Lypsyasemalla olemme huuhdelleet lypsyrättejä ja suihkuttaneet utareisiin vedinkastoa, Atte luettelee. Isän kanssa traktorin ratissa Viljelijäisän kanssa voi päästä myös traktorin hyttiin, ja ihan ajamaankin. Pieni apulainen saa keskittyä ohjaamiseen. – Isi on hauska ja tykkää työstä, traktoreista, nukkumisesta ja musta, totesi Atte Unnaslahti viime vuonna isänpäivän kortissaan. Isä huomauttaa, että silloin yritetään pysyä aidan toisella puolella turvallisuuden vuoksi. Retkelle voi saada aiheen myös yllättävästä tilanteesta, kuten märkään maahan uponneesta kaivurista. – Vasikoiden juottamista. Lypsy vie kuitenkin liikaa aikaa, joten tuotantoa olisi tehostettava. Pisimmillään navettavuorot kestävät puoleen päivään ja puoleen yöhön asti. Isä ja lapset ottivat eväät mukaan ja lähtivät katsomaan sopivan etäisyyden päästä, kuinka kone saatiin toisen kaivurin avulla ylös suosta. Tilan töiden lisäksi isä ja lapset tekevät metsäretkiä. – Päivällä minäkin ehdin olla pirtillä, Matti sanoo. – Kun minä olin pieni, opettelin ajamaan pienimmällä kopittomalla traktorilla. Kaivuri antoi Matille, Atelle ja Reetalle syyn viettää mutajuhlaa. Normaalisti Unnaslahtien apuna työskentelee yksi työntekijä, joka tekee pääasiassa konetyöt. Traktoreista uudemmassa isä voi istua apukuljettajan paikalla ja määrätä suunnan sekä tahdin. Nyt lapset ajavat suurimmalla, koska se on turvallisin, Matti sanoo. Lakisääteisten lomapäivien lisäksi Unnaslahdet ostavat lomitusta esimerkiksi silloin, kun Terhi on kurssilla. Matti suunnittelee, että navettaan rakennettaisiin toimistotila, joka toimisi tarvittaessa leikkipaikkana. Atte, Reetta ja Lotta pitävät Matti-isästä myös siksi, että hänellä on joskus aikaa piirtää lasten kanssa.. Siellä lapset voisivat viettää turvallisesti aikaa samalla kun vanhemmat työskentelevät. Vaativa työ eläinten kanssa hallitsee arkea, ja Unnaslahti myöntää, että perheelle jää liian vähän aikaa. – Aika usein lapset menevät jo nukkumaan, kun olen vielä navetalla. Isoja tuotannon laajennuksia ei aioViljelijäisä haluaa lisää aikaa lapsille ta toteuttaa, vaan tehdä vain välttämättömiä muutoksia. Kysyttäessä Lotta Unnaslahti, 7, nyökkää: kyllä, isä voisi olla enemmän kotona. – Ja minä vähän liikaa kaasuttelin, Atte tunnustaa. – En väitä olevani ihanteellinen nykyisä, joka hoitelisi sujuvasti kaikki kotiasiat, mutta jotenkuten pärjään näiden kanssa. Muutenkin perheessä huolehditaan tarkkaan siitä, ettei lapsille satu vahinkoja työn tohinassa. Turvallisuus on ykkösasia Tilan työt vievät aikaa, mutta eläimistä on lapsiperheessä iloa. – Ja olemme olleet apetta tekemässä, Lotta jatkaa. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 1,50 € N:o 45 2010 60 vsk Keskiviikkona 10. Lotta muistaa olleensa myös hakemassa lehmiä pellolta. Niinä päivinä Matti viettää aikaa lasten kanssa. Isän kanssa lapset pääsevät navetalla kokeilemaan oikeita töitä. Turvallisuutta on mietitty myös pihassa. marraskuuta. Siksi hän on päättänyt tehdä asialle jotain. Lisäksi Matin äiti auttaa tarvittaessa navettatöissä ja lastenhoidossa. Isänpäivää vietetään ensi sunnuntaina 14. Matti hyppää koneiden rattiin vain sesonkiaikoina. Talouteen kuuluu hevonen, viisi koiraa ja seitsemän kissaa, mutta myös tuotantoeläimet ovat omalla tavallaan lemmikkejä. – Teimme tien suoraan hallille, jotta raskas liikenne ajetaan suoraan sinne ja pihapiiri rauhoitetaan. Parhaillaan perheessä tehdään suunnitelmia siitä, miten työt voisi hoitaa toisin. Jonkin ajan kuluttua Terhi palaa talolle varmistamaan, että Lotta pääsee koulukyytiin, sekä huolehtimaan Atesta, 5, ja Reetasta, 3. Lomittaja pelastaa päivän Iltapäivisin vanhemmilla lapsilla on harrastuksia, jotka pitävät vanhemmatkin liikkeellä: esimerkiksi jumppaa, ratsastusta ja muskaria. Tilan 58 lehmää asuvat kylmäpihatossa ja tulevat lypsyä varten lypsyasemalle. Tavallisena arkipäivänä Matti ja Terhi Unnaslahti heräävät aamuvarhain ja lähtevät molemmat navetalle töihin. marraskuuta 2010 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päivi Hotokka Kissakulmalla asuva Matti Unnaslahti, 34, on lypsykarjatilan yrittäjä ja kolmen lapsen isä. Esimerkiksi pihattoon isojen eläinten sekaan ei ole menemistä. Karjatilayrittäjä ei voi pitää vapaapäivää, ellei tilalle saada lomittajaa. Hytissä on tilaa ja jopa turvavyöt, joten harjoittelu ei aiheuta vaaraa. Iltalypsy on päivän toinen suuri työrupeama. Atte ja Lotta olivat tänä syksynä kyntämässä aivan itse
Paikallispoliitikkojen tulisi rohkaistua ja rohkaista ja kannustaa meitä muitakin. Luterilaisen kirkon piirissä olemme olleet vuosisatoja muiden seurakuntien alaisuudessa. Kaikkia tarvitaan tekemään, kaikkia tarvitaan sanomaan sanansa. Ne ovat sopusoinnussa Kuhmoisten luonnonkauneuden kanssa. luokan kirjeet poistuvat, kirjeet voivat viipyä matkalla vuorokauden, pari pitempään kuin nyt. Ja tässä menossa Kuhmoisten Sanomat on mielellään mukana.. Kilpailuraadin ruodittavaksi oli osunut sellainen Kuhmoisten Sanomat, jossa sattumalta oli yleisönosasto. Tässä toimitus on mielellään apuna. Päijänne antoi myös monia onnistumisen hetkiä, ja järvellä liikkujat saivat nauttia niin tyvenestä kuin myrskyistäkin. Valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtaja ovat kertoneet kantanaan, että kolumneissakaan ei sovi käsitellä kunnallisia asioita. Seurakuntalaisia ei palvella ensisijaisesti rahalla vaan rakkaudella. Näitä palveluja tarvitsevia ihmisiä voisivat olla vakinaisten asukkaiden lisäksi vapaa-ajan asukkaat, joita Kuhmoisissa on myös runsaasti. EU:n vaatima kilpailutus postitoiminnoissa uhkaa heikentää maaseudun postipalveluja. On kasvatettava seurakunnan jäsenmäärää sekä toimintaan osallistuvien määrää. Metsänhoitoyhdistys hakee aktiivista ja yhteistyökykyistä toimitusjohtajaa, joka osaa etujärjestötyön ja tuntee yksityismetsätalouden. Erityisesti Kuhmoinen voisi olla hyvä kokeilukunta näille monikuljetuspalveluille. Pötsö-kissakin tipahti öljytynnyriin, onneksi se selvisi seikkailustaan hengissä. Tätä mahdollisuutta toivoneita oli niin runsaasti, että ryhmän ehdokaslistassa on eniten jäseniä. Sen teemme äänestämällä myös seurakuntavaaleissa. Voi sitä sadattelun Talven tullen ja murahtelun määrää. Rentoutusta taas tarjosivat maman kanssa vietetyt perätuuppariretket, upeaa peilityyntä järveä ja ruskaa ihaillen. Kalastajaperheen vuosikirjassa käännetään uusi sivu. Entä missä ovat toimituksen kirjoittamat kolumnit ja pakinat. Herätysliikkeet ovat kirkkomme rikkaus. Meidän seurakunta – sitoutumaton ehdokaslista on näissä vaaleissa poliittisesti sitoutumattomien ryhmä. Rapukesä oli tänä vuonna erinomainen, salakokijoista huolimatta. Täytyy myöntää, että kiitos ei ollut ansaittu, sillä oikeasti lukijanpalsta on yhtä kuolleissa kuin viime vuonnakin. Ehkä toimituksen ei sentään tarvitse esitellä mielipiteitään, mutta olisi erittäin suotavaa paikkakunnan tulevaisuuden kannalta, että kuhmoislaiset keskustelisivat ja ottaisivat kantaa. Jumala on tarkoittanut uskon Jeesukseen elämämme johtoasiaksi. Kaikkia tarvitaan, jos halutaan, että Kuhmoisten asiat alkaisivat tästä kohentua tai että saataisiin paikkakunnan elinvoima säilymään edes nykyisellä tasolla. Kenenkään kykyjä ei saa jättää käyttämättä. Ylipäällikön itsensä keväällä kiristämä potkurin kiinnitysmutteri oli pudonnut Päijänteeseen, ja kotisatamaan saapuessa potkuri irtosi akselistaan. Tilaisuudessa palkittiin myös Paikallislehtikilpailun parhaat, ja kerran viikossa ilmestyvien lehtien sarjan voitti Viitasaaren Seutu, onneksi olkoon! Kuhmoisten Sanomat osallistui kisaan ilman menestystä. Vuoden yrittäjä -titteli toi mukanaan kommelluksien täyteisen syksyn. Lukijat kuulemma rakastavat sellaista. Muikut ovat vetäytymässä rannoille kutemaan, syksyn mätisesonki on päättymässä. itsenäisen toiminnan vuosi. Onni onnettomuudessa oli, että peräsimen ja akselin väli oli niin pieni, ettei potkuri päätynyt järven pohjaan. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 10. Siunatkoon hyvä ja pyhä Jumala seurakuntaamme ja sinua! Risto Ojala Meidän seurakunnastamme Kuhmoisissa voisi kokeilla postin monikuljetuspalveluita. Olisi tärkeää, että ne ihmiset, jotka tuntevat kunnallisia asioita käyttäisivät puheenvuoroja, mutta vain harvat käyttävät oikeuttaan. Huolestuneena tilanteesta olen valmistellut toimenpidealoitteen jätettäväksi eduskunnassa. Pulmahan tässä on. Monipuolisuutta laajentaa vierailevien puhujien lisääminen. Yhdistämällä eri kuljetusten tarpeita postin kuljetuksiin voitaisiin turvata maaseudun postipalvelut ja parantaa muidenkin palvelujen saatavuutta. Aiemmin keväällä olen tehnyt lakialoitteen, että kaikissa kunnissa, jotka ovat olleet itsenäisiä kuluvan vuoden alusta, tulee olla jatkossakin yleisöpalvelut tarjoava postin toimipaikka. Me ja seurakunta tarvitsemme niitä. Siten palvelemme vakinaisia asukkaita ja samalla lomaasukkaitamme. Kaikilla kyseisillä henkilöillä ei ole käytettävissä Postipalvelut turvattava omaa kulkuneuvoa, ja julkinen liikenne on liian paljon vähentynyt. Samoin uhkana on maaseudun lehtien jakelun keskittyminen vain muutamaan päivään viikossa nykykäytännön asemasta. Siitä lehti sai kiitosta, ja lisäkiitos siitä, että ihmiset olivat kirjoittaneet omalla nimellään. Tehtävä on niin laaja, että osaavan henkilöstön rinnalla tarvitaan kaikenlaisia maallikoita. Jaa, että lehti oikein ottaisi kantaa! Miksipä ei, kyllä meiltä sekin käy, jos niikseen tulee ja lukijat haluavat. Jos 1. Kilpailun raati ja säännöt ovat vaihtuneet viime vuodesta, mutta viesti Kuhmoisten Sanomille on sama: lehti ei ota riittävästi kantaa. Uutiset ovat moitteettomat, mutta missä ovat uutisiin liittyvät toimituksen kommentit, raati kyseli. Haluan uskoa, että kuhmoislaisista löytyy vielä puhtia ja tekemisen halua. Rospuuton aikaan ylipäällikkö laskee verenpainelukemiaan ja sydämen sykettään ja jättää kesän stressin taakseen. Kiitos kaikille meitä muistaneille. Tätä esitän myös toimenpidealoitteessani. Meidän seurakuntalaisten tehtävä on vaikuttaa siten, että täällä on aineellisesti, henkisesti ja turvallisesti hyvä kehittyä ja kehittää pitäjäämmekin. Loma-asukkaatkin arvostavat Luojalta saamaamme luontoa. Paikallislehtipäivien luennoitsija vaati ponnekkaasti, että lehdissä pitää olla palsta, joka jakaa ruusuja ja risuja. Lauri Oinonen kansanedustaja (kesk.) Keuruu Kuhmoisten Sanomat Metsänhoitoyhdistys KantaHämeen toiminnanjohtaja Pasi Ruuska on siirtymässä toisiin tehtäviin, ja hänen Mhy Kanta-Häme etsii toiminnanjohtajaa paikkansa on julistettu hakuun. Toimenpidealoitteeni tavoitteena on säilyttää maaseudun postipalvelut nykytasolla selvittämällä mahdollisuuksia liittää vanhusten ateriakuljetukset sekä tavaroiden toimittaminen kaupasta ja apteekista postikuljetusten mukaan niitä tarvitseville ihmisille. Yrittäjän arkeen kuuluu tällöin kaluston, siis alusten ja pyydysten huoltoa. Ja kaikkia tulisi houkutella mukaan. marraskuuta 2010 2 KOLUMNI Elina Kääpä LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 10.11.2010 Vesa Koivu Troolauskausi alkaa olla lopuillaan. Se on ikävää. Allekirjoittaneen veneenkäyttelytaidot pääsivät oikeuksiinsa oikein kovilla tuulilla koettaessa. Silloin pienenkin paikkakunnan voimavarat moninkertaistuvat. Näin myös siitä huolimatta, vaikka kuntaliitokset myöhemmin muuttaisivatkin kuntajakoa. Täkkärit voivat keskittyä opintoihinsa ja harrastuksiinsa. Lehdestä saa kyllä hauskalukuisen, Paikallislehtipäivien satoa mutta se vaatii sitten lehden lukijoiltakin keveämpää otetta ja rennompaa asennetta. Mutta monet paikallispoliitikot ovat sitä mieltä, että heidän ei sovi kirjoittaa lukijapalstalle. Vuoden 2010 yrittäjäpalkinto on lämmittänyt perheyrityksen jäseniä. Paljon puheita pidettiin niin lehtien raikkaamman ulkoasun kuin uusien sähköisten välineittenkin puolesta. Jotkut ovat jopa niin jyrkkiä, että heidän mielestään politiikasta ei saisi lainkaan kirjoittaa yleisönosastossa. Se antaa rakkauden, jossa on vapaus, vastuu ja voima. Kuhmoisista tulleen palautteen perusteella uudistan tämän lakialoitteeni nyt myös toimenpidealoitteeksi täydennettynä edellä mainituilla monikuljetuspalveluilla. Heidän amKehitä Kuhmoista kirkollisvaaleissa mattitaustansa monipuolisuus on eduksi myös seurakunnan kehittämisessä ja toiminnassa. Kirjoittamisessa on sekin etu, että kun itse kirjoittaa, oma ajatus tulee parhaiten esiin. Vain sitä kautta saadaan paikkakunnan voimavarat liikkeelle ja yhteiseksi hyväksi. Ensi kesää ja kalastuskautta odotellessa! Kuhmoisten seurakunnalla on meneillään 140. Seurakunnallamme on yhä hyvät toimintaedellytykset: henkilöstö, palvelut, talous, tilat, toiminta, vakaus ja yhtenäisyys. Vain osallisuuden ja hyväksynnän kautta ihminen saa omat voimavaransa käyttöön ja voi antaa ja jakaa niitä myös yhteiseksi hyväksi. Jonna-alus kärsi polttoaineensaantihäiriöstä pahimmalla mahdollisella paikalla, jonka seurauksena yksi pyydyksistä repeytyi pahoin. Merrat nostettiin lokakuun lopussa ja varastoitiin ensi pyyntikautta varten. Sitä on tarjottava eri ikä-, sukupuolija muille ryhmille sekä koko pitäjässä. Tänä vuonna Paikallislehtipäiviä vietettiin Laukaassa. Pian on kalastajan ja Päijänteen apajien aika vetää henkeä, odottaa talvea ja pysyvää jääpeitettä. Kansimiehet Janne ja Elmo hiiltyivät monta kertaa tyhjennettyjä pyydyksiä kokiessaan
marraskuuta 2010 Kuhmoisten Sanomat Keski-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että kaksi noin 35– 50-vuotiasta miestä tunkeutui viime lauantaina 4.11.2010 klo 15 aikaan Arvajanreitintien varrella olevaan omakotitaloon. Papinsaaren hautausmaalta kaadettiin kolme hautakiveä, ja haudoilla olleita seppeleitä oli heitelty pois. Illan pilaa isän ystävä Janne, joka tulee ja vie isän huomion. Poliisin puhalluskokeen tulos oli 1,05 promillea. Uuteen työhönsä Järvinen siirtyy Jyväskylän aikuisopiston Tekniikka ja liikenne -yksikön johtajan tehtävästä, Ammattiopistolle uusi rehtori jota hän on hoitanut vuodesta 2005. Lukuhetken jälkeen istuimme vielä hetken ennen kuin tartumme tavallisiin askareisiimme. marraskuuta varhain aamulla klo 5.15 henkilöautolla valtatietä 9 etelään. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Keski-Suomessa on tekeillä selvitys, joka kerää tietoa maaseutuyritysten tulevaisuuden suunnitelmista ja kehittämistarpeista. kyseessä on Pohjoismaiseen kirjastoviikkoon liittyvä perinteikäs yhteisyyden hetki, nyttemmin Baltian maiden kirjastotkin ovat liittyneet mukaan. Meitä oli vain kolme. Tunnelma oli ihmeellinen. Tuloveroprosentiksi hallitus esittää samaa kuin kuluvana vuonna eli 19,75 prosenttia. Vuoden 2006 seurakuntavaaleissa ennakkoon äänesti 81 henkilöä, joten tässä vaiheessa äänestäjien määrä on kolminkertainen edellisiin vaaleihin verrattuna. Auto ja telaa ympäröivä kaide vaurioituivat. Myöhemmin kävi ilmi, että miehet olivat ottaneet mukaansa vähäisen määrän omaisuutta. Vanhalta kirkkotarhalta Toritien varrelta kaadettiin viisi vanhaa hautakiveä, mutta sankarivainajien hautakiviä ei vahingoitettu. Kolmen tuikun lepattaessa kirjastonhoitaja Sohvi Koskinen luki John Ajvide Lindqvistin kirjaa Ystävät hämärän jälkeen . Keski-Suomen liitto on tiedustellut Keski-Suomen kuntien kantaa mahdollisista seutukuntajaon muutoksista. Sunnuntaina äänestetään kirkossa ja maanantaina kirjastossa. Seurakuntavaalien varsinaiset äänestyspäivät ovat ensi sunnuntaina ja maanantaina. Sekä kuljettaja että matkustaja kuljetettiin sairasautoilla Keski-Suomen keskussairaalaan. KyydisPäijälässä ojaan ja ympäri sä ollut nuori mies lensi ulos autosta. Kuhmoisten kirjasto oli nostanut esiin pohjoismaisia kirjallisuuden aarteita. Kuhmoisten Sanomat Seurakuntavaalien ennakkoäänestyksessä annettiin Kuhmoisissa yhteensä 244 ääntä. Kuljettaja ei loukkaantunut, mutta häntä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta. Yksi kaadetuista kivistä on Kuhmoisissa kuolleen Alma Warmavuoren 13.8.1861–10.2.1908 punaista graniittia oleva hautakivi. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 10. Virkaa hoitanut rehtori Matti Valta jää eläkkeelle ensi vuonna. Rikosylikonstaapeli Jukka Hakala Jämsän poliisista kertoo, että tapaus on edelleen selvittelyn alla. Valtatien 24 risteyksessä mies ei saanut hillittyä auton vauhtia, vaan auto törmäsi liittymän Osui paperikoneen telaan keskellä monumenttina olevaan paperikoneen telaan. Jos hammashuolto siirtyy terveydenhoitajilta vapautuviin tiloihin, korjaustyöt vaatisivat arviolta 50 000 euroa. Tietolato-nimellä kulkevan hankkeen kustannusarvio on noin 90 000 euroa. Kuhmoisten kunnanhallitus totesi kantanaan, että Kuhmoinen kuuluu Jämsän kaupungin kanssa Jämsän seutukuntaan ja että kunnalla ei ole vireillä kuntaliitoksia, joiden vuoksi seutukuntajakoa tulisi tarkistaa vuoden 2011 alusta. Ilkivaltaa hautausmaalla Vesa Koivu Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 8.11.2010 ja päätti myöntää Alpo Puoskarille luvan vesikäymälän rakentamiseen loma-asuntoon tilalla Pohjois-Lummenne 11 RN:o 21:84 Kuhmoisten kunnan Harmoisten kylässä. Sohvi Koskinen luki, kuinka isä ja poika viettävät iltaa Lukuhetki hämärässä kalastajamajassa, he syövät isän laittamaa ateriaa ja korjaavat pyyntivälineitä. Kunnanhallitus merkitsi Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n osavuosikatsaus ajalta 1.1.–30.9.2010 tietoonsa saatetuksi. Verot ennallaan ensi vuonna Terveysaseman tilajärjestelyjen ja peruskorjauksen suunnittelutoimikunta on kokoontunut 3.11.2010 ja ehdottanut kunnanhallitukselle, että terveysaseman vastaanottotiloja muutettaisiin niin, että terveydenhoitajat voivat siirtyä toimimaan vastaanottotilojen yhteydessä. marraskuuta Kuhmoisten pääkirjastossa osallistuttiin maailman suurimpaan lukutapahtumaan. Kuhmoisten Sanomat Jyväskylän koulutuskuntayhtymän hallitus on valinnut filosofian maisteri Petteri Järvisen, 50, Jämsän ammattiopiston rehtoriksi. Kuhmoisissa annetuista ennakkoäänistä muutama Ennakkoääniä kolminkertaisesti saattaa mennä muihin seurakuntiin. Miehet olivat aikaisemmin ajaneet tietä edestakaisin punaisella henkilöautolla. Lain perusteella kuntien tulee 1.1.2013 muodostaa nykyistä suurempia hallinnollisia kokonaisuuksia. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Kuhmoisten kunta hyväksyy maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen perustamiseksi laaditun aiesopimuksen. Telineessä oli Eddan sankarirunot Aale Tynnin suomentamana, Johannes Schefferuksen Lapponia , Grettir Väkevän saaga Antti Tuurin suomentamana ja Juhani Syrjän Matkalla Ruijassa . Yhtymään kuuluvat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän lukiokoulutus, Jyväskylän oppisopimuskeskus. Vanhalta kirkkotarhalta kaadettiin viisi kiveä, joista yksi meni pahasti rikki.. Jämsä, Keuruu, Multia, Mänttä-Vilppula, Petäjävesi, Ruovesi, Virrat ja Kuhmoinen ovat neuvotelleet maaseutuhallinnon yhteistyöalueen muodostamisesta, ja tältä pohjalta on laadittu aiesopimus. Vesa Koivu Maanantai-iltana 8. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kun Sohvi Koskinen lopetti, Mirja Kolulahti kiitti häntä. Poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä miehistä ja ajoneuvosta puhelinnumeroon 071 8746500 Kuhmoisten Sanomat Kuhmoislaisen nuoren miehen kuljettama henkilöauto suistui tieltä 6. Samaan aikaan luettiin samaa tekstiä Färsaarilla, Islannissa ja Grönlannissa, ehkä Norjassa ja Ruotsissakin. Oikealle kääntyvässä mutkassa auto alkoi heittelehtiä ja ajautui tien vasemmalle puolelle ojaan, jossa auto pyöri vielä katon kautta ympäri. Teksti kertoo Oskarin ikävästä isään. Heillä ei ole välitöntä hengenvaaraa. Kunnanhallitus hyväksyi vastaanottotilojen muutostyöt ja varasi vuoden 2011 talousarvioesitykseen vastaanottotilojen muutostöihin ja tulevan hammashoitolan tilojen rakentamiseen yhteensä 130 000 euron määrärahan. Mikäli hankkeeseen tarvitaan kunnan rahoitusta, Kuhmoisten kunnan osuus on 450 euroa. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisissa on kaadettu hautakiviä sunnuntain 31.10. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama ja yhtymä järjestää keskiasteen opetusta ja aikuisopetusta. marraskuuta sunnuntain vastaisena yönä klo 00.55 Orivedentiellä. ja tiistain 2.11. välisenä aikana. Rosvoja Arvajalla Kotonaan ollut talon asukas yllätti tunkeilijat paikkoja penkomasta. Kunnanhallitus päätti, että Kuhmoisten kunta osallistuu hankkeeseen, mikäli hanke toteutetaan Keski-Suomessa. Muutostyöt maksavat 80 000 euroa. Yllätetyt miehet poistuivat paikalta kysellen ajo-ohjeita läheiselle tielle. Ennakkoäänestyksen jälkeen äänestämässä on käynyt noin 12 prosenttia kuhmoislaisista äänioikeutetuista. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että verovuodelta 2010 ei peritä koiraveroa ja että koiraveroa ei enää tulevinakaan vuosina peritä. Tämän vuoden kirjastoviikon teemana on maaginen Pohjola. Poliisi pyytää vihjeitä tekijöistä tai tapahtumahetkestä numeroon 071 8746 500. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnallisvero vuonna 2011 pidetään nykyisellä tasolla. Uusi laki maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa on tullut voimaan 1.4.2010. Edellisten vaalien lopullinen äänestysprosentti oli 18,5. Kuhmoisten Sanomat Mies Orivedeltä ajoi sunnuntaina 7. Maamiesseuran, nuorisoseuran ja työväenyhdistyksen omistaman yhdistysja seurantalon kiinteistöveroprosentiksi kunnanhallitus esittää 0,00 prosenttia. Kiinteistöveron osalta kunnanhallitus esittää, että yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,00, vakinaisten asuntojen kiinteistöveroprosentti 0,50 ja muiden asuntojen kiinteistöveroprosentti 1,10
klo 13. taivaassa to 11.11. – Valitettavasti meillä ei tällä hetkellä ole Jämsän ja Kuhmoisten alueella vapaaehtoistyöntekijöitä, Hauvala sanoo. Mukana kirkkokuoro ja Kvartsetti. – Vuosittaisten yhteydenottojen määrä vaihtelee kymmenen tuhannen molemmin puolin, sanoo Mobilen johtaja Tuija Hauvala. Päihdeja väkivalta-asioiden määrä on vähentynyt edellisvuodesta. Päivätuokio Ruolahdella Timo ja Kaarina Hakalalla to 11.11. Valmiina olemiseen kuuluvat arkinen harkinta, aktiivinen toiminta sekä turvallinen luottamus Jumalan olemassaolosta. Tässä ajassa saamme heikkoinakin valvojina turvautua Vapahtajaamme ja saamme Jumalan lupauksen mukaisesti odottaa uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus vallitsee. Päivi Hotokka Jokaisen kunnan täytyy järjestää kuntalaisilleen ympärivuorokautinen sosiaalipäivystys, joka huolehtii erityisesti kiireellisistä lastensuojelutapauksista. Mobile toimii etupäivystyksenä, jossa otetaan vastaan ilmoituksia ja tiedusteluja ja arvioidaan niiden kiireellisyys. Omaishoitajien piiri srk-kodin Lasarus-salissa ke 10.11. Puhelinauttamisen lisäksi Mobilessa kohdataan asiakkaita kriisikeskuksen tiloissa ja tehdään kotikäyntejä esimerkiksi äkillisissä kuolemantapauksissa. 0400 240081 ja muualta Kuhmoisista taksiasema puh.03 5551250 la klo 18 mennessä. Kriisityöntekijät lähtevät tarvittaessa myös onnettomuuspaikoille. klo 18. Mukana Eero Haltia Suomen Lähetysseurasta. Sunnuntain evankeliumin tekstissä (Matt.25:113) Jeesus kehottaa meitä valvomaan ja olemaan valmiita, kun Hän tulee takaisin. Kriisikeskusta ylläpitää Jyväskylän seudun mie• lenterveysseura. Tarvittaessa Mobilesta otetaan yhteyttä takapäivystäjään, joka on aina joku kuntien sosiaalityöntekijöistä. Sosiaalipäivystys on alkuvuoden aikana selvitellyt kolmea Kuhmoisissa sattunutta tilannetta. Ruokailua varten ilm. Perhekahvila srk.kodissa ke 10. Se on rakkautta niin, että näemme lähimmäisemme, tunnemme vastuumValvomisen aikaa me ja autamme toisiamme. puh. Kuhmoista ja muuta eteläistä Keski-Suomea palvelee virka-ajan ulkopuolella Jyväskylässä sijaitseva kriisikeskus Mobile. Seurakuntavaalien äänestys Kuhmoisten kirjastossa ma 15.11. klo 12. Omaishoitajien ja hoidettavien kirkkopyhä 21.11. Kun valvon, ei ole niin tärkeää valvoa muiden tekemisiä tai tekemättä jättämisiä kuin pysähtyä itseni kohdalla. Aiheena työväentalon historia. Yhteydenottojen perusteella selvitetään aina, vaatiiko asia toimenpiteitä joko kriisityöntekijältä tai virka-ajan jälkeen sosiaalityöntekijältä. Mobile huolehtii palvelualueensa 15 kunnan rikosuhripäivystyksestä. Kaikki eivät ole kiireellisiä Sini Talvensola uskoo, että yhteydenottojen määrän kasvua selittää osittain se, että sosiaalipäivystykseen turvaudutaan entistä enemmän myös sellaisissa tapauksissa, joihin ei liity akuuttia hätää. Mobilessa toimii sosiaalipäivystyksen lisäksi ympäri vuorokauden myös yleinen kriisiapu, johon kuhmoislaisetkin voivat ottaa yhteyttä Mobile auttaa ympäri vuorokauden erilaisissa kriisitilanteissa – Ahdistuneisuus tai itsetuhoisuus, elämänkriisi kuten erotilanne, sairaus, perheväkivalta, läheisen äkillinen kuolema tai onnettomuus, Mobilen johtaja Tuija Hauvala luettelee yhteydenottojen syitä. Pysähdyin miettimään, mitä tuo valvominen olisi. klo 10-12. Arpajaiset ja tuotemyyntiä Tasaus-keräyksen hyväksi. Joku valvoo palvelemalla lähimmäisiä vapaaehtoistehtävissä; istahtaa juttelemaan lähimmäisen kanssa tai touhuaa myyjäisissä keräten rahaa kaukaisempien lähimmäisten hyväksi. Päijälän päivätuokio Leena Virtamolla, Toritie 40 B, ke 24.11. Mobilessa päivystystilanteiden määrän kasvu ei ole kuitenkaan tuntunut rajuna, sillä kriisikeskuksessa käsitellään myös muita henkiseen hyvinvointiin liittyviä yhteydenottoja. Sinne tuli tammikuun ja syyskuun välillä 70 prosenttia enemmän sosiaalipäivystykselle kuuluvia yhteydenottoja kuin viime vuonna samaan aikaan. Suurin osa Mobilen sosiaalipäivystyksen asiakkaista on jyväskyläläisiä. messun jälkeen klo 12-20. Kodeista karataan vähemmän, Talvensola kertoo. Lähtö srk-kodilta klo 18. Jämsästä tulee viisi prosenttia kaikista asiakkaista. Mobilen sosiaalipäivystykseen on tammi–syyskuun aikana tullut yhteensä 632 yhteydenottoa, joista 385 on ohjattu eteenpäin sosiaalityöntekijälle. – Suurin osa karkaamisista tapahtuu lastensuojelulaitoksissa. Keskuksessa työskentelee 14 kriisityöntekijää • kolmessa työvuorossa. Jos joutuu rikoksen uhriksi, keskuksesta saa tukea ja neuvoja sekä mahdollisesti vapaaehtoisen, koulutuksen saaneen tukihenkilön mukaan esimerkiksi oikeudenkäyntiin. marraskuuta muistohetken vuoden varrella kuolleille. klo 13. Huom. Mobilen johtaja Tuija Hauvala pohtii, että lisäys voi johtua siitä, että ihmisten tietämys kriisikeskuksesta ja sosiaalipäivystyksestä on kasvanut. Valvominen on sellaista uskoa, että uudistamme suhteemme Vapahtajaan ja pysymme aina lähellä Häntä. Useimmiten yhteydenoton syynä oli lapsen tai nuoren karkaaminen, sillä näitä tapauksia oli noin kolmasosa kaikista. Valvomista voi toteuttaa luottamushenkilönä tai seurakunnan toiminnan järjestäjänä. Omaa itseäni tutkiessani huomaan tarvitsevani Vapahtajan anteeksiantoa ja rakkautta joka hetkeen. 040 5238503. Varjele nukkuessamme niin, että valvomme Kristuksen kanssa ja voimme levätä turvassa. Lähetysilta srk-kodissa ke 24.11. Iltaisin ja viikonloppuisin päivystää Jyväskylässä sijaitseva kriisikeskus Mobile. Päivi Hotokka Yhteydenotot sosiaalipäivystykseen ovat lisääntyneet Keski-Suomessa tänä vuonna. Illan rukoushetken sanoin rukoilen: Suojele meitä, Herra valvoessamme. muuttunut päivä! HENGELLISET Ensi sunnuntai on kirkkovuodessamme valvomisen sunnuntai. Joku valvoo istumalla kirkon penkissä kuuntelemassa Jumalan puhetta, joku hiljaa yksinäisessä rukoushetkessä. Asiakkaat usein alaikäisiä Päivystystilanteet liittyvät useimmiten lapsiin tai lapsiperheisiin, ja asiakkaista kaksi kolmasosaa on alaikäisiä. Ilosanomapiiri 7. Kriisikeskus Mobilen tilastoissa karkaamiset ovat lisääntyneet peräti 80 prosenttia edellisestä vuoNuorten karkailut lisääntyvät desta. Sosiaalityöntekijät tekivät päivystystapausten yhteydessä 191 lastensuojeluilmoitusta ja 40 kiireellistä sijoitusta. Messu kirkossa klo 10. Miesten kotailta Kuhmoisten Työväentalossa pe 19.11. Yksi valmiina olemisen teko on myös äänestäminen meneillään olevissa seurakuntavaaleissa. – Osan tapauksista voisi hoitaa myös virka-aikana, mutta sosiaalipäivystyksessä otetaan kaikki soitot vastaan ja katsotaan, mitä asioille voidaan tehdä. – Tietoisuuden kasvaminen on hyvä asia. Jos emme valvo Jeesuksen ohjeen mukaisesti, usko latistuu helposti uskonnollisiksi tavoiksi ilman elävää uskoa, ja rakkaus muuttuu itsekeskeisyydeksi. klo 13. Seurakuntavaalien äänestys kirkossa su 14.11. Noin 30 prosenttia yhteydenotoista koskee päihteiden käyttöä ja noin 20 prosenttia väkivaltaa tai sen uhkaa. Hänen mukaansa karkaamiset lisääntyvät yleensä kesäaikaan. ja 17.11. Pyhäinpäivän muistohetki Papinsaaren kappelissa sytytettiin kynttilät ja luettiin 63 vainajan nimet, heistä 26 oli kuollessaan kirjoilla muualla kuin Kuhmoisissa. klo 12.00-18.00. Käytännössä valvomista voi toteuttaa monin eri tavoin. Mieleeni tuli, että valmiina oleminen voisi olla uskon, toivon ja rakkauden toteutumista elämässämme. Kriisikeskukseen voivat ottaa yhteyttä viranomaiset kuten poliisi, mutta myös yksityiset ihmiset. klo 18.30. Tarja Vesikalliolle viimeistään 12.11. Viikossa yhteydenottoja tuli keskimäärin 16, kun viime vuonna niitä oli keskimäärin 9 viikossa. Onnittelu, kutsu ja kiitos paikallislehdessä tavoittaa.. lauluja Helluntaiseurakunta Toritie 44 Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa valvomisen sunnuntaina 14.11. Koko Keski-Suomen alueella lastensuojeluilmoitusten ja sijoitusten määrä on vähentynyt viime vuodesta. Päivätuokio Kylämällä Rauha Janhosella ma 15.11. Alussa mainitsemani Jeesuksen sanat valvomisesta muistuttavat elämän rajallisuudesta ja ihmisen pienuudesta. Työvuoroja tekevät myös koulutetut vapaaehtois• työntekijät, joilla voi olla vuoro kerran kolmessa viikossa. Lounastuokio srk-kodissa ti 16.11. Messun jälkeen ruokailu ja ohjelmahetki srk-kodissa. klo 18. – Kiireellisten ja erittäin kiireellisten tapausten määrä on vähentynyt edellisestä vuodesta. Kriisikeskus Mobile Puhelinnumero 014-266 7150 päivystää 24 tuntia • vuorokaudessa. – Mutta muidenkin KeskiSuomen alueella oleskelevien sosiaalipäivystykseen kuuluvat asiat hoidetaan, sanoo sosiaalipäivystyksen koordinaattori Sini Talvensola Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta. tänään Martti to Panu pe Virpi la Kristian, Ano su Iiris ma Janina, Janika, Janita, Janette ti Aarne, Aarno, Aarni ke Eino, Einari tänään kala, perunat, salaatti to cappellipaistos, salaatti pe jauhelihakeitto, tuore leipä, juusto ma jauhelihakastike, perunat, salaatti ti lihamureke, perunat, salaatti ke kalaruoka, perunat, salaatti Kuhmoisten Sanomat Seurakunta järjesti pyhäinpäivän iltana 6. marraskuuta 2010 4 KIITOKSET VIIKON NIMET HARTAUSKIRJOITUS Tarja Vesikallio KOULURUOKA TERVETULOA HYVÄÄ SANOMAA To 11.11.-10 klo 19.00 Todistuksia ja Heng. Ja toivo on luottamusta siihen, että Jeesukseen uskovalle kuolemasta avautuu Jumalan kirkkaus. Kirkkokyydit järjestetään messuun su 14.11. klo 13. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 10. Kuhmoisissa otetaan virka-aikana yhteyttä Jämsän sosiaalitoimeen. klo 10. Messun jälkeen klo 12 mahdollisuus äänestää Harjunsalmi-Pihlajakoski-Ruolahti suunnalta yhteys taksiautoilija Marko Aarroskari puh. Mukana Eero Haltia Suomen Lähetysseurasta
2 Hattunen Leena ravintolatyöntekijä Kaiterlahti Maila ravitsemustyöntek., eläkeläinen Kuningas Arja toimitusjohtaja Liehu Kari eläkeläinen Markkanen Sirpa lääkäri Matoniemi Veikko eläkeläinen, omaishoitaja Rantala Tarja apulaisosastonhoitaja Yhteisvastuuta meistä kaikista -ehdokaslista Äänestämällä Sinäkin vaikutat. divisioona, johon pääosa Kuhmoistenkin miehiä kuului. En tietenkään voi estää ihmisiä ajattelemasta toisin. Kanna vastuuta äänestämällä. Näyttelyn avajaisvieraita mietitytti, onko taiteilija itse polttanut kaikki askilliset. Teoksissa varoitetaan tupakoinnin vaaroista useilla eri kielillä. Pääkirjaston galleriassa Kierrätetty on kaunista esillä oleva näyttely on nimeltään Uudelleen nautittavaksi , koska teoksissa on käytetty kierrätysmateriaaleja. Anna Juurikka tekee taidetta kertaalleen käytetystä materiaalista siksi, että hänestä Seurakuntavaalien äänestysajat ja -paikat su 14.11.2010 klo 12–20 Kuhmoisten kirkko Kirkkotie 1 A, Kuhmoinen ma 15.11.2010 klo 12– 18 Kuhmoisten kirjasto Toritie 42, Kuhmoinen MUISTOJA KOTISEUDULTA huonossa ja rumassakin on kaunis puoli. Niitä on asetelmina seinällä ja niistä on rakennettu mökkejä kuin lego-palikoista. Kun sitten nimismies Fagerholm vielä järjesti tarvittavat lupapaperit, niin asia oli kaikin puolin kunnossa, ja kiväärit voitiin ottaa käyttöön. Kauneutta on tallennettu muun muassa Kohtalonpyörä -teossarjaan. Kuviin liitetyt pelikortit ovat nekin selvästi kulkeneet monien käsien kautta. 3 4 5 6 7 8 Heikki Heimala Tämän jutun kertoi enoni Kulomäen Matti, joka itsekin oli jutussa osallisena. Tänä syksynä saamme nauttia Kuhmoisten Seuran pitkäaikaisen puheenjohtajan Heikki Heimalan muisteluksista. Seppä porasi ja rihlasi piiput hirvikivääriltä vaadittavaan kaliiperiin, ja miehet kävivät aseensa noutamassa. Juurikka on etsinyt raaka-aineita vanhempien varastoista, tien varsilta ja mistä vain. Niin sanotun jatkosodan rauhan ehtoihin kuului myös saksalaisten joukkojen karkottaminen Lapista. Winchesterhän ei ole oikeastaan sotilasase vaan paremminkin metsästyskivääri. Kun siitä tehdään jotain ihan muuta, se saa uuden mahdollisuuden. Ehdokkaat ja äänestyspisteet löydät netistä: seurakuntavaalit.fi. Toimeen komennettiin armeijan 5. Teoksia reunustavat vanhat polkupyörän renkaat, mutta kaukaa katsottuna ne näyttävät aivan tavallisilta kehyksiltä. Eräässä vaiheessa oli sitten ryhmä ruolahtelaisia yhyttänyt saksalaisten asevaraston, jossa oli muun muassa joukko uusia amerikkalaisia Winchester-kivääreitä. Siinä asetta tutkiessaan joku totesi, että tästä saisi hyvän hirvikiväärin, kaliiperi vain on liian pieni – Miehet panivat aseet paksuun vaseliiniin, käärivät telttakankaaseen ja hautasivat tarkoin merkittyyn paikkaan. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 10. Renkaista roikkuvat kangassuikaleet tanssahtelevat ilmavirrassa ja muodostavat meduusojen lonkerot. asetettavat vaatimukset ovat myöhemmin muuttuneet – en tiedä, vieläkö Winchesterit kelpaavat.. Anna Juurikkaa viehättävät voimakkaat värit. – Kun tein tätä sarjaa, tutkiskelin monia kohtaloon liittyviä asioita, kuten ennustamista ja kämmenen viivoja, Juurikka kertoo. Värit ovat hienoja, ja muoto on kiva ja siisti, Juurikka sanoo. Näyttelyn töissä on käytetty lisäksi muun muassa vanhoja sanomalehtiä, wc-paperia ja lankaa, jopa huonekaluja. Aseet löytyivät merkitystä paikasta hyväkuntoisina, ja erinäisSyksyn 2010 kotiseutusarja Kuhmoisten Sanomien viime syksyn kotiseutusarjana julkaistiin kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahden jatkokertomus kirkonmies Kaarlo Warmavuoresta. Miten lienevät mukaan joutuneet. Hirvikiväärille Päivi Hotokka Uudelleen nautittavaksi, maalauksia ja installaatioita 1.–27.11.2010 Kuhmoisten pääkirjaston galleria Toritie 42 Anna Juurikka Kuhmoislaisen kuvataiteilijan Anna Juurikan näyttelyyn astuessa huomion kiinnittävät ensimmäiseksi värikkäät, graafiset tupakka-askit. – Kun askeja kasaa levyiksi ja ajattelee niitä muuna kuin tupakka-askeina, ne ovat tosi kauniita. Menomatkalla poikettiin Jyväskylässä tunnetun pyssyseppä Mataroisen pajalla sopimassa piippujen porauksesta. No, sitten kului muutama vuosi, ja yleisen tilanteen rauhoituttua miehet lähtivät Lapinretkelle. – Usein ihmiset ajattelevat, että tämä on kannanotto kierrätyksen puolesta, mutta sitä se ei ole. Ruolahden hirvimiehiä sotien jälkeen, vasemmalla Taavi Ranta, Jalmari Yläjoki, Arvi Sankala, Villehard Salminen ja Emil Yläjoki. Kuinka Ruolahden miehet hirvikiväärit saivat ten seikkailujen jälkeen ne saatiin Mataroisen pajalle. Ei, vaan hän on kerännyt niitä sukulaisilta, tutuilta ja tutun tutuilta. Taustalla osa Kohtalonpyörä-teossarjasta, joka on rakennettu polkupyörän renkaiden sisään. marraskuuta 2010 Carlson Vesa-Pekka konepuuseppä Haaki Osmo kehitysjohtaja, eläkeläinen Konivuori Jaana yrittäjä Korppila Anna-Liisa kodinhoitaja, eläkeläinen Lahti Hannu ostoesimies, eläkeläinen Liivenkorkee Niina lähihoitaja Niemi-Savolainen Aulikki agronomi MEIDÄN SEURAKUNTA SITOUTUMATON EHDOKASLISTA Ojala Risto yht.maist., teol. – Joskus ojasta voi löytyä vaikka vettynyt kahvimuki. yo Rantanen Tytti sairaanhoitaja, diakonissa Seppälä Jouko tuotantopäällikkö Silén Kari yrittäjä Sorri Päivi fysioterapeutti Toikkanen Heikki työnjohtaja Unnaslahti Seppo kotiseutuneuvos 24 31 25 32 26 33 27 34 28 35 29 36 30 37 Auta heikompia. Kokonaisia polkupyörän pyöriä on käytetty Meduusat nimiseen teokseen. Siksi tupakka-askit sopivat hänestä hyvin taiteen materiaaliksi. Samalla olet mukana muuttamassa kirkkoa toivomaasi suuntaan
Äitiyslomalta palannut Piia Arrenius ei halunnut ryhtyä vuokralaiseksi yksin, vaan kysyi Hanne Alangolta, oliko tämä ajatellut tyhjillään olevaa tilaa. Jämsän Kollinmäen HerEnqvistin Einolla juoksu sujuu vottomia edustava Eino Enqvist on vuosikausia osallistunut Muhkun pyhäinpäivän maantiejuoksuun ja tukenut seuraa myös lahjapaketeillaan. TULOKSET Mäkimaan Muhkun pyhäinpäivän juoksu 6.11.2010 Miehet 80 v. Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen tai osoitteesta www.kuhmoinen.fi. Kuori jaetaan jokaiseen talouteen ensi viikolla, ja siihen laitetut joulutervehdykset jaetaan vastaanottajille aikaisintaan 7. Fysioterapeutti Piia Arrenius (vas.) ja hieroja Hanne Alanko työskentelevät omissa hoitohuoneissaan, mutta pallottelevat keskenään ideoita liiketoiminnan kehittämiseksi PUULAAKILENTOPALLOA Ottelutulokset Moottorikerho–Joustavat 2–1 (21–25, 25–16, 15–14) Kelkka–Tuottajat 2–0 (25–14, 25–12) Sarjatilanne Kelkka 3 3 6–1 6 Moottorikerho 3 2 1 4–3 4 Tuottajat 3 1 2 2–4 2 Joustavat 3 3 2–6 2 Tänä keskiviikkona Tuottajat–Joustavat (Moottorikerho) Moottorikerho–Kelkka (Tuottajat) Ensi keskiviikkona Joustavat–Kelkka (Moottorikerho) Moottorikerho–Tuottajat (Joustavat) Risto Lehto Maantiejuoksu on kuulunut Mäkimaan Muhkun pyhäinpäivän viettoon 33 vuoden ajan. Nyt on odotettavissa selvityksiä Hahmajärven asuttamisesta. Tarjoukset tulee jättää viimeistään 30.11.2010 klo 15.00. Piia Arrenius hieroo ja antaa fysioterapiaa. 1) Mikko Turkki Västilän Voima 36.00; Miehet 60 v. Hän toivoisi asiakkaiksi myös enemmän 20–30-vuotiaita ja jopa koululaisia, sillä hieronnasta olisi apua heidänkin päänsärkyihinsä ja niskakipuihinsa. Seppo Unnaslahti on esiMuistathan talohistoriapiirin tellyt talo talolta kaikki asutukset Kissakulmalta, Rekolankulmalta, Poikkikulmalta, Myyränkulmalta, Pirttikulmalta ja onpa esillä ollut Harmoisten puolta, Sappeen puolta ja kirkonkylääkin. 1) Anne Pennanen Kollinmäen Hervottomat 32.44; Naiset sauvakävely 1) Seija Taponen Kuhmoisten Kumu 20.30; Tytöt 10 v. Alanko toivoo, että työnantajat pohtisivat työntekijöidensä työkykyä ja tukisivat Vaihtoehto särkylääkkeelle esimerkiksi kehon säännöllistä vuosihuoltoa. – Selviää pienemmällä hoitomäärällä, jos ei vielä ole kestojumittumia. Piia Arrenius antaa fysioterapiaa sekä lääkärin lähetteellä että ilman. He uskovat saavansa yrityksilleen näkyvyyttä, kun ihmiset huomaavat heidän työskentelevän keskellä kylää. Vaatimattomissa olosuhteissa, eli kaikki toimet sateen sattuessa sateessa, toteutettavaan liikuntatapahtumaan saatiin tällä kertaa lisäväriä. Hän voi käyttää fysioterapian apuna sähkökipuhoitoa, jossa miellyttävältä tuntuvan sähkövirran avulla poistetaan kipua. joulukuuta. joulukuuta. 1) Hannu Koskivuori Järvenpää 26,41 Naiset 55 v. marraskuuta 2010 6 Kuhmoisten kunta pyytää tarjouksia ASIOINTILIIKENTEEN hoitamisesta ajalla 1.1.-31.12.2011 seuraaville reiteille: Harjunsalmi-Pihlajakoski-Ruolahti, Harmoinen, Kissakulma, Kylämä, Puukkoinen ja Päijälä. luokan ikipostimerkki. 1) Nella Turhala Mäkimaan Muhku 5.33; Tytöt 7 v. 1) Juhani Taponen Kuhmoisten Kumu 32.55; Miehet 50 v. Liiketila lisää näkyvyyttä Ajatus oman liiketilan perustamisesta sai muodon, kun Veeran huoneisto vapautui. Vaatekaupan käytössä ollut liikehuoneisto on muutettu tyylikkäästi kahdeksi hoitohuoneeksi, kummallekin yrittäjälle oma tilansa. Ensimmäisen viikon jälkeen he ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa, ja liike on houkutellut uusia asiakkaitakin. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin lahjoituksina saatuja tavarapalkintoja kuten seuran kisoissa on ollut tapana. Merkit on suunnitellut Tommi Vallisto. Ikiliikkuja Eino Enqvist oli täyttänyt edellisenä päivänä 80 vuotta, ja nyt hän kiirehti kokeilemaan, miltä tuntuu vetää loppukiri Huhdanlahden mäessä, tässä entisten automiesten painajaiseksi koetussa järkyttävässä nousussa. Kaikki saivat todeta, että niin se kävi kuten ennenkin, aika oli 46 minuuttia 30 sekuntia. Piristävää tulla tänne ihmisten ilmoille, naiset sanovat. Joulukortit, jotka lähetetään 1. 1) Jasmina Arvala Oriveden Ponnistus 12.02; Tytöt 9 v. Hanne Alangon mukaan etenkin miehet tulevat hierottavaksi vasta, kun ovat todella huonossa kunnossa. luokan postina, ennättävät vastaanottajalle jouluksi, kun ne postitetaan viimeistään tiistaina 21. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 10. Joulupostimerkeillä lähetettävät joulutervehdykset pitää postittaa kotimaahan viimeistään keskiviikkona 15. Liikkeessä ei ole päivystystä, vaan Arrenius ja Alanko ovat paikalla sopimuksen mukaan. Hanne Alanko tekee tavallisen hieronnan lisäksi intialaista päähierontaa, lymfahierontaa ja kuivakuppausta, jossa pintaverenkiertoa vilkastutetaan imukuppien avulla. Naiset toivovat, että voisivat auttaa ihmisiä paitsi kivuissa, myös ennalta ehkäisevästi, ennen kuin vaivat yltyvät koviksi. Punainen postituskuori on tarkoitettu kotimaan joulutervehdyksille, joissa on 0,55 euron joulupostimerkki. Toistaiseksi molemmat hoitavat asiakkaita erillään, ja aika varataan suoraan yrittäjältä. 1) Olli Lehto Mäkimaan Muhku 36.27; Miehet 65 v. Joulutervehdyksiin tarkoitetussa 0,55 euron postimerkeissä esiintyvät joulupukki ja poro. 1) Kimmo Arvala Orivesi 25.36; 2) Jorma Heikkinen Kuhmoinen 26.41; Miehet 30 v. 1) Eino Enqvist Kollinmäen Hervottomat 46.30; Miehet 70 v. – On vahvuus, että meitä on kaksi, sillä voimme hyödyntää toistemme osaamista. 1) Ensio Järvinen Kollinmäen Hervottomat 24.46; Miehet 45 v. Välillä puffetti on ollut tupaten täynnä, kun yli 40 osallistujaa on sovitellut kahvikuppejaan ja kakkulautasiaan muistivihkojen ja kynien lomaan. Päiväsaikaan Alanko työskentelee henkilökohtaisena avustajana, joten hän tarjoaa hoitoaikoja iltapäiviksi ja illoiksi. Mäkimaan Muhkun tämänsyksyiseen maantiejuoksuun osallistui nelisenkymmentä juoksijaa, ja retkisarja oli sarjoista suosituin. Enqvist osallistui sarjaan 80 vuotta täyttäneet ja juoksi kilpailun pisimmän reitin, 5730 metriä. – Se ei korjaa vammoja, mutta hoitaa kipua niin, että terapeuttisia harjoituksia on mahdollista tehdä. Pienten onnitteluseremonioiden aikana Einolle ojennettiin palkinto totutusti sujuneesta juoksusta sekä Muhkun 50vuotismitali kiitoksena pitkäaikaisesta yhteistyöstä. joulukuuta. Joulutervehdyksiin tarkoitettuja merkkejä on kaksi, ja kolmas on 1. Kuhmoinen 10.11.2010 Kunnanjohtaja Kunta tiedottaa KIINTEISTÖT Päivi Hotokka Kaksi nuorta hyvinvointialan yrittäjää päätti yhdistää voimansa ja muuttaa saman katon alle Kuhmoisten keskustaan. Lähetteen avulla saa hoidosta pienen Kela-korvauksen, mutta Arrenius uskoo, että esimerkiksi monelle toimistotyöntekijälle tekisi hyvää tulla käymään jo ennen kuin on tarvetta mennä lääkäriin. 1) Kiira Kylkilahti Mäkimaan Muhku 12.19 Retkisarjalaiset: Leo Kalin, Hely Lehto, Tarja Lehto, Jorma Paavolainen, Siina Nurminen, Pirkko LehtoJärvinen, Jouko Järvinen, Ari Kylkilahti, Ritva Helminen, Erkki Vilmunen, Merja Lehto, Pauli Vahdersalo, Airi Vahdersalo, Risto Lehto, Matti Leppänen, Heikki Åkerlind, Pekka Åkerlind, Pia Laaksonen, Jani Laaksonen, Krista Laaksonen, Martti Åkerlind, Leena Sihvo, Matti Åkerlind, Asko Kurki Kuhmoisten Sanomat Joulupostimerkit ovat tulleet myyntiin. – Tämä olisi vaihtoehto särkylääkkeille. Joulupostin lähettäminen alkaa Vesa Koivu Kissakulman historiapiiri toimii jo kymmenettä vuotta. 1) Hetti Paavolainen Mäkimaan Muhku 1.55; Tytöt 4 v. Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on oikeus ostoliikenteen harjoittamiseen. Putiikki Veeran entisissä tiloissa Toritiellä palvelevat nyt Piia Arrenius ja Hanne Alanko, jotka tarjoavat hierontaa ja fysioterapiaa. Molempien mietteet olivat kulkeneet samaa rataa. Naiset huomauttavat, että koulussa opitaan pysyvät tavat istua ja seisoa, ja siinä vaiheessa nuoret ovat vastaanottavaisia neuvoille. 1) Rilla Paavolainen Mäkimaan Muhku 3.11; Tytöt 3 v. Ensimmäinen kokoontuminen on jo ensi tiistaina.. Tarjouskilpailuasiakirjat ovat noudettavissa sivistystoimistosta os. Joulutervehdysten lähettäminen sujuu punaisen postituskuoren avulla entiseen tapaan
0400 852 532 __________________________ PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Ky Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ LVI-Saarinen Oy Ville Saarinen 044 500 8889 Salmijärventie 54, Kuhmoinen PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,30 e . Jouluateria 20 e /hlö + matka. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. 040-536 5663, 0400-350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. 0400 798143 p. 020 755 1810 www.jamsasecurity.com __________________________ Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi SIIVOUSPALVELUT Siivouspalvelu H. Kierros Hahmajärven ympäri alkaa. Reitti ja maksut entiset. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Kansanedustajaehdokas Voitto Suosaari vieraanamme. 040-555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. 045 132 3348 __________________________________ Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. tapahtumat OPASOL OY p. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, puh. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen p. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. 0400 852 532 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. 040-746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. Mukaan pieni paketti! Ilmoittautumiset sihteerille p. 555 1088 Marjatta.. Valkjärvi kaikki siivousalan palvelut p. 555 6090 Veikko Mattila p. Tervetuloa. (03) 555 1202, 040 5517540 __________________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 03-555 0111 ja 040-700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18 Puh/fax 555 6310 Kuhmoinen 0400-742310 __________________________ PK-Sähköpalvelut Oy 050 911 3255 pertti.kehusmaa@elisanet.fi __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050-9136226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 0400-779 632 / 040-504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. 040 587 7830 __________________________________ Toritien Hiushuone Toritie 52, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. Kuhmoisten ja Asikkalan senioreiden yhteinen pikkujoulu Kissakulman Torpalla torstaina to 25.11.10 klo 13. (03) 766 0099 __________________________ LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 3,50 e /ilmoitus. 040 561 4292 17.11. Hän alustaa keskustelun hoitotahdon tekemisestä. Tupamme on avoinna klo 10-13. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 0400-425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. erikoiskuljetukset/kotim. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. mennessä. P. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. klo 11.30 terveyskeskuslääkäri Sirpa Markkasen. 03-555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. (sis. marraskuuta 2010 Kunta tiedottaa KOKOUKSET SEURAT TORIMYYJÄT Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 3068 (LT-2008) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________ Lasimestari ky. Tervetuloa! Eläkeliiton Kuhmoisten yhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous Kuhmolassa pe 19.11. Panostaja Ari Rajala 0400-711492 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 mpkoneistus@gmail.com OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Kaisan HiusPalvelut Toritie 50, Kuhmoinen p. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä maanantaina 22.11.2010 kunnanviraston hallintotoimistossa. Hintoihin sisältyy alv 23%. Ark. 555 1066, 040-708 7647 __________________________ Tili Salo 040-508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. klo 18.00. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan, asiahan koskee meitä kaikkia. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050-5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. Vääksy p. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Poikkijärven historiapiiri Torpalla ti 16.11. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 10. TIETORUUSU Kirkkotie 8,0400477 809 www.tietoruusu.fi FYSIKAALISET HOIDOT Hierontaa ja fysioterapiaa Toritie 55, ajanvaraukset: Piia Arrenius 045 237 3236 Hanne Alanko 0400 452 524 ________________________ Fysioterapeutti Eija Puikkonen Fysik. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: § 62 Päijänteen rantayleiskaavan muutos (HaukkasalonPihlajakosken osayleiskaava) / Haukkasalo § 63 Sisäjärven rantaosayleiskaavan muutos (eteläiset osat) / Harmoinen, Pippuri § 64 Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostaminen § 65 Talouskatsaus § 66 Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2011 § 67 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen § 68 Koiraveron määrääminen § 69 Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös kunnallisasiaa koskevaan valitukseen / Kunnanvaltuusto 31.3.2010 § 26 sekä mahdolliset ilmoitusasiat ja muut asiat. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@pp.inet.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. alv 23%) Etusivulla 1,40 e /pmm Tekstissä 1,23 e /pmm Takasivulla 1,30 e /pmm Seurapalsta 1,85 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT JämSec Security Vartiointija turvallisuuspalvelut P. Johtokunta klo 18.00. ja Eurooppa OPASOL OY p. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Veikko Mattila p. Kahvitarjoilu. tyhj. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. 014-821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. tilaus 52 e 6 kk:n tilaus 35 e 3 kk:n tilaus 26 e Ilmoitushinnat 1.7.2010 alk. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400-593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. Irma Kallio p. 2010 klo 11.30. hoidot, hieronta, lääkintävoim., akupunktio. 040 471 3547 Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 87,e ja 5,50e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400-779 632 / 040-504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________________ Keskustan Kuhmoisten paikallisyhdistys ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS 18.11.2010 klo 19.00 paloasemalla. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASIJA KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. Entiset ja uudet historian harrastajat tervetuloa! Kissakulman ns Päiväretki Jämsänkosken uimahalliin to 18.11.2010. 020 730 4040 Fax 014-712 951 Lindroos Esa 0400-344 531 __________________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Ilmoittautuminen puh. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Peltonen p. Lähtö linja-autolla Kuhmolan pihasta klo 12.30. Hallitus ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 JOULUTILAUKSIEN aika on nyt! 015 437 148 KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään Kuntalassa maanantaina 15.11.2010 alkaen klo 18.00. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,30 e . Tilaushinnat 2010 12 kk/kestotilaus 49 e 12 kk / määräaik. 040 541 3823 www.markkukaakko.com __________________________ Sähkötyö J. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. 0400 634 924 __________________________ Kari Paajanen p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. Toi mitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 TYÖSUORITUKSIA Metsurin työt, pihapuun kaadot, reippaita rakennusmiehiä. Kuhmoisissa 9.11.2010 Silmu Sarvala kunnanvaltuuston puheenjohtaja Saamme Torstaitupaan Kuhmolaan vieraaksemme 11.11. Toritie 64 (Pohj.portti) 040-522 3645 ’ HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p
, puh. 1 95 -14% Valio OLTERMANNI 800 g 1 kg -24% 4 99 Viola TUOREJUUSTOT 200 g, ei laktoositon 4 00 -16% 2 rs! 7 95 Nikolai VUOSIOLUT 2011 3x0,5 + lasi Myllyn Paras EMÄNNÄN VEHNÄJAUHO 2 kg 75 -24% Kiitos kuuluu asiakasomistajille. 1 1 . Atria takuumurea NAUDAN ULKOFILE kg VOIMASSA 1.11.-1.12. VOIMASSA 1.11.2010-2.1.2011 pkt (5,00/l), sis. klo 17–20 Jämsän Simulaattorimaailmassa (Lukkoilantie 26) Ilmoittaudu Minna Viitaselle, minna.viitanen@jamsek.. Ilman K-Plussa-korttia 2,29 ps (1,53/kg) Ilman K-Plussa-korttia 6,59 kpl (6,59-8,24/kg) Ilman K-Plussa-korttia 0,99 ps (0,50/kg) Ilman K-Plussa-korttia 22,90 kg KLEMENTIINIT 1,5 kg, Espanja Ilman K-Plussa-korttia 2,39 rs (11,95/kg) VOIMASSA 1.11.-1.12. Katso arvonnan säännöt www.keskimaa.. (03) 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Palvelemme: Ma-pe 7-21 La 7-20 Su 14.11. – 1 3 . 020 638 2464 Yritysfoorumi on kaikille avoin, maksuton tilaisuus. marraskuuta 2010 8 Yritysfoorumissa voit käynnistää yrityksesi kehittämistyön välittömästi! Siis heti! Tule hakemaan potkua myyntiin ja tuotteiden kehittämiseen! Keskiviikkona 17.11. -15% 100 €* 100 €* 100 €* *Arvontaan voi osallistua Keskimaa Osk, Ao-palvelut, PL 176, 40101 Jyväskylä. 2 rs (10,00/kg) ERÄ! ps (0,38/kg) kg ps (1,30/kg) kg (4,99-6,24/kg) 17 90 1 49 VOIMASSA 11.-13.11. CONFERENCE PÄÄRYNÄT -21% VOIMASSA 3.-5.11. K e s k i m a a 9 5 v. YRITYSFOORUMI 2010 KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen Puh. 2 1 Asiakasomi stajapä ivät Keskiviikosta lauanta ihin 10.–13.11 .2010 s E T U K O R T I L L A Maksa ostoksesi S-Etukortilla, osallistut arvontaan! 95 x 100 €* S R y h m ä n l a h j a k o r t t i a A r v o m m e *Arvontaan voi osallistua myös postikortilla: Keskimaa Osk, Ao-palvelut, PL 176, 40101 Jyväskylä. 2 . j u h l a v i i k k o 1 . Kuhmoinen Avoinna: ma–pe 7–21, la 7–18 Rolls Express, Neste Kuhmoinen, Toritie 64 Tervetuloa! www.rolls.fi Astetta reilummat avajaiset Kuhmoisten Nesteellä to-pe ROLLS palvelee joka päivä 10-18 Kuhmoisten Sanomissa painettu on pukinpajassa luettu!. SULJETTU KAUPPIAS HOITAA HOMMAN ONNEA ISÄLLE 14.11.2010! VOIMASSA 1.11.-1.12. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 10. pantit 0,45 7 95 VOIMASSA 11.-17.11. www.yritystentaitava.. lettä/talous kg VOIMASSA 11.-13.11. Tuore LOHIFILEE raj. Katso arvonnan säännöt -15% -15% -15% -15% -15% -15% pukeutumisen, vapaa-ajan ja asumisen tuotteista Etu ei koske sanomaja aikakauslehtiä, vaippoja eikä pehmopapereita