Porukka haastoi kuhmoislaiset järjestöt, seurat, yhteisöt, yritykset ja yksityiset henkilöt ripustamaan kynttilälyhtyjä Asilammen lenkin pimeälle osuudelle, eli Velisjärventien ja Rekolantien risteyksen välille. Metsäisellä Asilammentiellä taivalta valaisivat ainakin Kuhmoisten seurakunnan, Sahtija olutseura Perakon ja Tissivolleyn lyhdyt, ja monta muuta, joissa nimeä ei ollut. Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho f Sivu 3 Anna Karhila Kirkonkylän kenties suosituimmalle ulkoilureitin, eli niin kutsutun Asilammen lenkin varrella paloi viime vuonna pimeimmän talvisydämen ajan lähes 20 lyhtyä. Luolien lisäksi esimerkiksi Linnavuorelle kaivattaisiin uusia opasteita. Lyhtyjen kynttilöitä voivat sytyttää ja vaihtaa lyhdyn vastuuhenkilöiden lisäksi kaikki reitillä kulkevat ulkoilijat. Lenkkeilijöitä kuitenkin oli jo liikkeellä, ikävän kylmästä vesisateesta huolimatta. Kuhmoisten Sanomat jatkaa tänä vuonna suuren suosion saanutta haastetta ja kannustaa kaikki Asilammen lenkin kiertäjät sytyttämään ohi kulkiessaan lyhtyjen kynttilät. Lyhtyhaasteen laittoivat viime vuoden marraskuussa alkuun Kunnonmiehet, jotka lenkkeilevät joka viikko miesporukalla Kuhmoisten kirkonkylän ympäristössä. – Kaverin kanssa tulee lähdettyä helpommin. marraskuuta 2016 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Valtuusto on edelleen Pirkanmaan kannalla f Sivu 3 ” Hirsinen päiväkotirakennus voisi olla houkutteleva vaihtoehto. Viime vuonna lyhtyjä oli lenkin varrella lähes 20, ja kynttilöitä sytytettiin ahkerasti vielä tammikuun lopussa. Välimatka on sopiva, kun lyhdyn luota näkee seuraavan lyhdyn. Kun Kuhmoisten Sanomat kävi viime viikon torstaina sytyttämässä tulen omaan lyhtyynsä, vain muutamassa lyhdyssä paloi kynttilä. Tuija Käki-Lahtinen sytytti kynttilän Kuhmoisten Sanomien lyhtyyn Asilammen lenkin varrelle viime viikolla. vsk Keskiviikkona 2. Tuula Piili ja Eija Suhonen olivat Asilammen lenkillä tänä syksynä vasta toisen kerran, mutta aikovat ottaa lenkin kiertämisen syksyn ja talven aikana tavaksi ainakin kerran viikossa. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 44 2016 66. Vesurin uudesta Teemahankkeesta on mahdollisuus hakea rahaa esimerkiksi pieniin investointeihin. Joulun alla Asilammen lenkillä on yleensä järjestetty kynttiläreippailu, jonka aikana lenkkiä valaisevat lyhtyjen lisäksi ulkotulet. f Sivu 8 Teemahankkeesta voi hakea rahaa vaikka luontokohteiden opasteisiin. Suurin osa viime vuonna tuoduista lyhdyistä on vielä Lyhdyt syttyvät taas Asilammen lenkille paikallaan, mutta uusiakin lyhtyjä voi tuoda. Lyhtyjä voi ripustaa Asilammentien molemmille puolille sopiviin oksiin. Ajattelimme tuoda tänne myös oman lyhdyn, Tuula Piili kertoi
Nyt saiAjan merkkejä raankuljetukseemme on tulossa palvelutason parannusta. Ilmeisesti pitkät siirtomatkat ja se, että lääkinnällisiä toimenpiteitä usein tarvitaan, on havaittu, ja korjaus tulee sen takia. Reuna-alueella on kyllä olemassa riskiä siitä, että kaukana olevalla keskuspaikalla ei löydy intohimoa meidän asioidemme hoitamiseen. Jos se tuntuu liian paksulta, on satasivuinen lyhennelmäkin saatavissa. Toivon mukaan ministeriössä kuitenkin kohdallaan molempia kuntia itsenäisinä yksikköinä, ja kuunnellaan kummankin omaa tahtoa. Valmisteluasiakirjojen ensimmäinen kierros on jo internetistä luettavissa, jos kiinnostaa. On kuitenkin taas melkein pakko. Uudistukseen liittyvästä potilaan valinnanvapaudesta on keskusteltu kiivaasti, mutta eihän se mikään uusi asia ole. Minttu Suominen innostui maanantaina ilmapallosta Kuhmoisten Siivouspalvelun järjestämässä Halloweeniltatori -tapahtumassa. Palvelujen hinnat nousevat, terveyskeskuksen ja sairaanhoidon tilanne näyttää epäselvältä. Tulevasta valinnanvapaudesta tullaan säätämään uusi laki, jonka suunnitellaan tulevan voimaan vuoden 2019 alussa. Nyt on aika hankkia lahja tai varata pöytä juhlalounaalle. Kuulemma pyrimme Pirkanmaan puolelle jäämään ja hyvä yhteistyökumppanimme Jämpsä joutunee valtion pakottamana Keski-Suomen ja sitä kautta Kuopionkin valtapiiriin. Meillä päin ei todennäköisesti tule paljonkaan muuttumaan, kun pienehkön väestön kiinnostuksesta kilpailemaan ei taideta montaa vastaanottopistettä perustaa. Tätä on myös käytetty. Vielä on muistissa, kuinka kotikunnan sairaankuljetukselle meinasi käydä pari vuotta sitten. Ei ole uusi pastillilaatu, vaan lyhenne maakunnasta ja sosiaaliynnä terveydenhuollosta. Maakuntien rajalla sijaitsevat Jämsä ja Kuhmoinen joutuvat etsimään paikkaansa nyt jopa kipeästi. Ei pidä kuitenkaan masentua, jouduttiin minne tahansa. Paluumuutto Kuhmoisiin saattaa kärsiä liittymisen suunnasta. Sillä on kuulemma uusi nimikin, maku-sote -uudistus. Nykyisin Nastolassa, joka liittoutui Lahteen, viime vuoden vaihteessa. Vaikka Keski-Suomi on käsitteenä ollut olemassa jo 150 vuotta, ei keskisuomalainen identiteetti ainakaan täällä maakunnaksi muuttuneen Suomen nuorimman läänin eteläisellä reunalla ole selkeä. f Isäinpäivä lähestyy. Jämsän valtuusto saattaa tosin vielä päätyä eri tulokseen, sillä se on jo kertaalleen päättänyt, että myös Jämsä haluaa Pirkanmaalle. Kuhmoisista olen muuttanut noin 60 vuotta sitten pois. Touhun yhteiskunnallinen rahoitus tulee vain kuntien sijasta maakunnilta. Ihmiset tarvitsevat terveydenhuollon vastaanottopalveluja paljon useammin kuin sairaankuljetusta. Sotepalveluiden tuottaminen sitoo kunnat yhteen aivan maakuntauudistuksen toteutumisen kynnykselle. KOLUMNI Jyrki Järvinen PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 2.11.2016 f Aurinko nousee 7.52 f Aurinko laskee 16.11 Onnea nimipäivänä! Tänään Topi, Topias To Terho Pe Hertta La Reima Su Mimosa Ma Taisto Ti Aatos Ke Teuvo Viikon tärpit f Pyhäinpäivää vietetään lauantaina. Niissäkään ei varmaan pienyrittäjä tule pärjäämään, kun joutunee hankkimaan sertifioidun potilaskertomusjärjestelmän e-reseptivalmiuksineen. On kuulemma noin 900-sivuinen. Vaasan, Hämeen, Mikkelin ja Kuopion läänin osista koottu Keski-Suomen lääni perustettiin vasta 1960. Kirjoittaja on Kuhmoisissa 17 vuotta asunut lääkäri, joka tällä hetkellä työskentelee Jämsässä päivystyksen apulaisylilääkärinä. Tapahtukoon meidän tahtomme. Historia on vetänyt molempia moniin suuntiin. Kuvaavaa on, että Keski-Suomen museon perusnäyttelyn nimessä kysytään edelleen Keski-Suomi – maakuntako sekin on. Mielestäni huonoin seurauksin! Hyvältä kauniit lupaukset näyttävät, mutta nyt kun niitä pitäisi alkaa toteuttamaan, on tullut vaikeuksia. Tarkista kauppojen aukioloajat. Pari vuotta vielä mennään siis nykysysteemillä. Jämsässä mielipiteet jakautuvat paljon Kuhmoista tasaisemmin kahden maakuntavaihtoehdon välille, joten mitä tahansa voi vielä tapahtua. Isommissa kaupungeissa asia on toinen. Niiden lisenssimaksuihin taitaa mennä sen verran pitkä penni, ettei kannata rakennella, ellei ole varma, että ovi tulee käymään. Sanoisin monenlaista kuntaelämää nähneenä, ei hyvältä näytä! Ihmettelenkin, mikä hinku Kuhmoisten päättäjillä on Pirkanmaan suuntaan. Nähtävästi yliopistollinen keskussairaala, mutta eikös se ole mahdollinen käytettäväksi nytkin. Sen jälkeen olen asunut eri puolilla suomea. Tutummasta päästä tekonivelsairaala Coxa ja TAYS:n tiloissa toimiva Sydänkeskus ovat tehneet näin. marraskuuta 2016 myös oman alueemme sairaalassa hoidetaan tämän valinnanvapauden perusteella paljon potilaita. Nykyinen terveydenhuoltolaki on ollut voimassa jo yli viisi vuotta, ja sen nojalla on saanut valita hoitopaikkaansa pitkin Suomea. Palvelua kuitenkin saadaan melko samaan malliin jatkossakin. Lapsille oli tarjolla namuongintaa, ja kävijäiden kesken arvottiin lahjakortti viiden tunnin joulusiivoukseen. Menee siis viitisen vuotta, ennen kuin saadaan kaikkea sitä, mistä nyt uutisoidaan. Toki Olen kesäkuhmoislainen, syntynyt 1930-luvulla. Tuija Käki-Lahtinen Karmaiseva iltatori Halloween-hengessä Maakuntataistelussa omaan linjaansa luottaneen Kuhmoisten – jota on ehdittyä kutsua jo gallialaiskyläksikin – kunnanvaltuusto päätti maanantaina, että johdonmukaista pyrkimystä Pirkanmaan maakuntaan jatketaan. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 2. Asia on monimutkainen. Niiden järjestämisestä tulee mielenkiintoista. Aiemmin jo lupasin itselleni, etten enää siitä s-asiasta jauhaisi. f Talvi voi tulla jo tällä viikolla, älä anna sen yllättää! Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat.fi ” Touhun rahoitus tulee vain kuntien sijasta maakunnilta. Kunnallisetkin palveluntuottajat ovat alkaneet mainostamalla etsiä potilaita omien perinteisten piiriensä ulkopuolelta. Soteyhteistyön kautta Jämsä ja Kuhmoinen ovat olleet jo vuosia kiinteä kokonaisuus. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana Kuhmoinen on ehtinyt kuulua kolmeen eri maakuntaan tai lääniin, ja edelleen yhdistystoiminnassa suuntien kirjo on suuri. Samaan aikaan Jämsässä kokoontunut kaupunginhallitus valitsi Jämsän suunnaksi Keski-Suomen. Hyvää talven alkua! Tavataan ensi kesänä! Vilho Nuppula KUHMUT Mikä hinku Pirkanmaalle. Maakunta-asiahan onkin nyt kovin ajankohtainen. Sen osoittaa selkeästi Jämsän ja Kuhmoisten halu valita itse tuleva suuntansa. Muutaman seuraavan vuoden aikana kaikki lain kattamat palvelut otetaan käyttöön
Kuhmoisten kunnanjohtajan Anne Heusalan mukaan päätöstä pysyä mukana ainoastaan Pirkanmaan valmistelussa ei muuteta. marraskuuta 2016 Anna Karhila Kuhmoisten kunnan edustajan tilalle Keski-Suomen soteja maakuntauudistuksen poliittiseen ohjausryhmään valitaan edustaja SDP:n Keski-Suomen piiristä. Valtuustoseminaarissa sovittiin, että päiväkotipäätös ja kiinteistöjen myynti tuodaan yhtä aikaa käsittelyyn. En ole kovin innokas vaihtamaan Pirkanmaalle, sillä se on meille monella tapaa hankala suunta. – Jos kunnan tahto maakunnan vaihdosta ei toteudu, mietimme uudelleen edustajan nimeämistä Keski-Suomen soteja maakuntavalmisteluun. Kunnanvaltuusto hyväksyi samalla sosiaalija terveysministeriölle annettavan lausunnon uudistuksesta. – Kunnalla on paljon turhia kiinteistöjä, joista pitäisi päästä eroon. Yhdistysja seurantalot sekä yleishyödyllisten yhteisöjen omistamat ampumaradat on vapautettu kiinteistöverosta. Pankin johto ei tiedota OP:n johtajavalinta kesken tässä vaiheessa uuden toimitusjohtajan valinnasta. Suunnitteluvaiheessa ratkaistaan muun muassa se, rakennuttaako kunta päiväkotia varten oman rakennuksen, vai vuokrataanko tilat päiväkotia varten yritykseltä. marraskuuta mennessä. Ohjausryhmän kokoonpano vastaa vuoden 2012 kuntavaalien tulosta. Kunnanvaltuusto päätti samalla, että myös kiinteistöverot pysyvät Kuhmoisten kunnassa ensi vuonna Kuhmoisten Sanomat Pieni kesämökki paloi perustuksiaan myöten Haukkasalon saaressa sunnuntain vastaisena yönä. Asia varmistui maanantaina kunnanvaltuuston kokouksessa, kun se päätti historiallisesta hankkeesta. Huolimattomasti sammutettu nuotio kyti turvemaassa lähes viikon ajan. Päiväkodin rakentaminen voi alkaa jo ensi kesänä Kokoomuksen Päivi Malin pettyi, kun asialistalla ei ollut samaan aikaan päiväkotipäätöksen kanssa esitystä kunnan turhien kiinteistöjen myymisestä. Asian käsittelyä salissa päästiin jatkamaan, kun kunnanhallituksen esitys voitti äänestyksen luvuin 14-7. – Varallaolija vastaa lossin puhelimeen aina, kun lossi ei ole ajossa. Päätös syntyi yksimielisesti. KunSDP edustaa kuntaa Keski-Suomen sotessa kin kunnan edustajan puoluekanta ja sukupuoli on määritelty laskentakaavalla. Teemu Sarhemaa hoitaa toistaiseksi myös Kuhmoisten Osuuspankin toimitusjohtajan tehtäviä, kertoo pankin hallituksen puheenjohtaja Leena Vesala. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 2. Jos kaikki etenee parhaalla mahdollisella tavalla, voidaan päiväkotia päästä rakentamaan ensi kesänä, arvioi Terho. Anna Karhila Kuhmoisten kunnanvaltuusto päätti maanantaina, että Kuhmoinen haluaa tulevassa maakuntaja soteuudistuksessa kuulua Pirkanmaalle. Salmi ja Malin kannattivatkin Esa Pohjolan (sit) esitystä asian pöydälle jättämiseksi lisäselvityksiä varten. Poliittisessa ohjausryhmässä on kullakin Keski-Suomen kunnalla yksi edustaja lukuun ottamatta Jyväskylää, jolla on ohjausryhmässä 3 edustajaa. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mira Pitkäniemi (kok) oli tyytyväinen päätökseen. Yleinen kiinteistöveroprosentti on Kuhmoisissa 1,0, vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentti on 0,50 ja muiden asuntojen 1,10. Päätös ei kuitenkaan syntynyt täysin ilman soraääniä, ja salissa käytiin yksi äänestyskin ennen kuin puheenjohtajan nuija kopahti pöytään. Veroprosentit eivät muutu ensi vuonna ennallaan. Valtuuston puheenjohtaja Mira Pitkäniemen mukaan päättäjät ovat olleet valmistelun aikana yksimielisiä siitä, että päiväkotiryhmiin ei haluta lain sallimaa maksimimäärää. Mattila ei kuitenkaan tehnyt esitystä Keski-Suomen valitsemisen puolesta. – Vetovoimaisuuden näkökulmasta esimerkiksi oma rakenteinen hirsinen päiväkotirakennus voisi olla houkuttelevampi vaihtoehto. Risto Ojala (kd) painotti, että vaikka keskustelu oli valtuuston kokouksessa hiljaista ja vähäistä, kunnan lausuntoa on käyty valtuustoseminaareissa pilkuntarkasti läpi, ja siitä on päästy yksimielisyyteen. Veikko Mattila (kesk) oli kuitenkin sitä Pirkanmaa-päätös piti valtuustossa mieltä, että ministerityöryhmälle pitäisi jättää oikeus päättää Kuhmoisten sijainti tulevassa maakuntauudistuksessa. – Hankesuunnitelma pyritään kilpailuttamaan vielä tänä vuonna, koska tälle vuodelle varattua suunnittelurahaa on jäljellä. Terhon mukaan talouden näkökulmasta vuokratila voisi olla järkevin ratkaisu, koska silloin päiväkodin ryhmäkokoa olisi helpointa muunnella lapsimäärän ja hoidontarpeen mukaan. Haukkasalon lossia ajava Lilja Järvinen kertoo, että lossi päivystää hätätilanteiden varalta ympäri vuorokauden. Kuhmoisten kaltaiselle pienelle kunnalle on elinehto, että voimme tarjota muista erottuvia palveluja, pohtii Terho. – Pidän luonnollisena asiana sitä, että kuulumme Keski-Suomeen. Hirsipäiväkodista vetonaula. Hän aloitti eilen 1. Ministeriö antaa oman lausuntonsa maakuntajaosta ja soteuudistuksesta todennäköisesti viimeistään joulukuussa.. Palon havaitsi puoli kolmen aikaan aamuyöllä lähellä asuva Lilja Järvinen. Palonalku kyti turpeessa viikon Sari Heliövaara Sari Heliövaara Kuhmoisiin perustetaan päiväkoti. Anna Karhila Kuhmoisten kunnanvaltuusto vahvisti maanantaina, että kunnan tuloveroprosentti pidetään vuonna 2017 ennallaan eli 20,75 prosentissa. Myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Malin (kok) kiitteli valtuuston työskentelyä ja johdonmukaista päätöksentekoa, jolla se on pysynyt valitsemansa linjan takana. – Hankesuunnittelu vie kuulemisineen kahdesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Ulla Salmi (sd) oli huolissaan päiväkodin suurista lapsiryhmistä, joissa voi olla enimmillään kahdeksan lasta yhtä hoitajaa kohden. Päivi Malin (kok) oli pettynyt, että valtuuston asialistalla ei ollut samaan aikaan päiväkotipäätöksen kanssa esitystä kunnan ylimääräisten kiinteistöjen myymisestä. – Vain erikoistapauksessa lapsia voisi olla yhtä hoitajaa kohden enemmän kuin kuusi. – Kuulemisten jälkeen vaikuttaa vahvasti siltä, että päiväkoti tulee Toritien varteen. – Järkevintä olisi rakentaa kohtalaisen iso rakennus, jossa voisi olla samassa esimerkiksi asuntoja tai toimistotiloja, pohti Veikko Mattila (kesk). Äänestyksessä lyk käysesityksen taakse menivät myös Lea Aittolahti (ps), Ari Ampuja (ps), Kati Hattunen (sd) ja Silmu Sarvala (sd). Kuntien lausunnot maakuntaja soteuudistuksesta toimitetaan sosiaalija terveysministeriöön 9. Kuhmoisten kunnanhallitus päätti kesäkuussa, ettei se osallistu Keski-Suomen soteja maakuntauudistusta valmistelevaan työryhmään, sillä kunta on mukana vastaavassa valmistelussa Pirkanmaalla. Kuhmoisten edustajan tulisi laskentakaavan mukaan olla SDP:tä edustava nainen. Palo oli ehtinyt edetä maan alla mökin alle, kun lauantaina noussut tuuli sai tulen roihahtamaan. Valtuutetut pitivät tärkeänä, että päiväkotia suunniteltaessa mietitään tarkoin, voisiko samaan rakennukseen tulla muitakin toimintoja. Palo oli saanut alkunsa vuokramökin taakse makkaranpaistoa varten sytytetystä nuotiosta. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten Osuuspankilla vietettiin perjantaina toimitusjohtaja Teemu Sarhemaan läksiäisiä. marraskuuta Järvi-Suomen Osuuspankin toimitusjohtajana. Kiireellisiä tehtäviä tulee useita kertoja vuoden aikana. – Prosessi on edelleen kesken. Myös päiväkodin paikka ratkaistaan hankesuunnittelussa. Terhon mukaan kunnanhallitus perustanee seuraavaksi ohjausryhmän viemään päiväkotihanketta eteenpäin. Mökin omistajat saivat apujoukkoineen palon osittain hallintaan ennen palokunnan saapumista. Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho oli päätöksen jälkeen helpottunut, että päiväkotihanketta päästään vuoden pyörittelyn jälkeen viemään nyt vauhdilla eteenpäin. Uudistusta valmistelevan johtoryhmän ehdotuksen mukaan Kuhmoisten paikkaa pidetään auki, mutta SDP:n Keski-Suomen piiri nimeää paikalle edustajan siihen saakka, että Kuhmoinen ilmoittaa edustajansa. Mökki ehti kuitenkin palaa kokonaan, sillä palokunnan paikalle pääsyä hidasti lossimatka saareen. Pohjola oli suuren päätöksen alla huolissaan siitä, riittääkö lapsia tulevaisuudessa päiväkotiin
Aterian hinta 7 €. Tuosta uskosta Pietari mainitsee näin Raamatussa Apt. Ef. Metsähallitus järjesti suuren suosion saaneita lammaspaimenviikkoja viime kesänä 10 kohteessa, joiden joukossa on sekä kansallispuistoissa että muita Metsähallituksen ylläpitämä suojelualueita. Kahvitarjoilu klo 17.15. Mikä on sitten tuo yksi usko, josta Raamattu meille kertoo. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi. Raamattupiiri Iltaruskon kerhohuoneessa ma 7.11. Suomen paras maisemahanke palkittiin tänä vuonna viidettä kertaa. klo 16.30. Tuotto Aleppon kriisitilanteen auttamiseen. taivaassa su 6.11. Voidaanpa sanoa näinkin: koko Raamattu todistaa meille Jeesuksesta, kun huomioidaan vielä ne ennustuksetkin, jotka Jeesuksesta olivat jo Vanhassakin Testamentissa. Hyvä tilaisuus kysymyksille. Sekä vielä Apt. Viime vuonna hakemuksia tuli ennätyksellisesti yhteensä 3621, ja viikot jouduttiin jälleen arpomaan hakijoiden kesken. Paras maisemahanke valitaan valtakunnallisella kilpailulla joka toinen vuosi. Palolaitoksen alakerta, Vellahdentie 1, Kuhmoinen Jämsän Vapaasrk Lämmin kiitos Anneli Malinin muistoa kunnioittaneille. klo 13. Eli, usko Jeesukseen on se yksi usko, joka meidät pelastaa ja johtaa iankaikkiseen elämään. klo 11.30. klo 18. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla. Jotkut sanovat: ”jokainen tulee uskollaan autuaaksi”. klo 18 Afrikkalaista Embashaa kahvin kera. Raamatusta, Jumalan sanasta meidän on etsittävä vastausta tuohon kysymykseen. He sanovat: ”mistä sen tietää, mikä usko on oikea?” Tuo on ihan asiallinen ja Pohdiskelua uskosta aiheellinen kysymys. Anna Karhila Metsähallituksen luontopalvelujen järjestämät Lammaspaimenviikot palkittiin vuoden 2016 parhaana maisemahankkeena. Tuo asia tulee ilmi jo pelkästään niin sanotusta pienoisevankeliumissa. Toiset pitävät uskon asioita pelkkänä ”huu-haana”, toisille usko on jokapäiväistä todellisuutta ja heillä on myös elämässään todisteita siitä, kuinka usko toimii. – Lampaiden kesä meni hienosti. tri Pentti Rauhala. Paimenet majoittuvat Isojärvellä Luutsaaren talossa. Tervetuloa kuulemaan missä mennään, mitä on tehty, mitä tapahtuu, kerrotaan henkilöstörakenteesta yms. Miesten kotailta Poikkijärven koululla, os. Luutsaaressa tyytyväisiä paimenia Isojärven kansallispuistossa Kuhmoisissa maksullisia paimenviikkoja on järjestetty vuodesta 2012 alkaen. klo 17.30. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuolleet: Antero Suomalainen Pihlajakoskelta 84 v ja Airi Anneli Malin Kirkonkylästä 76 v. syyskuuta. klo 18. Usko on sana, joka herättää erilaisia tunteita ja mielipiteitä. klo 18 Pentti Hyttinen Arto Ojala Helluntaisrk. klo 13. Arpajaiset ja myyjäiset. Isojärven kansallispuiston oli paimenhakemuksessa valinnut ensisijaiseksi toiveekseen 330 hakijaa. Tänä vuonna paimenviikkoja oli tarjolla 16. Vierailija fil. Onneksemme Raamattu ja erityisesti Uusi Testamentti antaa tuohon kysymykseen ihan selkeän vastauksen. klo 12. Uusia virsiä, mukana Hannele ja Jukka Erola. Torstaituvan seurakuntahetki Kuhmolassa to 3.11. Koira säikytti lampaat uimasilleen Luutsaaressa laiduntavat lampaat omistaa Korpilahdella asuva Jussi Päivinen, joka työskentelee Metsähallituksessa kehitysjohtajana. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 2. Kirkkokuoro. Palkinto julkistettiin 27. Lähtö srk-kodin P-paikalta klo 18. Raamattupiiriä Päijälässä ei ole 10.11. Aihe koululaitoksen historia. – Selasin juuri paimenten täyttämiä päiväkirjoja viime kesältä, ja päällimmäisenä niistä paistoi tyytyväisyys, kertoo erikoissuunnittelija Maija Mikkola Metsähallituksesta. Anna Karhila Eläkepäiviä viettävä lääkäri Matti Mitronen Nastolasta *lääkäri Luukkaan jalanjäljillä* Ti 8.11. Kyytivaraus Marko Aarroskari 0400 240 081. Liisa Söderlund ja Eetla Kettunen olivat lammaspaimenina Luutsaaressa Isojärven kansallispuistossa kesällä 2015. Idea on tuomariston mukaan raikas, ja hanke vastaa urbaanissa ympäristössä elävän ihmisen elämyskaipuuseen. Paimenten tehtäviin kuuluu vaihtaa lampaille raikas juomavesi, seurata lampaiden yleiskuntoa ja siirtää eläimet syödyltä laidunlohkolta seuraavalle. Tänä kesänä Luutsaaressa oli sekä aikuisia lampaita että karitsoita. Seuraavan kerran 24.11. lokakuuta Helsingin Säätytalossa järjestetyssä valtakunnallisen Vihervuoden päätöstapahtumassa. Joko sinä olet löytänyt tämän uskon. klo 18.15. Paimennuskausi alLammaspaimenviikot palkittiin vuoden maisemahankkeena koi Isojärvellä tänä vuonna 27. su helluntaista 6.11. Kilpailujen voittajana Lammaspaimenviikot tavoittelevat Suomen edustajana Euroopan neuvoston maisemapalkintoa Strasbourgissa. Tuo yksi usko on usko Jeesukseen Kristukseen Jumalan poikaan, sen Raamattu meille selkeästi osoittaa. Tuolla sanonnallaan he tarkoittavat sitä, että jokainenhan johonkin uskoo, ja eiköhän se riitä. Luutsaareen lampaat tuo Korpilahdella toimiva Kulttuuriperintö ja luonnon monimuotoisuus ry, jossa Päivinen on mukana. On myös ihmisiä, jotka elämässään kompastuvat ja hämmentyvät, kun on olemassa erilaisia seurakuntia ja kirkkoja. Paimenviikkojen maksuilla katetaan tilan ylläpitokuluja ja luonnonhoidon kustannuksia. Yksi vaaratilanne tosin tuli, kun naapurilta tai mökkiläiseltä karkuun päässyt koira ajoi 3 lammasta järveen. Pihlajakosken ja Ruolahden päivätuokio Mirjam Kauppisella ke 9.11. marraskuuta 2016 Tänään Merimiespata, ananaskiisseli Ruishiutalevelli, leikkele To Jauhelihapihvit, mansikkarahka Broilerikeitto Pe Tomaattisilakat, sitrushyytelö Vehnähiutalevelli, leikkele La Porsaan kassler, raparperi-mansikkakiisseli Uunipuuro, mehukeitto, leikkele Su Uunipaahdettu broileri, mousse Riista-punajuurikeitto Ma Mantelikala, mansikkakiisseli Ohravelli, leikkele Ti Pekoninakit, hedelmärahka Kalkkunakeitto SANAN KULMA Reijo Heikkilä Tervetuloa EVANKELIUMIN-ILTA To 3.11. 3:16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Vastaus elämyskaipuuseen Lammaspaimenviikot auttavat ylläpitämään kansallispuistoissa ja suojelualuilla sijaitsevia perinnebiotooppeja, jotka ovat maamme lajirikkaimpia elinympäristöjä. Maksullisten paimenviikkojen hakijamäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Messu kirkossa 25. 4:12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Omaiset. Suomen paras maisemahanke -kilpailun tuomaristo arvosti lammaspaimenhankkeessa etenkin innovatiivisuutta, osallistavuutta ja innostavuutta. Toritie 44 KIITOKSET Kouluruoka Tänään Lasagne, salaatti To Hernekeitto, sämpylä, juusto, vihannes, pannari ja hillo Pe Halloween-yllätyksiä Ma Lindströminpihvit, perunat, salaatti Ti Carbonarakastike, pasta, salaatti Ke Kalakeitto, sämpylä, vihannes, juusto Ruokapalvelu Kirjoittaja toimii Kuhmoisissa Helluntaiseurakunnan vapaaehtoistyöntekijänä. Jokaisella on siitä jokin mielipide. Tampereentie 62, pe 11.11. luku jakeet 4–6 kertoo asioista, joita on olemassa vain yksi, ja siinä mainitaan myös yksi usko. 4. Hollolasta mukana kirkkoherra Antti Lahtinen, talouspäällikkö Paula Hukkanen ja kiinteistöpäällikkö Keijo Kokko. Hyvää loppuvuotta jokaiselle lukijalle! ”Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!” Ps 34:4 www.kuhmoistenseurakunta.fi Muistohetki vuoden varrella kuolleille Papinsaaren siunauskappelissa Pyhäinpäivänä 5.11. Mistä sen sitten oikeasti tietää, mikä usko on oikea. toukokuuta ja loppui 16. Joh. Seurakuntaliitoksen kuulumisten kertomistilaisuus srk-kodissa to 10.11. Ilosanomapiiri 7. Lounastuokio srk-kodissa ti 15.11. Koiran omistaja ja lammaspaimenet saivat kuitenkin yhdessä pelastettua lampaat vedestä, Päivinen kertoo
marraskuuta 2016 POIMI TALTEEN JA HYÖDYNNÄ PALVELUT lähellä!. Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 2
Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790. Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 2. 040 725 2010 Hohka Parturi-Kampaamo PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. marraskuuta 2016 Edesniemi 46 Jämsä * Muista! Isälle lahjakortti! * Hanki! Pikkujouluihin sievät tuotepaketit! * Hoida! Hiusasiat kerralla kuntoon! * Lisäksi! Tuotetarjouksia ja uutuuksia! p
ke 14.12. ke 16.11. ke 23.11. ke 30.11.. Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 2. 7) Kotiseudun asialla jo 65 vuotta! Kuhmoisten Sanomien loppuvuoden ilmestymispäivät to 8.12. marraskuuta 2016 Anna lahja, josta on iloa ympäri vuoden – tilaa ystävälle tai itselle Kuhmoisten Sanomat Tilaaminen käy kätevästi • oheisella tilauskupongilla (postimaksu maksettu) • sähköpostilla: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi • nettisivuillamme: www.kuhmoistensanomat.fi • puhelimella: 040 515 2345 (katso aukioloajat s. ke 9.11. Joululehti ke 21.12
Etsivää nuorisotyötä jatketaan vuodella Anna Karhila Anna Karhila Anna Karhila Aseeton Suomi Väinölän yhteisön taidenäyttely Kirjaston galleria Toritie 42 1.–30.11.2016 Puuveistoksia, öljymaalauksia, valokuvia, valoteoksia, kollaaseja, akvarelleja. marraskuuta 2016 Sari Heliövaara Sähköverkkoyhtiö Elenia kaivaa sähkökaapelia maahan parhaillaan Pihlajakoskella Virolahdentiellä, jossa keskijännitekaapelia upotetaan maahan 12 kilometrin matkalla ja pienjännitekaapelia 17 kilometrin matkalla. Liikuntapaikkojen hoitajalla on tällä hetkellä apunaan oppisopimusopiskelija, jonka oppisopimus päättyy 31. lokakuuta 2012 alkaen. Se on vuonna 1978 perustettu yhteisö, joka toteuttaa rauhan ja aseistariisunnan ajatuksia teosofisen liikkeen perustajan Pekka Ervastin hengessä. Liikuntapaikkojen hoitajalle jatkoa Sivistyslautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle samalla, että kunnan liikuntapaikkojen hoitajan apumiehen tehtävää jatkettaisiin määräaikaisena vuoden 2018 loppuun. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten sivistyslautakunta päätti jatkaa etsivän nuorisotyön sopimusta Työvalmennussäätiö Avituksen kanssa 30. Väinölässä onkin pysyvästi esillä useamman sadan teoksen näyttely, ja kiertävässä näyttelyssä on vain pieni osa taiteilijoiden töistä. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 2. Siihen liittyy esimerkiksi Merja Saarilehdon öljyväritöiden sarja, jonka viisi erilaista maisemaa Suomesta viestittivät siitä, miten erilaiset maisemat voivat olla kauniita. Ensi vuonna Elenia aikoo kaivauttaa säiltä suojaan Kuhmoisten keskustan syöttökaapelin Tampereentien ja Orivedentien välisellä osuudella, jonne kaapelia uppoaa yhteensä 17 kilometriä. Hienoissa gallerioissa niitä katselevat vain taidekriitikot. syyskuuta 2017. –Jopa sateinen Helsinki on yhtä kaunis kuin suo, saaristo, Lapin maisemat tai keskisuomalainen järvenranta, Merja Saarilehto esittelee. Viimeistelyä vaille valmis on säävarman sähköverkon asennus myös Hahmajärventiellä Poikuskulmalla, jossa sähkökaapelia Sähkökaapelia maan alla kohta yli 100 kilometriä on haudattu maan alle kolmen kilometrin matkalla. Koulusihteerin nykyinen työaika ei riitä kaikkiin sihteerin tehtäviin, joten niitä on jaettu yhtenäiskoulun rehtorille, sivistystoimen hallintosihteerille ja perusopetuksen lehtorille. Tällä hetkellä maahan on kaivettu yhtiön koko toiminta-alueella yli 35 prosenttia verkosta. Satulia Saarilehto, Merja Saarilehto ja Juha Saarilehto kokosivat tiistaina näyttelyä kirjaston galleriaan.. Lisäksi ohjelmassa on sähköverkon uusiminen Haukijärventien ja Paaterintien välillä Harjunsalmen eteläpuolella. Vaneria, lyijyä, kangasta, puuta ja sammalta. Kuhmoisten kunnan omarahoitusosuus on arvioiden mukaan hieman yli 6 000 euroa yhteistyösopimuksen jatkovuoden aikana. – Samaan kaivantoon tulee myös kaksi valokuitukaapelia. Urakan on määrä valmistua maaliskuun loppuun mennessä 2017. Näyttelyn taiteilijat asuvat Väinölän yhteisössä Vilppulassa. Linjalle tulee 6 kilometriä keskijännitekaapelia ja 7 kilometriä pienjännitekaapelia. Tällä hetkellä koulusihteerin työaika on 25 tuntia, eli sihteeri työskentelee noin kolmena päivänä viikossa. Tähän mennessä valmistuneissa hankkeissa eri puolilla kuntaa on sähköverkkoa siirretty ilmasta maahan jo noin 25 kilometrin matkalla. Osuudella tehdään vielä purkuja viimeistelytöitä. tammikuuta 2017. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on auttaa niitä alle 29-vuotiaita nuoria, jotka tarvitsevat tukea tai ohjausta arjen hallintaansa. Lisäksi rehtorin panosta tarvitaan uuden opetussuunnitelman käyttöön ottamisen takia aiempaa enemmän pedagogisessa johtamisessa, Kuhmoisten sivistystoimenjohtaja Pertti Terho perustelee. Väinölän yhteisön jäsenet elättävät itsensä esimerkiksi siivousja maalaustöillä. – Meillä on myös kesäteatteri, pieniä bändejä ja poikkitaiteellista yhteistyötä, Juha Saarilehto kertoo. Kun käynnissä ja suunnitteilla olevat saneeraukset on tehty, on maan alla Kuhmoisissa jo reilut 100 kilometriä sähköverkkoa. Jämsän Metalli ja kuljetus Oy:n Juho Koivu kaivoi ja veti maahan Elenian maakaapelia tiistaiaamuna Virolahdentiellä Pihlajakoskella. Elenian tavoitteena on nostaa maakaapeloidun verkon osuus 70 prosenttiin vuoteen 2028 mennessä. Nykyinen sopimus Avituksen kanssa päättyy 30. – Yritimme aluksi järjestää myyntinäyttelyitä, mutta siinä tuli nälkä, Juha Saarilehto toteaa. Anna Karhila Kuhmoisten sivistyslautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle, että Kuhmoisten koulusihteerin työaika muutetaan kokoaikaiseksi. Näyttelyssä toisensa kohtaavat erilaisten materiaalit ja toteutustavat, mutta taustalla on yhteinen ajatus, ihmiKannanotto ihmisyyden ja rauhan puolesta syys ja rauhan asia. Rauhan lisäksi taiteilijoiden töiden kantava teema on omien juurien arvostaminen. – Rauhan puolesta puhuminen on jälleen kerran ajankohtainen asia, Juha Saarilehto sanoo. Maasto on aika haastavaa, välillä ollaan ihan kunnon louhikossa. Merja Saarilehto kertoo, että myyntinäyttelyiden ongelma oli myös se, ettei teoksista malta luopua. Jämsässä toimiva Avitus käynnisti Opetusministeriön myöntämän tuen avulla syksyllä 2010 etsivän nuorisotyön hankkeen, jonka kautta Kuhmoisten kunta on hankkinut etsivää nuorityötä 1. Päijänteentielle Lokkitien ja Rantatien väliselle osuudelle Elenia on jo asentanut sähkökaapelia yhteensä 9 kilometriä. – Tässä tilanteessa koulusihteerin työaika olisi järkevä kokoaikaistaa, sillä sivistystoimen hallintosihteerille on nyt siirtymässä lisää tehtäviä yleisKoulusihteeristä ehkä kokoaikainen hallinnon taloussihteerin jäätyä eläkkeelle. Kuhmoisten kirjaston galleriassa marraskuun ajan esillä olevassa Aseeton Suomi -näyttelyssä on töitä 7 eri taiteilijalta. – Kuhmoisissa etsivä nuorisotyön tarve on ollut vähäistä, mutta jos siitä luovutaan, se voi näkyä paljon pahempina ja kalliimpina seuraamuksina, Kuhmoisten sivistystoimenjohtaja Pertti Terho toteaa. Taide on Väinölässä yksi keino tuoda aatetta esiin. syyskuuta 2018 saakka. Valokuvateoksillaan näyttelyssä mukana oleva Satulia Saarilehto korostaa, että rauha ei ole vain sodan vastakohta, vaan myös arkisista asioista, kuten työpaikan ilmapiiristä. – Haluamme tuoda töitämme esille nimenomaan kirjastoissa ja muissa julkisissa paikoissa, joissa ihmiset muutenkin liikkuvat
– Nyt kun perheessä on neljän kuukauden ikäiset kaksoset, aloittelen työt 10–11 aikaan ja pyrin lopettamaan iltakuudelta. Varmistelen vielä, että eilen työstetty levy on kaikin puolin kunnossa ennen kuin lähetän sen painoon. Bella (Wilma Holmén), Kim (Tova Jagell) ja Momo (Louise Nyvall) kasvattavat tietämättään kukan, joka avaa tien poikien maailmaan. marraskuuta 2016 KUUKAUDEN KINO Virtalähde Mastering f Perustettu 2005 f Toiminut Kuhmoisissa vuodesta 2011 f Masteroija viimeistelee ja harmonisoi musiikkiäänitteen ennen painoon menoa. Miksi Kuhmoisissa on hyvä olla yrittäjä. Olen tehnyt töitä muun muassa Erja Lyytisen, Agentsien, Aino Vennan ja Absoluuttisen Nollapisteen kanssa. Taimilähetyksen mukana yllättäen saapuva erikoinen siemen kasvaa nopeasti makeaa mahlaa tuottavaksi kukaksi, joka kertasiemauksella muuttaa tyttöjen – ja elokuvan – maailman. Mistä iloitset tänään. Masteroija tekee töitä korvallaan Henkilökemioilla ja verkostoitumisella on tärkeä merkitys tällä alalla. Lopputuloksen kannalta on harmillista, jos en ehdi tehdä viimeistelyä rauhassa, enkä siten pysty antamaan parastani projektille. Mikä työ on jäänyt lähtemättömästi mieleesi. Fantasian kautta tummaan todellisuuteen Päästessään tutustumaan poikien maailmaan, jossa kaverukset eivät ole silmätikkuja, joutuu myös keskinäinen ystävyys koetukselle. Päivässä ehdin työstää yhden pitkän albumin tai useita yksittäisiä kappaleita. Parasta tässä työssä on flow-tila, jonka saavuttaa musiikkia kuunnellessa ja jossa ratkaisut syntyvät aistinvaraisesti ensivaikutelman perusteella. Pidimme hoppua, sillä asiakkaan piti ehtiä puoli kuudeksi keikkansa soundcheckiin Helsinkiin. Mariella Rauhala Girls lost -12Kuhmola Su 6.11. Momo ja Bella jättäisivät seikkailun mieluummin pariin kertaan, mutta Kimille kukkanektari on kohtalokas kuin huume, jota on saatava lisää. Pieniä virheitä voi kyllä korjailla, olen esimerkiksi poistanut kännisten huuteluja 22 Pistepirkon livenauhoituksesta. Tytöt nimittäin muuttuvat pojiksi, ja taika kestää aina seuraavaan nukahtamiseen saakka. Ihastuessaan koulun pahikseen Tonyyn Kim tulee huomaamaan, ettei poikana ole yhtään helpompaa. Asiakkaatkin tykkäävät käydä täällä, matka on monelle kuin hiljaisuuden retriitti. Kiusaamisympäristönä koulun käytävät ja eri tahtiin kehittyville teineille painajasmaisia muistoja tuottaneet liikuntatunnit on valittu osuvasti. Alexandra-Therese Keining onnistuu erinomaisesti henkilöohjaajana, samoin kuin nuoret näyttelijät rooleissaan, sillä melko pian katsoja unohtaa, että samaa hahmoa näyttelee todellakin kaksi eri ihmistä. Nuoret ongelmineen saavat katsojan puolelleen, sillä syyllistämättä tarinan aikuiset vaikuttavat jokseenkin masentavilta, avuttomilta ja välinpitämättömiltä. Lisäksi luen ja lähetän sähköposteja. – Hienosta levystä, jota olen saanut tehdä omaperäisen ja instrumenttinsa hallitsevan artistin kanssa. – Tulin studiolle poikkeuksellisesti jo 9.30, sillä asiakastapaaminen kymmeneltä. YRITTÄJÄN ARKI Masteroija Jaakko Viitalähteen työpaikka on Konnuntiellä oman talon pihapiirissä vanhaan navettaan rakennetussa studiossa. Girls lost tuokin mieleen lähes parinkymmenen vuoden takaisen, valtavan menestyksen saavuttaneen Fucking Åmål -draaman (1998), jota kiiteltiin erityisesti realistisesta lähestymistavasta aiheeseen. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 2. Girls lost -nuorisoelokuva tarkastelee maagisen realismin ja fantasian keinoin sitä, kuinka sukupuolisuus syntyy tai luodaan ihmisten keskuudessa. Pääasiassa työskentelen yksin, asiakkaita käy studiolla kerran viikossa tai kahdessa. Kuhmoisissa riittää hiljaisuutta ja rauhaa. Mitä harhaluuloja ihmisillä on työstäsi. Elokuvan kauniisti kuvattu fantasiamatka tasapainottaa jollain lailla kovin ankeata ja lohdutonta tarinaa, jonka hiukan hätäisesti kasattu loppu ei tarjoa ratkaisua, vaan jättää sen ja paljon muutakin katsojan pohdittavaksi. Sairastuttuaan syöpään hän teki viimeisen elinkuukautensa aikana levyn, jonka viimeistelin hänen pyynnöstään. Ketkä ovat yrityksesi asiakkaita. Koulussa varsinkin poikien rankan kiusaamisen kohteena olevat tytöt viettävät vapaa-aikansa lähinnä Bellan kasvihuoneessa, jossa he kasvattavat ja tutkivat maailmalta tilaamiaan kasveja. Sari Heliövaara Millainen on tyypillinen työpäiväsi, yrittäjä Jaakko Viitalähde. – Artistit ja tuottajat. – Edellinen studioni sijaitsi Helsingissä Itäväylän varrella, jossa liikenteen meteli oli kuuloaistilla työskentelevälle liikaa työpäivän jälkeen. Ruotsalaiset elokuvantekijät ovat aiemminkin osanneet tarttua teini-ikäisten sukupuolirooleja ja -identiteettiä tarkasteleviin tarinoihin alleviivaamatta teemaa sen enempää kuin muita kasvavaa nuorta askarruttavia asioita. – Yleisin harhaluulo jopa artistien keskuudessa on, että masteroija voi muokata huonosta biisistä täydellisen kuuloisen. Sari Heliövaara. Lisäksi kustannukset täällä ovat minimaaliset ja maantieteellinen sijainti erinomainen. – Olin aiemmin masteroinut useita Victims of Ikuri –bändin levyjä ja tunsin sitä kautta yhtyeen laulajan Juho Koivuahon. – Joskus asiakkaat virittävät aikataulun turhan tiukaksi, jolloin masteroija ketjun viimeisenä lenkkinä kärsii siitä. Masterointia pystyy tekemään muutaman tunnin kerrallaan ennen kuin korva turtuu. Ohjaus ja käsikirjoitus: Alexandra-Therese Keining (perustuen Jessica Schiefauerin romaaniin Pojkarna 2011) Kim, Momo ja Bella ovat olleet lapsuudesta lähtien parhaita ystäviä, joiden harrastukset poikkeavat tavanomaisista. Mikä huolestuttaa. Milloin työt alkoivat tänä aamuna. Millaisia töitä on tiedossa vielä tänään
Teemahankkeen tarkoitus onkin madaltaa kynnystä rahoituksen hakemiseen ja houkutella uusia toimijoita hakemaan Leader-rahoitusta. Kuhmoisissa aurinkosähköjärjestelmiä on 10 000 asukasta kohden 30, mikä tarkoittaa käytännössä seitsemää voimalaa. Taloustilanteeseen on olennaisesti vaikuttanut Kelan kuntoutuksen päättyminen kurssikeskuksessa vuonna 2013. Arkipäivinä liikennöitävällä reitillä on neljä pysäkkiä Kuhmoisissa: Harmoisissa, Matkahuollossa, Rauhamäessä ja Harjunsalmella. Teemahankkeesta rahaa voivat hakea myös kunnat ja seurakunnat. – Hankkeesta voi joku toimija hakea rahaa vaikkapa lasten liikuntavälineiden ostoon 1 000 eurolla. – Kokeilemme uutta suoraa linja-autoyhteyttä Hämeenlinnan ja Jyväskylän välillä. ” Ideoiden joukossa oli myös lintutornin ja tähtitornin rakentaminen sekä mummoja pappapalvelu.. Ideoissa oli esillä myös mummoja pappapalvelu sekä lehdenlukuja ulkoiluapu esimerkiksi vanhainkodissa asuville. marraskuuta 2016 Vesuri ry f Paikallinen Leaderryhmä, joka toimii viiden kunnan alueella f Jakaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahaa f Kehittämisohjelman rahoitus koostuu EU:n, valtion ja kuntien rahasta Anna Karhila Kuuloliitto ry:n omistamassa Kopolan kurssikeskuksessa Kuhmoisissa käynnistetään yt-neuvottelut, joilla pyritään selvittämään erilaisia vaihtoehtoja säästöjen aikaansaamiseksi. Yhteistoimintaneuvottelut koskevat kaikkia työntekijöitä. Kuhmoisten lisäksi vastaavat infoillat järjestetään myös Jämsässä, Keuruulla, Multialla ja Petäjävedellä. Paikalla olleiden joukosta nousi ideoita luontoja kulttuurikohteiden kohentamiseen. – Hankkeen teemasta pyritään tekemään mahdollisimman väljä ja laaja, jotta sen alle mahtuisivat kaikki alueelta kumpuavat tarpeet. Kustannusarvio voi olla 500–10 000 euroa Vesuri on paikallinen Leader-ryhmä, joka vastaa yritysja hankerahoituksen jakamisesta Jämsän, Keuruun, Kuhmoisten, Multian ja Petäjäveden alueelle. Uskomme vuorolla olevan kysyntää muun muassa opiskelijoiden keskuudessa, sanoo ajomestaUusi pikavuoro Jyväskylään ri Marko Lahtimo Pekolan Liikenteeltä. Yhteishankintaan osallistui kaikkiaan 34 taloutta: Asikkalassa 20 ja Padasjoella kuusi sekä Hollolassa ja Orimattilassa molemmissa yksi talous. Lähiliikunnan edistämiseen ehdotettiin sekä lapsille että ikäihmisille sopivien kylien omien liikuntaja leikkipaikkojen perustamista. Talkootyöllä voi maksaa omaa osuutta Alatoimenpiteiden hintahaitari sekä teemahankkeessa tarjolla olevan rahan kokonaismäärä lyödään lukkoon joulukuussa samassa kokouksessa, jossa päätetään hankkeen teemasta. Kopolassa järjestetään myös kuulovammaisille tarkoitettuja virkistystapahtumia ja Maaseudun terveysja lomahuolto ry:n lomia. Joku toinen taho taas voisi kunnostaa patikkareittejä, joihin rahaa tarvittaisiin 7 000 euroa, hankesihteeri Niina Aspinmaa Vesuriryhmästä kertoo. Vuoro ajaa Hämeenlinnasta 10-tietä Tuuloksen ja Evon kautta Padasjoen Taululle ja edelleen 24-tietä Kuhmoisten ja Jämsän kautta Jyväskylän Matkakeskukseen ja takaisin. Kehittämishankkeissa tuki 80 prosenttia. Taloudellisesta tilanteesta johtuen Kuuloliitto joutuu harkitsemaan tarvittaessa myös henkilöstöön kohdistuvia toimenpiteitä. Teemahankkeen teema valitaan sen perusteella, millaisia ideoita ja tarpeita Vesurin alueelta löytyy. Bussivuoroa ajaa hämeenlinnalainen Pekolan Liikenne. marraskuuta. Ideoita ja tarpeita kerätään parhaillaan loka–marraskuun vaihteessa kaikilla Vesuri-paikkakunnilla järjestettävissä infoilloissa. Vertailussa on huomioitu myös Kuhmoisten jätevedenpuhdistamon katolle tilattu 15 kilowatin aurinkovoimala, joka ei siis ole vielä toiminnassa. Lisäksi RAY:n sopeutumisvalmennusavustusta on ohjeistusten mukaisesti ohjattu yhä enemmän eri puolilla Suomea järjestettäviin kursseihin. Vesuri ry vastaa nyt näihin pieniin tarpeisiin ja perustaa alueelleen yhden tai kaksi pientä teemahanketta, joiden alla erilaiset yhdistykset, säätiöt ja osuuskunnat voivat toteuttaa omia pieniä hankkeitaan. Hanke on koko Vesuri-alueelle yhteinen, eli kaikkien kuntien alueelta voi hakea hankkeesta rahaa, Aspinmaa sanoo. Yhteistoimintaneuvottelut alkavat 3. Yhteishankinnassa Kuhmoisiin asennettiin kesän ja alkusyksyn aikana kuusi aurinkovoimalaa. Jos tarvetta on runsaasti sekä kehittämishankkeille että investoinneille, hankkeita perustetaan Vesurin alueelle kaksi. Kopolassa järjestetään Kuuloliiton sopeutumisvalmennuskursseja huonokuuloisille eläkeläisille sekä kuuroutuneille ja vaikeasti huonokuuloisille työikäisille ja eläkeläisille. Sari Heliövaara Uusi pikavuoroyhteys Hämeenlinnasta Jyväskylään ja takaisin aloitti liikennöinnin eilen. Kopolan kurssikeskuksen toiminta pyritään organisoimaan siten, että tuotoilla pystytään kattamaan toiminnasta aiheutuvat kulut. Ideoiden perusteella Vesuri-ryhmän hallitus päättää joulukuussa, millaisen hankkeen se alueelle perustaa. – Ideoiden joukossa oli myös lintutornin ja tähtitornin rakentaminen, laavu, pitkospuut ja opasteet sekä hiihtoladun toteuttaminen, Niina Aspinmaa kertoo. Teemahankkeessakin jokainen alahanke vaatii siis oman rahoituksen osuuden. Kuhmolan yläkerrassa ideoita teemahankkeeseen pohti pieni, mutta innokas joukko eri yhdistysten ihmisiä. – Teemahankkeessa hankkeen hakemisesta, hallinnoinnista ja maksatuksista vastaa Vesuri-ryhmä ry, joten se on yhdistykselle paljon helpompi tapa saada hankerahaa, Aspinmaa kuvailee. Yksittäisen alatoimenpiteen kustannusarvio voi olla esimerkiksi 500 eurosta 10 000 euroon. Osallistujat pohtivat esimerkiksi opasteiden uusimista ja teettämistä Linnavuorelle ja Kuhmoisten luoliin. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 2. – Ensi vuoden toimintasuunnitelma on jo tehty ja näyttää siltä, että kurssikeskuksessa päästäisiin taloudellisesti hyvään tulokKopolassa alkavat yt-neuvottelut seen, kertoo Kopolan kurssikeskuksen johtaja Satu Laitinen. Se koostuu yhdistyksen rahasta sekä talkootyöstä, jota voi olla maksimissaan 75 prosenttia omasta rahoituksesta. Kuhmoinen hankkii voimalan osallistumalla Suomen Ympäristökeskuksen ja KL-Kuntahankinnat Oy:n järjestämään aurinkovoimaloiden yhteishankintaan. Yhteenvedosta selviää myös, että ennen Välkehankkeen tänä vuonna toteuttamaa aurinkopaneelien yhteishankintaa Kuhmoisissa ei ollut ainoatakaan toiminnassa olevaa Kuhmoinen toinen aurinkovoimassa aurinkovoimalaa. Kuuloliiton mukaan Kopolan kurssikeskuksen tuotot eivät nykyisellään riitä kattamaan yksikön toiminnan kustannuksia. Opasteita luoliin ja Linnavuorelle Kuhmoisissa Kuhmolan yläkerrassa teemahankkeen infoilta järjestettiin Teemahanke tarjoaa rahoitusta pienille ideoille maanantaina. Yritykset ja yhteisöt hakevat Vesurista rahaa yleensä omiin hankkeisiinsa, jolloin hankkeen koko byrokratia ja samalla riskinotto jää hakijalle. Onko yhdistykselläsi tarve toteuttaa jokin pieni investointi tai projekti, josta ei kuitenkaan isoon hankkeeseen riitä asiaa. Vertailun ykkönen on Padasjoki, jossa vertailuluku on 32 ja kolmas Asikkala vertailuluvulla 29. Anna Karhila Oletko kiinnostunut hakemaan hankerahaa, mutta byrokratia pelottaa. Kun teemahanke on perustettu, alahankkeiden toteuttajat hakevat erillisellä haulla siihen mukaan. Tilaisuuden vetäjä oli takana seisova Vesuri ry:n hankesihteeri Niina Aspinmaa. Kopolassa työskentelee yhteensä kolme vakituista työntekijää, joista kaikki ovat osa-aikaisia. Investoinneissa tuki 50 prosenttia toimenpiteen kokonaiskustannuksista. Anna Karhila Sari Heliövaara Kuhmosissa hyödynnetään aurinkovoimaa toiseksi eniten Hinku-kunnista hankkeen tuoreen vertailun mukaan. – Vaikka byrokratiaa on kevennetty, hakijoiden täytyy kuitenkin laatia omasta hankkeestaan suunnitelma, johon on laskettu mukaan hankkeen budjetti, Niina Aspinmaa neuvoo. Se on kuitenkin jo päätetty, että alatoimenpiteiden tuet ovat samalla tasolla kuin muissakin hankkeissa. marraskuuta ja päättyvät 17. Kopolan tiloja vuokrataan myös ulkopuolisille juhlaja kokouskäyttöön sekä majoittumiseen