– On vaikea tajuta, kuinka pitkä aika siitä on. Aikuisilta tukea nuorille Nuorten puheenvuoron juhlaan toi abiturientti Heli Lehtinen. Hän on työskennellyt myös Kuhmoisten kunnaneläinlääkärinä. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 50 2012 62. Asukkaita on tullut niin idästä kuin lännestäkin, ja myös nykyisten kuhmoislaisten puheessa kuuluvat itäiset ja läntiset piirteet. Varallisuus pitää tallettaa Ilkka Alitalo kiinnitti huomiota siihen, että Kuhmoisten paikallisen yhteisön mikrohistoria noudattelee samanlaista kehitystä kuin valtakunnallinen historia. Alitalo muistutti puheessaan, että vaikka itsenäinen Suomi täytti tänä vuonna 95 vuotta, kansakunnan ikä on vanhempi. – Kun kevät tuli, huomasin, että eivät ne olleetkaan peltoja, ne olivat järviä. Ilkka Alitalo on eläinlääketieteen professori, joka toimi aiemmin eläinlääketieteellisen korkeakoulun rehtorina. Hän esitti, että aikuisten, nuoruuden veteraanien, apua tarvitaan ohjaamaan nuoria osaksi yhteiskuntaa. Eläinlääketieteen professori Ilkka Alitalo arveli, että harvat muistavat hänen puhuneen itsenäisyyspäivän juhlassa aiemminkin, 1960-luvulla.. Syrjäytymistä vastustamaan on kehitetty ensi vuoden alussa voimaan tuleva nuorisotakuu, joka lupaa työttömälle nuorelle opiskelutai työpaikan. Alitalo muisteli tuloaan Kuhmoisiin 1960-luvulla joulukuussa. Lippukunta Kuhmoisten Korpisudet järjesti itsenäisyyspäivänä lupauksenantotilaisuuden, jonka jälkeen partiolaiset kävelivät kynttiläkulkueena sankarihautausmaalle. Vuosisatojen aikana syntynyt paikallinen identiteetti unohtuu helposti nyt, kun päättäjät ovat kovilla etsiessään keinoja hyvinvointivaltion sosiaalija terveyspalvelujen säilyttämiseen. – Meillä oli oma raha, suomen kieli saatiin virkakieleksi, oma kirjallisuus kehittyi ja talouselämä kehittyi suomenkielisenä. – Paikallinen identiteetti voi säilyä ainakin kolme sukupolvea muuttuneista olosuhteista huolimatta, hän viittasi Karjalan evakoihin. joulukuuta 2012 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päivi Hotokka Paikallisen identiteetin säilyttäminen on mahdollista monenlaisista mullistuksista huolimatta, viestitti professori Ilkka Alitalo juhlapuheessaan itsenäisyyspäivän juhlassa Kuhmolassa. Talven aikana hän kierteli kuntaa ja katseli, että onpa viljava pitäjä. He tietävät, millaista on olla nuori, sillä vaikka olosuhteet muuttuvat, nuoruus ei muutu. – Meillä on yhteinen halu säilyttää identiteetti. Sen turvin voimme luottaa tulevaisuuteen. Alitalon mielestä kylien henkinen ja aineellinen varallisuus pitää säilyttää muutoksen keskelläkin. Nuoruuden intoa tarvittiin rintamalla ja sitä tarvitaan nykyäänkin. Paula Jokela lausui Maaria Leinosen runoja. Jo paljon ennen itsenäistymistä suomalaista identiteettiä Ruotsin ja Venäjän välissä piti yllä oma kieli ja omanlainen kansanperinne. Paikallisuus säilyy Teemu Sirviö ja Eemeli Turve kiittivät itsenäisyyspäivän juhlassa veteraaneja Leo Korhosta ja Veikko Kilpasta Kuhmoisten Sotaveteraanit ry:n 9-luokkalaisille lahjoittamista Kuhmoislaiset kenttäharmaissa -kirjoista. Venäjän vallan allakin Suomi pystyi kehittymään, kun suuriruhtinaskunta sai itsehallinnon. Itsenäisyyspäiväjuhlan musiikillista ohjelmaa esittivät Kuhmoisten mieskuoro, laulaja Matleena Junttanen ja pianisti Laura Viljakainen. Kuka meistä uskaltaa ajatella esimerkiksi eteenpäin vuoteen 2500. – Ammatinvalintaan tarvitaan apua opettajilta, opintoohjaajilta ja muilta nuoruuden veteraaneilta. Lehtinen iloitsi siitä, että nuorten vaikeudet löytää työja opiskelupaikkoja on huomattu. – Tarpeen vaatiessa suomalaisilla nuorilla on edelleen tahto ja valmiudet puolustaa isänmaataan. vsk Keskiviikkona 12. Lehtinen suhtautui kriittisesti eläkeiän nostoon, sillä tärkeintä olisi saada työpaikkoja nuorille
Niinpä tuotteita myydään paljon halvemmalla kuin niiden arvo todellisuudessa on. Myyjäisissä monet kauppiaat ovat harrastajia, joiden ei tarvitse saada elantoaan käsitöistä. Toivon, ettei kukaan nyrpistelisi nenäänsä, kun käsityöläinen kertoo tuotteensa hinnan. Kysypä joskus, kuinka monta työtuntia neuleiden tai joulukoristeiden valmistamiseen on käytetty. Kilpailuun saapui kymmenkunta vastausta, joista miltei kaikissa oli jokainen kuvanottopaikka tiedetty oikein. Oikein vanhalta ajalta tulee mieleen ensimmäiset sovitut treffit erään naapurikylän tytön kanssa. Minäpä otin myrkkyruiskun ja hoitelin torjunnan ja saman tien tein sen vaimon toivomuksesta myös hänen ruusupensaissaan. Sillä pääsin kolmisen kilometriä, mutta sitten se teki topin, eikä lähtenyt käyntiin sitten millään. Tuotteiden valmistusolosuhteista on varsin helppo ottaa selvää, kun ne ovat parhaassa tapauksessa peräisin tutun tekijän pajasta. Tyttö oli juuri ja juuri säilynyt paleltumatta kokonaan, ja olemme olleet nyt naimisissa 46 vuotta. Arvoonsa nähden edullisimmat lahjaja muut hankinnat tehdään nykyisin käsityöläisten kojuissa. Puhumattakaan, Edullisia luksuslahjoja että summasta pitäisi vielä vähentää materiaalikulut. Kun keväthölskeet koittivat ja vedet nousivat maastoon, pomo ilmoitti, että voisitko käydä kokoilemassa siellä suolla uiskentelevat puusi takaisin pinolle. Tarinan loppu on kyllä onnellinen. – kuva Katri Kopponen Kuhmoisten Sanomat Lemmikkieläinten lääkäripäivystys siirtyy ensi vuoden alussa pysyvästi Jyväskylään uudelle Tuhatjalkaklinikalle. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 12. Murphyä, jonka nimellä kulkee niin sanottu laki: ”Jos joku asia voi mennä pieleen, se menee pieleen”. Pettynyt Päivi Hotokka Kuhmoisten keskustan nurkilla sijaitsevat paikat löytyivät näppärästi Kuhmoisten Sanomien ja kunnan yhteisessä kuva-arvoituksessa. Viikon 48 Kuhmoisten Sanomissa julkaistun kuvaarvoituksen oikeat vastaukset ovat: 1) terveysasema 2) Kirkonmäki 3) PäijänneKuva-arvoituksen paikat löytyivät kodin pihapiiri 4) entinen Teboilin rakennus 5) kirjasto 6) alikulku entisen kirkkoherranviraston luona 7) matonpesupaikka 8) entinen Siwa. Näitä tuotteita myydään siitä ilosta, että omaa osaamista voidaan levittää tuttavapiirin ulkopuolelle. Käsityöt ovat uniikkeja, joten harvoin on vaaraa siitä, että saajalle kertyisi useita samanlaisia lahjoja. Palstani alkoi suolta, johon sain koottua harvoista männynkäkkäröistä hädin tuskin puolen kuution halkopinon. Siinä missä ennen omatekoinen lahja saattoi olla merkki köyhyydestä, nyt itse tekeminen on ylellisyyttä, koska se vaatii aikaa, ja ajastahan yleensä on puute. Eikä niistä ainakaan kaikista voi syyttää Yhdysvaltain koelentoprojektin insinöörikapteeni Edward A. Entistä arvostetumpaa on myös kotimainen, paikallinen työ. Kukaan ei suostuisi tekemään hommia sellaisella palkalla, jos ei todella olisi intohimoinen harrastaja. Kuvia olivat aiemmin arvuutelleet nuoret osana Amazing Race -seikkailua. Vaikka luksus nykyään tarkoittaa muutakin kuin hintaa, arvostuksen pitäisi näkyä myös hintalapussa, ainakin vähän. joulukuuta. Lapset linnanjuhlissa Päivähoidon lapset viettivät omia linnanjuhliaan Kuntalan valtuustosalissa tiistaina 4. Se on osa yksilöllisyyden luksusta. Auto ei ottanut käynnistyäkseen. Juhlaohjelmaan sisältyi myös kunnanjohtajan puhe, alkumaljat, Suomitietovisa ja juhlalounas. Sisään astuessa asiaan kuului kunnanjohtajan kätteleminen. Hyvät naapurit, kun liiMökkimurto Kylämällä kutte kylillä, kiinnittäkää huomiota mahdollisiin poikkeamiin, että saataisiin mahdolliset tekijät kiinni. Seuraavalla tarkastuskierroksella oli helppo todeta miten epähuomiossa valitsemani voikukan myrkytysaine oli toiminut. Kun kaupassa on kaikkea mahdollista, arvokkaaksi tulee se, mitä on vähän. Olin Yhtyneitten Paperitehtaiden hakkuissa alkutalvesta 1957. Vähemmän todistusvoimaisia tapauksia ovat tietenkin tilanteet, joissa vien pyykin ulos ja avain jää sisälle, käännän selkäni ja kahvi kiehuu hellalle, tavarat ovat kassalla ja rahakukkaro on kotona, polkupyöräreisulla sattuu rengasrikko ja paikkaustarvikkeita on, mutta liima on kuivunut käyttökelvottomaksi. Tervetuloa noutamaan palkinto Kuhmoisten Sanomista toimiston aukioloaikoina! Liikuntasihteeri Pipsa Laakso ja nuoriso-ohjaaja Satu Alenius kiittävät kaikkia kilpailuun osallistuneita. Lähdin lainaamaan naapurin kaverilta moottoripyörää. Osa näistä kokemuksista menee ainakin minulla pessimismin piikkiin ja nykyisin jo iän tuomaan kömpelyyteen. Kuten aina, kirpat kiusasivat taas lantun juuri pinnalle nousseita taimia. Arvonnassa kunnan lahjoittaman palkinnon voitti Paula Vataja. Olemme vaimoni kanssa mökillämme MäMurphyn laki kimaassa oikeinpienviljelijöitä. Oli kova pakkanen. Yleensä se ei ole ainakaan yläkanttiin. joulukuuta 2012 2 KOLUMNI Risto Lehto LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 12.12.2012 Päivi Hotokka Viime viikonvaihteen joulumyyjäisissä myyntipöydillä oli jälleen varsinaisia aarteita. Saajalle on hienoa kertoa, millainen tarina tuotteella on. Päivystyksen puhelinnumero on edelleen 0600 19 222. Kun olin puoliksi juossut kilometrin, takaa tuleva autoilija antoi kyydin perille. Kuhmoisissa ylellisiä ostoksia voi onneksi tehdä läpi vuoden Kädentaitajien myymälässä. Vaan jos siinä laissa on kumminkin perää. Lämmitin mielestäni ajoissa vanhaa Fordson-autoa metallipesuvadissa olevilla hehkuvilla hiilillä. Minulla on. Mökiltämme vietiin erilaista omaisuutta ja jälkeensä jättivät hirveän sotkun. Antaas olla toinen esimerkki. Kerron, vaikka se ei teitä kiinnostaisikaan. Myyjäisissä tehtyjen löytöjen hinta-laatusuhde on vertaansa vailla. Pieneläinklinikka Tuhatjalka järjestää lemmikkieläinten päivystyksiä Jyväskylän lisäksi Kuopiossa, Tampereella ja Turussa.. Tosiasiassa Murphyn ajatus ja lausahdus vuodelta 1949 tarkoitti sitä, että onnettomuudet voi estää parhaiten varmistamalla, ettei mikään voi mennä pieleen. Pakastimen ovi oli jätetty auki samoin kuin mökin ovi, se oli sepposen selällään, ja seurauksena siitä oli, että lämpöä oli 5 astetta pakkasella. Ne, jotka eivät osaa tai ehdi tehdä itse, arvostavat muiden vaivannäköä. Kerronko muutaman esimerkin. Aiemmin Keski-Suomen eri klinikat vuorottelivat pieneläinten iltaja viikonloppupäivystyksessä, ja toisinaan apua joutui hakemaan Pieneläinpäivystys Jyväskylään Kuopiosta tai Tampereelta, kun päivystäjiä ei saatu tarpeeksi. Lähdin jo myöhässä olevana kävelemään nahkavaatteissa viimeistä kolmea kilometriä hengitys viheltäen. Puhelut ovat maksullisia. – Hyvin löysi vanhempikin väki perille, Laakso sanoo. Eräässäkin tapauksessa yhtä koristetta oli valmistettu koko päivä, ja sen myyntihinta oli alle kymmenen euroa. Onko teillä koskaan käynyt niin, että jotain hommaa toteuttaessanne se on mennyt pipariksi, poskelleen, ketuille tai muuta sellaista, ja olette itseksenne tuhahtanut, että noinhan siinä tietysti piti käydäkin. Ei tunnu hyvältä, kun vieras on käynyt raiskaamassa omaisuuttasi ja sotkemassa sänkysi. Kylämällä liikkuu varkaita. Paikat olivat kaikille tuttuja, mutta kuvakulmat oli valittu niin tiukoiksi, että niiden tunnistaminen vaati vähän päänvaivaa. Sanomalehti Keskisuomalainen kertoi maanantaina siitä, mikä on tarkkasilmäisen nähtävissä muutenkin: käsityön arvo on kohonnut viime aikoina. Opiskelujen aikana ihan tavallista minulla oli, että kun ei saanut lainattua yhtä viidestä tenttiin luettavasta kirjasta, juuri siitä tuli ainakin kolme kysymystä. Avioliittomme sentään jatkuu
Jää vain yksi lautakunta Vuoden 2008 sopimuksessa sovellettiin tilaaja-tuottajamallia, ja sen mukaan Jämsän kaupungin organisaatiossa on ollut kaksi lautakuntaa. – Uuteen sopimukseen on nyt kirjattu, että talousarvion toteutumisesta raportoidaan neljännesvuosittain, ja Jämsä on pyhästi luvannut, että raportit myös tulevat, hallintojohtaja Sanna Luukkanen sanoo. Tilaajalautakunnassa on ollut sekä Kuhmoisten että Jämsän edustus, palveluiden tuottamisesta puolestaan on vastannut Jämsän sosiaalija terveyslautakunta. – Tehtiin selkeä ja tiivis viisisivuinen paperi, josta on helppo myös katsoa, miten se toteutuu. Rakennusmestari Markus Virolainen kertoi, että teknisen toimiston hallinnollisiin tehtäviin oli tarkoitus palkata yksi määräaikainen työntekijä. Uusia vapaaehtoisia yhdistyksen toimintaa jatkamaan on ollut vaikea löytää, ja yhdistys on tarjoutunut jättämään tehtävänsä kunnan hoidettavaksi. Budjetista poimittua Kiinteistöjen kaukolämpöverkkoon liittyminen • 130 000 euroa Koulukeskuksen tuulikaapin ovet 15 000 • Koulukeskuksen keittiön tarjotinrata 17 000 • Toimintakeskuksen jätekatos10 000 • Vesitornin tarkastus ja korjaus 60 000 • Kaavateiden kunnostaminen 160 000 • Kuhmolan torialue 30 000 • Elokuvalaitteiden digitointi 50 000 • Moottorikelkka liikuntatoimelle 15 000 • Kuhmoisten Sanomat Eläkeliiton Kuhmoisten yhdistyksen marraskuinen syyskokous toi antamassaan julkilausumassa ilmi huolensa palveluiden säilymisestä. Loppujen lopuksi valtuusto hyväksyi vuoden 2013 talousarvion yksimielisesti. Raportit neljännesvuosittain Kuhmoisissa ja Jämsässä saatavia palveluja myös yhdenmukaistetaan siltä osin, että sosiaalija terveyslautakunta laatii yhteiset kriteerit, joilla palveluja myönnetään. Valtuusto hyväksyi myös valtion uuden yleisohjeen mukaisen kirjanpidollisen poistosuunnitelman, joka tulevan vuoden talousarviossa aiheuttaa kunnalle noin 160 000 euron kirjanpidollisen lisämenon. Mänttä-Vilppulan jättäydyttyä pois, Kuhmoinen ja Jämsä muokkasivat pikaisesti kolmenkeskiseksi tarkoitetun sopimuksen kahdenväliseksi. Kuhmoisten puolelta asiaa valmisteli hallintojohtaja Sanna Luukkanen, ja kunnanvaltuusto hyväksyi sopimuksen tämän viikon maanantaina 10. Uudet kunnanvaltuutetut ja erityisesti Eläkeliitto huolestui palveluista vanhusneuvosto: huolehdittehan, että Kuhmoisissa kaikille, myös ikääntyville, ovat omatoimisen asumisen kannalta välttämättömät palvelut saatavilla. Vapaaehtoistoiminnalle perustuva Kuhmoisten Vanhustentaloyhdistys ry hallinnoi 52 asuntoa, ja yhdistyksellä on palveluksessaan yksi työntekijä. Uutta on se, että Kuhmoisten kunnanhallitus nimeää lautakuntaan myös oman puhevaltaisen edustajansa. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 12. Tämä on syönyt niin Jämsän kaupunginvaltuuston kuin Kuhmoisten kunnanvaltuustonkin budjettivaltaa, sillä eihän tulevan vuoden talousarviota voi tehdä järkevästi, jollei ole tietoa kuluvan vuoden menoista. Kehittämisasiamies Arto Kummala kertoi valtuustolle esityksestä Kuhmoisten kunnan työllisyysja elinkeinostrategiaksi. joulukuuta 2012 Vesa Koivu Kuhmoisten vuosien 2009– 2012 kunnanvaltuusto kokoontui viimeiseen istuntoonsa maanantaina 10. Jämsä toimii sen mukaan isäntäkuntana ja järjestää kuhmoislaistenkin palvelut Kuhmoisten kunnanvaltuuston päättämien suuntaviivojen mukaan. Kuhmoinen ja Jämsä hyväksyivät sen 12.11.2012, mutta Mänttä-Vilppula perääntyi hankkeesta. Mänttä-Vilppula halusi mukaan yhteistoiminta-alueeseen, ja tätä varten neuvoteltiin uusi yhteistyösopimus. Valtuutettu Päivi Malin halusi tietää tarkemmin teknisen toimiston henkilöstöstä. – Meidän kaikkien tarvitsemat lähipalvelut on turvattava. Valtuutettu ja sote-tilaajalautakunnan jäsen Mira Jokinen ihmetteli, että sosiaalija terveyskulut kasvaisivat ensi vuonna puolella miljoonalla eurolla, kun kuluvana vuonna Jämsän antamien tietojen mukaan on pysytty talousarviossa. – Vuoden 2013 talousarvioesitys on suurten investointihankkeiden johdosta 779 000 euroa alijäämäinen, mutta kunnalla on siihen varaa, sillä aikaisemmilta vuosilta on ylijäämää 3,2 miljoonaa euroa. Suuret investoinnit 2013 Vesa Koivu Jämsän kaupunki ja Kuhmoisten kunta muodostivat sosiaalija terveystoimen yhteistoiminta-alueen vuoden 2009 alusta. Kunnanjohtaja Anne Heusala esitteli vuoden 2013 talousarvion ja kertoi, että alijäämäiseksi arveltu kunnan talous kuluvana vuonna saattaa lähes tasapainottua. – Toteamme, että me kaikki, myös ikääntyvät, tarvitsemme paitsi sosiaalija terveyspalveluja myös muun muassa liikenne-, pankkija postipalveluja. – Tässä on huomattava, että valtionosuudet on laskettu voimassa olevien lakien mukaan, emme tiedä, onko valtionosuuksiin tulossa leikkauksia, kunnanjohtaja Heusala huomautti. Lainakanta on yhteensä 470 000 euroa. Asialistalla oli vuoden 2013 talousarvion lisäksi kunnan uusi elinkeinoja työllisyysstrategia, takauksen myöntäminen Kuhmoisten Vanhustentaloyhdistykselle sekä vielä kerran sopimus sosiaalija terveystoimen yhteistyöalueesta. Toimintatuloja kertyy 2,4 miljoonaa, veroja 7,4 miljoonaa ja valtionosuudet kohoavat 9,0 miljoonaan. mennessä valtuuston varaamasta rahasta on ehditty käyttää vain vajaat 44 prosenttia Valtuusto merkitsi katsauksen tietoonsa saatetuksi. Valtuutettu Veikko Mattila arveli, että kunnan investointisuunnitelma on liian kunnianhimoinen, se tuskin toteutuu, kun toteutus jo nyt laahaa. Kuhmoisten kunta valitsee lautakuntaan kaksi omaa edustajaa niin kuin tähän asti tilaajalautakuntaankin. Ohjelmassa ovat muun muassa kaukolämpöverkko, Mällykäisen vedenottamo sekä kaavateiden ja kiinteistöjen laajat korjaukset. joulukuuta. Puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Paula Jokela. Takaus Vanhustentaloyhdistykselle Valtuustolle esitelty sotesopimus oli kutakuinkin sama kuin, minkä Kuhmoisten kunnanvaltuusto oli hyväksynyt jo 12.11.2012, ja pitemmittä puheitta se hyväksyttiin nytkin. Uutta on se, että jakoperusteet on nyt kirjattu sopimuksen liitteeksi. Vuoden 2013 talousarvioesityksen mukaan kunnan käyttötalousmenojen on arvioitu kasvavan 4,4 prosenttia, ja toimintakulut ensi vuonna ovat 18,4 miljoonaa euroa. Hallituksessa toimivat vuonna 2013 Aino Hauskanen, Eila Jakara, Eila Kirstinä, Vappu Korvenpää, Hannu Lehtinen, Raili Lehtinen, Aimo Ojala ja Anneli Währn. Hän huomautti, että hankkeet olisi pitänyt jakaa useammalle vuodelle. Siitä kävi selville, että mitään hälyttävää ei ole tapahtunut, vaan että talousarvio toteutuu tasaiseen tahtiin. Valtuutettu Jouni Vaskisalo teki esityksen toimenpiteitten porrastamisesta, mutta kun valtuutettu Mattilakaan ei sitä tukenut, esitys raukesi. – Tähän tulee nyt muutos, kahdesta lautakunnasta luovutaan ja jäljelle jää vain Pientä viilausta sote-sopimukseen Jämsän kaupungin sosiaalija terveyslautakunta, joka hoitaa molempien tehtävät, hallintojohtaja Sanna Luukkanen kertoo. Hyväksytty poistosuunnitelma sinänsä on hyvin kiinnostava, sillä siinä kunnan omaisuutta koskevat poistot on jaettu kahteen osaan, tavallisiin ja sellaisiin kiinteistöihin, joiden kohdalla on perusteltu syy käyttää normaalia pitempiä poistoaikoja. Tähän ei vielä menty, vaan valtuusto päätti myöntää kunnan omavelkaisen takauksen Kuhmoisten Vanhustentaloyhdistys ry:n ja paikallisen raha-laitoksen väliselle lainalle, jos Vanhustentaloyhdistys siirtää 434 000 euron lainansa Valtiokonttorista paikalliseen rahalaitokseen. – Palveluista aiheutuvat kustannukset jaetaan aiheuttamisperiaatteen mukaan niin kuin tähänkin asti. Sen jälkeen oli vuorossa kunnan tarjoama joulupuuro.. Tulevalle vuodelle hyväksyttyyn toimintasuunnitelmaan yhdistys kirjasi viikoittaiset kokoontumiset, retket, tapahtumat, ulkoilupäivät, vapaaehtoistyö ja koulutukset sekä uutena yhdistyksen kehittämishanke. Samassa yhteydessä kun Kuhmoinen ja Jämsä hyväksyivät uuden sote-sopimuksen, vanha, vuonna 2008 neuvoteltu sopimus purettiin. Valtuutettu Ossi Simola kiitteli Kummalaa ja muistutti siitä, että tulevan valtuuston ja hallituksen tulee myös panna asiat toimeksi. Valtuuston puheenjohtaja Silmu Sarvala piti maanantai-illan 10.12. Investointeihin käytetään 2,5 miljoonaa euroa. Kuluneina neljänä vuotena paljon harmia on aiheuttanut se, että Jämsä ei ole kyennyt raportoimaan vuoden varrella, miten sosiaalija terveystoimen talousarvio on toteutunut, tai ainakin niin, että raportit ovat olleet pahasti myöhässä. Sen mukaan esimerkiksi suojatyökeskuksen, koulukeskuksen, Lock-woodhallin ja paloaseman kunto on hyvä. Hallintojohtaja Sanna Luukkanen esitteli valtuustolle myös kuluvan vuoden talouskatsauksen ajalta 1.1.–31.10.2012. Konsultti Ramboll Management Consulting Oy:n työhön ei oltu tyytyväisiä, vaan kunnan oma strategiatyöryhmä ja kehittämisasiamies olivat kirjoittaneet esityksen uusiksi. joulukuuta. Kun Mänttä-Vilppula perääntyi hankkeesta, marraskuun aikana sopimusteksteistä vain siivottiin Mänttä-Vilppulaa koskevat osuudet pois. Vain investointiohjelma laahaa, 19.11. Nykyinen trendi näyttää olevan, että palvelut etääntyvät maaseutukunnista suuriin asutuskeskuksiin, tai peräti internetiin. päätteeksi kauniin ja asiapitoisen kiitospuheen toimikautensa 2009–2012 päättävälle valtuustolle
Monelle todellinen joulun odotus alkaa vasta siitä, kun saa istua kirkon penkkiin kymmenien muiden kanssa laulamaan niitä lapsuudessa opittuja lauluja. Muut myytävät ja elintarvikkeet suoraan srk-kotiin ennen Kauneimmat Joululaulut –tilaisuuden alkua. Auta meitä silti pysähtymään ja hiljentymään hetkeksi, ettei tämä hetki menisi ohitse ilman että sitä tajuamme, aamen. klo 10. Räty-Haliseva toimii Nokialla oman yrityksensä Tekstiiliateljee Ulpu Räty kautta. Ja siellä sitä vasta tunteekin kuuluvansa tähän yhteiseen, maailmanlaajuiseen kristittyjen perheeseen. 16.12. Kauneimmat Joululaulut Torstaituvassa Kuhmolassa to 13.12. Elämänlangat 2009 Tuftatut istuinaluset 2003. klo 18. adventtisu. Kirjaston galleriassa on esillä isojen töiden lisäksi pieniä, samanhenkisiä ryijyjä, joita voi sommitella myös erilaisiksi ryhmiksi kuten esimerkiksi hänen Metsä sarjansa 1990-luvulta. Pikkupaketti mukaan. Matti Hannula, urut ja laulu, Juha-Matti Katajamäki, saksofoni. Osa kuva-aiheista on kevyesti tyyliteltyjä, osa kokonaan abstrakteja. Uudenvuodenaaton hartaus kirkossa 31.12. Kehitysvammaisten, raamattupiiriläisten ja Marttojen joulujuhla srk-kodissa ke 12.12. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 12. joulukuuta 2012 4 HARTAUSKIRJOITUS Paula Niemitalo Ilosanoman ilta To 13.12.-12 klo 19.00 Pauli Rahkonen TERVETULOA Helluntai srk Toritie 44 Kotiseurakuntasi kutsuu Sinua, olet sydämellisesti tervetullut mukaan tilaisuuksiin ja toimintaan! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 3. Sen ruosteenpunaiset ja mustanharmaat värit tukevat sommittelun voimakkaita vinolinjoja. Kauneimmat Joululaulut kirkossa 3. Hän on erikoistunut suuriin seinätekstiileihin, ja tällä kertaa Kuhmoisten kirjaston galleriassa on esillä 24 hänen työtään vuosilta 1991–2011. Joulutervehdys lehteen ennättää vielä tänään! Joulu tulee aivan kohta, ja sinä varmasti näet, että paljon on vielä tekemättä ja meillä on kiire. Mukana Kuhmoisten Mieskuoro. Olemme laskeutuneet pieneen paastoon odottaen Jeesuksen tulemista. Ainakin täällä Jyväskylässä kirkot täyttyivät ääriään myöten, ja kauniit joululaulut soivat upeissa kirkoissa. Paikoin nukat kaartuvat ja pyörteilevät eri suuntiin, paikoin nukka on karheaa ja epätasaista kuin vanha tiili, kunnes väripinnan leikkaa mistään piittaamatta etenevä railo. adventtia. Mukana Kuhmoisten Kirkkokuoro. joulupäivänä 26.12. Miesten kotailta Kuhmolassa to 13.12. Ryijyjen värit ovat hallittuja ja niukkoja siten, että niitä ei väsy katsomaan. Jumalanpalvelus Päijälän rukoushuoneessa 2. klo 10. Hänen töitään on ostettu runsaasti julkisiin tiloihin, niitä voi nähdä esimerkiksi Tampereen ja Nokian kaupungin, Pirkkalan seurakunnan ja OP-Pohjola -yhtiön tiloissa. Joulukirkko kirkossa jouluaamuna 25.12.klo 7. Mutta toivottavasti me ihmiset muistaisimme, että kirkon penkkiin voi kulkea hiljentymään ja rauhoittumaan yhdessä muiden kanssa myös muulloin kuin vain joulun alla. Lähetysmyyjäiset Kauneimmat Joululaulut –tilaisuuden jälkeen srk-kodissa. klo 15. Tämän osaston ryijyt voi nähdä itsenäisinä kuvina tai viittauksina vaikkapa kalliorinteisiin tai vesiputouksiin. Vino valo tuo esiin ryijyjen tiivisnukkaiset matalat pinnat ja niiden vaihtumisen pöyheään nukkaan tai nukattomiin alueisiin. Ulpu Räty-Haliseva kutoo itse ryijynsä ja tutkii ryijytekniikan mahdollisuuksia. Yksin, mutta yhdessä toisten kanssa! Yksin, mutta ei yksinäisenä! Siunattua adventin aikaa kaikille! Yhdessä adventin aikana Vesa Koivu Ulpu Räty-Haliseva Ryijyjä ja tekstiilejä pääkirjasto Toritie 42 5.12.–31.12.2012 Nokialainen tekstiili-artesaani Ulpu Räty-Haliseva on kuhmoislaisille tuttu, onhan hänen töitään ollut moneen otteeseen 2000luvulla esillä Kotajärven tekstiilinäyttelyissä. Joulukonsertti kirkossa joulupäivänä 25.12. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuolleet: Lilja Rauha Pastila Harjunsalmelta 85 v ja Aly Ingegerd Temonen Kirkonkylästä 83 v. adventtisu. Adventin aika antaa meille loistavan mahdollisuuden itsemme tutkiskeluun ja joulun sanoman äärelle virittäytymiseen. Miten minä voin olla vastaanottamassa pientä Jeesuslasta. Nukkapinnat muodostavat usein neliöitä, suorakaiteita ja kolmioita, väliin sommittelu irtaantuu kokonaan vapaamuotoiseksi kuten esimerkiksi vuodelta 1999 olevassa Rautakalliossa . Tarvitseeko joulun tunnelmaan virittäytymiseen perimmäisten kaappien putsausta ja röykkiöittäin joululahjoja. klo 17.30. Viime sunnuntaina vietettiin 2. Arpajaisvoittoja voit toimittaa kirkkoherranvirastoon to 13.12. Eero Ikosen aiheena matka Azerbaidzaniin, Georgiaan ja Armeniaan ja Seppo Unnaslahden aiheena Kuhmolan historia. Alussa maksuton tarjoilu, päätöshartaus Risto Ojala. klo 14 mennessä. Kauneimpien joululaulujen äärelle on kokoonnuttu seurakunnissa jo 40. klo 18. Hän on käynyt Messukylän yhteiskoulun, Lempäälän kotiteollisuuskoulun ja Kihniön käsija taideteollisen oppilaitoksen kirkkotekstiilikurssin ja voittanut kultamitalin Sacramenton tekstiilimessuilla Kaliforniassa vuonna 1972. 16.12. klo 18. Jouluaaton hartaus siunauskappelissa 24.12. Mitä jos vaan avaisin sydämeni ja antaisin joulun sanoman koskettaa. PehTaideryijyjä Ulpu Räty-Halisevalta moiset, villaiset väripinnat vaihtelevat, toisten nukka on lyhyt, toisten pitempi. Ulpu Räty-Haliseva on suunnitellut ja valmistanut sisustusja taidetekstiilejä vuodesta 1970 lähtien. klo 23. kerran eli aivan tuoreesta asiasta ei ole kyse. Ja mikä voisikaan olla parempi tunnelman luoja adventin aikana. Loisin tunnelmaa pienillä asioilla: kynttilöiden sytyttelyllä, korttien kirjoittelulla rakkaille, rauhoittumisella kauniin luonnon ääressä, osallistumalla kauneimpiin joululauluihin… Monissa kirkoissa ympäri Suomea raikuivatkin viime viikonloppuna Suomen Lähetysseuran kauneimmat joululaulut. klo 11.30. Kuhmoisten kirkkokin kutsuu joka sunnuntaina seurakuntalaisiaan hiljentymään sanan äärelle
Olli Vainio kertoo, että vetoaminen metsätaloussuunnitelmaan ei ole mikään perustelu, sillä suunnitelma on selvitys sen hetkisistä maksimaalisista hakkuumahdollisuuksista, eikä se pakota metsänomistajaa hakkaamaan aluetta. Kuhmoisten kunnalla on niin paljon metsiä, että tämä 10 hehtaaria ei olisi vaikuttanut kunnan talouteen sitä eikä tätä. Osa metsästysseurueista on jo lopettanut jahdin, ja osa on käyttänyt kaatolupia riistanhoitoyhdistyksen yhteisestä hirvipankista. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 12. Olli Vainio on lukenut kunnan kehittämisasiamies Mennyttä mikä mennyttä Arto Kummalan ja UPM:n metsäasiakasvastaava Matti Lanton haastattelun Kuhmoisten Sanomien viime viikon lehdestä eikä ole vakuuttunut. Kari Laatikainen on ahkerasti toimittanut lehteen metsäja eläinaiheisia tiedotteita, vinkkejä ja valokuvia. kirjoittanut juttuja. Päivi Hotokka Kuhmoisten hirvikanta keskittyy kunnan pohjoisosaan ja Pihlajakosken sekä Ruolahden suuntiin. Metsä ja metsäneläimet kiinnostavat kaikkia Kuhmoisten Sanomien lukijoita, ja metsästys on kenties suosituin harrastus paikkakunnalla. Laatikainen otti tunnustuksen vastaan paitsi itselleen, myös koko riistanhoitoyhdistykselle. Nimellä ja tittelillä kirjoitetun kommentin jälkeen keskustelu pysyi hänen mielestään aisoissa. – Olemme yhdessä linjanneet, että tiedotamme avoimesti. Olli Vainio on kokenut retkeilijä, jolle niin Keski-Suomi kuin Lapin erämaatkin ovat tuttuja.. Hän on kirjoittanut juttuja esimerkiksi kotipaikkakuntansa Vuolijokilehteen, Kainuun Sanomiin, Maaseudun Tulevaisuuteen ja Koneviestiin. Kerran hän on joutunut hillitsemään loukkaantuneen joutsenen kohtalosta uutisoinnin jälkeen käytyä nettikeskustelua. Hirvenmetsästys alkaa tältä vuodelta olla lopuillaan, sillä kausi päättyy joulukuun lopussa. – Sitä paitsi kunta olisi voinut toimimalla toisin saada rahallista tuottoa Ryytjärven alueesta myös säästämällä alue hakkuilta. Myös susilauman vaikutus saattaa edelleen näkyä kannassa. – Huomasimme, että Unto oli tehnyt hyvän valinnan seuraajakseen, päätoimittaja Vesa Koivu totesi luovuttaessaan palkintoa. Riistaa käsittelevät uutiset ovat siten lehdessä tärkeitä ja luettuja. Havainnot pitäisi saada kirjattua viralliseen järjestelmään, Laatikainen toivoo. – Lupahakemukset määräaikaan mennessä, metsästäjätutkintojen järjestäminen, neuvonta, Laatikainen luettelee yhdistyksen vastuualueita. joulukuuta 2012 Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomat on nimittänyt Vuoden tiedottajaksi 2012 Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan Kari Laatikaisen. Juttuja myös metsästysseuroista Kari Laatikaisen mielestä etenkin hirvestyksestä on syytä kertoa lehdessä, mutta myös muu metsästys on arvokasta. – Sinulle on hyvä soittaa, koska sinut tavoittaa hyvin ja tiedot tulevat luontevasti ja varmasti, Koivu sanoi. Niitä on tehty eniten Ruolahden suunnalla ja keskustan ympäristössä, koska näillä alueilla on aktiivisia ilmoittajia. – Nyt kun alue on pilattu, niin se olisi voitu hakata suoraan kokonaan aukoksi eikä höpista pehmennetystä metsänkäsittelystä, Olli Vainio päättää. – Vaikka se oli kooltaan vajaat 10 hehtaaria, laavua ympäröi metsä, jossa sai tuntea suuren ja vanhan metsän majesteettista tunnelmaa. Palkinto annetaan paikalliselle henkilölle, joka on • aktiivisesti tiedottanut pitäjän asioista ja auttanut tekemään lukijoita kiinnostavaa lehteä. Syykuun alusta joulukuun alkuun Kuhmoisissa on ilmoitettu 40 ilveshavaintoa. Työ on mielenkiintoista, mutta vastuullista. Vuoden tiedottajiksi nimetyt saavat kuhmoislai• sen sepän Juho Pohjolan tekemän, sulkakynää ja mustepulloa esittävän veistoksen. – Jos puukaupan rahallinen arvo olisikin 320 000 euroa, niin samaan kauppaan kuuluu isoja leimikoita eri puolilta kunnan metsiä, Ryytjärven puista kertyy vain osa. Vesa Koivu Kunnan entinen liikuntasihteeri ja Ryytjärven laavun rakentaja Olli Vainio pysyy kannassaan. Kuhmoisissa voidaan tänä talvena kaataa kolme ilvestä. Laatikainen sanoo, että paikallislehtien kanssa on ollut helppo toimia. Syksyn jahdissa on huomattu, että etelässä ja lounaan suunnalla on vähiten hirviä. Karhuhavaintoja on Kuhmoisissa tehty tänä vuonna hyvin vähän ja susihavaintoja ei yhtään. – Olisi kiva, jos suurpetohavainnoista ilmoitettaisiin. Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksessä on hieman vajaat 500 jäsentä, ja sen lisäksi osa kunnassa metsästävistä kuuluu muiden paikkakuntien yhdistyksiin. Saappaat olivat suuret, kun Sarvala oli hoitanut hommaa 20 vuoden ajan. Huomionosoitus perustettiin vuonna 2011 lehden • 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Ennen pohjoisesta tuli talEteläosissa vain vähän hirviä veksi hirviä Kuhmoisiin. Riistanhoitoyhdistykselle kannattaa ilmoittaa ilvesten, karhujen ja susien näköja jälkihavainnot sekä petojen aiheuttamat vahingot. Palkinto luovutettiin hänelle viime viikon maanantaina. Ilveksenmetsästys alkoi joulukuun alussa. Padasjoella susia on kuitenkin havaittu. Sellaista perinnettä ei hänen kotiseudullaan Kainuussa ole ollut. Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajaa Kari Laatikaista miellyttää Kuhmoisissa erityisesti metsäeläinten joulurauhan julistaminen metsästysseurojen ja rhy:n tapahtumassa. Rhy perustuu pitkälti vapaaehtoistoimintaan, mutta on silti osa julkishallinnon organisaatiota ja toteuttaa laissa määrättyjä tehtäviä. Ensimmäisellä kerralla palkinnon sai eläkkeelle • jäänyt kunnan liikuntasihteeri Olli Vainio. Kari Laatikaisesta tuli riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja vuonna 2010, kun Unto Sarvala luopui pestistä. – Myös Padasjoen pohjoisosa on tyhjää, kertoo Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kari Laatikainen. Hän on myös itse Riistanhoitoyhdistys palkittiin avoimesta tiedottamisesta Vuoden tiedottaja -palkinto Kuhmoisten Sanomien myöntämä palkinto jaet• tiin tänä vuonna toista kertaa. – Ryytjärvi oli erittäin hieno erämainen alue kirkonkylän kupeessa, se olisi ollut retkeilykohteena arvokkaampi kuin nyt pilattuna, Vainio sanoo. Hän arvelee, että vaikutusta Kuhmoisten hirvikantaan on valtatie 9:n riista-aidalla, joka estää hirvien pääsyn Jämsän suunnalta etelään. Kuluneet kaksi vuotta riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana ovat Laatikaisen mukaan olleet opettelua. – Metsästysseurojen tapahtumista lehdet voisivat kertoa enemmän, jotta kaikki jutut eivät olisi rhyvetoisia. Yhteistyö tiedotusvälineiden kanssa sujuu Laatikaiselta myös sen vuoksi, että hän kertoo toisinaan harrastaneensa toimittamista
joulukuuta 2012 6 Kunta tiedottaa Koe oopperan maailma ja lähde mukaan sivistystoimen oopperamatkalle Jyväskylään lauantaina 19.1.2013 katsomaan ja kuulemaan Verdin NAAMIOHUVIT Keski-Suomen Alueoopperan 40. Ooppera esitetään italiaksi ja tekstitetään suomeksi. RHY ja Närvän metsästyssseura La 15.12. Varmaan halvinta oli kerätä autojen rekisterinumeroita Rauhamäen kylällä 4-tien varrella 1950luvulla. Päiväretki Padasjoen uimahalliin To 20.12. Jämsänjokilaakson musiikkiopiston Kuhmoisten joulukonsertti Kuhmolassa To 13.12. Tervetuloa mukaan! Sivistystoimi Johan on markkinat halutaan vuokrata Kesämökki Hahmajärveltä 4-henk. Juho Rissasen maalauksesta Kalastaja tehty kortti on lähetetty vuonna 1913, ja siinä toivotetaan Onnellista uutta vuotta . Syksyllä järjestetyn juhlaillallisen yhteydessä palkituille ojennettiin omintakeinen muistorasia. Useat aiheet ovat kiinnostaneet Lehtistä, esimerkiksi vanhat Kuhmoista, Padasjokea ja Jämsää esittävät kortit, Päijännekortit, sauna-aiheiset kortit ja huumorikortit. Yhdistys halusi kiittää Jukka-Pekka Lehtistä ansiokkaasta keräilyharrastuksesta ja erityisesti siitä, että hän on järjestänyt postikorttinäyttelyitä pian 20 vuotta. Sitten on ollut kätevä laittaa kortteja esille, kun Sohvi Koskisen kanssa keksittiin, että Kuhmoisten pääkirjaston välikkö sopii korttien esittämiseen. toimintavuotta juhlitaan Giuseppe Verdin Naamiohuvit -ooppera merkeissä. 045 8570827. Sitten se laajeni siitä, että otettiin muistiin myös auton merkki. Ulpu Rädyn ryijynäyttely kirjaston galleriassa Ke 12.12. Jukka-Pekka Lehtisen harrastus juontaa lapsuuteen saakka. 050 347 1630 Markus Ahonen Vesa Koivu Kuhmoislainen Jukka-Pekka Lehtinen oli yksi niistä 11 henkilöistä, joita Jämsän seudun keräilijät ry muisti osana 30-vuotisjuhliaan. MHY Pe 14.12. PALVELUJA TARJOLLA IKKUNAT OVET ASENNUS WWW.PIHLA.FI Puh. Juonittelun tiiviiseen seittiin punottu Naamiohuvit pohjautuu Ruotsin kuninkaan Kustaa III salamurhaan ja sijoittuu sekä Ruotsin hoviin että Tukholman ympäristöön. Keräilijä Jukka-Pekka Lehtiselle huomionosoitus nyt syksyllä hän osallistui Jämsän seudun keräilijöiden yhteisnäyttelyyn Jämsässä. KUNNIAMERKIT Pienikin ilmoitus tilatussa paikallislehdessä huomataan.. Oopperan ohjaajaa Jussi Tapola, musiikin johto Ralf Kircher, orkesterina Jyväskylä Sinfonia ja kuorona Jyväskylän oopperakuoro. Reippailuilta Asilammen lenkillä, järj. – Meillä poikien kanssa oli vihkossa sivukaupalla rekisterinumeroita. Vanhoja joulukortteja kirjastolla Vesa Koivu Kuhmoisten pääkirjaston välikössä, galleriaan johtavan portaikon yläpäässä on esillä kokoelma Jukka-Pekka Lehtisen jouluaiheisia postikortteja, reilut 50 korttia ovat esillä joulukuun ajan ja vielä yli uuden vuoden pyhien. Kuhmoisten lisäksi Lehtinen on asettanut kortteja näytteille myös muualla, Padasjoella hänellä oli näyttely tammikuussa 2012 ja Jämsän seudun keräilijät ry kiitti keräilijä Jukka-Pekka Lehtistä hauskalla muistorasialla. Energiapuun korjuunäytös Hakin soramontulla, järj. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 12. Lehtinen keräsi poikana myös tulitikkulaatikoiden etikettejä, postimerkkejä, kahvipakettien kuvia, kuvia purukumipakkauksista, ja hyönteisiäkin hänellä on 2 000 kappaleen kokoelma. Lähtö linja-autoasemalta klo 10.45. Solistitehtävissä mm. – Ensimmäiset näyttelyt järjestin kotonani Länkipohjantiellä ja Kuhmoisten Kädentaitajien tiloissa. Hannu Ala-Kolu on suunnitellut rasian, Jämsän seudun keräilijöiden hallitus askarrellut sen puuosat autotallin nurkassa, ja seppä Juho Pohjola on takonut rasiaan sijoitetut ”pukinsarvet”. Naamiohuvit on mystisyyden tummaan varjoon kiedottu intensiivinen kolmiodraama, jossa rakastavien tunnemyrskyt kuohuvat ja kostonhimo sokeuttaa uskollisimmankin ystävän. – Kyllä tämä keräily on sellainen tauti, että – TAPAHTUMAT Joulukuu 5.–31.12. Esillä on myös kuhmoislaisen Ari Täppisen piirtämä kortti, jonka on julkaissut Kuhmoisten yhteiskoulun kannatusyhdistys. Furuhjelmin piirtämiä kortteja ja vielä sarja kortteja Martta Wendeliniltä. Hirvenlihahuutokauppa Kuhmolan kentällä Su 16.12. Muistikerho kirkossa, järj. – Monetkin Kuhmoisissa kerää, olisi kiva, jos he toisivat keräyksiään myös muitten katsottavaksi. Metsän joulurauhan julistaminen Närvässä, järj. perheelle, ennenkin Hahmajärvellä viihtynyt. Jukka-Pekka Lehtinen pitää harrastusta hauskana ja suosittelee sitä muillekin. Viime vuosisadan alkupuolen korteissa tontut eivät vielä ole söpöjä palleroita vaan mukaan mahtuu snapsilasin äärellä istuvia kärttyisiä laiheliineja, jotka söivät kuumalla tulella paistettuja kananmunia. Olavi Suominen, Jenni Lättilä, Turkka Manninen, Tuula Paavola, Helena Lehmuskero, Susanna Tuhkala. Matkan ja lipun hinta 75 euroa (paikat: 9–11 rivi). P. Lasten joulukirkko kirkossa Ke 12.12. Yhtenäiskoulun joulujuhla VIIKON NIMET KOULURUOKA tänään Tuovi to Seija pe Jouko la Heimo su Auli, Aulikki, Aada ma Raakel ti Aapo, Rami, Aappo ke Iiro, Iisakki, Iikka, Isko tänään possupata, perunat, salaatti to kebabkiusaus, salaatti pe toiveruokapäivä: pizza, salaatti Tasavallan Presidentti on myöntänyt 6.12.2012 Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein taloussihteeri Rae-Marja Christina Järvenpäälle. Toisissa kuvissa lapset laskevat mäkeä kelkalla, nuoripari luistelee järven jäällä ja 1930-luvulla tontut ampuvat tykillä, ja kotieläimen kauhistelevat menoa. Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset sivistystoimistoon viimeistään 20.12.2012 puh. Kauneimmat joululaulut kirkossa ja myyjäiset seurakuntakodilla Ke 19.12. Vanhimmat korteista ovat yli sata vuotta vanhoja, mukana on Jenny Nyströmin, Arnold Tilgmanin, O. Seniorit Ke 12.12. 020 638 3109. 1970-luku oli keräilyn osalta hiljaisempaa aikaa, kunnes 1980-luvulla vanhat postikortit alkoivat kiinnostaa. Auto käy Pihlajakoskella, jos sieltä useampia matkalle ilmoittautuneita. kunta ja 4H La 15.12
0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Mikan mökkija kiinteistöpalvelu *kiinteistönhoito*lumityöt käsikalustolla*puunkaato*polttopuid. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. joulukuuta 2012 SEURAT TORILLA ... Koulutamme työhön. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 __________________________________ LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2872 (LT-2011) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Hinta 10 e, yli 75 v. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. TIETORUUSU Kirkkotie 8, p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,20 e /ilmoitus. Peltonen p. Nahkasaappaita. 10-12, 42100 Jämsä p. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Olet luonteeltasi iloinen ja ahkera, tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). tapahtumat OPASOL OY p. Lähtö linja-autoasemalta klo 12.30, ajetaan Toritien kautta. Lisäksi pikku arpajaiset. Ilmoittautumiset Eila 044 540 7182. Liukuestekenkiä nastalla ja kitkapohja, Goretex. (sis. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. alv 9%) 12 kk/kestotilaus 58 e 12 kk / määräaik. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Lauletaan kauneimpia joululauluja klo 11.30 alkaen kanttori Hannele Erolan johdolla. 040 587 7830 __________________________________ Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiuspuoti p. Tarjoamme: monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät • mukavan työympäristön ja työkaverit • Keskimaan kattavat edut • Lisätietoja tehtävistä antaa Marketpäällikkö Timo Alanko 050-355 3709 S-Market Kuhmoinen AVOIMET TYÖPAIKAT KENKIÄ JA KUMISAAPPAITA TO KUHMOISTEN TORILLA 9-16 Kävely-,talvija jokasäänkenkiä (Sievi, Pomar, Avec.) ORTOKENKIÄ ONGELMAJALOILLE (myös talvimalleja), Kuoma-lenkkareita, toppasaappaita, nilkkureita. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Ark. tyhj. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. 0400 798143 p. Petri Liehu 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia Irja Tervala 0400 131170 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. 555 1066, 040 708 7647 __________________________ Tili Salo 040 508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Pohjola Vakuutus Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen (03) 5445 100 __________________________ Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. KIMMON KENKÄ KANKAANPÄÄ www.kimmonkenka.fi Vuoden viimeinen Torstaitupa kutsuu kävijöitä 13.12. 050 913 6226 www.juhansahko.net __________________________ Tapiolan Lämpöpumppu p. Jouluisen tunnelman kruunaa puuro ja rusinasoppa sekä kahvitus. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Tilaushinnat 2012 (kotimaa) (sis. Irma Kallio p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Lämpimästi tervetuloa! (Kaikki vetäjät mukaan.) Kuhmoisten Naisvoimistelijoiden Pikkujoulujuhla su 16.12 klo 15. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________________ Lasimestari ky. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 0400 852 532 __________________________ Kuhmoisten Lions-Clubin perinteinen HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Kuhmolan kentällä la 15.12.2012 klo 11.00 alkaen Tervetuloa! LC-KUHMOINEN SEKALAISET Haemme kahta myyjää tai myyjäksi haluavaa henkilöä. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. (03) 555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 24 t. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,85 e . 020 730 4040 Fax 014 712 951 Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040 700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18, Kuhmoinen 0400 742 310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. (03) 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. Tarjoilun hinta 3 e/hlö. ...TAVATAAN Jouluherkut oman kylän raitilta!. 0400 477 809 www.tietoruusu.fi __________________________ ATK-tuki, kotisivut, tietoja kodinkonekorjaukset p. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. alv 23%) Etusivulla 1,55 e /pmm Tekstissä 1,35 e /pmm Takasivulla 1,43 e /pmm Seurapalsta 1,94 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 12. Hintoihin sisältyy alv 23%. Kuhmolassa. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Hakijalta odotamme kiinnostusta asiakaspalvelusta, itsenäistä ja positiivista otetta. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. NOKIAN KUMISAAPPAITA (myös lämminvuorisia), työja terveyssandaaleja, aamutossuja...Ym.. Vääksy p. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 044 337 0779 Toritie 64, Kuhmoinen __________________________________ PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 045 636 3889 / Eija __________________________________ SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 040 536 5663, 0400 350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. Huopatossuja kumipohjalla. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Ilmoitusja tilausasiat, ilmoitusvalmistus, markkinointi toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 LIIKEHAKEMISTO Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 92,e ja 6,50e/lisärivi (alv 0%) ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. Tervetuloa jäsenet perheineen! Uimahalliretki Padasjoelle ke 19.12. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen Veikko Mattila p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. 5 e. 040 541 3823 www.ilmalampo.fi __________________________ Sähkötyö J. teko *rak.työm.siivous*pienet remontit *laitureiden nostot/laskut ym. erikoiskuljetukset/kotim. 044 3201707 tuure@kuhmoistenasennus.net HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. Työt alkavat tammi – helmikuussa. 0400 779 632 / 040 504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. 040 5080 349 www.tapiolanlampopumppu.fi JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Kysy lisää! 040 185 2727 mikapiilonen@wippies.fi __________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400 779 632 / 040 504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. tilaus 63 e 6 kk:n tilaus 38 e 3 kk:n tilaus 30 e Ilmoitushinnat 1.1.2012 alk. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. (014) 821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. 0400 425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,85 e . kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt
Ostokiintiö täyteen myyjäisissä Veijo, Annikki ja Paula Siitonen tutustuivat eläkeläisten joululehteen Harjunsalmen marttojen myyntipöydän luona. Ja joka vuosi liikkeelle lähdetään ilman ostotarkoitusta, mutta silti jotain aina tarttuu käteen. Malli on hänen itsensä kehittämä, niin kuin muutkin neuleet hänen pöydällään. – Olisiko nyt jo ostokiintiö täynnä, Veijo Siitonen arveli. joulukuuta kuvan Myllykujan ja Kirkkotien risteyksestä, jossa joku sottapytty oli edellisenä yönä ilmeisesti tyhjentänyt jätepaperilaatikkoa ja heitellyt sanomalehtiä ympäriinsä. Veijo Siitonen ja tytär Paula Siitonen kertoivat, että joulumyyjäisissä on ollut tapana käydä vuosittain. Harjunsalmen marttojen pöydältä olivat sen sijaan joululaatikot huvenneet vähiin. Lauantaina Kuhmolassa järjestetyissä joulumyyjäisissä useammallakin myyntipöydällä näkyi Angry Birds -hahmoja, tietokonepelistä tuttuja pyöreitä, punaisia, vihaisia lintuja. Piposta, lapasista ja sukista koostuvissa seteissä on kuvioina mustikoita ja kirsikoita, miehille on mustavalkoinen rallikuvio. Lehtijätettä oli takertunut myös puiden oksille.. joulukuuta 2012 8 ENERGIAPUUN KORJUUNÄYTÖS Hakin soramontulla, Veräjämäentie To 13.12. Hanna Kaarina Laine kuitenkin laskeskeli, ettei ollut myynyt kovin montaa neuletta. Eero Ikonen kertoo tällöin kuhmoislaisten miesten taannoisesta Kaukasuksen matkasta ja Seppo Unnaslahti Kuhmolan historiasta. Eläkeläisten joululehden ostaessaan hän sai kaupan päälle vielä patalapun. – Sen tein, kun menin myymään Kangasalle Mobilian automuseoon. klo 12-15 Tervetuloa! Kahvitarjoilu JOULURAUHAN JULISTUS METSÄN ELÄIMILLE la 15.12. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 12. Tarjolla makkaraa, mehua ja glögiä. – Työ oli niin kimurantti, etten ehtinyt saada kuin yhdet valmiiksi. Tervetuloa! Kuhmoisten RHY Närvän Metsästysseura Päivi Hotokka Muodin tuulet puhaltavat myös Kuhmoisten Kädentaitajat ry:n myyjäisissä. Miesten kotailta Kuhmolassa Silppua pitkin poikin Lukija nappasi sunnuntaina 9. Laineen käsityöt ovat paksua, moninkertaista neuletta. Kesäkuhmoislainen Hanna Kaarina Laine oli neulonut linnut säärystimiin. – Pöytäliinat ostimme Heimalalta, kun tyynynliinoja ei enää ollut jäljellä. Hanna Kaarina Laineen neulomat Angry Birds -säärystimet kiinnittivät ohikulkijoiden huomion Kuhmoisten Kädentaitajien joulumyyjäisissä lauantaina. Päätöshartauden pitää Risto Ojala. Suostuttelimme kyllä tekemään niitä lisää. PUULAAKILENTOPALLOA Tulokset Kelkka–Moottorikerho 2–0 (25–14, 25–13) Venyttäjät–Tuottajat 0–2 (14–25, 14–25) Seuraavat pelit Tänään Tuottajat – Peikot (Moottorikerho) Venyttäjät – Moottorikerho (Peikot) Ensi viikolla Syksyn rästipelit! Sarjatilanne Tuottajat 6 6 12–0 12 Kelkka 6 4 2 8–4 8 Peikot 5 3 2 6–4 6 Venyttäjät 6 1 5 2–10 2 Moottorikerho 5 5 0–10 Kuhmoisten Sanomat Joulukuun Miesten kotailta pidetään Kuhmolassa torstaina 13.12.2012. klo 15.00 Närväntie, Närvä. Veijo Siitosen ostoskoriin oli kertynyt ainakin piirakoita, hunajaa ja pöytäliinoja. Kun myyjäiset olivat olleet avoinna reilu pari tuntia, asiakkaita oli paikalla runsaasti