2020 puh. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Takkatupa kiinni, muutkin ravintolat kärsivät koronasta Huolipuhelin avuksi koronaahdistukseen Seurakuntien tilaisuuksia seurataan netissä TÄLLÄ VIIKOLLA: irtonumero 2,00 e s. 6 Vielä ehtii kurkata pönttöön Lintujen pesäpönttöjen puhdistamisen aika on tältä keväältä käymässä vähiin, mutta vielä ehtii. Vainiota kiinnostavat erityisesti pöllöt. 0207 931 620 n:o 15 • 60. 3 s. Lisää sivulla 7. 4. Lintuharrastaja Seppo Vainio sanoo, että pöntöt on hyvä puhdistaa vähintään kahden vuoden välein. 3 s. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 8
Siitä on tullut samalla ohjeiden ja määräysten noudattamista sekä vastuuntuntoista omasta ja muiden terveydestä huolehtivaa käytöstä. Seurakunnat ottivat avuksi jokaisen taskussa odottaneen käyttövalmiin tekniikan ja välittävät pääsiäisen paikalliset tapahtumat seurakuntalaisten koettavaksi. Toki sekin vain hyvin nopeasti. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 8. Tässäkin tilanteessa on hyvä muistaa useaan kertaan lainatut, entisen presidentimme sanat. Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin. Ajattelen kuitenkin. Sitä kerrataan hiljaisen viikon ja pääsiäisen ajan jumalanpalveluksissa. Nyt monesta epänormaalista asiasta on tullut arkipäivää. Maaseudun tyhjentymisestä on puhuttu vuosikymmeniä. Pääsiäisviikkoa vietetään seurakunnissa, mutta myös kodeissa tavanomaisesta poiketen. Omistajatodistus tietysti pelastaisi karvakuonot kokopäiväiseltä velvoitejuoksemiselta, mutta eivätköhän nuo ole sellaisia enemmänkin vain helposti tekaistavia papereita. Koronakriisi on osoittanut, että maailma tulee muuttumaan ja siinä myllerryksessä on vaikea tietää, mitä tulee tapahtumaan. huhtikuuta 2020 Paikoin palmusunnuntain virpojille oli katettu ulkoportaille suklaamunapöytä.. Torstaina 12.3.2020 hallitus julkisti päätöksensä koronaviruksen leviämisen jarruttamiseksi. Koira parka saa pahimmillaan juosta ulkona aamusta iltamyöhään, vain remmin päässä oleva retuuttaja vaihtuu. M utta mitä tästä seuraakaan. Me kaikki voisimme höllätä hieman. Myös koronakriisi on osoittanut, että tämä saattaa olla hyvä idea. Pasi Antila Sampo Nelostien liikenne vilkastuu normaalisti hyvissä ajoin pääsiäisen alla. Sen huomaa paitsi nyt tässä tilanteessa myös autoilun suhteen. Ajokorteissahan on ajooikeuden päättymispäivämäärä, joka osuu hassusti samalle päivälle kuin 70-vuotissyntymäpäivä. Pian tunnelma muuttui uhkaavaksi ja seurasi synkkä, mutta sadoille miljoonille kristityille toivoa antava tapahtumasarja. Pysykää kotona! Sivullinen Uusi aika K oronakriisi muutti hetkessä elämämme täysin. Tai en sano. Jossain tosin vilahti sellainenkin tieto, että koiralta voidaan vaatia paperit, jokinlainen koiruustodistus. Lisäksi koirien käyttäminen ulkona on sallittua. Naapurusto alkaa lainailla koiraa päästäkseen itsekin pienelle lenkille oikein luvan kanssa. Toimet huipentuivat Uudenmaan eristämiseen ja ravintoloiden sulkemiseen. Ja omistajuuskin piti jossain päin todistaa. Monia stressaava ympäristö on alkanut ahdistaa ja Maaseudun Tulevaisuuden teettämän kyselytutkimuksen mukaan 844 000 suomalaista pohtii vakavissaan maallemuuttoa. Ulkonaliikkumiskiellossa on yleensä joitakin helpotuksia tai poikkeuksia. E dellä mainitussa ihmisryhmässä (siinä iällisessä) ei itsesuojeluvaisto ole kovinkaan voimissaan. Kiireisessä arjessa kun ei oikein ehdi. Nopeus tietysti riippuu siitä, kuinka nopeasti elikko saa keskityttyä ulkoilun varsinaiseen asiaan. Lisäksi tutkimusyksikkö ennakoi, että maataloudessa on siirryttävä nykyisestä harvojen lajien viljelystä useiden eri lajien viljelyyn, mikä merkitsisi useampia työvaiheita. Saa käydä apteekissa ja ruokakaupassa, sielläkin vain yksi perheenjäsen kerrallaan. Näin ollen omavaraisuusastetta olisi nostettava. huhtikuuta 2020 ” Pääsiäissunnuntaita edeltävän palmusunnuntain tarina syntyi yli 2000 vuotta sitten. Yhtäkkiä kansakunnan sankareita ovat ne, jotka pysyvät kaikkein tiiviimmin neljän seinän sisässä. K un kiihtyvä globalisaatio ei näytäkään enää yksiselitteisen positiiviselta kehityskululta, voitaisiin kääntää katseet paikallisuuden etuihin ja keskittyä oman maan tuotannon parantamiseen. Muualla maailmassa kun on ryhdytty taistoon tätä valloillaan olevaa vitsausta vastaan määräämällä ulkonaliikkumiskielto, ovat siitä joutuneet kärsimään ainakin koirat. Monitieteisen BIOStutkimusyksikön tutkijat kartoittavat erilaisia tulevaisuudennäkymiä, joissa planeetan rajat otetaan huomioon. Ihmiset ovat alkaneet laittamaan ruokaa, jotkut kuulemma jopa leipovat. Salille treenaamaan menevät ovat itsekkäitä omaan napaan tuijottajia, jotka viis veisaavat muiden kohtalosta. Toki joitakin ihmisryhmiä on komennettu koteihinsa, osin hyvällä, osin myös huonolla menestyksellä. Jo ennen noita päätöksiä koulut suljettiin, ihmisten välisiä tapaamisia kehotettiin välttämään, riskiryhmiin kuuluvat saivat käskyn pysytellä kotona ja miljoona suomalaista siirtyi etätöihin. Kiire on ohjelmoitu meihin luihin ja ytimiin asti. Ei tarvitse vastata. Jos viime vuoden puolella joku olisi ennustanut, että Uusimaa eristetään ja poliisi ja puolustusvoimat valvovat maakunnan rajalla, olisi hän saanut potkut ennustajien yhdistyksestäkin. Sisään pääsevät vain papit, suntiot, kanttorit ja muutama musiikkiohjelman esittäjä. Samasta syystä kirkot pysyvät tyhjinä. Entäpä sitten kun koira halunnee ilahduttaa taluttajaansa kökkimällä pusikossa ja tikistämällä edes pienen kikkareen ollakseen hyvä ulkoilutettava, mistä sitä tavaraa riittää koko päiväksi, varsinkin jos ja kun evästelyynkään ei jää aikaa. Vaan koiristahan tässä oli kyse. Varsinkin kaupunkien elämäntahti alkaa välillä hengästyttää. Palmusunnuntaina lapset eivät päässeet kiertämään ovilla virpomisvitsoineen ilahduttamassa aikuisia ja keräämässä karkkeja koreihinsa. Meillä ulkonaliikkumiskieltoa ei vielä, näin aprillin aattona tätä laatiessani ole määrätty. Itse olen työtön, mutta silti omakin elämäni muuttui täysin. Tuskin kukaan muistaa koiran lakisääteisiä lepotaukoja tai ruokatunteja. Se sai alkunsa päivästä, jolloin Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin palmunlehviä heiluttavan ihmisjoukon vastaanottamana. Toisaalta, jos siinä tilanteessa, jossa ulkonaliikkumiskielto yleensä määrätään, ei viranomaisilla ole tärkeämpää tekemistä kuin tutkia koiria ja heidän papereitaan niin sanonpahan vaan. Aina ei tarvitsisi lähteä niin kauas, aina ei tarvitsisi kulkea vielä vähän lujempaa. Koronavirus pysäytti joka keväisen suksibokseilla varustettujen keskimääräistä kalliimpien henkilöautojen virran pohjoiseen. Kuinka moni kiikuttaa kortin tuolloin kiltisti vallesmannille ja siirtyy jalkamieheksi. Passi tai koirakortti. Väsyneet koirat U utisvirrasta, jota nyt tulee seurattua aiempaa tarkemmin, hyppäsi esiin koirien kohtalo. Korona aloitti käytännön, jonka soisi jatkuvan. Voisimme nähdä ihmiset ympärillämme sen sijaan, että tuijotamme loputonta tekemättömien töidemme listaa. Se puhuu esimerkiksi siitä, kuinka luonnonvaraongelmien takia Suomi ei voi enää jatkossa nojata niin paljon tuontiruokaan ja -rehuihin. Vielä maaliskuun alussa juoksin vapaaehtoistyötehtävästä toiseen niin lujaa, etten aina ehtinyt syödä kunnolla ja liian monesti muoviin pakattu leipä toimitti illallisen virkaa. E lämme hirvittävän inhimillisen tragedian aikaa, mutta fyysisen eristyneisyyden aiheuttamasta hiljaisuudesta voisi löytää uuden ajan orastuksen. Krista Herranen PÄÄSTÄ VEDETTYÄ VIIKON KUVA Hiljaisia viikkoja on eletty koronaviruksen vuoksi jo useampia Pääkirjoitus 8. Nämä muutokset lisäisivät ihmistyön määrää ja siten ehkäisisivät maaseudun tyhjentymistä luodessaan uutta työtä
Kinnulassa niitä ei ole seurakunnan tiloissa pidetty. – Pyri sopeuttamaan yrityksen toiminta kassan riittävyyteen. Tartu nopeasti talouden ongelmiin Kinnula lupasi järjestää noutoruuan perjantaihin mennessä ilmoittautuneille koululaisille. Henkisen tuen tarpeeseen Wiitaunionissa on perustettu oma huolipuhelin. Sisään pääsee soittamalla kelloa ovella tai ilmoittamalla tulostaan etukäteen. Kahtena sunnuntaina kirkoissa on ollut papin lisäksi vain kanttori ja suntio. Kinnulan jumalanpalveluksia on seurattu myös jälkikäteen ahkerammin. – Harkitse lomautuksia riittävän ajoissa. Kuvan sijasta voi keskittyä kuuntelemaan puheita ja musiikkia, kirkkoherra Arja Huuskonen sanoo. Kunnossapitoavustusten haku on avoin ja hakemukset tulee jättää ensi viikon loppuun eli 17. Kinnulan kirkko odottaa kevään edetessä paluuta normaaliaikaan. – Kokemus on ollut sen verran mukava ja lähetyksillä niin paljon katsojia, että voin kuvitella tätä jatkettavan ainakin silloin tällöin, Arja Huuskonen sanoo. Jumalanpalvelukset pidetään Pihtiputaalla ja Kinnulassa normaalin ohjelman mukaisesti, mutta seurakuntalaisia ei koronaepidemian vuoksi päästetä kirkkoon. Hakemukset voi toimittaa halutessaan myös paperisena kunnanvirastolle. Muistotilaisuuksia on Sallilassa pidetty vain yksi. Hautajaiset pidetään alusta loppuun haudalla ja pappi keskustelee etukäteen saattajien määrästä. Esimerkiksi kaikki vainajan lapset voivat osallistua hautajaisiin. Kinnulan kirkonmenoilla on ollut keskimäärin nelisenkymmentä katsojaa, mutta Pihtiputaallakin pitkälti yli kolmekymmentä. Wiitaunioniin perustettiin huolipuhelin. Virastot palvelevat, vaikka ovet pidetään lukittuina. Kokemusta Arja Huuskonen pitää suorastaan innostavana – kun alun kaaoksesta ensin päästiin yli. Pandemian ajan seurakunnat selviävät perusmaksulla. Kehittämisyhtiön julkaisemalla vinkkilistalta löytyvät seuraavat toimet, joita yrityksissä kannattaa harkita. Nyt hakemuksen liitteineen voi koota ja jättää tiekunnan puolesta esimerkiksi puheenjohtaja tai muu edustaja. – Hae muutoksia ennakkoveroihin tai maksujärjestelyä verojen maksuun. Pihtiputaan ja Kinnulan jumalanpalveluksia voi seurata suorana tai jälkikäteen netin kautta. Jos koronavirustilanne ahdistaa, on tullut unettomuutta tai mieliala on mennyt matalaksi ja kaipaat keskusteluapua tilanteeseen, voit soittaa Wiitaunionin huolipuhelimeen 050 315 7263 arkisin klo 9-11. Saarnavuorossa kirkkoherra Arja Huuskonen. Pääsiäisviikon tapahtumia elävöitetään yrittämällä löytää niihin musiikin esittäjiä. Ruokailu käynnistyi maanantaina. Rajasta voidaan joustaa. Ruokapussit voi hakea koululta sovittuina aikoina ohjeiden mukaisesti. – Kuva ei ole tietenkään ihan huippulaatuinen, mutta ihmiset ovat olleet tyytyväisiä. Mitä nopeammin haet ratkaisuja maksuvalmiushaasteisiin, sitä nopeammin pystyt vaikuttamaan yrityksen taloudelliseen tilanteeseen, Witas opastaa. – Hyödynnä myyntilaskujen osalta laskurahoituspalvelut. Kehittämisyhtiö Witas neuvoo yrittäjiä tarttumaan nopeasti toimiin taloustilanteen heikkenemisen estämiseksi. – Neuvottele tarvittaessa käyttöpääomalainasta (Finnvera, pankit). Lukuun kirjautuvat nekin, jotka ovat vain klikanneet lähetystä. huhtikuuta mennessä osoitteeseen pihtiputaan.kunta@ pihtipudas.fi. Hautaukset pidetään haudalla Koronan vuoksi Kinnulassa on siirretty toistaiseksi yksi kastetilaisuus ajankohtaan, jolloin juhlaan voidaan kokoontua isommalla joukolla. Niinpä Pihtiputaalla ja Viitasaarella ei pidetä tässä tilanteessa kiinni periaatteesta, jossa kunnossapitoavustushakemuksen jättäminen kuntaan edellyttää tiekunnan kokousta. Palaute on ollut lähes pelkästään myönteistä. Suntion tehtävänä on ollut jumalanpalveluksen kuvaaminen. Moni yritys on ajautunut vaikeuksiin koronavirusepidemian vuoksi. 8. Häitä ei toistaiseksi ole ollut. Seurakunnan työntekijöille on tullut viestejä, joiden mukaan lähetyksiä on käyty katsomassa ympäri Suomen. – Neuvottele maksujärjestelyistä sidosryhmien kanssa (tavarantoimittajat, alihankkijat, eläkevakuutusyhtiöt). Kalustona käytetään jalustalla olevaa kännykkää. Ruokailuun ilmoittautui 146 oppilasta ja kunnan 228 oppilaasta. Arja Huuskonen kertoo, että jumalanpalvelusten taltiointeja on seurannut isompi joukko ihmisiä kuin mitä kirkossa on yleensä kävijöitä. Maanantain, tiistain ja keskiviikon iltakirkot kuvattiin jo aikaisemmin ja ne siirrettiin nettiin katsottavaksi samana päivänä iltakuudelta. Pelkästään toissa sunnuntain palvelusta oli käynyt katsomassa kahdeksisensataa henkilöä. Yleissääntö on, että paikalle voi tulla kymmenen omaista ja seurakunnan työntekijät. – Hae muutoksia lainojen ja rahoituserien lyhennyksiin (pankit, rahoitusyhtiöt, Finnvera). Puhelimeen vastaa terveydenhuollon ammattilainen. huhtikuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 3 UUTISET Tieavustuksen hakeminen ei vaadi kokouksen pitoa Wiitaunionin teknisessä toimessa on tehty uusi linjaus yksityisteiden avustushakemusten jättämisestä, koska valtioneuvoston ohjeistuksen mukaan yli kymmenen henkilön yleisötilaisuuksia ei tule järjestää koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. – Jos lähetyksiä tehdään vielä pandemian jälkeen, seurakunta joutuu maksamaan niistä Teostolle pientä, muutaman kympin kuukausimaksua. Yli puolet oppilaista hakee Kinnulassa ruuan koululta Seurakunnat valmistautuvat pääsiäiseen uudessa tilanteessa HEIKKI JÄMSÉN Seurakunnissa valmistaudutaan pääsiäiseen uudessa tilanteessa. Tapahtumat voi kuitenkin seurata suorana netissä tai nähdä ne jälkikäteen itselle sopivana ajankohtana
Olin ollut optimistinen monen muun ihmisen kanssa tuosta ilmastoasiasta, että se hoituu omalla painollaan, tavalla tai toisella, kuten tässä nyt näyttää ainakin osittain käyvän. Tämä pikkuruinen otus on pannut maapallon kontalleen, lyönyt kynsille kunnolla. –?Miten niin. – Plokilla on kaikki mahdollisuudet menestyä tulevalla kaudella, ja nälkää varmasti riittää. Asiat hoituvat ennalta arvaamattomalla tavalla. Valtteri Jääskeläinen Suomen Cupin mestaruusmitalin Tampereella pokanneen Mikko Pesosen pesti LiigaPlokin naisten päävalmentajana saa jatkoa.. Mikon kanssa on mukava päästä tekemään yhteistyötä, Jääskeläinen toteaa. Sellainen paholainen. – Seuran toimintatavat ja henkilöt ovat tuttuja monen vuoden ajalta, joten lähden luottavaisin mielin lisäämään osaltani yhtä sivua LiigaPlokin pitkään pääsarjahistoriaan. Maaseutu tyhjäksi impivaaralaisista ja vain kaksi suurta asutuskeskittymää EteläSuomeen. Mitä tästä opimme. Tätä virusta ennen olimme maailmanlaajuisesti ilmastohysterian kourissa. huhtikuuta 2020 ENNEN hyvästä rengistä pidettiin hyvää huolta. Suomen hallitus oli etunenässä ajamassa ainakin meitä maalaisia eristyksiin polttoaineiden korotuksilla ja muilla terveyteen ja elinkeinoon vaikuttavien asioiden hoidoilla. Mark Twain Että semmosta Koronan varjossa ”Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa”. Toivottavasti monelta jäisi tämän koronan opetuksen takia omaan napaan tuijottelu ja syyttely vähempään ja keskittyisimme olennaiseen ja apua tarvitsevien auttamiseen. –?Mitä hän tekee. Sivulla esitellään kuntaa, sen nähtävyyksiä ja palveluja sanoin ja kuvin. Jääskeläinen siirtyy Pihtiputaalle Vammalan Lenkaen, Valtteri Jääskeläinen sanoo. Apuri tulee Sastamalasta Apuvalmentajaksi valittu Valtteri Jääskeläinen (24) on hankkinut monipuolisen kokemuksen lentopallon eri tehtävissä. SM-hopeaa Perttelin Peikoissa Pihtiputaalla syntynyt Mikko Pesonen on saavuttanut omalla peliurallaan SMhopeaa Perttelin Peikkojen riveissä. Päätöstä helpottavia syitä oli enemmän kuin yksi. ”Kyllä maalla on mukavaa.” Uskon, että maaseudun tyhjenneet asutustilat saavat vielä jossakin vaiheessa uutta elämää, kun kaupunkipakolaiset sankoin joukon rynnivät tänne maalle. KUNNALLE KOTISIVU INTERNETIIN Pihtiputaan kunta on astumassa vauhdilla ei vain Euroopan vaan koko maailman kartalle. Maan oman ruoan ja elintarvikkeiden tuotanto nousee arvoon arvaamattomaan. Mukana ovat myös lukio, kansalaisopisto ja PMI-Kehitys Oy. –?Äiti, anna äkkiä euro, tuolla kadun kulmassa seisoo kauhean köyhä mies. Sille asialle minäkin peukutan! Tsemppiä kaikille! Toivottelee Toini Saarensalmelta Suomi elää metsästä nyt ja jatkossa ja metsäsektorin toimivuus on kansantalouden tukijalka. Kunta on avannut oman kotisivun Internet-verkkoon. Kyllä tämä koronavirus pisti Suomen polvilleen. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 8. topallon VaLePan organisaatiosta, jossa hän toimi viimeiset kaksi kautta. – Kun seura pyysi minua jatkamaan päävalmentajana, ratkaisu oli helppo, Mikko Pesonen sanoo ja kiittää luottamuksesta. Juuri nyt olemme ennen näkemättömän yhteiskunnallisen tilanteen keskellä, emmekä tiedä kuinka pitkä tästä tulee. Metsänomistajilta toivomme aktiivista panostusta puukauppaan ja metsänhoitoon. LENTOPALLON ERIKOISSEURA PERUSTETTIIN PIHTIPUTAALLE Pihtiputaalainen lentopalloväki päätti lopettaa voimien tuhlaamisen. Parhaan nimen keksijä palkitaan. Puukauppatulotkin tulevat monelle tarpeeseen, kun tulot käyvät muualta epävarmaksi. Nykyaikana useat ihmiset ovat hirveän itsekeskeisiä, ”mulle kaikki heti”. Tuli tunne, että kaikki elämä pitäisi siirtää sinne kehäkolmosen sisäpuolelle, että voisi elää hallituksen edellyttämää elämää. Metsässä työskennellään yksin eikä siellä koronavirus leviä. – Haaste on toki kova, mutta niin sen pitää ollakin. Susanna Muuramesta OLIPAS iloinen yllätys, kun Saaninkylän noidat laskeutuivat virpomaan Koivikon pihaan. PyPidetään työt metsissä käynnissä rimme nyt kaikin keinoin työllistämään urakoitsijoitamme ja metsäasiantuntijamme etsivät jatkuvasti uusia työmaita metsureille, maanmuokkaajille ja puunkorjuuketjuille. Lehtien palstoille ja someen otetaan selfieitä omasta puolialastomasta kehosta ja kaikesta muusta hömpästä peukutuksen toivossa. Luulen, että vuodenvaihteessa monessa suomalaisessa kodissa juodaan varpajaiskahveja viruksen kotikaranteenin kylkiäisenä. Poikkeusolot ja talouden epävarmuus näkyvät ensimmäisenä yrittäjien työllisyydessä. Pienellä on voimaa MAHTAVA juttu ja kuvat Kotiseudun Sanomissa Ruotsiin siirtolaisiksi lähteneestä Paanasen perheestä. Kemeravarojakin on hyvin käytettävissä. Nyt Koronan pelossa suuri osa etelässä asuvista haluaisi pakoon väljemmille vesille. Pitäjään perustettiin pelkästään lentopalloon keskittyvä seura, jonka nimen keksimisestä järjestetään kilpailu. Kiitokset ja iloista pääsiäistä. pääsiäispäivä, Tellervo Tiistai Taito Keskiviikko Linda, Tuomi Kalle nykäisi äitiään hihasta ja kuiskasi hätäisesti. –?Aatamilla oli helppoa. Pesonen onnistui hyvin tehtävänsä jättäneen päävalmentajan Alessandro Lodin korvaajana kauden kahdessa viimeisessä ottelussa ennen koronakeskeytystä. –?Kun hän kertoi hyvän jutun, hän tiesi varmasti, ettei kukaan ollut kertonut sitä aikaisemmin. – Mestaruusliiga on ollut yksi päätavoitteeni valmentajauralla alusta alMikko Pesonen LiigaPlokin päävalmentajaksi – Pysytään kaikki terveinä ja nähdään syksyllä salilla, Pesonen lähettää faneille terveisiä. Eihän valtiolla tule olemaan sellaisia kultaharkkoja eikä Aladdinin taikalamppua, jolla tämän nykyisen elämänmenon ja koronan jälkeisen ajan maksut ja tuet maksetaan. Kylmät kuhat Koronavirusta ei näe, kuule, maista, haista. Nyt kun Renkaan ja öljyn rengiksi jäi ihana pappa, niin osoitamme hänelle suuren kiitoksen hyvästä palvelusta! Huumori lentää, renkaat pöyrivät, laakerit paukkuvat ja asiat hoituvat. Metsäsektorin yritysten lomautusriskin hälventäminen onnistuu parhaiten, kun metsissä pyörivät puukauppa ja hoitotyöt mahdollisimman normaalisti koronaviruksesta huolimatta. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747 Nimipäivät Virnettä viikkoon Ajatellen 25 vuoden takaa Keskiviikko Romanien kansallispäivä, Suoma, Suometar Torstai Mikael Agricolan päivä, suomen kielen päivä, Elias, Eelis, Eeli, Eliel, Elia, Eljas Perjantai Pitkäperjantai, Tero Lauantai Minea, Minka, Verna Sunnuntai Pääsiäispäivä, Julia, Julius, Janna, Juuli, Janni, Juliaana Maanantai 2. Metsäteollisuudelta toivomme reilua hinnoittelua ja yhteiskuntavastuullista toimintaa, niin että yhdessä kansakuntana selviämme näistä haastavista ajoista. Me metsänhoitoyhdistykset olemme merkittävä alueellinen työllistäjä. Se tässä vaan on surullista, että monet joutuvat maksamaan hengellään rajat ylittävän viruksen edessä. –?Myy hattaroita. Me työllistämme ja luomme ostovoimaa maakuntiin sekä panostamalla puukauppaan pidämme kansantalouden pyörät pyörimässä. Kuulun tähän hallituksen määrittelemään ikäryhmään, joten perästä kuuluu. Ruoho näyttääkin nyt vihreämmältä maaseudulla. Irja ja Pörri-Ilona Ota kantaa tekstiviestillä. Havukka-ahon ajattelijan mukaan tuli tuo Ylätuvan Ukko ilmastoavuksi ”välikäden” kautta ja nyt lyödään liinat kiinni ihmisten liikkumisen osalta. Kirjoitukset: toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Lukijalta Mutta kuinkas sitten kävikään. Metsissä on satojentuhansien hehtaarien hoitoja harvennusrästejä. Amerikan presidentti olisi valmis riskiryhmään kuuluvat heittämään susille talouden pelastamiseksi. Sitä ei näe tavallisella mikroskoopilla, pitää olla elektronimikroskooppi. T. Haluamme vedota, että nyt mahdollisimman moni metsänomistaja lähestyisi oman metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijaa puhelimitse tai sähköpostilla (etunimi.sukunimi@ mhy.fi), jotta metsureille ja koneyrittäjille olisi tulevana kasvukautena töitä ja jotta tarpeettomilta lomautuksilta vältyttäisiin. 600 000 metsänomistajaa voivat nyt omalta osaltaan tehdä paljon sen eteen, että yhteiskunnan pyörät pyörivät ja tästä poikkeustilanteesta noustaan mahdollisimman vähillä vaurioilla. – On hieno mahdollisuus lähteä kehittymään valmentajana ja motivoivaa päästä työskentelemään kovien urheilijoiden kanssa. Ehdotuksia voi jättää Olavi Kalakarille tämän kuun loppuun mennessä. Keski-Suomen metsänhoitoyhdistykset Juha Jokinen Mhy Karstula-Kyyjärvi Eero Poikonen Mhy Keski-Suomi Petri Takalo Päijänteen Mhy Kakkosvalmentajana neljä kautta toiminut Mikko Pesonen (45) luotsaa LiigaPlokin naisia tulevan kauden Mestaruusliigassa
Heli Pekkarinen korosti, että tavoite on saada tehostettua biojätteen lajittelua. Muoviesineet likaiset muovipakkaukset kuuluvat sekajätteeseen. Kinnulassa se kerätään joko kotitalouksien omiin biojäteastioihin tai kompostoidaan kotona. 6.–13.4. Tällaisen linjauksen jätelautakunta on tehnyt, Heli Pekkarinen sanoi. S-market Pihtipudas ma–la 6–22, su 9–22 smarket.pihtipudas Rainbow Lohifilee Norja 12 , 90 kg Fazer Mignon-muna 52 g (36,35/kg) 1 , 89 Suomalainen 18 , 90 kg Atria Naudan takuumurea ulkofilee n. Biojäte pois muun jätteen seasta Lajittelun yksi suuri, ja toistaiseksi ratkaisematon ongelma on biojäte. 2.–13.4. Tilanteen korjaamiseksi on suunnitteilla kompostitarkastuksia, joita jo harjoiteltiin viime kesänä Saarijärvellä. Käsittelyn jälkeen siitä siitä saadaan multaa tai biokaasua. Muovipakkausten lajittelu on Sammakkokankaan alueella vapaaehtoista. Jatkossa tavoite on tiukempi. 6.–13.4. 9–22 ma 13.4. HK Viljaporsaan jättipihvi Santa Fe, n. Jokaiseen kuntaan on järjestetty kaupan tai aluekeräyspisteen yhteyteen paikka, jonne muovia voi tuoda. 800 g Voim. Paulig Juhla Mokka Kahvi SJ tai PJ 400–500 g (5,90–7,38/kg) 2 95 Voim. – Jos joku haluaa kerätä muovipakkauksia ja viedä ne itse keräyspisteeseen, se ei kuitenkaan ole peruste jäteastian tyhjennysvälin pidentämiselle. Tämä ei ole kovin selvää monellekaan, vaikka tilanne on ollut sama jo vuodesta 2016, Outi Ruuska totesi. 6–22 su 12.4. 8. 2,5 kg, pakaste Uusi-Seelanti 9 , 95 kg Saarioinen Mämmi 700 g (4,99/kg) 3 49 9 95 kg Voim. 6.–13.4. Sammakkokankaalle päätyvä biojäte kuljetetaan Gasumin biokaasulaitokseen. Viime vuoden tulos oli suurinpiirtein samaa tasoa. Hapan biojäte ei sovellu kunnolla poltettavaksi, vaan aiheuttaa Leppävirran Riikinvoiman ekovoimalaitoksessa ongelmia, kuten kulumista ja korroosiota. Keräyksen aiheuttamat ympäristöhaitat ovat suuremmat kuin edut, joita kiinteistöiltä tapahtuvalla keräyksellä saavutetaan. – Kaatopaikkatoiminta ei ole enää tätä päivää. 500 g Suomalainen Voim. Silti muovipakkauksia kerätään. Nyt on tarkoitus käydä joka jäsenkunnassa tutkimassa asiaa ja herättelemässä ihmisiä biojätteen tarkempaan lajitteluun. – Energiahyödynnys on korvannut kaatopaikat. Heli Pekkarinen kertoi, että Sammakkokangas ei jätelautakunnan tekemän päätöksen mukaisesti lähde ainakaan vielä keräämään muovipakkauksia kiinteistöiltä, koska sen järjestely ja toteutus tulee kohtuuttoman kalliiksi. PIDETÄÄN HUOLTA TOISISTAMME KAUPASSA KÄYDESSÄ JÄÄDÄÄN KOTIIN PIKKUNUHASSAKIN MUISTETAAN TURVAVÄLIT PESTÄÄN KÄDET Vain kotitalouksille. 9–22 la 11.4. huhtikuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Biojätteen lajittelua on saatava tehostettua HEIKKI JÄMSÉN Uuteen jätelakiin sisällytetyt tiukentuvat materiaalin kierrätystavoitteet ohjaavat pitkälle tulevaisuuden jätehuollon kehittämistä, Kinnulan kunnanvaltuuston vieraana käyneet Sammakkokangas Oy:n toimitusjohtaja Outi Ruuska ja jätehuoltoasiamies Heli Pekkarinen sanoivat. Vihreä Tankoparsa 500 g (4,87/kg) Espanja 2 , 39 PÄÄSIÄISEN PARHAAT HERKUT Palvemme pääsiäisen aikaan: pe 10.4. Muun jätteen joukossa se on ylimäräistä työtä aiheuttava riesa, jonka lisäkustannukset maksaa jätehuollon asiakas. Sammakkokankaan kautta kulkevasta jätteestä vain kolme prosenttia menee loppusijoitukseen, ja esimerkiksi asumisen jätteistä loppusijoitukseen ei mene mitään. Energiahyodynnykseen meni reilut 50 prosenttia ja loppusijoitukseen vain muutama prosentti. Tehokas lajittelu säästää pitemmän päälle myös siksi, että biojätettä päätyy vähemmän polttoon. Jo tänä vuonna Suomessa pitäisi saavuttaa taso, jossa materiaalihyödynnykseen menee 50 prosenttia yhdyskuntajätteestä. Affco Lampaan luuton paisti n. Muovinkeräys käsittää vain puhtaiden, tyhjien ja kuivien muovipakkausten keräyksen. 9–22. Muovia ei kerätä vielä kiinteistöiltä Kansalaisia puhuttaa erityisesti muovinkeräys. Kierrätystavoitteet tiukentuvat Biojäte pitäisi saada lajiteltua nykyistä paremmin. Jo nyt on jätteen kierrätyksessä edetty tilanteeseen, jossa tiukassa istuvat käsitykset hylkytavaran kulkeutumisesta kaatopaikoille voi heittää vaikka sinne kuuluisaan romukoppaan. – Se on kova tavoite, koska neljässä-viidessä vuodessa emme ole saaneet osuutta nousemaan kuin muutamia prosentteja, Sammakkokankaan toimitusjohtaja Outi Ruuska sanoi. Sitä on aivan liikaa muun jätteen joukossa. Vuonna 2018 noin 43 prosenttia koko maan yhdyskuntajätteestä pystyttiin ohjaamaan materiaalihyödynnykseen. Tehtyjen selvitysten mukaan kiinteistöiltä tapahtuva muovinkeräys on myös ympäristön kannalta ongelmallista
– Kaikki ymmärtävät oikeasti, että tämä on vakava asia. Hän oli pari päivää ehtinyt jopa ajatella lyövänsä hanskat tiskiin, mutta tuli toisiin ajatuksiin keskusteltuaan kehittämisyhtiö Witaksen kanssa siitä, miten yritys voisi selvitä poikkeustilan yli. Kaikki ohjelmat peruttiin 20.-21. – Tietenkin aina pitää mennä terveys edellä, mutta kaikesta huolimatta riski on pieni, kun täällä ei ole edes vielä koronaa. maaliskuuta viikonlopun jälkeen. Varsinkin suurimpien kylien ravintolat ilmoittivat heti, että myynti on laskenut 90 prosenttia, mutta meillä se ei ole vähentynyt kuin aivan näennäisesti. ”Kesäkuussa pitää saada paikat auki” Keväästä tulee vaikea myös Kinnulan Parlamentille, mutta yrittäjä Mari Muhonen uskoo, että kahdesta kuukaudesta vielä selvitään. Kinnulalaiset ovat totelleet nöyrästi uusia sääntöjä. ”Nippa nappa selvitään” Koronarajoitukset vetivät pihtiputaalaisen KahvilaRavintola Mantan yrittäjien Tiina Paanasen ja Lahja Ruuskan mielet mataliksi. Asiakkaat ovat vähentyneet huomattavasti, Lahja Ruuska kertoo. Puheet yrittäjien tukemisesta tässä tilanteessa ovat sanahelinää, Tiina Paananen sanoo. Grillikioskilla parempi tilanne Pihtiputaan Grilli-Keitaan yrittäjät Hannele ja Martti Kuha eivät ole joutuneet juurikaan kokemaan koronarajoitusten puraisua myynnissä. Hannele Törmä pyrkii myymään pois pakasteessa olevat tavarat. Ruoat on otettu yleensä mukaan kioskin luukulta, joten koronarajoitukset eivät tunnu grillillä. – Ei me olla ainakaan konkkaan menossa, mutta kovasti pitäisi jo kesäkuussa saada paikat täysin auki. Parlamentissa saatiin palkkakuluja pienemmiksi, kun yksi työntekijä jäi äitiyslomalle ja yksi halusi itse, että hänet lomautetaan. Kun ihmiset vain oppisivat siihen, että olisi ensiarvoisen tärkeää, että jaksettaisiin kuluttaa, elää mahdollisimman normaalisti ja tilata kotiin. – Kotiinkuljetukset ovat selvästi lisääntyneet. Kinnulan Parlamentin yrittäjä Mari Muhonen jutteli reisjärveläisen LVI Suihkosen miesten Janne Suihkosen (vas.), Janne Kesolan ja Juha Jokelan kanssa terassilla viime viikolla, kun koronarajoitukset eivät olleet vielä voimassa.. Saa olla todella tyytyväinen ainakin vielä, Martti Kuha myöntää. Työntekijät on lomautettu kolmeksi kuukaudeksi. – Ei tänne kuulu oikeastaan muuta kuin hiljaiseloa. Hiljalleen jopa nämä vakiparlamentin jäsenet, jotka haluaisivat istua täällä sitkeästi, rupesivat laittamaan käsidesiä ja ottamaan take away -kahvia, Mari Muhonen naurahtaa. Paikalliset yrittäjät haluavat kuitenkin palvella, vaikka kulkemista rajoitetaan, Martti Kuha korostaa. Mantan yrittäjät ovat huomanneet ihmisten olevan turhautuneita ravintoloiden rajoituksista, koska korona ei ole vielä levinnyt Pihtiputaalle asti. Kuha sanoo ymmärtävänsä istuinpaikkojen sulkemisen isoissa väestökeskuksissa, mutta Pihtiputaalla se tuntuu hänestä vähän hätävarjelun liioittelulta. Kokouksia, syntymäpäiviä ja muita tilaisuuksia on vain satunnaisesti. – Tämmöinen pikaruokasysteemi on tällä hetkellä hyvä juttu verrattuna lounasruokailuun. – En tiedä, ovatko ravintolat pääsyyllisiä koronan tartuntaan. Minusta on hassua, miksi ravintolassa ei voisi käydä syömässä, kun meillä voidaan pitää välejä toiseen asiakkaaseen, mutta sitten henkilöstöravintolat toimivat, Lahja Ruuska huomauttaa. Olemme ihan kokonaan Nelostien liikenteen varassa. Pitäisi olla jokin projekti, että saisi tukirahaa. Rajoitukset eivät vaikuta niinkään ruoan, vaan kahvin, pullan ja jäätelön myyntiin. Grilli-Keitaalla ei ole valmistettu aikoihin lounasruokaa, joten monikaan asiakas ei ole jäänyt enää syömään kioskin pöytien ääreen. – Meidän sinnittelyssämme auttaa nyt jokainen ruoka-annos, Kahvila-Ravintola Mantan yrittäjä Tiina Paananen vetoaa. – Me nippa nappa selvitään tästä kahdesta kuukaudesta, jos rajoitukset päättyvät toukokuun lopussa, mutta ei kyllä yhtään pitemmälle, Paananen laskee. – Aina meillä on huhtikuusta elo-syyskuulle se aika, jolloin kerätään talven varanto. – Olemme kaksi kuukautta pääasiassa kinnulalaisten varassa. Muutenhan myynti perustuu paljon muualta tuleviin. Asetus kieltää tarjoilemasta tuotteita ravintolatiloissa toukokuun loppuun asti. Ravintolat koettavat sinnitellä kaksi kuukautta koronarajoitusten yli Takkatupa sulki jo ovensa, kun ravintolassa ei saa enää ruokailla Grilli-Keitaan kioskilla rajoitukset tuntuvat vähemmän kuin ravintoloissa. Hannele ja Martti Kuha eivät ole kokeneet yrityksessään vielä suurta myynnin notkahdusta. Grilli-Keitaan myynti väheni maaliskuun aikana vain viisi prosenttia ja viimeisen viikon myynnissä ei tullut enää ollenkaan pudotusta. Ja tämä maahan kaatuu, jos rajoituksia ei lopeteta silloin. 6 KOTISEUDUN SANOMAT 8. huhtikuuta 2020 JUHA KIVINEN Koronaviruksen leviämisen estämiseksi annettu asetus pani ravintolat ahtaalle. Vuosi sitten meillä oli lauantaina maaliskuun lopussa 340 ruokailijaa, mutta nyt oli vain 38. Hän huomauttaa myös, että hengissä pysymiseen voi yksinyrittäjinä vaikuttaa karsimalla kaikki mahdolliset kulut minimiin. Olen vienyt iltaisin ihan mukavasti pizzoja koteihin. Mari Muhonen ja Jatta Pekkarinen jatkavat kahdestaan poikkeusajan yli. Maantiellä liikkuu enää lähinnä rahtareita ja työmiehiä. Yrittäjille ei ole myöskään mitään hyötyä keskeytysvakuutuksesta, jota he ovat maksaneet yrityksen alusta saakka. Törmä tosin tuumaa, että takkiin taitaa tulla, lopettaa tai jatkaa. Se vaatisi tulipalon tai jonkin muun yllättävän syyn, joksi ei kuitenkaan kelpaa virus. Pihtiputaalaisen Takkatuvan toiminta on niin vahvasti sisällä aterioivien asiakkaiden varassa, ettei yrittäjä Hannele Törmä voinut muuta kuin panna ovet kiinni ainakin toistaiseksi. Ravintolat voivat kuitenkin myydä take away -aterioita, joita asiakkaat hakevat tai joita kuljetetaan ravintolasta asiakkaille. Talvi on käytännössä tappiota. Iltaohjelman osuus Mantan kuukauden myynnistä on peräti neljä viidesosaa. Minusta sekin on väärin, että joutuisimme ottamaan lainaa, että tästä selvittäisiin. – Se on tosi vaikea tilanne, kun iltaelämä loppuu. – Ei voi pitää ravintolaa auki, jos ei ole ihmisiä. Jos tämä jatkuu kovin pitkälle, niin ensi talvi ei ole kovin hauska. Mantan yrittäjät ovat pettyneet pahasti hallituksen lupauksiin yrittäjille jaettavista tukipaketeista koronakriisin keskellä. – Soitin Ely-keskukseen, eikä siellä ole mitään sellaista, joka meitä tukisi. Ollaan me auki pidetty, mutta eihän se ole sitä samaa kuin ennen, Tiina Paananen jatkaa
Kohta korviin kantautui muuttomatkalta palanneen sarvipöllön huhuilu. Peukaloisenkankaalta kantautui äyskäisy. – Mutta siellä poikamiehet vielä huhuilevat, ja ne, joilta jää tältä keväältä puoliso löytämättä, huhuilevat pääsiäisen tienoille asti ennen kuin luovuttavat. Tuoreimmassa maakunnallisessa pöllöreviiriraportissa Pihtiputaalta löytyy tältä vuodelta 37 havaintoa. helmikuuta. Oli pakko lyödä polvilleen. Muuten pöllöjä on vähän. – Pysähdyin ja kuulin hiiripöllön. Muovinen salaattikulho tai teräksinen siivilä antavat suojaa pesäänsä puolustavan viirupöllön hyökkäykseltä. Pöntöt on syytä käydä läpi vähintään joka toinen vuosi, Seppo Vainio sanoo.. Naaraalla oli muninta käynnissä ja se komensi urosta tuomaan ruokaa. Kipinä iski kymmenvuotiaana, kun hänen viirupöllöä koskeva artikkelinsa julkaistiin Joka Poika -lehdessä. Tekniikka ei tuo välttämättä tulosta. Nyt pesintäkausi on jo alkanut suurella osalla vanhoista reviireistä. Ilta jatkui. – Pian alkoi kuulua viirupöllön hermostunut nakutus. Se on osoittautunut retkillä mainioksi apuvälineeksi. Mietin kulho päässä, että nyt saat tulla. Pöllö tuli niin lujaa, että putosi itsekin eteeni maahan siivet levällään ja nousi sitten oksalleen nakuttamaan. Luontokokemuksiksi voivat jäädä vain kirkas tähtitaivas ja tähdenlehto, mutta vähemmän katuvalojen ulkopuolella metsässä liikkuvalle nekin ovat mieleenjääviä elämyksiä. Paikanvaihto VR:n entisen lastausalueen suunnalle oli hyvä siirto. Sillä suojellaan kantoja ja pesimärauhaa. Iskun jäljiltä veri valui pitkin Sepon poskia. Soitin Tomi Hakkarille Ely-keskukseen ja kerroin, että olipa uskomaton ilta. Aina ei onnistu. Nyt on jo kevään viimeisiä hetkiä puhdistaa lintujen pesäpöntöt. – Tänä keväänä olen tehnyt kolme reissua, joilla en ole kuullut yhtään pöllöä. Meni hetki ja tuulettomassa metsässä vihelsi varpuspöllö. Pysähtyminen Alvajärvelle päin ajellessa kannatti. Matka kotia kohti eteni. Seppo lähti savusaunan lämpiämistä odotellessaan tarkistamaan, olisiko telkkä asettunut sille asennettuun pönttöön. Kun kerroin äyskäisystä, hän matki sitä ja kysyi, oliko se tämä ääni. Seppo on havaitsi kevättalvisilla retkillään, että viirupöllö pärjäsi talven yli hyvin. Iloisia yllätyksiä tulee eniten maaliskuussa, jolloin soidinaika pitää pöllöt aktiivisina. Hän pysähtyi ja avasi ikkunan jutellakseen naapureilleen. Siinä ei auttanut mikään. Seppo rauhoitteli, että ei sen kummempaa kuin että pöllö iski päähän ja hän unohti putsata veret kasvoiltaan. Meillä pöllöt hautovat parhaillaan, mutta Etelä-Suomessa pesissä on jo poikaset. Maakunnasta ehti tulla maaliskuun aikana tieto 14 viirupöllön munapesästä. Hän sai tiedon Kojolan suunnalta uusista reviireistä ja päätti lähteä kuuntelemaan, onko tiedoissa perää. Seppo pysähtyi Pajujärven läheiseen metsikköön. Esimerkiksi huuhkajan ja lapinpöllön havaintopaikat salataan. Pöllöreviireillä vierailut eivät suju aina kuin Strömsössä. – Sitten jysähti. Viirupöllö hyökkäsi ja iski kynnet päähäni puolustaessaan pesäänsä. Elämänsä pöllöretken Seppo koki maaliskuun puolivälissä. Seuraava tapahtui kymmenisen vuotta sitten Reisjärven puoleisella Karangan sydänmaalla lähellä Seppo Vainion eräkämppää. Aina ei nappaa. Niistä helmipöllöjä on 14, viirupöllöjä 11, huuhkajia ja varpuspöllöjä 4, lapinpöllöjä 2 ja hiiripöllöjä ja sarvipöllöjä 1. Siellä kuului helmipöllön puputus. Pöllöretkeä ja kalareissua voi verrata toisiinsa. Lähikankaalla suunnassa äänteli helmipöllö ja kauempana viirupöllö. Kun pöllö löi laskutelineensä alas pari metriä päästäni, niin kyllä pokka petti. Yhdeksän pöllöä samana yönä on ennätys. huhtikuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 7 Viirupöllö voi puolustaa pesäänsä hyökkäämällä Yhdeksän pöllöä yhden yön ennätys HEIKKI JÄMSÉN Pöllöt ovat kolme vuotta eläkkeellä olleen Seppo Vainion pitkäaikainen harrastus. Toisenkin hyökkäyksen pöllö teki, kun Seppo meni paikalle toistamiseen, tällä kertaa kirkas salaattikulho pään suojana. Särkilahdesta kilometri Alvajärvelle päin on joka vuosi nähty hiiripöllö. Tämän vuoden ensimmäisen öisen pöllöretkensä Seppo teki 12. 8. Pöllöretkille lähdetään iltayöllä ja reviirihavainnot tehdään äänten perusteella, Seppo Vainio kertoo ja kokoaa samalla tilaamaansa kaukokuuntelulaitetta. Laurilan tieltä kuului helmipöllö, eikä retkeä ollut takana kuin tunti. Kun myönsin, hän totesi, että uskallat laittaa sen viirupöllöksi. Lähimökin asukkaita sattui tulemaan autollaan Seppoa vastaan. – Ajattelin, että se oli viirupöllönaaras, mutta kun en kuullut kuin yhden äyskäisyn, päätin että en laita sitä Tiiraan. Pönttö näytti asutulta, mutta tarkkailun keskeytti outo naputus, jonka Seppo tunnisti viirupöllön varoitusääneksi. Seppo päätti vaihtaa taas maisemaa ja pysähtyi kuuntelemaan Pirttiniemeen johtavalle tielle. – Taisi se oli niin, että kopioin jostain jutun ainakin pääosin ja laitoin lehteen, Seppo nauraa. Hän pyyhki veren hätäisesti pois ja lähti koiransa kanssa takaisin mökille pelätessään, että pöllö hyökkää koiran kimppuun. – Jo siinä vaiheessa kyse oli huippuyöstä. Ykskaks alkoi kuulua viirupöllön haukahtelu. Seikan tien varressa puputti helmipöllö. Kuulin kahdeksan pöllöä samana yönä. – Herrajumala, mitä sinulle on tapahtunut, autosta kuului säikähtynyt huuto
Kerron mitä meille kuuluu nyt, kerron miten olen elämääni elänyt. Ventilä laulu, mukana luottamushenkilöitä. Pe 10.4. Ilmoitetut kokoontumiset Sallilassa ti 14.4. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto on suljettu. Hertteli, M. Viime vuoden laskijat ovat saaneet kirjeen. Lämmöllä muistaen Tero Pasi ja Anita ?Niko ja Annukka perheineen ?Meri ja Jouni perheineen ?Manu ja Moona ?Heidi ja Janne perheineen Tarja ?Leo ja Johanna ?Inga ja Jouni Siunaus toimitettu 4.4.2020. klo 19 keskiviikon ahtisaarna Pihtiputaan seurakunnan kotisivuilla tai Facebook-sivuilla. KIITOS kaikille merkkipäivääni muistaneille, täyttäessäni 90 vuotta. Rakkaamme ylihoitaja Kyllikki VARHA o.s. 2020 Pihtipudas Kiitollisina kaivaten Anna-Leena ?Juha-Pekka Matti ja Leena ?Antti ja Anu ??Veikka, Iina, Milla, Tinja sisar Anna-Liisa muut sukulaiset ja ystävät Kun suru häipyy tulevat muistot ja jokainen niistä koskee yksitellen. 4. 10.4. Kinnunen ja Hannu Inkeroinen. Kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Erkki Lavanti 0400-931 986, kanttori Johanna Kinnunen 040-520 3388. Vaikka maailmalla kuljinkin, kuvasi seuras matkallain. Ruoka-apua voi kysyä maanantaisin klo 10-15 numerosta 044 983 6786 (Maija). VIITASEUDUN KUULO. 4H-yritysverkkokurssi 13-29-vuotiaille ti 14.4. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Kinnulan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston osoite: Sallilantie 4. Lämmin kiitos kaikille Kyllikin hoitoon osallistuneille. 9.4. Tiedustelut p. Ma 13.4. Kinnunen s. SEURAT JA YHDISTYKSET URHEILUSEURAT MURTO Kuntosuorituslaatikot Särkiharjussa linja-autokatoksessa Kolehmaisen luona, Meijän Kaupan seinällä ja Untisperällä Lepistön tienhaarassa. Metalliromun keräyslava vanhan TVH:n pihalla.. Kuulolähipalvelu Valorinteellä joka kuun ensimmäisenä maanantaina klo 10-12. klo 12.30 keskiviikon hartaushetki kuunneltavissa Sopukassa ja seurakunnan Facebook-sivuilta. pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus Muurasjärven kirkosta Pihtiputaan seurakunnan kotisivujen tai Facebooksivujen kautta. 8. Rakkaamme Ossi Oiva Olavi PASANEN s. klo 11 alakoululaisten pääsiäishartaus netissä. Kinnunen, Kaisamari Hiltunen ja Lauri Mielityinen. saakka. Siunaus toimitettu Pihtiputaalla läheisten läsnä ollessa. RHY. Seurakuntamestari: Mirjami Huttunen 0400-915 398. pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus, Piirola ja Hertteli. Kerron mitkä haaveet toteutui, mistä vielä haaveilen, kerron mitkä toiveet unohtui tai mitä niistä saavuttanut en. Toimistosihteeri Armi Siekkinen 014579 1121. 3. Kinnula 4H. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Sen tiedot ja tilinumero näkyvät kotisivullamme vapaus.fi. Mikäli haluat mukaan, laita viestiä Marjalle numeroon 0400 512 224. mennessä. O R T O D O K S I N E N TIISTAISEURA. Jumalanpalvelukset Ke 8.4. toteutuminen tai peruuntuminen varmistuu ma 20.4. Katsottavissa seurakunnan facebook-tilillä ja kotisivulla www.kinnulanseurakunta.fi. Su 12.4. Musiikissa Martti Hertteli. 12. Kerho on avoin kaikille kinnulalaisille lapsille. 3. Niitä voi hakea Ruokakoulun ilmoittautumislomakkeessa. 13.4. ja 12.5 peruutetaan. Kiitämme osanotosta. Siivola s. Vihkoon merkitään päivä, nimi ja kuntoilulaji. Huuskonen ja avustajia. 29. Diakoniatyöntekijä Minna Ventilä 040 352 7757. Koronatilanteen vuoksi hirviseurojen lupakokousta ei pidetä huhtikuussa. 2020 Kinnula Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. 1945 Pihtipudas k. Seurakunnan jumalanpalvelukset ja hartaudet toimitetaan toistaiseksi verkon välityksellä ilman yleisöä. Äitiä, mummua, isomummua ja anoppia rakkaudella kaivaten Seppo Pauliina ja Esko Pekka ja Irma Jukka ja Sirpa Helena ja Jarmo Lastenlapset puolisoineen sekä lastenlastenlapset Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos osanotosta. klo 10 1. Lämmin kiitos meitä surussamme muistaneille. Lupahaku avautunut Omariistassa, haku to 30.4. 1931 Kinnula k. 4H-etäkerho kokoontuu WhatsAppin välityksellä. Venepalon Tauno (Tauno Pekkarinen) Pihtiputaan helluntaiseurakunta Seurakunnan kotisivut: www. pihtipudas.4h.fi/muu-toiminta/ruokakoulu/ pe 15.5. Kuusjärvi s. Huom! Kesämatkan Wanhaan Valamoon 5.-7.6. A. 1932 Kinnula k. ???. Rakkaamme Asta Maila URPILAINEN o.s. 7. To 9.4. Huuskonen ja avustajia, musiikissa J. klo 19 Kiirastorstain messu pääkirkosta Pihtiputaan seurakunnan kotisivujen tai Facebook-sivujen kautta. 15. – Eeva Kilpi Siunaus toimitettu. pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus pääkirkosta Pihtiputaan seurakunnan kotisivujen tai Facebooksivujen kautta. Ja joskus vielä äiti, joskus vielä kaiken tämän edessäsi teen. 30. Hinta 65 euroa, sisältää ruuat, T-paidan, vakuutuksen ja maatilavierailun. klo 13 2. kirkolla opetuskeittiössä. Koronaviruksen leviämisen estämiseksi palvelemme ensisijaisesti puhelimen tai sähköpostin välityksellä. Kinnunen. Lavanti ja avustajia, musiikissa J. Ota rohkeasti yhteyttä, pieneltäkin tuntuvassa asiassa, älä jää yksin. mennessä. Nappaa itsellesi varma kesätyöpaikka! Ilmoittautumiset Marjalle numeroon 0400 512 224. 12. On tullut ilta, työpäivä lähenee loppuaan, maamyyrän tavoin minä palaan kotiini, maahan. Lavanti ja avustajia, musiikissa J. A. Vapaapäivät ma ja ti. Ilm. 2020 KYS, Kuopio Sua yli kaiken mä rakastin olit aarteeni päällä maan. klo 10-12. Kirkkoherranvirasto toistaiseksi avoinna ma-ke klo 9-12. 8 KOTISEUDUN SANOMAT 8. Pihtipudas 4H. 0400 646 266. 12. 8-12-vuotiaiden ruokakoulu 1.-5.6. klo 10 pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus, Piirola ja Hertteli. Muurasjärven koululla ja 8.-12.6. Annikkia muistaen Heikki Äiti, puhun sinulle vaikka toiset eivät sitä nää, kun ikävä on niin valtava, että sen alle melkein jää. 12.4. Lämmin kiitos osanotosta. Hautaan siunattu: Ida Annikki Piispanen 88 v., Asta Maila Urpilainen 87 v. Kuollut: Kyllikki Varha 95 v. E. Talouspäällikkö Anna-Maija Ojala puh. 3. Seurakunnan työntekijät käytettävissänne puhelimitse ja sähköpostilla keskusteluihin. Vesilintulaskenta lähestyy. 1924 Pihtipudas k. 044 784 4420. Kojehuoltoa, neuvontaa ja vertaistukea. Pihtiputaan seurakunta Seurakunnan kotisivut: www. ja 28.4. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040-669 1996, kirkkoherra Arja Huuskonen 040-524 4541, seurakuntapastori Johanna Piirola 040734 0088, kanttori Martti Hertteli 040-352 5524. 12. Nuorisotoimisto: Sanna Heinineva 044-784 4425. Huuskonen, J. Päiväkerho: Katja Kokkonen 040841 5626. Kiirastorstai-illasta klo 18 alkaen ja jatkuen pääsiäismaanantai-iltaan asti Suomen rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksen pääsiäislähetys kuultavissa nettiradiossa kesaseuraradio.fi. A. Diakoniatoimisto Tuomas Hurme 040-765 2453. Uudet laskijat, ottaka yhteys toiminnanohjajaan. E. 10. Yhteydenotot sähköpostitse ja puhelimitse ma-ti klo 10-14, ke 10-12. Kinnunen sekä Edvin (7 v) ja Heidi Huhtala. 2. LIIGAPLOKI Riistanhoitoyhdistyksen hallituksen suositus lupamääristä toimitetaan seuroille sähköpostitse. 23. Kerron kuinka valkolinnut lensi pohjoiseen, tuomi kukki, lumpeet täytti kotijärven veen. Koronan aiheuttaman taloustilanteen vuoksi seurakunnalla on luvallinen keräys 29.6. klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pääkirkosta Pihtiputaan seurakunnan kotisivujen tai Facebooksivujen kautta. klo 19 kiirastorstain messu kirkosta, J.Piirola, M. Eri ryhmien toimintaa Ke 8.4. Kirppari perjantaisin klo 10-15 Asematiellä (entinen Piken Kenkä). En siksi, että olisin väsynyt tekemään työtä, ei minua väsytä, mutta aurinko on laskenut. klo 10 pitkäperjantain sanajumalanpalvelus, Piirola ja Hertteli. huhtikuuta 2020 Iida Annikki PIISPANEN o.s. 2020 Tampere Rakkaudella muistaen Kirsti Seppo, Maija, Jussi, Hanna-Kaisa ja Tiina Ari ja Anne Paju perheineen Jarkko sukulaiset ja ystävät Minä kokoan työkaluni, kuulon, näön, hajun, maun ja aivot. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688 124. Pihtiputaan rotarit lahjoittavat kolme vapaapaikkaa. klo 10 2. 9.4
Jumala toivoo, että valitsemme hyvän emmekä pahaa. Teemme pahaa itsellemme ja vahingoitamme usein myös toisiamme. Pietari tarkkaili tilanteen kehittymistä matkan päästä. Vietämme pääsiäisen juhlaa kovin erikoisissa olosuhteissa. Jokainen ymmärtää, että tässä tehtävässä olemme surkeasti epäonnistuneet. Raamatun alkulehdillä kerrotaan, kuinka Jumala antoi ihmisille suuren vastuun hallita luomakuntaa. Koska Jumala on rakkaus, Hän ei halua meidän kärsivän ja vahingoittuvan. Rukoilkaamme yhdessä, että sairastuneet, menehtyneiden läheiset ja ylikuormitettu hoitohenkilökunta saavat voimia Jumalan avulla kestää nämäkin vaikeudet. Valitsemme usein sen pahan, jota Jumala sanoo synniksi. Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja ja koko maata sekä kaikkia maan päällä liikkuvia isoja ja pieniä eläimiä.” Se, mitä Jumala on todella sallinut, on oikeutemme hallita luomakuntaa. Naapurit ovat valmiit auttamaan toisiaan. Kaikella on vastakohtansa musta-valkoinen, lämpö-kylmyys ja hyväpaha. Tämän Jeesuksen seuraajat kokivat pääsiäisaamuna. Jarkko Muhonen Sosiaalijohtaja Kirsi Alonen siirtyy Wiitaunionin palvelukseen ja oli viimeistä päivää maanantaina Kinnulan palveluksessa. Se tarkoittaa, että Jeesus Kristus on läsnä käsittämättömällä tavalla, ajan ja paikan rajoitusten estämättä. Tarvittaessa hän tuli pelkäävien oppilaidensa luo jopa lukittujen ovien lävitse. Uudessa testamentissa todetaan, että Jumala antaa meille parempia lahjoja kuin maalliset isämme (jos maallinen isä ei salli tietoisesti lapselleen esim. Kristus astui ulos haudastaan. * * * Jeesus on Jumala meitä varten. ”Minä en tunne sitä miestä”, hän sanoi, ja samassa kukko lauloi. * * * Hiljaisesta viikosta muodostui Jeesukselle ja hänen oppilailleen raskas. Vaikka sisälle ei voi mennä, ovikelloa voi soittaa ja ruokakassin jättää oven pieleen. Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Puh. 11-18 • ma 13.4. Tilalle tulee pelko. Alonen lähti unioniin. Ristin luona olivat vain uskollisimmat: äiti Maria ja muutama muu nainen sekä opetuslapsista Johannes. Ystävät pitävät yhteyttä puhelimitse. Mielestäni ensimmäinen syy on se, että hyvyys Jumalan kautta on todellisuutta, mutta valitettavasti myös pahan läsnäolo on todellisuutta. 6-21 • su 12.4. Luonnon vaihtelut kuuluvat osana Jumalan luomakuntaan. Kuvaavaa on, että lapset eivät voi tavata isovanhempiaan. Henkilöt, jotka esittävät tällaista, ovat mielestäni jättäneet huomiotta Jeesuksen uhrikuoleman merkityksen, he elävät edelleen Vanhan testamentin lakiliitossa. Hän oli jälleen läsnä, käsin kosketeltavissa, ja armahti epäilevää. 0207 931 621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi auttaa meitä vaikeuksien ylitse. Nasaretilainen katoaa oppilaiden elämästä. Olen kuullut kysymykseen usein mielestäni Raamatun kanssa ristiriitaisen selityksen, että Jumala sallii kärsimyksen, koska Hän haluaa kouluttaa, kasvattaa tai rangaista meitä. 9-18 • la 11.4. Herramme rukoili yksin ja kiihkeästi Getsemanen puutarhassa. huhtikuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 9 Valmistuneita Paula Pärnänen Pihtiputaalta on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta pääaineenaan markkinointi. Synnin valta murtui. Hän toivoi, että voisi muuttaa kutsumuksensa suuntaa. Jeesus kärsi rangaistuksen puolestamme. Usko on avun pyytämistä ja luottamusta ihmisiä rakastavaan Jumalaan. Uusi liitto tarkoittaa, että Jeesus kantoi ristillä kaiken kärsimyksen ja rangaistuksen. Kärsimysviikon edetessä ihmiset joutuvat entistä kauemmas toisistaan, kasvavaan yksinäisyyteen ja hylätyiksi. Simo Peura Lapuan hiippakunnan piispa Teillä kesänopeuksiin Keski-Suomen maanteillä siirryttiin kesänopeuksiin maanantaista. Tällä hetkellä meillä on etuoikeus rukoilla erityisesti koronaviruksen aiheuttamia haittoja vastaan. 0400-741 747 heikki.jamsen@ kotiseudunsanomat.fi Tilaushinnat 1.1.2020 Kestotilaus 71 /vuosi Määräaikainen 12 kk 75 Pohjoismaat 12 kk 108 Hinnat sis. Sitten hän otti etäisyyttä ja kielsi Mestarinsa kolmasti. Entäpä, salliiko Jumala meille kärsimyksiä. Kuitenkin, kun Jumala on lupauksensa antanut, se pitää ja saamme hallita edelleen, vaikka usein huonolla menestyksellä. Toivotan Lapuan hiippakunnan seurakunnille, sen alueella asuville ja yhteistyökumppaneille iloista ja toivorikasta pääsiäistä. Samaan aikaan oppilaat nukkuivat oivaltamatta tilanteen vakavuutta. Rajoitusmerkkien muutostyöt saadaan valmiiksi perjantaihin mennessä. Jeesuksen ja hänen oppilaidensa yhteys särkyy. 50 3 50 9 Atria Juhla Mokka Hiillos MAKKARAT KPL KAHVIT Tavallista parempi ruokakauppa Pääsiäinen RAUHALLISESTI KOTONA Asematie 1, PIHTIPUDAS • pe 10.4. Lenkkipolulla saa tervehtiä ja vaihtaa muutaman sanan, kunhan pitää riittävän etäisyyden. PIISPAN PÄÄSIÄISVIESTI 2020 Läsnäolon voima Siellä missä ihminen huutaa hädässään ja kääntyy Jumalan puoleen, tämä on läsnä. Sotilaat ja toinen tuomituista pahantekijöistä herjasivat. Helppo mittari on, että sellaista pahaa, jota sinä et sallisi lapsellesi ei Taivaallinen Isäkään sallisi meille, jotka olemme Hänen lapsiaan. Koronaasioissa yhdyshenkilönä toimii kunnanjohtaja. Mieleen hiipii helposti huoli terveydestä ja toimeentulosta. Paula Pärnänen Viime viikkojen aikana elämäntapamme on muuttunut. 8. Siellä, missä lähimmäisestä arkisesti huolehditaan, välitetään lohdullinen ja toivoa antava viesti Jumalasta: hän ei hylkää eikä jätä yksin vaan on läsnä. Tämä on myös yksi yleisimpiä kysymyksiä, joihin törmään, kun keskustelen henkilöiden kanssa, jotka eivät koe tarvitsevansa Jumalaa tai eivät usko Jumalaan lainkaan. Toinen syy on se, että käytämme Jumalan meille antamaa vapautta väärin. Kolmas syy kärsimyksiin on normaali luonnon kiertokulku. Onnea! Pirkko ja Kyösti Peltokangas PALJON ONNEA KULTAHÄÄPÄIVÄN johdosta 11.4.2020! Toivoo Lapset ja Lapsenlapset SUNNUNTAIKSI Löydettyäni Jeesuksen elämääni vuoden 2000 alkajaisiksi, kysyin otsikon kysymyksen Jumalaan uskovalta henkilöltä, mutta en saanut selkeää vastausta. Jumala kyllä ilmoittaa mullistuksista ajoissa, jos meillä on aikaa ja halua kuunnella. Samaan hän kutsuu meitä. Jumala ei siis rankaise uudestaan tai aiheuta kärsimyksiä. Seuraavien päivien aikana hän ilmestyi lukuisia kertoja. sairautta, ei tätä varmasti tee Taivaallinen Isäkään, joka on rakkaus). 0400-345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET puh. Samaan aikaan tapahtuu paljon rohkaisevaa. Synti siis on asioita, joilla vahingoitamme itseämme ja muita. 0207 931 620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen puh. Jeesus vangittiin, tuomittiin ja pahoinpideltiin. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander puh. Yhteydenpito toisiin ja läsnäolo ovat koetteella. Mistä siis kärsimykset tulevat. * * * Luterilaisen uskon ydinajatus on Jumalan läsnäolo. alv 10 % Ilmoitushinnat 1.1.2020 Tekstisivu 1,00 /pmm Tekstin jälkeen 0,94 /pmm Takasivu 1,03 /pmm Kuolinilmoitukset 1,00 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Heikki Jämsén puh. Kuolema menetti otteensa. Myös ihminen voi välinpitämättömyydellään aiheuttaa luonnonmullistuksia. Kun näemme ympärillämme hätää, uupumusta, sairautta, puutetta ja epätoivoa on tehtävämme käyttää meille annettuja hallitsemisen työvälineitä: Rukousta, siunaavaa asennetta, armahtavaa mieltä ja avuliaisuutta. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Toimittaja Juha Kivinen puh. Uusi testamentti maalaa meille kuvan rakastavasta Jumalasta, joka Jeesuksen kautta elää arjessamme ja Miksi Jumala sallii kärsimyksen. Kuolemantuomio ei ollut vältettävissä. 9-18 2 KPL 3 KPL PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA 99 8 Erä paikallista Vanhantalon Herefordin NAUDAN JAUHELIHAA 500 g TARJOUKSET VOIMASSA KE-MA 8.-13.4. Hän ei tahdo hyvää vain kaukaa ja etäältä. Yhteys palautui
LEHTI ILMESTYY TORSTAINA 16.4. Wiitaunionin terveydenhuolto kiittää alueen asukkaita, yrittäjiä ja muita toimijoita vastuullisesta toiminnasta viruksen leviämisen estämisessä. Lähetän sähköpostitse kokousaineiston tietämiini sähköpostiosoitteisiin. Keski-Karangan rantaan rajoittuva metsätila, josta 80% kasvatusmetsää. Lisätietoa ja ohjeita www.sammakkokangas.fi Lestijärven MUIKKUA Kinnulan torilla tiistaisin alk. Lisätietoja puh. Johtokunta klo 18.30. Jussi Miekkavaara 0400-345 212 Kts. Järjestämme välttämättömissä tilanteissa asiointimahdollisuuden lajitteluasemalle. Hakulomakkeen voi tulostaa kunnan www-sivuilta. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Työllistettävän nuoren on oltava kirjoilla tai pitkäaikaisesti asunut Kinnulassa 1.1.2020 ja tuen hakuhetkellä. Pihtiputaan kunnan sivuilla päivittyvä koronatiedotesivu: https://pihtipudas. Tarj. Oikeutta tukeen ei ole, mikäli tuen hakija ja työllistettävä nuori asuvat samassa taloudessa. esitetiedot: www.metsatilat.fi/jarvisuomi Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Keskustie 20 C 40100 Jyväskylä p. Vuonna 2020 ei peritä jäsenmaksuja, koska ne on peritty vuonna 2019. (vuonna 2020) työntekijän palkkaamiseen ajalla 1.6.–31.8.2020. Nämä muutokset huomioidaan myös Wiitaunionissa. 040 509 8785 Kinnulan kunnan kesätyöpaikat vuonna 2020 Kinnulan kunta työllistää ajalla 1.6.–31.8.2020 nuoria, jotka ovat iältään 16-25 v. Lajikkeet mm. Muiden potilaiden päivystyshoito on keskitetty Viitasaaren terveysasemalle. Tukea on haettava ennen työsuhteen alkamista. Asiakaspalvelu: arkisin klo 9–15. Asiointi sähköpostilla tai puhelimella. 040 736 5304 KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 Kinnula Puh. 5.5. 70 000 € . P. Pihtipudas tori 11.30-13, Muurasjärvi 13.30-14. Tehtäviin haetaan täyttämällä hakemuslomake, jonka voi tulostaa kunnan www-sivuilta. Aikuisneuvola siirtyi Sopukan palvelukeskukseen, käynti keskustan puoleisesta päädystä. Ajanvaraukset esimerkiksi laboratoriokäyntiä varten voi tehdä puhelimitse arkisin, Viitasaari klo 9-15 014 459 7241 ja Pihtipudas klo 8-15 014 4596 702 ja 014 4596705 Viitasaarelle ja Pihtiputaalle on saatu suojavarusteisiin täydennystä Valtion huoltovarmuuskeskuksesta muun maan tavoin. Turvaamme poikkeustilanteessa perusjätehuollon toimivuuden. Myös varhaisperunaa. P. Kotihoito Wiitaunionissa toimii normaalisti. Tarj. Pihtipudas A se m at ie 11 www.juhlapalvelukranssi.fi • 040 841 2182 040 552 2701 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET P. KALLIOMURSKETTA Kalajokista Lylyn perunaa to 9.4. Tartuntamahdollisuuden välttämisen takia Pihtiputaan terveysaseman äitiysja perhesuunnitteluneuvola, lastenneuvola ja fysioterapia ovat muuttaneet terveysaseman kiinteistön Jokirannan päätyyn, käynti osuuspankin puoleisesta päädystä. Sovittaessa kotiinkuljetus. Pääsiäinen. Kesätyöllistämistuki työnantajille Kunta maksaa tukea Kinnulassa toimivalle työnantajalle nuoren 16-25 v. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 5.5. Tukea maksetaan 50 % palkkauskustannuksista, kuitenkin enintään 252 €/nuori. Ota yhteyttä: Kuljetukset myös kevyellä kalustolla asiakkaan toiveet huomioiden. 0207 931 620 tai ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi TOIMITUS: toimitus@kotiseudunsanomat.fi 0400 741 747 / Heikki • 0400 345 852 / Juha Tilaa Kotiseudun Sanomat omaan postilaatikkoon kannettuna! Pihtiputaan ja Kinnulan kylien uutiset, tapahtumat ja yritysten ilmoitukset ja paljon muuta luet KOTISEUDUN SANOMISTA! TARJOUS 25€ p. ASIAKASPALVELU toimii puhelimitse ma-pe klo 8-15.30 p. 135 000 € . klo 14. klo 9–14 Myös tarkastettua varhaisperunansiemeniä. Keskustellaan vuonna 2020 haettavien hirvilupien määrästä. Puusto 1900 m 3 . 0207 931 620 tilaukset@kotiseudunsanomat.fi kestotilaus 12 kk 71€ • määräaikainen 12 kk 75€ 3 kk:n lehdet (tarjous voimassa poikkeusajan v. fi/korona-info-pihtipudas/ Terveyspalvelujen paikkoihin muutoksia Suoraan perunatilalta HANNULAN PERUNA Keitele 040 569 4255 PERUNAA ja porkkanaa Tahkon Aukiolla (Pihtipudas) TO 9.4. klo 10 mennessä. Osa ei-kiireellisistä terveydenhuollon vastaanottokäynneistä on peruttu tai siirretty tartuntamahdollisuuksien vähentämiseksi sekä työvoiman riittävyyden varmistamiseksi. Osa terveydenhuollon käynneistä toteutetaan puhelimitse tilanteen sen salliessa. P. PJ Ari Jacobson 040-559 5057 ja VPJ Matti Mielityinen 0400 359 404 Tervetuloa Johtokunnan puolesta Jouko Herranen KALLIOMURSKETTA toimitettuna Alvajärven Karihautakankaalta Jorma Pasanen 0400 706 133 Jarkko Pasanen 0400 269 787 Useita murskelajikkeita moneen tarpeeseen • soraja metsäautotiet • pihat ja pihatiet • rakennusten perustukset • suodatuskentät ym. 2020) Poikkeustoimet jätehuollossa voimassa 13.5.2020 saakka Sammakkokankaan ylläpitämät lajitteluasemat on suljettu 13.5.2020 saakka. Tervetuloa! toivottaa lukijoilleen Hyvää Pääsiäistä! METSÄTILAT Pihtipudas, Muurasjärvi, 39,2 ha. Kunnissa seurataan jatkuvasti valtakunnallisia ja sairaanhoitopiirin ohjeita, joihin tulee tarkennuksia epidemiatilanteen mukaan. 044 459 6260. klo 15 mennessä. 040 507 7637 Henri Lehtinen Kotiseudun Sanomien TOIMISTO ON SULJETTU ASIAKKAILTA TOISTAISEKSI. Eläinlääkäripalveluissa on muutoksia, huomioithan Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ohjeet eläinlääkinnän asiakkaille. Tukea voivat hakea yritykset, yhdistykset sekä yksityiset kotitaloudet. Ajanvaraus sähköisen asioinnin kautta ei ole käytössä vallitsevan tilanteen vuoksi. Kotiseudun Sanomat p. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 8. 044-459 6211 KOKOUKSIA MYYTÄVÄNÄ TORILLA PARASTA PALVELUA TOISTAISEKSI VAIN ETÄVASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). Minulle voi soittaa numeroon 040-515 5192. Hakemus palautetaan 30.4.2020 mennessä osoitteella Kinnulan kunta, asiointipiste, PL 1, 43900 Kinnula tai jättämällä kunnantoimiston palotornin puoleisessa ovessa olevaan postiluukkuun. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Pihtipudas, Harmaalanranta 14,6 ha. Hp. Työkohteita on kunnan eri hallintokunnilla. Hp. huhtikuuta 2020 ÖLJYPOLTIN Oilon ja KASVIHUONE sisältää 6 kpl kaaria ja muovikatteen. Pyydämme olemaan ennakkoon yhteydessä asiakaspalveluun lisäohjeiden saamiseksi. klo 15 mennessä. Lounas: 11-13. Afra, Annabelle, Puikula, Siikli, Gala, Velox, Pito. Hakemukset hyväksytään hakemisjärjestyksessä talousarviossa olevan määrärahan puitteissa. Kuoreen merkintä ”Kesätyöhakemus”. 020 413 3788 Ilmoitukset viimeistään ti 14.4. • Kiiskilä• Sopen Metsästäjät ry Sääntömääräinen vuosikokous su 19.4.2020 klo 19.00 sähköpostitse tai puhelimitse. Puheterapia toimii Putaanvirran koululla kouluterveydenhuollon tiloissa. Puusto 4300 m 3 . 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.. Toivon mahdolliset kommentit jo aikaisempina päivinä sähköpostiini jouko.herranen@gmail.com, johon voi lähettää myös mahdolliset uudet jäsenanomukset sekä ilmoittaa viestintää varten sähköpostiosoitteet, jos kokousaineisto ei tule perille. Pääosin varttunutta kasvatusmetsää kahdessa palstassa. (vuonna 2020) ja ovat kirjoilla tai pitkäaikaisesti asuneet Kinnulassa 1.1.2020 ja hakuhetkellä
050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. 020 728 9600 info@taloushallinta.com 1989-2019 30 VUOTTA Palveluksessasi Kinnulan toimisto Ammestie 9, 43900 Kinnula Avoinna ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. JÄTTEEN VASTAANOTTO jatkuu pandemian aikana, mutta kontaktointi vain puhelimitse.. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • kodinkonemyynti • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Matkahuollon rahtipalvelut • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastointihuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat Ammattitaidolla ja luottamuksella. Auktorisoitu t1l1to1m1sto Peruskirjanpidosta yrityksen taloudenhallintaan Pihtiputaan toimisto PL 20, (Ruukintie 2) 44801 Pihtipudas Avoinna klo 9.00-15.00 Puh. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. 040 486 1511 SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. Puh. w w w .t as m ah o it o. 8. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. . Julkinen kaupanvahvistaja. Avoinna klo 9-15. 020 728 9607 www.taloushallinta.com Sujuvaa tilitoimistopalvelua omalla alueellasi Sähköasennukset ja tarvikemyynti Myymälä • P. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 PARASTA PALVELUA Hautauspalveluedustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas puh. 0400 678 753 erkki.korpelin@gmail.com erkkikorpelin.fi LVI-asennukset ja tarvikemyynti @ Tur?allinen kumppani yrityksellesi. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. Mika 040 545 1959 www.haapa-line.com • 50+1 turistibussi • 16+1 luxusbussi • henkilötaksi • 8+1 taksi invavarustein • myös paarikuljetukset Muurasjärvi 48+1 BUSSI invavarustein uutta ASIANAJOTOIMISTO Rakennus-ja LVI-urakointi Erkki Korpelin putkistosaneeraukset lämmitysjärjestelmätmaalämpö p. SYDAN-SUOMEN TALOUSHALLINTA ?. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 LVI-ASIOISSA Puh. JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 Toimisto 040 727 6781 www.lassila-tikanoja.?/asioi MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 Hierontaa ja jalkojenhoitoa ammattitaidolla juuri Sinulle! T v l ! Varaus myös Booking.com -sivuston kautta • majoitusta lomaan ym. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. 029 566 0880. A se m at ie 5 , P ih ti p u d as Saat Pihtiputaalla L&T:ltä kaikki palvelut, joita ympäristösi ylläpitoon tarvitset. huhtikuuta 2020 KOTISEUDUN SANOMAT 11 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 040 502 9452 (ma-ke, myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tukisukat ja tukipohjalliset • tutkimukset ym. • myös kotija laitoskäynnit • koulutettu hieroja • Hierontapiste Anita Karvonen Jalkaterapia Jutta Koski 0400 578 370 Elina Niemi 0400 570 553 Tuula Koljonen 040 159 5065 Fysioterapia, hieronta, jalkaterapia, akupunktio lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset
Ja kun yksi yritys sopeuttaa, usein myös naapuri joutuu tekemään saman, sillä yritykset ovat myös toistensa asiakkaita. Jos ja kun taloudelliset seuraamukset leviävät yhtä jalkaa viruksen kanssa, yrityksiä voi kaatua ja monet työpaikat voivat vaarantua. huhtikuuta 2020 Samalla kun kaikki olemme koronaviruksen leviämisen vuoksi huolissamme läheisistämme, ihmishengistä ja sairastumisista, epidemialla on arkisempikin puoli. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 8. Vaittinen Pihtiputaan Kiinteistöpalvelu Leppänen Kari T:mi Tervosen kotip. Paikallisesti käytetty euro voi vielä pelastaa paikallisia työpaikkoja ja palveluita. Niin yksityisiä kuin julkisiakin. Epidemia vaikuttaa jo nyt yrityksiin monella tavalla. Paikallisten työpaikkojen ja palveluiden puolesta PIHTIPUTAAN YRITTÄJÄT RY KINNULAN YRITTÄJÄT RY Tmi Iina Kumpulainen Anne Viander Tmi Koto Hotelli Pihtipudas Pihtiputaan apteekki Tilitoimisto Niina Karjalainen Kuvasuunta Ky Suomen Herkkuravintolat Oy Muurasjärven Palveluosuuskunta Liisankankaan Jäätelö Viestintä Edit Millcomp Oy Jaana Myllynen Suomen Kotihoitotekniikka Oy Notariaattipalvelu Tavaststjerna EL-Point Oy Teppo Jämsén Taksipalvelu Tavaststjerna Oy Pihtiputaan Louhintapalvelu Tiliminna SVT Talouspalvelut M-Mainos Oy Rakennusliike Eetu Ihalainen Oy Kiinteistöhuolto Rauhala Tmi Erikoislääkintävoimistelija Jouni Varis T:mi Isto Paananen Tmi Simon Auto Oy Jani Ylälehto Oy Arto Salojärvi Sähköasennus Esa Hakkarainen Ky Taksiliikenne Lohtander Jaires Steel Oy Sähkö-Suneco Oy Koneurakointi Pekka Närhi Ky Pihtiputaan Yrittäjät Kinnulan Yrittäjät JP Tilipalvelu Oy Rakennuspalvelu T. Moisio Juhlapalvelu Kranssi tmi. Ihmisten terveys ja läheisemme ennen kaikkea, mutta nyt jos koskaan voimme omilla toimillamme, esimerkiksi juuri paikallisia palveluita käyttämällä auttaa mahdollisuuksien mukaan. Jos tuotteita ei saada tehtyä tai kauppa ei käy, yritykset voivat joutua sopeuttamaan toimintaansa. Jos ei ole töitä, ei kuluteta. Kotisivutaivas Oy A & R Medics Avoin yhtiö Fenerko Oy Haapa-Line Opto-Liitos Oy Pudasport Oy Keski-Suomen Betonirakenne Oy Hollannin tila Pihtiputaan Kiviteos Oy Koulutusja Yrityspalvelu R. Tmi FM Timber Oy Pihtiputaan Ajomatka Oy Riitamon rengas ja autohuolto Oy Pihtiputaan Rauta ja Väri Autopelti Häkkinen Tmi Kotiseudun Sanomat SK-Isännöintipalvelu Oy Rajalan Puu Oy Rakennusurakointi Jorma Toikkanen Tmi Dex Viihde Oy Maarla Oy Sydän-Suomen Taloushallinta Oy Pihtiputaan Ajokonekorjaamo Oy Monosen Hautauspalvelu Ay Savolainen Group Oy Metsäkolmio Invest Oy Turunen Martti Autoilija Kinnulan Kartano Oy Seppä Simo tmi Pikku Peura ky Kattikset Oy Heidin Kotihoiva Oy Kinnulan Rakennus ja Sisustus Oy Tillgren Lines Oy Karkausmäen Kammari Lasse Kröger Tmi Sammalpeuhojen Perhekoti Oy Taksi Voitto Puranen Ky Taksiautoilija Sampo Pigg Kotmiehet Oy Esko Pelkonen Margit Kinnunen Tmi Mediapihlaja Ky Jussi Pekkarinen Tmi Holm & Uusitalo Oy Kuntonäppi Oy Erikoislääkintävoimistelija Jouni Varis Maanrakennus Arto Kumpulainen Ky MaitoTrio Avoin yhtiö Marjan Koti Oy Teeripuu Kangashoiva Oy Kinnulan Parlamentti Oy Kinsaku Avoin yhtiö Studio Perägrammari Ky Marjalan Maanrakennus Ky Reisjärven Osuuspankki Kinnulan Konttori K-Market Kinuski Kuljetus Antti Lahti Oy Niemonen Jorma Lvi-Insinööritsto Oy Maanrakennus Aimo Kumpulainen Oy Maanrakennus T&M Pasanen Ay Metsäkonepalvelu Toikkanen Kinnulan Mp Sähkö Ky Palvelukoti Pappilanranta Oy Kaakkolammen Lohi Kuntoruuska Ky. Jos on vähemmän yrityksiä ja vähemmän työpaikkoja, kertyy vähemmän myös veroja, joilla pyöritetään julkisia palveluita