 1916
Elämäjärven
Kuuselasta
veljelleen Eerik Pekkariselle Michiganin Newberryyn
Amerikkaan.
. (ennen puoltapäivää)
josta täten ilmoitetaan. kuitti joka paljasti hänen ostaneen Anton Forssellilta ta-
varaa jo maaliskuussa 1915.
Ostoksiin kuului Elämäjärven iltamatoimikunnalle
hankittuja näytelmäkirjoja.
Teatteriharrastuksella on
siis Elämäjärvellä pian satavuotiset perinteet.
Sisäisellä passilla
Pyhäjärvelle
Vapaa liikkuminen maassa
ja maiden välillä on aika
uusi asia. ?Hyvä veli Eerik sekä perheesi. Jäämistössä on
10.5.1918 myönnetty kulkulupa, jolla kauppias D.
Pekkariselle Pihtiputaalta
annettiin lupa matkustaa
asioilleen naapurikuntaan
Pyhäjärvelle. Kuvan takaa löytyy Viipurissa toimineen Taidekauppias Pekka J. Matkan tarkoituksena oli yksityisasia.
Pihtiputaan suojeluskunnan esikunnan myöntämän
luvan kesto oli neljä päivää.
Myöntäjä oli A. W. Olemme kaikki terveitä,
ja muutenkin voitu hyvin.
(...) Lehtorannan Arvi tuli
tänne kotiinsa 7.3.1916.
Onko sinulle Antti Hyvönen
kirjoittanut. Demetrius toimi aikoinaan maanviljelijänä ja kauppiaana ilmeisesti Elämäjärven Kuuselassa, mutta
muutti sittemmin kauppiaaksi Pyhäjärvelle.
Demetriuksen elämää valaisevaa aineistoa
on löytynyt hänen Amerikkaan muuttaneen
veljensä Eerik Pekkarisen jäämistöstä.
Demetrius Pekkarinen syntyi Elämäjärven Eerolassa,
jonne hänen isänsä Matti
oli muuttanut Säkkärämäestä. päivänä kello 11 e.
p. Hän
päätyi monen suomalaisen
tapaan Michiganiin, mahdollisesti ensin kaivosmieheksi ja sitten sahalle.
Eerikin tyttären säilyttämistä papereista ilmenee, että Demetrius toimi
Elämäjärvellä kauppiaana
1900-luvun alussa.
?. Perustajat.?
Demetrius Pekkarisen
jäämistössä löytyi mm. tammikuuta 1919 Demetrius Pekkariselle Elämäjärvelle:
?Ilmoitamme, etä Pihtiputaan Kauppa Osakeyhtiön perustava kokous pidetään Forssellin kartanossa
perjantaina tämän tammikuun 31. Kaupan vaiheet Elämäjärvellä ovat epäselvät.
Minulla on sellainen luulo,
että kun Eerik lähti Amerikkaan, hän myi osuutensa
Eerolasta. p. marraskuuta 2014. Kukahan
on toinen mies. Kotka.
Kulkuluvasta oli uutinen
Yhdysvalloissa ilmestyvässä suomenkielisessä lehdessä 1970-luvulla otsikolla
Vanhoja asiakirjoja. KOTISEUDUN SANOMAT. 8.8.1880
- 2.8.1931) vaiheisiin. Pihtiputaan postilla oli
tuolloin käytössään venäjänkielinen postileima.
Moni raja ylitetään nykyisin passitta. P. Tekstissä selostettiin, että ?Juuri
itsenäistyneessä Suomessa
tapahtunut sisällissota rajoitti kansalaisten kulkua
uudessa kotimaassaan laajemmin, jopa naapuripitäjiin mennessä täytyi olla
kirjallinen lupa.?
Heino Pekkarinen arvelee, että Demetrius hankki
matkustusluvan muuttoaikeittensa vuoksi.
?. ja että hän on kuvassa vasemmalla. Se pyysi sinun
osoitetta tässä talvella
26. Liha on yhtä hyvin
käsiteltyä kuin kaupan tiskillä.
Riistapäällikön puhe sai
Heimo Urpelaisen muistelemaan menneitä aikoja,
jolloin liha kannettiin metsästä käsivoimin.
?. Kahvitarjoilu Seurakuntakeskus Sallilassa klo
11.15 ja juhlakonsertti klo 11.45, esiintyjänä Pihtiputaan Mieskuoro, johtajana Helena Lehmuskero.
Vaikuttajaputtaalaisen julkistaminen.
La 6.12. Autamme mielellämme, koska saamme
käyttää kunnan metsiä ilmaiseksi.
Kinnulan Erämiehille on
tälle vuodelle myönnetty
hirviluvat viidelle aikuiselle
ja kuudelle vasalle. Se voi
olla vain reilu kilometri
keskustasta. Helena Lehmuskero, kuoron johto ja piano, Heta Sammalisto, laulu,
Paavo Nisula, laulu, Miia Kuusela, piano.
Su 21.12. Vierailevat artistit Virve
ja Pete Parkkonen. Putaanvirran koulun salissa klo
19. Joskus pääsee melkein
kylän rajalle passiin. Joulunavaus Kinnuskeskuksen pihassa klo
18. Järj. Puuro- ja kahvitarjoilu
kaikille klo 18.15 alkaen.
La 13.12. Samana vuonna myös
Lenita Airisto valittiin Suomi-neidoksi, puheenjohtaja
Harri Kinnunen kertoi juhlapeijaisten avajaispuheessa lauantaina seurakuntatalolla.
Erämiehet on Kinnulan
vanhin metsästysseura.
?. Pöytäpaikka 10 e. Tonttupolku kotiseutumuseolla klo 18-20.
Liput 3 e. Arvontaa.
Kahvitarjoilu. Keskuskoulun ja lukion juhla 100-vuotiaan
Kinnulan kunnan kunniaksi koulukeskuksen liikuntasalissa klo 12. 040-839 6152. Lentopallon naisten mestaruusliigan ottelu LiigaPloki . Hän
ei pysähtynyt lepäämään
parin kilometrin aikana
kertaakaan. Putaan Erämiehet.
Ma 29.12. Se on varusteltu hyvin. marraskuuta 2014
Rientoja ja tilaisuuksia
Pihtipudas
Joulu-tammikuussa Pekka Juhani Arkilahden
70-vuotisnäyttely terveyskeskuksessa. Aika on tietysti melkolailla lyhyempi.
Yhteisten
hyvän puolesta
Keski-Suomen riistanhoitopiirin riistapäällikkö Jukka Purhonen kehui, miten
metsästäjät osaavat ottaa
toiset ihmiset paremmin
huomioon kuin menneinä
vuosikymmeninä.
??On ollut aikoja, jolloin seurat eivät tehneet mitään yhteistyötä keskenään.
Nykyään kunnan kaikki
metsästysseurat
hakevat
lupia yhdellä hakemuksella
ja jakavat luvat keskenään.
On opittu myös arvostamaan yhteisiä luonnonvaroja. klo 15 ja 18.
To 27.11. Kävijöiden kesken arvotaan piparkakkutalo. ja varaukset p. Konserttiohjelma 22 e. Yleensä ky-
län suunnalla ei tietenkään
metsästetä, mutta joskus
koira ajaa hirven hyvinkin
lähelle.
Oman hirvipaistin Urpelainen hauduttaa oluessa.
?. Tomi Markkolan joulukonsertti kirkossa klo 19. 045-311 3743 tai Päivi Kananen
p. 040-555
3520.
Pe 12.12. Kinnula-kuoron joulukonsertti seurakuntakodilla klo 18. Järj. Jänispaisti syntyy samalla tavalla. Pieksämäki Volley Pihtipudas-salissa
klo 18.30.
Kinnula
Pe 28.11. Pihtiputaan joulunavaus Tahkon aukiolla
klo 15. Kylien Kuoron jouluinen konsertti Muurasjärven kirkossa klo 19. Leivonnaisia, käsitöitä, arpoja, kahvia, puuroa, soppaa
ym. Muurasjärven joulumyyjäiset Harjulinnassa klo 14-18. Mukana Satu-Maarit Huhtala,
laulu, Katja Koskela, piano ja Einari Kärnä, viulu.
Vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
Espoolainen Ville Huhtaniemi oli Kinnulan peijaisissa ensimmäistä kertaa. Vapaa pääsy.
Pe 5.12. Keskuslämmitys löytyy, mutta sauna lämpiää tietysti puilla. Pöydällä oleva turkki on Kinnulassa harvoin nähdyn villisian, joka ammuttiin viime vuonna.
Kiitoksia joka suuntaan
Kinnulan Erämiehet järjesti 60-vuotispeijaiset
AAPO SIIPPAINEN
Mitä yhteistä on Tuntematon sotilas -romaanilla ja
Kinnulan Erämiehillä?
Molemmat näkivät päivänvalon 60 vuotta sitten
vuonna 1954.
?. Järj. Kodalle tulee opasteet. Se oli Metsähallituksen viimeisiä kämppiä, kun
seura sen osti. Järj. Samaan aikaan
alueella liikkui susia, jotka
olivat tappaneet Toholammilla mullikoita, Urpelainen kertoi huolestaan.
Passipaikka
kylän rajassa
Juhlapeijaisten lihapatana
tarjottu hirvi oli metsästetty
Suoniemestä, joka on lähellä Kinnulan keskustaa.
??Hirvet ovat alkusyksystä yllättävänkin lähellä
pihoja ja syövät pelloilta.
Metsästysalue rajautuu aivan teollisuusalueen pintaan. Lentopallon naisten mestaruusliigan ottelu
LiigaPloki . Syksyn ylioppilasjuhla Putaanvirran koulun
salissa klo 14.
La 6.12. Tied. Lasten kuvataidekoulun näyttelyn avajaiset
Sopukassa klo 17. Täällä ei
pahaa sanaa kuulu.
Jääkolulla sijaitseva Eräkolun metsästyskämppä on
Urpelaiselle kaiken a ja o.
?. Glögitarjoilu.
Ke 10.12. Joulumyyjäiset ja kirpputori Kuva-Pirtillä
klo 9-14. Järj. kunnan kulttuuritoimi
ja lukio.
Su 14.12. Tulkoon joulu. Mieskuoron ?Joulun rauhaa. Maalauksia
ja valokuvia kahdeksalta eri vuosikymmeneltä.
Ke 26.11. Kaisa Huhtaniemelle peijaiset ovat tuttuja, koska hänen isänsä Ilkka Leppänen on
maanvuokraaja. 050-535 3492. Muut esitykset
la 29.11. Järj. Itsenäisyyspäivän juhla. Kaikille avoin Kehitytään kimpassa -hankkeen Kumppanuuspöytä Sopukassa klo 13-15. Hirvipadan ääressä
istunut Heimo sanoi, että metsästys on paras tapa ylläpitää ystävyyssuhteita.. Liput 10 e/
5 e. 16. Elämäjärven Maa- ja kotitalousnaiset.
Pe 12.12. Ohjaus ja dramatisointi Sirpa Masalin. Järj. Joulumyyjäiset Kuva-Pirtillä klo 12-14. Marjatta ja Juhani
Räihän kokoama ?Kinnula sanoin, kuvin ja sävelin?.
Su 7.12. Adventtimyyjäiset Seurakuntakeskus Sallilassa klo 11-13. Kinnulan kunta, Kinnulan seurakunta, Kinnulan riistanhoitoyhdistys, POP-pankki Kinnula, K-Market Kinuski, S-Market sekä Kinnulan
maa- ja kotitalousnaiset.
Pe 28.11. Pöytävaraukset ajoissa
Kerttu Kananen p. Pihtiputaan Riistanhoitoyhdistyksen erämiesilta ja Vuoden erämiehen julkistaminen Tuikanhovin metsästyskodalla Keiteleentien varrella klo
15. Kansalaisopiston joulumatinea kirkonkylän
ala-asteen musiikkiluokassa klo 18. Ei silloin ollut
muita konsteja saada lihaa
metsästä kotiin.
?. Järj. Molempia oli saatu saaliksi lauantaihin mennessä neljä. -konsertti
Seurakuntakeskus Sallilassa klo 14. KOTISEUDUN SANOMAT. Pöytävaraukset Paulalta, puh. Hienosti sanottuna
meistä on vasonut 11 uutta
metsästysseuraa.
Sudet olivat
Heimon huolena
Heimo Urpelainen liittyi
Kinnulan Erämiehiin 1966.
Hän sanoo, ettei lähipitäjissä ole vastaavaa seuraa,
jossa pidettäisiin yhtä hyvin
yhtä.
??
Olen kuullut, että
jossain riidellään. Hän kehui, kuinka Kinnulassa on jälleen
osattu järjestää hieno tapahtuma. Suunnitellaan kotona asuvien ikäihmisten hyvinvointia.
La 29.11. Ur-
pelainen ei ole tänä vuonna
päässyt hirvijahtiin, mutta
jänismetsälläkin on riittänyt
jännitystä.
??
Ajokoira oli viisi
tuntia irti. Järj. Pihtiputaan Yrittäjät.
Pe 5.12. Kauneimmat joululaulut ja joulumyyjäiset
Alvajärven Maamiesseurantalolla klo 13. Talkoilla
olemme rakentaneet sinne
hyvän vajan.
??
Jos kunta tarvitsee apua, niin Erämiehet
on usein apuna niissäkin
talkoissa. Ohjelmassa mm. seurakunnan diakonia- ja lähetystyö.
Su 30.11. Kinnulan 4H.
Pe 12.12. Jumalanpalvelus
kirkossa klo 10 ja kunniakäynti sankarihaudalla.
Kunniakäynti Muurasjärven sankarihaudalla klo
10.45. Ennakkomyynti LC Pihtipudas Emmit, Hanna Paananen,
050-553 8449.
To 11.12. seurakunta ja alvajärviset.
Ma 8.12. Pihtiputaan Eläkkeensaajat.
Ti 9.12. Ruokailu on
ilmainen. Järj. Metsästäjät ovat osoittaneet osaavansa kantaa vastuun riistakannanhoidosta.
Myös saaliin käsittely on
parantunut.
??Vaimojen ei tarvitse
pelätä enää luunsiruja lihan
seassa. Sibelius-lukion joulushow Putaanvirran
koulun salissa klo 19. Pihtiputaan teatteriryhmä esittää Molièren ?Luulosairaan. OrPo Pihtipudas-salissa klo 16.
Su 7.12. Metsään oli myös helpompi eksyä.
Jorma Kinnunen ja Heimo Urpelainen vaihtoivat syksyn kuulumisia. Kunta yhteistyökumppaneineen tarjoaa hirvikeittoa kaikille. Kerran Kalervo Kinnunen kantoi 20 kilon hirvenlavan olkapäällään. Kinnulan kunnan 100-vuotispeijaiset seurakuntakodilla klo 13-18. Kinnulan Yrittäjät.
Ti 2.12
klo 18, os.
Putikontie 1.
LC PIHTIPUDAS EMMIT. Palloraj. Hinta 10
euroa, ei-jäsenet 20 euroa.
Ilmoittautumiset ja maksu
viimeistään ma 1.12. klo 18.30. Ilm. klo
18.30 Mantassa.
Kuukausikokous ja pikkujoulu pe 12.12. Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedustelut pe 28.11. Pikkujoulut
la 13.12. Hallituksen kokous to 4.12. Ajetaan Muholan kautta, paluu
noin klo 15.
JHL-487 KINNULAN
OS. Sauvat mukaan!
MURTO
Lämmittelyasujen tilaus
ja sovitus punttisalilla. mennessä Arja
Kinnunen, p. Eläkeliiton Keski-Suomen piirin
itsenäisyydenjuhla to 4.12.
Rantasipi Laajavuoressa,
Kinnulasta lähtee linjaauto. alkaen klo
12. klo 12.
S E N I O R I T Y Ö RY H MÄ. Keskiviikko: jauhelihapihvi, perunat, kastike,
tuoresalaatti.
Kinnula
Torstai: mannapuuro ja
marjakeitto, tuore leipä.
leikkele. Maksu 4 euroa/ kerta.
Muina aikoina avantoa voi
käyttää lunastamalla avaimen kunnantalon infosta.
Kausimaksu 25 euroa.
DIABETESYHDISTYS. Pikkujoulut ja kokoontuminen Sopukassa
su 30.11. ke 26.11.
menn. Tanhuryhmien lapset esittävät
syksyn tuotoksiaan, joululauluja, arvontaa ja perinteinen joulupuuro. Sannille 040-753 0361.
MS- JA PARKINSONKERHO. Kes-
Urheilu
antaisin klo 16 urheilukentältä. riviltä
6 x KINKKU, 1 x 170 ?
1240,00 . klo 17-19.
AVANTOUIMARIT.
Saunavuorot sunnuntaisin
Kumpulan saunalla. Pyhäjärven Pohti
Itsenäisyyspäiväjuhla
Pihtiputaalla 6.12.2014
10.00 Jumalanpalvelus Pihtiputaan kirkossa
Saarnaa: kirkkoherra Arja Huuskonen
Kunniakäynti Pihtiputaan sankarihaudalla
10.45 Kunniakäynti Muurasjärven sankarihaudalla
Puhe: Paula Kivinen
11.15 Juhlakahvitarjoilu Sallilassa
11.45 Juhlakonsertti Sallilassa
Helena Lehmuskero
Mieskuoro
Kunnan ansiomerkkien jako
Vaikuttajaputtaalaisen julkistaminen
Juhlapuhe: Ylijohtaja Juha S. klo
10.30-12.30 kirkon kerhotiloissa. klo 18-20.30. 044-996 1603.
MUISTIYHDISTYS.
Muistikahvila Valorinteen
kerhohuoneella parittoman
viikon torstaina klo 14-16.
SYDÄNYHDISTYS.
Vesijumppa
Simmarissa
maanantaisin klo 13-13.30.
Lähtö
Suolahti-saliin
Köyhän taivas -musiikkinäytelmään matkahuollosta
la 29.11. Kokoontuminen hirvikodalle klo 9.
JHL OS 463. 040-592 2505.
NUORISOSEURA.
Puurojuhla Kinnula-Talolla
to 4.12. joulupuuroon ja
syntymäpäiväsankareiden
kukittamiseen.
VIIHDELAULAJAT
MELODIES. Lippu 30 e, sisältää
juhlalounaan. Pikkujoulureissu la
29.11. Erämiesilta ja
Vuoden erämiehen julkistaminen Tuikanhovin metsästyskodalla Keiteleentien
varressa su 21.12. Kahvia ja arvontaa.
M U U R A S J Ä RV E N
METSÄSTÄJÄT. Irtolehti 1190e pr 52.
Meillä voi maksaa pankkikortilla!
Tervetuloa! Järj. Tiistai: uunikala,
perunasose, punajuurisalaatti. KOTISEUDUN SANOMAT. Luento
on maksuton.
Jouluaskartelu Putaanvirran koulun tekstiilityöluokassa la 13.12. Perjantai: jauhelihakastike, spagetti, porkkana-ananassalaatti. Omat eväät mukaan.
Yhteydenotot Erja KemellSkantzille p. Joukkueeseen kuuluivat Samueli
Aho, Marianna Jämsén ja
Elisa Savela.
Kolmas oli Heteromiehet ja Vera Kannonkoskelta ja neljäs pihtiputaalainen
Fair Team (Mari Kahilainen, Krista Piippo ja Joonas
Riitamo).
Team Kinnula ja PikkuMursut pääsevät kilpailemaan Taitaja 9 -aluekilpailussa Jyväskylässä tammikuussa.
Aluekilpailujen voittajat
etenevät valtakunnalliseen
finaaliin Turkuun. klo 13. Finaali
järjestetään ?Taitaja 2015?
ammattitaidon SM-kilpailun yhteydessä toukokuussa.
Taitaja 9 -kilpailun tavoitteena on herättää peruskoululaisten kiinnostusta kädentaitoja vaativiin
ammattialoihin sekä lisätä
ammatillisen koulutuksen
ja osaamisen arvostusta.
Tavoitteena on myös tukea
nuorten ammatinvalintaa.
Putaanportin
liiketila
Keskisuomalaiselle
Keskisuomalainen Oyj:lle.
Putaanportilla sijaitsevan
liikehuoneiston vuokra on
722 euroa + arvonlisävero.
SLY-Paikallislehdet Oy
oli pyytänyt vuokrasopimuksen siirtämistä, koska
yhtiö oli tehnyt elokuussa
Keskisuomalaisen kanssa
kauppakirjan, jossa se siirtää ostajalle kaikki kiinteistön liiketoimintaan liittyvät
sopimukset.
Pihtiputaan kunnanhallitus
siirsi Pihtiputaan kunnan
ja SLY-paikallislehdet Oy:n
välisen vuokrasopimuksen
Hiilingin harjoitusradalla
perjantaisin klo 15.
YRITTÄJÄT. 5645 tai s-posti kermarsa@gmail.com.
ELÄKELÄISET. Pikkujoulu Tahkon Tuvalla pe
28.11. Vaihtori avoinna
kunnantalon
alakerrassa
ma-pe klo 10-14.
MLL MUURASJÄRVI.
Perhekahvila pe 28.11. kerhossa, puhelimella 040716. Harjoitukset
tiistaisin klo 18-19.30 Putaanvirran koululla luokassa Koukku.
MIESKUORO. Huttunen. klo 18.00
Pyhäsalmen Urheilutalolla.
Palkinnot mm. klo 19.00
Voitot ostokortteina. Mahdollisuus
osallistua
vesijumppaan.
Ilm. marraskuuta 2014. 53 Pelilippu 3,50 ?
Tervetuloa!
TUISKU
Kuntokerho 0-2-luokkalaisille to klo 17 urheilukentällä. klo 18-20.15 ja la
29.11. klo 14-16.
Luennoitsijana professori,
psykiatrian erikoislääkäri
Matti O. ja 19 . Soita Onni
040-575. Kaurisjahti la 29.11. klo 13 (huom
aika!).
SOTIEMME
VETERAANIT,
PUOLISOT,
LESKET, ORVOT JA TUKIJÄSENET. mennessä, ilmoita ruokavalio.
ROTARYKLUBI. Naiset
klo 15-18, miehet klo 1819. Pihtiputaalla asuvat Viitasaaren JHL:n
jäsenet voivat osallistua
myös pikkujouluihin. Vanhemmat junnut ja miehet/ naiset treenaavat pe 28.11. Lähtö
klo 11.20 Sallilasta, paluu
klo 14.45. Niemelä /
Keski-Suomen ELY-keskus
18.00 Partiolaisten soihtukulkue
Seppeleenlasku Pihtiputaan sankarihaudalla
18.30 Lupauksenanto Pihtiputaan kirkossa
Kunniamerkit
Pihtiputaan kunta ja
Pihtiputaan seurakunta. Lähtö
Pihtipudas Neste klo 12,
Viitasaari Neste klo 12.30.
Matka toteutuu, jos lähtijöitä riittävästi. Maanantai: rapeat kalapalat, perunat, kastike, tuoresalaatti.
Tiistai:
kinkkukiusaus,
kiinankaali-meloni-kurkkusalaatti.
Keskiviikko:
nakkikastike, perunat, kaali-kurkku-ananassalaatti.
Menot
Pihtiputaan Suoramyynnissä
KINKKUBINGO
PE 28.11. klo
19.30 alkaen.
Salivuorot perjantaisin:
klo 17.30-18.45 F-ja Gjunnut (2007 s. 050-369 9568.
Naisten kuntosalivuoro
maanantaisin klo 18.30-20.
Kuntosalin avain tarvittaessa Muurasmarketista.
Kahvakuulailua tiistaisin
klo 19 koulun pihalla.
RYHTI
Ala-asteikäisten lasten
liikuntakerho maamiesseurantalolla ti klo 17-18.
PUDIS
Sählyä
Putaanvirran
koulun salissa. Kurssi sopii
niin aikuisille kuin lapsillekin.
Kouluruokailu
Pihtipudas
Torstai:
nakkikastike,
perunat, kiinankaali-ananassalaatti, kurkkusalaatti.
Perjantai: riisipuuro, sekahedelmäsoppa, pehmeä leipä, leikkele, hedelmä. ja nuoremmat), klo 18.45-19.45 D- ja
E-junnut (2002-2006 s.), klo
19.45-21 C-junnut (2001 s.
ja vanhemmat) sekä miehet
ja naiset.
Kinnula
MLL. Kerho
Valorinteen kerhohuoneella keskiviikkoisin klo 10.
Lopettelemme syyskauden
ke 10.12. 6397 tai Arto 040548 7522.
KIMMOT
Matka SM-liigaotteluun
Team Kinnula 2014 vei
voiton peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten Taitaja 9
-paikalliskilpailussa Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistolla
Viitasaarella.
Voittoisassa joukkueessa
kilpailivat Jere Kinnunen,
Jouni Kinnunen ja Sanni
Leppänen.
Viitasaaren paikalliskilpailussa tuli toiseksi PikkuMursut Tahkonpolun koululta Pihtiputaalta. Sauvat mukaan!
Pienten
urheilukoulu
maanantaisin klo 17.15-18
Pihtipudas-salissa.
Yleisurheilukoulu
yli
9-vuotiaille maanantaisin
klo 18 Pihtipudas-salissa.
Kuntonyrkkeily Jukolan
kuntosalilla keskiviikkoisin
klo 19 ja sunnuntaisin klo 18.
Saunalenkki kaikille lau-
kiviikkona ei kokousta. klo 18. klo 9?17
su 30.11. klo 10-15.
Ikis-verkkoluento: Ihmisen rakkauden probleema
kunnanviraston valtuustosalissa ke 10.12. Keskiviikkoisin klo 18 pienet, klo 19
isot. klo 10-16.
Opettajina Pauliina Koivisto ja Maija Hyvönen.Oppitunteja 7, kurssimaksu 20
e, enintään 20 osallistujaa.
Tehdään joulu kotiin yhdessä askarrellen. Myynnissä leivonnaisia,
käsitöitä, arpoja, kahvia,
puuroa, soppaa ym.
Pikkujoulu Kuva-Pirtillä
la 13.12. 040705?2434.
ELÄKKEENSAAJAT.
Kerho Kuva-Pirtillä maanantaisin klo 12.
Joulumyyjäiset
KuvaPirtillä ma 8.12. Yhteisharjoitukset
9 x 20 ?, 9 x 30 ?,
JÄTTI-SUPER 3. 040-515 6759/
Lasse.
MJK
Pikkujunnujen treenejä
ei ole pe 28.11. Salivuoro
sunnuntaisin klo 18-20.
ELÄKELIITTO. Valvoja mukaan.
HYS. Kokoontuminen
Sopukassa ti 2.12. Vuoden viimeinen kerho ti 2.12.
klo 12 Korsulla.
Kansalaisopistot
Pihtipudas
Ilmoittautumiset netissä
https://www.opistopalvelut.
fi/viitaseutu/ tai puhelimella
040-860 0767.
Tallukaskurssi kokoontuu seuraavan kerran pe
28.11. Annelille p.
0400-606 192 la 29.11. Kärväskylälle
lomakoti Tuulensuojaan.
KINKKUBINGO
su 30.11. Yhteiskyyti
matkahuollosta klo 18.15.
RHY. Ilmoittautumiset p. klo 12
Sallilan alakerran kerhotiloissa. Tervetuloa
Muurasjärven Urheilutalosäätiö
PE 28.11.
LA 29.11.
KAHVITARJOILU
HUNAJAMAISTIAISET
Mesimäen Hunajatarha,
Kaija Tunkkari
MUSAMAGIAN KARAOKE
MUSAMAGIAN KARAOKE
Tervetuloa!
Vapaa pääsy!
Lounas ma-pe
11-13.30
Avoinna klo 03 saakka
Pihtipudas puh. 17
Pihtipudas
AA-RYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ. Ailalle 040-578 4853.
MAA- JA KOTITALOUSNAISET JA MTK-KINNULA tarjoavat jäsenilleen
jouluaterian Takkatuvalla
ma 1.12. Uimahallikyydit perjantaisin Simmariin. klo 10 Matkahuollosta Joulumarkkinoille Jyväskylän Paviljonkiin, ruokailu
klo 14 ja paluu klo 18.
Joulukuun kokoontuminen ke 3.12. Liput 5
e, sis puuron.
SOTAVETERAANIT
JA NAISJAOSTO. klo 15.
Opasteet kodalle. Ota
pikaisesti yhteyttä Merviin
puh. Perhekahvila tiistaisin klo 10.30-12.30 seurakuntakodilla.
Alle kouluikäisten ja
eskareiden kaikille avoin
ja maksuton peuhavuoro
liikuntasalissa sunnuntaisin
klo 17-18. Jäsenten pikkujoulut pe
5.12. Bussi lähtee Kinnuskeskuksesta klo 11. Harjoitukset tiistaisin klo 18.3020.30 Putaanvirran koululla.
KYLIEN KUORO. Lauantaisin klo 12 pienet, klo 13.30 isot.
LIIGAPLOKI
Fanimatka LP Kangasala -peliin la 29.11. 014 561 148
KINKKUBINGO
TORSTAISIN
klo 19.00
Tuisku
Taitaja 9 -kilpailun
voitto Kinnulaan
JYP-Lukko la 10.1. Päivystys Pihtiputaalla puh. Viitasaaren osasto maksaa jäsenen ruoan. Maanantai: tomaattinen jauhelihakastike, pasta, vihreä
salaatti. Ilm. Mantassa, ruokailu
klo 18.30-19.30. / ok
1 x 200 ?
Liput: 10 ?, 14 . Menoja ja tapahtumia
Seurat ja yhdistykset
26. Kuukausitapaaminen to 27.11. 2x100e, 2x160e ja
4xKINKKU. Harjoitukset keskiviikkoisin klo
18.
MLL. Järjestäjänä Putaan Erämiehet.
LC PIHTIPUDAS
tilataksi 1+8
. tai ?Ostotarjous Uusi Pappila?.
Niemen Veturin
IS
Kinnulan Kokoomus ry:n
vuosikokous 28.11.2014 on PERUTTU samaan aikaan olevan
kunnanvaltuuston kokouksen vuoksi. Pihapiirissä on
kolmiosainen, hirsinen vanha aitta, autotalli kahdelle autolle ja
lämpökeskus- ja varastorakennus. Pihtipudas
Koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja
. inva- ja
paarivarustus
. Kohde soveltuu hyvin yhdistetysti
asumiseen ja liiketoimintaan tai rakennukseen on mahdollista
tehdä yksi tai kaksi erillistä asuntoa. 24 h
. Viihtyisä piha-alue. Verkkokauppa
0400-597 043 www.kuntositi.fi
Luomalanrannantie 207, Pihtipudas . Juhla- ja kokouspalvelut
Keskustie 42, 43900 KINNULA
044-517 2506 (ravintola)
(Kunnantalolla). P. 23,00 ?
Lounaskahvila
EVÄSREPPU
Kaikenlaiset LVI-alan työt
KAIVINKONETYÖT . 240.000 ?
Wanhaan Pappilaan (Laurilantie 20)
su 30.11.2014 klo 11?14. myöhemmin.
Kirjasto tiedottaa
Kinnulan Työväenyhdistyksen
yleinen kokous pidetään Muholan monitoimitalolla to
11.12.2014 klo 16.00. HENKILÖTAKSI
. myös tilausajot
Keskustie 13, Pihtipudas (Käynti Jukolan p-alueelta)
Risto Korpi, Lauri Kinnunen . saumurit
040-843 6853 Jukka
Esankuja 18, Elämäjärvi
Kinnulan Kartano Oy
Kahvila ma-pe 9-13 . Vanha
Pappila ja Uusi Pappila.
kutsuu kaikki seuralle maansa vuokranneet maanomistajat,
alueella asuvat sekä naapuriseurojen edustajat perheineen
HIRVIPAISTILLE
Vanha Pappila on alun
perin rakennettu pappilaksi ja kirkkoherranvirastoksi
vuonna 1913. Rakennusta on remontoitu 2005. pe 10?17
TY
HKÖ
SÄ
ateriahinnat alk. 0400-687 364
www.auto-osix.fi
Kampaajamestari
&kosmetologi
Piia Keisanen
045-638 4045
. 459 6842,
040-574 2599
. KOTIOMPELUKONEET
Tmi Tervosen
040-843
6853 Jukka Kotija Pitopalvelu
Esankuja 18, Elämäjärvi
TILAUSAJOT . 6.200 m2, omarantainen
rajoittuen Pappilanjokeen. klo 8-17
Pihtiputaan torilla.
Vanhan ajan palvit, makkarat,
juustot, erä hirvimakkaraa ja
kaalikääryleitä.
OSTA . 26. 50+1TURISTIBUSSI
. 2.550 m2, omarantainen rajoittuen Pappilanjokeen. marraskuuta 2014
Torilla
KORPELAN
PALVIAUTO
PE 28.11. Asunto-osassa on
kolme mh, keittiö, iso sali,
eteishalli, saunatilat, autotalli, varasto ja autokatos.
Lisäksi rakennuksessa on kansliahuone. Luontaistuotteet . leivät, pullat, kakut, leivonnaiset
Pitopalvelu . hydrauliletkut ja liittimet
KONEURAKOINTI
ILPO MALINEN
P. lavettikuljetukset max 18 tn
. kotiompelukoneet
. Lämmitys on yhteinen vanhan pappilan kanssa, lämpökeskus sijaitsee vanhassa pappilassa ja lämpö tulee kanaalia
pitkin. Hp. Kuoreen merkintä: ?Ostotarjous Vanha Pappila. Kalevalainen ja perinteinen jäsenkorjaus
. asennus . KOTISEUDUN SANOMAT. 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. 16+1 LUXUSBUSSI
. Hp. Rakennusta
on remontoitu 1981-1982,
1993 ja 2009. 040-841 2182 . Esillä sääntöjen määräämät asiat sekä
nimenmuutosasia.
?Tervetuloa
Pihtiputaan Tuisku ry
Sääntömääräinen syyskokous ma 8.12.2014 klo 19.00 Jukolassa. Luxusbussi: karaoke/DVD, jääkaappi
U
Wiitaunionin alueella, Pihtiputaan kunta ja Viitasaaren
kaupunki, on käynnissä seuraavat hankinnat:
. Kumitela-alustainen 3 t
. myynti . kodin kaikkiin juhliin, pieniin ja suuriin
p. Lounasravintola ma-pe 11-13
. Öljylämmitys (varalla sähkö). 040-508 7280
Leivon tilauksesta . Tontti, määräala n. 044-459 6211
TAKSIPALVELU
Lasse Hakkarainen
040-580 8361
ÖT EL-Point
Oy
Sähköasennukset ja tarvikemyynti
HUOLLAN JAAvoinna:
KORJAAN
ma, ke 10?18 . Maito ja maitotaloustuotteet
. Pieni puuvarasto. Tervetuloa!
KUULUTUS
Tekninen lautakunta on vahvistanut kokouksessaan
19.11.2014 § 104 Pihtiputaan pesulan hinnaston 1.1.2015 alkaen.
Taksa ja päätösasiakirja ovat nähtävillä Pihtiputaan kunnanvirastossa ja Viitasaaren kaupungin teknisessä toimistossa ajalla
25.11.?9.12.2014.
Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen 9.12.2014 mennessä tekniselle lautakunnalle.
Tekninen lautakunta
Kinnulan Kimmot ry:n
sääntömääräinen syyskokous ma 15.12.2014 klo 17.00 POP
pankin alakerrassa.
?Tervetuloa!?????????????Johtokunta
Alvajärven Maamiesseuran ja
Maa- ja kotitalousnaisten
syyskokous maamiesseurantalolla ke 3.12.2014 klo 19.00
Tervetuloa!????????????Johtokunnat
Suljetut ostotarjoukset toimitetaan suoraan Kinnulan seurakunnalle osoitteella: Kinnulan seurakunta, Jääjoentie 2, 43900
Kinnula. Leipä ja leipomotuotteet
Kaikkien hankintojen tarjouspyyntömateriaalit löytyvät www.
hankintailmoitukset.fi sekä kuntien kotisivuilta www.viitasaari.fi ja www.pihtipudas.fi.
Lisätietoja hankinnoista antaa ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Sari Wilkman, 044 459 6748, sari.wilkman@viitasaari.fi.
syyskokous pidetään to 11.12.2014 Läntän rannalla klo 19.
Hallitus klo 18.30.
?Tervetuloa???????????????Hallitus
L
Wiitaunionin ruoka- ja puhtauspalveluyksikkö kilpailuttaa leivän ja leipomotuotteiden hankinnan Viitasaaren
kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruokapalvelun toimipisteisiin.
Uusi Pappila on rakennettu vuonna 1970 alun perin
kirkkoherran virka-asunnoksi ja kirkkoherranvirastoksi. Arja Varis . 0400-371 356
. traktorityöt
. sirpa.huikari@gmail.com. 18. Lämmitys on yhteinen uuden
pappilan kanssa. kaivinkonetyöt
tela-alustaiset 21 tn
ja 14 tn, kumitelaalustainen 5 tn
. Tontti, määräala n. Tervetuloa!
Ilosvuoren Eränkävijät ry
kutsuu maansa vuokranneet, kylän asukkaat sekä
seuran jäsenet perheineen
VIITASAAREN KAUPUNKI
HIRVIPAISTILLE
Tahkontuvalle la 29.11.2014.
Ruokailu klo 15?18. Rakennusta
on muutettu ja se on otettu palvelukotitoimintaan
1993. huolto
HUOLLAN JA
KORJAAN
. Ateriapalvelut . Uusi aika ilm. 0400-647 010
A
LKV
KU
lkv-kuronen@kuronen.inet.fi
R O N E N OY
Keskustie 14, 44800 Pihtipudas
Kirjasto on suljettu 5.?9.12.2014 Keski-kirjastojen tietokantojen yhdistämisestä johtuen, sekä jouluviikon
22.?28.122014.
Uusinnat ja varaukset www.keskikirjastot.fi, palautuksia
voi jättää palautusluukkuun!
Kirjastotoimi
Kaarteen yksityistien
KINNULAN KUNTA
vuosikokous pidetään la 13.12.2014 klo 16.00 osoitteessa
Kaarteentie 98, Pihtipudas.
?Tervetuloa
Keskustie 45, 43900 Kinnula
Puh. Lymfaterapia . Klassinen hieronta . Avoinna:
ma-pe 8-14.30.
Lounas: 11-13.
Tarvittaessa kuljetus
kotiin ja työpaikalle.
P. MYY
VUOKRAA
Ilmoita
Kotiseudun
Sanomissa
0207 931 620
Peninginrannan hirviseurue
Myytävänä
Kinnulan keskustassa sijaitsevat kaksi entistä pappilaa ns. 0400-644 631 Kimmo Haapasalo
. 150.000 ?
LVI- TRIM Oy
Pihtipudas
0400 707 464
Jarmo Kumpulainen
. Johtokunta klo 18.00.
?Kahvitarjoilu?????Tervetuloa????Johtokunta
ÖINTIPA L
VE
Lisätietoja antaa ja esittelystä sopiminen: ÄNN
Panu Kuronen p. MYÖS PAARIKULJETUKSET
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
www.haapa-line.com
HINAUSPALVELUA
24 H
myös vaihtolavakuljetukset
Purkaamo Auto-Osix Oy
p. SAUMURIT
www.takkatupa.fi
040-580 8361 Lasse Hakkarainen
ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet,
tarvikkeet, työkoneet
ja varaosat
. p. 040-725 7702
Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset.
Asematie 5, Pihtipudas . sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. tilapäiseksi asunnoksi
Lisätiedot ja varaukset:
Uranetti Oy /Anne Heikkilä
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
- hieronta
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
Jääjoentie 5 C, KINNULA
Asematie 11, PIHTIPUDAS . vaihtolavapalvelu metalliromulle
. 0500-716 178, sp. 050-461 6055
* Hirsitalot * Hirsihuvilat * Saunat
* Höylähirret * Lamellihirret
* Sahatavarat * Listat
* Paneelit * Kutterinpurua kuivikkeeksi
Tilitoimisto V. myyntilaskutus ja reskontra
. KOTISEUDUN SANOMAT. 0400-547 457
erikoishammasteknikko
Kinnula . p. . ruostesuojaus
. 014-562 089
Matti 0400-241 965
Ruukintie 1, Pihtipudas
. 040 700 0090
HYMYSI HYVÄKSI
Palolahdentie 11,
Kärväsjärvi
www.uranetti.fi
Hoitoa ja hemmottelua
juuri sinulle!
www.witas.fi
LOMAKOTI
TUULENSUOJA
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
. kolarikorjaus
. JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi
0400-547 257 . 0400 570 553 . Kirjanpidot ja
tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot.
Seudullinen Kehittämisyhtiö
HAMMASPROTEESIT
Pihtipudas Puh. 040 504 8275
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
0400-581 315
TeamProg
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
www.teamprog.fi . p. maatalousromut ym. toimistopalvelut. 19
. 040-845 9444 /Reijo
myös viikonloppuisin
. P. 014-5776 200 (vaihde)
puh. pesu ja vahaus
. 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
(käynti Ohtolantieltä)
045-201 8104,www.aulisloukusa.fi
Laskutukset, perinnät ym. marraskuuta 2014. Arvioinnit . Nelipyöräsuuntaukset . 0400-777 757
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
. Viitasaari
Puh. 0207 181 340
. vahinkotarkastukset
. Lainhuudonhakemiset . Vikakoodinluku ja vianmääritykset. Jarkko Muhonen 044-5962 025
CASE ja NEW HOLLAND
HUOLTO / VARAOSAT
Huolto/
varaosat
040-727 6781, 0400-645 653
Maarakennusurakointia
Rahtikuljetuksia
Hiekkaa
Soraa
Mursketta
Salaojasoraa
Multaa
ATK-PALVELUA
www.jatehuolto.net
0400-645 653
. 040-557 3644,
Timo Back . e-mail: rsnotariaatti@yritysnet.com
Varaathan soittamalla oman palveluaikasi.
TILINTARKASTUKSIA
HTM-tilintarkastaja Risto Jarvansalo
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
. Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus 08-782 100
HAMMASPROTEESIT
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
A
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . Pihtipudas . 0400-534 406
040-484 9255 /varaosat
RAKENNUSLIIKE
Mika Kumpulainen Oy . nopea haku ja maksu
. Jukka Tikanmäki
. yksityiset - ja yrityssiivoukset . Kosteusmittaukset
p. renkaat . putkiasennustyöt ja huollot . kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. Laillistettu kiinteistönR O N E N O Y välitys . Puh. 014-571 254
0400-640 938
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 20 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. rekisteristä poistot MAKSUTTA /romutustodistukset
KUUSAKOSKI OY:N VALTUUTETTU VASTAANOTTOPISTE
Auto-Osix Oy . Katsastustarkastukset ja näyttö . P. Isännöinti . metsätyöt . Kokous- ja
saunatilan vuokraus
LKV
KU
INTI PA LV
Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI
Puh. P. automaalaus
. P. pieniin tilaisuuksiin
. Ilmastoinninhuollot ja korjaukset
. ÖSTBERG
U
Ä
Ö
NN
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
Vuokrataan rakennuskoneita . Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. 040 552 2179
SEULOTUT SORAT
ja MURSKEET
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
Ajojärjestely
Taina Sorri p. Puh. öljypoltinhuollot
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
0400-405 652
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut.
Uranetti Oy /
Jorma Pekkala
Anne Heikkilä
Ollintie 25, Pyhäsalmi
044 525 6428
P. 26. Rakennuspellitykset
myös muut traktorimerkit
Oy
Pihtipudas . Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. lomasi ajaksi
. Kivijärvi . LAKIASIAPALVELUT . p. akut . LVI-tarvikkeiden myynti . www.tasmahoito.fi
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemäri - ja vesikaivohuolto
Nosturi- ja vaihtopalvelut
sertifioitu
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
Kurottaja-nostotyöt
Kuormaustyöt
Seka-hyöty- ja ongelmajätteidenvastaanotto
Tarvikemyynti
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
040-727 6781
Keittiökalusteita
p. 0440 128 944
PERUSTAVAAN RAKENTAMISEEN
Myynti ja urakointi
Maansiirtokuljetuksia
Kiviaineskauppaa
Tommi Pakarinen p. Rakennusurakointia
LVI-ASIOISSA
L
IS
puh. ym. risto@jarvansalo.fi
Tavattavissa Pihtiputaalla sopimuksen mukaan.
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
Tilaa meiltä työntekijä: . 040-573 3371
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
045 871 5880
Valtakatu 17, Kannus
044 768 4444, kulmahammas.com
www.mokkihaku.fi/ID14785
Rupontie 2
Pihtipudas
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . 040 580 8274
Home- ja kosteusvauriokorjaukset
Lämpökuvaukset . . 014-561 641
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
Puh. ja 3. auton sisäpesu
www.autopelti.com
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. www.auto-osix.fi
Ruponkuja 2, 44800 Pihtipudas
Puh. 0400-647 010
Viitasaari,
puh. ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. 040-758 3761
Ammattitaidolla ja luottamuksella.
Putikontie 19, Pihtipudas
NIEMENHARJU
B. 014-571 456,
0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
040 -702 6777
AUTOPELTI HÄKKINEN
RSNOTARIAATTI
. arvometallit
. Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
OSUUSKUNTA OK-TEAM
Asematie 17, 44800 Pihtipudas . 040-567 0145 /Jari
. Hydrauliletkut ja liittimet
. Määräaikaishuollot ja korjaukset
. 040-745 0964
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA
. 014-574 3014
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat . romuautot
Paljon
kuitenkin puuttuu vielä.
Jos halut omat ja perheesi tiedot kirjaan, niin käy
tutustumassa sukuseuran sivuihin ja toimi siellä olevan
ohjeen mukaan. 0207 345 220
OSOITTEENMUUTOS
Jos osoitteesi muuttuu tai siihen tulee muutoksia
ILMOITA SIITÄ MYÖS MEILLE,
NÄIN VARMISTAT LEHDEN TULON!
P. Sukuseuran
sivuilla on myös tiedusteluja
perheistä joiden tietoja kaipailen.
Sukuterveisin
Olavi Matinpoika
Saastamoinen
Iisalmi
Miikka Kinnunen
ylitti odotukset
kovassa seurassa
HEIKKI JÄMSÉN
Toista kauttaan Pyhäjärven
Pohdin riveissä hiihtävä
Miikka Kinnunen (23) teki
yleisessä sarjassa uransa
parhaat hiihdot kovassa
seurassa Suomen cupin kisoissa Ounasvaaralla.
Lauantaina Miikka hiihti vapaan 12,5 kilometriä ja
oli yli kahdeksankymmenen
hiihtäjän joukossa 22.
Matkan voittajaan Matti
Heikkiseen tuli eroa 1.42,7.
Sunnuntaina hiihdettiin
perinteinen 15 kilometriä.
Iivo Niskanen voitti ja Miikka ylitti omat ja lähipiirin
odotukset sijoittumalla yhdenneksitoista.
Hiihtokautensa Miikka
Kinnunen aloitti 9. 0207 931 620
Fax. 0207 931 625
toimitus@kotiseudunsanomat.fi
www.kotiseudunsanomat.fi
Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry
Avoinna ma-pe klo 8.30?15.30
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Ilmestyy keskiviikkoisin
Levikki 4 841
Tarkastettu 13.3.2014
kuuta Suomen cupin 3 x 6
kilometrin viestissä Vuokatissa.
Pyhäjärven Pohdin joukkueessa hiihtivät Miikan
lisäksi Heikki Korpela ja
Markus Järvenpää.
Pohti oli viestissä yhdeksäs 1.24,2 voittajaa Sotkamon ykkösjoukkuelle jääneenä. Kisaan osallistui yli
40 joukkuetta.
Kauden tavoitteena Miikalla on nostaa sijoituksensa SM-kisoissa kahdenkymmenen joukkoon.
Pihtiputaan hiihtolukion
kasvatti Miikka Kinnunen
on saanut harjoittella terveenä koko kesän ja syksyn.
Viime talven kipuillut
kyynärpääkin on kuntoutunut.
Päätoimittaja
Heikki Jämsén
0400-741 747
Toimittajat
Juha Kivinen
Aapo Siippainen
0400-345 852
0400-175 294
Ilmoitukset ja tilaukset:
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Anne Viander
0207 931 620
Pia Urpi
0207 931 621
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki. Nyt tämä
este on poistunut.
Menneitä
sukupolvia
kunnioittaen
sukuseura
on päättänyt julkaista kirjan, mihin kelpuutetaan
vv.1700?1800 Keiteleellä
syntyneet ja heidän jälkeläisensä. ilmoitukset@kotiseudunsanomat.?
Oikaisu
Viime viikon Kotiseudun
Sanomissa kerrottiin, että
Sirpa Närhi olisi Keskustan
Pihtiputaan kunnallisjärjestön historian ensimmäinen
naispuheenjohtaja.
1980-luvulla
muurasjärveläinen
Maija-Liisa
Turpeinen on ollut myös
kunnallisjärjestön puheenjohtajana.
Suvut
Saastamoisten sukuseuran kuulumisia
Sukuseuran neljää vuosikymmentä juhlittiin Keiteleellä reilu vuosi sitten. marraskuuta 2014
Suomalaiseen makuun
TYÖ
TÄ
SU
OM
EEN
Kym
pp
i ku
Os
uss
ta
a li
sää
luo
10
000
uu
tta
työ
pai
kk
aa
599 099
Tuorejuusto-yrttitäytteinen
possunfilee -reseptin löydät
k-supermarket.fi
-39 %
HK viljaporsaan maustamaton
ulkofilee tai rypsiporsaan
pintamaustettu ulkofilee
RS
Karjalanpaistilihat
800 g (7,49/kg)
599
PRK
Laktoositon
kuohukerma
2 dl (4,95/l)
n. 20. Uusissa säännöissä sukuseuran toimintaalueeksi hyväksyttiin koko
maa.
Uusienkin sääntöjen mukaan suvun kehto eli Keitele
säilyi sukuseuran kotipaikkana. marras-
Puh. 800 g-1,5 kg
KG
Ilman korttia 9,95 kg
100
RS
Virike
kananmuna
580 g (1,72/kg), M10
Jälkiruokakastikkeet
119
PRK
2 dl (5,95/l)
kinuski, suklaa ja vanilja
5 kg/
Peruna
099
pussi
5 kg (0,20/kg)
Suomi
PS
-30 %
-16 %
-13 %
549 199 189
Valio
Oltermanni juustot
900 g-1 kg (5,49-6,10/kg)
rajoitus: 2 kpl/talous
Valio voi
500 g (3,98/kg)
normaalisuolainen
rajoitus: 3 pkt/talous
KPL
Ilman korttia 7,95 kpl (7,95-8,83/kg)
Fazer
maitosuklaalevy
PKT
Ilman korttia 2,39 pkt (4,78/kg)
i
p
m
e
r
a
p
i
t
Hevis
200 g (9,45/kg)
rajoitus: 4 kpl/talous
me
esosastom
ja vihann
äm
el
ed
eh
Uudistimm
KPL
Ilman korttia 2,19 kpl (10,95/kg)
Hinnat voimassa to-su 27.-30.11.,
ellei toisin mainita.
Asematie 1, 44800 PIHTIPUDAS
P. KOTISEUDUN SANOMAT. 26. Sivulle pääset helposti Googlen kautta,
kirjoittamalla Saastamoisten sukuseura. Samassa yhteydessä pidettiin
ylimääräinen vuosikokous,
missä päätettiin sukuseuran sääntöjen muutoksesta.
Patentti-ja rekisterihallitus
hyväksyi sääntömuutoksen
26.7.2014. 0207 931 620 . Rakkaus juuriimme
oli niin voimakas, että halusimme säilyttää perinteen.
Suku on nykyään levinnyt
ympäri maata ja ulkomaillekin. Näiden ei tarvitse
olla sukuseuran jäseniä,
vaan muutkin kelpaavat.
Nykyinen asuinpaikka voi
olla myös missä päin vain
maailmassa.
Sukututkijamme
ovat
selvittäneet henkilösuojalain sallimat yli sata vuotta
vanhat henkilötiedot kirjaan. Uusien sukupolvien
eli isovanhemmista nykypäivään tiedot on hankittava eläviltä ihmisiltä eli sinulta ja minulta. Sukuseuran
jäsenet ja heidän jälkikasvunsa ovat jo antaneet kiitettävästi tietojaan. Aikaisemmin sukuseuran jäseneksi hyväksyttiin
vain Keiteleellä 1700?1800
luvuilla syntyneet ja heidän
jälkikasvunsa