Kuortti suunnitteli pajapäivää varten pokarasta nopeatekoisemman version, jossa kahva kiinnitetään koukkuun renkaan avulla. kerran kokoontuneet Päijälän taakse Olli Lehdon luokse Sepänsällipäiville. Kädentaitoja myös johtajille Olli Lehdon järjestämä pajapäivä on leppoisa tapahtuma, jossa elävä pelimannimusiikki säestää taontaa, välillä syödään ja lopuksi on mahdollisuus pestä noki ja hiki pois savusaunassa. Ne on valmistanut yksi kylän taitavimmista sepistä, Heikki Syväniemi. Lehdon tavoitteena on, että perinteiset käsityötaidot välittyvät myös nuorille. Tällä kertaa valmistetaan pokara eli koksari, rankojen kiskomista varten suunniteltu koukku. Niitä ei saanut viilata, koska viilatut eivät pysy jäisessä puussa, Lehto tietää. Kangasalalainen Maija Saarijärvi muistelee käyneensä Sepänsällipäivillä kymmenen vuoden ajan. vsk Keskiviikkona 1. Lehdon pajan seinällä roikkuu muun muassa toinen puunrunkojen kuljetukseen tarkoitettu väline, tukkisakset. Työssä käytetään myös nykyaikaista hitsausta. – Voisi ajatella, ettei pokaralla tänä päivänä paljon tee, mutta esimerkiksi omakotitalon omistaja saattaa lyhentää orapihlaja-aitaansa, ja tämän avulla on kiva raahata piikkiset oksat pois. Tapahtumassa tutustutaan joka kerta eri esineen takomiseen. Takominen on sellaista, että siihen jää koukkuun. – On kiva tehdä välillä yksinkertainen esine, kun olen nyt kaksi viikonloppua tehnyt lapinleukua. Syväniemen mallissa ei ole vaaraa, että sormet jäävät kahvojen ja leukojen väliin, kun leuat avataan. Kahva sovitetaan paikalleen, kun terä on valmis.. – Ja kulman täytyy olla sopiva, jotta koukku pysyy pöllissä kiinni, kun sitä vedetään, Kuortti lisää. Päivän aikana harrastajat vaihtavat tietoja erilaisista vanhoista työkaluista. Lauantaina järjestettyyn pajapäivään saapui osallistujia pitkänkin matkan takaa, muun muassa Lappeenrannasta ja pääkaupunkiseudulta.Monet heistä ovat osallistuneet muillekin Taisto Kuortin kursseille. Siitä minulla on omakohtaista kokemusta, Kuortti kertoo. Hänen pitää osata myös puuosien teko. Kädensija on tärkein, mutta koukunkin muotoilulla on väliä. Kädensija on tärkein Pokaran kahva muotoillaan tarkalleen käteen sopivaksi, jotta sillä on hyvä nostaa puuta. Maija Saarijärvi muotoilee pokaransa kahvan omaan käteensä sopivaksi, joten hän tekee peukalonsijan siten, että se käy vasenkätiselle. Väline auttaa myös polttopuiden teossa, kun pöllejä täytyy siirrellä. kesäkuuta 2011 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päivi Hotokka ”Harrasteseppien autopysäköintejä”, varoittaa epävirallinen liikennemerkki Oriveden rajan tuntumassa. Ulla-Maija Haapamäki, Tapio Mäkeläinen ja Maija Saarijärvi jakavat hiomakoneen, kun on aika viimeistellä kahvan muotoilu. Hyvän pokaran kärki ei ole liian terävä, jotta sen saa kääntämällä irti puusta. – Kun he ovat jonkin konsernin johtajia, he osaavat myös takoa, eikä heidän tietonsa ole pelkkää kirjaviisautta. Takomiseen jää koukkuun Pajapäivän opetusmestarina toimii jämsänkoskelainen Taisto Kuortti, kuten aina. Koukku isketään kiinni puuhun ja puisesta kädensijasta kiinni pitäen siirretään runkoa. Sepän taidoista kiinnostuneet ovat jo 12. – Hän teroitti tukkisakset aina takomalla. – Kahvanaihiotkin tein valmiiksi. Käy selväksi, ettei riitä, että seppä osaa takoa rautaa. Olli Lehto mainitsee, ettei voi mainostaa tapahtumaansa missään, koska pajalle ei kerta kaikkiaan mahdu enempää väkeä. Hänen tehtävänsä on valita valmistettavaksi sellainen Pokaralle on käyttöä nykytöissäkin perinteinen esine, joka on käytännöllinen ja jonka takominen onnistuu yhden päivän aikana. Myös Ulla-Maija Haapamäki on tuttu kasvo harrastajaseppien joukossa. Totta tosiaan, autoja on tienvarressa paljon. Kaukaisin vieras on kuitenkin Kuortin kalifornialainen oppilas, joka viettää Suomessa puoli vuotta. Kaikki pääsevät tekemään iästä ja sukupuolesta riippumatta. Siinä luun käsittely ja terän karkaisu sekä päästäminen ovat tarkkoja töitä. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 1,50 € N:o 22 2011 61. – Ajattelin, että kun pääsen eläkkeelle, teen jotain, mitä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt
Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 1. Päättäjillä ei taida olla tarkkaa käsitystä siitä, millaisia työntekijöitä markkinoilla nykyään tarvitaan. Toisille on parasta seurata intuitiota, valita niitä polkuja, jotka tuntuvat parhailta. Nopeutta suurempi ongelma on ollut toimintavarmuus. Huolimatta käyttöpaikan kohtuullisen hyvästä sijainnista suhteessa tukiasemiin, mobiiliyhteyden luotettavuus on jättänyt paljon toivomisen varaa. Perhepäivähoidon ongelmat liittyvät kahteen asiaan, uudistettujen käytäntöjen jäykkyyteen ja perhepäivähoitajien palkkaukseen. Mielenkiintoisin kysymys lienee, onko niistä kiinteän yhteyden korvaajiksi. Ryhmäperhepäiväkodissa maksetaan kiinteää kuukausipalkkaa, kun taas perhepäivähoitajilla palkkaus määräytyy hoidossa olevien lasten määrän perusteella. Kunnollinen päätelaite olisi liian arvokas ilmaiseksi kytkyksi, joten markkinointimielessä tikku on houkuttelevampi vaihtoehto. – kuva Vesa Koivu. Hoitajien ilmoituksen hoitoajoista, sairauspoissaoloista ja poikkeuksellisesta hakuajasta pitää riittää. Monet, monet ihmiset ovat löytäneet oman juttunsa harhailemalla ja tarttumalla kiinnostaviin mahdollisuuksiin sieltä täältä. Mikään ei mene hukkaan. Viimeisen vuoden aikana kehitystä on tapahtunut, sitä ei kukaan kiellä. Kuitenkaan lasten määrä ei juuri vaikuta työpäivän pituuteen. Hinnalla millä hyvänsä verkkoa ei voida rakentaa, mutta samalla täytyy muistaa, että toimivat tietoliikenneyhteydet ovat täysin muuhun perusinfraan rinnastettavia. Jos hän ottaisi näiden lisäksi perhepäivähoitoon yhden lapsen, hänen tulonsa putoaisivat 367 euroon. Toivon, että valtuustoaloitteeni myötä tähän asiaan saadaan muutosta. Lukuvuosien aikana ei saisi tehdä töitä, koska se viivyttää valmistumista ja hidastaa matkaa täysipainoiseksi veronmaksajaksi. kesäkuuta 2011 2 KOLUMNI Sampo Keskinen LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 1.6.2011 Päivi Hotokka Onnea ylioppilaat, ammattiin valmistuneet, kandit, maisterit ja muut! Älkääkä suotta hermoilko tulevasta. Suurin ongelma on kuiMobiililaajakaistasta ei ole perusinfraksi tenkin siinä, että jos nyt tyydymme hitaampaan yhteyteen, taajamissa selviöinä pidettävät palvelut jäävät maaseudulla tavoittamattomiin. Ei tarvitse ihmetellä, miksi uusia hoitajia on niin vaikea löytää. Paremmasta haaveillen ja hyvää kesää lukijoille toivottaen! Kiitokset Katri Kopposelle nopeasta vastauksesta. Valtioneuvoston linjaus oikeudesta 100 Mbit/s -yhteyteen on oikea, ja ainut näköpiirissä oleva ratkaisu sen toteuttamiseksi on valokaapeliverkko. Työelämä ja jatkoopinnot ovat vaativia, mutta parhaiten pärjää, kun osaa ottaa välillä rennosti. Valtiovallan toive on, että nuoret jatkaisivat suoraan koulusta kouluun ja sieltä töihin ilman turhia välivuosia. Kirjoitin tällä palstalla viime syksynä positiiviseen sävyyn niin sanotuista mobiililaajakaistoista, ja nyt lienee sopiva aika välitilinpäätökselle. Viimeisen kuukauden aikana on ollut pari operaattorista johtuvaa pidempää katkoa. Langattomien verkkojen kapasiteetti tulee kasvamaan jatkossa, mutta niin kasvaa myös tiedonsiirtotarve. Luotettavuuden osalta suurempi ongelma on kuitenkin ollut nettitikuissa, joita ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön, vaan lähinnä tilapäiseen tarpeeseen. Onnistuneessa kehitysprosessissa kehitys lähtee vanhojen hyväksi todettujen asioiden säilyttämisestä ja palveluiden käyttäjien tarpeista, jotka olisi hyvä olla tiedossa. Kysymys onkin, onko kehitystä tapahtunut vain kehityksen vuoksi. Ennen hoidosta maksettiin vain toteutuneilta päiviltä, nyt hyvitystä saa vain, jos Päivähoidosta vielä kerran lapsi on vähintään kaksi viikkoa pois hoidosta. Sen lisäksi, että oman alan työkokemus on lähes välttämätöntä, moni työnantaja arvostaa näkemystä, jota on hankittu mitä erilaisimmissa paikoissa. Siitä, tarvitseeko verkkoa tuoda joka tuvan seinään, tullaan varmaan vielä käymään keskustelua, mutta runkoverkoksi ja helposti kaapeloitavissa kohteissa valokaapeli on pitkäikäisenä ratkaisuna ehdottomasti oikea. Nopeasta valmistumisesta ei ole hyötyä, jos se johtaa pitkään työttömyyteen. Ei se, että opiskelee alaa, josta ei tulekaan oma ammatti, eikä se, että jää ilman haluamaansa opiskelupaikkaa ja joutuu tarttumaan suunnitelma b:hen. Vastineessa vain valitettavasti sivuutetaan kaikki se, mikä Kuhmoisten päivähoidossa on todella vialla. Toivon myös, että päivähoidonohjaajamme suostuisi jatkossa näkemään nykyistä selvemmin, mitkä asiat todella vaativat panostusta lillukanvarsien sijaan. Opintojen aikana kuuluu luoda suhteita työnantajiin, eikä kesätöihin varattu kolme kuukautta välttämättä aina riitä siihen. Harva ottaa töihin vastavalmistuneen, joka on suorittanut opintonsa kympin arvoisesti mutta jolla ei ole alansa työkokemusta tai juuri mitään Harhailu on sallittua kokemusta koulun ulkopuolelta. Itsensä voi altistaa uusille asioille esimerkiksi ulkomailla, asiakaspalvelussa kotimaassa, kokeilemalla vierasta alaa vaikka lyhytkurssilla tai osallistumalla vapaaehtoistyöhön. Olkoonkin joissain kunnissa käytössä hoitoaikaseuranta, näin pienessä organisaatiossa me emme sellaista tarvitse päivähoidonohjaajan vaatimalla tarkkuudella. Tänä vuonna kimalaisia on ollut tavallista vähemmän. Välitilinpäätöksenä voisin todeta, että toistaiseksi mennään mobiililaajakaistalla, vaikka sen käyttö ei aina olekaan juhlaa. Laajakaistalla tarkoitetaan nimellisnopeudeltaan vähintään 1 Mbit/s siirtävää yhteyttä. Helppo vastaus olisi, ettei ole, mutta tapauskohtaisesti ne voivat olla varteenotettavia vaihtoehtoja. Meitä on kyllä pyydetty laittamaan meille tärkeitä arvoja tärkeysjärjestykseen, mutta se ei selvitä vanhempien mielipidettä nykyisistä hoitokäytännöistä. Päämäärän asettaminen ja sen lähestyminen pienin askelin on kannattavaa joillekin. Puhuminen nimellisnopeudesta on olennaista, sillä nykyisissä matkapuhelinverkoissa on rajoitetusti mahdollisuuksia taata yhteysnopeuksia, ja tällöin ei puhuta ”alkaen”– hinnoitelluista tuotteista. Lisäksi näkisin, että kehityksen tulisi kulkea osallistavaan, vuorovaikutusta lisäävään ja yksilöiden tarpeet huomioivaan suuntaan eikä toisinpäin. Elokuussa 2010 päivähoidonohjaaja muutti maksukäytäntöjä omatoimisesti ilmoittamatta muutoksesta hoitajille tai vanhemmille. Liekö meillä varaa odottaa niin kauan että kaikkiin kunnan tukiasemiin on saatu uutta tekniikkaa – tuskin, onhan edellinenkin päivityskierros vielä kesken. Asiaan puututtiin ja maksukäytäntöihin saatiin parannusta, mutta alkuperäisiin nähden korjatutkin maksukäytännöt sisältävät heikennyksiä. Nämä ovat muutoksia, jotka näkyvät vanhemmille ja lisäävät päivähoidonohjaajan työmäärää tarpeettomasti. Muun muassa siksi välivuosikaan ei voi olla huono asia. Perustellaanpa hieman. Kotonaan kahta omaa pientä lasta hoitava äiti saa kotihoidon tukea kuntalisän kanssa noin 435 euroa kuukaudessa. Mobiililaajakaista on hyvä vaihtoehto liikkuvaan tietoliikennetarpeeseen, mutta maaseudun perusinfraksi siitä ei ole. Siinäkään ei pelkkä sähköposti-ilmoitus riitä, vaan anomus on tehtävä kirjallisesti erillisellä lomakkeella. Siksi niiden kuntoon saattamista ei voida jatkuvasti lykätä. Vanhempien tehtävä ei ole hoitajien työajan seurannan valvominen. Nykyinen palkkaus ei myöskään kannusta nuoria äitejä ottamaan hoitolapsia. Suomeen haikaillaan luovaa taloutta, mutta luovuus toimii vain, jos on mahdollisuus pysähtyä, kuunnella, miettiä ja etsiä hyviä ideoita. Ihmettelen myös suuresti, miten päivähoidonohjaajalla on vanhempien mielipide tiedossa. Verkon luotettavuus luultavasti tulee parantumaan seuraavan matkapuhelinsukupolven myötä, kun puheliikenne käännetään dataliikenteen kanssa samaan kaistaan. Käytännössä nopeus on ollut riittävä perussurffailuun, mutta jo liikkuvan kuvan kanssa on ajoittaisia ongelmia. Päivi Malin kunnanvaltuutettu kahden lapsen äiti Omenankukkien aika on nyt Koristeomenapuu ’Kadetti’ kukkii hempeän vaaleanpunaisin kukin. Oli toteutuva malli mikä tahansa verkossa täytyy toteutua niin sanottu Open access -periaate, eli verkko ja sen päällä toimivat palvelut täytyy eriyttää. Toivottavasti ovat ottaneet opiksi, mutta luottamus on kyllä kärsinyt. Kokeilemalla ja tutustumalla oppii tuntemaan itsensä, ja kun tuntee itsensä, saa itsevarmuutta, josta on hyötyä kaikkialla
Viirit taloussihteeri Reetta Taljan työhuoneessa kertovat, että hän on pitänyt kirjaa kuntataloudesta niin Hämeessä, EteläSavossa kuin Keski-Suomessakin. Näiden avustusten osuus on puolet hyväksytyistä arvonlisäverollisista kustannuksista, joten tienpitäjän itsensäkin on pantava rahaa likoon. Hankkeen toteutus ja valmistuminen voidaan ajoittaa myös ensi vuodelle. Hänellä olisi ollut paikka Jämsän kirjanpitopäällikkönä, mutta hän valitsi mieluummin pienen työyhteisön. Tänä vuonna kilpailun lähtö tapahtuu Padasjoelta aivan sataman läheisyydestä. Uusittu reitti kulkee vanhan reitin tapaan aina Ristinselälle asti. – Pitkin vuotta seurataan talousarvion toteutumista ja pidetään eri hallintokuntia ajan tasalla siitä, missä mennään. Vesa Koivu Keski-Suomen ely-keskuksen mukaan Kuhmoisissa ei alkavana kesänä rakenneta teitä eikä siltoja eikä päällystetä teitä. Kesällä tilinpäätöskiireiden hellitettyä Talja aikoo paneutua muun raportoinnin ohella Jämsän sote-laskutuksen seurantaan. Riskit ovat sairastavuus ja sitä kautta terveydenhuollon kustannukset. – Päätöksentekijät ovat paljon haltijoina. – Täällä on talon sisällä todella hyvä henki. Toisaalta kirjanpitäjä tekee työtään vain toteutuneiden kustannusten parissa. Heidän pitää osata ennakoida tulevaa. Maali on tänä kesänä Korpilahden satamassa. Viikonloppu alkaa perjantaina 22. Tämän vuoksi Kuhmoisissakin on Taljan mielestä kiinnitettävä huomiota vanhenevan väestön hyvinvointiin ja sairauksien ennalta ehkäisyyn, jotta kustannukset pysyisivät kurissa. Vesa Koivu Päijännepurjehdus on alkavana kesänä vuorossa 22.–24.7.2011. Oletko valmistunut muusta oppilaitoksesta kuin Kuhmoisten lukiosta tai Jyväskylän seudun ammattiopistoista. Tien merkittävyyden arvioi Metsäkeskus. Päijännepurjehduksen yhteistyökumppani tänä vuonna on pohjoismainen optikkoliikkeiden ketju Synsam.. Kukkolalle 2015 -strategiaan sekä Kirkkohallituksen ohjeistukseen tässä linjauksessa. Kuhmoisten soratiet ovat vuorossa vasta vuoden 2012 puolella, silloin kunnostettavaksi tulee tie 3282 kirkonkylältä Päijälän kautta Länkipohjaan, samoin Hahmajärven kiertävä Poikuskulmantie 16997. Avopuolisonsa kanssa hän kiertää jääkiekko-otteluissa, ja kesällä luvassa on ainakin pesäpalloa sekä Kalevan kisat. Ennen kesämenoja täytyy kuitenkin toimittaa paksu nippu tietoa Tilastokeskuksen valtakunnallista taloustilastoa varten. – Pienikin kunta pärjää, jos se on raha-asioistaan tarkka. Viime vuosien talousarvioiden ja tilinpäätösten käsittelyssä nämä asiat ovat usein tulleet julki, ja myös seurakuntalaiset ovat tästä saaneet tiedon muun muassa Kuhmoisten Sanomien välityksellä. Hän laskee, että on tehnyt urallaan eri kunnissa noin 40 tilinpäätöstä. Keski-Suomen ely-keskus kunnostuttaa joitakin sorateitä Jämsässä. Lauantaina on vuorossa myös pääkilpailun reittiä seuraava Päijänne Raid, jossa vauhdikkaat kaksirunkoiset Formula 18 -katamaraanit kisaavat. Jämsän ammattiopistosta ovat valmistuneet Aleksi Markkanen ajoneuvoasentajaksi, Jami Haarahiltunen autonkuljettajaksi, Pauli Nieminen levyseppähitsaajaksi, Arja Isojärvi, RiikaLeena Mäntylä ja Seija Sarén lähihoitajiksi, Roosa-Maria Köyrylä matkailuvirkailijaksi, Olli Yli-Kivistö sähköasentajaksi, Henri Nissinen, Heidi Oksanen ja Henri Östman talonrakentajiksi. Talousseurannan kehittämistä Kirjanpito on samanlaista riippumatta siitä, työskenteleekö Reetta Talja Jämsässä vai Kuhmoisissa. Pienten kuntien talouden tuntija Silloin hän kävi Kuhmoisissa kerran tai pari viikossa, nyt hänellä on Kuntalassa pysyvä työhuone. kesäkuuta 2011 Kuhmoisten seurakunnassa on tiedostettu taloudellinen tilanne jo pitkään: ilman metsänmyyntituloja ei pystytä kattamaan toimintamenoja, eikä näiden jälkeen tuloslaskelmassa esitettäviä poistoja ilman kiinteän omaisuuden myynnistä saatavia tuloja. Kiinteän omaisuuden myynnistä saatavilla tuloilla olemme kunnostaneet seurakunnan toiminnan kannalta tarpeellisia kiinteistöjä: parhaillaankin on menossa kirkon maalaus. Ely-keskus tiedottaa myös siitä, että puukuljetuksen kannalta merkittäville yksityisteille on vielä tänä vuonna saatavana avustusmäärärahoja. Urakkaan kuuluu vielä kolmaskin tie samalta suunnalta, kun tie 16975 Sappeesta PäijäEi tierakentamista kesällä 2011 lään on korjattavien listalla vuonna 2012. – Siihen kunta ei kuitenkaan voi vaikuttaa, miten kuntien valtionosuudet kehittyvät. Yhdessä he käyvät myös kesäteattereissa, ja Reetta Talja odottaa jo Juha-Tapion sekä Yön konsertteja. Tästä keväästä lähtien Kuhmoisten kunta hoitaa itse kirjanpidon ja muun taloushallinnon, mutta ostaa ainakin tällä hetkellä palkkahallinnon ja tietotekniikkapalvelut Jämsän kaupungilta. Toive itsenäisestä työskentelystä pienessä kunnassa sai Taljan hakemaan Kuhmoisiin talvella, kun palveluyhtiö Jamit lakkautettiin. Ikävää ovat ainoastaan työmatkat Jämsästä Kuhmoisiin, sillä Talja on pari kertaa kohdannut hirvieläimiä 24-tiellä. Pienessä yhteisössä rauhallisessa paikassa on helppo keskittyä työhön. Ristiselällä kilpailijat kiertävät kääntömerkin ja palaavat Kärkisten sillan kautta Korpilahden satamaan. Nämä ovat vaikeita yhtälöitä. Monikaan asia ei muuttunut, koska myös Jamitin aikaan Reetta Talja hoiti Kuhmoisten kirjanpidon. päivä, Päijännepurjehduksen maali Korpilahdella kun ennakkokilpailu Pre Päitsi purjehditaan Padasjoen selällä. Varsinainen Päijännepurjehdus käynnistyy lauantaina 23. – Tykkään numeroista ja tunnen onnistumisen iloa, kun luvut täsmäävät. Arja Lehtinen Kuhmoisten seurakunnan talouspäällikkö LUKIJAPOSTIA Päivi Hotokka Kuhmoisten kunnan taloussihteerinä huhtikuussa aloittanut Reetta Talja on kokenut konkari. Kesän ainoa tietyö eteläisessä Keski-Suomessa on maantie 612 Tammijärveltä Luhangan kautta kohti Sysmää. Ensimmäisten viikkojen jälkeen Reetta Talja on tyytyväinen uuteen työpaikkaansa. Kirjanpitäjä tykkää numeroista Talja lupaa katsoa kuntatalouden perään, jotta Kuhmoisissa pystytään reagoimaan, jos näyttääkin siltä, että raha-asiat alkavat mennä huonosti. Ja kyllä, seurakunnan metsät ovat hyvässä kunnossa: Keski-Suomen Metsäkeskuksen laatiman metsätaloussuunnitelman 2007–2016 mukaan suositellaan hakattavaksi vuosittain vähintään 5500 m 3 puuta, jotta metsät pysyisivät hyvässä kunnossa. Lähetä valmistumistietosi osoitteeseen toimitus@ kuhmoistensanomat.fi, niin julkaisemme ne veloituksetta. päivä, ja siihen kuuluu viisi porrastettua lähtöä niin, että hitaammat veneet lähtevät ensin. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 1. Apua saa, jos tarvitsee. Tällä tavoin toimien tavoitteenamme oli paikkakunnalla seurakuntalaisten keskuudessa luoda uskoa ja luottamusta tulevaan. Luottamushenkilöissämme on monta metsäalan ammattilaista, joiden ammattitaitoon ja tietämykseen luotamme metsäasioissa. VALMISTUNEITA Airi Hovila on suorittanut laitoshuoltajan ammattitutkinnon Jyväskylän aikuisopistossa. Rahaa on jäljellä lähes 500 000 euroa, ja hakemukset tulee toimittaa Pirkanmaan ely-keskukseen viimeistään kesäkaudella 2011. Kirjanpitäjän vapaa-aikaan kuuluu paljon penkkiurheilua. Janakkalasta Renkoon, sieltä Etelä-Savoon Mäntyharjuun ja Haukivuorelle, KeskiSuomeen Toivakkaan, takaisin Hämeeseen Hauholle, Längelmäelle, sen myötä Jämsään ja nyt Kuhmoisiin. Laman kynnyksellä teimme yksimielisen linjauksen siitä, että laman varjolla emme aloita henkilöstön vähentämiseen ja toiminnan supistamiseen tähtääviä toimia. Seurakunnan jäsenmäärän vähentyessä tulee jossakin vaiheessa vastaan tilanne, että toimintoja on lakkautettava, ja silloin on uudelleenjärjestelyn aika. – Syksyllä 2009 emän perässä tullut kauriinvasa törmäsi autoni kylkeen. Kuhmoisten omana taloussihteerinä hänen työhönsä kuuluu kuitenkin enemmän kunnan talousasioiden hoitoa kuin Jamitissa, esimerkiksi talousarvion laadintaa yhdessä hallintojohtaja Sanna Luukkasen kanssa ja lisäksi taloudenpidon seurantamenetelmien kehittämistä. Seurakunnan jäsenmäärän vähentyessä myös verotulot pienenevät. Olemme nojautuneet Kuhmoisten seurakunnan toimintaperiaatteet vuoteen Vastine V. Joinakin vuosina Talja on valmistellut parikin tilinpäätöstä, sivutöinään esimerkiksi Leivonmäelle tai Suomenniemelle. Se vaatii paljon työtä ja keskittymistä, mutta toisaalta Talja pitää taulukoiden täyttämisestä. Pienten kuntien tuntemuksensa perusteella Reetta Talja toteaa, että kuntaliitos ei välttämättä ole autuus. Viirien rivi Taljan työhuoneessa kertoo hänen kulkemisestaan kunnasta toiseen. Lisäksi pyrimme koko taantuman ajan toteuttamaan investointeja. Mielestämme seurakunnan tehtävä on muualla kuin kiinteän omaisuuden hankkimisessa ja omistamisessa
Sivuilla on helppo liikkua, sillä sivun vasemmassa reunassa oleva sisällysluettelo pysyy näkyvillä selasipa sinne tai tänne. Loput portaat laiturilta veteen asennetaan paikalleen lähiaikoina. Kaikki kirkon seinäpinnat käydään ensin Näin pieni on skraba, ja kirkko iso. Jämsän työväenopisto La 18.6. – kuva Vesa Koivu Kirkon maalaus läpi kaapimalla, työ tehdään käsin neliömetri neliömetriltä. Piirustus ja maalauskurssi Kuhmolassa, järj. Päijänneristeily, järj. Tanssit Jukolassa Kylämällä Ti 14.6. Työ on hyvällä mallilla, sillä jo puolesta seinäalaa irtoava maali on kaavittu. Ne ruusunpunaiset rakastetun rinnalla olivat parempia kuin ne päivät, jotka oli maustettu yksinäisyyden yrteillä. Kuhmoisten sahtimestaruuskilpailut, järj. Rantaongintakilpailu Papinsaaren satamassa, järj. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Alma Henriika Virtanen Hahmajärveltä 88 v ja Vilho Matti Salminen Kirkonkylästä 76 v. Lähivuosina tulee harkittavaksi räystäskourujen ja syöksytorvien uusiminen, koska nykyiset ovat liian ahtaita, suuret kattopinnat tarvitsevat leveämmät räystäskourut ja halkaisijaltaan suuremmat syksytorvet, että ne suojaavat mahdollisimman hyvin seinien puurakenteita ja maalipintoja. Atik Ismailin jalkapallokoulu urheilukentällä Ke 8.6. Kuhmoisten Sanomat Kuhmolassa järjestetään ensi viikon tiistaina luomitarkastuspäivä. Rantaan on siten turvallista mennä uimaan talven jäljiltä. Atik Ismailin jalkapallokoulu urheilukentällä Ke 15.6. – Toivottavasti kesän mittaankaan veteen ei joudu mitään, liikuntasihteeri Olli Vainio sanoo. Työt saatiin aloitettua 24.5.2011. Kotiseutuyhdistys. Eikö se päivä, jona sanottiin: toimita talosi, sanonut eläjälleen: ajattele niitä asuntoja, jotka ylhäällä ovat. Uimaranta avautuu Päivien raidossa toiset päivät olivat toisia parempia. Maali on suurimmalta osalta vahvasti kiinni alustassaan. Lopulta asiasta päätettiin pari vuotta sitten. KeskiSuomen Syöpäyhdistyksen terveydenhoitaja neuvoo luomiasioissa ja antaa arvionsa asiakkaita huolestuttavista luomista. Konfirmaatiomessu kirkossa Su 19.6. Luomi kannattaa näyttää terveydenhoitajalle, jos siinä havaitsee muutoksia, kuten kasvua, värimuutoksia, kutinaa tai kirvelyä tai jos luomi vuotaa verta. klo 18. Päivi Hotokka Kirkonkylän uimalan ranta tutkittiin sukeltamalla viime viikonloppuna, eikä mitään ylimääräistä löytynyt. Vapaaehtoiset maksut menevät Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen hyväksi. VIIKON NIMET tänään Teemu, Nikodemus to Venla pe Orvokki, Viola la Toivo su Sulevi ma Kustaa, Kyösti, Kustavi ti Suvi, Roope, Robert ke Salomon, Salomo Marja Rauhala Kuhmoisten kirkon julkisivumaalausta on suunniteltu tehtäväksi jo vuosikausia. János Gyülvészi, urut. Terveydenhoitaja tarkistaa luomia Tarkastuksen tavoitteena on vähentää ihmisten huolta ihomuutoksista ja antaa lisää tietoa ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta ihoon. klo 10. Pukukopit avataan käyttäjille sitten, kun säät lämpenevät. Sahtija Olutseura Perakko La 11.6. Messu kirkossa 6. Ympäristöja toripäivä Pihlajakoskella Su 5.6. Koulujen lukuvuoden päättäjäiset La 4.6. Urkukonsertti kirkossa su 5.6. Toripäivä Pihlajakoskella La 18.6. klo 13. Yhdistyksen kotisivut netissä on uusittu äskettäin, ja sivuilta löytyy kaikki tarpeellinen. Rakennusmaalari Hanna Rantanen on viikon ajan valmistellut Kuhmoisten kirkon maalausta. Seinien puupinnat on aikoinaan tehty valikoidusta puutavarasta, kuten perinteisesti oli tapana, kun oli kysymys arvorakennuksesta. Jos terveydenhoitaja toteaa ihomuutoksia, jotka vaativat tarkempaa tutkimusta, asiakas ohjataan lääkärin vastaanotolle. Seiniin oli vuosien varrella ilmestynyt hometta, joka ei ole harvinaista, kun samalla mäellä kasvaa runsaasti puita. Tästä paikkakunnalla voidaan iloita, sillä kirkko on hyvin rakennettu. kesäkuuta 2011 4 SURUKIITOKSET Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa helatorstaina 2.6. Ilosanomapiiri jää kesätauolle. Kuhmolassa järjestettävään luomitarkastukseen tulee varata aika ennakkoon. Eikö se päivä, kun yöllä oli viljan harsonut halla, virkkonut viljelijälleen: älä kokoa itsellesi aarteita maan päälle. Vesa Koivu Kuhmoisten kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Heljä Järvinen on pannut tuulemaan. Metsäkirkko Kylämän Riistamiesten kodalla La 4.6. Metsäkirkko Kylämän Riistamiesten kodalla helatorstaina 2.6. Sitä edellinen maalaus kaikille ulkoseinäpinnoille on suoritettu 1976, silloin maaliksi suositeltiin Pika-Tehoa, joka on akrylaattilateksi-maali. Rantaan ja kentälle vievän tien portti pidetään edelleen suljettuna viikonloppuisin viimevuotiseen tapaan. Seiniä on maalattu edellisen kerran 1992, mutta silloin koko kirkkoa ei ole maalattu, vaan työ on ollut paikkamaalausta. Eläkeliitto La 11.6. – On kovaa hommaa, ilmeisesti kaikki vanhat maalikerrokset on tallella. Sivujen kautta voi myös liittyä yhdistyksen jäseneksi. Suureksi onneksi sitä ei käytetty, vaan kirkko on maalattu perinteisellä öljymaalilla. Atik Ismailin jalkapallokoulu urheilukentällä Ke–pe 8.–10.6. Uimalaan pääsee kulkemaan kävellen ja polkupyörällä, ja autoja voi pysäköidä Pappilantien varressa olevalle parkkipaikalle. Syksyllä 2009 varattiin talousarvioon määräraha kesän 2010 seinien pesuun. Päijälän päivätuokio Kaisa ja Matti Lahnajärven mökillä, Poikuksentie 480, ke 8.6. Atik Ismailin jalkapallokoulu urheilukentällä Ke 8.6. Joskin puutavara oli siihen aikaan yleensäkin parempaa, hitaammin kasvanutta, ilman lannoitteita. Tällaisia muutoksia voi kuitenkin esiintyä myös täysin terveissä luomissa. Tällä pyritään estämään autojen rannalla aiheuttamia häiriöitä. Sivujen taustakuvaksi on valittu Kuhmoinen kuhtuu -tunnus. Ne voiman tunnossa eletyt olivat parempia kuin se päivä, jona sanottiin: HARTAUSKIRJOITUS Pentti Ruokola Päivien raidossa toimita talosi! Ne päivät, joina laarit täyttyivät olivat parempia kuin se päivä, kun yöllä oli halla tappanut toiveet. Pesu onnistui hyvin ja nyt on hyvä jatkaa maalaustöillä. Ohjelma 5 e . Sivustolta löytyy myös Kuhmoinen kuhtuu -päivien tämän kesän ohjelma, tietoja Riihigalleriasta, yhdistyksestä itsestään ja sen stipendirahastosta ja paljon muuta. Pellavaöljymaalilla sitten maalataan. Luomet kannattaa tarkistaa itsekin säännöllisin väliajoin, jotta niiden mahdolliset muutokset huomaa hyvissä ajoin. Eikö se päivä, jona vieraana viipyi ikävä, tutustuttanut taivaallisiin. Tätä ennen kirkko oli maalattu 25 vuotta aiemmin, eli 1951. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 1. Ainoastaan irtoava maali poistetaan, uusi öljymaali tulee peittämään pienet verkkoutumisraot, ja lopputulos tulee olemaan todennäköisesti erittäin kaunis ja seiniä suojaava. Kulttuuriyhdistyksellä uudet sivut TAPAHTUMAT Kesäkuu To 2.6. Urkukonsertti kirkossa, János Gyülvészi Ti 7.6. Uimarannan kunnostustalkoot Sappeessa Su 19.6. Mutta oliko se sittenkään niin. su helluntaista 5.6.klo 10. klo 13. Onnittelu, kutsu ja kiitos paikallislehdessä tavoittaa. Pinnoilla on havaittavissa maalin krakeloitumista eli pientä verkkoutumista, joka on tyypillistä öljymaalille. Se sopii hyvin, onhan Kuhtuu yhdistyksen suuri vuotuinen voimanponnistus. Kiepsaus kesään La 11.6
tain jakaantuivat äänet seuraavasti: Kesk + Lkp 456 (387+69), Sdp 711, SKDL + TPSL 237 (199+38), Kok 605, SMP + SKL 440 (352+86). Korpilahden kunnanhallitus on käsitellyt sairaalapaikkojen myyntiä ja esittänyt myytäväksi kolmea hoitopaikkaa. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 1. – Keski-Suomen keskussairaalasta on Kuhmoisilla mahdollisuus saada muutama paikka. Kunnanjohtaja Uuno Piippo käytti keskustelun ensimmäisen puheenvuoron ja totesi, että ehdottaessaan valtuustolle Keski-Suomeen siirtymistä, kunnanhallituksella on kannustiminaan ollut mitattavissa olevat suureet, eivät Valtuusto anoo kunnan siirtämistä Keski-Suomeen Kuhmoisten Sanomat 1972 N:o 13 tunneasiat. Kehitysalueelle pääsy ei ole ollut tärkein asia tässä siirrossa, mutta paljon on sekin ollut painamassa, kun ehdotusta on tehty. Kun Pukkalan komeat rakennukset ja ehjä pihapiiri katosivat lopullisesti Kirkonkylän kuvasta, huomasin kuinka kiireellinen tehtävä vanhan rakennuskulttuurin tallentaminen on. Piippo totesi, että kaikki vaikeudet poistuisivat, jos rajaa muutettaisiin. Meille elintärkeiden alojen eteenpäinvieminen ei saa olla lääninrajan olemassaolosta kiinni, siis siirrettäköön rajaa. Kuhmoinen ostaa paikkoja KeskiSuomen k-sairaalasta Kuhmoisten Sanomat 1972 N:o 28 Kuhmoisten kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti tehdä valtioneuvostolle esityksen kunnan siirtämiseksi Hämeen läänistä Keski-Suomen lääniin. kesäkuuta 2011 Kuhmoisten Sanomat 1972 N:o 1 Kuhmoislaisista 79 % vaaliuurnilla Hyväksytyt ennakkoäänet mukaanluettuina muodostui Kuhmoisten äänestysprosentiksi kansanedustajain vaalissa 79,05 prosenttia. Silloin leirialueelle kertyi 1 750 yöpymisvuorokautta. Puolueittain ja vaaliliitoitAvoimet ovet Kuhmoisten yhteiskoulussa oli maanantaina alaluokkien oppilaitten vanhemmille avoimien ovien päivä. Kirkonkyläläiset, joilla olisi lyhin matka, olivat jääneet kotiin. – Kunnan omistamaa leirialuetta hoiti tänä kesänä Anni Sarvala Kylämältä perheineen. Sivukylät kunnostautuivat. Perheen tyttäret takasivat matkailijoille kielitaitoisen vastaanoton. – Perustelumme ovat suoraviivaisia, totesi Piippo. Leirialueella liki 3 000 yöpyjää Kuhmoisten Sanomat 1972 N:o 36 Kuhmoisten Sanomat 1972 N:o 50. Kuhmoisten Sanomat 1972 N:o 41 Leirialueen kesästä muodostui ylivoimaisesti paras tähänastisista. Yöpymisvuorokausia kertyi liki 3 000 – tarkalleen 2 976. Kehitysaluerajakin tulee vaikuttamaan kuntalaisten talouteen. Näin sanoo Heikki Littu Ruolahdelta. Heinäkuu voitti yöpymisvuorokausissa. Seurakunta otti vastaan virallisen apulaisen Kuhmoisten Sanomat 1972 N:o 27 Valtioneuvosto on hyväksynyt Kuhmoisten kunnan anomuksen siirtyä Lahden keskussairaalapiiristä KeskiSuomen keskussairaalapiiriin. Kun Puk2 000 värikuvaa Kuhmoisista valmiina – ja Heikki Litun työ jatkuu edelleen Kuhmoisten Sanomat 1972 N:o 27 kala jäi minulta valokuvaamatta, päätin, ettei näin saa käydä muille arvokkaille kohteille pitäjässämme. Valio rakentaa Kuhmoisten meijeriin Suomen suurimman sienien keräilykeskuksen ensi vuonna. Maidon välitys meijerin kautta lopetetaan vuoden vaihteessa. Kunnanhallitus käsitteli maanantaisessa kokouksessaan päätöksen aiheuttamia toimenpiteitä. Lahden keskussairaalapaikkojen myynnistä on jo suunnitelmia. KuhmoisisSuomen suurin sienien keräilykeskus Kuhmoisiin ta tulee Suomessa sienipitäjä numero yksi. Tällä Kuhmoisten Sanomat 1972 N:o 7 kertaa, kuten useina edellisinäkin vuosina, vanhempia oli mukana tusinan verran. Päätös syntyi yksimielisesti, tosin keskustelujen jälkeen
Siitä huolimatta tuore ylioppilas on jo hakenut useaan yliopistoon. klo 18.00. Aluksi en tiennyt mihin hakisin, mutta matkailuala vaikutti mielenkiintoiselta, joten aloitin opinnot. Inkiläinen aloitti peruskoulun jälkeen matkailuvirkailijan opinnot Jämsän ammattiopistossa, mutta melkein keskeytti opiskelun, koska kiinnostus lopahti. – En kuitenkaan ole vielä varma, onko ruotsi juuri se aine, jonka parissa haluan työskennellä. Luokka 3 90-100 cm 1) Ninni Rantanen – Cherien Konstantin KJR 0-0 / 27,00; 2. Mieluummin asun täällä ja käyn töissä jossakin vähän kauempana. Neuvoksi tuleville opiskelijoille Köyrylä antaakin sen, että kannattaa huolehtia tehtävien palautuksista ajallaan, jotta kova opiskelutahti ei tule liian raskaaksi. Köyrylä suosittelee koulua varsinkin niille, jotka ovat kiinnostuneita kielistä ja matkailusta. Monipuolinen koulutus on ollut neidon mieleen, ja etenkin erilaiset opintomatkat ovat tuoneet vaihtelua opiskelijan arkeen. huoltaja mukaan! Ilm. Käytännössä hän ei ole vielä joutunut käyttämään vieraita kieliä muuten kuin kääntäessä ulkomaisten palveluntarjoajien tekstejä suomen kielelle. Inkiläinen päätti jo hyvissä ajoin, että valmistumisen jälkeen hän pitää välivuoden. Inkiläinen suoritti syksyllä saksan, terveystiedon sekä lyhyen matematiikan kokeet ja keväällä englannin, ruotsin ja äidinkielen. Ajankäytön hallintaa Köyrylä pääsi toden teolla testaamaan viime syksynä, kun koulupäivän jälkeen hän suunnisti autokoulun teoriatunneille. Tulokset olivat juuri sellaiset kuin hän odottikin, tasaisesti magna cum laudea ja eximiaa. Alle 12 v. Haaveena matkatoimistotyö Matkailuvirkailija voi valmistuttuaan suuntautua moniin erilaisiin työtehtäviin. Myös Lapissa olisi tarjolla monenlaista matkailualaan liittyvää hommaa, mutta pohjoinen ei Köyrylää kiinnosta. Jatko-opintojakaan Köyrylä ei ole sulkenut pois ajatuksista, mutta nyt hän aikoo hengähtää hetken ja pohtia tulevaa. – Lukiossa lukemista ja kirjoittamista on enemmän ja opiskelu on selkeämpää. mennessä 040 5410 334. – Mutta heti kokeen jälkeen oli aina sellainen olo, että se oli hirveän vaikea. – Lukio sopi minulle paljon paremmin. Helsingissä hän tutustui alaan parin kuukauden ajan Suomen Matkatoimistossa, ja Jämsän Matka Töysä sai nuoren naisen palvelukseensa kolmeksi kuukaudeksi. Opiskeluun on kuulunut paljon muutakin kuin reissaamista Kuhmoisten ja Auvilan kampuksen välillä. Hänellä on takanaan pitkä opiskelurupeama, sillä hän on viidessä vuodessa suorittanut ammattija ylioppilastutkinnon. Inkiläinen uskoo, että tutkintojen opiskeleminen peräkkäin oli parempi ratkaisu kuin kaksoistutkinto. Roosa-Marian toiveissa olisi päästä työskentelemään johonkin suhteellisen pieneen matkatoimistoon. vp; Pihla Muhonen – Tolli JsR vp; Venla Kallio – Shikaani KOPSE vp; Vilma Nurminen – Tikkinen KOPSE vp; 12) Mari Pukarinen Alexis KaRa 4 vp; Ida-Maria Uotila – Kirjonurmen Suklaadonitsi KOPSE 4 vp; Jasmina Koskela – Lukas KOPSE hyl. Satulle sunnuntaihin 19.6. Silti hän onnistui suorittamaan loppuun myös ammattiopintonsa. Luokka 1 helppo Kaikki hyväksytyt suoritukset palkittiin: Sinikka Mäkinen – Jack Flex, Anniina Aarto – Emmanuel, Pasi Nurminen – Luonseri, Heli Ahokas – Jack Flex, Jasmina Koskela – Lukas, Paula Vataja – Emmanuel, Tuula Takala-Nurminen – Luonseri, Elina Lundahl – Otto-Ville, Hilla Lundahl – Otto-ViIle Luokka 2 keskitaso Kaikki hyväksytyt suoritukset palkittiin: Tuuli Ahokas – Kirjonurmen Suklaadonitsi, Vilma Nurminen – Tikkinen, Markku Kesämaa – Sormaus, Pilvi-Sisko Rantala – Neiti Näpsäkkä, Iita Lantto – Kirjonurmen Suklaadonitsi, Lotta Tikkala – Emmanuel Luokka 3 vaativa 1) Meija Lahtinen – Tikkinen 2.43.52; 2) Miia Lahtinen – Sormaus 2.57.20; 3) Heini Kesämaa –Pirpaliina 3.06.51 Estekilpailut 22.5. Hinta aikuisilta 30 e , 6-15 v. hyl. Lisäksi opintomatkalla, joka suuntautui Viroon ja Latviaan, opiskelijat kävivät viikon intensiivisen viron kielen kurssin. Hän hakee kuitenkin opiskelemaan Jyväskylän, Tampereen ja Vaasan yliopistoihin. – Vähempään en olisi tyytynyt. Ensimmäisestä yliopiston pääsykokeesta hänellä on jo kokemusta. TULOKSET Kuhmoisten Kopseen kilpailuviikonloppu Tehtäväkilpailut 20.5. kesäkuuta 2011 6 RETKET Retki kauppakeskus Jumboon ja tiedekeskus Heurekaan Ke 22.6. vp; Lotta Tikkala – Origo Spot KOPSE vp; Essi Aaltonen – Sabriina IV Hollolan rats. Motivaatio ei ollut lainkaan niin hukassa kuin ammattikoulussa. ilmaiseksi. Janita Varjonen – Sommertraum JsR 0-4 / 26,62; 3) Heli Lehtinen – Kiahan Liebling KOPSE 0-8 / 26,74; Päivi Rantanen – Tuliaskel KJR hyl. Vaikka maailma on avoin, Inkiläisellä ei ole aikomusta lähteä kauas Kuhmoisista. Kuhmoisissa matkatoimistoja ei ole, joten suunta on etelämmäksi. – Työharjoittelussa tein Roosa-Mariasta matkailuvirkailija enimmäkseen sisäisiä hommia, kuten uusia varauksia ja muokkasin vanhoja, hän kuvailee. Luokka 1 50–60 cm, 1) Tinka Virtanen – Mantovani Hollolan rats. Roosa-Maria Köyrylä löytäisi Kuhmoisista useita paikkoja, joita esitellä kuntaan saapuville turisteille.. Köyryläkin hallitsee ruotsin ja englannin kielen lisäksi myös perusteet espanjasta ja saksasta. – Silloin en olisi pystynyt keskittymään kumpaankaan hyvin. Matkailualan ammattilaiselta täytyy tietenkin kysyä sitä, mihin hän veisi Kuhmoisiin tulevia vieraita. Hänen suunnitelmissaan on opiskella ruotsin kieltä, sillä lukion aikana hän alkoi kiinnostua aineesta enemmän ja tuloksetkin paranivat. – Riippuu tietenkin asiakasryhmistä, mutta itse pidän Isojärven kansallispuistosta. lähtö nuorisotalon pihasta klo 8.00 ja paluu n. – Ei se mahdottomalta tuntunut, mutta joitakin asioita olisi voinut kerrata etukäteen. Bussilla matkatessa tunteja kului kuitenkin paljon, ja se verotti vapaa-aikaa. Motivaatio opiskeluun löytyi lukiosta Päivi Hotokka Kun ensi lauantain juhlat ja yliopistojen pääsykokeet ovat ohi, Mirka Inkiläinen aikoo huokaista joksikin aikaa. Henna Siponen Kuhmoislainen RoosaMaria Köyrylä valmistuu tänään matkailuvirkailijaksi Jämsän ammattiopistosta. Kevään ylioppilas Mirka Inkiläinen ei haluaisi muuttaa pois Kuhmoisista, jos ei ole pakko. Retki toteutuu jos lähtijöitä on vähintään 20. – Matkaoppaan työkin voisi olla mukavaa, mutta silloin ei voisi olla mitään velvoitteita täällä Suomessa, neito pohtii. – Jos joudun lähtemään esimerkiksi opiskelun takia, tulen varmasti takaisin. Myös Sahanranta sekä Riihigalleria voisivat olla mukavia paikkoja vierailla, Köyrylä suunnittelee. Kieliä Jämsässä opiskeltiin suhteellisen laajasti. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 1. – Isoon kouluun verrattuna opettajat tulevat täällä tutummiksi ja opetustakin voidaan mukauttaa eri oppilaiden tilanteisiin. vp; Meija Lahtinen – Kirjonurmen Utu KOPSE vp; Nea Hartman – Tähti-Simo SUORA vp; Anniina Aarto – Emmanuel KOPSE vp; Iita Lantto – Kirjonurmen Suklaadonitsi KOPSE vp; Päivi Väätäinen – HuimaPöly Oulun rats. Luokka 2 70-80 cm 1) Janita Varjonen–Sommertraum JsR 0-0/24,52; 2) Ninni Rantanen–Cherien Konstantin KJR 0-0/25,83; 3) Heini Kesämaa–Pirpaliina KOPSE 0-0/29,19; 4) Tinka Virtanen–Mantovani Hollolan rats. Linjaauto lähti Nesteeltä liikkeelle seitsemän aikaan aamulla, ja koulupäivä päättyi usein vasta puoli kuuden aikaan. Kolmen opiskeluvuoden aikana Köyrylä on ollut yhteensä viisi kuukautta työharjoittelussa. 0-0/29,66; 5) Nea Hartman–Tähti-Simo SUORA 4/45,08; 6) Mari Pukarinen–Alexis KaRa 4/ 50,53 7) Karoliina Kääpä– Sormaus KOPSE 4/57,68; 8) Meija Lahtinen–Beau KOPSE 4/1,08,78; 9) Päivi Rantanen–Tuliaskel KJR 8/56,07; Päivi Väätäinen–Huima-Pöly Oulun rats. Ehkä seuraavat pääsykokeet eivät jännitä enää niin paljon. Koulumatkat veivät aikaa Osaksi harrastuksien takia Köyrylä päätti kulkea kouluun Kuhmoisista käsin. – Olisi varmasti ollut helpompaa, jos olisin asunut Jämsässä. – Olen kyllä tykännyt koulusta paljon. Pienessä lukiossa joustava opetus Kolmen vuoden lukioopintojen perusteella Mirka Inkiläinen on sitä mieltä, että Kuhmoisissa kannattaa säilyttää oma lukio. 22 e ja alle 6 v. Aivan tarkkaan Köyrylä ei osaa kuvailla unelmapaikkaansa, mutta hän olisi tyytyväinen, kunhan työssä viihtyy ja työajat ovat säännöllisiä. Välivuoden jälkeen ehkä ruotsia Nyt kun ylioppilaskirjoituksista on jo aikaa, Mirka Inkiläinen on sitä mieltä, etteivät kokeet olleet mitenkään mahdottomat. Parin vuoden jälkeen hän siirtyi Kuhmoisten lukioon. Hän aikoo ottaa hetken rennosti ja viettää paljon aikaa 4ja 5-vuotiaiden siskonpoikiensa kanssa. Nyt sain ihan hyvät paperit molemmista
(03) 555 1202, 040 5517540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 __________________________ T:mi Suvi Söderholm p. mennessä p. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 040 587 7830 __________________________________ Toritien Hiushuone Toritie 52, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ T:mi Laura Lindsten 044 2827 165 Toritie 44, Kuhmoinen PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. Irma Kallio p. tapahtumat OPASOL OY p. 040-536 5663, 0400-350 483 LIIKUNTA Päiväleiri 6-10-v Ma-pe 6.6.-23.6 klo 10-14 nuorisotalolla. 555 6090 Veikko Mattila p. 020 730 4040 Fax 014-712 951 Lindroos Esa 0400-344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040-700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18 Puh/fax 555 6310 Kuhmoinen 0400-742310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050-9136226 www.juhansahko.net SÄLEKAIHTIMET Kotimaiset sälekaihtimet mittatilauksena edullisesti, nopeasti. Ark. 10-12, 42100 Jämsä p. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400-779 632 / 040-504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi __________________________ T:mi Suvi Söderholm p. Panostaja Ari Rajala 0400-711492 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 mpkoneistus@gmail.com OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. Vanhasta asutuksesta kertoo kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________ __________________________ Kartano Roosa juomat Kotikalja, kotisima valm. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,30 e . ilmaiseksi. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050-5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. Sisältää mehun ja materiaalit. P. Hinta 2 e /osallistumispäivä. Yhteislähtö klo 12.40 Kuhmolan edestä. 50 henkilöä. 040 824 9371 elina.wikman@gmail.com __________________________ Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, puh. Kuhmoisten Kotijuomat 040 819 0867 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 0400 852 532 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. alv 23%) Etusivulla 1,43 e /pmm Tekstissä 1,25 e /pmm Takasivulla 1,33 e /pmm Seurapalsta 1,85 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Hintoihin sisältyy alv 23%. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. Asiakaspalvelu, ilmoitusvalm. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. erikoiskuljetukset/kotim. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Elinan apu p. Tiistain klo 17.00-19.00 on tarkoitettu vain naisille. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). Tervetuloa miehet mukaan! Rantaongintakilpailu 8.6. Annalle 040 8699 522. 040 541 3823 www.ilmalampo.fi __________________________ Sähkötyö J. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. Käynti kuntosalivuoroille liikuntasalin pohjoispäädyn ovesta. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Tervetuloa onkimaan! Järj. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT JämSec Security Vartiointija turvallisuuspalvelut P. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. 0500 79 79 00 www.kkcenter.fi TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Kuntosali siirtyy kesäaikaan KUNTOSALI AVOINNA 1.6.-31.8.2011 maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 17.00-21.00. 555 1066, 040-708 7647 __________________________ Tili Salo 040-508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. 0400-122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. Kuhmoisten kotiseutuyhdistyksen Päijänne-risteily M/S Elbatar lähtee Kuhmoisten satamasta su 19.6.2011 klo 12.00. Matkan hinta 15 e , lapset alle 12 v. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. Mukaan mahtuu n. 0400-425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. 0400-779 632 / 040-504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. 0400 852 532 __________________________ __________________________ Lasimestari ky. 020 755 1810 www.jamsasecurity.com __________________________ Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. Matkan kesto n. 03-555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 040 744 0810. 020 638 3116 tai Kuhmoisten pääkirjaston infoon tai infopiste@ kuhmoinen.fi. LEIRIT Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2933 (LT-2010) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. (sis. Tilaushinnat 2011 (kotimaa) 12 kk/kestotilaus 51 e 12 kk / määräaik. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. 050 913 6226 www.juhansahko.net __________________________ Tapiolan Lämpöpumppu p. Papinsaaren satamassa. kesäkuuta 2011 SEURAT Kuhmoisten Sotainvalidit ry:n Naisjaoston päiväkahvit 8.6.2011 klo 13.00 Aune Koskisella Salojärventie 35. ilmaiseksi. 050 331 5833 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Ky Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ LVI-Saarinen Oy Ville Saarinen 044 500 8889 Salmijärventie 54, Kuhmoinen PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Aikuiset 2e, lapset alle 10 v. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 3,50 e /ilmoitus. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. klo 16 alk. (03) 555 6607 __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Liikuntaja nuorisotoimisto Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 89,e ja 5,90e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. 4-5 tuntia suuntautuen lähisaaristoon. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. Ilm. Laivalla on ravintola. Vääksy p. 040 5080 349 www.tapiolanlampopumppu.fi JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen p. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400-593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. tyhj. 0400 798143 p. toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 Kesätoimittaja Henna Siponen 040 769 4777. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. Peltonen p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. EL-Kuhmoisten yhdistys Kuhmoisten Sotainvalidit ry invalidit, puolisot, lesket ja naisjaostolaiset, Lahden piirin kulttuuripäivä järjestetään keskiviikkona 20.7.2011 klo 15.00 alkavaan näytökseen ”Ranskalainen pyjama” osallistuminen ilmoitettava 16.6.2011 mennessä Kuhmoisten Osuuspankkiin, osallistumismaksu 5e maksettava ilmoittautuessa. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,30 e . 014-821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. remonttityöt suvi.soderholm@suomi24.fi SIIVOUSPALVELUT Siivouspalvelu Valkjärvi kaikki siivousalan palvelut p. Syöttinä madot. TIETORUUSU Kirkkotie 8,0400477 809 www.tietoruusu.fi FYSIKAALISET HOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. Auto lähtee linja-autoasemalta klo 13.00. Johan on markkinat myydään Täysin remontoitu yksiö 30 m 2 keskustassa.Vapaa 15.6. tilaus 56 e 6 kk:n tilaus 35 e 3 kk:n tilaus 29e Ilmoitushinnat 1.1.2011 alk. Ilmoittautumiset 10.6. 040-555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. 040-746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 1. Omat eväät mukaan. 050 331 5833 Sertifioitu märkätila-asentaja Laatoitusym
Kesän lopussa pelataan King/Queen of the beach -mestaruusturnaus. Seuraavan viikon pelissä lohkot määräytyvät pisteiden mukaan, ja uudet pelaajat lähtevät nollasta. Asialista oli lyhyt, mutta käsiteltävät asiat varsin isoja. Rennon turnauksen voitto meni Hämyt-joukkueelle, toiseksi tuli Jämät ja kolmanneksi sijoittui Korson Kaiku. Asiasta on neuvoteltu Keuruun kaupungin johdolla ja Keuruun, Multian, Mänttä-Vilppulan, Petäjäveden, Ruoveden, Virtojen, Jämsän ja Kuhmoisten kesken. Valtuutettu Kari Keskinen kertoi kannattavansa kunnanhallituksen esitystä. Elinkeinojen kehittämispalvelut, jotka Keuruu halusi mukaan, Kuhmoinen on hankkinut Jämsek Oy:n kautta. Uusi laki määrää hallinnon yksikkökoon niin, että alueella tulee olla vähintään 800 tukia hakevaa tilaa. Lentopalloilijoita saapui Vantaalta, Lahdesta, Tampereelta, Mäntsälästä, Kuhmoisista, Kuhmalahdelta ja Hämeenlinnasta. Hämyt voitti huhtikuussa Lentopalloilijat olivat vauhdissa myös huhtikuussa, jolloin Kuhmoisissa pelattiin jokakeväinen lentopalloturnaus. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 1. Kioski avoinna koko kesän joka päivä klo 12-18 Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja, kun osoitteesi muuttuu, muistathan ilmoittaa siitä meillekin. Sarjassa kilpaillaan King/Queen of the beach -tittelistä. toukokuuta. – Olemme nyt tekemässä itsenäistä päätöstä asiassa niin kuin kuuluukin. Osallistujamäärästä riippuen lopputurnaus käydään neljän tai Rantalentopallo käynnistyy kahdeksan parhaan pelaajan kesken. Valtuusto hyväksyi aiesopimuksen yksimielisesti. Kuhmoisten valtuusto sai esityslistan mukana taustatietoja. Yhteystietomme sivulla 7. – Emme menetä mitään, jos teemme aiesopimuksen. Kun Kuhmoisissa on 85 tukia hakevaa maatilaa, se ei riitä läheskään. – Parempi olisi, jos olisi odotettu ensin, mitä Jämsä päättää, Veikko Mattila lausui. Tuolloin pisteet määräytyvät jokaiselle pelaajalle neljän parhaan viikon mukaan. Valtuutettu Arja Korvenranta huomautti myös turhasta kiireestä ja harmitteli KeskiSuomen sairaanhoitopiirin sivuuttamista, mutta kannatti silti päätösehdotusta. kesäkuuta 2011 8 Hunajakioski avautuu helatorstaina 2.6. hyväksyä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa tehdyn aiesopimuksen, jolla valmistellaan Jämsän Jämsä äänestäen Pirkanmaan kannalle ja Kuhmoisten siirtymistä Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin jäseneksi. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten lentopalloharrastajat aloittavat säännölliset rantalentopalloeli beach volley -pelit kesällä. Miehillä ja naisilla on omat lohkonsa. Kunnanhallitus esitti valtuustolle myös, että Kuhmoinen hyväksyisi Jämsän kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin välisen aiesopimuksen, jolla valmistellaan Kuhmoisten siirtymistä Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin jäseneksi. Kunnanjohtaja Anne Heusalan laatimasta esittelystä käy selville, että yksi tärkeä peruste etsiä uutta yhteistyösuuntaa on Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kerrottu penseys Jämsän sairaalaa ja Jokilaakson Terveys Oy:tä kohtaan: ”Vuoden 2010 alkupuolelta lähtien Jämsän kaupungille on vahvistunut käsitys, että Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ei tule koskaan aidosti tukemaan Jokilaakson sairaalan ympärille kehitettyä yhteistyömallia.” Kunnanvaltuuston käymässä keskustelussa valtuutettu Veikko Mattila valitteli kiirettä, jota sairaanhoitopiirin vaihtamisessa on pidetty. Eristä saa plusja miinuspisteitä sen mukaan, kuinka on pärjännyt. Lähimmät palvelut löytyvät vastaisuudessa Jämsästä. Peleissä ei ole osallistumismaksua. Pelaajat kokoontuvat tiistaisin kirkonkylän beachkentälle, ja osallistujat jaetaan neljän pelaajan lohkoihin. Valtuustoaloite siirrettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Niistä pelaajista, jotka eivät kuuluneet mihinkään joukkueeseen, muodostettiin joukkueet erikseen. Rantalentopallopelit ovat avoimia kaikille halukkaille. Lohkon sisällä jokainen pelaa kolme erää, jokaisen erän eri parin kanssa. Jämsän 320 tilaa eivät riitä nekään. Päätös tehtiin äänestyksen jälkeen, ja sopimusta puoltava kanta voitti äänin 33–9. Huhtikuussa Kuhmoisissa pelattiin lentopallon kutsuturnaus. Timo ja Anja Kvist kutsuivat turnaukseen pelaajia ympäri Suomea. Maanantainen valtuusto hyväksyi sopimuksen keskusteluitta. Kuvassa palloa iskee Jenni Karppinen Tytöt-joukkueesta, vastapuolella Jämät. – En esitä asian lykkäämistä myöhemmin päätettäväksi, mutta kannatan, jos joku ehdottaa. Kuhmoisten valtuusto päätti jo 15.11.2010, että Kuhmoinen osallistuu sopimukseen vain siltä osin, kun se koskee kunnan lakisääteisiä tehtäviä. Kunnanhallitus esitti valtuustolle, että se hyväksyisi uuden maaseutuhallinnon. Kuhmoisten Sanomat Jämsän kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 30.5. Vesa Koivu Kuhmoisten kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 30. Valtuutettu Päivi Malin teki aloitteen perhepäivähoidon kehittämisestä niin, että myös perhepäivähoitajille maksettaisiin lapsikohtaisen korvauksen sijasta kiinteää kuukausipalkkaa. Jämsän sosiaalija terveysjohtaja Tuula Liehun ja hallintoylilääkäri Arto Vesalan asiantuntijalausunnossa tuodaan esiin, että sairaanhoitopiirin valinta ei ole lääketieteellinen tai hoidollinen kysymys. Valtuuston puheenjohtaja Silmu Sarvala oli Mattilan kanssa samaa mieltä, että Kuhmoinen on sidottu Jämsän kantaan, mutta piti marssijärjestystä oikeana, olihan Jämsän kaupunginvaltuusto koolla samaan aikaan pohtimassa samaa päätöstä. Liehun ja Vesalan mukaan mahdollinen sairaanhoitopiirin vaihto ei muuta lääkärien vastaanottotoimintaa eikä potilaiden saamaa hoitoa. Myöhemmin selviää, miten kustannukset jaetaan, että Kuhmoinen ei joudu maksamaan kehittämisyksikön kuluja. Lopputurnauksen ajankohta päätetään yhdessä kesän aikana. Pirkanmaa on käynyt esittäytymässä valtuustolle, mutta Keski-Suomen sairaanhoitopiiriä ei ole kuultu. Pelaajia tuli joukkueina ja yksittäin. Jos sopimukseen päästään, Kuhmoinen siirtyy Pirkanmaan sairaanhoitopiirin jäseneksi vuoden 2013 alusta alkaen. Maaseutuhallinto tulee Keuruun kaupungin hoitoon, ja Kuhmoisten maaseutusihteeri Marja-Leena Rajala siirtyy vuoden 2013 alusta Keuruun kaupungin palkkalistoille. Kuhmoisen ei tarvitse osallistua jälkimmäiseen. Tarkoitus on, että neuvottelut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa valmistuvat syyskuussa 2011. Uusi hallinto jakautuu lakisääteisiä tehtäviä suoValtuustolta tuki Pirkanmaan sairaanhoitopiirille rittavaan tukihallintoon ja maaseudun kehittämisyksikköön. – kuva Eini Ylönen. Aloitteeseen sisältyi muun lisäksi esitys, että kunnan varhaiskasvatustyöryhmän kokoonpanoa muutettaisiin. Kun lohkon pelit on pelattu, lasketaan pelaajien pisteet