PERJANTAI-ILLAN PARHAAT NACHORUOAT Ajatuksella annettu TUKEA TOISILTA HOIDAT MIELTÄ, KUN AUTAT JA PYYDÄT APUA ITSE TEHDYT HERKUT, KOKKAAJAN TOIVELAHJAT, KIERRÄTYSAARTEET & HEMMOTTELUA PIKKUPAKETISSA LINDA PERMANTO JA ÄIDIN MUISTISAIRAUS ”Armollisuus auttaa minua jaksamaan” J O U L U L A H J A Sinulle, tilaaja! Kauniit pakettikortit. meilläkotona.fi I 22 I 10.?11.?2021 I 7,90?€ OHJE! LUMI KARMITSAN HAUSKAT XOXO-LAPASET AMMATTIJÄRJESTÄJÄN KOTONA ”Karsin yli 50 kuutiota tavaraa” 59 + lahjaideaa! MÖKISTÄ TULI TAITEILIJAPARISKUNNAN BOHEEMI KOTI MIKÄ TEKEE SISARUSSUHTEESTA NIIN ERITYISEN
koti-illat tulevat Insta Live -tapahtuma t Tule mukaan Instagram Livessä: NEULONTAA, ASKARTELUA, ruokaa, viherideoita ja paljon muuta! Vaihtuvia teemoja: käsillä tekemisen iloa ja kiinnostavia vieraita. Tehdään yhdessä! Katso ohjelma: @meillakotona_fi meko.fi/koti-illat
Minullakin oli hyvä mieli, kun olin saanut olla tukemassa ystävääni uudessa elämäntilanteessa ja kantamassa hänelle pöytää, jonka olin aikoinaan hankkinut omaan sinkkukotiini. Kun pizzalaatikot ja pullo kylmää valkoviiniä oli nostettu pöydälle ja kaikki kokoontuneet sen äärelle, sydämessä läikähti. Kannoimme ruokapöydän ystäväni kanssa autotallistani toiselta ystävältä lainattuun pakettiautoon ja lähdimme kohti kolmannen uutta sinkkukotia. Heillä kun on varmasti tärkeämpääkin tekemistä kuin auttaa minua, ajattelen herkästi. Miksi en pyytänyt apua ja keventänyt raskasta muuttoa viettämällä samalla aikaa ystävien kanssa. En halua vaivata muita. Olen myös tullut joskus autetuksi tahtomattani ja tuntenut itseni tallotuksi. 3. Pääkirjoitus Inspiroidu! meilläkotona.fi kotivinkki @kotivinkki P yyhkäisin pöydän pinnasta linnunkakan ja tarrasin kiinni yhteen reunaan. VIIMEKSI KUN ITSE muutin, hankin muuttofirman, maksoin itseni kipeäksi ja setvin tavarakaaostani yksin. Jo rappuun kuului, että se oli täynnä naisia. Tavarat oli muutettu muutamassa tunnissa, ja suuri osa oli samana päivänä jo paikoillaan. Yksi viikkasi pyyhkeitä, toinen selvitti antennijohdon reittiä, muut asettelivat astioita hyllyille, joku oli hakemassa pizzaa. Kuinka onnekas ystäväni onkaan, ajattelin. Pidä huolta iiris.vonknorring@a-lehdet.fi KOTIVINKKI . KUITENKIN JOS ANTAA muiden auttaa, tekee heillekin palveluksen: tutkimusten mukaan toisten auttaminen lisää omaa merkityksellisyyden tunnetta ja sen seurauksena onnellisuutta. Filosofi Frank Martelan mukaan elämän tarkoitus on tehdä itsestä toisille merkityksellinen. Tajusin, että ystäväni on onnekas paitsi siksi, että hänellä on niin upeita ihmisiä lähellään, myös siksi, että hän osaa pyytää apua
14 Kaiken se kestää Läheinen sisarussuhde tuo turvaa ja kannattee vaikeuksien läpi. 57 Nachoperjantai! Nachopelti kruunaa alkavan viikonlopun rapeasti. 44 Suukko & halaus Ohje Lumi Karmitsan romanttisen räväköihin XOXO-lapasiin. MEILLÄKOTONA.FI. 28 Maailman toiselta puolen Carolina ja Sam vaihtoivat UudenSeelannin?Sipoon?maasedun?ja. 10 ”Nopea ruoka tuo rauhan kotiin” Näyttelijä Pekka Strang panostaa aamuihin ja viihtyy verkkareissa. 48 Vink vink! Kierrätettyä kuusen alle Aarrejahti kirpparilla saattaa palkita ainutlaatuisilla lahja löydöillä. 4. 11 Hemmottelua pikkupaketissa Anna lahjaksi suklaantuoksuinen suihkuhetki tai hierova hiusharja. 50 Herkkua lahjaksi Purkita ja paketoi hunajakanelipähkinöitä, kandeerattuja sitruksia, kaakaotikkareita, puolukkasokeria, maustekakkuja ja omenaista saaristolaisleipää. Yhdestä taikinasta syntyy neljä lahjakakkua, jotka voi maustaa saajien lempiherkuilla, kuten karpaloilla tai Pätkiksillä. + Kiitos tilaaja! Saat tämän lehden välissä lahjaksi pakettikortit. 27 Sinulle neulottu Neulo tärkeälle tyypille juuri hänen näköisensä sukat. Tervetuloa Ihan parasta Meillä 9 Pieniä aurinkoja Valaise vuoden pimeintä aikaa sitrushedelmillä. 22 ”Muistisairaus koskettaa koko perhettä” Äidin muistisairaus sai Linda Permannon jakamaan vastuut veljiensä kanssa. 40 ”Neuleen kuvan pitää herättää reaktio” Lumi Karmitsa elää unelmaansa neulesuunnittelijana, jonka töistä ei persoonallisuutta puutu. hirsitalon rauhaan. Luonnonsävyiset ja puiset esineet ovat kotoisia ja varmoja valintoja. 36 Joulu keittiössä Ilahduta kotikokkaajaa air fryerillä, tortillapuristimella tai uudella patakintaalla. 13 Suklaata ja kahvipapuja Kietoudu pehmeään ja aina tyylikkääseen tummanruskeaan. = kannessa 36 Ilahduta kotikokkia laadukkailla välineillä. 50 14 Siskokset Maarit ja Mervi ovat aina olleet toistensa parhaat ystävät ja työskennelleet koko uransa samoissa työpaikoissakin. Herkuttele jauhelihalla, chorizolla, kanalla tai bataatilla ja tietysti juustolla. 12 Takaisin lapsuuteen Meri Valkaman esikoisromaani vie päähenkilön Itä-Berliiniin ratkomaan juuriaan
62 Lisätilaa?elämälle, ei tavaroille Pia opiskeli ammattijärjestäjäksi ja laittoi kotonaan tuulemaan. 3 Pääkirjoitus 6 Me kodittajat 78 Ristikko 79 Antti Holma 81 Kuuma lista 82 Ensi numerossa 72 Sari Tolvanen menetti kesällä isosiskonsa rintasyövälle. Lehti ei korvaa taloudellisesti ohjeissa mahdollisesti esiintyvistä painotai muista virheistä aiheutuvia kustan nuksia. Päätoimittaja Maija Koski Toimituspäälliköt Hanna-Mari Arosilta, Iiris von Knorring AD Sari Vahe Toimitus Anni Alatalo, Annika Elomaa, Aino Korpela, Viivi Mujunen, Merja Pölönen, Natalia Rehbinder, Hanna Sandström (perhevapaalla) Tätä lehteä kanssamme tekivät Eveliina Ahonen, Suvi Elo, Annika Elomaa, Antti Holma, Anna-Katri Hänninen, Pia Inberg, Anneli Juutilainen, Lumi Karmitsa, Krista Keltanen, Jonna Kivilahti, Marita Kouhia, Arja Kuittinen, Kristiina Kurronen, Sanna Lehto, Raisa Mattila, Johanna Myllymäki, Satu Nyström, Virpi Salmi, Anu Vallinkoski, Anne Ventelä, Riikka Väänänen Postiosoite Kotivinkki, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Sähköpostit kotivinkki@a-lehdet.fi etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi meillakotona.fi Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Paino Deviz 2021 ISSN-0359-8713 Aikakausmedia ry:n jäsen Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759?6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Minusta Vakiot 61 Myötätunto vie eteenpäin Itseen kohdistuva armollisuus suojaa musertumisilta. 5. ”Olen rakastunut uuteen keskiviikkorutiiniin, aamusaunaan ja pulahdukseen meressä. Minkä aineettoman lahjan haluaisit saada. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. lakko tai tuotannolliset häiriöt). 68 Onko sinun vaikea ottaa vastaan apua. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Siskon diagnoosi saattoi pelas taa Sarin ja hänen läheistensä terveyden. 72 ”Lupasin siskolle, että jatkaisin elämääni” Siskon sairastuminen paljasti Sariakin koskevan geenivirheen. Avustajille maksettu palkkio sisältää oikeuden sähköiseen julkaisemiseen. Tilaajaja arvontarekistereitä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointikäyttöön. Olisi ihanaa, jos joku parsisi reikäiset villasukkani tai vaikka purkaisi vanhat ja tekisi puretusta langasta uudet.” ”Paras lahja, jonka voisin saada, on illallislahjakortti (vaikka kotona tarjottavalle aterialle) sisältäen antajan seuran. Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista ja kuvista eikä palauta niitä. Vaikea tilanne helpottuu, kun pyydät tai tarjoat apua konkreettiseen asiaan. Juuri nyt parasta olisi toisen ihmisen läsnäolo.” KOTIVINKKI . Kausikortti sinne tekee minut varmasti onnelliseksi.” ”Vaikka osaan monia käsitöitä, neulominen ja virkkaaminen eivät luonnistu minulta millään
Millaisen lahjan antaisit, jos voisit antaa sen kenelle vain. Hän osti meille ensim mäisen monolevysoittimen vuonna 1970. I S O K YSY M YS ANTAISIN KENELLE tahansa musiikista nauttimisen lahjan. Kirjoittaisin kirjeen valmiiksi etukäteen ja vain tuikkaisin sen saajan käteen lähtiessäni. ANNE, HELSINKI Kirjoittaisin kauniin kiitos kirjeen naapurille. Osallistu! Vastaa kysymykseen osoitteessa meko.fi/isokysymys tai meilitse: kotivinkki@a-lehdet.fi (kirjoita aihekenttään Iso kysymys). Lopuksi antaisin mukaan pienen lahjakassin, josta löytyisi kynttilä antamaan valoa ja suklaa rasia nautit tavaksi. AIKKU, HELSINKI ANTAISIN LAHJAN sellaiselle, jolla arki painaa ja syksyn koleus tuntuu, eikä valon pilkahduksia juuri näy. Toivon eniten maailmassa, että pystyisin lahjoittamaan sen hänelle. Aamu alkaisi aamupalalla taiteen ja meren äärellä, ja sieltä jatkai simme leffan päivä näytök seen. Musiikki antaa voimaa ja elä myksiä. Auto veisi kotiin, ja tuntemattomalle jäisi mukaan ajatus, että joku on ajatellut häntä lämmöllä. Olisin läsnä kuuntelijana tai vain hiljaa vieretysten. Olisikin jo nälkä, joten matka jatkuisi italialaiseen ravinto laan. Lyriikoista voi poimia itselleen voimalauseita ja viisauksia, joita laulaa mielessään silloin, kun siltä tuntuu. HEIDI, HÄMEENLINNA meilläkotona.fi Me kodittajat Antaisin lahjaksi aikaani tai hemmottelisin jota kuta, jolle se ei olisi mahdollista. EIJA, VISUVESI JOUKOSSA VIISAUS TIIVIST Y Y, OSALLISTU SOMESSA #KODIT TAJA @kotivinkki kotivinkki kotivinkki@a-lehdet.fi Mitä olet oivaltanut tänä vuonna. Hän ei ymmärrä, kuinka suuri lahja se olisi, vaikka toivoisin hänen tajuavan sen itse. Leffan lumosta eteni simme hierontaan, joka poistaa kireyden ja murheet. Edesmennyt äitini antoi meille lapsille lah jaksi musiikin. Siitä alkoi aivan uudenlainen matkani musiikin parissa. MEILLÄKOTONA.FI. 6. Meillä oli kotona aina radio päällä, ja äitini vei meidät nauttimaan myös ope reteista. Voisin tehdä sellaisen myös tuntemattomalle, kuten myyjälle tai hoitohenkilö kunnalle. En halua sitä itseni takia, vaan hänen itsensä ja yhteisen lapsemme vuoksi. HELENA, MASALA HALUAISIN ANTAA tulevalle exmiehelleni lahjaksi raittiuden. Se lohduttaa vaikeina aikoina ja riemuitsee kanssasi. MIA, TAMPERE Antaisin siskolleni lahjaksi personal trainerin parantamaan hänen elämän laatuaan
Vaikuta Kotivinkin Facebook-sivulla. 41 % 59 % Kirkasvalolamppu Kynttilänvalo ”Ja täällä tropiikissa mennään auringonvalolla.” ”Vielä ennen joulua en saa tarpeekseni kynttilöistä.” Anna palautetta – saat paremman lehden! Kerro, mikä on lehden paras juttu. Hyvä suunnitelma, @maiccug! ”Tänään luvassa kuumaa juomaa, lehtien lueskelua, Netflixiä, suklaata ja lepäilyä, sillä syysflunssa iski jälleen.” # Valintoja, jotka jakavat meitä. Yksi palkinto on puolen vuoden tilaus valitsemastasi lehdestä. TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Jatkuvan tilauksen edut Asiakaspalvelu Digiarkisto kaupan päälle Lahjalehti ilmaiseksi Osallistut automaattisesti kaikkiin arvontoihin Verkossa www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759 6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Hinta 0,98 € / min + pvm. K U M M A N K A A. Mitä tuli tehtyä. ”Tämän mallin kun näin, niin on pakko tehdä tällaiset Veikolle ja Aatulle.” ”Islantilaisneule työn alla”, kertoo @ullaknitting Instagramissa. Tägää somessa #kotivinkki #mekodittajat #kodittaja @mirkkum alkoi neuloa islantilaisneuletta koiralle numeron 20 ohjeella. Osoitteenmuutos: Virallinen osoitteenmuutos postille tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti PALKINNON ARVO ON 48–95 EUROA.. Osallistut samalla arvontaan. Voit katkaista tilauksen voimassa olevan laskutusjakson loppuun. Viime syksynä Kotivinkissä julkaistu ohje löytyy netistä: meko.fi/ islantilaisneule. meko.fi/osallistu VALITSE SUOSIKKISI NÄISTÄ: Avotakka, Kotivinkki, Maku, Meidän Mökki, Meidän Talo, Unelmien Talo&Koti ja Viherpiha Voita lukemista puoleksi vuodeksi! Osallistu 23.11.2021 mennessä ja olet mukana viiden palkinnon arvonnassa. Automaattinen puhelin palvelu 0600 96363 Toimii tilausnumerolla 24/7
#KODIT TAJA K U V A A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O Tiptap! Klementiini tuoksuu ihan joululta. Jouluvalmistelut voi aloittaa ilman kiirettä. Ja pikkusitrusten sesonki alkaa! Ensin kauppoihin tulevat satsumat, sitten tuoksuvat klementiinit. Ihan parasta PIENIÄ AURINKOJA MITÄ KAIKKEA IHANAA tapahtuu marraskuussa. Varsinaisia mandariineja hedelmäosastolla näkyy harvoin, sillä niissä on siemeniä. 9. Klementiini on mandariinin ja pomeranssin risteytys, satsuma mandariinin ja klementiinin jälkeläinen. Pihalla voi nauttia sinisistä hetkistä. HANNA-MARI AROSILTA ASIAT, JOTKA TEKEVÄT ELÄMÄSTÄ HAUSKEMPAA. KOTIVINKKI
MEILLÄKOTONA.FI. Parhaimmillaan laitan aamiaisen valmiiksi ja käyn herättämässä muut. Se on tosi viisas lause. Alussa nuppi tutisee, mutta se menee ohi aika helposti. Tekeminen on se palkinto. Usein teemme jotain aika suolaista ja rasvaista. Näyttelijä Pekka Strang tietää, miten koti pysyy järjestyksessä, aamut toimivat ja tupakoinnin voi lopettaa. Usein häntä auttaa viisas motto. Laitan kahvin tulemaan ja yritän keksiä sopivaa musaa, ehkä jotain klassista. ”Nopea ruoka tuo rauhan kotiin” Kotioloissa IHAN PARAS HETKI Tykkään aikaisista aamuista. Paras IHAN PARAS MOTTO Tarinan mukaan joku egyptiläinen hallitsija halusi lauseen, joka tekee hänet iloiseksi, kun hän on surullinen, ja surulliseksi, kun hän on iloinen. IHAN PARAS TAPA KOKATA Välillä pitää nopeasti ruokkia koko perhe työja koulupäivän jälkeen. Puhumme siitä, miten hauska ilta oli tai olemme vain hiljaa omassa kuplassamme. Toivon, että saisin siihen useammin inspiraation. Otin avuksi Stumppaa tähän -kirjan ja tein tarkkaan, mitä siinä sanottiin. Toisaalta vaikeina hetkinä on hyvä muistaa, että tämäkin menee ohi. Sen jälkeen huusholliin laskeutuu rauha. K U V A T A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O ARJA KUIT TINEN 10. Eräs ystävämme tuli auttamaan. IHAN PARAS VALINTA Poltin tupakkaa melkein kolmekymmentä vuotta ja lopetin muutama kuukausi sitten. Vaimoni oli vielä sairaalassa, ja minun piti siivota. Haluaisimme jäädä kiinni hyvän olon tunteeseen ja petymme, kun se menee ohi. Jos osaan aloittaa aamun hyvin, se värjää kivasti koko päivää. IHAN PARAS ILLANVIETTO Teatterin sali on täynnä ihmisiä, valot himmenevät, ja näyttelijät ovat briljantteja. Pekka Strang nähdään Rikinkeltainen taivas -elokuvassa, joka nyt teattereissa. Viisaat miettivät ja keksivät lauseen ”tämäkin menee ohi”. Nyt olen huomannut, että nautin kaiken tekemisestä itsessään sen sijaan, että ajattelisin palkitsevani itseni sen jälkeen tupakalla. Parasta on, jos löydämme kaapeista kaikenlaista, joista syntyy nopea ateria. Lopettaminen on tavallaan yksinkertaista. Näytöksen jälkeen kävelemme kotiin. Harrastus Uinti Keittiöväline Paistinpannu Flunssalääke Hunaja Valmisruoka Hampurilainen Aamupala Kahvi Kännykkäsovellus Nettipankki Matkakohde Berliini Huonekalu Ruokapöytä Sauna Yleinen Kosmetiikkatuote Dödö Ravintola Finnjävel Puu Omenapuu Kulkuneuvo Punainen maantiepyörä Vaate Verkkarit kokoasuna Työkalu Jakoavain Jälkiruoka Hedelmät Vuodenaika Kaikki paitsi kevät Kahvila Pakilan Teboil Tuoksu Läheisen ihmisen Arkiruoka Kulhollinen pastaa Kirja Christer Kihlman: Ihminen joka järkkyi Iltarutiini Kännykän räplääminen. On pimeää mutta ei kylmää, ehkä sataa vähän lunta. Opin häneltä, että tavaroita pitää viedä ulos tai vintille eikä jättää kasoihin, jotta näkee tuloksen. IHAN PARAS TAPA SIIVOTA Meille oli tulossa kolmas lapsi
5. 20,90 e. 34,90 e. 7. 29,90 e. UUDET SILMÄT Estée Lauderin Advanced Night Repair Eye Concentrate Matrix auttaa silottamaan silmän ympärys juonteita. 2. 3. 6. Se on vegaaninen ja sisältää lähes täysin luonnon raaka-aineita. Kotimaisessa saippuassa on myös luomukasviöljyjä ja -kaakaovoita. Seerumin teräksinen applikaattori viilentää ihoa kiihdyttäen pintaverenkiertoa ja laskien turvotusta. Lahjaksi annettu purkillinen kauneutta voi paitsi korjata kuivia kutreja tai silottaa silmänympäryksiä mutta myös virkistää tai rentouttaa. 11. 8. 15 e. 3. VIRKISTYS Yin Your Gua Sha Jaderulla on simppeli väline ihon virkistämiseen. Hyvät unet, hetki hemmottelua kylpyhuoneessa tai suklaantuoksuisen suihkuhetken. 7. 4. Sopii myös suihkugeeliksi. 5. 69 e. 8. RENTOUTUS Rauhoittavia eteerisiä öljyjä sisältävä, miellyttävästi vaahtoava, ylellisen pehmeä Neal’s Yard Remedies Beauty Sleep Foaming Bath -kylpyvaahto rentouttaa. 1. 26,90 e. PALA SUKLAATA Kuorivassa Flow Cosmetics x Goodio Cacao Soapissa on suklaanvalmistuksessa syntyviä kaakaonkuoria. 27 e. 4. VAHVUUTTA MON|SUN Morning Luster -naamion hyaluronihappoa ja punaleväuutetta kapseloitu E-vitamiini ja ratamokasvin kantasolu-uute korjaavat ja vahvistavat ihoa. K U V A S A N N A L E H T O RIIKKA VÄÄNÄNEN kauneustoimittaja Paras lahja on ajatuksella ja pienellä vaivallakin hankittu. RIIKKA VÄÄNÄNEN Hemmottelua pikkupaketissa Toivelista KOTIVINKKI . HIUSHEMMOTTELU Sebastian Professional No.Breaker on korjaava hoitosuihke, joka vahvistaa ja silottaa hiuksia sekä korjaa hiusten vaalennuksesta ja kuumasta aiheutuneita vaurioita. PÄÄHIERONTA Tangle Teezer The Scalp Exfoliator & Massager -hiuspohjaharjan joustavat, kaksitasoiset harjakset poistavat tuotejäämiä, hilsettä sekä kuivaa ihosolukkoa. Se vilkastuttaa pintaverenkiertoa, poistaa turvotusta ja tehostaa kollageenituotantoa. 1. 12,90 e. Rullan vaikutus näkyy heti ihon värissä. Päänahka puhdistuu, ja iho hengittää. 6. Se voi olla vinyylilevy, jota ei löydy enää mistään tai itsetehdyt villasukat. SAMETTIA IHOLLE Kermaisen pehmeä, kierrätyspurkkiin pakattu The Body Shop Avocado Body Butter tuntuu sametilta ja tuoksuu taivaalliselta. 2. Tai mitäpä jos antaisit aikaa
Dickerin tapa kirjoittaa on rakastetta va, kuin yhdistäisi John Irwingin, Elisabeth Stroutin ja Agatha Christien. Seuraavaksi kolmikko on suuntaa Britanniaan, Suomeen, Italiaan, Turkkiin ja Kirgisiaan. ANNI ALATALO Sohvapesäkkö 12. Siksi emmin lukemista, sillä korona tuntui olevan vielä lähellä, maskina hengityksen edessä. ”En etsi luksusta vaan paikkoja, joissa on sielua ja tarinoita”, Emma sanoo. Se ei päästä helpolla, vaan kääntää kat seen huolettomaan ja itsestäänselvään tapaamme elää. Suomalaisen äidin tytär muutti Australiaan pysyvästi parikymppisenä, ja matkustaminen on yhä hänen suuri rakkautensa. Delpy on ohjannut ja käsikirjoittanut sarjan ja näyttelee yhden sen päärooleista. Hotellista puuttuu huone 622, ja arvoitus vie menestys kirjailijan men nessään. Lopulta tarina vie eteenpäin kuin huomaamatta. ANNI ALATALO KATSE TULEVAISUUTEEN Juha Itkosen Kaikki oli heidän on pan demiaromaani. Löytö saa Viljan palaamaan Berliiniin, jonkaa itäsaksalaisten ihanteiden keskellä hän on viettänyt lapsuutensa. Valkama on asunut lapsena vuosia Itä-Berliinissä ja tehnyt aikuisena tutkimusta DDR:ssä työskennelleistä toimittajista. Vilja joutuu pohtimaan uudelleen, kuka on, sillä hän on unohtanut menneisyytensä. Kuka kirjeiden pieni Kastanja on. 2 × KOUKUTTAVA JUONI ODOTTAMATTOMIA KÄÄNTEITÄ Kaipaatko yllättävää romaania. Muurin murtumisen jälkeen myös vanhempien avioliitto on päättynyt eroon. Miksi Vilja ei muista tätä ihmistä, joka selvästi on ollut isälle tärkeä. Jäljelle jää kysymys, jota pohdin jo 15 vuotta sitten: miltä ai kuisuuteni huolettomuus näyttää lapsis tani, kun he ovat aikuisia. Kaupunki ja totalitaristisen valtion arki avautuvat kirjassa kiinnostavalla tavalla. Loppu ratkaisu yllättää hänetkin, joka yleensä keksii murhaajan ennen päähen kilöitä. Sinun, Margot on toimittaja-kirjailija Meri Valkaman erinomainen esikoisromaani. HANNA-MARI AROSILTA NOJATUOLI MATKOILLE TÄ M Ä O N H E L M I Jos pidät näyttelijä Julie Delpystä ja samastut keskiikäisiin naisiin, jotka paitsi hoitavat hommansa myös sekoilevat vapautuneesti, on Netflixin sarja On the Verge sinua varten. HANNA-MARI AROSILTA Meri Valkaman hienossa esikois romaanissa tytär joutuu punnitsemaan koko minuutensa uudelleen. Emman perheen reissuille pääset mukaan Instagramissa: @takeapicture_already. MEILLÄKOTONA.FI. Plus KÄYTÄ MATKOILLA KAIKKIA aistejasi, australialais-suomalainen Emma Philip opettaa 10ja 12-vuotiaille lapsilleen. Niissä avautuu kokonaan uusi puoli isästä. Tässä sinulle sellainen. Joël Dickerin ihanan paksussa kirjassa Huoneen 622 arvoitus kirjailija Joël Dicker yrittää tehdä surutyötä sveitsiläisessä luksus hotellissa. HANNA-MARI AROSILTA K U V A T K U S TA N TA J A T Takaisin lapsuuteen ISÄ ON KUOLLUT , ja tytär Vilja löytää hänen asunnostaan nipun kirjeitä Margot-nimiseltä naiselta
Noshin Helinä-luomupuuvillapuserossa on laskokset vyötäröllä. Eettisesti tuotetut kolmiorintaliivit 54 e ja alushousut 38 e, Ivalo.com. 12. 5 e/100 g, Titityy. Hienostuneessa tummanruskeassa on punertavaan taittuvana maanläheisyyttä, viileämpänä se on asiallinen luottoväri. 5. 9. Rottinkinen Mali-kattovalaisin 129 e, Ellos.fi. 12. 13. 2. 7. 13. 7. Eyebrow Pencil -kulmakynän harja viimeistelee kulmat. Saint Laurentin kehykset 279 e, Instrumentarium. Uusrenesanssityylinen Kultakrysanteemi-tapetti 106 e/rulla, Tapettitehdas. 3. 14. 5 e, Tokmanni. 99,90 e. 10. 8. 10. Nelisäikeinen Peruvian Highland Wool -villalanka sopii islantilaisneuleisiin. 3. KOTIVINKKI . 4. 2. 13. 12. Raita-savipuhdistusgeeli sisältää syväpuhdistavaa savea. Jacquardkudottu kuosi tuo Kotikulta Liinu -käsipyyhkeeseen ripauksen luksusta. Laskeutuva viskoosinen paitamekko 64,90 e, Indiska. 5. 29 e, Unnanordic.fi. 99,90 e, Lapuan Kankurit. 199 e, Vamsko.fi. Goodion Suomessa valmistettu Coffee-luomusuklaa 5,90 e. 4. 11. 1. 68,90 e. 14. Matti Pikkujämsän suunnittelema Metsikkö-viltti on puhdasta uutta villaa. 11. Vastuullisesti valmistetut Bella-maiharit ovat kromivapaata nahkaa. Sävy 05 Ultra Brun, 13 e, Yves Rocher. 8. Unisan Zacil-laukussa on vintagehenkeä. 6. 6. 9. Suklaata ja kahvipapuja Väriterapiaa K U V A T V A L M IS TA J A T EVELIINA AHONEN 1
MEILLÄKOTONA.FI. 14
KAIKEN SE KESTÄÄ TEKSTI RAISA MAT TILA KUVAT ANNA-KATRI HÄNNINEN JA PIA INBERG KOTIVINKKI . 15. Muuttuvassa maailmassa suhde sisarukseen voi tuoda erityistä turvaa. Lappeenrantalaiset siskokset Maarit ja Mervi ovat olleet aina toistensa parhaat ystävät. Enni ja Aini löysivät yhteyden toisiinsa uudelleen koronan aikaan
Tiivis yhteydenpito siskoon tuntuu erityisesti Mervistä turvalliselta. Ja tietysti Maaritille olisi tärkeää rientää apuun mahdollisimman nopeasti, jos siskolla olisi hätä. 16. Joka aamu kymmenen jälkeen puhelin kuitenkin soi jommassakummassa kodissa. Toisilla suhde sisarukseen muuttuu elämän varrella. Mervi oli herännyt makuuhuoneessaan, huomannut oitis siskon puhelut ja soittanut takaisin. KAHVILAYRITTÄJÄNÄ töihin joutui heräämään viideltä, että tuoreet pullat ehtivät paistua vitriiniin. Vaikka työ oli mukavaa, aikaisista aamuista Mervi Smal ei aamu-unisena henkilönä niin piitannut. Mervi elää itsekseen, Maarit on naimisissa. Niin kävikin kerran. Sitten hänen oma puhelimensa soi. Kymmenen viime vuoden aikana jääkiekko on palannut siskosten elämään. Suhde sisarukseen voi olla vastavuoroinen ystävyyssuhde ja pysyä yhtä läheisenä vuosikymmenestä toiseen, kuten Mervi Smalille ja sisko Maarit Vidénille on käynyt. Kaikki oli hyvin, hän oli vain nukkunut tavallista sikeämmin. Sisälle Maarit pääsi onneksi omilla avaimillaan, mutta siellä huhuiluihin ei kuulunut vastausta. Uran ehdottomiin hyviin puoliin taas lukeutuu se, Maarit (vas.) ja Mervi innostuivat jääkiekosta jo lapsina, sillä perhe asui lähellä kiekkokaukaloa. SISARUSSUHDE on yksi elämän pisimmistä ihmissuhteista, usein pidempi kuin suhde omaan vanhempaan tai puolisoon. On tavallista, että sisarukset joutuvat jossain muodossa kamppailemaan vanhempiensa huomiosta joko lapsina tai myöhemmin elämässä. Etäännytään, lähennytään, ja taas etäännytään. Maarit Vidén tietää, ettei siskolle kannata soittaa kauhean aikaisin. Siskokset varmistavat, että toisella on kaikki hyvin. He asuvat Lappeenrannassa neljän kilometrin päässä toisistaan. Myöhemmin Maarit oli puolisonsa kanssa mukana SaiPan tukijoukoissa, kun heidän lapsensa harrasti jääkiekkoa. Sisarussuhteet perustuvat hoivaan, sillä moni on hoitanut pikkusisarustaan tai ollut itse tämän hoidettavana, mutta suhteissa on mukana myös sisäsyntyinen kilpailuasetelma. Näin eläkkeellä aamu-uninen Mervi Smal ei halua herätä ennen kymmentä aamulla, kun ei ole pakko. MEILLÄKOTONA.FI. Mervi ei vastannut aamulla puhelimeen, joten Maarit ajoi miehensä kanssa siskon luo. S iskoksista ensimmäisenä soittaa se, kumpi ehtii. ”Ehti jo tulla kova huoli”, Maarit Vidén kertoo
KOTIVINKKI . ”Isä antoi pusun poskelle kummallekin meistä, oikein kunnon moiskauksen. Veljeenkin siskokset pitävät paljon yhteyttä. 17. He ovat tehneet monet asiat saman ikäisinä: menneet ravintolakouluun, kihloihin ja naimisiin sekä saaneet esikoisensa. Sanoin Merville että nyt pappa lähti pois. Molemmilla siskoksilla on ystäviä, Maaritilla aviomies, ja lisäksi molemmilla siskoilla on lapsia. Menetys oli yhteinen. Kotimatkalla itkimme ja lohdutimme toisiamme vuoronperää.” Ei tarvittu sanoja. Lopulta he pyörittivät vuosikymmenen omaa lounaskahvilaa Lappeenrannan torin laidalla. Minä olin jo hotellin ravintolassa keittiössä, Maarit salin puolella. Lapsuudenperheen neljäs lapsi, Merviä ja Maaritia vanhempi sisko, on jo kuollut. Sisko oli tärkeänä tukena esimerkiksi silloin, kun Maarit ja Mervi opiskelivat molemmat Helsingissä ravintolakoulu Perhossa, mutta hieman eri aikaan, sillä heillä on ikäeroa kolme vuotta. ERITYISTÄ sisarussuhteissa on usein se, että monet toisen elämänkaaren merkitykselliset tapahtumat ovat sellaisia myös omassa elämässä. Yrittäjinäkään ei tapeltu kertaakaan yhteisten vuosien aikana. ”Ehkä se vaikutti siihen, että meidän ei tarvitse enää riidellä. Myöhemmin opettelimme tietoisesti myös toistemme työt, että toinen pääsi lomille”, Mervi sanoo. He olivat isän tyttöjä. Vuosikymmeniä läheisenä pysynyt suhde on osaltaan tiiviin yhteydenpidon syy ja samalla sen seuraus. Kun aloitimme yrittäjinä, jaoimme vastuut ensin saman mallin mukaan. Kun sairaalasta soitettiin huonoja uutisia isän kunnosta, siskokset polkivat yhdessä pyörillä isää katsomaan. Yrittäjinä he pitivät ensin Kesoil-ketjun kahviota, sitten Neste-huoltamon vastaavaa, kun Kesoilit muuttuivat Nesteiksi. Kolmen vuoden välein syntyneet Mervi ja Maarit nujakoivat jatkuvasti. Mervi ja Maarit olivat samoissa paikoissa töissä läpi uransa ensimmäisestä työpaikasta viimeiseen ennen jäämistä eläkkeelle, kaikkiaan melkein 50 vuotta. Muitakin läheisiä siis on, mutta suhde omaan sisko tuntuu kummastakin erityisen merkitykselliseltä ihmissuhteelta. Merville ja Maaritille eräs tällainen yhdistävä kokemus oli isän kuolema 36 vuotta sitten. Me silitimme isän käsiä, ja sitten hän kuoli. Lapsuudenperheessä oli neljä lasta, kolme siskoa ja yksi veli, ja äiti ja isä. Maankuulun hotellin Patrian ravintolassa Lappeenrannassa vierähti noin 20 vuotta kummallakin, sen jälkeen yhteisessä yrityksessä vielä 28 vuotta. että töitä sai tehdä yhdessä siskon kanssa – koko ajan
Tärkeimpänä havaintona nousi esiin se, että läheinen sisarussuhde asettuu perinteisten perhesuhteiden ja läheisten ystävyyksien välimaastoon. Sekä Maarit että hänen miehensä näkivät, kuinka vaikea paikka se oli.” Myös Maaritista tuntuu siltä, että hän voi tukeutua siskoon eri tavalla kuin kehenkään muuhun. 18. Elämme individualistista, yksilökeskeistä, aikaa. MEILLÄKOTONA.FI. Sellainen tuo paljon vapautta elää kuten itse haluaa. Ihmisen omat toiveet, tavoitteet ja tunteet määrittelevät pitkälle elämän suunnan. ”On sellaisia henkilökohtaisia perheasioita, joita en viitsi muille sanoa, mutta Merville voin ne kertoa. Voin myös luottaa, että niitä hän ei sano eteenpäin.” SISARUKSIA ON TUTKITTU lääketieteen ja psykologian aloilla, mutta ei juuri yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta eli suhteiden laadun, kuten läheisyyden tai etäisyyden, kannalta. Sellaiset on liitetty enemmän ystävyyssuhteisiin”, Huittinen sanoo. Kääntöpuolena voi olla yksinäisyyden ja erillisyyden kokemus, kun turvaa ei saa entiseen tapaan perSisarusten yhteisistä kokemuksista syntyy ainutlaatuinen side. Tämän huomasi Matleena Huittinen, joka teki vuonna 2018 valmistuneen sosiologian pro gradunsa Helsingin yliopistoon nuorten aikuisten läheisistä sisarussuhteista. ”Sisarussuhteissa arvostetaan pysyvyyttä, kuten perhesuhteissa, mutta niissä on myös mukana toisesta pitämistä, yhteisiä elämyshakuisia harrastuksia ja asioiden jakamista. ”Sain häneltä paljon ymmärrystä pahalle ololleni. Mervi 13 vuotta erosi puolisostaan
”Asiat, joista ei sisarukselle kauheasti jaettu, olivat haastateltavieni mukaan esimerkiksi parisuhteiden sisäiset asiat ja seksuaalisuus. Molemmat tekevät töidensä ohel la taidetta, Enni Tuo mi salo kirjoittaa ja jul kaisee oma kus tan teina englanninkielisiä kirjoja nimellä Enni Amanda, Aini tekee musiikkia artistinimel lä Aini. Tutkin nimenomaan läheisiä sisarussuhteita, ja nämä olivat asioita, joi ta haastateltavat olivat oppineet välttelemään sisa ruksen kanssa.” Sisarussuhde koettiin niin merkitykselliseksi, että sitä ei haluttu riskeerata alkamalla turhaan riidellä herkistä aiheista, kuten ”väärästä” puolisovalinnas ta, Huittinen selittää. KOTIVINKKI . ”Ainutlaatuinen piirre sisarussuhteissa on se, et tä sisarus tietää omasta elämänhistoriasta jotakin sellaista, mitä kaikki eivät tiedä. Kaik kiin suhde ei ollut yhtä läheinen kuin toisiin, joten haastateltavat pohtivat sitäkin, millaiset asiat olivat erkaannuttaneet sisaruksesta tai voisivat mahdolli sesti tehdä suhteelle hallaa. Niinä kuukausina Aini Räisänen valvoi usein öi sin. Koronakevät 2020 sai ihmiset ensin haalimaan holtittomasti vessapaperia lähikaupan hyllyltä ja sit ten sulkeutumaan visusti kotioviensa taa. Häntä piti hereillä ankea yksinäinen olo, joka oli tullut pintaan pandemian myötä mutta vaivan nut jo aiemmin. Huittinen haastatteli tutkielmaansa 14:ää ihmis tä, joista osalla oli useampi kuin yksi sisarus. 19. Samankaltaista voi toki olla tosi läheisessä ystävyyssuhteessakin.” NYKYMAAILMASSA voi mahdollisuuksia valita, ke nen kanssa hakeutuu läheiseen suhteeseen. heyhteisöstä tai naapuruston kiinteästä porukasta. Mikä saa sisarukset pysymään tiiviissä yhteydessä. JOITAKUITA SISARUKSIA muutot ja aikuistumiset olivat lähentäneet – toisia erottaneet. Aini Räisästä ja Enni Tuomisaloa yhdistää kulttuuri. Sisarukselle omia taustoja ei tarvitse avata erikseen, ja yhteisistä ko kemuksista muodostuu osapuolten ainutlaatuiseksi usein kokema side. Turvallisuuden tunnetta muuttuvassa maailmassa voivat antaa pysyvyyttä ilmentävät sisarussuhteet, Matleena Huittinen sanoo. Matleena Huittisen tutkimia sisaruksia olivat lähentäneet aikuistuminen ja muutto omilleen, lapsuuden perheessä koettu kriisi sekä muut ihmis suhteiden käänteet, kuten jommankumman sisaruk sen tulo vanhemmaksi. Näin kävi vuo sien aikana myös Aini Räisäselle, 38, ja Enni Tuomi salolle, 41
Minulle niin kävi, ja siitä on aika spesiaali fiilis”, Enni Tuomisalo sanoo. Suhde siskoon ei ole minulle vain ihmissuhde vaan pankki täynnä muistoja ja kokemuksia, joita ei voi ottaa pois.” Aini Räisänen työskentelee johdon konsulttina ja tekee päivätyönsä ohella musiikkia artistinimellä Aini. Juonsimme mätsäävissä mekoissamme Ennin perustaman Uneton 48 -lyhytelokuvakilpailun finaaleja”, Aini kertoo. KORONAN AIKA herätti hänet huomaamaan tämän: kukaan muu kuin oma sisko ei tunne elämäni polkua eikä perhekulttuuria, jonka keskellä olen kasvanut. Siinä sisko on maailman toisella puolella, mutta laulun kertoja odottaa hänen paluutaan kotirantaan. ”Meidän tapamme olla yhdessä ei ole aikaisemminkaan ollut kuulumisten kysely. Olemme tosi erityyppisiä ihmisiä, minä en mieti menneisyyttä juuri lainkaan. Vauvavaiheissa yhteyden pito jäi helposti univelkojen jalkoihin. Lopulta meidän ei siis tarvinnut miettiä, miten pitäisimme yhteyttä toisiimme, vaan mitä konkreettista uutta voisimme yhdessä luoda.” YSTÄVYYSSUHTEITA sisarussuhteet muistuttavat juuri silloin, jos niihin sisältyy yhteistä tekemistä, kuten jaettuja harrastuksia, sanoo sisarussuhteista pro gradun tehnyt Matleena Huittinen. Eri aikavyöhykkeillä toiselle ei voi laittaa edes viestiä niin, että tämä olisi hereillä samaan aikaan ja vastaisi välittömästi. Sisko Enni Tuomisalo muutti suomalaisen puolisonsa kanssa Uuteen-Seelantiin 15 vuotta sitten. Mutta heti perään mieleen nousi, että tavallaan ei ollut siskoakaan, sillä hän oli ollut pitkään poissa”, Aini kertoo. Sisarussuhteessa, kuten muissakaan ihmissuhteissa, läheisyys ei ole itsestäänselvyys, Matleena Huittinen sanoo. Siskoksilla on käynnissä kaksi keskusteluketjua: toinen Instagramissa, jossa vaihdetaan enemmän kuulumisia, ja toinen Whatsappissa, jossa keskustellaan enemmän kirjoittamisesta. Molemmat tekevät luovaa työtä päivätöidensä ohella, Aini siis musiikkia, ja Enni kirjoittaa kirjoja. 20. Nyt hän, miehensä ja Mervi ovat käyneet yhdessä peleissä kymmenen vuotta. ”Ei tuntunut siltä, että elämässäni olisi paljon ystäviä. Syntyi kaksi lasta, nyt yhdeksänja kaksivuotiaat. Erään valvotun yön jälkeen hän kirjoitti kappaleen Sisko. Suomessa sisko eli omaa elämäänsä. Oma sisko kuuli sen musiikkipalvelusta ensimmäisten joukossa. ”Harva kirjoittaa biisin siitä, että saisi siskonsa takaisin. ”Itkeskelin sen sanomaa päivän, pari. He käyvät katsomassa paikallisen jääkiekkoseuran SaiPan joka ikisen kotipelin Kisapuiston jäähallissa. Nyt minun kirjoittamani kappale on menossa osaksi kirjaa, jota Enni parhaillaan kirjoittaa. MEILLÄKOTONA.FI. Yhteinen hanke on myös lappeenrantalaisilla Mervi Smalilla ja Maarit Vidénillä. Tunnenko enää siskoani, kumpikin pohti tahollaan. Luotan siihen, että sisko on minunkin muistini: hän muistaa, mitkä olivat nukkejemme nimet lapsena. Ensimmäiset vuodet Enni kävi Suomessa joka vuosi. Erosi, avioitui uudelleen, ja sai myöhemmin lapsen hänkin. Ensin puoliksi töihin ja puoliksi lomalle, mutta saarivaltiosta Australian kyljessä 17 000 kilometrin päässä Suomesta tuli heille nopeasti uusi pysyvä koti. Sitten käynnit harvenivat. Muistutin itseäni, että onhan minulla sisko. ”Toisaalta suhde siskoon on muovannut minusta sitä ihmistä, joka olen nyt, esimerkiksi roolini pikkusiskona. ”Missä tahansa ihmissuhteessa kannattaa toki olla kiinnostunut toisen elämästä ja kysellä kuulumisia. ”Ruvettiin vain puhumaan siitä, että mehän voisimme tehdä näitä juttuja myös yhdessä. Biisi herätti minussakin näitä muistoja”, Enni sanoo. Mutta ei voi myöskään luottaa siihen, että toisen elämässä pysyy mukana, jos siitä joutuu kovin etäälle.” Aini Räisäsen ja Enni Tuomisalon välille yhteinen kirjoitusprojekti on tuottanut ”muuta höpötystä”. Nuorempana meillä oli projekteja, jotka yhdistivät meitä. Laulu herätti molemmat tahoillaan myös miettimään, miten yhteyttä voisi pitää heille sopivalla tavalla. Ehkä sisarussuhde kestää vähän isompia kolhuja, kuten vähempää yhteyden pitämistä, ilman, että se katkeaa kokonaan. * Sisarussuhde saattaa kestää kolhuja, kuten vähempää yhteyden pitämistä, ilman, että se katkeaa kokonaan. Kerran kuussa he soittelevat, viestejä lähettävät päivittäin. Maarit sai idean poikansa jääkiekkoharrastuksesta. Vastaus oli lopulta yksinkertainen
21. KOTIVINKKI . Aini Räisänen julkaisi Sisko-kappaleensa musiikki palvelussa Ennin syntymäpäivänä ja kertoi asiasta siskolleen vasta synttärin aattona
Äiti oli aina ollut perheemme kuningatar ja kippari. Joskus hän unohtelikin asioita. Hänen oma muistisairas äitinsä oli kuollut kahta vuotta aiemmin. Äiti unohteli vanhoja taitojaan ja tarvitsi yhä enemmän apua arjessa. Hän oli paras ystäväni.” Alkuvaiheessa sairaus eteni hiljalleen. Lisäksi autoin isää selvittämään tukiasioita ja hoitopolun etenemistä”, Permanto kertoo. On hyvä, että sairastunut kykenee vielä itse päättämään, kenen haltuun hän haluaa asioidensa hoidon antaa, kun oma ymmärrys ei siihen enää riitä. Hän oli muuttunut apeaksi ja alakuloiseksi. Kotona eläminen kävi vaaralliseksi, ja hän muutti helsinkiläiseen hoiva kotiin kevättalvella 2020. Hän hyväksyi tiedon, eikä yllättäen taistellutkaan sitä vastaan. Pankkija luotto kortit lakkautetaan, samoin jäsenyyksiä, ehkä pankkitilejäkin. Linda Permanto jakoi hommat isänsä ja kahden veljensä kanssa. Linda Permanto sanoo, että edunvalvontavaltakirja kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Permannon isä jätti työnsä ja jäi puolisonsa omais hoitajaksi. ”Teimme selvän työnjaon: minä vastaan äidin hoidosta ja teen sitä koskevat päätökset, veljeni hoitavat muut asiat. MEILLÄKOTONA.FI. Ä iti ei ollut oma itsensä. Soittelin lopulta seniori-infoon ja vasta sieltä sain selvät ohjeet siitä, minkälaiseen apuun ja palveluseteleihin omaishoitajaisäni oli oikeutettu.” Vanhemman muistisairaus mullistaa elämän, Linda Permanto sanoo. 1 JAA VASTUU OMAISTEN KESKEN Muistisairaus nakertaa hiljalleen ihmisen toimintakyvyn, ja omaisilla on edessään paperisota. Oli alkuvuosi 2015. ”Äiti vaikutti masentuneelta, vaikka oli koko ikänsä menevä ja iloinen”, Permanto muistelee. Nykyisin Novitalla markkinointija viestintäjohtajana työskentelevä Permanto jutteli huolestaan isälleen ja kahdelle veljelleen, jotka hekin olivat huomanneet saman. ”Meille läheisille äidin sairastuminen oli sokki. Eniten espoolainen Linda Permanto oli huolissaan muutoksista äitinsä mielialassa. Muistan sen hetken ikuisesti.” Elokuussa tuli diagnoosi: äiti oli sairastunut Alzheimerin tautiin. Ennen hoivakotiin siirtymästään äiti karkaili, eikä häntä voinut jättää hetkeksikään valvomatta. Äiti vastusteli jyrkästi, kuten monet muutkin samassa tilanteessa olevat. Valtaosan informaatiosta hän löysi googlettelemalla. Läheisten tuki ja avoin keskustelu auttavat häntä eteenpäin. TEKSTI ANNELI JUUTILAINEN KUVAT PIA INBERG Tämän tiedän ”Muistisairaus koskettaa koko perhettä” 22. ”Tiedon saaminen tuntui mielettömän vaikealta. ”Äiti suuttui niin, että hän sanoi minun pilanneen hänen elämänsä. Läheiset patistivat äidin lääkäriin
Hän jumppaa aivojaan muun muassa neulomalla, opiskelemalla kännykkäsovelluksen avulla espanjaa ja tekemällä ristikoita. 23. Äidin muistisairaus on saanut Linda Permannon pitämään tiukasti huolta terveydestään. KOTIVINKKI
Parannuskeinoja ei ole keksitty. ”Todellisuudessa tiedän, että siitä on turha soimata itseään. Nämä kohtaamisemme ovat muuttu neet surun sijaan lohdullisem miksi. Se on omaishoitajille hyvin uuvuttava paitsi fyysi sesti myös henkisesti”, Linda Permanto sanoo. Vaikkapa syöpähoidoista pu hutaan paljon avoimemmin kuin Alzheimerin taudin etenemisestä. Ennen vanhemmat järjes tivät illanviettoja ja juhlia, kävivät kinkereissä ja matkustelivat ystä viensä kanssa. ”Juuri kukaan äidin vanhoista ystävistä ei ole käynyt tapaamassa häntä hoivakodissa. ”Alzheimer on siitä armollinen, että läheisille jää aikaa pitkille jäähyväisille. Kun äiti sairastui, kaikki ottivat etäisyyttä. Lähes jokainen muisti sairaan jälkeläinen pohtii, onko sairaus periytyvä. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Hän on perehtynyt funktionaaliseen lääketieteeseen sekä vita miinien ja hivenaineiden merkitykseen muisti sairauden ehkäisyssä. Parasta on siis olla armelias itseään kohtaan ja puhua tunteistaan läheisille ääneen.” Muistisairauksiin liittyy surun lisäksi myös häpeää, Permanto sa noo. ”Olen karsinut sokerin mää rän minimiin, panostan kahdek san tunnin yöuniin ja pakotan it seni harrastamaan sykettä nostat tavaa hikiliikuntaa kolmesti vii kossa. Joskus käynti hoivakodissa saa mielen apeak si useamman päivän ajaksi. MITÄ JOS MINÄKIN SAIRASTUN. ”Olen sanonut miehelleni, etten halua koskaan olla sa massa tilanteessa ja täysin riippuvainen muista. Miten pinnallisia nämä suhteet ovatkaan olleet?” Permanto yrittää ymmärtää tapahtunutta. Äidin edessä olen reipas, mutta kun pääsen autooni, itken helposti puoli tuntia.” Jos visiitti jää välistä, huono omatunto seuraa perässä. MEILLÄKOTONA.FI. Yritän olla vaatimatta itseltäni liikaa.” 3 YSTÄVÄT SAATTAVAT KAIKOTA Äidin sairastumisen jäl keen Permanto yllättyi siitä, miten hänen vanhempiensa ystäväpiiri hiljeni. ”Pidetään nolona, kun ihminen ei käyttäydy enää kuten ennen. Linda Per manto kiinnittää nykyisin paljon huomiota elintapoihinsa. Permanto käy äitinsä luona hoivakodissa kerran viikos sa, usein sunnuntaisin. Ilo ja hauskuus katosivat. 2 EN VAADI ITSELTÄNI LIIKAA Kun muistisairaus etenee, ihmisen kyky kommuni koida heikkenee. Permanto on samaa mieltä: se koskettaa ko ko perhettä – lopullisesti. Yhteiset muistot hiipuvat, ja usein sairastuneen luonnekin saattaa muuttua. Mi nulla on vaativa työ, kolme lasta ja heidän harrastuksensa. ”Hoidosta tuntuu puuttuvan täysin se, että sairastuneen lähipiirin elämäntapoja ja pe riytymistaipumusta tutkittaisiin. Mitä jos se osuu minunkin kohdalleni. ”Samalla kerron hänelle kai kenlaisia juttuja monologina, koska hän ei enää puhu. Jos perheen historiassa on useita muistisairaita, ihmisiä tulisi opastaa ihmisiä muok kaamaan elin tapojaan sen puhkeamisen välttämiseksi.” Permanto on harkinnut tutkimusta, jolla hän voisi saada selvyyden Alzheimerin taudille altistavasta geenistä. Se, että ra kas ihminen hiipuu pois, mutta vain ulko kuori jää. Se tuntuu hir veältä. Nyt tyttärellä on tapana työnnellä häntä pyörätuolissa läheisellä siirtolapuutarhalla. Se tuntui kaikkein vaikeimmalta. Silloin palveluntar joajat voisivat keksiä laadukkaam pia hoitomenetelmiä sekä potilaal le että surusta sairaille omaisille.” 5 ENTÄ JOS MINÄKIN SAIRASTUN. Mihin ystävyydet ovat pe rustuneet, jos vierellä ei olla hädän hetkellä. 24. ”Muistisairas tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja on kuin pieni vauva. Surullisinta on nähdä persoonan katoaminen. Olen päättänyt, etten saa lipsua itseni hoidosta.” Permanto miettii, miksi juuri hänen äitinsä sairastui varhain. Olen kiitollinen siitä, että saan ja pystyn vielä viemään hä net ulos. Ha luaisin kannustaa avoimempaan keskusteluun. Viime vuodet ovat olleet hiljaista hy väksymistä, vaikka minun on ollut todella raskasta seurata viereltä, miten rakas ihminen rappeutuu.” Äidin sairastumisen aiheuttavat tunteet vaihtelevat päi västä riippuen. Ehkä muistisairaus on niin hirveä juttu, että he eivät pysty kohtaamaan sitä tai sen mahdollisuutta.” 4 MONTA VAIKEAA TUNNETTA Muistisairauden sanotaan usein olevan omaisten sairaus. Mielestä ni eutanasiakeskustelu pitäisi nostaa aivan uudenlaiselle tasolle ja puhua avunannosta ihmisille, jotka eivät parane ja pysty enää ihmisarvoiseen elämään.” * JÄLKELÄINEN POHTII, ONKO SAIRAUS PERIYTYVÄ. Hänestä muisti sairauksien en naltaehkäisyyn pitäisi panostaa. Äiti rakasti kukkia ja puutarhaa. ”Kaikki se mitä hänen sielussaan ja sydämessään on ollut, on lähtenyt pois. He ovat saman ikäisiä, ja tauti voisi tulla heille yhtä lailla. ”Olen ajatellut, että äidin kohtalo tulee ehkä liian lähel le näitä ihmisiä
Euroopan komissio ja European Research Executive Agency (REA) eivät ota mitään vastuuta sen sisältämien tietojen mahdollisesta käytöstä. www.taste-me.eu Tämän mainoskampanjan sisältö edustaa vain kirjoittajan näkemyksiä ja on yksinomaan hänen vastuullaan. Euroopan unionin tuella rahoitettu kampanja.
27 95 EELED Katja Kärjen romaani on kertomus äideistä ja tyttäristä, naisten sukupolvista. 27 95 SAARNI Kale Puontin dekkarissa poliisin sisäpiireihin on pesiytynyt mätämuna. 24 95. PARHAAT LAHJAIDEAT OLIIVIPUU Huippusuositun Lucinda Rileyn uutuusromaani vie auringonpaahteiselle Kyprokselle. 27 95 YKSINKERTAISUUS – KALENTERI 2022 Paulo Coelhon huippu suosittu ja odotettu vuosikalenteri ensi vuodelle. 17 95 LAULUN VIRTA VERESSÄNI Poikkeuksellisen laulajanuran tehnyt Tarja Turunen kertoo oman tarinansa
Meillä SINULLE NEULOTTU VILLASUKKIA, LAPASIA ja muita neuleita on ihana saada ja antaa lahjaksi, erityisesti kun ne on tehty itse ja lahjansaajaa ajatellen. Jos karjalaismallit ovat kaukana lahjansaajan maailmasta, kokeile Lumi Karmitsan katuuskottavia XOXO-lapasia, joiden ohjeen löydät sivulta 44. IIRIS VON KNORRING KAIKKI KIVA TAPAHTUU KOTONA. 27. KOTIVINKKI . Neulemalleihin on otettu vaikutteita myös karjalaisista perinnemalleista. Niiden ja kymmenien muiden villa sukkien ohjeet löydät osoitteesta meko.fi/villasukkakooste. #KODIT TAJA K U V A A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O Ilahtuisiko joku sukulainen Ahtojää-sukista. Sari Suvanto näyttää uutuuskirjassaan Sukkaset suureksi iloksi, kuinka sukkia voi omistaa suvun jäsenille ja valita kuvioita ja värejä saajien mukaan
Hirsitalon pihassa on myös Carolinan ateljee. MAAILMAN TOISELTA PUOLEN Carolina ja Sam nauttivat Uuden-Seelannin jälkeen maaseudun rauhasta Sipoossa. MEILLÄKOTONA.FI. Täällä asuvat Taiteilija Carolina Grunér, 39, ruokavalokuvaaja Sam Aschroft, 36, ja Grace, 4, sekä koirat Charlie ja Fred. MEIDÄN KOTIMME 1900-luvun alussa rakennettu hirsitalo Sipoossa. Lisäksi ateljee 80 m 2. TEKSTI JONNA KIVILAHTI KUVAT KRISTA KELTANEN 28. 3 h + k, 56 m 2
29. KOTIVINKKI . Perheen koirat ovat sekarotuisia. Rescue koira Fred muutti perheeseen viime keväänä koiratarhasta Serbiasta. PIHAPUUHISSA Ruska on värjännyt Samin, Gracen ja Carolinan kodin pihan
Myimme lähes kaikki kalusteemme pois, kun muutimme Uuteen-Seelantiin. 30. MEILLÄKOTONA.FI. Maalaus on Steven James Tunneyn. Pariskunta sai Merenneito-veistoksen häälahjaksi Carolinan isoisän vaimolta. TAITEELLA ON MERKITYS Carolina on hankkinut taloon vintagemattoja Turkista
S uomalainen Carolina Grunér ja uusiseelantilainen Sam Aschroft tapasivat vuosia sitten Suomessa, avioituivat ja asettuivat Helsingin keskustaan. Talo ei ole aina ollut tällä paikalla. Meidän molempien työt sujuvat kuitenkin hienosti Suomessa, ja ajattelimme jo lähtiessämme muuton olevan kokeilu asumisesta ulkomailla. JOTAIN LAINATTUA Suuri antiikkinen talonpoikaiskaappi on Carolinan isäpuolen ja oli valmiiksi talossa. Se on entisen isäpuoleni omistama, vapaa-ajankotina ollut hirsitalo. Vaikka monikerroksinen rantatalo Uudessa-Seelannissa kuulostaa unelmien täyttymykseltä, tiesimme sen olevan väliaikainen ratkaisu. 31. Myimme lähes kaikki kalusteemme pois, kun muutimme Uuteen-Seelantiin, joten tuntui hyvältä muuttaa valmiiksi kalustettuun taloon. Vuokrasimme talon ja ajattelimme asua siinä jonkin aikaa, kunnes löytäisimme pysyvän kodin perheellemme. Carolina, mikä erottaa tämän kodin muista. Sipoon-talo tuntui heti kodilta ja otti meidät ihanasti vastaan maailmalta. Talo on rakennettu saaristoon reilut sata vuotta sitten, ja tarina kertoo, että se siirrettiin paikalleen 1940-luvulla häälahjana vastanaineelle parille. Talo oli valmiiksi kalustettu. Punainen hirsitalo sijaitsee maaseudun rauhassa, metsän keskellä. Keväällä 2019 perhe palasi Suomeen ja tällä kertaa Sipooseen. Sam rakastaa merta ja hiihtämistä, ja ne molemmat onnistuivat upeasti Uuden-Seelannin kodissamme, sillä rinteet olivat vain tunnin matkan päässä ja asuimme käytännössä rannalla. Vanha hirsitalo oli sittemmin toiminut pitkään kesähuvilana, ja me olemme sen ensimmäiset ympärivuotiset asukkaat 30 vuoteen. Kun täällä asuminen muuttui pysyvämmäksi, aloin vähitellen sisustaa kotia oman oloisekseni muun muassa taideteoksilla ja koriste-esineillä. EI AINA VAIN ISOMPAA Olohuoneessa oli alun perin suurempi Artekin sohva, mutta Carolina siirsi sen ateljeen puolelle ja hankki kirpputoriryhmästä pienemmän Ikean sohvan tilalle. Maalla asuminen yllätti meidät ihanuudellaan, ja päätimme jäädä tänne pysyvästi. Suuri maalaus on Ria Bäckströmin ja tumma maalaus Carolinan isoisän Risto Kuntsin. Kerro sen historiasta. Miten siitä on tullut teidän näköinen. VINKKI KOTIVINKKI . Grace-tyttären synnyttyä pariskunta halusi kokeilla asumista Samin kotimaassa ja muutti Uuteen-Seelantiin Samin äidin suureen rantataloon
KATSE PUUTARHAAN Ruokailuryhmänä on Tapiovaaran Pirkka-pöytä ja -tuolit. 32. MEILLÄKOTONA.FI. Sam on laajentanut osaamistaan ruoan kasvatukseen, ja kasvihuoneesta on saatu hieno sato. Boheemi tunnelma sopii meidänlaisellemme taiteilijaperheelle
KOTIVINKKI . Carolina hankkii ateljeen pöydälle aina tuoreita kukkia ja polttaa kynttilöitä pitkin päivää. Hänen töitään voi seurata Instagramissa @carolinagruner. UudessaSeelannissa töihin tuli uusia sävyjä, kuten ruskeita sävyjä yhdistettyinä vaalean punaiseen. 33. ATELJEEN UUDET SÄVYT Osa Carolinan maa lauk sista on niin suuria, että ne maalataan seisten
34. Olemme paljon yhdessä kotona Samin ja Gracen kanssa. Osa talossa olleista kalusteista sai jäädä, ja muutamia siirsin ateljeen puolelle. Boheemi tunnelma sopii meidänlaisellemme taiteilijaperheelle. Taiteella on merkityksellinen rooli kodissamme, ja olenkin ripustanut tauluja kaikkiin kodin tiloihin. Portai den alla on pieni vessa kukallisen verhon ta kana. Hyllyl lä ovat Carolinan lempisamppanjalasit. Talossa ei ole kylpyhuonetta, vaan käymme peseytymässä pihasaunassa. Sam on mestari keittiössä ja tekee kaikki ruoat. Itse menen aamulla ateljeehen ja tulen kotiin lounaalle. Koti on turvasatama, jossa voin rentoutua ja olla rakkaideni kanssa. Vuoteen päässä on Ria Bäck strömin maalaus. Uudessa-Seelannissa alakerta oli ateljeeni, ja maalaukseni saivat uudessa ympäristössä upean, valoisan sävymaailman. Olohuoneeseen löytyi uusi sohva paikallisesta kierrätysryhmästä. Kylpyhuonetta ei talossa ole, vaan perhe peseytyy piha saunassa. Aiemmassa Suomen-kodissamme seinillä oli useita omia maalauksiani, mutta täällä on lähinnä muiden taiteilijoiden, kuten Leena Nousiaisen, Manuela Boscon, Jessica Kritterin, Johanna Alangon, Steven James Tunneyn ja Ria Bäckströmin töitä. BOHEEMIA ELÄMÄÄ Eteisestä johtavat portaat yläkertaan makuutiloihin. MEILLÄKOTONA.FI. Mitä koti merkitsee sinulle. Ehdimme päivällä viettää aikaa yhdessä, ennen kuin palaan maalaamaan. Wc on sijoitettu eteisen yhteyteen, kukkaverhon taakse. MAALAUS TULEE UNIIN Yläkerrassa on van hempien makuuhuo ne, ja sen vieressä lastenhuone. Dualitin paahtimen Sam on saanut isäl tään lahjaksi. * LEMPPARIT KOOLLA Carolinan suosikki astioista suuri osa on kirppariöytöjä. Mielestäni taide sopii upeasti vanhan talon tunnelmaan
Koti on turvasatama, jossa voin rentoutua ja olla rakkaideni kanssa. 35. KOTIVINKKI . Tunnelmallisessa keittiössä voi tehdä ruokaa myös vanhalla puuhellalla. AIKAA YHDESSÄ Keittiö on koko talon keskipiste, ja siellä perhe viettää paljon aikaa
MEILLÄKOTONA.FI. MARITA KOUHIA 36. Vaasit noin 4–6 e, Bruno-lautaset noin 6–8 e, kynttilänjalka 29,50 e, pöytäliina, 140 x 200 cm, 24,60 e, Granit.com. Matala taimi on kaunis pöydän koriste, ja ajaton lasivaasi toimii kattauksessa kuin kattauksessa. 1 JOULU KEITTIÖSSÄ Laadukkaat, kotimaiset lahjat ovat kestäviä kotikokin apulaisia. Pöydässä vihertää Ilahduta itse kasvatetulla hyasintilla. Luota luonnonsävyihin ja klassikoihin, ne sopivat joka kotiin
Koivusta, vaahterasta ja metallista valmistettu Tsaaritar-kynttilänjalka 169 e, Aarikka.fi. Hittilahja Airfryer tulee apuun, kun uunit ja hellat eivät enää piisaa. 37. Kiertoilmakypsentimellä valmistat ruoan ilman lisättyä rasvaa. Teekupit ovat edelleen kovassa käytössä. Jos innostut askartelemaan koristeista itse, kokeile taitella tähdet pahvista, jäykästä kankaasta tai kahvipusseista. Koivuvanerinen Oravatarjoilulauta 32 e, Rove-leipäastia 35 e ja serviettiteline 27 e, Miiko.fi. Aamun herkut Hitaat aamiaiset mais tuvat makoisilta kauniista käsintehdyistä astioista. Vappu keittiössä -pata, 74,90 e, Muurla.com. Sisälle sopivat piparit, pähkinät, vihreät kuulat tai valosarja. Air Fryer Crispier 149 e, Wilfa.fi. K U V A T V A L M IS TA J A T 2 Tein sulle tähden Puiset joulukoristeet noin 3–4 e /kpl, leveys 15-25 cm, Sostrenegrene.com. Purkki pukinkonttiin Edullinenkin joululahja näyttää upealta värillisessä lasipurkissa. Kerran sain vanhemmiltani venäläisen tee astiaston, jota olin pienenä himoinnut sen koristeellisten kukkakuvioiden ja kultareunusten vuoksi. Mantelin metsästäjälle Mira Kotilaisen suunnittelema kalanruotokuvioinen leikkuulauta on valmistettu kierrätystammesta, 69 e, Mijadecor.fi. Koristele lahjanauhalla. 4 7 KOTIVINKKI . 3 5 6 MARITA KOUHIA sisustustoimittaja Perheessäni annam me käytettyjä lahjoja. Juhlava valontuoja Kaija Aarikan keisarillisista ja kuninkaallisista inspiroitunut kynttilänjalkaperhe on Suomessa valmistettu. Kannelliset Vinter-purkit, 0,7 l ja 2,5 l, 6–10 e, Ikea.com
Tortilla puristin 19,95 e ja lämmitin 12,95 e, Carlson.fi. Puolukkapata kinnas 16 e, Pentik.com. Lyhdekeittiöpyyhe 14,50 e, Pentik. Kupit ja mukit 15,80–16,80 e/kpl, lautanen 19,80 e. Pölyille kyytiä Hiljainen 800 Green imuri kestää tunnin imuroinnin kertalatauksella. Minna Niskakankaan suun nittelema vaalean punainen on uusi jou lusävy. 13 11 12 Kovaan pakettiin Kierrätystiikistä valmistetut Brunopenkit, 80 ja 120 cm, 135–165 e. MEILLÄKOTONA.FI. Orasleikkuulauta 26,50 e, salaattiottimet 15 e, tarjoilualunen 14,50 e ja pyöreä tarjoi lulautanen 19,50 e. 9 Huurteinen tunnelma Matti Pikkujämsän suunnit teleman Villiyrtitpöytäliinan huurteisen pinkki sävy pehmen tää klassista joulunpunaista väri maailmaa. Joulutuoksu uunista ulos Uunikinnas inspiroi leipomaan jouluherkut lahjaksi oman pakka sen sadosta. Lasse Kovasen suunnittelemat Eloruukut ovat koneen, pakkasen ja uuninkestäviä 29–45 e. Hänelle, jolla on jo kaikkea Maku Kitchen Lifen tortilla puristimella voi tehdä tortillojen lisäksi pita ja naanleivät ja karjalanpiirakat. 8 10 38. Pellavaliina, 150 x 200 cm, 129 e, Lapuankankurit.fi. Kannu kuumaa Tyylikäs ja ajaton matta musta veden keitin sopii niin teen, kahvin, kuin nuude leidenkin ystävälle, 139,95 e, Evasolo.com. Se on val mistettu 65prosenttisesti kierrätetystä materiaalista, Aenergialuokitus, alkaen 608 e, Electroluxgroup.com
KOTIVINKKI . Puteli-kynttilänjalka 60 e, Juhla Unikko -pikkulautanen 37 e, -vati 89 e, Unikko-muki 19,50 e ja korvallinen Oiva-kulho 25 e. 39. Kurjenmarja-puuvillakangas 39 e/m, yksiväriset lautaset 22–24 e, Marimekko.com. 14 Tervetuloa pöytään! Yhdistele erilaisia mutta saman sävymaailman astioita keskenään
TUKKA HYVIN Lumi luki nuoruudessaan. ”Neuleen kuvan pitää herättää reaktio” Persoonallisesta tyylistään tunnettu neulesuunnittelija Lumi Karmitsa koukuttui neulomiseen heti ensimmäisistä lapasista. MEILLÄKOTONA.FI. TEKSTI VIIVI MUJUNEN KUVAT SUVI ELO 40. myös?Stephen Kingin kirjoja, mutta varsinaisesti ”Ihan kiltit pellet” saivat alkunsa ryijyneuloksesta, jota hän halusi hyödyntää lapasissa jonkin hahmon vallattomana tukkana
Toukokuussa ilmestynyttä Villit vanttuut & vallattomat villasukat 3 -kirjaa Lumi teki kolme vuotta. KOTIVINKKI . 41. ELÄIN POIKINEEN Uusia ideoita Lumi saa siihen tahtiin, ettei hän ehdi eikä jaksa neuloa ihan kaikkea. Se oli hänen neljäs kirjansa
Mietin, minkälainen kuva voisi toimia lapa sessa tai sukassa ja teen paljon luonnoksia. MEILLÄKOTONA.FI. Ostin kesällä suplaudan neulomisen täydelliseksi vastapainoksi. Siksi yritän rajoittaa päivieni pituutta. Suunnitteilla on myös uusia kirjoja. Olin oppinut oikean ja nurjan silmukan kaltaiset perusjutut koulussa, mutta muuten siirryin enemmän tai vähemmän suoraan neule kirjan tekoon. Moni neu loja ei ehkä uskoisi, että neulomiseenkin voi kyllästyä. Sukat ovat suunnittelun kannalta lempivaatekap paleeni. Lumilla ei ole varsinaista lempiväriä, mutta kirkkaat sävyt luovat kirjoneuleeseen hyvää ja hyödyllistä kontrastia. On haaste saada kuvattua hahmo tunnistetta vasti, saati sitten herätettyä jokin tunne 30 silmukkaa leveässä tilassa. Siihen kuitenkin aina pyrin. Se oli ih ka ensimmäinen kirjoneule projektini. Neulomi nen ei. Sukkien tila on haastavan rajallinen, mutta ne valmistuvat palkitsevan nopeasti, eikä purkaminen kaan tunnu pahalta. Pidän yöpöydän laatikossa paperia ja ryhdyn joskus luon nostelemaan mallia keskellä yötä idean pälkähdettyä päähäni. Seu raavat lapaset kehitin itse, ja ne päätyivät ensimmäiseen kirjaani. N äin joitakin vuosia sitten ne tissä kauniit kissalapaset ja päätin tuosta noin vain neu loa ne ystävälleni. mivat. UUSIEN MALLIEN SUUNNITTELU on konkreettista ajatustyötä. Pinnani ei toistaiseksi ole veny nyt juurikaan paitojen suunnitteluun ja neulomiseen. Itse aloitin melko tyhjästä. Lempilapseni onkin aina työn alla oleva malli. NEULOMINEN KOUKUTTI minut heti. Koska pidän neulomisesta, vapaa ja työaikani ero on ollut pitkään häilyvä. * 42. Kun aloitin neulomisen, saa toin neuloa kaksitoistakin tuntia päivässä. NEULERAKKAUTTA Lumi haaveilee kokoavansa kaapeissa notkuvista neuleistaan joskus vielä näyttelyn. Kuvan täytyy herättää jonkinlai nen reaktio ovat sukat sitten söpöt, hauskat tai kar Pidän yöpöydän laatikossa paperia luonnoksia varten. Kuvassa kädessä ovat Draa matto mat laamat kämmekkäät. Omista malleista onkin todella palkitsevaa saada innostunut ta palautetta. TIIKERIT PUUSSA Aasialaishenkiset Tiikerin vuosi sukat pitävät jalat lämpi minä. Minulla on suunnitellessa vain yksi kriteeri: sym paattisuusvaatimus. Olen aina teh nyt kaikenlaista luovaa, mutta esimerkiksi kirjoitta minen ja piirtäminen aiheuttavat minulle itsekriitti senä ihmisenä runsaasti luomisen tuskaa. Silloin tiedän onnistuneeni. Yleensä käytän kuitenkin tietokoneohjelmaa. Kun olin saanut lapaset puikoille, tajusin heti, että voisin yhtä hyvin suun nitella kuvion itsekin. Toisaalta hion yksittäistä sukka tai lapasmallia pitkäänkin, jotta siitä tulisi mahdollisimman viimeis telty. Se oli heti alusta asti vapauttavan helppoa ja mukavaa ja vei minut mennessään. Monet neulesuunnittelijat ovat neuloneet koko ikänsä. Lumin töitä löytyy Insta gramista tililtä @lumikarmitsa
2. Kaalepin näköisolentoja voi bongata useasta Lumin neulemallista ja koirapappa on myös poseerannut Lumin kaikissa kirjoissa juustopalkalla. 1. Kissalapaset olivat Lumin ensimmäinen kirjoneuleprojekti. Kosiomatkasukat nostavat hymyn huulille. ”Jos en luonnostelisi neuleisiin eläimiä, niin en tiedä mitä sitten.” 3. Myös meksikolaishenkisissä Amigot-sukissa on tuttua näköä. 43. 1. 12-vuotias venäjäntoy-chihuahua Kaaleppi on kärsivällinen kumppani ja malli. KOTIVINKKI . Lumi kuuntelee neuloessaan äänikirjoja, joita hänen tulee vuodessa kuunneltua noin 60. 3. Kuvan Tuuti lullaa lapaset ovat Lumin yhdeksännet?kissalapaset. 4. 2. 5. 5. Eläimet ovat Lumille tärkeitä ja neuleiden aiheena ehtymätön itsestäänselvyys. Materiaali ja värit tulevat vasta sen jälkeen. 4. Tunteiden herättäminen on Lumille uutta mallia luodessa tärkein tavoite
Tee itse Suukko & halaus Mikä voisi olla ihanampi joululahja rakkaalle kuin Lumi Karmitsan suunnittelemat suloisesti pussaavat XOXO-lapaset. MEILLÄKOTONA.FI. OHJE LUMI KARMITSA KUVAT KRISTIINA KURRONEN 44
Katkaise lanka ja pujota se silmukoiden läpi. 3 g • Puikot: Resoriin sukkapuikot nro 2 ja kirjoneuleeseen sukkapuikot nro 2,5 tai käsialan mukaan • Neuletiheys: 33 s x 36 krs kirjoneuletta = 10 x 10 cm LYHENTEET s = silmukka krs = kerros o = oikein n = nurin 2 o yhteen = Neulo 2 silmukkaa oikein yhteen. Poimi ja neulo kiertäen oikein 11 s peukalon juuresta peukalokaavion mukaisesti. ei silmukkaa = Jätä tämä ruutu kokonaan huomiotta ja jatka neulomista normaalisti eteenpäin kaavion mukaisesti. lisää 1 oikealle = Poimi silmukoiden välissä oleva lanka vasemmalle puikolle takakautta. ssk = Nosta 2 silmukkaa yksitellen oikealle puikolle oikein neulomatta. Luo kiilan kohdalle 3 uutta silmukkaa ja jatka kirjoneuletta kaavion mukaisesti. Kiristä aukko. X tarkoittaa pusua ja O halausta, kun viesti päätetään XOXO. Kun peukalokiila on valmis, neulo normaalisti seuraavaa kerrosta, kunnes jäljellä on 1 s ennen kiilan alkua. 45. NÄITÄ TARVITSET • Koko: naisten • Lanka: Filcolana Arwetta Classic (50 g / 210 m, 80 % merinovillaa / 20 % nylonia) väri A Black (102), n. Vähintään naisen huulet kannattaa värittää, jotta ne saavat oikean muotonsa. Palauta silmukat vasemmalle puikolle ja neulo ne oikein yhteen takareunoista. Voit tehdä lapasiin myös kaksi miestai kaksi naishahmoa neulomalla toisen lapasen peilikuvana. Muut kohdat ovat valinnaisia. Siirrä silmukka, kiilan 13 s ja vielä 1 kiilan jälkeinen silmukka apulangalle odottamaan. 35 g, väri B Marzipan (977), n. Kun jäljellä on 8 s, katkaise lanka, pujota se silmukoiden läpi ja kiristä aukko. PEUKALOKIILA TEHDÄÄN peukalokiilakaavion mukaisesti sinisen ruudun kohdalla. VÄRITÄ SILMUKOITA jäljentämällä kaavion pinkit kohdat. Jatka peukaloa suljettuna neuleena kaavion mukaisesti, kunnes jäljellä on 6 s. 25 g, väri C Pink (188), n. Neulo vielä 1 kerros oikein ja lisää sen aikana joka puikolle 1 s, jolloin työssä on yhteensä 64 s (16 s/puikko). TEE NÄIN LUO VÄRILLÄ A pienemmille puikoille 60 s (15 s/puikko) ja yhdistä työ suljetuksi neuleeksi. Neulo 12 kerrosta 2 o/2 n-joustinta. VINKKI KOTIVINKKI . kerros loppuun kaavion mukaisesti. Jaa kaikki 26 s kolmelle puikolle ja neulo 1. lisää 1 vasemmalle = Poimi silmukoiden välissä oleva lanka vasemmalle puikolle etukautta. Neulo poimittu silmukka etureunasta oikein. Päättele langanpäät työn nurjalle puolelle ja höyrytä lapaset kevyesti. PEUKALO: Ota isommille puikoille apulangalla odottavat silmukat. Kaavion pinkit kuviot väritetään jälkikäteen silmukoita jäljentämällä; neulo kohdat toistaiseksi värillä B. Vaihda työhön isommat puikot ja siirry neulomaan kirjoneuletta kaavion mukaisesti. Neulo poimittu silmukka takareunasta oikein
TUUNAA TAI TEETÄ Tuftaa kirpparilta löytyneisiin koristetyynyihin oma koristelu tai vaihda muuten täydellisen retrovalaisimen kauhtunut varjostin uuteen. UNIIKKEJA LÖYTÖJÄ Parasta on, kun lahja on uniikki kuten saajansa. Hienoja lahjoja ovat keräilyharvinaisuudet, vintagetavarat tai esimerkiksi ainulaatuiset huonekalut ja taide. Olisiko polkupyörä tai rakkaan perintönojatuolin uudel leenverhoilu tai saumojen kiristäminen osuva lahja. OMAA VAI OSTETTUA. Maalaa pikkupöytään uusi väri tai teetä upea nahkatakkilöytö ompelijalla lahjansaajan kokoiseksi. OSTA VALMISTA TAI?LAHJAKORTTI Kierrätyskeskuksen Plan b -tuotteet on valmistettu kierrätysmateriaaleista ja siten ympäristöä ajatellen. Jos haluat antaa aineettoman lahjakortin sijasta jotain tavaraa, second hand -lahjat ovat kestävä ja entistä suositumpi vaihtoehto. Voit myös aina antaa lahjakortin. Hyödynnä kierrätettyjä askartelutarvikkeita diy-lahjoissa. MEILLÄKOTONA.FI. Vink, vink! Kierrätettyä kuusen alle Jos annat lahjoja, aloita jouluvalmistelut kirpparikierroksella, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen uusioverstaan verstasvastaava Anu Rissanen kannustaa. Kierrätyslahjan löytämisen eteen on myös usein nähty enemmän vaivaa kuin pakasta vedetyn. Haasta itseäsi: voisitko antaa jonkin oman aarteesi eteenpäin tai lähteä kirpputorikierrokselle. Lahjaksi sopii myös takuukorjattu elektroniikka, kuten lp-levysoittimet tai vanhat filmikamerat. KIRJOJA JA ELEKTRONIIKKAA Lukutoukka ilahtuu antikvariaatin aarteesta ja astiafriikki keräämänsä sarjan viimeisestä osasta. 1 4 2 5 3 6 K U V A A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O 48. YHDISTÄ AARRE JA ITSETEHTY Valmista kauniin second hand -kynt tilän jalan kanssa samaan pakettiin kierre kynttilöitä tai lahjoita kukkamaljakon kylkiäisenä kukkakimppu. Tarkasti harkittu lahja on rakkauden osoitus. Tai etsi astiaosastolta käsiisi täydellinen purnukka ja täytä se itseleivotuilla tai -keitetyillä herkuilla
Pakkaus sisältää numerolaput ja pyykkipojat. 8. 4. 14,90 e, Serpentiini.fi. VIIVI MUJUNEN KOHTA SAA AVATA Joulukalenterien luukkujen takaa paljastuu nyt puuroa, kahvia, vaahtokarkkeja ja kotimaista luomukosmetiikkaa. 2. Puurokuuri tekee pimeistä aamuista mukavan helppoja, ja maustetut puurot tuovat vaihtelua ta valliseen. 5. Kuppi kuumaa pitää kylmän loitol la. Helsinkiläisen Goodion käsin tehdyn vegaanisen ja gluteenittoman luomusuklaakalen terin luukuista löy tyy kuutta suosikki suklaamakua. Luonkos.fi. Kalenterista löy tyy kahdeksan eri makua. Ihastuttavan helppoon sitruunapastaan tulee valkosipulia, sitruunan kuorta ja mehua, makukermaa sekä parmesaania. Koti mainen Elovenajou lukalenteri 12,50 e. Kokoa kartonki taloista joulukylä ja täytä diykalenteri pienillä yllätyksillä. Luonkosin koti maisesta käsinteh dystä luonnonkos metiikkakalenterista löytyy täyskokoisia ja näytetuotteita. 7. 1. 6. The Mallows kalenteri 50 e, Lempilifestyle.fi 6. Voit myös soittaa koirallesi kesken päivän. 250 e, myös vegaa nisena. 3. Mustijamirri.fi VIIVI MUJUNEN O I K A I S I J A SITRUUNAPIRISTYS Sitrushedelmät tuovat marraskuussa auringon lautaselle. Kahvikalenteri sisältää eri laatuja ja paahtoasteita sekä makukahveja. Norqvistin musta valkoinen Muumi laakson teeseikkailu kalenteri on kaunis pitää esillä. Karkinystävä iloit see tanskalaisista käsintehdyistä gour metvaahtokarkeis ta. 49. 5. Jos tilanne vaatii ruokaisuutta, voi mukaan paistaa myös kanaa. 4. 3. Koiralle ja kissalle. 39,90 e, Goodio chocolate.com. 24 eri makua. 9 e, Peten koiratarvike.com. 18 erilaista annospussia. Yksittäin pakatuista pusseista riittää noin kolmeen pie neen kupilliseen. 7. 8. En useinkaan tartu valmiiksi maustettuihin kermoihin, mutta Arlan raikkaan Limonello sitruuna-inkiväärihapankerman kohdalla saatan jatkossa tehdä poikkeuksen. 2. KOTIVINKKI . Vink, vink! K O O N N U T V II V I M U J U N E N K U V A T V A L M IS TA J A T 1. 46,50 e, Skafferi.fi. 15,95 e, Nordqvist.fi. TÄ S TÄ K I I N N O S T U I N Mustin ja Mirrin sekä Elisan uusi digitaalinen palvelu kertoo karvakuonon sijainnin ja seuraa lemmikin aktiivisuutta asettaen päivittäiset rotuja yksilökohtaiset tavoitteet. Karvakaverille myös! Lihaisa Xmas Meaty joulukalen teri sisältää glutee nittomia makupaloja lampaasta, kanasta, ankasta ja tonni kalasta
Katso hunaja-kanelipähkinöiden resepti sivulta 55. Omenainen saaristolaisleipä, kaakaotikkari tai hunajakanelipähkinät kauniissa paketissa ilahduttavat varmasti. Nam, mitkä pähkinät! Vastustamattomat karamellisoidut pähkinät maistuvat sellaisenaan ja esimerkiksi jäätelön tai jogurtin kanssa. HERKKUA LAHJAKSI TEKSTI ANNIKA ELOMAA KUVAT JOHANNA MYLLYMÄKI 50. MEILLÄKOTONA.FI.
VINKKI KOTIVINKKI . Unelmien suklaakaakao Herkullisin talvijuoma valmistetaan oikeasta suklaasta. Tikkarit voit tehdä silikonimuotin sijaan myös jää pala muotissa tai pienissä muffini tai karkkivuoissa. . Kuumenna maito, upota tikkari mukiin, sekoittele ja nauti. Katso suklaakaakao tikkareiden resepti sivulta 55. 51
Hiero kypsennettävän lihan pintaan tai sekoita öljyn kanssa marinadiksi. Lisää ripaus aitovaniljajauhetta. Kokeile myös joulugranolan maustamiseen. PUOLUKKASOKERI Lusikoi purkkiin vuorotellen sokeria ja kuivattua puolukka jauhetta. Käytä piparkakkujen, mauste ja mutakakun maustamisee. TYRNILAKRITSISOKERI Sekoita 1 dl sokeria, 2 tl kuivattua tyrnijauhetta ja 1 t raakalakritsijauhetta. Anna maustua jääkaapissa 1 vuorokausi. 52. Valmista kaakaojuoma makeuttamattomasta kaakaosta ja mausta se sokerilla. Pieneen purkkiin kätkeytyy paljon iloa sekä antajalle että saajalle. PIPARKAKKUMAUSTE Sekoita 4 tl kanelia, 2 tl inkivääriä, 2 tl neilikkaa, 1 tl pomeranssinkuorta ja ½ tl kardemummaa. GRAAVIKALAMAUSTE Sekoita ½ dl karkeaa merisuolaa, 2 tl sokeria, 1 tl roseepippuria ja 2 tl sitruunankuoriraastetta. Puolukkasokeri maistuu ihanalta riisipuuron päälle ripoteltuna. Ripottele mausteseos tasaisesti kalafileen (1 kg) pintaan. MEILLÄKOTONA.FI. Kääri kala tuorekelmuun ja nosta vuokaan. RUB-MAUSTE POSSUNLIHALLE Yhdistä ½ dl tummaa ruokosokeria, 1 rkl sinappijauhetta, 1 rkl paprikaa, 2 tl suolaa, 2 tl valkosipuli ja sipuli jauhetta, 1 tl inkivääriä, 1 tl kuivattua persiljaa ja 1 tl mustapippuriaa
. 53. Katso pienten lahjakakkujen resepti sivulta 55. Yhdestä isosta taikinasta paistuu neljä erilaista kakkua lahjansaajan maku mieltymyksen mukaan. Neljän maun kakut Kaisalle karpaloita ja valko suklaata, Päiville Pätkiksiä ja Laurille sitruunalakritsia. KOTIVINKKI
Lämmitä mehu kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva mehuun. 2. Omenainen saaristolaisleipä 3 leipää | 15 min + 1 t kohottaminen + 1,5 t paistaminen 8 dl omenatuoremehua 50 g tuorehiivaa 1½ dl tummaa siirappia 1 rkl suolaa 3 dl kaljamaltaita 3 dl kolmen viljan leseseosta 3 dl ruisjauhoja 2 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä 6 dl vehnäjauhoja KORISTELU 2 pientä omenaa VUOKIEN VOITELUUN voita tai rypsiöljyä Pienet kuorineen ja siemenkotineen leikatut omenaviipaleet koristavat hauskasti leivän pintaa. Lisää siirappi ja suola. 5. Leivät ovat parhaimmil laan, kun annat niiden tekeytyä viileässä pari päivää. VOITELU 2 rkl siirappia 2 rkl vettä 1. Kääri leivät tuorekelmuun tai folioon. Sekoita maltaat, leseet, ruisjauhot ja auringonkukansiemenet puuhaarukalla nesteeseen. Kohota peitettyinä tunti. MEILLÄKOTONA.FI. 4. Voitele leivät siirappivedellä tunnin paistamisen jälkeen. Tee kandeeratuista sitruksista raidallisia pinoja ja kääri sellofaaniin. Peitä liinalla ja jäähdytä. Paista leipiä 175-asteisen uunin alatasolla 1,5 tuntia. Lisää vehnäjauhoja vähitellen, kunnes taikina on kuin paksua puuroa. Jaa taikina kolmeen voideltuun leipävuokaan. Lopun sitrussiirapin voit käyttää juomien maustamiseen, kakun kostutukseen tai jäätelön päällä. 3. 54. Kumoa vähän jäähtyneet leivät ritilälle
3. Jäähdytä ja pakkaa tölkkiin tai lahjapussiin. 2,1 l). 3. Pese sitrukset huolellisesti kuumalla vedellä ja juuresharjalla. 2. Tarkista kakkujen kypsyys cocktailtikulla. 2. Levitä pähkinät leivinpaperin päälle pellille. Mausta taikinat makuaineilla. 2. Jäähdytä hyvin ennen pakkaamista. Voitele ja jauhota 4 pientä rengasvuokaa (yht. 4. Kuumenna seosta, kunnes sokeri on sulanut. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeria jauhoihin. 55. 5. Paista kakkuja 175 asteessa uunin keskitasolla 45 minuuttia. 6. 5. Rouhi suklaat. Kuumenna 2–3 desiä maitoa mukissa ja liuota kaakaotikkari kuumaan maitoon. Hauduta sitruksia 30 minuuttia. Kandeeratut sitrukset 2 pellillistä | 45 min + 5 t kuivuminen 2 luomuappelsiinia 2 luomusitruunaa 2 luomulimeä 5 dl vettä 5 dl sokeria LISÄKSI 100 g valkosuklaata 100 g tummaa suklaata erikoishienoa sokeria 1. Kuumenna tarvittaessa lisää. 3. Voit leipoa myös yhden ison kakun, lisää tällöin kaksinkertainen määrä makuainetta taikinaan. Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. 3. Lisää kerma ja jauhoseos taikinaan, sekoita tasaiseksi. Lisää huoneenlämpöiset munat vaahtoon yksitellen hyvin vatkaten. Dippaa viipaleet halutessasi sulatettuun suklaaseen tai kierittele ne sokerissa. 2. Mittaa vesi ja sokeri isoon laakeaan kattilaan. Suklaakaakaotikkarit noin 15 kpl | 15 min + 2 t kovettuminen 200 g tummaa suklaata 200 g maitosuklaata 1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa ½ dl kuohukermaa LISÄKSI pieniä vaahtokarkkeja, polkakarkkeja, vadelmarouhetta, appelsiinin kuoriraastetta ja salmiakkirouhetta 1. Lusikoi suklaaseos muotteihin ja nosta jääkaappiin kovettumaan. Kumoa kakut vähän jäähtyneinä. Siirrä kattila sivuun ja lisää suklaarouheet. Jaa taikina neljään osaan. 4. Säädä liesi alhaiselle teholle ja lisää sitrusviipaleet poreilevaan liemeen. 4. Pienet lahjakakut 4 kpl | 20 min + 45 min paistaminen 300 g voita tai leivontamargariinia 3 dl sokeria 3 munaa 2 tl leivinjauhetta 5 dl vehnäjauhoja 2 tl vaniljasokeria 1½ dl kevytkermaa LISÄKSI 75 g Pätkis-suklaata pieninä paloina 1 Kick-lakritsitoffeepatukka pieninä paloina ja 2 tl sitruunankuoriraastetta ¾ dl karpaloita ja 50 g valkosuklaarouhetta 1 dl päärynäpaloja ja 1 tl piparkakkumaustetta 1. Kaada pähkinät takaisin uunipellille ja ripottele sokeria ja kanelia päälle. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes sokeri liukenee. Ripottele suola lopuksi pähkinöiden pintaan. Paahda vielä 15 minuuttia. Paahda pähkinöitä 150 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Hunaja-kanelipähkinät pellillinenl | 15 min + 25 min paahtaminen 600 g pähkinöitä ja/tai manteleita 1 dl vettä 1 dl täysruokosokeria tai tavallista sokeria 1 rkl sokeria 1 rkl juoksevaa hunajaa 1 tl kanelia 1 tl sormisuolaa 1. Irrota kaakaotikkarit muotista ja viimeistele appelsiininkuoriraasteella, vaahtokarkeilla, karkkitai marjarouheella. Ota pähkinät pois uunista ja valuta hunajaa pinnalle. Kuivata viipaleita 50-asteisessa kiertoilmauunissa 4–5 tuntia. Kääntele viipaleita varovasti niin, että ne sekoittuvat tasaisesti sokeriliemeen. Anna kovettua pari tuntia. Leikkaa sitrukset ohuiksi, noin 5 millin viipaleiksi. Irrota viipaleet varovasi lastalla. Työnnä jäätelötikut muotteihin, kun suklaamassa on hieman kovettunut ja tikut pysyvät pystyssä. Pyörittele sekaisin ja siivilöi loput sokeriliemestä pois. Sekoita hyvin. Nosta viipaleet liemestä leivinpaperin päälle kahdelle pellille yhteen kerrokseen. Kaada paahtuneet pähkinät laakeaan kulhoon ja valuta päälle sokeri-vesiseos. 4. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Kuumenna kondensoitu maito ja kerma kattilassa höyryäväksi. 5. Sekoita, kunnes suklaat sulavat. KOTIVINKKI
Ripottele seos muiden ainesten päälle. Levitä mustapavut ja salsakastike pellille. Kohta syödään Bataattinachojen kylkeen sopii nokare ranskankermaa tai paksua jogurttia. 7. Murustele tortillalastut kulhoon ja lisää juustoraaste. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Huuhtele ja valuta mustapavut. 6. Nachoperjantai! Maissilastuista syntyy helppoa ja hauskaa herkkua alkavan viikonlopun kunniaksi. Viimeistele pelti avokadoilla, sipulilla, tomaateilla ja korianterilla. 4. Paista vielä noin 5 minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 20 minuuttia. Kuori ja leikkaa punasipuli renkaiksi tai suikaleiksi. Pyöräytä öljyä viipaleisiin ja levitä ne leivinpaperin päälle pellille. Ruokaisuutta saat lisäämällä jauhelihaa, chorizoa tai batattia. Ota pelti uunista ja säädä uuni grillivastuksille. Leikkaa avokado lohkoiksi ja purista päälle puolikkaasta limestä mehua ja leikkaa toinen puolikas lohkoiksi. 5. 3. Pese bataatit hyvin juuresharjalla. 57. Leikkaa bataatit noin puolen sentin viipaleiksi. 2. VINKKI TEKSTI ANNIKA ELOMAA KUVAT SATU NYSTRÖM KOTIVINKKI . Tarjoa heti. Bataattinachopelti 4 annosta | 15 min + 25 min paistaminen 2 pientä bataattia (800 g) 1 rkl oliiviöljyä ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria 1 prk mustapapuja (käyttövalmiita, 230 g) 2 dl salsakastiketta (medium tai hot) 50 g maissilastuja 150 g cheddar-mozzarellajuustoraastetta 1 punasipuli 250 kirsikkatomaatteja 1 avokado 1 lime 1 rku korianteria 1. Halkaise kirsikkatomaatit
Paista broilerinsuikaleet pannulla öljyssä. Nostele salsakastiketta, viipaloitua chorizomakkaraa, jalapenoviipaleita ja cheddarjuustoraastetta päälle. Jos haluat hieman kosteamman nachovuoan, tee helppo juustokastike. MEILLÄKOTONA.FI. Kuumenna 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. 3. Levitä seos ja juustokastiketta maissilastujen päälle. VINKKI R E S E P T IT J A K U V A T A -L E H T IE N A R K IS T O 58. Levitä jauheliha ja juustoraaste nachojen päälle. Paista 200 asteessa 10–15 minuuttia. Tarjoa loppu salsa lisukkeena. Paista nachot 225-asteisessa uunissa tai grillissä keskilämmöllä kuvun alla noin 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Kuumenna ja mausta salsakastikkeella (1 dl) ja pippurilla. 2. Ruskista jauheliha pannulla ja sekoita mausteet joukkoon. Kuumenna kattilassa 2 dl ruokakermaa ja sekoita joukkoon 150 g cheddarjuustoraastetta. Kaada lämmin kastike nachovuoan päälle. Levitä maissilastut voideltuun vuokaan. Tarjoa chorizo-nachot rentona sormin syötävänä ruokana. Lisää helppoja ja nopeita arkiruoka reseptejä meko.fi/nopeat Nachopelti 4 annosta | 20 min + 10 min paistaminen 400 g maissilastuja 1 punasipuli 300 g maustamattomia broilerinfileesuikaleita ½ rkl rypsiöljyä 1 dl maissinjyviä (pakaste) 1 prk valmista salsakastiketta (312 g) ½ tl mustapippuria 250 g cheddarjuustokastiketta (Koskenlaskija Ruoka) 2 tomaattia 1 avokado 1 limen mehu ½ rku korianteria (hienonnettuna) 1. Levitä maissilastut uunipellille leivinpaperin päälle. Tarjoa nachovuoka tomaattisalsan ja korianterin kanssa. Lisää kuorittu ja suikaloitu sipuli ja maissi. Chorizo-nachot 4 annosta | 5 min + 10 min paistaminen 200 g maissilastuja 1 dl valmista salsakastiketta 100 g chorizo-makkaraa ½ dl jalapenoviipaleita 2 dl raastettua cheddarjuustoa 1. Lisää hienon nettu sipuli ja chili, limen mehu, suola, sokeri ja korianteri. 2. Kaada maissilastut pellille leivinpaperille. Viimeistele kuutioiduilla tomaateilla, lohkotulla avokadolla limen mehulla ja korianterilla. Leikkaa tomaatit kuutioiksi. Nachovuoka 4 annosta | 20 min + 15 min paistaminen 250 g maissilastuja 400 g naudan jauhelihaa 1 tl juustokuminaa 1 tl paprikajauhetta ½ tl suolaa ¼ tl mustapippuria 150 g cheddarjuustoraastetta SALSAK ASTIKE 500 g tomaatteja 1 punasipuli 1 pieni chili ½ limen mehu ½ tl suolaa 1 tl sokeria ½ rku korianteria (hienonnettuna) 1. 2
ESPOO | HELSINKI | JOENSUU | JYVÄSKYLÄ | KAARINA KEMPELE | KOKKOLA | KUOPIO | LAPPEENRANTA | RAISIO RIIHIMÄKI | SEINÄJOKI | TAMPERE | LAHTI | VAASA Kurvaa ostoksille lähimpään tavarataloon tai klikkaa verkkokauppaan! Toimitukset alk. 4,90! Biltema.fi Joulukuusi 88-0056 119,Joulupukki Korkeus 78–120 cm 88-0045 19 90 Puinen junarata 45-0520 34 90 Kynttilälyhty, 3 kpl 47-0088 39 90 ESPOO | HELSINKI | JOENSUU | JYVÄSKYLÄ | KAARINA KEMPELE | KOKKOLA | KUOPIO | LAPPEENRANTA | RAISIO RIIHIMÄKI | SEINÄJOKI | TAMPERE | LAHTI | VAASA Kurvaa ostoksille lähimpään tavarataloon tai klikkaa verkkokauppaan! Toimitukset alk. 4,90! Biltema.fi RAKKAUDE STA JOULUUN! Pidätämme oikeuden mahdollisiin painovirheisiin, hinnanmuutoksiin ja loppuunmyytyihin tuotteisiin.
Herkän ihon hyvinvointia tukevia ainesosia ovat myös pehmentävä suomalainen kauraöljy, tulehdusta ja punoitusta vähentävä ratamouute, kosteuttava karhunvatukkauute ja antioksidanttipitoinen fermentoitu riisivesi. Alma tunnistaa, että erityisesti ruokavaliolla, vedellä ja unella on suuri merkitys ihon hyvinvointiin. Tuotesarja on vegaaninen. 1028_KK_KiiltoClean_Erisan_Alma_230x297.indd 1 1028_KK_KiiltoClean_Erisan_Alma_230x297.indd 1 27.9.2021 15.39 27.9.2021 15.39. Kannan sitä aina mukanani! Mikä prebiootti. Myös tuotteiden kotimaisuus on juontajalle tärkeää. 2. Suihkuttelen sitä pitkin päivää, myös meikin päälle tuomaan lisäkosteutta. Päivävoide – kosteuttava ja ihanan runsaan tuntuinen. Välillä prebioottinen sekoittuu probioottiseen, joka taas tarkoittaa sitä, että tuote sisältää eläviä mikrobeja. 3. – Haluan tietää, mitä iholleni laitan, sillä akne on vielä muistoissa vahvana, ja siihen päälle iän tuomat haasteet. – Olen kärsinyt lievän aikuis iän aknen ja ihooni on taipumus tulla hyvin kipeitä, tulehtuneita näppylöitä. Ihon tärkeimpiä tehtäviä on suojata meitä ulkoisilta ärsykkeiltä. Kiireinen arki ja lähes päivittäinen kuvausmeikki tuovat haasteita herkälle iholle. – Tuntuu, että pystyn paremmin luottamaan suomalaisten tuotteiden eettisyyteen ja luonnonmukaisuuteen. Valmis! Alman aamurutiinit: ”Talvisin teen myös kosteuttavia hoitoja, mutta puhdistus on ympäri vuoden tärkein toimenpide.” Erisan+ -tuotteille on myönnetty FI Natura -luonnonkosmetiikan sertifikaatti, Allergiatunnus ja Avainlippu. Ihon vastustuskyky taas on riippuvainen ihon pinnalla elävistä mikrobeista, jotka muodostavat jokaisen iholle omanlaisensa mikrobiomin eli ihon mikrobiston. Sarjassa on viisi prebioottista tuotetta: kasvojen puhdistusgeeli sekä kasvojen hoitoon kasvosuihke, seerumi, yövoide ja päivävoide. ”Arvostan tuotteita, jotka helpottavat elämää” Suosikkijuontaja Alma Hätönen, 31, tekee pitkää päivää – häntä voi kuulla aamuisin radiossa ja nähdä vielä samana iltana tv:ssä. 4. – Olen myös huomannut, että oman ihoni kannalta yksi tärkeimmistä asioista on hyvä puhdistusaine. Juontajan oma suosikkituote kulkee aina laukussa mukana: – Raikastava Erisan+ kasvo suihke on aivan ihana. Kasvosuihke – paras virkistys huoneilman kuivattamalle iholle. Luonnon raaka-aineet on tarkoin valittu tukemaan herkän ihon hyvinvointia ärsyttämättä ihoa. Seerumi – hyvä muistaa jo tässä iässä. Prebiootit toimivat ravintona ihon hyödyllisille mikrobeille ja edistävät niiden kasvua. MAINOS MAINOS A lma kertoo ihonsa olevan pintakuiva, herkkä, mutta kuitenkin helposti rasvoittuva. Erisan+ -tuotteissa prebioottisina ainesosina käytetään chlorella-uutetta, inuliinia ja alfa-glukaani oligosakkaridia. Uuden Erisan+ -luonnonkosmetiikkasarjan tuotteiden sisältämät prebiootit tasapainottavat ihoa ja vahvistavat ihon luontaista vastustuskykyä edistämällä hyödyllisten mikrobien kasvua. ”Herään klo 4 radioon” 1. Vastustuskykyä luonnon raaka-aineista Sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja on herkkäihoisen Alman mieleen. Hän onkin tarkka siitä, mitä ihonhoitotuotteet sisältävät ja lukee purkkien ainesosalistat huolella läpi
Itsemyötätunto voi myös auttaa hyviin saavutuksiin, sillä sen omaksunut ihminen pitää usein itsestään huolta ruokailutottumuksilla, kohtuullisella liikunnalla ja riittävällä unella. KOTIVINKKI . #KODIT TAJA K U V A G E T T Y IM A G E S Mitä sitten, jos välillä kapsahtaakin katajaan. Minusta MYÖTÄTUNTO VIE ETEENPÄIN ITSEMYÖTÄTUNTO ei tarkoita vähäisempää kunnianhimoa, psykologi Susan David toteaa kirjassaan Tunneketteryys. Kaikki tämä vahvistaa hyvinvointia ja edistää myönteisiä tunteita. Ero on siinä, että armollisesti suhtautuvat eivät muserru, jos eivät saavuta tavoitteitaan, kuten kaikille joskus käy. 61. Itselleen myötätuntoiset ihmiset tähtäävät aivan yhtä korkealle kuin itsekriittisetkin. HANNA-MARI AROSILTA SUURIA AJATUKSIA, PIENIÄ PÄÄTÖKSIÄ JA TÄRKEITÄ SANOJA
Ammattijärjestäjäksi opiskelleelle Pia Heikkuriselle oma koti oli kuin iso harjoitustyö. Heikkurinen-Niinivaarojen kotona kaikella oma mietitty paikkansa. 62. MEILLÄKOTONA.FI. Perheen pojat Roope ja Juuso ja isä Tommi Niinivaara ovat tyytyväisiä ammattijärjestettyyn kotiinsa
Hetken kolmikerroksisessa kodissa kier reltyään ymmärtää, että jokin täällä tuntuu olevan kuitenkin hieman toisin. 63. Juuso Niinivaaran, 11, ja Roope Niinivaaran, 15, pieneksi käyneet urheiluvälineet ja muu turha tavara ovat päätyneet tuttavil le, nettikirppiksille tai kierrätyskeskukseen. Remontin ja muuton jälkeen tavara on vähentynyt vielä entisestään. Opintojen aikana hän karsi, järjesti ja muokkasi myös oman perheensä rivitalokodin. ”Vielä kuusi vuotta sitten meillä oli tavaraa 72 kuution edestä. Koko kodissa näkyy perheen äidin, koulu tetuksi ammattijärjestäjäksi juuri valmistu neen Pia Heikkurisen, 49, kädenjälki. ”Remontoimme viime vuoden puolella ko ko asunnon lattiasta kattoon. Vasta remontoitu keittiö on nykymuodin mukaisesti avoin ja suuri. Tosiaan! Missään ei näy paperipinoja, lehti kasoja tai puolipitoisia vaatteita. Äkkisel tään helsinkiläisen neli henkisen perheen koti näyttää aivan taval liselta siistiltä perheasunnolta. Lisätilaa elämälle, ei tavaroille Pia Heikkurinen opiskeli työn ohessa ammattijärjestäjäksi. AINA PERHEEN KOTI ei ole ollut yhtä säntilli sessä järjestyksessä. KOTIVINKKI . TEKSTI ANU VALLINKOSKI KUVAT PIA INBERG Kaikki kotona S iellä täällä on esillä muistoja per heen ulkomaanmatkoilta. Hän osaa luetella tarkat kuutiomäärät, sillä vuonna 2015 perhe palasi isän Tommi Niinivaaran, 45, Kiinankomennukselta Suomeen mukanaan kaksi merikonttia, jotka oli ahdettu täyteen huonekaluja ja muuta tavaraa. Mietin, miten karsia tavaraa ja miten järjestää koti niin, että arki on entis tä sujuvampaa ja mukavampaa”, Pia kertoo. Kun muutim me remontin jälkeen takaisin, otin käyttöön kaikki ammattijärjestäjäkoulutuksessa oppi mani metodit. Tavaraakin löytyi aiem min monin kerroin enemmän. Viime syksyisen remontin ajaksi perhe pakkasi taas koko irtaimistonsa 17 kuution vuokravaras toon. Keit tiön lähes tyhjät tasotkin ovat kuin asunto messujen esittelykohteesta. Nyt koko kodin irtaimisto mahtuisi 15 kuution varastoon”, Pia sanoo. Oma koti on ollut hänelle harjoitustyö. Aivan kuin jotain puuttuisi
Uuden vaatteen saa hankkia vain, jos jotain myös lähtee. Näin paljon vanhoja valo kuvia Pia on raa kannut poistoon. Kaikkiaan map peja oli yli 40. ”Pialla oli papereita tarkassa järjestykses sä mapitettuna A:sta Ö:hön. Vaatehuoneessa nimi kointi ja pakkaaminen laatikoihin auttaa pitä mään järjestystä yllä. Ajattelin silloin, että tästä alkaa mat ka maksimista minimiin”, Pia sanoo. ”Palavan paperipinon katsominen tuntui juuri niin turhauttavalta kuin vain voi. Hän käy säännöllisesti äidin kanssa sisältöä läpi. Osa kansiois ta matkasi mukanamme Kiinaan ja takaisin”, Tommi sanoo ja naurahtaa. Oival sin, että olimme eläneet tavaran suhteen mak simissa. #maksimistaminimiin – tuosta tunnuk sesta onkin muodostunut Pialle iskulause tai Juuso Niinivaaran kaapit ovat hyvässä järjestyksessä. 64. Lopulta Pia ja Tommi polttivat kesä mökkinsä pihalla yli 30 mapillista paperia. MEILLÄKOTONA.FI. Mittakaavaa tavaran määrästä ennen karsimista antaa Pian arkistoimien pape rien määrä. Muis tot säilyvät sähköi sestikin, eikä yhdestä ja samasta kohteesta tarvitse olla kymmentä kuvaa. Kaksi vuotta sitten Pia sai mapeista tar peekseen ja tutki, mitä kaikkea hän on vuosien varrella säilyttänyt. Paljon turhaa ja jo unoh tunutta. Tallessa olivat niin kuitit kuin vanhat luentomuistiinpanot. Pieneksi jääneet vaat teet päätyvät kiertoon
Yksi teline on maksamattomille laskuille ja vaikkapa täytKOTIVINKKI . ”Kypsyin siihen vähitellen. Pia toteaa, miten Maria Kondon luoma KonMari-menetelmä sopii erityisen hyvin vaatekaapin järjestämiseen. jonkinlainen voimasana. ”Ei. Eteisen seinällä roikkuvat telineet saapuvaa postia ja tärkeitä papereita varten. Karsimisprosessin aikana ihmisten päätöksentekokyky paranee”, Pia sanoo. Kun yritin saada poikia laittamaan takit kaappiin, he jättivät takit lojumaan. Äidillä ja pojilla on sopimus: uuden vaatteen saa ostaa vain, jos laittaa vähintään yhden pieneksi jääneen pukimen kierrätykseen. Hoksasin myös, että ainevihon sivuista voi ottaa kuvat, tai ne voi skannata ja säilyttää sähköisinä”, Tommi kertoo. VAIKKA PERHEEN ASUNNOSTA on lähtenyt tavaraa kuutiokaupalla, ei kotia voi kuitenkaan luonnehtia minimalistiseksi. Esimerkiksi kenkiä ei tarvitse kuin parit”, Roope selittää. 65. Kaikki tärkeät muistot ovat esillä, eivät kaapissa piilossa. ”Menetelmää olennaisempaa on kuitenkin se, missä järjestyksessä tavaraa laittaa pois. Samoin postin käsittelyn Pia on hionut huippuunsa. T-paitoja löytyy muutama, samoin huppareita. Eteisessä Pia on virittänyt tehokkuuden huippuunsa. Tässä kaappien sisältöä karsiessa olen ihan yllättänyt siitä, kuinka vähän tavaraa oikeastaan tarvitsenkaan. Tommista tuntui aluksi vaikealta heittää pois omia ekaluokan ainevihkoja. Sosiaalisessa mediassa hän raportoi samalla tunnisteella matkansa etenemistä. Oven aukaisu oli liikaa”, Pia kertoo. Jokaista vaateparttaan voi tarkastella miettien, tuottaako kolttu tai paita minulle vielä iloa. Jo postilaatikolla Ei mainoksia, kiitos -kyltti torppaa turhaa paperi tulvaa. Seinällä on teline postin lajittelua varten jo heti ulko-oven vieressä. Pian järjestämistyö ei näy vain tavaran karsimisena, vaan myös siinä, että kaikella tavaralla on oma tarkkaan mietitty paikkansa. ”Käymme äidin kanssa vähän väliä vaatteita läpi ja laitamme pieneksi jääneitä kiertoon. Entä onko joistakin tavaroista luopuminen tehnyt Heikkurinen-Niinivaaran perheelle kipeää. Ikkunalaudalla nököttää puusta veistettyjä norsuja, vitriinissä on esillä poikien pokaaleja ja kaapin ovessa roikkuu Kiinasta tuotuja onnenamuletteja ja punaisia uudenvuodenkoristeita. Meillä on heti eteisessä avoin kenkäteline ja naulakko. 15-VUOTIAAN ROOPEN huoneessa vaatteet ovat kaapissa siisteissä pinoissa. Muistoja kantavat esineet kannattaa jättää viimeiseksi, sillä muutoin karsiminen saattaa tyssätä heti alkuunsa. Kengät ja päällysvaatteet on mahdollisimman helppo laittaa paikoilleen. Se on vain tavaraa”, Pia vastaa. ”Tavaran paikalleen laittaminen pitää tehdä mahdollisimman helpoksi ja loogiseksi
tämättömille veroilmoituksille, toinen on jo käsitellyille säilytettäviksi tarkoitetuille pa pereille. ”Lähestyn viittäkymppiä ja mietin, onko elämässä jotain, mitä haluaisin vielä tehdä ja mitä minun pitäisi vielä oppia”, Pia kertoo. Kun itse sain kaksi valta meri kontillista tavaraa harteiltani, olen saanut aikaa järjestää muita asioita elämässäni. Eteisen tuntumasta löytyy laatikko, johon sujahtavat vielä lukemattomat lehdet. Eihän meistä kukaan ha luaisi jynssätä paikkoja jatkuvasti”, Tom mi sanoo. Roopenkin mielestä koti tuntuu viihtyi sämmältä, kun tavaraa on vähemmän. MEILLÄKOTONA.FI. Tommin ja Roopen mukaan tavaran kar siminen ja järjestäminen järkevämmin on tehnyt elämästä mukavampaa. Järjestäminen vapauttaa ja tuo lisää aikaa. Liinavaatevarastossa taas näkee nimikoinnin ansiosta kertasilmäyksellä, mis tä löytyvät lakanat parivuoteeseen, mistä yh delle hengelle. Pia tekee työkseen jotain aivan muuta: hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteilijä ja työskentelee Sitrassa uudistumiskyvyn asian tuntijana. ”Lisäksi kun listasin, mitä olen viimeisten vuosien aikana tehnyt elämässäni: muutta nut, remontoinut, muuttanut sekä tyhjentänyt isäni tavaraa ja papereita pursuavan kuolin pesän. Pia taas kiittelee, miten koti on remontin ja karsimisen jälkeen nyt sellainen paikka, jos sa voi rauhassa rentoutua, kutsua vieraita ja viettää aikaa perheen kanssa. Tavaran karsiminen on saanut hänet ymmärtämään, miten vähällä oikeasti tulee toimeen. Ammattijärjestäjän työtä hän aikoo tehdä jatkossa harrastusluontoisesti. Lokerikko on oiva tapa säilyttää esimerkiksi vöitä. Kenkiä ei tarvitse kuutta paria. LEMPIPAIKKA Suuren keittiönpöydän ääressä. NELIÖT 119 m2. ”Ammattijärjestäminen sopii hyvin lais kalle siivoajalle. ”Mulle koti on siellä, missä perhe on. Hänen missionsa on järjestää suomalaisia koteja ja helpottaa elämää. Seuraavaksi aion konmarittaa kilot”, Pia sanoo. Ja nyt meidän elämällämme on tilaa enemmän kuin meidän tavaroillamme.” * Tupatarkastus ASUKKAAT Asiantuntija ja ammattijärjestäjä Pia Heikkurinen, 49, diplomi-insinööri Tommi Niinivaara, 45, sekä Roope Niinivaara, 15, ja Juuso Niinivaara, 11. Vanhempien vaatehuoneen hyllyillä olevissa laatikoissa roikkuvat nimikyltit pal jastavat, missä on sukkien, missä alushousu jen paikka. RUKSI RUUTUUN: Parveke x Sauna x Vaatehuone Ulkovarasto Kylpyamme x Kodinhoitohuone x Piha x Autotalli Roope Niinivaara uskoo, ettei aio haalia suurta tavaramäärää omilleen muuttaessaankaan. ”Siinä tapahtuu kaikki: työt, ruokailut, koulutehtävät ja shakkipelit.” HÄPEÄPILKKU ”Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi hävetä kotiaan.” ASUMISMENOT 1890 e / kk asumisoikeusasunnon vastiketta. ”Moni meistä tekee koko ajan valtavaa ta varatyötä. Esimerkiksi siivoaminen on helpompaa, kun tavaraa on vähemmän ja jokaisella jäljelle jääneellä esi neellä on oma paikkansa. AMMATTIJÄRJESTÄJÄN puoli vuotisen kou lutuksen opiskelijat työskentelevät yleensä siivousalalla tai tilasuunnittelun parissa. Järjestystä luo myös huolellinen nimeä minen. VESSOJEN MÄÄRÄ 2. KOTI 5 h + k kolmikerroksisessa rivitalossa Helsingin PikkuHuopa lahdessa. Sehän oli sillä selvä”, Pia kertoo. 66
EI KUKAAN HALUA JYNSSÄTÄ JATKUVASTI. Esillä ovat vain ne vaatteet, jotka ovat käytössä. AMMATTIJÄRJESTÄMINEN SOPII HYVIN LAISKALLE SIIVOAJALLE. KOTIVINKKI . Vaatehuoneessa Pia on järjestänyt vaatteet värin mukaan. 67. Mahdollisia tavoite vaatteita ei kannata säilyttää samassa pai kassa käyttö vaatteiden kanssa
68. ANNE VENTELÄ Onko sinun vaikea ottaa vastaan apua. MEILLÄKOTONA.FI. Syvässä päässä Jos avun pyytäminen nolottaa tai läheisen tapa auttaa kiukuttaa, voi avuntarpeen tarkasta määrittelystä olla hyötyä
Näin ainakin periaatteessa. Ne ovat kuin tunnemaailman arpia: merkkejä siitä, että joskus on käynyt kipeää. ”Kun auttaja asettuu samalle tasolle autettavan kanssa, syntyy silta ihmisten välille. 69. Mistä oikeastaan on kyse. Avun pyytäminen voi helpottua harjoittelemalla. Tällöin Forsberg kehottaa pohtimaan, voisiko rimaa edes väliaikaisesti laskea. Jos haluaa tulla autetuksi, pitää omia kriteerejä tai omaa ajattelutapaa pyrkiä muuttamaan.” EI TARTTE AUTTAA! Näinkin sitä joskus haluaa huutaa, jos läheinen tarjoutuu apuun. Tuija Forsberg ehdottaa pohdinnan tueksi tunnelukkotestiä. VINKKI Perheiden välillä on eroja: toisissa on totuttu auttamaan, toisissa ei. ”Avun saajan rooli olisi minulle vaikea. Näin kertoo Susanna, jonka perheen arjessa hänen äitinsä on usein läsnä: ”Äitini kaipaa puuhaa arkeensa, ja saadakseen sitä hän tunkee muka avuksi meidän arkeemme. Jos avun pyytäminen tuntuu epäonnistumiselta, voi taustalla olla vaativuuden tunnelukko, Forsberg sanoo. JOS APUA ON vaikea pyytää, kannattaa asian äärelle pysähtyä. Avun pyytämisen tiellä voi myös olla kontrollin tarve. 36-VUOTIAAN ANNIN naapurissa asuu tuore yksinhuoltajaäiti, jolle Anni on tarjonnut apuaan, esimerkiksi kaupassakäyntiä. Pyytäminen voi tuntua itsekkäältä ja saatu apu epä mukavalta. Tällöinkin haasteena on Forsbergin mukaan tieto – nyt vain auttajan puolelta. Tällöin asioista voidaan keskustella.” Jos apua tarjoaa pyytämättä tai toisen toiveita kuulematta, ei hyvistäkään aikeista välttämättä saa kiitosta. Jos apua pyytää eikä sitä saa, voi jatkossa olla vaikea pyytää uudelleen, Forsberg sanoo. Tällöin hyväntahtoinen auttamisen ele voi kuormittaa ihmissuhdetta. Missä välissä ikkunat ehtisi pestä tai vanhat vaatteet laittaa kiertoon. Apua on vaikea pyytää, jos tuntuu, että ensin pitää opettaa auttajalle kaikki omat systeemit. M itenhän huonekasvit pärjäävät loman aikana. Joillekin meistä avun vastaanottaminen on helpompaa kuin toisille – tämä voi riippua siitä, millaiseen auttamisen kulttuuriin ihmissuhteissaan on kasvanut. Millaista apua haluaisit. Apu on näennäistä ja kohdistuu sellaisiin asioihin ja ajankohtiin, jotka hänelle sopivat.” Forsberg muistuttaa, että auttajan ensimmäinen tehtävä on kysyä ja kuunnella: Voinko auttaa. Forsberg puhuu tietämisestä: ihminen kokee tietävänsä, miten asiat tulee hoitaa, ja muita tapoja on vaikea kestää. ”Mieheni perheessä on sellaista auttamista, johon en ole tottunut oman perheeni kesken”, Katja sanoo. Varastokin pitäisi raivata, pyykkikasat järjestää – kunpa joku voisi auttaa! Arkiset avunteot on win-win-tilanteiden aatelia: avun saajan kuorma kevenee, ja auttajallekin tulee hyvä mieli siitä, että voi olla hyödyksi. Tämä on tuttua 35-vuotiaalle Katjalle, johon iskee siivousstressi silloin, kun hänen anoppinsa kerää lasten leluja lattialta. Kuitenkaan avun vastaanottaminen tai antaminen ei aina ole helppoa. K U V IT U S A D O B E S T O C K KOTIVINKKI . Avun tarve voi näyttäytyä heikkoutena, jota emme kestä. ”Sairastaessa saatamme turvautua toisiin, mutta vaikkapa jaksamattomuuteen apua on vaikeampi pyytää. Miksi avun pyytäminen, vastaanottaminen tai antaminen on niin vaikeaa. Pitäisi olla tosi sairas, että en potisi huonoa omaatuntoa siitä, että joku tekee jotain puolestani. Mitä sille voi tehdä. Mitä tapahtuu, kun pyydät tai otat vastaan pieniä palveluksia. Se ei näy samalla tavalla kuin kipsi jalassa.” Forsbergin mukaan ongelman juurena on kivikova pärjäämisen kulttuuri, jossa arvostetaan sitä, että ihminen seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Jos apu tuntuu vääränlaiselta, se voi pikemmin kuormittaa kuin huojentaa. Anni uskoo, että vastaavassa tilanteessa hänkin toivoisi apua, mutta kynnys sen pyytämiseen olisi iso. Jos oma avuntarve tulee lapsena sivuutetuksi, voi aikuisenakin olla vaikea turvata muihin. Tunnelukkoja voi työstää ammattilaisen avulla, ja niitä voi myös pystyä avaamaan. ”Voiko ajatella, että ei haittaa, jos tänään kaikki ei mene niinkuin yleensä. Tunnelukot ovat omaan ajatteluun tai käyttäytymiseen vaikuttavia toistuvia toimintamalleja, jotka ovat reaktioita menneisyyden vaikeisiin kokemuksiin. Tämä kyky voi heikentyä myös aikuisiällä. Tällöin ihminen vaatii itseltään ja ehkä muiltakin paljon, ja oman vajavuuden myöntäminen on vaikeaa. Apu on pieni ja viaton sana, joka voi kantaa mukanaan vaikeita tunteita: kiitollisuudenvelkaa, riittämättömyyttä ja kontrollin menettämisen pelkoa. Lisäksi haasteita voivat Forsbergin mukaan tuottaa kiintymyssuhteen säröt. Onneksi en ole tarvinnut sellaista apua.” Myös psykoterapeutti Tuija Forsberg Väestöliiton terapia palveluista toteaa, että kipeänä avun pyytäminen on helpompaa kuin muulloin
Avun tarpeesta ei varsinkaan saa moittia tai syyllistää. Tämä koke mus vahvistuu, kun pyydämme apua ja tarpeeseem me vastataan. Ei ole välttämättä mukavaa oivaltaa tar vitsevansa ulkopuolista apua oman arkensa pyörittämiseen. Kun omat kipupisteensä ja pelkonsa kohtaa, alkaa tie niiden hyväksyntään ja parempaan elämään. Tällöin asiasta voi yrittää puhua esimerkiksi ystävän kanssa. Mistä hän tämä johtuu. Arvomme ihmisinä ei määrity sillä, kuinka paljon ponnistelemme tai saamme aikaan. Työkirjan muotoon laadittu valmennusopas auttaa päästämään irti toimintamalleista, jotka eivät palvele omaa arkea. * Pyydä tai tarjoa konkreettista apua: onnistuisiko pyykkien viikkaus, ikkunoiden pesu tai viikon ruoat pakkaseen. Sellaista, että tänään pestään meidän ikkunat ja huomenna teidän”, Anni sanoo. Mutta kun arki on kii reistä, tuntuisi avun pyytäminen liian itsekkäältä. Suositun psyko terapeutin kirja auttaa kohtaamaan itsensä ja muut inhimillisinä yksilöinä. Arvostammeko tehokkuutta ja täydellisyyttä vai sittenkin ihmisyyttä säröinene ja vahvuuksineen. ”Tietäminen saa usein autettavassa aikaan alemmuuden tunnetta. Tällöin auttamiselle voidaan löytää molempia osapuolia palvelevat raa mit. LISÄÄ LEMPEITÄ AJATUKSIA Jos apu tulee ylhäältä, tietävän auktoriteetin näkö kulmasta, voi se tuntua arvostelulta. On merkityksellistä kokea maailma niin, että voim me vaikeina hetkinä tukeutua toisiin. 3× HUOMAA TÄRKEIN. Auli Malimaa: Olet kaiken hyvän arvoinen NÄE MAHDOLLISUUDET. Mikä toisiin tu keutumisessa on vaikeaa. ”Lähiihmissuhteissa tunteista puhuminen voi olla vai keaa. ”Yhteinen avunantosopimus madaltaisi kynnystä pyytää apua. Siksi on hyvä, jos yhdessä voidaan keskustella mahdol lisimman konkreettisesti siitä, millaista apua itse haluaa ja mitä toinen on valmis tekemään. Pohjimmiltaan avun antaminen ja vastaanottami nen ovat arvokkaita tekoja, jotka vahvistavat mielen terveyttämme ja suhdettamme toisiin ihmisiin. Onko se pyyteetöntä toisen tukemista vai palvelus ten vaihtokauppaa. Myös ulkopuolista keskusteluapua on hyvä harkita. Auttamisen kohteena oleva voi kokea, ettei halua ottaa apua vastaan, koska se paljastaa oman heikkouden.” Siksi auttajan kannattaa muistaa, että avuntarjous voi tun tua saajastaan epämukavalta. JOS AVUN TARVE kalvaa mieltä tai hiertää ihmis suhdetta, kan nustaa Tuija Forsberg puhumaan asiasta avoimesti. Varsinkin jos ihmissuhde on hankala tai tulehtunut, voi olla paikallaan rajata auttamissuhde sen ulkopuolelle. Siitä voi olla apua, että epä mukavan olon myöntää avoimesti silloin, jos apua pyytää tai sitä tar jotaan. JOS ANNI viitsisi, hän pyytäisi läheisiltään apua miel tään askarruttaviin asioihin. VINKKI 70. Suhteeseen voi liittyä syyllisyyttä, häpeää ja ajatuksia siitä, millainen toisen pitäisi olla”, sanoo Forsberg. Aina tämä ei kuitenkaan ole helppoa. MEILLÄKOTONA.FI. ”Apua voi olla vaikea pyytää, jos siitä jää ajatus, että on aina palveluksen velkaa”, sanoo Forsberg. Autettava voi säilyttää tunteen siitä, että pystyy itse järjestämään arkensa haasteita, ja auttajaakin helpottaa tieto siitä, että apu on toivottua. Merja Takamäki: Irti päästäminen. Myös toisten auttaminen vahvistaa omanarvontuntoa ja merkityksellisyyden kokemus ta, Forsberg sanoo. Siksi toisia ei kannata auttaa sanelemalla tai tuomalla tiskiin tapoja, jotka itselle toi mivat. Yleensä aikomus on kuitenkin hyvä, ja aut taja tekee mielellään jotain sellaista, josta on oikeasti hyötyä. Kontrollin tarve voi estää tarttumasta elämän mahdollisuuksiin. Mutta mitä auttaminen oikeastaan tarkoittaa. Toisaalta jos jonkun läheisen tarjoama apu tuntuu jatkuvasti vääränlaiselta, kannattaa punnita, voisi ko siitä kieltäytyä, muistuttaa Forsberg. Kumpikin on siis hyväksi: sekä avun pyytäminen että uskallus ottaa sitä vastaan. Jos läheisen tapa auttaa tuntuu ahdistavalta, siihen voi yrittää vaikuttaa. Maaret Kallio: Inhimillisiä kohtaamisia SINUT ITSENI KANSSA
Miten olet auttanut muita ihmisiä viime aikoina. 5 Mihin asioihin itse kaipaisit juuri nyt muiden apua. 71. 3 Kuka tai mikä sinua voisi näissä asioissa auttaa. Mitä tästä seuraa. 2 Mitä uskot, että tapahtuu, jos pyydät apua. 4 KOTIVINKKI . Mikä estää sinua pyytämästä sitä. 1 Miltä muiden auttaminen tuntui. Millainen olo auttamisesta jäi. Mielitreeni SINUIKSI AVUN KANSSA Jos avun pyytäminen tuntuu vaikealta, voi näiden kysymysten pohtiminen auttaa
MEILLÄKOTONA.FI. Sairastuminen saattoi pelastaa hänen omaistensa henkiä. Kokemuksen kautta Sari Tolvasen, 31, sisko kuoli kesällä rintasyöpään. ”Lupasin siskolle, että jatkaisin elämääni” TEKSTI ANNELI JUUTILAINEN KUVAT PIA INBERG 72
KOTIVINKKI . 73
Niinalta poistettiin toinenkin rinta ja munasarjat. Se oli jonkinlainen itsesuojelukeino, joka auttoi jaksamaan. Olimme valtavan onnellisia. Lisäksi Niina oli haaveillut pitkään valmistujaisjuhlista, jolloin hän kerrankin saisi kerättyä kaikki läheiset yhteen. Tunsin itseni avuttomaksi, kun en voinut tehdä mitään hänen pahalle ololleen. Niinan diagnoosin jälkeen oli selvää, minä ja Sanna halusimme testauttaa myös itsemme. Pidin mielessäni takarajana 30 ikävuotta, sillä sen jälkeen riski sairastumiselle on suurempi. Toivo hänen elämänsä jatkumisesta eli silti minussa vahvana loppuun asti. Olin tuolloin vasta 26-vuotias ja yhtäkkiä minun pitäisi poistattaa rintani, jotta en sairastuisi. Sairaus oli puhjennut nuorella iällä ja se oli triplanegatiivinen eli hormoneista riippumaton aggressiivinen syöpä. Minä sain puhelinsoiton seuraavana päivänä. Helpotus oli valtava. Pelko sairastumisesta oli poissa. Niinalla oli todettu aggressiivinen rintasyöpä. Toukokuussa testitulos paljasti, että kyseessä oli perinnöllinen geenivirhe nimeltä BRCA1. AJATUS ENNALTAEHKÄISEVISTÄ eli profylaktisista leikkauksista tuntui aluksi vaikealta. Niina ei koskaan jättänyt asioita puolitiehen. Koulun loppuun vieminen kuvasti myös normaalin arjen jatkumista. MEILLÄKOTONA.FI. Tuloksissa kesti kaksi pitkää kuukautta. MINÄ JA SISKONI olimme lapsesta asti todella läheisiä. Pahin kriisivaiheeni oli ennen leikkausta. Muun perheemme vointi mukaili täysin hänen tilannettaan. Aamiainen jäi syömättä, kun poistuin soittamaan. Ymmärsimme, että taipumusta syöpäsairauksille oli, mutta kenellekään ei tullut mieleen, että kyse voisi olla geenivirheestä. Niinan ansiosta päätöksestäni tuli lopulta hyvin selvä. En ole ottanut asiasta stressiä. Niitä säästellään, jotta voisin saada lapsia. Poistoleikkaus ei ollut kolaus itsetunnolleni tai naiseudelleni. Rintani poistettiin pari vuotta sitten, kun täytin 30. Niina oli aina kaikkein vahvin meistä henkisesti. Pelkäsin. Se yllätti minut, sillä en voinut tietää etukäteen, miten asia vaikuttaa minuun henkisellä tasolla. Sytostaattija sädehoidot alkoivat pian. Aika oli myös Niinalle vaikea. Korjausleikkaukset viivästyivät ja siirtyivät koronapandemian vuoksi. Koko tuon ajan jännitin enemmän Sannan puolesta ja hän minun vuokseni. KIELSIN KUOLEMAN MAHDOLLI SUUDEN. Oli selvää, ettei Niina voisi enää parantua. Kun Niinalla oli paha olla, meillä kaikilla muillakin oli. Tarvitsin aikaa sulatellakseni asiaa. Olin yksin kotonani ja yritin ymmärtää, mitä minulle oli juuri sanottu: geenivirhe oli periytynyt minulle. Hän pelkäsi, että me joutuisimme kokemaan saman kuin hän. Vuoden vanhempi kuin minä nyt. Rinta leikattiin heti tammikuussa. Miten rintojeni poisto vaikuttaisi naiseuteeni. Ymmärsin, että rintojen poisto ei olisi mitään syöpäsairauteen verrattuna. NIINA KUOLI tänä kesänä. Ehkä jollain tavalla kielsin mielessäni kuoleman mahdollisuuden. Lääkärit epäilivät heti, että rinta syövän aiheuttaja voisi olla perinnöllinen geenivirhe. Munasarjani poistetaan viimeistään, kun täytän 40 vuotta. S iskoni Niina laittoi viestin perheemme yhteiseen Whatsapp-ryhmään. Ensimmäisen leikkauksen jälkeen en ole epäröinyt tai katunut ratkaisuani kertaakaan. Vaikeinta oli nähdä, kun hän lopulta mureni. HOIDOT TUNTUIVAT tepsivän Niinan syöpään, ja alku vuodesta 2020 hänen todettiin olevan terve. Vielä alkukesästä 2020 hän sai opintonsa päätökseen suoritettuaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. EHKÄ SE AUTTOI MINUA JAKSAMAAN. Leikkaus olikin valtava helpotus. Hän oli tuolloin vasta 32-vuotias kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äiti. Tavasin viestiä costaricalaisen hotellin aamupalapöydässä. Niitä on täytynyt tehdä parikin kappaletta, ja vielä ainakin yksi on tulossa. Niina, minä ja minua kolme vuotta vanhempi Sanna pidimme yhteyttä päivittäin. Tunnen itseni edelleen kokonaiseksi. En muista siitä juuri mitään muuta kuin sen, että hän oli tilanteesta yhtä rikki kuin minä. Niina oli löytänyt patin vasemmasta rinnastaan noin reilua viikkoa aiemmin. Rintojen poiston jälkeen tunsin suurta huojennusta. Olimme pari vuotta aiemmin ihmetelleet, miten moni sukulaisistamme toisen vanhemman puolelta oli kuollut syöpään. Mutta jo parin kuukauden kuluttua hänelle tuli uusia motorisia oireita ja kävi ilmi, että syöpä oli levinnyt aivoihin ja tärkeimpiin sisäelimiin. Sanna tuli heti luokseni, ja lähdimme yhdessä sairaalaan keskustelemaan tilanteestani Ihoja allergiasairaalaan, kliinisen genetiikan yksikköön. Oli joulukuu vuonna 2016, ja olin lopettelemassa usean viikon mittaista reissua VäliAmerikassa ystävieni kanssa. Kun olin kypsytellyt asiaa tarpeeksi, päätin toimia. Juttelin asiasta paljon Niinan kanssa samaan aikaan, kun seurasin hänen sairastamistaan. Sokki oli niin suuri, että se verhosi kaiken alleen kuin sumu. 74. Sanna sai oman vastauksensa päivää ennen minua: tulos oli negatiivinen. Tiesin, että sama olisi edessä myös minulla, mutta en halunnut kiirehtiä. Kun hän päätti jotain, hän myös teki sen. Isosiskona hän kannatteli ja johdatteli meitä sekä esitti sairautensa aikana usein vahvempaa kuin olikaan. Toivon tulevani äidiksi jonakin päivänä, mutta sitä ei voi pakottaa tai kiirehtiä
Hän jopa jatkoi työtään kahtena päivänä viikossa aina saattohoitoon asti. Siskoni teki kaikkensa, jotta saisi viettää sairaudestaan huolimatta mahdollisimman normaalia elämää. Käyn kuntosalilla, juoksemassa ja pyöräilemässä. Loppuvaihe eteni nopeammin kuin kukaan osasi odottaa. Minulla on ollut samat asiakkaat jo vuosia, ja heistä on tullut minulle läheisiä. Työni liikunta-alan yrittäjänä ja valmentajana on helpottanut minua paljon. Se oli yksi siskoni ja hänen tyttärensä lempikappaleista ja soitettiin hänen hautajaisissaan. Niina ehti olla saattohoidossa kaksi viikkoa. Se on ainoa vaihtoehto. Minun vointini vaihtelee. 75. Nyt kun rintani on poistettu, riskini sairastua rintasyöpään on jopa merkittävästi pienempi kuin ilman geenivirhettä elävillä naisilla. Viime hetkellä lähetänkin viestini vain Sannalle. SYÖPÄPOTILAALLE esimerkiksi hiusten menettäminen on paha paikka: sairaus näkyy myös muille ja vie mahdollisuuden elää ulkopuolisten silmissä normaalia elämää. KOTIVINKKI . Läheisen kuoleman aiheuttamaa surua ei voi nopeuttaa tai ohittaa. Odotan että leikkaukset saadaan päätökseen, jotta pystyn suunnittelemaan tulevaisuuttani pidemmälle. Muistan, kuinka lauloimme Niinan ja hänen toisen tyttärensä kanssa autossa Behmin kappaletta Hei rakas. Niinan puhelinnumero on yhä tallennettuna puhelimeeni, samoin kaikki viestittelymme. Kun ulkonäkö viedään, samalla katoavat oma henkilö kohtainen tila ja yksityisyys. Huolehdin omasta hyvinvoinnistani liikkumalla ja retkeilemällä luonnossa. Usein on päiviä, jolloin unohdan oman geenivirheeni. Työnteko pakottaa olemaan läsnä ja antaa muuta ajateltavaa. Se oli tietysti meille läheisille vaikeaa, mutta kaikki kävi juuri niin kuin Niina oli toivonut. Ennen me siskot olimme tiivis kolmikko, nyt yksi on poissa. Olen tottunut asiaan enkä ajattele sitä aktiivisesti. SISKON KUOLEMA on muuttanut myös perheemme dynamiikkaa. Niinakin kärsi siitä, miten lääkkeet turvottivat hänen kehoaan. Se paljasti muulle maailmalle, ettei hän voinut hyvin. Itse syöpäsairaus ei periydy, mutta geeni virhe nostaa merkittävästi sairastumisriskiä. Puhuimme Niinan kanssa tästä monta kertaa. Ihmiset saavat tietää tilanteestasi, vaikka et kertoisi siitä heille sanallakaan. Toisinaan teen vaellusmatkoja Lappiin tai retkeilen pääkaupunkiseudun lähialueilla. Yritän elää asian kanssa päivän kerrallaan. Olemme aina olleet läheisiä, mutta nyt siteemme on entistä tiiviimpi. Se ei vaikuta jokapäiväiseen elämääni. Niina oli suunnitellut tarkkaan omat hautajaisensa, jotta meidän ei tarvitsisi murehtia niistä lainkaan. Erityisen kipeältä tuntuu hetkissä, kun menen käymään kotikaupungissani ja ymmärrän, etten voi enää mennä näkemään toista siskoani. Hänen ei tarvinnut kärsiä kivuista pidempään. KUN ULKONÄKÖ VIEDÄÄN, HENKILÖ KOHTAINEN TILA JA YKSITYISYYS KATOAVAT. Luonnossa liikkuessani tunnen rauhan ja osaan pysähtyä juuri siihen hetkeen. Välillä meinaan kertoa jostakin tapahtuneesta asiasta tai lähettää hauskan sattumuksen totutusti siskojen viestiryhmäämme. Onneksi pystymme jakamaan surua ja keskustelemaan perheenjäsentemme kesken. Naisille se aiheuttaa rintaja munasarjasyöpää, miehille rintaja eturauhassyöpää. Helsinkiläinen Sari Tolvanen kantaa syövälle altistavaa BRCA1-geeniä
Tuntui kohtuuttomalta, että tällainen sairaus tuli osaksi läheistä perhettämme. Ehkä opiskelen vielä lisää, biokemia ja lääketiede ovat aina kiinnostaneet minua. En juuri stressaa leikkauksista tai ota paineita ulkonäöstäni. Hän näki sairautensa tarkoituksena sen, että minut ja hänen lapsensa voidaan pelastaa. Hänen sanansa muistuvat mieleeni errityisesti silloin, kun suru meinaa pysäyttää minut. Samaan aikaan on helpottavaa nähdä Niinan jatkuvan lapsissaan. Haluaisin tehdä hänet ylpeäksi. Niinan kuolema ja oman geenivirheeni löytyminen ovat vahvistaneet entisestään arvojani. MEILLÄKOTONA.FI. Niina kannusti minua toteuttamaan haaveeni. Olen onnellinen ja kiitollinen, että tytöt ovat olemassa. Samoin ymmärrys siitä, ettei mikään ole ikuista ja lähtö voi tulla kenelle tahansa koska vain. Hän oli onnellinen, että geenivirheeni löydettiin. Niinakin painotti elämän arvaamattomuutta ja läheisiä ihmissuhteita – sekä myös sellaisesta luopumista, joka tuottaa enemmän surua kuin hyvää oloa. Tietysti he ikävöivät äitiään valtavasti. Ennen Sari haaveili asumisesta ulkomailla. ”Pakottava tarve ja kaipuu pitkäaikaiseen oleskeluun ulkomailla on jäänyt. Ajan kuluessa katkeruuden tunteet laantuivat, ja suru siirtyi päällimmäiseksi. Haluan rohkaista ihmisiä hakeutumaan testeihin mahdollisimman aikaisin ja silloin, kun on vielä vapaus valita, mitä asialle tekee. Oikeastaan se ei ollut edes toive, vaan melko tiukka puhuttelu. LÄHEISEN menettämisen jälkeen ymmärtää, ettei ole muita vaihtoehtoja kuin selvitä eteenpäin. Niina näki kaikessa aina valoisan puolen ja etsi sen jopa sairastumisestaan. Saman asian vuoksi puhun omista kokemuksistani. Käyn Niinan haudalla lähes joka viikko, vaikka se on joka kerta yhtä vaikeaa. Meiltä siskoiltaan Niina toivoi, että olisimme jatkossakin läsnä hänen lastensa elämässä. Täällä on hyvä olla.” 76. Perheen ja läheisten merkitys on voimistunut entisestään. Toivon saavani elää normaalia elämää terveenä mahdollisimman pitkään. Siskon kuoleman ja oman geenivirheen toteamisen jälkeen elämä Suomessa on tuntunut tärkeämmältä. Ymmärsin, kuinka monia ihmisiä on samassa tilanteessa. ENNEN KUOLEMAANSA Niina esitti toiveen: ”Älkää jääkö paikoillenne.” Hän halusi meidän elämämme jatkuvan. Tytöt ovat 11 ja 8, ja jatkaneet harrastuksiaan ja koulunkäyntiä. Nauttia ihan tavallisesta arjesta ja perheen läheisyydestä. Toisaalta juuri siellä tunnen hänen läsnäolonsa. Jos hänen piti lähteä, muiden elämät eivät saisi valua hukkaan. Niinan sairastuttua kävin läpi katkeruudenkin tunteita. Pääasia on, että saisin tulevaisuudessa elää normaalia arkea. Olen kiitollinen, että geenivirheeni löydettiin aikaisin ja minulla on ollut mahdollisuus toimia etukäteen. * SISKONI OLI ONNELLINEN SIITÄ, ETTÄ GEENIVIRHEENI LÖYDETTIIN
Tai miksi ei vaikka isompien lahjojen kestolahjakassina. Ripusta tähti ikkunaan tai laske se tasolle, johon voit koota myös muita suosikkikoristeitasi asetelmaksi. LÄHETÄ JOULUPUKILLE VIESTI The Folklore Companyn ristipistotaulu tuo ripauksen huumoria joulun odo tukseen. 13,90 €. PAKETIT PIILOON Tämä pyykkikassi muuntuu käden käänteessä pukin lahjasäkiksi. Aika jouluttaa M A I N O S Osta tuotteet Meillä kotona -kaupoista meko.fi/jouluttajan-koristeet K U V A T V A L M IS TA JA T JOULUN TÄHTI Paperinen joulutähti on eleettömän tyylikäs koriste, joka sopii myös syys kodin kaunistukseksi. Valmiin taulun koko 41 x 33 cm. Aloittelijalle kin sopiva DIYpakkaus sisältää ristipis totyön tarvittavat välineet ja materiaalit. Broste Copenhagenin tähden halkaisija on 30 cm. PUNAISIA POSKIA KYÖKISSÄ Punaposkisilla omenoilla kuvioidut keittiöpyyhkeet ilahduttavat keittiös sä sekä jouluna että juhannuksena. 3 5 4 6 1 2. Ruokalautanen 28 cm, 37,70 €. Klippan Yllefabrikin harjatusta luomulampaanvillasta valmistettu pehmeä Ralphpeitto tuo lämmintä joulun tunnelmaa pimeisiin iltoihin. PEITTO KUIN HALAUS Joulu voi saapua jo sohvalle, vai mitä. Viltin mitat ovat 130 x 200 cm. Poroilla, vehreillä kuusilla ja lumen peittämillä taloilla kuvioidut astiat tuovat kattaukseen talvisen tuulah duksen. 34,90 €. Hoi himojouluttaja! Vuoden kutkuttavin aika lähestyy. Tee taulu lahjaksi ystävälle tai ripusta omalle seinällesi. Bloomingvillen puu villainen kassi on 42 x 52,5 cm. Tässä kuusi tuotetta, joilla tuot hetkessä ripauksen joulun taikaa kotiisi. Tukevaa kassia voi käyttää myös olohuoneessa vilttien ja sohvatyynyjen säilyttimenä. Finlaysonin Omppusarjan settiin kuuluu kaksi keittiö pyyhettä: yksi isolla omppu kuviolla ja toinen pikkuomenoil la koristettu. 16,90 €. Pyyhkeiden koko on 50 x 70 cm. 32,90 €. 69,60 €. ASTIASTO ON PUOLI RUOKAA Fylklövernin Juleminnerjouluastiasto kruunaa joulupöydän, mutta sillä voi tunnelmoida jo loppusyksyn pikku jouluissa. Meillä kotona -kaupoista löydät hauskimmat, aikaa kestävät joulukoristeet ja jouluiset sisustustavarat
MEILLÄKOTONA.FI. 78. Ristikko RISTIKON RATKAISU meko.fi/ristikonratkaisu Ensi numerossa kryptot
Lapsena Sonkajärvellä ihmettelin, kun joidenkin kavereiden kotitiloilla asuttiin viidennessä polvessa. Jotkut ihmiset istahtavat kuin luonnostaan minne mene vätkin. 79. O stimme talon. En ymmärrä, mitä se tarkoittaa. PIAN SEN JÄLKEEN ostin Helsingin kantakaupungista yk siön, silloin ne vielä olivat muidenkin kuin monimiljo näärien saatavilla. Ei se siltä tuntunut, sillä seinän läpi kuului naapurin huohotus ja kellarikomerosta löysin edellisen asukkaan tyh jän kaasupullon ja rikkinäiset tikkaat, joihin en us kaltanut koskea. OLEN KOKO IKÄNI elänyt taloissa ja asunnoissa, jois ta olen tiennyt lähteväni, oli sitten kysymys vuokra kämpistä, lapsuudenkodeista tai omistusasunnoista. Olivatkohan edeltäjämme onnellisia täällä, kysyin kuitenkin, ja kuin kommentiksi löysin vessan kaappiin unohtuneen kätkön: kutitushuiskun, hieromasauvan käyttöohjeen ja eräänlaisen miesten siveysvyön. Minulla oli opiskeluaika na kämppä kaveri, joka toi kaverei neen kauniit kalusteensa toiseen huoneeseen, ja jo iltapäivällä talos sa tuoksuivat kaneli ja hoitoaine, eikä asunto ollut koskaan näyttä nyt kodikkaammalta. Kuukauden kestäneen ruljanssin jälkeen alle kirjoitimme sumuisin silmin neljä kiloa paperei ta, jotka sitoivat meidät pankkilainaan kolmeksi kymmeneksi vuodeksi. Minua hävetti vähän, kun kiinteistönvälittäjä yllätti meidät sauhun keskeltä, mutta olin jo unohtanut, että tämä on Kalifornia ja välittäjäkin on toiselta ammatiltaan akupunkturisti. Sen jälkeen asunto oli olevinaan minun. Asuntoosakepaperi oli kellertävä hapero, jonka takasivulle kaikki edelliset osakkeenomista jat oli listattu. Oli asuinkäytössä oleva uusi puoli, sen takana talvi lämpimänä pidetty vanha puoli, ja metsän rajassa savu pirtin rappunen, jolle esiisä oli syntynyt. NYT OMAAN TALOON päästyämme päätin, etten halua ajatella edellisiä enkä tulevia asukkaita ollen kaan. K U V A B A R B A R A D A V ID S O N / A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O KOTIVINKKI . Panin vaivihkaa oman huonee ni oven kiinni, ettei tulokas näki si tai haistaisi vielä käytettävissä olevien käytettyjen kalsareiden kasaa. Juuri näistä syistä en koskaan oppinut elämään talossa, mulkoilin puuta ja pelkäsin naar muttavani lattiaa. Irrotin hyllyt, maalautin seinät, poistin suihkun viemäristä puoli paunaa karvoja, ja lopuksi mieheni suitsutti salviaa nurkkiin. Ensimmäisenä seisoi musteella kir joitetuin koukeroin jotakin sellaista kuin että myyty herra Kauno Mäkimaunolle kymmenellä markalla. Menneiden ja tulevien asukkaiden haamut elä vät kyllä muuallakin. Minusta tuntui, että asunto oli välittömästi enemmän hänen kuin minun, vaikka olin itse asu nut siinä vuosia. Ainakin he ilmeisesti yrittivät olla, tuumi miehe ni. Olemme jo muuttaneet, mutta hiivin talossa vieläkin kuin olisin siellä kylässä. Oman kodin onni Antti Holma Antti Holma on matkamies, joka ei aiemmin ole piitannut pesistä eikä niiden rakentamisesta. Listan loppuun allekirjoitin oman nimeni, paperi vietiin pankin kellariin lainan takuuksi enkä näh nyt sitä enää koskaan. Edellinen vuokraemäntämme oli verevä, hymyilevä doula, joka kaikissa käänteissä kiitti, että pidämme huolta heidän kodistaan. Minä kikatin kuin kojootti, ja sitten skoolasimme omalle vuorollemme yrittää. Eh kä sellaisessa pihapiirissä kasvaneen on helpompi ajatella maita ominaan, vaikka juuri niissä talois sa edellisten sukupolvien paino on usein raskaam pi; nenä renkaan ottaneelle hulttioteinille sanotaan, että isomummu nousee yöllä haudastaan ja kampeaa rinkulan irti. Kun lähetin ystävälle kuvan doulan sitruuna puusta, hän kysyi, onko sen juurelle rituaalihaudat tu istukoita. * OLEN ELÄNYT KOKO IKÄNI ASUNNOISSA, JOISTA OLEN TIENNYT LÄHTEVÄNI. Se on amerikkalainen tapa muistuttaa, että mikäli talol le tapahtuu mitään ikävää, lakimiehet ovat yhtey dessä
Lämpöä ja hengittävyyttä antaa joogatunnin jälkeen tai illan viiletessä Liquid Flow Hoodie 129,90 €. Syystalvinen luonto kutsuu myös luontoon kävelylenkeille, joiden jälkeen on ihanaa lämmitellä vaikka takkatulen äärellä. Super.natural merinovaatteet saa pestä koneessa etkä tarvitse erikoispesuaineita. 99,95€, bonge.. Se on valmistettu todella pehmeästä . 139,95€, bonge.. eecen ja untuvatakin ominaisuudet antaen lämpöä ja suojaa. Olit sitten syyskävelyllä tai rentoudut mökilläsi, Hight Cloud Jacket päälläsi pysyt lämpimänä. Pue ihoa lähinnä Super.naturalin uusi Liquid Flow toppi, joka antaa miellyttävän tuen 49,90 €. Klassinen, muhkea ja kevyt eettinen untuvatakki Crystal Palace hylkii veden, suojaa tuulelta ja lämmittää kovallakin pakkasella. 100 % PFC-vapaa. Kodista on tullut meille entistä tärkeämpi paikka erikoisina aikoina. bonge.. 100 % PFC-vapaa. Merinon lämpöä, pehmeyttä, keveyttä ja hengittävyyttä syksyn viileneviin iltoihin! Uusi syksyn Super.natural mallisto on täynnä ajattomia ja selkeälinjaisia vaatteita niin kotona viihtymiseen kuin kehonhuoltoon ja kaikkeen aktiiviseen elämään. Uutuus merinolegginssit voit pukea päällesi niin kävelylenkeille, joogasalille tai ihan vain kotisohvalle, Favourite Tights 89,90 €. MAINOS. bonge.. Syystalven tunnelmointia kotona & luonnossa Pimenevät illat saavat meidät jälleen nauttimaan kodin lämpöisestä tunnelmasta kauniin kesän jälkeen. Tasman Jacket on erinomainen aktiiviselle ulkonaliikkujalle. Eettisen merinovillan ja tekokuidun yhdistelmä tarjoaa helppohoitoista ja vaivatonta nautintoa merinovillan ylellisistä ominaisuuksista. 149,95€, bonge.. 239,95€, bonge.. 100 % PFC-vapaa. Suursuosion saavuttaneet kevyet, lämpimät, tuulenpitävät ja vettähylkivät Atmosphere Pants untuvahousut toimivat niin pulkkamäessä, koiran kanssa ulkoillessa kuin tunturissakin. Tämä hybriditakki yhdistää elastisen . Nyt osataan arvostaa sitä, että kotona voi rentoutua ja viettää aikaa ja juoda vaikka kuppi kuumaa tai tehdä kehonhuoltoa joogan, venyttelyn tai pilateksen keinoin. eece-kankaasta, joka muistuttaa lampaan villaa. 100 % PFC-vapaa
Puhelimen kuvakkei den järjestely on niitä inhottavia hommia, joihin harva viitsii itse ryhtyä, eräänlainen digiajan lattiakaivon puhdistus. 1 2 3 4 5 6 7 K U V IT U S A IN O K O R P E L A Anna aineetonta Unohda kotihieronnat ja siivoukset, jotka eivät koskaan toteudu. Hengitä pari kertaa syvään ja käynnistä pesuohjelma. VIRPI SALMI KOTIVINKKI . Sarjaa voi tietysti myös vaihtaa oman maun mukaiseksi. Kuuma lista KATSON KANSSASI KEVÄÄLLÄ TUNNIN NORPPA-LIVEÄ On kiva idea, että lahja ulottuu vähän pidemmälle tulevai suuteen. Anna niiden sijaan sellainen itse tehty lahjakortti, johon rahkeesi riittävät. EN PALJASTA, MITEN SUCCESSIONIN KOLMAS KAUSI LOPPUU Jos haluaa pelata varman päälle, tämä lahja kannattaa antaa sellaiselle, jolla ei ole harmainta hajua, mikä Succession on. ETSIN JUURI SINUN TARPEISIISI RÄÄTÄLÖIDYN YOUTUBE-KANAVAN Ruksaa tähän, pidätkö eniten possuista, mi nia tyyri ruoasta, meikki tutoreista, nukkekodeista, räjäy tyksistä, korea lai sis ta kahvi loista, ASMR:stä, kissoista, venäläisistä lampaista, japanilaisista mini asunnoista tai täytä itse __________. JÄRJESTÄN PUHELIMESI KUVAKKEET SIISTISTI KANSIOIHIN Vaativa lahjansaaja ilahtuu tällaisesta fyysistä ponnistelua edellyttävästä lahjasta. ESTÄN SINUA SYÖMÄSTÄ KONVEHTEJA VUODENVAIHTEEN JÄLKEEN Tämä on klassinen lahjakortti, jonka arvoa perinteisyys ei ollenkaan vähen nä, päinvastoin. Tietysti ihaninta on se, että saaja ja antaja tekevät jotakin yhdessä, kuten katsovat tietokoneen ruudulta, josko norppa pötköttäisi kivellä. SARJAKORTTI PESUKONEMEDITAATIOON Varataan pesutupa, laitetaan pyykit edes tä täytettävään pesu koneeseen. Asen toa voi tukea seuraa vaan koneelliseen me nevällä likapyykillä. Istutaan koneen luukun eteen ristiistuntaan. Joulun pyhien jälkeen huomaa nopeasti, että lahjalle on todellakin käyttöä. JOS HALUAT ALOITTAA LIIKUNNAN, KANNUSTAN SINUA AIDOSTI Vaativa lahja, jonka antajan pitää todella sitoutua olemaan vinoilematta ja kommentoimatta sarkastisesti herkässä tilanteessa, jossa saaja yrittää vältellä salille lähtemistä. 81
Tilaa lehti: a-lehdet.fi/tilaa Aina mukana! K U V A K R IS T A K E LT A N E N Seuraava ilmestyy 24.11.2021 ”KOTONA SAA OLLA KASOJA JA TAVARAA” RENNOT SISUSTUS IDEAT JOULUUN LEIVOTAAN! HAUSKA KANELIÄSSÄ KAKKU meilläkotona.fi @kotivinkki kotivinkki
Joulunaikaan virittäydyt Jyväskylän Kirkkopuistossa Jouluvalomaan valoteoksia ihaillen tai Toivolan vanhan pihan putiikeissa ja makasiineissa. visitjyvaskyla.fi/talvi kuvat: Emilia Hoisko, Maris Grunskis Ainutlaatuiseen aikaan.. Ainutlaatuinen joulu Keski-Suomessa Nauti joulun kiireettömästä tunnelmasta joulun valmiilla lomilla. Nauti kuuma glögi rakkaimpiesi kanssa jouluostosten lomassa. Upeiden majoituskohteiden lisäksi loman kruunaavat mahtavat aktiviteetit ja herkullinen ruoka
Vuoraa pesänsä viirinauhalla. Kädessä lähes aina kirja. 33 €) Jatkuva tilaus #KOTIVINKKI #KODITTAJA SUOMEN KODITTAJAT VÄRIKUVISSA J E N N A K U N N A S SOHVAPESÄKKÖ (sof famu s sof famu s) LUOKKA: Olohuonekodittajat TUNNUSMERKIT: Saattaa pysyä tunteja samassa asennossa. #KODITTAJA SUOMEN KODITTAJAT VÄRIKUVISSA Kodittajan oma lehti on täynnä iloa ja inspiraatiota. MULTAKÄMMEKKÄ (taimit u s ex t re mu s) LUOKKA: Pihakodittajat TUNNUSMERKIT: Kuopii pihaa jo helmikuussa ja lukee illalla sängyssä siemenluetteloa. JAUHOKÄMMEKKÄ (ca cc u s m a x imu s) LUOKKA: Keittiökodittajat TUNNUSMERKIT: Kutsuu taikinajuuriaan nimeltä. TILAA NYT! 20 € 5 numeroa (norm. NYT KANNATTAA OLLA TILAAJA! Tilaajana saat ihania lahjoja lehden välissä, kuten neuleohjeita, julisteen ja reseptejä. YLIMÖÖPELI (inn o vat u s h a b itar ium) LUOKKA: Sisustuskodittajat TUNNUSMERKIT: Huvittelee siirtelemällä huonekaluja ja metsästää täydellistä sohvatyynyä.. NEULOOTIKKO (v irccau s s u cca d e mu s) LUOKKA: Käsityökodittajat TUNNUSMERKIT: Pitää suvun villasukissa ja yrittää varastoida lankoja muidenkin reviireille. OIKOPÄÄTTI (inn ost u x s uitsait) LUOKKA: Sarjakodittajat TUNNUSMERKIT: Jättää jälkeensä vanan aloitettuja asioita islantilais neuleista uuvahtaneisiin kombuchaviljelmiin. PYYHKÄISIJÄ ( p uts i s m a x imu s) LUOKKA: Siivouskodittajat TUNNUSMERKIT: Siivoaa ohimennessään tiskipöydän ja suoristaa maton hapsut. Ylikehittyneet kämmenlihakset. JOULUTTAJA (nuut t i k o r i st el e mu s) LUOKKA: Sisustus ja ruokakodittaja TUNNUSMERKIT: Alkaa valmistella joulua loppiaisena ja hyräilee Kulkusia kesällä. JUHLINTTI (sk e mut m a x imu s) LUOKKA: Hupikodittajat TUNNUSMERKIT: Näkee juhlan aiheen hetkessä kuin hetkessä ja taikoo tarjoilut kuin tyhjästä