Näimme sitten parhaaksi vaihtaa koko kulunvalvonnan. Mikäli vanha poletti puuttuu, voi uuden ostaa kymmenellä eurolla. Laajennuksen avulla salille saatiin lisää tilaa, ja aerobiset laitteet tulevat siirtymään uuteen aulaan. – Palvelun tarjoaja sanoi itse, että kahden vuoden sisään koko järjestelmään ei luultavasti tule enää päivityksiä, ja että se tulee kaatumaan. Vanhan kuntosalin puolelle saadaan näin väljyyttä sekä tilaa uusille laitehankinnoille. Ehkä kaksi tai kolme päivää. Vanhoja avainpoletteja alettiin vaihtaa uusiin viime viikolla. kahvin sekä suolaisen ja makean herkun (20 €) tai kattavamman väliaikatarjoilun (30 €) Luennoitsijana Piia Koriseva • Konkreettisia työkaluja henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin • Stand up -tyyppinen energinen ja innostava luento, jossa ei pönötetä kalvosulkeisissa, vaan oivalletaan ja nauretaan. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ke 10.1.2024 KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 www.kultahopea.fi Todennäköisesti aina paras hinta! OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA sekä kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, postimerkkejä, vinyylilevyjä, rihkamaa, Moneta yms. Kulku liikuntatiloihin on tapahtunut 4. tammikuuta alkaen takaoven sijaan etuovelta, ja uuden Kuntosalille saatiin uusi kulkureitti sekä lisätilaa uusille laitteille HYVINVOINTIPÄIVÄ 20.1.2024 HYVINVOINTIPÄIVÄ Kuhmoisten yhtenäiskoululla, Länkipohjantie 64 klo 13.00 Aloitus klo 13.00–14.30 Elämänmakuista elämää klo 14.30–15.00 Väliaika klo 15.00–15.45 Aurinkoinen asiakaspalv elu LIPUT 20 € / 30 € sis. avainpoletin saa edellistä vastaan ilmaiseksi. Maksu tulee suorittaa etukäteen kunnan tilille, ja suorituksesta tulee olla maksukuitti todisteena. Kuitin voi myös lähettää liikuntatoimeen sähköpostilla. 12.1.2024 perjantai 9:30–11:00 Hartola Tori 11:20–12:50 Sysmä Tokmanni 13:30–15:00 Heinola Citymarket 15:15–16:15 Vierumäki Sale 16:30–18:00 Ahtiala K-Supermarket Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) 13.1.2024 lauantai 9:30–11:00 Mäntsälä Tokmanni 11:30–12:30 Järvelä S-Market 13:00–14:30 Orimattila Tokmanni 15:00–16:30 Hollola Prisma 16:40–17:40 K-Supermarket Okeroinen 14.1.2024 sunnuntai 9:30–11:00 S-Market Mukkula 11:30–13:00 Vääksy Tokmanni 13:30–14:30 Padasjoki ABC 15:00–16:00 Kuhmoinen Tori 16:30–18:00 Jämsä Tori www.kuhmoistensanomat.fi KOPIOPALVELU värija mustavalkokopiot ja -tulosteet A3-kokoon asti Kuhmoisten Sanomat Toritie 52, Kuhmoinen ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Polettien hakeminen tulee sopia etukäteen Kotajärven tai Pipsa Suomisen kanssa. Laitteiden siirtäminen tulee myös aiheuttamaan kuntosalin sulkemisen hetkeksi aikaa. Ongelmien ennaltaehkäisyä Julkisivun puolelle avautunut uusi kulunvalvonta päätettiin vaihtaa samaan aikaan laajennuksen kanssa, sillä edellinen järjestelmä ei Kotajärven mukaan ollut toimiva. Lila Lammi Yhtenäiskoululla sijaitsevan kuntosalin uusi aulatila sekä uusi kulunvalvontajärjestelmä ovat nyt valmistuneet. Siitä ilmoitetaan sitten aikanaan. – Jonkinlainen käyttökatko tulee olemaan. – Uuden tilan avaaminen kalustettuna menee helmikuulle. Liikuntapaikkojen hoitajan Janne Kotajärven mukaan kuntosalin laajennus on kuitenkin vielä kesken, sillä uudet laitteet ovat edelleen kilpailutuksessa. Siinä joutuu tekemään muutakin kuin ostamaan laitteita, ja niissäkin on tietyt toimitusajat, Kotajärvi sanoo. Lippuja saatavilla vain rajoitettu erä! Lippuvaraukset: henni@paijat-tili.fi 040 571 0327 Tervetuloa! Uuteen, avaraan tilaan sijoitetaan myöhemmin kaikki cardiopuolen laitteet, kuten esimerkiksi juoksumatot sekä crosstrainerit. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 2 – 2024 – 74. Asiaa kannattaa seurata kunnan sivuilta, Kotajärvi toteaa. Lila Lammi ” Uuden tilan avaaminen kalustettuna menee helmikuulle.
Toivottavasti niidenkin talvikunnossapito päästään aloittamaan pian. Peltolenkeillä uskaltaa sivakoida otsalampun valossa. Kevättalven aurinko nimittäin jo odottelee esiintymisvuoroaan. Muitakaan veteen liittyviä kodinkoneita ei tarvitse käynnistää, sillä myös putket ovat jäässä. Talviurheiluksi mielletään helposti vain jo mainitut hiihto ja luistelu, mutta yhtälailla hien saa pintaan lenkkeilemällä ihmisten ilmoilla, patikoimalla Isojärvellä tai pyöräilemällä Kuhmuroiden reiteillä. tammikuuta 2024 ” Sivakat jalkaan ja poskipunia hankkimaan. Puusauna, jos sellainen on, on hyvä lämmittelypaikka. Ei kulu enää kahvinlaittoon sähköä. Pitääkin varoa, ainakin silloin, kun jäiden seasta nousee märkänä ylös ja yrittää kylmällä laiturilla vaihtaa uikkarit kuiviin vaatteisiin. Ruumiinlämpö riittää seuraavaan päivään. Kunnan työntekijöille sekä vapaaehtoisille latujen ajelijoille kuuluu iso kiitos siitä, että meilläkin on puitteet, joissa turvallisesti talviurheilla. Paikat kunnossa talviliikkujalle. Ensin mainitusta ei ole haittaa kunnan ylläpitämillä liikuntapaikoilla, sillä Karkjärven kuntoradallakin valot palavat iltakymmeneen asti. Jos uskaltaisi, voisi sanoa, että sähkökauppiaalta hieno idea nostaa hintoja juuri pahimpaan pakkasaikaan. Mistä sinä haaveilet. Mutta ei uskalla, jottei saa lokaa niskaan. Mutta kun pukemisesta selviää, on taas akut ladattuina. Olosuhteiden osuessa kohdalle pelkkä kuunvalo riittää valaisemaan edessä avautuvan metsätien. Paloa sammutettiin ensin sisältä, mutta sammutustöiden edetessä palon todettiin levinneen yläpohjaan ja sittemmin rakennuksen yläkertaan, jolloin sammutustoiminta jouduttiin siirtämään ulos. f Ilmastopuhetta voi kuulla Päijälän pirtillä lauantaina. Sinne vain ottamaan kunnon löylyt. f Lauantaina vietetään Tee unelmista totta -päivää. Siinä on sopiva tyyli sille veriryhmälle. Tulipalossa tuhoutui noin 80-neliöinen päärakennus, tontilla olevat varastoja saunarakennus eivät vahingoittuneet tulipalossa. Mökin omistaja ei ollut paikalla palon syttyessä, mutta päivystävän palomestarin Tomi-Pekka Olkkosen mukaan häneen saatiin yhteys maanantain aikana. Nuoriso on asia erikseen. Säästyy monta wattia. Sitten tarkenee pakkasessa vähemmällä sähköllä. Eikä luistelulle sopivia jäitäkään tarvinnut juuri pidemmälle odotella. Sekään ei ole vaikeata, vaan hyvinkin helppoa. Kuhmoisissa ladut avautuivat marraskuun lopussa – suuressa maailmassa vielä aiemmin. Päivystäjien tullessa paikalle kesämökki oli täysin palanut. Silmiinkin saa ilmaiseksi iloisen loisteen. Ainakin tähän asti ollaan sillä selvitty. Palon havaitsivat sähköyhtiön päivystäjät, koska sähköyhtiöön oli tullut vikailmoitus kiinteistöstä. On parempi nauttia nykyhetkestä hyvillä mielin ja uskoa tulevaan. Ruuat säilyy hyvin ilman jääkaappia. 10.1.2024 f Aurinko nousee 9.29 f Aurinko laskee 15.25 Onnea nimipäivänä! Tänään Nyyrikki To Kari, Karri Pe Toini La Nuutti Su Sakari, Saku, Sasu Ma Solja Ti Ilmari, Ilmo Ke Toni, Anton, Antto, Anttoni Viikon tärpit f Lähitorit pyörähtävät käyntiin tänään keskiviikkona Kuhmolassa. Lumi tuli ajoissa ja nuoskakeleiltä on säästytty. Kohmeiset sormet eivät tahdo enää totella. Sivakat jalkaan ja poskipunia hankkimaan. Edellisessä palossa tuhoutui huoltamorakennus ja sen yhteydessä ollut asuinrakennus. Risto Ojala Viikonloppuisten tulipalojen syttymissyitä ei tiedetä Hotelli Harjunhovi paloi 2019, nyt tuhoutui hotellin vieressä ollut majoitusrakennus. Siitä ei hyvä seuraa. Taas päästään avantoon. Kiinteistössä ei ollut ketään palon syttyessä. Teini-ikäisillä kiertää erimerkkinen veri. Viime viikon pakkasia lukuunottamatta kulunut talvi on antanut talviurheilijalle aihetta kiitollisuuteen. KOLUMNI ARJA HEINILÄ PÄÄKIRJOITUS Katja Alatalo toimitus @kuhmoistensanomat.fi Varokaa pakkasta, sanotaan uutisissa. Pirttihän on ennestään jo niin kylmä, että kahvi jäätyy keittimessä. Katja Alatalo Hirviniementiellä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä palaneen kesämökin sammutusraivaus jatkui maanantaiaamuun asti. Sairauksien kanssa en minäkään lähtisi pakkasta ehdoin tahdoin uhmaamaan. Tematiikaltaan runo käsitellee jotain muuta kuin sivakointia, mutta myönnettäköön, että runon riimit jäävät helposti päähän. Palon syttymissyytä ei tiedetä. Talviliikkujia haastavat pimeys ja kylmyys. Sen sijaan, jos torin kulmalle moneksi päiväksi jää vähissä tamineissa ihmettelemään, voi vähitellen jäätyä penkkiin kiinni. Pukeutuminen on taitolaji, jossa parhaiten pärjää kunnon kerrosten rakentaja. Takki auki, napa paljaana ja kesätennareilla kylille. Filtin alla kannattaa silloin levätä ja juoda paljon kaakaota. Hardcore-urheilijat uhmaavat pakkasia virittämällä kenkiinsä paristokäyttöiset lämmittimet. Myöskään Harjunhovin majoitusrakennuksen palon syttymissyy ei ole tiedossa. Pirkanmaan pelastuslaitokselta sammutusraivausta suorittivat kolme yksikköä. Loka ei niskassa lämmitä. Voittoa saattaa syntyä. Palo saatiin sammutettua lauantaiaamuyöhön mennessä, mutta Olkkosen mukaan paikalla käytiin varmistelemassa vielä maanantaiaamuna. Tämän vuoden puolella. On ilmoja pidellyt kija saattaa ilmaantua vasta ensi viikolla. Jos tuuli oikein käy ja yltyy, niin se voi saada palon vielä aikaiseksi. Suomessa ikuisuuden asuneena on vaikea muistaa talvea, jolloin ei olisi ollut kylmä. Kuhmoisissa on loistavat olosuhteet talviurheilulle. Mutta silloin kun suonissa vielä elävästi veri virtaa, ei sisälle parane jäädä kaikkia uhkia pelkäämään. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla, riimitteli Eino Leino. Suomessa asuva tietää, että talvikylminä päivinä on syytä laittaa villasukat huopikkaisiin, kietoa liinaa useamman kerran kaulan ympäri ja nostaa töppöstä rivakammin toisen eteen. Tarjollla on villaa, merinovillaa, goretexiä ja toppaa. Olenhan jo unohtanut, että minäkin olen ollut eriverinen joskus viime vuosisadalla. – Kellarikerroksesta nousee vieläkin savuja. Ja ne lumityöt – niillä korvaa silloin tällöin päivittäisen kuntosalitreenin. 24-tien varressa Harjunsalmella oleva entisen hotelli Harjunhovin vanha majoitusrakennus paloi perjantai-iltana. Toivotaan, että niin ei käy, Olkkonen sanoi maanantaina. Sähköäkin pitäisi säästää, sanotaan uutisissa. Kuka irrottaa jäätyneen sijoiltaan, kun seuraava ohikulKirjoittaja rakastaa Kuhmoisten kotiaan, mutta on sydämeltään myös helsinkiläinen. Kuuluu tietysti asiaan, että kunnon täti-ihmisenä kauhistelen näitä vastuuttomia nykynuoria, vilustuvat pian. Pulkkamäki, potkukelkkailu ja lumikasoissa kiipeily (valvotusti) saavat perheen pienimmätkin liikkeelle. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 10. Siellä ollaan niin kauan, että ruskea rasva on kertynyt ympäri kehon
Mukaan kannattaa myös ottaa sytykkeitä, sillä liiterin puut ovat kylmiä, Hakkarainen toteaa. Kansallispuisto hiljenee talveksi Talvikunnossapitoa ei ole myöskään Isojärven kansallispuistossa, ja paikan päällä aurataan talvisin ainoastaan Heretyn pysäköintialue. – Se ei riitä meidän kalustollemme. Ladut kunnossa, jääolosuhteet hankalat Jeremy Roselli Harri Pihkala ja Janne Kotajärvi ajoivat Karkjärven kuntoradan latuja maanantaina 8. Metsähallituksen luontopalveluiden viestintäpäällikkö Tiina Hakkaraisen mukaan puistossa liikkuu kuitenkin jonkin verran ihmisiä myös sydäntalvella, minkä vuoksi tulipaikoille viedään säännöllisesti lisää polttopuita. Vaikka pakkasta on ollut marraskuun lopusta asti, ovat jäät olleet siihen nähden melko ohuet, kertoo jäillä paljon liikkuva Jorma Kääpä. Kävijämääriä seurataan puistoon asennetuilla elektronisilla laskureilla. Toivottavasti saamme sinne ainakin perinteisen ladun jossain vaiheessa, Kotajärvi sanoo. Käytössä olevia latuja ovat tällä hetkellä Karkjärven kuntorata, Vekkailan peltolenkki sekä koulukeskuksen ladut, joita huolletaan sekä tarpeen että kelien mukaan. Toive uudesta latukoneesta on nyt hyväksytty ehdollisena, mikä tarkoittaa sitä, että edellytyksenä uuden latukoneen hankkimiselle on sen hyväksyminen Leader-rahoitukseen. Isojärven kansallispuiston tulentekopaikkoja voi käyttää myös talvisin, mutta tulta voi olla vaikea saada syttymään kylmillä puilla. Liikuntapaikkojen hoitaja Janne Kotajärvi on samaa mieltä, ja sanoo ettei järvilatuja ole voitu tehdä jään ollessa 10–15 sentin paksuista. – Jäillä liikkumista haittasi alkutalvesta ohuen jään päälle tullut paksu lumipeite. Lila Lammi Jeremy Roselli Jeremy Roselli. 20 senttiä kantavaa jäätä on raja. Myös paperikartta on hyvä olla mukana talvisin, sillä kännykät hyytyvät helposti pakkasessa. – Tulentekopaikkoja voi käyttää ympäri vuoden, mutta lumitöitä ei ole tehty. On sekä resurssipulaa että konepulaa, Sarkanen toteaa viitaten siihen, että tamppari on näillä näkymin maaliskuuhun asti Jämsässä vuokralla. Haasteellisen jäätilanteen vuoksi järvien yli menevät ladut odottavat kuitenkin vielä ajamista, ja esimerkiksi Asilammen metsäautotien hiihtolatu on toistaiseksi neuvotteluvaiheessa. Kiireisimpänä kesäaikana kävijöitä on jopa 6 000–7 500 ihmistä kuussa. Lisäksi aloitteessa esitettiin idea uuden latukoneen hankkimisesta ja todettiin, että liikuntapaikkojen hoitajia kysytään töihin myös pyhinä, jotta paikat pysyisivät kunnossa. – Tammikuisin on yleensä 500–750 kävijää, ja jos lunta ei ole satanut hetkeen, niin osa poluista tamppautuu siten että siellä pääsee kyllä kulkemaan. Talven lumityöt hoidetaan myös ainoastaan Heretyn pysäköintipaikalta, joten patikointimatkaan kannattaa varautua joko eräsuksilla tai lumikengillä. – Ryytjärven lenkkiä on myös ruvettu pohjaamaan. Isojärven kansallispuistossa käy tammikuussa yleensä noin 500–750 ihmistä, mutta määrä lähtee nousemaan maaliskuussa 1 000–1 500 kävijään. Ongelmista huolimatta hiihtolatuja on kuitenkin saatu tehtyä, ja Janne Kotajärven mukaan kovat pakkaset ovat auttaneet edistämään niiden kestävyyttä. He kertovat toivovansa kunnan saavan ensi talveksi uuden latukoneen, sillä nykyisillä härveleillä ladut saa ajaa jopa seitsemään kertaan, ennen kuin maahan syntyy pysyvää jälkeä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 10. tammikuuta puolen päivän aikaan. tammikuuta 2024 3 Lila Lammi Pitkään jatkuva pakkanen sekä lumentulo vaikuttavat oleellisesti moneen ulkoaktiviteettiin sekä talviliikuntapaikkojen kunnossapitoon. Helpotusta tuovat Hakkaraisen mukaan myös ruokatermokseen otetut eväät, joiden ansiosta tulta ei välttämättä tarvitse edes sytyttää. Suosittelen toki silti ottamaan lumikengät tai eräsukset mukaan, Hakkarainen neuvoo. – Siellä on pari ongelmaa, joiden vuoksi emme voi toteuttaa sitä, Kotajärvi kertoo. Hiihtäminen onnistuu, pyöräily ei Myöskään paloaseman takaa lähtevän maastopyöräreitin talvikunnossapitoa ei ole päästy vielä aloittamaan, sillä polkutampparia varten on Kuhmoisten Kumun puheenjohtaja Tero Sarkasen mukaan odotettava suojakelejä. Emme rupea turhaan riskeeraamaan, Kotajärvi toteaa. – Mikäli reitit haluttaisiin pitää hyvässä kunnossa, tampparia tulisi ajaa tiivis ja aktiviinen porukka, mihin ei oikein riitä rahkeet. Valtuuston kokouksessa jätettiin vuosi sitten myös aloite, jonka mukaan Kuhmoisten latuverkoston saatavuus ei aina vastaa kysyntää. Järvelle ei ole vielä päässyt hiihtämään Hiihtolatuja tehdään Kuhmoisissa myös talkoovoimin, ja niitä löytyy tällä hetkellä muun muassa Puukkoisista, Hujalasta sekä Harmoisista. Hän kertoo pakkaslumen luovan haasteita, minkä lisäksi konetta ajavia ihmisiä on melko vähän. Mikäli olosuhteet ovat hankalat, ei esimerkiksi jäälle ole mahdollisuutta tehdä hiihtolatuja, kuten tänä talvena on päässyt käymään
Toritie 44 www.tuleuskoon.fi Kuhmoinen Kuhmoinen Jouni Kyösti JOUTSIMATKA Ei aamulla herätessä tietää voi, mitä murhetta, surua päivä toi. Mutta kun makasin letkuissa vuonna 2008 saatuani aivoinfarktin, en todellakaan miettinyt miten tunnollinen olen ollut tai onko koti siisti, Koriseva toteaa. Ti 16.1. Kesätyöpaikkoja on tarjolla sekä opiskeKesätyöpaikkoja jaetaan jo lijoille että ammattiin valmistuneille. Suomessa toimiva Ex-Criminals järjestää tapahtumia ja radio-ohjelmia, joissa Jeesuksen vapauttamat rikolliset julistavat, kuinka Jeesus voi päästää vankilakierteestä ja päihteiden kahleista pysyvästi. Toipuessaan Korisevan ystävä totesi, että nyt kun tämä tietää kaikesta niin paljon, kannattaisi hänen myös jakaa ajatuksiaan. Se oli minusta hyvin sanottu, Koriseva toteaa. Me kaikki olemme tällaisia. Muuten olisi moottoriin jouduttu tekemään iso remontti. Viimeiset 5–6 vuotta Koriseva onkin tehnyt hyvinvointiluentoja päätoimisesti, ja hänen viikkoonsa mahtuu yleensä noin 3–4 luentoa. 25.6.1958 k. Kaipauksella Maarit Juho Heta Anna, Petri, Leevi ja Leo sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 30.12.2023. autonrenkaisiin. Hän kertoo elämäja työ-urastaan seNastamies Tomi Pirttimäki Kotaillassa kä Tikka-yrityksestä. Perjantaina 19.1. Jussi Järvinen 18.1. Hänen luentonsa ovat yleensä kaksitai kolmiosaisia, ja Koriseva keskittyy niissä sekä fyysiseen että henkiseen jaksamiseen ja hyvään asiakaspalveluun. Lähdit luotamme pois niin arvaamatta, jäi monta asiaa sanomatta. Pirhan lisäksi kesätyöntekijöiden etsimisen on aloittanut jo Keskimaa, joka palkkaa satoja kesäntyöntekijöitä pääasiassa kauppoihin myyjiksi sekä ABC -liikennemyymälöiden asiakaspalveluun. klo 10 Messu. klo 14 Kahville Kirjastoon, Toritie 42. Köyhillä, sokeilla ja vangituilla ei Raamatussa tarkoiteta ainoastaan aineellisesti vaan myös hengellisesti puutteellisia. Hän on toiminut yrittäjänä vuodesta 1997 asti, ja uskoo siksi myös tietävänsä yrittäjän tavat toimia sekä ajatella. Lämmin kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Jouni Vaskisalon muistoa ja otitte osaa suruumme. Raamattupiiri Helluntaisrk. – Istuin joskus aikoinaan luennolla erään huomattavasti vanhemman miehen kanssa, ja heitin vitsillä, että mihinkäs hän aikoo mennä jatko-opiskelemaan. Hän toimi tekstinlukijana ja löysi Jesajan kirjasta kohdan: Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut… Näin Jeesus aloitti julisKatso, millä ajat! tustyötään ja esitti ohjelmansa. Sillä on hirveä merkitys, miten kohtelee muita. Meillä on usein taipumus tankata ruumistamme ja sieluamme vahingollisilla aineilla. Jeesuksella oli viisikohtainen elämäntehtävä: ilosanoman julistaminen köyhille, särjettyjen sydänten parantaminen, vapautuksen julistaminen vangituille, näön antaminen sokeille sekä sorrettujen päästäminen vapauteen. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 10. Rakkaamme Kuolleet: Hannu Tapio Nystén 87 v Jouni Ilmari Vaskisalo 75 v Su 14.1. Isäntänä on Kuhmoisten Vuoden 2023 yrittäjä Seppo Koskinen, joka kertoo yrityksestään ja työurastaan. Luennointien lisäksi hän opiskelee nykyään myös psykologiaa. Hinta 5 €. vierailijana Miesten Kotaillassa on tutkimusja kehittämisinsinööri Tomi Pirttimäki Tikka Sipes Oy:stä, joka valmistaa nastoja mm. Risto Ojala Kuhmoisten Sanomat Pirkanmaan hyvinvointialueen kesätyöpaikkojen haku avautui heti tammikuun alussa. 20. Ensi sunnuntain evankeliumi kertoo Jeesuksesta kotikaupunkinsa synagogassa, hengellisellä huoltoasemalla. Ti 16.1. Hän totesi sen kertovan hänestä ja toteutuvan hänessä. klo 12–14 Lounastuokio srk-kodilla. Yleensä hän ei kiinnitä huomiota tankkaamiseeni, mutta sillä kerralla oli varjelus mukana. Harmoisten kyläesittely: Eero Ikonen Ke 17.1. päivään asti. EVANKELIUMIN-ILLAT ja RAAMATTUPIIRIT vuoroviikoin torstaisin klo 18 11.1. Hymy huulilla. Hän muisti tuolloin lähinnä kaikki pöhköt asiat, ja sanoo sen vuoksi peräänkuuluttavansa sitä, että ihmiset uskaltaisivat välillä vain olla ja nauttia. Myös paikallisten yritysten kesätyöhaku on pikkuhiljaa käynnistymässä.. Kun käännymme Jeesuksen puoleen, tulemme kuin huoltoasemalle. Mies kuitenkin vastasi, että ihminen lakkaa elämästä, kun hän lakkaa oppimasta. Vaimoni muisti, kuinka hän kerran huomasi minun yrittävän vahingossa tehdä saman virheen. Eri puolilla hyvinvointialuetta on kesätyöpaikkoja tarjolla lähes 2 000. – Kilpailu on tänä päivänä kovaa, ja yrittäjät taistelevat omasta paikastaan auringossa. tammikuuta hänet löytää luennoimasta myös Kuhmoisten yhtenäiskoululla järjestettävästä hyvinvointipäivästä. Jeesuksen ilosanoma onkin, että hän on tullut täyttämään Jumalan lain puolestamme. Asiakkaina on ollut niin pieniä kuin suuriakin yrityksiä sekä tyky-päiviä ja erilaisia massatapahtumia. Hän voi täyttää sydämemme sanallaan ja voimallaan, sillä oikealla elämän voimalla, jolla voimme vaeltaa turvallisesti. s. tammikuuta 2024 SANAN KULMA RISTO OJALA SURUKIITOS Kirjoittaja on teologi ja Kuhmoisten Sanomien hartauskirjoittaja vuodesta 1982. Olemme myös synnynnäisesti sokeita Jumalan todellisuudelle. Hän piti lyhyen ja iskevän saarnan: Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen. klo 13–15 Puikkopiiri srk-kodilla. 3.12.2023 Puolisolle, isälle ja vaarille kiitos yhteisistä vuosista. ” Halusin herätellä ihmisiä ilon ja naurun kautta. Hymy huulilla eikä sormi ojossa, Koriseva kertoo. Omaiset Tuttava soitti ja kertoi tankanneensa bensiiniautonsa erehdyksessä naftalla ja joutuneensa hinauttamaan auton korjaamolle tankin tyhjentämiseksi. Infarktin jälkeen ihmisen keho tuli Korisevalle todella tutuksi, sillä hänen lihasmuistinsa ei ikinä palautunut, ja hän joutui opettelemaan kaiken oikealla puolella uudestaan. Täytyy osata nauttia ja pöljäillä Lila Lammi Hyvinvointiluennoitsija sekä personal trainer Piia Koriseva haluaa herätellä ihmisiä tajuamaan, että tärkeintä on oma jaksaminen. Lämmin kiitos osanotosta. – Paljon kyllä puhutaan ja tehdään powerpointteja, mutta minä halusin herätellä ihmisiä ilon ja naurun kautta. Meillä ei ole hyviä tekoja ja hyvää elämää esiteltävänä Jumalalle. Olen aina peräänPiia Koriseva kertoo, että huomasi sairaalan letkuissa maatessaan, ettei mihinkään ole oikeasti kiire. Jeesus tuli avaamaan sydämemme silmät, jotta Jumalan Sanasta loistava valo voisi valaista koko elämämme. Paikkoja voi hakea kuntarekry.fi -palvelun kautta helmikuun 4. – Monille tulee vaihe, jossa oma jaksaminen laitetaan syrjään, jotta pystytään tekemään hirveästi kaikkea. Yhteishenkeä ja iloa elämään Kun Koriseva alkoi opiskella uudestaan infarktin jälkeen, hän huomasi, ettei kukaan käy läpi hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyviä asioita komiikan keinoin
Särkikuppi oli ruokapöydän vakiovaruste. Se oli minusta hyvin sanottu, Koriseva toteaa. – Kaikista paras palaute oli, kun sain eräältä miespapilta viestin. Haluan korostaa sitä, ettei elämä ole niin vakavaa. – Istuin joskus aikoinaan luennolla erään huomattavasti vanhemman miehen kanssa, ja heitin vitsillä, että mihinkäs hän aikoo mennä jatko-opiskelemaan. Lisänä aamullisia perunoita ja suolasärkiä. tammikuuta 2024 5 Vuodenvaihteen jälkeen alkoi selkäviikot ja reikäleivät. Mustikkaa oli joku pullollinen säilöttynä, ja siitä keitettiin sunnuntaisin soppaa kaurapuuron seuraksi. – Kuhmoisiin tuli lisävalmiutta ensihoidon palvelutasopäätöksen mukaisesti lisääntyen 12 tunnista 24 tuntiin. Kun puolukkapuuroa keitettiin, ei siihen sokeria pantu, ripaus suolaa vain. Ambulanssipalveluita ympäri vuorokauden – Palvelutasopäätöksen valmistelussa on kuitenkin suunnitelma laajennetusta hoidon tarpeen arvioinnin kehittämisestä. – Yleisön pitäisi saada nauraakin, me kun olemme niin surumielisiä ja syvällisiä, Paldanius toteaa. – Voin yhdistää soittaessa vahvuuteni. Syksyllä kun peruna nostettiin, tehtiin perunajauhoja koko vuoden tarve. Yksikkö on varustukseltaan samanlainen kuin entinenkin oli. Ensihoitoyksikkö päivystää paloasemalta käsin. Esimerkiksi pakaralihas on hänelle perse. Musiikin arvoa ei määritä sen vaikeus. Aiheena oli omavaraisuuteen perustuva entisajan ruokatalous, jossa niukkuus oli yleinen vieras. vain vähän siihen puuron kanssa syötävään maitoon ja hyvää oli. Katja Alatalo Ambulanssi päivystää Kuhmoisissa ympäri vuorokauden. Talven konserttikiertueen nimi on Suuret klassikot soolokitaralla. Suuruksella oli aina talvella perunoita ja läskitai hakkusoosia. Puolukka oli tärkein marja, koska se säilyi sokeritta. Sokeria ei paljon käytetty, koska se maksoi rahaa, jota ei ollut kuin silmänvoiteeksi. Hyvinvointialueen ensihoitoyksikkö lopetti Kuhmoisissa joulukuussa ja uutena toimijana aloitti Oriveden sairasautopalvelun ensihoitoyksikkö. Täytyy osata myös nauttia ja pöljäillä. Koriseva myös kokee, että nykyajan yritykset haluavat keskittyä entistä enemmän me-hengen luomiseen. Luennointien lisäksi hän opiskelee nykyään myös psykologiaa. Hän muisti tuolloin lähinnä kaikki pöhköt asiat, ja sanoo sen vuoksi peräänkuuluttavansa sitä, että ihmiset uskaltaisivat välillä vain olla ja nauttia. Joskus oli paistinperunoita, siis uunissa kuorineen paistettuja. Perunajauhot, joilla soppa saostettiin, olivat omatekoisia. Tämä lisäys on hyvä asia siihen osaan Pirkanmaata ja odotettu parannus, Pirkanmaan hyvinvointialueen ensihoitopalveluiden päällikkö Anssi Aunola toteaa. Mies kuitenkin vastasi, että ihminen lakkaa elämästä, kun hän lakkaa oppimasta. Hyvinvointialueen ensihoitopalvelu lisää laajennettua hoidon tarpeen arviointia myös muille Tampereesta kaukana oleville alueilla, Aunola kertoo. Ei siinä ruokavaliossa mitään salaatteja tai hedelmiä ollut, mutta raakaa lanttua, naurista ja joskus turnista lapset järsivät iltakaudet – ja nehän oli todettu parhaiksi vitamiinilähteiksi. Hurttia huumoria sekä kyyneleitä Korisevan luentojen aikana sekä nauretaan että itketään. Hän on tehnyt niin nyt seitsemän vuoden ajan.. Tomi Paldaniukselle sanottiin nuorena, että itseään ei voi elättää ammattikitaristina. Kun hän puhuu esimerkiksi siitä, miten moni unohtaa sanoa toisille välittävänsä, ja kuuntelijat tajuavat itsekin toimivansa niin, iskee se Korisevan mukaan jonnekin syvälle. Tuotantoon tämä osuus saadaan huhtikuussa, kun olemme saaneet käyttöömme kaikki siihen tarvittavat laitteet. Laajennetulla hoidon tarpeen arvioinnilla tarkoitetaan kyvykkyyttä tehdä vierianalytiikkaa eli ottaa muutamia verikokeita, jotka akuuteissa tilanteissa parantavat potilaan hoidon tarpeen selvittämistä. Siinä luki että ”Piia, sinun luentosi oli aivan perseestä... Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 10. Paldaniusta kutsutaan fingerstyle-kitaristiksi. Äitini Kerttu Nihtilä (1921– 1988) kirjoitti tämän muisteluksen tausta-aineistoksi elintarviketieteiden laudaturseminaariesitelmääni varten. Suolasärki oli hyvin tärkeä särvin. Toisinaan vain ohrajauhopuuroa voisilmän, maidon ja puolukkahillon kera. Rakastin sitä.” Siinä oli joku juttu, Koriseva nauraa. Sitä oli keväällä suolattu kaksi nelikollista, olipa siellä joku haukiLINNAJÄRVEN TORPAN RUOKATALOUS 1920 -LUVULLA OSA 4 / 8 Selkäviikot ja reikäleivät kin joukossa. Nimitys sallii klassisena kitaristina aloittaneen artistin soittavan mitä vain ja miten vain. Koriseva kertoo luennoillaan puhuvansa asioista niiden oikeilla nimillä ja kiertelemättä. Sokeria sekoitettiin Täytyy osata nauttia ja pöljäillä Piia Koriseva kertoo, että huomasi sairaalan letkuissa maatessaan, ettei mihinkään ole oikeasti kiire. ” Ei siinä ruokavaliossa mitään salaatteja tai hedelmiä ollut, mutta raakaa lanttua, naurista ja joskus turnista lapset järsivät iltakaudet. Artisti lupaa, että Surujen kitarakin poikkeaa Topi Sorsakosken versiosta. Tommi Tuomi Tomi Paldaniuksen kuva-arkisto kuuluttanut sitä, että postitiivisuudella pääsee paljon pidemmälle kuin kiukuttelemalla ja olemalla hankala. Päivällisellä vaihtelivat luukeitto, hernekeitto, liutusloota eli kalalaatikko. – Kerron myös muun muassa mitä yhteistä on luumulla ja pakaralihaksella, ja puhun mokaamisesta sekä itsellensä nauramisesta. Illallisella oli sitten leipää, suolasärkiä, joskus vesivelliä (hyvin löysä ruispuuro) maidon kanssa. Useimmiten talkunavelliä tai hillovelliä (puolukkahilloa, kaljaa tai kurrimaitoa ja talkkunaa), joskus leipäressua (kovia leivänpaloja ja kuumaa maitoa). Kyseessä voi olla esimerkiksi tulehdusarvo CPR. Siirryttiin normaaliin päiväjärjestykseen: aamulla suurus 9 aikaan, päivällinen klo 14, illallinen klo 19. Paldanius esiintyy Kuhmolassa tulevana sunnuntaina. Kitaran soiton vapaaottelija Katja Alatalo Kitaristi Tomi Paldanius ei tyydy vain esittämään valitsemiaan kappaleita, vaan tahtoo luoda esitykseensä draaman kaarta
Meillä on jostain ihmeellisestä syystä, tapana vähätellä itseämme, toimintaamme, maatamme jopa säätämme. Supo vetosi siihen, että julkaisusta voisi seurata imagohaittaa maallemme. Asia on periaatteellinen. Edellä olevan mukaan tontin omistajan tulee huolehtia tontilleen johtavan kulkutien kunnossapidosta Toritien ajoradan reunasta saakka seuraavin huomautuksin: tontin ja Toritien välissä on yhdistetty jalankulkuja pyörätie, jonka molemmin puolin on viheraluetta. Kyseisen linjauksen on tehnyt kunnanjohtaja liittymän äärellä pidetyssä katselmuksessa kevättalvella 2023. Toivotaan vaan, ettei sellaisia vastuita tarvitse koskaan ratkoa oikeudessa, jälkikäteenkään. Toritiellä en tiedä toista vastaavanlaista liittymää. Toimistotyöntekijän reaktio urakoijan suuntaan olikin yllättävä: ilmoitus auraajalle siitä, että tätä välikköä ei sitten jatkossa enää hoideta. (Joita tosin poliittisista syistä alettiin kutsua vuodesta 1943 alkaen siirtoleireiksi.) Ruotsin osana meitä suomalaisia käytettiin aikanaan tykinruokana naapurimme suurvaltahaaveiden toteuttajana. Voi hellanlettas, jos Suomi ei 2020-luvullakaan vielä kestä totuutta, niin milloinkohan sitten. Kaikki Varsovan liiton entiset maathan (Neuvostoliiton alue toki poisluettuna) ovat nykyään Naton jäseniä. Lisäksi myös Baltian maat, Kroatia, Albania ja Pohjois-Makedonia niin sanotuista Itä-Euroopan maista ovat siihen liittyneet. Tontille johtavan tien kunnossapidosta vastaa tontin omistaja. Toimistovirkailija Poikonen ei ole päättänyt vallallaan lopettaa lumen aurausta Toritie 24 kohdalta päätien ja kevyen liikenteen välissä olevalta asfaltoidulta alueelta. Mehän olimme myös jossain määrin Neuvostoliiton talutusnuorassa noin 45 vuoden ajan, suomettuneitakin. Minusta tämä on mahtipontista pikkusieluista näpertelyä ja kiusan tekoa. Olimme itse asiassa tavallaan vain Ruotsin siirtomaa, jota naapurimme hyödynsi tarvittaessa. (Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossaja puhtaanapidosta 4§). Toimistovirkailija Poikonen kunnasta päätti juuri vallallaan lopettaa lumen aurauksen Toritie 24 kohdalta päätien ja kevyen liikenteen välissä olevalta asfaltoidulta alueelta. Tehdyn omavaltaisen päätöksen laillisuus ja se, kenelle tiealueen hoito kuuluu, on syytä selvittää kylän ulkopuoliselta instanssilta (kuntaliitto oli tietysti väärä osoite) oikeudelta ja/tai lakia valvovalta taholta, jollei kunta peru mahtikäskyään ja lopeta yksittäisten kansalaisten kiusaamista ja tontille pääsyn rajoittamista. Toki länsimaalaisuutemme on tunnustettu ja tunnistettu jo muutenkin jopa eurooppalaisissa kyselyissä. Jouni Kuningas Lumien auraus puhuttaa tänäkin talvena. Veli-Pekka Silvast Katujen sekä yhdistettyjen jalankulkuja pyöräteiden kunnossapito kuuluu kunnalle. tammikuuta 2024 LUKIJAPOSTI Alkuun varoituksen sana. Viimeisin pisara nyt oli kuitenkin työntää välikön lumia useita metrejä suoraan pihaan. Lahjasta kimpaantuneena soitin toimistotyöntekijälle ja pyysin todistamaan tehdyt jäljet. Tontin omistajan vastuulle jäävät Toritien ja kevyenliikenteen väylän välinen alue sekä alue kevyenliikenteen väylän reunasta Vastine VeliPekka Silvastille edelleen tontille. Arja Heinilä. Lumityöt on kuulemma tehty tähän asti ihan hyvän hyvyyttään. Synteihimme kuuluu myös vehkeily Itäblokin erinäisten hämärien poliisiorganisaatioiden (käytännössä vakoiluorganisaatioiden, muun muassa NL:n KGB ja DDR:n Stasin) kanssa. Näin ollen kiinteistönhaltija on vastuussa myös ambulanssin, kela-taksin ja paloauton pääsystä kiinteistölleen. Ei ole myös postin turvallista jättää autoaan päätielle ja tarpoa lumen läpi postilaatikolle. Kun varsinkin perussuomalaiset, mutta myös esimerkiksi jotkut kokoomuslaisetkin, kuten ulkoministeri Elina Valtonen, ovat vaatineet niin sanotun Tiitisen listan julkaisemista (listassa on Itä-Saksan Stasin mahdollisia yhteyshenkilöitä), niin mahtava Suojelupoliisimme kieltäytyi heti. 1990-luvun alussa tienpitäjä tvh (tieja vesirakennushallitus) lunasti meiltäkin maata nykyisen kevyen liikenteen väylän rakentamiseen. Hoidan oman alueeni, odotan sitä myös kunnalta. Nykyäänhän mielensäpahoittaminen on yleistä. Nykyään tienpito kuuluu lain mukaan kunnalle. Lopuksi voin todeta, että mikäli kuntalainen kokee, että aurauskalusto liikkuu kunnan laskuun väärillä kaduilla, niin asiasta voi antaa yksilöidyn palautteen kunnan sähköisen palauteväylän kautta https://www.kuhmoinen. Samalla logiikalla minun on varmaan jatkossa leikattava kesällä myös teiden välinen kunnan nurmialue. Ystävällisin terveisin Reetta Poikonen Projektiteknikko Kuhmoisten kunta että heti kun 1990-luvulla tuli tilaisuus irtautua sen valtapiiristä, he sen tekivät. Onko se ”ihan hyvän hyvyyttään” sitä samaa kunnallista terminologiaa, fraseologiaa ja perustelua, joilla eräiden tärkeiden päättäjien pihat ovat olleet jo vuosia kotioville lumesta nuoltuja. Mutta miten on asian laita Suomessa. Kuka on vastuussa seurauksista, jos pihaan ei pääse ambulanssi, kela-taksi, paloauto tai yleensäkään kukaan. Nyt, kuin sinettinä, olemme myös Naton jäseniä. Silvastille tiedoksi, että Toritien varrella ja muuallakin kunnan asemakaava-alueella on vastaavia liittymiä, joiden ajoradanja kevyenliikenteenväylän välisen alueen kunnossapidosta huolehtivat tonttien omistajat. Uhattuna olevasta sananvapaudestamme huolimatta uskallan, ja tunnen, että minun täytyy, tuoda nämä näkökannat julki. Teen seuraavassa yleistyksiä, jotka saattavat loukata. Niin tai näin, itäeurooppalaiset ystävämme joutuivat elämään Neuvostoliiton ikeen alla vuosikymmeniä ja he ymmärsivät, Lumen luonnista kirjoitin lehteen vuosi sitten. Nämäkin kaikki on yritetty unohtaa, lakaista maton alle, vaikka kipeiden asioiden käsittely mahdollistaisi paremmin jatkamisen puhtaalta pöydältä eteenpäin, kuten entiset itäblokin maat ovat paljolti tehneet. Tontille johtavan tien katsotaan alkavan liittymästä ajoradan reunasta alkaen. Varsinkaan, kun he eivät ole historian kulkuun juurikaan voineet vaikuttaa. Ja sananvapaushan säilyy vain sitä käyttämällä. Voi tietysti kysyä miksi länsieurooppalaisuus on parempaa kuin itäeurooppalaisuus, eikö tuollainen jaottelu ole jo sitä rasismia. Hyvä ettei ihan talkoilla. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 10. Pahoittelut auraajalle, jos kokemukseni siitä, että välikön lumilla on pitkään tietoisesti tukittu meidän pihatien suuta, on väärä. Mutta osaamme todella pitää itseämme arvossa joissain asioissa, olemmehan sivistyneitä länsimaalaisia. Hävettää muistella, kuinka surkeasti 1990-luvun alussa presidentti Mauno Koivisto kohteli Neuvostoliiton pelossaan Baltian maita, kun ne itsenäistyivät. fi/content/fi/1/419193/ Palaute.html. Varsinkin Baltiassa Suomen tuolloista kylmää suhtautumista on ihmetelty, Virohan on sentään kuin pikkuveljemme ja virolaiset sukulaiskansaa, jonka vapaaehtoisia taisteli Jatkosodassakin. Ainoastaan, kun Suomi mainitaan maailmalla tai voitamme jotain urheilussa (silloinkin yleensä tosin lajeissa, jotka ovat maailmalla pieniä lajeja, kuten jääkiekko, hiihto tai vaikkapa keihäänheitto), nousevat kansallistunto ja -ylpeys hetkeksi sille tasolle, jolla sen kuuluisi olla koko ajan. Näissä maissa on käyty läpi, käsitelty ja irtauduttu vanhasta neuvostoajan painolastista melko hyvin, joten turha heitä on katsoa ylhäältä päin. Eipä näitä ole paljoa anteeksi pyydelty, siihen Suomi ja kyseinen presidentti ei ikinä kyennyt. Nyt tämä linjaus vain otettiin käyttöön. Tienpidon hoiti pitkään Destia. Esimerkiksi lähinnä koululaistemme aikaa haaskaava pakkoruotsin opetus on yksi tällainen muinaisjäänne muistona orjuutuksestamme. Mutta salailu ja piilottelu jättää mielestäni syvän arven suomalaisten ja Suomen kunniaan sekä tahran historiaamme. Tämäkään ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa, olihan meillä esimerkiksi Jatkosodan aikana Itä-Karjalassa omat keskitysleirimmekin. Meillä on kuitenkin myös erikoinen tapa katsoa tietSuomalaisuus ja Tiitisen lista tyjä asioita ikäänkuin ylhäältä päin. Niiltä osin, kuin kunnan hoitovastuulla oleva yhdistetty jalankulkuja pyörätie risteävät tontille johtavan kulkutien kanssa, on hoitovastuu kunnalla. Tunnemme olevamme jotenkin parempia kuin monet muut maat. Jos jotkut korkeassa asemassa olevat ovat toimineet itäisten toimijoiden kätyreinä, niin sitten ovat, ajat olivat erilaisia. Olemme sen verran syrjässä, että meidän ei ole tarvinnut sotkeutua kaikkiin valtapeleihin ja sotiin historian aikana, ja siksi monet synnit ovat jääneet tekemättä. Näinhän suurvallat toimivat. Me suomalaiset olemme ainutlaatuisia. Se tuntuu kyllä vaivaavan poliitikkoja yleisemminkin: harva, jos kukaan myöntää virheitään, puhumattakaan, että pyytäisi niitä anteeksi. Sinänsä on huvittavaa, että nyt meistä suomalaisista heitä, jotka haluaisivat lopettaa vihdoin ruotsalaisten tietyt, näihin päiviin saakka säilyneet etuoikeudet, kutsutaan pahimmillaan jopa rasisteiksi. Ehkä urakoijan rinnassa läikähti iloiLumen luomisesta sesti jotain auran kopissa yösydännä tätäkin jouluiloa levittäessä. Näin se kuntamme toimii ja ratkoo ongelmat
Myös pikkuhommat. Lisäksi toivomme halua olla rakentamassa tulevaisuuden kuntaa myönteisellä otteella, isojen kokonaisuuksien hallintaa ja lainsäädännön tuntemusta. 040 547 5411 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. Kirjoita omalla nimelläsi. 0500 234 230. Työhakemukset toimitetaan viimeistään 5.8.2019 klo 15 mennessä. Meillä viihtyy myös vapaa-ajanasukkaat, sillä kunnastamme löytyy yli 3000 vapaa-ajanasuntoa. Pienlaskutuslisä alle 25€:n ilmoituksista on 5 €. klo 9–14 su 4.2. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Tervetuloa tupa auki 12–14! Kaikille avoin TEATTERIMATKA Hämeenlinnaan la 2.3.2024. Hintoihin sisältyy alv. 0400 638 764 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Kanuuna Oy Saunaja kylpyhuoneremontit, laattatyöt, sisäremontit ja sisustuskirvesmiehen työt. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 10. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 98 €, 6 kk 59 €, 3 kk 42,50 € 12 kk jatkuva digikesto 58 € (kysy myös muita vaihtoehtoja asiakaspalvelusta) Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. 0400 131 170, Kirkkotie 8 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 21.50 ja Pihlajakoskelle 22.10. Matkan hinnan ei-jäseniltä 100 €, jäseniltä 80 € voi maksaa Pihlajalahden maaja kotitalouseuran tilille FI81 5176 0420 0267 23, viitetietoihin "teatteri", kuitti mukaan. 044 244 9779 KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 24%. Mukana hetkessä kanttori Hannele Erola ja pastori Tuomas Taipale. 0400 852 532 Kuhmoisten Sanomat TOIMITUS Puolueeton kotiseutulehti ISSN 0356-228X Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 228 (LT-2022) Asiakaspalvelu, ilmoitusmyynti ja -valmistus Tuija Käki-Lahtinen ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Valmis pdf-aineisto julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja valmistettavan ilmoituksen aineisto edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. Hintoihin sisältyy alv. näköislehden) 94,50 € 12 kk määräaik. klo 10–17 ma 5.2. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 0400 852 532 Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. klo 10–17 pe 19.1. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. %) ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Paluu Kuhmoisiin n. alv. Hakemus jätetään Kuntarekry-järjestelmässä https://www.kuntarekry.fi. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. Sit.ilm viim. klo 10–17 Äänestäjä on velvollinen esittämään vaalitoimitsijalle selvityksen henkilöllisyydestään . Tehtävään valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa viran vastaanottamisesta. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Painopaikka Lehtisepät Oy www.kuhmoistensanomat.fi Lehdelle toimitettu materiaali on lehden omaisuutta ja se saa käyttää sitä omissa kanavissaan: Verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Lukeudumme Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. Kuhmolassa Torstaituvassa 11.1.2024 klo 12.15 Seurakuntahetki. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. arkisin 6.30–18.00 la 8.00–18.00 su 9.00–18.00 Keittiö palvelee 10–17.30. klo 10–17 ti 23.1. Ratsastuspainotteinen lukiomme ja vuoden 2019 alussa valmistunut päiväkoti rikastuttavat jo ennestään monipuolista palvelutarjontaamme. p. klo 10–17 pe 2.2. Lisätietoja tehtävästä antaa kunnanjohtaja Anne Heusala anne.heusala (at) kuhmoinen.fi p. 040 551 7540 Seijan Pidot Tmi Pitopalvelu Seija Ruokola p. klo 10–17 ke 31.1. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. Kuhmoisten AA-ryhmä kokoontuu ke ja su klo 18.00 Rekolantie 1, Iltaruskon kerhohuone. Tervetuloa mukaan! Pihlajalahden maaja kotitalousseura KITARAKONSERTTI KITARAKONSERTTI Surujen kitara, Lapin Kesä, Hotel California ja monet muut klassikot soolokitaralla Kuhmolassa su 14.1. Haemme Kuhmoisten kuntaan sivistystoimenjohtajaa 1.10.2019 lukien tai sopimuksen mukaan Sivistystoimenjohtajan kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. alv 10 %) 12 kk jatkuva kesto (sis. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 040 700 1165 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut Mia V Ky mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Linnan Saneeraus ja Pelti Mitsubishi Electric RW25 050 320 1518, www.linnatuli.fi ISÄNNÖINTIPALVELUT asuntotrio.fi, Toritie 50 Mika Lyytinen 040 727 4769 Mika Järvinen 0400 236 344 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV, Anne-Maj Ronni, IAT p. 040 571 0327 henni@paijat-tili.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 24%. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. erikoiskuljetukset/kotim. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 040 8271583 Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat ja elinkeinoelämä Hannu Lahtinen Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta sinä haluaisit lukea. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 040 551 7540 Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. klo 10–17 ti 6.2. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Kunta tiedottaa PRESIDENTINVAALIN ENNAKKOÄÄNESTYS KUHMOLASSA, Toritie 57 ensimmäinen vaali mahdollinen toinen vaali ke 17.1. klo 18 Liput 10 € ovelta tai www. 040 540 9090 kai.kultalahti@hotmail.com SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. tapahtumat OPASOL OY p. TILAUSHINNAT 2024 (kotimaa, sis. tammikuuta 2024 7 LOUNAAT KONSERTIT Seuraa meitä myös facebookissa! Kuhmoisten Sanomat SEURAT TORIMYYJÄT ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA KUHMOINEN klo 9–10 Katso viikkotarjous FB 0400 872 461 LIIKEHAKEMISTO Liikehakemisto: 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. 040 586 7729 www.countryhelp.fi KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KEITTIÖT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. klo 9–14 su 21.1. Keskusvaalilautakunta Onko alkoholi ongelma. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. ja Eurooppa OPASOL OY p. tomipaldanius. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 ILMALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! Myynti, asennus, huolto S. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. klo 9–14 ma 22.1. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. Irma Kallio p. Kuhmoinen on savuton kunta. 040 718 5959 vkot 24-26 tai sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ilkka Säynätjoki ilkka.saynatjoki(at)kuhmoinen.fi p. Sivistystoimenjohtajan ominaisuuksina arvostamme kehittämismyönteisyyttä, kannustavaa johtamistapaa ja kykyä toimia yhteistyössä henkilöstön sekä luottamushenkilöiden ja sidosryhmien kanssa. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKETTA Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 044 493 8191 JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 Teemu Sarhemaa 0400 551180 Timo Sormunen 044 244 9779 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. klo 10–17 to 18.1. 31.1.2024 Päiville 040 740 3934 tai paivi.jokela0@gmail.com. Olemme yhteisöllinen ja aktiivinen noin 2300 asukkaan kunta. Tehtävään haetaan henkilöä, jolla on opetushallinnon osaamista, kunnallishallinnon yleistä tuntemusta, kuntatalouden riittävää osaamista sekä hyvät vuorovaikutus-, yhteistyöja esimiestaidot sekä kykyä strategiseen ajatteluun. klo 10–17 to 1.2. Piili Kuhmoinen p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi Päijät-Tili Toritie 44, p. 24 t. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Lähtö Pihlajakoskelta 14.20, Kuhmoisten Nesteeltä 14.40, ruokailu Albertin kellarissa ennen esitystä, KYSY SISKOILTA -musiikkiteatteriesitys klo 18 Kaupunginteatterissa. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi huolto. ILMOITUSAINEISTO Toimittaja Lila Lammi 045 635 5335 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Katja Alatalo 040 716 8052 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Avoinna: ma 9.30–15.00 ti, ke ja pe 9.30–13.00 to suljettu ILMOITUSJA TILAUSJA LASKUTUSASIAT p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. TO Juustoinen broilerikeitto PE Meksikolaiset jauhelihapihvit MA Nakkistroganoff TI Lohikiusaus KE Tulinen kebabkastike Kuhmoinen (03) 555 6382 LOUNAS 11.-17.1. com Kuhmoisten kunta sijaitsee Päijänteen länsirannalla, valtatien 24 varrella. Petri Liehu p. klo 10–17 la 20.1. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. klo 9–14 la 3.2. 040 740 6374 Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 0400 121 997 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. ILMOITUSHINNAT 2024 (sis
PALVELU PELAA MA–LA 8–21 SU 10–19 Plussa-etu –14 % ••••• Plussa-etu –13 % ••••• Plussa-etu –13 % ••••• 2 KPL 2 nippua SUOMALAINEN NAUDAN JAUHELIHA 17 % 400 g (10,73/kg) Katja Alatalo Pirkanmaan hyvinvointialueen mukaan Kuhmoisten yhtenäiskoulun oppilashuollossa ei ole syytä paniikkiin. Viime viikolla Kuhmoisten Sanomissa kerrottiin koulukuraattorin irtisanoutumisesta, koulupsykologin siirtymisestä muihin tehtäviin sekä terveydenhoitajan työajan vähenemisestä. Katja Alatalo. kmarketsuomi MEILLÄ ON MISTÄ VALITA EDULLISESTI HINNAT VOIMASSA TO–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI Ollaanko Facebook-kavereita. Pirinen lupaa, että kuraattori on jatkossakin tavattavissa Kuhmoisissa ainakin kahtena päivänä viikossa. Kuhmoisten yhtenäiskoulun koulukuraattori Teija Mäkelä ilmoitti ennen joulua irtisanoutuvansa työtehtävästään. Seuraamme kouluterveydenhuollon tilannetta ja pyrimme tarvittaessa järjestämään sijaisen poissaolojen ajaksi. Voimassa 11.-13.1. Kuhmoisten yhtenäiskoulussa opiskelijoita on noin 160. Hetkellisesti palveluun on tulossa tauko, mutta johtava kuraattori hoitaa tauon ajan akuutit yhteydenotot kuraattoripalveluihin, Pirinen sanoo. – Kuraattorin vastaanotto voi tarpeen mukaan toteutua myös etävastaanottona, Pirinen sanoo. Työ käynnistyy heti alkuvuodesta. Viime vuonna ollut ostopalvelupsykologi ei jatkanut enää tänä vuonna, minkä vuoksi koulupsykologi jälleen vaihtuu, Pirinen harmittelee. Työntekijöiden huoli lakisääteisen palvelun toteutumisesta viimeistään seitsemän vuorokauden kuluessa opiskelijan näin toivoessa toteutuu jatkossakin vähennyksistä huolimatta. Pirha on jatkanut saman ostopalvelun turvin, ja ostopalveluna toteutettu koulupsykologipalvelu on hyvinvointialueen omana toimintana järjestettyyn koulupsykologiapalveluun verrattuna suppeampaa taloudellisten reunaehtojen vuoksi. päivä. Kuhmoisten yhtenäiskoululla terveydenhoitaja on pääosin kahtena päivänä viikossa, tarpeen mukaan kolmena. 1 kg, Suomi, vakuumipakattu Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Pirha toppuuttelee kriisiä opiskeluhuollossa Oppilashuolto tulee Kuhmoisten yhtenäiskoululla toteutumaan lain vaatimalla tavalla, vakuuttaa Pirhan opiskeluhuollon palvelupäällikkö Niina Pirinen. Muutos tarkoittaa toki sitä, että Kuhmoisten yhtenäiskoulusta resurssia vähennetään, jotta palvelut toteutuvat tasalaatuisesti hyvinvointialueella, Pirinen sanoo. Lakisääteiset kouluterveydenhoitajan työt tulee kuitenkin hoidettua osittaisista poissaoloista huolimatta, Pirinen lupaa. – Uuden kuraattorin rekrytointi on käynnissä ja hakijoita on jo runsaasti. Mistään joukkoirtisanoutumisesta Pirhan leikkausten vuoksi ei kuitenkaan ole kyse. Oppilashuoltoa myös etänä Kuhmoisten kouluterveydenhoitajalle kuuluu Kuhmoisten yhtenäiskoulun lisäksi Anna Tapion koulu Luopioisissa. Tammikuun lopulla saamme rekrytoinnin päätökseen. Pirhan tavoitteena on koulupsykologipalvelutuotannon keskittäminen täysin omaksi toiminnaksi. asti. Hänen viimeinen työpäivänsä on tammikuun 19. – Lakisääteisten mitoitusten vuoksi hyvinvointialueen opiskeluhuollossa on tehty uusia koulujakoja, jotta jokaisella kuraattorilla olisi lähestulkoon lakisääteinen opiskelijamäärä. VAIN PERJANTAINA huom! KLO 10 . Vaikka resurssia supistetaan, kuraattorin lakisääteinen työ toteutuu. tammikuuta 2024 Voimassa 4.3. pkt 2 nippua ps 2 kpl ps kg rs ps ERÄ! KUUMA KOKONAINEN GRILLATTU BROILERI Ilman Plussa-korttia 3,49 kpl Ilman Plussa-korttia 4,59 kpl Yksittäin 4,90 nippu Ilman Plussa-korttia 2,89 ps 6 99 KPL 6 00 9 95 4 29 3 99 8 90 2 49 2 29 99 Kariniemen KANANPOJAN FILEESUIKALEET 250-300 g ja SIIVET 700 g (4,29-12,00/kg) Fazer KORVAPUUSTIKEKSI 270 g (9,22/kg) TULPPAANI 10 kpl, Suomi SUIPPOPAPRIKA 200 g (4,95/kg) Espanja/ Marokko KLEMENTIINI 1,5 kg (1,53/kg) Espanja COSTA RICA JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (7,98-9,98/kg) Ei Reilu kauppa eikä premium blendit ERÄ! Kalaonni LÄMMINSAVUKIRJOLOHI n. – Koulupsykologiapalvelua joudutaan taloudellisista syistä kevään ajaksi supistamaan ja jatkossa koulupsykologi käy Kuhmoisissa joka toinen viikko. Opiskelijalle on tarpeen mukaan järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti opiskeluhuollon kuraattorin tai psykologin kanssa. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 10. Opiskeluhuollon palvelupäällikön Niina Pirisen mukaan Kuhmoisten yhtenäiskoulussa on useamman vuoden ollut henkilöstössä vaihtuvuutta. Koulupsykologi ostopalveluna Koulupsykologipalvelut on jo pidempään tuotettu ostopalveluna, minkä vuoksi koulupsykologi on vaihtunut valitettavan usein. Uutta kuraattoria haetaan jo Vuoden 2023 alusta lähtien voimassa on ollut valtakunnallisesti koulukuraattoreiden lakisääteinen henkilöstömitoitus, jonka mukaan yhtä kuraattoria kohden voi olla 670 opiskelijaa. – Tulevan kevään aikana kouluterveydenhoitaja on jaksoittain lakisääteisellä työvapaalla