Arvostan sitä, että meillä on demokratia ja omalla äänellä voi vaikuttaa, hän sanoo. N:o 14 – 2023 – 73. – Mukavaa, kun täällä on käynyt kaikenikäisiä, sanoo Uotila. huhtikuuta 2023 Hyvinvointia Metsästä – sinulle ja läheisillesi Metsä Groupin omistajajäsenenä saat 1.2.–30.4.2023 myymällesi puulle reilun bonuksen. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI f Sivu 4 Kaikki hoidetaan Kaikki hoidetaan Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € Keskiviikkona 5. Sekin mahdollisuus jäi täpärälle, sillä Kangasahon bussi Lahdesta vanhempien luota saapui Kuhmoisiin vasta seitsemältä illalla. Ennakkoäänestyspäivät menivät ohi hänen ollessa vielä alaikäinen, joten sunnuntai jäi ainoaksi mahdolliseksi päiväksi. – Minulla on arvokas fiilis siitä että saan äänestää. Hän täytti 18 vuotta 29. Liity mukaan ja pyydä tarjous: metsagroup.com /hyvaametsasta Juhani Savijärvi puh. Arja Heinilä Sotainvalidien veljesliiton Lahden piirin puheenjohtaja Pentti Löfgrén johti kokousta, jossa Kuhmoisten Sotainvalidit ry:n toiminta päätettiin. Viidensadan äänestäjän raja meni rikki, kertoo vaalivirkailijana toiminut Tiina Uotila tyytyväisenä. Lisäksi tarkistamme marraskuussa, että olet saanut puillesi vuoden parhaan hinnan. Vilma Kangasaho sai äänestää ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Historian vaaliminen jää perinneyhdistyksen harteille. Katja Alatalo. Kuvataiteen ja keräilykulttuurin ystävät TERVETULOA! Vilma Kangasaho sai äänioikeuden täysi-ikäisyyden myötä vain muutamaa päivää ennen varsinaista vaalipäivää. Myös nuorten äänestäjien suuri määrä ilahdutti virkailijoita. 040 553 5569 Avoinna huhtikuussa myös pääsiäisenä. Hän kävi antamassa äänensä Kuhmolassa viimeisten joukossa ennen vaalihuoneen sulkeutumista. GALLERIA & KOTIMUSEO Länkipohjantie 158 Kuhmoinen p. maaliskuuta. 040 052 7463 Kuhmoinen Äänestyspäivä houkutteli ihmiset liikkeelle Arja Heinilä Varsinaisena äänestyspäivänä Kuhmolassa ovi kävi viimeisille minuuteille asti. – Päivän aikana muodostui välillä jopa pientä ruuhkaa
Silloinhan se oli neitseellinen kokemus, joka on määritellyt kaikki tulevat keväät, kerrostuen aina vuosien saatossa ja elämäntilanteiden muuttuessa. Syksy jättää pitkät jäähyväiset kesänajalle, ja usein kesästä kyllikseen nautittuaan on valmis ottamaan vastaan syksyn kirpeän kuulauden ja raikkaan uudistumisen tunteen. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 5. 5.4.2023 f Aurinko nousee 6.31 f Aurinko laskee 20.15 Onnea nimipäivänä! Tänään Irene, Ira, Irina, Iro To Ville, Vilho, Vili, Viljami, Jami, Vilhelm Pe Allan, Ahvo La Suoma, Suometar Su Elias, Eelis, Eeli, Eliel, Elia, Eljas Ma Tero Ti Minea, Minka, Verna Ke Julia, Julius, Janna, Juuli, Janni, Juliaana Viikon tärpit f Heppa-aiheiset Kopseen lystit vietetään Kuhmolassa pääsiäislauantaina. Mutta nyt, kun eduskuntavaalien aikana paikkakunnallamme kävi edustaja Pirkanmaalta, niin kylKokemuksia äänestysasioista lä pääsin henkilökohtaisesti keskustelemaan hänen kanssaan. KOLUMNI Janus Hanski PÄÄKIRJOITUS Kirjoita f Lukijapostia voi lähettää osoitteeseen toimitus@kuhmoistensanomat.fi. Sanotaan, ettei ne kaupungissa kuuntele eikä välitä. Ovat uskon asiat ja uskomukset sitten mitkä tahansa, on pääsiäisenä hyvä hetki rauhoittua ja hiljentyä järjestämään omia ajatuksia ja vaalia niistä tärkeimpiä ja hedelmällisimpiä. Meidän pienten ihmisten hyväksi. – Toivon yhteistyöltä avointa ja uteliasta asennetta sekä rohkeutta tehdä isosti, Lähteenkorva toteaa. Pääsiäinen on kuitenkin tärkeä juhla joko sen uskonnollisen alkuperänsä, pitkän vapaan, keväisen ajankohdan, tai näiden yhdistelmien takia. Eila Takala Katja Alatalo Kuhmoisten ääniharva oli tämän kevään eduskuntavaaleissa SDP:n Sanna Marin. Pimeimpinä talvikuukausina löydän valon säihkyvänä loistavasta tähtitaivaasta. Lähteenkorva saapui Pirkanmaalle Kuusamosta, jossa hän on toiminut Ruka-Kuusamon Matkailu ry:n sisällönMatkailubuustia Rukalta tuottajana. Läpipäässeet uudet ja vanhat edustajat valmistautuvat täyttämään antamansa lupaukset. Lähteenkorva on syntyperäinen tamperelainen. Kuhmoisten äänestysprosentti oli 68,5 kun koko maassa se oli 71,9. Joulun perinteet, talven kauniit lumiset maisemat ja pysähtyneisyyden aika ovat tottumuksen myötä elämään kuuluvia. Pirkkalan lentokentän kansainvälisten matkailijoiden houkuttelu ja matkailijoille suunnattujen palvelujen sekä yöpymismahdollisuuksien kehittäminen on osa yhteistyötä. Kolmen kunnan yhteistyön tavoitteena on kasvattaa alueen elinvoimaa ja löytää uusia avauksia sekä matkailussa että kausiasukkaiden viihtymisessä. huhtikuuta Miesten Kotaillassa Kuntalassa kunnan tekninen johtaja Hemmo Saartoala ja sivistystoimenjohtaja Pertti Terho kertovat elämänja työurastaan sekä toimialastaan kunnassa. Niinhän se toki onkin, mutta jo heinäkuussa kesään on tottunut ja se on muuttunut tavalliseksi, jolloin alkaa miettimään, että kohtahan tämäkin loppuu. Äänestysaktiivisuus jäi Kuhmoisissa koko valtakunnan äänestysaktiivisuuden alle. Vaalit on nyt mitelty antamiemme äänten perusteella. f Toimitus voi muokata ja lyhentää tekstejä tarvittaessa. f Kirjastossa voi maksaa rästimaksunsa nyt myös pankkikortilla. Pääsiäisenä on lomaa, aurinko paistaa täydeltä terältä, perheet kokoontuvat yhteen ja ruokapöydät notkuvat pääsiäisherkkuja. Arja Heinilä toimitus @kuhmoistensanomat.fi Kun käännän katseeni lapsuuteen, niin ehkä parhaiten muistuu mieleen kevätaika. f Kirjoitusten enimmäispituus on 2 500 merkkiä välilyönteineen. Todellisuudessa tietenkään kaikilla ei ole lomaa, joskus on pilvistä, perheenjäsenet saattavat olla kuka missäkin, ja syödään, jos rahat riittävät. Siihen kiteytyy toivo, kesän täyttymyksen lähestyminen, pakahduttava tunne rinnassa kuin ensirakkauden jännitys, luonnon ihmeellinen herääminen, kasvun ihme, pitkät valoisat illat ja linnunlaulun täyteiset aamut. Keväällä taas kaikki on aina edessäpäin, ikuisesti. Suomessa aina asuneena olen tottunut vuodenaikojen kiertoon. Jos maailma tuntuukin kaoottiselta, ja oma elämä kiireiseltä, on sisäisen rauhan ja valon löytäminen avain parempaan oloon ja kykyyn nähdä maailmakin valoisampana paikkana olla ja elää. Koskaan ei voi liikaa, eikä liian usein muistuttaa, miten terve itsensä rakastaminen ja toisten kunnioittaminen tuottaa hyvää tulosta, oli asia mikä tahansa. Toiseksi eniten ääniä Kuhmoisissa sai Kokoomuksen Arto Satonen (82 ääntä.) Sekä Marin että Satonen saivat paikan eduskunnassa, sen sijaan seuraavaksi eniten ääniä Kuhmoisissa saaneet Keskustan Arto Pirttilahti (62), Keskustan Marjo Mäkinen-Aakula (55) ja Perussuomalaisten Sami Kymäläinen (53) jäivät eduskunnan ulkopuolelle. Kotaillassa kolme luennoitsijaa. Puolueista Kuhmoisissa äänestettiin eniten Perussuomalaisia (25,4 %) ja toiseksi eniten SDP:tä (23,7 %). Suomessa asuvat tietävät, että kesässä ei ole muuta varmaa kuin valon lisääntyminen, mutta keväällä edessä on aina ihana, lämmin, kaikkien aikojen paras kesä. Nähtäväksi jää, kuinka paljon tämä kansanedustajaehdokas muistaa pikkupaikkakuntien vanhusasioita, jos pääsee eduskuntaan. Kuntien alueella on yhteensä lähes 12 000 kausiasuntoa. Hyvä olo voi löytyä yllättävän läheltä ja aineettomin aineksin. Marinin kokonaisäänimäärä Pirkanmaalla oli 35 623, Kuhmoisista hän sai 180 ääntä. Rästissä olevat maksut estävät automaatilla lainauksen. Toivokaamme ihan jokaiselle tulevalle edustajalle parhainta mahdollista viisautta yhteisten asioidemme hoitoon, ja sopua sekä neuvottelukykyä yli puoluerajojen. Ja kun ensi vuonna täytän 70, niin vanhusasioistahan siinä puhuttiin. Perussuomalaiset äänestetyin Kuhmoisten Sanomat Kangasalan, Kuhmoisten ja Pälkäneen matkailua kehittävän yhteistyöhankkeen vetäjänä aloitti maaliskuun alussa Mesi Lähteenkorva. Parasta oli, kun sai nuorena poikana vaihtaa raskaat talvikengät ihka uusiin tennareihin, joiden Kevättä pysyvästi rinnassa tuoksu yhdistyneenä lämpenevään asfalttiin säilyy yhä olennaisena oman elämäni kevätkokemuksena. Tekstit julkaistaan kirjoittajan oikealla nimellä, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Valon taas lisääntyessä helmi–maaliskuussa alkaa valmistautuminen kesään, joka on yleisesti ajateltuna sitä ihanaa aikaa. Mustaa avaruutta vasten se heijastaa jotain käsittämätöntä, joka muistuttaa, että elämme vinhaa vauhtia pyörivällä pallolla keskellä ääretöntä, eikä kellään todellisuudessa ole tietoa mistä tässä kaikessa on kysymys. Resepti voisi olla vaikka tällainen: luonnossa nautiskellen liikkumista, hyvän olemassaoloon uskomista, rauhoittavan musiikin kuuntelemista, mietiskelemistä, rakkaiden ihmisten kanssa olemista. Rauhallista pääsiäistä ihan jokaiselle! Pääsiäinen rauhassa Risto Ojala Perjantaina 14. huhtikuuta 2023 LUKIJAPOSTI ” Silloinhan se oli neitseellinen kokemus. Kirjoittaja on helsinkiläinen muusikko, joka rakentaa Kuhmoisiin. Mutta se kevääntulon kokemus on aina yhtä elähdyttävä, hämmentävän sama. Vuoden 2019 eduskuntavaaleihin verrattuna kolme eniten Kuhmoisissa ääniä saanutta puoluetta kasvattivat kannatustaan, kun taas Keskustan kannatus tippui 6,3 prosenttia edellisistä vaaleista. Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti kertoo Kuntalasta ja sitä aikaisemmin kunnantalona toimineesta Hokkalasta sekä kirkonkylän keskustan siirtymisestä niiden myötä Päijälänraitilta nykyiseen keskustaan. Vaalivoittaja Kokoomus jäi Kuhmoisissa kolmanneksi (20,5 %) ja vaalitappion kokenut Keskusta neljänneksi (17,4%)
Katja Alatalo Perhehoito mielletään lapsille ja kehitysvammaisille tarjottavaksi asuinmuodoksi, mutta Pirkanmaan hyvinvointialueella perhekoteja on 173 ja perhehoidossa yli 500 ikäihmistä. Sen aikana kotihoito käy asiakkaan luona suunnitelman mukaan, tutustuu asiakkaaseen, saa käsityksen tämän toimintakyvystä ja tekee RAI-arvioinnin. Toimijat ja tekijät ovat pysyneet samoina, hyvinvointialueen asiakasohjauksen vastuualueen palvelujohtaja Kaisa Taimi kertoo. Hoidon tarve arvioidaan yhteisin kriteerein Arja Heinilä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. Asiakkaasta tulee osa perhettä, Taimi sanoo. – Asumispalveluihin on omat myöntämisen perusteet, joissa on kuvattu, minkä kuntoisia asiakkaita asumispalveluihin pääsee, Taimi kertoo. Kuhmoissa ei ole tällä hetkellä ikihmisille perhehoitokoteja, mutta tarvittaessa kuhmoislainen voi saada perhehoitoa jonkin muun kunnan alueella. – Kaikille yhteiset käytännöt ovat johtaneet siihen, että palveluita on voinut loppua, tai niitä on saanut lisää. Hän joutuu lähtemään ehkä omin käsin rakentamastaan talosta, jossa ympärillä on omat marjapuskat. On tärkeää, että asiakas ymmärKatja Alatalo Kuhmoisten kotihoidossa resurssit ovat tällä hetkellä hyvät, mutta Päijännekodilla painitaan vieläkin työntekijäpulan kanssa. Mikäli tilanne muuttuisi, on kunnassa ollut mahdollista ostaa kotihoidon palveKotihoidossa riittää resursseja lut ulkopuoliselta. Aune Rantanen nauttii kotihoidon palveluista, jutustelusta ja ruoasta. Hoidon piiriin päästäkseen asiakkaan psyykkisen, fyysisen, kognitiivisen sekä sosiaalisen toimintakyvyn tulee olla ammattilaisen arvion mukaan selvästi alentunut. Kuhmoisissa kotihoidon asiakkaita on noin 60. Apua tarvitaan yleensä päivittäisissä askareissa: pukeutumisessa, ruoanlaitossa, peseytymisessä tai lääkehoidossa. Hyvinvointialue järjestää säännöllisesti valmennuksia uusia perhehoitajille. Yhteisölliseen asumiseen päädytään, kun asiakkaan avuntarve on pienempää, eikä hän tarvitse apua yöllä, mutta ”perinteisellä” kotihoidolla ei enää pärjää. – Sieltä löytyy vastaukset ensimmäisiin kysymyksiin: Mitä palveluita on tarjolla, kenelle niitä järjestetään, mitä Pirha järjestää, mitä asiakas voi hankkia itse, Taimi kertoo. Kuhmoisissa on tällä hetkellä 38 paikkaa ympärivuorokautisessa asumisessa ja kahdeksan paikkaa yhteisöllisessä asumisessa. Jos näyttää siltä, että Pirhan tarjoamalle avulle ei ole vielä tarvetta, ohjataan yksityisten tahojen ja järjestöjen tarjoamien toimintojen pariin. Karvosen mukaan väestön ikärakennetta ja asukaslukua ajatellen paikat tulevat riittämään myös tulevaisuudessa. – Arviointijakso pyritään aloittamaan päivien sisällä ensimmäisestä yhteydenotosta. kotihoidon ja muiden vanhus ten huollon palveluista, palveluiden saannin kritee reistä sekä palveluiden hinnoista, yhteys tie doista ja aukioloa joista. Taimi kehottaa ensimmäisenä ottamaan yhteyttä maksutonta neuvontaa tarjoavaan Pirkanmaan kotitoriin tai oman alueen lähitoriin. Millainen on sosiaalinen verkosto. Tämä tekee kartoituskäynnin asiakkaan kotona. – Teknologia tulee avuksi koko ajan voimakkaammin. Myös perhehoitoon on omat RAI-arvioon perustuvat myöntämisperusteet. – Kiinnostusta avoimiin tehtäviin on ollut, viimeksi viime viikon aikana. – Vapaita paikkoja ei ole hirveästi tarjolla ja sellaisen tultua toivomme, että asiakas ottaisi paikan nopeasti vastaan. Pirha tarjoaa yhteisöllistä asumista (entinen palveluasuminen) sekä ympärivuorokautista asumista (entinen tehostettu palveluasuminen). Se voi olla tilapäistä, jolloin tämä menee tietyn jakson ajaksi asumaan perheeseen. Kymmenen minuutin puhelu voi olla intensiivisempi kuin käynti asiakkaan luona. Kotihoito järjestetään joka puolella Pirkanmaata – välimatkoista välittämättä. – Kun sopiva perhe ja asiakas löytyy, on se ihana tilanne. Muutoksessa huomioidaan jälleen asiakkaan oma tahto, kunhan hän lääkärin mukaan on oikeustoimikelpoinen ja kykenee tekemään itseään koskevia päätöksiä. Kuhmoisista uupuu perhehoito Fakta: Kotitori f Kotitori tarjoaa ammatti tai toista ja yksilöllistä kotona asumista tukevaa neuvontaa ja ohjausta sekä palvelutarpeen arviointia ikääntyneille, vammaisille henkilöille sekä henkilöille, joilla on mielenterveystai päihdeasioissa tuen tarvetta. Ikäihmisten määrän kasvaessa on pitänyt tarkentaa ja sanoittaa, minkä kuntoisille asiakkaille hyvinvointialue palveluita pystyy järjestämään. – Perhehoito voi olla osavuorokautista, jolloin asiakas menee päiväajaksi perhehoitajan luo. – Palveluntarvetta arvioidessa keskustellaan siitä, miten kotona asuminen onnistuu. Pirkanmaan yhteiset palveluiden myöntämisen perusteet ovat olleet monessa kunnassa käytössä jo vuodesta 2021 alkaen. Akuuteissa tapauksissa sellainen voi löytyä jo seuraavana päivänä. – Joka ruokaa moittii, ei ole sota-aikaa elänyt, Rantanen totesi. Monesti palveluita pitää lisätä ja jossain kohtaa kotona asuminen käy haasteelliseksi. Kotitorin kautta saat vastauksia mm. tää, mistä on kyse, Taimi painottaa. Kuva on otettu tammikuussa jutunteon yhteydessä. Jos Pirhan kotihoidon myöntämisen perusteet täyttyvät, asiakkaan kohdalla aloitetaan maksimissaan neljä viikkoa kestävä säännöllisen kotihoidon arviointijakso. f Neuvonta on maksutonta. Miettisen mukaan Kuhmoisissa on pystytty vastaamaan kotihoidon palveluntarpeeseen hyvin. Lääkehoidossa meillä on apuna Evondos-lääkeautomaatteja, jotka muistuttavat lääkkeiden otosta. – Asiakkaalle itselleen voi olla yhdentekevää, avautuuko ikkunasta Kuhmoisten vai Kangasalan metsä, kunhan vain omaiset pääsevät käymään, Taimi sanoo. Tai sitten pitkäaikaista, jolloin asiakas muuttaa perhehoitajan kotiin asumaan, Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakasohjauksen vastuualueen palvelujohtaja Kaisa Taimi kertoo. – Perusteiden avulla kuvataan ihmisten toimintakykyä. Päijännekodilla on edelleen viisi asiakaspaikkaa täyttämättä henkilöstöpulan vuoksi. Kesärekrytointia tehdään edelleen ja senkin osalta tilanne näyttää lupaavalta, Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelujohtaja Sirkku Miettinen kertoo. – Kotihoidon työntekijätilanne on tällä hetkellä hyvä ja hallinnassa. Onko koti turvallinen ja esteetön. Arviointijakson päätteeksi päätetään, tuleeko ikäihmisestä kotihoidon asiakas. Kun asiakkaan tiedot on koottu ja todettu myöntämisperusteiden täyttyvän, moniammatillinen SAS-työryhmä (selvitä – arvioi – sijoita) arvioi asiakkaan tilanteen, ja sen jälkeen palvelupaikkaa lähdetään etsimään. Hoitaja voi soittaa kuvapuhelimella asiakkaalle, varmistaa, että lääkkeet on otettu ja kysyä, miten päivä on mennyt. huhtikuuta 2023 3 Fakta: RAI f RAI-järjestelmä on standartoitu tiedonkeruun ja havainnoinnin välineistö, joka on tarkoitettu iäkkäiden palvelujen tai kehitysvammapalvelujen asiakkaan palvelutarpeen arviointiin ja hoito-, kuntoutusja palvelusuunnitelman laatimiseen. Jos asiakkaan tila on akuutti, eikä Kuhmoisissa ole vapaita palveluasumisen paikkoja tarjolla, paikkaa tarjotaan muista Pirkanmaan kunnista. Tavoitteena on myös saada ympärivuorokautinen kotihoito järjestymään jokaisessa Pirkanmaan kunnassa. Katja Alatalo Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa vuoden vaihteessa kaikissa Pirkanmaan kunnissa arvioidaan vanhuspalveluiden tarve samoin kriteerein. Sekä kotihoitoon että asumispalveluiden piiriin haettaessa ammattilaiset arvioivat, täyttyvätkö hyvinvointialueen aluehallituksen viime syksynä hyväksymät palveluiden myöntämisen perusteet. Asumispalvelut iso elämänmuutos Kotihoito on jatkuvaa asiakkaan palveluntarpeen arviointia. Kuhmoisissa kotihoidon apua on tarjolla myös öisin. Hyvinvointialueen verkkosivujen mukaan perheasuminen sopii ikäihmiselle, jolle kotihoidon palvelut eivät riitä, mutta jolle tehostettu palveluasuminen tai jolle ympärivuorokautinen laitoshoito ovat liian raskaita. Lisää työntekijöitä tarvitaan vakituisiin tehtäviin sekä sijaisuuksiin, Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelupäällikkö Tanja Karvonen sanoo. Tilanteen kriittisyys ja kiireellisyys vaikuttavat, mutta joka tapauksessa palveluiden piiriin pääsee muutamassa viikossa, Taimi kertoo. Jos asiakas tarvitsee laaja-alaisempaa arviointia tai Pirhan palveluille näyttää olevan tarvetta, hänet siirretään oman alueen asiakasohjaajalle. f Palvelua tarjotaan asiakas pal ve lu pis teessä (Frenckel li naukio 2 B) ja puhelimitse (040 733 3949) sekä sähköisesti netin välityksellä. – Tämä on iso elämänmuutos ikäihmiselle. Sitä ei voi varata odottamaan. Kotitori auttaa ensimmäisenä Aloite kotihoitoon hakeutumisesta tulee usein omaisten kautta
Sotainvalidit ry:n sekä naisjaoston pitkäaikaiset puheenjohtajat Hannu ja Sirkka Toivonen muistelivat työtä, jota olivat yhdistysten riveissä tehneeet. Se on vitivalkoinen ja sillä on isot helikopterikorvat. Kiitospuheessaan Lögfrén muistutti, kuinka Kuhmoisissakin sotainvalidiliiton tehtävä – heikoimpien auttaminen – on hyvin toteutunut. Toinen pilkkasi, mutta toinen puolusti Jeesusta sanoen, että hän on syytön, me saamme ansiomme mukaan. Opetuslapsi Pietaria se käytti viimeisenä keinonaan vaikuttaa. Kahvi ja ohjelma 10 €. Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rikollista. Sotaveteraanipiiri yhdistyksineen tekee yhteistyötä Pirkanmaan Perinneyhdistyksen kanssa niin kauan kuin toimintaa on. La 8.4. Hyvin Silva kaikesta huolimatta näyttää viihtyvän myös lammashaassa oman lajinsa edustajien kanssa. – On järjestetty häitä ja hautajaisia. Siinä vaiheessa, kun Silva ei enää tarvinnut yösyöttöjä, ja kun hänet siirrettiin navettaan, hakeutui se yöksi Paksu-possun kylkeen heinäpedille. Kuoleman suru vaihtui pääsiäisiloon, kun naiset kolmannen päivän aamuna löysivät tyhjän hautakammion. Yhdistys puretaan toukokuussa ja perinneyhdistykselle siirrettävät varat korvamerkitään Kuhmoisten toiminnan kuluihin. Belgian jättikanin nimi on Auni Parmas. – Tulemme huolehtimaan viimeisistä sotainvalideista ja leskistä tulevaisuudessakin. Kiusaaja teki kaikkensa estääkseen Jeesuksen soJeesus on ylösnoussut vituskuoleman ihmiskunnan puolesta, luvaten hänelle maallisen vallan ja rikkauden. Tuotto yhteisvastuulle. Tulevaisuudessa toiminta siirtyy kokonaisuudessaan valtakunSotainvalidien työ päättyi kiitoksin Katja Alatalo Kuhmoisten sotainvalidit ry:n toiminta lakkautettiin viikko sitten. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 5. Nihtilän tilan eläimiin voi tutustua pääsiäislauantaina. Rintamatunnuksen omaavat jäsenet sekä heidän puolisonsa ja leskensä kutsutaan kunniajäseniksi. Pääsiäisiloa ja kevään riemua on tulvillaan virsi 105: Aurinkomme ylösnousi, paistaa voittovuorella. Silva joutui pian syntymänsä jälkeen orvoksi. Kokoon tulkaa, taivaan linnut, suvi-ilmaan puhtaaseen. Raamattupiiri Helluntaisrk. Tipujakin on syntynyt tilalle pari viikkoa sitten. Siunattua Pääsiäisen aikaa. Katja Alatalo Myös Kuhmoisten Sotaveteraanit ry on päättänyt lopettanut toimintansa. EVANKELIUMIN-ILLAT ja RAAMATTUPIIRIT vuoroviikoin torstaisin klo 18 6.4. Me aikuiset voimme olla nuorille turvallisia vierellä kulkijoita, kuunnellen, mitä heillä on sydämellään. Hän sai anteeksi ja lupauksen, että jo tänään olet kanssani paratiisissa. – Paikallista perinnetyötä toteuttaa yhdistyksen nimeämä perinnetoimikunta, jonka tavoitteena on koota paikallinen sotahistoriatieto, Kuhmoisten perinnetoimikunnan puheenjohtaja Inkeri Haarla-Kettunen kertoo. _ Silvaa kutsutaan myös Silavaksi ja nopeutensa vuoksi Petteri Silvániksi, kertoo Mari. Kahvitarjoilua varten pyydämme Teitä ystävällisesti ilmoittamaan juhlaan osallistumisestanne 25.5.2023 mennessä sähköpostilla yhtenaiskoulu@kuhmoinen.fi tai puhelimitse Tiina Hämäläiselle puh. Jeesus sanoi: ”Mene pois minun edestäni Saatana.” Jeesus tuli Jerusalemiin juutalaisten pääsiäisjuhlan aikaan, aasilla ratsastaen, niinkuin oli kirjoitettu. Kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen huomautti puheessaan, että vaikka yhdistyksen toiminta lakkaa, niin arvostus ei himmene. Silva kipittää tilan emännän, Mari Turpeen perässä Nihtilän tilalla paikasta toiseen ja tulee juttuun sekä kaikkien eläinten että kaikkien ihmisten kanssa. Nihtilän tilalla on lampaiden lisäksi poneja, hevosia, aaseja, vuohia, kanoja, koiria, kissa ja pupu. Päätöskokouksessa puheenjohtajana toimi Sotainvalidien veljesliiton Lahden piirin puheenjohtaja Pentti Löfgrén. Toritie 44 www.tuleuskoon.fi Valoisa aika lisääntyy päivä päivältä ja kevät edistyy keikkuen. Hämmennyksen keskellä Jeesus ilmestyi heille ja pyysi viemään sanaa opetuslapsille. Tärkeintä on ollut pitää yhteyttä invalideihin ja heidän puolisoihinsa, luonnehtii Toivoset. Aidan toisella puolen Suomen hevonen Tosi Huima. Vieraana tekninen johtaja Hemmo Saartoala ja sivistystoimenjohtaja Pertti Terho. Kutsu on kahdelle. Lämmin valo sieltä loistaa, surut, murheet hajottaa. – Uusien sukupolvien on saatava tieto siitä uurastuksesta, jonka sotaveteraanit ja sotainvalidit ovat heidän eteensä tehneet. Kolmanneksi pyöräksi kerään lyöttäytyi Taimi-kissa rauhoittavine hyrinöineen. Kuolleet Aleksi Juhana Hedlund 87 v KUTSU Kuhmoisten lukiosta vuonna 1973 valmistuneet ylioppilaat Kutsumme Teidät juhlavieraiksi Kuhmoisten yhtenäiskoulun kevätjuhlaan lauantaina 3.6.2023. Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti! Jeesus elää ja hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Arja Heinilä Seija Tanninen Sirkka Toivonen, Seppo Unnaslahti, Pirkko Mustonen ja Hannu Toivonen seppeleen laskussa. Visertäkää pienet leivot, viinipuussa tuoreessa. Arja Heinilä Viisiviikkoinen Silva on koiramaisesti käyttäytyvä lammas, eli leikillisesti sanottuna lammaskoira. jotta talon väki pystyisi syöttämään Silvaa pitkin yötä tuttipullolla, ottivat he sen makuuhuoneeseensa. Sitä haluaisi vain rutistaa nuoren syliinsä, pyyhkiä pois tulevaisuuden pelot ja ahdistukset. On ihana seurata kevään edistymistä, kun taas maailmalla myllertävät pahuuden voimat saavat tuntemaan avuttomuutta. Uskominen on vaikeaa, kun eivät omat aikalaisetkaan uskoneet Jeesuksen jumaluuteen, vaikka hän eli heidän keskellään. Kuhmoisten Sotaveteraaniyhdistys on siirtynyt Päijät-Hämeen Sotaveteraanipiiristä Pirkanmaan vastaavaan. Perinneyhdistys jää vaalimaan veteraanityötä. Pe 14.4. Kansa otti hänet vastaan kuin kuninkaan, palmunoksin ja riemuhuudoin: Hoosianna, Davidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen! Hoosianna korkeuksissa! Ihmismieli muuttuu nopeasti, sillä pian vaihtuivat riemuhuudot huutoon: Ristiinnaulitse! Kuolevan Jeesuksen rakkaus säteili ristiltä, kun hän rukoili: Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät. Jeesuksen puhuessa lähestyvästä kuolemastaan, Pietari kauhistui, sanoen, ettei niin saanut tapahtua. Ne ovat viettäneet elämänsä alkutaipaleen pahvilaatikossa uuninpankolla lämpimässä. Kuvassa Mari Turve koiransa Tessun ja koiramaisesti käyttäytyvän karitsansa Silvan kanssa. Miesten kotailta klo 18–20.30 Kuntalassa, Toritie 57, Kuhmoinen. Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi vielä lukemattomille ihmisille ja aterioikin opetuslasten kanssa, kunnes hänet otettiin ylös taivaaseen. klo 23 Pääsiäisyön messu kirkossa Ti 11.4. klo 15–17 Kahville Kirjastoon: Lähetyskahvila Ti 11.4 klo 19 Kuhmoisten mieskuoron kahvikonsertti. Jussi Järvinen 13.4. Perinneyhdistyksessä on tähän saakka ollut vain yhteisöjäseniä, mutta kuluvan vuoden aikana siihen voivat liittyä henkilöjäseninä sekä lakkautuvien yhdistysten että uudet jäsenet. Nihtilän eläinystävät Kaikenkarvaisia kotieläimiä voi ihastella lauantaina Nihtilän tilalla. huhtikuuta 2023 SANAN KULMA Tarja Koskela-Kivistö Kirjoittaja on muuttanut Kuhmoisista pääkaupunkiseudulle alle kaksikymppisenä, mutta juuret ovat syvällä lapsuuskodin mullassa Pihlajakoskella. Ilokseni huomasin lumikellojen nousseen lumen keskelle. Kuinka vaikeita vastattaviksi ovat myös rippikouluun menevän nuoren kysymykset paholaisesta: Onko se todellinen ja onko Jeesus todella elänyt ihmisenä. nallisen Tammenlehvän Perinneliiton alaisuuteen. 040 534 1661
Jämsänjokilaakson musiikkiopisto esittäytyi koululla innostaen lapsia ja nuoria soitinopiskelun pariin. Starttikurssille kannattaa mennä, jos ei vielä ole varma omasta soittimesta. He aikovat juhlistaa pääsiäistä ortodoksien tyypillisillä perinneruuilla. Musiikkileikkikoulun lisäksi Kuhmoisissa järjestetään viulumuskari ja soitinpiiriryhmä. Rumpaliopiskelija Mikael Kolilta sujuu taitavasti peruskomppi, discokomppi, reggaerytmi, jazz shuffle ja bossanova. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. Musiikki tuo iloa elämään Arja Heinilä Musiikkiopistossa opiskeleva Mikael Koli antoi komppinäytteitä ekaluokkalaisille. Kymmenen vuotta Kuhmoisissa opettanut Esko pitää kuhmoislaisia opiskelijoita motivoituneina. Perjantaina ja lauantaina valmistellaan ruokia ja leivotaan. – Syömme me kaiken makean lisäksi suolaisiakin ruokia. On ruvennut, niin sanotusti irtoamaan, hehkuttaa rumpujen soiton opettaja Esko Saari. Pääsiäisjuhlaa edeltävää paastoa periaatteessa noudatetaan, mutta poikkeukset sallitaan. Pääsiäiskirkko kestää koko yön Ukrainalaisista noin kaksi kolmasosaa on ortodokseja. Dnepr-joen varrelta Tavriskista Hersonin alueelta kotoisin oleva Verteshevan perhe viettää tänä vuonna normaalista poikkeavan pääsiäisen. He seurasivat aiemmin tullutta tytärtään Hannaa ja tämän perhettä. – Jos jostain syystä ei ole voinut olla yötä kirkossa, tullaan silti aamulla siunattavaksi, kertoo Larisa. Musiikin harrastaminen on kokonaisvaltaista. Soittaminen kasvattaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, sosiaalisuutta, pitkäjännitteisyyttä ja antaa onnistumisen elämyksiä, luettelee Leena-opettaja musiikin kaikkivoipaisuutta. Kuhmoisissa on tällä hetkellä soitinopiskelijoita noin 30 ja kaikkiaan muskarit mukaan lukien kuutisenkymmentä. Arja Heinilä Ukrainalaisperheelle pääsiäinen on vuoden tärkein juhla Arja Heinilä Elli Heimala on ensimmäisellä koululuokalla ja on aloittanut pianonsoiton opiskelun Leena Pahkala-Ahosen johdolla viime syksynä Jämsänjokilaakson musiikkiopistossa. Levy kieritellään kääröksi ja paistetaan, kertoo Larisa. – Niitä syödään aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi, sanoo Hannan mies Aleksii. – Mikael on mennyt nyt todella paljon eteenpäin. Pashat tehdään pyramidin muotoisessa muotissa. Tähän aikaan heidän kotimaassaan on lämmintä ja aprikoosija omenapuut jo kukkivat. Ukrainalaiset Aleksii Budieiev, Hanna Vertesheva, Larisa Vertesheva ja Sergii Verteshev, sekä kuvasta puuttuva Aleksiin ja Hannan tytär Diana ovat tyytyväisiä Suomessa. Lempikappaleeni on intiaanilaulu Wigmamista ja osaan sen ulkoa, kertoo Elli. Mikael suorittaa tänä vuonna opiston 2/3 perustutkinnon. Kurssilla voi kokeilla soittamista ilman, että vielä tarvitsee hankkia omaa instrumenttia. Ortodokseille pääsiäinen on tärkeä juhla ja siihen liittyy paljon perinteitä. Musiikkiopiston soitinopetukseen ja muskariin voi ilmoittautua huhtikuun ajan. Arja Heinilä – Laitamme ison pöydän keskelle olohuonetta ja kokoonnumme kaikki yhdessä tänne, kertoo Sergii Verteshev, joka on saapunut Ukrainasta Suomeen turvaan vaimonsa Larisan kanssa. Kaikki lähimmät sukulaiset ovat nyt täällä, eikä tarvitse olla huolissaan, sanoo Aleksii. – Kauniisti maalattuja munia annetaan läheisille ja syödään itse paaston jälkeen, sanoo Hanna. Illalla alkaa koko yön kestävä jumalanpalvelus, jonka päätteeksi keräännytään pihalle, jossa pappi siunaa kirkkoväen ja koreissa mukana tuodut pääsiäisruuat. Oppilaat otetaan opistoon ilmoittautumisjärjestyksessä. Hedelmäkuivakakku kuorrutetaan paksulla sokerikuorrutteella. – Usein innostus lopahtaa alun jälkeen, mutta täällä ollaan pitkäjänteisiä, sanoo Esko. – Lasten hupia on syödä päältä kuorrute, nauraa Larisa. Nämä rumpalin perustaidot ovat niitä, jotka hallitaan siinä vaiheessa, kun opinnot musiikkiopistossa ovat suunnilleen puolessa välissä. Makkarat tehdään itse ja ne joilla on oma piha ja sikoja, uhraavat possun pääsiäispöytään, kertoo Hanna. – Musiikki on tärkeää ja se tuo iloa kaikille. Elli käy pianotunneilla Kuhmolassa, jonne hän pääsee äitinsä kyydillä. Kuhmoisissa voi opiskella viulun, pianon, rumpujen, harmonikan ja kitaran soittoa sekä laulua ja musiikinteoriaa. huhtikuuta 2023 5 ” Lasten hupia on syödä päältä kuorrute. Pääsiäispöydälle aiotaan kattaa erilaisia perinnevehnäsiä, joita leivotaan pääsiäiseksi paljon. – Yksi pääsiäisvehnäsistä leivotaan niin, että hiivalla kohotettu taikina kaulitaan levyksi. Kirkonmenojen jälkeen tervehditään toisia: ”Kristus nousi kuolleista.” Siihen kuuluu vastata: ”Totisesti nousi.” Ystävät poskisuudellaan. Levy voidellaan runsaalla voilla ja päälle ripotellaan paljon sokeria ja unikonsiemeniä. Perheen naiset yrittävät pidättäytyä lihaja maitotuotteista. Kananmunien maalaaminen ja koristelu on tärkeä pääsiäistraditio. Perheellä on hyvä olla Suomessa. – Riuska mies ei pärjää ilman lihaa, tuskailee Aleksii. – Harjoittelen välillä joka päivä ja välillä en. Kuhmoisissa annetaan opetusta monessa soittimessa muskarien ja soitinpiirien lisäksi.. Lauantai-iltana alkaa pyhä, eikä sen jälkeen saa enää tehdä töitä. ” Soittaminen antaa onnistumisen elämyksiä. Tänä vuonna pääsiäisen vietossa on tärkeintä perinneruuat ja yhdessäolo
KLO 21 Tervetuloa Kukkoon! LAUANTAINA LIVEMUSIIKKIA EURORAUTA OY VARASTOMYYNTI ma–pe 9–17, la 9–14 p. . 03 874 590 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET (SEO:n vieressä) Taulunmäentie 1 SIEMENET (Kukat, yrtit ja vihannekset) TAIMIMULTA 30 L Sammalnapit 12 kpl alk. OBD 2 vianhaku ja –määritys. 200 kpl Hyvä valikoima ruostumattomia ruuveja PALAHUOPA musta 3 m 2 Kattoja alushuoparullat 5,90 5,90 32,90 32,90 14,95 14,95 6,90 6,90 /m /m 8,90 8,90 BIOLAN ECO 200 L Kompostikäymälä Huussikompostoija 3 kg 4,50 4,50 /pss /pss 3,95 3,95 4 pss 4 pss 3 pss 3 pss 5,90 5,90 /m /m 579 579 €€ PUUTARHAKALKKI 7,5 kg KEVÄTLANNOITE Plus 10 L 3 pss 3 pss 10 10 €€ 19,95 19,95 10 10 €€ VARJOSTUSVERKKO 10 m 2 Kukkamulta 12 L, 3 pss Ruukkusora 5 L Bio haavasuoja 300 g LINNUNPÖNTÖT KOTIKOMPOSTORI 230 L 8,50 8,50 5,00 5,00 3,90 3,90 10,90 10,90 alk. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790. . Tammitie 3, Padasjoki 03 551 2186 040 652 7141 w w w .p ad as jo en sa no m at . HUHTIKUUN KUPONKI-ILMOITUKSET Hyödynnä edut ja palvelut! Toritie 49, 17800 Kuhmoinen p. 13,90 13,90 PUUTARHAMULTA 40 L KESÄKUKKAMULTA 30 L 439 439 €€ tai Tori e 50, Kuhmoinen p. . WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. info 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla Padasjoen Kirjapaino PAINOPALVELUT LÄHELTÄ aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet. Ilmoitusaineistot 11.4. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 5. klo 10 mennessä: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi 045 636 3889 Soita E a! SIIVOUSPALVELUT KUHMOISTEN varaa kodin ja vapaaajan asunnon kevätsiivous ja pesu ikkunoille varaa autolle carteckovavahaus vie verhot matot peitteet pesulaan rengashotelliin aika . . 0,50 0,50 /pss /pss VAHAKANGAS 120/140 cm Pehmomatto 65 cm Huussikuivike 80 l TERASSIRUUVI rusk. 044 361 0135, khseiren@outlook.com HUHTIKUUN AJAN KAIKKI DENOVA PRO IHONHOITOTUOTTEET –10 % Edesniemi 46 Jämsä Kevääksi hiukset kuntoon! PARTURI-KAMPAAMOPALVELUT *Leikkauspalvelut *Hoitopalvelut *Kiharaja värjäyskäsittelyt *Kampaukset *Ripsien ja kulmien kestovärjäykset LAAJ LAAJA VALIKOIMA KOTIHOITOTUOTTEITA p. Lehti ilmestyy ensi viikolla poikkeuksellisesti torstaina 13.4. 040 725 2010 Hohka Parturi-Kampaamo Toritie 63, 040 740 6374 Kukat juhlapöytään tai tuliaisiksi! PYÖRÄHDÄ PÄÄSIÄISEEN KUKKIKSELLA KIIRASTORSTAINA TARJOAMME KAKKUKAHVIT klo 10–17 Lämpimä sti tervetuloa ! Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Hyvää pääsi äistä! KUHMOISTEN SANOMIEN TOIMISTO ON SULJETTU 6.–10.4. 045 189 8288 TRUBADUURI MIKA PELTONEN 15.4. vihr. . huhtikuuta 2023 Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. kevät! TO DO-lista Tässä voisi olla yrityksesi mainos! Ota yhteyttä: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi LIITY KUPONKI-ILMOITTAJAKSI EDULLISEEN KUUKAUSIHINTAAN! Ota yhteyttä: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS
040 740 6374 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Nopeat kaupat! p. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. 040 571 0327 henni@paijat-tili.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Vieraana psykogeriatrian erikoislääkäri Maija Savijärvi. Tuominen Tauno p. (sis. puhetta ikäihmisen mielenterveydestä. 040 72 666 28 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. KLO 9–10 Kuhmoisten torilla perinnetuote.fi Kuopion perinnetuote Sydänkerho ti 11.4.2023 KIRJASTON ALAKERRASSA klo 13. 050 526 4475 Lindroosin Sora Oy p. SULJETTU Teemme tilauksia tuona aikana. Peltonen p. 7.–17.4. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. p. 24%. näköislehden) 89 € 12 kk / määräaik. alv. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 __________________________ __________________________ PÄÄSIÄISMAANANTAINA klo 10–11 KUHMOISTEN TORILLA Pälkäneeltä parasta PERUNAA syöntiin ja siemeneksi säkeittäin sopivasti: Annabelle, Marabel, Siikli, Afra. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Tervetuloa! Jämsän työväenopiston Kuhmoisten osaston KEVÄTNÄYTTELY 6.4.–27.4.2023 Kuhmoisten kirjasto Oppilastöitä lukuvuoden kursseilta: kudonta, kirjonta, posliininmaalaus ja entisöinti. klo 12-14 Kuhmolassa, Toritie 57. 040 550 5556 / Sakke LIIKEHAKEMISTO __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Kiirastorstaina 6.4.23 ei Torstaitupaa. Tervetuloa. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. 040 547 5411 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Kuhmoisten Erämiehet ry. Tervetuloa! Remonttitaitoinen perhe ostaa autiotilan/huonokuntoisen mummonmökin. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. 040 540 9090 kai.kultalahti@hotmail.com Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. Seuraavalla kerralla 13.4.23 klo 12.15 Kuhmolassa kertoo toimittaja Katja Alatalo opinnoistaan ja työstään Kuhmoisten Sanomissa. Härmän Kuntoutuksesta ohjaaja kertomassa Kelan kuntoutuksista. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Hintoihin sisältyy alv. 0400 131 170, Kirkkotie 8 Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 0400 121 997 __________________________ KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 24 t. 6.–13.4. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi huolto. 0400 638 764 Ota yhteyttä ja lisää yrityksesi liikehakemistoon. ja Eurooppa OPASOL OY p. Ei meillä Muhkussa silti liikunta ole loppunut. Hyvää pääsiäisen aikaa tupalaisille! Pionin Kuhmoisten vertaistukiryhmän tapaaminen ke 12.4. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. arkisin klo 11-14 66..––1133..44.. 0400 852 532 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 0400 980 292 ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Kuhmoisten AA-ryhmä kokoontuu ke ja su klo 18.00 Rekolantie 1, Iltaruskon kerhohuone. 050 458 0532 Sarin Kotikahvila Toritie 52 • 040 565 2198 Avoinna ti–pe 9–16 LOUNAS TORSTAINA 6.4. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Kuhmoisten Sanomat Ilmoitusmyynti ja -valmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Valmis pdf-aineisto julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja valmistettavan ilmoituksen aineisto edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. huhtikuuta 2023 7 LOUNAAT NÄYTTELYT TORIMYYJÄT ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA Kuhmoinen klo 9-10 Tuoretta KARITSAA! 0400 872 461 SEURAT KOKOUKSET JOHAN ON MARKKINAT HALUTAAN OSTAA METSÄTONTTI TAI -TILA TEHIN ALUEELTA p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 040 586 7729 www.countryhelp.fi HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. TO 6.4. Nevala Onko alkoholi ongelma. Ilmoitushinnat 1.1.2023 alk. Samalla esitämme parhaimmat kiitoksemme väelle, joka on vuodesta toiseen jaksanut olla toteuttamassa nyt ohjelmasta jääviä tapahtumia toimitsijana tai liikkujana! Mäkimaan Muhku LLOOUUNNAASS aarrkkiissiinn kklloo 1111--1144 LOUNAS Kuhmoinen (03) 555 6382 Bbq kana TO ei lounasta PE–MA Mantelikala TI Pekoni-lihamureke KE Paprikakana TO Palvelemme pääsiäisenä 6.–10.4. TUOREITA KALAKUKKOJA Loimulohta, kylmäja lämminsavulohta, graavilohta ja -siikaa. VUOSIKOKOUS 23.4.2023 klo 16.00 Lehdesmäessä Salmijärventie 54. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka RAKENTAMISPALVELUT Kanuuna Oy Saunaja kylpyhuoneremontit, laattatyöt, sisäremontit ja sisustuskirvesmiehen työt. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. Ti 25.4. %) S. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. Petri Liehu p. 040 8271583 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 16,90. 044 244 9779 __________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Multaporkkanaa, sipulia, punajuurta ja lanttua. Piili Kuhmoinen p. virkistyskerhossa ukrainalainen iltapäivä. 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. Kotimaisia LOBOomenoita . to 6.30–18 la pe 9.00–18 su 8.00–18 9.00–18 ma 9.00–18 Nesteen väki toivottaa hyvää pääsiäistä kaikille! TOIMITUS Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 245 (LT-2021) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Myös pikkuhommat. Paikalla voi tutustua asiantuntijan opastuksella golfin salaisuuksiin. 0400 641 924 Harmoinen _________________________ Hieronta ja hermoratahieronta Kirsi Valkama p. tilaus 95 € ILMOITUSAINEISTO Toimittajat Katja Alatalo 040 716 8052 Arja Heinilä 045 635 5335 toimitus@kuhmoistensanomat.fi MÄKIMAAN MUHKU Kuhmoisten Seniorit ry:n huhtikuun tapahtumat K u h m o l a s s a k l o 1 2 : 11.4. 10%) 12 kk / kestotilaus (sis. erikoiskuljetukset/kotim. Lisätietoja: Pionin tsto, 045 875 1417 Arvoisat Liikkujat! Osin koronaviruksesta johtuen vuosikokouksemme päätti, että seuramme jättää historian havinaan vuodesta 1975 alkaen toteutetut, aina väkeä vetäneet pitkäperjantain ja kekrin liikuntatapahtumat. tapahtumat OPASOL OY p. Linnan Saneeraus ja Pelti Mitsubishi Electric RW25 050 320 1518, www.linnatuli.fi __________________________ __________________________ PUUTAVARAA Myydään polttopuuta ja sahatavaraa. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. juustoinen kanakeitto............8,90 lounasbrunssi... Esimerkiksi 13.5.1973 aloitettu äitienpäiväjuoksu maastossa tai maantiellä toteutetaan koronan aiheuttaman tauon jälkeen kevätkirmaisuna kylän vesistöjä kierrellen, Päijälän Pirtti kisakeskuksena. 050 913 6226 www.juhansahko.net KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15.00, ti, ke ja pe 9.30–13.00, to sulj. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Tilaushinnat 2023 (kotimaa) (sis. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Juoksu, tai kävely alkaa kello 15. Irma Kallio p. 0400 798 143 p. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. Vieraana Tetjana Melkin. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Päijät-Tili Toritie 44, p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen __________________________ Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. alv
Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 5. Voimassa 3.–9.4. Voimassa 3.–9.4. Kauden ensimmäisessä kilpailussa Ilomantsissa oli ajettavana kolme yli 50 kilometrin erikoiskoetta. Se ei kisaamista ole haitannut, ajaminen kun tulee vanhasta muistista. Kemijärven kisassa oikein nautin ajamisesta. Kerhon edustajista Petri Partala nappasi legendat-luokassa sekä sprintin kultaa että enduron hopeaa. Kotikaupungin kerho Lumikiitäjät ei kuulu Suomen moottorikelkkailijat ry:hyn ja mahdollista kisoihin osallistumisen seuran väreissä. Partalan ja Levelän tilanteesta erikoisen tekee se, että herrat asuvat Jyväskylässä. Vuokraajan on huolehdittava palstansa sekä sen lähiympäristön siisteydestä ja viihtyisyydestä. Luonnonmukaisten kasvinsuojeluja torjunta-aineiden käyttö palstaviljelyssä on sallittu. – Pienelle kerholle on iso juttu, että edustajia kisoissa on muualtakin. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten kunta tarjoaa viljelypalstoja vuokralle Rekolan alueelta Lammasmäentieltä. Vaihtelevaa, siellä on korkeuseroja, mutkia, kapeampaa ja leveämpää reittiä. Palstalla syntyvä puutarhajäte tulee kompostoida omalla palstalla. Kilpailussa on viimeisenä lajina kelkkacrossi, jota en ole ikinä ajanut, Partala kertoo. Vaikka eihän se sama ole kuin pohjoisen pojilla, jotka saavat ajaa metsään oman jäljen, Lehtonen sanoo. Partala voitti talven kaikki kahdeksan sprinttikilpailua. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com VALIO Aura sinihomejuustopala 170 g (14,71/kg) Perunalastut 300 g (3,33/kg) Rajoitus 3 ps/talous FORSSAN Majoneesija raastesalaatit 350-400 g (4,38-5,00/kg) Ei lounaseikä herkkusienisalaatti Coca-Cola Zero Sugar virvoitusjuoma 0,33 l tlk 15-pack (1,16/l) sis. Tarjolla on kahden kokoisia palstoja. Reitit kunnossa kisatreeniä varten Kuhmoisten reitit ovat kuluneena talvena olleet Lehtosen mukaan hyvässä kunnossa ja palvelevat myös kilpailuihin treenatessa. Tilanne on sama Lahdessa, jossa niin ikään asuu useampi Kuhmoisten moottorikelkkailijoita edustava kuljettaja. Kemiallisia aineita ei saa käyttää. Viljelijän tulee vastata maan muokkauksesta monivuotisten kasvien palstoilla. 2 KPL Plussa-etu –43 % ••••• Plussa-etu –37 % ••••• KASSI Suomalainen ruukkunarsissi 3 kpl/kassi 5 99 15PACK 15PACK AINO Kermajäätelöt 850-900 ml (3,70-3,92/l) Ei laktoosittomat, kesyttömät maut eikä kaurajäätelöt Rajoitus 1 erä/talous Plussa-etu –45 % ••••• Plussa-etu –26 % ••••• Plussa-etu –62 % ••••• Plussa-etu –21 % ••••• 3 KPL AUKIOLOAJAT PÄÄSIÄISENÄ: PE 8.30–18 • LA 8.30–21 • SU 10–18 • MA 10–18 PALVELU PELAA MA–LA 8.30–21 SU 10–18 Katja Alatalo Kuhmoisten moottorikelkkailijat pärjäsivät kuluneena talvena sekä moottorikelkkaendurossa että sprinttikisoissa hienosti. Jukka Levelä ajeli master-luokassa sprintin pronssille sekä endurossa sijalle neljä. – Karstulassa keskeytin ykköspätkän puolessa välissä, kun suksi osui puuhun ja vääntyi ihan propellille. – Lisäksi Kuhmoisten moottorikelkkailjoiden jäsenmaksulla saa ajoluvan kaikille Keski-Suomen reiteille, Partala kertoo. Raskaalla reitillä Lehtonen sijoittui kymmenenneksi. Kelkkailun kilpailukausi alkaa olla taputeltu. Viljelypalstan voi vuokrata joko yksitai monivuotisten kasvien kasvatukseen. – Ilomantsin enduro-kisassa voitin lahjakortin Tahkolle, joten lähden sinne koittamaan. huhtikuuta 2023 POIMI PÄÄSIÄISEN EDULLINEN OSTOSKORI Tilaa kotiinkuljetus: www.k-ruoka.fi Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, pehmeää lunta oli riittävästi, ja isoa pattia, kisassa sijalle seitsemän sijoittunut Lehtonen kertoi. Talousjätteiden kompostointi alueella on kielletty. Jos jäseniä on talvesta riippuen satakunta, ja heistä kymmenen ajaa kilpaa, se on prosentuaalisesti iso osuus, Jari Lehtonen sanoo. Huhti-toukokuun vaihteessa Tahkon rinteillä kurvaillaan yksittäinen kelkkakunkku-kilpailu, johon Petri Partala aikoo osallistua. Palstoja viljelyyn Milla Vahtila Kisakuskeja myös lähikaupungeista. 2 RS 3 KPL 3 50 10 00 7 99 15-PACK 15-PACK 8 99 Ilman Plussa-korttia 3,19 kpl Ilman Plussa-korttia/ 2,39 rs Ilman Plussa-korttia/ 6,15 kpl Ilman Plussa-korttia 12,99 15-pack Ilman Plussa-korttia 12,49 15-pack Ilman Plussa-korttia/ 2,65 ps KALAONNI Suomalainen lämminsavustettu kirjolohi Vakuumipakattu Rajoitus 2 pkt/talous ERÄ! KALATUKKU ERIKSSON Tuore kirjolohifilee Vakuumipakattu, C-leikkuu, Suomi/Ruotsi HINNAT VOIMASSA KE–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. Lisäksi kerhoa edusti kymmenkunta muuta kuskia. Sprinttikisoja hän ei kiertänyt. Riittävästi lunta, isoa pattia Lehtonen itse sijoittui enduron masters-luokassa sijalle yhdeksän. pantit 2,25 Rajoitus 2 erää/talous Coca-Cola Original virvoitusjuoma 0,33 l tlk 15-pack (1,36/l) sis. – Meidän reitistö on hyvää harjoitusmaastoa. Kuhmoisissa asuvia aktiivikuskeja on pari vuosikymmentä kisoja kiertänyt Jari Lehtonen sekä hänen sukulaispoikansa Tuukka Lehtonen. Palstan voi varata joko kunnan nettisivujen kautta löytyvästä linkistä, tai täyttämällä paperilomake teknisessä toimistossa. pantit 2,25 Rajoitus 2 erää/talous 12 95 1 00 19 90 5 00 KG PS KG 2 KPL Voimassa 5.–8.4. Petri Partalan kelkkaharrastusta kiusasi tänä talvena lumipula. Kunta tekee muokkauksen yksivuotisten kasvien alueilla