Hämäläinen vakuutteli, että liikuntatiloihin kulkemiseen yritetään etsiä toimiva ratkaisu. Kaisa, Sanni ja Elli Hellsténin isoäiti Leena Haavisto seurasi uskontotuntia, jolla käsiteltiin ihmisten ja eläinten suhdetta, muun muassa sitä, hyväksytäänkö eläinkokeet. Hän on ennekin vieraillut koululla. Samanlaisia tilaisuuksia on järjestetty aiemminkin, mutta ei muutamaan vuoteen. Teemapäivän suunnittelussa oli mukana koulun johtokunta, jonka toimintaan rehtori on ollut tyytyväinen kuluvana valtuustokautena. vsk Keskiviikkona 21. Vierailusta kannattaa sopia esimerkiksi sen opettajan kanssa, jonka tuntia haluaa seurata. Koulun johtokunta on kunnan työryhmä, johon puolueet asettavat edustajansa. Peruskoululaisten perheitä oli kutsuttu mukaan koulun arkeen Kodin ja koulun päiväksi. – Otamme sen kohteliaisuutena, jos joku on meistä kiinnostunut. Isätkin mukana koulun arjessa Vanhemmat saivat myös osallistua kouluruokailuun lastensa kanssa. Nykyaikainen uskontotunti vaikutti Haaviston mielesKouluruoka maistui vanhemmille tä mielenkiintoisemmalta kuin tunnit hänen omana kouluaikanaan. Terhi ja Juho Sumioinen valitsivat hernekeiton, kun toisena vaihtoehtona oli pinaattikeitto. Pasi Hämäläinen huomauttaa, että tapahtumien ulkopuolellakin koulun ovet ovat avoinna koulupäivisin. Koska koulussa ei ole vanhempaintoimikuntaa, johtokunta hoitaa myös kodin ja koulun välistä sekä oppilaiden vanhempien keskinäistä yhteistyötä. Rehtori Pasi Hämäläinen sai puhua loputtomiin liikuntatilojen käyttäjille koulun uusista lukoista. Tykkäsin kovasti tavasta, jolla opettaja suhtautui oppilaisiin. Poikala miettii, että häneltä taulun käyttö vaatisi totuttelua, sillä ulkopuolinen ei edes osaa kuvitella kaikkia sen käyttömahdollisuuksia. – Lapset ovat kotona kertoneet älytaulusta, joten oli kiva nähdä, minkälainen se on. Silloin suhtautuminen uskontoon oli tiukkaa, ja oppiaine tuntui pakkopullalta. Sen lisäksi tarjolla oli kananmunia, karjalanpiirakoita ja erikoisherkkuna pullaa. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 47 2012 62. ” Koulupäivisin ovet ovat aina avoinna.. – Kun minä olin koulussa, uutta olivat valkotaulut, joihin piirretään tussilla. Tosin opetus aina väistämättä häiriintyy, jos joku on luokassa. – Pyrin olemaan mukana lastenlasten elämässä mahdollisimman paljon. – Oli tosi hyvää, Terhi Sumioinen kehui. Pasi Hämäläinen ilahtui siitä, että koululle saapui äitien lisäksi paljon koululaisten isiä ja isovanhempia. Myös ekaluokkalainen Juho oli tyhjentänyt lautasensa viimeistä tippaa myöten. Terhi harmitteli, ettei Juhon isä päässyt koululle, koska pikkuveli oli kipeänä. Ekaluokkalainen Juho Sumioinen ja hänen äitinsä Terhi Sumioinen tykkäsivät hernekeitosta, karjalanpiirakoista ja pullista, joita tarjoiltiin perjantaina Kodin ja koulun päivänä, jolloin vanhemmat kutsuttiin tutustumaan koulun toimintaan. Haavisto on itse kirjoittanut ylioppilaaksi Kuhmoisten yhteiskoulusta vuonna 1967, joten vierailu tuntui hänestä nostalgiselta. Leena Haavisto asuu nykyään Kangasalla, mutta hänellä on vapaa-ajanasunto Kuhmoisissa. – Tämä oli herkullinen tilaisuus saada asiasta tietoa eteenpäin. – Vielä kun vieraat uskaltaisivat käydä niissäkin luokissa, joissa ei ole omia lapsia. – Oli tosi mukavaa nähdä tunti. marraskuuta 2012 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päivi Hotokka Äidit, isät ja isovanhemmat pääsivät perjantaina omin silmin katsomaan, mikä on älytaulu ja miten esimerkiksi matematiikkaa nykyisin opetetaan. Elina Poikala oli yksi vanhemmista, jotka tutustuivat älytauluun. Kodin ja koulun päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietettiin monessa koulussa jo syyskuussa, mutta Kuhmoisissa se päätettiin siirtää marraskuulle, koska samalle viikolle osui vanhempainilta. – On kiva näyttää silloin tällöin toimintaa vanhemmille, varsinkin nyt, kun koululla on paljon uutta tekniikkaa, Hämäläinen sanoo. – On kiinnostavaa välillä nähdä, mitä koululla tapahtuu. Uusi tekniikka tutuksi Koulun yläkertaan pystytetyssä kahviossa vanhemmilla oli mahdollisuus tavata opettajia, muuta henkilökuntaa, koulun johtokunnan jäseniä ja oppilaskunnan edustaja
marraskuuta. Kuhmoislainen Heljä Järvinen kiinnitti huomiota samaan asiaan naapurilehden yleisönosastossa: ”Jämsän Seudun verkkokirjoittelijat Nimettömät kirjoitukset alentavat kirjoittajaansa ovat usein syyllistyneet juuri tähän ikävään loanheittoon ja kunnianloukkauksen kriteerit täyttävään kirjoitteluun.” Jämsän Seudussa on sama käytäntö kuin Suur-Keuruussa oli, ja Kuhmoisten Kulttuuriyhdistyksen entinen puheenjohtaja Heljä Järvinen on saanut oman osansa Jämsän Seudun nimettömästä ja henkilöön käyvästä kirjoittelusta. – kuva Virpi Lampi Valojen korjaus ilahdutti Multian kunta vaati äskettäin paikallislehti Suur-Keuruulta anteeksipyyntöä, koska lehden nimettömissä nettikirjoituksissa arvosteltiin kunnan toimia. Sen kerran kun terveyspalveluita tarvitsee, ei sillä, löytyvätkö ne kymmenen vai 50 kilometrin päästä, ole suurempaa merkitystä. Se minkä varaan tulevaisuutta voi laskea on kesäasutus. Suur-Keuruu ei pyytänyt anteeksi, mutta esti villin kirjoittelun. Jospa päätoimittaja ryhtyisi nyt hommiin, jotta peukaloiden imeskelyä ei pystyisi harjoittamaan. Mielenkiinnolla seuraan päätoimittajan kirjoituksia. Kunnan menettely oli poikkeuksellinen, ja sellainen kääntyy helposti itseään vastaan, jos se tulkitaan sensuurihaluksi. Kuluneen viiden vuoden aikana Korhosen kauppiastalon myynnin vastustajilla on ollut kylliksi aikaa käydä läpi kaikki oikeusasteet ja sanoa sanottavansa. Asukasluku laskee tasaisella vauhdilla, väestön keski-ikä nousee samaa tahtia kalenterin kanssa, lapsimäärä laskee, ja samat puheenaiheet pyörivät vuodesta toiseen. Sen sijaan Kuhmoisten kirkonkylän ohittavalla tie 24:llä on kulkijoita vain 2 660 vuorokaudessa vuoden 2011 Maaseutumatkailun puolesta tilastojen mukaan. Toimivien tietoliikenneyhteyksien merkitystä ei voi liikaa korostaa nyt ja tulevaisuudessa. Vesistöjä meillä riittää ja täytyy vain toivoa, että vesi kuuluu suomalaisten kesäaikaiseen sielunmaisemaan vielä tulevaisuudessakin. 4-tien siirtäminen Päijänteen toiselle puolelle oli tietysti tappio Kuhmoisten kunnalle. Mihin menet Kuhmoisten kunta. Tärkeätkin kirjoitukset hukkuvat sellaisten kirjoitusten virtaan, jossa ei ole asiaa edes siteeksi. On aika jättää Jukka ja Sinikka Mäkinen rauhaan ja kiittää heitä siitä, että he ovat ottaneet huolehtiakseen vanhasta talosta.. Jämsänjokilaakson A-kilta ry järjesti kolme tapahtumaa seutukunnalla. Ja se joku ei muuten tule. Ei Järvinen ole ainoa, vaan naapurilehdessä on vuorollaan ja aina uudestaan käsitelty kaikki ne, jotka Kuhmoisissa jotakin tekevät. Murto ei ollut vielä edes saapunut paikkakunnalle. Selvää on, että laajakaistahanke tulee kohtaamaan jo tunnettuja ja vielä tuntemattomia haasteita, mutta niinhän se on kaikessa toiminnassa. Yksi syy vaatimukseen oli se, että Multian kunnanjohtajaksi juuri valittu Unto Murto kieltäytyi ottamasta virkaa vastaan, koska hänet oli reposteltu netissä niin perusteellisesti. Kyynikko voisi todeta, että mihinkäs kunta nyt menisi, mutta avataan tätä hieman. Erityistä kiitosta haluamme antaa poliisin edustaja Juha Mäntyselle, hän oli panostanut päiväämme erittäin kiitettävällä tavalla ja annilla, hänellä riitti aikaa olla mukana koko tapahtuman ajan. Päivittäin tarvittavia tietoliikenneyhteyksiä ei sen sijaan lähdetä etsimään mistään, tai äkkiä tarve loppuu kokonaan hakijan häviämisen myötä. Tästä lähin SuurKeuruu katsoo etukäteen, voiko kirjeet julkaista. Toki joitakin karttavia yksilöitä myös oli, mutta se ei laimentanut kokonaisvaltaista tunnetta siitä, miten lämmin vastaanotto oli. Kirjoittelun sanottiin pilaavan Multian mainetta. Kuhmoinen on upea paikkakunta, jossa yritetään kovasti – en hoksaa kuka imee peukaloita. Ensimmäinen pidettiin Kuhmoisten torilla torstaina, jossa olivat yhteistyökumppaneina Kuhmoisten kunta sekä Työvoimareservi ry. Päätoimittaja kyseli (KS 14.11.2012) ”ryhdytäänkö hommiin, vai imetäänkö peukaloita?” Päätoimittajan esimerkkiä Pälkäneen Laitikkalaa en tunne, mutta sen sijaan Tertin tunnen erittäin hyvin. Mielenkiintoinen kysymys lienee, tunnetaanko vapaaajanasukkaiden tarpeet, ja voitaisiinko niihin vastata nykyistä paremmin. Meitä ei lannista kyseiset asiat, mutta ihmetyttävät! Jatkossakin toimimme ja vaikutamme lähinnä paikkakunnallamme, mutta myös valtakunnallisesti. Jos haluaa helpon elämän, niin yksinkertaisinta on olla tekemättä mitään ja odottaa, että joku muu tulee sanomaan mitä tehdä. Jämsän tapahtumat, joita oli kaksi, järjestettiin Kulttuuriklupi Pokurassa perjantaina, jonne menevät suuret kiitokset tilojen vuokraamisesta Arto Niiraselle. Jos joku haluaa toimia Kauppamuseon hyväksi, rajoittukoot siihen. Ehdottomasti positiivisin kehitysaskel kuluneiden kahden vuoden aikana on ollut laajakaistahankkeeseen lähteminen. Tunnelma oli iloinen ja kaikki kiittelivät hyvästä työstä ja valojen tuomasta turvallisuudesta. Järjestävän yhdistyksen puolesta, Jari Haataja viestintävastaava Kiitoksia ja ihmetystä päihdetyön viikosta Iloiset Pukkalantien, Pajatien ja Myllykuja 24:n asukkaat kokoontuivat valojuhlaan 5. Helinä Keskinen Helsinki Valtakunnallista ennaltaehkäisevän päihdetyön viikkoa vietettiin viikolla 45. Liian usein nimettömyyden suojasta selvitetään tunnettujen henkilöiden hengenlahjoja, ilakoidaan kunnanhallituksen puheenjohtajan raskaudella tai jaetaan neuvoja siitä, mitä nimeltä mainitun opettajan tulisi loma-aikanaan tehdä. Saatiin viedä tärkeää tietoa positiivisella tavalla uteliaille ja jäi hyvä sekä lämmin tunne, kun useampien kommentit olivat sanoilla sanoen: ”Teette tärkeää ja hyvä työtä”. Vetoomukset hyvän nettietiketin noudattamisesta ovat kaikuneet kuuroille korville vuodesta toiseen. Syrjäkylällä valtiontien varressa asuvan, perheettömän mieshenkilön näkökulmasta laajakaistahankeen tulisi olla ensiavun ja hammashoidon ohella kunnallisten palveluiden ykköskategoriaa. Ymmärrän sen, että viisi vuotta sitten kiinteistön tulevaisuudesta oli eriäviä näkemyksiä. Vaikuttaa siltä, että hyvät tavat ovat kovin usein unohtuneet myös niissä Jämsän Seudun nimettömissä kirjoituksissa, joissa on käsitelty Korhosen kauppakiinteistöä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 21. Metsätaloudessa suurimmat kysymykset ovat muutaman vuosikymmenen välein esiin nousevat kysymykset metsänkasvatuksen suurista linjoista – aukkoa vai eri-ikäistä. Kiitos kuhmoislaisille sekä kunnan yhteistyötahoille, tästä on hyvä jatkaa teidän kanssanne. Mielestäni koskaan ei tuoda liiaksi esille päihdeja mielenterveystyötä! Yhtä kaikki yhdistyksemme voivat hyvin, ainakin mikäli sitä arvioidaan toiminnan määrällä ja laadulla sekä hyvällä yhteishengellä. Mutta tosiasiaksi jää, että Kuhmoisten kunnanvaltuusto on asian päättänyt, ja vielä niin yksimielisesti, että siitä ei edes äänestetty. marraskuuta 2012 2 KOLUMNI Sampo Keskinen LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 21.11.2012 Vesa Koivu Pohdin samaa kysymystä kohta pari vuotta sitten, ja nyt on sopiva hetki tehdä pieni välitilinpäätös. Metsä kasvaa edelleen, ja eiköhän kuhmoislaiselle puulle aina löydy osoite jostain suunnasta. Tämä tapahtuma onnistui hyvin, varsinkin kun otetaan huomioon, etteivät kuhmoislaiset juuri yhdistyksen ja viikon tapahtumasta tienneetkään. Ei käy Jämsän Seudun toimittajia kateeksi, kun he kerta toisensa jälkeen joutuvat tuhoamaan kuhmoislaisten kynäilemät viestiketjut. Juhlittiin korjattujen katuvalojen syttymistä 2–3 vuoden pimeyden jälkeen. Maatalousmaan määrä kivikoiden kainalossa on vakiintunut. Päätoimittajan mainitsema ”Mikkelin takana, keskellä peltoja” oleva Tertti on 5-tien varressa, jossa Ely-keskuksen mukaan kulkee 6 900 autoa vuorokaudessa. Ja niinhän se on, lehden toimitus on vastuussa nettisivuistaan. Alkutuotantoaloista ei ole seutukunnan pelastajaksi. Hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa, ettei media ollut ollenkaan yrityksistä huolimatta millään tavalla mukana! Selitys on varmaankin sama, kuin allekirjoittaneelle kerrottiin viikkoa aiemmin Ankkuri ry:n 1-vuotis synttärijuhlaan liittyen, eli meistä on kirjoitettu lähiaikoina! Ymmärtääkseni ”meistä” ei ole kirjoitettu aikoihin, vaan henkilöstä. Langaton vaihtoehto ei ole eikä tule olemaan ratkaisu siinä vaiheessa, kun siirretään suuria tietomääriä tai yhteyden laadulle asetetaan siirtonopeuden lisäksi muita vaatimuksia. Esimerkkinä ollut Tertti painii aivan omassa luokassaan, huomaahan sen jo liikennemääristä
Yrittäjänä olen talousasioista jotenkin perillä, mutta oman elinympäristön tuhoamista en ymmärrä. Palomiehet auttoivat hevoset ulos trailerista ja taluttivat ne kauemmas onnettomuuspaikalta. Henkilöauton ja kuljetusvaunun yhdistelmä oli tulossa etelän suunnasta, kun vaunu meni viideltä iltapäivällä nurin Karklahdenmäessä juuri ennen Kuhmoisten keskustaa. – Ensimmäisestä liikenteenohjaajasta siihen henkilöön asti, joka tuo viimeisen rikkoutuneen pyörän pois Iloiset toimitsijat tekivät parhaat endurokisat metsästä. Tulin ensimmäistä kertaa tänne aarniometsien ja jylhien maisemien keskelle, puhtaan kauniille Saaresjärvelle kesällä 1966. – Sillä on älyttömän iso merkitys, että yleisöerikoiskoe on kaikkien saavutettavissa. Uudelleen ehkä vuonna 2014 Endurokilpailun järjestämisessä tarvitaan toistakymmentä toimitsijaa, joilla on tehtävään lisenssi, kuten kilpailun johtaja, sihteeri tai turvallisuuspäällikkö. Enduron tukikilpailu on järjestetty Kuhmoisissa vuosina 2010 ja 2012. On helppoa arvostella esimerkiksi Talvivaaran tapahtumia, eteenkin täältä kauempaa. Tänä vuonna se oli JSMK, jonka kanssa homma toimi sujuvasti. Olavi Nordman Linnavuoren juurelta LUKIJAPOSTIA Kuhmoinen on toinen kotikuntani Lock-Wood esillä kunnanhallituksessa Vesa Koivu Jorma Fagerroos, Jofatekniikka Oy ja Jofage Ky ovat esittäneet, että kunta vahvistaisi, että 26.2.2001 sopimuksiin perustuva kilpailukielto on päättynyt. Parhaan kilpailun kunniakirja ja pronssinen ansiolevyke luovutettiin KuhMk:lle lauantaina. Ensi vuonna kilpailua ei ole luvassa, mutta vuodelle 2014 Juha Pohjonen antaa varovaista toivoa. Syyttäjä katsoo, että kirjoituksessa esiintyviä ylilyöntejä voidaan pitää vähäisinä, kun otetaan huomioon, että kunnan omaisuutta on myyty ja ostajana on ollut kunnanhallituksen jäsen. Samalla tavalla luotettavia apulaisia ovat olleet VPK, ensiapuhenkilökunta, radan aukaisijat, ruokailujen järjestäjät ja monet muut. Jokaisen meistä tulisi omissa toiminnoissaan kunnioittaa luontoa, sen monimuotoisuutta ja kauneutta. Ajanotto on vaativa laji Endurokilpailun järjestämisessä vaativinta on Pohjosen mielestä ajanotto, koska kilpailijoille on tärkeää saada oikea tulos. Kautta aikojen Kuhmoisten maine ja imago on perustunut jylhään luontoon, satoihin puhdasvetisiin järviin ja aarniometsiin. Kilpailun tuotto saatiin pääasiassa yli 200 kuljettajan osallistumismaksuista, jonkin verran myös käsiohjelman mainosmyynnistä. Hyvin hoidetut ulkoilureitit, mieltä rauhoittavat maisemat ja mukavat ihmiset ovat antaneet lisäarvoa vapaa-aikaani. Kuhmoisten moottorikerhon ja Jämsän seudun moottorikerhon yhteistyössä aikaansaama kilpailu oli tukikilpailu, jonka 10 000 euron tuotto lahjoitettiin Moottoriliitolle nuorten endurokuljettajien kansainvälisiä kilpailumatkoja varten. Jämsän Seutu on poistanut kyseiset kirjoitukset nettisivuiltaan. Suurimmalla osalla kilpailun ajanottajista ei ollut tehtävästä aiempaa kokemusta, ei ainakaan endurossa. Pelastuslaitoksen mukaan vaunussa olleet kaksi hevosta liikehtivät, jolloin vetoauto lähti heittelehtimään ja traileri kaatui. J u k k a M ä k i n e n o n 20.1.2012 pyytänyt poliisia tutkimaan, onko Jämsän Seutu -lehden internet-sivujen keskusteluissa loukattu Mäkisten kunniaa. Poliisi ei tutki Jämsän Seudun nettikirjoittelua Päivi Hotokka Kuin ihmeen kaupalla hevoset säilyivät vahingoittumattomina perjantaina tapahtuneessa onnettomuudessa, jossa hevoskuljetusvaunu kaatui kyljelleen 24-tiellä. Olli kirjoitti luontoreittien ja metsien hävittämisestä ja jopa tuhoamisesta. luku 7 pykälä ja 1. – Porukka on kuitenkin tullut koulutuksiin, vaikka vähän on pelottanutkin, Pohjonen kiittää. Aina täällä on metsätöitä tehty ja luonnon antimia hyödynnetty, ja niin pitää jatkossakin tehdä. Mutta kesäkuhmoislaisena ilmaisen mielipiteenäni, että nämä metsiin kohdistuvat vihanpurkaukset huolestuttavat ja surettavat meitä luonnossa liikkujia. ”On ymmärrettävää, että epäilyjä kaupan asianmukaisuudesta on syntynyt, vaikka mitään väärästä menettelystä ei ole osoitettukaan.” ”Kyseisenlainen kauppa herättää oikeutettua julkista keskustelua. Kiitos siitä Ollille. Etelästä tuleva liikenne ohjattiin onnettomuuspaikan ohi kiertotietä. Nämä kuljettajat olivat Kimmo Hurri, Mikael Miettinen, Joona Latostenmaa, Antti Kujanpää, Joni Kaivolainen, Dick Bergman ja Henry Olenius. Kun asiaa arvioidaan tätä taustaa vasten, voidaan väitteen esittäjän syyllisyyttäkin pitää vähäisenä.” Syyttäjä perustelee päätöstään mahdollisen rikoksen vähäisyydellä ja viittaa lakiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa, 1. marraskuuta 2012 Päivi Hotokka Suomen Moottoriliitto on valinnut Kuhmoisissa maaliskuussa järjestetyn endurokilpailun vuoden 2012 parhaaksi endurokilpailuksi. Jorma Fagerroos katsoo, että viivyttely Lock-Wood Teknologia Oy:n purkamisessa on perusteetta jatkanut Fagerroosin kilpailukieltoa ja aiheuttanut yhteensä 827 023 euron vahingon hänelle ja hänen yritystoiminnalleen. Mutta oman kunnan, seurakunnan ja naapurin toimien arvostelu vaatii todellista rohkeutta. momentti. Kunnanhallitus vastasi Fagerroosille, että kunta ei ole sellaisessa asemassa, että se voisi tai sen tulisi vahvistaa kilpailukieltojen päättyminen ja että kunta ei ole vahingonkorvausvelvollinen Jorma Fagerroosille väitetystä vahingosta.. Lisenssin haltijoita ei KuhMk:ssa ole monta, joten kilpailua varten tarvitaan yhteistyökumppani. Koska hevoset näyttivät hyvinvoivilta, ne lastattiin toiseen vaunuun, ja Kirjonurmen tallin henkilökunta kuljetti ne takaisin omistajalleen Hauholle. Kuljetusvaunu kuitenkin rikkoontui. Omat havaintoni ovat aivan samanlaisia. Kilpailua järjestämässä ollut KuhMk:n Juha Pohjonen sanoo, että onnistunut kilpailu perustuu pitkälti siihen, että toimitsijat ovat mukana innokkaasti ja iloisena. Kunta antoi paloaseman käyttöön kilpailukeskukseksi, ja kilpailun tuomisen lähelle kunnan keskustaa hyväksyivät nekin naapurit, jotka eivät moottoriurheilua harrasta. Nykypäivän puunkorjuun tavoista huonosti perillä olevana en ota enempää kantaa siihen, mistä ja millä tavoin on oikeus metsiä kaataa, kantoja repiä ja ojia kaivaa. Satamassa pidetty yleisöerikoiskoe oli yksi niistä tekijöistä, joiden vuoksi Kuhmoisissa maaliskuussa järjestetty endurokilpailu viehätti katsojia ja kuljettajia. Onnettomuudessa ei ollut osallisena muita autoja, eivätkä myöskään vetoauHevoset ehjinä kaatuneesta kopista tossa olleet ihmiset loukkaantuneet. Valtatie 24 oli jonkin aikaa suljettuna liikenteeltä, kun yhdistelmä oli onnettomuuden jälkeen poikittain tiellä. – kuva Vesa Koivu Kunnan luonnonkauneus, rauhallinen elämänrytmi ja ainutlaatuiset ulkoiluja retkeilymahdollisuudet ovat antaneet minulle Stadin kundille mahdollisuuden nauttia puhtaasta luonnosta ja kiireettömyydestä. Tällaista vaikeasti arvioitavaa kauppaa koskevassa keskustelussa syntyy helposti vääriäkin arvioita sisältäviä väitteitä ja ylilyöntejä. Luonnossa kulkeminen ja maisemasta nauttiminen on meidän kaikkien etuoikeus. Pohjosen mukaan kilpailu uskallettiin järjestää toista kertaa juuri siksi, että moottorikerholaiset saattoivat luottaa kaikkien yli sadan toimitsijan saapuvan paikalle ja tekevän tehtävänsä, jopa enemmänkin. Vesa Koivu Kihlakunnansyyttäjä Pentti Hiidenheimo Keski-Suomen syyttäjänvirastosta on 9.11.2012 tehnyt päätöksen, että esitutkintaa ei toimiteta Jukka ja Sinikka Mäkisen tekemän tutkintapyynnön johdosta. Järjestäjinä ei ollut pelkästään moottoriurheilusta kiinnostuneita, vaan esimerkiksi myös naisvoimistelijoita, suunnistajia ja yleisurheilijoita. 10 000 euron avustus helpotti seitsemän nuoren suomalaisen kuljettajan osallistumista MMja EM-osakilpailuihin muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa. Kirjoituksissa on arvosteltu 4.2.2008 tehtyä kiinteistökauppaa, jolla Kuhmoisten kunta myi Korhosen kauppana tunnetun Muistolanimisen kiinteistön Mäkisille. Kuluneiden 46 vuoden aikana on moni asia parantunut, mutta olen havainnut myös ikävää kehitystä, etenkin luontoa ja sen monimuotoisuutta vastaan. Liikun luonnossa aktiivisesti, niin kesällä kuin talvella, metsissä ja järvillä, jalkaisin ja suksilla, joskus myös polkupyörällä. Liiton mukaan Kuhmoisten kilpailu oli hiukan erilainen kuin muut Suomessa järjestetyt endurokilpailut, ja kaikki siitä saatu palaute oli myönteistä. Palomestari Juha Lahtinen kertoo, että hevosten pelastaminen kaatuneesta trailerista sujui palomiehiltä hyvin. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 21. Mikäli järjestelyihin ilmoittautuu riittävästi vapaaehtoisia tekijöitä, kilpailu saattaa toteutua. Se mikä aktivoi minut tähän jupinaan, on asia josta kaimani Olli murisee. – Kun porukka toimii, kuljettajien kokemus kilpailusta on hyvä
Etsinnässä on tänäkin vuonna kuhmoislainen 14– 19-vuotias nuori, tsemppari, joka osallistuu vapaaehtoistoimintaan ja kannustaa myös muita toimimaan. Tänäkin vuonna tapahtumaan osallistuvat parikymmentä yrittäjää pitävät ovensa avoinna iltaan asti ja tarjoilevat pientä purtavaa sekä arpalippuja. marraskuuta. Tsemppaja taas on aikuinen, joka kannustaa ja tukee nuoria näiden toimissa, mutta ei tee asioita näiden puolesta. Avajaiskahvit tarjoamme 10.1.2013. Ohjelmassa on edellisvuosien tapaan myös vuoden parhaiten palvelevan liikkeen äänestys. – Eikä ehdokkaan tarvitse toimia missään järjestössä, vapaamuotoisessa kaveriporukassa toimiminen käy yhtä hyvin, Satu Alenius tarkentaa. Kuhmoisten Martat tarjoavat kirkkokahvit srk-kodissa. Kaavaa vastustivat vihreät sekä erityisesti Saarijärven ja Keuruun edustajat. Salkkarit pitää aina katsoa. 1. Toritie 38 B ke 21.11. ke 12.12. Rippikouluun otetaan v. Gideonien kirkkopyhä, kirkkokahvi srk-kodin 7. Pelaillaan pelejä, biljardi on tosi suosittua. Vesa Koivu Nuorten Keski-Suomi ry palkitsee vuosittain aktiivisia nuoria ja nuorten taustalla toimivia aktiivisia aikuisia. Tänä vuonna yrittäjien ja kunnan joulunavausiltaa vietetään ensi viikon perjantaina 30. klo 19. vaihemaakuntakaava hyväksyttiin Nuoriso-ohjaaja Satu Alenius tarkastelee Kuhmoisten nuorisotalolla, miten uuden tuhannen palan palapelin kokoaminen on alkanut. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 21. Mitä useammassa liikkeessä lipukkeen täyttää, sitä suuremmat mahdollisuudet on voittaa illan lopuksi pidettävissä arpajaisissa. klo 13. Satu Aleniuksen sähköpostiosoite on satu.alenius@ kuhmoinen.fi Nuoret ovat ihania Nuoriso-ohjaaja Satu Aleniuksen työ on iltapainotteista, ja usein illat kuluvat nuorisotalo Kuhnulla, jota myös Nuokuksi kutsutaan. 3. Apunaan hänellä on Anna Juurikka, joka aloitti työt viikko sitten maanantaina 12. Ovatko Juuret syvällä juureni lujassa maaperässä ja oikealla kasvupaikalla. Näin on joskus myös elämä. Illan alkajaisiksi jouluvalot sytytetään ja kehittämisasiamies Arto Kummala pitää kunnan puheenvuoron. Aika ei pysähdy, kerran se jokaisen kohdalta on ohi. marraskuuta 2012 4 VIIKON NIMET HARTAUSKIRJOITUS Eila Carlson KOULURUOKA Ilosanoman ilta To 22.11.-12 klo 19.00 Eino ja Anneli Santala TERVETULOA Helluntai srk Toritie 44 Kotiseurakuntasi kutsuu Sinua, olet sydämellisesti tervetullut mukaan tilaisuuksiin ja toimintaan! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu tuomiosunnuntaina 25.11. Monesti myös entiset nuokkulaiset, jotka ovat lähteneet opiskelemaan, käyvät moikkaamassa Kuhmoisissa käydessään. Kunta ja seurakunta järjestävät nuorille monenlaista toimintaa, jossa nuoret itse pääsevät tekemään. – Ja ehdokkaiden tulisi olla sillä tavalla esimerkillisiä, etteivät törttöilisi ihan mahdottomasti. Pääsiäisviikon näytelmän aloitustilaisuus kirkossa ti 27.11. Palvelemme uudessa osoitteessa Toritie 52 (entiset Nordea-Pankin tilat) maanantaista 26.11. Oletko muistanut ilmoittautua vuoden 2013 rippikouluun. Silloin sen irrottaminen on vaikeaa. Uutena myymälänä mukana on Kuhmoisten Kädentaitajat. Kirkkoherranvirasto ja seurakunnan taloustoimisto ovat suljetut muuton takia 21. Lisätietoihin vastaa pastori Mira Kivilahti 040 517 3157 tai mira.kivilahti@evl.fi. Muistelen rukoilevaa äitiäni, joka sai voiman vaikeaan elämänkohtaloonsa Jumalalta. SDP:n ryhmässä mielipiteet jakautuivat, samoin vasemmiston ryhmässä. klo 10. Myyntipaikat ovat myyjille ilmaisia. Tapahtuman kestoa on lyhennetty kolmesta tunnista kahteen, jotta myös lapsiperheet jaksavat odottaa arpajaisiin asti. 1000 palan palapeli on tekeillä, ja viimeksi minulta pyydettiin, että ruvettaisiin askartelemaan joulukortteja. – 23.11.2012. kirkossa klo 10. Kunta tarjoaa pikkujouluglögit Kuhmolassa, ja kiertävä puuronkeittovuoro on Irma Kalliolla Tarinatalossa. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Jaakko Jyrki Kivisaari Harmoisista 85 v. Tapahtumaa odotetaan pitkin syksyä, koska samanlaista ei ole missään Joulunavauksessa tunnelma tiivistyy muualla. Juuret kuitenkin elävät juuri pimeässä, vahvassa maaperässä noustakseen entistä lujempina uuteen kasvuun valon koittaessa. Vihreät esittivät turvetuotantoalueiden poistamista kaavasta. ke 5.12. ja 28.11. Perhekahvila srk-kodissa ke 21. Nykyisen mallin mukainen joulunavaustapahtuma järjestetään nyt neljättä kertaa. Annika Kariuki, huilu, Hannele Erola, urut ja piano, Mira Kivilahti, puhe. Toivoisin voivani omalta osaltani jättää multaan sellaiset juuret, jotka pysyvät lujasti paikoillaan Jumalan rakkaudessa ja armossa jälkipolvia varten. Kukkapenkkejä työstettäessä ja kasvien paikkoja vaihdettaessa tapaa joskus yksilön, joka on juurtunut hyvin tiukasti ja syvälle. Vuodet tuntuvat kuluvan aina vain nopeammin iän myötä. – Muistakaa sitten kirjoittaa hyvät perustelut, että ehdokkaanne pärjää valinnassa. adventtisu 2.12. Äänestyslipukkeet palautetaan torille. adventin musiikillinen iltakirkko su 2.12. klo 18. Viime vuonna vuoden tsemppari Kuhmoisissa oli Arttu Kaunistoinen ja nuoria tukeva aikuinen Arthur Heickell. Kuhmoisten Sanomat ilmestyy loppuvuonna 2012 seuraavasti: ke 28.11. Kerran vuodessa Nuokulle leiriydytään ja vietetään siellä koko yö, silloin mukana saattaa olla 40 nuortakin. Järjestelytoimikuntaan kuuluva yrittäjä Eija Heinonen on ilahtunut siitä, että vapaa-ajanasukkaitakin näkyy joulukadulla entistä enemmän. Muistelen mummojani, herttaisia ja elämän raskaan työn uuvuttamia, rukoilevia ihmisiä. – Meidän nuoriso on tosi ihanaa, Satu Alenius kertoo. Toritien liikkeiden lisäksi ihmeteltävää ja ostettavaa on torille pystytettävillä myyntikojuilla. – Kyllähän pientä hölmöilyä esiintyy, mutta se menee ohi, eiköhän sitä ole esiintynyt kaikissa ikäluokissa. Eija Heinonen huomauttaa, että yksi tapahtuman tarkoituksista on tuoda esiin paikallisten liikkeiden valikoimaa. Vaihekaava lähtee nyt vahvistettavaksi ympäristöministeriöön. Missä on se voima, joka kestää kaikki aikojen vaihtelut. Luonnonsuojelualueita 36 kappaletta, niiden pinta-ala on 5 677 hehtaaria. tänään kalapyörykät, perunat, salaatti to lasagne, salaatti pe hernekeitto, pannari ma jauhelihakastike ja spaghetti, salaatti ti mannapuuro, mehukeitto, sämpylä, leikkele ke broilerin paistileike, currykastike, riisi, salaatti tänään Hilma to Silja, Selja pe Ismo la Lempi, Lemmikki, Sivi su Katri, Kaija, Katja, Kaisa, Kati, Kaarina, Kaisu, Riina, Katariina, Katriina ma Sisko ti Hilkka ke Heini, Kaisla Kuhmoisten Sanomat Keski-Suomen kolmas vaihemaakuntakaava hyväksyttiin maakuntavaltuustossa äänin 48 puolesta, 11 vastaan, kolme tyhjää. Muistelen isääni, joka viimeisinä kovan sairauden runtelemina vuosinaan pyysi aina laulamaan mielivirsiään. – Istutaan yhdessä ja jutellaan. Ehdotukset vuoden tsemppariksi ja tsemppajaksi tehdään kunnan nuoriso-ohjaaja Satu Aleniukselle, mieluiten sähköpostilla, mutta kortti ja kirje käyvät yhtä hyvin. Lainvoimaisessa maakuntakaavassa on lisäksi 7 000 hehtaaria turvetuotantoon soveltuvia alueita ja 12 900 hehtaaria suojeluarvoja omaavia alueita. Niin pitkälle kuin tiedän vanhemmistani ja esivanhemmistani heidän elämänsä maaperät inhimillisesti katsoen ovat olleet hyvin vaatimattomat. Koululla tapahtuu paljon muutakin kuin pakolliset oppitunnit, ja yhdistystoiminta on vilkasta. Päivi Hotokka Joulukadun avajaiset keräävät vuosi vuodelta enemmän väkeä Toritielle ensimmäistä adventtia edeltävänä perjantaina. Kyselen, missä on elämäni juuret. 1998 tai sitä ennen syntyneitä. Juureni pitäisi olla lujassa. Siellä on ollut paljon puutetta, sairautta ja monin tavoin raskasta taivalta. taivaassa ke 21.11. On VPK, partio, moottorikerho, naisvoimistelijat ja nuorisoseurat, jälkimmäisistä tosin taitaa löytyä ennemminkin tsemppaajaVuoden 2012 tsempparia etsitään ikäluokkaa. – Ja jos tavataan, minua voi myös nykäistä hihasta, Alenius lupaa. Täytettyjen arpalipukkeiden määrästä päätellen yleisöä on aiempina vuosina ollut liikkeellä useita satoja. Päijälän päivätuokio Hilja Huokosella os. Tervetuloa mukaan näytelmän tekoon! Messu kirkossa 1. – Kunnan elinkeinoelämälle on merkittävää, että joululahjoja, myös lahjakortteja, ostettaisiin paikallisilta yrittäjiltä. marraskuuta. Nuokku on varsin suosittu, ja iltaisin siellä käy ehkä parikymmentä nuorta tai varhaisnuorta. Keskustan ryhmäpuheenvuorossa kaavaesitystä kannatettiin, myös kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset olivat kaavan takana. klo 10–12. Ilosanomapiiri 7. Vaihekaavaan merkittiin yhdeksän tuulivoimapuistoa, joiden pinta-ala on yhteensä noin 83 neliökilometriä. ke 19.12.. lähtien. klo 18. Turvetuotantoon soveltuvia alueita on 155, ja niiden pinta-ala on 7 100 hehtaaria. Kovaa työtä, tiukkaa toimeentuloa. Tiedän kuitenkin, että siellä uskottiin Jumalaan, rakastettiin isänmaata, kunnioitettiin hyviä tapoja ja arvoja. Raamattupiiri Päijälän rukoushuoneessa to 22.11. kirkossa klo 18. Mervi Korkeala Keuruun edustajana esitti turvetuotantoalueiden poistamista sekä tiukempia vesistönsuojelumääräyksiä. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita on 38 ja ne ovat kooltaan 4 534 hehtaaria. taivaassa. – Tällä kertaa päätettiin pyytää yleisön apua, kun vuoden 2012 tsemppariehdokkaita mietitään, Kuhmoisten kunnan nuoriso-ohjaaja Satu Alenius kertoo. Syksy on pimeä, synkkä ja harmaa. Vähän iloa – paljon vaivaa
Apteekkari Terttu Aho kertoi rohtoyrteistä viime lauantaina Kotiseutuyhdistyksen väelle.. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 21. marraskuuta 2012 Vesa Koivu Yli viisikymmentä isää, äitiä ja isovanhempaa oli saapunut kuuntelemaan ja kannustamaan, kun lapset esittivät ohjelmaa musiikkileikkikoulun syysjuhlassa, jota vietettiin Kuhmolassa viime keskiviikkona 14. Nokkahuilujen tukemana he virittivät vielä Syyssoiton ja Puukenkätanssin . Yhdistys varautui käyttämään tähän tarkoitukseen 1 500 euroa. marraskuuta. – Monet uskovat tuntevansa kamomillasaunion, Matricaria chamomillan , mutta aika usein se sekoittuu vähän samannäköiseen saunakukkaan, Matricaria perforataan . Ukulele on sopivan kokoinen soitin muskarilaisen käteen. – Vanhemmat ovat sitä toivoneet. Vuoden 2013 toimintasuunnitelman osalta kokousväkeä puhutti eniten osallistuminen ensi syksyn Euroopan rakennusperintöpäivään. Myrkyllinen on myös kivikkoalvejuuri, Dryopteris filixmas , se kuuluu saniaisiin, ja sitä on käytetty leveän heisimadon lähdettämiseen. – Kiitos kaikille lapsille ja vanhemmille! Kuhmoinen on ihana paikkakunta, ei tunnu työltä ollankaan, kun saa tulla tänne, musiikinopettaja Sirkka Olkkonen kiitteli tilaisuuden päätteeksi. Jämsänjokilaakson musiikkiopiston musiikkileikkikoulun Kuhmoisten sivutoimipiste toimii normaalisti Nuorisotalolla. Nykyaikaisissa lääkkeissä saattaa olla sama vaikuttava lääkeaine kuin rohdoissakin, mutta lääkkeessä se on saatettu turvallisesti käytettävään muotoon. Yleisökysymysten jälkeen tilaisuus jatkui Kuhmoisten Kotiseutuyhdistyksen syyskokouksena. Sitten oli vielä hyppelyä, pyörimistä ja rytmikästä taputtamista musiikin tahdissa, kun lopuksi leikittiin piirileikkiä Tule torille . Musiikinopettaja Sirkka Jolkkonen ohjasi ja kannusti nuoria musikantteja musiikkileikkikoulun syysjuhlassa Kuhmolassa 14. Muskarilaiset juhlivat Kuhmolassa Vesa Koivu Kolmisenkymmentä henkilöä oli saapunut Kuhmoisten kirjastolle kuuntelemaan, kun apteekkari Terttu Aho kertoi rohtoyrteistä ja niiden käytöstä viime lauantaina 17. marraskuuta. marraskuuta. Toiminnalla tuetaan lapsen kasvua ja kehitystä musiikin keinoin, siis laulaen, loruillen, liikkuen, soittaen, kuunnellen ja jopa improvisoiden ja säveltäen. – Ympäröivä luonto on meille valtava rikkaus, ja yrtit ja rohdoskasvit ovat osa sitä, apteekkari Terttu Aho päätti esityksensä ja lisäsi, että mustan kissan nahka kuuluu edelleen apteekkituotteisiin, sen avulla lievitetään iskiasja reumavaivoja. Veteen sekoitettuna pellavan siemenet erittävät limaa, ja seosta käytetään ummetuksen hoitoon. Jaakko Heinämäki jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana ja hallituksen erovuoroiset jäsenet valittiin uudelleen. Kamomillasauniosta Terttu Aho rohtoyrteistä Kotiseutuyhdistyksen kokouksessa käytetään sen mykeröt, ja niillä on haavojen tulehdusta ehkäisevää vaikutusta. Opettaja Sirkka Jolkkosen iloisessa ohjauksessa pienet 3–4-vuotiaat aloittivat illan esittämällä Täti Moonikan , Pekka osti makkaran ja Pikku Papu puutarhurin . – Pellava, Linum usitatissimum , on kaunis kasvi viljellä. Lapset soittivat pientä kitaraa muistuttavaa ukuleleä ja lauloivat: Naamas on kaunis kuin nuori nauris . Esitelmöitsijä muistutti kuulijoita siitä, että monet rohdoskasveista ovat hyvinkin myrkyllisiä, eikä niistä sellaisia sovi ryhtyä omin päin kokeilemaan. Ei tunnu työltä ollenkaan Yllätysvieraana esiintymään saapui myös vanhoja muskarilaisia viuluineen opettajansa Risto Valoahon kanssa. Kirjaston galleria on osoittautunut myös hyväksi luentotilaksi. Leikkikoululaisten ryhmässä on 5–10 lasta, ja kerran viikossa järjestettävä tunti kestää 30–60. Juhla piristää hiljaista marraskuuta, ja joulun aika tuo omat kiireensä, Sirkka Olkkonen kertoi. Sianpuolukalla, Arctostaphylos uva-ursilla , on myös antiseptisia ominaisuuksia, ja sitä on käytetty virtsatietulehdusten hoitoon. Musiikkipajalaiset ja soitinryhmät esittivät Mato ahmii , Syksy soi ja Paljon on lapsia maailmassa . Neilikkaöljy on myrkyllistä. Apteekkari Terttu Aho kertoi, että monet lääkkeet on kehitetty rohdosyrttejä tutkimalla. Jämsänjokilaakson musiikkiopisto Opiston musiikkileikkikoulu toimii Jämsässä, Jämsänkoskella, Kuhmoisissa ja Länkipohjassa. Reipas yrittäminen, totiset naamat ja onnistumisen jälkeinen hymy saivat yleisöltä ansaitut suosionosoitukset. Välimeren korkeudella kasvava rosmariini, Rosmarinus officinalis , on tuttu kölninvedestä, ja yrttiä on perinteisesti käytetty reumatismin hoitoon. Muskarin lukukausijuhla järjestettiin tällä kertaa hyvissä ajoin marraskuussa. Neilikkapuista saatavalla neilikkaöljyällä on turruttava vaikutus, ja sitä on käytetty muun muassa hammaskipua lievittämään
Lähinnä LänsiArmeniassa kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa armenialaista tapettiin julmasti, ja sen museo esittelee järkyttävästi. Siihen päättyi myös retki Kaukasukselle, enää oli jäljellä paluu Varsovan kautta Helsinkiin ja sieltä Kuhmoisiin. Tervetuloa! Johtokunta Eero Ikonen Ennen Jerevania poikkesimme Garnissa, jossa on roomalaisajalta peräisin oleva auringon temppeli. Hokkalanperää ollaan nyt muutamassa asunto-osakeyhtiöksi, ja kunnanhallitus hyväksyi esitetyn yhtiömuodon vaihdon. Artashat on se paikka, josta kristinusko lähti leviämään. Haemme sinua, jolla on positiivinen, jämpti ja ahkera ote työntekoon. vuotuiseen tilaisuuteen keskustelemaan kaavoituksesta ja alueiden käytöstä. Työttömyys on korkea, virallisesti 7 %, mutta todellisuudessa 27 %. edustajikseen tapaamiseen luottamushenkilöt Kimmo Malinin, Veikko Mattilan, Silmu Sarvalan, Pentti Huokosen, Ossi Simolan ja Mira Jokisen sekä viranhaltijoista Anne Heusalan, Matti Lerssin, Markus Virolaisen, Arto Kummalan ja Marja-Leena Rajalan. Tervetuloa! MAAKUNNAN AKTIIVISET TOIMIJAT PALKITAAN JÄLLEEN -haussa vuoden 2012 Tsempparit ja Tsemppaajat Etsimme siis: Kuntamme Nuorta toimijaa eli Tsempparia, joka on 14 – 19-vuotias aktiivinen nuori, joka osallistuu monenlaiseen vapaaehtoiseen toimintaan ja kannustaa myös muita toimimaan sekä edistää nuorten asioita omassa elinpiirissään. Toinen mielenkiintoinen vierailukohde Jerevanissa oli Armenian Genocide Museum, Kansanmurhamuseo, jossa kerrotaan niistä kauheuksista, joita turkkilaiset tekivät 1894–1895 ja 1915–1923. Noin miljoonan asukkaan kaupunki on keskustaltaan aika hyvässä kunnossa, mutta laitakaupungit ovat köyhempiä ja rähjäisempiä. Haemme nyt palvelukseemme Kuhmoisten tehtaalle Hitsaajia sekä CNC-Koneistajia isoille työstökoneillemme Haemme Kuhmoisten tehtaallemme hitsaajia vakituiseen työsuhteeseen pääsääntöisesti ruostumattoman ja haponkestävän teräksen hitsaukseen. Kaupungin lähellä on Khor Virapin luostari, jonne Grigori toi kristinuskon 301. Sieltä löytyi myös Tarja Halosen istuttama puu. Osmo, Sipi ja Nadja onnistuivat saaman häneltä siunauksen. Maa halkesi ja siitä nousi katedraalin ensimmäinen pilari. Sunnuntaina 14.10.2012 oli Jeravanin 2794-vuotispäivä. Se on perustettu 200 ennen ajanlaskumme alkua ja oli Armenian pääkaupunki vuoteen 200. Uuden yhtön nimeksi tulee Asunto-osakeyhtiö Kuhmoisten Hokkalanperä. Jeravanissa vierailimme Matenadaran-museossa, jonne on koottu hieno kokoelma vanhoja kirjoituksia, vanhimmat 5. Jerevan 2794 vuotta Onnistuimme myös näkemään katalykosin, kun hän käveli pyhien miesten saattamana asunnoltaan katedraaliin siunaten ihmisiä. Oppaamme oli järjestänyt sinne ihan meitä varten paikallisen naiskvintetin laulamaan perinteisiä armenialaisia lauluja. Juhlallisuudet loppuivat kymmenen aikaan illalla ilotulitukseen. Yritys toimittaa alihankintana korkealaatuisia tuotteita konepajateollisuuden johtaville yrityksille sekä työvälineitä ja muotteja lentokoneteollisuudelle. Hän luetteli sujuvasti kaikki viimeaikaiset presidenttimme aina Sauli Niinistöön asti. Koko kaupungin keskusta oli suljettu liikenteeltä, oli konsertteja ja muuta sellaista. Kuhmoisten kunta omistaa 35 prosenttia Kiinteistö Oy Hokkalanperästä, joka on vapautunut 24.11.2011 asuntotuotantolakien säännöksistä ja rajoitteista. Tarjoamme valitulle henkilölle mielenkiintoisen tehtävän laadukkaiden tuotteiden parissa sekä osaavan henkilöstön tuen. Käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. Kun kristinuskosta tuli Armeniassa vuonna 301 ensimmäisenä maailmassa valtiouskonto, pakanalliset temppelit ja Auringonpyhimyksen patsas tuhottiin. vuosisadalta. Edjmiatzin tarkoittaa ”ainoan pojan tuleminen maahan”. Kansanmurhan muisto Armenian pääkaupunki Jerevan sijaitsee vuorten välisessä laaksossa 700–900 metrin korkeudella. Lattiassa olevassa mosaiikissa on kreikankielinen, ilmeisesti orjien tekemä, kirjoitus: Olimme tekemässä töitä, olimme tekemässä töitä, mutta emme saaneet mitään – ei edes kalaa. Koneistajilta odotamme kokemusta isojen kappaleiden työstämisestä. Mira Jokinen totesi itsensä yhteisöjääviksi ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Uhrien muistoksi on istutettu metsä, ja aivan museoalueella on julkisuuden henkilöiden istuttamia hopeakuusia. Sähköpostiotsikkoon merkintä ”Hitsari” tai ”Koneistaja”. vuosisadalta. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 21. 044 7770 639 ja koneistus, Ville Koivuniemi, p. Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8.00 – 20.00 Meteco Oy:n tuotantojohtaja Petteri Kiiskinen, p. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat. marraskuuta 2012 6 KOKOUKSET AVOIMET TYÖPAIKAT Meteco Oy on suomalainen konepajayritys, jolla on tehtaat Karstulassa ja Kuhmoisissa, myyntitoimisto Jyväskylässä sekä suunnittelutoimisto Tampereella. Kuhmoisten kunnanhallitus nimesi maanantaina 19.11. Edjmiatzin on Armenian koptilaisen kirkon pääpaikka, jossa myös heidän ”paavinsa”, katalykos, asuu. 044 7754 621. Toritie 34 A. Garnissa tapasimme myös kansallisasuun pukeutuneen miehen, joka myi CD-levyjään. Tarinan mukaan Grikori sai näyn, jossa Jeesus laskeutui taivaasta kultaisen vasaran kanssa ja löi sillä maahan merkiksi katedraalin paikasta. Tervetuloa mukaan eri rooleihin ja tehtäviin! Kuhmoisten seurakunta Kuhmoisten Työväenyhdistys ry:n SYYSKOKOUS pe 30.11. Alue on kärsinyt pahasti maanjäristyksistä 1400luvulla, mutta temppeli on restauroitu. Kunnanhallitus hyväksyi Kuhmoisten kunnan ja Keuruun kaupungin välisen maaseutuhallinnon ostopalvelusopimuksen. Työllistämiseen haetaan lisää rahoitusta. 044 7367 825. Ehdotukset ja perustelut 6.12.2012 mennessä Satulle satu.alenius@kuhmoinen.fi. Arvostamme piirustuksenlukutaitoa sekä mig-mag ja tig-hitsauskokemusta. Suomen Punaisen Ristin Kuhmoisten osaston SYYSKOKOUS pidetään to 29.11.2012 klo 18.30 Nesteen yläkerran kokoustilassa, Toritie 64. Hallitus kokoontuu ennen kokousta klo18.00. klo 19.00 Iltaruskon kerhohuoneella. Tervetuloa! Hallitus Kuhmoisten Kehitysvammaisten Tuki ry:n SYYSKOKOUS to 29.11.2012 klo 17.00 Kunnanvirastossa valtuustosalissa os. Heidenhein ohjelmoinnin osaaminen luetaan eduksi. Kuhmoisten Työvoimareservi ry hakee KeskiSuomen ely-keskukselta rahoitusta Työ Kuhtuu -hankkeelleen myös vuosiksi 2013–2014. Siellä oli myös osittain restauroituna roomalainen sauna 3. Erikoista oli se, että hän puhui selvää suomea ja kertoi opetelleensa kielen sanakirjan avulla. Turkkilaiset kiistävät yhä tänä päivänäkin koko kansanmurhan, ja siksi maiden välillä ei ole diplomaattisuhteita. Johtokunta klo 18.00. Saunan restauroinnin on kustantanut Amerikan armenialainen henkilö. Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoivomuksineen 30.11.2012 mennessä osoitteeseen petteri.kiiskinen @meteco.fi. Sittemmin Grigorista tuli ensimmäinen patriarkka. Hän ei suostunut palvomaan pakanallisia jumalia ja riitaantui Thrad-kuninkaan kanssa ja joutui 6 metriä syvään tyrmään kolmeksitoista vuodeksi. klo 18.00. Itse palkitsemisjuhla tullaan järjestämään tuttuun tapaan viikolla 10 maaliskuussa 2013. Tervetuloa! Johtokunta Keskustan Kuhmoisten paikallisyhdistys ry:n SYYSKOKOUS 28.11.2012 klo 19.00 paloasemalla. Luys-kvintetti, joka esiintyi meille Garnin temppelissä. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo 16.30. Keskipalkka koko maassa Vanhoilla kristillisillä seuduilla Kuhmoisten miehet Kaukasuksella, osa 5 on vain 200 euroa kuussa, ja minipalkka 60 euroa kuussa. Tsemppaaja ei tee asioita nuorten puolesta, vaan auttaa ja uskaltaa antaa nuorille vastuuta ja luottamusta. ja 6. Kunnanhallitus puoltaa hakemusta. Nuorten tukijaa eli Tsemppaajaa, joka on aikuinen ja kannustaa nuoria itse yrittäämään ja tekemään sekä suhtautuu nuoriin ja heidän ideoihinsa avoimen rakentavasti. Palveluksessamme on yli 100 ammattilaista ja Meteco Oy on ISO 9001, ISO 14001, ISO 18001 ja EN 3834-2 sertifioitu. MONENMOISTA TOIMINTAA PÄÄSIÄISVIIKON KIRKKONÄYTELMÄN alkutapaaminen kirkossa 27.11. Yhteyshenkilöt: hitsaus, Mauri Tuovinen, p. – kuva Eero Ikonen Vesa Koivu Keski-Suomen ely-keskus, Jämsän kaupunki ja Kuhmoisten kunta kokoontuvat 29.11
Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,85 e . Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 __________________________________ LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. alk. 11,90 LED LENSER valaisimet alk. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 49,90 AmPro-työkalut ja hylsysarjat tarj.hinnoin ENSTO-sähköasennustarv. 1 500 tuotetta, esim. Olli Hiltunen Haikupohjantie 166 P. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 040 587 7830 __________________________________ Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiuspuoti p. Kahvipannu kuumana klo 10-13. KEURUUN TORI KLO 9-18 Tervetuloa ostoksille, myymälässämme n. 49,90 Digit. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Ilmoitusja tilausasiat, ilmoitusvalmistus, markkinointi toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 Aurinkokennot ja tarvikkeet tarj.hinnoin Aurinkovalaisimet pihaan UUTUUS alk. Juuriluutia, saunavihtoja ym. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 020 730 4040 Fax 014 712 951 Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040 700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18, Kuhmoinen 0400 742 310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 21. 24,90 Nyt aito IHMELIIMA tarj.hintaan Juottimet ja juotosasemat alk. klo 13 Kuhmolassa. Tilaushinnat 2012 (kotimaa) (sis. Ark. Hp. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. 29,90 Airam-hehkulamput PIENI ERÄ Teollisuusloistevalot IP65 alk. 0400 852 532 __________________________. Lähtö * Vehkajärveltä klo 7.30 * Kuhmoinen klo 8.00. Ku h m o l a s s a p e 23.11. 19,90 Juottimet ja juotosasemat alk. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Kotim. Verenpaineen mittaus klo 10-11.30. PERUNAA säkeittäin sopivasti. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia Irja Tervala 0400 131170 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. tarj.hinnoin Asennus ja maakaapelit tarj.hinnoin Digitaaliset yleismittarit alk. 050 55 66 860. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. 040 536 5663, 0400 350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. Aloitamme jouluisalla ruokailulla, jatkamme ohjelmaosuudella, jossa on laulua, runoilua, sketsejä ym. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. ja Eurooppa OPASOL OY p. alk. 14,90 LED -lamput 12V/230 V tarj. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. 9,90 Airam LED-valonauhat tarj.hinnoin LED-loisteputket alk. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 050 564 9951 Tervetuloa Torstaitupaan 22.11. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. 19,90 Nyt aito IHMELIIMA tarj. hinnoin Tuuligeneraattorit ja tarvikkeet tarj. 20 kiintokuutiometriä pihaan tuotuna. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Peltonen p. 75,00 AmPro työkalut ja hylsysarjat tarj.hintaan ENSTO sähköasennustarvikkeet tarj.hintaan Asennusja maakaapelit tarj.hintaan . 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 555 1066, 040 708 7647 __________________________ Tili Salo 040 508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Pohjola Vakuutus Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen (03) 5445 100 __________________________ Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. 040 557 0640 Aimo Joulutervehdys lehdessä tavoittaa ystävät lähellä ja kaukana! LIIKEHAKEMISTO Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 92,e ja 6,50e/lisärivi (alv 0%) ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 9,90 LED-loisteputket alk. alv 23%) Etusivulla 1,55 e /pmm Tekstissä 1,35 e /pmm Takasivulla 1,43 e /pmm Seurapalsta 1,94 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 22.11. Jätä huolet ja murheet huilaamaan ja tule kanssamme juhlimaan! Kutsuja EL Kuhmoisten yhdistys ry Pataveden-Torvelan kyläyhdistyksen pikkujoulu Kuhmolassa la 1.12. 4200,-/tarj. 044 3201707 tuure@kuhmoistenasennus.net HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. 044 337 0779 Toritie 64, Kuhmoinen __________________________________ PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 0400 477 809 www.tietoruusu.fi __________________________ ATK-tuki, kotisivut, tietoja kodinkonekorjaukset p. 0400 425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen Veikko Mattila p. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). Torttukahvit. tapahtumat OPASOL OY p. MOMENTTIAVAIN UUTUUS tarj. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. P. Vääksy p. (014) 821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. 24,90 Langattomat sääasemat tarj. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. (03) 555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. 9,90 LED-valaisimet ulkoja sisäkäytt. (03) 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. Kuhmoinen tori klo 9 – 10 Padasjoki tori klo 11–12 Nevala Johan on markkinat vuokrattavana RT-asunto 2h+k+sauna, autokatos+varasto 60 m 2 . Puh. 24 t. Petri Liehu 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. 040 5080 349 www.tapiolanlampopumppu.fi JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. Tervetuloa jäsenet ja kyläläiset! MATKAT Jouluostoksille Tuuriin 12.12.2012. tarj.hintaan Riistakamerat UUTUUS! NYT MEILTÄ LED-valosarjat jouluksi tarj.hintaan Työkoneiden LED-työvalot UUTUUS tarj.hint. 0400 350 136 myydään Ford 4000 mv -65, lumilinko, perälevy. 0400 779 632 / 040 504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. Multaporkkanaa, lanttua, punajuurta, sipulia. LED LENSER valaisimet UUTUUDET! alk. Ohjelmavieraana klo 11.30 apteekkari Hilkka Suorsa, aiheena ihon huoltaminen. Irma Kallio p. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________________ Lasimestari ky. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,85 e . 045 636 3889 / Eija __________________________________ SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. Hintoihin sisältyy alv 23%. 19,90 Ulkovalaisimet UUTUUDET! alk. (sis. 29,90 Moottorip./auton akkulaturit alk. 050 913 6226 www.juhansahko.net __________________________ Tapiolan Lämpöpumppu p. 24,90 Langattomat sääasemat tarj. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,20 e /ilmoitus. klo 11 – 13 askartelemme joulujuttuja, Tarvikkeita myytävänä. 9,90 Langattomat ovikellot tarj. Hyväkuntoiset. Ma 26.11. teko *rak.työm.siivous*pienet remontit *laitureiden nostot/laskut ym. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. 0400 798143 p. Arpoja myydään tietysti, joulupukki tulee taatusti. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. Matkan hinta 20 e . 10-12, 42100 Jämsä p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 9,90 Langattomat ovikellot tarj. Ilmoittaudu p. Kysy lisää! 040 185 2727 mikapiilonen@wippies.fi __________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400 779 632 / 040 504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. 14,90 LED-lamput 12V/230V UUTUUDET! tarj. 040 541 3823 www.ilmalampo.fi __________________________ Sähkötyö J. LOBO-omenoita, Oriveden karpaloa, puolukkasurvosta. erikoiskuljetukset/kotim. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Mikan mökkija kiinteistöpalvelu *kiinteistönhoito*lumityöt käsikalustolla*puunkaato*polttopuid. OSTETAAN Polttopuuksi KOIVUKUITUPUUTA n. tonttuilua. Puuroa ja ohjelmaa. 29,90 Moottorip./auton akkulaturit alk. Miehet mukaan! EL Kuhmoisten yhdistys ry Yhdistyksen pikkujoulua vietämme pe 30.11. Tuo pikkupaketti mukanasi! Pääsylippu + ruokailu 20 e . hinnoin MAANANTAINA 7.5. tyhj. TIETORUUSU Kirkkotie 8, p. klo 18. marraskuuta 2012 SEURAT TORIMYYJÄT Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2872 (LT-2011) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. alv 9%) 12 kk/kestotilaus 58 e 12 kk / määräaik. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Jämsä tori klo 9-18 Digitaaliset yleismittarit alk. Kuhmoinen tori klo 9-17 23.11. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. tilaus 63 e 6 kk:n tilaus 38 e 3 kk:n tilaus 30 e Ilmoitushinnat 1.1.2012 alk
saakka. Keski-Suomen OP-Liitto ry:n syyskokous Kuhmolassa 14. – Jos velkaantumista pidetään uhkana, parempi keino olisi asuntolainojen verovähennysoikeuden pienentäminen, vaikka ei sekään ole toivottavaa. – Olemme tyytyväisiä siihen, että saman tutkimuksen mukaan suomalaisista pankkeihin luottaa 68 % vastanneista. saakka. saakka. kg, alkuperämaa Tanska/Saksa kg Rainbow Norjalainen lohifile Vesa Koivu Keski-Suomen OP-Liitto ry:n syyskokous pidettiin Kuhmoisissa keskiviikkona 14.11.2012. Säästötavoite on 150 miljoonaa euroa vuodessa. Kuhmoisten Osuuspankin johtaja Teemu Sarhemaa muistutti tähän: – Nämä toimet eivät millään tavalla koske Kuhmoisten Osuuspankin tai täällä vieraanamme olevien kuuden keskisuomalaisen osuuspankin toimintaa. – Meidän on myös varauduttava mahdolliseen pankkiveroon, joka sekin on noussut yhteiskunnallisessa keskustelussa esiin. S-market Kuhmoinen Toritie 54, 17800 Kuhmoinen Arkisin 7–21 Lauantaisin 7–18 Sunnuntaisin 12–18 kg Rainbow Porsaan sisäfilee maustettu tai naturel, alkuperämaa Tanska Katso vinkit: foodie.fm www.foodie.fm Hinta voimassa ??.??. – Vaatimus lainakatosta on tavallaan loogista riskien hallintaa, mutta kyllä me pankit huolehdimme siitä, että asiakkaamme eivät ylivelkaannu ja että heidän maksukykynsä on riittävä suhteessa lainaan. Rainbow Kypsä pikkukinkku . Toisaalta suomalaisessa keskustelussa on tuotu esiin, että nyt matalien korkojen Keski-Suomen OP-liiton syyskokous Kuhmoisissa aikana kotitaloudet saattavat ottaa velkaa yli varojensa. lk. – Esitetty lainamäärän rajoittaminen vaikeuttaisi eniten ensiasunnon hankkijoita, ja sitä paitsi määräystä olisi helppo kiertää. OP-Pohjola -ryhmän palveluksessa on tätä nykyä 13 500 henkilöä, ja pankkiryhmä on aloittanut ytneuvottelut, joiden tuloksena voi olla, että 700 työntekijää irtisanotaan. Kuhmolassa olivat koolla isäntänä toimineen Kuhmoisten Osuuspankin johtaja Teemu Sarhemaan lisäksi Korpilahden, Pihtiputaan, Jämsän Seudun, Keski-Suomen, Luhangan ja Haapamäen Seudun osuuspankkien edustajat sekä OP-Pohjolan johtokunnan jäsen Harri Luhtala. marraskuuta 2012 8 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 Palvattu porsaanseläke 13 ,95 e /kg 0400 872 461 Muista joulutilaukset ajoissa! Ajetaan vielä viikoilla 49 ja 51 Esimerkkejä pysyvästi edullisista hinnoistamme. Voimassa ??.??. OP-Pohjolan johtokunnan jäsen Harri Luhtala perusteli viime keskiviikkona Kuhmolassa päätöstä sillä, että pankkiryhmän tulee varautua Euroopan pitkittyneen pankkikriisin seurauksiin, muun muassa lisääntyvään pankkitoiminnan sääntelyyn, joka aiheuttaa kuluja. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 21. Tämähän on vanhastaan tuttu menettely asunnonhankinnassa, mutta talousjohtaja Luhtala puoltaa nykykäytäntöä. Talousjohtaja Harri Luhtala kiitteli osuuspankkien vakaavaraisuutta ja kertoi pankkialaa uhkaavista näkymistä. g (?,??/kg) Suomi Porkkanapussi . marraskuuta päättyi hyvissä tunnelmissa, vasemmalla Teemu Sarhemaa Kuhmoisten OP:sta, Tuomas Kupsala ja Annamari Maukonen Korpilahden OP:sta, Harri Luhtala OP-Pohjolasta, Tuomas Piesanen Keski-Suomen OP:sta ja Seppo Unnaslahti Kuhmoisten OP:sta.. Tämän johdosta on esitetty, että lainoille pitäisi asettaa yläraja, esimerkiksi siten, että lainaa saisi enintään 80 % asunnon hinnasta. – Kansainvälisen tutkimuksen mukaan pankkien asiakkaat ovat yhä epäileväisempiä, tuoreen kyselyn mukaan yli 60 % vastanneista ei luota oman maansa rahalaitoksiin. kg . Hinta voimassa ??.??. Kreikka on toinen äärimmäisyys, siellä vain 13 % luottaa pankkeihin, talousjohtaja Luhtala selvitti. Oolannin Kuorelliset lohkoperunat pakaste, ??