Lauri Liehu oli tuonut paisto välineet lainaksi Päijälän seudun metsästysseuralta. Kaiterlahti oli valmista nut ison määrän taikinaa edellisenä iltana. Satunnaisten tilaisuuk sien lisäksi vapaaehtoiset järjestävät säännöllistä toi mintaa. – Tässä ei pääse pale lemaan ja savut haihtu vat mukavasti ulkoilmaan, tuumivat naiset. – Jos sattuu huono sää, voidaan kävellä myös talon sisällä, seurustella ja lukea lehtiä vapaaehtoisten kans sa, kertoo Nyrhilä. – Ensimmäiset kestit jär jestettiin vuosi sitten ke sällä, jolloin lettuja pääs tiin syömään ulkona hyvän sään ansiosta, kertoi Sirkka Toivonen sotainvali dien naisjaostosta. Vapaaehtoiset tuovat vaihtelua arkeen Ennen herkutteluhet keä vapaaehtoiset esiinty jät viihdyttivät talon vä keä. Kotihoidon esimiehen Irma Nyrhilän mukaan va paaehtoisten Päijänneko dilla järjestämät tilaisuu det tuovat tervetullutta vaihtelua ja piristystä ta lon arkeen. syyskuuta 2018 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Koskenpartaan ensimmäisestä tontista kaupat f Sivu 3 ” Päätimme nuorentua 20 vuotta ja jatkaa. Solisteina esiintyivät Hannu Toivonen ja Pekka Lehmussaari, haitaria soitteli Olavi Blåstedt. vsk Keskiviikkona 19. Sari Heliövaara Kuhmoisten puku kestää aikaa Monet haluaisivat valmistaa Kuhmoisten kansallispuvun, mutta liivissä käytettävää upeaa kalminkkikangasta on vaikea saada. Kartano Roosan yrittäjä Aila Virtanen f Sivu 6 Letut maistuivat Päijännekodin kesteissä Rauno Riihimäki Kuhmoisten Senioreista jakamassa lettuja Päijännekodin väelle maanantain kesteillä. Eläkeliiton Kuhmoisten yhdistys käy laulattamas sa Päijännekodilla kerran kuukaudessa. f Sivu 5 Katja Ehrola. Sari Heliövaara Vihmova sade ja tuuli ei vät haitanneet Mirja ja Ahti Uosukaista, jotka ura koivat muurinpohjalettu ja Päijännekodin edustalla maanantaina. – Kolme ämpärillistä, 30 litraa, hän laskeskeli taiki nan määräksi. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 38 201868. SPR:n ystäväpalve lun väki käy ulkoiluttamas sa talon asukkaita joka toi nen maanantai. Sisällä salissa oli alka massa Kuhmoisten Senio reiden, Kuhmoisten So tainvalidien naisjaoston ja SPR:n Kuhmoisten osaston ystäväpalvelun yhteistyös sä järjestämät lettukestit. Sisääntulokatoksen toi sella puolella paistopuu hissa häärivät kahdella pannulla Liisa Häkkinen ja Maila Kaiterlahti. – Tuttua puuhaa kara vaanareille, lettuja on pais teltu pohjoisen reissuilla 20 vuotta, kertoi paistinlastaa tottuneesti käytellyt Ahti Uosukainen
Poliisilla ei enää ole varaa edes nimetä lähitai koulupoliisia, joka keskustelisi, opastaisi ja ottaisi asiakseen puhutella nuoria, jos isoja häiriöitä tai kiistoja ilmenee. Ohjausosaaminen on hoitajien ydinosaamisaluetta. Voisiko sanoa niin, että oman terveyden vaaliminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Usein tarvitaan hoitajan apua tutkimusten ja hoitojen sekä jatkoseurannan järjestämiseksi. Joskus tarvitaan viranomaisten langettamia seurauksia. Läpi elämänsä terveenä ollut saattaa kuitenkin yllättäen sairastua akuutisti vaikeaan sairauteen. Vaikka harrastajateatterin tekemä sovittelutoiminta oli ihailtava esimerkki, sovittelukaan ei riitä loputtomiin. Netti on pullollaan ”oikeaa tietoa”, ja sairastunut ihminen käyttää aikaansa hyvin paljon saadakseen tukea omille ajatuksilleen ja hälventääkseen pelkojaan. Katselen ikkunasta alkavan syksyn tuulta, sadetta ja keltaisten lehtien iloista tanssia. Näistä valitaan kullekin potilaalle sopivin menettely. Kuka auttaa maaseudulla, kun ongelmat kasvavat. Kyläpuheissa tapauksiin yhdistyvät alaikäiset pojat ja mopoilu. Paikalla havaittiin mopon jälkiä. f Vielä on puolitoista viikkoa aikaa nähdä Kuhmoinen 150 vuotta -näyttely kirjastossa. Kirjoitukset jatkuvat perjantaina reaalin ensimmäisellä kokeella, johon Kuhmoisten lukiossa osallistuu 13 kirjoittajaa. Silloin korostuu tutkitun tiedon merkitys ohjaamisen onnistumiseksi. Kirjoittaja on sairaanhoitajaopiskelija. Eikö ketään kiinnosta. Ennen ohjaamisen aloittamista on aina ensin hyvä pohtia, mikä on potilaan lähtökohta, hänen tarpeensa ja kykynsä omaksua sairauden tuomia haasteita. Varo hirviä tiellä Kuhmoisten Sanomat Syksyllä riski joutua hirvitai peuraonnettomuuteen lisääntyy huomattavasti. Poliisin resurssit ovat liian vähäiset eli kentällä liikkuvat partiot eivät ehdi kaikkialle. Sari Heliövaara Kuhmoisten Sanomat Syksyn ylioppilaskirjoitukset käynnistyivät maanantaina äidinkielen lukutaidon kokeella. Poliisi tutkii asiaa vahingontekona. Kuhmoisissa alkaa purkautua turhautuminen ilkivaltaan, joka on kesän ja syksyn aikana kohdistunut yksityisten henkilöiden, yritysten ja ainakin yhden yhdistyksen omaisuuteen. Päivi Hotokka paivi.hotokka @kuhmoistensanomat.fi Kuuma ja kaunis, useamman kuukauden kestänyt kesä on takanapäin. Tämä on ongelma, sillä asia, joka poliisin mittakaavassa näyttää pieneltä, muuttuu helposti suureksi yhden ihmisen kannalta. Me olemme potilaita varten ja tehtävämme on auttaa jokaista potilasta yksilöllisesti. Puheissa toistuu, että poliisia ei kiinnosta. Kuhmoisten Sanomat Moottoripyörä ja sen perävaunu turmeltiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kerrostalon autokatoksessa. f Tarkista auton renkaat, sillä sadekelillä tarvitaan pitoa. Keski-Suomen alueella hirvikolareita tapahtuu noin 150 vuosittain, mikä on lähes 9 prosenttia koko maan hirvikolareista ja kolmanneksi eniten kaikista maakunnista.Onnettomuuksien määrä on kasvanut tasaisesti 2010-luvulla.. Nykyään ongelmana ei liene niinkään tiedon puute, vaan enemmänkin ongelmaksi muodostunee se, että mikä on oikeaa tietoa. Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukiossa syksyn ensimmäinen ylioppilaskoepäivä on tänään keskiviikkona, sillä äidinkielen kirjoittajia ei ole ilmoittautunut syksyn kokeisiin. Pyörän omistaja huomasi ilkivallan maanantaiaamuna ja teki asiasta rikosilmoituksen. Ensi keväästä lähtien kaikki kokeet tehdään sähköisesti. Jokainen tekee työtänsä omalla persoonallaan ja tapoja on monia, useita oikeitakin. Se ei kuitenkaan ole vain omaisuudelle aiheutettua vahinkoa, vaan henkisesti kova paikka omistajille, jotka joutuvat selvittämään jälkiä. Syksyn kirjoitukset päättyvät Kuhmoisten lukiossa Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkoivat tällä viikolla maanantaina 1. Hoitajan ja potilaan välinen hyvä vuorovaikutussuhde lisää ihmisen ymmärrystä sairaudestaan ja motivoi sairauden hallintaan. syyskuuta 2018 KOLUMNI Heljä Järvinen PÄÄKIRJOITUS 19.9.2018 f Aurinko nousee 6.55 f Aurinko laskee 19.30 Onnea nimipäivänä! Tänään Reija To Varpu, Vaula Pe Mervi La Mauri Su Minja, Miisa, Mielikki Ma Alvar, Auno Ti Kullervo Ke Kuisma Viikon tärpit f Loppuviikolla on helppoa auttaa, kun Nälkäpäiväkeräys näkyy katukuvassa. Pitkän vieraan kielen, eli englannin kokeen parissa urakoi tänään kaksi kokelasta. Myös hoitaja on ihminen ja persoona. Poliisi ei tule paikalle tutkimaan vahinkoja eikä välitä siitä, että teot toistuvat. Ilkivaltaa ei pidetä tarpeeksi vakavana asiana, että tapaukset tutkittaisiin perusteellisesti. Lääkäri tekee diagnoosit ja päättää sopivimmista hoidoista. Jokainen vuodenaika on sopiva aika huolehtia omasta terveydestään. Syksyn lyhyen matematiikan koe on viimeinen, joka tehdään perinteisesti paperikokeena. Moottoripyörän päälle tyhjennettiin kuuden kilon jauhesammutin, jonka sammuttava aine syövytti ajoneuvon pintaa. Riittävä sekä monipuoSyksyn ruska linen ja suositusten mukainen ravitsemus, hikeä nostattava liikunta useamman kerran viikossa, laadukas uni ja lepo ovat edelleen avainasemassa hyvinvointiin ja kansansairauksiemme ennaltaehkäisyssä. Teko tapahtui Toritien ja Syrjänmäentien risteyksessä sijaitsevassa Sähkösyrjän kiinteistössä. Mieleeni tulee lapsuudessani kuulemani, hyvin useasti Radion Lauantain toivotuissa levyissä toivottu ja soitettu Georg Otsin laulama laulu Syysunelmia. Usein me ihmiset olemme ymmällämme ja tiedottomia uuden asian edessä ja silloin, kun emme itse pysty hallitsemaan tilannetta. Syksyllä ja talvella täytyy laittaa vain hiukan enemmän vaatetta päälle, että tarkenee. Hyvä olo kertaantuu. Hän tulkitsee tämän laulun hyvin vahvasti ja tunnelmallisesti. Toisaalta yhden uhrin kohdalle kasaantuvat useat rikokset kuormittavat. Lyhyen saksan yo-kokeen tekee ensi maanantaina neljä kokelasta, ruotsin kirjoittaa torstaina yksi kokelas ja perjantaina toisen reaalin yhdeksän kokelasta. Ohjaustarve on aina yksilöllistä ja lähtee potilaan tarpeista. Sairauden omaksuminen, siihen sopeutuminen ja sen hoitaminen onnistuu potilaalta paremmin, kun hän saa yhteneväisen ohjauksen, vaikka hoitaja välillä vaihtuisikin. Tällaisen porukan kanssa harrastajateatteri selvittikin Kalholanniemen kesäteatterin ilkivaltaa, mutta tiedossa ei ole, ovatko samat henkilöt syyllistyneet muihin tekoihin. Asiat eivät ainakaan parane, kun kylällä ryhdytään uhkailemaan oikeuden ottamisella omiin käsiin. Jos tekijä pääsee jatkamaan ilman, että kukaan puuttuu tekoihin riittävän jämäkästi, holtittomuus laajenee. Ilkivaltaa kerrostalon katoksessa Moottoripyörän päälle tyhjennettiin jauhesammuttimesta syövyttävää ainetta. Merkittäviä terveyden edistäjiä ovat myös hyvät ja toimivat perheja ystävyyssuhteet. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 19. Hoitaja on avainasemassa juuri sairastuneen ihmisen elämässä. Pelkän ulkoa annetun ohjauksen voimalla ei kuitenkaan terveys edisty, vaan potilaan omalle vastuulle jää saamiensa ohjeiden noudattaminen ja myös ohjeiden tarkennuksen pyytäminen, jos jotain jää epäselväksi. Potilas kohdataan kokonaisvaltaisesti, ja ohjaaminen on aktiivista ja vuorovaikutuksellista. lokakuuta lyhyen matematiikan kokeeseen, jossa kirjoittajia on kolme. Kaunein kesäkin kuihtuu pois ja edessämme on pimenevä vuodenaika, joka päättyy valon juhlaan, jouluun. Kaikki lukion tämän lukuvuoden 17 abiturienttia hajauttavat ylioppilaskirjoituksensa syksylle ja keväälle. Mitä enemmän käyttää aikaa omasta kunnosta huolehtimiseen, sen paremmin jaksaa arjessa
Isompi siivu hinnasta tuottajalle Kipparissa on lähituotteina saatavana esimerkiksi perunaa, salaattia ja hunajaa. syyskuuta keräys sotiemme veteraaneille. Tuli ei kuitenkaan päässyt leviämään mökkiin asti. Tontin myyntihinta 30 360 euroa on valtuuston kesäkuussa päättämän neliöhinnan mukainen. S-marketilla on mahdollisuus ottaa pientuottajan lihaa myyntiin, mikäli se on valmiiksi pakattua. Paikalliset tuottajat toimittavat vain muutamaan paikkaan, jolloin tavaraa riittää. Rahaston varoista tuetaan vanhusten ja vammaisten toimintakyvyn ja virikkeellisyyden ylläpitoa sekä Päijännekodin asukkaiden ja terveysaseman vuodeosaston asukkaiden virkistystoimintaa. Mökin omistaja ei ollut paikalla palon alkaessa. – Pyrimme saamaan myyntiin kaikkea, mitä lähialueella tuotetaan, marketpäällikkö Akseli Lonka sanoo. Päivi Hotokka Vapaa-ajanasunnon saunarakennus tuhoutui täysin tulipalossa sunnuntaiaamuna. Kaupoissa myös pyritään vastaamaan kysyntään mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä lähikunnissa ei ole tarjolla omarantaisia tontteja. Tuotto käytetään kokonaisuudessaan kuhmoislaisten sotaveteraanien ja sotainvalidien hyväksi.. Autolle muodostuvassa jonossa selviää, että ostoksille tulemiseen on monta syytä: hyvät lihat, iso valikoima, tuoreet tuotteet. Tilalta toimitetaan Kippariin highland-naudan lihaa. Uudella pientaloalueella valtatien 24 ja Ala-Karkjärven etelärannan välissä on myynnissä kaikkiaan neljä omarantaista ja neljä kuivan maan tonttia. Myöhemmin syksyllä tilan kautta saadaan tuoretta luomulampaanlihaa. Ostajat sitoutuvat rakentamaan tontille omakotitalon kolmen vuoden kuluessa kaupantekohetkestä. – Lähilihaa ei vielä tiedustella, mutta uskon, että sen kysyntä kasvaa, Lonka arvioi. Varusmiehet kolkuttavat taas ovelle Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisissa järjestetään huomenna torstaina 20. – Tunnen tilan isännän Tero Karisalmen ennestään, joten päätimme koLähiliha kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän keilla tällaista, Kipparin kauppias Markus Ahonen kertoo. henkilön yrityksestä, kauppa ostaa joskus kaiken mitä saa ja silti tuotteet loppuvat kesken. – Ostajina on pääkaupunkiseudulla asuva perhe, jossa on kaksi alaikäistä lasta, kertoo kunnan kehittämisasiamies Arto Kummala. Joskus tuotteet loppuvat Kippari on ensimmäinen kauppa, joka myy Karisalmen tilan lihaa. Palopäällikkö Markku Mantere arvioi, että tuulen suunta saattoi olla mökistä pois päin ja palo mahdollisesti alkoi saunan toiselta sivulta. K-market Kippari aloitti tänä syksynä yhteistyön jämsäläisen Karisalmen luomutilan kanssa. Pinta-alaltaan 1 265 neliömetrin suuruinen tontti sijaitsee Ala-Karkjärven rannalla. Koskenpartaalta rantatontti kaupaksi Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten kunta saa ilman perillisiä viime vuoden kesäkuussa kuolleen kuhmoislaismiehen perinnön. Osuuskunta Kuhmoisten Kädentaitajien hallituksen puheenjohtaja Jaakko Heinämäki uskoo, että etenkin luomutuotteiden kysyntä tulee kasvamaan. Lisäksi Koskenpartaan asuinalueen kohdalle valtatie 24:n varteen on tarkoitus pystyttää vielä tässä kuussa alueen tonttitarjonnasta kertova mainoskyltti. – Kyllä ihmiset aika paljon kysyvät lihan alkuperästä, myyntiauton myyjä Kalle Ikonen kertoo. Niinpä myymälä laajentaa luomujauhojen ja muiden elintarvikkeiden valikoimaansa. – Meidän eläimemme ruokitaan pelkällä ruoholla, ja lihan ravintoarvot ovat hyvät. Markus Ahosen mukaan etenkin mökkikansa toivoo lähituotteita, mutta toki niitä vakituisetkin asukkaat ostavat. – Se helpottaa hirveästi, että pystymme pakkaamaan lihan itse. Hänen mukaansa lähituotteiden saatavuus on melko hyvä. Kunta käyttää perinnön Kuhmoisten vanhustenja vammaistentukirahaston kartuttamiseksi. Karisalmen tilalla toimii pienteurastamo, joten tilan eläimiä ei kuljeteta mihinkään niiden elinaikana. Vähemmän, mutta parempaa S-marketin asiakastyytyväisyyskyselyissä nousee esiin, että etenkin omenoita ja marjoja toivottaisiin paikallisilta tuottajilta. Kun Kuhmoisten VPK:n yksikkö pääsi paikalle, sauna oli palanut jo lähes kivijalkaan asti. 12 Parolan panssariprikaatin varusmiestä lähtee keräyslippaineen liikkeelle Kuhmolan edestä kello 16.30. Koskenpartaan asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentaminen on kilpailutusvaiheessa ja rakentaminen on määrä aloittaa vielä tämän vuoden puolella. Asiakkaat ovat kiinnostuneita etenkin kasvisten alkuperästä, mutta uutuutena nousussa on lähellä tuotettu liha. Tilan asiakkaina olevat ravintolat ovat suhtautuneet tähän asiaan hienosti. Omien eläinten lisäksi siellä voidaan teurastaa muiden lähiseudun tilojen eläimiä. Kunta jatkaa tonttien myyntiä ja markkinointia Etuovi.com -palvelun sekä omien nettisivujensa ja sosiaalisen median kautta. – Tarkoituksena ei ole kilpailla leipomoiden, kauppa-liikkeiden ja ketjujen kanssa vaan keskittyä ennen kaikkea laadukkaiden lähituotteiden suoramyyntiin, Heinämäki korostaa. – Hinnaltaan lähituotteet ovat hiukan arvokkaampia kuin tukun kautta tulleet, mutta siitä menee suurempi osuus suoraan tuottajalle, Ahonen muistuttaa. Tuoretiskissä tarjotaan Päijänteen muikkua, kuhaa ja ahventa sesongin mukaan sekä paikallisesti savustettua kalaa. Lähilihaa myy myös Roinilan tila myyntiautostaan torilla kahden viikon välein. Keräys toteutetaan ovelta ovelle -keräyksenä. Kyseessä oli noin viisi vuotta vanha rakennus. Heinämäen mukaan luomutuotteiden viljelytilanne ei ole Kuhmoisissa niin huono kuin usein esitetään, vaan lähialueella on viljelijöitä, jotka kokeilevat tätä tuotantosuuntaa. Terhi Karisalmi huomauttaa, että pientuottajalla saattaa olla hetkiä, jolloin lihaa ei pystytä toimittamaan. Kummalan mukaan nimenomaan rantatontit ovat herättäneet kiinnostusta. Tähän asti tuotteita on myyty suoraan tilalta ja pienissä lähiruokapisteissä sekä toimitettu Jämsän seudun ravintoloihin. Samalla tuhoutui saunan lähelle pySauna paloi täysin Ruolahdella säköity moottoripyörä ja muovinen kasvihuone vaurioitui. Päivi Hotokka Sari Heliövaara Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina ensimmäisen omakotitontin myynnin uudelta Koskenpartaan asemakaava-alueelta. Myynnissä on ollut myös tilan tuottamia makkaroita. Autossa lihatuotteita myi tällä kertaa Kalle Ikonen, jonka mukaan asiakkaat kysyvät usein lihan alkuperästä. – Kyselyitä on tullut jonkin verran, ja kahdelle muulle rantatontille on olemassa kiinnostuneet ostajat, iloitsee Kummala. Rakennuksen syttymissyystä ei ole tietoa. Toisaalta jos kyse on parin Hannu Salonen asioi viime perjantaina Roinilan lihan myyntiautolla. Tuotteet tulevat Etelä-Savon Kangasniemeltä suoraan kuluttajille ilman välikäsiä. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 19. Monet ostavat vähemmän, mutta parempaa lihaa. Kunta saa kuolinpesän loput rahavaPerintö vanhusten ja vammaisten hyväksi rat sekä Kuhmoisissa sijaitsevan kiinteistön. Varusmiehiä on kyytimässä joukko paikallisia vapaaehtoisia. Karisalmen tilan Terhi Karisalmi vahvistaa, että ihmisiä kiinnostaa, mistä ruoka tulee. syyskuuta 2018 Päivi Hotokka Lähiruokaa tiedustellaan Kuhmoistenkin ruokakaupoista tasaiseen tahtiin. – Jouduimme kyllä miettimään, pystymmekö toimittamaan lihaa kauppaan, tilan emäntä Terhi Karisalmi sanoo. Myös Kuhmoisten Smarketissa käyvät kaupaksi lähellä tuotetut kurkut, tomaatit, salaatit, porkkanat ja perunat. Aamuyöllä syttynyt palo havaittiin vähän ennen viittä, jolloin ohikulkija ilmoitti siitä hätäkeskukseen. Viime kesänä hänet yllätti jauhelihan menekki: ihmiset haluavat nyt syödä ravintoloissa erityisesti hampurilaisia. Tavoitteena on lisätä sesonkiaikojen lisäkKädentaitajat satsaa luomuun si tasaisesti koko vuodelle jakautuvaa myyntiä. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten Kädentaitajien myymälä on jo 13 vuoden ajan keskittynyt lähituotteiden suoramyyntiin. Valtionkonttorin päätöksen mukaan yhdelle vainajan läheiselle luovutetaan 20 000 euroa kuolinpesän rahavaroista
Elokuva Kuhmolassa: Johnny English iskee jälleen Lokakuu 4.10. Syyslounas, Kissakulman Torppa 30.9. Taivaanranta hehkuu vaalean turkoosina ja pilvet vahvan oranssin punertavina. Elokuva Kuhmolassa: Fakiiri joka juuttui kaappiin 30.9. – Ihmisten mielissä on kuitenkin Kuhmoisten seurakunta, ja paikallinen seurakuntaelämä jatkuu. – Ja tänä vuonna on syytä olla ylpeä koko kunnasta. Järven toisessa päässä, syvän vihreän metsän takaa nousee järven ylle ihmeen kirkas, vahvasti aniliininpunainen sateenkaari, jonka kaikki muutkin värit näkyvät todella selvästi. Toinen tärkeä asia on hyväntekeväisyys. Tälle samalle vuorokaudelle oli ilmoitettu harvinaisen suuresta tähdenlentonäytöksestä yötaivaalla. Tuolloin Kuhmoinen kuului kuitenkin eri rovastikuntaan, joten yhteistoimintaa naapuriseurakuntien välillä oli vain vähän. Uimahalliretki Jämsänkoskelle 6.10. Sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kytkeytyvällä Matalan kynnyksen kirkko -listalla ovat ehdokkaina Seitsemän ehdokasta srk-vaaleihin Arja Isojärvi ja Ulla Salmi. Hän pohtii, että Kuhmoinen-Padasjoki kappeliseurakunta on toistaiseksi toiminut kaksinapaisena kuten itsenäisten seurakuntien aikaan. Hän toteaa, että uusiin paikkoihin totutteleminen on vielä kesken. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys pidetään 6.–10. Kirkko on yhä paikallaan ja jumalanpalvelukset pidetään kuten ennenkin. Kaaren yläpuolella taivas on kuultavan tumman sininen ja alapuolella punertava. Padasjoella asuva Tapio Mattila harrastaa vapaaajallaan muun muassa postimerkkeilyä. Pastori Elina Vartiaisen työmääräys päättyi syyskuun alussa. marraskuuta ja varsinainen vaalipäivä on 18. Elojuhla ja myyjäiset, Päijälä 23.9. Pastori rohkaisee uurnille seurakuntavaaleissa – Pinta-alaltaanhan tämä on iso kunta, matkat ovat pitkät ja tiet kapeat. syyskuuta 2018 SANAN KULMA Riitta Hellqvist Kutsu ja kiitä lehtiilmoituksella! SYNTYNEET Kirjoittaja on eläkkeellä oleva seurakunnan lapsityönohjaaja ja kesäkuhmoislainen. Naisten Tupailta Kissakulman Torpalla 13.10. Mattila avustaa säännöllisesti virolaista lasten ja nuorten perhekotia viemällä sinne vaatteita ja muuta tavaraa. 9:11–16) Meillä on vapaus niin arkikuin pyhäelämässämme iloita ja nauttia tai jättää huomiotta rakastavan Jumalamme suuret luomisteot niin luomakunnassa kuin meissä ihmisissä. Kaikki tervetulleita To 20.9. Olen iltauinnilla nauttien loppukesän hyväilevästä lämmöstä Sadepisarat pitsikuvioivat tyynen, tumman veden kalvon. Kirkko on yhä paikallaan Mattilan työhön kuuluvat papin perustehtävät, kuten jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset ja hartaushetket. – Seurakuntalaisia toki rohkaistaan lähtemään tilaisuuksiin kuntarajojen yli. Veikko Ahvenaisen harmonikkakonsertti Kuhmolassa Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Hautaan siunattu: Kaarina Seija Kyllikki Ojala 74 v Elokuisena sunnuntai-iltana sieluni filminauhalle tallentui uskomattoman upea kuva: Aurinko on juuri laskemassa. Nälkäpäivän hernekeittotapahtuma Kuhmolassa 21.9. Ehdokaslistoja on viisi, joista kolmella on kuhmoislaisia ehdokkaita. Nyt on sen aika! Mattila muistuttaa. Onneksi olin laittanut muutaman puun saunan uuniin ja pääsen lämmittelemään. Kuhmoisten kirkkovaltuutetut ovat keskustelujen tuloksena päättäneet, että kuhmoislaisten ehdokkaiden on helpompi päästä valtuustoon yhteisiltä ehdokaslistoilta kuin omalta Kuhmoisten listalta. Sitoutumattomien ehdokkaiden listalla on Risto Ojala. Tapio Mattila kehottaa kuhmoislaisia olemaan ylpeitä omasta seurakunnastaan ja sen paikallisuudesta. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 19. Rannan ruovikossa heinäsorsaperhe puolisukeltelee iltapalaansa… Alkaa tulla kylmä. – On syytä käydä vaaliuurnilla, jos haluaa yrittää vaikuttaa. Kellun haltioissani keskellä pientä mökkijärveä, malttamatta lopettaa tämän kauneuden ihmettelyä. Sadonkorjuulauantai Kädentaitajien myymälässä 23.9. Lisäksi hän välittää vaatteita Itä-Eurooppaan Suomen Idäntyö UP ry:n kautta. Lapsuudesta asti jatkuneen harrastuksen tuloksena hänellä on melko kattavat kokoelmat esimerkiksi Tshekkoslovakian, Puolan ja Unkarin merkkejä. ”Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni: koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata.” Jumala sanoi vielä: ”Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää. Haluaisin katsoa tämän filmin loppuun. Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa.” (1Moos. klo 18 LÄHETYSILTA Ystäväseurakuntamme pastorit Ukrainasta ja Venäjältä Helluntaisrk. Sellaisena toiminta saattaa jatkuakin. Kaikkiaan seurakunnassa on 87 ehdokasta. Se on hyvä paikka asua ja elää. Kouluruoka Tänään Uunimakkara, perunasose, salaatti To Kalkkunakeitto, sämpylä, vihannes, juusto Pe Lohikiusaus, salaatti Ma Lihapullat, perunat, salaatti Ti Rapea broilerileike, riisi, salaatti Ke Silakkapihvit, kermaviilikastike, perunasose, salaatti Päivi Hotokka Seitsemän kuhmoislaista on ehdolla Hollolan seurakunnan kirkkovaltuustoon syksyn seurakuntavaaleissa. Muut ehdokaslistat ovat Kärkölän kappeliseurakunnan lista ja keskustan ehdokkaiden Ihmisläheinen seurakuntatyö -lista. Värikylläistä, täydellisen valmista syksyä sinulle, minulle, meille kaikille! Päivi Hotokka Kuhmoisten omana pappina toimii ainakin toukokuun loppuun asti seurakuntapastori Tapio Mattila. Tämän uhkean kaaren rinnalle syntyy toinen juuri havaittava, väreiltään heikompi sateenkaari. Tapio Mattila on työskennellyt yli 20 vuotta Padasjoella, mutta Kuhmoisten paikoissa ja ihmisissä on vielä opettelemista. Toritie 44 Tapahtumat Syyskuu 20.9. Kokoomuksen ja sitoutumattomien ehdokaslistalla ovat Vesa-Pekka Carlson, Kimmo Malin, Lea Sinivaara ja Arja Wirzenius. Tosin tänä syksynä kannattaa muistaa myös emäseurakuntaa, kun marraskuussa järjestetään seurakuntavaalit. Vaikka Kuhmoisten paikat ja henkilöt ovat vielä Mattilalle vieraita, elämä maalaisseurakunnassa tuntuu tutulta, sillä hän on aiemmin työskennellyt yli 20 vuotta Padasjoen seurakunnassa. marraskuuta. Mattilan mukaan Hollolan seurakunnassa pyritään siihen, että tavallisen seurakuntalaisen ei pitäisi edes huomata keskushallinnon siirtymistä kauemmas. Elokuva Kuhmolassa: Olavi Virta 5.10. Miesten Kotailta Ruolahden Harjulassa 22.9. Tuolloin Hollolan seurakuntaan valitaan 33 kirkkovaltuutettua. Järven pinnan yläpuolella leijuu hienoinen usva kertoen veden olevan ilmaa lämpimämpää. Kuhmoisiin parisen viikkoa tutustunut Mattila puhuu mielellään edelleen Kuhmoisten seurakunnasta, vaikka oikeastaan Kuhmoinen kuuluu nykyisin Hollolan seurakuntaan ja sen sisällä Kuhmoinen-Padasjoki kappeliseurakuntaan. Luonnon rauha on täydellinen sadepisaroiden hiljaisen sinfonian ja sanomatSateenkaaren tällä puolen toman kauniin väriloiston keskellä. Miten käsittämättömiä pieniä ja suuria ihmeitä Luojamme luoma maailma on täynnään. Kiitän Luojaa näkemääni ja kokemaani yhäti ihastellen. Sen jätän suosiolla väliin. Yrittäjäjuhla Ravintola Sahanrannassa 7.10. Päivi Hotokka
Puvun ohjeet ja kaavat hän hankki Taito Shop Aiviasta Jyväskylästä. – Kuhmoisten kansallispuku on kaikkea sitä, mitä juhlapuvulta voi vaatia: valkeaa pellavaa, hienointa kalminkkia, verkaa, silkkiä, damastia ja tylliä. Vuoden 1980 työväenopiston päättäjäisiin valmistui kolme Kuhmoisten Marttojen toimesta täysin itse tehtyä pukua. ” Puvun ei tarvitse liittyä kotipaikkakuntaan. Kun yleinen kiinnostus kansallispukuja kohtaan virisi uudelleen 1970-luvulla, innostuttiin myös Kuhmoisten puvusta lähes 50 vuoden hiljaiselon jälkeen. Osa haluaisi päivittää ne käyttökuntoon, toiset käyttää niistä vain osia. Hän mieltyi Kuhmoisten pukuun, koska se näytti niin kuninkaalliselta. Puvun kokoaminen alkoi oikeastaan Papinsaaren sillankupeessa asuneen silittäjä Ruuran kotoa löydetystä erikoisesta sängynpeitosta, joka oli hänen mukaansa tehty kotoa tuodusta hameesta. Samalla pukuun voidaan lisätä uusia ja vaihtoehtoisia osia. Kulkueessa esittäytyivät Kuhmoisten ensimmäinen 1936 suunniteltu ja 1995 tarkistettu kansallispuku. Tarkistuksen kokonaissuunnitelman laatimisesta vastaa pukuhistorian asiantuntija. Tuolloin 13-vuotiaan tyttäreni Leenan kansallispuku oli jäämässä pieneksi, ja pyysin häntä katsomaan näyttelyssä, mikä puku häntä miellyttäisi. Siellä on tarjolla hyvää asiantuntijuutta. Perhe on vieraillut jo 15 vuoden ajan sukulaistensa mökillä Kaiterlahdentien varrella. Sisko Kääpä Katja Ehrola. – Kuhmoisten kansallispuvun tarkistamisen myötä varmistui puvun elämä myös tulevaisuudessa. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 19. Ehrola on ollut aktiivinen harrastaja Facebookin kansallispukuryhmässä muutaman vuoden. Hänen mielestään kansallispuku pystyy edelleen vastaamaan haasteisiin arvoista, kauneusihanteista ja vaativasta käsityötaidosta. Suunnittelun pohjana ovat puvun museaaliset alkuperäiskappaleet. Tutkimuksen pohjalta tehdään asiantuntijoiden ohjauksessa uusi mallipuku, valmistusohjeet ja kaavat. Upea kalminkkikangas on Kuhmoisten kansallispuvun hienous ja hankaluus. Kansallispukuneuvoston toiminta on sittemmin päättynyt, ja se toiminnot ovat siirtyneet Jyväskylässä sijaitsevan Suomen kansallispukukeskuksen hoidettavaksi. Kun Kuhmoisten kansallispuvun tarkistaminen käynnistyi, osia puvusta, kuten paita, tasku ja esiliina, oli jo käytössä muissakin puvuissa, ja niiden osalta valmiita työohjeita ja tarvikepaketteja oli jo saatavilla. Sisko Käävän mielestä kiva juonne on nykyisin se, että huonokuntoisesta kansallispuvusta hyödynnetään käsitöihin kauniita yksityiskohtia. Ihmiset etsivät juuriaan, ja kansallispuku on vastaus siihen. Esimerkiksi Kuhmoisten puvussa esiliinat, taskumallit ja punainen punainen verka hamekankaana ovat raikastaneet alkuperäispuvun yleisilmettä. Kansallispuvun ei tarvitse liittyä kotipaikkakuntaan eivätkä kunnan tai maakunnan rajat ole valinnassa tärkeitä. Uudet puvun osat tarjoavat vaihtoehtoja. Tälläkin hetkellä usea asiakas on jonossa odottamassa kankaan valmistumista. – Kansallispuvut ovat olleet suvussani tärkeässä roolissa. Kuhmoisten puvun tarkistus käynnistettiin 1990-luvun alussa. Pönötys pois puvun ympäriltä Kuhmoisten tarkistetun kansallispuvun mallipukujen valmistajan Sisko Käävän mielestä kiinnostus perinnekäsitöihin ja myös kansallispukuihin näyttäisi olevan lisääntymässä. – Facebookin avoimessa kansallispukuryhmässä on yli 7 000 jäsentä, ja siellä käydään vilkasta keskustelua. –Tehdään vaikka pikkulaukku, hän vinkkaa. Kansallispuvun tarkistamisesta koituu monenlaista hyötyä pukujen tekijöille ja käyttäjille. Kun pukumaailma on nykyisin löydettävissä verkossa, tiejuhlissa. Kansallispukuraati kokoontuu edelleen. Tarkistuksessa pukukankaaksi päädyttiin valitsemaan kuvioltaan lähellä oleva Sääksmäen juhlapukukangas. – Minkälaisen puvun kukin itselleen valitsee, on hyvin henkilökohtainen asia. Kansallispuvun käyttöön osina Ehrola suhtautuu suvaitsevaisesti. Kääpä itse on ehdottomasti tarkistetun puvun kannalla. Somessa keskustellaan paljon uuden puvun hankinnan yhteydessä, kannattaako hankkia tarkistettu malli vai tarkistamaton. Lähteet: Miten kansanpuvusta tuli Kuhmoisten kansallispuku. Ensimmäisessä puvussa sekä hame että liivi tehtiin kalminkista. Haasteelliseksi muodostui raidallisen kukkakuvioidun kalminkkikankaan hankkiminen liiviä varten, koska sitä ei ollut sillä hetkellä valmistajan varastoissa. Tarkistamisesta monenlaista hyötyä Kansallispukujen tarkistamiselle oli Suomessa tarvetta, koska muoti, kansallispukuharrastus ja tekijöiden tulkinnat ovat vaikuttaneet niihin eri aikoina. Hän sai tänä keväänä valmiiksi Kuhmoisten puvut kahdelle tyttärelleen. Kansallispuku on iloinen asia, kaikenlaisen pönötyksen soisi jäävän siitä pois. Erikoinen kangas oli kalminkkikangasta, jota 1700-luvun loppupuolella valmistettiin muotikankaana Länsi-Euroopan kangaskutomoissa. Ongelmaan tuli ratkaisu somesta. Oululainen Katja Ehrola teki itse Kuhmoisten kansallispuvut tyttärilleen Leenalle ja Annalle. Muurilan talon emäntä Elli Tervala otti yhteyttä Suomen Kansallismuseon kansantieteen osastolle, jonka amanuenssi Tyyni Vahteri ottikin tehtäväkseen puvun suunnittelun, lähtökohtanaan palanen sängynpeittokangasta ja hajanaista muistietoa. Tiina Siikanen Kesän Kiepsaus-tapahtuman juhlakulkueessa kyltinkantajana olleet Kuhmoisten kansallispukuun pukeutuneet neidot herättivät yleisössä suurta ihastusta ja arvostusta. syyskuuta 2018 toa välittyy myös ihan uusille tutkijasukupolville, muistuttaa Kääpä. Lomamatkan jälkeen Ehrola ryhtyi selvittämään materiaalien saantia. – Erityisesti on jäänyt mieleen liivin ompelu, neula upposi niin upeasti kankaaseen, että ihan harmitti, kun se tuli valmiiksi. Pukua ei myöskään tarvitse tehdä omin käsin. Ehrola kokee kansallispuvun ja käsitöiden tekemisen hyvin meditatiivisena ja rentouttavana, vaikka tehtävää on paljon. Kansallispuvun valmistamisessa Ehrolaa kiinnostaa erityisesti perinteinen käsityötekniikka ja moninaiset materiaalit. Sisko Kääpä, opinnäytetyö HAMK Wetterhoffin käsija taideteollisuusoppilaitos 2001 sekä haastattelut. Tosin kalminkkikankaan vaikea saatavuus hidastaa puvun yleistymistä. Ollessamme toissa kesänä lomamatkalla Keski-Suomessa vierailimme Jyväskylässä Suomen käsityön museossa, jonne Suomen kansallispukukeskus oli koonnut suuren kansallispukunäyttelyn. Tapanamme on pukeutua kansallispukuun kaikissa isommissa na 1995, ja julkistaminen tapahtui seuraavana vuonna. Mallipuku kuuluu Kansallispukukeskuksen kokoelmiin, ja se on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä. Puku hyväksyttiin vuonKuhmoisten puku näytti niin ’kuninkaalliselta’ Tiina Siikanen Luultavasti uusimmat Kuhmoisten kansallispuvut ovat valmistuneet Oulussa asti Katja Ehrolan taitavissa käsissä. Se on valittu myös Suomen Kotiseutuliiton kansallispukukorttisarjaan. – Kuhmoisten puvun valmistaminen ole mielestäni mitenkään mahdoton työ, jos on tehnyt käsitöitä, kannustaa Ehrola. Kokonaissuunnitelman laati Mariliina Pekko. Se kantaa mukanaan myös perinnettä, käsityötä ja tunnetta, hän kuvailee. Tarkistetusta puvusta on saatavilla tarkat kaavat, työohjeet ja tarvikeluettelot. Kysely siellä tuotti tuloksia, ja liivikangasta löytyi paloina ryhmän jäseniltä siinä määrin, että sitä riitti vielä 3-vuotiaan Anna-tyttären puvun liiviin. Puvun mallikappaleet on valmistanut kuhmoislainen Sisko Kääpä. Monet ovat saaneet perintönä kansallispukuja ja miettivät, mitä niille tekisi. Kaikenlainen tuunaaminen on myös suosittua. Ensimmäistä pukua valmistui vain 6–7 kappaletta, jonka jälkeen puku jäi unohduksiin. Kuhmoinen oli Katja Ehrolalle ennestään tuttu paikkakunta jo ennen kansallispuvun valmistamisprojektia. Tarkistamisen vaikein asia oli liivissä ja hameessa käytetty raidallinen kukkakuvioitu kalminkkikangas. Vain se merkitsee, että puku on omasta mielestä kaunis ja sopiva. Kansanomaisen juhlapukuperinteen säilyttämiseksi mahdollisimman aitona ja pukujen tarkistamisprosessia valvomaan perusJuhlavuoden koru, joka elää ajassa tettiin vuonna 1979 Suomen kansallispukuneuvosto ja siihen kuuluva kansallispukuraati. Oman Siikajokilaakson pukunsa hametta hän mielellään käyttää myös erikseen mustan puseron kanssa
maanantaina. Kirjaston palvelun lisäksi nuorisovaltuusto aloittaa opastuksen IT-asioihin Kuhnulla joka kuukauden 1. Myös tulostamista ja skannerin käyttöä on harjoiteltu kirjastossa olevalla monitoimilaitteella. Huoneisto antaa mahdollisuuksia myös moneen muuhun toimintaan. Myös joidenkin älypuhelinmerkkien kanssa asiakkailla on ollut vaikeuksia verkkoon pääsyssä. – Lasten kanssa toimiminen on niin ihanaa, heiltä saa heti suoran palautteen, mistä tykätään ja mistä ei, Markkanen kertoo innostuneesti. Lokakuussa tulossa teemapäivä Sosiaalisen median käyttö, Facebook ja Whats App -pikaviestipalvelu kiinnostavat myös ikäihmisiä. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 19. Markkanen on ilahtunut, miten myös kesäasukkaat ovat löytäneet palvelun ja pyytäneet apua esimerkiksi siihen, miten älypuhelimella pääsee hoitamaan asioita verkossa mökkipaikkakunnalla. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä maanantaina 1.10.2018 kunnan internetsivuilla. Kuhmoisissa 18.9.2018 Minna Korppila kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tiina Siikanen Kesän ajan ikäihmisille on ollut Kuhmoisten kirjastossa tarjolla maksutonta digineuvontaa. – Kyllä siihen aikaa menee ja työ on aikamoista nyhertämistä, Rauno Virtanen kertoo. Näyttelyllekin saattaisi olla sopivasti seinätilaa. Kirjastossa oppisopimuksella Markkasen digitukipalvelu liittyy hänen työskentelyynsä oppisopimuksella. Paikalle pyritään saamaan myös pankin palveluneuvoja. Henkilökohtainen kilpailu: 1) Teppo Anttila 57 2) Jyrki Lättilä 56 3) Jussi Nikula 55 4) Antti Piimäkorpi 54 5) Joona Liivenkorkee 54 6) Martti Takanen 53 7) Antti Liehu 51 8) Juha Simola 51 9) Teemu Hauskanen 51 10) Martti Korppila 51 12) Olli Nikula 50 Joukkuekilpailu: 1) Lummeneen Erä II 152 2) Velisjärven metsästäjät I 151 3) Harmoisten hirvimiehet I 147 4) Torvelan eräpojat I 144 5) Hirviveikot I 143 6) Ruolahden ms 140 7) Kylämän Riistamiehet 137 8) Harmoisten hirvimiehet II 136 9) Velisjärven metsästäjät II 129 10) Hirviveikot III 123 Löydät Kuhmoisten Sanomat myös facebookista – käy tykkäämässä!. Silti, jos on tarvetta, samalla kertaa voi valmistua jopa parinsadan litran erä. Kaikkea ei voi heti tietää, ja olen itsekin oppinut valtavasti pulmia ratkoessa. Ikäihmisten digineuvontaa käytetty ahkerasti – Esimerkiksi tabletin käyttäminen on saatettu aloittaa ihan laatikosta esiin kaivamisesta lähtien. Käytäntö kuitenkin osoitti, että apua kysytään ja tarvitaan pitkin viikkoa aina silloin kun kirjastossa asioidaan. – Pitää muistaa, ettei tässä iässä enää vedä itseään tappiin asti, Virtaset toteavat. – Kun tämä tila pomppasi tarjolle, päätimme nuorentua 20 vuotta ja jatkaa. Tukea on Markkasen mukaan pyydetty hyvin monenlaisiin asioihin. – Eilenkin yksi ihminen kävi tässä maistamassa ja tänään tuli noutamaan pulloja. Aila Virtanen haaveilee jostakin pienestä viihdetapahtumasta, kuten lounastansseista keskellä viikkoa. Rauno Virtanen asettelee jo mielessään yläkerran asunnon huonekaluja niin, että sinne saisi tilaa kotikonsertille. Jopa siman kysyntä kasvaa jouluna. Hän kuitenkin vannoo pitävänsä hommasta. – On tarkoitus saada toimintaa kylälle, Aila Virtanen sanoo. Toistaiseksi alakerrassa on kirpputori ja pannarikahvila, kun Virtaset haKartano Roosan uusi alku luavat eroon ylimääräisestä tavarasta, jota on jäänyt muun muassa aikaisemman kirpputoriliikkeen jäljiltä. – Pankkija Kela-asioiden ohjaamiseen ikäihmiset ovat tarvinneet apua. Tuotannossa oli lähes vuoden tauko, mutta nyt Kartano Roosa on muuttanut Karkjärven koululle Länkipohjantien varteen, ja juomia valmistaa edelleen yrittäjäpariskunta Aila ja Rauno Virtanen. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: § 33 Talouskatsaus 31.8.2018 § 34 Vuoden 2018 määrärahamuutokset § 35 Kuntatodistuslimiitin korottaminen / Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n takausanomus § 36 Tilan Veikari 24:48 ostaminen / Björn Löfman § 37 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi 2017–2020 § 38 Työllisyyskatsaus 30.6.2018 sekä mahdolliset muut asiat. syyskuuta 2018 Kunta tiedottaa TULOKSET Kuhmoisten mökkija asuntoasioissa ota yhteyttä: Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä LKV 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Järvi-Hämeen OP -kiinteistökeskus Oy LKV Toritie 51, 17800 Kuhmoinen Kunnanvaltuuston kokous pidetään Kuntalassa maanantaina 24.9.2018 alkaen klo 18.00. – Asiakkaat ovat lähestyneet hyvällä asenteella ja olleet tyytyväisiä. Päivi Hotokka Kartano Roosan kotisimaa ja -kaljaa on jälleen myynnissä. Digineuvojana työskentelevän Eeva Markkasen mukaan asiakkaita on riittänyt todella hyvin. syyskuuta Aukeasuon ampumaradalla. Tyypillinen ongelma on syntynyt, kun laitteiden päivitykset eivät ole olleet ajan tasalla. Hän opiskelee Valkeakosken ammattiopistossa kirjastopalveluihin ja viestintään suuntautuvaa merkonomin tutkintoa. – Ehdotuksia otetaan vastaan! Kotikeittiön menetelmin Vastoinkäymisiä on kuitenkin ollut ennen kuin Virtaset pääsivät kunnolla asettumaan koululle. Kun on kerran maistanut, palaa helposti uudelleen. Sähköpostin käyttö, Skype-yhteyden luominen ja päivitysten lataaminen sekä kuvien käsittely ovat olleet yleisiä neuvonnan kohteita. Kylmiö ei mahtunut ovesta sisälle, vaan se jouduttiin jättämään ulos katoksen alle. Päivi Hotokka Kuhmoisten Riistanhoitoyhdistyksen Hirvimestaruusammunnat 2018 järjestettiin lauantaina 8. Ensin tuotiin asunnon kalusteet, jotta päästiin nukkumaan, sitten keittiötarvikkeet, jotta juomien valmistus saatiin alkuun. Syksyn myötä käynnistyneet lasten satutunnit ovat myös Markkasen hoidossa. Hän on ollut innolla mukana myös Riihigallerian ja muiden kesän taidenäyttelyiden valmistelutehtävissä. Parin asunto on yläkerrassa entisessä luokkahuoneessa ja tuotanto alhaalla koulun keittiössä. Kuhmoisten ikäihmisten digitukiprojekti sopi hyvin hänen projektityönsä aiheeksi. Ongelmia on ratkottu yhteistyössä ja välillä on pitänyt hakea lisätietoa ongelman selvittämiseen. Näiden osalta neuvonta rajoittuu vain opastukseen, kuinka kyseisten palveluntarjoajien sivulle mennään. Digineuvonnan ohella Markkanen tekee muita kirjastopalveluihin liittyviä työtehtäviä. Koulun keittiön koneet, myös kylmiö, oli myyty pois jo aiemmin. Toistaiseksi heillä ei ole yritykselleen jatkajaa tiedossa, mutta mikäli sellainen löytyy, nykyisissä tiloissa toimintaa on mahdollista jatkaa. Kun tabletin hankinta kiinnostaa, on kirjastoon saatu juuri uusi tabletti asiakaskäyttöön. Rauno ja Aila Virtanen pitävät toistaiseksi Kartano Roosan tiloissa kirpputoria ja pannarikahvilaa. Täytyyhän sitä olla jotain tekemistä! Aila Virtanen nauraa. Tietosuoja-asiat luonnollisesti estävät henkilökohtaisen opastuksen pidemmälle, kertoo Markkanen. Tapahtuma on osa valtakunnallisen vanhustenviikon ohjelmaa. Muutto ajoittui kesän helteille, ja siirrettävää tavaraa oli todella paljon. Ikäihmisten digineuvonta näyttää olevan tällä hetkellä Kuhmoisissa hyvällä mallilla. – Alun perin suunniteltiin, että digineuvontaa olisi tarjolla keskiviikkoisin muutaman tunnin. 10. Ajatuksena on, että tulevaisuudessa Karkjärven koulun tilat voisivat palvella muitakin esimerkiksi kokousja juhlatilana. Maistiaisista jää koukkuun Virtaset ovat kuulleet, että tuotteista innostuneet saattavat ajaa lenkin Kuhmoisten kautta vain saadakseen ostaa juomia. Karkjärven koulusta muodostui Virtasille sopiva asemapaikka, koska siellä he voivat yhdistää asuinja tuotantotilat. Palvelu jatkuu helmikuuhun 2019 saakka. lokakuuta järjestetään erillinen Seniorsurfteemapäivä, jolloin Kelan henkilökunta esittelee Kelan verkkoasiointipalveluja. Juomilla on tasaista kysyntää ympäri vuoden, mutta ehdottomat sesongit ovat vappu, kesä ja joulu. Kartano Roosan kotisima ja kotikalja todella valmistetaan samoin menetelmin ja välinein kuin kotikeittiössä. Aiemmin Kartano Roosan tuotteita oli myynnissä Tampereella ja Jyväskylässä asti, nytkin ajatuksena on mahdollisuuksien mukaan laajentaa tuotantoa. Joukkueita ilmoittautui 16 kappaletta, ampujia oli 58
Ilmoittautumiset: 040 5652198. 050 463 8663, jamsa@spkoti.fi _________________________ Parturi-Kampaamo Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen p. 050 461 7575 __________________________ Sp-Koti Kiinteistönvälitys Tanja Heinonen Oy LKV p. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy OP Järvi-Häme Armi Peltonen p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Multaporkkanaa, punajuurta, sipulia. Tilaushinnat 2018 (kotimaa) (sis. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. (sis. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Retken kesto 4-5 tuntia. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Tulossa! 3.10. ja Eurooppa OPASOL OY p. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia p. 0400 638 764 __________________________ Ti 25.9. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Osallistumismaksu 10 €, sis. keilareissu Lahteen. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. METSÄteemanumero Ilmoitusmyynti: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. syyskuuta 2018 SEURAT ELOKUVAT TORIMYYJÄT Tilaa paikallislehti, niin pysyt menossa mukana! Tilaaminen käy kätevästi • sähköpostitse: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi • puhelimitse: 040 515 2345 (katso aukioloajat sivupalkista) • poikkea toimistolla: Toritie 52, Kuhmoinen (katso aukioloajat sivupalkista) Kuhmoisten Sanomat Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. viim. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. Lähtö Kuhmolan pihasta klo 16. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. klo 12.00 Sahanrannan kabinetissa Kuukausitapaaminen. Ark. Ti 25.9. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! Ma 24.9. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Ellet ole ilmoittautunut, niin ilm. Peltonen p. Lähtö Kuntalan pysäkiltä klo 12.30 Kädentaitajiin päiväkahville. klo 17.00 K7 liput 6€ Reumayhdistyksen jäsenet! Syyskävelylle maanantaina 24.09.2018. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Irma Kallio p. Ke 26.9. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 040 586 7729 www.countryhelp.nettisivu.org Rakennus ja muuraus Suntela p. Kuhmoisten Martat JOHAN ON MARKKINAT OSTETAAN METSÄPALSTA / ISOMPI METSÄALUE KUHMOISISTA. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS Järvi-Hämeen OP-kiinteistökeskus Oy, Vesa Teräväinen p. Ilmoittautumiset: 040 7426427. 050 384 8492 Ti 25.9. kimppakyydin ja iltapalan. Tohtori Jaakko Heinämäki kertoo vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri Hans Kalmista. 0400 289 740 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike, S&A Rauta Oy Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Kolarikorjaukset ja -maalaukset Paavolankatu 4, Jämsä p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. hinta n. mukana lokakuun ILMOITUSLIITE 10.10. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. klo 10–11 Kuhmoisten torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA Van Gogh, Annabelle, Siikli ym. Anjalle p. Kahviraha 2 €. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. klo 13.00 yhteislaulut, sirpaleohjelmaa ja kahvi 3 € Kuhmolassa. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 050 566 3928 timo.suntela@gmail.com uudisrakentaminen saneeraukset laatoitusja muuraustyöt Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Lähtö klo 8.15 Nesteeltä. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. erikoiskuljetukset/kotim. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.fi PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Nevala KUHMOLASSA su 23.9. klo 18 Marttailta Hannele Erolalla, Lukkarinpolku 1. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2 526 (LT-2017) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. säkeittäin sopivasti. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Petri Liehu p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. tilaus 76 e Ilmoitushinnat 1.1.2018 alk. 044 244 9779 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 24 t. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. Ti 9.10. klo 13.00 yhteislaulut Päijännekodilla. 040 8271583 __________________________________ Timo Ansiomäki p. Alust. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. Makkarakurssi Penttilän Lähiruokatilalla Aitoossa. kok. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 19. Piili Kuhmoinen p. 0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. 27€. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 70 e 12 kk / määräaik. 23.9. 040 177 5069 KADONNUT ABLOY-AVAIN kiedotussa lankalenkissä. 0400 121 997 __________________________ OP Järvi-Häme Mirkkaliina Pettersson 010 254 7936 perunkirjoitukset testamentit edunvalvontavaltakirjat __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. tapahtumat OPASOL OY p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. alv 24%) Etusivulla 1,92 e /pmm Tekstissä 1,67 e /pmm Takasivulla 1,75 e /pmm Seurapalsta 2,48 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. p. 010 254 7949 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 20 v. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Hintoihin sisältyy alv 24%. 0400 944 726 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Kaunistoinen Arttu Kaunistoinen p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Hintoihin sisältyy alv 24%. 0400 353 886 __________________________________ _________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 0400 338 455 Pe 21.9. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. Valmistamme bratwursti-tyyppistä makkaraa. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea
03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com Atria perhetilan Kanan fileesuikaleet 250-300 g Kulta Katriina suodatinkahvi Kaikki loput Grillihiilet, sytytysnesteet ja grillaustarvikkeet Loppuviikon tarjoukset Kipparista Olemme avoinna joka päivä klo 21 asti! Palvelutiski on avoinna elokuusta lähtien perjantaisin ja lauantaisin. Tarkemmat ajat myymälässämme. – Aluksi otatte pisempiä pajuja viisi kappaletta kartion rungoksi ja teette sitten 3–5 pajurengasta tuosPaju taipuu pihakoristeeksi ta ohuemmasta pajusta, lehdet riivitään. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Muistakaa taivuttaa ohutta pajua ennen kuin alatte pyörittää sitä renkaaksi, näin estetään pajun murtuminen, opasti Vuokko tekijöitä. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Pihlajakosken pihasomistekurssin valmiit työt tekijöineen. – Innostuin kurssista, sillä ajattelin tehdä kartion poikani omakotitalon pihamaalle joulukoristeeksi, kertoi kurssille osallistunut Elsa Seppälä riipiessään pajuja lehdettömiksi. 2 kpl/tal. syyskuuta 2018 ” Ei kannata hutiloida, sillä silloin valmis työ ei ole kaunis. 2 pkt/tal. Kartion voi päällystää myös vaahteran lehdillä, saniaisella, männyn tai katajan oksilla tai kanaverkolla, johon kiinnitetään jäkälää tai sammalta. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. Aloite kurssin pitämisestä tuli seuralta, joka järjestää vuosittain useampia tapahtumia. klo 10-16 www.peltocrossi.fi Myyntikojuissa lähiruokatuotteita, kauden tuotteita, käsitöitä ym. Talon pihalle joulukoristeeksi – Tässä työssä ei kannata hutiloida, sillä silloin valmis työ ei ole kaunis eikä se tule kestämään. Renkaat kannattaa tehdä vahvoiksi, jotta ne oikeasti tukevat kartion rakennetta. – Jos haluatte kerätä luonnosta hyvää pajua, niin pajukko kannattaa raivata alas, jolloin uusi pajukko on suoraa seuraavana vuonna eivätkä oksat ole kovin haaroittuneita. Myös tuoreista koivunrisuista tehty kartio on upean näköinen. TULE SADONKORJUUSEEN Meillä korjataan ensi lauantaina 22. – Tämä koriste vaatii lähinnä aikaa ja vaivaa materiaalin keräämisen, mutta kun sinulla on kaikki aineet valmiina, kokoamiseen menee noin 1–1,5 tuntia. 2 kg, vakuumipakattu KG Grillattu jyväbroileri kokonainen KG raj. Maistiaisia ja kahvitarjoilu sadonkorjuuväelle! Osuuskunta Kuhmoisten Kädentaitajat markus.ahonen@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Tarjous voimassa la-su 18.-19.8.2018 2 rs 5 € 30 % 10 € 3 pkt Saatavilla kauttamme: YLÄMAANKARJA N LUOMULIHAA Karisalmen luomutilalta, tule ja kysy! Lähikauppasi palvelee joka päivä klo 21 asti PIRKKA Suomalainen peruna 1 kg pussi • • • PALVELUTISKI ON SYYSJA TALVIKAUDELLA AVOINNA PERJANTAISIN 9-17 • • • Tarjoukset voimassa to-la • • • 5 99 KG ERÄ! Tuore, kokonainen Kirjolohi vakuumipakattu 7 95 PKT Porsaan kasslerpala n. Kurssin vetäjäksi oli kutsuttu Gradiassa puutarhaopettajana työskentelevä Vuokko Liimatta, joka oli kerännyt tarveaineet mukaansa kurssilaisten käyttöön. Joukko innokkaita kädentaidonystäviä kokoontui nuorisoseurantalolle Pihlajalahden maaja kotitalousseuran järjestämälle kurssille. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Vuokko Liimatta Lea Sinivaara. Tarkemmat ajat myymälässämme. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 19. 2/talous 5 99 KG 99 PSS keinuhongan tila keinuhongantie 54, auttoinen www.keinuhonka.fi KEINUHONGAN TILALLA LA 22.9. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-21 SU 10-21 K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Tässä tapauksessa kiinnitys tapahtui nippusiteellä, joka on edullinen ja halpa tapa. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. Vuokko Liimatta näyttää, miten pajua kierretään renkaaksi. Jos ette hae aineksia omalta maalta, niin myös pajun ottamiseen tarvitsette maanomistajan luvan, muistutti Liimatta kurssilaisia. Valmiin kartion päälle voitte laittaa myös koristenauhoja tai lankoja, jolloin saatte valojen avulla näyttävyyttä työhön, muistutti Liimatta. Tule tutustumaan ja keräämään koriisi puutarhojen ja peltojen antimia luomusta leivonnaisiin. – Kannattaa muistaa, että päällystämiseen menee melkoisesti tarveainetta riippuen toki kartion koosta. päivä klo 9 – 14 lämpimän kesänja syksyn satoa. – Tarkoituksena on tänään tehdä koristekartio eli ”tötterö” pihamaalle ja siihen kietomalla ledivalon saatte pihaanne kauniin joulukoristeen, innosti Liimatta kurssilaisia ja esitteli upeaa naavaisesta kuusen alaoksista tekemäänsä kartiota. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Maanomistajan lupa pajun keruuseen Tekemisen lomassa Liimatta vielä kertoi, että tehdyt renkaat voi kiinnittää rautalangalla tai sitoa pajulla. klo 10-16 sadonkorjuumarkkinat peltocross -ajopäivä keinuhongan pellolla la 22.9. Riihibaarissa Sonniburgereita, sonniolutta ja musiikkia Lapsille Polkutraktorirata ja poniratsastusta Sonnikierrokset Pihatoille klo 11 ja 13 Pizzatapas ravintola palvelee tilapuodilla koko päivän klo 22.00 saakka Suvimarjan puodissa vaatteet -10%-50% Kaikki matot -20% ilta jatkuu musiikilla ja hyvällä ruoalla ja juomalla heti markkinoiden jälkeen Lea Sinivaara Syksyinen sieniretki vaihtui kuuman kesän vuoksi pihakoristekurssiksi lauantaina 15. 2 kpl/tal. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. – Tällä kertaa päällystämme kartion näillä kuusenoksilla, ja niitä pitää olla paljon, jotta koristeesta tulee tukeva ja kehikko peittyy hyvin. Valmiista työstä pääsee oksien rapisemisen jälkeen eroon vaikka polttamalla, jolloin jäljelle jää vain kasa rautalankaa, kertoi Vuokko Liimatta vielä lopuksi. Kun pajukartio oli valmis ja renkaat kiinnitetty tukemaan kehikkoa pajukartion ulkopuolelle, kierrettiin sidontalankaa koko kehikon ympärille, jotta saadaan useampi väli mihin havuja työnnetään alhaalta ylöspäin. syyskuuta Pihlajakoskella. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. 2 pkt/tal. – Tämän koristeen teko on myös edullista, sillä tarveaineet saat luonnosta, nippusiteet ja rautalanka sekä työhanskat ovat edullisia ja jokaiselta löytyy varmasti myös sekatöörit eli pienet puutarhasakset oksien pilkkomiseen, kertoi Liimatta