Osallistujia oli kymmenkunta, ja heistä pari oli tullut paikalle potkukelkalla. – Ja välissä voi päivällä levätä, kun aurauksessa täytyy pitää taukoja liikenteen takia. Pelastuslaitos sai yhden hälytystehtävän, kun yksin liikkeellä ollut moottorikelkkailija kaatui lauantaina iltapäivällä Päijänteen jäällä kirkonkylän edustalla sijaitsevassa Kukkostensalmessa. Kokemus oli hauska, joten Suominen suosittelee kaikille liikkumisvälineen vaihtamista välillä. Pelastuslaitos kuljetti kelkkailijan rantaan ambulanssihenkilökunnan hoidettavaksi ja haki myöhemmin kelkan pois jäältä. Arrenius havaitsi, että ihmiset olivat suosiolla jääneet kotiin, sillä liikenne kylällä oli hyvin rauhallista viikonlopun ajan. Liikkeellä ei ollut kuin lumiauroja. Anna Karhila. Kuhmoisten Yrittäjien puheenjohtaja Eija Heinonen f Sivu 6 f Sivu 5 Lintujen paratiisi Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € kuhmoistensanomat.fi Maanantaiaamun ulkojumpalle oli tilaa kinosten välissä Kuntalan auratulla parkkipaikalla. Hyvä kun sade ajoittui viikonlopulle, se helpotti työtä. – Hiihdin pitkin kävelyteitä, ja suksieni jäljet olivat ainoat jäljet lumessa. Jo maanantaina lunta oli Kuhmoisissa enemmän kuin Etelä-Lapissa. – On tällaisia sateita ennenkin ollut. Esimerkiksi virastojen pihat olivat vapaina autoista. Sääennusteiden mukaan lisää lunta ripottelee pitkin viikkoa. – Matka sujui yllättävän nopeasti, luisto oli hirmu hyvä. Talitintti pyrähtää Rauno Luukkosen ruokinta-automaatille heti, kun ruokkija malttaa seistä hetken paikallaan. Kunnan kaava-alueen teitä auraavan Vesa Arreniuksen mielestä myräkkä ei ollut erityisen paha. Päivi Hotokka Kuhmoisten korkeudella satoi viikonlopun Valtteri-myrskyn aikana parikymmentä senttiä lunta. Lumipyry ei johtanut onnettomuuksiin Kuhmoisten alueella. N:o 5 – 2022 – 72. Työvuoro oli alkamassa sunnuntaina kello yhdeksän, ja hän tempaisi Kokonniemessä oven pielestä sukset jalkaansa. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Keskiviikkona 2. Auraaja teki tiiviisti töitä, mutta Arreniuksen mukaan nukkua sai saman verran kuin talvikautena normaalistikin, 4–5 tuntia yössä. helmikuuta 2022 Kumikanava voisi kulkea Puntarista Sahanrantaan f Sivu 3 ” Tämä ei todellakaan ole mikään kuoleva kylä. Puhdas valkoinen lumipeite houkutteli S-marketissa työskentelevän Eija Lumipyry innosti hiihtämään töihin Suomisen kokeilemaan uudenlaista työmatkaliikennettä. Kuoreveden Hallissa sijaitsevalla säähavaintoasemalla lumen syvyys kasvoi lauantaiaamun 34 senttimetristä maanantaiaamun 53 senttiin
Kuntalaisten kuuntelemisen valtuustokausi Kukkana kakussa ilmeisesti virkamiespäätökset uusiutuvat helposti seurattavaksi yhteiseksi listaksi kunnan nettisivuille toteuttaen 1.6.2017 voimaan astunutta kuntalakia. Vuonna 2016 pyöräilin 10 752 kilometriä ja ajattelin sen jäävän ennätyksekseni. MLL:n perhekahvila aloittaa torstaina seurakuntakodilla. Mitäpä jos poljen vuodessa 15 000 kilometriä. Jokaisen muuttajan syyt ja tarina ovat omanlaisensa, oli liike kumpaan suuntaan tahansa. Etätyö mahdollistaa asumisen jossain muuallakin kuin siellä missä työpaikka on, mutta kaikilla aloilla etätyö ei ole mahdollista ehkä ikinä. Kiitos kaikesta aloitteellisuudesta ja keskustelujen avauksista kuuluu luonnollisesti kaikille kuntalaisille, jotka yhdessä olette mukana kannustamassa päättäjiä viemään näitä edellä mainittuja uudistuksia aidosti ja turvallisesti keskustellen eteenpäin itsenäisessä kunnassamme. Siitä suurin osa oli muuttovoiton ansiota, sillä Tampere jäi kuntien välisessä muutossa yli 1 800 muuttajaa voitolle. Kuntalaiset ovat toivoneet pääkirjaston eteiseen lainattavaa pyörätuolia, jonka avulla voi rakasta lähimmäistä kuljettaa keskustan kaupoilla, näyttelyissä tai muuten vain virkistymässä. Kuhmoisissa on siis vetovoimaa, mutta onko myös pitovoimaa. Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina. Hellittävätkö rajoitukset viikonloppuna. Kyseessä on polkupyöräily. Harmaantuneet hiukseni nousivat lähes pystyyn. Kirjoitanko muistelmani. Vanha kaktus voimissaan Näin kirjoitat . Kaktus on yli 40 vuotta vanha ja selvinnyt muun muassa putoamisesta ja ruukun rikkoutumisesta. Jalostamme niiden pohjalta yhdessä keskustellen kuntaamme eteenpäin. Tällaisella pikkumuutoksella sain asian kuntoon, ja tilastoihin tuli vuosiennätykseksi 10 083 mailia eli 16 227 kilometriä. Vapaamuotoisesti kunnanjohtajamme positiivista ajattelutapaa kompaten totean: Kaikki ideat kannattaa tuoda esille. Hyvä ME! Osku Puukila Näin komeasti kukki Martti Niemen joulukaktus ennen joulua, vaikka kukista puolet oli jo pudonnut. Vaikein yhtälö kunnalle onkin se, millä luoda työpaikkoja tai edellytyksiä työpaikkojen syntymiselle. . Ei myöskään metsuria, vaikka opiskeluaikana heiluttelin parina kesänä vesuria yhtiön taimikoissa. Mahdollisuus arvioida päättäjiä ja päätöksien syntyä vahvistuu. helmikuuta 2022 LUKIJAPOSTI ” En haaveillut mistään erityisestä ammatista. Armeijan jälkeen työskentelin yli 15 vuotta Postipankissa. 2.2.2022 . Yhä useampi on kertonut ylpeänä olevansa nyt kuhmoislainen.Siihen liittyy myös yksi erikoisilmiö: harvinaisen moni on hakenut Haukkasalon saaressa vapaa-ajanasunnon muuttamista vakituiseksi. . Positiivista on ollut todeta päättäjien enemmistön olleen kuntalaisten toivomien uudistusten tukijoita ja toteuttajia rohkeasti, avoimesti vilpittömästi. Äänestäjien kysymykset kuuluvat heidän valtuutettujensa kautta. Vuoden vaihtuessa eräs tuttavani huomasi, että olin jäänyt harmittavan vähän 10 000 mailista. Moni kuntalaisten toivoma uudistus on saanut päivänvalon ja on ainakin paperilla valmiina päätöksinä odottamassa toteutustaan. Lukijapostia voi lähettää osoitteeseen toimitus@kuhmoistensanomat. Maanviljelijää minusta ei tullut. Aurinko nousee 8.40 . Kuntalaisten peräänkuuluttama avoimuus ja läpinäkyvyys julkisessa päätöksenteossa nytkähti harppauksen eteenpäin. Koulunkäyntiä aloitellessani en tiennyt, mikä minusta isona tulee. Nyt, kun hieman levähdän pyöräilystä, voin taas miettiä, mikä minusta isona tulee. Hyvää alkanutta vuotta lukijoille! Muistakaa pyöräillä! Valtuustokausi on ollut kuntalaisten kuulemisen ja toiveiden toteutuksen aikaa. Jätevesipuhdistamollamme tehdään 2022 alusta voimaan tulleiden tiukempien ympäristövaatimusten toteutuksen tarkkailua, ja puhdistamon kehittämistä punnitaan. Yrittäjien puheenjohtaja Eija Heinonen mainitsee hiljaisena näkyneen liikehdinnän. Koulumatkan pituus yhteen suuntaan oli sataa metriä vaille viisi kilometriä. Leppänen PÄÄKIRJOITUS Kolumnin aihetta miettiessäni tajusin, että ensi syksynä tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun menin kansakouluun. Olenko minä jo niin vanha. Kunnan muuttovoitto oli lähes kolmekymmentä henkeä, suurempi siis kuin kolmeenkymmeneen vuoteen. Avoimien keskustelujen kautta tärkeä kuntosalietu saatiin tasapuolisesti kaikille ikäluokille kesäkuusta alkaen. Kirjoittaja on Kuhmoisista kotoisin oleva aktiivilintuharrastaja, joka on asunut Enontekiöllä yli 20 vuotta. Siihen homOlenko minä näin vanha. Viime vuonna, 66-vuotiaana sain kuitenkin pöhkön päähänpiston. No, pienen pähkäilyn jälkeen päätin korjata asian sillä, että vähensin lukemasta viime vuoden tammikuun vähäisen kilometrimäärän ja poljin tämän vuoden tammikuussa huomattavasti enemmän. Ei siinä auta, vaikka uskottelisi itselleen, että vuodet ovat vain numeroita. Vaikka kuntaan muuttaneita oli paljon, kunnasta muuttaneiden määrä tuntuu sekin yllättävän suurelta, sillä heitä oli 95. Seuraa verkkosivuja. Yhteisöllisyys, luonto ja oma rauha ovat varmasti ne asiat, jotka vetävät Kuhmoisiin, ollaanpa saaressa tai kirkonkylällä. Videointien myötä tulevaisuudessa on mahdollista seurata kokouksia kotoa käsin tiiviimmin ja pandemiaturvallisesti. Lukemisen lisäksi eräs toinen harrastus on säilynyt elämässäni kaikki vuosikymmenet. Kuntalaiset toivoivat valtuustokokoukset videoituina. Merkittäviä väkiluvun lisäyksiä ja muuttovoittoja saivat viime vuonna myös Tampereen ympäryskunnat. Pienelle kunnalle 29 uutta asukasta on paljon, vaikka se lukuna onkin vähän. Päivämatkat ovat jalkakrampeista johtuen lyhentyneet huomattavasti menneistä ajoista, mutta miltei jokapäiväisen polkemisen ansiosta määräksi kertyi 15 828 kilometriä, josta 98,5 prosenttia Enontekiöllä. Kuntalaisten kannattaa kääntyä avoimen luottavaisesti valtuutettujensa puoleen aloitteidensa etenemiseksi vaalien jälkeenkin. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 2. Päijälän Mäkimaalla, metsien keskellä asuvana, tiesin jotain vain maanviljelyksestä ja metsätöistä. Siihen muistini ehkä ei riitä, mutta ehkä saan aikaan kolumneja ja kenties kolmannen kirjani. Tekstit julkaistaan nimellä, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. En haaveillut mistään erityisestä ammatista. Kuhmoisten viime vuoden väestötiedot yllättivät iloisesti. Raha kasvaa puussa, mutta rajoitetusti. Olen aina pitänyt tilastoja erilaisista asioista, ja pakkohan asia on myös niiden pohjalta hyväksyä. Silti yhteisiä tekijöitäkin varmasti on, ja yhtenä tärkeimmistä varmasti useimmin mainitaan työpaikka. Keräysvarat menevät lapsille ja nuorille. Kuntalaiset ovat rajaton ideapankki, jotka kehittävät yhteistä hyvinvointiamme. Kaikille avoimet valtuustokyselytunnit alkoivat. Kirjoitusten enimmäispituus on 2 500 merkkiä välilyönteineen. . Pieni mutta tarpeellinen uudistus sekin. En voi silti sanoa olevani minkään ammatin evp. KOLUMNI Timo J. . Pirkanmaan tilastoja selatessa suorastaan huvittaa mittakaavojen ero: Tampereella väkiluku kasvoi viime vuonna yli 3 300 hengellä. Tappiollisen laajakaistan luototuksesta teetetään kunnan rahoituksen lakipohjaisten vaihtoehtojen selvitys. Aurinko laskee 16.27 Onnea nimipäivänä! Tänään Jemina, Lumi, Aamu To Hugo, Valo Pe Ronja, Armi La Asser Su Tiia, Terhi, Teija, Tea, Terhikki Ma Riku, Rikhard Ti Laina Ke Raija, Raisa Viikon tärpit . Poljin nuorempana useissa maissa ja pyöräilin Suomen kunnista kahdessa kolmasosassa. maan kyllästyttyäni työskentelin lukuisissa ammateissa eläkeikään asti. Pitkästä aikaa myös väkiluvun pieneneminen saatiin laskea vain yhden käden sormilla. Siitä se olosuhteiden pakosta alkoi. Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat. Videointi on nykyaikaa ja vahvistaa kuntalaisten osallistumista. Kuntalaiset toivoivat maksuttoman kuntosalin henkisen sekä fyysisen terveyden ylläpitämiseen. Lisää väkeä. Kuluvan vuoden huolellinen päästöjen testaus kertoo lopulta totuuden siitä, vaaditaanko ympäristönsuojelun tehostamista
Kunnanhallitukselle esiteltiin arkkitehti Jarmo Taipaleen tekemät suunnitelmakuvat liikuntasalin aulatiloiksi. – Olisi upeaa, jos pystyisimme tuomaan Päijänteelle veneitä Tampereen suunnalta, Anttila sanoi viime viikolla järjestetyssä elinvoimakeskustelussa, jossa hän esitteli hankeideaa. miiksi. – Lupaavalta näyttää. – Ihmiset tarvitsevat huumoria ja iloa tänä kesänä, perustelee kunnan kirjastoja kulttuuripalvelujen esimies Marjo Soininen. Elinvoimakeskustelussa mukana ollut kalatalousaktivaattori Janne Ruokolainen Sisä-Suomen kalatalousryhmästä kertoo, että Päijänteen alueella on tehty esiselvitys kalastusmatkailusta. Kumikanava tarkoittaa palvelua, jossa vene siirretään traktorin perään kiinnitetyllä trailerilla vesistöstä toiseen. Purku-urakat rahoitetaan kunnan käyttömenoista. Oulu voitti kilpailun vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungista, mutta haussa esitettyjä ideoita pyritään toteuttamaan Pirkanmaalla vuosina 2022–2024. Kulttuuriyhdistys järjestää perinteiseen tapaan Kuhtuu-viikon 4. Summasta niiden osuus, joille kansallispuisto oli matkan pääkohde, oli 200 000 euroa. Kuhmoinen kiepsahtaa kesään -tapahtuman päivämäärä on 11. Viime viikon elinvoimakeskustelussa tavoitteena oli luoda katsaus Kuhmoisten ensi kesän tapahtumiin Monikaan suunnitelmista ei kuitenkaan vielä ollut valmiina. Kunnan vs. Loppukesällä galleriassa nähdään Tiia Puukilan ja Henna Nivarpää-Ampujan keramiikkaa. Kesällä naivismia ja kyläkirjoja Päivi Hotokka Kuhmoisissa on laitettu alulle ajatusta, joka virkistäisi Päijänteelle suuntautuvaa venematkailua. Kuhmoisilla oli yhdistyksen kanssa vastaava sopimus myös vuosina 2017– 2021. Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistys oli ainoa, joka jätti tarjouksen. Löytöeläimet edelleen Lahteen. Anna Karhila Päivi Hotokka Isojärven kansallispuistossa vieraili viime vuonna 30 200 kävijää, kertoo Metsähallitus. Metsähallituksen laskelmien mukaan Isojärven kansallispuiston vierailijat toivat alueelle 400 000 euron tulovirran. Suunnitelmissa on niin kutsuttu kumikanava Päijänteen ja muiden Pirkanmaan vesistöjen välille. Näyttelyn taiteilijoiksi on kutsuttu viisi tunnettua naivistia: Anna-Liisa Hakkarainen Jyväskylästä, Reijo Kivijärvi Soinista, Raija Nokkala Uudestakaupungista, Asta Pulkkinen Hollolasta ja Pertti Ylinen Vantaalta. Naivistiteema jatkuu kirjaston galleriassa, jossa avautuu kesäkuussa kuhmoislaisen Eino Viikilän yksityisnäyttely. Ehdotetuissa kuvissa koulukeskuksen kuntosali saisi uudet tilat liikuntasalin aulasta. Ajatuksissa myös kalastusmatkailua Puntarin satama on Längelmäveden rannassa. Vuoteen 2019 verrattuna Helvetinjärven kävijämäärä on kasvanut 69 prosenttia mutta Seitsemisen vain 5 prosenttia. Jotta kumikanava toimisi, palveluverkkoon tarvitaan ainakin traktorinkuljettajia sekä Kuhmoisista että Kuhmalahdelta. Isojärvi on Pirkanmaan kolmesta kansallispuistosta rauhallisin. Lisäksi vapaa-ajan asukkaat jatkavat opastettuja kierroksia Linnavuorella. Esiintyjiä ei vielä ole varattu, mutta ohjelmaan on suunniteltu ainakin taidenäyttely, konsertti, historiapiiri, Kuhtuurokki ja toritapahtuma. Marjo Soininen muistuttaa, että tapahtumien järjestäjät lisäisivät tapahtumansa jo hyvissä ajoin ennen kesää kunnan nettisivulla olevaan tapahtumakalenteriin, jolloin ne ovat paitsi asukkaiden, myös matkailijoiden löydettävissä. Kunta pyysi syksyllä kolmelta palveluntarjoajalta tarjouksia löytöeläinten talteenotosta. Tänä vuonna Isojärven kansallispuistossa viimeistellään reittiviitoituksia ja opastauluja. Silti määrä oli viime vuonnakin 28 prosenttia suurempi kuin vuonna 2019. Kesätapahtumien koordinoinnista järjestetään vielä uusi keskustelutilaisuus maaliskuussa. Anttila on keskustellut hankkeesta Kangasalan kaupungin elinkeinoja matkailuyhtiön Business Kangasalan kanssa. Veneet pyörien päällä Päijänteeseen. – Kuhmoinen näkyi siinä valkoisena alueena, vaikka potentiaalia täällä olisi. Suunnitelmissa on myös virittää uusia ideoita kalastusmatkailusta. Kunnanhallitus ohjeisti maanantaisessa kokouksessaan teknistä toimea selvittämään pikaisesti koulun vanhojen osien purkuun liittyvät kustannukset eri vaihtoehdoissa. Päijänteen kansallisRetkeilijöiden määrä väheni puistossa laskettiin viime vuonna käyntejä 21 600. Längelmävedelle pääsee vesireittiä pohjoisesta Länkipohjasta ja etelästä aina Hämeenlinnasta asti. Sisäänkäyntikatos siirtyy nykyisen monitoimiareenan puoleiselle sivulle. Kunta kutsuu myöhemmin tänä vuonna kalastusopas Jani Ollikaisen Kuhmoisiin kertomaan kalastukseen liittyvistä liiketoimintamahdollisuuksista. Eteistilojen rakentamiseen on tälle vuodelle varattu 200 000 euroa ja ensi vuodelle 50 000 euroa. helmikuuta 2022 3 Päivi Hotokka Riihigallerian näyttely keskittyy ensi kesänä naivismiin. Kuva on kesältä 2020. Todennäköisesti veneilijä tilaisi siirron etukäteen ja palveluverkko huolehtisi asian tästä eteenpäin niin, että kuljetus hoituu sovittuun aikaan. Päivi Hotokka Koulun vanha liikuntasali on tarkoitus purkaa ensi kesänä koululaisten loman aikana, ja sen jälkeen käyttöön jäävälle uudelle liikuntasalille rakennetaan uudet eteistilat. Nyt kartoitetaan alustavasti kiinnostusta aiheeseen. Tampereellekin pääsee vettä pitkin, mutta silloin täytyy kiertää Toijalan ja Valkeakosken kautta. – Tavoitteena on vahvistaa kyläidentiteettiä ja antaa kausiasukkaille mahdollisuus tutustua laajemmin ympäristöönsä, yhdistyksen puheenjohtaja Pentti Rauhala sanoo. Kumikanavan avulla Kuhmoisten satamaan saataisiin lisää venematkailijoita. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisista kiinni otetut kissat ja koirat sekä muut lemmikit toimitetaan tulevaisuudessakin Lahteen Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistykselle. Kunnanhallitus päätti maanantaina solmia uuden sopimuksen eläinsuojeluyhdistyksen kanssa. Soininen toivoo, että Kuhmoisiin saadaan ensi kesänä myös Operaatio Pirkanmaa -hankkeen tapahtumia. Kävijät työllistivät paikallisia kolmen henkilötyövuoden verran. heinäkuuta alkaen. Helvetinjärvellä kävi viime vuonna 67 000 vierailijaa ja Seitsemisessä 48 200. Hallitus ei toistaiseksi kuitenkaan hyväksynyt uuden eteistilan suunnitelmia. Sopimus on voimassa vuosina 2022– 2026. Ahosen mukaan olisi käytännöllistä, jos rakennuksen molempien osien purkaminen tehtäisiin samaan aikaan, jolloin eteistilat saataisiin kerralla valKoulun purku yhdessä osassa. tekninen johtaja Kari Ahonen toivoo, että kesällä voitaisiin samalla kertaa purkaa myös A-rakennus, josta oppilaat ja henkilökunta muuttivat vuoden alussa uuteen kouluun. Metsähallitus toteaa tiedotteessaan, että kansallispuistojen käyntimäärissä on noustu kokonaan uudelle tasolle, eikä alamäkeä näy. Operaatio Pirkanmaa rakentuu Tampereen kulttuuripääkaupunkihaun pohjalle. Hanke on idean kehittelyn tasolla, mutta sen onnistuessa meillä on mahdollisuus saada lisää veneilijöitä Kuhmoisiin. Lisäksi Kulttuuriyhdistys järjestää kesän aikana muita tapahtumia ja taidebussiretken. Ensi vuodelle jää vähintään ulkoseinien uudelleen rakentamista, mikäli purku tehdään kahdessa osassa. Vastaavia veneenkuljetuspalveluja toimii ainakin Tampereella Näsijärven ja Pyhäjärven välillä sekä Suomenlahden ja Saimaan tai Päijänteen välillä. Veneen kuljettaja käyttää matkaan esimerkiksi taksia. Kunnan budjetissa on kuitenkin tälle vuodelle varauduttu vain vanhan salin purkuun, ja A-rakennuksen purku on suunniteltu vuodelle 2023. Kuhmoisten vapaa-ajan asukkaiden yhdistys järjestää Kuhtuu-viikolla kyläkirjafoorumin, johon kutsutaan esiintyjiksi kuhmoislaisten kyläkirjojen tekijöitä. kesäkuuta. Kävijäennätys tehtiin vuonna 2020, josta vierailijamäärä väheni 21 prosenttia. Lyhin kuljetusmatka, noin 35 kilometriä, tulisi Kuhmalahdelta Puntarin satamasta Kuhmoisten Sahanrannan satamaan, kertoo kunnan elinvoimakoordinaattori Panu Anttila. Syy ei ole pelkästään pandemiassa
Että saisin avoimet silmät ja kuulevat korvat ja voimaa tarttua tämän päivän haasteisiin. Silti juuri Kuhmoinen säilyi hänelle erityisen rakkaana kotipaikkana loppuun asti. Perhe, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset sekä lähisuku olivat Maijalle tärkeitä. Niissä hän muisteli mielellään myös vanhoja tapahtumia kotiseudullaan Keski-Suomen siimeksessä. Ota yhteyttä tai tule käymään toimistolla kun haluat laittaa lehteen ilmoituksen läheisen poismenosta.. Luther sanoi aloittavansa jokaisen aamun rukoillen, mutta jos edessä oli oikein vaikea päivä, silloin hän nousi vielä aikaisemmin rukoilemaan. Kuhmoisten monivaiheista historiaa Maija tallensi kovien kansien väliin kolmen kirjan verran. Se oli luontevaa naiselta, joka oli todellinen kävelevä historiankirja itsekin. Mutta Raamatussa sanotaan myös: Joku pitää yhtä päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Pyydän siunausta ja johdatusta kaikille läheisille ja viisautta elää edessä oleva päivä niin, ettei se menisi hukkaan itseni, Jumalan eikä lähimmäisten kannalta. Parhaiten hänet muistetaan silti aktiivisesta järjestötoiminnastaan; Maija toimi sihteerinä monissa yhdistyksissä ja järjestöissä. Kirjoittaja palasi aina Kuhmoisiin MUISTOKIRJOITUS Elämänsä Kuhmoisten ja Lahden välillä viettänyt Maija oli loppuun asti pirteä ja terävä tapaus, joka muisti häkellyttävän hyvin mitä erilaisempia tarinoita, tapauksia ja sattumuksia viime vuosisadan alusta lähtien läntisen Päijänteen rannoilta. Maijana tunnetun nuoren naisen sydämen vei karjalaispoika Pauli Ampuja, joka puolestaan vei morsiamensa vihille. Maanviljelijä Anton ja hänen vaimonsa Julia Saarikon keskimmäinen lapsi vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Kuhmoisissa. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 2. Kukin olkoon omassa 2.2.22 vakaumuksessaan varma. Sillä vaikka hän mustasta huumoristaan tunnettiinkin, loppuvuosien leikkimielisissä lausahduksissa saattoi piillä myös totuuden siementä: ”Näinköhän minä enää ensi kevättä näen” ja ”Johan täältä tämän ikäinen joutaisi pois”. Maija menehtyi kunnioitettavassa lähes 93 vuoden iässä Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Mitähän tämä päivä tuo tullessaan. Kuten huoneentaulussani sanotaan: Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt, iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä. Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee sen Herran kunniaksi. Myös Lapilla oli omanlaisensa paikka Maijan sydämessä. Kouluruoka Tänään Kalakasvisvuoka, perunat To Pinaattiohukaiset, kinkku-pastasalaatti, raejuusto Pe Lihakeitto, sämpylä Ma Jauhelihanachovuoka Ti Broilerin paistileike, riisi Ke Tonnikalaperunaviipalevuoka, Päiväkoti Tänään Ohrahiutalevelli, lohikiusaus, smoothie To Mannapuuro, tonnikalaperunaviipalevuoka, rahka Pe Murot, nakkikastike, perunat, kiisseli Ma Kaurapuuro, lihapullat, perunat, mangorahka Ti Riisihiutalevelli, tomaattinen kalavuoka, perunat, pannari ja hillo Ke 4-viljanvelli, juustoinen broilerikeitto, karjalanpiirakka, kananmuna Tänään on mukavan näköinen päivämäärä, helppo muistaa. Raamatussakin käytetään runsaasti lukuja ja numeroita symboloimaan mitä erilaisimpia asioita, joita on tavallisen ihmisen vaikea ja ehkä tarpeetonkin ymmärtää. 1970-luvulta lähtien teräväkynäinen suurperheen äiti alkoi ottaa yhä rohkeammin kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin lehtien mielipidekirjoituksissa. Vuonna 1966 perhe muutti Lahteen, jossa Maija teki uransa elintarviketeollisuuden parissa. Maija vietti myös mielellään jouluja ja lomaviikkoja Kemijärvellä tyttärensä perheen luona. Niistä lavis ja miesten kuntojumppa jatkavat etäopetuksessa ja jooga on vielä kokonaan tauolla. Luen jotain Raamatusta ja rukoilen sydämelläni olevien asioiden puolesta. Eetu Ampuja Kirjoittaja on Maria Ampujan lapsenlapsi Maria Ampuja 1929–2021 Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Kuolleet: Maria Kaarina Ampuja 92 vuotta KIRKOLLISET Äänestäjilleni kiitos ja siunausta! Risto Ojala Anna Karhila Suurin osa Jämsän työväen opiston kursseista palaa helmikuun alusta alkaen takaisin lähiopetukseen. (Ps 118:24) Ja toisaalla psalmeissa neuvotaan: Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen. Varsinkin näin eläkkeellä päivät liukuvat ohi melkein huomaamatta, kiihtyvällä nopeudella. Kun päivä alkoi pidentyä ja lumet sulaa, siirtyi Maija kutimen ja ristisanojen kanssa kotitalolleen Kolulaan kesänviettoon ja viihtyi siellä pimeneviin syysiltoihin saakka. Niistä me jälkipolvet saimme nauttia monen monta kertaa, eikä niihin juttuihin kyllästynyt koskaan. helmikuuta 2022 SANAN KULMA Ulla Lahtinen KIITOKSET Ruokapalvelu Tänään Juustoinen broilerikeitto, pannari, hillo Jauheliha-perunavuoka To Kaalikääryleet, marjarahka Juustokeitto, leikkele Pe Kalkkunapihvit, punajuurisalaatti, persikkakiisseli Helmivelli, leikkele La Maksalaatikko, boysenmarjakiisseli Uunipuuro, mehukeitto Su Burgundinpata, mousse Savuporokeitto, munakokkeli Ma Broileripekonikastike, maitokiisseli, hillo Makaronivelli, leikkele Ti Lihakeitto, pannari, hillo Tonnikalakiusaus, punajuuri Ke Smetanalohi, persikkakiisseli Perunavelli, leikkele Ruokalista koskee Päijännekotia, terveysasemaa, toimintakeskusta ja kotipalvelua. Kiitän Jeesuksen kautta osakseni tulleesta armosta ja huolenpidosta. – Perjantaina selviää, miten liikuntakurssien osalta jatketaan ensi viikolla, työväenopiston rehtori Sini Käkönen kertoo. Tällaiset päivämäärät ovat saaneet seurakunnatkin järjestämään hääyö-tapahtumia: pienellä vaivalla tunnelmalliset kirkkohäät! Lapsen syntymää on vaikeampi saada osumaan tällaiseen päivään, mutta ilman omaa ansiotaan moni saa tänäänkin helposti muistettavan syntymäpäivän. Kuhmoisissa liikuntaryhmiä on vain kolme. Hääkellot soivat Kuhmoisten kirkossa elokuussa 1946. Tänäänkin 2.2.22. Silti ikuiseen uneen siirtyi ennen kaikkea lämmin ja rakastava äiti, isoäiti ja isoisoäiti, joka jaksoi loputtomasti kutoa jälkipolville villasukkia ja ilahduttaa meitä elämänviisauksillaan. Mukavan naisporukan kesken tehdyistä vuosittaisista vaellusreissuista ruskassa syntyi runojakin. Myös osa liikuntaryhmistä kokoontuu yhä etänä. Juttuseuraa odotelleella Maijalla oli pelkääjille topakat terveiset: – Jollen kuole koronaan, niin kuolen yksinäisyyteen! Niin ei onneksi käynyt, sillä tiivis yhteydenpito sukulaisten kesken säilyi loppuun saakka. Se tuntuu välillä ahdistavalta, kun tietää, että päiviä on enemmän takana kuin edessä. Hän muisti kaikkien syntymäpäivät ja jaksoi käydä juhlimassakin niitä viime syksyyn saakka. Se taisi olla hänelle itselleen ihan riittävästi. (Room. Samalla myös Jämsänjokilaakson musiikkiopiston aikuisten taiteen perusopinnoissa voidaan palata lähiopetukseen. Juttelen Jumalan kanssa. Kuhmoisissa 26.3.1929 syntynyt Maria ”Maija” Ampuja (o.s. Kuhmoisten Sanomat Käyntiosoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen (ma 9.30–15, ti, ke, pe 9.30–13, to suljettu) 040 515 2345, 040 483 0860 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Surussa mukana. Maailmanmenoakin Maija seurasi tarkasti ja luki sanomalehdet kannesta kanteen. Kirjoittaja on päijäläläinen paluumuuttaja, sydämellä kotikylä ja Päijälän kristillinen yhdistys. Ehkä minusta aamu-unisena ei aina ole siihen, mutta tuntuu turvalliselta viettää joka aamu hiljainen hetki Jumalan seurassa. Erityisen tarmokkaasti Maija toimi eläkeläisten asioiden puolestapuhujana. Mutta lohdullista on, että jokainen päivämme on arvokas -ja Jumalan tiedossa. Korona-ajan alkaessa hän hermostui, kun lähiomaiset eivät enää uskaltaneet tulla vierailulle. Lähiopetukseen palaavat siis Kuhmoisissa muun muassa kädentaitojen ryhmät ja musiikin yksilöopetus. Joka aamu on armo uusi, jokainen päivä on puhdas sivu elämäni kirjassa. Lauluja kuororyhmät kuitenkin pysyvät edelleen Työväenopisto lähiopetukseen etäopetuksessa, joten Kuhmoisissa alkuvuoden etänä toiminut mieskuoro jatkaa edelleen tämän viikon ajan etäopetuksessa. (Ps 90:12) Miten sitten laskea päivät oikein ja iloita jokaisesta päivästä. Pariskunnalle siunaantui kuusi lasta. Maijaa jäävät kaipaamaan myös lukuisat muut sukulaiset, ystävät sekä Kuhmoisten Sanomien lukijat. Enteilevästi Maija otsikoi viimeisen tässä lehdessä julkaistun kirjoituksensa sanoilla ”Näkemiin Kuhmoinen.” Maijan mukana haudataan valtava tietopankki. 14:5) Ajatuksena on se, että hyväksymme, emme tuomitse toistemme tapaa ajatella ja uskoa. Saarikko) kuoli Lahdessa 28.12.2021. Elää täydesti, päiviään haaskaamatta
Mieltä painaa, jos ei kerkeä ajallaan tulla täällä käymään. – Vain siili puuttuu pihasta. Saukko kulkee pihan lähellä Pihlajajärvestä laskevan joen ja Kärppäjärvestä laskevan ojan välissä. Mutta nyt kahdesta lutasta oli syöty hiiri, joten ehkä lumikko on palannut. – Kun ruokinnan aloittaa, sitä ei voi kesken talven lopettaa. Anna Karhila BirdLife Suomen järjesti viikonloppuna jo 17. Se olisi hieno juttu. Mieltä painaa, jos ei pääse ruokkimaan Luukkonen aloitti lintujen ruokinnan aikanaan jouluksi viedyistä siemenistä. Ruokintapaikkojen antimista nauttivat esimerkiksi oravat, viereisillä pelloilla puolestaan kulkevat peurat, ja keväisin konsert” Kohta tulevat mustarastaat ja keväällä sepelkyyhkyt. – Monta kertaa olen nähnyt, kun haukka tulee syöksymällä ja tekee nopeita liikkeitä pihassa. Tiklejäkin näkyy välillä, ja tikoista tässä käy ainakin vihertävä vihertikka tai harmaapäätikka. Hirvet kulkevat ohi talvehtimaan Pyhänpään seudulle ja palaavat keväisin takaisin laidunmaille. – Jänikset kaluavat ne puhtaaksi, ja sen jälkeen niistä on helppo tehdä polttopuita. kerran valtakunnallisen Pihabongaus-tapahtuman, jossa tarkkailtiin oman pihan lintuja tunnin ajan. Marjasadon myötä havaittiin ennätysmääriä myös punatulkkuja ja kottaraisia. Anna Karhila Teräksenharmaa taivas kaartuu lumisen maiseman yllä, myrsky on vasta tulossa. Pihassa on liikkunut myös näätäpesue ja oiva hiirentorjuja, lumikko. Viime kesänä se oli retkillään erehtynyt loukkuun. Saukon kanssa oli tekemistä Lintujen lisäksi pihapiirissä kulkee monenlaisia eläimiä. – Uskon, että ne seuraavat jossain tulijoita, sillä ei mene kuin muutama minuutti, kun piha on jo täynnä elämää, Luukkonen toteaa. Rauno Luukkonen täydentää automaatteja kerran viikossa.. kilo. Hiljaiselta ja autiolta vaikuttava sydäntalven maisema ei kuitenkaan ole eloton. Pihabongausksen tuloksia voi ilmoittaa perjantaihin saakka BirdLifen verkkosivuille. Erittäin uhanalaiseksi luokiteltuja hömötiaisia oli ennätysvähän, ja töyhtötiaisten ja kuusitiaisten määrä jatkoi laskua. Muita ennätysrunsaita lajeja olivat käpytikka ja kuukkeli. Lähellä, mutta näkymättömissä, tikka päräyttää puuhun sarjoja, jotka välillä kuulostavat lähes koiran haukahduksilta. Metsätiaisten määrä sen sijaan laski. Hän käy täyttämässä ruokinta-automaatit yleensä kerran viikossa. Keltasirkkuja ei tosin nyt näy, vaikka niitä on yleensä iso parvi. Sellainen pitäisi adoptoida tänne. Yli 10 000 havainnon nousi valtakunnan tasolla myös sinitiainen. Talven aikana niitä kuluu noin 70 kiloa ja kauroja 20–30 kiloa. Sen turvin Suomeen jäi paljon marjalintuja, joita havaittiin pihabongauksessa edellisen kerran vuonna 2015. Lisäksi tilhiä ja räkättirastaita oli vielä runsaasti, mikä selittyy hyvällä pihlajanmarjasadolla. Haukka hiljentää luomakunnan Luukkosen kesäasunnon pihassa käy ainakin punatulkkuja, keltasirkkuja, talitinttejä, hömötiaisia, pyrstötiaisia, sinitiaisia ja tikkoja. Siinä luomakunta hiljenee, mutta pikkulintujen muisti on huono, 10 minuutin päästä ne ovat taas aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. – Laitan näitä hangelle punatulkkuja varten, sillä ne eivät jostain syystä pysy automaatin reunalla. Tarjolla on myös peuranrasvaa ja Mukkulasta kerättyjä tammenterhoja, joita Luukkonen levittää hangen päälle. Talitintit ja hömötiaiset käyvät nappaamassa auringonkukansiemeniä ja kauraa ja tutkivat myös tammenterhoja. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. Siitä harrastus laajeni, ja nykyään hän aloittaa ruokinnan lumien ja pakkasten tullessa ja lopettaa sen keväällä, kun ensimmäiset pälvet tulevat ja hyönteisiä alkaa liikkua. Se oli tosi äkäinen ja lähti kovaa Närvänniemen suuntaan. Luukkonen kaataa tarkoituksella pihaan myös haapoja. Molempia liikkuu tässä lähellä. Minkkejäkin on lähellä näkynyt, mutta supikoirat ovat vähentyneet. – Salmonellan ehkäiseAnna Karhila tiaan niillä pitävät mahtavat kurjet ja joutsenet. Punatulkutkaan eivät tällä kertaa ole paikalla. helmikuuta 2022 5 miseksi siivoan ja kalkitsen kaikki paikat keväisin. – Tikka on vähän etuajassa, Luukkonen kuulostelee. – Epäilen, että susi tai ilves on vähentänyt kantaa. – Sen kanssa olikin tekeminen, että sain sen vapautettua. Pihassa viihtyvät myös harakat ja närhet, ja toisinaan siellä vierailevat varpuspöllö ja varpushaukka. Lopullinen yhteenveto tuloksista julkaistaan helmikuussa. Kun pönttöjä siivoaa keväisin, niistä näkee, että osassa linnut pesivät, osassa ne käyvät vain nukkumassa. Auringonkukansiemeniä on tälle talvelle menossa 60. – Kohta tulevat mustarastaat ja keväällä sepelkyyhkyt. Talviruokinta tuo pihaan elämää Hömötiainen on nykyään erittäin uhanalainen, sillä sen on vaikea löytää syötävää nuorista talousmetsistä. Pihlajakoskella kausiasukkaana asuva Rauno Luukkonen on täydentänyt juuri kesäasuntonsa pihassa olevat ruokinta-automaatit, ja linnut ovat saapuneet heti. Kun seison muutaman minuutin ääneti paikallani, ilman täyttää hiljainen linnunlaulu, sirkutus ja jatkuva pyrähtely. Rauno Luukkosen ruokintapaikalla rohkea ja melkein kesy hömötiainen viihtyi kuitenkin ihan ihmisen lähellä. Lumimyrskystä huolimatta osallistujia oli paljon, ja talvilinnustosta saatiin kattava kuva. Ruokintapaikkojen lisäksi pihassa on lähes joka puussa pönttöjä. – Kävi vain sellainen onnettomuus, että lumikko oli mennyt hiirenluttaan. Pirkanmaalla kolmanneksi lukuisin laji oli mustarastas, jota bongattiin valtakunnallisestikin ennätysmäärä. Bongauksen runsasluMarjalintuja bongauksessa paljon, hömötiaisia ennätysvähän kuisin laji oli sekä koko maassa että Pirkanmaalla talitiainen
Tammitie 3, Padasjoki 03 551 2186 040 652 7141 w w w .p ad as jo en sa no m at . Sekä perheitä että eläkeläisiä Kuhmoisten Yrittäjien puheenjohtaja Eija Heinonen arvelee, että nyt tilastoissakin näkyy meneillään oleva hiljainen liikehdintä: Kuhmoisiin muuttaa sekä nuoria perheitä että eläköityviä ihmisiä. Viime vuoden tiedot perustuvat Tilastokeskuksen ennakkotilastoon. Jämsäkin sai 62 asukkaan verran muuttovoittoa, josta suurin osa oli maahanmuuttoa. Jo vuonna 2020 puhuttiin koronaepidemian aiheuttamasta suuntauksesta maallemuuttoon, mutta Vuosi toi hurjasti muuttovoittoa tuolloin Kuhmoisiin kertyi muuttovoittoa vain 5 asukasta. ovh. tuotteita rajoitettu erä Nyt FOUR REASONS SCALP -tuotteen ostajalle selvityskampa! TUTUSTU JA IHASTU Parturi-Kampaamo Hohka Edesniemi 46 Jämsä p. Tämä on enemmän kuin vuosikymmeniin. HELMIKUUN KUPONKI-ILMOITUKSET Hyödynnä edut ja palvelut! MYYMME ERÄN sveitsiläisiä ja japanilaisia kvartsirannekelloja huomattavan edullisesti! -20% -30%-40% ALE! ovh. Kuntaan muutti 124 uutta asukasta. Tämä ei todellakaan ole mikään kuoleva kylä. Väkiluku laski neljällä asukkaalla ja oli vuoden 2021 lopussa 2 157. Hän uskoo, että päiväkodin ja koulun rakentaminen ovat olleet kunnalta oikeita peliliikkeitä. HAJUSIEPPO 50 L Huussikompostoija 3 kg VARJOSTUSVERKKO 10 m 2 8,90 12,95 7,90 4,90 kpl 1,95 KUKKAMULTA 12 L 3,50 RUUKKUSORA 5 L 12,90 kpl 64,90 pkt TALIRAVINNEMAKKARA 1 kg Talipallo 6 kpl AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg 23,90 1,20 2,90 37,90 Taulunmäentie 1 PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. Samaan aikaan syntyi 8 vauvaa. Kuolleisuus pysyi Kuhmoisissa viime vuonna samanlaisena kuin ennen, vuoden aikana kuoli 45 kuhmoislaista. WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. Jämsän väkiluku väheni yli sadalla asukkaalla. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 2. Suuren kuolleisuuden vuoksi kunnan väkiluku väheni edelleen, mutta selvästi vähemmän kuin aiempina vuosina. 03 874 590 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET (SEO:n vieressä) 3,90 42,90 kpl LUMIKOLA 78 cm Lumentyönnin alumiini Lumenpudotin 6 m leveys 63 cm VALOPETROLI 10 L 39,00 25,90 HIEKOITUSSEPELI 20 kg MAANTIESUOLA 25 kg 17,90 KIPSILEVY 12x1200x2600mm Kovalevyt, tuulensuojalevyt FINNFOAM FL 300 50mm pont. Eteläisessä naapurissa Padasjoella muuttovoitto vuoden aikana oli 3 henkilöä. 040 725 2010 Yrittäjä! Liity kuponki-ilmoittajaksi: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi 040 483 0860 Päivi Hotokka Vuonna 2021 Kuhmoisiin muuttaneiden ihmisten määrä kasvoi kohisten. Väestön väheneminen on viimeksi ollut näin pientä 1990-luvun alkuvuosina. EURORAUTA OY VARASTOMYYNTI ma-pe 9-17, la 9-14 p. OBD 2 vianhaku ja –määritys. helmikuuta 2022 Kaikki Kukat Ystävänpäivään! Toritie 63, 17800 Kuhmoinen Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu kuhmoistenkukkakauppa.ekukka.fi Tilaa etukäteen: 040 740 6374 kukat@kuhmoistenkukkakauppa.com 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. – Viime kesänäkin huomasin, kuinka ihmiset tulivat ylpeänä sanomaan, että me olemme nyt kuhmoislaisia. – Tosi hienoa! kommentoi kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen kuullessaan muuttovoitosta. Vuoden lopussa Padasjoen väkiluku oli 2 814. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790. – Ehkä etätyöaika näkyy siinä, että ihmiset huomaavat, että muuallakin voi asua kuin kaupungissa. ovh. Siellä vauvoja syntyi viime vuonna 16, mutta asukasluku väheni silti 47 asukkaalla. info Padasjoen Kirjapaino PAINOPALVELUT LÄHELTÄ aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet. Vaikka samaan aikaan pois muutti 95 henkilöä, muuttovoittoa syntyi 29 asukkaan verran. PAROC-ERISTEVILLAT 15,90 m RUOHOMATTO 90 cm KYNNYSMATTOJA 50x80 cm alk. Muuttoliike on ollut Kuhmoisissa plussalla jo yhdeksän viime vuoden ajan, mutta edellisen kerran muuttovoittoa on jäänyt yli 20 asukasta vuonna 1993, selviää Tilastokeskuksen tietokannasta. Naapureista Kangasala sen sijaan kasvoi viime vuonna yli 400 asukkaalla
Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Petri Liehu p. klo 10–11 KUHMOISTEN TORILLA hyvää Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopivasti useita eri lajikkeita. %) LIIKEHAKEMISTO __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. Ystävätilauksen voi tehdä vain Suomeen. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. KOTIMAISIA LOBOOMENOITA ja PAKASTEPUOLUKKAA Nevala TORIMYYJÄT Kuhmoisten Sanomat Kestotilaus 82 € /vuosi (sis. 24 t. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi KESTOTILAAJA, muista ystävää! Kestotilaajana voit tilata 4 viikon ajaksi ilmaisen paperilehden ystävällesi. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. tapahtumat OPASOL OY p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Hintoihin sisältyy alv. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Anna Karhila 040 716 8052 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Anna Engblom 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Tuija Käki-Lahtinen opintovapaalla LOUNAAT TUOREITA KALAKUKKOJA KUOPIOSTA PE 4.2. alv. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 040 740 6374 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Kolarikorjaukset ja -maalaukset. 0400 641 924 Harmoinen _________________________ Hieronta ja hermoratahieronta Kirsi Valkama p. (sis. Irma Kallio p. ja Eurooppa OPASOL OY p. 0400 980 292 ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. 24%. tilaus 89 € Ilmoitushinnat 1.1.2022 alk. erikoiskuljetukset/kotim. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 040 547 5411 Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. alv. 0400 131 170, Kirkkotie 8 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 040 8271583 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Avoinna ollaan lähinnä viikonloppuisin la–su klo 11–16 TERVETULOA! Olethan koronarokotettu kun tulet! Tied. klo 9–12 Kuhmoisten torilla Loimulohta, kylmä-, lämminja graavilohta, graavija kylmäsavusiikaa. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 040 72 666 28 __________________________ PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Ystävätilaukset pe 11.2.2022 mennessä: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi tai tällä lomakkeella: Kuhmoisten Sanomat Nimi: Osoite: Kestotilaajan tiedot Nimi: Osoite: Ystävän tiedot Täytä, leikkaa ja toimita meille! Toritie 52, 17800 Kuhmoinen NÄYTTELYT GALLERIA ja KOTIMUSEO Länkipohjantie 158, Kuhmoinen Helmikuussa hiivistellään kevättä kohti maskia raotellen. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. 10%) 12 kk / kestotilaus 82 € 12 kk / määräaik. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen __________________________ Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. P. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Tilaushinnat 2022 (kotimaa) (sis. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 302 (LT-2020) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 0400 121 997 __________________________ KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. Hintoihin sisältyy alv. 044 244 9779 __________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15.00, ti, ke ja pe 9.30–13.00, to sulj. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. 0400 852 532 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Ark. Multaporkkanaa, punajuurta, sipulia, lanttua ym. 040 586 7729 www.countryhelp.fi HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Peltonen p. 0400 638 764 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. Rajoitus, vain yksi ystävätilaus/kestotilaaja. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. Kirjoita omalla nimelläsi. 24%. 050 555 8742 www.ompelimooutis.fi Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 050 913 6226 www.juhansahko.net KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € / ilmoitus. Paavolankatu 4, Jämsä p. Ad-autokorjaamo. Etu käytettävissä, kun tilaajalla on voimassa oleva paperilehden kestotilaus. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. p. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka RAKENTAMISPALVELUT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. perinnetuote.fi MYYDÄÄN Ota yhteyttä ja lisää yrityksesi liikehakemistoon! 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Mitsubishi ja Peugeot huolto. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. 0500 271291 MAANANTAINA 7.2. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. 040 553 5569 Lampaantaljat 15 €/kpl, valita saa, Petäjävesi. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. näköislehden) Lehtiluukussa tilattavissa digitaalinen näköislehti kestotilauksena 56 € /vuosi (Hinnat sis.alv.10%). helmikuuta 2022 7 TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Piili Kuhmoinen p
Nyt ollaankin jo siirrytty voimalla kansanryhmän kiihottajaa lynkkaamaan. Se on luonnon laki tai puolueen laki. Se sopii poliitikoille, toimittajille, kansanedustajille, Saulillekin. Kaiken vaalipuuhastelun ja vouhottamisen kruunaa matala äänestysprosentti, josta ollaan puolueissa olevinaan kovin huolissaan, ja joka lopulta, yllätys yllätys, sataa isojen puoluPäivi Hotokka Kuhmoisissa tarvittiin viime vuoden aikana pelastuslaitoksen apua 139 tapauksessa. Lisäksi pelastuslaitos kävi auttamassa 4 tilanteessa, joissa oli vaara rakennuspalosta. Tämä tästä, detta om detta. Rakennuspalojen lisäksi Kuhmoisissa sammutettiin viime vuonna 3 maastopaloa, 3 liikennevälinepaloa ja 5 muuta tulipaloa. Kylän raitilta nämä kaksi olisivat keränneet bonuspisteitä, mutta tuskin se puolueiden johdolle olisi sopinut. Ensihoidon tehtävämääKuhmoisissa yksi viime vuoden suuronnettomuuksista rät ovat kasvaneet koko Pirkanmaan pelastuslaitoksen alueella. Ei puoluejohto halua maalaisia sotkemaan heidän politiikan tekoansa. Ensivastetehtäviä kirjattiin 42. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI KG 8 95 PALVELU PELAA MA–PE 7–21 LA 9–21 SU 10–18 ELONEN Runebergintorttu 2 kpl /160 g (21,81/kg) 2 RS 7 00 RS 3 49 Ollaanko Facebook-kavereita. Hänen pakinoitaan saatamme nähdä lehdessä myös tulevaisuudessa. Seuraavat vaalithan ovat … Muistithan käydä tykkäämässä myös osan 1. Itsenäinen, sitoutumaton ja paikallinen, aivan kuten itse tämä aviisikin. Häntäpää eli kylien omat huipputyypit. Pirkanmaalla tapahtuneissa tulipaloissa kuoli viime vuonna kolme henkilöä. Kaikki yhden puolesta niin valintansa jälkeen on yksi kaikkien puolesta. P. Puolueet ovat työntäneet iljettävästi lonkeronsa yhteiskunnan joka tasolle, myös kirkkoon. Aika näyttää tuleeko 3. Tätä mantraa sitten totuutena hoetaan tunnin välein, toisto lisää tehoa, kolme suurinta ovat aina virhemarginaalin sisällä. Vaalien jälkeen puolueet ilmoittautuvat voittajiksi. Rakennuspaloja sammutettiin 5. Takaisin maallisiin, vanhaa sanontaa mukaillen: Ennemmin helvetti jäätyy kuin keskustalainen, kokoomuslainen tai sosiaalidemokraatti toisiaan äänestää. Suuronnettomuuden kriteerit täyttyvät, jos onnettomuudessa kuolee 5 henkilöä tai loukkaantuu 10 tai omaisuutta tuhoutuu yli 500 000 euron edestä. Alfatv. Toiseksi eniten pelastuslaitoksella oli vahingontorjuntatehtäviä, kuten kaatuneiden puiden poistamista teiltä. kmarketsuomi KARINIEMEN Kananpojan minuuttipihvit 290-370 g (9,46-12,07/kg) Vihreä tai tumma rypäle 500 g (4,00/kg) Etelä-Afrikka 2 RS 4 00 2 RS 2 RS ERÄ! KALAONNI Tuore suomalainen kirjolohi Benella vakuumi, rajoitus 2 kpl/talous. Saattaa joku hyväkäs vaalin jälkeen vielä todeta, että ei käyty kunnon Nato-keskustelua. Myös liikenneonnettomuudet lisääntyivät Pirkanmaalla viime vuonna. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 2. Pakina on humoristinen, terävä, ehkä satiirinen teksti, joka käPuolueita, politiikkaa, puoluepolitiikkaa – osa 2 PAKINA eiden laariin. Sitä ei lisää jokaviikkoinen median puolue-kannatusmittaus. Poliisi arvioi viime vuoden tammikuussa, että Vanha-Vinnillän palon syttymissyynä oli led-kynttelikköön tullut sähköhäiriö. Sivujuonne. Pirkanmaalla tapahtui viime vuonna yhteensä 3 suuronnettomuutta, joissa kaikissa kyse oli omaisuuden menetyksestä. Yksi Kuhmoisten tulipaloista tilastoitiin suuronnettomuudeksi. Puolueet ovat ihan itse syyllisiä alhaiseen äänestysprosenttiin. Näitä tilastoitiin 21. Se kuuluu puolueiden kansanedustajille. Jälkiviisailua: kristillisten ja perussuomalaisten olisi pitänyt paremmin ennakoida omat saumansa ja ”testamentata” äänensä ainoalle alan oikealle toimijalle sekä kertoa se julkisesti myös seuraajilleen. Suurin tapahtumaryhmä olivat ensivastetehtävät, sillä Kuhmoisten VPK on ensimmäinen avunantaja sairastapauksissa silloin, kun ambulanssi ei ole paikkakunnalla. Täydellisen vaikenemisen sijaan luulisi kirkon puolustavan julkisesti oman asiansa ajajaa. Ihmettelen, miksi poliitikkojen tuesta vapaa, vaihtoehtoinen kanava on lähtenyt Ylen tyyliin nuolemaan samoja politiikkoja illasta toiseen ohjelmissaan. Ennen vaaleja mediassa häivytetään puolueen rooli ehdokasta korostaen. Molemmat onnettomuudet olivat omakotitalojen paloja. Tilaa kotiinkuljetus: www.k-ruoka.fi Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Älköön media turhaan olko ihmettelevinään alati vähenevää, huonoa äänestysintoa. Sarjan innoittamana nimimerkki P. Samaan aikaan kirkon tärkein oma uutinen on arkkipiispansa saama vaaraton tulehdus. Tyypillisesti pakina kirjoitetaan nimimerkillä. Pelastuslaitosta tarvittiin myös puhdistamaan 5:ttä öljyvahinkoa. Palossa ei tapahtunut henkilövahinkoja, mutta omaisuudelle aiheutuneet vahingot olivat mittavat. osa eli trilogia. Tässä näkyy Kuhmoisten sijainti valtatien varrella, sillä esimerkiksi vastaavan kokoisessa Kihniössä liikenneonnettomuuksia kirjattiin vain 4. Tarkoitus on aina ja vain vahvistaa puolueinstituutiota. Tulipaloja Kuhmoisissa tapahtui viime vuonna yhteensä 16. kunnallisvaalien jälkeiseltä juhannusviikolta. Todellisuudessa pienten kuntien ehdokkailla ei ole puolueille mitään väliä. Äänestysprosentti ei nouse laskemalla ikärajaa lapsille, sähköisellä tai kirjeellä äänestämisellä tai aurinkoisella säällä, kun itse perusongelma ei ole tekninen, ihmisille liian vaikea. Näin jätetään vaaliväittelyissä vaikeat aiheet käsittelemättä, mitä vaalin jälkeen poliitikot itsekin ihmettelevät. Kyseessä oli tammikuun alkupuolella Suurijärventiellä tapahtunut palo, jossa Vanha-Vinnilän maatilan päärakennus tuhoutui kokonaan. Se on härskiä puoluepolitikointia. Peitsi teroitti kynänsä ja naputteli näppäimistön kuumaksi. Kyseessä on puolueeton, sanan säilällä havainnoija. Mahdetaanko tiukassa kansainvälisessä tilanteessa seuraavissa vaaleissa siitä enää yhtään mitään keskustellakaan. Päivi Hotokka Viime keväänä 70 vuotta täyttäessään Kuhmoisten Sanomat julkaisi pakinasarjan, johon pyydettiin tekstejä paikallisilta kirjoittajilta. Vaali-iltana ja sen jälkeen puhutaan vain ja ainoastaan puolueiden kannatuksesta, prosenteista. Paikallista. helmikuuta 2022 Puolue-eliitti, ministerit, kansanedustajat, kuntien valtuutetut kävivät tapansa mukaan keräämässä jackpotin, niin kuin niiden ainoa tarkoitus joka vaalissa on. Liikenneonnettomuuksissa pelastuslaitos auttoi 19 kertaa. Siinä yhteishenkeä, paikallista sopimista. Sastamalassa menehtyi kaksi ihmistä ja Mänttä-Vilppulassa yksi. Nato. Kävi meille kuin Euroviisuissa: Kuhmoinen poäng. Se loppuu kuin seinään, kun uurnilta aletaan puoluekannatusta laskemaan. Niin kauan kun muistan, sama toistuu joka vaalissa: kaivetaan Nato naftaliinista. Pelastuslaitos tilastoi ne palotyypin mukaan. ”Kiivas Nato-väittely” on kiva aihe, se kun ei ikinä johda mihinkään. Ongelma on puoluepolitiikka. Natosta ei järjestetä kansanäänestystä, koska lopputulos voi olla väärä. Arvatkaa, mikä pää tässä politiikan järjestelyssä kärsii ja jää aina ilman. points OMAN KYLÄN KAUPPA Tarjoukset voimassa to–su / ellei muuta mainittu / niin kauan kuin erät riittää. Peitsi Hätäisimmät saattavat nimimerkistä vetää poliittisia johtopäätöksiä, yhteyksiä entisiin pakinoijiin. Vihje tuleviin aluevaaleihin: Kansanliike, yksi ehdokas, ei puoluetta, kaikki äänestävät. Näillä ääniharavamme olisi nyt sisällä. Juhlasarjan hedelmiä sittelee ajankohtaista aihetta. Ei ole meno tältä osin muuttunut 2 000 vuodessa. Vesi ja tuli eivät yhdisty, lopulta yksin äänestyskopissa kukaan ei äänestä toisen puolueen ehdokasta