Velisjärven rannalta kuuluu äänekäs naurun ryöpsähdys, kun Henri Nissinen paikkaa kahluuhaalareitaan ilmastointiteipillä. Tajusimme, että meillä on tässä niin hyvä porukka kasassa, että voisimme rakentaa paikalle uuden sillan, Heli Lehtinen muistelee. Vaivalla purettiin ja raahattiin sillanraadot rantaan ennen kuin päästiin rakentamaan uutta tilalle, Heli Lehtinen kuvailee. – Leiriohjaajat piilottivat saareen aarteen, joka sisälsi markan kolikoita, Kuhmoisten Sanomat ja nuorten leirikirjeet. Ilmastointiteippiä haalareissa Lauantaina vapaaehtoiset aloittivat työt jo kahdeksan aikaan aamulla. Hajuhaittoja purkutöissä Veljessaareen johtava silta on ollut Minna KorppilaKauppisen mukaan rikki ainakin viisi vuotta. Vapaaehtoisia työläisiä ei talkoisiin tarvinnut varsinaisesti houkutella. Jos on, niin ohjaajat ovat vieneet sen sinne vuonna 1996, KorppilaKauppinen pohtii. – Perjantaina, kun yritettiin siirtää yhtä palaa rantaan, niin ruopattiin vaan pohjaa airoilla, Heta Lehtinen kertoo. Siltatalkoiden toimeenpanevana voimana olivat kuhmoislaiset nuoret, jotka saivat ikinuorten leirillä eräänä kesäiltana idean. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,20 € N:o 37 2014 64. Vaikka varsinaisia vastoinkäymisiä ei purkutöihin liittynytkään, oli puoliksi lahonneen rakennelman käsittelyssä omat hankaluuteensa. – Silloin, kun tästä kerrottiin, niin sanoin, että en tiedä miltä kalenterissani näyttää, Siltatalkoissa pistettiin hurlumhei mutta pistetään onnistumaan, nuoriso-ohjaaja Satu Alenius kertoo. – Onhan se kauhean hauskaa, että porukka tulee tekemään tällaista, vaikka tästä ei mitään maksetakaan. vsk Keskiviikkona 10. Talkoolaiset alkavat raahata suurta parrua kohti rantaa. Toissa talvena Olli Vainio toimitti sillan niskaset rantaan odottamaan, Matoniemi kertoo. – Puu oli märkää, haisevaa ja painavaa. Yhteistuumin tukki saadaan aseteltua kivikorin päälle, joka toimii koko sillan tukirakenteena.Yli kolmetuntisen työrupeaman jälkeen yhdeksän ikinuorta vetäytyy Velisjärven leirikeskuksen tiloihin nauttimaan lounasta. Jarmo Simola on silminnähden tyytyväinen viikonlopun aikaansaannokseen. – Mistähän muualta vuotaa, kun vettä pulppuaa sisään edelleen, Henri Nissinen huutaa. Veljessaareen johtavaa uutta ja komeaa siltaa pitkin voi nyt lähteä esimerkiksi aarrejahtiin. Hetkeä myöhemmin hän seisoo rantavedessä Jarmo Simolan kanssa. – Olimme kävelemässä metsässä ja tulimme katsomaan vanhaa siltaa, joka oli osittain romahtanut. Emme ole aivan varmoja siitä, onko aarre siellä edelleen. Tämän projektin ansiosta Veljessaaren vanhalle nuotiopaikalle pääsee nyt kävelemään upouutta siltaa pitkin. Talkoot alkoivat viime perjantaina vanhan sillan purkamisella. Petra Laakso, Miina Konttila, Minna Korppila-Kauppinen, Heli Lehtinen, Heta Lehtinen ja Satu Alenius huhkivat iloisella mielellä siltatalkoissa Velisjärven rannalla viime lauantaina. – Seurakunnan kokouksissa oli ollut puhetta uuden sillan rakentamisesta. syyskuuta 2014 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Niina Huuhtanen Velisjärven leirikeskuksen tienoilla on kaikunut runsaasti iloisen touhuamisen ääniä kuluneena viikonloppuna, kun yli kymmenen hengen porukka on tehnyt rannalla talkootöitä. Lisäksi Veikko Matoniemi Kuhmoisten seurakunnasta otti huolehdittavakseen sillan juoksut, jotka hän valmisti kaatamistaan ja kuorimistaan puista. Seurakunta osallistui talkootöihin kustantamalla tarvikkeet ja kunta puolestaan järjesti työntekijöille ruoat ja antoi lainaksi mönkijän. Aikoinaan siltaa pitkin on kuljettu Veljessaareen muun muassa aarteenetsintään. – Olemme kaikki vanhoja velisläisiä, ei tästä vain pysty luopumaan, Heli Lehtinen sanoo. – kuva Petra Laakso
Suomessa parhaat olosuhteet varsinaisten vaellusten, eli vähintään neljän päivän omatoimisten retkien, toteuttamiselle ovat tietenkin Lapissa. Tämä koskee meidän kuntaamme, mutta myös muita kuntia. Tuo naapurimaan johtaja Putinkin voisi ehkä ymmärtää elämää paremmin, jos hän ehtisi joskus luonnon rauhaan. Päätökset on tehty kulloisenkin fakta-aineiston ja asianmukaisen harkinnan perusteella. Omavarainen elämä vaatii kuitenkin aikaa. Kuten jo aikaisemmin olen sanonut, me päättäjät olemme sitoutuneet kaukolämpöhankkeeseen muun muassa, koska kaukolämmön energiaja investointikustannukset ovat hinnaltaan kilpailukykyisiä muihin lämmitysmuotoihin Totuus kaukolämmöstä verrattuna, voimalan raakaainehankinta tulee aluetaloutta ja kyse on uusiutuvan energian hyödyntämisestä, panoksesta tulevien sukupolvien hyväksi. Raitis ilma ja kuntoilu ovat yleisiä syitä lähteä retkipolulle, joillekin pelkkä pako arjen kiireestä ja meluisasta ympäristöstä voi riittää syyksi. Aivot eivät ihan yhtäkkiä totu siihen, ettei ulkopuolelta tule informaatiotulvaa, ja ne yrittävät paikata asian itse. Siellä jaksaa kulkea yllättävän pieni lapsikin, sillä motivaatio kulkemiseen tulee automaattisesti: polunvarressa on aina jotain mielenkiintoista tutkittavaa ja katseltavaa. Tuntuu hyvältä, kun tietää, mitä suuhunsa oikein laittaa. syyskuuta 2014 2 KOLUMNI Jouni Kuningas LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 10.9.2014 Niina Huuhtanen Komea palokärki naputti puuta Virmailan saaressa. Tällaiset ihmiset sopeutuisivat varmaan paremmin jonkin mullistuksen tullessa omavaraiseen, luonnonmukaiseen elämään. Siitä, ettei aivan kaikkea tarvitsisi ostaa valmiina kaupasta. Tällaisilla viikon, jopa viikkojen pituisilla reissuilla tuntee jo osittain sulautuvansa osaksi luontoa; luonnossa kun eletään yleensä vain sitä hetkeä, joka kulloinkin on. Ja tarkoitan, että todella ollaan kaikessa rauhassa, ilman että on kiire minnekään. Sieltä löytyy edelleen lukuisia useamman tuhannen neliökilometrin laajuisia, asumattomia ja tiettömiä erämaita, joissa on myös autiotupia vaeltajien käyttöön. Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen lauantaina järjestämissä hirviammuntakilpailuissa eräs kesäkuhmoislainen totesi metsästyksen olevan kiehtovaa nimenomaan siksi, että itse kaadetun saaliin alkuperästä ei koskaan tarvitse olla huolissaan. Että voisin kävellä aamutakissa pihalle ja napata kasvimaalta ainekset päivän pataruokaan. Viime talvena lämmöntuotto tapahtui tilapäisellä laitoksella, ja sen käyttökustannukset olivat pysyvää ratkaisua kalliimmat. Kenties keskellä sydäntalvea, kun kaivaa pakastimen kätköistä esiin lihakimpaleen, jonka saamiseksi on istunut useiden tuntien ajan passissa. Näiden tavoitteiden edistämiseksi on tehty asian vaatimat taloudelliset ratkaisut. Vasta tulevasta lämmityskaudesta saadaan ensimmäinen vertailukohde ja tietoa tarkempien taloudellisten laskelmien tekemiselle. Kuistilla kasvavista salaatinlehdistä ja tomaateista puhumattakaan.. Sitten jos lähimetsät alkavat olla jo liiankin tuttuja tai jos viikonloppureissutkin tuntuvat turhan lyhyiltä, niin vaeltaminen voi alkaa kiinnostaa. Ponnisteluiden palkitsevin hetki ei sekään koita kuin vasta satokauden lopussa tai jopa vasta myöhemmin. – kuva Hilkka Lintunen Palokärki Virmailassa Viitaten lehdessä käytyyn ambulanssikeskusteluun: mikäli Kuhmoisissa ei olisi ollut ambulanssia lähtövalmiudessa helmikuun 8. Kaupunkiviljelyn suosiota on vauhdittanut ihmisten lisääntynyt kiinnostus ruoan alkuperää kohtaan. Ihmisen aivot eivät ole vielä tottuneet muutokseen, vaan monella on jonkinlainen sisäinen tarve edelleen metsästää, kalastaa tai muuten vain retkeillä luonnossa, vaikka elinkeino ei sitä enää useimmilta edellytä. Ratkaisevaa ei ole kokonaisrahoitustarve, vaan nettokustannus. Urbaanit kaupunkipuutarhat Elämää omavaraisena ovat rantautuneet maailmalta Suomeen ja oma viljelys perustetaan hätätapauksessa vaikka parvekkeelle. Omavaraisuudessa on paljon kyse myös ajatuksista. Luvut ovat lukuja, ne voidaan järjestää eri tavoin ja luoda mielikuva, joka tukee kulloistakin omaa väittämää. Sen sijaan metsästä poimimani mustikat ja sienet saatan jopa muistaa. Viimeisin rakennusvaiheen kuluttaja liitettiin verkkoon vasta kesällä. Kun siinä istuu, tuijottaa tuleen ja aistii luonnon tunnelmaa, voi tulla mieleen kaikenlaista. Uutisessa kerrottiin myös minun puheenvuorostani, jossa esittelin Yrjölän sukuun kuuluvaa Juho Emil Lehmusta, joka toimi muun muassa Kuhmoisten kunnanesimiehenä vuonna 1911. Tuollainen parin viikon vaellus jossain erämaassa itse varusteensa kantaen voisi hyvinkin auttaa hänen maailmankuvansa paremmin raiteilleen. Kimmo Malin kunnanhallituksen puheenjohtaja Viime viikon 36/2014 Kuhmoisten Sanomissa oli Pauli Sumasen ansiokas kirjoitus Yrjölän sukukokouksesta Päijälän Pirtillä. Kohtuus on oltava kaikessa säästämisessäkin. Ari Sorvari Suunnitelmat ovat suunnitelmia. Aina syksyisin sadonkorjuun aikaan huomaan haaveilevani omavaraisemmasta elämästä. Mahtaisikohan sillä olla jokin isompikin tarkoitus, että osa ihmisistä ei oikein osaa elää urbaania elämää. päivänä vuonna 2009, minulla ei olisi enää vaimoa eikä Kohtuus kaikessa säästämisessä myöskään pikkupoikaa. Isojärveltä löytyy monipuoliset maastot sekä hyvät polut ja leiripaikat päiväretkelle tai vaikka parin yön reissulle. Projektitilinpäätöksen aika kaukolämmön kohdalla ei siten ole vielä. Kaikkialla Takaisin luontoon metsät ja vedet ovat kohtuullisen lähellä, ja jos haluaa liikkua vähän suuremmalla luonnontilaisella alueella, niin onhan meillä Isojärven kansallispuisto. Kunnan kannalta ratkaisevaa ei ole, mikä on investointikustannus, vaan tärkeämpää on arvioida investoinnin takaisinmaksuaikaa. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 10. Omavaraisuus on trendikästä, asuipa sitten maalla tai kaupungissa. Kyse ei ole Timo Karppisen maalailemasta suuresta puhalluksesta, vaan hankkeesta, joka maksimoi verkonhaltijan, lämmöntuottajan ja liittyjien kokonaisedun siten, että kuntalaisilla on mahdollisimman hyvä olla; energiamaksut ovat kohtuulliset, verkko maksaa käynnistysvaiheen jälkeen itsensä takaisin ja hankkeen paikallistaloutta elvyttävä vaikutus säilyy. On oltava valmis käymään taistelua rikkaruohoja vastaan ja näkemään vaivaa. Meillä kuhmoislaisilla on melko helppoa hakeutua luonnon rauhaan. Kun vielä kaukolämmön osalta omat erityispiirteensä prosessiin tuovat kunnallisen laskentatoimen vaatimukset, on laskelmien esittäjällä paljon mahdollisuuksia. Pauli Sumasen kirjoituksessa Lehmuksen nimi vain meni väärin. Seppo Unnaslahti Oikaisu Ihminen ei ole vielä kovin hyvin sopeutunut nykyiseen elämäntyyliin, joka on vieroittanut meidät melko tehokkaasti luonnosta. Ruokakomeron hyllylle päätyy niin hillopurkkeja kuin etikkasäilykkeitäkin, pakastimeen saatetaan laittaa varastoon metsästyskauden antimia. Jos oman tai läheisten luontosuhteen vahvistaminen tai ylläpito kiinnostaa, niin retkelle vaan. Nykyään yhä useampi suomalainen suosii lähija luomuruokaa. Kaukolämpöjärjestelmä on otettu käyttöön vaiheittain. Kukaan ei varmaan tarkkaan osaa selittää, miksi esimerkiksi nuotion ääressä istuminen tuntuu monesta niin hyvältä ja kotoisalta. Ne päivittyvät matkan varrella. Jos vastaan tulee ongelmia, ne ratkaistaan. Nyt on kyse prosessin onnistuneesta loppuunsaattamisesta. Erityisesti teollisuusmaissa ja kaupungeissa asuvilta kehitys on vienyt suurelta osin mahdollisuudet päivittäiseen luonnossa liikkumiseen. Olen Timo Karppisen kanssa samaa mieltä siitä, että kunnallisessa hankesuunnittelussa olisi kehitettävää. Kansallispuistoa ei kovin monesta kunnasta löydykään. Monet onnekkaat saavat poimia omalta pihalta talteen satokauden herkut, jotka säilötään kylmiä talvipäiviä odottamaan. Kyseessä ei siis ollut Juho Emil Lehto vaan Juho Emil Lehmus. Syödessäni ruisleipää en muistele reissuani lähikauppaan ja palauta mieleen sitä hetkeä, kun valitsin kaikista mahdollisista leivistä juuri tuon nimenomaisen ruisleivän ostoskoriini. Ihmiskunnan historiasta suurin osa on asuttu luonnon armoilla. Jos ihmiskuntaa kohtaa jokin suurempi katastrofi, niin taitaa olla, että meidän kaikkien on sopeuduttava elämään jälleen luonnossa, halusimme sitä tai emme. Erään hirvimiehen sanoin, siinä palaa uudestaan takaisin siihen juhlalliseen hetkeen, jossa on saanut suuren eläimen kaadettua
Kerrotaan, että Padasjoen ensihoitoyksikköäkin suunnitellaan lakkautettavaksi Päijät-Hämeen puolella. Tässä kohden kyseisten sairaanhoitopiirien tulisi yhdessä arvioida syntyvä tilanne. Jämsän sosiaalija terveyslautakunta on pyytänyt lupaa täyttää kolme lähihoitajan toimea. Nytkin he liikkuivat sellaisilla paikoilla, mistä kalaa on tullut aikaisemmin. Liityimme Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin vuoden 2013 alussa. Yksimielisessä kannanotossaan kunnanhallitus vaatii, että ensihoitoyksikkö pysyy Kuhmoisten kunnassa perustein, jotka ovat luettavissa Kuhmoisten Sanomien tälle samalle sivulle sijoitetusta erillisestä jutusta. Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kunnan yhteisessä sosiaalija terveydenhuollossa on vapautunut kolme vakanssia, kaksi irtisanoutumisen johdosta ja yksi eläkkeelle siirtymisen johdosta. Kuhmoisten kunnan sijainti on haasteellinen pitkien etäisyyksien vuoksi. Oli iltaseitsemän, kun hauki iski kiinni Jakki-uistimeen. Kuhmoisten kunnan alueella on yli 3000 vapaa-ajanasuntoa ja kunnan väkiluku moninkertaistuu erityisesti kesäaikana. Minkä hintainen on ihminen. Olen saanut lukuisilta kuntalaisilta toimeksiannon toimittaa vaateemme teille kera näiden nimilistojen. Asian tärkeyden takia myös kunnanjohtaja Anne Heusala oli kutsuttu paikalle. Pituutta vonkaleella oli 112 senttiä, ja ympärysmittaa kertyi 45 senttiä. Terveydenhuoltolain 10 §:n 2 ja 3 momentin mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on huolehdittava asukkaiden palvelujen järjestämisestä ja saatavuudesta yhdenvertaisesti koko alueellaan. Tämän vuoden huhtikuun alkuun asti meille ambulanssipalvelut hankittiin Jämsän yhteistoiminta-alueen kautta kilpailutettuina ympärivuorokauden ja hoitotasoisina. Toivomme, että suhtaudutte tähän asiaan sillä vakavuudella kuin mekin ja saamme pitää jatkossakin ambulanssipalvelut lähipalveluna ja mieluiten niin, että ne palautetaan toimimaan entiseen tapaan ympärivuorokautisesti ja hoitotasoisena toimintana. Kuhmoisten kunnanhallitus 8.9.2014 Kunnanhallitus: ambulanssin pysyttävä täällä Vesa Koivu Hannu Kaleva sai virvelillä ison hauen viikko sitten tiistaina 2. Kunta sijaitsee eteläisessä Keski-Suomessa Pirkanmaan ja PäijätHämeen läänien rajalla ja etäisyydet ensihoidon palvelujen saamiseksi olisivat esitetyn muutoksen jälkeen liian pitkät. Matkat kyseisiltä paikkakunnilta Kuhmoisten keskusta-alueelle ovat 40 km, 60 km ja jopa 80 km, sivukylille vielä pidemmät, osin kehnohkoa hiekkatietä. Kunnanhallitus antoi lausunnon, jonka mukaan kunnan taksilupakiintiö tulee säilyttää ennallaan. ”Ihana huomata, kuinka hyvin ihmiset ottivat osaa adressiin, kiitoksia kaikille” Mari Turve lausui nimilistoja luovuttaessaan. syyskuuta ja otti omasta aloitteestaan kantaa niihin suunnitelmiin, joiden mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiiri aikoo vuoden 2015 alusta alkaen lakkauttaa Kuhmoisten terveysaseman yhteyteen sijoitetun ambulanssin. Terveydenhuoltolain (1326/2010) 10 §:n 1 momentin mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä terveydenhuollon palvelut sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asukkaiden hyvinvointi, potilasturvallisuus, sosiaalinen turvallisuus ja terveydentila sekä niihin vaikuttavien tekijöiden seurannan perusteella lääketieteellisesti, hammaslääketieteellisesti tai terveystieteellisesti arvioitu perusteltu tarve edellyttävät. Kun palvelumme siirtyi viisi kuukautta sitten sairaanhoitopiirin vastuulle, väheni ambulanssin toiminta-aika (nyt 8–22) ja palvelutaso laski perustasoiseksi. Kuhmoisten yksikön ensihoidossa on jo tapahtunut palvelutason muutos sen jälkeen, kun yöpäivystyksestä luovuttiin. Mira Jokinen ja Eero Ikonen lupasivat toimittaa adressin perille PSHP:n hallitukselle. Näin toivottuja kustannussäästöjä ei saavuteta. Perusteluna Kuhmoisten kunnanhallitus toteaa seuraavaa (Kuhmoisten Sanomien toimitus on tilanpuutteen vuoksi lyhentänyt kannanoton perusteluosaa): Kuhmoisten kunnan pintaala on suuri, 937 neliökilometriä. Ensihoitoasetuksen 7 §:n 2 momentin mukaan saman riskialueluokan väestön tulee saada yhdenvertainen palvelu koko sairaanhoitopiirin alueella ensihoitopalvelun järjestämistavasta riippumatta. Kunnanhallitus siirsi asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen lisäselvityksiä varten. Tiedetään, että yhden työikäisen henkilön vammautuminen loppuiäksi maksaa yhteiskunnalle 2 000 000 €, ambulanssitoiminnan lopettaminen kunnan alueelta tuo suoraa säästöä vain 390 000 €. Kunnanhallitus on kokouksessaan 31.3.2014 päättänyt, että jokaiseen vapautuvaan virkaan ja toimeen tulee pyytää kunnanhallitukselta täyttölupa, tämä koskee myös Jämsän kaupungin hallinnoimia sote-tehtäviä. Kala, joka nostettiin Päijälän Pitkävedestä, painoi yhdeksän kiloa. Mari Turve kertoi kauhistuneensa suunnitelmasta poistaa ambulanssin sijoituspaikka Kuhmoisista ja päättäneensä toimia.1566 nimeä on paljon, kun ne on kerätty muutamassa päivässä pienestä pitäjästä. Lisähaasteensa toimintaan antaa kunnan läpi menevä vilkas 24-tie, jota kautta eteläisen suomen lomalaiset kulkevat Himokseen niin kesällä kuin talvella. Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin kesäaikaan täällä on yhtäaikaisesti yli 10 000 asukasta. Mikäli Kuhmoisten ensihoitoyksikkö lakkautetaan, eivät edellä mainitut terveydenhuoltolaissa säädetyt edellytykset täyty. Muutoinhan emme olisi tätä vaihtamista edes harkinneet. Myös Päijänne lukuisine saarineen ja veneilijöineen tuo omat tarpeensa ambulanssitoiminnalle kuten myös Isojärven kansallispuisto. Keräsimme lyhyessä ajassa 1570 nimeä puolustamaan ambulanssitoimintaa Kuhmoisissa tämä kertonee siitä, että asia on yhteinen ja vakava. – Voimakas se oli. – kuva Vesa Koivu Vesa Koivu Kuhmoisten kunnanhallitus kokoontui maanantaina 8. Hauki vei venettä, kun moottori sammutettiin. syyskuuta. Ensihoitotehtävissä on tärkeää, että apua on saatavissa kohtuullisessa ajassa. Kaleva ja Eero Konttila käyvät kalassa melkein päivittäin ja tuntevat Pitkäveden. Keski-Suomen ely-keskus kokoaa kuntien kanssa tehtävää joukkoliikenneyhteistyötä varten henkilöliikennetyöryhmän. – Joo, haavin kehyksen reunasta piti nostaa, että saatiin hauki veneeseen, Hannu Kaleva myönteli. Jos nyt ajaudutaan tilanteeseen, että ambulanssi tulisi meille Jämsästä, Kangasalta, Mäntästä ja peräti Orivedeltä asti, ei yksikään vakavasti sairastunut ehtisi ajoissa avun pariin. Keski-Suomen ely-keskus valmistelee päätöstä vuoden 2015 taksilupien enimmäismääräksi. Pitäjämme on laaja ja vesistöjen kirjoma, matkat jo kunnan sisällä ovat pitkät. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 10. Ensihoitopalvelusta annetun asetuksen (340/2011, ensihoitoasetus) mukaiset tavoittamisajat eivät voi toteutua, jos yksikkö lopetetaan. Silmu Sarvala ja Kari Launonen totesivat itsensä intressijääveiksi ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Palvelutasopäätöstä valmisteltaessa tulee ottaa huomioon myös kunnan laaja pinta-ala, tieolosuhteet sekä merkittävä ja koko ajan lisääntyvä vapaa-ajan asukkaiden määrä. Siirtymistä edeltävissä neuvotteluissa meille vakuutettiin virkamiestenne taholta, että palvelumme pysyvät ennallaan ja jopa ovat paremmat kuin Keski-Suomessa. syyskuuta 2014 Me kuhmoislaiset olemme erittäin huolestuneina tilanteesta, jossa meiltä ollaan lakkauttamassa ambulanssipalveluja käytännössä kokonaan. Ensihoitoa ei saa heikentää. Kunnanhallitus kiinnitti huomiota vielä siihen, että Kuhmoisiin sijoitettu ensihoitoyksikkö varmistaa myös naapurikuntien ensihoidon asianmukainen toteutuminen niissä tilanteissa, joissa naapurikunnan oma ensihoidon yksikkö on kiireellisessä kuljetustehtävässä. Jo yksikin vakava tilanne, jossa apua ei saada riittävän ajoissa paikalle saattaa aiheuttaa ihmishenkien menetyksen tai elinikäisen vammautumisen. Kuhmoisten kunnan edustajaksi ryhmään nimettiin sivistystoimen kanslisti Satu Jokinen. Kun rupesin haavimaan kalaa veneeseen, haavin varsi rusahti poikki, Eero Konttila jatkoi. – Kyllä siinä parikymmentä minuuttia meni ennen kuin kala alkoi talttua, Hannu Kaleva kertoi. Edes helikopterista ei olisi paljoa apua, sillä eihän se käytännössä kuljeta potilaita Taysiin. Haavin varsi murtui Sairaanhoitaja Mari Turve luovutti Kuhmoisten ambulanssia puoltavan 1566 allekirjoitusta sisältävän adressin viime keskiviikona 3.9 Mira Jokiselle ja Eero Ikoselle, jotka edustavat Kuhmoisten kuntaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa. Ambulanssi on meille elintärkeä lähipalvelu, jota ilman emme tule toimeen. Mira Jokinen Kuhmoisten kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hyvä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus! Kuhmoisten kunta ei hyväksy kunnassa sijaitsevan ensihoitoyksikön lakkauttamista vuoden 2015 alusta alkaen. Vakituisesti meillä asuu reilut 2400 henkilöä, mutta loma-asuntoja meillä on yli 3000 kuntamme alueella. Kuvanoton jälkeen miehet veivät hauen naapuriin, jossa siitä tehtiin ruokaa
Raamattupiiri Päijälän rukoushuoneessa to 18.9. Tänään Sadonkorjuun teemalounas To Jauhelihakeitto, juusto, vihannes Pe Broileririsotto, salaatti ”Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!” Ps 34:4 www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 14. Kiitos ja siunaus kaikille. Päijäläntie 510, ke 10.9. 12.9. Näkymät ovat sellaiset, että rahasta tekee tiukkaa. Kirkkovaltuustoon valitut kyllä perehdytetään asioihin ennen toimikauden alkua. Vaalissa voivat äänestää ne Kuhmoisten seurakunnan jäsenet, jotka ovat liittyneet seurakunnan jäseneksi 15.9.2014 mennessä. Usein henkii sanassa elämä nuoruus ja ehkä niin sanottu hulluus sekä toisaalla vanhuus ja viisaus. Äänioikeus on kaikilla, jotka ovat täyttäneet 16 vuotta viimeistään 9.11.2014. Eläköön elämä Väritelevisio teki tuloaan ja kameroiden filmillä saattoi kehittyä värillisiä kuvia ja muistoja. Toivotan erilaisin ajatuksin toimivat ja eri tavoin uskovat seurakuntalaiset tervetulleeksi, vs. Isoskoulutus 7. Etukäteen ei tarvita suurta tietämystä seurakunnan hallinnosta. Hän rohkaisee lähtemään mukaan. Vaan eilistä emme muistele, huomisesta emme vielä tiedä ja tänään Jumala meitä ohjatkoon. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 10. Hän on meitä rakastanut, että meissä tämä yhteenkuuluvaisuus voisi lisääntyä. klo 19. – Toistaisin tuon kriteerin, että jos ihmisellä on halu kehittää kirkkoa ja seurakuntaa, se riittää. Nuortenilta 7. taivaassa keskiviikkoisin klo 17. – Erityisesti toivotaan nuoria ehdokkaita ja uusia ehdokkaita niin, että luottamushenkilöstö edustaisi mahdollisimman hyvin seurakuntalaisia. Jokaiselle on leiviskät kyllä annettu, kuinka niitä siis käytämme. Päivätuokio Päijälässä Tuovi Konttilalla, os. Jos ehdokkuus kiinnostaa, mutta kukaan ei ole huomannut pyytää ehdokkaaksi, kannattaa ottaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon, sieltä neuvotaan eteenpäin. Kirkolliskokoukselta odoteltiin jo viime keväänä päätöstä siirtymisestä yksittäisistä seurakunnista suurempiin yksiköihin, seurakuntayhtymiin, mutta asia jäi pöydälle. Aterian hinta 6 €. No sitähän se on meillekin ollut, jotka olimme nuoria 1960-luvulla. klo 18.30. Näin elämä saakin elää ja olla sanan kautta keskellämme. Seurakunnan viranhaltija tai työsopimussuhteessa oleva työntekijä ei voi asettua ehdolle. klo 10. Ari Parviainen 18.9. Tulevat seurakuntavaalit ovat merkittävät siksikin, että kirkko on uusien ratkaisujen edessä. Molemmissa yhtä kaikki ja todellista siinä, mitä kukin voi kokea ja myös kokemansa ja tuntemansa kautta julkituoda. Monesti sanotaan, että nuorten näkemykset ovat mustavalkoisia. kirjeestä Tessalonikalaisille, sen luvun 5 jakeista 12–28. Kansankirkko toimii – Kuhmoistenkin kirkkovaltuusto joutuu miettimään, mitkä ratkaisut ovat seurakunnan tulevaisuuden kannalta parhaat, Kaipia muistuttaa.. klo 12. Seppo Virtanen Tänään Kalevi, Kaleva To Santeri, Aleksanteri, Santtu, Aleksandra, Sandra, Ali, Ale Pe Valma, Vilja La Orvo Su Iida Ma Sirpa Ti Hilla, Hellevi, Hillevi, Hille Ke Aili, Aila Lausahdus, joka on muuttunut jo monesti aiemminkin toteamukseksi, ja se on siivittänyt laulun tekijät kuin kirjoittajatkin tuomaan julki sen sisällön ja todellisuuden. Vaan armoa kaikki se, mikä tekee elämästäkin elämisen arvoista. Suomessa maallikot päättävät keskeisistä asioista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ehdokasasettelu päättyy 15. klo 13. marraskuuta, ja ennakkoon voi äänestää 27.–31.10.2014. Kuhmoisten seurakunnan kirkkovaltuusto valitaan vaaleilla tänä syksynä. Vierailijana aluetoimittaja Hannu Karjalainen aiheenaan reserviläisja maanpuolustustyö. kirkkoherra Kaipia sanoo. Kirkkolain mukaan seurakuntavaaleihin asetettavan ehdokkaan tulee olla kristillisestä vakaumuksesta tunnettu. Ei koroteta jotain parempaa mitä on ollut, tai sitten muutoin osoiteta, että kaikki on ollut liiaksi meidän omaa tekoamme tai ansiota ansiosta kyllä saamme, jos ajattelemme sitä, millä tavoin olemme laiminlyöneet lähimpiämme. Olemme yhtä kaikki vain ja ainoastaan ihmisiä, tosin jumalan luomia, hänen omina kuvinaan täällä maan päällä. syyskuuta 2014 4 VIIKON NIMET HARTAUSKIRJOITUS Pertti Järvinen KOULURUOKA Tervetuloa Helluntaisrk. Toritie 44 EVANKELIUMIN-ILLAT Torstaisin klo 19 1 1.9. Ehtona on, että ehdokas on täyttänyt 18 vuotta, konfirmoitu ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettu. – Talousnäkymät johtavat siihen, että meidän on paneuduttava pohtimaan sitä, mikä on keskeistä kirkon työssä, Auni Kaipia tuo esiin asian myönteisen puolen. taivaassa keskiviikkoisin klo 18. Köntintie, pe. Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2014, varsinainen äänestyspäivä on isänpäivänä 9. Lähtö srk-kodilta klo 17.30. Jos ehtoa tulkittaisiin tiukasti, ehdokkaaksi voisivat päästä ehkä vain ne, jotka ovat julkisesti tunnustaneet uskoaan. Perhekahvila srk-kodissa ke 17. Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy maanantaina 15.9.2014 klo 16. – Tavallinen seurakuntalainen on hyvä ehdokas. Ei mitään pientä ja vähäistä, vaan kaiken kaikessa vaikuttaa vain ja ainoastaan yksi ja ainoa Isä, Jumala, yksi Vapahtaja, Jeesus Kristus ja Pyhä henki. Miesten kotailta Ouninpohjan Köntin kämpällä, os. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei kuitenkaan rajaa ehdokkuutta näin. Tuohon kuuliaisuuteen ja uskollisuuteen löytää selkeän opetuksen Jesajan luvusta 6 ja loppu onkin Paavalin 1. Toinen suuri kysymys on kirkon tuleva hallinto. Lounastuokio srk-kodissa ti 16.9. Jatkossa isoskoulutuksesta, nuortenillasta ja kirkkokuoroharjoituksesta ilmoitetaan vain muutokset. Seurakuntavaalit ovat ovella Vesa Koivu Kun Martti Luther vuonna 1517 Saksan Wittenbergissä ryhtyi toimimaan Katolisen kirkon alennustilan korjaamiseksi, hänen ajatuksenaan oli, että seurakuntalaisten tuli saada lukea Raamattua ja kuulla Jumalan sanaa omalla kielellään. Ehkäpä sen seurauksena maallikoilla on varsin tärkeä aseman maailman protestanttisen kirkkokuntien hallinnossa. klo 10–12. Ei vaikuta siltä, että kirkosta eroamiset heikentäisivät Kuhmoisten seurakuntaa, mutta väestön hupeneminen johtaa siihen, että verotuloja kertyy entistä niukemmin. Hyvät asia ovat kyllä merkityksellisiä, kunhan niitä muistelemme rakentavassa mielessä. syyskuuta, ja seurakuntalaiset voivat asettua ehdolle varsin helposti. Saakoon tämän kaiken meissä toimimaan ja hän meidät herättää olemaan kuuliaisia Jumalan puheelle, kun hän kehottaa meitä toimimaan, tehdään se iloiten ja kiitollisella mielin, kaikella kunnioituksella Jeesusta, meidän vapahtajaamme seuraten ja häntä rakastaen. Seurakuntalaiset voivat perustaa omia valitsijayhdistyksiä ja antaa suostumuksensa jo perusteilla oleville listoille. kirkkoherra Auni Kaipia kertoo, että kirkon piirissä toivotaan aktiivista osanottoa ja vilkkaita vaaleja. Kirkkokuoron harjoitukset srk-kodin Martta-salissa torstaisin klo 17. Hän on elämämme ja voimme lausua: ”eläköön elämä”. ja 24.9. Asetu ehdokkaaksi! VIIKON NIMET Vesa Koivu Vs. Ehdokkuutta harkitsevien ei tarvitse vähätellä itseään, riittää, että on halu kehittää seurakuntaa ja kirkkoa. su helluntaista 14.9. Uuden kirkkovaltuuston toimikausi on 2015–2018
Yllätyksiä oli muitakin, sillä Myllykujalla sijaitsevan kotitalon sisäpihalle oli isäntäväen poissa ollessa ilmaantunut myös katettu paviljonki. Kuuden valtuustokauden jälkeen hän jätti kunnallistehtävät vuonna 2008. Useat kerrat käytiin Itä-Suomessa siskoni luona kyläilemässä, ja samoilla reissuilla telttailtiin leirintäalueilla. Auto oli myynnissä edesmenneen Kuhmoisten kirkkoherran leskellä, ja sain ostettua sen tarjouksen perusteella, hinta oli 3500 mk, musta Vauxhall Victor, vuosimalli 1961. Huomisesta ei tiedä, missä mennään. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 10. Ensimmäinen autoni Kevään 2014 kotiseutukirjoituksia. Hankin ensimmäisen autoni keväällä 1966. – Mutta se on ollutta ja mennyttä. TVH:lla Kuhmoisten tiet kävivät tutuiksi. Kun Tanninen aloitti, Tieja vesirakennushallituksen Kuhmoisten tiemestaripiirissä oli 27 työntekijää. Siskoni hääautona ja kuljettajana Vauxhall palveli vuonna 1968. Joskus oli kaksi, kolmekin lähtöä yössä, ja aamulla töihin. Oman auton hankinta tuli ajankohtaiseksi jo siitäkin syystä, kun asuimme maaseudun syrjäisellä kylällä hankalien kulkuyhteyksien takana. Eräs hauska nimitys annettiin autolle lähinnä kavereitten taholta, kaverit nimittivät autoa synagogaksi, mikä tarkoittanee kirkkoa. Perhe asui pientä Töyrylänimistä mökkiä, ja Lauri Tanninen teki metsätöitä ja osallistui uittoihin, Isojärven uittoreittihän oli sopivasti siinä tuntumassa. Työväentalolla Veikko Tanninen tapasi myös Paula Enqvistin. Alkuun yöpäivystäjät odottivat lähtöä varikolla, myöhemmin heidät hälytettiin kotoa. Ohi kulkeva kanttori ajatuksissaan tuumaili, että onhan se pappikin ajoissa paikalla. Vuonna 1965 Tanninen siirtyi TVH:n palvelukseen. – Just kun pääsi kotiin, puhelin soi taas, Veikko Tanninen muisteli. elokuuta. Autossa oli kolmivaihteinen niin sanottu rattivaihde ja etuistuin yhtenäinen kuin kahden istuttava sohvatuoli, edessä oli silloin harvinaiset turvavyöt, kahden pisteen lannevyö. – kuva Eija Harjula Veikko Tanninen täytti 70 vuotta Jorma Korppila Vuosi 1966 oli nuoren perheen elämässä muutoksen aika. Miehistyttyään Veikko Tanninen muutti Kuhmoisten kirkonkylälle ja pääsi töihin Länsi-Päijänteen osuuskauppaan. Veikko ja Paula Tannisen tyttäret perheineen olivat järjestäneet yllätysjuhlat. – Tarkkana oli oltava, koskaan ei tiennyt, mitä tuli vastaan. syyskuuta 2014 Vesa Koivu – Ei ois pitänyt olla juhlia minkäänlaisia, Veikko Tanninen sanoi 70-vuotissyntymäpäivistään, jotka osuivat lauantaille 30. Monet hauskat ja myöskin ne ikävämmät muistot on painunut nuoren miehen mieleen ensimmäisestä omasta autosta, ne muistot vieläkin seitsemänkymmentä täyttänyttä pappaa joskus hymyilyttävät. TVH:n varikolla Tanniselle kertyi myös muita tehtäviä, hän toimi pitkään luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. – Jossainhan nuoret aina kulkee, ja meidän kohdalla se oli työväentalo, sieltä kautta se lähti. Ensin Veikko Tanninen houkuteltiin SDP:n edustajaksi kunnan lautakuntiin, ja vuonna 1984 hänet valittiin valtuustoon. Erään kerran kun kävimme perheeni kanssa kirkossa, olin pysäköinyt sattumalta saman puun alle, missä kirkkoherran oli tapana pysäköidä kirkkoon mennessään. Läksiäisten yhteydessä häntä muistettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalilla kultaristein. Veikko Tanninen on ollut nyt 10 vuotta eläkkeellä. Olin myös nuorisoseurassa järjestysmiehenä, että ei se niin jyrkkää ollut, eikä ole vieläkään, Veikko Tanninen muisteli. – Ja kunnossapidettävät kilometrit olivat samat. Lauantai-iltoina lähdettiin ystävien kassa lähialueen tanssilavoille hauskan pitoon ja tanssimaan. Eipä sillä, olen tehnyt omia hommia palkatta, ja tykännyt siitäkin, Veikko Tanninen kertoi. Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Ulla Salmi ja johtokunnan jäsen Tuire Launonen ojensivat työväentalolla Veikko Tanniselle 30.8. He menivät naimisiin vuonna 1966, rakensivat talon Myllykujalle, ja perheeseen syntyi kaksi lasta, Eija ja Kati. Ja kun Tanninen 39 vuotta myöhemmin jäi eläkkeelle, tukikohdan vahvuus oli kolme miestä. Rafael Paasio -mitalin kiitoksena pitkäaikaisesta uurastuksesta SDP:n eri tehtävissä. Veikko Tannisen äiti Aino Lehtinen oli Hassin kylältä kotoisin ja isä Lauri Tanninen Puukkoisten Kotakoskelta. – Vaihtelevia ovat nämäkin vuodet olleet, mutta nyt ei tartte enää kellon mukaan juosta. Siinä kävi kuitenkin niin, että Kuhmoisten työväentalolla oli sali väkeä täynnä. Autoa käytin työmatka ajoon, ja kolmilapsisen perheen vapaa aika käytetiin autoiluun. Palkkansa eteen Veikko Tanninen ajoi kaikkea kalustoa tiehöylästä aura-autoon. Työväenaate periytyi hänelle jo ikään kuin äidinmaidossa. – Olen aina tykännyt työnteosta, ja kun siitä sai pikkuisen palkkaakin, niin hyvä
Ensimmäisen kerran ilmoittautumiset Liikuntatoimeen Petralle p. Keskiviikkona 10. Kilpailu tuo sitten sen oman jännityksensä touhuun. Lähtö tapahtuu edelleen linjaautoasemalta. – Tässä hommassa täytyy olla silmät edessä, takana ja sivussa. – Tässä näkyy, miten hyvin hermot pysyvät kasassa. Minun tehtävänäni on valvoa, ettei täällä satu mitään, Hauskanen kertoo.. Makkarat ja pullat kävivät kaupaksi Kuhmoisten yhtenäiskoulun 6. – Sitä varten ampumaradat ovat, että harjoitellaan ampumista. Kolmena edellisenä vuotena kilpailuissa menestynyt Velisjärven erämiehet ei tällä kertaa yltänyt palkintosijoille, joten komea kiertopalkinto luovutettiin toisaalle. Toiseksi sijoittui Kotahaukut samalla pistemäärällä ja kolmanneksi Lummenneen erä 141 pisteellä. Kun on kaksi ampujaa, niin siinä tulee sellaista pientä kilpailuhenkeä. Vaikka kyseessä olivat kilpailut, suhtautuivat osanottajat tapahtumaan rennolla mielellä. Toiseksi kilpailussa tuli Teppo Anttila 53 pisteellä ja kolmanneksi Jussi Nikula 52 pisteellä. luokan oppilaat pitivät huolen hirviammuntakilpailujen ruokapuolesta. Kisa on omiaan harjaannuttamaan aseenkäyttötaitoa. Joukkuekilpailun voitti Kylämän riistamiehet 142 pisteellä. Paluukyyti uimahallilta lähtee takaisin Kuhmoisiin klo 14.30 ja auto ajaa samaa reittiä takaisin. Taavi Ahokkaan ja Anna Vesan mielestä eniten kysyntää päivän aikana oli grillissä paistuvilla makkaroilla, mutta myös pullat kävivät suhteellisen hyvin kaupaksi. Jokaisessa joukkueessa sai olla maksimissaan neljä kilpailijaa, joista kolmen parhaimman tulokset huomioitiin pisteiden laskennassa. Metsässä tilanne on tietenkin aina ihan erilainen kuin radalla. Tauluun on aina helpompi osua, vaikka radalla ampuessa häiritseekin, kun saa kuulla ne omat tulokset. – Sellainen sääntö meillä on ollut, että jos saa myytyä kaksi pullaa, niin saa yhden itselleen ilmaiseksi. Aina on sellaista pientä piruilua ilmassa, Jarkko Sumioinen sanoo. – Se on jotenkin rentouttavaa. – Tämä on tällaista kivaa yhteistä puuhaa, ei tätä sillä tavalla tosissaan tehdä. Tulee paineita, Sumioinen analysoi. Ampumaratavastaava Pentti Hauskanen kirjasi kilpailijoiden tuloksia ylös. Lähdön uusi kellonaika on 11.30! Auto ajaa Toritien läpi ja ottaa keskustasta tulijat kyytiin. Riistanhoitoyhdistyksellä on yli 400 maksanutta jäsentä, joten tämä on yksi suosituimmista harrastusmuodoista Kuhmoisissa. mennessä! Niina Huuhtanen – Kohta tulee housuun. Ampuminen vaatii hermojen hallintaa Hirviammuntakilpailuissa kilpailtiin sekä henkilökohtaisesta että joukkuemestaruudesta. Olkaa pysäkillä ajoissa! Vesijumppa alkaa klo 13.00 ja kestää 30 min. Ampumaratavastaava Pentti Hauskanen hymähtää. Hylsyjäkin on niin paljon lattialla, että meinaa nurin lentää, Kimmo Ahonen kommentoi astuessaan sisään ammuntakoppiin. Yksittäisiä osallistujia oli 66. Yksilökilpailun voitti ylivoimaisesti Joni Hölttä 58 pisteellä. Ensimmäinen uintikerta on 18.9.2014. Vuonna 2001 valmistuneen Aukeasuon ampumaradan käyttö on Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan Jorma Kalholan mukaan ollut erittäin aktiivista. Aukeasuon ampumaradalla harjoiteltiin hirvestystä Kuhmoisten Rhy:n hirviammuntakilpailut 2014 Joukkuekilpailu 1) Kylämän Riistamiehet Jouko Janhonen 32, Jussi Nikula 52, Joni Hölttä 58, Esko Nikula 22, yhteensä 142 2) Kotahaukut Hannu Kilpeläinen 51, Vesa Liivenkorkee 48, Henri Rantala 43, Marko Rantala 17 (142) 3) Lummeneen erä I Teppo Anttila 53, Kimmo Ahonen 39, Jouni Joutsimatka 49, Keijo Rantala 30, (141) 4) Harmoisten hirvimiehet I Jurki Lättilä 47, Kari Loippo 46, Ossi Simola 43, Sami Engvist 43, (136) 5) Velisjärven metsästäjät I Antti Piimäkorpi 52, Petri Härkönen 36, Janne Puolamäki 39, Risto Hanki 30, (127) 6) Torvela I Vesa Hukki 44, Juha Asikainen 42, Simo Hukki 41, Tero Auranen, (127) 7) Hirviveikot I Mauri Luukkonen 39, Kalle Ahola 36, Pekka Ylänen 46, Ilkka Ylänen 33, (121) 8) Harmoisten Hirvimiehet II Eero Ikonen 38, Veikko Ahola 38, Pasi Kaunistoinen 43, Matti Enqvist 36, (119) 9) Ruolahden metsästyseura Martti Korppila 41, Pentti Hauskanen 41, Markus Korppila 36, Tuukka Liukkonen 35, (118) 10) Hahmajärven Erä Petri Vesikallio 31, Martti Takanen 42, Niilo Vesikallio 41, (114) 11) Lummeneen erä II Jarkko Sumioinen 44, Juho Joutsimatka 27, Hannu Toivonen 42, Raine Sumioinen 27, (113) 12) Torvela II Matti Hattunen 32, Tommi Taponen 32, Teemu Hauskanen 46 110, Kari Saren 15, (110) 13) Velisjärven metsästäjät II Antti Liehu 48, Tommi Korpinen 26, Kalle Ahola 29, Jussi Ahola 22, (103) 14) Päijälän Seudun metsästyseura Mika Udd 27, Markku Liehu 42, Joonas Udd 28, (97) 15) Pasisen Hirvimiehet Seppo Linna 31, Mika Piilonen 33, Lars Schauman 27, (91) 16) Hirviveikot II Rauno Luukkonen 34, Jussi Seppälä 28, Timo Seppälä 36, Antero Luukkonen 24, (98) 17) Hirviveikot III Eero Pasinen 33, Petri Salonen 24, Ahti Paaki 19, (76) 18) Hirviveikot III Eero Pasinen 33, Ahti Paaki 24, Ari Salonen 30, (87) Henkilökohtainen kilpailu 1) Joni Hölttä, 58; 2)Teppo Anttila, 53; 3) Jussi Nikula, 52; 4) Antti Piimäkorpi, 52; 5) Hannu Kilpeläinen, 51; 6) Jouni Joutsimatka, 49; 7)Vesa Liivenkorkee, 48; 8) Antti Liehu, 48; 9) Jyrki Lättilä, 47; 10) Kari Loippo, 46; 11) Pekka Ylänen, 46; 12) Teemu Hauskanen, 46; 13) Vesa Hukki, 44; 14) Jarkko Sumioinen, 44; 15) Henri Rantala, 43; 15) Ossi Simola, 43; 16) Sami Enqvist, 43; 17) Pasi Kaunistoinen, 43; 18) Juha Asikainen, 42; 19) Martti Takanen, 42; 20) Hannu Toivonen, 42; 21) Markku Liehu, 42; 22) Simo Hukki, 41; 23) Martti Korppila, 41; 24) Pentti Hauskanen, 41; 25) Niilo Vesikallio, 41; 26) Kimmo Ahonen, 39; 27) Janne Puolamäki, 39; 28) Mauri Luukkonen, 39; 29) Eero Ikonen, 38; 30) Veikko Ahola, 38; 31) Petri Härkönen 36; 32) Kalle Ahola, 36; 33) Matti Enqvist 36; 34) Markus Korppila, 36; 35) Timo Seppälä, 36; 36) Tuukka Liukkonen, 35; 37) Rauno Luukkonen, 34; 38) Ilkka Ylänen, 33; 39) Mika Piilonen, 33; 40) Eero Pasinen, 33; 41) Eero Pasinen, 33 42) Jouko Janhonen, 32; 43) Matti Hattunen, 32; 44) Tommi Taponen, 32; 45) Petri Vesikallio, 31; 46) Seppo Linna, 31; 47) Keijo Rantala, 30; 48) Risto Hanki, 30; 49) Ari Salonen, 30; 50) Kalle Ahola, 29; 51) Joonas Udd, 28; 52) Jussi Seppälä, 28; 53) Juho Joutsimatka, 27; 54) Raine Sumioinen, 27; 55) Mika Udd, 27; 56) Lars Schauman, 27; 57) Tommi Korpinen, 26; 58) Antero Luukkonen, 24; 59) Petri Salonen, 24; 60) Ahti Paaki, 24; 61) Esko Nikula, 22; 62) Jussi Ahola, 22; 63) Ahti Paaki, 19; 64) Marko Rantala, 17; 65) Kari Saren, 15; 66) Tero Auranen TULOKSET Kimmo Ahonen Lummenneen erästä osallistui viikonloppuna Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen järjestämiin hirviammuntakilpailuihin. Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen lauantaina järjestämissä hirviammuntakilpailuissa vallitsi letkeä ilmapiiri. Yleensä osa kilpailuun osallistuneista suorittaa myös saman päivän aikana hirviammuntakokeen. Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kari Laatikaisen mukaan hirviammuntakilpailuja on järjestetty Kuhmoisissa jo 1960-luvulta alkaen. Torstain uintipäivät: 18.9., 2.10., 16.10., 30.10., 13.11., 27.11.,11.12. Kilpailuissa ammuttiin hirven kaksipäiseen kilpatauluun yhteensä kuusi laukausta, kolme paikallaan olevaan tauluun ja kolme liikkuvaan tauluun. Hirviammuntakilpailuihin osallistui tänä vuonna yhteensä 18 joukkuetta. – Aina on ollut hyvin osallistujia. Hänen mielestään on päinvastoin mukavaa, jos viereisessä kopissa on joku toinen ampumassa. syyskuuta 2014 Kuhmoisten Sanomat 6 Kunta tiedottaa UIMAHALLIKYYDIT Jämsänkoskelle Koskikaraan Loppuvuoden päiväretket vesivoimisteluun tehdään TORSTAISIN Jämsänkosken uimahallille. Kilpailun tarkoituksena on harjoitella turvallista aseen käsittelyä ja ammuntataitoa. Hinta 13 € ja yli 75-vuotiaat 7 € . 0400 344 582 viimeistään ke 17.9
Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. tyhj. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. tapahtumat OPASOL OY p. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ M. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Toritie 40. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Kattomestarit Oy Katot kuntoon, pesuja maalaustyöt kaikki pinnat, asennus pelti ja huopa. 4G lähetin aiheuttaa paikoitellen keskustan alueella häiriöitä TV-kuvaan. Ti 16.09.2014 ei bingoa, ei yhteislauluja. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. 050 3365163, www.vesijaontuoretori. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset Vast.otto ma-ti 9-14 , Keskustie 6, Padasjoki p. sop. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 4,00 e. krs. 0400 631 594 vuokrattavana As Oy Kuhmoisten Suvilassa (uima-allastalo) kivapohjainen kolmio 77 m 2 , 1. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. klo 9-14 Perunalajikkeet: Nicola,Van Gogh ja Melodia Myös porkkanaa, punajuurta, lanttua ja sipulia. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT AR-MI Clean ay 045 120 9378 / Arja ja Mia armiclean@luukku.com __________________________ Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Tilaushinnat 2014 (kotimaa) (sis. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Peltonen p. Ke 17.09.2014 klo 13 lauletaan Päijännekodilla yhdessä asukkaiden kanssa. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen Veikko Mattila p. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Esitys Kuhmolassa su 14.9. 0400 779 632 / 040 504 7374 __________________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Pe 19.09.2014 klo 13 yhteislaulut ja bingo (2 x 2 €) Kuhmolassa, kahvi 2 €. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 66 000. P. 045 636 3889 / Eija __________________________ __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 040 5415 723 HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 10. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. 046 544 9230 __________________________ Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. tilaus 68 e Ilmoitushinnat 1.1.2014 alk. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 0400 425 708 Aluejohtaja, VTS Ermo Piispanen p. Kahvi 2 €. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. (014) 821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. Vap. Irma Kallio p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. P. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Hintoihin sisältyy alv 24%. 555 1066, 040 708 7647 __________________________ Tili Salo 040 508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Pohjola Vakuutus Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen 010 257 1201 __________________________ LähiTapiola Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. Aamupäivällä markkinatunnelman takaa haitarimusiikki LIIKEHAKEMISTO Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 105,e ja 10,e/lisärivi (alv 0%) KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. Tiedustelut Pekka Tervala 0400 355 485 • • • • • • • • T UORE T ORI • VESIJAKO • • • • PERUNAMARKKINAT la 20.9. Kuusamon mansikkatilan MEHUJA ja HILLOJA, Sarkasen tilan TERNIMAITOA, uunituoreita, aamulla leivottuja LEIVONNAISIA. 040 587 7830 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. Marttojen jäsenilta 16.9.14 klo 18 Rantasilla Pappilantie 10:ssa. klo 17.00 Liput 5 € – K7 – Minisankarit Ruohonjuuritasolla ELOKUVAT Toimittaja Päivi Hotokka opintovapaalla 1.9.-14–31.5.-15 sijaisuutta hoitaa: Toimittaja Niina Huuhtanen 040 769 4777 Johan on markkinat Täysin remontoitu yksiö 30 m 2 lasitetulla parvekkeella. N Putkiasennus 050 461 7575 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. 050 520 6442 myydään Nyt palataan ruotuun! Jatkossa kokoontumiset Kuhmolassa parillisten viikkojen perjantaisin klo 13. Hp. erikoiskuljetukset/kotim. Petri Liehu 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUKKOLIIKKEET Päijänteen lukko ja mökkipalvelu Lukkotyöt ja talonmiestyöt P. 0400 852 532 __________________________ PITOPALVELU yms. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri 040 586 7729 www.countryhelp.nettisivu.org KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400 779 632 / 040 504 7374 __________________________ SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Ilmainen kustannusarvio. 0400 798143 p. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. Ark. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 63 e 12 kk / määräaik. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. 10-12, 42100 Jämsä p. 24 t. syyskuuta 2014 SEURAT TORIMYYJÄT Kuhmoisten Sanomat Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. KAHVITARJOILU! Perunat lajiteltu ja pakattu 16,25 kg säkki 8,10 kg säkki Tervetuloa markkinoille! toivoo Pasi ja Allu p . (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. 0400 121 997, 0400 415 969 Pienikin ilmoitus tilatussa paikallislehdessä tavoittaa! Onnittele, kutsu tai kiitä ilmoituksella!. (sis. Tarjolla myös lämmintä SAVUKALAA suoraan pöntöstä. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1210 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PESULAPALVELUT JEC PESULA PALVELU OY Nuutinrinteentie 35, Kuhmoinen p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Hintoihin sisältyy alv 24%. 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9.30–15, ti ja pe 9.30–13, to sulj. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 0400 121 997 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. 040 136 3013, 045 636 3889 __________________________ LOKAKAIVOJEN TYHJENNYSTÄ Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. p. alv 24%) Etusivulla 1,71 e /pmm Tekstissä 1,49 e /pmm Takasivulla 1,56 e /pmm Seurapalsta 2,15 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Lämpimästi tervetuloa kaikki vanhat, uudet ja Martoiksi aikovat! Kahviraha 2€. ja Eurooppa OPASOL OY p. 040 536 5663, 0400 350 483 _________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Sähkötyö J. muk. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 4,e. 040 570 1790 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia Irja Tervala 0400 131170 METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi __________________________ Mikan mökkija kiinteistöpalvelu Piipunpellitykset, rakennuspeltityöt, Kysy lisää! 040 185 2727 OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. Asiakaspalvelu Taija Kuivalainen 040 515 2345 Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 TOIMITUS Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2792 (LT-2013) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi palaute@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p
Reliefit taiteilija valmistaa tervalepästä tai abachiasta. Kissat tuumailevat maailmanmenoa Kuhmoisten pääkirjaston galleriassa Koskisen teoksia voi ihailla lokakuun kolmanteen päivään asti. Ilmoittautuminen retkelle Kuhmoisten kirjastossa puh. Paikallisuus ja kuhmoislaisuus näkyvät myös hyvin teoksissa, sillä puuveistosten materiaalit ovat pääosin paikkakunnalta peräisin. Lopullisen muotonsa veistokset ja reliefit saavat erilaisista hiomakoneista ja pienoisjyrsimistä. – Olen innokas ottamaan valokuvia. Reliefien ja veistosten aiheet käsittelevät luontoa, keskeisinä hahmoina seikkailevat lapsenomaiset karhut, veikeät kissat ja ilmeikkäät linnut. – Kaikki pinnat ovat koneiden jälkiä. Ympäristötaideteostensa kautta hän on vaikuttanut Pinsiön alueen maansiirtotöiden vaurioittaman maiseman parantamiseen. Teoksessa Kukamuukuhamuka viitataan tunnetun rap-artisti Cheekin kappaleeseen ja liittyvätpä myös palloa potkivat FC Karhut ajankohtaisiin tapahtumiin. Koskisen karhut ovat lapsenomaisia ja hieman pulskia. Lähtö lauantaina 27.09. Tuumaustauko-reliefi sai alkunsa Vesa Koskisen pihassa ilakoivista oravista. Hänellä on persoonallinen ja pelkistetty symbolikieli, jolla hän kuvaa esimerkiksi musiikkia ja tanssivaa ihmistä. Koskinen käyttää veistosten materiaalina tervaleppää, pähkinäja omenapuuta sekä vuolukiveä. Hän maalaa pelkistettyjä ja hartaita kuvia luonnosta, eräänlaisia luontoikoneita. 18.15. Hän on kahdesta kissasta se hallitsevampi persoona. Kesän muisto -niminen reliefi on itseasiassa yhdistelmä kahdesta eri aiheesta. Retken pääkohteita opastuksineen ovat mm. Rauhala valittiin vuoden maaseutukasvoksi, koska hän kunnioittaa maaseutua valinnoissaan ja arvoissaan. – Olen miettinyt paljon sitä, miksi teen taidetta juuri luontoaiheista. Muuramen kunnantalo, Kuokkalan kartano, kulttuurimesenaatti Kauko Sorjosen säätiö, vanha ja uusi Jyväskylä, Alvar Aallon ja Wivi Lönnin arkkitehtuuri, vuoden 2014 asuntomessualue, Viherlandia ja Luhangan kuuluisa kesäkirkko. Ihmisistä, musiikista ja tunteista -nimisen taidenäyttelyn taulut ovat pääasiassa öljyväritöitä, mutta joukossa on myös teoksia, joissa taiteilija on käyttänyt sekatekniikkaa. Taitelijan yksi tunnetuimmista töistä on Kuutti Lavosen kanssa yhteistyössä tehdyt Tyrvään Pyhän Olavin kirkon sisämaalaukset. – Ei näitä kantaaottaviksi voi kuitenkaan mielestäni sanoa. Tauluissa korostuu Raatikaisen taito yhdistellä värejä ja muotoja. – Meillä on ollut kotona kissoja niin kauan kuin muistan. – Voimme tehdä Suomesta tunnetun puhtaan ruoan maan ja siinä erityisesti paikallisuus on eduksi, Osmo Rauhala sanoo. Yksi kokonainen seinä on nimittäin varattu taitelijan Weikko ja Minni kissoille. KOTISEUTUYHDISTYKSEN JÄRJESTÄMÄ SYYSRETKI 27.09. Poimin palasia sieltä ja täältä, monista eri asioista. 040-3594542. Teokselle nimi rapartistin kappaleesta Useimmat Koskisen reliefeistä on maalattu pastellija akryyliväreillä. Käytän niitä mahdollisimman paljon perinteisen taltoilla tehtävän koristeveiston sijaan. Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys Kuhmoisten Sanomat Galleria Pikantissa Padasjoella on esillä syyskuun ensimmäiseen lauantaihin asti helsinkiläisen kuvataitelija Ari Raatikaisen teoksia. Vuoden maaseutukasvo -tunnustus annetaan vuosittain henkilölle, joka on ollut julkisuudessa myönteisesti esillä kylätoimintaan ja maaseutuun liittyvissä asioissa, ja vahvistanut toimillaan tai esimerkillään maaseudun ja kylien kehittämisen profiilia. Osmo Rauhalasta vuoden maaseutukasvo Ihmisiä, musiikkia ja tunteita Padasjoella Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja, muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksesta meillekin!. Veistoksissa uteliaat eläimet tuumailevat maailmanmenoa, poseeraavat suurten sulkien kanssa ja nahistelevat keskenään. Vaikka teen karhuja paljon, on niillä jokaisella omanlaisensa ilme ja persoonallisuus. Taide syntyy luonnosta Teoksessa FC Karhut potkitaan palloa. – Osa nimistä syntyy vasta siinä vaiheessa, kun työ on valmistunut ja sitä alkaa katsella tarkemmin. kartanokahvit Kuokkalassa ja ruokailun Viherlandiassa. Koskinen sanoo, että puita kuivatetaan ensin useita vuosia, jonka jälkeen niitä työstetään moottorisahalla ja kulmahiomakoneella. Lahtelaisen Vesa Koskisen töitä on ollut esillä noin kymmenessä eri yhteisnäyttelyssä, muun muassa Taidekeskus Leporannassa, Kuhmoisten Riihigalleriassa ja Himos-Centerissä. Inspiraatiota Raatikainen ammentaa musiikista, matkailusta sekä eurooppalaisesta 1900-luvun maalaustaiteesta. Koskisten töiden nimistä käy ilmi, että taiteilijalla on pilkettä silmäkulmassa. Värit ovat tulleet teoksiini ihan muutaman vuoden sisällä, aiemmin suosin enemmän paljasta puuta tai polttokynällä tehtyä pintaa. Luonnon valitseminen töideni aiheeksi ei ole kuitenkaan täysin tietoista. Koskinen kertoo, että kaikki esillä olevat työt on veistetty viimeisten kymmenen vuoden aikana Päijälässä Kuhmoisissa. Mustavalkoinen Weikko-kissa on ollut monien töideni esikuva. Retken hinta 40 €/henkilö sis. Talttaa Koskinen käyttää harvakseltaan. – Puu on osoittautunut hyväksi materiaaliksi, sillä sitä on helposti saatavilla. – Paikallisuus on mahdollisuus, erityisesti ruoan tuotannossa. syyskuuta 2014 Kuhmoisten Sanomat 8 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 JÄTTILENKKI 7 , 95 e/kg 0400 872 461 Niina Huuhtanen Kissanviikset – kiveä, puuta ja vähä muutaki Vesa Koskinen Kuhmoisten pääkirjaston galleria Toritie 42 4.9–3.10.2014 Monet puunveistäjä Vesa Koskisen teoksista ovat saaneet alkunsa valokuvista. Veistoksissa on sekä käsittelemättömiä luonnollisia puupintoja että polttopiirtimellä kuvioituja pintoja. Näyttelykävijä ei voi olla huomaamatta Koskisen viehätystä kissoihin. – Värittömät ovat perinteisempiä. – Reliefien päämateriaalina käytetään sen sijaan ulkomaista abachia helpon työstettävyyden, keveyden ja tasalaatuisuuden vuoksi. Vesa Koskinen kertoo, että karhut ovat jo pitkään olleet suomalaisessa kuvanveistossa kestosuosikkeja. Suomen Kylätoiminta ry myönsi Vuoden maaseutukasvo -tunnustuspalkinnon Rauhalalle nyt jo kolmannen kerran. Kuhmoisten Sanomat Pinsiöläinen kuvataiteilija ja luomuviljelijä Osmo Rauhala on valittu Vuoden 2014 Maaseutukasvoksi. Tätä kautta myös teokseni syntyvät. Teoksen värit ovat peräisin auringonlaskusta PohjoisKarjalasta Höytiäiseltä ja melojakaksikko Lahden Vesijärveltä, jonka rannalla Koskinen asuu. Rauhala on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista kuvataiteilijoista. Ennen varsinaiseen työhön ryhtymistä, on puun oltava täysin kuivaa. Olisikohan se siksi, että olen viettänyt kesät Kuhmoisissa luonnon keskellä. Rauhala on osallistunut aktiivisesti kylätoimintaan kotiseudullaan Pinsiössä. Kuhmolan edestä klo 09.00 ja paluu n. – En oikein tiedä, miksi niistä tulee tämän näköisiä. Keskiviikkona 10