Kaikki eivät tosin malttaisi odottaa vuotta, sillä jouluiltamiakin ehdoteltiin. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 28 2012 62. edullisesti k-marketista! 9 95 kg Palvelusta! ERÄ! Tuore NIERIÄ Ruotsi Palvelusta! 9 95 kg ERÄ! Tuore SIIKA Suomi 24 90 kg Palvelusta! Lampaan ULKOFILEE PORSAAN LEIKE Suomi maustamaton ja marinoitu 11 95 kg Palvelusta! Henna Siponen Suuren omenapuun alla, päre sylissä ja helmeilevä boolilasi kädessä on ihana viettää kesäinen ilta. Jälkiruoaksi tarjoiltiin suomalaista panna cottaa ja suomalaisissa marjoilla täytettyjä macarons-leivoksia. Kapsäkin takapihalla vietettiin Kuhtuu-perjantaina leppoisaa iltaa hyvän ruuan ja musiikin parissa.. Kuten se oli varmasti osalle vieraistakin. Eino Leinon päivänä, runoilijan sanoja kuunnellen ja lauluja laulellen, voiko mikään olla paremmin. Maaret Viertiö puolestaan luki runoja ja laulatti yleisöä. heinäkuuta 2012 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI KAUPPIAS HOITAA HOMMAN KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen puh. He opiskelevat kotitaloustieteitä, mutta tällainen ruoanlaitto oli heillekin kokemuksena ensimmäinen. Kahdeksan eri alkupalaa aseteltiin päreille ja nautittiin käsin. Päreeltä löytyi muun muassa Ruokaa, runoja ja laulantaa kuhachevicheä ruislastulla, perunaröstiä hernepestolla, hirvipullia katajanoksaan niputettuna sekä monia muita herkullisia makuyhdistelmiä. – Kulttuuriyhdistyksestä otettiin yhteyttä, että olisimmeko innostuneita järjestämään tapahtuman Kuhtuuviikolle, Kapsäkin Juha Kulju taustoittaa. Päreistä tehdyille lautasille oli katettu suomalaisten sapas-herkkujen lisäksi Matleena Junttasen laulua Miika Leinosen säestäessä. Sapakset, eli suomalainen versio tapaksista, olivat kuin pieniä taideteoksia. lisää: www.k-market.com HINNAT VOIMASSA TO-LA 12.-14.7.2012, ELLEI TOISIN MAINITA. vsk Keskiviikkona 11. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Palvelemme: ma-pe 7-21 la 7-18 su 12-18 Kts. Tunnelma oli rennon viihtyisä, ja monet vaativatkin, että tilaisuudesta tehtäisiin perinne. Kapsäkki kuhtui väkeä terassilleen viettämään runon ja suven iltaa perjantaina. Musiikillisen illan kruunasivat sapakset, jotka oli taitellut Juha Kuljun tytär Essi sekä hänen ystävänsä Virva Viljaala
Riihigalleria on viimeinen paikka, missä näyttely on nähtävillä. Kutittaisko heinänkorsi nenää, vai onko vaan silmät kiinni ja unen pehmoista. Ihmisen suhde taloon on päivätajunnan aikana toinen. Tulis mieleen vaikka, miksi ne roikkuu sillä tavalla retvakoiden kantojen varassa, painavat lehdet. Sen lauantain iltatunnit omistin herkuttelulle. Ehkä tässä talossa asutaankin kerroksittain nykyistä ja entistä aikaa. Myllätään, haistellaan, tunnustellaan, leikitään, lisäännytään ja kuollaan. Metsähiiret kisaavat gallerian seinillä, yksi niistä kurkistaa varjona isojen pullojen takaa. Tulimme suoraan pikkutyttöjen onnenmaahan, niin paljon oli nukkejakin siellä ja kaikkea muuta, mitä kerätä voi. Ihminen haluaa tehdä talosta oman kuvansa, ikuisen, muuttumattoman. Riihigalleriaan sijoitettuna näyttely on yhtä aikaa sekä monta teosta että yksi suuri teos harmaine hirsiseinineen. Täällä joimme myös ne matkan ainoat kahveet, mikä kiristikin meikäläisen nutturaa. Olis niinku raukee olo, ensteks painava ja sitten kevyt ja leijuva. Pellot ja pientareet olivat täynnä luonnon luomia ihanan värikkäitä kukkapenkkejä, koivut vihreitä ja järvetkin näyttivät edelleen sinisiltä. Ennen kuin ehtisi siitä toimelleen, paita liimautuisi ihoon. Paistaminen oli osattu ”nappiin”, sillä siihen oli saatu melkeinpä jälkiuunileivän maku ilman pintakovuutta. Oli hyvä reissu, ja luulen, että kaikki ovat tyytyväisiä paitsi ne, jotka eivät tulleet mukaan. Ei ollut viimeisten vieraiden aika – vielä. Tuoksuisko jo vastapoimitut mansikat. heinäkuuta 2012 2 LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 11.7.2012 Vesa Koivu Olis silmät kii ja helle ja joku riippumatto puitten katveessa. Seuraava kohde oli tehtaanmyymälä, josta täydensimme paperintarpeemme. Sitten matka jatkui, ja kohteena oli suuri kirkko, jonka erikoisuutena oli taulu, johon oli kirjoitettu sitä rakentamassa olleiden miesten nimet ja ammatit. Talo on ihmisen alitajunnallinen elementti. Kiitos, että saamme olla Viimeiset vieraat -näyttelyn viimeiset vieraat. Hei, kuvassa 21 näkyykin häivähdys asukkaasta istumassa ikkunan ääressä, hän ei näe oravan tai metsämyyrän syömää mattoa eikä näädän ulosteita, vaan mielensä maiseman. Saavit menee hetkessä yli. Maku ja tuoksu olivat vain jääneet matkalle. Uusia perunoita, voita, silliä ja kesäsipulikermakastiketta, viimeisen perunan päälle kunnon voinokare ja silleen. Kiitos jokapäiväisestä leivästä! Veikko Kilpanen Veikko Kilpanen kuvasi leipäkilpailun huutokaupasta ostamansa ruisleivän.. Auton sitten käännyttyä kohti pohjoista se aiheuttikin iloiset aplodit, siis suunta ainakin oli mieleinen. Oli kuppeja, kannuja, kortteja ja myös kuuluisien maalareiden tauluja muun muassa Sorsakoski, Gigantti ja Gool joitakin mainitakseni. Matkalle ilmoittautuessamme emme tienneet, mihin menemme ja mistä tulemme. Näyttely tuo mieleeni muistumia unista, joissa pienet vieraat valtaavat talon, enkä pysty silti olemaan lumoutumatta niiden huolettomuudesta ja leikkisyydestä. He ovat puhdistamassa kattoa ja rännejä, kaivamassa ojan tapaista talon ympärille alahirsien säästämiseksi ja kengitysten välttämiseksi, kittaamassa pieteetillä kuistin moniruutuisia ikkunoita, uusimassa pärekattoa yltyen jiirien kohdalla suoranaiseen taiturimaisuuteen. Aika menis minne lie. Talon viimeiset vieraat elävät nyt täyttä elämää pikkuhiljaa periksi antavan kurkihirren alla. Ruoka olikin erikoista ja hyvääkin, sisälsihän menu sinisimpukoita, sammenmätiä katkaravun pyrstöjä ja jälkiruokana rommisorbetteja. Talon emäntä tunnustikin olevansa innokas keräilijä. Asetin sen rinnalle mittasuhteita osoittamaan viime vuosisadan puolivälistä peräisin olevan litran kokoisen Paula-tölkin. – Sain huudetuksi lauantaina Kuhmoinen kuhtuu -tapahtuman leipäkilpailun huutokaupasta sen viimeisen leivän, jonka ilmoitettiin olevan kilpailun voittaneen leipojan tätä hetkeä varten valmistama tuote. Ja sitten käännettiinkin linjurin nokka kohti Kuhmoisia. Ja kimalaiset surisisi, räksät rähjäisi ja heinikko rapsahtelisi, kun sirkat ja muut liikkuis. Leivän koristeena olleet tämänkesäiset tähkäpäät liittivät näin oivallisesti menneen nykypäivään. Näyttelyä katsellessa näkökulma hiljalleen muuttuu. Kuuntelis, kun peltikatto lörpöttää ja vesi romisee alas syöksytorvia. Kuka sen voisi tietää. Sitten tulikin jo se viimeinen ja ehkä myös erikoisin matkan kohde. Vajottais ja vaivuttais taas. Unettais aika lailla, matto keinuttaisi hiljaksiin ja oksien välistä näkyisi viaton taivas. Hiljenis siihen. Kyseessä oli lapsuudenkotini, joten en siihen pystynyt. Taas ajautuis tyyntymykseen, kääntys siitä kyljelleen ja olis löyhä olo. Kohta olisi taas kuivaa yllä, ja tää kävis vaikka puusohvaan loikomaan. Poissa on ainoastaan ihmistä riivaava huoli rakenteiden kestävyydestä. Eikä hän tunne hylätyn huoneen koleutta vaan tutun uunin lämmön. Havahtuis vähän, jokuhan on siinä alkanut häiritä. Haavan lehdet läpsyisi kauempana. Päiväkin on mitä kaunein ikkunan takaa kuuluvine linnunliverryksineen. Sirkka Ottelin Se sokkoretki Oli siinä näköä, kokoa ja makua! Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. Päivän tällaisen kun sais lakkariin, sen tietäis, että se on saatu, eikä mennyt kesä hukkaan. Kävis korvaan, kun heinän helpeet heiluu ja kissankellot kilisee. Entä jos minäkin olisin taannoin asettunut huomaamattomaan paikkaan seuraamaan näätäperheen elämää. Tulihan sen ensimmäisen pysähdyksen vuoro. Tuskinpa se ”yksi huurteinen” on paremmin osunut paikalleen kuin sillä hetkellä! Tottahan toki otin leivästä kuvankin. Kuin huomaamatta katse hakeutuu gallerian seinän vanhaan, lahonneeseen, jo kuivuneeseen kohtaan. On helppo kuvitella kuvien aikaisemmat asukkaat taloa ylläpitävien askareidensa pariin. Tunsin omistavani leipien leivän, kenties yli satavuotisen ajan perinteet mukanaan kuljettaneen ruisleipätaikinajuuren synnyttämän prosessin ja asiansa osaavan leipojaemännän yhteistyön tuloksen. Ainakin vanhojen talojen rakastajan se saa ristiriitaisten tunteiden valtaan. Ukkoskuuro yllättäisi. Retki sattui sopivasti kesän kauneimpaan aikaan. Kuin uis usvan läpi itekin ja hahtuvia, höytyjä ja valon hapsuja. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 11. Vähän niinku nukahtais, heräis ja vaipus taas uneen. Ensin napsuisi muutamia kuumia pisaroita, ja kohta sataisi jo rankasti. Kas tuossahan roikkuvat haalarit ja työtakki omissa nauloissaan. Tai lienevätkö kasvihuoneen pakkokasvatuksen tuotteita, jotka elävät EU-direktiivien ehdoilla. Pyyhkäsis vaan muurahaisen pois kintuilta ja venyttelis Olis kesä ja kärpäset taas. Kun jääkaapista löytyi vielä tuliaisiksi saamiani mansikoita, omaa hapattamaa viiliä ja talkkunoita, oli ateria täydellinen. Oisko siellä kuulevinaan kahvinkeittimen porinaa. Olipa outo juttu, kun tulimme suoraan naisten maailmaan, ja voi sitä kiusausten paljoutta. Häntiä ja varpaita. Näyttely on yhtä aikaa kaunis, rujo, surullinen ja lohdullinen. Tuula Kindberg Viimeiset vieraat Kuhmoisissa Bussillinen eläkeliittolaisia lähti puheenjohtajamme Paula Jokelan järjestämälle sokkoretkelle. Märät kivet pistelisi jalkapohjia, kun menis pihan poikki sisään. Käviskö pakkasen ovi, kuuluisko lusikan kilinää. Niitä ei sureta, vaikka niiden asunto muuttuukin hitaasti tomuksi. Nostan hattua tämän leivän leipojalle, sillä leivän rakenteesta pystyin toteamaan, että sitkoaineiden puuttuessa pehmeän taikinan muodostaminen näin suureksi reikäleiväksi osoittaa Oodi ruisleivälle myös käden taitoa. Hain ja löysin leivän tuoksussa ja maussa yhtymäkohtia lapsuusvuosien ajoille, jolloin oma äitini leipoi leivät. Olikin tullut jo lounasaika ja ravintola. oli hattuja huiveja ja tuoksuja ja kaikki varmaan tuotu suoraan Pariisista. Se oli myös kunnianosoitus kuhmoislaisen ruisleipäperinteen vaalimiselle, sillä tämä oli ensimmäinen Kuhmoisissa järjestetty ruisleipäkilpailu, jonka säännöt edellyttivät vain ruisjauhon käyttöä perinteisen taikinajuuren ollessa happamuuden säätelyn ja nostatuksen peruselementti. Kuhmoisten Riihigalleriaan on kesänäyttelyksi saatu paljon huomiota herättänyt Kai Fagerströmin ja Heikki Willamon näyttely Viimeiset vieraat . Olis hyvin lämmin, mikä sulattaisi jäseniä. Ostin kaupasta vielä nipun, joka erehdyttävästi muistutti näöltään tilliä, laskussakin näytti niin olevan
Päivi Hotokka Muistolan salissa Päijälänraitilla sunnuntaina järjestettävä kamarimusiikkikonsertti täyttyi ennakkovarauksista. Ovelta ei siis enää ole saatavissa lippuja konserttiin, jossa esiintyvät Trio Soinnukas ja kitaristi Taavi Kiviranta. Siinä Kuhmoisten ensimmäisen leipämestarin ohjeet kunnon ruisleivän tekoon. Kuhmoisten Sanomat Pohjoisportissa sijaitseva kirpputori on muuttamassa. Radalla on myös mahdollisuus seurata ja pelata Porin 75-raveja niiden päättymiseen saakka. Tämä sekoitus lähti parempiin suihin 15 euron hinnalla. Viime vuoden voittaja ja rataennätyksen omistaja Vickwire saa vastaansa muun muassa Dundeen sekä kotiradan kaksikon Albino Star ja Ugo. Kuhmoisten puolella Arvajalla asuva leipämestari on sekä historian ensimmäinen voittaja että idean äiti. – Kuhmoinen tarvitsee perinteitä ja kyllä tästä tulee sellainen. Ensiavun puhelinnumero on 020 638 3333. Laboratorioon voi tehdä ajanvarauksen Jämsän laboratorion kautta. Lauantaina pääosassa ovat aloittelevat hevoset ja tasaiset pelilähdöt. Yksikään ei noussut selvästi ylitse muiden. Muistolan emäntä Sinikka Mäkinen kertoo, että saliin Muistolan konsertti varattiin loppuun mahtuu 40 tuolia, ja kaikki paikat varattiin jo viikkoa ennen tapahtumaa. heinäkuuta. Meklarina toiminut Heikki Vilppala joutui kovan tehtävän eteen, sillä pussista, johon oli koottu maistiaiset jokaiselta kilpailijalta, saatiin aikaiseksi varsinainen huutotaistelu. elokuuta. Marjatta Laine on varmasti oikea leipuri avuksi. Voittajan leipää tuomarit kuvailivat sanoilla perinteisen kokoinen ja näköinen, tasaisesti revennyt ja aromikas. Molempina päivinä on mahdollisuus myös poniratsastukseen. Mies kärysi ratista Henna Siponen Maatalosta rukiit, myllärille ohjeet jauhaa jauhot karkeiksi, kahden yön yli hapatus, löysä taikina ja karkea suola. Oli vaikea tehtävä, 34 vuotta Kuhmoisissa leipuriMestarin elämänresepti: ruisleipä, sisu ja syli na aikoinaan toiminut Sirkka Hanki toteaa tyytyväisenä. – Ensin maisteltiin, että happamuus on kohdallaan, kotitalousopettaja Pirjo Savijärvi kertoo. – Olen ylpeä tästä osaamisesta. Itse hän oppi ruisleivänteon salat omalta äidiltään 40 vuotta sitten. – Hyvä taso. Kirpputori muuttaa. – Se oli myös alta ja päältä hyvännäköinen, Hanki juttelee. Kuhmoisten Sanomat Viime viikon tiistaina poliisi puhallutti autoa ajaneen kuhmoislaisen miehen Satamatiellä aamuyhdeksältä. Tuomariston jäsenet olivat sitä mieltä, että ruisleiväntekoa pidetään liian vaikeana hommana. Vilppalan oikealla puolella Eila Lius ja voittaja Marjatta Laine. – Talossa on taikinavalta silloin, kun ruisleipä on uunissa. Nykyään Laine leipoo kerran kuussa 15 leivän satsin. Sijaispulasta johtuva sulku jatkuu neljä viikkoa, ja vastaanotot alkavat Kuhmoisissa jälleen 13. heinäkuuta 2012 Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten terveysaseman kesäsulku alkaa ensi viikon maanantaina 16. Ohjastajista viikonloppua tähdittävät muun muassa Esa Holopainen, Juha Utala, Teemu Okkolin, Niko Jokela, Jani Ruotsalainen sekä Henri Bollström. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin ajokieltoon. Kirpputori on muuton vuoksi suljettuna 30.–31.7. Marjatta Laine sai itselleen leipälapion, joka voittajalle ojennettiin palkintona maistuvimmasta ruisleivästä. Lapsille on lauantaina tarjolla keppihevoslähtö, jossa on sarjat alle 10-vuotiaille ja 10–12-vuotiaille. Vuonna 1961 syntynyt mies sai hönkäisyllään alkometrin näyttämään 0,78 promillen lukemia. Elokuun alusta Työvoimareservin kirpputori avaa ovensa entisissä ravintola Tehin tiloissa. Lehmänsarvella reiät pintaan ja pitkä paisto leivinuunissa. Lähdön sponsori on kansanedustaja Timo Soini, joka on luvannut Jämsässä ravataan viikonloppuna paitsi tulla paikalle loimittamaan voittajan, myös antamaan pelivihjeitä. Aika varataan puhelinnumerosta 040 721 4623. – Kyllä oli vaikea valinta, Unnaslahti kiteyttää lopuksi. Heikki Vilppala huudattaa yleisöä ostamaan ruisleipää. Taimi Unnaslahti, Sirkka Hanki ja Pirjo Savijärvi olivat ne onnekkaat tuomarit, jotka saivat maistaa tuotoksia. Jokaisella on oma tapansa ja makunsa. Antti Karhila Ensi viikonvaihteessa ajetaan Jämsän totoravit. ja avautuu uudessa osoitteessa heti elokuun alussa. Kilpailun jälkeen Kuhmolan sisällä jutellaan pitkään leipomishommista. – Ei sitä opi pelkästä reseptistä, täytyy olla vanhemman taitajan opissa, jatkaa Savijärvi. Näin lupaa Eila Lius. Suljettuna ovat lääkäreiden ja sairaanhoitajien vastaanotot sekä neuvola, työterveyshuolto ja mielenterveyden palvelut. Suomenhevosten kovassa voltissa Tähen Tuuri ja Visul saavat vastaansa jämsäläiset Feeliksen ja Edlan. Jos vanhat merkit pätevät, niin tiedossa on suuria kertoimia. Nuorille hevosille on kaksi kovatasoista ja -palkintoista lähtöä. Tuomaristolla vaikea valinta Vain viisi leipuria rohkeni paistaa omat leipänsä tuomariston maisteltaviksi. Juuri on peräisin mummon syntymäkodista 1800-luvulta Hassista, Laine kertoo. Tuomariston mielestä maun lisäksi tärkeää on leivän ulkonäkö ja tuoksu. – Siihen kyllä oppii, se vain vaatii kärsivällisyyttä ja huolellisuutta, Hanki sanoo. – Minun elämäni resepti on ruisleipä, sisu ja syli. Välttämätöntä lääkärin apua tarvitsevat kuhmoislaiset hoidetaan sulun aikana Jämsässä Jokilaakson Terveys Oy:ssä. Voittajan leipä lähti uuteen kotiin viidellä eurolla. Kuhmoislaisia edustaa ainakin Esa Pohjolan valmentama Tiuhtityttö, joka juoksee sunnuntaina Niko Jokelan ajamana. Sunnuntain kohokohta on Jämsän Äijän Ajo. Vasemmalla kilpailun tuomaristo, johon kuuluivat Pirjo Savijärvi, Sirkka Hanki sekä Taimi Unnaslahti. Yleisökin pääsi maistelemaan kilpailijoiden tuotoksia, sillä jokainen osallistuja leipoi yhden ylimääräisen leivän, joka huutokaupattiin Kuhtuu-torilla. Suomenhevosten kisassa Torvisen tallin Virikari on suurin suosikki. Laboratorio sen sijaan on avoinna maanantaisin Terveysasema sulkee ovet ensi viikolla ja torstaisin kello 7.30–10. Kuhmoisten kädentaitajat ry:n Eila Lius tahtoo nostaa Kuhmoisen maailman kartalle ruisleivän teolla. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 11. – Riihikuivatusta tulee kaikkein paras, ja kerran vuodessa pestiin puuastia, 13-vuotiaasta ruisleipää leiponut Taimi Unnaslahti muistaa. Jämsän ensiapu hoitaa vain kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat. Kuhmoisten Kädentaitajat ry:n järjestämä Leivän taitaja -kilpailu oli siis laatuaan ensimmäinen, mutta ei tosiaan viimeinen
tänään Elli, Noora, Nelli, Eleonoora to Hermanni, Herkko, Herman pe Joel, Ilari, Lari la Aliisa, Alisa su Rauni, Rauna ma Reino ti Ossi, Ossian ke Riikka Pirkko Lehto-Järvinen Mäkimaan Muhkun tämän vuoden golfkilpailu kisailtiin jälleen Vammalan Pirunpellossa, joka kilpailijoidenkin mielestä on nimensä veroinen eli haastava kenttä. Kesä – kyselyjen aikaa Mutta joillekin meistä se voi olla myös hermostuttavaa ja kysymyksiä herättävää aikaa. Kesä onkin juuri hyvää aikaa pohtia elämämme prioriteetteja sekä sitä, mihin suuntaan elämämme on menossa. Kuhmoisissa nähtiin kesää viettämässä Hannikaisten houkuttelemina muun muassa Pekka Halonen ja Jean Sibelius. Valo osoittaa, kuinka olemme laiminlyöneet kotiamme ja kotimme siisteyttä ahkeroidessamme työmme ja lukuisten toimiemme parissa. kuuntelemaan Seppo Unnaslahden esitelmää Tanhuan kesähuvilasta. Kilometrejä kertyi noin viisikymmentä ja uskomaton määrä lyöntejä. Lauri Mäkinen toimi myös Suomen Messujen toimitusjohtajana ja vaihtoi matkan varrella nimensä alavutelaisen kotitorppansa mukaan Lauri Kuoppamäeksi. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 11. Monille esityksen kuuntelijoista oli uutta Unnaslahden kertoma, että Lauri Mäkinen oli suomalaisen kotiteollisuuden uranuurtajia, joka toimi vuodesta 1906 lähtien valtion kotiteollisuuden tarkastajana. klo 13. Vuonna 1927 Lahden kaupunki osti kiinteistön käytettäväksi lasten kesäsiirtolana. 2. Kesä saa meidät pohtimaan arkista elämäämme, jonka pohtimiseen me emme useinkaan työtä tehdessämme saa – tai edes halua! – antaa aikaamme. Myös sauna on tältä ajalta. Raamattupiiri Otteleen Tuomalassa Lahtisella to 19.7. Seppo Unnaslahti kertoi Kissakulman nuorisoseurantalolla yleisölle Tanhuan kesähuvilasta ja sen rakennuttajasta, kotiteollisuusmies Lauri Mäkisestä. Esillä on talon vanhaa esineistöä 1800-luvulta 1950luvulle, esimerkiksi huonekaluja, tekstiilejä, työkaluja ja valokuvia. LC-Kuhmoinen. Tanhuan ensimmäinen rakennus oli Unnaslahdesta siirretty yksihuoneinen vaarinpirtti. su helluntaista 15.7. Osaammeko me tarpeeksi kunnioittaa elämämme tärkeimpiä asioita. Ostajan velvollisuuksiin kuului aidata tontti. Kuinka paljon kiireinen Helsinkiin asettunut perheenisä ehti viettää aikaansa huvilalla, ei ole tiedossa, mutta arvata sopii, että ajan tapaan puoliso ja lapset viettivät kesänsä Tanhuassa. Konsertti kirkossa ke 18.7. Auringon valo, joka paistaa ikkunasta sisään kotiin, tuo julmalla kirkkaudellaan esiin kaikki kodin pölyt ja ikkunoiden likaisuuden. Kotiteollisuusmies Lauri Mäkinen osti vuonna 1910 Keikkalan isäntä Vihtori Manniselta tontin Päijänteen rannalta ja rakennutti perheelleen kaksikerroksisen kesänviettopaikan. Aurinko paistaa ja lämmittää. Missä sinun sydämesi on. Polvivammainen porukan nestori nappasi voiton kuin varkain. Seppo Unnaslahti muistutti mieliin, kuinka Jyväskylän seminaarin opettaja P.J. Vaikka kesää saatiinkin odottaa ehkä hieman totuttua pidempään, sen voidaan nyt viimein sanoa koittaneen myös meidän rakkaaseen koto-Suomeemme. 9, kristinoppi: 37-39, ja virret 227 sekä 231. Kor. Naisia olisi toivottu lisää mukaan. Kinkerit Pihlajakosken Makasiini-Kahvilassa su 22.7. 6:21). heinäkuuta 2012 4 VIIKON NIMET HARTAUSKIRJOITUS Mira Vaha Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 7. Hyvä Muhku! Bogey-pistetulokset: Jouko Järvinen 29p, Reijo Svärd 29p, Jouko Järvisellä pienempi tasoitus, siitä voitto Janne Mäntylä 28p, Liisa Santanen 26p, Matti Santanen 23p,Tapio Suutari 17p, Martti Åkerlind 13p. Ihmiset astuvat ulos kodeistaan valoon, viettämään aikaa ystäviensä kanssa lomaillen ja rentoutuen pitkän työrupeaman jälkeen. Maratonkisassa oli ollut osanottajia noin 40, niistä Mäkimaan Muhkun edustajia kaksi. Ainoana naisedustajana oli tänäkin vuonna Liisa Santanen. Kahtena peräkkäisenä vuonna hän oli myös voittaja, mutta nyt löytyi vastus. Elämmekö me niin, että arvostamamme asiat myös näkyvät meidän elämässämme. Kesä on monelle juuri levon ja rauhan aikaa. 2012 Kaisa ja Matti Inkiläinen Kuhmoisten Sanomat Vanha-Puolamäen kotimuseo Orivedentien varressa on avoinna yleisölle ensi sunnuntaina 15. Martti Åkerlind voitti pisin draivi -kisan, ja lähemmäksi lippua -kisan voitti Liisa Santanen. Raamatussa sanotaan: Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi (Matt. Golfsankareiksi tuloksista huolimatta voidaan nimeMäkimaan Muhkun golffarit vauhdissa tä Tapio Suutari ja Janne Mäntylä. Vanha-Puolamäki kiinnostaa kävijöitä, sillä ryhPuolamäki avoinna vielä ensi sunnuntaina mätilauksia on jo tehty joka viikolle. Mukaan kilpailuun olivat saapuneet edellisen vuoden osanottajat. heinäkuuta. Jo joutui armas aika ja suvi suloinen , lauletaan tutussa Suvivirressä. Läksyt: Raamattu: 1. klo 19. Missä sinun aarteesi on. Tyttö 4.7. Laulu, Johanna Rusanen-Kartano, säestää Ilmari Räikkönen, ohjelma 20 e ovelta. Hänet palkittiin ansioistaan teollisuusneuvoksen arvonimellä. Keikkalan maista lohkottu huvilatontti oli kooltaan 1,4 hehtaaria, ja siihen sisältyi leppeää rantahietikkoa 300 metriä. Myös toisten ihmisten näkeminen yhdessä kaupungilla, nauttimassa kesästä ja toistensa seurasta, voi saada meidät pohtimaan, miten me itse olemme vuoden aikana laiminlyöneet perhettämme ja ystäviämme, keskittyessämme työntekoon ja siihen, että näyttäisimme toisten silmissä ahkerilta ja kunnollisilta työntekijöiltä. klo 10. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Reino Olavi Setälä Keski-Lahden seurakunnasta 73 v. Mäkinen järjesti myös verkostoja, joiden kautta käsityöläiset saivat tuotteitaan markkinoille, ja toimitti Kotiteollisuus-lehteä vuodet 1907–1931. Mikä elämässämme on todella tärkeää ja arvokasta. Museota esitellään lisäksi tilauksesta pienryhmille 5. Kaksikerroksinen päärakennus kohosi rantatörmälle vuonna 1914, ja sen rakensi hirrestä kirvesmies Janne Heikkilä työkuntineen. Vesa Koivu Viitisenkymmentä ihmistä oli saapunut Kissakulman nuorisoseurantalolle tiistaina 3.7. elokuuta asti. Hannikainen antoi alkusysäyksen Kuhmoisten huvilaasutuksen ensimmäiselle aallolle. Lauri Mäkisen sisar Maija Mäkinen oli Pekka Halosen puoliso, ja myöhemmin myös Haloset perustivat itselleen vakituisen kesäpaikan Kuhmoisten Kivikoskelle. Puolamäen työkaluja.. Hannikaiset viettivät kesiään Koukanniemen taTanhua – Kuhmoisten ensimmäisiä huviloita lossa jo 1800-luvun puolella ja hankkivat sitten oman Aavaranta-nimisen huvilan Päijänteen Tehinniemeen. heinäkuuta Vammalan maratonissa kisattiin yhteen menoon neljä kierrosta, aamuviidestä keskiyöhön. Järj. He nimittäin urakoivat maratongolfin. klo 19. Kauppaan kuului, että ostaja sai tehdä kaivonsa Keikkalan maalle ja Tanhuaan oli lupa rakentaa tie ja vetää puhelinjohdot Keikkalan maiden kautta. Siinä sitä kysyttiin kuntoa ja sisua
Einari Sihto piirtää Kuhmolan edustalle nuotiota, joka edustaa tulta, ja sisar Reetta täyttää vesi-lohkoa piirtämällä kastelukannua. – Tämä on aika erilaista, kun maa ei ole niin tasainen. Piirtäminenkin luonnistuu mainiosti. Valmiiksi tehtyihin lohkoihin on kirjattu elementit ilma, tuli, vesi ja maa. Asfaltti sai väriä pintaan Reetta Sihto, 11, piirtää väriliiduilla kuvia Kuhmolan tähden edustan asfalttiin. Matti ja Mikko Peltonen, Anu Kaakko sekä Matleena Junttanen esiintyivät Toritiellä. Senni Vesikallio ja Anna Juurikka lausumassa runoja.. Nämä neljä elementtiä johdattavat kuhmoislaisia taiteilemaan aiheeseen sopivia piirroksia tummaan maahan. Nuorten taiteillessa asfalttiin Anna Juurikka ja Senni Vesikallio nousevat suihkulähteen reunustalle ja aloittavat runonlausunnan. Näiden lisäksi kaksikko lausui alakoululaisten kirjoittamia runoja. Ei se kyllä ole. Musiikilliset nuoret esittivät joka kohteessaan kolme kappaletta. Eikä ihme, sillä nuori mies harrastaa sekä motocrossia että enduroa. – Puhuttiin autossa, että miten benji-hyppy on vaarallisempi kuin laskuvarjohyppy. Ilma-lohkoon on syntynyt myös hieman erikoisesti benji-hyppääjä. Tarjottimella on tunnettujen suomalaisten runoilijoiden teoksia. Kauppojen edestä ryhmä siirtyi kirjaston ovien sisäpuolelle, jossa tehtiinkin tarkat viritykset ennen soiton aloittamista. Einari-veli, 8, taiteili sitten laskuvarjohyppääjän, ja monta muuta piirrosta. Nuoret toivat kulttuuria kadulle Nuorisojaos perustettiin keväällä edistämään Kuhmoisten nuorisokulttuuria. heinäkuuta 2012 Henna Siponen Elävää musiikkia Toritiellä, katutaidetta ja runonlausuntaa Kuhmolan edustalla. Yksi kantoi mukanaan selloa, kahdella oli kitarat ja yksi piti huolen, että ääni kantaa. Ei voi piirtää kovin yksityiskohtaisesti, mutta värejä voi käyttää, Reetta toteaa. Nuoren käsissä maahan on piirtynyt muun muassa suihkulähde, retkeilijä sekä puita. Paikalle saapunut väki saa kuulla muun muassa Tommy Tabermania, Saima Harmajaa ja P. Repertuaarista löytyi Egotrippiä, Haloo Helsinkiä sekä CCR:ää. – Kulttuuria nuorille nuorilta, kiteyttää Juurikka. Nelikko soitti ja lauloi Samaan aikaan, kun Kuhmolan edustalla lausuttiin ja piirrettiin, toritiellä liikkui neljästä nuoresta koostunut ryhmä. Siinä Kuhmoisten kulttuuriyhdistyksen nuorisojaoksen ponnistus Kuhtuu-viikon perjantaina. – Aluksi ideat pyörivät musiikista sketseihin, mutta sitten päädyimme musiikkiin ja kuvataiteeseen, nuorisojaoksen hallitukseen kuuluva Anna Juurikka selvittää. Useimmat Einarin taiteesta liittyivät jollain tavalla urheiluun ja moottoreihin. Idea tähän syntyi autossa matkalla paikan päälle. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 11. Kuhtuu-viikon ohjelma lähti liikkeelle Risto Ojalasta, joka soitti nuorille ja kyseli heitä mukaan. – Olen laulanut ihan pienestä pitäen, kertoo Matleena Junttanen. – Vire kärsi vähän lämmöstä, jouset venyy, Kaakko harmitteli. – Ihan huvikseen tulin tänne, tykkään piirtämisestä. Mustapäätä. Veljekset Matti ja Mikko Peltonen soittivat kitaraa, ja sellon kielet ovat soineet Anu Kaakon käsissä jo 4-vuotiaasta lähtien
Viime vuonna Eloranta opiskeli muun muassa Pekka Halosen akatemian kuvataiteen linjalla. Aluksi he miettivät taideleiriä, mutta se vaihtui taidenäyttelyksi perhetuttavuuden avustuksella. Elina Strandberg on koulutukseltaan taiteen maisteri, ja Kuhmoisten näyttelyn lisäksi hän pitää tänä vuonna vielä kaksi yksityisnäyttelyä. – Tykkään, jos joku vanhempikin työ toimii vielä. – Tiloissa ei olekaan ollut ennen Kertun maalauksia esillä. Näyttelyn vanhin tuotos on vuonna 1970 valmistunut sängynpeitto. Yksityisnäyttelyiden lisäksi hänen töitään voi nähdä ryhmänäyttelyissä Hyvinkäällä sekä Galleria Huudon 10-vuotisjuhlanäyttelyssä Helsingin Jätkäsaaressa. Minulla on erikoinen värimaailma, siitä joko tykkää tai ei. Kaadi , Luokan psykiatri sekä Vesimosaiikki , joka on Strandbergin yksi suosikeista. – Tultiin tänne vuonna 2006 ja lehdessä kirjoitettiin, että täällä pitäisi järjestää jotain. Helsinkiläinen Seppo Eloranta on iloinen saadessaan esitellä töitään Kuhmoisissa. Meillä oli haaveena, että jotain tehdään, Hannu kertoo. Teoksien takana ovat kuhmoislaista syntyperää oleva Kerttu Savijärvi sekä helsinkiläinen Seppo Eloranta. Työt kertovat omasta arjesta ja Strandbergin kolmen lapsen kasvamisesta. Mahtava luonto ja ihmiset, Pirjo Koskinen hymyilee. Helsinkiläinen taiteilija kertoo näyttelyssään olevan kaksi eri puolta. Pirjo Koskinen, Kerttu Savijärvi, Hannu Koskinen, Seppo Eloranta sekä Pirjo Eloranta. Vanhimman näyttelyssä olevan työn Strandberg on aloittanut vuonna 2005. Tänä vuonna hän on maalannut yhden taulun. Hänen taideharrastuksensa lähti talossa uudelleen käyntiin, ja unelmana talossa pidettävästä näyttelystä toteutui, vaikka omaa tuotantoa ei vielä ole esillä. heinäkuuta 2012 6 Henna Siponen Kotajärven näyttely Kerttu Savijärvi ja Seppo Eloranta Haikupohjantie 797 Puukkoinen 8.–15.7.2012 Kuuden vuoden näyttelypaussi on ohi, ja Puukkoisten Kotajärven näyttelytilat herätetty henkiin. Hän on osallistunut monille eri kursseille, ja töitä on ollut esillä monissa tilaisuuksissa. Kotajärvellä on pidetty näyttelyitä jo 60-luvun loppupuolelta. Näyttelyssä esillä on keramiikkaa, tauluja, posliininmaalausta ja vähän tekstiilitaidettakin. Koskiset kävivät juttelemassa ajatuksestaan Kerttu Savijärven kotona Jämsässä, ja sieltä löytyi tauluja sohvan takaa. – Teoksista löytyy aikaa, kasvua, matkaa ja surutyötä, taiteilija luettelee. Nimistä löytyy huumoria, seiniltä löytyy muun muassa Kympin tyttö , Barri A. Nimettömässä näyttelyssä on mukana myös jotain vanhaa. Ajan ja matkan mittarit sisältää värikkäitä sukkia, joita on kerätty sekä omilta lapsilta että naapureilta. Teokset sopivat tilaan, ja niillä on tilaa hengittää. Kuka vaan, kun istuu vain keinutuolissa, niin kaikkihan siinä sortuu, Savijärvi painottaa. Heidän ansiostaan Kotajärven näyttely on maalattu eloon kuuden vuoden tauon jälkeen.. – Jotain syntyy niin kauan, kuin joku paikka liikkuu. En laittanut näyttelylle nimeä, kun ajattelin, etten tee tästä liian juhlavaa. Lempeän pastelliset sävyt hehkuvatkin lähes jokaisessa työssä. On sanottu, että ote ja värien käyttö on rohkeaa. Surutyötä kuvaavassa Vesimosaiikissa on käytetty pleksiä, pvc-muovia, ledvaloja ja vettä. Puhe kääntyi Seppo-miehen taideharrastukseen ja sen mukana näyttelyn idea syntyi. Omistajien haave toteutui Kuusi vuotta sitten Kotajärven talo vaihtoi omistajaa, ja isäntäpariksi asettui Hannu ja Pirjo Koskinen Helsingistä. – En ole taiteilija, olen harrastaja, Savijärvi toteaa. – Täällä on ihan samanlainen lämmin tunnelma kuin aina ennenkin, toteaa eräs näyttelyvieraista heti alkajaisiksi. Jos jotain uutta vielä keksii, niin Kotajärven näyttely herätettiin unilta kyllä sitä voi tehdä, Savijärvi uskoo. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 11. Toinen osa kertoo nuorista ja toinen puoli on se taustalla oleva vanhempi sukupolvi, joka katsoo hieman nuorten perään. – Harrastaminen pitää hengissä. Olet kyllä ajatuksiltasi tosi young, Eloranta sanailee. Elorannalta esillä on lähes 40 työtä, joista suurin osa on valmistunut viime talvena. – Paikka on lumonnut meidät. Hän kertoo oppineensa kaiken kantapään kautta, ja lähes kaikkea hän on opetellutkin. Eläkkeelle opinto-ohjaajan töistä viime vuonna jäänyt helsinkiläinen on ollut aina kiinnostunut taiteesta. – Minulla on värikäs tyyli. Jotain nuorta ja jotain vanhaa Henna Siponen Elina Strandberg maalauksia ja installaatioita Pääkirjasto Toritie 42 1.7.–31.7.2012 Kesäkuhmoislainen Elina Strandberg on tyytyväinen katsellessaan näyttelyään kirjaston alakerrassa. Aiemmin tiloissa on nähty pääasiassa tekstiilitaidetta, mutta nyt esille on asetettu maalauksia ja keramiikkaa. Päijälässä Mikkolan talossa vapaa-aikaansa viettävän helsinkiläisen Elina Strandbergin taidetta on ensimmäistä kertaa esillä Kuhmoisissa. – Luulin, että tilaa on 50 neliötä, mutta sitä olikin sata, hän naurahtaa. Savijärven tauluissa esiintyy kuhmoislaista maisemaa, ja hän toteaakin, että tuttuja maisemia on helppo maalata. Se ei ole esillä, kun ei sopinut näyttelyyn. – Siitä tykkään hirveästi, se on joka kerta erilainen. Taulut on tehty akvarellilla ja akryylillä. – Tykkään väreistä. Vanhat tuttavat Pirjo Koskinen ja taiteilija Seppo Elorannan vaimo Pirjo törmäsivät sattumalta toisiinsa linja-autossa. Täällä on nyt yhdistelmä kaupunkilaista ja kuhmoislaista, Hannu Koskinen kiteyttää. Jämsäläistyneen Savijärven näyttelytyöt ovat pääosin vanhempaa tuotantoa. On tauluja ja installaatioita. – Tämä on minulle ensimmäinen yksityisnäyttely, vaikka onkin yhdessä Suomen ryijytaiteen grand old ladyn kanssa
Maistaminen. Jorma Korppila sijoitti lehmälle häntää.. 10. Värierot huomaan ja tiedän tummemman sävyn johtuvan rukiista. Hetken pähkäiltyäni pistän näytteet järjestykseen. – Uskomattoman hyviä kaikki, Kotajärvi kiittelee. Saan kuulla tuomarikollegoiltani, että sahtituomarin virka on iso kunnia-asia, ja sellaisena sen myös otan, vaikka en itse juomasta tai sen teosta paljon ymmärräkään. Tuomaristossa lisäkseni istuivat Pentti Lehto, Ari Karjalainen, Seppo Nykänen, Mauri Kemppi, Tenho Kotajärvi sekä Pertti Järvenpää. – Tuo onkin naisten sahdin rajoilla, Tenho Kotajärvi kommentoi omaa ykkösvalintaani. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 11. Ulkoisten seikkojen arvioinnin jälkeen on edessä se hetki, joka ratkaisee paljon. 5-ottelun tulokset s. – Kyllä onnistui hyvin, juhannuksen jälkeen sahtinäytteensä valmistanut Lavonius toteaa. Hauskojen näytelmähetkien jälkeen oli vuorossa Harjulan 5-ottelu sekä maittavat tarjoilut kahviosta. Kilpailut jouduttiin harmittavasti keskeyttämään ennen aikojaan, kun rankka sadekuuro patisti väkeä sisätiloihin. lusikkasilmäisiä sekä ahvenkurkkuisia potilaita. pidettäviin SM-kisoihin. Ensimmäinen näyte maistuu makealta. Laulajaisten jälkeen sekä nuoret että vanhat nuorisoseuralaiset esittivät omat näytelmänsä. – Todella hyvät näytteet, tuli vaikeuksia päättää. Sahtinäytteitä tuli tänä vuonna vain kolme. – Toinen näyte on taas peruskuhmoislaista sahtia, Nykänen täydentää. Väri, tuoksu ja pieni pyöräytys mahdollisen kuohun esille Henna Siponen Kuhtuu-torin vilinä vaihtui leppoisaksi illanvietoksi Ruolahden kesäjuhlilla. Eipä jäänyt Pekkaa pahemmaksi vanhempikaan esiintyjäkaarti. Kuhmoisten Sahtimestaruus on pian ratkeamassa. Nuorisoseurantalo täyttyi kyläläisistä ja kesäasukkaista tupaten täyteen, Harjulan mäelle nousi illan aikana yhteensä pari sataa vierasta. Toinen on hapokkaampaa ja kolmas taas maistui suussa vahvalta, mutta oli samalla myös hieman makea. Kyllä siinä on, minulle kerrotaan. Omaan suuhun sopivin maku löytyy helposti, mutta seuraavat sijat ovatkin vaikeita. Tervalan lisäksi vanhemmista nuorisoseuralaisista lavalla viihtyivät Jorma Paloniemi sekä Hannu Hämeenkoski. Selvästi amatööri matkassa, kun autonkin aion vielä kotiin ajaa, ja ihan selvin päin, ajattelen. – Tämän näytteen kylmyys on oikea, väri ja suu sanoo loput, Pertti Järvenpää jatkaa ja ottaa hörpyn ensimmäisestä näytteestä. Eihän tässä ole paljon prosentteja. Markus Korppilan tervetuliaispuheen jälkeen laulettiin Keski-Suomen kotiseutulaulu Venla Hellsténin säestämänä. Voittaja on selvä, eikä ole varmasti yllätys, että pokaali asustaa taas vuoden Jouko Lavoniuksen hellässä huomassa. Omaan makuun ensimmäinen näyte oli maistuvin, ja sitä voisin ajatella juovani enemmänkin kuin kulauksen, jos autoni pärjäisi yön yli yksin parkissa. Muut ovat jo päässeet irtautumaan arvioinneista ja jatkavat sahdin maistelua rennosti jutellen. – Ei kyllä ole hirveän helppoa, Kemppi puolestaan tuskailee. Näytelmässä esiintyivät Minna ja Markus Korppila, Iida ja Heta Haikonen, Tuukka ja Jenni Liukkonen, Suvi Helin, Olli Paloniemi, Konsta Mäkinen sekä Jussi Salminen. Ojennan lapun pois ja huomaan, että olinkin viimeinen. Arvoitukseksi jäi, oliko hoitaja todellinen, vaiko valehoitaja. Ensin oli nuorten vuoro. Nyt mies aloittaa valmistautumisen Padasjoella 4.8. Kolmannessa oli hapokkuutta ja luonnetta, Karjalainen analysoi. – Sahdin täytyy olla pikkaisen makea ja vähän käynyt, Lehto toteaa. Nuoret yrittivät esityksessään löytää sopivaa näytelmää pian järjestettäviin kesäjuhliin. Ideoita löydettiin lääkärivitseistä, joissa lääkärin pakeille saatiin esimerkiksi Kotiseutulaulu kajahti Harjulassa saamiseksi. heinäkuuta 2012 Väri ja suu sanoo sahdin Henna Siponen Kuusi miestä ja allekirjoittanut. Onnekseni näytteitä on vain kolme, ja paikalla on runsaasti yleisöä, joille voin lopuksi antaa maistiaisiksi lähes täydet mukini. Muistan kuulleeni eräältä sahdintekijältä, että tämä raikas janojuoma sisältää piilevää hölmöyttä, ja se hiipii salakavalasti sekä päähän että jalkoihin. Toisen sijan kisassa otti Anne Tanhula ja kolmanneksi sijoittui juuri kruunattu ruisleipämestari Marjatta Laine. Ensimmäinen näyte oli pehmeä, makea ja juotava. Illan alkajaisiksi nuorisoseuralaiset järjestivät talossa ohjelmaa. Miehet tutkivat näytteitä tarkasti. Siis Tervalan Pekkaa, joka mittasi kuntalaisten suuntautumisia eri lähikaupunkeihin pienoisnäytelmässä Kunnan kanssa hunningolla. Oikealla voittaja Jouko Lavonius. Myös muita vaihtoehtoja esiteltiin yleisölle, joka saikin takuuvarmat naurut. Ajattelen, että arviointi on helppoa. 5-ottelussa heitettiin tulitikkua, tikkaa hieman nurinkurisesti, arvioitiin vesimäärää sekä miteltiin Ruolahden vahvimman tittelistä täyttä tuoppia kannatellessa. Samaan aikaan Padasjoella: kuhmoislainen Timo Niemi juotti Sahtimarkkinoiden tuomarit pyörryksiin ja nappasi naapurikunnan mestaruuden. Kohtaan hieman huvittuneita ilmeitä, kun maistelen pieniä suullisia sahtimukeista. Mutta loppuilta sujui mainiosti arpajaisten ja karaoke-laulannan merkeissä. – Katso, tässä on pientä kuplaa pinnassa, Kotajärvi esittelee minulle. Hauskoista sketseistä koottu esitys oli nimeltään Näytelmäpulmia. Lehmälle yritettiin myös laittaa takaisin sen kadottamaa häntää. Kunnassa taidettiin olla todella hunningolla, sillä tehtyjen supistusten jälkeen Päijännekotikin oli nykyään Lummenekoti, ja hernekeitto sisälsi yhden herneen, eikä keitinvettäkään saatu. Edessä kannu vettä, vaaleaa leipää ja kolme mukia sahtia. Kunhan vain maistaa ja päättää järjestyksen. Huomautettakoon, että onneksi tilaisuus ei tehnyt tässä tapauksessa varasta, eikä lehmää ollut haettu viereiseltä maatilalta. Kuvassa tuomareista Pentti Lehto, Tenho Kotajärvi, Seppo Nykänen, Ari Karjalainen ja Pertti Järvenpää
Kuin maalauksen sommittelua – Symbolit kiinnostavat minua, ja ne ovat keskeisiä myös niissä töissä, joita maalaan, Heikkilä sanoo ja kuvailee, kuinka pienen puutarha-alan sommittelu on melkein kuin maalauksen sommittelua. Osa Konivuorentien varrelta räjäytetyistä graniitin lohkareista symboloi nyt vuoristoa, joka jakaa puutarhan kahtia. Vuosikymmenten aikana rakennukset ja puutarha ovat asettuneet aloilleen, vaikkakin pieniä, uusia projekteja on vireillä jatkuvasti. Vuoret ovat rauhallisia – Niin se on japanilaisessa puutarhassa, mitä vanhempaa sitä parempi ja mitä tuliperäisempää sitä parempi. Urakka oli melkoinen, kun hän joutui isojen kivien lisäksi putsaamaan kuusi neliötä valkoista koristesoraa. – Talven jälkeen kaikki kivenkolot olivat täynnä kariketta, Heikkilä selvittää. Puhetyyli tuo rooliin luonteikkuutta ja ilmeikkyyttä, mikä roolihahmoon selvästi kuuluukin. – Pankki on aina takana, Matti Mattila nauratti viitaten Osuuspankin sponsoroimiin istuinalusiin. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 11. Kuhmoisten harrastajateatterin kesänäytelmä Reposen Onni on juuri sitä kesäteatterilaatua, jota varmasti ennätykselliset sata ensi-ilta vierasta tulivat Kalholanniemestä hakemaan. Irma Kalliolta puhuttu rikkinäinen ruukku on upotettu soraan, se on ikuisuuden vertauskuva. Vesa Koivu Ahti Heikkilän vapaa-ajan asunto sijaitsee Kuhmoisten Isojärven jylhissä maisemissa. Asetelmia voi rakentaa aina vain, ja lopulta niistä muodostuu kokonaisuus, joka tyydyttää tekijäänsä. Kauniiden kivien ja kiertovesipumpun avulla on rakennettu pieni puro, joka solisee mennessään. Tuliperäinen kivi on saanut nimekseen Maahinen.. Saipahan Onni Reponenkin (Jaakko Hännikäinen) oman osansa topakan tädin jutteloista. Roolituksetkin olivat sopusoinnussa. Tänä keväänä hän rakensi alueen uudelleen. Näytelmään oli saatu muVaarin mehu maistuu Kalholanniemessä kavasti eloa ja särmikkyyttä, vaikka itse käsikirjoitus vaikutti hieman ohuelta. Viime vuosina on ollut ilo nähdä nuorten näyttelijöiden esiinmarssia. Ahti Heikkilä pohtii, onko hän koonnut puutarhaan liikakin kaikkea, sillä japanilaisen puutarhan ideaan kuuluu, että se on ennen kaikkea rauhallinen ja rauhoittava. Kohtauksia oli venytetty juuri sopivasti, eikä yhtään liikaa. Erityisen ylpeä Ahti Heikkilä on ystävältä saaduista vanhoista vulkaanisista kivistä. Sammakko on ottanut sen alasuvannon omakseen. heinäkuuta 2012 8 Henna Siponen Reposen Onni Kuhmoisten harrastajateatteri Kalholanniemi Haaverannantie 2 Ohjaus: Hannele Nikkinen ja Jaakko Hännikäinen Käsikirjoitus: Raimo Turula Kesäteatterin ensi-ilta alkoi odottavin tunnelmin. Viime vuoden näytelmän helsinkiläinen puhetyyli on jätetty taakse, ja Korveranta on palannut takaisin hänelle ominaiseen savon murteeseen. Vaikka idea olisi selvillä, kivelle on haettava paikkaa. – Vaimoni sanoi siihen, että ole huoleti, vuoret ovat rauhallisia. Harvoin lavalla nähdyn Urho Kiiskisen (posteljooni Koponen) suoritus yhdessä näytelmän aisaparinsa Raimo Nikkisen (vaari) kanssa oli hulvaton. Ilmeikkyyttä on löydetty lisää kasvoihin, ja artikulointikin on selvästi kehittynyt itsevarmuuden lisääntyessä. Sammakko viihtyy puron alasuvannolla. Kevyt karike lähti tuulen mukaan, mutta sora putosi alas. Hän nosti sen ylös ämpärillinen kerrallaan ja seuloi tavaran kolmeen kertaan kovassa tuulessa. Ja niin kuin arvata saattaa, tulivuoriharrastaja Ahti Heikkilän asetelmasta löytyy myös Etnalta omin käsin tuotu vulkaaninen kivi. Punainen graniitti on etenkin märkänä aika voimakkaan punainen. Voisi myös mainita, että jo ennen varsinaisen esityksen alkua katsojat saivat nähdä yhden miehen näytelmän. Japanilaisessa puutarhassa tuskin mikään on sitä, miltä se näyttää, ja juuri se vetoaa Ahti Heikkilään. Viime kesänä Heikkilä perusti paviljongin viereen noin kymmenen neliön japanilaisen puutarhan. Sama jatkuu nytkin, eikä huonoin tuloksin. Tunnelma kohosi hyvin ennen esityksen alkua. Kyllähän joka kesäteatteriasemalle tarvitaan tippa – tai muutama lasillinen – vaarin omaa mehua ja juopotteleva valtion virkamies. Ukkosen uhka leijui ilmassa, mutta ainoa, joka esityksen aikana jyrähti, oli Arja Korverannan esittämä Alma Reponen komentaessaan laiskuripoikaansa Villeä (Jussi Udd). Dementoitunut vaari (Raimo Nikkinen) ja posteljooni Koponen (Urho Kiiskinen) olivat mainio pari. Näytelmässä viekkaana Bergvistinä esiintyvä Matti Mattila nauratti yleisöä nasevilla vitseillään ohjatessaan väkeä omille paikoilleen katsomossa. Ahti Heikkilä rakensi kesäasuntonsa pihaan kymmenen neliömetrin kokoisen japanilaisen puutarhan. Sen voi joutua tekemään kymmeneen kertaan ennen kuin kivi on oikein. – Se on myös näpertämistä
heinäkuuta 2012 Tammisto avasi ulkomyymälän Henna Siponen Nuutinrinteentien piennar on täyttynyt puutavarasta, sillä Tammisto Center kalusti itselleen pihamyymälän 24-tien kupeeseen. Yrityksen palkkalistoilla on yhteensä noin 100 työntekijää, ja sillä on tuotantoa kolmessa eri paikassa. – Puisista kalusteista 98 prosenttia on Tammistoyhtiöiden tuottamia. Henna Siponen Suomessa kasvaa haitallisia vieraskasvilajeja, joista yksi on jättiputki. Asiakkaat ovat löytäneet uuden myymälän suhteellisen hyvin. – Suunnitteilla on myös lakimuutoksia, joiden tarkoituksena on rajoittaa esimerkiksi jättiputken kasvattamista. Pääasiassa myytävänä on Tammiston puun omia tuotteita, ja kaikki niissä käytetty puutavara on painekyllästettyä mäntyä. Osa ihmisistä voi saada hengitystieoireita vain siitä, että he oleskelevat kasvien läheisyydessä. Monet huonekalukaupat myyvät ulkomailla valmistettuja, jotka eivät kestä Suomen sääoloissa. Kuhmoisten lisäksi yritys valmistaa tuotteita Kankaanpäässä ja Euran Hinnerjoella. Ammattitaito onkin suurin syy, miksi Harmonia-Kaluste ostettiin, Karesto toteaa. Kalusteita ei välttämättä tarvitse ensimmäisenä vuonna öljytä, sillä kyllästysvaiheessa puuhun ajetaan ylipaineella kyllästyspainetta, joka täyttää puun solukon. Jättiputken tunnistaa helposti sen mahtavasta koostaan. – Muovi kaivetaan reunoistaan maahan ja jätetään kahdeksi vuodeksi paikoilleen. Pikku hiljaa kasvi levittäytyi pihoihin. – Kuhmoinen on niin sanottu hiljainen kunta, eli meille on tullut hirveän vähän ilmoituksia, toteaa Vikuri-hankkeen hankesuunnittelija Hanna Lindblom. Suurin osa ilmoituksista on koskenut jättiputkea. Painekyllästetty kestää – Painekyllästetty kestää pienellä hoidolla kesät talvet. Niitä tuotteita, jotka vaativat käsityötä ja vankkaa ammattitaitoa. On terassia, saunaa, kalusteita ja piha-aitaa. Jättiputken lehdet ovat isompia kuin esimerkiksi raparperin lehdet. Jättiputki on sitkeä kasvi. Taustalla näkyy Tammisto Centerin pihapiiriä saunoineen ja paljuineen. Kuhmoisten Sanomat 9 Keskiviikkona 11. Siitä olemme saaneet kiitosta, Karesto kehaisee. Mikäli puu on kuivaa, kannattaa öljyäminen tehdä heti. Karesto suosittelee puun käsittelyyn väritöntä tai sävytettyä puuöljyä. Maaja metsätalousministeriö on saanut valmiiksi vieraslajistrategian, jonka mukaan jättiputket pyritään hävittämään Suomesta kokonaan seuraavina vuosikymmeninä. Lakimuutoksen myötä jättiputken kasvattaminen on tarkoitus muuttaa luvanvaraiseksi, ja se sallittaisiin vain tutkimusja valistustarkoituksiin. – Se on tuotu koristekasviksi, eikä silloin ole osattu varoa. Jos jättiputkeen sattuu törmäämään, ja kasvimyrkkyä pääsee Jättiputket ovat sitkeitä haittakasveja roiskumaan iholle, on kiire pesulle. – Joskus joku sekoittaa jättiputken ja kotimaisen ukonputken, mutta ukonputki ei ole vaarallinen, Lindblom sanoo. Lindblom muistuttaa suojaamaan itsensä perusteellisesti, jos jättiputkia lähtee torjumaan. Tammiston puulla on lisäksi oma kyllästämö. Suojavarusteiden tulee olla vedenpitäviä, kasvotkin on hyvä peittää maskilla. Isompiin esiintymiin voidaan käyttää maataloudessa käytettävää aumamuovia. Pienillä jättiputkiesiintymillä torjuntaa voidaan tehdä kaivamalla juuret ylös ja kuivattamalla tai polttamalla ne. Lindblom kertoo, että kukintovarret voivat olla jopa neljän metrin korkuisia. – Kuhmoisissa valmistetaan pöytiä, tuoleja, keinuja kauppaan. Kompostiin juuria ei pidä laittaa, sillä ne voivat lähteä kasvamaan siellä. Myymälöitä on Eurassa, Kaarinassa sekä Kauhajoella. Tähän mennessä kuka tahansa on saanut kasvattaa sitä pihassaan niin paljon kuin ikinä on halunnut. Lehdet isompia kuin raparperi Suomeen jättiputket tulivat 1900-luvun alussa Euroopasta, kun kasvia tuotiin erikoisuutena kasvitieteellisiin puutarhoihin. Myös painekyllästettyä puuta ja sahatavaraa löytyy yleisimmissä mitoissa. Mies laskee Tammiston puun valtiksi sen, että yritys tarjoaa kotimaisin voimin tuotettuja, painekyllästetystä puusta jalostettuja tuotteita. HarmoniaKaluste jatkaa kuitenkin toimintaansa omalla nimellä, eikä tuotantoa ole tarkoitus siirtää pois pitäjästä. – Mahdollisimman pian vesipesulle. – Torjunnassa täytyy olla sitkeä ja järjestelmällinen. Sen siemenet voivat säilyä maaperässä jopa kymmenen vuotta, joten pelkällä niittämisellä tätä paholaista ei saa nujerrettua. Jättiputket sisältävät kasvinestettä, joka yhdessä auringon valon kanssa aiheuttaa iholle palovammoja. ja sohvia. Vuosien mittaan yritys on laajentanut toimintaansa, ja tällä hetkellä Tammisto-yhtiöihin kuuluu Harmonia-Kalusteen lisäksi Hinnerwood Oy. Kasveja on jo myrkytetty, mutta vaikutus ei vielä näy kuvassa.. Kuhmoisten alueelta tietoon on tullut kuitenkin vasta neljä ilmoitusta. Kaupaksi ovat käyneet etenkin puutavara, terassit sekä kevythirsimökit. Alussa Tammiston Puu Oy oli yhden miehen yritys, ja se valmisti ainoastaan puisia pakkauslavoja. Kasvimyrkky tarvitsee UV-säteilyä aktivoituakseen. Keski-Suomen alueella Vikuri-hankkeelle on tehty jo yli 400 ilmoitusta haitallisista vieraskasveista. Alue, jolle kasvimyrkkyä on roiskunut, täytyy myös peittää auringon valolta, Lindblom ohjeistaa. – Jättiputki rajoittaa jo joidenkin alueiden virkistyskäyttömahdollisuuksia, ja kasvi voi peräti alentaa kiinteistön arvoa, Lindblom muistuttaa. – Täyttä valikoimaa meillä ei vielä ole, mutta pikku hiljaa rupeaa tulemaan, Hannu Karesto Tammiston Puu Oy:stä kertoo. Puun pitää ensin kuivua kunnolla, jotta se imisi itseensä puuöljyä. Lehtivarret voivat olla punaiset ja myös kukintovarresta löytyy tyypillisesti punaista sävyä. – Kesä on ollut todella huono säiden puolesta, mutta onneksi se ei ole vaikuttanut Tammiston Puu Oy:n Hannu Karesto nojailee puiseen kaarisiltaan. Tammisto Center on avoinna elokuun loppuun, jonka jälkeen myynti siirtyy Harmonia-Kalusteen sisätiloihin talven ajaksi. Toiset tuntevat muovin myös nimellä katemuovi. Jättiputki on monivuotinen kasvi, eli se säilyy juurina maan sisällä. Nämä jättiputket kasvavat Ruolahden Lepistön tilalla, jonka ely-keskus itse omistaa. Vuonna 1981 perustettu Tammiston Puu rantautui Kuhmoisiin yrityskauppojen myötä, kun se osti paikallisen Harmonia-Kalusteen viime vuonna. Jättiputket valtaavat nopeasti alaa kotiperäiseltä lajistolta. Tämän takia esimerkiksi roiskeita silmiin saaneen täytyy pitää aurinkolaseja pari päivää. – Se on selvästi isompi kuin kotimaiset lajit. Vikuri – vieraskasvilajit kuriin on ely-keskuksen hanke, joka tiedottaa vieraskasvilajien torjunnasta, niiden aiheuttamista haitoista sekä antaa torjunta-apua maanomistajille. Myymälän alueelta löytyy lähes kaikkea, mitä puutavarasta voi tehdä
Lennossa vaihdettiin lapset vähän isompiin ja potkaistiin Nappulaleiri käyntiin. Perinteitä kunnioittaen tietenkin saunottiin, uitiin hyisen kylmässä vedessä ja leikittiin. Joukkueet muodostettiin leiriläisten itse värjäämien batiikkipaitojen perusteella. Varhisten leiriä vietettiin Muusikot, urheilijat ja selviytyjät leireillä loistavissa keleissä, teemana oli selviytyminen. Myös lautapelit ja hiekkalaatikko olivat kovassa käytössä. Joka ryhmä sai jättää jälkensä leirikeskukseen kalliomaalauksella. Varhaisnuoret kelluivat donitsilautoilla ja taiteilivat kalliomaalauksia. Viikonlopun levon jälkeen aloitettiin varhaisnuorten leiri. Iltaohjelmassa metsästettiin kadonneita laulunsanoja, jonka jälkeen Velisjärven metsät täyttyivät sulosoinnuilla. Kokouspaikkana Kuhmoisten kunnanvirasto, valtuustosali, Toritie 34 A, 17800 KUHMOINEN Toimituksessa selvitetään ja vahvistetaan, mitkä kiinteistöt ovat osakkaina yhteisessä alueessa ja mikä on kunkin kiinteistön osuuden suuruus. Perinteiset olympialaiset kisattiin ja työpisteissä aherrettiin päivittäin. Ensimmäisen leirin teemana oli musiikki, ja leiriläiset rakensivat itse soittimia, joilla sitten yhteisesti musisoitiin. Leiriviikon viimeistä iltaa vietettiin leirinuotiolla paistaen makkaraa ja lettuja. Nam! TULOKSET Harjulan 5-ottelu Ruolahden kesäjuhlilla Tulitikun heitto Miehet: 1) Toni Easton 2) Reko Köyrylä 3) Harri Könnilä 4) Hannu Eskola 5) Tuomas Kauppinen 6) Heikki Leskinen 7) Hannu Lahtela 8) Jorma Korppila 9) Markus Lehtonen 10) Veli-Pekka Lahtela 11) Seppo Koskinen 12) Tommi Penttilä 13) Theo Ojanen 14) Samu Mäkinen 15) Jari Holopainen 16) Tarmo Mäkinen 17) Marko Hiljanen 18) Martti Korppila 19) Jussi Ahola Naiset: 1) Irene Easton 2) Elina Könnilä 3) Sylvi Haverinen 4) Anna-Riikka Nurminen 5) Eija Eskola 6) Anita Taponen Tytöt: 1) Pinja Lahtela 2) Pauliina Könnilä 3) Julia Haaki Pojat 1) Paavo Lahtela 2) Arttu Hilden 3) Santeri Penttilä 4) Jimi Kauppinen Ruolahden vahvin Miehet: 1) Tommi Penttilä 2) Martti Korppila 3) Pasi Hauskanen 4) Jussi Ahola 5) Pekka Tervala Naiset: 1) Anita Taponen Tytöt 1) Pinja Lahtela Pojat: 1) Arttu Hilden 2) Paavo Lahtela 3) Santeri Penttilä Tikan vähyysheitto Miehet: 1) Theo Ojanen 2) Hannu Hämeenkaski 3) Seppo Koskinen 4) Samu Mäkinen 5) Tarmo Mäkinen 6) Timo Salminen 7) V-P Lahtela 8) Jussi Ahola 9) Markus Lehtonen 10) Tuomas Kauppinen 11) Martti Korppila 12) Jari Holopainen 13) Arto Helin 14) Hannu Lahtela 15) Veikko Jokinen 16) Alpo Hellstén 17) Reko Köyrylä 18) Heikki Leskinen 19) Toni Easton 20) Joln Smith 21) Tommi Penttilä 22) Marko Hiljanen 23) Jorma Korppila Naiset: 1) Anna-Riikka Nurminen 2) Anita Taponen 3) Henna Helin 4) Elina Könnilä 5) Sylvi Haverinen 6) Eija Eskola 7) Irene Easton 8) Eila Salminen Tytöt: 1) Pinja Lahtela Pojat: 1) Paavo Lahtela 2) Elias Helin 3) Arttu Hilden 4) Santeri Penttilä 5) Jimi Kauppinen Lehmän häntä Miehet: 1) Jari Holopainen 2) Ahola Jussi 3) Timo Salminen 4) V-P Lahtela 5) Reko Köyrylä 6) Tuomas Kauppinen 7) Tommi Penttilä 8) Tarmo Mäkinen 9) Theo Ojanen 10) Marko Hiljanen 11) Martti Korppila 12) Seppo Koskinen 13) Hannu Lahtela 14) Samu Mäkinen 15) Markus Lehtonen 16) Toni Easton 17) Jorma Korppila Naiset: 1) Sylvi Haverinen 2) Anna-Riikka Nurminen 3) Anne Hiljanen 4) Elina Könnilä 5) Irene Easton 6) Anita Taponen 7) Eija Eskola Tytöt: 1) Pauliina Könnilä 2) Pinja Lahtela Pojat: 1) Santeri Penttilä 2) Arttu Hilden 3) Paavo Lahtela 4) Jimi Kauppinen Vesimäärän arvaus Miehet: 1) Kalervo Heininen 2) Matti Hämeenkaski 3) Eero Liukkonen 4) Pasi Hauskanen 5) Jari Holopainen 6) Martti Korppila 7) Tarmo Mäkinen 8) Tuomas Hannikainen 9) Markus Lehtonen 10) Marko Hiljanen 11) Reko Köyrylä 12) Aimo Pohjoisvirta 13) Seppo Koskinen 14) Risto Akman 15) Samu Mäkinen 16) Hannu Lahtela 17) Jussi Ahola 18) V-P Lahtela 19) Teuvo Vilkman 20) Jorma Korppila 21) Tommi Penttilä Naiset: 1) Anne Hiljanen 2) Mari Korppila 3) Marianne Penttilä 4) Leena Erkkilä 5) Sylvi Haverinen 6) Tiitu Pesonen 7) Tuula Kantola 8) Anita Taponen 9) AnnaRiikka Nurminen 10) Leena Liukkonen Pojat 1) Elias Hannikainen 2) Arttu Hilden 3) Santeri Penttilä Nappulaleiriläiset tutustuivat uusiin ja perinteisiin urheilulajeihin. Tänä kesänä leirit täyttyivät reippaaseen tahtiin, ja pääsimme pitkästä aikaa leireilemään lähes täydellä porukalla. Alkuviikolla mieleenpainuvinta oli silti varmasti palomiesten vierailu, ja mikäpä sen mukavampaa kuin vesisuihku paloletkusta, vielä kun ohjaajatkin saatiin kastumaan. Viimeisenä iltana nautittiin leiriläisten suunnittelemista iltaohjelmista. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen suorittamista. Ensimmäisenä iltana nappulat pääsivät lentokoneen kyytiin ja selviytymään hämähäkinseitistä, ja lopuksi makkaraakin paisteltiin. Saappaat lensivät, kyykkäkapulat kaatuilivat, sammakot hyppelivät purkkeihinsa, keihäät kaarsivat, ja hiekka pöllysi pituushyppypaikalla. Loppuviikko kului urheilun merkeissä. Kokouksiin kutsutaan asianosaiset. Myös kunnon perinteiset olympialaiset järjestettiin hyvässä kilpailuhengessä. Pienimmät leiriläiset musisoivat ja rakensivat itse soittimia.. Lastenleirit alkoivat perinteisesti juhannukselta. heinäkuuta 2012 10 KUULUTUKSET KOKOUSKUTSU Yhteisten alueiden osakasluetteloiden vahvistamiseksi pidetään Kuhmoisissa seuraavat kiinteistönmääritystoimitusten kokoukset. 040 762 4889 www.maanmittauslaitos.fi Satu Alenius Pipsa Laakso Kaksi viikkoa on takana leireilyä Velisjärven leirikeskuksessa. Tutustuttiin sekä uusiin että perinteisiin vanhoihin lajeihin. Ennen kotiinlähtöä ehdittiin vielä pelailla porukalla yhteisleikkejä ja palkita reippaita leiriläisiä. Valmistettiin myös omatekoiset jouset, joiden avulla yritettiin myös saada tulta aikaiseksi tuliporalla. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 11. Maanantaina 30.7.2012: klo 9.30 291-402-878-2 Turvepehkupalsta, toimitus nro 2012-419659 klo 10.30 291-402-878-1 Venevalkamapalsta, toimitus nro 2012-419653 klo 12.30 291-402-878-6 Venevalkama, toimitus nro 2012-419667 klo 13.30 291-404-878-4 Venevalkama, toimitus nro 2012-419671 klo 14.30 291-402-878-3 Venevalkama, toimitus nro 2012-419666 Tiistaina 31.7.2012: klo 9.30 291-406-878-1 Likopaikka, 291-406-878-2 Venevalkama ja 291-406-878-3 Venevalkama, toimitus nro 2012-419673 klo 11.00 291-403-878-4 Venevalkama, toimitus nro 2012-419676 klo 13.00 291-403-878-2 Savipaikka, 291-403-878-3 Mutapaikka ja 291-403-878-5 Kaakonsaari, toimitus nro 2012-419679 klo 14.30 291-413-878-1 Varastoalue ja 291-413-878-2 Varastoalue, toimitus nro 2012-420773 Keskiviikkona 1.8.2012: klo 9.30 291-413-878-3 Venevalkama, toimitus nro 2012-420779 klo 11.00 291-413-878-4 Venevalkamapalsta, toimitus nro 2012-420784 klo 13.00 291-878-4-0 Pellavanlikopaikka, toimitus nro 2012-420788 klo 14.30 291-878-5-0 Venepaikka, toimitus nro 2012-420791 Keskiviikkona 12.9.2012: klo 9.30 291-402-878-5 Niittymaa, toimitus nro 2012-420793 klo 11.00 291-414-878-1 Rantaja pellavanlikopaikka, toimitus nro 2012-420796 Jyväskylässä 3.7.2012 Toimitusinsinööri Eeva Riitta Vanhanen Keski-Suomen maanmittaustoimisto, Kankaankatu 17, PL 56, 40101 JYVÄSKYLÄ Puh. Maalasimme myös ruukut ja painoimme leiripaidat. Suosittu oli myös pukkitappelu, jossa ohjaajien kuninkuuden vei Miikka. Päästiin joukolla rakentamaan donitsilauttoja, jotka kelluttivat yllättävänkin hyvin
Hintoihin sisältyy alv 23%. Opasteet Kärpäntieltä. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 19,90 Nyt aito IHMELIIMA tarj. tyhj. 49,90 AmPro-työkalut ja hylsysarjat tarj.hinnoin ENSTO-sähköasennustarv. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 9,90 LED-loisteputket alk. Tervetuloa! Kangasjärven asukasyhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous su 29.7.2012 klo 12 Leena ja Esa Kangasjärvellä, Kangasjärventie 188. Irma Kallio p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 14,90 LED-lamput 12V/230V tarj. tarj.hinnoin Asennus ja maakaapelit tarj.hinnoin Digitaaliset yleismittarit alk. alk. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,20 e /ilmoitus. (03) 555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. 49,90 Digit. 050 913 6226 www.juhansahko.net __________________________ Tapiolan Lämpöpumppu p. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. 040 541 3823 www.ilmalampo.fi __________________________ Sähkötyö J. 19,90 Juottimet ja juotosasemat alk. 040 536 5663, 0400 350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. MYYDÄÄN Johan on markkinat myydään Mummonmökki Kuhmoisista P. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________________ Lasimestari ky. 24 t. Tiedustelut Kuhmoisten Osuuspankki / Teemu Sarhemaa, puh. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. Kuhmoisten tori klo 9-17 pe 13.7. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,85 e . Tarjoamme matkan, lipun ja väliaikakahvit lahjoitusvaroin. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. 11,90 LED LENSER valaisimet alk. 24,90 Langattomat sääasemat tarj. Petri Liehu 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. 39,90 Aurinkovalaisimet pihaan UUTUUS alk. 65,00 AmPro työkalut ja hylsysarjat tarj.hinnoin ENSTO sähköasennustarvikkeet tarj.hinnoin Asennusja maakaapelit tarjoushinnoin Yhteislaulut KÄPÄLÄMÄESSÄ pe 20.7. Tervetuloa! ELKuhmoisten yhdistys ry Kutsu katsomaan Reposen Onnia Kalholanniemeen su TORILLA TAVATAAN Ruolahden Metsästysseura ry:n kesäkokous Sammalkodalla 22.07. alv 23%) Etusivulla 1,55 e /pmm Tekstissä 1,35 e /pmm Takasivulla 1,43 e /pmm Seurapalsta 1,94 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 020 730 4040 Fax 014 712 951 Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040 700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18, Kuhmoinen 0400 742 310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. hinnoin MAANANTAINA 7.5. KEURUUN TORI KLO 9-18 Tervetuloa ostoksille, myymälässämme n. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ Aurinkokennot ja tarvikkeet tarj.hinnoin Aurinkovalaisimet pihaan UUTUUS alk. 10-12, 42100 Jämsä p. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. 0400 852 532 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 29,90 Moottorip./auton akkulaturit alk. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 29,90 Airam-hehkulamput PIENI ERÄ Teollisuusloistevalot IP65 alk. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. 555 1066, 040 708 7647 __________________________ Tili Salo 040 508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. tapahtumat OPASOL OY p. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. ja Eurooppa OPASOL OY p. (014) 821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. 050 347 1630 Markus Ahonen Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2872 (LT-2011) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. hinnoin Tuuligeneraattorit ja tarvikkeet tarj. Jämsä tori klo 9-18 To 12.7. Hinta 59 000 e . klo 15. 0400 425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. Peltonen p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi __________________________ SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. alk. 046 531 1937 ostetaan Edullinen soututai tasaperä vene, ajoleikkuri. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Matka Lampisen bussilla, ilmoittautumiset 19.7. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. 0400 779 632 / 040 504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. erikoiskuljetukset/kotim. (03) 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. 29,90 MP/Aurinkokennoakut alk. asti TOIMITUS Kesätoimittaja Henna Siponen 040 769 4777 Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 LIIKEHAKEMISTO Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 92,e ja 6,50e/lisärivi (alv 0%) KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400 779 632 / 040 504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. 9,90 Langattomat ovikellot tarj. 9,90 Langattomat ovikellot tarj. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. 044 337 0779 Toritie 64, Kuhmoinen __________________________ PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. mennessä puh. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen Veikko Mattila p. tilaus 63 e 6 kk:n tilaus 38 e 3 kk:n tilaus 30 e Ilmoitushinnat 1.1.2012 alk. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. TIETORUUSU Kirkkotie 8, p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). 24,90 Langattomat sääasemat tarj. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. 7,90 Teollisuusloistevalot IP65 alk. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia Irja Tervala 0400 131170 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. heinäkuuta 2012 KOKOUKSET SEURAT IKKUNAT OVET ASENNUS WWW.PIHLA.FI Puh. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,85 e . Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 __________________________ LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Kaikki järven vaikutuspiirissä olevat tervetuloa! Myydään notariaattitoimeksiantona 2h+k+s, 56m 2 +autotalli, As Oy Pääskykuja, rv 1983, vastike 54,24 e /kk. klo 14. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. 24,90 Kalapihdit tarj. Tilaushinnat 2012 (kotimaa) (sis. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Jämsä, Koskenpään markkinat Digitaaliset yleismittarit alk. 040 5080 349 www.tapiolanlampopumppu.fi JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. MOMENTTIAVAIN UUTUUS tarj. Ke 11.7. 19,90 Nyt aito IHMELIIMA tarj.hintaan Tuuligeneraattorit ja tarvikkeet tarjoushinnoin Aurinkokennot tarj. 040 587 7830 __________________________________ Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiuspuoti p. 0400 477 809 www.tietoruusu.fi __________________________ ATK-tuki, kotisivut, tietoja kodinkonekorjaukset p. alv 9%) 12 kk/kestotilaus 58 e 12 kk / määräaik. Epäkuntoisetkin käy. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. 19,90 Juottimet ja juotosasemat alk. 044 3201707 tuure@kuhmoistenasennus.net HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. 2012 klo 12.00. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Kahvitarjoilu. 040-7661379. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Vääksy p. 1 500 tuotetta, esim. 0400 798143 p. Kuhmoisten Sanomat 11 Keskiviikkona 11. 9,90 Airam LED-valonauhat tarj.hinnoin LED-loisteputket alk. Ilmoitusja tilausasiat, ilmoitusvalmistus, markkinointi toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 Päätoimittaja Vesa Koivu Lomalla 18.8. 040 369 8263 22.7. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Ark. 0400 551180. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. (sis. Kuhmoisten ja Jämsän seudun jäsenemme tervetuloa teatteriin. 14,90 LED -lamput 12V/230 V tarj. Keski-Suomen Syöpäyhdistys Jämsän paikallisosasto Viihtyisiä kesäpäiviä Kuhmoisten Sanomien parissa!. 7,90 LED LENSER valaisimet alk. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. alk. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p
heinäkuuta 2012 12 RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki puh. klo 14–15 Mukana Kuuskaistan edustaja Nalle Lindström. Kesäolympialaiset Sappeessa La 14.7. Kuhmoisten harrastajateatterin esitys Reposen Onni Kalholanniemen kesäteatterissa To 12.7. 03 551 2200 marko.samiola@k-market.com KAUPPIAS HOITAA HOMMAN Palvelemme: ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18 www.facebook.com/ ruokapata Myymme puhdasta NESTE OIL tehokaasua! Electroluxin kodinkonemyynti VALIKOIMISSAMME PALJON LÄHIALUEEN PIENTUOTTAJIEN TUOTTEITA, JOISSA KOROSTUU ERITYISESTI KOTIMAISUUS JA LÄHIRUOKA! Grillikesän 2012 maukkaumm at pihvit TERVETULOA KAUPPAAN, JOSSA SAAT PALVELUA PERINTEIKKÄÄLTÄ PALVELUTISKILTÄ! TERVETULOA KAUPPAAN, JOSSA SAAT PALVELUA PERINTEIKKÄÄLTÄ PALVELUTISKILTÄ! Ilmainen vesipiste pullopalautuksen yhteydessä RUOKAPATA palvelee ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18 Kauppatie 1, Padasjoki, (03) 5512200, marko.samiola@k-market.com Kotiin kuljetettuna ja asennettuna myös Kuhmoisten alueella ja lisäksi vielä K-Plussapisteet! Kysy tarjouksia myös muista isoista kodinkoneista! Rosenlew RSP216 -säiliöpakastin tilavuus 210 L energialuokka A+ pakastuskyky 14 kg/vrk mitat: K 88,6 L 79,5 S 66,5 cm 345,K-plussakortilla ilman K-plussakorttia 399,Rosenlew RJP3301 jääpakastinkaappi jääkaapin tilavuus 223 L pakastinkaapin tilavuus 92 L energialuokka A mitat: K 175 L 59,5 S 63,2 cm 439,K-plussakortilla ilman K-plussakorttia 639,Hinnat voimassa heinäkuun loppuun. Nythän se kunta sopan keitti -tapahtuma Sahanrannassa. Anna Juurikan ja Pälvi Mäkisen taidenäyttely Kuhmoisten työväentalolla 7.7.–31.7. Kuhmoisten harrastajateatterin esitys Reposen Onni Kalholanniemen kesäteatterissa Pe 20.7. Vanha-Puolamäen kotimuseo avoinna Su 15.7. 2012 klo 15–19 Vapaa pääsy. Tervetuloa LAAJAKAISTAN INFOTILAISUUS Kuhmolassa ke 18.7. Kuhmoisten harrastajateatterin esitys Reposen Onni Kalholanniemen kesäteatterissa La 14.7. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 11. Jalkapallon kyläturnaus urheilukentällä Su 15.7. Viimeiset vieraat -valokuvanäyttely Riihigalleriassa 29.6.–29.7. Pihlajakosken nuorisoseuran kesäjuhla La–su 21.–22.7. Aulikki Niemi-Savolainen VINTTURI Hahmajärventie 392, 17800 Kuhmoinen Näyttely avoinna ke 18.7.–su 22.7. Hippokisat urheilukentällä Ke 11.7. 040 582 8449 Säilöntäaika on parhaimmillaan MANSIKKAA poimittuna ja itsepoimien Keskisen tila, Paaterintie 32, Harjunsalmi Tilaukset ja tiedustelut 040 7538129 Voit maksaa nyt myös pankkikortilla KOTIMATKA Kuvia kuvista. Tuohija vaskitorvien kohtaaminen Peltovuoren juurella Vehkajärvellä La 21.7. LC Kuhmoinen Ke 18.7. Kuhmoisten harrastajateatterin esitys Reposen Onni Kalholanniemen kesäteatterissa Ma–to 16.–19.7. Kinkerit Pihlajakosken Makasiinikahvilassa Su 22.7. Tervetuloa kuulemaan ja kysymään! Kuhmoisten kunta TAPAHTUMAT Heinäkuu 20.6.–12.8. ja ti 24.7.–la 28.7. Elina Strandbergin veistoksia kirjaston galleriassa Ke 11.7. Lasten urheilukerho Sappeen kentällä Su 22.7. Sopraano Johanna Rusanen-Kartanon kirkkokonsertti, järj. LAVATANSSIT Korpilahden NELOSPIRTTI 11.7. Digikuvavestivaali Vehkajärven Touhulassa Ti 17.7. Laajakaistan infotilaisuus Kuhmolassa Ke 18.7. Kuhmoisten harrastajateatterin esitys Reposen Onni Kalholanniemen kesäteatterissa Ilmoitus paikallislehdessä tavoittaa!. Ke 18.7. klo 20–00.30 Tulipunaruusut * * * * * 18.7. Kuhmoisten harrastajateatterin esitys Reposen Onni Kalholanniemen kesäteatterissa Ke–la 18.7.–28.7. p. Nyt myös Mynttisen mansikkapaikka. (ei ma) Aulikki Niemi-Savolaisen näyttely Kotimatka Vintturissa To 19.7. Ja pihasta. Iltarastit Ansiomäessä Ti 17.7. Päijännepurjehdus Su 22.7. klo 20–00.30 Rainer Bollström ja Graniitti Karaoke Liput 15 e MANSIKAT itsepoimien • valmiiksi poimittuna • Kuhmoisten torilla ja Arrakoskella. Kuhmoisten harrastajateatterin esitys Reposen Onni Kalholanniemen kesäteatterissa Ke 18.7. Mäkiautokisat, kesätori ja iltamat Päijälässä La 14.7