vsk www.kotiseudunsanomat.fi Hammashoitajalla auttamisen iloa Antti Ojanperä ja Evartti vaikeuksien kautta voittoon Muttiteatteri pääsi taas vauhtiin koronatauon jälkeen irtonumero 2,00 e s. 0207 931 620 n:o 31 • 61. 2021 puh. 12 s. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 4. 8. 5 s. 7 Tule ja puserra! Tule ja puserra! Sivu 6 Sivu 6
Kinnulan osakaskunnan hoitokunnan vesistönhoitoa. Ajankohtakin oli sopiva, kun siihen osui (tai osutettiin) muuan isi-ihmisen syntymäpäivä aivan kohdalle. Meidän katseemme olivat kuitenkin kääntyneet paljon lähemmäksi, Seinäjoelle. Se oli kuulkaa mukavaa. Ei tosin sellaiset ruskeat, jotka liiskautuvat töhnäksi kitalakeen ja maistuvat parhaiten vain taikinana, vaan aivan toisenlaiset. Kaislaleikkuri niittää vesiväyliä kasvuston sekaan Jäppäjärvellä. Porsaat ja muut jouluörkit eivät tulleet nyt kysymykseen. Urheilu on yhdistävä tekijä, joka ei katso sosiaalista tai ekonomista luokkaa, ikää tai sukupuolta sen enempää kuin muitakaan erottelevia tekijöitä. Kauniita sydänpipareita sillä ei saisi mitenkään. Nyt peliin iskevät ”kolome”, ”pittää” ja kaikki mahdolliset tuplaäänteet, ja vieläpä tosissaan. elokuuta 2021 ” Viikonlopun jännitysnäytelmä oli vertaansa vailla. Tarkemmin ajatellen eivät joulupipareita ensinkään. Keski-Suomen kesä on ollut odotusteni mukainen: rauhaisa, kaunis, leppoisa ja ennen kaikkea koronaton. Monituisten takeltelujen, väärinymmärrysten ja pahoitteluiden jälkeen osaan nykyään jo melkein puhuakin ihmisille. E nsi viikolla alkavat myös toisen tutkintoni, muusikon ammattitutkinnon, tunnit ja perehdytykset. ”Oman kylän pojat” tekivät hattutempun, josta ollaan ylpeitä! Evartin, ja koko sen takana toimivan tiimin harteille on kuninkaan kruunun lisäksi helppo sovitella sankarin viittaa, mutta mikään menestys ei tule ennen tehtyä työtä. Mitä vaivattomammin ajasta ja paikasta riippumatta rokotuksen saisi, sitä useampi nuori sen todennäköisesti ottaisi. Dramatiikkaa kuluneen vuoden aikana on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Jännitys on lisännyt myötäelämistä ja yhteisöllisyyden tunnetta. Onneksi siinä porukassa syntyy oivalluksia kuin sieniä sateella. Kun hevosten lisäksi puhutaan hiuskarvan varassa olevista ihmishengistä, on moni purrut kynsiään ja valvonut öitään toivoen parasta. On kyllä hieman omituista olla jo toista kertaa koronafuksi, ja nytpä vielä samaan aikaan yliopistolla tuutorina. Mopopoikia en ikävöi niinkään (soitan kohta tinanapit teidän peräänne). elokuuta 2021 Tuplasti kuninkaallinen Evartti. Kylänraittia on mahdollista edetä vähemmälläkin desibelimäärällä, ihan nyt vain välihuomiona, kun sain kerran puheenvuoron. Ainiin, pääsin muuten sinne lavan taakse, ja vieläpä ihan ilman kepulikeinoja. Mummin oli siis tullut aika lunastaa lupauksensa ja laittaa pystyyn piparitalkoot. Tähden muotoiset joulukorvikepiparit onnistuivat, koristeltiin kuorruttein ja nonpareillein, ja nautittiin päivänsankarin ilahtuneesta ilmeestä hänen oman nuorisonsa serveeratessa niitä hänelle hopeiselta brickalta. Arvaattehan te, Kuninkuusraveihin. Palaan siis elokuussa yliopistolle hitusen kypsempänä, rohkeampana sekä myös itsevarmempana, vaikka tutkintoa onkin vielä rutkasti jäljellä. On sitä ennenkin Kinnusten diasporaa toteutettu. Joku voisi kuvitella, että puhutaan Japanissa käynnissä olevista olympialaisista, joissa niissäkin on dramatiikkaa riittänyt. Sitä paitsi siellä liikkuu nykyään joku junakin keskellä katua. Nuorille tämä voi olla pulmallista, koska kesätöiden ja opintojen perässä joutuu usein muuttamaan. Noh, ehkä minä selviän. Ja sekös oli vaivannut muuan näytöistä päätellen leipurin hattu päässä syntyneen mieltä pitkin vuotta. Jos joku ei sattuisi muistamaan, niin todettakoon, että silloin sai olla vain samassa taloudessa asuvien kesken. Keskisuomalainen 3.8.2021 Joulupiparit K yllä, joulupiparitpa hyvinkin. Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas.. Lisäksi näin paljon päivittäisiä ihmiskohtaamisia ei tule varmasti hetken taas olemaan. Muuan heistä huomasi, koska kyseinen isi-ihminen on joukossamme ehdoton tähti (kaikkien muiden tähtien lisäksi toki, mutta muita ei nyt lasketa), tähtimuotti onkin paras vaihtoehto. Miksipä ei voisi! Sivullinen Kahtellaan nääs! E lokuu on koittanut, ja niin on myös minun paluuni kotiseudulta Tampereelle, suurkaupungin sykkeeseen ja koulun penkille. Eiköhän kaikki suju silti hyvin, vaikka kiirettä varmasti alussa pitääkin! Jos rahapula iskee, Kahilaisen Sepolta voi varmaan anoa trubaduurikeikkaa Tahkonaukiolle. Joulupiparitalkoot jäivät siis pitämättä. Mahalasku journalistin työhön on ollut pehmoinen ja mukava, ja ala on tuntunut omalta. Ainokainen sydänmuotti oli muuntautunut hieman muotopuoleksi joko edellisten leipureiden kovakouraisten runttausten tai astiapyykkärin varomattomien hyppysten vuoksi. Talkoiden nimeen liitetty joulu-sana tuli vain siitä, että niin saimme viilentävän hönkäyksen tuolloin vielä armottomasti kurittavaan helteeseen. Paljon onnea ansaitusta voitosta! Tähän saakka rokotus on kehotettu ottamaan omalla kotipaikkakunnalla. heinäkuuta. Lisäksi sain jo vaihdettua puheenpartta Tokelan ja Erja Lyytisen kanssa, joten kontakteja, niitä löytyy. H e kaikki asuvat omissa perheissään ja siihen liittyi lisäksi liian paljon heidän omien perheidensä ulkopuolisia kontakteja, kuten neljä työpaikkaa, neljä eri koulua, neljä fudisjoukkuetta, yksi ringetteja yksi lätkäjoukkue ja siihen vielä yksi ratsastustalli, joten erillään pysyminen oli riskien välttämiseksi enemmän kuin järkevää. K un toissa joulun jälkeen laatikkoon piilotetut ja kaapin perälle laitetut piparimuotit otettiin esille, mieliin hiipi hienoinen pettymys. Ikävä tulee erityisesti Rantaraitin rauhaa, mökkiä, kauniita maisemia ja lyhyitä välimatkoja kauppaan ja kirjastoon. Ei kyllä edes ollut sinne ikävä. Vain Luoja tietää, mitä murretta puhun vahingossa opiskelijatovereilleni, kun kesän on viettänyt savolaismurteiden kehdossa. Kesätyö Kotsarissa kyselijänä, kyylääjänä ja kärppänä on ollut mahtava, ja olen päässyt tutustumaan lukuisiin uusiin ihmisiin, paikkoihin ja harrastuksiin. Parhaita oppeja ovat olleet kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja taittamiseen liittyvien asioiden lisäksi improvisaatiotaidot puhelimessa ja paikan päällä. Kun sunnuntaiiltana sosiaalisessa mediassa tunnustettiin Pihtipudas kuningaskunnaksi, olivat varmasti kaikki saman ajatuksen takana, helpottuneita ja riemuissaan. Se kaikki! Kokeilkaa vaikka itse! Ihan oikeitakin joulupipareita voi jo tehdä. Ojanperän tallin tapahtumat ovat luoneet jännitystä, sillä hyvän romaanin tapaan on tapahtunut lähes epätoivoisia takaiskuja ja vastaavasti hurjia voittoja. Esko Kinnunen otti kuvan 27. Aiemmin puhuin jo vahingossa ja vitsilläkin stadia, yleiskieltä, lappia, turkua, härmää, tamperetta ja lahtea sekaisin. Kuka hullu nyt tällaisen kesän jälkeen kaipaisi altistustiedotteita, väenpaljoutta, opiskelijabudjettia ja isovanhempieni keittiötä pienempää asuntoa. Nythän kävi niin, että viime joulun perinteiset piparitalkoot jäivät lastenlasten kanssa pitämättä tiukkojen rajoitusten vuoksi. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 4. Melkoista! Ihmisten kanssa keskusteleminen ja uusien asioiden oppiminen ovat olleet työn parasta antia, ja teoriasta on viimein tullut käytäntöä. Heippa! Silja Kinnunen PÄÄSTÄ VEDETTYÄ VIIKON KUVA Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua Pääkirjoitus 4
Kunnanvaltuuston puheenjohtajien sekä kunnanhallituksen toimikaudeksi päätettiin kaksi vuotta. Hän oli toiminut ennen edellisen vaalikauden väliin jättämistään sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajana. Kiinteistötoimitusten uskotut miehet: Antti Ojanperä, Antti Varha, Niina Soininen, Marjo P aananen, Marko Korpikoski, Susanna Wassholm, Reijo Jämsén, Virpi Kyröläinen, Anu Huikari, Samuli Murtoperä, Erja Kananen, Mirjami Huttunen. Tekninen lautakunta: vpj. Eija Kiljala (Hannu Aho), Sirpa Närhi (Erkki Kananen), Kirsi Myllynen (Tauno Mattola), Tomi Jämsén (Tapio Saastamoinen), Marko Korpikoski (Marko Tiainen). Eija Kiljala (Laura Kumpulainen), Tomi Sutinen (Teppo Jämsén), Tapio Saastamoinen (Tomi Jämsén), Laura Haaranen (Minna Karppinen). Alkuviikon aikana sammutustyö on jatkunut, ja sen arvioidaan jatkuvan vielä ainakin tämän viikon ajan. Historiallisen vaalituloksen jälkeen sopuisat valinnat Ääniharavat Saastamoinen ja Jääskeläinen ykkösnimiksi Pihtiputaan johtavista luottamusmiehistä kuvassa kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuomo Jääskeläinen (vas.), kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ari Saastamoinen, kunnanvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Marko Tiainen ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Kari Parkkonen. Terttu Paananen, vpj. Perusturvalautakunta: vpj. Yhteisosastot koottiin Pihtiputaalta, Muurasjärveltä, Kinnulasta ja Viirasaarelta. Apua tulipalon sammuttamiseen on tullut koko maan laajuudelta pelastuslaitoksilta ja puolustusvoimilta. 4. elokuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 3 UUTISET Työttömyys nousi Pihtiputaalla, Kinnulassa tasaista Työttömyys lisääntyi Pihtiputaalla kesäkuun aikana, kun taas Kinnulassa kirjattiin kuun lopussa kaksi työtöntä vähemmän kuin kuukautta aiemmin. Siten yhden aseman vahvuus ei kärsinyt, palomestari Kim Suokas kertoo. – Meidän alueelta kävi viisi eri osastoa vuorotellen. Palokunnista virka-apua Kalajoen maastopalon sammutukseen Kalajoella syttyi viime viikon maanantaina maastopalo, jonka alle on jäänyt 290 hehtaaria metsää. Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna työttömien määrä väheni Kinnulassa kuudella. Paloalueella sammutusja tukitehtävissä on työskennellyt sen syttymishetkestä alkaen keskimäärin 200 henkilöä vuorossa. Sammutustyössä on ollut mukana enimmillään neljä helikopteria, sekä kaksi Ponssen metsäkoneisiin liitettävää Mörkö-sammutuslaitteistoa. Suomessa on onneksi vielä paloasemia niin tiheässä, ettei kovin pitkälle tarvitse yleensä lähteä, Suokas tiivistää. Kunnan edustaja maaseutuhallinnon yhteistoimintayhmään: Jouni Hämäläinen (Erkki Kananen). Loppuviikon sateet toivat pientä helpotusta, mutta vielä viikonloppuna palokunnan tärkein tehtävä oli rajauslinjojen vahvistaminen. Kunnan työttömyysprosentti oli 14,3. Valtuustoryhmät järjestäytyivät seuraavasti: Pihtiputaan Parhaaksi: pj. Pentti Räisänen (Päivi Paananen), vpj. Kalustoa on saatu avuksi palolaitosten lisäksi myös yksityisyrittäjiltä ja turvetuottajilta. Pentti Räisänen, vpj. Sivistyslautakunta: pj. Muut luottamuspaikat: Kunnanhallitus: Tuomo Jääskeläinen (varajäsen Tomi Sutinen), Markku Kananen (Jouni Hämäläinen), Sirpa Närhi (Eija Kiljala), Onni Nykänen (Tuomas Skantz), Tauno Mattola (Jouni Riitamo), Kirsi Myllynen (Laura Puurula), Marika Laitinen (Miia Tavaststjerna), Kari Parkkonen (Tomi Jämsén) ja Marjo Logren (Aira Kyläniemi). Koko Keski-Suomen työttömyysprosentti oli kesäkuun lopussa 14,1. Marko Korpikoski. Kinnula sai hälytyksen tehtävälle jo tiistaina, ja varsinaista virka-apua eri paloasemilta koottussa osastossa oli Pihtiputaalta ja Kinnulasta yhteensä kaksitoista palomiestä torstain ja sunnuntain välisenä aikana. Keski-Suomen käräjäoikeuden lautamies: Marko Kahilainen. Kunnanhallituksen varapuheenjohtajana toimii SDP:n Kari Parkkonen. Tomi Jämsén, sihteeri Kari Parkkonen. Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän valtuuston jäsenet: Hannu Aho (Paula Kivinen), Sirpa Närhi (Tuulia Mikkonen). Hannu Aho, sihteeri Sirpa Närhi. Kunnanvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Jani Ylälehto ei päässyt valtuustokauden avauskokoukseen. Vuotta aiemmin Pihtiputaalla oli ollut samana ajankohtana 55 työtöntä enemmän. Päinvastoin kaikkien ryhmien vetäjät kiittelivät valtuustokauden avauskokouksen lopussa kilvan toisiaan erittäin hyvin sujuneista neuvotteluista ja rakentavista keskusteluista. Onni Nykänen, vpj. Kunnan edustaja KeskiSuomen liiton edustajakokoukseen: Aira Kyläniemi (Annikki Sorri). Pihtiputaalla ja Kinnulassa Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen virka-apupyyntöön vastattiin viipymättä. Heli Hjelmeroos-Haapasalo, Tauno Mattola, Panu Kuronen, Irja Häkkinen. Tuomo Soisalo (Kari Leppänen), Maria Mikkonen (Marko Kahilainen), Erkki Kananen (Tiina Pasanen), Irmeli Kuronen (Helka Lohtander), Virpi Pulkkinen (Sulo Pasanen). Kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi tuli 119 ääntä kerännyt Pihtiputaan Parhaaksi -ryhmän Ari Saastamoinen. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi Pihtiputaalla kesäkuussa 168:sta 180:een. Kinnulassa oli kesäkuun lopussa 84 työtöntä. Uusi asetelma ei kuitenkaan vaikeuttanut luottamuspaikoista käytyjä neuvotteluja valtuustoryhmien kesken. Kunnanhallitusta lähtee vetämään keskustan Tuomo Jääskeläinen, joka palaa suoraan vanhaan tehtäväänsä kolmentoista vuoden tauon jälkeen. Kunnan työttömyysprosentti oli kuun lopussa 11,2. Varajäsenet: Onni Nykänen, Sami Huikari, Päivi Paananen, Susanna Wassholm, Pentti Hytönen. Jouni Riitamo (Kari Leppänen), Mirja Ruotsalainen (Annikki Sorri), Heidi Kemppainen (Kimmo Sutinen), Veijo Siekkinen (Hanna-Maria Laukkanen). Poliisin neuvottelukunnan jäsen: Jarkko Manninen (Tuomo Soisalo). Palosta lähteneet savut levisivät laajalle alueelle, ja muun muassa Pihtiputaalla tehtiin savuhavaintoja keskiviikon ja perjantain välisenä aikana. ja sihteeri Marko Tiainen, vpj. Kirsi Myllynen, sihteeri Tauno Mattola. Sitoutumattomien Pihtiputaan Parhaaksi -yhteislista keräsi yhdeksän valtuustopaikkaa, kun keskusta sai tyytyä kahdeksaan valtuutettuun. Johtavien luottamusmiesten paikat menivät vaalien ääniharaville, jotka olivat palanneet valtuustoon omavalintaisen tauon jälkeen. Hannu Aho (Paula Kivinen), Kielo Salojärvi (Santeri Rauhala), Karri Paananen (Roalbin Reyes), Aira Kyläniemi (Marjo Logren). Keskusvaalilautakunta: pj. JUHA KIVINEN Pihtiputaalla tehtiin paikallispolitiikan historiaa keskustan menettäessä ensimmäistä kertaa suurimman puolueen aseman kuntavaaleissa. Keskusta: pj. Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta: Laura Kumpulainen (Jouni Hämäläinen), Sulo Pasanen (Virpi Pulkkinen). Kunnan edustaja SydänSuomen jätelautakuntaan: Hanna-Maria Laukkanen (Erkki Kananen).. Virkaapupyyntöönkään ei ole aiemmin tarvinnut vastata. Kalajoen maastopalo on ollut poikkeuksellisen suuri koko valtakunnan mittakaavassa. Markku Kananen, vpj. – Tällä hetkellä meiltä ei ole siellä ketään, mutta mikäli pyyntö tulee, niin olemme lähtövalmiina, Suokas kertoo. Kriittisiä hetkiä koettiin keskiviikkoiltana, kun palo riistäytyi hallinnasta leviten latvapalona useilla rintamilla. Kalustoa alueelle lähti vain Kinnulan hälytyksellä, ja virka-apuna kuljetettiin vain työvoimaa – sammutusmiehiä ja ryhmänjohtajia. Karri Paananen (Onni Nykänen), vpj. SDP: pj. – En muista, että minun aikanani olisi koskaan ollut vastaavaa. Palon leviäminen saatiin lopulta pysähtymään sunnuntaina, ja resursseja pystyttiin suuntaamaan rajaamisen lisäksi myös varsinaiseen sammuttamiseen. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenet: Eija Kiljala (Tuomo Jääskeläinen), Marko Tiainen (Jorma Kolehmainen). Kunnanvaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin keskustan Jani Ylälehto ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Perussuomalaisten Marko Tiainen. Perussuomalaiset: pj. Tarkastuslautakunta: pj. Jääskeläinen sai vaaleissa 115 ääntä. Kunnanvaltuuston vaalilautakunta: pj
Heidän ansiostaan olemme voineet nauttia elävästä musiikista, räväkästä teatterista ja oikeata urheilujuhlan tunnusta. Tarvittiin yksi raakavedos ennen lopullista versiota. Toivotamme kaikki tervetulleiksi! Saarenkylän PVY ry:n sihteeri Toini Hämäläinen Koko kylän kirpparikierros jälleen Kinnulassa SILJA KINNUNEN Viikonloppuna 24.-25.7. Kinnulan oma wallesmanni liikkui tiheään tanssipaikkojen läheisyydessä ja vei häiriötä aiheuttaneet Kivijärvelle putkaan selvittämään päätään. Haitarissa oli tietysti oma Saarenkylän kauppias, joka paikan tanssittaja. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 4. Järjestämässä olleen Pia Piggin mukaan tapahtumassa on ollut vuosi vuodelta enemmän myyjiä, ja sää on aina suosinut tapatumaa. Vaikka silloin ei ollut kännyköitä eikä puhelimiakaan joka kylässä, niin aina se puskaradio vei viestit kylästä toiseen kulloisistakin tapahtumista. Vuoden kuluttua onnistumisen mahdollisuudet ovat vielä tätä kesää paremmat. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747 Nimipäivät Nimipäivät Virnettä Virnettä viikkoon viikkoon Ajatellen Ajatellen 25 vuoden takaa 25 vuoden takaa Keskiviikko Veera Torstai Salme, Sanelma Perjantai Toimi, Keimo Lauantai Lahja Sunnuntai Sylvi, Sylvia, Silvia Maanantai Erja, Eira Tiistai Lauri, Lasse, Lassi Miksi mies luotiin ennen naista. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa puhutaan keinukallioista, joten olen ajatellut, että tanssilavan paikalla voisi joskus olla keinu jossa voisi keinutella ja kuunnella ”metsäkukkia”. Yhtä koleaa ja märkää heinäkuuta ei onneksi tarvitse kohdata kun viisi kertaa sadassa vuodessa. ehkä hieman vähemmän kuin edellisenä. Silloin viisija kuusikymmenluvulla miehet pukeutuivat tanssiin lähtiessään siisteihin vaatteisiin. Kalavarkaita on ollut ennenkin, mutta tämä ryökäle vie pyydyksetkin! Kireitä siimoja rehellisille kalastajille! Katiskansa menettänyt Melkoiset merivirrat käy Alvajärvessä, kun verkotkin siirtyvät vuorokaudessa satoja metrejä... Kuntalaiset Pihtiputaalla ja Kinnulassa saavat olla tyytyväisiä väsymättömään, ideoita pursuavaan ja vaivojaan säästelemättömään tapahtumien jär”Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.” Kirjoitukset: toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Lukijalta Että semmosta Että semmosta Rakkauden työ Istuessani ystävieni ja tuttavieni kanssa Saarenkylän Pienviljelijäyhdistys Viihtylän laavulla 24.7. Nyt kun tontti on pelastettu kylän omaisuudeksi ja lahjoituksina on saatu laavun rakennustarvikkeet ja muut tykötarpeet, niin ajattelen kaikkia laavun ja tontin kunnostukseen osallistuneita tehneen rakkauden työn yhteisen hyväksi. Viime viikonloppuna oli ainakin Pihtiputaalla vaikeuksia valita, mihin tapahtumaan osallistuu. Kyllä moni äiti lauantaiiltana prässäsi poikansa housuja ja varoitteli viinan kiroista ja tappeluista. ja kuunnellessani sitä iloista puheensorinaa, mieleeni tuli, että tässä on pelastettu osa Saarenkylän historiaa. Alueen laajuuden takia myyntiä kuitenkin painotettiin torialueeseen, jossa myös pidettiin Marttakahvilaa. Juoru oli nopeampi kuin Piirosen pässi. – Kivasti ollut ihmisiä liikenteessä! Pöydät ja peräkontit notkuvat erilaista tavaraa astioista pöytäliinoihin ja leluista koruihin. elokuuta 2021 Mänkää herraneaika toisellekki koronarokolle sovittuu aikaa, ni ei tarvi piikittäjie heitteö pois kalliiita metesiiniä Kinnulalaine Alvajärvellä liikkuu ”rehellisyysrajoitteinen” veneilijä. Minna Pekkarisen mukaan kauppa on käynyt hyvin, mutta tavaroiden esille panoon ja hinnoitteluun meni yllättävän paljon aikaa. Tuotot käytetään sekä yhdistyksen että myyjien hyväksi. järjestettiin kolmatta kertaa koko kylän kirrppiskierros. Tanssit lavalla jatkuivat pikkutunneille saakka ja luulenpa, että moni liittokin sai alkunsa Viihtylän lavatansseista. Hyvät, kunnossa pidetyt leikkipuistot ovat tärkeitä lapsille! T: Mumma jestelijäjoukkoon ja esiintyjiin. Tänä vuonna kävijöitä arveltiin olevan Kukkuu ry myi tapahtumassa molempina päivinä tavaroita, osa heistä pukeutuneena naamiaisasuihin. Pienellä vaivalla voi välttyä isolta vahingolta. Siellä mäntyjen huminassa ja haitarin sävelten siivittämänä moni suukkonen vaihdettiin ja luvattiin tavata taas seuraavana lauantaina. Hän oli aikaisemmalla kerralla osallistunut Saarenkylältä käsin, mutta tällä kertaa hän tuli tehostamaan myyntiä keskustaan. Kylän kulttuuritoimintaa edistävä ja tapahtumia järjestävä Kukkuu ry myy toimitilansa edessä jäsenien varastojen aarteita. Tarjontaa riitti niin kamarimusiikin harrastajille, rockin ystäville kuin urheilustakin kiinnostuneille. Pimeät mopot säikäyttävät pahanpäiväisesti. Minna Pekkarinen oli Marttakahvilan kupeessa myymässä lastentavaraa auton peräkontista. Tunnettu terapeutti Tommy Hellsten sanoo ”saat sen mistä luovut”. Kuski Ota kantaa tekstiviestillä. Lukemattomat häät ja polskat ehti Vilho eläissään soittaa. Sieluni silmin näin ne menneet vuosikymmenet ja kylän neitoset kellohameissaan ja kukkamekoissaan Pienviljelijäyhdistyksen lavalla tanssimassa. ...ja karkuuttaa kalat Mopokuskit ja vanhemmat! Tarkistakaapa, että kulkineiden valot on kunnossa. Kisatien leikkipuiston kiikkulauta koko kesän rikki. Saarenkylän tanssilavan läheisyydessä oli ollut oma putka, johon sitä rähinäviinaa liikaa nauttinut ja tappelua harrastanut saatettiin telkeä. Kesä alkoi, riennot ohi. Miksei korjata. Riemua riitti, kun paikalle saapui lähikylien nuorisoa tanssimaan, Urpilasta asti veneet kuljettivat tanssiporukkaa. Maatiaismarat ry:n ja Kinnulan kunnan järjestämässä tapahtumassa pitkin kuntaa sai pitää omaa kirpputoria, ja ilmoittautuneista pöydistä tehtiin kävijöille kartta. Kiitos kaikille Teille jotka olette antaneet aikaanne. Pikkutakki, valkoinen nailonpaita ja kravatti sekä suorat housut oli silloin in. Hinnoittelu perustuu ”maksa mitä jaksat” -tyyliin, ja eikä tuotteita ole hinnoiteltu
Kommunikaatio on kaiken ydin, sillä esimerkiksi lasten suunterveydessä vanhempien teoilla on suuri merkitys. 014 562 663 Hyvää ruokahalua! To 5.8.: Pippuripossupata (L) • Kananpojanpaistia (M,G) • Hernekeitto (M,G) Pe 6.8.: Broilerinkoipia (VL,G) • Kebabpata (L,G) • Makkarakeitto (M,G) La 7.8.: Kreikkal.lihamureke (VL,G) • Paholaisen broilerpataa (L,G) Su 8.8.: Burgundin kanaa (M,G) • Kirjolohta ja sitr.hollandaisea (VL,G) Ma 9.8.: Chili con carne (M,G) • Pyttipannu ja kananmunia (M,G) • Kermainen lohikeitto (L,G) Ti 10.8.: Kananpojanpaistia (M,G) • Uunimakkara (L) • Jauhelihakeitto (M,G) Ke 11.8.: Lihamureketta (L,G) • Savulohilasagne (VL) • Espanjalainen chorizokeitto ja ranskankermaa (VL,G) To 5.8.: Lindströminpihvit (L,G) • Savulohipasta (L) • Omenakiisseli (M,L,G) Pe 6.8.: Lasagne (L) • Mangobroileri (L,G) • Mustikkasmoothie (L) La 7.8.: Paprikapossu (L,G) • Paneroitu silakkafile (L) • Mangomousse (L,G) Su 8.8.: Pippurihärkä (L,G) • Butter chicken (L,G) • Lakkarahka (L,G) Ma 9.8.: Kaalikääryleet (M,L,G) • Pippurinen possukastike (L,G) • Köyhät ritarit (L) Ti 10.8.: Uunimakkara (L,G) • Kalapihvit, kermaviilikastike (L) • Marjakiisseli (M,L,G) Ke 11.8.: Makkaramix (L,G) • Välimeren kana (L,G) • Vadelmarahka (L,G) Putaanportintie 11•p.040 668 5017 Shell Pihtipudas Päivi Suomalaisen TAIDENÄYTTELY esillä koko kesän. Työ on ollut ennen kaikkea yhteistyötä kollegoiden, lasten ja lasten vanhempien kanssa. Viikonloppuna edessä on jälleen ensiaputöitä, joissa hän on ollut mukana jo 30 vuotta. Sallilantie 1 www.pihtipudas-seura.fi p. Hänkin muistaa minut käymässä koululla. – Pidän todella paljon työstäni, ja teen sitä sydämelläni. Risotto (L,G,M) Keskiviikko 11.8. Se on ihanaa, kun lapset ovat niin aitoja. elokuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 5 SILJA KINNUNEN Pihtiputaalainen Merja Koljonen jää eläkkeelle lähes viidenkymmenen vuoden työuran jälkeen. Vuosien aikana lasten suunterveys on parantunut huomattavasti, kun ksylitolija fluorituotteet ovat tulleet markkinoille, ja esimerkiksi lauantaina karkkipäivä on korvattu jo herkkuhetkillä. Marokkolainen jauhelihakeitto (M,G) Perjantai 6.8. Merja Koljonen on aina halunnut auttaa ihmisiä, ja tekee hoitotyötä intohimolla. Esimerkiksi päiväkodissa voidaan oppia laulun, sadun tai leikin avulla. Jos lasta syyllistää karkin syönnistä, voi ensin miettiä, kuka karkit on lapselle ostanut. Pihtiputaalla on hyvä olla Koljonen on nykyajan työntekijöissä harvinaisuus: hän on toiminut saman työnantajan leivissä koko työuransa. Tule tutustumaan! Torstai 5.8. Tuttu hammashoitolatäti on ollut monen lapsen ja aikuisen elämässä mukana Pihtiputaalaiselle tuttu hammashoitaja Merja Koljonen jää eläkkeelle pitkän ja mieluisan työuran jälkeen. Avoinna 8.6.-7.8.2021 ti-pe 12-16 la 10-14 PIHTIPUTAAN KOTISEUTUMUSEO os. Uran alkuvaiheessa työvälineinä oli esimerkiksi nyöripora ja työ tehtiin kokonaan seisten, ja osa lapsista saattoi pestä hampaansa kerran viikossa saunapäivänä. Valistusta ja ennaltaehkäisyä Kun hammashoito tuli osaksi kunnallista terveydenhuoltojärjestelmää, Suomi alkoi panostaa totisesti hammasvalistukseen 1970ja 80-luvuilla. Korona-aikana käytössä ovat maskin ja visiirin lisäksi desinfioiva suuvesi. Minusta on aivan ihanaa, kun hoitoparin kanssa tekee yhteistyötä, on samat yhteiset päämäärät ja hommat sujuvat. Hän kiersi seudun kouluissa opettamassa lapsia hampaiden hoidosta ja terveellisestä ruokavaliosta. Lapset moikkaavatkin Koljosta iloisena esimerkiksi kaupassa. Työssä on motivoinut myös työn hedelmät ja tulokset, kun hammassärkyä voidaan helpottaa, lapsi oppii hoitamaan hampaitaan hyvin tai pelkopotilas pääsee viimein peloistaan eroon. 4. – Asiakkaita on myös ihan vauvasta vaariin, ja vuosien saatossa on tullut hoidettavista ihmisistä jo tuttuja potilaita, ja he ovat tulleet kyselemään, että mihinkäs me nyt sitten mennään, kun sinä jäät eläkkeelle. 040 552 2701 Harjukatu 2 • p. Se on ollut erityisen suosittu, kun lapset saavat odottaa vuoroaan ja laittaa itse. Hammashoito ei ole pelkkää itkua ja hampaiden poraamista ja poistamista, vaan ennen kaikkea ennaltaehkäisyä ja ylläpitoa. Koljonen on toiminut Pihtiputaan kunnan hammashoitajana sekä terveyskasvattajana jo vuodesta 1974 asti, jolloin hän oli ensimmäistä kertaa kesätöissä hammashoitolassa. Itse työssä eniten motivoi auttamisen halu ja ilo. – Aina vähän sitä tasoa katsotaan, että millaisia asioita opetetaan. Vanhemmat toimivat roolimalleina ja suun hoito ja syömistottumukset periytyvät jälkipolville. Monta sukupolvea on tässä jo mennyt, ja kivalle tuntuu, että moni muistaa minut ja opettamiani asioita. Sen parissa työskenteli Merja Koljonenkin pitkään. Koljonen kuitenkin painottaa, että puhuminen ja yhteistyö on sujunut aina pääosin hyvin ja mukavissa merkeissä. Osuvaa onkin, että Koljonen aloitti työnsä, kun kansanterveyslakia ryhdyttiin toteuttamaan kunnissa, ja lopettaa työnsä, kun sote-uudistusta viimeistellään. Hän ei ole kokenut tarvetta vaihtaa muualle, sillä omat ystävät, perhe ja muu tukiverkko ovat pysyneet Pihtiputaalla. On ollut ilo tehdä nämä vuodet heidän kanssaan tätä työtä, ja toki opettajienkin kanssa. Lisäksi sähköhammasharjat sekä hammaslankaimet ja -harjatikut ovat yleistyneet. – Olen tykännyt tosi paljon tehdä, ja meillä on aivan ihanat koululaiset, jotka ovat todella reippaita ja kilttejä. On saanut työstä samalla sitten tuttuja, jotka moikkaavat kylällä. – Tänään juttelin erään noin 45-vuotiaan asiakkaan kanssa, ja sanoin hänelle, että muistan hänet aivan pienestä pojasta. Makkarakastike (L,G) Tiistai 10.8. Se on todella palkitsevaa, ja tämä on tietenkin tiimityötä, jota yhdessä tehdään, Koljonen kertoo. Olen esimerkiksi keksinyt piirtää hymyilevän ja surullisen hampaan, ja lapsille on ollut sitten tarralla kiinnitettäviä kuvia, joista valitaan terveellisistä ja epäterveellisistä asioista. Lohikeitto (L,G). – Jotenkin on täällä sisällä se auttamisen halu. Myös kollegoiden kanssa uinti-, salija hölkkäharrastukset jatkuvat entistä energisemmissä merkeissä vapaa-ajan lisääntyessä. Lisäksi lapset eivät pelkää samalla tavalla hoitolaa, kun sinne päästään tutustumaan mukavissa merkeissä matalalla kynnyksellä, eikä vasta kun on vihoviimeinen pakko kovassa säryssä. Virallisen toimen hän sai vuonna 1976 opiskeltuaan ensin alaa Helsingissä. Ananasbroileri (L,G) Maanantai 9.8. Porokeitto (L,G) Keskiviikko 11.8. Sen vastapainoksi Koljoselle riittää aikaa myös keskittyä itseensä ja huolehtia omasta voinnistaan ja kunnostaan. Lihapullat (L) Perjantai 6.8. 040 574 2599 Asematie 11 • p. Porkkana-kesäkurpitsakeitto (L,G) Maanantai 9.8. 0207 931 621 Puttaan parhaimman lounaan syöt meillä! Puttaan parhaimman lounaan syöt meillä! Hyvää ruokahalua! Herkkupöytä joka päivä klo 11-19.30 Ravintola avoinna klo 8(9)-21 tilauksesta myöhempään kunnanvirasto, Keskustie 9 p. Koljosen lapset, lapsenlapset ja vanhemmat asuvat kaikki lähellä, joten aikaa riittää nyt enemmän heillekin. Se tuo työhön tyydytystä ja varsinkin sitten se, kun on opettanut terveyskasvatusta ja sitten näet sen lopputuloksen. Savulohikeitto (L,G) Joka päivä salaattibuffa Torstai 5.8. Uunikasvis-leipäjuustokeitto (L,G) Tiistai 10.8. Lisäksi hän jatkaa töitä Suomen Punaisen Ristin Pihtiputaan osaston puheenjohtajana ja muissa vapaaehtoistöissä. Vaikka lääkärit, työtilat ja työvälineet ovat muuttuneet, Koljonen on työskennellyt läpi vuosien Pihtiputaan kunnan alaisena. Yhteistyö on aina sujunut hyvin, ja he ovat katsoneet, että tämä työ on tärkeää, Koljonen kertoo hymyillen. Koljonen siirtyy eläkkeelle pääosin samoissa merkeissä mitä aiemmin työssäkäyvänäkin. Paikka-aineita ei myöskään tarvitse enää itse sekoitella käsin, ja hygienia on parantunut erilaisten välineiden avulla. Koljonen alkoi tehdä työtä koulujen suunterveyden valistusja ennaltaehkäisevässä työssä. Pitkään uraan mahtuu paljon asiakkaita ja paljon tarinoita. 020 786 6370 Rupontie 1 • p
eri lava menossa. Nuorempana Aro kiersi maata jopa 120 keikan kuukausivauhdilla, mutta nyt keskimääräinen tahti on ollut noin kaksitoista keikkaa kuussa. elokuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT JUHA KIVINEN Maankuulu Niemenharjun tanssilava heräsi eloon viisi vuotta sitten viihdealan konkarin Seppo Kahilaisen Dexteatterin ansiosta. Päätekijänä siinä on yhteistyö Gramofonin kanssa, siellä on 80 esiintyjää taustalla. Uudella paikkakunnalla katsotaan aina, missä on uimarantoja. – On meille sanottu, että pitäisi laittaa lappu turvaväleistä, mutta onhan se kaksipiippuinen juttu. kesäkuuta. lava meille ja nyt on jo 120. Niemenharjulla oli vuorossa Markku Aro Dieselyhtyeensä kanssa. Aro Niemenharjulla jo 1970-luvulla Markku Aro on todellisia iskelmätaivaan kiintotähtiä. Gramofoni halusi, että tanssit järjestetään, ja he olivat tehneet jo ohjelman valmiiksi, Arvola naurahtaa. Pariskunta kuuluu Liperin lavatanssijat -yhdistykseen. Käsidesiä on ollut tarjolla. – Joskus on tehty töitä niin paljon, että jotain on jäänyt sukanvarteen, joten ei se niin paljon vaikuttanut normaalielämään. Maamiesseurantaloissa ja työväentaloissa, joissa paikalliset soittavat, on jopa tanssittavampaa vanhaa musiikkia, Löfgren ja Mutanen arvioivat. 6 4. Markku Aron viisukarsintahitti ”Mun suothan tulla vierees sun” pani vipinää lattialle. Jouni Arvola miettii, että jos hommassa päästäisiin pikkuisen eteenpäin, ensi kesänä voisi olla luvassa jopa viikonlopputansseja keskiviikon iltojen lisäksi. Kun puhutaan koronasta ja on kuuma, niin ei olla ihan päästy haluttuun tulokseen, mutta ei se kauaskaan heitä. Himotanssijat Pohjois-Karjalasta Katri Löfgren Liperistä ja Reijo Mutanen Polvijärveltä ajelivat viime keskiviikkona asuntoautollaan Niemenharjulle kaksiviikkoisella kesälomakiertueellaan. Pääasiana on, että lava saadaan pidettyä hengissä. Kesän ensimmäisissä tansseissa Niemenharjulla näki vielä jonkin verran kasvomaskeja, mutta ei sen jälkeen. Aro kehuu lavaa hienoksi ja legendaariseksi. – Sitten alkoivat helteet ja se karsi alkuun porukkaa. Emmeistä olivat töissä Sirpa Närhi (sinappipullon kanssa) ja Riitta Back. Ihmettelin, kun en tiedä asiasta mitään eikä Seppokaan tiennyt. Silloin tämä oli 76. Katri Löfgren ja Reijo Mutanen tulivat toisen kerran tanssimaan Niemenharjulle. Lavaisäntä Jouni Arvola huomasi yllättäen, että hänen pitää ruveta valmistelemaan tansseja. – Meillä on kyllä loistavat artistit moneen muuhun paikkaan verrattuna. Lavalta avautuva kaunis maisema Kolima-järvelle on jäänyt hänenkin mieleensä. Välejä on hankalaa pitää, kun koko ajan joutuu katsomaan, missä muut menevät. – Kolme vuotta sitten oltiin Niemenharjulla. Niinpä Niemenharjun lavakin on hänelle tuttu jo 1970-luvun keikoilta. Ei korona ole kenellekään helppoa ollut, mutta kyllähän tässä voiton puolella jo ollaan. Mutta tietysti se on yksitoikkoista elämää, kun ei pääse orkesterin kanssa tekemään hommia ja harjoittamaan omaa ammattiaan. Päivällä oltiin tuossa lähellä hyvällä uimarannalla. Pitkään näytti siltä, ettei Niemenharjulla tanssita tänäkään kesänä, mutta tilanne muuttui, kun kokoontumisrajoitukset poistuivat kesäkuussa. Tietoisuus on levinnyt, että täällä on hyvät tanssit. Jonkinlaisia avustuksia he Niemenharjulla ei jätetty enää väliin toista tanssikesää ovat saaneet. Markku Aro pääsi aloittamaan keikat juhannuksen tienoilla kahdeksan kuukauden koronatauon jälkeen. Uudemmista orkestereista heidän suosikkejaan ovat Komiat ja Sinitaivas. Heti ensimmäisenä iltana saatiin viisivuotisjakson keskiviikkotanssien yleisöennätys, 350 kävijää. Aroa pariskunta kehui hyväksi esiintyjäksi, joka laulaa tanssittavaa musiikkia kovalla rutiinilla. Tanssien jälkeen mennään todennäköisesti tuohon alas uimaan. Lentopalloseura Plokista olivat järjestystä valvomassa Pauli Saastamoinen ja Tuire Koljonen.. Tuupanen veti lavalle yleisöennätyksen Tanssinälkä olikin kova pitkän koronatauon jälkeen. Nuorille olisi tarkoitus järjestää myös jonkinlaisia menoja, mutta ne ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Viime viikolla yksi mies kertoi, että hän on käynyt täällä 50 vuotta sitten. Se riittää, että on musiikkia ja tanssilattia, eikä minkään esiintyjän perässä kuljeta. Loman aikana he ovat käyneet tanssimassa muun muassa Kouvolassa, Hangossa, Tammisaaressa, Turussa, Kurikassa, Lapualla ja Töysässä. Pakollinen paussi ei kuitenkaan puraissut 71-vuotiasta konkaria niin pahasti kuin monia muita alalla työskenteleviä. – Paikalla ei ole väliä. Jouni Arvola korostaa, etteivät keskiviikkotanssit ole mikään bisnes ollutkaan missään vaiheessa. – Soittajille se toi tietysti taloudellista ahdinkoa. Yhteistyö turkulaisen ohjelmatoimiston Gramofoni Oy:n kanssa on tuonut Pihtiputaalle tanssimusiikin huippunimiä, mutta viime vuosi oli pakko jättää väliin koronarajoitusten takia. Vain kolmena iltana heille ei löytynyt tansseja Tanssinetin kautta. – Se lähti jännästi liikkeelle, kun nettiin ilmestyi tieto, että Saija Tuupanen on Niemenharjun lavalla 30. Lavan grillivastaaviksi tänä kesänä ryhtyneet LC Pihtipudas Emmien jäsenet ovat myyneet iltaa kohden 30-40 pakettia makkaraa
Ohjaaja Matleena Paananen on saanut näyttelijänsä heittäytymään aitoon Tankki täyteen -maailmaan. Se on näkynyt, kun toisissa paikoissa on koronaluvut olleet taas nousussa, siellä on hiljaisempaa. – Muuten näen tilanteen vähän synkkänä. Lavan grillivastaaviksi tänä kesänä ryhtyneet LC Pihtipudas Emmien jäsenet ovat myyneet iltaa kohden 30-40 pakettia makkaraa. Sitten teen miten tykkään, vaikka kolme keikkaa kuussa, missä on kivoja paikkoja. Meillä käy aika paljon vakioasiakkaita. Aro miettii, että jos tästä ja ensi kesästä päästäisiin kunnolla läpi ja ensi kesälle saataisiin vielä pikkuisen nousua, sitten tanssilavoilla olisi tulevaisuutta. Esityksiä on jäljellä vielä huomenna torstaina kello 19 sekä lauantaina, jolloin myöhäisnäytös alkaa kello 21. Siellä on kokemusta taustalla. – Ehkä ensi kesän kierrän vielä tällä tahdilla. Taustalla pyörävaras Paavo (Risto Pekkarinen). Viisi vuotta sitten Muttiteatteri toi ensi-iltaan ensimmäisestä Tankki täyteen -sarjasta dramatisoidun näytelmän, ja nyt on vuorossa jatko-osa Maallamuuttajat, jossa tapahtumat eivät sijoitu enää Sulo Vilénin huoltoasemalle, vaan hänen vahingossa huutokaupassa ostamaansa maatilalle. Hän saa topakkaan hahmoonsa tarpeeksi uskottavuutta, vaikka ikäeroa televisiosarjan Emmiin on vuosikymmeniä. Markku Aro kertoo laulavansa lavoilla vanhoja hittejään, mutta myös valsseja ja tangoja. Emmeistä olivat töissä Sirpa Närhi (sinappipullon kanssa) ja Riitta Back. Meklari (Jaana Nykvist-Pekkarinen) esittelee ompelukonetta, joka jäi huutamatta Emmille Sulon hidastelun takia. Yleisö otti innokkaasti vastaan Muttiteatterin koronatauon jälkeen. Julius Jauhiainen on saanut hyvin kiinni Saarelaisen luoman aikamiespoikaressukan hassusta puhetyylistä. Koskelalla on myös eleet ja liikkeet kohdillaan. Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen luomat hahmot ovat hyvin tunnistettavia mukavalla paikallisvärillä höystettynä. Muttiteatterin konkarit Jarkko Rekonen ja Asko Sääksjärvi eivät petä kantavissa Sulo Vilénin ja konstaapeli Reinikaisen rooleissaan. Lammastaljojen sisällä ääntelivät valloittavan hauskasti Eija Kinnunen ja Marja-Leena Väisänen. Emilia Vilén (Ella Koskela) yrittää pelastaa rouva Männisen (Essi Salmi) liian lyhyeksi ompelemaansa mekkoa jatkokankaalla. Basisti on ollut jo 30 vuotta kanssani. JUHA KIVINEN Kovia katsojalukuja keränneiden elokuvien tai tv-sarjojen toistamisessa teatteriesityksinä on vaarana, että yleisö vertaa näkemäänsä alkuperäiseen hittiin. Molempien replikointi on riemastuttavan helppoa ja sävykästä. Pitäisi olla enemmän nuorta porukkaa, joka esittäisi tanssimusiikkia. Rekosen tuumaileva ja tarkkaileva näytteleminen on kuin tehty Sulon roolia varten, ja Sääksjärvi selviää Reinikaiselle kirjoitetusta jatkuvasta vitsitulvasta. Emmi Viléniä näyttelevä lestijärveläinen Ella Koskela on mainio lisäys Muttiteatterin kokeneeseen näyttelijäkaartiin. Lavalla voi nähdä tarkkaan mietittyjä tanssikostyymeja. Katsomosta kuuluu vähän väliä röhönauruja, kun 1980-luvun alussa kuullut vitsit ja kommellukset palaavat äkkiä mieliin. Mistä löytyisi uusi Sorsakoski – solisti, joka kiinnostaisi massamääräisesti nuoria enemmän. – Yritetään viihdyttää parhaamme mukaan, että musiikki olisi monipuolista, mutta tanssittavaa. Osa on käynyt keikoillani jopa 70-luvulta asti, mutta on myös nuorempia, jotka tykkäävät tanssia. Korona vaikutti siihen, että tuli breikki. elokuuta 2021 7 KOTISEUDUN SANOMAT Niemenharjulla ei jätetty enää väliin toista tanssikesää Tankki täyteen -hulluttelun oikea vire löytyi Muttiteatterissa Juhana Vilén (Julius Jauhiainen) rientää hätiin, kun hänen isänsä Sulo (Jarkko Rekonen) aikoo antaa vääränlaista maitoa lampaille. 4. Vieressä Ulla Korpela (Ronja Rekonen). Mutta nyt oli mukavaa päästä taas esittämään musiikkia tanssivalle yleisölle, ja hyvältä on vastaanotto tuntunut. Vielä on vähän arastelua, kun kaikilla ei ole rokotukset kunnossa. Suomenselän kansalaisopiston näytelmäpiirinä toimiva Muttiteatteri on uskaltanut tarttua useasti sellaisiin teoksiin, ja nyt Muholan ulkoilmanäyttämöllä ollaan taas jättisuosion saaneen Tankki täyteen -televisiosarjan jäljillä. Teksti seuraa Olka Horilan dramatisoinnin jälkeenkin uskollisesti alkuperäistä juonta sekä repliikkejä. – Toisissa paikoissa on ollut enemmän ja toisissa vähemmän väkeä. Monien hittien mies Markku Aro tanssitti yleisöä Niemenharjun lavalla viime keskiviikkona. Ensiiltaan myytiin peräti 169 lippua ja katsomo oli täynnä myös toisessa näytöksessä. Ronja Rekonen ja Julius Jauhiainen ovat mainioita Ullan ja Juhanan rooleissa. – Diesel on myös hyvä tanssittaja, joten ohjelmisto ei jää pelkästään minun harteilleni. Jopa heidän ulkonäkönsäkin muistuttaa televisiosarjan Tuire Saleniusta ja Ilmari Saarelaista. Lentopalloseura Plokista olivat järjestystä valvomassa Pauli Saastamoinen ja Tuire Koljonen.
T. Kunpa osaisimme aina pysähtyä apua tarvitsevan luo; auttaa, rohkaista, kannustaa, kulkea vierellä. Mirja ja Seppo perh. Lämmin kiitos kaikille meitä muistaneille Oikaisu Toisin kuin viime lehdessä kirjoitettiin, paikallinen järjestäjä eli hevosystäväinseura ei voi myöntää kansallisia ansiomerkkejä. Käytä rohkeasti niitä lahjoja, joita Jumala on juuri sinulle antanut! Maria Pirttinen ”Kivijärven kuha ei tästä enää komistu!” Näin tuumasi Pauliina Laramée, joka lähetti kuvan vantaalaisesta Esko Kemiläisestä. 7. ja Reijo Antti Armas Anttila 72 v. sijaisena Kalevi Kinnunen 0400 758 886. kirkkoherra Jukka Kemppainen 044 784 4422, seurakuntapastori Tuomas Hurme 0400-931 986, kanttori Pertti Ruotanen 040-520 3388, toimistosihteeri Armi Siekkinen 044 784 4421. Avioliittoon vihitty: Johanna Eveliina Rajala ja Tommi Henrik Kinnunen. 10. Kaksi tavallista kättä Jeesus työhön lähettää. Kinnulan seurakunta Kinnulan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Jokainen meistä on kuitenkin hyvä jossain asiassa. Ensimmäiset viimeisiksi jäävät Hänen laskuissaan, mahtavimmat pienemmiksi joutuu taipumaan. Liki yhdeksän kilon kuha Kivijärvestä Rakkaamme Eino Vihtori LEPINSALO s. Su 8.8. Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna. Sorrin saalis painoi 2 727 grammaa.. Linna s. Kaikki valtakunnalliset merkit myöntää lajin keskusjärjestö Suomen Hippos. P. Kaikki sydämellisesti tervetulleita! Kinnulan helluntaiseurakunta Kastettu: Ilona Eveliina Kinnunen. Rukoushuoneen vuokraus 040 842 493. Muut tilaisuudet Hartaus Attendo Variskylässä ti 10.8. Paljon onnea 9 v. 11.1942 Saarijärvi k. Mikko ja Aija perh. Seurakuntauhri. klo 13 messu kirkossa; T. Sorrille onkikisan voitto Viitasaarelta Pihtiputaan Urheilukalastajien Juhani Sorri voitti Viitasaarella Iponlahdella järjestetyn Keski-Suomen urheilukalastajien rantaonkicupin viidennen osakilpailun sunnuntaina. Arja ja Sauli perh. Tavallisen taapertajan Hän vie työhön pellolleen, kurjimmankin savimajan Hän voi tehdä kirkokseen. 8.8. Maskisuositus ja käsidesiä tarjolla. Kuolleita: Helena Varis 60 v. Rukoilenko viisautta ja johdatusta siihen mitä konkreettista minä voisin käsilläni tehdä. Aila-sisar muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. 044 983 6786. klo 18 rukouksen, ylistyksen ja yhteyden ilta. KIITOS muistamisesta merkkipäivänäni. Seija ja Simo perh. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, vt. Lehmuskero. Mikset tee asialle mitään. Hautaan siunattu: Eino Vihtori Lepinsalo 91 v. Esko Kemiläinen on kokenut Kivijärven kalastaja, mutta näin isoon kalaan ei hänen uistimensa ole aikaisemmin tarttunut. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10-16. Diakoniatyö: Maarit Vesterinen 040-765 2453. 1. elokuuta 2021 Rakkaamme Seija Kaarina VOUTILA o.s. mennessä! Noudatamme edelleen kokouksissamme koronan varotoimia: maskisuositus, turvavälit ja ehtoollisen jaossa omat turvatoimensa. Maija ja Kyösti perh. Palsta on ilmainen. Lämmin kiitos myös kaikille meitä muistaneille. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. Arpajaiset Yhteisvastuun hyväksi, ota arparahaa mukaan. ja Seija Kaarina Voutila 78 v. Jumalanpalvelukset Su 8.8. Pekka Simojoki laulaa kahdesta tavallisesta kädestä: ”Hän ei mitään pyhimystä kaipaa sädekehineen, tee se itse -yritystä yltää taivaaseen. Lämmöllä Isää, Pappaa ja Isopappaa muistaen ja kiittäen Kaija ja Matti perh. klo 10 messu pääkirkossa. Vapaapäivät ma ja ti. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 4. Kinnunen ja klo 19 seurat 8.8.2021 Ry:llä. Hän onnistui uistelemaan 8 865 painoisen kuhan yhdessä Ruotsin Eskilstunassa asuvan Jukka Piispasen kanssa. Kaksi tavallista kättä Vanha tarina kertoo miehestä, joka kulki kaupungin kaduilla ja näki siellä yksinäisen pienen lapsen. 044 784 4420. Hän ei käske enkeleitä tätä maata muuttamaan, Jeesus tahtoo käyttää meitä siellä missä tarvitaan. lasten onnitteluun. Eija ja Jukka perh. Nuorisotyö: Maria Pirttinen 044 784 4425 Päiväkerho: Katja Kokkonen 040841 5626. Muuta Maksuton Vanhemman väen leiripäivä järjestetään Tahkoniemessä 26.8. PETTIINALLE! T. klo 14 ehtoolliskokous. Lapsi oli selvästi nälkäinen ja vapisi kylmissään. Hurme, H. Rakkaudella peittele ja levätä anna. Kuvat ja onnittelutekstit sähköpostilla: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi tai ne voi tuoda toimitukseemme. Miten helppoa onkaan sortua ajatukseen, että jonkun muun pitäisi tehdä ja toimia! Se kuuluisa Joku Muu… Meidän kätemme ja jalkamme ovat tarkoitettu olemaan Jeesuksen käsinä ja jalkoina tässä maailmassa. kirkkoherra Jukka Kemppainen 044 784 4422 , seurakuntapastori Johanna Piirola 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Kiitos Eevakodin henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Erilaisilla lahjoilla varustettuina täydennämme toisiamme ja yhteisöä, jossa elämme. Hurme ja E. Kotiväki SUNNUNTAIKSI Seurakunnan kotisivut: www. Kukaan ei pitänyt hänestä huolta. Anja ja Jaakko perh. Vt. Talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. klo 1015. Ti 10.8. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto auki ma-ti 10-14 ja ke 1012. Rakkaudella muistaen ja kiittäen Arvi-puoliso Riitta ja Markku perheineen Ritva ja Veikko perheineen Reijo perheineen Eija ja Jari perheineen veljet perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Raisa ja Arvo perh. Siksi niitä onkin sadan vuoden aikana myönnetty Pihtiputaalle vain kaksi kappaletta. Seurakuntamestari Esko Lindholm lomalla 30.6.-15.8. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon tai diakonissa Maaritille 16.8. Keskustelupuhelin 040 549 7683. 23.5.1930 Kinnulassa sai kutsun Taivaan kotiin 15.7.2021 Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää, vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Pihtiputaan seurakunta Pihtiputaan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. klo 13 Kinnulan Muholassa, ent. klo 13, pitää diakonissa Maarit. 2021 Kinnula Et ole poissa vaan luoksemme saavut, mukana jokaisen nousevan aamun. Vanhimmisto. Pirjo HENGELLISTÄ SANOMAA SANOIN JA SÄVELIN sunnuntaina 8.8. Minna ja Jari perh. Jokaisen tummuvan illan myötä, kera enkelten toivotat hyvää yötä. Jumala voi ottaa käyttöönsä ihan tavalliset kätemme ja Hän haluaa käyttää meitä siellä, missä apua tarvitaan. Diakoniatyöntekijä Minna Ventilä 040 352 7757. Rakkaat ystävät LÄMPÖISET KIITOKSET teille kaikille 90-vuotispäivänäni. Minä loin sinut.” Muistanko minä antaa käteni Hänen käyttöönsä, kun joku tarvitsee apuani. Avoinna ma, ti, ke klo 9-12. Hilkka Kumpulainen Pihtiputaan Pihtiputaan helluntaiseurakunta helluntaiseurakunta Synttärisankari Synttärisankari-palsta on tarkoitettu alle 10-v. kaupan luona. Tarjolla lounasta ja päiväkahvit. Mies tuskastui ja vihaisena huusi Jumalalle: ”Miksi sinä sallit tämän. Pauliina Laramée huomauttaa, että kunnia kuuluu myös paikallisten kalastuskuntien pitkäaikaiselle työlle. Kuinka paljon tekemättä ilman niitä täällä jää! Kaksi tavallista jalkaa Hän voi ottaa jaloikseen, niillä taivas matka alkaa joka aamu uudelleen, uudelleen.” Jumala on antanut meille jokaiselle paljon erilaisia lahjoja ja taitoja, joita saamme käyttää omaksi ja muiden iloksi. Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä osaa ihan kaikkia asioita. Miksi et auta tätä lasta?” Jumala ei vastannut mitään. Jorma perh. Yöllä mies heräsi kesken unensa ja kuuli äänen sanovan: ”Minä olen tehnyt asialle jotakin. Laulaa ja soittaa Hannu Hietikko, Kyyjärveltä. Mahdollisuus saunoa ja uida, pelata pihapelejä, hiljentyä Hiljaisuuden polulle, laulaa ja askarrella
Karhupalaveri Työväentalolla ma 16.8. KINNULA ERÄMIEHET. Hallituksen kokous sekä klubikokous Eväsrepussa to 5.8. Luennon tarjoaa Pihtiputaan kipukroonikot vertaistukiryhmä. He ovat saaneet ensikosketuksensa sarjaan ja ovat ensi vuonna paljon valmiimpia. klo 18, valvojina Janne K. klo 10-12 ampumaradalla, valvojat Muurasjärven Metsästäjät ja Putaan Erämiehet. 4. Kesäkirppis, kirjojen ja lehtien vaihtotori, Katan kanalan kananmunat, sekä kahvio avoinna kesäajan keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10 14 Seläntauksen Kyläseurantalolla (ent. Jahtikauden avaustapahtuma la 7.8. OLET TERVETULLUT Tänään ke 4.8. Maksut suoraan tilille FI37 5345 08 5000 5490. Paikallisravit Hiekan Hippoksella klo 12. RIISTANHOITOYHDISTYS. Järj. Muut esitykset pe 13.8. En tiedä olisimmeko siellä liian ylivoimaisia, mutta ne pelit eivät palvelisi ainakaan näitä meidän nuoria tyttöjä. ja Pasi K. Mukana Pihtiputaan Mummo. Yläkuvassa kentän pintaan on vaipuneena Laura Varvelin, joka pystyi kuitenkin jatkamaan peliä. MLL. klo 17.30. klo 18.30. Linnunhaukkutuomarin peruskurssi la 7.8. klo 17.30 MUURASJÄRVI ENSI-ILTA 8.8. Kilpailuaika klo 12-19. Otetaan vastaan ehjää ja puhdasta tavaraa myös lahjoituksena. Kylän Muisti -tanssiteoksen ensi-ilta Muurasjärvellä klo 13 ja klo 16. Tänäänkin pelasi kolme Dikäistä. Kimmojen sarjapaikka voi varmistua jo huomenna JUHA KIVINEN Kinnulan Kimmojen naisten toinen kausi pesäpallon suomensarjassa lähti sujumaan vaikean alun jälkeen, ja joukkue on mitä todennäköisimmin säilyttämässä sarjapaikkansa. Lähtöpaikka: Muurasjärven koulu (Ristinmäentie 9) Liput: 12€ /15€ Lippujen varaus: 044 3589262 tai tanssivaelokuu@gmail.com 8.8. klo 10-15 Pyssylän ampumaradalla. Kävelyä, juoksua tai pyöräilyä yksi suoritus päivässä. klo 18, la 14.8. asti taitelija Päivi Suomalaisen taidenäyttely Herkkuravintola Takkatuvan neloskabinetissa. mennessä. Ti 31.8. KINNULA To 5.8. Noudatetaanhan kaikki koronaohjeita. Soutu-uistelukilpailu Kölli-Kunkku Elämäjärvessä. asti. kyläkoulu), os. Kimmojen takana sarjataulukossa on kolme joukkuetta, mutta niillä on vielä pelejä jäljellä. Lisätietoja Irmeli Kuronen p. asti Valo – vesi – väri. Samalla hirven ja haulikon piSEURATOIMINTA täjänmestaruuskilpalut. klo 13, su 15.8. klo 18.30 ja klubitapaaminen Mantassa pe 13.8. Puuhommia, raivausta ja siivousta. Ei tämä meille ainakaan väärä sarjataso ole. Seitsemään ensimmäiseen peliin ei saatu pisteen pistettä ja sitten se aukesi siitä pikkuhiljaa ja saatiin ihan hyvä vaihe. Hirvikarhumerkkiammunnat + jousikoe la 7.8. klo 13 15.8. Vaihtori kunnantalon alakerrassa ma-pe klo 8.3014.30. Kimmojen kausi oli paljon parempi kuin vuosi sitten, jolloin saaliina oli vain neljä pistettä. Kalevalais-jäsenkorjaajan Marianne Mannisen luento HUBteekissa klo 14. voivat merkitä ikänsä osallistuakseen sarjaansa. Tarinan kertojat ja niiden esittäjät ovat sekä entisiä, että nykyisiä kyläläisiä. Finlanders Ylihärmä 7 6 2 35 Alajärvi 8 3 1 2 31 Kannus 6 3 2 24 Seinäjoki 6 2 2 3 24 Vaasa 2 4 4 3 18 Kinnula 3 1 2 10 13 Ylistaro 3 3 9 12 Toholampi 2 2 1 9 11 Nurmo 2 2 1 8 11 Kimmojen Hanna Mäntylä tarkkana mailan varressa. klo 13. SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. Alakuvassa reittään pitelee Salla Puputti. Hirvija haulikkoammuntaharjoitukset tiistaisin klo 18-19. Iloinen iltapäivä Suvannonlahden leirikeskuksessa ke 11.8. klo 13 ja 16 13.8. yönäytös klo 21. 040-575 0330 SAANIN KYLÄSEURA. Paljon he ovat kehittyneet kauden aikana. klo 18 14.8. Suomensarjan länsilohkosta putoaa yksi joukkue maakuntasarjaan. Muholan Muttiteatterin näytelmä ”Tankki täyteen maallamuuttajat” Muholan monitoimitalon ulkoilmanäyttämöllä klo 19. Lähtö Hassilan rannasta. KÖKÖN ERÄ luopuu käteiskäsittelystä. klo 14 alkaen. elokuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 9 MENOT MENOT JA TAPAHTUMAT RIENTOJA JA TILAISUUKSIA PIHTIPUDAS La 7.8. klo 13 ja 16 sekä la 21.8. Riistakolmiolaskennat su 8.8. klo 9 alkaen. Alle 18-v. Pienoismessut Putaanvirran koululla klo 11-15. Lähtöpaikka Muurasjärven koululla. Katso erillinen ilmoitus tässä lehdessä. klo 18. klo 13 ja 16 21.8. Kimmojen pelinjohtaja Jarkko Urpilainen naurahti, että tarvitseeko sitä sarjapaikkaa jännittää. Järj. La 7.8. Su 5.9. Vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä, että kaikki takana olevat joukkueet ohittaisivat Kimmot, sillä niillä on vastassa kärkipään joukkueita. Tuija Jämsénin akvarelleja Kahvissa & Kupissa. Kimmot sen sijaan päätti kautensa sunnuntaina kotitappioon Alajärven Ankkureille jaksoin 0-2 (2-4, 3-4). Nyt pisteitä kertyi kolmetoista. Reippaimmat palkitaan ja kaikille arvotaan palkintoja. Johtokunta paikalle! Tarjolla lohikeittoa ja sauna. Kimmojen sarjapaikka voi varmistua jo huomenna torstaina, jolloin Ylistaron Kilpa-Veljet matkustaa viimeiseen peliinsä Kannuksen Uran vieraaksi. Päivämäärä ja nimi postilaatikon vihkoon Kangasaholla. PUTAAN ERÄMIEHET. PIHTIPUDAS ELÄKELIITTO. Su 8.8. – Katsotaan sitten pelien jälkeen, mikä on lopputulos. – Jos viime kauteen verrataan, eteenpäin ollaan menty. Jos Ylistaro jää pisteittä, se jää myös taulukossa kinnulalaisten taakse. Kauden päätösottelussa alkoivat jo takareidet paukkua. Hallituksen kokous alkaa klo 17 ja klubikokous klo 18. Talkoot la 14.8. Pe 1.10. KYLÄTOIMINTA OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e Teemme parhaammme, että viihtyisit! NIEMENHARJU Ke 11.8. LC PIHTIPUDAS EMMIT. To 19.8. Hallituksen kokous Mantassa to 5.8. Neitoset Tanssitaan joka ke klo 19-24. LC PIHTIPUDAS. Kimmot otti kolmen pisteen voitot Nurmon Jymystä kahdesti sekä Toholammin Urheilijoista, kahden pisteen voiton Vaasan Mailattarista sekä sai yhdet pisteet häviöistä Toholammille ja Seinäjoen Maila-Jusseille. Saanin liikuntakisa ti 31.8. Teos esitetään ulkotiloissa. La 4.9. klo 10, Viitasaaren ABC. Kyläseurantie 16, Pihtipudas. KYLÄN MUISTI 8.8 klo 13 ja 16 13.8 klo 18 14.8 klo 13 15.8 klo 13 ja 16 21.8 klo 17.30 L I S Ä Ä T I E T O J A : T A N S S I V A E L O K U U 2 2 1 F A C E B O O K & I N S T A G R A M TANSSITEOS MUURAS JÄRVI ENSI-ILTA 8.8 KLO 13 Kylän Muistitanssiteos tuo esiin mielenkiintoisia ja koskettavia tarinoita Muurasjärven kylästä. PUK. Maakuntasarja on liian huono sarja meille. Tutustutaan yhdistysten ja toimijoiden toimintaan. Pihtiputaan Hevosystäväinseura. Hänen pelinsä päättyi siihen. Metsästäjätutkinto ampumaradalla ke 4.8. Tuotteita voi tuoda myyntiin. Kioski aamulla ja illalla
kaikille avoinna olevalla sähköisellä kyselyllä: • Perukirjoitukset • Sähköiset kauppakirjat • Avioerot • Testamentit • Perintöasiat • Lakiasiapalvelut • Toiminta: Kinnula-Pihtipudas-Kivijärvi RSNotariaatti RAIMO SILTANEN p. Johtokunta klo 18.30. URHEILUSEURAT Metsästysseurue Vihtapuron vuosikokous su 15.8.2021 klo 14 Koivulassa. Kesäkokouksen jälkeen hirvikokous. 050 307 5439 www.keitelegroup.fi TUOTANTOTYÖNTEKIJÖITÄ JA TRUKINKULJETTAJIA Keitele Group on vakavarainen puutuotealan yksityinen yritys, joka jalostaa korkealaatuisesta suomalaisesta tukkiraakaaineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. Tervetuloa Johtokunta Elämäjärven Erämiehet ry Kesäkokous pe 13.8.2021 klo 19.00 hirvikodalla. 0400 547 257 • lasit ja lasitukset • terassilasit ja -lasitukset • sälekaihtimet ja huollot • markiisit • pressuovet • liuskaverho-ovet • farmer/kangasnosto-ovet Asennukset ja huolto Suomen Lasi ja Kaihdin Oy 044 344 8922 Ostetaan ENERGIAPUUTA HAKETUKSEEN Myös tienja pellonvarsien raivaukset sekä Kemera-tukikohteet Terho 0400 545 805 myllynmies.fi OSTETAAN TUISKU Yleisurheilukoulu urheilukentällä torstaisin klo 18. Jukolan kuntosalin salija yrityskortteja voi ostaa Tanja Tavaststjernalta (p. Työ on vuorotyötä. Kesäkokouksen jälkeen hirvikokous ja metsälle lähtijät mukaan. 040 709 3390 2-kerroksinen OK-TALO (1973/1991) Kinnulan keskustasta, Keskustie 13. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Luvat mukaan. Tervetuloa Johtokunta Kurkimäen Metsästäjät ry Sääntömääräinen kesäkokous perjantaina 13.8.2021 klo 19.00 Varjolassa. Samalla myydään vierestä rakentamaton tontti hp. Karkausmäen Eräpojat ry Kesäkokous pe 13.8.2021 klo 18.00 Seurojentalolla. Viitasaarella ja Pihtiputaalla mielipiteitä selvitetään 23.6.-15.8. Johtokunta paikalle klo 12.30. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Viitasaarella ja Pihtiputaalla mielipiteitä selvitetään 23.6.-15.8. Akut kunnossa. Tiedustelut: p. 040507?3159, tanja.tavaststjerna@pihtipudas.fi) tai Pihtiputaan Kiinteistöpalvelusta. P. elokuuta 2021 YKSIÖ Pihtiputaan keskustassa. Hinnat Tuiskun nettisivulla ja Facebookissa. LIIGAPLOKI Kirppari avoinna perjantaisin klo 10-15, lauantaisin klo 10-14 ja maanantaisin klo 10-15. Esillä sääntöjen määräämät asiat. 120 000 e Jussi Petäjä jussi.petaja@gmail.com P. Tervetuloa Johtokunta 10 KOTISEUDUN SANOMAT 4. 040 723 9753 Sisätiloissa säilytetty sähköskootteri Kinnulassa. Tervetuloa! Johtokunta Porkanmäen Eränkävijät ry Kesäkokous la 14.8.2021 klo 12.00 Navettahovilla. Tehtävät eivät edellytä alan aiempaa työkokemusta, mutta puualan koulutus tai kokemus tehdastyöstä katsotaan hakijalle eduksi. Tervetuloa Johtokunta Liitonmäen Seudun Erä ry:n sääntömääräinen kesäkokous su 15.8.2021 klo 13 Pyssylän ampumaradalla. Uudet tuotantolaitoksemme edustavat alan huippua Euroopassa. kaikille avoinna olevalla sähköisellä kyselyllä: Viitasaari ja Pihtipudas Vastaa liikennekyselyyn Paikalliset vakituiset ja vapaa-ajan asukkaat sekä kaikki alueella liikkuvat ovat jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden asiantuntijoita. Johtokunta klo 17.00.. Kesäkokous ja hirvikokous vuosikokouksen jälkeen. Vastanneiden kesken arvotaan pyöräilyaiheisia teemapaitoja. puualan osaajaa TYÖTÄ TARJOLLA Vastaukset otetaan huomioon Pihtiputaan ja Viitasaaren kävelyn ja pyöräilyn kehittämistoimenpiteitä suunniteltaessa. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 040 548 9506 tai ari.karvali@keitelegroup.fi 1 000 000 m 3 400 000 m 3 Tuotamme vuodessa sahatavaraa Tuotamme vuodessa jatkojalosteita 500 292 Meur Työllistämme yli Liikevaihto tilikaudella 2020 n. Haemme henkilöitä vakinaiseen työsuhteeseen Keitele Timber Oy Keiteleen tehtaalle ja Keitele Wood Products Oy Keiteleen puutuotetehtaalle Työt ovat tuotannon työtehtäviä ja sopivat sekä naisille että miehille. Hirvimetsälle mukaan lähtijöiden oltava paikalla. Kinnulan torilla klo 9-15 Pihtiputaalla Tahkonaukiolla klo 11.30-14 Tervetuloa pullaja leipäkaupoille! Uunituoreet leivonnaiset suoraan leipomolta – taatuusti tuoreena IRTOMYYNNISSÄ • kuumat hillopossut 1,-/kpl • pasteijat • karjalanpiirakat Reilu pullakassitarjous Uunituoreet, maukkaat leivät – tarjouskassi Hiivaton, vehnätön kauraleipä 2 kpl Perunarieska, ruisrevityt 2 kpl Kahvipitko 3 kpl 20,5,5,10,10,RYHTI Pyöräilyn kuntosuoritusvihkot Kohisevan laavulla, Särkilahden tienhaarassa ja kentän kopilla. Hirvikokous heti kesäkokouksen jälkeen. Haemme henkilöitä sahaosastolle, paketointilaitokselle sekä jatkojalostuksen erilaisiin tehtäviin Pyydämme lähettämään hakemukset 31.8.2021 mennessä sähköpostitse: jukka.lindsberg@keitelegroup.fi tai ari.karvali@keitelegroup.fi Lisätiedot: tuotantopäällikkö Jukka Lindsberg, puh. Tervetuloa Johtokunta TORSTAINA 5.8. Muholan Eränkävijät ry Kesäkokous pe 13.8.2021 klo 18 hirvihallilla. http://mpt.link/wiitaunioni Käytä hyväksesi tämä mahdollisuus vaikuttaa lähiympäristösi liikkumisolosuhteiden kehittämiseen! Viitasaari ja Pihtipudas Vastaa liikennekyselyyn Paikalliset vakituiset ja vapaa-ajan asukkaat sekä kaikki alueella liikkuvat ovat jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden asiantuntijoita. Tervetuloa! Kinnulan Erämiehet ry Kesäkokous lauantaina 14.8.2021 klo 13.00 Eräkolussa. 050 322 8447 KOKOUKSIA MYYTÄVÄNÄ VUOKRATTAVANA TORILLA MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. 7h, 2 kph, 3 wc, noin 230 m 2 . 040 765 3853 tai jukka.lindsberg@keitelegroup.fi tuotantopäällikkö Ari Karvali, puh
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. 050-461 6055 fysikaalinen hoito hieronta PARASTA PALVELUA YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. ÖSTBERG Viitasaari puh. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 020 728 9607 www.taloushallinta.com Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Kinnulan Parlamentti 050-576 9995 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. 045 849 3211 sorkanhoito@gmail.com Maatalouspalvelu T. Ota yhteyttä: Kuljetukset myös kevyellä kalustolla asiakkaan toiveet huomioiden. Keskustie 14 Pihtipudas p. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. Auktorisoitu t1l1to1m1sto Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. P. A se m at ie 5 , P ih ti p u d as HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. . Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. SYDAN-SUOMEN TALOUSHALLINTA ?. Kuntannosto: männikkökankailta • mieluiten 2-3 vuotta ennen päätehakkuuta 0400 387 888 Lestijärvi toimitettuna Alvajärven Karihautakankaalta Jorma Pasanen 0400 706 133 Jarkko Pasanen 0400 269 787 Useita murskelajikkeita moneen tarpeeseen • soraja metsäautotiet • pihat ja pihatiet • rakennusten perustukset • suodatuskentät ym. OSTAMME KUNTTAA / METSÄPOHJAA Suomen Kunttamestarit Oy Hyvä tuotto metsälle, ennen päätehakkuuta. Julkinen kaupanvahvistaja. 029 566 0880. KALLIOMURSKETTA KALLIOMURSKETTA Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Ruuska Oy Tehdään yli 10 vuoden kokemuksella Meiltä kaikki asumisen palvelut! • Isännöintipalvelut • Kiinteistönvälitys LKV Katso kaikki kohteemme saaninkoski.fi • Kaupanvahvistaja • Kokousja saunatilojen vuokraus isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Asiakirjapalvelu • Kuumakivihieronta • Neurosonic-patja • Personal trainerin palvelut • Energiahoidot SIESTA, Keskustie 38, Kinnula 044 291 2439 /Saara Urpilainen www.rentosiesta.fi FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen Kirkkotie 5, KINNULA FYSIKAALINEN HOITOLAITOS puh. w w w .t as m ah o it o. elokuuta 2021 KOTISEUDUN SANOMAT 11 LVI-ASIOISSA Puh. P. 014 571 254 0400 640 938 HAMMASPROTEESIT ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi 040 700 0090 JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI JÄTEASEMA AVOINNA TOISTAISEKSI: MA, KE, PE klo 9-15 TI JA TO SULJETTU ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 Toimisto 040 727 6781 www.lassila-tikanoja.?/asioi Reisjärventie 215, Pihtipudas MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Lounas: 11-13. 040 158 9850 040 502 9452 (ma-ke, myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Fysioterapeutit Jalkojenhoitaja Erja Laukkanen • Elina Niemi • Eero Viitikko Ritva Leppänen Ajanvaraus 0400 540 666 Fysioterapia, työfysioterapia, hieronta, jalkaterapia, akupunktio lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. 014-571 456, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi ASIANAJOTOIMISTO Rakennus-ja LVI-urakointi Erkki Korpelin putkistosaneeraukset lämmitysjärjestelmätmaalämpö p. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen 040 149 4005 Oskari Ojaniemi 0400 548 104 Janne Niskakangas OMT-FYS. Pihtipudas A se m at ie 11 www.juhlapalvelukranssi.fi • 040 841 2182 040 552 2701 SORKANHOITOA p. Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 4. 020 728 9600 info@taloushallinta.com 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 0400 678 753 erkki.korpelin@gmail.com erkkikorpelin.fi LVI-asennukset ja tarvikemyynti @ Tur?allinen kumppani yrityksellesi. 040 507 7637 Henri Lehtinen • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke.. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. JÄTTEEN VASTAANOTTO jatkuu pandemian aikana, mutta kontaktointi vain puhelimitse. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi. Avoinna klo 9-15. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.
– Kyllä se on niin kova taistelija. 0207 931 621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Palkintoja talvella leikkauspöydälle joutunut ja suorastaan ihmeen nopeasti huippukuntoon toipunut ori keräsi 82 500 euroa. Kuva: Ida Laine Jutta Ihalainen (vas.) ja Anniina Pekonen Ojanperän tallista sekä Evartin ohjastaja Santtu Raitala juhlivat ravikuninkuutta. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET puh. Silloin tuli väsy lopussa, mutta sunnuntain pikamatkalla Jukka Torvinen hurautti kärkeen ja 17-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen 13-vuotias Kunkku kesti hienosti kolmanneksi. Jokivarren Kunkun kisa epäonnistui lauantaina raskaan juoksun takia. Päätösmatkalle Jokivarren Kunkku ei lähtenyt, kun oli kokonaiskisassa lähes yhdeksän sekuntia kärkeä jäljessä. Santtu kiitteli Evarttia. – Evartti on niin mahtavassa kunnossa, että luotin sen ehtivän kärkeen kun pääsee ulos pussista. Kun vapaa rata aukeni, Evartti lensi kakkoseksi, mutta Vixeli ehti voittoon. Vahva tamma, joka menee kovaakin. Avausmatkan kakkonen oli maililla kolmas ja ratkaisevalla 3 100 metrin matkalla toinen. Jokivarren Kunkku avasi 17.0 Antti Ojanperällä oli Seinäjoella mukana kaksi kuningasta. Antti Ojanperä on yltänyt saavutukseen, josta moni haaveilee, mutta harva siihen yltää. Tällä on edessä monta hyvää vuotta ja kuningatarkisaa, jos pysyy terveenä valmentaja-ohjastaja Tapio Pertunen totesi. Kruunuunsa yhden sulan lisää saa Evartti uudesta Seinäjoen rataennätyksestä 19,7. Tosi kovaa se loppusuoran tulikin, kun sai vapaan ladun. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Santtu Raitala ei turhia hätäile, vaikka muista näytti sunnuntaina että sinne jää Evartti pussiin. Kuva: Juho Hämäläinen. Evartti toi jälleen ravikuninkuuden Pihtiputaalle Seinäjoella Viime vuonna ravikuninkaaksi Seinäjoella seppelöity ori Evartti teki saman tempun viikonloppuna Seinäjoella. Todella kova taistelija. 0207 931 620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen puh. Hän on valmentanut kaksi oria ravikuninkaaksi. Tuuriin. Kolmen matkan kokonaisajat laskettiin yhteen ja Evartti vei voiton 1,6 sekunnin erolla H-V. Sateinen sää verotti myös yleisömäärää. Kyllä tuo päätösmatka oli todella jännittävä katsoa, mutta kyllä se vaan Santtu vapaan ladun löysi ja ehti vielä kuninkaaksi. Ratkaisevalla 3 100 metrin matkalla Evartti oli pussissa sisäradalla viimeiseen kaarteeseen saakka. Santtu Raitalan taidokkaasti ajama Evartti voitti lauantaina 2 100 metrin matkan ja jatkoi voitokkaasti sunnuntain 1 600 metrin matkalla. Ojanperä riemuitsi. Evartti on kuningas mallia 2020 ja 2021. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander puh. elokuuta 2021 Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Ilmestyy keskiviikkoisin Puh. – Samettti on sisukas tamma, jolla parhaat päivät ovat vielä edessäpäin. Normaalisti kisoissa olisi ollut yli 50 000 katsojaa kolmena päivänä, mutta nyt jäätiin 20 000:een katsojaan. 0400-345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Tilaushinnat 1.1.2021 Kestotilaus 72 /vuosi Määräaikainen 12 kk 76 Pohjoismaat 12 kk 109 Hinnat sis. Voittoja tässä kisassa ei tarvita, sillä parhaan kokonaisajan kolmella matkalla juossut ori ja tamma ovat kuningas ja kuningatar. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Hanna Kankaanpää puh. 0400-741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi Toimittaja Juha Kivinen puh. Erkki Hiironen Suomen ykkösohjastaja Santtu Raitala kiidätti Evartin toistamiseen ravikuninkaaksi. Jokivarren Kunkku oli kuningas 2015. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 4. Ori on kovassa nousukunnossa. Talvella se taisteli elämästään ja selvisi siitä. Korona vaikutti paljon myös Kuninkuusravien yleisömäärään. Seppelöintiin Evartin rinnalla saapui kaikkien aikojen nuorin ravikuningatar, vasta 6-vuotias tamma Suven Sametti. alv 10 % Ilmoitushinnat 1.1.2021 Tekstisivu 1,00 /pmm Tekstin jälkeen 0,94 /pmm Takasivu 1,03 /pmm Kuolinilmoitukset 1,00 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä