Sahanranta+kaupat n 200 metriä. Parvekkeelta näkyy järvi. 2 autotallia, saunaosasto, sievä piha. Syyskuun retkelle oli päässyt mukaan viisi aikuista ja seitsemän lasta. 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Päivi Hotokka Isommat lapset häviävät maastoon etsimään majanrakennustarvikkeita, pienet kiipeilevät penkeille ja laavun reunalle. vsk Keskiviikkona 10. Alkuun vetovastuuta ovat ottaneet Eini ja Jarmo Rantala. Perhepartio hyväksyttiin Suomen Partiolaisten viralliseksi toiminnaksi. Heillä ei ole partiotaustaa, mutta perheen ulkoiluharrastus oli sattumalta tullut puheeksi lippukunnan edustajien kanssa. Kevään kokoontumisia ei vielä ole suunniteltu. Perhepartio on alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen suunnattua toimintaa, jossa ei suoriteta virallista ohjelmaa. 12-sivuinen metsäteema Kuhmoisten saarissa tehdään hakkuita keskimäärin joka toinen kesä. Heistä juuri kenelläkään ei ollut aikaisempaa kokemusta partiosta. Kokonniementie 14 as 9, Kuhmoinen Päijännekotia vastapäätä tien toisella puolella 46m2, 2h+k+sauna+pieni piha, mh 41 500 eur. Sari Heliövaara. Lippukunta Kuhmoisten Korpisusien tänä syksynä perustettu perhepartioryhmä teki syyskuun lopussa ensimmäisen retkensä kuntoradan laavulle. Tavoitteena on muun muassa mahdollistaa lapsille ja aikuisille yhteinen harrastus. Kuhmoisten Korpisusissa pyörii tänä vuonna kolme kouluikäisten partiolaisten ryhmää: 1.–3.-luokkalaiset sudenpennut, 4.–6.-luokkalaiset seikkailijat ja 7.–8.-luokkalaiset tarpojat. Perhepartiossa aikuiset voivat tutustua partiotoimintaan helposti, ilman sitoutumista viikoittaiseen toimintaan. Tässä muutama vaihtoehto. lokakuuta 2018 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI f Sivu 6–7 Palvelen sinua asuntoasioissa Kuhmoisissa Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Kysyntää toiminnalle on, sillä varsinkin sudenpentuja olisi syksyllä tullut enemmän kuin ryhmään mahtuu. – Lupasin ryhtyä hommaan sillä ehdolla, että koko perhe lähtee mukaan, Eini Rantala sanoo. Aikuisten ohjaajien vähäinen määrä rajoittaa ryhmien kokoa ja määrää. Päivi Hotokka Vahvalla paikallistuntemuksella KiinteistönVälitystä Kuhmoisten ja Asikkalan välillä Timo Sormunen LKV,KLT, julkinen kaupanvahvistaja Suvi Söderholm Myyntiedustaja, talonrakentajan ammattitutkinto Toritie 50 17800 Kuhmoinen 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Paikallinen välittäjäsi tuntee paikat parhaiten. mh 29 900 eur, ESITTELY: 14.10.2018 klo 11:00 Toritie 37, Kuhmoinen. ESITTELY: 14.10.2018 klo 13:00 As Oy Propsi, Lautatarhanpolku 1A2, Kuhmoinen Alimman kerroksen asunto, 54,5m2, 2h+k+sauna +pieni piha. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 41 201868. mh 54 000 eur. Perhepartion syyskuun tapaamisessa nuotion savua väistelivät Vilma Syvälahti ja Piia Arrenius sekä Anni, Aada ja Iida Taponen. Aiemmin monet lippukunnat ylläpitivät perhepartioryhmiä epävirallisesti. As yhtiöllä omaa Päijänteen rantaa. Kuhmoisten ryhmä kokoontuu kerran kuussa sunnuntaisin, ja ohjelma suunnitellaan osallistujien toiveiden mukaan. Paritalo jossa 2 asuntoa Esim 2 sukupolvelle, toinen asunto sijoitukseksi yms monia mahdollisuuksia. Jarmo Rantala ryhtyy kasaamaan polttopuita nuotioon, Eini Rantala ottaa esille tikkupullataikinan. Syksyn tapaamisissa perMatalan kynnyksen partiotoimintaa hepartiolaiset aikovat tutustua ensiavun alkeisiin ja askarrella joulua varten. ESITTELY: 14.10.2018 klo 12:00 Martintie 4 A 7, Kuhmoinen, ylimmän kerroksen asunto. Tällä viikolla koneet työskentelevät Haukkasalossa. 52m2 2h+k+kph+parveke. mh 129 000 eur. Kaikki kohteet lisätietoineen myös internetissä oikotieja etuovi palveluissa Talvi tulee vauhdilla, olisiko aika hankkia asunto kyliltä
Käytkö yksin vai porukalla. Pyydän lähettämään kommentteja tai kertomuksia vuoden loppuun mennessä sähköpostitse: sanajarjestys@gmail.com. Kurjistumiskierre pysäytettävä! Kunta ja yrittäjäyhdistys ovat kampanjallaan kehottaneet suosimaan hankintoja Kuhmoisista – mutta kunta itse lipsuu jatkuvasti tästä ihanteesta. Nyt kun taimet on kaivettu heinikon ja vatukoiden alta, näyttää niiden tulevaisuus turvatulta. Auton vikoihin ei mielipahan korvaus ulotu. Ikävää, että on ollut harmia. Itselläni metsästyskortti siintelee vasta haaveissa. Metsä on antanut myös uusia ystäviä. lokakuuta 2018 met Lahdessa näyttäneet onnistuvan. Odotan taas innolla ensi viikolle sovittua metsurisiskojen tapaamista. Kirjaan valittavat kommentit voidaan tarvittaessa julkaista myös nimettöminä. Muutaman vuoden takaisesta metsäkoulusta on jäänyt hyödyllisten oppien ja taitojen lisäksi elämääni joukko samanhenkisiä naisia. f Bongaa Kuhmoisten pohjoisosissa sähkölinjoja raivaava helikopteri. Kunta valitti tänä vuonna ely-keskukselle teiden kehnosta kunnosta. Kuukauteen ei kuulunut mitään, joten laitoin uuden viestin. Sampsa Hakala, FM Elämää ilman metsää olisi miltei mahdotonta kuvitella. Tietysti metsässä. Ei pahoittelua. Vastaus on ”KYLLÄ”. Ostamamme auton takuu loppui kesällä 2017. Pari vuotta sitten ostin paketin spagettia, joka mureni parin sentin pituisiksi palasiksi, kun kaadoin sitä kiehumaan. Ari Ampuja, Risto Ojala ja Esa Pohjola kunnanvaltuutettuja Olen kokoamassa Uimahallit Suomessa -nimistä kirjaa, jossa käsitellään hallien tekniikkaa, historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta monista näkökulmista. Kustannuksia oli tähän mennessä kertynyt yli 1 500 euroa. Sitä ennen kesän ja alkusyksyn aikana sulki ovensa pari kolme muuta yritystä. Parin viime viikon aikana olen käynyt useamman kerran heinäämässä viime keväänä istutettuja taimikoita. Metsässä juhlistakin karisee turha jäykkyys pois. Tiet eivät ole naapurikunnissa eivätkä kauempanakaan niin surkeassa kunnossa kuin Kuhmoisten pääja kylätiet. Mutta toisinkin voi käydä. Asukkaat kertovat tästä ikäviä esimerkkejä. Ei tullut mieleen, sillä takuuaika oli umpeutunut. f Perjantaina Miesten Kotailta tekee retken Tampereen Tuomiokirkkoon. Kuhmoisten tiestö on ollut jo pitkään niin huonolla hoidolla, että sen kuntoon saamiseksi on ryhdyttävä heti toimeen. Reklamoin kaikista vaikka tuotteen arvo oli alle 10 euroa. Olisinko voinut tai pitänyt toimia toisin. Silmänlumeeksi myös 24-tietä on paikkailtu tilkkutäkkimäisesti. Tammikuussa tänä vuonna meni ensimmäinen takarenkaan laakeri. Heinä-elokuun vaihteessa mittani täyttyi, kun jäähdytysjärjestelmää ei saatu kuntoon lukuisista käynneistä ja huolloista huolimatta. Mitta tuli täyteen vasta sitten, kun vikoja oli kasautunut riittävästi eivätkä korjaustoiKerro kokemuksesi uimahalleista Monien kuuleman tiedon mukaan Sisustustarvike on lopettamassa toimintansa. Jokainen myyjä pahoitteli tapahtunutta virhettä, selitti syyn ja lähetti pienen hyvityksen lahjakorttina. ”Hei. Kunta on selityksen ja vaikuttamisen velkaa tiestöstä päivittäin kärsiville kuntalaisille ja yrittäjille. Koska täällä ei löytynyt vian aiheuttajaa, suositteli huoltamo meille merkkihuoltoon menoa. Tutustun tapaukseen ja palaamme asiaan.” Tämä kuulosti minusta siltä kuin naapuri olisi harmitellut sitä, että heidän koiransa ulisee päivisin ja häiritsee meidän päiväunia. Heti seuraavana päivänä sain vastauksen toimitusjohtajalta. Olisi ollut hyvä heti tammikuussa tutustua myyjän takuuta ja lakisääteistä virhevastuuta koskeviin säädöksiin. Olisi mielenkiintoista saada vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mikä on ”kotiuimahallisi”. Harkitsen kuitenkin asian viemistä kuluttajariitalautakuntaan. Niin minäkin. Kirjoittaja on helsinkiläinen, melkein-kuhmoislainen eläkeläinen, joka ihmettelee maailman menoa Pihlajakosken Kärppäjärvellä. Ei ole juuri päivää, etten lähtisi metsään. Viat olisi pitänyt korjauttaa merkkihuollossa, ja jäähdytinjärjestelmän vian olimme aiheuttaneet itse. Tuorein osoitus siitä on sunnuntaina päättynyt Ylen Mennään metsään -kampanja, jossa Kuhmoinen keräsi metsäkäyntejä koko maassa seitsemänneksi eniten väkilukuun suhteutettuna. Autolla oli ajettu 70 000 kilometriä. Tein reklamaation maahantuojalle, sillä auton myynyt yritys ei toiminut enää Jämsässä. Ensi viikonloppuna metsälle suuntaa taas innokas joukko kuhmoislaisia metsämiehiä ja -naisia oransseissa liiveissään hirvijahdin alkaessa. Mikä on paras uimahallikokemuksesi, entä huonoin. ” Miksi en reklamoinut heti tammikuussa. Kuhmoisten tiestökin on rappeutumiskierteessä. Marjastus ja sienestys ovat tänä vuonna jääneet vähemmälle, mutta lenkille lähden aina mieluummin pehmeille metsäpoluille kuin kovalle asfaltille. En mene tässä sen enempää vikojen ja selitysten yksityiskohtiin. Ajaessamme kesäkuussa Jämsästä mökille syttyi jäähdytysjärjestelmän varoitusvalo. Lähin oli 100 kilometrin päässä Lahdessa, jonne auto vietiin. Jokamies, jokanainen, jokahenkilö, käytä oikeuttasi mennä metsään ja voi hyvin! Metsästä on moneksi. Nyt olen päättänyt perehtyä muun muassa kaikkiin uusiin kuluttajasuojaan liittyviin lakeihin. Kesällä tilasin ravintolassa jälkiruoaksi suklaafondantin, jonka pitäisi olla ihanan valuva sisältä – ei ollut. Viivyttely johtaa siihen, ettei tiestöä saadakaan kuntoon ilman kattavaa ja syvää perusparannusta. Sari Heliövaara sari.heliovaara @kuhmoistensanomat.fi Jokainen meistä on varmaan joskus tehnyt viallisesta tuotteesta reklamaation. Huhtikuussa hajosi kä”Ikävää, että on ollut harmia” sijarrun jousi. Arvaatte varmaan lopputuloksen. Metsillä on suuri merkitys myös kuhmoislaisille paitsi elannon, myös virkistyksen ja hyvinvoinnin lähteenä. Talvella ostin valmiin nipun tulppaaneita, joita piti pakkauksen tekstin ja kassakuitin mukaan olla 15, mutta olikin vain 10 kappaletta. Kaikki korjautettiin täällä paikallisella huoltamolla, josta myös saimme sijaisauton. Mikä siellä on hyvää, missä on parantamisen varaa. Kirja ilmestyy ensi vuoden kesäkuussa. En myöskään ollut koskaan aikaisemmin joutunut tilanteeseen, jossa suhteelliseen uuteen autoon tulee lähes heti takuuajan umpeuduttua sellaisia vakavia vikoja. KOLUMNI Merja Lättilä PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 10.10.2018 f Aurinko nousee 7.49 f Aurinko laskee 18.23 Onnea nimipäivänä! Tänään Aleksi, Aleksis To Otso, Ohto Pe Aarre, Aarto La Tanja, Taina, Taija Su Elsa, Elsi, Else Ma Helvi, Heta Ti Stella, Sirkku, Sirkka Ke Saana, Saaga, Saini Viikon tärpit f Kuuntele hanurimusiikkia lauantaina Veikko Ahvenaisen konsertissa. Tuleeko saunassa keskusteltua vai nautitko löylyistä mieluiten hiljaisuudessa. Oletko vesijumppaaja vai uimari vai käytkö uimahallissa ensisijaisesti rentoutuaksesi vaikkapa poreammeessa. Olen vaihtanut vuosituhatta metsässä laavulla istuen ja viimeksi kilistimme samaisella laavulla itsenäisyyspäivänä satavuotiaalle Suomelle. Sieltä tulikin Päijälään menevälle Orivedentielle tarkastajia, mutta sopivasti juuri ennen heidän vierailuaan tie oli lanattu kuntoon. Samalla lenkkipolun varteen karisevat päivän aikana kertyneet mieliharmit. Se vie myös muiden paikallisten liikkeiden asiakkaita muualle. Yritysten lopettamiskierteen katkaisemiseksi kunnan on pikaisesti kuultava yrityksiä, laadittava hätäohjelma ja selvitettävä mahdollisuudet paikallisten yritysten tukemiseen eräiden muiden kuntien tapaan. Kuinka usein käyt uimahallissa. Sinnikkäät kuusenalut olivat selvinneet yllättävän hyvin kuivasta ja kuumasta kesästä. Haluan sisällyttää kirjaan teknisten asiantuntijoiden lisäksi myös niin sanottujen tavallisten käyttäjien kokemuksia uimahalleista. Minä olin tyytyväinen, että valitus käsiteltiin asiallisesti ja myyjä puolestaan oli kiitollinen saamastaan palautteesta, sillä tuotantoprosessissa oli tapahtunut virhe, johon nyt saattoi puuttua. Kesäkuussa meni toinen takarenkaan laakeri, nyt autolla oli ajettu 75 000 kilometriä. Kuinka paljon uit kerrallaan. Onko uimahallikäynti sinulle osa arkea vai aina yhtä juhlaa. Kuusentaimien pelastusoperaatiosta innostui myös 10-vuotias poikani, kun taimia sai etsiä heinien seasta sählymailaa apuna käyttäen. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 10. Kuhmoisissa on syntynyt erittäin huolestuttava lopettamiskierre, joka voi uhata joidenkin muiden liikkeiden toimintaa. Kun esimerkiksi rautakaupan tuotteita ei saa Kuhmoisista, ne ja samalla muutakin ostetaan muualta. Täytyy esimerkiksi tutustua minkälainen mielipaha, jota on matkalla kokenut, oikeuttaa korvaukseen. Tämä lyö ahtaalla olevia yrittäjiä korville, talousvaikeuksien lisäksi. Varmaan ihmettelette, miksi en reklamoinut heti tammikuussa. Virhevastuu tuli minulle tutuksi Helsingin Sanomissa 14.8.2018 olleesta artikkelista ”Laki voi suojata kuluttajaa vielä takuun umpeutumisen jälkeen”
Asiakkaita on rekisterissä noin tuhat. Imuautolla yritys hoitaa sakokaivojen tyhjennyksiä Padasjoella ja Kuhmoisissa. eniten kaikista kunnista. Samana aamuna tapahtui muitakin ojaanajoja, muun muassa Kaipolassa. Sairaanhoitopiiri palautti myös viime vuonna vastaavan summan jäsenkunnilleen.. Kuhmoisten lähikunnista Padasjoki oli sijalla 20. Sakokaivojen tyhjennyksiin liittyy suurta epävarmuutta, sillä Pirkanmaalla, jonne Kuhmoinen on liittymässä, on lietekuljetukset keskitetty Pirkanmaan Jätehuollon kilpailuttamalle isolle toimijalle. Ykköseksi sijoittui Pohjois-Pohjanmaan Sievi, missä kirjattiin peräti 7 988 metsäkäyntiä. Ensi viikonloppuna alkavaan hirvijahtiin Lummenen Erän puheenjohtaja odottaa ehtivänsä mukaan edes parina päivänä. Viikonloppuna hirvimetsälle Vuoden yrittäjän työtahti on hengästyttävä, eikä anna juuri mahdollisuuksia vapaapäivien pitoon. Sateisen toissakesän ravintoarvoiltaan huono säilörehu näkyy edelleen eläinten tuotoksessa, hedelmällisyydessä ja terveydentilassa. Vuodesta 2002 kotitilaansa isännöinyt Jarkko Sumioinen yllättyi iloisesti valinnasta. – Siitä olen pitänyt kiinni, että keskiviikkona ja lauantaina pääsen ajoissa saunaan poikien kanssa, sanoo 10ja 12-vuotiaiden poikien isä. Liekaihan yrittäjien mukaan keskitetyn mallin häviäjiä ovat sekä asiakkaat että maaseudun pienet lokakuljetuksia hoitavat yritykset. Lehmät lypsävät vuodessa noin 800 000 litraa maitoa. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 10. – Onnistuneella karjanjalostuksella ja laadukkaalla rehulla siihen on mahdollista päästä, uskoo isäntä. Kuhmoisten Sanomat Pirkanmaan sairaanhoitopiiri palauttaa jäsenkunnille edellisten vuosien taseeseen kertynyttä ylijäämää 15 miljoonaa euroa. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoinen nousi sijalle seitsemän Ylen Mennään metsään -kampanjassa, joka haastoi ihmiset kirjaamaan metsäkäyntinsä kahden viikon ajalta. – On se itsellekin ollut vaikea hyväksyä. Onnettomuus tapahtui Ojaanajo aamuliukkaalla noin kello seitsemän. Kun tunnustus tulee muilta yrittäjiltä, tuntuu se vieläkin paremmalta. Etupihan kokoSairaanhoitopiiri palauttaa rahaa naisuus on pysynyt hyvin budjetissa, ja lainaa on nostettu vähemmän kuin alun perin suunniteltiin, kertoo sairaanhoitopiirin talousjohtaja Pasi Virtanen. Päivi Hotokka Lauantaina aamulla henkilöauto ajautui ojaan valtatie 24:llä Keskisensuoran kohdalla. Tämä tekee 1 590 käyntiä tuhatta asukasta kohti. Yle ja sen yhteistyökumppanit kehittivät metsäkäyntejä kirjaavan laskurin siksi, että aineettoman kulttuuriperinnön listalle pääsevät vain ne perinteet, joita kansalaiset aidosti käyttävät. Sumioinen on investoinut voimakkaasti maidontuotantoon. Kaikkiaan kahden viikon mittaisen kampanjan aikana kirjattiin noin 776 000 käyntiä. Navetassa työskentelee isännän lisäksi yksi vakituinen työntekijä. – Pirkanmaalla hinnat nousivat heti, kun ei kuljetuksissa ole enää kilpailua. Ylen kampanja tavoitteena oli nostaa näkyväksi jokamiehenoikeuksien merkitys, jotta ne pääsisivät Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Sitä on kerrytetty sairaanhoitopiirin taseeseen etupihan rakennushankkeen rahoitukseen. Vuonna 2011 pihattonavettaa laajennettiin ja tilalle hankittiin ensimmäinen lypsyrobotti. Valinta julkistettiin lauantai-iltana Sahanrannassa vietetyssä Yrittäjäjuhlassa. Lukumääräisesti eniten käyntejä kirjattiin Helsingissä. Venäjä-pakotteet näkyvät edelleen suoraan maitotilissä. eniten metsäkäyntejä malassa, Savukoskella ja Kolarissa. Navettatyöt kun on hoidettava joka päivä. Venäjä-pakotteet näkyvät maitotilissä Jarkko Sumioinen pyörittää Harmoisissa kahden lypsyrobotin navettaa, jossa on sata lypsävää ja toinen mokoma nuorta karriittää uskoa suomalaiseen ruoantuotantoon. Kun tilan ulkopuolisten töiden määrä kasvoi, perusti Sumioinen Raine-veljensä kanssa kuljetuksia varten Liekaiha Oy -nimisen yrityksen vuonna 2013. Tavoitteena miljoona litraa maitoa vuodessa Sari Heliövaara Raine ja Jarkko Sumioisen Liekaiha Oy -yritys kuljettaa tavaraa yhdellä rekalla ja kahdella kuorma-autolla. Nimeen sisältyy lyhenteinä osa yrityksen tarjoamista palveluista: lietteen kuljetus, kaivinkoneurakointi sekä hakkeen ja puun kuljetukset. lokakuuta 2018 jaa. Tilanteeseen liittyi pelastuslaitoksen mukaan aggressiivista sanailua, mutta palomiehet saivat tilanteen rauhoiteltua ja he puhuivat veteen menneen henkilön ylös järvestä. Palautuksesta päätettiin sairaanhoitopiirin valtuustossa maanantaina. – Maaseudulla kaluston on oltava muunneltavaa, sillä mitään työtä ei ole paljon ja monet kuljetukset ovat hyvin kausiluonteisia. Valinnalla Kuhmoisten Yrittäjät ry halusi kunnioittaa 150-vuotiaan maatalousja metsäpitäjän perinteitä ja muistuttaa siitä, mihin muu yritystoiminta pitäjässä pohjautuu. Kuljetustoiminta työllistää yrittäjien lisäksi kaksi vakituista työntekijää sekä osa-aikaisesti laskutuksia hoitavan ja jäterekisteriä ylläpitävän henkilön. Kun käynnit suhteutettiin asukaslukuun, Kuhmoisissa niitä oli 809 tuhatta asukasta kohti eli 7. Vaikeista ajoista huolimatta maatalousyrittäjällä ” Ei tätä hommaa voi oikein lopettaakaan. – Ylijäämää palautettiin kuntien pyynnöstä. Veteen joutunut ei ollut vaarassa Tässä vaiheessa paikalle lähetetyn sukellusyksikön hälytys peruttiin. Sari Heliövaara Kuhmoisten Vuoden 2018 yrittäjä on maatalousyrittäjä Jarkko Sumioinen Harmoisista. – Ei tätä hommaa voi oikein lopettaakaan, koska kalliita investointeja ei voi noin vain laittaa kylmäksi. Kuljetuskalustoon kuuluu puutavaraa ajava rekka sekä kaksi erilaisiin kuljetustarpeisiin muuntuvaa kuorma-autoa. Paikalle saapunut pelastuslaitoksen yksikkö totesi, että tie oli tuolloin liukas ja myös raskaalla liikenteellä oli vaikeuksia jäisen pinnan takia. Maitotalouden kannattavuus on isännän sanojen mukaan tällä hetkellä ”plus miinus nolla”. Sumioisten tavoitteena on nostaa tuotantomäärä miljoonaan litraan vuodessa. – Tänä kesänä rehusato oli onneksi laadultaan parempi. Maatalouden laskemisen yrittäjyyden ulkopuolelle Sumioinen uskoo johtuvan siitä, että tilallisella ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa sen paremmin tuotteen hintaan kuin tuotantokustannuksiinkaan, ja iso osa tilistä tulee EU-tukiaisista. Toinen lypsyrobotti navettaan tuli kolme vuotta sitten. Hänen terveydentilansa tarkistettiin kylmettymisen varalta. Kun palokunta pääsi paikalle, selvisi kuitenkin, että henkilö oli mennyt veteen oma-aloitteisesti ja hänen jalkansa ulottuivat pohjaan. Liekaiha kuljettaa lietteestä hakkeeseen Kuljetusurakointia Sumioinen on tehnyt maatalouden sivuelinkeinona 2010-luvun alkupuolelta. – Perinteisesti maataloutta ei ole mielletty yritystoiminnaksi. – Parasta lepoa on se, kun pääsee metsään puunjuurelle istuskelemaan. Myös toimitusajat ovat pitkiä, kun me lähdemme parhaimmillaan liikkeelle siltä istumalta asiakkaan soittaessa, sanoo Raine Sumioinen. Auto kierähti katolleen, mutta kuljettaja pääsi autosta omin voimin ulos. Ruoka karjalle tulee pääosin omilta pelloilta, lisäksi viljaa ostetaan lähitiloilta. Päivi Hotokka Kuhmoisten satamaan hälytettiin pelastajat sunnuntaina aamuyöllä, koska ihminen oli joutunut veteen. Kaikkiaan Kuhmoisissa kirjattiin 1 828 metsäkäyntiä. Mieluummin sitä ottaisi rahan suoraan tuotteesta ja tehdystä työstä. Lisäksi yritys ostaa energiapuuta ja toimittaa sitä haketettuna lähialueen lämpölaitoksille. Seuraavaksi eniten metsässä käytiin Pelkosenniemellä, Rautavaaralla, Puu7
klo 18 Arto Ojala, Pentti Hyttinen Helluntaisrk. – Kuhmoisissa täytyy olla monialayrittäjä, jos aikoo pärjätä, yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Eija Heinonen totesi. – Edelleen Kuhmoisissa harjoitetaan samoja aloja, ja voidaan ajatella, että käsityöläisyydestä on muotoutunut pienyrittäjyys. Sen polun kulkija ei jätä merkkejä pihanurmikkoon. Toritie 44 Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Kastettu: Hilma Ragnhild Hakamäki Reetta Hilja Elina Pohjola Hautaan siunattu: Aura Helena Laitinen 81 vuotta Vanhoissa taloissa oli pihapolkuja. Päivi Hotokka Jarkko Sumioinen otti vastaan Vuoden yrittäjä -palkinnon. Iso-Ruolahden tilan kunniakirjan vastaanottivat Henna Helin, Arto Helin, Karoliina Kääpä, Juho Helin, Tapio Helin ja Sirpa Helin. Aktiivinen ryhmä seurakuntalaisia tempaisi Kuhmoisten 150-vuotisjuhlan ja viimevuotisen Suomi 100 -juhlan kunniaksi ja istutti kaikille sankarihaudoille sekä muistomerkeille callunan. Olen saanut niin paljon uusia tuttavuuksia, että kaupoille mennessä pitää varata tupla-aika, Ari Kajander kertoi puheenvuorossaan. Psalminlaulaja puhuu, kuinka Herra vitsallaan ja sauvallaan johtaa meitä juuri tälle rukouksen polulle. Kun työ aloitettiin ennen yhdeksää, puoli kymmeneltä kaikilla sankarihaudoilla oli jo kukat. Päivi Hotokka Sankarihaudat ja sotien muistomerkit saivat perjantaina kauniin syksyisen ilmeen. Rukous on silta luokse jumalan Rukous on polku luokse auttajan Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen. Vesuri-ryhmä ry:n toiminnanjohtaja on Raisa Saarilahti-Kulju, ei Raila. Sumioinen on ansioitunut myös kunnan luottamustehtävissä. Rukous tuo rauhan sydämeen. Poissa ovat entiset polut ja niillä astujat. Yritysten toimintaedellytyksiä pohti puheessaan myös vuoden 2012 kesäkuhmoislainen Mikko Sinko. Rukouksen polun kulkija jättää lähimpien sieluihin todella lähtemättömiä merkkejä. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 10. Talkoolaiset itsekin ihmettelivät, kuinka nopeasti homma hoitui. Hän painotti yrittäjien yhteistoimintaa, verkostoitumista ja eri alojen palvelupakettien kehittämistä. lokakuuta 2018 SANAN KULMA Maila Kaiterlahti OIKAISU Kirjoittaja on seurakunnan vapaaehtoistyöntekijä. Kaikki tervetulleita EVANKELIUMIN-ILTA To 11.10. – Haluamme jakaa palkinnon kaikkien niiden kanssa, jotka Kuhmoisissa harjoittavat maataloutta, totesi Iso-Ruolahden tilan Tapio Helin kiitospuheessaan. Koulupolkuja ei enää ole, metsiä pitkin koululaiset kulkivat, luonto seurana. Lisäksi Kuhmoisten YritYritysten juuret vahvasti pellossa ja metsässä täjät palkitsi kunniakirjoilla kaksi muuta innovatiivista maatalousyritystä: Terhi ja Matti Unnaslahden sekä Iso-Ruolahden tilan. Kuhmoisten Sanomat Viime viikon lehdessä Turvallinen Päijälä -hankkeesta kertoneessa jutussa oli nimivirhe. Kukkien kustantamiseen osallistui talkoohengessä useita yhteisöjä. Mikä johti aitalle, mikä saunalle, jossa viikon hiet pestiin pois. Kunniavieraana juhlaan osallistuivat myös vuoden kesäkuhmoislaiset Ari ja Kaija Kajander. Päivi Hotokka lunoita istutettiin 240 ruukullista. Yhteistyöstä kilpailukykyä Lauantain Yrittäjäjuhla oli myös ensimmäinen, jota Kuhmoisten paikallisyhdistys vietti Pirkanmaan Yrittäjien jäsenenä. Saunapolun päästä palattiin jäsenissä raikas uupumus ja puhtauden tuntu. Syksyllä saimme ihailla kauniita värikkäitä haavan lehtiä. – Seurakuntahan olemme me, istuttajat perustelivat tempaustaan. Kouluruoka Tänään Maksalaatikko, salaatti To Tortillat, chili con carne, salaatti Pe Ohrasuurimopuuro, kiisseli, sämpylä, leikkele, vihannes HYVÄÄ SYYSLOMAA! Ruokapalvelu Tänään Lindströminpihvit, kahvikiisseli Helmivelli To Carbonarakastike, puolukkarahka Lämmin kurkkukeitto Pe Tomaattinen uunikala, persikkakiisseli Siskonmakkarakeitto La Broileripyörykät, marjakiisseli Uunipuuro ja mehukeitto Su Porsas-kurpitsakastike, mousse Kukkakaalikeitto, munakokkeli Ma Kalkkunakastike, tyrnikiisseli Ohravelli Ti Jauheliha-perunaviipalevuoka, puolukkavispipuuro Lohikeitto Ke Silakkapihvit + kermaviilikastike, mustikkakiisseli Mannavelli Ruokalista koskee Päijännekotia, terveysasemaa, toimintakeskusta, ryhmäperhepäiväkotia ja kotipalvelua.. Sumioisella on kahden lypsyrobotin ja sadan lypsylehmän navetta, ja yritys hoitaa muun muassa sakokaivojen tyhjennyksiä sekä lieteja puutavarakuljetuksia. – Olen viettänyt yhden parhaista kesistäni Kuhmoisissa. Kunnan kehittämisasiamies Arto Kummala pohti juhlapuheessaan, että Kuhmoisten itsenäistyessä 150 vuotta sitten suurimmat työllistävät alat olivat maatalous, metsätalous, käsityöläisyys ja kalastus. – Tällöin kilpailukyky lisääntyy ja voidaan taistella jopa ylikansallisten yritysten kanssa. Mutta sitä enemmän Elämän polkuja kodin elämään. Istutustalkoisiin osallistui perjantaiaamuna yhdeksän henkilöä. Siksi kannattaa vastata kaikkiin yhteydenottoihin, vaikka pienellä viiveellä. – Kuhmoinen tuo Pirkanmaalle kolmannen kansallispuiston ja Päijänteen, joten maakunnan pitää ottaa vastaan tämä mahdollisuus ja tehdä yhteistyötä teidän kanssanne esimerkiksi matkailualalla, Kärkelä ennakoi maakunnanvaihdosta. Päivi Hotokka Kuhmoisten Yrittäjien vuotuinen Yrittäjäjuhla nosti lauantaina esiin, kuinka 150-vuotiaan kunnan juuret vaikuttavat nykypäivän yrittäjyyteen. Teeman mukaisesti yhdistys palkitsi vuoden yrittäjänä Jarkko Sumioisen ja hänen yrityksensä Liekaiha Oy:n. Omalta yrittäjäuraltaan kelloja kultasepänliikkeen johdossa Kajander halusi jakaa ainakin yhden neuvon: – Asiakas palaa aina sinne, mistä saa hyvää palautetta. Kirkonmäen lisäksi kukat vietiin Papinsaareen ja Putkistoon. Etualalla callunoita istuttavat Leena Lahti ja Päivi Sorri. Päijälän Seudun kyläyhdistyksen yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat Päijälän kristillinen yhdistys, Päijälän Seudun Metsästysseura ja Mäkimaan Muhku. – Kunnanvaltuutettuna Jarkko on erittäin pidetty, harkitsevainen ja ottaa aina huomioon myös elinkeinotoiminnan näkökulman, Heinonen kiittelee. Erään polun tulisi kuulua meille jokaiselle, polun ylöspäin herran tykö. Oli kaivopolkuja, karjapolkuja usein raskain askelin kuljettuja. Metsässä marjapolut ovat jääneet unholaan risujen ja kynnösten peittoon. Pirkanmaalta paikalle oli saapunut yhdistyksen varapuheenjohtaja Pilvi Kärkelä. Yhteensä calKukkia juhlavuoden kunniaksi Sankarihautausmaan kukittaminen sai alkunsa yksittäisten seurakuntalaisten ideasta. Päällemme lasketaan kaikkinaisia kuormia, joiden kantamisesta emme omin voimin selviä
– Olen rohkaistunut, sillä alkuun pelotti lähteä yksin uusiin paikkoihin. Opintoihin kuuluvan harjoittelun aikana hänen silmänsä avautuivat metsien yksityiskohdille. lokakuuta 2018 MINUN KUHMOISENI Anna Kesämaa asuu Kuhmoisissa nykyään miehensä Markun kanssa kahdestaan, aikuiset lapset asuvat muualla. Siksi olen seurannut mielenkiinnolla sitä, koska Kuhmoisissa kiinnostutaan kansallispuiston tuomasta markkina-arvosta. Sen päätyttyä kolmikko halusi tehdä vielä jotakin muuta tuodakseen lähiseutua esille. Retkeilyn takia ei tarvitse lähteä kauas, jos ei halua tai ei ole siihen varaa. Ja miksi joka paikkaan pitäisi päästä lenkkareilla. – Paljon on Kuhmoisista vielä paikkoja käymättäkin. Hän muutti Kuhmoisiin työn perässä ja työskentelee Suomen Metsäkeskuksessa metsäneuvojana. Koralliorakas viihtyy koivun rungolla, jota pakurisieni tai taulakääpä on lahottanut. Tamminen on yksi Notskilla-blogin ylläpitäjistä. – Aiemmin olen löytänyt täältä liito-oravan papanoita. Katri Tammisen mielestä Kuhmoisista on helppo löytää kiinnostavia paikkoja, sillä luonto on monimuotoista. Edelleen Katri Tammisen tyypillinen retki vie tuttuun lähimetsään lenkille, katselemaan ja rentoutumaan. Olen asunut täällä vuodesta 1982 lähtien, joten tunnen jo aika ajoin itseni ihan kuhmoislaiseksi. Ehkä voimme nähdä harmaapäätikan! Lehmusmetsiä ja vanhaa puustoa Notskilla-blogin ideana on kertoa, kuinka kiehtovia paikkoja aivan lähellä on. Helsinki-Vantaan lentokentälle pääsee kahdessa tunnissa ja sieltä vaikka mihin asti! Mielipaikkani Kuhmoisissa on... – Jämsän rajalla sijaitseva Murtosen metsä on hieno paikka, siellä on keskellä metsää lehmusta ja peräti vuorijalavaa. Lähiretkeilyyn ei tarvita ihmeellisiä varusteita, mutta hyvät kengät ovat Tammisen mielestä tarpeen, jotta maastossa voi kulkea varomatta liikaa askeliaan. Metsä kuuluu Anna Kesämaan työhön ja vapaa-aikaan. Sitten on tietysti Hakinharjun lehmusmetsä. Metsissä kulkeminen tuli Tammiselle tutuksi lapsena Hassissa. Aikuistuttua se jäi, mitä nyt toisinaan hän suuntasi sienimetsään. Notskilla-blogin osoite on https://notskilla.blogi.net. Tällä tarkoitan lähinnä Lahtea, Jyväskylää ja Tamperetta. Blogissa on ehditty noin vuoden aikana esitellä yhteensä 170 kohdetta. Järveä ympäröi Kärppäjärven suojelualue, jonka puusto on paikoin toistasataa vuotta vanhaa. Hän muistaa myös retken Portinvuorelle aivan Kärppäjärven lähellä. Isojärven kansallispuisto on perustettu samana vuonna kuin muutimme Kuhmoisiin, ja olen käynyt siellä ahkerasti siitä alkaen. Metsien hoidon ja metsäteiden kunnossapidon pitäisi olla huippuluokkaa talouskäytössä olevissa metsissä, kun sijaintimme metsän kasvatuksen suhteen on paras mahdollinen koko maata ajatellen. Metsässä voi ylittää itsensä Blogin pitäminen on tuottanut Katri Tammiselle paljon elämyksiä. Blogi esittelee vierailun arvoisia luontokohteita Jämsän lähiseudulta, ja Kuhmoisten maisemat esiintyvät sivulla usein. Kuhmoisissa on myös kunnan kokoon nähden paljon palveluita. Se on hieno paikka, joka sijaitsee sopivasti lähellä. Blogin tekijöihin kuuluvat Tammisen lisäksi valokuvaaja Markku Hakaniemi ja lintuharrastaja Lasse Oksanen. Puut kasvavat hyvin kivikoissa, joihin on ollut mahdoton raivata peltoa. Nuuksiossa käydessään hän totesi, että siellä oli aivan liikaa väkeä. Kotipihasta pääsee metsään sieneen, marjaan ja virkistymään helposti. – Se oli hauskaa! Ahven ui melkein kiinni kameraan. – Vuoren laella riemuitsin ja katselin, kuinka haukka lensi yläpuolellani. – Tämähän on melkein kuin erämaajärvi, Katri Tamminen ihastelee Iso Nahkiaisen rannalla. Hän on myös useaan kertaan voittanut oman epäröintinsä. Lisäksi Kärppäjärvellä on yli satavuotiasta puustoa, paljon lahopuuta, jättimäisiä vanhoja haapoja ja kaunis Iso Nahkiainen -järven ranta. Ennen Tamminen inhosi sukeltamista, mutta sitten hänelle ehdotettiin snorklaamista, jotta hän saisi vedenalaisia kuvia. Ihastuttava sienien maailma Katri Tamminen suunnistaa tuulen kaatamilta puunrungoilta kohti valtavia haapoja. – Tutustakin metsästä löytää aina jotakin hienoa, kun vain jaksaa katsella. Oma lukio on huippujuttu. Antaisin Kuhmoisille 150-vuotislahjaksi… Työpaikat olisivat hyvä lahja. Tamminen harrastaa sieniä, mutta ei varastoi niitä syötäväksi talven varalle, vaan tutkii, tunnistaa, valokuvaa ja ihastelee. Kaikista lähikohteista Tammisen suosikki on Edesniemen vanha metsä. Heidän yhteistyönsä alkoi Lampien lumosta metsien mahtiin -kirjaprojektista, jossa esiteltiin sata luontokohdetta Jämsästä ja KuhmoisisKatso lähelle, siellä on kaunista ta. Maasto eksytti hänet suunnitellulta reitiltä, ja edessä oli vain jyrkkää seinämää. Tällä kertaa Tamminen vie retkelle Kärppäjärven luonnonsuojelualueelle. Se antaa syyn käydä erilaisissa paikoissa ja harjoitella valokuvausta sekä iloita hyvän kuvan saamisesta. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 10. Uudestaan hän innostui reilu kymmenen vuotta sitten, kun opiskeli ympäristönhoitajaksi omaksi ilokseen. Terveyspalvelut toivottavasti toimivat edelleen ja uusi upea päiväkoti on ahkerassa käytössä! Virkistystä tuovat kesäasukkaat, joista osa tekee etätyötä Kuhmoista käsin ja mahdollistaa palvelut myös vakituisille asukkaille. Häntä viehättää se, että siellä on vain luontoa, ei mitään rakenteita kansallispuiston tapaan. Hän ottaa koralliorakkaasta kuvan lisätäkseen havaintopaikan nettiin Sieniatlas-sivulle, joka kerää kansalaisten havaintoja. Jämsän Olkkolassa asuva Tamminen on kotoisin Hassista ja hänen äitinsä Kuhmoisista, joten hän kokee myös Kuhmoisen läheiseksi paikkakunnaksi. Kuhmoisissa parasta on… Metsät ovat täällä parasta. – Vau! Koralliorakas! Ihan mieletön! Vaaleaa pesusientä hiukan muistuttava pallo kasvaa kaatuneen lehtipuun rungolla paikassa, jossa joskus on ollut pakuria. Katri Tammista suututtaa, etteivät ihmiset vie metsästä pois roskia, jotka ovat tuoneet mukanaan. metsä tietysti. Omaa kansallispuistoa ei joka kunnassa ole! Kymmenen vuoden päästä Kuhmoinen on… edelleen mukava asuinpaikka niin lapsiperheille kuin eläkeläisille. Yhtäkkiä hän riemastuu. Harrastusmahdollisuuksia on riittävästi eikä lähikaupunkeihin ole pitkä matka. Anna Kesämaan albumi Päivi Hotokka Katri Tamminen ei halua retkeillä kansallispuistoissa. Tamminen ehti jo masentua pahan kerran, kunnes äkkiä hän näki aukon, josta päätti kiivetä. Silloin kamera jää kotiin, mutta mukana kulkee yleensä kiikari, jolla näkee ylhäälläkin puussa kasvavat käävät. – Kansallispuistot ovat nykyään sellaisia paikkoja, joissa suoritetaan: polkujuoksua, fatbike-retkiä. Kehittäisin Kuhmoisissa.… Metsät ovat tärkein luonnonvara Kuhmoisissa. Retken roskasaalis. Se on ainoa mahdollisuus saada kuntaan nuoria ja lapsiperheitä. Päivi Hotokka. Kuhmoinen merkitsee minulle… kotia, asuinpaikkaa ja työpaikkaa
Hinaajalla ja lautalla on mittaa yhteensä 54 metriä. Suurin osa taimikosta poistettavista puista oli koivuja ja muita lehtipuita, joista pisimmät lähes kymmenmetrisiä ja rungon läpimittaakin parhaimmillaan noin 15 senttiä. Saha on tavallista moottorisahaa huomattavasti kevyempi ja siinä kaasutin on sahan keskiosassa sijaitsevassa kahvassa, minkä ansiosta sahaa pystyy käyttämään samalla kädellä, jolla sitä kannattelee. Täällä työntekijät myös pääsevät kulkemaan saareen kätevästi lossilla, muissa saarissa ollaan yleensä venekuljetuksen varassa, sanoo Kone-Yijälän yrittäjä Antti Yijälä. Kuhmoisten saarissa kasvaa merkittävä määrä talousmetsää, ja hakkuita niissä järjestetään keskimäärin joka toinen kesä. Neljä rekallista puuta lautalla Hakkuuketjun kuljettaminen saareen vaatii Antti Yijälän mukaan aina huolellista ennakkosuunnittelua ja ennakointia. Tämäkin työvaihe sujuu yhdellä kädellä työskennellen. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 10. Yksikätisellä ja kevyellä sahalla hän karsii ensin kaadettavista koivuista oksat parin metrin korkeuteen. Sari Heliövaara Kuhmoisten Haukkasalon saaresta on kuljetettu viime ja tämän viikon aikana noin tuhat kuutiota puutavaraa vesitse Kaipolan paperitehtaan rantaan. Saarihakkuuta on ollut tekemässä UPM:n sopimusurakoitsija, jämsäläinen Kone-Yijälä, joka on monena aiempanakin vuonna siirtänyt kalustonsa kauden päätteeksi Päijänteen saariin Kuhmoisiin. Siksi myös metsänomistajalle puusta maksettava hinta on hieman alhaisempi. Ryteikössä liikkuessa vaarana on myös kompastuminen ja kaatuminen. Kotkassa vakituisesti asuva metsätilallinen oli jo pitempään seuraillut, miten kaupunkipuistossa puutarhurit karsivat puita yksikätisesti niin sanotulla timpurinsahalla. – Raivurilla ei myöskään saa poikki paksuimpia runkoja, ja niitä varten pitäisi olla joka tapauksessa moottorisaha mukana. Viime vuonna tilalla tuli ajankohtaiseksi 10 hehtaarin varttuneen taimikon harventaminen. Kuusikuitu jää Kaipolan tehtaille, tukit ja muut kuidut kuljetetaan jatkojalostettaviksi muualle. Korjuukustannukset saaressa ovat kuutiometriä kohden noin 8–10 euroa kalliimmat kuin mantereella. – Lautan ansiosta pystymme tarjoamaan palveluitamme myös saariin, koska nykyisinä leutoina talvina jääteiden tekeminen saariin on usein mahdotonta, sanoo Matti Lantto UPM:n Kuhmoisten toimistolta. Kumartelu ei sovi kaikille Pahula ajatteli ensin hoitaa itse vain osan reilut kymmenen vuotta sitten istutetusta kuusentaimikosta, jossa pisimmät puut kurkottavat noin 5 metrin korkeuteen. Saarihakkuita riittää koko sulan veden ajan, toukokuulta marraskuulle. Raivaussahaan kyllästynyt Pahula keksi kokeilla, miten taimikonhoito sujuisi yksikätisellä sahalla. – Päivien lyhentyessä on mukava, että työkohde on lähellä kotia. – Vesakkoa ja puuta oli niin tiheässä, että eteensä näki korkeintaan viitisen metriä, vaikka taimikko on käyty raivurin kanssa läpi jo kertaalleen, kuvailee Pahula. – Raivaussahan kanssa puut tahtovat kaatua minne sattuu ja menevät helposti konkeloon. – Unohtuneita tarvikkeita ja polttoainetäydenSari Heliövaara. Saarihakkuisiin erikoistunut Kone-Yijälän porukka liikkuu laajalla alueella Etelä-Suomen ja eteläisen Keski-Suomen alueella. – Kun homma alkoi sujua, päätin tehdä itse työn loppuun asti. Kaatosahaus on tehtävä puun tyveen kuLautalle mahtuu kerrallaan 220 mottia puuta, mikä vastaa noin neljää rekkakuormallista. Esko Pahula karsii saman tien taimikosta poistamansa koivut polttopuurangoiksi. Arvokas metsäomaisuus tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa ollakseen tuottavaa ja hyvässä kunnossa myös saarimetsissä. Hakkuita on tehty Haukkasalon lisäksi ainakin Rekisalossa ja Uotilansaaressa. lokakuuta 2018 Saarihakkuu vaatii huolellista ennakkosuunnittelua Kymmenen hehtaaria taimikkoa kuntoon ”yksikätisellä” sahalla Sari Heliövaara Puukkoisilla Pälämä-järven rannalla kotitilansa metsiä omistava Esko Pahula on kehittänyt taimikonhoitoon omintakeisen menetelmän. Aikaa menee enemmän puiden alas repimiseen kuin niiden katkaisemiseen, tietää Pahula
Silloin on parempi jäädä rantaan odottamaan tyyntymistä, sanoo Halttunen. Itse en enää ole päässyt metsiin kävelemään, mutta olen saanut viettää kesäni metsän keskellä ja toki kaupungissakin näen asunnostani puiston ja monenlaisia puita. Maria Ampuja ” Eläimet söivät turhan aluskasvillisuuden pois, tekivät polkuja. Metsurit eivät tosin hurmaantuneet saadessaan lumet niskaansa puita kaataessaan. – Saarihakkuita kohtaan on paljon ennakkoluuloja, mutta jälkikäteen yleinen puheenaihe on se, miten vähän hakkuu lopulta näkyy maisemassa, kertoo Antti Yijälä. On todettu, että metsässä liikkuminen , hiljaisuus vain metsän ääniä kuunnellen tuo voimaa ja terveyttä ihmiselle. Joskus lähdettiin marjaan eväiden kanssa. Hoitotyöt omassa metsässä pitävät 72-vuotiaan Esko Pahulan kunnossa. Kivellä istuessa, kuunLUKIJAPOSTI nellessa lintujen laulua ja metsän huminaa arjen huolet häipyivät hetkeksi mielestä. Metsät ovat vain muuttuneet, harvassa ovat metsät joissa voi rauhoittua. Hevoset ovat siirtyneet metsätöistä raviradoille. Metsäkoneiden jäljiltä maa on muhkuraista ja metsät pusikoituvat. Lumi ja kuura verhoavat puut talvella satumaisen kauniiksi. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 10. nystä ei noin vain lähdetä hakemaan mantereen puolelta. Puu liittyy elämäämme kehdosta hautaan. Silloin eläimet kävivät metsälaitumilla. Koneet ovat tulleet metsiin jäädäkseen. Saarihakkuu vaatii huolellista ennakkosuunnittelua Kymmenen hehtaaria taimikkoa kuntoon ”yksikätisellä” sahalla Sari Heliövaara martumalla, mutta se ei hyväkuntoista seitsemänkymppistä haittaa. Siellä metsän siimeksessä kahvit ja voileivät maistuivat erikoisen hyviltä. Juttusilla Kone-Yijälän yrittäjä Antti Yijälä. Maisema ja ympäristö huomioon Itse hakkuutyö ei saaressa juurikaan poikkea mantereella tehtävistä hakkuista. Monta työvaihetta samalla kertaa Menetelmän etuna on myös se, että kantoa ei juurikaan jää toisin kuin helposti raivaussahan kanssa. Meidän ikäluokkamme ihmiset pestiin synnyttyämme ensimmäiseksi puupaljussa, kuoltuamme saamme verhoksemme “puupalttoon”. Nyt vain on harvassa metsiä, joissa voi sielu levätä. Muistan lapsuuteni metsät. Pahulan mielestä myös työn jälki on siistimpää ja työ sujuu raivurityöskentelyyn verrattuna jopa noLautalle mahtuu kerrallaan 220 mottia puuta, mikä vastaa noin neljää rekkakuormallista. Myös maisemaja ympäristöseikat huomioidaan herkässä saariluonnossa erityisellä huolellisuudella. Lähimetsästä löytyi ahomansikoita. Elämälle kiitos siitä. Voiko kaunhinpaa näkymää olla. Kevät herättelee puut luomaan uutta elämää. Puu on lämmittänyt kotejamme ja koristanut juhliamme, kuten joulukuuset ja juhannuskoivut. Puun elämää on mielenkiintoista seurata eri vuodenaikojen myötä. – Kymmenen kilometrin matka Kaipolaan taittuu viiden solmun matkavauhdilla noin parissa tunnissa kelistä riippuen, arvioi lauttaa seitsemättä kesää kuljettava Sampo Halttunen. Aallokko voi jättää lautan rantaan Puutavara siirretään ajokoneesta lautalle lastauslautalla seisovan pitkäpuomisen kaivurin kouralla. peammin, jollei mukaan lasketa puun karsimista ja polttorangaksi katkomista. Ne söivät turhan aluskasvillisuuden pois, tekivät polkuja joita oli mukava kävellä. Kaksi motoa, kaksi ajokonetta ja kaivuri matkasivat vettä pitkin lautan päällä Haukkasalon län– Tehinselällä voi olla metristä aallokkoa ja tuulla puuskissa 20 metriä sekunnissa. lokakuuta 2018 sipuolelle suojaisaan lahteen, josta löytyi hyvä rantautumispaikka. 42 metriä pitkälle ja seitsemän metriä leveälle lautalle mahtuu kerralla puuta noin 220 mottia, mikä vastaa neljää rekkakuormallista. Kuljetuslauttaa työntää pieni, mutta pippurinen Kymi 6 -hinaaja. UPM:n metsäasiakasvastaava Matti Lantto (oik.) kävi katsomassa, miten saarihakkuu sujuu Haukkasalossa. – Tietenkään tämä ei selkävaivaiselle sovi. Lisäksi varsinkin syksyisin olosuhteet järvellä voivat olla huonot, mikä on otettava huomioon kaluston, puiden ja henkilöstön kuljetuksissa. Nyt hän katselee tyytyväisenä roiman kasvupyrähdyksen ottanutta elinvoimaista kuusentaimikkoa, jossa seuraava toimenpide on ensiharvennus 10–15 vuoden kuluttua. – Hyvä puoli on sekin, ettei tarvitse punttisalille lähteä, kun kunto pysyy hyvänä tässä hommassa.. Myös pienempään pajukkoon ja pihlajapensaisiin timpurinsaha puree Pahulan mukaan hyvin. Rantaan jätetään tavallista leveämpi suojakaistale ja säästöpuita jätetään pystyyn siten, että järveltä päin katsoen ei hakkuuta huomaa usein lainkaan. Kun avaamme aamulla silmämme ja katsomme ikkunasta, puuthan siellä heiluttavat oksiansa toivottaen meille hyvää alkavaa päivää. Hinaajalla ja lautalla on mittaa yhteensä 54 metriä. – Harvennuksella puuta poistetaan ehkä hieman reilummalla kädellä, koska harvennusten väli saattaa venyä pidemmäksi. Mikä värien hehku vaahteroissa ikivihreiPuut ja metsät tä havupuita vasten. – Tässä tulee monta työvaihetta hoidettua samalla kertaa. Tällä kertaa kalusto siirtyi Kyrösjärveltä kumipyörillä lavettikuljetuksena Kuhmoisiin Karklahden terminaaliin, jonka rannassa lastauslautta ja puunkuljetuslautta kasattiin yhteen kolmen metrin lohkoista. Kotiin oli mukava palata kevein mielin ja painavin marja-astioin. Maassa hän karsii rungon loppuun ja katkaisee sen sopivaan mittaan polttopuurangaksi. – Sahan ketjunopeus on kaksinkertainen tavalliseen moottorisahaan verrattuna, minkä ansiosta sahan puhti ei lopu tiheässäkään puskassa, vaikka tehoa on normaalisahaa vähemmän. Kun kaatoviilto tai -kolo on tehty, ohjaa Pahula vapaalla kädellä rungon kaatumaan haluamaansa suuntaan. Syksyllä sää saattaa joskus tehdä tepposet puunkuljetukselle. Marjamättäät ovat hävinneet. Toisaalta puu kasvaa hyvin saaressa ja on myös laadultaan hyvää, tietää Lantto. Pahula hoiti viime syksynä puolet taimikon pinta-alasta ja loput kevään ja kuluvan syksyn aikana. – Kesällä oli turhan kuuma tähän hommaan. Toivoisin, että nuoret ottaisivat omakseen metsien hoidon ja raivaamisen, että metsissä olisi hauska tehdä marjaja sieniretkiä. Ikään kuin puut järjestäisivät riemujuhlan ennen talvilevolle vaipumista. ” Jääteiden tekeminen saariin on usein mahdotonta. Puu kuuluu meidän kaikkien elämään. Asunnot, kalusteet, kotitarvikkeet, niissä kaikissa on puuta. Kesä kietoo luonnon vehreään vaippaansa, ja syksyllä ruska maalaa maisemaa. Vanhaan malliin metsätöissä tuskin on enää paluuta, vaikka vähän pehmeämpään suuntaan ollaan menossa
Tämä taas takaa sen, että tulevaisuudessakin vilkas toiminta metsissä jatkuu, iloitsee Heinonen. Esimerkiksi kirjanpainajan lisääntymiselle lämmin ja kuiva kesä oli suotuisa. – Kuusitukista on maksettu parhailta uudistushakkuukohteilta jopa 73 euroa kuutiolta, mikä on yli kympin enemmän kuin vuosi sitten, vertaa metsäasiantuntija Jukka Heinonen MHY Kanta-Hämeen Kuhmoisten toimistolta. Kuhmoisissa ei ole havaittu laajoja kirjanpainaKilpailu puusta on nyt kovaa, ja metsissä tehdään paljon töitä. – Jos kohteen ainespuusta viidennes on tyvilahon vaurioittamaa, kannattaa miettiä vakavasti puulajin vaihtoa kuusesta esimerkiksi rauduskoivuun, suosittaa metsäesimies Miia Kylökäs MHY:n Kuhmoisten toimistolta. Puukaupan lisäksi saat meiltä kaikki tarvitsemasi metsänhoitopalvelut taimikonhoidosta istutuksiin, vaivattomasti avaimet käteen –periaatteella. – Tarjousten vertailussa kannattaa olla tarkkana tai antaa kilpailutus asiantuntijan hoidettavaksi, suosittaa Heinonen. – Riskipaikkoja ovat esimerkiksi suojelualueet ja tuulenkaadot, varoittaa Lättilä. ” Tarjousten vertailussa kannattaa olla tarkkana. Elämässä mukana – Stora Enso Metsäterveisin Metsäasiantuntija Lauri Niskanen 050 523 8588 lauri.niskanen@storaenso.com Sari Heliövaara Puukaupassa eletään nyt vilkkaita aikoja. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 10. Hakkuut suojaavat myös metsätuhoilta Vilkastunut puukauppa on lisännyt kaikenlaista toimintaa ja toimeliaisuutta metsissä. – Kun puuta myydään, tuo se muutakin työtä, kuten istutuksia, metsiin ja myös aktivoi metsänomistajia hoitamaan taimikoita ja nuoria metsiä. Aivan huippuvuoden 2008 tasossa ei sentään vielä olla. Otahan yhteyttä, niin kartoitamme maksutta metsäsi hakkuuja hoitotarpeet! Millaiset puukaupat sinä haluat tehdä. Kelit ovat suosineet puunkorjuuta Kuitupuun hinta ei ole noussut läheskään samaan tahtiin tukin kanssa, vaikka sen kysyntä onkin kasvanut muun muassa Äänekosken sellutehtaan vaikutuksesta. Firmojen puunhankintamäärät ovat kasvaneet muun muassa uusien tehdasinvestointien myötä. Energiapuujakeista myös Tukkikuution hinta noussut kympillä kokopuun kysyntä on parantunut uudelleen. Sari Heliövaara. Tuholainen iskee herkimmin juuri yli-ikäisiin kuusikoihin. Meillä tehdään niin kuin sovitaan. Kaikenlaisista leimikoista tulee useampia tarjouksia ja myös pienemmille leimikoille löytyy ostaja. lokakuuta 2018 jatuhoja, vaikka epidemiaraja onkin Jämsässä. Silloin kuusitukista maksettiin jopa yli 80 euroa kuutiolta. Kilpailu puusta on nyt kovaa. Kaupantekoa vauhdittaa keväällä alkanut hintojen nousu, joka on tosin syksyn mittaan hieman tasoittunut. Epidemiasta puhutaan, kun kirjanpainaja iskee yksittäisten vanhojen puiden lisäksi myös terveisiin puuyksilöihin. Metsänhoitoyhdistyksestä muistutetaan, että monet ostajat ovat siirtyneet hinnoittelussa niin sanottuun runkohinnoitteluun, jossa puusta ei enää makseta erikseen kuitupuuosan ja tukkiosan hintaa. Nyt kelit ovat suosineet korjuuta, ja puu on siirtynyt rivakkaan tahtiin leimikoista tehtaille ja sahoille. – Keskimäärin lahon osuus kohteilla on 2–4 prosenttia, mutta Kuhmoisissa on paljon kohteita, joissa lahoa ei ole lainkaan. Myös viime talvi oli suotuisa korjuun kannalta, ja kaikki aiemmin syntyneet hakkuurästit päästiin purkamaan. – Jopa talviharvennuskohteet kiinnostavat firmoja, vaikka ne ovatkin korjuun kannalta riskikohteita, jos sattuu tulemaan huono talvi, kertoo Heinosen kollega, metsäasiantuntija Antti Lättilä. Heinosen mukaan metsänomistajan kannattaakin nyt ehdottomasti kilpailuttaa myyntikohteensa. Taimikonhoidon, harvennusten ja päätehakkuiden teko oikeaan aikaan takaa paitsi parhaan tuoton metsistä, on myös paras keino suojautua metsätuhoilta. Myöskään toinen, erityisesti vanhojen kuusikoiden riesa tyvilaho ei ole samanlainen ongelma Kuhmoisten metsissä kuin eteläisemmässä Suomessa. Muille lajikkeille on ollut menekkiä koko ajan
Kirkko uudistaa ympäristöstrategiaa Kokko osallistui syyskuussa kirkon ympäristöpäiville, jossa pääteemana oli ilmastonmuutos ja sen asettamat haasteet kirkolle. Kirkon ympäristödiplomi on kirkon oma ympäristöjärjestelmä, joka on perustettu vuonna 2001. Yhteistyö ”mehtäpappina”, kuten Heinonen leikillisesti työtään nimittää, on jatkunut jo 34 vuotta. Seurakunnan metsäalueisiin Kuhmoisissa sisältyy useita suojelualueita. Parhaillaan evankelis-luterilainen kirkko on uudistamassa ympäristöstrategiaansa, minkä tavoitteena on saada kaikille seurakunnille yhteneväiset toimintaperiaatteet vuonna 2020. Puukaupan kilpailuttaminen kannattaa aina – Olemme Sinua varten PUULLA ON HYVÄ KYSYNTÄ – TEE TURVALLINEN PUUKAUPPA VAIVATTOMASTI Täyden palvelun puukaupassa €! Hinta sisältää: • Puumääräarvion • Hinta-arvion • Työmaakartan • Metsänkäyttöilmoituksen • Uudistamissuunnitelman tarvittaessa PUUNMYYNTISUUNNITELMA Metsänomistajat KANTA-HÄME Jäsenetu – 10 %! Hinta sisältää: • Puunmyyntisuunnitelman • Puukaupan kilpailutuksen • Tarjoukset ja hintalaskelmat • Ostajien katkontatilastot huomioituina • Ostajan valinnan • Kaupan ehtojen valvonnan • Korjuun, katkonnan ja mittauksen valvonnan PUUKAUPAN TOTEUTUS Tiina Siikanen Vuonna 2017 tehtyjen liitosten myötä Hollolan seurakunta kasvatti merkittävästi metsäomaisuuttaan. lokakuuta 2018 Lisäarvoa metsällesi taimikosta puukauppatiliin! Metsäni on minulle arvokas – Siksi annan puukaupan osaaviin käsiin! OTA YHTEYTTÄ: p. Akuuttia tulouttamistarvetta ei seurakunnalla metsävarantoihinsa kuitenkaan ole, rauhoittelee Kokko. Hollolassa odotetaan strategian valmistumista, jonka jälkeen käynnistyy paikallinen työskentely päivitetyn ympäristödiplomin saamiseksi. Jos seurakunta on vapaaehtoisesti rauhoittanut alueitaan luonnonmuistomerkiksi tai luonnonsuojelualueeksi, voi pisteitä kerryttää merkittävästi. Kun varmistat, että puukauppa hoidetaan Sinun eduksesi, ei puukauppaan jää jossiteltavaa. Pisteitä metsänhoidon osalta voi saada esimerkiksi kesähakkuiden siirtämisestä lintujen pesimäajan ulkopuolelle. Kuhmoisten Sanomat 9 Keskiviikkona 10. Tavoitteenamme on, että puunmyynnistä saatava tulot kohdennetaan mahdollisimman paljon paikallisten kiinteistöjen korjaamiseen. – Hakkuut perustuvat metsätaloussuunnitelmaan ja määrät vaihtelevat vuosittain. – Tietyt alueet ovat tulleet nyt metsänhoidollisesti siihen vaiheeseen, että toimenpiteisiin on pitänyt ryhtyä. Diplomin saa seurakunta, joka ottaa kirkon toimintoja varten laaditun järjestelmän käyttöön ja täyttää sen kriteerit. Metsätalousmaata seurakunta omistaa lähes 1 800 hehtaaria, josta 1 165 hehtaaria talousmetsää sijaitsee Kuhmoisissa. – Kiinnostaisi selvittää, miten Hollolan seurakunnan metsät pärjäävät hiilinielulaskelmissa, toteaa Kokko. Yli-ikäistä metsää ei ole taloudellista ylläpitää. Juuri hakattu metsä voi antaa maallikoille helposti suppean käsityksen metsänhoidosta, se on kuitenkin laaja kokonaisuus eri toimenpiteineen, vahvistaa Heinonen. – Kuhmoisten metsiä on hoidettu hyvin ja samalla periaatteella toiminta myös jatkuu. – Meillä on kaksi vesikoiraa, joiden kanssa tulee liikuttua paljon Salpakankaan metsissä Hollolassa. 040 451 6968 • kantahame@mhy.fi • www.mhy.fi/kanta-hame Luota asiantuntemukseen ja kokemukseen puukaupassa. Päivillä keskusteltiin myös metsien tehtävästä hiilivarantona kasvihuonepäästöjen arvioinnissa. Diplomia haettaessa pisteitä myönnetään hyvin erilaisista toimenpiteistä. Seurakunnan kiinteistöpäällikkö lukeutuu itsekin luontoihmiseksi. MHY:n jäsenyyden myötä seurakunnan metsille on myönnetty PEFC-sertifikaatti. Hollolan seurakunnan metsiä hoidetaan yhteistyössä paikallisten metsänhoitoyhdistysten kanssa. Kestävä metsänhoito kuuluu yhtenä alueena ympäristödiplomiin. – Hakkuumäärä ei ole Hollolan mukaantulon myötä muuttunut, vaan toimimme Kuhmoisten seurakunnan tilaaman metsäsuunnitelman mukaisesti. Suunnitelman mukaan hakkuita Tänä kesänä on Kuhmoisissakin seurakunnan metsissä tehty hakkuita ja harvennuksia. – Pääperiaate yhteistyössä asiakkaan ja metsänhoitoyhdistyksen kanssa on, että pääomaa ei syödä, metsää kasvatetaan enemmän kuin hakataan, selvittää seurakunnan metsistä huolehtiva metsäasiantuntija Jukka Heinonen Metsänhoitoyhdistys KantaHämeen Kuhmoisten toimistosta. Seurakunnan metsät paikallisessa hoidossa Kuluneena kesänä harvennushakkuita tehtiin Velisjärven läheisyydessä kuusipuuvaltaisella metsäalueella. Kuhmoisissa kumppanina on Metsänhoitoyhdistys Kanta-Häme. Tiina Siikanen. Isojärvellä ja Puukkoisten Kivijärvellä alueita kuuluu rantojensuojelun piiriin. Siinä keskeisiä vaatimuksia ovat metsien monimuotoisuuden turvaaminen, niiden terveyden ja kasvun ylläpito ja virkistyskäyttö. Seurakunnan metsiä sijaitsee eri puolilla pitäjää, ja varsinkin avohakkuisiin yleisö tapaa reagoida herkästi. Sertifiointi on edellytys puukaupan käymiselle. Linnavuoressa puolestaan on suojeltu esihistoriallisen muinaislinnan ympäristö, jonka kunnostushankkeessa Hollolan seurakunta maanomistajana suhtautuu virkistyskäyttöön hyvin myönteisesti. Suunnitelman puitteissa edetään, mitään muutoksia esimerkiksi hakkuisiin ei yhdistymisen jälkeen ole tehty, kertoo Hollolan seurakunnan kiinteistöpäällikkö Keijo Kokko. Kokon mukaan odotettavissa on iso prosessi. Esimerkiksi Papinsaaren siunauskappelin korjaaminen Kuhmoisissa tulee olemaan merkittävä panostus tulevien vuosien talousarvioissa
– Päijänteeltä löytyvät ne parhaat sielunmaisemat, joissa esivanhemmat ovat liikkuneet vuosisatoja. Ei voinut laittaa ovia lukkoon ja vain lähteä hienojen lumimaisemien tai kirkkaiden aurinkoisten säiden perään kameran kanssa. lokakuuta. Kaikki kolotukset ja kivut katoavat hienon maiseman edessä. Seija Tanninen pyrkii tuomaan taiteellisuutta esiin teoksissaan sommittelemalla ja rajaamalla kuvan mahdollisimman tasapainoiseksi, ja värit ovat aina olleet tärkeä osa ja inspiraatio kuvissa. Mutta vaikka näin oli, hyllystä löytyy albumeita pitkä jono. Päijät-Ompelun aikoihin ei Tannisella ollut muulloin kuin töiden ulkopuolella aikaa lähteä kuvailemaan. Myös puhelimella Tanninen ottaa kuvia, jos haluaa niitä heti lähetellä eteenpäin. lokakuuta 2018 Koneurakointi Henri Rantala · Kaivinkonetyöt · Metsänparannustyöt · Energiapuunkorjuu · Puiden ja metsäenergian lähikuljetukset 040-5947617 henrirantala.hmj@gmail.com METSÄPALVELUT lähelläsi Joonas Sinivaara Seija Tanninen Kuvia Kuhmoisista Kirjaston galleria 2.–31.10.2018 Seija Tannisen valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin 2. Kiipeily korkeille paikoille on myös mieleen, sieltä kun avautuvat jylhimmät maisemat. Viime vuoden lokakuussa olisi jo avautunut paikka, mutta varoitusaika oli liian lyhyt. Maisemia kuvatessa pokkarikamera onkin helppo ja turvallinen valinta. Valokuvaukseen ei Tannisella ole koulutusta, mutta keskikoulussa kuvaamataidon tunneilla käytiin valokuvauksen perusteita läpi. – Kunhan on hyvä zoomi, hän kertoo. Kuvat ovat pääsääntöisesti maisemia, tai ainakin luonnonläheisiä kuvia. Ehkä se lähti äidin kunnioituksesta vanhoja valokuvia kohtaan. Työväenopistolla Jämsässä hän kävi muutamia kertoja, mutta siellä opetuksen ja laitteiston taso olivat liian haastavia, eivätkä palvelleet omaa oppimista. Nikonin järjestelmäkamerakin löytyy, ja siihen muutama objektiivi, vaikkakaan ei niitä tule usein vaihdeltua. 2010 Tanninen siirtyi digiaikaan, ja homma karkasi käsistä. Nykyään voi napsia kuvia ilman filmirullahankintoja, kuvat näkyvät suoraan tietokoneen ruudussa ja huonot kuvat häviävät nappia painamalla. Mutta näyttelyssä melkein kaikki kuvat ovat niin sanotusti luomukuvia. Laitteistona Seija Tannisella on pokkari, joka kulkee aina kaikkialle mukana. Kuvasta saa paljon mielenkiintoisemman ja elävämmän, jos siinä on virtaavaa vettä. Oman pitäjän maisemien ja vanhojen rakennusten kuvaus on tärkeää. Teosten inspiraationa toimivat mieltymykset, hienot maisemat ja kotiseuturakkaus. Näyttely yleisön pyynnöstä Näyttely pystytettiin yleisön pyynnöstä, ja sitä on ehdoteltu jo vuosia. Joonas Sinivaara. – Kotona aikanaan oli samanlaiset ikkunat, kertoo taiteilija. Hän kävi aikoinaan pukuompelun ammattikoulun, ja kaavoitusta sekä mallivaatteiden tekoa hän opiskeli Helsingissä. Kunnioitus vanhoja kuvia kohtaan Jo nuoruudesta asti valokuvaus on kiinnostanut Seija Tannista. Tuohon aikaan laitteisto ja filmi olivat aivan liian kalliita ylenpalttiseen näppäilyyn. Kirkkaat värit ja maisemat antavat katsojalle voimaa ja iloista mieltä. Heijastukset tuovat täysin erilaisen tuntuman kuviin. Nyt eläkeläisenä voi vain lähteä kun siltä tuntuu. Taiteilijalle muutenkin ikkunat ovat tärkeitä, ja eritoten näyttelyssä oleva kuva ikkunasta hirsiseinässä. Kuvatessa lempikohteina ovatkin ikkunat. Tanninen on tuttu näky Kuhmoisissa. Keuruulla farkkutehtaan leikkaussuunnitelmien piirtäjänä, leikkaamossa ja ompelijana hän on ehtinyt myös toimimaan. Tärkeä on myös Päijänne, jonka sään ja vuodenaikojen vaihtelussa riittää kuvattavaa. Puukkoisilta on joitakin teoksia, eritoten veden äärestä. Kuvat täytyi ottaa harkiten. Sillä saa hyviä kuvia ja se on kätevä ja kevyt kantaa. Ikkuna sytyttää valokuvaajan kipinän Opistolla käynnit jäivät, mutta käydyiltä tunneilta jäi mieleen asioita, joita osasi huomioida ja käyttää uuden laitteiston hankinnan jälkeen. Jos hirsiseinä löytyy, täytyy siitä napata kuva. Kuhmoisten Sanomat 10 Keskiviikkona 10. Mieluummin maastossa kuin tiellä Facebook helpottaa kuvien julkaisua ja jakamista ystäville melkein päivittäin. Ilmaisilla ohjelmilla onnistuvat perusmuokkaukset, kuvien suoristukset ja rajaukset sekä värien parantelu helposti. Taiteilija itse kulkee paljon mieluummin maastossa kuin maantiellä. Kaikki Kuhmoisten välitysvuokrausja arviointipalvelut meiltä! Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Järvi-Hämeen OP -Kiinteistökeskus Oy LKV Toritie 51, 17800 Kuhmoinen Oman pitäjän maisemien ja vanhojen rakennusten tallennus on tärkeää Seija Tanniselle. Kangaskauppa Päijät-Ompelussa hän vietti aikaansa 25 vuotta ennen eläkkeelle siirtymistään
0400 121 997 __________________________ OP Järvi-Häme Mirkkaliina Pettersson 010 254 7936 perunkirjoitukset testamentit edunvalvontavaltakirjat __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. klo 10-13. á 15 euroa). 24 t. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia p. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. Ilm. 03 552 0200 Haemme konepajallemme Padasjoelle KONEASENTAJAA . Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 0400 944 726 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. ja Eurooppa OPASOL OY p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Yhteislaulutuokio klo 11.30, Urho laulattaa ja Eeva säestää. Piili Kuhmoinen p. 040 586 7729 www.countryhelp.nettisivu.org Rakennus ja muuraus Suntela p. Hallituksen kokous klo 17, syyskokous sen jälkeen. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 70 e 12 kk / määräaik. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. säkeittäin sopivasti. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. Karpaloita. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Tervetuloa! 040 553 5569 SYYSKOKOUS PIHLAJAKOSKEN KYLÄYHDISTYKSEN Pihlajakosken Kyläyhdistyksen syyskokous 19.10.2018 kirjastolla. 0400 638 764 __________________________ OAJ:n Kuhmoisten paikallisyhdistys ry:n SYYSKOKOUS Sarin Kotikahvilassa ke 31.10.2018 klo 15.30 Esillä sääntömääräiset asiat. Kulttuuriyhdistys Kuhmolassa su 14.10. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 0400 289 740 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike, S&A Rauta Oy Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. Braskin tuotantoa. alv 24%) Etusivulla 1,92 e /pmm Tekstissä 1,67 e /pmm Takasivulla 1,75 e /pmm Seurapalsta 2,48 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. Hintoihin sisältyy alv 24%. 010 254 7949 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. tilaus 76 e Ilmoitushinnat 1.1.2018 alk. kok. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Tervetuloa! Veikko Ahvenaisen konsertti la 13.10. Hintoihin sisältyy alv 24%. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi p. klo 10–11 Kuhmoisten torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA VanGogh, Annabelle, Nicola, Challenger, Siikli ym. Yhteydenotot: Harri Lokkila 040 555 9548 harri.lokkila@padasjoenmetalli.fi. Irma Kallio p. 050 566 3928 timo.suntela@gmail.com uudisrakentaminen saneeraukset laatoitusja muuraustyöt Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. 050 463 8663, jamsa@spkoti.fi _________________________ Parturi-Kampaamo Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen p. Tasapainojumppa klo 10.15. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2 526 (LT-2017) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Samalla Torstaitupa kiittää pitkästä ja antoisasta työstä niitä vetäjiä, jotka ovat siirtyneet vierailijoiden puolelle. Tervetuloa! Päiväretki Jämsänkosken UIMAHALLIIN to 18.10.2018. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Hinta 14€ ja yli 75-v 7€, sis. Petri Liehu p. 20 v. (sis. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30, ajetaan Toritien kautta. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. Kuhmoinen klo 9-10 BALKAN 10, 90 € /kg ! 0400 872 461 Ma 15.10. lokakuuta 2018 SEURAT KOKOUKSET ELOKUVAT TORIMYYJÄT AVOIMET TYÖPAIKAT Kutsu PELIporukka koolle lehtiilmoituksella! JOHAN ON MARKKINAT OSTETAAN METSÄPALSTA / ISOMPI METSÄALUE KUHMOISISTA. tapahtumat OPASOL OY p. klo 17.00 K7 liput 6 € PUHUMME SUOMEA Alkutie 3, 17500 Padasjoki, puh. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. E. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.fi PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Nevala J-P Lehtisen GALLERIA ja KOTIMUSEO Länkipohjantie 158 Avoinna 12.–28.10.2018 pe-su klo 11–17 Esillä nyt myös valokuvakokoelma Kuhmoisista, jossa mm. Tilaushinnat 2018 (kotimaa) (sis. klo 19 Kuhmolassa. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Peltonen p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Paluu lähtee uimahallilta klo 14.30 Kuhmoisiin. 0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Kaunistoinen Arttu Kaunistoinen p. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. Suomalaisia Loboomenoita ja saunavihtoja. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Kuhmoisten Sanomat 11 Keskiviikkona 10. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Kulttuuriyhdistyksen jäsenetu: pääsylippu á 10 euroa (norm. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS Järvi-Hämeen OP-kiinteistökeskus Oy, Vesa Teräväinen p. 050 461 7575 __________________________ Sp-Koti Kiinteistönvälitys Tanja Heinonen Oy LKV p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. erikoiskuljetukset/kotim. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. Ark. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Kolarikorjaukset ja -maalaukset Paavolankatu 4, Jämsä p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Vuokolle 050 378 9413 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA 12.10. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. vesijumpan. 040 8271583 __________________________________ Timo Ansiomäki p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Musiikkiopiston oppilaat ilmaiseksi. 044 244 9779 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 040 177 5069 T o r s t a i t u p a K u h m o l a s s a 11.10. p. p. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. Multaporkkanaa, punajuurta, sipulia ja lanttua. Ruokailu. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Roosa nauhakeräys aamusta alkaen. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy OP Järvi-Häme Armi Peltonen p. 0400 353 886 __________________________________ _________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p
Adoptoija hoitaa ja välittää tietoa Lisäksi kotiseutuyhdistys suunnittelee Linnavuoren adoptoimista omaksi hoitokohteekseen Adoptoi monumentti -ohjelmassa. Vuoren laelle hankitaan myös uusi pöytä ja penkit. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-21 SU 10-21 K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. Kotiseutuyhdistyksen sihteeri Veikko Mattila kertoo, että yhdistys ei vielä tehnyt päätöstä adoptoinnista. Muilta osin kaavat ovat tulleet voimaan kuulutuksella 29.11.2017 kunnanhallituksen 20.11.2017 § 276 tekemän, osittaista voimaantuloa koskevan päätöksen mukaisesti. PAULIG Juhla Mokka 400-500 g 6 99 PALVELUTISKISTÄ VAIN PERJANTAINA! Porsaan ulkofilee pihvinä tai palana KG Plussa-kortilla 10 00 3 PKT 1 erä/ talous TUORE KOKONAINEN Kirjolohi Suomi/Ruotsi Erä ! raj. Tarkemmat ajat myymälässämme. Polun varrelta poistetaan osa pensaistosta ja puustosta. 2 kpl/tal. Tarkemmat ajat myymälässämme. 500 €) ! Keskustie 18, 17500 Padasjoki, p. klo 10-13 koulun liikuntasalissa • Vanhempien ja lasten välinen sählyturnaus • Temppurata • Erilaisia pelejä ja leikkejä • Kahvia ja mehua • Värityskuvia ja askartelua TERVETULOA KAIKKI MUKAAN! Järjestäjinä kunnan nuorisoja liikuntatoimi sekä Jämsän 4H-yhdistys KUULUTUS RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN JA RANTA-ASEMAKAAVAN VOIMAANTULOSTA Tällä kuulutuksella tulevat voimaan Kuhmoisten kunnanvaltuuston 25.9.2017 hyväksymät Tanhuan ja Pikkutupasalon rantayleiskaavan muutos (§ 61) sekä ranta-asemakaava (§ 62) kiinteistön 291-413-6-57 Pikkutupasalo osalta. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Esimerkiksi Linnavuorella voidaan järjestää pienimuotoisia, lyhytaikaisia tapahtumia. Portaiden rakentaminen siirtyy ensi vuoteen, ja siihen haetaan avustusta tämän syksyn haussa. Kotiseutuyhdistys haki tälle vuodelle avustusta myös uusien portaiden rakentamiseen Linnavuorelle, mutta Museovirasto edellytti ensin voimassa olevaa hoitosuunnitelmaa. 2/ talous 7 95 KG Tarjous voimassa to-la 1 99 KG Huomenna torstaina 11.10.2018 IÄKKÄIDEN ULKOILUPÄIVÄ klo 13.15 alkaen Kuhmolan pihasta! ----------------------------------------------------------Ensi viikolla vko 42 ei kunnan liikuntaryhmiä, syysloma! Päivi Hotokka Kuhmoisten Linnavuorelle on valmistunut hoitosuunnitelma. lokakuuta 2018 pidesuunnitelma on tehty vuosille 2019–2021. Kuhmoisten Sanomat 12 Keskiviikkona 10. klo 9-18 TERVETULOA paikan päälle tutustumaan lämmitysja jätevesiratkaisuihin! Klo 11.30–13 JÄTEVESI-INFO paikalla Padasjoen ympäristösihteeri Maria Virtanen TARJOLLA Keinuhongan tilan jauhelihakeittoa, kahvia ja kakkua Suunnitelmat ja ratkaisut: Pekka 040 554 3882 Maansiirtotyöt: Kalle 0400 715 639 MEILTÄ JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT AVAIMET KÄTEEN -PAKETTINA! ! Suunnitelma + lupa-asiat + maansiirtotyöt + jätevesilaitteet +asennukset = jätevesiasiat kunnossa MARRASKUUN LOPPUUN MENNESSÄ TEHTYIHIN SOPIMUKSIIN SUUNNITELMA KAUPAN PÄÄLLE (arvo alk. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Neuvotteluista huolehtii museo. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Adoptoi monumentti -sopimukset pyritään tekemään toistaiseksi voimassa oleviksi Valmistunut hoitosuunnitelma käsittää Linnavuoren lakialueen ja sitä ympäröivän metsän. 2 kpl/tal. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. Näkymä esiin puita raivaamalla Ensi vuonna tarkoitus on raivata puustoa vuoren laen ja pysäköintialueen välillä, jotta näkymät laelta avartuvat. Kotiseutuyhdistys pohtii Linnavuoren adoptointia Ohjelmassa adoptoija tekee kohteessa pieniä hoitoja kunnostustyötä sekä tarkkailee sen kuntoa. Tarjous voimassa la-su 18.-19.8.2018 2 rs 5 € 30 % 10 € 3 pkt Saatavilla kauttamme: YLÄMAANKARJA N LUOMULIHAA Karisalmen luomutilalta, tule ja kysy! Lähikauppasi palvelee joka päivä klo 21 asti KOTIMAINEN Kurkku PALVELUTISKI ON SYYSJA TALVIKAUDELLA AVOINNA PERJANTAISIN 9-17 • • • Tarjoukset voimassa to-su, ellei muuta mainittu. Kotiseutuyhdistys tekee pienempiä raivaustöitä laella, jotta vuoren rakenteet, kuten muurinperustukset ja kiukaat, saadaan esille. 2 pkt/tal. 040 554 3882, www.putkimiehetoy.fi Ilmalämpöpumpputarjous 1850 € www.kuhmoistensanomat.fi Tiina Siikanen Linnavuori on suojeltu, eikä siellä saa kaivaa tai vahingoittaa kasveja marjojen poimimista lukuun ottamatta.. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. ToimenLÄMPÖPÄIVÄ & JÄTEVESI-INFO pe 12.10. Adoptiosta tehdään sopimus Linnavuoren omistajan Hollolan seurakunnan, kotiseutuyhdistyksen ja maakuntamuseon kesken. Maanomistaja Hollolan seurakunta on lupautunut raivaamaan maastoon pienaukon sekä harventamaan kuusikkoa. 2 pkt/tal. Projektista vastaavat Pirkanmaan ja Keski-Suomen museot omilla alueillaan. Tuleville vuosille on myös suunnitteilla uusien opastuskylttien kehittämistä ja hankkimista. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com Atria perhetilan Kanan fileesuikaleet 250-300 g Kulta Katriina suodatinkahvi Kaikki loput Grillihiilet, sytytysnesteet ja grillaustarvikkeet Loppuviikon tarjoukset Kipparista Olemme avoinna joka päivä klo 21 asti! Palvelutiski on avoinna elokuusta lähtien perjantaisin ja lauantaisin. Suunnitelman teetti Kuhmoisten kotiseutuyhdistys, joka sai kustannuksiin suurelta osin avustusta Museovirastolta. Adoptoija voi myös kerätä tietoa kohteesta ja välittää sitä eteenpäin sekä hyödyntää kohdetta omassa toiminnassaan. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Mattilan mukaan yhdistystä mietityttää, kuinka pitkäaikaiseen sopimukseen voidaan sitoutua, kun monet yhdistyksen jäsenistä ovat iäkkäitä. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Asia viedään kenties vuosikokouksen päätettäväksi ensi keväänä. Linnavuoren hoitosuunnitelman on laatinut Kalle Luoto Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy:stä. Kunta tiedottaa KOKO PERHEEN SYYSRIEHA tiistaina 16.10. Lisäksi lakialueen länsiosan kosteikko puhdistetaan. Kuhmoisissa 10.10.2018 Kunnanhallitus markus.ahonen@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh