2018 puh. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Halloweenia juhlittiin viime viikonloppuna PoPi järjesti ensimmäisen miksauskurssin Pohjoinen KeskiSuomi huonosti tunnettua seutua TÄLLÄ VIIKOLLA: Kuntien tunnettavuus on yhtä ruosteessa kuin nämä rajakyltit. 11. Kokenut miksaaja ja tiskijukka Ilkka Ekman tuli vetämään kurssia. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 7. irtonumero 2,00 e Vesitaitoja opittiin Kinnulan uimahallilla Sivu 12. 0207 931 620 n:o 45 • 58. Keskiaukeama Sivu 3 Keskiaukeama Alina keräsi peräti seitsemäntoista kivettynyttä sammakon silmää
Nurkassa seisoo luuta. Pienetkin teot ja sanat voivat ilahduttaa toista suuresti. Oikein on pitänyt istualtaan joskus pohtia pakkaajan aivoituksia. Ellei nyt tämän lausunnon jälkeen pukkipeeveli päätä kääriä tulevan joulun tuomisiaan rullallisella pakkausteippiä, jolloin niitä ei ilman rälläkkää heikkosormisempi saa avatuksi. Nyt ei ollut. Ja hei, ne heijastimet! Sivullinen Muista muistaa omia läheisiäsi I stuin kerran vaahtosammuttimen kokoisena rääpäleenä ikkunan edessä itkien, kun isä lähti töihin. Sormenpäät nilellä nylkytin nurkkaa ja toista, siinä menivät kolmas ja neljäskin samalla itkulla, mutta paketti ei auennut. Näinhän se piti ilmaista kun joku on mahdoton tai toivoton. Vaikka olisi kuinka kiireinen, päivästä liikenee varmasti edes pieni hetki vaikkapa puhelinsoitolle tai pikavisiitille. Sopersin itkuisena ilmoille kysymyksen ”Jos isillä on töissä paha mieli, halaahan Kari-setä sen pahan mielen pois?” Ennen kuin täytin viisitoista ja ajoin itselleni mopokortin, päätin, että haluan sitten kunnon mopon. Ei tosin mistään nurkkanypykästä vedettynä vaan isolla leipäveitsellä halkaistuna. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen. Pappa nousi aina aikaisin keittämään suurinta herkkuani minulle ja pikkuveljelleni. Tiet voivat olla liukkaita, vaikka lämpötila on plussalla Vaikka Japanilla on supermoderni maine ja huipputekniikkaa käytetään jo monissa laitoksissa, Yojin asunto osoittaa, ettei robottiapu vielä yllä arjen tasolle. O stin muuan kerran pakattua myllyn läpi ajettua ruhoa. O lemme aina juhlistaneet isänpäivänä myös pappaa. Kesäinen kiirastuli on enää painajaismainen trauma sielussa ja kehityskeskustelu säiden haltijan kanssa on ollut meneillään jo hyvän aikaa, agendalla parempien kelien suunnittelu tuleville kesille. Kenkää sai etsiä hyvän tovin, pappa vain katseli vierestä iso virne kasvoillaan. Päästin pikkumopon menemään louhikkoiseen syvään ojaan ja jäin itse kuin nalli kalliolle. On hienoa, että isillekin on oma päivä, mutta mielestäni heitä, kuten muitakin läheisiä, tulisi muistaa useammin. Hän menehtyi yhteentörmäyksessä ja vastaantulevan auton kuljettaja, 64-vuotias pyhäjärveläismies, loukkaantui vakavasti. Erityisesti niiden avaamiseen. Samalla hän sai verukkeen napata pari lakritsipalaa itsekin. Läheisten seurasta on hyvä nauttia täysin rinnoin niin kauan, kuin se on vielä mahdollista. Eihän sekään ole mukavaa, jos ruokatarvikkeet lojuvat pitkin ostoskassin pohjaa tai kaiken maailman ruokaa pilastuttavia sittisontiaisia pääsee luikahtamaan isolla rahalla ostetun läskipalan kyytiin. J oulupaketit ovat yleensä helppoja avattavia. Ilosjoella Nelostietä pohjoiseen päin ajanut 68-vuotias viitasaarelaismies menetti todennäköisesti liukkauden vuoksi autonsa hallinnan ja ajautui vastaantulevan ajokaistalle karmein seurauksin. Tai ehkä oli, mutta juuri se nurkka puuttui. Helsingin Sanomat Liisa Vuori lähetti kuvan lokakuisesta aamuhetkestä Jäpänrannalta. Tai oli nurkkia neljä, en tiedä voisiko niitä neliskulmaisessa olla enempää, mutta se avaamiskulma oli unohdettu laittaa. En tiennyt. Sieltä lähteminen oli tosin vaikeaa, kun pappa oli piilottanut toisen kengistäni ties minne. Yksi syy valintaan on se, että nastarenkaat tasaavat kelinvaihteluja erityisesti silloin, kun lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Nyt roolit ovat vaihtuneet, ja usein Pihtiputaalla käydessäni leivon jotain hyvää mummolaan viemisiksi. Hän nosti mopon tyynesti syvästä ojasta ja hieman nauroi päälle. Erityisesti leikkeleiden ja valmiiksi pakattujen lihatuotteiden avaaminen vaatii muutakin kuin hyviä sormivoimia. Liikenneturvan kyselyn mukaan 81 prosenttia suomalaisautoilijoista käyttää nastarenkaita. Onneksi autoissa ei ollut muita matkustajia. Hän kertasi kaasun ja vaihteet, ja lähdin köröttelemään kapealla mökkitiellä. Tai sen mahdottomuuteen. Tässä ei nyt auta tulla sanomaan, että osta palvelutiskistä tai uudenlaisissa paketeissa, kun se vanhanmallinen hökötys kököttää pöydällä ja paistinpannu huutaa lihaa (tai lihankaltaista valmistetta). En mitään skootteria. Jasmiina Kumpulainen Pääkirjoitus 7. Poliisi tutkii edelleen Ilosjoen onnettomuutta, mutta tiedossa on, että tien pinnalle tiivistynyt vesi oli yön aikana jäätynyt petollisen liukkaaksi. Tämä nyt oli vain yksi esimerkki, olisihan noita vastaavia kokemuksia pilvin pimein, mutta kaikki tarinat eivät taatusti läpäise sensuuria, joten jätetään ne mielikuvituksenne varaan. Tämä yksi päivä on ehkä ihan hyvä muistutukseksi. Sama kohtalo odotti lähes joka kerta. marraskuuta 2018 Päästä vedettyä Lukijan kuva Vaikka lämpötila onkin plussan puolella, tienpinnat voivat olla aamun varhaisina tunteina liukkaita.. Hetken päästä isä kuuli kovaäänisen huutoitkuni ja tuli paikalle. I sänpäivää juhlitaan tämän viikon sunnuntaina. Yritin kääntyä yhden auton mentävällä hiekkatiellä ympäri, mutta koska en löytänyt jarrua, vauhti ei hidastunut tarpeeksi käännöstä varten. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 7. Sitten se avautui. Äitini kysyi minulta mikä on hätänä. Jos liikenteeseen on pakko lähteä esimerkiksi työn vuoksi ennakoimattomasti, talvirenkaat on syytä vaihtaa alle hyvissä ajoin. Niissä pakkauksissahan tavallisesti on yhdessä nurkassa lärpäke, josta vetämällä muovinen kansi avautuu näppärästi. Mutta siis joulu on ihan kohta, siihen palataan vielä, uskokaa tai älkää, mutta joulunkin kauttaa päästään sujuvasti paketteihin ja pakkauksiin. Mummolassa yökyläillessä oli aamulla parasta herätä riisipuuron tuoksuun. On vaikea kuvitella robottia buddhalaisen altartin viereen. Taustalla soi Mari Laurilan Aja Hiljaa, Isi -kappale. Kaupasta ostetuissa tuotteissa on joskus haastetta. Isä lupasi opettaa minut ensin ajamaan meidän PV:llä. Hyvin pakattu A i että se on tuo kalenteri kuulkaa sitten mukavaa katseltavaa. Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Yoji on Japanin versio Pihtiputaan papasta. Herkkusuuta on helppo ilahduttaa. Enää muutama tovi niin joulu on ihan tuossa tuokiossa. Sen verran ymmärtämystä on niille herunut, että hyvää ovat varmasti tarkoittaneet. Hän pesetti pukunsa, luki paljon sanomalehtiä ja sähköpostia, mutta hänen kotinsa oli pieni, vähän sotkuinen ja jäätävän kylmä. Tavallista pitempään lämpiminä jatkunut loppusyksyn sää on saanut monet autoilijat lykkäämään talvirenkaiden asentamista. Eli mukavaa joulun odotusta kaikille meille ja nautitaan nyt pimeistä päivistä ja öistä, ellei lumi ole päässyt pilaamaan tätä ihanuutta. Toisen ilahduttaminen ei vaadi paljoa. Kokeneen pihtiputaalaisen rengasalan yrittäjän Jouni Riitamon viesti on, että talvirenkaat kuluvat ihan samalla lailla kuin kesärenkaatkin, joten säästösyistä vaihtoa ei kannata pitkittää. Muistakaa kertoa läheisillenne tarpeeksi usein, kuinka tärkeitä ja rakkaita he teille ovat. Isä ajatteli, että tiesin missä jarru oli. Aina ennen kun kävi mummolassa, pappa oli odottamassa oman lakritsipurnukkansa kanssa. marraskuuta 2018 ” Maanantaiaamuna lämpömittari näytti plus kolmea astetta, mutta siitä huolimatta päällystettyjen teiden pinnat olivat monin paikoin liukkaita
Lämpimästä varastotilasta tarveselvitys Palveluhanke äänestytti Pihtiputaan kunnanvaltuusto hyväksyi sitoutumisen Palvelukulttuuri kunniaan -kehittämishankkeen kunnan omarahoitusosuuteen 32 595 euroa äänin 24-3. Kehitysyhtiöissä on myös paras tahtotila brändin luomiseksi seutukunnalle eli 9,75 asteikolla nollasta kymmeneen. Kari Parkkonen (sd) totesi, että yritysagentilla on jo kädet täynnä töitä eikä lisää enää tarvita. Seudun yksittäisiä kuntia tunnettiin vielä huonommin. Tarpeen mukaan varastoja voidaan muuttaa asiakkaan tarvetta vastaavaksi. Sen tiesi yli puolet vastaajista. Tapahtumista nousi selväksi ykköseksi Pihtiputaan Keihäskarnevaalit. Ensi vuonna toteutettavan hankkeen kustannusarvio on 155 308 euroa. Vasta toisena tulivat järvet (132), sitten Keski-Suomi (118) ja Saarijärven Paavo (99). Seuraavana tulivat kunnat (8,38) ja asukkaat (7,46). Kolmasosa muisti Saarijärven juhannuskisat. Kehitysyhtiöissä osaaminen on jo parempaa. Pihtiputaan Keihäskarnevaalit on tunnetuin tapahtuma JUHA KIVINEN Seutukunnallisessa ”Yhteinen visio – yhteinen tulevaisuus” -iltapäivässä Viitasaarella jouduttiin toteamaan, ettei Saarijärven-Viitasaaren seutukuntaa tunneta kovinkaan hyvin muualla maassa. Kyselyn taustalla on kunnan asuntotilanne. Markkinointia hoidetaan vain oman työn ohessa eikä yhdessäkään seutukunnan kunnassa ole päätyönään viestintää tai markkinointia tekevää henkilöä. Kaksikko sai äänestyksessä esityksen taakse sosiaalidemokraattien Karri Paanasen. 7. Tyhjien asuntojen muuttaminen varastokäyttöön on niistä yksi, toimitusjohtaja Timo Kemppainen sanoo. Varastot olisivat peruslämpöisiä eli pakkaskaudella lämpötila pyritään pitämään 5-10 asteen tuntumassa. 103 vastasi luonnon ja 79 kalastuksen. Marko Tiainen perusteli kielteistä kantaansa hankkeeseen sillä, että kehittämisyhtiö Witas Oy:llä on jo reilusti toistakymmentä työntekijää, jotka pystyvät auttamaan aivan yhtä hyvin palvelukulttuurin parantamisessa. marraskuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Kiinteistö Oy Pihtiputaan Vuokra-Asunnot tekee ennakkokyselyn lämpimien varastojen tarpeesta. Ensin selvitetään, löytyykö hankkeeseen mukaan lähtijöitä. Varastot olisivat kooltaan noin kolmesta neliöstä reiluun viiteen neliöön. Vielä yhdelle uudelle projektihenkilölle ei ole enää tarvetta, Tiainen latasi. Toimistolla on nähtävissä pohjapiirustusluonnos varastoista. Heikkouksiksi mainittiin vanhusväestöön painottuva huoltosuhde, alhainen syntyvyys, väestökato sekä siitä johtuva yritystoiminnan hiipuminen ja palvelujen väheneminen. Vetovoimaa pohjoiseen Keski-Suomeen -hankkeen vetäjä Jenni Leppilahti kertoi seutukunnalla tehdystä brändija markkinointikyselystä, johon saatii 144 vastausta alueen asukkailta, yrittäjiltä, kehitysyhtiöiltä ja kunnanjohtajilta. – Vastausta haetaan siihen, onko varastotilalle tarvetta, ja jos on, niin minkäkokoisille. 141 vastasi sahateollisuuden, 92 maatalouden ja 76 matkailun. Lisäksi yritysten odotetaan tuovan omaa rahoitusta yhteensä 10 000 euron edestä. Varastoja vuokrattaisiin joko lyhyeen varastointiin (minimi 1 kuukausi) tai pidempään tarpeeseen toistaiseksi voimassa olevaksi. – Meillä on sekä yritysagentti että Witas, joten sillä pitäisi saada jo riittävästi yritysjumppaa. Markku Toikkanen (vas.), Witas Oy:n matkailupäällikkö Jasmine Sepponen, kunnanvaltuutettu Esko Pelkonen Kinnulasta, Kinnulan kunnanjohtaja Pekka Kanervio ja Witas Oy:n toimitusjohtaja Mirja Arkimaa.. Heikoimmin brändiasiat kiinnostivat yrityksiä (6,55) ja yhdistyksiä (5,50). Summa vaihtelee 0,1-1 prosentin välillä. Sijainti keskellä Suomea katsottiin myös eduksi, mutta sitä ei ole ehkä osattu tuoda tarpeeksi hyvin esille. Perussuomalaisten Marko Tiainen esitti, ettei hankkeeseen lähdetä ja hänen ryhmätoverinsa Jorma Kolehmainen kannatti esitystä. Hankkeen tavoitteena on kehittää paikallisten yritysten yhteinen palvelukonsepti, jolla liiketoimintaa voidaan kasvattaa. Lisätietoja ja alustavia varauksia voi tehdä Pihtiputaan Kiinteistöpalvelu Oy:n toimistolle. Jenni Leppilahti korosti, että jos seutukuntaa halutaan nostaa Suomen kartalle, ulkoiseen seutumarkkinointiin on keskityttävä enemmän. Varastojen vuokrauksesta yhtiö laatii säännöt mitä on noudatettava. Tutkimuspäällikkö Timo Myllymäki Taloustutkimuksesta esitteli seudun imagoja tunnettuustutkimusta, johon osallistui yli tuhat vastaajaa. ”Yhteinen visio – yhteinen tulevaisuus” -iltapäivässä Kinnulan kunnanhallituksen pj. Muut tapahtumat jäivät selvästi näistä kahdesta jälkeen. Yli kymmenen prosentin vastauksia saivat vain Viitasaari, Saarijärvi ja Pihtipudas. Peräti 242 vastaajaa ilmoitti, ettei heillä ole mitään tietoa. Sen paremmin ei mennyt yrityspuolella. Saarijärven-Viitasaaren seutua ei tunneta kovin hyvin Vetovoimaa pohjoiseen Keski-Suomeen -hankkeen vetäjä Jenni Leppilahti esitteli Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan brändejä. Ongelma tiedetään kunnissa, mutta vähäiset voimavarat ovat esteenä. Tyhjiä vuokraasuntoja on runsaasti ja Pihtiputaan Vuokra-Asunnot Oy:tä on omistajaohjaukseen liittyvissä keskusteluissa kehotettu löytämään tilanteeseen ratkaisuvaihtoehtoja. Kysymykseen ”Mitä näkemistä seudulla on?” tuli vielä huonompia tuloksia. ”Ei tule mitään mieleen” oli eniten vastattu kohta (142). Ely-keskukselta haetaan 70 prosentin tukea. 344 ei tiennyt yhtään seutukunnan yritystä. Seutukunnan oman väen mielestä alueen vahvuuksia ovat kaunis ja puhdas luonto, vesistöt, kalastusja luontomatkailumahdollisuudet, palvelualttiit ihmiset, edullinen hintataso sekä turvallinen arki. Seutukunnan yrityksillä ei ole juuri lainkaan budjetoitu rahaa markkinointiin. Leppilahti kertoi, että seutukunnan markkinoinnin esteinä ovat luutuneet asenteet, yhteisiä päämääriä haittaava nurkkapatriotismi, massaan hukkuminen ja ehkä myös se, että osaaminen ei riitä. Kunnan omistama vuokrataloyhtiö rakentaa lämpimiä varastoja Kallioniityntielle, mikäli niille löytyy tarpeeksi kiinnostusta. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen perusteli hanketta sillä, että palvelukulttuuri on yksi kolmesta painopisteestä kunnan strategiassa. Pihtipudas olisi tunnettava poikkeuksellisen hyvästä palvelusta. Jos sitoutuneita yrityksiä ei löydy tarpeeksi, ei hankettakaan aloiteta
Sota hänestä teki karun ja harvasanaisen, vakavan. Selitin asian, miten isä oli käskenyt minun sanoa, ja kauppias sanoi, että sinulla on rehellinen isä. Niin sitten kipittelin sen kuuden kilometrin matkan kauppaan ja annoin rahan kauppiaalle. Tämä maailma! Aikuiset itkevät, lapset itkevät, pelkäävät. Valvontakameroiden perusteella paikka on kiinnostanut niin tuttuja kuin tuntemattomiakin ”matkailijoita”, jotkut ovat jopa matkamuistoja löytäneet mukaan. Minun mieleeni on jäänyt; alakoulusta, olisinko ollut kolmannella luokalla, yksi opetus minkä isä meille antoi. Aikuisneuvolassa ei ole ketään paikalla, ettei tarvitsisi odottaa turhaan. Mutta ennen oli sellaista! Koulun joulujuhlat ovat jääneet mieleen. Nelostie oli kello 7.20 mustan jään liukastama. Sitä ootellessa. Veljeni kanssa riensimme häntä vastaan, kumpi ennätti ensin. Joskus automaatti on pyytänyt jättämään soittopyynnön ja kerran jätin sellaisen, mutta soittoa ei ole vielä kuulunut, en tiedä kuinka kauan pitää odottaa. Tulomatkalla oli askel kepeä ja mieli iloinen. Palvelua tarvitseva Palvelussamme on ruuhkaa... En halua nähdä iäkkäiden rouvien joutuvan seisomaan käytävällä. Puhelinpylväät olivat jo silloin teiden varsilla. Jännitti kovasti, mutta hyvin se meni. Olen parin viikon aikana lähes joka päivä yrittänyt soittoaikana soittaa Pihtiputaan terveyskeskuksen Aikuisneuvolaan, mutta joka kerta ensimmäisenä vastaa automaatti: ”Palvelussamme on ruuhkaa, pyydämme ystävällisesti odottamaan.” Olen joskus oikein ystävällisesti odottanut muutamia minuutteja ja olen lopulta päässyt pyytämään Aikuisneuvolaan yhdistämistä. Mutta aina hän meitä lapsia hellitteli. Koneet ovat syrjäyttämässä metsurit metsätöissä, metsäverotus uudistuu, puun ja hakkeen käyttöä energiataloudessa mietitään ja metsien moninaiskäyttökin puhuttaa. Yksi pylväänväli juostiin ja toinen käveltiin, niin matka meni nopeammin. Isäni muisto on rakas. Autoissa ei ollut muita matkustajia. Velipoika tuli vastaan puolessa välissä matkaa ja niin taas oli hyvä mieli. 25 vuoden takaa KONEET SYRJÄYTTÄVÄT METSURIT Muutoksen tuulet heiluttavat metsätaloutta. Ystävällisyys odottaessa ainakin sammuu. Virnettä viikkoon – Isä, miksi sinä istut täydessä bussissa aina silmät kiinni ja olet nukkuvinasi. Hän sanoi heti, että se on vietävä kauppiaalle takaisin. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. Se iso joulukuusi ja pienet lahjapussit sielläkin. ”Sinä Kaarina saat tehdä sen.” Kuinka tärkeäksi tunsinkaan itseni, kun raha laitettiin rahapussiin ja pussi visusti kiinni. Kinnulassa luovuttiin koiraveron perinnästä vuonn 1991 valtuuston päätöksellä. – Tien pinnan teki liukkaaksi siihen tiivistynyt ja aamuyöllä jäätynyt vesi, päivystänyt pelastusviranomainen Samuel Leppämäki kertoi. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 7. Yritin huomenna, mutta vastaus oli sama. Onnea! Keskiviikkona Taisto, torstaina Aatos, perjantaina Teuvo, lauantaina Martti, sunnuntaina isänpäivä, Panu, maanantaina Virpi, tiistaina Kristian, Ano. Suunta on ollut nousujohteinen. Petollisen liukkaalla Nelostiellä sattui maanantaiaamuna kolari, jossa toisen auton kuljettaja kuoli ja toisen auton kuljettaja loukkaantui vakavasti. Isä tuoksui niitylle, työn multaisen paahtamalle auringolle. Eikö nyt, kun kaikkea automatisoidaan, voida laittaa vastaaja sanomaan, että tänään ja ehkä huomennakaan esim. Kinnulalaine KIITÄMME Kinnulan seurakuntaa lämminhenkisestä juhlasta, jonka järjestitte syntymänsä 70-75-juhlavuottaan viettäville! Kiitos Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Minun isäni oli lempeä mies Isäni oli lempeä mies. Toinen autoista oli lähtenyt pyörimään ja ajautunut vastaantulevan kaistalle. Ajokeli onnettomuushetkellä vaarallinen. Santtu ylitti miljoonan palkintorajan Santtu Raitalan ohjastamat hevoset ovat ravanneet tämän vuoden aikana yli miljoonan euron palkintosumman. Vastaus on ollut, että tänä päivänä siellä ei ole ketään, yritä huomenna uudelleen. Ja kädet työn kovettamat, nostivat meidät vuorotellen reppuselkään ja kantoivat pihaan asti. Juoluun asti oli pimeää ja luntakin oli toisin kuin nykyaikana. Ajatellen Atomivoiman vapauttaminen on muuttanut kaiken paitsi ajattelutapamme, joten ajaudumme aseettomina kohti suurta onnettomuutta. Poliisi arvelee, että yhtenä tekijänä onnettomuudessa oli liukkaus. Joulu on hyväntahdon juhla jokaiselle ihmisille. Mutta yks pyssyy. Särkyneelle, hyvinvoivalle lapselle, aikuiselle, ihan kaikille. Oli kiva kävellä käsi kädessä. Nyt kun pian on jouluja toivottavasti ”ihmisillä rauha ja hyvä tahto”. Aina isä oli mukana, ja äiti. – Olen herrasmies. Kun tuli talvi, olivat koulumatkat aika raskaita, kun kyytiä ei aina ollut. Kaarina Leppänen Kuolonkolari maanantaiaamuna Ilosjoella Ilosjoella lähellä entistä Syväjärven lohen kalastuspaikkaa sattui maanantaiaamuna kello 7.20 vakava liikenneonnettomuus, jossa kuoli etelästä tullut 68-vuotias viitasaarelainen mies ja loukkaantui pohjoisen suunnasta tullut 64-vuotias pyhäjärveläismies. Valon ja lumen, Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla. Kehittamisideoita, jotka tuovat myös tuloja otamme ilolla vastaan! Omistajat SEÄT muuttuu, hallitukset muuttuu ja kellonaika muuttuu. Kotona isä huomasi sen. Viime vuonna Santtu ohjasti melkein 550 000 euroa. Hän oli asioinut kaupassa ja kauppias oli vahingossa antanut vastarahaa sata markkaa silloista rahaa ostoista takaisin. Albert Einstein SÄÄNNÖLLISTÄ ohikulkijaa huolestutti Pirttimäen rakennusten kunto ja niiden vaikutus Pihtiputaan matkailuun. Tokmannilla on nyt 186 myymälää ja tavoite ylittää 200 myymälän raja. Nykyään sitä sanaa ehkä vähemmän kunnioitetaan, mutta se avaa monta hyvää porttia ja sydämen tekemään rakkauden tekoja. marraskuuta 2018 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Minä sain aina olla ensimmäisenä. Käveltiin ja hiihdettiin. Kymmenen vuoden aikana palkintoja on kertynyt 2,67 miljoonaa. Ilmatieteen laitos varoittaa, että tiet voivat olla liukkaita aamun tunteina. KOIRAVEROA EI HALUTA TAKAISIN Kinnulan kunnanhallitus ei halua koiraveroa takaisin, vaikka kunnanjohtaja sitä hallitukselle esittikin. Käski viedä lämpöisiä terveisiä isälle ja äidillekin. Suviaikana, kun marjat kypsyivät, hänen kouransa oli täynnä mansikoita ja mesimarjoja niityltä peltotöistä palatessa. Köyristä seihteme (viikkoa) jouluu. Tokmanni osti AleMakasiinin Tokmanni on ostanut AleMakasiini Matti Riikonen Oy:n liiketoiminnan ja yhtiön Pihtiputaalla, Viitasaarella, Äänekoskella, Suolahdessa, Saarijärvellä, Laukaassa, Siilinjärvellä, Pielavedellä ja Kangasniemellä sijaitsevat myymälät. Niin – kauppias oli vähän hämmentynyt, kun sen rahan annoin. Maanantaina kasassa oli jo komeat 1 037 929 euroa. Puhelinpalvelun laatu kiinnostaa osaa toimijoista, mutta ei kaikkia.
7. tai niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää. Avustuksia myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa niihin määrärahat ensi vuoden talousarviossa. Hankkeen kustannusarvio on 349 179 euroa. 2,95 ROLL-ON ANTIPERSPIRANTTI 50 ML (39,00/l) Norm. 9-18 la 9-16 P. marraskuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Kinnulan liikuntaja kulttuuriselvitykseen EU-tukea Keski-Suomen Ely-keskus on myöntänyt 12 600 euron hankerahoituksen maaseuturahastosta Kinnulan kunnan liikuntaja kulttuuriolosuhteiden kehittämisselvitykseen. 20 h Yksittäin 0,65 6 95. 2,29 2 50 6 kpl 1 95 Novita MIESTEN FLANELLIPYJAMA S-XXL MIESTEN KERRASTO S-XXL, vihreä 13 95 2 90 6 kpl 19 95 Hydra Energetic KASVOVOIDE 50 ML (179,00/l) Norm. Hankkeessa toteutetaan esiselvityshankkeessa tunnistetut kehittämistoimet, joilla reitistöt saadaan paremmin asukkaiden ja matkailijoiden käyttöön. Selvitys toteutetaan ensi vuoden aikana. 90 h Norm. Pihtiputaan luontoreitit kuntoon jatkohankkeella Pihtiputaan kunnanvaltuusto sitoutui 104 754 euron omarahoitusosuuteen Luontoreitit kuntoon ja käyttöön -hankkeessa, joka toteutetaan kahden seuraavan vuoden aikana. Reittien ympärille rakennettava tarinallisuus on tärkeää. Alueelle on tarkoitus saada rakentumaan merkittävästi lisää matkailijoille suunnattuja palveluja, joiden tuottamisesta vastaavat paikalliset yrittäjät. 4,95 3 95 Isälle 11.11. Ely-keskukselta haetaan hankkeeseen 70 prosentin tukea. PIHTIPUDAS ark. Avustushakemukset on toimitettava Ely-keskuksiin viimeistään marraskuun loppuun mennessä. Pääpaino on Suurijärven retkeilyreitistöllä Reisjärven rajan vieressä. Keski-Suomen Elykeskuksesta on parhaillaan haettavissa harkinnanvaraista avustusta seuraaviin tarkoituksiin: rakennusperinnön hoitoon, saariston ympäristönhoitoon, pohjavesialueiden suojelusuunnitelmiin, haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan, vesistöjen kunnostuksiin ja vesien hoitoon, vesitalouteen ja vesiluonnonvarojen kestävään käyttöön sekä ympäristökasvatukseen ja -valistukseen Lisäksi Pohjois-Savon Ely-keskuksesta voi hakea avustuksia Keski-Suomessa toteutettaviin kalataloudellisiin kunnostuksiin. 3,45 ÖLJYKYNTTILÄ Paloaika n. Peuran Polulle tehtiin juuri kehittämissuunnitelma. Reitistöjen kehitystyön tulisi näkyä myös matkailijamäärän kasvuna, mikä tosin tapahtuu pääosin vasta hankkeen päätyttyä. Reitistöjen on tarjottava kiinnostavaa nähtävää kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille. Kinnulan Keskustan ja Kinnulan Rauhanyhdistyksen yhteinen ehdokaslista MUISTA ÄÄNESTÄÄ KOTISEURAKUNTASI PARHAAKSI SEURAKUNTAVAALEISSA MEILLE ON TÄRKEÄÄ • Eri tavoin uskovia kokoava kansankirkko • Seurakunnissa kuuntelemme ja tulemme kuulluiksi • Kokoamme sukupolvia yhteen • Olemme yhteistyötä luova ja ylläpitävä seurakunta • Toimimme vuoropuhelun ja yhdenvertaisuuden puolesta Ennakkoäänestys 6.–10.11.2018 • Vaalipäivä 18.11.2018 Elina Harjula Minna Itkonen Hannu Oksanen Risto Pekkarinen Tapio Pekkarinen Jarkko Rekonen Juhani Räihä Paula Taipale Anna Vasalampi Maija Kinnunen Riitta Lahtinen Sari Lindholm Raili Linna Teijo Meriläinen Lassi Niinijärvi Jaana Nykvist-Pekkarinen 6 7 8 9 10 11 12 13 21 20 19 18 16 14 17 15 KESKUSTALAINEN SEURAKUNTAVÄKI KESKUSTALAINEN SEURAKUNTAVÄKI Onnea isä 11.11. 48 h, valkoinen tai punainen Yksittäin 0,55 Polar JUHLAKYNTTILÄ Paloaika n. 2,80 SPRAY ANTIPERSPIRANTTI 150 ML (16,67/l) Norm. 044 785 2737 facebook.com/ AleMakasiini Panda KONVEHTIRASIAT 240-290 G (11,21-13,54/kg) Yksittäin 3,85 8 95 1 95 1 95 2 50 l’oreal men expertiä isälle! SUIHKUGEELI 300 ML (6,50/l) Norm. Uusia matkailuyrityksiä voi syntyä ja nykyisillä yrityksillä on mahdollisuus kasvattaa toimintaansa ja monipuolistaa palvelutarjontaansa. Reitistöt pyritään rakentamaan siten, että niiden perusylläpito onnistuu kunnan normaalin toiminnan ohessa sekä paikallisten yhdistysten avulla. Tarjoukset voimassa KE-TI 7.–13.11. Selvityksen pääasiallisena tiedonkeruumenetelmänä on asukkaille ja koululaisille teetettävät sähköiset kyselyt kehittämistarpeista sekä tärkeimpien sidosryhmien haastattelut. Hanke on jatkoa kesällä toteutetulle Harjuntakasesta maailmankartalle -esiselvityshankkeelle, jolla kartoitettiin Pihtiputaan neljän luontoreitistön tilaa. 11,95 Roco Tools AJASTIN 24 H Sisäja ulkokäyttöön Norm. MIESTEN FLANELLIPAITA S-XXXL 6 50 2 kpl KANNELLINEN HAUTAKYNTTILÄ Paloaika n. Tavoitteena on luoda toimivat yhteydet Peuran Polun reitistölle Reisjärven puolella. Myös paikallisten asukkaiden liikuntamahdollisuudet paranevat, mikä lisää heidän hyvinvointiaan
Aikaa yhteiselle suunnittelulle koko hallituksen kanssa oli hieman haasteellista löytää. Nyt se päätettiin lopulta pitää, kun PoPin bändileiri jäi kesällä järjestämättä. Ihmeteltävää ja tehtävää riitti kaikille, sillä 4H:n väki oli kehitellyt paikalle monenlaista kammostuttavaa tekemistä. Hän on työskennellyt yrittäjänä tapahtumatuotannoissa Jyväskylässä kohta parikymmentä vuotta. Jos taas tehdään vaikka hevihommaa niin tilanne on ihan toinen. — 4H on joskus aiemminkin järjestänyt Halloween-juttuja, niin ihmisille on tavallaan tämä jo tuttua 4H:n järjestämänä, hallituksen jäsen Anu Timonen lisää. Hän myös opettaa jonkin verran miksausta ja DJ-puolta. Hän kävi myös hakemassa karmivan kasvomaalauksen asun jatkeeksi. – Alimmaiset purkit ovat minun entiset vuodelta kypärä ennen kuokkaa. Jos pieni nälkä pääsi yllättämään, oli puffetissa tarjolla esimerkiksi vohveleita. — Olihan tässä hieman miettimistä, sillä viime vuonna ei Halloween-tapahtumaa ollut. Joidenkin kanssa on äärimmäisen helppoa tulla toimeen ja joitakin täytyy ohjata kädestä pitäen. Tavalla tai toisella juttuun tullaan, eihän siitä muuten mitään tule. Tarpeellinen hiljaiselon jälkeen Kinnulan 4H:n hallitus aloitti tapahtuman suunnittelun jo hyvissä ajoin, kuukausi sitten. Tämä oli hänen ensimmäinen kertansa Halloweenia juhlien. — On ollut ihan kivaa. Artistit kuuntelevat enemmän teknikoita. Cheekin kanssa toimin seitsemän vuotta eri saroilla, ja jos silloin laitetaan kauheat kaiut ja paljon toistoja, niin se ei toimi hip hopissa kovin mallikkaasti. Pilkkopimeä kauhutunneli vaati rohkeutta, kammotuspöytä oli täynnä iljettäviä tunnusteltavia, kivettyneitä sammakon silmiä piti kerätä pyykkipojalla, ja lopuksi pystyi vielä tehdä hypyn tuntemattomaan. Monet hallituksen jäsenistä asuvat muualla, joten yhteistä ajankohtaa on aina hieman hankala suunnitella. Hyvä miksaaja on myös hyvä psykologi PoPi ry:n miksauskurssilla miksauspöydän äärelle kokoontuneina kurssin vetäjä Ilkka Ekman (vas.) sekä kurssilaiset Tuomo Paananen, Tuomas Käsmä, Henriikka Skantz, Roni Pasanen ja Jouni Varis. Kurssin vetäjäksi saatiin Pihtiputaan oma poika Ilkka Ekman. Hänen silmänsä osui heti äänijärjestelmään nuorisotilan nurkassa. – Artistien kanssa täytyy pärjätä, mutta muusikot ovat erilaisia. – Se on digitalisoitunut niin kuin kaikki muukin maailmassa. — Tämä ehkä jopa ylitti kaikki odotukset! Ensimmäinen Halloween 8-vuotias Iita oli myös saapunut juhlimaan Halloweenia Seurojentalolle. Olen kuullut, että kun ei ole taitoa, korostetaan bassoa suotta. Halloween saapui Kinnulan Seurojentalolle JASMIINA KUMPULAINEN Yhdysvalloissa heti joulun jälkeen suurin juhla Halloween on vuosi vuodelta kasvattanut suosiotaan Suomessa. Kuulen kyllä, jos ihminen laulaa väärin, ymmärrän soundeista ja tiedän, miltä jonkin pitää kuulostaa, mutta en osaa soittaa mitään. Ilkka arvioi, että miksaajalle on eduksi jonkinlainen musiikin käsitys. Tekemistä oli pyörryksiin asti, mutta Iita oli varma omasta suosikistaan. Kammotuspöytä keräsi paljon uteliaita ympärilleen. Ilkka Ekman on tehnyt keikkoja tiskijukkana kolmekymmentä vuotta ja miksaushommia yli kaksikymmentä vuotta. – Meillä ei ole täällä ammattitaitoisia miksaajia, mutta heitä tarvittaisiin tapahtumissa, kurssille osallistunut PoPi ry:n puheenjohtaja Jouni Varis kertoi. Peitetyissä laatikoissa sanottiin olevan muun muassa toukkia.. – En osaa hakea edes kaikkia kamoja, mitä tähän tarvittaisiin mukaan, vaikka olenkin itse soittanut. — Kinnulan 4H:n toiminnanjohtaja jäi äitiyslomalle, joten hetkeen ei ole 4H:n saralla tapahtunut mitään, sijaisuutta tekevä Milla Kinnunen kertoo. Ei siellä kyllä nähnyt yhtään mitään kun oli ihan pimeää, Iita sanoo. 6 7. Ilman teknikoita Ruisrockiin on turha mennä huutamaan lavalle, siellä ei takarivi kuule mitään. He ymmärtävät sen tärkeyden. Ilkka tekee myös tekniikkaa, lavasysteemejä, telttoja ja muita rakenteita esimerkiksi Puolustusvoimille. Cheekiä miksannut Ilkka Ekman opetti Ilkka Ekman on miksannut pienempiä ja isompia artisteja, muun muassa Cheekiä ja Anna Abreuta. Sunnuntaina päästiin miksaamaan oikeaa bändiä. Tällä kertaa tosin tuntuu, että tätä porukkaa on ihan hirveästi, Timonen toteaa. Ostin nuo niin sanotut sokeripalat joskus vuosien 1993-95 välimaastossa. Artistit kuuntelevat paremmin neuvoja Ilkka Ekman vitsaili, että hyvän miksaajan on oltava psykiatrin ja psykologin välimuoto. Halua saada perusteita siihen, miten soundeja lähdetään nostamaan, koska monesti huomaa, että soundit ovat tilaisuuksissa bassovoittoisia. Haasteeseen päätettiin kuitenkin tarttua, sillä jonkinlaiselle tapahtumalle koettiin olevan tarvetta. Kurssilla käytiin läpi miksaamisen ja äänen perusteita. – Joskus on haastavampaa saada viestiä perille, mutta tänä päivänä ollaan menty parempaan suuntaan sillä puolella. Toinen toistaan karmivammin pukeutuneet lapset valtasivat myös Kinnulan Seurojentalon marraskuun ensimmäisenä perjantaiiltana, kun Kinnulan 4H järjesti oman Halloweenin. Se on yhteistyötä alusta loppuun. Jouni myönsi, että kurssi on todella tarpeellinen hänelle itselleenkin. Mitä aiemmin olen ollut näissä Halloween-tapahtumissa mukana, niin väkeä on ollut paljon. Ilkka kertoi, että musiikkityyleillä on erilaiset painoarvot. — Olemme molemmat olleet jo pitkään 4H:n toiminnassa mukana. Ilkka naurahti, että miksaustekniikka on muuttunut aika radikaalisti, paitsi Pihtiputaalla. — Hyppäsin itse muutama viikko sitten toiminnanjohtajan sijaiseksi, ja halusimme järjestää jonkin tapahtuman tälle vuodelle. Ensin tutustuttiin miksereihin ja niiden kytkentöihin sekä siihen miten kompressoria ja efektejä käytetään. marraskuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT JUHA KIVINEN Musiikkiyhdistys PoPi ry:ssä oli mietitty miksauskurssia monen vuoden ajan. Halloween sattui sopivaan kohtaan, joten hallituslaiset päättivät rakentaa tapahtuman sen ympärille. Väenpaljous tuli osittain yllätyksenä Kinnuselle ja Timoselle. — Kauhutunneli oli paras juttu. – Ja kun itse soitan ja kun meillä on PA-vehkeet haussa, niin uskon, että saan täältä paljon vinkkejä omaankin bändihommaan jatkossa, Jouni mietti. Osallistujia oli tungokseksi asti, ja paikalla nähtiin paljon noitia, kummituksia, luurankoja sekä kaikenlaisia eläimiä. – Ne täytyy tuntea ja ymmärtää se sydän, mitä ollaan tekemässä. Osa miksaajista on toiminut bändeissä, mutta eivät kaikki. – Varmaan sävelkorvaakin tarvitaan, vaikka olenkin sanonut, että en ymmärrä musiikista mitään. On joutunut hieman pohtimaan, mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon. Iita oli pukeutunut hienoon leppäkerttuasuun. Tällä kurssilla liikutaan kuitenkin analogipohjalla, paitsi on minulla on vähän mittajärjestelmiä mukana, vaikka niihin ei keskittymällä keskitytä. Ilkka kehui, että paluu Pihtiputaalle kurssia vetämään oli todella mukavaa, suorastaan nostalgista. Paikalta löytyi myös ongintaa ja kasvomaalausta
marraskuuta 2018 7 KOTISEUDUN SANOMAT PoPi ry:n miksauskurssilla miksauspöydän äärelle kokoontuneina kurssin vetäjä Ilkka Ekman (vas.) sekä kurssilaiset Tuomo Paananen, Tuomas Käsmä, Henriikka Skantz, Roni Pasanen ja Jouni Varis. Meille on ollut tärkeää avoin keskustelu, seurakuntalaisten äänen kuunteleminen, järkevä taloudenpito, terveet ja toimivat kiinteistöt sekä hyvät suhteet henkilöstöön. Metsäkolmio) p. Kannattaa äänestää. klo 10 • nauti kahvi tuoreen pullan tai leivonnaisen kera • osta mukaan mm. 7. Tulevilla päättäjillä on tärkeä rooli yhdessä työntekijöiden kanssa luotsata seurakunnan taloutta ja toimintaa jäsentensä parhaaksi. Keskustalainen seurakuntaväki on aina ollut rakentamassa seurakunnan toimintaa vakaan talouden, monipuolisen toiminnan ja yhteistyön kautta. Siten olet mukana kehittämässä Pihtiputaan seurakuntaa. Tätä työtä me haluamme jatkaa ja myös uudessa kirkkovaltuustossa. Näitä asioita pidämme esillä myös tulevalla kirkkovaltuuston toimintakaudella. 044 984 3187 Tervetuloa! Yhteistyötä ja ihmisläheisyyttä Käy äänestämässä, se on tärkeintä! Seppo Kahilainen KOTISEURAKUNNAN PARHAAKSI 4 Keskustalainen seurakuntaväki, rakentavaa yhteistyötä. Pihtiputaan seurakunnassa toiminnan taso, henkilöstön määrä ja kiinteistöjen kunto ovat hyvällä tasolla jäsenmäärään ja verotuloihin nähden. 32 Seija Järnfors ANN A ÄÄN ESI NAI SEL LE Seurakuntavaalit • Pihtipudas Lasten, nuorten ja perheiden asialla Kotiseurakunnan parhaaksi Tauno Mattola 7 AVAJAISET KE 14.11. Ääni Keskustalle ei ole mennyt hukkaan. Hannu Aho metsäasiantuntija Heli Hjelmeroos-Haapasalo FM Helli Huikari eläkeläinen Taina Kangasluoma marketpäällikkö Erkki Kananen eläkeläinen Paula Kivinen eläkeläinen Kaisu Luokkanen koululaisten ap/iptohjaaja Lauri Mielityinen lääkäri Erkki Pietiläinen eläkeläinen Veikko Puranen eläkeläinen 21 25 22 23 24 26 27 28 29 30 Syksyn seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt hoitamaan seurakunnan asioita tulevan neljän vuoden ajaksi. • keittolounas • salaattipöytä Avoinna: ma-pe 8.30-16 Asematie 11, Pihtipudas (ent. Tuleviin haasteisiin tarvitaan rohkeutta, kokemusta, avoimuutta ja uudistusmieltä. Näitä meiltä Keskustalaisen seurakuntaväen ehdokkailta löytyy. Tämän tilanteen saavuttamisessa ovat Keskustan luottamushenkilöt olleet aktiivisesti mukana. Äänestämällä Keskustan ehdokasta voit varmistaa rakentavan yhteistyön jatkumisen seurakunnan toiminnan kehittämisessä. leipää, kakkuja... Keskustalainen seurakuntaväki, rakentavaa yhteistyötä.
On nuoruus aikaa toukojen. Wanha Pappila Pihtipudas-Seura ry vuokraa Wanhaa Pappilaa • perhejuhliin • kokouksiin ym. Varsinainen äänestyspäivä su 18.11. Lapsesta: ”Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.” Nuoresta: ”Nouse harmaapään edessä.” ”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen.” Vanhasta: ”Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan. 7. Lämmin kiitos osanotosta. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Aika kiitoksen... Yhteisöllä ei ole omaatuntoa. klo 12 touhupiiri Sallilassa. Kirkkokäsikirja lausuu viime pyhän tekstistä: Kristityn oikea isänmaa on taivaassa. Raamattu opettaa, että kullakin elämänvaiheella on arvonsa. Hartaudet: klo 12.30 Kotipiha, 13.00 Eevakoti ja 13.30 Pihlajakoti. Ti 13.11. klo 15–15.45 sählykerho 5-6. klo 9-13 Tervetuloa! Kuollut: Rolf Johannes Murtomäki 85 v. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. Vuokraus ja näyttö Kotiseudun Sanomat • p. Kinnunen. 1. Pe 9.11. 10. Pihtiputaan seurakunta Onnea LILJA 10 vuotta! Toivottaa Pihtiputaan Mummot ja Pappa To 8.11. Kuitenkin hän on samalla maallisen yhteiskunnan jäsen ja vastuussa siitä. Kahvitarjoilu. Ihmiselon suuri tehtävä on elää toiselle ihmiselle. marraskuuta 2018 Martti KIITTÄÄ ja KUMARTAA Pihtiputaan Mieskuoroa ja kaikkia muita, jotka monin eri tavoin muistitte minua merkkipäivänäni. Pihtiputaan seurakunta 1.10.2018 Pihtiputaan seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Arja Huuskonen Kastettu: Topias Juuso Aleksanteri Lindholm. klo 12 Seurakuntakerho ”Virsikirjan uudet virret” srk-kodissa. klo 9.30–11 perhekerho Sallilan alakerrassa. Ma 12.11. klo 11–20 pääkirkko. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 7. lapsien onnitteluun. Vaalit toimitetaan Pihtiputaan pääkirkossa 18.11.2018 kello 11.00–20.00. Su 11.11. Musiikki To 8.11. klo 18.30 rukouksen, ylistyksen ja yhteyden ilta. Raamatusta irtoava moderni ihminen, Minä, kulkee omaa tietään, ei Kristus-tietä. Ajankohtainen laulu. Ke 14.11. Yhteinen taival on kaikilla kuljettavana. 044 509 0598. Vanhanaikaista! Syksyn hedelmä on erilainen kuin kevään tai keskikesän. Klo 17 hartaus Metsäkodossa. On yhtäläisyyttäkin. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys kirkkoherranvirastossa 6.–10.11. Äänioikeus on viimeistään 15.8. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä. Vanhuus mielletään syksyyn kuuluvaksi, pois siirtyvään, luopuneeseen, tarpeettomaan. On kalamiehen kädet rauenneet, katse järvelle sammunut on. Paavo Lahtinen Rakkaamme Onni Johannes PAANANEN s. klo 13 hartaus Marjankodissa. Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. 23. klo 19 Miestenilta srk-kodissa. To 8.11. Ihmiselämässä nuoruus on kevättä, valoisaa ja kukoistavaa. seurakunnan jäseneksi merkityllä, viimeistään 18.11.2018 16 vuotta täyttävällä seurakunnan jäsenellä. Pihtiputaallakin! Jumalan lahjoittama usko on se käsi jolla tuo sana otetaan vastaan, sanoo Luther. lk Sallilan alakerrassa. Tule! Ti 13.11. klo 8.45–9.30 aamupuuro Sallilassa. Klo 13.15 hartaus Kaskessa. Ke 14.11. Päiväkerho Ke 14.11. Klo 17–18 RC-kerho Sallilan alakerrassa. 044 242 0246, Kinnula Valmistumisen kunniaksi kahvitarjoilu lauantaina 10.11. Kuvat ja onnittelutekstit sähköpostilla: ilmoitukset@ kotiseudunsanomat.fi tai ne voi tuoda toimitukseemme. Eri ryhmien toimintaa Ke 7.11. Yhteinen taival mutta eri tie, yhteinen päämäärä mutta ’Hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista’. Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. Myös täyttymisen aikaa. Pyhäkoulu ja varhaisnuoret Ti 13.11. Kun synninpäästön voima pois tuskat karkottaa, niin ahdistunut tunto taas Herran rauhan saa. Keväästä syksyyn kahden maan kansalaisena Ei lintujen laulu nyt lehdossa soi, ei kukkaset nurmella häily. Syksy on kaipauksen ja luopumisen aikaa. Kinnulan seurakunta Pihtiputaan helluntaiseurakunta Sunnuntaiksi Synttärisankari Synttärisankari-palsta on tarkoitettu alle 10 v. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Seurakuntavaalista ja äänestyspaikasta löytyy tietoa myös seurakunnan kotisivuilta osoitteesta www.pihtiputaanseurakunta.fi sekä osoitteesta seurakuntavaalit.fi. Rukouspalvelua. klo 9-18. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. JISOT. klo 18.30 ylimääräinen rukouskokous. Ke 14.11. klo 16 Pihtiputaan helluntaisrk:ssa. klo 16 hyvän sanoman ilta. Kristityt rukoilevat valtiovallan puolesta ja noudattavat sen lakeja ja velvoitteita. klo 18–20.30 nuortenilta Sallilan alakerrassa. Klo 15.30–16.30 askartelukerho 1-6. 1:5-7 On Kristus kirkollensa antanut lahjansa ja seurakunnallensa avainten valtansa. klo 11 askarteHYVÄN SANOMAN ILTA la 10.11. La 10.1. KUULUTUS SEURAKUNTAVAALEISTA Pihtiputaan seurakunnassa toimitetaan 18.11.2018 seurakuntavaalit, joissa valitaan vuoden 2019 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi 15 jäsentä kirkkovaltuustoon. Jumalanpalvelukset Su 11.11. To 15.11. Puh. Nuorena ja vanhana. Puhujana evankelista/lähetyssaarnaaja Matti Wendelin. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi. Leppäkertun opiskelu päättyi Kauneusja jalkahoitola L eppäkerttu p. klo 14 runopiiri srk-kodissa. Ja saa kuulla kerran: en minä tunne teitä. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Hautaan siunattu: Onni Johannes Paananen 85 v. 0207 931 621 www.pihtipudas-seura.fi. minun kirkkoni Kotiseudun Sanomat p. 1933 Kinnula k. Seurat Su 11.11. Yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää. klo 10 messu pääkirkossa. E. klo 12 Varttuneidenkerho ry:llä ja klo 16-18 EU-ruoka-avun jako srk-kodissa, omat kassit mukaan. Vastuu on siis jokaisella. 2018 K-S:n keskussairaala Kaivaten Toini Jukka Pekka ja Ritva perheineen Marja-Leena Ilkka ja Matleena perheineen sukulaiset ja ystävät Kotipaikan ranta niin hiljainen, turhaan odottaa tuttua kulkijaa. Ja kuulla Jeesuksen sana: sinun syntisi on anteeksi annettu. Klo 15.45–16.30 sählykerho 2-4. lk Pihtipudas-salissa. Joh. kirkkoherranvirastossa klo 9–18, muut ennakkoäänestyspaikat internetsivuilla ja facebookissa ja Kotiseudun Sanomissa 24.10. Kaikki tervetulleita! K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683 Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. Klo 17 kirkkokuoron harjoitukset Sallilassa. Jeesus sanoi tulleensa palvelemaan, ei palveltavaksi. Palsta on ilmainen. Nuoret Ke 14.11. Silloin on omantunnon myöhäistä herätä. lk Pihtipudas-salissa. Vielä vanhuudessaan he julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole.” On eroa asenteissa, kokemuksissa, mielenkiinnon kohteissa. Puhujana evankelista/lähetyssaarnaaja Matti Wendelin. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Lavanti, J. klo 15.30 lapsikuoron harjoitukset Sallilassa. klo 12 seurat Rukoushuoneella. Kirkkoherranvirasto suljettu 13.–16.11. 1. klo 12.30 hartaus Sopukassa. Äänioikeutettu 15.8.2018 tämän seurakunnan läsnä olevaksi merkitty ja 16 vuotta viimeistään 18.11.2018 täyttävä seurakunnan jäsen saa äänestää mainitussa äänestyspaikassa. Tervetuloa! lupäivä joulumyyjäisiä varten. Nuoret, olkaa vanhemmille alamaiset; olkaa toinen toisillenne alamaiset. Tarjolla iltapalaa! Seurakuntavaalien ennakkoäänestys ti-la 6.–10.11. Sen toimintaa ohjaa, jos on ohjatakseen, Jumalan sanaan sidottu yksilön omatunto. Vaihtokauppa on ajassa mahdollista; vaihtaa synti armoon
Pihtiputaan Vahvin ry. 6€, alle 12 v. Opitaan paloturvallisuustaitoja ja tutustutaan palokunnan toimintaan hauskoilla tehtävärasteilla. Perjantaisin 8-vuotiaat ja nuoremmat klo 17-18, yli 8-vuotiaat klo 17.30-19.30 ja miehet klo 19.30-21. Haastetaan luudantekijöitä tekemään omalle kylälle kyläluuta. MuistikummiUrheiluseurat TUISKU Yleisurheilun kauden päättäjäiset pe 9.11. Lääkäri Lauri Mielityinen keskustelemassa miesten terveydestä. Vielä muutama paikka vapaana, matka sisältää kuljetukset ja majoituksen. Klubikok ous Bitissä pe 9.11. AVA N T O U I M A R I T. Katariina Kattelus, p. Järj. Sään ennustaminen ja sen haasteet 21.11. ke 21.11. Kahvitarjoilu. R E U M AY H D I S T Y S . Lähtö matkahuollosta klo 6, paluu noin klo 21. To 6.12. To 15.11. Paikalla myös varapiirikuvernööri. klo 13-15. Kokoontuminen ti 13.11. Tanssit seurojentalolla klo 19. Pihtipudas ELÄKKEENSAAJAT. 014-562 663 Rupontie 1, Pihtipudas www.takkatupa.fi Hannele Kimmo Lentopallon Mestaruusliigaa! Pihtipudas-salissa la 10.11. LC PIHTIPUDAS EMMIT. Järj. Metalliromun keräyslava vanhan TVH:n pihalla. Lauantaisin Dja C-junnut klo 17-18.30. Järj. Omakustanteinen jouluruokailu. Liput ticketmaster.fi. JHL 463 Pihtipudas PIKKUJOULUT PIKKUJOULUT HERKKURAVINTOLA ISÄNPÄIVÄN ERIKOISHERKUT MUHKEA SEISOVA PÖYTÄ ROMMIKAKKU + KAHVI 22 8 / / (ja äiti maksaa...) SUNNUNTAINA 11.11. Jokeri Pokeri Box 40-v. Yksilöllistä ommellen perjantaisin 23.11.-7.12. Pihtiputaan Yrittäjät. Ma 19.11. klo 11-17. Muistikahvila Valorinteen kerhohuoneella torstaisin 8.11., 22.11. 3-6 ja 7-9 luokat maanantaisin klo 15.30 ja perjantaisin klo 15.15 Pihtipudas-salissa. menn. Petri Laaksosen joulukonsertti kirkossa klo 19. klo 14. Su 9.12. Juha Tapion konsertti Pihtipudas-salissa klo 17. Luennoitsija ilmoitetaan myöhemmin. jumalanpalveluksen jälkeen. menn. La 10.11. Su 25.11. Kevyt, toimintakykyä ylläpitävä jumppa, vetäjänä Harri Kinnunen. Ti 4.12. Himmelikurssi pe-la 9.10.11. Vesijumppa Simmarissa ma klo 13-13.30 ja pe 13-13.45. Viitasaari Järjestyksenvalvojan peruskurssi lauantaisin 24.11.8.12. Naisten lentopallon Mestaruusliigaa: LiigaPloki – Nurmon Jymy Pihtipudas-salissa klo 17. VIITASEUDUN KUULO. ilmaiseksi vanhempien mukana. Sibelius-lukion Joulushow Pihtipudas-salissa klo 19. Ensilumen hiihtomatka Leville 24.11-1.12. Jos usva uunna vuonna, niin on halla heinäkuussa. klo 18 Kahvila-Ravintola Mantassa. Ma 12.11. Soittaa Kylärengit. Ti 4.12. Seppeleenlasku sankarihaudalle. Maksuton kuulolähipalvelu ma 3.12. 4H. Challenge Cupin lentopalloa: LiigaPloki – Holte IF (Tanska) Pihtipudas-salissa klo 18.30. Muista kokous Hotelli Pihkurissa to 22.11. Järj. M U I S T I Y H D I S T Y S . Vihkoon päivä, nimi ja kuntoilulaji. Saunavuorot keskiviikkoisin klo 16-18 ja klo 19-20 naiset, klo 18-19 miehet. Reima Hautala ja Raimo Löff. Mukana Margit Hassinen ja hallituksen jäseniä. SPORTTIKERHO 0-2 luokat keskiviikkoisin klo 15.15 Putaanvirran salissa. ORTODOKSINEN TIISTAISEURA. Valmistetaan kesäteatteriesitys Muholaan. ELÄKELIITTO. Riisipuuroa ja soppaa myynnissä, kahvitarjoilu, livemusiikkia, joulupukki ym. lukion partioja johtajalinja. Ti 4.12. To 8.11. MURTO Sählyvuoro kaikille keskiviikkoisin klo 20-21.15. 040 860 0767 viimeistään kolme päivää ennen kurssin alkamista tai erikseen merkittyyn viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. pe 23.11. Uhkaako antibioottien tehottomuus (antibioottiresistenssi). ”Ken lahjan tuo, hän lahjan saa”. Kuukausitapaaminen pe 8.11. Lanttu-ja porkkanalaatikoita, neuleita ym. LC PIHTIPUDAS. MeiJän Kaupan Joulunavaus klo 11-15. Soittaa Kylärengit. La 1.12 Adventtimyyjäiset Sallilassa klo 11-13. Joulupukin konttori on entisen Siwan tiloissa, jossa LC Emmit myy kahvia, soppaa ja puuroa. Tiedustelut Mika Paananen, p. Retki Superparkiin Ouluun yli 6-v:lle la 17.11. Muurasjärvi klo 7.45, Alvajärvi klo 8, kk klo 8.15, Elämäjärvi klo 8.30, Superpark n. Tanssit Jukolassa ke 28.11. Arpajaiset, pieni arpajaisvoitto mukaan. La 8.12. VIITASEUDUN KUULO. ke 7.11. 044 459 6969. Christian Ahlskogin urkukonsertti kirkossa klo 19. klo 19 Tervetuloa! Liput 20,-, alle 12 v. Kirkkodraama Markuksen evankeliumi kirkossa klo 13. marraskuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Menoja ja tapahtumia Menot OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e 2 x 100 • 2 x 170 muut voitot yht. 23 www.takkatupa.fi “ Seutukunnan paras ruoka on Takkatuvalla” Tilaukset p. Ma 26.11. Mäntypirtin jumppaja pelipäivä klo 13. Joulupaja pe-la 30.11.1.12. La 24.11. riviltä 860,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 Seurat ja yhdistykset Rientoja ja tilaisuuksia PIHTIPUDAS Marraskuussa Eija Kiljalan taidenäyttely terveyskeskuksen galleriassa. KLO 11-20 Tervetuloa herkuttelemaan! p. To 6.12. ja 20.12. Jumppaa, pelejä ja kahvittelua Korppisen kylätalolla klo 13. klo 12. Naisten lentopallon Mestaruusliigaa: LiigaPloki – Oriveden Ponnistus Pihtipudas-salissa klo 17. 040 528 6052/ Juhani. Kerho maanantaisin klo 12 Työväentalolta. Järj. seurakunta. Järj. klo 17. Järj. Kinnula M U I S T I Y H D I S T Y S . Ilm. Kesäteatteriproduktio Muholan monitoimitalolla alkaa su 25.11. 0€, Smartumin liikuntaja kulttuurisetelit käyvät maksuvälineinä sisäänpääsyssä. 040 544 7710. La 17.11. Ilm. Tied ja ilm. 100 vuotta sisällissodasta 7.11. Su 18.11. Tarjoilua. Luutavarvut voi tuoda tullessaan, varret paikan päällä. Ylimääräiset luudat hyväntekeväisyyteen. Duo Me kahden musiikkikonsertti Sopukassa klo 13. Arvontaa ja kahvio. klo 11.15, Muurasjärven sankarihaudoilla klo 9. Kahvitarjoilu ja juhla Sallilassa klo 11.15. Itsenäisyyspäivän vietto. PUDIS Sählyä pelataan maanantaisin 0-3 lk klo 16.45-18 ja torstaisin 4-9 lk klo 17-18.15. Saunaa ei ke 26.12. PETRI LAAKSOSEN JOULUKONSERTTI Kinnulan kirkossa ke 12.12. klo 10-12 Valorinteellä. seurakunta. LC Kinnula. Joulukadun avaus Kuvasuunnan pihalla klo 13-15. Seppeleiden lasku sankarihaudoille n. Kuntolaatikot pururadalla, Särkiharjun koulun risteyksessä ja Untisperällä Lepistön kohdalla. Tiedustelut 0400 315 749 ja 0400 212 363 Järj. ateriahinnat alk. Järj. klo 18 Takkatuvalla. Kahvitarjoilu. Muholan päiväkahvit Monitoimitalolla klo 13-15. LIIGAPLOKI Kirppari avoinna perjantaisin klo 10-15 entisen KRaudan tiloissa. Jumalanpalvelus kirkossa klo 10. Järj. Muurasjärven Palveluosuuskunta. Jumalanpalvelus kirkossa klo 10. Ruokailu Sopukassa su 11.11. klo 17.00 Otteluisännät LIPUT: 14€, alle 15 v. Järj. Ilm. Järj. 7. klo 18.30 Mantassa. Miesten ilta seurakuntakodilla klo 19. ruokailuun Riitta 040 701 3369. Ohjelmaa, mukana seurakuntakuoro. seurakunta. mennessä. Paula ja Pirkko. Omakustanteinen. Tanssit Jukolassa klo 12. LC Kinnula. 53 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. Järj. 28.11. Pikkujoulumyyjäiset Jukolassa klo 10-15. Naisten lentopallon Mestaruusliigaa: LiigaPloki – WoVo Rovaniemi Pihtipudas-salissa klo 17. La 24.11. La 1.12. Jokainen maksaa uintimaksunsa, yhdistys ohjaajan palkkion. Sauna 5 e/ kerta. LC Kinnula. mennessä Airalle p. ELÄKELÄISET. Partiolaisten soihtukulkue klo 18 ja seppeleen lasku sankarihaudoille. klo 14. SOTAORVOT JA PUOLISOT. Matka ja lippu 38 euroa. 860 Pelilippu 3,50 Pr. kunta ja seurakunta. la 10.11. Itsenäisyyspäivä. To 15.11. Sitovat ilmoittautumiset 9.11. Kuntonyrkkeily Jukolan salilla keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. klo 19. seurakunta. Challenge Cup Pihtipudas-Holte IF tuokio. To 15.11. Järj. klo 18 Sallilassa. Merkitse osanottosi Pihtiputaan listaan vastaanotossa. menn. Ilm. ke 21.11. Kuulokojeen käytön opetusta ja pienimuotoista kojeen huoltoa. Ke 14.11. LC KINNULA. Elokuva Oma maa Putaanvirran salissa. Kansalaisopistot Pihtipudas Ilmoittaudu https://opistopalvelut.fi/viitaseutu/index.php tai toimistoon p. Klubikokous ke 7.11. Järj. Myyntipöytiä voivat varata myös järjestöt tai yksityiset. Miesten ilta Sallilassa klo 18. Muurasjärvellä 0-2 luokat torstaisin klo 12.45, 3-6 luokat torstaisin klo 13.30. Kerho keskiviikkoisin klo 10 Valorinteellä. MLL Muurasjärvi järjestää joulupuuhaa lapsille. Luutatalkoot Mäntypirtillä klo 13. La 24.11. Kausimaksu 25 e. klo 12. klo 10. ti 20.11. Juhlataikashow Jukolassa klo 18. p. Pienille huoltaja mukaan. Alvajärven jouluaskartelu aikuisille lauantaisin 24.11.-1.12. Muhola-Seura. Opitaan paloturvallisuustaitoja ja tutustutaan palokunnan toimintaan hauskoilla tehtävärasteilla. Kuntosaliohjausta Sopukan salissa tiistaisin klo 1315. Vain metallijätettä. 014-562 663 TERVETULOA! Pe 23.11. Osasto tarjoaa ruoan jäsenilleen. Kuulopäivä seurakuntakodilla ke 7.11. Ke 28.11. Kinnula Verkkovälitteiset IKISluennot kunnantalon valtuustosalissa keskiviikkoisin klo 14. Piirikuvernöörin vierailu. Omat eväät ja oranssia päälle. Lupauksenanto kirkossa klo 18.30. Matka ja lippu 46 e (ei-jäsenet 50 e). Ma 12.11. Ilm. klo 18.30 Jukolassa. FT, tutkija Tuomas Hoppu, TaY. Tampereen kädentaidot -messumatka la 17.11. Päivä paloasemalla klo 10-14. Korppisen eräja luontoryhmä hirvimetsällä (yli 10 v.) la 10.11. IKIS-luento: 100 vuotta sisällissodasta Viitasaaren kaupungintalolla ke 7.11. Tietoa ikäkuulosta, kuntoutuspalveluista sekä Kuuloliiton ja paikallisyhdistyksen toiminnasta. Ohjaaja fysioterapeutti Riikkaliisa Kärkkäinen. MJK Harjoitukset. Päivä paloasemalla klo 10-14. Tulossa to 15.11. Ilm. Pirkko Kauppinen kertoo kirjaston palveluista ja antaa syksyn lukuvinkkejä. väh. Diakonian joulumyyjäiset seurakuntakodilla klo 10-13. KINNULA La 10.11. Su 2.12. seurakunnan diakoniaja lähetystyö. 050 307 2874, mika@kohote.fi. Meteorologi Matti Huutonen, Yle. Kamu-kahvila kirjastossa to 15.11. Ilm. Kuulokojeen huoltoa, paristojen myyntiä ja vaihtoa sekä vertaistukea. Päiväjuhla seurakuntakodilla noin klo 11. Ilm. 040 734 1882/ Asta. SYDÄNYHDISTYS. Palkitaan kauden aikana ansioituneet nuorisoyleisurheilijat. klo 9 Haapakylän metsästysseuran majalla (Kyntöläisentie). mennessä. menn. Ke 12.12. Mukaan mahtuu 15 henkilöä yläkouluikäisistä ylöspäin. Kumpulan talviuintipaikan avaimen saa kunnantalon infosta
Maanantai: uunimakkara, perunasose, lantturaaste. 94 000 E /tarjous. Sääntömääräiset asiat. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Kerro äänestäjille, miksi juuri sinä olisit oikea henkilö tekemään tulevaisuuden kirkkoa! Ennakkoäänestysaika 6.–10.11.2018 VAALIPÄIVÄ SU 18.11.2018 minun kirkkoni Kutsu väki koolle ILMOITUKSELLA Kotiseudun Sanomissa!. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET puh. Tervetuloa! la 10.11.2018 klo 13–15 Tervapesälle. Johtokunnan kokous klo 10.30. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. 040 701 3369. Sääntömääräinen syyskokous to 22.11.2018 klo 17.00 Hotelli Pihkurissa, Kappelintie 5, Viitasaari. Tiistai: uunikala, perunasose, porkkanaraaste. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 7. Raimo Hämäläinen, Pihtipudas • 0400 918 286 KALLIOMURSKEET Laadukk aat Torilla PERUNAA ja PORKKANAA Pihtiputaan torilla TO 8.11. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander puh. 0207 931 621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. puh. klo 14-16.30 Viljapossua suoraan tilalta etuselkä, kylki 5,50e/kg. marraskuuta 2018 Keskustan Kinnulan paikallisyhdistyksen sääntömääräinenn syyskokous ti 13.11.2018 klo 19.00 valtuustosalissa. Ruokailuaika klo 13.00–16.00. Tiistai: jauhelihapuikot, perunamuusi, vihreä papusalaatti. Talven alle tiet kuntoon ja rapakot kuriin! teille ja pihoille. Tervetuloa! Pihtiputaan Hevosystäväinseura ry Sääntömääräinen syyskokous to 22.11.2018 klo 19.00 Ravintola Manta. Arpajaiset! Tervetuloa MYYDÄÄN Mikonpolku 2 B 3, 2 h+k+s 60 m 2 . Yleisten hoitokunnan asioiden lisäksi kokouksessa käsitellään päivitetty tieyksikkölaskelma ja maksuunpanoluettelo. Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Ilmestyy keskiviikkoisin Puh. 0400-345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Tilaushinnat 1.1.2018 Kestotilaus 66 /vuosi Määräaikainen 12 kk 70 Pohjoismaat 12 kk 103 Hinnat sis. Kokouksen jälkeen on mahdollisuus nauttia omakustanteinen jouluateria! Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset ruokailuun Riitalle ti 14.11. Myynti, asennus/takuu 050 516 7473 p. Reumayhdistys ry. kattoturvallisuustuotteet. P.S. Lounas: 11-13. alv 10 % Ilmoitushinnat 1.1.2018 Tekstisivu 0,98 /pmm Tekstin jälkeen 0,92 /pmm Takasivu 1,01 /pmm Kuolinilmoitukset 0,98 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. Perjantai: keittäjän eväät. Tervetuloa! Kokouskutsu Isomäen metsäautotiestön ja Mesimäen yksityistien yleinen kokous pidetään la 24.11.2018 alkaen klo 10 osoitteessa Mesimäentie 38, 44860 Alvajärvi. Lapa 5,90 e /kg. 040-745 0964 Pu taa np or tin tie 13 Pih tip ud as Teemme töitä laidasta laitaan! OSUUSKUNTA OK-TEAM Kökön Erä ry Kutsumme maanvuokraajat, seuran jäsenet, kyläläiset ja naapuriseurojen edustajat perheineen HIRVIPAISTILLE Hiilingin Jahti ry kutsuu seuralle maansa vuokranneet, seuran jäsenet, naapuriseurojen edustajat ja kyläläiset perheineen HIRVIKEITOLLE Tahkoniemen leirikeskukseen su 11.11.2018 klo 13.00. Kaukolämpö. Maanantai: kinkkukiusaus, puutarhurin salaatti. Jauheliha 6,90 e /kg. Kahvitarjoilu Tervetuloa! Johtokunta Sopen Metsästäjät ry kutsuu seuralle maansa vuokranneet ja seuran jäsenet sekä naapuriseurojen edustajat perheineen HIRVIKEITOLLE Muurasjärven Harjulinnaan su 11.11.2018 klo 12–14. 0207 931 620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen puh. Sääntömääräiset syyskokousasiat sekä sääntöuudistus. Tiehoitokunnat Elämäjärven maamiesseuran ja naisosaston yleinen syyskokous pe 16.11.2018 klo 19.30 Mäntypirtillä. Keskiviikko: mannapuuro, marjakeitto, tuore leipä, leikkele. klo 9–14 Sovittaessa kotiinkuljetus. P. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Kokonaislevikki 4 287 (LT 2017) TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Heikki Jämsén puh. Tervetuloa! Suoraan perunatilalta HANNULAN PERUNA Koutajärventie, Keitele • 040 569 4255 Myytävänä Vesikourut, tikkaat, lumiesteet ym. Keskiviikko: pinaattija veriletut, valkokastike, perunat, puolukkasurvos, jäätelö. Hoitovastike 156 E /kk, vesi, sähkö ja lämmitys kulutuksen mukaan. Täyslihasäilyke 5 € /prk. Tervetuloa! Saaren kyläseura ry:n syyskokous su 25.11.2018 klo 18.00 Saaren kylätuvalla Saarenkylän satamassa. Lisätietoja ja esittelystä sopiminen Juuso Lahtinen 045-235 6606 SK-Isännöintipalvelu Oy Isännöintipalvelu Kuronen LKV Keskustie 14, Pihtipudas lkv@saaninkoski.fi • 045-212 1331 SEURAKUNTAVAALIEHDOKAS p. Perjantai: bolognesekastike, tumma spagetti, satokauden salaatti. Tervetuloa! Pihtiputaan Vasemmistoliitto ry Syyskokous ke 28.11.2018 klo 18.00 kunnantalolla. Johtokunta ROMUT KIERTOON • Noudamme/vastaanotamme kaikenlaiset metalliromut, romuautot, akut • Maksutta romutustodistukset • Kotitaloudet saavat tuoda maksutta renkaat, SER, ongelmajätteet, paperi, pahvi, lasi, metalli Reisjärventie 215 • 040-7276 781 Lassila-Tikanoja Oyj Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Laakamäen Kotiliha, 0400-577 433 /Heikki. Aiheena syyskokouksen sääntömääräiset asiat. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Tervetuloa Johtokunnat Kouluruokailu Pihtipudas Torstai: jauheliharisotto, kaali-ananassalaatti. Seuraava toripäivä to 22.11. AITOA ARKIRUOKAA ma-pe 11–13 Bar * Bistro * Cafe ma-to 11–18 pe-la 15–02 (03), su suljettu Keskustie 46, Kinnula • 050 514 1001 Mika 040 545 1959 www.haapa-line.com • 50+1 turistibussi • 16+1 luxusbussi • henkilötaksi • 8+1 taksi invavarustein • myös paarikuljetukset Muurasjärvi 48+1 BUSSI invavarustein uutta Reisjärventie 421 Pihtipudas www.juhlapalvelukranssi.fi 040 841 2182 LIHA-AUTO Pihtiputaan Tahkon Aukiolla TO 8.11. Viitasaaren ja ymp. Hyvä sijainti ja erinomainen kunto! Hp. Joka toinen torstai. Rakennettu 2011. Kahvitarjoilu Tervetuloa! Hallitus Eläkeliitto Pihtiputaan yhdistys syyskokous keskiviikkona 14.11.2018 klo 12.00 Osuuspankin kokoustiloissa. 0400-741 747 heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi Toimittaja Juha Kivinen puh. Kinnula Torstai: uunimakkara, perunamuusi, salaattipuffa
020 728 9600 info@taloushallinta.com Kinnulan toimisto Keskustie 49, 43900 Kinnula Avoinna ma-ti ja to-pe 9-15 ke suljettu Puh. 0400-371 356 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Kallioja Soramurskeet · Tientasaukset kuormaauton alusterällä tai · Järeällä traktorimoniterälanalla. JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 Toimisto 040 727 6781 www.lassila-tikanoja.?/asioi MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen 040 149 4005 Joni-Pekka Puranen 0400 548 104 Jari Pekkanen 0400 406 370 naprapaatti Meri Räsänen 050 491 5145 SORA-ALUE Alvajärvi, Lamminmäki • nouto • toimitus 0500 782 908 • 040 582 9608 T:mi KONEURAKOINTI Ilpo Malinen Pihtipudas • 040 508 7280 • maaja pohjarakentaminen • jätevesijärjestelmät • • Tela-alustaiset 21 tn ja 13 tn • Kumitela-alustainen 5 tn • Traktorityöt Ammattitaidolla ja luottamuksella. A se m at ie 5 , P ih ti p u d as • w w w .t as m ah o it o. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. 029 566 0880. 040 580 8274 p. 020 728 9607 www.taloushallinta.com Sähköasennukset ja tarvikemyynti Myymälä • P. marraskuuta 2018 KOTISEUDUN SANOMAT 11 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. fi/ID14785 Varaus myös booking.com -sivuston kautta • majoitusta lomaan ym. Keskustie 14 Pihtipudas p. 040 486 1163. . KS-Mursketeam Oy Kinnula 0400-261 848/ Erkki Saat Pihtiputaalla L&T:ltä kaikki palvelut, joita ympäristösi ylläpitoon tarvitset. • myös kotija laitoskäynnit! • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • Jalkaterapia Juha-Matti Konttinen Hierontapiste Anita Karvonen Elina Niemi 0400 570 553 Henna Mönttinen 0400 578 370 Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. 7. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. Lauri Kinnunen, Risto Korpi • P. Auktorisoitu tilitoimisto Kinnulan toimistomme on nyt avattu, tervetuloa! Peruskirjanpidosta yrityksen talouden hallintaan Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • kodinkonemyynti • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset 045-273 3765 040 502 9452 (ma-ke, myös ilta-aikoja) • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tutkimukset ym. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Matkahuollon rahtipalvelut • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastointihuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke.. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa LVI-ASIOISSA Puh. Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu @ Tur?allinen kumppani yrityksellesi. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. Avoinna klo 9-15. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. SYDAN-SUOMEN TALOUSHALLINTA ?. Puh. Julkinen kaupanvahvistaja. • pienkaivinkonepalvelut • pihatyöt • piikkaukset 0400-226 495 Mikon Maanrakennus Tmi Mikon Maanrakennus Tmi Mikko Heikkilä Mikko Heikkilä YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 Hierontaa ja jalkojenhoitoa ammattitaidolla juuri Sinulle! T v l ! www.mokkihaku. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset.
Jotkut säikähtivät, kun nokka ei meinannut pysyä pohjaa kohti, eikä silloin pystynyt uimaan, kun liivit kääntyivät automaattisesti selälleen, Harri Kinnunen kertoi. Viimeisessä erässä Plokilla oli koko erän varma johto ja asenne pelaamiseen oli päivän parasta. Seuraava vastustaja oli Kuhmon Kiva-Lentis. Muista kokous kyläseurantalolla pe 23.11. Kuusamo hyökkäsi vahvasti. Lauantain pelipäivä aloitettiin Joukon johdolla aamureippailulla klo 7. Mukana oli myös Petri Syrjä sukellusasiantuntijana. Siellä käy parhaimmillaan 12-15 uimaria. Joskus kun kaikki tulevat yhtä aikaa, tuntuu että on liikaakin, mutta on myös hiljaisia aikoja. Ottelun tulos ei ehtinyt tämän viikon lehteen. Pelissä Oulunsaloa eli OaAt:ta oli tiukka ensimmäinen erä, mutta se loppui Plokin voittoon. – Kohtuullisesti on ollut, 20-30 päivässä. Valmentajana oli Jouko Koljonen. Oli tärkeää esitellä esimerkiksi, miten pelastusliivit toimivat. Hyvällä pelillä ja vastustajan kentän tyhjien paikkojen hyödyntämisellä ensimmäinen erä meni Plokille taas selvästi 25-17. Toisessa erässä varauduimme kovempiin palloihin vastustajan kädestä, mutta erä koituikin selvästi Plokin voitoksi 25-16. Uimahalliyrittäjä Simo Kinnunen eli Seppä Simo opetti Vesisankareille ensiapua. Kolmanteen peliin Ylöjärveä vastaan lähdimme kovemmalla asenteella, ja hienolla pelillä veimme ensimmäisen erän. Ennakkoäänestys 6.–10.11.2018 Raija Arvola yrittäjä Arto Tiainen yrittäjä Sanna Rauhala sosionomi, yrittäjä Laura Puurula nuorisotyöntekijä Tauno Mattola nuorisotyönohj., eläkkeellä minun kirkkoni 7 8 9 10 11 2 5 6 4 3 Marko Kahilainen koulutettu hieroja Seppo Kahilainen tuottaja, eläkeläinen Tero Kemppainen hioma-automaattiasentaja Jarkko Manninen eläkeläinen Maria Mikkonen palvelujohtaja. Ala-asteikäiset käyvät aktiivisimmin, Simo jutteli. marraskuuta, jolloin Holte IF tekee vastavierailun Pihtiputaalle. LiigaPlokin seuraavana etappi oli Tanska, jossa joukkue kohtasi eilen tiistaina Holte IF:n Challenge Cupissa. Kuusamon hyökkäysprosentti oli 45, kun se jäi LiigaPlokilla 31:een. Suurin ero joukkueiden välillä oli hyökkäystehoissa. klo 18. Pihtipudas-salin ensimmäinen kansainvälinen ottelu on vuorossa ensi viikon torstaina 15. Toisessa erässä Plokilla oli varma johto, mutta omien virheiden takia ja uskon loppuessa Kiva ohitti Plokin ja vei erän 25-23. Lapsille opetettiin sukeltamista, snorkkelin käyttöä, narulla vedestä pelastamista sekä sitä, miten veteen hypätään. Seppä Simo on ollut tyytyväinen Kinnulan uimahallin kävijämääriin. Ilta oli suosittu. LiigaPloki sinnitteli mukana, mutta kotijoukkue nykäisi erien lopussa ratkaisevat erot. – Lapset kannattaa laittaa järveen liivien kanssa, jotta he huomaavat miltä se tuntuu. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 7. Kunnan vapaa-aikaohjaaja Harri Kinnunen naurahti, että altaaseen ei olisi mahtunut mitään muuta, jos suuri WiBit-rakennelma olisi pantu keskelle, – Enemmän tästä opettamisesta on ollut hyötyä. 3-0 ja 3-1 -voitoista saa kolme pistettä ja 3-2 -voitosta kaksi pistettä. #9 Milana, #18 Ella Pölkky Kuusamo joutui alkukaudesta taipumaan Pihtiputaalla lentopallon naisten Mestaruusliigan ottelussa, mutta perjantaina joukkue maksoi kalavelat voittamalla LiigaPlokin kotikentällään suoraan erin 3-0 (25-20, 25-23, 25-19). LiigaPloki esiintyy seuraavaksi kotisalissaan ensi lauantaina, kun vieraaksi saapuu Oriveden Ponnistus. Virkeinä ja hyvin syöneinä veimme pelin WoVoa vastaan 2-0 (25-21, 25-19) ehjällä ja kovalla pelillä! Toisessa pelissä Vilppulan Tähteä vastaan ensimmäinen erä lähti hitaasti käyntiin, jonka seurauksena erä meni Vilppulalle. WiBit-radalla temppuilua oli myös ajateltu, mutta Kinnulan uimahallista loppui allastila. Yövyimme Koivupuiston leirikeskuksella. Toisessa ja kolmannessa erässä Ylöjärvi paransi peliään, ja hyvistä otteistamme huolimatta Ylöjärvi vei pelin 2-1 (22-25, 25-21, 16-14). LP Viesti 7 1 1 24-6 23 Kangasala 5 2 21-6 19 H-linna 4 1 2 1 19-12 16 Kuusamo 4 1 1 1 17-8 15 LiigaPloki 2 1 5 9-17 8 Vampula 2 1 2 9-11 7 OrPo 1 1 5 9-17 5 Jymy 2 5 4-21 2 WoVo 1 5 4-18 1 Kuusamo otti revanssin Plokista Käytä ääntäsi – sillä on merkitystä! KOTISEURAKUNNAN PARHAAKSI SEURAKUNTAVAALI 2018 Seurakuntavaalit 18.11.2018. Tähän halliin se on ihan hyvä. Harri Kinnunen pitää perjantaisin aamu-uintia kello kuudesta yhdeksään. Plokin A-tytöt nousivat A-pooliin Aloitimme matkan Ylöjärvelle A-tyttöjen B-pooliturnaukseen jo perjantaina. Ploki oli matkassa ilman nilkkavaivaivaista Jeane Hortonia. Muilla osa-alueilla oli tasaisempaa. Turnaus loppui suunniteltuun turnausvoittoon, jonka myötä nousimme C-pooliin, jossa seuraavaksi vastaan asettuvat Wovo Rovaniemi, Vilppulan Tähti sekä Naarasleijonat A. Yllättävän moni ei ollut vielä koskaan testannut vedessä, miten ne toimivat, vaikka liivit ovatkin olleet päällä. Toiseen ja kolmanteen erään petrasimme peliä, mutta Vilppula vei lopulta pelin 2-1 (25-23, 18-25, 17-15) kovalla puolustuspelillä. Viimeisessä ottelussa Soinin Tiikereitä vastaan peli eteni tasaisesti, mutta Ploki sai venytettyä johtoaseman erän lopussa vieden erän lopulta 25-21. Petri harrasti aiemmin sukeltamista ja hän on hankkinut Nuori Suomi -perusvälinesukellusohjaajan koulutuksen. Kovimmat pisteentekijät olivat Emma Jauhiainen ja Sonja Mielonen. #5 Siiri, #16 Riikka Plokin A2-tytöille turnausvoitto Lähdimme kello 7.30 Plokin A2-tyttöjen kanssa ajamaan kohti Oulunsaloa tavoitteenamme tietenkin mikä muukaan kuin turnausvoitto. Ploki vei erän selvästi 25-11. Vesisankarit vauhdissa Kinnulan uimahallissa Kylät SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. Kolmannen erän Ploki vei pistein 15-10. marraskuuta 2018 Urheilu JUHA KIVINEN Kinnulan uimahalli oli täynnä iloista hulinaa viime viikon maanantaina, kun kunta ja uimahalliyrittäjä Simo Kinnunen eli Seppä Simo lähtivät mukaan valtakunnalliseen Vesisankarit-tapahtumaan, johon oli haastettu kaikki Suomen uimahallit ja kylpylät. Otteluparista etenee seuraavalle kierrokselle enemmän pisteitä kerännyt joukkue. Tiistai on pyhitetty kansalaisopiston kahdelle jumpparyhmälle ja kahdelle vesijuoksuryhmälle. Erityisen hyvää oli yhteishenki ja peliilo! Tuloksena oli A-pooliin nousu ja hyvä mieli! A 1 -joukkueessa pelasivat Aino Etelä, Julia Kemppainen, Siiri Huntus, Emma Jauhiainen, Sonja Mielonen, Ella Kinnunen, Minja Häkkinen, Riikka Hakulinen, Petra Merikanto ja Jemina Pasanen. Tällä väestöpohjalla halli pyörii yllättävän hyvin. Ainakin kuusikymmentä uimaria pyöri altaassa