Hän kertoo työstä, jota seurakunta tekee maahanmuuttajien parissa. Aitoihin kirsikkapuun oksiin kiinnitettiin silkkipaperikukkia sekä paperisia lyhtyjä ja perhosia. Kirsikankukat koristavat lähetysjuhlan Kuhmoisissa teema näkyy muun muassa juhlan koristelussa. 39 € 190x75x10 cm 200x80x10 cm 2 PEITETTÄ 2 TYYNYÄ YHT. Koristeita askarreltiin Erolan opastuksella seurakuntakodissa viime viikon keskiviikkona. f Sivu 8. Messun jälkeen seurakunnan vapaaehtoiset tarjoilevat seurakuntakodissa keittolounaan jälkiruokineen. Hannele Erola opasti viime keskiviikkona origamien taittelua askarteluillassa, jossa valmistettiin lähetysjuhlaan koristeita. Lähetysjuhla alkaa vapunpäivänä messulla, jossa Anssi Savonen saarnaa. 7 Kuhmoisten Sanomat KESÄKAMPANJA 4 kk 35 € (sis. Ensimmäiset kirsikkapuut kukkivat siellä tammikuussa, ja sen jälkeen kukinta pyyhkäisee koko Japanin yli vaaleanpunaisena vaahtona, kanttori Hannele Erola kuvailee. – Juhlaa vietetään Japanissa jo tällä hetkellä. Päivi Hotokka KUHMOINEN PERJANTAINA 22.4. 0500 495 400 Tärkeä nro patjahankinnoissa! MAKSUAIKAA 3 KK KOROTONTA JA KULUTONTA! STELLAKALUSTE LAHTI TULE PANEMAAN SÄNKYASIAT KUNTOON! VMPATJAT ALK. 10%) Kevään kukat asusteina Mariella Rauhala Elina Vikman pukeutui sunnuntaina SPR:n Kuhmoisten osaston järjestämässä muotinäytöksessä pastelliminttuun väriin ja luonnonkukista tehtyyn näyttävään hiuskoristeeseen. 24 € 3kpl PALLOKUITUTYYNYÄ 12 € TERVEYSTYYNY Keepyang 13 95 kpl PÄIVÄN SHOKKI ! JOUSTINPATJA 200X90 puuvillakankaalla 9 9 € PÄIVÄPEITTEET 2 € 9 alkaen 299 200x80cm 200x160x5cm € 2kpl RUNKOPATJA + 1kpl PETARI KOKO SETTI vanulla lev.80cm € 12 PETAUSPATJA PETAUSPATJOJA PUUVILLAKANKAALLA 200x80x5 39.00 200x 190x75x7 cm 47.00 80x7cm vm (80,-) 49.00 200x120x5 55.00 200x120x7cm vm (119,-) 69.00 200x140x5 59.00 200x140x7cm vm (129,-) 79.00 200x160x5 69.00 200x160x7cm vm (149,-) 89.00 200x180x5 99.00 JOUSTINPATJA 200X80 JOUSTOKANKAALLA 149 € SHOKKITARJOUS! OIKEIN MUHKEA PETAUSPATJA JOUSTOKANKAALLA 200x 80x8cm (120,-) 200x120x8cm (150,-) 200x160x8cm (200,-) 79 129 159 € € TODELLISET KEVÄTHULINAT Tilaa nyt kesäksi lehdet! Yht.tiedo t s. Aikuisten vapaaehtoisten lisäksi askartelemassa oli nuortenillan osallistujia. huhtikuuta 2016 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päivi Hotokka Kuhmoisten seurakunta valmistautuu viettämään rovastikunnallista lähetysjuhlaa vapunpäivänä. Erola oli valinnut malliksi kurjen, joka on yksi tyypillisimmistä ja helpoimmista hahmoista. Sen vuoksi ne symboloivat Japanissa katoavaisuutta, ja Erolan mielestä ajatus sopii hyvin myös kristilliseen perinteeseen. Kuhmoisten juhlan teemaksi valittiin japanilainen kirsikankukkajuhla hanami, koska tilaisuudessa vierailee Japanissa työskennellyt Kuhmoisten nimikkolähetti Anssi Savonen. – Origameissa on niin monta taitosta, että ne unohtuvat helposti, Erola myöntää. Juho Kurjonen ja Touko Kaakko taittelivat paperista kurkia. vsk Keskiviikkona 20. Kirsikkapuu kukkii vain pari päivää ennen kuin kukat kuolevat. alv. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 16 2016 66. Japanilaiset viettävät hanamia lähtemällä piknikille kirsikkapuiden alle. Silti taittelu aiheutti nuorissa turhautumisen puuskahduksia. Seurakuntakodissa vietettävässä juhlassa puhuu Savosen lisäksi Jari Välimaa Mänttä-Vilppulasta. Juhlaa vietetään vuorotellen Ruoveden rovastikunnan seurakunnissa, joita on yhteensä viisi. Astetta vaikeampaa oli origamien, japanilaisten paperiveistosten taittelu. Iltaisin puita valaistaan lyhdyin. ent. klo 10.30-16.30 Toritie 52. Nordea Nyt meneehalvalla! Puh
Ellemme itse halua muutosta. Ilmeisesti sote-keskustelun vaimentamiseksi on nyt sitten heitetty ilmaan suunnitelmia joukkoja taksiliikenteen rapauttamisesta, väyläverkoston loKeväistä kuraa pullisesta huonontamisesta ja työttömien aseman heikentämisestä. Hyvä niin. Tuleva muutos ei näy kylänraitilla. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 20. Tutkimuksessa korostettiin, että mökeille tullaan edelleen lomailemaan, eikä itse mökistä olla valmiita maksamaan kovia hintoja. Kuhmoisten kunta on omilla linjauksillaan pyrkinyt edistämään mökkien muuttamista vakituisiksi asunnoiksi. Kuhmoisten kuntaveroaste on keskimääräistä korkeampi. Nyt esitetään esimerkiksi työttömien asemaan mielenkiintoisia muutoksia. Ei tarvitse kuin katsoa uutisia säännöllisesti. Kari Keskinen Viime viikon lopulla julkaistu tutkimus suomalaisten kesämökkihaaveista kertoi, että mökeiltä toivotaan nykyään yhä enemmän mukavuuksia. Monelle mökkikunnalle, myös Kuhmoisille, mökkihaaveiden suunnan muuttuminen on varmasti mieluinen asia. Kaiken kaikkiaan tuleva muutos onkin meille jo tuttua. Noissa maissa on puhe osavaltiojärjestelmästä. Lähes kaikkea perustellaan säästötarpeella. Osavaltio verottaa. Kokoaikatyö matkoineen veisi siis päivästä 10 tuntia. Hyvin usein törmää myös haaveisiin mökille muutosta. Tervetuloa taas takaisin Kuhmoisiin kaikki kesäläiset – ja tekin, jotka ette välillä ole edes lähteneet pois! Koko talvi kesämökillä On se vaan helppoa mielensä pahoittaa. Tulevaisuuden ennustaminen on riskialtista. Suomessa puhutaan häveliäästi maakuntamallista. Kaiken kukkuraksi ajatukset julkistetaan sopivasti keskeneräisinä raakileina, sidosryhmiä kuulematta. – Todennäköisesti hirvi oli vain huilannut puolimatkassa, päivystävä palomestari Pertti Rossi epäili. Varsinkin kun viimeaikaiset Suomen hallitukset päättävät yhtä ja tekevät toista tai eivät aidosti tee sitäkään. Tästä on hyvä yhdessä jatkaa marssia. On luultavaa, että myös koulutoimi kokee muutoksen kymmenen vuoden kuluessa. Nyt voidaan lopettaa myös puheet kuntaliitokKohti oman kunnan tulevaisuutta sista. Muutama seikka vaikuttaa silti varmalta. Lastenhoito pitäisi myös jotenkin järjestää. Epäselvää on Suomen tuleva verotusmalli. Valtuuston koko on tuleviin tehtäviimme nähden jo nytkin liian suuri. Muutoksesta on toivottu pelastavaa enkeliä, joka tekisi etenkin mökille muuttamisen nykyistä helpommaksi. Tällä hetkellä rakennus on harmittavaan alihintaan vuokrattuna Jämsälle. Tuleva maakuntamalli takaa sen. Jotain olisi silti Kuhmoisissakin ryhdyttävä miettimään. Täälläkin moni mökkiläinen viettää yhä enemmän aikaa mökillä ympärivuotisesti. Säästetäänkö ihmisten hyvinvoinnista. Kunnan talouden lähes lamauttanut Lock-Woodkatastrofi on vihdoinkin saatu katettua. huhtikuuta 2016 KOLUMNI Silmu Sarvala Kirjoittaja on kotiseuturakas kantakuhmalainen kunnallisvaikuttaja. Pitäisi varmaan useammin tehdä niin kutsuttuja case-harjoituksia ja tutkia vaikutuksia ihan todellisessa elämässä. Kunnan talous on naapureihimme verrattuna hyvässä mallissa, eikä velkaa per henkilö ole lähimainkaan kuten esimerkiksi Jämsässä, Jyväskylästä tai Lahdesta nyt puhumattakaan. Jos mökkiläisten viettämä aika kunnassa lisääntyy, tietää se kuitenkin tuloja kaikille niille, jotka täällä yrittävät ja asuvat. Tämän kuun alussa voimaan tullut lakimuutos siirsi päätäntävallan rakentamisen poikkeusluvissa kunnille. Mitä vaikuttaa se, että Kuhmoisten seurakunta on liittymässä jo kolmannen kerran yhteen Padasjoen kanssa kappeliksi ja sitä myöden Hollolan alaisuuteen. PÄÄKIRJOITUS Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat.fi LUKIJAPOSTI 20.4.2016 f Aurinko nousee 5.40 f Aurinko laskee 20.57 Onnea nimipäivänä! Tänään Nella, Lauha To Anssi, Anselmi Pe Alina La Jyrki, Jyri, Jori Su Pertti, Albert Ma Marko, Markus, Markku Ti Teresa, Tessa, Terttu Ke Merja Viikon tärpit f Vappu on reilun viikon päästä, laita sima käymään pian. Vastarannalle Lehmävuoren suuntaan päästyään se torkkui ja ravisteli aikansa itseään, ennen kuin jatkoi matkaa. Onneksi sentään keväinen luonto alkaa heräillä ja vie ajatukset näistä synkistä asioista. Sote-teemaa ei pidä jättää vain Jämsän Terveys Oy:n tai Jämsän kaupungin varaan. Saattaa myös unohtua, että päätökset vaikuttavat ihmisten elämään tavalla tai toisella. Rantarakentamisen poikkeuslupiinkin on suhtauduttu sallivasti. Keskellä salmea ollut Hirvi nousi jäistä pillin avulla hirvi virkosi ja jatkoi matkaansa jään yli, kun paikalle tullut palokunnan yksikkö soitti auton pilliä rannalla. Kunnan palkatun henkilöstön asemaankaan tai hallinnon organisaatioon tuskin tulee heti muutoksia. Valitettavaa on, että nopealla aikataululla tehtyjen virheiden korjaaminen ei sitten nopeasti onnistukaan. Tuo malli on onnistuneesti käytössä muun muassa Espanjassa ja Saksassa. Yleensä ei kuitenkaan sen tarkemmin oikeasti kerrota, mistä säästöt todella revitään. – Se taisi myös tietää mitä teki. Samaan viestiin mökkeilyn muuttumisesta törmää myös Kuhmoisissa. Yhä useampi suunnittelee nykyään myös muuttavansa mökille vakituisesti viimeistään eläkeiässä. Saahan tästä joku taho kaipaamaansa huomiota. f Kevätaurinko ja puhdas asvaltti kutsuvat pyöräilemään ja rullaluistelemaan! Anna Karhila Jäihin kiinni jäänyt hirvi nousi Haikupohjassa viime viikon torstaina varsin vähin avuin kuivalle maalle. Eikä äänestäjä välttämättä muutaman vuoden kuluttua muista, oliko poliitikko tehnyt urallaan hyvää vai pahaa, mutta kasvot ovat jääneet mieleen. Seurakunnan omaisuus siirtyy Hollolan seurakunnalle. Terveysyhtiön taru on tosiasiassa ohi, kunhan hankinnat siirtyvät Tampereen tai Kuopion sote-alueille. No haloo. Kieltäytymisestä seuraisi kolmen kuukauden karenssi. Joskus tulee ajatelleeksi, että valtakunnan tasolla vieraannutaan helposti normaalielämästä. Virottuaan se kääntyi aina selälleen ja löi päällään jään rikki. Onhan esimerkki karrikoiden luotu, mutta silti ei pitäisi luoda säädöksiä, joiden perusteella ihminen jää työvoimavirkailijan armoille. Kunnan omistama terveysasema on kunnostettavana. Totta kai asia tulisi käsitellä tapauskohtaisesti, mutta mistä löytyvät käsittelijät, kun TE-toimistoiltakin on viety pelimerkit ja henkilökunta. Hirvi oli ylittämässä Vähä Pihlajajärveä sen kapeimmasta kohdasta. Espanjassa kunta ei saa verottaa palkasta tai muista vastaavista tulosta. Ehkä jo mietitäänkin. Onhan näitä munauksia tietenkin haudottu jo pitkään, muttei niistä siltikään tipuja kuoriudu. Toki yritän ajatella positiivisesti ja uskoa, että kurjat esitykset sitten käsittelyssä muotoutuvat järkeviksi ja toteuttamiskelpoisiksi. Perinteisen kesämökin sijaan yhä useampi haaveilee vapaa-ajan asunnosta tai pienehköstä omakotitalosta, joka soveltuisi ympärivuotiseen käyttöön. Seuraavaksi voidaankin keskittyä hallitusohjelman linjauksista kinaamiseen, jotta varsinainen asia saa edetä rauhassa muun keskustelun varjossa. Eikä sovi unohtaa erilaisia taksakorotuksia tai päivähoidon muutoksia. Ely-keskuksilla säilyy kuitenkin yhä valituslupa kuntien päätöksiin, joten toiveet voivat edelleen tyssätä virkamiesportaisiin. Tämän koon alentaminen ei kuitenkaan ole yksin meidän päätettävissämme. Aina joku reipas ministeriö ja sen johdossa oleva innokas ministeri kehittää uusia maata mullistavia suunnitelmia. Jatkossa tulisi vastaanottaa myös työ, josta saisi vähemmän palkkaa kuin ansiosidonnaista päivärahaa. Nyt vain on osattava ottaa siitä sellaiset vuokratulot, jotka kattavat myös poistot. Nautitaan kaikesta kauniista ympärillämme ja toivotaan asioiden kuitenkin etenevän parhain päin! ” Onhan näitä munauksia tietenkin haudottu jo pitkään, muttei niistä siltikään tipuja kuoriudu.. f Hiljalleen on aika laittaa kuntoon kalastusluvat ja pyydysmerkit kesäkautta varten. Miten korvataan Jämsän kanssa Paras-lain pakottamana taannoin tehty sosiaalija terveystoimen sopimus. Lisäksi työ saattaisi olla kahden tunnin päivittäisen ajomatkan päässä. Kunnan viimevuoden tulos oli väkimäärän suhteessa monin verroin Jämsää parempi
KUHMARI KYSYY Päivi Hotokka Kuhmoisten kirkkoneuvosto esittää yksimielisesti, että seurakunta liittyisi Hollolan seurakuntaan. Muut sosiaalija terveysHammashoitola kiinni kesällä ja syksyllä palvelut ovat kesän ajan avoinna normaalisti. Onko remontin aikana tullut eteen yllätyksiä. – Parkkipaikkoja on remontin yhteydessä lisätty peräti 20 paikan verran. f Rahaa on käytetty noin 1,4 miljoonaa. Työmaapäällikkö Hannu Kangasvieri kertoo töiden sujuneen suunnitellusti. Anna Karhila Terveysaseman remontti f Perusparannus alkoi toukokuussa 2015. – Julkisivujen ja katon uusiminen toi käyttöikää kymmeniä vuosia lisää. Mielenterveystoimiston kesäsulku alkaa maanantaina 27. Kappeliseurakunnan neuvostoon kuuluisi kappalainen ja kahdeksan muuta jäsentä. Selvitysmies Matti Piispanen toteaa kirjoittamassaan raportissa, että mikäli Kuhmoisten ja Padasjoen lisäksi Asikkala ja Kärkölä liittyvät Hollolan seuSeurakuntaliitoksesta päätös torstaina rakuntaan, kokonaisuus muodostaa riittävän suuren yksikön toiminnan turvaamiseksi. huhtikuuta 2016 Anna Karhila Kuhmoisten terveysaseman remonttitöitä johtava työmaapäällikkö Hannu Kangasvieri, kuinka kauan työmaalta kuuluu vielä poran ääniä. Päivi Hotokka Kuhmoisten ambulanssin pitäisi olla vähintään hoitotason ensihoitoyksikkö, vaatii kunnanhallitus. Muuten keskeytyksiä ei ole tullut, sillä kattotyöt tehtiin sääsuojan alla. Kunnanhallituksen kannanoton mukaan perustason ambulanssissa on erittäin suppea lääkevalikoima verrattuna hoitotason yksikköön. Onko remontti häirinnyt terveysaseman asiakkaita. Ainoastaan sokkelin korjaus oli hieman työläämpi urakka kuin etukäteen arvioimme. Se on iso parannus, sillä parkkitilasta on ollut jatkuva pula. Liitosta esitetään etenkin Kuhmoisten ja Padasjoen seurakuntien heikon taloustilanteen vuoksi. Yksi potilas, kaksi ambulanssia Nyt Kuhmoisissa on perustason ensihoitoyksikkö, joka on välittömässä lähtövalmiudessa kello 8–22. Aiemmasta poiketen myös tekninen toimisto on suljettuna heinäkuussa. Nyt eletään välivaihetta ja odotellaan, että ilmat lämpenevät ulkomaalauksia ja pihatöitä varten. f Ensimmäisessä vaiheessa on tehty kolme urakkaa: alakerran sosiaalitilojen ja tekniikan uusiminen, sokkelin salaojitus ja vesieristys sekä vesikaton uusiminen. Kunhan lämpötila nousee tarpeeksi, aloitamme viheralueiden nurmettamisen. Kiireellisissä tilanteissa on jouduttu hälyttämään hoitotason ambulanssi matkan varrelle ottamaan vastaan Kuhmoisista lähtenyttä, varustukseltaan vaatimatonta ambulanssia. Henkilökunnalle remontti näkyy etenkin pukutilojen uusiutumisena. Toinen sulku ajoittuu syyskuulle. heinäkuuta ja avautuivat jälleen elokuun ensimmäisenä päivänä. Edellinen palvelutasopäätös tehtiin vuonna 2014, jolloin Kuhmoisista uhkasi hävitä ambulanssi kokonaan. syyskuuta ja päättyy 25. Tavoitteena on, että uusi seurakunta aloittaisi toimintansa jo vuoden 2017 alussa. Pesulan päivittäinen liikennekin on päässyt ihmeen hyvin pujottelemaan työmaan keskelle. – Valmista pitäisi olla juhannukseen mennessä. Mikä on oleellisinta terveysaseman asiakkaiden kannalta. Anna Karhila Harmoisissa syttyi perjantai-iltapäivänä pieni maastopalo, joka sai alkunsa risujen ja lehtien poltosta. Veroprosentti ei nouse Huono tilanne näkyy siinä, että vuonna 2015 henkilöstökulut veivät Kuhmoisissa 99 prosenttia seurakunnan verotuloista. Nyt ei kosteusvaurioista pitäisi olla enää vaaraa. heinäkuuta. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri valmistelee uutta palvelutasopäätöstä ensihoitoon, ja Kuhmoinen ottaa kantaan asiaan jo hyvissä ajoin. Yöllä päivystystä ei ole, vaan ambulanssi tulee kauempaa. Se alkaa torstaina 8. Seurakunnan omistukseen jäävien rakennusten korjausvelkaa vähennetään ja energiatehokkuutta parannetaan. Myös julkisivun paneelien uusiminen on muuttanut talon ilmettä paljon. syyskuuta. kesäkuuta ja päättyy heinäkuun viimeisenä päivänä. Iso katajakin paloi kuin soihtu. heinäkuuta asti. Raportin mukaan yhdistetyn seurakunnan toimintakuluja tulisi liitoksen jälkeen vähentää noin 6 prosenttia vuonna 2017, jotta vuosikate riittää korjauksiin ja lainan lyhennyksiin. Tekninen toimisto kiinni heinäkuussa Kunnan hallintotoimisto ja sivistystoimisto ovat aiempien vuosien tapaan suljettuina heinäkuussa neljän viikon ajan. – Ei oikeastaan, kaikki sujunut suunnitelmien mukaan. Onko työssä tullut keskeytyksiä. Terveysasemalla valmista viimeistään juhannuksena Milloin työt valmistuvat. – Näin kaksi ensihoitoyksikköä on sidottu yhden potilaan hoitoon ja tämä on lisäksi aiheuttanut pitkän aikaviiveen potilaan lääkehoidon aloittamisessa, kannanotossa todetaan. Tärkeintä on silti sokkelin ja salaojituksen uusiminen. Myös mielenterveystoimiston Kuhmoisten palvelut ovat kesällä suljettuina viiden viikon ajan. Anna Karhila Kuhmoisten hammashoitolan on kesän ja syksyn aikana suljettu yhteensä vajaan viiden viikon verran. huhtikuuta. Kunnan mielestä runsaan vapaa-ajanasutuksen vuoksi olisi perusteltua, että Kuhmoisissa olisi kesäaikana ambulanssi ympärivuorokautisessa valmiudessa. Lisäksi palvelutasopäätöstä valmisteltaessa tulisi ottaa huomioon kunnan laaja pinta-ala ja tieolosuhteet. Myönteistä on, että Kuhmoisten seurakunnan vuosikate 2015 oli positiivinen, eli kertyneitä tuottoja oli käytettävissä investointeihin yli 66 000 euroa. Se alkaa juhannusviikon maanantaina 20. – Pahimman pakkasjakson aikana jouduimme pitämään 2,5 viikkoa taukoa. Maastopaloja oli viikonloppuna runsaasti eri puolilla Suomea.. Samaa prosenttia ehdotetaan myös perustettavaan suurseurakuntaan. – Maasto on aika kuivaa, nuotio oli hiekkakentällä ja sieltä kipinä levisi kuivaan heinään, vapaa-ajan asukas Markku Degerlund Roskien poltto johti maastopaloon kommentoi. Kiinteistöselvityksen mukaan suurseurakunta pyrkii myymään vähäisellä käytöllä olevat kiinteistöt. Miten terveysaseman remontti näkyy rakennuksen käyttäjille. Mikäli kirkkovaltuustot puoltavat liitosta, tarvitaan vielä myönteinen päätös tuomiokapitulilta ja kirkkohallitukselta. Tuli tuhosi ruohikkoa mökin lähellä noin kymmenen aarin alueella. kesäkuuta ja päättyy 3. Padasjoella luku oli 76 ja esimerkiksi Asikkalassa 55 prosenttia. Lisäksi tehdään kiveystöitä yläpihalla. Ilmatieteen laitos antoi viime viikon lopulla kevään ensimmäisen ruohikkopalovaroituksen maan eteläja länsiosiin. Teknisen toimiston ovet sulkeutuvat 11. Vuodelle 2017 tehdyssä taloussuunnitelmassa Kuhmoisten vuosikate ei kuitenkaan riitä kattamaan suunniteltuja investointeja. – Palo levisi minuuteissa niin isoksi, ettemme voineet omin keinoin enää mitään. – Vesikattovaiheen aikana työmiehiä oli päivittäin töissä keskimäärin viisitoista. Kuhmoisten kirkkovaltuusto ottaa liitokseen kantaa huomenna torstaina 21. – Näkyvin asia on tietenkin vesikaton korotus, sitä nostettiin kaikkiaan kaksi metriä. – Tämän viikon jälkeen poran äänten pitäisi loppua, sillä sisätyöt ovat jo käytännössä valmiita. – Sekä asiakkaat että henkilökunta ovat suhtautuneet todella hyvin. heinäkuuta. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 20. Terveysaseman mittava perusparannus alkaa olla loppusuoralla. Ensimmäinen kesäsulku on kahden viikon mittainen. Kuhmoisten seurakunnassa kirkollisveroprosentti on nykyisin 1,75. Seurakunnan yhteiseen kirkkovaltuustoon kaavaillaan ainakin alkuun vähintään kahta edustajaa jokaisesta liittyvästä seurakunnasta. Paljonko terveysaseman työmaalla on ollut tekijöitä. Miten remontti vaikuttaa rakennuksen tulevaisuuteen. Sulkuaika on kahden viikon mittainen ja kestää perjantaihin 22. Tämä on riski Kunta vaatii parempaa ensihoitoa esimerkiksi sydäninfarktipotilaille, joiden lääkkeellinen ensihoito tulisi aloittaa mahdollisimman nopeasti. Toimistojen ovet menevät kiinni maanantaina 4. Kuhmoinen muodostaisi kappeliseurakunnan yhdessä Padasjoen kanssa
Kappaleet ovat kuorolaisille melko vaikeita. Sävyisyys tarkoittaa lempeää ja lauhaa. Sauli Salminen kuvailee sävellystyyliään luonnonläheiseksi ja paikoin moderniksi. Markku Mantere Päivi Hotokka Jämsäläinen Cantare-sekakuoro saapuu ensi sunnuntaina Kuhmolaan konsertoimaan. Ympäriltä kuuluu linnunlaulua. Sekä hotellihuoneen tarkistamisessa että rasvapalorastilla Kuhmoisten joukkueen suorituksesta uupui vain yksi piste. Ossi Hämäläinen laulaa ja puhuu. Epäluottamus on epäuskoa, joka voi olla hengellistä ja maallista – jotka voivat olla yhteydessä toisiinsa ja kulkea käsi kädessä. Epäluottamus yhteiskunnan, talousja tuotantoelämän päättäjiin ja vaikuttajiin johtaa kaikkien sotaan kaikkia vastaan ja erilaisten kiistelevien ryhmien keskinäiseen taisteluun. Tervetuloa! Järj. Kun tämä yleistyy, yhteiskunnan perusta murtuu. Raamattupiiri Päijälän rukoushuoneessa ke 20.4. Kirkkovaltuuston kokous srk-kodin Martta-salissa to 21.4. – Elvytys meni todella hyvin, sillä olimme harjoitelleet sen läpi muutaman kerran. Hahmajärventie 392, ti 26.4. klo 18. klo 10. klo 13. Juhlassa esiintyvät mm. Atte Ojala, Emmi Enqvist ja Reetta Sihto olivat yllättyneitä ja onnellisia Nou hätä -kampanjan aluekilpailun voiton jälkeen. Anteeksiantamus on avain. Anna Kotajärvellä 20.4. KIITOKSET Tänään on Lauhan nimipäivä. klo 18.30. Kyytivaraus Marko Aarroskari 0400 240 081. Nykyisessä kehitysvaiheessa tarvittaisiin aitoa ja avointa kohtaamista, samassa veneessä olemista ja soutamista samaan suuntaan. SPR Kuhmoisten osasto. – Tuntuu ihan hassulta, ei meinaa uskoa todeksi, Reetta Sihto totesi tuoreeltaan. Elvytys joukkueen bravuuri Multian aluekarsinta koostui neljästä tehtävärastista sekä kirjallisesta kokeesta. Vierailijana lakitoimiston johtaja Kari S. Pihlajakosken ja Ruolahden päivätuokio Risto Luukkosella, os. klo 18. Päijälän Kristillinen yhdistys ja Kuhmoisten Helluntaisrk. Treenataan ja päntätään lisää oppeja päähän, joukkue lupaa. – Päivä oli aivan mahtava ja joukkue hyvä, Atte Ojala hehkutti. klo 14 Puheenvuorot: Hannu Lahtinen ja Reijo Heikkilä Musiikki: Ulla Haili laulaa isänsä Konsta Jylhän lauluja. Aluekilpailun voitto tarkoittaa sitä, että Kuhmoisten joukkue matkaa Nou hätä -pelastustaitokampanjan loppukilpailuun. Se saa sijaa ja sysää surun synkät sävyt sivuun. Lauha on kevään kaunis nimi ja asia, jonka soisi vallitsevan läpi vuoden. Yhteiskunnankin kehityksessä on menossa taloudellinen ja tapojen taantuma, joka ilmenee itsekkyytenä ja oman edun tavoitteluna, petoksina ja rötöksinä. – Väliviikot ovat täynnä kovaa koulutusta. Pohjoisitalialainen romaanihahmo Isä Camillo kävi taistelua pormestari Pepponea vastaan periaatteenaan: Myrkkykäärmeitten pää on murskattava! Mutta Kristus sanoi Camillolle: Kaikki Isän luomat ihmiset pysyvät aina ihmisinä, ja mitä tahansa he tehnevätkin, on heitä kohdeltava ihmisinä. Konsertissa on väliaika, jonka aikana tarjoillaan pientä syötävää. Parhaiten Kuhmoisten joukkue suoriutui elvytysrastista, josta tuli täydet pisteet. Se karkottaa kielteiset mietteet. Yön onni ympärillä -konsertin ohjelma on lähes sama kuin Jämsän kirkossa marraskuussa pidetyssä levynjulkistamiskonsertissa. Näin he syyllistyvät kaksinkertaiseen syntiin: rikokseen ja valehteluun. su pääsiäisestä 24.4. 10:4). Joskus sattuu takatalvia, jolloin kevään tai kesän kehitys pysähtyy ja taantuu. Cantaressa laulaa 43 kuorolaista. klo 10. Kuhmoislaisille erityistä herkkua on Veikko Kilpasen Pieni kaarnalaiva -runoon sävelletty teos. Ensimmäisellä rastilla Voitto kotiin Nou hädästä joukkueen tehtävänä oli arvioida hotellihuoneen paloturvallisuutta. Tervetuloa! Kunniamerkit Kuhmoisten kunta ja seurakunta ”Vastavirtaan nousee lohen suku.” Muista äitiä 8. Kilpailu käydään Kuopiossa 12. Sen sijaan, että laskeuduin maan päälle ja annoin naulita itseni ristiin vapahtaakseni maailman, olisi kai mielestäsi ollut paljon mutkattomampaa tuhota koko ihmissuku. Viha vahingoittaa, rakkaus rakentaa. Yhteislähtö srk-kodilta klo 18. Kirjoittaja on teologi ja Kuhmoisten Sanomien hartauskirjoittaja vuodesta 1982. Ihmisten luottamus toisiinsa heikkenee ja häKevät ja takatalvi viää. Miesten kotailta Kissakulman Torpalla, os. Kissakulmantie 48, pe 22.4. Seuraava rasti sen sijaan sujui joukkueelta jälleen erinomaisesti. Kuhmoisten kolmihenkiseen joukkueeseen kuuluivat Sihdon lisäksi Atte Ojala ja Emmi Enqvist. toukokuuta. Suoritus olisi voinut olla jämptimpi, Reetta Sihto muotoilee. Perhekahvila Päijännekodissa ke 4.5. – Se oli ainoa rasti, joka jäi harmittamaan. Asialista nähtävänä taloustoimistossa. Lisäksi vierailijan tarina elämänmuutoksesta. Konsertissa kuullaan lisäksi yksi kantaesitys, sillä Autiotalon sävellystyö on valmistunut vasta helmikuussa sen tekstin tekijän Päivi Salmisen merkkipäiväksi. Anna Karhila Kuhmoisten yhtenäiskoulun kasiluokkaisten joukkue voitti viime viikolla Multialla käydyn Nou hätä -pelastuskampanjan Keski-Suomen aluekilpailun. Ohjelman jälkeen seppelepartioiden lähettäminen sankarihaudoille. Viisas Saarnaaja muistuttaa: Sävyisyys pidättää suurista synneistä (Saarn. Sunnuntain konsertissa kuoroa säestää pianolla Marko Kupari. Liturgi ja saarnaaja teologian maisteri Risto Ojala. Tohelo kotitalousopettaja oli saanut rasvapalon aikaan, koska ei osannut paistaa munkkeja. Rikosten tekijät eivät myönnä syyllisyyttään vaan kiistävät tekonsa viimeiseen asti. Heidän yhteispistemääränsä oli huikeat 78 pistettä, kun maksimi kilpailussa oli 81. Ohjelma pohjautuu kuoTuoretta musiikkia Cantaren konsertissa ron johtajan Sauli Salmisen uusiin sävellyksiin. Paikallista väriä on myös Maasta olet sinä tullut -kappaleessa, jonka sooloosuuden laulaa Maria Lindén. Siinä joukkueen tulos jäi kaksi pistettä vajaaksi täydestä pistemäärästä. Päijälän päivätuokio Vintturissa, os. huhtikuuta 2016 SANAN KULMA Risto Ojala Kouluruoka Tänään Lohipala, perunasose, salaatti To Nakkikastike, perunat, salaatti Pe Kebabkastike, riisi, salaatti Ma Pyttipannu, paistettu kananmuna, salaatti Ti Mannapuuro, mehukeitto, sämpylä, leikkele, vihannes Ke Mantelikala, perunasose, salaatti ”Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!” Ps 34:4 www.kuhmoistenseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus kirkossa 4. Perhekahvilaa ei ole ke 27.4. klo 10-12. Kahvitarjoilu. Kuljemme sateen jälkeen keväistä metsätietä lauhassa säässä. Hengellistä ruokailua rukoushuoneella su 24.4. Luonnossa kuuluu Luojan antama ääni. Honkanen. Lauha sopii hyvin kevääseen ja tarkoittaa lempeää, joka onkin ihanteellinen ominaisuus. Yhtenäiskoulun lehtori Miila Mantsinen sekä Yhtenäiskoulun oppilaita. Palon sammuttamisen lisäksi joukkueen piti rauhoitella opettajaa. Seuraavaksi koulun jumppasali täytyi tyhjentää leikkitulipalon takia. – Rasvapalorastilla täyden pisteen suoritus oli todella lähellä, kehui joukkuetta Multialla mukana ollut Jari Korhonen Jämsän paloasemalta. klo 17 (Orivedentie 282, Kuhmoinen) Tervetuloa! Jämsän Vapaakirkko Kansallinen veteraanipäivä ke 27.4.2016 Veteraanipäivän juhla Päijännekodilla klo 13.00. toukokuuta! Lämpimät kiitokseni Teille kaikille 80 -vuotispäivääni muistaneille! Eeva Kiitos Moda-Kaislolle, mannekiineille, arpojen lahjoittajille, yleisölle ja kaikille mukana olleille. – En tee tarkoituksella vaikeita, vaan kappaleet tulevat sellaisiksi. Pihlajakoskentie 449, ti 26.4. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 20. Elämässä on muutakin kuin rujo todellisuus. Lindénin ohella toisena solistina esiintyy Martti Tamminen
– Mökillä on myös oma kaivo, mutta sieltä haemme vain saunaveden. Siitä alkoi armoton jännitys, vaikka Harmoisista kotoisin ollut kaivonkatsoja oli ihan tunnetusti löytänyt vettä aiemminkin. Kaivon kymmenvuotisen historian aikana vuosittain otettavissa näytteissä ei ole kertaakaan ollut huomautettavaa. Perjantai-iltapäivänä vettä oli kuitenkin hakemassa myös Haukkasalossa vakituisesti asuva Hannu Sarhemaa. – Kaivonpaikka löytyi varvulla katsomalla. Valtaosa kyläkaivon käyttäjistä on kesäasukkaita. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 20. huhtikuuta 2016 Anna Karhila Pihlajakosken nuoriseurantalon pihassa oleva kyläkaivo kerää parhaimmillaan jopa jonon vedenhakijoita. Kaivolla on käyttäjiä yli sata, joista kaukaisimmat tulevat vedenhakuun Harjunsalmelta ja Haukkasalosta. Lisäksi Tehinkärjen läh” Olemme kyläkaivon vedestä riippuvaisia. Osuusmaksua vastaan he saavat hakea kaivosta vettä. Mukana oli myös tyttärenpoika Julius Salmi. Kun tyttäret lapsineen ovat kylässä, vettä saattaa kulua viikonlopun aikana kahden 30 litran tonkallisen verran. Pihlajakoskella jonotetaan kyläkaivolle tyy rikinhajun takia aina ilmastaa ennen käyttöä. – Tämä on melkein yhtä hyvää kuin Launeen lähteen vesi, kehuu Rauno Luukkonen, joka hakee juomavettä mökilleen. Kyläkaivon vesi on niin hyvää, että olemme siitä riippuvaisia. – Kaivon tarve oli erittäin kova, Jorma K. Kaivo vihittiin talven kokeilun jälkeen käyttöön messujen yhteydessä kesällä 2006. Lähteen yhteydessä on vesihana. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan Markku Juutilaisen mukaan on viittä vailla, että kylän kesäasukkaille voidaan myydä kaivosta osuuksia. Muuhun talouskäyttöön vesi käy jo nyt, ja Jukolaan onkin valmistunut kaksi sisävessaa. Sappeen kylällä monet hakevat vettä Lehdesmäen tienhaarassa sijaitsevasta lähteestä. Yksi perinteisistä paikoista on Kylmälähde Hakinharjun kupeessa Puukkoistentien varressa. Lehtonen kertoo. Kuhmoisissa on lisäksi runsaasti lähteitä, joista vettä voi noutaa maksutta. Takana oli monia kuivia vuosia, joiden aikana monelta kylän asukkaalta oli loppunut vesi kaivosta. – Eikä vesi ole koskaan loppunut. Viime vuonna Kuhmoisissa käsiteltiin kaikkiaan 14 poikkeamishakemusta, joista neljässä luvan myöntäjä oli Keski-Suomen elykeskus. Paikan valintaan liittyy kuitenkin vaihe, jonka kyläyhdistyksen väki on pitänyt salassa tähän saakka. Kaivo on kylälle todella tärkeä, Jorma K. Kymmenessä tapauksessa lupapäätöksen teki kunta. Varsinaisen päätöksen valmistelu on kuitenkin huomattavasti työläämpää ja vaatii siksi myös enemmän aikaa. Anna Karhila Päivi Hotokka Myös Kylämällä on nyt kylän yhteinen kaivo, kun seurantalo Jukolan pihaan valmistui porakaivo joitakin vuosia sitten. Niinpä käyntiin polkaistiin EU-rahoitteinen hanke, ja kaivonteko aloitettiin syksyllä 2005. Lopulta kaivolle tuli syvyyttä kuitenkin kahdeksan metriä. – Kaikki käyttäjät eivät välttämättä ole edes tiedossamme, sillä viiden euron vuosimaksu on vapaaehtoinen, Pihlajakosken kyläyhdistyksen sihteeri Jorma K. Pasasen mukaan kunnalla ja ely-keskuksella on pääsääntöisesti ollut sama näkemys luvista. – Tähän asti olen valmistellut päätökset Keski-Suomen ely-keskukselle, ja rakennuslautakunta on antanut niistä lausuntonsa. Sillä säilyy myös valitusoikeus kaikissa poikkeamispäätöksissä, muistuttaa rakennustarkastaja. Lehtonen muistelee. – Kaivosta täytyy vielä poistaa fluoridia ja se pitää ilmata, jotta vesi on juomakelpoista. – Tulossa oli vielä juhlavuosi, sillä kylällä oli seuraavana kesänä valtakunnallinen Kylä kelpaa -messutapahtuma. Lähde: vesilaki Sari Heliövaara Päätösvalta kaikissa rakentamisen poikkeamisluvissa siirtyi huhtikuun alussa ely-keskuksilta kunnille. Pasasen mukaan aika näyttää, käykö näin. Itse poikkeamispäätösten sisältöihin ei muutoksen pitäisi vaikuttaa, sillä lupien myöntämisperusteet pysyvät ennallaan. – Valtaosa lupahakemuksista hyväksytään, koska jo hakuvaiheessa neuvomme hakijaa, onko luvan saamiselle olemassa edellytyksiä. Vaikka kaivohankkeen alkuunpanija oli kyläyhdistys, alusta saakka oli selvää, että kaivo halutaan keskeisellä paikalla sijaitsevan nuorisoseurantalon pihaan, johon vedenhakijoiden on helppo koukata ohi ajaessaan. Kyläkaivosta tekee erityisen suositun sen erinomainen vesi. – Vettä tulee haettua keväästä syksyyn kerran viikossa. Vesi on saatu vedettyä myös keittiöön. Lehtonen summaa. Rauno Luukkonen hakee kyläkaivosta kaiken ruokaja juomaveden kilometrin päähän mökilleen. – Nyt kunta päättää myös rantarakentamisen poikKunta päättää nyt kaikista poikkeamisluvista keamisluvista kaavoittamattomilla rannoilla, rakennuksen suojelemisesta asemakaava-alueella, rakennusoikeuden reiluista ylityksistä sekä rakennuskieltoasioista, listaa rakennustarkastaja Lauri Pasanen. Sarhemaa hakee yleensä vettä kerralla 20–30 litraa. Puukkoistentien läheisyydessä sijaitsee myös Linnavuoren lähde parkkipaikan tuntumassa, vuoren ja Saaresmajan välissä. Pääosin vesi menee juomavedeksi, sillä Sarhemaan oman kotikaivon vesi täyLähteet f Lähteen omistaa maapohjan omistaja. de on Kuhmoisten Sanomien lukijoille tuttu vedenhakupaikka.. Jo aiemminkin valtaosa poikkeamispäätöksistä oli kunnilla. Muutoksen toivotaan helpottavan ja nopeuttavan lupakäsittelyä, kun päätöksenteosta jää yksi porras pois. – Tietyissä tapauksissa pyydetään edelleen lausunto ely-keskukselta. Paikka katsottiin varvulla Pihlajakosken kyläkaivon tarina alkaa vuodesta 2005. Juutilainen uskoo, että kaivoKylämän kaivo tulossa kuntoon vesi saadaan juomakuntoon kevään aikana. Lahdessa nykyään asuva Luukkonen viettää vanhassa kotikylässään mökillä kaikki viikonloput ja vapaa-ajat. Päijälässä on käytössä oleva lähde kylän keskustan lähellä, Harmoisissa puolestaan Harmoiskaivon vieressä. f Kaivosta voi ottaa vettä vain omistajan suostumuksella. Jännitystä lisäsi se, että kaivonkatsoja kertoi veden olevan jopa kymmenen metrin syvyydessä. f Jokaisella on oikeus satunnaisesti ottaa vähäisessä määrin vettä sellaisesta lähteestä, joka ei ole sen omistajan vakituisessa käytössä
Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa alue pientaloalueeksi. 55.000 €. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan sankarikoulutus.fi Päivi Hotokka Itsepalveluna toimivat salaattibaari ja lämpötiski ovat kevään tullen korvanneet palvelevan lihatiskin K-market Kipparissa. Aurinkoinen, hoidettu pihapiiri. Kaava-alue käsittää Kuhmoisten kirkonkylän korttelin 460 rakennuspaikan 3. klo 17.00-17.30 Mh. Tervetuloa tutustumaan. Veteraanipäivän juhla Päijännekodilla 28.4. Henkilökuntaa tarvitaan, kun aukioloajat vapautuivat ja Kipparikin laajentaa aukioloaan kesän ajaksi. Tekninen johtaja Mika Kyrö, sähköposti: mika.kyro@ kuhmoinen.fi antaa tarvittaessa lisätietoa aineistoista nähtävilläoloaikana. Alue sijaitsee Kuhmoisten sataman ja Sahatien pohjoispuolelle ulottuvan Vellahden pohjukan itärannalla. Päijänteelle yh. Noin 3-5.000 määräala. Yksi syy muutokseen on, että henkilökunnan työtunteja voidaan käyttää tehokkaammin hyödyksi. Kenttä on sulanut, mutta nurmi ei ole vielä lähtenyt kasvuun. ETUOVI 9689637) Petri Vuorela 040 582 6123 petri.vuorela@remax.fi Keskuskatu 11, 42100 Jämsä p. Ensies. Soita ja sovi näytöstä 0400 490773. Tarjous vain tapahtumapäivien ajan. Kuvia ja lisätietoja oikotie.fi 7684329 A S U N T O M A R K E T SYYSLAHTI LKV Kauppakatu 6 A, 15140 Lahti www.syyslahti.fi Okt / Vapaa-ajan paikka ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO Kunnanhallitus on kokouksessaan 4.4.2016 päättänyt asettaa nähtäville Aurinkorinteen asemakaavamuutoksen luonnoksen. hyväkuntoinen ja siisti. Ainakin lauantai-iltaisin kauppa on keskikesällä avoinna nykyistä myöhempään, kello 21:een asti. Hp. Torstaitupa: korinpunontaa Markku Laitisen opastuksella 29.4. Kh laatoitettu. Tekninen johtaja Mika Kyrö, sähköposti: mika.kyro@ kuhmoinen.fi antaa tarvittaessa lisätietoa aineistoista nähtävilläoloaikana. 55.000 €. Kauppias Kalle Uimonen kertoo, että lihapalvelu ei kuitenkaan poistu kaupasta. Kuhmoinen: S-market, Toritie 54. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 20. Päivi Hotokka. Liikuntatoimen keskustelutilaisuus Kuhmolassa 30.4. Kaava-alue sijaitsee Ala-Karkjärven etelärannalla. Leena Rahikainen ja Raija Pykälistö asioivat K-market Kipparin salaattitiskillä maanantaina. Viime aikoina lihatiski on ollut avoinna vain osan aikaa vuodesta. Lämpötiskissä myydään esimerkiksi kokonaisia broilereita, koipi-reisiä ja siipiä sekä porsaanleikettä ja mustaamakkaraa. Omaa länteen avautuvaa rantaviivaa noin 90 metriä. ei e-tod*. Lämminvesivaraaja. Idässä alue ulottuu olemassa oleviin omakotitontteihin saakka. 1.krs: 2h+keittiö+kh/wc 2.krs: 3 h+wc+aula+parveke. Ilmoitamme kun kenttä on käyttökunnossa! LÄHITAPIOLAN TURVALLISUUSPÄIVÄT – HOIDA SAMALLA OMA HENKILÖTURVASI JA SAMMUTTIMESI TARKASTUS! Me LähiTapiolassa haluamme pitää huolta turvallisuudestasi, siksi tarjoamme asiakkaillemme ilmaisen * käsisammutintarkastuksen. Kuhmoisissa 20.4.2016 Kunnanhallitus LIIKUNTATOIMI TIEDOTTAA Kuntalaisten kuulemistilaisuus 29.4.2016 klo 18.00 Kuhmolassa Tarkoituksena infota liikuntatoimen ajankohtaisista asioista ja kerätä kuntalaisilta ja kesäasukkailta palautetta ja ideoita toiminnan kehittämiseen. Kuhmoisissa 20.4.2016 Kunnanhallitus ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN NÄHTÄVILLÄOLO Kunnanhallitus on kokouksessaan 4.4.2016 päättänyt asettaa nähtäville Koskenpartaan asemakaavaehdotuksen. – Asiakaspohja ei riitä palvelutiskille, vaan tiski joudutaan pitämään tyhjänä suuren osan vuodesta, Uimonen harmittelee. Suunnittelualuetta rajaa lännessä Karjukoski, joka laskee Ala-Karkjärvestä Päijänteeseen, ja etelässä valtatie 24. klo 9-15 Jämsässä, Korpilahdella, Viitasaarella, Kuhmoisissa, Keuruulla, Saarijärvellä, Uuraisilla, Joutsassa, Muuramessa ja Kangasniemellä, Kannonkoskella, Pihtiputaalla, Vaajakoskella ja Kinnulassa järjestetään myös Sankarikoulutusta. Remontoi tämä viehättävä kokonaisuus omaksi kodiksi tai ympärivuotiseksi vapaa-ajanpaikaksi Kuhmoisten keskustan palveluiden äärelle. klo 18.00-19.00 Mh. Porakaivo. ETUOVI 9427067) klo 14.00-14.30 Martintie 2 B 15 ASUINHUONEISTO (kts. Tupa, 2 kamaria, sauna, pesuh, wc, et., noin 82/97 m2. Hengellistä ruokailua Päijälän rukoushuoneella 24.4. Pykälistö oli tullut Rahikaisen luokse kyläilemään, ja naiset päättivät päästä helpolla ruuanlaitossa. Ala-Karkjärven rannalla jugendtyylinen noin v.1928 rakennettu huvila. Kentällä liikkumista joudutaan toistaiseksi rajoittamaan, jotta nurmesta saadaan yhtä hyvä kuin edellisinä vuosina. Salaattibaarissa asiakas saa yhdistellä pahvirasiaan mieleisensä salaatin useista raaka-ainevaihtoehdoista. Honkanen 22.4. Aineisto pidetään nähtävänä 12.4.–23.5.2016 Kuhmoisten kunnanvirastolla osoitteessa Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen, sekä kunnan Internet-sivuilla osoitteessa www.kuhmoinen.fi. Taloyhtiö on liitetty kaukolämpöön ja yhtiövastike on 154,05 euroa/ kk+kuumavesimaksu mittauksen mukaan. 52.563 € Vh. Henkilökunta leikkaa edelleen lihat itse, ja ne voi ostaa kylmätiskistä. 557812 Katso vuokrakohteemme opkk.fi Omakotitalot Rivitalot KUHMOINEN, Tehintie 1956/-91 rakennettu, ikäisekseen eritt. – Savustettu kirjolohi ja rapea salaatti ovat hyviä, kehui maanantaina ostoksilla ollut Leena Rahikainen valitessaan omaa annostaan. Ensies. Patikkaretki Poikkijärvellä 24.4. 557652 Kuhmoinen, Keskusta okt 100 m2 Pappilantie 10. * Jos et ole LähiTapiolan asiakas, hinta on 10 € per pullo. Uusista tiskeistä myös talvella Uusi salaattibaari ja lämpötiski palvelevat ympäri vuoden. Navetta, aitta, riihi ja ulkosauna. Puuliesi, leivinuuni, 2 pystyuunia. Pe 22.4. Cantare-kuoron konsertti Kuhmolassa 26.4. Iso 1,035 ha osin rinnetontti. Aineisto pidetään nähtävänä 20.4.–23.5.2016 Kuhmoisten kunnanvirastolla osoitteessa Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen, sekä kunnan Internet-sivuilla osoitteessa www.kuhmoinen.fi. Pe 22.4. Voimassa olevassa asemakaavassa kortteli on osoitettu rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeksi. Ke 27.4. Saunarakennus aivan veden ääressä. Torstaitupa: terveyskeskuslääkäri Tiina Palva 22.4. Erikoisempia tuotteita voidaan toimittaa asiakkaille tilauksesta. – Kesä on tärkeä sesonki, mutta talvellakin me elämme täällä, Uimonen toteaa. Tavoitteena on asemakaavoittaa alueelle pientalovaltainen asuntoalue. 160.000 €. Urheilukentällä pelaaminen on vielä kiellettyä. Kevätsiivoustalkoot keskustassa 27.4. huhtikuuta 2016 Kunta tiedottaa Tapahtumat Huhtikuu 15.–30.4. Miesten kotailta Kissakulman Torpalla, vieraana Kari S. Tilava avovintti ja kesähuone. Ota yhteyttä: 014 574 3000 Sammutintarkastus on ilmainen LähiTapiolan asiakkaille. Tarjolla on grilliLihatiski nyt itsepalveluna kaudeksi samoja tuotteita kuin ennenkin: erilaisia lihoja eri marinadeissa ja useita pakkauskokoja. 0400 287 615 Kuhmoinen, Keskusta rt 62 m2 Myllykuja 6 as 2. Nimesi ja puhelinnumerosi Haluan, että LähiTapiolan edustaja ottaa minuun yhteyttä. 2h+k+s. Vappuaaton tanssit Työväentalolla HelmiClassic ESITTELY Sunnuntaina 24.4.2016 klo 13.00-13.45 Päijälänraitti 9 OMAKOTITALO (kts. Työväenopiston kevätnäyttely kirjaston galleriassa 21.4. JÄRJESTÄMME TURVALLISUUSPÄIVÄN SEURAAVASTI: ILMAINEN SAMMUTINTARKASTUS * Irrota tämä sammutintarkastuskuponki mukaan tarkastukseen. Elokuva Kuhmolassa: Metsästäjä ja talvinen taistelu 23.4. Kirjalliset tarjoukset 30.4.2016 mennessä. Hän huomauttaa, että uuden järjestelyn avulla lihatuotteet ovat kuluttajille edullisia, ja kylmähyllyssä ne säilyvät hyvin. Tilava kaksio vuonna 1984 rakennetussa As Oy Satomyllyssä. Sähkökiuas. rantaan noin 1 km. Huoneisto on vuokrattu
040 548 5863 Reumayhdistyksen jäsenet! Kahvitellaan Kuhmolassa ma 25.4.2016 klo 13.00. kok. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. erikoiskuljetukset/kotim. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. tapahtumat OPASOL OY p. Peltonen p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 0400 852 532 _ KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 4,e. Tilaushinnat 2016 (kotimaa) (sis. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. tilaus 73 e Ilmoitushinnat 1.1.2016 alk. 040 587 7830 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Päivän vieraana klo 11.30 alkaen dosentti, terveyskeskuslääkäri Tiina Palva, joka esitelmöi nivelrikosta. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan. alv 24%) Etusivulla 1,79 e /pmm Tekstissä 1,59 e /pmm Takasivulla 1,66 e /pmm Seurapalsta 2,28 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. p. 0400 638 764 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. 35 000 €. Kirjoita omalla nimelläsi, nimmerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. Ark. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. (sis. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1210 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Pietiläntie 8, Jämsä 014 716 119 / 0400 551 162 HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Tervetuloa! Kissakulman nuorisoseura 22.4. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. Hintoihin sisältyy alv 24%. Petri Liehu p. krs. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 040 547 1511 HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Sähkötyö J. Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. 045 636 3889 / Eija Paikallislehti tavoittaa, luithan tämänkin... Hp. 0400 353 886 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. Soita ja kysy: 050 381 8126 Sanna VUOKRATTAVANA MYYTÄVÄNÄ KT-kaksio 55 m² Martintie 4, 3. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi To r s t a i t u p a K u h m o l a s s a 21.4. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Hintoihin sisältyy alv 24%. Talkoot alkavat klo 15 ja jatkuvat aina klo 18 saakka. 0400 798143 p. Lähtö Torpalta klo 9.00. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET Pohjola Vakuutus Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen p. klo 10-13. 040 551 7540 ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Hauskat hatut päähän. Asunnossa myös sauna. Irma Kallio p. Tervetuloa siistimään keskusta-alue kesäkuntoon! Lisätietoja: kehittämisasiamies 040 685 1932 Kuhmoisten kunnan elinkeinotyöryhmä LIIKEHAKEMISTO ________________________________________________________________________________________________________________________________________ SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. PATIKKARETKI viljelymaisemissa Poikkijärvellä la 23.4.2016. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. klo 13 yhteislaulut Kuhmolassa Tervetuloa! Hissitalossa hyväkuntoinen, siisti, parvekkeellinen yksiö, 38m2. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 67 e 12 kk / määräaik. Puh. Makkaranpaistoon aikaa matkan varrella. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. 040 7250 420 Täysin remontoitu KT-kaksio 58 m² Kuhmoisten kirkonkylältä. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 0400 121 997 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. 20 v. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 050 461 7575 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Varustus: Hanskat ja muu ulkoiluvarustus sekä paljon iloista mieltä. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Tule itsellesi sopivana aikana Kuhmolan eteen, josta sinut ohjeistetaan siivousalueelle. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.fi PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 4,00 e. Kolme parasta hattua palkitaan! Kunta tiedottaa Keskusta-alueen kevätsiivoustalkoot tiistaina 26.4.2016 klo 15-18 Kuhmoisten kunnan elinkeinotyöryhmä haastaa alueen asukkaat kunnan keskusta-alueen kevätsiivoustalkoisiin. 24 t. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Mieluusti pitkäaikaiseen käyttöön. Tied. ja Eurooppa OPASOL OY p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT AR-MI Clean ay 045 120 9378 / Arja ja Mia armiclean@luukku.com __________________________ Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. huhtikuuta 2016 SEURAT ELOKUVAT TORIMYYJÄT Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin! www.kuhmoistensanomat.fi JOHAN ON MARKKINAT TOIMITUS Toimittaja Anna Karhila 040 358 1888 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 tuija.kaki-lahtinen@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2734 (LT-2014) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia p. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 20. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Samalla elinkeinotyöryhmä haastaa kaikki Kuhmoisten kylät pitämään siivoustalkoitaan kylien alueilla. 010 257 1201 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym
Eri vuosikymmenten vaikutteita yhdistellään rohkeasti, ja tunnelma on rento myös klassisessa pukeutumisessa. Eija Heinonen on usean vuoden ajan kantanut vastuun kampauksista ja meikeistä. Luonnonvärit ja sesonkiin sävytetyt pastellit seitinohuissa liehuvissa materiaaleissa hohtavat kuin rantahiekka, mikä tekee naisten arkivaatetuksestakin juhlavaa. Meiltä saat myös täytöt, koestukset ja hitsaustarvikkeet edullisesti. Kesällä 2016 arki on juhlaa Alkavan kesän vaatetus on runsasta väreiltään, kuoseiltaan ja silueteiltaan. Kohti kesäjuhlia! Muotinäytöksen puvusti Anja Kaislo (vas.) ja malleina toimivat Hilkka Lintunen, Mirja Heinonen, Eero Ikonen, Elina Vikman, Heli Lehtinen ja Noora Vaskisalo. Jos merihenkisten sinipunavalkoisten, graafisten mustavalkoisten, pehmeiden pastellien ja sateenkaarenkirjavien unelmien keskellä oma vaateparsi alkaa yllättäen vaikuttaa vähän virttyneeltä, saavuttaa muoti jälleen kerran kujeilevan tavoitteensa. KLO 9–14 Kysy myös hitsaus/ suojakaasupulloista. Tärkeän työn arvostuksesta kertoo parhaiten muodista, pukeutumisesta ja hyvän tekemisestä kiinnostunut yleisö, jota tänäkin vuonna kertyi paikalle salin täydeltä Kuhmoisista ja kauempaa. Helmat hulmuten, väreillä leikkien Elina Vikman esittelee kesän pehmeitä luonnonvärejä, pientä nahkatakkia ja hippihelmojen kirjavaa kuosia. A s u k o k o n a i s u u k s i en koordinoinnin ja näytöksen juontamisen hoiti tottuneesti yrittäjä Anja Kaislo Jämsästä. HUOLTOPÄIVÄN TARJOUS 2 kg sammuttimen tarkastus 8 € 6 kg sammuttimen tarkastus 9 € 12 kg sammuttimen tarkastus 10 € 2 kg uusi sammutin 25-35 € 6 kg uusi sammutin 40–50 € 12 kg uusi sammutin 70–80 € Sammutinpeite 120x180 10 € Palovaroitin 10 € IK-ASENNUS Vatialantie 44 P. Yli kaksikymmentä vuotta järjestetyn muotinäytöstapahtuman jatkuvuudesta on kiittäminen Kuhmoisten monitoiminaista ja idean äitiä Sylvi Tuovista ja hänen työpariaan Leena Pienimäki-Nummelinia. 0400 236 344 SAMMUTINHUOLTOPÄIVÄ KUHMOISISSA AUTOKORJAAMO LEHTOSELLA PE 22.4. Selkeimmin uutta on runsas materiaalin käyttö, pitsien suosio jatkuu. Kati Hirvosen elävän pianomusiikin saattelemana pyörähtelivät tutut mallit Mirja Heinonen, Hilkka Lintunen, Heli Lehtinen, Noora Vaskisalo, Elina Vikman ja Eero Ikonen yleisön ihasteltavina. 040 579 9763 36240 KANGASALA Mariella Rauhala Tulevan kesän muotivirtauksista saatiin esimakua sunnuntaina SPR:n Kuhmoisten osaston hyväksi järjestetyssä muotinäytöksessä Kuhmolassa. Mallien lisäksi asiaan sitoutuneita vapaaehtoisia on huolehtimassa tilajärjestelyistä, kahvitarjoilusta ja arpajaisista, joihin yrittäjät lahjoittavat palkintoja. Kesän juhlista selvitään siisteissä farkuissa ja solmiotta, jos paita, pikkutakki ja taskuliina ovat harkitun huolettomasti valitut. Mariella Rauhala. huhtikuuta 2016 ISÄNNÖINTIÄ TYYTYVÄISYYSTAKUULLA Toritie 50, 17800 Kuhmoinen Pyydä tarjous! p. Näytöksen tuotto ennen kulujen vähentämistä oli 880 euroa. Myös miesten pukeutuminen on vuosi vuodelta värikkäämpää ja epämuodollisempaa. Mustavalkoinen on aina muotia, kuten tässä Mirja Heinosen yllä. 0400 236 344 Pyydä tarjous! p. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 20