Vaiheikas vuosi takana Muistithan olla tuhma. Sukuhistoriaa kirjaksi Sähkökatkoihin varautuminen on vesihuollossa arkipäivää. Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Risto-Matti Liimatainen kertoo, että jos varavirtaakaan ei ole saatavilla, riittää vettä silti vuorokaudeksi. Niemenharjun vedenottamon ohjauskeskus sijaitsee muutaman metrin verran maanpinnan alapuolella. Vesi virtaa, vaikka varavoimalla 3 6 12 IR TO N U M ER O 2, 00 € 9 HANNA KANKAANPÄÄ PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI KESKIVIIKKONA 4.1.2023 WWW.KOTISEUDUNSANOMAT.FI N:O 1 ILMESTYNYT VUODESTA 1960
Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Yleensäkin ikkunoiden koristeluun joulua lähestyttäessä kannattaa panostaa. Oma suosikkinikin löytyi, vaan enpä kerro. 0400 741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi TOIMITTAJA Juha Kivinen Puh. Muut asiat tapahtuvat sitten niin kuin ne ovat tapahtuakseen. TILAUKSET 1.1.2023 Kestotilaus 79,90 € / vuosi Määräaikainen 12 kk 83,90 € / vuosi Pohjoismaat 12 kk 116,90 € / vuosi Hinnat sis. Vaan kun laatikko oli tuojan sylin täyteinen, tirskahdin liki takamuksilleni, ettäkö tuossako mukako jokuko joulukalenteriko. M utta asiaan. Hiljaisuus on sekin luonnonvara, joka on nykyaikana muodostumassa poikkeukselliseksi matkailuvaltiksi. Verrattaen lyhyen ajan sisällä kuitenkin myös kansainväliset yritykset ovat löytäneet paikalliset luonnonvarat. 0400 345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Joulukalenteri on siihen oivallinen keino, mikäli haluaa pysyä tarkasti ajan kulumisessa mukana. Närkästys on helppo ymmärtää. Kolimalla on rannassakin paikoin jäätä vain muutamasta sentistä kymmeneen senttiin. Pitkästä aikaa sain ikioman kalenterin ja sen sisältö oli mainio, ellei peräti hieno. Maaja metsätalouden lisäksi alueella on tärkeitä, historiallisiakin luontokohteita, jonne tulijoita on ollut kauempaakin. Eikä muurasjärvisetkään kynsin ja hampain tuulivoimaa vastaan ole, mutta kovasti ihmettelevällä kannalla ja peräävät harkintaa ennen päätöksiä ja niiden peruuttamattomia seurauksia. Muinoin ensimmäisten joulukalenterien ilmestyessä ne olivat pahvisia lepareita, joiden luukkujen takaa löytyi kuvia ja monet niistä hyvinkin ennalta arvattavia. Menetelmä sinänsä ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Eihän sinne enää monta kuukautta ole. 1 Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 Tuulivoima huolestuttaa kuntalaisia H arvoin käydään lukijan palstalla niin vilkasta vuoropuhelua muista aiheista, kuin tuulivoimasta. Ja nyt seuraa kehumisosio. Maan mainio keksintö olivat meilläkin tämän joulun kalenteri-ikkunat. Ensin on tietysti kärvisteltävä yksi kesä tuossa välissä. Niiden väliin jäävät kuitenkin ihmiset, joita puhuttavat verotulojen ja työpaikkojen lisäksi myös elinympäristön ja kulttuurimaiseman usein peruuttamattomat, pitkäaikaiset muutokset. Riittänee kuitenkin, kun teemme jokainen oman osamme, elämme täysillä tässä ja nyt ja nautimme siitä mitä on. Olipa oma ikkuna sitten keskellä kylää tai kauempana, aina sillä saa ainakin ohikulkijalle hyvän mielen jos ei mainostettavaa myytävää tai palvelua olisikaan. Mikä sen parempaa perheen yhteistä tekemistä kuin lähteä iltalenkille etsimään ja ihastelemaan kalenteri-ikkunoita. Odotus H yvää ja rauhallista alkanutta vuotta arv. 020 793 1621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET Puh. Oli hienoa huomata, miten niihin oli panostettu tosissaan. Nyt olen yrittänyt esitellä nuortunutta, kaunistunutta ja hehkuvaa naamaani nuorimmalle sukupolvelle, mutta hieman katsovat viistosti epäröiden, josko mummin naamavärkissä ainekset ottavat oman aikansa tehotakseen. Hanna Kankaanpää Viikon kuva Pakkasista huolimatta jäätilanne ei vielä pohjoisessa Keski-Suomessa ole kehuttava, eikä jäälle kannata mennä. Ilmoitusten sisäänjättö maanantaihin klo 10 mennessä. Erityisesti tulevan viikon yleisötilaisuuden ohjelma yllättää, ruokailun ohessa voi sutaista nimensä sopimuspaperiin, jolla metsä vuokrataan tuulivoimayhtiön käyttöön. No odotetaan, tulevat vielä huomaamaan. Niille kelpaisivat niin maaperän malmit kuin puiden yllä humisevat tuuletkin. Sivullinen Sivullinen 4.1.2023 2 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 JULKAISIJA: Pihtipudas-Seura ry Lehti ilmestyy joka keskiviikko. lukija. Mutta mennään vielä hetkeksi menneisyyteen ja joulun odotukseen. Vähitellen joulukalentereiksi naamioitiin kaikenlaista pientä turhuussälää, jota ilmankin olisi pärjännyt. Yllätys oli sitäkin suurempi, koska olin saanut ennakkotiedon tulossa olevasta kalenterista ja odotin luonnollisesti jättikirjeeseen mahtuvaa ja myönnettäköön, eräänlaista mainoskalenteria. alv 10 % #meidänkotsari KOTISEUDUN SANOMAT Pääkirjoitus HANNA KANKAANPÄÄ. Ennen pidemmälle vietyjä suunnitelmia halutaan varmistaa, että alueelle tosiaan voidaan tuulivoimaa suunnitella. Nyt ideat muhimaan tulevaa joulua varten. Nyt jos koskaan haluaa laittaa vahvan painon sanalle rauhallista. Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) www.kotiseudunsanomat.fi TOIMITUS Osoite: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Avoinna ma–pe klo 8.30–15.30 Puh. 020 793 1620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Hanna Kankaanpää Puh. Sitten kalenterien koko suureni entisestään ja sisältä löytyi tuiki tarpeellista ja varsin tasokastakin tavaraa. Tällä kertaa Muurasjärven asukkaat ja metsänomistajat ovat järkyttyneet kirjeistä, joita tuulivoimaloita alueelle haaveilevat yhtiöt ovat postilaatikoihin toimittaneet. 020 793 1620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen Puh. Tosin se ei haitannut, koska harvemmin talous salli neljän kalenterin ostamista ja yhdestä tuskin oli muuhun kuin eripuran aiheuttajaksi. 020 793 1620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUSHINNAT 1.1.2023 Tekstisivu 1 € / pmm Tekstin jälkeen 0,94 € / pmm Kiitosilmoitukset 20,16 € / (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 %. J oskus omatekemieni lapsuuden tienoilla kauppoihin alkoi ilmestyä suklaakalentereita, joiden suklainen anti oli niin pahaa, ettei sitä pystynyt juuri syömään. ASIAKASPALVELU Anne Viander Puh
NIEMENHARJUN 60-luvulla käyttöönotettu vedenottamo saneerattiin syksyllä 2021. Näin ollen sähkökatkojen aikana voi käyttää esimerkiksi vessaa normaalisti. – Nyt vesi pirskotetaan eräänlaisten lautasten päälle kalkkikivisäiliöön, veden törmätessä lautaseen siitä poistuu liiallinen hiilidioksidi. Myös Tahkoniemi vaatii investointeja. – Kirkonkylällä on lisäksi 500 kuution ylävesisäiliö, josta riittää vettä noin vuorokaudeksi. Sähkön hinta on tällä hetkellä 28 senttiä kilowattitunnilta. Sähköpulan takia kierrätettäviä sähkökatkoja on väläytelty, mutta sähköt voivat katketa muustakin syystä, esimerkiksi myrskyn tai linjalle kaatuvan puun takia. Laitoksella on myös käytössä UV-valolaite, joka vielä lisäksi desinfioi veden ilman kemikaaleja. Ritovuoren viisisataakuutioinen ylävesisäiliö puolestaan takaa pihtiputaalaisille vettä noin vuorokaudeksi, mikäli sähköt katkeaisivat, kertoo Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Risto-Matti Liimatainen. Vettä ei tarvitse hamstrata, sillä mahdollisten sähkökatkojen varalta PLV:llä on Kirkonkylän, Alvajärven, Ilosjoen, Korppisen ja Liitonmäen verkostojen vedenottamoilla ja jätevedenpuhdistamolla varavoimakoneet, joiden avulla vesihuolto toimii normaalisti ennalta tiedotettujen sähkökatkojen aikana. Nostan hattua, poliisista kerrotaan. Seurakunnalla ei ole velkaa ja tilanne on moneen muuhun seurakuntaan verrattuna varsin hyvä, kertoo talouspäällikkö Anna-Maija Ojala. Osuuskunnat toimivat pienillä puskureilla, ja ne on äkkiä käytetty näillä hinnoilla, Teemu Moisio Muurasjärven Niemenharjun vedenottamo saneerattiin HANNA KANKAANPÄÄ HANNA KANKAANPÄÄ. Sähkökatkot vaikuttavat kaukolämpöverkon toimintaan, mikäli sähköt katkeavat FM Timberin lämpölaitoksilta tai kaukolämmön piirissä olevasta kiinteistöstä. Pohjaveden tiputtua lautasten kautta kalkkikiven päälle matkaa vesi yli kolmimetrisen kalkkikivimurskekerroksen läpi painovoimaisesti, Liimatainen kertoo. kirkkoherra Jukka Kemppainen toteaa, että toivoisi jo tulevan kevään aikana valtuuston tekevän päätöksen seurakunnan kiinteistöstrategiasta. Viitasaaren poliisin mukaan postilaatikon omistaja oli ollut tekohetkellä paikalla, ja pienen selvittelyn jälkeen syyllinen löytyi samasta seurueesta. Todennäköistä on, että seurakuntia ohjataan kohti tiiviimpiä yhteistyöja liitosneuvotteluja, Kemppainen toteaa. Jätevesipumppaamoita tyhjennetään tarvittaessa siirrettävillä varavoimakoneilla, Liimatainen kertoo. – Mikäli kirkkoherraa ei seurakuntiin saada, joudutaan miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Risto-Matti Liimatainen kertoo, ettei veden hamstraamiseen ole tarvetta sähkökatkon aikana. Lipeän syöttöön liittyi kuitenkin turvallisuusriskejä vedenkäyttäjille ja työntekijöille, koska kyseessä on vahva emäs. Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 1 Uutiset Varautumisesta on alkutalven aikana puhuttu paljon. Kärväskylän vesiosuuskunnan puuhamies Kari Tiitinen toteaa saman. Kirkonkylän verkostossa on myös 2011 valmistunut Pohjoisniemen vedenottamo, jossa käytetään ennen verkostoon pumppausta samankaltaista kalkkikivikäsittelyä pohjavedelle. aina käydä tarkistamassa kaukolämpökeskuksen liitännät mahdollisten vuotojen varalta, koska lämpötilavaihtelut voi löystyttää putkiliitoksia. Positiivista kuitenkin on, että koronan jälkeen seurakunnan järjestämät tapahtumat tavoittavat taas kävijät. – Isompi ongelma pienille vesiosuuskunnille on se, jos energian hinta vielä nousee. Vuotoja havaittaessa on aina otettava yhteyttä PLV:n päivystäjään, Liimatainen muistuttaa. Korjausvelkaa on, ja seuraavat suuremmat investoinnit tulevat olemaan Pihtiputaan kirkon maalaaminen, sekä molempien kirkkojen lämmitysjärjestelmien muutokset. Runsasta vedenkulutusta pitää kuitenkin välttää, jotta jäteveden siirtopumppaamojen säiliötilavuus riittää mahdollisten sähkökatkojen aikana. Vedenjakelu ei niissäkään katkea sähkökatkojen aikaan, sillä tarvittaessa varavoimaa tuottavat omat aggregaatit. Kevään aikana virka tullaan todennäköisesti laittamaan hakuun vielä kerran. – Tekijä oli illankähmässä tullut itse sopimaan asiaa ja on hankkinut uuden postilaatikon rikotun tilalle. Lisäksi kylillä on useita yksityisiä vesisosuuskuntia. Tulevan vuoden talousarvio on lähes 60 000 euroa ylijäämäinen. Tilaisuuksien osallistujamäärien odotetaan kasvavan vuoden aikana. Merkittävä suunnannäyttäjä Pihtiputaan ja Kinnulan seurakuntien tulevaisuudessa on kirkkoherran valinta. Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Risto-Matti Liimatainen kertoo, ettei sähkökatkon vuoksi ole tarpeen hätiköidä. Varavesisäiliötä ei ole, Tiitinen toteaa. – On mahdollista, että vedenjakelu keskeytyy, jos katko on lyhyt tai vastaavasti kestää pitkään. – Kalkkijäämiä harvemmin havaittiin, kun veden happamuudensäätö tehtiin Niemenharjulla natriumhydroksidilla, eli lipeällä. Kiinteistöille lämmintä ei tule normaaliin tapaan, koska myös oma kaukolämpökeskus tarvitsee toimiakseen sähköä. Vettä käsitellään, jotta se ei syövyttäisi putkia ja vesilaitteita. – Aamulla tapahtui ja illalla päästiin sopuun. Saneerauksessa Niemenharjun pohjavesi ryhdyttiin käsittelemään kotimaisella kalkkikivellä happamuuden säätämiseksi. Kalkkikivikäsittely nostaa veden pH:n optimaaliseen 7,2 – 7,4 arvoon, ennen kuin se pumpataan käyttäjille Kirkonkylälle ja Alvajärvelle. Kuuden aikaan sunnuntaiaamuna Pihtiputaalla, Takapellontiellä, lähti uudenvuoden juhlinta turhan riemukkaille kierroksille. Kärväskylällä vesiverkostoon on liittynyt 67 taloutta. Tämän vuoksi laitos haluttiin muuttaa toimimaan turvallisella kalkkikivellä, jolla ei ole ylisyötön vaaraa, Liimatainen kertoo. Suurimmat niistä ovat Muurasjärven vesiosuuskunta, joka toimittaa vettä 240 talouteen, sekä Elämäjärven vesiosuuskunta, jonka verkostossa on 200 liittyjää. Yhteistyö Pihtiputaan ja Kinnulan seurakuntien välillä jatkuu, ja lisäksi tulevana syksynä aloitetaan rippikouluyhteistyö Pihtiputaan, Kinnulan ja Viitasaaren seurakuntien kesken, Kemppainen kertoo. Virka on ollut haussa useita kertoja, mutta sitä ei ole saatu täytettyä. Pihtiputaalla kehitys on yhdenmukainen valtakunnallisen trendin kanssa, mutta muutokset ovat selvästi pienempiä. PLV:n kaukolämpöverkko ei silloin toimi. HANNA KANKAANPÄÄ Kirkkoherran valinta ratkaissee seurakunnan suunnan Pihtiputaan seurakunnan uudet valtuutetut aloittavat valtuustokauden tasapainoisessa talouden tilassa. Ilotulitteella räjäytettiin postilaatikko Lyhyet HANNA KANKAANPÄÄ 3 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 vesiosuuskunnasta kertoo. Niemenharjun vedenottamoa uudistettiin vuosi sitten. – Talous ja hallinto antavat toiminnalle pohjan, mutta pääasia on kuitenkin seurakunnallinen toiminta. Rakettien ampumisen seurauksena räjähti myös postilaatikko. Viime vuonna tehdyt isommat kertapoistot eivät vaikuttaneet suuresti talouteen, mutta vaikka tulevaisuus siltä osin näyttääkin hyvältä, on silti edessä tiukkoja aikoja. Korotuksista on jo sähköyhtiön puolesta ilmoitettu. Uudenvuoden juhlinnan seurauksena räjähti postilaatikko, mutta sopu säilyi. Aggregaatti on olemassa, mutta polttoainetta ei varastoida suuria määriä, koska sekin vanhenee käyttämättömänä seistessään. Vt. Tällä hetkellä kirkoissa on sähkölämmitys, mutta muita vaihtoehtoja kartoitetaan. – Sähkökatkon jälkeen kannattaa Sähkökatkot eivät keskeytä vedenjakelua Pihtiputaalla Varavoimalla toimivat pumput toimivat niin kauan, kuin polttoainetta Suomessa riittää. KIRKON jäsenmäärä on tasaisesti laskeva, ja valtaosa kirkollisveroa maksavista on eläkeiässä. PLV:n asiakkaille veden uusi käsittelytapa voi näkyä lisääntyneinä kalkkijääminä esimerkiksi kylpyhuoneissa ja tiskikoneissa. Tekijä otti suoraselkäisesti vastuun teostaan. PLV:N ylläpitämään vesijohtoverkostoon on Pihtiputaalla liittynyt noin 1120 kiinteistöä. Näille vedenottamoille Pihtiputaan Lämpö ja Vesi uusi tänä vuonna myös uuden automaatiojärjestelmän, jolla ohjataan laitosten toimintaa ja saadaan reaaliaikaista tietoa. – Ei tässä ole mahdollisuuksia säästää kulutuksessa, mutta jos näin jatkuu, niin kassa tyhjenee ja apua tarvitaan, Moisio toteaa. Seurakunnan toimintaan vaikuttaa myös inflaatio, sillä vaikka verotulojen euromäärä pysyisi lähes samalla tasolla, sen ostovoima laskee. Verotulot tulevat silti vähenemään tulevina vuosina. Muurasjärven vesiosuuskunta käyttää sähköä vuosittain noin 75 000 kilowattituntia
Hannu Aho Pihtiputaan Keskustan kunnallisjärjestö Tuulivoiman siirtolinjakorvaukset Tekstarit Muurasjärven Karanka herätti kansainvälisen yhtiön kiinnostuksen Muurasjärvellä on monia hyviä asioita, jotka ovat paikallisten ihmisten tiedossa. Karangan alue on suuri yhtenäinen erämaa-alue Muurasjärven kylän länsipuolella. Tarvitaan kenties pitkiäkin siirtolinjoja kunnan eri puolilta, joilla tuulivoima-alue liitetään kantaverkkoon. Sieltä on haettu puutavaraa omiin tarpeisiin. Kirjeen saanut Anneli Herranen Mielipiteesi julkaistaan lukijan sivuilla! Ota rohkeasti kantaa, muistele, runoile ja lähetä meille kuvia! Lyhennämme tekstejä tarvittaessa. Joulun alla saapui kirje ”Arvoisat maanomistajat” rahalaskelmineen. Maanomistajatilaisuus järjestetään 9.1.2023. Tekstiviesteissä voit käyttää nimimerkkiä. Heli Halla-aho Muurasjärveläinen maanomistaja; Henkilöstöja hallintojohtaja, Head of People Services, Lundén Architecture Company, Helsinki Läpinäkyvyyttä tuulivoimayhtiöiden toimintaan Keskiviikkona Elämäjärvellä, Haapajärventien risteyksessä, kolme autoa ajautui samaan kolariin. Joillekin jäi vielä harjoiteltavaa ensi vuoteen – esimerkiksi kellonajat... Lämmin kiitos MP-Sähkölle, että vaikeasta tilanteesta huolimatta saimme sähköt joulusaunaan. Kirjoituksia voi lähettää osoitteisiin toimitus@ kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Siirtolinjojen osalta tuulivoimayhtiöt käyttävät lunastusmenettelyä, jolloin korvaukset eivät vastaa maa-alueiden todellista arvoa. Saatuani kutsun käsiini, pidän arveluttavana ja painostavana, että tuulivoimayhtiö kutsuu maanomistajat tutustumaan vuokrasopimuksiin, kun itse tuulipuisto on vasta esiselvitysvaiheessa. Useita tuulivoima-alueita on jo saanut kaavoitusluvan ja myös uusia on kehitteillä. Esittelytilaisuus järjestetään 9.1.2023. Tähän on monia syitä, mm maisemaja meluhaitta sekä yleensäkin hyötyjen ja haittojen jakautuminen. VOISI OLLA HYÖDYLLISET MUULLOINKIN Metsät teollisuudelle, viis historiasta ja kulttuurista. Nytpä ranskalaisyhtiö NEOEN on huomannut, että Muurasjärvellä tuulee ja senhän voisi hyödyntää pyrkiessään yhtiön tavoitteeseen maailman ja Suomen johtavaksi tuulivoimantuottajaksi. Aloitteessa esitimme, että Pihtipudas ottaa kaavakäsittelyssä saman linjan, mikä esimerkiksi Keuruulla on. eläimille ja suurpedoille. Joitakin viikkoja sitten saimme kuulla Muurasjärven Karangan alueelle suunniteltavasta tuulivoimapuistosta. Alueella on mm. Tuulivoimaloiden myötä hiljaisuus ja luonnon monimuotoisuus menetetään. Lumelle olisi varmasti jokin muukin paikka, johon helppo koneella lykätä. Lähetä viestisi numeroon 0400 741 747. Onko panoksen ja tuoton suhde kunnossa, jos ja kun vaikutuksia ei voi mitata rahalla. Tuulivoimalla on heikko sosiaalinen hyväksyttävyys. – Harjuntakasen alue on selvityksen mukaan Keski-Suomen suurinta hiljaista aluetta. Karangalla on myös luonnonsuojelualueita sekä paikallisia ja valtakunnallisia retkeilyreittejä. maakotkia, metsäpeuroja ja lepakoita. Kerran oven edessä on ollut jopa metrin kokoinen valli, niin ettei saanut oveakaan auki. HANGESSAKÄVELIJÄ #meidänkotsari 4 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 Että semmosta... Ne ovat tarjonneet suojaa linnuille, mm maakotkien potentiaalisena elinympäristönä ym. Hyväksyessään kaavan kunta mahdollistaa myös siirtolinjat. Siirtolinjojen osalta ei ole helppo hyväksyä pientä kertakorvausta omista maa-alueista, kun varsinaiselle kaava-alueelle maksetaan tuoton mukainen korvaus. Ketjukolari Elämäjärvellä. Maanomistajana en ole saanut kutsua tuulipuiston maanomistajatilaisuuteen. Lukijoilta Nimipäivät KESKIVIIKKO Ruut TORSTAI Lea, Leea PERJANTAI Loppiainen, Harri LAUANTAI Aku, Aukusti, August SUNNUNTAI Titta, Hilppa MAANANTAI Veikko, Veli, Veijo, Veikka TIISTAI Nyyrikki Pihtiputaan Keskustan kunnallisjärjestön syyskokouksessa heräsi keskustelu tuulivoiman siirtolinjakorvauksista. Omaisuudensuojan kannalta on tärkeää, että kaavoituksen edetessä kunta osaltaan huolehtii myös siirtolinjojen osalta oikeudenmukaisista korvauksista. Alueelle on maakuntakaavassa merkitty laaja hiljainen alue. – Metsien omistajat ovat vähitellen rakentaneet kulkukelpoiset tieverkot omiin tarpeisiinsa. – Tuulivoimalan hankealueen sisään jää Louhuvuoren luonnonsuojelualue, lisäksi alue rajautuu Harjuntakasen luonnosuojelualueeseen. Pihtipudas on nyt tuulivoimarakentamisen osalta voimakkaassa kehitysvaiheessa. Lunastusmenettelyn käyttö on väärin, koska tuulivoiman tuotanto on erittäin kannattavaa liiketoimintaa, ja siirtolinjat ovat osa tuotantoa. Kyläläiset rakensivat suurelta osin talkoovoimin kylän kirkonkin, maanomistajat lahjoittaen kirkon rakentamiseen tarvittavat puut. Kuulopuheiden mukaan suunnitelmat ovat jo pitkällä ja että puisto olisi sinne tulossa. He ovat ymmärtäneet oman metsänsä arvon ja yrittäneet kehittää, kasvattaa ja lisätä sitä, samalla hiilinielua kasvattaen. Tehdäänkö lumenaurauksella kiusaa, kun lumet aurataan pihalla määrätylle paikalle toisten tielle kulkemista estämään. Tuulivoima on lähtökohtaisesti hyvä asia. Mitä on hyvä muistaa. Näin laskien metsien vuokraaminen koskisi pitkälti toistasataa metsänomistajaa, kun metsätilat ovat pohjoisessa Keski-Suomessa pieniä, poikkeuksia lukuun ottamatta.Maanvuokrasopimus kymmeniksi vuosiksi eteenpäin olisi allekirjoitettava kaikkein ensimmäisenä ja allekirjoittamisesta tarjotaan korvaus. Keskustan valtuustoryhmä jättikin asiasta valtuustoaloitteen joulukuun kunnanvaltuustossa. Julkaisun edellytyksenä on, että viestin lähettäjän nimi ja yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa. Siellä tulee ensisijaisesti tarjota linjojen alueesta 1,0 €/m2 hintaa ja lunastusmenettely on vasta toissijainen. – Muurasjärvi kuuluu Suomenselän maisema-alueeseen. – Metsien omistajat ovat hoitaneet Karangan metsiä. Vastuullisena isovanhempana en halua, että tulevat sukupolvet kertovat, että tämä alue oli ennen näin ja näin… Mutta sitten tuli maailmalta tuulivoimarakentajat, jotka tarjosivat rahaa ja mummo ja pappa möi rahasta metsät heille. Kolarissa olleista 11 henkilöstä kukaan ei vahingoittunut. Rakettien ampuminen sujui useimmilta mallikelpoisesti, kiitos siitä. Kylän maisema on kokonaisuudessaan valittu valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurimaisema-alueeksi vuonna 1995. – Muurasjärveltä löytyy Suurijärven retkeilyreitistö, yli 30 km mittainen polkuverkosto saunoineen. Uusi maakuntakaava pyritään saamaan voimaan tämän vuoden lopussa ja siinä ainoa Muurasjärven lähistölle merkitty tuulivoimatuotantoon soveltuva alue on Kettukangas, joka on myös jo kaavoitettu. Keski-Suomen maakuntakaava 2040 on tällä hetkellä luonnosvaiheessa ja osa selvityksistä on vielä kesken. Peräänajo tapahtui, kun ensimmäinen pohjoiseen päin menossa ollut auto oli kääntymässä vasemmalle. Tässä vielä täydentävää tietoa. Mitäs vuosittain maksetaan, jos voimalat jäävätkin rakentamatta ja kuka ja mihin vuokra-aluetta saa käyttää. Mitä sitten. Tässä maailmantilanteessa sitä myös tarvitaan. – Kylän asukkaat ovat käyttäneet Karankaa omana pankkinaan. Yksi auto kolmesta sai jatkaa matkaa ja kaksi hinattiin pois tapahtumapaikalta. Kuntien maankäyttöä ja kaavoitusta ohjaa maakuntakaava. Entä alueen ennallistaminen ja sen kustannukset, kun mahdollinen tuulivoimala-alue ennen pitkää puretaan. Mikään näistä yksittäin ei estä tuulipuiston rakentamista, mutta maakuntakaavan suunnittelumääräyksissä alueen suunnittelussa on otettava huomioon vaikutukset asutukseen, liikenneväyliin, maisemaan, kulttuuriperintöön, virkistykseen, elinkeinoihin, luontoon ja pohjavesiin. Tilaisuus aloitetaan ruokailulla ja kahvittelulla ja lopuksi jaetaan maanvuokrasopimus allekirjoitettavaksi. Polkuverkosto on Harjuntakasen luonnonsuojelualueen sekä hankealueen sisään jäävän Suurijärven maastoissa. Ota kantaa tekstiviestillä. Osa kunnista edellyttääkin, että siirtolinjoille maksetaan vastaavat korvaukset kuin itse kaava-alueelle, tai muutoin markkinahintainen korvaus maa-alueista. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole mitään tietoa, kuinka mahdollisesti valmistuvat alueet liitetään kantaverkkoon. Perässä ajanut asuntoauto ehti pysähtyä, mutta kolmas auto törmäsi asuntoautoon. Sitä on kutsuttu myös ”Köyhän miehen Lapiksi” tai ”Vara-Lapiksi”. – Karangan metsillä on ollut kylän asukkaille merkitystä marjamaina, metsästysmaina, virkistysmaina. Ja ennen kaikkea tieto ja ymmärrys siitä, että omien maiden vuokraaminen tuulivoimakäyttöön on aina vapaaehtoista, eikä tuulipuistokaavoitusta voi tehdä ilman maanomistajan lupaa. Lisäksi Muurasjärven kylä on valtakunnallisesti merkittävää kulttuurimaisemaa. Anneli Herranen kirjoittikin asiasta hyvän mielipidekirjoituksen Kotiseudun Sanomissa, julkaistu verkkosivuilla 2.1.2023. Otetaanpa heti 4450 hehtaaria, eihän vähempää kannata yrittääkään. On kuitenkin myös tärkeää, että perusteellisten selvitysten lisäksi myös maanomistajilla on saatavilla kaikki tieto, mihin päätökset perustuvat. Entäpä jos tulee vaikka tulipalo
Kaverista huolehditaan ja kysellään perään, jos joku on ilmoittamatta pois kokoontumisesta. 014 562 663 RAVINTOLA SULJETTU 9.1.-9.2.2023 Hyvää alkanutta Vuotta 2023! Toivotamme kaikille Kaija Tuikkanen Paraurheilun Kunniagalleriaan Kinnulasta kotoisin oleva Kaija Tuikkanen on valittu Paraurheilun Kunniagalleriaan, joka on kunnianosoitus menestyneille vammaisurheilijoille tai muulla tavoin vammaisurheilua edistäneille henkilöille. Ja vertaistuesta en luovu. Päivä kerrallaan, ja joka päivä valinta selvästä päivästä on tehtävä uudelleen. Suurin turvattomuuden tunne syntyi siitä, ettei jemmassa ollut pulloa ”pahan päivän varalle”, yksi kertoo ja toiset nyökyttelevät. Perheen, ystävien tai työn menettäminen, avioero tai riitaset välit lapsiin viiltävät syvältä. – Ei tarvitse pelätä mitä sanoo, sillä me kaikki kyllä tiedetään mitä tämä oikeasti on. – Kävin monta kertaa katkolla, mutta se oli sellaista räpistelyä. Hän oli joutunut jäämään pois työelämästä näkökyvyn heikennyttyä voimakkaasti muutamassa vuodessa, minkä jälkeen Tuikkanen alkoi innostua näkövammaisten hiihdosta. Ensimmäiset kokeilut on tehty nuorella iällä, ja vähitellen päihteet ovat muodostuneet elämän kantavaksi voimaksi ja tavaksi juhlia ja olla juhlimatta. Kaija Tuikkanen on asunut Jyväskylässä vuodesta 1973 lähtien. Kävin töissä ja vietin perhe-elämää. Voin tehdä niin kuin koen itselleni hyväksi. Näin kuvailevat alkoholismin kanssa kamppailevat miehet, jotka ovat löytäneet ryhtiä arkeen vertaistukiryhmästä. – Oli sellainen kerta, ettei se meinannut mennä alas millään. MIESTEN kertomukset päihderiippuvuudesta ovat tavallaan toistensa kopioita. Elämä on niin paljon parempaa nyt, ettei vanhaan edes halua palata. Osa ryhmäläisistä on käynyt kokoontumisissa jopa kymmenen vuoden ajan, eikä osaa edes kuvitella elämää ilman ryhmän tukea. Eikä sekään riitä, vaan se ottaa vielä kiinni menetetyn ajan ja juomattomat juomat. Vertaistukiryhmän kokoontumiset ovat osa rutiinia ja vahvistusta päihteettömän elämän jatkamiseen. Ensin alkoholista haettiin rentoutusta arkeen, rohkeutta sosiaalisiin tilanteisiin ja joskus pelkkää ajanvietettäkin. Onhan se aina yksi tekijä, mutta kyllä alkoholistikin sairastuessaan tarvitsee hoitoa, yksi miehistä avaa kokemustaan. – Se näkyy konkreettisesti. Otsaan lyödään toisen luokan kansalaisen leima, jota on vaikea karistaa pois. Suomen Paralympiakomitea julkisti ensimmäiset kymmenen Paraurheilun Kunniagallerian jäsentä kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12.2020 ja seuraavat viisi nyt joulukuussa samana päivänä. Eikä ikinä ole ollut vaikeaa jatkaa seuraavana aamuna. Joskus jatkaminen kävi helposti, aamulla ensimmäiseksi kuusi kaljaa reilussa puolessa tunnissa, ja sitten kauppaan hakemaan lisää. Tuttu tarina, josta he kaikki voisivat kertoa oman versionsa. Vaatii pysähtymistä, että omaa elämäänsä pystyy tarkastelemaan ikään kuin ulkopuolisena. Kaija Tuikkanen oli Suomen näkövammaisten naishiihtäjien vahvan rintaman kirkkain tähti 1990-luvulla. – Ja jos psyykevaivoja ei ennestään ole, niin tarpeeksi kauan juodessa niitä varmasti tulee, yksi toteaa. Lisäksi Kaija Tuikkasella on kaksi MM-kultaa, yksi MM-hopea, yksi EM-kulta, yksi EM-hopea sekä yksi EM-pronssi, joka tuli ampumahiihdosta. Päätös on kuitenkin tehtävä aina itse, ulkopuolelta ruuvia kiristämällä eivät hyvät aikeet tule kestämään. Viinapiru olkapäällä kutistuu hitaasti, mutta on voitettavissa, Friman toteaa. Hän haluaa kiittää Tuula Mäntylää elintärkeästä työstä, jota hän päihderyhmässä tekee.. – Jos en lupaa mitään, niin ei tule paineita. ISO osa keskustelusta kertoo alkoholismin nurjimmista puolista. JOUNI Friman rohkaistuu valokuvaan. Alkoholista muodostui turvasatama elämän kaaoksen keskelle, sillä aina oli hyvä syy ottaa huikka tai toinenkin. – Voi olla ihmisiä, jotka eivät edes tiedä, että Puttaalla on tällainen ryhmä. Monella päihteet jättäneellä on myös lähipiiri muuttunut, esimerkiksi vanhoihin kavereihin on ollut pakko ottaa etäisyyttä. Aamulla oli pakko ottaa ”korjaussarja”, jotta sai koneen käyntiin. Ryhmäläiset kuvailevat sydämentykytyksiä, tärinää ja vaivoja, joita ei aiemmin osannut kuvitellakaan. – Omassa mielessäni tein alitajuista laskelmointia siitä, milloin ja missä seuraavan kerran voin juoda. Vieroitusoireet voivat olla rajuja. Enhän itsekään silloin ymmärtänyt, mitä läheiset joutuvat kokemaan, yksi kertoo. Pelotti juoda, mutta krapula pelotti vielä enemmän. Viimeisellä kerralla hän oikein hämmästyi, että eikö nyt mennäkään. Helppoa se ei kuitenkaan ole, sillä elämäntavan muuttaminen vaatii raatorehellistä itsensä kohtaamista ja useimmiten myös ulkopuolista tukea. Paikalle saapuminen koetaan velvollisuudeksi, sillä ryhmä on antanut niin paljon. Huoneeseen laskeutuu hiljaisuus, kaikki ovat samaa mieltä. Se auttaa eteenpäin ja karikoiden yli. Takana voi olla selvää jaksoa kuukausi tai kymmenen vuotta. Turvalliselta ja tarpeelliselta tuntuva tapa myös kääntyi pian itseään vastaan, sillä elämä alkoi jaksottua juomisen ympärille. Jos yksikään alkoholisti tämän perusteella uskaltaa hakea apua, niin se on tehnyt tehtävänsä. – Tämä on rakkain porukka kotiväen lisäksi. Takana on jo yli vuosikymmen elämää selvänä, mutta vieläkään hän ei halua luvata kenellekään mitään, edes lapsilleen. Moni kuvailee yhteiskunnan suhtautumista alkoholistiin. TASAINEN , turvallinen arki on parasta, mitä päihderiippuvuudesta eroon pyristellyt voi toivoa. Se ei pitkänkään selvän kauden jälkeen ala alusta, vaan jatkuu siitä, mihin viimeksi jäi. Tämä on kuitenkin sellainen paikka, jossa on turvallinen ympäristö puhua kaikesta. 5 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 HANNA KANKAANPÄÄ – Täällä ei tuomita, eikä ole väliä missä vaiheessa omaa orientoitumistaan on. 30 vuotta piti ryypätä, että pääsi näin hyvään porukkaan, yksi miehistä lohkaisee. Hän voitti opashiihtäjänsä Hannu Aaltosen kanssa kolme paralympiakultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia vuosina 1992-1998. Henkiset ongelmat ovat niin vakavia, että esimerkiksi masennus voi vielä suljetulle osastolle. – Sen verran tärkeästä asiasta tässä puhutaan, että omalla nimelläni sen voin sanoa. Omia arvojaan ja moraaliaan joutuu puntaroimaan, eikä peilistä aina näy kaveri, jota haluaisi katsoa silmiin. Raitistuminen on toinen mahdollisuus Alkoholismi on diagnoosi, kirosana ja mielen pimeä puoli. Vaimokin jo oppi, että tulomatkalla koukataan pitkäripaisen kautta. Sitten kysytään, että mitenkäs tuo alkoholi. Kun vaikka menee sairaalaan, niin sanovat, ettei tälle oikein voi nyt mitään. Jouni Frimanin elämässä arvojärjestys on muuttunut täysin. Isoja vihollisia ovat häpeä ja arvottomuuden tunne. Kyse on isoista, elämää mullistavista asioista, jotka koskevat paitsi alkoholismin kanssa painivia, myös heidän läheisiään. Se mitä täällä puhutaan, jää tänne, päihdetyöntekijä Tuula Mäntylä kertoo. – Minulle oli kauhean tärkeää, että kulissit ovat kunnossa. Ajan myötä se on kuitenkin tullut helpommaksi, jopa automaattiseksi. Luottamuksella jaetaan niitä käännekohtia, jolloin on ymmärretty, ettei näin voi jatkua. Niin vakuuttavat ainakin huoneessa kahvia siemailevat vertaistukiryhmäläiset. Kuin velipojan näkisi, kun tänne tulee, yksi ryhmäläisistä kuvailee. Täällä lasketaan leikkiä ja välillä käydään syviä keskusteluita. – En tainnut olla vielä viittätoistakaan, kun vedin ensimmäiset kännit. Kukaan ei olisi osannut ulkopuolelta arvata millaista se oikeasti oli. ALKOHOLISMIN vaikutukset konkretisoituvat kokonaan uudella tavalla, kun keho alkaa oireilla. En tiedä paljonko yleensä tätä lajia pitää harjoitella, mutta minun ei ole koskaan tarvinnut harjoitella lainkaan, yksi pöydän ääressä istuvista ryhmäläisistä kertoo. Jälkimmäisten joukossa oli Kaija Tuikkanen. Elämää selvin päin hän kuvailee toiseksi mahdollisuudekseen. Aina se ei sujunut ongelmitta, sillä yhden oluen nieleminen saattoi viedä kaksikin tuntia, mutta pakko oli kuitenkin. Puttaan parhaimman lounaan syöt meillä! Herkkupöytä joka päivä klo 11-18 2.-8.1.2023 Rupontie 1 • p. ALKOHOLISMISTA voi parantua
Aiemmin vain kolme hevosta oli yltänyt vähintään kolmeen peräkkäiseen ravikuninkuuteen. Jyväskylän yliopisto aloitti pika-asutustilahankkeen. Puolet puistosta sijoittuu Pihtiputaalle. Pihtiputaan kunnanvaltuusto päätti irtautua seudullisesta kehittämisyhtiöstä Witas Oy:stä vuodenvaihteessa. TOUKOKUUSSA vietettiin Pihtiputaan Rotaryklubin järjestämää ukrainalaisten iltaa Kahvila-ravintola Mantassa. Paikkakunnalta valittiin Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon keskustan Jani Ylälehto ja SDP:n Kari Parkkonen. Töitä ei ole kuitenkaan vielä aloitettu. Kinnulassa järjestettiin Miesmarkkinat ensi kertaa täysipainoisena tapahtumana, jossa oli mukana myös näytteilleasettajia ja runsas kattaus monipuolisia esiintyjiä Remu Aaltosesta Hausmyllyyn ja taikuri Miika Pelkosesta huutokauppakeisari Aki Palsanmäkeen. Hävinneet hyvinvointialueet tarjosivat lettukahvit Keski-Suomen korkeimman äänestysprosentin saavuttaneessa kunnassa, ja se oli Kinnula 59,4 prosentilla. Myöhemmin Kinnulan ja Kivijärven kunnanvaltuustot tekivät saman päätöksen, joten Witas jäi Viitasaaren omaksi kehittämisyhtiöksi. 6 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 TAMMIKUUSSA alettiin saada vihdoin yliotetta lähes kaksi vuotta jyllänneestä koronaviruksesta, kun rokotuskattavuus nousi tarpeeksi korkealle. Heitä asettui asumaan kunnan kiinteistöyhtiön asuntoihin sekä joihinkin yksityisten ihmisten koteihin. Kinnulan ensimmäinen tuulivoimapuisto alkoi nousta syksyllä saman alueen lähistölle Hautakankaalle. Pihtiputaalaiset jäivät kahdeksan joukkueen pudotuspelien ulkopuolelle ensi kertaa kahdeksaan vuoteen. Koronaviruksen takia asetettu kansalaisten yleinen maskisuositus päättyi Keski-Suomessa, kuten myös kolmen vuoden pituinen koronatauko Junganjärven Ympärijuoksussa Muurasjärvellä. helmikuuta. Erityisinä kutsuvieraina saapuivat paikalle sotaa paenneet ukrainalaiset. Venäjä aloitti hyökkäyksen Ukrainaan 24. Pihtiputaan ja Viitasaaren valtuustot päättivät lopettaa Wiitaunionin kuntaparin lähinnä siksi, koska suurin toimiala perusturva oli siirtymässä hyvinvointialueen hoitoon. Maailman kauneimmaksi liikenneasemaksi brittiläisessä lehdessä valitulle Matkailukeskus Niemenharjulle etsittiin jatkajaa julkisella haulla, mutta uutta yrittäjää ei ole vieläkään löytynyt. Putaanportilla järjestettiin myös Dex Viihteen Kaakkuri Blues & Jazz -ilta toisen kerran. Miesten A-kilpailun vei nimiinsä japanilainen Genki Dean tuloksella 80,08 ja naisten A-kilpailun puolalainen Maria Andrejczyk tuloksella 57,53. Pihtiputaalaiset järjestivät ukrainalaisille illanvieton Mantassa. Suomalaisen rockin suurmies Remu Aaltonen soitti bändeineen Kinnulan Miesmarkkinoilla.. Suomen ykkösohjastaja Santtu Raitala kiidätti pihtiputaalaisen Ojanperän tallin valmennuksessa olevan ori Evartin kolmanteen peräkkäiseen ravikuninkuuteen Forssan kuninkuusraveissa. Viitasaari oli perusturvan isäntäkunta Wiitaunionissa. Kinnulassa nautittiin koko kansan ilmaiset lettukahvit sen kunniaksi, että kinnulalaiset voittivat aluevaalihaasteen. HUHTIKUUSSA tuli tieto, että yksityinen kehitysvammaisten asumisyksikkö Marjan koti lopettaa toimintansa. Pihtiputaan Kennelkerho järjesti kaikkien aikojen suurimman koiranäyttelyn Pihtiputaalla. Ilosjoen tuulivoimapuiston lähistöllä asuvat valittivat menettäneensä yöunia tuulivoimaloista lähtevän melun takia. Pihtiputaan kirjo -hankkeessa tutkitaan sotien jälkeen rakennetun pika-asutuksen vaiheita ja tulevaisuutta Kortteisella, Kärväskylällä ja Ylä-Liitonjoella. Kinnulan toista tuulivoimapuistoa suunniteltiin Kettukankaan-Hanhikankaan erämaahan Pihtiputaan rajan viereen. Viitasaarelta kotoisin oleva Kirsi Kellokangas valittiin Kinnulan kunnanjohtajaksi ja tanskalainen Kim Buchwald LiigaPlokin päävalmentajaksi. Pihtiputaan ja Kinnulan yhteisen kirkkoherran valinta otti edelleenkin koville. Voitot menivät ulkomaille. Wiitaunioni purkautuu tämän vuoden päätteeksi. Pihtipudas menestyi Suomen ensimmäisissä aluevaaleissa paremmin kuin uskallettiin odottaa. LiigaPlokin kausi lentopallon naisten Mestaruusliigassa sujui heikosti. Kinnulan urheilukentälle alettiin suunnitella uutta huoltorakennusta, jonka pitäisi valmistua tämän vuoden aikana. Pihtiputaan Heppakerho valittiin Vuoden 4H-kerhoksi koko maassa. Järjestäjät yllättyivät täysin, kun Niemenharjulle 2022 – Koronakierteestä päästiin, mutta ukrainalaisten kohtalo kosketti monin tavoin Santtu Raitala ja Jutta Ihalainen juhlivat Evarttia. kerran Pihtiputaan Keihäskarnevaaleilla. Parin vuoden koronakurimus oli synnyttänyt kovaa nälkää kulttuuritapahtumien järjestämiseen. Alun perin kinnulalaisten piti isännöidä päivää jo vuonna 2020, mutta koronarajoitukset pakottivat siirtämään tapahtumaa kahdesti. Pihtiputaalaiset aloittivat tavarakeräyksen Apua Ukrainaan -avustusjärjestön kuljetukseen ja kinnulalaiset yritykset keräsivät entiset Kinsakun ambulanssit täyteen Ukrainaan lähetettäviä tarvikkeita. Lettukahveilla kävi 400500 henkilöä. HEINÄKUUN aluksi kilpailtiin 51. Yhtiö oli toimittanut lavalle kotimaisia huippuartisteja sitä ennen jo kolmen vuoden ajan. Syynä oli pula hoitohenkilökunnasta. HELMIKUUSSA Pihtiputaalle palautettiin kulttuuriyhdistys parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. MAALISKUUSSA saapui Pihtiputaalle ensimmäisiä Venäjän hyökkäyssotaa pakenevia ukrainalaisia. Pihtiputaalaista perinnejuomaa pontikkaa alettiin viedä maailmankartalle, kun Kolima Distillery alkoi suunnitella tuotantotiloja Putaanportille. Pihtiputaan koiranäyttely oli jättimenestys. Tapahtumien suunnitteluillassa valmistauduttiin jo kesään ilman koronarajoituksia, ja toive myös toteutui. Pihtiputaan terveyskeskuksen pop up -rokotuspäivä sai jättisuosion – päivän aikana koronapiikin haki 451 henkilöä. Pihtiputaalaiset olivat omaa luokkaansa sekä yleisöäänestyksessä että tuomariston tekemässä valinnassa. Keski-Suomen, Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson hyvinvointialueet kilvoittelivat aluevaalien korkeimmasta äänestysprosentista ja Keski-Suomi vei voiton 47,5 prosentilla. Niemenharjun tanssilavalla nähtiin todella harvinainen vieras, kun heavy rockin legendoihin kuuluva brittiläinen Uriah Heep kävi rokkaamassa Pihtiputaalla. Tuulivoimaloiden melutasoa luvattiin mitata myöhemmin vuoden aikana neljästä mittauspisteestä. Lavalle nousivat muun muassa Dave Lindholm, Heikki Silvennoinen ja Maarit. Pihtiputaalla saatiin lisäystä paikkakunnan monipuoliseen ruokatarjontaan, kun Chanaphat Paananen avasi thairavintolan Patin Paikan. KESÄKUU alkoi vahvassa maanpuolustushengessä, kun puolustusvoimain lippujuhlan päivän maakunnallinen ylentämisja palkitsemistilaisuus päästiin vihdoin viettämään Kinnulassa Turvallisuuspäivän nimellä. Pihtiputaan Tuisku myi Niemenharjun tanssilavan turkulaiselle ohjelmatoimistolle Gramofoni Oy:lle. Virkaan löytyi kaksi hakijaa, mutta myöhemmin kumpikin heistä veti paperinsa takaisin
Suuri loppurysäys koronarokotuksissa koettiin tammikuussa Pihtiputaalla. Uusittuihin tiloihin muuttivat terveyskeskus, sosiaalipalvelut ja hammashoitola. LOKAKUUSSA kerrottiin, että Witas Oy:stä eroava Pihtiputaan kunta on perustamassa tilalle elinvoimapäällikön ja kahden yrityskehittäjän toimet. Kunnanhallitus muutti Leenantien ryhmäperhepäiväkodin Kinnulan toiseksi päiväkodiksi vuodenvaihteesta alkaen. Kinnulalaisia aluevaalihaasteen lettukahveilla. Pihtiputaalainen Santtu Raitala saavutti ohjastajauransa 2 000:nnen voiton Jyväskylän raveissa. ELOKUUSSA saatiin Kinnulan lukioon kansainvälistä väriä, kun viisi nuorta Venäjältä ja kaksi Vietnamista alottivat opiskelunsa. Lavaisäntä Jouni Arvola (toinen vas.) mietti Niemenharjun lavan remonttia. Ukrainalaisille pakolaislapsille alettiin antaa valmistavaa opetusta suomen kielellä Putaanvirran koululla. Miesmarkkinat järjestänyt lääkäri Jaana Pelkonen julistettiin Vuoden resupukiksi Kinnulan joulunavauksessa. SYYSKUUSSA alettiin valmistautua sähköpulaan, joka johtuu Venäjän sähköntuonnin loppumisesta Ukrainan sodan takia. Kellokangas myönsi, että talous on hänen kehittämiskohtansa. Aila Talonen tapasi Kinnulan Turvallisuuspäivässä maavoimien komentajan Kari Kaakisen (vas.) ja Keski-Suomen aluetoimiston päällikön Yrjö Lehtosen.. Puunjalostuyritys FM Timber kertoi noin kymmenen miljoonan euron investoinneista, joilla se kasvattaa tuotantoaan Pihtiputaalla muutaman vuoden kuluessa. Suomalaisen rockin suurmies Remu Aaltonen soitti bändeineen Kinnulan Miesmarkkinoilla. Kunta rakensi Pihtiputaan ensimmäisen koirapuiston Matkailukeskus Niemenharjun viereen. Kinnulan terveyskeskuksen eli uudelleen nimettynä sote-keskuksen remontti valmistui. Perinteiset Pihtiputaan Markkinat palasivat hyvävoimaisina kahden vuoden koronatauon jälkeen. Kunnissa muun muassa vaihdettiin julkista valaistusta led-lampuille ja valojen palamista vähennettiin öiseen aikaan. Niemelä sai itsenäisyyspäivänä Vaikuttajaputtaalaisen arvonimen. Edellä on vain Jorma Kontio, joka ohjasti voitooni 417 kertaa vuonna 1989. Mick Box ja Uriah Heep esiintyivät Niemenharjulla. Paikallinen SPR:n väki yllättyi, kuinka painavia keräyslippaita tuli oppilailta takaisin, kun he olivat kierrelleet kylällä. Kinnulan kunnan talousarvion valmistelu takkusi, ja sen vuoksi luottamushenkilöiden sekä viranhaltijoiden luottamus uuden kunnanjohtajan Kirsi Kellokankaan talousosaamiseen horjui. Varasto tuhoutui lähes täysin ja iso osa tuotantotiloista. Tiukemman taloustilanteen uhka ei näkynyt SPR:n Nälkäpäivä-keräyksessä Pihtiputaalla. Uudet kirkkovaltuustot valittiin. Kinnulan kunta päätti elvyttää kunnan nuorisotyötä palkkaamalla pitkästä aikaa nuorisotyöntekijän. Tuli tuhosi 300 neliötä Kinnulan MP-Sähkön teollisuushallista Kinnulan teollisuusalueella. Pihtiputaalaiset yhdistykset, seurakunnat ja yritykset aloittivat aggregaattien keräyskampanjan venäläisten pommitusten alla kärsivään Ukrainaan. MARRASKUUN alussa aloitettiin Pihtiputaan kunnantalon kattoremontti. Joulun alla Raitalasta tuli toinen suomalaisohjastaja kautta aikojen, joka saavuttaa yhden kauden aikana 400 voittoa. 7 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 saapui 766 näyttelykoiraa. Vuoden yrittäjän palkinnon sai Pihtiputaalla Haapa-Line Oy ja Kinnulassa HetApu henkilöstöpalvelut/ Kangashoiva Oy. Kinnulalaiset olivat taas koko maan parhaimmistoa äänestysaktiivisuudessa, vaikka Kinnulassa oli suuria vaikeuksia löytää ehdokkaita. Lopulta seurakuntavaaleihin saatiin vain yksi ehdokas enemmän kuin valtuustossa on paikkoja, joten Kinnulassa järjestettiin lähes sopuvaalit. Vuosikymmeniä markkinaisäntänä toiminut Markku Niemelä Pihtiputaan Hevosystäväinseurasta luovutti markkinoiden vetovastuun Pihtiputaan Yrittäjille. Samalla uusitaan ilmastointi ja sisäänkäynti. JOULUKUUSSA järjestettiin Kinnulassa ensi kesänä avattavan polkutraktoripuiston esittelytilaisuus Salen parkkipaikan vieressä sijaitsevalla puistoalueella. Reisjärven Pilkettä edustava kinnulalainen Helmi Jauhiainen voitti toisena vuonna peräkkäin keihäänheiton SM-kultaa, nyt 15-vuotiaiden sarjassa tuloksella 49,14. JUHA KIVINEN Pihtiputaan koiranäyttely oli jättimenestys. Rakentamisesta vastaa pitkäaikaistyöttömiä työllistävä yhdistys Kinnulan Tekevä. Tehtävään valittiin Esa Soukka. Idean isä oli Jarkko Muhonen helluntaiseurakunnasta. Venäläiset tulivat rehtori Minerva Rannilan kontaktien avulla ja vietnamilaiset Peter Vesterbackan ideoiman Finest Future -hankkeen kautta
Lapsityö Katja Kokkonen 040 8415626. Tuo kutsu voi olla yhtä hyvin sinun sisäinen haasteesi astua johonkin uuteen ”korkeuteen”. Sen tavoitteena on saada lisää opiskelijoita lukioon niin Pihtiputaalta kuin muualtakin. Oma markkinointikampanja järjestetään lukiolle. Viestintäsuunnitelmassa mainitaan kunnan verkkosivuista, että niistä tehdään selkeät ja houkuttelevat sekä helposti muokattavat. KUOLLUT Jaana Liisa Arnberg 70 v. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto auki ma-ti 10-14 ja ke 10-12. V oinko minä suostua jättämään tutun ja turvallisen ajattelutavan, voinko ottaa rohkeasti askeleen muutokseen, vastata sisäiseen haasteeseeni ”ylentyä” toiselle tasolle, toisenlaiseen näköalaan. klo 9.30 perhekerho, Sallilan alakerta. Jos rahaa jää, uusitaan pienempiä mainoskylttejä Putaanportin alueelta. RUKOUSHUONEEN VUOKRAUS puh. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688 124. Otamme vastaan tavaroita myyntiin. Kunnossapitoavustusta maksetaan enimmillään 100 prosenttia hyväksytyistä kunnossapitokustannuksista. Kunnan palveluista ja toiminnasta luodaan sähköinen ja paperinen esite tilaisuuksia, tapahtumia ja vierailijoita varten. Sen muutoksen takana on aina päämäärä. Kunnan verkkosivuista tehdään houkuttelevat. Viestintäohje toimii kunnan viestinnän ja markkinoinnin yleisenä ohjeena ja sillä koordinoidaan koko organisaation viestintää. Silloin et enää elä arkipäiväistynyttä, sitä jokapäiväistä, johon olet aina tottunut. LAPSET JA NUORET Ke 11.1. Kunnossapidon enimmäiskustannustasoksi hyväksytään 1 000 euroa kilometriltä. kirkkoherra Jukka Kemppainen 044 7844422, seurakuntapastori Tuomas Hurme 0400 931986, kanttori Janne Peltokorpi 040 5203388. Ti 10.1. Kun Jumala kutsuu sinua, Hän tarkoittaa tuon kutsun juuri sinulle sopivaksi, niihin korkeuksiin, mitä Hän on katsonut sinulle sopivaksi. Markkinointivideo kuvataan lukion toiminnasta. klo 10 messu, Kemppainen, Peltokorpi, pääkirkko. Tavoitteena on tehdä yhdenmukaista ja suunnitelmallista viestintää pitkäjänteisesti sekä kirkastaa eri kanavien luonnetta, roolia ja tavoitteita. Tavoitteena on ottaa käyttöön Visit Pihtipudas -kanava, joka on suunnattu matkailijoille. 11.1. Avustus määräytyy kulloinkin käytettävissä olevan määrärahan puitteissa ja tiekunnan edellisenä vuonna tien kunnossapitoon käyttämän kustannuksen perusteella. klo 16 lapsikuoro, Sallila. Panoksia pannaan kevään rekrytointiin liittyvään markkinointikampanjaan ja välitetään tietoa siitä, millaista Pihtiputaalla on työskennellä. Viestintäsuunnitelmaan kirjataan viestinnän vuosittaiset tavoitteet ja toimenpiteet. Matkailijoille luodaan hyviä ajatuksia kunnasta ja saadaan sitä kautta vierailijoita käymään paikkakunnalla. Sen voit vain sinä tuntea ja kokea. Hän vie sinut juuri sinun ”korkeuksiisi”, elät uutena ihmisenä jokaisen päiväsi. Pe 6.1. Vaikuttajamarkkinointikampanja järjestetään kesällä. Uuteen astuminen on aina haaste. Se kysyy suostumista. Brändin avulla halutaan erottua muista pienistä kunnista. Tieavustuksia korotettiin Pihtiputaan kunnanhallitus korotti yksityisteiden kunnossapitoavustusten määrärahaa siten, että vuosittain jaettava summa on 100 000 euroa. Sosiaalinen media aiotaan ottaa haltuun viestimällä aktiivisesti eri kanavissa kunnan asukkaille sekä kunnan ulkopuolella potentiaalisille muuttajille ja matkailijoille eri ikäryhmät huomioiden. klo 18 rukouskokous. Seurakunnat Seurakunnan kotisivut: www. vapaus.fi Sähköposti: vanhemmisto@ vapaus.fi Uusi Ukrainan hätäapukeräys alkanut ajalle 1.1.-31.3.2023 Maksuliikenteen hoitaja Pihtiputaan helluntaiseurakunta (Jarkko 044 596 2025; info@kotisivutaivas.fi). 040 842 493 Ensimmäinen viestintäsuunnitelma valmistui Pihtiputaan kuntaan Pihtiputaan kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnan ensimmäisen viestintäsuunnitelman sekä viestintäohjeen. Minun pitäisi suostua jättämään jotain siirtyäkseni johonkin uuteen. Viestintäsuunnitelman avulla tehostetaan ja ohjataan kunnan viestintää ja markkinointia. Diakoniatyö Maarit Vesterinen 040 7652453. KINNULAN SEURAKUNTA PIHTIPUTAAN HELLUNTAISEURAKUNTA Seurakunnan kotisivut: www. Summa huomioidaan teknisen toimen talousarviossa. MUUT TILAISUUDET Ke 11.1. Su 8.1. Tähän Jumala kutsuu sinut Jeesuksessa, ”ylentymään” Hänen kanssaan! Reetta Puranen PIHTIPUTAAN SEURAKUNTA 8 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Vt. Sunnuntaiksi Kutsu korkeuteen ” Kun sitä kutsutaan kohti korkeutta, ei kenkään heistä ylenny.” K utsu on aina haaste jostakin johonkin. Niemenharjun alueen tienvarsimainos uudistetaan yhteistyössä Pihtipudas-korun kanssa. Kunnan brändistä suunnitellaan yhtenäinen ja kutsuva. Verkkosivujen tiedot ja saavutettavuus aiotaan päivittää ajan tasalle. Poliisihallinnon pienkeräysnro RA/2022/1796. Viestintäsuunnittelijalle hankitaan ohjelmistot kuvankäsittelyä, taittoa ja videoeditointia varten. Huomiota kiinnitetään mobiilikäytettävyyden parantamiseen. KASTETTU Juho Kari Johannes Pasanen JUMALANPALVELUKSET Pe 6.1. Eikä kukaan taputa ympärillä, että hyvä-hyvä. Kun Jumala kutsuu johonkin, se on aina haaste muutokseen. Paikallaan pysyminen on aina helpompaa. klo 10 Loppiaisen jumalanpalvelus, Kemppainen, Peltokorpi, pääkirkko. Viestintäsuunnitelman ja -ohjeen laati kunnan ensimmäinen viestintäsuunnittelija Miisa Tavaststjerna, joka aloitti tehtävässään viime kesäkuussa. Kunnasta kuvataan videoita, jotka välittävät viestiä siitä, millainen kunta on asua, tehdä töitä tai matkailla ja mitä palveluita kunta tarjoaa. VIESTINTÄSUUNNITELMAN tavoitteiden toteuttamisen on arvioitu maksavan hieman päälle 19 000 euroa. 8.1. Uusi brändi otetaan osaksi osaksi päivittäistä viestintää. Jumalalliset päämäärät ovat kaukana inhimillisistä korkeuksista. Kunnan viestintäsuunnitelma tehdään vuosittain lyhyen aikavälin viestinnän ja markkinoinnin suunnitelun työkaluksi. Tienvarsimainonnassa virkistetään kunnan yleisilmettä etenkin Nelostien varrella. kirkkoherra Jukka Kemppainen 044 784 4422, seurakuntapastori Johanna Piirola 040 734 0088, kanttori Martti Hertteli 040 352 5524. Vanhimmisto. Videoesittelyt toteutetaan kunnan peruspalveluista, luontokohteista, työpaikoilta ja elinvoimapalveluista. Keskusta oli jättänyt valtuustoaloitteen kunnossapitoavustusten määrän korottamiseksi.. klo 10 Loppiaisen sanajumalanpalvelus kirkossa; Piirola ja Hertteli. 6.1. Mitkä ovat sinun ”korkeutesi”, johon sinua kutsutaan. Tili: Ukraina-keräys, FI 29 5345 0820 0479 60. Brändin visuaalinen ilme uudistetaan. Nuorisotyö Maria Pirttinen 044 7844425. Viestintäsuunnitelma laaditaan talousarvion ohessa ja viestintäsuunnitelmassa tehdään vuosittainen budjetointi viestinnän ja markkinoinnin toimenpiteiden kuluista. MUSIIKKI Ke 11.1. Jumala valittaa profeettansa kautta, että Hänen kansansa ei suostu tähän kutsuun. MARKKINOINTIKAMPANJOIDEN tavoitteena on saada uusia työntekijöitä, asukkaita ja matkailijoita Pihtiputaalle. Viestintäohjeeseen kirjataan yleisemmin kunnan viestintää ohjaavat periaatteet, kuten viestinnässä ja markkinoinnissa käytettävä visuaalinen ilme, slogan sekä viestintäkanavat ja niiden käyttötarkoitukset. KIRPPUTORI avoinna ti,ke, ja pe klo 10-16. Se on kutsu maallisista taivaisiin ja kuitenkin jotain niin jokapäiväiseksi tarkoitettua, jotain niin juuri minulle sopivaa. Su 8.1. klo 14 ehtoolliskokous. Talouspäällikkö Anna-Maija Ojala 044 7844420. Tarvittaessa koulutetaan käyttäjiä ja vuosikellon avulla luodaan suunnitelmallisempaa sisältöä. klo 8.30 maksuton aamupuuro Sallilassa. klo 12 Seurakuntakerho srk-kodissa, Minna-diakoni toivottaa tervetulleeksi vanhat ja uudet kävijät vuoden ensimmäiseen kerhoon. KESKUSTELUPUHELIN 040 549 7683. Kampanjoissa hyödynnetään vaikuttajia kuntamarkkinoinnissa ja esitellään heidän kautta kunnan vahvuuksia ja houkutellaan matkailijoita sekä uusia asukkaita. klo 13 Messu kirkossa; Kemppainen ja Hertteli. klo 13 Loppiaisen messu, Kemppainen, Peltokorpi, Muurasjärven kirkko. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ke klo 9–12, 044 7844421. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040 669 1996, vt. Sen ei tarvitse olla mitään ulkonaisesti näkyvää. Siinä hyödynnetään Pihtiputaan vahvuuksia. Seurakuntamestari 0400 915398. Luvassa on kaksi työpajaa, joissa kirkastetaan kunnan ydinviestiä niin, että se on helposti ymmärrettävissä sekä viestittävissä
ja yleisökin sai osallistua interaktiiviseen puheeseen peukuttamalla pukin esiin nostamia aiheita. Ilmajoelta Kinnulaan joulun viettoon saapunut Väinö Urpi, 7, totesi rennosti kysymykseen uuden vuoden lupauksista vuodelle 2023: – En ainakaan muista, että olisin mitään luvannut. Kouluruokailu PIHTIPUDAS. Vastaanotamme lahjoitustavaraa (huonekalut, kodinkoneet, astiat, kirjat, LP-levyt, auton akut, koristelasi ym.). Pukin puhetta aktiivisesti peukuttaneet Eija Kumpulainen ja Riitta Hakonen nostivat yläpeukun lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiselle ja erityisesti erilaisten liikuntatapahtumien lisäämiselle. klo 18 Takkatuvalla. Tunnemaalaus. Maanantai: kirjolohilaatikko, jäävuori-kurkku-tomaattisalaatti, punajuuri. LC PIHTIPUDAS EMMIT. Tämä näky mielessä oli hyvä lähteä kuivattelemaan liukumäessä kastuneita rukkasia ja jatkamaan uudenvuoden viettoa. Perhekahvila avoinna Kotiseudun Sanomien talossa tiistaisin klo 10-13. Illan kruunasi näyttävä ilotulitus. Ryhmäytysja tutustumisharjoitteita voidaan kokeilla ja keväämmällä jalkautua luontoon muovailemaan. Muistikahvila Elämäjärven Mäntypirtillä ma 16.1. Ke 8.2. Edellä mainitut tekijät lisäävät etenkin herkempien lasten ahdistusta ja levottomuutta. Salibandya pelataan Pihtipudas-salissa maanantaisin 0-3-lk klo 18-19.15, 4-lk ja vanhemmat klo 19.15. HEIDI PASANEN Mehua ja makkaraa riemukkaalla vastaanotolla. Vaihtori avoinna kunnantalon alakerrassa ma-pe klo 8.30-14.30. Eija Kumpulainen ja Riitta Pasanen.. Tutustutaan akvarellimaalauksen ilmaisukeinoihin ja veden, värin sekä eri paperilaatujen käyttämiseen akvarellimaalauksissa. Pukki muistutti niin globaaleista haasteista maailmassamme kuin lasten päivittäiseen arkeen vaikuttavista tekijöistä, kuten ylisuurista luokista, aikuisten alkoholinkulutuksesta, sylin puutteesta ja liiallisesta tietokoneen äärellä vietetystä ajasta. Yleisurheilukoulu joulutauolla. Savesta keramiikkaa monipuolisesti. Tiistai: härkä-juureskäristys, perunamuusi, porkkanaraaste, puolukkahillo. HUOMIO! Jatkamme bingoa Muurasjärven Harjulinnassa maaliskuun alussa. Ennakkoilmoittautuminen verkkosivun kautta tai jasenasiat.keski-suomi@mhy.fi. Työpaja Kulttuuri Kulmassa kevätkaudella alakouluikäisille maanantaisin klo 15.30-17 ja aikuisille klo 17.3019.30 alkaen 16.1. KINNULA. asti kahvilan aukioloaikoina ti-pe klo 8.30-16. KLO 17.00 LIIGAPLOKI – JymyVolley PE 6.1.2023 LENTOPALLON MESTARUUSLIIGAA Pihtipudas-sali Liput: aikuiset 15€, (12-15 v. Seurakuntakeskus Sallila, Pihtipudas klo 17.30-19.30, kahvitus klo 17 Kaikille avoin tilaisuus, jossa esillä erityisesti maankäyttöön liittyvät kysymykset. Savija lasitetilaukset tehdään yhdessä. Kerhon kevätkausi alkaa ma 9.1. Kun mahat oli saatu täyteen makkaraa, pääsi Resupukki mikin varteen Olethan muistanut olla tuhma. Veden ja värin leikkiä – Akvarellimaalauksen lyhytkurssi to ja pe 9.-10.2. Järj. Heidi Pasanen. Muurasjärven Urheilutalosäätiö Pieksämäen mitalit esillä Kahvi & Kuppi -kahvilassa Pihtiputaalla avataan ensi viikon tiistaina kello 14 paralympiavoittaja ja maailmanmestari Kalervo Pieksämäen mitalinäyttely, jonka on järjestänyt Lions Club Pihtipudas. S-Market ja Pihtiputaan mummot järjestävät kahvitarjoilun loppiaisena pe 6.1. Keskiviikko: lihamureke, metsäsienikastike, perunamuusi, kiinankaali-porkkana-persikkasalaatti. Raakaja lasituspolttoja, savustuspolttoja nuotiolla ja maakuopassa. Hallitus Mantassa pe 13.1. Pe 6.1. klo 21. Klubi-ilta to 12.1. klo 18 Maire Arkilahdella, lpj Hilkka Saarenkedon vierailu. ELÄKKEENSAAJAT. ja 13.2. klo 15-18 ( ei 4 vuodenajan retkipäivinä eikä lomapäivinä) Kulttuuri-Kulmassa. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – Arctic Volley (Rovaniemi) Pihtipudas-salissa klo 17. Eikä aina tarvitse olla kiltti. Pukki heitti vielä puheensa päätteeksi toiveen, että perheissä harrastettaisiin aktiivisesti tulevana vuonna, niin yksin kuin yhdessä. Ti 10.1. Eläkeliiton toimintaan tutustumista ja Pihtiputaan mummojen jututtamista. Vasta-alkajien kanssa perehdytään perustekniikoihin ja kokeneemmat voivat hioa taitojaan eteenpäin. Su 8.1. ja 16.-17.2. klo 10. Näyttely avoinna pe 10.2. Eläkeliitto, S-Market ja Pihtiputaan mummot yhdessä tarjoavat loppiaiskahvit S-Marketissa klo 10-16. KINNULA Pe 13.1. mennessä. Lahjoitukset pihtiputaalaisten yhteisöjen yhteiselle keräystilille FI29 5345 0820 0479 60 ja viestiksi Ukraina. Ei tarvitse olla kokemusta maalaamisesta. Tapahtumakalenteri Seuratoiminta PIHTIPUDAS ELÄKELIITTO. kunta. Lapset olivat löytäneet pihan lumikasat, karusellin ja liukumäen, eikä vetinen keli räntäsateineen vaikuttanut lasten menoa haittaavan. Elvi Siekkisen kirjan Hauta-Leenan tytär julkistamistilaisuus kirjastossa klo 14-16. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-20.30 (ajanvaraus 040 Menot 568 0344), perjantaisin klo 16-20 (ajanvaraus 040 417 4472) ja sunnuntaisin klo 13-18 (ajanvaraus Pudiksen somen kautta). 0400 960 280. Järjestäjinä Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ja Pihtiputaan kunta. Ilmoittakaa pienpetokilpailun saaliit toiminnanohjaajalle pe 13.1. Näin kysyi vuoden 2022 Resupukki Jaana Pelkonen Lasten uuden vuoden vastaanotolla. Lisätietoja ohjaaja Inga Kosuselta p. klo 12 työväentalolla. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.mhy.fi/keski-suomi/tapahtumat Tuulivoima, aurinkovoima ja siirtolinjat mhy.fi/keski-suomi Metsässä hyvä Urheiluseurat TUISKU. Kirppari pe klo 10-15 ja la klo 10-14 Asematie 11. Tiistai: puuro ja soppa, tuorekurkkuviipale, leikkele (kinkku), pehmeä leipä. Vastaanotto huipentui upeaan ilotulitukseen, joka täytti räntäsateisen maiseman hetkeksi räiskyvillä väreillä, iloisella rätinällä ja pään päälle levittyvällä taikapölyllä. ELÄKELÄISET. Hallituksen kokous ke 4.1. Annetaan tunteiden, kehon ja käsien kuljettaa, maalataan näkyväksi se, mitä esiin nousee siinä hetkessä. Juontajana Ismo Apell. Kausimaksu 25 euroa. Tuulija aurinkovoimasekä siirtolinjatietoa erityisesti maanomistajien kannalta Seurakuntakeskus Sallilassa klo 17.3019.30. Maanantai: curry-broilerikiusaus, salaattibuffa (salaatti, paprika, kurkku, krutongit), mustaherukkahillo. klo 14-16. MLL. MUISTIYHDISTYS. Apell-palkinnon saajan julkaiseminen. Kinnulan keskuskoulun pihalla järjestetty tapahtuma alkoi mehuja makkaratarjoilulla ja väkeä olikin saapunut paikalle sankoin joukoin. Karaokekisa Mantassa to 5.1. klo 10-16. Op. Joulunaika Kinnulassa oli veljesten mukaan sujunut hyvin. klo 15.15-16.15 Pihtipudas-salissa. AVANTOUIMARIT. MMja EM-mitaleita Pieksämäellä on reilusti toistakymmentä. Ke 11.1. Jatkamme to 12.1. Pieksämäki edusti Suomea kuusissa talviparalympialaisissa ja saavutti 12 mitalia (3 kultaa, 4 hopeaa, 5 pronssia) maastoja ampumahiihdosta. mennessä. Alapeukkua sai sen sijaan pukin esille nostamat kunnan henkilöstössä tapahtuvat muutokset. Paralympiavoittaja ja maailmanmestari Kalervo Pieksämäen mitalinäyttelyn avajaiset Kahvi & Kuppi -kahvilassa klo 14. Pukki muistuttikin, että lapsena ja nuorena on tärkeää sanoa mitä ajattelee ja tuntee sekä jakaa huolet, ettei jää niitä yksin miettimään. Oli tullut ulkoiltua ja laskettua, oli katsottu tv-tä, juotu cokista ja syöty karkkia. Kahvitarjoilu alkaa klo 17. Kansalaisopistot KINNULA Saven monet kasvot – savityö aikuisille keskiviikkoisin 25.1-3.5. Kerho ke 11.1. RIISTANHOITOYHDISTYS. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että jo aiemmin hieman maalanneille. Nahkat haetaan ma 9.1. LC PIHTIPUDAS. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – JymyVolley (Nurmo) Pihtipudas-salissa klo 17. 7€) KLO 17.00 LIIGAPLOKI – Arctic Volley SU 8.1.2023 Ke 11.1. klo 17.30 ja hallituksen jälkeen klubitapaaminen Mantassa klo 18.30. Kinnulan elinvoimailta yrittäjille ja yhteistyötahoille keskuskoulun juhlasalissa klo 18-22. Kerho jatkuu Valorinteellä ke 11.1. Viekää hirven nahkat keräyspaikalle su 8.1. LIIGAPLOKI. Kaikille avoin muistikahvila Valorinteen kerhohuoneella to 19.1., 2.2. Lentopallon naisten Mestaruusliigaa: LiigaPloki – Oriveden Ponnistus Pihtipudas-salissa klo 18.30. Järj. PUDIS. Kumpulan talviuintipaikan avain kunnantalon neuvonnasta. Jokainen maksaa omat materiaalinsa. Järj. Keskiviikko: kasvis-nuudelivuoka, salaattibuffa (salaatti, kurkku, ananas, tomaatti). 9 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e PIHTIPUDAS Ke 4.1. Pe 6.1. Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ja kunta. ja 16.2. klo 12 Hubteekissa. Lions Club Pihtipudas. Sekä Väinö, että hänen nuorempi veljensä Viljami, 6, sen sijaan esittivät uuden vuoden toiveen karusellista, joka ei koskaan lakkaa pyörimästä. SOPEN METSÄSTÄJÄT haastaa Pihtiputaan riistanhoitoyhdistyksen ja Pihtiputaan metsästysseurat 200 eurolla tai sopivaksi katsomallaan summalla hankkimaan aggregaatteja Ukrainaan
2023-2024 suoritettavista vesihuoltoverkon rakentamistöistä. 044-459 6211 Markkinapaikka TORILLA OSTETAAN Ostetaan ENERGIAPUUTA HAKETUKSEEN Myös tienja pellonvarsien raivaukset sekä Kemera-tukikohteet Terho 0400 545 805 myllynmies.fi MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. Ovatko juuret Pihtiputaalla tai Kinnulassa. 2023 suoritettavista tuntiperusteisista pienehköistä siirtoajoista. Pienehköt siirtoajot vuonna 2023 Kinnulan kunta pyytää v. Valokuituverkon asennustyöt vuosina 2023-2024 Kinnulan kunta pyytää tarjouksia v. 0207 931 620 tilaukset@kotiseudunsanomat.fi Tutustumistarjous 3 kk määräaikainen, jakso päättyy automaattisesti. tarjouspyyntöihin tarjouspyyntöasiakirjat toimitetaan pyynnöstä osoitteesta ilkka.paananen@kinnula.fi tai p. (Isovanhemmat! Muistattehan kysyä luvan julkaisuun vauvan vanhemmilta) Onko perheessä uusi tulokas. Tarjous voimassa 15.1.2023 saakka. 2023-2024 suoritettavista tuntityöperusteisista kaivuritöistä. Hinta: 15€/vauva (sis.alv 24%) Keskustie 8, 44800 Pihtipudas P. Maa-ainestoimitukset vuonna 2023 Tarjouspyyntö koskee Kinnulan kunnan kohteisiin tulevia maa-ainesten toimituksia vuonna 2023. Liitä kuvan mukaan vauvan nimi ja syntymäaika sekä vanhempien nimet ja asuinkylä, sekä laskutusosoite . 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Tervasuon Jahti ry Sääntömääräinen vuosikokous pidetään su 15.1.2023 klo 12.00 Niemenharjun Matkailukeskuksella. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 044 459 6222, josta myös lisätiedot. ?Tervetuloa ????. 1.1.2023 alkaen Lahjaksi tai itselle 3 kk 2255 €€ 25 € 7799 9900 79 90. 10 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 KOKOUKSET • Perukirjoitukset • Sähköiset kauppakirjat • Avioerot • Testamentit • Perintöasiat • Lakiasiapalvelut • Toiminta: Kinnula-Pihtipudas-Kivijärvi RSNotariaatti RAIMO SILTANEN p. Julkaisemme vuonna 2022 syntyneiden vauvojen kuvat lehdessämme keskiviikkona 22.2.2023. Kestotilaus kotimaa 12 kk, jatkuva tilaus uudistuu automaattisesti. Kinnulan kunta/tekninen lautakunta Tarjoushinta vain Suomen tilauksiin. Kaikkiin em. HUOM! Em. 0400 547 257 • rsnotariaatti@outlook.com KINNULAN KUNTA Keskustie 47, 43900 Kinnula Puh. Rakennuspalvelut vuonna 2023 Kinnulan kunta pyytää tarjouksia v. Kaivurityöt vuosina 2023-2024 Kinnulan kunta pyytää tarjouksia v. 050 307 5439 VAUVA 2022 Kaikkien kuvan lähettäneiden kesken arvotaan 100 euron lahjakortti! Lähetä meille kuva vauvasta viimeistään torstaina 16.2.2023 sähköpostilla: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi, postitse tai tuomalla toimistolle. Johtokunta Kinnulan kunta pyytää tarjouksia: Vesija viemäriverkon (vesihuolto) rakentamistyöt vuosina 2023-2024 Kinnulan kunta pyytää tarjouksia v. 2023-2024 suoritettavista valokuituverkon maanrakennustöistä. mainittuihin tarjoukset tulee jättää 22.1.2023 mennessä. p. 2023 suoritettavista tuntityöperusteisista rakennuspalvelutöistä ja suunnittelu-/konsultointitöistä (rakennus, sähkö-, LVIja putkityöt sekä suunnittelutöistä ja tarvikkeista)
014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot Rakennustuotteet ovet ja ikkunat kattopellit puutavara lämpöelementit rakoliiterit Autohuolto huollot ja korjaukset renkaat Monipuolisesta valikoimastamme Teollisuustie 16 Viitasaari ma-pe 8-16 0400 911 981 myllynmies.fi ovikauppa.com Puun osto energiapuu kuitupuu tukit Metsästystuotteet Tracker-koiratutkat Genzoradiopuhelimet Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Avoinna klo 9-15. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 HAMMASPROTEESIT ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi 040 700 0090 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Turvallinen kumppani yrityksellesi. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 029 566 0830. Meiltä MAJOITUSTA lomaan, työhön ja yöhön. 040 7299 360 info@taloushallinta.com 040 7299 367 Vuokko Runtti Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 0207 931 621 • muistotilaisuudet • kokoukset. Lounas: 11-13. 040-149 4005 Uranetti Oy /Anne Heikkilä 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Meillä myös sähköauton latauspiste 11 Kw. Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Laurilantie 20, Pihtipudas Vuokraus ja näyttö p. p. 014-571 456, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi ASIANAJOTOIMISTO HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Matias Toivonen Ajanvaraus 08-782 100 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 11 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 Meiltä kaikki asumisen palvelut! • Isännöintipalvelut • Kiinteistönvälitys LKV Katso kaikki kohteemme saaninkoski.fi • Kaupanvahvistaja • Kokousja saunatilojen vuokraus isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Asiakirjapalvelu Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Kinnulan Parlamentti 050-576 9995 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. Viitasaaren toimipaikka Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella. P. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. Julkinen kaupanvahvistaja. Laurilantie 20, Pihtipudas Os. 040 7299 361 www.taloushallinta.com Auktorisoitu tilitoimisto Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Sähköurakointi ja kylmäalan palvelut • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut Keskustie 14 • Pihtipudas • www.kunnonsyke.. • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com 040 -702 6777 AUTOPELTI HÄKKINEN Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. SYDÄN-SUOMEN TALOUSHALLINTA Oy VISUAALINEN OHJEISTO LOGO Logo valkoisena, yrityksen päävärin (sininen) taustalla: Käännetty logoväritys tilanteisiin, joissa pohjaväri on valkoinen, tällöin logo on sininen: VÄRIPALETTI TYPOGRAFIA Logofontti on: GRAVITY Materiaaleissa käytettävä otsikkofontti on: GRAVITY Materiaaleissa käytettävä leipätekstin fontti on: garamond Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 040 507 7637 Henri Lehtinen Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset KESKI-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO Varatuomari Tuula Kiili. P. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi 040 502 9452 (myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas • Halmeniementie 163, Muurasjärvi LVI-ASIOISSA Puh. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. Upea juhlahuoneisto moneen tilaisuuteen: • kastetilaisuudet • häät, pikkujoulut • syntymäpäivät Wanha Pappila Wanha Pappila Os
Siihen pakersin kuukausia, kun piti ottaa kaikki selville. Ajattelin ensin kirjoittaa siitä, miten suku on elänyt sieltä asti, mutta hylkäsin sen kokonaan. Hän huomauttaa, että romaanikerronnassa on aina mukana fiktiota. Tiina Sandberg on Elvi Siekkisen Mikko-veljen tytär, joka on taittanut ”Hauta-Leenan tyttären” ja avustanut muutenkin kirjaprojektissa. Samalla palstalla on myös kesämökki ja kunnostettu kivinavetta. Mukana piti olla sopivasti paikallista murretta. – Yksi veljes päätti kurittaa nimismiestä, kun hän ei antanut Hiljan vuosipalkkaa, koska se jäi vähän vaille Hiljan lähtiessä Amerikkaan. – En minä aikonut, että tästä tämmöinen tulee. Ostin ison kuokan rautakaupasta, ja vaikka minä olin varmaan riskimpi, Pihkala otti kuokan ja kantoi sen autoon, vaikka oli jo papparainen. Osa yritti lähteä Amerikkaan. 12 Kotiseudun Sanomat 4.1.2023 Romaanisarjan ensimmäisen osan ”Hauta-Leenan tytär” julkistamistilaisuus pidetään tänään Pihtiputaan kirjastossa. Elvi ja Mikko ovat ainoina jäljellä seitsemän lapsen katraasta. – Äiti ei tykännyt muutenkaan olla siellä. Pihtipudas-sarjan kirjoittamisesta on ollut Elvi Siekkiselle paljon iloa. Hän oli niin kansanomainen. Peningin talo oli kuitenkin sellainen, ettei siellä paleltunut, Elvi Siekkinen kertoo. Minusta oli niin hauskaa, että raittiusseura perustettiin viinan voimalla. Jos vaikka sattui olemaan ikävä, menin pöydän ääreen kirjoittamaan, ja sitten kuulin, kun he alkoivat puhua toisilleen. Muuten olisin saattanut miettiä, että en voi kirjoittaa heistä tuolla lailla tai tällä lailla. tammikuuta 2007. – Väkeä oli paljon siihen aikaan, oli liikakansoitusta. Deetä ei saanut käyttää ja metsä oli mehtä. Lisäksi suurena apuna olivat 91-vuotiaaksi eläneen Hilja-tädin sukulaispojan nauhoittamat tarinat. Elvin ensimmäinen serkku Agnes Aksela, joka kuoli keväällä, asui siellä pitkään kesäisin. – Varsinkin äidin veljet olivat aikamoisia. Hän haluaa, että perheen esikoistyttö lähtee kansakouluun, ja siksi Peningin korvesta on päästävä pois, koska sieltä asti koulumatkat olisivat olleet käytännössä mahdottomia. Asumukset olivat aivan kauheita. Katkoja tuli aina, kun ympärillä oli sairauksia ja muuta. JUHA KIVINEN JUHA KIVINEN eikö tehdä tästä romaani. ”Hauta-Leenan tytär” päättyy vuoteen 1920, jolloin kirkolta Elämäjärvelle muuttanut Eveliina menee naimisiin Ville Siekkisen kanssa ja perheen esikoinen syntyy. Kirjassa seurataan heidän lastensa vaiheita, päähenkilönä Elvi Siekkisen äiti Linda Eveliina, joka kuoli 90-vuotiaana vuonna 1986. Pihkala oli kesäisin Pihtiputaalla ennen kuolemaansa ja tapasin häntä kirkolla. Nuorenparin ensimmäinen kärrymatka sulhasen kotimökille Peninkiin tiettömän taipaleen taakse on heti melkoinen koettelemus. – Ruukinperän pojat tappelivat, painivat ja juoksivat paljon keskenään. Hänellä ei ollut silloin aavistustakaan siitä, että tekstit paisuvat lopulta neliosaiseksi Pihtipudas-sarjaksi. Pojat kasvoivat semmoisiksi, kun ei ollut isää, joka olisi pannut heitä kuriin. Se päättyy olympiavuoteen 1952. – Pitää miettiä, mitä henkilöiden päässä liikkuisi. Minun täytyi myös vähän ulkoistaa äitiäni. Pontikkajuttu oli aika erikoinen, ja mietin, panenko siitä. Elvi Siekkinen kertoo, että paikannimet ovat kirjoissa aika lailla todenmukaisia, mutta joitakin talojen nimiä on vaihdettu. Mökki on pystyssä vieläkin Elämäjärven koillisnurkilla. – Kun rupesin seurustelemaan näiden kanssa, minulla oli koko suku ympärillä. – Ajattelin, että minulla on jo niin paljon ikää, että on pakko ruveta kirjoittamaan tai muuten se jää. ROMAANIT pohjautuvat vahvasti siihen, mitä kaikkea Elvi Siekkinen kuuli äitinsä muistelevan, mutta hän on tarkistanut asioita myös muun muassa veljeltään. ELVI SIEKKINEN naurahtaa, että Närhit olivat vähän erikoista porukkaa. Ajattelin, että panen tekstiä paperille ja jaan lähimmille sukulaisille, mutta Tiina sanoi, että Elvi Siekkinen kirjoittaa suvustaan ja tallentaa kotiseutuhistoriaa Pihtiputaalla historian ja äidinkielen opettajana toiminut Elvi Siekkinen (84) alkoi kirjoittaa muistiin äidinja isänpuoleisten sukujensa elämää tasan 16 vuotta sitten. Elvi Siekkisellä on valmiina jo kolme muutakin osaa Pihtipudas-sarjasta. Sen talven olin kamarissa ja kirjoitin. Hän oli liikkunut talosta taloon, nähnyt toisenlaista elämää ja ollut ihmisten kanssa. Tie on syyssateiden takia sellaisessa kunnossa, että hyvä kun he pääsevät ylipäänsä perille. Otin heidät romaanihenkilöinä, mutta ei siihen pitänyt hirveästi mitään keksiä. Kirkonkylän siistimpiin ja vilkkaampiin oloihin tottuneen Eveliinan elämä muuttuu paljon vaivalloisemmaksi, kun hän joutuu Elämäjärvellä käytännössä pakkoavioliittoon lapsen ilmoittaessa tulostaan. Elvi Siekkinen kirjoitti työpöytänsä äärellä neljä kirjaa, joista ensimmäinen teos ”Hauta-Leenan tytär” julkistetaan tänään. Myös Närhin perheen vanha mökki Ruukinperällä on yhä pystyssä varastona. En voinut pitää häntä romaanissa äitinäni ja ajattelin muutenkin, etteivät nämä ole minun sukulaisiani. Elvi Siekkinen ei halunnut panna puttaalaisia puhumaan kirjakieltä, koska se olisi ollut teennäistä. Hauta-Leena on haudankaivajana työskennellyt Kallen leski Leena-Sohvi. Eiväthän he vankilaan joutuneet, mutta tekivät kaikkia kolttosia. Näin mitä he tekivät, miten tulivat ja menivät ja joku sytytti piippua.. Veljeksistä Kalle Närhi ja Tahko Pihkala eli ”Pappilan Lauri” olivat suurin piirtein samanikäisiä, ja Tahkostakin tulee myös kirjassa puhe. PIHTIPUDAS-SARJA sai alkunsa, kun Elvi Siekkinen otti lehtiön ja kynän ja istui sohvalle 7. – Minulle selvisi yhtenä iltana, että olemme tulleet Mikkelistä Viitasaarelle vuonna 1562. Ihmisiä asui riihessä ja saunan nurkassa. Hän oli liian virkaintoinen. Kunta täytti vuosia ja tehtiin iso työ, läpileikkaus Pihtiputaan historiaan. Perhe pääsikin muuttamaan ”ihmisten ilmoille” Lintusaaren tilalle Elämäjärven kylän ytimeen, ja siitä kerrotaan sarjan toisessa osassa. Eveliinan voimakas tahto nousee esille taas ”Korvesta kylän pintaan” -kirjassa. USEISSA paikoissa piikana työskenneelleestä Eveliinasta välittyy kirjassa toimeliaan ja omaa elämäänsä määrätietoisesti ohjaavan naisen kuva. – Olen harrastanut paikallishistoriaa aika lailla ja koulussakin erilaisissa projekteissa. Raimo Paananen sai myös houkuteltua Elvi Siekkisen sukututkimuksen pariin. Kukaan ei tykännyt nimismiehestä. Yhdeksän vuotta vaimoaan vanhempi Ville kuoli vuonna 1971. Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1901, jolloin Elvi Siekkisen isoisä Kalle Närhi kuolee Hautalan mökissä Ruukinperällä. Korona tuli sikäli hyvään aikaan, ettei tarvinnut mennä minnekään eikä kutsua ketään. Julkaisua odottavat 1920-luvulle sijoittuva ”Korvesta kylän pintaan”, 1930-luvun kuohunnoista jatkosodan päättymiseen asti ulottuva ”Lintusaari” sekä vielä yksi teos, joka on puhtaaksikirjoitusta vaille valmis