Sivu 4 Sivu 12 Sivu 5 Kaukolämpölaitos polttaa taas haketta lämpöebergian tuottamiseen, irtonumero 2,00 e Menossa on paras kelkkailutalvi pitkään aikaan Talvisesta harrastuksesta enemmän keskiaukeamalla.. Puunkuljetukset Pihtiputaan asemalta ovat lisääntyneet. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 28. 2018 puh. 0207 931 620 n:o 9 • 58. 2. Kuva: Suomen Hippos/ Merja Puunonen. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Kinnulan lämpölaitos saatiin kuntoon Junia kulkee useammin, mutta pilli ei soi Josveis nappasi Ranskassa täyden potin TÄLLÄ VIIKOLLA: Antin ja Jutan ilmeet olivat näkemisenarvoiset
Ja sitten lehdessä lukee, että meinaavat rakentaa tekojäätä ja tekemällä tehtyä lunta. Läheistä kaukaisempi sukulainen Suurajattelija Vilosohvi kellistyi kesken talvipäivän vesikelkkansa päälle. Hotellihuoneet olivat tietenkin täynnä mikrofoneja. Virolaiset olivat hyvin perillä elintasostamme Suomen televisiolähetysten ansiosta, ja Marika kertoi suoraan, kuinka heillä olisi valtava halu päästä eroon kaikesta neuvostomeiningistä. Mutta oli Naapurin Vaarilla ikävänsä lisäksi muutakin sydämellään. Nettikaupan ikävä puoli on sen vaikutus perinteisiin kivijalkakauppoihin. Teimme vielä seuraavana päivänä treffit kahvilaan Marikan kanssa. Paikallista aviisia oli lueskellut ja sieltä saanut pontta ajatuksilleen. Vaari hohotti omille ajatuksilleen ja jatkoi, josko seuraavaksi keilahalli ja uimahalli ja parkkihalli. Mutina voimistui. N aapurin Vaari istui penkillä ja läimi rukkasia toisiaan vasten. Se ei ollut todellakaan mikään shoppailureissu, sillä kaupoissa ei ollut juuri mitään mielekästä ostettavaa ja ravintolat olivat nukkavieruja loukkoja, joiden ruokalistalta ei tahtonut löytyä kunnollista syötävää. Tuntui hienolta, että virolaiset todellakin juhlivat sadan vuoden täyttymistä, aivan kuten suomalaiset juuri äsken. Melkein enemmän kaipasi manalle mennyttä rintamakaveriaan kuin minä sukulaista. Sitten Vaarin silmät levisivät selkoselleen ja naamaruttujen seasta kuului kiherrys. Tottahan ne laittavat liukuportaat joka tuvan ulko-ovelta tekojään viereen. Tavallisilta virolaisilta oli jyrkästi pääsy kielletty hotelliin, mutta jollain ihmeen tuurilla he pääsivät livahtamaan sisälle siivellämme. Ne itsenäistyivät Janajevin änkyräkoplan surkeasti myttyyn menneen ja vahvasti viinanhuuruisen vallankaappausyrityksen jälkeen. Asiakas ratkaisee, säilyvätkö kivijalkakaupat kyläkuvassa Omaishoitajat tekevät niin arvokasta työtä, että heille pitäisi pystyä tarjoamaan kaikki mahdollinen taustatuki. Pielavesi-Keitele Kirkkaus tuli vihdoin Jääjoelle, kun pitkään odotetut uudet tievalot saatiin asennetuksi. Hotellihuoneessa jatkoimme jutustelua, joka ei paljon mieltä ylentänyt. Olisi hauskaa tietää, mitä heille kuuluu nyt, ja muistella tuota marraskuista iltaa. Ihmiset ovat hämmentyneitä ja epävarmoja, mihin muutoksella pyritään ja mihin se lopulta johtaa. Ruttuvarsisaappaiden taivallus oli ollut jo tovin raskasta, eikä ollut karvareuhka enää kovin usein keikkunut pensasaidan takana tulijan päässä. Pääsin silloisen heilani kanssa heidän kyydissään ilta-ajelulle pimeään Tallinnaan ja innostuimme vastapalveluksena kutsumaan pariskunnan vierailulle Olümpia-hotelliin, jossa yövyimme. Asiakas ratkaisee, säilyvätkö kivijalkakaupat kyläkuvassa vai jatkuuko kauppapalvelujen näivettyminen. Muutoksesta on tullut tämän ajan johtava ideologia. Että mitä siellä liikkuu, yritetään matkia isompiaan, ja mitä muuta lie tuhissut, kaikkea ei pystynyt kuulemaan. Se on totta, koska maa oli Neuvostoliiton miehittämänä vuosina 19401991, kuten muutkin Baltian maat Latvia ja Liettua. Sain itsekin kokea saman käydessäni Tallinnassa marraskuussa 1987, juuri ennen kuin Viron itsenäistymisprosessi alkoi päästä vauhtiin. Hänelle pehmeitä leposijoja. Sen ne vielä! Sivullinen Veljeskansan sata vuotta K atselin lauantaina televisiosta kahta sykähdyttävää hetkeä: Suomen ensimmäistä 50 kilometrin hiihdon olympiakultaa 58 vuoteen ja Viron 100-vuotisjuhlia. Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Vanhoja rakenteita puretaan kunnissa ja maakunnissa. Ja lunta. Oli sattunut Vaari samaisena aamuna kahlaamaan lumikinoksessa maakuntaaviisia hakiessaan ja puhallellut pakkashuuruja kipakan viileässä talvisäässä. Katsoi sitten silmiin kuin tukea hakien ja jatkoi ihmettelyään, mitä siellä ihmisen vinttikomerossa oikein liikkuu. Marikaan ja hänen kaveriinsa ei tullut enää myöhemmin pidettyä yhteyksiä. Siinä kohdassa Vaarilta pääsi hersyvä hörähdys, parkkihalli kuulkaa tarvitaan, ja tykillä lunta keskellä lumisinta Suomea. Yritin jotenkin kautta rantain muistuttaa, ettei kai Luoja kieltänyt suuria unelmoimasta. Töpaikkoja häviää, mutta onneksi myös syntyy. Ei Vaarilla halleja vastaan mitään ollut, kunhan ne ovat siellä missä niitä tarvitaan ja missä on käyttäjiä, mutta joka kylässä ne ovat turhanpäiväisiä. helmikuuta 2018 Päästä vedettyä Lukijan kuva Usean yrityksen täyttämät kauppakeskukset ovat osa kaupan muutosta.. Kun kaiket maailmat jäätyy muutenkin, niin tekojäätä nämä älyköt ovat vailla. Kuvan lähetti toimitukseen Tapio Pekkarinen. Siitä sai alkunsa koko Neuvostoliiton katoaminen kartalta joulupäivänä 1991. helmikuuta 2018 ” Verkkokaupan yleistyminen näkyy kovenevana hintakilpailuna, paisuvana pakettitulvana Posteissa ja muissa noutopisteissä, mutta myös lisääntyvänä rekkaliikenteenä maanteillä. Samanlaista venkoilua oli hänenkin juttunsa kuin Vilosohvin, mutta tällä kertaa oli tavallista enemmän kiehuksissa. En tainnut vielä kertoakaan. T ulimme vasta paluumatkalla ajatelleeksi, mahtoiko salakuljetustempustamme koitua vaikeuksia näille kahdelle. Tottahan ne sen edes halliksi tekevät, mokomat, suuren maailman malliin senkin. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 28. Kyse on paikallisten palvelurakenteiden olemassaolosta: jokainen ovensa sulkenut kauppa on menetys, jota on vaikea korvata. Niitäkin kommentteja nimittäin kuului, että eihän Viro ole ollut itsenäisenä sataa vuotta. Että mitä että oli Vaari itseltään kysynyt. Eikä kieltänytkään, toisille vaan antoi maalaisjärkeä enemmän kuin toisille. Jos hoitajan voimat ehtyvät, ja tarvitaan kodin ulkopuolista hoitopaikkaa, alkaa hintaa kertyä melkoista tahtia. Jonkinlaiseksi diplomaatiksi itseopiskelleena ei tuohon viitsinyt kovin syvällisiä kommentteja antaa, vaikka mielen pohjukassa muhi miete jos toinenkin. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen. Kyse on suuremmista asioista kuin muutaman euron erosta tuotteen ostohinnassa. Suuntauksen kanssa tuskaillaan maaseudun kirkonkylissä, mutta myös suurimpien kaupunkien keskustoissa. Jos kellarijuna N aapurin Vaari tassutteli ikävissään tuvan ovesta. Virolaiset osoittivat ylpeästi mutta turhia elämöintejä välttäen, että he ovat kuitenkin tunteneet sisimmässään olleensa itsenäisiä siitä asti, kun maa julistautui itsenäiseksi 24.2.1918. Ennätysmäisen vilkasta muuttoliikettä lietsotaan vielä kuumempaan tahtiin. Oikein putkella puhallettavaa. Juha Kivinen Pääkirjoitus 28. M arraskuisen loskan keskellä Tallinna näytti lohduttoman synkältä ja harmaalta kaupungilta, eikä suurin syy ollut sää, vaan neuvostoarjen ankeus. Ei kuitenkaan tasaisesti koko maahan. Kohta ne kellarijunankin vielä tänne tahtovat, älyttömät. Rahan puutteeseen tai resurssien vähäisyyteen se ei saisi kompastua. Tallinnan reissun jälkeen oli juhlavaa seurata Viron itsenäistymistä uudelleen. Loppupelissä hoitajan jaksamisesta huolehtiminen koituu paitsi hoidettavan, myös koko yhteiskunnan eduksi. Kauppaketjujensa lippumyymälöinä toimineet tavaratalot ovat muuttuneet raskaasti tappiollisiksi, kun asiakkaat keskittyvät katselemaan tuotteita tai sovittamaan vaatteita ja siirtyvät sen jälkeen kotikoneensa ääreen verkkokaupoille. Surullisinta oli tutustua Moskva-kahvilassa virolaiseen Marikaan ja hänen taksia ajavaan poikaystäväänsä
Myymälä on avoinna pääsääntöisesti kello 7-16. Syntyneet kaupat voi laskea kahden käden sormilla. Siellä mies vuokrasi mökin viikoksi, jätti 700 euron vuokran maksamatta, aiheutti mökille noin 7 000 euron vahingot rikkomalla, spraymaalaamalla, polttamalla kalustoa ja varastamalla sitä. Nyt voimme toimittaa koneet asennuksineen ja viedä vanhat pois. Paikalla oli neljä pitkän linjan kauppiasta. — Asiakas saa koneen ja sovittaessa asennuksen täältä. — Jos on poissa silmistä, on poissa mielestä. — Yritämme pysyä hengissä ja maksaa velkoja pois. Sama mies oli asialla saman vuoden juhannuksena Viitasaarella. Ideoita sinkoili, mutta lopulta käteen jäi kaksi ydinasiaa, jotka eivät paljon maksa: hyvä palvelu ja erikoistuminen siihen, mitä asiakkaat tarvitsevat. Jyväskyläläisyrittäjä velvoitettiin korvaamaan aiheuttamansa vahingot ja maksamatta jäänyt vuokra. Samassa kiinteistössä sijainnut Fysioterapiapalvelu lopetti jo aikaisemmin ja Hiusja Kauneusateljee siirtyi toiseen paikkaan. Kivijalkakauppa menestyy palvelulla ja erikoistumalla HEIKKI JÄMSÉN Verkkokaupan rynnistys, isojen kauppakeskusten imu ja väen vähenemisen tuoma ostovoiman hiipuminen ahdistavat perinteistä kivijalkakauppaa. — Tuote ja palvelu eivät ole bisnes, vaan ihminen, joka ne ostaa. Liikkeessä olevat tuotteet saa mukaansa samaan hintaan kuin Veikon Kone myy ne nettikaupassa. Pihtiputaan kauppiasnelikko Martti Kuha, Hanna-Liisa Leinonen, Jouni Leino ja Petri Saukkonen hakivat Wanhasta Pappilasta ideoita liiketoiminnan vauhdittamiseksi. Vuokramökkiä hajottanut sai ehdollista Syyskuussa 2016 Pihtiputaalla vuokraamastaan kesämökistä 3 000 euron edestä tavaraa anastanut ja sisustusta vaurioittanut mies sai Keski-Suomen käräjäoikeudessa ehdollisen tuomion petoksesta ja varkaudesta. — Palvelua voi aina kehittää niin, että asiakas tuntee oikeasti tulleensa autetuksi asiassaan. Vuodenvaihteessa ovensa sulkenut Piken Kenkäkulma ehti toimia Asematien varressa kuusitoista vuotta. 28. — Muuttamalla toimintatapaa, ajattelua ja liiketoimintamallia täälläkin voi tehdä menestyvää bisnestä, keskustelua johdatellut Jari Palonen vakuutti. Kesää ja lomalaisia odotetaan kuumeisesti. Tarjolla on kotien perustavaraa eli pyykkikoneita, astianpesukoneita, liesiä, jääkaappeja, pakastimia, mikrouuneja ym. Lauri Kinnunen on osakkaana El-Pointissa ja Kehäykkösen LVI:ssä. Varastoon menee kuitenkin äkkiä paljon pääomaa. Kannattaa miettiä, miten tuotat asiakkaalle sellaisen tunteen ja arvon, että hän tulee kauppaasi uudelleen kauempaakin, Maukonen kiteytti. — Maailma ja tarpeet muuttuvat, mutta tarjonta pysyy helposti ennallaan. Kivijalkakaupalla on keinoja pärjätä. Maiju Maukonen kehotti olemaan tarkka asiakkaan kohtaamisessa. Samalla hän painotti, kuinka tärkeää yrityksen on muistuttaa olemassaolostaan. Wanhassa Pappilassa mietittiin keinoja, joilla asiakasmäärä saadaan nousuun. Ostovoima vähenee ja siksi haasteet yrityksillä kovenevat. — En tiedä, onko netti muuttanut liiketoiminnan luonnetta, mutta en minä enää siitä luovu. helmikuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset t Tyhjät liiketilat yleistyvät. Yksi niistä on palvelu. Jotain oli tehtävä, koska kuvakauppa on jäänyt pois, Jouni Leino toteaa. Kehäykkösellä myydään nyt kodinkoneita HEIKKI JÄMSÉN Putaanportin Kehäykkösellä toimivan El-Point Oy:n ja Kehäykkösen LVI Oy:n yrittäjät avasivat yrityksensä tiloissa kodinkonemyymälän. Koljosen Hanna-Liisa Leinonen on kokeillut myyntiä myös sosiaalisen median kautta. Kodinkonekaupassa tehdään yhteistyötä Veikon Koneen kanssa. — Tarjonnassa on lähdetty siitä, että vähitellen katsotaan, mitkä ovat asiakkaiden tarpeet ja vähän sen mukaan laajennetaan varastoa. Tilanteen ei tarvitse olla pysyvä, Pihtiputaan Wanhan Pappilan kauppiasiltamissa kuultiin. — Meillä on helppo erottua palvelulla. Paikkakunta herää lomalaisten mukana eloon ja kauppojen ovet käyvät taas vilkkaammin. Monipuolisesti valokuvausta tekevä Kuvasuunta toimii kivijalkamyymälänä ja internetissä. Kello-Maran ja Grilli-Keitaan yrittäjällä Martti Kuhalla on kivijalkakokemusta kohta viisikymmentä vuotta. He myönsivät, että kauppa voisi käydä paremminkin. Liikkeet eivät yleensä paljon varastoa pidä, koska toimitukset ovat nykyisin niin nopeita. Ei ole helppo saada aikaan kasvua, kun väki vähenee ja vanhenee, Petri Saukkonen Raudasta ja Väristä sanoi. — Sähköja lvi-töiden yhteydessä on usein kysytty, saako teiltä lieden tai myyttekö astianpesukoneen. Emme ole kovin palvelualtista kansaa. Toimintaympäristö muuttuu, mutta vuodenkierrossa ollaan menossa kohti parempaa. — Yrittäjien ongelma ei ole välttämättä oma yritys, vaan hiipuva paikkakunta. Yrittäjä Lauri Kinnunen vastaa kodinkonemyynnistä Kehäykkösellä.. Usein painuu taka-alalle, mitä asiakas oikeasti haluaa ja tarvitsee. Vanhakin viedään pois tarvittaessa, myymälästä vastaava Lauri Kinnunen kertoo. Asiakas päättää, saako hän vastinetta rahoilleen
Palasin rautatien yli Paloniemen tasoristeyksen kautta. Pihtiputaan kunnansihteeri Helena Vuopionperä on siirtymässä talousja hallintopäälliköksi Uuraisille. Lisäksi siellä on autokorjaamo ja ravirata. Rautatien ylittämisessä ja tasoristeyskäyttäytymisessä ylittäjällä on aina suuri vastuu. yhteistyö kyläseurojen kanssa! Kaikki palvelut keskustaan. Tajusin heti, että junan toisessa päässä olikin näkymättömissä veturi, joka oli juuri lähdössä liikkeelle. Valot olivat näkyneet jo hetken aikaa mutta niin vain täysperävaunullinen rekka-auto lähti ja ylitti Kuormausalueen tasoristeyksen lännestä idän suuntaan. Mutta kun palasin oli pääraiteella pitkä juna täyteen lastattuja puutavaravaunuja, mutta veturia en nähnyt enkä kuullut. Edellä kertomani vaaratilanteet sattuivat iltapäivällä klo 15 jälkeen. Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Rautatieliikenne on lisääntynyt Pihtiputaalla tämän talven aikana. Hiihtolenkille menin asemapihan poikki asemarakennuksen kohdalta. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 28. Hätänumeropäivänä (11.2.) kävin hiihtämässä radan takana Alvajärven jäällä. Jalankulkijat oikaisevat yleensä joko asemarakennuksen kohdalta tai vanhan vesitornin kohdalta. Jos vaunuja on sattunut olemaan lastattavana, niin osa jalankulkijoista on kiertänyt vaunut ja osa on kavunnut vaunujen yli. Vilkastunut liikenne on aiheuttanut vaaratilanteita ja olen kokenut kaksi uhkaavaa tilannetta lyhyellä aikavälillä. PENINKIIN LISÄÄ RIVITALOASUNTOJA Niemenharju Oy urakoi parhaillaan Peninkiin lisää rivitaloasuntoja. On näköhavaintoja siitä, että veturinkuljettajat ovat käyneet vedenheitossa ratapenkalla, voiko tämä olla pysähdyksen syy. Uuraisten tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Samaan aikaan asemaalueen kummallekin reunalle ilmestyi kieltotaulu, jossa asema-alueella liikkuminen kiellettiin. Silloin raiteilla ei ollut vaunuja. helmikuuta 2018 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Kauppaliikkeet voisivat lähteä tempaukseen mukaan. Oikaisua on tapahtunut varmaan koko rautatien olemassaolon ajan vaikka laki (Rautatielaki 304/2011, 85§) kieltää rautatiealueella liikkumisen. Edessä oli jyrkkä lumipenkka vanhan lastaussillan vieressä. — Kultakala uskaltaa aukoa suutaan. Junalla ja muulla raideliikenteellä on aina etuajo-oikeus. Tiedossa ei ole onko tavarajunilla aikatauluja. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Viitasaari, kesto noin vuosi • Avustaminen ja huolenpito (osa puhtausja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoa) 9.4. Avustuspäätöstä odotetaan maaliskuun aikana. Ystävänpäivänä (14.2.) olin kävelylenkillä Alvajärven rannassa. Kohtuuttoman kalliit hinnat pakottavat ajamaan edullisempiin kauppoihin. Miksi veturi ei voisi antaa varoitusääntä lähestyessään asema-aluetta tai asemaalueelta lähtiessään. Eteläisin on Paloniemi (risteävä tie on Mäenpääntie), siitä n. Ne olivat veturin keulavaloja juna oli tulossa Haapajärven suunnasta. Junan toinen pää oli vain parin vaunun päässä pohjoisen suunnassa ja kiersin sieltä kautta. Autollinen täti PAIKALLISET järjestöt ja yritykset ovat tehneet hyvää työtä sydäniskureitten hankkimiseksi Pihtiputaalle. Niiden sijoituspaikkaa kannattaisi kuitenkin miettiä, koska suurin osa on nyt tiloissa, joiden ovet sulkeutuvat kello 16 mennessä. Aseman alueella on kolme raidetta: pääraide lähimpänä asemarakennusta ja kaksi sivuraidetta puutavaran lastausta varten. Tilanne muuttui, kun ykkösvalittu, Suonenjoen hallintojohtaja Sari Karhu sai Helena Vuopionperä on lähdössä Uuraisille Keski-Suomen Liiton hallintopäällikön paikan. Monet jalankulkijat oikaisevat asema-alueen läpi, koska kiertotie tasoristeysten kautta olisi kilometrin verran pitempi. Sepelvaltimotauti on minunkin kaverini ODOTAN peräkärryn kanssa jäisellä tiellä autoilevilta vastuullista käytöstä. Aikaisempina vuosina on kuulunut junan pillin vihellyksiä mutta nyt liikenteen vilkastuttua ne ovat tyystin hävinneet. Juna ei voi väistää kiskoilla olevaa estettä vaan se törmää vääjäämättä. Onnea! Keskiviikkona Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä, Onni, Sisu, torstaina Alpo, Alpi, Alvi, perjantaina Virve, Fanni, Virva, lauantaina Kauko, sunnuntaina Ari, Arsi, Atro, maanantaina Leila, Laila, tiistaina Tarmo. Vuopionperä hakee tuolle ajalle virkavapautta. Vuopionperä valittiin aluksi virkaan varasijalle. Paavo Turpeinen Ratatie, Pihtipudas Opiskelemaan! Järjestämme työvoimakoulutuksena • Toimitilahuoltaja/laitoshuoltaja (puhtausja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto) 12.3. Loppuivat avantouinti Suvannonlahdessa, hiihtopäivät ym. Rakennuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Antti Arkilahti, sähkötyöt tekee Pihtiputaan Sähköpalvelu ja putkityöt Lauri Niemonen Kinnulasta. Näiden lisäksi puutavaraa on ruvettu kuljettamaan aseman ohi etelän suuntaan. Pillin vihellys ei mielestäni ole häiriöääni vaan työn ääni. Rautatien länsipuolella on kohtalaisen paljon asutusta ja hyvä liikuntamaasto. Tietoa tasoristeyksistä löytyy sivustolta www. Aleksis Kivi TOSI VALITETTAVAA, kun meidän pienten kyläseurojen puolia pitävä Alpo Kokkonen jäi eläkkeelle. Pihtiputaan kirkonkylän kohdalla on lyhyellä matkalla kolme tasoristeystä. Läheltä piti TOIKKAROINTIAKO taas, kun putkikoneet ovat hallissa eikä saada uusia yrityksiä. Ja olisiko mahdollista palata vanhaan käytäntöön, että lastattavan junan vaunujen väliin jätettäisiin pieni kulkuaukko. Kunnanhallitus käsittelee asian maanantain kokouksessaan.. Meni kuitenkin tovi ennen kuin veturin ääni alkoi kuulua. tasoristeys.fi VR Track Oy:n viimeisin raportti on viime marraskuulta. Tasoristeyksessä on näkemä lännestä tulevalla vain 225 metriä pohjoisen suuntaan. Oikaisu asemapihan läpi on kieltotauluista huolimatta jatkunut ja taulutkin ovat hävinneet. Siitä ilmenee mm, että radan nopeusrajoitus on 60 km/h ja että maantietä lähestyvän näkemät kaikissa tasoristeyksissä ovat 360 m molempiin radan suuntiin paitsi Kuormausalueen tasoristeyksessä lännen suunnalta tulevan näkemä pohjoisen suuntaan on vain 225 m. Vauhti pitää sovittaa tilanteen mukaan niin, ettei kärry niitä risteyksessä tai kaarteessa sivulle luisuessaan hengiltä jalankulkijoita. Veturi ei antanut mitään varoitusmerkkiä. Pihtipudas, kesto 10 viikkoa Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.te-palvelut.fi Lisää muista koulutuksistamme: www.poke.fi, p. Kun ponnistin viimeisen vaunun kohdalta penkkaa ylöspäin niin samalla havahduin: liikkuuko tuo vaunu, miten se voi itsekseen liikkua. Ajatellen Tee työtä ja säästä ja käytä itses aina kuin rehellinen mies, niin kaikki viimein päättyy hyvin. Junassa oli kaksi veturia ja 24 täyteen lastattua puutavaravaunua. Muutamat etelän suuntaan ajavat junat vain pysähtyvät asemalle tauon pitoon, juniin ei liitetä lisää vaunuja. 040 7120 923 Junat eivät kirjoittajan mukaan varoita äänimerkillä liikkeistään. Asunto-osakeyhtiö Peningin Mäntyrivi laajenee erillisellä rakennuksella, johon tulee kolme asuntoa. Vuosia sitten oli vielä tapa, että kun sivuraiteelle tuotiin pitkä juna tyhjiä vaunuja lastattavaksi, niin asemarakennuksen kohdalle jätettiin vaunujen väliin aukko, jotta siitä pääsi helposti asema-alueen läpi. Ne kulkevat milloin sattuu. 200 metriä pohjoiseen on Mäkelä (Kirkkotie – Teollisuustie) ja pohjoisimpana Kuormausalue (Asematie – Teollisuustie), joka on 1,2 km Paloniemestä pohjoiseen. Junia kulkee myös muina aikoina jopa yölläkin. Tasoristeyksiä on kirkonkylän kohdalla kolme. Puutavaraa on lastattu jo pitkään Pihtiputaan asemalla ja viety perinteisesti Haapajärven suuntaan mutta nyt myös Äänekoskelle uuden biotuotetehtaan aloitettua toimintansa. Varoitusmerkkiä veturi ei antanut. KYLÄKAUPAN myyjien tulee hymyillä ystävällisesti ja tervehtiä kaikki asiakkaat. Kauppojen aukioloajat ovat pitkiä, joten laitteen saa helpommin käyttöön silloin kun sitä tarvitaan. Virnettä viikkoon — Mitä eroa on aviomiehellä ja kultakalalla. En voinut nähdä 1,2 km päästä kuinka täpärä tilanne oli. Muutama vuosi sitten aukkoa ei enää ruvettu jättämään, jolloin asema-alueen läpi oikaisu hankaloitui. Miksi veturin pilli ei vihellä. Maanteiden nopeusrajoitukset tasoristeyksissä ovat 40 km/h paitsi Mäkelän tasoristeyksessä 80 km/h. 25 vuoden takaa KINNULAN KIRKKOON UUSI KATTO JA MAALI Kinnulan kirkon vuotava katto ja rapistuva maalipinta remontoidaan tämän vuoden kuluessa, jos siihen saadaan kirkkohallitukselta 200 000 markan laina ja yhtä iso avustus. Juuri kun olin tasoristeyksessä, näkyi pohjoisen suunnalta ensin kaksi kirkasta valoa ja pian kolmaskin kirkas valo
Salamajärven kävijämäärän kasvu puoltaa kunnan tietä Silkkiperälle HEIKKI JÄMSÉN Silkkiperäntien loppuosan saaminen kunnan hoidettavaksi on ollut vastatuulessa, mutta lopullisesti asiaa ei vielä kunnanvaltuustossa ratkaistu. Urpilaine muistutti, että palvelu on ostettu Terveystalolta reilulla kahdella miljoonalla ja ostajan pitää huolehtia, että palvelu toimii. 28. Itsekin yksityistien varressa asuva Esko Pelkonen (kesk.) piti aloitetta hyvänä. Tarjoukset voimassa KE-TI 28.2.-6.3. Toikkanen kertoi, että sanktiojärjestelmä on olemassa ja jos palvelu ei toimi, sitä käytetään, mutta hysteriaan ei ole aihetta. Vahvimmin tällä hetkellä nousee malli lähiruokatukusta, joka toimisi niin ovelle kuljetuskuin noutotukkuperiaatteella. Yhteinen huolenaihe olivat kuntapuolen hankinnat tai niiden puute. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Toikkanen (kesk.) totesi, että asia on tiedostettu ja nyt odotetaan asian korjaamista. Asian nosti kunnanvaltuustossa esille sdp:n Juha Urpilainen. Päivän päätteeksi, hyvä maku suussa, mietittiin vielä hankkeen jatkoa. Omien tuotteiden rohkea tarjoaminen ammattikeittiöille ja kaupoille on avainasemassa tuotetunnettuuden ja myös tuotekehityksen kannalta. Tien päässä asuva keskustan valtuutettu Ilpo Linna esitti ryhmänsä puolesta, että asia jätetään pöydälle jatkoselvittelyjä varten. Aamupäivän aikana keskustelua käytiin aiheista, mitkä tekijät jarruttavat lähiseudun tuotteiden käyttöä, miten pakattuina ja miten pitkälle jalostettuina keittiöt haluavat tuotteensa ja miten lähiseudun tuotteet saavat näkyvyyttä. Kokoomuksen Anitta Hakkarainen totesi, että omavastuita ei ole ennenkään maksettu, kun on päivystyksessä käyty. — Meillä on ollut huonosti lääkäri ja hammaslääkäri paikalla ja kuntalaisia on ohjattu terveyskeskukseen Äänekoskelle. Nuorisotalon ovet usein kiinni, koska valvojia ei ole Kinnulan nuorisotila ei varsinkaan nuorten mielestä toimi. 044 785 2737 facebook.com/ AleMakasiini Serla Toilet WC-PAPERI keltainen 40 rl TALOUSPAPERI puoliarkki 24 rl Yksittäin 12,65/11,50/säkki 64 rullaa PAPERIA! 5 95 29 95 5 95 Niagara VIEMÄRINAVAUSRAKEET 450 G (13,22/kg) Norm. Läheltä maukasta ja tuoretta ruokaa Lähiruokaterminaalihankkeen tarina sai jatkoa. Tukkuliike hoitaisi jouhevasti kuljetuksen ja laskutuksen, joka ainakin isoille keittiöille olisi ajansäästön vuoksi suuri helpotus. Hankkeen vaikutusalueelta, noin sadan kilometrin säteellä Pihtiputaasta, toivotaan edelleen yhteydenottoja tuottajapuolelta ennen maaliskuuta ja hankkeen loppua. Kunnanjohtaja Pekka Kanervio vastasi, että esimerkiksi viime viikolla Kinnulassa oli lääkäri kahtena päivänä ja kolmena ei. Lämpölaitos on saatu korjatuksi väliaikaisesti ja kevään aikana aloitetaan uuden kattilan ja muiden uusittavien osien asennustyöt, teknisen lautakunnan puheenjohtaja, keskustan valtuutettu Tapio Pekkarinen kertoi. helmikuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Terveystalolla on ollut vaikeuksia saada lääkäreitä Kinnulaan Kinnulassa on viime aikoina podettu lääkäripulaa. Eija Partanen, Witas Oy Riikka Soikkala, JAMK Ihmiset arvostavat lähellä tuotettua ruokaa. 49,95 SÄÄSTÄ 40 % Karkkikatu IRTOKARKIT Norm. Perusteena on muun muassa Salamajärven kansallispuiston kävijämäärän jatkuva kasvu. Kannatusta sai yrittäjävetoinen tukku ja terminaali, jonka perustamiseen liittyvien resurssien kartoitus on ollut esiselvityksen kohteena. Urpilainen halusi tietää sanktiomaksuista, miten ne lankeavat. 5 x mikrokuitupölypussi + 1 x poistoilmansuodatin Norm. Maistatukset ovat oivallinen markkinointitapa pientuottajalle. Kunnan puolelta ongelmana on valvojan saaminen Seurojentalon nuorisoilloiksi. Aiemmin tarkoitukseen oli erillinen määräraha, mutta se on säästöjen mukana poistettu. Taustalle tarvitaan rahoituspäätökset ja selkeät toimintaoheet sekä hyvissä ajoin ennen seuraavaa kasvukautta järjestettävät hankintaillat tuottajille. Toiseen työpajaan Viitasaarelle kutsuttiin tuottajia ja ammattikeittiöiden edustajia. 6,35 Shokkierä! Maxell BT1000 BLUETOOTHKUULOKKEET Norm. Kunnanhallitus esitti, ettei aloitetta tieosan kunnallistamisesta hyväksytä, koska päätöksen tulkittiin rikkovan yksityisteiden osakkaisen yhdenvertaisuutta. Ensimmäinen työpaja tammikuussa kokosi kymmeniä asiasta kiinnostuneita Pihtiputaalle. Kilpailutuksen voitti Moveplan Oy, joka lähtee selvittelemän hankkeen tarkempia kustannuksia. — Siellä on meillä matkailun vetonaula, jota Ilpo Linna kannattaa jatkossakin hyödyntää, valtuuston puheenjohtaja Manu Toikkanen (kesk.) sanoi. Toinen vaihtoehtona on myös Kinnulan oman jätevedenpuhdistamon saneeraus tai kokonaan uuden puhdistamon rakentaminen. Julkinen puoli tekee hankinnat tiukan ohjeistuksen saattelemana ja vaikka yleinen tahto on ostaa elintarvikkeita läheltä, ei se ylety käytäntöön asti toivotussa määrin. Arja Rekonen (kesk.) kysyi, kuka vastaa tilan siivoamisesta. Samalla on toivottu, että nuorisotiloihin saataisiin kehitettyä jotain toimintaa, sdp:n Matleena Paananen kertoi. Lähiruokaterminaalin osalta on työstetty kolmea erilaista mallia kolmen erilaisen ratkaisun kesken. Lisätietoja hankkeesta antaa projektipäällikkö Eija Partanen 044 5776222. Onko yrittäjänä yksityinen henkilö vai mahdollisesti tuottajavetoinen osuuskunta. Seurojentalon siisteys on joskus Rekosen mukaan nollatasolla. Esiselvitys saanee jatkoa yritysryhmätai kehittämishankkeesta. Kuka korvaa asiakkaalle omavastuun, vai miten tässä menetellään, Urpilainen kysyi. saakka! 4 99 kg S-bag MIKROKUITUIMURINPUSSIT Sis. tai niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää. Tilaaminenkin tapahtuisi yhden ohjelman kautta eikä toimitusvarmuus olisi niin uhattuna kuin yhden tuottajan kanssa toimiessa. Viesti päättäjille on, että tarvitaan tietoa siitä, miten paikallinen yrittäjä pääsee mukaan tarjouskilpailuun. Nyt päivitetään Lestiltä tulevat ja Kinnulassa syntyvät jätevesimäärät, jonka jälkeen tehdään tarkempi kustannusarvio. Lähiruokateemapäiviä ja -viikkoja halutaan jatkossa enemmän, ja Pihtiputaalle ensin mainittua onkin kaavailtu jo hankkeen alkumetreiltä asti. Tilaisuuden päätteeksi pidettiin minimessut. PIHTIPUDAS ark. Luomutilallinen Riikka Kananen haluaa kutsua pihapiiriinsä seudun muita tuottajia ja pitää kesän jälkeen niin kuluttajille kuin keittiöille suunnatut syyssatomarkkinat. Pitäisi nähdä lähiraaka-aineiden ja lähituotteiden käyttö pitkäjänteisenä suunnitelmana aluetaloudelle ja hyvinvoinnille kuin vain rahanmenona tässä hetkessä. 6,95 4 95 5 PÖLYPUSSIA! 7 95 Bioska BIOJÄTEPUSSIT 20 L/30 KPL Sangallinen biojätepussi. Samalla hän letkautti, että yhtenä vaihtoehtona olisi pöydälle panolle jatkaa yksityistietä kilometrin verran kirkolle päin, koska yksi aloitteen tekijä oli ysityistämässä tietä. Vuonna 2017 kävijöitä oli noin 14 300, mutta 2017 jo yli 17 000 kävijää. Hän toivoi, että ei haikailtaisi menneitä niin sanottuja hyviä aikoja, vaan pysyttäisiin kohtuudessa. 9-18 la 9-16 P. — Nuorilta on tullut viestejä, että nuorisotalolle olisi hyvä päästä esimerkiksi kolmena iltana viikossa, kuten keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina. Lähiruokaterminaalin syntyminen vaatii yrittäjän. Hammaslääkäripalveluita ei voi Kanervion mukaan supistaa, koska sopimuksen mukaan ne pitää pitää samalla tasolla kuin ennen Terveystalon mukaantuloa. 9,45 Novita Jussi LANKA 100 G (25,00/kg) Yks. Volyymin kartoituksessa on päästy hyvään alkuun, mutta kannattavuuden takaamiseksi hankkeen kohdealueelta tarvitaan vielä toinen puoli lisää tuottajia ja elintarvikkeiden raaka-aineita ja seudullisia jatkojalosteita. Yrittäjävetoinen lähiruokatukku olisi mahdollista toteuttaa myös franchising-tyyppisenä. Hän halusi vastauksen myös huhuun, että hammaslääkäripalveluja ollaan supistamassa. Tarjolla oli ruisleipää, omenaja mansikkamehuja ja lammasjalosteita. Terveystalolla on ollut vaikeuksia järjestää Kinnulaan lääkärija hammaslääkärin palveluja. Kunta ei ole Kanervion mukaan velvollinen omavastuiden maksamiseen. Jos palveluntuottaja ei pysty palvelemaan, maksuista pitäisi keskustella sen kanssa. 6,95/kg Voimassa la 3.3. Kaukolämpölaitos toimii taas normaalisti Kaukolämpöä tuotetaan Kinnulassa taas normaalisti hakkeella. Ovet ovat avoinna säännöllisen epäsäännöllisesti, koska ovia ei avata, jos paikalle ei saada valvojaa. Kinnulalaisia käy Urpilaisen mukaan nyt terveyskeskuksessa myös Kivijärvellä. Kunnan siirtoviemärityöryhmä on kilpailuttanut Kinnulan, Lestijärven ja Toholammin välille suunnitellun siirtoviemärin rakentamisen. Matkoihin menee aikaa ja vaikka sinne päästäisiinkin taksilla, sen omavastuu on 25 euroa suuntaansa. Rehelliset suomalaiset maut nostattivat hymyn maistelijoiden suulle. 5,95 18 90 Yhteishintaan! SÄÄSTÄ 23 % Baition MUURAHAISRASIA 2 KPL/PKT Norm. 2,79 9 95 10 00 7 95 4 kerää Muumi VAUVAN FLEECEHAALARI 56-80 cm, turkoosi, pinkki -50 % KAIKKI TALVEN ASUSTEET Neulepipot, toppasormikkaat ja -rukkaset, kaulahuivit Muumi LASTEN FLEECETAKKI 86-116 cm, turkoosi, pinkki. Norm
Kerho avasi muutama vuosi sitten reitin Alvajärven ja Muurasjärven välille. — Pitkään aikaan ei ole ollut tällaista talvea. Pakolliseen varustukseen kuuluu kypärä. Maastossa liikutaan sääntöjen mukaan: kypärä päässä, selvinpäin, hätäkatkaisin kiinni, uralla ja reitillä korkeintaan 60 km/h ja jäällä korkeintaan 80 km/h. Etsintöjä ei ole onneksi ollut. Uria voi käyttää koko vuoden 40 euron jäsenja vuosimaksulla. Tasaiselta näyttävällä jäälakeudella voi eteen tulla yllättäen esimerkiksi kiven aiheuttama kohouma, joka sinkauttaa kovalla vauhdilla etenevän kelkan ilmaan. Jäällä sattuneissa onnettomuuksissa yleisin kuolinsyy oli hukkuminen. Luvilla saa ajaa koko maakunnan alueella, mutta myös Pyhäjärvellä ja Haapajärvellä. Jäätkin vahvistuivat vuodenvaihteen jälkeen, Pihtiputaan Moottorikelkkailijoiden vetäjä Matti Varha sanoo. Seuralla on oma kota Porkanlammella. Ihan tuore ajatus on ura Muurasjärven tai Alvajärven jäältä Vuorijärvelle ja Rauvanjärvelle. Yksi hiihtäjien ja kelkkailijoiden suosima laavu löytyy Suopellonmäeltä. Poliisi valvoo kelkkailua satunnaisesti. Jo tien ylitys edellyttää ajokorttia. Muurasjärveltä pitäisi päästä Haapajärvelle, mutta tuota osuutta kerholaiset eivät ole tänä talvena ajaneet. Karjalanniemestä vie ura Porkanlammelle lähelle Kinnulaa. Viitasaarelta avautuu ura Hännilänsalmelle ja Lintulahteen saakka, mutta myös Keiteleelle ja Pielavedelle. Lupia myy Takkatupa. Jos telamatto pitää, nykylaite kiihtyy muutamassa sekunnissa sadan kilometriin tuntinopeuteen. Polttopuutkin ovat valmiina. Päivälupa maksaa viitosen ja viikonloppu kympin. Kelkkailukuri tahtoo löystyä lumisena talvena. Niillä pidetään yllä urastoa ja Koliman hiihtolatua. Pihtiputaalta pääsee kelkalla Viitasaarelle Keitelepohjan tai Luotosen kautta. — Meillä on hyväkuntoinen uraverkosto, joten sillä pitäisi pysyä. 6 28. Luku oli sama kuin edellisvuonna. Hätäkatkaisin on oltava liikkeelle lähtiessä aina kiinnitettynä. Kyse on vain noin neljän kilometrin raivaamisesta, jolloin Pihtiputaalta pääsisi myös Kivijärvelle. Seuralla on käytössään hankerahoilla hankittu kelkka ja uusi lana. Taukopaikkoja löytyy Kangasjärveltä, Pikkusaukkoselta ja Pitkäjärveltä. Urilla nopeusrajoitus on 60 km/h ja jäällä 80 km/h. Jäällä voi ajaa vapaasti, mutta maltti kannattaa pitää mukana ja vesistö on hyvä tuntea. Se pitää ehdottomasti olla. Tilanne on toinen, jos maanomistaja antaa luvan kelkkailuun. Reitillä on oltava aina ajokortti, uralla 15-vuotta täyttänyt. Viime vuonna kelkkaonnettomuuksissa kuoli seitsemän ihmistä. — Pitkään on puhuttu reitin avaamisesta Kinnulasta Porkanlammelle, mutta se ei ole toteutunut, seuran sihteeri Mika Kumpulainen kertoo. Niiden ulkopuolella liikkumiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Sieltä aukeaa koko Pohjois-Suomi. Muuten tarvitaan aina maanomistajan lupa. helmikuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT Luminen talvi hemmottelee kelkkailijoita HEIKKI JÄMSÉN Runsasluminen talvi on ollut moottorikelkkailijoille harvinaista herkkua. Jäällä saa ajaa vapaasti, mutta maltti mukana Moottorikelkan tehon ja painon suhde voi yllättää kokeneenkin kelkkailijan. Maastossa vakavan onnettomuuden aiheutti useimmiten reitiltä suistuminen. Kelkkailijat nauttivat runsaslumisesta talvesta.. Jäällä saa ajaa vapaasti, mutta jäälläkin on noudatettava 80 kilometrin tuntinopeusrajoitusta. Kivijärven kelkkakerho on virinnyt ja sieltä on suunniteltu uraa Luotoselle ja yhteyttä Viitasaaren reitistöön. Kelkkailu on sallittua merkityillä urilla ja reiteillä. Lunta riittää ja harrastajien määrä on kääntynyt nousuun. Urakartat löytyvät sivulta kelkkareitit.fi. Maastossa moottorikelkkailu on sallittu vain merkityillä urilla tai reiteillä. Seura on mukana vapaaehtoissessa pelastuspalvelussa
Laulajainen solmi avioliiton geoteknikko Erkki Laitalan kanssa 1960. Viimeiset 14 vuotta Mirjamin kuoleman jälkeen Pentti asui yksin. Avioliitto päättyi eroon 1971. Sotien monet tapahtumat ja reitit hän muisti tarkasti loppuelämänsä. Seuraavat vuodet Laulajainen työskenteli opetushallinnossa muun muassa Kouluhallituksen ylimääräisenä ylitarkastajana ja lukion opetussuunnitelmatoimikunnan sihteerinä. Naapurit ja kalasekä metsästyskaverit olivat hänelle tärkeitä. Nuoripari osti Vanhantalon naapurista Pentin sedältä tilan, Hylkylän, ja kehitti sitä rakentaen muun muassa uuden asuinrakennuksen ja navetan sekä hankkien hyvän konekannan. Pikkusisaruksia hän sai kolme, joista nuorin sisko kuoli jo lapsena. Leena Laulajainen ”Pentti tunsi kaikki ja kaikki tunsivat Pentin. Leena Laulajaisen lapsuuden haave, kirjailijan ammatti, toteutui vasta vuonna 1981, jolloin hän päätti ryhtyä vapaaksi kirjailijaksi. Maastossa moottorikelkkailu on sallittu vain merkityillä urilla tai reiteillä. Hän oli syntynyt Kinnulassa, talvisodan aattona, 18.9.1939 vanhempiensa esikoisena. Laulajaisen ansiot myös korkeatasoisena tietokirjailijana palkittiin vuonna 2011, jolloin Suomen tietokirjailijat ry myönsi hänelle Warelius -palkinnon. Maanviljelys, karjanhoito, sahausja traktorityöt pitivät perheen leivässä Pentin mentyä naimisiin Elämäjärven kauniin Mirjamin kanssa. Lämmöllä ja kiitollisuudella muistaen Poika Ilpo Kananen ja miniä Tuija Siidorow Pentti Kananen Jäällä saa ajaa vapaasti, mutta jäälläkin on noudatettava 80 kilometrin tuntinopeusrajoitusta. Perhe muutti Reisjärvelle vuonna 1940 ja myöhemmin Pyhäjärvelle (Ol), kun Laulajainen oli kuusivuotias. Pentti syntyi 13.5.1920 Rönnynkylän Vanhalletalolle. Pentti, Maija ja nuori Suomi ehtivät varttua samaa tahtia yli 90 vuotta. Vielä viime kesänä hän ajeli autollaan Hylkylään: Milloin katsomaan hedelmäpuiden kukintaa, milloin pellon laitaan hyvillä mielin seuraamaan, miten sukupolvien ketjussa uusi nuorimies teki töitä traktorilla. Penttiä kiinnosti, miten yhteinen ammatti kehittyy. Hänen tuotantonsa sisältää toistasataa nimikettä ja tuotantoa on käännetty yhdelletoista kielelle. Toisen avioliiton Leena Laulajainen solmi 1974 opetusneuvos Esko Laulajaisen kanssa, joka kuoli vain pari kuukautta ennen Leena Laulajaisen omaa kuolemaa. Sota-arkiston kuvat liikuttivat allekirjoittaneitakin, kun niitä netistä katsottiin useampaan kertaan. Sadut ja tarinat kyllä avautuvat, lapset löytävät syvimmän merkityksen ja tavoittavat kirjoista inhimillistä läheisyyttä”. Pentti löysi arkistosta tuttuja kasvoja ja paikkoja. Pentti piti metsästyksestä. Sitä ennen hän oli työn ohella laatinut useita kymmeniä äidinkielen oppikirjoja, lukemistoja ja antologioita, työryhmissä ja yksin. Veri veti porukkaan ja niin oli hirvikoe taas ammuttava ja hankittava metsästyskoira. Pentti osallistui paikkakunnan rientoihin. 1961). ”Ei ole enää monta miestä, joiden kanssa muistella samoja reissuja”, hän totesi. 28. Hätäkatkaisin on oltava liikkeelle lähtiessä aina kiinnitettynä.. Aikanaan vanhin poika jäi jatkamaan isännyyttä ja Pentti ja Mirjam muuttivat rivitaloon kirkonkylälle. Hänet tunnetaan parhaiten laajasta ja monipuolisesti palkitusta lastenja nuortenkirjatuotannosta. Jo ensimmäisestä satukokoelmastaan (Taikarumpu kertoo) hän sai Suomen Nuorisokirjailijat ry:n kannustuspalkinnon vuonna 1981. Niiden ulkopuolella liikkumiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Hän eli Pihtiputaan veteraanimiehistä toiseksi pisimpään. Virkkeet sanoi hänen sisarensa Maija, jolla on Pentin kanssa kaikista pisin yhteinen historia. Muista lastenkirjapalkinnoista mainittakoon Kirjallisuuden valtionpalkinto 1983 (Olipa-kerran-maan kukat), Arvid Lydecken -palkinto kaksi kertaa, 1984 (Vesilinnun sydän) ja 1992 (Yksisarvinen ja sadepuu) sekä Finlandia Junior –palkinto 1998 yhdessä kuvittajan, taidemaalari AnnaLiisa Hakkaraisen kanssa (Kultamarja ja metsän salaisuudet). Helsingin Sanomien 60-vuotishaastattelussaan Laulajainen sanoo: ”Minä todella haluan olla lastenkirjailija. Avioliitosta syntyi poika, Marko Laitala (s. Isänmaa tarvitsi Penttiäkin talvisotaan ja jatkosotaan. Maamies lähti ikimetsiin Lapsuutensa Pentti eli vilkkaassa ympäristössä, sillä saman katon alla asui muutakin sukua kuin omat vanhemmat ja sisaret. Veljeksistä nuoremman kohtalo oli kaatua Lapin sodassa. Myös merta-, verkkoja katiskakalastus oli hänelle mieleen ja saalista riitti kyläläisillekin. Pirjo Kännö Kirjoittaja on Leena Laulajaisen sisar. Leena Laulajaisen tuotantoon sisältyy myös kulttuurihistoriallisia tietoteoksia, kuten Alice Kairan maailma 1987, Eila Kännö, Naisena miesten maailmassa 1990 ja Marilaiset, laulun ja uhritulien kansa 1995. Vähäksi aikaa. Laulajainen opiskeli Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi 1967. Leena Laulajaiselle myönnettiin Pro Finlandia –mitali vuonna 2001. Väljemmän elämänpiirin kaipuu sai heidät kuitenkin hankkimaan talon kirkonkylän ja Rönnyn välimaastosta. Lapsia syntyi neljä. Kun mittarissa oli yli 80 vuotta, hän luopui hirvenmetsästyksestä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kiuruveden yhteislyseosta 1959. Laitala, o.s. Mälkönen) kuoli 15.12.2017 Helsingissä 78-vuotiaana. Kirjailijana tehtäväni on hakea yhteyttä lapseen. Marjastus oli heidän yhteisiä harrastuksiaan. Leena Laulajainen kävi oppikoulua 40 kilometrin päässä Kiuruvedellä, aluksi matkustaen yksin junalla ani varhain aamulla, myöhempinä vuosina asuen viikot koulupaikkakunnalla. Viime viikkoihinsa asti häntä kiinnosti ”sijoittaa kartalle” nuorempikin väki tiedustelemalla kenen lapsia tai lapsenlapsia kukin on. helmikuuta 2018 7 KOTISEUDUN SANOMAT Muistoksi Kirjailija Leena Laulajainen on kuollut Filosofian maisteri, kirjailija Leena Laulajainen (ent. Siinä hän oppi tuntemaan muut ja muut hänet. Hän oli tavallinen maamies.” Näihin kahteen virkkeeseen kiteytyy kauniisti ehkä se olennaisin pihtiputaalaisesta Pentti Kanasesta. Pakolliseen varustukseen kuuluu kypärä. Ikimetsiin meidän vaari lähti hiljaa huokaisten 30.1.2018. Hän toimi äidinkielen lehtorina eri oppikouluissa vuosina 1964-1973. Leena Laulajainen oli monipuolinen ja tuottelias kirjailija ja runoilija. Saanijärven rannalle hän usein ajeli myös toisen poikansa kotiin ja tyttärensä mökille heitä tapaamaan. Hän oppi kalastuksen, metsästyksen ja elannon kannalta tärkeimmän: maanviljelyksen
Kahvitarjoilu. T. 014-579 1131. Kaikkes antaneena rauhan sait jossain siellä, nyt muistamme iloja elämäs tiellä. Musiikki To 1.3. Ke 7.3. Hyvä tasapaino helpottaa kaikkea liikkumista. Kinnunen. Ti 6.3. Klo 13.15 hartaushetki Kaskessa. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. lapsien onnitteluun. Klo 13 seurat Rauhanyhdistyksellä, Erkki Peltoniemi, Vesa Pirnes. E. Su 4.3. 2. Ti 6.3. E. Kirjalliset hakemukset viimeistään pe 16.3. To 1.3. Huomenna to 1.3. Su 4.3. Ry:n hartaus klo 13.30 Eevakoti. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Johanna Kinnunen 040-520 3388. Vt. Eri ryhmien toimintaa Ma 5.3. ja sinä jaksat. klo 12 seurat Rukoushuoneella. Tuntui, että silloin, sen siunauksen alla, Jumalan armo ja rakkaus kosketti meitä, koko kirkkokansaa. 2018 Jumala nyt avun antoi, sinut otti taivaaseen. klo 18.30–21 nuorten oloilta Sallilan alakerran nuorisotiloissa. vierailu Pyhäjärven Keitaaseen klo 18 -19.30. Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. helmikuuta 2018 Seurakunnan kotisivut: www. Hymyhuulin sitä katsoo tämän kylän väki. Puh. Mustin hiilihampain kiireille makeasti nauraa. 0400 691 003 tai sihteeri Terttu Paananen p. Ehkäpä joskus kohtaamme vielä. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683. Pysy viiteen laskien ala-asennossa ja nouse hitaasti ylös. lastenlapset Kiitollisina muistaen Raija Matti, Vesa, Timo ja Tuija perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Uskokaa tai älkää – pienet koululaiset etupenkissä nostivat hekin kätensä siunaamaan pappiansa! Liikutuin; se oli yksi elämäni tähtihetkistä. Ja joskus lapsille sanotaan illalla: siunaa ihtes ja mene nukkumaan! Hyvää näillä kaikilla varmasti tarkoitetaan, mutta kuitenkaan kukaan ei voi siunata itseään. Lumiukko Rakas puoliso, isä ja pappa Heimo Matti Johannes JÄMSÉN s. Toista muutama kerta ja vaihda sitten jalkaa. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Tarvittaessa käytä aluksi seinää tai tuolia apuna. KESÄTÖITÄ PIHTIPUTAAN KOTISEUTUMUSEOLLA Pihtipudas-Seura hakee kahta pihtiputaalaista kielitaitoista nuorta museonhoitajaksi kesäksi 2018. Kiitämme osanotosta. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Palsta on ilmainen. Koukista vasenta polvea ja laskeudu rauhallisesti alas. Diakoniatoimisto ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Outi Hertteli 040-352 7757. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ti-to klo 9–12 , talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Palveluryhmänä Eläkkeensaajat. Kinnunen. Diakoniatoimisto ti klo 13-15, Merja Koskela 040-765 2453. ei kokousta (talviloma). klo 13 hartaushetki Valorinteellä. klo 12 seurakuntakerho ”Terveystalo esittäytyy” srk-kodissa ja 18.30 ompeluseurat Arvo ja Raisa Kinnusella. Seurat Su 4.3. Nuoret Ke 7.3. klo 9.30 perhekerho päiväkerhotiloissa. (4.Moos 6:22-27) Tuskin mistään Raamatun kohdasta löytyy niin monenlaisia muunnoksia kuin juuri tästä todella merkityksellisestä ”Aaronin siunauksesta”. Klo 13 messu Muurasjärven kirkossa. Huom. Virastopappi 014-562 622. Seija ja lapset perh. Kerran koulukirkon päätteeksi kohotin käteni ja luin tuon ”Herran siunauksen” juuri niin kuin se muinoin Israelin lapsille luettiin. rukouksen muotoon Herra siunaa meitä... klo 17 kirkkokuoro Sallilassa. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Sunnuntaiksi SYDÄMELLISET KIITOKSET kaikille teille, jotka kunnioititte rakkaamme Esko Väisäsen muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. 13. Se kyyneliin puhkeaa, tuuleen häviää... Vapaapäivät ma ja ti. Kastettu: Emma Johanna Paananen Jumalanpalvelukset Su 4.3. Omaiset † † Seurakunnan kotisivut: www. 0400 632 563 Kun opetus meni perille Aikoinaan eräs ansioitunut opettaja, teologian professori, murehti jäähyväisluennossaan eläkkeelle jäädessään, että hänen opetuksiaan oli ymmärtänyt vain yksi ainoa ja sekin ymmärsi väärin! Kinnulan kirkon alttaritaulussa on kuva Jeesuksesta, Hyvästä Opettajasta. klo 10 messu pääkirkossa. Lavanti, J. Sen jäinen sydän sulaa. ja Tarja Margit Anita Jääskeläinen 72 v. 1944 k. Ilo kumpuaa naurustasi. Lavanti, J. rippikoululainen, tästä voit saada merkinnän riparikorttiisi.. Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9–12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579 1121. Käynti päätyovesta. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124. Olet onnellisten tähtien lapsi. klo 18.30 rukouksen, ylistyksen ja yhteyden ilta. ja Maire Ilona Salonen 98 v. 044 509 0598. Kuvat ja onnittelutekstit sähköpostilla: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi tai ne voi tuoda toimitukseemme. Sirpa Wallenius voimistelee tasapainoillen. Oma kassi mukaan. Päiväkerho Ke 7.3. Voit harjoitella yhdellä jalalla myös varpailleen nousua tai muuten pystyssä pysymistä. klo 8.30 Kaiken kansan aamupuuro Sallilassa. Pihtiputaan seurakunta Synttärisankari Synttärisankari-palsta on tarkoitettu alle 10 v. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 28. Fax 014-562 631. ONNEA 2-vuotiaalle VILJOLLE! Toivoo Mummo PALJON ONNEA 6-vuotiaalle HEIKILLE 4.3.! Toivottaa äiti, isi, pikkusisko Venla, muut sukulaiset ja ystävät läheltä ja kaukaa. Ei lämpöä, hellyyttä kestä tämä ukko. Nuorisotyö: Sanna Ollikainen 044-784 4425. klo 12 Touhupiiri Sallilassa. klo 10 messu kirkossa ja 12 pyhäkouluseurat ry:llä, alkaa klo 11 ruokailulla. Päiväkerho: Katja Montonen 040841 5626. Haudattu: Esko Matias Väisänen 75 v., Heikki Matias Kinnunen 82 v. Kevättä odotellessa tehdään lumiukko. Ke 7.3. LÄMMIN KIITOS Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Pentti Kanasen muistoa ja otitte osaa suruumme. To 8.3. Hänen siunaavien käsiensä alla kerroin lapsille ”Herran siunauksesta”, kuinka Mooses muinoin käski Aaronia ja tämän poikia nostamaan kädet ja siunaamaan Israelin kansan Taivaan Isän siunauksella: Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Pihtipudas-Seura ry / Hallitus, Keskustie 8, 44800 PIHTIPUDAS tai terttua.paananen@gmail.com Tiedustelut: Puheenjohtaja Juhani Krook p. Teitä kaikkia siellä Sydän-Suomen karuilla mailla monin siunaavin ajatuksin muistaen Heikki-pappi Järvinen Kuollut: Heimo Matti Johannes Jämsén 74 v. Sitä on muutettu mm. Sinä hymyilet kuunsäteiden hymyä – naurat vuoripuron solisevaa naurua. 10. Päähän pannaan hattu, kaulaan lämmin liina, porkanasta nenä. klo 11 ruoka-avun jako tarvitseville. Kuukauden liikuntavinkki Parempaan tasapainoon! Seiso ryhdikkäästi, mielellään avojaloin ja nosta oikea jalka ilmaan. S. nuorisotyönohaaja Päivi Kananen 040 524 6664. tai siunatkoon meitä... Hyvin sisukkaasti kuljit loppuun tämän erän, ennen kuin jätit rantasaunan ja Lahdenperän. 1. Lumiukko tummin silmin maailmata seuraa. Klo 12.30 hartaushetki Sopukassa. Klo 17 hartaushetki Metsäkodolla. Päivät kuluvat ..
klo 14. php. (s. Jyväskylässä. Aivojumppa Brain Gymin liikkeillä stressin helpottamiseksi. MAAJA KOTITALOUSNAISET. ke 11.4. ELÄKKEENSAAJAT. Kinnula Maanantai: Broilerikasvishöystö, riisi, vihreä salaatti. Liikutaan ulkona ja sisällä. Liput 10 € Tuisku pm-sprintissä Keski-Suomen piirinmestaruuskilpailut hiihdon parisprintissa järjestettiin sunnuntaina Jämsänkoskella. Opetus: Poke. pe 2.3. pe 9.3. Palvelu on maksutonta. Kuntolaatikot pururadalla, Särkiharjun koulun risteyksessä ja Untisperällä Lepistön kohdalla. Suks’ Eemin Siwakointi Pihtipudas-Alvajärvi-Muurasjärvi. klo 9–15 Arvontaa osanottajien kesken: 4 x 50 € lahjakortteja ja etappiarvonnat Pihtipudas PIHTIPUDAS Maaliskuussa Mikko Salmelinin maalauksia terveyskeskuksen galleriassa. Kirkkokahvit seurakuntakodilla, puhujana Raimo Vakkuri: ” Sykettä työhön ja vapaa-aikaan”. klo 11. Hiihtokoulut urheilukentällä. klo 17-19 Nuorten työpajalla. Yli 9-v. HalTUISKU Hiihdon kilpailutoimitsija! Muista Tuisku-Hiihdot su 11.3. La 3.3. Tanssikurssi pe 20.4. Ilm. 040860 0767 tai https://opistopalvelut.fi/viitaseutu/index. Kuulokojeen puhdistusta, letkun vaihtoa, paristojen myyntiä ja vaihtoa, neuvontaa ja vertaistukea. Ladulla nuotiopaikkoja. Myös ulkoilua ja perhepäivällinen. klo 14. Talvitapahtuma Niemenharjun Matkailukeskuksessa klo 12-15. (s. Garage After Ski Arvolantien hallissa. Perhekahvila keskiviikkoisin klo 10-12 entisen Pikkukarhun tiloissa. klo 13. 040571 0143 ke 28.2 mennessä. RYHTI Lasten liikuntakerho keskiviikkoisin 18.15-19.15 Maamiesseurantalolla. LC PIHTIPUDAS EMMIT. Monitoimitalolla tarjolla makkaraa, mehua ja kahvia. To 1.3. Lisät. Tytöt 12 v: 1) Jämsänkosken Ilves 8.59,1, 2) Pihtiputaan Tuisku (Ella Paananen ja Eerika Siekkinen) 9.13,5, 3) Kaipolan Vire 9.20,1. klo 18.30 Mantassa. Lisätiedot Seija Mustamäki, p. fusku, foksi, bugg ja tango. Tiistai: rapeat kalapalat, perunat, kastike, tuoresalaatti. klo 10-12. klo 15.30-19.30 ja tentti pe 23.3. keskiviikkoisin klo 17.30. 4H. Kahvio ja arpajaiset. Järj. Alkeista liikkeelle. Järj. Paja on avoinna kahden viikon välein. Keskiviikko: uunikala, perunasose, porkkanaraaste. Su 11.3. 040-674 7873/ Pertti. Klubitapaaminen to 8.3. Koiravaljakkoajelua Alaskan huskyilla, maksuttomat nappulahiihdot Muurasjärven Murron kanssa, pulkkamäki, arvontaa ym. 044-4596 261. Menemme Viitasaaren Karoliinojen vieraaksi to 15.3. Järj. 28. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-20. Kunnon eväitä kevääseen Muurasjärvellä Kaitalassa klo 19. Lähtö aamulla, paluu illalla. klo 18.30 Mantassa. klo 10. Naisten kuntoiluvuoro salissa tiistaisin klo 19-21, kuntojumppaa ja pelailua. Tiedustelut: Markku Mäkelä 0400 886 879 Järjestää: Liikuntatoimi, Ryhti, Murto, Ruokolahti ja Tuisku SUKS’ EEMIN SIWAKOINTI Pihtiputaalla su 4.3. Järj. Kaikille avoin järjestöja hanketoimijoiden PopUp -toimisto kunnantalolla klo 13-18. 860 Pr. Kerho Valorinteellä keskiviikkoisin klo 10. IKIS-luennot Viitasaaren valtuustosalissa: Äkilliset aivoverenkiertohäiriöt (TIA) ke 14.3. Rakukeramiikka lauantaisin 10.-24.3. viim. Vapaa pääsy. Finlanders-yhtyeen konsertti Elämäjärven Mäntypirtillä klo 19. KINNULA Pe 2.3. riviltä 830,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 Rientoja ja tilaisuuksia Pihtipudas EA-RYHMÄ. Osanottomaksu: 5 e ja perhemaksu 10 e, sisältää mehun ja kunniakirjan. Mosaiikkikurssi pe-la 6.4-19.5., ilm. MUISTIYHDISTYS. Naisten kuntonyrkkeily Tuiskun kuntosalilla keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. ke 11.4. LIIGAPLOKI Metalliromun keräyslava vanhan TVH:n pihalla ja Kojolassa Hännisen pajan tontilla. Huoltopisteet klo 9-15. Polkupyörän hoitoja huoltokurssi torstaisin 22.3.-26.4. Mukana Pihtiputaan Mummo Aune Turunen. 1.3. Vapaa pääsy. Yhteiskyyditys. Samalla pidämme Emmien oman kirppiksen. klo 10 -17.30 Seurojentalolla. liikuntatoimi, Tuisku, Ryhti, Murto ja Ruokolahti. koko perheen perinteinen laturetki Reitti ja huoltopisteet: Pihtipudas Jukola (Kirkkotie 2) – 7 km – Ruokolahti – 8,5 km – Alvajärvi – 8 km – Kohisevan laavu – 8,5 km – Muurasjärvi Kaitala (Reisjärventie 2895). netissä www. Paja on maksuton ja kaikille avoin! Kysy lisää p. klo 9-15. Pisankamunien maalauskurssi la 10.3., ilm. Ke 21.3. Maksu 5 e, perhe 10 e. pe 30.3. 2008 ja aiemmin) klo 17.30. Perhekahvila auki tiistaisin klo 9-12.30 Kotiseudun Sanomien talossa. Päivätanssit Työväentalolla klo 13-16.Kylärengit soittaa. pihtipudas.4h.fi. helmikuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Menoja ja tapahtumia Menot 2 x 100 • 2 x 170 muut voitot yht. Kuulolähipalvelun vastaanotto Valorinteellä ma 5.3. Mosaiikkia pihaan ja puutarhaan keskiviikkoisin 2.-23.5., ilm. Tytöt 10 v: 1) Ski Jyväskylä 12.10,0, 2) Pihtiputaan Tuisku (Adeliina Laitinen ja Anniina Marin) 12.10,8. ilm. Lisätietoja p. To 15.3. klo 10. Kuutamohiihto Muholan perinteisellä ladulla klo 19-23. Mm. klo 18-22 ja la 21.4. Ti 6.3. AVANTOUIMARIT. Hinta 65 e, sis. Su 11.3. Apetta aivoille -tapahtuma Alvajärven maamiesseurantalolla klo 12-14. viim. Torstaina C-junnut klo 1920.30. Tietoa muun muassa hyvinvoinnista, järjestötoiminnasta ja monikulttuurisuudesta. Kalankäsittelyopastusta Tahkontuvalla Ilosjoella klo 13. VIITASEUDUN KUULO. Eläkeliiton kesätapahtuma ke-to 6.-7.6. Tytöt 16 v: 1) Ski Jyväskylä 12.56,7, 2) Kaipolan Vire 12.57,2, 3) Kaipolan Vire II 13.35,2, 4) Pihtiputaan Tuisku (Nita Rasi ja Roosa Marin) 14.39,7.. pe 27.4. Järj Eläkkeensaajat ja seniorityöryhmä. klo 14. 040-705 2434. Muhola-Seura ja vapaa-aikatoimen tiimi. To 8.3. Ravitsemusaiheinen aamupäivä aivoille. Ruokalippuja ei voi ostaa paikanpäältä. Kylärengit. Urheilukerhot 6-12-vuotiaille tiistaisin klo 17-18 Muurasjärven koululla. MUISTIYHDISTYS. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10. Vihkoon päivä, nimi ja kuntoilulaji. Vaihtari (15-25-vuotias nuori) on noin 3 viikkoa samassa perheessä ja ajankohdan voi valita itse. Proteiinipaukkuja, vitamiineja muistin tueksi ja flunssantorjuntaan. Isäntäperheeksi voi hakea ke 28.2. mennessä p. Projektipäällikkö Sirpa Pekkarinen. Piirin puheenjohtaja paikalla. Muista kokous ma 5.3. Maksu 50 e. Hinta 33 e 4H-jäsen, 40 e ei-jäsen. ELÄKELIITTO. lituksen kokous to. Kansalaisopistot Pihtipudas Ilmoittautumiset p. Aamiaista ajatuksella Mäntypirtillä Elämäjärvellä klo 9-11. Sitovat ilmoittautumiset ma 19.3. MJK Maanantai, fysiikkatreenit 3-9-lk klo 16-17.30. Vaihtori auki klo 10-15 kunnantalon alakerrassa. Sunnuntaina -12 ja nuoremmat sekä G/Fjunnut klo 13-14. To 15.3. Tytöt 14 v: 1) Ski Jyväskylä 13.34,5, 2) Äänekosken Huima 15.14,6, 3) Pihtiputaan Tuisku (Alisa Marin ja Aada Laitinen) 17.27,6. Pe 2.3. Ilm. Ammestie 7 • p. 46 Pelilippu 3,50 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. Home ja terveys – uusinta tietoa hometutkimuksista ke 28.3. Kokoontuminen Sopukassa ti 6.3. päivätoiminta ja Apetta aivoille -hanke. Järj. Kamu-kahvila kirjastossa to 15.3. Ulkoilupäivä Sopukassa klo 13. Kerho ke 7.3. Aihe: ”Mielen hyvinvointi”. Kouluttajina tanssinopettajat Pirjo ja Tommi Koivula. Aiheena Timo Mielityisen luontokuvat. 0400-615 497. Tiistai: kasvissosekeitto, tuore vihannes, leikkele, pehmeä leipä. Alle 9-v. Pakkasraja -20° klo 8.00. Yrittäjien kirkkopyhä. Päivystys puh. mennessä opistolle. seurakunta ja Kinnulan Yrittäjät. Naistenpäivän kahvit Lea Lehdolla to 8.3. ma 12.3. Riitta 040-860 0799. SENIORITYÖRYHMÄ. klo 12 seurakuntatalolla. viim. ELÄKELÄISET. Opetellaan hitsauksen perusteita ja valmistetaan tai korjataan metallisia esineitä. klo 17 hallitus, klo 18 klubikokous Eväsrepussa. 0400 769 832 Tervetuloa! A-oikeudet Tommi Soidinmäki & Vastakaiku Avoinna 21-03 La 3.3. Vesijumppa Simmarissa maanantaisin klo 13-13.30 ja perjantaisin klo 13-13.45. Keskiviikko: uunimakkara, perunamuusi, salaattipuffa. Urheilukoulut Pihtipudas-salissa maanantaisin 6-9-v. Perjantaina D-junnut klo 17-18.30, E-junnut klo 18.30-19.30, miehet klo 19.30-21. Mitä geenitestit kertovat. Liput ja ruokaliput varattavissa Kaijalta. To 8.3. Alkavat kurssit Viitasaarella: Piristystä kevääseen pe-la 16.-17.3., ilm. Kerho to 1.3. Kinnula Ilmoittautumiset joko netin kautta https://www. Alvajärven maaja kotitalousnaiset, päivätoiminta ja Apetta aivoille -hanke. klo 12 Op:n kokoustiloissa. Nukkekotikokoisten esineiden valmistaminen C la-su 14.-15.4., ilm. Päivätanssit Työväentalolla ke 21.3. aamupalat, lounaan, iltapäivän välipalan, maatilavierailun, vakuutuksen ja T-paidan. viim. Muistikahvila Valorinteen kerhohuoneella parillisten viikkojen to klo 14-16. 040-734 1882. Vain metallijätettä. MURTO Hiihtokoulu sunnuntaisin klo 14-15 pururadalla. Kumpulan talviuintipaikan avaimen saa kunnantalon infosta. opistopalvelut.fi/suomenselka/ tai p. tiistaisin klo 17. LC PIHTIPUDAS. Metallityöpaja 10-20vuotiaille alkaa to 8.3. D I A B E T E S Y H D I S TYS maksaa jäsenelleen 20 euroa Outin järjestämästä Ikean kyydistä la 24.3. Kerho Työväentalolla maanantaisin klo 12. SYDÄNYHDISTYS. Sählyvuoro kaikille kesUrheiluseurat kiviikkoisin klo 20-21.15. Seurat ja yhdistykset PUDIS Sählyä Pihtipudas-salissa maanantaisin, 4-lk ja nuoremmat klo 19-20, 5-9-luokkalaiset klo 20-21. viim. Alakoululaisten DJ-disco klo 17-19, Nuorison UV-bileet klo 19-21 ja Vesterinen yhtyeineen klo 21. To 1.3. klo 15.15. Kansalliset Tuisku-Hiihdot kirkonkylän hiihtostadionilla alkaen klo 11. Ilmoittautumiset Outille p. MLL. Kinnula MLL. 41. 040734 1882/ Asta. ELÄKELIITTO. Kahvio ja arpajaiset. To 8.3. asti. 2009-2011) klo 16.30-17.30 ja 9-15-v. Su 4.3. klo 19. Kokataan maistiaisia. Naisten kuntosalivuoro sunnuntaisin klo 18.30-20. Ruokakoulu 8-12-v:lle yläkoulun opetuskeittiössä ma-pe 11.-15.6. ma 19.3. viim. väh. Loppu maksetaan itse. Matka: Omavalintainen. Tuo valmiiksi hinnoitellut tavarat mukanasi. Hygieniapassikurssi ke 21.3. Keittolounas ja kahvit (omakustanteiset) sekä muistia virkistävää toimintaa. Kouluruokailu Pihtipudas Maanantai: jauhelihakastike, pasta, kaali-ananassalaatti
Avustukset pyritään maksamaan touko-kesäkuun aikana. klo 15 mennessä. Esiopetukseen osallistuminen on velvoittavaa siten, että lapsen on osallistuttava oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Viitasaaren tekninen lautakunta, Keskitie 10, 44500 Viitasaari. ?Mikäli koulussa on em. 040 767 0182 Pihtiputaalla Rajatiellä RT-päätyosake 2h+kk+s 45 m 2 Lisätietoja p. (pariton viikko). klo 14-16.30 Viljapossua etuselkä, kylki 5,50e/kg. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Lounas: 11-13. 22.3. Jussi Miekkavaara 0400-345 212 Kts. Tiedustelut p. 044-459 6810. Lisätietoja Ari Kahilainen puh. Hinta 54.000 € . 2018–2019 Pihtiputaan kunnassa järjestetään esiopetusta v. Tekninen lautakunta VIITASAAREN KAUPUNKI KENKÄVARASTON LOPPUUNMYYNTI TORSTAINA PIHTIPUTAAN TORILLA 9-16 Rieker, Ajavat, Pomar. P. Tervetuloa! Reisjärven Osuuspankin hallitus KOKOUSKUTSU ESIKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN LV. 014-106 469 Pihtiputaan alueelta Pihtiputaan alueelta p. Terttu Kinnunen, 040 510 2683 Kylpylämatka SAARENMAALLE 21.–28.4. Heti vapaa. Tämä taksa koskee elinkeinoelämän jätehuoltoa tilanteessa, jossa yritys ei saa markkinoilta jätehuoltopalveluita kohtuullisin ehdoin ja hinnoin ja pyytävät siksi palvelua kunnalliselta jäteyhtiöltä. ?Pihtiputaalla 28.2.2018 ???Sivistyslautakunta PIHTIPUTAAN PERUSOPETUKSEN JA LUKIOKOULUTUKSEN TYÖJA LOMA-AJAT LUKUVUONNA 2018–2019 Syyslukukausi alkaa torstaina 9.8.2018 ja päättyy perjantaina 21.12.2018. 040 578 3234 Kinnulassa Koiravuorentiellä RT-KAKSIO päätyhuoneisto. kopio tiekunnan pankkitilin tiliote ja tilitapahtumat vuosi 2017). Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. Jauheliha 6,90 e /kg. 2012 syntyneille lapsille Putaanvirran ja Muurasjärven kouluilla. 040 860 0709. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 28. Avustuksen maksamisen ehtona on, että tiekunnan on toimitettava selvitys toteutuneista kunnossapidon kustannuksista (selvitys voi olla esim. LEIPÄKAUPPIAS Pihtiputaan torilla joka toinen perjantai, alkaen 2.3. ?Pihtiputaalla 28.2.2018 ???Sivistyslautakunta LIHA-AUTO Pihtiputaan Tahkon Aukiolla TO 1.3. 2012 syntyneiden lasten koteihin. Johtokunta kokoontuu klo 17.00. valiot sihteeri Teija Kanaselle puh. Taksa-aineisto on luettavissa Saarijärven kaupungin nettisivuilla kohdassa Kuulutukset. Myös niiden tiekuntien, joiden tien varrella pysyvä asutus on lakannut tai avustettavan tien pituus lyhentynyt, tulee tehdä ilmoitus muutoksesta. Syyslukukausi ei sisällä lauantaityöpäiviä ellei koulu lukuvuosisuunnitelmassa muuta esitä. fi > Päivähoito ja koulutus > Esiopetus tai sivistystoimistosta soittamalla puh. Talvilomaviikko on viikko 9 eli 25.2.–1.3.2019. 044-779 1577 tai sähköpostitse henna.jarvenpaa@poppankki.fi. Avustus myönnetään vain pysyvän asutuksen teille. Tervetuloa Johtokunta Pihtiputaan Eläkeläiset ry:n kevätkokous Valorinteellä ke 7.3.2018 klo 10.30. Lautakunnan päätösasiakirja on nähtävillä Viitasaaren kaupungin teknisellä osastolla ja Pihtiputaan kunnan virallisella ilmoitustaululla ajalla 26.2.–12.3.2018. Laakamäen Kotiliha, 0400-577 433 /Heikki. Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat jäsenten nähtävillä Reisjärven Osuuspankin pääkonttorilla edellä mainitussa osoitteessa 12.3.2018 alkaen. 020 413 3788 KUULUTUS KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE KUULUVAN JÄTTEEN TAKSASTA Sydän-Suomen jätelautakunta on 20.2.2018 § 8 hyväksynyt uuden jätetaksan, joka koskee kunnan toissijaisella vastuulla olevia jätteitä eli TSV-jätteitä. Niiden teiden, joiden osalta ei ole pisteytystä tehty ja tie haetaan avustuksen piiriin, tulee toimittaa pisteytyslomake täytettynä Pihtiputaan kunnan tekniseen toimistoon. • Hotelli Meri • Bussi mukana • 495 e /hlö J. Kevätlukukausi alkaa maanantaina 7.1.2019 ja päättyy lauantaina 1.6.2019. ORTOKENKIÄ ja erikoistossuja. Tekninen lautakunta. Ilmoittautumiset 12.3.2018 mennessä p. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 040 840 1982 tai 040 185 6199 Vuokrattavana Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). KOKO VARASTO HÄVITYSHINNOIN! Kimmon kenkä, Kankaanpää KUULUTUS 29.1.2018 YKSITYISTIEAVUSTUKSET VUONNA 2018 Pihtiputaan kunnan yksityisteiden kunnossapitoavustukset (tarkoittaa vuoden 2017 kunnossapitotöitä) myönnetään teknisen lautakunnan (20.5.2015 § 53) päätöksen mukaan. Taksa-aineisto on pyydettäessä saatavissa myös jäsenkuntien kunnanvirastoista. Puusto 2500 m 3 . Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen ma 12.3.2018 mennessä os. Lapa 5,90 e /kg. Tervetuloa Johtokunta Kinnulan Musiikkiyhdistys ry Sääntömääräinen vuosikokous ti 13.3.2018 klo 18.30 Bitin alakerrassa. SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA YKSIÖ Pihtiputaan keskustassa. P. Jos kirje ei ole jostain syystä saapunut perille, lomakkeet saa myös www.pihtipudas. P. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 §:ssä varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle määrätyt asiat. 0100 876 50 KELATAKSIT KELATAKSIT Reisjärventie 421 Pihtipudas www.juhlapalvelukranssi.fi 040 841 2182 Keskustie 42, 43900 KINNULA 045-232 9120 (ravintola) • 0500-900 207 (toimisto) Kinnulan Kartano Oy Lounasravintola ti-pe 11-13 • Ateriapalvelut • Juhlaja kokouspalvelut Reisjärvi – Kinnula – Haapajärvi – Viitasaari – Jyväskylä www.poppankki.fi Reisjärven Osuuspankin jäsenet kutsutaan varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, torstaina 15.3.2018 klo 19.00 alkaen. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Tervetuloa Johtokunta Pihtiputaan Kennelkerho ry:n sääntömääräinen vuosikokous kunnantalolla perjantaina 9.3.2018 klo 19. Tarj. Osuuskunnan kokous pidetään Reisjärven Osuuspankin pääkonttorin kokoushuoneessa osoitteessa Kirkkotie 8 A, 85900 Reisjärvi. Ilmoita palkittavat koirat esim. KUOMA -lenkkareita, myös talvimallit! NOKIAN KUMISAAPPAITA (myös lämminvuorisia), NAHKASAAPPAITA, AAMUTOSSUJA runsas valikoima. 040-580 8361 Lasse Hakkarainen • 24 h • tilataksi 1+8 • invaja paarivarustus • myös tilausajot TAKSIPALVELU TAKSIASEMA Pihtiputaan Pihtiputaan ympärivuorokautinen päivystys p. Kävely-, jokasäänja talvikenkiä. esitetiedot: www.metsatilat.fi/jarvisuomi Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Keskustie 20 C 40100 Jyväskylä p. 044 262 5806. Kevätlukukausi sisältää vain yhden lauantaityöpäivän 2.6.2018, ellei koulu lukuvuosisuunnitelmassa muuta esitä. Pisteytyslomakkeita on saatavana Pihtiputaan kunnan neuvonnasta tai teknisestä toimistosta. Syysloma on viikolla 42 eli 15.10.– 19.10.2018. Kunnossapidon kustannuksien selvitys ja pisteytyslomake on toimitettava viimeistään maanantaina 26.3.2018 kello 13:een mennessä. Lähikankaantien varressa sijaitseva hyväkasvuinen määräala, jonka puusto valtaosaltaan nuorta kasvatusmetsää. Joka toinen torstai. Täyslihasäilyke 5 € /prk. Taksa tulee voimaan 1.3.2018 ja se koskee kuntia Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi ja Uurainen. 014-459 6800 Myytävänä YKSIÖ Putaanvirran rannalla. Ilmoittautumislomake ja esikouluinfo, jossa on tarkemmin kerrottu Pihtiputaalla järjestettävästä esikoulusta, koulukuljetuksista ym., on lähetetty v. 040 868 4335 KUULUTUS Tekninen lautakunta on vahvistanut kokouksessaan 21.2.2018 § 27 Pihtiputaan kunnan Ukonniemen kalasataman jäähileen hinnat 1.3.2018 alkaen. Paanasen Liikenne Oy 014 571 040 Torilla METSÄTILAT Pihtipudas, Muurasjärvi n. Ilmoittautuminen tapahtuu ilmoittautumislomakkeella. P.S. Lomake tulee palauttaa sivistystoimistoon ke 14.3.2018 mennessä. helmikuuta 2018 Kinnulan Kennelkerho ry:n sääntömääräinen kevätvuosikokous pidetään torstaina 15.3.2018 klo 18.00 Kinnulan Parlamentissa. 23,7 ha. Tervetuloa Johtokunta PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. poiketen lauantaityöpäiviä, koulu tiedottaa niistä hyvissä ajoin etukäteen
YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas • PERUKIRJOITUKSET • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • AVIOEROT • PERINTÖASIAT • LAKIASIAPALVELUT • JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA RSNotariaatti RAIMO SILTANEN p. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 28. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari • romuautot • maatalousromut ym. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen Joni-Pekka Puranen • Jari Pekkanen Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • astianpesukoneet • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas Mika 040-545 1959 Veikko 0400-607 733 www.haapa-line.com • 50+1TURISTIBUSSI • 16+1 LUXUSBUSSI • 8+1 TAKSI INVAVARUSTEIN • HENKILÖTAKSI • MYÖS PAARIKULJETUKSET Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. 0400 547 257 Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 OSOITTEENMUUTOS! Kun osoitteesi muuttuu ILMOITA se myös meille p. Avoinna klo 9-15. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT VIEMÄRIEN TYHJENNYKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 www.lassila-tikanoja.fi/asioi MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. 0400-777 757 Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset 045-273 3765 (to-pe) 040 502 9452 (ma-ke) • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tutkimukset ym. helmikuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 11 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot. • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke. Ammattitaidolla ja luottamuksella. Puh. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. Jyväskyläntie 4, 69950 Perho • puh. A se m at ie 5 , P ih ti p u d as • w w w .t as m ah o it o. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. Julkinen kaupanvahvistaja. 029 566 0880. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Hierontaa ja hemmoittelua juuri Sinulle! Koulutettu hieroja ja jäsenkorijaaja T v l ! www.mokkihaku.fi/ID14785 • majoitusta lomaan ym. Keskustie 14, Pihtipudas p. 040 580 8274 p. 0207 931 620 Kotiseudun Sanomat Näin varmistat lehden perilletulon! Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu Saat Pihtiputaalla L&T:ltä kaikki palvelut, joita ympäristösi ylläpitoon tarvitset. 0400 534 406 / Tero HINAUSPALVELU 24h p. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. luxdent.fi • tarkastukset • paikkaukset • juurihoidot • hampaiden poistot • proteesit • lapset -25%. . Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. 040 621 2666 jaanika.pent@luxdent.fi • www. 045-201 8104, www.aulisloukusa.fi SVT Talouspalvelut 040-161 5139 Korhosperäntie 30, Muurasjärvi Junganjärventie 7, Muurasjärvi Sähköasennukset ja tarvikemyynti Risto Korpi, Lauri Kinnunen • P. 0400 687 364 OSTAMME/NOUDAMME ROMURAUTAA PURKAAMO AUTO-OSIX OY Pihtipudas • www.auto-osix.fi 040 484 9255 / varaosat Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. • myös kotija laitoskäynnit! • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • Jalkaterapia Juha-Matti Konttinen Hierontapiste Anita Karvonen Elina Niemi 0400 570 553 Henna Mönttinen 0400 578 370 Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa RAKENNUSLIIKE Mika Kumpulainen Oy • 040-573 3371 Myös rakennuskoneiden vuokrausta Pihtiputaalla LVI-ASIOISSA Puh. • arvometallit • akut • renkaat • vaihtolavapalvelu metalliromulle • rekisteristä poistot MAKSUTTA Metalliromun keräys p
0207 931 620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi www.kotiseudunsanomat.fi Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ilmestyy keskiviikkoisin Päätoimittaja Heikki Jämsén 0400-741 747 Muurasjärven Murron miehet hiihtivät Alpeilla jo viidettä kertaa Muurasjärven Murron veteraanihiihtäjät ovat synnyttäneet omintakeisen perinteen. — Tunnelma on ollut joka kerralla aivan loistava. Josveis ansaitsi kahdesta Ranskan voitostaan 18 000 euroa. Tapahtumaan osallistui myös arkkitehtuuria opiskeleva Siiri Turpeinen Muurasjäveltä. Ladut kiertävät pienten kylien läpi ja paikalliset asukkaat kerääntyvät ladun varteen kannnustamaan hiihtäjiä, Jouni Leino kertoo. Vilhelmi Marin, Tuisku, 2.27, 3. Eerika Siekkinen, Tuisku, 6.41, 3. Kokouksen alussa riistapäällikkö Olli Kursula esitelmöi metsästykseen ja yhdistystoimintaan liittyvistä asioista. Albin Laitinen, Tuisku, 8.42. T 8 v 1,2 km: 1. Vuoden 2017 pienpetokilpailun voittaja Kimmo Hakala palkittiin kunniakirjalla ja lahjakortilla. riistanhoitoyhdistysten yhdistyminen. Pihtiputaan riistanhoiAntero Turpeinen Pihtiputaan rhy:n uusi puheenjohtaja toyhdistys on yksi KeskiSuomen suurimmista ja aktiivisimmista, siksi yhdistymisneuvotteluihin ei katsota olevan tarvetta. P 6 v, 300 m: 1. Painot olivat niin rajut, että niillä olisi irronnut mestaruus myös viisikymppisissä. P 8 v, 1,2 km: 1. Hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle valittiin Rauno Nätti, Ville Hollanti ja Ismo Pietiläinen. Kokouksessa Suomen riistakeskus luovutti Riistanhoidon ansiomerkin Pasi Kumpulaiselle ja Aulis Loukusalle. Ladut kiertävät parhaimmillaan jopa 1 500 metrin korkeudessa. Muissa asioissa käsiteltiin muun muassa karhun koeammuntaradan rahoituksen saamista KeskiSuomen aluekokoukselta. Aleksi Siekkinen, Tuisku, 5.09, 2. Tyytyväisyyttä lisää se, että Tammelan kisa avasi Einolle ovet Vantaalla toukokuun 14.-19. Ella Paananen, Tuisku, 9.40, 2. Oskari Paananen, Tuisku, 5.58, 2. T 12 v, 2,4 km: 1. Tähän mennessä he ovat osallistuneet hiihtomaratoneihin Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa ja kahdesti Italiassa. Martti Mäkelä, Jouni Leino ja Jukka Turpeinen paistattelivat päivää alppimaisemissa. T 6 v 300 m: 1. Adeliina Laitinen, Tuisku, 5.45, 4. Miesten tavoitteena on löytää joka kevättalveksi uusi tapahtuma. Sanni Siekkinen, Tuisku, 5.15, 2. Roni Kärkkäinen, Tuisku, 8.31, 3. Voittotulos 24,7a oli kuusi kymmenystä nopeampi kuin sunnuntaina johtavan takaa tulleessa kirivoitossa. Hän asuu Venetsiassa, jonka rakennustaiteessa riittää ihmettelemistä. Alisa Marin, Tuisku, 10.14, 2. Kakkoseksi kiri Ruotsin Tand Tuff. T 10 v, 1,2 km: 1. Jo yli 40 kertaa järjestetty Gsieser Tal-Lauf on kaksipäiväinen Italian saksankielisellä alueella järjestettävä hiihtotapahtuma. korotonta maksuaikaa 29.1.–31.3. Saku Turpeinen, Murto, 4.23. Osallistujia oli noin 2 500. Tinja Myllynen 1.58. Aluekokousedustajaksi valittiin Antero Turpeinen. tehtyihin kauppoihin. Alvajärven OP-cupin hiihtokisat siirrettiin vuorokaudella kovan pakkasen vuoksi. P 12 v, 2,4 km: 1. Aiemmin varapuheenjohtajana toimineen Turpeisen valinta oli yksimielinen. Suomalaisten väkevää panosta täydensi torstaina Harri Koivusen ohjastama Pireus, joka oli kolmas. • Varaosamyynti • Katsastuspalvelu • Vikakoodien luku odottaessa • Huollamme kaikki automerkit • Ilmastointihuollot • Noudatamme maahantuojien määräaikaishuoltoohjelmia • Huollamme ja korjaamme myös pienkoneet, mönkijät ym. Annina Marin, Tuisku, 6.17, 5. Emma Hiironen, Tuisku, 5.26, 3. Yhdistyksen tunnustusviirin esimerkillisestä seuratoiminnasta sai Elämäjärven Erämiehet. Roope Kärkkäinen, Tuisku, 7.17. Hertta Tikka, Tuisku, 6.35, 2. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 28. Keskustelussa oli mm. Kokouksessa hyväksyttiin edellisen vuoden tilinpäätökset ja toimintakertomus sekä tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. P 10 v, 1,2 km: 1. Torstaina Antti Ojanperän ohjastama ja valmentama ruuna otti omansa johtavan rinnalta jättäen jälleen taakseen Norjan ja Ruotsin kylmäveriset sekä suomalaiset matkakaverinsa. Henri Hiironen, Tuisku, 9.23. helmikuuta 2018 Puh. Sylvi Hytönen, Murto, 9.03. iida-Stina Marin, Tuisku, 8.45, 4. — Olin tulokseen tyytyväinen, 12,5 kiloa maakohtaista ennätystä petrannut Eino sanoo. Tyyne Hytönen, Murto, 16.10. Pihtiputaan Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokous valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Antero Turpeisen. • Nelipyöräsuuntaukset 2. Mukana olivat Martti Mäkelä, Jouni Leino ja Jukka Turpeinen. päivinä pidettäviin lajin MM-kisoihin. Vaikka kaatoprosentti jäi hieman alhaiseksi, oli kaadettujen hirvien määrä kuitenkin edellisen vuoden tasolla ja haluttu hirvikannan väheneminen onnistui. Simon auto Oy Viitasaarentie 93, Pihtipudas Puh. Aada Laitinen, Tuisku, 12.25.. Severi Turpeinen, Murto, 2.52, 4. Elmari Marin, Tuisku, 1.30, Pakkanen siirsi OP-cupia PARANNAMME PALVELUITA 1.3.2018 Asiakkaiden toiveista, palvelemme myös ajanvarauksella: Äänekoski, Matkakatu 2 ma ke, pe klo 10-16 (muina aikoina ajanvarauksella) Pihtipudas, Asematie 11 palvelemme ajanvarauksella Viitasaari, Rantatie 8 palvelemme ajanvarauksella Puhelinpalvelumme palvelee arkisin klo 8-18 numerossa 014 574 3000 Eino voitti Suomen mestaruuden SE-tuloksella Sitkeä parin viikon flunssa ei tuhonnut pihtiputaalaisen Eino Pöntiön kisaa Tammelassa. Kursula toi tietoa myös hirvijahdin onnistumisesta yhdistyksen alueella. 014 561 154 Avoinna ma–pe: 07.30–17.00 www.simonauto.fi Täyden palvelun AD-Autokorjaamo AD-erämaksu 60 pv. Yhdistymiseen ei ole tarvetta Josveis ja Antti voittivat toistamiseen Pariisissa Pihtiputaalta Pariisiin matkannut Josveis voitti Vincennesin kylmäveriottelun molemmat lähdöt. Milla Myllynen, Tuisku, 7.32, Ida Pasanen, Ryhti, 10.02. Miehet osallistuivat tällä kertaa Gsieser TalLaufin hiihtomaratoniin. Eino Pöntiö kilpaili ensimmäistä kertaa 60-vuotiaissa 105 kilon sarjassa ja voitti klassisen penkkipunnerruksen Suomen mestaruuden SE-tuloksella 185 kiloa. T 14 v, 2,4 km: 1