Tuomarityöskentely oli tehokasta. Tuomariston henkilökohtaisten makumieltymysten ohella juoman tuoksu ja väri vaikuttavat arviointiin. Sahdinteon raaka-aineita ovat ohraja ruismaltaat sekä maun antajana kataja. Sahtia on tehty jo tuhannen vuotta Sahti on suomalainen suodattamaton pintahiivaolut, jota on valmistettu tiettävästi yli tuhat vuotta. f Sivu 3 Kuhmoinen kiepsahti kesään. Kilpailusahtien arviointi Tuomariston työskentely sujui nopeasti ja määrätietoisesti. Viime vuonna parhaimman sahdin Suomen mestaruudesta kisasi 55 tekijää eri puolelta maata. – Helpointa oli ensimmäiselle ja viidennelle sijalle tulevien valinta. Vuoden kesäkuhmoislainen Jukka Kuikanvirta f Sivu 5 Anne Tanhula voitti Kuhmoisten sahtimestaruuden tiukassa kilpailussa Tiina Siikanen Tiina Siikanen Kuhmoisten avoin sahtimestaruus ratkottiin perjantaina Sahanrannassa. Maun pehmeys oli kärkikolmikolla yhteinen ominaisuus. Erot kärkikolmikossa olivat varsin pieniä, mutta voittaja löytyi kuitenkin pienin makueroin. Voittajaksi nousi tänäkin vuonna Anne Tanhula. – Yhteisessä kerrostalokeittiössämme sahdit valmistuvat, mutta resepti pysyy kyllä toiselta visusti salassa, Tanhula toteaa. Sahtimestari Anne Tanhula matkaa seuraavaksi SM-kilpailuihin Janakkalan Turenkiin. Mestaruus on hänelle jo seitsemäs ja kolmas peräkkäinen. Väriltään kilpailusahdit olivat lähellä toisiaan. kesäkuuta 2017 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Mökkisauna paloi Ansiolahdella f Sivu 3 ” En ole koskaan tavannut toista perhokalastajaa Päijänteen iltayössä. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 24 2017 67. Kilpailun vastuullisena järjestäjänä toimi Sahtija olutseura Perakko, jossa on jäseniä reilut 40 oluen ystävää. Tanhulan ja Lavoniuksen kotona mela onkin asustanut jo useita vuosia. vsk Keskiviikkona 14. Eronteko välisijoista oli jo vakeampaa, totesivat seitsenhenkisen tuomariston jäsenet lähes yhteen ääneen. Toiseksi ylsi, myösseitsemän kertaa mestaruuden voittanut, Jouko Lavonius. tapahtuu aistinvaraisesti. Voittajasahtia tuomaristo luonnehti miedon tuoksuiseksi, pehmeäksi ja makeaksi mutta myös pirteäksi. Kuhmoisten sahtimestari saa perinteisesti haltuunsa melan kiertopalkintona. Tiina Siikanen Kiepsaus-kulkue sai Toritien jalkakäytävät täyttymään katsojista. Voittajan selvittyä pääsivät myös kilpailua seuraamaan tulleet perakkolaiset maistelemaan sahdeista oman suosikkinsa. Kolmanneksi parhaan sahdin valmisti Paula Ilomäki. Tänä vuonna mestaruutta tavoitteli viisi sahdinvalmistajaa
Ja museokortti, mikä loistava keksintö ja tietenkin toisen Rytsölän veljeksistä ideoima. Mistä sai Niilo Suojoki suuret näkynsä erämaaateljeen rakentamiseen, Riihigalleriaan, joka on jalokivi tunnelmaltaan ja huokuu syvää rauhaa; mistä voimaa toteuttaa näkynsä ilman rahaa ja jo huonokuntoisena. Mistä se rohkeus ja ilo harrastajien keskuudessa, että he tuovat näyttelyyn töitään pelkäämättä pilkkaa tai vähättelyä! Mistä Joka aittaan, notkoon, navettahan nousee kesänäyttely Keihäänkärkes kukaties oli kotoisin Enni Idin luomisvoima, vaikka aviomiehensä yrittivät häntä suitsia ilkeilläkin tavoin; kesäisin seuran auki pitämä Enni Idin mökki kukkii kaikissa väreissä huonekaluja myöten. Toukokuun voittajakuvaksi puolestaan äänestettiin Tapani Vaskisalon Auringonlasku. Presidentti Trump peräsi “Make America great aagain!” Me voimme sanoa “Keep Finland great forever!” KOLUMNI Sohvi Koskinen PÄÄKIRJOITUS 14.6.2017 f Aurinko nousee 3.33 f Aurinko laskee 23.05 Onnea nimipäivänä! Tänään Pihla, Kielo To Moona, Viena, Vieno Pe Päivi, Päivikki, Päivä La Urho Su Tapio Ma Siiri Ti Into Ke Ahti, Ahto Viikon tärpit f Kesäpäivänseisausta vietetään tasan viikon päästä. Vuoren laella oleva pöytäryhmäkin kaipaisi kipeästi uusimista, jotta eväiden syönnille olisi kunnon paikka. Edellisen kerran kävin Linnavuorella kymmenen vuotta sitten museologian, arkeologian ja historian opiskelijoista koostuneen ryhmän kanssa. f Lauantaina Kulkee Vetten halki -hanke risteilee erakon saareen eli Koreakoivuun. Ovathan monet tulleet kaukaa kuntaamme viihdyttääkseen meitä taiteellaan. Juro kansa, pyh, umpimielinen kansa, pöh! Suomi kukoistaa kesäisin ja on luontonsa kanssa yhtä, sisukas, alati uudistuva ja ravinteikas sielulle ja mielelle. Sillä pääsee jo kolmeensataan kohteeseen korttia vilauttaen. Tämä toistuu toivomuksena jatkuvasti myös kirjaston näyttelyitä järjestettäessä. Tapani Vaskisalo. Siitä kerrasta jäivät mieleen huikeat maisemat. Linnavuori on yksi niistä Kuhmoisten upeista kohteista, joita hyödynnetään aivan liian vähän. Aika hullu ajatus, eikö vaan, kas; nyt Mänttä tunnetaan taidekaupunkina koko Suomessa ja on must-listalla, minne pitäisi mennä. Mistä kumpuaa se säteilevä tarmo, jonka tuloksia saamme kesä kesän jälkeen ihailla. Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat.fi ” Mistä kumpuaa se säteilevä tarmo. Päivittäisiä opaskierroksia Linnavuorelle ei varmasti kannata järjestää, mutta muiden Kuhmoisten kesäisten tapahtumien yhteydessä olisi oiva tilaisuus järjestää vuorelle tunnin tai kahden visiitti. Sehän on ainoa, mikä jää näytteille asettajalle muistoksi ja mielen piristykseksi. Ja niissä kaikissa on kesänäyttely! Talven pimeinä aikoina on suunniteltu ja käytetty lukemattomia tunteja valmisteluun, maalattu hehkuvia maisemia, kukkia, jaettu vuoroja näyttelyn aukipitoon, valmistettu käsitöitä, mietitty kahvion kuvioita. Kuvat olivat esillä ja koko koulun väen äänestettävissä kuukausittain sähköisessä näyttelyssä koululla. Meillä Kuhmoisissa on myös paljon näyttelyitä kesäisin, joihin toivoisi ihmisten pistäytyvän ja kirjoittavan sen jälkeen vieraskirjaan nimensä ja ehkä Lukiolaisten toukokuun kuvaksi äänestettiin Tapani Vaskisalon kuva Auringonlasku. Kevään kuvasatoa eli parhaita kuvia on esillä kirjastossa kesäkuun toisella viikolla. Tarinat ja historia eivät kuitenkaan herää eloon, ellei ole ketään, joka niitä kertoisi. Huhtikuun voittajakuvaksi äänestettiin koululla Ida-Kaisa Larisen valokuva Vene ja talas. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 14. Juuri muuta mieleen ei jäänytkään, sillä ilman asiantuntevaa opasta Linnavuoren mysteerit eivät avautuneet. Päivä on nyt pisimmillään! f Rakastu kesäyöhön! Lauantain luonnonpäivä houkuttelee yöpymään ulkona. Vielä huikeampi idea olisi panostaa teemapäivään ja tuoda vuorelle muutama muinaisasuihin pukeutunut näyttelijä. Isojärven kansallispuistosta on jo onnistuttu pienillä asioilla, tehokkaalla markkinoinnilla, kursseilla ja kahvilalla luomaan houkuttava kohde erilaisille kävijöille. Ida-Kaisa Larinen Suomi on kesänäyttelyiden maa ja hienoa niin. Sunnuntaina ihastelimme Päijälän Linnavuoren löytöjä ja huikeita maisemia asiantuntevan oppaan johdolla. KesäSuomi, varsinkin itsenäisyytensä sadan vuoden virstanpylväällä, pursuaa näyttelyitä ja tapahtumia kenen tahansa tulla ja kokea, ja suuri osa vieläpä maksuttomia tai mitättömällä pääsymaksulla. Linnavuori on käyty tarkkaan läpi, kirjaimellisesti hammasharjalla penslaten, mutta jospa sammalmättäiden alta sittenkin löytyisi vielä lisää keihäänkärkiä tai koruja. Linnavuoressa olisi aivan varmasti mahdollisuuksia samaan. Useimmat suomalaiset pitävät itseään jurona ja umpimielisenä kansana, mutta onkohan tuo enää totta. SUOMI 100 Lukiolaisten huhtija toukokuun kuvat Lukiolaisten huhtikuun kuvaksi äänestettiin Ida-Kaisa Larisen kuva Vene ja talas. kesäkuuta 2017 jotain kommentteja kokemastaan. Kuhmoisten sanomat Kuhmoisten lukion junioreiden Kuvat ja kulttuurit -kurssilla toteutetiin kevään aikana tänä vuonna vietettävän Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi valokuvausprojekti teemalla Minun maisemani. Upea vuori puhuu niin paljon puolestaan, että pienikin panostus voisi poikia isoja juttuja. Lyhyenläntä ja usein aika sateinen suvi saa suomalaiset matkustelemaan kotimaassa kiireettömästi ja poikkeamaan valtaväyliltä varsin eksoottisiinkin paikkoihin. Ensimmäiset löydöt Linnavuorelta tehnyt Hannu Kilpinen sai histo rian tuntumaan niin elävältä, että jokaista sammalmätästä alkoi katsoa uusin silmin. Eniten ääniä saaneet kuukauden kuvat on julkaistu Kuhmoisten Sanomissa, ja sivistystoimi on lahjoittanut jokaiselle voittajakuvan kuvaanneelle palkinnoksi kaksi elokuvalippua Kuhmolan elokuvanäytöksiin. Mikä ihme sai Mäntän anomaan Euroopan kulttuuripääkaupungin arvoa kaikkien fiinien kaupunkien kuten Vilnan, Turun ja muiden rinnalla. Kirjoittaja on Kuhmoisten kirjastonhoitaja. Omatoiminen matkailija löytää Linnavuorelta toki hienot maisemat, ja vuoren muutamat opastaulut ovat onneksi nykyään kunnossa. Teemassa maisemaa ajateltiin laajasti – perinteisen maisemakuvan lisäksi mukana olivat esimerkiksi mielen maisemat ja harrastukset
Yleisistä pönttöpesijöistä kirjosieppoja on hieman viime vuotta enemmän ja talitiaisia vähemmän. Iso kuoriainen päätyi J-P Lehtisen hyönteiskokoelmaan, ja lajikin löytyi helposti. Uudelleen päästiin vauhtiin vielä illalla, kun Kairankulkijat heitti paluukeikkansa Kuhmolassa. Vihtiläinen Sirkus Tähti oli pystyttänyt telttansa Kuhmolan viereen, ja viihdytti yleisöä parituntisella esityksellä. Omia ehdotuksiaan kesäkuhmoislaiseksi sai keväällä antaa kuka tahansa, mutta yleisö toivoi vielä enemmän vaikutusmahdollisuuksia. Harvalukuisista pesijöistä leppälintuja on selvästi viime vuotta vähemmän, mutta varpusia enemmän. Kuhmoisissa pönttöbongaukseen on osallistuttu tähän mennessä tulleiden tulosten mukaan neljässä paikassa, joissa mukana on ollut yhteensä 7 bongaria. Kesäkuhmoislaisen valinnassa oli tällä kertaa muKiepsauksessa oli tarjolla sirkushuvia ja sankoja kana Kuhmoisten Yrittäjien lisäksi Kuhmoisten vapaaajan asukkaiden yhdistys. Mukana olivat tällä kertaa samassa veneessä istuneet yrittäjät, Kuhmoisten korpisudet eli partiolaiset, 40-vuotisjuhlaa viettävä Rosellin puukkopaja ja viime vuoden enduromestari Juho Kaitanen. Anna Karhila Pilvipoutainen, sopivan lämmin sää hemmotteli tänä vuonna Kiepsauksen kävijöitä. Palo syttyi iltapäivällä kello kahden aikaan. Koko maan alustavien tulosten mukaan yli puolet linnunpöntöistä on asuttuna. – Kuhmoisissa on Suomen kauneinta luontoa ja varsin mukavia ihmisiä, Vuoden kesäkuhmoislainen Jukka Kuikanvirta ylisti. Kuhmoisten Sanomat Tuomo Lavonius toi Kuhmoisten Sanomien toimitukseen näytille harvinaisen kookkaan kovakuoriasen. Palju, puukot ja partiolaiset Kiepsauksen toinen odotettu hetki on ehdottomasti Kiepsaus-kulkue. Satamassa ihasteltavana oli vanhoja autoja. Palo on saanut todennäköisesti alkunsa lauteiden alla sijainneesta sähköllä toimivasta lämpövaraajasta. yleisöstä ehdotettiin. Kolmatta kesää kiertävässä sirkuksessa esiintyi sekä kotimaisia että kansainvälisiä sirkustaitureita. Perässä tulivat ihanat, saippua kuplia puhaltavat naiset paljussa. Se löysi saajansa vasta neljännellä arvannostolla, sillä kolmelle ensimmäiselle arvalle ei löytynyt torilta omistajaa. Mökissä ei ollut palon syttymishetkellä ketään, mutta tuttava huomasi alkavan palon nopeasti. kesäkuuta 2017 Anna Karhila Hilpeimmät ilmeet kulkueessa ja sen katsojissa nostatti Eläkeliiton Kuhmoisten yhdistys, joka oli panostanut myös pukeutumiseen. Kuoriainen oli pudonnut Poikkijärven Rekolanrannassa olleesta katiskasta laiturille hauen mukana 8. Mökin omistajat toimivat ripeästi ja saivat paikalle hyvin nopeasti jauhesammuttimia. Anna Karhila BirdLife Suomen järjestämä vuosittainen pönttöbongaus järjestettiin viime viikonloppuna. Pönttöjä havainnoinnissa oli mukana yhteensä 15 000. Kesäkuhmoislaista voisi äänestää Kiepsauksen odotetuin hetki oli ilman muuta kesäkuhmoislaisen kaste. Kiepsaus-tori täytti Toritien taas pitkälle pankin ja kirjaston eteen saakka. Kansainvälisiä tähtiä ja vanhoja autoja Perinteisen markkinaja toritunnelman lisäksi Kiepsauksessa oli tarjolla tällä kertaa sirkushuvia. SuurJämsän Moottoriklupi järjesti samaan aikaan Jämsässä perinteiset Perinnepäivät, ja siihen liittyvä museoikäisten moottoripyörien, kuorma-autojen ja henkilöautojen ajelu kävi suorittamassa yhden tehtävärastin Kuhmoisten satamassa. Palokunta sai palon sammumaan, eikä tapauksesta aiheutunut henkilövahinkoja. Uimataidon lisäksi se on hyvä lentäjä. 500 ämpärin erä loppui alle tunnissa. Kulkueen kenties leveimmät hymyt aiheutti Eläkeliiton Kuhmoisten yhdistys, joka lasketteli Toritietä rollaattoreilla. Anna Karhila. Pesinnät ovat havaintojen mukaan yleisesti viime vuotta selvästi myöhäisemmässä. Pesintä on ohitse ja poikaset lähteneet suuremmassa määrin vasta kottaraisella. kesäkuuta. Tuloksia voi ilmoittaa vielä sunnuntaihin saakka. Tällä kertaa vilinässä näkyi erityisen paljon punavalkoisia ämpäreitä, sillä Kuhmoisten kunta jakoi punakahvaisia I love Kuhmoinen ämpäreitä ilmaiseksi. Pönttöjä heillä oli bongauksessa mukana yhteensä 34, ja niistä 23:ssa todetPönttölintujen pesinnät myöhässä tiin pesintä. Sirkus Tähden esityksessä nähtiin muun muassa taikureita ja temppuileva kissa. Markkinatorilla levittäytyi tuttuun tapaan Kuhmolan torilta aina Osuuspankin ja kirjaston eteen. Jättisukeltaja löytyi katiskasta Jättisukeltaja kasvaa yli neljän sentin mittaiseksi. Kiepsausta varten valmiudessa ollut palokunta pääsi paikalle niin ikään nopeasti. Muilla lajeilla on edelleen haudonta tai pesäpoikasvaihe meneillään. Mukana kulkueessa oli myös antiikkihuutokaupan sähköauto, Kuhmoisten moottorikerho sekä letka tuunattuja, vanhoja ralliautoja. Markkinatorilla puolestaan esiintyivät tampereenkiälisiä uutisia toimittavat Hönttä ja Toippari. Torilla, satamassa ja koko keskustan alueella riitti vilinää aamusta pitkälle iltapäivään. Pönttölintujen pesintöjä bongailtiin alustavien tulosten mukaan kaikkiaan 1 800 paikassa ympäri Suomen. Alkusammutuksesta huolimatta palo oli tuolloin jo kriittisessä vaiheessa, sillä lämpö oli sulattanut muovipintoja muuallakin mökissä. Jättisukeltaja on rauhoitettu, sillä se on Euroonpan Unionin alueella harvinainen. Vanhimmat ajoon osallistuneet autot olivat 1920-luvulta. Kuhmoisten yrittäjillä puolestaan oli arvonnassa hulppea palkinto, Harmonia-kalusteen valmistama pihapöytäryhmä. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 14. Tulos on täsmälleen saman kuin viime vuonna. Kyseessä on jättisukeltaja, jota tavataan Suomessa Eteläja KeskiSuomen suurissa järvissä. He tyhjensivät saunaan oven raosta kaikkiaan neljä jauhesammutinta, mikä hillitsi hieman Mökkisauna paloi Ansiolahdella voimakasta paloa. – Voisiko kesäkuhmoislaisen valinnasta järjestää yleisöäänestyksen samaan tapaan kuin Jämsässä äänestetään Jämsän Äijää ja Ämmää. Torille Päijänteen vedellä valeltavaksi saapui tällä kertaa niin iso mies, että Kuhmoisten Yrittäjien puheenjohtaja Eija Heinosen oli pyydettävä tätä polvistumaan kastetta varten. Anna Karhila Anna Karhila Kuhmoisten Sanomat Ansiolahden suunnalla paloi lauantaina mökin yhteydessä ollut sauna. Nesteen ja Sisustustarvikkeen auton lavalla mainostettiin puolestaan tärpättejä ja lantrinkeja
Lautamieskäsittelyyn voidaan viedä asioita, joissa rangaistuksena on ehdollinen tai ehdoton vankeustuomio. Lautamiestyössä asiat ovat selkeitä, kunnallispolitiikassa ne ovat paljon monimutkaisempia. Tää lahja kallis taivahan, tää parhain aartehemme on pyhä sana Jumalan, sen saimme omaksemme. – On tärkeää, että oikeuslaitoksessa voi olla mukana myös maallikkonäkemys. Letut ja hillo maistuivat kaikille, ja haitarimusiikki toi mukavia muistoja mieleen. Ei haitannut, vaikka runo kertoi elokuusta, tässä kesäkuun hetkessäkin oli taikaa, iloa jonka sai sydämeen tallennettuna mukaansa. Talvella asukkaat kuntoilevat sisätiloissa. Maallikko voi ajatella, että ehdollinen vankeus ei ole riittävä. Sillä kuollessaan hän ei ota mitään mukaansa eikä hänen rikkautensa astu alas… mahtavinkin ihminen, jolla ei ole ymmärrystä on verrattavissa eläimiin, jotka hukkuvat. Lautamies on käräjäoikeuden maallikkotuomari. mahtanut mennä vikaan. Alkuarastelun jälkeen asukkaat ryhtyivät innokkaasti tutustumaan liikuntavälineiden toimintaan. Äidille lapset ovat aarteita, lastenlapset kultaakin arvokkaampia. Kesällä kuntotuokioita tullaan viettämään viikottain uusia ulkoliikuntalaitteita hyödyntäen. Ja kivet kalliimmatkin on Sen rinnalla vain multaa. Luottamushenkilöura jatkui yli kolmekymmentä vuotta Kuhmoisten kunnan ja seurakunnan eri tehtävissä. – Rangaistusten koventamisesta keskustellaan myös. Arja Kuninkaan ura luottamustoimissa alkoi 70-luvun alussa pian Kuhmoisiin muuton jälkeen. Asiat valmistellaan perusteellisesti, päätös ei useinkaan hovissa muutu. Viime vuosina asia menee lautamieskäsittelyyn yhä harvemmin. Minun aarteeni oli etsittävä hyllystä ja kuunneltava mitä ne ovat, ne aarteet, minunkin aarteeni. Hänet pyydettiin vaalilautakunnan jäseneksi Kylämälle. ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Huom! Juhannusviikolla suljemme ovet ke 21.6. Lapsilla yksin, yhdessä tai vanhempien kanssa, on hyvin yleisenä harrastuksena pokemonien jahtaus. Paikalle oli saapunut iso joukko, lähes kahdeksankymmentä senioria viettämään kaunista kesäpäivää ja seurustelemaan asukkaiden kanssa. Sitä voi silti ajatella käsittelytilanteessa, mikä on Toimitathan 28.6. Asiat ovat selkeitä, toisin kun kunnallispolitiikassa.. Sanakirja selventää: aarre on kätketty varasto rahaa tai kalleuksia. Oikeusoppineet pitävät järjestelmää jo vanhentuneena. Sanotaan, ettei kuolinpaidassa ole taskuja. Käräjäoikeudessa he toimivat puolueettomina maallikkotuomareina. Tiina Siikanen Viidentoista vuoden työskentely lautamiehenä johti herastuomarin arvonimen myöntämiseen. Vierellä ohjaamassa Irma Nyrhilä. Fysioterapeutti Piia Arrenius ja viriketoiminnan ohjaaja Elina Sihto ohjasivat ja avustivat Päijännekodin asukkaita laitteiden turvalliseen ja oikeaan käyttöön. Hetki oli aarre. Liikuntavälineitä Päijännekodille Aarteen etsintää Lapsille yksi kesän mieluisimpia leikkejä on aarteen etsintä. Sunnuntain psalmiteksti sanoo saman meille jokaiselle, olimmepa sitten rikkaita tai köyhiä. Lautamiesmenettely saattaa loppua Viime aikoina on keskusteltu lautamiesjärjestelmän lakkauttamisesta. Tehtävän päättyessä Kuninkaalla on edelleen vahva luottamus suomalaiseen oikeusjärjestelmään. – Hankimme nämä kuntoilulaitteet testamenttilahjoituksena saaduilla varoilla, kertoo kotihoidon esimies Irma Nyrhilä. Lautamiehen tuomarinvalan Kuningas vannoi helmikuussa 2001. Päijännekodin ympäristöön on lisäksi sijoitettu useita liikuntaan aktivoivia opasteita. Laitteet on hankittu kotimaiselta Lappset Group Oy:ltä, joka tunnetaan laadukkaiden liikuntavälineiden valmistajana kaikenikäisille. Seniorit ilahduttivat lettukesteillä Päijännekodin ja Veljestuvan asukkaille oli tarjolla mukavaa ohjelmaa myös edellisenä päivänä. Tiina Siikanen Mirja Viillolla on entuudestaan voimistelijataustaa, ja pyöräytinlaudan käyttö sujuikin häneltä vauhdikkaasti. Mikäli istuva tuomari katsoo, että asiassa on hyvä olla maallikkonäkemys, hän kutsuu koolle lautamiehet. ilmestyvään lehteen tulevan ilmoitusaineiston ajoissa. Taivasten valtakuntaa, elämää Jumalan yhteydessä, verrataan aarteeseen, jota kannattaa etsiä ylitse kaiken muun. Se tekee toiminnan myös läpinäkyväksi yleisölle. Uusilla laitteilla voivat tulla harjoittelemaan kaikki kunnan asukkaat. Kuhmoisten seniorit kokoontuivat grillin ääreen lettukesteille asukkaiden ja jäsentensä iloksi. Eri välineitä yhdistellen voidaan tehdä monenlaisia harjoitteita. Nykyisin aikuisilla, usein lasten kanssa, on hyvin suosittua aarteen etsintää geokätköilyn nimellä. Se on kuitenkin vakava rangaistus, josta tulee merkintä rikosrekisteriin. Tiina Siikanen Päijännekodin kuntotuokiossa päästiin viime keskiviikkona harjoittelemaan upouusilla liikuntavälineillä. Piha-alueelle on asennettu tilavasti useita, erityisesti seniori-ikäisten käyttöön soveltuvia laitteita. Kokoontumisia oli alussa kuukausittain. Luen sunnuntain tekstejä, joissa puhutaan katoavista ja katoamattomista aarteista. – Käsiteltävät asiat on pystyttävä unohtamaan. Ps.49:16.21 Olen suunnattomasti nauttinut viime päivien linnunmaitoisista kesäpäivistä: tuoksuista, väreistä, leppeästä tuulesta, lintujen laulusta, luonnon rauhasta. kesäkuuta 2017 SANAN KULMA Riitta Hellqvist Kirjoittaja on eläkkeellä oleva seurakunnan lapsityönohjaaja ja kesäkuhmoislainen. Kysymykseen, ovatko tapaukset jääneet vaivaamaan, Kuningas toteaa. Nuorten tekemät rikokset ovat silti aina surullisia eikä oikein pysty käsittämään rikoksen polkuja. Minun aarteeni on anteeksiantamus minun aarteeni on ristisi Herrani minun aarteeni on Jumalan rakkaus minun aarteeni on nyt Jeesus Mestari Jeesus Mestari. Maine, kulta ja kunnia, talo ja tavarat; nämäkö ovat niitä tässä ajassa tavoiteltavia mutta katoavia aarteita, joita ei saa mukaansa kun aika jättää. Ajattelen, että me ihmiset olemme kaikki aarteita, niin sinä kuin minäkin, olen suuri ihme, kallisarvoinen helmi, jota Kristus etsii ja iloitsee löytäessään. Mieleeni nousee lapsuudesta Runebergin virren sanat: On meillä aarre verraton, Se kalliimpi on kultaa. Aarteen etsintää sekin, tavallaan. – Vähän kyllä jännitti aluksi, myönsi Inkeri Huusko. Lautamiehet valitsee kunnanvaltuusto. Aarre on myös arvokas tavara tai asia. Yökävely tyttärien kanssa läheisellä pikkulinnamäellä, entisellä kalmisto paikalla, oli henkeä salpaavan kaunis: oranssinen täysikuu purjehti näköpiiriimme eteläisellä taivaalla, auringon laskun värit takana ja ilma täynnään kielon tuoksua. Kaikesta ihanasta, jota Luoja on luonut iloksemme. Arja Kuningas on toista mieltä. Arja Kuninkaalle herastuomarin arvonimi Tiina Siikanen Lautamiehenä toimiminen on ollut Kuninkaan mielestä näköalapaikka. Lautamieskokoonpanossa on yksi lainoppinut puheenjohtaja ja kaksi lautamiestä. Kutsu tulee puhelimitse, ja asia käsitellään tässä ja nyt -periaatteella suullisesti ilman ennakkovalmisteluja. ”Teetkö mummi meille taas aarreleikin, jotta pääsemme etsimään.” Aarre, pienikin, on ihana löytää. Vanha vk 162:1 Nina Åström on tulkinnut todella kauniisti Hilma Aaltosen koskettavia runoja. ...tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani… tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen. Tarjolla on muun muassa pyöräytinlauta, jousilauta, olkapäätreeni ja erilaisia astinlautoja, joilla asukkaat voivat ylläpitää toimintakuntoaan. Mieli virittyi kiitokselle, Eino Leinon Nocturnen tunnelmiin. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 14. klo 13 ja olemme avoinna seuraavan kerran ma 26.6
Sunnuntain retkellä mukana oli myös ensimmäisestä löydöstä eli keihäänkärjestä tehty rekonstruktio. – Löysin ensimmäisen keihäänkärjen vuoren päältä 1983 ja lähetin sen Museovirastoon. Tapahtumassa pääsee kokeilemaan pärekaton valmistusta ja heinän keppiämistä eli seipäille laittoa perinteisin menetelmin. Piikkipallon pala Ukrainasta Linnavuoren laelta on löytynyt keihäänkärkien lisäksi koruja, kirveitä, kuolaimia, hevosille tarkoitettuja jääkenkiä eli viskareita, putkilukon avain, keritsimet sekä puukkoja ja nuolenkärkiä. Vainajat jäivät vuoren laelle, eikä sinne enää uskallettu mennä. Perheen esikoispoika Aulis oli silloin 20-vuotias ja Allan 12. Yksi mielenkiintoisimmista löydöistä on ruoskan päähän kiinnitetyn piikkipallon kappale. Paikasta tuli tabu, Kilpinen kertoo. Pienoismalli on näytillä Kuhmoisten aseja varusmuseossa. Vuoren laella oleva pöytäryhmä on kuitenkin jo puolittain hajonnut. kesäkuuta 2017 Risto Ojala Kiepsauksen aikaan teki maakuntakomppanian marssiosasto käynnin Kuhmoisten sankarihaudoilla. Hannu Kilpinen on koonnut Linnavuoren löydöistä albumin. Osasto asetti sinivalkoisen ruusun sankarihaudan muistomerkin juureen. Marssiosastoa johti kapteeni Janne Jukarainen (48), joka oli viimeistä päivää komppanianpäällikkönä. Osastoa oli haudoilla vastassa talousneuvos Allan Flinck ja Kuhmoisten sotaveteraanien puheenjohtaja Jussi Seppälä. Esineet on kuvattu löytöpaikoillaan, osa myös konservoituna. Kissakulman nuorisoseura, 100-vuotias yhdistys sekin, huolehtii siitä, ettei näyttelyvierailla pääse nälkä yllättämään. Keramiikkaa Linnavuorelta ei ole löydetty, ja luutkin ovat hajonneet. Pettuleivän tekoakin esitellään. Se on kuitenkin kaikille avoin käyntikohde, joka tarjoaa historiansa lisäksi upeat maisemat 45 metriä alempana sijaitsevan Saaresjärven yli ympäristöön. Harjunsalmen kylällä on jo perinteeksi muodostunut Kilpisen opastama käynti Linnavuorelle. Juhlapäivää vietetään 1. – Siinä on taidettu ajatella, että näillähän ette enää keittele, yleisössä ollut Ilmo Laaksonen veistelee. Tilaisuudessa julkaistaan myös seuran 100-vuotishistoriikki, jonka voi hankkia paikan päältä. Olin apuna kaivauksissa ja käytännössä löysin myös muut esineet, Kilpinen kertoo. Hänen kanssaan matkassa olivat vääpeli Jarkko Pynnönen ja ylikersantti Toni Takala. Parempaa opasta olisi lähes mahdoton saadakaan, sillä Hannu Kilpinen on löytänyt metallinpaljastimensa ja sitkeytensä ansiosta lähes kaikki linnavuorelta esiin kaivatut esineet. Flinck kertoi, että hänen 14. Mukana järjestelyissä olivat Keski-Suomen reserviläisjärjestöt, maakuntakomppanian sitoutuneet reserviläiset ja muut vapaaehtoisen maanpuolustuksen järjestöt Kuhmoisten Sotaveteraanien puheenjohtaja Jussi Seppälä (toinen oikealla) luovuttaa Kuhmoislaiset kenttäharmaissa -teoksen marssiosaston johtaja Janne Jukaraiselle. Lottopotilla tekisi paljon Tarkkaan tutkittu Linnavuori on nykyään muinaismuistolain nojalla rauhoitettu, eikä siellä saa omin päin kaivaa tai kajota maahan. joulukuuta 1939 kaatunut veljensä Aulis Flinck oli talvisodan ensimmäinen kuhmoislainen kaatuMaakuntamarssi vieraili Kuhmoisissa nut. Vuorelta tehtyjen radiohiilija termoluminenssiajoitusten perusteella on todettu, että vuorta käytettiin vuosina 1050–1270. Tarkemmat tiedot MTKKuhmoinen 100-vuotisjuhlasta löydät yhdistyksen ilmoituksesta ensi viikon lehdessä. Kuhmoisten kotiseutuyhdistys, kunta ja seurakunta uusivat Linnavuoren opastaulut 11 vuotta sitten. Puisten rakennelmien jäänteitä ei ole vuorella säilynyt, mutta asiantuntijat ovat olettaneet, että sellaisia on siellä ollut. Seppä on paikalla takomassa, samoin mehiläistarhuri välineineen. Päivän juhlaluennossa kerrotaan seuran värikkäistä vaiheista. Uunikiveyksiä on vuoren laella toistakymmentä, ja siellä on pystynyt asumaan lähes 100 ihmistä. Maatalousnäyttely juhlistaa MTK:ta Hannu Kilpinen on piirtänyt linnavuoren löydöistä havainnollisen kuvan. Tässä on ollut ympärillä hirsirakennus, ja tuonnempana on kiviä, joissa tasainen puoli on ylöspäin, joten tässä on ollut kivilattia. Metallisten kattiloiden palasia sen sijaan on löydetty rei’itettyinä. Yleisölle on tarjolla monipuolinen ohjelma, ja paikalle kannattaa tulla koko perheen voimin. Perheen nuorelle väelle on tarjolla omaa ohjelmaa, kuten poniajelua, esterata keppihevosilla ratsastaen ja luontopolku. Keski-Suomen laajunen maakuntamarssi järjestetiin Suomen juhlavuoden kunniaksi. Illalla on vuorossa juhlatanssit Torpalla. Kuhmoisiin kolmen miehen polkupyöräosasto polki Längelmäeltä. Puolitoista viikkoa myöhemmin (23. Hannu Kilpinen on rakentanut pienoismallin, johon on hahmoteltu mahdollisen hirsivarustuksen yksityiskohtia. – Jos kyläyhdistys saisi lotossa jättipotin, tänne voisi järjestää vaikka mitä, osallistujat pohtivat. heinäkuuta 2017 Kissakulman Torpalla maatalousnäyttelyn merkeissä. – Reunassa kulkee vallituksen kivijalka. – Löytöjen määrä viittaa siihen, että Linnavuori hylättiin hävityn taistelun jälkeen. Näyttelyssä esitellään entisajan työkaluja, mukana on myös konetyönäytöksiä nykymenetelmillä. Hannu Kilpinen. Vastaava käynti tehtiin samana lauantaina kaikille Keski-Suomen 38:lle sankarihaudalle. joulukuuta) kaatui Auliksen ystävä Teuvo Uuhiniemi. Seppälä kertoi vierailijoille, että talvisodassa kuhmoislaisia kaatui 58 ja jatkosodassa 148, yhteensä 206, joka oli noin 7 prosenttia silloisista pitäjän miehistä. Risto Ojala Anna Karhila Linnavuoren kuvetta kiemurtava polku tasaantuu hieman ennen vuoren lakea kattilamaiseksi painanteeksi, jonka reunoja kiertää monin paikoin sortunut lohkareikko. Kuhmoisten paikallisyhdistys on yksi Suomen vanhimpia maataloustuottajien yhdistyksiä. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 14. Vastaavia on löydetty lähimpänä Ukrainan alueelta. Tavallisen kulkijan silmä ei erota paikassa välttämättä mitään, mutta oppaanamme ollut Hannu Kilpinen tietää, mitä paikalla on ollut. Anna Karhila Linnavuoren löydöt kiinnostivat Tiina Siikanen Maataloustuottajain oma paikallinen etujärjestö, MTK-Kuhmoinen, täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Jussi Seppälän vieressä on Allan Flinck, Jukaraisen vieressä puolestaan marssille osallistuneet Jarkko Pynnönen ja Toni Takala. Retkeläisten yhteinen toive olikin, että vuoren mahtava potentiaali löydettäisiin paremmin. Löytöjä tehtiin kolme kesää kestäneiden kaivausten aikana enemmän kuin miltään muulta linnavuorelta Suomessa, peräti 340 esineen verran. Se ei ollut pysyvästi asuttu, vaan pakopaikka, johon kokoonnuttiin vaaran uhatessa
Kuhmari etsii Kuhmoisten tunnelmallisinta saunaa Anna Karhila Sijaitseeko pihasaunasi suloisesti puiden kätkössä, tai onko se upealla paikalla järven rannalla. Silti olemuksesta puuttuu kaikki glamour. Hänen aikanaan tilalla oli muuan muassa 400 kanan kanala. fi. kesäkuuta saakka sähköpostilla osoitteeseen toimitus@kuhmoistensanomat. Arosusi viihtyy Kuhmoisissa Kisaan voit osallistua sisätai ulkokuvalla. Vuosikymmenien aikana Kuikanvirta on todennut, että Päijänteen hauet käyvät kiinni ja syövät melkein mitä tahansa. Vuosia sitten hän teki fantasia-vieheen sukkahousuista, jotka hän kietoi ohuen vaijerin ympärille ja laittoi mukaan painon ja koukut. Siltä ajalta ovat varmasti peräisin omat arvoni ja ajatukseni sekä rakkaus Kuhmoisten luontoon. Helsingissä syntynyt Jukka Kuikanvirta vietti 2-vuotiaasta saakka kesät Kuhmoisissa. heinäkuuta ilmestyvässä Kuhmoisten Sanomien numerossa. Kuva voi olla ulkotai sisäkuva, tärkeintä on, että saunan tunnelma välittyy katsojalle. Nautin ihmisten seurasta, mutta vaellan mielelläni luonnossa yksin, Kuikanvirta kuvailee itseään. Oli hupaisaa olla 10 vuotta nuorempien aliupseerien komennettavana. Toisaalta hän nauttii pitkistä retkistä yksin Päijänteellä, Isojärven kansallispuistossa tai Kuhmoisten kylien etäisimmillä syrjäseuduilla. Samaan aikaan hän suoritti opintojaan ja teki harjoittelua Mikkelin keskussairaalassa kirurgian apulaislääkärinä. Paikan historia on kuitenkin pitkä, sillä Kuikanvirran äidin vanhemmat ostivat sen 1900-luvun alussa. En ole koskaan tavannut toista perhokalastajaa Päijänteen iltayössä. Nykyään Kuikanvirta tekee vapaaehtoistyötä Aseman Lapset ry:n Walkerstoiminnalle, kahdelle mielenterveysjärjestölle sekä Itä-Afrikan Kehityspankille, joka kehittää syrjäisen maatalousalueen terveyspalveluita. Voit myös lähettää kuvan postissa tai tuoda sen Sanomien toimitukseen. – Olen kuin Herman Hessen Arosusi. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 14. Raha ja maine eivät ole koskaan houkutelleet minua. kesäkuuta 2017 – Ei tarvitse uskoa, mutta Päijänteen ahne hauki kävi sukkahousuviritykseni kimppuun ja jäi kiinni koukkuun. Tai onko saunasi sisältä erityisen kaunis tai tunnelmallinen. Mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta hän valmistaa perhoja ja uistimia itse. Kala tarttuu vaikka sukkahousuihin Kuhmoisissa Kuikanvirran voi tavata kylän miesten kanssa munkkikahvilta Nesteeltä. Aluksi perhe vietti ajan hengen mukaisella huvilalla kesiä, mutta 1920-luvun puolivälissä heistä tuli lopulta kokonaan kuhmoislaisia, ja vaatetusalan liikkeet Helsingissä ja Turussa jäivät muun suvun hoitoon. Myöhemmin ura vei Kuikanvirran lääketeollisuuden teknologian pariin ja uudelleen ulkomaille, muun muassa Japaniin ja Ranskaan. ” Jos voisin itsekkäästi valita, asuisin mieluiten roskiksessa. Täti kertoi, ettei sellaista paikkaa ole tarjolla, mutta sialle, hevoselle ja kanalle on kyllä paikat. Musiikki on niin ikään tärkeä osa elämää.. – Kun kuhmoislaiset isännät kuulivat, että täti aikoo pitää tilaa yksin, he epäilivät ja kävivät tarjoutumassa isännän paikalle. – Minua on ajanut aina tieteen tekemisen hulluus, eikä oma arvomaailmani olisi sallinut rahantekoa. Vankka hahmo tuo mieleen lähinnä joulupukin, ja verkkainen, synnynnäisen tarinankertojan puhe lumoaa, onpa aiheena sitten lääketieteen tutkimus tai kertomus siitä, kuinka käy, kun putoaa Päijänteen selkävesillä soutuveneestä. – Hän sanoi, ettei minusta tule kunnon lääkäriä, minä teen sinusta tutkijan. Seksologi ja vapaaehtoistyöntekijä Suomeen Kuikanvirta palasi 28-vuotiaana. – Tyyninä kesäiltoina heittokalastan perhoilla siikoja. – Armeija-aika aikuisena miehenä oli yksi elämäni hauskimpia jaksoja. Haukia Kuikanvirta välttelee. Kuvia voi toimittaa 28. Asunnon lattialla odotti ukaasi puolustusvoimilta – unohtunut ja monta kertaa lykätty varusmiespalvelus olisi suoritettava, muuten Kuikanvirrasta tulisi sotilaskarkuri. Kuikanvirran koti on nykyään Helsingissä, mutta Kuhmoisissa kuluu lähes kaikki vapaa-aika. Uransa hän on luonut kansainvälisissä yliopistoissa lääketieteellisen huippututkimuksen ja myöhemmin lääketeknologian parissa. Kilpailuun voi osallistua toimittamalla saunasta kuva Sanomien toimitukseen. – Jos voisin itsekkäästi valita, asuisin mieluiten roskiksessa. Lypsyopit Kuhmoisista Arosuden luonteen vuoksi Kuikanvirta paljastaa Kuhmoisten kesäpaikkansa sijainnista vain sen, että se on Ruolahdella. Usein mukana on vapa ja viehe, sillä Kuikanvirta on intohimoinen viehekalastaja. Mieluisimmat saalit ovat kuha ja järvitaimen sekä mojovan kokoinen ahven. Vanhemmat kuhmoislaiset muistavat miehen parhaiten Jukka Virtasena, mutta sukunimi vaihtui elämän myötä. Anna Karhila Vuoden kesäkuhmoislaiseksi lauantain Kiepsaustorilla kastettu Jukka Kuikanvirta on suurten vastakohtien mies. Kerran New Yorkin reittilento odotti minua kentällä, kun lensin minuuttiaikataululla entisen lennonjohtajan kanssa pienkoneella Mikkelistä Helsinki-Vantaan ison terminaalin eteen. Ison rahan tekeminen olisi uran eri vaiheissa ollut helppoa, mutta Kuikanvirta jätti sen mahdollisuuden yhteistyökumppaneilleen. Täti opetti hänet ratsastamaan, metsästämään, lypsämään ja jopa lahtaamaan kanoja. 1950-luvulla tilan otti hoitaakseen Kuikanvirran täti, joka kehitti maataloustuotantoa. – Se oli omituinen jakso elämässä, jonka elin puoliksi Yhdysvalloissa ja puoliksi Suomessa. Anna Karhila Kuhmoisten Aristoteleeksi itseään kutsuva Jukka Kuikanvirta lukee paljon, varsinkin englantilaista ja irlantilaista runoutta. – Nautin Kuhmoisissa olosta jo silloin suunnattomasti. Pääasia on, että sauna sijaitsee Kuhmoisissa. Tieteen tekemisen hulluus Kuikanvirran ajatusmaailmasta kertoo paljon se, että viimeiset vuodet ennen eläkkeelle jäämistä hän teki tavallisena opettajana Metropolia ammattikorkeakoulussa. Parhaat kuvat julkaistaan 5. Aivotutkijana uransa tehnyt Eränkö veti lääketieteen opinnot aloittaneen Kuikanvirran sivuun ja marssitti hänet anatomian ja fysiologian laitoksen sokkeloihin omaan työhuoneeseensa. Puolen vuoden opintojen jälkeen Kuikanvirralla oli jo assistentin paikka laitoksella. Liitä kuvan mukaan yhteystietosi, sillä paras kuva palkitaan kesäisellä tuotepalkinnolla. Sitten elämä vei hänet tutkimusryhmän mukana tutkijaksi Yhdysvaltain yliopistoihin. Kuhmoisten Sanomat etsii kesäkuun ajan Kuhmoisten tunnelmallisinta saunaa. Hänen elämäntarinansa kulkee kummallisten, jopa epäuskottavien vaiheiden kautta. Tiedemaailmaan Kuikanvirran repäisi silloin Suomen kansainvälisesti tunnetuin biolääketieteen tutkija, professori Olavi Eränkö. Samalla neurofysiologian tutkijasta tuli myös Suomen tunnetuin seksologi
Toimittaja Päivi Hotokka perhevapaalla Toimittaja Tiina Siikanen 045 635 5335 tiina.siikanen@ kuhmoistensanomat.fi JOHAN ON MARKKINAT www.kuhmoistensanomat.fi _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 LIIKEHAKEMISTO ________________________________________________________________________________________________________________________________________ Paikallislehti tavoittaa, luithan tämänkin... 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 0400 798143 p. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Sipiläinen 0400 350 623 Takasenlahden yksityistien VUOSIKOKOUS pidetään la 1.7.2017 klo 13. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. Hintoihin sisältyy alv 24%. kesäkuuta 2017 KOKOUKSET TORIMYYJÄT Tehin yksityistien VUOSIKOKOUS 2.7.2017 klo 13.00 Hienosella. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 0400 635 634 tai p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 050 913 6226 www.juhansahko.net Katon pesu-, huoltoja maalaustyöt. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. sähköpostilla 3.7.2017 mkhame@luukku.com RUISLEIVÄN TAITAJAA etsitään Kuhmoisissa Perinteisen hapanruisleivän tekijöille järjestetään kisa. Ark. 0400 497 873 RIEKER, Pomar, Arcopedico ym. klo 17 Virolahdessa, Virolahdentie 486, 17850 Pihlajakoski. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. lämmintila + autot. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Kolarikorjaukset ja -maalaukset Paavolankatu 4, Jämsä p. Hitsattavat huovat ja peltikaton asennukset. (sis. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Työsaappaita. Tilaushinnat 2017 (kotimaa) (sis. 010 257 1201 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Erilaisia sukkatarjouksia: urheilusukat 10pr/10€. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Hoitokunta/ H. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 68 e 12 kk / määräaik. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Peltonen p. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi _ KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Miesten reisitaskuhousuja, taskullisia liivejä, caprihousuja, verkkopaitoja, T-paitoja rintataskulla, boxereita ym. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Ennakkoilmoittautuminen ja lisätiedot Eila Lius 041 454 1415, 5.7.2017 mennessä. 050 461 7575 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. METSÄÄ 15 ha Kuhmoinen, Puukkoinen Kotarinne 291-409-1:38 Lisätietoja: Mikko Häme 040 5400 641 Tarj. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. Naisten kesätunikoita ja -puseroita, joustofarkkuja, erilaisia caprihousuja, yöpaitoja. 040 185 2727 mikapiilonen@wippies.fi MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Irma Kallio p. klo 18.00 ?. ja liiteri n.70m2 Hyvä maakellari. CA Väritek Oy 050 326 0046 UUNITUORETTA MUSTAAMAKKARAA TORILLA KLO 9 KESKIVIIKKOISIN JA LAUANTAISIN TERVETULOA! MYYDÄÄN Ok-talo 1240 m2 tontilla. 0400 121 997 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. Hoitokunta Pihlajalahti-Virolahti tiekunnan VUOSIKOKOUS pidetään ke 28.6. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike, S&A Rauta Oy Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. tilaus 74 e Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Maksuunpanoluettelo on nähtävillä Virolahdessa 14.-28.6.2017. (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. erikoiskuljetukset/kotim. klo 12 (näyttö tuntia ennen) Huutokauppalista/kuvat nähtävillä sivuilla huutokaupat.com Vihta vai vasta. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 20 v. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. kok. Kävely-, ORTOKENKIÄ, työsandaaleja, KUOMAlenkkareita (myös tarralla), NOKIAN KUMISAAPPAITA. – Ihan sama, kunhan se juhannussaunassa on.. Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 24 t. Järjestäjänä Kuhmoisten Kätevät ry Nesteellä HUUTOKAUPPA Lauantaina 17.6. 3h+k+s+ph+wc n. Hoitokunta TOIMITUS Toimittaja Anna Karhila 040 358 1888 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 0400 353 886 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT AR-MI Clean ay 045 120 9378 / Arja ja Mia armiclean@luukku.com SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. Syyslahti TAPAHTUMIA TORITUN SEPÄNMÄELLÄ (Langantie) ke 21.6.2017 klo 16.00 Marketta Mäntysen taidenäyttelyn avajaiset Jouko Latvan taontaa pajalla klo 18.00 Yhteislaulutilaisuus Sakari Suomalaisen johdolla Eljas Liehun harmonikan soittoa pe 23.6.2017 klo 18.00 Juhannusjuhla (taidenäyttely avoinna museolla) klo 19.00 kokko syttyy (säävaraus) Taidenäyttely avoinna heinäkuun ajan sunnuntaisin klo 11-14 Tervetuloa! Toritun kyläyhdistys Hei! Tervetuloa yhteiselle lauluhetkelle Kalholanniemeen ke 21.6. Piili Kuhmoinen p. Ilmainen kustannusarvio. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 tuija.kaki-lahtinen@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2734 (LT-2014) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Kisa on la 8.7.2017 Kuhmolassa. Syyslahdessa, Takasenlahdentie 75. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Tähän voivat osallistua kuhmoislaiset ja kesäkuhmoislaiset leivän tekijät. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Hp. tapahtumat OPASOL OY p. Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. 014 716 119 / 0400 551 162 HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1201 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. 040 547 1511 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 Hautakivien oikaisut Mika Piilonen p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. p. p. 55000 € Päijälänraitti 24, Kuhmoinen Tied. 90m2 Ulkorak.osit. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 14. alv 24%) Etusivulla 1,85 e /pmm Tekstissä 1,61 e /pmm Takasivulla 1,69 e /pmm Seurapalsta 2,31 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. 0400 638 764 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. Hintoihin sisältyy alv 24%. LOPUT TURVAKENGÄT -50% AAMUTOSSUJA runsas valikoima! Kimmon Kenkä Kankaanpää KENKÄMARKKINAT TORSTAINA 9-17 KUHMOISTEN TORILLA Huom! Kuhmoisten torilla to 15.6. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Petri Liehu p. 0400 852 __________________________ Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p
Se lievittyy yleensä seuraavalla kerralla. Kalevalaisen jäsenkorjaajan nimikkeen saaminen edellyttää vähintään kolmensadan harjoitteluhoidon tekemistä ja näyttökokeen suorittamista. Meillä kuhmoislaisilla hyvinvointialan yrittäjillä on hyvä yhteishenki ja toista autetaan. – Itsestä huolehtiminen on tässä työssä tärkeää. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 14. Omaa kuntoaan Ahokas pitää yllä monipuolisesti liikkumalla. Keho käydään läpi kokonaisvaltaisesti – Hoito aloitetaan käymällä koko keho läpi jalkapohjista aloittaen. Asiakkaat hakeutuvat Kalevalaisten jäsenkorjaajan hoitoon esimerkiksi alaselän kipujen, niskavaivojen tai erilaisten vammojen aiheuttamien kiputilojen vuoksi. Jäsenkorjaajan opintojen ohella Ahokas opiskeli hierojan ammattitutkintoa Jämsän ammattiopistossa. Jo varhain hän palveli asiakkaita vanhempien huoltoasemayrityksessä. Pientä paranemiskipua voi esiintyä, kun aineenvaihdunta lähtee liikkeelle. Yrityksen perustaminen oli Heli Ahokkaalle luonteva siirto. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! ERÄ! KULTA KATRIINA OLVI HK VILJAPORSAAN ATRIA Grillisalaatit ja coleslaw 4,29-5,00/kg Kahvit pannuja suodatinjauhatus myös tumma paahto, tummempi tumma ja luomu, 450-500 g 6,00-6,66/kg, raj. Hoito on hellävaraista ja turvallista. Kalevalaisen jäsenkorjauksen hoitotulokset vakuuttivat aikanaan omalla kohdallani. Kalevalainen jäsenkorjaus on perinnehoito, jossa tarkastellaan koko kehon tilaa kokonaisvaltaisesti. kesäkuuta 2017 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI MAANANTAINA 19.6. Kippari 1 49 PKT 9 00 3 PKT 1 00 PLO 2 99 RS UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 15.-18.6.2017 ellei toisin mainita. – Hyvin tehty työ kantaa eteenpäin. Koulutuspaikkakin oli jo valmiina, mutta opiskelu jäi sillä kertaa. KehoHuoltamo nimen taustalla on Heli Ahokkaan vanhempien elämäntyö huoltoasemayrittäjinä. Yrittäjän arkeen Ahokas suhtautuu luottavaisesti. Hoitojärjestystä voi verrata talon remontointiin. Hoidettavaksi voi tulla myös ilman akuuttia vaivaa, pelkästään rentouttavan olon aikaansaamiseksi. Oma yritys, KehoHuoltamo aloitti toimintansa kesäkuun alussa. Hoidon idea perustuu ihmisen koko tukirakenteen kineettisen ketjun eli liikeketjun tasapainottamiseen mobilisaatiokäsittelyn avulla. 1 erä/tal. Monimuoto-opiskelu kestää kolme vuotta, jossa teoriajaksot ja käytännön harjoitusjaksot vuorottelevat. Välillä pitää käydä kollegan luona hoidettavana. Kuhmoinen klo 9-10 GRILLIHERKKUJA! 0400 872 461 Heli Ahokas huoltaa kehoa Tiina Siikanen Heli Ahokas pohti jo 25 vuotta sitten alan vaihtamista hierojan ammattiin. Tiina Siikanen Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 3 00 2 PKT -14 % PLUSSA-KORTILLA Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 3,65 pkt (7,30-8,11/kg) 3 PKT -40 % PLUSSA-KORTILLA Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 2,49 pkt(4,98/kg) 2 PKT Voimassa 1.6.-2.7.2017 2 PKT -14-23 % PLUSSA-KORTILLA Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 1,75 rs (5,57-5,83/kg) ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen muikku! Päivän hintaan. – Tuntuu, että olen nuorentunut monta vuotta löydettyäni uuden suunnan työelämässä. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Muikkukukkolevy tuoreista muikuista 17 95 KG Voimassa 4.5.-2.7.2017 ARLA Meijerivoi 500 g, 3,00/kg, normaalisuolainen, raj. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Kalevalainen jäsenkorjaus toi avun omiin ja läheisten liikuntaelinvaivoihin. Yksittäisessä nivelessä tapahtuva liikkeen vaikutus ulottuu läpi koko liikeketjun, jalkaterästä ihmisen ylimpään niveleen aina leukaniveleen asti. Uskon, että asiakkaani kokevat samoin. Nyt Heli Ahokas on saanut opinnot päätökseen. Kehokin tarvitsee monipuolista huoltoa. Kattoa ei kannata korjata, ellei perustus ole ensin kunnossa. Hoitotulokset olivat niin hyviä, että Ahokas innostui uudelleen hyvinvointialan työstä. Ahokas hakeutui Kalevalaisen Jäsenkorjaajan opintoihin Kansanlääkintäseura ry:hyn. – Hoitokertoja on hyvä ottaa kolme kertaa. 0,20 (0,84/l) HK CAMPING Grillimakkara 400 g, 3,73/kg Kasslerpihvi 450 g, marinoitu, 6,64/kg 3 00 2 RS Voimassa PE-LA 16.-17.6. Virvoitusjuomat 0,95 l, sis. pnt. 1 erä/tal