Kuhmoisten Yrittäjien puheenjohtaja Eija Heinonen oli laiturilla vastassa Jenni Maria III:a ja sen kipparia Jorma Sainiota. 010 768 4300 Avoinna: ma-pe 8-17, la 9-13, su suljettu Hyvää Äitienpäivää 14.5. Jenni Maria III ajaa kesän aikana Sysmästä Kuhmoisiin kymmenkunta edestakaista reissua lauantaisin. Tutustumispurjehduksella oli mukana 35 sysmäläistä, joukossa myös kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Järvinen. – Vesi on kuntiamme yhdistävä tekijä, toivottavasti uuden yhteyden ansiosta alamme käyttää puolin ja toisin toistemme palveluita, toivoi kunnan kehittämisjohtaja Arto Kummala. a.fi Hankkija Xxxxxxxxxxx Osoitetiedot, puh. + 12,09 snt/min (alv 24 %) Hinnat voimassa 28.5. Sysmäläisiä oli rannassa vastaanottamassa Kuhmoisten kunnan ja yrittäjien delegaatio. ED1024681 1,95 /kpl Ruukku ruusukuviolla Suloinen keraaminen ruukku äitien päiväkukille. Jenni Maria kävi ensivisiitillä Kuhmoisissa Sari Heliövaara Auringossa kylpenyt Sahanranta täyttyi iloisesta naurusta ja puheensorinasta lauantaina iltapäivällä, kun Sysmästä Päijänteen poikki saapunut Jenni Maria III kiinnittyi satamalaituriin. saakka. äitien päiväruusuun tai hortensiaan. Kuhmoislaiset puolestaan pääsivät Jenni Marian kyydillä miniristeilylle Päijänteelle. xxxxxxxxxx Avoinna ma-pe 9-18, la 9-14 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. – Varmasti tulemme kesällä uudestaan, vakuuttivat Topi Leiviskä ja Eeva Puhakka. 0400 645 561 avoinna arkisin 8-16 Hankk. Korkeus 30,5 cm. Tervehdysten jälkeen vieraat jalkautuivat tutustumaan Kuhmoisten Aseja varusmuseoon, kädentaitajien myymälään ja muihin keskustan ja sataman palveluihin. Juhannuksena jälleen vesille Kuhmoisiin laivalla saapuneet sysmäläiset olivat haltioissaan matkasta ja saamastaan vastaanotosta. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 19 2017 67. – Vähän oli kuoppaista isolla selällä, pohjoistuulessa piti tulla välillä luovimalla, kertoi aluksen kippari Jorma Sainio. alta kukat Äidille! Ruukkuruusu Upeat, isokukkaiset ruukkuruusut! GAS215478 9 ,95 Näyttävä hortensia GAS315109 12 ,90 Miniruusu 2 ,99 GAS005802 Koristeperhonen Perhoskoriste esim. Hankk. Sari Heliövaara. toukokuuta 2017 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Länkipohjantie 150, KUHMOINEN p. vsk Keskiviikkona 10. Uuden vesireitin aukeamista juhlistettiin poksauttamalla auki kuohuviini ja skoolaamalla koko vierasjoukon voimin. SHT99600 5,90 Patioruusu Upeat, kookkaat patioruusut ilahduttavat kukinnallaan koko kesän! HUI38533 34,90 Hankkija Padasjoki , Sähkötie 2, p. Ensimmäinen laivamatka järjestetään juhannuspäivänä.Risteilypäivinä Kuhmoisista on mahdollisuus päästä muutaman tunnin paikallisristeilylle. alta kukat Äidille! Tuote on tilattavissa myös verkkokaupasta www.hankk
Myös pitsi on tänä vuonna pinnalla. Ei tunnu toukokuulta, eikä oikein näytäkään. Laskusta puuttuvat vielä karjantarkastusyhdistykset, hevosjalostusseura ja sonniosuuskunnat. Pienviljelijäyhdistyksiä syntyi 1920-luvulla ja maamiesseuroja 1930-luvulla. Tapahtumakalenteri täyttyy niin hengästyttävää tahtia, että enää yksi viikonloppu ei tunnu riittävän kaikkeen. Toivotaan, kaikkien puolesta, että keli kohta lämpenisi. Hän oli maataloustuottaja siinä missä toisetkin tilalliset. Korolan virkatalon haltija, kirkkoherra Sulo Soriola. Alku on kuitenkin sadan vuoden takana. Niistä lipuista valkoinen sopii luontevammin, siniset ovat liian syvänsinisiä minun silmääni. Toisaalta ankara hellekin houkuttelee pulahtamaan mieluummin Päijänteen viileään syliin kuin suuntaamana turuille ja toreille. Maanvuokraajien liitto perusti torppariosastoja. Hattuja ja hiussomisteita oli niukasti, mutta Kaislo kehotti käyttämään niitä asun väriläiskinä ja juhlistajina. Ammattitaidon kohotus ja parempi taloudellinen tulos oli kaikilla tavoitteena, oli peltoa kaksi tai kaksikymmentä hehtaaria. Musiikista vastasi Irina Shkatyreva. Niistä juhlapäivistä sanovat, että ainakin maatalousjärjestöillä niitä riittää. Kursseja, seminaareja, luentoja, konsertteja, liikuntaa, kilpailuja… Yhtenä viikonloppuna alkaa olla tapahtumatarjontaa jo niin paljon, ettei kaikkiin voi ehtiä, ja kesää kohti tahti vain kiihtyy. toukokuuta 2017 säkin merkeissä. KOLUMNI Seppo Unnaslahti PÄÄKIRJOITUS 10.5.2017 f Aurinko nousee 4.43 f Aurinko laskee 21.48 Onnea nimipäivänä! Tänään Aino, Aini, Aina, Ainikki To Osmo Pe Lotta La Kukka, Floora Su Tuula Ma Sonja, Sofia, Sohvi Ti Essi, Ester, Esteri Ke Maisa, Rebekka, Mailis, Maila, Maili Viikon tärpit f Vielä ehdit ripustaa pöntön ja osallistua Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan. Asu on jämsäläisen Moda Anja Kaislon valikoimista, kuten muutkin SPR:n muotinäytöksen asukokonaisuudet. Se muuntui Maatalousseuraksi 1915. Olen kuullut pitäjällä liikkuessani, että juhlaa on juhlan perään. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä tämän viikon alussa sää on jälleen ollut hyytävän kylmä. Jade ja ruskea ovat kevään värejä Anna Karhila Viikonlopun lämpimät kelit saivat viimein ruohon vihertämään. Lumirakeita ja lunta vihmoo tämän tästä, ja tuuli on pureva. Kuhmoinen on silti herännyt jo kesään. Se viime vuonna perustettu uusi kukkasipulipenkkikin saattaisi kaivata koristeeksi kohta jotain pitemmällä kesällä kukkivaa. Viime viikonloppuna Kuhmoisissa nähtiin jo laivavierailu, pelattiin katusählyä, kuunneltiin mielenkiintoisia luentoja ja pohdittiin seminaarissa ideoita yrityksille. – Tämän kevään ja kesän muotivärejä ovat turkoosi, mullan sävyinen ruskea sekä jadenvihreä, joka on erittäin onnistunut niillä, joille se sopii, kertoi tilaisuuden juontanut Anja Kaislo Jämsän Modasta. Tulkoon siis istutusja haravointikelit, ainakin! Vaikka sataa lunta. f Jätekeräyksiä järjestetään kaksin kappalein. Samalla sain ilokseni todeta, että juuri ennen syksyn pahimpia pakkasia istutetut kukkasipulit elävät sittenkin, sillä ensimmäiset kukat nousivat jo mullan pinnalle. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 10. Ja perustettiinkin ihan virallisesti ja lähetettiin rekisteröintipaperit liikkeelle. Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat.fi ” Hänkin sai sateet ja poudat pelloilleen ihan samalla tavalla kuin toisetkin ammattiveljet. Mistähän silloin saatiin kaikkiin puheenjohtajat ja sihteerit ja rahakasöörit. Olisi isot juhlat Kalholanniemellä, missä muisteltaisiin perustajaa, pappia ja monitoimimiestä K.A.Warmavuorta. YhdistysHyvää juhlavuotta! toiminnastahan ei ehtinyt mitään kehittyä 1917, kun aurojen sijasta alettiin varustautua kiväärein. Minkähänlainen vastakohta sinestä syntyy, kun puissa on vihreä lehti. Pihlajalahden seudulle perustettiin maamiesseura tasan 80 vuotta sitten, joten liput liehuvat niisAnna Karhila Kuhmolassa heiluivat sunnuntain kepeät kesäiset helmat. Muotinäytöksessä mannekiineina toimivat Viona Korhonen, Elina Vikman, Mirja Heinonen, Hilkka Lintunen ja Sanna Luukkanen sekä Tuomo Hyttinen. Kuka isännistä rupesi puheenjohtajaksi uuteen järjestöön meillä Kuhmoisissa. Kesätapahtumien huono puoli on usein se, että sää vaikuttaa niin paljon siihen, kuinka ihmiset löytävät paikalle ja viihtyvät. Ne vuorostaan muuntuivat pienviljelijäosastoiksi torpparivapautuksen jälkeen. Muotinäytöksessä nähtiin sekä juhlavaatteita että arkisempaakin kesämuotia. Sanna Luukkasen mekossa on kevään muotiväreistä turkoosia ja vihreää. Saatiinhan heitä, kun Kuhmoisissa oli yli 6000 asukasta ja yli 80 prosenttia heistä sai elantonsa maanviljelystä ja sen liitännäisistä. Warmavuori huomioi pelkästään isännät, sillä naisen oli vaiettava hänen seurakunnassaan, ja kesti vuosikymmeniä, ennen kuin maatalousnaiset järjestäytyivät. Parketilla nähtiin tällä kertaa myös herrasmies, sillä Suomen Punaisen Ristin Kuhmoisten osaston järjestämässä perinteisessä muotinäytöksessä oli tällä kertaa mukana myös miesmalli, Tuomo Hyttinen. päivänä täällä Kuhmoisissakin oltiin paikallisyhdistystä perustamassa. Muodin lisäksi Kuhmolassa nautittiin kahveista ja arpajaisista. Hänkin sai sateet ja poudat pelloilleen ihan samalla tavalla kuin toisetkin ammattiveljet. Hän perusti Isäntäyhdistyksen 1892 levittämään valistusta ja ammattitaitoa taloihin ja torppiin, missä leipä kasvatettiin ja voi kirnuttiin. Laskujeni mukaan Kuhmoisissa oli parhaimmillaan 18 maatalouteen liittyvää yhdistystä ja naisjaostot päälle. Warmavuori muutti Pälkäneelle, Isäntäyhdistys hiipui, mutta samaa tavoitteleva Maalaisseura perustettiin 1906. Sanovat, että niitä riittää ihan riittävästi kotipitäjässä, puhumattakaan Suomi 100-tapahtumista, joista joka päivä muistutetaan siellä täällä liehuvilla lipuilla. Hän viljeli ja varjeli maata luomiskertomuksen sanoja kirjaimellisesti noudattaen. Warmavuori viljeli itse Kopolaa ja oli päivittäin yhtä lailla kiinni maassa ja hevosissaan kuin muutkin isännät. MTK kuuli syntysanansa Helsingissä helluntaina tasan sata vuotta sitten. Kirjoittaja on kuhmalainen kotiseutuneuvos Kissakulmantien varrelta. Kaikki tämä lähes yhtä aikaa, ja sunnuntaina sai vielä nauttia muotinäytöksestä! Samanlaiselta näyttää tapahtumakalenteri eteenpäin. Jos mikään asia ei muuttuisi, ensimmäinen maatalousjärjestö eläisi ja toimisi ja täyttäisi tänä vuonna 125 vuotta. Sen näemme muutaman viikon päästä. Muista vapaa-ajan asukkaiden tempaus sekä Sisustustarvikkeen jätelava! f Kesärenkaat pitäisi jo vaihtaa. Monissa tilaisuuksissa pääsee katon alle, mutta jos taivaalta tulee vettä vaakatasossa, kynnys lähteä voi olla korkea. Vasta paljon myöhemmin tuottajajärjestö otti näkyvän roolin yhteiskunnassa. Jo kesäkuun 12
Sen hyväksyy lopullisesti kirkkovaltuusto loppuvuodesta. Hakuaika kappalaisen virkaan päättyy 12. Kappelineuvosto valmis luopumaan Velisjärvestä Työväentalolle ja Pirtille eniten avustusta Kappelissa sittenkin kolme pappia Anna Karhila Papinsaaressa sijaitseva Rantaluhdan talo on Velisjärven leirikeskuksen lisäksi yksi niistä kiinteistöistä, joista Kuhmoinen–Padasjoki -kappeliseurakunta on valmis luopumaan. Alun perin Hollolan seurakunta ei aikonut palkata sijaista vt. kappalaisena toimivaa seurakuntapastori Kristian Saarniota sijaistaa toukokuun ajan Elina Vartiainen. Leinon Innolle suunnittelema InTensive-pöytäsarja sai ranskalaisen Muuuz International Design Award -palkinnon 2015. – Kahdeksan kappaleen erä Venetsiaan piti saada matkaan melkoisella kiireellä. Suurimmat yleisavustukset, 3 000 euroa hakijaa kohden, saavat Kuhmoisten 4H-yhdistys nuorten Sari Heliövaara Kuhmoinen-Padasjoki kappeliseurakunnassa työskentelee aiemmasta suunnitelmasta poiketen kolme pappia siihen asti, kun uusi kappalainen astuu virkaan 1. – Osa jäsenistä on valmis luopumaan Särsjärvestäkin, osa taas oli sitä mieltä, että leirikeskusta tulisi kehittää edelleen, sanoo Kokko. – Olemme aika lähellä kirkon asettamaa ylärajaa, joka on 65 prosenttia. Kolmanneksi suurimman kohdeavustuksen saavat Jämsän Järvipelastajat ry, joille kunta myönsi 3 500 euroa pelastusalusten käyttöja huoltokustannuksiin. Tuotteet valmistetaan Puulon Oy:n Kuhmoisten tehtaalla. Näyttelypäätöksen jälkeen hyllyt viimeisteltiin tuotantokuntoon. Puulonin omistajien innostunut asenne uusia tuotteita kohtaan helpotti prosessia, Leino iloitsee. Venice Design 2017 on Puulonilta hyllyjä Venetsiaan kansainvälinen muotoilun huippunäyttely, johon odotetaan yli 200 000 kävijää. – Henkilöstökulut ovat suurin menoerä, joten niiden tarkastelu hyvissä ajoin on tärkeää, jotta talous pysyy tulevina vuosina tasapainossa, painottaa Hukkanen. Hyllyt on suunnitellut suomalainen muotoilija Jouni Leino, joka sai kutsun Venice Design 2017 -näyttelyyn. Kesä-heinäkuussa sijaisuutta hoitaa Ville Särkkä. Kappelineuvosto vaati kirkkoneuvostoa huolehtimaan siitä, että kappeliseurakunnassa toimii koko vuoden kolme vakituista pappia hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaisesti. Strategia ulottuu vuoteen 2022. Anna Karhila Kuhmoisten kunnan 150-vuotisjuhlan kunniaksi ensi vuonna julkaistavan juhlakirjan budjetti on lyöty lukkoon. Sen sijaan seurakunnan omistuksessa olevat maaalueet halutaan pitää seurakunnan hallussa. Sari Heliövaara Kuhmoinen-Padasjoki kappeliseurakunnan kappelineuvosto on valmis luopumaan Kuhmoisissa Velisjärven leirikeskuksesta. Luottamushenkilöiden näkemykset ovat vain yksi kiinteistöstrategian valmistelussa huomioitava asia. Sen sijaan Padasjoen Särsjärven leirikeskuksen kohtalo jakoi selvemmin mielipiteitä kappelineuvostossa. toukokuuta 2017 Anna Karhila Suurimmat yhteisöille jaettavat kunnan kohdeavustukset menevät tänä vuonna Kuhmoisten työväenyhdistykselle työväentalon korjauksiin sekä Päijälän seudun kyläyhdistykselle Päijälän Pirtin keittiöremonttiin. Tuolloin ovet ovat kiinni myös terveysasemalla. Hollolan seurakunnan henkilöstökuluiksi on arvioitu kuluvan vuoden talousarviossa lähes 4,4 miljoonaa, mikä on 60 prosenttia arvioiduista verotuloista. Samalla päätettiin varata vuoden 2018 talousarvioon kirjan taittoja painotyöhön 12 990 euroa. Leirikeskuksen käyttöaste on alhainen ja se vaatisi mittavia investointeja nykyajan vaatimukset täyttääkseen, sanoo strategiaa valmisteleva Hollolan seurakunnan kiinteistöpäällikkö Keijo Kokko. toukokuuta yhtä aikaa taidetta esittelevän Venetsian Biennalen kanssa. Kiinteistöstrategia on tulossa seurakunnan hallinnon käsittelyyn ensi syksynä. Yhteisöavustushakemukset oli jätettävä tänä vuonna kuntaan maaliskuun loppuun mennessä. Kuhmoisten kunnanhallitus päätti maanantaina yhteisöjen yleisavustuksista ja kohdeavustuksista. Elina Vartiainen palaa hoitamaan virkaa jälleen elo-syyskuuksi. toukokuuta. Kappelineuvosto näytti vihreää valoa myös Kuhmoisissa Papinsaaren hautausmaan kupeessa sijaitsevan Rantaluhdan asuinkiinteistön myynnille. Tämä kävi ilmi alustavassa keskustelussa, jota kappelineuvosto kävi viime viikolla Hollolan seurakunnassa valmisteilla olevasta kiinteistöstrategiasta. Vuoden 2017 budjetissa yleisavustuksiin oli varattu 25 000 euroa, joka jaettiin kokonaisuudessaan. Toukokuun alusta vt. kappalaiseksi määrätylle seurakuntapastorille touko-syyskuun ajaksi. Keijo Kokko ei ollut ehtinyt vielä alkuviikosta tehdä koontia vastauksista. Anna Karhila Kunnan toimistot hiljenevät heinäkuussa. Tulevina vuosina verotulojen ennakoidaan laskevan entisestään, kun samaan aikaan seurakunnan investointitarpeet ovat mittavat. Valmisteilla myös henkilöstöstrategia Hollolan seurakunnassa on valmisteilla myös henkilöstöstrategia ja -suunnitelma, jonka on määrä valmistua syksyllä. Juhlakirjan budjetti noin 30 000 euroa työllistämiseen ja kerhotoimintaan, Kuhmoisten Yrittäjät Kiepsauksen järjestämiseen ja Kuhmoisten kulttuuriyhdistys Kuhtuu-tapahtuman järjestämiseen. Juhlakirjan painomäärä on 1 000 kappaletta, ja kirjaa tullaan todennäköisesti myymään 25 euron kappalehintaan. Kunnanvirasto on suljettuna myös helatorstain jälkeisenä perjantaina, eli 26. Lomakkeessa oli jokaisen kiinteistön kohdalla vaihtoehtoina kiinteistön säilyttäminen, kehittäminen tai kiinteistöstä luopuminen. heinäkuuta. Kohdeavustuksiin, eli esimerkiksi rakennusten kunnostamiseen haettaviin avustuksiin oli varattu 20 000 euroa, josta jaettiin 17 600 euroa. Liikkeelle lähdetään niistä kiinteistöistä, joita halutaan ensisijaisesti kehittää, sanoo Kokko. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 10. Kappelineuvosto kävi asiasta keskustelua kysymysten pohjalta, jotka seurakunnan talouspäällikkö oli toimittanut neuvoston jäsenille etukäteen. – Kappelineuvosto oli melko yksimielisesti sillä kannalla, että aika on ajanut ohi Velisjärvestä. Sisustusarkkitehti ja muotoilija Jouni Leino on suunnitellut huonekaluja useille kotimaisille valmistajille, mm. – Rakennuksia on kaikkiaan yli 90, joten tutkimukset vievät aikaa. – Kartoitusvaiheessa kuullaan kappelineuvostojen lisäksi lähiesimiehiä ja kirkkoneuvoston taloudellista jaostoa, kertoo talouspäällikkö Paula Hukkanen. Kaikille kiinteistöille kuntotutkimus Kappelineuvoston jäsenet pääsivät ottamaan kantaa kappelineuvoston alueella sijaitsevien kiinteistöjen kohtaloon kyselyllä, jonka saivat täytettäväkseen ennen kokousta. Kaikille seurakunnan rakennuksille on tarkoitus tehdä myös jonkintasoinen kuntotutkimus. Kunta lomalla heinäkuussa Anna Karhila Kuhmoislainen Puulon Oy valmistaa kansainväliseen muotoilunäyttelyyn menevän hyllysarjan. heinäkuuta. Leino osallistuu näyttelyyn Nelio-hyllyillä, joista Puulon on tehnyt muutaman koemallin. Vuokrakäytössä olleessa kiinteistössä ei ole tällä hetkellä vuokralaisia. Tällä hetkellä talo on tyhjillään. Työväentalon korjauksia kunta avustaa 6 000 eurolla ja Pirtin keittiöremonttia 4 000 eurolla. Juhlakirjan kirjoittaa kansatieteilijä ja tietokirjailija Sirkka-Liisa Ranta. Leinon Avartelle suunnitellemat Link-tuoli ja Webpöytä kuratoitiin New Yorkin MoMAn Workspheresnäyttelyyn vuonna 2001 ja pyörivä auditoriotuoli Alfa valittiin vuoden 2004 International Design Yearbookiin.. Kunnan tekninen toimisto sulkeutuu viikkoa myöhemmin, ja ovet ovat kiinni 10.–28. Avartelle, Innolle ja Viverolle. Kuhmoisten kunnanhallitus päätti maanantaina, että kirjan kirjoitusja koontityöhön varataan tälle vuodelle 18 750 euron lisämääräraha kunnan talousarvioon. Tavallisen yleisavustusten summa on 400 euroa. Hallintotoimisto ja sivistystoimisto ovat suljettuina 3.–28. lokakuuta. toukokuuta. Se avautuu Venetsiassa 13
Hyvinvointiluento, työväentalo 13.5. Toritie 44 Kouluruoka Tänään Hernekeitto, vihannes, sämpylä, juusto, pannari ja hillo To Smetanalohi, perunasose, salaatti Pe Pyttipannu, salaatti Ma Broileri-nuudeliwokki, salaatti Ti Pinaattiohukaiset, kinkkusalaatti Ke Uunimakkara, perunasose,salaatti Ruokapalvelu Tänään Smetanalohi, sitruunakiisseli Perunavelli, leikkele To Possu-paprika-perunavuoka, vadelmarahka Kalakeitto Pe Ryynimakkara ja muusi, aprikoosihyve Helmivelli, leikkele La Kalapuikot ja kananmunakastike, mansikkakiisseli Uunipuuro, mehukeitto, leikkele Su paahtopaisti ja kermaperunat, jäätelö Pinaattikeitto, munakokkeli Tapahtumat 5.–30.5. Ensi sunnuntaina äitejä ja isoäitejä onnitellaan lauluin, kortein ja kukkasin. Hän on luvannut meille tulevaisuuden ja toivon. muutamia pöytiä ja istuimia, Hännikäinen kertoo. Rajatietopäivät, Ultra 26.–28.5. Musiikkiopiston juhlakonsertti, Kuhmola 12.5. Sekalava Sisustarvikkeen pihassa 10.5. Ravintolarakennuksen verhoilun tiivistävät rimat siirtyivät naisvoimin oikeaan paikkaan. Näin äitienpäivän alla tulee mieleen, että lasten kasvu ja kehitys on kuin kevään eteneminen. Kirpputori ja biokaasubisnes Harrastajateatterilla riittää kevään aikana muutakin säpinää, sillä 27. – Ensimmäiset talkoot pidettiin aivan järkyttävän huonossa kelissä, mutta porukkaa oli todella ilahduttavasti paikalla, harrastajateatterin puheenjohtaja Tiina Uotila kertoo. Ehkä… taidenäyttely, kirjaston galleria 10.–24.5. – Kirpputorilla tuodaan teatteria tutuksi. Näytökset järjestetään tuttuun tapaan iltaisin tiistaina, keskiviikkona ja torstaina ja päiväaikaan sunnuntaina. Lauri Viita kirjoittaa Alfhild runossaan: Äidit vain nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät. – Roolijako ei ole vielä ihan valmis, yksi naisnäyttelijä puuttuu vielä. heinäkuuta. Näytökset päättää yönäytös, joka järjestetään 29. Saamme olla kiitollisia, että voimme viettää äitienpäivää turvassa. Mietin, missä on pakolaisäidin toivo. Villiyrttikurssin jatko-osa, kotikahvila 20.5. Nyt tämä lapsenlapsi täyttää 18 vuotta. Talot ja pihat kuntoon 20.5. Isoäiteinä saamme sitten sulkea lapsenlapset rukouksiimme. Kiireellä siksi, että pian alkavat kesän näytelmän harjoitukset. Missä sodan ja väkivallan keskellä elävän äidin toivo huomisesta, kun sitä ei ole. Viereinen metsä soi peipposten laulua, koivut hennonvihreillä hiirenkorvilla ja maa valkovuokkojen tähdittämä. Kevät on edennyt tänä vuonna varovaisin askelin. Iloisesti kukkivat pelargoniat ikkunallani kertovat, että valo on voittanut pimeyden. Roskaton retkeily, Isojärven kansallispuisto 20.5. Kesän näytelmänä Kalholanniemessä nähdään Sakari Pipatin käsikirjoittama Biokaasubisnes. Voiko täydessä toivottomuudessa muuta kuin pudota Jumalan kämmenelle. Lumija raekuuroisten päivien väliin on sentään mahtunut joku lämpimämpi päivä, jolloin aurinko on herättänyt sinija valkovuokot sekä leskenlehdet kuin toivonpilkahduksina kesää odotellessa. Näytelmän ohjaa Jaakko Hännikäinen. Perheissä saattaa olla monenlaista murhetta, mutta meillä on kuitenkin rauha. Sitä ennen on tarkoitus muun muassa uusia vanhan lavan lattia, maalata kaikki rakennukset ja kunnostaa osaa. Lavan lisäksi kunnostukseen pääsee myös näyttelijöiden käyttämä puusee sekä sisääntuloportti, joka maalataan, suoristetaan ja somistetaan. Kevät on toivon vuodenaika. Sanotaan, että ihminen kuolee ilman toivoa. Paikalla on myös leirikoululaisten järjestämä kahvio, Tiina Uotila kertoo. Äitiyteen liittyvät ilot ja taakat. Äitienpäivän aattoaamuna poikani soitti Kätilöopistolta ilmoittaen, että nyt sinusta äiti on tullut terveen poikalapsen mummo. – Vanhan lavan tukirakenteet ovat kunnossa, mutta kansi oli paikoin ihan läpimätä. heinäkuuta. Pauli Rahkonen Helluntaisrk. Kesän läheisyydestä kertovat punarinnan helähtelevä laulu ja mustarastaan kuuluva konsertointi kuusen latvasta tai tv-antennilta. Työt tehdään talkoovoimin. Leikkipäivä, nuorisotalo 14.5. Purkua, maalausta ja siistimistä Viime viikolla pidetyissä talkoissa Jaakko Hännikäinen ja Jouni Mäkinen irrottivat viimeisiä lahonneita vanereita vanhan lavan lahonneesta lattiasta. Seppo Virtanen 18.5. Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta. Anna Karhila Kuvankauniin Kalholanniemen kärjessä sijaitseva kesäteatteri on pesemässä kasvonsa täksi kesäksi. Retkeilykurssi, Isojärven kansallispuisto Kirjoittaja on muuttanut Kuhmoisista pääkaupunkiseudulle alle kaksikymppisenä, mutta juuret ovat syvällä lapsuuskodin mullassa Pihlajakoskella. toukokuuta 2017 SANAN KULMA Tarja Koskela-Kivistö Tervetuloa EVANKELIUMIN-ILLAT Torstaisin klo 18 11.5. Äiti on aina äiti, olivatpa lapset minkäikäisiä tahansa. Keilaja puutarhareissu Lahteen 18.5. Narsisseihini lehahtanut sitruunaperhonen oli varsinainen toivontuoja. Pöytämaksu on myyjille 5 euroa. Jos olet innokas, tervetuloa mukaan, Tiina Uotila kannustaa. Minne ovatkaan vuodet lentäneet. toukokuuta teatteri järjestää Kuhmolassa kirpputoripäivän. Mäkimaan muhkun äitienpäivänjuoksu 17.5. Oi kuinka on ihana elää ja tuutia lastenlapsiaan ja kertoa kauniita uniaan! Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni, rakastakaa! Onnea ja Taivaan isän siunausta kaikille äideille ja isoäideille sekä iloa ja toivoa koteihin. Nälänhädän keskellä elävän äidin toivo, kun nälkään nääntyvät lapset ovat juuri olleet hänen toivonsa. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 10. Hätäensiapukurssi, paloasema 17.5. Tarvitaan valtavasti uskoa, toivoa, rakkautta ja Toivonpilkahduksia rukouksia, ennen kuin lapset ovat omillaan. Kuhmoisten harrastajateatteri haki ja sai kesäteatterin alueen siistimiseen ja kunnostamiseen avustuksen paikallisia Leaderrahoja jakavalta Vesurilta, ja kunnostus alkoi kiireellä pari viikkoa sitten. Pihan kulkuväylille ajetaan lisäksi soraa, jotta esimerkiksi pyörätuolin kanssa on helpompi tulla katsomoon. Anna Karhila. Mennään pari askelta eteenpäin ja yksi taakse. Ensi-ilta nähdään sunnuntaina 9. Päijälän kevättori ja kyläsuunnitelman julkistus 25.5. Tilalle tehdään uusi kansi kestopuusta, ja siihen rakennetaan Kalholanniemi kaunistuu hankerahalla Jouni Mäkinen ja Jaakko Hännikäinen kantoivat viime viikolla pois Kalholanniemen vanhan lavan kansilevyjä. Ilo oli suunnaton mennessäni katsomaan ensimmäistä lapsenlastani
Viipurissa käytiin torilla myymässä puutarhatuotteita ja kananmunia. Sotkujen tekoa ja rotinoita Tilat Karjalassa olivat melko samankokoisia, ja niissä naiset ja miehet tekivät melko tasaveroisina kaikkia talon töitä. Miten pärjäisimmekään esimerkiksi ilman karjalanpaistia tai riisija perunapiirakoita. Vaikeudet kuitenkin voitettiin. – En koskaan kuullut katkeria sanoja kotona.. Kahvipannu lennätettiin heti tulelle, kun vieras astui ovesta sisään. Naiset hoitivat karjan ja sisätyöt. Limput olivat komeita ja pyöreitä eikä niitä voinut, mutta ei tarvinnutkaan laittaa orrelle kuivumaan, koska leipää leivottiin joka viikko. räyttää taikinan, josta paistoi nopeasti ohukkaan tapaisia vehnäsiä. Perheellä oli kahden viikon ikäiset kaksoset muassaan, kun evakkotaival alkoi. Silloin kaksikorvainen pyykkikori, joka kannettiin taloon, oli leivottu täyteen rahkapiirakoita ja kakkuja. Siitä huolimatta oli naapuri sanonut, että ”on se Hilja mukava ihminen, vaikka onkin eri rotua”. Tilat olivat samankokoisia, yhdenmukaisia ja tasa-arvoisia. Mitään ruokaa ei tuolloin heitetty hukkaan, vaan hapan maitokin kelpasi ihan hyvin, kun siihen lisäsi hiukan soodaa. Lyhimmän aikaa Suomeen ovat kuuluneet Aunus ja Viena. Niissä työnjako oli selvempi. Perheet olivat suuria, koska tarvittiin paljon väkeä töihin. Ei sitä ole elossakaan, jos ei johonkin satu, muistaa Jokela isänsä sanoneen. Se tapahtui usein survomalla puukaukalossa. Teoksessa on kuultavissa karjalaisten ääni. Naapurissa oli mukava poika Paavo, ja kun muu perhe lähti pois, jäi Hilja ainoana karjalaisena Kärpän kylälle. toukokuuta 2017 Tuula Kindberg Sydän karjalassa arjen ja perheen historiaa tietokirja toim. Karjalaisille vieraanvaraisuus oli sydämen asia. Murteen hän jätti heti pois ja käytti sitä vain sukulaisia tavatessaan. Keskiössä ovat perhekäsitys, miesten ja naisten asema ja lasten elinolot 1870-luvulta lähtien. Markkinoilla käynnin lisäksi ajanvietteitä olivat kirjasto ja elokuvat. Paula Jokelan äiti opetti omat tapansa naapureille, mikäli nämä sitä halusivat. Eikä sitäkään saanut heti, vaan vasta pääsiäisenä. Niin sitten asetuttiin Kärpän kylälle. Joskus syötiin sianpääsylttyä. Maan muokkauksessa käytettiin puisia työkaluja kuten hankoauraa. Karjalaiset ovat monipuolistaneet ja elävöittäneet suomalaista ruokakulttuuria. Pientä yksityisyyttä tavoiteltiin siten, että jokainen perheen poika rakensi oman aittansa, jossa sitten pärjättiin nuorikon kanssa vällyjen alla. Ehkä Pohjanmaalla opittiin syömään kalaa juuri karjalaisten evakoiden ansiosta! Kylässä oli koulu, kauppa, palokunta, Nuorten miesten ja Nuorten naisten kristilliset yhdistykset sekä Marttayhdistys. Miehille kuuluivat ulkotyöt sekä hevosten hoito. Ja samalla jo emäntä saattoi pyöTuula Kindberg Sirkka-Liisa Ranta puhui kotiseutuyhdistyksen kevätkokouksessa uusimmasta kirjastaan, joka kertoo karjalaisten tavoista ja elämästä. Isä-Paavo haavoittui vuoden 1941 elokuussa, kun häät oli vasta vietetty maaliskuussa. Karjala on suuri ja epäyhtenäinen alue, josta osa kuuluu edelleen, osa on joskus kuulunut ja osa ei ole koskaan kuulunut Suomeen. ”Mikäs meil tyttölöil ol ollessa! Lettui senku paistettii vähä vällii”, totesi Hilja myöhemmin. Jokela muistaa arjen yhdeksänhenkisessä perheessä vaatimattomana, mutta onnellisena aherruksena. Oli kuitenkin isojakin taloja. Mukava ihminen, vaikka eri rotua Hiljan perhe saapui Korpilahdelle, josta matka jatkui proomulla Pihlajakosken satamaan. Pimeän turvin sitten siirryttiin rauhallisemmille alueille sodan jatkuessa. Näitä enimmäkseen vanhoja miehiä ja naisia kuljetettiin jäisissä kuorma-autoissa Suojärveltä Vienan Kemijoen varteen leirille. Alueen hallitsijoita ovat historian saatossa olleet vuorollaan Novgorod, Ruotsi ja Venäjä. Äiti-Hilja oli kiinnostunut paikallisista tavoista ja opetteli sahdin teonkin Leinosen Lyytin opastuksella. Virpomista ja sianpääsylttyä Nykyiset noidat virpomisineen on sekoitus Länsija Itä-Suomen perinteitä. Praasniekat oppivat kuljettaKarjalaisten ääni kaikuu vieläkin maan karjaa myytäväksi myös junavaunuissa. Isä uurasti maataloudessa ja talvisin tukinajossa. Ruoat olivat paljolti uuniruokia. Karjalaisten elämän muutokset liittyvät Pietarin rautatien valmistumiseen, Suomen itsenäistymiseen ja myöhemmin uusille seuduille asettumiseen. Tuula Kindberg Kaikista kovin kohtalo talvisodan syttyessä oli niillä karjalaisilla, jotka joutuivat sotavangeiksi. Mutta myös evakoita odottivat monet yhteentörmäykset uusilla asuinalueilla. Se oli nauhataajama, jossa talot olivat lähekkäin ja pellot kaukana. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 10. Mitkään karkit ja kepposet eivät tulleet kyseeseen, vaan muna tai kana. Olihan Laatokan lisäksi alueella muita pienempiä järviä, ja niissä yhteiset talvinuotat. Viimeisen ruokaohjeensa hän antoi kuolinvuoteellaan tyttärelleen. Kun monien vaiheiden jälkeen päästiin asettumaan Nurmijärvelle taloon, jossa Hilja hoiti oman ja talon karjan, tulikin hänelle kutsu palata viipymättä estetyöhön sotatoiEvakon taival Karjalasta Kuhmoisiin mialueelle. Pyykinpesua nimitettiin sotkujen teoksi. Tehtävänä oli lumipukujen ompelu. Paula Jokela täydensi Sirkka-Liisa Rannan kertomusta kuvauksella omasta lapsuudestaan evakkoäidin lapsena sekä äitinsä vaiheista. Kylässä ei ollut rautatietä eikä linja-autoliikennettä. Samassa ruokataloudessa asui monta lasta perheineen niin, että perheenjäseniä saattoi olla 50 tai jopa 60. Se koski hakkeluspiirakkaa, mitä ei ollut Kärpässä asuessa tullut tehtyä. Piirakoissa oli aina enemmän hilloa kuin taikinaa. Rahatalous oli vanhan parin käsissä. Kaskesta saatiin satoa vain yhtenä tai korkeintaan kahtena vuotena. ”Mikäs meil tyttölöil ol ollessa” Vaikka vain yksi pommi osui perunapeltoon ja loput hoiteli ilmatorjunta, se ei paljon lohduttanut, kun kaksi tuntia jäi aikaa koota väkensä, karjansa ja tavaransa. Kesällä se oli vielä siedettävää työtä, mutta kun talvella huuhtelu tapahtui avannossa kartuilla hakkaamalla, alkoi sormissa tuntua kyntelöitys, jolloin niitä tuli lioteltua kuumassa lipeässä! Työn loppua kohti sormet turtuivat. Joskus uunivuokaan viipaloitiin perunoita ja sipulia ja päälle iso sianlihan pala. Makeista ruuista tulee Jokelalle mieleen erityisesti leipäressu ja voileipävanukas, jonka tulevaa nimeä ei tosin vielä silloin tunnettu. Muita elinkeinoja kuin maatalous olivat jo 1700-luvulla alkunsa saanut sahatalous sekä kalastus. – Olen keskittynyt tavallisten karjalaisten elämään, en isojen toimijoiden liikeasioihin, totesi Ranta. Rahatalous vanhan parin käsissä Metsäalueet olivat Karjalassa pitempään jakamattomia kuin muualla, joten kaskenpolttoa harjoitettiin. Lapset myivät kukkakimppuja. Sirkka-Liisa Ranta Tammi 2017 Kuhmoisten kotiseutuyhdistyksen kevätkokouksen yhteydessä saimme kuulla kansatieteilijämme Sirkka-Liisa Rannan esitelmän toimittamastaan ja Kalevalan päiväksi ilmestyneestä teoksesta Sydän Karjalassa. Hevoset vähenivät nälkäradaksi kutsutun Pietarin ja Viipurin välisen rautatien valmistuttua. Siellä oli vastassa Kärpän Iina. Häät olivat usein monipäiväiset, ja kun lapsi syntyi, vietiin taloon rotinoita. Hilja Mäkeläinen asui Viipurin maalaiskunnassa syrjäisessä kylässä perheen toiseksi nuorimpana lapsena. Virpominen sinänsä on karjalainen perinne, ja erityisesti kummilapsen oli käytävä virpomassa kumminsa
Järjestelyissä mukana ovat myös Lions Club Kuhmoinen, Kuhmoisten kulttuuriyhdistys ja Kuhmoisten sotaveteraanit. Pentti Rauhala Kuhmoisten vapaa-ajanasukkaista toivoi paikallisilta yrittäjiltä selkeitä palvelupaketteja esimerkiksi vapaa-ajanasuntojen huoltoon. Ilmoittautumisia vastaanottaa Pentti Rauhala Kuhmoisten vapaa-ajan asukkaista. Nettinäkyvyys paranemassa Kuikanvirta oli testannut seminaarin alla mitä tietoa hakukone Google antaa Kuhmoisista. – Ei kovin mairittelevaa. Kunnalla olisi helposti ja edullisesti mahdollisuus vaikuttaa itse siihen, mitä hakutuloksia Google antaa kunnasta, hän vinkkasi. Puutelistan epärealistisemmasta päästä oli toiveet yksityisestä lääkäriasemasta ja ketjukuntosalista. syyskuuta. – Meille vanhemmalle väelle Kuhmoinen palvelee -lehti on erinomainen tietokanava, mutta nuorempaa polvea varten tarvittaisiin ehdottomasti sähköisessä muodossa olevaa tietoa palveluista, totesi vapaa-ajanasukas Ola Nordman. Toivelistalla useampia mainintoja saivat muun muassa pizzeria&kebab -ravintola, urheiluvälinekauppa, Tieto palveluista ei tavoita vapaa-ajanasukkaita eläintarvikeliike, kodinkoneliike ja autopesula. Kyselyllä haluttiin selvittää vapaa-ajanasukkaiden palveluiden ja ajan käyttöä lomapaikkakunnalla. Mikäli leireille ilmoittautuu enemmän leiriläisiä, kuin niille mahtuu, niin leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. numerosta. Kuhmoisten Yrittäjien ja Kuhmoisten vapaa-ajanasukkaiden yhteisseminaari kokosi Kuhmolaan parisenkymmentä vapaa-ajanasukasta, yrittäjää ja kunnan edustajaa yhteen pohtimaan, miten paikallinen elinkeinoelämä voisi palvella vapaa-ajanviettäjiä entistä paremmin. Talot ja pihat kuntoon -päivä on osa Suomen omakotiliiton valtakunnallista hanketta. Seminaariväki totesi puutelistalla olevan paljon palveluja, joita Kuhmoisista jo löytyy. Kuljetuksiin ei oteta mukaan vaarallisia jätteitä, ja Talot ja pihat kuntoon yhdessä rakennusjätettä kuljetetaan vain pieniä määriä. toukokuuta 2017 Kunta tiedottaa VELISJÄRVEN KESÄLEIRIT Kunnan kesäleirit pidetään Velisjärven Järvenpäässä seuraavasti: • 19.-20.6.2017 Lasten leiri (2010 2012 syntyneet) Leirimaksu 20 € (pääsee 20 leiriläistä) • 6.-9.6.2017 Nappulaleiri (2007 2009 syntyneet) Leirimaksu 40 € (pääsee 30 leiriläistä) • 12.-16.6.2017 Varhaisnuorten leiri (2003 2006 syntyneet) Leirimaksu 45 € (pääsee 30 leiriläistä) • 7.-8.7.2017 Ikinuortenleiri (1998 1980 syntyneet) Leirimaksu 15 € Ilmoittautuminen leireille torstaina 11.5.2017 klo 09.00 – 15.00 numeroon 040 541 0334. Vastaava talkoopäivä järjestetään Kuhmoisissa lauantaina 30. Päivän aikana vapaaehtoiset kuljettavat mökkien ja omakotitalojen jätteitä Antinkorpeen. – Valikoima monissa liikkeissä on laajempi kuin nimi antaa ymmärtää. Vastauksia kyselyyn saatiin paperilla ja sähköisesti kaikkiaan 73. Tarkoituksena on vähentää vääränlaisen, jätepisteisiin kuulumattoman jätteen kertymistä kylien omiin jätepisteisiin. Osa vastaajista toivoi kauppojen palvelevan nykyistä myöhempään. – Selkein vastauksista välittynyt viesti oli, että aikaa vietetään mökillä puuhastellen, tiivisti seminaarin persoonalliseen tapaansa juontanut Kuhmoisten vapaa-ajanasukas Jukka Kuikanvirta. Ongelmana onkin saada välitettyä tieto palveluiden olemassaolosta. Liikuntaja nuorisotoimi Kuhmoisten Aristoteleeksi itseään tituleeraava Jukka Kuikanvirta juonsi seminaarin värikkääseen tyyliin. Selkeitä palvelupaketteja Kuhmoisten palveluihin vapaa-ajanasukkaat olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä. Puutteitakin löytyi. Mikäli talkooapua ei riitä kaikille, etusijalla ovat sotaveteraanit ja muut seniorikansalaiset. toukokuuta talkoot, joissa kerätään mökkien ja kotitalouksen erikoisjätteitä Antinkorven jäteasemalle. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 10. Huolenpitosopimus oikeuttaisi myös kotitalousvähennykseen. Kuvista kärkeen nousivat sateen kastelema pronssipatsas, valtatiellä aseja varusmuseon ohi kiitävä rekka ja eläkeliittolaisia Kiepsaus-kulkueessa. Myös kunnan verkkonäkyvyydessä on parantamisen varaa. Vapaita leiripaikkoja voi kysellä myöhemminkin em. Muun muassa näihin johtopäätöksiin tultiin lauantaina Hynttyyt yhteen -seminaarissa. Sari Heliövaara Tieto Kuhmoisten palveluista ei tavoita riittävästi vapaa-ajanasukkaita. Sari Heliövaara Sari Heliövaara Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten vapaa-ajan asukkaat järjestävät lauantaina 20. Kuhmoisten kunnan kehittämisjohtaja Arto Kummala kertoi, että kunnan nettinäkyvyys on paranemassa lähiaikoina, kun kunnan uudet nettisivut ja Kiehtova Kuhmoinen -hankkeen valmistelema Visit Kuhmoinen -sivusto saadaan käyttöön. Lisäksi yrittäjämme ovat erittäin palveluhaluisia ja valmiita hankkimaan tarvittavat tuotteet.. Tarkemmat aikataulut ja ohjeet selviävät kotiin lähetettävästä leirikirjeessä. Myös kyläyhdistyksiä ja järjestöjä kannustetaan mukaan tapahtumaan. – Mökeistä yhä isompaa osaa omistavat perikunnat, jotka kaipaavat helppoja systeemejä paikkojen kunnossapitoon. Kuhmoisten vapaa-ajanasukkaiden Pentti Rauhala puolestaan kaipasi yrittäjiltä selkeämpiä palvelupaketteja esimerkiksi mökkien huoltoon. Kummalan mukaan myös perinteinen suusta suuhun -markkinointi on tärkeää. Seminaarissa julkistettiin vapaa-ajanasukkaille aiemmin keväällä tehdyn kyselyn tulokset. Talkoopäivään kaivataan mukaan sekä ahkeria talkoolaisia että kiinteistöjä, joilla on jätteenkuljetustarpeita. Lisäksi vastaajien mielestä paikkakunnalta on vaikea saada esimerkiksi lautatavaraa, puutarhakalusteita, maatilatuotteita ja muuta lähiruokaa sekä putkimiestä töihin
0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1201 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. Hintoihin sisältyy alv 24%. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 0400 121 997 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Vieraana pastori Mira Kivilahti. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 10. 18 ha metsätila. 040 547 1511 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 Hautakivien oikaisut Mika Piilonen p. alv 24%) Etusivulla 1,85 e /pmm Tekstissä 1,61 e /pmm Takasivulla 1,69 e /pmm Seurapalsta 2,31 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Tervetuloa. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Tervetuloa! TORIMYYJÄT Maanantaina klo 11-12 Hyvää Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopivasti syöntiin ja siemeneksi: Van Gogh, Siikli, Annabelle, Nicola, Challenger, Timo. p. Hyvä puusto! p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 050 461 7575 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 tuija.kaki-lahtinen@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2734 (LT-2014) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Lähtö Nesteeltä klo 9.15. 20 v. 0400 638 764 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. Nevala UUNITUORETTA MUSTAAMAKKARAA TORILLA KESKIVIIKKOISIN KLO 9TERVETULOA! ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 Porsaan suolattu ULKOFILEE 11, 95 € /kg ! 0400 872 461 _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 LIIKEHAKEMISTO ________________________________________________________________________________________________________________________________________ Paikallislehti tavoittaa, luithan tämänkin... 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. 014 716 119 / 0400 551 162 HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki p. Toimittaja Päivi Hotokka perhevapaalla Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi JOHAN ON MARKKINAT Kuhmoisten Sanomat Oy:n VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ke 31.5. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Ohjelmassa klo 11.30 seurakuntahetki. tapahtumat OPASOL OY p. erikoiskuljetukset/kotim. klo 10-13. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Lämpimästi tervetuloa! TOIMITUS Toimittaja Anna Karhila 040 358 1888 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. mennessä Sarille 040 5652198. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 044 361 8457 KEILAREISSU ke 17.5.2017 Lahteen. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. p. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. Kahviraha 2€. Tervetuloa! Pe 19.5.2017 klo 13 Kuhmolassa Bingo 2 x 2€, yhteislaulut, kahvi 3€. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. klo 16 Sarin Kotikahvilassa. Ilmoittautumiset 17.5. Ilm. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike, S&A Rauta Oy Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. Anjalle 050 384 8492. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 0400 353 886 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. tilaus 74 e Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi _ KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT AR-MI Clean ay 045 120 9378 / Arja ja Mia armiclean@luukku.com SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Ti 23.5.2017 klo 13 Vuodeosastolla yhteislaulut. Lisäksi päätetään Päijänteellä sijaitsevista vesijättömaista jätettyjen ostotarjousten hyväksymisestä, sekä kalastuksenhoitomaksuvarojen jakamisesta kalastusyhdistykselle. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Käymme paluumatkalla PLANTAGEN-puutarhamyymälässä. Peltonen p. kok. 0400 798143 p. 010 257 1201 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Tilaushinnat 2017 (kotimaa) (sis. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Ke 24.5.2017 klo 13 Päijännekodilla yhteislaulut. 050 913 6226 www.juhansahko.net. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. Irma Kallio p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. toukokuuta 2017 SEURAT KOKOUKSET To r s t a i t u p a K u h m o l a s s a 11.5. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. VUOKRATTAVANA Kerrostaloyksiö. Piili Kuhmoinen p. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksessä säädetyt yhtiökokousasiat. Hintoihin sisältyy alv 24%. (sis. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen p. 18.5.2017 klo 18.00 Sarin Kotikahvilassa valmistamme viimekerralla opituista yrteistä ruokaa. 040 185 2727 mikapiilonen@wippies.fi MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. 24 t. 0400 852 __________________________ Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Pietiläntie 8, Jämsä p. 0400 350 136 VILLIYRTIT JATKUU... Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä Kuhmoisten kunnanvirastossa 5.-30.6.2017. Kuhmoinen keskusta. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät vuosikokousasiat. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Lasitettu parveke. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 68 e 12 kk / määräaik. Petri Liehu p. Hallitus Kuhmoisten kirkonkylän osakaskunnan kokous pidetään tiistaina 30.5.2017 klo 14.00 ravintola Sahanrannassa. HOITOKUNTA MYYDÄÄN Kuhmoinen, Päijänne. Ark. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Reissulle voi osallistua, vaikka ei keilaa / eikä kuulu eläkeläisiin! Ei keilaajien matka alustavasti n. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. 15€
– Silti olemme kaikki yhtä, menossa takaisin siihen taivaspölyyn, josta olemme lähtöisin. Toiseksi sijoittui Säbäraipet: Jaakko Nyman, Timo Kirvesmäki, Ville Lehtiö ja Harri Uuhiniemi. Taidetta Hakkarainen on tehnyt omien sanojensa mukaan aina, mutta harrastukseksi. Sari Heliövaara Katusählyturnaus toi ääntä ja eloa satamaan viime lauantaina. Vuonna 1985 hän jäi pois päivätöisAvoinna oleva kaappi kuvaa Leila Hakkaraisen mukaan sitä, miten toisiin ihmisiin on joskus vaikea saada yhteys. Jäätä ja lunta kuvaava kolmen sinisen lautasen sarja sai Ruotsissa toisen palkinnon kilpailussa, jossa aiheena olivat vesi, jää ja tuli. Otteluita pelattiin aamupäivästä pitkälle iltapäivään ennen kuin voittaja kuuden mukaan ilmoittautuneen joukkueen joukosta oli selvillä. Hän maalaa lisäksi silkkiä ja akvarelleja. Henkisistä asioista, toisista planeetoista ja vaihtoehdoista kiinnostunut Hakkarainen tutkii teoksissaan ideoitaan ja ajatuksiaan. ELOKUVAT. Emmehän me tiedä, mikä on lopulta totta. Kultaukset eivät kestä mikroa tai astianpesukonetta, eikä kahvikuppejakaan käytetä yhtä paljon kuin ennen, kun kaikki juovat mukeista. Ottelut pelattiin sovelletuilla säännöillä: kentällä oli kerrallaan kolme pelaajaa per joukkue, eikä maalivahteja ollut lainkaan. Loput joukkueet paremmuusjärjestyksessä olivat Saravon Pekat, Team Junnut ja Kuhmoisten Moottorikelkkailijat. Turnaus pelattiin Ravintola Sahanrannan pihamaalla vuoden tauon jälkeen. Punaliiviset Säbäraipet nappasivat turnauksen kakkospaikan, vihreissä huppareissa pelannut DKK sai tyytyä kolmossijaan. Joskus toisen voi löytää kaappinsa sisältä, mutta itse voi olla vaikea löytää ulos. – Kuhmoisissa esillä olevat teokset ovat syntyneet tänä keväänä. Keli suosi säbätapahtumaa. Vahvana perustajajäsenenä toimi tuolloin Martti Kankkunen, joka on juhlassa kertomassa ja muistelemassa musiikillista matkaa. Nuorimmat pelaajat olivat vain 5-6-vuotiaita ja harrastajien lisäksi mailanvarressa nähtiin myös sarjatason pelaajia. Mikä ehkä. Niissä väri on nestemäistä, ja ennen polttoa kaikki on ruskeaa. Hän toimi ennen eläkkeelle jäämistään teatterimaailmassa puvustajana ja tarpeistonhoitajana, ja opetti niitä myös Metropolia -ammattikorkeakoulussa. Sari Heliövaara Kuhmoisten Sanomat Jämsänjokilaakson musiikkiopiston toimipiste Kuhmoisissa juhlii 30-vuotista taivaltaan tänään keskiviikkona 10. Jämsänjokilaakson musiikkiopiston Kuhmoisten toimipiste toivottaa kaikki tervetulleeksi kuuntelemaan ja nauttimaan paikallisesta lasten ja nuorten musiikkitarjonnasta. Ennen polttoa kultaa ei huomaa Omien teostensa aiheet Parviainen löytää usein luonnosta tai geometriasta. Rauhallisuus ja hitaus viehättää Näyttelyssä on mukana myös Tuula Parviainen, joka on tuonut esille posliininmaalaustöitään. – Poltossa nesteet häipyvät, ja kulta jää jäljelle. Ennen polttamista ruskeaa on myös kulta, jota on kautta aikojen käytetty posliininmaalauksessa esimerkiksi kahvikuppien reunojen ja korvien koristelussa. Ensimmäinen turnaus järjestettiin keväällä 2015. – Käytän muun muassa kerrosmaalausta, jolla väripinnat saa vierekkäin. Taiteessa Hakkaraiselle tärkeintä on pohtia omia ideoitaan ja ajatuksiaan. Hän on muun muassa opettanut posliininmaalausta ja sivellintekniikkaa. Kuplia on töissä paljon, sillä hän ajattelee, että jokainen elää omassa kuplassaan. Salaisuus paljastuu Leila Hakkaraisen teoksien takana olevasta ajatusmaailmasta, varsinkin teoksissa toistuvista kuplista. Turnauksessa nimi oli enne, sillä voiton vei Ennakkosuosikki, jossa pelasivat Sakari Nieminen, Lauri Nieminen, Ville Kiiski ja Mika Helminen. Ajattelin ensin, että näyttelystä tulee synkkä, mutta siellä onkin yllättävän paljon värejä. 2017 Sahdin SM-kisoihin. – Jokainen elää omassa kuplassaan. Musiikkiopiston toiminta alkoi Kuhmoisissa aikanaan juuri muskariMusiikkiopisto juhlii tänä iltana ryhmien perustamisilla. Ohjelmassa on monipuolisia musiikkiesityksiä, ja mukana ovat myös muskarilaiset. Maalaaminen on rauhoittavaa, sillä siihen joutuu keskittymään. Kilpailunäytteiden vastaanotto klo 18.00-18.30 Ilmoittautumiset viimeistään ma 5.6.2017 puh.numeroon 0400 986 795 Anna Karhila Ehkä… Sekatekniikka 5.5.–30.5.2017 Leila Hakkaraisen ja Tuula Parviaisen teoksia Kirjaston galleria Toritie 42 Toukokuun näyttelyn arvoituksellinen nimi kutkuttaa mielikuvitusta. – Se on harmillista, että posliininmaalauksen harrastaminen on vähentynyt. Mukana oli monen ikäisiä ja tasoisia pelaajia. Erittäin kiiltävät, tasaiset pinnat ovat lysteritekniikalla tehtyjä. Parviainen haaveili jo lapsena taiteilijan urasta, mutta teki toimistotöitä aikuisiälle saakka. Synkkyys ei näkynytkään Helsingissä asuva, Padasjoella kesäpaikan omistava Taivaspölyä ja kultauksia Hakkarainen on opiskellut muun muassa entitöintiä, muotoilua ja taideaineita. Posliininmaalauksessa Parviaista viehättää sen hitaus. Ennen tätä kevättä takana on kuitenkin kolmen vuoden näyttelytauko ja synkempi aika, sillä Hakkarainen toimi hiljan kuolleen miehensä omaishoitajana. Kolmossija meni DKK:lle, jonka kokoonpanossa olivat mukana Henri Östman, Samuli Koskinen, Sami Koskinen, Janne Kotajärvi ja Lauri Laaksonen. – Teokset kertovat, että ehkä näin voisi olla. toukokuuta iltakonsertilla Kuhmolassa. tä, ja on siitä lähtien elättänyt itsensä maalaamalla. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 10. toukokuuta 2017 Sahtija Olutseura Perakko ry. Aamupäivällä tarkeni pelata hyvin t-paidalla, mutta tuulen yltyessä piti Ennakkosuosikki katusählyturnauksen voittoon pukea vaatetta lisää, kertoo Sami Koskinen, joka vastasi turnauksen järjestelyistä yhdessä Anssi Uuhiniemen ja ravintoloitsija Leena Hattusen kanssa. järjestää AVOIMET SAHTIMESTARUUSKILPAILUT Sahanrannassa pe 9.6.2017 klo 19.00 Samalla valitaan kunnan edustaja v. Yhdenkin työn valmistumiseen tarvitaan toisinaan aikaa viikkotolkulla