Väliajan jälkeen meno olikin vauhdikkaampaa, ja yleisö sai kuulla muun muassa tutut kappaleet Jailhouse Rock, Suspicious Minds sekä Viva Las Vegas, joka päätti konsertin. Padasjoen satamasta ke,to ja pe. Miellyttävä poikkeama muutoin englanninkielisessä ohjelmassa oli ennen väliaikaa kuultu The Wonder of You, jonka Pertsa Reponen on sanoittanut suomeksi nimellä Sä ihmeitä teet. Viime vuonna, jolloin Elvis Presleyn kuolemasta tuli kuluneeksi 40 vuotta, Aron konsertoi tamperelaisen Cool Company -yhtyeen kanssa, mutta Kuhmolassa hänen säestäjänään oli torstaina vain yhtyeen kosketinsoittaja Franc Toth sekä taustanauhat, joista huolehti Tanja Saarela. puoleen hintaan, yli 100 v. Maisemaristeily Päijänteellä 14.00 16.30 20.00 Su 22.7. Erityisesti gospelkappale How Great Thou Art kirvoitti yleisöstä raikuvat aplodit. Vaikka alkupuolen astetta dramaattisempi päätöskappale If I Can Dream ei olekaan teknisesti gospelia, Elvis itse esitti sitä gospeltyyliin. Aronin lanseeraama Elvis Forever -show juontaa juurensa jo vuoteen 2007. Aron on konsertoinut paljon myös kirkoissa, joissa ohjelmistona on ollut Elviksen esittämiä gospelkappaleita. Gospelia, rockia ja rakkauslauluja Konsertin järjesti Lions Club Kuhmoinen, joka keräsi näin rahaa paikkakunnan nuorison hyväksi. Konsertin kaari oli hieno, ehkä perinteinenkin siinä, että molemmilla puoliskoilla intensiteetti kasvoi loppua kohden. Yleisömenestys lienee ollut mieluisa yllätys myös Elviksen ikivihreää ohjelmistoa esittäneelle Aronille alias Juha Leppäselle, joka vieraili Kuhmoisissa nyt ensimmäistä kertaa, mutta jolla on takanaan 15 vuotta keikkaelämää ja peräti toista tuhatta keikkaa. Aronin tyyli pysyi kuulijan ja korvien kannalta hillityn miellyttävänä. Nytkin yleisö sai konsertin alkupuolella tutustua tähän Elviksen puoleen. Juuri gospelista Elvis voitti uransa kaikki kolme Grammy-palkintoa. Mutta minkälaista olisi ollutkaan kuulla gospelosuudet, kuten hieno Where Could I Go But to the Lord, Kuhmoisten kirkon akustiikassa. Elina Syrjänen ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi 040 515 2345 Toritie 52, Kuhmoinen Kuhmoisten Sanomat Tilaa paikallislehti, niin pysyt menossa mukana!. Monipuolinen Kuhmola näyttää taipuvan esiintymistilana moneksi, vaikka Las Vegas -tunnelmaa maalaiskylään ehkä onkin mahdoton taikoa. Aronin esittämä ohjelma koostui pääosin Elviksen tunnetuksi tekemistä kappaleista. On hienoa, että Elvis Presleyn ohjelmisto pysyy hengissä tälläkin tavalla. ”Viva Las Kuhmoinen” – Elvis saapui pitäjään Konsertti Elvis Forever, Aron ja Franc Toth, Kuhmola 12.7. Hänen äänensä soi pehmeästi etenkin alarekisterissä, niin kuin Elviksen tyyliä tavoittelevan artistin kohdalla kuuluu ollakin. Aikataulut: kulkeevettenhalki.fi Risteilyt Kuhmoisista Lähtö Paluu Hinta Pe 20.7. Elina Syrjänen Torstai-iltana Kuhmolan sali täyttyi äärimmilleen Elvis Forever -konsertin kuulijoista. Tämä toimi hyvin. heinäkuuta 2018 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Retkiä Päijänteen kansallispuistoon 4.7.-3.8. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 29 2018 68. Juuri tässä kappaleessa Aronin samettiset alaäänet pistivät miettimään, josko artisti voisi laulaa suomeksi useamminkin. ilmaiseksi. Myös Aronilta kuultiin aavistuksen rajumpaa äänenkäyttöä, ja intensiivinen tulkinta saikin siihen saakka suurimmat aplodit. Lionsien rahoituksella on esimerkiksi pystytty tarjoamaan nuorille kesätöitä Päijännekodissa. Se vaatii esittäjältään hyvää laulutaitoa ja äänen soinnukkuutta, jollaisesta moni Suomen nykyisistä poptaivaan miestähdistä saa vain haaveilla. Retki Erakonsaareen 12.30 17.00 25.00 Pe 3.8. Maisemaristeily Päijänteellä 14.00 16.30 20.00 Alle 12 v. vsk Keskiviikkona 18. Siksi taitava Aron oli musiikillisesti miellyttävä tuttavuus. Encorena kuultiin vielä vauhdikas Burning Love
Palautetta on kahdenlaista – positiivista ja rakentavaa. Muissa tapauksissa vain pysäytettiin, eikä sanottavampia vammoja syntynyt. Nyt metsän polut ovat vaihtuneet metsätraktorin jälkiin ja muutenkin maisema on mullistunut. Samalla on hyvä havaita, mitä hirvet ovat touhunneet männyntaimistossa. Puita katsellessa tulee ajatelleeksi sitä, kuinka erilaiset puut ja muutkin kasvit syövät samasta pöydästä, mutta pysyvät omana lajinaan. Lapissa muuan mies oli tammukkapurolla kalassa ja perkasi kalansa samalla. Heimo Roselli Tiina Siikanen Tähän mennessä on ehditty järjestää iloksemme jo monia kesäisiä tapahtumia, useita pienempiä ja muutama isompi, kuten Kiepsaus, Kuhtuu-tori ja aikuisyleisurheilukisat. Tämä johtui siitä, että metsä toimi myös karjan laitumena. Kerran ylitseni lensi metso ja laskeutui männyn oksalle. Talkoilla ovat suomalaiset aina saaneet aikaan isoja asioita, ja etenkin maalaisympäristössä sekä urheiluseuroissa talkoohenki on vielä voimissaan. Yhtäkkiä hän huomasi, että karhunpentu tuli perässä ja popsi kalanperkeet. Paikallaanolo on joskus palkittu siten, että jänis on tullut aivan lähelle ihmettelemään, että mikähän tuohon on tullut. Niilläkin on samanlainen ohjauskoodi oppaanaan. Metsä oli helppokulkuinen karjan tekemien polkujen ansiosta. Kerran Suomessa sattui yhdelle karhulle vahinko, kun kynsi osui kaulavaltimoon ja lenkkeilijä kuoli. Mitä ilmeisemmin talkoohengen lisäksi tarvitaan motivoivaa yhteisöllisyyttä. Miksi onkin niin hiljaista. Tiina Siikanen tiina.siikanen @kuhmoistensanomat.fi Tänäkin kesänä kohtaamme monissa paikoissa nuoria ensimmäisissä kesätyöpaikoissaan. Nyt olemme metsässä kuuntelemassa hiljaisuutta. Työhön tartutaan ja tulosta syntyy. On aika miettiä, miten kuuluu käyttäytyä heidän kotonaan. Sen sijaan että keskittyisimme vain huonoihin puoliin, tulee meidän nähdä ensisijaisesti ne positiiviset asiat, näin on paljon helpompi tarvittaessa saada viesti perille myös kehittymiskohteista. Tuetaan jokainen omalta osaltamme nuoria heidän työelämänsä alkutaipaleella ja ennen kaikkea nautitaan ihanasta Kuhmoisten kesästä ja monipuolisista palveluista! KOLUMNI Minna Korppila PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 18.7.2018 f Aurinko nousee 4.12 f Aurinko laskee 22.37 Onnea nimipäivänä! Tänään Riikka To Sari, Sara, Saara, Salla, Sarita, Salli Pe Maarit, Reetta, Maaret, Marketta, Margareeta La Hanna, Johanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hanne, Hannele, Joanna Su Leena, Matleena, Lenita, Leeni Ma Olga, Oili Ti Tiina, Kirsi, Krista, Kristiina, Kiia, Kirsti, Tinja Ke Jaakko, Jimi, Jaakob, Jaakoppi Viikon tärpit f Muikkutapahtuma koko perheelle Kylämän Jukolassa lauantaina! f Lauantaina myös Nuorisoseuran kesäjuhlat Pihlajakoskella. Paikallaan hiljaa istuessa voi kohta huomata, että metsä alkaa elää. Tätä temppua sanotaan, että metso juroo. Olen usein miettinyt, mahtaako yleisö oikeasti tietää, miten monen kymmenen henkilön talkootyön tuloksista saamme samalla nauttia. Kaupungissa taloyhtiöiden talkoot eivät kovin hyvin houkuta porukkaa mukaan. Aidas oli useimmiten halkaistu haavanriuku, joita oli vähintään kolme varvia. Yksikään nuori ei ansaitse työpaikallaan tunteenpurkauksia esimerkiksi yrittäjän huonosta markkinoinnista, tipahtaneesta jäätelöstä tai epäsiisteistä istutuksista, jotka eivät välttämättä edes kuulu hänen vastuulleen. Kuitenkin yksi yleispätevä neuvo kannattaa niin nuorten kuin aikuistenkin pitää mielessä – pidä puhelin poissa työajalla (ellet sitten satu olemaan kesäsomettaja tai etsi asiakkaalle tietoa lähimmän korjaamon sijainnista). Mutta aina mahtuu muutama uusikin oppimaan. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 18. Tilanne kehittyi siten, että metso arveli kuitenkin tulleensa huomatuksi ja kieräytti itsensä alas pudoten vapaasti parimetriä ja sitten siivilleen, jolloin sillä oli heti täysi vauhti. Kuhmoislaiset nuoret haluavat tehdä töitä. Jokunen taimi on kriittisessä tilassa, mutta samalla huomaan, että haavanvesoja, joita on melkoisesti on syöty niin, että niihin vielä tulee uutta versoa seuraavaa vuotta varten. Ne yhdistettiin nuotiossa haudutetulla, tavallisesti halkaistulla kuusenoksalla, kahdeksikon muotoisella siteellä, joka toimi aidaksen kannattimena. Taustalla on jo talvella, joillakin tapahtumilla jo viime kesänä aloitettu suunnittelutyö, budjetin laadinta, vapaaehtoisten rekrytointi, viranomaisluvat, yhteistyö paloja pelastustoimen kanssa ja viimein tapahtuman markkinointi ja myynti, vain muutamia tehtäviä mainitakseni. Mikä on se juttu, joka saa porukat antamaan niin paljon omasta ajastaan yhteiseksi hyväksi. Yksi selkeä moka on juosta metsässä. Sukupolvi sitten metsä erottautui viljelyksistä tukevalla puuaidalla. Ja rakentava palaute seuraavaan vuoteen otetaan myös kiitollisena vastaan.. Mennäänpä nyt metsään ihan muuten vain. Osa asiakkaista on erittäin ymmärtäväisiä ja ystävällisiä, toiset eivät edes huomaa eroa normaaliasiointiin. Sitten se peruutti niin, että pyrstö oli runkoa vasten pystyssä. Työelämän pelisäännöt eivät ole vielä kaikille tuttuja ja työnantajien perehdytyksissä on eroja. Noh, virtuaalisesti voi puuhata yhtä ja toista, mutta ei piirtää torimyyjäruutuja, istua konsertin lippukassalla tai huolehtia muonituksesta. Kaikki elämänmuodot ovat hämmästyttäviä, ja kannattaa suhtautua niihin kunnioittavasti, käyttäen niitä arvostavasti. Sitten se siirtää saman koodin siemeniinsä. Metsän asukit, joista monet ovat yövuorolaisia, ovat piilossa hengitystään pidätellen, pieni sydän läpättäen ja toivoen, että menisimme pois. Joskus puhutaan alkeellisista elämänmuodoista, mutta sellaista ei ole vielä löytynyt. Metsälaiduntaminen loppui muun muassa siksi, että karjalta alettiin vaatia suurempaa tuottoa. Jos emme hermostu, niin ei karhukaan. Kirjoittaja on Kuhmoisten kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Se oli merkittävä osa metsää, sillä jossain vaiheessa sillä erotettiin talojen maat toisistaan. Sama viesti kuului myös yksityiseltä puolelta. ” Palautetta on kahden laista – positiivista ja rakentavaa. Puuaidan teko oli asiantuntemusta vaativaa. Sen ansiosta marjastus oli tuottoisaa, eikä saraheinä päässyt tukahduttamaan marjoja eikä puuntaimia. Seuraavaksi se laski kaulansa oksaa vasten ja retkotti siipeään sulautuen maisemaan. Esimerkiksi kunnan kesätyöpaikkoihin tuli yhteensä 48 hakemusta, kun työpaikkoja oli 19. Hyvät aidantolpat tehtiin katajasta kaksi rinnakkain. Kuhmoisissa on erittäin reippaita nuoria, enkä ole tänä vuonna nähnyt ketään nukkumassa kottikärryissä tai selaavan kännykkää ilman työhön liittyvää syytä. Mitä halaamiseen tulee, niin puiden sijasta kannattaisi etsiä oman lajin keskuudesta ystävyyttä, tietysti arvostelukykyisesti, ettei tule korville. Meidän aikuisten tulisi asiakkaina ja työtovereina muistaa pysyä roolissamme esimerkin antajina ja tarvittaessa omalla käytöksellämme ohjata nuorta toimimaan vielä entistä paremmin. Ja vinkiksi, kun kuljet tapahtumissa, jaksa edes laittaa tupakantumppisi ja juomatölkit roskiin, jää sitten vähemmän siivottavaa talkooväelle. Joillekin se on omaisuutta, joillekin marjastusja sienestyspaikka, tai hiljentymisen paikka. Puhutaan myös sosiaalisen median synnyttämästä yhteisöllisyydestä. Se olisi merkki häiriötilasta, mutta vain karhu on rohjennut ojentaa metsässä juoksentelijoita. Sen verran tuona aikana tapahtui kehitystä, että puuaidat korvattiin piikkilanka-aidoilla, ja vieläkin voi onnistua saamaan saappaansa rikki maassa olevaan piikkilankaan. Jotkut ovat kiintyneitä puihin niin, että käyvät niitä halailemassa. Marjastajat karhu on joskus käskenyt pois varatuista paikoista aiheuttamatta vammoja. Tilanne eteni siten, että kohta emokarhu ryntäsi paikalle ja pentu lensi anteeksipyydellen pensaikkoon, mutta kalamies sai jatkaa rauhassa. Sitä nimitämme talkoohengeksi. Linnut lentelevät, metsähiiret ja myyrät vilahtelevat. Moni heistä on oppinut mallin jo pienestä pitäen. Asioita tehdään vielä paljon tässä ja nyt, yhdessä. Hirvi ei syö laitumiaan tyhjäksi, kuten karjaeläimet voivat tehdä. Työyhteisön lisäksi myös asiakkaiden vastuulla on se, millainen mielikuva nuorelle ensimmäisestä työkokemuksestaan jää. Useimpien tapahtumien järjestelyyn on kouliintunut osaava järjestäjäporukka, joka hoitaa hommat näkymättömästi ja pyyteettömästi. Kukaan kun ei ole seppä syntyessään! Usein näkee hyvin erilaisia kohtaamisia nuorien työntekijöiden kanssa. f Syö kevyesti, juo tarpeeksi ja pidä sisätilat viileinä, sillä Ilmatieteenlaitos ennustaa helteen jatkuvan tälläkin viikolla. Tänä vuonna oli pitkästä aikaa positiivinen (osaltaan myös negatiivinen) tilanne, sillä hakijoita riitti runsaasti kaikkiin kesäKesätöitä Tehdään talkoilla Vierailu metsässä Metsää katsellaan monenlaisin silmin. Jokaisella elämänmuodolla on DNA-koodi, joka ohjaa ottamaan juuri sille sopivaan ravintoliuosta maasta ja valitsemaan auringonsäteistä sellaiset, että muodostuu oikeata puulajia. heinäkuuta 2018 työpaikkoihin. Onneksi selkeä vähemmistö on heitä, jotka katsovat asiakseen joko arvostella yrityksen tai työntekijän toimintaa värikkäin sanankääntein suoraan nuorelle. Sellaiseen metsään saattoi lapsetkin päästää turvallisesti, sillä eksymisvaaraa ei ollut kun vain pysyi aitauksessa. Meillä on positiivisen mielikuvan jättämiseen ja ohjaamiseen yksi ylivertainen keino, nimittäin palautteen antaminen. Koska hyttyset alkavat käydä sietämättömiksi, siirryn aukealle mäelle, jossa tuuli ajaa tunkeilijat pois. Esimerkiksi ilmakehässä kiertää maapalloa jos jokinlaista itiötä etsien sopivaa lisääntymispaikkaa
Mukana kilpailussa oli jälleen M85 sarjassa kuulantyönnössä sekä kiekonheitossa useita ME-ennätyksiä ja SM-mitaleita voittanut Leo Saarinen. – Siellä kun piti pärjätä aina isompiaan vastaan, Räty muistuttaa. – Silloin harvoin kun pääsi kilpailuja katsomaan television ääreen, ei niitä Tohmajärvellä monellakaan ollut. Kari Tuomola Jan Särömaan ja Jarmo Nissilän matkoina Kuhmoisissa oli vat M50 100 m ja 400 m. Lisäksi sosiaalisessa mediassa on ollut keskustelua jätteidenlajittelusta. Tuloksena uusi M70 maailmanennätys. Esa Kiuru Hartolan voimasta paransi viime vuoden myös Kuhmoisissa tehtyä suoritustaan. Seura on Helsingin Kisa-Veikot. – Kivi lensi jo koulussa pidemmälle kuin muilla. Jan Särömaa ja Jarmo Nissilä ovat seurakavereita Helsingin Kisa-Veikoista. Särömaa aloitti juoksemisen noin 10 vuotta sitten. Kun tytär alkoi myös harrastamaan, innostuin uudestaan, kun seisoin kentän laidalla ja tutustuin yleisurheiluväkeen. Osallistujia kilpailussa oli tänä vuonna 41 miestä ja 19 naista. heinäkuuta 2018 Elina Syrjänen Kuhmoisissa murtauduttiin sunnuntai-illan klo 20:n ja maanantaiaamun klo 6:n välisenä aikana Sisustustarvike S&A Rauta Oy:n tiloihin. Kuhmoisten kilpailu sai myös harvinaisen vieraan. Hän juoksi 800 metriä N75 sarjassa. Palasin 41 vuotiaana lajin pariin, kertoo Särömaa. Juttukavereina Veikko ja Anne Ahola, joka osallistui naisten kuulantyöntöön. Poliisipartio suoritti jo maanantaiaamuna teknisen tutkinnan. Varkaat olivat rikkoneet etuoven ikkunan, josta he olivat tunkeutuneet sisään rakennukseen. Vesilaki ja vesiliikennelaki määrittävät vesillä liikkumista. Juoksu on lajina vaativa, kertoo Nissilä. Aikuisurheilun kasvavaa suosiota Räty kertoi hyvin ymmärtävänsä. Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Miliza Malmelin toteaa, että vesillä liikkuminen on jokamiehenoikeutta, mutta jokaisen vesikulkuneuvolla liikkuvan on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta, ettei aiheuta vaaraa tai häiriötä muille tai haittaa yleiselle luonnon virkistyskäytölle. Räty jatkoi muistelua, miten aikanaan jäälle syntyi hyvä heittorata. Saarinen kiertää edelleen myös kansainvälisiä kilpailuja. Seuran (HKV) puolesta on myös valmentajan palvelut tarjolla, jos haluaa. Kilpailla hän alkoi uudelleen 70-vuotiaana. Poliisi kaipaa kuitenkin vihjeitä. Kuhmoisissa Antinkorven jäteasema Orivedentie 367:ssa, jossa otetaan maksutta vastaan kotitalouksien vaarallisia jätteitä, sähköja elektroniikkaromua ja metalliromua sekä hinnaston mukaan kaatopaikkajätettä, rakennusjätettä ja muita suuria esineitä, on avoinna arkitorstaisin klo 15–17 ja kesäaikana määrättyinä lauantaipäivinä kerran kuussa. On hyvä muistaa sekin, että jälleen voimassa olevan metsäpalovaroituksen aikana avotulenteko on kielletty. Lain mukaan myös turhaa ajelua tulee välttää. Lajeina miehillä oli Kuhmoisten kilpailussa M50 100 m ja 400 m. – Aurasin lumen pois ja purua ja vettä päälle, sen jälkeen antoi jäätyä. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 18. Mutta keihäänheiton tulevaisuus Suomessa häntä huolestuttaa. Räty kertoi nauttivansa aikuisurheilukilpailun ja oman lajinsa seuraamisesta Kuhmoisissa leppoisalla mielellä ja kesäisestä säästä iloiten. Seppo Räty kertoi nauttivansa hyvästä kisapäivästä. Hyväksi harjoittelupohjaksi nuoruudessa hän mainitsee kaikenlaiset pihapelit. Inkeri Janhunen on Saarisen urheilukaveri jo vuosien takaa. Mukaan lähti muun muasTaas varkaita Sisustustarvikkeessa sa työkaluja ja pohjakassa, mutta anastetun tavaran kokonaismäärästä ei vielä aamupäivällä ollut ehditty tehdä inventaariota. Uusi maailmanennätys M70vuotiaiden sarjassa on nyt 53,61 metriä eli 0,22 metriä viime vuotista parempi. Mikäli asialla ovat poliisin vanhat tutut, niin rikos selviää varmuudella. Lisäksi vieraat tekivät avotulen grillikatokseen. Sisätiloissa oli verta, joten varkaat lienevät vahingoittuneet murron yhteydessä. Kiurulle jälleen ME-tulos keihäässä Jätteidenlajittelu ja jokamiehenoikeudet mietityttävät Tiina Siikanen Tiina Siikanen Lauantain kansallisissa aikuisyleisurheilukilpailussa saatiin taas hurrata uudelle maailmanennätykselle. Omaa halua pitää olla ja tekeminen on tärkeintä, nykyisin ryhdytään vaan harjoittelemaan, jatkaa Räty. Parikymppisenä Saarinen harrasti lajia aktiivisesti, sitten työ ja perhe täyttivät ajan. – Heitä tuelta äläkä pompi, oheisti Räty Kiurua ennen voitokasta heittoa. – Lapsesta asti olen harrastanut urheilua, sitten oli taukoa. Kuulantyöntöön hän arvelee omaavansa synnynnäisiä lahjoja. Suomessa hän nykyisin osallistuu enää Kuhmoisten ja Töysän kilpailuihin. Lähinnä valmentajan merkitys on tukea yksinäistä harjoittelua, ja yleisestikin sosiaalisella kanssakäymisellä muiden urheilijoiden kanssa on iso merkitys. Tänä vuonna Saarinen täyttää 90 vuotta. Poikkeuksen muodostavat ELY-keskusten asettamat rajoitukset. Keihäänheiton yksi menestyneimmistä suomalaisista, kolminkertainen olympiamialisti, maailmanmestari Seppo Räty oli saapunut Tohmajärveltä seuraamaan Kiurun suoritusta. Rädyn oma idoli oli aikanaan Hannu Siitonen. Seuraavaksi on vuorossa MM-kilpailut Malagassa. Edellisen kerran sisustustarvikkeeseen murtauduttiin melkein päivälleen kuukausi sitten. – Tällä hetkellä on vain yksi varteenotettava nuori kaveri, jolla on potentiaalia. Myös Nissilä on harrastanut urheilua lapsesta asti. Keskusteluissa toivotaan jätehuollon puuttumista ongelmaan ja jäteaseman laajempia aukioloaikoja.. Jätteiden hylkääminen milloin mihinkin näyttää olevan jokakesäinen ongelma ma. Aikuisurheilukilpailuihin hän osallistui vuonna 2015 ensimmäisen kerran. Urheilukavereiden tapaaminen on tärkeää ja eri kulttuureihin tutustuminen on mielenkiintoista. Ennätys syntyi ensimmäisellä heitolla. Nykynuorilla on yleisesti huono kunto ja heiltä puuttuu halu. Kotikaupungissaan Jyväskylässä hän käy opastamassa koululaisia kuulantyönnön ja kiekonheiton lajitunneilla. Esa Kiurun keihäs lensi jälleen pitkälle. Yleisin tapa isoimmilla uimarannoilla on ollut rajoittaa uima-alue poijuilla, mutta muutoin vesillä liikkumista ei voi kieltää. Hän oli kannustamassa kuhmoislaista Anne Aholaa, joka osallistui N50 kuulantyöntöön. – Kun viisikymppisenä työuralla suuremmat haasteet on koettu ja lapset jo isoja, sitä voi hyvinkin kaivata uutta haastetta elämäänsä. Kuhmoisten Sanomat Toimitukseen otettiin tällä viikolla yhteyttä kun Ruolahden uimarannalle oli tultu kahdella moottoriveneellä, mikä olisi voinut saattaa uimarit vaaraan. – Alkuun harjoittelussa paikat kipeytyivät, tein tyypilliset virheet: liian nopea aloitus, liian kovaa eikä palautumista riittävästi. Aiemmin hän ei ollut paikkakunnalla vieraillut. Myös Rädyn seurassa ollut Veikko Ahola oli samaa mieltä
Ainoastaan Mirja Kolulahden näyttelemä juoruakka Kaisa tuntuu olevan kaikesta perillä. Kiittäen ja kaivaten Jorma Surun kyynelten lävitse loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet. Nostalginen piipahdus menneeseen Helteisenä pyhäaamuna järvi siinsi peilityynenä. Oman aikansa kuvauksena näytelmä ehkä kannattaakin ottaa, sillä sukupuoliasetelmat ja tietyt sanonnat saattavat särähtää nykykatsojan korvaan. Jeesus tunsi Raamattunsa hyvin jo 12-vuotiaana. 11.3). Taivaan sinikankaalle ilmestyi kolme valkoista kumpupilveä. Hautauksen jälkeen kokoonnumme muistotilaisuuteen seurakuntakotiin. Jumalan Karitsana hän antoi itsensä kaiken sovittavaksi uhriksi. Vasemmalta oikealle Eetu Harjula, Aliisa Puolamäki, Martti Pihlanen, Arja Korvenranta, Jonna Nissinen, Jukka Järvinen, ohjaaja Urho Kiiskinen, joka näyttelee myös rovastin roolin, Mirja Kolulahti ja Juho Kurjonen. Soudun teemakin on poikkeava: nyt juhlistetaan 150 vuotta sitten Padasjoesta itsenäistynyttä Kuhmoista. Hän syntyi paimenten keskelle karjasuojaan, joten hän puhui usein lampaista. Kuka nyt palaisikaan stressaantuneena 40-luvun loppuun tehdyltä aikamatkalta. Soutu toteutuu säävarauksella.. Luonnon kolmiulotteisuudessa kuvastui Luojan kolmiyhteys. Tämän niin kutsutun Kappelisoudun järjestivät viime vuonna ensimmäistä kertaa Kuhmoisten kotiseutuyhdistys ja Padasjokiseura, jotka tuolloin huomioivat soututapahtumallaan seurakuntien liittymistä Hollolaan Kuhmoisten–Padasjoen kappeliseurakuntana. Niiden avulla vaikeaselkoisetkin asiat avautuivat ymmärrettäviksi. Lämmin kiitos osanotosta ja kiitos kaikille Anna-Liisan hoitoon osallistuneille. Toritie 44 Luojan kuvia luonnossa Rakkaamme Anna-Liisa KORPPILA o.s. (Ps. Ne muuttivat tuon tuosta muotoaan, sulautuivat yhteen ja hajaantuivat taas: taivaankannella laukkasi lauma pilvilampaita. 11.3.1940 Valkjärvi k. Kun tuulenvire liikutti kaisloja ja kala kävi pinnasta sieppaamassa hyönteisen, tuli esiin neljäs ulottuvuus, aika. Tyyneen vesikalvoon tuli renkaita, jotka tasoittuivat aikansa levittyään. Se kertoi: on tämänja tuonpuoleisuus. heinäkuuta 2018 SANAN KULMA Risto Ojala Kirjoittaja on teologi ja Kuhmoisten Sanomien hartauskirjoittaja vuodesta 1982. Karikatyyrejä ja väärinkäsityksiä Jukka Järvisen näyttelemä pesunkestävä opportunisti ja tyhjänpäiväisyyksiä lateleva Juntunen alkaa empiä vaimovalintaansa ja toteaakin pian “Eernesti lähtee omalle suoralle viivalleen”, mitä se sitten tarkoittaakaan. Rakas puolisoni, äitimme ja mummumme Taimi UNNASLAHTI s. Pekkarisen näytelmät ovat olleet suomalaisessa teatterissa hyvin suosittuja. Katsomosta poistuu rentoutuneena. Hän sanoi olevansa Hyvä Paimen, joka on valmis jättämään 99 tarhaansa etsiäkseen yhden harhautuneen ja tuodakseen sen kotiin. Myös tässä Jeesuksen Raamatussa, Vanhassa testamentissa, on paljon luontoaiheisia vertauksia ja kuvia, kuten ensi sunnuntain psalmissa: Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu, kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit. 10.7.2018 Kuhmoinen Puolisoa kaivaten, kiitollisuudella 70 vuoden yhteisestä taipaleesta Veikko Äitiä, mummua ja isomummua kiittäen ja kaivaten Seppo ja Eila Mari ja Jyrki, Emma ja Anni Matti ja Terhi, Lotta, Atte ja Reetta Antti ja Tiina, Anttiina ja Teodor Seija ja Aimo Eetu ja Mirka, Aino, Oona, Maisa ja Heikki Merja ja Kimmo, Helmi Kesän kauniin kukkiessa voimat hiljaa raukeni tuli ilta, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Vesi heijasti kaisloja ja sai ne näyttämän ylösja alaspäin kasvavilta. Kun paikkakunnalle saapuu sirkus esiintyjineen ja uusi kanttori, mutkistuvat asiat entisestään. Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, verso vat ja vihannoivat, kertovat Herran oikeamielisyydestä. Uskon kautta me ymmär rämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanal la, niin että se, mikä näh dään, ei ole syntynyt näky väisestä (Hepr. Jeesuskin opetti luonnonkuvin ja vertauksin. Veljestuvan väelle ja terveyskeskuksen henkilökunnalle lausumme nöyrän kiitoksen huolenpidosta ja hyvästä hoidosta. Näen hahmon heijastuvan ikkunassa ja yhä kuulen äänen vaienneen. Ihminen kun ei ole muuttunut mihinkään. Viime vuonnahan padasjokelaiset päättivät urakkansa Kellosalmella, jossa kuhmoislaiset tarttuivat airoihin. Ystävällisenä kutsuna sukulaisille, naapureille ja ystäville ilmoitamme, että siunaustilaisuus on Papinsaaren kappelissa perjantaina 27.7. **Keräämme lahjan auttamistyöhön.** Helluntaisrk. Miehistöt koostuvat tänä vuonna sekä kuhmoislaisista että padasjokelaisista, jotka soutavat yhteistuumin. Produktio vie katsojat menneeseen, mutta se ei ole ollenkaan huono asia, eläväthän monet kepeän komedian teemoista ja henkilöhahmoista keskuudessamme nykyäänkin. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 18. klo 13 SANAN JA SÄVELEN ILTAPÄIVÄ Musiikkiryhmä SkyMissio ry:stä Yhdistys tekee avustusja lähetystyötä vähävaraisten romanialaisten keskuudessa. Liimatta s. – – Luo makunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen (Room. Heidät on istutettu Herran temppeliin, he ku koistavat Jumalamme esi pihoilla. Huomion näytelmässä vie nuorempi näyttelijäkaarti eli Eetu Harjula kanttorina, Juho Kurjonen Edwardos Canttorina, Aliisa Puolamäki Pirkkona sekä Jonna Nissinen entisenä tanssijana, jotka kaikki laskettelevat sujuvasti Pekkarisen vanhahtavaa, mutta paikoin varsin hauskoja sananväännöksiä sisältävää tekstiä. Elina Syrjänen Elina Syrjänen Peräkylän profeetta Kuhmoisten Harrastaja teatteri Käsikirjoitus: Tatu Pekka rinen Ohjaus: Urho Kiiskinen Rooleissa: Jukka Järvinen, Martti Pihlanen, Arja Kor venranta, Juho Kurjonen, Aliisa Puolamäki, Eetu Har jula, Jonna Nissinen, Mirja Kolulahti, Urho Kiiskinen Lavastus: Jouni Mäkinen, Seppo Joensuu, Veikko Tan ninen Kuiskaaja: Hannele Nikki nen Äänentoisto: Opasol Oy Kuhmoisten Harrastajateatteri on tänä kesänä tarttunut monipuolisen näytelmäkirjailijan, käsikirjoittajan, iskelmäja kuplettisanoittajan sekä viihdetaiteilijan Tatu Pekkarisen (1892–1951) komediaan Peräkylän pro feetta. Viime kerrasta poiketen matka alkaa tänä vuonna Kuhmoisten satamasta paloaseman laiturilta klo 10 ja päättyy Padasjoelle puoli kolmen aikaan iltapäivällä. heinäkuuta. Niinpä heti alussa sovitaan talollisen Aap rami Kurumykkylän, hänen vaimonsa Karoliinan ja Juntusen kesken Pirkko-tyttären naittamisesta. Soutamassa ovat myös Padasjoen kunnanjohtaja Heikki Jaakkola, joka astuu veneeseen Kuhmoisista sekä Kuhmoisten kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Malin, joka puolestaan hyppää kyytiin Kellosalmelta. Herra on minun turvakal lioni, hän ei tee vääryyttä. Kaikki tervetulleita Sunnuntaina 22.7. Pirjo, Riitta, Jukka ja Hanna perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. heinäkuuta soudetaan jälleen kirkkoveneellä Kuhmoisten ja Padasjoen välillä. klo 12. Tapahtumat lähtevät liikkeelle pitäjän rikkaimman miehen, kunnanvaltuustoonkin pyrkivän Eernesti Juntusen kosinnasta. Mutkia tietysti tulee matkaan, eikä moderni Pirkkokaan ole asialle myötämielinen. Arja Korvenrannan tulkitsema topakka Karoliina-vaimo on tyypillinen suomalaiselokuvistakin tuttu naishahmo, joka ei niin vain taivu yllätysten edessä ja joka pistää myös miehensä ruotuun. Kirkkovenesoutu juhlateemalla Elina Syrjänen Sunnuntaina 29. 8:19–21.) Kesästä, luonnosta ja sen antimista voi nauttia paremmin, kun ne ottaa vastaan niiden antajalta ja kiittää niistä häntä. Peräkylän profeettaa esitetään Kalholanniemessä vielä kuusi kertaa. Ohjaaja Urho Kiiskisellä, joka näyttelee myös rovastia, näyttää olevan taito valita oikeat ihmiset kuhunkin rooliin, vaikka näyttelijävarantoa tuskin on pienen pitäjän teatterissa ruuhkaksi asti. Hautaan siunattu: Anna-Liisa Korppila 78 v. Asetelma on kuin 1930–40 -lukujen Suomi-filmeistä. Martti Pihlanen tekee Aaprami Kurumykkylästä uskottavan vätyksen, joka kuitenkin turhautuu ja lopulta vaatii: “Hegemooni tänne ja sassiin!” Pekkarisen hahmot ovat Peräkylän profeetassa karikatyyrimäisiä kuten monissa hänen käsikirjoittamissaan elokuvissa. Paavali, aluksi Jeesuksen vastustaja, josta tuli hänen todistajansa, kirjoittaa: Koko luomakunta odot taa hartaasti Jumalan las ten ilmestymistä. Puujalkavitsit kun istuvat kesäteatteriin aina. 24.5.1927 Kuhmoinen k. 23.6.2018 Kuhmoinen Hän jota rakastin on poissa vaan lämpönsä hän jätti sydämeeni. 92:13–16.) Kun elämää, luontoa ja maailmaa katsoo uskon näkökulmasta, se näyttää rikkaammalta. Vanhan ajan tunnelmaa henkivä, 1947 julkaistu ja menneiden aikojen asenteita peilaava näytelmä sopii Kalholanniemen miljööseen täydellisesti. Viimevuotiseen tapaan soutajia vaihdetaan klo 12 Kellosalmella, josta matka jatkuu 12.30. Esitykset ovat keskiviikkoisin, torstaisin ja sunnuntaisin, viimeisin niistä sunnuntaina 29
He listasivat Kuhmoisten top ten -luetteloon monipuoliset palvelut, sataman, kesäteatterin, Riihigallerian sekä luonnonrauhan. – Tulisimme mökille saunomaan myös viikolla, jos tiet olisivat paremmat, pariskunnat toteavat. – Monet mökkiläiset tulevat ostamaan vuoden saippuat torilta. Anne Noposella Nurmijärveltä on jo seitsemäs vuosi Kuhmoisten toritapahtumissa. – Vertaisin Kimmo Ruokolaa Eric Claptoniin ja Jukka Mäkistä edesmenneeseen Albert Järviseen. Kesäkuhmoislainen Emil Vähä-Peltomäki Helsingistä oli äitinsä Katri Hämäläisen kanssa lähtenyt mökiltä tuulettumaan. – Rokkikonsertin esiintyjistä näki todella selvästi soittamisen ilon, jatkaa Hämäläinen. Tulen ehdottomasti uudelleen ensi kesänä, itsekin juuri kitaransoiton opiskelun aloittanut Peltomäki Hehkuttaa. Molemmat tunnustavat kaipaavansa välillä virikkeitä mökkielämän vastapainoksi. Myös Emiliä kalastaminen innostaa. Perheellä on ollut mökki Kuhmoisissa Päijänteen rannalla vuodesta 2001, kalaisa järvi ratkaisi aikanaan valinnan. Erityisesti bändien kitaristit saivat suitsutusta osakseen. Sen sijaan uutta Kopolan historiasta kertovaa elokuvaa esitettiin lähes täydelle salille. Saippuavalmistus lähti hänellä aikoinaan liikkeelle omista iho-ongelmista. heinäkuuta 2018 Vuokko ja Markku Huuha Tampereelta sekä Markku Tenkanen ja Eeva Wilska Orivedeltä istahtivat torikahvilaan vaihtamaan kuulumisia kesänaapureidensa kanssa. Tiina Siikanen Tänä vuonna hellehattu oli Kuhtuutorilla todella tarpeen. – Tuotteemme ovat lähituotantoa. Kojussa kaupan olleiden tavaroiden tuotto meni osasto 10:n syöpälasten hyväksi. Hän valmistaa Saippuapaletti-nimisessä yrityksessään glyseriinipohjaisia luonnontuoksuilla maustettuja saippuoita, jotka runsaasti kosteuttavina sopivat erityisen hyvin atooppiKuhtuutorilla juttuseuraa löytyi ja herkut hupenivat selle iholle ja psoriaatikoille. Paahteelta suojassa Kuhmolan sisätiloissa pääsi aamupäivällä seuraamaan helsinkiläisen teatteri Rollon todella laadukasta koko perheen näytelmää. Päiväkotityömaan vuoksi myyntipaikkoja oli myös S-marketin parkkipaikalla. Poika ja äiti hehkuttivat perjantai-illan rokkikonserttia, jossa he olivat ensimmäistä kertaa. Torikahvilassa muikkuja ja virvokkeita olivat nauttimassa Päijälässä sijaitsevilla mökeillään vapaa-aikaansa viettävät Vuokko ja Eero Huuha sekä Eeva Wilska ja Markku Tenkanen. – Hunajasta tulee tänä vuonna hyvänlaatuista. Asemuseon peräkonttikirppikselle osallistui myös kääpiösnautseri Prinsessa Lumi. Kukinta tosin meni ohi turhan nopeasti, enää kukkii horsma. Vaaleanpunaisen unelman tarjosi Sari Salminen ja kääpiösnautseri Prinsessa Lumi. Ahven, jonka hän vieläkin muistaa, painoi peräti 730 grammaa. Ja Lazy Cats oli kokonaisuudessaan mahtava. Molemmilla pariskunnilla on kesäpaikat Päijälässä melko lähellä toisiaan. Sen yhtenä raaka-aineena käytettävä kantoterva valmistuu renkolaisen tervamestarin tervahaudassa. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 18. Kuhtuutorilla herkullisen värisiä saippuoita myynyt Anne Noponen on ollut mukana Kuhmoisten toritapahtumissa jo seitsemänä kesänä. Emil Vähä-Peltomäki ja äiti Katri Hämäläinen kaipasivat vaihtelua mökkielämään ja tulivat Kuhtuutorille. Rokkikonsertti teki vaikutuksen Asemuseon edessä oli myös peräkonttikirppis jo kymmenettä kertaa. Tiina Siikanen. Perjantain rokkikonsertti oli tehnyt heihin suuren vaikutuksen. Mutta paikallisteiden huono kunto harmittaa heitä kovasti. Myös Ossi Ruususen kitaran käsittely on huippua. Öisin on ollut sopivasti lämmintä, tosin kuiva alkukesä haittasi, pölyttäjiä on ollut silti hyvin, totesi Harmoisissa olevan Sorolan tilan yrittäjä Kari Laatikainen. Kauppa näytti käyvän hyvin ja tavara vaihtoi nopeasti omistajaa. Vuorovaikutteinen ja musiikkipitoinen esitys tempasi nuoremmat katsojat muun muassa hukkuneiden kirjainten etsimiseen. Reilut 50 kauppiasta torialueilla Hunajatalon kojulla oli tarjolla perinteisen hunajan ohella maustettua hunajaa sekä hyytelöitä ja hilloja. Glyseriinipitoiset saippuat soveltuvat erityisesti atooppiselle iholle ja psoriaatikoille. – Neljänsadan gramman ahvenia nousee Päijänteestä harva se kerta, toteaa Peltomäki tyytyväisenä. Yleisöä oli Rollon esityksessä harmillisen vähän. Jos oma oli jäänyt kotiin, ei huolta, torilta sai hankittua uuden. Metsämarjat keräämme itse, vadelmat ja mansikat ovat paikalliselta viljelijältä, kertoo Laatikainen. Myyntitehtävissä mukana myös Sara Laatikainen. Kojun tuotto meni osasto 10:n syöpalasten hyväksi. Hunajatalon Kari Laatikainen kertoi tämän kesän olleen laadultaan hyvä hunajavuosi, tosin kukinta-aika oli lyhyt. Ylivoimaisesti suosituin on tervasaippua
kentelee neljä satamapoikaa. Sisarukset Emma Kaakko ja Touko Kaakko tarjosivat Päijännekodin Kuhtuunäyttelyn avajaisssa korkealaatuisen ja monipuolisen ohjelmiston. – Tuntuu, että tänä vuonna asiakkaita on enemmän, hän kuitenkin myöntää. – Olen tykännyt tosi paljon, tämä on tosi kiva kesätyöpaikka, hän kiittelee. Viululla Emma Kaakko esitti aina yhtä koskettavan Bachin Ave Marian. Tiina Siikanen Kuhtuuviikko käynnistyi viime tiistaina taidenäyttelyllä, jossa taiteilijoina olivat Jorma Helenius Helsingistä ja Valtteri Mulkahainen Sotkamosta. Mulkahaisen töistä oli painettu myyntiin myös hellyyttävä karhukalenteri vuodelle 2019. Sen jälkeen kioski palvelee vielä viikonloppuina Sataman valot -tapahtumaan asti. Hänen lyyrinen sopraanonsa solisi kevyesti Päijännekodin avarassa salissa. Tavallisesti vastaavanlaisissa työpaikoissa asiakasmäärä vaihtelee säiden mukaan, mutta Lättilä kertoi asiakkaita riittäneen viime vuonnakin kesän epävakaisista säistä huolimatta. Lopuksi kuultiin Merikannon tunnettu Valse lente op. Mulkahaisen karhuaiheisia valokuvia saimme ihailla viime vuonna Riihigalleriassa. Aina kesäisin Kuhmoinen satamineen herää eloon, ja uusia ihmisiä saapuu elähdyttämään pitäjän arkea. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 18. Vohvelit, jäätelö ja virvokkeet tekivät kauppansa. Yleisöä tiistaipäivän intiimissä musiikkihetkessä oli noin viitisenkymmentä. Yhdessä vuorossa kioskissa on yleensä vähintään kaksi, mutta kiireisinä päivinä useampikin työntekijä. Vaikuttava Rahmaninovin Preludi cis-molli, jonka Kaakko harjoitteli viime lukuvuonna musiikkiopiston päätöskappaleena, jylisi jälleen mahtavasti. Esitysten välissä yleisö sai kuulla kiinnostavat sanalliset välipalat päivän säveltäjistä. 75 nro 5, mikä rauhoitti lempeästi kesäisessä päivässä. Touko Kaakko on pianisti. Päijännekodissa taiteilijoiden työt olivat esillä kolme päivää. Idea pohjautuu säveltäjä Georg Friedrich Händelin 1700-luvulla käynnistämään Messias-oratorio-perinteeseen lontoolaisen lastenkodin hyväksi, johon myös joukko taideNäyttelykonsertti Päijännekodissa maalareita liittyi mukaan näyttelyllä. Tausta-ajatuksena on aineettomasti tukea Päijännekodin toimintaa ja antaa myös sen asukkaille, omaisille sekä henkilökunnalle taidekokemuksia. 33 Touko Kaakon esittämänä. Jorma Helenius on yksi taitelijoista Riihigallerian 50-vuotisnäyttelyssä tänä kesänä. Lisäksi satamassa työsLauttakioskissa jo kolmatta kesää myyjänä työskentelevä Maria Lättilä viihtyy työssään. Asiakaskunta koostuu suureksi osaksi veneilijöistä ja mökkiläisistä, joiden joukossa on toki Lättilällekin tuttuja kasvoja, sillä monet saapuvat Kuhmoisiin yhä uudestaan. Tiina Siikanen. Hän on maalannut paljon luontomaisemia Puukkoisilla. Asiakaspalvelu kasvattaa Työ kioskilla kestää lukuvuoden päättymisestä koulun alkuun. Konsertin aluksi Touko Kaakko vei näyttelyvieraat metsään Sibeliuksen Puusarjaan kuuluvalla sävellyksellä Kuusi op. heinäkuuta 2018 Elina Syrjänen Sataman Lauttakioskilla riittää kesähelteellä väkeä Elina Syrjänen Viime perjantaina auringonpaisteisessa Kuhmoisten satamassa ja sen Lauttakioskilla kävi vilske. Mitään suurempia hämminkejä ei työssä ole sattunut, joskin Tietokodan päättyminen lienee lisännyt kyselyjä itse kioskilla sataman asiakkaiden tullessa tiedustelemaan käytännön asioista. Kesällä päivittäin aamusta iltakahdeksaan palvelevassa Lauttakioskissa on yhteensä kuusi kesätyöntekijää, joiden tehtäviin kuuluvat jäätelön ja vohvelien myynti, siivousta sekä satamakävijöiden saunaja pesutupavarausten vastaanottaminen. Tunnelma oli leppoisa, ja ehkäpä juuri upea sää piti ihmiset hyvällä tuulella. Lättilän omat tulevaisuuden suunnitelmat liittyvät johonkin aivan muuhun, ja muun muassa opiskelu yliopistossa kiinnostaa, vaikkei alavalinta olekaan vielä aivan varma. Asiakaspalvelutyö on hänen mieleensä. Kappaleina olivat Schumannin Lootoskukka ja Schubertin Vaeltajan yölaulu saksan kielellä esitettynä. Kioskijono vuoron lyheni ja vuoroin piteni, muttei missään vaiheessa tyystin hävinnyt. Kioski työllistää kuusi nuorta Satamassa näyttivät perjantaina viihtyvän niin lapset kuin aikuisetkin. Hän kertoo työn olleen kolmena vuotena pääosin samanlaista, monipuolista asiakaspalvelua. Lättilä on yksi kauimmin kioskissa työskennelleitä ja päivät sujuvatkin rutiinilla. – Kaikkein kannattaisi kokeilla sitä, koska se on kasvattava kokemus. Pian 17 vuotta täyttävä Maria Lättilä työskentelee Lauttakioskissa jo kolmatta kesää, joten nuoresta iästä huolimatta hänelle on ehtinyt kertyä asiakaspalvelukokemusta. Yleisö sai kuulla Rahmaninovia, Bachia ja suomalaisista Sibeliusta, Kuulaa ja Merikantoa. Kiinnostavaa Kaakon soitossa on myös se, että hän opettelee kappaleet ulkoa. Emma Kaakko on viulusti ja hän myös laulaa. Jo toisen kerran Päijännekodissa järjestettävästä näyttelystä ja konsertista vastasivat Kuhmoisten Kulttuuriyhdistys yhteistyössä Kuhmoisten Vapaaajanasukkaat ry:n kanssa. Yhdessä Kaakon sisarukset esiintyivät yleisölle ensimmäistä kertaa. Kaakon sisarukset avasivat näyttelyn Näyttelyn avajaiskonsertissa esiintyivät kuhmoislaiset Emma Kaakko ja Touko Kaakko, joilla nuoresta iästään huolimatta on jo vankka osaaminen ja esiintymiskokemus. Molemmat esiintyjät aloittivat aikanaan musiikkiopintojen tien Jämsänjokilaakson musiikkiopistossa. Touko Kaakon pianistiosaaminen tuli esille myös säestäjän roolissa Emma Kaakon lauluesityksille
Tiedustelut ja paikkavaraukset Leena Lehtonen 040 846 5107. 050 511 7297 _________________________ Parturi-Kampaamo Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen p. Peltonen p. heinäkuuta 2018 18.7. Maisemaristeily Tehinselälle 21.7. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Kolarikorjaukset ja -maalaukset Paavolankatu 4, Jämsä p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. Lähde opiskelemaan elokuvan tekoa Elokuvafestivaaliin kuuluvalla kurssilla ELOKUVAPAJA 2 Kopolan kurssikeskuksessa Kuhmoisissa to–pe 9.–10.8. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Tilaushinnat 2018 (kotimaa) (sis. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. Hintoihin sisältyy alv 24%. erikoiskuljetukset/kotim. Kuhmoisten AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 18.00 Paloaseman yläkerrassa. (sis. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. Yhteyshenkilö Kale 050 326 2562. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. Lasten kerho, Päijälän Rukoushuone 21.7. 050 461 7575 __________________________ Sp-Koti Kiinteistönvälitys Tanja Heinonen Oy LKV Soili Kerttula p. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. 0400 121 997 __________________________ OP Järvi-Häme Mirkkaliina Pettersson 010 254 7936 perunkirjoitukset testamentit edunvalvontavaltakirjat __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. Live-esiintyjä, Sahanranta 22.7. K uhmoisten Kumu K OKO PERHEEN MUIKKUTAPAHTUMA Jukolassa, Kylämäntie 943 la 21.7. 42 000 €. Professori Jarmo Valkola kertoo kansainvälisistä opiskelumahdollisuuksista elokuva-alalla. Järjestäjinä Kuuloliitto ry yhteistyössä Kuhmoisten kunnan, Kopolan Kannatusyhdistys ry:n, Kuhmoisten Kulttuuriyhdistys ry:n ja Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys ry:n kanssa Elokuvaesityksiä joka ilta, elokuvakurssi 9.-10.8., elokuvaseminaari 11.8. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Irma Kallio p. 0400 353 886 _________________________ __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS Järvi-Hämeen OP-kiinteistökeskus Oy, Vesa Teräväinen p. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Kaunistoinen Arttu Kaunistoinen p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Naisten Tupailta pe 3.8. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin. Petri Liehu p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 044 244 9779 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. mennessä. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Honkahovin tanssit 24.7. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi p. Kopolan kurssikeskus 040 770 3803 1.8. elokuvaohjaaja Jorma K. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. tilaus 76 e Ilmoitushinnat 1.1.2018 alk. Peräkylän profeetta -teatteriesitys, Kalholanniemi 24.7. omalla puhelimella. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Aiheena muistin virkistäminen, Anna Tiainen. Kuhmoisissa Velisjärventie 50 Hyvä tilaaja. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Toripäivä, Päijälä 21.7. 010 254 7949 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Kissakulman Nuorisoseura ARPAJA ISET & PUHVET TI TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Pihapelikerho, urheilukenttä 24.7. 0400 944 726 SUURET KIITOKSET AIKUISURHEILUKISOISSA TOIMITSIJATEHTÄVISSÄ OLLEILLE! Jälleen kerran teitte kilpailusta onnistuneen tapahtuman. Piili Kuhmoinen p. Muikkutapahtuma, Kylämä 21.7. 0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Peräkylän profeetta -teatteriesitys, Kalholanniemi 18.7. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. Satutunti, kirjasto 18.7. kok. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. www.kopolanelokuvafestivaali2018.fi KOPOLAN elokuvafestivaali 8.-11.8. 20 v. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Tied. • Musiikista vastaa ”Transitmies” Jouko Mäki-Lohiluoma PERÄKONTTIKIRPPIS Kissakulman Torpalla pe 20.7. p. 040 962 2325 klo 20-22 aikana. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 18. Iltarastit, Harmoinen 24.7. alv 24%) Etusivulla 1,92 e /pmm Tekstissä 1,67 e /pmm Takasivulla 1,75 e /pmm Seurapalsta 2,48 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. tapahtumat OPASOL OY p. 040 8271583 __________________________________ Timo Ansiomäki p. 0400 289 740 Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. p. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. Kurssin hinta 80 e (opetus ja ateriat) /120 e (opetus, ateriat ja majoitus) Ilm. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. Tarkemmat tiedot www.kopolanelokuvafestivaali2018.fi. Frisbeegolfin viikkokisat, Koulukeskus Tapahtumat LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 70 e 12 kk / määräaik. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Risteilyretki Erakonsaareen 22.7. Lehtosen johdolla. Hintoihin sisältyy alv 24%. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. klo 18 Puukkoisten Maamiespirtillä, Puukkoistentie 1638. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tytti Leiwo 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2734 (LT-2014) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy OP Järvi-Häme Armi Peltonen p. Jorma Sinivaaran johdolla harjoitellaan elokuvaamista nykypäivän tekniikalla, esim. Kesäjuhlat, Pihlajakoski 21.7. 0400 638 764 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike, S&A Rauta Oy Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. klo 12 alkaen. klo 12-17 alkaen huutokaupalla. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Peräkylän profeetta -teatteriesitys, Kalholanniemi 20.7. ja Eurooppa OPASOL OY p. Huutokauppa ja peräkonttikirppis, Kissakulman Torppa 20.7. Toimittaja Päivi Hotokka perhevapaalla Toimittaja Tiina Siikanen 045 635 5335 tiina.siikanen@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Elina Syrjänen 040 480 5533 toimitus@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat TORIMYYJÄT ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 HERKKUJA GRILLIIN! 0400 872 461 Remontoitu kt-kaksio Martintie 4 A7, 52 m 2 , vuokra 400 €/kk tai mh. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.fi PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 24 t. Yhteislaulut, Päijännekoti 19.7. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia p. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Ark. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. MYYTÄVÄNÄ/ VUOKRATTAVANA JOHAN ON MARKKINAT SEURAT Onko alkoholi ongelma
Harmillista oli vain yleisön vähyys, lieneekö edellisen päivän Elvis-konsertti karsinut osanottoa. Soittamisen iso ja rento meno näkyivät selvästi kaikissa esiintyjissä. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-21 SU 10-21 K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. 2 kpl/tal. pantti 2 pll Nyt on aika grillata! Ravintola avoinna: Keittiö avoinna: ma-to 11-22 (tai...02) 11-21.30 pe-la 11-24 (tai...02) 11-21.30 su 11-20 11-19.30 Sahatie 9, 17800 Kuhmoinen • 040 777 0824 LA 21.7. Tarkemmat ajat myymälässämme. Yleisö pääsi nauttimaan musiikista, jonka laadukkaan äänentoiston varmisti Sasu Kauppinen ja Opasol Oy. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com Kaikki grillijuhlien herkut Kipparista! Palvelemme joka ilta klo 21 saakka! Tarjoukset voimassa su 22.7.2018 saakka. Tänä vuonna esiintyjinä olivat Duo Raisa & Kimmo, Mc Canes, Lazy Cats, Daddy’s Blues vahvistettuna osan aikaa Raisalla sekä lopuksi peräti 51 vuotta sitten bändinä aloittanut Iivana Julma. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Esiintyjäkaartia taidokkaasti koordinoinut Kimmo Ruokola oli rakentanut jälleen moneen musiikkimakuun sopivan kokonaisuuden. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. 2 pkt/tal. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Tiina Siikanen Perjantai-illan rokkikonsertti tarjosi yleisölle laadukkaan kattauksen rokkia, bluesia ja deep-rootspunkkia eri vuosikymmeniltä ja osoitti, että Kuhmoinen on myös rokkipitäjä. Ensi vuonna jälleen! Tiina Siikanen. Suurella osalla esiintyjistä on juuret Kuhmoisissa. 2 pkt/tal. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. Monet kappaleista sekä esiintyjistä aikaansaivat yleisössä luultavasti vahvaa menneen kaihoa. Suoraan Porista Kuhmoisiin kesken konsertin saapui nuoruutensa suosikkibändiä, Iivana Julmaa, fanittamaan tuttu kapellimestari, käyrätorvensoittaja Raine Ampuja. heinäkuuta 2018 markus.ahonen@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. PIRKKA Vichyt ja kivennäisvedet 1,5 l PALVELUTISKISTÄ: 8 95 KG 18 95 KG ERÄ Savustettu kirjolohifilee Porsaan jättikasslerpihvit Paikallista 2 € sis. Hän kertoi Kuhmoisten konsertin olleen jo pitkäaikaisena haaveena. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Antero Tammio kosketinsoittimet, Kalle Nurminen basso, Matti Piili laulusolistina, Jussi Kauppinen rummut ja Ossi Ruusunen kitara. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. 2 kpl/tal. terassilla viihdyttää Janus Hanski Showtime klo 21 Lounas ma-la klo 11-14 ma-pe 10,50 € la 12,50 € TO Hernekeittoa ja pannukakkua 8,50 € PE Metsästäjänlihapullia ja keitetyt perunat LA Paahtopaistia, punaviinikastiketta ja keitetyt perunat Broilerikeitto MA Tonnikalalasagnette TI Karjalanpaisti ja keitetyt perunat KE Jauhelihapihvejä ja perunamuusia Happy HOUR pe ja la klo 20-21 4 € Hanatuotteet tai viinilasi Huikea rokkikonsertti Löydät Kuhmoisten Sanomat myös facebookista – käy tykkäämässä! www.kuhmoistensanomat.fi Iivana Julman ’vanhat parrat’ vauhdissa. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 18. Tarkemmat ajat myymälässämme. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita