Jari Oksanen kaatoi yhdessä Martti Korppilan kanssa maanantaina puita maanantaina ihan tonttien vierestä. Myös Rekolanvuorella kyseessä on maisemahakkuu, ei niinkään tulojen takia tehtävä puukauppa. Kunnan alueiden maisemahakkuut alkoivat kaksi viikkoa sitten Koskenpartaan kaava-alueen vierestä, jossa harvennettiin ja Metsurit siistivät Rekolanvuorta siistittiin valtatie 24:n viereen ulottuvaa tiheää ja kookasta kuusikkoa. Anna Karhila. Johanna Peltonen vaalituloksesta f Sivu 3 f Sivu 5 Lumiteiden valtiaat Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € kuhmoistensanomat.fi Anna Karhila Rekolanvuorella on jo viikon verran pärissyt moottorisaha ja traktori. Kunnan omistamaa lähivirkistysmetsää harventavat ja siistivät metsuri Jari Oksanen ja traktorikuskina toimiva Martti Korppila, jotka arvelevat, että työt jatkuvat alueella ainakin helmikuun puoliväliin. Liian paljon sitä ei voinut avartaa, ettei tiemelu lähde kuulumaan taloihin. Se riittää, että vilkaisen hyttiin, ja Martti jo tietää, mitä meinaan, Jari Oksanen kehuu. N:o 4 – 2022 – 72. – Me olemme Martin kanssa tehneet viimeiset 12–13 vuotta töitä yhdessä. – Meillä on vielä Rekolantien toinen, Kaskitien puoleinen puoli melkein kokonaan käsittelemättä, maanantaina Laiduntien viimeisten talojen tienoilla ahkeroinut kaksikko toteaa. – Ajatus on poistaa vanhoja puita ja muuttaa metsää vähän kuin puistometsäksi, Poikonen sanoo. Rekolanvuoressa kaatajien on oltava tarkkana, koska asutus ja tiet ovat lähellä. Varsinaisia tehtyjä polkuja siellä ei ole, mutta Kaskitien lähellä on edelleen näkyvissä vanhan pururadan pohja, jota ulkoilijat voivat hyödyntää. Yhteistyöllä kookas mänty kaatuu aivan ulkorakennuksen ja kuusiaidan vierestä oikeaan suuntaan. Tarkoitus on avartaa maisemaa ja tuoda lisää valoa puuston ympäröimälle asuinalueelle. Vielä se ei tietysti näytä niin siistiltä, ennen kuin hakkuutähteeksi jäävät oksat painuvat, Kuhmoisten kunnan projektiteknikko Reetta Poikonen sanoo. tammikuuta 2022 Rajoitukset jatkuvat, tanssit siirrettiin f Sivu 8 ” Rupesi harmittamaan, kun jäi niin pienestä kiinni. – Alueella on myös neljä kunnan tonttia, Poikonen mainitsee. Rekolanvuoren metsikkö ja asuinalue ovat vanhaa laidunaluetta, joka on nykyisessä kaavassa merkitty lähivirkistysalueeksi. – Se on vanha metsikkö, jossa kasvaa serbiankuusia. Anna Karhila Historic-sarjan ralliautot toivat lauantaina vilskettä Kuhmoisten keskustaan ja satamaan. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Keskiviikkona 26
Olen onnellinen tällä hetkellä tässä suhdemuodossa ja totta puhuen… en näe syytä miksi se muuttuisi. Itselläni on nykyään vahva itsetunto ja itsetietämys. Aurinko laskee 16.07 Onnea nimipäivänä! Tänään Joonatan To Viljo Pe Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies La Valtteri Su Irja Ma Alli Ti Riitta Ke Jemina, Lumi, Aamu Viikon tärpit . Pihabongaus järjestetään nyt 17. Kiinteistön jätehuolto on lain mukaan järjestettävä siinä kunnassa, jossa kiinteistö sijaitsee. Astioiden tyhjennysmaksut etenkin isomman porukan kesken jaettuna olisi todennäköisesti edullisempi vaihtoehto kuin aluekeräyspistemaksu. Mutta tämä elämänvaihe ei ole yhtään sen huonompi kuin mikään muu. Päivi Hotokka paivi.hotokka @kuhmoistensanomat. tunut oikealta missään kohtaa olla sidottuna tai, dramaattisemmin sanottuna, kahlittuna yhteen henkilöön. tammikuuta 2022 LUKIJAPOSTI ” Tämä elämänvaihe ei ole yhtään sen huonompi kuin mikään muu. Aloin huomaamaan, että en tule kateelliseksi. Jätehuollon perusmaksuista saatava tulo käytetään muun muassa jäteaseman ylläpitoon, vaarallisten jätteiden keräykseen ja kuljetukseen edelleen käsiteltäväksi, jätehuoltoviranomaisen kuluihin ja jätehuollon asiakasrekisterin ylläpitoon. Tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai jollakin muulla paikalla. Tietenkin sillä tavalla, että kaikki osapuolet tietävät tämän ja ovat sen hyväksyneet. Suhteellinen vaalitapa aiheuttaa sen, että monella muulla ehdokaslistalla Johanna Peltosen äänimäärä olisi riittänyt valtuustopaikkaan. Rakastakaa, täydellä sydämellä! Kuhmoisten kunnan jätehuollon perusmaksu nousi vuoden vaihteessa. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 26. Mutta se on ok. Kiinteistöverotuloja ei voi siis jätehuollon järjestämiseen käyttää. On monia tapoja valita sopiva ehdokas ja jokainen painottaa päätöksessään hiukan eri seikkoja. Jätelaki 78§: Kunnan on perittävä jätelain mukaisesti järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Rahaa jätehuollon järjestämiseen ei voi ottaa muusta kunnan kassasta, sen lainsäädäntö kielMistä jätehuollolle maksetaan. Tarkoituksena on tunnistaa havaitut lintulajit ja laskea, montako lajin yksilöä on enimmillään näkyvissä samaan aikaan. Et vain ole löytänyt sitä oikeaa!!! Ja näinkin voi olla. Ja joustavuutta on ollut. Näin sanottiin polyamoria.. Se kyllä kuvaa mielestäni tätä monisuhteista elämäntyyliä erittäin hyvin. Tällöin on huomattava se, että kiinteistön haltijalta loppuu tuolloin oikeus käyttää Kuhmoisten kunnan aluekeräyspisteitä ja jäteasemaa myös maksuttomien jätteiden osalta, jos perusmaksua ei enää makseta Kuhmoisiin. Aika hieno sana, vai mitä. Minulle tämä elämäntyyli tarkoittaa, että voin ja haluan olla romanttisessa suhteessa useamman ihmisen kanssa samaan aikaan. Olen tyhmä, nuori ja vapaa. Olen 21-vuotias. Linkki kunnan nettisivulla. Aurinko nousee 8.57 . Asia vain ei ole näin suoraviivainen. Kuhmoisissa äänestettiin jo nyt ahkerammin kuin muissa Pirkanmaan kunnissa. Korotusta esimerkiksi aluekeräyspistettä käyttävän vapaa-ajan kiinteistön koko jätemaksulaskuun tuli 0,47 euroa, ja yksin asuvan aluekeräyspisteen käyttäjän laskun loppusumma tulee olemaan 1,45 euroa pienempi kuin viime vuonna. Idea äänten keskittämisestä on periaatteessa hyvä, kun halutaan tietyn porukan ääni kuuluviin. Monet olisivat halunneet kuhmoislaisen aluevaltuutetun ja monet uskoivat, että ajatus on mahdoton toteuttaa. KOLUMNI Juho Kurjonen PÄÄKIRJOITUS Polyamoria. Voidaan ajatella, että äänimäärä olisi saavutettu sillä, että reilu 60 ihmistä enemmän olisi lähtenyt liikkeelle vaalipäivänä. Ja kun tiedän jo valmiiksi, että myös minä saan hänet tuntemaan samoin. Kotitalouksille vaarallisten jätteiden vieminen jäteasemalle on asiointihetkellä maksutonta, mutta siitä tulee lasku kunnalle. Sen ensimmäiset aluevaalit näyttivät, ettei ole tuulesta temmattu ajatus saada reunakunnan ehdokas läpi. En ole kyllä varmaan yhtään validi kertomaan, mutta koetan parhaani! Polyamoria-sanassa yhdistyvät kreikan kielen sana poly joka merkitsee ’useaa’ ja latinan kielen sana amor joka merkitsee ’rakkautta’. Jos vapaa-ajan asukkaan kulku on esimerkiksi Tampereen tai Jämsän suuntaan, kunnasta on annettu rajan lähellä suostumuksia liittyä myös toiseen suuntaan. Puukkoisilla on ajettu latuja viikonloppuna, mutta järvillä on vettä jään päällä. Vapaa-ajan asunnon ja yhden hengen talouden aluekeräyspistemaksut vastaavasti laskivat. Sen aikana tehdyt havainnot ilmoitetaan Birdlifelle nettisivun kautta tai postikortilla. Omat tai naapuruston kanssa yhteiset jäteastiat ovat ensisijainen jätehuollon järjestämistapa koko kunnan alueella. Tänään keskivikkona keskustellaan Kuhmoisten tulevista tapahtumista ja ideoista Teamsissa. Silti olisi tarvittu vain vähän yli 60 ääntä lisää, jotta toive olisi käynyt toteen. Kirjoittaja on Kuhmoisista kotoisin oleva hip hop -artisti, joka katselee maailman menoa omituisin ja harhailevin silmin. tammikuuta pidetään jälleen koko Suomen yhteinen luontotapahtuma, Birdlifen organisoima pihabongaus. Jotenkin minusta ei tunOlisko teillä hetki aikaa puhua polyamoriasta. Voi olla, että tämä on jokin vaihe elämässäni ja muutun monogamiseksi (yksiavioiseksi) myöhemmällä iällä. Tapahtuman tuloksista saadaan arvokasta tietoa Suomen talvisen linnuston muutoksista, Birdlife kertoo tiedotteessaan. Todellakaan aina se ei ole helppoa, mutta siksi minulla onkin sosiaalinen tukiverkko ympärilläni. Mutta mitä kaikkea se tarkoittaa. Ei mikään turha toive. . Kaikki raha, mitä jätemaksuista kerätään, menee jätehuollon järjestämiseen. Kuhmoisten kohtalotovereita oli Pirkanmaalla paljon muitakin. Kahden tai useamman henkilön talouden aluekeräyspistemaksu nousi 2,66 euroa. Tarkkaile lintuja viikonloppuna Se oli pienestä kiinni. Tulokseen vaikuttavat monet asiat. tää. Päinvastoin, jos kumppanini nauraa, hänellä on hyvä ja turvallinen olla, tai jos hän kokee ihastumisen tunnetta toiseen ihmiseen – aivan mahtavaa! Miksi en haluaisi ihmisen, jota rakastan, kokevan näitä tunteita. Naapuruston yhteisen kimppajätepisteen voi perustaa myös vapaa-ajan asukkaiden kesken, jos tiestö on sellainen, että jäteautolla pääsee astioiden luo. Viime vuonna bongaukseen osallistui Kuhmoisista 38 pihaa. Perjantaina ja maanantaina jumpataan ulkona Kuntalan pihassa. Tai että kunnan ulkopuolelta olisi houkuteltu reilu 60 kannattajaa lisää. sivustolla sanan etymologiasta. Bongaukseen voi osallistua kuka tahansa, ja tarkkailuajan voi valita joko lauantailta tai sunnuntailta. Siksi ehdokkaita on paljon, että yksi ehdokas ei sovi kaikille. Sananmukaisesti polyamoria siis kääntyy ’useaksi rakkaudeksi’. Rakastan jo valmiiksi itseäni, mikä on tarpeeksi. kerran. Ja miksi et muodostaisi tätä tukiverkkoa useasta ihmisestä, joita rakastat täydellä sydämellä. Mistä tiedät, että olet polyamorinen. Se tarkoittaa sitä, että kyseinen kiinteistö maksaa jätepistemaksun toiseen kuntaan, jokaisesta kiinteistöstä erikseen. Mutta parissa parisuhteessa, joissa olen ollut, on tuntunut, että jotain puuttuu. Huomattavaa on myös se, että kuhmoislaisista sekä Johanna Peltonen että Mari Markkanen saivat oman kunnan ulkopuolelta yli sata ääntä – Markkanen yli puolet äänisaaliistaan. Hanna Järvinen Jätehuollon palveluneuvoja Kuhmoisten kunta Kuhmoisten Sanomat Ensi viikonloppuna 29.– 30. Enimmillään kuhmoislaisia osallistujia on ollut yli 40. Tämän laskun maksuun tarvittava raha on otettava jätemaksuista, koska kunnan kukkarolle jätehuolto ei voi mennä. Hauska juttuhan on… että en ole siitäkään varma. Ää, mistä sinä elämästä mitään tiedät. Tästä voi jätehuoltoviranomainen, joka Kuhmoisissa on tekninen lautakunta, perustellusta syytä joustaa. 26.1.2022 . Aluekeräyspisteet on tarkoitettu niille haja-asutusalueen kiinteistöille, joille oman jäteastian hankkiminen on haastavaa esimerkiksi tiestön tai kulkuyhteyksien vuoksi. . Esimerkiksi Punkalaidun teki tämän. Toisaalta isohkot Akaa ja Ikaalinen jäivät vaille omaa edustajaa. Kenellekään ei kuitenkaan voi sanoa, ketä hänen pitää äänestää. Se on hyvin aikana, jolloin vaalitilaisuuksien pitäminen on ollut erittäin vaikeaa. Aiemmin se oli 18 euroa, nyt se on 22 euroa
Kokoomus sai Pirkanmaan aluevaltuustoon eniten paikkoja, 21 valtuutettua. – Olemme hoitaneet kolme ulkoäänestystä. Pienestä kylästä ei ole mahdollista tulla valituksi, jos ääniä ei keskitetä. Päivi Hotokka Kuhmoisissa saatu hirvisaalis oli keskimääräinen toissa viikolla päättyneellä jahtikaudella. Savijärven mukaan Kuhmoisten hirvikannassa on suurta vaihtelua alueiden välillä, kuten on ollut jo muutaman vuoden ajan. Kilpailun alkuvaiheet on nauhoitettu etukäteen, mutta voittajat selviävät huhtikuussa suorissa lähetyksissä. Loppiaisaattona Ruolahdella kaadettiin ilves, jonka tiedettiin käyneen talojen pihoissa. Kuhmoisista kotoisin oleva Ville Pohjola ei ollut tällä kertaa mukana kärkikamppailussa, vaan jäi kisan 10:nneksi. Heistä vähän yli 100 pääsee esiintymään kilpailun ensimmäiseen vaiheeseen, jossa ohjelman valmentajat valitsevat kilpailijoita omiin Tuttu laulaja Voice of Finlandissa joukkueisiinsa pelkän äänen perusteella. Kokoomuksen ehdokas Johanna Peltonen oli ääntenlaskun alussa pääsemässä valtuustoon sijalla 57, mutta kun illan viimeiset äänet laskettiin, hän putosi sijalle 87 ja siten varavaltuutetuksi. Päivi Hotokka Johanna Peltonen. Tiukka tilanne alkoi harmittaa Johanna Peltonen myöntää olevansa pettynyt tulokseen. Autossa ollut äänestäjä suojattiin siten, että vaalisalaisuus säilyi. Luvilla kaadettiin 81 aikuista hirveä ja 70 vasaa, kun yhdellä luvalla saa metsästää yhden aikuisen tai kaksi vasaa. Päivi Hotokka Kuhmoisista kotoisin oleva laulaja ja näyttelijä Matleena Junttanen kilpailee tv-kanava Nelosen The Voice of Finlandissa, joka alkaa tämän viikon perjantaina. Uutta oli mahdollisuus ulkoäänestykseen, joka luotiin koronaviruksen takia eristyksessä tai karanteenissa olevia varten. Kaatolupia käytettiin 116, mikä oli 81 prosenttia Kuhmoisiin myönnetyistä luvista. Vaikka alueellinen päätöksenteko ei häntä aluksi kiinnostanutkaan, mieli on matkan varrella muuttunut. Savijärven mukaan Kuhmoisten ilveskanta on runsainta Ruolahden suunnalla, ja kaadon jälkeenkin sinne jäi ilveksiä, joilla on tapana käydä pihoissa. Ohjastajien SM-kilpailu järjestettiin tänä vuonna toista kertaa.. Alkamassa on ohjelman 11. Äänioikeutetuista 37,8 prosenttia äänesti ennakkoon ja 18,3 prosenttia vaalipäivänä. Tavoitteena on, että saaliista puolet on aikuisia ja puolet vasoja. Päijänteen ranta-alueilla on aiemmin ollut hirviä, mutta nyt sielläkin on hiljentynyt. – Todennäköisesti lupia jää käyttämättä, koska niitä haettiin reilusti, Savijärvi toteaa. Vaikka vaalisunnuntain aktiivisuus oli pienehköä, reilu 350 äänestäjää kävi Kuhmolassa tasaisena virtana. Kuhmoisten äänestysprosentiksi tuli kuitenkin 56,2, joka oli kokonaisuutena Pirkanmaan suurin. Perussuomalaisten Ari Ampujan äänisaalis oli 86, joista 38 Kuhmoisista. Näslindh on yli 80 ikävuotensa aikana ehtinyt äänestää varsin monissa vaaleissa, eikä hänen muistinsa mukaan yhtään kertaa ole jäänyt väliin, edes Espanjassa asuessa. Sami Hellsténille oman ehdokkaan löytäminen oli helppoa. Päivi Hotokka Vaikka aluevaalien ennakkoäänestys oli Kuhmoisissa vilkasta, vaalipäivänä äänestäjien osuus jäi pienemmäksi kuin muissa Pirkanmaan kunnissa. sijalle SM-kisassa ka voitti kaksi osalähtöä ja sai muista tasaisesti pisteitä. Ulkonakin äänestettiin Kyseessä olivat historialliset ensimmäiset aluevaalit, mutta vaalitoimitus oli samanlainen kuin muissakin vaaleissa. Viime viikon torstaihin mennessä Kuhmoisissa oli käytetty 52 valkohäntäpeuran metsästyslupaa, kun niitä myönnettiin 140. Viimeinen kokoomuslainen pääsi Pirkanmaan valtuustoon 803 äänellä, joten Peltonen olisi tarvinnut reilu 60 ääntä lisää. Ulkoäänestyksessä vaalilautakunta siirtyi ulos ja kantoi vaaliuurnan auton eteen. Kuhmoisten Sanomat Raviohjastajien SM-kilpailu käytiin viime viikolla kahtena päivänä, yhteensä kuudessa osalähdössä. Viime kesäkuun kuntavaaleissa Kuhmoisten äänestysaktiivisuus oli 61,9 prosenttia. tammikuuta 2022 3 Päivi Hotokka Jos aluevaalien tulos olisi ratkennut ennakkoäänien perusteella, Kuhmoinen olisi saanut oman edustajan Pirkanmaan aluevaltuustoon. – Pieni pelko on siitä, ettei paikallinen ehdokas pääse valtuustoon, mutta pakkohan se on yrittää, hän mietti. Niinpä tulosillan alkuvaiheissa Peltosen äänisaaliiseen laskettiin heti paljon kuhmoislaisten antamia ääniä. Kaupunkien ehdokkaat vievät äänet, koska siellä on tarjolla tunnettuja ihmisiä, kansanedustajia ja lääkäreitä. Pohjolalla kävi huono tuuri, koska kahdesta osalähdöstä hänen ohjastamansa hevonen joutui jäämään pois. – Mutta ihanaa, kun sain niin paljon ääniä. Varavaltuutetulle mahdollisesti tarjottavat tehtävät Peltonen ottaa mielellään vastaan. Peltosen mielestä aluevaalien järjestelmä ei ole oikeudenmukainen maaseutua kohtaan. Mestaruuden vei jämsäläinen Jukka Torvinen, joPohjola jäi 10. Etukäteen ei ole tiedossa, missä jaksoissa kukakin kilpailijoista esiintyy. Koko Pirkanmaalla äänesti alle puolet äänioikeutetuista, 49,4 prosenttia. Kyseessä olivat äänestäjät, jotka pääsivät erittäin huonosti kulkemaan sisälle. Mahdollisuutta saattoivat käyttää muutkin. Kuhmoislaisista ehdokOma valtuutettu jäi noin 60 äänen päähän kaista keskustan Mari Markkanen sai 347 ääntä, joista 172 tuli Kuhmoisista. Olin jo valmiiksi pyöritellyt samoja asioita päässäni. Jatkoon pääseviä kilpailijoita valmentavat Maija Vilkkumaa, Anna Puu, Juha Tapio sekä parina työskentelevät Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki. Kolmannesta sijasta kamppailivat vasemmistoliitto ja perussuomalaiset, molemmille 9 paikkaa. Poikkeuslupia ilveksen pyyntiin Kuhmoisiin myönnettiin tälle kaudelle kaksi, joista toinen on käytetty. Peuran ja kauriin metsästys jatkuu vielä helmikuun puoliväliin asti. Kuhmoisten yhteismetsästys ry:n puheenjohtaja Juhani Savijärvi arvioi, että tällä kertaa aikuisten hirvien metsästys painottui hiukan aiempaa enemmän. Pirkanmaan aluevaltuustoon valittiin 79 valtuutettua. Molemmat saivat Kuhmoisista 5 ääntä. tuotantokausi, jolle haki kilpailemaan lähes 1 500 laulajaa. Nyt tosin oli lähellä. Metsäkauriin metsästämiseen ei tarvita riistakeskuksen pyyntilupaa. – Otin rennosti ääntenlaskuun saakka, mutta sitten rupesi harmittamaan, kun jäi niin pienestä kiinni. – Kun asiaan uppoutui, se ei tuntunutkaan niin vaikealta. Ilveksen metsästysaika jatkuu helmikuun loppuun asti. SDP:n Kati Hattuselle annettiin 142 ääntä, joista 110 Kuhmoisista. Hirvestysaika päättyi tammikuun puolivälissä. – Lähdin kuitenkin, kun Äänestysinto hiipui sunnuntaina tytär soitti Helsingistä ja kertoi käyneensä äänestämässä. Toiseksi suosituin Pirkanmaalla oli SDP, 18 paikkaa. Valtakunnallisesti aktiivisuus jäi tätäkin matalammaksi, 47,5 prosenttiin. Yhdessä lähdössä hän ajoi sijalle 5 ja muissa sijoille 8–9. Kuhmoisissa on kuitenkin vielä kehittämistä yhteistyössä. Eläimet ovat koHirvikannassa suurta vaihtelua koontuneet kunnan eteläja länsireunoille. Peltosen lopullinen äänimäärä oli 741, joista 613 tuli Kuhmoisista. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 26. Tänä aikana muut äänestäjät jäivät odottamaan vuoroaan. Jännittävä tilanne aiheutui todennäköisesti siitä, että Kuhmoisissa äänestettiin paljon ennakkoon ja pienen kunnan ääntenlasku valmistui nopeasti. Ulkopaikkakuntalaisista ehdokkaista kuhmoislaiset äänestivät eniten vasemmistoliiton valkeakoskelaista Anna Kontulaa ja kokoomuksen pälkäneläistä Pertti Salmista. Koronan takia ulkona ei ole äänestetty, kertoi vaalilautakunnan puheenjohtaja Silmu Sarvala sunnuntaina alkuillasta. Paula Tanninen leimasi Sami Hellsténin vaalilipun äänestyspaikalla Kuhmolassa. Reijo Näslindh ei ollut äänestyspaikalle saapuessaan aivan varma ehdokkaasta, mutta pienen miettimisen jälkeen oikea löytyi pitkästä listasta. Kristillisdemokraattien Risto Ojala sai 26 ääntä, joista 23 tuli kuhmoislaisilta. – Joillakin alueilla ei juurikaan ole hirviä, ja tietyille alueille ne ovat kerääntyneet ryppäisiin. Loppuvaiheessa tuloksiin lisättiin kaupunkien ääniä, joista ei herunut Peltoselle suurta osuutta, ja toiset ehdokkaat kiilasivat ohi. The Voice of Finlandia esitetään perjantaisin ja sunnuntaisin
Auta meitä turvautumaan johdatukseesi myös elämämme pimeinä aikoina. Orjien kuoro alkaa muistelulla Kultasiivin nyt aatokset siirtyy kauas kummuille synnyinmaani ja päättyy rukoukseen Kärsimyksemme täällä kestämään. Yksinvaltaiset hallitukset heikentävät kirkkoa. Maija Mehiläisestä järjestettiin lasten oikeuksien päivänä ylimääräinen näytös päiväkodin väelle sekä 0-2 luokan oppilaille. (Suom. Maija Mehiläinen oli Kuhmoisten viime vuoden suosituin elokuva 73 katsojallaan.. Mikäli rajoitusta ei jatketa, ensimmäinen elokuva voitaisiin esittää 6. tammikuuta Verdin kuolemasta on kulunut 121 vuotta. Elokuvia päästiin viime vuonna esittämään Kuhmolassa vasta syyskuusta alkaen, sillä kevätkaudella näytöksiä ei koronarajoitusten vuoksi järjestetty lainkaan. 80 vuodessa Hitlerin toteuttama miljoonien juutalaisten murha on unohtunut tai jopa valeuutisilla kiistetty. Rahikainen.) Torstaina 27. Talibanin valtaannousu Afganistanissa vahvistaa jihadistien uskoa tulevaan voittoonsa ympäri maailmaa. tammikuuta on YK:n kansainvälinen holokaustissa menehtyneiden muistopäivä, jota vietetään Suomessa vainojen uhrien muistopäivänä. Kristittyjä vainotaan ja kirkkoja poltetaan, joten heitä siirretään kotiseudultaan tai he lähtevät pakolaisiksi. Vainojen lisääntymiseen vaikuttavat monet asiat. Koko vuonna 2021 ehdittiin esittää näin vain 12 elokuvaa, kaikki syyskuun alussa aloitetulla syyskaudella. helmikuuta. Päivä on muistutuksena siitä, ettei vastaavaa ei enää koskaan tapahtuisi. Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra auttoi heidät ahdingosta. Sellainen on Verdin Heprealaisten orjien kuoro. Maailmassa vakavaa tai äärimmäistä vainoa kokee joka seitsemäs kristitty, eli noin 360 miljoonaa, joka on 30-vuotisen tarkastelujakson ennätys. Lisäksi 27. Nyt eri puolilla maailmaa vainottuina ovat varsinkin kristityt, mutta Suomessa siihen ei kiinnitetä julkista huomiota. Armahda meitä ylpeydessämme. Päivän psalmi toteaa: – – heidän taidoistaan ei ollut apua. Mutta meillä on toivo niin maailman myllerryksissä kuin koronapandemiassa. Kuhmolan elokuvanäytännöillä ei pyritä liiketoiminnalliseen tuottoon, vaan toiminnalla elävöitetään kunnan kulttuurielämää. Nyt johdossa on Afganistan, joka jätti toiseksi Pohjois-Korean. Kuhmoisten kunnan sivistystoimen hallintosihteeri Arja Wirzenius tosin epäilee, ettei aloitus onnistu vielä silloinkaan. Kaikki vaikeudet kutsuvat meitä katumukseen, rukoukseen, parannukseen ja uskoon. Kaikkiaan vuoden 2021 aikana Kuhmolan elokuvanäytöksissä oli 518 katsojaa. Kevään aikana Kuhmolassa näytetään muun muassa Vinski ja näkymättömyyspulveri, Syke-elokuva: Hätätila, 70 on vain numero sekä syksyllä esittämättä jäänyt Respect. helmikuuta saakka. Sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kielto on tällä tietoa voimassa 4. Se on oopperasta Nabucco, joka kertoo Babylonian hallitsija Nebukadnessar II:sta. Viikko sitten julkaistiin vuosittainen maailman vainojen lista, joka on luettelo 50:stä pahiten uskonnollista vainoa toteuttavista maista. Kirjoittaja on teologi ja Kuhmoisten Sanomien hartauskirjoittaja vuodesta 1982. Kiinan malli uskonnon keskitetystä valvonnasta valtaa maailmaa. Maailma elää laajassa vyörytyksessä, jota ei Suomessa tiedosteta. Eino S. Sunnuntain kirkkorukouksessa todetaan: Ajelehdimme kuin myrskyssä öisellä merellä. Isän näki 59 katsojaa, Tunturin tarinan 47 katsojaa ja Perunan 40 katsojaa. Maija Mehiläinen katsotuin Suosituin viime vuoden elokuvista oli lastenelokuva Maija Mehiläinen, jonka näki yhteensä 73 katsojaa. Loka-marraskuun vaihteessa kohdattiin vielä teknisiä ongelmia, joiden takia jouduttiin perumaan kaksi näytäntöä. Herra, voimaasi suo. Silloin muistetaan juutalaisvainoOrjien kuoro ja ja muita kansanvainoja. Hän vei juutalaiset pakkosiirtolaisiksi Baabeliin. Ensi sunnuntain kirkollinen aihe on Jeesus auttaa hädässä. – Elokuvien tilauslista on jo pitkä, ja aloitamme näytökset heti kun se on mahdollista. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 26. Lippujen hinnat voidaan siten pitää alhaisina. Näytöstä kohden katsojia oli keskimäärin 38,5. Kouluruoka Tänään Smetanakala, perunasose To Broilerikastike, nuudelit Pe Puuro, mehukeitto, sämpylä Ma Broilerilasagne Ti Jauhelihakastike, perunasose Ke Kala-kasvisvuoka, perunat Päiväkoti Tänään Riisihiutalevelli, smetanalohi, perunasose, smoothie To 4-viljan puuro, pinaattikeitto, kananmuna, grahamlihapiirakka Pe Murot, palapaisti, perunat, marjoja, hedelmiä Ma Kaurapuuro, lihamakaronilaatikko, jogurtti Ti Munakas, hernekeitto, pannukakku, marjasose Ke Ohrahiutalevelli, lohikiusaus, smoothie Sydämellinen kiitos muistamisesta! Maija Läntelä On lauluja, jotka vavahduttavat ensikuulemalta. Tänä vuonna aloitus ehkä helmikuussa Myös tämän vuoden puolella koronarajoitukset ovat toistaiseksi estäneet elokuvanäytösten alkamisen. KIITOS äänestäjillemme! Mari, Kati ja Ari Anna Karhila Kuhmoisten kunnan elokuvavuosi jäi jo toisen kerran peräkkäin tyngäksi koronan vuoksi. Toiseksi suosituin elokuva oli Tove Janssonin elämästä kertova Tove 71 katsojalla ja kolmanneksi nousi Ryhmä Hau 64 katsojalla. tammikuuta 2022 SANAN KULMA Risto Ojala KIITOKSET Ruokapalvelu Tänään Merimiespata, hedelmärahka Mannapuuro, leikkele To Makkarapihvit, vadelmakiisseli Kalkkunakeitto Pe Mantelikala, sitrushyytelö Porkkanasosekeitto La Kalkkunakiusaus, tyrnikiisseli Uunipuuro, mehukeitto Su Possuhöystö, marjakiisseli Sienikeitto, munakokkeli Ma Bolognesekastike, aprikoosihyve Punajuuri-sosekeitto Ti Lohi-kasvisvuoka, sitruunakiisseli Kauravelli, leikkele Ke Juustoinen broilerikeitto, pannari, hillo Jauheliha-perunavuoka Ruokalista koskee Päijännekotia, terveysasemaa, toimintakeskusta ja kotipalvelua
Kartturina toiminut Tiia Mäenpää kertoi, että vaikka Keltuaiseksi ja Plussapalloksi haukutulla autolla vauhti ei huimaa päätä, katsojia se kiinnostaa. sijalle ja oman sarjansa kolmanneksi.. Mäenpää toimi edellisessä Kuhmoisten rallissa kartturina F-sarjan autossa, joka kulkee paljon kovempaa kuin Fiat. Sihvo kertoo harrastaneensa rallia parikymmentä vuotta, mutta viime vuosina hän on ajanut vain harvakseltaan. – Ei me hupia täällä ajella. Plussapallossa saa vilkutella Koppakuoriaisen kokoisella ja näköisellä, vuodelta 1969 peräisin olevalla Fiat 850 Specialilla ajanut Antti Heinänen vahvistaa, että kun rallia ajetaan vanhoilla autoilla, kyse on nimenomaan harrastuksesta, ei siitä, että ajettaisiin kilpaa voitosta. Kun kypärä laitetaan päähän, ajetaan voitosta. Vuoden 1977 Ford Escort BDA:lla kisaavat Hannonen ja Minkkinen johtivat rallin yleiskilpailua tauon alkaessa. Yksi erikoisimmista oli kirkkaanvihreä ja pikkuiVauhtia vähän vanhemmilla autoilla nen Triumph TR 7 vuodelta 1976, jonka ratissa istui Lauri Lajunen Jyväskylästä. – Siinä on vähän eri tavalla tehoja kuin tässä potkulaudassa, ja onhan se hienoa päästää samoja pätkiä, joilla isot pojat ajaa kilpaa kesäisin. Anna Karhila Tuomo Hannonen (vasemmalla) saapui Ford Escortillaan Sahanrannan huoltoon yleiskilpailun johtoasemassa, ja se piti loppuun saakka. Aivan kannoilla, vain 2,8 sekunnin erolla, tuli numerolla kaksi ajanut autokunta, Ari-Matti Rikkinen ja Hannu Lamminen. Kartturina hänen kanssaan on ajanut jo vuodesta 2006 Tampereen seudulla asuva armeijakaveri Mika Makkonen. Sieltä voi tulla tarinaa ainakin turbosta, Hannonen kiusasi kilpakumppania. Keskinäisen naljailun, huulenheiton ja hauskanpidon ohessa Jyväskylästä Kuhmoisiin saapuneet Hannonen ja Minkkinen myönsivät ajavansa kuitenkin tosissaan kilpaa voitosta. – Päijälässä pääsi ajamaan kaikista tutuimmilla pätkillä. Autona Sihvolla on kevyt ja ketterä Toyota Starlet, jonka hän on 15 vuoden aikana rakentanut. Tiia Mäenpää nautti Plussapallon vauhdista Antti Heinäsen kartturina. – Auton laittaminen tietysti maksaa. Pekka Anttalainen (keskellä) ja Lauri Lajunen (oikealla) ehtivät tauolla makkarajonoon ja eväskahveille. Onhan se hienoa, kun tiet ovat hyvässä kunnossa. – Meillä ei ollut mitään ongelmia, mitä nyt rillit menivät välillä huuruun, kun lämppäri ei toiminut. Konehuone puhtaaksi lumesta Kuhmoisten ralli ajettiin tänä vuonna Historic Rally Trophyn osakilpailuna, mikä tarkoitti sitä, että teillä nähtiin vanhempia autoja. Kova kilpakumppani, Ari-Matti Rikkinen, jäi niukasti taakse. – Vaihdetaan takarenkaat, pyyhkäistään tuulilasia, katsotaan ettei mistään vuoda öljyä, syödään suklaapatukoita ja puhutaan höpöjä, Minkkinen listasi tauon aikana tehtäviä asioita. Ari Vatanen voitti Suomen MM-rallin vuonna 1981 täysin samanlaisella Ford Escortilla. – Tämä on Suomessa ainoa Triumph, jolla ajetaan rallisarjoissa kilpaa. Päijälän kotiteillä kovaa Kuhmoisten rallissa kilpaili myös yksi aidosti paikallinen kuljettaja eli Jarkko Sihvo, joka muutti muutama vuosi sitten takaisin kotitilalleen Päijälään. – Valkoisia Escorteja on täälläkin jo aika monta. Penkeissä oli säilytetty auringonkukan siemeniä, ja ne olivat aika hurjassa kunnossa. Tauolle saapuessa Lajunen joutui ensitöikseen oikomaan pieniä lommoja ja puhdistamaan konehuonetta lumesta, sillä toisella erikoiskokeella autokunta oli onnistunut ulkoiluttamaan Triumphia. Tämä Fiat on pelastettu yhdestä ladosta, jossa se oli rottien pesänä. Tauon jälkeen jäljellä olivat vielä Puukkoisten ja Pihlajakosken erikoiskokeet. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 26. Hannonen osasi myös nimetä unelman, joka voisi tuoda auton ja kuljettajat uudelleen Kuhmoisiin jo kesällä. Mutta menepäs kysymään Rikkiseltä, niillä on konepeltikin pystyssä. – MM-rallissa olisi hienoa ajaa Vetomies-luokassa, jos tällä autolla pääsee siihen. Onneksi siellä oli reippaita nuoria miehiä, ja kevyt auto nousi äkkiä takaisin tielle. – Sen verran on kisajännitys päällä, että kunnon ruoka maistuu vasta pari tuntia maaliintulon jälkeen, Hannonen lisäsi. Mutta Päijälään me silloinkin jäätiin. Kyllä me ollaan tukevasti sarjassa viimeisenä, mutta tämä onkin auto, jolla harrastetaan, Lajunen heitti. Kuhmoisten oma poika Jarkko Sihvo ajoi varsin mukavasti yleiskilpailun 9. Vieressä kartturin virkaa hoiti lähes 70-vuotias Pekka Anttalainen, hänkin jyväskyläläinen. – Reitillä saa vilkutella usein. Niitä ennen edessä oli kuitenkin tunnin huoltotauko satamassa, jossa oli aikaa myös seurustella kilpakumppanien kanssa. Takavetoisella, kirpun kokoisella Triumphilla ei voi pärjätä parhaille autoille. – Käytiin hangessa ja syvällä! Ei ollut kuin yksi pyörä tiellä. Pahimpia ovat kuitenkin rengaskulut, varsinkin talvella. Silti Lajuselle on selvää, miksi juuri Triumphilla kannattaa ajaa kilpaa. Heidän ajokkinaan oli punavalkoinen Ford Sierra. – Ei kai sitä muulla osais enää ajaakaan. tammikuuta 2022 5 Anna Karhila – Täällä on nautinto ajaa, tiet ovat tosi upeita ja mahtavassa kunnossa, Kuhmoisten ralliin lauantaina Tuomo Hannosen kartturina osallistunut Harri Minkkinen hehkutti iltapäivän tauolla. – Se on kivaa tuota rattia pyörittää. Rallin kolme ensimmäistä erikoiskoetta ajettiin Päijälän maisemissa
Kuhmoisten toimipisteessä työskentelevät Antti Lättilä, Kaisa Inkiläinen ja Jukka Heinonen. Uusi huoneisto koostuu R-kioskin yhteydessä olleesta entisestä pakettivarastosta sekä pankin entisestä kokoustilasta, keittiöstä ja pankinjohtajan huoneesta. Metsänhoitoyhdistys muutti keskelle kylää Inkiläinen on saanut työtilan entisestä pankinjohtajan huoneesta, koska hän on kolmikosta eniten toimistolla. Asiakkaat ovat osanneet tulla syrjemmällekin, ja useimmat asiat hoidetaan nykyisin sähköisesti. – Mukavalta tuntuu, kun on siistit, remontoidut tilat hyvällä paikalla, tuumivat metsäasiantuntijat Jukka Heinonen ja Antti Lättilä. Kotimaisena perheyrityksenä teemme puu kauppaa tunteella, metsänomistajan ja asiakkaan tarpeita kuunnellen. Nyt on hyvä hetki myydä. Unescon biosfäärialueet ovat kestävän kehityksen mallija oppimisalueita, joiden toimintaa organisoidaan paikallisesti. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. Tapaamiset järjestetään pääosin verkossa. Arvostamme aktiivisuutta kehittää toimialaa, kykyä itsenäiseen asioiden valmisteluun, teknisen toimen henkilöstöhallinnon tuntemusta ja vuorovaikutusja esimiestaitoja. Siellä yhteyshenkilönä on asiakasneuvoja Päivi Tiiva. Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja. Entinen toimitalo on nyt jäänyt tyhjilleen. Eduksi katsotaan mm. Hän harmittelee, ettei toimiston avajaiskahvejakaan pystytä tilanteen vuoksi järjestämään, vaikka mieli tekisi. Lähin toimipiste on Jämsässä. Tavoitteina ovat luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, kestävän kehityksen edistäminen sekä ympäristötutkimuksen ja -kasvatuksen vahvistaBiosfäärihanke käynnistymässä minen. Lisäksi toivomme halua olla rakentamassa tulevaisuuden kuntaa myönteisellä otteella, isojen kokonaisuuksien hallintaa ja lainsäädännön tuntemusta. Kaikki biosfäärialueiden toiminnot perustuvat vapaaehtoisuuteen, eikä esimerkiksi maankäytölle tai elinkeinotoiminnoille aseteta mitään uusia rajoitteita, kerrotaan Jyväskylän yliopiston tiedotteessa. 040 7185959, valtteri.vayrynen@kuhmoinen.fi kunnanhallituksen pj. Metsänhoitoyhdistys sai käyttöönsä runsaasti tilaa, muun muassa pankin entisen kokoushuoneen. Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin. Ratsastuspainotteinen lukiomme ja vuonna 2019 valmistunut päiväkoti rikastuttavat jo ennestään monipuolista palvelutarjontaamme. Metsäasiantuntijat liikkuvat paljon maastossa. Meillä viihtyvät myös vapaa-ajanasukkaat, sillä kunnastamme löytyy yli 3000 vapaa-ajanasuntoa. Hän vastaa toimialan johtamisesta, kehittämisestä, rakennuttamistehtävistä, kiinteistöpalveluista, jätehuoltoasioista, vesihuoltopalveluista, pesulatoiminnasta, siivouspalveluista ja kaavoituksen valmistelusta. Oman auton käyttömahdollisuus. Toiminta voidaan kuitenkin aloittaa myös pienemmällä alueella. Päällikkö Raito Paananen Metsäkeskuksesta kertoo, että metsälakeihin ja hakkuisiin, Kemera-tukiin ja metsätietoihin liittyvät kuhmoislaisten asiat hoidetaan tulevaisuudessa Jämsän ja Jyväskylän suunnalta. Lisätietoja voi kysyä: kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen p. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa viran vastaanottamisesta. Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomat Jyväskylän yliopisto valmistelee edelleen Päijänne biosfääriksi -hanketta. Pukkalantien rakennus kuuluu kiinteistöosakeyhtiölle, jonka omistavat MHY ja Metsäkeskus. Lisätietoja tehtävästä antaa kunnanjohtaja Anne Heusala anne.heusala (at) kuhmoinen.fi p. Tekninen johtaja toimii teknisen toimen toimialajohtajana ja kuuluu kunnan johtoryhmään, sekä hoitaa teknisen lautakunnan esittelijän tehtävät. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää teknisen toimialan hallinnon ja juridiikan ymmärrystä. Hankkeen projektipäällikkö Mika Määttä esittää biosfäärialuetta työvälineeksi elinkeinoelämän uudistamiseen, yhteisöjen hyvinvointiin ja kulttuurin elävöittämiseen. kokemus teknisen johtajan tehtävistä, investointija projektihankkeiden toteutuksesta, julkisista hankinnoista, kunnallishallinnon ymmärrys, rakennustekninen osaaminen, sekä kunnallistekniikan ja vesihuollon tuntemus. Varaston ja kokoustilan välille puhkaistiin seinä, ja pankin ja MHY:n välistä seinää vahvistettiin. 040 718 5959 vkot 24-26 tai sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ilkka Säynätjoki ilkka.saynatjoki(at)kuhmoinen.fi p. Haemme Kuhmoisten kuntaan sivistystoimenjohtajaa 1.10.2019 lukien tai sopimuksen mukaan Sivistystoimenjohtajan kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. – Olemme tästä pahoillamme, koska kasvokkain olisi parempi hoitaa asioita. Avoimia ovia taas tulevaisuudessa Muutosta huolimatta MHY:n palvelut säilyvät entisellään ja puhelinnumerot samoina. Kari Paajanen p. Ratsastuspainotteinen lukiomme ja vuoden 2019 alussa valmistunut päiväkoti rikastuttavat jo ennestään monipuolista palvelutarjontaamme. Koronaepidemian vuoksi toimiston ovi on kuitenkin nyt lukittu ja yhteydenottoja pyydetään toistaiseksi puhelimitse. Tämä on kuitenkin ohjeistus, koska toimimme riskiryhmien kanssa, Heinonen sanoo. Toimisto on vuokralla Osuuspankin omistamissa tiloissa. 0500 234 230. Valitun on ennen virkasuhteen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Kuntamme on yhteisöllinen ja aktiivinen noin 2200 asukkaan paikkakunta. Viran kelpoisuusehtona virkaan soveltuva ammattikorkeakoulututkinto, tai vähintään teknillisessä koulussa suoritettu teknikon tutkinto (rakennusmestari, yhdyskuntateknikko) ja kokemusta teknisen toimen alaan kuuluvista työtehtävistä. 0400 783 630, kari.paajanen@kuhmoinen.fi Päivi Hotokka Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeen Kuhmoisten toimisto muutti viime viikolla Toritielle Osuuspankin naapuriin. Tavoitteena on hakea Päijänteelle ensi syksynä Unescon biosfäärialueen statusta. Työhakemukset toimitetaan viimeistään 5.8.2019 klo 15 mennessä. Viran palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Ympäristötukiasiat ja metsänomistajien yleisneuvonta on siirretty Tampereelle. Vastaa myös ostopalveluiden hankinnasta ja sopimusasioista. Kuhmoinen on savuton kunta. Tavoitteena on, että biosfäärialue kattaisi tulevaisuudessa koko Päijänteen ja sen ympäryskunnat. – Toimivat ja valoisat tilat, jotka on muokattu meidän käyttöömme, metsäesimies Kaisa Inkiläinen lisää. Kuhmoisten kunta hakee TEKNISTÄ JOHTAJAA toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen 1.5.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Olemme yhteisöllinen ja aktiivinen noin 2300 asukkaan kunta. Sivistystoimenjohtajan ominaisuuksina arvostamme kehittämismyönteisyyttä, kannustavaa johtamistapaa ja kykyä toimia yhteistyössä henkilöstön sekä luottamushenkilöiden ja sidosryhmien kanssa. Biosfäärialueen hakemusta valmistelee Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom. Kunta tiedottaa Tyytyväisten metsänomistajien puukauppaa. Tulevaisuudessa asiakkaat ovat tervetulleita keskustelemaan asioistaan toimistolle, ja myös avoimien ovien päiviä on tarkoitus edelleen järjestää. – Aika näyttää, onko näkyvyydellä merkitystä, Lättilä pohtii. Talven ja kevään aikana järjestetään avoimia työpajoja, joissa kootaan yhteen alueeseen liittyvää tietoa ja kehittämisideoita. Ota yhteyttä! versowood.fi Seppo Pyykkö p. Yhdistyksen vieressä sijainnut Metsäkeskuksen toimipiste suljettiin vuoden vaihteessa, koska Kuhmoisten työntekijät Markku ja Anna Kesämaa ovat jäämässä eläkkeelle. 050 589 2199 seppo.pyykko@versowood.fi Jämsä, Kuhmoinen, Padasjoki Kuhmoisten kunta, ”Pirkanmaan portti Päijänteelle”, sijaitsee Päijänteen länsirannalla, valtatien 24 varrella. tammikuuta 2022 Kuhmoisten kunta sijaitsee Päijänteen länsirannalla, valtatien 24 varrella. Lukeudumme Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. Vaikka MHY on nyt aiempaa näkyvämmällä paikalla kylän keskustassa, työntekijät arvelevat, ettei sijainnilla välttämättä ole merkitystä yhdistyksen kannalta. Asiointi kanssamme on turvallista, joustavaa ja nopeaa. Metsäkeskuksen toimisto sulkeutui MHY sijaitsi Pukkalantiellä lähes 25 vuoden ajan. Yhtiön kaikki osakkeet ja siten koko kiinteistö ovat nyt myynnissä. Hakemus jätetään Kuntarekry-järjestelmässä https://www.kuntarekry.fi. Meillä viihtyy myös vapaa-ajanasukkaat, sillä kunnastamme löytyy yli 3000 vapaa-ajanasuntoa. Tehtävään haetaan henkilöä, jolla on opetushallinnon osaamista, kunnallishallinnon yleistä tuntemusta, kuntatalouden riittävää osaamista sekä hyvät vuorovaikutus-, yhteistyöja esimiestaidot sekä kykyä strategiseen ajatteluun. Kuhmoisten Sanomat. Lukeudumme Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 26. Hakemus täytetään sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi su 6.2.2022 klo 23.59 mennessä. Niinpä hankimme vain kotimaista tukkipuuta, josta valmistamme laadukkaita sahatavaroita sekä erilaisia jatkojalosteita
Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. Ad-autokorjaamo. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. 050 913 6226 www.juhansahko.net KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. puh. %) LIIKEHAKEMISTO __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 10%) 12 kk / kestotilaus 82 € 12 kk / määräaik. 050 555 8742 www.ompelimooutis.fi Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Kirjoita omalla nimelläsi. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Hintoihin sisältyy alv. 0400 980 292 ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. tilaus 89 € Ilmoitushinnat 1.1.2022 alk. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Mitsubishi ja Peugeot huolto. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15.00, ti, ke ja pe 9.30–13.00, to sulj. Petri Liehu p. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. ja Eurooppa OPASOL OY p. Hintoihin sisältyy alv. 0400 852 532 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 040 547 5411 Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. tapahtumat OPASOL OY p. Paavolankatu 4, Jämsä p. 040 185 1802 HAETAAN TEKIJÄÄ AVOIMET TYÖPAIKAT Kopolan kurssikeskus etsii KEITTIÖTYÖNTEKIJÄÄ ympärivuotiseen kurssityöhön sekä osa-aikaista KESÄTYÖNTEKIJÄÄ avustaviin keittiötehtäviin. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. p. 0400 131 170, Kirkkotie 8 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. klo 13.00 Painovalmiit ilmoitukset (pdf) viimeistään maanantaina 31.1. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 302 (LT-2020) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 044 244 9779 __________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Irma Kallio p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 035522111 ulla.salonen@kuuloliitto.fi Remonttitaitoinen perhe ostaa autiotilan/huonokuntoisen mummonmökin. Ota yhteyttä: Ulla Salonen p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Piili Kuhmoinen p. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 26. Ark. Peltonen p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen __________________________ Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. 040 740 6374 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 040 586 7729 www.countryhelp.fi HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Kuhmoinen klo 9-10 TIRRISIIVU 6,95 € /kg ! 0400 872 461 Kuhmoisten Sanomat myös facebookissa! Ota yhteyttä ja lisää yrityksesi liikehakemistoon! 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. tammikuuta 2022 7 TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy RAKENTAMISPALVELUT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 24%. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. alv. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. Tilaushinnat 2022 (kotimaa) (sis. Kolarikorjaukset ja -maalaukset. 0400 641 924 Harmoinen _________________________ Hieronta ja hermoratahieronta Kirsi Valkama p. kok. 040 8271583 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 0400 638 764 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. 0400 121 997 __________________________ KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. alv. 24%. 050 458 0532 OSTETAAN Hyvä Yrittäjä! HELMIKUUN KUPONKI-ILMOITUKSET julkaistaan ke 2.2. p. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi JOHAN ON MARKKINAT Rakentajat! Jos olet kiinnostunut saneeraamaan vanhaa navettaa Kylämällä kevään aikana, ota yhteyttä. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 20 v. (sis. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Anna Karhila 040 716 8052 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Anna Engblom 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Tuija Käki-Lahtinen opintovapaalla LOUNAAT TORIMYYJÄT ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA 28.1. 24 t. erikoiskuljetukset/kotim. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € / ilmoitus. 040 72 666 28 __________________________ PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. NOPEAT KAUPAT. Kuhmoisten Sanomat Aineistot vedosilmoituksia varten viimeistään perjantaina 28.1. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. p. klo 12.00 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi
Abiturientteja on vain 3, ja heidän kanssaan on sovittu, että he voivat järjestää penkkarit sillä tavalla kuin haluavat. tammikuuta 2022 OMAN KYLÄN KAUPPA Tarjoukset voimassa to–su / ellei muuta mainittu / niin kauan kuin erät riittää. Vaikka rajoitukset eivät vielä ulotu helmikuun puoleenväliin, Kuhmoisten yhtenäiskoululla on jo tehty päätöksiä lukiolaisten kevään juhlista. Yhteistä gaalaa ei kuitenkaan ole luvassa. Päivi Hotokka Uusien ohjeiden mukaan lievien hengitystieoireiden vuoksi ei tarvitse käydä koronatestissä. Huonoja puolia maskin käyttämisessä on, ettei saa tarpeeksi raitista ilmaa ja voi tulla outo olo ja päänsärky. Osa oppilaista oli tuonut kotoa pienikokoiset maskit, koulun tarjoamat ovat normaalikokoisia.. Luokan perusteella olisi pääteltävissä, kenestä on kyse, Nupponen kertoo. – Ihmeen positiivisesti oppilaat ovat suhtautuneet. Päivää ei ole vielä päätetty, rehtori Juha Nupponen kertoo. Niinpä koululaisten tartunnoista tiedottaminen on huoltajien varassa. Sisätiloissa järjestettävät tapahtumat ovat edelleen kiellettyjä ja sisäliikuntatilat suljettuja, kuntosalit saavat kuitenkin olla auki. Senioreja on tänä keväänä 15. – Vanhojentanssit siirrettiin huhtikuulle, koska seniorit toivoivat, että yleisö pääsee paikalle katsomaan tansseja. Tilaa kotiinkuljetus: www.k-ruoka.fi Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Päivi Hotokka Ekaluokkalaiset ovat käyttäneet maskeja pari viikkoa. Hän painottaa, että maski tulisi pitää yllä koko taksimatkan ajan. Myös kouluun saa mennä. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 26. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI PALVELU PELAA MA–PE 7–21 LA 9–21 SU 10–18 Appelsiini (0,99/kg) Espanja Ollaanko Facebook-kavereita. Kotitestin voi halutessaan tehdä. Lisäksi Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suosittelee, että yksityistilaisuuksia järjestettäisiin korkeintaan kymmenelle henkilölle. Testausta terveydenhuollossa on kuitenkin vähennetty eikä tartunnanjäljitystä enää tehdä. Aluehallintovirasto teki asiasta päätöksen viime torstaina. Virallisia karanteeneja ei enää määrätä koronavirukselle altistuneille, koska virusta on liikkeellä niin paljon eikä altistuneita ehditä jäljittää. helmikuuta asti. Pidämme taukoja mahdollisimman usein ja vietämme aikaa ulkona. Alkuvuoden aikana joitakin yhtenäiskoulun oppilaita on ollut poissa epäillyn koronatartunnan vuoksi, ja muutama näistä on varmistettu virallisella testillä. Jos huoltaja ei anna lupaa, emme voi kertoa, millä luokalla tartuntoja on ollut. Karanteeni ja eristys poistuivat käytöstä kiryhmään. – Sairautta koskevat asiat ovat salassa pidettäviä. Sen sijaan sairastuneiden tulee jäädä sairauslomalle, pysyä kotona ja välttää kontakteja viiden vuorokauden ajan tai niin kauan, että oireiden päättymisestä on kulunut kaksi vuorokautta. Tampereen yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Juhani Sand totesi viime viikolla pandemiaryhmän tiedotustilaisuudessa, että rajoituksia jatketaan, jotta omikronvariantin aiheuttama epidemian aallonhuippu tasaantuisi ja terveydenhuollon kantokyky pysyisi yllä. Kuhmoisten yhtenäiskoululla suositus otettiin huomioon, ja myös pienimmille koululaisille tarjotaan maskeja. Ensimmäisen luokan opettaja Terhi Unnaslahti kertoo, että maskeja on pidetty yllä, joskus jopa ulkona, vaikka siellä ne kehotetaan riisumaan. Mikäli etätyömahdollisuutta ei ole, täysin oireeton altistunut voi mennä töihin, kun käyttää kasvomaskia ja välttää kontakteja. Oireisena tulee pysyä kotona, vaikka kotitestin tulos olisi negatiivinenkin, koska testit eivät ole täysin luotettavia. Testiin tulee kuitenkin mennä, jos työskentelee sosiaalija terveydenhuollon tehtävissä tai kuuluu vakavan koronataudin risMaanantaina haastatellut ekaluokkalaiset olivat sitä mieltä, että he poistaisivat kaikki maailman maskit. Nupposen mukaan maskien käyttöönotto sujui pääsääntöisesti hyvin. Sairaanhoitopiirin mukaan Pirkanmaalla tällä hetkellä noin joka toinen hengitystieinfektioon sairastunut potee koronaa. Viime perjantaina Pirkanmaan sairaanhoitopiiri päätti luopua myös sairastuneiden asettamisesta eristykseen, koska jälkikäteen tehtävällä eristyspäätöksellä ei voida estää helposti tarttuvan omikronvariantin leviämistä. Maskit myös pienimmille Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suositti jo alkukuusta, että kaikki oppilaat ekaluokkalaisista lähtien Rajoitukset jatkuvat, tanssit siirrettiin käyttäisivät maskeja koulussa ja koulukuljetuksissa. Nupponen on huolissaan siitä, että kaikki oppilaat eivät käytä maskeja koulukuljetuksissa. kmarketsuomi FLOWFLEX Korona-kotitesti 5 pakkausta (1 testi/pkt) soveltuu oireettomaan ja oireelliseen testaukseen ERÄ! Juureksia 1 kg pussi (0,99/kg) 5 PKT 19 90 PS 99 Mandariini 650 g pussi (1,52/kg) PS 99 KG 99 5 PKT Päivi Hotokka Koronarajoitukset jatkuvat Pirkanmaalla 4. Samassa taloudessa koronatautia sairastavan kanssa asuvien pitäisi välttää ulkopuolisia kontakteja, kunnes sairastuneen oireiden alkamisesta on kulunut viisi vuorokautta, sanotaan THL:n ohjeessa. Huoltajan luvalla koululta voidaan tiedottaa koteihin tarkemmin mahdollisista altistuksista. Rehtorin mukaan oppilaiden huoltajista muutama on närkästynyt maskien tarjoamisesta koululla