2013
puh. Nämä
pelit osoittivat sen, mikä liigan
ero on nyt ykkössarjaan. Seura aloittaa jälleen kovan työn asioiden
kuntoonsaattamiseksi.
??Liigavalmennus tuntuu
kyllä kiinnostavan. Kun valmennus muuttui,
tytöillä synkkasi heti toisella
lailla. Kaksi ensimmäistä erää oli jäätävää esittämistä. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI
keskiviikkona 27. 53. Se
säilyi suoraan kolmella voitolla. Valmentajan paikasta on tullut kyselyitä
sekä kotimaasta että ulkomailta, Pärnänen kertoo.
Katsojamäärien nousun lopputuloksista riippumatta uskoo
helposti, kun kuuntelee Vuoden katsojiksi valittujen Terttu
ja Risto Aulinin puheita.
?. Hän saattoi vain ihailla
joukkueensa otteita.
??Meinasi ruveta jo murhaa muistuttamaan. Puijo Wolley jäi täysin jyrän alle, sillä joukkue ei saanut
pihtiputaalaisilta erääkään, ja
vasta ottelusarjan viimeisessä
erässä se ylsi ensi kertaa 20 pisteeseen asti.
Plokin uskollisimpiin faneihin kuuluva muurasjärveläinen
Seppo Herranen tuumasikin
ensimmäisen erän jälkeen, että
ennen kuutta ottelu on jo ohi.
Ihan niin nopeasti ei sentään
selvitty, mutta tunnissa ja kahdessakymmenessä minuutissa
kuitenkin.
Päävalmentaja Olli Nenonen myönsi, että tasoero oli
selvä. Syksypuolella
oli kai valmennuksessa ongelmia. 0207 931 620
www.kotiseudunsanomat.fi
TÄLLÄ
VIIKOLLA:
n:o 13?. Nyt on ollut iloa pelissä.. Muutamien asioiden
korjaaminen vei aikansa ja pudotuspeliviiva jäi liian kauas.
Raimo Pärnänen on kuitenkin mielissään siitä, että
Pihtipudas-salin katsojamäärät
yllättäen jopa nousivat.
??Marras-joulukuussa pelättiin, että jos meiltä vielä yleisökin katoaa, jos emme menesty. Onneksi se oli väärä pelko.
Täälläkin on loistava porukka,
pitkä linja-auto melkein täysi.
Pislaplokin kaikki sopimukset ovat nyt auki niin pelaajien, valmentajien kuin tukiryhmienkin puolella. vsk
Plokifanit valtasivat
vierassalin Kuopiossa
Säilyykö Pihtiputaan terveyskeskus,
jos Jyväskylästä tulee vastuukunta?
Sote-uudistus
uhkaa pieniä
terveyskeskuksia
Sivu 3
Pihtiputaalla Vuoden kuntolentopalloilijaksikin aikoinaan valittu Seppo Herranen (edessä kolmas vasemmalta) johdatti Plokifanit
villiin riemuun Neulamäen koulun katsomossa, kun mestaruusliigapaikka oli varmistettu myös ensi kaudeksi.
Eetu Ihalainen painelee Saanin jäällä niin että heikkopäistä hirvittää.
Moottoripyörällä pitkin
järvenjäätä
Sivu 7
Eerik Puranen sai miesten voittajana
Kinkkuhiihdoista mukaansa lohta.
Kinkkuhiihdon
voittaja löytyi
Kivijärveltä
Sivu 12
irtonumero 1,50
e
Riemu repesi liigapaikasta
raskaan kauden päätteeksi
JUHA KIVINEN
Pihtiputaalta Kuopioon lähtenyt täysi bussilastillinen faneja
siivitti rajulla kannustuksellaan
Pislaplokin
murskavoittoon
Puijo Wolleysta erin 0-3 (1225, 12-25, 20-25) lentopallon
naisten mestaruusliigan karsinnoissa.
Ensimmäistä kertaa kymmenvuotisen liigahistoriansa
aikana karsintoihin joutuneella
Plokilla ei ollut hädän päivää
sarjapaikkansa puolesta. Tänä vuonna liigan taso
oli hyvä ja meidän kohtalonamme oli joutua karsimaan. Emme olleet edes kotisalia varanneet huomiseksi. Aiempina vuosina liigakarsinnoissa
on syntynyt vääntöä, mutta eihän tässä ollut minkäänlaista.
Olli Nenosta kiinnostaa
myös jatko liigajoukkueen peräsimessä.
?. Kelsey Black oli aivan
hirmuinen tänään, tuommoista
Plokilaisista iloitsevat Kelsey Black (vas.), Outi Immonen, Heta
Rissanen, Hanna Anttila ja Nikolina Alter.
laituripeliä, huh huh!
Lauantaisella sykkeellä Plokilla olisi voinut olla sanansa
sanottavana liigan mitalipeleissäkin.
?. Mutta eihän kausi mennyt niin kuin
piti, sillä meidän piti olla tässä
vaiheessa ihan toisenlaisissa
pudotuspeleissä.
?. Varmaan se opittiin, että
pitää olla eri asioissa yhä tar-
kempi. Työ lähti ihan mukavasti liikkeelle vuosien tauon jäl-
keen, eli mikä jottei jos yhteinen näkemys löytyy.
Kotipeliin ei enää
edes salia varattu
Pislaplokin puheenjohtaja Raimo Pärnänen myönsi, että seurassa oltiin lähes varmoja liigapaikan säilymisestä.
?. Nämä pelit ovat
aina ykkösiä olleet, kaikki muu
laistetaan. Ei menestyksellä niin väliä ole, kunhan saa vain katsoa
lentopalloa. Vaikka Ploki olisi
ykkössarjassakin, niin käytäisiin katsomassa. 3
2. Hän palautti joukkueeseen peli-ilon.
Vaikka pudotuspeliviivan yli ei enää päästykään,
se ei ollut Nenosen vika.
Vahinko oli ehtinyt tapahtua paljon aiemmin.
Että semmoinen kausi. Ja jotenkin
olen osa heitä ja he minua
ja meitä. Kaikille löytyy paikka,
kaikille riittää arjen keskellä lämpimiä ajatuksia ja
hiljaisia huokauksia eikä se
edes pakahdu.
Ja itsekäs kun on ja itserakas, näkee mielellään
omiensa perimästä piirteen
siellä ja toisen täällä ja itsestäänkin toivoo ne hyvät
asiat näkevänsä siirtyneinä
sukupolvien jatkumoon.
Ja pettäisihän sitä itseäänkin, jos väittäisi, etteikö
siinä huolipussikin pullistu.
Kun kaikkia kantaa sylissään ja sydämessään ja sittenkin voi tehdä vain niin
vähän. (...) Nyt
tilanne on kääntymässä
siihen, että verkkoasioinnista tulee ainoa mahdollisuus. Euran asukasluku ylittää 12 400.
Pihtiputaalaisesta naislentopalloilusta on tullut ihmisiä yhdistävä tekijä neljän maakunnan alueella. nähtiin
lauantaina Kuopiossa.
Pislaploki
riepotteli
Puijo Wolley -parkaa liigakarsinnoissa sen verran
rajusti, että kuopiolaisia
kävi sääliksi. Plokin
naisten kotiotteluita tullaan katsomaan
Keski-Suomen lisäksi Pohjois-Savosta
ja Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta.
Voi kysyä, miten tällaisen sirkuksen
pyörittäminen onnistuu 4 400 asukkaan
kunnassa. Vertailukohdaksi voi nostaa katsojatilaston hännänhuipun LiigaEuran, jonka kotiotteluihin myytiin
keskimäärin 270 lippua. lukija rivien
väleissä hienoista ylpeyttä,
mutta ei se mitään, voihan sitä siellä ollakin. Seurassa kyllä tiedetään, mitä pitää ottaa opiksi. (...) Valtion palveluja siirretään nettiin siksi,
että muutoksella pyritään
vähentämään työntekijöiden määrää ja säästämään palkkakuluissa.
Kun toimistoissa asiointia
vaikeutetaan tarpeeksi,
toimipaikkoja voidaan
lopettaa, koska niissä ei
enää käy asiakkaita.
Kuhmoisten Sanomat
Viikon kuva
Lentiskulttuuri
kukoistaa
P
lokin kymmenvuotisen lentopallon liigataipaleen kunniaksi piti
tänä keväänä viettää hieman toisenlaisia riemujuhlia kuin mitä lopulta
. Toinen soma ja uunituore kuin vastapaistettu
nisuvenhänen, toinen jo
seitsemän viikon pituisella
elämänkokemuksella viisaasti ympäristöään ihmettelevä. Liigakarsintojen
vireestä saattoi päätellä,
että Ploki olisi kuulunut
mieluummin mitalipeleihin kuin takomaan palloa
ykkössarjalaisen lattiaan.
S
urkeuden huippuna oli
se, että Ploki joutui ensi
kertaa vaihtamaan päävalmentajaa kesken kauden.
Pertti Pyykön ronskinpuoleinen
kielenkäyttö
ja paremminkin miesten
valmennukseen sopivat
otteet sekoittivat pelaajien
pasmat pahemman kerran.
Etenkin joukkueen Ajunnuosasto alkoi jo kammoksua harjoituksia, joten
seurajohdon ei auttanut
muu kuin vaihtaa valmentajaksi kokenut sotaratsu
Olli Nenonen. Pihtiputaan näkyvyys
on turvattu lentopallon osalta lehtien
urheilusivuilla ja sähköisessä mediassa
vuodeksi eteenpäin.
Onnea Ploki! Kymmenen kautta
Mestaruusliigassa on Pihtiputaan kokoisen maaseutukunnan urheiluseuralle saavutus, jonka merkitystä ei täysin
ymmärretä. Sinne
mahtuu aina ja uudelleen
uusia pieniä ihmisiä, vähän
isompien ja isojen joukkoon, eikä tule edes ahdasta. Ja levottomia
myllerryksiä rintapielessä
uuden ihmeellisen elämän
edessä.
iihen tulivat niin valmiina ja täydellisinä, ottivat
paikkansa ja sulattivat sydämet. Homma lähti
kuitenkin käsistä jo ennen
kuin yhtään palloa oli pelattu.
Aika pian paljastui,
ettei bulgarialainen Irena Antova ollut kertonut
täyttä totta käsivammastaan, ja hänet jouduttiin
lähettämään kotiin juuri
ennen kauden alkua.
Kolmas vierastyöläinen
löytyi vasta joulukuussa,
ja vaikka sitten apuun saatiinkin yksi parhaista Pihtiputaalla pelanneista ulkomaalaisista, piiskakäsi
Kelsey Black, muut joukkueet olivat karanneet jo
liian kauas.
Entä jos Black olisi ollut mukana kauden alusta asti. Paikalle oli
saapunut bussin täydeltä
kovaäänisiä Ploki-faneja,
ja heidät palkittiin hurjasta kannustuksesta ansaitulla liigapaikalla.
Fanien uskollisuus ja
yhä vain kasvaneet katsojamäärät ovatkin hieno
osoitus Pihtiputaan lentopallokulttuurista. Joukkueen peräsimeen
istutettiin lajin kokenut puurtaja Olli
Nenonen, joka onnistui nostamaan
pelaajien itsetunnon tasolle, jolla karsintaottelut voitettiin näytöstyyliin.
Kuopiolaisille ei menetetty kolmessa
ottelussa yhtään erää.
Pihtiputaalaisten otteita tarkkaan
seuraavan yleisön usko kesti vastoinkäymisistä huolimatta. Keihäskarnevaalit kääntää yleisurheiluväen
katseet Pihtiputaalle kerran vuodessa,
mutta paikkakunnan naisten otteita
Mestaruusliigassa seurataan syyskuun
lopusta pitkälle kevääseen. maaliskuuta 2013
Sinnikkäiltä naisilta lahja 150-vuotiaalle Pihtiputaalle
Kymmenennen kautensa Mestaruusliigassa päättäneet Pislaplokin naiset
antoivat juhlavuottaan viettävälle Pihtiputaalla hienon lahjan säilyttämällä
sarjapaikkansa. Ensi vuoden tavoite on, että Ploki pelaa vielä
huhtikuun puolella.
Plokin kausi muistetaan muutenkin
kuin kymmenvuotisen liigaurakan viemisestä kunnialla päätökseen. Ja me kaikkia.
Tonttumummosta kasvoi äkisti isosisko, Neiti
ViisiVeeestä tuplaisosisko
ja Pikkuvelikin pyörähti
isoveljen rooliin. Siihen luottaen uutta
liigasyksyä voikin odottaa
rauhallisin mielin.
Juha Kivinen
Lepakko 2013 -yölentoharjoituksen jälkiä Kinnulan kunnantalon pihalta katsottuna. Tai
ehkä sittenkin nöyryyttä.
Ja ihmetystä. Ja yrittää
ottaa vastaan edes ne suurimmat töyssyt.
Sivullinen. Plokin runko-
Päästä vedettyä
sarjan kotiotteluita seurasi keskimäärin
340 katsojaa. Toivoa sopiikin, että kalenteriin saadaan taas värit
päälle ensi kaudeksi.
M
enestyksekkään liigajoukkueen joutuminen putoamisuhan alle
kolmena
peräkkäisenä
vuonna saavutetun neljännen sijan jälkeen oli
pieni järkytys pihtiputaalaiselle lentopalloväelle.
Tuskin kukaan olisi sellaista osannut pelätä.
Odotukset olivat suuremmat kuin aikoihin,
sillä joukkue saatiin kerrankin kasaan jo elokuun
puolivälissä. Kauden
alku oli takkuinen ja johti ensimmäistä
kertaa päävalmentajan vaihtamiseen
kesken kauden. Tämän päivän Pihtipudas
tunnetaan urheilun kautta. Voi yrittää asettua
puskuriksi maailman ja
pikkuisten väliin. 27. maaliskuuta 2013
Pääkirjoitus 27. Kaksi niin suloista
pientä miestä. Harjoitukseen osallistui viime
viikolla noin 30 Hornet-hävittäjää Rissalan, Pirkkalan, Rovaniemen ja Hallin tukikohdista. Siinä
on vahva kivijalka, johon
seuran on hyvä rakentaa
tulevaisuuttaan.
Kannattajat eivät hylänneet, vaikka kausi oli
yhtä harmaan ankea kuin
Pislaplokin mustavalkoinen vuosikalenteri. Ainahan niitä voi yksi
mahtua kymmeneen vuoteen. Harjoituksessa testattiin
Kuva: Juha Kivinen
yöolosuhteissa toimimista.
Yht?äkkiä joukkoomme
ilmestyy kaksi uutta pikkuista miestä, reilun puolimetrisen pätkiä molemmat,
kiloja jo yhteensä toista
kymmentä.
S
Toista metriä
miestä
N
yt saattaa olla, että vaistoatte arv. Yhtä oikeaa vastausta ei ole,
mutta sen tietää jokainen, että ilman
sitoutunutta vapaaehtoisten joukkoa
liigalentopalloa ei meillä pelattaisi.
?
Aluksi sähköinen asiointi oli vaihtoehto, jota
tarjottiin nopeuttamaan
asioiden hoitoa. KOTISEUDUN SANOMAT. Miten
minä suojelen pieniä ihmisiä tältä katalalta, kierolta
ja raadolliselta maailmalta?
Kun omakin usko hyvään
horjahtaa.
O
n se merkillinen tuo
ihmisen sydän. ja toki onneksi . Nuo serkkuina toisensa tuntemaan
tulevat pienet miehet, isiensä vahvoilla käsivarsilla ja
äitiensä lämpimissä syleissä
nuokkuvat vetivät mummihöperöltä jalat alta ja panivat kiertämään ympyrää
permannon lattia sauhuten.
Kun niin paljon haluaisi jos voisi ja olisi ja tulisi
ja menisi ja sitten vieläkin
enemmän ja valmiiksi syntyy vain sukkapari ja nutturiepu ja aikaa kuitenkin
aina sitten kun hetki on.
Ja taas sitä katsoo tuota
ympärillä olevaa maailma
uusin ja pelokkain silmin.
Mitä me olemme tehneet tulevaisuuden ihmisille, mitä
ne tekevät, mitä jotkut vielä joskus pahempaa
Wiitaunionilla
on jo ministeriössä vetämässä
exit-anomus eli poikkeuslupa
omaksi sote-alueeksi. Miksi lähteä hyvää hävittämään. Jyväskylän isäntäkuntamallilla päivystyspalvelut
olisivat todennäköisesti Äänekoski-Jyväskylä -akselilla.
Pärnäsen mielestä sote-kuviossa edettiin väärässä järjestyksessä, kun ensin alettiin koota
organisaatiota. Jos tuo toteutuu, niin palvelut karkaavat syrjäseuduilta.
Terveyskeskukset ovat varmasti vaarassa, ainakin akuuttisairaalat. Jos Jyväskylä ei tule mukaan aidosti ja tasavertaisesti
maakuntaa kunnioittaen ja siten, että palvelut säilyvät myös
maakunnan äärilaidalla, niin
tästä ei tule mitään.
Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson on jo
ehtinyt toteamaan, ettei hän voi
luvata kaikkien terveyskeskusten säilymistä Keski-Suomessa.
Latva-Nevala huomauttaa,
että Viitasaaren, Pihtiputaan ja
Kinnulan muodostamalla sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueella on asiat paremmin
kuin Jyväskylällä itsellään.
??
Olimme juuri kärjessä
THL:n tilastossa. Hänestä on selvää,
että sote-uudistuksella tuetaan
suurkuntiin tähtäävää hallituksen kuntauudistusta.
?En usko, että kunnat
suostuvat tähän?
Raimo Pärnänen kysyy, mitä
kunnalla enää tekee, jos siltä
viedään päätösvalta sote-asioissa.
?. maaliskuuta 2013. KOTISEUDUN SANOMAT. 000 asukkaan alueet voisivat vastata joistakin perusterveydenhuollon tehtävistä.
Esitys uudeksi sote-laiksi on
tulossa eduskuntaan ensi vuonna. Vaalissa annettiin
24?
811 ääntä. Enkä ymmärrä, miksi ylipäätään pitäisi painaa paniikkinappulaa, sillä Pohjoismaiden
sairaaloista 20 tuottavinta on
Suomessa.
Pärnäsen mielestä sotepuolen ongelmia voidaan hyvin pitkälle ratkoa siirtämällä
asiakkaita yhä enemmän laitoshoidosta kotihoitoon.
Lammastila Kotilan isäntä Tuomo
Jääskeläinen sai viidenneksi eniten ääniä Keskimaan edustajiston
vaalissa. Kansanedustajan ja moninkertaisen ministerin Mauri Pekkarisen mukaan nimettävän torin
nimeämisen valmistelusta vastaa
tekninen toimisto.
Rihto vapaa-aikatoimen johtajaksi
Wiitaunionin sivistystoimessa on
tapahtunut organisaatiomuutoksia, joiden johdosta kulttuuritoimenjohtaja Jorma Rihton virkanimike muuttuu vapaa-aikatoimenjohtajan viraksi vapusta lähtien. Peltoselle vastataan,
että lukion kehittämistyötä on
tehty ja lukio verkostoituu eri
tahoille ja etenee samalla kohti
e-oppimista.
E-oppimisella takoitetaan mm.
tietotekniikan ja internetin käyttämistä välineenä opetuksessa ja
oppimisessa.
Aloite Maurin
torista toteutuu
Kinnulan pitkäaikaisen kunnanvaltuuston puheenjohtajan Ilpo
Leppäsen aloite torialueen nimeämisestä Maurin toriksi toteutuu. Hän tuli valituksi edustajistoon ainoana pihtiputaalaisena.
Vaalin ääniharava oli maaseutuyrittäjä Ari Häkkinen Hankasalmelta 372 äänellä.
Tuomo Jääskeläinen kiilasi
kymmenen eniten ääniä saaneiden joukossa kahden kansanedustajan Eila Tiaisen ja Kauko
Tuupaisen väliin.
Jääskeläinen on toiminut edustajistossa yhden kauden 1990-luvun lopulla.
Keskimaan
satajäseniseen
edustajistoon valittiin 52 naista
ja 48 miestä. Pentti Peltonen esitti
teknisen ja e-lukion perustamista
Kinnulaan. 3?
Kotilan Tuomo
huippuäänillä
Keskimaan
edustajistoon
Wiitaunionin perusturvalautakunnan varapuheenjohtaja Raimo Pärnänen ja perusturvan toimialajohtaja Anneli Latva-Nevala haluavat pitää tiukasti kiinni alueen lähipalveluista, kuten kuvassa näkyvästä Kinnulan terveyskeskuksesta.
Jyväskylä ei takaa kaikkien
terveyskeskusten säilymistä
Sote-uudistuksessa hämmentäviä äkkikäänteitä
JUHA KIVINEN
Sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelurakenneuudistusta valmistelevan asiantuntijatyöryhmän selvitystä odotettiin jo
syksyn kunnallisvaaleihin evästämään kansalaisten äänestyspäätöksiä, mutta työryhmä
pääsi selvityksestä yksimielisyyteen vasta viikko sitten.
Selvityksen julkaisemisesta
kului kuitenkin vain pari päivää, kun hallitus heitti sen jo
roskiin kehysriihessään. Äänestysaktiivisuus oli 22,3 prosenttia. Toisaalta puolustusmininsteri Carl Haglund (r) arvioi, että
sote-alueita voisi olla 25-35.
Niin tai näin, Keski-Suomen
tilanne tuskin muuttuisi, sillä
sekä työryhmän esityksessä että
hallituksen ajatuksissa koko
Keski-Suomi Jämsää ja Kuhmoista lukuunottamatta muodostaisi yhden sote-alueen, jonka vastuukunta olisi Jyväskylä.
Työryhmän esityksessä oli
väläytetty mahdollisuutta muodostaa Keski-Suomeen myös
koko maakunnan kuntayhtymä, mutta hallitus ei näytä suo-
sivan kuntayhtymiä.
Sen sijaan hallitus pitää kiinni
mallista, jossa yksi vastuukunta
ottaa kaikki alueen perusturvan
työntekijät palkkalistoilleen ja
tuottaa palvelut sote-alueelle.
Lisäksi hallitus päätti työryhmän esityksestä poiketen,
että myös pienemmät, 20?000
. Monet
ovat täällä jopa puoli vuotta.
Sitä ei koskaan oteta huomioon,
Latva-Nevala huomauttaa.
Wiitaunionissa pelätään Jyväskylän ylivalta-asemaa sotealueen vastuukuntana. Nimikkeenmuutos ei vaikuta
palkkaukseen.
Kesäaika alkaa
pääsiäisenä
Vaikka talvi on pitänyt tiukasti
otteessaan, Suomi siirtyy kesäaikaan ensi lauantain ja sunnuntain
välisenä yönä. 50. Edustajiston toimikausi kestää neljä vuotta.
Edustajiston tehtäviä ovat hallintoneuvoston nimeäminen, tilinpäätöksen vahvistaminen sekä
tuloksen käyttämisestä, kuten
ylijäämänpalautuksesta päättäminen.
Hallitus käsitteli
tukun aloitteita
Kinnulan kunnanhallitus käsitteli
joukon valtuustoaloitteita ja esittää valtuustolle, että ne on loppuunkäsitelty.
Kaksi aloitteista koski Kinnulan lukiota. Uutiset
27. Viisareita käännetään tunnilla eteenpäin sunnuntaina kello 3.. Siitä pidetään huoli, että
täältä ei palvelut lähde, se on
meille kunnia-asia. Aluksi olisi pitänyt määritellä palvelutaso, eli
mitä ja missä palveluja on ja
miten ne rahoitetaan.
Raimo Pärnänen huomauttaa, että sote-palvelut vievät
yli kaksi kolmasosaa kuntien
budjeteista. Sitä ei Jyväskylä tule torpedoimaan.
?Jyväskylä voisi tulla
ottamaan mallia?
Anneli Latva-Nevalan mielestä
kuntien on jatkossakin saatava
päättää itse, millaisia palveluja
niiden alueella on.
?. Latva-
Nevala pitää selvänä, ettei yksi
kunta voi vastata koko maakunnan sote-palveluista.
?. Pääministeri Jyrki Katainen (kok)
puhui noin kahdestakymmenestä alueesta, jotka luotaisiin
käytännössä samoille alueille,
joilla sairaanhoitopiirit toimivat. Työryhmä esitti 34:ää sote-aluetta,
jotka hoitaisivat kuntien perusterveydenhuollon ja ison osan
erikoissairaanhoidosta.
Lähes koko maakunta
Jyväskylän alle
Asiantuntijoiden sivuuttaminen ja ministerien päivittäin
vaihtuvat lausunnot ovat aiheuttaneet hämmennystä. Meillä on
modernit systeemit ja Jyväskylä saisi tulla ottamaan meiltä
mallia. Vastarinta tulee olemaan
varmasti kovaa läpi Suomen,
enkä usko, että kunnat suostuvat tähän. Pitää olla malli, jossa maakunta on tasavertaisesti
edustettuna päätöksenteossa.
?Terveyskeskukset
varmasti vaarassa?
Wiitaunionin perusturvalautakunnan pihtiputaalainen varapuheenjohtaja Raimo Pärnänen (kesk) nimittää koko
Keski-Suomen
sote-aluetta
suoranaiseksi uhkakuvaksi.
?. Wiitaunionin perusturvajohtaja Anneli Latva-Nevala
yllättyi täysin kuultuaan, että
hallitus käveli työryhmän yli.
Latva-Nevala pitää sitä toisaalta ilouutisena, koska puheet
20 000 asukkaan rajasta voisivat
hänen arvionsa mukaan tarjota
pelastusrenkaan Wiitaunionin
ja Kinnulan 13?000 asukkaan
palvelualueelle. Siihen ei
ole vielä saatu vastausta.
??
Jos kaikki mökkiläiset
lasketaan mukaan, 20 000 asukkaan rajakin täyttyy. Nykyiset sairaanhoitopiirit
aiotaan lakkauttaa sote-alueiden tieltä vuonna 2017.
Perusturvajohtaja
tarttuisi oljenkorteen
Sote-kiemurat ovat olleet niin
sekavia ja äkkinäisiä, etteivät
ammattilaisetkaan pysy perässä. Meillä ei ainakaan
ole mitään hävittävää, jos pidämme oikeuksistamme kiinni.
?. Jääskeläisen äänimäärä
oli 305
Koulutus on
huomiotu peruspalkassa.
Muutama kymppi on rahaa, oli se sitten millaisessa
lompakossa hyvänsä.
Jos Pihtipudas olisi normaali yritys, olisi konkurssi
lappu hyvin nopeaan ikkunassa, mutta ei hätää, sitä ei
tule tapahtumaan.
Onneksi on keksitty veronmaksajat.
Marko Tiainen
Perussuomalaiset
ilman titteleitä
Pyörä voi odottaa kesäkelejä
Näyttää Kinnulassa olevan
pyöräilijöitä, jotka omalla käytöksellään näyttävät
mallia koululaisille siirtyä
kevyenliikenteenväylältä
maantielle autojen sekaan
ilman riittäviä turvavälineitä, kuten turvaliivi päällä tai
valot siinä mankelissa.
Talvella kannattaa pukeutua kunnolla, lakki
päähän, hanskat käteen ja
turvalliset pitäväpohjaiset
kengät, niillä pärjää ja voi
jättää sen venkuilevan polkupyörän odottamaan kesäkelejä.
Valitettavasti Suomen
talveen kuuluu lumi ja sen
poistaminen sulattamalla ei
onnistu. 27. Luottamusta paikkakunnan ainoaan itsenäiseen
rahalaitokseen
osoittaa
asiakasmäärän merkittävä
kasvu, vaikka kunnan asukasmäärän lasku jatkui, Isosalo toteaa.
Raha-asiat
hyvin hoidossa
Pihtiputaan Osuuspankin
asiakkaat hoitavat rahaasiansa tunnollisesti.
Järjestämättömien
ja
nollakorkoisten saamisten
määrä oli vain 0,3 prosenttia pankin luotto- ja takauskannasta.
?. Hallituksessa puhetta
johtaa Arto Puurunen. Tilikauden päättyessa
se oli 33,6 prosenttia, kun
vähimmäisvakavaraisuusvaade on kahdeksan pro-
senttia.
Jäsenasiakkaille palautettiin bonuksina ja lisäosuusmaksun korkoina yhteensä 219 051 euroa.
Juhlavuodesta
tuli onnistunut
Toimitusjohtaja Vesa Isosalon mielestä Pihtiputaan
Osuuspankin juhlavuosi oli
osaksi erinomainen keskeisten liiketoiminta-alueiden
osalta.
?. On niitäkin, jotka ovat sitä iloisempia, mitä vähemmän saavat.
?. KOTISEUDUN SANOMAT. Myös emännille kiitos kahvihetkestä.
Nimimerkki
Nimetkin taisivat
tulla kirjaan
?PÄRSTÄN?
kohentamisen voisi kenties
aloittaa pään sisäpuolen
tutkiskelulla ja kehittämisellä, eikä katkeroittaa
kauniita kasvojaan, jos
työnantaja on valinnut
mielestäsi väärin.
Suojakerroin
KINNULASSA Leenalantiellä vierailee öisin tummanharmaa kissa, kuseksii
tuvan ovenpielet, autokatoksessa haisee ja kissa
raapii auton konepeltiin
pitkiä naarmuja. Jäsenmäärä kasvoi 63:lla.
Vakavaraisuus säilyi vahvana. Pitää vain
muistaa, että nettisurffailut
ja ajanvietepelit eivät kuulu
työ-ajalle.
Palkankorotuksissa olisi
hyvä muistaa kohtuullisuus
ja tasapuolisuus.
Prosenttikorotukset lisäävät tuloeroja, mielestäni
sama korotus euroina kaikille siivoojasta johtajiin
olisi reilua. Ei minulla muuta
kuin hyvää kevättä kaikille !
Kaija Felin-Haavisto
Sote-uudistus lähtöruudussa
Hallitus nollasi yhdessä illassa asiantuntijoiden laatiman sote-selvityksen.
Ehdotus oli tehty ainakin muodollisesti alueita
kuullen ja hallitusohjelman
linjauksia noudattaen niin
kuin poliittinen ohjaus oli
edellyttänyt.
Kehysriihen
jälkeen
pääministeri totesi, että
sote- alueita onkin 20, nykyisten sairaanhoitopiirien
Tekstarit
Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
0400 741 747.
na, kun olet lopettamassa koeviikot! Kuuntele
lukiolaisten mielipidettä
asiasta.
KYLLÄ oli mahtavaa olla
Muurasjärven kirkossa virsilaulu- ja diakoniaillassa.
Kirkkokuorolle ja Katille
iso kiitos, virret raikuivat
mahtavasti. Kirkkoneuvosto toivoo, että perustusta päästäisiin tekemään jo tämän vuoden syksyllä. Kohta edellytetään
kunnalta, tienpitäjältä tai
urakoitsijalta kunnossapitoa, että jopa tammikuussa
voi bikinit päällä pyöräillä.
Ollaan tyytyväisiä, että
näillä kylillä on talvitienhoitoa, on alueita missä sitä
ei ole.
Aamuyöllä auraamaan
lähtenyt urakoitsija turvaa
työllään sen turvallisen ja
esteettömän liikkumisen.
Elisa Kotilainen,
myös tielläliikkuja
Lähetä
kirjoituksesi
osoitteeseen toimitus@
kotiseudunsanomat.fi
tai postitse osoitteeseen
Kotiseudun Sanomat,
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Ajatuksia
vanhuudesta!
Sitä minä vaan ajattelin, että
kun tulen vanhaksi, vieläkin
vanhemmaksi ja tosi vanhaksi, toivoisin, että lähelläni olisi rakastavia omaisia
ja ystäviä, jotka pitäisivät
minusta huolta näkyvästi ja
näkymättömästi.
Osaisivat lukea ajatuksiani ja olisivat köpötystäni
askeleen tai kaksi edellä.
Huolehtisivat minun hyvinvoinnistani ja terveydestäni,
ja jos alkaisi arkeni horjua,
minut otettaisiin vakavasti.
Toivoisin tulevani oikealla tasolla kuulluuksi ja
ymmärretyksi. Kiitos tekijöille.
Hiihtäjä
KYPROKSEN asiat hoituvat suomalaisilta helposti, mutta omat nurkat
jäävät siivoamatta.
lukumäärä.
Vastuu palvelujen järjestämisestä olisi maakuntien
keskuskaupungeilla, maalaiskunnille jäisi pelkkä palvelujen ostajien osa ilman
päätäntävaltaa niiden tuottamistavoista.
Tällaista mallia eivät
hyväksy muut kuin maakuntien keskuskaupunkien
valtapuolueet, kokoomus
ja SDP.
Vuosia velloneelle soteuudistukselle hallituksen pitäisi nyt vihdoin löytää jokin
suunta.
Ei voi olla niin, että samasta asiasta tulee yhden
viikon aikana kaksi eri esitystä.
Näissä
laatikkoleissä
ei palvelujen käyttäjiä ole
kuultu lainkaan. Sählyottelu maaherran johtamaa vierasjoukkuetta vastaan päättyi ala-asteelaisten voittoon.
Ajatellen
Eläminen on elämän tarkoitus.
Yrjö Kallinen
Että semmosta
Jyrki Kataisen porukka
fantastisine ideoineen pitää
huolen siitä, että kunnilla
riittää rahahuolia. Siellä on selkänahkakin viety, tulee jo selkäruoto
vastaan.
Henkilöstön osalta olisi
hyvä teettää ulkopuolinen
sekä puolueeton selvitys siitä, missä hukutaan töihin ja
missä taas on tyhjäkäyntiä.
Tyhjäkäyntiin ei ole varaa, sillä silloin henkilön pitäisi kaiken järjen mukaan
olla osa-aikainen, lomautettu tai etsimässä uusia haasteita työvoimatoimistossa.
Säästyneet varat pystyisi ohjaamaan niille aloille,
missä niitä kipeimmin tarvitaan.
Sairaslomien
suhteen
työntekijöitä on erilaisia,
osa tulee töihin pää kainalossa ja osalle kotiinjäännin
syyksi riittää varpaankynnen kolotus.
Kolmen päivän sairasloma omalla ilmoituksella?
Miten ihmeessä valvotaan,
että kaikki ovat oikeasti
aiheellisia. Hyvin
herkästi voi syntyä eettinen
dilemma. Asiakkaat ovat oppineet yhdistämään pankki- ja
vakuutusasioinnin, jolloin
he voivat maksimoida bonusten käytön asioinnissaan, Isosalo sanoo.
Alhainen
korkotaso
rasitti myös Pihtiputaan
Osuuspankin korkokatetta
ja sitä kautta liikevoittoa.
??Mutta
olosuhteet
huomioiden talouden tunnusluvut säilyivät edelleen
hyvinä.
?. kilautus pomolle
ja saikkua tuli että pätkähti!
Ja veronmaksajien piikkiin.
Vastaanotolla olisi tutkittu, väännelty ja käännelty
sekä kuunneltu rohinatkin
siinä sivussa, parhaassa tapauksessa tökätty promillemittarikin suuhun ennen
kuin on sairaslomakelpoinen.
Koulutuksella
pääsee
elämässä eteenpäin, myös
niihin
nayttöpäätehommiin. Talon lasketaan olevan valmiina
jo keväällä 1989.
MUURASJÄRVI JUHLI UUTTA SALIA
Muurasjärven liikuntasali vihittiin isolla joukolla. Valtionosuudet pienenevät ja kuntien menot lisääntyvät.
Kunnissa on säästettävä,
mutta sitä ei saa tehdä enää
esimerkiksi vanhusten kohdalla. Myös luottojen ja takaussaamisten arvonalen-
tumistappiot olivat pienet,
vain 0,1 prosenttia luotto- ja
takauskannasta.
Alhaiset korot
nakertavat tulosta
Osuuspankki arvioi kuluvan vuoden liikevoiton
jäävän matalan korkotason
seurauksena viime vuotta
alhaisemmaksi, mutta hyvän volyymikehityksen jatkuvan. Uusia
asiakkaita tuli 129. Varapuheenjohta on Eija Jääskeläinen.. Kyseessä
on puhtaasti organisaatiolähtöinen muutoshanke.
Hallituksen ?kärkihankkeiden. Osa varmasti
onkin.
Kostean viikonlopun jälkeen päätä kivistää, peiton
alla on mukavan lämmintä,
varpaankynttä kolottaa jälleen ja olisihan niitä omiakin
hommia... Ihmiset haluavat aina vain lisää ja lisää.
?. Luottotappioiden
ja järjestämättömien saatavien arvioidaan pysyvän
vähäisinä.
Hallintoneuvoston puheenjohtajana toimii Raili
Siekkinen ja varapuheenjohtajana Markku Kananen. Tilaisuuden päätteeksi kylän koululaiset näyttivät olevan salin
arvoisia. Että minulle avautuisi mahdollisuus
turvalliseen , inhimilliseen
vuorovaikutukseen,
että
minua kuulevalla olisi riittävästi keinoja tukea ohjata
minua rehelliseen itsetoteutukseen.
Juuri lapset ja vanhukset
ovat erittäin herkkä alue
moraalisella tasolla. Ketkä muka?
?. kohdalla ei ole aiemmin nähty tämänkaltaista farssia.
Luottamusmiehet ja viranhaltijat sekä palveluiden
tarvitsijat alkavat jo menettää uskonsa hallituksen kykyyn ratkaista mitään suuren luokan ongelmia.
Aila Paloniemi
Kansanedustaja, kesk.
Pihtiputaan OP vahvisti asemiaan
Pihtiputaan Osuuspankki
vahvisti viime vuoden aikana asemiaan.
Pankin luottokanta kasvoi vuoden 2012 aikana 14,5
prosentilla 53,6 miljoonaan
euroon.
Talletuskantakin kasvoi
hieman, 0,2 prosenttia 46,0
miljoonaan euroon.
Pankin tase päätyi 62,5
miljoonaan euroon. No siksi,
kun tuli Arvon lisävero!
SUPERHIENOT ladut
Pihtiputaalla. Jäseniä
pankilla oli 1 927. pääsiäispäivä, Peppi,
Raita, Pulmu, tiistaina Pellervo, keskiviikkona Sampo,
Veeti.
Veronmaksajien puolesta
Virnettä viikkoon
?. Oikeuden päätöstä odottavat.
25 vuoden takaa
RAUNIOISTA NOUSEE UUSI
Kinnulan kirkkoneuvosto esittää uuden seurakuntatalon
rakentamista tulipalossa tuhoutuneen tilalle. Tärkeätä työtä sekin,
sitä ei voi kiistää. 4. Kasvu
oli 9,8 prosenttia.
Liikevoitto oli tilivuoden
lopussa 425 000 euroa (-19,8
prosenttia). Asiakasmäärä kasvoi 4 814:een. Olisi kiva
tietää kenen tämä kissa on.
Hajuun kyllästynyt
KINNULAN lukion rehtori, älä toimi diktaattori-
MIKSI Arvo-nimeä ei
enää käytetä. maaliskuuta 2013
Keskellä viikkoa
Lukijalta
Onnea!
Keskiviikkona Sauli, Saul, torstaina Armas, perjantaina
pitkäperjantai, Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne, Jonni,
lauantaina Usko, sunnuntaina pääsiäispäivä, kesäaika
alkaa, Irma, Irmeli, maanantaina 2
Voimassa 31.3. 1,5 kg
Suomalainen
495
Rainbow
Broilerin
ohutleikkeet
430?500 g
(11,51?9,90/kg)
949
kg
Rainbow
Lohifilee
B?Leikkuu,
800?1400g
Norja
169
kg
Rainbow
Uunijuurekset,
pakaste, 600 g
(2,82/kg)
Katso vinkit: foodie.fm
www.foodie.fm
139
kg
Rainbow
Jäävuorisalaatti
pakattu
Espanja
12
129
kg
Uudensadon
peruna
Marokko ja
Israel
189
179
329
2232
Kymppi
Mämmi,
pakaste, 700
g (2,70/kg)
Vaasan
Pääsiäislimput
500 g
(3,58/kg)
Suomalainen
90
kg
Snellman
Maustettu naudan
sisäpaisti,
n.1.2 kg
S-market Pihtipudas
Asematie 18, 44800 Pihtipudas
Palvelemme Pääsiäisenä:
to 7?21, pe suljettu,
la 7?18, su suljettu, ma suljettu
1095
Elonen
Sacher-kakku
1 kg
289
Meira
Kulta Katriina,
myös Tumma
Paahto, 500 g
(5,78/kg)
Coca?Cola tai
Coca?Cola Zero
2 x 1,5 l, 3 l (0,83/l)
(sis. Kuvan on
oltava itse ottamasi ja ennen julkaisematon.
Parhaat kuvat palkitaan ja julkaisemme valokuvia
Kotiseudun Sanomien 150-vuotisjuhlalehdessä lokakuussa
sekä Kotiseutulehti Pihtiputaan Joulu 2013-lehdessä. Jyvässeudulle
Sulkala muuttaa henkilökohtaisista syistä. KOTISEUDUN SANOMAT. Kahvitarjoilu klo 17.30.
Vuosikokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen § 11 kevätkokouksessa käsiteltäväksi määräämät asiat.
Kokousasiakirjat:
esityslista, tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajan
lausunto viedään viikolla 14 kotisivuille
www.viisaankivi.fi/viisari.
Tervetuloa kokoukseen!
KYLÄILLAT
Viisari on käynnistänyt uuden paikallisen ohjelman valmistelun
vuosille 2014-2020. 18,72 +
pantti 3,60)
Esimerkkejä pysyvästi edullisista
hinnoistamme. maaliskuuta 2013. Alustavaa ohjelmaa työstetään tarkemmaksi
toimintasuunnitelmaksi kyläilloissa Kinnulassa to 4.4. 2,49+ pantti
0,80)
Hinta voimassa 11.2. 27. saakka.. huhtikuuta.
Tarja Sulkala kertoo
viihtyneensä Pihtiputaalla
oikein hyvin. 0207 931 620
MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS VIISARI RY
YHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS
Keskiviikkona 10.4.2013 klo 18.00 Wanhassa Pappilassa,
Laurilantie 20, Pihtipudas. Pidätämme
oikeuden kuvien julkaisuun.
Lisätietoja:
Kotiseudun Sanomat p. klo 18?20
valtuustosalissa. Hänellä
on talo Säynätsalossa.
Pihtiputaan seurakunnan
kappalaisen virka lakkautetaan ja tilalle perustetaan
seurakuntapastorin virka,
joka on jo laitettu auki.
Pihtiputaan
virkaatekevänä kappalaisena neljä
vuotta työskennellyt Tarja
Sulkala on siirtymässä Palokan seurakuntapastoriksi
VALOKUVAKILPAILU
Pihtipudas-Seura ry ja Kotiseudun Sanomat järjestävät
Pihtipudas-aiheisen valokuvakilpailun. Pihtiputaalla ke 10.4. välittömästi vuosikokouksen
jälkeen Wanhassa Pappilassa.
Tilaisuuksissa ohjelmamme sisältöön voi vaikuttaa ja vaikuttaminen
on erittäin toivottavaa.
Maaseudun Kehittämisyhdistys Viisari ry / Hallitus
PIHTIPUDAS-SEURA RY
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto:
Eurooppa investoi maaseutualueisiin
Suomalainen
799
Atria
Porsaan
ulkofileepala
n. alkaen
Koff III
24 x 0,33 l, 7,92 l
(2,36/l) (sis. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi,
puhelinnumerosi ja lyhyt selostus valokuvasta. Valokuvassa voi esiintyä
mm. ihmisiä, juhlavuoden tapahtumia, luontoa ja rakennuksia.
Lähetä meille valokuvasi syyskuun loppuun mennessä
sähköpostilla toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai käy tuomassa
se meille toimitukseen. 5
Kappalaisesta
seurakuntapastori
Kinnulan
riistaväki
järjesti
hirvenhiihtokilpailut
Jääjoen Metsästäjät ja Kurkelan Metsästäjät huolehtivat järjestelyistä Kinnulan
Riistanhoitoyhdistyksen
hirvenhiihtokilpailuissa
lauantaina.
Yleinen sarja: 1) Sampo
Pigg Kinnulan Erämiehet 1 050, 2) Matias Kinnunen Jääjoen Metsästäjät 1
032, 3) Marko Pigg Kinnulan Erämiehet 1 013, 4) Jussi
Kinnunen Jääjoen Metsästäjät 939, 5) Timo Räihä
Karkausmäen Eräpojat 927,
6) Sampo Sillanpää Jääjoen Metsästäjät 905, 7) Simo
Kinnunen (Pesola) Kinnulan Erämiehet 853.
Veteraanisarja: 1) Erkki
Taipale Piilijoen Eräkierros
1 118, 2) Manu Hulkko Karkausmäen Eräpojat 1 031,
3) Simo Kinnunen Jääjoen
Metsästäjät 970,
4)
Asko Toikkanen Muholan
Eränkävijät 952, 5) Veikko
Voutila Karkausmäen Eräpojat 888.
Joukkuekilpailu: 1) Jääjoen Metsästäjät (Jussi Kinnunen, Matias Kinnunen,
Simo Kinnunen) 2 941, 2)
Kinnulan Erämiehet (Sampo Pigg, Simo Kinnunen,
Marko Pigg) 2 916, 3) Karkausmäen Eräpojat (Veikko Voutila, Manu Hulkko,
Timo Räihä) 2 846.
Kotiseutuni Pihtipudas
Jyväskylään parin vuoden
viransijaisuudella.
Tarja Sulkalan läksiäiskahvitilaisuus pidetään
pääsiäissunnuntaina Seurakuntakeskus Sallilassa jumalanpalveluksen jälkeen.
Kappalaisen virka lakkaa
vapunaattona, mutta Sulkala on viimeistä päivää töissä
sunnuntaina 7
Kyllähän se tietenkin
on haitta ja harmi, mutta
onhan se tavallaan myös
koiran tehtävä, Toiviainen
toteaa.
Metsästyslain mukaan
koirien kiinnipitoaika alkaa maaliskuun 1. Tätä kunta pitää
hyvänä.
Niemenharjulla
PoPin rockjamit
pitkäperjantaina
Musiikkiyhdistys PoPi järjestää yhteistyössä Niemenharjun
Viihdekeskuksen
kanssa rockjamit pitkäperjantaina.
Illan aikana kuullaan
pihtiputaalaisten
bändien parasta tarjontaa. Harjoittelua jatketaan
ja ohjelmaan otetaan myös
tottelevaisuuskoulutus.
Irtokoirat aiheuttavat vaaratilanteita
NIINA LUOMALA
KultaRahaksi
voitti Helsingin
Sanomien
Hintavertailun!
syntymäpäivänään.
Arviolta 70 kiloa painavan koiran kanssa liikkumista helpottaa, jos koira
tottelee eikä ryntäile yhtäkkisten mielenkiinnonkohteiden perään.
?. Valmius voidaan nostaa Viitasaarella
kakkostasolle, jos pätevää
henkilöstöä saadaan.
Kunnanhallitus muistuttaa, että Pohjoisessa KeskiSuomessa on runsaasti vesistöjä ja siksi kesäkaudella
kohtuullisen paljon pelastustehtäviä vesillä.
Kunta toivoo, että alueella pidettäisiin kakkostason pelastussukellusvalmius edes kesäkaudella.
Pihtipudas pelkää muiden kuntien tavoin pelastustoimen kulujen kasvua.
Paineita tuo uhka siitä, että
valtionosuus kalustohankinnoista poistuu.
Lausunnossa
kyseenalaistetaan 600?000 euroa
maksavan
öljyntorjuntaaluksen hankinta, koska
maakunnan vesistöissä ei
öljykuljetuksia ole eikä öljyonnettomuus ole todennäköinen.
Pelastuslaitos
aloittaa
ensitoimiin kuluvan ajan
mittaamiseen palvelutasokaudella. Rähinöiltä vältyttiin.
Koiranelämää on helppo
parantaa harjoittelemalla
HEIKKI JÄMSÉN
Ihminen kykenee parantamaan sosiaalisia taitojaan
hakeutumalla tilanteisiin,
joissa niitä tarvitaan. 6. Sama
koskee koiria. Ykköstason pelastussukellusvalmius säilyy vain
Jyväskylässä. Koira oppii
olemaan vieraiden ihmisten
ja koirien kanssa vain jos
sitä harjoitutetaan siihen.
Kinnulan kennelkerho
kokoontui viimeksi lauantaina koirien sosiaalistamisharjoitukseen paloaseman
pihalle. klo 10-17
Yksi koirien sosiaalistamisharjoituksen tehtävä oli kävellä koiran kanssa kohti vastaantulijoita. Kannanotto
sisältyy kunnan lausuntoon
pelastuslaitoksen palvelutasoluonnoksesta.
Kuntaa arveluttaa, saadaanko järjestelmä toimimaan niin, että määritelty
taso täyttyy. Samalla mietitään, miten käy kustannusten, kun yhteistyö ensihoidon ja pelastustoimen
välillä loppuu.
Pihtipudasta epäilyttää
luonnoksen lausuma vesialueiden pelastusvalmiudesta. Mukana oli kahdeksan erirotuista ja erikokoista koiraa.
Alun haukunta rauhoittui muutamassa minuutissa
ja yhteiselo uusien tuttavuuksien kanssa alkoi sujua.
Yksi koulutukseen osallistuneista oli Ulla-Maija
Minnevik, joka on asunut
kolmekymmentä
vuotta
Ruotsissa, mutta viettää
paljon aikaansa Kinnulassa.
Ulla-Maijalla oli mukanaan
puolanvuoristopaimenkoira Sindi, joka pääsi
koulutukseen kolmevuotis-
Ulla-Maija Minnevikin puolanvuoristopaimenkoiraa Sindiä on luultu Ruotsissa jääkarhuksi.
kuin vanhoilta tekijöiltä,
vaikka mukana oli ensikertalaisia.
Johdettu harjoitus oli
kolmas tämän talven aikana. Raskaamman
rockin edustajina myöhemmin illalla lauteille nousevat
Dreadful ja No Faith.
Ensimmäinen
bändi aloittaa soiton jo kello
21.30, joten kannattaa tulla
ajoissa paikalle.
Lippu maksaa viisi euroa. Tuotto käytetään kokonaisuudessaan Musiikkiyhdistys PoPin toimintaan.
KULLAN HINTA ON NYT ENNÄTYSKORKEALLA!
Ostamme kultaa ja hopeaa
Hotelli Pihtipudas
Keskustie 2,
Pihtipudas
To 28.3. Irti
olevat koirat aiheuttavat
vaaratilanteita lähinnä liikenteessä.
??Esimerkiksi kotipihalta tielle juoksevat koirat saattavat saatella ohikulkijoita ja jos siellä tulee
vastaan joku koiranulkoiluttaja, niin voi tulla purematilanteita, Toiviainen
kuvailee.
Viime viikolla vapaana
juoksentelevat koirat aiheuttivat vaaraa Löytänällä ja
pari viikkoa sitten kääpiövillakoiran epäillään joutu-
neen irtokoirien tappamaksi Alvajärvellä.
Toiviainen muistuttaa,
että omistaja on vastuussa
koiran mahdollisesti aiheuttaneista vahingoista ja niiden korvaamisesta.
Myös
haukkumisesta
aiheutuvasta melusta tulee
ilmoituksia silloin tällöin,
mutta yleensä asia on naapureiden kesken sovittavissa.
?. Olisi hyvä saada Sindiä koulutettua niin, että se
ei haukkuisi muita koiria ja
että se osaisi vastaanottaa
vieraat koirat rauhallisesti.
Ulla-Maija ja Sindi ovat
osallistuneet kahden viikon
koulutusjaksoon jo Ruotsissa.
??Opettelimme, miten
saan Sindin asettumaan ja
pystyn käsittelemään sitä
niin, että se ei kaada minua.
Pari kertaa Sindi on vetänyt
minua parikymmentä metriä kuralammikossa.
Kun muita koiria tuli
paloaseman pihalle, Sindi
haukkui hetken, mutta rauhoittui pian.
Kinnulassa näyttää olevan hyvin sosiaalisia koiria.
Yhteenotoilta vältyttiin ja
näyttelykuviotkin sujuivat
Poliisille tulee silloin tällöin ilmoituksia vapaana
juoksevista koirista, kertoo
vanhempi rikoskonstaapeli
Timo Toiviainen Viitasaaren poliisilaitokselta.
??Eivät
kansalaiset
juurikaan soita, kun tietävät, ettei täällä voida kuin
levitellä käsiä, Toiviainen
toteaa.
Toisinaan tulee tilanteita, joihin lähetetään partio.
Silloin koirat otetaan kiinni
ja toimitetaan omistajalle.
Jos omistajaa ei löydy, koirat viedään koiratarhaan,
josta omistaja saa noutaa
lemmikkinsä maksua vas-
taan.
Toiviainen muistuttaa,
että omistaja voi saada sakkorangaistuksen vapaana
juoksevasta koirasta. Illan
aloittaa NSS-yhtye rock- ja
pop-covereilla.
Samoilla
linjoilla jatkaa tämän tilaisuuden innoittamana koottu Isät ja Pojat.
Akustista
jammailua
esittää Mikko Savirannan
ja Mari Paanasen johdolla
Acoustic trio. KOTISEUDUN SANOMAT. Tilanne muuttuu
huhtikuun alussa, jolloin
sairaankuljetuksesta alkaa
vastata Kinsaku Oy.
Pihtiputaan kunnanhallitus on huolestunut ensihoidon valmiudesta ja resursseista jatkossa. maaliskuuta 2013
Kunnalla huoli
ensihoidon
valmiudesta
Sairaankuljetuksen eli ensihoidon palvelun on Pihtiputaalla tuottanut pelastuslaitos. päivänä.
Kiinnipitoaikana koiran
pitää olla kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä.
Järjestyslaissa
määrätään, että koirat on pidettävä taajamissa kytkettyinä.
Poikkeuksia ovat koirapuistot, koirien harjoitusalueet
ja suljetut pihat-alueet,
joissa koirat saavat olla irti,
kunhan niitä valvotaan.
Myös opaskoirat, alle
viiden kuukauden ikäiset
koirat, vartointi- tai muissa
samankaltaisissa tehtävissä
olevat koirat sekä koulutettavat lintukoirat tekevät
poikkeuksen joissain tapauksissa.. päivänä
ja päättyy elokuun 19. 27
Kun ranta ei ole meidän oma, niin meillä pitää
olla kirjallinen lupa tien ja
rannan käyttöön ja lisäksi
ympäristölupa. 27. Kauden budjettia on
vaikea sanoa. KOTISEUDUN SANOMAT. Mukana
on toistakymmentä paikallista yritystä.
?. Ulkona
tuulee.
Tuuli pakottaa hakeutumaan tielle pysäköityjen
pakettiautojen seinustalle
suojaan.
Viima ei haittaa Eetu
Ihalaista, Vesa Varista ja
Tero Pasasta. Olisinko ollut loppupisteissä kymmenes tai yhdestoista, Eetu laskee.
Tero Pasasen paras sijoitus tuli kauden päätöskisasta Saarijärveltä. maaliskuuta 2013. Yleiskaava käsittää tarkastelualueella kokonaan tai osittain
sijaitsevat yli kahden hehtaarin suuruiset järvet ja lammet rantaalueineen sekä Alvajärven kyläalueen.
Alvajärven ranta- ja kyläosayleiskaava laaditaan rantojen
osalta oikeusvaikutteisena rantaosayleiskaavana ja Alvajärven
kyläalueen osalta oikeusvaikutteisena kyläosayleiskaavana.
Alvajärven ranta- ja kyläosayleiskaavan luonnos pidetään
julkisesti nähtävillä 28.3.?26.4.2013 välisen ajan Pihtiputaan kunnanviraston ilmoitustaululla, osoitteessa Keskustie
9. Menestyminen vaatii
hyvää ajotaitoa ja peruskuntoa, mutta moottoriurheilussa ratkaisevat paljon myös välineet. Tänä talvena on tullut
kolme kolmossijaa, Seinäjoella, Kauhajoella ja Saarijärvellä.
?. Pohjoisessa suunnittelualue rajautuu Jääkoluntiehen, Muurasjärven rantayleiskaavaan ja osittain Reisjärventiehen. Tukijoita on
saatu iso joukko. Tero mittaa
avokäsin moottoripyöränsä
takarenkaan ilmanpainetta.
Kun Tero on valmis, porukka pukee päälleen ajoasut, käynnistää pyörät ja
kaasuttaa jäälle auratulle
radalle.
Saanilla lähes
SM-tason rata
sakin ehdoton edellytys menestymiselle.
Eetu Ihalainen kilpailee JR1- ja JR3-B-luokissa.
Tero Pasanen on osallistunut JR2- ja JR1-B-luokkien
kisoihin.
JR1-luokassa
pyörän
moottorin tilavuus saa olla
kaksitahtisilla 151-250 kuutiota tai nelitahtisilla 251450 kuutiota.
JR2-luokassa tilavuus on
kaksitahtisilla alle 150 kuutiota tai nelitahtisilla alle
250 kuutiota.
JR3-luokassa kaksitahtisten tilavuus voi vaihdella
251-500 kuution välillä ja
nelitahtisilla 451-700 kuution välillä.
Kummassakin luokassa
kilpaillaan A- ja B-luokassa.
??
Me ajamme B-luokassa. Tarhantie.
Asemakaavan muutos koskee osaa asemakaavan rautatiealueesta (LR), yleisentien alueesta (LYS), osaa katualueesta
(Teollisuustie) sekä niihin sisältyviä kiinteistöjä 121:0, 121:1,
121:2, 6:169, 6:371, 6:369, 5:265, 5:179, 5:249, 5:250 sekä 6:26.
Tarkoituksena on muuttaa kaava vastaamaan paremmin alueen nykyistä käyttöä sekä mahdollistaa katusuunnitelmaluonnoksen mukaiset parantamistoimet Asematiellä ja Teollisuustiellä välillä Ratatie ?Tarhantie.
Kaavan vireilletulosta kuulutetaan asettamalla kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63§) nähtäville Pihtiputaan kunnanviraston ilmoitustaululle ajalle 28.3.?15.4.2013.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään koko suunnittelutyön ajan ja muutoksista tiedotetaan erikseen.
Kaavan etenemistä voi seurata myös Pihtiputaan kunnan nettisivuilla osoitteessa www.pihtipudas.fi pikalinkistä Kaavoitus.
Lisätietoja asiasta antavat: aluearkkitehti Helena Raatikainen, p. Kirjalliset mielipiteet voi jättää
lautakunnalle toimitettavaksi myös Pihtiputaan kunnantalon
neuvontaan.
Aineisto on nähtävissä myös Pihtiputaan kunnan nettisivuilla osoitteessa www.pihtipudas.fi kohdassa Kaavoitus.
Lisätietoja kaavaluonnoksesta antavat aluearkkitehti Helena
Raatikainen, p. Moottoreitakin joutuu avaamaan
usein.
Kolmikko on perustanut
rekisteröidyn yhdistyksen
NapaBull Racing ry:n, jonka
kautta kerätään toimintaan
sponsorirahaa. Perusedellytys on, että renkaat ovat kunnossa.
Pihtiputaan kunnanhallitus on päättänyt asemakaavan muutoksen vireilletulosta ja laatimisesta Asematien ja Teollisuustien
alueelle välillä Ratatie . Hän oli
neljäs.
Vesa Variksen tavoitteena on päästä kilpailumielessä radalle ensi talvena.
Nyt hän on kiertänyt kisoja
huollon tukena.
Sponsoriraha on
välttämätön apu
Kilpailukalusto, sen kun-
nossapito ja käyttö nielevät
rahaa.
Yhdeksänmillisillä nastoilla varustetut renkaat
kestävät kaksi-kolme kisaa.
Pelkkä rengasparin vaihto
maksaa 300 euroa. 044 459 7389 tai kartoittaja Martti Junikka
p. Tarhantie
Vireilletulo
Vesa Varis ja Eetu Ihalainen odottavat, että Tero Pasanen saa pyöränsä takarenkaan paineet kohdalleen. ?15.4.2013 väliseksi ajaksi.
Osallisilla ja muilla kunnan jäsenillä on mahdollisuus nähtävilläolon aikana esittää kirjallisena mielipiteensä kaavaluonnoksesta. 050 390 5741, kuisma.reinikainen@fcg.fi
Tekninen lautakunta. 7
Kuulutus 28.3.2013
Asematien ja Teollisuustien asemakaavan
muutos välillä Ratatie . 040 860 0781,
sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@pihtipudas.fi.
Pihtiputaan kunnanhallitus
Kuulutus 26.3.2013
Pihtiputaan kunnan Asematien ja Teollisuustien asemakaavan muutos välillä Ratatie . Saanin jäällä käy lajin harrastajia kauempaakin.
Ilo irti jäisestä Saanista
HEIKKI JÄMSÉN
Aurinko paistaa auton sisälle lämpimästi. Mutta onpahan täällä muusta pahanteosta pois.
Pieni joukko pihtiputaalaisia harrastaa viidettä talvea
jääratamoottoripyöräilyä.
Viime talven viikonloppuina ajettiin Elämäjärven
jäällä, tänä talvena rataa
on pidetty auki Saanijärven
Kurjalanrannan edustalla.
?. Pakkasta
on mittarin mukaan kaksi
astetta.
Tuntuma muuttuu hyiseksi, kun avaa oven ja
siirtyy ulos Saanin jäälle
auratulle tieuralle. Tänne on saatu melkeinpä SM-tason rata. Byrokratian
osaltakaan se ei ole ihan
yksinkertainen juttu.
?. Aineisto on nähtävissä myös kunnan internetsivuilla osoitteessa www.pihtipudas.fi kohdassa Kaavoitus.
Mahdolliset mielipiteet kaavaluonnoksesta tulee osoittaa
Viitasaaren tekniselle lautakunnalle ja toimittaa 26.4.2013 klo
15 mennessä joko sähköisesti Pihtiputaan kunnan internetsivujen kautta tai kirjallisesti osoitteeseen Viitasaaren kaupunki,
Tekninen lautakunta, Keskitie 10, 44500 Viitasaari. Kaikki tähän
menee minkä haluaa laittaa.
Kisamenestys lisää mainetta, mutta kuluja sillä ei
kateta.
??Pieniä pokaaleja voi
joskus saada. Tässä
on hyvä paikka harjoitella,
miehet kertovat.
Vaihdos Elämäjärveltä
Saanille johtui etäisyydestä.
??Tänne on kylältä lyhyempi matka ja muutenkin
tämä on vähän suojaisempi
paikka.
Jääradan aukipito vaatii satoja polttoainelitroja
ja työtunteja. 040 860 0781. Sieltä kerätään nousupisteitä ja noustaan joskus A-luokkaan, jos nous-
taan, Eetu Ihalainen sanoo.
Eetu ajaa toista kautta kilpaa. Jonotuksen välttämiseksi pyydetään varaaman aika puh.
(014) 459 6800 virka-aikana klo 9?15.
Lisätietoja Alvajärven ranta- ja kyläosayleiskaavasta antavat:
Pihtiputaan kunta: aluearkkitehti Helena Raatikainen, puh.
044 459 7389 tai kartoittaja Martti Junikka puh. Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@
pihtipudas.fi.
Tekninen lautakunta
Kuulutus 26.3.2013
Pihtiputaan kunnan
Alvajärven ranta- ja kyläosayleiskaava
Kaavaluonnos nähtävillä
Viitasaaren tekninen lautakunta on päättänyt 20.3.2013 § 29
Alvajärven ranta- ja kyläosayleiskaavan luonnoksen nähtäville
asettamisesta (MRL 62 §, MRA 30 §).
Tarkasteltava alue rajautuu lännessä Kinnulan kunnan rajaan, etelässä Viitasaaren kaupungin rajaan, idässä Pihtiputaan
keskustan asemakaava-alueeseen ja nelostiehen sisältäen lisäksi
Ilosjärven. 044 459 7 89, kartoittaja Martti Junikka p. Kaikki luvat
on haettu yhdistykselle.
Tavoitteellista
ajamista
Harjoittelu on jäärata-ajos-
Eetu Ihalainen (takana) ja Vesa Varis lähdössä harjoituslenkille. 040 860 0781,
sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@pihtipudas.fi.
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy (kaavakonsultti):
Projektipäällikkö Kuisma Reinikainen
puh. Sen jälkeen
tempaistaan kypärät päähän ja lähdetään radalle. Mielipiteet tulee toimittaa 15.4.2013 klo 15 mennessä osoitteeseen Viitasaaren kaupunki, Tekninen lautakunta,
Keskitie 10, 44500 Viitasaari. Viime kaudella
paras sijoitus oli yhdeksäs.
Lopuillaan oleva kausi on
mennyt paremmin.
?. Tarhantie
Kaavaluonnos nähtävillä
Asemakaavan muutos koskee osaa asemakaavan rautatiealueesta (LR), yleisentien alueesta (LYS), osaa katualueesta
(Teollisuustie) sekä niihin sisältyviä kiinteistöjä 121:0, 121:1,
121:2, 6:169, 6:371, 6:369, 5:265, 5:179, 5:249, 5:250 sekä 6:26.
Asemakaavaluonnos asetetaan MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n
mukaisesti julkisesti nähtäville Pihtiputaan kunnanviraston
ilmoitustauluille 28.3. Kirjalliset
mielipiteet voi jättää lautakunnalle toimitettavaksi myös Pihtiputaan kunnanviraston neuvontaan.
Yleisötilaisuus pidetään 17.4.2013 klo 18 Alvajärven maamiesseurantalolla, Reisjärventie 1419, 44860 ALVAJÄRVI.
Kaavoittajan vastaanotto on 18.4.2013 klo 8?17 kunnanvirastolla
Vuonna 1882 hän
halusi muuttaa koko palkkansa rahaksi. purettavaksi palovaarallisena. 0400-177 490
Riistanhoitoyhdistyksen petoyhdysmies on Heikki Hakala 040521 5299, lisäksi Jari Huttunen 040-532 6374, Ismo Turpeinen
0400-777 024 ja Anssi Turpeinen 044-397 3414.
Lisätietoja toiminnasta antavat puheenjohtaja Ismo Turpeinen,
puh. 045-201 8104, sähköposti aulis.loukusa@gmail.com sekä petoyhdysmies Heikki Hakala, puh. 0400-777 024, sähköposti ijr.turpeinen@pp.inet.fi ja toiminnanohjaaja Aulis Loukusa, puh. maaliskuuta 2013
KOTISEUDUN
PIHTIPUTAAN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN
TOIMINTA-AIKATAULU 2013
Metsästäjätutkinnot: Pyssylän ampumaradalla
TI 9.7. klo 18.00 vast.ottajat Juha Siekkinen ja Jorma Toikkanen
TI 16.7. klo 18.00 vast.ottajat Heikki Hakala ja Pasi Kumpulainen
TI 6.8. klo 18.00 vast.ottajat Heikki Hakala ja Ismo Turpeinen
TI 13.8. klo 18.00 vast.ottajat Jorma Toikkanen ja Aulis Loukusa
Metsästyskokeen suorittamismaksu 20 euroa peritään kokeen yhteydessä.
Metsästysseurat järjestävät harjoitusammuntoja varaaminaan iltoina.
Harjoitusammunnoista ei peritä maksua.
Hirvikoeammunnat: Pyssylän ampumaradalla
LA 6.7. klo 12.00 Valvojat: Aarne Siekkinen ja Martti Jauhiainen
Aulis Loukusa
Näyttäjät: Saanin Eränkävijät ja Heinäsuon Eränkävijät
LA 13.7. klo 12.00 Valvojat: Anssi Turpeinen, Antero Turpeinen ja
Erkki Pulkkanen, JuhaTavaststjerna
Näyttäjät: Tervasuon Jahti ja Kärväskylän Erä
LA 20.7. klo 12.00 Valvojat: Martti Junikka, Erkki Hämäläinen
Näyttäjät: Ilosvuoren Eränkävijät ja Porkanmäen Eränkävijät
LA 27.7. klo 12.00 Valvojat: Leo Sorri, Markku Sorri ja Pauli Kananen,
Timo Kananen
Näyttäjät: Liitonmäenseudun Erä ja Putaan Erämiehet
LA 3.8. klo 12.00 Valvojat: Heikki Hakala, Jari Siekkinen ja Jouko
Herranen, Matti Mielityinen
Näyttäjät: Elämäjärven Erämiehet ja Sopen Metsästäjät
LA 10.8. klo 12.00 Valvojat: Ismo Turpeinen, Ville Hollanti ja Jukka
Toikkanen, Jorma Toikkanen
Näyttäjät: Muurasjärven Metsästäjät ja Valkeismäen Jahti
LA 17.8. klo 12.00 Valvojat: Seppo Tiitinen, Jari Laakso ja Aimo Piis
panen, Timo Ruuska
Näyttäjät: Muurasjärven Metsästäjät ja Putaan Erämiehet
Ampumakokeen suoritusmaksu 20 euroa peritään ampumasuorituksen yhteydessä.
Muina aikoina ampumarata on seurojen käytössä, käyttöajat ark.
9-21, la 9-21, su 12-21.
Ammunnoissa tarvittavan materiaalin saa Pihtiputaan Nesteeltä, sisällä olevasta postilaatikosta.
Kilpailut:
Hirvi- ja haulikkokilpailut
la 10.8.2013 alkaen klo 10.00
Naapuruustorvikisa Pihtiputaalla su 18.8.2013 alkaen klo 12.00
Koulutus: Toimintasuunnitelman mukaisesti, ilmoitukset Kotiseudun
Sanomissa.
Pienpetokilpailu: Saalisilmoitukset 1.5.2014 mennessä toiminnanohjaajalle 1.4.2013?31.3.2014 saaliista.
Erämiesilta: Su 22.12. Hän oli Kivijärven lukkarin Ferdinand
Kanstantin Kjellmannin toiseksi vanhin tytär. 040-521
5299, sähköposti heikki.hakal.1@gmail.com
Ratamestarina toimivat Pihtiputaan Ampujat ry:
Lauri Varis 0400-264 912, Aimo Piispanen 040-578 2664.
PIHTIPUTAAN RHY HALLITUS
Viileää suorituskykyä.
Olemme kaikkien merkkien
AutoFit-korjaamo!
Edulliset auton takuu-/merkkihuollot myös meiltä!
RENGAS JA ÖLJY
Mainlahdentie 2
Pihtipudas
Puh.
014-561
606
tai tai
0400-829
226
Puh.
014-561
606
0400-829
226
Lukkari ja opettaja Nykäse
Paikallisen Kelan johtajana
työuransa tehnyt Irma Nykänen otti selvää, millainen oli
Pihtiputaan kansakoulunopettajan ja lukkarin Matti Nykäsen
(22.7.1839-23.2.1899)
elämä.
P
ihtiputaan kunnan ja
seurakunnan 150-vuotisjuhlavuoden innoittamana ajattelin vähän selvitellä
esi-isäni, Pihtiputaan ensimmäisen kansakoulunopettajan ja seurakunnan
järjestyksessä toisen lukkarin henkilöhistoriaa.
Lapsuudessani en muista isovaarista paljon puhutun. Tällöin Nykänen toimi nopeasti, lupasi
kirkonkokouksessa
heti
huomenna aloittaa purkutyöt.
Lopulta kunta kuitenkin
osti nimismieheltä Kantolan tilan uudeksi kouluksi
1887 ja yhteiselo päättyi.
T
ällä välin oli tullut lisää
miestappioita; lukkarin
poika, 12.11.1884 syntynyt,. 27. Minulla raukalla ei ollut sen enempää lauluääntä
kuin sävelkorvaakaan.
Paikallishistoriassa miehestä tiedetään varsin vähän
ja hänet esitetään riitaisana
persoonana. Vuonna 1881 kuolivat
Nykäsen pojat, viisivuotias Toivo Paul Aleksander
maaliskuussa ja kolmivuotias Eino llmari Leopold
joulukuussa.
Ylipäätäänkin Matti ja
Johanna Nykäsen kahdeksasta lapsesta vain kolme
selvisi hengissä täysi-ikäiseksi.
Tuskin pahasti erehdyn,
kun sanon, että aliravitsemus, tilan ahtaus ja kylän
kakaroiden tuomat taudit
olivat ainakin osasyynä
kuolleisuuteen.
Mistä sitten riideltiin,
valituksia laadittiin ja käräjöitiin. Silloinen kanttori Eino
Tiainen, joka opetti laulua,
jaksoi aina muistuttaa sukulaisuudesta ja siitä kuinka
mahtava laulaja esi-isäni oli
ollut. 040-521 5299 ja Juha
Pasanen puh. llmeisesti
lukkarin oppi oli saatu appiukolta.
Avioliiton solmimispäiväkin löytyi Saarijärven
kirkonkirjoista, 21.1.1873.
Pihtiputaalle Matti Nykänen muutti 1876 Hämeen
läänin Koskelta lukkarin
virkaan. heinät olisi pitkälle
riittäneet, vaikka lehmä olisi ollutkin.
Käräjöinti ei oikein mihinkään johtanut, vaikka
kaikki käytettävissä olevat
oikeusasteet käytiin läpi.
Lukkarien palkkausta
määritti vuoden 1680 kuninkaallinen asetus ja lukkarien palkat olivat koko
maassakin surkeat.
ltse asiassa Pihtiputaan
alkuperäinen palkka oli
hyvä, jos seurakunta vain
olisi pitänyt lupauksensa.
Sen aikaisen oikeuskäsityksen mukaan kaikki oikeudet
liittyivät manttaaleihin ja
lukkarin virkatalon omisti
seurakunta ja sai ilmeisesti
tehdä omaisuudellaan mitä
halusi.
Sillä, että lukkarin puustelli maineen oli alunperin
kuulunut Nykäsen palkkaan ei ilmeisesti ollut mitään merkitystä. Koskella hän oli
toiminut vuosina 1883-1886
kansakoulunopettajana.
Mukana seurasivat vaimo ja kaksi poikaa, toisesta
tuli isoisäni ja toinen kuoli vuonna 1881 rokkoon.
Lukkarin virassa isovaari
oli vuosina 1876-1898.
K
un Nykänen aloitti lukkarin virassa, hän oli
varmaankin toivoa täynnä.
Asunnoksi
osoitettiin
lukkarin puustelli Rantalassa, jossa oli maata parin lehmän ja hevosen pitämiseen
sekä metsää polttopuiden
hankkimiseen.
Kaikki kuitenkin muuttui. (Uusi Suometar
11.9.1886 n:o 2 210B s. Pihtiputaan kunta oli
saanut luvan kansakoulun
perustamiseen sitoutumalla
koulutalon rakentamiseen
ja suorittamaan opettajalle
vuoden 1866 asetuksen mukaiset luontaisedut.
Koulu aloitettiin 1877,
eikä koulutalosta tai opettajasta ollut tietoakaan.
Koulu sijoitettiin lukkarin
puustelliin ?vuokralle. Voidaan näin
jälkikäteen kysyä mitä hän
heinillä olisi edes tehnyt,
lehmää, navettaa tai latoa
ei ollut, eikä lukkarin kanssa samaan navettaan mahtunut. ja
opettajaksi otettiin lukkari
Nykänen.
Kun lukkari enemmän tai
vähemmän vapaaehtoisesti
suostui aloittamaan kansakoulun pitämisen kotonaan,
oli hänellä käsittääkseni
syytä olettaa, että kunta välittömästi ryhtyy koulutaloa
hankkimaan ja hän toimii
opettajana niin kauan kuin
koulu on hänen virka-asunnossaan. Johtokunnan
mukaan hänen piti itsensä
ylöskantaa heinät, leiviskä
talosavulta. Kempanen)
Nykänen Penttilän (Bengtilan) kylästä. 8. Se
selviää, että hän oli Kivijärvellä syntynyt. ltse asiassa sukulaisuus
lukkariin oli keskikouluaikana suorastaan kiusallista. Saavutetuista eduista ei oltu kuultu
puhuttavankaan.
Joka tapauksessa Nykänen teki henkilökohtaisen
konkurssin parin vuoden
kuluessa koulun alkamisesta ja sen jälkeen velkojain
kokouksia ja ulosottotoimia
riitti.
Keisarillisen
Venäjän
aikaan ei ollut Kelaa, vaan
sairaiden lasten hoito ja
kuolleiden hautajaiset piti
maksaa omasta pussista.
Pesolakaan ei oppinut syömään heiniä, vaan hävittyään vaatimuksensa palkastaan rahana, lähti pitäjästä.
Vakuutusyhtiön tarkastaja määräsi kaiken lisäksi
lukkarin puustellin kylkeen
rakennetun rähjäisen ?köökin. Kivijärveltä
selviää vanhemmat Paul ja
Maija (Maja f. Nykänen pyrki
estämään opettajan polttopuiden pilkkomista, ladon,
navetan ja aittojen rakentamisen opettajalle virkatalonsa maille sekä lehmän
pitämisen puustellin navetassa.
Koululautakunta piti ilkivaltana, kun Nykänen veti
keskelle tonttia varastoidut
rakennustarvikkeet metsän
reunaan, vaikka Rantalan
maat eivät kertakaikkiaan
riittäneet molemmille, eikä
perunamaa oikein joutanut
puutavaralaaniksi, kun kuntakaan ei ollut opettajalle
omaa peltoa hankkinut.
Nykänen katsoi kärsineensä
verisen vääryyden.
Pesola taas valitti palkastaan. klo 15.00 Haapakylän metsästysseurue
Riistanhoitoon opastaa Heikki Hakala puh. 2).
Koska aikaisemmat arkistot
paloivat sopivasti pappilan
palossa, ei voida enää selvittää mitä todella on päätetty
ja luvattu.
Papistoa ei kuitenkaan
miellyttänyt isovaari opettajana ja vuoden jälkeen
opettajaksi tuli Konstantin
Pesola, mutta koulu toimi
edelleen lukkarin virkatalossa, mistä aiheutui ongelmia.
Paikallishistoriaa tutkineen Matti Myllykankaan
mukaan koulun johtokunnan työ oli suurelta osin
riitelyä ensimmäisten opettajien Matti Nykäsen ja
Konstantin Pesolan kanssa,
mutta opetuksen sisältöön
johtokunta ei puuttunut.
I
han huvikseen tai silkan
urheiluhengen
vuoksi
miehet eivät riidelleet.
Kyseessä oli epätoivoinen
eloonjäämistaistelu,
jossa ainakaan Nykäset
eivät välttyneet miestappioilta. Kun opettajalla ei
ollut peltoa, eivät ?ylöskannetut. Eikä Pihtiputaan vanhoista kirkonkirjoistakaan paljon selviä. Vakuutusyhtiön
tarkastajan sana oli laki,
pappila oli juuri palanut
ja vakuutusten ottamiseen
herättiin vasta vahingon
tapahduttua. Paul, Paavalinakin tunnettu, oli toiminut haudankaivajana.
Sen sijaan Pihtiputaan
kirkonkirjoista ei selviä,
milloin ja missä hän oli
avioitunut
Sumiaisissa
syntyneen Johanna Eufrosyne Kjellmannin kanssa,
puuttuva tieto on korvattu
sukumme vanhassa perunkirjoitukseen toimitetussa
virkatodistuksessa sanalla
aikanaan.
Kun vaimon syntymäaikakin on Pihtiputaalla
kirjattu väärin, oli melkoinen haaste selvitellä hänen
vanhempansa
9
UN SANOMAT
en elämä oli taistelua kotona ja työssä
Eino Paulus Aleksander
oli kuollut puolen vuoden
iässä,
kuolinilmoituksen
mukaan ?rinta- ja keuhkotautiin?. 27. kuinka juoppo
lukkari, jolta oli seurakunnassa viranhoito kielletty,
voisi tästä selviytyä...?
Muurasjärviset kuitenkin valitsivat Nykäsen Jokiniemen talossa aloittaneen
koulun opettajaksi ja eräiden tietojen (Uusi Paja)
mukaan hän onnistui koulun käynnistämisessä hyvin;
opetti päivällä lapsia ja iltaisin vanhempia.
Tätäkin virkaa esi-isäni
hoiti vain vuoden.
S
eurakunnan viranhoito olikin luku sinänsä.
Alunperin lukkarin virkaan
olivat kuuluneet myös kirkonkellojen soitto ja suntion tehtävät.
Mutta jokainenhan tietää, että on jokseenkin mahdotonta soittaa tapulissa
kirkonkelloja ja johtaa kirkossa veisuuta yhtäaikaa.
Lukkari hankki kelloja
soittamaan enemmän tai
vähemmän luotettavia sijaisia kunnes toimet erotettiin
1882 lukkarin virasta, mutta
palkkaakin pienennettiin ja
Nykänen valitti palkasta.
Ylipäätään koko 22 vuotta oli yhtä taistelua, kirkonkokousten
pöytäkirjojen
mukaan Gummerus vähän
väliä uhkaili virasta pidätyksellä, jonka pituuden
tuomiokapituli vahvistaisi.
Yhdessäkään kirkonkokouksen pöytäkirjassa ei
kuitenkaan ole tietoa vahvistuksesta, ja kun kukaan ei
suostunut edes väliaikaiseksi lukkariksi sillä palkalla,
mitä seurakunta tarjosi, hoiti lukkari virkaansa, mutta
ei suinkaan vähin äänin.
Aina oli lukkari mukana kuvioissa vaatimassa
virkataloonsa korjauksia,
uutta uunia käyttökieltoon
määrätyn tilalle, seinien tiivistämistä, perustusten korjaamista tai tilusten aidan
korjaamista, jottei siihen
aikaan vapaana laidunnet-
tava karja tallaisi ruista.
Korjauksiin vain suostuttiin kovin hitaasti, huippuna
päätös 3.10.1885, että lukkarin on itse hankittava rahat
jos meinaa korjaukset saada
välittömästi.
Tosin koko seurakunnan
talous oli kuralla uuden pappilan rakentamisen vuoksi,
kun pappilassa oli huolimattomasti tulta käsitelty ja vakuutukset laiminlyöty.
V
uonna 1892 hankittiin
Pihtiputaan kirkkoon
urkuharmoni, jolloin lukkarista tuli kanttori.
Kanttori ei ollut urkuharmonia ikinä nähnytkään,
eikä osannut sillä soittaa.
Ihan käyttämättömäksi
ei kone kuitenkaan jäänyt,
joskus soitti opettaja Feitman, joskus Sormulan vaari ja joskus Nykänen vain
veisasi, kuten ennenkin.
Lopulta tilanne parani, kun
Gummeruksen kotiopettaja, tuleva kanslianeuvos
Paavo Aro opetti Nykäsen
soittamaan.
Yksityiselämässä
vastoinkäymiset
jatkuivat.
Lukkari jäi leskeksi 6.1.1891,
kun Johanna-rouva kuoli
keuhkotautiin ja samana
vuonna marraskuussa kuoli
myös pariskunnan nuorin
poika Eino Paulus Konstantin.
Kivijärven Nykästen suvussa oli nimenantoperinne, jonka mukaan lapsille
annettiin suvussa esiintyviä
nimiä ja kuolleiden sisarusten nimet annettiin jossakin
muodossa perheen uusille
vauvoille. Tosin lukkarikin
oli joutunut virasta pidätetyksi ja aloitti taas 1886
kansakoulun käynnistämisen Muurasjärvellä.
Rovasti Gummerus vastusti Muurasjärven koulun
perustamista ja herjasi esiisääni ?...kun sallitaan oppimattoman lukkarin, joka on
käynyt vain yhden luokan
läpi seminaaria, avata kansakoulu kartanossa, jossa ei
ole muita lämpimiä huoneita, kuin perheentupa, jossa
lukuisa perhe asuu ja joku
pieni kammari, josta kansakoululta puuttuisi huonekalut kokonaan, samaten
kirjojen ja opetuksen välikappaleet ... (Sofia Kotilaisen
nimistötutkimukset).
Eino-nimeä ei kanttorin
perheessä onnistuttu säilyttämään.
Nykänen solmi vielä toisen avioliiton 1896 nuoren
piikansa kanssa, mutta onnea ei kauan kestänyt.
Kanttori halvautui 1898,
eikä kyennyt enää virkaansa
hoitamaan.
K
anttori Matti Nykänen
kuoli 23.2.1899 köyhänä ja katkerana miehenä.
Hänen kuolinpesänsä julistettiin konkurssiin, eikä
kukaan perinyt häneltä
muuta kuin rautaisen tahdon.
Suurin osa hänen lapsistaan oli kuollut, eikä hän
ollut kyennyt kouluttamaan
eloonjääneitäkään kansakoulua enempää.
Isoisästä tuli torppari
Luomalanrannan Aholaan,
toinen poika muutti Amerikkaan ja ainoa tytär meni
naimisiin
kivijärveläisen
räätälin kanssa.
Irma Nykänen. tammikuuta 2013
27. klo 12 hartaus
Pappilanrannassa, klo 13 Ko-
tipihassa, klo 13,45 Pihlajakodissa.
Klo 17 raamattupiiri kirkkoherranvirastossa. klo 8.30 Sallila. klo 18 nuortenilta
seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Su 7.4. 7. Maaherran luvalla
hän ottaa Jeesuksen alas ristiltä Nikodemoksen kanssa.
He kietovat ruumiin pellavavaatteeseen sekä mirhan
ja aaloen seokseen ja panevat hänet kalliohautaan,
jonka Joosef oli teettänyt
itseään varten. klo 10 lasten pääsiäishartaus kirkossa, mehu- ja
kahvitarjoilu seurakuntako-
Fax: 014-485 715
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-pe klo 9?12, talouspäällikkö Terttu Korpi 014-485. Virastopap-
Rakkaamme
Teuvo Ensio
NÄTTI
* 25. on niin tuttua?
Siitä, että samanlainen
juonne on havaittavissa
suomalaisessa tavassa elää
ja uskoa Jumalaan. Klo 13 yläasteen ja
lukion pääsiäiskirkko.
Klo 19 kiirastorstain messu, Pekkonen, Hertteli.
Pe 29.3. klo 9.30 lasten
pääsiäiskirkkohetki pääkirkossa.
Klo 11.00 lasten pääsiäiskirkkohetki Muurasjärven
kirkossa.
Pyhäkoulu ja Varhaisnuoret
Ti 26.3. klo 15.30 sählykerho 2-4.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa.
Kinnulan
seurakunta
tään iltakahvit...
Nämä Joosefit ja Mariat
ovat katveessa. Huuskonen, Kinnunen.
Klo 19 kiirastorstain ehtoolliskirkko
pääkirkossa.
Huuskonen, Sulkala, Kinnunen. Mukana myös kotiseutuaktiivi Juhani Krook. klo 9-11 aamupuuro
seurakuntakodissa.
Klo 18 siioninvirsiseurat
seurakuntakodissa,
Osmo
Kangas.
Ke 3.4. pv klo 13.00.
Iso KIITOS luottamuksesta!
Suomalaisen ruuan puolesta, aina.
Tuomo Jääskeläinen
Jumalanpalvelukset
Ke 27.3.klo 18 hiljaisen
viikon ehtoolliskirkko Muurasjärven kirkossa. 10. 715,
kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524
4541 Kinnulassa tiistaisin klo 10?12,
seurakuntapastori Elina Pekkonen
dissa. Huuskonen, Sulkala
ja Kinnunen. Huuskonen, Kinnunen.
Erityiset tilaisuudet
To 27.3. Lähellä ovat
myös Mariat, Magdalasta ja
?se toinen Maria?.
Joosefin toimissa ei ole
järjen häivää: hänen pitäisi
ymmärtää, että kaikki on
nyt ohi. klo 8.30 Sallilasta.
Hinta 20 ?/hlö, sis. 2013
Kiittäen ja kaivaten
Asta, Jouko, Krista ja Ville
Veljen lapset perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Vaan ylitse kaikkien kyynelten
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan Pihtiputaan kirkossa lauantaina 6.4.2013
klo 10.00, minkä jälkeen muistotilaisuus Wanhassa
Pappilassa.
Sunnuntaiksi
Joosefien
ja Marioiden
evankeliumi
Seurakunnan kotisivut: www.
pihtiputaanseurakunta.fi
Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4.
Kirkkoherranvirasto
ma-pe
klo 9?12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579?1121. ehtoollishartaudet:
klo 12 veteraanitalolla, klo 13
vuodeosastolla, klo 14 Sopukassa (seurakunta tarjoaa Sopukassa kahvit klo 13.30), klo
15 Kaskessa.
Eri ryhmien toimintaa
Ti 2.4. klo 11?14 kirppispäivä Sallilassa. pääsiäispäivänä 1.4.
LEHTI ILMESTYY
TORSTAINA 4.4.
Ilmoitukset viimeistään
ti 2.4. klo 8.30 Kaiken
Kansan aamupuuro Sallilassa.
La 6.4. klo 10 pääsiäispäivän messu, Pekkonen,
Hertteli.
Klo 18.30 seurat ry:llä.
Ma 1.4. Kylien kerhot
Katja Montonen 040-841 5626.
Seurakuntamestari:
Mirjami
Huttunen 0400-915 398. Mutta
ne, jotka sen laulun kuulevat, ymmärtävät silloin, että
aamu ja valo on olemassa,
ja lähellä.
Tapio Koivu
Pastori (KT)
Kati Kumpulainen 040-765 2453.
Nuorisotoimisto: Nuorisotyönohjaaja Tauno Mattola 0400-940 632.
Päiväkerho: Sallilantie 4, Inkeri
Pasanen 040-524. 1935
. Jeesus on kuollut.
Evankeliumien kertomukset Jeesuksen hautaamisesta ovat täynnä huolenpitoa ja toisen ihmisen
ja hänen elämänsä kyseenalaistamatonta kunnioittamista loppuun asti. Sulkala, Kinnunen.
Kirkkokuoro.
Su 31.3.klo 10 messu pääkirkossa. Tutustuminen Törmälään
ja Rautalammin kirkkoon.
Lounas ja kyyti sekä ohjelma
20 ?. Joka
puolella on mahdollista
nähdä samaa huolenpitoa, lähes huomaamatonta
ja lähes merkityksetöntä:
vanha ja huonosti liikkuva
saa täydessä bussissa istumapaikan, omilta lapsilta
pieneksi jääneet vaatteet
menevät eteenpäin, naapuri käy kaupassa, kun itse ei
enää jaksa, tiellä liukastunut autetaan ylös, ne marjat,
sienet, omenat ja kalat, joita
on saanut, laitetaan eteenpäin jakoon ja satunnaisesti
taloon piipahtaneelle keite-
Pihtiputaan
seurakunta
Joosef Arimatialainen tulee
illalla. klo 12 ehtoollishartaus Pappilanrannassa,
klo 13 Kotipihassa, klo 13.30
Eevakodissa, klo 14 Pihlajakodissa.
Klo 19 hiljaisen viikon keskiviikon ahtisaarna kirkossa,
Pekkonen, Hertteli, nuorisokuoro.
To 28.3. klo 10 pitkäperjantain jumalanpalvelus, Pekkonen, Hertteli,
Su 31.3. klo 18.30 rukouskokous.
Keskustelupuhelin 040-
549 7683.
Srk:n kotisivu www.vapaus.fi
Rukoushuoneen vuokraus 040-842 4936.
Kirpputori avoinna ti, ke
ja pe klo 10?16.
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
PIHTIPUTAAN FYSIOTERAPIA
. klo 12 ja su 31.3.
klo 12 seurat rukoushuoneella,
Kirkkotie 10
Ma 1.4. klo 10 mennessä.
KINNULAN TOIMISTO
avoinna poikkeuksellisesti
TORSTAINA 4.4. 014 579 1121 arkisin klo 9?12.. 1953 Kivijärvi
. klo 10 2. klo 11 pääsiäispäivän ko kous. tammikuuta 2013
Rakas äiti, mummu ja täti
Hilja Helena
HAKONEN
* 8. Sulkala,
Kumpulainen, Kinnunen, lapsikuoro ja klo 19 iltakirkko
pääkirkossa. Ei tavallisia lasten päiväkerhoja.
Klo 11.15 alakoulun pääsiäiskirkko. Klo 17.30
kirkkoneuvoston kokous seurakuntakodissa.
To 4.4. klo 12 seurakuntakerho. Avalon.
Pitkäperjantaina 29.3.klo
10 sanajumalanpalvelus pääkirkossa. ruokailun, matkat ja ohjelman.
Sitovat ilm. 3. Ilm.
014 579 1121.
Seurat
Pe 29.3. 2013 Pihtipudas
Valkoiset enkelit taivaan tuolla
pitäkää isästä hyvää huolta.
Lapset perheineen
Nyt olet paikassa parhaassa,
Isän kaikkivaltiaan suojassa.
Äiti ja Isä
Sisarukset perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten saattelemana.
Lämmin kiitos surussamme myötäeläneille.
EN JUHLI
??merkkipäivääni.
??
Tapio
?Kirkasta, oi Kristus,
meille ristin uhri
Golgatan...?
lauletaan Ritolassa,
Puistotie 7
la 30. Lääk.voim. He ilmaantuvat silloin, kun on ilta, silloin, kun muiden huomio,
valot ja kamerat ovat jo siirtyneet seuraavaan kohteeseen. 1131. Puhujana
Voitto Perkiö Viitasaarelta.
Uhri vanhoille työntekijöille.
Ti 2.4. seurakuntaretki
Rautalammille. Fax 014-562 631.
Diakoniatoimisto ke klo 9?11,
klo 10 sanajumalanpalvelus
pääkirkossa. Joosefin
toiminta tuo mieleen Jeesuksen kertomuksista tutun
miehen, sen samarialaisen.
Joosef toimii välittämättä
siitä, mitä tapahtuu hänen
asemalleen, maineelleen,
omaisuudelleen.
Vaikka
kaikki on ohi, tahtoo Joosef
saattaa Mestarinsa kunniallisesti hautaan. Keijo Paavola
040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524.
Diakoniatoimisto ke 10?12,
vs.diakoniatyöntekijä Tiina Harjula
040-352 7757.
Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124.
Seurakuntaretki Rautalammille ti 16.4.
Lähtö Muurasjärveltä klo 8, n. Pöytävuokra
7 ?/yhteisvastuun hyväksi.
Varaukset 014 579 1121, lisätiedot Kumpulaisen Katilta p.
040 765 2453.
Ti 16.4. 10. kanttori
Johanna Kinnunen 040-520 3388.
Taloustoimisto ma-pe klo 9?12,
talouspäällikkö Margit Bister 014579. Vapaapäivät
ma ja ti.
Klo 16.20 sählykerho
5-6.-luokkalaisille Pihtipudas-salissa.
Ti 2.4. klo 10 rippikouluryhmä kaksi osallistuu jumalanpalvelukseen pääkirkossa,
jonka jälkeen oppitunti ja kirkon esittely.
Kuollut: Hilja Helena Hakonen 77 v. 7. klo 11.30 alakoulun pääsiäiskirkko pääkirkossa. Fysik.hoidot . klo 16 kokkikerho
(ryhmä 2) seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Nuoret
Ke 27.3. Kotikäynnit
. He eivät kaihda varjoja eivätkä pelkää pimeyttä.
Siksi nämä Joosefit ja
Mariat ovat kuin satakieli,
joka alkaa laulaa silloin kun
muut ovat jo vaienneet, illan pimentyessä, tietämättä
täysin miksi laulaa. klo 16 kokkikerho
(ryhmä 1) seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Ke 3.4. Paavo Lahtinen.
To 28.3. KOTISEUDUN SANOMAT. klo 13.00 seurat
rauhanyhdistyksellä, Reisjärventie 420.
Päiväkerho
Ke 27.3. pääsiäispäivän jumalanpalvelus,
Pekkonen, Hertteli.
Ti 2.4. 0207 931 620
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
pi 014-562 622. ja Teuvo Ensio
Nätti 59 v.
Kastettu: Silja Sofia Paananen.
Seurakunnan kotisivut: www.
kinnulanseurakunta.fi
Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi
Ke 27.3. Lähtö klo 8
Muurasjärvi, n. 014-562 196
. 3. Hieronta
. Puh. klo 18 rc-kerho
seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa.
Ke 27.3. Klo 13.30 hartaus
Eevakodissa.
Pihtiputaan
helluntaiseurakunta
Toivotus!
Kaikille ketään unohtamatta
ajatuksin narsissit ja
Iloista Pääsiäistä!
Kaarina ja Kaino
nämä Joosefit ja nämä Mariat . klo 10?11.
Kotiseudun Sanomat
p. 13. Hän pitää
huolta menehtyneestä Jeesuksesta kuin Maria juuri
syntyneestä.
Mistä tämä kaikki ?
Su 31.3. Kirkkoherra Arja
Huuskonen 040-524 4541, vt.
kappalainen Tarja Sulkala 0400931 986, seurakuntapastori Elina
Pekkonen 040-734 0088, vs. 6664. Kirkkokuoro.
Messun jälkeen Tarja Sulkalan läksiäiskahvit Sallilassa,
tervetuloa.
Ma 2. Lääkinnälliset tuet
Vapaa pääsy! Kahvitarjoilu. Pihapiirin rakennuksissa ja kulkupeleissä on riitänyt tekemistä ja
huoltamista.
?. Ikää tulee
mittariin kahdeksankymmentäkolme vuotta.
Vaikka kilometrejä on
kertynyt niin miehelle kuin
autollekin, molemmat ovat
hyvässä kunnossa. KOTISEUDUN SANOMAT. Kesäkuun ensimmäinen viikko on helleviikko.
Helle tulee olemaan lyhynen. Yksi veneistä oli kevään mittainen
sivuprojekti. Klapeilla lämpenee koko talo
ja savusaunakin pari kertaa
viikossa. Maito
tulee pöytään suoraan navetasta ja liha on itse teurastettua. klo 9-18
TERVETULOA AVAJAISIIN
Naisten oma ostospaikka!
Veneen rakentaminen oli Taunolle yhden kevään sivuprojekti.
Ei ole savusaunaa
voittanutta
Hyväkuntoisten
autojen
lisäksi pihasta löytyy traktoreita ja veneitä. Juttusilla
27. Autoa
ei tarvitse katsastukseen
valmistella.
??Viedään suoraan se
vaan, eikä ikään ole mitään,
Tauno sanoo.
??Vehkeen laittajia on
paljon, mutta sen pitäjiä vähän. Tapahtuma on osa Metsätilarakenne, Mera-hanketta.
Ilmoittaudu 1.4. pe, su, ma suljettu!
Tarjoukset voimassa 7 vrk lehden ilmestymisestä.
Tervetuloa edullisille ostoksille
toivottaa KÖYHÄ KAUPPIAS
Putaan Tavaratalo, Rupontie 4, Pihtipudas . Keskustie 46
ke 3.4. mennessä
www.metsakeskus.fi/tapahtumat tai p. Vuosimallin -85 Saab 90 menee
aina katsastuksesta läpi ilman huomautuksia. LA 9?16 . Kun minä olen jotain
suunnitellut niin olen kanssa tehnyt, Tauno sanoo.
Polttopuut hän hakkaa käsin.
??Terveydekseni hakkaan, että voimat pysyy
kunnossa, hän sanoo. 014-561 941
www.putaantavaratalo.fi
PÄÄSIÄISMARKKINAT
-30%
-20% PALVELEMME
KAIKKI
niin hyvä. maaliskuuta 2013. Infotilaisuus selvittää miten
yhteismetsä toimii ja hyödyttää, kenelle se sopii, miten yhteismetsä
perustetaan ja miten siihen liitytään?
Tilaisuudessa asiantuntijoina ovat Keski-Suomen maanmittaustoimiston
ja Suomen metsäkeskuksen sekä Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen
asiantuntijat.
Katso lisää: www.metsakeskus.fi/tapahtumat. Se on niin kuin
vanhan ajan sauna, se löyly
on toisenlainen kuin muissa
saunoissa.
Ravinnon suhteen Tauno
on kaikkiruokainen. Nykypäivän suositukset hyvistä ja pahoista
rasvoista eivät hetkauta,
vaan Tauno suosii ruokaa
jota on prosessoitu mahdollisimman vähän.
?. Heinäkuun viimeisillä
viikoilla tulee uusi helle ja
se kestää elokuulle, Tauno
ennustaa.
?. Siitä
jäi Lapin vimma, Tauno
kertoo.
17
95
Iso
NARSISSIRUUKKU
Kaksien farkkujen
ostajalle FARKKUTAKKI
KAUPAN PÄÄLLE!
KAIKKI
Venepalon Tauno täyttää huomenna 83 vuotta
MULTA TULI!
Saarijärven
PUUTARHAMULTA 70 l
-25%
KAIKKI
Kilometrejä kertyy,
mutta mies ja auto kestävät
-20%
Putaanportintie 11 B
Pihtipudas
Shellin
yhteydessä!
PÄÄSIÄISENÄ
JOKA PÄIVÄ!
TO 9?21
PE 12?18
LA 10?18
SU 12?18
MA 12?21
Tarjoukset
voimassa
1.4. 11?
Metsänomistaja, metsäalan toimija!
Yhteismetsä
metsänomistajan ja metsän
parhaaksi -infotilaisuus
Torstaina 4.4.2013 klo 17.30?21.00
Viitasaaren kaupungintalon
valtuustosali, Keskitie 10.
Tule kuuntelemaan asiaa yhteismetsästä. Mutta jos
juhannuksen jälkeen on punainen auringonlasku, niin
tulee helteitä, Tauno tietää.
?. Ei siinä sen kummempaa ole.
Saabin ja Solifer-matkavaunun kanssa on käyty Lapissa kerran jos toisenkin.
??Olin armeijassa Rovajärvellä
rakentamassa
kasarmia 50-luvulla. asti.. Savusaunaa Tauno on lämmittänyt jo seitsemänkymmentä vuotta, eikä
vaihda.
??
Kyllä meillä uloslämpiäväkin on ja suihkut
ja kaikki, mutta ei se ole
Tauno ennustaa säätä luonnon merkkejä lukemalla.
Usein ennustukset ovat osuneet oikeaan.
Ensi kesälle näyttäisi
osuvan kaksi hellejaksoa.
??Kun aurinko laskeutuu verenpunaisena, niin
kylmiä on tulossa. Parempi kun on näin
pitkään kylmää, niin tulee
yks kaks kesä.
Niina Luomala
PILKILLE
TOUKAT JA
MADOT
HALVALLA!
PÄÄSIÄISEEN
MUNAKELLO
alk.
MUNAKUPIT
4 kpl
MUNALEIKKURI
(auts!)
250
595
350
PALVELEMME PÄÄSIÄISENÄ:
TO 9?18 . Ei tarvi pilleriä syödä.
Minä syön kaikkea ja on kolesterolit kaikki kohdallaan,
Tauno sanoo.
5 kpl
6?
3kpl
KAIKKI
Kinnulalainen Tauno Pekkarinen, tai tutummin Venepalon Tauno täyttää huomenna vuosia. Sen pohja löytyi Jämsästä ja lähes kaiken
muun Tauno rakensi itse
nahkasisustusta myöten.
Huvipurressa on kymmenen hevosvoiman moottori, joka käy polttoöljyllä.
??
Kyllä sillä pääsee,
Ensi kesälle kaksi
hellejaksoa
Halonhakkuulla pysyy kunto hyvänä ja talo lämpimänä.
mutta eihän se ole pääasia
mennä lujaa, Tauno toteaa.
Työn puutetta Tauno ei
ole potenut. 040 533 7599.
Lisätietoja:
Ilkka Laakso 040 861 5022 Maanmittauslaitos
Petri Kilpinen 0400 543 856 Metsäkeskus
Jussi Linnala 0400 751 685 Mhy Keski-Suomi.
Tutustu palveluihimme: www.metsäkeskus.fi
VAATELIIKE KAROLIINA
AVATAAN KINNULASSA os
Kymmenvuotiaiden kahdella kilometrillä ero kakkoseen venähti melkein 20 sekuntiin.. Anni Alakoski, RP.
NYL, 5 km: 1. 35-vuotiaiden sarjassa hiihtäneen Pirjon aika olisi riittänyt naisten yleisessä sarjassa kolmossijaan.
Kinkkuhiihdot keväisessä
auringonpaisteessa
HEIKKI JÄMSÉN
Joulun alta lumipulan vuoksi
siirrettyjen Kinnulan Kinkkuhiihtojen yksi seurattuja
hiihtäjiä oli oman kylän kasvatti Pirjo Urpilainen.
Kuntoilumielessä ladulle lähtenyt Pirjo on tämän
kauden sotilaiden kaksinkertainen Suomen mestari.
Mestaruudet hän otti rynnäkkökiväärihiihdossa ja
ampumahiihdossa. 6) Noora Hakonen
Tuisku 6,99.
Tytöt 11 v, junnukeihäs:
1) Annika Ahonen JKU
23,63, 2) Tiisa Paukku Tuisku 18,41.
Tytöt 10 v, kuula: 1) Viivi Raatikainen Viitasaaren
Viesti 7,24... Mikkel Knif, IK Kronan,
25,15, 4. Roni Kinnunen, KinuSki Team, 6,26,
2. Tolonen jäi
voittajasta 2,49.
Raine Tolonen asuu Kiimingissä. Jesper Ojala, YK, 6,43, 3.
Jani Simoinen, HT, 6,59, 4.
Aleksi Pigg, KinuSki T 7,14.
N12, 2 km: 1. Tämänkin sarjan voitti
Iivo Niskanen. Eetu
Lakanen, PK, 9,06, 3. Tiia Olkkonen, Kiilat, 8,34, 4. Kiia Jauhiainen, KinuSki
Team, 11,14.
M14, 5 km: 1. Topi Jauhiainen, KinuSki
Team, 11,24.
N14, 3 km: 1. Kari
Kinnunen, KinuSki Team,
27,03.
MYL, 10 km: 1. Juho Jauhiainen, KinuSki Team, 18,22,
8. 6) Tiisa Paukku
5,56... Akseli Mäntylä, KinuSki
Team, 18,22.
N16, 5 km: 1. Juho Lakanen, PK, 20,40.
M18, 10 km: 1. Pirjo Urpilainen, KinuSki Team,
14:23.
M16, 8 km: 1. 12) Niina Hakonen
Tuisku 4,40.
Tytöt 9 v, korkeus: 1)
Nanna Leivonen JKU 120...
5) Tiisa Paukku 100.
Miikka yhdeksäs
nuorten SM-ladulla
KinuSki Teamin Miikka
Kinnunen hiihti alkavan
flunssan kourissa yhdeksänneksi Taivalkoskella nuorten SM-hiihdoissa.
Miikka jäi M23-sarjan
perinteisellä viidellätoista
kilometrillä kärjestä vähän
yli kaksi minuuttia. Anniina Hakala, HU ja Oona Kinnunen, KinuSki Team, 7,06, 7.
Roosa Marin, Tuisku, 8,00,
9. Roni kiskoi toiseksi tulleeseen melkein 20
sekunnin eron.
Kari Kinnunen hiihti
sairastelusta
huolimatta
45-vuotiaiden kympin.
??Jos olisin ollut kunnossa, olisin ollut veteraanien SM-kisoissa Posiolla.
Posio vei veteraanit
Kinkkukisoista. Kivekkäiden
lähes ainoa kilpahiihtäjä
Eerik Puranen pisti stopin
IK Kronanin miesten rynnistykselle ja teki kympillä
ajan 24,01. Eerik Puranen, KivKiv, 24,01, 2. Pinja Hintikka oli
kolmas kymmenvuotiaissa tytöissä. Rita Kinnunen, KinuSki Team, 9,37,
7. Tuure Pesola, RP, 12,54, 6. 27. Voittaja
oli Vuokatti Ski Teamin Iivo
Niskanen.
Uutta voimaa
Kiimingistä
M23 -sarjan kympillä KinuSki Teamia toista kautta
edustava Raine Tolonen oli
34. Heikki
Marin, Tuisku, 9,04, 2. Hannu
Tarvainen, Huima, 26,57.
M45, 10 km: 1. Antti Pohjonen, PK, 29,05.
M55, 10 km: 1. Silloin
Jyväskylän Hipposhallista
jäivät mestaruudet tykkänään saamatta, mutta nyt
Tuiskulle tuli kolme kultaa.
Voittoihin ylsivät Julia
Kemppainen junnukeihäässä, Joonatan Kemppainen
kolmiloikassa sekä Joel Pasanen 1 000 metrillä.
Tuisku sai kaikkiaan kuusi mitalia, kun tammikuussa
mitaleita tuli viisi.
Tuloksia:
Pojat 11 v, 1 000 m: 1) Joel
Pasanen Tuisku 3.47,90, 2)
Tommi Ilomäki Jyväskylän
Kenttäurheilijat 3.59,23.
Pojat 11 v, 60 m: 1) Arttu
Peltola JKU 9,03... Sää oli aurinkoinen, pakkasta kuusi
astetta.
Tulokset:
Tytöt 4 v, 100 m: 1) Alisa
Närhi, 2) Adelina Laitinen.
Pojat 4 v, 100 m: 1) Lauri
Närhi, 2) Akseli Marin, 3)
Leevi Parkkonen, 4) Oskari
Paananen, 5) Toivo Kinnunen, 6) Valtteri Montonen,
7) Aleksi Siekkinen.
Tytöt 5 v, 100 m: 1) Milla
Myllynen, 2) Sanni Siekkinen, 3) Anniina Marin, 4)
Emma Hiironen, 5) Sara
Paananen.
Pojat 5 v, 100 m: 1) Aleksi Siekkinen, 2) Adam Bellaouer, 3) Valtteri Hytönen,
4) Niila Kemppainen, 5)
Hugo Palmroos, 6) Roope
Kärkkäinen.
Tytöt 6 v, 200 m: 1) Alina
Närhi.
Pojat 6 v, 200 m: 1) Aapo
Rasi, 2) Vili Hytönen, 3)
Veeti Parkkonen.
Tytöt 8 v, 300 m: 1) Eerika
Siekkinen, 2) Essi Varis, 3)
Aino Heikkilä, 4) Ella Paananen, 5) Ada Laitinen, 6)
Iina Myllynen.
Pojat 8 v, 300 m: 1) Elias Kumpulainen, 2) Henri
Hiironen, 3) Aaro Tikka,
4) Topi Hänninen, 5) Jami
Palmroos.
Tytöt 10 v, 400 m: 1) Nita
Rasi, 2) Roosa Marin, 3)
Anni Heikkilä.
Pojat 10 v, 400 m: 1) Kalle
Siekkinen, 2) Elmeri Varis.
Pojat 12 v, 400 m: 1) Joni
Rekonen.
Sotilaiden kaksinkertainen Suomen mestari Pirjo Urpilainen piti kuntoaan yllä Kinkkuhiihdoissa. Alkukauden sairastelu näyttää olevan ohi ja
hiihto kulkee taas.
??Olen tyytyväinen ja
vähän yllättynyt, Jyväskylässä kemiaa opiskeleva
Eerik Puranen sanoi.
Puranen oli minuutin
nopeampi kuin kakkoseksi
sijoittunut Kruunupyyn Viljam Knif.
Taivalkoskella nuorten
SM-kisojen
perinteisellä
kympillä
yhdeksänneksi
hiihtänyt Miikka Kinnunen
joutui jättämään kotikisan
väliin flunssan vuoksi.
Kansalliset
alkoivat
järjestävän seuran osalta
hyvin. Jonas Skog, IK
Kronan, 26,08, 5. Junnusarjoissa näkyi Jyväskylän SMesikisojen vaikutus.
Tuloksia: N10 2 km: 1.
Iina Koskela, HT, 6,32, 2.
Oona Kiljala, YK, 6,38, 3.
Pinja Hintikka, KinuSki
Team, 6,52, 4. Hanna Mäntylä, KinuSki
Team, 8,47.
M10, 2 km: 1. 4) Joonatan Kemppainen 117.
Tytöt 13 v, junnukeihäs:
1) Julia Kemppainen Tuisku
24,31, 2) Rosa Silvennoinen
Savonlinnan Riento 22,11,
3) Sara Paukku Tuisku
21,15.
Tytöt 12 v, kuula: 1) Sara
Killinen Lapuan Virkiä
8,90... Ville Juusola, KJ, 26,45.
Ulkoilualueen hienon radan loppunousu ei hidastanut Roni Kinnusen menoa. Enna
Laukkanen, Viesti, 13,36,
2. Raine liittyi kin-
nulalaishiihtäjien joukkoon
sukusuhteiden
ansiosta.
Hänen äitinsä on kotoisin
Kinnulasta.
20-vuotiaiden viidellätoista kilometrillä Tuiskun
Janne Uusitalo oli sijalla 40.
Ero kärkeen venyi runsaaseen kuuteen minuuttiin.
Tolonen kolmas
Vuokatti-hiihdossa
Raine Tolonen teki kovan
suorituksen
lauantaina
Vuokatti-hiihdossa.
Tolonen sijoittui 60 kilometrin matkaalla kolmanneksi.
Kisan voitti Pasi Vuori
ajalla 2.49,26.
Tolonen jäi voittajasta 4
minuuttia 40 sekuntia.
Hippo-hiihdot
Pihtiputaalla
Pihtiputaan
Osuuspankki ja Pihtiputaan Tuisku
järjestivät Hippo?hiihdot
sprinttimatkalla toissa sunnuntaina Pihtiputaan koulukeskuksessa. Maastohiihdossa sijoitus oli viides.
Pirjo on töissä Kainuun
rajavartioston esikunnassa
johtokeskusvalvojana.
Kajaanissa Hoikankankaan upeiden harjoitusmaastojen tuntumassa asuva Pirjo hiihtää tai juoksee
viisi-kuusi kertaa viikossa,
mutta ehtii vielä opiskella
liikuntalääketiedettä.
Naisten yleisen sarjan
voitto meni Viitasaarelle.
Jari Laukkasen tytär Enna
oli viitosen nopein.
Miesten voittaja löytyi
Kivijärveltä. Viljam Knif, IK Kronan, 25,00,
3. Juho
Suni, RP, 9,31, 7. Ella Levanen, LHS, 6,01.
M12, 3 km: 1. maaliskuuta 2013
Tuiskulle kolme
kultaa junnuhallista
Pihtiputaan Tuiskun nuoret
yleisurheilijat menestyivät
Keski-Suomen juniorihallikisojen toisessa osassa paremmin kuin ensimmäisessä
osassa tammikuussa. Henna Rautiainen,
HU, 14,30.
N35, 5 km: 1. KOTISEUDUN SANOMAT. Urheilu
12. Samanikäisten
poikien puolella Roni Kinnunen sauvoi ylivoimaiseen
voittoon. Maria Mikkonen, KEV,
13,51, 3. 0nni Mäntylä, KinuSki Team, 10,24,
8. 6) Joel
Pasanen 9,38.
Pojat 11 v, kolmiloikka:
1) Joonatan Kemppainen
Tuisku 8,50, 2) Dani Lirkki
JKU 8,35.
Pojat 11 v, junnukeihäs:
1) Oskari Käpyaho Lapuan
Virkiä 29,01, 2) Joonatan
Kemppainen 27,83.
Pojat 11 v, korkeus: 1)
Vilho Luoma Lapuan Virkiä
121..
014579 1121. Liput 5 e
KahvilaRavintola
. Junganjärven ympärijuoksu alkaen klo
12. Verenpaineen mittausta, sydänmerkki-infoa. Pihtiputaan Sydänyhdistys.
Ti 16.4. Soita Sannille
p. klo 19. Järj. Järj. Tied.
Mauno Nerg p. Sydäntietoutta, mittauksia, tuote-esittelyjä, omaterveyteni.
fi -sivuston esittely. Myllykylän kyläyhdistys.
Ti 16.4. Ei osanottomaksua. Lauantaisin klo
12-13.30: 13-17-v. 040-504 2946
Putaanvirran Kirpputori
AVATAAN TI 2.4. pe-la 9?02(03) . Sydänpäivän kauppatapahtuma K-market
Kinuskissa klo 11-15. Muurasjärven Murto.
La 27.4. Kahvitarjoilu alkaa klo 12. mennessä 040-843 1844
tai 040-822 6635.
E L Ä K K E E N S A A J AT.
Kerho työväentalolla maanantaisin klo 12.
Hiljainen päivä Kivijärvellä
to 4.4. / ok
1 x 120 ?, 1 x 200 ?
Liput: 10 ?, 14 . Liikuntasalivuoro sunnuntaisin klo 19-20.
ERÄMIEHET. 040705?2434.
ELÄKELÄISET. 31. Salitreenit pe klo 19.30-21.
Kiekkovuoro Kannonkoskella Piispalan jäähallissa ke
27.3.
D-junnut (1999-2002 syntyneet). Vielä
vapaita paikkoja. Pilkkikilpailut la 6.4.
klo 10 Mhy:n rannassa.
KENNELKERHO. klo
10. nuotiomakkaraa / puffetti
n. Pääsiäiskokko Muholan monitoimitalolla.
Kokko sytytetään noin klo 19. Pihtiputaan Mieskuoron uuden Iltaruskon
aikaan -laulunäytelmän ensi-ilta Muurasjärven Harjulinnassa klo 14.
Su 28.4. klo 18.30
27. Tiistai:
kirjolohikeitto,
juusto,
tuore leipä. klo 19.30 syttyy valtava pääsiäiskokko Tervetuloa! HYS
18,-/ 7,-/ 0,-
www.niemenharjunviihdekeskus.fi . Hinta 430 e.
Viikko puolihoidolla.
ELÄMÄJÄRVEN MAAJA KOTITALOUSNAISET.
Korukurssi la 13.4. . klo 14 paloaseman pihamaalla.
Pihtipudas
La 30.3. Riitta puh. riviltä
5 X 80 ?, 1 x 170 ?
1150,00 . Tee kurssilla
kauniita koruja. Puffetti ja
arvontaa. Järj. Eväät mukaan.
Yhteydenotot Erja KemellSkantzille, puh. Uudet laulajat mukaan!
MLL. Pakkasraja
kaikissa hiihtokouluissa -15°C,
tävästi. klo 17 Eväsrepussa. klo 18.00 Pihtiputaan raviradalla
LA 30.3.
Vapaa pääsy!
KOKKOTAPAHTUMA
Löydä meidät myös Facebookista!
Viitasaarentie 261, Pihtipudas . klo 9 alkaen.
K I N N U L A - P Ä I V Ä T.
Kesän 2013 Kinnula-päivien
suunnittelupalaveri kunnantalolla ma 8.4. Ilm. Koirien näyttely- ja sosiaalistamisharjoitukset la 6.4. paikan päällä.
MusaMagian karaoke
. Pihtiputaan Sydänyhdistys.
La 20.4. klo 11-14
Kerttu Kanasella os. 0400-957 525
Niemenharjun Viihdekeskus
Pääsiäisen
Jamit
Liput 5?
Ohjelmassa mm. A-oikeudet
Pääsiäisen aukioloajat: Pitkäperjantai 29.3. Perjantaisin klo 16-17.30: 6-12-v.
pojat ja tytöt. Perhekahvila keskiviikkoisin klo 10.30-12.30 seurakuntakodilla.
Peuhavuoro alle kouluikäisille sunnuntaisin klo 17-18 liikuntasalissa.
YRITTÄJÄT. Tervetuloa!. Huom! Helatorstaina
ei ole kerhoa.
KARKAUSMÄEN ERÄPOJAT. Tied. Terveyskeskuksen ikääntyvien sekajumppa Sopukassa tiistaisin
klo 9.
Vesijumppa maanantaisin
klo 13 Simmarissa.
ORTODOKSINEN TIISTAISEURA. Kevätkirppis Sompatalolla klo 10-14. 040-579?0841
ke 27.3. 044-996 1603.
REUMAYHDISTYS. Pilkkikisat pe 29.3. Harjoitukset kiertävänä ke klo 19.
VIIHDELAULAJAT MELODIES. Seuraava
kerho to 11.4. Menoja ja tapahtumia
Seurat ja yhdistykset
AA-RYHMÄ perjantaisin
klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
EA-RYHMÄ.
Päivystys Pihtiputaalla puh. Pääsiäistapahtuma Myllykylällä klo 19.
Trullikilpailu lapsille, kaikki palkitaan. Kokoontuminen kämpällä.
VIITASAAREN SYDÄNSydänpäivän
YHDISTYS.
kauppatapahtuma K-market
Kinuskissa ti 16.4. Vetäjinä hiihtolukion
oppilaat.
Hiihtokoulu eskareille ja
ekaluokkalaisille torstaisin klo
17.30. Kokouksen jälkeen juhlatoimikunta.
Kirpputorille Sallilaan la
6.4. Heppa-aiheista ohjelmaa, kilpailuja ja jättikokko. Suvannonlahden
saunavuorot
sunnuntaisin. Pihtiputaan Sydänyhdistys.
Pe 19.4. klo 18.30
Mantassa.
MTK-MUURASJÄRVI.
Avoimet pilkkikilpailut Pirttiniemessä su 31.3. Mukana Keski-Suomen Kylän
Sydän -hanke. Pyhäjärven Pohti
BINGO
TORSTAISIN
klo 19.00
9 x 20 ?, 9 x 30 ?,
JÄTTI-SUPER 3. Miehet klo 1415.30, naiset klo 15.30-17. 040-865 0876.
KYLIEN KUORO. Sydänmerkkipäivä MuurasMarketissa Muurasjärvellä klo 12-16. Ilm.
pe 5.4. 044-331 4237
Koko perheen pääsiäisen
Jannika B
Liput 12/15?
TULOSSA: . 040-701 3369.
SYDÄNYHDISTYS. Vetäjinä Paula ja Markus.
Hiihtoharjoitukset kilpailuihin osallistuville tiistaisin klo
16 palloilukentällä. Palloraj. Ilm. R
yhti.
La 6.4. Pilkki- ja
ammuntakilpailut Eräkolussa
la 30.3. Paula Koivisto.
Ilm. Järj. Kyytiin mahtuu. keppihepokisa
. Järj. Liput 8 . Vetäjänä Miia.
Hiihtokoulu 2.-6.-luokkalaisille palloilukentällä tiistaisin klo 17. Liturgia ke 27.3.
klo 18 Seurakuntakeskus Sallilassa.
AVANTOUIMARIT. . Vihteellistä ohjelmaa ja luento
sydänterveydestä. klo 12 seurakuntatalolla. Järj. Liput 5 e
Suomen viihdetähti 2013
KARAOKEN OSAKILPAILU
Lisätiedot: www.viihdeohjelmat.?
Vetäjänä Veli-Matti Linna. Ensi kesän 4H-kilpailu
on ?Kalebassit Afrikasta?.
Tehtävänä on kasvattaa pullokurpitsa ja loihtia hedelmistä jokin esine, jotain uutta!
4H-toimistolla on siemeniä
ja
kilpailukortteja.
Kortti löytyy myös netistä www.
pihtipudas.4h.fi. 50 Pelilippu 3,50 ?
Tervetuloa!
LA 30.3.
PE 29.3.
Tuisku
AVOINNA: ma-to 9?20 . Pääsiäisvalkeat Hiekan Hippoksella klo 1819.30. LC Emmit tekemässä hyvää. Op. klo 11.
Vaalikokous/ 10-vuotiskokous ke 10.4. tytöt sekä
naisten maakuntasarja, klo
13.30-15 miesten maakuntasarja.
MJK
Junnujen salitreenejä ei ole
ma 1.4. Järj. maaliskuuta 2013. info@niemenharjunviihdekeskus.fi
PE 29.3.
la 30.3. KOTISEUDUN SANOMAT. K18 . 20.4. klo 10-13.
Miehet, naiset, nuoret alle 18 v,
lapset alle 8 v. Vesijumpat keskiviikkoisin klo 16.
Tied. 040-753 0361.
DIABETESYHDISTYS ja
JHL OS 463 järjestää kylpylämatkan Runnille la 20.4. Vaihtori kunnantalon
alakerrassa ma-pe klo 10-14.
Perhekahvila parittomien viikkojen torstaisin klo 10.30-13
Cuplan tiloissa.
MLL MUURASJÄRVI.
Perhekahvila parittomien viikkojen torstaisin klo 10.30-12.30
kerhotilassa. Lahjoituksena otetaan käytettyjä koruja.
Su 14.4. Keskiviikko:
kalamurekepihvi, kermaviilikastike, perunat, punajuuri-omenasalaatti.
Kinnula:
Torstai:
broilerileike,
täysjyväohra, persikkainen vihersalaatti. 2005-2007 syntyneille perjantaisin klo 17-18
liikuntasalissa.
Pesäpalloharjoitukset. klo 12
Op:n kokoushuoneessa. Makkaranpaistoa, muurinpohjalettuja ja arvontaa.
La 30.3. Hallituksen kokous to 4.4. Mukana piirikuvernööri.
SENIORITYÖRYHMÄ.
Kaiken kansan uimahallikyyti
Seurakuntakeskus Sallilan pihasta perjantaisin. klo 18.30 Eväsrepussa. Lähtö klo
11.15 ja paluu klo 14.40. klo 19?02
la 30.3. tandemhiihtokisa . Kokoonnumme huhtikuussa joka keskiviikko alkaen ke 3.4. Lähtö ja maali Muurasjärven koululla. MLL Kinnula.
La 30.3.
Tanssiorkesteri NELIVETO
. Keskiviikko:
currybroileri, riisi, vihreä
salaatti.
Menot
Kinnula
To 28.3. 13
ja vaalikokous pe 12.4. Kerho ke
klo 10 Valorinteellä.
Haapajärvi kutsuu Yrjönpäiväkarkeloihin ti 23.4. Pihtiputaan Mieskuoron Iltaruskon aikaan
-laulunäytelmä Pihtiputaan Työväentalolla klo 14.
Kouluruoat
Urheiluseurat
TUISKU
Palloilujaoston jalkapalloharjoitukset Pihtipudas-salissa
maanantaisin klo 18.45-19.30 v.
2003-2004 syntyneille. Kirjat: 10, 14 ja 19e, irtolehti 3,50e
Tervetuloa! ????????????????Järj. Ei ole aprillipila, vaan
vietetään rauhassa pääsiäistä.
Miehet + B/C-pojat. Klubihallituksen kokous
ti 2.4. Tervetuloa!
?
BINGO
Pyhäsalmen Urheilutalolla
su 31.3.2013 klo 18.00.
Palkinnot: 9x20, 9x40, 4x60, 2x100 ja 2x160e.
Irtolehti: 1140e pr 50. Lähtö
klo 10.30, jos lähtijöitä on riit-
Rientoja ja tilaisuuksia
Kinnula
MLL. Järj. 040-539 7258 / Jukka.
Myytävänä kahvia ym.
4H. Pihtiputaan HYS.
La 30.3. Sydänpäivä apteekissa klo 10-15. Pääsiäiskokko Alvajärven Kokkomäellä
klo 19-20. Harjoitukset torstaisin klo 18.30 Tahkonpolun koululla. Kirpputoripäivä Seurakuntakeskus Sallilassa
klo 11-14. hiihtoratsastusta . Viitasaaren sydänyhdistys.
La 27.4. Kurssimaksu 8 e +
tarvikkeet. Liput 5 e
SU 31.3.
. hevosenkengän ja -länkien heittokisa
. Häkkisenkorventie 59. Opettaja kasaa
materiaalit, omiakin tarvikkeita saa tuoda. Sydäntietoutta, mittauksia,
tuote-esittelyjä ym. Lähtö työväentalolta klo
11.15.
ELÄKELIITTO. Tapahtumia
järjestävien tahojen edustajat
paikalle!
PIILIJOEN ERÄKIERROS. Lisätietoa ensi viikon
lehdessä.
hiihtokoulumaksu 20 euroa.
MURTO
Kahvakuulailua pe klo 19
koulun pihalla tai punttisalilla.
Salibandyvuorot ke klo
18.30 ja su klo 14.
RYHTI
Lentopalloa koululla tiistaisin klo 18.45-20.
Kuntohiihtoa valaistulla ladulla keskiviikkoisin klo 18.30.
KIMMOT
Pesiskoulu v. Tutustumme kalanäyttelyyn, josta
myöhemmin tarkempaa ilmoitusta.
Viitasaaren
Eläkeliiton
matka Lehmirantaan pe-to
26.4.-2.5. Trullikilpailu lapsille, kaikki palkitaan. klo 18?24 (02)
Tervetuloa!
Ammestie 7
p. Jalkapalloturnaus Viitasaaren jalkapallohallissa la 6.4.
Kokoontuminen ja lähtö Parlamentilta klo 11.30.
Pihtipudas:
Torstai: pääsiäisateria.
Tiistai: makaronilaatikko,
vihersalaatti. menn. Puffetti, talutusratsastusta, arpoja ja kasvomaalausta.
Järj. p. klo 11-15.
Verenpaineen mittausta, sydänmerkki-infoa.
ELÄKELIITTO. alv 10 %
Levikki 5 028
Tarkastettu 19.3.2012
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki. klo 19?02 (03 jos ehdimme saada jatkoaikaluvat käyttöön)
su 31.3. Arvontaa, makkaraa ja kahvia myynnissä
ym. klo 10
RI
SUU
Paljon tavaraa.. Omat
varusteet, sauna 2,50 euroa.
LC PIHTIPUDAS. Costello
DISCO
. Muina aikoina tilauksesta.
Puh. Kaikkien oma sydänjuhla Seurakuntakeskus Sallilassa klo 13. poniratsastusta
. Pöytiä vuokrataan yhteisvastuun hyväksi
7 e/ pöytä. Lisätietoja p.
040-734 1882/ Asta.
LC PIHTIPUDAS EMMIT. su suljettu . 0207 931 620
Fax 014-562 528
toimitus@kotiseudunsanomat.fi
www.kotiseudunsanomat.fi
Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry
Avoinna ma-pe klo 8.30?15.30
Keskustie 8, 44800 Pihtipudas
Kinnulan toimisto kunnanviraston
yhteispalvelupisteessä ke klo 10?11
Ilmestyy keskiviikkoisin
Ilmoitushinnat 1.1.2013
Tekstisivu 0,89 /pmm
Tekstin jälkeen 0,84 /pmm
Takasivu 0,92 /pmm
Kuolinilmoitukset 0,84 /pmm
Kiitosilmoitukset 18,55 (25 pmm)
Hintoihin lisätään alv 24%
Ilmoitusten sisäänjättö
Maanantaihin kello 10 mennessä.
Puhelinvastaajaan ei voi jättää
maksullisia ilmoituksia.
Tilaushinnat 1.1.2013
Valmistuneita
Päätoimittaja
Heikki Jämsén
0400-741 747
Pihtiputaan Elämäjärveltä
kotoisin oleva Ninja Korpelin on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta pääaineenaan laskentatoimi.
Toimittajat
Juha Kivinen
Niina Luomala
0400-345 852
0400-175 294
Ilmoitukset ja tilaukset:
ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi
Anne Viander
0207 931 620
Pia Urpi
0207 931 621
Kestotilaus 50 /vuosi
Määräaikainen 12 kk 54
Pohjoismaat 12 kk 72
Hinnat sis. Vapaa
pääsy. ja 19
Lajik-
keet: Pito, Van Gogh, Puikula, Velox ja
Rosamunda. klo 13?16
Laakamäen Kotiliha
Taimi 0400 836 600
Kalajokista Lylyn
RUOKAPERUNAA
To 28.3. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 14 §:n määräämät asiat.
. lasit
. Keskustie 42, 43900 Kinnula ?
puh. Juhla- ja kokouspalvelut
. www.rakthai.net
Lounaskahvila EVÄSREPPU
L
IS
Osakehuoneistot
Paloniementie, rt, 3h,k,s, 80 m2. Hallitus
kokoontuu samassa paikassa klo 17.
?Tervetuloa???????????????Hallitus
Elämäjärven maamiesseuran ja
naisosaston
sääntömääräinen kevätkokous pe 5.4.2013 klo 19.30 Mäntypirtillä.
?Tervetuloa???????????. 37.000 . Hp. 040-749 2696
kotisivut: a-k.kotipalvelu.com
Korpelan palviauto
TO 28.3. Kaukolämpö.
Rajatie, 2h,k, 61 m2. Ilmastoinninhuollot ja korjaukset
. Hyvä tieyhteys. Lounas: 11-13.
Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle.
Puh. huolto
www.haapa-line.com
HINAUSPALVELUA
24 H
NN
LKV
KU
myös vaihtolavakuljetukset
Purkaamo Auto-Osix Oy
p. Tässä lapsiperheelle hyvä kohde! Hp. 0400-647 010 Panu
p. Rak. Päätyasunto. p. Rakennuspellitykset
Oy
Pihtipudas . 041-550 4504
Piia Keisanen
045-638 4045
Keskustie 13,
Pihtipudas
Käynti Jukolan p-alueelta
Avoinna:
ma, ke 10?18
ti, to, pe 10?17
muulloin sopimuksen mukaan
Mari Varis
Avoinna: ma 10?17,
ti-ke 10?18, to-pe 10?17
Muulloin sopimuksen mukaan.
Asematie 15,
Pihtipudas
p. leivät, pullat, kakut, leivonnaiset
Pitopalvelu . Hp. Jarkko Muhonen 044-5962 025
CASE ja NEW HOLLAND
HUOLTO / VARAOSAT
myös muut traktorimerkit
E
A
Huolto/
varaosat
U
Ä
ÖINTIPA LV
Viitasaarentie 93, Pihtipudas
. KOTISEUDUN SANOMAT. Pihtiputaan torilla
klo 9?17. 54.500 ?
Kinnula Riihipellontie, 1h+kk+s, 39 m2. Tontti 0,5 ha aukeaa
länteen, rajoittuu Muurasjärveen. Kaukolämpö. Tarkemmat tarjouspyyntötiedot teknisestä toimistosta. hoitovastike 37,53 ?/kk. Leikkimökki. Niillä, joiden
etua tai oikeutta asia saattaa koskea, on oikeus tehdä kirjallisia muistutuksia lupahakemusten johdosta. 040-324 5458
. 2005. Esillä sääntöjen määräämät asiat.
SPR hallitus
. Huom! Vaihto esim. MYÖS PAARIKULJETUKSET
R O N E N OY
Aurinkoista Pääsiäistä!
. 106.000
?. Kokonaisottomäärä lupahakemuksessa
on 220 000 m3 ja ottamisaika 10 vuotta.
. Rantasauna, neljän auton autotalli, ym. Katsastustarkastukset ja näyttö . Nelipyöräsuuntaukset . Tarjoa!
Omakotitalot
Pohjanpolku, 5h, k, pesuh., s, erill.wc, vaateh., kellari, 102 m2. Lisätietoja asiasta: ympäristösihteeri Katja Lappalainen
p. 99.500 ?
Kesämökki
Alvajärvi Liinalahdentie, hirsinen 1978 rak. Huoneisto vuokrattu. Liikennevirasto, Keski-Suomen ELY-keskus hakee maaaineslain mukaista lupaa maa-aineksen ottoa varten. Määräaikaishuollot ja korjaukset
. 295.000 ?
Sovi esittelystä!
Keskustie 14, Pihtipudas
lkv-kuronen@kuronen.inet.fi
p. 1950 ?luvun alussa. turvatuotteet
Mika
044-344 8922
Pihtipudas. Johtokunnat
Mika 040-545 1959
Veikko 0400-607 733
Jarmo Kumpulainen
. Sähkö. Erillinen autotalli. Hoivapalvelut . 3.920 m2. T. Pihtipudas
Lounasravintola avoinna tilauksesta,
myös iltaisin ja viikonloppuisin. 040-704 2844
ATK-PALVELUA
TeamProg
IT-koulutukset, kotisivut, internet-markkinointi
www.teamprog.fi . keittiö, pesuhuone ja
sauna. Rakennettu 1984. HENKILÖTAKSI
. Takka ja leivinuuni. Hakemuksia koskevat muistutukset ja mielipiteet
tulee toimittaa kirjallisena viimeistään 19.4.2013 ympäristölautakunnalle, osoite Keskitie 10, 44500 Viitasaari.
. Peruskorjattu 1984. 1005 m2. 1980, remontoitu mm. kesämökki 22 m2. Tervetuloa kokoukseen!
Tilaus 040-509 8785.
Arja-Kertun
Kotipalvelu
p. 044-459 6815.
Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi
Viitasaaren ympäristölautakunta
Tarjouspyyntö nurmialueiden leikkuusta
kesäkaudella 2013?2014
Pihtiputaan tekninen toimisto pyytää tarjousta kunnan kiinteistöjen ja puistojen nurmialueiden leikkuusta kesäkausille
2013?2014. Kaukolämpö. 0440 128 944
. Ottamispaikka sijaitsee Gummeruksen sora-alueella tiloilla Liitännäisalue RN:ot 896:1:4, 896:1:6, 896:1:7 Pihtiputaan kunnan
Pihtiputaan kylässä. Hp. 27. Hyväkuntoinen ok-talo, rak. myynti . Edull.vastike 96 ?/kk. metsätilaan tai muuhun maaomaisuuteen käy myös. Tarjouksen jättö 9.4.2013 kello 13:een mennessä.
Pihtiputaan kunnan
tekninen toimisto
Tyylitukka
Avoinna ma-pe 10-18, muulloin sop. 459 6842, 040-574 2599
Kuulutus maa-aineslupahakemuksesta
/Liikennevirasto, Keski-Suomen ELY-keskus, Gummeruksen sora-alue, Liitännäisalue RN:ot 896:1:4, 896:1:6,
896:1:7, Pihtipudas.
. Pesuhuone remontoitu 2011. Lisäksi autokatos ja tilava
varasto. Hyväkuntoinen ja siisti asunto. 40 mm
Asematie, kt, 4h,k, 92 m2. T. Hallituksen
kokous klo 19.00. Hp. Hp. Hyväkuntoinen rt-kaksio, keittiö remontoitu ja
kodinkoneet uusittu sekä kylpyhuone laatoitettu v. navetta, ulkosauna, grillikatos, leikkimökki. Kosteusmittaukset
p. 14. Laadukkaasti remontoitu valoisa ja tilava
huoneisto, parveke, 2 x vaatehuone, 3 krs. asennus . Autokatos, varasto. Myös varhaissiementä.
kevätkokous to 4.4.2013 klo 19.00 kyläseurantalolla. Pihtipudas 11.30?13,
Muurasjärvi 13.30?14. rakennuksia.
Hp. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
?Tervetuloa?????????????Johtokunta
Kaikenlaiset LVI-alan työt
Pihtiputaan Sydänyhdistys ry:n
LVI- TRIM Oy
sääntömääräinen kevätkokous ke 3.4.2013 klo 18.00 Pihtiputaan Op:n kokoushuoneessa, Ruukintie 2, II:n kerros. p. Arja Varis . Kunnan vesi ja
viemäri. Sähkölämmitys. 50+1TURISTIBUSSI
. 0400-687 364
www.auto-osix.fi
Meiltä saa myös keskiolutta!
Leivon tilauksesta . 040 580 8274
Home- ja kosteusvauriokorjaukset
Lämpökuvaukset . maaliskuuta 2013
Työsuorituksia
Kattoremontit, ulkoverhoukset
(lisälämmöneristykset), kaikenlaiset rakennustyöt, rakennuspeltityöt, sadevesi- ja kattoturvatuotteet yli 35 v. 110.000 ?
Kinnula, Häähkäniementie, upea talviasuttava vapaa-ajanasunto Kivijärven rannalla. 0207 181 340
. Kokousalustus: Yrittäjä Eija Laukkanen kertoo Täsmähoidon
toiminnasta.
. 16+1 LUXUSBUSSI
. Esillä sääntöjen määräämät asiat. 47.000 ?
kork. (Joka toinen torstai).
Myyntiauto Pihtiputaan tori
to 4.4. 142.000 ?
Laurilantie, 3h, k, aula, et, pesuh, s, 110 m2, rintamamiestyyppinen
ok-talo, rak. Vikakoodinluku ja vianmääritykset
www.glassafetyx.nettisivut.org
GLASSAFETYX
Keittiökalusteita
p. Hp. 040-575 0330 Irmeli
Pihtipudas
0400 707 464
SPR:n Kinnulan osaston
kevätkokous ke 3.4.2013 klo 20 Paloasemalla. lasitukset
. 70.000 ?.
Lestijärventie, Kinnulan perinnemaisemissa lähellä Museoaluetta
2-kerroksinen tiiliverhoiltu ok-talo, 136 m2, 3h, k, s, pukuh, pesuh, et,
kuisti. Ent. mukaan
Keiteleentie 933, Kärväskylä . Suora sähkölämmitys,
kunnan vesiliittymä. Hp. klo 18. kokemuksella,
ilmainen suunnittelu.
Soita 0400 586 607 /Rapis Oy
(rapakkojoenkauppa.com)
PALVELUSETELIYRITTÄJÄ
(040-750 0247/Sari)
www.kemppaisentila.fi
Torilla
Seläntauksen kyläseura ry:n
VILJAPOSSUA
Suoraan tilalta, tuoreena, palvina,
hyytelönä, täyslihasäilykkeenä ja
jauhelihana. Vaatehuone
ja varasto. 044-295 8836, 044-517 2506 (ruokala)
Tmi Tervosen Koti- ja Pitopalvelu
(Kunnantalolla) Avoinna: ma-pe 8-14.30. Uusittu ikkunat ja ovet 2010, vesikatto 2005,
lukostot 2004. Maalämpö, takka, sähköliittymä sekä kunnan vesi- ja
viemäriliittymä. Hyväkuntoinen saunallinen kolmio.
Olohuoneessa takka ja parkettilattia. Sähkölämmitys. Perinteisiä saunapalvituotteita, munamakkaraa, erikoisjuustoja ja savulammasta.
SPR:n Pihtiputaan osaston
sääntömääräinen kevätkokous Sopukassa (Juttula) ma
8.4.2013 alk. ikkunat
ja parvekeovet uusittu, julkisivu- sekä parvekkeiden kunnostus. p. 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN
. Remontoitava kaksio, parveke, vaatehuone,
2.
krs.
Hoitovastike
136,80
?/kk. Pirkko ja Oona p. 040-567 0145 /Jari
. Hydrauliletkut ja liittimet
. Edull. Aurinkoinen hoidettu tontti
1021 m2, sijaitsee rauhallisella Pihtiperän alueella, jossa leikkipuisto
ja talvisin luistelurata. 81.500 ?
lev.
40 mm
(157
palsta)
Asematie,
kt, 2h,k,
m2. 040-841 2182 . Myös muilla
henkilöillä ja yhteisöillä on oikeus ilmaista mielipiteensä
asiasta. 040-845 9444 /Reijo
myös viikonloppuisin
. - Hyvin hoidettu yhtiö, jossa tehty paljon remontteja mm. Sähkölämmitys.
Hp. Aitta, puuvaja/varasto/wc. 1980. Hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä 20.3.?19.4.2013
Pihtiputaan kunnan yleisellä ilmoitustaululla. kodin kaikkiin juhliin, pieniin ja suuriin
p
traktorityöt
. ja 3. Pihtipudas . akut . hieronta (myös ilman lähetettä)
. e-mail: rsnotariaatti@yritysnet.com
Varaathan soittamalla oman palveluaikasi.
TILINTARKASTUKSIA
HTM-tilintarkastaja Risto Jarvansalo
puh. ÖSTBERG
Viitasaari,
puh. öljypoltinhuollot
Julkinen kaupanvahvistaja
VESA ISOSALO
014-561 601 tai 0400-405 652
KONEURAKOINTI
ILPO MALINEN
P. www.auto-osix.fi
Ruponkuja 2, 44800 Pihtipudas
Puh. 050-461 6055
FYSIOTERAPEUTTI
Mari Pekkarinen
NIEMENHARJU
* Hirsitalot * Hirsihuvilat * Saunat
* Höylähirret * Lamellihirret
* Sahatavarat * Listat
* Paneelit * Kutterinpurua kuivikkeeksi
LVI-ASIOISSA
Pihtipudas Puh. 040 700 0090
Asematie 11, PIHTIPUDAS . Puh. perjantai klo 9?12, muulloin sopimuksen mukaan. Rakennusurakointi . 044-745 4501
Pihtipudas
Myös viikonloppupäivystys
Varaukset:
www.mökkihaku.. ostamme ja noudamme kaikki
metalliromut, romuautot ym.
Maksutta romutustodistukset.
Pihtiputaan Jätehuolto Oy
040-727 6781, 0400-645 653
Keskustie 12
Pihtipudas
www.maaselanmaatalous.fi
Timo Saastamoinen . KOTISEUDUN SANOMAT. . Lainhuudonhakemiset . toimistopalvelut. LINJAT
TAKSI
p. putkiasennustyöt ja huollot . . 014-571 254
0400-640 938
HAMPAANKOLO
Pyhäsalmen hammashoitola
Laguksentie 4
Kaikkien yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien yhteistyökumppani!
. vaihtolavapalvelu metalliromulle
. www.tasmahoito.fi
Nämä Parhaat Palvelut
löytyvät myös uusilta kotisivuiltamme
www.kotiseudunsanomat.fi
LOMAKOTI
TUULENSUOJA
Lomakoti, jonka voit
VUOKRATA
. metsätyöt . 0400-547 457
Kaikki vakuutuspalvelut myös ajoneuvojen rekisteröintipalvelut
TEEMME TÖITÄ LAIDASTA LAITAAN
Tilaa meiltä työntekijä: . kaivinkonetyöt 13 tn telakoneella . klassista hierontaa . Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla
perjantaisin klo 9?10 kunnantalon ltk-huoneessa. P. romuautot
. hierovia porekylpyjä Frantsilan kylpyöljyillä
Fysioterapia, hieronta, akupunktio, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset.
Asematie 5, Pihtipudas . yksityiset - ja yrityssiivoukset . perinteistä verikuppausta
. . 040 552 2179
Taina Sorri p. www.kinnus-kuljetus.fi
SEULOTUT SORAT
ja MURSKEET
Pyhäjärven Pitkältäkankaalta.
Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy
0400-581 315
Uranetti Oy / Anne Heikkilä . renkaat . Jukka Tikanmäki
. 014-561 641
MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI!
Puh. pihojen ja teiden auraukset
0400-448 463, Alvajärvi
EL-Point Oy
Sähköasennus ja varastomyynti
Keskustie 12, Pihtipudas . ojankaivut ja pellonraivaus ym.
. Fax 014-561 659
Tilitoimisto V. infrapunasauna
. ID 14784
Lisätiedot
Uranetti Oy /Anne Heikkilä
044-525 6428
KONEURAKOINTI Juha Jämsén
. Kauppakirjat, lahjakirjat, perukirjat . P. Kirjanpidot ja
tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot.
Seudullinen Kehittämisyhtiö
040 -702 6777
AUTOPELTI HÄKKINEN
HAMMASLÄÄKÄRI
PYHÄSALMESSA
. Puh. JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
RAIMO SILTANEN, Virastotie 5 A 1, 43800 Kivijärvi
0400-547 257 . illanistujaisiin
. 040-745 0964
Myynti ja urakointi
Ajojärjestely
Tommi Pakarinen p. tilausajot: 18-, 23-, 36- ja 50-paikk. kaikenlaista MÖKKIPALVELUA
Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme. 0400 570 553 . jäsenkorjausta kaustislaisin opein . LVI-tarvikkeiden myynti . Hyödynnä kauttamme kotitaloustyön verovähennys
PERUSTAVAAN RAKENTAMISEEN
Maarakennusurakointia
Rahtikuljetuksia
Hiekkaa
Soraa
Mursketta
Salaojasoraa
Multaa
Maansiirtokuljetuksia
Kiviaineskauppaa
PIHTIPUTAAN TYÖOSUUSKUNTA OK-TEAM
Asematie 17, 44800 Pihtipudas . arvometallit
. 27. automaalaus
. ostolaskujen vastaanotto ja maksatus
. pieniin juhliin
. maatalousromut ym. www.uranetti.fi
. P. kaivinkonetyöt
tela-alustaiset 21 tn
ja 14 tn, kumitelaalustainen 5 tn
. Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus 08-782 100
HAMMASPROTEESIT
Korjaukset ja tiivistykset suoraan
asiakkaille ammattitaidolla.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
B. Arvioinnit . sähköinen arkisto
Kaikki taloushallinnon palvelut ystävällisesti, ammattitaitoisesti,
luotettavasti ja täsmällisesti.
PL 20 (Ruukintie 2), 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00?15.00
puh. myyntilaskutus ja reskontra
. lavettikuljetukset max 18 tn
. vahinkotarkastukset
. Tikkanen Ky
Keskustie 46 (Kinnuskeskus), Kinnula. (014) 562 320
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS - fysikaalinen hoito
Valkeismäentie 71, 44970 Korppinen, Pihtipudas
. risto@jarvansalo.fi
Tavattavissa Pihtiputaalla sopimuksen mukaan.
Ö
NN
INTI PA LV
Julkinen kaupanvahvistaja Panu Kuronen
E
A
LKV
U
IS
L
. maaliskuuta 2013. lomasi ajaksi.
JT. pesu ja vahaus
. P. Viitasaari
Puh. 15
. nopea haku ja maksu
. 044-525 6428
Palolahdentie 11, Kärväsjärvi . linja-autot (täysi turistivarustus)
0400-691 188 Pekka . 0400-371 356. sairaskyydit (Kela): invabussi, pyörätuoli- ja paarivarustus
. P. 040-758 3761
Myyntipäällikkö Tuija Siltanen tavattavissa Kinnulassa
kuukauden 1. hydrauliletkut ja liittimet
- hieronta
Jääjoentie 5 C
43900 KINNULA
puh. rekisteristä poistot MAKSUTTA /romutustodistukset
KUUSAKOSKI OY:N VALTUUTETTU VASTAANOTTOPISTE
Auto-Osix Oy . 0440 688 888 Timo
(tilaa KELAN kyydit suoraan) kinnuskuljetus@gmail.com . Kokous- ja
saunatilan vuokraus
Ä
Keskustie 14, PIHTIPUDAS . 040-725 7702
rehut, lannoitteet,
kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet,
työkoneet, varaosat,
meiltä myös sisustustarvikkeet
KINNUS-KULJETUS OY
. 040-573 3371
Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla
ROMUT KIERTOON
JA EUROIKSI
. 040 504 8275
Kurottaja-nostotyöt
Kuormaustyöt
Seka-hyöty- ja ongelmajätteidenvastaanotto
Tarvikemyynti
Jätekuljetukset
Likakaivojen tyhjennykset
Viemäri - ja vesikaivohuolto
Nosturi- ja vaihtopalvelut
sertifioitu
Fysioterapeutti
Anne
puh. LAKIASIAPALVELUT . 0500-716 178, sp. 014-561 658 . 040-508 7280
HAMMASPROTEESIT
erikoishammasteknikko
Jorma Pekkala
Ollintie 25, Pyhäsalmi
P. 014-562 089
Matti 0400-241 965
Ruukintie 1, Pihtipudas
. Laillistettu kiinteistönKU
R O N E N O Y välitys . fysikaaliset hoidot
. Isännöinti . 040-557 3644,
Timo Back . 020 728 9600, fax 014 562 508
info@taloushallinta.com
www.taloushallinta.com
Ammattitaidolla ja luottamuksella.
Keskustie 2, Pihtipudas
045-201 8104,www.aulisloukusa.fi
Laskutukset, perinnät ym. 0400-534 406
040-484 9255 /varaosat
RAKENNUSLIIKE
Mika Kumpulainen Oy . home- ja kosteusvauriot ?
. ym. auton sisäpesu
www.autopelti.com
Edustus Kinnulassa:
Parlamentin kukka
050-329 9774
ASIANAJOTOIMISTO
Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari.
Julkinen kaupanvahvistaja. 0400-647 010
Turvallinen kumppani yrityksellesi jo yli 20 vuotta
SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA OY
Ajankohtaiset sähköiset ratkaisut liiketoimintaasi:
. 014-5776 200 (vaihde)
RAKENNUSURAKOINTI Jorma 0400-244 705
T:mi Jorma Toikkanen jorma.toikkanen@co.inet.fi
www.jatehuolto.net
040-727 6781
0400-645 653
OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA
. e-mail: eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi
RSNOTARIAATTI
. ruostesuojaus
. pellonreunojen ja tienvarsien raivaus (energiapuukoura)
. kaikki rakentamiseen liittyvä yli 30 v. p. kokemuksella ?
- Kauppakirjat - Lahjakirjat - Perukirjat - Testamentit
www.witas.fi
Kinnula . kolarikorjaus
. 571 456, fax
571 455, 0400-667 946. Kivijärvi
olemme kiinni.
Kauppakohtaiset aukioloajat löydät www.k-supermarket.fi
Affco lampaan
luuton paisti
n. ja pääsiäispäivinä 31.3.-1.4. 1 kg
Ilman korttia 17,90 kg
KG
-16 %
Hätälä
savulohifilee
600 g (18,25 kg)
-13 %
PKT
Ilman korttia 4,39 pkt (8,78 kg)
Ilman korttia 14,95 pkt (24,92 kg)
PKT
-26 %
Forssan salaatit
Voimassa ke-to 27.-28.3.
peruna, punajuuri ja italian
400 g (3,23 kg)
RS
Ilman korttia 1,89 rs (4,73 kg)
Hunajameloni
Costa Rica
995 595 699
ERÄ
Hätälä Pakattuna tuore
ruodoton lohifilee
Norja, rajoitus: 2 kpl/talous
KG
Atria broilerin
ohutleikkeet
Valio Oltermanni juustot
800 g-1 kg (5,95-7,44 kg)
rajoitus: 2 kpl/talous
KPL
KG
650-800 g (8,74-10,75 kg)
-20 %
RS
Ilman korttia 7,49 kpl (7,49-9,36 kg)
Vihreä parsa
-21 %
Ilman korttia 8,95 rs (11,19-13,77 kg)
Asematie 1, 44800 PIHTIPUDAS
P. maaliskuuta 2013
699
1490
1095
129
169
299
Voimassa ke-to 27.-28.3.
Hyvää pääsiäistä!
K-supermarketit palvelevat pääsiäisenä seuraavasti:
to 28.3. KOTISEUDUN SANOMAT. 0207 345 220
Hinnat voimassa ke-la 27.-30.3.,
ellei toisin mainita.
Palvelemme pääsiäisenä: to 7?21, pe suljettu
la 7?18, su suljettu, ma suljettu
,
0
10
Pois
,
5
19
K.
AL
t
o
t
s
lu
Katovärit
450 g (6,64 kg)
Meksiko
NIPPU
-31 %. 16. ja la 30.3. 1,8-2,2 kg, pakaste
rajoitus: 2 paistia/talous
KG
-29 %
Ilman korttia 9,95 kg
Presidentti
kahvi
HK takuumurea
naudan sisä- tai
paahtopaisti
500 g (7,58 kg)
ei Gold Label
rajoitus: 2 pkt/talous
Paistopisteestämme:
100
Pirkka maalaispatonki 280 g
kpl
(3,57 kg)
me:
Palvelutiskiltäm
Pihtiputaalaista !!
AA
KOTILAN KARITS
379
n. normaalisti.
Pitkäperjantaina 29.3. 27