Joskus hänestä saattaa tuntua hetken verran siltä, että jostain esineestä ei voi päästää irti, mutta jonkin ajan kuluttua hän kypsyy ajatukselle. Ostostenteko nimittäin jatkuu vielä. – Mökille tulee kerrytettyä vähän kaikenlaista. Petauspatja viedään autoon odottamaan. Ostaja vaikutti niin ihanalta ihmiseltä, joten ajattelin, että lamppu saa siitä hyvän kodin. Vanhasta täytyy osata luopua Kaukomailta tuodut aarteet ovat käyneet Arja Leppäsen mukaan kaupaksi kaikista parhaiten. Hän käy säännöllisesti kiertämässä kirpputoreja niin kotona Helsingissä kuin Kuhmoisissakin. Nyt sellainen lötköttää Kissakulman torpan pihalla Maisa ja Matti Majasalmen auton peräkontissa. Vanha tavara vaihtoi omistajaa tomeraan tahtiin Kissakulman torpan peräkonttikirppiksellä lauantaina. – Teekannu, Oriflamen voiteita ja koiralle pääkallokuvioinen collegepaita, Orava luettelee. – Täällä on sellaista ihanaa ja eksoottista tavaraa, jollaista ei muualta löydy. Vanha, metrin korkuinen peliautomaatti on ollut Leppäsen mielestä yksi kirpputorin ikimuistoisimmista tavaroista. Myynnissä on ollut muun muassa Tansaniasta 1970-luvulta ostettuja keihäitä ja Nepalista ja Vietnamista hankittuja tauluja. Arja ja Jukka Leppäsen kirpputorilla ja Vietnamnäyttelyssä voi vierailla elokuun loppuun asti.. – Piti sitä vähän miettiä. Katri Hämäläisen mukaan tarttuu pöytäpeili ja tuulipuku. Myyjä ja kesäkuhmoislainen Maija Majasalmi kauppasi torpalla nurkkiin pyörimään jääneitä tavaroita. Mira Jokisen mukaan kahvin lisäksi eniten kysyntää on polkupyörille ja Kalle Päätalon kirjoille. – Meille sanottiin, että lampun varjostin on sian virtsarakosta tehty. Orava silmäilee Kuhmoisten Työväentalon kirpputorilla Leena Liukkosen myyntipöytää. – Näille tulee käyttöä mökillä, Hämäläinen miettii. Lamppu lojui vuosikausia käyttämättömänä, joten Leppänen päätti tuoda sen myyntiin kesäkirpputorille. En vielä tänä päivänäkään usko sitä. Leppänen tajusi, että nyt oli aika luopua. Nyt pitää laittaa tavaroita taas vähän kiertoon. – Aikansa kutakin. Ostimme kuitenkin lampun ja istuin se sylissä koko automatkan Hollannista Suomeen, koska pelkäsin sen menevän rikki. Tämän tietää myös Arja Leppänen, joka pitää miehensä Jukan kanssa kesäkirpputoria ja Vietnam-aiheista näyttelyä Kuhmoisten keskustassa Café Wanhan Pankin rakennuksessa. Samanlainen kustantaisi Jyskistä ostettuna huomattavasti enemmän. Katri Hämäläinen (vas.) osti Kissakulman nuorisoseuran järjestämältä peräkonttikirppikseltä tuulipuvun. Pian hän tulee ulos talosta pienten kantamusten kanssa ja istahtaa portaille. Siihen liittyi aivan erityisiä muistoja. Kuhmoisissa mökkeilevä Hämäläinen kertoo olevansa varsinainen kirppishai. Eksotiikka kiehtoo kirppishaita Suloiset vahakangasnuket ovat kotoisin 1960-luvun Tanskasta. Sitten eräs asiakas ihastui lamppuun. – Eräänä päivänä 40-vuotias mies käveli sisään ja sanoi: hinnasta viis, mä otan ton. – Tämä otetaan, Hämäläinen sanoo ja viittoilee puolisonsa Esa Vähä-Peltomäen luokseen. vsk Keskiviikkona 13. Mitä kauempaa esineet ovat, sitä paremmin ne menevät. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,20 € N:o 33 2014 64. – Ihmiset tykkäävät siitä, että tavaralla on jokin tarina. – Plus herkkukahvit ja rutkasti hyvää mieltä. – Ne menevät saman tien. Sen Leppänen muistaa. – Harvinaisuuksia, Hämäläisen poika Emil VähäPeltomäki täydentää. elokuuta 2014 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Niina Huuhtanen Helsinkiläinen Katri Hämäläinen on etsinyt jo pitkän aikaa edullista petauspatjaa. Haagin kulttuurimarkkinoilta 42 vuotta sitten ostetun lattialampun myyminen kuitenkin kirpaisi. Ei kaikkea voi pitää kuitenkaan. Hän ei edes kysynyt toimiiko se! Polkupyörät menevät saman tien Tavaroista luopuminen ei ole Leppäselle mikään ongelma. Katri Hämäläinen nyökkää hyväksyvästi. Siis ihan täydelliset ostokset. Hyvää kahvia tarjoillaan myös Tehin kirppiksellä, joka on yksi Kuhmoisten suurimmista työllistäjistä. Onneksi tavaraa tulee lisää päivittäin. Monet kirpputorivieraat tuntuvat todella olevan eksotiikan ja uniikkien tavaroiden perässä. Peliautomaatti oli ensin varattuna muutamallekin henkilölle, jotka lopulta peruivat kaupat. Kesäkuhmoislaisen Birgitta Oravan mielestä yhden hylkäämä esine käy monesti aarteeksi jollekin toiselle
Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 13. Kappaleessa kerrotaan entisestä salakuljettajasta, mutta saman lauseen voi sovittaa myös sen aikaiseen Leppäkosken kylään, eli nykyiseen Päijälään. Ehkä suurin muutos johtuu tästä elämästämme ajasta. Mutta, yhteiskunta on myös taantunut. Ihmisellä ei ole aikaa olla ihminen toiselleen. Helsingin Sanomien teettämän gallupin mukaan 18–30-vuotiaista useimmat haluavat viettää mökillä aikaa enintään pidennetyn viikonlopun verran. Tämä vapaaajanasunto on luonteeltaan ja olemukseltaan hyvin omalaatuinen. Samalla kun mökkien varustelutaso nousee, muuttuu myös itse mökkeily toisenlaiseksi. Ajan kuluttama räsymatto ei piittaa siitä, vaikka sille välillä astuttaisiin kengät jalassa. Viritetty mopo ja huonot sammuttimet Vesa Koivu Kokonniementielle rakennettu hulevesijärjestelmä, kaukolämpöverkko ja kevyen liikenteen väylä ovat nyt valmiit, samoin Lokkitien risteyksestä Päijännekodille päin tehty suuri maanvaihto. Aamupäivällä jäi kiinni vuonna 1976 syntynyt mieshenkilö, kuljetti Päijänteellä Hevossaaressa moottorivenettä alkoholin vaikutuksen alaisena. Vertaus karjalaisiin evakkoihin ei päde, sillä heidät sijoitettiin Suomeen. Nyt he ovat enimmäkseen siirtyneet ajan rajan tuolle puolen. Vesa Koivu Poliisin venepartio tavoitti Pihlajakosken suunnalla ralliviikonloppuna 1.8. Tämä on antanut Israelille syyn luokitella Hamas terroristijärjestöksi ja järjestelmällisesti kieltäytyä neuvotteluista järjestön kanssa. Lapsuuteni ja nuoruuteni Leppäkoskesta ovat enää muistot jäljellä. Se suosii seikkailuja ja suuria kokemuksia. Kansakoulun jälkeen tullut peruskoulu tavallaan tuhosi ihmisten omaleimaisuuden. Koen asiakseni oikaista muutaman väärinkäsityksen ja tuoda Sanomien lukijoille hieman laajempaa perspektiiviä Gazan konfliktiin. Minun Leppäkoskeni muodostivat sen ajan ihmiset. Naisväki teki arvokasta työtä kotona. Palestiinalaishallinto on hyväksynyt kansainvälisen oikeuden mukaisen ja kaikkien YK:n jäsenvaltioiden kannattaman ratkaisun siitä, että Israel lopettaisi kaikkien vuonna 1967 valtaamiensa palestiinalaisalueiden miehityksen ja niille perustettaisiin palestiinalaisvaltio. Sodista oli kulunut melko lyhyt aika. Maailma ja yhteiskunta kehittyvät, sanotaan. Mökkeilyn muuttuvat kasvot Meidän perheeseen mökki hankittiin, kun olin seitsemänvuotias. Kenties kakkosasunto verhotaan samanlaiseksi kuin vakituinen asunto, jotta sinne voidaan myöhemmin siirtyä asumaan. Iltapäivän puolella moottorivenettä kuljettanut vuonna 1983 syntynyt mieshenkilö puhalsi 1,51 promillea poliisin alkometriin Päijänteellä, lähempänä Pihlajakoskea. Nykyisin kuka tahansa voi internetin keskustelupalstoilla heittää nimettömänä lokaa kenen tahansa päälle. Aamukahvi laiturinnokassa on erinomainen kokemus sekin. Leppäkoskella ei ollut herroja ja narreja, oli vain hyviä työmiehiä. Israel on kieltäytynyt tästä, jotta se voisi esittää kansainväliselle yhteisölle pyrkivänsä rauhaan kaikin keinoin. Leppänen LUKIJAPOSTIA Osku Puukila kysyi Kuhmoisten Sanomissa 32/2014, kenen etuja Ylen uutisointi palvelee. Hannikaisentiellä poliisi sakotti mopoilijaa, joka ajoi pitkin jalkakäytävää ilman syytä. Minun Leppäkoskeani ei enää ole. Hamas ei totisesti peruskirjassaan tunnusta Israelin valtion olemassaoloa. Jos kirpputorilta ostettu kahvikuppi livahtaa sormista lattialle, ei sekään ole maailmanloppu. Koska perhe perustetaan nykyaikana yhä myöhemmässä elämänvaiheessa, haetaan vapaiden vuosien aikana elämyksiä ja seikkailuja useista eri paikoista. Tutkimusten mukaan eniten aikaa mökillä viettävät 55–88-vuotiaat. Lapsuuteni ja nuoruuteni Leppäkoskella eleli monenlaista persoonaa. Nykyiset maantiet olivat olemassa, mutta hyvin harvat omistivat auton. Nuoria aikuisia mökkeily kiinnostaa, mutta mieluiten lyhyemmissä PÄÄKIRJOITUS 13.8.2014 Niina Huuhtanen ajanjaksoissa. Vuosien varrella mökinostajien vaatimukset ovat kasvaneet. ”Sadat siviiliuhrit” lienevät pelkkää propagandamielistä haihattelua, kun otetaan huomioon myös se, että Israelin ohjuspuolustusjärjestelmä Rautakupoli, Iron Dome, otettiin käyttöön vasta vuoden 2011 alussa. Mökillä oleminen on ollut aina huolettomampaa. Tyypillinen mökinostaja on keski-ikäinen pariskunta. Kylien ja asutusten väliset polut olivat vielä käytössä, kunnes kaiken kattava metsäautotieverkosto vähitellen tuhosi luonnolliset polut ja samalla erämaa-alueet. Päällystystyöt saatiin päätökseen viime viikolla, ja uudelleen pystytetyt katuvalot odottavat vain iltojen Kokonniementie on valmis pimentymistä. On keksitty erilaisia vempaimia työtä helpottamaan ja on luotu sosiaaliturvaja koulutusjärjestelmiä. Pelkästään viimeisen kuukauden kestäneen konfliktin aikana Gazan palestiinalaisia on kuollut 1900, joista 410 on lapsiuhreja. Heitä ei ollut 1,8 miljoonaa, eikä heitä eristetty 363 neliökilometrin kaistaleelle, niin kuin palestiinalaisille on tehty Gazassa. kiinni kaksikin ruorijuoppoa. Toki Leppäkoskella oli myös henkilöitä, jotka olivat työnsä puolesta arvoasteikolla muita korkeammalla, esimerkiksi opettajat, osuuskaupan johtaja ja isojen talojen isännät. Mies puhalsi poliisin alkometriin 1,91 promillen lukemat. Kuten maapallo pyörii auringon ympäri, samoin muu maailma pyöri Leppäkosken ympärillä. Luotetaan siihen, että yhteiskunta hoitaa ihmiset kehdosta hautaan. Vuonna 1955 syntyneenä minun ei tarvinnut vaivata itseäni pitkään aikaan asuinympäristöni ulkopuolisilla asioilla. Siinä missä vakituinen asunto on virtaviivainen ja särmikäs, on mökki pehmeä ja anteeksiantavainen. Siksi en voisi enää asua Leppäkoskella. Heitä myös teititeltiin ajan tavan mukaan. Kuitenkaan lähihistoriassa ei ole tapauksia, jossa rauha olisi saavutettu väkivalloin. Yhä harvempia kiinnostaa enää askeettinen mökkielämä korpimetsän siimeksessä, jossa sauna lämpiää haloilla ja pesuvesi kannetaan sisään järvestä. Yhteiskunta on toki kehittynyt. Tässä ajassa hötkyillessä ei aina tule mieleen, että näitä elämyksiä voi kokea niinkin tavanomaisessa paikassa kuin mökin puusavotassa. Olisi ollut perin kummallista, jos lapsen olisi pitänyt mennä koulupäivän jälkeen johonkin hoitopaikkaan, kun ainakin toinen vanhemmista oli kotona, usein molemmat. Se on kiihkeä ja nopeatempoinen. Esimerkiksi Pohjois-Irlannin IRA ja Acehin GAM lopettivat väkivallanteot neuvottelujen, ei sodankäynnin, tuloksena. Ihmiset turrutetaan television ja radion hömppäohjelmien avulla elämään typerien roolimallien elämää, ei omaansa. Sen kasvot ovat jo nyt saaneet uudenlaisia piirteitä. Kokonniementien päällystystöiden yhteydessä paikattiin myös ne päällysteet, jotka jouduttiin avaamaan silloin, kun kaukolämpöverkon runkolinjaa rakennettiin kirkonkylälle.. Toisaalta on aivan sama, käykö pakollista koulua seitsemän vuotta tai yli 10 vuotta, työttömyys voi iskeä opiskeluvuosien lukumäärästä riippumatta. Yksittäistä ihmistä kaivataan harvakseltaan, yleensä vain vaalien aikaan. Myös mopo oli viritetty. Osa ei ollut tainnut käydä kuin kiertokoulun, ja lukutaidon kanssa oli niin ja näin. Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että vuosina 2001–2014 Gazasta ammutut ohjukset ovat tappaneet yhteensä 42 israelilaista. Viimeiseksi, Gazan miehitys on YK:n kansainvälisen tuomioistuimen mukaan Geneven sopimuksen vastainen. Lisäksi Hamasin ampumista raketeista on mainittu Ylen uutisartikkeleissa viimeisen viikon aikana yhdeksässä uutisessa, hakupäivä 6.8.2014. Asiat vain ovat niin. Samaan aikaan Israel jatkaa laittomien siirtokuntien rakentamista ja syventää laitonta miehitystään. En syytä tai syyllistä ketään. elokuuta 2014 2 KOLUMNI Timo J. Koulua ei tarvinnut käydä yhtä montaa vuotta kuin nykyisin. Sama poliisipartio tapasi myös kaksi venettä, joiden varusteet eivät olleet säädösten mukaisia, sammuttimissa oli sanomista, ja sen lisäksi molemmat veneilijät saivat rikesakot maksaakseen. Mökkiin ei haluta kiintyä enää. Radiosta tuli harvakseltaan uutisia ja myös lehdet pysyivät tiukasti asialinjalla. Vapaa-ajanasunnon halutaan muistuttavan mahdollisimman paljon vakituista asuntoa, josta löytyy kaikki mahdolliset herkut tiskikoneesta sisävessaan. Lähimmäisen kunnioitus on monille tuntematon käsite. Tuomo Hyttinen Yle ei suosi palestiinalaisia Aika entinen ei koskaan enää palaa, riimitteli Juha ”Watt” Vainio vuonna 1967. Ensiksikin Puukila varmastikin unohti mainita kattavan Hamasin raketteja käsittelevän uutisen, jonka Yle julkaisi internet-sivuillaan keskiviikkona 9.7.2014. – Maaleikkauksissa tarvitaan vielä pientä viimeistelyä, Kuhmoisten kunnan rakennusmestari Markus Virolainen tarkentaa. elokuuta poliisi valvoi liikennettä kirkonkylällä. Sellainen, jonka lapset ovat karanneet maailman tuuliin, ja jolla on varallisuutta sen verran, että mökin kaltaisen elintasotuotteen hankkiminen on ylipäätänsä mahdollista. Viime viikon torstaina 7. Toiseksi Puukila harmittelee sitä, että Yle vähättelee rakettien määrää ja vaarallisuutta. Tosin kävin kansakoulua Längelmäen Puharilassa, eli olin kuntien rajalla eläneenä eräänlainen Minun Leppäkoskeni kahden kylän asukas. Jokainen oli puutteistaan ja vioistaan huolimatta arvokas lisä kyläkuntaamme
– Jos on vähänkään parempi, niin hinta pomppaa heti sinne toisen sadan puolelle. Kunnanhallitus antoi maanantaina 11. – Mökkiläiset ovat Kuhmoisille valtavan tärkeä asia, joten kyllähän sitä toivoisi, että loma-asuntojen myynti tästä virkoaisi. 1900-luvun alkupuolella rakennetussa hirsimökissä on aivan omanlaisensa tunnelma. Pitkä vaatimuslista nostaa kuitenkin mökin hintaa välittömästi. Mökkikaupassa vallitsee siis ostajan markkinat. Lakiesitys annetaan syksyllä, ja lain on tarkoitus astua voimaan vuoden 2017 alusta. Kovin syviä huoliryppyjä ei kehno markkinatilanne ole Mattilalle ainakaan vielä aiheuttanut. Kangasalta kyllä Kuhmoisille. Liki 30 vuotta Kuhmoisissa kiinteistövälittäjänä työskennellyt Mattila on nähnyt mökkikaupan nousut ja laskut vuosien varrella. Kuivanmaan mökkejä myydään vieläpä niin edulliseen hintaan, että useimmat pystyvät niitä hankkimaan. Kuivanmaan mökit kiehtovat Suurin osa mökinostajista etsii vapaa-ajanasuntoa suuren vesistön ääreltä. Vesi otetaan verkkoon Kylmälähteen vedenottamolta. Voisi kuvitella, että kuivanmaan mökit käyvät vielä huonommin kaupaksi, mutta näin ei yllättäen olekaan. Ja sitten on niitä, jotka tyytyvät vähän vähempään. Kuhmoisiin mökinostajia houkuttelee pääasiallisesti Päijänne, mutta hyviä pisteitä annetaan myös paikkakunnan sopivasta sijainnista. Mattila vertaa tämän hetkistä tilannetta 1990-luvun lama-aikaan, jolloin kaupattavaa oli, mutta ostajia ei millään tuntunut löytyvän. Vesa Koivu Opetusja kulttuuriministeriö kaavailee muutoksia toisen asteen koulujen rahoitukseen ja järjestämislupiin. Kuhmoinen ei ole liian kaukana suurista asutuskeskuksista, mutta ei kuitenkaan niin lähellä, että se näkyisi vapaa-ajanasuntojen hinnoissa. Määräaikaan mennessä 3.7.2014 saapui kolme tarjousta, ja tekninen lautakunta esitti kunnanhallitukselle, että KVL-Tekniikka Oy:n tekemä tarjous 166 700 euroa, alv prosenttia, hyväksytään. Kiveysvaihtoehdossa Destia Oy:n tarjous 194 480 euroa, alv prosenttia, oli edullisin, mutta kilpailutuksen tekijä päätyi kuitenkin asfalttiversioon, jonka osalta Destia Oy ei pärjännyt hinnassa. – Mällykäisen vedenottamon muutostöiden suunnittelu on jo pitkällä, rakennusmestari Markus Virolainen kertoo. Mökkikaupan huippuvuodet sijoittuvat Mattilan mielestä 2000-luvun puoleenväliin, jolloin vapaa-ajanasunnot melkein vietiin käsistä. – Tässä hintaluokassa mökki alkaa vastata tasoltaan jo omakotitaloa. – Monet mökinostajista tulevat pääkaupunkiseudulta ja Lahden suunnalta. – Hinnoista on jouduttu tinkimään. Vesi Kylmälähteeltä Mökkikauppa ei nyt käy Niina Huuhtanen Mökinostajia on kahdenlaisia. Luonnollisesti hän kuitenkin toivoo, että tilanne kohenisi lähitulevaisuudessa. Varsinainen päätös tulee tehtäväksi Kangasalan valtuuston syyskuun kokouksessa. elokuuta asiassa myönteisen lausunnon ja kiinnitti huomiota siihen, että pelastuslaitoksen tulisi jatkossakin kiinnittää huomiota kuntien kiristyneeseen taloudelliseen tilanteeseen. elokuuta, että kunnanhallitus hyväksyisi teknisenlautakunnan esityksen, ja näin tapahtuikin. Kuhmoisten keskustan tuntumassa sijaitsevasta mummonmökistä ei omaa rauhaa puutu. Kiinteistövälittäjä Veikko Mattila kertoo useiden mökinostajien karsastavan liian lähellä majailevia naapureita. Mattila arvioi pelkästään kuluneen vuoden aikana suunnan olleen vahvassa laskusuhdanteessa. Tänä kesänä mökkikauppa on käynyt huonosti ja kysyntä on ollut erittäin laimeaa. – Puhelin soi silloin jatkuvasti, mutta kukaan ei ostanut mitään. Käytännössä asian on tehtäväksi saaneena hoitanut Sito Kuopio Oy. Lehtija näyteikkunamainonta onkin nykyään monelta osin siirtynyt verkkoon, jossa ihmiset eniten liikkuvat ja etsivät tietoa. Laatutietoisimmat asiakkaat edellyttävät kakkosasunnolta tietynlaisia mukavuuksia kuten esimerkiksi sähköä ja vesihuoltoa. Samoin esitettiin, että KVL-Tekniikka Oy valitaan urakan suorittajaksi, ja että tekninen toimi valtuutetaan KVL tekee Toritien varren 4 pihaa ryhtymään tarvittaviin toimiin urakan toteutumiseksi. Nykyään ihmiset pirauttavat kiinteistönvälittäjälle aiempaa harvemmin. elokuuta 2014 Vesa Koivu Parin viikon takaisten ukkosten jälkeen kunnan vesilaitos toimii taas normaalisti. Tästä syystä ne ovat suosittuja. Keski-Suomen osalta asiaa valmistelee KeskiSuomen liitto, joka on pyytänyt kuntaa nimeämään perustettavaan työryhmään edustajan, jolla on oikeus neuvotella lukiokoulutuksen järjestämisestä kunnassa. Kunnanhallitus nimesi kunnan edustajaksi sivistystoimen johtaja Pertti Terhon. Nykyajan mökinostajan vaatimukset ovat Mattilan mielestä kasvaneet. Niin kuin on sovittu, Kuhmoisten kunta on vastannut alueen suunnittelusta ja kilpailuttanut urakan. Vesa Koivu Toritien kunnostamiseen liittyy myös Kuhmolan aukion, Tehinselän, K-marketin ja Hippolinnan Toritien puoleisten piha-alueiden uudistaminen. – Yleinen taloustilanne sanelee myynnin. Esimerkiksi päälle 8 000 asukkaan Asikkalassa mökkien hinnat ovat 30–40 prosenttia korkeammat Kuhmoisiin verrattuna. – Yleensä ostajat ovat varautuneet siihen, että jonkinlaista remonttia joutuu tekemään, Veikko Mattila Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV:stä kertoo. Tästä herkusta ollaan valmiita myös maksamaan vähän suurempia summia. Kunnanhallitus täydensi edustustaan Kuhmoisten kunnan ja Jämsän kaupungin välisen kuntarakenneselvityksen työryhmissä nimeämällä Sami Hellsténin Kuhmoisten kunnan henkilöstön edustajaksi kuntarakenneselvityksen ohjausryhmään. Jos varojen puolesta on mahdollista, niin nyt se mökinhankinta kannattaa. Ihmiset ovat varovaisempia nyt kuin aiemmin. – Punainen tupa ja perunamaa vetoavat ihmisiin edelleen. Kuhmoisissa mökkien hintataso vaihtelee sijainnista riippuen. elokuuta ja päätti esittää omalle valtuustolleen, että Kangasala lähtisi mukaan selvitystyöhön. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 13. Halvimmillaan rantamökin voi Kuhmoisista saada omakseen 60 000 eurolla. Keski-Suomen pelastuslaitos on pyytänyt kunnilta lausunnon talousarvioesityksestään vuodelle 2015. – Tehdään paljon vertailua ja käydään katsomassa useita kohteita ennen kuin päätetään mitään. Pienempien järvien rannalla sijaitsevia mökkejä on Mattilan mukaan hankala saada myydyksi. Sellaista parinsadan kilometrin matkaa mökille pidetään sopivana. Kunnanjohtaja Anne Heusala esitti maanantaina 11. Kangasalan kunnanhallitus käsitteli asiaa tämän viikon maanantaina 11. – Neljän tai viiden vuoden takaisista hinnoista on tultu alaspäin 10–20 prosenttia. Kuhmoisten maksuosuus vuonna 2014 oli 193 556 euroa, vuoden 2015 maksuosuudeksi tulee 191 143 euroa. – Kyllä, Kuhmoinen ja Pälkäneen kunta ovat lähestyneet meitä aloitteellaan, ja me olemme vastaamassa siihen myönteisessä hengessä, kunnanjohtaja Oskari Auvinen vahvistaa. Parinsadan tuhannen euron hinnalla mökiltä alkaa löytyä mukavuuksia jo vaativampaankin makuun. Kunta pyysi alueen rakentamisesta kahdenlaisia tarjouksia, toisessa piha-alue olisi kivetty, toisessa asfaltoitu. On niitä, jotka ovat valmiita maksamaan siitä, että he pääsevät suoraan valmiiseen pöytään. Tarjoukset on laskettu kullekin piha-alueelle erikseen, ja Kuhmoisten kunta sopii asian vain Kuhmolan osalta, kolme muuta kiinteistöä tekevät sopimuksen kukin omasta puolestaan. Pertti Terho K-S liiton koulutyöryhmään Vesa Koivu Kuhmoisten kunta on esittänyt Kangasalalle ja Pälkäneelle yhteisen kuntarakenneselvityksen tekemistä. Otolliset markkinat ostajalle Samalla kun ostajien vaatimukset ovat kasvaneet, ovat hinnat tulleet alaspäin. Yhä kauemmaksi tuntuvat jääneen ne ajat, jolloin astiat tiskattiin järvivedellä tai istuttiin illansuussa keittiössä pelkkien kynttilöiden ja myrskylyhtyjen valossa. Sen pidemmältä ei mökkiä monesti haluta edes hankkia. Ja meillä oli myytävää ihan hirvittävästi
Kuolleet: Raija Tellervo Saine Jämsän seurakunnasta 78 v. Mikko Lehto kertoi myös kuulemastaan vanhasta viisaudesta, jonka mukaan ukkoset nousevat kaiken kesää siitä samasta suunnasta, josta ne kesällä ensimmäisen kerran tulivat. Tämä Antrean verkkona tunnettu löytö on vanhin tunnettu verkko. LASTEN PÄIVÄKERHOT ALKAVAT SRK-KODISSA 25.8. Eikä alueen halki kulkevaa tietä saa tukkia. Salin puolella opetusneuvos Antti Henttonen kertoi sotakokemuksistaan ja kehotti suomalaisia pitämään yhtä levottomassa maailmassa. Ke Lohipala, perunat, salaatti To Lihakeitto, juusto, vihannes Pe Italianpata, salaatti Ma Jauhelihakastike ja nuudelit Ti Uunikala ja perunasose Ke Lasagnette Ritva Perttu Huolimattomuus ja nykytekniikka yhdistettyinä saavat aikaan anteeksi pyydettäviä kummallisuuksia. Risut risunkaatopaikalle Harjunsalmen Martat 80 vuotta ei 75 vuotta Vesa Koivu Mikko Lehto ennusti maaliskuussa sateista kevättä, joka alkaisi vapun tienoilta ja jatkuisi juhannukseen saakka. elokuuta 2014 4 VIIKON NIMET KOULURUOKA Tervetuloa Helluntaisrk. – Tänä kesänä ne alkoivat tulla lännen puolelta, ja sieltä se nousi tänäänkin, Mikko Lehto sanoi lopuksi. Viime viikon Kuhmoisten Sanomissa ollut martta-juttu oli suurelta osin viiden vuoden takainen. Ilta päättyi Risto Ojalan pitämään hartaushetkeen ja Kauppilan talon tarjoamiin päätöskahveihin. jatalon ikkunasta nakattiin kivi sisään. Henkilökunta huomasi rikkoutuneen ikkunan viime perjantaina siivouksen yhteydessä. Antti Henttonen kertoi suomalaisten asemasta idän ja lännen välissä ja niistä sodan kiroista, joita rajamaalle aina vallantavoittelijoiden välissä koituu. Toritie 44 EVANKELIUMIN-ILTA To 14.8. päivänä 1934. taivaassa ke 13.8. Tihutöitä on tehty myös Sahanrannassa, jossa ma– Syyskuun puolella saadaan hyviä puinti-ilmoja, ja pellot kantavat isojakin koneita. Kotakirkko Ahti Liivenkorkeen kodalla, os Liivejärventie, su 24.8. klo 14. klo 10. – Syyskuun lopussa alkaa sitten taas sataa. Vesa Koivu Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti kertoi lyhyesti Kauppilan saliin kokoontuneelle satalukuiselle kuulijakunnalle Harmoisten kylän historiasta. Yhteyksiä kirkonkylän yhdistykseen on kuitenkin pidetty alkuvuosista lähtien. Antti Henttonen kiitti Venäjän tsaari Aleksanteri I:stä ja Aleksanteri II:sta Suomen itsenäisyyden rakennuspuiden valmistamisesta ja pahoitteli, kuinka sukupolvea, paria myöhemmin Venäjän vallankumouksellisiin kuulunut Stalin houkutteli suomalaisen työväenliikkeen erkanemaan suomalaisen itsenäisyysliikkeen yhteisestä rintamasta. Antti Henttonen asetti veteraanijärjestöjen tehtäväksi osaltaan kasvattaa nuorison maanpuolustushenkeä, että suomalaiset saisivat vastakin asua itsenäisessä ja vapaassa maassa. Puinti-ilmoja luvassa syyskuulle Niina Huuhtanen Viime viikolla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Tehin kirpputorin ikkunasta heitettiin sisään suuri kivenmurikka. Pienen alkuhämmingin jälkeen yleisö suorastaan kilpaili oikeiden vuosilukujen kertomisessa. Kun nyt 80 vuotta täyttänyt Harjunsalmen Martat juhlii syntymäpäiväänsä, vastaa Kuhmoisten Martat kirkkopyhän jälkeisestä kahvitarjoilusta seurakuntakodin Martta-salissa. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 13. Tässä jälkimmäisessä Antti Henttonen muisteli valtakunnan rajan taakse jäänyttä kotipiiriään. – Naulaiset laudat ja muu sellainen eivät kuulu sinne. Sortuivathan myös valkoiset kansalaissodan jälkeen liian ankariin tekoihin niin, että kummallakin puolella on syytä katua ja pyytää anteeksi. elokuuta. Kotaillan mehuja makkaratarjoilun jälkeen oli vuorossa tutustuminen Erkki Peltolan kotimuseon laajoihin kokoelmiin. Kotailtatilaisuudet muodostuvat kerta kerran jälkeen entistä kotoisemmiksi ja lämminhenkisemmiksi. Nimiä mainitsematta Henttonen viittasi Putinin viimeaikaisiin ärhentelyihin ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin ja toi esiin, että kansallinen yksimielisyys on Suomelle nyt hyvin tarpeen. sunnuntaina helluntaista 17.8. Messun jälkeen Harjunsalmen Martat tarjoavat kirkkokahvin srk-kodissa. elokuuta Miesten kotaillassa, ja hän kertoi, että vanhojen merkkien mukaan elokuu kääntyy toiseksi viimeisellä viikolla sateiseksi ja viimeiselläkin viikolla sataa. – Stalin myös aloitti sodan Suomea vastaan vuonna 1939, ja hän oli jo varannut soittokunnankin, kun Suomen valtausta juhlittaisiin Helsingissä. – Tätä varten toivon, että työväenpuolueet voisivat lyödä sovinnon kättä vastapuolen kanssa. Näinhän siinä kävi, joidenkin mielestä vettä tuli liiankin kanssa. – Verkon solmut on solmittu samalla tavalla kuin ne nykyäänkin solmitaan, ja parempaa solmimistapaa ei tunneta. Sitten oli vuorossa virrenveisuuta, joka aina kotaillassa kajahtaa erityisen komeana. Runoja ja virrenlaulantaa Antti Henttosen puheenvuoroa elävöittivät ensin illan emäntä Merja Peltola, joka lausui alttiille kuulijakunnalle Yrjö Jylhän runon Taipaleenjoki – Tuonelanjoki, ja myöhemmin Henttosen puoliso Arja Suursalo-Henttonen, joka lausui runon Vanha koti. Yrittäjä Leena Hattusen mukaan vahingonteko tapahtui maanantain ja perjantain välisenä aikana. Vesa Koivu Kunnan rakennusmestari Markus Virolainen muistuttaa, että Orivedentien varrella oleva risujen kaatopaikka on tarkoitettu vain kotitalouksien avuksi ja että sinne saa viedä vain risuja ja rankoja. klo 19 Veikko ja Päivi Harjula Tänään Jesse To Onerva, Kanerva Pe Marja, Jaana, Marjatta, Marjo, Marita, Marjut, Marianne, Maritta, Marjaana, Marjukka, Marianna, Jatta La Aulis Su Verneri Ma Leevi Ti Mauno, Maunu Ke Sami, Samuli, Samu, Samuel ”Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!” Ps 34:4 www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 10. klo 18. Henttonen testasi yleisöä kysymällä kaikkien suomalaisia koskeneiden rauhantekojen vuosilukuja aina Pähkinäsaaren rauhasta alkaen. Nuortenilta 7. Suomen vapaussota vaihtui punaisten ja valkoisten väliseksi kansalaissodaksi. Miesten kotailta Kauppilassa Erkki Peltola toivotti Miesten kotaillan osanottajat tervetulleeksi Harmoisten Kauppilaan viime torstaina 7. Ilmat sopivat hyvin myös perunannostoon. Vierailija opetusneuvos ja Sotaveteraaniliiton varapuheenjohtaja Antti Henttonen aloitti kertomalla hänen kotiseudultaan Karjalan kannakselta löytyneestä, 10 000 vuotta vanhasta kalaverkosta, joka oli aikoinaan vajonnut Ancylusjärven pohjasaveen. SEURAAVASTI: Ma 3-vuotiaat (syntymävuosi 2011) klo 9-11 Ma 5-vuotiaat (syntymävuosi 2009) klo 11.30-14 Ti 4-vuotiaat (syntymävuosi 2010) klo 9-11.30 VÄESTÖMUUTOKSIA Avioliittoon vihityt: Santtu Joonas Lahtinen ja Tuija Maria Käki molemmat Kuhmoisten seurakunnasta. Tapasin Mikko Lehdon viime torstaina 7. Kivenmurikoita sisään ikkunoista – Sisälle ei edes yritetty, vaan tämä oli ihan puhdasta ilkivaltaa, toiminnanjohtaja Mira Jokinen Tehin kirpputorilta harmittelee. ja Jaakko Antero Mäkinen Hyvinkään seurakunnasta 78 v. Mira Jokinen kehottaa kuhmoislaisia pitämään silmällä ympäristöä, mikäli tekijä innostuu uudelleen pahantekoon.. – Harmoisten keskiaikainen ryhmäkylä on hyvin vanhaa asutusta, ja tämä Kauppilan talo on merkitty maarekisteriin numerolla yksi. Tilaisuuden vetäjä Risto Ojalan ohjailemana yleisö kävi polveilevaa keskustelua illan aiheesta. Pahoittelen huolimattomuuttani! Hankalat kulkuyhteydet Kuhmoisten kirkolle olivat pontimena Peltolankylän oman marttayhdistyksen perustamiselle huhtikuun 18
Järjestelmään kuuluu oma sähkömittari, mikä auttaa seurannassa. Jos olemme olleet pitemmän aikaa pois Talasniemestä, täällä on päällä vain peruslämpö. Kuhmoisissa on jonkin verran maalämmöllä ja järvilämmölläkin varustettuja taloja, mutta lämmön jakelu huoneisiin perustuu tavallisesti vesikiertoisiin pattereihin. Viime talvena sähköä meni 1 600 kilowattituntia. Keräimien upottamisesta järveen on kaksi hyötyä. – Joka tapauksessa säästö on suuri. Talasniemessä ei ole koskaan ollut vesikiertoista keskuslämmitystä. Halkaisijaltaan 40 millimetrin muoviputkea on laskettu 270 metriä järveen. Putken suljetussa kierrossa lämpöä kuljettaa viranomaisten hyväksymä vedellä laimennettu denaturoitu etanoli. – Olemme osan ajasta Tampereella, osan Kuhmoisissa. Näppärä vapaa-ajan asunnolle Jaakko Heinämäki on sillä kannalla, että vesi-ilma-lämmitys sopii erityisen hyvin vapaa-ajan asuntoihin. Me asumme puolisoni Lea Heinämäen kanssa Talasniemessä jaksoittain pitkin vuotta, ja järjestelmän on toimittava vaivattomasti talvellakin. Rahaa ja työtä säästyy, kun keräimiä ei tarvitse kaivaa maahan. Tarvitaan tietenkin järvi. Jaakko Heinämäki pohti lämmityksen parantamista ja päätyi omintakeiseen vesiilma-järjestelmään. Talvi ei lämmöntuotantoa heikennä, ja huonelämpötila nousee nopeasti, kun puhalluksen panee päälle. Tavallisen ilmalämpöpumpun puhallinta muistuttava puhallin on keittiön seinällä, ikkunan yläpuolella. Talasniemessä järjestelmä otettiin käyttöön syksyllä 2013, ja viime talvi oli talveksi leuto. elokuuta 2014 Vesa Koivu Talasniemi Poikkijärvellä on yksi ensimmäisiä jo alun perin vapaa-ajan käyttöön tarkoitettuja huviloita Kuhmoisissa. Toinen etu on se, että vedessä lämpöä riittää vaikka ilmassa olisi pakkasta -30 astetta. – Jos tänne olisi asennettu vesipatterit, se olisi tullut maksamaan tavattomasti. Kompressorista lämpö siirtyy eristettyjä kupariputkia sisälle taloon. Tarvittavia lupia ei ainakaan toistaiseksi ole paljon – Talasniemessä riitti kalastuskunnan ja naapureiden suostumus. Jaakko Heinämäelle se oli helppoa, kun järveä on kolmella puolen huvilaa, mutta riittää kyllä, että asumuksen yhdeltä kulmalta vesistö löytyy. Kun tullaan, tunnin päästä täällä on jo mukava asuinlämpö. Asennuksiin Talasniemessä meni kahdelta mieheltä kaksi päivää, ja sen lisäksi kylmä-lämpö-asentaja teki kahden tunnin rupeaman. Jaakko Heinämäki näyttää, että Talasniemen lämpöjärjestelmän keskus mahtuu rakennuksen nurkalle sijoitettuun laatikkoon. Se on edullinen ja helppo asentaa. Putkiston maanpuoleinen osa tulee maan alla rakennuksen nurkalla olevaan laatikkoon, johon on sijoitettu kerääjän nesteen paisuntasäiliä, nestettä kierrättävä pumppu ja kompressori. – Kyllähän tämän järjestelmän avulla voi kesällä jäähdyttääkin, vaikka me emme ole sitä ominaisuutta juuri käyttäneet. – Lämpö kootaan niin kuin maalämpöjärjestelmässä, mutta keräimet on sijoitettu Päijänteen lahteen, jonka rannalla on rakennus. Kun kyselin, minulle sanottiin, että sellaista ei ole. – En löytänyt. Sen alla pieni, harmaa pumppu ja oikealla laakea kompressori, josta kohoavat eristetyt, valkoiset kupariputket, jotka toimittavat lämmön talon sisätiloihin. Se on hirveän vähän, noin kolmannes entisestä. Se on rakennettu 1920ja 1930-luvun vaihteessa, ja siinä on ajan tavan mukaan uunilämmitys, jota on myöhemmin täydennetty suoralla sähkölämmityksellä. Jaakko Heinämäki on tyytyväinen vapaa-ajan asuntonsa uuteen lämmitysjärjestelmään, joka on osoittautunut mukavaksi ja hyvin edulliseksi.. Yhdistelmää oli etsittävä Vajaa kaksi vuotta sitten Jaakko Heinämäki ryhtyi kyselemään järjestelmää, jossa maalämmön tapaan tuotettu lämpö saataisiin käyttöön puhaltimien avulla. Talasniemen uusi vesi-ilma-lämmitys Puhallin tekee sen. Tamperelaisen Oma Lämpö Oy:n kautta asia järjestyi, yhtiö on paremminkin laitetoimittajia, mutta tarpeen vaatiessa se toimii myös avaimet käteen -periaatteella. Sattumalta tapasin Pekka Lehmussaaren Kädentaitajissa ja sain häneltä vinkin, Heinämäki kertoo. Päijänteen rannalla sijaitseva huvila on alun perin puulämmitteinen. – Sen lisäksi lämmitämme edelleen olohuoneen uunia, sen lämpö on niin miellyttävää. Alakerrassa on ylös asti avoin iso eteinen, keittiö, ruokailuhuone ja olohuone, ja yläkerrassa vielä lisää huoneita. – Mukavuus on meille tärkeä. Ilmalämpöpumpun tehohan laskee pakkasella. Vasemmalla näkyvät paksut lämmönkerääjäputket, etualalla lämmönkerääjän putkiston paisuntasäiliö. Toisenkin puhaltimen voisi liittää järjestelmään, mutta siihen Heinämäki ei ole nähnyt tarvetta. Tarkkoja lukuja vesi-ilmajärjestelmän hyödyistä on vielä ennenaikaista sanoa. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 13
elokuuta 2014 Kuhmoisten Sanomat 6 Kansalliset veteraanikisat Kuhmoisten urheilukentällä 2.8.2014 Miehet 95 Kuula 1) Tenho Viitala, Kyyjärven Kyky, 4.61 M 85 Kiekko 1) Leo Saarinen, 22.86; 2) Simo Helminen, KP, 15.90 M 85 Kuula 1) Leo Saarinen, 11.82 ME; 2) Simo Helminen, KP, 6.60 M 75 Pituus 1) Tuomo Ilomäki, Viherlaakson veikot, 3.05 M 75 Keihäs 1) Jouni Tenhu, Lahti Sport 35+, 40.79; 2) Kauno Anttila, Spove, 33.80; 3) Veikko Siltanen, Lempäälän kisa, 32.20; 4) Eero Järvenpää, Kangasalan urheilijat, 30.92 M 75 Kuula 1) Arto Rajala, Jyväskylän kenttäurheilijat, 10.84 M 75 Kiekko 1) Oiva Hauhia, Lahti Sport, 34.31; 2) Arto Rajala, Jyväskylän kenttäurheilijat, 31.88 3) Eero Järvenpää, Kangasalan urheilijat, 29.53; 4) Jaakko Hoppu, KuntoPirkat, 20.98 M 75 100m 1) Tuomo Ilomäki, Viherlaakson veikot, 17.01 M 75 Korkeus 1) Oiva Hauhia, Lahti Sport, 129; 2) Jaakko Hoppu, Kunto-Pirkat, 117 M 70 Kiekko 1) Veikko Lahtinen, Sysmän Sisu, 33.35 M 70 Kuula 1) Veikko Lahtinen, Sysmän Sisu, 12.50 M 70 Keihäs 1) Kauko Tuisku, Porvoon Urheilijat, 52.30; 2) Esko Kuutti, Vihdin urheiluveteraanit, 48.05; 3) Raimo Paukku, Valkeakosken TULOKSET Haka, 26.16 M 70 800m 1) Markku Juopperi, Spove, 2.51.75; 2) Martti Anttila, Kunto Pirkat, 3.18.83 M 70 100m 1) Markku Juopperi, Spove, 15.80 M 65 800m 1) Ahti Finning, KuntoPirkat, 2.33.50; 2) Matti Koljonen. 39.70; 2) Pentti Keisanen, JyTo, 31.55 M 65 Kuula 1) Reino Sainio, Kangasalan urheilijat, 11.74; 2)Timo Kvist, Kumu, 8.88 M 65 100m 1) Veikko Rantala, HKV, 14.67 2) Pentti Hänninen, Oulun ikiliikkujat, 14.90 M 60 Kuula 1) Hannu Luomanen, Lahti Sport +35, 12.62; 2) Erkki Tanttu, Kunto-Pirkat, 10.98 M 60 Keihäs 1) Esko Ahonen, KuntoPirkat, 40.33; 2) Reijo Vuorinen, Vaajakosken Kuohu, 35.28; 3) Seppo Taivassalo, Kunto-Pirkat, 30.82 M 60 100m 1) Seppo Sovio, Hämeenlinnan tarmo, 14.20 M 60 Kiekko 1) Hannu Luomanen, Lahti Sport 35+, 42.71; 2) Osmo Koivisto, Kunto-Pirkat, 39.71; 3) Erkki Tanttu, Kunto-Pirkat, 37.95; 4) Esko Ahonen, Kunto-Pirkat, 36.39 M 60 Korkeus 1) Antero Luonsi, KuntoPirkat, 141; 2) Osmo Koivisto, Kunto-Pirkat, 138 M 55 3000m 1) Markku Arpala, Kainuun Kunto-Ässät, 11.22.71 M 55 800m 1) Arto Ahonen, Kunto Pirkat, 2.31.64; 2) Klaus Sjöblom, Päijät-Hämeen vet. urh., 2.52.56 M 55 Kuula 1) Markku Vataja, Kumu, 7.91 M 55 Keihäs 1) Markku Vataja, Kumu, 23.56 M 55 100m 1) Harri Huotari, HKV, 12.25 M 50 Pituus 1) Pekka Airamo, LahtiSport,5.03 M 50 Keihäs 1) Jari Ikäheimo, JKU, 41.42; 2) Vesa Hänninen, Suolahden Urho, 36.19 3) Pekka Silvast, Kumu, 27.88 M 50 800m 1) Pertti Kylmälä, Lahti Sport 35+, 2.18.87; 2) Matti Ahonen, Polvijärven vauhti, 2.32.80 M 50 100m 1) Jari Saari, Vaasan Vasama, 13.91 M 50 Kiekko 1) Jari Lindberg, KuntoPirkat, 38.21 M 45 Kuula 1) Erkki Laine, KuntoPirkat, 10.96 M 45 Kiekko 1) Erkki Lainen, KuntoPirkat, 31.52 M 45 400m 1) Jan Särömaa, HKV, 0.55.33; 2) Kimmo Vainio, Lahti Sport +35, 1.01.12 M45 100m 1) Jan Särömaa, HKU, 12.37; 2) Voitto Suosaari, LÄNU, 13.08 M 40 3000m 1) Pietari Sorri, Vaajakosken Terä, 12.13.15 M 40 Kuula 1) Jussi Kallio, Kanavan Pallo, 7.50 M 40 100m 1) Mika Ahomäki, VSVU, 12.09 M 35 3000m 1) Antti Mattila, Kumu, 10.33.27 M 35 800m 1) Antti Mattila, Kumu, 2.29.30 M 35 Kuula 1) Tero Ylikangas, Tampereen urheilijat -38, 13.08; 2) Teemu Salminen, Toijalan Vauhti, 10.58 M 35 Korkeus 1) Teemu Salminen, Toijalan vauhti, 175 2) Jari Lehtonen, Kumu, 150 M 35 Keihäs 1) Sami Orava, Kumu, 44.55; 2) Jarkko Lassila, JKU, 33.85 M 35 Pituus 1) Teemu Kejonen, Muuramen Yritys, 5.47; 2) Jari Lehtonen, Kumu, 5.09 3) Jarkko Lassila, JKU, 4.99 M 35 100m 1) Teemu Kejonen, Muuramen yritys, 11.55; 2) Mikko Koli, Kumu, 14.20 M 30 100m 1) Rami Alanko, Kumu, 14.52 M 30 Pituus 1) Rami Alanko, Kumu, 4.38 M 30 Korkeus 1) Rami Alanko, Kumu, 135 Naiset 70 Kuula 1) Rauha Ervalahti, Kunto-Pirkat, 8.47; 2) Helvi Hoppu, Kunto-Pirkat, 7.75 N 70 Kiekko 1) Rauha Ervalahti, Kunto-Pirkat, 20.51; 2) Helmi Hoppu, Kunto-Pirkat, 14.94 N 70 Keihäs 1) Helmi Hoppu, KuntoPirkat, 16.21 N 70 Korkeus 1) Rauha Ervalahti, Kunto-Pirkat, 105 N 65 Kuula 1) Leena Scheerer, Jämsänkosken Ilves, 6.99 N 65 Keihäs 1) Leena Scheerer, Jämsänkosken Ilves, 20.22 SE; 2) Mirja Mäntylä, KuntoPirkat, 15.09 N 65 Kiekko 1) Leena Scheerer, Jämsänkosken Ilves, 21.64 N 65 400m 1) Maija Kumpula, Haukiputaan veikot, 1.18.98 N 65 800m 1) Maija Kumpula, Haukiputaan veikot, 3.02.25 N 60 Kiekko 1) Elisa Yli-Hallilla HKV, 21.82 N 60 Keihäs 1) Elisa Yli-Hallila, HKV, 19.09 SE N 50 400m 1) Arja Hirvelä, Jämsänkosken ilves, 1.19.86 N 45 Kiekko 1) Sari Orava, Kumu, 19.54 2) Kirsi Yijälä, Jyväskylän kenttäurheilijat, 18.33 N 45 100m 1) Mari Kyrönlahti, Jyväskylän kenttäurheilijat, 14.40; 2) Minna Warwick, Kaipolan Vire, 16.05 N 45 400m 1) Virpi Råman, Helsingin kisaveikot, 1.04.65; 2) Mari Kyrönlahti, Jyväskylän kenttäurheilijat, 1.12.46; 3) Minna Warwick, Kaipolan Vire, 1.16.36 N 45 800m 1) Anne Ahvenjärvi, Kunto-Pirkat, 2.42.71; 2) Katriina Laurila, Kunto-Pirkat, 2.49.80; 3) Minna Warwick, Kaipolan Vire, 3.15.95 N 45 Keihäs 1) Kirsi Yijälä, Jyväskylän kenttäurheilijat, 26.81; 2) Mari Kyrönlahti, Jyväsylän, kenttäurheilijat , 24.90 N 40 400m 1) Tanja Lauri, Kaipolan Vire, 1.15.48 N 40 800m 1) Tanja Lauri, Kaipolan Vire, 2.53.03 N 40 100m 1) Heli Lehtinen, Jyväskylän kenttäurheilijat, 14.34; 2) Tanja Lauri, Kaipolan Vire, 16.09 N 40 Keihäs 1) Heli Lehtinen, Jyväskylän kenttäurheilijat, 23.42 N 40 Pituus 1) Heli Lehtinen, Jyväskylän kenttäurheilijat, 4.49 N 40 Kuula 1) Minna Väisänen, Kumu, 7.64 N 35 Kiekko 1) Kati Lehmussaari, Kumu, 20.79; 2) Tiia Ahonen, Jämsänkosken Ilves, 17.53 N 35 Pituus 1) Anette Mehtälä, Jyväskylän kenttäurheilijat, 4.51 N 35 Kuula 1) Kati Lehmussaari, Kumu, 9.45; 2) Tiia Ahonen, Jämsänkosken ilves, 7.91 N 35 400m 1) Anette Mehtälä, Jyväskylän kenttäurheilijat, 1.11.76 N 35 3000m 1) Katja Sorri, Jyväskylän kenttäurheilijat, 11.40.53 N 30 3000m 1) Pilvi-Sisko Rantala, Kumu, 13.55.24 N 30 800m 1. Lahti Sport 35+, 2.49.94 M 65 Pituus 1) Pekka Koivisto, HKV, 4.55 M 65 Korkeus 1) Reijo Sundell, Vihdin urheiluveteraanit, 144 M 65 400m 1) Taisto Pietilä, KuntoPirkat, 1.06.47; 2) Pentti Hänninen, Oulun ikiliikkujat, 1.08.75 M 65 Kiekko 1)Reino Sainio, Kangasalan urheilijat, 41.61; 2) Kari Leppänen, KP, 37.14; 3)Pekka Koivisto, HKV, 28.34; 4)Pentti Keisanen, JyTo 26.51 M 65 Keihäs 1) Kari Leppänen, KP. Sara Helminen, Helsingin kisaveikot, 2.40.38 K uv a: N iin a H uu ht an en. Keskiviikkona 13
Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT AR-MI Clean ay 045 120 9378 / Arja ja Mia armiclean@luukku.com __________________________ Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Peltonen p. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Kattomestarit Oy Katot kuntoon, pesuja maalaustyöt kaikki pinnat, asennus pelti ja huopa. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 046 544 9230 __________________________ Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. 040 5415 723 HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUKKOLIIKKEET Päijänteen lukko ja mökkipalvelu Lukkotyöt ja talonmiestyöt P. Kuhmoisten kunta Rakennusmestari LENTOPALLON PUULAAKISARJA Ilmoittautumiset lentopallon puulaakisarjaan tulee tehdä su 24.8.2014 mennessä liikuntatoimistoon p. 040 536 5663, 0400 350 483 _________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. ja Eurooppa OPASOL OY p. Tilaushinnat 2014 (kotimaa) (sis. Liikuntatoimisto Vuoden 2014 korjausavustusten ylimääräinen haku Kuhmoisten kunta ilmoittaa haettavaksi vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausavustukset. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Erkki savustaa Kuhmolan torilla torstaina 14.8. (sis. Tarkemmat ohjeet ja lomakkeet avustuksesta löytyvät Asumisen rahoitusja kehittämiskeskuksen ARA sivulta www.ara.fi. 10-12, 42100 Jämsä p. Toritie 41. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. tyhj. 045 636 3889 / Eija __________________________ LIIKEHAKEMISTO Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 105,e ja 10,e/lisärivi (alv 0%) KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. elokuuta 2014 Kuhmoisten Sanomat Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. 0400 344 582 tai sähköpostitse petra.laakso@kuhmoinen.fi Ilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava joukkueen yhteyshenkilö osoitetietoineen ja puhelinnumeroineen. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. tilaus 68 e Ilmoitushinnat 1.1.2014 alk. Sarja aloitetaan lokakuussa ja pelipäivä on keskiviikko. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 4,00 e. 555 1066, 040 708 7647 __________________________ Tili Salo 040 508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Pohjola Vakuutus Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen 010 257 1201 __________________________ LähiTapiola Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. Joukkueiden on varauduttava tuomaritehtäviin. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset Vast.otto ma-ti 9-14, Keskustie 6, Padasjoki p. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen Veikko Mattila p. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Avustusta voidaan myöntää ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien asuntojen tai asuinrakennusten korjaustoimintaan sosiaalisin perustein. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 13. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 0400 852 532 __________________________ Kuhmoisten työvoimareservi ry:n vuosikokous 28.8.2014 klo 17.00 Kirpputorilla, os. Asiakaspalvelu Taija Kuivalainen 040 515 2345 Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 TOIMITUS Kesätoimittaja Niina Huuhtanen 040 769 4777 Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 Lomalla 21.7.–23.8.2014 Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2792 (LT-2013) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi palaute@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Petri Liehu 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. Ilmainen kustannusarvio. 0400 246 453. Hintoihin sisältyy alv 24%. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Sähkötyö J. Tervetuloa! Hallitus KOKOUKSET. 0400 425 708 Aluejohtaja, VTS Ermo Piispanen p. 040 570 1790 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia Irja Tervala 0400 131170 METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi __________________________ Mikan mökkija kiinteistöpalvelu Piipunpellitykset, rakennuspeltityöt, mökkija kiinteistöpalvelut Kysy lisää! 040 185 2727 mikapiilonen@wippies.fi OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 24 t. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon tuen tarkoituksenmukaisuus ja taloudellinen tarpeellisuus. p. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri 040 586 7729 www.countryhelp.nettisivu.org KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400 779 632 / 040 504 7374 __________________________ LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. Hintoihin sisältyy alv 24%. Irma Kallio p. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. alv 24%) Etusivulla 1,71 e /pmm Tekstissä 1,49 e /pmm Takasivulla 1,56 e /pmm Seurapalsta 2,15 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1210 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PESULAPALVELUT JEC PESULA PALVELU OY Nuutinrinteentie 35, Kuhmoinen p. Hakuaika on 11.8.–13.10.2014 ja hakemukset toimitetaan rakennuslautakunnalle, osoite Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Ark. tapahtumat OPASOL OY p. 040 587 7830 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 040 136 3013, 045 636 3889 __________________________ SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. Lisätietoja antaa tekninen johtaja, puh. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 4,e. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Rakennuslautakunta HARRASTUKSET PITOPALVELU yms. Korjaustoimintaa ei saa aloittaa ennen kuin avustuksen myöntämistä koskeva päätös on annettu tai toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus on hyväksytty. 0400 779 632 / 040 504 7374 __________________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. MYÖS KORTTIMAKSU Tervetuloa! 0400 398 093 Kunta tiedottaa Terveyskeskuksen opasteet valtatiellä 24 ELY-keskuksen päätöksen 533/2014/PIR/2 mukaan valtatiellä 24 olevat terveyskeskuksen ennakkomerkit poistetaan elokuun 2014 aikana. Lomakkeita saa myös teknisestä toimistosta. klo 9–16 LOHTA ja RAUTUA Kalasäilyke-tarjous 3 prk valikoima 14 €. erikoiskuljetukset/kotim. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. (014) 821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9.30–15, ti ja pe 9.30–13, to sulj. 0400 798143 p. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 63 e 12 kk / määräaik
0400 232 786 Esitys Kuhmolassa su 17.8. 040 581 5498. Hahmajärven Kangasjärvellä on asuttu lähes kaksisataa vuotta, ja ajoittain tällä tantereella on ollut väkeä paljonkin, kertoili Timo Kivimaa serkustapaamisen alussa Kangasjärven pirtin nurkalla. elokuuta pääsi suuri joukko serkuksia, edessä vasemmalla Simo Salmi, Reijo Salmi, Mikko Salmi, Riitta Janheim os. Vietimme lopuksi hiljaisen hetken pois nukkuneille läheisimmille. elokuuta, nyt jo kolmannen kerran yhdessäolon ja kuulumisten merkeissä. Kangasjärven, entisen Korppilan talon torpan vaiheet liittyvät kaskikulttuuriin, myöhemmin pellon raivaukseen, omavaraisuuteen ja ylipäätään kovaan työntekoon. krs. 33.000 €. Paikalle oli tällä kertaa saapunut 63 kangasjärveläistä. Vapaaehtoinen maksu yhdistyksen hyväksi. Myllymäki, Hannu Kangasjärvi, Marja-Liisa Viitanen os. Mustan pirtin ikää ei kukaan tiedä, mutta sukututkimuksen avulla on voitu selvittää torpan historiaa aina 1700-luvulle asti. Kangasjärveläisten sukutapaamiseen lauantaina 2. Kivimaa, Tuula Erkiö os. elokuuta 2014 Kuhmoisten Sanomat 8 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 JÄTTILENKKI 8 , 95 e/kg 0400 872 461 LUOMIHUOLIPÄIVÄ Tiistaina 19.8.2014 klo 10.00 – 16.00 Kuhmolassa Keski-Suomen Syöpäyhdistyksestä luomiin perehtynyt terveydenhoitaja antaa ohjausta luomiasioissa. – kuva Marcus Kangasjärvi Sukutapaaminen Hahmajärvellä Ikkunat ja ovet asennettuina! Soita maksutta: p.0800 155 099 www.pihla.fi Puukkoisten Kumun urheilukilpailut 26.7.2014 Puukkoisten kentällä Juoksu 40 metriä ja pallonheitto Pojat 3–4 vuotta 1) Erkka Rouvali; 2) Reino Koivusaari; 3) Joona Jokiaho; 4) Onni Pohjonen P 5–6 v 1) Eemeli Pulkka; 2) Matias Annala P 7–8 v 1) Reino Halttunen; 2) Roope Aalto Tytöt 1–2 vuotta 1) Hertta Halttunen T 3–4 v 1) Isla Raudaskoski; 2) Livia Kivinen; 3) Minea Leskisenoja T 5–6 v 1) Raita Halttunen T 7–8 v 1) Siiri Pulkka Juoksu 60 metriä ja pallonheitto P 9–10 v 1) Joona Aalto; 2) Touko Koivusaari P 11–12 v 1) Nuutti Hartikainen; 2) Vili Olkkonen; 3) Eerik Hassi; 4) Dean Lydman P ja T 13–14 v 1) Ester Siltavuori; 2) Touko Kaakko T 9–10 v 1) Veera Olkkonen Juoksu 60 metriä yli 50 vuotta 1) Päivi Nieminen; 2) Katri Rantala Juoksu 1000 metriä Miehet 1) Vili Olkkonen 2.47; 2) Tuomas Flinck 2.48.2; 3) Arttu Flinck 2.48.3; 3) Mikko Nyrrä 2.48.3; 4) Nuutti Hartikainen 3.40; 5) Touko Koivusaari 3.53; 6) Eerik Hassi 3.59 Naiset 1) Iina Taipale 3.10; 2) 4.08; 3) Päivi Nieminen 4.57 Tikanheitto M 1) Tapani Strandman 34; 2) Lauri Haikarainen 26; 3) Ari Ollikainen 23 N 1) Katri Sipponen 34; Liisa Sipponen 31; Liisa Haikarainen 27 Nuoret 1) Touko Kaakko 10 Lapset 1) Eemeli Pulkka 10; 2) Matias Annala 7 Renkaanheitto M 1) Tauno Äikäs; 2) Lauri Haikarainen; 3) Mikko Nyrrä N 1) Tuula Kivinen; 2) Riitta Äikäs; 3) Anja Vyyryläinen; 4) Suvi Manninen Nuoret 1) Touko Kaakko Lapset 1) Reino Halttunen; 2) Livia Kivinen; 3) Matias Annala Saappaanheitto M 1) Juhani Savijärvi 33.00 metriä; 2) Harri Uuhiniemi 32.60; 3) Tapani Strandman 21.85; 4) Arttu Flinck 21.80; 5) Tapio Nieminen 19.70; 6) Lauri Haikara 18.10; 7) Tuomas Flinck 17.30; 8) Tauno Äikäs 14.90; 9) Mikko Nyrrä 13.95 N 1) Suvi Manninen 15.70; 2) Sirpa Nieminen-Köyrylä 14.20; 3) Liisa Haikara 13.00; 4) Anja Vyyryläinen 12.85; 5) Katri Sipponen 12.20; 6) Sinikka Niemelä 9.90; 7) Ilsa Raudaskoski 1.15. Vain kovalla ruumiillisella työllä on voitu nousta sosiaalisessa arvoasteikossa, ja suvun tarinassa työn teon arvostus onkin korostuneena. 2 h + kk + khh + parveke. Takana vasemmalla seisoo Seija Oinonen os. Tilaisuuden kokki Seija Ruokola yllätti vieraat heläyttämällä herkän laulun Kangasjärven isäntäväelle, Sirpalle ja Ilkalle. Ylipäätään nautimme toistemme seurasta, hyvästä ruuasta ja musiikista, yhteislaulusta, jolla on ollut aina oma osuutensa Kangasjärvellä. Salmi, Ilkka Kangasjärvi, Anja Vyyryläinen os. Suvun vanhimpiin kuuluva Mikko Lehto lauloi kaksi kansanlaulua ja muisteli Kangasjärven Vihtoria, isoisäämme. Kangasjärven Vihtori komensi tunnetusti väkensä ani varhain työhön, olihan torpparina opittu tekemään kaksinkertaisesti työtä, torpparin aurinko kun oli kuu. Keskiviikkona 13. klo 17.00 Liput 5 € – K12– The Invisible Woman. Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry Jämsän paikallisosasto Esa Kangasjärvi Vihtori ja Hilja Kangasjärven jälkipolven edustajat tapasivat Kangasjärvellä 2. Heti vapaa! Hp. Niemelä, Marja-Terttu Guimaraes os. Dokumentoitua tietoa on saatu kulttuurineuvos Seppo Unnaslahden avustuksella ja Timon pitkäjänteisen työn tuloksena. Kangasjärvi ja Mikko Lehto. Työn eetos on sukupolvien ajan seurannut myös meidän jälkeläistemme elämää. P. Ajanvaraus pe 15.8.2014 klo 10 – 12 p. Reippaimmat kävivät uimassa ja frisbeekori helisi onnistuneen heiton merkiksi. Niemelä, Arja Niemelä-Kaski, Timo Kivimaa ja Esa Kangasjärvi. TULOKSET Johan on markkinat myydään Kerrostalokaksio 39 m 2 Tehinselässä, 3. Lasten iloiset äänet kertoivat sukupolvien ketjun jatkumisesta, tulevista perinteen ylläpitäjistä