Letkan kärjessä, valkoisessa avoautossa, istui tämän vuoden Kesäkuhmoislainen, joka on Mari Lättilä. Veera Malmivaara, Sanaz Hassani ja Simeoni Juoperi edustivat jokainen jyväskyläläistä osaamista, ja taitoa heiltä tosiaan löytyi. Silvio sai muutamat rohkeat astumaan esiin ja zumbaamaan yleisön edessä. Lavalla jaettiin kukkia monelle taholle. vsk Keskiviikkona 15. Haastattelu löytyy myöhemmin lehdessä. Kaikki kolme tanssijaa ovat harrastaneet katutansseja nuoresta, he myöskin opettavat lajeja sekä kilpailevat. Muutamat rohkeat yleisöstä uskaltautuivat kaikkien eteen lavalle zumbaamaan Silvion johdolla. Myyntikojujen ja Kuhmolan alueen lisäksi Sahanrannassa oli paljon nähtävää. Sahtimestarikin sai palkintonsa. Upealle punaiselle info-kojulle etsitäänkin nyt nimeä, ja ehdotuksia voi tehdä kesäkuun ajan. Taustalla Sanaz Hassani sekä Veera Malmivaara. Tuomariston mielestä kisan maistuvinta sahtia oli valmistanut Jouko Lavonius. Kuhmoisten Sanomien päätoimittaja Vesa Koivu kävi pokkaamassa lahjan 60-vuotiaan paikallisehden edustajana. Juho Heikkilä käytti Parkour-näytöksessään hyväkseen Kuhmolan pihan elementtejä. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 1,50 € N:o 24 2011 61. Hitaimmat eivät ehtineet melkein edes kääntää päätään, kun mies jo kierroksensa tehnyt ja palannut takaisin lavalle. Torimyyjiäkin oli saapunut paikalle runsaasti, ja tapahtumia riitti muutenkin joka puolella keskustaa. Perinteisessä Kiepsauskulkueessa oli taas iloista ja värikästä menoa erilaisin kulkuvälinein ja asustein. Ainoat kylmät väreet saatiin aikaiseksi huikaisevilla esityksillä, joita Kuhmolan pihalle asennetulla lavalla nähtiin toinen toisensa perään. Juho Heikkilä oli mies paikallaan, tai itse asiassa liikkeessä. Rantaan oli tuotu erilaisia hevosvoimia aina poneista lentokoneisiin. Kiepsauskansaa liikutti myös Zumba. Kunnalle uusi info-koju Anne Heusala piti kunnan puheenvuoron, ja samalla paljastettiin pressujen alta kunnan uusi info-piste. Kiepsauksessa 60-vuotiasta Kuhmoisten naisvoimistelijoita edustivat 9–10-vuotiaat tytöt rytmikkäällä esityksellä. Esimerkiksi Lahdessa ohjatuilla parkour-tunneilla käy noin 400 harrastajaa, joiden joukossa on muuten myös parisenkymmentä naista. Aurinko helli kiepsausväkeä Simeoni Juoperi näyttää, kuinka breikkaaja vetää. Lavan kestävyyttä pääsivät ensimmäisinä testaamaan katutanssijat. Loput katsojat tyytyivät keinuttamaan itseään hieman sivummalla rytmikästä liikehdintää katsellessa. Perälän selostaessa tapahtumia, Juho Heikkilä heitti voltteja, kiipesi vauhdilla pylvästä pitkin Kuhmolan toisen kerroksen ulkoparvekkeelle ja temppuili suihkulähteellä. Kiepsauskulkueen kärjessä kyyditettiin perinteisesti kesäkuhmoislaista, joka tänä vuonna on Mari Lättilä.. Jalkansa loukannut Perälä kertoo itse oppineensa lajia katsomalla netistä videoita, mutta varoitteli myös, ettei kaikkia temppuja kannata lähteä kokeilemaan ilman asiantuntijoiden opastusta. – Parkour on tyylikästä liikehdintää, jonka tavoitteena on liikkua pisteestä a pisteeseen b mahdollisimman suoraan, Perälä luonnehtii. Irma Kallio kukitettiin Kuhmoisten Yrittäjien puolesta hänen aktiivisesta toiminnastaan Kiepsauksen järjestämisessä. – Tavoitteena on pitää hauskaa ja jakaa omaa tietämystä eteenpäin, kuvailee breakdancea esittänyt Simeoni. Hetken oli jo pelko, että parkour-esitys jää näkemättä Sami Perälän loukkaantumisen vuoksi, mutta onneksi hänelle oli löytynyt hyvä sijainen. kesäkuuta 2011 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Henna Siponen Ei ollut kylmästä tietoakaan, kun Kuhmoinen Kiepsahti kesään lauantaina. Zumbaajat nauttivat selvästi piristävästä rytmihetkestä, vaikka lämmin ilma tekikin kuntoilusta varmasti hikisen ja rankan. – Tämä ei ole kilpailulaji, tarkoitus on ylittää itsensä, Perälä selvittää
Leikattava on, muuton tulee sanomista, siitäkin! Itikat, ötökät ovat tarpeelliset mm. Sataa päivän, sataa toisenkin. Jos ei muuta, niin on liian tyyntä tai tuulista! Ei ole kohen koskaan! Vaan – käännetäänpä asiat päinvastoin! Jos meitä hellisi koko kesän n. Paikkakunnan parasta ajatellen panen myös suuria toiveita kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Maliniin, joka näyttää aloittaneen tehtävässään kaikin puolin fiksusti. toukokuuta juoksi voitokkaasti Kössin jälkeläinen 7-vuotias ori Vikkeni, ohjissa Antin tyttärenpoika Hannu Torvinen. Olen hyvin iloinen – ja olen varma, että kaikki lehden lukijat ovat panneet merkille, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Malin on myös ottanut tavaksi käyttää lyhyitä puheenvuoroja, joissa hän kertoo kunnan vireillä olevista hankkeista ja kuntaa odottavista haasteista, esimerkiksi vuokrataloyhtiön taloudesta. Kolmantena päivänä ja huokaillaan, kun aina sataa, kylmäkin on. Peipposparvi pelmahti pihamaalle, kohta jo västäräkki juoksi nurmella, keikutteli katonharjalla. Kunnan tehtävät ja paikallislehden eivät ole samat, mutta molempia yhdistää yksi yhteinen päämäärä, paikkakunnan hyvinvointi. kasvien pölytyksessä, lintujen ruokana. Jos joku tietää hyviä ötökänkarkoitustaikoja tai tanssiesityksiä, niin suurella kiitollisuudella otamme vihjeistä vaarin. Mitä se nyt on pääskyn kakka ikkunassa! Tahi siitepöly pihapöydällä. Se tarttuu kaikkialle. Matkana oli 2 100 m, ja ohjissa tuttu Juha Utala. Kärryillä oli tällä kertaa Tapio Perttunen. Eipä tulisi hyttynen iholle, ei purisi paarma pakarasta. Kun näin on, olen ihmetellyt sitä aiheetonta ahdistelua ja nälvimistä, mitä Kuhmoisten kunnan luottamushenkilöt kohdistavat minuun ja tekemääni lehteen. Tietysti naapuri väärään aikaan, kiusatakseen, kaivaa kovaäänisen leikkurinsa esille ja jyrää tuntitolkulla nurmikkonsa priimakuntoon! Kiukuttaa. Eihän tätä kukaan kestä! Puhumattakaan heistä, joilla silmät kutiavat, nenä vuotaa hatsiih sniiff, ja kurkkua kuivaa köh köh. Ja käsitän niin, että kunnanjohtaja Heusalan huomaavaisuus Kiepsaus-torin lavalla lauantaina tarkoittaa, että myös kunnan puolelta ollaan samalla kannalla. – Saarijärven reitin vedet ovat erittäin huonossa kunnossa, eikä lupaviranomainen ole ottanut huomioon EU:n IPPC-direktiiviä lupien myöntämisessä. Tallin voittokone Backhack kohtasi voittajansa Turussa V75-raveissa 27. Entävä sitten inisevät itikat, pörisevät ötökät ja muut ökkömönkijäiset. Sen sijaan kunnan puolella valmistelun julkisuus aiheuttaa aivan arkista päänvaivaa: milloin hankkeen tai päätösehdotuksen valmistelu on niin pitkällä, että se voidaan julkistaa. Siis annetaan auringon paistaa, sateen kastella, tuulen tuivertaa. Linnutkaan eivät taida mokomaa syödä! Tietääkö joku. Pitkän, kylmän, kunnon talven jälkeen koitti viimein kevät ja kesä. Ei antaisi metsä marjaeikä sienisatoa. Kössi. Hyviä ravituloksia RAVIT. Toiveistani piittaamatta ovat kesän ötökät sankoin joukoin orivarsojemme kimpussa, niiden kesälaitumella. Eikä aikaakaan kun pääskyset toivat kesän, löysivät pesäpaikkansa räystään alta ja jo ikkunaan pläjähti ensimmäinen ”tuotos”. Tamma kilpailee edelleen Hakkisen Jounin valmennuksessa, ja erinomaisen tuloksen takana ovat siis Jouni Hakkinen ja Katja Ampuja. Perusteena on se, että lupakäsittelyssä sivuutetaan humuksen vesistövaikutukset. Sitä käytettiin paljon myös siitoksessa, ja sen jälkeläisiä näkee vielä silloin tällöin starteissa. Vaan yksi on ötökkä, jolle en keksi järjellistä olemassaoloa! Hirvikärpänen! Joutaisi katoamaan koko eliö. Keltaisten kukkien – leskenlehdet, rentukat, leinikit, voikukat – aikana myös nurmikot kasvavat ylimittaansa. Eikö ole koskaan kohen. Ei haittaisi siitepöly, ei kukkisi kukkaset, ei kasvaisi tilli ryytimaalla, saatika vilja pellolla, peruna vaossa. Ihmeitä on luonto tulvillaan, tarkkaillaan, huomataan. toukokuuta. Minä lehden tekijänä ja lukijoiden edustajana tietenkin odotan, että lehti voi kertoa valmisteilla olevista hankkeista mahdollisimman varhain, että kuntalaisille jää aikaa ottaa kantaa heitä itseään koskeviin asioihin. Kuhmoisten Sanomat on paikkakunnan kannalta tärkeä laitos. kesäkuuta Kissakulman Unnasjärvellä. Kovasti olisi lintusetkin vähissä. Yhteistyötä tarvitaan, enkä ymmärrä, miksi sitä ei voitaisi tehdä keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä. Kuhmoislaisten kasvateista maailmalla näkyi muun muassa 5.6. kesäkuuta Lahden Jokimaalla 2 140 m, kilometriaika 1.16.4a. Olen ymmärtänyt niin, että yhteistyö Kuhmoisten Sanomien toimituksen ja kunnan viranhaltijoiden kesken sujuu mutkattomasti. Kamerat, joita on sijoitettu jokaiseen rakennukseen, kuvaavat sekä ulkoettä sisätiloja. Rihanna Kähö osallistui 11. Saammepa elää monimuotoisesta rikkaasta luonnosta kaikilla aisteillamme nauttien! Hyvää kesää itse kullekin! KOLUMNI Riitta Äikäs PÄÄKIRJOITUS 15.6.2011 Vesa Koivu MUUT MEDIAT Saarijärvi katsoo, että suomalaiset viranomaiset rikkovat turvelupia myöntäessään kolmea EU-direktiiviä. Joku vuosi taaksepäin Kuhmoisissa oli Antti Pasisella tallissaan huippuori K.K. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 15. Allergiset ovat erikseen! Ruohonleikkaajakin tekisi kenties mieluusti jotain muuta. Ruuna joutui siellä tekemään uuden kovan ennätyksen 1.15.0a. Odotan toiveikkaana jatkoa näille puheenvuoroille, ja toivon, että kunnan luottamushenkilöt ja kaikki muutkin aktiiviset kansalaiset ottavat mallia hänestä. Kauniit kevätpäivät muuttuvat kesän helteiksi. Kuormittava humus on jäänyt huomiotta, sanoo Saarijärven ympäristösihteeri Kalle Laitinen. Kukitettavana Kiepsauksen lavalla Esa Pohjola Leading Ladys Stable -tallin omistama Rihanna Kähö juoksi 30. Kiitän omasta ja toimituksen puolesta Kuhmoisen kunnanjohtaja Anne Heusalaa kauniista sanoista ja kukkasista, jotka hän Kiepsaus-torilla ojensi meille lehden juhlavuoden kunniaksi. Miten ihmeessä räystäspääsky löytää taidokkailla lennoillaan ne kaksisiipiset pienet hyönteiset, joita se lintukirjan mukaan käyttää ravinnokseen. toukokuuta Loviisan kesäradalla voiton 2 120 metrin matkalla, kilometriaika 1.17.1a. Saarijärvi haluaa turvehumuksen kuriin EU-kantelulla Yle.fi 30.5.2010 OLLIN MURINAT Henna Siponen Olli Vainio piipahti toimitukseen kertomaan, että koulukeskuksen alueella on nykyään nauhoittava kameravalvonta. Sijoitus oli sielläkin silti erinomainen eli toinen. kesäkuuta 2011 2 Kesän myötä kasvillisuus alkaa kukoistaa. – Ettei tule kenellekään yllätyksenä. Vermossa Anttilan Päivin kasvattama 3-vuotias ruuna Preston Savage, joka sijoittui lähdössään kolmanneksi, se on hollolalaisen tallin omistuksessa. Vastapestyt ikkunat hämärtyvät, pinnat paksun keltaiset pölyn peitossa. kesäkuuta Ylivieskan V75-raveihin ja sijoittui kovassa seurassa toiseksi 2 100 metrin tasoituslähdössä, tamman oma ennätys parani reilulla 2 sekunnilla ja on nyt 1.16 tasan. No, ei se mitään! Toinen jo harmittaa, ja kun joka ikkunaa koristaa pääskyn terveiset, toivoo mokomat siivekkäät suttaajat pippurimaahan. Aina löytyy uutta ja ihmeellistä. Koittaa siitepölykausi. Vikkeni asustaa ”kivenheiton” päässä Kuhmoisista, Luhangassa. Jyrki Lampela kameroineen pääsi näin lähelle säikkyä ritariperhosta 6. Tampereen Teivossa 31. Lehden päätoimittajana olen sitä mieltä, että me olemme tehneet hyvää lehteä, etenkin kun ottaa huomioon lehden voimavarat. – Erityisesti tarkkaillaan vuorojen käyttöjä, Vainio toteaa. Sietäisivät piikkeineen ja pitkine koipineen kuolla vaikka sukupuuttoon. Tuore esimerkki hyvästä käytännöstä on Kuhmoisten kunnan tiedote, jossa viikko sitten kerrottiin, että kunta on arvioimassa uudelleen suhdettaan yrityspalveluja tarjoavaan Jämsek Oy:öön. Hitsi, kun on kuuma, läkähdyttää, ei jaksa mitään! Tulee vilvoittava sade. Asiahan on vasta menossa päätökseen. Läpi mennessään kantelu saattaisi muuttaa koko Suomalaisen turvelupien myönnön. Hienoa, että kaikki Kiepsaustorilla olleet saivat myös kuulla kunnanjohtajan sanat. Voitto tuli myös 2. Ohjaksissa oli nyt Ari Moilanen. +22 asteen aurinkoinen, tuuleton, sateeton säätila, mitä meillä olisi. Kunnan päätösluetteloiden julkaisu ja tapahtuneen uutisointi ei ole mikään pulma
Lähiverkon ja kannettavien tietokoneiden avulla voidaan lukio-opetusta monipuolistaa ja laajentaa luokkahuonerajojen ulkopuolelle, esimerkiksi kirjastoon, yrityksiin, arkioppimisen ympäristöihin sekä verkkooppimisen ympäristöihin. Espoossa asuvan Lättilän molemmat vanhemmat ovat pitäjästä kotoisin. Mari Lättilä kävi myös rippikoulun Kuhmoisissa. Info-mökin nimi julkistetaan Kuhmoinen kuhtuu -päivillä, ja nimikilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan pieni palkinto. Ja jos hän keksisi, hän olisi jo siellä töissä. – IT-alalla oli vuosituhannen vaihteessa aika hullut ajat. – Olimme vähän kuin ITalan siivoojia. Kuhmoisten kunnanhallitus päätti ottaa osaa Jämsän selvitykseen ja nimesi työryhmään hallintojohtaja Sanna Luukkasen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Malinin. kesäkuuta. Kuhmoisissa naista viehättävät erityisesti mahtavat maisemat ja metsät. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 15. Toimita nimiehdotuksesi ja yhteystietosi viimeistään 30.6. Istuimme Marjon kanssa Lappeenrannassa terassilla ja mietimme, että tahdomme tehdä jotain konkreettista ja hyödyllistä. kesäkuuta 2011 Henna Siponen – Kuhmoinen on minulle tärkeä paikka. Vesa Koivu Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho kertoo, että Kuhmoisten lukiossa syksyllä 2011 aloittavat opiskelijat saanevat henkilökohtaiseen käyttöönsä kannettavat tietokoneet. Lukiossa aloittaville kannettavat Kuhmoisten Sanomat Keksi nimi Kuhmoisten kunnan uudelle info-mökille. Lättilä sanoo, ettei voisi keksiä parempaa työpaikkaa. Tänä vuonna Qentinel tavoittelee lähes 10 miljoonan euron liikevaihtoa, ja nyt yritys on laajentanut liiketoimintaansa myös Viroon. Jämsän Seudun Jätehuolto Oy:n omistusosuudet ovat: Jämsän kaupunki 89,58 prosenttia ja Kuhmoisten kunta 10,42 prosenttia. – Puolet kavereistani asuu täällä ja puolet kaupungissa. IT-johtaja rentoutuu Kuhmoisissa Mari Lättilän löytää yleensä mökiltään Harmoisista ellei hän ole matkalla tai töissä. – Me varmistamme, että asiat toimivat, Lättilä selvittää. Kuntalaan, kirjaston infopisteeseen, tähän nimetNimi info-mökille tömään info-mökkiin tai sähköpostitse kuntaan. Lukiolle on valmisteilla myös lähiverkkotekniikka, joka tuo opiskelun tueksi avoimen internet-yhteyden syyslukukaudesta alkaen. Määrärahaesitys tulee kunnanvaltuuston päätettäväksi 20. kesäkuuta työryhmän esityksen ja päätti, että Jämsän seudun jätehuolto järjestetään vuoden 2012 alusta alkaen Jämsän kaupungin liikelaitoksena, joka sopimuksen pohjalta voi hoitaa myös Kuhmoisten jätehuollon. – Kuhmoislaiset voivat olla ylpeitä kunnastaan. Sen tähden on tarpeellista lisätä tietoja viestintäteknologiaa sekä kehittää opetusmenetelmiä ja työtapoja, Pertti Terho selvittää. – Tämä on paikka, missä voi rentoutua, Päijänteen rannalla Harmoisissa mökkeilevä Lättilä sanoo. Palkittu naisyrittäjä Mari Lättilä on saavuttanut paljon. Vietän täällä valtaosan vapaa-ajastani, kertoo tuore kesäkuhmoislainen Mari Lättilä. Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu jakoi Mari Lättilälle ja hänen yhtiökumppanilleen Marjo Sjöbergille Naiset ja tekniikka -palkinnon vuonna 2010. Sekä rakennusinsinööriksi että tietoliikennetekniikan diplomiinsinööriksi valmistunut nainen on työurallaan ehtinyt jo perustaa yhden yrityksen, myydä sen ja perustaa uuden. – Emme keksineet pyörää uudelleen, teimme vain sitä, mitä kukaan muu ei halunnut tehdä, hän kiteyttää. Siivooja-sana kuvastaa hyvin sitä, millaisessa arvossa alaa tuolloin pidettiin. Lättilä toimi yrityksen toimitusjohtajana ensimmäiset neljä vuotta, mutta on siirtynyt nyttemmin liiketoiminnan kehitysjohtajaksi. Jämsän kaupungin työryhmä selvitti, kannattaisiko yhtiö purkaa ja hoitaa tehtävät kaupungin liikelaitoksena. Jämsän Seudun Jätehuolto Oy purkuun. Vesa Koivu Jämsä ja Kuhmoinen ovat antaneet kunnalliset jätehuoltotehtävät Jämsän Seudun Jätehuolto Oy:n hoidettavaksi lukuun ottamatta jätehuollon viranomaistehtäviä. Ohjelmistojen testaaminen oli ala, jota ei 2000-luvun alussa paljon arvostettu. Kesäkuhmoislainen toivoo, että kaikki paikalliset osaisivat arvostaa kotikuntaansa vähintäänkin yhtä paljon kuin hän. Työstään nauttiva nainen kertoo, että he päättivät Qentineliä perustaessaan, että siitä tulee kansainvälinen yritys. – Motivaatio pysyy korkealla, kun koko ajan täytyy keksiä jotain uutta ja kohdata haasteita. Kuhmoisten kunnanhallitus päätti nyt maanantaina 13.6. Sivistystoimenjohtaja Terho kertoo, että lukion puolelle on myös haettu rahoitusta opetushallitukselta tietoja viestintäteknologian opetuskäytön lisäämiseen. – Pitää olla riittävän kovat tavoitteet ettei tylsisty. Yleensä innostun asioista, kun joku sanoo, ettei noin voi tehdä, Lättilä hymyilee. Kunnan info-mökki paljastettiin Kiepsaus-tapahtuman yhteydessä. Tietoja viestintätekniikan keinoin voidaan rakentaa laajempi kurssitarjotin yhteistyössä Keski-Suomen lukioiden ja Etelä-Päijänteen lukioiden kanssa. Qentinelin perustamisen jälkeen Suomeen on tullut paljon saman alan yrityksiä, ja nykyään alalle saa jopa korkeakoulutusta. Naisten vuonna 2002 perustama yritys Qentinel Oy, on maan johtava tietojärjestelmien laadunvarmistukseen erikoistunut yritys. Lättilä kertoo, että laadunvarmistukseen keskittyneitä yrityksiä oli muissa maissa paljon, mutta Suomessa ei yhtään. Tällä hetkellä se työllistää alihankkijoineen reilu sata henkilöä. Loppukesä on Lättilän mielestä parasta aikaa, sillä silloin metsät ovat pullollaan marjoja ja sieniä. merkitä tiedokseen Jämsän kaupunginhallituksen kokouksessaan 7.6.2011 tekemän päätöksen ja päätti omalta osaltaan hyväksyä työryhmän selvityksen tulevan jätehuollon järjestämiseksi. Jämsän kaupunginhallitus hyväksyi 7. Olemme varmasti olleet osaltamme vaikuttamassa koulutuksiin, Lättilä toteaa. Yksinkertaisesti sanottuna Qentinel on konsulttiyritys, joka tekee testausta ja laadunvarmistusta tietojärjestelmiä hyödyntäville organisaatioille. – Tulevaisuuden lukiossa korostetaan tiedollisen oppimisen sijaan taitoja ja valmiuksia. Isän kotipaikka on Sipilän talo Poikkijärvellä, ja äiti on kotoisin Harmoisten Hukilta. Tänne on aina hienoa tuoda ystäviä. Tuore Kesäkuhmoislainen kastettiin Kuhmoisten Yrittäjien Unto Sarvalan toimesta Kiepsaus-torilla lauantaina. Lisäksi oppimisen aikaja paikkasidonnaisuutta voidaan tarpeen mukaan höllentää. Qentinelin asiakkaita ovat Suomen johtavimmat yritykset, kuten muun muassa Fortum Oyj, Itella Oyj, Raha-automaattiyhdistys, TeliaSonera Finland Oyj sekä VR-konserni. Olisi ehkä muidenkin kannattanut. – Enää ala ei ole aliarvostettu
mennessä Terhi Ratalahti 050 345 1961 tai Tiina Suoniemi-Hakonen 050 305 4031. Se on raikas, reipas ja asiallinen kolikko, johon liittyi paljon tulevaisuuden toiveita. klo 10. Ruskaretki Enontekiön Vuontispirtille 3.-10.9. Koettele minua, katso ajatuksiini. Myös katkeruus voi olla sitkeä rikkaruoho sydämessämme. Kateuden rikkaruoho valtaa alaa ja peittää alleen kaiken sen, mistä voisi olla iloinen ja kiitollinen. Anteeksiantamaton mielikin on hankala rikkakasvi; se ylläpitää vihaa ja katkeruutta, kun taas armollisempi mieli voisi vapauttaa. Vitosen numerokuoppa on aina tuntunut minusta jotenkin leuhkalta tai keinotekoiselta eikä numeron muotokaan ole sen parempi. Ehkä Häiväoja halusikin sen niin. Päin vastoin Häiväoja säilytti oman tyylinsä, vaikkakin täpärästi. Niiden poistamiseen tarvitaan voimia ja aikaa. Avioliittoon vihitty: Tuure Samu Eerik Lindén Kuhmoisten seurakunnasta ja Maria Helena Laine Kuusankosken seurakunnasta. Vanhusten kirkko ja Herran Pyhä Ehtoollinen kirkossa to 16.6. Pyöreät pronssilätkät, joiden läpimitta on tavallisesti 7 senttiä, ja korkeutta sentti, taipuvat hienosti juhlistamaan aihetta jos toistakin. Häiväoja on yksi kaikkein palkituimpia ja tunnetuimpia suomalaisia taiteilijoita. Miesten kotailta ”Torvelan seurakunnassa”, Patavedellä Eino Viikilällä, Kurkelantie 88, pe 17.6. Kaatunut raja-aita on rohkea ja omintakeinen työ. Yhtä hyvin muistomerkin aita viittaa maahan poljettuun riukuaitaan, joka suojeli tuohon aikaan tuhansia suomalaisia viljelyksiä ja pihapiirejä. Enhän voi panna 1970lukua Häiväojan syyksi, en edes 70-luvun tyylillistä ilmettä, vaikka epäilemättä hänellä on ollut suuri vaikutus aikalaisiinsa ja aikakauteen. Se näyttää katsojalle miltei elävänä murtautumisen hetken ja väkivaltaisuuden, ja pitemmässä katselussa näemme väkivallan alakuloiset jäljet ja turhuuden. Vaikeat kokemukset ja pettymykset saavat aikaan katkeruutta elämää, toisia ihmisiä ja Jumalaa kohtaan. Kevään tultua kitkin rikkaruohoja kukkapenkistä. Mitalikokoelma on kätevissä vitriineissä, jotka varmaan matkustavat hyvin, mutta eivät ensinkään anna töille sellaista arvoa, jonka ne ansaitsisivat. Meillä ihmisillä on usein tapana puhua ja ajatella pahoja asioita muista, ja sekin rikkaruoho tukahduttaa helposti hyvien asioiden ja yhteyden kasvun. Mutta Hän näyttää myös, kuinka rakkaita olemme Hänelle ja kuinka Hän voi kasvattaa meissä hyviä asioita. Kun suostumme Jumalan tutkittavaksi, Hän vie meidät kipeiden asioiden eteen. Ehkä ei vain ollut varaa vitosiin, ja siksi on jäänyt huonot fiilikset. Välillä en voi välttyä siltä, että päällimmäinen viesti on liiankin ilmeinen tai kirjallista lähtöä, kuten esimerkiksi Graniittimonumentissa Voima vastavoima vuodelta 1988. Hän näyttää totuuden itsestämme ja paljastaa heikkoutemme. Olen varmaan väärä henkilö kertomaan Häiväojan näyttelystä, sillä olen aivan tympääntynyt 70-luvun tyyliin, liian kittanoihin vaatteisiin, maksikokoisiin silmälaseihin, joita kiersi paksu muovisanka. Rikkakasveja kitkemässä Vesa Koivu Veistoksia ja mitaleja Kuhmoisten pääkirjaston galleria Toritie 42 Kesäkuu 2011 Heikki Häiväoja Kuvanveistäjä Heikki Häiväoja asetti ensimmäiset työnsä esille jo 1950-luvun alussa, ja hänen tuottelias uransa jatkuu yhä. Kasvimaiden ja kukkapenkkien kitkeminen voi olla työlästä, jos rikkakasvit ovat päässeet villiintymään. Kuhmoisten pääkirjaston Häiväoja, suuren ja pienen taitaja näyttelytila on käytetty tuttuun ja toimivaan tapaan. Heikki Häiväoja suunnitteli myös 5 markan kolikon vuonna 1972, mutta siihen en oikein koskaan saanut makua, en edes silloin aikanaan, kun itse elin 70-lukua. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 30.6. Retken järjestävät Juupajoen ja Oriveden seurakunnat. Naisten saunailta Velisjärvellä ma 20.6. Ihmissydämeen voi pesiytyä monenlaisia rikkaruohoja emmekä pysty niitä omin voimin kitkemään. klo 13. Voimme kääntyä Jumalan puoleen ja antaa Hänen tutkia meitä ja katsoa sisimpäämme asti. Johtuneeko sitten ennakkoluuloistani, mutta minuun vaikuttavat elähdyttävästi ne kaikkein vapaimmat aiheen käsittelyt kuten esimerkiksi Yhteistyömonumentti vuodelta 1964 tai Säästötalon veistos Tie ylös ja alas vuodelta 1984. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä ja ohjaa minut ikiaikojen tielle. Kaatunut raja-aita Kesälahden hautausmaalle vuonna 1964 valmistunut muistomerkki Kaatunut raja-aita kunnioittaa Suomen talvija jatkosodassa kärsineitten muistoa. Kaikki keski-ikäiset ja sitä vanhemmat tuntevat ja ovat hiplanneet käsissään vuoden 1964 Suomen markkaa, joka on hänen tekemänsä. Tekninen toimisto on kiinni 11.7.–22.7.2011. kesäkuuta 2011 4 KIITOKSET HARTAUSKIRJOITUS Tarja Vesikallio Kiitoksen nyt lausun teille kaikille mua muistaneille! Toivo En juhli syntymäpäivääni. klo 18.30. Saamme tänäänkin rukoilla, että Jumala tutkiessaan meitä pitäisi meidät oikealla, ikiaikojen tiellä ja toisi pois vääriltä poluilta. Muistomerkki tuo mieleen naruille ripustetun lakanapyykin, jossa tukiseiväs on kumottu nurin. mennessä 040 523 8503. klo 15. Jumala näkee, mitä kohtaa olisi syytä muokata ja mistä olisi parasta päästä eroon, jotta tilalle voisi kasvaa jotain hyvää. Sydämen rikkakasvien kitkeminenkään ei ole helppoa. Aarre Leppänen Ilosanoman illat To 16.6.-11 klo 19.00 Jorma Saukkonen To 30.6.-11 klo 19.00 Seppo Ottman Helluntaiseurakunta Toritie 44 TERVETULOA Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu ja leiririppikoululaisten konfirmaatio kirkossa Pyhän Kolminaisuuden päivänä 19.6. Pahoin pelkään, että mitalit jäävät pikaiselle vilkaisulle tai katsomatta, jos näyttelyssä on ruuhkaa, sillä kahta kohteliasta maalaista enempää vitriinien ääreen ei kerralla mahdu. alkaen klo 17.30. Mieleemme helposti tulee kateutta muita kohtaan; kadehdimme sitä mitä toisella on ja jätämme näkemättä sen, mitä itsellämme on. Kuntala kesällä suljettuna. Rauhanyhdistyksen seurat srk-kodissa su 19.6. Katsoin niiden sitkeää juuristoa ja ajattelin maata muokatessani, kuinka ihmissydämestäkin löytyy monenlaista kitkettävää. Hän näyttää, kuinka tarvitsemme Jumalan anteeksiantoa. Mitaleissa niiden ankarat ehdot ovat saaneet Heikki Häiväojassa vertaisensa kamppailijan. Psalmissa 139 sanotaan: Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Lähtö srk-kodilta klo 18. Myöhempiä töitä katsellessa jää pohtimaan, kuinka paljon Häiväoja on saanut tukea monumenttitaiteen kaavoista ja kuinka paljon hän on joutunut tinkimään tilaajan sovinnaisten näkemysten johdosta. Myös epäuskosta voi tulla vaikea asia, jos emme pysty uskomaan ja luottamaan Jumalan olemassaoloon ja mahdollisuuksiin. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 15. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Erkki Tapio Nikander Kirkonkylästä 66 v. Se oli aikaa, kun kaikki otsikotkin vedettiin boldilla. Monumentteja esittävät suuret valokuvajäljennökset kiertävät seiniä, ja keskellä on lisää valokuvia telineissä, joissa on tosi kiva rytmi. Katkeruus syö elämäniloa ja sitoo meitä hankalaan oloon; katkeruuskin piilottaa alleen kaiken hyvän, ja se korostaa vain ikäviä asioita, jotka voisi yrittää unohtaa anteeksipyytämisen ja -saamisen avulla. Kyytitarpeesta ilmoitus Tarja Vesikalliolle 17.6. VIIKON NIMET tänään Vieno, Moona, Viena to Päivi, Päivikki, Päivä pe Urho la Tapio su Siiri ma Into ti Ahti, Ahto ke Paula, Pauliina, Liina SYNTYMÄPÄIVÄT Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten kunnan hallintotoimisto ja sivistystoimisto on suljettu 4.–29.7.2011. Minulle tulee vieläkin oikein raskas olo, kun katselen Kuntatalon eteen pystytettyä Urbanistia vuodelta 1982
– Emäntäihmiset ja kasvien kasvattajat ovat elementissään. Sahan kalannarraajat kilpapilkillä Kuhmoisten Saha Oy:n henkilökunnan tämäntalviset pilkkikisat pidettiin lauantaina kirkonkylän lahdella Päijänteellä. kesäkuuta 2011 Kyllä, sitä se on. Kuhmoisten palokunnankaan käytettävissä ei ole radiopuhelimia. Näihin ja moniin muihin pelastustoimen puutteellisuuksiin kiinnitettiin huomiota Nelostien kuolonkolarin johdosta järjestetyssä palaverissa. – Hintapäätöksiin sitoutumaton korvasieni tulee tekemään kauppansa toukokuun lopulla herkun maun tunteville ystäville. Henkilöautojen ja perävaunun törmäys tapahtui kello 17.30. Jos ette tienneet, että blazeri pitää nyt olla joka naisen garderobissa, niin olette auttamattomasti Keväthössötystä Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 13 ajastanne jälkeen jääneitä. Poliisireservejä saadaan hitaasti paikalle. Niin se on. Taitaa alkaa nuhastamaan. Juuri kun taattiin työrauha jotenkuten läpimenneellä tulopoliittisella ratkaisulla niin jo painaa kevät ja kesä päälle kuin yleinen syyttäjä. voimapaperipussia. Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 25 Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 37 Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 39 Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 13. Kevään yleisohjeena myymälöille onkin yleinen säästöperiaate. Esimerkkinä kerrottakoon, että yksi herkun ystävä halusi välttämättä kesäloman korvasieniaikaan. Pari pulloa pakataan voimapaperipussiin, isompi lasti muovikassiin tai kääritään ruskeaan voimapaperipakettiin. Työrauhasta ei paljon puhuta kuin vasta ensi syksynä. Ahvenen tulo oli niukkaa, joten parhaiten pärjänneiden tulokset onkin nyt merkittävä grammoina eikä kiloista puhuta mitään. Perunoita pannaan purkkiin, jotta juhannuksena ei tarvitse torille mennä pottukaupalle. Pussimenekki Alkolla on melkoinen. Jo ennen poliiseja oli paikalle kiirehtinyt Kuhmoisten sairasauto. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 15. Kymmenen prosentin pudotus käärepaperin kulutuksessa merkitsee melkoista säästöä. Kuhmoisten historian pahin kolari kolmine kuolonuhreineen sattui heinäkuun ensimmäisenä päivänä Nelostiellä Ruolahden tienhaaran kohdalla. Loppiaisena multiin pannut tomaatinsiemenet on jo uskomattomalla taimella ja tilli kasvaa kukkaruukussa, että suhina kuuluu. – Tällä hetkellä suurin pula on ammattitaitoisesta leikkaajasta, toteaa toimitusjohtaja Markku Koli, joka on joutunut leikkaamaan kangaspakkoja yötä myöten saadakseen puseroiden työvaiheet eteenpäin. Yhteistoimin poliisit, palokuntien edustajat ja sairaankuljetuksesta vastaavat henkilöt pyrkivät ottamaan oppia tapahtuneesta. Akkuna on taas auki ja sieltä vetää. Tänään se kuitenkin leimahti uuteen toiveikkaaseen liekkiin. Vuosivauhti on 14–15 milj. Sairasauton kuljettajan ja saattajan paikalle hälyttäminen vie aikaa. Uusi yritys tulee toimimaan Finn-Rob nimisenä ja valmistamaan muovija metallituotteita. Tarkoitan kaikkea sitä rekvisiittaa mikä kirouksenomaisesti naisenpuolta seuraa kehdosta hautaan. Mutta pientä vapaudenripettä on jätetty helman pituuden suhteen. Kalaakin nousi monenlaista hauesta kiiskiin ja särkiin saakka. Jälleen uusi yritys tulossa Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 35 Kuhmoisten Valo ja Voima Oy piti maanantaina ylimääräisen yhtiökokouksen, missä yhtiön johtokunta yksimielisesti ehdotti kokoukselle Kuhmoisten Valo ja Voima Oy:n fuusioitumista Hämeen Sähkö OY:öön 1.1.1975 alkaen. Laittakaa niin ylös tai alas kuin ikinä ilkeette ja muoti seuraa kuin hai laivaa. Keväthössötys, joo. Jämsän sairasauto sen sijaan sai tiedon kuljetustarpeesta vasta, kun ensimmäiset loukkaantuneet oli tuotu sairaalaan. Kantokassien lahjoituksessa on hyvä olla pidättyväinen. Ensimmäiset puserot saumausvaiheessa Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 35 Runsas viikko sitten allekirjoitettiin kunnan ja FinnMayrei Oy:n toimitusjohtaja Yrjö Reinikaisen kesken sopimus, jonka mukaan kunta rakennuttaa 1500 neliömetrin teollisuustilat yrityksen käyttöön. Melissa Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 13 Se ja kuinka se kääritään Vinettopulloonsa on Alkon asiakkaan kohta turha odotella kätkevää käärepaperia. – Markotex Oy:n 500 neliön teollisuushallissa ovat ompelutyöt vauhdittuneet jo runsas viikko sitten. Osanotto oli vilkas, kilpailijoita viidettäkymmentä. On ollut jo pitkän aikaa mutta viime viikon lumisateetvähän kuitenkin sitä jäähdyttivät. Naiset: 1) Hellevi Valo 340 gr, 2) Kerttu Paajanen 270, 3) Hilja Rantanen 190, 4) Aino Nikki 60. Niin lentelevät ajatukset höpsähtäneinä sinne tänne. Miehet: 1) Hannu Nýsten 745 gr, 2) Viljo Rantanen 625, 3) Sulo Paajanen 615, Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 15 Kuolonkolari pohdittavana Pelastustoimissa parantamisen varaa Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 29 Kuhmoisten poliisilla ei ole omaa hälytysajoneuvoa eikä radiopuhelinlaitteita. Kun tähän asti vielä jokainen pullo on saanut vaalean kääreen, on paperin kulutus ollut suuri. – Yhteen liittyminen tapahtuu osakekirjoja vaihtamalla, jolloin pitäjänsähköyhtiöiden osakkaista tulee suoraan Hämeen Sähkön osakkaita. Kuhmoisten Sanomat 1974 N:o 44 us hyväksyi fuusioitumisen ja siihen liittyvän fuusiosopimuksen. YhtiökokoKuhmoisten Valo ja Voima sulautuu Hämeen Sähköön 4) Raimo Hynninen 565, 5) Oiva Rimminen 520, 6) Risto Helminen 500. Löydettiin toki hyvääkin. Joulun piristyksenä on joulupaperi. Viisas varaa mukaan oman laukun. Jättämättä unohtamatta pääasiaa – vaatteita, kuten kevättakkia, hattua, sukkia, käsineitä, huiveja, laukkuja ja hellemekkoja. Juoruava Alkon voimapaperipussi kyllä irtoaa entiseen tapaan, joten povitaskusäilytykseen ei tarvitse turvautua. Nyt puhutaan kesälomista, lomittajista, kesämatkoista, kesämökeistä, saunoista, kesävieraista, kevätpäivistä (-ilmoista), kevätlinnuista, heikoista jäistä, kevätväsymyksestä, rakentamisesta, siivoamisesta ja päiväunista. – Ensimmäiset kuhmoislaiset poliisit olivat paikalla kymmenkunta minuuttia yhteentörmäyksen jälkeen
Yhteystietomme s. Kirjailija Halmekoski kertoi toki olleen hyviäkin paikkoja ja joissain tapauksissa naapurit tulivat väliin. Kuri oli karmeaa, hoito huonoa, valvonta olematonta, työtä tehtävä aamusta iltaan, nukkumapaikkana usein halkolaarin kansi, eteinen, liiteri, navetta. 7.. Kuhmoisissa 14.6.2011 Silmu Sarvala kunnanvaltuuston puheenjohtaja HAETAAN valokuva-arkiston järjestäjää Sivistystoimisto hakee kotiseutuarkistossa olevan valokuva-aineiston järjestäjää. Aiheestaan huolimatta lämminhenkistä tilaisuutta jatkettiin torstaitupalaisten tarjoamilla pullakahveilla, ja moni kirjailijan signeeraama teos löysi uudet lukijat. Jouko Halmekoski on julkaissut teoksen Orjamarkkinat: huutolaislasten kohtaloita Suomessa , joka on keväällä jo ehtinyt toiseen painokseen. Edellytyksenä on luetteloinnin perusteiden ja Windows-työkalujen tuntemus. Kirjan 240 sivua ovat täynnä muistoja ja kiinnostavaa tietoa everstiluutnantti Kalevi Kumpulaisen monivivahteisesta elämästä sen iloineen ja suruineen. EL Kuhmoinen kiittää palkinnot lahjoittaneita paikallisia yrityksiä. Syömisinä tähteet. Tulokset: Miehet : 1) Hannu Lehtinen 1 545 g, 2) Jorma Korppila 845 g, 3)Tapio Rujala 532 g, 4) Tapio Strandman 412 g, 5) Pekka Stenberg 384 g. Hän kertoi suomalaisen huutolaisuuden historiasta ja huutolaislasten kohtaloista. Huutolaistarinoiden välittäjä Ongintaa Papinsaaressa Kuhmoisten Sanomat Eläkeliiton Kuhmoisten osasto järjesti rantaongintakilpailut 8.6. Sohvi Koskinen Toukokuun 26. viikon maanantaina klo 12 mennessä. Parissa vuodessa kirjailijalla oli yli 70 tarinaa, joista hän valitsi yhtenäisimmät kirjaansa, 25 elämäntarinaa. Teos on luonnollisesti meidän kirjastoissamme lainattavana ja nyt myös Jouko Halmekosken aiemmat teokset Sotaorvon vala sekä Kirkkonikkarin sydämellä . Entä miltä tuntuu, kun taivaalla välähtää kirkas valo, ja myöhemmin kuulet valon tulleen ydinpommin räjähtämisestä ilmakehässä. Me kuuntelijat jäämme toiveikkaasti odottamaan lisää vaiettujen tai vaiennettujen ääntä. Mahtavan kokoisella ahvenella oli painoa tarkalleen Henna Siponen Kuhmoisten kirjastossa vietettiin lauantaina Kalevi Kumpulaisen elämästä kertovan kirjan Elämän silmukat julkistustilaisuutta. Sotahistorian tuntemus katsotaan eduksi. päivänä pääkirjaston alakerta täyttyi yleisöstä, joka oli tullut kuuntelemaan asikkalalaista kirjailijaa Jouko Halmekoskea. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 15. Lisätiedot: p. Häpeä elinikäinen. Alakerran näyttelytila oli täynnä kutsuvieraita, jotka Ilmailukerhosta hävittäjälentäjäksi Kalevi Kumpulaisen elämästä kertova kirja Elämän silmukat julkistettiin lauantaina kirjastossa. hiljaa hiiskumatta kuuntelivat Kalevi Kumpulaisen ja kirjan kirjoittajan, Seppo Ylösen, mietteitä menneestä kirjaprojektista. Huutolaisuus tulee sanasta huutokauppa, ja näitä julkisia ihmishuutokauppoja pidettiin kerran vuodessa. Naiset : 1) Pirjo Leppänen 1 795 g, 2) PilviSisko Rantala 1 290 g, 3) Anja Vyyryläinen 782 g, 4) Anneli Rujala 781 g, 5) Seija Rantala 130 g, 6) Raili Lehtinen 120 g. Lailla nämä julkiset huutokaupat kiellettiin 1923 vuoden alusta, mutta vielä toisen maailmansodan aikanakin tällaisia järjestelyjä tiedetään tapahtuneen. Papinsaaren satamassa. Tämä vonkale ui Pertti Toivosen katiskaan Hahmajärven tienoilla. kesäkuuta 2011 6 Kunta tiedottaa Harjunsalmi-Pihlajakoski-Ruolahti-reitin asiointiliikenteeseen muutos 17.6.2011 alkaen. Mitä kaikkea mahtuu ensimmäisen, noin 15 metrin mittaisen lennon ja Mig-hävittäjän ohjaamossa istumisen väliin. Elämänkerta on värikäs kertomus kuhmoislaisen ilmavoimien lentäjän kokemuksista ja tuntemuksista. Koulujen kesäloman aikana Savilahdesta kuljetus sovittava etukäteen puh. Kuhmoinen 8.6.2011 Sivistystoimenjohtaja Henna Siponen Pertti Toivonen kipaisi toimitukseen näyttämään hurjaa vonkaletta, jonka hän sai saaliiksi katiskaansa. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: § 45 Vuoden 2010 tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2010 § 46 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2010 § 47 Jämsän seudun terveydenhuollon kuntayhtymän laskennallinen loppuselvitys § 48 Kuhmoisten kunnan tasa-arvosuunnitelma § 49 Elinkeinotoimen tehtävien järjestäminen Kuhmoisten kunnassa § 50 Aloite lukion tietokoneista / Järvenpää Juha § 51 Ruolahden lähikirjaston toiminnan lakkauttaminen § 52 Työllisyyskatsaus 30.4.2011 sekä mahdolliset ilmoitusasiat ja muut asiat. Kilpailun järjestelyistä huolehti Anneli Währn, osanottajia oli mukavasti 12, kala söi ahkerasti matoa, ja punnittavaksi asti järvestä nousi reilut 8 kiloa kalaa. Kunta möi huostaansa joutuneet ihmiset vähiten tarjoavalle eli sille, joka vaati vähiten kunnan rahaa ylöspitoon. – Toista kertaa kävin kokemassa, Toivonen kertoo. Tehtävä on määräaikainen ja kestoltaan noin 2 kk. Projektista, joka oli lähellä olla syntymättä. 0400 240081/Aarroskari. Yleisöä kiinnosti kirkon rooli, mihin kirjailija totesi, ettei kirkon tiedetä hänen aineistonsa pohjalta puuttuneen asiaan lainkaan. Laajan taustatyön tehnyt kirjailija kertoi saaneensa kipinän radion aamurukouksesta. 020 638 3109 tai leena.lahti@kuhmoinen.fi. Huomattuaan, ettei löytynyt yhtäkään kirjaa huutolaisten kohtaloista, hän laittoi sanomalehtiin ilmoituksia ja yhteydenottopyyntöjä. Lapsille tämä tiesi eroa perheestä, joutumista vieraiden elättiorjaksi. Hyvä tilaajamme, muistathan, että saat Kuhmoisten Sanomat tuoreeltaan myös kotimaan lomallasi, kun ilmoitat meille lomaosoitteesi viimeistään ao. Lähes viisikymmenpäinen yleisö kyseli moniaita asioita, mutta ylitse muiden kohosi pyyntö jatkaa vaietun huutolaisten historian aukikerimistä eli kirjaa numero 2. Kuhmoisten kunta KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään Kuntalassa maanantaina 20.6.2011 alkaen klo 18.00. Kalamies ei tietenkään paljasta apajansa paikkaa, mutta eväkäs uiskenteli pyydykseen Hahmajärven alueella. Hakemukset ja lyhyt ansioluettelo viimeistään 21.6.2011 osoitteella: Sivistystoimisto, Kuhmoisten kunta, Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen. Ahvenella on kokoa 1,465 kiloa. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä maanantaina 27.6.2011 kunnanviraston hallintotoimistossa
Tanssikenkiä (leveälestisiä) ORTOKENKIÄ ongelmajaloille. TIETORUUSU Kirkkotie 8,0400477 809 www.tietoruusu.fi FYSIKAALISET HOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. ja Eurooppa OPASOL OY p. kerran vko 29! TORIMYYJÄT Johan on markkinat Pieni keskimoottori Wikström tai vastaava. Lisäksi varaosatraktoriksi Super Major, Manuel tai County. kesäkuuta 2011 KOKOUKSET TORIMYYJÄT Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 89,e ja 5,90e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. 041 582 1433. 555 1066, 040-708 7647 __________________________ Tili Salo 040-508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 15. (sis. halutaan ostaa vuokralle tarjotaan Yksiö 33 m 2 Kuhmoisten keskustassa. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. alv 23%) Etusivulla 1,43 e /pmm Tekstissä 1,25 e /pmm Takasivulla 1,33 e /pmm Seurapalsta 1,85 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040 5080 349 www.tapiolanlampopumppu.fi JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,30 e . toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Kesätoimittaja Henna Siponen 040 769 4777 Toimittaja Päivi Hotokka Lomalla 7.7. Peltonen p. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400-593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Tervetuloa! KIMMON KENKÄ KANKAANPÄÄ 22.6. Hän tutustuttaa meidät asuinseutuunsa ja Ultra-lehteen. 0400-425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. Vääksy p. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. Matkan kok.hinta riippuen osall. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050-5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,30 e . Puh. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. Ilm. tapahtumat OPASOL OY p. Puh. Irma Kallio p. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kuhmoisten Kotijuomat 040 819 0867 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Elinan apu p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 020 755 1810 www.jamsasecurity.com __________________________ Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. Merjalle to 23.6. 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. Honkahovin siivoustalkoot ma 20.6. Toimitsijamiehet SEURAT KENKIÄ JA KUMISAAPPAITA To 16.6.Kuhmoisten torilla 9-17 Pe 17.6. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________ __________________________ Kartano Roosa juomat Kotikalja, kotisima valm. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. klo 18 alkaen. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. erikoiskuljetukset/kotim. 040 824 9371 elina.wikman@gmail.com __________________________ Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, puh. 0400 852 532 __________________________ __________________________ Lasimestari ky. 0500 79 79 00 www.kkcenter.fi TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Majorin perään peräkärry (miel. Työja terveysSANDAALEJA (Natura..). 10-12, 42100 Jämsä p. 020 730 4040 Fax 014-712 951 Lindroos Esa 0400-344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040-700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18 Puh/fax 555 6310 Kuhmoinen 0400-742310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050-9136226 www.juhansahko.net SÄLEKAIHTIMET Kotimaiset sälekaihtimet mittatilauksena edullisesti, nopeasti. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. 03-555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Hartolan torilla 9-16 Kävelykenkiä (Sievi,Ecco, Pomar..) Kotim. klo 11.00 Rekolantie 11 B 10 pihalla. 040 541 3823 www.ilmalampo.fi __________________________ Sähkötyö J. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. kipillä) ja lumilinko. 040 520 3681. Ark. (03) 555 1202, 040 5517540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 __________________________ T:mi Suvi Söderholm p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 3,50 e /ilmoitus. 040 532 5185. 040-536 5663, 0400-350 483 Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2933 (LT-2010) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen p. Vuokra 280 e /kk. 050 331 5833 Sertifioitu märkätila-asentaja Laatoitusym. tyhj. KUOMAlenkkareita (myös tarralla). Linja-auto lähtee Kuhmolasta klo 10 kohti Kylämää. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 050 913 6226 www.juhansahko.net __________________________ Tapiolan Lämpöpumppu p. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. 040 587 7830 __________________________________ Toritien Hiushuone Toritie 52, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ T:mi Laura Lindsten 044 2827 165 Toritie 44, Kuhmoinen PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. 555 6090 Veikko Mattila p. Tilaushinnat 2011 (kotimaa) 12 kk/kestotilaus 51 e 12 kk / määräaik. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 0400-122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. 040-746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. NOKIAN KUMISAAPPAITA, Kumiteräsaappaita. remonttityöt suvi.soderholm@suomi24.fi SIIVOUSPALVELUT Siivouspalvelu Valkjärvi kaikki siivousalan palvelut p. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Sieltä jatkamme ruokailemaan Längelmäen Tunkeloon (ruoka 20 e ). kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 050 533 2907. RIEKERkenkiä, sandaaleja, pistokkaita. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. 0400-779 632 / 040-504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. 0400 852 532 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. 050 331 5833 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Ky Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ LVI-Saarinen Oy Ville Saarinen 044 500 8889 Salmijärventie 54, Kuhmoinen PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400-779 632 / 040-504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. huonekaluja, työkaluja, kukkia ruukkuineen yms. Reinoym. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi __________________________ T:mi Suvi Söderholm p. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. Oppaanamme toimii Arja Kuningas. n. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT JämSec Security Vartiointija turvallisuuspalvelut P. (03) 555 6607 __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. 35 e . toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. aamutossuja. Puh. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. HUUTOKAUPAT Avoin kaikille Seniorien kotiseuturetki to 30.6. Tervetuloa jälleen runsain joukoin mukaan! Kumun johtokunta. Panostaja Ari Rajala 0400-711492 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 mpkoneistus@gmail.com OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. tilaus 56 e 6 kk:n tilaus 35 e 3 kk:n tilaus 29e Ilmoitushinnat 1.1.2011 alk. 014-821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. 0400 798143 p. Työsaappaita... Heurekan reissulla vielä tilaa! Ilmoittaudu Sadulle 040 541 0334. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. Kissakulman yksityistien vuosikokous pidetään Kissakulman Torpalla 3.7.2011 klo 14.00. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Kuhmoinen klo 9-10 HYVÄÄ JUHANNUSTA! Auto seur. Asiakaspalvelu, ilmoitusvalm. ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI MAANANTAINA 20.6. lukum. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. Myös korjattavat kiinnostavat. 040-555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. asti SEKALAISIA Huutokauppa la 18.6. mennessä p. Hintoihin sisältyy alv 23%. Myydään mm
Kuhmoinen irti Jämsek Oy:stä Kuhmoisten kunnalla on ostopalvelusopimus Jämsek Oy:n kanssa, ja kunnan maksuosuus vuonna 2010 oli 82 500 euroa ja talousarviossa 2011 ostopalveluiden maksuosuus on 72 000 euroa. Kellarikerroksen sauna/ pesutilat/takkahuone vielä vailla pintamateriaaleja. Lämmitysjärj. Kunnalle tasaarvosuunnitelma Vuonna 2005 uudistetussa laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta velvoitetaan kaikki työnantajat toimimaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi. varastorakennus (n. 1975m 2 . -68, jossa iso olohuone, 2 mh, k, s, ph, wc, vaateh., kellari. puilla/sähköllä. 257660 Kuhmoinen, Mustasalo, Lästilä Maatila luonnonkauniissa saaressa ympärivuotiseen käyttöön. Mahtavat maisemat ja runsaasti rantaviivaa. Rantaan pääsee isommallakin veneellä! Pihlajakosken idyllinen kesäkauppa vain soutumatkan päässä. 9700 m 2 :n tontilla pikku lampi, johon voit pulahtaa uimaan. Kunnanhallitus lausui, että Kuhmoisten kunnalla ei ole huomauttamista Padasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmasta. Vh 138.000 € . Yhtiö on perustettu vuonna 1994, ja Kuhmoisten omistusosuus yhtiöstä on 33,3 prosenttia. Porkkana lukion aloittaville Valtuutettu Juha Järvenpään aloite 2.5.2011, joka tarkoittaa henkilökohtaisen tietokoneen hankkimista kaikille Kuhmoisten lukion syksyllä 2011 aloittaville, on käynyt sivistyslautakunnassa. kesäkuuta. 216286 Rantatontit: Kuhmoinen, Kylämä Rantatontti n. Etelä-Päijänteen verkostolukion suunnitteluun osallistuvat kunnat aloittivat verkostolukion suunnitelman tekemisen helmikuussa 2011, ja raportti Asikkalan, Kuhmoisten, Padasjoen ja Sysmän lukiotoiminnan järjestämisestä on valmistunut toukokuussa 2011. 63 m 2 ), 2 aittaa, riihirakennuksia, maakellari. Laki velvoittaa kaikki vähintään 30 työntekijää säännöllisesti työllistävät työnantajat tekemään tasaarvosuunnitelman. Hirsirunkoinen, lautaverhoiltu talviasuttava talo, jossa tiloina alakerrassa tupakeittiö, kamari, eteistilat, veranta, yläkerrassa 2h, kellaritilaa. kesäkuuta 2011 8 Kuhmoisten yhteiskoulusta 50 vuotta sitten päässeiden luokka piti luokkakokouksensa Kuhmoisissa viime sunnuntaina. Lain mukaan ely-keskuksella on mahdollisuus perustaa suojelualue ilman maanomistajan hakemusta tai suostumusta, mikäli alue sisältyy valtioneuvoston hyväksymään luonnonsuojeluohjelmaan. Vuotta myöhemmin yhtymällä oli vielä saamisia 430 000 euron verran, ja yhtymän purkua lykättiin rahojen perimiseksi. Vh 130.000 € . Keski-Suomen ely-keskus on pyytänyt Kuhmoisten kunnalta lausuntoa koskien luonnonsuojelualueen perustamiseen siltä osin kuin se osuu Kuhmoisten kunnan Valkialan kylässä sijaitsevalle tilalle Lahdenpohja RN:o 7:10. Kunnanhallitus päätti, että Kuhmoisten kunnalla ei ole lausuttavaa luonnonsuojelualueen perustamista koskevassa asiassa. 35,09 ha, josta metsää n. Myydään n.1ha:n määräalalla. öljykattila, putkistot,salaojitukset, piippu uusitut. Vanhat koulutoverit vierailivat kirkossa, saivat opastetun kierroksen nykyisessä koulurakennuksessa, ruokailivat sekä kävivät Ester Uotilan haudalla. -57 valm. Kaunis, puustoinen tontti, jonne tie tontin rajalle. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että Kuhmoisten kunnan ja Jämsän kaupungin välinen osakassopimus sekä Kuhmoisten kunnan ja Jämsek Oy:n välinen ostopalvelusopimus irtisanotaan siten, että sopimukset päättyvät 31.12.2011. Vh 45.000 € . Puukaupat 210 000 eurolla Kuhmoisten Sanomissa painettu on valtakunnassa luettu!. Kunnanhallitus hyväksyi UPM-Kymmene Oyj:n tekemän tarjouksen kunnan leimikosta ja siitä saatavasta energiapuusta, hinta yhteensä 210 000 euroa. Keski-Suomen ely-keskuksen ja maanomistajan kesken ei ole saavutettu yhteistä näkemystä suojelun toteuttamisesta. 90 m 2 Okt, joka valmistunut 1950luvulla. 258599 Kuhmoinen, Ruolahti, Päijänne Upea Päijänteen rantapaikka Kuhmoisten Ruolahden Närvässä, jossa rantasauna, aitta, ulkorakennuksia ja rakenteilla oleva mökki. Kuhmoisten sisäjärvien rantaosayleiskaavan mukaan alueesta noin 1,9 ha sisältyy valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan, ja sen toteuttaminen edellyttää luonnonsuojelulaissa tarkoitetun luonnonsuojelualueen perustamista. Närväntie 1003. Vh 195.000 € . Se sai tiedokseen vuoden 2010 tilinpäätökseen liittyvän tilintarkastajan kertomuksen ja kunnan oman tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen. Kaivo. Vh 290.000 € . 4500m 2 Kannuslammen rannalla. Osakassopimuksen uudistamisen yhteydessä Kuhmoisten yrittäjäyhdistys toi lausunnossaan esille, etteivät kuhmoislaiset yrittäjät ole kaikilta osin tyytyväisiä Jämsek Oy:n toimintaan. taloon tehty runsaasti peruskorjauksia. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 15. Kertomukset lähetettiin edelleen valtuuston käsiteltäviksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää 6 000 euron lisämäärärahan vuoden 2011 talousarvioon Järvenpään esittämään tarkoitukseen. Vh 79.000 € . Omalla hyvinhoidetulla tontilla n. Lisäksi aluekehittämisrahaston maksuosuus on 9 763 euroa. Jämsek Oy:n ja Kuhmoisten kunnan sekä Jämsän kaupungin välistä osakassopimusta oli tarkoitus muuttaa vuonna 2010. Kunnanhallitus merkitsi tietoonsa saatetuksi Päijänteen rantamailla -osuuskunnan laatiman Arvoitusten Päijänne -esiselvityksen loppuraportin. (014) 719 090 Sirpa Lahti 040 508 3671 Tuomas Lahti 040 776 0642 LKV, julk. 80m 2 Mummonmökki, joka valmistunut v. V. Yhtiö huolehtii Jämsän ja Kuhmoisten yrityspalveluista, matkailun kehittämisestä ja aluekehittämisestä. Tilat kolmessa krs.ssa. kaupanvahvistaja KiAt Vesa Koivu Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 13. Lämmityksenä sähkö, varaava takka, leivinuuni ja puuhella. Pihapiirissä sievä sauna,ulkorakennus, vanha navettarakennus ja puucee. Kuhmoinen on valmis yhteistyöhön Padasjoen kunnan kanssa puhdistamolietteiden käsittelyn osalta, mikäli tähän tulee tulevaisuudessa tarvetta. Lisäksi puuhella/leivinuuni. Ajanmukaiset, siistit asuintilat kahdessa kerroksessa, alakerrassa oh, tupakeittiö, s, ph, pukuhuone, wc, yläkerrassa 2 mh, wc. venetalas. Tontti n. Kunnanhallitus hyväksyi Etelä-Päijänteen verkostolukion raportin. – kuva Henna Siponen www.kiinteistomaailma.fi Kuhmoinen, Lästilä n. Keskikerroksessa kauniisti remontoitu keittiö, iso olohuone, wc,veranta, yläkerrassa makuuhuoneet. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Ruolahden lähikirjaston toiminta lakkautetaan 1.9.2011 alkaen. Venepaikka Päijänteellä. vesikeskusläm. Papinsaarentie 11. Tevantie. Päijänteen rannassa hyväkunt. Kuhmoisten kunta ja Jämsän kaupunki omistavat elinkeinoelämän kehitysyhtiö Jämsek Oy:n. Kuhmoisten kunnanhallitus on hyväksynyt Jämsän kaupungin 22.3.2011 laatiman Jämsän seudun terveydenhuollon kuntayhtymän loppuselvityksen. Jämsän seudun terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta päättyi vuoden 2008 lopussa. Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy esityksen Kuhmoisten kunnan tasaarvosuunnitelmaksi vuosiksi 2011–2013. Mm. Kylämäntie 1210. Saksanpolku 2. Kustannukset koostuvat hallintoyksikön, aluekehittämisyksikön, yrityspalveluyksikön ja matkailupalvelujen yhteiskustannuksista. Päätökset Kuhmoisten kunnan elinkeinoasioiden tehtävien organisoinnista sekä kunnan omistamien osakkeiden mahdollisesta myynnistä tehdään syksyllä 2011. 256091 Kuhmoinen, Tapiala 115/150m 2 Okt 5h, k, s, 2wc, var.tiloja. 13,8 ha, loput Natura luonnonsuojelualuetta, maatalous/joutomaata. Aitta/autotallirakennus pihapiirissä. Tila sisältyy osittain valtioneuvoston hyväksymän valtakunnallisen rantojensuojeluohjelman kohteeseen Arvajanreitti RSO090077. Venepaikka Päijänteellä. 1952. Tilan pinta-ala n. Sähköt ja tie perille. N. Sähköistetty päärakennus on valm. Pihapiirissä v.-84 valm. 256113 Esittelemme sopimuksen mukaan: KIINTEISTÖMAAILMA Asuntojämsä Oy LKV Keskuskatu 10-12, 42100 Jämsä, puh. 1413 m 2 . Kunnanhallitus siirsi valtuutettu Päivi Malin aloitteen 30.5.2011 päivähoidon kehittämisestä sivistyslautakunnan valmisteltavaksi. Kunnanhallitus päätti nyt esittää valtuustolle, että se varaa loppuselvitykseen kuuluviin kuluihin 33 000 euron määrärahan vuodelle 2011. Rakennusoikeutta Päijänteen rannassa. Loppujen lopuksi toteutumattomista saamisista, poistoista ja muista tappioista kertyi menetyksiä reilut 180 000 euroa, josta Kuhmoisten kunnan osuudeksi tuli yli 33 000 euroa. v. 255865 Kuhmoinen, Patavesi n