Aino Tannisen mielestä koulu on erittäin mukava. Kuhmoisten Sanomat N:o 2 – 2022 – 72. – Esimerkiksi miten tulostetaan ja missä kynät ovat. Erityisesti oman luokan rullailEka lounas uudessa ruokalassa tavat tuolit saavat kiitosta. Avajaisseremonioita ei voitu rajoitusten vuoksi järjestää. Opettajat Kaisa Urpunen ja Tuula Harju viihtyvät, kun uudessa rakennuksessa on siistiä, valoisaa ja puhdasta. Oli vähällä, että rakennuksen käytävät olisivat pysyneet tyhjinä, kun vielä viime viikon lopulla hallitus pohti yleistä suositusta etäopiskeluun. – Lattia on kauhean liukas. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Keskiviikkona 12. – Olemme olleet kuin Liisa Ihmemaassa, tiivistää rehtori Juha Nupponen ensimmäisen aamupäivän jälkeen. Joona Pitkäniemi sai alkuun huonon kokemuksen oppilaiden henkilökohtaisista tavaralokeroista, joissa on numerolukko. Hänen mukaansa siirtyminen uuteen rakennukseen sujui yllättävän hyvin. Joona Pitkäniemen, Niklas Lahnalahden, Topi Niemen ja Nestori Liehun arvosana uudelle koululle on ”aika mukava”. Hän ei saanut lokeroaan auki, koska joku muu ehti lukita sen omalla koodillaan. Ruokailussakaan ei syntynyt ruuhkia, vaikka käytössä on vain yksi linjasto. Esimerkiksi kuulutuslaitteisto toimi vallan hyvin viime viikolla, mutta tositilanteessa sitä ei saatukaan toimimaan. He saivat opetuksen heti käyntiin, vaikka osa asioista oli vielä epäselviä. Varaa ilmoitustilasi: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi 040 483 0860 Päivi Hotokka Uuden koulun värikkäillä sohvilla ja valoisassa ruokailutilassa parveilee oppilaita. Päivi Hotokka Topi Niemi, Nestori Liehu, Aino Tanninen, Niklas Lahnalahti ja Joona Pitkäniemi eivät kehuneet uuden keittiön ensimmäistä ruokaa, mutta se saattoi johtua siitä, että tarjolla olleet kasvispyörykät eivät maistuneet. tammikuuta 2022 ” Ratkaisuja tehdään koko ajan. Monen toive kuitenkin täyttyi, ja koulu päästiin ottamaan käyttöön. Tarkkuutta ensimmäinen päivä vaati, koska koronaohjeistuksen mukaan luokat eivät saisi sekoittua ja kireän pakkasen vuoksi välitunnit vietettiin sisätiloissa. Rehtori myöntää, että lastentauteja on tullut ilmi ensimmäisten tuntien aikana. Puutteitakin löytyi. – Oli lämmintä, kun tuli luokkaan! Ja kun sisällä ei käytetä kenkiä, lattia ei ole ihan märkänä. Päivi Hotokka Tuukka Lehtonen (oikealla) opiskelee putkimieheksi isä Harri Lehtosen opetuksessa.. – Ruokalassa ei tullut vettä hanasta. Hyvinvointikoordinaattori Pertti Terho hyvinvointialueista f Sivu 3 f Sivu 5 Isän opissa Irtonumero 2,00 € kuhmoistensanomat.fi Arvoisa aluevaaliehdokas! Vaali-ilmoituksella paikallislehdessä tavoitat äänestäjät tehokkaasti
Vaativasta työstä pitää saada kunnon palkka ja ahkeruudesta pitää voida palkita – näin syntyy työhyvinvointi, asiat lähtevät rullaamaan ja kustannuksetkin pysyvät kurissa. Syrjäytymisen ja työttömyyden ehkäiseminen ovat avainasemassa mielenterveyden tukemisessa. Ja toivoa, että aluevaltuustoon vaaleista päätyvät edustajat ovat heti alusta asti hereillä, ettei läpi pääse ratkaisuja, joissa omat palvelumme heikentyvät. Enää sitä ei juuri mikään voi estää. Kun uudet hyvinvointialueet aloittivat heinäkuussa, puhe ja kirjoitukset lopahtivat. Lopuksi ehkä kaikkein tärkein – jokaisen olisi voitava kokea olevansa tasavertainen ja merkityksellinen yhteiskunnan jäsen, jolloin elämä tuntuu mielekkäältä. Jokaisella on oikeus äänestää ja vaikuttaa sitä kautta oman hyvinvointialueensa palveluihin. Tarvitaan tueksi monipuoliset kotihoidon palvelut, omaishoidon tukijärjestelmä ja palvelusetelisysteemi. Vaikka ratkaisuista päättävien valtuustojen valinta on vasta alkamassa, esimerkiksi henkilöstön siirtyminen on valmisteltu virkamiestyönä jo viime vuoden puolella. Soraa saa edelleen liukkaudentorjuntaan ilmaiseksi Kuntalan pihasta. Hahmoton möykky. Uudet aluevaltuustot aloittavat toimintansa maaliskuussa, ja esimerkiksi kesäkuussa ne vahvistavat jo henkilöstön siirtymisen uudelle hyvinvointialueelle. Koska monien asioiden valmistelu on yhä kesken, tarkemmat kysymykset jäävät vielä vaille vastausta. Silloin on vaarana, ettei asioista päätettäessä kukaan puhu puolestamme. 12.1.2022 . Aurinko laskee 15.31 Onnea nimipäivänä! Tänään Toini To Nuutti Pe Sakari, Saku, Sasu La Solja Su Ilmari, Ilmo Ma Toni, Anton, Antto, Anttoni Ti Laura Ke Heikki, Henri, Henna, Henrik, Henni, Henriikka, Henrikki Henrikki Henrikki Viikon tärpit . Sitä on erilaisilla poliittisilla kiemuroilla veivattu parisenkymmentä vuotta. Silloin saisimme tavallaan olla mukana jo asioiden suunnitteluvaiheessa ja parhaimmillaan voitaisiin yrittää estää meille haitallisia päätöksiä. Torstai-iltana Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää aluevaaleista kansalaisinfon Teams-sovelluksella. Ystävämme jämsäläiset tulevat osaksi Keski-Suomen maakuntaa ja hyvinvointialuetta, koska eivät pari vuotta sitten onnistuneet vaihtamaan maakuntaa Keski-Suomesta Pirkanmaahan. Erityisesti maaseudulla korostuu jatkossakin kolmas sektori: yhdistykset, seurakunta, vapaaehtoistyö. Aurinko nousee 9.25 . Joku vääräleuka jo kritisoikin, että mediat ovat kertoneet aluevaaleista lähinnä sen, etteivät ne kiinnosta ihmisiä. . Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 12. Yhteistyö yli rajojen sekä ammatillisesti että naapurikuntien välillä on tarpeen. Vanha systeemi oli sairaaloille vähän helpompi. Aluevaalit ovat tulossa, ja niissä valitaan uudenlainen hallintoelin, aluevaltuusto jokaiselle hyvinvointialueelle. Äänestäkää kuhmoislaista ehdokasta! Joka puolueella näyttää sellainen olevan. Aiemmassa järjestelyssä sairaanhoitopiirin valtuusEstää ei voi, äänestää voi tossa oli sentään edustus joka kunnasta, vaikka äänioikeus tulikin lähinnä väkiluvun mukaan. Uudistus on niin kallis, että veronmaksajan lompakosta vetää suonta. Meillä maaseudulla erityinen huomio on kiinnitettävä pelastuspalveluihin pitkien matkojen ja huonojen tieolosuhteiden takia. KOLUMNI Jyrki Järvinen PÄÄKIRJOITUS Suomen historian suurin hallintorakenneuudistus, sote-uudistus. Haluan edistää pienten kuntien elinvoimaisuutta – maaseutu ei pysy elävänä ilman palveluja eikä siellä asuvia ihmisiä ja vapaa-ajan asukkaita. Koko Pirkanmaan alueella on jatkuvasti perusterveydenhuollonkin sairaalapaikoista pulaa ja se osaltaan turvaa terveysasemamme säilymistä. Tässä lehdessä koitamme kuitenkin paikata tilannetta. Ainoa keinomme saada edustajamme aluevaltuustoon on äänten voimakas keskittäminen. Mistä nyt oikeastaan edes äänestetään. Soteuudistus ja hyvinvointialueet tuntuvat olevan hahmoton, iso ja kovin kaukainen möykky, johon on vaikea tarttua. Soteuudistuksesta ehdittiin puhua ja kirjoittaa väsyksiin asti monen vuoden ajan. Sydämen tunteella ja järjen äänellä Olen sitä mieltä, että turhaa paperinpyöritystä on liikaa ja se vie kallisarvoista aikaa asiakkaan hoitamisesta, jonka pitäisi olla ykkösjuttu. Olisipa mukava tarjota vaalikahvit, mutta kun ei voi sitä riskiä ottaa koronatilanteen takia, niin tässä ajatuksiani. Kuhmoisten Sanomissa emme ehkä ole onnistuneet sen paremmin. Linkin löydät pirha. Niin vanhuksen, vammaisen kuin jokaisen kuntalaisen tulee voida asua omassa kodissaan niin pitkään kuin se on turvallista. . Valtio antaa maakunnille rahat asioitten hoitamiseen ja jos raha ei riitä, on jostain muusta säästettävä. Puolustan tasavertaisia palveluita jokaiselle kansalaiselle asuinpaikasta riippumatta. Karkeasti sanottuna tamperelaisille valtuutetuille on aika samantekevää, käyvätkö kuhmoislaiset lääkärissä Orivedellä, Kangasalla vai Pälkäneellä, mikäli Kuhmoisissa ei olisi palveluja saatavissa. Edistän ennaltaehkäisevää toimintaa ”vauvasta vaariin” ja yhteistyötä kaikkien toimijoiden, sekä julkisen että yksityisen puolen kesken. Se edustaa alueen asukkaita. Kukaan ei tiedä vielä, sillä asioiden valmistelu ja päättäminen on yhä kesken. Tulevaisuudessa ei tule olemaan helppoa. Oivalsin, että voin olla vaikuttamassa tähän. Jokaisen tulee saada laadukasta hoitoa helposti silloin, kun sitä tarvitsee, on sitten kyse lähipalvelusta, etäpalvelusta tai erikoissairaanhoidosta. Lisätalousarvioita ei tule. Kiitos tähän saakka kannustuksesta yli puoluerajojen. Kunnat joko maksoivat tai itkivät ja maksoivat. Kotihoidon palvelujen merkitys on jäänyt unohduksiin, kun on keskitytty laitoshoidon purkamiseen ja hoiva-asumisen ja hoitajamitoituksen säätämiseen. Sirpa Ojala Äänestän Tampereella kuhmoislaista ehdokasta Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat. Kela-kyytijärjestelmää tulee kehittää joustavammaksi, jotta esimerkiksi kyytien odotusajat eivät koidu kohtuuttomiksi. Pohdintani aluevaaleista ja niiden merkityksestä alkoi juuri siellä. Oma edustaja olisi silti hyvä olla olemassa meitä edustamassa. Pelastuspalveluiden resurssien on oltava riittävät, jotta ammattitaitoinen apu on nopeasti paikalla. tammikuuta 2022 ALUEVAALIEHDOKKAALTA ” Uudistus on niin kallis, että veronmaksajan lompakosta vetää suonta. On varmaan monia tamperelaisia, joiden sydän sykkii myös Kuhmoisille. Muutamia vuosia sittenhän tässä onnistuttiin yhteistyössä muitten pikkukuntien kanssa, kun saatiin sairaankuljetus säilymään Kuhmoisissa. Kuhmoisten tapaisten pienten ja keskuspaikoista vähän etäälläkin olevien paikkakuntien voi olla vaikeaa saada sinne edustusta. Näille ihmisille myös kuhmoislaisten hyvinvointipalvelut ovat tärkeitä. Niinpä tällä kertaa äänestän kuhmoislaista ehdokasta. Nyt aluevaaleissa mietin, ajattelenko vain Tampereen ”etua” vai koko Pirkanmaata. Haku Isojärven kansallispuistoon lammaspaimenlomalle alkaa tiistaina. Rahaa menee uuteen hallintoon, paljon rahaa menee potilastietojärjestelmien uusimiseen ja yhtenäistämiseen ja oikein paljon rahaa menee palkkojen yhtenäistämiseen alueilla. Aluevaalit ovat alkamassa, mutta olemmeko me valmiita. Vaalimainoksista päätellen ehdokkaatkin ovat sen huomanneet. Mitä se tuleva aluevaltuusto sitten tekee. Silti paljon on jo tehty. Aluevaltuustoista tulee siis se poliittinen toimija, joka pystyy päättämään miten rahat ohjataan, kuinka henkilöstöä hallitaan ja mitä palveluille tehdään. LUKIJAPOSTI Nyt on kyse meille kaikille tärkeästä sote-uudistuksesta, jonka tärkeimmät pointit ovat terveys, turvallisuus ja talous. Tämä tulisi tiedostaa yleisesti koko sosiaalija terveystoimessa. Johanna Peltonen Kuhmoinen kuuluu Pirkanmaahan, ihan niin kuin Tamperekin. Kirjoittaja on Jämsässä terveyskeskuksessa työskentelevä, parikymmentä vuotta Kuhmoisissa asunut yleislääketieteen erikoislääkäri. Vaikka koko hyvinvointialue tuntuisi kaukaiselta, nyt on tärkeää äänestää. Hoitajat osaavat ja haluavat tehdä työnsä hyvin, mutta heille on luotava mahdollisuus keskittyä tärkeimpään tehtäväänsä, asiakkaan luona olemiseen. Luin Aamulehdestä, että Kuhmoisissa on 5 ehdokasta, Tampereella yli 300 henkilöä. Tuoko hyvinvointialue meille kaukaisen keskuskeittiön, säilyykö terveysasema hyvinvointialueen kolmen vuoden vuokra-ajan jälkeen. Jos raha ei riittänyt, otettiin kunnilta lisää. Nyt on vaarana se, ettei saada edustajaa ollenkaan. Sellaista uhkaa ei onneksi ole, koska meillä on vuodeosasto, jonka vuodepaikat ovat kovasti tarpeellisia. Haastan muita pirkanmaalaisia pohtimaan tätä. Me kuhmoislaiset kuulumme Pirkanmaahan. Olen tamperelainen ja vietän aikaani myös Kuhmoisissa. Pidän Kuhmoisista monella tavalla ja erityisesti Hopearannasta. Nämä ovat rajoiltaan aika lailla samat kuin nykyiset maakunnat
tammikuuta asti. Tällöin matka maksaa asiakkaalle enintään 25 euroa. Kuhmoisten kirjastosKirjasto ja kuntosali auki sa alkaa uudelleen myös omatoimiaukiolo. – Hyvinvointikoordinaattorin tehtävä oli yksi keskeisistä syistä, miksi kiinnostuin palaamaan Kuhmoisiin, Terho toteaa. Talon asukkaan alkusammutus hillitsi kuitenkin onnistuneesti tulipalon leviämistä, ja ensimmäinen paikalle tullut yksikkö sai palon nopeasti sammumaan. Pääosin he jatkavat kuitenkin entisissä työtehtävissään ja työpisteissään. Kun uudet hyvinvointialueet ensi vuoden alussa aloittavat toimintansa, niiden järjestettäväksi siirtyvät sosiaalija terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut. Myös palveluiden taso säilyy aluksi entisellään. Paikalle lähetettiin useita yksikköjä Kuhmoisten lisäksi naapurikunnista. Pirkanmaalla ensimmäisenä askeleena on tulossa kuntien sivulle tarjotin, josta löytyvät kaikki elintapapalvelut. Kuhmoisten Sanomat Länkipohjantiellä sijaitsevassa talossa syttyi pieni tulipalo myöhään maanantai-iltana. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan kyseessä oli lämmityksen yhteydessä alkunsa saanut palon alku savupiipun läpiviennissä. Myös sisätilojen yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä siihen asti. Kulisseissa on kuitenkin tehty valmistelutyötä siitä alkaen, kun laki uusien hyvinvointialueiden muodostamisesta tuli viime vuoden heinäkuussa voimaan. Anna Karhila Pitkään ja hartaasti veivattu soteuudistus on viimein konkretisoitumassa tällä viikolla, kun aluevaalien ennakkoäänestys alkaa. Kuhmoisten Sanomat Koronarajoitukset lieventyivät ainakin hetkeksi viime viikonloppuna. – Alueellinen sote-uudistus on valtava ja lähes käsittämätön kokonaisuus, missä suunnitellaan alueen talous, henkilöstöhallinto ja päätöksenteon, hallinnon ja toiminnan sekä tukipalveluiden järjestäminen. Tällöin on kuitenkin vältettävä sisään menemistä, jos kirjastossa on jo runsaasti muita asiakkaita. tammikuuta 2022 3 Aluevaltuusto f Valitaan aluevaaleissa 23. Asiakas voi itse valita, kummalta hän tilauksen tekee. Kirjaston asiakkailta edellytetään nopeaa asiointia, turvavälien pitämistä sekä maskien ja käsidesin käyttöä. Siinä ovat mukana keskeisten virkamiesten lisäksi muun muassa liikunnanohjaaja, nuoriso-ohjaaja, kotihoidon sairaanhoitaja ja fysioterapeutti. f Kuhmoislaisia ehdokkaita on viisi: Ari Ampuja, Kati Hattunen, Mari Markkanen, Risto Ojala ja Johanna Peltonen. Maaliskuussa vetovastuuseen siirtyy aluevaaleissa valittu valtuusto. Mahdollisuuksien mukaan tulee käyttää lainausautomaattia ja palautusluukkua. Tilauspuhelu on maksuton. – Kuhmoisissa Pirkanmaan työntekijöiksi siirtyvät Päijännekodin työntekijät ja siellä työskentelevät siistijät ja ruokapalvelun työntekijät, sekä koululta kuraattori, psykologi ja terveydenhoitaja, Terho listaa. Tarjottimessa tulee olemaan neljä eri osa-aluetta: liikunta, ravitsemus, terveysneuvonta ja ohjaus, jonka alta löytyvät esimerkiksi perheneuvolan palveValmistelu on pitkällä jo ennen aluevaaleja lut, sekä muu hyvinvointi, joka pitää sisällään muun muassa kulttuuripalvelut, mielenterveystyön, suun hoidon, unen ja nukkumisen sekä päihteettömyyden. Kuhmoisten kunnasta työssä on ollut eniten mukana sivistystoimenjohtaja Pertti Terho, koska hänet on nimetty kunnan hyvinvointikoordinaattoriksi. Pääosa kuhmoislaisista takseista on Taksi Helsingin välityspalKela-taksissa nyt valinnanvaraa velussa. Eveliina Manninen on valmistunut kehitysvamma-alan ohjaajaksi Gradia Jyväskylästä. Koulukeskuksen liikuntasali ja luisteluradan pukukoppi pidetään edelleen suljettuna 21. Kuhmoisissa on esimerkiksi ollut jo vuosia käytössä liikuntalähete, eli lääkäri tai sairaanhoitaja on voinut antaa asiakkaalle lähetteen liikuntapalveluihin. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 12. Pirkanmaalla valmistelu on jaettu viiteen hankesalkkuun, joita ovat lasten ja perheiden palvelut, sosiaalipalvelut, hyvinvoinnin edistäminen, terveydenhoito ja digitalisaatio. Kuhmoisissa oma työryhmä Pirkanmaalla hyvinvointialueen valmistelua on tehty väliaikaisen toimielimen eli vaten johtamana. Pelastuslaitoksen mukaan palosta ei aiheutunut suuria vahinkoja.. Liikuntalähetteen lisäksi Pirkanmaalla valmistellaan kulttuurilähetteen käyttöönottoa. tammikuuta. Aluehallintovirasto antoi uusissa rajoituksissaan luvan avata kuntosalit ja järjestää yleisötilaisuuksia ulkona. Nykyisistä rajoituksista ei voi vapautua koronapassin avulla. Mikko Sees on suorittanut hieronnan ammattitutkinnon. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kymmenen Palon alku nopeasti hallintaan jälkeen illalla. Koronaministerityöryhmä suositti viime viikolla, että myös lasten ja nuorten harrastukset laitetaan tauolle. Hyvinvointialue esimerkiksi vuokraa kuntien omistamat sotekiinteistöt kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Jotta terveydenhuoltoon matkustamista varten tarvittavasta taksimatkasta saa Kela-korvauksen, kyyti pitää tilata Kela-taksin numerosta. – Tarjottimen tarkoitus on koota kaikki kuntalaisten elintapapalvelut yhteen paikkaan. tammikuuta. – Koko syksyn olen ollut mukana viikoittain vähintään kolmen työryhmän palaverissa. Oman osaamisalueensa työryhmiin ovat osallistuneet esimerkiksi hallintojohtaja Sanna Luukkanen, varhaiskasvatuksen esimies ja koulun kuraattori. Valtuusto päättää: f Palveluverkosta eli terveysasemien, vuodeosastojen ja palveluasuntojen sijainnista f Ensihoidon ja pelastustoimen palvelutasosta f Kouluterveydenhuollosta ja koulukuraattoreista f Alueen kaikista investoinneista sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa, valtio kuitenkin ohjaa investointeja f Hoivaan ja hoitoon pääsyn kriteereistä sekä asiakasmaksuista f Palveluiden kehittämisestä esimerkiksi liikkuviksi tai digitaalisiksi f Palveluiden rahoituksen jakautumisesta f Sosiaalija terveydenhuollon tukipalveluista, kuten ruokapalveluista ja välinehuollosta Päivi Hotokka Vuoden alusta lähtien Kela-taksin on voinut tilata kahdelta eri palveluntuottajalta. Ne kunnan työntekijät siirtyvät hyvinvointialueen alaisuuteen, joiden työstä yli puolet on sote-työtä. Ratkaisuja tehdään koko ajan, vaikka valtuustot eivät ole vielä aloittaneet, Terho kuvailee. VALMISTUNEITA Ajalla 1.7.–31.12.2021 Gradia Jämsästä ovat valmistuneet Einari Sihto ajoneuvoasentajaksi, Tuija Hopeaharju lähihoitajaksi ja Ida Heickell-Skyttä perustason ensihoitajaksi. Aluehallintovirastot päättävät tällä viikolla, toteutuuko tämä rajoitus. f Ennakkoäänestys 12.–18. Kulttuurilähete mielen hyvinvointiin Hyvinvointialueiden perustamisvaiheessa on jo luvattu joitain asioita. Kuhmoisissa haasteen tuo se, että sote-työntekijöiden työnantaja on Jämsän kaupunki, joka kuuluu eri hyvinvointialueeseen. Samalla se kannustaa kuntalaisia ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Taksi Helsingin Kela-kyyti tilataan numerosta 0800 414 606 ja Tampereen aluetaksin kyyti numerosta 0800 415 710. Kuhmoisissa se on tarkoitus saada kunnan sivuille viimeistään helmikuussa. Keski-Suomessa liikuntalähete on kuitenkin maakuntatasolla vasta kehitteillä. Uusilla hyvinvointialueilla tähdätään siihen, että hyvinvointityötä tehtäisiin entistä enemmän ennakoivasti. Pirkanmaalla on luotu omia malleja, joista ensimmäisenä on toteutumassa kuntien verkkosivuille tuleva elintapaohjauksen palvelutarjotin. Niiden alla on pienempiä työryhmiä yhteensä noin sata. – Sillä voidaan madaltaa esimerkiksi ikäihmisten osallistumisen esteitä ja virkistää mielen hyvinvointia vaikkapa tuomalla tarjontaa sinne, missä ikäihmiset ovat koolla. Sisällä oleva asiakasmäärä ei saa ylittää kymmentä. Kunnille jäävät muun muassa kulttuurija liikuntapalvelut, joiden järjestämisessä tehdään yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa. Taksi tulisi tilata viimeistään edeltävänä päivänä kello 14:ään mennessä. Vaikka tilaukset ohjataan kaupunkien suurille yrityksille, taksimatkoja ajavat paikalliset taksiyritykset. f Pirkanmaan aluevaltuustoon valitaan 79 valtuutettua. Monissa kunnissa hyvinvointiasiat on kytketty tiukasti sivistystoimeen. Siten myös Kuhmoisten kunta avasi kirjaston ja koulukeskuksen kuntosalin maanantaina. Lisäksi ryhmään omat edustajansa saa valita Hollolan seurakunta, Kuhmoisten kulttuuriyhdistys ja Kuhmoisten Kumu. Pirkanmaalla palveluntuottajat ovat Taksi Helsinki Oy ja Tampereen aluetaksi Oy. Kuhmoisissa on kuitenkin perustettu joulukuussa kunnanhallituksen alaisuuteen erikseen hyvinvointityötä ja ehkäisevää päihdetyötä varten moniammatillinen työryhmä
Näin on myös taivastiellä. Sivistyslautakunta hyväksyi joulukuussa Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen esityksen, että jousiammuntaradan taulupohjat luovutetaan yhdistyksen omistukseen ja siirretään Aukeasuolle. Tasaista on taivastielläkin enemmän, eli ihan tavallista uskovan elämää, ilman suuria päivittäisiä vaihteluja. Muutokseen päädyttiin, koska vanha liikuntasali puretaan ja samalla vanha jousiammuntarata poistuu lopullisesti käytöstä. tammikuuta iltahiihdon entisen sikalan pellolla. Aloitamme lähiaikoina uuden kuntastrategian valmistelun, uudistamme elinvoimaohjelmaamme sekä kuntaorganisaatiotamme. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 12. Asioista voidaan olla hyvinkin eri mieltä, mutta yhteisistä asioista avoimesti keskustelemalla voidaan päästä mahdollisimman hyvään ratkaisuun. Demokratiassa yhdessä keskustelemalla valitaan kaikkein paras etenemissuunta. Myös hyvinvointialueelle siirtymisen valmistelu on hyvin suuressa roolissa vuoden 2022 aikana. Itse ajattelen tulevan vuoden olevan hyvin kiinnostava. Tapahtumassa on puffetti ja nuotio makkaranpaistoa varten. Eri mieltä saa, ja pitääkin olla, mutta hyvät tavat ja asiallisuus on pidettävä mukana. Silloin kun elämme elämässämme ylämäkivaihetta, niin voi joskus tulla mieleen ajatus, että joku toinen tie voisi olla helpompi kulkea kuin tämä taivastie. Iltahiihtoon luvassa liukasta Kuhmoisten Sanomat Koulun vanhan liikuntasalin alla sijainnut jousiammuntarata voidaan siirtää Aukeasuon ampumaradalle. Ohjeisiin sisältyy opasteita, rajoituksia, kieltojakin. ***** Tulevissa toimenpiteissä ja tulevaisuuden suunnittelussa tärkeässä roolissa on kuntalaisten, kunnanhallituksen, kunnanvaltuuston sekä viranhaltijoiden välinen yhteistyö. Yhteistyö tarvitsee kuitenkin toimiakseen luottamusta. Tahallinen tai tahatonkin vääristely tuhoaa luottamusta ja luo hyvälle yhteistyölle raja-aitoja, joita on vaikea ylittää. Hyvää vuotta 2022 teille kaikille. Mutta miksi me emme siirry toiselle tielle. Jeesus oli kysynyt opetuslapsiltaan: Tahdotteko tekin mennä pois. Kirjoituksia on ollut sosiaalisessa mediassa sekä ihan lehtien yleisönosastokirjoituksissa saakka. KUNNANJOHTAJAN TERVEHDYS Vuosi on jälleen vaihtunut ja on aika suunnata katseet tulevaan vuoteen. Loppuviikolle ennustetaan kuitenkin myös suojakeliä ja jopa vesisadetta, joten liukasta lienee luvassa. Kun kuljemme tavallista tietä, niin siinä on kolmenlaista maastoa: tasaista, alamaata ja ylämäkiä, tasaista on eniten. Aalto voi lähteä liikkeelle, mutta ilman yhteistyön vahvistusta se hiipuu ja hajoaa ja ei jaksa kantaa perille saakka. Se on täysin mahdollista, että jonain päivänä joku toinen tie voisi ollakin helpompi. Riistanhoitoyhdistys esitti myös, että kunta hankkisi ampumaradalle materiaalit sääsuojan ja tarvikevaraston rakentamista varten. Luottamuksen ilmapiirissä yhteistyön aalto kantaa pitkälle ja vie yhteistä asiaa haluamaamme suuntaan. Keskustelun ja mielipiteiden ilmaisun pitää olla kuitenkin asiallista ja perustua tosiasioihin. Mielipiteiden esiin tuominen kuvastaa toimivaa demokratiaa. Erimielisyydet ja keskustelu kuuluvat demokratiaan. Ohjeita ei ole tehty tiellä liikkujien kiusaamiseksi, vaan turvallisen kulkemisen vuoksi. Näihin presidentin sanoihin on hyvä perustaa tuleva vuosi. Sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Ilman luottamusta aalto ei lähde liikkeelle tai mukaan ei uskalleta tempautua. Siksi, että vain tämä taivastie, uskomme Jeesukseen, johtaa meidät iankaikkiseen elämään. ***** Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi uuYhteistyön aalto vaatii luottamusta denvuoden puheessaan seuraavaa: Erimielisyyttä ei pidä kavahtaa. Ampumaradalla jouJousiammunta siirtyy Aukeasuolle siammuntarata tulisi kuntalaisille ja kausiasukkaille vapaaseen käyttöön. Samassa paikassa pidettiin viime talvena kuutamohiihto. Tulevaisuuteen luottaen, Valtteri Väyrynen kunnanjohtaja Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Kuolleet: Kaija Pirkko Tapanila 92 v Maire Kaarina Aaltonen 91 v Lempi Kaarina Narikka 88 v Seurakunnan aikuisten kokoava toiminta on tauolla 26.1. (Joh.6:67-68) Miten tavallisella tiellä voi kulkea turvallisimmin, jotta saavuttaisi päämäärän. Mutta ystävät, kun pitkään vaellamme uskossa, niin ylämäkivaiheita sisältyy myös elämäämme, eli päiviä, jolloin elämässä on vastoinkäymisiä. Turvallisinta on kulkea, kun noudattaa tielle suunniteltuja ohjeita. Päivi Hotokka. Muuten voi syntyä syvää eripuraa. Taivastiellä liikkumisen ohjeet löytyvät Raamatusta. Minä otan tulevan vuoden vastaan haasteineen ja vaikeuksineen luottaen siihen, että yhdessä me olemme vahvoja ja saavutamme mitä vain, kunhan uskallamme haaveilla ja yrittää. tammikuuta 2022 SANAN KULMA Reijo Heikkilä Kirjoittaja toimii Kuhmoisissa Helluntaiseurakunnan vapaaehtoistyöntekijänä. Siihen on helppo lähteä mukaan, ja eteenpäin vievä voima vahvistuu, mitä enemmän siihen luotamme. Tulevaa vuotta arvioitaessa meidän kaikkien on mielestäni hyvä muistaa sanonta kauneus on katsojan silmissä. Näin on taivastielläkin. Haasteellisiin tilanteisiin voi ajatella vastattavan monella eri tavalla. Sitä demokratia on. Viime hartaudessani totesin, että Raamatun mukaan Jeesus ja uskomme häneen on tie taivaaseen. Taivastiellä on myös alamäkiä, eli myötämäkiä, jolloin kaikki tuntuu menevän itsellään ja myönTaivastiellä kulkemisesta teisesti, jopa Jumalan ihmeitä voi tapahtua elämässämme. Jeesus sanoi: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani (Joh.14:6). Kuhmoisten Sanomat Harmoisten nuorisoseura järjestää ensi lauantaina 15. Olen havainnut luottamuksen puutetta joissain lukemissani kirjoituksissa ja keskusteluissa viime kuukausien aikana. Mutta ei pidä lakata haluamasta ymmärtää, että joku toinen voi ymmärtää asian toisin. Kansakunnalle repivä eripura saattaa olla vaarallisempaa kuin tuo varsinainen haaste itsessään. Näin korona-ajan jatkuessa ja hyvinvointialueelle siirtymisen lähestyessä on helppo lähteä luomaan synkkiä tulevaisuudenkuvia, vaikka uhkakuvien luonnille ei olisi mitään perustetta. Tätä asiaa sivistyslautakunta ei kuitenkaan vienyt eteenpäin. Tälläkin kertaa lauantaiksi on tiedossa lähes täysi kuu ja sopivasti pakkasta. Kohteliaalla ja asiallisella keskustelulla luomme hyvää ilmapiiriä ja luottamusta. Turvallista taivasmatkaa Jeesuksen seurassa, Raamatun antamien ohjeiden mukaan. Kirjoituksissa ja keskusteluissa luottamuksen puute on ilmennyt harhaanjohtavana kirjoitteluna, ja jopa asioiden vääristelynä. Niihinkin sisältyy ohjeita, opasteita, rajoitteita jopa kieltojakin. Yhteistyö on parhaimmillaan kuin eteenpäin vievä aalto, joka kantaa mukanaan. Nyt jatkamme tiellä kulkemisella. Pietarikin totesi kerran Jeesukselle näin: Herra kenen tykö me menisimme. Näiden kaikkien toimien tarkoitus on valmistaa meitä tulevaisuuden haasteisiin ja varmistaa Kuhmoisten kunnan elinvoimaisuus tulevinakin vuosikymmeninä. Ei lietsota eripuraa, vaan keskustellaan avoimesti vaikeistakin asioista. Lisäksi latu valaistaan kymmenillä jäälyhdyillä, jotka nuorisoseura on valmistanut tapahtumaa varten. asti. Nuo ohjeet Jumala on suunnitellut siten, että kun niitä noudatamme, matkantekomme on turvallista, vältymme onnettomuuksilta ja lopulta saavutamme päämäärän, iankakkisen elämän. Hollolan seurakunta suositteleekin, että kuhunkin tilaisuuteen menijät tarkastavat seurakunnan sähköisistä viestimistä, mikä on ajantasainen tilanne
– Olisi se ihan kiva saada ostettua oma asunto täysi-ikäiseksi tullessa. Suunnitelma voi olla helppo piirtää paperilla, mutta täysin mahdoton toteuttaa käytännössä. – Sen lisäksi palkkaamiseen voi hakea TE-keskukselta palkkatukea. Pojat ajoivat talon eteen parkkiin, mutta ovi oli lukossa, eikä huoltonumero vastannut. Harri Lehtonen kannattaa ajatusta ja kertoo, että pitää itse tärkeänä sitä, että suunnittelija on tehnyt myös käytännössä töitä kentällä. Oppisopimuksessa opiskellaan työpaikalla työtä tehden. – Hän väitti eksyneensä kaveriporukastaan, mutta ei muistanut missä asuu ja mikä hänen nimensä on. – Suunnitelmista näkee välillä, että suunnittelija on siirtynyt suoraan koulun penkiltä piirtämään. Niinpä he tekivät julkaisun Kuhmoisten Facebook-ryhmään, ja saivat sitä kautta vinkin soittaa kotihoidon numeroon. Mahdollisesti ensi kesänä voisimme harkita ensimmäisiä näyttöjä, jos kalenteriin osuu sopiAnna Karhila Tuukka Lehtonen nousi yhdessä kaverinsa Einari Sihdon kanssa sattumalta juuri viime viikonloppuna sankariksi. – Kuljin kaikki vapaa-ajat ja lomat isän mukana, ja vuonna 1998 otin yrityksen omiin käsiin. Oppisopimusopiskelija on aina työsuhteessa yritykseen, jossa hän opiskelee. – Kotihoito tuli saattamaan vanhuksen sisälle. – Kun sataa räntää kaatamalla, palelee ja rypee kaksi metriä syvässä montussa putkea hinaamassa, saattaa ruveta lukeminenkin kiinnostamaan, Harri Lehtonen heittää. Suomen Punaisen Ristin Kuhmoisten osasto huomioi myös tapahtuneen ja kiittää poikia arvokkaasta toiminnasta lahjakortilla. Anna Karhila Lukion elokuussa aloittanut Tuukka Lehtonen, 16, tuskaili lokakuussa vaikeassa tilanteessa. Vanhus oli ehtinyt sillä aikaa kukkakaupan pihaan, ja pojat suuntasivat puhuttamaan häntä. – Näyttöjä voi suorittaa heti kun siltä tuntuu, mutta niiden kanssa ei kannata missään tapauksessa kiirehtiä. Poikien pelastusoperaatio sai Facebookissa paljon myönteistä huomioita ja lukuisia kiitoksia. Mutta ainakin vielä Tuukalla on hyvin oppihaluja, ja hän ottaa hyvin vastaan neuvoja. Tampereen seudun ammattiopiston eli Tredun kautta on mahdollista suorittaa oppisopimuksella lähes mikä tahansa ammatillinen tutkinto. Ratkaisu ongelmaan löytyi kuitenkin yllättävän läheltä, kun äiti Johanna Lehtonen väläytti vaihtoehtona oppisopimuskoulutusta putkimieheksi Tuukan isän Harri Lehtosen opissa. Tähtäin saattaa kuitenkin tulevaisuudessa olla pidemmällä. Luokassa on muutama muu oppisopimuksella opiskeleva, ja heidän kanssaan voi samalla vaihtaa kuulumisia, Tuukka Lehtonen sanoo. Opiskelusta oikeaa palkkaa Lähin oppisopimusta lvi-alalle tarjoava ammattikoulu löytyi Tampereelta. – Sitä piti vähän miettiä, miten mahdumme koko 2,5 vuoden koulutuksen ajan samaan autoon, ja mitä se tarkoittaa omille töille. Joskus ehkä lukemaan lisää Harri Lehtonen uskoo, että isän ja pojan opetussuhde aiheuttaa vielä jossain vaiheessa oppisopimusajan mittaan konflikteja. Hän nousi autoon, ja kun ajoimme kylällä, hän viimein tunnisti, että tuo voisi olla hänen kotitalonsa. Nimensäkin hän lopulta juuri ja juuri muisti. – Jos olisin pelkästään työnantaja, voisin ehkä sanoa jostain asiasta vähän nätimmin kuin isänä sanon. Pojat olivat perjantai-iltana laittaneet yhdessä autoa kuntoon ja lähtivät vielä puolenyön aikaan kokeilemaan sitä kylälle. Harri Lehtonen kehuu, että oppisopimusta koskevat paperityöt rullasivat Tredun kanssa hyvinkin joutuisasti. Lisäksi toimitin tarkan selvityksen omasta yritystoiminnastani. Mielessä siinteli rakennusalan ammattikoulutus, mutta kesken lukukauden sitä olisi vaikea aloittaa. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 12. Siihen pyritään ainakin. tammikuuta 2022 5 ” Näyttöjä voi suorittaa heti kun siltä tuntuu, mutta niiden kanssa ei kannata missään tapauksessa kiirehtiä. Kylällä ajaessaan he huomasivat S-marketin edustalla vähissä pukeissa kulkevan vanhuksen. Toistaiseksi Tuukka Lehtonen ei kuitenkaan kadu koulutusvalintaansa. Kahden kuukauden koulunkäynnin jälkeen hän oli jo varma, ettei halua jatkaa lukiossa. Säiliö jää seinäpinnan taakse.. Hän saa myös työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Lehtoselle asetelma pojasta isän opissa on itse asiassa omakohtaisesti tuttu, sillä hän on itse ollut oman isänsä opissa 12-vuotiaasta saakka. Tuukka puolestaan myöntää, että on mielekkäämpää opiskella alaa, joka kiinnostaa, kuin lukea vaikkapa historiaa lukiossa. Harri Lehtonen vinkkaa, että yritys saa palkkaamiseen oppilaitokselta tietyn koulutusrahan. Tuukasta idea tuntui heti hyvältä, sillä muutama hänen kavereistaan opiskeli oppisopimuksella. Nyt Tuukka Lehtonen on kulkenut Harrin mukana työmailla lokakuusta saakka. – Jos lukeminen alkaa kiinnostaa, voisin opiskella alalla eteenpäin esimerkiksi teknikoksi tai suunnittelupuolelle. Sen saaminen oli meille ratkaiseva asia, ilman sitä oppisopimus ei olisi ehkä taloudellisesti yritykselle onnistunut. Molemmat ovat ratkaisuun tyytyväisiä. Varsinainen ammatillinen osio on jaettu eri osaamisalueisiin, joita ovat esimerkiksi huollot, lämmitysjärjestelmät ja viemäröinnit. Niiden suoritukset tehdään näyttöinä oikeissa työkohteissa. Meillä on siis vettä jo kolmannessa polvessa! Viime vuosina Lehtosta ovat työllistäneet erityisesti lämpöpumppujen asennukset sekä uudiskohteet, sillä Kuhmoisissa on parin vuoden ajan ollut menossa valtava rakennusbuumi. Toki moniin asioihin menee aikaa enemmän, kun samalla neuvoo toista. Kun takaraivossa pitää koko ajan tietoisuuden, että työasiat ovat työasioita, hankalistakin tilanteista todennäköisesti kuitenkin selviää. Pojat käänsivät auton ympäri. – Opiskelu on paljon helpompaa ja rennompaa kuin lukiossa. Tuukalle opiskeluaikana kertyvä palkka on houkutteleva taskuraha, josta hän aikoo saada jotain myös säästöön. – Tuukasta alkaa pikkuhiljaa olla joillain työmailla hyötyä. Harri Lehtonen sen sijaan sulatteli sitä hetken. Kotihoidosta esitettiin via työkohteita, Harri Lehtonen pohtii. Tuukka Lehtonen viimeisteli perjantaina seinä-wc:n asennusta Laiduntiellä, missä oli tekellä wc-tilan remontti. Valtaosa putkimiehen töistä on miellyttäviä, mutta joskus vastaan tulee niitäkin, joissa alan valintaa tulee hetken harkittua. Nuoret pelastivat vanhuksen paleltumiselta – Vaikutti heti siltä, ettei kaikki ollut ihan kunnossa, sillä hänellä ei ollut ulkovaatteita eikä kenkiä, vaan pelkkä yöpuku päällään, Lehtonen kertaa. myöhemmin kiitos Facebookin keskustelussa, ja he kertoivat siinä, että suuremmilta vahingoilta säästyttiin, eli vanhus ei ollut ilmeisesti päässyt pahemmin kylmettymään. – Johanna kävi aika paljon alkuun kirjeenvaihtoa sähköpostilla. Sen lisäksi koulutukseen kuuluu verkkokursseja ja niihin liittyviä kokeita sekä kerran kuukaudessa päivän mittainen teoriajakso oppilaitoksessa. Mutta ainakin vielä olemme mahtuneet hyvin, Harri Lehtonen toteaa. – Lähipäivät ovat ihan mukavaa vaihtelua. Kävin alkuun myös pitkiäkin keskusteluja koulun lvi-puolen opettajan kanssa, Harri Lehtonen selvitVettä jo kolmannessa polvessa Päivi Hotokka tää
Lisäksi terveydenhuollossa uhkaa syntyä ongelmia, jos työntekijöitä joutuu pitkiin karanteeneihin. WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. Valtuustoseminaarien pitopaikkaa koskevaan aloitteeseen kunnanhallitus vastaa, että seminaarit pidetään pääsääntöisesti kunnan omissa tiloissa, mutta toisinaan on hyvä käydä tutustumassa muihin kuntiin.. klo 10–11 KUHMOISTEN TORILLA hyvää Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopivasti useita eri lajikkeita. Tutkittua tietoa asiasta ei ole, mutta Moilanen epäilee, että Jämsän seudullakin leviää omikronvariantti. Multaporkkanaa, punajuurta, sipulia, lanttua ym. Tavoitteena olisi tiivistää yhteistyötä Kangasalan kaupungin kanssa esimerkiksi elinkeino-, kulttuurija järjestötoiminnassa. Jätevedenpuhdistamoa koskevan aloitteen perusteella kunnanvaltuusto on seminaarissaan käsitellyt puhdistamon tilannekatsausta. 040 725 2010 Hohka Parturi-Kampaamo LOUNAAT TORIMYYJÄT MAANANTAINA 17.1. Ennen perheestä jäi moni sairastumatta, vaikka yhdellä oli tartunta. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. (Hallitus kokoontuu klo 18.00.) Esillä kerhon sääntömääräiset vuosiko kousasiat. Kahvitarjoilu. Nuotio ja puffetti, josta voi ostaa makkaraa, mehua, kahvia ja pullaa. Vaikka koronataudin oireet ovat viime aikoina olleet lieviä etenkin rokotetuilla eikä Jämsän sairaalassa kuormitus ole kasvanut, tartuntojen määrää pitäisi Moilasen mukaan saada pienenemään. Risto Ojalan toukokuiseen aloitteeseen uuden yhteistyöelimen, kansalaisjärjestöneuvoston tai -jaoksen perustamisesta kunnanhallitus toteaa, että yhteistyötä kunnan ja yhdistysten kesken jatketaan muun muassa osallisuusohjelmassa sovittujen toimintamallien mukaisesti. TERVETULOA SUKSIMAAN! Kuhmoisten Moottorikelkkailijat ry:n VUOSIKOKOUS pe 28.1.2022 klo 18.30 Kuhmoisten Nesteen yläkerrassa. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 12. tammikuuta 2022 ” Nyt virus leviää tehokkaasti perheissä. 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. Tästä huolimatta kunnanhallitus lupaa, että tekninen toimi selvittää kesään mennessä, millaisin muutoksin ja kustannuksin halli olisi muutettavissa varikon tarpeita vastaavaksi. info Padasjoen Kirjapaino PAINOPALVELUT LÄHELTÄ aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet. Kunnanjohtaja oli KanKangasala kutsuu vierailulle gasalan kaupungin vieraana marraskuun lopussa, ja tuolloin sovittiin, että Kangasala kutsuu Kuhmoisten uuden valtuuston tutustumiskäynnille keväällä. Osmo Puukila (kok., sit.) esitti lokakuussa kunnan teknisen varikon siirtämistä Nuutinrinteestä Pajatie 3:n halliin. Näistä ainakin kaksi on johtanut lisäselvityksiin ja siten ehkä etenee kohti toteutusta. Tahti ei kuitenkaan viime viikolla ole ollut yhtä kiihkeää kuin toissa viikolla välipäivinä ja uutenavuonna. – Se on tarttunut tosi helposti. Osku Puukila teki syksyllä myös kaksi muuta aloitetta. Kyseisen hallin soveltuvuutta varikon käyttöön on tarkasteltu jo aiemmin, ja se on todettu epäsopivaksi, koska tiloihin ei esimerkiksi pääse ajamaan kulkuneuvoilla sisälle. Mikäli viralliseen testiin pääseminen on hankalaa, voi käyttää kotitestiä, vaikka sen luotettavuus ei ole yhtä hyvä. Sen sijaan Jämsässä tartuntojen määrä on kasvanut vielä viime viikollakin. TAMMIKUUN KUPONKI-ILMOITUKSET Hyödynnä edut ja palvelut! Liity kuukausi-ilmoittajaksi edulliseen kuponkihintaan. Tämän vuoksi Moilanen kehottaa lieviäkin hengitystieoireita kokevia käymään koronatestissä. Päivi Hotokka Kuhmoisten kunnanvaltuutetut tekivät vuonna 2021 viisi valtuustoaloitetta. Tapaamisessa kartoitetaan tulevaisuuden yhteistyötarpeita. Risto Ojala (kd.) ja Ari Ampuja (ps.) tekivät toukokuussa aloitteen Kangasalan–Kuhmoisten seudun muodostamisesta. Tällä hetkellä Moilanen kuitenkin toivoo rokotusten ottamista, maskien käyttöä, kontaktien vähentämistä ja suurten yksityisjuhlien siirtämistä, kunnes tilanne on selvempi. KOTIMAISIA LOBOOMENOITA ja PAKASTEPUOLUKKAA Nevala KOKOUKSET Harmoisten Nuorisoseura ry järjestää ILTAHIIHTOA lauantaina 15.1.2022 klo 17–21 entisen sikalan pellolla, Hämeentie 141. Sis.alv.10%) Päivi Hotokka Koronatartuntojen määrä Kuhmoisissa on edelleen lisääntynyt. Jos määrä vielä kasvaa, tartunnanjäljitys ei enää toimi. OBD 2 vianhaku ja –määritys. Ota yhteyttä: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi / 040 483 0860 Edesniemi 46 Jämsä Tervetuloa palveltavaksi! PARTURI-KAMPAAMOPALVELUT *Leikkauspalvelut *Hoitopalvelut *Kiharaja värjäyskäsittelyt *Kampaukset *Ripsien ja kulmien kestovärjäykset LAAJ LAAJA VALIKOIMA KOTIHOITOTUOTTEITA p. Jämsän hallintoylilääkäri Jyri Moilanen sanoo kuitenkin, että kaikki tartunnat eivät tule virallisesTartuntatahti hidastui ti tietoon, koska suurin osa on lieväoireisia ja osa kokonaan oireettomia. Koronatilanteesta johtuen ohjeet huomioiden. Nyt virus leviää tehokkaasti perheissä. Moilanen uskoo, että jokin virusmuunnos käy lopulta koko väestön läpi, vaikka se ei välttämättä olisi tämä variantti. Tervetuloa! Kuhmoisten Sanomat Kestotilaus 82 € /vuosi (sis. Puhdistustulosta seurataan vielä tämän vuoden ajan, jonka jälkeen päätetään mahdollisista saneeraustarpeista. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 29 koko epidemian aikana. Toissa viikolla tartuntoja kirjattiin Kuhmoisissa yhteensä 11 ja viime viikolla 8. 2 km latu valaistaan jäälyhdyin. – Oma mielipiteeni on, että virus kehittyy jatkuvasti lievempään suuntaan. Jos se muuttuu influenssan kaltaiseksi, jota vastaan rokotetaan kerran vuodessa, niin eihän olisi paha vaikka sen sairastaisikin. näköislehden) 12 kk määräaikainen tilaus 89 € 6 kk määräaikainen tilaus 49 € 3 kk määräaikainen tilaus 34€ (Vuoden 2022 tilaushinnat. Tammitie 3, Padasjoki 03 551 2186 040 652 7141 w w w .p ad as jo en sa no m at
050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy RAKENTAMISPALVELUT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. alv. 040 740 6374 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Piili Kuhmoinen p. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. alv. tammikuuta 2022 7 TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € / ilmoitus. 0400 638 764 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. 24%. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Hintoihin sisältyy alv. p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Tilaushinnat 2022 (kotimaa) (sis. Ad-autokorjaamo. 0400 121 997 __________________________ KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 050 555 8742 www.ompelimooutis.fi Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. tilaus 89 € Ilmoitushinnat 1.1.2022 alk. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Peltonen p. 040 8271583 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15.00, ti, ke ja pe 9.30–13.00, to sulj. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 10%) 12 kk / kestotilaus 82 € 12 kk / määräaik. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi ALUEVAALIT 2022 M ak sa ja : Ku hm oi st en Ty öv äe ny hd ist ys ry 350 KUHMOISLAISET HUOMIO! Nyt jos koskaan on tärkeää lähteä vaaliuurnille. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. Äänestetään siis yhdessä paras vaihtoehto aluevaltuustoon! Numero 284! Johanna Peltosen tukiryhmä Aluevaalien ennakkoäänestys alkaa tänään 12.1.2022. (sis. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 040 547 5411 Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. 040 586 7729 www.countryhelp.fi HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 044 244 9779 __________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen __________________________ Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. 0400 641 924 Harmoinen _________________________ Hieronta ja hermoratahieronta Kirsi Valkama p. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. kok. 24%. Petri Liehu p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Hintoihin sisältyy alv. 24 t. Kolarikorjaukset ja -maalaukset. tapahtumat OPASOL OY p. 050 913 6226 www.juhansahko.net KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. Syntyperäisellä kuhmoislaisella on maalaisjärkeä, vahva asiantuntemus sote-alalla sekä halu ajaa ennen kaikkea kuhmoislaisten etuja Pirkanmaalla yli puoluerajojen. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040 72 666 28 __________________________ PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Paavolankatu 4, Jämsä p. Läpimeno omasta kunnasta vaatii varsin suuren äänimäärän ja äänten keskittämisen Johanna Peltoselle. Johannalla on hyvät yhteydet paikallisiin vaikuttajiin mutta hänellä ei ole poliittisia luottamustehtäviä, näin hän pystyy keskittymään tähän tärkeään, aluevaltuutetun tehtävään. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Mitsubishi ja Peugeot huolto. 20 v. 0400 131 170, Kirkkotie 8 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Ark. p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. %) LIIKEHAKEMISTO __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 12. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Anna Karhila 040 716 8052 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Anna Engblom 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Tuija Käki-Lahtinen opintovapaalla Ota yhteyttä ja lisää yrityksesi liikehakemistoon! 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. Lähtökohtana on nykyisten, hyvien palvelujen säilyminen Kuhmoisissa ympäri vuoden sekä erikoissairaanhoidon palvelujen saavutettavuus. 0400 852 532 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 0400 980 292 ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. erikoiskuljetukset/kotim. Irma Kallio p. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 302 (LT-2020) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Kirjoita omalla nimelläsi. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot
Meilläkin on runsaasti yhteisöllistä toimintaa, joka luo hyvinvointia. 050 589 2199 seppo.pyykko@versowood.fi Jämsä, Kuhmoinen, Padasjoki Päivi Hotokka Kuhmoisissakin olisi aineksia onnellisten satavuotiaiden kyläksi, miettii kristillisdemokraattien aluevaaliehdokas Risto Ojala. Ojalalla on vuosikymmenten kokemus ehdokkuudesta erilaisissa vaaleissa. Päätöksen ehdokkaaksi lähtemisestä hän teki kuitenkin vasta viimeisenä mahdollisena iltana, kun puolueen puheenjohtaja Sari Essayah pyysi häntä henkilökohtaisesti. Kotimaisena perheyrityksenä teemme puu kauppaa tunteella, metsänomistajan ja asiakkaan tarpeita kuunnellen. kmarketsuomi Vihreä rypäle 500 g (3,98/kg) RS 1 99 (Etelä-Afrikka). Hoito aloitettiin Jyväskylässä, eikä sitä ole tarvinnut siirtää Tampereelle, vaikka sairaanhoitopiiri vaihtui. Lisäksi Asilammen metsäautotie on ainakin tampattu. Siitä pitää huolehtia, että myös sivukylille on saatavissa kotihoitoa ja mielellään myös ruokapalvelu, joka nyt ulottuu viiden kilometrin säteelle keskustasta. Hänen mukaansa Kuhmoinen on jo Päijät-Hämeessä ja Keski-Suomessa oppinut pärjäämään läänin tai maakunnan reunakuntana, joten osaamme nyt pitää puoliamme myös Pirkanmaalla. – Jos äänestysprosenttimme on nyt hyvä, meillä on mahdollisuus onnistua hyvin seuraavillakin kerroilla. Niinpä hankimme vain kotimaista tukkipuuta, josta valmistamme laadukkaita sahatavaroita sekä erilaisia jatkojalosteita. Kuntalaisten ääni kuuluviin alueella Vaikka sote-uudistus aiheuttaa pientä huolta, Risto Ojala luottaa siihen, että Kuhmoisissa säilyy terveysasema, jolla on pitkät perinteet. Siten uuden aluevaltuuston toimiala on laajempi kuin sosiaalija terveydenhuolto sekä pelastustoimi. Ojala pitää vahvuutena sijaintia maakuntien rajoilla, koska vanhoja yhteyksiä muihin suuntiin ei tarvitse katkaista. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 12. Vanhusten palvelut on Ojalan mukaan hyvin hoidettu tällä hetkellä. Hän vertaa paikkakuntaa televisiossa näkemäänsä ohjelmaan italialaisesta kylästä. Ota yhteyttä! versowood.fi Seppo Pyykkö p. Sinne pitäisi voida valittaa ja tehdä aloitteita. Nyt on hyvä hetki myydä. Hän pääsee nyt korkkaamaan myös ensimmäistä kertaa järjestettävät aluevaalit. OMAN KYLÄN KAUPPA Tarjoukset voimassa to–su / ellei muuta mainittu / niin kauan kuin erät riittää. Harmoisissa on latu Hämeentien varrella entisen sikalan pellolla ja Päijänteellä pääsee laduille satamasta sekä Papinsaaren sillan kupeesta. – Kuntalaisten äänen pitäisi kuulua aluehallinnossa muutenkin kuin luottamushenkilöiden kautta. Tiistaiaamun tiedon mukaan kunnan ladut on kunnostettu viimeksi loppiaisena tai sen jälkeisenä perjantaina. Hän on itse tästä hyvä esimerkki, koska käy Jyväskylän sairaala Novassa tiiviissä seurannassa maksansiirron takia. Meillä on laaja valikoima eri alojen terveyspalveluja, ja rakennuskin on hyvässä kunnossa. Kirkonkylällä on kunnostettu ladut Karkjärven valaistulle kuntoradalle, Vekkailan pellolle, Ala-Karkjärven jäälle ja Ryytjärven laavulle. ALUEVAALIT Risto Ojalan kotia somistivat vielä ennen loppiaista enkelit, kuusi ja seimi sekä muut joulun tunnusmerkit. Puukkoisilla on viikonloppuna ajettu latuja järvikanjoneihin sekä Matkusjärven ja Isojärven suunnalle. Nyt luodaan askelmerkit siihen, kuinka tulevaisuudessa toimitaan. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI PS 99 PALVELU PELAA MA–PE 7–21 LA 9–21 SU 10–18 PLUSSA-KORTILLA Virike kananmuna M10 580 g (1,72/kg) RS 1 00 ATRIA Nauta-viljapossu jauheliha 700 g (5,70/kg) Iso paketti! PKT 3 99 Suomalainen jääsalaatti 100 g (9,90/kg) Ollaanko Facebook-kavereita. Ojala pitää tärkeänä sitä, että Kuhmoinen on täysillä mukana uudessa organisaatiossa heti alusta alkaen. Ojala pitää uutta maakunnallista organisaatiota mahdollisuutena lisätä demokratiaa ja saada Kuhmoisillekin lisää näkyvyyttä Pirkanmaalla. Vekkailan peltolenkillä latu-uralla on sallittu myös käveleminen ja koiran kanssa hiihtäminen. tammikuuta 2022 Tyytyväisten metsänomistajien puukauppaa. Hän peräänkuuluttaa myös entistä aukottomampaa palveluketjua ja palveluiden saamista yhdeltä luukulta. – Sen eteen pitää taistella, että pelastustoimen ja ensihoidon palvelut säilyvät nykyisellään. Ojala muistuttaa, että hyvinvointi tulee nähdä kokonaisuutena, johon kuuluvat myös kulttuurija sivistyspalvelut. – Maakuntavaalit ovat Hyvinvointia yhteisöllisyydestä tärkeät, koska ne ovat uusi kanava vaikuttaa asioihin. Päivi Hotokka Latuja monella suunnalla Päivi Hotokka Hiihto-olosuhteet ovat parhaimmillaan ainakin ennen loppuviikolle ennustettua suojasäätä. Asiointi kanssamme on turvallista, joustavaa ja nopeaa. Ala-Karkjärvellä on tuolloin havaittu jonkin verran vettä jään päällä. Koska sote-henkilöstöstä on suurta pulaa, olisi tärkeää pitää yllä myös eläkkeellä olevien työntekijöiden ammattitaitoa ja työllistää heitä tarvittaessa. Tilaa kotiinkuljetus: www.k-ruoka.fi Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Koulukeskuksen frisbeegolfradalla on pienille lapsille sopiva latu