Lisäksi verokorttiin ja ennakkoperintään tehdyt uudistukset vaikuttavat niin, että ennakkoveroa peritään tänä vuonna huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Kunnille tilitettävät veroennakot eroavat veronmaksajien todellisista ennakonpidätyksistä uuteen tulorekisteriin liittyvien ongelmien vuoksi. – Verohallinnon arvion mukaan verokertymän vaje korjaantuu lopullisesTulossa tiukan talouden vuosi ti kesästä 2020 alkaen, Luukkanen sanoo. Se aiheuttaa henkilöstömenojen kasvun noin 400 000 eurolla. Kylätaidetta kaikille Pirkko Mattila (vas.) ja Pirjo Autio keskustelivat Anni Yli-Hinkkalan kanssa tämän maalauksista Kuhmoisten kirjastossa. Raamissa ennakoidaan, että kunnan tuloveroprosenttia korotetaan yhdellä prosenttiyksiköllä 21,75 prosenttiin. Sivu 3 myyntikojuissa lähiruokatuotteita, kauden tuotteita, käsitöitä ym. riihibaarissa sonniburgereita, sonniolutta ja musiikkia lapsille polkutraktorirata ja poniratsastusta sonnikierrokset pihatoille klo 11 ja 13 pizza-tapas ravintola palvelee tilapuodilla koko päivän klo 16 saakka suvimarjan puodissa vaatteet -10%-50% matot -20% peltocross -ajopäivä keinuhongan pellolla la 21.9. Summa sisältää työllistämiskuluihin tarvittavat 75 000 euroa. Kunnanvaltuusto tekee veroista päätöksen myöhemmin syksyllä. vsk Keskiviikkona 11. Tavoite ei näytä toteutuvan. klo 10-15 www.peltocrossi.fi keinuhongan tila keinuhongantie 54, auttoinen www.keinuhonka.fi KEINUHONGAN TILALLA LA 21.9. Muutenkin rahankäytöstä on nipistettävä. Hallintojohtaja Sanna Luukkanen kertoo, että tähän on kaksi eri syytä. Lisäksi koulun vanhan salin purkukustannuksiin on varattu ensi vuodelle noin 150 000 euroa. Yleistä kiinteistöveroa nostettaisiin 0,1 prosenttiyksiköllä 1,1 prosenttiin ja vakituisen asunnon kiinteistöveroa 0,2 prosenttiyksiköllä 0,7 prosenttiin. Päivi Hotokka. Kaikki heistä kuuluvat Vehkajärven kylätaiteilijoihin. Suurin osa muutoksesta selittyy sillä, että verotuloja näyttää kertyvän 180 000 euroa vähemmän kuin ennakkoon arvioitiin. – Hallintokuntien menot eivät saa missään nimessä ylittyä tämän vuoden talousarviosta, Sanna Luukkanen tähdentää. – Veronkorotuksen lähtökohtana on, että korotus ei ole pysyvä, vaan heti käyttötalouden salliessa laskemme prosentit takaisin tämän hetken tasolle, Sanna Luukkanen sanoo. Tulojen lisäämistä tarvitaan, koska kiky-sopimukseen perustuvat henkilöstön lomarahaleikkaukset päättyvät vuoden lopussa. Tonttien myynti tuskin toteutuu Kuhmoisten kunnan henkilöstökulut ovat tänä vuonna olleet yli 100 000 euroa ennakoitua suuremmat. Sivu 5 Palvelen sinua asuntoasioissa Kuhmoisissa Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Veronkorotus odotettavissa Kunnanhallitus päätti myös vuoden 2020 tavoitetalousarviosta eli budjettiraamista. 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Palvelen sinua asuntoasioissa MYYNTIEDUSTAJA Suvi Söderholm 044 491 0067 Taloteknistä asiantuntemusta mökkija asuntomyynnissä Kesällä myytiin pyykkipoikia ja sadetakkeja . Viime vuonna valmistellun talousarvion mukaan loppusumman olisi pitänyt olla 26 000 euroa plussan puolella. Talousarvion lopulliseen toteutumiseen vaikuttavat erikoissairaanhoidon kulut, joiden summa selviää vasta loppuvuonna. syyskuuta 2019 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI . Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 37 2019 69. Määrärahamuutokset vaativat vielä kunnanvaltuuston hyväksynnän. Talousarviosta poistetaan 90 000 euroa myyntituottoja, jotka oli arvioitu saatavan Koskenpartaan tonteista. klo 10-16 sadonkorjuumarkkinat Päivi Hotokka Kunnanhallituksen maanantaina hyväksymien määrärahamuutosten jälkeen Kuhmoisten kunnan tämän vuoden talousarvio on yli 340 000 euroa miinuksella
Metsähallituksen perjantaina julkistamien kävijätietojen mukaan puiston alueella retkeili tammi–heinäkuussa lähes 15 000 kävijää. Miestenillan päätti Mikkelin piispa Seppo Häkkinen, jolla oli tuolloin 39. Tässä muutamia kohteita vaikuttavuusarvioon. Timo Karppinen Risto Ojala Jämsän kirkossa perjantaina järjestetyssä miestenillassa kuhmoislaiset miehet olivat kuin pisara meressä eri puolilta Keski-Suomea kokoontuneiden 680 miehen joukossa. Isojärvellä on imua Kuhmoisten Saha Oy oli uudelleen rakennettu vuoden 1947 palon jäljiltä ja kävi kahta vuoroa. Herää kysymys, millainen vaikutus tällaisella toiminnalla on tulevaan kunnallisveroon. Nyt ei olla lähelläkään tätä liittymämäärää. Kaukolämpöinvestointi lähdettiin tekemään ylioptimistisin odotuksien liittyjien määrästä, ja toteutuksen kustannukset ylittivät karkeasti budjetin. Olimme kuljettamasLankkuvaunu karkuteillä sa kahta täyteen lastattua vaunua tarhalle päin. Emme heikon valaistuksen vuoksi huomanneet, että vetovaijeri oli mennyt vengin ratakiskon saumaan ja vaunun tullessa vengille vaijeri napsahti poikki. . Nykyinen toiminta ja tulos eivät luo mahdollisuuksia maksaa takaisin miljoonien eurojen lainoja, jotka näyttävät jäävän kuntalaisten maksettavaksi. Aurinko laskee 19.56 Onnea nimipäivänä! Tänään Santeri, Santtu, Sandra, Aleksanteri, Ali, Aleksandra, Ale To Vilja, Valma Pe Orvo La Iida, Isla Su Sirpa Ma Hilla, Hille, Hellevi, Hillevi Ti Aila, Aili Ke Tytti, Tyyne, Tyyni Ke Tytti, Tyyne, Tyyni Viikon tärpit . Etenkin ulkomailta tulevat matkailijat tarvitsevat myös ohjelmapalveluita. Sivuraiteita oli muistaakseni neljä ja niihin oli omat ”vengit” eli kääntöpöydät. Mitä tehdään vanhalle koululle, puretaanko se ja paljonko purku maksaa. ” Puuseestä ei jäänyt pystyyn laudan pätkää. Toimimme Lehtisen Auliksen kanssa ”kärräreinä” eli kuljetimme täyttyneet rullavaunut ”isonsillan” yli lautatarhalle. Yksi keino tähän voisi olla toisiaan lähellä sijaitsevien kansallispuistojen markkinointi kokonaisuutena. Vaikka Isojärven kävijämäärä on tuplaantunut kymmenessä vuodessa, ei kansallispuiston vaikutus paikallistalouteen ole kasvanut samaan tahtiin. Se on miltei 50 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Eikä putken päässä näy minkäänlaista valoa, vaikka kyseessä on valokuituhanke. Mikkelin piispa Seppo Häkkinen oli yksi illan kolmesta puhujasta. Tärkeää olisi saada päiväretkeilijät jäämään pidemmäksi aikaa alueelle. Mitä inframuutoksia joudutaan tekemään ja mitä ne maksavat. Onko vanhan koulun tekniikasta jotain käytettävissä uuteen kouluun, esimerkiksi uusi lämmönvaihdin. Miten Kuhmoinen ja sen elinkeinoelämä sitten voisivat hyötyä nykyistä enemmän kasvavista retkeilijävirroista. Maanantaina pääset kokeilemaan taiteen tekemistä kirjastossa vehkajärveläisten kanssa. Toivoisin kuitenkin, että ennen lopullista investointipäätöstä laadittaisiin investoinnin vaikuttavuusarvio. Määrät olivat suunnilleen samat kymmenen vuotta sitten, jolloin vuotuinen kävijämäärä oli noin puolet nykyisestä. Silloin vaunua vietiin ja se pysyi vielä kiskoillakin. Metsähallitus arvioi viime vuonna, että Isojärvellä kävijät jättivät alueelle noin 200 000 euroa ja toivat töitä kahdelle henkilölle. Illan juontajana toimi Jämsän uusi kirkkoherra Harri Niemelä. . Hän puhui onnellisuutensa kolmesta lähteestä: kokemus Ensikatse Mikkelin piispaan elämän jatkuvuudesta, jota työ ja toimeentulo varmistavat; kokemus siitä merkityksestä, jonka läheiset ihmiset antavat; syvin onnellisuuden lähde on luottamus Jumalaan ja kokemus siitä, että hän armahtaa ja antaa anteeksi. En ota kantaa rakentamisen tarpeellisuudesta. Meneekö koulun koko irtaimisto uusiksi ja mitä se maksaa. Päijänteen ja Isojärven kansallispuisto sijaitsevat maantieteellisesti lähellä toisiaan, mutta tarjoavat hyvin erilaista nähtävää ja koettavaa vähintään pariksi päiväksi. Puuseestä ei jäänyt pystyyn minkäänlaista laudan pätkää. Partasen Aili lastasi lautapuolen ja Vuorisen Antti lankkupuolen vaunut ketjukuljettimen molemmin puolin. Nyt saamme nauttia kaukolämpöliiketoiminnan negatiivisesta tuloksesta, jonka me kuntalaiset maksamme veroina. Onni onnettomuudessa, että ei ketään. Siinä todettiin, että investointi on talouInvestoinnit Kuhmoisissa dellisesti kannattava, kun liittymiä on 620 kappaletta. Risto Ojala. Kyllä hirvitti mennä katsomaan, oliko joku ollut istunnolla. Maailma muuttuu. Kirkko oli lähes täynnä, samoin parkkipaikat henkilöautoja ja busseja. hääpäivä. Vaunut veti isonsillan yli kiertävä vaijeri ja tarhan sivuraiteille jyrkkään ylämäkeen erillinen ”vintturi”. Olimme saaneet ensimmäisen lastin hinattua ja käännettyä omalle sivuraiteelleen ja hinasimme raskaassa lankkulastissa olevaa vaunua ylös. Vai kunnostetaanko vanha koulu uusiokäyttöä varten, mitä se maksaa ja mitkä ovat sen jälkeen sen ylläpitokustannukset. Uusi kouluhanke. Sari Heliövaara sari.heliovaara @kuhmoistensanomat. Mikkelin piispan läsnä ollessa hän totesi vuodenvaihteessa tapahtuvan hiippakuntavaihdoksia: Tampereen hiippakunnasta Jämsä siirtyy Lapuan hiippakuntaan ja eteläinen Kuhmoinen Hollolan seurakunnan osana Mikkelin hiippakuntaan. Toisin sanoen, uusi koulurakennus on vain osa syntyvistä kustannuksista. Tämä näkyy myös Isojärven kansallispuiston kävijämäärissä. Kuinka ollakaan, pihatöihin tarvittiin lisää rahaa noin 10 prosenttia alkuperäisen budjetin päälle. Kaikilla ei kuitenkaan ole valmiuksia luonnossa pärjäämiseen. Lauantaina syksyn satoa on myynnissä Päijälän Pirtillä. Kunnan luontomatkailumahdollisuuksia täydentää pian virallisesti avattava maastopyöräreitti. Vaikka Suomi kaupungistuu, vapaa-ajalla ja lomalla yhä useampi suomalainen kaipaa luonnon rauhaan. syyskuuta 2019 JUSKA MUISTELEE VANHOJA AIKOJA PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 11.9.2019 . Juska alias Juhani O. Aurinko nousee 6.34 . Jotta hanke saatiin hyväksyttyä, uskoteltiin, että investointi on kannattava 420 liittymällä. Kalhola Vuosien varrella kunnassa on tehty merkittäviä investointeja, jotka lähes poikkeuksetta ovat olleet taloudellisesti kyseenalaisia. Aja rauhallisesti! Siten vähennät riskiä joutua hirvikolariin iltapimeällä. Toivottavasti tämän hankkeen osalta ei tarvitse ihmetellä mittavia kustannusylityksiä. Retkeilijöitä virtaa Kuhmoisiin ennen muuta ruuhka-Suomesta, jonka kansallispuistot alkavat olla jo niin kansoitettuja, että sieltä on luonnon rauhaa enää vaikea löytää. Sillan ylitettyään hirmuisella vauhdilla se tökkäsi sahan edessä olevan ”ratapihan” penkereeseen ja lankkulasti jatkoi matkaansa sahan taakse menevän autotien yli sen takana olevan puuseen seinään. Oli muistaakseni vuoden 1949 syyskesä, illat olivat jo hämäriä. Laajakaistan investointipäätöstä tehtäessä ei uskottu konsultin tekemään arvioon. Kaikki eivät myöskään halua yöpyä teltassa, vaan reippaan retkipäivän jälkeen nukahtaa lakanoiden väliin hyvän illallisen ja saunan löylyjen jälkeen . Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 11. Tappiokierre jatkuu, kuka tietää kuinka pitkään. Päiväkoti-investoinnin päätöksen piti sisältää hankkeen kokonaiskustannukset eli rakennukset, kunnallistekniikka ja pihatyöt. Tästä johtuen liiketoiminnan taloudellinen tulos on katastrofaalinen
– Riittävän budjettirahoituksen varmistaminen luontopalveluille palvelurakenteiden kunnossa pitämiseen ja luonnonsuojelutyöhön tukee kestävän luontomatkailun kehittämistä, sanoo Peltonen. Jakosuo uskoo puiston viime vuoden kokonaiskävijämäärän ylittyvän reippaasti. – Aukioloaikoja ehkä hieman rukataan tämän kesän kokemusten pohjalta, mutta muuten jatkamme samanlaisella konseptilla. Lopullisen valinnan tekee kunnanvaltuusto ensi maanantaina. Sen sijaan vaatteiden ja kenkien myynti on ollut odotettua vähäisempää. Sari Heliövaara. Moni asiakkaista on yllättynyt kuullessaan Kauppahuoneen palvelevan myös talviaikaan. Ensimmäisen reilun kuukauden ajan ravintolan tiskiltä on voinut ostaa panimotuotteita, muita alkoholijuomia, kahvia sekä virvokkeita. Sari Heliövaara Keski-Suomen kansallispuistoissa on takana ennätysvilkas alkuvuosi. Viime vuonna Isojärvellä laskettiin 19 000 kävijää. Isojärven kansallispuiston rakenteita on kehitetty tänä kesänä muun muassa rakentamalla Kannuslahteen uusi esteetön keittokatos ja tulisija. Alkuviikosta myyntiin saatiin myös ruoka-annoksia, kun tilatut keittiökoneet useiden viivästysten ja virheellisten lähetysten jälkeen saatiin asennettua paikoilleen. Hänen vahvuuksiaan olivat myös selkeä näkemys sivistyspalvelujen merkityksestä hyvinvoinnin ja kuntalaisten tasa-arvon edistäjänä sekä vahva lainsäädännön tuntemus. Prosenteissa kasvua on peräti 48 viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. – Esimerkiksi sadetakkeja myin joka päivä, vaikka kesällä ei juuri satanutkaan. Työtehtävissään hän on erikoistunut hyvinvointipalvelujen johtamiseen. Uusi kuppila sai mainosta myös Radio Suomi-Popin Aamulypsy-ohjelmassa, jossa paikkaa tosin arveltiin virheellisesti vain kesän ajan palvelevaksi pop up -baariksi. Hollo kertoo sopineensa viime viikolla satamayrittäjän kanssa myymälätilan vuokraamisesta uudelleen. – Kävijämäärä on ylittänyt odotukset ja retkeilyvälineitä kanooteista läskipyöriin on vuokrattu vilkkaasti. Dirty Cockista myös ruokaa Kylän ravintolatarjonta laajeni kesällä uudella kuppilalla, kun Dirty Cock avasi ovensa Toritien varressa kukkakaupan entisissä tiloissa. Orivedeltä Kuhmoisiin yrittämään tulleet KirsiMinna ja Arto Koskela lähtivät liikkeelle varovaisin odotuksin. Eri kansallisuuksilla on erilaisia palvelutarpeita. Uudet yrittäjät ovat enemmän kuin tyytyväisiä ensimmäiseen kesäänsä puistossa. päivä entisessä Sisustustarvikkeen hallissa Ansiolahdentien alkupäässä. Isojärven kansallispuiston lisäksi muutkin KeskiSuomen kansallispuistot kasvattivat kävijämääriään alkuvuodesta. Retkeily on jatkunut puistossa vilkkaana myös elo-syyskuussa, jolloin liikkeellä on ollut paljon ulkomaisia turisteja. Kuhmoisten Sanomat Haastatteluryhmä ja Kuhmoisten kunnanhallitus esittävät Kuhmoisten sivistystoimenjohtajan virkaan Mikko Latvalaa, joka työskentelee tällä hetkellä Tervon varhaiskasvatuspalvelujen esimiehenä. – Meillä on käynyt yllättävän paljon esimerkiksi veneilijöitä, koska satama on lähellä. Koulutukseltaan Latvala on hallintotieteiden maisteri ja sosionomi (AMK). Käyntimäärien kasvu aiheuttaa kuitenkin lisäpaineita puistojen rakenteille ja huollolle. Myös paikan nimi on herättänyt hilpeyttä ja moni ohikulkija on käynyt kuvauttamassa itsensä ”Likaisen Kukon” edustalla. lokakuuta. – Kaikki eivät halua yöpyä teltassa, vaan retkipäivän jälkeen päästä saunan löylyjen kautta lakanoihin nukkumaan, tietää Jakosuo. Heretyn kämpän majoitustilatkin ovat olleet ahkerasti käytössä ja varauksia on pitkälle lokakuuhun. Laskeskelin juuri, että kesän aikana on myyty esimerkiksi pyykkipoikia 180 pakettia. Koskelat pyörittävät liikettä lokakuun alusta kaksin. Leivonmäellä kasvua oli viime vuodesta 25 prosenttia, EteläKonnevedellä 17 prosenttia, Salamajärvellä 14 prosenttia ja Pyhä-Häkissä 5 prosenttia. Hän myöntää varautuneensa siihenkin, että myymälässä ei käy ketään, joten ensimmäinen kesä oli suorastaan hämmästyttävän hyvä. Hiljaisempaan talvikauteen yrittäjät ovat varautuneet muun muassa kasvattamalla varastoa jo kesän aikana saaduilla tuotoilla. Isojärven uudet reittimerkinnät ja maastopyöräreitit ovat parhaillaan työn alla. Koskela arvelee, että ihmisillä ottaa oman aikansa omaksua, että Kuhmoisissa on muutaman vuoden tauon jälkeen vaatteita myyvä liike. Heinäkuussa kävijämäärä varmasti vielä tuplaantui, arvioi Hollo. Vilkkain retkeilykuukausi Isojärvellä oli heinäkuu, jolloin alueella vieraili 6 700 retkeilijää. Kehuja ovat saaneet niin paikan sijainti, siisteys kuin asiakaspalvelukin, kertoo Tapio ”Apo” Leppänen. Määrä lähes tuplaantui viime kesästä. syyskuuta 2019 ” Kesän aikana on myyty 180 pakettia pyykkipoikia. Joitain tuotteita jouduin tilaamaan maahantuojalta lisääkin. Keskieurooppalaisten lisäksi kävijöitä on ollut Kiinaa ja Yhdysvaltoja myöten. – Esimerkiksi kiinalaiset liikkuvat puistossa täysin opastettuina, kun taas saksalaiset tulevat useimmiten asuntovaunuilla ja kiertelevät omatoimisesti alueella. Siitä huolimatta asiakkaat ovat löytäneet mukavasti uuden anniskelupaikan terasseineen. – Monet asiakkaat kävivät monta kertaa kesän aikana ja kehuivat myymälää persoonalliseksi ja tunnelmaltaan intiimiksi. Kesäpuodin yrittäjä Teija Hollon mukaan asiakkaat löysivät uuden liikkeen heti alkukesästä. Eniten retkeilijämääräänsä kasvatti Isojärven kansallispuisto, jossa laskettiin tammi-heinäkuussa kaikkiaan 14 800 kävijää. Satamakauppa sulki tältä kesältä ovensa elokuun lopussa. – Nuuksio, Repovesi ja muut eteläisen Suomen puistot alkavat olla jo niin ruuhkaisia, että ihmiset lähtevät hakemaan luonnon rauhaa kauempaa. Peltonen kaipaakin lisäresursseja kansallispuistoille. 30-vuotias Latvala pääsi keväällä kolmen parhaan joukkoon Padasjoen kunnanjohtajan valinnassa. Työryhmän mielestä Latvala osoitti haastattelussa laajaa julkispalvelujen kokonaisuuden hallintaa ja kuntasektorin tuntemusta. – Kesäkuussa oli hyvät ilmat ja viikonloppuina runsaasti väkeä liikkeellä. Koskelan mukaan myymälän valikoimaa on pyritty muokkaamaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Hollon mukaan asiakkaita kiinnosti eniten myymälän vaatetarjonta. Tuolloin hän kuvaili itseään Padasjoen Sanomien haastattelussa näin: – En pelkää heittäytyä uuteen tehtävään ja olen valmis tekemään tarvittavan työn onnistuakseni siinä. Heretyn kämppäkahvilan uusi yrittäjä, Erätaival Oy:n Vesa Jakosuo arvioi kävijämäärän lisäyksen tulleen pääasiassa Etelä-Suomen alueelta. Kaupaksi kävivät niin uudet tuotteet kuin 1960ja 70-lukujen retroasutkin. Sari Heliövaara Kuhmoisten uusille yrittäjille mennyt kesä oli jopa odotuksia parempi. – Kodin tarvikkeiden ja siivoustarvikkeiden kysyntä yllätti meidät. Kauppahuone Koskela avasi ovensa kesäkuun 6. Satamakaupan asiakkaina oli pääasiassa veneilijöitä ja lähialueen mökkiläisiä, mutta myös satamaan ruokailemaan poikenneita ohikulkijoita sekä paikkakunnan vakituisia asukkaita. – Asiakkaita on ollut alusta asti hyvin, mutta edelleen tulee melkein päivittäin mökkiläisiä, jotka eivät ole tienneet uudesta myymälästä, kertoo Kirsi-Minna Koskela. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 11. Sekatavarakaupassa on myynnissä muun muassa rakennustarvikkeita, vaatteita, kenkiä, leluja, kosmetiikkaa sekä paperija toimistotarvikkeita. Uuden sivistystoimenjohtajan on määrä aloittaa virassa 1. Satamapuoti jatkaa ensi kesänä Kuhmoisten satamassa aukesi toukokuussa uusi vaateja sisustusmyymälä Merimiehen Vaimon Satamakauppa. Eila ja Tapio Leppäsen oli tarkoitus päästä aloittamaan alun perin heti keväällä, mutta Tapion leikkauksen vuoksi aloitus venyi heinäkuun lopulle. Puoti palvelee satamassa taas ensi kesänä toukokuulta alkaen. Esitys: Latvalasta sivistysjohtaja Isojärvi kasvatti eniten suosiotaan Kesä ylitti uusien yrittäjien odotukset Arto Koskela ja Mari Salminen palvelivat saapasostoksille tullutta Reijo Näslindhiä Kauppahuone Koskelassa maanantaina. Myös tapahtumat, teemaviikonloput ja kurssit ovat vetäneet hyvin väkeä, iloitsee Jakosuo. Puistonjohtaja Tuula Peltonen iloitsee, että ihmiset ovat löytäneet kansallispuistot virkistysja liikuntapaikkoina
Paha voittaa yhteistyössä vanhan aatumme kanssa silloin tällöin yksittäisiä taisteluja, mutta ei anneta sen koskaan voittaa koko sotaa. 4) Mikä koulussa on Titta Liukkonen opettaa biologiaa ja maantietoa, mutta tykkäsi lapsena käsityöstä. Kirjoittajan motto: Kaveria ei jätetä. – Olin viime vuonna töissä ryhmäperhepäiväkodissa ja jonkin aikaa päiväkoti Saukontassussa. syyskuuta. Elokuva Kuhmolassa: Once Upon a Time… in Hollywood Kutsu ja kiitä lehtiilmoituksella! EVANKELIUMIN-ILTA To 12.9. 5) Mitä haluat ehdottomasti tehdä oppilaiden kanssa tänä lukuvuonna. Vehkajärven Kylätaiteilijat -näyttely kirjaston galleriassa 13.9. Koulunkäynninohjaajana aloitti Joonas Sinivaara. Päivi Hotokka Kuhmoisten yhtenäiskoulussa aloitti tänä syksynä työt yksi uusi opettaja, Titta Liukkonen. syyskuuta 2019 SANAN KULMA Jouni Saarikoski Kouluruoka Tänään Rapea kalapala, perunasose To Hernekeitto, sämpylä, tuorepala, pannari, hillo Pe Possu-paprikavuoka Ma Jauhelihakastike, perunat Ti Kalkkunakeitto, sämpylä, juusto, vihannes Ke Uunimakkara, perunasose Ruokapalvelu Tänään Lindströminpihvit, kahvikiisseli Helmivelli, leikkele To Carbonarakastike, puolukkarahka Lämmin kurkkukeitto Pe Tomaattinen uunikala, persikkakiisseli Siskonmakkarakeitto La Broileripyörykkä, marjakiisseli Uunipuuro, mehukeitto Su Porsas-kurpitsakastike, mousse Kukkakaalikeitto, munakokkeli Ruokalista koskee Päijännekotia, terveysasemaa, toimintakeskusta ja kotipalvelua. Se on tämän homman suola. Kiinan kielessä ”kriisi” tarkoittaa myöskin uutta mahdollisuutta. Miesten kotailta Pihlajakosken nuorisoseurantalossa 21.9. 2) Mistä tulet. Aikuisten tanssit Päijälän Pirtillä: jätkäorkesteri Oksetti 28.9. Muut alkaneen lukuvuoden opettajat ovat tuttuja aikaisemmilta vuosilta. Lisäksi opetan 7. Elokuva Kuhmolassa: Leijonakuningas 23.9. – On vaikea valita suosikkia, koska pidin niin monista aineista. Naisten tupailta Kuhmolassa 14.9. – Työskentelin Jämsässä useamman vuoden biologian ja maantiedon aineenopettajana ja luokanopettajana. 3) Missä työskentelit ennen yhtenäiskoulua. Pyrin tuomaan esiin mahdollisimman paljon vaihtoehtoja, joista voi valita. Kotiseutuyhdistyksen maakuntaretki Kukkiaa kiertäen 21.9. Liekö kirkkoherralla ollut diplomaattista selittelyn makua, kun autonsa ojaan ajoi, koska maantielle ojasta kömpiessä pastori toteaa: ihmeelliset ovat Herran tiet. Avoin kylätaidepaja kirjaston galleriassa 19.9. Etenkin meidän työssämme suunnitelmat muuttuvat hyvin nopeasti, ja lukujärjestyksestä katsellaan, mitä seuraavaksi tehdään. – Asun Jyväskylässä. Elojuhla ja myyjäiset Päijälän rukoushuoneella 29.9. Syystori Päijälän pirtillä 14.9. Paikalliset vaVarusmiehet keräävät veteraaneille paaehtoiset kuskaavat kerääjiä ovelta ovelle lähinnä kirkonkylän alueella. – Olen paikallinen, Kuhmoisissa liikkunut koko ikäni. Vaan heillä on aina ollut ja aina tulee olemaan mahdollisuus saapua uuden alun kynnykselle, kohti parempaa huomista, jonka moni on jo saanutkin kokea, ehkä sinäkin. Päivi Hotokka. Joonas Sinivaara 1) Mitä työtä teet koululla tänä lukuvuonna. – Monenlaiset kohtaamiset oppilaiden kanssa; kun he kysyvät, oivaltavat tai innostuvat jostakin. Frisbeegolfin avoimet kunnanmestaruuskilpailut 22.9. Koko maassa veteraaneja on noin 10 000, ja heidän keski-ikänsä on 94 vuotta. 5) Mitä haluat ehdottomasti tehdä oppilaiden kanssa tänä lukuvuonna. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun peruskurssi Lehdesmäen lomakodilla 29.9. Lopetellaan sanoihin: Tämän lahjan annan silti sydämestä. 3) Missä työskentelit Koululla kohdataan ennen yhtenäiskoulua. Koulunkäynninohjaaja Joonas Sinivaara viihtyy nykyäänkin historiantunnilla. Olen suurimmaksi osaksi 7. Kurtturuusukin kukkii siellä vielä. Muhkun kotiseutupyöräily, lähtö Mäkimaasta 15.9. Ihmisistä puhuttaessa emme me kriisissä olleet tai juuri kriisissä olevat ole missään vaiheessa olleet, emmekä tule olemaan, hyödyttömiä rikkaruohoja elon yrttitarhassa. Veteraanikeräystä suorittamaan saapuu 12 varusmiestä Parolan Panssariprikaatista. Ja siihen samaan suureen huhmareeseen mahtuu mukaan muutama horsmayrttikin, vai mitä. Sen poimin tuolta, maantien ravista. Nyt on mielenkiintoista olla mukana historian tunneilla ja nähdä, kuinka eri opettajat käsittelevät aiheita nykyään. 6) Mikä oli oma lempiaineesi kouluikäisenä. Siis kun ei horsmakaan ole hyödytön kasvi, niin ei kriisikään ole pelkästään joku katastrofielokuvan pätkä elämässämme, vaan siitäkin voi seurata jotain hyvääkin. 2) Mistä tulet. – Minulla ei ole mielessä mitään yksittäistä projektia, mutta haluan innostaa oppilaita oppimaan uusia asioita, oli se sitten kirjatietoa tai taitoja. Titta Liukkonen 1) Mitä työtä teet koululla tänä lukuvuonna. Heitä on elossa enää alle kymmenen. Sienikurssi Pihlajakosken nuorisoseurantalolla 15.9. etten sanoisi kriisillisiä vaiheita. V e t e r a a n i k e r ä y k s e n tuotto käytetään kuhmoislaisten sotaveteraanien ja sotainvalidien hyväksi. Tuskan ja häpeän viiltäessä sisimmässä, voi jatkaa värssyä ilman itsesääliä: Vain sittisontiainen kaverina pörräs, paluu arkeen oli edessä. Niin kuin anteekspyynnön katumuksenkin. luokan mukana, mutta siirryn sinne, missä on suurin tarve. Tein myös kaikenlaisia sijaisuuksia. – Olen 5. 6) Mikä oli oma lempiaineesi kouluikäisenä. Horsma kuihtuu, ei se maljakossa kestä, toivon ettei niin käy lupauksenikin. Mutta vain horsman maljaan keräsin. Katselin kesällä elokuvaa, ja siinä mainittiin, että kriisi ei olekaan pelkkä ikävä asia. Elokuva Kuhmolassa: Olen suomalainen 16.9. hauskinta. Joihinkin niistä voi todeta: olo on kuin olisi syönyt kissanhiekkalaatikon uunipuuroa, juonut pesuvetensä päälle, ja samalla kun tätä kaikkea nolona rehellisesti miettii, niin voi lauleskella: Saat multa horsman, se rentun ruusu on. Tapahtumat Syyskuu 4.9.–28.9. Alakouluikäisenä tykkäsin käsityöstä. Kuhmoisten Sanomat Varusmiehet keräyslippaineen ovat Kuhmoisissa liikkeellä jälleen huomenna torstaina 12. Kerääjät lähtevät kierrokselle Kuhmolan pihasta alkuillasta. – Olen koulunkäynninohjaaja. Eihän sitä pitäisi ollenkaan hakeutua tilanteisiin, joista seuraa vain kriisejä, eikä varsinkaan käyttää mitään diplomaattisia kykyjä selittelyyn, kun kolahtaa. Uimahalliretki Jämsänkoskelle 20.9. Pesuvetensä juoneen olo Irwinin laulustakin löytyi mahdollisuus uuteen: Tämä horsmankukka on kuin antajansa, rikkaruoho elon yrttitarhassa. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 11. – Vaihtelevuus. luokan ryhmälle biologiaa ja maantietoa ja lukiossa yhden biologian kurssin. Me kaikki olemme Jumalan yrttihyllyssä olevia eri yrttejä ja yhdessä muodostamme arkipäivän maustesekoituksen, josta koostuu suomalaisuus. luokan luokanopettaja. – Olen mahdollistaja. klo 18 Kuhmalahden ryhmä Helluntaisrk. Annan oppilaiden itse päättää, mitä he tekevät, ja autan heitä toteuttamaan päätöksen. Koulutukseltani olen nuorisoja vapaa-ajanohjaaja. Meillä oli enemmän tekstiilityötä, mutta vähäiset puukäsityötkin olivat mukavia. Toritie 44 www.tuleuskoon.fi Päiväkoti Ke Ohrahiutalevelli, lohikiusaus, hedelmäsmoothie To Mannapuuro, uunibroileri, hedelmäsalaatti Pe Kauramurot, nakkikastike, perunat puolukkavispipuuro Ma Kaurapuuro, lihapullat, perunat, mangorahka Ti Riisihiutalevelli, tomaattinen kalavuoka, perunasose, omenakaurapaistos Ke 4-viljanvelli, juustoinen broilerikeitto, pirtelö, sämpylä Silloin tällöin tulee elämässä eteen noloja elämän vaiheita... Jumala, ole minulle syntiselle armollinen (Luuk.18:13). Uusi mahdollisuus laulussa on horsman käytettävyydessä, koska se ei olekaan pelkkä renttujen rikkaruohoruusu. 4) Mikä koulussa on hauskinta. Vehkajärven digipiirin digikuvakimara kirjaston galleriassa 28.9. Anteeksi. Maitohorsmaa voi käyttää salaatissa, kuivata teeksi, laittaa sämpylätaikinaan ja vaikkapa tehdä siirappia. – Olen aina ollut historiaihminen, ja tykkään erityisesti esihistoriasta
Pirkko Mattilan keramikkakalat ovat uineet katiskaan. Kuhmoisten näyttelyyn Tuominen on kuitenkin tuonut teoksia aiemmilta vuosilta, jolloin hän asui Rovaniemellä ja maalasi Lapin maisemia. Mattilan mukaan taiteilijaryhmä kokoontuu vaihtelevasti, yleensä vähintään joka toinen kuukausi. – Kukin vuoron perään roiskaisee jotakin kankaalle, ja sitten katsotaan tuliko siitä jotain, Jorma Mattila kuvailee työskentelytapaa. Taiteilijat ovat myös näperrelleet hahmoille vaatteet sekä työkaluja ja asusteita. – Minä hullu lupasin kutoa vaatteet omalle hahmolleni, Elina Nordlund nauraa teosten työläyttä. Häneltä on esillä myös taideopiston kurssilla syntynyt savityö, joka kuvaa lappalaista elämää monelta kantilta. Kun uskaltaa, homma on helppoa Vehkajärven taideporukkaan kuuluu kylässä aikaansa viettäviä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita luovasta tekemisestä ja haluavat tehdä sitä yhdessä. Kesä päättyi lättyjen ja ilotulituksen kera Päivi Hotokka Päivi Hotokka Vehkajärven kylätaiteilijat Maalauksia, keramiikkaa 4.–28.9.2019 Kirjaston galleria Millaista on kylätaide. Tätä ennen kylässä oli jo ollut aktiivista musiikin harrastusta. – Me tykkäsimme, mutta kaivot eivät. Tärkeää kylätaiteessa on, että se on yhteisöllistä. – Siippani sitten pakotti työväenopiston kurssille. Se helpottaa, että sakki ei ole liian suuri, kehuu Pirkko Mattila. Päivi Hotokka. – Liikaa ei saa pähkiä eikä kysyä muilta, Mattila tiivistää. Omannäköisiä veistoksia – Tämä porukka on sellaista, että yhdessä voi tehdä kaikenlaista. Tuntui, että pilaan työn, ennen kuin opin, että aina voi maalata päälle. Lauantai-illan sateeseen osa yleisöstä oli osannut varustautua sadevaatteilla, eikä sää silloin haitannut edes minigolfin pelaamista. sa oleva pieni lampi kuivui kokonaan. Tänä kesänä tapaamisia on ollut tiheämmin, kun Kuhmoisten näyttely on ollut valmisteilla. Kylätaiteilijoiden kannustajaksi saatiin hämeenlinnalainen taiteilija Kukka Pitkänen. Kaikki ovat innoissaan. Jorma Mattila on huomannut, että kylätaideryhmän alkuvaiheisiin verrattuna kehitystä on nähtävissä. Radalle kerääntyi illan mittaan useita seurueita lyömään palloa. Kannustaakseen itseään ryhmä on alkanut myöntää kylätaiteilijan (KYT) arvonimiä niille, jotka ovat näyttäneet haluaan taiteen tekemiseen osallistumalla kolmen vuoden ajan Vehkajärven kiertokouluun. Mökin pihasMarika Lindroos ja Eelis Koskinen tulivat Sahanrantaan jo alkuillasta viettämään aikaa ja odottamaan ilotulitusta. – Jos joku ilmoittaa, että nyt se on valmis, siihen yleensä tyydytään. Ahaa-elämyksiä saa sekä omista että muiden töistä. – Olemme olleet katsomassa ilotulitusta niin monta kertaa kuin se on järjestetty, ja nyt kolmatta kertaa tulimme jo aikaisin illalla. Ihan millaista vain, selviää kirjaston gallerian syyskuun näyttelyssä, jonne Vehkajärven kylätaiteilijat ovat koonneet teoksiaan. Mattilan mukaan joskus houkuttelu on onnistunut, joskus ei. Vehkajärvellä taidetta tehdään myös konkreettisesti yhdessä. Yhteensä taiteilijoita on reilu kymmenen. Kiertokouluksi kokoontumisia alettiin kutsua, kun Kangasalan kunta laittoi Vehkajärven koulurakennuksen myyntiin ja taiteilijaryhmä totesi, ettei toiminta ole paikkaan sidottua. syyskuuta 2019 Päivi Hotokka Kesäkauden päättänyt Sataman valot -tapahtuma alkoi lauantaina kosteasti, ja juhlijat joutuivat etsimään sateensuojaa teltoista ja katoksista. – Näiden hyvien lättyjen takia kannatti tulla, Tervakoskelta ja Pukkilasta saapunut seurue kertoo. He ovat vakiovieraita Sataman valoissa ja muistelevat, että viime vuonnakin tapahtumaa vietettiin sadesäällä. Oli se alussa vaikeaa. Lämpö sen sijaan helli niin, että ulkona tuli oleskeltua paljon. Taidetta yhdessä, hyvällä mielellä Osa heistä on hakeutunut ryhmään itse, osaa on pyydetty, kun heillä on tiedetty olevan taiteellisia kykyjä. Taiteen tekemisestä oli ollut taukoa parikymmentä vuotta, kun hän kuuli ryhmästä ja lähti mukaan. – Harjoittelu vie eteenpäin, kehittää sekä tekniikkaa että silmää. – Tuollaisia me varmaankin mieheni kanssa olemme satavuotiaina, jos siihen asti elämme, hän kuvailee hahmoja. Nordlund on aloittanut taiteen harrastamisen Vehkajärvellä vuonna 2014 ja sanoo olevansa vielä alaluokalla kiertokoulussa. Konkreettisesti yhdessä Anni Yli-Hinkkala aloitti taiteen tekemisen 11 vuotta sitten, kun oli vuosia huokaillut, kuinka tekisi mieli maalata öljyväreillä. Näyttelyn avaa aulan puolelle ripustettu teos, joka oli myös kylätaidetoiminnan lähtölaukaus, ensimmäisellä taideleirillä valmistunut. – Täytyy vain uskaltaa. Matti Tuominen puolestaan liittyi Vehkajärven kylätaiteilijoihin pari vuotta sitten. Illan hämärtyessä sadekin hiipui, ja lisää yleisöä saapui katsomaan ilotulitusta ja kuuntelemaan bändiä. Kun uskaltaa, sen jälkeen se on helppoa. Vaikka kylätaideryhmä on enimmäkseen keskittynyt maalaamiseen, näyttelyssä nähdään myös viehättäviä paperimassahahmoja, keramiikkaa, kierrätysmateriaalista tehtyjä reliefejä ja monotypioita. – Sellaisessa ryhmässä on kiva toimia, jossa kukin tekee omaansa, eikä arvioida toisten työtä vaan kannustetaan muita, kuvailee ryhmän koordinaattori Jorma Mattila. Korkealle taivaalle noussut ilotulitus sai väkijoukossa aikaan ihastuksen huokauksia. Pirkko Mattilalla sekä Elina ja Leif Nordlundilla kului hetki jos toinenkin, kun he kesällä muovasivat paperimassasta itsensä näköiset hahmot. Tämän kesän tuotosta ovat paperimassasta muovaillut ihmisfiguurit, joista jokainen on tehnyt itsensä oloisen. Lauttakioskin terassilta maisemapaikan löysivät muun muassa Marika Lindroos ja Eelis Koskinen. Ajatuksena on pitää matka idean ja toteutuksen välillä mahdollisimman lyhyenä. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 11. Päättyvästä kesästä porukka muistaa ennen kaikkea lämmön ja kuivuuden. Vehkajärvellä on oma kylätaidetoimikunta, joka päätti yli viisi vuotta sitten ottaa ohjelmaansa kuvataiteet. – Eläkkeellä tämä on hyvä ajanviete
Näyttelijänä hän oli 17 elokuvassa, ensimmäisenä 1950 Toivo Särkän elokuvassa Tanssi yli hautojen ja viimeisenä 1986 itse ohjaamassaan elokuvassa Elämän vonkamies. Elokuvaohjaaja Jorma K. Päätoimittaja Marjo Steffansson ja Mikko Niskasen poika Jorma Niskanen kirjan julkistamisjuhlassa. Jorma K. – Ikä alkaa painaa ja pitäisi päästä lähemmäs palveluita, sanoo Lehtonen, jolle elokuvatalo on ollut koti ja työpaikka vuodesta 1983 lähtien. Lehtonen teki Mikko Niskasen kanssa palkallista yhteistyötä vuosina 1976–90. Lehtonen on jatkanut Pihlajakosken elokuvakeskuksen toimintaa tähän asti. Se herätti kiinnostuksen elokuvailmaisuun. Vaikeuksista voittoon 1960-luvun jälkipuolella Niskasta kolhivat erimielisyydet, väärinymmärrykset ja depressio. Professorin arvonimen hän sai 1984. Hän näki poliisisurman tehneen Tauno Pasasen ja Kiannon yhtäläiset kokemukset, jotka koki myös omikseen. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 11. Hän tajusi, että tässä on minun tehtäväni. Elokuvaura alkoi, kun hän pääsi avustajaksi Särkän elokuvaan. Lehtonen. Liput: Aikuiset 25€, 4–14v. Yle palkkasi Mikko Niskasen vuonna 1964 kouluttaja-ohjaajaksi. ---------------------------------------------------------------------• Syyslomareissu 14.10.2019 Ostoksille Jyväskylään, uimaan Peurungan kylpylään ja matkalla poiketaan Pandan myymälässä. Siellä hän teki diplomityönä käsikirjoituksen Paavo Rintalan romaanista Pojat. Sunnuntain yhdeksännessä lähdössä Pohjolalla oli pelisuosikki, jolla hän joutui ottamaan lähdön erittäin varovasti. Hän ohjasi tv-näytelmät Pohjalla, Elävä ruumis ja Elokuva jalostavasta rakkaudesta. Kuhmoisissa 10.9.2019 Minna Korppila kunnanvaltuuston puheenjohtaja • Uimahallikyydit Jämsänkoskelle, Koskikaraan Ensimmäinen kerta 19.9.2019. Risto Ojala Ari Ampuja Kuhmoislaisen Jouni Hakkisen valmentama, kasvattama ja omistama Perchpond otti tyylikkään avausvoiton Jyväskylän Killerillä sunnuntaina Santtu Raitalan päättäväisen ajosuorituksen jälkeen. Palattuaan Suomeen hän ohjasi siitä elokuvan, jonka päähenkilöksi hän löysi Vesa-Matti Loirin. Ensimmäisen teatterikiinnityksen hän sai JyElävästi Mikko Niskasesta väskylän työväenteatteriin. Lähikirjasto jatkaa toistaiseksi Sataman läheisyydessä sijaitseva elokuvatalo on herättänyt kiinnostusta ostajissa, mutta kaupantekovaiheeseen ei ole vielä päästy. Surmanluodeissa hän peilasi maaseudun ahdinkoa ja Kianto-elokuvassa luovan taiteilijan kaltoinkohtelua, myös omaansa. Ilmoittautumiset 30.9. Paluu n. 15€ Lähtö klo 8.30 Kuhmolasta. Lisää nostetta antoivat nuorisoelokuvat Käpy selän alla, Lapualaismorsian ja Asfalttilampaat. Tämä elokuva nosti Niskasen ohjaajien kärkikaartiin. Jorma K. – Halusin ottaa tämän kesän vähän rennommin, mutta olemme sopineet Kopolan kannatusyhdistyksen kanssa, että ensi kesänä jatketaan. ; 31.10. Kirja syntyi kolmena vuonna ÄKS:ssä julkaistusta 24-osaisesta juttusarjasta, jossa hänen pääoppaanaan oli Mikon poika Jorma Niskanen. Jorma K. Mikko Niskanen kuoli vuonna 1990. Ensimmäisen elokuvansa Mikko katsoi 7-vuotiaana isänsä kanssa Äänekosken työväentalossa, jossa setä oli vahtimestarina. TV1 palkkasi hänet 1971 pääohjaajakseen, jonka jälkeen hän toteutti pääteoksensa Kahdeksan surmanluotia. Pihlajakosken elokuvatalo kaupan Kiinteistöön kuuluu vuonna 1954 valmistunut kyläkoulurakennus, majoitusrakennus, varastotilaa sekä yli 4 500 neliön tontti. Taktiikka oli suoraviivainen, keulaan ja kukat maalissa. Tuli kuitenkin hieno kakkossija ajalla 16,1. ; 14.11. Elämä kuin elokuvaa Mikko ohjasi 16 pitkää elokuvaa sekä useita lyhytelokuvia ja dokumentteja. 265 s. Lehtonen oli perustajana ja opettajana myös Kuhmoisten elokuvalukiossa, joka toimi vuosina 1997–2004. Löydät Kuhmoisten Sanomat myös facebookista – käy tykkäämässä!. Vesijumppa alkaa klo 13.00 ja kestää 30 min. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä maanantaina 23.9.2019 kunnan internetsivuilla. Murhenäytelmän takana oli ongelmakenttä, joka oli hänelle tuttu. Syksyllä kaikki on toisin kuvaa maaseutukunnan umpikujaa taustana Niskasen kotikunnan tapahtumat. Pihtiputaalla tapahtuneet poliisimurhat antoivat hänelle aiheen nousta epätoivon suosta ja tarttua työhön. ; 28.11. Hän sai kuusi Jussi-patsasta parhaasta ohjauksesta, parhaan tv-elokuvan Jussin sekä parhaan miesnäyttelijän Jussin Kahdeksan surmanluotia elokuvasta 1972. syyskuuta. syyskuuta 2019 Kunta tiedottaa KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään Kuntalassa maanantaina 16.9.2019 alkaen klo 18.00. Lehtosen mukaan festivaalia ei ole kuopattu, vaikka tänä kesänä tapahtuma jäikin väliin. Auto ajaa Toritien läpi ja ottaa keskustasta tulijat kyytiin. Hinta: 14€ ja yli 75-vuotiaat 8,50€ Ensimmäisen kerran ilmoittautumiset: Pipsa 0400 344 582 Muut torstain uintipäivät: 3.10. Koskettava julkistamistilaisuus järjestettiin Niskasen kotikirkossa Konginkankaalla. Hän opiskeli 1958–1961 Unescostipendiaattina Neuvostoliiton elokuvakorkeakoulussa Moskovassa. klo 20.00. Paluukyyti lähtee klo 14.30 ja auto ajaa samaa reittiä takaisin. Surmanluotien jälkeen Niskanen alkoi tehdä Ilmari Kiannosta elokuvaa Omat koirat purivat. Risto Ojala Marjo Steffansson: Mikon matkassa Äänekosken Kaupunkisanomat Oy 2019. Myös Mikon viimeistä elokuvaa Nuoruuteni savotat kuvattiin Kuhmoisissa. Hän aloitti näyttelemisen Konginkankaan Nuorisoseurassa ja pääsi 1947 Teatterikouluun. Särmikkäänä ihmisenä hän joutui ristiriitoihin monien ihmisten kanssa, mutta näyttelijöitään ja elokuva-avustajiaan hän piti kuin kukkaa kämmenellä. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: § 33 Sivistystoimenjohtajan viran vaali 34 Talouskatsaus 31.8.2019 35 Vuoden 2019 määrärahamuutokset 36 Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n osavuosikatsaus 37 Kuhmoisten Verkkopalvelut Oy:n osavuosikatsaus 38 Työllisyyskatsaus 30.6.2019 sekä mahdolliset muut asiat. Tunnetuimpia Pihlajakoskella tehtyjä elokuvatuotantoja ovat Elämän Vonkamies, sen jatko-osa Nuoruuteni Savotat sekä Pekkoelokuvat. Hän toi elokuvastudion kylälle yhdessä ohjaaja Mikko Niskasen kanssa. mennessä Satu 040 541 0334 ---------------------------------------------------------------------• Frisbeegolfin avoimet kunnanmestaruuskilpailut la 21.9.2019 klo 10.00 alkaen Huom! Ilmoittautuminen 9.00-9.30 Lisätietoja tapahtumista www.kuhmoinen.fi Sari Heliövaara Pala suomalaista elokuvahistoriaa on kaupan Kuhmoisten Pihlajakoskella. Vielä viimeiselle takasuoralle lähdettäessä valjakko oli viimeisenä, kun kärki oli jo 40 metriä karussa. Lehtonen kertoo Mikko Niskasesta Miesten kotaillassa Pihlajakosken nuorisoseurantalolla perjantaina 20. Samana päivänä kuhmoislaislähtöinen ohjastaja Ville Pohjola näytti, miten Kajaani otti vastaan Cankus Xportin. Lehtonen oli ostanut koulun jo vuotta aiemmin. Seuraavassakin lähdössä Pohjola latasi Nope’s Dynamiten hienoon juoksuun, mutta sytytyslanka oli liian pitkä. Lehtonen on pannut myyntiin Pihlajakosken vanhan kyläkoulun, jossa on toteutettu 36 viime vuoden aikana satoja elokuva-, tvja mainostuotantoja. Niskanen oli Pihlajakoskella 1983–87 ostettuaan koulurakennuksen. Sinä aikana valmistui pitkä elokuva Elämän vonkamies. Voittoaika 4-vuotiaan tamman ensimmäisessä startissa oli 19,5, ja esitys oli sen verran tyylikäs ja tyly muita kohtaan, että jatkoa seuraa tulevaisuudessakin, jos tuurit pysyvät kohdallaan. Lehtosen mukaan paikka sopisi edelleen elokuvatuotantojen toteuttamiseen, mutta myös esimerkiksi matkailukäyttöön. Mikon matkassa -kirjassa Mikko Niskanen nähdään hänen omin ja läheisten silmin kaikessa räiskyvyydessään uppi-Niskasena. En valinnut tehtävää, tehtävä valitsi minut. Pohjolan päättäväinen hyökkäys fysiikan lakeja vastaan tuotti kuitenkin reilun voiton Boogiewoogie Ladaylle ajalla 17,1. Lehtonen on ollut kantavana voimana lisäksi Kopolan elokuvafestivaaleilla. Pihlajakosken lähikirjasto palvelee ainakin toistaiseksi normaalisti lauantaisin. Muut kusHakkisen tamma voittoon Killerillä kit jäivät ihmettelemään edellisillan haikuja, kun Pohjola otti ylivoimavoiton 2140 metrin matkalla ajalla 17,7. – Tekemääni esittelyvideota oli katsottu kahden ensimmäisen vuorokauden aikana yli 200 kertaa, joukossa tietysti myös uteliaita, arvelee Jorma K. Jorma K. Konginkankaalla julkistettiin kesäkuun lopussa Mikko Niskasen elämästä kirja Mikon matkassa, jonka kirjoitti Äänekosken Kaupunkisanomien päätoimittaja Marjo Steffansson. Siitä alkoi Loirin monipuolinen taiteilijaura. Elokuvatalon tiloissa toimii myös Kuhmoisten kirjaston sivupiste. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30
0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. p. 0400 871 507 Eikka vastaa ORTOKENKIÄ ONGELMAJALOILLE. 24 t. Säädettäviä TARRATOSSUJA sisäja ulkokäyttöön. Lindroosin Sora Oy p. PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 72 e 12 kk / määräaik. Soita puh. 044 244 9779 Suvi Söderholm p. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 03 555 6520, 041 5362 707 kartano.roosa@pp.inet. kok. 050 555 8742 www.ompelimooutis.. KUMISAAPASTARJOUS 39€ (norm. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. Puuvilla-alushousuja, raappaja merinovillahousuja. (sis. Flanellija fleecepaitoja. Aika ja paikka Perjantai 27.9.2019 klo 10.00 Kuhmoisten kunnantalon valtuustosali osoitteessa Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. Toimitusnumero 2014-472761. Hakija Keski-Suomen Elinkeino-, Liikenneja Ympäristökeskus. 040 740 6374 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. tilaus 78 e Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk. Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Gollegeja salihousu ja. Irma Kallio p. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Suolasieniä (haaparousku) ym. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. alv 24%) Etusivulla 1,92 e /pmm Tekstissä 1,67 e /pmm Takasivulla 1,75 e /pmm Seurapalsta 2,48 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 050 461 7575 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 11. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. www.maanmittauslaitos.. 20 v. 040 586 7729 www.countryhelp.nettisivu.org __________________________ T:mi Vesa Peltonen saunat ja pesuhuoneet p. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia, Kirkkotie 8 p. Ark. Timo Sormunen p. 0400 759 383 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Tampereella 6.9.2019 Toimitusinsinööri Jyrki Hautamäki, Maanmittauslaitos, 0400 584 8929, jyrki.hautamaki@ maanmittauslaitos.. 0400 805 830 www.mp-koneistus.. AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Mitsubishi ja Peugeot huolto. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 010 254 7949 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.. Tilaushinnat 2019 (kotimaa) (sis. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.. juureksia. ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Toimitukseen osallistuminen Toimitukseen kutsutaan kaikki, joiden oikeutta toimitus välittömästi koskee. Kimmon Kenkä Kankaanpää KIMMON KENKÄ TORSTAINA 9-17 KUHMOISTEN TORILLA Huom! Kuhmoisten torilla to 12.9. Petri Liehu p. Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. __________________________ Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.. KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Länkipohjantie 159 Avoinna vain perjantaisin 11-18 JOHAN ON MARKKINAT OSTETAAN METSÄPALSTA / ISOMPI METSÄALUE KUHMOISISTA. tapahtumat OPASOL OY p. Naisten erilaisia syyspuseroita ja neuletakkeja, joustohousuja ja legginssejä, merinovillahousuja. www.urosenkukka.. Toimituksen tarkoitus Toimituksessa käydään maantiealueen rajat siihen rajoittuvia kiinteistöjä vastaan, suoritetaan tarpeelliset tilusjärjestelyt ja muodostetaan Toritiestä kunnan omistama kiinteistö. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Maanantaina klo 10–11 Kuhmoisten torilla HYVÄÄ PÄLKÄNEEN PERUNAA Multaporkkanaa ym. erikoiskuljetukset/kotim. www.kirjanpitosi.. Hintoihin sisältyy alv 24%. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. (Säävaraus) Sipiläinen 0400 350 623 ELOKUVAT KUHMOLASSA * SU 15.9. 040 8271583 __________________________________ Timo Ansiomäki p. Tarj.: kiristämättömät puuvillasukat 3 pr/10 €, villa sukat 2 pr/25 €. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. 0400 131 170 Irja Tervala __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Miesten reisitaskuhousuja, myös vuorillisia, neuletakkeja ja -puseroita. 0400 353 886 __________________________________ _________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Nevala Paikanpäällä & mukaan: pannaria, pullaa, simaa, kaljaa Tällä viikolla: • Maksapihvi-perunalaatikko • Lohikiusaus * 9€/kg tai 5€/annos * Tilaamalla varmimmin! kartanoroosa.blogspot.com p. ym. VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy OP Järvi-Häme Armi Peltonen p. 49€) Myös verkkokaupasta heistore. ja Eurooppa OPASOL OY p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.. Paavolankatu 4, Jämsä p. 0400 121 997 __________________________ OP Järvi-Häme Mirkkaliina Pettersson 010 254 7936 perunkirjoitukset testamentit edunvalvontavaltakirjat __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. syyskuuta 2019 TORIMYYJÄT TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. Ad-autokorjaamo. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Kolarikorjaukset ja -maalaukset. 050 575 7708 / Aatu 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 tuoretta KARITSAA 0400 872 461 Kutsu maanmittaustoimitukseen Maantietoimitus Koskien Kuhmoisten kirkonkylän paikallistietä (Toritie) Kuhmoisten kunnassa. Skechers, Pomar, Kuoma, Rieker... Hintoihin sisältyy alv 24%. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2 441 (LT-2018) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.. p. 0400 638 764 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. 040 72 666 28 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Rakennushuolto P. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. Laaja valikoima työja terveyssandaaleja. Peltonen p. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.. KLO 16 * 6€ K12 Poikkea torille ostoksille!. Piili Kuhmoinen p. 040 177 5069 79 v leskimies etsii vapaata naista 55-70v elämän yksinäisyyteen. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 044 491 0067 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 0400 980 292 KONEVUOKRAUS SH Konevuokraamo Oy Rakennusalan koneet vuokralle p. NOKIAN KUMISAAPPAITA, puutarhakenkiä. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p
3 /tal. markus.ahonen@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com Atria perhetilan Kanan fileesuikaleet 250-300 g Kulta Katriina suodatinkahvi Kaikki loput Grillihiilet, sytytysnesteet ja grillaustarvikkeet Loppuviikon tarjoukset Kipparista Olemme avoinna joka päivä klo 21 asti! Palvelutiski on avoinna elokuusta lähtien perjantaisin ja lauantaisin. MA-TO 7-21 PE 7 –21 LA 7-21 SU 9-21 KG KG 1 00 PSS PALVELUTISKI AVOINNA PERJANTAISIN. Pullakahvit koko päivän. -Riittävän suuri, mukavan pieniMa 9.9. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 11. Tervetuloa tapaamaan lakimiehiämme klo 14.00-16.00. Monta ateriaa yhdestä perunanvarresta Naisten mukaan keväälläkin istutetut perunat tekivät hyvin satoa, mutta eivät sentään näin suuria mukuloita. Yhdestä varresta oli kasvanut 21 mukulaa, joiden yhteispainoksi punnittiin tarkkuusvaa’alla 4,065 kiloa. Toisekseen Takanen kertoo tyhjentäneensä pari vuotta sitten kompostin mullat perunan kasvupaikalle. Tarkemmat ajat myymälässämme. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. Paluu Hauhon Sappeen, Puutikkalan sekä Rautajärven kautta Kuhmoisiin. € PERUNAMARKKINAT lauantaina 14.9. Reitti suuntautuu ensin Luopioisiin, jatkuen Aitoon, Vuolijoen ja Juurikan kautta vanhalle Hauholle ja sen keskiaikaiselle kirkolle. syyskuuta 2019 T UORE T ORI VESIJAKO P. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Kalkkinen Ma 16.9. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Ahola, Vesijako p. klo 20 Längelmäen kirkkotie 96, Orivesi Orkesterina Pepe Enroth Trio Liput 15 € • Sekahaku • Arvontaa • Järj. KG KG KG 9 99 KG (4,00/kg) VALIO Oltermanni-kermajuusto 250g SNELLMAN Maatiaispossun kassler 800g (6,19/kg) PIRKKA Suomalainen porkkana, lanttu tai punajuuri 1 kg pussi Erä! ••• PLUSSAKORTILLA –70% ilman korttia 3,39 kpl (13,56 kg) 1 raj. 050 336 5163 pasi.ahola@pp3.inet. KUKKIAA KIERTÄEN Kotiseutuyhdistys järjestää la 21.9.2019 kokopäivän maakuntaretken historiallisten Luopioisten ja Hauhon pitäjien alueelle kuuluisaa Kukkia-järveä kiertäen. 2 pkt/tal. Lähtö Kuhmolan pihasta klo 9.00 ja paluu 17.30. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Päivi Hotokka SYYSKUUSSA VIETETÄÄN KONTTOREILLAMME DIGIJA LAKIPÄIVÄÄ Tervetuloa oppimaan uutta verkkoja mobiilipalveluista. Tarkemmat ajat myymälässämme. Ota mukaan oma tabletti tai älypuhelin sekä verkkopalvelutunnukset ja avainlukulista, niin harjoitellaan yhdessä. Satoisan varren lajike on punakuorinen Asterix, jonka mukuloiden kerrotaan tavallisestikin olevan keskikokoisia tai suuria. jälkeen. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Kuhmoinen To 19.9. Lakiosuuden aiheina testamentti, perintö ja avio-oikeus. Ilmoittautumiset Kuhmoisten pääkirjastossa puh. 2 pkt/tal. Päivi Hotokka Anja Takanen ja Kaija Hartemaa nostivat pellosta viime viikolla harvinaisen perunanvarren. Pelkän avainlukulistan käyttäminen ei ole enää mahdollista 14.9. Tarjous voimassa la-su 18.-19.8.2018 2 rs 5 € 30 % 10 € 3 pkt Saatavilla kauttamme: YLÄMAANKARJA N LUOMULIHAA Karisalmen luomutilalta, tule ja kysy! Kaikki hyvä on lähellä Tarjoukset voimassa to-su 12.–15.9.2019 / niin kauan kuin erät riittää. Perunoista suurin painoi 542 grammaa ja toiseksi suurin 461 grammaa. Vääksy Ke 18.9. (1,00/kg) KG KG 4 95 PKT KG 1 00 KPL Erä! Tuore lohifilee vakuumi, Norja, A-leikk. 2 kpl/tal. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. klo 9-13 Perunalajikkeina Nicola, Annabelle, Melody, Challenger, Timo, Siikli ja Afra. Matkan hinta 40 € per hlö, sis. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. Sysmä To 12.9. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. Opastukset Vääksy ja Sysmä klo 9.30-16.00, muut konttorit klo 9.30-13.00. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-21 SU 10-21 K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. 2 kpl/tal. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. runasato on noin 20 prosenttia tavallista pienempi kuivuuden ja ankaran hallan takia. Hartola Ti 10.9. www.vesijaontuoretori. Hyvän sadon salaisuus saattaa ensinnäkin olla se, että kyse ei ollut keväällä istutetusta perunasta, vaan viime syksynä peltoon jääneestä mukulasta, joka alkoi itää. lounaan Hauholla ja kahvitilaisuudet Luopioisissa sekä Rautajärvellä. 040 359 4542 tai e-mail: kirjasto@kuhmoinen.fi Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys www.kuhmoistensanomat.. Tutustumme asiantuntijoiden johdolla alueeseen ennen ja nyt ja sen vahvaan talonpoikaisja kartanokulttuuriin Niskavuorta unohtamatta. Perunat lajiteltu ja pakattu 17,25 kg säkki 8,10 kg säkki Myös porkkanaa, punajuurta, lanttua ja sipulia KAHVITARJOILU Markkinoilla myös GULASSIKEITTOANNOKSIA, LÄMMINTÄ SAVUKALAA, TERNIMAITOA sekä useita muiden tuotteiden myyjiä. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Padasjoki SYYSTANSSIT Västilän Voimantalolla Lauantaina 14.9. Peruna-alan yhteistyöryhmä arvioi elokuussa, että koko Suomessa peYhdestä peltoon viime syksynä jääneestä perunasta kasvoi kesän aikana peräti 21 uutta mukulaa. VäVo ry Längelmäen kirkkotie 96, Orivesi