Kuhmoisten Sanomat on kertonut Vapon lupahakemuksen vaiheista 6.8.2008, 18.2.2009, 19.8.2009 ja 17.6.2009. Kynnyssuo sijaitsee Jämsän eteläreunalla, Kaukialan kylässä, ja käyttöön oli tarkoitus ottaa 47,7 hehtaarin suuruinen alue. SAAKKA Korpelan SUOLALAPA Uunivalmis VOIMASSA 2.-4.9. Näkymä Isojärven Salonsalmesta Ouninpohjaan päin. Alueen keskeisen osan muodostaa Isojärven kansallispuisto ja Arvajan koskireitti. 1 erä/talous 3 00 1 49 3 pl (0,40/l), sis pantit 1,20 rs Ilman K-Plussa-korttia ja yks. PERUNASIPULISEKOITUS 500 g Ilman K-Plussa-korttia ja yks. Kynnyssuo kuuluu Arvajan reitin suojeltuun valuma-alueeseen, pääosa Arvajan reitistä kuuluu myös Natura 2000 -verkostoon. syyskuuta 2010 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen Puh. Niin Päijälän osakaskunta kuin Aimo ja Sinikka Siltalakin vastustivat Huovarinojan uhraamista vesin puhdistustarkoituksiin. Eero ja Katja Leskisenoja kiinnittivät huomiota valituksen ristiriitaisiin tietoihin ja huomauttivat hankkeen vaarantavan myös suojellun Arvajan reitin. VOIMASSA 2.-4.9. Keski-Suomen ympäristökeskus – nykyinen ely-keskus – antoi virkansa puolesta lausunnon, jossa se vaati valiHallinto-oikeus hylkäsi Vapon valituksen tuksen hylkäämistä. -70% ERÄ! Ilman K-Plussa-korttia 1,99 rs (3,98/kg) Ilman K-Plussa-korttia ja yks. Myös paikalliset asukkaat ottivat kantaa Vapon valitukseen ja lähettivät hallintooikeudelle omat vastineensa. Asiaa harkittuaan hallintooikeus tuli siihen tulokseen, että kaavaillun turvetuotannon aiheuttama fosfori-, typpija kiintoainekuormitus sekä pitkä tuotantoaika huomioon ottaen ei voida varmistua siitä, ettei suunniteltu Kynnyssuon turvetuotanto merkittävästi heikentäisi niitä Isojärven Ouninpohjan vesien luonnonarvoja, jotka ovat olleet valintaperusteina, kun Ouninpohja on liitetty Natura 2000 -verkostoon. 0,75 ps (1,50/kg) -20% VOIMASSA 30.8.-11.9. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen 26.8.2010 jälkeen Vapo Oy voi luopua hankkeesta tai hakea muutosta korkeimmasta hallinto-oikeudesta, mahdollinen valitus on jätettävä viimeistään 27.9.2010. 2,45 pl (1,37/kg) 4 95 kg 1 49 1 20 2 ps (1,20/kg) KESÄN TEKIJÄ! Norjan LOHIFILEE raj. Vapo Oy viittasi siihen, että Suomen hallituksen 20.8.1998 tekemässä päätöksessä Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkostosta sanotaan, että turvetuotannon kuivatusvedet voidaan ohjata myös Natura 2000 -verkostoon kuuluvaan vesistöön. Marjatta Kiiskinen ja Unto Sarvala omissa vastineissaan viittasivat Isojärven rannoilla sijaitsevaan yli 300 vakituiseen ja vapaa-ajan asuntoon ja siihen, mitä vedenlaadun heikkeneminen niiden kannalta merkitsisi. Valituksessa muistutettiin myös siitä, että kuivatusvedet kulkevat lähes yhdeksän kilometrin matkan Huovarinojaa pitkin ennen Ouninpohjaan saapumistaan ja että välillä on neljä virtauksia hidastavaa allasta: Ilmapyyry, VähäMyllyjärvi, Iso-Myllyjärvi ja Alainen Myllyjärvi. Isojärvi on puhtautensa vuoksi valittu vertailuvesistöksi suomalaisessa vesienhoitojärjestelmässä.. -11-26% VOIMASSA 11.9. Ympäristökeskus totesi, että Vapo Oy ei ole täydentänyt alkuperäistä, moitittua haitta-arviointia eikä hanke niin ollen täytä luonnonsuojelulain 65 ja 66 pykälien vaatimuksia. 2 kpl/talous kg Tapolan KUUMA MUSTAMAKKARA kg rs (2,98/kg) TUMMA RYPÄLE 500 g, Espanja NEKTARIINI 1 kg, Italia KUVIO PASTAT 500 g 2 50 3 ps (1,67/kg) VOIMASSA 2.-4.9. Alun perin Vapo Oy haki lupaa turvetuotannon aloittamiseksi Isojärven yläpuolisella Kynnyssuolla jo vuonna 2008. Puoltavia kannanottoja ei ollut saapunut hallinto-oikeuteen. 0,94-1,13 ps (1,88-2,26/kg) 7 95 VOIMASSA 2.-4.9. Vanhoilla tiedoilla hallinto-oikeuteen Kun Vapo Oy:n vei asian hallinto-oikeuteen, se ei ryhtynyt täydentämään viranomaisen alkuperäisessä hakemuksessa toteamia puutteita vaan kiisti lupaviranomaisen päätöksen perustelut. (03) 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Palvelemme: Ma-pe 7-21 La 7-20 Su 11-20 KAUPPIAS HOITAA HOMMAN Fanta VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l, raj. Itä-Suomen ympäristölupaviranomainen hylkäsi Vapon hakemuksen 15.6.2009. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 1,50 € N:o 35 2010 60 vsk Keskiviikkona 1. Perustellessaan päätöstään hallinto-oikeus totesi, että Isojärven hiekkamaiden niukkamineraaliset ja niukkaravinteiset vedet ovat luontotyyppinä erityisen alttiita ulkoisen kuormituksen aiheuttamille muutoksille. Myös Elina Visuri ja Kaukialan osuuskunta vastustivat luvan myöntämistä. -25% VOIMASSA 2.-29.9. Vesa Koivu Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi Vapo Oy:n Kynnyssuon turvetuotantoa koskevan valituksen 26.8.2010. Isojärvi on myös erinomaisen veden laadun, karujen kirkasvetisten järvien luontotyyppien edustavuuden sekä merkittävältä osin luonnontilaisen valuma-alueen vuoksi valittu vesienhoidon seurannan vertailuvesistöksi. ERÄ! 5 95 VOIMASSA 2.-8.9
Sitten ei muuta kuin sienet pannulle hautumaan ja paistumaan. Silloin kannattaa tulla kauppaan jo seitsemältä välttyäkseen ruuhkalta ja tyhjiltä hyllyiltä. Mitä herkkuja metsissä onkaan luvassa! Kantarellit, orakkaat, mustat torvisienet ja suppilovahverot on helppo tunnistaa, ja kokeneet sienestäjät löytävät vielä pitkän listan muita maistuvaisia. Jo täällä ajassa Jumala on lähettänyt jonkin rangaistukSynnin palkka on kuolema sen, että ihmiset heräisivät synnin unesta ja kääntyisivät Hänen puoleensa. Samoin tekee myös Kirkko. Koristetarhaakaan ei ole uskaltanut paljon kastella, kaivon kuivumisen pelossa. Hänen ristinkuolemassaan on meillä anteeksiantamus ja Jumalan valtakunta. Mittaukset sen näyttävät Päijänteen ja Pälämän osalta, ja muut voivat tarkistaa tilanteen omassa venerannassaan. Kylänraitti täyttyy autoista. Sateet sen sijaan ovat kulkeneet, missä ovat mielineet. On vähän alkanut ripotellakin, sen verran, että sammakot ovat lähteneet liikkeelle. Kuhmoinen on listalla näiden kaupunkien jälkeen 14,5 prosentin työttömyydellä. Oikea ystävä kulkee kuin arjen enkeli sanomalla huomenta, ”oletpa hyvinvoivan näköinen”, ”onpa sinulla kaunis leninki”, tai ”onpa kiva tavata kun ei ole nähty aikoihin”. Heinäkuussa tilanne kuitenkin muuttui, ja työttömien osuus työikäisistä oli runsain kaupungeissa, Äänekoskella, Jyväskylässä ja Jämsässä. Joku saattoi olla jopa päihtynyt. ”Niin paljon sanomatta jää” Elämä kulkee ihmiseltä toiselle sanotuilla sanoilla. 18:22). – kuva Hilkka Lintunen Vakituinen kesävieras Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten työllisyystilanne näyttää hiljalleen paranevan. syyskuuta 2010 2 Pentti Rauhala KOLUMNI LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 1.9.2010 Vesa Koivu Kesä-Kuhmoinen sykkii elämää. Oma lukunsa ovat kesäiset lavatanssit. Sais sataa Meillä täällä Kuhmoisten suunnalla Suomea on ollut poutaa kuukausikaupalla. Kohtapuoliin autuas tuoksu leviäisi yhdessä jos toisessakin keittiössä, jos vain sataisi. Päivittäin palaa mieleeni, että tämä on viimeinen kesälomani. Kuluneena kesänä helteet ovat kattaneet Suomea viikosta toiseen ja melkein laidasta laitaan. Honkahovin parketti on korvannut Petsamon ja alkanut tuntua entistä mukavammalta paikalta. Perjantaiiltana kaupungista mökille tullessa saattaa saman viikon Kuhmoisten Sanomien ilmoituksessa mainittu tarjoustavara olla jo lopussa vilkkaan kysynnän takia. Luopumusta seuraa aina rangaistus. Painopiste on vahvasti meissä suurissa ikäluokissa. Luvassa olisi hyvä sienestyskausi, kunhan vain saataisiin kosteutta, että sienet pääsevät kasvattamaan lakkinsa. Synnin palkka on kuolema, kadotus. Se ajatus tulee ja menee saman tien. Työttömyyden lisääntyminen heinäkuussa on jokavuotinen ilmiö. Sitten saisi sataa hyvänlaisesti jo useamman päivän peräkkäin, tietenkin mieluiten öiseen aikaan. Mökkikirjaan on kirjattu kolme käyntiä Honkahovissa, kaksi Mukkulan laituritansseissa Lahdessa, yksi kerta Rönnissä, yksi kerta Krouvin lavalla Hartolassa ja yksi kerta Seinäjoella tangomarkkinoilla. Kun mökille lähtö ja tavaroiden kuljetus edestakaisin tuntuu joskus rasittavalta, vilahtaa mielessä ajatus mökin myymisestä. Arjen enkeli on myös opettaja, joka monen vuoden jälkeen tapaa sattumalta lapsen vanhemman ja kysyy: ”Mitä sinun lapsillesi kuuluu”. Osa elonkorjuusta on kesken, rypsi ainakin, ja korjuu tarvitsee poutapäiviä. Sitä ei uskoisi, kun juhannuspäivänä ajelee Kylämän tietä, ja autoja tulee vastaan jatkuvasti. Moos. Jumala on säätänyt avioliiton miehen ja naisen välille. Ajattelen, että ei olisi järkevää myydä mökkiä juuri nyt, kun eläkkeellä kaipaa entistä enemmän mökkiä ja voi panostaa sen hoitoon ja huoltoon paremmin. Heinäkuussa Kuhmoisissa Valoa työttömyystilastoihin oli 151 työtöntä työnhakijaa, mikä on 12 henkilöä eli 7,4 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Silloin olet Jumalan valtakunnan kansalainen jo täällä ajassa. Kesäkuuhun verrattuna työttömien määrä lisääntyi Kuhmoisissa parilla henkilöllä. Ensi kesänä alkaa loppuiän kestävä, ja voin tulla ja mennä mökille, milloin haluan, jos terveyttä riittää. Nuoruusvuosina käveltiin pitkin lattiaa, ja pulloa kallistettiin salaa nurkan takana. Maamme hallitus on yhä enemmän luopumassa Jumalan Sanasta. Hän kutsuu vielä tänään ihmisiä luoksensa. Emilia. Mökin pihassa piipahti kesällä muitakin perhosia, kuten haapaperhonen ja suruvaippa. On niitä terassi-ilmoja jo ollutkin. Me rakastamme, vihaamme, eroamme, pyydämme anteeksi, saamme anteeksi. Veisivät varmaan nytkin, mutta kun langaton nettiyhteys mokkulalla on tullut niin huonoksi, ettei tietokonetta kannata ottaa mökille harmiteltavaksi. Muistan, että tämä mökki on pitkäaikaisin kiinnekohtani elämässä. Sovimme asioita, kadehdimme. Kertoman mukaan kesän lämpimät ovat tehneet hyvää maanalaisille sienirihmastoille. Seison aukoksi hakatun pienen metsäpalstani reunalla ja katselen, miten viime syyskuussa istutetut taimet kasvavat. Kauko Saksala Kuhmoislainen Hilkka Lintunen ihasteli ritariperhosta kesäkuussa kesämökkinsä pihassa Jämsän Hallissa. Väki tungeksii kahden päivittäistavaraliikkeen hyllyjen välissä. Keski-Suomen ely-keskuksen mukaan muutos johtuu siitä, että lomautukset vähenivät. Antaa sataa vaan. Tunnusta syntisi ja ota vastaan syntien anteeksiantamus Jeesuksen veressä, jonka Hän on jo hankkinut sinulle. Orivedellä kysyin kerran rotarykokouksessa tapaamaltani silloiselta Oriveden tiemestarilta, milloin Kuhmoisten-Länkipohjan tie päällystetään. Kumisaappaat jalkaan ja vastatuuleen. Jumalan Sanan Raamatun mukaan on samaa sukupuolta olevien sukupuolielämä ja liitto kauhistus Jumalalle (3. Arjen enkeli on lääkäri, joka sanoo potilaalle: ”Tulehan taas kun on asiaa”. Kuljin nuorempana mökiltä käsin lähipaikkakunnilla Elämää Kesä-Kuhmoisissa paikkaamassa rotaryklubin kokouksissa. Ennen tanssilavoilla kävivät nuoret, nyt kaikenikäiset. Siitä on helppo ollut pulahtaa välillä uimaan ja palata aivot virkeinä jatkamaan lukemista. Nyt on anniskeluoikeudet, mutta siitä huolimatta yleisö on pääosin selvin päin. Koko maakunnassa työttömien määrä väheni viime vuoteen verrattuna 2,3 prosenttia. Voisihan sataakin. Ajattelen, että näitä taimia en enää tule näkemään puina. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 1. Kunnassa oli koko alkuvuoden ajan Keski-Suomen suurin työttömyysprosentti. päivän tienoilla, ja viipynyt muutaman päivän. Tiemestarin vastaus oli, etteihän siellä ketään asukaan. Suorastaan romanttiselta on tuntunut väitöskirjan esitarkastus saunan terassilla tuulen riepottaessa välillä tarkastettavan työn irtolehtiä. Ja siitä saisi jatkaa. Perhonen on saapunut jo kolmena kesänä aina samaan aikaan, kesäkuun 8. Ei nyt niin tolkuttomasti, mutta kuitenkin. Oli siinä ihmettelemistä, kun paikoitellen viljat alkoivat tuleentua jo heinäkuun puolella, kuivuuden pakottamina. Ensin pientä vihmettä, että maan pinta kostuu ja alkaa imeä vettä. Sana on pieni asia, mutta siihen sisältyy paljon, ja jokainen meistä voi sillä joko rakentaa tai hajottaa omaa ja lähimmäistemme elämää. Mökkikirja, johon on kirjattu tarkkaan käyntien tapahtumat, paljastaa, että usein työasiat ovat vieneet ajan mökilläkin. Nyt kesän lopulle tultaessa järvien vedenpinta on tavallista alempana ja edelleen laskusuunnassa. Juhannusaatto on oma lukunsa. Viimeksi vihityt piispat ovat myös hylänneet Jumalan Sanan. Onhan se vähän vastoin yleistä mielipidettä toivoa sadetta, mutta on niitä muitakin kuin minä, jotka pitävät sateesta. Käyköhän niin, että sitten kun meidän jalkamme ei enää nouse, tanssilavat jälleen hiljenevät. Vasta lapsenlapseni näkevät tässä tukkimetsän. Parturi-kampaamossa yrittäjä on sitä mieltä, että kesällä Kuhmoisissa olisi töitä uusillekin parturikampaajille, kun ajanvaraus sukulaishäiden kampausta varten ei onnistu. Toisaalta syyskyntöjä ei voi aloittaa, jos hiesumaat eivät saa vettä. Ajattelen, miten tanssilavakulttuuri on vuosikymmenten saatossa muuttunut. Keskimaa lopetti jo kauan sitten entisen Kuhmoisten Osuuskaupan rautaosaston, mutta näin syntyi markkinarako yksityiselle yrittäjälle, jolla on tarjota monenlaista mökkiläisen tarvitsemaa tarviketta. Polttopuuta on karttunut niin paljon, että siitä riittää loppuiäksi mökin saunan pesään ja Lahteen takkaan. Musiikki on tälle ikäkaudelle sopivaa tanssittavaa, ja lattialla on tilaa tanssia. Kuivan kesän jäljiltä hiesu on kovaa kuin betoni. Samoin sukupuoliset suhteet vain avioliitossa. Jeesus on kuollut, että saisimme syntimme anteeksi
Etualalla, selin kuvaan, Kuhmoisten kunnan hallintopäällikkö Sanna Luukanen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Tarja Teva ja kunnanjohtaja Anne Heusala. Sen avulla varataan alueet soran ja hiekan ottoa varten ja suojataan arvokkaita harju-, kallioja pohjavesialueita. Kumoisten Sanomien tämän päivän lehdessä, sivulla 6, on kuulutus, jonka avulla maakunnan asukkaat voivat perehtyä kaavaehdotukseen ja ottaa siihen kantaa. Merkittäviä kallioalueita on maakunnassa 99, useimmat niistä Keiteleen Maankäyttö Keski-Suomen 2. – Yritykset ja työpaikat on haalittava tänne, eivät ne itsestään tule. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 1.syyskuuta 2010 Vesa Koivu Keski-Suomen liiton maakuntahallitus kävi Kuhmoisissa. valtatie 24 perusparannus – asiaa ajettava • Isojärven kansallispuistoon johtavan tien 3284 • parantaminen – asiaa ajettava laajakaista kaikille -hanke toteutettava • Lahti-Kuhmoinen-Jämsä -oikorata – suunnitelmaa • vietävä eteenpäin Kuhmoisten kirkonkylälle suunniteltu lämpövoi• mala – tukea ylimaakunnallinen Päijänne-yhteistyö – organi• saatio perustettava Kuhmoisten kunnan toivomukset maakuntahallitukselle. Vaalittavista tai suojattavista kallioalueista yhdeksän sijaitsee Kuhmoisissa: Hertunvuoren kallioalue, Haukkasalo-Koisalo, Kaukkaanvuori, Konivuori-Väärävuori, Kotavuori-Hongiston kallioalue, Lahnavuori, Portinvuori-Roninvuori ja Pyhänpää-Syrjänvuori. Hankkeeseen kuuluu 5 moottoritien eritasoliittymää ja 18 muuta siltaa, ja sen hinta on 90 miljoonaa euroa. Näitä ei ole Kuhmoisten kunnan alueella. Suosaaren liikennetarpeiden listalla olivat myös 9-tien parantaminen välillä Jämsä–Muurame ja 24-tien kohentaminen. – Niin tärkeä kuin Himos onkin, se ei täytä meidän tarpeitamme, Kuhmoisten matkailulla on eri kohderyhmä, Tarja Teva lausui. Päijänne ja valtatien 24 kohentaminen korostuvat kuhmoislaisten kannanotoissa. – Rata Tampereelta Orivedelle on kaksiraiteinen. Tavallisilla sairaanhoitopiireillä pitää olla yhteistyökumppaninaan jokin yliopistollinen keskussairaala, Keski-Suomella se on Kuopion yliopistollinen sairaala. – Meillä on samat asiaperusteet, mutta vastakkaiset kannat, apulaiskaupunginjohtaja Kilpeläinen oli ällikällä lyöty. Saapuvilla oli maakuntahallitus, Kuhmoisten kunnan johtoa ja Jämsän kaupungin johtoa. Kokouksen päätyttyä maakuntahallitus tapasi Kuhmoisten kunnanhallituksen ja johtavia virkamiehiä ravintola Hämeen Tuopin kabinetissa. Kiusallinen aihe maakuntaliitolle Sen enempää maakuntajohtaja Mikkonen kuin maakuntahallituksen puheenjohtaja Helena Pihlajasaarikaan eivät halunneet keskustella suuntautumisesta, vaikka apulaiskaupunginjohtaja Kilpeläinen heiltä sitä odotti. Jämsä ja Kuhmoinen ovat ottaneet kantaa Tampereen puolesta. Apulaiskaupunginjohtaja Jorma Kilpeläinen puhui maakunnan yhteistyösuunnista. – Minulla ei ole tiukkaa, omaa kantaa asiassa, mutta siitä mitä Jyväskylän kauMaakuntahallitus vierailulla Kuhmoisissa punginhallituksen tiimoilta olen ymmärtänyt, Kuopion yliopistollista sairaalaa on pidetty meille edullisempana, koska Kuopio tarvitsee meitä enemmän. Kuhmoisilla on sama kanta kuin Jämsälläkin, että KeskiSuomen sairaanhoitopiirin pitäisi ryhtyä yhteistyöhön Tampereen suuntaan. Keski-Suomi tekee yhteistyötä molempiin suuntiin, maakuntajohtaja Anita Mikkonen pyöritteli. – Mitä sitten tulevaisuus tuokin tullessaan, maakuntien määrä tulee luultavasti vähenemään nykyisestä. Keski-Suomen 2. Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusala, kunnanhallituksen puheenjohtaja Tarja Teva, valtuuston puheenjohtaja Silmu Sarvala ja Ossi Simola kunnanhallituksesta kertasivat aiemmin päivällä puhuttua. Keski-Suomen ely-keskus suunnittelee Jyväskylästä pohjoiseen kulkevan 4-tien muuttamiseksi moottoritieksi välillä Kirri–Vehniä. vaihemaakuntakaavassa ja Päijänteen itärannoilla. Aamupäivällä maakuntahallitus piti kokouksensa Sahanrannassa. Ja sellaista yhteisapua kannatan, että kuka tahansa lähtee täältä maailmalle asioimaan, samalla vie myös naapurille tärkeitä asioita eteenpäin. Maakuntahallitus hyväksyi osaltaan ehdotuksen KeskiSuomen 2. Jämsän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Voitto Suosaari esitteli Jämsän näkökulman liikenneyhteyksien kehittämisestä. Maakuntahallituksen jäsen Tuija Mäkinen, joka on myös Jyväskylän kaupunginhallituksen jäsen, vastasi sitten Kilpeläiselle. – Länteen suuntautumisessa on meille paikallistakin etua, Jämsän kannalta Tampere on lähellä, ja lyhyet matkat ovat potilaille mukavampia, Kilpeläinen selitti, – Mutta me Jämsässä näemme, että länteen suuntautuminen on koko maakunnan etu. Puna-asuinen maakuntahallituksen puheenjohtaja Helena Pihlajasaari toivotti Kuhmoisten kunnan ja Jämsän kaupungin edustajat tervetulleiksi maakuntahallituksen järjestämään kuulemistilaisuuteen, joka järjestettiin Kuhmoisten Kuntalan valtuustosalissa viime viikon torstaina 26.8. Keski-Suomen sairaanhoitopiirillä olisi näin vahvempi asema Kuopiossa. Ruokakulttuuri ruukku ry on hakenut Keski-Suomen liitolta avustusta ruokakulttuurikeskuksen perustamiseksi Jyväskylään. Nyt Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on halua vaihtaa kumppaniksi Tampereen yliopistollinen sairaala. vaihemaakuntakaavaksi. Jämsän uusi kaupunginjohtaja Ilkka Salminen ei vielä ollut astunut virkaansa, mutta hän oli kesken lomapäiviään saapunut Kuhmoisiin. Rata on rakennettava kaksiraiteisena Jyväskylään saakka. Kun Kilpeläinen tointui hämmästyksestään, hän kysyi Mäkiseltä, mitä vaikutusvallasta kertoo se, että Keski-Suomen pyynnöistä huolimatta Kuopio ei ole järjestänyt professuureja, mutta Tampere tarjosi ne heti kättelyssä. Maakuntahallitus myönsi yhdistykselle 75 000 euroa Keski-Suomen kehittämisrahaston varoista. – Päijännematkailu ylittää myös maakuntarajat. Vasta kun tieto Tampereen lupauksesta saapui, Kuopio lupasi saman. Tieliikenteen lisäksi hyvät tietoliikenneyhteydet ovat meille tarpeen niin työnteon kannalta kuin vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyden kannaltakin. – Sen neuvon annan kuhmoislaisille, että vetäkää vain kunnolla kotiinpäin, silloin kun on teidän eduistanne kysymys. Keskustelu Kuntalassa Iltapäivällä oli vuorossa keskustelutilaisuus Kuntalan valtuustosalissa, puhetta johti maakuntahallituksen puheenjohtaja Helena Pihlajasaari Lievestuoreelta. Hänen mukaansa Keski-Suomi suuntautuu länteen, mutta Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on poikkeus. Tulevaisuuteen suuntautuva hanke listalla oli oikorata Jämsä–Lahti. Mahdollisia malmialueita on kahdeksan, joista yksi osuu Pukarankulmalta pohjoiseen, Kuhmoisten ja Jämsän rajalle. Maakuntahallituksen päätöksen jälkeen kaavaehdotus asetetaan yleisön nähtäville. Maakuntakaavassa on lueteltu 41 moreenialuetta, joita on suojattava tai kohdeltava varovasti. Valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaita harjualueita on merkitty 18, niistä kolme on kuhmoislaisia: Hakinharju, Rannanharju ja Peltolankylän Harjunmäki. Maakuntakaavaan on merkitty maa-ainesten ottoa varten 26 vyöhykettä, niistä yksi sijoittuu Kuhmoisten alueelle Harjunkorkiiseen. Maakuntahallitus antoi asiassa lausunnon, se pitää tiehanketta erityisen merkittävänä ja kiireellisenä. – Tampereen yliopistollinen sairaala on vahva, ja sillä on varaa antaa toimintoja KeskiSuomeen, se on esimerkiksi luvannut Jyväskylälle kolme kauan kaivattua lääketieteellistä professuuria. Orivedeltä Jyväskylään on vain yksi raidepari, se hidastaa kuljetuksia. Ei se naapurusten hyvää yhteistyötä vahingoita. vaihemaakuntakaavan karttaan on Kuhmoisten osalta merkitty kaksi kirkonkylän vesihuollon kannalta tärkeää pohjavesialuetta, toinen niistä sijoittuu AlaKarkjärven ja Ylä-Karjärven väliseen maastoon, toinen Kangastakusen ja Saaresjärven välille. Mäkinen myönsi, että Kilpeläisen esimerkki oli osuva
Vaihtoehdot ovat olleet kuolema tai usko kuoleman voittajaan, Jeesukseen. klo 12.30. Kutsu tai kiitos paikallislehdessä tavoittaa. Ilmoittautumiset Tarja Vesikalliolle 9.9. Omaishoitajien ja hoidettavien lounashetki Hämeen Tuopissa ti 14.9. taivaassa ti 7.9. ja 8.9. MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitukset alkavat srk-kodin Marttasalissa to 2.9. Lähtö srk-kodilta klo 8.15. klo 18. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt hänen saarnansa uskonpuhdistuksen muistopäivän messussa, marraskuussa 2009. Avioliittoon kuulutettu: Olli Pekka Orakangas ja Heli Terhi Hannele Turpeinen molemmat Kuopion Männistön seurakunnasta sekä Lasse Eemeli Pasinen ja Mirkka Susanna Virtanen molemmat Jämsän seurakunnasta. Monella laivalla oli pantu sauna lämpiämään. Isoskoulutus 7. Päivätuokio Ruolahden kirjastossa to 9.9. klo 10-12. 040 5238503. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Reijo Antero Aalto Kirkonkylästä 61 v. Kuhmoisten Sanomissa painettu on valtakunnassa luettu Päijänteen laivat kiinnittyivät Pihlajalahden laituriin jo päivällä. Ajatellaanpa esimerkiksi kristittyjen perheiden lapsia, jotka ovat lapsesta saakka kuulleet Raamatun opetusta ja saaneet maistaa seurakuntayhteyttä. Laivat ja veneet olivat kiinnittyneet laituriin jo varhemmin päivällä: Alli, Manta, Ronja, Saara Maria, Kiasma II, MS Pulp, H72115, Jorma Venetsialaisilta Pihlajakoskella II, Voima, Jämsän järvipelastajien SAR, ja kaiken koruna höyryvenhe Kirvesniemi. 040 5238503. Jumalan yllättävää ja uudistavaa voimaa tarvitaan kaikkialla. Poikien ilta nuorisotalolla ke 8.9. klo 17. Nuortenilta 7. su helluntaista 5.9. Kuhmoisten Sanomat toivottaa pastori Kantolalle hyviä työvuosia. Kaikki eivät tarvitse kapinavaihetta voidakseen omakohtaisesti uskoa seurakunnan ja maailmankaikkeuden Herraan. Ehkä sinä olet juuri nyt Jumalan yllättämä. Mira Vaha valmistuu elo-syyskuussa teologian maisteriksi, ja ennen virkamääräystä hänen on saatava vielä pappisvihkimys. Ihmiset viettivät omia yksityisiä juhliaan, kuljeskelivat laiturilla laivoja katsellen ja siirtyivät illan loppua kohden paikallisen ravintolan terassille. Täällä on sanaa julistettu ja julistetaan, mutta silti kristittyjen määrä pysyy vähäisenä. Eräänä aamuna pyöräretkellä kohtasin tietä ylittävän karhun. tänään Pirkka to Sinikka, Sini, Justus pe Soile, Soili, Soila la Ansa su Roni, Mainio ma Asko ti Miro, Arho, Arhippa ke Taimi KOULURUOKA tänään pyttipannu, salaatti to lihapullat, perunat, salaatti pe pinaattikeitto, kananmuna, karjalanpiirakka ma suikalekastike, perunat, salaatti ti risotto, salaatti ke jauhelihapihvit, perunat, salaatti Vesa Koivu Pohjanlahden rannikolla 1800-luvulla alkanut loppukesän juhla, venetsialaiset, on kotiutumassa myös Päijänteen rannoille. TERVETULOA Sanan ja rukouksen ilta To 2.9.-10 klo 19.00 SEPPO OTTMAN Helluntaiseurakunta Toritie 44 HENGELLISTÄ HARTAUSKIRJOITUS Anssi Savonen Vietimme kielikoulumme kesälomaa uuden kotimaamme, Japanin, vuoristoseudulla, lähellä olympiakaupunki Naganoa. Jämsän järvipelastajat olivat saapuneet Pihlajakoskelle omalla veneellään. En ollut uskoa silmiäni. Joskus pitää kulkea kauas, jotta voi nähdä ja löytää uutta. Viime lauantaina 28.8., kun ilta alkoi hämärtyä, Pihlajakoskella sytyteltiin valoja rannoille ja pihapiireihin. Vesa Koivu Pastori Jorma Kantolan virkamääräys Kuhmoisten seurakuntapastorin virkaan on päättynyt elokuun loppuun. Herra käyttää sinua, kun yllättää lähimmäisiäsi rakkaudellaan. Totta se on. Sataman liepeille oli asettunut pari matkailuautoa, henkilöautoja ajettiin parkkiin, taksit olivat liikkeellä, ja nuorta väkeä saapui koko ajan lisää. Jorma Kantola toimi seurakuntapastorina Kuhmoisissa kaksi vuotta. Perhekahvila srk-kodissa ke 1. Yllätyksiä Hengellisessä mielessä tunnemme kertomuksia viimeisille rajoille asti kulkeneista ihmisistä. Miksei armon sanoma näytä ottavan tulta täällä. Kuhmoisten kirkkoneuvosto päätti 19.8. klo 18. Eikä siinä vielä kaikki. klo 9-15. Järvipelastajat ovat liikkeellä koko veneilykauden, ja päivystys on vapaaehtoistyötä. Jeesuksen rakkaus voi yllättää kotiportillakin. Rovastikunnallinen lähetyspäivä medialähetyksestä Jämsässä to 16.9. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 1. Lauantai-iltana toimintaa johti kapteeni Jukka-Pekka Rantanen, kansimiehenä toimi Jaana Julin. klo 18. Sinun puolestasi taivaallinen Isä lähetti Jeesuksen ristinkuolemaan, jotta saisi pitää sinut aina omanaan. Hänet tultiin tuntemaan teologisista kysymyksistä kiinnostuneena, pohdiskelevana kirkonmiehenä. Sinä kelpaat luomakunnan pomon lähityötoveriksi. Seurakunta suhtautuu luottavaisesti siihen, että tuomiokapituli ottaa esityksen huomioon, ja kirkkoherra Jukka Erola on väliajaksi palkannut Mira Vahasta uusi seurakuntapastori Mira Vahan seurakuntaan teologiksi. klo 13. syyskuuta 2010 4 VIIKON NIMET Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 15. Nämä ihmiset ovat menneet elämässään niin paljon vikaan, että heillä on ollut omien sanojensa mukaan vain kaksi vaihtoehtoa valittavanaan. klo 10. pyytää, että Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli antaisi teologian opiskelija Mira Vahalle seurakuntapastorin virkamääräyksen Kuhmoisiin 10.10.2010 lukien. Kaikki uudet jäsenet sydämellisesti tervetuloa! NUORISOTYÖ Nuorten reissu Risti Rockiin Tampereelle la 4.9. mennessä puh. Perämies Kimmo Röman kertoi, että ilta vaikutti rauhalliselta. taivaassa ti 7.9. Olin aina pitänyt luonnonvaraisen karhun näkemistä mahdollisena Keski-Suomen metsissä tai Pohjois-Karjalan ja Lapin vaelluksillani, mutta minun piti tulla tiheästi asutettuun Japaniin asti kohdatakseni tuon komean eläimen. Vaikkei jokainen meistä näytäkään joutuvan selkä seinää vasten -tilanteisiin, Jumala tarjoaa jokaiselle meistä hetkiä, joissa on mahdollisuus lähentyä häntä kohti. Ajattelen nyt erityisesti tätä Japanin lähetyskenttää. Yllätys ja ihme uskon syntyminen ja ylläpysyminen silti aina on. Valkeakoskelta käsin seurakuntapastorin virkaa hoitanut Jorma Kantola on Tampereen tuomiokapitulin päätöksellä määrätty Messukylän seurakunnan seurakuntapastorin virkaan 1.9.2010 alkaen. Ilmoittautumiset Tarja Vesikalliolle p. Illan tummetetessa valot syttyivät lahden rannoille.. Onneksi vältyttiin sateelta. Millainen yllätys rakastavalla Jumalalla on varattuna Japanin kansalle
Seuraavana aamuna lähdimme 70 km päähän Tereljin luonnonpuistoon kolmella maastoautolla, niiden kuljettajat ajoivat kilpaa vaihtelevia tien tapaisia pitkin. Ratsastuskilpailussa, jota seurasimme, oli osallistujia yli 200 ja matka oli 17 mailia eli yli 30 km. Hollolan äänestysprosentti oli vähän yli 63. Lättyjen paistaminen oli alkanut jo kolmisen tuntia ennen kahvitilaisuutta. Lahnalahti sanoi tekevänsä lättyjä myös kotona, mutta se on vain murto-osa kaikesta paistamisesta, sillä hän urakoi ohukaisia muun muassa markkinoilla ja juhlissa. Padasjoella vastausprosentti oli vajaa 64 prosenttia. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 1.syyskuuta 2010 Pekka Lehmussaari Mongoliassa, sen pääkaupungissa Ulan Batorissa, lähdimme aamupalan jälkeen heti ensimmäisenä aamuna katsomaan ratsastuskilpailua. Jurtat olivat hyvin värikkäitä, oranssi vallitsevana, ikkunoita niissä ei ole. Uusi hopeakorujen alkeiskurssi järjestetään vasta vuodenvaihteen jälkeen. Martat olivat toivoneet, että iltahetki olisi voitu viettää pihamaalla, jolloin lätyt olisi viety pannulta suoraan lautaselle, mutta säätä täytyi paeta sisälle saliin. Hämeenkoskella vastustajia oli 73 prosenttia, Padasjoella 72 prosenttia ja Nastolassa 67 prosenttia. Päivi Hotokka Ilmoittautuminen Jämsän työväenopiston syksyn kursseille alkaa tänään 1. Tiivistahtisella kurssilla opiskellaan pitkiä päiviä ja suoritetaan tentti. Se järjestetään kahtena viikonloppuna marraskuussa ja kahtena viikonloppuna ensi vuoden puolella. Lopullisen päätöksen kuntaliitokseen mukaan lähtemisestä tekevät kunnanvaltuustot 13. Lisäksi ensi talvena pidetään saaristolaivurikurssi, jollaisia on järjestetty Kuhmoisissa aiemminkin. Annokset olivat ihan hyviä, mutta laskutuksen kanssa meinasi aina olla ongelmia. Osmo Haaki ottaa tuntumaa yöpaikkaan. Uutena käsityökurssina alkaa tilkkutyön alkeet. – Joukossa on sellaisiakin kursseja, joille ei ilmoittaudu ketään. Istuimme lattiatasossa kuin kirkon penkissä. Mukaan heitettiin myös perunat, sipulit ja porkkanat ja sitten jäätiin odottamaan noin 40 minuutiksi keitosta, joka kypsyi taas lehmän lannalla. Alkeita opettelemaan haluavien on tosin syytä pyytää apua osaavammilta henkilöiltä, sillä ilmoittautuminen mahdollista vain tietokoneen avulla. Juhla kestää Mongoliassa kolme päivää, ja siihen liittyy monia suuria tapahtumia. Hämeenkoskella kyselyyn vastasi vajaa 46 prosenttia äänestysikäisistä kuntalaisista. Tämäkin on viikonloppukurssi, joka kokoontuu kaksi kertaa. Lounas valmistettiin meille lampaanlihasuikaleista. Tänään keskiviikkona illalla Kuhmoisten kirjastossa on mahdollista saada apua ilmoittautumiseen, ja kirjaston tietokoneet ovat tätä varten työväenopiston käytössä. Päivi Hotokka Lättyjen herkullinen tuoksu säesti Päijännekodilla viime viikon tiistaina järjestettyä iltahartautta. Tapahtuma oli 40 km päässä valtavalla arolla, ja se liittyi Naadam-juhlaan, joka vastaa meidän itsenäisyyspäiväämme. Työväenopiston rehtori Pertti Gylldén huomauttaa, että joillekin tilkkutöistä tulee todellinen intohimo, ja tilkkuilun harrastajat ovat perustaneet omia kiltojaan. Heinolassa kyselyyn vastasi reilu 54 prosenttia sen saaneista ja Nastolassa vajaa 53 prosenttia. Vesikallio muistutti, että Jumala ei lajittele ihmisiä tai laita heitä eri ryhmiin, vaan kaikki ovat hänelle yhtä rakkaita samalla tavoin kuin reppanaenkelit, vaikka heidän varpaansa olivat savessa ja siivet nuupallaan. Kursseille ilmoittaudutaan internetin kautta. – Kurssi on ollut viime aikoina suosittu Jämsässä, Gylldén kertoo. Illalla oli vielä yhteinen päivällinen paikallisessa ravintolassa. Tarja Vesikallio kertoi Päijännekodin yleisölle sadun reppanaenkeleistä, jotka saivat Jumalalta tehtäviä. Kuhmoisissa järjestettävien kurssien valikoima on jonkin verran uudistunut, ja vähemmän suosittuja kursseja on pudonnut pois. Maan päällä toimiminen tuntui vaikealta, kunnes Jumala lahjoitti enkeleille uskon silmälasit. Saimme maistiaisia asukkailta, muun muassa hevosen maitoa, jugurttia ja vastakirnuttua voita. Perinteistä puutyökurssia ei tänä vuonna järjestetä, sillä huonekalujen entisöinti on viime aikoina ollut selvästi houkuttelevampaa. syyskuuta. Se vaikutti varsin vaativalta laululta. Isänmaallisuus näkyy muun muassa lipuista autoissa ja maalatuista lipuista ihmisten poskilla. Tilkkutöihin tutustutaan perustekniikoista lähtien, joten kurssi sopii myös sellaisille, joille harrastus on täysin uusi tuttavuus. Siinä vaiheessa olin, yllättäen, kylläinen koko lounaan suhteen. Kaksi tynnyrinpuolikasta oli nuotioiden päällä. – Ihmisten ymmärtäminen ja auttaminen ei ole aina helppoa, ja sen enkelitkin saivat kokea. Ensi vuonna järjestettäville kursseille ilmoittaudutaan vasta joulun jälkeen. Näille kursseille kannattaa siis ilmoittautua mahdollisimman nopeasti. Lypsy suoritetaan kahden tunnin välein. Myös vaatteidenvaihto oli melkoinen show, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten terveysasemalla terveyskeskuslääkärinä työskennellyt Jyrki Järvinen on valittu Jämsän perusterveydenhuollon tulosaluejohtajaksi. Maaliin tullessa näkyi, että sekä ratsut että ratsastajat olivat täysin poikki. Marttojen Anni Lehtonen ja Helinä Lehmussaari tarjoilivat Päijännekodin asukkaille ja muille vieraille vastapaistettuja ohukaisia. Toisessa oli kiviä kuumenemassa kuivatun lehmänlannan joukossa, toiseen heitettiin lihasuikaleet, ja viimeksi vielä ne kivet laitettiin lihasuikaleitten joukkoon. Tiistai-iltana paistettiin Martat urakoivat lättyjä Päijännekodilla 20 litraa lättytaikinaa. Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme paluumatkalle Ulan Batoriin ja näimme varsin erikoisia kalliomuodostelmia – jopa Buddha oli kalliomuodossa. Meille suomalaisille ”ammattisaunojille” sauna oli monessa mielessä pettymys. Uusi pesti alkaa tänään keskiviikkona.. Hevosen maito maistui lähinnä piimältä. Ääni muistutti paikoin matalaa torvimusiikkia. Näyttää todennäköiseltä, että ainakaan Hollola ei jatka Uusi kunta -hankkeessa. Kuhmoisten Sanomat Viidessä Uusi kunta -hankkeeseen osallistuvassa kunnassa kuntien asukkaat vastustavat selvästi kuntaliitosta Lahden kanssa. Herutuksen suorittaa pieni varsa, minkä jälkeen miehet tulevat lypsämään hevosen kuten lehmän. Yleensä kaikki maistoivat kohteliaasti talon antimia. Diakoni Tarja Vesikallio ja kanttori Hannele Erola pitivät hartaushetken, ja Kuhmoisten martat olivat vastuussa tarjoilusta. Uusien kurssien tieltä ovat joutuneet väistymään sellaiset kurssit, joille ei tahdo riittää opiskelijoita. Kursseja joudutaan myös lopettamaan talven mittaan, kun osallistujien määrä vähenee. Saimme myös seurata hevosten lypsyä. Laivurikursseille on usein saapunut osallistujia Kuhmoisten ja Jämsän ulkopuoleltakin. Gylldénin mukaan opintoohjelmaa suunniteltaessa pyritään ottamaan huomioon myös kuntalaisilta tulevat toiveet. Kilpailun jälkeen menimme koko porukka saunaan erään paikallisen hotellin tiloihin. Illalla kävimme seuraamassa kansanmusiikkija tanssitapahtumaa, jonka mieleenpainuvin esitys oli kurkkulaulu, jota muuan miestaiteilija esitti. Hollolassa peräti yli 83 prosenttia äänestäneistä oli suurkuntaa vastaan ja vain reilu 15 prosenttia puolsi suunnitelmaa. – Ei voi paistaa, jos pannulle sataa vettä, Lahnalahti totesi. Järvinen terveydenhuollon johtoon Järvinen johtaa niitä terveyspalveluja, jotka eivät siirry Jokilaakson terveyden tuotettaviksi, kuten neuvolat, Kuhmoisten terveysasema ja työterveydenhuolto. Hevosten lypsyä ja kurkkulaulua Siperia opettaa, osa 2 Mongolijurtissa oli mukava yöpyä, itikoita ei ollut, ja ilma oli viileä. Heinolassa mielipidetiedusteluun vastanneista hiukan yli 80 prosenttia vastusti liitosta ja reilu 15 Asukkaat vastustavat suurkuntaa prosenttia oli sen puolesta. syyskuuta kello 17. – kuva Veikko Järvinen Viimein saavuimme pieneen kylään, jossa majoituimme taas jurttiin. Silloin ne eivät lähde lainkaan liikkeelle, ja jos kurssia pitää tuntiopettaja, hänet irtisanotaan, Pertti Gylldén kertoo. Kuhmoisten kursseista suurin kysyntä saattaa olla tietokoneen käytön alkeita opettaville kursseille, koska yhteen ryhmään mahtuu vain kahdeksan opiskelijaa. Matkalla näimme paljon eläinmarkkinoita, joista paikalliset asiakkaat ostavat elävän lampaan mukaansa, se sitten valmistetaan syötäväksi. – Odotamme, että tälle kurssille tulisi väkeä. Kirjastosta apua ilmoittautumiseen Jämsän työväenopisto aloittaa tänä lukuvuonna yhteensä yli 240 kurssia, ja kuhmoislaiset voivat ilmoittautua myös Jämsässä järjestettäville kursseille. Ulkona tipahteli tasainen vesisade. Toiset kertoivat lihan olleen sitkeän oloista. Matkalla poikkesimme tutustumiskäynneillä paikallisissa jurtissa ja veimme lapsille pikku tuliaisia Suomesta. Kurssilla tehdään hopealangasta ketjuja ja muita koruja. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna Kuhmoisissa järjestetään rentouttavan hieOpistossa uusia viikonloppukursseja ronnan kurssi, jolla opetellaan hieromaan päätä, niskaa, selkää, hartioita ja jalkoja. Myös vuotakauppiaita oli runsain mitoin tien varsilla. Kirsti Lahnalahti ja Helvi Narikka ahkeroivat muurinpohjapannun ääressä Päijännekodin räystään alla. Esimerkiksi perjantain joogaryhmää ei tänä lukuvuonna muodosteta, vaikka keskiviikon ryhmä onkin hyvin suosittu. Se monipuolistaisi Kuhmoisten tarjontaa, Gylldén sanoo. Löylynheitto oli kielletty, koska se kuulema laskee saunan lämpötilan. Suoritus on varsin vaativa, kun kilpailijat olivat noin 10-vuotiaita ja ratsastivat ilman satulaa. Sivukylillä opintoryhmässä pitää olla seitsemän opiskelijaa, jotta se järjestetään, Jämsän keskustassa kahdeksan. Hollola järjesti asukkailleen neuvoa-antavan kansanäänestyksen ja Heinola, Hämeenkoski, Nastola sekä Padasjoki kysyivät asiaa epävirallisemmin mielipidekyselyllä
Mahdolliset muistutukset tulee toimittaa kirjallisina nähtävillä olon aikana osoitteella Kuhmoisten kunnanhallitus, Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen. Kunnanhallitus KESKI-SUOMEN LIITTO KUULUTUS Keski-Suomen 2. Oppilaat pääsivät kokeilemaan muun muassa puujaloilla kävelyä ja pingispallon kuljettamista suussa pidettävällä lusikalla. luokan pojat (2,0 kg): 1) Sauli Lehmussaari 552; 2) Atte Ojala 538; 3) Tino Uimonen 439; 4) Tony Koponen 435; 5) Eljas Liehu 378; 6) Iiro Salminen 363 4. 040-7596774. luokan pojat: 1) Veikko Hakanen 7,6; 2) Vihtori Lahnalahti 8,1; 3)Otto Hinskala 8,3; 4) Antti Laatikainen 8,4; 5) Samuli Säynätjoki 8,5; 6) Tuomas Lättilä 8,8; 7) Kasper Kallio 10,1 3. luokan pojat: 1) Matias Kehusmaa 297;2) Otso Hiidenkari 280; 3) Aleksi Salminen 269; 4) Tuomas Peltonen 267 6. 4kg: P14: 1) Teemu Aittolahti 6,77.. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 1. P12: 1) Joona Aittolahti 2,94; 2. Muu kaavaan liittyvä viiteaineisto on nähtävillä Keski-Suomen liitossa ja pääosin myös internetissä edellä mainitussa osoitteessa. Jyri Laakso 2,76. Hinta 9e, sisältyy matkat, sisäänpääsy ja ohjattu allasvoimistelu. VMK) ehdotus asetetaan nähtäville maankäyttöja rakennuslain 65§:n ja maankäyttöja rakennusasetuksen 12§:n mukaisesti 6.9-6.10.2010 väliseksi ajaksi. luokan tytöt: 1) Pinja Simola 10,4; 2) Venla Kallio 11,3; 3) Jenna Uimonen 11,5; 4) Johanna Lampinen 11,8 5. luokan tytöt: 1) Minna Kehusmaa 7,8; 2) Heta Nipuli 8,2; 3) Saija Koskinen 9,2; 4) Katariina Lahnalahti 9,4; 5) Mirella Launonen 9,4; 6) Riikka Liehu 9,5; 7) Alma Karevesi 9,8; 8) Nella Stenholm 10,0; 9) Lotta Unnaslahti 10,6 1. P12: 1) Jyri Laakso 5,16; 2) Joona Aittolahti 5,04. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30. luokan pojat ( 3,0 kg): 1) Raine Järvinen 717; 2) Niilo Vesikallio 656 K e s k i v i i k k o k i s a t 25.08.2010 40m: T8: 1) Päivi Leppänen 8,9. Kuula 2kg: T8: 1) Päivi Leppänen 2,26. luokan pojat: 1) Aleksi Kehusmaa 271; 2) Ilmari Hynninen 263; 3) Oskari Salminen 247; 4) Ville Hakanen 246; 5) Jani Nurmela 245; 6) Onni Hinskala 231; 7) Teemu Mäkinen 221 4. luokan pojat: 1) Atte Ojala 7,6; 2) Aleksi Kehusmaa 7,8; 3) Ville Hakanen 7,9; 4) Tino Uimonen 8,2; 5) Teemu Mäkinen 8,4; 6) Sauli Lehmussaari 8,5; 7) Aaro Erola 8,8 Juoksu 60 m 4. 3kg: T14: 1) Salla Koskinen 6,79. 040 595 0052. P12: 1) Joona Aittolahti 10,2; 2) Jyri Laakso 11.5. luokan pojat: 1) Iivari Heickell 315; 2) Ali Achek 302; 3) Leevi Aittolahti 301; 4) Joonas Säynätjoki 291; 5) Touko Kaakko 278 6) Sebastian Hagert 241 7) Ville Kaunistoinen 220; 8) Viljo Sihto 140; 9) Lauri Kilpinen 121 5. luokan pojat: 1) Joona Aittolahti 317; 2) Jyri Laakso 275 Kuulantyöntö: 3. luokan pojat (2,5 kg): 1) Juho Kurjonen 529 2) Tomi Jokinen 512; 3) Leevi Nuuttila 512; 4) Lauri Lehmussaari 503; 5) Mirko Launonen 495; 6) Tapani Vaskisalo 416 5. 2) Amira Achek 5,89; 3) Jasmin Hännikäinen 5,53; 4) Annika kuhmoisten sanomat 28.2.1961 TULOKSET Karppinen 5,08. Koko päivä tuntui kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneelta ja sääkin tuntui suosivan. Liikuntatoimi Sofia Heino Tiistaina 24. Siiri Vaskisalo 180; 7) Johanna Rainio 134 2. 1.10.2010 kunnanvirastossa, Toritie 34 A, avoinna klo 9 15. luokan tytöt: 1) Emmi Vesa 371; 2) Tuuli Ahokas 350; 3) Kaisa Hellsten 328; 4) Sara Sääskilahti 268; 5) Tiia Liivenkorkee 174 4. Vaihemaakuntakaavaehdotus Keski-Suomen 2. 60m: T12: 1) Annika Karppinen 9,9; 2) Amira Achek 10,0; 3) Jasmin Hännikäinen 10,4; 4) Saana Koskinen 10,5. luokan tytöt: 1) Annika Karppinen 364; 2) Jasmin Hännikäinen 321; 3) Annika Kehusmaa 305; 4) Janina Nurmela 262; 5) Jasmin Saarikoski 243; 6) Ella Alanko 231; 7) Niina Järvinen 228 6. elokuuta vietettiin koko koulun ja lukion yhteistä liikuntapäivää. Vaihemaakuntakaavan tavoitteena on turvata KeskiSuomen maakunnassa laadukkaiden kiviainesten saanti yhdyskuntaym. Ruokailun jälkeen alakoulun oppilaat kiersivät lukiolaisten pitämissä toimintapisteissä yhdeksäsluokkalaisten johdolla pienissä ryhmissä. 040 595 0001 ja Olli Ristaniemi p. rakentamiseen sekä suojelullisesti arvokkaat harju-, kallioja moreenialueet. luokan tytöt: 1) Tuuli Ahokas 9,8; 2) Emmi Vesa 9,9; 3) Kaisa Hellsten 10,1; 4) Enna Kaitanen 10,7; 5) Ida Lantto 11,5; 6) Vilma Nurminen 11,5; 7) Tiia Liivenkorkee 12,8 4. syyskuuta 2010 6 Kunta tiedottaa Kaavamuutokset Päijänteen rantayleiskaavan muutos / Haukkasalo Sisäjärvien rantaosayleiskaava / Harmoinen, Pippuri Kaavaehdotukset seuraavista muutoksista ovat valmistuneet: Päijänteen rantayleiskaavan muuttaminen: Päijänne, Haukkasalo, käsittää osia kiinteistöstä Vähä-Haukkaniemi 5:123 ja Vähä-Haukanperä 16:5. luokan tytöt: 1) Sanni Hellsten 7,7; 2) Maria Lättilä 7,8; 3) Iida Karevesi 8,0; 4) Reetta Sihto 8,4; 5) Viona Korhonen 8,4; 6) Milena Launonen 8,8; 7) Roosa Lahtinen 9,3 3. Pilvistä huolimatta. luokan tytöt (2,0 kg): 1) Reetta Sihto 435; 2) Viona Korhonen 384; 3) Milena Launonen 299 3. luokan pojat: 1) Joona Aittolahti 10,2; 2) Jyri Laakso 11,5 Pituushyppy: Esikoulun tytöt: 1) Elina Lundahl 122; 2) Helmi Arrenius 101 Esikoulun pojat: 1) Aatu Pohjoisvirta 166; 2) Topias Isojärvi 156; 3) Jesse Räisänen 151; 4)Valtteri Poikala 145 1. luokan tytöt: 1) Pinja Simola 326; 2) Johanna Lampinen 310; 3) Jenna Uimonen 274 5. Vaihemaakuntakaavaehdotus, johon kuuluvat kaavakartta ja kaavaselostus, on nähtävillä Keski-Suomen kunnissa ja Keski-Suomen liitossa (Sepänkatu 4, Jyväskylä) sekä Internetissä osoitteessa www.keskisuomi.fi/2.vmk. Jyväskylässä 26.8.2010 KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNTAHALLITUS KESKI-SUOMEN KUNNAT PÄIVÄRETKET JÄMSÄNKOSKEN UIMAHALLIIN jatkuvat to 9.9.2010. luokan pojat: 1) Konsta Kaunistoinen 9,3; 2) Aleksi Forss 9,5 3) Viljami Turve 9,6; 4) Eetu Liukkonen 9,8; 5) Aku Liehu 9,8; 6) Einari Sihto 10,6 2. luokan pojat: 1) Taavi Ahokas 295; 2) Vihtori Lahnalahti 266; 3) Otto Hinskala 251; 4) Antti Laatikainen 248; 5) Jyri Laari 235; 6) Samuli Säynätjoki 221; 7) Nestori Heickell 202; 8) Simo Kauppinen 179; 9) Riku Lahtinen 178 3. ja 2.12. Sisäjärvien rantaosayleiskaavan muuttaminen: Lummenne, Pippuri 6:120. Katso seuraavien retkien ilmoittautumiset ja ajankohdat muistettavaa palstalta. Muistutus tai mielipide on lähetettävä kirjallisena nähtävillä oloaikana osoitteeseen: Keski-Suomen liitto, Sepänkatu 4, 40100 Jyväskylä; sähköpostilla: kirjaamo@keskisuomi.fi tai internetin kautta palautelomakkeella sivulta www. luokan tytöt: 1) Päivi Leppänen 233; 2) Anna Isojärvi 231; 3) Alisa Puolamäki 197; 4) Venla Pohjoisvirta 196; 5) Micaela Wikman 186; 6. Yli 75 vuotiaat 5e. Lukiolaiset olivat toimitsijoina kisoissa sillä välin, kun yläkoulun oppilaat olivat joko pyörälenkillä, kävelylenkillä tai Atik Ismailin pitämässä jalkapallossa. Pituus: T8: 1) Päivi Leppänen 2,10. Perinteiset lauantaina vietettävät Syyslystit olivat vaihtuneet tiistaipäivään, joka varmasti oli oppilaiden mielestä mieluisampi. luokan tytöt: 1) Maria Lättilä 281; 2) Sanni Hellsten 254; 3) Ida Karevesi 251; 4) Milla Peltonen 235; 5) Roosa Lahtinen 204 3. luokan tytöt: 1) Heta Nipuli 195; 2) Minna Kehusmaa 185; 3) Saija Koskinen 185; 4) Katriina Lahnalahti 170; 5) Mirella Launonen 166; 7) Nella Stenholm 149; 8) Lotta Unnaslahti 138 1. Seuraavat torstairetket 23.9., 7.10., 21.10., 4.11., 18.11. luokan pojat: 1) Aleksi Forss 205; 2) Aku Liehu 193; 3) Einari Sihto 187; 4) Konsta Kaunistoinen 185; 5) Viljami Turve 171; 6) Eetu Liukkonen 162 2. luokan tytöt (2,5, kg): 1) Saana Koskinen 735; 2) Amira Achek 557 6. T12: 1) Annika Karppinen 3,60; 2) Amira Achek 3,29; 3) Saana Koskinen 3,15; 4) Jasmin Hännikäinen 3,04. keskisuomi.fi/2.vmk. Samalla on nähtävänä myös kaavan laadintaa koskeva osallistumisja arviointisuunnitelma. Lajeina olivat juoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö. Tavoitteena on myös varmistaa hyvän pohjaveden saanti yhdyskuntien vesihuoltoon. luokan pojat: 1) Juho Kaitanen 10,2; 2) Matias Kehusmaa 10,9; 3) Aleksi Salminen 11,6; 4) Tuomas Peltonen 12,1; 5) Otso Hiidenkari 12,2; 6) Taneli Osonen 12,3; 6) Roope Poikala 12,6 6. luokan tytöt: 1) Amira Achek 10,0; 1) Annika Karppinen 10,0; 3) Saana Koskinen 10,3; 3) Jasmin Hännikäinen 10,3 6. Auto ajaa linja-autoasemalta Toritietä Suvantolan luo menoja tulomatkoilla. Kaava-asiakirjat ovat nähtävillä ajalla 1.9. 2,5kg: T12: 1) Saana Koskinen 6,75. luokan tytöt (2,0 kg): 1) Vilma Nurminen 605; 2) Elisabet Heinänen 391; 3) Enna Kaitanen 385; 4) Ida Lantto 368 4. Koululaiskilpailut urheilukentällä 24.8.2010 Juoksu 40 m Esikoulun tytöt: 1) Elina Lundahl 13,2; 2) Helmi Arrenius 13,7 Esikoulun pojat: 1) Aatu Pohjoisvirta 10,5; 2) Jesse Räisänen 11,0; 3) Topias Isojärvi 11,8; 4) Valtteri Poikala 12,1 1. Lisätietoja maakuntakaavaehdotuksesta antavat Martti Ahokas p. Nähtävillä oloaikana yleisöllä on mahdollisuus esittää muistutuksensa tai mielipiteensä vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta. luokan pojat: 1) Leevi Nuuttila 10,5; 2) Ali Achek 10,6; 3) Iivari Heickell 10,6; 4) Leevi Aittolahti 10,7; 5) Mirko Launonen 11,4; 6) Touko Kaakko 11,7; 7) Sebastian Hagert 11,7; 8) Joonas Säynätjoki 11,7; 9) Lauri Lehmussaari 12,0; 10) Ville Kaunistoinen 12,8; 11) Juho Kurjonen 12,9; 12) Viljo Sihto 16,6; 13) Lauri Kilpinen 18,3 5. luokan tytöt (2,0 kg): 1) Mirja Launonen 521; 2) Tiia Oksanen 477 5. Kunnan jäsenille ja osallisille varataan tilaisuus jättää muistutus asiassa. vaihemaakuntakaavan (2. Koulun liikuntapäivä vaihtui tiistaille Alakoulu kisasi aamupäivän urheilukentällä. Kaavassa esitetään myös raaka-ainehuollon kannalta potentiaaliset malmivyöhykkeet. Seitsemäsja kahdeksasluokkalaisille opettajat olivat järjestäneet omia toimintapisteitä, joista myöhemmin palkittiin parhaiten menestyneet joukkueet jäätelöillä. Ilmoittautumiset Anna-Liisalle puh. luokan tytöt: 1) Anna Vesa 7,7; 2) Päivi Leppänen 8,6 3) Venla Pojoisvirta 8,9; 4) Paju Sarvala; 8,9; 5) Micaela Wikman 9,1 6) Anna Isojärvi 9,3; 7) Alisa Puolamäki 9,6; 8) Johanna Rainio 11,1 2. luokan pojat (2,5 kg): 1) Juho Kaitanen 663; 2) Roope Poikala 624; 3) Taneli Osonen 471 6
0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi SADEVESIKOURUT Jokilaakson Kattoja Kouruvaruste, p. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. Kokoontuminen koulun vanhassa salissa. 0400-425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. 014-821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Harjunsalmen Martat Rantaonginta kisa. Panostaja Ari Rajala 0400-711492 METALLIJA KONETYÖT MP-koneistus 0400 805 830 mpkoneistus@gmail.com OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Kaisan HiusPalvelut Toritie 50, Kuhmoinen p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 1.syyskuuta 2010 KOKOUKSET SEURAT TORIMYYJÄT Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 87,e ja 5,50e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO __________________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Ky Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ LVI-Saarinen Oy Ville Saarinen 044 500 8889 Salmijärventie 54, Kuhmoinen PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. 0400 798143 p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 040 587 7830 __________________________________ Toritien Hiushuone Toritie 52, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________________ Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 3068 (LT-2008) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Menemme kimppakyydillä lähtö torilta klo 15. Valkjärvi kaikki siivousalan palvelut p. Tervetuloa! Kuhmoisten Sotaveteraanit ry/ Naisjaoston päiväkahvit Kuhmolassa maanantaina 6.9.2010 klo13. 0400 852 532 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. klo 11.40 Kilpailun jälkeen hirvikokous Lahtivajalla. TIETORUUSU Kirkkotie 8,0400477 809 www.tietoruusu.fi FYSIKAALISET HOIDOT Koulutettu hieroja, luontaishoitaja Hanne Alanko Niemistöntie 2, p. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. 040-555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. 0400-779 632 / 040-504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. 040 541 3823 www.markkukaakko.com __________________________ Sähkötyö J. Ennen kilpailua juomme kahvit. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASIJA KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. Peltonen p. Irma Kallio p. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, puh. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. erikoiskuljetukset/kotim. Tervetuloa! EL-Kuhmoisten yhdistys ry. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. Vanha Pälsilässä ti.7.9.2010 alkaen klo 16. Toi mitusjohtaja Kati Sirén Lomalla TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 Kaikenlaisia autoja, myös pikkuvikaisetkin käy. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Tilaushinnat 2010 12 kk/kestotilaus 49 e 12 kk / määräaik. Soita ja tarjoa rohkeasti. alv 23%) Etusivulla 1,40 e /pmm Tekstissä 1,23 e /pmm Takasivulla 1,30 e /pmm Seurapalsta 1,85 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040-746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. 555 6090 Veikko Mattila p. tyhj. 020 755 1810 www.jamsasecurity.com __________________________ Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400-593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Lenkkikerho sunnuntaisin klo 17-19. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT JämSec Security Vartiointija turvallisuuspalvelut P. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. 555 1331, 0400-353900 __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. 0400 634 924 __________________________ Kari Paajanen p. Cooperintesti tänään klo 19.00 urheilukentällä. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Mukana Tarja Vesikallio. (sis. 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen p. 0400-452 524 ________________________ Fysioterapeutti Eija Puikkonen Fysik. tilaus 52 e 6 kk:n tilaus 35 e 3 kk:n tilaus 26 e Ilmoitushinnat 1.7.2010 alk. Aloitamme syyskauden laulut ja bingot pe 10.9.2010 klo 13 Kuhmolassa. 0400 783 630, (03) 555 6137 PESULAT Jämsänkosken Pesula Kuljetuspalvelut, brodeeraustyöt, kaikki alan palvelut, 0400 208 521 PITOPALVELU Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Veikko Mattila p. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,30 e . (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050-5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). Maksetaan käteisellä. 555 1066, 040-708 7647 __________________________ Tili Salo 040-508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. 0400 852 532 __________________________ KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400-779 632 / 040-504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. ja Eurooppa OPASOL OY p. Keskiviikkokisojen palkintojen jako ranking-pisteiden mukaan. (014) 718 688, 0400 647 931 _________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Hintoihin sisältyy alv 23%. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 3,50 e /ilmoitus. LÄÄKÄRIT SEKALAISIA Hyvä tilaajamme, kun osoitteesi muuttuu, kerro meillekin, jotta saat Kuhmoisten Sanomat tuoreeltaan luettavaksesi! Keskiviikon kohokohta KUHMOISTEN SANOMAT. 020 730 4040 Fax 014-712 951 Lindroos Esa 0400-344 531 __________________________________ __________________________ Lasimestari ky. 045 132 3348 __________________________________ Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. Ark. Toritie 64 (Pohj.portti) 040-522 3645 ’ HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. tapahtumat OPASOL OY p. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,30 e . Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Tervetuloa! M a r t t a i l t a 7.9.2010 klo 18 Ylä-Peltolassa. Vääksy p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. 040-536 5663, 0400-350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. hoidot, hieronta, lääkintävoim., akupunktio. 046 5878 458 OSTETAAN Hirviveikot ry RHY Ampumakilpailu LA 4.9. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. 03-555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. (03) 555 1202, 040 5517540 __________________________________ SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 03-555 0111 ja 040-700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18 Puh/fax 555 6310 Kuhmoinen 0400-742310 __________________________ PK-Sähköpalvelut Oy 050 911 3255 pertti.kehusmaa@elisanet.fi __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050-9136226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Tilija kiinteistötoimisto JTV Oy Toritie 64, Kuhmoinen p. 040-734 8271 sadevesikourut tikkaat/turvakiskot lumiesteet kattosillat kattoremontit www.kouruvaruste.fi SIIVOUSPALVELUT Siivouspalvelu H. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p
Iltayhdeksältä ei olla enää liikkeellä, vaikka olisi viikonloppukin, tai sitten puikoissa ovat ne osaavimmat kuljettajat. Tällä kertaa kysymme, milloin kolisee. Tähän vaikuttaa vilkas ohikulkuliikenne 24-tiellä sekä vapaa-ajan asukkaiden saapuminen. Liikennevahingot 2000–2008, osa 2 Liikennevahinkojen kuukaudet kuhmoislaiset ei-kuhmoislaiset luku % luku % tammikuu 9 7 7 4,6 helmikuu 10 7,8 8 5,3 maaliskuu 14 10,9 7 4,6 huhtikuu 8 6,3 6 4 toukokuu 9 7 15 9,9 kesäkuu 17 13,3 28 18,5 heinäkuu 13 10,2 27 17,9 elokuu 13 10,2 17 11,3 syyskuu 8 6,3 14 9,3 lokakuu 12 9,4 9 6 marraskuu 6 4,7 7 4,6 joulukuu 9 7 6 4 kaikki 128 100 151 100 Näissä luvuissa ovat mukana henkilöauton, pakettiauton ja moottoripyörän aiheuttamat vahingot, raskas liikenne ei ole mukana. Hinta voimassa 5.9. Kuhmoislaisen Jouni Hakkisen omistama hevonen voitti viime viikonloppuna Jyväskylässä suomenhevosten 2 100 metrin avoimen lähdön. Kun katsotaan viikonpäiviä, paikallisten kolaripäivä on perjantai, toispaikkakuntalaisilla perjantai ja lauantai. Liikennevahinkojen viikonpäivät kuhmoislaiset ei-kuhmoislaiset luku % luku % maanantai 15 11,7 15 9,9 tiistai 19 14,8 13 8,6 keskiviikko 9 7 16 10,6 torstai 24 18,8 21 13,9 perjantai 30 23,4 27 17,9 lauantai 18 14,1 36 23,8 sunnuntai 13 10,2 23 15,2 kaikki 128 100 151 100 Liikennevahinkojen kellonaika kuhmoislaiset ei-kuhmoislaiset luku % luku % 00.00-00.59 4 3,1 3 2 01.00-01.59 1 0,8 1 0,7 02.00-02.59 1 0,8 2 1,3 03.00-03.59 . klo 15.00-17.00 Tervetuloa! Kuhmoinen, ma–pe 7–21, la 7–18, su 12–18 Syyskuussa herkutellaan edullisesti Palvelemme sunnuntaisin klo 12–18. Toispaikkakuntalaisten sarakkeesta näkee, että liikenne 24-tiellä ei pysähdy kokonaan edes yön ajaksi. Kuhmoisten Sanomat kiittää kesäkuhmoislaista Esa Nysteniä, joka on ystävällisesti poiminut paikkakuntaa koskevat tiedot Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan tilastoista. 79 /kg Hinta voimassa 5.9. Liikennevakuutuskeskus on kaikkien Suomessa liikennevakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyhtiöiden yhteistyöelin. Juha Utalan ohjastama Frans voitti myös edellisen juoksunsa elokuun puolivälissä. Hiljaisen yön jälkeen kuhmoislaiset lähtevät liikkeelle aamuseitsemältä, ja ruokatunnin aikaan ja koulujen päätyttyä ajetaan kolarit. Tilaston pohjana ovat ne samat 128 kuhmoislaisille ja 151 toispaikkakuntalaisille käynyttä vahinkoa kuin viime kerrallakin. Kyseessä oli Kuopiossa ajettu 1 600 metrin matka. Milloin pelti kolisee Kuhmoisissa. lk. saakka 8 95 /kg Rainbow Kivennäisvesi 1,5 l (0,39/l) 99 Rainbow Kivennäisvesi 1,5 l (0,39/l) Rainbow Itämaiset wokvihannekset 450 g (3,09/kg) 1 39 (Sis. Toispaikkakuntalaisten osalta vahinkojen kertyminen kesäaikaan on vielä selvempää, kesäkuussa toispaikkakuntalaiset kurttaavat peltiä Kuhmoisten alueella neljä kertaa enemmän kuin jonain kuukautena talvella. Liikennevakuutuskeskus tilastoi Suomessa sattuneita liikenneturmia monin tavoin. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 1. lk. Kuhmoislaisten kömmähdyksistä enin osa sattuu parhaaseen aikaan, kun valoa riittää ja tiet ovat kuivat. Fransin voittoaika autolähdössä oli 1.24,6. 3 2 07.00-07.59 5 3,9 2 1,3 08.00-08.59 5 3,9 3 2 09.00-09.59 4 3,1 6 4 10.00-10.59 3 2,3 5 3,3 11.00-11.59 9 7 12 7,9 12.00-12.59 13 10,2 10 6,6 13.00-13.59 10 7,8 9 6 14.00-14.59 10 7,8 13 8,6 15.00-15.59 16 12,5 15 9,9 16.00-16.59 9 7 11 7,3 17.00-17.59 8 6,3 11 7,3 18.00-18.59 7 5,5 8 5,3 19.00-19.59 3 2,3 8 5,3 20.00-20.59 4 3,1 6 4 21.00-21.59 1 0,8 2 1,3 23.00-23.59 . saakka 1 49 /kg Rainbow Ruisleipäpalat 9 kpl, 450 g (2,33/kg) 40 Valio Oltermanni tai Oltermanni 17 % 0,9–1 kg (6,66–5,99/kg) X-tra Kaakaovanukas kermavaahdolla 200 g (2,00/kg) Snellman Voileipäkinkku 300 g (8,27/kg) Valio Arkijogurtti 1 kg 6 29 4 89 Pouttu Porsaan marinoitu ulkofileepihvi 1 kg, alkuperämaa Saksa 99 2 48 1 05 5 99 99 Hollanti Punainen paprika, irto 1. syyskuuta 2010 8 Edison Hazrati Valokuvia Kuhmoisista ja muualta Kuhmoisten kirjaston galleriassa 4.-30.9.2010 Avajaiset lauantaina 4.9. . 1 0,7 06.00-06.59 . Näissä tilastoissa liikennevahingoksi on laskettu vahinko, jonka johdosta on maksettu korvausta henkilötai omaisuusvahingosta, tai sellainen, josta on aiheutunut järjestelytai oikeuskuluja. . Frans radoille hyvässä kunnossa. 1 0,7 04.00-04.59 . Se myös käsittelee tuntemattomien ja vakuuttamattomien ajoneuvojen vahingot. Tervetuloa! Ranska Early Golden omena, 1. 0,59 + pantti 0,40) Vesa Koivu Pari viikkoa sitten Kuhmoisten Sanomien numerossa 33 esiteltiin tilastojen valossa sitä, ketkä ovat joutuneet liikennevahinkoon Kuhmoisten kunnan alueella vuosina 2000–2008. Kuhmoisten Sanomat Elokuussa kuntoutumistauolta palannut ori Frans on aloittanut syksyn vahvasti. . 4 2,6 ei tietoa 15 11,7 15 9,9 kaikki 128 100 151 100 Vasemmalla – Näyttää siltä, että paikallisille vahinkoja sattuu melko tasaiseen ympäri vuoden, kuitenkin niin että pimeimpään aikaan marraskuussa kaikkein vähiten. Tilastoidut liikennevahingot jakautuvat ihmeteltävän tasaisesti aamuyhdeksän ja iltayhdeksän välille, iltapäiväkahvien jälkeen toispaikkakuntalaisetkin kolaroivat eniten. Tässä lehtijutussa oletamme, että Kuhmoisiin rekisteröidyllä ajoneuvolla on kuhmoislainen kuljettaja. Taakse jäivät muun muassa tämän vuoden ravikuningatar I. Vipotiina ja kuningaskisan kakkonen Saran Salama. Yllä – Mistä johtuu, että kuhmoislaiset eivät kolaroi keskiviikkona. P. Norjalainen lohifilee, pakattu Atria Broilerin ohut leikkeet 560 g (8,73/kg) Oolannin Uunirapeat ranskalaiset 500 g (1,98/kg) Suomalainen Hinta voimassa ke–su 1.–5.9. . Liikennevakuutuskeskus tekee tilastonsa ajoneuvon rekisteröintipaikan mukaan