marraskuuta 2019 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Postin lakko tuplasi Matkahuollon pakettikuljetukset . Sari Heliövaara. Sivu 3 . Sivu 3 Palvelen sinua asuntoasioissa Kuhmoisissa Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Kuhmoisista siellä kulkee kolme työntekijää. Sivu 5 ” Maaperätutkimuksia on tehty paljonkin. 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Palvelen sinua asuntoasioissa Kimppakyydillä töihin Puulonin uudet tilat Padasjoella ovat valoisat. vsk Keskiviikkona 20. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen kouluhankkeesta . Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 47 2019 69
Kuulin kerran kansanradiosta tällaisen ehdotuksen eräältä soittajalta, ja ajattelin tuoda sen nyt julki, kun loppua postin työaikaja palkkakiistalle ei näy. Tämä marjareissu ei varmasti jäisi ainoaksi, sen verran paljon suolle jäi vielä poimittavaa. Onnistuuko sinun työpaikallasi. Suurimmat karpalot olivat osittain piiloutuneet rahkasammalten ja sarojen joukkoon. Virkailijat myös vastaavat kaikkiin kysymyksiin. Postin toiminta olisi rakennettava kokonaan uudelleen. Karpaloita eivät saa kaikki itse kerättyä ja kaupastakin kotimaista karpaloa löytyy harvemmin. Lehtitiedon mukaan linja-autoliikennekin vähenee entisestään. Lisäksi ne sisältävät monia kivennäisja hivenaineita. Mikäpä olisi ollutkaan parempi päätös mukavalle päivälle! Tv-uutisten mukaan postityöntekijöiden lakko pitkittyessään vaikuttaa muun muassa Kelan etuuksien viivästymiseen: työllisyystuet, sosiaalitoimiston etuudet ynnä muut, koska kirjalliset hakemukset eivät mene perille ajoissa. . On otettava kantaa siihen, minkä verran kirjejakelua kuuluu julkiseen palveluun ja paljonko siitä voidaan veloittaa asiakkaalta. Astelin suon laitaan ja ilahduin suuresti, kun sammalmättäät olivat karpaloiden peitossa. Samalla, kun valtio tukisi jakelua haja-asutusalueilla, se tukisi myös riippumatonta paikallista mediaa, joka on harvaan asutuilla seuduilla merkittävä informaatiokanava, vaikuttaja ja yhteisöllisyyden ylläpitäjä. Te-toimisto kutsui muun muassa tekstiviestein asiakkaitaan pistäytymään paikalla. Joulumyyjäisten kausi alkaa sunnuntaina Sappeen Lehdesmäestä. Tuolloin kuntalaiset pystyvät toimittamaan kaikki samat asiat kuin Kelan toimistoissakin, koska virkailijoilla on pääsy asiakkaiden tietoihin. Päivi Hotokka paivi.hotokka @kuhmoistensanomat. Olisiko mahdollista, että kun tulee tilanne, jossa normaali postinjakelu takkuilee, vaikkapa kunnantalolle järjestetään luotettava henkilö täyttämään kansalaisten hakemuksia sähköisesti, jotta viivettä etuuksien maksamiseen ei tulisi. Viime viikolla samanlaisen tilapäisen toimipisteen Kuntalaan järjesti TEtoimisto. Kypsät marjat hehkuivat tummanpunaisina, osa melkeinpä mustanpunaisina vihreällä sammalpatjallaan. Herkut mielessäni palasin karpaloreissulta kotiin syömään. Perjantaina on lapsi mukaan töihin -päivä. Marjoissa on runsaasti kuituja ja vitamiineista etenkin C-vitamiinia. Valtion tulisi huolehtia, että tämä jakelu pelaa kaikkialla. On selvää, että työ tulee kalliiksi näillä alueilla. Pieni sankoni alkoi täyttyä enkä ollut vielä ehtinyt kuin pyörähtää suon laidassa. Kelan toimistoihin on pitkät matkat, jos aikoisi käydä paikan päällä asiansa hoitamassa. Marjoista jalostetaan mehuja, nektareita ja niitä kuivataan rusinoiden tapaan käytettäväksi. Pakettien kuljetus sen sijaan toimii nykyisellään hyvin ja vaikuttaa olevan kannattavaa liiketoimintaa. Poimin marjoja innoissani. Jälkiruuaksi keitin karpaloista kiisselin ja kruunasin sen kermavaahdolla. Jonkin verran kilpailua on myös taajamien kirjejakelussa. Sose sopii myös karpalokiisselin pohjaksi erinomaisesti. Tuolloin kahden virkailijan luona oli kahden tunnin ajan jatkuvasti asiakkaita. Karpaloiden kerääminen on lempipuuhaani. Pensaskarpalo on paljon isompi kuin kotoisat isoja pikkukarpalomme. Tietysti olisi ihan hyvä, että kunnan puolesta olisi henkilö, jonka puoleen kääntyä, jos tarvitsee Kelaan tai sosiaalitoimeen laittaa papereita. Eila Takala Päivi Hotokka Eila Takala kaipaa tämän lehden lukijapostipalstalla kuntalaisille apua esimerkiksi sähköisten tukihakemusten täyttämiseen, kun paperiposti ei postilakon aikana kulje. Vihdoinkin pääsin suolle, omaan rauhaan ja mieluisan tekemisen pariin! Nautiskelin suon syysväreistä ja muhevista tuoksuista, auringon pilkahKarpalosta on moneksi duksista ja leudosta säästä. Pensaskarpalot kerätään laajoilta viljelyalueilta koneellisesti. Kotoisia isokarpalon taimia on ollut taimitarhoilla myynnissä. Maltoin odottaa reilusti lokakuun puolelle ennen kuin lähdin lähisuolle tutkimaan tilannetta. Lokakuun alussa ensimmäiset yöpakkaset olivat jo pehmittäneet osan marjoista herkullisen mehukkaiksi. Postille jäävät haja-asutusalueet, joissa matkaa tulee paljon ja jaettavaa on vähän. Karpalo on vaatimaton ja helppohoitoinen, kunhan kasvualusta pysyy jatkuvasti kosteana. Osan antaisin ystäville ja läheisille. ” Nautiskelin suon syysväreistä ja muhevista tuoksuista. Nykytilanteessa ei onnistu, että valtion kokonaan omistama Posti hoitaa joitakin lakisääteisiä tehtäviä ja yrittää samaan aikaan tehdä voittoa pakettien kuljetuksella, jossa on useita kilpailevia toimijoita. Joulu lähestyy, pikku hiljaa jo monissa lapsiKun kusti ei polje eikä posti kulje perheissä odotetaan lahjoja joulupukilta, ja lahjojen sekä jouluruuan hankkimiseen tarvitaan rahaa. Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala kuvaili maanantaina Postin työehtoriidan sovittelua raskaaksi ja kysymyksiä vaikeiksi. marraskuuta, jolloin Kelan virkailijat pystyttävät Kuntalaan pop up -toimipisteen. Marjat kasvavat soilla ja järvien rantanevoilla ja kypsyvät myöhään syksyllä. Karpaloita voi myös soseuttaa tuoreina sokerin kanssa ja käyttää tuoresosetta liharuokien höysteenä. Enimmäkseen tarvetta on ollut hakemuspaperien tulostamiseen ja niiden lähettämiseen eteenpäin. Asiointipisteen työntekijä Marjatta Järvinen kertoo, että asiakkaalla pitää olla pankkitunnukset, jotta sähköinen asiointi onnistuu. Jonkin verran tällaista apua on tarjolla Kuntalan asiointipisteessä, joka on avoinna aina kunnanviraston aukioloaikoina. Päättäjien on otettava suurempi rooli Postin työehtokiistassa, joka ei suinkaan ole ensimmäinen eikä tätä menoa jää viimeiseksi. – Joillakin hakemusten Kuntalasta apua viralliseen asiointiin täyttäminen on jäänyt kiinni siitä. Kirjoittaja on luonnonilmiöiden ja maailmanmenon ihmettelijä Patavedeltä. Karpaloita tuotetaan myös muun muassa Venäjällä ja Virossa. Pensaskarpaloiden viljelyä on takavuosina kokeiltu myös Suomessa turvetuotannosta poistetulla suolla, mutta tulokset jäivät laihoiksi talvituhojen ja lyhyen kasvukauden takia. marraskuuta 2019 KOLUMNI Paula Häyrinen PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 20.11.2019 . Jos asiakkaalla on pankkitunnukset mukanaan, asiointiin voi saada apua. Muut yritykset nappaavat kuitenkin helpon jakelun tiiviisti asutuilla alueilla. Karpaloa voi kasvattaa kotipuutarhassa suomaisissa olosuhteissa, esimerkiksi happamalla turpeella täytetyssä ja maahan upotetussa kasvilavassa tai amppelissa. Lämpimän ja kuivan kesän jälkeen jännitin, tuleeko tänä vuonna karpaloita lainkaan. Aurinko nousee 8.40 . Järvisen mukaan kunnan asiointipisteessä on ollut melko vähän asiakkaita. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 20. In uenssarokotuksia annetaan riskiryhmille terveysasemalla tänään ja ensi viikon keskiviikkona. Vaikka neuvottelutulokseen päästäisiin ja lakko loppuisi, ratkaisu on silti vain väliaikainen. Hyvillä mielin suunnittelin jo kerätessäni, mitä marjoille tekisin. Yhä edelleenkin on kansalaisia, jotka eivät osaa sähköisesti hakemuksiaan virastoihin toimittaa. Aurinko laskee 15.29 Onnea nimipäivänä! Tänään Jari, Jalmari To Hilma Pe Silja, Seela, Selja La Ismo Su Lempi, Sivi, Lemmikki Ma Katja, Kati, Katri, Kaisa, Riina, Katariina, Katriina, Kaisu, Kaija, Kaarina Ti Sisko Ke Hilkka Viikon tärpit . Se hoituu markkinaehtoisesti, ja kilpailevia yrityksiä riittää. Jos Postin halutaan olevan sekä julkinen toimija että liiketoimintaa, se on jaettava rohkeasti kahtia. Postilaki pitäisikin tuoda eduskuntaan vielä kerran. Karpalot ovat terveellisiä ja tukevat muun muassa ruuansulatuselimistön ja virtsateiden toimintaa. – He olivat hyvin tyytyväisiä asiakasmäärään, ja todennäköisesti tällainen palvelu jatkuu ensi vuonnakin, Korppila sanoo. Jo alkusyksystä lähtien on ollut selvää, että työnantajalla ja työntekijöillä on täysin erilaiset odotukset. Kelan virkailijat tulevat käymään Kelan kanssa omia asioitaan pääsee hoitamaan kasvotusten Kuhmoisissa ensi perjantaina 22. Kunnan työnsuunnittelija Minna Korppila kertoo, että kun vastaavia Kelan asiointipäiviä on ollut aiemmin, asiakkaat ovat esimerkiksi hoitaneet eläkeasioita tai hakeneet asumistukea. ” Siinä autetaan, missä voidaan. Sähköisesti lähetettäviin ei postin lakko vaikuta. Pääosa kaupoissa myydyistä karpaloista on pensaskarpaloa, jonka monia jalostettuja lajikkeita viljellään laajasti Kanadassa ja Yhdysvaltojen pohjoisosissa. – Siinä autetaan, missä voidaan. . Karpaloita voi käyttää puolukan tapaan puuroihin, mehuihin, leivonnaisiin ja hilloihin. Posti olisi purettava osiin
Avaraa ja valoisaa hallitilaa on nyt Puulonin käytössä kaikkiaan 2 600 neliötä, mikä on hieman vähemmän kuin aiempien tilojen yhteenlaskettu neliöala. Oman tuotannon osuus on noin 40 prosenttia, josta puolet menee vähittäismyyntiin ja toinen puoli projektitoimituksina muun muassa päiväkoteihin, hotelleihin ja ravintoloihin. Yrityksen tuotteisiin pääsee tulevaisuudessa tutustumaan myös tehtaanmyymälässä ja näyttelytilassa, jonka Puulon aikoo rakentaa hallin päätyyn yhteistyössä sänkyvalmistaja Nukkuvillen kanssa. Tätä on vastustettu siksi, että muistitiedon mukaan paikan maaperä on kostea. – Kuhmoisissa on ollut hyvä toimia, mutta uusien tilojen löytyminen on ollut ensiarvoisen tärkeä askel yrityksen kasvun kehittymisen kannalta, painottaa Järvi. – Pintakäsittely tehdään uuden tilan valmistumiseen asti Kuhmoisissa, muutto menee ensi vuoden puolelle, arvioi Järvi. Padasjoki pohtii parhaillaan, lähteekö se Asikkalan kanssa mukaan joukkoliikenteen bruttomallin kilpailutukseen. Uusi kone kasvattaa alihankintaa Kasvuodotukset liittyvät tehtaalle helmikuussa Italiasta saapuvaan 5-akseliseen CNC-jyrsimeen, joka pystyy työstämään aiempaa isompia ja monimutkaisempia kappaleita massiivipuusta ja levyistä. Tutkinnanjohtaja Veli-Pekka Välisaari Sisä-Suomen poliisilaitokselta ei kuitenkaan toistaiseksi kerro näitä tietoja julkisuuteen. Kolmen Kuhmoisissa asuvan työntekijän lisäksi tehtaalle tukee väkeä töihin Padasjoelta, Länkipohjasta, Jämsästä ja Tampereelta. – Kiinnostusta hallia kohtaan on ollut, mutta kauppoihin asti ei olla vielä päästy, kertoo yrityksen toinen omistaja, hallituksen puheenjohtaja Risto Luoma. – Nykyaikaisten tilojen myötä hyppäsimme 1970-luvulta suoraan 2000-luvulle, iloitsee Risto Luoma. Ensi vuonna yritys on esittelemässä tuotteitaan jälleen myös Habitaremessuilla, jotka tänä syksynä jäivät väliin muuton vuoksi. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 20. – Kone valmistaa kerralla esimerkiksi pöytälevyn, jonka pidempi sivu on lähes viisi metriä ja lyhyempikin noin 1,6 metriä, kertoo Luoma. marraskuuta 2019 ” Homma sujuu, kun koko työporukka on samassa paikassa. Kimppakyydillä on kuljettu töihin Kuhmoisista, kertoo Carlson. – Osalle teemme yksittäisiä komponentteja, joillekin kokonaisia tuotteita, joita viedään ympäri maailmaa asiakkaan logoilla varustettuina, mainitsee Luoma. Uudet valoisammat ja ilmavammat tilat ovat puusepälle mieleen. Uudet valoisat ja avarat tilat miellyttävät Kuhmoisissa asuvaa puuseppää, mutta työmatka vaatii totuttelua. Asia aiotaan ottaa virallisesti esille elinvoimajaoksen kautta, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen (kok.), joka vieraili Torstaituvassa viime viikolla. Kuulusteluissa poliisi on myös saanut tarkempaa tietoa ammuskelun tapahtumien kulusta. Päivi Hotokka Voisiko kunta vaikuttaa siihen, että Kuhmoisista olisi paremmat bussiyhteydet etelään. Jokilaakson sairaalassa asiointiin ainoa kulkuväline on yleensä Kela-taksi, sillä Onnibus kulkee liian myöhään ja koulupäivien vuoro ammattikoululle lähtee jo ennen seitsemää. Osa työntekijöistä asensi vielä viime viikolla purunpoistoputkia Padasjoen kunnalta vuokratun hallin seinustoilla. Molemmista teoista on kuitenkin teknisen tutkinnan näytteitä analysoitaKahden rikoksen epäillyt hukassa vana laboratoriossa. – Muuton vuoksi toiminta oli pari viikkoa kokonaan seis, nyt yritetään kuroa viivästystä kiinni, kertoo Puulonin toimitusjohtaja Jaakko Järvi. – Onhan siinä tietysti alkuun totuttelua. Maallikon on vaikea sanoa niistä mitään, mutta raportin lopussa lukee, että paikka on kelvollista rakennusmaata, eikä sitä tarvitse edes paaluttaa, Paajanen kertoi Torstaituvan yleisölle viime viikolla. Tällä hetkellä alihankinnan osuus koko tuotannosta on puolet, ja asiakkaina on lähinnä kotimaisia valmistajia. Tilanne on yhtä huono myös Jämsän suuntaan. Muuten kaikki tuotannon vaiheet viidestä erillisestä hallista Padasjoelta ja Kuhmoisista on siirretty saman katon alle. Päivi Hotokka Kunnanhallitus käsitteli jälleen eilen tiistai-iltana uuden koulurakennuksen sijoittelua ja hankesuunnitelman tilaamista. Vuodesta 1986 Puulonilla työskennelleellä VesaPekka Carlsonilla työmatka piteni muuton seurauksena parista kilometristä 28 kilometriin. Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse ajaa Tampereen suuntaan kolHarveneva liikenne huolestuttaa me vuoroa päivässä. Paajanen pohti, voisiko Padasjoelta Lahteen liikennöivä Niemisen Linjat ajaa esimerkiksi yhden Kuhmoisista lähtevän aamuvuoron, mikäli kunta tukisi liikennettä. Hän kuitenkin muistuttaa, että päätöksenteolla on kiire, mikäli opetuksen halutaan siirtyvän uuteen kouluun vuonna 2022. Tulevaisuudessa tarkoitus on kehittää edelleen myös omaa kuluttajamallistoa. Yrityksen kotipaikka vaihtuu Puulon Oy:n kotipaikka on vielä tällä hetkellä Kuhmoinen, mutta kun kaikki toiminnot on saatu keskitettyä Padasjoelle, vaihtuu Puulon hakee nyt kasvua Padasjoella myös yrityksen kotikunta. Siinä kunta suunnittelee liikennöitävät vuorot ja saa lipputulot itselleen. Näiden siirtojen jälkeen valmis tuote palautui takaisin Lahden ohi asiakkaalle. Sari Heliövaara Huonekaluvalmistaja Puulon käynnistelee parhaillaan tuotantoaan massiivisen muutto-operaation jälkeen Taulun teollisuusalueella Padasjoella. Kuhmoisten Sanomat Poliisilla ei ole tiedossa epäiltyjä Rosellin puukkopajalle lokakuun lopussa tehdystä murrosta. – Hommat sujuu joustavammin, kun koko työporukka on samassa paikassa. – Maaperätutkimuksia on tehty paljonkin. VALMISTUNEITA Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukiosta ylioppilaaksi valmistuvat Touko Kaakko ja Lauri Lehmussaari. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen (kok.) arveli ennen kokousta, että ainakin osittain asiat pystytään käsittelemään. – Olen itse kysynyt liikennöitsijältä asiasta, ja he vastaavat, että vuorot ovat markkinaehtoisia eikä niiden ajaminen kannata, Paajanen kertoi. Yleisö esitti, että edes jonkinlainen syöttöliikenne Lahteen olisi tarpeen, kun Onnibusin vuorot ovat huvenneet arkisin yhteen päivässä. Koulun ratkaisuista järjestettiin valtuustoseminaari maanantaina, ja Paajasen mukaan valtuutetut ovat montaa mieltä asiasta. – Ensin materiaali saapui Lahdesta Kuhmoisiin höylättäväksi, jonka jälkeen se kuljetettiin Padasjoelle CNC-jyrsintään ja takaisin Kuhmoisiin pintakäsittelyyn. Niistä saatavien tunnisteiden perusteella epäiltyjä saattaa vielä löytyä. Puulonin Kuhmoisissa omistama 350 neliömetrin kokoinen halli on edelleen myynnissä. Työmatka vaatii totuttelua Myös yrityksen 11 työntekijää kahta Kuhmoisissa työskentelevää lukuun ottamatta ovat jo siirtyneet uusiin tiloihin. – Varattuna on aiempaa isompi 30 neliömetrin messuosasto, kertoo Luoma. Omistajien mukaan uutta työvoimaa tarvitaan ehkä jo ensi vuonna. Tällä hetkellä Puulon valmistaa omana tuotantonaan muun muassa kaappisänkyjä, päiväkotikalusteita sekä pöytiä ja tuoleja. Uuden pintakäsittelytilan rakentaminen on vasta suunnitteilla. Nämä vuorot saavat yhteiskunnan tukea. Kouluhankkeen ohjausKouluratkaisusta monia mielipiteitä ryhmä on esittänyt, että rakennus sijoitettaisiin nykyiselle pallokentälle. Myöskään marraskuun alussa miestä omakotitalossa ampuneiden henkilöllisyys ei ole selvinnyt. Yhteistyökumppaneina on tunnettuja suunnittelijoita Eero Aarniosta Risto Halmeesen ja Jouni Leinoon. Yksikerroksinen rakennus on Paajasen käsityksen mukaan edullisempi ratkaisu, ja pallokenttä vaikuttaa ainoalta paikalta, johon yksikerroksisen rakennuksen voisi sijoittaa.. Konehankinnan myötä yritys pyrkii kasvattamaan alihankintaansa teollisuudelle. Jaakko Järvi kertoo kuvaavan esimerkin aihion aiemmasta kulkureitistä. Sari Heliövaara Vesa-Pekka Carlson hioi viime viikolla Puulonin Taulun tehtaalla aihioita 1960-sarjan tuoleihin. Uusissa tiloissa toiminta tehostuu, kun työstettävää kappaletta ei tarvitse kuljetella paikasta toiseen
Kalle toimi myös monella ulkopuolisella työmaalla, muun muassa Kustannus Oy Rajatiedon eli Ultra-lehden molemmat rakennusprojektit 1980ja 90-luvuilla toteutettiin Kallen johtamina. Tämä aika vuodesta riisuu myös ihmistä. Kylämän kylähistoriapiiriin Kalle osallistui ahkerasti ja kirjoitti useita juttuja sen tuloksena syntyneeseen Kylä nimeltä Kylämä -kirjaan, joka valmistui ensimmäisenä Kuhmoisten kyläkirjoista. Erillistä pyyntilupaa ei kuitenkaan tarvita, eikä metsästysaikaa ole rajattu, paitsi porsaallisen naaraan kohdalla. Perheen ohella kyläläisetkin saivat välillä osansa Kallen vieraanvaraisuudesta: kun Isojärvi soi tavallista isomman muikkusaaliin, niin kalaa jaettiin moneen lähitaloon. Mökkien rakentamisesta, myymisestä ja vuokraamisesta tuli lopulta Isojärville pääelinkeino. Usein olen ajatellut äidin jaksamista ja tuntemuksia siinä elämäntilanteessa. Kesällä minulla oli tilaisuus olla hartaushetkessä Kuhmoisten museokappelissa. Kuukausi isän siunaamisesta syntyi surun ja ikävän keskelle pikkusisko. Isän merkityksestä lapsen elämässä on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Oikaisu Kalle Isojärvi. Joulukonsertin solistit vaihtuvat vuosittain. Anja on kotoisin Salmelasta, Kylämän toiselta laidalta. Mietin, mitä meidän lasten mielessä on mahtanut liikkua, kun isä on mennyt pois. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 20. Onhan isän rooli perheessä muuttunut aika tavalla vuosien varrella. Isänpäivänä katselin valokuvaa, jossa alle kolmen vanhana nökötän kotipihalla siskojeni ja äidin kanssa isän arkun vierellä ja toisessa kuvassa haudalla kukkakummun takana ihmettelevä ilme kasvoillani. Luulenpa, että suurin osa Kylämän mökkiläisistäkin tiesi Kallen, varsinkin Salojärvenja Säikääntien varrelta. Polttopuitten hankkiminen mökeille työllisti myös runsaasti sekä Kallea että myöhemmin poikaansa Vesaa. Jäämme kaipaamaan näitä suuria persoonia, jotka syntyivät aivan erilaiseen maailmaan kuin me. Isojärville syntyi Vesapoika, ja kun Kallen äiti Ruusa asui vielä samassa taloudessa, syntyi hiljalleen ajatus, että pitäisi rakentaa uusi, tilavampi talo. Pimeyttä torjumaan on ilmestynyt jo valoja pihoille, ja sisällä valaisevat kynttilät. Pyhäinpäivänä kynttilät valaisivat edesmenneitten rakkaittemme hautoja. Isä oli minulle valokuva piirongin päällä ja tarinat äidin sekä muiden ihmisten kertomana. Ruskan kauneus on varissut maahan jättäen puut alastomiksi. Vanhan kansan ihmiset poistuvat hiljalleen keskuudestamme, kyläkunnat tyhjenevät. Kylämän koulua he kävivät kumpikin; myöhemmin Kalle muisteli, että kyllä Anja sellainen ”reäpäle” silloin oli, sittemmin tainnut kyllä kutsua häntä vähän kauniimmilla nimillä, kun kerran naimisiin menivät… Kylämän seutu on maastoltaan hyvin mäkistä, joten isoja peltoja ei monessa talossa ollut, ja siten metsätyöt muodostivat aikoinaan monelle kylämäläiselle pääelinkeinon, niin Kallellekin. Itse olin lukioaikana ainakin neljällä Kallen työmaalla apulaisena, ja sain todeta kuinka ammattitaitoinen, tunnollinen ja jämpti Kalle oli työssään, työnjälki oli aina kiitettävää. J. marraskuuta 2019 SANAN KULMA Tarja Koskela-Kivistö MUISTOKIRJOITUS Kirjoittaja on muuttanut Kuhmoisista pääkaupunkiseudulle alle kaksikymppisenä, mutta juuret ovat syvällä lapsuuskodin mullassa Pihlajakoskella. Joulukonsertin p ianistina ja urkurina toimii András Szabó. Jostain on jäänyt mieleeni rukous: Katso taaksesi ja kiitä, katso eteenpäin ja luota. Kalle rakensi pihapiiriin hirsikehikon, joka siirrettiin lopulta Kulmaloille Säikäänniemeen saunaksi. Nykyisin kuoroa johtaa Kimmo Tuuri. joulukuuta. Maatalouttakin toki harjoitettiin, ja Kallella ja Anjalla oli 3–4 lehmää. Tällä kertaa solisteja ovat jyväskyläläinen sopraano Miia Saari ja jämsäläinen baritoni Taisto Polvi. Hänellä oli myös mahdollisuus olla paljon tekemisissä näiden kanssa, kun Vesa perheineen asusteli Kylämällä. Siskoni kertoi, että ensimmäisenä jouluna, olihan kuolemasta vasta vähän aikaa, äiti oli laittanut joulupöytään isälle lautasen. Joulukuussa Sirkat konsertoi perinteisesti Jyväskylän lisäksi muualla maakunnassa, ja tänä vuonna kiertue tulee Kuhmoisiin ja Jämsään. Näin lauletaan Petri Laaksosen laulussa. Kalle oli syntyperäisiä kylämäläisiä, Isojärvenlahden rannat olivat hänen kotiseutunsa koko elämän ajan. Tästä alkoi Kallen ammattimaisempi rakentaminen, mökkejä hän rakenteli pääasiassa Isojärven, mutta myös muun muassa Alisen rantoihin runsaasti. Mieskuoro Sirkat perustettiin 120 vuotta sitten, ja sen ensimmäinen johtaja oli Kuhmoisissakin tunnettu P. Kalle kyllä selvästi nautti näistä tilanteista, mutta muodollisemmista juhlista hän ei paljoa piitannut todeten joskus: ”Johan sitä monta viikkoa sairastaa, kun kravattia juhlissa joutuu pitämään.” Tuontyylinen huumori oli Kallelle ominaista. Mieskuoro Sirkat konsertoi kirkossa Kuhmoisten Sanomat Viime viikon lehdessä 13. Iän karttuessa saatoin katsella taivaalle, ajatellen, että siellä minulla on kaksi isää, oma isä ja Taivaanisä. Olen varmaan hoivaillut vauvaa äidin apuna, kun siskot ovat olleet koulussa. Historia kiinnosti Kallea monella tavalla, hän luki paljon, mutta toisaalta hän keräsi myös vanhoja esineitä ja hankki niitä muun muassa huutokaupoista. Joulukonsertteja kuoro on pitänyt aivan alusta alkaen, vuodesta 1899 lähtien. Perhe oli Kallelle tärkeä, hänestä näki ulkopuolinenkin kuinka paljon esimerkiksi lapsenlapset, Anna ja Topias, hänelle merkitsivät. Mielessäni menin ajassa taaksepäin siihen hetkeen. Hän oli kyläkuntamme merkkihenkilöitä, jonka kaikki paikalliset tiesivät ja tunsivat. Ristikkoarvonta. Hän teki lähes kaiken itse, Kaarlo (Kalle) Isojärvi (1932– 2019) ja komea talohan siitä valmistuikin 1976. Villisikaa voi metsästää vain alueella, jossa on metsästysoikeus joko kaikelle riistalle tai erikseen villisialle. marraskuuta kerrottiin ilveksen ja villisian metsästyksestä. Se tuntui turvalliselta. Hannikainen. Hän oli ikään kuin kanssamme. Heidän ansiostaan meillä on näin hyvä maa asua ja olla. Vauva toi iloa tullessaan niin kuin isä oli äitiä lohduttanut ennen kuolemaansa. Monet rukoukset ovat varmaan nousseet Taivaanisän puoleen. Lisäksi jutusta saattoi saada väärän käsityksen, että villisian voisi kaataa missä tahansa. Lopulta hänellä oli oma kotimuseonsa, jota hän esitteli jonkun kerran tiedotusvälineillekin, esimerkiksi Yle Keski-Suomi teki siitä jutun. Isänpäivää vietettiin hiljattain. Kalle Isojärvi nukkui pois 87-vuotiaana syyskuussa. Jouni Kuningas Kuhmoisten Sanomat Joulun tunnelmaa Kuhmoisiin tuo tänä vuonna jyväskyläläinen Mieskuoro Sirkat, joka konsertoi kirkossa sunnuntaina 8. Millaisena sinä muistat oman isäsi. Pimeys putoaa yllemme kuin huppu. Rakennusprojekteissaan Kalle teki usein myös kokeiluja, erikoisuuksia, hän teki Alisen rantaan saunan uppotukeista, yhdellä Isojärven rannan mökeistä on pyramidin muotoinen, sammalpeitteinen katto ja niin edelleen. Kalle rakensi talon vanhan navetan paikalle, hyödyntäen navettaa perustuksissa ja kellarikerroksessa. Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Kuolleet Aune Dagmar Nurminen 98 v Iida Siviä Toivonen 94 v Teit kaiken ajallansa, ei mikään kesken jää ja jälkeen kesän riemun on aika levähtää. Vesa Koivu 30.10.2019 lehdessä julkaistun ristikkoarvonnan voittaja on Pekka Otollinen Porvoosta. Katso ylöspäin ja usko, katso sivullesi ja rakasta. Se oli merkityksellistä, sillä siellä isäni siunattiin. Rakennuspuun hankintaa varten tarvittiin saha, joka vielä nykyäänkin on toiminnassa pääasiassa mökkiläisten rakennustarpeita varten. Ensimmäinen kokonaan myyty rantapaikka oli Samila Isojärven rannassa. Kuva isästä on kulkenut sydämessäni läpi elämän, ja Taivaanisä on kantanut kaikissa elämäni vaiheissa. Kylämällä oli pitkään tapana viettää nimipäiviä, tietyt naapurit kokoontuivat tällä verukkeella vapaamielisiin illanistujaisiin kulloisenkin päivänsankarin luo. Toisin kuin otsikossa luki, Kuhmoisissa saa kaataa kaksi ilvestä. Isä jättää aina jonkinlaisen jäljen Isän muisto lapsen elämään. Voittajalle on ilmoitettu asiasta. Sinne, Isojärvien vanhaan taloon, Kalle toi myös Anjan, jonka kanssa meni naimisiin 1963. Päivän valo vähenee vähenemistään
Lakon ulkopuolisia lähetyksiä on jakamassa maanantaista perjantaihin Kuhmoisissa kaksi Postin työntekijää. Tähän mennessä 15 yritystä on lupautunut mukaan tekemään hyvää. Kaikki heistä eivät ole enää täällä. – Itse en ehdi tehdä kaikkea, vaan apunani on lukuisia haltiakummeja leipureina, kiittää Salminen, joka työskentelee Nooa Säästöpankissa Helsingistenkin auttaa, mutta ei ole vain saanut aikaiseksi, ja kiitti helposta tavasta olla avuksi. Hyväntekeväisyyskojulla on myynnissä ainakin joulupipareita, leivonnaisia ja muita jouluherkkuja sekä lahjoitustavaraa. Seuraavaksi kolmikon voi tavata Hyvän mielen joulutorilla samassa paikassa itsenäisyyspäivän jälkeisenä lauantaina. Viime kesänä Salminen pyöritti asemuseolla pop up -kahvilaa, jonka tuoton lahjoitti osasto Kympille. Joukossa on kuhmoislaisten yritysten lisäksi yrityksiä Jämsästä sekä muutama valtakunnallinen toimija. Voittoa tavoittelematon yhdistys tukee lapsisyöpäpotilaita ja heidän perheitään muun muassa järjestämällä virkistystoimintaa, tapahtumia, leirejä ja kursseja. – Me emme voi ottaa rahaa vastaan, vaan olemme sopineet, että yhteistyökumppanit laittavat sovitun maksun suoraan Kympin Lapset ry:n tilille. Salminen päätti toimia. Lehtien jakelu Postin kautta voi kuitenkin pahimmillaan kestää viikkoja. Myyjiä Hyvän mielen joulutorille on ilmoittautunut tähän mennessä neljä. Useampiakin mahtuisi mukaan. Kaiken kruunasi Susijengi, jonka jokainen pelaaja valmentaja mukaan lukien signeerasi pallot lapsille annettaviksi. Salminen sanoo haluavansa auttaa, koska voi. Viime viikon tapaan Kuhmoisten Sanomat noutaa osan painoksesta toimitukseensa, josta tilaajat voivat noutaa lehden huomisesta keskiviikosta kello 9.30 alkaen. – Googlasin illalla Hartwall-areenan aitioiden omistajia ja otin puhelimen käteeni. Myös taajaman kirjepostilaatikot tyhjennetään ja niihin jätetyt kirjeet lähtevät tällä hetkellä Kuhmoisista eteenpäin, samoin Postin palvelupisteelle Rkioskille jätetyt lähetykset. Ystävän lapsen syöpä sai toimimaan Joulutori ei ole ensimmäinen hyväntekeväisyystempaus, jonka Sari Salminen on osasto kympin syöpälasten hyväksi järjestänyt. Tällaisia ovat esimerkiksi akkuja ja kemikaaleja sisältävät paketit. – Tuntui luonnolliselta käydä Lumin kanssa ilahduttamassa syöpäsairaita lapsia ja heidän sisaruksiaan. Kaikki sai alkunsa kolme vuotta sitten, kun Salmisen parhaan ystävän poika, tuolloin 13-vuotias Leo, sairastui aggressiiviseen leukemiaan. Lehtiä konttorista tai verkosta Kuhmoisten Sanomat painetaan ja postitetaan tälläkin viikolla normaaliaikataulun mukaan. – Jaksan töissäkin paremmin, kun saan jutella tapahtumissa ihmisten kanssa. Lisäksi lakon aikana julkaistavat Kuhmoisten Sanomien numerot ovat maksutta luettavissa lehden verkkosivuilla www. Uusin tempaus on Facebookissa toimiva hyväntekeväisyyskirppis. – Välillä oli pakko käydä pyyhkimässä kyyneleitä vessassa. Seuraavana kesänä järjestettiin ensimmäinen hyväntekeväisyyskirppis Salmisen kotikunnassa Kuhmoisissa. Kaikki heistä eivät ole enää täällä. Matkahuollossa tuplasti paketteja Matkahuollon kautta kulkevien pakettien määrä on kasvanut Kuhmoisissakin postin lakon seurauksena. Sari Salminen sekä Lumija Myrsky-koirat tulivat Kuhmoisissa tutuiksi jo viime kesänä Aseja varusmuseon pop up -kahvilasta. Luonteva paikka tapahtumalle oli Salmisen veljen, Ari Lehtosen Aseja varusmuseo. Kuhmoisissakin lakko on pysäyttänyt kirjeiden ja päiväpostin jakelun lähes kokonaan. Rahaa syöpälasten hyväksi on kertynyt jo noin 5 000 euroa. Lakon ulkopuolelle on rajattu terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä välttämättömiä lähetyksiä. Vastaanotto oli huikea: Uudenmaan Autokouluyhdistys lahjoitti aition ja liput kahteen peliin, toinen lahjoittaja lisää lippuja, kolmas koripallot. – Toistaiseksi autoissa ollut tilaa lisääntyneelle pakettimäärälle, mutta sekin raja voi tulla vastaan, arvioi Paajanen. – Aloin miettiä voisinko jotenkin auttaa, ensin ystävääni ja hänen perhettään, sitten osastolla olevia syöpäsairaita lapsia ja heidän lähipiiriään, kertaa Salminen. Posti noutaa myös haja-asutusalueelta lähteviä lähetyksiä pyydettäessä. Hyvän tekeminen antaa tekijälleen paljon enemmän kuin ottaa. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 20. Saman vuoden syksyllä Suomessa pelattiin koripallon EM-pelejä. Yhteistyökumppaneiden nimet painetaan teltan takaseinään, jossa ne ovat esillä myös muissa tapahtumissa. – Tuli kiva fiilis, kun pystyi olemaan avuksi edes pienellä panoksella, kun sairauden edessä muuten on ihan polvillaan. kuhmoistensanomat.fi.. – Eräskin yrittäjä sanoi, että on aina halunnut joSuomen pienimmällä joulutorilla tehdään hyvää oli huikea kokemus paitsi syöpää sairastaville lapsille myös kaikille, jotka sen tekivät mahdolliseksi. Kuhmoisten jakelusta kerrotaan, että koko kunPostilakko jatkuu, sairaalakirjeitä silti jaetaan nan alueella jaetaan päivittäin sairaalakirjeitä ja laboratoriolähetyksiä, hoitotarvikkeita sekä VAKeli vaarallisia aineita sisältäviä lähetyksiä. Leo oli surullinen, kun ei päässyt infektiovaaran vuoksi kannustamaan ihannoimaansa Suomen maajoukkuetta Susijengiä. Kuhmoisten kunnassa lakko ei ole ainakaan toistaiseksi aiheuttanut poikkeusjärjestelyjä. Salmisen itsensä löytää joulutorilla kojusta, jonka hän on nimennyt perheen kääpiösnautseri Lumin ja sen veljen Myrskyn mukaan. marraskuuta 2019 ” Se ilo, joka lasten silmistä loisti. – Myyntiin on tulossa ainakin joululeivonnaisia, kudonnaisia ja joulukoristeita. Antaa enemmän kuin ottaa Huhtikuussa 2018 hyväntekeväisyys sai uusia muotoja, kun Salmisille muutti pieni valkoinen kääpiösnautseri Lumi. Salmisen mukaan palaute yrittäjiltä, joita hän on asialla lähestynyt, on ollut pelkästään myönteistä. Postin lakko siis jatkuu, kunnes sopimukseen päästään. Paajasen mukaan lisääntynyt pakettimäärä ei tuota heille ongelmia, hankaluuksia sen sijaan aiheuttaa rahtia kuljettavien linja-autovuorojen vähäisyys. Salmisen mukaan ilta sä rahoituksen ja säästämisen asiantuntijana. Se ilo, joka lasten silmistä loisti. Koska lakko jatkuu, on kaikenlaisten postilähetysten kulku vaikeutumassa tukilakkojen vaikutuksesta. päivä. Sari Heliövaara Sari Heliövaara Postija logistiikka-alan unioni PAU ei hyväksynyt Postin työkiistassa jätettyä sovintoesitystä. Myyntituotto menee lyhentämättömänä osasto kymmenen syöpälapsille Kympin Lapset ry:n kautta. – Pakettimäärä on suunnilleen tuplaantunut ja uusia pakettiasiakkaitakin on tullut, kertoo Matkahuolto-asiamies Kari Paajanen Kuhmoisten Nesteeltä. Leo kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka ovat selvinneet voittajina taistelussaan syöpää vastaan. Jouluiseen tunnelmaan voi poiketa ihmisiä tapaamaan myös ilman ostoaikeita, sanoo tapahtuman puuhanainen Sari Salminen. Sari Heliövaara Suomen pienin joulutori pystytetään Kuhmoisten Aseja varusmuseon pihalle lauantaina joulukuun 7. – Suurin osa laskuista menee jo tällä hetkellä sähköisinä, kertoo hallintosihteeri Riitta Väisänen. Yrityksille helppo tapa auttaa Salminen on lisäksi myynyt uuteen telttakatokseensa mainostilaa yrityksille. Samana vuonna vietettiin Suomi 100 -juhlavuotta, johon Salmisen silloinen työnantaja OP-ryhmä osallistui antamalla työntekijöilleen yhden vapaapäivän hyväntekeväisyystyötä varten
Samarkand oli 1300-luvulla syntyneen Timur Lenkin luoman suurvallan pääkaupunki. Sikäläinen leipä (non) paistetaan lyömällä taikina leipälapiolla avoimen uunin kattoon. Ruokaa valmistettiin kahdeksassa suuressa padassa, ja lautasille annosteltaessa siihen lisättiin lihanpalasia ja munia. Kylässä on myös Unescon tukema pieni ravintola, jossa aterioimme kansallisruokaa pilahvia (osh). Matkakertomus ilmestyy 3-osaisena sarjana. Rakennus on aikaisemmin ollut kuvernöörin virka-asunto, jossa hän järjesti vastaanottoja. Se ei kuitenkaan vaikuttanut lennolla. Kiinalaisten salainen valKuhmoisista Keski-Aasiaan, osa 2 mistusmenetelmä kavallettiin kolmelta kiinalaisorjalta. Keski-Aasian korruptiosta kuulee yhtenään, ja se on vaikuttanut ja vaikuttanee yhä voimakkaasti. Puiston vieressä on kerrostaloja, joita suomalaiset ovat olleet rakentamassa tukeakseen kaupungin jälleenrakennusta. lokakuuta jatkamaan kiertomatkaa Turkmenistaniin. Risto Ojala Basaarin leipomossa voi koko perhe olla leipomassa. Illallisen nautimme Pilgrim-ravintolassa. Salissa oli kuulevat seinät: hallitsija kuunteli pitsiseinien takaa vierailijoiden keskusteluja. Samarkandin esikaupunkina on muinainen Afrosiyab. Lounaalta menimme katsomaan 70-vuotiasta Navoi Opera Theater -oopperataloa, jonka esitysten kerrotaan olevan kansainvälistä tasoa. Uunin ääressä voi olla koko perhe leipomassa. Tarjoilijalle jätimme juomarahana suuria seteleitä (1000 somia on noin puoli euroa). Kiertelin omin päin hotellini lähikortteleissa ja katselin rakennuksia ja kauppoja. Kaupungin ylväin nähtävyys on 1600-luvulla rakennettu Registanaukio, jonka sivuilla on kolme koraanikoulua. Lokakuun alussa sain tekstiviestin, että paluumatkamme kulkee sotaa käyvän Turkin kautta. Hänen valtakuntansa ulottui Moskovasta Persian kautta Intiaan. Etsi lisätietoa f Lisätietoa paikoista ja nimistä esimerkiksi Wikipediasta: f Uzbekistan, Tashkent, non-leipä, Barak-Khan, the Muslim Board of Islam, Amir Timur -aukio, Tashkentin 1966 maanjäristys, Samarkand, Timur Lenk, Registanaukio, Afrosiyab, Konigil, pilahvi, Bukhara, Kalyan-moskeija, Kalon-minareetti, Turkmenistan, Navoi Opera Theater.. Sekin lienee osaltaan perua neuvostoajalta. Uzbekistanissa yleisin auto lienee valkoinen Chevrolet, joita on lukuisia eri malleja. 10. Edellinen osa julkaistiin 13. Matkustimme saman lentoyhtiön koneella Helsinkiin. Isoveli valvoo – toisin kuin Suomessa. Tuskin kukaan tuossa kilpa-ajossa voittaa aikaa. Se ulottuu Uzbekistan-hotellille, jossa majoituimme. lokakuuta matkustin Afrosiyab-junalla takaisin Tashkentiin, jossa matkaopas Bachtior oli vastassa. Lensin Turkish Airlines -yhtiön koneella Istanbuliin, jossa tapasin taas pääjoukkomme. Oppaamme Bachtior kertoi sikäläisistä hääperinteistä. Suuri osa niistä valmistetaan Uzbekistanissa. Tutustuimme ensin valtavaan basaariin, itämaiseen kauppakatuun, ”paikkaan jossa voi kuljeskella”. Tashkentin basaarissa on leipomokeskus, onhan Uzbekistan leipämaa. Viimeisenä iltana Bukharassa katsoimme uzbekistanilaista tanssia. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 20. Yleiskuva Keski-Aasiasta Vaikka Keski-Aasian maat ovat olleet jo lähes 30 vuotta itsenäisiä ja Venäjästä riippumattomia, niissä vaikuttaa vielä vahvasti neuvostoaikainen valvontajärjestelmä. Kaupungeissa autoliikenne on villiä: kaistoja vaihdetaan jatkuvasti ja äänimerkit soivat. Kävimme Kalyan-moskeijassa, jonka edustalla on 1100-luvulla rakennettu noin 50-metrinen Kalon-minareetti. Matkustimme metrolla pysäkinvälin itsenäisyyden Amir Timur -aukiolle. Tarjoilu sujui sukkelaan, vaikka päivän aikana ravintolassa käy tuhansia ruokailijoita. Junan ikkunasta näkyi suuri karjalauma aavikolla taustanaan dyynimäinen vuori. Sen vieressä on suuri moskeija sekä arvovaltainen muslimiraadin hallintorakennus, the Muslim Board of Islam. Muut ryhmästämme pääsivät 9. Moskeija Uzbekistanissa. Hän esitteli seuraavana päivänä lisää kaupunkia, ja menimme lounaalle valtavaan pilahviravintolaan. Yksin Uzbekistanissa Seuraavan päivän matkustimme pikajunalla entiseen karavaanikaupunki Bukharaan. Eräs mummo kertoi pitävänsä huolta 5-vuotiaasta pojantyttärestään, jonka isä kuoli pari kuukautta sitten. lokakuuta Uzbekistanin pääkaupunki Tashkentiin, matkamme oli suunnilleen puolivälissä. Lopuksi kävimme Uzbekistanin käsityötaiteen museossa, The State Museum of Applied Arts. Kävimme kuuluisassa Barak-Khan-koraanikoulussa, jossa säilytetään vanhinta käsinkirjoitettua Koraania. Kaupungissa on hänen mausoleuminsa, jossa on hänen ja läheistensä sarkofagit. Kuin käyntimme kunniaksi aukion suihkulähteet alkoivat toimia. Hotelleissa annetaan majoituslappu, jossa on tuloja lähtöpäivätiedot rajatarkastuksia varten. Hotellissa kävi vihkipareja kuvattavana. Sen kautta ajoimme Konigilin maalaiskylään, jossa valmistetaan käsin silkkiäispuun kuoresta paperia. Uzbekistanin presidentti lupasi kitkeä maan korruption. Junaja lentoasemilla on lukuisia tarkastuksia. marraskuuta. Viimeisenä yhteisenä iltana katsoimme paikallisten tanssijoiden, mannekiinien ja muusikoiden esityksen. Päivän päätteeksi kävimme Tashkentin vuoden 1966 maanjäristyksen puistossa, jonka keskellä on muistomerkki. Itse jäin loppupäiviksi Uzbekistaniin. Historiallinen Samarkand Matkustimme Afrosiyabpikajunalla Samarkandiin, maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Keski-Aasiassa tanssiesitysten asunvaihto käy kädenkäänteessä. marraskuuta 2019 Risto Ojala Kun saavuimme sunnuntaina 6
040 72 666 28 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Rakennushuolto P. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 0400 353 886 __________________________________ _________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia, Kirkkotie 8 p. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. 24 t. klo 10-13. 0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Nevala KUHMOLASSA * SU 24.11. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.. Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. KLO 16 * 6€ K12 Kuhmoisten Nuorisoseura ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään tiistaina 26.11.2019 klo 17 Sarin Kotikahvilassa (Toritie 50, Kuhmoinen) Tervetuloa! Johtokunta Ti 26.11. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. Ke 27.11. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Peltonen p. Hintoihin sisältyy alv 24%. ja Eurooppa OPASOL OY p. METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. klo 13.00 Päijännekodilla yhteislaulut. Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. 0400 121 997 __________________________ OP Järvi-Häme Mirkkaliina Pettersson 010 254 7936 perunkirjoitukset testamentit edunvalvontavaltakirjat __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € / ilmoitus. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.. Multaporkkanaa, sipulia ym. klo 14.00 vuodeosastolla yhteislaulut. tapahtumat OPASOL OY p. Ad-autokorjaamo. Kutsu PIKKUJOULUporukka koolle lehtiilmoituksella! Muistutus SYYSKOKOUKSESTA pe 22.11. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2 441 (LT-2018) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 040 8271583 __________________________________ Timo Ansiomäki p. 040 740 6374 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Päijät-Rastin VUOSIKOKOUS Helmi-pankin kerhohuoneella pe 23.11. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Tervetuloa! Ti 26.11. Tervetuloa kuuntelemaan ja kahvittelemaan. tilaus 78 € Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.. www.kuhmoistensanomat.. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 72 € 12 kk / määräaik. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 20. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.. 050 575 7708 / Aatu 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.. (sis. ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Kokouksen jälkeen kauden päättäjäiset.. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Kolarikorjaukset ja -maalaukset. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 2018 klo 18.00 Päijät-Rastin VUOSIKOKOUS Padasjoella Helmi-pankin kerhohuoneella pe 29.11.2019 klo 17.00. Petri Liehu p. alv 24%) Etusivulla 1,92 € /pmm Tekstissä 1,67 € /pmm Takasivulla 1,75 € /pmm Seurapalsta 2,48 €/rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.. erikoiskuljetukset/kotim. 0400 805 830 www.mp-koneistus.. Päivän vieraana klo 11.30 Paula Jokela. VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy OP Järvi-Häme Armi Peltonen p. Pelaamme bingoa 2 kierrosta x 2€ ja toisella kierroksella kinkku palkintona. Piili Kuhmoinen p. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. Ark. 0400 638 764 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. www.urosenkukka.. Yhteislaulua ja kahvitarjoilu. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 050 555 8742 www.ompelimooutis.. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. juureksia. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 044 244 9779 Suvi Söderholm p. Timo Sormunen p. JOULULEHTI ilmestyy 18.12. 010 254 7949 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.. 044 491 0067 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. p. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. Tervetuloa kuulemaan ja kyselemään! Torstaitupa Kuhmolassa 21.11. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Paavolankatu 4, Jämsä p. 0400 759 383 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Hän tekee tutuksi esittelemällä ja lausumalla kuhmoislaisten naisten kirjoittamia ja julkaisemia runoja. PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Suolasieniä (haaparousku). AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Mitsubishi ja Peugeot huolto. marraskuuta 2019 SEURAT KOKOUKSET ELOKUVAT TORIMYYJÄT Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja. Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Tilaushinnat 2019 (kotimaa) (sis. kok. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. __________________________ Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.. 040 586 7729 www.countryhelp2.webnode.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen saunat ja pesuhuoneet p. Lindroosin Sora Oy p. SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Ympäristösihteeri Marja-Leena Rajala kertoo ajankohtaisista asioista. Hintoihin sisältyy alv 24%. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. 0400 980 292 KONEVUOKRAUS SH Konevuokraamo Oy Rakennusalan koneet vuokralle p. www.kirjanpitosi.. 0400 131 170 Irja Tervala __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 etuselkä / lapa 5, 95 € /kg ! 0400 872 461 Maanantaina klo 10–11 Kuhmoisten torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA Siikli, Annabelle, Marabel, Nicola, Challenger, AFRA, Rosamunda säkeittäin sopivasti. 20 v. 050 461 7575 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. klo 12.00 Kuhmolassa. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. klo 12 Kuhmolassa Kuukausitapaaminen. Irma Kallio p. Hinta kolmelta riviltä 10 € ja lisärivit 4 €/rivi. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms
13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. Onhan minullakin oikeus nauraa. Jussi Kähkönen Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomat Tänään keskiviikkona vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. 2 kpl/tal. Palvelutiski avoinna perjantaisin. 040 592 0565 Marja 045 139 8309 (+vastaaja) Liisa • ma-pe 10-17 • la 10-14 Kuhmoisten Kätevät ry KU HMOISTEN KÄTE VÄT RY . Pariskunta on aiemmin lahjoittanut taidetta myös Kangasalan pääkirjastoon. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. – Pidimme kovasti Viikilän elämänmyönteisestä ja hyväntuulisesta taiteesta, Haavistot kertoivat lahjoituksen julkistustilaisuudessa. Tervetuloa! Kuhmoisten kotiseutuyhdistys ry. Lapsille askartelua. Aukioloajat lakon aikana ma ja to 9.30–15 ti ja pe 9.30–13 ke 9.30–17 Huom! YLEINEN ESITELMÄTILAISUUS Kuhmoisten pääkirjastossa la 23.11.2019 klo 13.00 Kalastaja JORMA KÄÄPÄ kertoo kalastuksen kehitysnäkymistä Kuhmoisissa ja erityisesti Päijänteellä. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. 2 pkt/tal. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Tänä vuonna lasten oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta, ja päivän teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä. He tutustuivat Viikilään Naivistit Iittalassa -näyttelyssä vuonna 2018. / niin kauan kuin erät riittää/ ellei muuta mainittu. markus.ahonen@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Kuhmoisten Sanomat on luettavissa poikkeuksellisesti Postin lakon ajan osoitteessa www. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Hän tosin kiintyi tekovaiheessa pupuun niin, että tuntui suorastaan haikealta luovuttaa se uimahallille. Martoilla on puuroa ja kahvia alakerrassa. Haavistot hankkivat teoksen Viikilältä yhteiseksi 50-vuotislahjakseen ja sijoittivat sen Viikilän pupu pulahti uimahalliin uimahallin aulaan pitkällä sopimuksella. – Taiteilijana olen iloinen siitä, että patsas tulee sinne, missä ihmisetkin liikkuvat ja mahdollisimman moni voi nähdä sen, Eino Viikilä totesi tilaisuudessa. Kuhmoisten varhaiskasvatus teki lasten oikeuksia tutuksi järjestämällä kulkueen, joka lähti liikkeelle Kuntalasta ja eteni Toritietä pitkin. kuhmoistensanomat. 2 kpl/tal. pop up -joulupuoti 9.–21.12.2019 Wanhan Pankin rakennuksessa Käsitöitä, joulukoristeita ja kirpputori. Veistoksen lahjoitti uimahallille kangasalalainen yrittäjäpariskunta Saija ja Jussi Haavisto. Kulkueeseen osallistuivat perhepäivähoidon hoitajat ja lapset sekä osa päiväkoti Saukontassun väestä. marraskuuta 2019 Lapsen runo Onhan minullakin oikeus leikkiä. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com Atria perhetilan Kanan fileesuikaleet 250-300 g Kulta Katriina suodatinkahvi Kaikki loput Grillihiilet, sytytysnesteet ja grillaustarvikkeet Loppuviikon tarjoukset Kipparista Olemme avoinna joka päivä klo 21 asti! Palvelutiski on avoinna elokuusta lähtien perjantaisin ja lauantaisin. Siten Otsokin sai kutsun paljastustilaisuuteen. Toivotaan paljon huutajia hyvän asian puolesta. Tarkemmat ajat myymälässämme. Marssijat jakoivat ohikulkijoille ja Toritien liikkeisiin oheisia runoja. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 20. Polskis-niminen teos kuvaa uimaan kiiruhtavaa jänistä. Haavistot haluavat lahjoituksellaan tuoda uimahalliin iloa ja onnellisuutta lapsille sekä lisätä Kuohun vetovoimaa. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Lasten oikeuksien kulkueen osallistujat jakoivat runoja ohikulkijoille ja liikkeisiin. Kulkue vei lasten viestiä Paljastustilaisuudessa paikalla olivat Otso, Pirkko ja Eino Viikilä sekä Saija ja Jussi Haavisto.. Teoksen jäniksellä on mukanaan uimarengas, jonka malliksi Viikilä sai lainaan 4-vuotiaan pojanpoikansa Otso Viikilän renkaan. Onhan minullakin oikeus käpertyä kainaloosi, kun itkettää tai kun pelottaa. Tarjous voimassa la-su 18.-19.8.2018 2 rs 5 € 30 % 10 € 3 pkt Saatavilla kauttamme: YLÄMAANKARJA N LUOMULIHAA Karisalmen luomutilalta, tule ja kysy! Kaikki hyvä on lähellä Tarjoukset voimassa to-su 21.–24.11. MA-TO 7-21 PE 7 –21 LA 7-21 SU 9-21 KG KG KG 99 PSS KG KG 99 Erä! HYVÄ APAJA Tuore ruodoton kirjolohifilee vakuumi, Suomi/ Ruotsi KG K-Market KIPPARI vakuumi, Suomi/ Ruotsi KG KG 9 99 KG PIRKKA Porkkana, lanttu tai punajuuri 1 kg pussi PIRKKA Royal gala omena 1 kg, Italia 2,76/kg KG 2,76/kg KG 69 RS PSS PIRKKA Miniluumutomaatti 250 g Kuhmoisten Sanomat Kuhmoislaisen taiteilijan Eino Viikilän veistos paljastettiin viime viikolla Kangasalan uimahallissa Kuohussa. Onhan minullakin oikeus olla lapsi. Tervetuloa! LC-KUHMOINEN JOULUMYYJÄISET Kuhmolassa la 7.12.2019 klo 10-14 Myynnissä tavaraa pukinkonttiin, leivonnaisia ja laatikoita. Onhan minullakin oikeus riidellä ja räiskyä, kun harmittaa. Tarkemmat ajat myymälässämme. Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys Kuhmoisten Lions Clubin perinteinen HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA KUHMOLAN PIHASSA la 23.11. Esitelmän jälkeen Kuhmoisten kotiseutuyhdistyksen SYYSKOKOUS Kokouksessa sääntömääräiset asiat. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-21 SU 10-21 K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Onhan minullakin oikeus antaa sinun päättää. Tervetuloa ostamaan ja myymään! Tied. 2 pkt/tal. klo 11.00 alkaen Tuotto nuorten työllistämiseen Päijännekodilla. Tilaajat voivat noutaa paperilehden toimituksesta