Sataman yrittäjät ja Kuhmoisten moottorikelkkailijat ry olivat panostaneet järjestelyihin, jotta kaiken ikäisille ja -mielisille olisi tarjolla aktiviteetteja. yhdistää intohimo moottoriurheiluun. Päijän-Marine Oy tarjosi vapaasti kokeiltavaksi golfputtailua jäällä sekä retkiluistimet halukkaille. Sosiaalija terveysjohtaja Tuula Liehu sote-uudistuksen valinnanvapaudesta f Sivu 6 Kuhmari laavukierroksella Kunnan liikunnanohjaaja Pipsa Laakso pilkkomassa polttopuita Velisjärven laavulla. Rauhallisemmasta vauhdista saattoi nauttia moottorikelkkareen kyydissä. vsk Keskiviikkona 1. f Sivu 5 Mariella Rauhala Kuluvan talven hienoin keli helli ulkoilutapahtumien yleisöä ja järjestäjiä lauantaina. Martti Sunttila vastasi yli seitsemänkymmenen reiän kairaamisesta pilkkijöitä varten. Laskiaisviikonlopun runsaasta paikallisesta tarjonnasta ja Lahden kisoista huolimatta väkeä riitti myös Sataman talvitapahtumaan. Vaan sehän ei ollutkaan pääasia, sillä palkinnon oli Euron Paikan Risto Lampinen varannut kaikille osallistujille. Jos pilkillä istuskelu onkin leppoisaa ja rentoa ajanvietettä, on järjestäjillä sitäkin enemmän puuhaa. Ahven-Antti ja pienten kalojen Pekka olivat kitsaalla tuulella, sillä kalasaaliin keskiarvo taisi olla 0,5 sinttiä/pilkkijä. – Moottoriurheiluharrastus on Kuhmoisissa suosittua, ja tällaisilla tapahtumilla saamme asialle ja kunnalle näkyvyyttä. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 9 2017 67. Laituripilkki oli talvitapahtuman uutuus. Yleisö pääsi nauttimaan keväisestä auringonpaisteesta.. Jollei niitä pitkin mielinyt viimassa kävellä makkaranpaistoon, oli valmistakin saatavilla Leena ja Oona Hattusen kojussa. Opasol Oy:n huippuluokkaa olevalla äänentoistolla oli oma iso osuutensa siihen, että tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut. Sataman talvitapahtuma houkutteli paikalle väkeä läheltä ja kaukaa. Jälleen kerran kävijät ihastelivat Kuhmoisten sataman kauneutta ja Päijänteen jäätä, joka auringon kaikissa värisävyissä houkutteli ulkoilijoita vielä pitkälle iltaan. Juha Hinskala ja Timo Toivonen huolehtivat myös reittien tekemisestä jäälle. Vauhdikkainta menoa seurattiin moottorikelkkojen ja -pyörien leikillisessä kisassa Heinsaaren ympäriajossa, jossa nopeinta aikaa tavoitteli kahdeksan kuljettajaa. Erityisen ilahduttavaa on nähdä nuoria innokkaita harrastajia, kisojen juontajana jo lähes kaksikymmentä vuotta toiminut, nuorisotyötäkin Kuhmoisissa tehnyt Markku Hjelm kertoo. maaliskuuta 2017 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päiväkoti hirrestä omalla rahalla f Sivu 3 ” Kuhmoisista voidaan käydä myös Jämsässä, vaikka olemme eri maakunnassa. (vasemmalla), juontajakonkari Markku Hjelmiä sekä nuorinta osallistuja Tuukka Lehtosta 12 v. Satamassa tapahtui talven komeimpana päivänä Mariella Rauhala Mariella Rauhala Kisan voittajaa Einari Sihtoa 13 v
f Kuhmoisten Sora -ralli tuo vilskettä keskustaan ensi viikon lauantaina. Kissakulman nuorisoseuran lisäksi sadan vuoden ikään ovat ehtineet esimerkiksi MTK ja Kuhmoisten Martat. Söötit pyrstötiaiset ja puukiipijäkin löysivät ruokapaikalle. Kokeilin viime vuonna, montako eri lintulajia näen tai kuulen omalta pihaltani, ja sain kokoon yhteensä 61 eri lajia. Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat.fi ” Söötit pyrstötiaiset ja puukiipijäkin löysivät ruokapaikalle. f Naistenpäivää vietetään viikon päästä keskiviikkona. Linnunpönttöjen määrä on noussut suuremmaksi kuin kunnan asukkaiden määrä. Kirjoittaja on luonnonilmiöiden ja maailmanmenon ihmettelijä Patavedeltä. Niillä on myös vankka rooli yhteiskunnassa, sillä yllättävän moni nykyään normina pidetty asia on saanut alkunsa yhdistystoiminnasta. Vuosi sitten huhtikuussa Yle Luonnon aloittama Miljoona linnunpönttöä KUNNIAMERKKEJÄ Kuhmoisista kotoisin oleva, 30 vuotta Helsingissä asunut HR-yhteyspäällikkö Juha-Petri Sievänen on saanut 6.12. Kuhmoisissa on viimeisten viikkojen aikana juhlittu ainakin 175 vuoden edestä. Tie numero 325 on järkyttävässä kunnossa Padasjoen tiehaarasta Kuhmoisiin päin. Tiessä on pahoja polanteita ja uria, joissa ei uusistakaan nastarenkaista ole apua. Eijan pesulassa kymppisynttärit Tampereentie surkealla hoidolla Kenen vastuulla on Tampereentien hoito. Olen vuosien ajan pitänyt kirjaa havaitsemistani linnuista, enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Edellä ovat vain Kustavi (4079) ja Puumala (1981). Laji on Suomessa harvalukuinen ja sen näkeminen omalla pihalla oli sitäkin suurempi yllätys! Linturetkelle on mukavaa lähteä kaverin kanssa. Lintulauta oli heti ikkunan takana, ja ruuaksi laitettiin kauroja tai kauraryynejä ja pala läskiä. Pian ruokintapaikalla pyrähteli muutamia talija sinitiaisia, käpytikka ja harmaapäätikka. 2016 Suomen tasavallan presidentin myöntämän Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristin. Vielä voidaan pistää paremmaksi. Nyt on siis hyvä hetki juhlia jokaista yhdistystä ja järjestöä, ja toivottaa niille pitkää ikää myös eteenpäin. Kuhmoisista on rekisteriin ilmoitettu yhteensä 4 561 linnunpönttöä. Kottaraisille ripustettiin pihapuihin pönttöjä ja pihapiirissä pesi haaraja räystäspääskyjä. Matti Mäkelä Yllätys hangella Laitoin syksyllä äidin luona pihamännyn oksaan talipötkön ja säiliöllä varustetun ruoka-automaatin. Kuhmoisissa pönttöjä on ripustettu aktiivisesti. Talvella on helppo aloittaa, koska lintulajeja on vähemmän kuin kesällä. Tavoitteena on saavuttaa miljoona linnunpönttöä toukokuun alkuun mennessä. Meillä oli lapsuudessani tapana yhdessä ihastella lintulaudalla vierailleita punatulkkuja ja talitiaisia. Retken kruunaavat runsaat eväät ja mahdolliset havainnot itselle uusista lintulajeista. Nykyisin merkitsen havaintoni sähköiseen Tiira -järjestelmään. Äidin luona käydessäni hän kertoo aina innoissaan lintujen puuhista. Matti Mäkelä kohtasi yllättävän kulkijan mökkipolulla Kuoksenjärven rannalla 17. Suomessa pesii noin 250 lintulajia, ja kaikkiaan on havaittu runsaat 470 lajia. Sadan lintulajin tunnistaminen tuntuu suurelta määrältä, mutta vuoden aikana sen voi kyllä saavuttaa. Toissaviikolla puolestaan juhlittiin Eläkeliiton Kuhmoisten osastoa ja torstaitupaa. Pyöreitä vuosiaan juhlii kevään aikana vielä ainakin Kuhmoisten mieskuoro. Sadan vuoden päästäkin Mattomankeli kiinnosti kävijöitä lauantaina Kuhmoisten Siivouspalvelujen 10-vuotissynttäreillä. Hyvä lintukirja on tunnistuksessa avuksi. Parhaillaan on menossa pöllöjen soidin, ja huutelua kuulee aamuja iltahämärissä. Vaikka monissa yhdistyksissä vastuu ja työt ovat pienen joukon harteilla, iloa ne onnistuvat tuottamaan parhaimmillaan isolle joukolle ihmisiä. Tällä viikolla vuosia ovat täyttäneet Kissakulman nuorisoseura ja Kuhmoisten siivouspalvelu. Lintuharrastus ei välttämättä vaadi kalliita välineitä, eikä lintuja nähdäkseen tarvitse lähteä kauas. Pihapiirissä vierailevia pikkulintuja voi tarkkailla paljain silmin, mutta kevyillä kiikareilla katselu toki helpottuu. Sote-uudistuksen jyrätessä hiljalleen eteenpäin moni asiantuntija on uumoillut, että yhdistykset ja järjestöt nousevat tulevaisuudessa entistä merkittävämpään rooliin. Myös Kuhmoisissa ne ovat jo sadan vuoden ajan – ja pidempääkin – tarjonneet iloa, lohtua ja tekemistä, ja rakentaneet samalla kuntaa. Linja-auton tullessa vastaan pitää vauhti tiputtaa 40 kilometriin tunnissa ja väistää sivuun. Pihapiiri on metsän ympäröimä, niinpä pääosassa olivat lähinnä metsissä asustavat linnut, eikä vesija rantalintuja listalle monSuloiset sirkuttajat taa kertynyt. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 1. Nämä juhlat ovat vain lähtölaukaus, sillä tämän vuoden aikana Kuhmoisissa täyttää tasavuosia harvinaisen suuri määrä erilaisia yhdistyksiä, järjestöjä ja yrityksiä. Sykähdyttävin havaitsemani lintulaji oli pähkinänakkeli. Oman lintutuntemuksen kartuttamisen helpottamiseksi BirdLifen nettisivuilla esitellään joka viikko kaksi uutta lajia. Lajien ulkonäön ja ääntelyn tunnistaminen on hyvä opetella samaan aikaan, ja parhaiten ääniä oppii niitä luonnossa kuuntelemalla. Yhdistyksillä on ollut hyvin tärkeä rooli Suomen ja suomalaisuuden synnyssä. Reijo Nikkinen. maaliskuuta 2017 -kampanja on saanut suomalaiset liikkeelle koloissa pesivien lintujen puolesta. Hiekoitushiekkaakaan ei tiellä ole näkynyt. helmikuuta 2017. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi BirdLife Suomi haastaa havaitsemaan ja tunnistamaan tämän vuoden aikana sata lintulajia. Kun sosiaalija terveyspuoli siirtyy maakunnan vastuulle, kunnille jää ennaltaehkäisevä, terveyttä vaaliva työ, jossa yhdistyksistä voi tulla yhtä merkittäviä kuin itsenäisyyden alun Suomessa. Vähitellen luonnossa liikkuessa avautuu uusi maailma, kun äänten sekamelskasta pystyy erottamaan eri lajien lauluja tai kutsuääniä. Tätä kirjoitettaessa pönttörekisteriin on ilmoitettu jo reilut 977 000 pönttöä. Itse tehty tai valmiina ostettu lintukoto on mukava tuliainen vaikkapa naapurille. Asukaslukuun suhteutettuna Kuhmoinen on nyt valtakunnan tasolla kolmantena, 1948 pönttöä 1000 asukasta kohden. KOLUMNI Paula Häyrinen PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 1.3.2017 f Aurinko nousee 7.22 f Aurinko laskee 17.42 Onnea nimipäivänä! Tänään Alpo, Alpi, Alvi To Virve, Fanni, Virva Pe Kauko La Ari, Arsi, Atro Su Leila, Laila Ma Tarmo Ti Tarja, Taru, Taika Ke Vilppu Viikon tärpit f Vuoden kesäkuhmoislaista on aikaa ehdottaa perjantaihin asti
– Hirsirakentaminen on myös ekologinen vaihtoehto. Ne perustuvat voimassa oleviin metsänhoitosuosituksiin. maaliskuuta 2017 Jukka Sinivaara Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten sosiaalija terveysasioiden siirtoa Pirkanmaalle hoitaa maaliskuusta alkaen Jämsän kaupungin sosiaalija terveystoimen palveluasiantuntija Auli Heinonen. Mönkijällä railoon ajanut toipumassa. Apuun riensi jäällä noin kilometrin päässä hiihtämässä ollut pariskunta. Kirje sisältää tietoa metsien hakkuuja hoitomahdollisuuksista sekä osin luontokohteista. Kuhmoisissa on vuodesta 2012 alkaen maksettu Kuntaliiton suosituksiin verrattuna 10 prosenttia parempaa korvausta, ja korotukset tehtiin jälleen sen mukaisina. Madekatiskoille matkalla ollut mies havaitsi tutulle ajoreitille revenneen railon liian myöhään. Hiilijalanjälki on paljon pienempi kuin monella muulla materiaalilla, Malin sanoo. Siksi päiväkodin pinta-alan lisäämistä ei nähdä välttämättä järkevänä ja tarpeellisena. Hirsirakentamista puoltaa myös se, että viipaletai elementtirakentamiseen verrattuna se sallii enemmän vaihtoehtoja projektin pilkkomiseen, jolloin paikallisten yrittäjien käyttäminen ainakin osassa urakoista helpottuu. – Kun rakentaminen rahoitetaan itse, projektiin voi vaikuttaa enemmän, ja paikallisia yrittäjiä on helpompi käyttää sen eri osissa, Malin perustelee. – Liisaamiseen tai vuokrarakentamiseen turvaudutaan yleensä kunnissa, joissa taloustilanne ei anna mahdollisuuksia muuhun. Päiväkotityöryhmä tutustui viime viikolla Kuopiossa hirsirakenteiseen Touhulan liikuntapäiväkotiin. Ne lapset, jotka olivat sairastelleet kaupungin tavallisissa päiväkodeissa, pärjäsivät hirsipäiväkodissa ilman oireita, Malin kuvailee. Omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille maksetaan heidän lapsille tarjoamistaan aterioista kulukorvauksia, joita korotettiin Kuntaliiton suositusten mukaisesti. Tärkein tavoitehan meillä on saada sekä lapsille että henkilökunnalle toimivat, turvalliset ja terveelliset puitteet. Metsäkeskuksen metsävaratieto perustuu laserkeilausja ilmakuvausaineistojen ja maastossa mitatun koeala-aineiston väliseen hyödyntämiseen. Heinonen käyttää Kuhmoisten sotesiirtoon työajastaan noin puolet. Kuhmoisten Sanomat Varhaiskasvatusmaksujen alimpia tulorajoja korotettiin Kuhmoisissa maaliskuun alusta alkaen vastaamaan uuden varhaiskasvatuslain rajoja. Se vahvisti käsityksiä siitä, että hirsi on rakennusmateriaalina työryhmän ykkösvaihtoehto, sillä ilmanlaatu on hirsirakennuksessa huippuluokkaa. Vuonna 1960 syntyneen tamperelaisen mönkijä vajosi noin metrin levyiseen railoon Sulasalmessa hieman puolen päivän jälkeen. Talous mahdollistaa oman rahoituksen Kunnanhallitus käsittelee päiväkotityöryhmän esitystä ensi viikolla. Kunnanvaltuuston edellisessä kokouksessa Eero Ikonen (kok) esitti kuitenkin toivomusponnen, että päiväkodin yhteyteen rakennettaisiin enintään 100 neliömetrin kokoinen monitoimitila. Tässä vaiheessa uhri oli jo tajuton. – Kuopiossa käyttäjäkokemukset olivat erittäin hyviä. – Heti ovella vastaan tuli terve, raikas tuoksu. Vuokraja liisausfirmat ottavat kuitenkin kakusta omat voittonsa, Malin sanoo. – Ennen seuraavaa valtuuston kokousta on tarkoitus järjestää tilaisuus, jossa voimme keskustella valtuutettujen kanssa muun muassa monitoimitilaan liittyvistä näkemyksistä, päiväkotityöryhmän puheenjohtaja Päivi Malin lupaa. Vaihtoehtona omalle rahoitukselle olisi päiväkodin rakentaminen liisaustai vuokrausperiaatteella. Kilpailutus päättyi viime viikolla, ja vastauksia siihen tuli neljä. Sen jälkeen päiväkotiehdotus tulee vielä valtuuston käsittelyyn. Suunnittelun pohjana tulee olemaan kunnanvaltuuston hyväksymä hankesuunnitelma, jossa kaksiryhmäisen, 48-paikkaisen päiväkodin neliömääräksi on arvioitu 336 neliömetriä. – Optimistisella aikataululla suunnitelmat voisivat olla valmiina kesällä, ja syksyllä päästäisiin avaamaan tarjouskilpailu varsinaisista rakennustöistä, kunnan tekninen johtaja Mika Kyrö kaavailee. Toppa-asuinen kuljettaja ei päässyt vedestä ylös omin avuin. Päiväkotityöryhmä haluaa selvittää vielä tarkemmin, millaista tarvetta tilalle on, ja mitä siltä toivotaan. Tietoja on täydennetty maastoinventoinneilla. Haluamme välttää virheet ja tehdä kerralla hyvää ja kunnollista, päiväkotityöryhmän puheenjohtaja Päivi Malin toteaa. Sopimuksessa määritellään tarkemmin esimerkiksi se, millä tavoin Kuhmoisten kunta korvaa Jämsän kaupungille sotesiirtoon tarvittavasta henkilötyövoimasta koituvat kulut. Sekä kahden että kolmen lapsen perheissä päivähoitomaksujen alin tuloraja nousi 1 915 euroon, kun se aikaisemmin oli kahden lapsen perheessä 1 403 euroa ja kolmen lapsen perheessä 1 730 euroa. Rakennusmateriaalin lisäksi ehdotuksessa otetaan kantaa päiväkodin rahoitukseen. Kuvassa Satu Jokinen, Teija Mäkelä, Lea Aittolahti, Pertti Terho, Päivi Malin, Mika Kyrö, Eero Ikonen ja Jarkko Sumioinen. – Homeongelmista ja huonosta rakentamisesta on paljon esimerkkejä ympäri Suomen. Monitoimitilan tarve selvitettävä Rahoituksen ja rakennusmateriaalin lisäksi päiväkotityöryhmä esittää kunnanhallitukselle myös ehdotuksensa päiväkodin suunnittelijaksi. Kuhmoisten Sanomat Metsäkeskus on lähettänyt metsänhakkuuja hoitotiedotteita Kuhmoisten alueen metsänomistajille. Työryhmä tutustui viime viikolla hirrestä rakennettuun päiväkotiin Kuopiossa. He saivat miehen köyden avulla vedestä ylös osittain ja hälyttivät apua. Mies ehti olla vedessä arviolta parikymmentä minuuttia ennen kuin hänet saatiin kokonaan ylös. Vahvin vaikutin päiväkotityöryhmän kallistumiseen hirsirakentamisen puolelle on tavoite saada kestävä, mahdollisimman terve rakennus, jossa ei tulisi eteen sisäilmaongelmia eikä välittömiä remonttitarpeita. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 1. Niiden joukosta seulotaan laadun, hinnan ja pätevyyden kannalta paras suunnittelija, joka vastaa suunnittelusta aina rakennuskuviin saakka. Päiväkotityöryhmään kuuluva Kuhmoisten kunnan päivähoidonohjaaja Teija Mäkelä vahvistaa Päiväkoti hirrestä ja omalla rahalla sen, että hirsipäiväkodissa sisäilman laatu on erinomainen. – Ajatuksena on tällä hetkellä, että toisen ryhmän tilojen yhteyteen jätettäisiin hieman isompi, muuhunkin käyttöön sopiva tila, jossa lapset voivat päivän aikana liikkua, ja jossa voisi järjestää päiväkodin juhlia ja vanhempainiltoja, Teija Mäkelä kuvailee. Työryhmä ehdottaa, että päiväkoti rakennetaan kunnan omalla rahoituksella, koska kunnan hyvä taloustilanne ja vahva tase mahdollistavat sen. Metsäkeskuksen keräämä metsävaratieto on saatavilla metsänomistajille maksuttomassa Metsään.fi -palvelussa. Pelastuslaitoksen yksikkö nouti miehen jäältä ja hänet kuljetettiin tehohoitoon Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Apuun tuli myös muita sivullisia. Hakkuuja hoitotyöehdotukset on tuotettu laskennallisesti arvioitujen puustotietojen perusteella. Päiväkotityöryhmän jäsenet muistuttavat, että Kuhmoisissa on ennestään kuntalaisten ja järjestöjen käytettävissä Kuhmolan lisäksi muun muassa kaksi liikuntasalia ja paloaseman yläkerrassa sijaitsevat kokoustilat. Metsiin hakkuuja hoitoehdotuksia Sari Heliövaara Isojärvellä viikko sitten tiistaina mönkijällä railoon ajanut mies on päässyt pois tehohoidosta, ja poliisi on pystynyt puhuttamaan häntä onnettomuudesta. Kuhmoisten kunnan sivistyslautakunta päätti saPäivähoitomaksun tuloraja nousi malla, että perhepäivähoitajien työstään saamat kulukorvaukset nousevat hieman. Jämsän kaupunginhalliAuli Heinonen vastaa sote-siirrosta tus käsittelee Kuhmoisten kunnan ja Jämsän kaupungin välistä sopimusta sotesiirrosta kokouksessaan ensi viikolla. Anna Karhila Päiväkodin rakentamista valmisteleva työryhmä ehdottaa, että Kuhmoisten tulevasta päiväkodista tehdään hirsirakenteinen ja omarahoitteinen
Hän on ajanut talven aikana yksittäisiä kisoja treenimielessä. klo 18.00 Palolaitoksella Vellahdentie 1 Kissakulman 100-vuotias nuorisoseura järjesti hiihtokisat lauantaina aurinkoisessa talvisäässä. Ilman sitä sinä et ymmärtäisi toisten tunnetiloja, etkä pystyisi auttamaan heitä, mörkö on ollut sinun sisäinen kasvattajasi ja työhön valmistajasi. Järjenvastaistako, ehkäpä, mutta se, mikä nyt olet tänään, on paljolti sen mustan mörön aikaan saamaa. Asia, jolla oli merkittävä osuus asuinkunnan valinnassa. MX2-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajetaan huhtikuun lopulla Sipoossa. maaliskuuta 2017 SANAN KULMA Jouni Saarikoski Tervetuloa EVANKELIUMIN-ILLAT Torstaisin klo 18 2.3. Olisi otettava vastaan rajuja tunteenpurkauk sia, joita rajut ja traagiset muistot menneisyydestä tuovat pintaan. Mieskuorosta jäätyään hän veti usean vuoden ajan eläkeläisten yhteislaulutilaisuuksia. Pekka Pökälä, Arto Ojala 9.3. Myös yleisessä sarjassa sijoitus oli viides. Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet; ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet. Pauli Rahkonen Helluntaisrk. Johansson. kaveripiiriltä ja ennen kaikkea perheeltä, kun joutuu olemaan paljon menossa auttaessaan toisia. Liikkuminen Päijänteellä oli Heikille niin kesällä kuin talvellakin latautumisen ja rauhoittumisen paikka. Torpan viereiselle heinäpellolle ajetuilla laduilla kisaili toistakymmentä nuorta hiihtäjää. Heikki sai varhain myös oman kerhopalstan ja puutarhanhoito oli viimeisiin vuosiin asti merkittävä harrastus. Ilkka Vakkuri Israelin ystävistä. Musiikki ja etenkin laulaminen oli kuulunut Heikin elämään aina. Tulijat ovat ehkä ”lianneet saappaansa” liian raskaissa rikoksissa, tai muuten saattaneet tahtoRakastaa sydän verillä mattaan tai tahallaan itsensä huonoon valoon ihmisten ja yhteiskunnan silmissä. Suuressa surussamme meitä lohduttaa, että Heikin ja Liisan matka jatkuu jälleen yhdessä. Sinunkin kohdallasi se musta mörkö, joka sinun sisimmässäsi on häirinnyt ja pelottanut sinua, onkin ollut sinun ystäväsi. Myös kalastaminen oli rakas harrastus pienestä pitäen. Hän oli valmistunut opettajaksi Raumalta vuotta aikaisemmin ja toiminut Kortesjärvellä opettajan virassa ennen Kuhmoisiin muuttoa. Vain se, jonka sisäinen ihminen on koeteltu elämän tulisessa pätsissä, on oikealla tavalla tarpeeksi vahva tähän työhön, ollakseen myöskin tarpeeksi nöyrä kutsuttuun tehtävään. Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Nykyisin sitä voisi kutsua nimellä mindfullness. Vuonna 1986 maamme seurakunnissa äänestettiin naispappeudesta, ja Kuhmoisissa Heikillä oli merkittävä osuus naispappeuden kannatuksen läpimenossa. Nuoruusvuosina Heikki oli harrastanut yleisurheilua. Ensi viikonloppuna Kaitanen osallistuu Jämsässä ajettavaan SM-enduroon. Pohjanmaalla vietetyt lapsuus ja nuoruusvuodet muuttuivat hämäläisiin maisemiin, kun Heikki ja Liisa-vaimo saivat molemmat töitä Kuhmoisten kunnan palveluksessa. (Huom! Kirkonseudussa päivämäärä oli virheellinen) Kuhmoinen-Padasjoki kappeliseurakunta Jämsän Vapaasrk Vihattu ja rakastettu Jumalan valitsema omaisuuskansa, Israel. klo 13. Heikki Ylermi Tuovinen toimi kansakoulun ja myöhemmin peruskouluksi muuttuneen ala-asteen opettajana Kuhmoisten kunnassa 36 vuotta, vuodesta 1955. Helmikuun alussa Jyväskylän Puuppolassa ajetussa kansallisessa endurokisassa Kaitanen ajoi voittoon B1-luokassa ja sijoittui yleiskilpailussa sijalle 8. Jumala neuvoo ja rohkaisee arkailevaa ja epäröivää palvelijaansa sanomalla: verellä ja kyynelillä vain. Jumala tahtoo, että tämä Hänen uskolliseksi havaittu palvelijansa alkaisi rakentamaan siltaa Jumalan ja elämässään rääkkääntyneitten ihmisten välille. **Kahvit** Ti 7.3. Kasvimaa ja sen myötä sato oli suuri ja juurekset mahtavan kokoisia. Tehtävä vaatii paljon auttajalta itseltään, mutta se vaatii myöskin toisilta esim. Aale Tynni Kiitos muistamisista ja onnitteluista 100-vuotisjuhlissa. Hän oli kunnan, yhdistysten, liike-elämän sekä seurakunnan luottamustoimissa. Rakkaudella isää ja pappaa muistaen lapset, lapsenlapset ja heidän lapsensa. Täyttä elämää ti nuoruudessa Irma Rewelin, josta myöhemmin tuli oopperalaulaja ja teatterinjohtaja. Valokuva on marraskuulta 2013, jolloin Heikki Tuovinen oli poikansa Vellun kanssa kokemassa muikkuverkkoja 84-vuotiaana. Kameralla kuvattiin niin arkea kuin juhlaa, jolloin myös Heikin oma elämä tallentui lukemattomin valokuvin muistoksi meille jälkipolville. Muistelijoina olivat Eija Bergström, tytär, os. Kaitaselle menestystä myös endurosta. Sadonkorjuun aikaan siitä oli jaettavaksi niin sukulaisille kuin tuttavillekin ja sato oli taatusti luomua. Antoine de Saint-Exupéry Kun apuaan tarjoava on itse käynyt lävitse maanpäällisen helvetin, niin hän vaistoaa autettavasta sellaista, jota joku toinen ei näe, ja juuri se on ratkaisevan tärkeää. Poika Vellu toimi heti kynnelle kyettyään soutumiehenä ja varsinkin viimeisinä vuosina läheisenä kalakaverina. Tuovinen ja Tanja Leppämäki, tyttärentytär, o.s. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä. Ihmisten, joilla on yksinäisyyttä, sairautta, riippuvuuksia, syyllisyyttä, häpeää, katkeruutta ja vihaa. Yleisurheilun pariin hän pääsi myös Kuhmoisissa toimien Kuhmoisten Kumun kilpailutoimitsijana vuosia. Viimeiset elinkuukaudet olivat raskaita, puolison, Liisan poisnukkuminen vain puoli vuotta aikaisemmin ja monet sairaudet uuvuttivat väsyneen matkaajan. MUISTOKIRJOITUS Aale Tynnin runo Kaarisilta tuo minun mieleeni sen, kun Jumala pyytää ihmistä työtehtävään. Toritie 44 KIITOKSET Ruokapalvelu Tänään Kaalikääryleet, vadelmakiisseli Kalkkunakeitto To Pekoninakit, hedelmärahka Mannapuuro, leikkele Pe Possustroganoff, hedelmäsalaatti Kasvissosekeitto, leikkele La Broileripyörykät, tyrnikiisseli Uunipuuro, mehukeitto, leikkele Su Burgundinpata, marjakiisseli Sienikeitto, munakokkeli Ma Bolognesekastike, maitokiisseli ja hillo Punajuuri-sosekeitto Ti Siskonmakkarakeitto, vihannes, juusto, pannari ja hillo Jauheliha-peruna-soselaatikko, salaatti Ke Lohi-kasvisvuoka, mustikkarahka Kauravelli, leikkele Kirjoittaja on valmistunut 1999 seurakuntatyöntekijäksi ja toimii nyt Jämsän Vapaaseurakunnan vapaaehtoisena diakonina. Alle 4-vuotiaat, lyhyt lenkki: 1) Aino Inkiläinen 5.31 Alle 6-vuotiaat, keskipitkä lenkki: 1) Vilma Syvälahti 3.40, 2) Elli Inkiläinen 5.04, 3) Toni Urpunen 5.05, 4) Anni Lampela 7.02 Alle 8-vuotiaat, keskipitkä lenkki: 1) Emma Lampela 4.06 Alle 10-vuotiaat, pitkä lenkki: 1) Eerika Peltonen 2.08, 2) Maiju Lahtinen 2.45, 3) Oona Tanninen 3.08 Alle 12-vuotiaat, pitkä lenkki: 1) Atte Unnaslahti 2.06 Alle 14-vuotiaat, pitkä lenkki: 1) Elviira Peltonen 1.41 TULOKSET * Kuhmoisten Sanomat Motocrossin MX2-luokkaan valmistautuva Kuhmoisten Moottorikerhon Juho Kaitanen menestyy myös endurokisoissa. Heikki oli työnsä ulkopuolella aktiivinen vaikuttaja. Hän oli päättämässä esimerkiksi kirjaston paikasta ja osuuskauppafuusiosta. Parhaimpana suorituksenaan hän taisi pitää sitä, kun hän voitHeikki Ylermi Tuovinen 7.8.1929 -21.12.2016. Perhe ja sukulaiset olivat Heikille tärkeitä ja rakkaita. Lapsuudenkodissa oli kasvimaa ja iso kasvihuone. Myös valokuvaharrastus oli perua lapsuudenkodista, jossa äiti oli ollut ahkera kuvaaja ja muistojen tallettaja. Kissakulman nuorisoseura Omaishoitajien ja hoidettavien kahvihetki srkkodissa ti 7.3. Kuhmoislaiset ovat saaneet nauttia hänen musiikkitaidoista musiikinopettajana, mieskuoron rivimiehenä kuin solistina, laulajana niin syntymäpäivillä, häissä kuin hautajaisissakin. Lisäksi hän oli muun muassa mieskuoron, Lions Clubin ja Reserviupseerikerhon perustajajäsen. Saaliit olivat määrältään tai kooltaan usein niin suuria, että niistäkin riitti jaettavaksi. Heikki tunsi Päijänteen kalaisat vedet hyvin. Kirkonkylällä asioidessaan hän liikkui mopolla. Kutsuttu epäilee, että onkohan hänestä siihen tehtävään, olisi kohdattava niin monenlaisia ihmiskohtaloita. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 1. Viime viikonloppuna kuhmoislainen kaasutteli Kangasalla nuorten SMsarjan kisassa U20-sarjan viidenneksi. Ja lisää vielä, että laita pala sydämestäsi siltaan ja laita heidänkin sydämestä joita rakastat, niin silloin tarpeeksi kestävän sillan teet. Kantava ääni ja pohjalainen huumori kuuluivat myös kylänraitilla
maaliskuuta 2017 POIMI TALTEEN JA HYÖDYNNÄ PALVELUT lähellä!. Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 1
Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 TILAUSAJOT PIKKUBUSSILLA 044 422 1271 Palvelemme myös Kuhmoisten alueella. Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 1. 050-5725881 www.metsamestarit.fi metsamestarit@gmail.com Metsäpalvelu MetsäMestarit PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. maaliskuuta 2017 Kantojyrsintää puh
HIRVIKARTANOLLA SEKIN ON MAHDOLLISTA! 0400 488 779 info@hirvikartano.fi www.hirvikartano.fi KOE ELÄIMET SILMÄSTÄ SILMÄÄN ! ROU HEIT A BIST ROR UOK IA & MUT KAT ONT A YHD ESSÄ OLO A AVOINNA: MA-TO 17–21.30 PE-LA 12-23 | SU 14-21.30 Forum 2. Keskustie 2–4, 42100 Jämsä p. Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 1. krs. Esim. PERUSKUPONKIKOKO 2x40 mm hinta vain 50 € / kerta (alv 0%) Mikäli laitat tämän 12 kertaa vuodessa, niin kupongin hinta on vain 30 € / kerta (alv 0%). 040 725 2010 Hohka Parturi-Kampaamo Paikallislehti tavoittaa – luithan tämänkin. maaliskuuta 2017 HERKUTTELE HIRRVEEN MAITTAVALLA RUOALLA! Oletko koskaan pussannut hirveä. 050 4444 001 ravintola@hilpeahirvi.fi WWW.HILPEAHIRVI.FI Edesniemi 46 Jämsä Kevääksi hiukset kuntoon! PARTURI-KAMPAAMOPALVELUT *Leikkauspalvelut *Hoitopalvelut *Kiharaja värjäyskäsittelyt *Kampaukset *Ripsien ja kulmien kestovärjäykset LAAJ LAAJA VALIKOIMA KOTIHOITOTUOTTEITA p
7) ...niin pysyt menossa mukana! Tilaa lehti.... 7) • toimistollamme: Toritie 52, Kuhmoinen (katso aukioloajat s. Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 1. maaliskuuta 2017 Anna lahja, josta on iloa ympäri vuoden – tilaa ystävälle tai itselle Kuhmoisten Sanomat Tilaaminen käy kätevästi • oheisella tilauskupongilla (postimaksu maksettu) • sähköpostilla: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi • nettisivuillamme: www.kuhmoistensanomat.fi • puhelimella: 040 515 2345 (katso aukioloajat s
Ällistyksemme oli suuri, kun eräs asukas alkoikin keskustelemaan Marinan kanssa selvällä venäjän kielellä. Kylmiltäänkään ei tarvitse lähteä mukaan, sillä tämän viikon lopulla Kuhmolassa järjestetään 4-tuntinen lyhytkurssi, jossa käydään läpi muun muassa ystävätoiminnan periaatteita. Tässä työssä ei ole erikseen antajia ja saajia. Kannuslahden esteettömälle nuotiopaikalle on Heretyn kämpältä noin puolen kilometrin matka. – Roskat pitää viedä pois mennessään, luontoa ei saa turmella, eikä nuotiota sytyttää palovaroituksen aikana. – Viime viikonloppuna ovat ensimmäiset kelkkailijat päässeet käymään kodalle, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Järvenpää. Kuhmoisten kunnalla on kolme yleisessä käytössä olevaa laavua. Jätepisteet löytyvät Heretyn ja Lortikan kämppien pihasta. Kalalahden mutterinmuotoinen laavu sijaitsee Isojärven rannalla ja sinne pääsee joko veneellä tai autolla Huhtalantien parkkipaikalta. – Maatuville jätteille on kompostit vessojen yhteydessä, mutta valitettavasti niistä löytyy silloin tällöin tölkkejä ja muuta maatumatontakin jätettä. Laakso muistuttaa, että laavuilla pätevät samat jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet kuin muuallakin liikuttaessa. Valtaosa retkeilijöistä osaa noudattaa roskattoman retkeilyn periaatetta, eli viedä mukanaan kaikki mukanaan tuomansa maatumattomat jätteet. Sitä on käytetty ahkerasti kesäleirien yhteydessä ja lapsiperheet käyvät siellä makkaraa paistamassa, tietää Laakso. Laavun lähelle pääsee autolla, tosin sinne saattaa olla vaikea löytää, koska Velisjärventieltä ei ole viitoitusta laavulle johtavalle polulle. Nuotio pitää myös muistaa sammuttaa hyvin, jottei se jää kytemään. Laavu on retkeilijän taukopaikka Kelkkailijoilla kota Harmoisissa Harmoisissa Kirkonkylältä Lummenne-järvelle johtavan moottorikelkkauran varrella sijaitseva Kuhmoisten moottorikelkkailijat ry:n kota on yleisessä käytössä. – Velisjärven laavu palveli jossain vaiheessa lähinnä ryyppypaikkana ja ympäristö oli sen mukaisessa kunnossa. Syynä olivat osittain talvilomat. – Kaikki laavut olivat ennen koululta lähteneen yhdysladun varressa, joka ei ole enää käytössä seurakunnan myytyä tontteja Velisjärveltä, kertoo kunnan liikunnanohjaaja Pipsa Laakso. Osa laavuista on myös helposti esimerkiksi lapsiperheiden saavutettavissa. Lähes päivittäin puiston alueella liikkuvan Revon mukaan suurin osa retkeilijöistä osaa käyttää laavuja ja nuotiopaikkoja asianmukaisesti. Tämän jutun kirjoittajan lisäksi uutena ulYstävyystoiminta tuottaa iloa ja yllätyksiä koiluttajana oli joukossa Marina Chujkova, joka oli lehtijutussa kertonut olevansa innokas osallistumaan vapaaehtoistoimintaan. Toinen inva-wc on tulossa Heretyn kämpälle, kertoo Repo. Laavut sijaitsevat kirkonkylän liepeillä Velisjärvellä, Ryytjärvellä ja kuntoradan varrella. Tuula Kindberg Sari Heliövaara Kuhmoisista löytyy useita laavuja ja nuotiopaikkoja, jotka ovat retkeilijöiden vapaasti käytettävissä. 20. Vahterjärven laavu Isojärven kansallispuistossa.. – Eniten kävijöitä on manteereella olevilla laavuilla, mutta myös Renusaaren laavulla on yllättävän paljon käyttöä ympäri vuoden, sanoo Repo. Niitä ylläpitävät kunta, metsähallitus ja Kuhmoisten moottorikelkkakerho. – Suurin ongelma ovat luvattomat nuotiopaikat, jotka ovat iso riski metsäpaloille. Ystävätoimintaan voi tulla mukaan kuka tahansa. Isojärvellä esteetön nuotiopaikka Isojärven kansallispuiston alueelta löytyy kaikkiaan neljä metsähallituksen ylläpitämää laavua. – Auto on jätettävä puomille, josta voi jatkaa tietä pitkin jalkaisin Lortikan kämpälle. Hänen taitonsa ei ollut ennestään tiedossa, mutta opittu kieli palautui heti mieleen muistisairaudesta huolimatta. – Suosituin on varmaankin Velisjärven laavu. Sieltä on opasteet laavulle, neuvoo luontovalvoja Pekka Repo. Päijännekodin asukkaiden ulkoilutus on merkittävä osa ystävyystoimintaa. Velisjärven laavun purkuakin harkittu Kaikilla laavuilla on nuotiokehä makkaranpaistotelineineen, kuivia polttopuita liiterissä sekä kuivakäymälät. Ryytjärven laavulle pääsee parhaiten seuraamalla koululta lähtevää merkittyä latu-uraa, mutta myös Velisjärventieltä erkanevaa polkua pitkin. Esteetön nuotiopaikka löytyy Isojärven kansallispuistosta. – Yksi tärkeimmistä periaatteista vapaaehtoistyössä on, että ystävyydelle ei ole olemassa esimerkiksi ikätai kansallisuusrajoja. Isojärven saaressa sijaitsevalle Renusaaren laavulle pääsee kesällä Kalalahdesta vuokraveneellä ja talvella jäätä pitkin. – Paikalle on tarkoitus tehdä inva-wc heti kun muilta töiltä ehdimme. helmikuuta oli aihetta iloon, kun ulkoilutukseen osallistui vielä tavallistakin suurempi joukko innokkaita reippailijoita. Kesällä kota on käytännössä saavuttamattomissa, koska kelkkaura kulkee muun muassa viljelysmaiden läpi. Mietinnässä oli jopa laavun purkaminen, mutta tilanne on onneksi rauhoittunut. Lyhimmän kävelymatkan takana on Kuorejärven laavu, jonne pääsee heretyn kämpältä opastettua reittiä pitkin. Vahterjärven laavulle pääsee jalkaisin Heretyn kämpältä tai autolla seuraamalla Lortikan kämpälle johtavaa tietä. Viime viikon maanantaina Päijännekodin asukkaita oli ulkoiluttamassa ennätysmäärä vapaaehtoisia. Laavut ovat sen kokoisia, että niissä on mahdollista myös yöpyä. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 1. Sitä voidaan arvioida puunkulutuksen ja vieraskirjamerkintöjen avulla. Marina otettiin ilolla mukaan, kertoo toiminnan päävastaava Sylvi Tuovinen. Paikalla on nuotiokehän lisäksi keittokatos. Matkaa sähkölinjan alla sijaitsevalle kodalle tulee kirkonkylältä vajaat 10 kilometriä. Kolmisen vuotta sitten valmistunut kota on ollut melko vähäisellä käytöllä vähälumisina talvina. Helposti jalkaisin on saavutettavissa myös kuntoradan varrella sijaitseva laavu, joka on noin puolen kilometrin päässä kuntoradan parkkipaikalta. Kansallispuiston kävijämäärien noustessa myös laavujen ja nuotiopaikkojen käyttö on kasvussa. Laavujen kävijämääristä ei ole tarkkaa tietoa. Kansallispuistosta löytyy myös esteetön nuotiopaikka, jonne on helppo mennä vaikka pyörätuolilla vanhasta pyörätien pohjasta tehtyä tietä pitkin. Kuntoradan nuotiopaikalta taas on jouduttu poistamaan makkarateline, kun joku oli keksinyt pomppia sen päällä. Laakson mukaan laavuja käytetään pääsääntöisesti asianmukaisesti, mutta muunlaisestakin käytöstä on kokemuksia. Noin 9 kilometrin päässä kirkonkylältä sijaitseva Velisjärven laavu on kunnan ja seurakunnan yhteinen, sillä se on rakennettu seurakunnan maalle lähelle Velisjärven leirikeskusta. maaliskuuta 2017 Tuula Kindberg Suomen Punaisen Ristin Kuhmoisten osaston ystävyystoiminta on ollut sen verran varmoissa ja vakaissa käsissä, että se kukoistaa ja tuottaa iloa edelleen kaiken ikäisille. Sari Heliövaara Pekka Repo Kunnan liikunnanohjaaja Pipsa Laakso viritti nuotion Velisjärven laavulla. Kaikenlaista hauskaa tapahtui täälläkin kertaa. Pyöröhirsiset laavut on suunnitellut ja rakentanut kunnan edellinen liikuntasihteeri Olli Vainio joskus 1990-luvun puolivälin jälkeen
Jossain vai heessa huomattiiin, ettem me halua enää askarrella ja neuloa Äiti Teresa peitto ja, ja ohjelmatuokiot tuli vat mukaan. Nel jännesvuosisataa juhlittiin kakkukahveilla, ja paikalla oli yli 80 kävijää. Kahvihetki ja vapaa jutustelu ovat torstaituvassa tärkeitä. Liehu uskoo, että Kuhmoi sissa esimerkiksi vanhus palvelut, kuten tehostet tu palveluasuminen ja ko tihoito, tulevat pysymään lähipalveluina. maaliskuuta 2017 Anna Karhila Anna Karhila Kuhmolan torstaisten aa mupäivien suosittu, ra kastettu ja odotettu tors taitupa täytti kaksi viik koa sitten 25 vuotta. Koska lait ovat vasta val misteluvaiheessa, yritykset ovat saaneet etumatkaa maakuntiin verrattuna. Täl lä väestömäärällä tuntuu kuitenkin epätodennäköi seltä, että yrittäjiä olisi pal jon, Liehu uskoo. KeskiSuomessa työ on jo aloitettu, ja siellä on mää ritelty, että lääkärin pitäisi olla saavutettavissa 30 mi nuutissa. Apulaisia on löyty nyt aina hyvin, lähes alusta saakka vetäjänä ollut Kyllikki Raivonen kertoo. – Sitä ei vielä tiedä, kuin ka paljon erilaisten pörri äisten palveluja esimer kiksi Kuhmoisissa voi ol la mahdollista valita. Jämsän kaupungin sosiaa li ja terveysjohtaja Tuula Liehu vastasi viime viikon torstaituvassa kysy myksiin ja kertoi niin pal jon kuin tässä vaiheessa on mahdollista. – Vetäjät järjestävät kah vitukset ja apulaiset, koris televat alakerran ja siivoa vat paikat torstaituvan jäl keen. Sen sijaan kou lu ja opiskelijaterveyden huolto sekä lastensuojelu eivät tule valinnanvapau den piiriin. Muu ten torstaitupa on toiminut koko ajan täysin vapaaeh toisvoimin, järjestöistä riippumattomana. – Se aiheuttaa meil le paljon työtä, mutta toi saalta sitä vartenhan olem me. Muutostyön aikana on kuitenkin pakko nipistää muista töistä, Liehu sanoo. Uusi maakunta määrit telee itse, millä etäisyydel lä asukkaistaan se pyrkii järjestämään lähipalvelut, eli esimerkiksi lääkärin ja hoitajan perusvastaanotot. – Sekin on iso haaste, ajatellen erityisesti Keski Suomen pieniä ja mutkai sia teitä. Maakunta määrittelee myös sen, mitkä palvelut pidetään lähipalveluina. kesäkuuta ilmoille viimein lakipaketin, jonka jälkeen yksityiskohtien suunnittelu olisi jo varmemmalla poh jalla, Liehu sanoo. Se tarkoittaisi, että vas taanotto olisi avoinna pi dempään, ja nimenomaan kiireaikoja tulisi lisää, Tuu la Liehu summaa. Jämsän päivystys vaakalaudalla Soteuudistuksen pelä tään heikentävän palvelui ta etenkin syrjäisemmillä seuduilla. Paljon hoivaa tarvitse ville räätälöidään henki lökohtainen budjetti, ja maakunta myöntää asia kassetelit. Valinnanvapauden pii riin tulevat kuulumaan ai nakin lääkärin ja hoitajan perusvastaanotot, suun terveydenhuolto ja sosiaa liohjaus. Anna Karhila Anna Karhila Pitkään kaikkien huulilla ollut sote ja maakuntauu distus on yhä epävarmas sa tilassa. – Entiseen tapaan Kuh moisista voidaan käydä myös Jämsässä, vaikka olemmekin eri maakun nassa. Uudistuksessa kuntayh tymien kiinteistöt siirty vät maakunnan omistuk seen, mutta kuntien omat kiinteistöt jäävät kunnille. – Asiakkaat ovat täällä, joten myös henkilökunnan täytyy olla täällä. Maakunta sitoutuu vuok raamaan niitä kolmen ensimmäisen toiminta vuotensa ajan, sen jälkeen jatkosta ei tiedä kukaan. Nykyään torstaituvan ohjelmaan kuuluu kahvit telun ja rupattelun lisäksi ohjelmallinen tuokio, jon ka esiintyjien järjestämi sestä vastaa Sylvi Tuovinen. 25 vuodessa torstaitu vasta on muodostunut mo nelle tärkeä paikka, josta haetaan ystäviä ja juttuka vereita. Seurakunnalla ei ollut tuolloin vakituista seura kuntasisarta, ja kokoukses sa syntyi idea, että jatku vuutta diakoniatoimintaan voisi saada aikaan vapaa ehtoisvoimin. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 1. Sosiaali ja terveys palvelut siirtyvät kokonai suudessaan uusille maa kunnille, joten Kuhmois ten työntekijät siirtyvät Pirkanmaan maakunnan alaisuuteen 1. – Tuoreimpien lupausten mukaan eduskunta saa 23. – Lähes joka kerta olen käynyt torstaituvassa veto vuorojen ulkopuolella sil loinkin, kun olin vielä töis sä, Lehtonen kertoo. tammikuu ta 2019, kun maakunnat aloittavat toimintansa. – Käytännössä varsinkin vanhus ja vammaispalve luissa tarvitaan paljon pal veluohjausta, jotta kaikki löytävät sopivimman pal velun, Liehu sanoo. – Kuhmoissa kiinteistöt ovat kunnan omia, joten ne jäävät kunnan omistuk seen, Tuula Liehu kertoo. – Isä kulki torstaitupaan Ruolahdelta linjaautolla. Kunta antoi torstaituvan käyttöön Kuhmolan ala kerran, ja seurakunta jär jestää kirkkohetkiä. Mukana on sekä uusia että vanhoja kävijöi tä ja vapaaehtoisia vetäjiä. Torstaitupa sai alkun sa helmikuussa 1991 Kuh moisten seurakunnan dia koniatoimikunnan kokouk sessa. Pörriäiset eivät ehkä tule Kuhmoisiin Soteuudistuksen yhtey dessä on puhuttu paljon valinnanvapaudesta. Kahvia Anja Creutzílle, Simo Hämeenkaskelle ja Aili Sieväselle tarjoilevat tällä kertaa Hilkka Lintunen ja Anja Katainen. Jämsän kaupunki on järjestänyt Kuhmoisten so siaali ja terveyspalvelut vuodesta 1979 alkaen, ja nyt pitkä yhteistyö täytyy purkaa ja toiminnot siirtää maakuntiin. Ensimmäisestä syksys tä saakka mukana on ol lut myös Anni Lehtonen, jolle torstaitupaan lähte minen on Raivosen tapaan ollut aina mieluista. Kiinteistöt jäävät kunnalle Kuhmoisissa sosiaali ja terveystoimessa on 80 va kituista ja jonkun verran määräaikaisia työnteki Sote-uudistuksessa paljon epävarmaa jöitä. Liehu muistuttaa, että valinnanvapaus ei pääty maakuntien rajoihin. Toisaalta uudistuksessa on ajatus lisätä lääkärei den kiirevastaanoton aiko ja. Esimerkiksi leik kaustoimintaa keskitetään tiettyihin sairaaloihin, ja ympärivuorokautinen päi vystys saattaa vähentyä. Vaki tuisia vetäjäpareja on vii si, ja vapaaehtoisia apulai sia reilu 30. Jämsän ja Kuhmoisten kannalta sote ja maakun tauudistuksen merkittä vimpiä asioita on kuntien päätyminen eri maakun tiin. Aili Sievänen puoles taan löysi torstaitupaan miehensä kuoltua syksyllä. Pirkanmaalla vas taavaa määritelmää ei vie lä ole tehty. Moni yksityis kohta on vielä harmaan hämärän peitossa, ja pal veluiden kohtalo on myös Kuhmoisissa askarruttanut kuntalaisia. Palveluntarjoaja va litaan vuodeksi kerrallaan, ja sen jälkeen sitä voi vaih taa. – Olen käynyt satunnai sesti aiemminkin, mutta nyt täytyi löytää paikka, jossa käydä, kun asun yk sin kerrostalossa. Maa kunnan tarjoamien pal veluiden lisäksi asiakkaat voivat jatkossa valita pal velunsa vapaasti kaikkien niiden palveluntarjoajien joukosta, jotka täyttävät maakunnan asettamat kri teerit. Palveluiden tar joaja voi puolestaan myön tää maksusetelin, ellei pys ty itse tarjoamaan tarvitta vaa palvelua. – Sote-uudistuksen yksityiskohtia on turha vielä jäädä suuresti pohtimaan, sillä kaikki yksityiskohdat eivät varmasti ole valmiina edes vuonna 2019, kun uudet maakunnat aloittavat toimintansa, Jämsän kaupungin sosiaalija terveysjohtaja Tuula Liehu rauhoitteli kuulijoita torstaituvassa.. – Jämsän päivystyksen kohtalo on vaakalaudalla. – Alussa toiminta ha ki muotoaan. Neljännesvuosisata tuttuja torstaituvassa Simo Hämeenkaski on vakiokävijä, jolle torstai tuvassa käyminen on isän peruja
0400 798143 p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Tervetuloa! Tehin Osakaskunnan / Kalastuskunnan VUOSIKOKOUS ti 21.3.2017 klo 11.00 Tapanilassa. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. Toimittaja Päivi Hotokka perhevapaalla Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 LIIKEHAKEMISTO ________________________________________________________________________________________________________________________________________ Paikallislehti tavoittaa, luithan tämänkin... Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Paluu lähtee uimahallilta klo 14.30 Kuhmoisiin. kok. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Käsitellään vuosikokousasiat sekä Hannu Laitilan trooliluvan jatko. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 68 e 12 kk / määräaik. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Pietiläntie 8, Jämsä p. Tarjolla keittolounas. Aiheena ”hypistelymuhvit” / omat käsityöt. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. 0400 852 __________________________ Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. kumpulainen@gmail.com •Kuhmoisten teatterin esitykseen Särkelä itte. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Sähkötyö J. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 045 636 3889 / Eija OSTETAAN VISAKOIVUA! Pinecom Ky Juhani Virtanen p. klo 10-13. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. Vieraana diakoni Tarja Vesikallio ja aiheena yhteisvastuukeräys. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. Lämpimästi tervetuloa! Kuhmoisten Sotaveteraanit ry/ Naisjaoston päiväkahvit Kuhmolassa maanantaina 6.3.2017 klo 13. 0400 353 886 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Tervetuloa! Harjunsalmen kalastuskunnan VUOSIKOKOUS ma 6.3.2017 klo 17.00 Harjunhovissa. Arpajaiset. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Torstaina 2.3. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. 20 v. klo 18-19 ja 19-20 Hinta 5€/ tunti Tahtoo tanssia ry Sopii kaikille! PÄIJÄLÄN SEUDUN METSÄSTYSSEURA RY talvikokous su 19.3.2017 klo 15 Kalevalassa. 7€, sisältää vesijumpan. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia p. Tervetuloa! Hoitokunta Muistathan! Kuhmolassa Kevätkokous 10.3.2017 klo 12.00. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. Väliaikatarjoilut kukin kustantaa itse. (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki p. alv 24%) Etusivulla 1,85 e /pmm Tekstissä 1,61 e /pmm Takasivulla 1,69 e /pmm Seurapalsta 2,31 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Ilmoittaudu Annelle 10.3. Kahvitarjoilu, jonka jälkeen yhteislaulut. Nevala Hauskaa ja helppoa tanssiliikuntaa lavatanssimusiikkiin ilman paria. Hallitus kokoontuu klo 14.00 samassa paikassa. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Multaporkkanaa, sipulia, Oriveden karpaloa ym. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. KOKOUKSET LÄTTILÄN OSAKASKUNNAN VUOSIKOKOUS maanantaina 13.3.2017 klo 13 Äskölässä. Tervetuloa! Päiväretki Jämsänkosken U I M A H A L L I I N t o 9.3.2017. Railille 045 1141 785 OMAISHOITAJA! Tule virkistymään teatteriin, yhdistys maksaa. 040 505 9587 tai anneo. erikoiskuljetukset/kotim. p. klo 16. klo 18.00 Martta-iltaan Eila Kirstinän kotiin, Kokonniementie 14 B 7. Johtokunta kokoontuu klo 10. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Hintoihin sisältyy alv 24%. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. 014 716 119 / 0400 551 162 HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. tapahtumat OPASOL OY p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Tilaushinnat 2017 (kotimaa) (sis. Piili Kuhmoinen p. 0400 638 764 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1201 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. (sis. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 0500 340 500 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 Kinkkujauheliha 8 , 95 € /kg ! 0400 872 461 To r s t a i t u p a K u h m o l a s s a 2.3. Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 tuija.kaki-lahtinen@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2734 (LT-2014) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Johtokunnan järjestäytymiskokous heti yleisen kokouksen jälkeen. Ark. Tervetuloa! Tervetuloa ti 7.3. Seurakuntahetki klo 11.30 alkaen. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT AR-MI Clean ay 045 120 9378 / Arja ja Mia armiclean@luukku.com SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. 050 594 1427 on välttämätöntä. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Tervetuloa! Johtokunta Kuoksenjärven Kalastusyhdistys ry VUOSIKOKOUS pidetään 17.3.2017 klo 15.00 Tarinatalossa, Toritie 55, Kuhmoinen. 0400 121 997 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. Kokouksessa päätetään sääntöjen mukaiset vuosikokousasiat. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi _ KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 040 547 1511 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 Hautakivien oikaisut Mika Piilonen p. 050 913 6226 www.juhansahko.net HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Puheenjohtaja Hahmajärven kalastusyhdistyksen VUOSIKOKOUS 17.3.2017 klo 12 Sunttilassa, Sunttilantie 95, Kuhmoinen. ja Eurooppa OPASOL OY p. mennessä p. 050 461 7575 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Hinta 13€ ja yli 75-v. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. 010 257 1201 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. Irma Kallio p. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Näytösajankohdan voit valita, mutta ilmoittautuminen Paula Tanniselle p. 24 t. Ilm. • J+J teatterin esitykseen Liian paksu perhoseksi sunnuntaina 12.3. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 040 185 2727 mikapiilonen@wippies.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. tilaus 74 e Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk. Kokouksen pöytäkirja on nähtävänä 19.3.-2.4.2017 Kari Braggella Aulusjärvellä, Särkänpohjantie 60. Tervetuloa! Johtokunta. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Lähtö Linjaautoasemalta klo 11.30, ajetaan Toritien kautta. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. Peltonen p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 1. Hintoihin sisältyy alv 24%. Maanantaina klo 10 – 12 Hyvää Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopivasti: Van Gogh, Siikli, Annabelle, Nicola, Challenger. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike, S&A Rauta Oy Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Petri Liehu p. maaliskuuta 2017 SEURAT TORIMYYJÄT TOIMITUS Toimittaja Anna Karhila 040 358 1888 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen p. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e
Mitä tietoja ja taitoja lapsen olisi hyvä oppia varhaiskasvatuksessa ja millainen on hyvä oppimisympäristö. Lapsilla olikin pieni yllätysnäytelmä itseohjautuvasti esitettynä, kun tunnelma oli vapautunut Hämäläisten laulun ja kakkukahvin saattelemana. Ne toteutuivat hänen kohdallaan ensimmäisenä kuhmoislaisena. – Nyt voi keskittyä juhlimiseen. – Eestä se tehty työ löytyy, totesi Unnaslahti. Isä Oiva Ruokonen lauloi ja soitti käyrätorvea ja tytär Johanna Hasu lauloi sähköpianon soiton ohella. Muistamisia oli mukana jakamassa Nuorisoseurojen liiton Etelä-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Hannu Nipuli. Nuorisoseura, jonka toimintaa edelsivät kirjastoseura ja vielä sitä ennen ompeluseuravaroin hankittu paloruisku, on jo neljän tai jopa viiden sukupolven ajan pitänyt yllä yhteishenkeä ja henkistä kehitystä. – Ominaista toiminnalle on yhteishengen hitsaama yhteisen toiminnan ilo, jonka myötä toimintamuodot ovat jalostuneet tekijöidensä näköisiksi, muotoili Unnaslahti tervehdyspuheessaan. Toinen tytär Katariina Ruokonen herkisti juhlaväen mielet instrumenttinaan viulu. Tuula Kindberg Tuskin olivat edellispäiväisten hiihtokisojen iloiset lasten äänet lakanneet kaikumasta Torpalla, kun jo oli uuden juhlan aika. Sari Heliövaara. Tyydymmekö valKissakulman Torpalla juhlittiin 100-vuotiasta nuorisoseuraa miiksi pureskeltuihin resepteihin, joita digimaailma eteemme syytää, kyseli Lahtinen. Musiikillisen kattauksen toi tervehdyksenään Ruokosen perhe aivan Torpan naapurista, Roinilasta. – Kasvattajat havainnoivat leikkiä ja miettivät, miten voisivat esimerkiksi rikastuttaa sitä. Varhaiskasvatuksesta ei haluta myöskään tehdä koulumaista, vaan leikki on yhä tärkein toimintatapa asioiden oppimiseen. Eestä se tehty työ löytyy! Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti on tunnetusti historiamiehiä, joten on selvää, että seuran historiikin parissa ei tuherrettu viime hetkillä, vaan se oli ilmestynyt jo viisi vuotta sitten nimellä Kipinä. Tämä ei Mäkelän mukaan tarkoita sitä, että hyvää hoitoa väheksyttäisiin. Kultainen ansiomerkki Annille Seuran pitkäaikainen tukipylväs, kunniajäsen ja rahastonhoitaja Anni Liehu ei ollut uskoa, että hänelle on myönnetty Nuorisoseurojen liiton Kultainen ansiomerkki. Satavuotiasta Kissakulman Nuorisoseuraa juhlittiin sunnuntaina puhein, kunniamerkeinja viirein, tervehdyksin sekä musiikkiesityksin. – Näillä markkinoilla on nyt monta toimijaa ja muutoksen mukana olisi pysyttävä. – Lapsen vasuun kirjataan lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia tukevat tavoitteet ja toimenpiteet. Juhlapuheen piti Vehkajärven Nuorisoseuran pitkäaikainen aktiivi Esko Lahtinen. Vasu on tärkeä kasvatus-, opetus ja hoitotyötä ohjaava työväline. Sitä laadittaessa on annettava mahdollisuus osallisuuteen myös henkilöstölle, vanhemmille ja lapsille, kertoi päivähoidon ohjaaja Teija Mäkelä. Hän oli myös ainoana kunniajäsenistä itse hakemassa oman uunituoreen, Anita Ojalan suunnitteleman, ilves-aiheisen kunniaviirinsä. Seuran perustamistarve on ollut vuonna 1917 ilmeinen. maaliskuuta 2017 Sari Heliövaara Mitkä asiat ja arvot ovat tärkeitä varhaiskasvatuksessa Kuhmoisissa. Työskentelyyn osallistui vanhempia, hoitajia ja varhaiskasvatuksen yhteistyökumppaneita. Sen saamiseksi pitää olla erittäin painavat syyt. Kuhmoisten varhaiskasvatussuunnitelma sekä lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma tulee sivistyslautakunnan hyväksyttäviksi kesäkuussa ja ne otetaan käyttöön uuden varhaiskasvatuskauden alkaessa elokuun alussa. Juhlassa kuultiin Kotimaani ompi Suomi -instrumentaalin lisäksi Kaarlo Rauramon sävellys Suomenmaa Aleksis Kiven sanoin, Toivo Kuulan Sanaton laulu, Jean Sibeliuksen Romanssi F-duuri ja Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 1. Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti, kultaisella ansiomerkillä palkittu Anni Liehu sekä hopeisen ansiomerkin saaneet Päivi Malin, Leena Lehtonen, Päivi Inkiläinen, Seija Unnaslahti ja Pirkko Koivunen. Toissa vuonna voimaan tullut uusi varhaiskasvatuslaki edellyttää, että jokaiseen kuntaan on laadittava oma varhaiskasvatussuunnitelma. – Myös päivittäisissä hoitotilanteissa, kuten pukemistilanteissa, vessakäynneillä ja ruokailuissa opitaan vuorovaikutustaitoja, itsestä huolehtimisen taitoja, ajan hallintaa ja muita tärkeitä taitoja. Tuula Kindberg Kultaisella ansiomerkillä palkittu Anni Liehu omiensa parissa Torpan keittiön puolella. Tuula Kindberg Toukokuussa 2 vuotta täyttävän Rasmus-pojan isä Tuukka Liukkonen, seurakunnan edustaja Katri Mikkola, päivähoidon ohjaaja Teija Mäkelä sekä hoitajat Heljä Hynninen ja Satu Lahnalahti pohtimassa, millaista on hyvä varhaiskavatus Kuhmoisissa. Entä millaista on hyvä yhteistyö varhaiskasvatuksen järjestäjän ja huoltajien välillä. Syy kokoontumiseen oli parhaillaan työn alla olevassa Kuhmoisten kunnan omassa varhaiskasvatussuunnitelmassa. Hän toi esiin nuorisoseurojen merkityksen kulttuurin tuottajana ja piilevien kykyjen löytäjänä. Opetushallitus päätti viime lokakuussa varhaiskasvatussuunnitelman perusteista, joiden pohjalta paiVarhaiskasvatussuunnitelma syntyy yhteistyöllä kalliset vasut laaditaan. Myös vapaata leikkiä pitää olla ja lasten tarpeet ja mielenkiinnon kohteet tulee ottaa huomioon toimintaa suunnitellessa, painottaa Mäkelä. Se on aloittanut toimintansa vaikeina aikoina, nähnyt sodat, lamat ja uudet nousut. Kunniamerkkien jaon jälkeen vuorossa olivat muiden seurojen ja yhdistysten sekä kunnan ja seurakunnan tervehdykset. Pääpaino edelleen leikillä Enää ei puhuta päivähoidosta, vaan varhaiskasvatuksesta, jossa pääpaino on hoidon sijaan kasvatuksella ja opetuksella. Arviointikeskustelussa arvioidaan jatkossa erityisesti kasvatuksen tarjoajan ja ryhmän toimintaa sekä pedagogiikan toteutumista, sanoo Teija Mäkelä. Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittiin työryhmissä Ryhmiksellä viime viikon tiistaina. – Suunnitelmaa on laadittu Jämsän kanssa yhteisessä vasu-työryhmässä. Yhteistoimintaakin viriteltiin mölkkypelin, yhteislaulujen ja lasten tapahtuman tiimoilta