Sivu 3.. Sivu 7 Sivu 6 Sivu 7 Tokmanni aloitti entisissä Ale-Makasiinin tiloissa. PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI keskiviikkona 10. Pihtiputaan apteekin palvelupiste palasi Muurasjärvelle. 4. 0207 931 620 n:o 15 • 59. 2019 puh. vsk www.kotiseudunsanomat.fi Tokmanni avasi myymälän Pihtiputaalla Apteekki lisäsi Meijän Kaupan palvelutarjontaa Kahvilanpito ei tahdo kannattaa Pihtiputaalla TÄLLÄ VIIKOLLA: Gluteeniton kahvila Omasoppa on siirtymässä Viitasaarelle. irtonumero 2,00 e Kinnula aikoo pysyä aktiivisimpien äänestäjien joukossa Heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä äänestämässä käynyt Asko Kasurinen ennustaa, että Kinnula pysyy äänestysaktiivisuudellaan näissänin vaaleissa kärkikuntien joukossa
huhtikuuta 2019 ” Puheille ilmastovaaleista saatiin katetta viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä, kun sankka lumipyry ennätti maakunnan pohjoisosaan. Sivullinen Joskus mentiin munalla töihin A jat ja asenteet muuttuvat. Pitkälle Puskan ansiosta jopa itäsuomalaisten miesten veren rasvatasot alkoivat laskea ja sydänkuolemat romahtivat. Ainakin miehillä oli helppoa. Ja sama se on toisinkin päin. Juha Turpeinen lähetti kuvan, jossa sumu ja auringonnousu yhdessä tekivät näyttävän ilmiön. Kananmunia saa syödä kuusi kuukaudessa. Puskan projekti oli alku aina vain pitemmälle etenevälle syömisen tarkkailulle. Palttoon valinta S e on tämä kevät siitä kummallista aikaa, ettei aamulla tiedä minkälainen on säätila illan kähmässä. Muutoksen alullepanijana oli ankaran vastarinnan synnyttänyt lääkäri Pekka Puska, joka käynnisti Pohjois-Karjala -projektin parantamaan suomalaisten kansanterveyttä. Näin täysin palvelleena vapautetullahan se on helpompaa. Kananmuna on tänään lähes täysin pannassa, ja niin on moni muukin menneen maailman herkku. Maaseudun Tulevaisuus Taivaanranta tulessa Putaanlahdella. Miten housujen riisuminen aikatauluttui tuossa vappuräntätapauksessa, siitä ei ole tietoa. Eikä sen puoleen haittaa hirveästi sekään, jos sattuukin tekemään virhelaskelman ja kastuu läpimäräksi. Näitä pieniä ihmisiä päivähoitoon kuljettavilla ongelma on vieläkin suurempi. Siihen aikaan kun kuplavolkkari oli suosittu kansanauto, voi oli aina voita ja piimä ohensi vyötäröä, lehtija televisiomainoksissa kannustettiin itse kutakin menemään munalla töihin. Aina voi kytätä ikkunapielessä ja vaania sopivaa pilvenrakoa kirmatakseen hakemaan leipää ja piimää kauppapuodista. Jänisten ruokana pidetty salaatti ja muut kasvikset löysivät tiensä suomalaisten ruokapöytiin. Raappahousut puettiin kekrinä ja riisuttiin vappuna, ellei tuolloin satanut räntää. Kuvia voi tuoda myös suoraan toimitukseen. Mukaan on varattava sinikeltaisen huonekaluja killutinkaupan kassillinen vaatetta ja tykötarvetta. Neljällä, rukiisen leivän päälle nostetulla paistetulla kananmunalla pärjäsi hyvin siihen asti, kun sai eteensä tuhdin annoksen kouluruokaa. Vaisumpia makuja tuoksuelämyksiä paikkaa tieto, että vielä 1970-luvulla sairastavuusja kuolleisuustilastoihin synkät luvut kirjauttaneiden suomalaismiesten odotettavissa olevaa elinikää ei enää tarvitse hävetä kansainvälisissä vertailuissa. Ilmastolla näkyvä osa ennakkoäänestyksen päätöspäivänä Helsinkiä kannattaa muistuttaa hiilineutraaliudesta. Ehkä se jäi jokaisen miehenpuolen itsensä arvioitavaksi. Siitä tulee väistämättä ongelma vaatetuksen suhteen. T änään ei mennä munalla töihin, eikä pihalle jää talonväen lähdön jälkeen leijumaan imelä lyijybensiinin tai mieto tupakan tuoksu. Keskisuomalaisista äänensä oli antanut 29,1 prosenttia. Spekulointi vaalisään vaikutuksesta äänestysaktiivisuuteen loppuu kuin seinään, jos pitkään haudutettu hanke sähköisestä äänestämisestä saadaan toteutettua. Valmista ei tullut, toisin kuin Virossa, jossa on voinut äänestää netissä jo toistakymmentä vuotta. Nettiäänestys arveluttaa siksi, että äänestäjään voi kohdistua uusia vaikuttamispyrkimyksiä. 2 KOTISEUDUN SANOMAT 10. Pukekaa nyt ihan mitä haluatte, kunhan puette. Älkää kuitenkaan vilustuttako itseänne. Ennakkoäänestys sujui myräkästä huolimatta vilkkaasti. Sähköisestä äänestyksestä ryhdyttiin puhumaan jo vuonna 2005 ja sitä kokeiltiin kolmen kunnan kunnallisvaaleissa 2008. Aamulla arvioi säätilaa siihen malliin, ettei ilman toppatakkia ja turkisvuorisia kumiteräsaappaita ole mitään asiaa ovesta ulos, mutta ehtoopuolella päivää saa kantaa kaikki päällysvaatteet kainalossaan ja siltikin hikeä pukkaa otsikosta. Lukema oli matalampi kuin koko maakunnan äänestysaktiivisuus. Tosin, kyllähän me aikuiset ainakin tiedämme oikukkaan kevätsään ja väärän pukeutumisen seuraukset. Broileri on sallittu muutaman kerran viikossa, punainen liha kerran viikossa. Jo nyt jokainen ehdokas haluaa vaikuttaa äänestäjään niin, että ääni ohjautuu nimenomaan hänelle. Heikki Jämsén Pääkirjoitus 10. Kuuden kohdan suosituksen mukaan lautaselle kannattaa kasata pääasiassa kasviksia, kotimaista, kestävästi pyydettyä kalaa, juoda vain lasi maitoa tai syödä pari siivua juustoa päivässä. Joskaan ei muutenkaan. Lukijan kuvia voi lähettää sähköisesti osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postissa osoitteella Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Kun ensin saattaa näyttää siltä, että liki nappaskengässä voisi lähteä liikkeelle ja laittaa yllensä ohutta kevätberberiä, mutta jo päivän ehtiessä puoleen kaatuu taivaalta räntää ja tuuli tuivertaa sen tuhannen poforilla. Tai paremminkin heille, jotka askaroivat ulkosalla tämän tulevaisuuden kansan kanssa. Tiistaiaamuna pihtiputaalaisista 26,9 ja kinnulalaisista 25,4 prosenttia oli äänestänyt. Ennen vanhaan oli selkeitä ohjeita joiden mukaan pukeutua, eikä tavinnut syynätä glasista taivaalle eikä tihrustaa lämpömittaria. Maaseudun metsät ja peltomaat nielevät valtavasti sitä hiiltä, jota Helsinki ja muut kaupungit päästävät. Maailmasta tuli hajuttomampi ja mauttomampi, ja ehkä sen mukana vähän terveellisempi paikka. E nnen riitti, että kansalle jaetut ruokasuositukset liittyivät ruoan, nautintoaineiden ja niitä käyttävän ihmisen henkilökohtaiseen hyvinvointiin. Samalla pääkaupunkia kannattaa muistuttaa myös maaseudun ja maakuntien arvosta ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. huhtikuuta 2019 Päästä vedettyä Lukijan kuva Jarmo Laine ja Pasi Niemi huolsivat Pihtiputaan torilla tuulen repimiä ja lumisateen peittämiä vaalimainoksia.. Taas yksi loikka pitemmälle otettiin, kun Maailman Luonnon Säätiö WWF julkaisi pari viikkoa sitten ruokasuosituksen, joka edistää kuulemma terveyttä, auttaa ruokaa riittämään maailmanlaajuisesti ja jarruttaa ilmastonmuutosta. Oikukas sää voi tehdä pikkuihmisillekin temppunsa. Oikeusministeriön asiaa selvitellyt työryhmä jätti vuotta myöhemmin loppuraporttinsa, eikä esittänyt sähköisen äänestyksen ottamista vaihtoehdoksi. Itsetunto kestää jo tässä kohdassa päähän liiskautuneet hiukset ja roikkuvan ja vettä tippuvan palttoon. Ruoasta nauttimisen sijasta moni on ajautunut käyttämään ison osan elinajastaan mietintään, mitä saa ja uskaltaa suuhunsa pistää. Ei tarvitse niin tarkkaan pohtia päivän pukeutumista kuin kustannuspaikalle lähtevien. K aikki edellä mainitut ovat ongelma vain siinä tapauksessa, ettei ihmisellä ole oikeita ongelmia. Ja jollette ole jo kuitanneet itsellenne neljän vuoden nillityslupaa, tehkää se pikimmiten. Sehän kuuluu vaaleihin. Nykyinen hallitus linjasi jo lokakuussa 2016, että nettiäänestys otetaan Suomessa käyttöön kaikissa vaaleissa ja kansanäänestyksissä tämän vaalikauden aikana. Tiukinkin mielensä pahoittaja joutui myöntämään, että ruokatottumusten muutoksilla, kuten ylettömän rasvan ja suolan välttelyllä sekä tupakoinnin lopettamisella oli merkitystä. Niin merkittävä toimija se tällä hetkellä on. Ei pelastu maailma ruoalla, jota kokkasin itselleni teini-iässä. Se ikkunasta katsoen aurinkoinen ja suorastaan hikevä sää voi ulos mentynä puistattaa ikävästikin ja kohta karvastelee kurkussa
– Se saattaisi jopa lisätä nuorten äänestysintoa ja sopisi minullekin. 10. Eiköhän se näy näissäkin vaaleissa, ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä kansalaisvelvollisuutensa hoitanut Asko Kasurinen arvelee. Edes paljon puhuttu työllisyysasteen nousu yli hallituksen tavoitteleman 72 prosentin ei saa Asko Kasurista taputtamaan käsiään. Esittelijän kannalla oli Markku Toikkanen. – Autoilijoiden on syytä muistaa, että turvallinen ajo saattaa vaatia alempaa nopeutta kuin suurin sallittu nopeus. Pollojen uudeksi päivämääräksi on sovittu lauantai 7. Äänestyksessä esityksen taakse asettuivat lisäksi Ilpo Linna ja Arja Rekonen. Juha Urpilainen esitti, että oikaisuvaatimukset hylätään perusteettomina ja Mikko Heinosen valinta pidetään voimassa lainja tarkoituksenmukaisena. Vt. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 3 Uutiset Kinnula äänesti ennakkoon laiskemmin kuin Pihtipudas HEIKKI JÄMSÉN Maan aktiivisimpiin äänestäjiin kuuluneilla kinnulalaisilla on loppukirin paikka, jos kunta aikoo pitää mainettaan yllä. Armas Greijerin eläkkeestä suurin osa kertyy Ruotsissa tehdyistä työvuosista. Sen näkee sunnuntai-iltana melkein heti sen jälkeen, kun vaalihuoneistot on suljettu kello 20. Seuraavana päivänä Kanervio ilmoitti erostaan. Virkaja luottamusjohdon näkemykset erosivat kunnanhallituksessa jo Mikko Heinosen valinnan yhteydessä. – Kaikki menot, maksut ja verot nousevat, mutta eläkkeet eivät. Tuossa vaiheessa maakunnan aktiivisimmat äänestäjät löytyivät Kivijärveltä. Kesänopeudet tulivat voimaan Eläkeläiset antaisivat huutia taitetulle indeksille Lähes viidenkymmenen Ruotsin-vuoden jälkeen Kinnulassa kuusi vuotta asunut Armas Greijer kävi äänestämässä heti, kun se oli mahdollista. – Ehkä ne ovat samat puolueet siellä taas voittajina. – Kilpailuhenki on Kinnulassa semmoinen, että joka asiassa pitää olla ykkönen. Työeläkkeet ja palkat nousevat eri perustein Työeläkkeisiin liittyvä taitettu indeksi tarkoittaa sitä, että työeläkkeiden korotuksia laskettaessa korotuksiin vaikuttaa hintojen nousu (kuluttajahintaindeksi) 80 prosenttia ja palkkojen nousu (ansiotasoindeksi) 20 prosenttia. – Minusta taitettu indeksi on eläkeläisille epäoikeudenmukainen. Tällöin laskentatavan piiriin tulivat 65 vuotta täyttäneet. Väki muuttaa pois, kun ei ole työpaikkoja. Toisessa vaiheessa vuonna 2005 taitettu indeksi laajeni koskemaan myös alle 65-vuotiaita. Lopullisesta järjestyksestä ennakkoäänestys ei vielä kerro. – Ei se näy täällä Kinnulassa. Edellispäivän sulamisja sadevedet voivat yön aikana jäätyä teille, jolloin pinnat ovat liukkaita erityisesti yöllä ja aamuisin. Tuolloin kunnanjohtaja Pekka Kanervio esitti virkaan Jouni Aapajärveä, mutta hallitus valitsi tehtävään Heinosen äänin 5-0. Taitettu indeksi otettiin käyttöön ensimmäisen kerran vuonna 1996 Paavo Lipposen hallituksen aikana voimaan tulleen työeläkeuudistuksen yhteydessä. – Nyt kun oli muutakin asiaa, niin ajattelin hoitaa äänestämisen pois samalla.. Esitystä kannatti Virpi Piispanen. Kinnulan KevätPollot jouduttiin siirtämään alkusyksyyn Kahtena edellisvuonna järjestetyistä Kinnulan kunnan KevätPollot -messuista tuleekin SyysPollot. Koko maassa kesänopeudet ovat käytössä viimeistään sunnuntaina. Nuoret eivät viitsi lähteä jalan syten vaalipaikoille, Asko Kasurinen sanoo. Kunnanhallitus piti voimassa Mikko Heinosen valinnan Mikko Heinosen valinta Kinnulan sivistysjohtajaksi pysyy voimassa. – Köyhimpiä ja pienillä eläkkeillä eläviä pitäisi eduskunnan muistaa enemmän. (Lähde: Eduskunta) Eduskunta hylkäsi taitetun indeksin poistamista esittäneen Suomen Senioriliikkeen kansalaisaloitteen maaliskuussa 2017. – Se toive minulla on, että köyhimmille saataisiin vähän parempi elintaso, eikä heitä kyykytettäisi koko ajan. – Suomen eläkkeestä maksan 60 prosenttia veroa ja Ruotsista tulevasta 25 prosenttia. Kivijärvisistä 41,1 prosenttia oli jo ehtinyt käydä äänestämässä. Oikukkaan kevätsään vuoksi ajokeli voi muuttua nopeasti. kunnanjohtaja Marja Lehtosen esitys valinnasta jätetyn kahden oikaisuvaatimuksen hyväksymisestä ja toisen oikaisuvaatimuksen tekijän Jouni Aapajärven valitsemisesta sivistysjohtajaksi kaatui kunnanhallituksen kokouksessa maanantaina äänin 4-1. Armas Greijer esittää taitetun indeksin poistamista alle 15 000 euroon vuodessa jääviltä eläkkeiltä. syyskuuta. Kinnulalaisista äänesti neljä vuotta sitten 75,7 prosenttia, pihtiputaalaisista 69 prosenttia. Yhtenä messuteemana on hyvinvointi. Kansalaisuutta hän ei vaihtanut, joten valtiollisissa vaaleissa ääni lähti aina Suomeen. Yritin selvittää asiaa, mutta se on kuulemma ihan oikein laskettu. Eläkkeelle siirtynyt Asko Kasurinen ei ole tyytyväinen eläkkeiden ostovoiman kehitykseen menneen vaalikauden aikana. Eläkkeidenkin pitäisi nousta samaan tahtiin kuin hintojen ja palkkojen. Tien päällä keliolosuhteet pitää ottaa huomioon, ELY-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Anne-Maria Pesonen muistuttaa. En usko, että siinä isoja muutoksia tapahtuu. Messuilemaan piti päästä ensi lauantaina, mutta messut oli siirrettävä alkusyksyyn, koska osastoille tuli liian vähän ennakkoilmoittautumisia ja järjestelyissä törmättiin myös moniin päällekkäisyyksiin. Samalla voisi ottaa käyttöön sähköisen äänestyksen Viron tapaan. Maanteiden talvija pimeänajan nopeusrajoituksista luovuttiin Keski-Suomen teillä maanantaista alkaen. Eläkkeet jäävät koko ajan jälkeen muista tuloista. Pollojen järjestelyihin osallistuva kirjastotoimenjohtaja Pirkko Kauppinen kertoo, että syksyyn mennessä messuille ehditään kokoamaan kunnolla nähtävää, ja myös Kinnulassa juuri aloitettuun Kotinurkat kuntoon -kampanjaan liittyen on saatu siihen mennessä enemmän aikaan. Köyhimpiä pitää muistaa Viidenkymmenen Ruotsissa vietetyn työntäyteisen vuoden jälkeen Kinnulaan kuusi vuotta sitten muuttanut Armas Greijer ehti äänestää Ruotsissa kunnallisvaaleissa monet kerrat. Neljän vuoden vaaliväliä Asko Kasurinen pitää sopivana, mutta kansanedustajien määrän hän tiputtaisi sataan. Kasurinen ei ryhdy veikkaamaan vaalien tulosta. Kymmeneen mennessä pihtiputaalaisista oli käynyt äänestämässä 26,9 prosenttia ja kinnulalaisista 25,4 prosenttia. Tiistaiaamuna Pihtipudas oli ennakkoäänten perusteella Kinnulan edellä. Esittelijä jätti päätöksestä suullisesti eriävän mielipiteen
Ajatellen Suuret ihmiset eivät koskaan tunne itseään suuriksi. Eläkeläiset eivät ole yhtenäinen joukko. Lähetä viesti numeroon 0400 741 747. toimenpiteisiin. Se on saatava tulevaan hallitusohjelmaan. Ymmärryksen rakentaminen lähtee paikallistasolta, omista yhteisöistämme, joissa on joukkovoimaa. Osallistuva demokratia ei haasta, vaan tukee parlamentaarista demokratiaa. Tämän lisäksi työtä on tehtävä myös työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyden edistämiseen. Eläkkeensaajille uusi eläketulon tasausvähennys, jolla taataan se, että eläkkeestä perittävä vero ei ole missään tuloluokassa korkeampi kuin samansuuruisen palkkatulon vero. Terapiatakuu tarkoittaa käytännössä sitä, että julkisessa terveydenhuollossa pääsisi jatkossa lyhytpsykoterapiaan taikka muun psykososiaalisen hoidon piiriin 28 päivässä hoidon tarpeen tunnistamisesta. Toimi Kankaanniemi kansanedustajaehdokas, Perussuomalaiset Taloudessa on ollut hyvää pöhinää jo vuosien ajan. Taitetun indeksin palauttaminen puoliväli-indeksiksi, jolloin eläkkeiden jatkuva jälkeenjääminen loppuu. Kiinalainen sananlasku ELÄMME vaikeita aikoja! Kinnulassa käytettiin taas aikaa ajojahtiin ja kiusantekoon, että saatiin kunnanjohtaja jättämään tehtävänsä. Parlamentaarinen valmistelu tarkoittaa asioiden tekemistä yhdessä, kaikkia osallistaen ja kuullen. Toisten ei. Työikäisten mielenterveyden edistäminen on tärkeää paitsi hyvinvoinnin näkökulmasta, myös työllisyysasteen nostamisen näTerapiatakuu on saatava tulevaan hallitusohjelmaan kökulmasta. syntyy myös vuorovaikutusta yli 100 000 suomalaisen kesken. Eläkeläisten kyykytystä vuosikymmenien ajan Ennen vuotta 1996 hintojen muutos ja palkkojen muutos vaikuttivat molemmat 50 prosentin osuudella työeläkekorotusten laskentaan. Petri Rinne Suomen Kylät ry:n hallituksen puheenjohtaja Suomen elinvoima tehdään kylissä ja kortteleissa – yhdessä Heikentynyt mielenterveys aiheuttaa yhteiskunnalle yli 11 miljardin euron kustannukset joka vuosi. Suomi-tarinassa kaikki eivät enää olekaan samassa junassa. – Jos lämpöpatterista lasketaan ilmat pois, se kuumenee, mutta jos ihmisestä laskee ilmat pois, se kylmenee. Aila Paloniemi kansanedustaja ja kansanedustajaehdokas Keskusta Eläkeläisköyhyys on iso epäkohta 2020-luvulle siirtyvässä Suomessa. Taitettu indeksi tarkoittaa sitä, että eläkkeet laahaavat muun kustannustason perässä. Suuri menettäjä jo pitkään on ollut laaja eläkeläisten joukko, joita on kurittanut nk. Sosiaalija terveysministeriö valmistelee parhaillaan mielenterveysstrategiaa ministeri Annika Saarikon aloitteesta. PIHTIPUDAS VUOKRAA KASVIMAATA Pihtiputaan tekninen lautakunta päätti, että kunta vuokraa puutarhapalstoja Poutalan pellolta ja Ahjolan takana olevalta pellolta. Hallitusten ja oppositioiden sijaan tarvitsemme nyt sillanrakentajia ja kuplanpuhkojia. Puolueet haluavat satsata lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin kouluissa. Kaikkia ei kuseteta KOTSARIN pääkirjoitukset ovat aina hyvin raapaisseet kuntalaisten syviä tuntoja. Näin toimien on hyvät mahdollisuudet edistää mielenterveystyötä pitkäjänteisesti ja tuloksekkaasti. Taitetussa indeksissä työeläkeindeksin kohdalla hintatason muutos saa 80 prosentin ja palkansaajien ansiotason muutos 20 prosentin painoarvon. Sinänsä koomista, että jotkut eivät usko oman suhmuroimisensa paljastuvan. Luvassa komediaa,farssia ja psykologista trilleriä. Pienet ihmiset eivät koskaan tunne itseään pieniksi. Mutta se on tehtävä. Kun palkat nousevat, eivät eläkkeet nouse samaan tahtiin vaan eläkeläiset jäävät jälkeen koko ajan ja eläkkeen ostovoima heikkenee. Jakolinjoja tuntuu olevan useita: maaseutu-kaupunki, yrittäjät-palkansaajat, työlliset-työttömät, kantasuomalaiset-maahanmuuttajat, nuoret-ikäihmiset jne. Ei ole siis ollenkaan yhdentekevää, kuinka ja miten panostamme hyvän mielenterveyden ylläpitämiseen, sairauksien ennaltaehkäisemiseen ja hoitavaan työhön. Olen iloinen, että mielenterveysjärjestöjen yhteistä kansalaisaloitetta terapiatakuusta kannattavat kaikki kyselyyn vastanneet eduskuntapuolueet – paitsi perussuomalaiset. Palkintona on meille kaikille entistäkin parempi kotimaa: vetovoimaisempi, pitovoimaisempi ja elinvoimaisempi. Vuokraksi lautakunta päätti 50 markkaa aarilta. Eli karkeasti sanoen palkat nousevat, mutta eläkkeet eivät. Se on tehtävä heti. Vertaistuki, matalan kynnyksen palvelut ja järjestöjen kehittämät toimintamallit tarvitaan kipeästi mielenterveystyön kokonaisuuteen ja myös vapaaehtoistyön potentiaalin hyödyntämiseen. Vaalit ovat tulossa ja Suomen suuntaan haetaan muutosta. Päättyvällä hallituskaudella eriarvoistuminen ja yhteiskuntamme kuplautuminen ovat nostaneet päätään. Tehkäämme siis kimppakulttuurireissu Kinnulaan valtuuston kokoukseen. Jopa lapioilla yritettiin vettä tyhjentää pois risteysalueelta. ”taitettu indeksi”. Hyvän mielen koulusta voitaisiin tehdä vastaavanlainen menestystarina kuin Liikkuvasta ja myöhemmin Lukevasta koulustakin. Esimerkiksi kylätoiminnan piirissä tehdään vuosittain yli kuusi miljoonaa vapaaehtoistyötuntia Suomen kylissä ja kortteleissa yhteiseksi hyväksemme. Eija Tuohimaa kansanedustajaehdokas SDP Harvalla putaalaisella on varaa lähteä teattereihin. Mitä suurempi uhka meihin on kohdistunut, sen yhtenäisempinä olemme seisseet. Kannatan lämpimästi Mielenterveysseuran tavoitetta saada Suomeen pitkän aikavälin mielenterveysstrategia vuoteen 2030 saakka ja sen lisäksi vielä hallituskausittaiset ohjelmat. Tyypillistä on huudella iskulauseita omasta poterosta käsin ja jättää kuunteleminen muille. 25 vuoden takaa URPILAN KÄYTÖSTÄ SUUNNITELMA Kinnulan kunnanhallitus on antanut teknisen toimiston tehtäväksi laatia Urpilan leirikeskuksen käytöstä erillisen suunnitelman matkailutarkoituksiin ja vapaa-ajan käyttöön ennen kuin keskukseen rakennetaan mitään uutta. Tätä kumppanuutta juhlistaaksemme tulemme julistamaan auki tänä vuonna Suomi seuraavat 100 vuotta -sillanrakennusja kuplanpuhkomiskilpailun, jonka tavoitteena on innostaa kylien ja korttelien asukkaita ja paikallislehtien lukijoita luomaan tapoja tuoda alueensa erilaisia yhteisöjä yhteen. Ahtaimmilla ovat sairaat pienen eläkkeen varassa elävät. ”Kyllä kansa tietää” oli hyvä hokema joskus aiemmin. Suomen Mielenterveysseuralla on tarjota tätä varten ratkaisuksi Hyvän mielen koulua, jossa opitaan mielenterveystaitoja ja jossa koko kouluyhteisön arkea vahvistetaan. Tai hieman vielä tyhjempinä. Yhtenä maailman vähiten empaattisista kansoista toisen asemaan asettuminen onnistuu meiltä huonosti. Kyllä se kansa taas on hyvin perillä asioista, kansa ei vaan heti kerro... Ei voi liikaa korostaa sitä, että sosiaalija terveysalan järjestöjen panos julkisten palvelujen rinnalla on korvaamaton. huhtikuuta 2019 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Ota kantaa! Kerro mielipiteesi tekstiviestillä. Näillä tavoitteilla nykyisten ja tulevien eläkeläisten taloudellinen asema nousee kohtuullisen toimeentulon turvaavaksi, ihmisarvoiseksi ja tehtyä elämäntyötä kunnioittavaksi. Ei pääse jalan yli ja autot ajavat öljypohjia myöten sulavesissä. Sen takia kävin äänestämässä ja luottamusta tarjoamassa. Paikallislehdet ovat maamme elinvoiman pelastamisessa ainutlaatuinen kumppani. Ja lisäksi perustuu tositapahtumiin. Kulttuuria vaikka tyhjästä Teatteriin Kinnulaan. Juuri yhtenäisyydessä on pienen kansakunnan vahvuus, mikä on todistettu useilla kansainvälisillä tutkimuksilla. Järjestömme kyläja korttelijaostot puhaltavat yhteen hiileen muun muassa hiilensidonnan ja muiden ilmastotekojen edistämiseksi. Ehkä jo ensi kesänä kaupunkien vapaaehtoiset matkustavat junalla kylille ennallistamaan soita ja kunnostamaan metsiä – näin voi hyvittää tekemänsä Thaimaan lomamatkan! Valtakunnallisessa Avoimet Kylät -tapahtumassa lauantaina 8.6. Tähän on saatava tukea. Onnea! Keskiviikkona Tero, torstaina Minea, Verna, perjantaina Julia, Julius, Janna, Juuli, Janni, Juliaana, lauantaina Tellervo, sunnuntaina palmusunnuntai, Taito, maanantaina Linda, Tuomi, tiistaina Patrik, Jalo. Ongelma on joka keväinen Kinnulan keskustassa. Virnettä viikkoon – Satutko tietämään mitä eroa on lämpöpatterilla ja ihmisellä. Pienimpien eläkkeiden tason nostaminen siten, että tilille tuleva eläke nousee jokaisella vähintään 1000 euroon kuukaudessa. Uusikaan hallituskoalitio ei tule onnistumaan sotessa, kestävyysvajeen paikkaamisessa ja muissa tulevaisuutemme kannalta kriittisen tärkeissä kansallisissa projekteissa, jos se puskee niitä yksin. Tämä on räikeä epäkohta, joka pitää korjata. Olemme ottaneet eduskunnan Mielenterveyspoliittisessa neuvottelukunnassa kantaa esimerkiksi terapiatakuun puolesta. Edullista, ja voimme tulla takaisin suuria eläkkeitä odottelemaan taskut yhtä tyhjinä kuin oli lähtiessäkin. Arkityössä tarvitaan myös tietovarantoja ja työkalujen kehittämistä päätöksentekoon. Esimerkiksi harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä sai työnsä tuloksekkaaseen päätökseen tämän hallituskauden aikana. Eläkekatto, jolla kohtuullistetaan suuria eläkkeitä ja saadaan rahoitusta em. Eläkeläisten ostovoiman ja oikeudenmukaisen kohtelun turvaamiseksi eduskunnan tulee alkavalla vaaOn eläkeremontin aika likaudella tehdä seuraavat neljä korjaustoimenpidettä. Liikenneympyrän ja ”Myllyn” risteykset pahimmat. Voisiko asialle vihdoin tehdä jotain. Toisten kukkarossa se on näkynyt. Vanha sanonta: ”Se ääni älähtää, johonka kalikka kolahtaa” käy yleensä toteen, kun asioita nostetaan reilusti esiin. Takapirut ovat aikansa touhunneet taustalla. Venettä vesille Keskellä viikkoa Että semmosta Lukijalta Tekstarit Itsenäinen Suomi vietti hiljakkoin satavuotissynttäreitään yhdessä-teemalla. Ja se voidaan tehdä. Veronmaksaja OLISIKOHAN vaaituskone jäänyt kalibroimatta tai muutama kaivo tekemättä, kun tässä ihmettelee muutamia taajamien risteyksiä. Taitettu indeksi on valmisteltu kolmikannassa, joten sen purkaminen ei ole aivan yksinkertaista. Esimerkiksi luovuutemme ja ongelmanratkaisukykymme yhdistetään maailmalla omalaatuiseen yhtenäiskulttuuriimme. 4 KOTISEUDUN SANOMAT 10. Pohjoisen kansakuntamme elinvoima olisi turvattava, vaikka syntyvyys laahaa pohjalukemissa, talouskasvu on taittumassa ja edes uudet työpaikat eivät pelasta, kun niihin ei löydy tekijöitä – ainakaan kotimaasta. Kuntalaisena toivoisin joiltakin valtuutetuilta muutakin kuin vanhojen kaunojen ylläpitoa, enemmän työtä kunnan kehittämiseksi. Tuen tätä työtä. On selvää, että nopea pääsy hyvän hoidon piiriin ehkäisee tilanteen vaikeutumista ja ihmisten toipuminen on nopeampaa. Vettä on suojatien kohdalla montuissa ainakin 30 cm
Pihtiputaalla liittyjiä oli tuolloin 250 kappaletta ja Puolitotuuksien laajakaista räpsähtää kintuille lukuun sisältyivät myös pelkät kieppivaraukset ilman kuukausimaksuja. Miksei se tarjoaisi mahdollisuuden nousta myös listalla kärkeen. Maksoimme rakentamisesta kaksinkertaista metrihintaa verrattuna muun Suomen keskiarvoon. Viides asia on aluepolitiikka. Me pärjäämme kyllä, mutta päiväntasaajalla voi olla toinen tilanne. Kysymyksiä oli yhteensä 35 kappaletta ja vastauksia saatiin 318 vastaajalta. Melutason kerrottiin vaikuttavan häiritsevyyteen vain vähän. Paikalla oli neljä kuulijaa. En avaa asiaa sen enempää, siihen ei palstatila riitä. Aktiivimallin sijasta Kautto kannustaisi työllistymistä tukemalla opiskelua. Sisäpolitiikassa Väyrysen tähtiliike ajaa Alkion nimissä ”köyhän asiaa”. Meitä yhdistää se, että haluamme ajaa Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeimpiä asioita, Väyrynen selosti. Makkaranpaisto onnistui S-marketin pihan hiekkamyrskyssäkin Juho Kautto asuu Äänekoskeen nykyisin kuuluvan Sumiaisten Rautionmäellä. Yli viisikymmentä vuotta politiikassa mukana ollut Paavo Väyrynen selvitti alkuun tähtiliikkeensä sisältöä. Sama asiakasvajaus oli todellisuutta myös muissa kunnissa. Ketkä vetivät välistä 15 miljoonaa euroa. Tutkijoille ja tutkimuslaitoksille tutkimusrahoituksen jatkuvuus on elinehto, mikä voi myös houkutella esittämään tilaajaa miellyttäviä tuloksia, ja ovathan poliittiset paineetkin tuulivoiman edistämiseen tällä hetkellä erityisen suuret. Äänekosken valtuuston puheenjohtajaksi yli 500 äänellä valittu Juho Kautto työskenteli toistakymmentä vuotta Paperiliiton työehtosihteerinä, mutta jätti tehtävän 2016 ja muutti Etelä-Suomesta takaisin Äänekoskelle. – Me emme lähde heikentämään perusturvan tasoa, vaan parannamme sitä. – Nyt se on holtitonta ja siihen ovat syyllisiä kaikki hallituspuolueet. Liikkeen hän perusti Kansalaispuolueen seuraajaksi, joka Väyrysen mukaan kaapattiin ja tuhottiin. Vasemmistoliiton kakkosjohtaja ehtii myös maakunnan reunoille HEIKKI JÄMSÉN Vasemmistoliiton toinen varapuheenjohtaja Juho Kautto ehti kampanjansa aikana Pihtiputaalle jo neljännen kerran. – Olen vakavissani liikkeellä ja olen ollut kaksi kertaa Vasemmistoliiton ehdokkaista kakkosena. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 5 Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Kotiseudun Sanomat, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Lukijalta Turun ammattikorkeakoulu julkaisi alkuvuodesta 2019 tuulivoimamelun häiritsevyyttä selvittelevän tutkimuksen. Haluavatko pihtiputaalaiset kustantaa muiden kuntien verkkoja, jos lopputuloksena on edelleen yhtiön kaatuminen. Miksi Vasemmistoliittoa kannattaa näissä vaaleissa äänestää. Nyt kiistan kohteena olevilla osakeostoilla olisi rakennettu liittymiä myös omistajakuntien ulkopuolelle pitkin Keski-Suomea. Marko Tiainen kunnnanvaltuutettu Perussuomalaiset Paavo Väyrynen ei saanut väkeä liikkeelle HEIKKI JÄMSÉN Paavo Väyrysen tähti näyttää ainakin Pihtiputaalla hiipuneen. Tällaisia tutkimuksia tilaa ja rahoittaa yleensä tuulivoimateollisuus, mikä ei voi olla vaikuttamatta tutkimuksen tuloksiin. – Tähtiliike kokoaa puolueen sisään eri poliittisista ryhmistä ihmisiä. Missä oli päättäjien laskupää. Taitettu indeksi puhuttaa eläkeläisiä, joiden tulokehitystä sen tulkitaan hidastavan. via univaikeuksia”. Varoitin vuonna 2014 hankkeen pahasta asiakaspulasta, josta tulisi ongelmia. Niitä voidaan jopa maltillisesti lisätä. Tähän on hyvä saada vastaus. Sillä saataisiin eläkeläisten tuloeroja kavennettua. Toinen kynnyskysymys on työttömien aktiivimalli. Asiakasvajaus on edelleen merkittävä. Lopuksi tuon esille hankkeessa ilmenneen rahankäärimisen. Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen, että huonosti tulee käymään. Toinen tärkeä asia on puolueettomuus. Raja voisi asettua 1 500 euroa tai sitä vähemmän eläkettä saavien kohdalle. Tällaisten kysymysten avulla voidaan todeta ainoastaan se, että ihmiset, jotka häiriintyvät tuulivoimaloiden melusta, kokevat myös univaikeuksia, ja voivat olla huolestuneita tuulivoimaloiden terveysvaikutuksista ja suhtautua tuulivoimaan negatiivisesti, mutta ei mitään siitä, mikä on syy ja mikä seuraus. – Emme hyväksy sitä, että Suomi liittyy Natoon, emmekä sitä, että EU muuttuu sotilasliitoksi. Sitä on saatu mitä keskusta ja demarit menivät aikanaan tilaamaan. Kyselyllä selvitettiin alueella asuvien kokemuksia kysymällä esimerkiksi sitä, häiritseekö tuulivoimamelu asunnon pihalla tai sisällä, häiritseekö melu yöunta, näkyvätkö voimalat ikkunasta, onko vastaaja huolestunut tuulivoiman terveysvaikutuksista, miten hän suhtautuu tuulivoimaan energiantuotantomuotona ja hyötyykö hän tuulivoimaloista taloudelliseksi. Jos paikka eduskunnasta jää saamatta, Kautto jatkaa opiskelua tähtäimessään isännöinnin ammattitutkinto. – Nykyisen hallituksen aikana metropolipolitiikkaa on jatkettu ja kovennettu, Väyrynen totesi. Niinpä ehdokas haluaa kiertää maakuntaa sen reunoja myöten. – Työperäinen maahanmuutto sopii puolueelle, mutta kaksia työmarkkinoita tänne emme halua. Miksi pitää ihmisiä ansiosidonnaisella kotona, Kautto kysyy. Ilmastonmuutoskin puhuttaa. – Työttömän omaehtoinen opiskelu on parasta työttömyysturvaa. Vaikuttaa siltä, että tutkijat ovat ottaneet huomattavan suuria vapauksia vetäessään johtopäätöksiä kyselytutkimuksen vastauksista, ja tuloksina esitettiin se, mitä tutkimuksella haluttiin osoittaa. Vasemmistoliiton toinen varapuheenjohtaja Juho Kautto kampanjoi Pihtiputaalla keskiviikkona jo neljännen kerran.. Maahanmuutto on yksi vaalien keskustelunaihe. Tutkimuksen tulokseksi kerrottiin, että nimenomaan huolestuminen terveysvaikutuksista ja yleinen asenne tuulivoimaa kohtaan ennustavat tuulivoimamelun häiritsevyyttä, vaikka samanarvoinen johtopäätös olisi ollut se, että tuulivoimamelusta häiriintyminen ja siitä johtuvat univaikeudet johtavat terveysvaikutuksista huolestumiseen. Väyrynen vauhditti Seitsemän tähden liikettään ravintola Omasopassa kolmen keskisuomalaisehdokkaan kanssa. – Se on ilman muuta selvää, että paikka otetaan, ja kuka tahansa meistä valitaan, se on hyvä asia. Paavo Väyrynen selvensi Pihtiputaalla puolueensa sanomaa, koska media boikotoi sitä, Väyrynen syytti. Matkaa kylältä kaupunkiin tulee 36 kilometriä. Yksi niistä on itsenäisyys, jota Suomi on Väyrysen mukaan menettänyt liittyessään EU:n jäseneksi ja luopuessaan ainoana Pohjoismaana omasta rahastaan ottamalla käyttöön euron. Hanke vietiin väkisellä läpi, vaikka laskelmat perustuivat miltei tuhanteen maksavaan asiakkaaseen. – Olemme velkaantuneet maksaaksemme tukea EU:n kriisimaille, etupäässä Kreikalle. – Jos emme puutu siihen mitenkään, lämpötila nousee. Sen me puramme. – Suomen pitää noudattaa maahanmuutossa kansainvälisiä sopimuksia. Tässäkin tutkimuksessa osa rahoituksesta tuli tuulivoimateollisuuden etujärjestöltä ja tuulivoimayhtiöiltä. Kautto luottaa siihen, että Vasemmistoliitto ottaa Keski-Suomessa kansanedustajanpaikan. Kolmas asia on hallittu maahanmuuttopolitiikka. Rahaa on palanut jo 30 miljoonaa euroa ja verkot ovat edelleen kesken. Viestintävirastokin on saanut kuntapäättäjiltä lokaa niskaan, vaikka valtiontukia on menetetty kuntien omien toimien seurauksena. – Pienten eläkkeiden kohdalta taitettu indeksi pitäisi korjata. Väyrynen jättäytyi sivuun keskustan toiminnasta, koska ei tuntenut pystyvänsä enää puolueessa vaikuttamaan. Tuulivoimakansalaisyhdistys Jari Vihriälä, FM puheenjohtaja Kuntapolitiikassa laajakaistan ongelmat aiheuttavat kipuilua. Tutkimuksen tuloksina kerrottiin, että ”huolestuneisuus tuulivoimamelun vaikutuksista on tärkein tuulivoimamelun häiritsevyyden ennustava tekijä” ja ”jos henkilö on huolestunut tuulivoimaloiden äänen terveysvaikutuksista, hän todennäköisesti kokee äänen häiritseväksi” ja ”sama havainto koskee myös tuulivoimamelusta peräisin oleHeijastuiko tutkijoiden yleinen asenne tuulivoimaa kohtaan tutkimustuloksiin. – Olen saanut leipäni metsäteollisuudesta, joten en ole lopettamassa metsien hakkuita. Jos taitettu indeksi poistetaan myös suuremmilta eläkkeiltä, eläkeläisten tuloerot kasvavat, Juho Kautto toteaa. Kun joku tulee pyytämään rajalla turvapaikkaa, asia on tutkittava. 10. Lisäksi kerrottiin, että ”yleinen suhtautuminen tuulivoimaan tietyllä alueella ja tuulivoiman alueelle tuoma hyöty heijastuvat ihmisten häiritsevyyden kokemiseen”. Ja sitten meillä riittää ilmastopakolaisia. Tutkimus oli toteutettu kolmella tuulivoima-alueella tehdyllä kyselyllä, jota täydennettiin tutkimusalueen melutasojen arvioinnilla ja mittauksilla. Julkisuuteen ei ole kuitenkaan kerrottu, että näidenkään liittymien toteuttaminen ei pelasta yhtiötä
Yrittäjä Tiina Pasanen avaa Omasopan ensi maanantaina Viitasaaren ydinkeskustassa, mutta kahvila jatkaa myös Pihtiputaalla ainakin kesän ajan. – Mutta palkkaa tästä ei saa varmaan ennen kesää. Nelostien liikenne ei ole vielä pysähtynyt hirveästi. Vegaanisia on kysytty ehkä vain pari kertaa, joten katsotaan, onko niitä meillä jatkuvassa valikoimassa. Edellispäivänä kannattaa ilmoittaa. Tiedän, että ainakin toinen lapsistani osaa maustaa, mutta toista pitää varmaan vielä treenata, Tiina naurahtaa. 6 KOTISEUDUN SANOMAT 10. Minun erikoisuuteni on maustaminen ja asiakkaat tykkäävät siitä hirveästi, että se maistuu. Pihtiputaan kunnanjohtaja Ari Kinnunen piti nimeä hämäävänä, sillä tarkoituksena on keskittyä enemmänkin tulevaisuuteen. Pihtiputaalaiset huomasivat, että järjestöjen keskinäinen yhteistyö toimii yllättävän hyvin, kuten myös kunnan kanssa. Henna tarjosi sitä kahvilaa meille jo ennen Omasoppaa, mutta ajattelin, että Pihtipudas on lähempänä, lapset ovat lähellä koulussa ja tässä oli ihan kiva liiketila Nelostien vieressä, Tiina Pasanen selvittää. – Olen ollut aiemminkin yrittäjänä tällä puolella Nelostietä, ja tiedän, kuinka pihtiputaalaiset katsovat, että tämä on sata metriä väärällä puolella, eli useimmille liian iso juttu. Hyvinvointikertomus on tulossa Pihtiputaan valtuuston käsittelyyn vielä ennen kesätaukoa. – Kaikkea suolaista ja makeaa. Voi olla, ettei vegaanista ja raakaleivonnaisia saa muuten kuin tilauksesta. – Leivon sinne kaikki gluteenittomat tuotteet ja Kartano Wiitatuvalla Helena Moilanen leipoo kaikki tavanomaiset leivonnaiset. – Kyllä minä sen voin muuten valmiiksi tehdä. Pihtiputaalta löytyi edellisessä hyvinvointikertomuksessa myös ilonaiheita. Kahvi & Kuppi lopetti reilun kahden kuukauden jälkeen ja helmikuun puolivälissä ovensa avannut gluteeniton kahvila Omasoppa on siirtymässä jo vähitellen Viitasaarelle. Syrjään jääneet haluttiin mukaan Kunta aikoi lisätä hyvinvointia edistäviä käytännön toimia kuntouttavassa työtoiminnassa, mutta hanke siirtyi tältä keväältä myöhemmäksi keskeneräisten yhteistyökuvioiden takia. Kunta on osallistunut ikääntyvien ulkoilutukseen, vertaisohjaajien koulutukseen, miesten iltojen järjestelyihin, liikuntapaikkojen hoitoon, avantouinnin järjestämiseen sekä järjestöavustusten myöntämiseen. Yhtään kinnulalaista ei tosin ehtinyt paikalle Viitasaarelle. huhtikuuta 2019 JUHA KIVINEN Kahvilanpito näyttää ottavan koville Pihtiputaalla. Järjestöjen yhteistä, hyvinvointia edistävää toimintaa ovat esimerkiksi urheiluseurojen sporttikerhot, laturetki Suks’ Eemin Siwakointi, Niemenharjun kesätanssit, pitäjän kärkitapahtumien yhteismarkkinointi, eläkeläisjärjestöjen perustama seniorityöryhmä, Voimaa vanhuuteen -hanke, Mummofestivaali ja MLL:n perhekahvila. Luulen että näillä kulmilla ei ole kovin monta sellaista ihmistä. Pysyviksi huolenaiheiksi ovat jääneet vanhusten kasvavasta määrästä johtuva korkea huoltosuhde, matala koulutustaso, kansantaudit, yksinhuoltajaperheet sekä nuorten kokema vanhemmuuden puute. Tiina Pasanen hymyilee kysymykseen, vieläkö hän jaksaisi yrittää joskus kolmannen kerran Putaanportin puolella Nelostietä. Heille olisi tarkoitus kokeilla uusia harrastusmuotoja järjestöjen, kunnan liikuntatoimen sekä Viitaseudun Kumppanuuden yhteistyöllä. Ruokakasvatushanke on juurtunut osaksi varhaiskasvatuksen arkea, nuorille suunnattu tehostettu suun terveydenhuolto toimii hyvin, samoin tehostetut toimet työttömille. Leivonnaisten valikoima pysyy jokseenkin ennallaan Pihtiputaan Omasopassa. Ensimmäinen pidettiin vuosi sitten Pihtiputaalla ja kolmas vuoden päästä Kinnulassa. – Meillä on käynyt kauheasti viitasaarelaisia asiakkaita, jotka ovat kriisissä ja he ovat pyytäneet tätä. Elinvoimapajaan osallistuneet miettivät aivoriihissä kuntien hyvinvointiverkoston nykytilaa. Tarkoituksena on, että Pasasten lapset Onni ja Ilona hoitavat Pihtiputaan Omasoppa aloittaa ensi viikolla Viitasaarella kahvilaa kesällä. Lisäksi peruspalvelut toimivat. Ari Kinnunen sanoi Pihtiputaan suurimpina huolenaiheina olevan jatkossa päihteiden käytön lisääntyminen, ihmisten yksinäisyys sekä nuorten ylipainon lisääntyminen. Paljon puhuttiin kuntien lakisääteisistä hyvinvointikertomuksista. – Tämä on heidän kesätyöpaikkansa, mutta siihen asti tähän pitäisi saada joku harjoittelija, Tiina miettii. Tiina kertoo Omasopan pyörineen kohtuullisesti ja kaikki kulut on saatu maksettua. – Eihän sitä koskaan tiedä, miten hulluksi sitä heittäytyy. Kuntouttavan työtoiminnan piristysruisketta ei saatu vielä Yrittäjä Tiina Pasanen miettii kahvilansa vetäytymistä pois Pihtiputaalta JUHA KIVINEN Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki järjesti viime viikolla Viitasaarella toisen elinvoimapajan Kinnulalle, Pihtiputaalle ja Viitasaarelle. Ainahan se on kysymysmerkki, kun uuden laittaa. Mutta meillä on myös majoitushomma Kärväskylällä, joten se täydentää tätä. Pihtiputaalaisten järjestöjen ja kunnan yhteistyötä miettivät elinvoimapajassa Viitasaaren Lennättimessä Wiitaunionin vapaa-aikatoimenjohtaja Jorma Rihto (vas.), Tanja Rämä Keski-Suomen Kylät ry:stä, Pihtiputaan kunnanjohtaja Ari Kinnunen ja Pihtiputaan kunnan vapaa-aikatoimen koordinaattori Kati Laine-Rissanen. Tuo ensimmäinen kiinteistö eli entinen Nahka-aseman paikka olisi paras sijainniltaan, mutta siinä on hirveän iso remontti edessä ja kalliit ylläpitokustannukset, joten pitäisi olla tähtitieteellisen hyvä myynti ja tietysti paljon alkupääomaa, että sen saisi ensin kondikseen. Tiina Pasanen on tehnyt vain kahden kuukauden jälkeen päätöksen siirtää vähitellen gluteenittoman kahvilansa toiminta kokonaan Viitasaarelle.. Kohteena olisivat olleet etenkin ihmiset, jotka eivät yleensä osallistu mihinkään eivätkä huomaa tarvetta hyvinvointiin. Viitasaarella on se potentiaali, että sieltä voisi saada jopa palkkaa. Nyt vasta päästään lisäämään ohjaavia kylttejä etelän suunnasta, kun lumet sulaa. Viitasaarella on ollut kova pula kahvilasta sen jälkeen, kun Vehnänjyvä meni konkurssiin. Tiina Pasanen myöntää kuitenkin, että hän keskittyy todennäköisesti pelkästään Viitasaarelle kesän jälkeen, jos ihmeitä ei tapahdu ennen syksyä. Vakioasiakkaiden määrän pitäisi olla aika paljon suurempi, että tämä kannattaisi. Tiina Pasanen sanoo keittolounaan pysyvän sillä edellytyksellä, että joku osaa maustaa keiton. Ehkä tämä oli aavistuksen pettymys, mutta enemmänkin yllätys
Ale-Makasiiniin verrattuna Tokmannilla on selvästi pitemmät aukioloajat. Pyrimme suosimaan mahdollisimman paljon tuotteita, joita ostamme suoraan tehtaalta ja pystymme myymään niitä kuluttajalle edullisemmin kuin brändituotteita. Maija Karhu kävi asioimassa apteekin palvelupisteessä Meijän Kaupalla heti palvelupisteen avajaispäivänä. Tokmannin avajaiset toivat ämpärijonon Pihtiputaalle Tämän verran jonoa oli kello kahdeksalta Pihtiputaan uuden Tokmannin ovella.. – Myös reseptilääketoimitus voi olla myöhemmin mahdollista mobiililiittymällä. Kaupan keittolounas on varsin suosittu. – Syyskuussa ruvettiin valmistelemaan lupaa. Tokmanni osti Ale-Makasiini Matti Riikonen Oy:n liiketoiminnan ja vaihtoi Ale-Makasiinit Tokmanneiksi. maaliskuuta varmistui, että saatiin tämä avattua. Vielä merkittävämmät muutokset kohdistuvat viikonloppuun. 10. – Fimealta sanottiin, että noin neljä kuukautta on tyypillinen valmisteluaika. – Uskomme tosi vahvasti siihen, että Tokmannin brändi vetää asiakkaita puoleensa. Tokmanni avasi myymälänsä Ale-Makasiinin tiloissa torstaina ja jakoi ilmaistuotteita sisältäneen muovisangon viidellesadalle ensimmäiselle. Enemmän toiveita on tullut kyläläisiltä, ja niitä on toteutettu. Apteekkari Anri Nyyssönen naurahtaa, että palvelupisteen uusi lääkekaappi onkin yllättävän suuri. – Mökkiläiset ovat olleet hyvin tyytyväisiä tarjontaan. Asiakkaita on käynyt kattavammin ja olemme saaneet mukavasti myös lapsiperheasiakkaita. – Kun apteekilla kerättiin valikoimaa, mietimme, että miten kaikki mahtuu tänne kaappiin, kun laatikoston pino kasvoi, mutta kyllä kaikki on esillä tässä. Täytyy olla toimiva kyläkunta ja muitakin palveluja. Laitoin hakemuksen Fimealle lokakuun alussa ja helmikuun lopussa tuli myöntävä päätös, jossa oli 37 päivän valitusaika. Valikoimassa on tavallisimpia itsehoitolääkkeitä ja joitakin vapaan kaupan tuotteita. Siinä täytyy tarkkaan kuvailla paikka, mihin piste tulee ja syyt, miksi palvelupiste halutaan perustaa. Katsotaan, miten kauppa jatkaa toimintaansa ja kylä pysyy hengissä, Anri Nyyssönen miettii. Apteekin palvelupiste lähti Muurasjärveltä pari vuotta sitten, kun MuurasMarketti lopetti. Myymälässä on nimikkeitä jokseenkin sama määrä kuin aikaisemminkin, mutta elintarvikkeita on laajemmin. Tältäkin alueelta on käyty myymälöissämme, joten pystymme nyt tarjoamaan samat palvelut ihan omalla paikkakunnalla, Lähteenmäki arvioi. Kaapissa on esimerkiksi särkylääkkeitä, allergialääkkeitä, kyypakkauksia, vatsalääkkeitä, tarvikkeita haavanhoitoon ja palovammoihin, aurinkosuojavoiteita, nikotiinivalmisteita, lääkkeitä akuuttien intiimivaivojen hoitoon sekä lemmikkien madotuslääkkeitä. Lääkevalikoima oli silloin suppeampi. Merja Kolehmainen on tyytyväinen viime kesänä avatun Meijän Kaupan aloitukseen, vaikka talvi tahtoo olla aina hiljaisinta aikaa. Lauantain tunnit pitenivät kahdeksasta iltaseisemään ja uutena tuli sunnuntain aukiolo kello 11-16. Oven edessä oli jonkin verran jonoa heti kahdeksalta aamulla, mutta sisälle mentiin kaikessa rauhassa ilman turhaa tunkemista. Palvelupisteeseen voidaan myös toimittaa lääkkeitä pyydettäessä. Arkiaamuisin liike aukeaa kahdeksalta entisen yhdeksän sijaan ja iltaan saatiin kaksi lisätuntia, kun ovet suljetaan vasta kahdeksalta. yrityskauppa palvelee hyvin Tokmannin liikeideaa, koska ketjulla oli aika harva peitto pohjoisessa Keski-Suomessa. Olemme tienneet, mitä olemme hankkineet, ja Pihtiputaan väestöpohja on varmasti riittävä tämänkokoiselle myymälälle. Kaupan kahvilaan saadaan leivonnaisia paikallisilta leipojilta. 22. – Tarkoituksena on, että tämä palvelee kyläkuntaa, ettei tarvitse lähteä ajamaan apteekkiasian takia pitemmälle. – Meidän omia merkkejämme on aika paljon. Reseptilääkkeet voiApteekin palvelupiste saatiin taas Muurasjärvelle Meijän Kaupan ansiosta si silloin hakea noutolokerikosta. Nyt siitä on saatu tuntumaa Pihtiputaallakin. Uuden luvan saamisessa Fimealta kesti yli viisi kuukautta. Vasemmalla Muurasjärven Palveluosuuskunnan toimitusjohtaja Merja Kolehmainen ja apteekkari Anri Nyyssönen. Kylällä viime kesänä kerätty adressi palvelupisteen saamiseksi tuotti näin tulosta. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 7 JUHA KIVINEN Suomalaisten hulluudesta ilmaisten ämpärien perään on tullut jo osa kansanperinnettä. Kylän ensimmäistä pakettiautomaattia on käytetty hyvin Reisjärveä myöten. – Kevättä kohti virkistyy ja Muurasjärven asukasmäärä tuplaantuu mökkiläisten tullessa. WhatsAppissa on leivontarinki, jossa he sopivat, kuka leipoo minäkin päivänä. Lähimmät myymälät ovat olleet Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Saarijärvellä. He ovat kehuneet, että täällä on pieneksi kaupaksi kattava valikoima. Kaupanpito on vastannut odotuksia. Kesällä meni parhaana päivänä seitsemänkymmentä annosta ja joulupuuroa jopa yli sata. Meijän Kauppaa pyörittävän Muurasjärven Palveluosuuskunnan toimitusjohtaja Merja Kolehmainen kertoo kyläläisten odottaneen jo kovasti palvelupistettä. – Tämä on pienehkö Tokmanni, mutta meillä on verkkokauppa, josta toimitamme nopeastikin asiakkaalle tavaraa myymälöiden kautta huomattavasti laajemmin kuin mitä valikoima kivijalkakaupassa on. Kaupassa on ollut avajaisista asti myös postin pakettiautomaatti ja polttoaineen jakelu on työn alla. Panostamme voimakkaasti kausituotteisiin, Lähteenmäki kertoo. Pihtiputaan apteekin nettisivuilla on verkkokauppa, jonka kautta voidaan tilata lääkkeitä, joita ei ole tässä valikoimassa. Tokmanni-konsernin aluepäällikkö Markus Lähteenmäki kertoo, että JUHA KIVINEN Muurasjärvellä Meijän Kaupalla vietettiin torstaina Pihtiputaan apteekin palvelupisteen avajaisia
Tytöillä oli kaikkiaan kymmenen kuvauspäivää, jotka tuotantotiimi pystyi jakamaan siten, että pihtiputaalaiset joutuivat olemaan reissussa vain pari päivää kerrallaan, koska he tulivat pitkästä matkasta. International Television Production Finland Katariina (vas.) ja Karoliina Haapasalo eivät osaa vielä sanoa, tuleeko heistä isona näyttelijöitä. Kaksoset ovat keränneet aiemmin hieman kokemusta näyttelemisestä Pihtiputaalla Sirpa Masalinin ohjauksessa Luulosairas sekä Kirkonkylän teatteriryhmän näytelmässä BINGO! Jälkimmäisessä heillä oli jo vuorosanojakin. – Siksi uskallettiin lähteäkin sarjaan mukaan, koska koulusta ei joutunut olemaan enempää pois. Silloin vähän jännitti, kun tultiin kuvauspaikalle ja varsinkin ensimmäisellä kerralla, Katariina kertoo. Se oli tylsää, kun ei päässyt kouluun eikä nähnyt ystäviä. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT JUHA KIVINEN Viime kesä oli tavallista jännempi pihtiputaalaisille Karoliina ja Katariina Haapasalolle. Kuva: Teppo Högman/ Warner Bros. Näyttelijätähdet olivat mukavia Kuuluisat vastanäyttelijät olivat mukavia ja he juttelivat tytöille kuvausten ulkopuolella . Kuvausmatkoista tuli kolmikolle mukavia työja lomareissuja. Pelaaminen auttoi myös odottelussa kuvaustauoilla. Pihtiputaalla useita näytelmiä ohjannut Miia Hiironen huomasi monikkoperheiden Facebook-ryhmässä Warner Brothers -tuotantoyhtiön etsivän kaksosia televisiosarjaan ja jakoi linkin tyttöjen äidille Heli Hjelmeroos-Haapasalolle. Suden hetki perustuu Seija-Liisa Eskolan ja Laura Immosen konseptiin. Näimme ja koimme kuvauksissa mielenkiintoisia asioita ja saimme tutustua monenlaisiin ihmisiin ja aloihin. Kuvaukset kestivät aamusta iltaan, mutta helteistä Helsinkiäkin he ehtivät hyvin nähdä. Haapasalon kaksoset esiintyvät Elsa Saision näyttelemän Marikan ja Eero Milonoffin näyttelemän Nallen kaksostyttöinä Lilinä ja Linneana. – Sieltä pyydettiin lähettämään tytöistä kuvia ja sen jälkeen kutsuttiin koekuvauksiin. Ajattelin silloin vain sinne koekuvauksiin asti, Heli Hjelmeroos-Haapasalo muistelee. Vain yksi juttu vaati vähän enemmän työtä. Mummin roolissa on Eija Ahvo. – Kun tapasimme ohjaajan viime viikolla, hän sanoi, että vaikka tytöt eivät ole koko ajan kuvissa, he ovat puheissa mukana ja heihin viitataan. 8 10. Lasten kohtelu oli iloinen yllätys myös äidille. Se olisi tosi hieno kokemus. 11-vuotiaat kaksoset pääsivät näyttelemään kahdeksanosaisessa televisiosarjassa Suden hetki, jonka ensimmäinen jakso esitetään tänään keskiviikkona kello 21 Yle TV 2:ssa. Toinen kerronta on subjektiivista ja se perustuu ihmisen omaan näkökulmaan. Koulupäiviä tytöiltä meni hukkaan vain muutamia, koska sarjaa kuvattiin myös kesäloman aikaan. Toinen kerronta on objektiivista ja se perustuu asioiden todelliseen tilaan. Näyttelijänalut saivat nähdä, kuinka hitaasti homma välillä etenee kuvauspaikalla, kun kohtauksia rakennetaan, järjestellään, kameroita asennetaan ja otetaan uudestaan. Hän kirjoitti pitkän esittelyn kaksosista tuotantoyhtiölle ja kertoi, missä he ovat näytelleet aikaisemmin. Koko sarja tuli tänään myös nähtäville Yle Areenaan. Huuto ei tullut luonnostaan Suden hetken roolit eivät tuntuneet Haapasalon kaksosista kovinkaan hankalilta, koska heidän ei tarvinnut olla liian erilaisia kuin itse ovat. He olivat tylsistyneitä lapsia takapenkillä, jotka saivat pelata oikeasti kännyköillään. Yöt he viettivät hotellissa ja aikaa jäi myös kauppakierroksille sekä käyntiin Linnanmäellä. Oli aika huikeaa, kuinka tasapuolista kaikki oli. Odoteltiin meikkija vaatebussissa ja syötiin mitä siellä tarjottiin. Suden hetken ohjaaja Juha Lankinen kertoo sarjan leikittelevän kahdenlaisella kerronnalla. Heli Hjelmeroos-Haapasalo naurahtaa ohjaaja Juha Lankisen tuumanneen, että näköjään tytöt eivät osaa sanoa rumasti ja olla vihaisen näköisiä. – Meitä varoiteltiin, että pitää ottaa jotain mukaan, koska voi olla tosi tylsääkin, mutta ei se loppujen lopuksi ollut. Oliko sitten niin hyvä porukka vai mikä, mutta tytöt olivat aivan täysivertaisia kuvauspaikoilla ja heitä passattin. Tytöt myöntävät, että joskus kuvaukset tuntuivat hieman raskailta. Tukat laitettiin erilaiseksi, mutta ei meitä meikattu ihmeemmin. Silloin ei vielä tiedetty, mihin sarjaan tytöt pääsevät mukaan, mainittiin Aallonmurtaja ja joku muu tuotanto. – Kaikki tuotantoryhmän jäsenet kohtelivat tyttöjä tosi hienosti ja ammattimaisesti. Haapasalon kaksosten lisäksi Lili ja Linnea esiintyvät sarjassa myös vauvoina ja viisivuotiaina. – Kun ohjaaja sanoi, että piti huutaa ja olla hirveän äkäinen, niin se ei tullut luonnostaan. Heli Hjelmeroos-Haapasalo otti yhteiskuvan Katariinasta ja Karoliinasta viisivuotiaiden esittäjien kanssa. Repliikkejä oli jonkun verran, ei hirveästi, mutta monessa oli paljon opettelua ja muistamista, Haapasalon tytöt kertovat. Pelija ruutukiintiöt tulivat hyvin täyteen, Heli Hjelmeroos-Haapasalo hymyilee. Mutta kyllä se sitten sujui, eikä siinä ollut kuin pari sellaista kohtausta. – Ohjaajakin sattui olemaan kiva ja me juteltiin hänen kanssaan tosi paljon, Katariina kehuu. Tyttöjen opettajat antoivat heille luvan tähän projektiin, Heli Hjelmeroos-Haapasalo kiittelee. – Tytöt sanoivat, että ei äiti, mutta minä vastasin, että kokeillaan vaan. Tyttöjä kysyttiin jo uudelleen mukaan Kaksoset näyttelivät niin hyvin, että ohjaaja oli pyytänyt heitä mukaan myös seuraavaan tuotantoyhtiön sarjaan, jossa tarvitaan lapsia, eikä tytöillä ole mitään sitä vastaan. Haapasalon kaksoset näyttelevät televisiosarjassa Kahdeksanosainen draamasarja Suden hetki alkaa Yle TV 2:ssa tänään keskiviikkona Pihtiputaalaiset Karoliina ja Katariina Haapasalo Suden hetki -sarjan kohtauksessa Eero Milonoffin (Nalle) ja Elsa Saision (Marika) kanssa. Työtä ja hupia yhdistettynä Kohtauksia kuvattiin helsinkiläisissä taloissa, autoissa, huoltoasemalla ja tehtaassa. Kuva on ensi viikolla esitettävästä sarjan toisesta jaksosta. Autossa kuvatuissa kohtauksissa tytöille annettiin puhelimet ja he saivat heitellä vuorosanoja pelaamisen lomassa. Heli Hjelmeroos-Haapasalo tuumaa kuitenkin, etteivät lapset taida lopulta olla yhtä innokkaita kuin hän itse. Ohjaaja kertoi meille, että kestää kuulemma useamman vuoden, ennen kuin itseään pystyy katsomaan osana sarjaa. Kadonnutta aviomiestään Jannea (Sampo Sarkola) etsivä parisuhdeterapeutti Heta (Malla Malmivaara) päätyy eroterapeutti Toni Koistisen (Marc Gassot) radikaaleihin metodeihin perustuvaan eroterapiaryhmään, jossa eri taustoista tulevat ja erilaisia eroja käsittelevät miehet ottavat Hetan vastaan epäröiden. – Siinä sai samalla katsoa puhelinta, ja se oli tavallaan apuna roolissa. Käydään koekuvauksissa katsomassa millaista se on, jos saamme kutsun. – Ei vielä alussa, kun oli innosta pinkeänä, mutta viimeiset kerrat tuntuivat siltä, että jaksaako sitä. – Näytellään ihan tavallisia lapsia. – He saivat nyt uuden kokemuksen ja he tietävät, että ei se mitään glamouria ole. Siihen asti katsoo vain omia suorituksiaan, Heli HjelmeroosHaapasalo kertoo. Laura Immosen käsikirjoittama sarja sai alkunsa parisuhdeja eropohdinnoista ja niihin liittyvistä tarinoista. He eivät kuitenkaan pidä ajatusta mahdottomana.. Äiti oli tyttöjen mukana matkassa. Koska sarjojen kohtauksia ei kuvata aikajärjestyksessä eivätkä tytöt ole kaikessa mukana, Suden hetki tulee televisiosta lopulta täytenä yllätyksenä tytöille ja myös äidille
10. Vesamäki on valmistunut metsätalousinsinööriksi Rovaniemeltä. Asun Haapajärvellä, joten lyhyempi työmatka kiinnosti. Luotamme siihen, että asiakkaat myyvät meille puuta jatkossakin, Pihtiputaalta kotoisin oleva Björkbacka sanoo. – Viime vuosi oli puukaupassa lähes ennätyksellinen. Seppo Salmi aloitti yhtiössä aikana, jolloin sen nimi oli vielä Tehdaspuu. Jatkopesti löytyi Viitasaaren toimistolta ja ehti kestää vajaan vuoden. Kinnulassa syntynyt Salmi on pärjännyt hyvin pihtiputaalaisten kanssa. Pihtiputaalla mennään suoraviivaisemmin asiaan. Mikael Vesamäki listaa puukaupan toimeksiantojen hoitamisen yhdistyksen yhdeksi tärkeimmistä palveluista. Sieltä Pönkkö siirtyi Pihtiputaalle, kun Esko Halla-aho eläköityi. Toivetta kuultiin ja Mikael Vesamäki sai siirron Pihtiputaalle. He eivät kuitenkaan pidä ajatusta mahdottomana. UPM:n uuden toimiston avoimien ovien tilaisuudessa juhlistettiin samalla Seppo Salmen eläköitymistä ja Marko Pönkön töihintuloa. huhtikuuta 2019 9 KOTISEUDUN SANOMAT Haapasalon kaksoset näyttelevät televisiosarjassa Kahdeksanosainen draamasarja Suden hetki alkaa Yle TV 2:ssa tänään keskiviikkona Pihtiputaalaiset Karoliina ja Katariina Haapasalo Suden hetki -sarjan kohtauksessa Eero Milonoffin (Nalle) ja Elsa Saision (Marika) kanssa. – Metsänomistaja voi antaa puukaupan kokonaisuudessaan valtakirjalla metsänhoitoyhdistyksen hoidettavaksi. Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi tuli tutuksi äitiyslomansijaisuuden aikana Keuruulla. – Pihtiputaan alue on nyt jaettu kahtia Hannu Ahon ja minun kesken. Vesamäki ei tunne Pihtiputaan tilannetta vielä kovin hyvin, mutta yhden asian hän on huomannut. Seppo Salmi puuhastelee metsässä eläkkeelläkin, mutta jonkin aikaa mielenkiinto kohdistuu rakennusprojektiin Naarajärven rannalla. Kuva: Teppo Högman/ Warner Bros. Mikael Vesamäki työskentelee metsäasiantuntijana mhy:n Pihtiputaan toimistossa yhdessä Hannu Ahon ja korjuupalvelutehtäviin siirtyneen Jouni Myllylahden kanssa. 1980-luvun puolenvälin jälkeen tulivat motot ja tilanne muuttui nopeasti. – Kilpailu puusta on alueella on kova. – Kinnulassa puhutaan enemmän muustakin kuin puukaupasta. International Television Production Finland Katariina (vas.) ja Karoliina Haapasalo eivät osaa vielä sanoa, tuleeko heistä isona näyttelijöitä. Osuuspankin talon vanhaan siipeen muuttaneen UPM:n Pietarsaaren yksikön metsäasiakaspäällikkö Pekka Björkbacka kertoo yhtiön toimittavan Pihtiputaalta puuta pääasiassa rautateitse Pietarsaareen. – Kun Marko Pönkkö lähti UPM:lle, kysyin, löytyisikö Pihtiputaan toimistolta töitä. Mikael Vesamäki on mhy:n uusi metsäasiantuntija.. – Yhdistyksen kautta hoituu veroilmoitustenkin teko, Mikael Vesamäki sanoo. Työura Mhy KeskiSuomen leivissä käynnistyi vuonna 2011 Kivijärven alueella. Pihtipudas lisättiin Seppo Salmen vastuualueeseen Kinnulan ja Kivijärven rinnalle siinä vaiheessa, kun Reijo Jämsén siirtyi eläkeläisten riveihin. Mikael Vesamäki aloitti metsänhoitoyhdistyksessä Marko Pönkkö seuraa Seppo Salmea UPM:ssä HEIKKI JÄMSÉN Eläkepäiville UPM:ssä tehdyn 35 työvuoden jälkeen siirtynyt Seppo Salmi sai seuraajan metsänhoitoyhdistyksestä. UPM:n metsäasiakasvastaavana Pihtiputaalla aloitti kuukausi sitten yhdistyksen metsäneuvojana aiemmin toiminut Marko Pönkkö. Kuva on ensi viikolla esitettävästä sarjan toisesta jaksosta. Pihtiputaan metsänhoitoyhdistyksen uutena metsäasiantuntijana aloitti pari viikkoa sitten Mikael Vesamäki Haapajärveltä. – Muutos on ollut aikamoinen. Kinnulan ja Kivijärven alueelle on tulossa oma ostomies vielä tämän kevään aikana. Metsureita oli pelkästään Kinnulassa toistakymmentä ja lähes kaikki hakkuut tehtiin metsurityönä. Marko Pönkkö vastaa jatkossa vain Pihtiputaan puunhankinnasta. Me pyydämme tarjoukset kaikilta alueen puunostajilta, hoidamme puukauppaan liittyvät paperityöt ja myös korjuun valvonnan
2019 Väsyneenä silmät suljit, siihen hiljaa nukahdit. A. Ke 17.4. Hänellä myös sielunhoitoterapeuttinen koulutus. Kaivaten Timo Heli, Eero ja Miika ystävät ja tuttavat Torstaina 11.4. yv-lapasia, pääsiäismunia ja -tipuja. 1947 Uurainen k. klo 12 Valorinne, ke 17.4. Opin hengittämään sen tahtiin. 2. Ilmoittautuminen Powerpark -kevätretkelle loppuu 16.4. ja Elsa Puurunen 92 v. To 18.4. Saat nukkua luona enkelten. Su 21.4. Päiväkerho Ke 17.4. klo 12 varttuneiden kerho ry:llä. klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa, runopiiri avustaa. klo 9.30 lasten pääsiäishartaus Muurasjärven kirkossa. Klo 17 kirkkokuoro Sallilassa. klo 18 lauluilta Erkki ja Kaarina Kemppaisella, Seläntauksentie 629, 44860 Alvajärvi. Su 14.4. klo 13 yläkoulun ja lukion hartaus kirkossa. 10. klo 9–18 keväinen virkistyspäivä kaikille naisille kirpputorilla. Ma 15.4. 6. Ma 15.4. 2. klo 9-17 HAUTAKIVIEN ESITTELYPÄIVÄ Hyviä kivipäivätarjouksia! Kahvitarjoilu. Rakkaamme Seppo Ilmari TAPPER s. klo 9.30-11 perhekerho Sallilan alakerrassa. 2019 yhteisvastuulle, joka tukee lasten ja nuorten koulutusta kotimaassa ja ulkomailla. Ma 22.4. 29. Rippikoululaiset kiertävät Yhteisvastuukeräyksen hyväksi kotien ovilla la 13.4. Syvää. klo 10 2. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaudella muistaen Sari ja Virpi Satu, Kalle, Marjut, Pyry ja Ronja Sami ja Salla-Maija Sini, Elsa, Lotta ja Ukko sisaret ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan lauantaina 13.4.2019 klo 10 Uuraisten kirkossa, jonka jälkeen muistotilaisuus lähiomaisille. klo 12 seurakuntakerho srk-kodilla. Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten. klo 19 Rauhanyhdistyksen ahtisaarna kirkossa, Teijo Meriläinen. 1924 Pihtipudas k. To 11.4. Klo 15.30-16.30 askartelukerho 1-6.lk Sallilan alakerta. Kiireettä. 10 KOTISEUDUN SANOMAT 10. 1945 Ristijärvi k. E. Kuollut: Siiri Marjatta Pyrhönen 78 v. Tuotto v. klo 15.30 lapsikuoro Sallilassa. 2019 Viitasaari Ei kuulu kuikan huuto. www.suomenkivivalmiste.fi HAUTAUSPALVELU JA KUKKA-SOPPI ASEMATIE 13 44800 PIHTIPUDAS Puh. Tiainen s. Järvi on jäässä, ei vesi kimmellä. Jumalanpalvelukset Pe 12.4. Klo 17-18 RC-kerho Sallilan alakerta. Siunaustilaisuuteen toivomme yhtä kukkaa. Laulut. Ke 17.4. Sen osaksi juurruin. Kaivaten Kaisa, Jani, Noora, Leo ja Laura Jukka, Susanna, Venla ja Aino Äiti sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 2019 Pihtipudas Tämän maiseman syliin synnyin metsän kämmenelle. klo 19 Hiljaisen viikon iltakirkko pääkirkossa. Eri ryhmien toimintaa To 11.4. Lahjoituksia otetaan vastaan kirkkoherranvirastolla. 6. klo 19 kiirastorstain messu kirkossa. klo 9.30 lasten pääsiäishartaus pääkirkossa. Pääsiäisajan tapahtumat: Su 14.4. klo 12 seurat Rukoushuoneella. 2019 Pihtipudas Vaikka tiesimme surun saapuvan, silti toivoimme elämän jatkuvan. Ke 10.4. Opin näkemään metsän puilta, puut metsältä. klo 12.30 Sopukka ja klo 13.30 terveyskeskus sekä to 18.4. 3. Saarna; Sakari Typpö, A. Pe 12.4. klo 18.30 rukouksen, ylistyksen ja yhteyden ilta. To 18.4. Huuskonen, H. 6. klo 13 Marjan Kodin hartaus. 2019 Pihtipudas Ei yllättäen, äkkiä kuitenkin hiljeni sydän kultainen. klo 11 alakoulun hartaus kirkossa. 040 050 9260 Hautaan siunattu: Jorma Ilmari Voutila 69 v. Ke 17.4. klo 15-15.45 sählykerho 5-6.lk Pihtipudassali. Su 14.4. Ke 17.4. Hinta 35€/osallistuja. Su 21.4. klo 10 Pääsiäispäivän messu kirkossa, rippikoululaiset avustavat. klo 13 (huom! aika) Palmusunnuntain messu kirkossa, Arja Huuskonen, Ronja Rekonen, kirkkoneuvosto avustaa. Musiikki To 11.4. Seurat Su 14.4. n. klo 8.45-9.30 aamupuuro Sallilassa. Kiitämme Pihtiputaan terveyskeskuksen henkilökuntaa rakkaamme hyvästä hoidosta. Rajan yli silloin kuljit, rauhan rannan saavutit. Ti 16.4. Matti Taskila ja Sakari Typpö. Peltoniemi. 2. Ke 17.4. Pihtiputaan helluntaiseurakunta Pihtiputaan seurakunta Kinnulan seurakunta Äitini Isoäitimme Kerttu Tellervo VIHERSAARI o.s. Kiitämme myös Kotipihan ja Pihlajakodin henkilökuntaa isämme hyvästä hoidosta. Ei kuulu joutsenen siipien havina. Nukuit, lensit pois. Ke 17.4. 25. Tervetuloa! Pe 12.4. Rakkaamme Pekka Erkki Olavi KEMPPAINEN s. 3. Pe 19.4. To 18.4. 14. K e s k u s t e l u p u h e l i n 040 549 7683 Rukoushuoneen vuokraus 040 842 4936. klo 13.15 Kaski. 3. Nuoret La 13.4 klo 10 rippikoululaisten YV-keräyksen ohjeistus, keräysaika klo 11-13. 17. Yhteislähtö ruksalta klo 17.30. ja ensisijaisesti retki on tarkoitettu 8-13-vuotiaille seurakunnan kerhoissa käyville. Lämmin kiitos osanotosta. 4. klo 10 messu pääkirkossa. Muistamiset pyydämme osoittamaan Syöpäsäätiölle FI20 2344 1800 0032 29. Opin sen askeleet. Erityiset tilaisuudet Ehtoollishartauksia; ma 15.4. Su 14.4. Lisätietoja ja linkki ilmoittautumiseen kotisivuilta. 1926 k. Kastettu: Eero Toivo Einari Mäkinen. klo 16-18 Isoskoulutus Sallilan alakerrassa. Kinnunen. Kinnunen. 1949 Kinnula k. klo 9 aamupuuro srk-kodilla. Tervetuloa! Meiltä myös kaikki kivityöt. 1. 8. huhtikuuta 2019 Rakkaamme Elsa PUURUNEN o.s. Puhujana evankelista Martti Kumpulainen Kokkolasta. Pyhäkoulu ja varhaisnuoret Ti 16.4. Rakkaudella muistaen Riitta Petteri sukulaiset ja ystävät Muistotilaisuus pidetty läheisten läsnä ollessa. Inkeroinen. Ma 15.4. klo 14 sunnuntaikokous. Huomenna to 11.4. 11. Kirpputori avoinna ti, ke ja pe klo 10–16. klo 11-13 välisenä aikana.. klo 11 yhteisvastuuruokailu ja myyjäiset srkkodilla: keittoateria 6 euroa, arpoja 1 euro / kpl, myytävänä mm. Ti 16.4. 3. Puh. Nyt missä tahansa, mutta kotona tässä maisemassa. Lämmin kiitos kaikille muistaneille. Kuulemaan perhosen lennon, näkemään tuulen liitelyn niityn yllä. Retkipäivä on la 4.5. Rukouspalvelua. 044 509 0598. 11. Lavanti, T. Klo 15.45-16.30 sählykerho 2-4.lk Pihtipudas-sali. Kaikki tervetulleita! Ti 16.4. Ti 16.4. Huuskonen ja J. klo 18.30 seurat ry:llä. Rakkaamme Jorma Ilmari VOUTILA s. Kahvia, leivonnaisia ja yhdessäoloa. klo 13 varttuneitten srk-kerho Muurasjärven Eläketalolla. ehtoollishartaudet: klo 11.45 Pappilanranta, 12.30 Kotipiha, 13 Eevakoti, 13.30 Pihlajakoti. klo 19 nuorisotyön ahtisaarna kirkossa, Erja Hautajoki, Martti Hertteli, isoset avustavat. klo 12 touhupiiri Sallilassa. Huuskonen, J. Klo 19 Hiljaisen viikon iltakirkko pääkirkossa. klo 19 Hiljaisen viikon iltakirkko pääkirkossa. klo 19 musiikkityön ahtisaarna kirkossa, Elina Pekkonen, Hertteli, seurakuntakuoro. klo 13 seurat ry:llä. Kaipaamaan jäivät Heikki Sanna perheineen Sari perheineen Henry perheineen Kai perheineen Henni perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus kirkossa. A. Klo 12.30 ja 14.30 seurat Rauhanyhdistyksellä. Tiainen s
Palvelutilauksen saa edullisuusjärjestyksessä ensimmäinen vapaana oleva, kyseiseen työtehtävään soveltuva työkone. Vesihuoltoverkon maanrakennustöiden toteuttajaksi valittiin Maanrakennus Aimo Kumpulainen. Kunnan vedenottamoiden riskikartoituksen perusteella tehtävät korjausja huoltotyöt urakoi Vesikaivohuolto Vipe Oy. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 11 Teuvo Hakkarainen Suomi on suomalaisten maa. Sivistyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan tiistaina. Työntekijän asemaa, arvostusta ja etuja on heikennetty rajusti mm. Putkistoa uusitaan vuoden aikana kiireellisyysjärjestyksessä niin paljon kuin tarkoitukseen varattua rahaa riittää. Tästä voi ajatella, että Kansallinen velvollisuus meidän parhaaksemme Suomessa, jossa vielä kristillisiä periaatteita noudatamme, rukous sekä kansakunnan että hallinnon puolesta pitäisi olla normi. Ratsian muistamiseen rahaa talousarviossa. Näin tulee tapahtumaan myös meille, mutta se on pitempi juttu, eikä sovi tähän lyhyeen kirjoitukseen. Pahoinvoiva työntekijä ei ole kenenkään etu. Hyvää kevättä! Shaukat Anjam Valokuituverkkoa laajennetaan Kinnulassa vähitellen tilausten mukaan. Tekninen lautakunta valitsi kunnan ylläpitämän verkon maanrakennustöiden urakoitsijaksi vuosille 20192020 Maanrakennus Arto Kumpulainen Oy:n. Kun näin teemme jokainen itse, saamme sitä mitä haluamme tai mitä enemmistö päättää. varapuheenjohtaja Äänekosken valtuuston puheenjohtaja ”Juho Kautto ajaa vahvasti työntekijöiden oikeuksien parantamista. 13:1 – 7). 2: 1 – 4). Itse asiassa ”rukous” kaikkien ja esivallan puolesta on pakko, jos toivomme ja haluamme elää rauhassa yhteiskunnassamme (1. Sinä ja minä voimme vaikuttaa maamme hyvinvointiin äänestämällä oikeanlaista hallintoa. Äänekoski SONJA KARPPINEN Erityispedagogiikan opiskelija Jyväskylä 6 7 MATLEENA KÄPPI Biologian opiskelija, muusikko Jyväskylä TIIA LEHTONEN Koulunkäynninohjaaja Laukaa 8 9 HELGE NYLANDER Sähköasentaja Karstula 10 VESA PLATH Läänintaiteilija Jyväskylä IIDA RANTANEN Rakennusmestariopiskelija Jämsä MARJUT POLLARI Myyjä Saarijärvi 11 12 13 EILA TIAINEN Toimittaja Jyväskylä MATTI VESA VOLANEN Emeritus koulutustutkija, psykologian tohtori Jyväskylä 14 15 OIKEUDENMUKAINEN SUOMI EI HARVOILLE Eduskuntavaalit 14.4.2019 Lue lisää ehdokkaista ja katso vaalitapahtumat: keski-suomi.vasemmisto.fi. Pihtiputaalla 1977 perustetun punkyhtye Ratsian muistamisesta päätetään ensi vuoden talousarvion yhteydessä, sivistystoimen toimialajohtaja esitti tiistaina istuneelle sivistyslautakunnalle. kilpailukyvyn parantamisen varjolla. Meidän vaikutusmahdollisuutemme on tärkeä ja mielestäni uskovaisille, kuten myös kaikille muillekin on ensiksi velvollisuus äänestää vaaleissa sitä hallintoa, mikä meidän mielessä on paras vaihtoehto. Kaivuriurakoinnit Kumpulaisille TUOMAS KURTTILA ”Pieniä eläkkeitä korotettava. Maanviljelijälle riittävä tulo, kotimaista ruokaa pöytään.” 124 M A K SA JA : TU O M A S K U RT TI LA N TU K IR YH M Ä TIETOA, TAITOA, TAHTOA EDUSKUNTAAN KESKI-SUOMI PAUL ABBEY Suunnittelija Jyväskylä IRMA HIRSJÄRVI FT, tutkija Jyväskylä ARI HARLAMOW Muurari Jyväskylä 2 3 4 KATI JETSU Sairaanhoitaja, varapääluottamusmies Jyväskylä 5 JUHO KAUTTO Puutarhuri, vasemmistoliiton 2. Mikäli hukkaamme tämän mahdollisuuden osallistumalla ns. Rahaa hankkeeseen menee noin 19 000 euroa. Kunnan keskustaajaman betoniviemäriverkoston kunnostusta jatkaa tämän vuoden aikana Putkistosaneeraus Eerola Yhtiöt Oy. Kinnula-talon lämpöverkon rakentamisen urakoiKRaudan Asennuspalvelu T&T Reinikainen Oy. Ilm o it u ks e n m ak sa ja : Te u vo H ak ka ra in e n 136 Vaaliteemani • Terve järki käyttöön • Haittamaahanmuutto STOP • Ammu alas ilmastoankka Kansanedustaja, sahuri JUHO KAUTTO Vahvaa kokemusta ja inhimillistä näkemystä Maksaja: Juho Kauton tukiryhmä 7 Juho Kautto Vasemmistoliiton 2. Koululaiskuljetukset kolmelle yritykselle Pihtiputaan koululaiskuljetukset ovat menossa kolmelle yritykselle, Ajomatka Oy:lle, Marja-Leena Närhille ja Haapa-Line Oy:lle. Siis, nyt äänestämään rohkeasti. Sinä teet parasta itse, kuten minä olen jo tehnyt ennakkoon. Mikäli rukoilemme, kuten Raamattu meitä kehoittaa, niin maassamme asioiden pitäisi mennä hyvin, eikö niin! Nyt, jos jonkun mielestä asiat eivät mene hyvin, ajattelepas kuka on syypää. Kyseiset yritykset tekevät myös Kinnulan kunnan tuntityöperusteiset kaivurityöt. nukkuvien puolueeseen, olemme itse syylliset siihen, että se mitä haluaisimme, emme ole saaneet. Selvä on myös, että kansakunnat saavat sellaisen hallinnon, minkä ansaitsevat. Humaanimman ja oikeudenmukaisemman politiikan aika olisi astua esiin kaikessa päätöksenteossa.” Juha Karvonen Pihtiputaan vasemmistoliitto ry Puheenjohtaja Tarvitsemme jatkossakin seutumme puolustajaa! Pihtipudas: Jaana Ahola, Jyrki Hollanti, Jouni Hämäläinen, Teppo Jämsen, Seppo Kahilainen, Erkki Kananen, Markku Kananen, Taina Kangasluoma, Tuulia Mikkonen, Markus Pasanen, Jukka Pirttimäki, Raimo Pärnänen, Heikki Rasi, Jari Siekkinen, Pekka Sutinen, Teemu Teerimäki, Jani Ylälehto Kinnula: Matti Hakkarainen, Antero Kinnunen, Antti Kinnunen, Joonas Kinnunen, Marko Kinnunen, Virve Kotilainen, Lasse Kröger, Antti Lahti, Heikki Leppänen, Ilpo Linna, Mari Muhonen, Seppo Muhonen, Liisa Nikkilä, Marko Pigg, Virpi Piispanen, Arja Rekonen, Markku Ruuska, Kalle Suominen Muista äänestää! Anne Kalmari 39 Ma ks aja :K alm ar Un ion i Sunnuntaiksi Apostoli Paavali kirjoittaa, kuinka tärkeä on olla alamainen esivallalle, koska se tuo siunausta ja suojelua sekä itselle että kansalle (Room. Tim. Hyvä ystävä, tämä ei ole poliittinen kirjoitus, vaan totta. Toki siihen ei riittää yksi henkilö mutta vaaleissa aina yksi henkilö on tärkeä. Toinen tärkeä asia meille uskovaisille on, että rukoilemme sekä kansan että tulevan hallinnon puolesta. vpj. 10. Kristillisen näkökulman mukaan, mikäli haluamme rauhaa ja hyvän hallinnon maassamme, niin meidän itse täyttyy vaikuttaa siihen. Asiaa valmistellut toimikunta esittää, että yhtyettä muistetaan Tahkonaukiolle sijoitettavalla muistomerkillä ja valokuvanäyttelyllä Putaanportissa
(014) 561 081 Asematie 22, Pihtipudas Hei kaikki ihanat naiset! Pidämme LIIVIPÄIVÄT TO 11.4. Bändi soitti Aprillirockissa Sannin ja Robinin kappaleita. Riikka Jämsén piti lukiossa ollessaan bändikerhoa yläkoululaisille Putaanportilla Kumpulassa viime lukuvuonna, mutta nyt kirkollakaan ei ole enää mitään. Meininki yltyi Aprillirockissa välillä näin säkenöiväksi. Jouni Kotiaho Jotain rajaa. Muurasjärvellä innostusta alkaa sen sijaan löytyä heti eskarista alkaen. klo 18-20 Pienteurastamotoiminta • 8.5. Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaita tavattavissa ÄÄNESTÄ SUOMI TAKAISIN Jotain rajaa. Tyyne Hytönen (vas.) ja Netta Turunen lauloivat Little Starsissa. Kotiaho – Kotimaa ensin M ak sa ja m in ä it se • Turvapaikkaturisti syö sinunkin pöydässä • Jokainen suomalainen työpaikka ja tehtaanpiippu on ympäristönsuojeluteko kuljetusyrittäjä kansanedustajaehdokas kaupunginvaltuutettu teknisen lautakunnan pj. Lukiossa yritettiin kurssinomaista bänditoimintaa, mutta sekään ei onnistunut. Five Girlsissä on tyttöjä ykkös-kolmosluokilta: Hertta Lokkila laulu, Sylvi Hytönen kitara ja laulu, Riina Hautakangas basso, Petra Karjalahti koskettimet ja Lilja Rajamäki rummut. 12 KOTISEUDUN SANOMAT 10. klo 10-10.45 Pihtipudas, S-market Perussuomalaiset Keski-Suomi 134-147 https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit/alue/keski-suomen-vaalipiiri Kaisa Garedew lähihoitaja, tradeomiopiskelija (AMK) 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 Jamaica Hakkarainen parturi-kampaaja, yliopistoopiskelija Teuvo Hakkarainen kansanedustaja, sahuri Kauko Isomäki puhallusvillaurakoitsija, kaupunginvaltuutettu Saku Kaistinen insinööriopiskelija, omaishoitaja Toimi Kankaanniemi kansanedustaja Satu Koskinen hoivaja kotipalveluyrittäjä, lähihoitaja Jouni Kotiaho kuljetusyrittäjä Tapani Mäki eduskunta-avustaja Harri Oksanen teollisuuden kunnossapitäjä, sähköasentaja Kari Pajunen kunnanvaltuutettu, piirisihteeri Marke Tuominen sosiaalialan ohjaaja Kauko Tuupainen talousneuvos, eläkeläinen Markus Viitala logistiikkainsinööri, huoltokoordinaattori w w w .n ei . https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit/ alue/keski-suomen-vaalipiiri 141 JUHA KIVINEN Musiikkiyhdistys PoPi järjesti Aprillirockin Harjulinnassa ja tarjosi taas yhden esiintymistilaisuuden Muurasjärven bändikerholaisille. PoPi vuokraisi äänentoistokalustoa ja -palvelua, mutta kiinnostusta ei ole ollut. PETRi Päämäärätietoisesti uutta liiketoimintaa Pohjoiseen Keski-Suomeen (Pämä) –hankkeen Infotilaisuudet Biotalousinstituutti, Tuumalantie 17, Tarvaala ja Witas, Keskitie 4, Viitasaari, stream lähetys • 24.4. huhtikuuta 2019 ma-pe 9-18 • la 9-13 puh. Muurasjärvi pitää yhä PoPin lippua liehumassa Five Girls -yhtyeestä kuvassa vasemmalta Sylvi Hytönen, Hertta Lokkila, Lilja Rajamäki ja Riina Hautakangas. PoPin Milja Piispanen arvioi, että kylillä on niin paljon harrastusmahdollisuuksia, että musiikki on vähän alamaissa. Tiia ja Teppo Jämsén ovat pyörittäneet PoPin kerhoja Muurasjärvellä vuodesta 2012 asti. Little Starsissa on neloskuutosluokkalaisia: Tyyne Hytönen laulu, Sanni Jämsén laulu ja kitara, Santtu Jämsén koskettimet, Sakri Kolehmainen koskettimet, Venla Rauhala kitara, Aatu Rauhala rummut, Netta Turunen rummut ja basso ja Atte Tiainen basso. klo 18-20 Lammastalous liiketoimintamuotona Tilaisuudet streamataan. PoPilla onkin toimintaa enää Muurasjärvellä. Viime keväänä oli vielä viisi bändiryhmää eli pitkästi yli kaksikymmentä lasta, mutta sitten moni lähti yläkouluun eikä aika riittänyt. Maskin takana soitti koskettimia Santtu Jämsén. Mikäli seuraat infoja etänä, pyydä linkki ilmoittautuessasi. Ilmoittaudu pienteurastamoinfoon 18.4. mennessä: hanna.kaihlajarvi@jamk.fi, 040 563 5431 tai miisa.tavaststjerna@witas.fi, 040 159 1449 Lisätietoja: www.aitomaaseutu.fi/pama facebook.com/pamahanke. ja lammasinfoon 3.5. klo 10-17 Paikalla liiviasiantuntija Aino Suutari opastaa liivin ostossa. Nyt soittajia on toistakymmentä. M AK SA JA : PE TR I NE IT TA AN M ÄK I 45 NEITTAANMÄKI Luott amuksesi arvoinen. M ak sa ja P S K -S P iir i PE 12.4. aa nm ak i.
Järj. Kumpulan talviuintipaikan kevään viimeinen saunavuoro ke 24.4. Ma 15.4. 040 829 2710. Pe 10.5. klo 12 laulamaan ja kahvittelemaan. Ma 15.4. Osanottomerkintä Pihtiputaan listaan vastaanotossa. klo 14 kaupungintalon valtuustosalissa. La 27.4. Jukka Lindebergille 044 554 5559. Muurasjärvellä 0-2 luokat torstaisin klo 12.45, 3-6 luokat torstaisin klo 13.30. Herkullisia leipomuksia Tahkontuvalla klo 13. Järj. pe 31.5. klo 10-12. Kerho osuuspankin kokoustiloissa ke 17.4. Pääsiäiskokko syttyy Elämäjärven uimarannassa klo 18. Ilm. Jumppa ja bingo Korppisen kylätalolla klo 13. Kerho maanantaisin klo 12 Työväentalolla. Kuukausitapaaminen ja vaalikokous pe 12.4. Metalliromun keräyslava vanhan TVH:n pihalla. La 20.4. 040 741 3926. Lauantaisin C-junnut klo 1718.30. Järj. Päivätanssit Työväentalolla to 11.4. Avainten palautus kunnantalon infoon pe 3.5. D I A B E T E S Y H D I S TYS. Arvontaa, narutusta, trullit. Vain metallijätettä. Tarjolla kahvia, leivonnaisia ja yhdessäoloa. op. ke 10.4. JHL-487. mennessä kinnula@4h. Hirviseurojen ja -seurueiden edustajat paikalle. mennessä Petterille p. netin kautta tai p. Ilmoitukset viimeistään ti 23.4. la 20.4. Kahvitarjoilu takkahuoneessa! LC KINNULA. klo 19. Kerho kokoontuu Kotipihaan to 11.4. Jäsenten uimahalli-ilta pe 12.4. Ke 1.5. Kurssimaksu 35 e. Turnausmaksu 50 e/joukkue. 10. Seurat ja yhdistykset Pihtipudas ELÄKKEENSAAJAT. Omat makkarat, ei puffettia. Järj. Mieskuoron ja orkesterin konsertti kulkuriteemalla. Järj. Aila, p. Muurasjärvi, kokoontuminen Harjulinnan pihaan, pilkkimistä, kalastusta. Peninki-Liitonjoki -kylätoimikunta. ma 29.4. ja 3.6. Pilkkiammuntakilpailut la 13.4. to 18.4. Tavaran vastaanotto klo 9-10.30. 044 459 6261. MUISTIYHDISTYS. Jäsenmaksut vuonna 2019: 8 e, 4 e alle 18-vuotiailta, 60 e/ 10 v. KINNULA Ke 17.4. Lähtö Kinnulan Parlamentista la 4.5. Kokoontuminen Sallilassa ma 15.4. Seppeleenlasku Muurasjärven sankarihaudoilla klo 10. Kotiseudun Sanomat p. Tilaisuudessa julkaistaan kartta pohjoiseen Keski-Suomeen syntyneistä yhteisötaideteoksista. Kesäjumppa ke 8.5.-19.6. Järj. Musiikkia, torimyyntiä, tarjoilua. Kyyti ilmainen. Puffetti, myytävänä hernekeittoa ja kahvia. Keskustelua ajankohtaisista asioista kunnan vaikuttajien, päättäjien ja johtavien viranhaltijoiden kanssa. Tuula Ekdahl & Serena. Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlasku kirkonkylän sankarihaudoilla klo 10, jonka jälkeen kahvihetki Sallilassa. klo 18, EPL. Pääsiäiskokko la 20.4. Leivotaan rieskaa ja siemennäkkäriä. La 11.5. ERÄMIEHET. 0400 512 224. M U H O L A S E U R A . ma 22.4. La 20.4. Kuukausikokous pe 12.4. Väliajalla vapun kunniaksi simaa ja munkkeja. 3-4 luokat maanantaisin klo 15.3016.15 ja pe klo 15.15-16.15, 5-6 luokat maanantaisin klo 15.30-16.15 ja perjantaisin klo 15.15-16.15 Pihtipudassalissa. Paikalla liiton edustaja. Kansalaisopistot Sählyä pelataan Pihtipudas-salissa: maanantaisin 0-3-luokkalaiset klo 16.4518 ja torstaisin 4-9-luokkalaiset klo 17-18.15. Perhekahvila Kotiseudun Sanomien talossa tiistaisin klo 10-13 ja keskiviikkoisin klo 17.30-19.30. La 20.4. Elämäjärvi, Peninki ja Liitonmäki Mäntypirtillä, eco-ammuntaa. Kehon muisti ja tieto. 040 829 2710.. LC PIHTIPUDAS. Kilpailukeskus Muurasjärven koululla. Junganjärven Ympärijuoksu. Jumppaa ja maistiaisia Mäntypirtillä klo 13. SOTAORVOT JA PUOLISOT. Lentopallopuulaaki koulukeskuksen liikuntasalissa klo 10-16. Klubikokous to 11.4. väh. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.. Luontoilta Hiilingin Tervapesällä klo 19. Seura perii palkkiota 20 % tavaran arvosta. Ilmainen IKIS-verkkoluento ”Nivelrikko ja nivelkivut” ke 24.4. PUDIS Paluu su 4.8. Ti 16.4. 4H. MLL. Kurssimaksu 10 e, tarvikemaksu 7-10 e. Ilm. Retki Oulun Tietomaahan ja Ideaparkiin la 27.4. menn. HYS. Ilmoittaudu p. Jokainen maksaa uintinsa. Mukaan vaikka noita-asussa. menn. Järj. Hygieniapassitesti keskuskoululla ke 24.4. klo 16 Sopukassa. ELÄKELIITTO. MURTO Sählyvuoro kaikille keskiviikkoisin klo 20-21.15. Pump to 25.4.11.7. Korppinen kylätalolla, ammuntaa. Palvelu on maksutonta. Arvontaa, puffetti. MUISTIYHDISTYS. klo 9.00 osoitteessa viitasaari.eepos.. Murto. klo 18.30 Mantassa. Jäsenmaksut tilille FI44 5345 0850 0755 92. LIIGAPLOKI Kirpputori perjantaisin klo 10-15 entisen K-Raudan tiloissa Keskustiellä. Lippu + kyyti aikuiset 30 e, eläkeläiset 25 e, nuoret ja opiskelijat 20 e. Hinta 40 e, sisältää lipun, ruokailun ja kyydin. Kuntosuorituslaatikot Särkiharjussa linja-autokatoksessa Kolehmaisen luona, Meijän kaupan seinällä ja Untisperällä Lepistön tienhaarassa. menn. Piispa emerita Irja Askola. Kartta luoviin yhteisöihin -tilaisuus kirjastossa klo 11. Lähtö Parlamentista klo 7, paluu klo 19. La 20.4. To 11.4. LC PIHTIPUDAS EMMIT. Kesän avaus torilla klo 11. klo 18-19.30 ja miehet klo 19.30-21. Laulattajana Juha Repo. klo 18. 4H:n jäsenet puoleen hintaan. Matka tehdään, jos lähtijöitä vähintään 20. mennessä.. MJK Harjoitukset. Pääsiäiskokko Peningissä Hassilan rannassa klo 20. menn. Vesijumppa Simmarissa ma klo 13-13.30, pe klo 13-13.45. Jäsenkorjaaja Arja Tuikka. lähtijöille mielellään huoltaja mukaan. Liput Tietomaahan: aikuiset 12 e, 6-17-v. klo 18-21. Lähtö bussilla Kuninkuusraveihin pe 2.8. LEHTI ILMESTYY TORSTAINA 25.4. Urheiluseurat TUISKU Urheilukoulut maanantaisin klo 18-20 Pihtipudassalissa. Pomppulinna, laulava nukke Maddaleena, kasvomaalausta, tatskoja, temppurata, onnenpyörä, arvontaa ym. klo 19 Pihtipudas Mosaiikkia pihaan ja puutarhaan torstaisin 2.23.5., ilm. Taiteen Wirtapiiri -hanke To 18.4. klo 9-15 Tahkonpolun opetuskeittiössä ja Muurasjärven koululla. Pihtiputaan Mummon vierailu Kojolan päivätoiminnassa, Pitäjänmäentie 82 klo 10. Alle 16-vuotiaiden lähtö klo 12, muut klo 13. La 20.4. Rautavaaraa, Malmsténia ja muita suomalaisia suosikkeja. klo 10. Kimmojen pesäpallojaosto. Tied. Bitissä. Ilm. To 11.4. La 27.4. Hevosenkengänheittotapahtuman suunnittelupalaveri ti 23.4. mennessä. Kahvio. Vaihtori ma-pe klo 10-15 kunnantalon alakerrassa. Ilm. Hirviseurueiden lupahakuun liittyvä yhteiskokous Jukolassa pe 12.4. Ilosjoki ja kirkonkylä Tahkontuvalla, ammuntaa, pilkkimistä. Järj. riviltä 700,00 / ok TORSTAISIN klo 19 TORSTAISIN klo 19 Rientoja ja tilaisuuksia PIHTIPUDAS Huhti-toukokuussa lasten kuvisryhmän töitä terveyskeskuksen galleriassa. Puutarhakurssi rennolla otteella ke 24.4.-29.5. SYDÄNYHDISTYS. pe 3.5. O R T O D O K S I N E N TIISTAISEURA. Sarjoina sekaja kilpasarja. Kinnula Verkkoluento ” Yhteisen tulevaisuuden rakentaminen” kunnantalon valtuustosalissa ke 17.4. ja 23.5. Naisten vaatteet ja asusteet, kengät ja laukut! pe 12.4. RHY. Lasten vappurieha alle 12-vuotiaille Pihtipudas-salissa klo 10-14. Järj Elämäjärven Kyläseura. Muhola-Seura perii palkkiota 20 % tavaran arvosta. Kuulolähipalvelu Valorinteellä maanantaisin 6.5. klo 11-18 Ruska Bar&Bistrossa Tarjouksia! Kevätuutta! Lounas klo 11-14 LA 13.4. LC Pihtipudas Emmit. klo 1820.15 keskuskoululla. Ruskassa klo 21-03 JANI WICKHOLM Liput 10€ Kylät MYLLYKYLÄN KYLÄYHDISTYS. 45 5 7 JUKOLAN BINGO JUKOLAN BINGO JÄTTI-SUPER 3. Yhteislähtö helluntaiseurakunnan edestä klo 17.30. Lapsille simaa, mehua ja munkkeja. Tietopuun hallissa Kymönkoskella. Vapaa pääsy. mustamaki@gmail.com. Bingo ja pannarikahveet Muurasjärvellä Toukomäen kerhohuoneessa klo 13. Järj. Yhteiskyyti Kaustiselle Oliver-musikaaliin. pe 19.4. Puffetti, myytävänä hernekeittoa ja kahvia. 860 Pelilippu 3,50 Kahvitarjoilu Pr. Yksi yleinen sarja. klo 11. Keväinen laulutuokio Sointu SuménTirkkosen johdolla. Huutokauppa Muholan monitoimitalolla la 27.4. Vihkoon merkitään päivä, nimi ja kuntoilulaji. Kuutamosähly Pihtipudas-salissa. Ruokakoulu 8-12v:lle ma-pe 10.-14.6. Sitovat ilm. Eläinhahmot myyvät hattaroita ja popparia. fi tai p. kunta yhteistyökumppaneineen. to 18.4. Kuntonyrkkeily Jukolan salilla keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. klo 14. Ilm. Laulupiiri Sopukassa klo 14. klo 14. menn. Sitovat ilm. Pudis. Pääsiäinen ILMOITTAUDU MUSIIKKIOPISTOON! tervetuloa opiskelemaan kanssamme! Musiikkiopistoon, muskariin ja soitinvalmennukseen ilmoittautuminen ensi lukuvuodelle 2019-2020 alkaa ma 15.4. 0400 615 497. Ilm. AVANTOUIMARIT. Tulossa tanssikurssi pe-la 7.-8.6. Eläkkeensaajat ja Seniorityöryhmä. ELÄKELIITTO. klo 18 Takkatuvalla. mennessä www.pihtipudas.4h.fi/ ruokakoulu tai 040 734 1882. 4H. Hiilinki-Tiimi. Huom! Alle 12-v. Ke 17.4. Pääsiäiskokko Myllykylällä klo 19. Julkaistaan kartta pohjoisen KeskiSuomen yhteisötaideteoksista. Muistikahvila joka toinen torstai klo 14-16 Valorinteen kerhohuoneella 11.4., 25.4., 9.5. Kevään juhliin suolaista ja makeaa keskuskoulun kotitalousluokassa ke 24.4. klo 12-15. Kamu-kahvila kirjastossa to 11.4. Rajoitteena miespelaajissa enintään 1 ykkössarjapelaaja tai 2 kakkossarjapelaajaa. Tapaaminen Sopukan Juttulassa to 11.4. SPORTTIKERHO 0-2 luokat keskiviikkoisin klo 15.15-16.15 Putaanvirran salissa. La 27.4. 0400 645 943/ Mikko Ihanti. Arvontaa, narutusta, trullit. Kesäteatterimatka Ränssin Kievariin su 7.7. Tiedustelut Aila, p. Kinnula MLL. Kurssimaksu 15 e. Viitasaarella: Kanootin tai puuveneen teko pe-la 25.10.-22.2. Kahvio, arpajaiset. klo 10. Kokoonnutaan Kinnulanlahden venesatamaan klo 9. KENNELKERHO. klo 12. To 11.4. Päivätanssit Työväentalolla klo 12-15. Pe 12.4. Eräja luontokerhot la 13.4. Toiminnallinen ulkoliikunta ti 23.4.-2.7. Huutokauppa Muholan monitoimitalolla klo 11. Hengellisten toivelaulujen ilta Kaarina ja Erkki Kemppaisella, Seläntauksentie 629 klo 18. ELÄKELÄISET. Keväinen virkistyspäivä naisille helluntaiseurakunnan kirpputorilla klo 9-12. Perhekahvila ke klo 10-12 Kotipihassa päiväkeskuksen tiloissa. Maitolavan madonnat. 7 e (ryhmälippuhinta). Kahvio, arvontaa. Ilm. Taiteen Wirtapiiri -hanke. MUSIIKKIYHDISTYS. klo 18. mennessä Seija Mustamäki 0400 615 497 tai seija. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 13 Menoja ja tapahtumia Menot OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e 2 x 100 • 2 x 170 muut voitot yht. Teoriaa klo 16.30, testi noin klo 17.30. Tavaran vastaanotto klo 9-10.30. VIITASEUDUN KUULO. Kuulokojeen puhdistusta, letkun vaihtoa, paristojen myyntiä ja vaihtoa sekä neuvontaa ja vertaistukea. Ke 17.4 Kartta luoviin yhteisöihin -julkaisutilaisuus Wanhassa Pappilassa klo 14. Järj. klo 10 mennessä. kursseille to 18.4. Lisätietoja Seija Mustamäki, p. Kulkurit kuutamolla Putaanvirran salissa klo 14. Perjantaisin 8-vuotiaat ja nuoremmat klo 17-18, yli 11-vuotiaat klo 17-18.30, yli 8-v. Ke 1.5. klo 12. seurojentalolla. Kerho Valorinteellä ke klo 10. Lähtö Muurasjärveltä klo 11.15, Alvajärveltä klo 11.30 ja Tahkon aukiolta klo 11.45
0400-345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Tilaushinnat 1.1.2019 Kestotilaus 69 /vuosi Määräaikainen 12 kk 73 Pohjoismaat 12 kk 106 Hinnat sis. 0207 931 620 anne.viander@kotiseudunsanomat.fi Reija Kärkkäinen puh. ?Kinnulassa 2.4.2019 ??????. 029 5052 166 Rovaniemellä 9.4.2019 Turvallisuusja kemikaalivirasto ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Kuljun-Juntin yksityistien vuosikokous ke 24.4.2019 klo 13.00 Pihtiputaan kunnanvirastolla. Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 9.4.2019 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Tulivuori Exploration Oy Lupatunnus: VA2019:0022 Varausalueen sijainti: Pihtipudas, Pyhäjärvi, Keitele, Viitasaari Varauksen voimassaolo päättyy: 17.2.2021 Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen. 2019-2020 Perusopetuslain mukaan esiopetukseen osallistuminen on velvoittava siten, että oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavutettavaan toimintaan. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Lounas: 11-13. huhtikuuta 2019 Niemen Veturin kevätkokous to 25.4.2019 klo 18.00 Läntän rannalla. Sivistystoimi Myytävänä PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. Myös tarkistettua varhaisperunan siementä Tervetuloa! Tark. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallintooikeuteen. Myynti ja tiedustelut: Pihtipudas-Seura ry / Kotiseudun Sanomat Keskustie 8, Pihtipudas • p. Hoitokunta ROMUT KIERTOON • Noudamme/vastaanotamme kaikenlaiset metalliromut, romuautot, akut • Maksutta romutustodistukset • Kotitaloudet saavat tuoda maksutta renkaat, SER, ongelmajätteet, paperi, pahvi, lasi, metalli Reisjärventie 215 • 040-7276 781 Lassila-Tikanoja Oyj Tmi Tervosen Kotija Pitopalvelu Lounaskahvila EVÄSREPPU (Kunnantalolla). P. Pihtipudas tori TO klo 14.30-15. siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita, ym. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi. P. 0207 931 621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Keskustie 46, Kinnula • 050 514 1001 Energiapuueriä ja havuja haketukseen Myllyn Mies Oy • Terho Hakkarainen • 0400 545 805 Ostetaan Riipus, hopeaa Ketju 45 / 50 cm Ennakkotilaushinta 169 € Arvioitu toimitus vko 25 / 2019 Solmioneula, hopeaa Ennakkomyyntihinta 169 € Tuote otetaan mallistoon, mikäli ennakkovarauksia saadaan riittävästi . Kunta järjestää maksuttoman kuljetuksen, mikäli yhdensuuntainen matka on vähintään 3 km. Terttu Kinnunen 040 510 2683 Tarjousten perusteella mummonmökki 56 m 2 , Kinnulassa. Vuosikokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä Pihtiputaan kunnanviraston ilmoitustaululla 2.5.–17.5.2019. Tervetuloa Hoitokunta Suoraan perunatilalta HANNULAN PERUNA Keitele 040 569 4255 PERUNAA ja porkkaaa Pihtiputaan Tahkon Aukiolla PE 12.4. Tervetuloa Hallitus KINNULAN KUNTA Keskustie 45, 43900 Kinnula Puh. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi Anne Viander puh. Tarvittaessa kuljetus kotiin ja työpaikalle. 040 709 3390 Myyällä oikeus hyväksyä tai hylätä tarjous. vuosikokousasiat, vuosien 2017 ja 2018 tilit ja tilinpäätökset, Elenia säävarma -kaapelointi, vahvistetaan päivitetty tienpidon yksikköluettelo sekä maksuunpanoluettelo. ?Esiopetukseen ilmoittautuminen koskee vuonna 2013 syntyneitä lapsia. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas www.kotiseudunsanomat.fi Avoinna ma-pe klo 8.30–15.30 Kokonaislevikki 4 181 (LT 2018) TOIMITUS toimitus@kotiseudunsanomat.fi Päätoimittaja Heikki Jämsén puh. Aineisto lehteen normaalisti maanantaina 29.4. Esillä: mm. 014-459 6800 Torilla LEIPÄKAUPPIAS Pihtiputaan torilla pe 12.4. ?Tarkemmat tarjouspyynnöt teknisestä toimistosta. Sähköja vesiliittymä, ulkosauna. 0400-741 747 heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi Toimittaja Juha Kivinen puh. Maksuunpanoluettelo on nähtävävä 10.-24.4.2019 pj. Pihtipudas-Seura ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään ke 24.4.2019 klo 18.00 Kotiseudun Sanomien toimituksessa, Keskustie 8. Kangasniemen Peruna 0400-239 548 VAPPU! Lehti ilmestyy TO 2.5. Pihtiputaan kunnan Tekninen toimisto Julkaisija: Pihtipudas-Seura ry Ilmestyy keskiviikkoisin Puh. 040-574 2599 Avoinna: ma-pe 8-14.30. Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. alv 10 % Ilmoitushinnat 1.1.2019 Tekstisivu 1,00 /pmm Tekstin jälkeen 0,94 /pmm Takasivu 1,03 /pmm Kuolinilmoitukset 1,00 /pmm Kiitosilmoitukset 20,16 (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 24 % Ilmoitusten sisäänjättö Maanantaihin kello 10:een mennessä. 0207 931 620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi TARJOUSPYYNTÖ NURMIALUEIDEN LEIKKUUSTA KESÄKAUSILLE 2019-2020 Pihtiputaan tekninen toimisto pyytää tarjousta kunnan kiinteistöjen ja puistojen nurmialueiden leikkuusta kesäkausille 2019-2020. klo 9–14 Sovittaessa kotiinkuljetus. 044-459 6211 ESIOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN lv. Reisjärventie 421 Pihtipudas www.juhlapalvelukranssi.fi 040 841 2182 AITOA ARKIRUOKAA ma-pe 11–13 Cafe ma-pe 11–15 • su suljettu Bar * Bistro pe-la 18-02 (ohjelmailtoina) Muina aikoina tilauksesta, ryhmille. 14 KOTISEUDUN SANOMAT 10. p. Käsitellän vuosikokoukselle kuuluvat sääntömääräiset asiat. Väinö Ruuskalla, Kuljunperäntie 180, Pihtipudas. ?Esiopetus järjestetään Nurmelan koululla ja vuorohoidossa oleville lapsille Silkkilinnan päiväkodilla. Valitusaika päättyy 9.5.2019. Päätös on nähtävillä Tukesin Rovaniemen toimipaikassa (Valtakatu 2) ja Tukesin kotisivulla (https://tukes.fi/paatokset-ja-kuulutukset/varauspaatokset) sekä alueen kunnanvirastoissa (Pihtipudas, Keskustie 9; Pyhäjärvi, Ollintie 26; Keitele, Laituritie 1; Viitasaari, Keskitie 10). Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET puh. Tervetuloa Kahvitarjoilu Hallitus Pihtiputaan osakaskunnan osakkaiden sääntömääräinen vuosikokous pidetään Herkkuravintola Takkatuvalla, Rupontie 1, 44800 Pihtipudas, torstaina 18.4.2019 klo 14.00. klo 10 mennessä. ?Tarjouksien jättö ke 24.4.2019 kello 13:een mennessä. ?Ilmoittautuminen tapahtuu Wilmassa tai puhelimitse 044-459 6233 viimeistään 30.4.2019
Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. Avoinna klo 9-15. 10. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO B. • myös kotija laitoskäynnit! • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • Jalkaterapia Juha-Matti Konttinen Hierontapiste Anita Karvonen Elina Niemi 0400 570 553 Jussi Van Rijt 0400 578 370 Fysioterapia, hieronta, akupunktio, lymfaterapia, erilaiset erikoiskäsittelyt ja ohjaukset. 040 700 0090 Homeja kosteusvauriokorjaukset Lämpökuvaukset • Kosteusmittaukset p. huhtikuuta 2019 KOTISEUDUN SANOMAT 15 Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 014-562 089 Matti 0400-241 965 MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot HAMMASPROTEESIT erikoishammasteknikko Jorma Pekkala Ollintie 25, Pyhäsalmi P. 014-571 254 0400-640 938 Rakennus-ja LVI-urakointi Erkki Korpelin putkistosaneeraukset lämmitysjärjestelmätmaalämpö p. 050-461 6055 Kirkkotie 5, KINNULA HAMMASLÄÄKÄRI PYHÄSALMESSA • Jukka Tikanmäki • Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus 08-782 100 HAMPAANKOLO Pyhäsalmen hammashoitola Laguksentie 4 SEULOTUT SORAT ja MURSKEET Pyhäjärven Pitkältäkankaalta. Perjantaisin tarvittaessa Pihtiputaalla (kunnantoimisto) Ajanvaraus p. Julkinen kaupanvahvistaja. A se m at ie 5 , P ih ti p u d as • w w w .t as m ah o it o. 040 486 1163 Lauri Kinnunen SÄHK ÖTYÖ T EL-Point Oy Saat Pihtiputaalla L&T:ltä kaikki palvelut, joita ympäristösi ylläpitoon tarvitset. Mika 040 545 1959 www.haapa-line.com • 50+1 turistibussi • 16+1 luxusbussi • henkilötaksi • 8+1 taksi invavarustein • myös paarikuljetukset Muurasjärvi 48+1 BUSSI invavarustein uutta Lisätiedot ja varaukset: Uranetti Oy /Anne Heikkilä 045 871 5880 Hierontaa ja jalkojenhoitoa ammattitaidolla juuri Sinulle! T v l ! www.mokkihaku. Anne Heikkilä /Uranetti Oy 044 525 6428 Palolahdentie 11, Kärväsjärvi www.uranetti.. Kaikki hoidot myös ilman lääkärin lähetettä. Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy 040-743 9816 • 0400-581 315 Edustus Kinnulassa: Parlamentin kukka 050-329 9774 Kukkia, sidontaa Inter ora välitys Lahjatavaraa LVI-ASIOISSA Puh. 014-571 456, 0400-667 946, fax 014-571 455, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi FYSIKAALINEN HOITOLAITOS fysikaalinen hoito hieronta FYSIOTERAPEUTTI Mari Pekkarinen puh. LOMAKOTI TUULENSUOJA LOMAKOTI TUULENSUOJA ASIANAJOTOIMISTO YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO LL Risto Laitila 040-716 5841 /Anne Korpela Asematie 12 terveyskeskus Pihtipudas Fysioterapia Hieronta (myös ilman lääkärin lähetettä) Akupunktio Naprapaatti Meri Räsänen p. ÖSTBERG Viitasaari, puh. Puh. Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Matkahuollon rahtipalvelut • Katsastustarkastukset ja näyttö • Ilmastointihuollot ja korjaukset • Nelipyöräsuuntaukset • Vikakoodinluku ja vianmääritykset JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Kivijärventie 1110 43900 KINNULA 0400 889 530 markku.toikkanen@kinnula.fi kauppakirjat lahjakirjat testamentit perukirjat • Fysioterapia • Hieronta • Kuntoutuspalvelut www.kunnonsyke.. 040-149 4005 Anne Vuorenmaa-Huuskonen 040 149 4005 Joni-Pekka Puranen 0400 548 104 Jari Pekkanen 0400 406 370 naprapaatti Meri Räsänen 050 491 5145 SORA-ALUE Alvajärvi, Lamminmäki • nouto • toimitus 0500 782 908 • 040 582 9608 Ammattitaidolla ja luottamuksella. fi/ID14785 Varaus myös booking.com -sivuston kautta • majoitusta lomaan ym. ?. 0400 678 753 erkki.korpelin@gmail.com erkkikorpelin.fi LVI-asennukset ja tarvikemyynti 045-273 3765 040 502 9452 (ma-ke, myös ilta-aikoja) • jalkojen perushoidot • ihoja kynsiongelmat • tutkimukset ym. www.facebook.com/witasoy Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Keski-Suomen Oikeusaputoimisto Viitasaaren toimipaikka • Varatuomari Tuula Kiili Keskitie 10 (kaupungintalo), Viitasaari. 0440 128 944 Keittiökalusteita Keittiökalusteita • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com AUTOPELTI HÄKKINEN 040 -702 6777 Yrittäjien ja yrittäjäksi aikovien kumppani Vaihde (014) 577 6200 www.witas.. JÄTEHUOLTO JA KIERRÄTYSPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET JA KUVAUKSET JÄTTEEN KERÄYSVÄLINEIDEN MYYNTI ARKISTOJEN TUHOAMINEN Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yritykset 010 636 7000 Yksityiset 010 636 5000 Toimisto 040 727 6781 www.lassila-tikanoja.?/asioi MEILLÄ TEHDÄÄN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ. Vuokrattavana rakennuskoneita! RAKENNUSURAKOINTI T:mi Jorma Toikkanen • 0400 244 705 jorma.toikkanen@co.inet.fi • putkityöt • tarvikemyynti • maalämpöpumput • ilmalämpöpumput • navetoiden putkityöt • kodinkonemyynti • trailerija rakennustelinevuokraus 040-664 7787 kehaykkonen@gmail.com Putaanportintie 3, Pihtipudas Tilitoimisto juuri Sinun yritystäsi tai maatilaasi varten JP Tilipalvelu Oy Salmenrantatie 288, 44880 Muurasjärvi 040-867 4966 jp.tilipalvelu@gmail.com Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Katso kaikki kohteemme www.saaninkoski.fi Isännöintipalvelu Kaupanvahvistaja 24h isännöintipäivystys! Pyydä tarjous Meiltä kaikki asumiseen liittyvät palvelut! Keskustie 14, Pihtipudas isannointi@saaninkoski.fi 045 212 1331 Kiinteistönvälitys LKV Kokousja saunatilojen vuokraus Asiakirjapalvelu Sähköasennukset ja tarvikemyynti Myymälä • P. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. 050 491 5145 HAMMASPROTEESIT Korjaukset ja tiivistykset suoraan asiakkaille ammattitaidolla. 029 566 0880. Keskustie 14 Pihtipudas p. 040 580 8274 p
Tiistai: hernekeitto, juustoviipale, tuore vihannes, pehmeä leipä. Koululiikuntaliiton mestaruushiihdot Kemissä: T 12, 2,5 km (P): 38) Alma Syrjä Kinnula, 45) Emma Hiironen Pihtipudas. Autoilijalle tärkeintä on se, mitä tuulilasista näkyy. Yrityksen toimipaikka on Joensuu. 020 757 1980 • www.viitasaarenkonetarvike.fi Valmistuneita Pihtiputaalta kotoisin oleva Ella Hakkarainen on valmistunut Jyväskylän yliopistosta kasvatustieteen maisteriksi pääaineenaan erityispedagogiikka. P 16, sprintti: 14) Roni Kinnunen Pyhäjärven Pohti 2.39,99. Keskiviikko: lihamureke, kastike, perunat, kaalisalaatti. UUSI CAN-AM OUTLANDER. 020 757 1981 Kauppakaari 2, Viitasaari, puh. Lahjoituksen takana on jokaiseen keskisuomalaiskuntaan defibrillaattorin lahjoittava Lähitapiola. T 13, 3 km (V): 75) Ella Paananen Pihtiputaan Tuisku 10.35,7. Pihtiputaalla on kattavasti sydäniskureita sijoitettuna paikkoihin, joissa yleisöä liikkuu. Takaa-ajo: P 16, 9 km (V): 32) Roni Kinnunen Kinnula. Kinnula Torstai: kasvispyttipannu, salaattipuffa. Aina ei mene niin kuin Strömsössä, mutta myönteinen asenne auttaa, Kananen sanoo. – Toive on, että laite pelastaa joka kunnassa ihmishenkiä, Lähitapiolan maaseutuasiantuntija Juha Turpeinen sanoi. Vastaanottajina olivat kunnanjohtaja Ari Kinnunen ja kotija asumispalvelujohtaja Anni Sagulin-Raatikainen. T 16, 5 km (V): 40) Viivi Syrjä KinuSki Team 14.18,5. Maanantai: jauhelihaperunasosevuoka, vihersalaatti, puolukkahillo. T 16, 6 km: 30) Viivi Syrjä Kinnula. 16 KOTISEUDUN SANOMAT 10. Taustapeiliä ei kannata kauheasti katsella. T 14, sprintti: Ella Paananen 2.56,71. . KLL:n kisat käytiin Kemissä Hopeasompaa Hollolassa Kouluruokailu Pihtipudas Torstai: jauhelihapihvi, ruskea kastike, perunat, kreikkalainen salaatti. Yhteistyökumppaninaan yhtiö käyttää Punainen Risti Ensiapua. HKK-Kuljetus valittiin vuoden kuljetusyritykseksi Metsäalan Kuljetusyrittäjät on valinnut pihtiputaalaiset juuret omaavan HKKKuljetus Oy:n vuoden kuljetusyritykseksi. huhtikuuta 2019 KOVAT AJAT EIVÄT KESTÄ IKUISESTI. Palkinto ojennettiin yhdistyksen vuosikokouksessa Kuopiossa. Maanantai: makkarakastike, perunat, salaatti, raejuusto. Perjantai: puuro ja soppa, lihaleikkele, tuore vihannes, ruisleipä. P 16, 6 km (P): 39) Roni Kinnunen Kinnula. Yrityksen toimitusjohtaja on Pihtiputaalla syntynyt toisen polven puunkuljettaja Heikki Kananen. Perjantai: pinaattiohukaiset, porkkana-appelsiinisalaatti, perunasalaatti, puolukkahillo. T 13, 2,5 km (P): 29) Ella Paananen Pihtipudas. Sopukka sai sydäniskurin Sydäniskuri löytyy nyt myös vanhusten palvelutalo Sopukasta. Mietimme, mikä voisi olla sellainen kohde, johon laitteen voisi sijoittaa ja päädyimme Sopukkaan, kunnanjohtaja Ari Kinnunen totesi. Sydäniskurin Sopukkaan lahjoittivat Lähitapiolan maatila-asiantuntija Juha Turpeinen ja Punainen Risti Ensiapua edustava Sari Reinikainen. HKK-Kuljetuksella vuoteen 2019 mahtuu useampi merkkipaalu. Tiistai: keittäjän päivä. T 12, 3 km: 35) Alma Syrjä Kinnula, 41) Emma Hiironen, Pihtipudas.. HKK-Kuljetus kuljettaa Stora Enson puita lähinnä pohjoisen Keski-Suomen alueelta Varkauden tehtaille ja junakuljetuksiin. MUTTA ONNEKSI ON ASIOITA JOTKA KESTÄVÄT. – Sydäniskuri on jo kunnantalolla ja koulukeskuksessa. VALMIINA KAIKKEEN. Muutama vuosi sitten asialla oli paikallinen Lions-klubi, jonka aktiivisuuden ansiosta kuntaan saatiin kuusi sydäniskuria. 020 757 1980, fax. TÄYSIN UUSI ETUJA TAKAJOUSITUS, KETTERÄMPI KÄSITELTÄVYYS, PARANNETTU VAKAUS, TEHOKKAAMPI SUORITUSKYKY JA PÄIVITETTY ILME. Sopukassa käy väkeä ruokailemassa, järjestetään päiväkeskustoimintaa ja siellä kokoontuu eri liikuntaryhmiä. – On jo turvallisuuden kannalta tärkeä asia, että tällaisesta tilasta löytyy sydäniskuri, Wiitaunionin kotija asumispalvelujohtaja Anni Sagulin-Raatikainen kiitti. Keskiviikko: broileri-pastavuoka, marinoitu kaali-omenasalaatti. P 16, 8 km (V): 61) Roni Kinnunen 21.24,8. Hopeasomman loppukilpailu hiihdettiin Hollolassa: P 13, 3 km (V): 19) Tatu Syrjä Kinnulan KinuSki Team 8.32,1. UUSI OUTLANDER ON KAIKKIEN AIKOJEN PYSTYVIN JA MONIKÄYTTÖISIN OUTLANDER. P 13, 5 km: 9) Tatu Syrjä Kinnula. DEALER LOGO & CONTENT Kauppakaari 2, Viitasaari, puh. ALKAEN 9 990 € ®, TM ja BRP-logo ovat Bombardier Recreational Products Inc.:n tai sen tytäryhtiöiden tavaramerkkejä. P 13, 3 km (P): 8) Tatu Syrjä Kinnula. T 13, 3 km: 31) Ella Paananen Pihtipudas. PETRI HONKONEN Maakunnan uusi voima 36 Ma ks aja : Py lkö ltä pa rla me ntt iin ry Kansanedustaja Tasa-arvoisen koulutuksen, toimeentulon turvaamisen, teollisuuden elinvoimaisuuden ja kestävän metsätalouden puolesta www.petrihonkonen.fi Ääni Petrille on teko Petri on Keskisuomalainen kansanedustaja, FM Jyväskylän yliopistosta, historian opettaja, isä ja metsätilallinen Saarijärveltä Yhdessä maakunnan parhaaksi! T 16, 5,5 km (P): 31) Viivi Syrjä Kinnula. Yrityksen perustamisesta on kulunut kolmekymmentä vuotta ja Heikki Kananen on kuljettanut tasan 40 vuotta puuta Stora Ensolle, aluksi isänsä Reino Kanasen kuljetusyrityksessä silloiselle EnsoGutzeitille