Tähän mennessä on saatu puitua noin viidennes peltoalasta, lähinnä syysviljat ja osa ohrasta. Sari Heliövaara Kuhmoisissa viime viikolla alkuun päässeet puinnit keskeytyivät loppuviikosta sateisiin. Ahola, Vesijako, puh. Sato näyttää viljelijän mukaan määrällisesti hyvältä, mutta vihreät jyvät vaativat pidemmän kuivatusajan ja nostavat siten kustannuksia. – Lokakuulle mennään väkisin, arvioi Rantala.. mennessä Sari Liehu 040 565 2198 Hannele Erola 040 742 6427 Terhi Unnaslahti 040 537 3557 Löydät Kuhmoisten Sanomat myös facebookista – käy tykkäämässä! Osa viljasta jäämässä peltoon Sari Heliövaara Juha-Pekka Rantala on tyytyväinen tilalla ensimmäistä vuotta viljelyssä olevan syysrapsin satonäkymiin. Tilan ohrasta on saatu korjuuseen noin kolmannes. Alkuviikon lyhyt poutajakso ei riittänyt kuivattamaan kasvustoja puintiin sopivaksi. 050 336 5163 pasi.ahola@pp3.inet. • • • • • • T UORE T ORI VESIJAKO PERUNAMARKKINAT lauantaina 16.9. Yläjoen mukaan tarvittaisiin pidempi poutajakso, jotta puinteja päästäisiin jatkamaan. Ohran jälkeen puintivuoroon tulevat syysrapsi ja -ruis parin viikon sisään. , www.vesijaontuoretori. Ahola, Vesijako • puh. Syysviljojen kylvöt jäävät lähes kokonaan tekemättä, suree Yläjoki. syyskuuta 2017 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Kappelikappalainen aloitti virassaan f Sivu 6 ” Viikonloppuisin nuorille ei ole kelvollista kokoontumispaikkaa Lukiolainen Reetta Sihto f Sivu 3 • P. Kuhmoisten Sanomat METSÄteema 18.10. Ennusteet lupaavat kuitenkin sateiden jatkumista. Sateet ovat myös lakoonnuttaneet kasvustoja ja osa viljasta on päässyt itämään. – Ohran voi kyntää peltoon, mutta kaura on hävitettävä muutoin. – Nyt näyttää tosi pahalta, suuri määrä viljaa uhkaa jäädä peltoon. Lounaan hinta on 15€. Vettä on tullut viime päivinä niin paljon, että pellot alkavat pettää koneiden alla, sanoo Ruolahdella kotitilaansa viljelevä Pro Agria Hämeen neuvoja Ilkka Yläjoki. 050 336 5163 • • • • • Perunalajikkeina Nicola, Annabelle, Melody, Challenger, Siikli ja Timo. Tässä vaiheessa on otettava riskejä, muuten tulee joulu vastaan, sanoo Rantala. Tilan puinnit hoitaa urakoitsija. Kustannuksia tulee, vaikka satoa ei päästä korjaamaan, sillä vilja on tavalla tai toisella saatava pois pellosta. Homekin uhkaa märkiä tähkiä. KAHVITARJOILU Markkinoilla myös UUNIPERUNA-ANNOKSIA, LÄMMINTÄ SAVUKALAA, LETTUJA suoraan pannulta, TERNIMAITOA, SYYSKUKKIA sekä useita muiden tuotteiden myyjiä. klo 9-13 Perunat lajiteltu ja pakattu 17,25 kg säkki 8,10 kg säkki Myös porkkanaa, punajuurta, lanttua ja sipulia P. Katovuosi koettelee pahoin viljatilojen taloutta. Joitain epätoivoisia puintiyrityksiä tehtiin maanantaina. Riskejä otettava Juha-Pekka Rantalan tilalla puimuri pääsi ohrapellolle Poikkijärvellä ja kirkonkylällä viime viikolla. Sadon talteen saaminen on kiinni nyt keleistä. Yläjoki oli vielä viime viikolla toiveikas sadon onnistumisen suhteen, mutta viime päivien sateet ovat heikentäneet näkymiä jyrkästi. Kuhmoisten Martat 100 vuotta Juhlamessu Kuhmoisten kirkossa Mikkelinpäivänä su 1.10.2017 klo 10 Juhla Kuhmoisten seurakuntakodissa klo 13.30 Hämäläinen pitopöytä on tarjolla heti messun jälkeen. Syksyllä kylvetty rapsi tuleentuu puintikuntoon parin viikon sisään, kun keväällä kylvetyt öljykasvit uhkaavat tänä vuonna monin paikoin jäädä raakoina peltoon. – Kasvusto oli vielä osin raakaa ja joukossa myös paljon vihreää. Ruoan voi maksaa etukäteen Sarin Kahvilaan. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 37 2017 67. Ilmoittautumiset ruokailuun ma 25.9. vsk Keskiviikkona 13
Hävikki on myös elintasokysymys. Uutuudet ovat muotoiliPuulon mukana Habitaressa ja-sisustusarkkitehtien Eero Aarnion ja Jouni Leinon käden jälkeä. Jokainen syksyisin metsässä liikkuja tunnistaa surahduksen ja liikettä päänahassaan: hirvikärpäset. Terveellistäkin, ellei satu nyrjäyttämään nilkkaansa, astumaan maanalaiseen ampiaispesään tai kolauttamaan päätään puunrunkoon. Esimerkiksi Sveitsissä ja Italiassa on tiukasti rajattu kilomäärä julkisissa metsissä eikä siellä tunneta jokamiehen oikeutta. Turhaan tuotettu ruoka kuormittaa turhaan myös ympäristöä. Nuvassa kasvaa tulevia päättäjiä Lisäksi se on ollut jo parikymmentä vuotta trendikästä ja fiiniä. Muistan kerran, kun tattipaikassani oli käynyt joku, joka oli vienyt vain herkkutattienlakit ja jalat törröttivät suoraan ilmaan. Moni ei halua myöskään syödä kaalisoppaa montaa päivää peräkkäin. Huomaatteko, sanon tattipaikassani ja muistan kahdeksantoista vuoden Sienestäminen on filosofista puuhaa jälkeenkin tämän näyn. Luomudekkareita; sieniä ja sormustinkukkia oudossa roolissa tai vegaaneja kostopuuhissa. Syynä voi olla myös keittiötaitojen heikkous, toisilla myös viitseliäisyyden puuttuminen. Kuhmoisten Sanomat Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkoivat maanantaina, jolloin oli pitkän vieraan kielen kuuntelu. Mahdollisuus päästä vaikuttamaan oman elinympäristön asioihin voi muokata ratkaisevasti myös kotikunnasta jäävää mielikuvaa. Yleensä kaikki tämä jossain vaiheessa tapahtuu intohimoiselle sienestäjälle. Asialla on myös merkittäviä ympäristövaikutuksia. Sähköisiä kokeita on harjoiteltu Kuhmoisissa jo useamman vuoden ajan.. Ensi maanantaina ovat vuorossa psykologia, filosofia ja historia, jotka tehdään sähköisenä kokeena. Jotta valtuustolla olisi todelliset toimintaedellytykset, on sille myönnettävä talousarviossa riittävä määräraha. Myynnistä ja markkinoinnista vastaavaan, Tomas Nordströmin mukaan Puulon esittelee näyttelyssä muutamia uutuustuotteita. Heti kun kiukultaan kerkeää, muistaa jokamiehen oikeuden, mittaamattomat korvet ja ne yhdeksänkymmentäviisi prosenttia sienistä, jotka jäävät metsiin... Kuohahtaa atavistinen raivo, kun huomaa omat tattinsa viedyn. Tiina Siikanen Ruokahävikiksi kutsutaan roskiin päätynyttä ruokaa. Kotitalouksien ruokahävikki syntyy yleensä suunnittelemattomuudesta tai elämäntilanteiden muutoksista. Sähköisesti toteuttavat kokeet tapahtuvat koulun abittiluokassa, joka juuri tähän tarkoitukseen varustettu. Keittimeen jää helposti kahvi seisomaan, jota kukaan ei halua enää juoda. Sienestäjälle saattaa käydä niin; vielä yksi, vielä yksi... Jos sienestäjä edes löytää kotiin... Enemmän kuin metsän petoja, sienestäjä pelkää, että joku muu löytää hänen salaisen tatti-, tai kantarellipaikkansa. Yleisimmin kotitalouksissa heitetään pois leipää, valmisruokia, lihaja kalatuotteita, tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä juureksia. Osassa kuntia nuvan edustajilla on paikat ja puheoikeus jokaisessa lautakunnassa ja myös kunnanvaltuustossa. Kuhmoisten lukiossa se tarkoittaa englantia. Parasta ennen ja viimeinen käyttöpäivä sekaisin Kuluttajat sekoittavat usein myös viimeisen käyttöpäivän ja parasta ennen merkinnät. Myös nuvalle myönnettävän budjetin suuruus vaihtelee paljon kunnittain. ” Marjastajat ja sienestäjät ovat erilaista porukkaa. Nuorisovaltuusto on hyvä paikka kasvaa vastuunkantoon. Uudet raikkaat näkemykset kunnan kehittämiseen ovat enemmän kuin tervetulleita ja nuoria ehdokkaita kaivataan tulevissa vaaleissa listoille. Kotitaloudet tekevät hävikistä 30 prosenttia, loput jakautuu kaupan, teollisuuden ja alkutuotannon kontolle. Yksi hyvä vinkki on ottaa valokuva jääkaapista ja ruokakaapista ennen kauppaan menoa. Kirjoittaja on Kuhmoisten vastaava kirjastonhoitaja. Suomen suurin huonekalu-, sisustusja designtapahtuma Habitare käynnistyi tänään ja jatkuu viikon loppuun. Ptyöpaikoilla tätä tapahtuu helpommin. Jokainen suomalainen heittää keskimäärin ruokaa pois 24 kiloa. Ne ovat erinomainen muistutus, ettei mitään saa helpolla ja naureskellen. Syksyn ensimmäistä tupailtaa vietetään Harmoisten nuorisoseurantalolla. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 13. Myös fysiikka ja biologia ovat silloin, mutta vielä paperimuodossa. Ihmettelen, ettei dekkareita kirjoiteta enempää murhavälineenä sienet. Nuorisovaltuustolla ei ole päätösvaltaa, mutta sillä on mahdollisuus vaikuttaa moniin asioihin ja päätöksiin kunnassa. Vaan kun illalla kumoaa sienisaaliinsa keittiön pöydälle siivoamista varten ja jos vielä radiossa soi lauantain toivotut, niin kyllä elämä on ihanaa! Suomessa olemme onnellisessa asemassa, voimme kerätä sieniä niin paljon kuin haluamme ja viitsimme. Jos asiat etenevät toivotulla tavalla, saadaan Kuhmoisiin nuorten virallinen äänitorvi vielä kuluvan vuoden aikana. Muistaa kannattaa, että ruoka on liian hyvää hukattavaksi. On kuntapäättäjistä kiinni, millaiset vaikutusmahdollisuudet nuorille halutaan lopulta antaa. Yllättävästi myös kahvia joutuu viemäriin liian usein. Tupaillan järjestää Kuhmoinen-Padasjoki kappeliseurakunta. syyskuuta 2017 KOLUMNI Sohvi Koskinen PÄÄKIRJOITUS 5.7.2017 f Aurinko nousee 6.39 f Aurinko laskee 19.50 Onnea nimipäivänä! Tänään Orvo To Iida, Isla Pe Sirpa La Hilla, Hille, Hellevi; Hillevi Su Aila, Aili Ma Tytti, Tyyne, Tyyni Ti Reija Ke Varpu, Vaula Viikon tärpit f Muista varoa hirviä, ne ovat taas liikekannalla f Vähennä ruokahävikkiä tällä viikolla f Torstaina varusmiehet keräävät sotien veteraaneille. Marjastajat ovat jotenkin määrätietoisempia, eivät he tunge saalista enää huiveihin, taskuihin, saappaisiin, kun kori on täynnä ja linkuta kotiin. Kuhmoinen tarvitsee nuoria, jotka haluavat jäädä tänne tai palata opintojen jälkeen kasvattamaan omaa perhettään synnyinseudulleen. Ruokahävikissä ei ole pelkästään kyse siitä, että käyttökelpoista ruokaa joutuu roskiin tai pilaantuu kuljetuksessa. Myös Puulonin 30 neliön messuosasto on Jouni Leinon käsialaa ja ilmentää vahvasti yrityksen toimintafilosofiaa. Lautastähteeksi jää usein ruokaa varsinkin lapsiperheessä. Olkaamme onnellisia ja hakekaamme kirjastosta sienioppaita joka makuun, keittokirjoja ja kasviskirjoja! Toivoo Sienestäjä jo viisivuotiaasta. Kokeet jatkuvat perjantaina äidinkielen tekstitaidon osalta. Kahvi on kuitenkin aika kallis elintarvike. Yo-kirjoitukset alkoivat Perjantaina kirjoitetaan toinen kotimainen kieli eli ruotsi sähköisenä kokeena. Tämä määrä tuottaa laskennallisesti sadantuhannen auton aikaansaamathiilidioksidipäästöt. Tiina Siikanen Kuhmoislainen huonekalustevalmistaja Puulon Oy osallistuu tuotteillaan jälleen Habitare-messuille. Jossain taas kunta päättää mitkä asiat katsotaan nuoria koskeviksi ja siis sellaisiksi, joiden käsittelyyn nuoret pääsevät mukaan. Nuorisovaltuustossa toimiminen voi olla nuorelle koko elämää mullistava asia. Ne kotitaloudet, jotka ostavat eniten ja käyttävät rahaa ruokaan, myös heittävät sitä eniten roskiin. Ruokahävikin kanssa ei tarvitse menettää yöunia, mutta pientä suunnittelua kannattaa jokaisen harrastaa. Päättäjien aktiiviporukka ikääntyy Kuhmoisissakin: valtuutettujen keski-ikä ylittää jo reippaasti 50 vuotta. Suomalaisten ruokaketjusta kaikesta tuotetussa ruoasta jopa 15 prosenttia joutuu roskiin. Sen erityisenä teemana ovat kuluttajien asenteisiin vaikuttaminen. Naisten tupailta Harmoisissa Illan vieraana on Anne Kaunistoinen, joka kertoo terveyden vaalimisesta ja hermoratahieronnasta. Asennehan viime kädessä ratkaisee ihmisen toiminnassa. Ruoka voi näyttää täysin syömäkelpoiselta, mutta ei haluta ottaa riskiä sairastumisen pelossa. Ruokakaapin ja jääkaapin viikoittainen tarkistus auttaa asiaa. Kuhmoisten Sanomat Naisten tupaillat käynnistyvät. Samana päivänä alkaa myös SPR:n Nälkäpäivän keräys. Tästä hyvä esimerkki on Kuhnulla vieraillut Turun nuorisovaltuuston puheenjohtaja Alina Heywood, joka innostui nuvatoiminnan kautta vaikuttamisesta, ja nousi kevään kuntavaaleissa vihreiden varavaltuutetuksi kaupunginvaltuustossa. Valtakunnallista hävikkiviikkoa vietetään parhaillaan. Marjastajat ja sienestäjät ovat erilaista porukkaa. Sari Heliövaara sari.heliovaara @kuhmoistensanomat.fi Joukko innokkaita kuhmoislaisnuoria kokoontui perjantaina nuorisotalo Kuhnulle ideoimaan kuntaan omaa nuorisovaltuustoa. Kirjoittajat jakautuvat kaikille aineille. Pienemmän määrän keittäminen olisi tähän oiva ratHävikkiviikolla huomio ruokaan kaisu. Rehtori Jaana Hartuksen mukaan Kuhmoisten lukion syksyn ylioppilaskirjoituksiin osallistuu kahdeksan kokelasta
Muistojen taulut näyttelyssä Tekijöinä tunnettuja taiteilijoita Kirjaston näyttelyyn on valittu teeman mukaisesti Suomeen ja sen historiaan liittyviä opetustauluja. – Kuntosalilla käynti maksaa täällä vuodessa sen minkä Jyväskylässä kuukaudessa, ja frisbeegolfin pelaaminen on täysin ilmaista. Viikonloppuisin nuorille ei ole myöskään kelvollista kokoontumispaikkaa kylällä. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 13. Havainnollistavien kuvien käytöllä opetuksessa oli suuri merkitys 1800-luvun lopulta aina 1970-luvulle aikana ennen dioja, videoita tai internetiä. syyskuuta Kirjasto juhlistaa 100 vuotta täyttävää itsenäistä Suomea syyskuun näyttelyllään Muistojen koulutaulut. Havainnolliset, taidokkaat ja huolellisesti painetut kasvitaulut olivat kehuttuja ja ihasteltuja jo ilmestymisaikanaan vuosina 1903 ja 1914. Kuhmoisista löytyy paljon hyvääkin nuorten näkökulmasta. Kuhnu on avoinna vain yhtenä lauantaina kuukaudessa. Nuva-toimintaa heille oli esittelemässä Turun nuorisovaltuuston puheenjohtaja Alina Heywood, joka toimii myös Nuorisovaltuustojen liiton kouluttajana. Esillä on jonkin verran myös muuta vanhaa opetusvälineistöä. Suurin osa paikalla olleista ilmoitti halukkuudestaan tulla mukaan nuorisovaltuuston toimintaan. Jyväskylästä kesällä Kuhmoisiin muuttanut Wictor Wirzenius arvostaa harrastamisen helppoutta ja edullisuutta. Nuorisovaltuutettuna on toiminut käytännössä yhtenäiskoulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, jolla on ollut pääsy sivistyslautakunnan kokouksiin. Näyttelytilan perällä huomion vievät monista yhteyksistä tutut Ebba Masalinin mustapohjaiset kasvikuvataulut, jotka ovat nyt ensimmäistä kertaa Kuhmoisissa yleisön nähtävänä. – Nuvan esityksestä esimerkiksi kaikki kaupungin kesätöihin hakevat nuoret haastatellaan, eikä työntekijöitä valita enää arpomalla. Valtuutetuilla voi olla puheja läsnäolo-oikeus myös lautakuntien ja kunnanvaltuuston kokouksissa. – Toimiva nuorisovaltuusto ei synny pelkällä hallinnollisella päätöksellä, vaan toiminnan on lähdettävä nuorista itsestään, sanoo Terho. Myös lukion käyminen on edullista verrattuna kaupunkilukioihin. Toinen vaihtoehto on järjestää vaalit jäsenten valitsemiseksi, sanoo nuoriso-ohjaaja Satu Alenius. Asiaan on pistänyt vauhtia uusi kuntalaki, joka edellyttää nuorisovaltuuston tai muun nuorten vaikuttajaryhmän perustamista jokaiseen kuntaan. Askelmerkkejä valtuuston perustamiseksi ryhtyy laatimaan valmistelutyöryhmä, joka on määrä perustaa huomenna keskiviikkona Kuhnulla järjestettävässä tilaisuudessa. Tai kotona pelaamassa puhelimella. Nykyään vanhat kuvataulut ovat keräilykohde, joita hankitaan sisustustauluiksi. Lukion pienuudesta huolimatta kurssitarjonta on kattava, ylistää lukion syksyllä aloittanut Wirzelius. – Kiitos taulujen pelastumisesta kuuluu suurelta osin Olli Vainiolle, joka keräsi niitä talteen. Työryhmä laatii esityksen nuorisovaltuuston säännöistä, toimintatavoista ja valinnasta. – Lukiosta saa läppärin, jonka voi lunastaa edullisesti itselleen abivuonna, ja oppikirjat maksavat vain pienen osan siitä mitä kaupungissa. He kaipaavat nuorisolle monipuolisempaa tekemistä. Kuhmoisten lisäksi nuorisovaltuusto puuttuu vielä monesta muustakin kunnasta, vaikka lain mukaan elin olisi pitänyt olla toiminnassa jo kesäkuun alussa. Martta Wendelinin vuodelta 1928 oleva opetustaulu kuvaa talvisia metsätöitä. Kirjaston arkistosta on kannettu nähtäville kolmisenkymmentä vanhaa opetustaulua, jotka ovat peräisin pääasiassa Kuhmoisten lakkautetuilta kyläkouluilta. Hugo Simbergin maalauksesta jäljennetty, vuodelta 1906 peräisin oleva opetustaulu kuvaa vuonna 1350 maassa riehunutta mustaa surmaa. – Kesällä ollaan uimalassa ja talvella S-marketin alakerran käytävällä. syyskuuta 2017 Nuorisovaltuusto f Lakisääteinen nuorten vaikuttajaryhmä f Ei päätösvaltaa f Jäsenet noin 13–15 vuotiaita f Jäsenet valitaan vaalilla tai hakemuksella f Koko vaihtelee f Toimikausi 1–2 vuotta Hei, me perustetaan nuorisovaltuusto Sari Heliövaara Sari Heliövaara Sari Heliövaara Kuhmoinen on saamassa oman nuorisovaltuuston syksyn aikana. Nuorisovaltuuston vaikuttamiskeinoja ovat muun muassa keskustelutilaisuuksien ja tapahtumien järjestäminen. Kirjastovirkailija Petri Kuivalainen testaa Ruolahden koululta peräisin olevaa vanhaa opetusvälinettä, joka havainnollistaa bensamoottorin toimintaa. Kuhnulle kokoontuneiden nuorten innosta ei nuorisovaltuuston perustaminen ainakaan jää kiinni. Sari Heliövaara. Lisää tekemistä nuorille Kuhnulle kokoontuneilla nuorilla oli paljon kehittämisideoita perustettavalle nuorisovaltuustolle. – Tämä systeemi ei täytä lain kirjainta, ja siksi olemme nyt perustamassa omaa nuorisovaltuustoa kuntaan, sanoo Terho. Monessa kunnassa näitä on päätynyt jopa roskalavoille, kiittelee kirjastonjohtaja Sohvi Koskinen. Sivistystoimenjohtaja Pertti Terhon mukaan Kuhmoisissa on kyllä kuultu nuoria päätöksenteossa ennenkin. Heywoodin mukaan nuorisovaltuusto on pystynyt vaikuttamaan Turussa moniin tärkeisiin nuoria koskeviin asioihin. Niiden hinnat kertovat suosiosta. Nuva-toimintaa nuorille oli esittelemässä Turun nuorisovaltuuston puheenjohtaja Alina Heywood. Nuorisovaltuuston asettaa virallisesti kunnanhallitus ja määrärahat sen toimintaan myöntää kunnanvaltuusto. Näyttelyn helmiä ovat kaksi Martta Wendelinin 1920-luvulla maalaamaa taulua, joista toinen esittelee lasten talvi-iloja ja toinen talvisia metsätöitä. – Liikuntamahdollisuuksia on hyvinkin tarjolla, mutta nuorille suunnattua kulttuuripuolta ei niinkään, tietää oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Reetta Sihto. Kirjaston arkistossa tauluja on tallessa hyvä kokoelma, Vanhimmat 1800-luvulta peräisin olevat taulut ovat saksankielisiä. Näyttelyn harvinaisuuksiin kuuluu myös Wenny Soldan-Brofeltin ainoaksi jäänyt opetustaulu Kevättuuli vuodelta 1908. – Yhteinen mielipide tuntui olevan, että kaikki halukkaat pääsisivät mukaan toimintaan. Sari Heliövaara Muistojen koulutaulut Kirjaston Suomi 100 -juhlavuoden näyttely Kirjaston galleria Toritie 42 11.-30. Valmistelutyöryhmä valitaan Lähtölaukaus nuorisovaltuuston perustamiselle oli perjantaina nuorisotalo Kuhnulla järjestetty ideointipalaveri, jonne oli saapunut kymmenkunta yläkouluja lukioikäistä nuorta
Sinisin terälehdin, kasteessa aamun, terälehdet peitetty kuin kyynelin jäätynein. Kun synnit on anteeksi ja omallatunnolla on Jumalan rauha, osaa nähdä asioiden tärkeysjärjestyksen. Talot ja pihat kuntoon Lokakuu 1.10. Kiitollisuudella on siis myönteisiä vaikutuksia elämäämme. Tällä hetkellä apua tarvitaan sodan uhreille erityiseti Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä. Uutiset kertovat lohduttomia tarinoita perheistä, joissa vain yksi tai kaksi on jäänyt suremaan hukkuneita rakkaitaan. Eino Leino -konsertti, Kuhmola 23.9. Vaikeat asiat näkyvät uskon silmin oikeissa mittasuhteissa elämän rikkaan lahjan keskellä. Syystori Päijälän Pirtillä 17.9. Sanonnan mukaan kiittämättömyys on maailman palkka. Terveys on suuri lahja ja kiitoksen aihe. Kuhmoisten Martat 100-vuotta; juhlamessu kirkossa ja juhla seurakuntakodissa 16.10. Tai lapsista, jotka yhä odottavat äitiä ja isää palaaviksi, turhaan. puusta. Teatterimatka Lahteen; Täällä Pohjantähden alla, osa1 keen. Usko ei poista kärsimyksiä, mutta se auttaa kestämään niitä ja avaa seesteisiä kiitollisuuden ja tyytyväisyyden näköaloja. Tänäkin iltana menen suihkuun ja juon puhdasta vettä. Jumala on Kristuksen kautta tehnyt pelastuksen valmiiksi. Jari Rutanen Tänään Possukastike, riisi, salaatti To Kalkkunakeitto, sämpylä, vihannes, juusto Pe Lohikiusaus, salaatti Ma Rapea broilerleike, curry-kermaviili, riisi, salaatti Ti Jauhelihalasagne, punajuuri, salaatti Ke Kalakeitto, sämpylä, vihannes, juusto Tänään Lihapullat, kahvikiisseli Siskonmakkarakeitto To Carbonarakastike, ruusunmarjakeitto Lämmin kurkkukeitto, leikkele Pe Yrtti-porkkanakuorrut. Sadot on menetetty, sadoittain kotieläimiä kuollut, kalalammikot huuhtoutuneet tulvavesien mukana, ruokavarastot tuhoutuneet. Naisten tupailta Harmoisten nuorisoseurantalolla 16.9. Suurin kiitollisuuden aihe meille epätäydellisille ja syntisille ihmiselle on Jumalan armo ja anteeksiantamus. Mielen taas iloiseksi saa. Syksyn viimeinen kukka, yllään aamun kostea nukka. Muutamassa päivässä vesimassat peittivät lähes 80 % alueen kylistä ja kaupungeista. Tämä lahja on tarjolla kaikille Jumalan valtakunnan evankeliumissa. Äiti, parin kuukauden ikäinen poika sylissään, onnistui kiipeämään puuhun ja kymmenkunta muuta kyläläistä seurasi perässä. Muistan myös, miten omille lapsillemme ”jääkaappivesi” oli suurta herkkua silloin, kun asuimme Nepalin maaseudulla tiettömän taipaleen takana ilman jääkaappia. Kiitos poikani perheelle yllätysjuhlien toteuttamisesta 2.9. Nuorisovaltuuston suunnittelua nuorisotalolla 14.9. Toritie 44 KIITOKSET Kouluruoka Ruokapalvelu Tapahtumat Syyskuu 13.9. (Kol. Nälkäpäivä -tapahtuma Kuhmolassa 15.9. Jeesuksen parannettua kymmenen pitaalista miestä vain yksi palaElina Lind Seison lämpimän suihkun alla, enkä voi olla ajattelematta niitä tuhansia, jotka samaan aikaan taistelevat tulvavesiä vastaan EteläNepalin tasankoalueella. Kesä mennyt on. Puussa vietetyn yön jälkeen heidät pelastettiin. Kesä mennyt on. syyskuuta 2017 SANAN KULMA Ari Pelkonen Tervetuloa EVANKELIUMIN-ILTA To 14.9. Raija Laaksonen-Nikkinen Kutsu ja kiitä lehtiilmoituksella!. Ja niitäkin, jotka nousevat taas; rakentavat uudelleen savimajansa, siivoavat ja kyntävät peltonsa, hankkivat uusia kanoja ja vuohia ja härkiä ja puhveleita, syövät vielä joskus itsensä kylläisiksi – ja saavat juodakseen puhdasta vettä. klo 18 Seppo Virtanen ym. Helluntaisrk. Koettelemukset ja murheet voivat synnyttää tyytymättömyyttä ja katkeruutta. Kuolonuhreja on toista sataa, kymmeniä yhä kateissa. Tämä kaikki enimmäkseen kylissä, jotka olivat köyhiä jo ennen tätä. Kuhmoisissa keräystä hoitavat torstaipäivän aikana yhtenäiskoulun 6. si hänen luokseen Jumalaa ylistäen. 1:12–14) Kirjoittaja on Kuhmoinen-Padasjoki -kappeliseurakunnan kappelikappalainen. Syyslomareissu Jyväskylään 27.10. Elojuhla ja myyjäiset Päijälän Rukoushuoneella 1.10. Ruumiillisesti tai psyykkisesti sairas voi kuitenkin olla Jumalan edessä hengellisesti terve. Perjantaina ja lauantaina keräystä tekevät vapaaehtoiset lipaskerääjät keskustan liikkeiden luona. Varoilla autetaan katastrofien ja konfliktien uhreja Suomessa ja ulkomailla. Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. Kiitollisuus on tunne ja mieliala, mutta myös asenne. On ollut myös ihmeellisiä selviytymistarinoita. luokan oppilaat. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 13. kala, persikkakiisseli Mannapuuro, leikkele La Broileripyörykät, marjakiisseli Uunipuuro, mehukeitto Su Naudanlihastroganoff, mustikkamousse Kukkakaalikeitto, munakokkeli Ma Kalkkunakastike, tyrnikiisseli Ohravelli, leikkele Ti Silakkapihvit + kermaviilikastike, sitrushyytelö Lihakeitto Ke Gulassi, marjarahka Mannavelli, leikkele Syksy Syksy saapuu, mieli on vähän onneton. Lämmin kiitos sukulaisille ja ystäville sekä Kissakulman nuorisoseuralle kukista, lahjoista ja mukavasta yhdessäolosta. Kaija Erään mietelauseen mukaan kiitollisuus muuttaa menneisyyden ymmärrettäväksi, antaa rauhaa nykypäivään ja antaa näkemyksen tulevaisuudesta. Sitä on aina mahdollisuus opetella. Kotiseutuyhdistyksen järjestämä retki Tampereelle 23.9. jatkuen lauantaihin saakka. Tarjolla on myös kahvia ja pullaa. Avoimet ovet Lehdesmäki 30.9. Syyslounas Kissakulman Torpalla 22.9. Monsuunisateet yltyivät tänä kesänä pahimmiksi vuosikymmeniin. He liikkuvat keskustassa ja sen läheisyydessä sekä myös kotiovilla. Sen saatamme löytää ehkä pitkänkin ajan jälKiitollinen vai kiittämätön. Niin suloinen, raikas ja virkistävä ja samalla niin kauhistuttava. Tai nuori nainen, joka vesimassojen keskellä tarrautui ajopuuhun ja riippui siinä kiinni tuntikausia, kunnes joku sai kiinni Nepalilaispoika sinnittelee tulvavedessä autonrenkaan avulla koira mukanaan. Ruska loistollaan maisemat valloittaa. Tuhansia koteja tuhoutui kokonaan, ainakin kuusi miljoonaa ihmistä kärsii tulvista ja rankkasateiden aiheuttamista maanvyöryVesimietteitä Nepalista mistä tavalla tai toisella. Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofivarastoon. Myös valtavasti haasteita on edessäpäin. Paavali kehotti Kolossan kristittyjä: Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. Kotimaassa Nälkäpäiväkeräyksen varoilla autetaan esimerkiksi tulipalon uhreja ja ylläpidetään valmiutta auttaa suuronnettomuuksissa. Torstaina on perinteiseen tapaan myynnissä hernekeittoa Kuhmolassa. Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys. Lähetysseura on toimittanut 95 000 euroa tulva-apua. KaikNälkäpäivä kutsuu auttamaan ki kerääjät tunnistaa punaisista SPR-liiveistä. Vesi. Soppaa voi ostaa myös mukaan tai nauttia paikan päällä. Elokuva Kuhmolassa; Ikitie 17.9. Niiden eteen ei kenenkään tarvitse tehdä itse mitään. Sairauden keskellä voi kiitollisuus ja tyytyväisyys olla koetuksella. On traagista, että siellä, missä tulvavedet nyt peittävät ihmisten kodit ja pellot, lähes huutavin pula on puhtaasta juomavedestä. Elokuva Kuhmolassa; Napapiirin sankarit 3 15.9. Annammeko niiden pesiytyä sisimpäämme vai voisiko ikäväänkin asiaan kätkeytyä jokin valoisa puoli. Te kauniit linnut sinimustin siivin lähditte jälleen. Hyvää syksyä kaikille! t. Mietipä hetki asioita, joista voit olla kiitollinen. Sen saavuttaakseen he tarvitsevat myös meidän tukeamme. Aina emme jaksa olla kiitollisia. Paikalliset kristilliset kumppanijärjestömme huolehtivat sen perille viemisestä. Ajattelen niitä, joiden elämän vesi on juuri muuttanut pysyvästi ja peruuttamattomasti. Kuhmoisten Sanomat Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräys käynnistyy torstaina 14.9
Sitten on vuorossa heräämisvesi ja laskeminen vapaaksi. Eteläja Keski-Päijänteen kalastusalueen toimesta on Hassinkoskia sähkökoekalastettu v. Saaliiksi saadut poikaset olivat tässä sähkökalastuksessa kaikki luonnossa syntyneitä. Näiden taimenten alamitta on 50 senttimetriä. Mummon mökille tässä ollaan menossa, mutta aina poiketaan, kun on jotain nähtävää, hän jatkoi. Kivisimpun löytyminen kertoo veden puhtaudesta. Maaseudun kaunein työväentalo Tienviitan perusteella oli Työväentalon elonkorjuutapahtumaan löytänyt Leena Miettinen. Hämeen Kalatalouskeskuksessa työskentelevien Tomi Rannan ja Marko Purasen päivän työnä oli selvittää taimenkannan tilanne koskessa kesän jälkeen. Mukaan eksyi myös kivisimppuja, ahvenia, särkiä ja mateita. kunnostusten ja tuki-istutusten onnistumista. Tainnutettu kala siirretään haavista ensin nukutusaineastiaan, sen jälkeen kala mitataan. syyskuuta 2017 Hassinkoski f Osa Arvajanreittiä, erityissuojeltu f Kunnostettiin vuonna 1995 f Säännölliset sähkökoekalastukset vuodesta 2006 lähtien f Taimenkanta kehittynyt hyvin f Koskikalastus sallittu vain erityisluvan ostaneille Tiina Siikanen Viime keskiviikkona liikkui Hassinkoskessa kaksi miestä kahluuhousuissa, toinen pitkävartisen haavin kanssa, toisella akkukäyttöinen sähkökoekalastuslaite rinkkaan kiinnitettynä. Erityisesti halutaan havaintoja vajaan vuoden ikäisistä, saman kevään mädistä kuoriutuneista taimenenpoikasista. Kevyen nukutuksen saanut taimen mitataan nopeasti ja päästetään heräämisveden kautta vapauteen. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 13. Onhan jyhkeän rakennuksen ympäristökin ainutlaatuinen. Koskien omistus kuuluu Hassin ja Puukkoisten osakaskunnille. Vaikka Kuhmoisten työväentalo on valittu Suomen kolmanneksi kauneimmaksi työväentaloksi Forssan ja Uudenkaupungin jälkeen, on se kuitenkin maaseudun kaunein työväentalo! Mikko Niskanen käytti Vihannessipsit ja syreenisokeri maistuivat kävijöille rakennusta aikoinaan kuvauksissaan, tuolloin suojeluskunnan talona. – Onneksi oli muutakin myytävää, esimerkiksi syreenisokeria ja saaristolaisleipää, Korpela toteaa. Syyskuun alusta marraskuun loppuun koskilla on rauhoitusaika. Salin puoli oli täyttynyt monenlaisesta kirpputoritavarasta. Hassinkosket kunnostettiin vuonna 1995, tavoitteena oli villien taimenkantojen vahvistamiTaimen viihtyy Hassinkoskessa nen ja vaeltavien taimenkantojen suojelu. Ne ovat myös yleensä kysytyimpiä. Miettinen vieraili ensimmäistä kertaa talossa lapsiensa Villen ja Annin kanssa. Se tuntui varmaankin paremmalta vaihtoehdolta kuin vaikkapa märkä sienimetsä. Ne sijaisevat Riihijärven yläpuolella Kähöjoessa. Istutetuilta taimenilta rasvaevä on leikattu pois. Tuula Kindberg Huolimatta lauantain katkeamattomasta sateesta, tai ehkä juuri siitä johtuen, löysi väki tiensä Työväentalon elonkorjuutapahtumaan. Sen näkee jo kaukaa, hän totesi. – Asiakkaiden virta on ollut tasainen aamusta asti, iloitsi karviaishilloa ja leivonnaisia myyvä Riitta Nurmi. Rasvaevällinen luonnossa syntynyt taimen on lailla rauhoitettu, joten pyytäjä joutuu laskemaan ne koosta riippuen takaisin. Poikasten lisäksi haaviin tavoitellaan myös eri ikäluokkien yksilöitä, mikä on merkkinä kalakannan kehittymisestä. – Toden totta. Yhteisesti on sovittu, että kalastusasioista ja hoitotoimista vastaa Hassin osakaskunta. Vain erikoisluvalla kalastamaan Kalastus on Hassinkoskilla sallittua vai erikoisluvalla, jota myy Hassinkosken osakaskunta. 2006 lähtien, tarkoituksena seurata mm. Maisteltavana olleet lehtikaalisipsit herättivät kiinnostusta, ja hittituote lehtikaali hävisi Heljä Korpelan myyntipöydältä tuota pikaa, ohjeistuksineen. Kalalabiologit Tomi Ranta ja Marko Puranen Hämeen kalatalouskeskuksesta saivat pyydykseen useita taimenia. Hassinkosket ovat ainutlaatuinen vesialue, koska niitä ei ole padottu. Lahtelaiset Anni (7v) ja Ville (8v) viihtyvät hyvin Kuhmoisissa mummon mökillä. Joutuessaan sähkökenttään kala taintuu hetkellisesti ja se on helpompi napata haavilla. Alue on myös maisemallisesti upea. – Lämpimillä vesillä ei kalastuksia tehdä, jotta käsittely olisi kaloille turvallisinta, Ranta jatkaa. – Tämän kesän taimenenpoikaset ovat selviytyneet kohtuullisen hyvin, vaikka viileät vedet ovat haitanneet jonkin verran lisääntymistä. Tiina Siikanen. Istutus on onnistunut hyvin, taimentiheys on kasvanut ja tukiistutuksia ei ole tarvittu tänä vuonna lainkaan, iloitsee Tomi Ranta Sähkökoekalastuksen avulla tehtäviä kartoituksia tehdään loppukesästä matalissa ja mielellään jo viilenneissä vesissä. Ainutlaatuinen vesialue, jota ei ole padottu Hassinkoskia on tarkasti ilmaisten kaksi, yläja alakoski. Kuvassa oikealla heidän äitinsä Leena Miettinen Seija Aalto tutustumassa lehtikaalisipsien makuun Heljä Korpelan ohjaamana Tuula Kindberg Sähkökoekalastus toimenpiteenä Sähkökoekalastuksen ideana on saada kala taintumaan hetkeksi tutkimista varten. Hassin koski on osa Arvajanreittiä, joka arvokkaana koskireittinä on erityissuojeltu, ja kosket vielä erikseen suojeltuja koskiensuojelulailla. – Kaunishan tämä on. Saaliiksi saa ottaa istutettuja taimenia, joilta on rasvaevä leikattu pois. Kyse on silloin elämyskalastamisesta, jolloin saalista ei pannulle siirry. Ne tunnistaa rasvaevästä. Tällä kertaa olivat lasten vaatteet pöydillä hyvin edustettuina. Perähuoneessa oli lapsille myös tarjolla kasvomaalausta. Koskireitin kunnostuksen tavoitteena on ollut parantaa Isojärven ja Päijänteen järvitaimenen lisääntymisja elinmahdollisuuksia. Toimenpide kestää vain muutaman minuutin. Ei olisi pahitteeksi vaikka tälläkin vuosisadalla joku Euroopassa asuva maineikas elokuvaohjaaja valitsisi työväentalomme jonkun historiaan pohjautuvan elokuvan yhdeksi näyttämöksi
– Itse asiassa olen tällä hetkellä viransijaisen viransijainen, täsmentää Pelkonen. Tiina Siikanen SM-Motocrossin kausi päättyi viikko sitten sunnuntaina Imatralla. klo 15.30 nuorisotalolle! Juho Kaitanen osoitti jälleen taitonsa ja sijoittui kauden lopputuloksissa seitsemänneksi. Sari Heliövaara Sari Heliövaara Kuhmoinen–Padasjoki -kappeliseurakunnan kappelikappalaiseksi kesäkuussa valittu Ari Pelkonen on aloittanut viranhoidon suunniteltua aiemmin viime viikon puolivälissä. – Kysymys on myös tunneasiasta. Pelkosen suunnitelmissa on tavata pikapuoliin kaikki työntekijät ja kappelineuvoston jäsenet sekä käydä keskustelua heidän kanssaan. Pelkonen perheineen muutti kesällä Joroisista Hollolaan. Ari Pelkonen haluaa kehittää kappeliseurakuntaa yhteistyössä viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Uusi virka ja vuodenvaihteessa muodostettu uusi kappeliseurakunta antavat mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen virantoimitus oli lauantaina hautajaistilaisuudessa Padasjoella. Seurakuntalaisiin Pelkonen ei ole vielä päässyt tutustumaan tilaisuuksissa. syyskuuta 2017 Kunta tiedottaa ” Seurakunta saa ja sen pitää näkyä myös kylillä. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 13. Samanlaiselle voisi olla tarvetta myös Kuhmoisissa ja Padasjoella, joissa on paljon yksin asuvia ikääntyneitä, ideoi Pelkonen. – Alun perin tarkoitus oli muuttaa Padasjoelle, mutta netin asunnonhakuilmoitukseen tuli ensimmäisenä ilmoitus Hollolasta. Ensimmäisen Jumalanpalveluksensa Pelkonen pitää Padasjoen kirkossa tulevana sunnuntaina 17. Ilman harmillista loukkaantumista kuudes sija oli todella lähellä. Kuhmoisten Yrittäjät ry / hallitus. Heinäkuun alussa Karkkilassa Kaitanen sai ensimmäisessä erässä kilpakumppanin kylkeensä ja Kaitanen ajoi tavoitteeseen kaatui. Kun Joroisten talomme oli myyty ja koulujen alkaminen pakotti nopeaan päätökseen, emme jääneet odottamaan muita talotarjouksia. Papin työtä hallintoa enemmän Ari Pelkonen on syntynyt Pirkanmaalla Ruovedellä, mutta suvun juuret ovat Karjalassa. – Toinen vaihtoehto oli opettajan ura isän jalanjäljissä, mutta teologian opinnot veivät lopulta voiton. – Antti Vilenius Hei yrittäjät! Päivitämme paikallisten yritysten sähköisiä yhteystietoja. Toivoisin, että kuhmoislaiset voisivat alkaa käydä myös Padasjoen tilaisuuksissa ja päinvastoin vaikka yhteiskyydeillä ja madaltaa näin vähitellen entistä seurakuntarajaa. Kannatan laajaa yhteistyötä eri tahojen, kuten järjestöjen, laitosten ja kunnan kanssa. Vuodesta 2013 alkaen hän toimi arkistoalan yrittäjänä, kunnes kutsumus papin työhön toi takaisin kirkon palvelukseen ja kirkkoherran sijaiseksi Pertunmaalle, Pyhäjärvelle ja viimeksi Hankasalmelle. Kirkon velvollisuus on Pelkosen mukaan kantaa huolta myös niistä, joilla ei mene niin hyvin: yksinäisistä, syrjäytyneistä, mielenterveysja päihdeongelmaisista sekä työttömistä. Hän korostaa vapaaehtoisten seurakunnassa tekemän työn merkitystä. Onneksi käsi kuntoutui ja Kaitanen pääsi jatkamaan kauttaan Alavudella sekä päätöskisassa Imatralla. Uskovaisen kodin pojalle papiksi opisKappelikappalainen vie seurakunnan ihmisten luo kelu oli luonteva valinta. Vuonna 1989 yliopistosta valmistunut Pelkonen on työskennellyt pappina muun muassa Ilomantsissa, Liperissä, Joroisissa, Varpaisjärvellä ja Kangasniemellä sekä kirkkoherrana Haukivuorella, Pertunmaalla ja Joroisilla. Kuhmoislaisen Juho Kaitasen sijoitukset kilpailussa olivat ensimmäisessä erässä 12:s ja toisessa 9:s sija. Ensimmäiset työpäivät ovat kuluneet kappeliseurakunnan tiloihin, talouteen ja toimintaan tutustuen. Ajoneuvoasentajan opinnoissa Jämsän ammattiopistossa on menossa jo viimeinen vuosi. Virallisesti hän aloittaa kappelikappalaisena lokakuun 1. Pelkonen haluaa viedä seurakunnan toimintaa entistä enemmän kirkosta ja seurakunnan muista tiloista myös ihmisten pariin. päivä, mutta viransijaisen sairausloman vuoksi Pelkosen työn aloitus aikaistui yli kolmella viikolla. Kilpailun jälkeen todettu olkapäävenähdys vaati sitten oman lepoaikansa. Kaitanen on joutunut kesän aikana pitämään pakollisia treenitaukoja loukkaantumisen ja sairastelun vuoksi. – Pertunmaalla meillä oli seurakunnan piirissä miesten ryhmä, joka kävi pilkkomassa puita ikäihmisten luona. Nuorimmainen lapsista aloitti juuri koulun. – Seurakunta saa ja sen pitää näkyä myös kylillä. Vapaa-ajallaan kappelikappalainen rentoutuu sukututkimuksen, lukemisen ja ulkoilun parissa. Tervetuloa mukaan työryhmään suunnittelemaan juuri Kuhmoisiin sopivaa nuorisovaltuustoa ke 13.9. Sekä äiti että isä ovat Karjalan kannaksen evakkoja. Etelä-Suomen suunta houkutti myös sen vuoksi, että Pelkosen äiti ja sisaruksia asuu nyt lähempänä. Hän ajoi kyllä erän loppuun ja hoiti myös toisenkin lähdön. Ilmoita käytössäsi oleva sähköpostiosoite lähettämällä viesti taina.hinskala@gmail.com Sähköpostiosoitetta käytetään pääsääntöisesti tiedottamiseen. – Toimin kyllä seurakunnan kahden muun papin esimiehenä, mutta muulla henkilöstöllä on tiimiesimiehet Hollolassa, sanoo Pelkonen, jolla on työhuone Padasjoen seurakuntatoimistolla. – Seurakunnan toiminta rakennetaan yhteistyössä viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa, myös heidän mielipiteitään on tärkeä kuulla. Myös opiskelu vaatiii oman aikanasa. – Kantaseurakunnasta Hollolasta tulee suuret linjaukset ja talouden reunaehdot, mutta muuten meillä on melko vapaat kädet järjestellä toimintaa kappeliseurakunnassa. Suvussa on useita muitakin pappeja, muun muassa aiemmin Padasjoen seurakunnan kirkkoherrana toiminut Heikki Pelkonen on Ari Pelkosen serkku. Perheen lapsista osa asuu vielä kotona. Puhtaalta pöydältä hyvä aloittaa Ari Pelkonen aloittelee työtään kappeliseurakunnassa avoimin ja innostunein mielin. lokakuuta. Kappelikappalaisen virkaa Kuhmoinen-Padasjoki –kappeliseurakunnassa Pelkonen haki, koska se tarjoaa mahdollisuuden tehdä enemmän varsinaista papin työtä ja hallinnollinen osuus jää huomattavasti vähäisemmäksi kuin kirkkoherran työssä. Pelkonen tietää, että kahden itsenäisen seurakunnan yhdistäminen on aina kivulias prosessi ja että seurakuntalaisilta vaatii aikansa sopeutua muutokseen. Mutta ensi kaudella Kaitanen starttaa taas uusin voimin ja ylläpitää ajokuntoaan talven endurokisoissa. syyskuuta ja Kuhmoisten kirkossa 15. Kaitasen henkilökohtainen tavoite kaudelle oli sijoittua MX2-sarjassa seitsemänneksi, ja sen hän myös saavutti
020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. com. kok. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 0400 798143 p. matka osa 2). 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Kolarikorjaukset ja -maalaukset Paavolankatu 4, Jämsä p. Peltonen p. Ilmoittautumiset Hannu Toivoselle 14.9. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Lähtö Nesteeltä klo 11.00. 20 v. 050 526 4475 PUUTAVARALIIKKEET JA POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Tilaushinnat 2017 (kotimaa) (sis. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. tilaus 74 e Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk. (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki p. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. klo 13.00 YHTEISLAULUT Vuodeosastolla to 21.9. Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 30). Matka on avoin kaikille. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. 0400 638 764 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. syyskuuta 2017 SEURAT ELOKUVAT TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 7,50€ Ruoat valmistaa Annikki ja Oiva Ruokonen Tervetuloa! Järj. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1201 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. 050 913 6226 www.juhansahko.net Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. klo 17 K16/13 liput 6€. 0400 353 886 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 040 185 2727 mikapiilonen@wippies.fi MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Lipun ja matkan hinta 42 € (jos osall. 0400 121 997 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. erikoiskuljetukset/kotim. 24 t. mennessä (kiire!): puhelin 040 353695 tai sähköposti hannu.toivonen1@pp.inet.fi KUHMOLASSA uusintaesitys pe 15.9. p. 040 547 1511 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 Hautakivien oikaisut Mika Piilonen p. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. 014 716 119 / 0400 551 162 HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 0400499205 tai leena.a.lahti@gmail. 010 257 1201 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 tuija.kaki-lahtinen@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2734 (LT-2014) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Hinta 20€ sis. (sis. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Osat ovat itsenäisiä teoksia (keväällä mahdoll. 0400 852 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. väh. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. Petri Liehu p. SYYSLOUNAS Torpalla Kissakulmantie 48 su 17.9.2017 klo 12–14 Liput 15€ / 7–12 v. Toimittaja Päivi Hotokka perhevapaalla Toimittaja Tiina Siikanen 045 635 5335 tiina.siikanen@ kuhmoistensanomat.fi JOHAN ON MARKKINAT OSTETAAN METSÄPALSTA / ISOMPI METSÄALUE KUHMOISISTA. klo 19 K12/9 liput 6€ su 17.9. Kuhmoisten sotainvalidit ja sotaveteraanit, heidän leskensä ja puolisonsa saattajineen ovat tervetulleita elokuvaretkelle Lahteen. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. matkan, retkikahvit sekä opastuksen. ja Eurooppa OPASOL OY p. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.fi PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 13. 040 177 5069 _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 LIIKEHAKEMISTO ________________________________________________________________________________________________________________________________________ Paikallislehti tavoittaa, luithan tämänkin... Ark. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. N ä y t e l m ä s s ä kuvataan Suomen itsenäistymisvaiheita 1880-luvulta vuoteen 1918 Jussi ja Alma Koskelan perheen sekä Pentinkulman kylän silmin. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Tervetuloa mukaan! Eläkeliiton Kuhmoisten yhdistys ry ja Kuhmoisten Seniorit ry. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. klo 13.00 Kahvit 3 € Eläkeliiton ja Senioreiden yhteinen Omat kylät -retki Patavesi – Ruolahti tiistaina 26.9.2017. Irma Kallio p. Piili Kuhmoinen p. Lähtö klo 13 linja-autoasemalta. tapahtumat OPASOL OY p. Hintoihin sisältyy alv 24%. Hintoihin sisältyy alv 24%. 040 767 4198 Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi Suomi 100 vuoteen liittyen teatterimatka Lahteen pe 27.10.2017 TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA O S A 1 . 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Lämpimästi tervetuloa! Kuhmoisten Sotainvalidit ja-veteraanit UUSI ”TUNTEMATON” Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat ry tarjoaa elokuvaesityksen ”Tuntematon Sotilas” ennakkonäytäntönä 31.10.2017 klo 15 Lahdessa elokuvateatteri Kuvapalatsissa (Vapaudenkatu 13). (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.15. 050 461 7575 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike, S&A Rauta Oy Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Kissakulman nuorisoseura YHTEISLAULUT Päijännekodilla ke 20.9. klo 13.00 YHTEISLAULUT Kuhmolassa pe 22.9. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 28.9.2017 puh. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. alv 24%) Etusivulla 1,85 e /pmm Tekstissä 1,61 e /pmm Takasivulla 1,69 e /pmm Seurapalsta 2,31 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 68 e 12 kk / määräaik. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi _ KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa
Uusi metsästyslaki ja asetus mahdollistavat metsästysjousen käytön kauriin, valkohäntäpeuran ja villisian metsästyksessä. Asiakkaille ei ole tullut turhia käyntejä apteekissa, sillä lääkkeiden noudosta oli sovittu jo etukäteen, kertoo Suorsa. Viime viikolla tiistaina ja perjantaina apteekkiin saatiin osa tilatuista lääkkeistä, muina Lääkepula ei ole näkynyt asiakkaille Kuhmoisissa päivinä tavaraa ei ole saatu lainkaan. Tulevana talvena jousiammuntarata on entistä ehommassa kunnossa jousiharrastajien käytössä. Lounas ja 1,5 tunnin opastettu retki kaupungin historiaan, arkkitehtuuriin, kulttuuriin ja uusiin projekteihin. Toimitusongelmien taustalla on Oriolassa toissa viikonvaihteessa käyttöön otettu toiminnanohjausjärjestelmä, joka takkuilee. klo 17.30. Kuhmoisten Apteekissa on riittänyt hyvin muun muassa verenohennuslääke Marevania sekä insuliinia, jotka ovat loppuneet joistakin muista apteekeista. Nopea toimitus. Lääketukku Oriola toimittaa noin puolet Kuhmoisten Apteekkiin tulevista reseptilääkkeistä. Joukkuekisassa huomioitiin joukkueen kolmen parhaan ampujan tulokset. Sari Heliövaara Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten hirvimestaruuskisat 2017 pidettiin lauantaina syyskuun 9. – Puuttuvat lääkkeet ovat olleet lääkkeitä, joita meillä ei normaalistikaan ole varastossa. Sami Enqvist suorittaa ensimmäisenä ampujana jousiammuntakoetta. – Lääke tuotiin meille taksilla suoraan Espoon tukusta maanantaina. Ilmoittaudu matkalle hyvissä ajoin Kuhmoisten kirjastossa puh. Lääkepulassa apteekit ovat auttaneet toisiaan. Kolmea puuttuvaa reseptilääkettä on saatu Jämsän Apteekista Kuhmoisiin Matkahuollon kautta tiistaina ja torstaina. päivänä Aukeasuon ampumaradalla. takuupinnoitteella Sari Heliövaara Lääkepula ei ole näkynyt Kuhmoisten Apteekissa asiakkaille, mutta henkilökunnalle se on teettänyt lisätöitä. Lähtö klo 9.00 Kuhmolan edestä ja paluu n. Oriola lupasi, että kaikki tilatut tuotteet toimitetaan apteekkeihin maanantaina kello 16 mennessä. Jousiammuntarataa kunnostetaan Kuhmoisten Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan Kari Laatikaisen mukaan Kuhmoisten jousiammuntaradalla on nyt uusittu taulupohjia ja jousiammuntarataa on tarkoitus parantaa muiltakin osin. Joukkuekisan voiton ja kiinnityksen kiertopalkintoon vei tänä vuonna Velisjärven metsästäjät. ALV. Kokeessa ammutaan kolme nuolta Jousiammuntakoe pidettiin ensimmäisen kerran 18 metrin matkalta hirvitaulun keskiöön. Henkilökohtaiseen kilpailuun osallistui 60 ampujaa, joista paras oli tänä vuonna Hirviveikkojen Pekka Seppälä. Meiltä puuttuu vielä viisi yksittäistä tuotetta, kertoi Suorsa tiistaiaamuna. Hätätilauksen voi tehdä normaalia tilausta nopeammin. Tampereelle, kasvavan Pirkanmaan pääkaupunkiin. Riistanhoitoyhdistyksen virallisina ammuntakokeen vastaanottajina toimivat Jouni Joutsimatka ja Martti Korppila. jolloin aika auringonnoususta auringonlaskuun on 12 tuntia koko maapallolla.. Metsästäjältä vaaditaan kuitenkin näyttö ampumataidosta virallisella jousiammuntakokeella. Toinen iso toimittaja on Tamro. Kuhmoisten Apteekin apteekkari Hilkka Suorsa teki yhteistyötä Jämsän Apteekin kanssa, jotta asiakkaiden lääketarpeet saatiin hoidettua lääketukku Oriolan lääketoimituksissa olleiden ongelmien aikana. Kisassa ammuttiin kolme laukausta paikallaan olevaan ja kolme laukausta liikkuvaan hirvitauluun. Voitto Velisjärven metsästäjille TULOKSET Hirvimestaruuskilpailu Henkilökohtainen kilpailu 1) Pekka Seppälä 54; 2) Antti Piimäkorpi 52; 3) Antti Liehu 52; 4) Jussi Nikula 51; 5) Matti Enqvist 49; 69 Kari Laatikainen 48; 7) Simo Hukki 47; 8) Jarkko Sumioinen 46; 9) Sami Enqvist 47; 10) Jarkko Sumioinen 46 Seurojen välinen kilpailu 1) Velisjärven metsästäjät 142; 2) Hirviveikot I 137; 3) Lummeneen Erä II 130; 4) Torvelan eräpojat 122; 5) Lummeneen Erä I 115; 6) Torvelan eräpojat I 136; 7) Harmoisten Hirvimiehet II 114; 8) Päijälän Seudun Metsästysseura 112; 9) Harmoisten Hirvimiehet I 111; 10) Pyypojat 105; 11) Hirviveikot II 103; 12) Harmoisten hirvimiehet III 100; 13) Pasisen Hirvimiehet 100; 14) Kylämän Riistamiehet 98; 15) Kotahaukut ry 98; 16) Hirviveikot III 85; 17) Hirviveikot IV; 18) Ruolahden ms Pentti Hauskanen Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten riistanhoitoyhdistys järjesti uuden metsästyslain ja asetuksen mukaisen jousiammuntakokeen Kuhmoisten yhtenäiskoulun jousiammuntaradalla sunnuntaina. Lisäksi Kuhmoisten apteekki tilasi loppuviikosta hätätoimituksena yhden pistoslääkkeen. Lähtökahvit Tampere-talossa ja tutustuminen TAYS:n keskussairaala-alueeseen. 040 359 4542 tai kirjasto@kuhmoinen.fi Kuhmoisten kotiseutuyhdistys VÄRILLINEN KATTOPELTI määrämittaisena HINTA SIS. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 13. (03) 871 570 5 , 90 €/hyötyneliö yli 80 m 10 v. Lääketukku Oriolan lääketoimituksissa on ollut suuria ongelmia viime viikosta alkaen. – Kukaan ei ole jäänyt ilman lääkkeitä, kertoo apteekkari Hilkka Suorsa. heinäkuuta 2017 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 tuoretta KARITSAA! 0400 872 461 TAKUULLA TAMPEREELLE Kokopäivän retki lauantaina 23.9. p . lounaan ja kahvit. Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys Näe Tampere linnun silmin – tulokahvit Torni-hotellin kattobaarissa! Kaupungintalolla apulaispormestari kertoo kaupungin tulevaisuuden visioista. Hinta 40€/henkilö sis. Syyspäiväntasaus on 22.9