Tuolloin seurana olivat täysikuu, revontulet, huuhkaja ja -14 asteen pakkanen. Varhain aamulla lenkin kiersi myös kahdeksan Kuhmoisten Kopseen ratsukkoa. – Järjestäjien toive toteutui monikertaisesti, kun niin moni lähti liikkeelle. – Puolenyön aikaan väkeä oli runsaastikin. Osallistujat pitivät pääsiäistä hyvänä ajankohtana kuntoilutapahtumalle. Vuorokauden aikana kukin keräsi itselleen sopivan määrän kuuden kilometrin pituisia kierroksia. Saimme nähdä lukuisia uskomattomia suorituksia. Kumun Kaisa Heickellin mukaan ulkoilijat jakautuivat vuorokauden ajalle melko tasaisesti. Kaikki osallistujat pääsivät yhteensä yli 128 kilometrin tuntinoYli 3 000 kilometriä Ala-Karkjärven ympäri peuteen, kun kokonaiskilometrit jaetaan vuorokauden tunneilla. Liikkujia lähti koululta Velisjärventielle tasaisesti, joko yksin, pareittain tai pieninä ryhminä. PERUNA 2 kg /ps, Suomi JÄÄSALAATTI 100 g /ps, Suomi 1 00 2 ps (0,25/kg) 1 00 ps (10,00/kg) Ilman K-Plussa-korttia ja yks. vsk Torstaina 12. Kuhmoisten liikkujista lähtee siis niin paljon yhteisvauhtia, että moottoritien nopeusrajoitus ei riitä! Yökulkija ihaili kuuta ja revontulia Heti tapahtuman alettua pitkäperjantaina puoliltapäivin liikkeellä oli runsaasti ihmisiä, joita pieni lumisade ei haitannut. Muitakin liikkujia lähti matkaan samaan aikaan. tammikuuta 2012 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen Puh. Tapahtuman sitkein ulkoilija pääsi 17 kierroksellaan 102 kilometrin suoritukseen. Kuntoilutapahtumaan osallistui yli 200 henkilöä, joista monet innostuivat kiertämään kuuden kilometrin reitin useita kertoja.. 24 tunnin aikana Ala-Karkjärven kiertävää niin kutsuttua Asilammen lenkkiä taivalsi yhteensä 214 ihmistä. 1,19 ps (0,60/kg) Ilman K-Plussa-korttia 2,99 pkt (7,48-9,97/kg) Ilman K-Plussa-korttia 1,95 tlk (1,95/kg) Ilman K-Plussa-korttia 1,49 ps (0,75/kg) HK Kabanossi GRILLIMAKKARAT 300-400 g Valiojogurtti maustetut JOGURTIT 1 kg, ei laktoositon raj. Tasaisesti koko vuorokaudelle jaettuna kierroksia kertyi 21 joka tunti. 2 tlk/tal. Monia innosti se, että matkaan saattoi lähteä itselleen sopivana ajankohtana. Kuhmoisten Kumun lenkkikerhon ja kunnan liikuntatoimen järjestämän tapahtuman ideana oli saada kuhmoislaiset ja täällä pääsiäistä viettävät liikkumaan omaan tahtiinsa kävellen, hölkäten tai juosten. Lenkkikerholaiset yllättyivät, että myös yön tunteina liikkeellä oli muitakin kuin kerholaisia, jotka olivat jakaneet keskenään yöksi juoksuvuorot. Yhteensä 14 osallistujaa kulki 24 tunnissa yli 42 kilometriä eli maratonin verran. -40% 4 95 kpl (4,95-6,19/kg) Ilman K-Plussa-korttia 8,29 kpl (8,29-10,36/kg) 2 ps! Sunnuntai ERIKOISVEHNÄJAUHO 2 kg 1 00 ps (0,50/kg) Päivi Hotokka Pääsiäisenä ensimmäistä kertaa järjestetty, Kuhmoisten kakkosneloseksi kutsuttu kuntoilutapahtuma yllätti järjestäjät suosiollaan. (03) 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com KAUPPIAS HOITAA HOMMAN Palvelemme: ma-pe 7-21, la 7-18 ja su 12-18 TUHDIT EVÄÄT KIPPARISTA! TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 12.-15.4., ELLEI TOISIN MAINITA. 2 kpl /tal. Lauantaiaamuna meno vilkastui, kun aamuvirkut ulkoilijat lähtivät liikkeelle. Heickell itse lenkkeili yöllä kello 2 alkaneen parin tunnin vuoron. Karkkikatu IRTOKARKIT 2 49 pkt (6,23-8,30/kg) 1 00 tlk (1,00/kg) 3 95 kg -57% -16% -48% -32% 7 95 kg VOIMASSA PE-LA 13.-14.42012 Lihapalvelus ta! Suomalainen PORSAAN ULKOFILEE pihveinä Valio OLTERMANNI 800 g-1 kg, raj. Lenkkikerholaiset kiittävät kaikkia osanottajia mukaan lähtemisestä. Yksi kierros oli lopuillaan, kun reitti nousi Länkipohjantien viertä ylös koulukeskukselle. Keskimäärin yhdelle osallistujalle tuli 2,4 kierrosta. Yhteensä kaikki kuntoilijat kiersivät lenkin 513 kertaa, mikä tarkoittaa 3 078:aa kilometriä 24 tunnin aikana. Reitti oli merkitty kierrettäväksi vastapäivään, mutta myös toiseen suuntaan kierretyt kierrokset hyväksyttiin. Kymmenien kilometrien suorituksia ei kertynyt ainoastaan juoksijoille, vaan monet kävelijätkin innostuivat kiertämään lenkkiä jopa 7–8 kertaa. Henkilökohtaiset suoritukset vaihtelivat yhdestä kierroksesta peräti 17:ään. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 15 2012 62. Kaisa Heickell toteaa, että talvisesta säästä ei ollut tapahtumalle muuta haittaa kuin reitin muuttuminen liukkaaksi lauantaina aamulla, kun sää lauhtui
Hopeasuoloihin perustuva mustavalkoinen valokuva on hyvin pitkäikäinen. Näytöksen taustamusiikista vastaa opettaja Tuure Lindén. Se ei pilaa kuvaa. Yleisesti puhutaan, ettei ihmisiä, vallankaan nuoria kiinnosta politiikka ja se parissa talkootyön puurtaminen. Ei nyt sentään vaikuttamismahdollisuuksia vailla olevaan virkaan, vaikka erään 25-vuotisjakson mittaiseen toimiaikaan ja asioiden runnaamiseen ei ole enää tilaisuutta. Kuka otti kuvan. Kun presidentin valtaa on kovasti karsittu, tulee mieleen – vaikka käytössä oleva valintajärjestelmä on kohtalaisen tuore – pitääkö koko kansaa vaivata nykyisellä tavalla. Teuvo Hakkarainen Kansanedustaja (ps) Päivi Hotokka Skapat Energia Oy etsii Kuhmoisten kunnalle mahdollisimman edullista sähköntoimittajaa. Näin suuressa rakenneHallitus ajaa luovutuspolitiikkaa uudistuksessa olisi pitänyt menetellä niin, että olisi kuunneltu myös varuskuntapaikkakuntia. Kuhmolassa esitellään ajankohtaista vaatemuotia jo 21. Ehkä tulevaisuudessa Suomessakin hoidetaan asiat niin, että on vain pari merkittävää valtaryhmittymää. Samassa yhteydessä sitten kuvatiedot talteen, ja kaikesta vielä varakopiot. Olisi pitänyt selvittää sekä suorat, että välilliset vaikutukset maakuntien talouteen ja työllisyyteen. Onko se tulossa jo tiensä päähän. Nykyisin ei tarvitse lähteä kylille, seuraja työväentaloille kuulemaan uutisia ja tapaamaan muita. Rollaattori kateissa Marketin oven toiselle puolelle on jäänyt toinen, Tuplapotku-merkkinen rollaattori. Sata vuotta sitten kameran linssit eivät olleet kovin ihmeellistä, mutta kun kuvattiin hyvässä valossa, jalustalta ja negatiivi oli suuri, jälki oli hyvää. Vanha valokuva on arvokas, ja se on sata kertaa arvokkaampi, jos kuvan tiedot ovat tallessa. Tekninen lautakunta päätti maaliskuun lopussa, että yhtiö kilpailuttaa ensin sähkön hinnan marginaalin ja sen jälkeen seuraa sähkön hinnan kehitystä pörssissä. Kyllä siihen totuttaisiin. Presidentin valinnasta Jos aikaa ja tarmoa riittää, on tehtävässä mahdollisuuksia ilmaista arvovaltaisia mielipiteitä merkittävässä määrin. Kuva oli otettu kunnalliskodin etelän puolelta, ja jo paperikuvasta näki, että rakennuksen edustalla oli sähkötai puhelinpylväitä. Kyllä ulkopolitiikan hoidossa yhdessä valtioneuvoston kanssa, armeijan ylipäällikkyydessä, arvokkaiden tilaisuuksien kunniavierailuissa ynnä muissa riittää töitä ihan täysipäiväisesti. Ennen oli sellaisia saatavilla. Myös ikkunaverhot näkyivät paperikuvaa paremmin, olisikohan olleet pitsiä. kerran. Ei takuulla ole. Milloin ja missä kuva on otettu. Mihinkä se meidän ennakkoluulottomuutemme katosi. En tiedä, kuka viitsii katsella valokuvia tietokoneen näytöltä, en minä ainakaan. Ne imeytyvät paperin läpi ja lopulta tuhoavat kuvan, jos on tullut kirjoitettua kuvan taakse. Keuruun Pioneerirykmentti ja Ilmavoimien teknillinen koulu Jämsästä lopetetaan. Siispä tietokoneelle viedyt parhaat kuvat kannattaa vielä tulostaa uudelleen paperikuviksi tai albumeiksi.. En usko, että Keuruun varuskunnan lakkauttaminen säästää kustannuksia, sen siirtäminen muualle pikemminkin lisää kustannuksia. Otitko vieraan rollaattorin S-Marketin oven läheltä iltapäivällä keskiviikkona 4. Se on käyttäjälleen välttämätön. Kuivamustekynät ja tussit puolestaan ovat niitä pahimpia. Suuret poliittiset muutokset voivat tapahtua silmänräpäyksessä. Esille tuodaan kaikenikäisille sopivia asuja, niin naisille kuin miehillekin. Kuinka kiitollisia lapset ja heidän lapsensa olisivat, jos he tietäisivät, millaista oli isoisän ja isoäidin elämä ja naapurit. Kun mikään ei riitä, tulee mieleen tästä touhusta. Saisikohan siitä sopivaa kuvitusta lehtijuttuun. No, minulla on aika pätevä skanneri, putsasin kuvasta pölyt ja panin skannerin laulamaan. Kun katseli kuvaa tietokoneen näytöltä, taivasta vasten erottuivat johdot pylväästä pylvääseen. Kuvien kiinnityksessä on sama juttu. Keski-Suomea hallitus iski kovalla kädellä. Kohta mekin yhtä sujuvasti – Presidentti Niinistö. Suomen puolustusja turvallisuus politiikan ratkaisut valmistellaan yleensä laajassa parlamentaarisessa yhteistyössä. Kuvat säilyvät albumissa paremmin kuin irrallaan, ja parhaita ovat sellaiset albumit, joiden sivuihin on leikattu viillekeet, joihin kuvan kulmat voi pujottaa. Hallituksen puolustuspolitiikka on luovutuspolitiikkaa. Jos kuvan liimaa albumiin nykyaikaisella teholiimalla, liima voi imeytyä paperin läpi ja pilata kuvan. Koko maata kattava turvallisuus vaarantuu. Lakkauttaminen tulee aiheuttamaan taloudellisten menetysten lisäksi inhimillistä kärsimystä, muun muassa kadonneiden etsimiseen tulee viiveitä. Onko maailmasta tullut todella niin turvallinen paikka, ettei meitä enää uhkaa mikään. Toivoisin, että kaikki Kuhmoisten Sanomien lukijat katsoisivat valokuva-albumejaan sillä silmällä. Onhan meillä olemassa jo kansan valitsema edustajalaitos, joka tehtävän voisi hoitaa, halvemmallakin. Sähköntoimittajan haku jatkuu Toiveissa on löytää mahdollisimman edullinen hetki tehdä sopimus sähkön toimittamisesta Kuhmoisten kunnalle vuosiksi 2013– 2016. huhtikuuta. Puolustusvoimien alasajon valitseminen on hallituksen itsetuhoinen tie. Kuhmoisten Sanomat Torstaina 12. Rollaattorini on vihreä, merkiltään Potkupeli. Jos otit vahingossa väärän rollaattorin, ole hyvä ja palauta se samaan paikkaan. Ja kotiseutuihmisen kannalta valokuvien vedostustekniikka Kuvat ja kuvatiedot talteen oli juuri niin kuin pitää. Kevätmuotia Kuhmolassa Sain tutkittavakseni valokuvan, joka esitti Kuhmoisten kunnalliskotia vuonna 1918. Anna-Liisa Hallitus ajaa Suomea alas. Edellistä presidenttiä valittaessa hyväksyttiin aikaisempien ”maan äitien” tilalle mies. Etukorissa on taitettu musta muovikassi, jossa on kirjaimet NP sekä noin 50 sentin pituinen joustava köyte. Keitä ovat kuvan henkilöt. Keuruussa yli 300 ja Jämsässä 207 työpaikan menetykset ovat todella paha takaisku Keski-Suomelle. Niin kummaa kuin se onkin, pehmeä lyijykynä on kirjoittaessa paras. Rahat ja puolustus viedään. Väinö Linnan romaanin Leppäsen Preetinkin kuoltua ihmiset oppivat pian luontevasti sanomaan ”Preetivainaa”. Vaikka kaikkia tietoja ei olisikaan käsillä, vähäisetkin kuvatiedot kannattaa merkitä muistiin. Näytteillä olevat keväiset ja kesäiset vaatteet tulevat Moda Kaislolta Jämsästä, ja niitä esittelevät kuhmoislaiset mallit. Muotinäytöksellä kerätyt varat käytetään Kuhmoisten ikäihmisten ja laitosasukkaiden virkistystoimintaan. Äskeisissä vaaleissa se ei äänestäjille sopinutkaan. Paljon mukavampaa on, kun on paperikuvia tai albumi, jota näyttää vierailleen. Värikuvien pelastamiseksi ei ole oikein muuta tehtävissä kuin imuroida ne tietokoneelle. huhtikuuta 2012 2 KOLUMNI Risto Lehto LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 12.4.2012 Vesa Koivu Helmikuisten vaalien toisen kierroksen äänestäjistä 62,6 prosenttia teki entisestä vallattomasta poikamiehestä nykyisen vallattoman presidentin. Tiesin kyllä, että vanhat mustavalkokuvat ovat hyviä. Tekninen lautakunta antoi rakennusmestarille valtuudet tehdä päätös sekä sähköenergian marginaalista että hinnan kiinnittämisestä. Mitä on tekeillä. Esimerkiksi konservatiivit ja uudistusmieliset, tai kiiltonahkakenkäiset ja lenkkitossuiset. Lehteä varten kuva piti imuroida tietokoneen ymmärtämäksi digitiedostoksi. Puolustusmenoja karsitaan yli 800 miljoonalla vuoteen 2015 mennessä. Miksi hallitus ajaa alas puolustusta. Nyt olisi juuri oikea hetki merkitä ylös tiedot valokuvista, jotka on otettu sota-aikaan ja sodan jälkeiseen jälleenrakennusaikaan. Mutta että näin hyviä! Kun levitin tuon pienehkön kuvan tietokoneen näytölle, se kesti helposti 400 prosentin suurentamisen, eikä tarkkuus kärsinyt. Vanhat värivalokuvat ovat varsinainen murheenkryyni. Netistä löytyy kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Olen itsekseni mietiskellyt ja sanonut joskus sakissakin, että eihän tämänpäiväinen poliittisten puolueiden järjestelmä ole ollut toiminnassa, kuin vähän toista sataa vuotta. Kataisen hallitus ei ole välittänyt yhteistyöstä. Nykyisin tietokoneen muistitila on niin halpaa, että kuvat sopii skannata suurina tiedostoina ja välttää tiedostojen pakkaamista. On vastuutonta väittää, ettei Suomea uhkaa tulevaisuudessa mikään. Maailmalla tapahtuu ja kuohuu koko ajan. huhtikuuta. Kuhmoisten Sanomat Suomen Punaisen Ristin Kuhmoisten osasto järjestää perinteisen muotinäytöksensä sunnuntaina 22. Niistä väri ja kuva häviää, tekipä mitä tahansa – jos ei ole jo hävinnyt. Vanhanaikainen, oikea mustekynäkin tulee kysymykseen. Tällainen ylhäältäpäin saneltu politiikka ei ole demokraattista. Päätökset hyväksyttiin sellaisinaan
Jokilaakson Terveys Oy:n hallituksen jäseninä jatkavat Mikko Wirén, Pertti Asikainen, Jorma Poti ja Santero Kujala. Eniten vastauksia kyselyyn tuli hammashoitoloista sekä Kuhmoisten terveysaseman vuodeosasto 10:ltä. Kankkunen suostuu ottamaan huoltotiimin ansioksi osuuden Mäkäräisen menestyksestä, mutta vain hyvin pienen. Ampumahiihtäjien mukana Kankkunen matkusti ensimmäisen kerran kevään 2010 viimeisiin kilpailuihin, kun huoltojoukkoon tarvittiin vahvistusta. Jämsän kaupungin hyvinvointiasiantuntija Riitta Hjelt toteaa, että asiakkaiden tiedonsaannissa ja tiedon ymmärrettävyydessä on parantamisen varaa. Poliisi sakotti häntä liikenteen häiritsemisestä. Hänen mukaansa esillä on ollut yksi kiinnostunut henkilö, joka voisi aloittaa puolen vuoden päästä, mikäli tarvetta on. Tiimistä kolme on yleensä mukana maailmancupin kilpailuissa, maailmanmestaruuskisoissa kaikki neljä. – Niin pitääkin, jos sen tekee asiallisesti. Toisaalta kuuluu vähän meidän rooliimmekin, että saa kiukutella – eivätkä he oikeasti sano pahasti. Täällä maastohiihto on ykkönen, mutta Euroopassa ampumahiihto menee sen ohi. – Kun lähdin mukaan ampumahiihtoon, hän ei ollut vielä tällä tasolla. Naisissa Mari Laukkanen on hänen mielestään kehittynyt hyvin. Toistaiseksi Kuhmoisten terveysasemalla työskentelee lääkäreistä vain Sirpa Markkanen. Huviajo ei käy liikenneympyrässä Päivi Hotokka Kuhmoislainen Juha Kankkunen on kuluneena talvena kuulunut siihen joukkoon, joka huolehtii, että ampumahiihdon Suomen maajoukkueen ja sen ehdottoman tähtiurheilijan Kaisa Mäkäräisen suksi luistaa. Se vertailuhinta siitä, mitä toiminta kaupungin työnä olisi maksanut, on saatu Jämsän kaupungin sote-tilaajalautakunnan arvioista. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoislainen mies sai sakot jäätyään pyörimään liikenneympyrään Jämsässä. Hyvää palvelua terveystoimesta Edellisenä vuonna luku oli vain 57 prosenttia. Kaisa Mäkäräisen uran kehitystä on ollut mukava seurata. Vuonna 1993 syntynyt mies ajoi Yhdystiellä liikenneympyrää taukoamatta ympäri noin 20 kertaa maanantain vastaisena yönä. euroa, joten tulos oli 5,2 % liikevaihdosta. Taustajoukoissa vaikuttavat myös monet muut. – Kokonaistilanteesta pysyisi paljon paremmin perillä, jos kilpailua seuraisi kotona televisiosta. – Silloin jännittää, jos joku on mukana kärkikahinoissa. Huoltotiimin tehtävänä on ennen kilpailua etsiä säähän sopivat voiteet ja valita hyvät sukset sekä suksenpohjaan painettava kuvio. Suomessa ampumahiihdon harrastusmahdollisuudet ovat pienet, esimerkiksi Kuhmoisissa ei ole harjoittelupaikkaa. Matkustamista ja kovaa painetta Kankkunen päätyi ampumahiihtojoukkueen huoltoporukkaan kuin varkain. HallintoylilääTerveysasemalla vain yksi lääkäri käri Heimo Lajunen kertoo, että Kuhmoisiin etsitään parhaillaan toista lääkäriä, mutta tarjontaa on niukasti. Jokilaakson Terveys kertoo, että Jämsän kaupungille tuotetut palvelut tulivat kaupungille noin miljoona euroa halvemmiksi kuin, jos palvelut olisi toteutettu Jokilaakson Terveys jakoi omistajilleen miljoona euroa kaupungin omana työnä. huhtikuuta 2012 Päivi Hotokka Pitkäaikainen Kuhmoisten terveyskeskuslääkäri Jyrki Järvinen on puolen vuoden virkavapaalla. Kankkunen työskenteli jo toista kautta huoltotiimissä, joka seuraa maajoukkueen mukana maailmancupin kilpailuissa ympäri Eurooppaa. – Kaisan kausi oli suhteellisen tasainen. Se tuli mukavana yllätyksenä. Kankkunen toteaa, että Suomessa lajin huipulle on pyrkimässä jonkin verran uusia hiihtäjiä, mutta menestyksen mahdollisuudet eivät näytä kovin hyviltä. Jokilaakson Terveys Oy:n omistajat ovat Pihlajalinna Oy, 51%, Jämsän kaupunki, 39%, ja KeskiSuomen sairaanhoitopiiri 10%. Ampumahiihdossa vain yksi tähti Kaisa Mäkäräinen valittiin Suomessa Vuoden urheilijaksi 2011. – Maailmanmestaruuskilpailut sujuivat odotuksia huonommin. – Esimerkiksi Kaisalle karsitaan 6–10 suksiparista 2–4 paria, joista urheilija valitsee kilpailusukset. Hän kävi hakemassa lisäoppia suksien huoltoon Hiihtoliiton huoltokurssilta vuonna 2008, ja kurssin kautta häntä kysyttiin tekemään hommia liitolle. Tänä vuonna Mäkäräinen sijoittui maailmancupissa neljänneksi. 71 prosenttia vastanneista asiakkaista koki, että heillä on hyvät tai kiitettävät vaikutusmahdollisuudet. Lopullisen päätöksen voiteista tekee huoltopäällikkö Ampumahiihtäjien matkassa maailmalla Emppu Rättö. Hän on ottanut vastaan toisen työn, mutta ei toistaiseksi irtisanoutunut. Kuhmoisten Sanomat Jokilaakson Terveys Oy tuotti vuonna 2011 voittoa 966 000 euroa. Työssä paine onnistumisesta on kova, mutta se kuuluu tietysti asiaan. Huoltotiimiin kuuluvat Kankkusen lisäksi myös Raimo Isometsä ja Timo-Jaakko Salokangas. Jos Kaisalla ammunta onnistuu, hän on melkein aina. Mukana on varasukset ja -sauvat siltä varalta, että jotain rikkoutuu kilpailun aikana. Neuvotteluja asiasta on käyty, Lajunen sanoo. Yhtiö työllisti vuoden 2011 aikana Jämsässä 211 työntekijää. Liikevaihtoa kertyi 18,7 milj. – Käytännössä olin reissussa koko talven, tällä kertaa kertyi noin sata matkapäivää. Huoltojoukkoakin jännittää oman joukkueen urheilijoiden pärjääminen, vaikka Kankkusen mukaan aluksi kilpailun seuraaminen oli paljon jännittävämpää kuin nykyisin. 66 prosenttia vastanneista koki tiedonsaannin hyväksi tai kiitettäväksi. Vuoden 2011 aikana myös potilasturvallisuus on kohentunut huomattavasti. Kankkusen mukaan ampumahiihto on Keski-Euroopassa selvästi suositumpaa kuin Suomessa. Maastossa huoltaja on selvillä vain oman joukkueensa tilanteesta. – Maailmanmestaruuskilpailuissa viikonloput ovat loppuunmyytyjä. – Talven viimeinen reissu kesti 30 päivää, se rupeaa välillä tympäisemään. Välillä oli huonompia jaksoja, kun ammunta välillä tökki, Juha Kankkunen arvioi. Huoltajat testaavat sukset hiihtämällä niillä itse kisaladuilla lyhyitä pätkiä. Mäkäräinen sai Ruhpoldingin MM-kilpailussa yhteislähdön pronssia, mutta muilla yksilömatkoilla hän jäi sijoille 20–30. Kuvassa hän on matkalla testaamaan suksia. Hyvän tuloksen mahdollisti hyvä käyttöaste. KeskiSuomen sairaanhoitopiiri osti tilivuonna arvioitua enemmän hoitotakuupalveluja Jokilaakson Terveydeltä, myös vakuutusyhtiöille myydyt palvelut lisääntyivät. Korvatut potilasvahingot vähenivät 76 % ja leikkauksista aiheutuneet infektiot 26 % verrattuna aikaan, kun sairaala oli kunnallisessa omistuksessa. Kilpailun jälkeen voi tulla sanomista Juha Kankkunen myöntää, että hiihtäjät tulevat kyllä sanomaan kisan jälkeen, jos suksi ei ole kulkenut hyvin. Juha Kankkunen miettii vielä, jatkaako hän maajoukkueen suksien huoltamista ensi talvena, sillä matkustaminen on rankkaa. Kaudella 2010– 2011 hän muun muassa voitti maailmancupin kokonaiskilpailun ja takaa-ajokilpailun maailmanmestaruuden. Tammikuussa Juha Kankkunen huolsi Suomen ampumahiihtojoukkueen suksia Nove Meston maailmancupin kilpailussa Tshekissä. – kuva Juha Kankkusen arkistosta ” Rooliin kuuluu, että meille saa vähän kiukutella.. Kilpailun aikana tiimiläiset seuraavat kilpailua ladunvarresta, ja huoltopäällikkö kertoo heille radiopuhelimella väliaikoja. Kuhmoisten Sanomat Kolme neljäsosaa Jämsän kaupungin sosiaalija terveystoimen kyselyyn vastanneista asiakkaista kokee saavansa hyvää tai kiitettävää palvelua. Kuhmoisten Sanomat 3 Torstaina 12. Tieto perustuu kyselyyn, johon asiakkaat saattoivat vastata koko vuoden 2011 ajan. – Pyrin toimimaan siten, että sinne löytyy joku
Kirkkoherra Jukka Erola saarnasi aiheenaan Jeesuksen hautaaminen, ja seurakunta yhtyi Isä meidän -rukoukseen, joka tällä kertaa esitettiin laulaen kanttori Hannele Erolan johdolla. Karoliina Kääpä oli ehtinyt myydä kaikki kuhafileet jo heti aamusta.. – Auto tuli noutamaan vartin yli yhdeksän, ja takaisin lähdetään vartin yli yksitoista. Maija Läntelä Harjunsalmelta osti Kala-Kääpän myyntiautosta puoli kiloa muikkuja. Karoliina Kääpä kertoi, että kevään myyntikausi alkaa pääsiäisestä, Kääpän myyntiauto oli nyt torilla ensimmäistä kertaa tänä keväänä. klo 10. Lounastuokio srk-kodissa ti 17.4. Raamattupiiri Päijälässä Esa ja Elvi Hartikaisella to 12.4. Ilmoittautumiset 27.4. huhtikuuta 2012 4 VIIKON NIMET KOULURUOKA Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 1. Lähtö omin kyydein srk-kodilta klo 17.45. – Seitsemäs vuosi on menossa, kun melkein joka torstai olen Kuhmolan torilla. toukokuuta, Matti Kinnunen huikkasi lopuksi. Joukossa on muutama ahven ja siikakin. su. klo 18. Hellstenin kassit olivat jo Kuhmolan tori vilkastuu pääsiäisestä melko täynnä, torilta kertyi mukaan vielä viisi savumuikkua, puoli kiloa savusiikaa ja puoli kiloa tuoretta muikkua. Kuhafileet meni heti yhdeksältä, kun tulin torille. – Savusiikaa ostin, se on vakiostos. mennessä Tarja Vesikalliolle 040 523 8503. Rovastikunnan lähetysjuhla Vilppulan kirkossa ja seurakuntatalolla su 6.5. taivaassa to 19.4. klo 18. klo 12. Päijälän päivätuokio Matti ja Kaisa Lahnajärvellä, os. Semmoisenaan syön. – Kun jäät huononevat, myyntikauteen tulee vielä katkos ennen kuin toukokuun lopulla päästään troolaamaan muikkua, Karoliina Kääpä kertoi. klo 18.30. Kukasniementie 104, ke 18.4. KIITOS, käden ojentamisesta lähimmäisen hyväksi verenluovutustilaisuuteen osallistuneille – tulos 43 veripussia, uusia luovuttajia 3. Pitkäperjantai Kuhmoisten kirkossa Anne Jokinen, Aino-Helena Linden ja Marjaana Moisio esittivät Hildegard Bingenin säveltämiä varhaiskristillisiä lauluja Kuhmoisten kirkon iltapalveluksessa pitkäperjantai-iltana 6. huhtikuuta Kuhmolan torilla oli tavallista enemmän myyjiä, ja ostajatkin olivat lähteneet liikkeelle, joukossa oli niin kanta-asiakkaita kuin mökeilleen saapuneita kesäkuhmoislaisiakin. klo 10. Myllykuja 6 as 1, ke 25.4. Kuhmoisten Sanomat Torstaina 12. Fileeraus on yksi taidoista, jonka Karoliina Kääpä on hankkinut opiskellessaan kolme talvea kalanjalostusta Asikkalassa, hän valmistuu Koulutuskeskus Salpauksesta tänä keväänä. klo 13. pääsiäisestä 15.4. Naisten hetki Rantalalla, os. huhtikuuta. Kyytivaraukset Marko Aarroskarille 0400 240081. – Olin silloin pahimpaan aikaan Kurusta tulossa myyntiauton kanssa. – Isä pyytää jään päältä verkoilla, saalis on enimmäkseen kuhaa ja haukea. klo 18. Miesten kotailta srk-kodissa to 19.4. Ihmeteltiin siinä pääsiäisen edellä sattunutta lumimyräkkää, kun Tampereella rutattiin autoja oikein urakalla. – Muikuthan ovat parasta herkkua. Mukana Kuurojen Maailmanliiton kunniapuheenjohtaja Markku Jokinen. – Torilla tulee käytyä, ja jotain pientä tulee aina mukaan. – Muistakaahan sitten, että Kuhmoisten kevätmarkkinat osuu lauantaille, ne ovat 19. Tampereelta käsin toimivalle Palvarin Herkun Matti Kinnuselle Kuhmoinen on tuttu. klo 13. Pihlajakosken ja Ruolahden päivätuokio Pihlajakosken kirjastossa ke 25.4. SPR Kuhmoisten osasto KIITOKSET Seurat srk-kodissa pe 13.4.-12 klo 18 Puhujana Raimo Haimilahti Tervetuloa! Esikoislestadiolaiset Ilosanoman illat To 12.4.-12 klo 19.00 Pauli Rahkonen To 19.4.-12 klo 19.00 Eino ja Anneli Santala Helluntaiseurakunta Toritie 44 TERVETULOA Vesa Koivu Viime torstaina 5. Jonoakin oli. Esikoislestadiolaisten seurat srk-kodissa pe 13.4. Palvarilta ostan alatoopia, lihahyytelöksikin sitä sanotaan. Savusiika on hänelle vakiostos. Nyt pääsiäisenä KalaKääpän valikoimaa laajentamassa oli oman saaliin lisäksi Padasjoelta nuotattua muikkua ja valmiiksi pakattua kassilohta. klo 13. Hiljaisuuden keskellä hentoiset naisäänet kantoivat hyvin. Myös Pentti Paajanen oli saapunut Kala-Kääpän myyntiautolle. – kuva Vesa Koivu tänään Julia, Julius, Janna, Juliaana pe Tellervo la Taito su Linda, Tuomi ma Jalo, Patrik ti Otto ke Valto, Valdemar tänään nakkikeitto, juusto, vihannes to kalapihvit, perunat, salaatti pe pinaattiohukaiset, kinkkusalaatti, hillo ma lihakastike, perunat, salaatti ti puuro, tuore leipä, leikkele ke kala, perunat, salaatti Pentti Paajanen on tuttu näky Kuhmolan torilla. Messun jälkeen kirkkokahvi srk-kodissa Japanin nimikkolähetystyön merkeissä. – Kuha on erittäin hyvä ja arvostettu kala. Aihe: ”Matkalla kaiken aikaa” Naisia raamatussa -raamattupiiri 7. Hissun kissun sai ajella, jos aikoi kotiin päästä. Kun menen kotia, paistan ne heti voissa ja tarjoilen perunamuusin kanssa. Lähtö srk-kodilta klo 8.30. Mauno Hellsten Harmoisista oli saapunut kirkonkylälle taksikuljetuksella. Kinnunen itse on melkein aina tien päällä, ja myyntituotteensa hän hankkii suomalaisilta pientoimittajilta, joukossa ovat niin Kivikylän palvit kuin kemijärveläiset poroherkutkin. Raamattupiiri Iltaruskon kerhohuoneessa ma 23.4. – Itte syön, ja annan muutaman tuoreen muikun kissalle
Rakentamisesta purkamiseen Kun toiminta oli 1930-luvun pulan jälkeen parhaimmillaan, tarvittiin 30–40 työntekijää kesän ajaksi. Torpparinpoika oli lähtenyt maailmalle ja päätynyt tiilentekoon Hausjärven Oittiin. Vasemmalla seisomassa neljä tunnistamatonta naista, heidän takanaan Eino Salminen, Heikki Vilén, tunnistamaton, Anton Näppi, Kalle Salminen, Paavo Tevajärvi ja Eino Aittolahti. Nuorisoseuran esimies Vielä 60-vuotiaana Fritiof Rantaselle annettiin uusi toiminnan kenttä. Kuhmoisten Sanomat 5 Torstaina 12. Kun uuden aikakauden yrittäjä tuli paikkakunnalle ja alkoi jalostaa savea, herätti se ihmettelyä ja epäluuloja. Verstaasta osakeyhtiöksi Suomen itsenäistyminen ja Poikkijärven tiilitehtaan yhtiöittäminen ja voimakas laajentaminen sattuivat samaan aikaan. Vielä kuitenkin muistellaan Riitua, tehtailijaa, joka pyysi töihin, maksoi palkkaa, johti nuorisoseuraa, ajeli sunnuntaisin moottoriveneellään Päijänteellä ja meni auttamaan naapureita heinätöissä. Hän pystytti ensimmäisen saviranan ja kaivoi ja kärräsi ensimmäiset savet, mutta hän näki myös osakeyhtiön purkaminen, huutokaupan ja 18-metrisen polttouunin savupiipun kaatamisen. Esimerkiksi Kinkomaan keuhkotautiparantolan seiniin muurattiin Poikkijärvellä lyötyä ja poltettua tiiltä, kuin myös Auttoisten ja Arrakosken kansakoulujen seiniin Padasjoella. Erään Fredrik Niemisen kanssa hän vuokrasi alueen Poikkijärveltä. Keväästä syksyyn oli tehtävä peltotyöt, keskikesällä heinät, aamuin illoin hoidettava kotieläimet ja päivisin urakoitava tiilenlyönnissä ja ruukin monissa oheistöissä. Savesta poltettu tiili oli ikivanha keksintö, välttämätön rakennusaine linnoissa, kaupungintaloissa ja kirkoissa. Maanviljelys oli ainoa toimeentulon mahdollisuus keskiajalta 1800-luvulle. kuva Taimi Unnaslahden kokoelma. Rakentaminen, tiilentuotannon moninkertaistaminen ja uuden tekniikan hyväksi käyttö kaipasivat lisää tekeviä käsiä. Miehet olivat rintamalla, työvoimapula oli ankara, osakeyhtiö kamppaili velkojen painamana, tulevaisuudesta ei tiennyt kukaan. Hän, jos kuka, oli tavallinen kansanmies omiensa joukossa, Riitu, Fritiof Rantanen. Hänen jälkiään seurasivat sitten Toivo Jokinen ja Armas Kylander nuorisoseuran johdossa ja kyläyhteisön koossa pitäjinä. Laajennetun ja uudenaikaistetun tiilitehtaan kehittäjä oli liikemies Emil Pietiläinen. Ensimmäisessä kunnanvaltuustossakin hän oli, ja tiilimestari oli arvostettu käsityöläinen siinä missä vanhastaan olivat rautasepät, nikkarit, suutarit ja räätälit. Hänen yhtiökumppaneinaan olivat padasjokelaiset sekä veljensä Albert Pietiläinen. Savikuopat madaltuvat vähitellen, rautatie on purettu, laivasilta mädäntynyt, viimeinenkin kipinä polttouunista sammunut jo kauan sitten. Tiilet kuljetettiin maitse ja vesitse suuntana sekä Lahti että Jyväskylä. Seura oli ostanut tontin ja rakennuttanut Torpan ja joutunut suuriin velkoihin. Osakeyhtiössä tapahtui järjestelyjä, mutta käytännössä tiilenteko oli Rantasen vastuulla. Ammattiinsa perehtynyt nuori mies halusi yrittää itsenäisesti. Hänestä tuli Kissakulman nuorisoseuran esimies 1930-luvulla viideksi vuodeksi. Tiilitehtailija Fritiof Rantanen eli kansanomaisesti Riitu koki tehtaansa toiminnan alusta loppuun. On jyhkeä graniittipaasi Papinsaaressa, mutta on Torppakin, edelleen elävä yhteinen kokoontumispaikka Kissakulmantien varressa, vaikka tiilenteko loppui jo vuonna 1943. Tehdas ei ollut suuri, ja saviranaa pyöritettiin hevoskierrolla. Niistä töistä Rantanen maksoi kipeästi toivottua rahapalkkaa juuri lunastettujen torppien ja mäkitupien menoihin. Savenhakkaajat, kärrärit, tiilenlyöjät, tiilenpolttajat, tiilenkääntäjät ja lastaajat, kuuluivat tuttuun yhteisöön, jossa Riitua arvostettiin. Silloin Poikkijärven miehet ja naiset olivat kysyttyä työvoimaa. Elettiin aikaa 1940-luvulla. Alku oli mahdollinen kahdesta syystä: Tiilenteon taidon osaava Fritiof Rantanen kohtasi liikemies Aleksi Viikilän, joka omisti Päijänteen rannalla savikkoisen lahdenpoukaman. Kalle Salmisen takana valkopaitainen Joel Penttinen ja hänen vasemmalla puolellaan palavasilmäinen Valde Hertman. Rantanen otti työntekijät, huolehti halkojen hankinnasta ja ripatavaran ajattamisesta Kuhmoisten Sahalta, ajatti hiekat Ala-Vuorikon maalta, järjesti kuljetuksia proomuilla omasta laivasillasta tai pienillä kuormaautoilla lähiseuduille tai myyden hevosrattaille pieniä tiilieriä paikkakuntalaisten muurareiden tarpeisiin. Kesällä tarvittiin paikkakuntalaisia töihin, mutta toiminta oli kausiluontoista. Oli ilmaantunut uudenlaista työtä paikkakunnalle. Tehtailija Fritiof Rantanen oli syntynyt Jämsässä, Havumäki-nimisessä torpassa vuonna 1875. Vasemmalla istumassa Hilja Porttila, Olga Salminen ja Lyyti Tuominen Varismäestä, seisomassa Fritiof Rantanen, tunnistamaton poika, työnjohtaja maailmalta Hertsén (?) ja Severi Porttila Mäntykankaalta. Vaikeiden vuosien yli luotsasi kaikkien tuntema Riitu, työmies siinä missä muutkin, mutta ikänsä vuoksi arvovaltaa kasvattanut kansanmies. Oli uusi ammattimies, tehtailija, jolta sai rekeensä tai rattailleen punaisia tiiliä korsteenin muuraukseen. Savimaa voi olla muutakin kuin viljan ja heinän kasvualustaa. Työnjohtajana toimi Riitu, jolle arkipäivän työ savimontuilla, saviranalla ja polttouunilla oli tuttua työtä, ja moni työntekijä ennestään tuttu. Tästä alkoi tiilenteko, jota kesti 40 vuotta. Fritiof Rantanen aloitti uuden aikakauden Poikkijärvellä. Rantasen tiiliruukissa lyöty tiili on tänäkin päivänä monen rakennuksen seinässä tai korsteenissa, mutta Päijänteen rantasavikon hyödyntäjän muisto elää muutenkin. Taloushallintoa johdettiin Koukanniemestä, missä asianajotoimistoa pitävä Tuomar-Heikkilä asui. Ihmisiä ajan virrassa osa XI Kuhmoisten Sanomien juhlavuoden kirjoituksia Fritiof Rantasen tiilruukki Poikkijärvellä Tiilitehtaan väkeä kesällä 1938. huhtikuuta 2012 Seppo Unnaslahti Maa-ainesten kasautuminen sopiviin kerroksiin Päijänteen rannoilla, rantasavikot ja ylempänä kohoavat multaiset ja hiekkaiset maat olivat edellytys peltoviljelylle, talojen ja kylien synnylle ja asukasluvun kasvulle Kuhmoisissa. Alueesta tehtiin vuokrasopimus ja vasta myöhemmin varsinainen maakauppa. Paikkakunnalla yritys sai nimen tiilruukki, ja tiilentekijää alettiin kutsua Riituksi. Savupirttien väistyessä tiiliä kysyttiin savupiippujen muuraamiseen taloihin ja torppiinkin. Leskeksi jäänyt ja lapseton Fritiof Rantanen asui rakentamassaan Uusitalossa kuolemaansa asti, vuoteen 1948. Pieni tiilitehdas aloitti toimintansa Poikkijärvellä vuonna 1902. Vuosikymmenet tehtailijana, työnantajana ja työnjohtajana olivat juurruttanut hänet vankasti paikkakuntaan. Hän oli kansanomainen mies, työmies siinä missä muutkin, joka hankki tontilleen lipputangon ja itsenäisen tasavallan lipun liehumaan juhannuksena
Haukkasalon-Pihlajakosken osayleiskaava: Kallioniemi 1:45 (sekä tilat 1:63 ja 1:124). Kansallisen veteraanipäivän juhla Kuhmolassa Pe 27.4. Toimituksen uudessa käsittelyssä selvitetään 12.11.1945 rekisteröidyssä lohkomisessa TN 39706 tilojen 2:20 ja 2:21 yhteiseksi muodostuneiden vesialueiden, kiinteistötunnus 291-408-876-16 ja 291408-876-22, Pihlajalahden kylässä osakastilat ja osakastilojen omistusosuuksien suuruudet. Elokuva Hiljaisuus Kuhmolassa Toukokuu Ti 1.5. Vyyryläisen puolalainen kisakumppani liukastui ja kaatui harjoituksissa niin pahasti, ettei voinut heittää kilpailussa lainkaan. Eräs kilpailija kaipasi käsiinsä tumppuja, ja loppujen lopuksi hänellä oli lapaset kenkien päällä varpaita lämmittämässä. Vyyryläinen ei kuitenkaan päässyt nauttimaan halliolosuhteista, koska hänen lajinsa keihäänheitto järjestettiin ulkokentällä. Viime vuosina turskia on jälleen tavattu vesiltämme, mutta yksilöt ovat olleet pienikokoisia verrattuna Atlantilla eläviin lajikumppaneihin. fi/ennatyskala. Työväenopiston Kuhmoisten osaston kevätjuhla Ke 18.4. Kirjastonhoitajan kirjakaraoke – Tommi Tapiainen esittelee romaaneja pääkirjastossa Ti 24.4. Ennätyskalalautakunnan Kalojen 2000-luvun suomenennätyslistalla on nyt 73 kalalajia, yksi nahkiaislaji ja kuusi rapulajia. Heittolajit eivät nimittäin mahdu sisätiloihin. Listalta puuttuu edelleen ihan tavallisiakin kaloja, kuten peledsiika ja turska. Alemmat nopeudet jäävät pysyvästi voimaan esimerkiksi valtatie 9:llä muutamissa paikoissa. Mieskuoron vappukonsertti Kuhmolassa Ti 1.5. Äitienpäivälounas ja äitienpäiväjuoksu Päijälän pirtillä La 19.5. Sonja Puolamäen ja Paula Tervalan äitienpäiväkonsertti Kuhmolassa La 12.5. Muutoskohde sijaitsee Päijänteen rannalla Kuhmoisten eteläosissa Unnaslahdessa. Toinen uutuuslaji, isosimppu, saatiin Nauvossa Suomenlahdesta pyydyksenä verkko, ennätyssimppu painoi 0,380 kg. Sää aiheutti harmia muualta maailmasta saapuneille kilpailijoille. Keski-Suomessa rajoitusten vaihto alkoi eilen keskiviikkona. Toimitukset suoritetaan maanmittaustoimiston toimesta valtion kustannuksella. Viraston osoite on Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen, aukioloaika ma–pe klo 9–15. Nähtävänä olon aikana osalliset ja kunnan jäsenet voivat esittää mielipiteitään kaavahankkeesta. Ennätyskalojen lisäksi lautakunta kerää tietoja muistakin isoista kaloista ja ravuista. Pentti Ruokolan runokirjan julkaisutilaisuus Päijälän rukoushuoneella Su 13.5. Kuhmoisten Sanomat Viime vuonna saatiin ennätyskalarekisteriin kymmenen uutta ennätyksellistä otusta. toimitusinsinööri Jouko Harjula Keski-Suomen maanmittaustoimisto Kankaankatu 17, Pl 56 40101 Jyväskylä 040 771 2626 jouko.harjula@maanmittauslaitos.fi www.maanmittauslaitos.fi KUULUTUS Johan on markkinat edullinen ilmoituspalsta yksityisille halutaan vuokrata kesämökki Orivedentien ja Kylämäntien väliseltä alueelta 4-henk. Kuhmoisten Sanomat Torstaina 12. Esikoislestadiolaisten seurat seurakuntakodissa Su 15.4. Suomesta pyydettyjen ja ennätyskalalautakunnassa viimeisen vuoden aikana käsiteltyjen 10 ennätyskokoisen lajin joukossa on kaksi uutta kalalajia: kaukomailta saapunut sarda, joka nousi Inkoossa Suomenlahdesta rysällä, se painoi 2,15 kg. vast. Jyväskylän Rantaväylällä 60 kilometrin rajoitusalue alkaa etelästä tullessa jo Mattilanniemen kohdalla. huhtikuuta 2012 6 Kunta tiedottaa Vireille on tullut Päijänteen rantayleiskaavan muutokset: Kirkonkylän-Harmoisten osayleiskaava: Juusontupa 4:84 (sekä tilat 4:71, 4:68, 4:85, 4:86, 4:87, 4:88, 4:89 ja 3:13). Toppatakki oli tauoilla tarpeen, mutta Vyyryläinen on tyytyväinen 19,27 metrin tulokseensa. klo 12.00 aloitetaan kiinteistönmääritystoimitus TN 2011382493, jossa selvitetään Päijänteessä Pihlajalahden kylän ja Kuhmoisten Kirkonkylän lohkokunnan vesialueella olevan Pieni Ristisaaren omistus. Myös kaksi uutta rapulajia saatiin vuonna 2011 ennätysten kirjaan, molemmat niistä pyydettiin Naantalissa Saaristomerestä: 2,23-senttinen liejutaskurapu takertui verkkoon ja 3,3-senttinen rantataskurapu mertaan. 040 530 1231. Yst. Anja Vyyryläisen mielestä oli mukavaa, että sarjassa oli useita kilpailijoita, sillä Anja Vyyryläinen heitti keihästä kinosten keskellä veteraanien yleisurheilun hallimaailmanmestaruuskilpailuissa. sivistystoimi Pe 27.4. Toppatakki oli kallis vaate. Päiväretki Jämsänkosken uimahalliin To 19.4. perheelle, joka ennenkin viihtynyt kesällä Kuhmoisissa. Vyyryläinen sijoittui kuudenneksi 70-vuotiaiden naisten sarjassa, johon osallistui kahdeksan kilpailijaa. Kuhmoisten Sanomat Koko Suomessa siirrytään kesänopeusrajoituksiin tällä viikolla. Veteraanien maailmanmestaruuskilpailuun ei karsita osallistujia tulosten perusteella, vaan kuka tahansa voi ilmoittautua. Korpilahdella uutta 80 kilometrin rajoitusaluetta tulee vajaat kolme kilometriä, Saakosken ja Juokslahden välillä noin neljä kilometriä. Kenttä sijaitsi harjun päällä, missä kävi kova tuuli. Valmisteluvaiheen aineisto: osallistumisja arviointisuunnitelma sekä kaavakarttaluonnos pidetään nähtävänä 13.4.– 14.5.2012 kunnanvirastossa. alkaen Työväenopiston Kuhmoisten osaston näyttely pääkirjaston galleriassa Pe 13.4. Konserttimatka Lahden Sibeliustaloon, järj. SPR:n muotinäytös Kuhmolassa Ma 23.4. Uusia ennätyskaloja ovat Utsjoelta jäältä pilkitty harjus 2,47 kg, Inkoossa Suomenlahdelta verkolla pyydetty härkäsimppu 0,924 kg ja Suomenlahden Ahvenkoskella verkkoon takertunut vimpa 0,66 kg. Nyt kansainvälinen kilpailu ei enää jännittänyt, ja tuloskin parantui. Lähellä-laulelmakonsertti Kuhmolassa Pe 13.4. Asianosaisen poissaolo kokouksesta ei estä toimituksen suorittamista. Hän Hallikisat ulkona tuulessa ja pakkasessa oli 19,27 metrin heitolla toiseksi paras suomalainen. Kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 14.5.2012 klo 15 mennessä kunnanhallitukselle. Teiden kesänopeudet tulevat TAPAHTUMAT Huhtikuu To 12.4. – kuva Tapani Strandman Suomen kansallisissa veteraanikilpailuissa osallistujia on yleensä vain 4–5. Turska oli 1980-luvulla yleinen kala Suomen vesillä, mutta katosi sitten lähes kokonaan. Voileipäkakkukurssi seurakuntakodin keittiöllä, järj. Vapputapahtuma kaikenikäisille seurakuntakodissa Ti 8.5. Merten rannikoilla ollaan oltu ahkerimpia ennätysten kirjaamisessa. Lisätietoja www.maanmittauslaitos.fi/2011-382498. – Vähän kokeilin maantiellä ja parkkipaikalla. Pienistä, alle sata grammaa painavista lajeista ennätykseen ylsivät Paraisilla Saaristomerellä rysästä saatu kolmipiikki 9,4 cm, Lohjalla lammesta haavittu viisipiikki 5,1 cm ja Harjavallassa Kokemäenjoesta rysällä pyydetty nahkiainen Harjus ja vimpa uusia ennätyskaloja 46,6 cm. Kuhmoisten Martat To 26.4. Iltarastit Velisjärvellä La 12.5. Muutoskohde sijaitsee Päijänteen rannalla Kuhmoisten pohjoisosissa Edessalmen ja Raiskassalmen eteläpuolella. Päivi Hotokka Kuhmoisten Kumun Anja Vyyryläinen osallistui viime viikolla veteraanien yleisurheilun hallimaailmanmestaruuskilpailuihin Jyväskylässä. – Hirveän kylmä oli, lämpötila -1–0 astetta. Kunnanhallitus KUTSU maanmittaustoimitukseen Kuhmoisten kunnanviraston kokoushuoneessa pidetään tiistaina 15.5.2012 seuraavat kiinteistötoimitusten kokoukset: klo 10.00 aloitetaan kiinteistönmääritystoimituksen TN 2011379546 uusi käsittely maaoikeuden tuomion 16.1.2012 perusteella. Kutsun kokouksiin asianosaiset. Kaikki lautakunnalle ilmoitetut tiedot talletetaan ennätyskalarekisteriin, joka löytyy netissä osoitteessa www.vapaa-ajankalastaja. – Lähdin kilpailuun siksi, että muutkin innostuisivat mukaan. Kevättori Päijälän Pirtillä. Hänen nimissään on myös 70-vuotiaiden naisten maailmanennätys. Turskan ilmoitusraja on 3,0 kiloa. Maalaismarkkinat torilla La 19.5. Seurakunnan Naisten hetki Rantalalla To 19.4. Miesten kotailta seurakuntakodissa Su 22.4. puh. Siinä missä Virossakin heittolajien harjoittelu oli onnistunut ulkosalla ennen MM-kilpailua, Vyyryläinen lähti kisaan lähes kylmiltään, koska urheilukenttä on yhä lumen peitossa. Vyyryläinen osallistui ensimmäisen kerran MMkilpailuun vuonna 2009 Lahdessa. klo 13.00 aloitetaan kiinteistönmääritystoimitus TN 2011382498, jossa selvitetään 6.5.1833 vahvistetussa isojaossa Kuhmoisten kunnan Anttulan, Lästilän, Tapialan ja Äkämäen taloille yhteiseksi jätetyn myllypaikan, kiinteistötunnus 291878-1-0, osakastilat ja osakastilojen omistusosuuksien suuruudet. Vyyryläisen sarjassa voiton vei Iso-Britannian Evaun Williams reilun 31 metrin heitolla. Meidän Kuhmoisten tytöt olisivat pärjänneet hyvin nytkin
Ohjaajana kahvilayrittäjä Sari Liehu. 040 541 3823 www.ilmalampo.fi __________________________ Sähkötyö J. Reitti ja maksut entiset. Eläkeliitto Kuhmoisten yhdistys Boccia ja jumppa pe 13.4. 040 587 7830 __________________________________ Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiuspuoti p. NÄYTTELYT, TAPAHTUMAT TYÖSUORITUKSIA. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. Irma Kallio p. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30. Multaporkkanaa, sipulia, lanttua ym. (014) 821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen Veikko Mattila p. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 0400 477 809 www.tietoruusu.fi HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. alv 9%) 12 kk/kestotilaus 58 e 12 kk / määräaik. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. 020 730 4040 Fax 014 712 951 Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040 700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18, Kuhmoinen 0400 742 310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. Ilolla ei ole ikää –tapahtuma Jyväskylässä 18.4.2012. Kuhmoisten Sotainvalidit ry:n Naisjaoston päiväkahvit pidetään keskv. Ilmoittautumiset 19.4. huhtikuuta 2012 KOKOUKSET SEURAT Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2933 (LT-2010) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 24 t. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. 0400 798143 p. Tilaushinnat 2012 (kotimaa) (sis. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. 040 5080 349 www.tapiolanlampopumppu.fi JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. 0400 425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,85 e . 555 1066, 040 708 7647 __________________________ Tili Salo 040 508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. Kuhmoisten Kotijuomat 040 819 0867 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,85 e . 044 337 0779 Toritie 64, Kuhmoinen PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. 10-12, 42100 Jämsä p. tyhj. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 050 913 6226 www.juhansahko.net __________________________ Tapiolan Lämpöpumppu p. Verenpaineen mittausta klo 1011.30 terveydenhoitaja Outi Valmu-Oinas. Vapaa pääsy! Kuhmoisten osaston kevätjuhla sunnuntaina 15.4.2012 klo 15 alkaen Kuhmolassa Kevätjuhlassa tarjolla työkauden musiikkiopintojen ja ilmaisutaiteen tuloksia joka makuun! Tervetuloa! Vapaa pääsy! PS. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Eilalle 044-5407182. klo 18.00 Iltaruskon kerhohuoneella. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________ Torstaitupa Kuhmolassa tänään klo 10-13. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 0400 852 532 __________________________ Lasimestari ky. Tervetuloa kyselemään, kahvittelemaan ja tarinoimaan. ElKuhmoisten yhdistys Kuhmoisten Työväenyhdistys ry:n KEVÄTVUOSIKOKOUS sunnuntaina 22.4. Bussi Kuhmoisista lähtee klo 7.30. Tervetuloa. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400 779 632 / 040 504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. 0400 779 632 / 040 504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. tilaus 63 e 6 kk:n tilaus 38 e 3 kk:n tilaus 30 e Ilmoitushinnat 1.1.2012 alk. Vääksy p. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Petri Liehu 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. klo 9–10 Kuhmoisten torilla PERUNAA sopivasti säkeittäin Van Gogh, Pito, Siikli, Nicola, Timo ym. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi PITOPALVELU yms. (sis. Hintoihin sisältyy alv 23%. (03) 766 0099 __________________________ LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. (03) 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. Tervetuloa! Jämsän työväenopiston Kuhmoisten osaston kevätnäyttely on avoinna pääkirjastossa pe 13.4.-pe 27.4.2012 kirjaston aukioloaikoina. Ilmoitusja tilausasiat, ilmoitusvalmistus, markkinointi toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 92,e ja 6,50e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 0400 945 622. Osanottomaksu 5 e . Lisätiedot ja ilmoittautumiset Anjalle 0503246157. 040 536 5663, 0400 350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Nevala KURSSIT Kuhmoisten Martat ry järjestää voileipäkakkukurssin tiistaina 24.4.2012 klo 18.00 seurakuntakodin keittiöllä. 18.4.2012 klo 14.00 huomioi aika, Hannu ja Sirkka Toivosella Karjukoskentie 6. Tervetuloa tutustumaan opistolaisten taiteen ja käsityön saavutuksiin. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia Irja Tervala 0400 131170 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). ja Eurooppa OPASOL OY p. Peltonen p. Uimaan! Päiväretki Jämsänkosken uimahalliin to 19.4.2012. klo 13 Kuhmolassa. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. tapahtumat OPASOL OY p. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. Ark. 045 636 3889 / Eija __________________________ SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. alv 23%) Etusivulla 1,55 e /pmm Tekstissä 1,35 e /pmm Takasivulla 1,43 e /pmm Seurapalsta 1,94 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. (03) 555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Vieraana klo 11.30 alkaen kunnan kehittämisasiamies Arto Kummala. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. Kuhmoisten Sanomat 7 Torstaina 12. TIETORUUSU Kirkkotie 8, p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. Juhlasunnuntaina näyttely kirjastossa on auki klo 14-17. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. erikoiskuljetukset/kotim. mennessä p. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,20 e /ilmoitus. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ Kartano Roosa juomat Kotikalja, kotisima valm. Ilm. Tervetuloa! Johtokunta Ma 16.4
Kuhmoisten Sanomat Torstaina 12. 6,3 km: 1) Olli Lehto Mäkimaan Muhku 36.42; 2) Mikko Turkki Västilän Voima 42.04 Miehet 80 v. Hiihtojen ja ampumahiihtojen osanottajien määrä on murto-osa entisistä vuosista. Kuhmolan yläkertaan on varattu lapsiparkki, ja esityksiin on vapaapääsy. Ulkoilijat kevätvaelluksella Muutamana talvena seura on järjestänyt yhteisen hiihtotai kävelyvaelluksen lähialueille nuotiokahveineen ja makkaroineen. 6,3 km: 1) Kimmo Arvola Oriveden Palomieskerho 27.02 Miehet 50v. Tänä päivänä molemmin puolin kuntarajaa vakija kesäasukkaat käyttävät melko yhtäläiseksi köyhtynyttä ja vieraslainoja vilisevää suomea. 2 km: 1)Jasmin Arvola Oriveden Ponnistus 11.43 Pojat 1,5v: 1) Kaapo Heistaro Mäkimaan Muhku 4.07 Pojat 7v: 1) Teemu KylkiViime vuosina jäsenmaksu on kannettu noin sadalta henkilöltä, joilla on jonkinlainen yhteys Längelmäen ja Kuhmoisten lähikylille. Ilmoitus paikallislehdessä tavoittaa. Sää ja 11 innokasta ulkoilijaa olivat huomioineet seurajohdon ajatuksen. Miehet: 1) Unto Saarelainen 2kg 995g; 2) Veikko Ahlroth 2kg 685g; 3) Rauno Pihlanen 2kg 165g; 4) Kari Vuorinen 1kg 995g; 5) Harri Linberg 1kg 650g; 6) Olavi Peuraniemi 1kg 595g; 7) Risto Haapalahti 1kg 545g; 8) Antti Latukka 1kg 470g; 9) Kalevi Kärkkäinen 1kg 350g; 10) Voitto Lindroos 1kg 285g; 11) Jukka Haapalahti 1kg 150g; 12) Mikko Juutilainen 805g; 13) Simo Salonen 695g; 14) Aimo Pohjoisvirta 665g; 15) Martti Hellstén 650g Naiset: 1) Ella Vilenius 1kg 275g; 2) Bahgon Minkkinen 750g; 3) Ampoon Salonen 195g; 4) Tuula Pohjoisvirta 120g; 5) Leena Liukkonen 35g Nuoret: 1) Hannu Sulkunen 695g; 2) Aino Nyholm 285g; 3) Aleksi Suonkanta 210g; 4) Tomi Jokinen 160g; 5) Juho Pitkäniemi 60g Juoksijoiden kuopus Kaapo Heistaro. 6,3 km: 1) Keijo Jylhä Jämsän RetkiVeikot 32.21; 2) Juhani Taponen Kuhmoisten Kumu 33.42; 3) Eero Loippo Jämsä 41.07 Miehet 70 v. Niilo ja Nuusku tuomassa emäntiään maaliin. Teknisen lautakunta päätti maaliskuun lopussa, että Kuninkaanniementie alkaa Harjutiestä ja jatkuu Kuninkaanniemeen. Muutama vuoMuhkumaista pääsiäistä sikymmen sitten saattoi vielä rajan ylitettyään erottaa murteesta vanhempien ihmisten asuinkunnan. 6,3 km 1) Antero Lintulahti Orivesi 27.26; 2) Mauri Petäjämäki Orivesi 27.52; 3) Tapio Lindstedt Oriveden Ponnistus 32.16 Miehet 65 v. Leppäkoskella Orivedentiestä länsilounaaseen erkanevan tien nimeksi tulee Pihtakuja. Puolen päivän jälkeen paluumatkan Ryttylän vierasvaraisen ”puolimatkankrouvin” kieppeillä aurinko sulatteli jo tiet kuraisiksi. Kuntosarja: Pirkko LehtoJärvinen, Hely Lehto, MarjaLiisa Luostarinen, Jouko Järvinen, Pauli Vahdersalo, Airi Vahdersalo, Risto Lehto, Jussi Tontti, Merja Åkerlind, Pekka Åkerlind, Matti Leppänen, Matti Santanen, Liisa Santanen, Juuso Kylkilahti, Jaana Nikkinen-Kalin, Ari Kylkilahti, Antti Kylkilahti, Martti Åkerlind, Asko Kurki, Heikki Åkerlind päätettäessä uskottu jatkuvan näille päiville, oli sovittu, että kävellään porukalla lankalauantaina 7.4. 2 km: 1) Nella Turhala Mäkimaan Muhku 13.22 Tytöt 12v. Tytöt 4v. Lukion seniorit järjestävät kahvitarjoilun, josta peritään vapaaehtoinen maksu. 6,3 km: 1) Heikki Tontti Puotinkylän Valtti 32.37; 2) Leo Kalin Kollinmäen Hervottomat 35.04 Miehet 55 v. Mäkimaan pitkäperjantain ja pyhäinpäivän sekä Päijälän äitienpäivän monimuotoiset liikuntatapahtumat ovat sentään kymmenet vuodet vetäneet väkeä paikalle kauempaakin, eikä ihan hampaat irvessä. Mäkimaan Muhkun pitkäperjantain juoksu 6.4. Letut, makkarat ja kahvi loppuivat kesken tapahtuman. Suunniteltiin jo seuraavaa reissua ja Päijälän pirtin Äitienpäivän liikuntatapahtumaa. Luettelointia tehdään Museoviraston kanssa. Laavulla paistettiin makkarat, juotiin omat ja Lehdon Ollin römssällä eli armeijan pakissa keittämät kahvit sekä nautiskeltiin muutkin repuissa kannetut eväät. Konsertti Toivon säteitä, heinän tuoksua ja Harrikan kyytiä on lämmin kannanotto Trubaduuri Leena Pyylampi Kuhmoisissa luonnon, maaseudun, kanssaihmisistä välittämisen, yhteisöllisyyden, jaksamisen ja jakamisen riemun, naiseuden ja äitiyden puolesta. Uusia tiennimiä Risto Lehto Oriveden kaupunki rajautuu Längelmäen edesmenneen kunnan yhdeltä kapealta osalta Kuhmoisten pitäjään karttasanan Mäkimaa kohdalla, maantien 3282 varrella. Kuhmoisissa, aamupäivällä hän esiintyy koulukeskuksella ja illalla Kuhmolassa. Hän aloittaa toukokuussa tutustumalla arkistoihin, ja sen jälkeen ovat vuorossa kenttätyöt. 6,3 km: 1) Eino Enqvist Kollinmäen Hervottomat 38.48 Sauvakävely Naiset 2 km: 1) Seija Taponen Kuhmoisten Kumu 22.22 Koirakävely: Leena Sihvo ja Kasperi, Ritva Helminen ja Niilo, Päivi Kylkilahti ja Nuusku, Merja Lehto ja Dobby, Tarja Lehto ja Tofty. Kun hiihtokelien ei ajankohdasta TULOKSET lahti SCH 21.43 Miehet 45v. Tuloksissa nuorimman ja varttuneemman voittajan ikäero sattui olemaan tasan 80 vuotta. huhtikuuta 2012 8 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 POSSUSUIKALE 9 ,90 e /kg, 0400 872 461 Päivi Hotokka Ruolahdella sijaitsevan Kuninkaanniementien osa muutetaan Kuninkaansaarentieksi. Kuhmoisten Sanomat Tutkija Virpi Myllykoski Keski-Suomen museolta kerää alkukesästä Kuhmoisssa tietoa sodan jälkeisestä Nuoriakin rakennuksia luetteloidaan rakennetusta ympäristöstä. Pakkasaamuna onnistui hangen kantaessa Otteleen kylää kiertävä tutustumislenkki. Kylältä lähdettäessä ihailtiin Leppäkosken Ylälammin sulassa uiskentelevia kahta joutsenta ja telkkäpariskuntaa. Kuntien rajalla ei ole nyt, kuten ei ole ollut ennenkään, merkitystä ainakaan ihmisten keskinäiselle kanssakäymiselle. Päijälän keskustasta Otteleelle Metsästysseuran kodalle, Pömpelille. – kuvat Airi Vahdersalo Pilkkikilpailut Pihlajakoskella 7.4. Tämänvuotisen pitkäperjantain kokoontuminen liikunnan äärelle tapahtui pienoisen takatalven sävyttämänä. Näillä raukoilla, autioituvilla rajoilla sinnittelee toista vuosisatansa puoliskoa 12.4.1959 perustettu urheiluseura Mäkimaan Muhku. Kuninkaansaareen johtavasta tienhaarasta tulee Kuninkaansaarentie. lyhyempi reitti: 1) Enni Heistaro Mäkimaan Muhku 3.34 Tytöt 11v. 6,3 km: 1) Ensio Järvinen Kollinmäen Hervottomat 28.19; 2) Matti Åkerlind Mäkimaan Muhku 43.27 Miehet 60 v. Kuntaan saapuneessa viestissä ehdotettiin, että muun muassa Kotirantanimiseen taloon vievän tien nimeksi tulisi joko Kuusikuja tai Pihtakuja. Kuhmoisten Sanomat Laulaja ja pianisti Leena Pyylampi konsertoi tänään torstaina 12.4. Sihvon Leena taiteili ennen paluumatkaa saatavilla olevista aineksista kodan seinälle kiitokseksi herkän asetelman. pidempi reitti: 1) Kiira Kylkilahti Mäkimaan Muhku 16.04 Tytöt 4v. Koska Kuusikuja-nimisiä teitä on kaikissa Kuhmoisten naapurikunnissa, tekninen lautakunta päätti, että tiestä tehdään Pihtakuja. Asukkaiden mukaan on ollut harhaanjohtavaa, että Kuninkaanniementie on johtanut Kuninkaansaareen ja Kuninkaanniemen mökit ovat olleet ilman osoitetta. Aurinkoisena lauantaina pilkkimässä kävi peräti 46 osallistujaa. Aikaisemmat seuran vahvat lajit mäenlasku ja jalkapallo ovat jääneet historiaan mäen ja pelaajien lahoamisen myötä