Keskiaukeama Sivu 7 Sivu 17 Keltamajavankaalin leviäminen Keski-Suomeen halutaan estää heti. 2019 puh. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 6. irtonumero 2,00 e Kesä maistuu piknikille! Sisarukset Alina (vas.) ja Heini Risto sekä Saaga Harjula istahtivat nauttimaan lämpimästä alkukesästä Kinnulan kirkonkylän uimalan rannassa.. 0207 931 620 n:o 23 • 59. 6. Suosittu bilebändi Portion Boys pitää hauskaa Elämäjärvellä. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Haitallisten vieraskasvien torjunta alkaa RiihiRockissa festaritunnelmaa neljännen kerran Muholan Muttiteatterissa ulvotaan TÄLLÄ VIIKOLLA: Kovin konkkanokkainen vauva nähdään tänä kesänä Muttiteatterissa
Kovatkaan nimet eivät auta, jos joukkuetta ei saada pelaamaan yhteen. Liikuttaessa niiden on syytä olla päällä. Kiuas sihahtaa lempeästi. P loki on kasaamassa kyllä kovaa nippua! Hieno homma.” ”Mielenkiintoista nähdä mihin Ploki ensi kaudella yltää.” ”LiigaPloki ainakin on edukseen siirtomakkinoilla.” ”Pölkky ilmoitti joukkueensa 2018 jo viime keväänä (ja tulos oli?) ja Ploki näyttäsi tekevän tänä vuonna samoin.” Vilkkaimman lentopalloaiheisen nettisivuston Verkkovirhe.comin eli entisen Hotsportin kirjoittajat eivät säästele kehujaan ihmetellessään LiigaPlokin kevään ryntäystä siirtomarkkinoille. Muuten kesäriennoissa mennään tuttuja latuja parhaaseen loma-aikaan. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Ihan hyvä oivallus on ollut koota niitä jo kolmatta kesää perätysten nippuun Pihtiputaan Kärkitapahtumat -markkinointiotsikon alle. Tekeekö Alessandro Lodi sen Pihtiputaalla. Mitaleita on vielä turha jakaa, mutta en silti ihmettele, jos Plokifaneilla alkaisi mopo karata pikkuhiljaa käsistä tai ainakin keulia pahasti. Siten on pystytty myös välttämään pahimpia päällekkäisyyksiä. Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Kukin tyylillään. Ihmisen olotila on niin auvoinen kuin ikinä olla saattaa. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen. Mitä kaikkea muuta lie saunassa tehtykään, sitä voi vain arvailla. Lämmittäminenkin on työlästä ja savu haisee. Hiekan totoravejakin kokeillaan nyt ensi kertaa arki-iltoina, joten ne eivät osu samaan aikaan Elämäjärven RiihiRockin kanssa. Siellä on itikoita, siellä on muurahaisia, varpaat likaantuvat ja nokkoset polttavat pohjelihoja. Pihtiputaalle sattuu tänä kesänä pari isoa juhlaa jo ennen juhannusta, mutta nekin pidetään sisätiloissa Pihtipudassalissa, nimittäin Anne Aurasmaan järjestämä hyväntekeväisyysshow ja Kauppa Oy:n satavuotisjuhlakonsertti. Kommentit sopivat maailmalta kuuluneisiin juttuihin, että Lodi olisi tiukan linjan valmentaja. Mieleen pyörähtää vanha sanonta kaukana olevasta kavalasta maailmasta. Pihtiputaan Kärkitapahtumat on ensi kertaa koottu suureen mainostauluun Asematien alkupäässä.. Saunan portailla jäähdytellessä kuulet käen kukahtelun yhä lähempää. T uo viimeinen lainaus viittaa siihen, että Pölkky Kuusamo kokosi joukkueensa hyvissä ajoin keväällä ja tuloksena oli SM-pronssia. N iin, tuotahan se on parhaimmillaan, omassa saunassa, omassa seurassa. Seinästäkin nokeentuu, vadissa peseytyminen on hankalaa ja järvessä levää. Plokin ainoasta mitalista, SM-pronssista, on jo kolmetoista vuotta, ja nyt moni lipookin huuliaan ja odottaa pitkän odotuksen katkeavan. Jättäkää ainakin riidat ja muut eripurat suomalaisen pyhäkön ulkopuolelle! Sivullinen Ihmemies Italiasta tulee, näkee ja voittaa. Aurinko heijaa itseään alemmaksi ja rakentaa veden pinnalle kultaisen sillan. Lodi on korostanut lausunnoissaan sitä, kuinka hän haluaa joukkueeseensa vain nälkäisiä pelaajia, jotka ovat valmiita kehittymään kovalla työnteolla. Vastaus ei ole ihmemies Intiasta vaan Italiasta. Se valmentaja sai onneksi kenkää aika vikkelästi. Saunaseura on ajamassa sitä viralliseksi liputuspäiväksi. Aurinko on laskeutumassa vastarannalla. Se on hienoa silloin, kun valmentaja saa pelaajat puolelleen ja motivoi heitä antamaan kaikkensa. Jollekin sauna on kuuma koppi kaakelikamarin perällä, toiselle mielikuvituksen luoma härveli auton perässä tai pellon pientareella. Kaikki eivät pidä rantasaunoista. Hieno savun tuoksu leijailee nenään. Pieni Pihtipudas ei ole aiemmin houkuttanut suurseurojen pelaajia, mutta nyt on LP Viestistä ja Hämeenlinnasta saatu jo Salla Karhu, Yasmine Madsen ja Pilvi Kettunen, ja siihen joukkoon mahtuu kymmeniä maaotteluitakin. Juha Kivinen Pääkirjoitus 6. Tuore koivuvasta hellii selkänahkaa ja kinttulihoja. Läheiseltä niityltä leijailee voimakas kukkien tuoksu. Saunassa on synnytty, saunassa on kuoltu ja tultu kupatuksi. Äyskäri, pumppu, airot, mela tai ankkuri köydellä on tarpeen, sillä niillä venettä voi kuljettaa tai pitää paikoillaan. Ihmisen on hyvä olla. Miten tähän on oikein tultu. Hymy hiipii kasvoille. Suurin osa niistä on kuitenkin yhä Kinnulapäivien perinteiseen aikaan. Alkavaan liigakauteen taidetaan lähteä Pihtiputaalla mitalinkiilto silmissään. Sauna on pyhä paikka suomalaisille. Sen sijaan otettiin käyttöön laajempi ilmaus Kinnulan kesä, jotta tapahtumia saataisiin enemmän muillekin viikoille. Pihtiputaan Kärkitapahtumia ja Kinnulan kesää Vesiliikenneasetuksen mukaan veneen varustuksista pitää löytyä kelluntavälineet jokaiselle veneessä olevalle. Toinen tykkää saunoa yksin, joku toinen kaksin. Joku haluaa saunailtaansa ison revohkan ihmisiä, joku vain läheisimmät, tai ehkä vain sen yhden ainokaisen tärkeän. P arhaimmillaan sauna on veden äärellä. Tyylihän on vapaa. Kuvan otti Jouni Arvola Pihtiputaalta. Ympärillä on hiljaisuus, jonka rikkovat vain käen kukunta ja mustarastaan syväntumma huilu. Heittoliina on hyvä, jos tuuli uhkaa kuljettaa venettä ja veden varaan joutunutta eroon toisistaan. Auringon kulta veden pinnalla ja sillä tanssivat miljoonat timantit houkuttavat, mutta ei näkyä henno rikkoa. Mukavaa ja rentouttavaa saunakesää kaikille. kesäkuuta 2019 Päästä vedettyä Lukijan kuva Aurinko laskee länteen. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin siitä, että suomalaisten lomat keskittyvät usein heinäkuulle, joten silloin on paras järjestää myös kesätapahtumia, mikäli paikalle halutaan mahdollisimman paljon väkeä. kesäkuuta 2019 ” Kesätapahtumien laajemmasta jakautumisesta pitkin kesäkuukausia on puhuttu joka vuosi, sillä päällekkäisyyksiä tahtoo ilmaantua, vaikka niitä kuinka yritettäisiin välttää. Maaselkä Saunan päivä K esäkuun kahdeksas on suomalaisen saunan päivä. Ikkunan takana koivu heiluttelee hiljaa oksiaan ja peilaa itseään veden pinnasta. Kinnulassa luovuttiin viime kesänä Kinnula-päivistä, jotka ajoittuivat heinäkuun ensimmäiselle viikolle. Se on jotain niin kaunista, etteivät siihen sanat riitä. Vain kuukausi edellisen kauden päättymisen jälkeen LiigaPloki julkaisi uutispommin: seura palkkasi ensimmäisen ulkomaalaisen päävalmentajan Alessandro Lodin. Myös muu joukkue vaikuttaa lupaavalta. Siellä on pyykätty ja palvattu paistit. No, lopputulos jääköön nähtäväksi. Toisaalta Puttaallakin jouduttiin kokemaan takavuosina, että naispelaajien käsittelyssä voidaan mennä pahasti metsään. Jokaisella on toki oma maksunsa. Uusia ihmisiä nyt kuitenkin. Kahdeksassa maassa ja myös Suomen naisten maajoukkueessa valmentanut Lodi näyttää vetävän kovatasoisia pelaajia Pihtiputaalle ennennäkemättömällä tavalla. Saapasmaahan sopii Julius Caesarin julistus ”Tulin, näin ja voitin”. Kiuas sihahtaa uudelleen. I talialaiselle ollaan siis sälyttämässä melkoisia odotuksia. Lodista on tullut jo yhtä kaivattu messias kuin uudesta kunnanjohtajasta Erkki Nikkilästä Kinnulassa, vaikka Lodia ei ole moni edes nähnyt vielä katukuvassa
Kunnanhallitus pysyi kannassaan, tosin äänestyksen jälkeen. sillä, että se pyysi kaikilta osakaskunnilta asiaa koskevan lausunnon. 18-väyläinen rata on sijainnut jo pitempään Ritovuorella. Hän huomautti myös, että radan käyttäjäkunta on enimmäkseen nuorisoa, joten heidän on paljon helpompaa ajella polkupyörillä Niemenharjulle kuin Kärväskylän suunnassa sijaitsevalle Haapavuorelle. Valtuustossa huomautettiin, että matkailukeskuksen oma alue ei riitä 18-väyläisen radan rakentamiseen, joten kunnan toivottiin antavan maata radan rakennustöihin. Irma Nykänen tarttui ensimmäiseksi kunnan hankkeeseen, jossa suunnitellaan RCja kartingautojen kilpailurataa Nelostien viereen Niemenharjun matkailukeskusta vastapäätä. Aloitteessa huomautettiin, että Ritovuorella heittäminen on hankalampaa talvisaikaan hiihtäjien takia. Manu Aunola totesi, että radalla pääasiassa kulkevat RC-autot ovat pieniä, radioohjattavia autoja, joista ei kuulu kovin mainittavaa meteliä, kun sitä vertaa Nelostien liikenteen meluun. Karting-rata otettiin hankkeeseen mukaan, jotta nuorille tarjoutuisi mahdollisuus lisäharrastukseen. Olen nähnyt teiden varsilla karting-ratoja, eikä niillä ole mitään toimintaa. Marko Tiainen (ps.) tuumasi lopuksi, että Viitasaarella on karting-rata ja se on ollut vähällä käytöllä. Jämsénin mukaan Janhusella on isoja kisasuunnitelmia. Kokouksen äänivaltaisina jäseninä he voisivat vaikuttaa ammattikalastukseen liittyviin päätöksiin. Jämsén huomautti, että hän ei ole nähnyt RC-ratoja teiden varsilla. RCja kartingrata ja kuntosali kiinnostivat eniten JUHA KIVINEN Pihtiputaan kunnassa päätettiin ottaa onkeen Pihtiputaan Parhaaksi -valtuustoryhmän aloitteesta, jossa toivottiin kaikille avoimien kunnanvaltuuston kyselytuntien järjestämistä. Teknisen toimen toimialajohtaja Juho Tehnunen kertoi 9-väyläisen radan rakentamisen maksavan noin 10 000 euroa ja 18-väyläisen radan noin 20 000 euroa.. kesäkuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Oikaisuvaatimus ei saanut kuntaa vuokraamaan vesioikeuttaan Ammattimaista kalastusta Alvajärvellä ja Kolimalla harjoittavat Onni Nykänen ja Jani Suvanto yrittivät saada oikaisuvaatimuksella kunnanhallitusta muuttamaan päätöksen, jolla se kieltäytyi vuokraamasta vesioikeutta kalastajille omistamistaan tiloista. Ari Kinnunen myönsi, että rahoittajalta saatu alustava palaute viittaa siihen suuntaan, että Harjuntakasen luontoreitti on asetettu etusijalle, joskaan lopullista rahoituspäätöstä ei ole tullut. Nykänen ihmetteli, kuinka kuntosaliasia hoidetaan, jos yrittäjää ei tulekaan eikä kunnan voimin kuntosalia saada pariin vuoteen valmiiksi. – En usko, että rata saa näkyvyyttä. Lausuntoja tuli kolme ja niissä kaikissa asennoiduttiin vesialueiden vuokraamiseen kielteisesti. Ensimmäinen kyselytunti järjestettiin ennen toukokuun valtuuston alkamista. Työllistettävistä apua pienille luontopoluille Korppisen seudun kyläseuran puheenjohtaja Jorma Toikkanen kysyi, menevätkö kaikki luontoreittien jatkohankkeen rahat Harjuntakasen alueelle, jolloin kunnan pienemmät luontopolut Kivimäen kierroksella, Heinäjoella ja Rapeikolla jäisivät ilman. Aloitteessa esitettiin frisbeegolfradan paikaksi Niemenharjun matkailukeskuksen aluetta. He tulkitsivat aiemmin tehdyn päätöksen kuntastrategian vastaiseksi. Manu Aunola kertoi, ettei radasta ole tehty laajempaa käyttäjätutkimusta, mutta hän sanoi RC-harrastuksen olevan varsin isoa ja sitä on harrastettu vuosikymmeniä myös Pihtiputaalla, joten Aunola uskoi radalle löytyvän käyttäjiä. Karting-autoilla ei ole tarkoitus ajaa kilpailumielessä. He nostivat kuntastrategiasta esille kohdan, jossa todetaan, että yrityselämän aktivoituminen on avaintekijä kunnan menestymisen ja elinvoimaisuuden kannalta ja että Pihtiputaan tavoite on erottua muista hyvän yrittäjäpalvelun kuntana yritysmyönteisyydellään. Seppo Kahilainen esitti Tapio Saastamoisen tuella, että oikaisuvaatimus hyväksytään. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen otti esille kuntosalihankkeen. Pihtiputaan Parhaaksi -ryhmän valtuutettu Onni Nykänen huolestui asiasta, koska hänen tietojensa mukaan Pihtiputaan Tuiskun omistama Jukolan kuntosali menee kiinni jo syksyllä. Samaa mieltä olivat oikaisuvaatimuksen tekijät. Kinnunen sanoi kuitenkin olevan mahdollista, että pienemmille luontopoluille voitaisiin saada työvoimaa työllistettävistä henkilöistä Viitaseudun Kumppanuuden kautta. Kunnanhallitus totesi tutkineensa asiaa osakaskuntien lausuntojen pohjalta perusteellisesti. Teppo Jämsén vastasi, että RC-rata on Niemenharjulla pääasia. Kunnanhallitus päätti äänin 7-2, ettei aiempaa päätöstä muuteta. Ely-keskukseltakin pyydettiin asiassa lausuntoa, mutta se kieltäytyi, koska katsoi, ettei asia kuulu sille. Kunnanjohtaja vastasi, että talousarviossa ei ole valmista rahaa lämmityskustannuksiin. Hän kertoi, että syyspuolella voisi olla mahdollisuuksia saada Pihtiputaalle uutta kuntosalitoimintaa yrityspohjalta.Kinnusen mukaan kunta voisi olla auttamassa yrittäjää liikkellelähdössä. Lisäksi Muurasjärvelle avattiin kolme vuotta sitten 8-väyläinen frisbeegolfrata. Frisbeegolfrata tehdään myös Niemenharjulle. Paikalle saapui kohtalaisesti yleisöä ja muutamia kysymyksiä kuultiin. Kunnanhallitus perusteli kielteistä päätöstään mm. Pihtiputaan kunnanvaltuusto suhtautui myönteisesti kuntalaisaloitteeseen, jossa ehdotettiin toisen frisbeegolfradan rakentamista Pihtiputaan keskustan tuntumaan. ”Euroopan hienoin RC-rata-alue” Kunnanhallituksen puheenjohtaja Teppo Jämsén (kesk.) korosti, että Pihtiputaalla on jo olemassa valmis toimija, jonka kanssa on tehty radasta vuokrasopimusluonnos. Onni Nykänen kysyikin, voisiko kunta tukea Tuiskua kuntosalin lämmityskulujen maksamisessa niin kauan, että uusi kuntosali olisi valmis. Kunnan yritysagentti Manu Aunola kertoi Niemenharjun olevan taloudelliselta kannalta vetovoimaisempi alue, koska vieressä on matkailukeskus. Irma Nykänen kyseli vielä, onko siinä mitään järkeä, että Niemenharjuun tehdään reikä ja tulevilta sukupolvilta tuhotaan pitäjän ainoa luonnonnähtävyys. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Erkki Kananen (kesk.) ilmoitti, ettei rataa kannata rakentaa Haapavuorelle jo maaston muotojenkin takia. Myös sähköpostin kautta ilmaantui kyselytunnin aikana pari viestiä. – Tavoitteena on Euroopan hienoin RC-rata-alue. Radan kustannusarviosta Aunola totesi, että KeskiSuomen Ely-keskuksen tuen jälkeen Pihtiputaan kunnan osuudeksi jää 80 000 euroa. Valtuuston kyselytunnit alkoivat melko vilkkaasti Pihtiputaan kunnantalolle saapui viitisentoista kuntalaista kunnanvaltuuston ensimmäiselle kyselytunnille. Nykänen kysyi, miksi rataa ei puuhata Haapavuoren moottoriradalle, kuinka paljon sillä on arvioitu olevan käyttöä ja tuleeko kustannusarvio 300 000 euroa riittämään. 6. Radan pyörittäjäksi tulisi Harmaalanrannalla Firewheels RC-Center -rataa ylläpitävä Ari Janhunen. Kanasen mukaan maa on siellä kallellaan vähän joka suuntaan ja kalliokin tahtoo tulla pian vastaan. Niemenharjun alue on tärkeä mainosnäkyvyyden ja radan saavutettavuuden kannalta, Teppo Jämsén selvitti. Kyselytunteja ei ole Pihtiputaalla aiemmin ollut, mutta kunnanhallitus on jalkautunut kuntalaisten pariin pitämällä kyläkierroksia kokoustensa alla. Kuntosali syksyllä yrityspohjalta. Vastaukset eivät tyydyttäneet Irma Nykästä. Miehet haluavat vuokrata vesioikeutta siksi, että siten he saisivat puheoikeuden Pihtiputaan osakaskunnan kokouksiin. Haapavuori sijaitsee liian kaukana. Ari Kinnunen vastasi, ettei Niemenharjun ali kaivettavaa tunnelia haluttu lopulta viedä eteenpäin. Jämsénin mukaan radalla pidetään vain RC-autokilpailuja. Kunnanvaltuusto hyväksyi teknisen lautakunnan esityksen, jonka mukaan frisbeegolfradan tekeminen Niemenharjun matkailualueelle viedään kehitysehdotuksena tiedoksi Niemenharjun matkailukeskuksen uusille yrittäjille. Jos mitään ei tapahdu, kunta ryhtyy itse viemään kuntosalia eteenpäin
Meiltä saat myös pelkät kaupan asiakirjat ja kaupanvahvistajan ilman välityssopimusta Meillä on pulaa välitettävistä kohteista, pyydä asiantuntijan ilmainen myyntiarvio! Lue lisää palveluistamme www.saaninkoski.. Hän on toiminut yhteisötaiteilijana muun muassa Pihtiputaalla ja Kinnulassa.. NYT JÄREÄÄ NOSTURIPALVELUA • nostovoima vierestä 7200 kg • nostokorkeus 21 m • henkilökori ja jibi, nostot vaikeisiinkin kohteisiin Lassila & Tikanoja Oy Pihtipudas • p. Päästiin matkaan. Hän on toiminut jo koulun vt. Riitta Hytönen-Pasanen on pitänyt näyttelyitä Eurooppaa ja USA:ta myöten. – Kävellessä puhuttiin, että hölkkää jatketaan niin monta vuotta, kunnes kaikki 300 painettua kunniakirjaa ovat menneet. Kiinteistönvälityksen ammattilainen! Kurikkalasta rehtori Wiitaunionin sivistyslautakunta valitsi Putaanvirran koulun rehtoriksi elokuun alusta alkaen liikuntatieteiden maisteri Joona Kurikkalan. Tarjoamme myös isännöintipalveluita. Matkan sai mennä kävellen tai juosten, miten vain halusi. Merkkiä on myyty toukokuun aikana Pihtiputaalla R-kioskilla ja Kinnulassa kunnantalolla. Niemenharjun ja Niemenhäikän teitä pitkin kulkenut kymmenen kilometrin lenkki ei kuitenkaan houkutellut vielä ensimmäisellä kerralla suuria kansanjoukkoja. joka päivä kello 12-17. Tämän vuoden puolella ensirekisteröidyt ajoneuvot tarvitsevat 500 markan merkin, vanhemmat autot selviävät 300 markalla. Ystäväsi eivät sitä kaipaa, ja vihollisesi eivät kuitenkaan usko. Rentomielisessä illanviettoja seurustelutilaisuudessa on tuttuun tapaan tarjolla myös livemusiikkia lauantaina 13. Kirkkoveneen vesillelaskun lisäksi klubin ladyt järjestivät ”Häikän akan hölkän”, joka oli tarkoitettu koko perheen ulkoilutapahtumaksi. Taiteilijat asuvat pohjoisessa Keski-Suomessa: Pihtiputaalta kotoisin oleva tekstiilitaiteilija Riitta Hytönen-Pasanen Sumiaisissa ja kuvanveistäjä Jaana Bombin Viitasaarella. 25 vuoden takaa VEROMERKKI LIIMATTIIN VIIME HETKILLÄ Ajoneuvoihin tarkoitettu veromerkki piti hankkia kesäkuun alkuun mennessä. Kahdennentoista kerran järjestettävät Muinaisnuorison Kinkerit Muurasjärven Harjulinnassa on tarkoitettu kaikille nykyisille, entisille ja tuleville puttaalaisille tai puttaalaisuutta muuten harkitseville. HÄIKÄN AKAN HÖLKKÄ KOKI ALKUKANKEUTTA Sunnuntai oli varsinainen tempauspäivä Pihtiputaan Lions-klubille. Pihtiputaan kunnalla on vapaana noin 40 vuokra-asuntoa. Tapahtuma on edelleenkin ilmainen. Tuulilasiin kiinnitettäviä veromerkkejä on kahden hintaisia. Kinkeri-illan aikana pääsee ostamaan myös grilliherkkuja. Kalle vastasi: – Harva näkisi liitutaululle. Vuokraasuntojen kunto vaihtelee ja se on pääosin hyvää. Muinaisnuorison Kinkereillä esiintyvät muurasjärvinen kitaraduo Anton Paananen ja Risto Turpeinen, Face The Legacy Jyväskylästä sekä tietenkin kylän vanhat pierut eli jäärät Feenix Band. Ulla Kahilainen Lions-Ladyistä oli kuitenkin sitä mieltä, että tapahtumasta synnytetään paikkakunnalle rento hölkkäperinne. Karavaanari Keskellä viikkoa Että semmosta Tekstarit Aloite perää tasokkaita vuokraasuntoja Keskustan valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan, että Pihtiputaan kunta tekisi mahdollisimman pian selvityksen, mihin kunta voisi rakentaa tasokkaita vuokra-asuntoja, millaisella aika-taululla ja kuinka rahoitus järjestettäisiin. Kysyttiinpä Lassila & Tikanojalta. Hän aloitti ammattitaiteilijana 60-luvulla ja on ollut siitä lähtien modernisoimassa tekstiilitaidetta. kesäkuuta 2019 Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Kiitoksia hyvästä ja nopeasta palvelusta. Kuntastrategian elinvoimaa-osiossa kerrotaan, että kunnan asuntorakentaminen painottuu korjausrakentamiseen. Kysyntää niille olisi etenkin heiltä, jotka ovat muuttamassa ja haluavat tasokasta asumista kauniissa ympäristössä. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Jaana Bombin käyttää materiaalina suomalaista graniittia. TARVITSIMME matkailuautoon wc-kemikaalia. Muinaisnuorison 12. Ne sijaitsevat pääosin Kallioniityntiellä, Takapellontiellä sekä Pääkkölän alueella. 045 212 1331 Keskustie 14, 44800 Pihtipudas Kesää kohti kauppa kiihtyy! Oikea aika myynnin aloittamiselle on nyt. Samalla keskustan valtuustoryhmä haluaa, että nykyistä vuokra-asuntokantaa tarkasteltaisiin kriittisesti. rehtorina. Käytiin läpi kaikki Pihtiputaan mahdolliset kaupat ja huoltoasemat; turhaa oli. Sieltä löytyi ja palvelua saatiin perjantai-iltana. Näyttelyssä yhdistyvät kaksi vastakkaista luonnonmateriaalia: kova graniitti ja pehmeä pellava. kinkerit Muurasjärven Harjulinnassa Harjulinnassa oli viime kesän kinkereillä näin letkeää. Frank ”Kin”Hubbard ENNAKOINTI ja varovaisuus liikenteessä. Keskustan ryhmä valittaa sitä, että tasokkaiden vuokra-asuntojen puuttumisen vuoksi asukkaita on menetetty naapurikuntiin, kuten Viitasaarelle Aloitteessa käytetään esimerkkinä Haapajärven kaupunkia ja vuokrataloyhtiötä, jotka ovat kehittäneet asuntokantaansa ja kunnan asunto-oloja pitkäjänteisesti ja innovatiivisesti. Vielä tiistaina ostettiin veromerkkejä lähes yhtä mittaa Pihtiputaan R-kioskilta. Ajatellen Älä koskaan selitä. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Viime vuosina ei kuntaan ole rakennettu uusia asuntoja. Valtuustoryhmä kysyy, voisiko joitakin kohteita purkaa, koska vuokra-asuntoja on paljon tyhjillään. Siinä mietin, että jos olisin ylittänyt Keiteleentien ja samaan aikaan tulisi tien notkelmasta kirkonkylän suunnasta autoilija, niin mitenköhän olisi käynyt kiireiselle autoilijalle ja toisille. Aloitteessa huomautetaan, että Pihtiputaalta puuttuu hyvällä paikalla sijaitsevia, nykyajan vaatimusten mukaisia vuokra-asuntoja. Teosten teemat nousevat juurista ja identiteetistä – Maasta. 040 727 6781 isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 tarjous Välitämme Ota yhteyttä! • asunnot • tontit • mökit • kiinteistöt • loma-asunnot lkv@saaninkoski.. Menin Kärväskylän tielenkin Korppisen puolen liittymästä Keiteleentien yli naapuriin leikkaamaan nurmikkoa, niin hetki myöhemmin meni autoilija noin 100 km/h vauhtia ohi Kärväskylän 60 km/h alueella. Virnettä viikkoon Opettaja kysyi Pikku-Kallelta, mitä tapahtuisi, jos dinosaurus istuisi luokassa tuohon etupenkkiin. Senioriasumisen sekä tasokkaiden vuokra-asuntojen uudisrakentamista selvitetään. Onnea! Torstaina Kyösti, Kustaa, Kustavi, perjantaina Suvi, Roope, Robert, Robin, lauantaina Salomon, Salomo, sunnuntaina helluntaipäivä, Ensio, maanantaina Seppo, tiistaina Immi, Impi. Virkaan oli seitsemän hakijaa. heinäkuuta kello 19 alkaen. Kymönkosken TaideKesä Kymönkosken Nuorisoseurantalolla Viitasaarella on esillä Maan temppeli -näyttely 7.7.-4.8. Kaikilla välittäjillämme on LKV-pätevyys, voit siis luottaa ammattitaitoomme
kesäkuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 5 JUHA KIVINEN Putaanportin Rantaraitti ja sen jatke Eijanpolku olivat kohteina tämänkertaisella Kevennetään kävellen -lenkillä. Viimeisenä kunnanlääkärinä siellä asui kävelijöiden muistin mukaan Asko Aunola. klo 13 Muurasjärvellä Meijän Kaupan tahtiin. Rantaraitin varrella muisteltiin avantouinteja. Polku valmistui vuonna 1996 ja jonkin ajan päästä sen jatkeeksi tehtiin pitempi Rantaraitti Koliman puolelle Putaanlahden rantaan. Sen jatke Eijanpolku kulkee taustalla näkyvän Nelostien sillan alta Putaanvirran rantaa pitkin terveyskeskuksen nurkalle. Se purettiin, kun uusi Nelostien silta valmistui vuonna 1962. Kävelijät saivat ilokseen huomata, että Asematie 5, Pihtipudas • p. televisiot Perinteistä palvelevaa rautakauppaa Pihtiputaalla! Tarvittaessa edullinen kuljetuspalvelu! JA PALJON MUUTA! Tule tutustumaan! MeiJän SEO avajaiset, MeiJän Kauppa 1v. Jokaisesta kävelystä julkaistaan juttu Kotiseudun Sanomissa. Tarkoitus oli ollut, että joka roskansa tuo, ne myös vie, mutta se ei tahdo kaikilta onnistua. Avannossa käy säännöllisesti kymmenkunta naista. 014 561 804 Kevennetään kävellen -juttusarja • Kotiseudun Sanomien Kevennetään kävellen -juttusarjassa kävellään vuoden aikana paikkakuntalaisten ja kahdeksan yhteistyökumppanin kanssa. Reisjärventie 2852, Muurasjärvi. Shell Pihtiputaan yksikön päällikkö Jarkko Tyvimaa lähti johdattamaan 35 ulkoilijan letkaa idyllisiin rantamaisemiin. Eijanpolun toisessa päässä pysähdyttiin Putaanvirran rannalla kohdassa, josta meni aikoinaan yli riippusilta. 6. laavu oli nyt todella paljon paremmassa kunnossa kuin aiempina vuosina. Riippusiltaa pitkin kuljettiin Putaanvirran toisella puolella sijainneeseen kunnansairaalaan. Laavulle toivottiin jämäkkää, valurautaista ritilää, ettei aina tarvitsisi vuolla makkaratikkuja. Meiltä mm. Eijanpolku on saanut nimensä Eija Kiljalan mukaan, joka teki kunnanvaltuustossa aloitteen polun raivaamisesta Putaanvirran rantaan. Riippusilta oli jäänyt mieleen etenkin niiden mieleen, jotka ylittivät sen lapsena. Myöhemmin muun muassa kansalaisopiston käytössä ollut talo tehtiin alunperin kunnanlääkärin vastaanottotilaksi ja asunnoksi. Laavun sisustaa oli haravoitu ja roskapusseja pantu esille. • kiukaat, polttopuut • rumpuputket KESTOPUU TERASSILAUTAA 28 x 95 vihreä • ruohonleikkurit • moottorisahat • raivaussahat • päältäajettavat ruohonleikkurit • varaosat ja huolto KODINKONEET 1 19 /m ERÄ UUTENA mm. Kumpulan rantasaunaa voi käyttää maksusta talviaikaan keskiviikkoiltaisin, jolloin Viitaseudun Kumppanuus lämmittää sen. 11.0015.00 Avajaispäivänä tankanneiden kesken arvotaan polttoainelahjakortti! Tervetuloa! MeiJän Kauppa, Muurasjärven Lämpö Oy Höyrylokomobiilin esittelyä seo. Huteran ja huojuvan sillan ylittäminen oli ollut äärimmäisen jännittävää ja pelottavaakin. • Perinteistä palvelevaa rautakauppaa Pihtiputaalla! • peruspuutavaraa, laudat, lankut • kestopuut • kattopellit ja tarvikkeet • huopakatteet, Icopal • laiturit, ponttoonit • Abloy perusavainkopiot ja Edge-kopio • pelletti • maalit, puunsuojat, puuöljyt • lasinleikkauspalvelu: 4 mm lasia • kaikki rakennustarvikkeet perustuksista piipunhattuun • ikkunat ja ovet • puutarhatyökalut, mullat, lannoitteet • kaivonrenkaat, pihakivet jne. Rentoa reippailua Rantaraitilla Kevennetään kävellen -reippailijat taivaltavat Putaanportin Rantaraitilla. Sittemmin kunta rakensi Rantaraitin päätepisteeseen myös laavun. Takaisin käännyttiin Eijanpolun päästä entisen Tohtorilan nurkalta. • Kävelyllä keskustellaan Pihtiputaasta, sen hyvistä ja parannettavista puolista. • Seuraava Kevennetään kävellen reippaillaan ti 25.6. Kahvitarjoilu La 8.6.2019 Klo
Järj. La 15.6. Ke 3.7. Lasten puisto. Pihtiputaan ja Kinnulan HYS. Luonnonkukkien päivän retki. Järj. La 13.7. – Joskus on mietitty, että voisiko samassa yhteydessä olla pyöräily jossain muodossa mukana. Etkot klo 19. – Maalaismaraton ei ole selvästi polkujuoksu, mutta ei ihan tavanomainen maantiejuoksukaan. La 13.7. Lahjana mahdollisuus -hyväntekeväisyysshow Pihtipudas-salissa klo 17. Lähtö klo 19.30 Harjulinnasta. VieKas LIFE-hankkeen aluekoordinaattori Titta Makkonen. Naiset klo 13.30, miehet klo 15.30. Mark Bradford suojatteineen nähdään keihäskoulussa. Asematie 36. Pihtiputaan Kauppa Oy 100 vuotta -juhlakonsertti Pihtipudassalissa klo 19. Kotiteollisuus, AIkakone, Hevisaurus, Portion Boys, Tuohimaa, Stonefoot ja Delirium Tremens. Britit muodostavat taas ison ryhmän keihäskoulussa ja ovat hyvin edustettuina kilpailuissa, Pihtiputaan Keihäskarnevaalit ry:n sihteeri Riku Valleala kertoo. Pe 5.7. Nytkään hän ei taida juosta. Heittäjien kilpailukausi tuntuu elävän. Naisten ja miesten kilpailut. Ilm. Pekkaniskan Pojat. Ravija ponilähdöt, poniratsastusta. RiihiRock -festivaali Rajalan Riihessä klo 15-3.30. Maalaismaraton juostaan jo kuudennen kerran keskellä kauneinta suvea. Totoravit Hiekan Hippoksella klo 18. Kiinalaisjoukosta erottautuu Aasian mestari Shiying Liu, jonka viime kaudella kiskaisema ennätys on peräti 67,12. Kansainvälisyyttä riittää Keihäskarnevaaleilla muutenkin. Järj. La 8.6. Ke 12.6. Tanssit Niemenharjun lavalla klo 19. Finlanders. Pyöräillä voisi samana päivänä, mutta vähän eri reitillä. Puttaan toritohinat klo 10-14. Meijän Kaupan yksivuotissynttärit ja Valtakunnallinen kyläkauppapäivä Meijän Kaupalla Muurasjärvellä klo 11-15. – Kouluttajien saamisessa on tänä vuonna vielä parempi tilanne kuin aikaisemmin. Kaupunkien massamaratonit vetävät väkeä, mutta pienemmät juoksut ovat tiukilla. Juhlatapahtumaa mietitään jo nyt. Vapaa pääsy. Sen sijaan etenkin miesten osanotosta vallitsee samanlainen epävarmuus kuin monena aikaisempanakin kesänä. Ke 17.7. Ke 31.7. M-Elite, M-Kilpa, M-35: 120 km yhteislähtö klo 12. Keihäskouluun on tulossa noin kaksisataa osanottajaa ja nelisenkymmentä valmentajaa. Rajoilla Ensemble: Intohimosta italialaisittain -laulukonsertti Seurakuntakeskus Sallilassa klo 19. Muinaisnuorison Kinkerit Muurasjärven Harjulinnassa klo 19-2. Kesämarkkinat torialueella klo 9-17. Maaseudun Vahvin -voimamieskilpailu torilla klo 12. Pe 26.7. Mehutarjoilu. Muurasjärven kylämaisema avautuu Maalaismaratonilla HEIKKI JÄMSÉN Muurasjärven Maalaismaraton on vakiinnuttanut paikkansa kylän näkyvimpänä kesätapahtumana. Kuntoilijoita kiinnostavat uusina lajeina polkujuoksu. Pihtiputaan HYS. Järj. Järj. Pihtipudas-Seura. Maraton klo 11, puolimaraton ja hölkkäsarja klo 12 Järj. Muurasjärven Murto ja retkioppaat. Olemme jotain siltä väliltä, vain kerran tapahtuman juoksijana väliin jättänyt Martti Mäkelä sanoo. Vapaa pääsy. Pihtiputaan HYS. Kansallinen maantiepyöräkilpailu Alvajärven Ympäriajo. Avoin tiedotustilaisuus vieraskasvien torjunnasta kunnantalon valtuustosalissa klo 14-16. Pihtiputaan Urheiluautoilijat. Hiekanhelmitotoravit Hiekan Hippoksella klo 18. Isompi ulkomainen nimi meillä on myös ollut hakusassa. To 13.6. Myynnissä makkaraa, lohikeittoa, kahvia, lettuja, kakkuarpajaiset. Triathlonin pariinkin on moni siirtynyt. Poistokirjamyynti kirjaston pihassa klo 10-16. La 8.6. La-su 13.-14.7. Pihtiputaalaisesiintyjiä: Pete Parkkonen, Arto Ihalainen Trio, Laura Rosilla, Melodies. 6 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Järj. Kohteena Elämäjärven uimaranta. ma 29.7. Su 1.9. Pihtiputaan Vahvin. kunta. Ke 10.7. Paikalliset Kinnula-ravit klo 12. To 13.6. Pihtiputaan HYS. kunta. Maalaismaratonista pitää saada uutta kuvaja videomateriaalia. Lähtö Muurasjärven urheilukentältä. Vetäjinä Juhani Krook ja Juha Siekkinen. Tanssit Niemenharjun lavalla klo 19. Lisät: vesa varis 045 899 2298 ja www.jyps.fi/tapahtumat-ja-toimin…/…/keskisuomen-pyorailycup. – Toistaiseksi mennään hyväksi havaitulla juoksuja kävelymeiningillä, Martti Mäkelä kertoo. Ke 31.7. To 13.6. N-10, M-10, M-12, N-12: 5 km väliaikalähtö klo 11. Pe 19.7. Haitarimusiikkia.Järj. kerran. Raviriehaatuplalähtö. Järj. Juhannustanssit Niemenharjun lavalla klo 20. Muurasjärven Maalaismaraton juostaan jo kuudennen kerran.. N-16, M-14, N-14: 20 km väliaikalähtö klo 12.15. Yöretki Imarrekiven Kivikuninkaan vieraaksi. Kitaraduo Anton Paananen ja Risto Turpeinen, Face The Legacy (Jyväskylä) ja Feenix Band. LC Pihtipudas Emmit. Pihtiputaan Keihäskarnevaalit urheilukentällä. La 8.6. Maalaismaraton. Ke 24.7. Järj. Yksittäisiä kyselyitä on tullut Afrikkaa myöten, mutta ilmoittautumisia ei vielä ole saatu. Su 6.10. Järj. Yli 5 kilometrin retki Yölammelta rengasreittiä pitkin Käyräs-järvien välistä ja Imarrekiven kautta Harjuntakasen laavulle. kesäkuuta 2019 S uvessa... Ke 17.7. – Varmaa tietoa ei ole siitä, ovatko esimerkiksi Helander ja Ruuskanen viivoilla. Tanssit Niemenharjun lavalla klo 19. Carlos Pöyhönen Band ja Johanna von Hertzen. Suomen Urheiluliitto on pyörittänyt keihäänheittovalmentajien erikoiskoulutusta. Kiinassa keihäänpäävalmentajana toimiva Kimmo Kinnunen tuo mukanaan karnevaaleille parinkymmentä heittäjää. Su 30.6. Järj. Komiat. Järj. Leif Lindeman & Amore. Vieraskasvien torjuntatalkoot kyläkunnilla klo 14-18. Jehovan todistajien valtakunnansalin esittely klo 9-15. La 27.7. NElite, M-45, M-55, M-16: 60 km yhteislähtö klo 12.50. Su 16.6. Muurasjärven Murto. Senioriolympialaiset urheilukentällä klo 12-15. Syy on sama kuin aikaisemminkin. Poniratsastusta, pomppulinna, oheisohjelmaa. Solistina milanolainen tenori Giuseppe Varano. La 20.7. Järj. Alvajärven Ryhti. Karnevaalien pääkilpailuista tulee puolentoista tunnin suora lähetys Ylen kanavilla, joten näkyvyyttä tapahtumalla on. alvajry@hotmail.com. Syysmarkkinat torialueella klo 9-17. Vuosi sitten kauden kärkitulosta hallussaan pitänyt Oliver Helander hävisi Hamish Peacockille pari metriä. Vuoden päästä Keihäskarnevaalit järjestetään 50. La 22.6. Pihtiputaalla tapahtuu La 3.8. Rokkiralli Haapavuoren moottoriradalla Superit, Kardaanit, Leidit, Vetarit, Junnut. Voitto meni Australiaan vaatimattomalla tuloksella 79,56. Kilpailukeskus Alvajärven Maamiesseurantalolla. Lajina maratonin suosio on jonkin verran hiipunut. Kinnunen tuo karnevaaleille ison ryhmän kiinalaisheittäjiä HEIKKI JÄMSÉN Kiinalaisheittäjät pääsevät joukolla aistimaan ilmapiiriä, joka vallitsee keihäänheittäjien Mekassa Pihtiputaan Keihäskarnevaaleilla ja Keihäskoulussa. Yksittäisiä kiinalaisia urheilijoita on Pihtiputaan kentällä toki nähty aikaisemminkin. La 8.6. Tanssit Niemenharjun lavalla klo 19. Lähtö Mäntypirtin pihalta klo 12. menn. Vapaa pääsy. Liu on yksi naisten kisan ennakkosuosikeista. Tanssit Niemenharjun lavalla klo 19. Teuvo Oinas. Sinitaivas. Pihtiputaan HYS. Maalaismaratonin vaihtelevasta, vehreässä peltojärvija metsämaisemassa polveilevasta reitistä on tullut juoksijoilta niin paljon myönteistä palautetta, että sitä eivät tapahtuman järjestävän seuran Murron aktiivit ryhdy muuttamaan. Siihen osallistui talven aikana kymmenkunta henkilöä ja he ovat ottaneet tiiviimmin asiakseen suunnitella karnevaalien harjoituksia, Riku Valleala sanoo. La 29.6. Kahvitarjoilu klo 18-19
Järj. Järj. Aikuisten leikkimieliset olympialaiset urheilukentällä klo 19. Voimamieskisa palaa muutaman vuoden tauon jälkeen Kinnulaan. Ne oppi aika nopeasti, kun vain muistaa, missä välissä pitää sanoa. Järj. myyntipaikoista maatiaismartat@gmail.com ti 25.6.mennessä. Hauskaa on ollut, mikäs täällä on vanhojen konkarien joukossa olla. Muhola-Seuran 40-vuotisjuhlat on ajoitettu parhaaseen kesäloma-aikaan. Weranta Ruska Bar & Bistron pihalla klo 184. – Olisin tullut näyttelemään jo viime vuonna, mutta ymmärsin asioita vähän väärin enkä ilmoittautunut. Juoksu 4-14-v., pituus ja juoksu 10-14 v. Sulle laulan Neiti Kesäheinä. Niemen Veturi. Myllykylän kyläyhdistys. Kirppiksiä toivotaan mahdollisimman monen pihalle, torille tms. Kimmot. menn. Kinnulan Hevosystäväinseura. Pe 12.7. Pollo-Päivä koulukeskuksessa klo 10-14. La 6.7. Kahvitarjoilu. – Ei olla uskallettu ottaa mitään järjetöntä harppausta mihinkään suuntaan. Järj. kunta. Jarkko Rekonen on jälleen pääosassa mylläri Gunnar Huttusena, jota pidetään kylähulluna ulvoMylläri ulvoo Muttiteatterissa misen takia. Järj. 80-luvulla syntyneet ja nuoremmat urheilukentällä klo 13. Kimmojen pesäpallojaosto ja Ruska Bar & Bistro. Muholan naapurikylillä Hiilingillä ja Saarenkylällä vietetään myös omia kyläpäiviä. Jaana Nykvist-Pekkarinen oli joskus mukana Muttiteatterin puvustamisessa. Lasse Kröger 040 515 6759. Ruska Bar & Bistrossa elävää musiikkia pe klo 21-3. Vähän sama juttu joka vuosi, että se vain on sitten se näytelmä. Mylläri Gunnar Huttunen (Jarkko Rekonen) ujostelee ensitapaamisessa maatalouskerhoneuvoja Sanelma Käyrämöä (Jonna Muhonen). Olympialaiset järjestetään niin lapsille kuin aikuisille. La 27.7. Ke 3.7. Järj. To 4.7. Akat airoissa ja miehet meloissa klo 19. Ohjelmassa mm. Jos naisia ilmoittautuu, myös heille järjestetään oma voimailukilpailu. Järj. Pe 5.7. Ennakkoilm. kesäkuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 7 S uvessa... Enn.ilm. Ke 3.7. Kahden päivän kahvila Myllykylällä pe klo 12-20 ja la klo 12-17. Myllykylän kyläyhdistys. 6. Järj. Muholan kyläkirkko monitoimitalolla klo 10. JUHA KIVINEN Muhola-Seuran Muttiteatteri on pyörittänyt Suomenselän kansalaisopiston näytelmäpiiriä vuodesta 2013 alkaen. Uusia tapahtumia Kinnulan kesässä ovat pesäpallo-ottelu, jossa 60-70-luvuilla syntyneet legendat kohtaavat 80-luvulla ja sen jälkeen syntyneet, sekä ruotsinsuomalaisten kotiseutuviikonloppu. La 7.9. Soutukisa 2 hengen naisjoukkuein. – Ensi vuosi vähän jännittää, kun muutamat näyttelijät joutuvat jäämään pois armeijan ja opiskelujen takia. – Se on hankalaa aina. Vanhoja Kinnula-päivien klassikoita on yhä paljon mukana kesäohjelmistossa. Järj. To 18.7. Ulkolavalla Heidi Kaarto taustabändeineen. Puffetista kahvia, lettuja ja makkaraa. Enn.ilm. Sekakisa miehet meloissa ja nainen soutaa. Muttiteatterin näytelmä Ulvova mylläri Arto Paasilinnan romaanista Muholan monitoimitalon pihakatsomossa klo 21. Saaren kyläpäivä Saarenkylän satamassa klo 12. Lentopallon haasteturnaus Ruuhiniemessä klo 18. Järj. Järj. Loppuillasta livemusiikkia. Joka naisen meikkiopastusilta kirjastossa klo 17-20. Mutta eihän sitä tiedä, ennen kuin koko projekti on ohi, onko minusta näyttelijäksi. Kesän päätteeksi syyskuun alussa pidetään vielä huhtikuulta päällekkäisyyksien vuoksi siirretyt Pollot-messut koulukeskuksessa. La 6.7. Ruotsinsuomalaisten kotiseutuviikonloppu. Tämän kesän näytelmä on Arto Paasilinnan ”Ulvova mylläri”, joka muistetaan myös Jaakko Pakkasvirran elokuvana. kunta, Kimmot ja K-Market Kinuski. Muttiteatterin näytelmä Ulvova mylläri Arto Paasilinnan romaanista Muholan monitoimitalon pihakatsomossa klo 20. Mylläri vielä myllää ja säkin sisältö on mitä on. Hevosen hetki Hiilingin harjoitusradalla klo 12-15. Huomasin, että meillä on ollut Ulvova mylläri vaihtoehtona jo ihan ensimmäisenä kesänä, Matleena Paananen kertoo. La-su 20.-21.7. Museokirkko ja kirkkokahvit kotiseutumuseolla. Ukrainalaisen naisten lauluyhtyeen Marvinokin konsertti koulukeskuksessa klo 19. Näytelmän valinnassa oli jälleen pitkä kädenvääntö, kun ohjaaja tarjosi näyttelijöille eri vaihtoehtoja. Niemen Veturi. Muhola-Seuran 40-vuotisjuhla Muholan monitoimitalolla klo 18. Sen sijaan tapahtumia pyrittiin sijoittamaan hieman enemmän pitkin kesää. Kinnulapäivien sijasta vietetään taas Kinnulan kesää Viime vuonna Kinnulassa päätettiin luopua varsinaisista Kinnula-päivistä, joita oli järjestetty vuosikymmeniä heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Hiilinki-Tiimi. Maatiaismartat ja kunnan Kotinurkat kuntoonprojekti. seurakunta ja Muhola-Seura. Pe-la 5.-6.7. Ohjaaja Matleena Paananen haki tunnelmaa ja pani näyttelijät harjoittelemaan ulvomista harjoituksissa.. Muttiteatterin näytelmä Ulvova mylläri Arto Paasilinnan romaanista Muholan monitoimitalon pihakatsomossa klo 19. Järj. kunta. Kirjastotoimi. Lasten olympialaiset urheilukentällä klo 1114. Minulla kun ei ole koskaan ollut ongelmana ulosanti eikä äänenkäyttö. Su 21.7. Ke 25.9. Ti 2.7. Ilm. Juhannuskaraoke Myllykylällä. Muttiteatterin näytelmä Ulvova mylläri Arto Paasilinnan romaanista Muholan monitoimitalon pihakatsomossa klo 19. La 29.6. Hiilinki-historiapäivä Tervapesällä klo 12. Nyt kun kansalaisopiston sivulle tuli ilmi, että on ilmoittautumisaika, niin lähdin mukaan. Aikuisilta toivotaan mukaan leikkimieltä. Niemen Veturi. Vesa-Matti Loiri teki siinä huikean roolityön. Ensikertalaiselle ihan sopiva määrä. Ke 3.7. Pesisottelu 60-70-luvulla syntyneet legendat vs. Johanna Mäkinen 040 592 9323. Järj. Eino Leinon, sekä runon ja suven päivän etkot kirjastossa klo 13. Pirjo Lahdenperä kertoo kirjoistaan. Puffetti. Matleena huomauttaa, että kaikilla muillakin on tärkeät roolit, sillä he saavat aikaan sen, minkä takia mylläri on pääosassa. kalastukseen liittyvää ohjelmaa lapsille ja aikuisille. iida@ripsibar.fi ma 10.6. muuhun paikkaan. Tällä kertaa miehetkin pääsevät melomaan. Kun nyt päästään ulos harjoittelemaan, nähdään oikeasti, mitä näytelmä sisältää ja mitä siihen voi vielä ujuttaa ja muokata. mennessä Lasse Krögerille 040 5156 759. puoli tuntia ennen. Järj. – Minulla ei ole hirveästi repliikkejä, mutta siihen on tullut kummasti kaikkea muuta mukaan. Kinnulan Yrittäjät. Ennakkoilm. Kotiseutuilta Ruska Bar & Bistron pihalla klo 21-3, Heidi Kaarto taustabändeineen. pe 21.6. Muttiteatterin näytelmä Ulvova mylläri Arto Paasilinnan romaanista Muholan monitoimitalon pihakatsomossa klo 14. Järj. Pystyn puhumaan ilman mikkiä ihan takariville asti, Jaana naurahtaa. Myllykylän kyläyhdistys. Oma kisa naisille, mikäli on osallistujia. Iltakahvit. La 6.7. Ohjelmaa, tarjoilua. Kinnulassa tapahtuu Ke 12.6. Kesäillan hartaus Myllykylän kodalla. La 29.6. Järj. Puffetti. Jaana näyttelee kauppiaan tytärtä Tellervoa. Ruuhiniemessä pelataan lentopallon haasteturnaus ja uimalan rannassa pannaan akat airoihin. Ohjelmaa, puffetti. Muttiteatterin näytelmä Ulvova mylläri Arto Paasilinnan romaanista Muholan monitoimitalon pihakatsomossa klo 19. To 11.7. Ma 8.7. Kirjastossa on jokanaisen meikkiopastusta ja Pirjo Lahdenperä käy kertomassa julkaisemistaan kirjoista. Ma 1.7. Arvontaa. Saa nähdä, tuleeko uusia innokkaita mukaan, vai otetaanko erilaista näytelmää, Matleena tuumaa. Järj. Su 7.7. Järj. seurakunta. Koko kylän kirppiskierros la klo 1015 ja su klo 12-15. Häneen ihastuvaa kerhoneuvoja Sanelma Käyrämöä näyttelee Jonna Muhonen. Hevosystäväinseura kutsuu Hiilingille Hetki hevoselle -tapahtumaan. Vähintään kolmella kirppiksellä käyneet osallistuvat arvontaan. Su 14.7. Puffetti. Näyttelijöitä on kuusitoista, uusina Jaana NykvistPekkarinen ja Essi Salmi. Jotkut eivät osaa välttämättä kommentoida mitään ja joiltakin tulee joka väliin mielipiteitä. Painopiste on kuitenkin yhä vanhassa tutussa ajankohdassa heinäkuun alkupuolella. Ohjaaja Matleena Paananen muistaa nähneensä elokuvan joskus pienenä. – En onneksi muista siitä paljon mitään, enkä ole halunnut nytkään katsoa sitä ihan tarkoituksella. La 22.6. Pe-su 19.-21.7. Iltakahvit. Kimmojen pesäpallojaosto. Lähiruokatori Kinnuskeskuksen pihalla la klo 9-15. Voimamies-kisa urheilukentällä klo 18. Vapaa pääsy. – Olen ala-asteella ollut näytelmäkerhossa. Saaren kyläseura. Ennakkoilm. RipsiBar/ Fabulous Finland Oy, Iida-Elina Pekkarinen ja Vilja Vuolle, kirjastotoimi. Kirppiksille suunnistetaan niistä tehtävän kartan mukaan. Järj. Järj. To 4.7. Se on semmoista haparointia, miten niitä sovittaa ja mikä porukalle sopii
Viitasaarelaislähtöinen Hannakaisa Nyrönen valmistui muutama vuosi sitten Sibelius-Akatemiasta oopperalaulajaksi ja tekee tällä hetkellä upeaa uraa sekä kotimaassa että ulkomailla. – Melukaan ei haittaa, kun ampumarata ja autoradat keskittyvät riittävän kauaksi asutuksesta. Viime vuonna kisa jäi väliin, mutta toissa kesän näytön perusteella Pihtiputaan Urheiluautoilijat palkittiin kauden 2017 parhaan osakilpailun järjestäjinä.. Giuseppe Varano on nuoren polven laulajalupaus, joka on jo esiintynyt monissa suurissa oopperataloissa. Kesäkuussa hän laulaa kansainvälisessä laulukilpailussa Carnegie Hallissa Lontoossa. Hakijoita olisi useammallekin kuin kauden yhdeksälle osakilpailulle. Kisan läpivieminen vaatii noin sata vapaaehtoista. Työtä teettävät myös luvat. Pihtiputaalaiset luopuivat kisasta vuosi sitten Karstulan Urheiluautoilijoiden hyväksi, kun karstusilla oli kova into saada kisa järjestettäväkseen. Heinäkuun lopulla Pihtiputaalla kuullaan harvinaisen upeaa tenorilaulantaa, kun Rajoilla Ensemblen solistiksi saapuu huipputenori Giuseppe Varano Italiasta. Tärkeitä ovat myös avuksi tulleet paikallliset soraja metsäkoneyrittäjät. Haapavuoren radalla ajetaan kilpaa kahden päivän ajan Rokkiralli-sarjassa. Konsertissa soittavat myös viulistit Kaisamari Hiltunen, Niina Tuunainen, alttoviulisti Susanna Nietula, sellisti Heidi Miettunen sekä pianisti Annaleena Porttikivi. Olemme taas aikaisempaa paremmin valmistautuneita kilpailun läpiviemiseen, Paananen sanoo. Kisalle on laadittava pelastusuunitelma, hankittava huviluvat ja vakuutukset ja täydennettävä rataan liittyvät hyväksymisja ympäristöluvat. Rajoilla Ensemble on lähinnä pohjoiskeskisuomalaisista muusikoista koostuva yhtye, jonka tavoitteena on ylläpitää ja edistää musiikkitoiminnan kehitystä ja konserttitarjontaa erityisenä painopisteenä on pohjoinen Keski-Suomi. Haapavuoressa riittää tilaa kaikille. Ooppera on yksi merkittävimmistä italialaisen bel canto -laulusuuntauksen tuotteista. Paananen ei halua ottaa asiaan sen kummemmin kantaa, mutta paljastaa Urheiluautoilijoiden kannattavan uuden radan rakentamisen sijasta Haapavuoren hienon rata-alueen kehittämistä. Konsertin jälkipuoliskolla kuullaan niin operettisävelmiä, italialaisia iskelmiä kuin napolilaisia lauluja. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä konserttiin haltioitumaan täysiverisestä italialaisesta tenoriäänestä, kannustaa Nyrönen. Ratkaisu kertoo Rokkirallin suosiosta. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Hannakaisa Nyrönen kilpailee Carnegie Hallissa. Hintaa tulee etenkin siinä tapauksessa, että ambulanssi ja palokunta on hankittava muualta. – Sähköt ja vesi Haapavuoresta puuttuvat, mutta jos rata-aluetta voidaan kehittää rcja kartingradalla, sekin puute hoituisi. heinäkuuta. Giuseppe Varano laulaa Pihtiputaalla heinäkuussa. Suomalaisille Varano on tuttu Savonlinnan oopperajuhlilta ja Kansallisoopperasta, jossa hän esiintyi viime syksynä. – Talkooväki on tässä avainsana. – Siinä syntyy paljon kysymyksiä ja selvitettävää, eivätkä asiat selviä ihan kädenkäänteessä. Ympäristölupa on Haapavuorella valmiina ja samaan lupaan on helpompi lisätä uusia toimintoja. Konsertti on osa Rajoilla Ensemblen konserttikiertuetta pohjoisessa Keski-Suomessa. Aluetta on pakko kehittää, jos aikoo saada kisoja järjestettäväkseen jatkossakin, Pekka Paananen sanoo. – Giuseppe Varanolla on hyvin peri-italialainen ääni, uljas, soinnikas ja vaikuttava. Varano Rajoilla Ensemblen solistina – On huikeaa, että saamme hänet Rajoilla Ensemblen kesäkonserttikiertueen solistiksi, Rajoilla Ensemblen toiminnanjohtaja ja Pihtiputaalta kotoisin oleva pianisti Annaleena Porttikivi iloitsee. Erityisesti Verdin ja Puccinin musiikin tulkkina ylistetty Varano on laulanut ympäri maailman muun muassa New York City Operassa, Deutsche Oper am Rheinissa sekä Montrealin ja Pekingin oopperataloissa. Järjestelyissä on mukana iso organisaatio. Kuntakin auttoi. Viikkoa ennan kisaviikonloppua on edessä vielä isot talkoot, joka toimii samalla eräänlaisena kenraaliharjoituksena. Suomessa häntä kuullaan kesällä myös Helsingin juhlaviikoilla. Vuonna 2017 Haapavuoren kisa valittiin kauden parhaiten järjestetyksi osakilpailuksi. kesäkuuta 2019 S uvessa... – Yleisöä, kilpailijoita ja huoltoporukkaa tulee niin paljon, että kaikki eivät mahdu vanhalle alueelle. On oltavava ajoissa liikkeellä. Se keskustelua herättänyt varikkoaluekin on päällystämistä vaille valmiina. Saimme ostaa siltä halvalla täytemaata radan kunnostukseen, Pekka Paananen kertoo. – Viime vuosi jäi väliin, vaikka meillä olisi ollut valmius järjestää tapahtuma, Pihtiputaan Urheiluautoilijoiden varapuheenjohtaja ja kilpailunjohtaja Pekka Paananen sanoo. Pihtiputaalla ei ole ennankään lähdetty soitellen sotaan. Konsertin toinen solisti ja Rajoilla Ensemblen taiteellinen johtaja, sopraano Hannakaisa Nyrönen toimii samassa laulaja-agentuurissa Saksassa Varanon kanssa. Lauantaina 18. Urheiluautoilijoiden mielestä nimenomaan Haapavuori on paikallinen moottoriurheilun keskus ja kaikenlaisten moottoriratojen pitäisi sijaita siellä. – Me pidimme välivuoden ja kunnostimme rataa. Haapavuoren osakilpailussa oli toissa kesänä lähes 200 osanottajaa. Ensiapuhenkilöstän ja palokunnan saaminen paikalle on ollut hankalaa ja näyttää kallistuvan vuosi vuodelta. Rokkiralli palaa Haapavuoren radalle entistä ehompana HEIKKI JÄMSÉN Rokkirallin osakilpailu ajetaan Haapavuoren moottoriradalla vuoden tauon jälkeen 13.-14. Tulevan kisan osanottajamäärä lähentelee 250 rajaa. Haapavuori on hieno alue Pekka Paananen naurahtaa, kun häneltä kysyy Rupon rcja kartingratahankkeesta. ”Intohimosta italialaisittain” -konsertin alkupuolella kuullaan kohtauksia Vincento Bellinin oopperasta Norma. – Italialaisesta musiikista kun on kyse, konsertti on täynnä suuria tunteita, Nyrönen lupaa. – Se toi pokaalin ja mainetta ja kovan yrityksen tehdä tämän vuoden osakilpailusta vielä parempi. toukokuuta radalle kokoontui iso talkooporukka parantamaan rataa, rakentamaan penkkoja, laajentamaan varikkoaluetta ja raivaamaan puustoa turvallisuuden takia. Monipuolisuus kehittäisi Urheiluautoilijoiden mielestä rata-aluetta ja koituisi kaikille hyödyksi
044-302 4555 JUHLAPALVELU KRANSSI Arja Varis, Reisjärventie 421, Pihtipudas Puh. auto 0400-541 046. kesäkuuta 2019 TAKSIAUTOILIJA REINO LEPPÄNEN Seikantie 47, Alvajärvi.Taksi 1 + 6. klo 9-13 SUORAMYYNTI Leivonnaisia, kahvia, jäätelöä ym. TULE ASUKKAAKSI VIIHTYISÄÄN HOIVAKOTIIN PIHTIPUTAALLE! Coronaria Kotikylä Kaski on turvallinen ikäihmisten hoivakoti, jossa on 23 tehostetun palveluasumisen asukaspaikkaa. 0400-246 117. Eväsreppu 1.-26.7. Kotimme sijaitsee Pihtiputaan keskustassa. 040-574 2599. Elämme arkea yhdessä jutellen ja ulkoillen, sekä jaamme asioita toisistamme välittäen. Puh. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Keittolounas ti ja to klo 11-15. Puh. Puh. P. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan kotiimme! Lue lisää: www.coronariakotikyla.fi PIRJO PIETARINEN Palveluesimies p. omaish oitajan vapaan ajaksi HAAPA-LINE MIKA JA VEIKKO HAAPA-AHO. Taksit ja linja-autot Kauppa Maanrakennus Jäteja ympäristöhuolto LASSILA-TIKANOJA OYJ Pihtiputaan Jäteasema Reisjärventie 215, Pihtipudas. Muurasjärvi • Mika 040-545 1959 AJOMATKA OY Tilausajoa 50-paikkaisilla, 34-paikkaisilla ja 16-paikkaisilla bussilla ja taksilla. Puh. Puh. 040-911 2996, 040-521 1978, 0400-644 500 Pihtipudas Pihtipudas MeiJän Kauppa Reisjärventie 2852, Muurasjärvi Kauppa, kahvio, Apteekin palvelupiste, Smartpost, SEO Avoinna ma, pe 9-20, ti-to 9-18, la 9-17, su 12-16. elintarvikkeita ja käsitöitä. NÄRHI LEENA, EERO JA JANNE Taksibussi 8 + 1 henkilöä, myös pyörätuolipaikka. 044 700 3201 pirjo.pietarinen@coronaria.fi LISÄTIETOJA CORONARIA KOTIKYLÄ KASKI Putikontie 1 44800 Pihtipudas MEILTÄ MYÖS lyhyta ikaiset hoitoja ksot, esim. Myös tilauksesta. 0400-839 370 Kahvi, ruoka, leivonnaiset ja käsityöt TMI TERVOSEN KOTIJA PITOPALVELU Kaikille avoin LOUNASKAHVILA EVÄSREPPU (Kunnantalolla) Avoinna: ma-pe 8-14.30, lounas 11-13 Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. Meille voit tulla asukkaaksi itsemaksavana, Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin kautta. Avoinna ma-pe 9–16, la 10–14. Puh. 040-841 2182 • henkilötaksi • 16ja 50-paikkainen linja-auto • 48-paikkainen linja-auto invavarustein • invataksibussi + paarivarustus. Ruukintie 2. Invavarustus. 040-727 6781 www.lt.fi BOBCAT-URAKOITSIJA Kari Leppänen, Pihtipudas
Puh. Hiekat, täytemaat, kaikenlaiset kaivuutyöt, metsäkonepalvelut, kivien räjäytykset. Puh. Tervetuloa!. Ykköspalkinto Juho Piispanen, kakkospalkinto Niklas Pekkarinen ja tsemppipalkinto Miina Ahola. 73,KESÄTARJOUS puh. 0400-563 276, 040-515 6643 KARKAUSMÄEN KAMMARI Lestijärventie 375, Kinnula. Vanhantalon MAATILAPÄIVÄ la 15.6. 044-238 3943 • info@karkausmaenkammari.fi www.karkausmaenkammari.net Mökkimajoitusta ja äänentoistolaitteiden vuokraus KATTIKSET OY Puh. Perinnemusiikkia, makkaraa ja kahvia ym. Työt tilauksesta. 040-831 5738 ja 044-532 1125 kattiksen.lomaviihde@gmail.com MAANRAKENNUS TAPANI JA MIKA PASANEN Latopellontie 17, Muhola. Tervetuloa paikallislehtemme lukijaksi! 5 kuukautta 40€ • kesto 12 kk ......... Tilamyymälä auki. Naisten maakuntasarja. 044 300 7032 PARTURI-KAMPAAMO JAANA TAIPALE Kinnuskeskus, Kinnula. Puh. Puh. Ykköspalkinto Hanna-Kaisa Harjula ja kakkospalkinto Iida Orava. KiKi – Kannus 0-1 (6-11, 8-8). KiKi – Ylivieska 2 0-2 (6-12, 4-7). 040 585 8245 Ota yhteyttä ja kysy lisää! pekka.paulus@pohjantahti.fi Pihtiputaan ja Kinnulan kylien uutiset, kesän tapahtumat, kauppojen ja yrittäjien tarjoukset ja paljon muuta luet Kotiseudun Sanomista. PiKi – Haapajärvi 0-2 (1-15, 3-12). 040-960 2131 www.kotmiehet.fi KAIVINKONETYÖT JA VAIHTOLAVAKULJETUKSET Henri Lehtinen 040 507 7637 MEILLÄ PALVELULLA ON KASVOT Vakuutusedustaja Pekka Paulus p. Ykköspalkinto Miro Kinnunen ja kakkospalkinto Konsta Kröger. klo 12–15 Kolkuntie 1822, Korppinen Nauti maalaistunnelmasta riihikahviolla. Ylivieska 2 – KiKi 4-20. 050-342 8384, 0400-641 845 LVI-INSINÖÖRITOIMISTO JORMA NIEMONEN OY Lestijärventie 70, Kinnula Puh. Ykköspalkinto Arsi Rekonen ja kakkospalkinto Oskari Pekkarinen. nurmikon leikkausta. Ykköspalkinto Enna Pehkonen, kakkospalkinto Peetu Puputti ja tsemppipalkinto Santtu Mäkinen. Ykköspalkinto Miska Mäkinen ja kakkospalkinto AnttiKalevi Takala. D-pojat. Puh. Ykköspalkinto Elisa Mäntylä ja kakkospalkinto Eeva Honkaperä. 0400-246 148, 040-523 4510 HOLM & UUSITALO Korjauksia ruohonleikkureista metsäkoneisiin. 040-681 4730, 0400-642 148 suunnittelu@niemonen.com KIINTEISTÖPALVELU KALEVI KINNUNEN Mm. Puh. kesäkuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 11 MUHOSEN PUUTARHA/ KAAKKOLAMPI Niemenkyläntie 145, Kinnula. Tilaa lehti, saat kesästä enemmän irti. Ykköspalkinto Jooa Urpilainen ja kakkospalkinto Josefiina Kuivaniemi. Oulainen – PiKi 1-2 (9-5, 5-6, 2-5). 69,• ma 12 kk ............. KiKi-Reisjärvi 1-0 (12-11, 5-5). 6. 0207 931 620 • ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi voimassa 26.6.2019 saakka. Puh. traktoriurakointi, likakaivojen tyhjennykset. Kimmojen pesistuloksia G-junnut: Ylivieska 1 – KiKi 11-15. 040-531 7654, 040-775 7745 KOTMIEHET OY Kaikki rakennusalantyöt Puh. E-tytöt. Kalaa ja kasvihuonevihanneksia. D-tytöt. 040-561 6241 Korjaamot Parturi-kampaamot Erityispalvelut Rakentaminen Puunjalostus Majoitus Kuljetus ja maansiirto U-PUU OY Kaikki rakentamisessa tarvittava puutavara. F-junnut: Perho – KiKi 1-2 (8-11, 9-6, 2-2, 2-3). KiKi-Kannus 2-0 (5-3, 11-8). E-pojat. Ykköspalkinto Lotta Pekkarinen, kakkospalkinto Juulia Järvinen ja tsemppipalkinto Annika Orava. Teollisuusalue, Kinnula. Puh. 0400-758 886 HENRY KINNUNEN Mm
RiihiRockissa on mörköjä joka lähtöön Jouni Hynynen (oik.) toi Kotiteollisuuden jo ensimmäiseen RiihiRockiin kolme vuotta sitten.. Niemenharjun kesätanssit alkavat tuttuun tapaan juhannuspäivänä, jolloin solistina on tangokuningas Teuvo Oinas. Yksi pullo konjakkia menee kesässä. JUHA KIVINEN Jos oli Marko Anttila Suomen oma sankarimörkö jääkiekon maailmanmestaruutta juhlittaessa, löytyy melkoisia mörököllejä myös Elämäjärvellä neljännen kerran järjestettävästä RiihiRockista. Yleisö on esittänyt toiveita ja aika pitkälle sen mukaan ollaan menty, Kahilainen kertoo. Arvola on huomannut, että paikalliset ilmaantuvat lavalle vasta yhdentoista aikaan, kun kaukaa saapuvat tanssijat ovat paikalla jo heti alusta. – Tämähän ei ole isoa liiketoimintaa, joten näin saadaan homma paremmin pyörimään ja hyvien artistien hankkiminen on helpompaa. Se soittaa meillä taas viimeisenä, Kari Parkkonen kertoo. Tässä on käynyt tanssijoita kolmensadan kahta puolta. Kaksisataa kilometriä on säde, josta tanssiporukka kulkee, mutta kauempaakin tullaan. – Lava oli kuin huonosti lämmitetty sauna, vaikka kaikki ikkunat olivat auki. Teemu Roivainen painelikin keikkansa jälkeen suoraan Kolimaan. Nyt Seppo Kahilainen lähtee pyörittämään neljättä kovatasoista tanssikesää. Varmaan senkin takia ollaan touhuamassa Jounin kanssa, että tämä on lähtökohtaisesti kotiseututyötä. Ilma ei vaihtunut yhtään. Alkoholin myynti on erittäin vähäistä. Heinäkuun keskiviikkoiltoina esiintyvät Leif Lindeman sekä isot yhtyeet Komiat, Pekkaniskan Pojat, Sinitaivas ja Finlanders. Kotiteollisuus on festareilla varma nimi. Hurjat vetimet ja maskit vetävät puoleensa pienempää väkeä, mutta hevirokki kiinnostaa myös aikuisia. Lauantaisin ei olisi varmaan sen kummempaa kävijämäärää, mutta bändit maksaisivat silloin enemmän, Jouni Arvola miettii. Arvola näki viime kesänä yhden humalaisen. Kolmesataa riittää menemään läpi ja ehkä jotain pientä jättää. Siideriä ja olutta juodaan jonkin verran. Helleillat olivat heikoimpia. kesäkuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT S uvessa... heinäkuuta sekä mörköorkesteri Hevisauruksen olennot että toisen raskaan rokin yhtyeen Kotiteollisuuden peikkomainen keulakuva Jouni Hynynen. Se alkaa tarvita pikkuhiljaa yhä enemmän päivitystä. Aluksi Tuisku oli mukana tanssien järjestelyissä Kahilaisen ja Plokin kanssa, mutta nyt Ploki hoitaa järjestysmiestehtävät. Seppo Kahilainen arvioi, että lavalla tehdään melko pitkälle matkailubisnestä. Yleisön käyttäytyminen on muuttunut paljonkin parempaan suuntaan. Niemenharjulla tanssitaan taas huippunimien tahdissa Leif Lindeman on tanssikansalle niinsanottu ”varma arpa”. Muut esiintyjät festareilla ovat Portion Boys, Aikakone, Tuohimaa, Stonefoot, Delirium Tremens, Carlos Pöyhönen ja Johanna von Hertzen. Rajalan Riihen estradeille nousevat lauantaina 20. S uvessa... Heikompina iltoina on jääty alle kahdensadan. – Kun julkaistiin tuo lista, niin kyllähän siitä kiitosta tuli. – Ollaan kuunneltu, mitä kansa toivoo, ja kansassahan on nuorta ja vanhaa. Kahilainen oli mielissään, kun viime kesänä Pyhäsalmen suurlavan kävijämäärä ylitettiin kahtena iltana. Kotiteollisuus oli jo ensimmäisen RiihiRockin vetonaulana kolme vuotta sitten. Keskiviikkotansseissa käy sitä oikeaa tanssiporukkaa. – Se oli kova juttu. Jouni Arvola tuumaa, että toissa kesänä satoi ja viime kesänä oli liian kuuma. 12 6. – Jos vertaa Elämäjärven työväentalon huippuaikoihin, se oli hieman toisenlaista, Kahilainen hymyilee. Hän tuo vissin määrän porukkaa. Olisi selvä puute, jos Niemenharjun lavalla ei olisi tansseja, Kahilainen korostaa. Omaa urakkaansa helpottaakseen Kahilainen otti tanssi-iltojen isännäksi Jouni Arvolan ja toiseksi järjestäjäksi oman Dexteatterinsa lisäksi Gramofoni Oy:n, joka on johtava tanssimusiikkitoimisto. Kyllä kansa kaipaa isoja tanssiorkestereja ja Leif on aina varma. Parkkonen naurahtaa, että pitäähän meille kuusiJUHA KIVINEN Takavuosina Suomen ehdottomiin ykköslavoihin kuulunut Niemenharjun tanssilava heräsi uuteen eloon kolme vuotta sitten, kun pihtiputaalaisen viihdeelämän legenda Seppo Kahilainen tarttui toimeen. Erikoisuutena on Hevisaurus, jonka on hyvinkin kaikenikäisten bändi. Lavan omistaa Pihtiputaan Tuisku. Lisäksi VIP-alueella esiintyy Tuohimaa. Kuva: Juha Sorri Hevisaurus on todellinen koko perheen bändi. – Yleisömäärä on 75-prosenttisesti muualta kuin Pihtiputaalta. – Samaa kaartia ja ehkä jopa vähän tanakkaampaa kuin viimeksi. Niemenharjun kesätanssien järjestäjä Seppo Kahilainen (oik.) päätti ottaa tänä kesänä hieman vapaammin tanssiiltoina, joten hän pyysi lavaisännäksi Jouni Arvolan. Seppo Kahilainen toivoo, että joku seura aktivoituisi kunnostamaan lavaa
Kentällä on leiriytymismahdollisuus. Jaana Myllynen nostaa esille Portion Boysin, joka on nuorison suosikki, mutta myös kolmekymppisten. EST. – Se on bilebändi, vetää kuulemma tuvan täyteen aina missä esiintyy. Paljon riippuu säätilasta. Jaana Myllynen kertoo, että ruokapuoli kokee mullistuksen. Nyt soi koko ajan. Myös beach-volley -kenttä rakennetaan Rajalan pihamaalle. Hevisaurus on todellinen koko perheen bändi. 1967 Ylennys Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä reservissä alikersantiksi Jukka-Pekka Tahvanaisen Pihtiputaalta.. RiihiRockissa on mörköjä joka lähtöön RiihiRock vedetään kahden lavan tekniikalla. Mukana on taas myös pari paikallista esiintyjää. Leiriytyjien määrä näyttää koko ajan lisääntyvän. Stonefoot on Muurasjärveltä kotoisin olevan Anton Paanasen yhtye. – Bändejä olisi tulossa valtavasti. Festareilla esiintyy myös taikuri Olli Minkkinen, joka esittää tilataikuutta yleisön seassa koko lauantai-illan. Kasvisruoka on niin nouseva trendi, että siihen tehdään ihan oma ateria. kymppisillekin olla jotakin, joten mukaan saatiin välillä taukoa pitänyt 90-luvun huippuyhtye Aikakone. – Possu pysyy, mutta VIP-ruokailuun kokeillaan festaritunnelmaan paremmin sopivaa näppiruokaa ja pientä suolaista. Risto Turpeisen ja Harri Pekkarisen Eppu Normaali -coverbändi soittaa festarien jatkoilla aina puoli neljään asti. Vaikka tapahtumia on satoja, kaikille ei ole kuitenkaan keikkoja. Viime vuonna lavoja oli vain yksi ja aikataulu venyi aivan liikaa roudaustaukojen takia, peräti puolitoista tuntia. Etkoilla esiintyy perjantai-iltana Carlos Pöyhönen Band Viitasaarelta sekä festarien kuuluttaja Johanna von Hertzen, jolta on ilmestynyt oma levy. S uvessa... Pihtiputaan 4H-yhdistys järjestää oheistoimintaa lapsille siinä vaiheessa, kun Hevisaurus esiintyy. Hurjat vetimet ja maskit vetävät puoleensa pienempää väkeä, mutta hevirokki kiinnostaa myös aikuisia. Syksystä alkaen yhtiöt ovat markkinoineet hyvin aktiivisesti. 6. Jaana Myllynen arvioi, että samaan tähdätään kuin viime vuonnakin, eli 1 000 – 1 500 saisi olla yleisöä. Jouni Hynynen (oik.) toi Kotiteollisuuden jo ensimmäiseen RiihiRockiin kolme vuotta sitten. Tarjontaa on runsaasti ja myös nimibändejä, mutta sekin on rajallista mitä voidaan ottaa, kun yleisömääräkin on rajallinen, Kari Parkkonen tuumaa. kesäkuuta 2019 13 KOTISEUDUN SANOMAT S uvessa... Luvassa on muun muassa kasvomaalausta ja kepparirata. Jaana Myllynen, Kari Parkkonen ja Eerik Saramäki sekä kylillä kiertävä mainosauto. Moni tulee viihtymään perjantaista alkaen ja viipyy maanantaihin asti
Pihtiputaalaissyntyinen Maria Pasanen on valmistunut ylioppilaaksi Luostarinvuoren Lyseon lukiosta Turusta. klo 14 ja 19 sekä ma 10.6. Roope Rekonen KIITOS Veikka KIITOS muistamisesta lakkiaispäivänäni. Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9–12, toimistosihteeri Armi Siekkinen 014-579 1121. 044 784 4420. 14 KOTISEUDUN SANOMAT 6. klo 12 ja 19. Rohkeutta ja kestävyyttä sovituksen virassa! Jumala auttakoon pitämään lupauksenne. Seurakuntaa piispa kehotti ottamaan papinsa rakkaasti vastaan, tukemaan työssä ja kantamaan rukouksissa. Nuorisotyö: Sanna Kettunen 044-784 4425. Jehovan todistajat Pihtiputaan seura kunta Valtakunnansalin esittelypäivä La 8.6.2019 klo 9-15 Valtakunnansali paikkakunnalla v:sta 1991 Asematie 36. Maiju Särkiniemi Seurakunnan kotisivut: www. 110): ”Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta.” Luther tuli osalliseksi tästä ”uskosta uskoon” -pappeudesta augustinolaisluostarissa, kun luostareitten ylitarkastaja Staupitz toimi hänen rippi-isänään. Hän vakuutti myös Jeesuksen sanoilla: ”Minun ikeeni on hyvä kantaa, ja minun kuormani on keveä.” Teillä on tehtävä ja ennenkaikkea sanoma. Pappi ja tehtävänsä Helatorstaina vihittiin Lapuan tuomiokirkossa papiksi Kinnulan (ja Pihtiputaan) seurakuntaan yksimielisesti valittu teol.kand., dipl.ins. klo 10 messu kirkossa ja klo 19 seurat ry:llä. 0207 931 621 www.pihtipudas-seura.fi. pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Herra toimii teidän kanssanne. Lavanti, Milja Aho. män ammattikorkeakoulututkinnon ja valmistunut sairaanhoitajaksi (YAMK). 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Su 9.6. Seurat Puhelinkuunteluseuroja Kiirunasta Rukoushuoneella Kirkkotie 10; su 9.6. Puh.kuuntelunro 0600392 970. Diakoniatoimisto ti klo 10-12, diakoniatyöntekijä Erja Hautajoki 040-352 7757. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Sunnuntaiksi Wanha Pappila Pihtipudas-Seura ry vuokraa Wanhaa Pappilaa Synttärisankari Synttärisankari-palsta on tarkoitettu alle 10-v. Vapaa pääsy, Tervetuloa! Pihtipudas-Seura ry www.pihtipudas-seura.fi LUONTOKIRKKO järjestetään sunnuntaina 14.7.2019 Rajalan Riihellä klo 13 Kirkkokahvit Järjestää: Pihtipudas-Seura ry ja Pihtiputaan seurakunta Pihtipudas-Seura ry:n ja Pihtiputaan seurakunnan yhteinen Riipus, hopeaa Ketju 45 / 50 cm Ennakkotilaushinta 169 € Arvioitu toimitus vko 25 / 2019 Solmioneula, hopeaa Ennakkomyyntihinta 169 € Tuote otetaan mallistoon, mikäli ennakkovarauksia saadaan riittävästi . Veeti Pigg SUURET KIITOKSET muistamisesta lakkiaispäivänäni. Päiväkerho: Katja Montonen 040841 5626. lähetys-/kastekäskyn ja ns. Vuokraus ja näyttö Kotiseudun Sanomat p. Jumalanpalvelukset Su 9.6. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683 Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. klo 14 sunnuntaikokous siskojen järjestämänä. Pihtiputaalta kotoisin oleva Heli Marttinen on suorittanut Kajaanin ammattikorkeakoulussa sosiaalija terveysalan ylemPihtiputaan Kotiseutumuseo os. Paljon, paljon vanhempaa perua kuin Aaronin pappeus on Melkisedekin pappeus (successio fidelium). 044 509 0598. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400-688 124. Palsta on ilmainen. Tästä oli kyse myös, kun piispa Peura muisteli Vaasan suviseuroissa lämpimästi uskovaista isoäitiään, joka hoiti hengellistä pappeuttaan mm viemällä lapsenlapsiaan seuroihin. Pappeus annettiin vihkimyksessä piispa Simo Peuran johdolla rukouksin ja kätten päälle panemisen kautta apostolisen käytännön mukaisesti, ja se siirtyy kirkossa vihkimyksessä eteenpäin pappeuden katkeamattomana ketjuna (successio apostolica). kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma-ti klo 9–12 ja ke-to 10–14 , talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Elina Pekkonen 040-734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. Sallilantie 1 A voinnA 11.6. Heikki-pappi Järvinen Avioliittoon kuulutettu: Janne Ilmari Ukkola ja Elsa Martta Mirjami Korpi sekä Risto Kalevi Pasanen ja Sanna Elina Kristiina Aaltokoski. Ti 11.6. Tehtävänä on palvella Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla. Silloinen tilanne nousi nyt ajatuksiini konkreettisesti sydäntä ja mieltä liikuttavana... Seurakunnan kotisivut: www. lasten onnitteluun. Kuvat ja onnittelutekstit sähköpostilla: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi tai ne voi tuoda toimitukseemme. Myynti ja tiedustelut: Pihtipudas-Seura ry / Kotiseudun Sanomat Keskustie 8, Pihtipudas • p. Se on kunnioitettava ja kutsumustietoinen valinta. Tämä pappeus liittyy samalla Vanhan Testamentin ajoilta Aaronin pappeuteen. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” Piispa rohkaisi menemään ihmisten luo, osoittamaan rakkautta myös vihamiehiä kohtaan, tunnistamaan Jumalaa kaipaavat, saarnaamaan Kristuksen ylösnousemusta ja anteeksiantamusta. Pihtiputaan seurakunta Valmistuneita Kinnulasta kotoisin oleva Lasse Heinonen on suorittanut rakennusja yhdyskuntatekniikan tutkintoohjelman ja valmistunut insinööriksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Puh. Pihtiputaalainen Patrik Kinnunen on valmistunut agrologiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Hautojen kesähoito: Saija Lindholm 040 539 7820. Tervetuloa tutustumaan valtakunnansaliin ja toimintaamme. Kristuksen kirkkolain Johanneksen mukaan: ”Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.” Ja tämän sanottuaan Hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille:”Ottakaa Pyhä Henki. Kastettu: Helmi Aurora Pasanen. Se ulottuu aikaan ennen aikojen alkua, mistä kuultiin myös helatorstain psalmitekstissä (Ps. Mainittakoon, että tasan 55 vuotta sitten itsekin sain samassa kirkossa pappisvihkimyksen. Vapaapäivät ma ja ti. 3.8.2019 ti-pe klo 12-16 la klo 10-14 AVOINNA MYÖS KESÄMARKKINOILLA LA 8.6. KLO 10-14. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. E. Su 9.6. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, kanttori Johanna Kinnunen 040520 3388. Saimme piispan kutsusta olla myös mukana messun jälkeen juhlassa, jossa toivottelimme yhdessä seurakunnan edustajien (Anna, Juhani, Risto, Jarkko) kanssa onnea ja Jumalan siunausta Kinnulan uudelle paimenelle, Tuomaspapille. klo 10 messu pääkirkossa. Kastettu: Aslak Oliver Kinnunen ja Liana Ida Tuulia Hakkarainen Jyväskylän srk. virvokkeita • perhejuhliin • kokouksiin ym. Aaronin ja Melkisedekin pappeudet sekä Kristuksen kirkkolaki olivat keskeisesti esillä pappisvihkimyksen puheissa ja teksteissä. Käynti päätyovesta. Tuntui turvalliselle, kun vihkimyksen avustajat lukivat eväiksi vihittäville Raamatun lauseita mm. Tuomas Taipale, joka näin vaihtoi tietokoneinsinöörin työt Jumalan luomien ihmisten parissa tehtävään hengelliseen työhön, papin tehtävään sanan ja sakramenttien hoitajana. Kinnulan seurakunta KIITOS muistamisesta. Tarjolla kahvia ym. Sinä saat hyvän seurakunnan, jossa arvostetaan sekä Aaronin että Melkisedekin pappeutta. kesäkuuta 2019 Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. Taloustoimisto ma-pe klo 9–12, talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. klo 18.30 rukouksen, ylistyksen ja yhteyden ilta. Diakoniatoimisto ti klo 13-15, Merja Koskela 040-765 2453
Nuoruudessa opiskeleminen tarjosi mahdollisuuden onnistumisen kokemuksiin ja moninaiseen maailman avartumiseen, mikä tuntuu elämässä edelleen. Suuri tiloiltaan, suuri mukavuudeltaan ja erityisen suuri ajettavuudeltaan – pientä on vain kulutus ja päästöt. Tarjoilujen järjestämiseksi, ilmoittaudu viim. Rahoitusaika 48 kk. Apurahoja hain, mutta en saanut, joten kaikki pyörii oman lompakon ympärillä. 040 714 4459. p. Haluan tarjota jotain samantapaista toisella tavoin perustavanlaatuisten esteiden kanssa kamppaileville. – Sainkin mukavan joukon kasaan, joten rohkenin ryhtyä toteuttamaan hanketta. to 13.6. – Koulutus mahdollistaa myös monipuolisemman taloudenpidon tai etenemisen ammatteihin, jotka ovat kaukana lukuja kirjoitustaidottomien ulottumattomissa. kulutus* Vapaa autoetu/ Käyttöetu Hatchback 1.8 Hybrid Active 27 541,26 € 600 € 28 141,26 € 102 g/km 4,5 l/100 km 600/435 €/kk Sedan 1.8 Hybrid Active 27 995,04 € 600 € 28 595,04 € 101 g/km 4,5 l/100 km 610/445 €/kk Touring Sports 1.8 Hybrid Active 28 566,30 € 600 € 29 166,30 € 103 g/km 4,5 l/100 km 620/455 €/kk Touring Sports 2.0 Hybrid Active 31 566,73 € 600 € 32 166,73 € 112 g/km 4,9 l/100 km 660/495 €/kk Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Järjestää: Palvelukulttuuri Kunniaan -hanke, Pihtipudas LUONTOMATKAILUN AJANKOHTAISILTAAN PIHTIPUDAS Tervetuloa kaikki matkailuyrittäjät, sekä kaikki joita luontomatkailuun liittyvät asiat kiinnostavat klo 9-10 kirkonkylä, Hiekan uimaranta • uimataitoiset (lapsi uskaltaa sukeltaa ja ui pieniä matkoja) 10-11 kirkonkylä, Hiekan uimaranta • uimataidottomat 11-12 kirkonkylä, Hiekan uimaranta • uimataidottomat 13.15–14.15 Kärväskylä 15-16 Alvajärvi 16.30-17.30 Muurasjärvi Ilmoittautumiset ensimmäisellä kerralla. Mikke ja Miko Luttinen ovat menestyneet kilpatanssissa ja kuuluvat Suomen maajoukkueeseen. Taideperformanssin yllätyksiä tarjoavat Alexei Gordin ja Timo Tähkänen Kuvataideakatemiasta. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. JUHA KIVINEN Pihtiputaalta kotoisin oleva museologi Anne Aurasmaa täytti lauantaina 60 vuotta. Kilometrit 60 tkm. *Uuden Corolla Hybrid -malliston CO 2 -päästöt 101-121 g/km ja yhdistetty kulutus 4,5-5,4 l/100 km. Tytöistä tulee äitejä. Järj. Pihtiputaan kunnan liikuntatoimi RANTAUIMAKOULUT PIHTIPUTAALLA 8.–12.7. – Äidit siirtävät tietoja ja kulttuuriperinnettä lapsille. toimituskulut 600 €). Luoton ja kustannusten yhteismäärä 23 513,04 €+ 2 813,55 € = 26 326,59 €. Anne Aurasmaa on ollut sairauseläkkeellä jo viitisentoista vuotta ja sairastanut kaikenlaista syntymästään asti. Perustamiskustannus 180 €. Viime kesänä hän kyseli tutuilta, tulisivatko he esiintymään. Ilta ilmainen tarjoiluineen. ETEENPÄIN JA OHI UUSI SUURI COROLLA HYBRID TOURING SPORTS Uusi Corolla Hybrid Touring Sports ei ole ainoastaan luokkaansa isompi, se on suuri. Anne Aurasmaa sai ajatuksen hyväntekeväisyystapahtumasta jo puolisentoista vuotta sitten. 2019 saakka. Aurasmaa huomauttaa, että monessa paikassa perinteinen käsitys naisen roolista tai äidin auttamien kotitöissä pakottavat juuri tytöt jäämään pois opetuksesta. Lähetä paras valokuvasi pe 16.8. Pihtipudas-salissa järjestetään ensi viikon lauantaina 15. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. – Vaeltamisen vaikuttavuudesta ja herkkyydestä Siiri Turpeinen, Atelier Aito, esittelee Suurijärven/Harjuntakasen reitistölle suunnitellut uudet rakenteet valokuvien kera. Hän huomauttaa, että edellisestä kertoo jo sekin, että tyttöjen koulutusta rajoitetaan herkästi, kun jonkin alueen tai kansan kehitystä halutaan kontrolloida. Parhaimmat julkaisemme kilpailun päätyttyä Kotiseudun Sanomissa. Esitystä säestää Sami Junnonen 24 karaatin kullasta tehdyn huilunsa kanssa. kesäkuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 15 NAPPAA KESÄKUVA NAPPAA KESÄKUVA Kotiseudun Sanomat järjestää kesäisen valokuvauskilpailun. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 13 649 €. klo 18–20 Wanhan Pappilan väentuvalle (os. Luototettava määrä 23 513,04 €. TOYOTA JOUSTO Kk-erä 266 €. 266 € /kk Ukontie 24, Viitasaari (014) 5771 135 Pihtiputaan ja Kinnulan kylien uutiset, kesän tapahtumat, kauppojen ja yrittäjien tarjoukset ja paljon muuta luet keskiviikkoisin Kotiseudun Sanomista. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. Koe ja aja suurin suosikkisi meillä. Koulutettu äiti kykenee arvioimaan perinteitä ja tekemään muutoksia kotipiirissä. Hyväntekeväisyysshow köyhissä maissa elävien tyttöjen hyväksi Taikuri ja moottorisahajonglööri Janne Mustonen esiintyy hyväntekeväisyysshow’ssa Pihtipudas-salissa. Äidit ylläpitävät pienyrityksillään ja viljelmillään perheiden taloutta. Uusi Corolla Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO?päästöt* WLTP EU-yhd. Pääpalkintona on digikamera, lisäksi muita palkintoja. Uimaopettajina Anssi Partanen ja Marjo Valtanen. Hän päätyi syntymäpäiväjuhliensa sijasta hyväntekeväisyystapahtumaan, joka antaa halukkaille mahdollisuuden tulla tervehtimään häntä kauempaakin. Käsiraha 20 % (5 833,26 €). Laurilantie 20, Pihtipudas) Illassa kerrotaan, mitä kuuluu Pihtiputaan ja Witaksen alueen luontomatkailulle ja miten Palvelukulttuuri kunniaan hankkeessa edistetään alueen matkailua. Todellinen vuosikorko 3,85 %. Kuvan on oltava itse ottamasi ja ennen julkaisematon. Alaikäraja 5 v. – Kokemuksesta tiedän, minkälaista on, kun ulkoiset tekijät rajoittavat elämää, valintoja ja mahdollisuuksia. Taikuri ja moottorisahajonglööri Janne Mustonen on voittanut useita viihdepalkintoja. (ent. Asiantuntijavieraamme: – Keski-Pohjanmaan luontomatkailun ”tehopakkaus” Mari Keiski, Kehitysyhtiö Kosekilta, projektipäällikkö #ReittienKPhanke. Janne Mustonen esittää 25 minuutin setin, joka huipentuu moottorisahoilla jonglööraukseen. ESIMERKKILASKELMA: uusi Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Active 29 166,30 € (sis. Onkin ollut mukava, että kunta on ollut avuliaasti ja innokkaasti mukana julisteiden printtauksesta tilan järjestämiseen, Aurasmaa kiittelee. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. – Nähdäkseni kehittyvien maiden tyttöjen koulunkäynnin mahdollistaminen on yksi tehokkaimpia tapoja edistää hyvinvointia niin yksilön, perheen, valtioiden kuin koko maailman laajuisesti. 0207 931 620 • ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi. Uudestisyntynyt alustarakenne ja hybridimoottorin tehokkuus tekevät ajamisesta ohittamattoman kokemuksen. Heillä on taskussaan maailmanmestaruus latinoshowssa viime vuodelta ja Suomen mestaruuksia tältä keväältä. Rengas ja Öljy) Meiltä voit VUOKRATA: Jos matka katkeaa, meiltä myös hinauspalvelu • kaivuri • pieni generaattori • maatäry • kylpytynnyri • peräkärry Riitamon rengas ja autohuolto Kesäillan kahvien ja makkaranpaiston kera ti 18.6. airi.hakala@pihtipudas.fi tai soita p. Kesälomamatkalle Renkaan ja Öljyn kautta Meiltä • renkaat • huollot • varaosat 014 561 606 0400 829 226 Mainlahdentie 2 info@rengasjaoljy.. Uusi Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Active Toyota Jousto -rahoituksella esim. Laajimmillaan voidaan ajatella, että koulutus tukee jopa tietoisuutta maailmanlaajuisesti tärkeistä arvoista ja asioista, Anne Aurasmaa miettii. Maailmanluokan huilistin Sami Junnosen Mozartlevy oli yleisön suosikki YLE:n kilpailussa viime vuoden klassiseksi levyksi. Mari kertoo,miten reitistöt ja luontokohteet saadaan vetovoimaisiksi ja millaista verkkonäkyvyyttä voidaan käyttää. Laulajina esiintyvät Idolsista sekä Tallarista tuttu vahvaääninen Pauliina Näsänen sekä trubaduurit Antti ja Janne Maunu. Korko 2,95 %. Käsittelymaksu 9 €/kk. mennessä sähköpostilla toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai käy tuomassa se meille toimitukseen (Keskustie 8, Pihtipudas). S uvessa... kesäkuuta kello 17 hyväntekeväisyysshow, jonka tuotolla tuetaan tyttöjen koulunkäyntiä maissa, joissa arki asettaa esteitä. Huipputason esiintyjiä on pitkä lista. 6. 5 kuukautta KESÄTARJOUS 40€ Tarjous voimassa 26.6
– Silloin reitistä osa kulkisi hiekkatietä pitkin. Ensimmäisinä totoraveina järjestetään Ravikarnevaalit keskiviikko-iltana 17. Päälähtöinä ovat lämminveristen Hiekan Marathon 3 000 metrillä eli ylipitkä startti 2 000 euron ykköspalkinnolla sekä valtakunnallisen Montéhevosten Prix Etoile -sarjan osakilpailu. Siinäkin on 3 000 euron ykköspalkinto. heinäkuuta ja paikkakin vaihtui Niemenharjun matkailukeskukselta Sallilantien torialueelle. Kaisa Pärnänen on hyvillään siitä, että kisa järjestetään. Sekin huoletti, että järjestelyissä on iso työ. Mukana on muun muassa Pihtiputaalla asuva Herra Heinämies, joka voitti viime vuonna Suomen mestaruuden, Kuha ennakoi. Totoraveissa on lapsille poniajelua ja pomppulinna. Kaisa Pärnäsen mukaan järjestely toimii hyvin näinkin, vaikka vanhan koulun edustaa lyhyempi näkemäalue ensin huolestutti. elokuuta. JUHA KIVINEN Pihtiputaan Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Martti Kuha voi myhäillä tyytyväisenä. Varjot Alvajärven Ympäriajon yltä hälvenivät Alvajärvellä ajetaan kilpaa lauantaina 3. Antti Ojanperä on maan toiseksi paras valmentaja ja Väinö Tavaststjerna kolmanneksi paras kasvattaja. Tuntuisi, että heinäkuussa yleisö liikahtaa samalla lailla, oli se sitten arki tai viikonloppu, kun lomalaisia on niin paljon, Kuha miettii. syyskuuta Hiekassa ajetaan paikallisravit yhteistyössä Kinnulan Hevosystäväinseuran kanssa. – Jouduimme pohtimaan, miten saamme porukkaa tarpeeksi järjestelyihin, mutta tulimme siihen tulokseen, että onnistumme siinä. Kinnulan tiekään ei ole kovin hyvässä kunnossa. Kilpailu on helpompi toteuttaa ja valvioa nykyisellä reitillä. Jos mennään soratielle, renkaita joudutaan ehkä vaihtamaan välillä. Eri ikäisille keppariosallistujille järjestetään tasoitusajokisa. Ravikarnevaaleilla on muun muassa lämminveristen tupla-ajo Hiekan Helmi, jota on jo parina kesänä kokeiltu Pihtiputaalla. – Viime vuoden päällekkäisyyksistä opittuna kokeillaan ensimmäistä kertaa arki-iltaraveja. Toiset totoravit ovat vuorossa keskiviikkona 31. Kilpailulajeina ovat kehikon kanto, tukkipunnerrus, etupito, Conanpyörä sekä kivien lastaus. Ajattelemme, että meiltä pitää löytyä voimaa Alvajärven Ympäriajon järjestämiseen. Näytösajot pidetään kello 11, 12 ja 13. heinäkuuta. – Vapaaehtoisia tarvitaan useita kymmeniä. Vanhan reitin palauttamisestakin on keskusteltu. Kilpailun ajankohta siirrettiin toukokuulta lauantaille 27. Uutena kilpailuna tulee suomenhevosten Juniorhelmi. Meillä ei ole enää esimerkiksi käytössä erillisiä liikuntatiloje, joten kylällä kaivataan tapahtumia, Kaisa Pärnänen sanoo. Aikuisten sarjoissa ajetaan ensin Saaninkylälle ja sieltä Reisjärven rajalle ja takaisin maaliin Alvajärvelle. Kesän ensimmäiset paikallisravit jouduttiin perumaan, koska muiden ravien päällekkäisyyksien takia mukaan ilmoittautui vain 25 hevosta. Ravien alussa ajetaan kaksi karsintalähtöä ja lopussa finaali, jossa on 3 000 euron ykköspalkinto. Martti Kuha odottaa erittäin kovatasoisia lähtöjä. – Onhan Ympäriajo kuitenkin Alvajärven kylälle ihan oma juttunsa. Joskushan kisa ajettiin kiertämällä koko Alvajärvi Kinnulantien ja Seläntauksen kautta. Martti Kuha haluaa muistuttaa, kuinka kovan ravipitäjän maineessa Pihtipudas on maailmalla. Kilpailun reitti on sama kuin aikaisempinakin vuosina. – Kuusivuotiaille suomenhevosille on erittäin vähän lähtöjä. Keppihevosharrastus on noussut kovasti suosioon Pihtiputaalla. elokuuta. Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan voimamieskisoja. Keskiviikko on hyvä ajankohta, koska silloin ajetaan ainoastaan Helsingissä. – Kilpailu kokoaa kyläläiset yhteen ja kisasta saatu palaute on ollut myönteistä. RC-autoja esittelee pihtiputaalaisen Ari Janhusen Firewheels Racing Team yhdessä maahantuojan Dream Team RC:n kanssa. 16 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Äänekoskelta on tulossa Metsä-Fibren ja Vieremältä Ponssen väkeä VIP-vieraiksi. Kesämarkkinat esittelee RC-autoilua Pihtiputaan Hevosystäväinseuran kesämarkkinoilla Pihtiputaan torialueella päästään ensi lauantaina tutustumaan radio-ohjattavien autojen harrastusja kilpailutoimintaan. Alvajärven Ympäriajon kilpailukeskus on jo useamman vuoden ajan ollut maamiesseurantalolla. heinäkuuta. Suomen ykkösohjastaja Santtu otti taas neljä voittoa Toto76 -raveissa Vieremällä. Martti Kuha kertoo, että pihtiputaalaisten hyvä ravimenestys poikii raveihin yhteistyökumppaneita jopa linja-autolasteittain isoistakin yrityksistä. S uvessa.... kesäkuuta 2019 HEIKKI JÄMSÉN Tummat pilvet Alvajärven Ympäriajon tulevaisuuden yltä ovat hälvenneet ja kilpailu ajetan totuttuun tapaan lauantaina 3. Seuran puheenjohtajana vuodesta 2010 toimineen Kaisa Pärnäsen on helppo luetella syitä perinteikkään tapahtuman jatkamiselle. Jo syyskuussa pidetyssä seuran johtokunnan kokouksessa päätimme, että kilpailu järjestetään. Maaseudun Vahvin järjestetään toisen kerran Pihtiputaan Vahvin -yhdistys järjestää toisen Maaseudun Vahvin -voimamieskilpailun. Viime kesän kilpailun jälkeen usko alvajärveläisiltä meinasi loppua kisan tulevaisuuteen. Kesän lopuksi sunnuntaina 1. Pihtiputaan kunta suunnittelee RCja karting-autojen rataa Nelostien varteen Niemenharjulle. Viime kesän kilpailun yhteydessä heräsi keskustelu siitä, riittävätkö Alvajärven Ryhdin voimat tapahtuman järjestämiseen. Pihtiputaan ravikesässä tuhti kattaus Hiekan Hippoksella ravataan taas täyttä höyryä kaksissa totoraveissa ja kauden päätteeksi paikallisraveissa. Paikalle on hyvä saada lupautumaan noin 40-60 henkeä, koska esteiden vuoksi tulee aina poisjääntejä. Ennen Ravikarnevaaleja pidetään Pihtiputaan Mummon kepparikarnevaalit. Lisäksi ohjelmassa on SM-ohjastajaliigan osakilpailu sekä lämminveristen nuorten sarja 1 600 euron ykköspalkinnolla. – Olemme saaneet pyöräilijöiltä ja kylän ulkopuolisiltakin palautetta, että Alvajärven Ympäriajo on yksi Suomen parhaiten järjestetty pyöräilykilpailuja ja meillä on hyvä reitti ja hienot maisemat ajaa kilpaa, joten kyse on tapahtumasta, joka pitää saada jatkumaan. Pohdinta virisi siksi, että väki kylällä vanhenee ja vähenee. Hiekan Hippoksen totoraveissa on tänä kesänä paljon isommat kattaukset kuin vuosi sitten, jolloin järjestelyissä törmättiin kalenteriongelmiin. Kesämarkkinoilla on myös pomppulinna lapsille ja markkinakaraokessa pääsevät kaikenikäiset ääneen. – Meille syntyi vahva luottamus siihen, että pystymme järjestämään tapahtuman. Jo hyvissä ajoin syksyllä maineikkaan urheiluseuran johtokunta kuitenkin päätti, että tapahtuma järjestetään aiemmassa laajuudessaan
Keltamajavankaali on monivuotinen, näyttävä ja suurikokoinen kasvi. Laji on vielä mahdollista poistaa kokonaan Suomesta, ja siksi aivan jokainen kasvupaikka halutaan nyt saada kartalle. Maa, jota monivuotinen kasvillisuus ei sido, päätyy sadevesien myötä vesistöihin ja voi olla uhka esimerkiksi taimenten kutusoraikoille ja kuoriutuville kalanpoikasille. Ilmastoahdistukseenkin löytyy helpotusta, kun pääsee tekemään konkreettisia toimia suomalaisen luonnon hyväksi, toteaa hankkeen koordinaattori Kati Salovaara Suomen luonnonsuojeluliitosta. Vieraslajit vieraita Suomen luonnolle Vieraslajilla tarkoitetaan lajia, joka on levinnyt luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana tahattomasti tai tarkoituksella. Jättiputkista jopa pysyviä iho-oireita Jättiputket ovat erittäin kilpailukykyisiä ja ne ovatkin levinneet monenlaisiin elinympäristöihin kuten pelloille, pientareille, metsiin ja rannoille. Herkät ihmiset voivat saada hengenahdistusta ja allergisia oireita jo kasvuston lähellä oleskelusta. VieKas LIFE on kunnianhimoinen vieraslajihanke, joka tarjoaa luonnonystäville helppoja tapoja luonnon vaalimiseen. Suomalaisia vieraslajityöhön kannustava uusi verkkosivusto tarjoaa taustatietoa vieraslajeista ja hankkeen tapahtumista. Katkaisemalla kukinto estetään uusien siementen kehittyminen ja variseminen maahan. Jättipalsamin ja keltamajavankaalin kitkentätyöhön toivotaan paljon vapaaehtoisia mukaan, mutta terveyshaittoja aiheuttavaa jättiputkea torjuvat vain ammattilaiset. Vieraslajihavaintojen ilmoittamiseen tarkoitetun mobiililomakkeen osoite on https://laji.fi/vihko/MHL.53. Lupiini leviää tehokkaasti siemenistä, jotka säilyttävät itämiskykynsä pitkään. Komealupiini. Lajit, jotka luontaisesti leviävät Suomeen esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksena, ovat tulokaslajeja, eivätkä ne kuulu vieraslajisäädösten piiriin. Pitkään ajateltiin, että lupiini pysyy tienpientareilla ja pihoissa eikä kykenisi leviämään luontoon. Jos laji kuitenkin rantautuu maakuntaan, torjunta olisi tärkeää aloittaa ripeästi, jotta laji voidaan hävittää kokonaan Suomesta ennen hallitsematonta leviämistä. kesäkuuta kello 14-18. Se viihtyy kosteilla ja märillä paikoilla, kuten soilla, järvien ja lampien rannoilla sekä puronvarsilla. Laaja esiintymä voi myös estää täysin alueen virkistyskäytön, kuten kalastuksen tai liikkumisen jokivarsilla, sekä ulkoilun kasvustojen läheisyydessä. Asiantuntijana on Suomen luonnonsuojeluliiton VieKas LIFE-hankkeen aluekoordinaattori Titta Makkonen. Ensi lauantain infotilaisuudessa kerrotaan tarkemmin, kuinka talkoot toteutetaan. Lupiinin voittokulkua on mahdoton enää kokonaan pysäyttää, mutta sen leviämisen hillitsemiselle on hyvät perusteet. Jättiputkien siemenet itävät hyvin ja ne säilyvät itävinä maassa useita vuosia, mistä johtuen uudet kasvustot voivat tulla yllätyksenä. laji.fi. Jättiputkista on ihmisille myös terveydellistä haittaa. Ensimmäisen vuoden hentojuurisia taimia voi poistaa käsin kitkemällä. Yksittäisiä jättiputkiyksilöitä voi torjua katkaisemalla pääjuuren pistolapiolla 10–20 cm syvyydestä. Hävittäminen on erittäin hankalaa, sillä maaperän siemenvarastosta nousee uusia taimia useiden vuosien ajan. Toinen yleinen talkoopäivä on luvassa syyskesällä. Isoilla, hyönteisiä houkuttelevillä kukillaan se kilpailee pölyttäjistä alkuperäisen kasvillisuuden kanssa. Keltamajavankaali on Suomessa levinnyt istutuksista muutamille paikoille luontoon. Hankkeessa on kohdelajina mukana myös keltamajavankaali, josta ei tiettävästi ole vielä havaintoja Keski-Suomesta. – Tuhansien järvien maassamme on keltamajavankaalille lähes rajattomasti sopivia kasvupaikkoja, mutta sen leviäminen vesistöjen rannoille on estettävä. Lupiini kukkii kesä–heinäkuussa. Arvioiden mukaan vieraslajien aiheuttamat kustannukset EU:n alueella ovat noin 20 miljardia euroa vuosittain. Lupiinin leviämistä voidaan hillitä Lupiini eli komealupiini on monivuotinen hernekasvi, joka kasvaa noin 1–1,5 metriä korkeaksi. Lajia on havaittu useilta uhanalaisten niittykasvien kasvupaikoilta. Avoin tiedotustilaisuus vieraskasvien torjunnasta pidetään kunnantalon valtuustosalissa ensi lauantaina kello 14. Tontin valloittanut jättiputki voi alentaa kiinteistön ja maan arvoa, ja vanhoissa kulttuurimaisemissa sitä voi pitää myös maisemallisena haittana. Kasvupaikkojensa suhteen keltamajavankaali on vaatimaton. Jättipalsami.. Muuten seuraukset ovat todella vakavat niin kosteikkojen ja rantojen alkuperäiselle lajistolle kuin myös maisemalle ja vesien virkistyskäytölle, painottaa hankekoordinaattori Kati Salovaara. Parhailla kasvupaikoilla ne muodostavat laajoja tiheitä kasvustoja, ”jättiputkimetsiä”, jotka tukahduttavat alleen kaiken muun kasvillisuuden. Jättipalsami uhka kalanpoikasille Jättipalsami voi muodostaa laajoja yhden lajin kasvustoja, jotka vievät tilaa alkuperäiseltä kasvillisuudelta. Kumpulainen arvioi, että jättiputki taitaa olla melko hyvin aisoissa aikaisempien torjuntakampanjoiden jäljiltä. Maanomistajia pyydetään ilmoittamaan, mikäli torjuntatyötä saa tehdä heidän maillaan. Keskikesällä kasvin lehdet ovat yli metrin mittaisia ja yksittäinen ruusuke voi peittää alleen neliömetrin alan. kesäkuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 17 JUHA KIVINEN Pihtiputaan kunta haastaa kaikki torjumaan vieraskasveja. Katkaistun rungon voi hävittää polttamalla, jolloin myös siemenet tuhoutuvat varmasti. Yksivuotisen jättipalsamin juuristo on hento, eikä se sido maata samalla tavoin kuin monivuotinen kasvillisuus täten jättipalsamin valtaamat jokivarsikosteikot ovat alttiita eroosiolle. Vieraslajit.fi kertoo paljon lisätietoa Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen hallinnoima Suomen Lajitietokeskus ylläpitää myös vieraslajit.fi -sivustoa, johon on koottu tietoa haitallisten vieraslajien esiintymisestä Suomessa. Hankkeen tärkeimmät kohdekasvit ovat EU:n vieraslajilistalla olevat jättipalsami, jättiputki ja keltamajavankaali. Maanomistajien suostumukset ilmoitetaan kartoittaja Martti Junikalle (martti.junikka@ pihtipudas.fi). Jättiputkien torjunnassa on huolehdittava siitä, etteivät ne pääse siementämään. Lupiinin hävittäminen vaatiikin pitkäjänteisyyttä ja torjuntatyö vie vuosia. Jättipalsami ja jättiputket kasvavat puutarhoista karanneina lähes koko maassa. Jättiputkien kasvinesteen reagoidessa auringonvalon kanssa iholle voi syntyä vakavia palovamman kaltaisia, hitaasti parantuvia tai jopa pysyviä iho-oireita. Merkkejä luontoon levittäytymisestä havaittiin kuitenkin jo vuosia sitten eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö laji leviäisi myös niityille ja lehtoihin. Vieraslajit ovat suuri luonnolle ja taloudelle. Lupiinin haittavaikutuksia tulee rajoittaa ja leviämistä estää mahdollisimman kustannustehokkaasti. 6. Sen jälkeen käydään vieraskasvien torjuntatalkoisiin, jotka pidetään Pihtiputaan kyläkunnilla ja kirkonkylällä ensi viikon torstaina 13. Jättiputkien torjuntaan kannattaa ryhtyä jo toukokuun alkupuolella, kun kasvit ovat vielä pieniä. – VieKas LIFE tekee käytännön luonnonsuojelutoiminnan helpoksi ja tuo sen lähelle suomalaisia. Vieraskasveja torjutaan talkoilla Pihtiputaalla Kaukasianjättiputki. Jättiputkikasvustot yksipuolistavat maisemaa ja alentavat luonnon monimuotoisuutta. Vieraslajit.fi -sivuston lisäksi tietoa vieraslajeista saa VieKas LIFE -hankkeen kansalaistietosivulta https://viekas. Kunnan kiinteistörakennusmestari Salla Kumpulainen kertoo, että Pihtiputaalla ongelmana ovat ainakin lupiini ja jättipalsami, ja myös kurtturuusua on levinnyt paikoitellen. Jättiputkien hävittäminen on työlästä, mutta täysin mahdollista monissa torjuntahankkeissa kertyneen tiedon ja osaamisen avulla. Vieraslajihavaintojen ilmoittamiseen on kehitetty tabletille ja älypuhelimelle suunniteltu ilmoituslomake, jonka avulla voi vaivattomasti välittää tiedon löytämistään vieraslajiesiintymistä ja yksittäisistä havainnoista. Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoisuutta vieraslajeista sekä edistää niiden kartoitusta ja torjuntaa luonnossa vapaaehtoisten kansalaistieteilijöiden avulla
Kesä tuo mukanaan Pihtiputaalle odotettuja lomalaisia ja toivottavasti myös lämpimiä eteläisiä tuulahduksia. Aihe on kuitenkin tärkeä ja kunnassa yritetään löytää keinoja, joilla hanketta voitaisiin viedä joka tapauksessa eteenpäin. Harrastuspaikkojen osalta saimme viime vuoden aikana valmiiksi jääkiekkokaukalon muuttamisen tekojääkentäksi, joka toimii kesäisin tenniskenttänä. Teemme terveyskeskuksessa työtä myös kesän aikana ja toivomme kaikkien saavan nauttia kesästä terveenä! Siltä varalta, että äkillinen sairaus yllättää kesken loman, Wiitaunionissa toimii lääkäripäivystys vuorotellen Viitasaarella ja Pihtiputaalla seuraavasti: & Pihtiputaan terveysasemalla on lääkäripäivystys maanantaisin klo 8-15 sekä tiistaisin ja torstaisin klo 8-18, p. Vastaanotot sulkuajalla Viitasaaren työterveyshuollossa. Yksi huolenaihe kunnassa liittyy vajaakäytössä oleviin keskustan liikekiinteistöihin. 040 860 0747 Seuraa meitä Facebookissa. Kannattaa seurata mitä kunnassa tapahtuu, tietoa tulee monesta kanavasta! Ari Kinnunen, kunnanjohtaja KUNNAN KUULUMISIA Lasten kesäleikkejä päivähoitokeskus Onnimannin pihassa. Koulukeskuksen lähiliikuntapaikat, kuten parkour-puisto sekä ulkokuntoiluvälineet tuovat mukavaa vaihtelua muuhun kesäliikuntaan. Pihtiputaan kirjaston poistokirjojen ulkomyyntitapahtuma. Kunta on uusimassa www-sivunsa ja on viime aikoina lisännyt viestinnän määrää myös sosiaalisessa mediassa. 014 4596?700 & Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin päivystys on Viitasaaren terveysasemalla klo 8-18 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä klo 9-16, p. kesäkuuta 2019 HYVÄT LOMALAISET JA KAIKKI PIHTIPUTAALAISET! KIRJASTO PALVELEE KESÄLLÄKIN! Pihtiputaan työterveyshuolto on suljettu ajalla 1.7.-4.8.2019. Uimaopettajina Anssi Partanen ja Marjo Valtanen. Pa l ve l u n u m e ro 014 4597 280 (soittoaika ma-pe klo 8-11). Samalla rakennettiin Putaanportin alueelta koulun pallokentälle putkisto ja pumppaamo, joka mahdollistaa keinolumen tekemisen vuokralumitykillä silloin, kun hiihto-olosuhteet eivät muutoin varmistu riittävän luonnonlumen kautta. 9-10 Kirkonkylä (Hiekan uimaranta), ”uimataitoiset” (lapsi uskaltaa sukeltaa ja ui pieniä matkoja) 10-11 Kirkonkylä (Hiekan uimaranta) ”uimataidottomat” 11-12 Kirkonkylä (Hiekan uimaranta) ”uimataidottomat” 13.15-14.15 Kärväskylä 15.00-16.00 Alvajärvi 16.30-17.30 Muurasjärvi llmoittautumiset ensimmäisellä kerralla. Lomalaisten kannattaa uusittaa reseptinsä ajoissa ennen lomalle lähtöä. Wiitaunionin terveyskeskuksen väki toivottaa kaikille hyvää ja aurinkoista kesää! TYÖTERVEYSHUOLTO TIEDOTTAA Pihtiputaalla on oivat mahdollisuudet kesäliikunnan harrastamiseen luonnon helmassa. klo 10-16. Kun tekee mieli vilvoittelemaan, kunnan uimarantoja löytyy kirkonkylältä (Hiekan ja Niemenhäikän uimarannat) sekä sivukyliltä (Elämäjärvi, Alvajärvi, Muurasjärvi, Kärväskylä). Luonnonhoidon osalta kesän 2019 aikana kunnassa aiotaan kiinnittää huomiota vieraslajien torjuntaan. Sähköisen reseptin voi uudistaa apteekin tai Omakanta-palvelun kautta, jolloin uudistuspyyntö välitetään siihen terveyskeskukseen, jossa potilaalla on hoitosuhde. RANTAUIMAKOULUJA järjestetään kesällä 2019 seuraavasti: Ma-pe 8.-12.7. Toisena harrastuspaikkojen kehittämiseen liittyvänä asiana kunta on jättänyt EU – rahoitushankkeen vaellusreitin kehittämisestä Harjuntakasen luonnonsuojelualueen suunnalla. Myös pitkäaikaisesti kotikuntansa ulkopuolella oleskelevalla kesäasukkaalla on mahdollisuus saada kiireetöntä sairaanhoitoa, mikäli hänellä on omasta terveyskeskuksesta tulostettu kirjallinen terveysja hoitosuunnitelma tai asuinkunnasta myönnetty maksusitoumus. Kunnan toiminnan kohderyhmiä ovat asukkaat, yritykset, matkailijat, opiskelijat, kesäasukkaat. Ympäristön kehittämisen osalta kiinnitämme huomiota niin rakennettuun ympäristöön, luontoon kuin harrastuspaikkoihinkin. Myös tulevalle kesälle on tulossa hyvä tapahtumatarjonta, kannattaa vierailla Pihtiputaan kesätapahtumissa! Yhtenä kunnan toiminnan kärkenä voidaan pitää myös kunnan viestinnän tehostamista. KESÄLLÄ LIIKUTAAN JA UIDAAN!. 18 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Paljon toiveita kunnalle on tullut myös kuntosalin kehittämisestä, nähtäväksi jää, toteutuuko nykyistä tasokkaampi kuntosali kunnan vai jonkin yrittäjän toimesta. Kesällä kuntaan ollaan palkkaamassa jälleen kesätubettaja. Kunnassa panostetaan yhteismarkkinointiavustuksen kautta siihen, että paikkakunnan tapahtumille saataisiin mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Pihtiputaan kunnan perustehtävä on tuottaa hyvinvointia ja elinvoimaa. Kaikkien meidän yhteisenä tehtävänä on toimia siten, että näillä asiakasryhmillämme olisi mahdollisimman hyvä elää ja toimia Pihtiputaalla. Instagramin osalta kunnan seuraajien määrä ei ole vielä kovin suuri, mutta siltäkin osalta on päästy hyvään alkuun. Tavoite on, että ratkaisu asiaan saataisiin vuoden 2019 aikana. Uusien harrastuspaikkojen osalta kunnassa on vireillä RC/ Karting – ratahanke, jossa aiotaan rakentaa kilpailupaikka radio-ohjattaville autoille sekä harrastuspaikka Karting autoilua varten. Myös julkisen toiminnan osalta kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että käytännöt olisivat mahdollisimman rivakoita ja joustavia ja asiakaspalvelukokemukset olisivat ystävällisiä. PALVELUAJAT (henkilökunta paikalla) maanantaisin 12 – 18 tiistaisin 12 – 17 keskiviikkoisin 10 – 16 torstaisin 12 – 18 pe rjantaisin 10 – 16 POISTOKIRJOJEN ULKOMYYNTITAPAHTUMA kirjaston pihassa ke 12.6. Aktiivinen viestintä on lisännyt kunnan tiedottamisen seuraajien määrää erityisesti Facebookissa. Alustavissa rahoitusneuvotteluissa kävi kuitenkin ilmi, että tämä hanke ei olisi saamassa rahoitusta. Kirkonkylän koulukeskuksen alueella löytyy monenlaista ulkoaktiviteettia: urheilu-, palloiluja tenniskentän lisäksi Ritovuorella pääset lenkkeilemään haastavan vaihtelevassa maastossa sekä harrastamaan frisbeegolfia. Kunta haki kertaalleen tukea projektille, jossa olisi haettu työpajatyöskentelyn kautta uusia käyttötarkoituksia käyttämättömille liikekiinteistöille. Kuntastrategiassa toimintamme kärjiksi on asetettu palvelukulttuurin kehittäminen, viihtyisä ympäristö sekä aktiivinen viestintä. 116 117 Päivystykseen on ajanvaraus ja hoidon tarpeen arvioinnin tekee aina terveydenhuollon ammattilainen. Pihtiputaan kunnassa on järjestetty perinteisesti paljon tapahtumia. 014 4597 223 & Klo 18-8 välinen päivystys on Keski-Suomen keskussairaalassa, p. Reseptien osalta Suomi on siirtynyt sähköisiin resepteihin eli eResepteihin. Wiitaunionin terveyskeskuksessa ei uusita ulkokuntalaisten reseptejä, koska meillä ei ole reseptien uusimiseen tarvittavia hoitotietoja käytössämme. Kunnan päätöksenteon osalta olemme lisänneet päätöksenteon avoimuutta jakamalla valtuuston kokouksia YouTubessa. TERVETULOA LOMALAISTEN PERINTEISILLE LOMALAISKAHVEILLE LA 29.6.2019 KLO 10 ALKAEN KUNNANVIRASTON VALTUUSTOSALIIN. Tässä vaiheessa olemme toiveikkaita sen suhteen, että molemmat hankkeet saataisiin käyntiin vuoden 2019 aikana. Palveluaikana lainattavana frisbeegolf-settejä, tennismailoja, kävelysauvoja, kahvakuulia, gymstic-jumppakeppejä, sulkapallosetti, ulkopelisetti, renkaanheittopeli ja juoksuvyö. Palvelukulttuurin kehittämisen osalta kunnan tavoitteena on se, että erottuisimme myönteisesti palveluissa niin kunnan toiminnan kuin palveluyritysten toiminnankin osalta. Viime aikoina paljon palstatilaa ovat saaneet vaikeudet valokuituverkkotoiminnassa. Mehutarjoilu! www.keskikirjastot.fi pihtiputaan.kirjasto@pihtipudas.fi puh. Päivystyksessä ei uusita reseptejä! Kiireetöntä sairaanhoitoa tarjoamme pääsääntöisesti oman kunnan asukkaille. Omatoimikirjasto avoinna joka päivä klo 7-21. Keväällä 2019 aloitti paikkakunnan yrityksiin suuntautuva palvelukulttuurin kehittämishanke, jonka kautta järjestetään asiakaspalveluun keskittyviä koulutuksia paikkakunnan yrityksille. Päävastuu potilaan hoidosta on omassa terveyskeskuksessa tai muussa hoitavassa yksikössä. Alaikäraja 5v. Molemmat hankkeet ovat saaneet osakseen rahoittajan suunnasta alustavan myönteisiä arvioita, mutta lopulliset rahoituspäätökset odottavat vielä lupakäsittelyitä. Kuitenkin myös paljon myönteistä kunnassa tapahtuu. Lääkkeen voi noutaa uudistamisen jälkeen mistä tahansa Suomen apteekista
Jätteiden lajittelusta löydät tietoa Pihtiputaan kunnan nettisivuilta. Toissijaisesti käyttöNIEMENHARJUN ALUEEN ASEMAKAAVALUONNOS OLI NÄHTÄVILLÄ tarkoitus on loma-asuminen (RA) erillisinä loma-asuntojen tontteina, mikäli alueen matkailukäyttö ei lähivuosina ala toteutua. Loma-asuntopaikat suunniteltiin mallintamalla Studio Puisto Arkkitehtien suunnitelmien mukaiset rakennukset. Tason alueella loma-asuntotontit muutettiin pysyvään asumiseen, niiden lukumäärän säilyessä entisellään. -31.7.2019. Kelan puhelinpalvelu on kesällä avoinna ma-pe klo 9-16. Päivystysnumerot: Kiinteistöpäivystys 044 4596 890 PLV Oy päivystys – 044 4596 888. Ukonniemen jäähileaseman avaimia ja käyttöoikeuksia jaetaan teknisen toimiston kansliasta. Katutyöt pyritään järjestämään siten, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän häiriötä. ASIOINTIPISTE VALTION PALVELUT PIHTIPUTAALLA TEKNISEN TOIMEN TÖITÄ 2019. Verkkoasioinnissa asiakas voi jättää hakemuksia, se on nopein palvelukanava saada asiansa vireille Kelassa. 040 714 4459. Venepaikkojen läheisyydessä on myös veneenlaskuluiskat. TILAPALVELU Tänä vuonna tehdään normaalien ylläpito ja kiinteistöhoitotöiden ohella myös tavanomaisia peruskorjaus ja investointihankkeita kunnan kiinteistöihin. Kaava on tulossa ehdotuksena nähtäville syksyllä, jolloin sitä voi kommentoida myös sähköisesti. Asiointipisteen sulkuaikana Kelan asiakkaita palvellaan puhelimitse valtakunnallisissa palvelunumeroissa tai puhelinajanvarauksilla. Vesiposteja juomavedelle löytyy tänäkin kesänä kunnanvirastolta sekä Ukonniemen kalasataman kiinteistöstä. Asevelvollisen tuet 020 692 200 /Asumisen tuet 020 692 201 /Eläkeasiat 020 692 202 /Kela-kortti ja EU-sairaanhoitokortti 020 692 203 /Kuntoutus 020 692 205 /Lapsiperheiden tuet 020 692 206 /Kansainväliset tilanteet 020 634 0200 /Omaisen kuoltua 020 692 208 /Opiskelijan tuet 020 692 209 / Sairastaminen 020 692 204 /Toimeentulotuki 020 692 207 /Työttömyysajan tuet 020 692 210 /Vammaistuet ja vammaiskortti 020 692 211 Asiointipisteen sulkuaikana kirjaston tietokoneet ovat kirjaston palveluaikoina käytettävissä asiointiin viranomaisten kanssa sekä muuhun asioiden hoitamiseen. Rakennusalat ja rakennusten sijoittelu on määritelty huolellisesti vaativassa maastossa, joka ei anna paljon liikkumavaraa. Venepaikkoja voi tiedustella ja varata teknisestä toimistosta. Korttelin 521 osalta on kyse jo rakennetun melusuojarakenteen huomioisesta rakennusalan rajauksessa. Kaavamuutoksen tarkoituksena on saattaa jo vanhentunut kaava ajan tasalle, vastaamaan myös tulevaisuuden kehittämistarpeisiin. Mikäli sinulla on hakemuksia tai liitteitä Kelalle, ne tulisi postittaa kunnanviraston sulkuaikana itse suoraan Kelalle (PL 70, 70065 KELA). Kirkonkylän kaukolämpöverkostoon runkoputkiston läheisyydessä olevia kiinteistöjä liitetään hakemuksien ja kannattavuusharkinnan mukaan. Aluekeräyspisteet on varustettu tallentavalla valvontakameralla. Kunnanvirastolla on useita kymmeniä lunastamattomia tienviittoja – ota yhteyttä tekniseen toimistoon. 0295 419 800 arkisin klo 8.-16.15. Lisätiedot: helena.raatikainen@pihtipudas.fi tai tuomo.jarvinen@fcg.fi. Kartoittaja Martti Junikan laatima mallinnus kaavaluonnoksesta. Puutarhajätteiden (haravointijäte, oksat, joulukuuset ym.) vieminen luvatta kunnan tai yksityisen maanomistajan puistotai metsäalueille ei ole sallittua! Ota myös haravointijätteissä yhteyttä jätehuoltoyhtiöön. Ilta on ilmainen tarjoiluineen. Näkyvimpiä näistä kesällä ovat ehkä Suvannonlahden leirikeskuksen ja sen ympäristön rakentaminen, koulukeskuksen liikennejärjestelyjen parantaminen. – 21.7.2019. Ensisijainen käyttötarkoitus on matkailu (RM) esimerkiksi loma-osakkeiden muodossa osana Niemenharjun matkailupalveluiden kehittämistä. Uimapaikat kirkonkylällä Hiekassa ja Niemenhäikässä ja kylillä pidetään yllä edellisten vuosien tapaan. Vaeltamisen vaikuttavuudesta ja herkkyydestä: Siiri Turpeinen, Atelier Aito, esittelee Suurjärven/ Harjuntakasen reitistöille suunnitellut uudet rakenteet valokuvien kera. Tervetuloa kaikki matkailuyrittäjät sekä kaikki, joita luontomatkailuun liittyvät asiat kiinnostavat LUONTOMATKAILUN AJANKOHTAISILTAAN Kesäillan kahvien ja makkaranpaiston kera ti 18.6. YKSITYISTIET Hälytysajoneuvoille yksityisteiden nimikilvet ja selkeät osoitteet nopeuttavat avun perille saapumista. Kaava on mukana hallituksen kärkihankkeessa, jolla kehitetään digitaalista kaavoitusta. POLIISIN LUPAPALVELU palvelee kesällä Pihtiputaalla to 13.6.2019 klo 9.00-11.30 ja 12.30-15.00. kesäkuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 19 PIHTIPUTAAN ASIOINTIPISTE ON SULJETTUNA AJALLA 1. Palveluaika varataan www.poliisi.fi/ajanvaraus tai p. Entisellä leirintäalueella kaavamuutos mahdollistaa yhteensä yhdeksän II-kerroksisen loma-asunnon rakentamisen alueen pohjoisja eteläpäähän. Laurilantie 20, 44800 Pihtipudas). Se mahdollistaa tanssilavatoiminnan ja lavan vähäisen laajentamisen sekä matkailuun liittyvien mökkien rakentamisen. Niemenharjun alueen asemakaavaluonnos oli luonnoksena nähtävillä maalis-huhtikuussa. Hiekan ja Niemenhäikän WC-tilat uusitaan myös liikuntarajoitteisille sopiviksi. TARJOILUJEN JÄRJESTÄMISEKSI ILMOITTAUDU viimeistään to 13.6. klo 18 – 20 Wanhan Pappilan Väentuvalle (os. TYÖJA ELINKEINOTOIMISTO. Suomenkielinen linja: 0295 025 500, ruotsinkielinen linja: 0295 025 510. JÄTEHUOLTO Pihtiputaan kunnan aluekeräyspisteisiin saa sopimuksen tehnyt kiinteistö viedä vain kunnan alueella sijaitsevalta loma-asunnolta tai haja-asutusalueen omakotitaloissa syntyviä päivittäisiä pieniä jäte-eriä. Kesätauko on ajalla 1.6. Metsätiellä (välillä Puistotie – Kisatie), Niittyvillantiellä, Tahkonpolulla ja Nurmelanpolulla. Kaavaa laatii kunnan ohjauksessa FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy. Ongelmajätteet, suuremmat jätemäärät tai jätteet (huonekalut, patjat, pihakalusteet, keittiökalusteet tms.), sähköja elektroniikkaromu ja rakennusjätteet tulee toimittaa Lassila & Tikanoja Oyj:n hyötyjäteasemalle (osoite: Reisjärventie 215 ) tai pyydettävä jätehuoltoyrittäjää noutamaan jätteet. Järjestäjänä Palvelukulttuuri Kunniaan -hanke Pihtipudas KADUT, PUISTOT, LIIKUNTA-ALUEET Pihtiputaan taajamassa peruskorjataan kesän aikana katuja mm. Matonpesupaikka Pääkkölän alueella on käytössä kesäkuun alkupuolella heti säiden niin salliessa. Ajo alueelle tapahtuu nykyisten liittymien kautta ja liittymien läheisyyteen varataan tilaa yleiselle paikoitukselle, joka palvelee alueen yleiseen käyttöön tarkoitetun saunan rakentamista entisen rantasaunan kohdalla. Frisbeerata Ritovuoren rinteillä, parkourkenttä ja muut urheiluja liikuntapaikat koulukeskuksessa, luontopolut Putaanportissa ja Rapeikolla ovat yleisölle käytössä. Kaavan sisältöä, merkintöjä ja määräyksiä täsmennetään ja muokataan vielä ennen kaavaehdotusvaihetta. Illassa kerrotaan, mitä kuuluu Pihtiputaan ja Witaksen alueen luontomatkailulle ja miten Palvelukulttuuri kunniaan -hankkeessa edistetään alueen matkailua. Rantakasvillisuuden ja -puuston säilyminen sekä Niemenharjun maisemalliset arvot on huomioitu kaavassa erillismerkinnöin. PIHTIPUTAAN LÄMPÖ JA VESI OY Vesija viemäriverkoston kiinteistöliittymiä rakennetaan hakemuksien mukaan ja pieniä verkoston korjauksia tehdään sekä kirkonkylän alueella että haja-asutusalueella. Aluekeräyspisteiden asiallinen käyttö ja niiden siistinä pysyminen sekä jätteiden oikea lajittelu on kustannuksia säästävää ja varmasti kaikkien mieleen. Auto on kunnantalon edessä. Asiantuntijavieraamme: Keski-Pohjanmaan luontomatkailun ”tehopakkaus” Mari Keiski Kehitysyhtiö Kosekista, projektipäällikkö #ReittienKP-hanke. Taajamassa uusitaan myös hieman katuvalaistusta. Jokaiselle lomaasunnolle on varattu pienen rantasaunan rakennusoikeus. 6. airi.hakala@pihtipudas.fi tai soita p. VENESATAMAT Kunnan ylläpitämiä maksullisia venesatamia sijaitsee kirkonkylän taajaman läheisyydessä viidessä eri paikassa ja kylillä Alvajärven pohjoispäässä, Muurasjärven pohjoispäässä ja Ilosjoen Ukonniemessä. Asiakkaan tulee ottaa puhelimella yhteyttä valtakunnalliseen puhelinpalveluun. Suunnittelualuetta on laajennettu koskemaan Tason alueen lisäksi entistä leirintäaluetta, tanssilavan ympäristöä sekä korttelia 521, Harjukadun liittymässä. Vesijohtolinjoja laajennetaan tarpeen mukaan, vesitornilla ja jätevedenpuhdistamolla tehdään pieniä korjauksia. Mari kertoo, miten reitistöt ja luontokohteet saadaan vetovoimaisiksi ja millaista verkkonäkyvyyttä voidaan käyttää. Niemenharjun tanssilavan ympäristön kaavamerkinnäksi on osoitettu PVRM eli huvija viihdepaleluiden sekä matkailua palvelevien rakennusten korttelialue
Päivystysvastaanottoajat annetaan ainoastaan puhelinajanvarauksella. Muista myös Keskikirjastojen lainattavat e-aineistot, esim. Ilmoittautumiset https://www.opistopalvelut.fi/suomenselka/course.php?I=fi&t=2285. Eino Leinon sekä runon ja suven päivän tilaisuus kirjastossa. 2019 klo 13 ”Sulle laulan Neiti Kesäheinä”. Kaikilla Kinnulan kuntalaisilla on käytettävissä 24/7 lääkärin ilmainen chat-palvelu. Sosiaalitoimisto on avoinna kunnantalon normaaleina aukioloaikoina klo 9.00-13.30. Ajantasaiset aukioloajat, uusinnat ja varaukset www.keskikirjastot.fi To 4.7. Muina aikoina ovet ovat avoinna normaalisti: maanantaina 12-18, tiistaina 12-18, keskiviikkona 11-16, torstaina 12-18 ja perjantaina 11-16. Kaikille avoin työpaja Kissankulman pihapiirissä keskiviikkona 10.7. Vesimittarin lukema. KINNULAN KOTISEUTUMUSEO on avoinna 1.-28.7. 044 4596 223. Palvelu toimii kooditunnisteella. Leirin aikana syödään omat eväät. 044 4596 308/ Hellevi Pekkarinen, sosiaaliohjaaja. Laituripaikka 74 e/ vuosi Saarensalmella ja Kinnulanlahdessa. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa https:// www.opistopalvelut.fi/suomenselka/course.php?l=fi&t=2277. Pienjäteasema avoinna keskiviikkoisin klo 14-17, osoite Kaatopaikantie 70 (entinen kaatopaikka). kesäkuuta 2019 KINNULAN KESÄN TAIDELEIRI Taiteilija Anna-Liisa Hakkaraisen taidenäyttely ”Pitsipuu, Kruunupää ja Sininen lintu” on esillä 6.-13.7. Tarkempia tietoja antaa sinikka.linnakallio@kinnula.fi tai p. Kesäasukkaiden vedenottopisteet Saarensalmen jäähileaseman seinässä. 044 4596 279. mennessä ja tuki maksetaan hakemusten perusteella de minimis-tukena. Luvan haku sähköisesti www. Viitasaaren terveyskeskuksessa maanantaina ja keskiviikkona klo 16-18 ja perjantaina klo 14.30-18 sekä arkipyhinä ja viikonloppuisin klo 9-16, p. 20 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Soita päivystysapunumeroon 116 117 aina ennen keskussairaalan yhteispäivystykseen hakeutumista. 014 4596 700. tiistaista perjantaihin klo 10-15 sekä lauantaina ja sunnuntaina klo 12-15. Valtuuston yksimielinen valintapäätös sekä lukuisat tervetulotoivotukset ja onnittelut antavat hyvän pohjan aloittaa pitkäjänteinen työ Kinnulan menestymisen eteen. Chat-palvelussa on käytettävissä lääkäri. php?I=fi&t=2286. Kehonpainotreenin aikana treenaamme monipuolisesti kehon eri ryhmiä, erityisesti keskivartalon ja jalkojen lihaksia. https:// omaterveys.terveystalo.com/OmaTerveys/Etusivu/ Palveluun on mentävä aina henkilökohtaisesti sen henkilön sähköisellä tunnisteella, joka on palvelua tarvitsemassa. Tuki myönnetään sellasiin hankkeisiin, joihinn ei saa tukia muualta. Tuki on enintään 50 % kustannuksista ja enintään 500 euroa/ tila tai yritys/ vuosi. sekä 22.-28.7.2019. Zumbassa kaikki saavat liikkua omalla tyylillään, tärkeintä on pitää hauskaa. Virka-aikainen päivystys toimii normaalisti. Palvelun saa käyttöön Oma Terveys -sovelluksella. Hakulomake postitetaan tiloille syksyllä ja lomakkeeseen tulee liittää kopiot maksetuista laskuista. Tiedustelut teknisestä toimistosta 044 4596 223 tai 044 4596 222. Päivystysnumero, p. Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuteen, kahvitarjoilu! Lisätietoja kirjasto@kinnula.fi , 044 4596 257 ”Avoin kirjasto” on tulossa syksyn aikana. lupapiste.fi. Tarvittaessa vettä voi noutaa myös kunnantalon palotornin puoleisella seinällä olevasta vesipostista. Nykyiset paikanhaltijat säilyttävät paikkansa, kunnes luopuvat paikastaan. KESÄZUMBA tiistaisin klo 17.15-18.15. Tilat hakevat tuen 31.12. 0100 84 884. Tunti vuorottelee kehonpainotreenin ja kehoa huoltavan tunnin välillä. Aluksi käyn kahdenkeskiset keskustelut kunnanviraston henkilöstön ja kaikkien valtuutettujen kanssa. 3) Yritykset voivat hakea tukea työntekijän palkkaukseen (valtuuston päätös 8.3.2012 § 7). Arvostetaan sitä, mitä meillä täällä on, ja kehitytään siinä, missä parannettavaa löytyy. Suositus: Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen hakemukset kohdennettava heinäkuun alkuun ennen kunnantalon sulkua. Ohjaajana toimii FM, draamapedagogi ja taidekasvattaja Miia Hiironen. Taideleiri järjestetään 12-18.6.2019 klo 10-14 koulukeskuksen kuvataideluokassa. Sammakkokankaan yhteystiedot: www.sammakkokangas.fi, asiakaspalvelu p. Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto on myöntänyt Artturi Jämsénin rahastosta apurahaa näyttelyn pystyttämiseen. Palvelu soveltuu tietyntyyppisin diagnooseihin. 2) Yritykset voivat hakea avustusta kehittämishankkeisiin. Muilta kuin kinnulalaisilta menee maksu. Kinnulassakin talous on sukeltanut ja toimintaympäristössä tapahtuu koko ajan muutoksia, joihin kunnan täytyy reagoida. Kirjasto on suljettu juhannuksen aattona 21.6. e-kirjat! Kirjastossa voi ottaa myös kopioita ja tulostaa! Muistathan, että kirjastossa on myös sateensuoja! Kesän iloa ja valoa kaikille! Terveyskeskus on avoinna kesäaikana. Toivotan kuntalaisille, kesäasukkaille ja kunnan henkilöstölle aurinkoista ja rentouttavaa kesäaikaa! Nautitaan Kinnulan luonnosta sekä erityisesti hyvästä seurasta tästä kinnulalaisesta yhteisöllisyydestä, jonka ansiosta koemme olevamme yhtä suurta perhettä. TEEMATUNTI KEHONPAINO JA -HUOLTO tiistaisin klo 18.1519.15. Kunnantalon sulkuaikana 8.7.-4.8.2019 sosiaalitoimi on myös suljettu. Muholan Jalkapallokerhon ottelutiedot osoitteesta www.muholanjalkapallokerho.com ja MJK:n facebook-sivulta.. Käynnissä on kokoelmien läpikäynti ja inventointi. TEKNINEN TOIMI TERVEYSKESKUSPALVELUT SOSIAALITOIMISTON KESÄN AUKIOLOAJAT Kirjasto on poikkeuksellisesti avoinna ensi viikkoon asti kahtena päivänä viikossa, tiistaina ja torstaina kello 12-18. ANNA-LIISA HAKKARAISEN TAIDENÄYTTELY Anna-Liisa Hakkarainen: ”Luonto kiittää”. Nyt kannattaa tulla katsastamaan poistetun aineiston hyllyt! Lainattavana on paljon kesälukemista, lehtiä, elokuvia, musiikkia, pelejä ja kolme frisbeegolf laukkua, joissa kiekot. Venepaikkoja Saarensalmella, Kinnulanlahdessa ja Lukkarinrannassa. KINNULAN KUNNANVIRASTO ON SULJETTU 8.7.-4.8.2019 LIIKUNTAKURSSIT KESÄLLÄ 2019 Liikutaan yhdessä kesälläkin! KesäZumba sekä vaihtuvat teematunnit tarjoavat liikettä läpi kesän keskuskoulun piha-alueella. Tavoite on, että nuo keskustelut käydään jo kesäkuun aikana. CHAT -ohje 24/7 lääkäripalveluun: 1) Rekisteröidy Terveystalon Omaterveys-palveluun pankkitunnisteella www.terveystalo.com/omaterveys. 2) Valitse vaihtoehdoista Etäpalvelut (Chat). Työskentelyä on luokassa ja ulkona. 014 4597 223. Kuitenkin jo ensimmäiset keskustelut luottamusmiesten ja virkamiesten kanssa ovat osoittaneet, että täällä ei ole luovutettu. On uskoa ja rohkeutta tarttua olemassa olevien ongelmien ratkomisiin ja hyviä ideoita uusien työpaikkojen synnyttämiseen. Kurssimaksu 20 €. Suomen Terveystalo tiedottaa mahdollisista erillisjärjestelyistä erikseen. Kuntalaisten, loma-asukkaiden, järjestöjen ja yrittäjien ajatukset ovat tervetulleita, ja niitä on ruvennut jo tulemaan kiitettävästi heti valintani jälkeen. Asunnot ja tontit. Kunta tukee maksullista lomittaja-apua 3,00 euroa/ tunti vuonna 2019 niin kauan kuin määräraha riittää. Erityisesti kaikki hyvät ideat työpaikkojen synnyttämiseen ja nykyisten säilyttämiseen otan kiitollisena vastaan. Zumba on energinen ja vauhdikas tunti, jolla liikutaan monipuolisesti ja erityisesti keskivartalo pääsee töihin. Pyydämme kiinteistön haltijoita ilmoittamaan vesimittarin lukeman, mikäli se on jäänyt vuonna 2019 tai edellisenä vuonna ilmoittamatta. SOSIAALIPÄIVYSTYS p. Sateisella säällä kokoonnumme liikuntasalissa. Uudet työpaikat ovat kiven alla, väki vähenee ja monet muutkin käyrät menevät alaspäin. 4) Klikkaa Minulla on koodi”kohtaa ja merkitse siihen sitten numerosarja 92410488, jolloin chat-palvelu tunnistaa asiakkaan kinnulalaiseksi ja ilmainen palvelu on käytössä. Kinnulan Kimmojen pesäpallojoukkueiden sarjojen otteluaikataulut ja tulokset osoitteesta https://www.pesistulospalvelu.fi/ ottelut/142/1138/7061 ja www.kikipesis.fi. Kurssimaksu 20 €. KRIISITYÖN PALVELUT KRIISIKESKUS MOBILESTA saa kriisiapua, kun • olet kokenut jotakin järkyttävää, • olet kokenut menetyksen, • olet kokenut väkivaltaa, • olet käyttäytynyt väkivaltaisesti, • elämässäsi on kriisi, • olet joutunut tai epäilet joutuneesi rikoksen uhriksi, • kohtaat työssäsi asiakkaita, jotka ovat kokeneet kriisin ja haluat konsultoida ja/tai ohjata asiakkaita kriisityöhön PUHELINNUMERO: 014 266 7150, palvelua 24 h/ vrk. Kurssimaksu on 30 €. Ilmoittautumiset https://www.opistopalvelut.fi/suomenselka/course. Kinnulassa pitkään asunut, naivistisista maalauksistaan tunnettu taidemaalari Anna-Liisa Hakkarainen on Taidemaalariliiton ja Jyväskylän Taiteilijaseuran jäsen. Samalla pääsen itse nopeasti asioihin sisälle. Leiri on tarkoitettu 8-13-vuotiaille kokeillen ja opiskellen. Rakennusvalvonta palvelee numerossa 044 4596 221. YÖPÄIVYSTYS JYVÄSKYLÄSSÄ Keski-Suomen keskussairaalassa KLO 18-8. Kaikki me tiedämme, että kunnilla, erityisesti pienillä kunnilla, on edessä kovat haasteet niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin. Vastaanotto täällä Kinnulassa on ollut todella lämmin. Mikäli tunnuksia käytetään väärin, lasku lähtee asiakkaalle (esimerkiksi tunnusta käyttää ulkopaikkakuntalainen). SUOMENSELÄN KANSALAISOPISTO KUNNANJOHTAJAN TERVEHDYS KESÄKIRJASTO PALVELEE Aloitin työt kunnanjohtajan virassa kesäkuun alusta. 112. Kehonhuollossa puolestaan rauhoitutaan venyttelemään, sekä rentouttamaan kehoa ja mieltä. 044 4596 213. 3) Valitse lääkäri-chat 24/7. Se on luonteva palvelu kaikille henkilöille, jotka käyttävät tietokonetta, tablettia tai matkapuhelinta. Tiedustelut ja varaukset tekninen toimisto p. YHTEISPÄIVYSTYS, p. Pihtiputaan terveyskeskuksessa tiistaisin ja torstaisin klo 16-18, p. Yhteydenpito on toivottavaa kasvotusten ja nykyajan viestimillä (puhelin, sähköposti, whatsapp, facebook). 044 4685 502, info@sammakkokangas.fi. Tapaamiset kannattaa sopia etukäteen. Erkki Nikkilä, kunnanjohtaja Teknisen huoltomiespäivystys arkisin 15.30 – 7.00 sekä viikonloppuisin p. Terveystalon CHAT-palvelun ohje. Lisäksi on todettava, että monet asiat ovat täällä oikein hyvällä mallilla. Soita päivystysapunumeroon 116 117 aina ennen keskussairaalan yhteispäivystykseen hakeutumista. Sosiaalipäivystykseen voit soittaa sosiaalisissa ongelmatilanteissa: alaikäisen alkoholinkäyttö, perheväkivalta, perheen sisäiset ongelmat, kasvatusristiriidat, perheen jäseneen ulkopuolisen toimesta kohdistunut väkivaltatilanne, alaikäisen karkaaminen jne. Pienvenepaikka 33 e/ vuosi Saarensalmella ja Lukkarinrannassa. Keskustelujen tarkoituksena on kuulla henkilöstön ja luottamushenkilöiden ajatuksia kunnan tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. klo 11-18 Kissankulmassa, osoite Tolpantie 11. 044 4596 311. Paikalla Pirjo Lahdenperä kertomassa julkaisemistaan kirjoista. PÄIVYSTYSNUMEROT Ensiapupäivystys Kinnulan terveyskeskuksessa ma-to klo 8-16 ja pe klo 8-14.30, p. Kohtien 1-3 avustuksia myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä niin kauan kuin määrärahaa riittää. Kunnan tuki yritystoimintaan vuonna 2019 1) 5 000 euroa de minimis-tukena niille, jotka rakentavat uuden navetan tai laajentavat entistä niin, että eläinten määrä lisääntyy vähintään viisi eläinyksikköä
KIMMOT D-pojat. Kyyti ja ranneke alle 130 cm: 40 e /4H-jäsen, 47/ ei jäsen. PUDIS Aikuisten höntsäpesistä keskiviikkoisin klo 18. KiKi-Pyhäjärvi ti 11.6. kyläkoulu), Kyläseurantie 16. Viitasaaren Seudun 85-vuotisjuhlanäytös, Ei lipunmyyntiä. Vihkoon päiKinnula MUISTIYHDISTYS. ALVAJÄRVEN MAAJA KOTITALOUSNAISET. su 30.6. Palauttakaa tiedot Lukeen la 15.6. ilmaiseksi. Silja Line -kisat 6-9 v. 045 277 2435. Voi tuoda Yaran suursäkit, pienet säkit ja lannoitelavojen suojahuput, metsälannoitesäkit (myös Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira), siemensäkit: Hankkija, Lantmännen Agro, Lantmännen Feedin, Raisioagro ja Tilasiemen, Hankkijan rehusuursäkit. 9-15-v. väh. KesäZumba® ja Kehonpaino ja -huolto kesäja heinäkuussa tiistaisin klo 17.15-19.15. Tanssikurssi pe-la 7.-8.6. Tuumauspalaveri tulevasta rakennusprojektista Rantamajalla to 6.6. riviltä 860,00 €/ ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 AIKON KARTANO, VIITASAARI KÄSIKIRJOITUS: Johanna Törmälä OHJAUS: Sirpa Masalin • PEPE WILLBERGIN musiikilla höystettynä• LIPUT: aikuiset 22 €, eläkeläiset 20 € lapset 5-12 v. klo 19 TI 9.7. Vesilintulaskennan toinen parilaskenta alkaa. Hirvi ja haulikko. klo 19. klo 15, MJK – Äänekosken Huima pe 14.6. Harjoitusammunnat tiistaisin klo 18 ampumaradalla. Lähtö Kinnulasta klo 10.15, Kinnuskeskus – Parlamentti. MJK Junnuharjoitukset kaikilla ikäryhmillä Muholan kentällä perjantaisin klo 17. klo 19 TO 25.7. pituus, 40 m, 24.6. ma klo 18: 10.6. Kesäkirpparin avajaiset la 8.6. Kahvitarjoilu. Kahvitarjoilu. klo 19 TO 18.7. 10 €, alle 5 v. MLL. klo 17-20. Jatkuu taas ke 7.8. kuula, junnukeihäs, 8.7. Kuntonyrkkeily jäi kesätauolle. Miesten kotiottelut MJK – Jämsänkosken Ilves II la 8.6. Lippuja ovelta, Viitasaaren Kirjakaupalta sekä www.lipputoimisto.fi PE 28.6. klo 12. klo 18. SENIORITYÖRYHMÄ. Voit osallistua molempiin tai vain toiselle tunnille. klo 19 KE 10.7. Miesten aluesarja KiKiHaapavesi pe 7.6. ELÄKELIITTO. klo 15. Sählyvuoro kaikille keskiviikkoisin klo 20-21.15. LIIGAPLOKI Kirpputori avoinna perjantaisin klo 10-15 entisen K-Raudan tiloissa Keskustiellä. klo 21 YÖNÄYTÖS SU 21.7. Ilmoittaudu Arja Piilo 0500 779 534 tai Leena 0400 641 769. klo 18. KLO 19 ENSI-ILTA! KE 3.7. (ei viikonloppuna). 0400-615 497. aidat 40 m, 3-loikka. 040 734 1882. klo 18.30. 044 548 5483 ma 10.6. Tangomusikaali Onnen maa Keiteleen Kesäteatterissa su 14.7. Lisätietoja ja ilmoita viemäsi säkit p. SUNNUNTAINA 23.6. klo 11. klo 14 & 19 KE 31.7. Omakustanteinen ruokailu ja omat eväät. Pirkko p. Lähtö paloasemalta. Kerhon aktiivitoimijat ja muut asiasta kiinnostuneet mukaan! KORPISUDET. TO 4.7. klo 19 KE 24.7. ELÄKELÄISET. Lajiryhmät, 9-15v: heitot tiistaisin klo 18-19.30, juoksut/ hypyt torstaisin klo 18-19.30. mennessä p. KLO 11 juhannuksena Haapajärven raviradalla (Kytökatu 9) Liput 20€ 30V JUHLAKILPAILU! VETOKISAT OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e 2 x 100 €• 2 x 170 € muut voitot yht. Peli siirtyy to 6.6. MURTO Yleisurheilukerhot maanantaisin: 6-9-vuotiaat klo 12-13 ja 10-13-vuotiaat klo 13-14. klo 14 & 19 PE 19.7. maanantaisin klo 17-18. Tuotteita voi tuoda myyntiin. Mukaan omat eväät ja sään mukainen varustus. Kokeillaan eri tekniikoita luokassa ja ulkona. PUTAAN ERÄMIEHET. Opastamassa Pirjo Järvelin Lassila & Tikanojalta. 20 e/ jumppa. Toivotaan vanhempia mukaan. Vain metallijätettä. Jos haluat ostaa Seläntaus T-paidan, ota yhteyttä Irmeli Kuronen p. 040 734 1882 Lannoitesäkkien keräys Korppisen vanhalla murskeasemalla Keiteleentien varressa, Alvajärven kuivurilla ja Muurasjärven yhteismontulla Urpilantiellä. klo 21 YÖNÄYTÖS TIEDUSTELUT: Viitasaaren Teatteriyhdistys / Elina 040 592 3040 VÄLIAIKATARJOILUT/RUOKAILUT/MAJOITUS: Aikon Kartano 014 572 000 TELTTATEATTERI LUPA VIIHTYÄ JA KIIHTYÄ SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. Partiolaisten retki Valkeisen laavulle ma 10.6. klo 14 & 19 TI 23.7. Vaihtori avoinna ma-pe klo 10-15 kunnantalon alakerrassa. Otetaan vastaan ehjää ja puhdasta tavaraa myös lahjoituksena. Yli 130 cm: 50 e/ 4H-jäsen, 57 e/ ei jäsen. mennessä. K Ä R V Ä S K Y L Ä N ERÄ JA KYLÄLÄISET. 400 m. klo 19. Omat eväät! Ohjaaja Miia Hiironen, FM, draamapedagogi Kansalaisopistot ja taidekasvattaja. Tiedustelut Henriikka, p. Perhekahvila on jäänyt kesätauolle. menn. klo 19 PE 2.8. Vastaanotetaan kierrätykseen pieniä sähköja elektroniikkalaitteita (SER). Klo 10-14 Kyläseurantalolla (ent. mennessä Seijalle, p. 5.8. E-pojat. Ilm. Pienille huoltaja mukaan (K-6) Ilm. Kurssipaikkana keskuskoulu. Kylätoiminta. Sisältö: fuskun alkeet, salsan alkeet, bugg, alkeet ja alkeisjatko, rumba-boleron alkeet ja alkeisjatko. Powerpark-retki ma 17.6. klo 19 KE 17.7. KiKi-Haapajärvi to 13.6. Koirapuistohankkeen ja hankkeen talkoojärjestelyjen esittelytilaisuus Sompatalolla to 6.6. maanantaisin klo 18-19.30. Lähtö Salen pihalta klo 8.30. 4H. Kaikille avoin jätteiden lajitteluilta Alvajärven maamiesseurantalolla ti 11.6. Uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Keräys päättyy to 15.8. vä, nimi ja kuntoilulaji. G-junnut. F-junnut. 53 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. KENNELKERHO. Kuntosuorituslaatikot Särkiharjussa linja-autokatoksessa Kolehmaisen luona, Meijän kaupan seinällä ja Untisperällä Lepistön tienhaarassa. Päivystys puh. Metalliromun keräyslava vanhan TVH:n pihalla. Turnaus su 9.6. 5-9-v. klo 22. klo 18. Ota mukaan rennot vaatteet ja juomapullo. klo 13. Hinta 50 e, sisältää kahvin ennen esitystä, pääsylipun, ruokailun esityksen jälkeen sekä kuljetuksen. Urheiluseurat TUISKU Keskimaan urheilukoulu. 860 € Pelilippu 3,50€ Pr. Kokoontuminen Sopukassa ti 11.6. Reitti Sammakkokangas – Saarijärvi – Pyhä-Häkin kansallispuisto. kesäkuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 21 Seurat ja yhdistykset Pihtipudas EA-RYHMÄ. Kesäretki Saarijärvelle ke 12.6. 040 705 2434. klo 18. Kinnula Ilmoittaudu 044 4596261 tai netin kautta https://www. Lähtö matkahuolto klo 10, Muurasjärvi Harjulinna klo 10,30, paluu n. RHY. Reisjärvi kutsuu viettämään Kesäistä päivää ma 15.7. klo 19 TO 1.8. opistopalvelut.fi/suomenselka/index.php?l=fi Kesän taideleiri 8-13-vuotiaille koulun kuvataideluokassa ke-ti 12.18.6. 6. kiekko, korkeus, 22.7. ma 10.6. 040 575 0330. Ilm
014-459 6800 Pihtiputaan kunnan kotitalouksien vaarallisten jätteiden yhteiskeräily to 6.6.2019. 040 701 0759 www.kiviteos. alv 10 %. Kaunis pihapiiri istutuksineen ja järvinäkymällä. Jykevästä Finnlamellin hirrestä 71 m² 2h+tupakeittiö+parvi+saunatilat. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Oppaina: Juhani Krook ja Juha Siekkinen. HP. 2019. Pihtiputaan tekninen toimisto ROMUT KIERTOON • Noudamme/vastaanotamme kaikenlaiset metalliromut, romuautot, akut • Maksutta romutustodistukset • Kotitaloudet saavat tuoda maksutta renkaat, SER, ongelmajätteet, paperi, pahvi, lasi, metalli Reisjärventie 215 • 040-7276 781 Lassila-Tikanoja Oyj Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). OC-KIINTEISTÖNVÄLITYS Oy:n TALO-/MÖKKIESITTELYT KINNULASSA LA 8.6. 175 000 € ESITTELY la 8.6 klo 14.00–14.30 Mökki tai huvila, 2h+k+s+ph, 75 m², 3 420 m² Kinnula, Myllyoja, Myllymäentie 45 Luonnonrauhaa rakastavalle hyvä kesänviettopaikka ja ESITTELY la 8.6 klo 13.15–13.45 Omakotitalo, 3-4h+k+khh+s+kh, 119 m², 1 330 m², Kinnula, Pappilanmäki, Pajatie 5 Onko Pappilanmäellä teidän uusi koti. 2010 valmistunut OMAKOTITALO Kinnulassa, kauniin Jäppäjärven rannalla. Muina aikoina arkisin ma-ke klo 8-16, to 8-17 ja pe 8-15 palvelee Lassila-Tikanoja Oyj, Reisjärventie 215. Talo soveltuu myös loma-asunnoksi. 55 000 € Maanrakentamiseen AHO-KURKELAN • soramurskeet • hiekat, sorat ja kivet koneseulottuna • tai edullisesti täyttöihin ym. Tikkanen Ky:n toimistolla (Kinnuskeskus) Keskustie 46, Kinnula. Pyöröhirsimökki 75 m², rak. 0207 931 620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen puh. 72 000 € hyvä 1988 rakennettu ok-talo, 119 m², keittiössä hyvin kaappi-/laskutilaa, puuhella, leivinuuni, 2-3 mh ja puilla lämpiävä sauna. Täällä viihtyy niin isot kuin pienetkin asukkaat. Oma hoidettu tontti 1330 m² mistä löytyy marjapensasta, mansikkamaata ja kukkaloistoa yllin kyllin. 0400-741 747 heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi Toimittaja Juha Kivinen puh. Tässä heti valmis kohde asuttavaksi. 2 km. Omat eväät mukaan ja säänmukainen varustus. P. Kauppaan kuuluu 2 eri tonttia, yhteensä hulppeat 10 800 m² HP. kesäkuuta 2019 Pihtiputaan Ampujat ry Vuosikokous ke 19.6.2019 klo 18.00 Ampujien majalla. Tervetuloa Johtokunta Pihtiputaan Tuisku ry:n sääntömääräinen kevätkokous Jukolassa, Kirkkotie 2, pe 14.6.2019 klo 17.00. ?Mainittuihinpaikkoihinsaatuodavaarallisiajätteitä vain kyseisenä aikana. 040-727 6781. Pihtipudas tori TÄNÄÄN TO 6.6. suoraan penkasta URPILAN KYTÄNKANKAAN louhokseltamme CE-merkityt • kalliomurskelajikkeet 0-16, 0-32, 0-56, 0-100 • esim. HP. Reisjärventie 421 Pihtipudas www.juhlapalvelukranssi.fi 040 841 2182 Pihtiputaan Kiviteos Oy Keskustie 14, 44800 Pihtipudas kiviteos@kiviteos. Täällä saat olla omason myös talviasuttava. Myydään kaikkine irtaimistoineen. 0207 931 621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Vesi tulee ja menee kantamalla, eli taloon ei ole vedetty vesiliittymää sisälle. Jos kiinnostuit, tee tarjous. Hoitokunta Myytävänä Pihtiputaan kirjastossa tapahtuu: POISTOKIRJAMYYNTI Kirjaston pihassa ke 12.6. Lumoavan kauniit maisemat, kun katselet auringonlaskua järvelle. Käsiteltävät asiat: sääntömääräiset asiat, Jukolan kohtalo/sulkeminen. Iso oma tontti 1,86 ha, oma porakaivo, viemärinä umpisäiliö ja tie pihaan asti. Jukka Pekkarinen LKV, Tj • 044 089 7713 ESITTELY la 8.6 klo 15.00–15.30 Mökki tai huvila, tupakeittiö+2 mh+kh+s+parvi, 71 m², 1,86 ha Kinnula, Saarenkylä, Haapainniementie 67 Edenin Helmi, osuva nimi tällä paikalla! Het hyvä, sanois Kinnuset. HP. P. Keräykseen otetaan myös pienerät puhdasta jäteöljyä (enintään 20 litran erät). Tervetuloa Jääkolun tiehoitokunnan vuosikokous ma 17.6.2019 klo 12.00 Tilitoimisto V. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Kokonaislevikki 4 181 (LT 2018) TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Heikki Jämsén puh. klo 14.00-15. Retken kesto n. 040 831 5738. 0400-345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Tilaushinnat 1.1.2019 Kestotilaus 69 /vuosi Määräaikainen 12 kk 73 Pohjoismaat 12 kk 106 Ilmoitushinnat 1.1.2019 Tekstisivu 1,00 /pmm Tekstin jälkeen 0,94 /pmm Takasivu 1,03 /pmm Kuolinilmoitukset 1,00 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. 040 515 6245 PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Ulkorakennuksesta löytyy sauna, bio-wc ja varastotilaa. KONEYHTYMÄ Oy 0400 160 205 • www.koneyhtymabrandt.fi KALLIOMURSKEET KINNULASTA Mäenkankaan ja Yli-Lestin louhokselta Torilla Tark. Tule tekemään löytöjä! Mehutarjoilu! Tervetuloa! Kinnulan keskustassa Kellokujalla rt-päätyhuoneisto valoisa, saunallinen YKSIÖ täysin remontoitu v. siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita, ym. 1992. Lisätietoja saat puh. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Jokeen noin 25 m. 22 KOTISEUDUN SANOMAT 6. 2 h. Lounas: 11-13. Matka n. Oma kaivo. Jäppäkin näkyy ikkunasta. Myllyjoen solinan kuulet pihapiiriin. Osallistujia ei ole vakuutettu seuran toimesta. pintoihin hyvin kiinnittyvä, rengasystävällinen 0-16 mm • sepelit 8-16, 16-32 mm • kivituhka 0-4 mm Erkki 0400 261 848 KS-Mursketeam Oy LUONNONKUKKIEN PÄIVÄN RETKI sunnuntaina 16.6.2019 klo 12 Mäntypirtiltä Elämäjärven uimarannalle. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Hinnat sis. Nyt olis tarjolla ESITTELY la 8.6 klo 12.30–13.00 Mökki tai huvila, 2h+k, 55 m², 10 800 m² Kinnula, Ruuhiniemi, Ruuhiniementie 25 Kesäasunto keskustan tuntumassa. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander puh. Järjestää: Pihtipudas-Seura ry Huomioithan, että jokainen on mukana retkellä omalla vastuulla. klo 10-16. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET puh. kivituotteet pihasuunnitelmat YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas TILAA Erkki Jämsén • 050 520 0978, 045 632 7004 Työsuorituksia PYÖRÖPAALAUSTA • soran ja louheen murskausta • maanrakennustyöt • soraja mursketoimitukset • ruokamultaa Kattava valikoima kalliomurskeita! Mursketilaukset Veijo Saaranen 0400 165 066 V-P Tillgren 0400 242 953 Brandt Velj. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. LEIPÄKAUPPIAS Pihtiputaan torilla pe 7.6 Terttu Kinnunen 040 510 2683 V. Rintamamiestyylinen talo noin 55 m², ja lisätilaa voi tehdä yläkertaan. Kangasniemen Peruna 0400-239 548 Lasit ja lasitukset Kuivajääpuhdistus Terassilasit ja lasitukset Osamaalaukset Sälekaihtimet ja markiisit www.m-fintec.fi 044 344 8922 Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Ilmestyy keskiviikkoisin Puh. Puh. 79 000 € sa rauhassa, mutta kuitenkin keskustan palvelut vain noin 1,5 km päässä. Puh. 7.30-7.40 Kärväskylä, koulun piha/ aluekeräyspiste 7.55-8.10 Harmaalanranta, Rajalan Puu, höyläämön piha 8.30-8.55 Korppinen, Kyläseuran talo / aluekeräyspiste 9.10-9.20 Liitonmäki, aluekeräyspiste 10.05-10.25 Peninki, koulun piha / aluekeräyspiste 10.45-11.00 Elämäjärvi, kaupan piha/ aluekeräyspiste 11.25-11.45 Kojola, aluekeräyspiste 12.10-12.45 Muurasjärvi, Harjulinnan piha 13.00-13.30 Alvajärvi, aluekeräyspiste, Kokkorinne 32 13.55-14.15 Seläntaus, Suvannonlahden leirikeskuksen piha 14.30-14.40 Ilosjoki, aluekeräyspiste 15.00-16.00 kirkonkylä (Putaan Carservice Oy), Savelantie1 klo17.00astiJätehuolto,Reisjärventie215 Keräysontarkoitettuvainkotitalouksienvaarallistenjätteidenpienerienvastaanottoon
Hoitoja hierontapuoli lomalla 3.6.-5.8. Majoituspuoli pyörii täysillä koko kesän ajan. T:mi KONEURAKOINTI Ilpo Malinen Pihtipudas • 040 508 7280 • maaja pohjarakentaminen • jätevesijärjestelmät • • Tela-alustaiset 21 tn ja 13 tn • Kumitela-alustainen 5 tn • Traktorityöt • pienkaivinkonepalvelut • pihatyöt • salaojat rakennuksille 0400-226 495 Mikon Maanrakennus Tmi Mikon Maanrakennus Tmi Mikko Heikkilä Mikko Heikkilä Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 T v l ! www.mokkihaku. 0400 678 753 erkki.korpelin@gmail.com erkkikorpelin.fi LVI-asennukset ja tarvikemyynti 045-273 3765 040 502 9452 (ma-ke, myös ilta-aikoja) • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tutkimukset ym. 029 566 0880. Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. kesäkuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 23 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. Puh. 050 491 5145 HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. Mika 040 545 1959 www.haapa-line.com • 50+1 turistibussi • 16+1 luxusbussi • henkilötaksi • 8+1 taksi invavarustein • myös paarikuljetukset Muurasjärvi 48+1 BUSSI invavarustein uutta ASIANAJOTOIMISTO Fysioterapia Hieronta (myös ilman lääkärin lähetettä) Akupunktio Naprapaatti Meri Räsänen p. 6. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Matkahuollon rahtipalvelut • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastointihuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke.. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. ÖSTBERG Viitasaari, puh. Julkinen kaupanvahvistaja. Keskustie 14 Pihtipudas p. A se m at ie 5 , P ih ti p u d as • w w w .t as m ah o it o. Avoinna klo 9-15. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen 040 149 4005 Joni-Pekka Puranen 0400 548 104 Jari Pekkanen 0400 406 370 naprapaatti Meri Räsänen 050 491 5145 SORA-ALUE Alvajärvi, Lamminmäki • nouto • toimitus 0500 782 908 • 040 582 9608 Ammattitaidolla ja luottamuksella. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. 014-571 254 0400-640 938 Rakennus-ja LVI-urakointi Erkki Korpelin putkistosaneeraukset lämmitysjärjestelmätmaalämpö p. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. . Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • kodinkonemyynti • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu Sähköasennukset ja tarvikemyynti Myymälä • P. • myös kotija laitoskäynnit! • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • Jalkaterapia Juha-Matti Konttinen Hierontapiste Anita Karvonen Elina Niemi 0400 570 553 Jussi Van Rijt 0400 578 370 Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa LVI-ASIOISSA Puh. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 040 580 8274 p. fi/ID14785 Varaus myös booking.com -sivuston kautta • majoitusta lomaan ym. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. 040 486 1163 Lauri Kinnunen SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Saat Pihtiputaalla L&T:ltä kaikki palvelut, joita ympäristösi ylläpitoon tarvitset. JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 Toimisto 040 727 6781 www.lassila-tikanoja.?/asioi MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P
Saamme farmisopimuksia ykkösja kakkossarjojen välille, jotta kaikki pääsevät pelaamaan. Lentopalloliitto tarjosi paikkaa KoLe:lle, mutta joukkue ei lopulta ottanukaan paikkaa vastaan. Kaivonomistajien, osuuskuntien ja vesihuoltolaitosten kannattaakin tarkkailla kaivojen vesitilannetta ja vedenlaatua, joka voi huonontua kuivuuden takia.. 24 KOTISEUDUN SANOMAT 6. Ploki nousi sittenkin ykkössarjaan Pihtiputaan lukion lentopallolinjan tytöt pääsevät kuin pääsevätkin pelaamaan ykkössarjaan Plokin paidassa. Olihan tämä ennenaikainen joululahja. Pelimatkat pitenevät, mutta pelejä on saman verran. Ykkössarjassa joukkueen nimi on Pihtiputaan lukio/ Ploki. Kasvukauden käynnistyessä pohjavesi on jo vähissä maan eteläja keskiosissa. Lentopallolinjalla on hyvin väkeä ja lisää on tulossa. Koljonen toivoo, että ratkaisu poikii enemmän myös Plokin omia junioreita LiigaPlokiin. maaliskuuta, mutta virkavaalista jätettiin kaksi oikaisuvaatimusta. Myös kakkossarjajoukkue Mikkelin Passarit oli kisaamassa ykkössarjapaikasta, mutta lentopalloliitto asetti Plokin etusijalle. – Näemme tämän tärkeänä asiana lukion kehittämisen kannalta. Hän aloittaa sivistysjohtajana elokuun alussa. LiigaPlokissa hän on esiintynyt kahdella kaudella, viimeksi 2016-17. Virkaan valittiin silloin filosofian maisteri Mikko Heinonen (27) Oulaisista. Vesipula voi taas uhata kaivoja Pohjavedet voivat käydä vähiin maan lounaisja keskiosissa viime vuoden tapaan, jos sää jatkuu ennusteiden mukaisesti vähäsateisena. – Mutta yrittänyttä ei laiteta. Paikkaa haki myös Kouvolan Lentopalloilijat, joka oli pudonnut ykkössarjasta kakkoseen. Mikko Heinonen haki sivistysjohtajaksi jo vuosi sitten, mutta tuolloin todettiin, että riittävän päteviä hakijoita ei löytynyt. Ykkössarjapeleihin tulee maltilliset pääsyliput. Ensi talvena joukkueessa on humoristisia persoonia, joten kaikennäköistä pientä häsellystä kentällä ja sen laidalla tulee tapahtumaan! Vilma Ruuska Kuva: Janita Siltanen P I H T I P U D A S Tavallista parempi ruokakauppa Avoinna ma-la 7-21, su 11-18 (heinäkuussa 11-19) Tervetuloa palvelevaan kesäkauppaan! Koko kesän vaihtuvia huipputarjouksia! Herkkutorilta Tuoreet KALAT ja LIHAT Herkkutori palvelee kesällä ma-la. Kakkossarjasta olisi ollut paljon kovempi porras liigaan kuin ykkössarjasta. Olen superiloinen, että voin taas olla osa sitä, vieläpä kotijoukkueen pelipaidassa. Tuomarikustannukset kasvavat eniten, ykkössarjaan tarvitaan päätuomarin lisäksi myös verkkotuomari. – Ihanaa palata takaisin kotikonnuille! Lentopallosta nauttiminen näkyy koko paikkakunnalla. – Ei se budjetti kauas heitä viime kauden luvuista. Meillä on ollut kokonaisuutena niin mahtava kausi, että tämä oli ihan huippujuttu. Tuire Koljonen sanoo haastetta riittävän siinä, että joukkue pysyy ykkössarjassa. Sillä välillä Heinonen suoritti opetushallinnon tutkinnon ja pätevöityi virkaan. lentopallolinjan päävalmentaja Tuire Koljonen kertoo. kesäkuuta 2019 Urheilu Vilma Ruuska palaa Plokiin, joukkue on valmis JUHA KIVINEN Pihtiputaan lukion lentopallolinjan opiskelijoista koostuva Plokin joukkue sai kuulla viime viikolla jymyuutisen: ykkössarjapaikka tuli sittenkin! Ploki hävisi naisten kakkossarjan finaalit Turun Tovereille, joten nousu ykkössarjaan jäi harmittavan täpärälle. Pihtiputaalaiset saivat kuitenkin kuulla, että Karelian Hurmos ja Joen Juju yhdistyivät Joensuussa ja ykkössarjasta vapautui yksi paikka. Kunnanhallitus valitsi Kinnulasta kotoisin olevan Mikko Heinosen yksimielisesti sivistysjohtajaksi ensi kertaa jo 4. LiigaPlokin joukkueen rakentaminen lentopallon naisten Mestaruusliigassa on valmis, kun Vilma Ruuska (21) palaa kasvattajaseuraansa. Kannonkoskelta kotoisin olevalla Vilma Ruuskalla on liigakokemusta 74 ottelun verran. Virka pantiin uudelleen hakuun. Uusi sivistysjohtaja aloittaa elokuussa Kinnulan kunnanhallitus vahvisti sivistysjohtajan virkavaalin, jonka kunnanhallitus teki 8. huhtikuuta. Kunnanhallitus hylkäsi ne huhtikuussa ja piti voimassa Heinosen valinnan. Viime kaudella Ruuska pelasi LP Kangasalan joukkueessa. Niinpä Pihtiputaalla pelataan ensi kaudella lentopalloa kolmella korkeimmalla naisten sarjatasolla, sillä Ploki aikoo jatkaa myös kakkossarjassa. Seuralla ja lukiolla on suunnitelmat varainhankinnasta. Ploki päätti hakea sitä saman tien