Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 47 2018 68. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Minna Korppila myönsi alkuun epäilleensä, miten uusi rakennus sopisi Kuhmolan historialliseen ympäristöön. Saukontassuksi nimetyn päiväkodin sisätiloissa tehdään parhaillaan maalausja laatoitustöitä ja etupihalla rakennetaan vaunuvarastoa. – Päiväkodin paikalla oli ennen ruma ryteikkö ja kylä ikään kuin vuoti siltä kohtaa. Päiväkodin rakennusurakka valmistuu tammikuun loppuun mennessä, ja päiväkoti on tarkoitus avata maaliskuun alussa. marraskuuta 2018 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Linnavuori tulee kännykkään f Sivu 3 ” Tampereentiellä sohjon poisto aloitetaan entistä nopeammin. Päiväkodista tuli meidän näköisemme, kiitteli Korppila. Malin on tyytyväinen, että esillä olleista rakennusvaihtoehdoista valittiin lopulta moderni malli klassisen sijaan. Myös aidat puuttuvat vielä ulkoa. Mietittävänä on muun muassa sisätilojen värejä ja tekstiilejä. Ely-keskuksen päällikkö Jari Mikkonen f Sivu 6 f Sivu 4 Saukontassussa juhlittiin jo harjakaisia Sari Heliövaara Kaksi vuotta sitten Kuhmoisten kunnanvaltuusto teki historiallisen päätöksen päiväkodin rakentamisesta kuntaan. Viime torstaina päästiin juhlimaan rakennuksen harjannostajaisia. Irtokalusteet ovat kilpailutuksessa. Palvelen sinua asuntoasioissa Kuhmoisissa Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä, LKV p. vsk Keskiviikkona 21. Tekstiilien kuosit tulevat tekstiilitaitelija Mariella Rauhalalta. Kuhmolan alakertaan oli kokoontunut päiväkodin rakentajia, suunnittelijoita, päiväkotityöryhmän ja sivistyslautakunnan jäseniä sekä kunnan johtoa. Puheiden lisäksi juhlassa kuultiin Kuhmoisten yhtenäiskoulun 1. Ennen sitä Saukontassussa järjestetään avajaiset ja avoimien ovien päivä, jolloin kaikilla halukkailla on mahdollisuus tutustua uusiin tiloihin. ja 2. luokan oppilaiden lauluesitys. – Meillä oli kolme värimallia käsissämme, kun yritimme Kuhmolan pihassa valita niistä parasta, Malin muisteli. Vaalivirkailijat Tapio Mattila ja Seppo Unnaslahti työskentelivät lukon kimpussa.. Myös päiväkotityöryhmän puheenjohtaja Päivi Malin hyrisi tyytyväisyyttä harjakaispäivänä. 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Hyvä edustus kirkkovaltuustoon Tiina Siikanen Jumiutunut äänestyslipukelaatikon lukko aiheutti jännitystä seurakuntavaalien varsinaisen vaalipäivän aluksi. – Olin väärässä, rakennus sopii erittäin hyvin paikalle. Sari Heliövaara Vastaava mestari Tuomas Lummikko koeponnisti päiväkodin pihaan viime viikolla asennetun liukumäen. Avoimet ovet helmikuussa Päiväkotityöryhmän työ ei ole vielä päättynyt. Myös kiintokalusteet ovat paikallista tekoa, sillä ne on tilattu Puulon Oy:ltä. Myös väritys on osunut kohdilleen
Kynttilänpätkiä sulatetaan kananmunan kennoihin. Julkaisussa on 40 Jämsän yhteiskoulun entisten oppilaiden kirjoitusta. Yhteiskunnallinen luokkaretki siirsi meidät maaseutuja teollisuusmiljööstä kaupunkien akateemisiin palveluammatteihin. Kesällä ja kuivana aikana nuotio ja sen pohja on aina sammutettava kunnolla. Laavulla on varmaan mukavaa ja tunnelmallista istua nuotion valossa ja lämmössä. Olen myös oivaltanut, miten suurta uskallusta on vanhemmiltani tarvittu, että he tohtivat päästää lapsensa maailmalle niin varhain. Kuhmoisten yhteiskouluun tuli lukio vuonna 1962. Kuitenkin myös Kopseen toiminta on kaikille avointa, emmekä ohjaa ovelta ulos ketään. Mukavia nuotiohetkiä, terveisin Olli Vainio Me Kuhmoisten Kopseessa olimme ilahtuneita Risto Ojalan, Ari Ampujan ja Esa Pohjolan valtuustoaloitteesta, jossa Kuhmola halutaan maksuttomaksi paikallisten käyttöön. Kirjoittaja on koulutien kulkija Kuhmoisista. Se kokemus pitää nöyränä ja on auttanut ymmärtämään erilaisista oloista tulevia ihmisiä Afrikassa, Venäjällä ja Kiinassa. Kostean syksyn ja talven aikana voi nuotiopaikan pohjalle jääneet hehkuvat hiilloksen jätteet koota kasaan ja antaa niiden palaa itsekseen loppuun. Olemme aiemmin vuokranneet koko talon, jotta lapset voivat viihtyä yläkerrassa sen aikaa, kun aikuiset valmistavat tarjoilut alakerrassa. Lukioaikainen toveripiiri oli merkittävä elämänkatsomuksen ja ajattelun muovaaja opettajapersoonallisuksien ohella. Sen sijaan oli pettymys, kun kunnanhallitus totesi hallintojohtajan esityksen mukaisesti, että sivistyslautakunnan voimassa oleva ohjeistus Kuhmolan vuokrahuojennuksiin liittyen huomioi riittävästi paikallisia yhdistyksiä. Minun koulutieni -kirjassa on kolme Kuhmoisista lähtöisin olevaa kirjoittajaa: Marja-Liisa Lehikoinen (Hannonen), Jouko Sarvala ja allekirjoittanut. Tällaisia uutisia kertoi ely-keskuksen päällikkö, kun Kuhmoisten Sanomat kysyi, kuinka maanteiden talvihoidon uudistus vaikuttaa omalla paikkakunnallamme. Koulumatka Jämsän, Koskenpään, Korpilahden, Kuhmoisten, Kuoreveden tai Längelmäen syrjäkylistä, jopa Päijänteen yli Luhangasta, Jämsän Seppolaan on ollut paitsi fyysisesti pitkä ja vaivalloinen myös henkisesti pitkä. Kuhmolan nykyiset vuokrat eivät kannusta pienten paikallisten seurojen yhdessäoloon, vaan alasajavat toimintaa riittävän halpojen ja sopivien tilojen puutteen takia. Yhtä tasainen ja aurattu tie kuin Kangasalan puolella. Päivi Hotokka paivi.hotokka @kuhmoistensanomat.fi Ensi lauantaina julkistetaan Jämsän lukiolla Jämsän yhteiskoulun senioriyhdistyksen kokoama julkaisu Minun koulutieni – Jämsäläinen luokkaretki kautta aikojen. Päällystys on luvattu 2020-luvun alussa, eikä siihen onneksi ole enää kovin kauan. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 21. Pikkujoulut ovat seuran ainoa yhteinen vuosittainen tapahtuma nyt, kun Velisjärvi ei ole enää käytettävissä vaelluskohteeksemme. Ihanko totta, ei enää 15:ttä kilometriä möykkyjä, jäätä ja vaarallisia uria ennen Vehkajärveä. Eikä siinä vielä kaikki, myös valtatie 24:llä talvihoitoa parannetaan. marraskuuta 2018 KOLUMNI Pentti Rauhala PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 21.11.2018 f Aurinko nousee 8.43 f Aurinko laskee 15.26 Onnea nimipäivänä! Tänään Hilma To Silja, Seela, Selja Pe Ismo La Lempi, Sivi, Lemmikki Su Katja, Kati, Katri, Kaisa, Riina, Katariina, Katriina, Kaisu, Kaija, Kaarina Ma Sisko Ti Hilkka Ke Heini, Kaisla Viikon tärpit f Metsästä löytyy vielä kauniita suppilovahveroita! f Ota tulitikut mukaan lenkille ja sytytä Asilammentien lyhtyihin tulet. Mutta nuotio tulisi tehdä sen kokoiseksi, että se palaa loppuun ennen kuin nuotion lämmöstä lähdettään kokonaan pois. Hyviä sytykepaloja saa vanhoista kynttilänpätkistä ja kananmunan kennoista. On selvää, että pelkät lupaukset eivät kuhmoislaisille riitä. Kuhmoisten silloisesta noin 100 hengen ikäluokasta lukiotielle hakeutui ja pääsi tiukan keskikoulun jälkeisen karsinnan jälkeen alle 10 nuorta. Markku Kesämaa (pj) Miia Lahtinen Tarja Leino Antti Mattila Henna Siponen Erkki Liehu Iina Oivanen Elina Säynätjoki Pasi Nurminen Kuhmoisten Kopse ry:n hallitus Se kuulostaa suorastaan ihanalta lauseelta: talvihoito Tampereentiellä yhtenäistetään Pirkanmaan ely-keskuksen kanssa. Ilmeisesti riittävän moni on kuitenkin vuosien aikana avannut suunsa, koska talvihoidon määrärahoja on nyt lisätty ja laatua luvattu parantaa. Jos hoidon taso ei ole sellainen kuin suunnitelmiin on kirjattu, on jälleen syytä puhua siitä tarpeeksi kovaan ääneen. Ottakaa mukaan puukko ja pieni kirves, jotta saatte tehtyä alkunuotion pienistä puista. Se tarkoittaisi helpotuksen huokausta sappeelaisille ja monille Kuhmoisista Tampereen suuntaan kulkeville. Yhdestä kananmunarasiasta saa monta hyvää sytykepalaa. Lasku neljästä tunnista oli 250 euroa. Hän ei kiitä edellistä nuotiolla kävijää, koska oma nuotio on vaikea sytyttää ja vielä vähemmän, kun on vielä vähän poltettuja märkiä klapeja ympäri laavun edustaa. Kuhmolasta ei peritä vuokraa monilta yleishyödyllisiltä toimijoilta torstaitupalaisista reumaliittolaisiin ja musisoijiin, mikä on ihan oikein. Oma ikäluokkani pääsi keskikoulusta vuonna 1961. Yhdessä vahdimme myös sen, että tämä lupaus toteutetaan. Vanhin kirjoittajista on syntynyt vuonna 1928, nuorin vuonna 1955. Pikkujouluissa tarjoamme herkkuja nyyttikestiperiaatteella, yhdessäoloa ja pienen näytelmän. Laavun liiterissä on tuohia. Nykyajan sanomalehti ei pala kunnolla, koska siinä on puumassaa enää niin vähän. Asian toistelulla ei ole välitöntä vaikutusta, koska valtakunnallisestikaan ely-keskuksille jaetut rahat eivät riitä tiestön ylläpitoon. Kävin päivittäisellä aamukävelyllä kuntoradan laavulla ja haluaisin puuttua muutamiin asioihin. Se on ollut myös avuksi kotimaassa, kun olen pyrkinyt tutkimustietoon pohjautuen ratkomaan vesistöjen rehevöitymiseen tai kalastukseen liittyviä ongelmia”. Toinen asia on nuotion sytyttäminen. Viime vuonna varasimme edellisvuosien tavoin raKuhmola tuli kalliiksi ratsastajille kennuksen pikkujouluja varten. Nyt usein kun seuraaOllin murinat: Pitäkää laavut siistinä van laavulle tulijan pitäisi sytyttää oma nuotionsa, on hänellä vastassa korkea kasa puoliksi palaneita märkiä puita. Laavulla on ollut kunnan toimittamia kirveitä, mutta jostain syystä ne eivät ole miellyttäneet kaikkia, vaan ne ovat joutuneet jatkuvan ilkivallan kohteeksi. Sen kesto on noin 10 minuuttia, mutta Kuhmolan yläkerran tunnin vuokra 12 euroa. Aiemmin ilmainen tapahtumamme, jossa palkitsemme nuoria ratsastajia ja iloitsemme yhdessäolosta, olikin muuttunut kalliiksi. Kuhmoislaiset ovat näkyvästi, joskus lähes kyllästymiseen asti pitäneet esillä sitä, että myös maakuntien rajalla teiden pitää olla ajettavassa kunnossa. ” Koulumatka on ollut myös henkisesti pitkä. Siirtyminen Jämsään lukioon, jossa asuttiin viikot koulukortteerissa, merkitsi oppimiskokemusten lisäksi paljon muutakin: irrottautumista kotoa, aikuistumista, harrastuksia ja nuoruuden ihastuksia. Sitä ennen Kuhmoisista hakeuduttiin lukioon kauaskin lähikaupunkeiMinun koulutieni hin, eniten kuitenkin Jämsään ja Vääksyyn. Ottakaa huomioon muutkin nuotiolla kävijät ja jättäkää paikka sellaiseen siistiin kuntoon, johon itsekin tulisitte mielellään uudelleen. Kerrankin hyviä tieuutisia. Näytelmän pitopaikka on luonnollisesti yläkerrassa. No se tuli kalliiksi, eikä sama toistu enää tänä vuonna. Jämsän yhteiskoulun historian ensimmäinen kuuden laudaturin ylioppilas, 1964 professori Jouko Sarvala kertoo kirjassa: ”Olen vasta varttuneella iällä ymmärtänyt, miten iso asia oli lähteä 11-vuotiaana kirkonkylälle oppikouluun, asumaan kortteerissa, poissa kodin välittömästä vaikutuspiiristä. Malttia nuotioiden kokoon. Arohonka, rehtori, Eino Laaksonen, legendaarinen matematiikan opettaja Eikka, historian opettaja Hellin Koskivaara, kuvaamataidon opettaja Antti Hassi ja matematiikan opettaja Alli Luoma. Kirjoituksissa toistuvat muita useammin nimet: Veikko K. f Maanantaihin asti ehtii käydä ihailemassa lehmämuotokuvia kirjastossa. Summa oli järkyttävä seuralle, jota ylläpidetään etenkin lapsia ja nuoria varten, mutta jonka toiminnasta vastaa kourallinen aikuisia. Viime aikoina on kiinnitetty runsaasti huomiota siihen, että 24-tien päällyste vetelee viimeisiään. Ei sinne tarvitse tuoda sanomalehtiä. Pieni ratsastusseuramme joutui karvaasti kokemaan, miten kallista Kuhmolan käyttö voi olla. Nyt on syytä tarkkailla, hoidetaanko tiet niiden kriteerien mukaisesti, jotka eri tienhoitoluokille on säädetty. Laavulla levällään olevat sanomalehtien palat tekevät epäsiistin vaikutelman
– Kyliltä poistetut laatikot ovat sellaisia, joihin on jätetty vain muutama lähetys viikossa, ei välttämättä edes joka päivä. Joukko ulkoiluja retkeilyreittien puuhaihmisiä kokoontui kehittämisyhdistys Vesuri-ryhmän kutsumana yhteen marraskuun alussa. Rauhala kertoo, että toive koulun osallistumisesta Seinätön museo -projektiin tuli keväällä Museoliitosta. – Näkyvyys internetissä, esittelyvideot, valokuvat ja tarinat reitin varrelta ovat tärkeitä nykyajan retkeilijälle. T ilaisuudessa pohdittiin reittien ja kohteiden yhteistä markkinointia ja tuotteistamista. Keski-Suomen museo tarjoaa koulun käyttöön Tarinatallennin-alustan, jonka avulla opasteen sisältö luodaan. Kuhmoisten kotiseutuyhdistys harkitsee Linnavuoren adoptointia omaan hoitoonsa ja aikoo rakentaa vuorelle uudet portaat. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 21. Suunnitelmissa on myös kääntää tekstejä kielten tunneilla englanniksi ja ruotsiksi. Päivi Hotokka Ensi vuonna Kuhmoisten Linnavuori on myös virtuaalinen. Mirva Leppälä Jyväskylän ammattikorkeakoulun Keski-Suomen retkeilyreitit maailmankartalle -hankkeesta esitteli vaihtoehtoja reittien markkinointiin. – Työskentely on ollut mielenkiintoista, koska sellaiset paikat ovat tulleet tutuiksi, joista ei ole aiemmin tiennyt, Anna-Sofia Koli jatkaa. Tähän mennessä mobiiliopasta on tehty kuvataiteen ja historian tunneilla. Kun reitistöt yhdistyvät ja jatkuvat laajemmalle, saamme uusia kävijöitä ja palveluiden käyttäjiä yhä kauempaa, totesi kunnan kehittämisasiamies Arto Kummala. Valinta tehtiin heti haastattelujen jälkeen viime viikolla. Noutomerkkipalvelu on mahdollinen haja-asutusalueella silloin, kun etäisyys postin saajan asunnosta lähimpään postitoimipaikkaan tai kirjelaatikkoon on yli kolme kilometriä. Päiväkodinjohtajan virkaan oli kaikkiaan viisi hakijaa. – Hän on tehnyt hienon kuva-arkiston ja kartan, josta näkyy, mistä ja milloin arkeologiset löydöt on tehty, Rauhala kertoo. Markkinoinnissa kannattaa alusta alkaen huomioida myös kansainväliset matkailijat. Yhteistyössä museon kanssa Oppilaiden työskentelyä ohjaavat opettajat Mariella Rauhala ja Olli Saarikoski. Yhtenäiskoulun 7.ja 8.-luokkalaiset työstävät parhaillaan Linnavuorelle mobiiliopasta, jota vierailija voi tutkia puhelimestaan samalla, kun tutustuu paikkoihin vuorella. Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten uuden Saukontassu-päiväkodin johtajaksi on valittu Tiina Oksanen Jämsästä. marraskuuta 2018 ” Opas kertoo enemmän kuin pelkkä kartta. Oksanen työskentelee tällä hetkellä varhaiskasvatuksen alue-esimiehenä Jämsässä Jokivarren alueella. Lisäksi muilta ryhmiltä on tulossa tietoa esimerkiksi paikan arkeologisista kaivauksista, kaivauksissa tehdyistä löydöistä, muista muinaislinnoista ja vuoren jyrkänteistä. Terho on toiminut Kuhmoisissa sivistystoimenjohtajana 10 vuotta. Varoja projektiin saadaan opetusja kulttuuriministeriön rahoittamasta Kieku-taidehankkeesta, johon kuuluu myös koulun taidekerho. Jakaja osaa poimia lähetyksen laatikosta, kun siitä on merkkinä ulkopuolella roikkuva heijastin. fi-sivun kautta. – Tiesin, että Linnavuori on olemassa jossain, mutta en ollut käynyt siellä, Laura Anttila sanoo. Linnavuoren opas on osa Museoliiton Seinätön museo -kokonaisuutta. – Oksanen oli niin ylivertainen hakija, että tein valinnan saman tien viranhaltijapäätöksenä. Toki lainvoiman valinta saa vasta sivistyslautakunnan Päiväkodille johtaja Jämsästä päätöksen jälkeen, sanoo sivistystoimenjohtaja Pertti Terho. Jenni Tiainen Kuhmoisissa useat tekijät kehittävät ja rakentavat sekä maaseuturahoituksen avulla että omin voimin paikkakunnalle luontopolkuja, maastopyöräreittejä ja laavupaikkoja. S-marketilta laatikko taas poistettiin, koska lähellä on toinen laatikko, kertoo jakelupäällikkö Kati Vanhanen postista. Kuhmoisiin haetaan parhaillaan viransijaista hoitamaan sivistystoimenjohtajan tehtäviä vuoden alusta kesäkuun loppuun. – Linnavuoren otimme kohteeksi, koska sille on juuri valmistumassa hoitosuunnitelma. Tytöt uskovat, että mobiilioppaan käyttäjä voi yllättyä iloisesti saadessaan Linnavuoresta tietoa, jota ei muuten olisi käsillä. Se kertoo Linnavuoresta enemmän kuin pelkkä kartta, kuvailevat seitsemäsluokkalaiset Anna-Sofia Koli, Sara Laatikainen ja Laura Anttila. – Oppaassa on kartta, mutta sinne tulee myös kuvia ja lisätietoa. Tuolloin Kuhmoisten kärkenä voisivat olla maastopyöräilyreitit, kansallispuisto, Päijälän reitistöt, Isojärvi sekä Linnavuori.. – Projektissa toteutuu myös monialainen oppiminen ja eri luokka-asteiden työskentely yhdessä, Rauhala sanoo. Samalla alustalla on paljon opasMobiiliopas vie retkeilijän Linnavuoren historiaan teita Mäntän Serlachiusmuseosta vihtiläiseen Vanjärven kylään. Oppilaat ovat saaneet projektin aikana runsaasti uutta tietoa. Toimijoiden tähtäimessä siintää osallistuminen Tampereella järjestettäville Kotimaan matkamessuille huhtikuussa. Terho valittiin tehtävään 14 hakijan joukosta. Vaihtoehtoisena palveluna posti tarjoaa asiakkaille noutoheijastinta, jonka avulla postimerkillä varustetun kirjelähetyksen voi jättää lähetettäväksi omaan postilaatikkoon. Nyt meneillään on tiedonhankinta ja tekstien kirjoitus. Kirjelaatikoita löytyy vielä R-kioskilta, Pihlajakoskelta sekä terveyskeskuksesta. Posti poisti kirjelaatikoita Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten sivistystoimenjohtaja FM Pertti Terho on valittu ensi vuoden alusta Hankasalmelle yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin vakinaiseen virkaan. Hän pääsee näillä näkymin aloittamaan Kuhmoisissa ensi vuoden alusta. Maija Mikkola MetsähallitukKuhmoinen satsaa retkeilyyn sesta muistutti, että vaativuustasojen esille tuominen on tärkeää viestinnässä, jotta retkeilijät löytävät sopivan tasoiset reitit. Koulukeskuksen on määrä valmistua syksyllä 2020. Laura Anttila, Sara Laatikainen ja Anna-Sofia Koli kirjoittivat oppaaseen tekstejä Kuhmoisten Linnavuoren historiasta ja käyttivät apunaan muun muassa Hannu Kilpisen kuva-arkistoa. Terho jää Kuhmoisten sivistystoimenjohtajan virasta aluksi puolen vuoden virkavapaalle. Rehtori pääsee osallistumaan Hankasalmella uuden koulukeskuksen suunnitteluun. Mobiiliopas julkaistaan joulukuussa tai viimeistään tammikuussa. Toisaalta opasta voi katsella netistä vaikka kotonaan. Anna-Sofia Koli, Sara Laatikainen ja Laura Anttila kertovat, että apua tiedon etsimiseen saatiin koululla vierailleelta KeskiSuomen museon amanuenssilta, arkeologi Miikka Kumpulaiselta. Terho rehtoriksi Hankasalmelle Sari Heliövaara Posti on poistanut lokamarraskuussa vähäisellä käytöllä olleita kirjelaatikoita Kuhmoisissa. – Noutoheijastimia voidaan toimittaa pyynnöstä yksittäiselle asiakkaalle tai laajemmalle alueellekin, sanoo Vanhanen. He valmistelevat oppaaseen tekstejä Kuhmoisten Linnavuoren historiasta. Hän piti Linnavuoresta esityksen ja antoi linkkejä lisätiedon etsimistä varten. Opasteiden käyttämiseen ei tarvita puhelimeen erillistä sovellusta, vaan niitä voi käyttää nettiselaimella museo100. Kuvien avulla retkeilijät houkutellaan kohteeseen. Lisäksi lähdemateriaalia on saatu harrastaja-arkeologi Hannu Kilpiseltä, joka aikanaan löysi ensimmäiset keihäänkärjet Linnavuorelta. – Uskon, että maastopyöräily ja itsenäisesti luonnossa liikkuminen tulevat olemaan pitkäaikaisia ilmiöitä, joten olemme oikealla asialla niiden kehittämisessä. Uutta tietoa kotiseudusta Projektin aikana osa oppilaista on vieraillut Linnavuorella ja ottanut sieltä kuvia. Keltaiset kirjelaatikot lähtivät Kylämältä, Harjunsalmelta, Puukkoisilta ja S-marketin edestä
Äänestäjiä vähän yli 400 Risto Ojala ajaa vahvasti myös Velisjärven leirikeskuksen myynnin laittamista jäihin ja seurakunnan pysymistä Tampereen hiippakunnassa. Anna-Liisa ja Tarmo Salminen olivat ensimmäisten joukossa käyttämässä äänioikeuttaan. Pääsyä ääniuurnille jouduttiin nimittäin hieman odottamaan. Häneen voimme turvata, sillä Jeesus on sanonut, että kaikki on täytetty ja siksi meidän ei tarvitse jäädä tuomion ja pelon pimeyteen, vaan saamme elää armahdettuina Jumalan lapsina. Näin syntyvä alijäämä katetaan taseessa olevalla Maakuntaliiton maksut pienenevät aikaisempien vuosien ylijäämällä sekä purkamalla liiton sijoituksia. klo 18 RUKOUSILTA To 29.11. Teatterimatka Tampereelle: Billy Elliot 24.11. On tosiasia, että me ihmiset rikomme jatkuvasti toisiamme ja Jumalaa vastaan eikä meillä ole itsessämme mitään, millä voisimme itseämme puolustaa. Nämä aiheet kertovat meille elämän rajallisuudesta ja ihmisen pienuudesta. Leena Lahti odotti pääsyään äänestyskopille. Kotiseutuyhdistyksen esitelmä kirjastossa: professori Ilkka Alitalo Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Hautaan siunattu: Hilkka Helena Kurkela 83 vuotta Liisa Orvokki Konttila 68 vuotta Marraskuussa vietetään pyhäinpäivää, valvomisen sunnuntaita ja tuomiosunnuntaita. Emme tiedä elämänmatkamme pituutta ja meidän täytyisi olla hengellisesti valveilla niin, että tiedämme, missä on elämämme perustus ja mihin olemme menossa. Varavaltuutetuiksi valittiin Arja Wirzenius (43 ääntä) ja Arja Isojärvi (38 ääntä). Elokuva Kuhmolassa: Life Itself 29.11. Valitut ovat Risto Ojala (91 ääntä), Lea Sinivaara (85 ääntä), Vesa-Pekka Carlson (63 ääntä), Kimmo Malin (54 ääntä) ja Ulla Salmi (41 ääntä). Kuhmoisten Yrittäjien joulunavaus Joulukuu 1.12. Kirkkovaltuustossa on 33 paikkaa, joten lähes kolmasosa valtuutetuista tulee Kuhmoisista ja Padasjoelta. Kirkkovuosi päättyy tuomiosunnuntaihin ja uusi kirkkovuosi aloittaa adventin ajan. – Muuten pienemmissä ja suuremmissa asioissa on vaikutettavaa. Kaikki tervetulleita To 22.11. Uimahalliretki Jämsänkoskelle 30.11. Päivi Hotokka Seitsemästä kuhmoislaisesta ehdokkaasta viisi valittiin seurakuntavaaleissa Hollolan seurakunnan kirkkovaltuustoon. Risto Ojala arvioi, että kappeliseurakunnalla on nyt hyvät vaikutusmahdollisuudet seurakunnan asioissa. Tämä toteutetaan perimällä jäsenkunnilta pienempiä maksuosuuksia kuin toimintamenot edellyttäisivät. Hollolan seurakunnan alueella seurakuntavaaleissa äänesti 19,1 prosenttia äänioikeutetuista ja koko Suomessa 14,3. Äänestit seurakuntavaaleissa, kiitos! Jumalan siunausta. Kun se pidetään hyvin esillä, se ehkäisee jäsenkatoa. Joulun avaus Päijälässä 1.12. Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta saa kirkkovaltuustoon hyvän edustuksen, sillä myös Padasjoelta pääsi läpi viisi valtuutettua. Hän on syntyperäinen kuhmoislainen. – Varsinkin tämän jälkeen Hollolassa ymmärretään, että Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta on olemassa ja vaikuttaa aktiivisesti. Talous olisi kyllä kestänyt metsävarallisuuden avulla, hän totesi painokkaasti. marraskuuta 2018 SANAN KULMA Tarja Vesikallio KIITOKSET Kirjoittaja on Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunnan diakoniatyöntekijä. Sopivan ehdokkaan löytyminen oli heistä helppoa. Päivi Latvalan lehmämuotokuvia kirjaston galleriassa 23.11. Keski-Suomen maakuntavaltuusto päätti asiasta viime perjantaina. Onnittelut Marille! toivottaa T&S Tiina Siikanen Seurakuntavaalien varsinaisena äänestyspäivänä sunnuntaina heti kello yhdeltätoista, äänestyspaikan ovien avauduttua, väkeä kerääntyi seurakuntakodille pieneksi ruuhkaksi asti. Anna-Liisa ja Tarmo Salmiselle oman ehdokkaan valitseminen oli helppoa. – Olen myös tyytyväinen seurakunnan tarjoamiin palveluihin, kertoo AnnaLiisa Salminen. Vanhan äänestyslipukelaatikon lukiLipukelaatikon lukko temppuili tus oli yllättäen jumiutunut. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 21. Kirkkovuoden päättyessä Viime sunnuntai muistuttaa meitä valveilla olemisesta eli meidän tulisi pysyä lähellä Jumalaa Häntä kuunnellen ja seuraten. – Näin aluksi on perinteisesti ollut ruuhkaa, päivän mittaan vaihtuu verkkaisemmaksi. Risto Ojala Kiitos äänestäjillemme seurakuntavaaleissa! Arja, Kimmo, Lea ja Vesa-Pekka Lämpimät kiitokseni kaikille äänestäjilleni srk-vaaleissa! Lea Sinivaara ONNITTELUT . Kuhmoisista viisi jäsentä kirkkovaltuustoon Kuhmoisten Sanomat Keski-Suomen liitto palauttaa varallisuuttaan jäsenkunnille. Hollolan seurakunta ei vielä alkuviikolla pystynyt toimittamaan kuhmoislaisten äänestäjien tarkkaa määrää. Sydämelliset . Adventin valo loistaa tuomiosunnuntain vakavuuteen. Tulokset valmistuivat hitaasti, ja maanantaiaamuun asti hän oli epävarma, pääsisikö lainkaan läpi. klo 18 Pauli Rahkonen Helluntaisrk. Toritie 44 Tapahtumat Marraskuu 5.–26.11. Joulumyyjäiset, Lehdesmäen lomakoti 25.11. Ojala pitää ensisijaisena seurakunnan perustehtävää: sanoman julistamista. Ensi sunnuntai taas kertoo, että elämämme päättyessä joudumme tuomiolle Jumalan eteen. – Yhdistyminen Hollolan seurakuntaan ei ollut hyvä asia, itsenäisenä olisi pitänyt jatkaa. Ojala yllättyi äänisaaliistaan ja kappeliseurakunnan menestyksestä. Näin toimitaan vuoteen 2020 saakka ja valmistaudutaan siihen, että maakuntauudistus toteutuu vuoden 2021 alussa. – Vara-avain olisi kyllä löytynyt seurakuntatoimiston kassakaapista, rauhoitteli vaalivirkailijana toiminut Maiju Sarvala. Siten äänestäjien yhteismäärä olisi noin 410 ja äänestysprosentti noin 25. Itse haluan äänestää varsinaisena äänestyspäivänä ja järjestän menot sen mukaan. Ennakkoon äänesti kuitenkin noin 260 kuhmoislaista ja vaalivirkailijana toimineen pastori Tapio Mattilan arvion mukaan vaalipäivänä noin 150 henkilöä. Tulossa oleva Papinsaaren siunauskappelin remontti on iso urakka, mutta Risto Ojalan mukaan kiinteistöt ovat hyvässä hoidossa, eikä valtuutettujen tarvitse paimentaa Hollolan seurakuntaa huolehtimaan niistä. Ojala arvelee henkilökohtaisen äänimääränsä johtuvan osin hänen vetämästään kotailtatoiminnasta. Hollolan seurakunnassa eniten ääniä sai Kärkölän kappeliseurakunnan ehdokas Sirpa Kaalikoski, 123 ääntä. – Sanoma on vetovoimatekijä. Tiina Siikanen KIITOS Lea 95 vuotta. Emme myöskään selviä omin voimin, vaan tarvitsemme kolmiyhteisen Jumalan apua niin elämässä kuin kerran kuoleman hetkelläkin. Jeesus sanoo olevansa maailman valo ja Hänen valonsa loistaa tuomiosunnuntaihin, marraskuun hämärään ja meidän jokaisen elämään. Tarmo Salmisen mielestä seurakuntaliitos ei ollut hyvä asia. Kyllä meidän on puolemme pidettävä. Avain alkoi vihdoin toimia, ja äänestys pääsi alkamaan hieman myöhässä. Meille on syntynyt Vapahtaja, joka on ristillä sovittanut syntimme. He ovat tavanneet äänestää seurakuntavaaleissa säännöllisesti. – Jos olisin tiennyt, että Mikkelin hiippakuntaan siirto on mahdollista, olisin kahdesti miettinyt, liitytäänkö Hollolan seurakuntaan
Hagman pääsi pian opettelemaan työlästä liimausta Rekolan ohjauksessa. Kirjastonhoitajana oli Väinö Rekola, joka alkoi toimia myös elokuviTie koneenkäyttäjäksi alkoi siivouksesta en koneenkäyttäjänä, kun Kuhmolaan hankittiin elokuvakone vuonna 1942. – Liimasauman teko oli tarkka ja vaikea tehtävä. marraskuuta. Siinä käytettävät saksetkin piti hioa kovasimella erittäin teräviksi. Elokuvien esitysympäristö oli pidettävä erittäin siistinä. – Kävin kirjastossa ahkerasti lainaamassa seikkailukirjoja. Sodan jälkeen nuorisoseurantalossa, nykyisessä Kuhmolassa, sijaitsivat sekä kirjasto että elokuvat. 91 vuoden iästään huolimatta Hagmanilla on edelleen hyvässä muistissa aika, jolloin elokuva siirtyi valkokankaalle mekaanisesti, ja työ edellytti myös monenlaista osaamista. Esimerkiksi valkokankaan kireänä pitäminen tuotti ylimääräistä työtä. Tänä vuonna 125 vuotta täyttänyt seura päätti pyytää kaikkien kuhmoislaisten apua tontun kiinni saamiseksi ja järjestää kuvasuunnistuksen. Tiina Siikanen. Pääsin vähitellen auttamaan myös Rekolaa elokuvanäytöksissä. Hereillä piti olla koko esityksen ajan. Näytöksissä paljon käsin tekemistä Filmit saapuivat Kuhmoisiin kahdelle tai kolmelle kelalle jaettuna. Elokuvia esitettiin saksalaisvalmisteisella Bauer-elokuvakoneella, joka Hagmanin mukaan oli hyvin varmatoiminen. Liimapintaan ei saanut tulla yhtään viirua, se olisi näkynyt heti kuvassa. Etsi kuvassa näkyvä paikka ja merkitse itsellesi muistiin paikasta löytyvä kirjain. Kilpailuaika alkaa tänään ja päättyy perjantaina 30. Rekola oli mukava mies, ja hänen kanssaan oli hyvä jutella. Vaikka filmit yhdistettiin, jouduttiin ne esittämään useammalta kelalta. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten nuorisoseuran pikku apulainen oli joulun alla veikeällä tuulella ja lähti piilosille. Toimita kirjaimista muodostuva sana nuorisoseuralle, jolloin olet mukana kilpailussa. Kuhmoisten Sanomat auttaa urakassa julkaisemalla suunnistuskuvat. Hän on mies, joka pääsi koneenkäyttäjän oppiin heti Kuhmolan elokuvien esittämistoiminnan alkuvuosina 1940-luvulla. Harjoittelu alkoi siivoamisesta. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 21. – Kömmähdyksiäkin sattui aina joskus. Itsenäisesti hän jatkoi elokuvien esitystoimintaa vuoteen 1977, jolloin hän avioitui ja halusi luopua elokuvakoneen hoitajan tehtävistä. Kun Rekola jäi eläkkeelle, vastuu elokuvien näyttämisestä siirtyi Hagmanille marraskuusta 1968 lähtien. Kunniavieraaksi ja haastateltavaksi oli kutsuttu Kalevi Hagman. Tiina Siikanen Vuosisata elokuvia Kuhmoisissa -tilaisuus keräsi lauantaina reilut kolmekymmentä elokuvan ystävää menneitä muistelemaan. Esitystä varten filmit piti liimata yhteen ja purkaa jälleen osiin esityksen jälkeen. marraskuuta 2018 Missä nuorisoseuran tonttu seikkailee. Risto Ojala haastatteli Kalevi Hagmania, joka toimi Kuhmolan elokuvakoneen hoitajana useita vuosia. Jos oli ongelmia, ei se yleensä johtunut koneesta. Siinä vaadittiin ripeätä ja huolellista toimintaa. Kun käytössä oli vain yksi kone, piti esityskin kelanvaihdon ajaksi keskeyttää. Kun filmiä syötettiin kelalle, se osui lattiaan, mutta roskia siihen ei saanut tarttua. – Kasvatusisäni toimi järjestysmiehenä nuorisoseuran iltamissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa sain olla apupoikana pääsylippuja repimässä. – Öljyt siihen piti kyllä vaihtaa useammin kuin autoon. Välillä eläydyin elokuvan tapahtumiin mukaan niin voimakkaasti, että koneen vahtiminen unohtui, jos esimerkiksi hiililamppu sammui
Läntisessä KeskiSuomessa on viime viikon lopulla asetettu kelirikon vaatimia painorajoituksiakin. Tämän viikon pikkupakkasilla tilanne varmasti paranee. Muuttuuko valtatie 24:n talvihoito valtakunnallisen uudistuksen yhteydessä, tienpidon suunnitteluyksikön päällikkö Jari Mikkonen Keski-Suomen ely-keskuksesta. Tampereentie: Ic f Tie on yleensä joko osittain tai kokonaan polannepintainen. f Puhtaana 3 tuntia sateen päättymisestä. – Raskaan liikenteen määrän ja yleinen talouden kasvu ovat kulkeneet ritirinnan aiemmin – mutta nyt kasvu on ilmeisesti taittumassa. Onnea etsintöihin! BLACK FRIDAY -TARJOUS 2x60 pmm vain 60 € + alv 24% Etuhinta voimassa vain pe 23.11. Yhtiön osakkaiksi tulisivat alkuvaiheessa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit.. Parannukset keskitetään vilkkaille ja keskivilkkaille teille. f Auraus käynnistyy, kun lunta 2 cm. Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomat Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit suunnittelevat yhteistyön syventämistä. Raskaan liikenteen keskimääräinen vuorokausiliikenne 24-tiellä Kuhmoisista Jämsän suuntaan vuonna 2013 oli 291 ajoneuvoa vuorokaudessa ja vuonna 2017 367 ajoneuvoa vuorokaudessa. Toimitukseen otti yhteyttä lukija, joka oli tyytymätön Sappeentien ja muidenkin alueen sorateiden kuntoon. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 21. Hauskan idean heijastinpuusta Korppila oli napannut ystävältään, joka toimii Eurajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Antaisin Kuhmoisille 150-vuotislahjaksi... kaunis luonto, viihtyisä keskusta, kaverit ja hienot retkeilykohteet. f Tiellä voi olla jonkin verran pitkittäisiä ohuita polannekaistoja. lehden sisäsivuilla. f Suolaa käytetään yleensä vain poikkeustapauksissa. skeittirampit koululla ja Nuokku. – Kyllä. f Auraus käynnistyy, kun lunta 2 cm. Yhtiö keskittyisi yhteistyön valmisteluun. Osa valtatie 24:n käyttäjistä on sitä mieltä, että raskas liikenne tiellä on lisääntynyt. klo 9.00-10.00 ostetuille ilmoituksille. – Ei koske. Koskeeko muutos Tampereentietä numero 325. Pitääkö tämä paikkansa. Sari Heliövaara Kunnantalon ja Toritien välissä bussikatoksen vieressä kasvava iso vaahtera muuttui viime torstaina heijastinpuuksi, kun kunnanvaltuuston puheenjohtaja Minna Korppila ripusti sen alaoksille ensimmäiset kymmenen heijastinta malliksi. f Puhtaana 2,5 tuntia sateen päättymisestä. Tämä talvihoitoluokka poistuu, ja tilalle tulee astetta parempi hoitoluokka Is. – Puuhun voi kuka vaan tuoda omia ylimääräisiä heijastimiaan tarjolle tai Heijastinpuu tuo valoa pimeyteen poimia siitä mukaansa sopivan heijastimen, kannustaa Korppila. Mistä tämä johtuu. Seitsemäsluokkalainen Atte Unnaslahti viihtyy Kuhmoisissa etenkin koulun skeittirampeilla ja nuorisotalolla. Talvihoitoluokka on yhtenäistetty Pirkanmaan elykeskuksen kanssa ja talvihoidon muutostarpeita tarkkaillaan edelleen. f Polanneurat ja -pinta tasataan mahdollisimman tasaiseksi. kotia ja kotipaikkakuntaa. moisissa sijaitsevia valtionteitä. Sari Heliövaara 13-vuotias Atte Unnaslahti asuu Kuhmoisissa Kissakulmalla, missä hän on asunut koko ikänsä. toiset 150 vuotta. marraskuuta 2018 Hoitoluokat f Luokat parhaasta alaspäin: Ise, Is, Ib, Ic, II, III 24-tie: Is f Tie on sään muutostilanteita lukuun ottamatta paljas. Ei ole tungosta eikä ruuhkaa. Tiellä 325 talvihoitoluokka muuttuu II:sta Ic:ksi. Tien nykyinen talvihoitoluokka on I. Armeijan maastokuorma-auto suistui ojaan jäisellä 24-tiellä kolme vuotta sitten. Toimenpideajat tiellä lyhentyvät, muun muassa liukkauden torjunta ja sohjon poisto aloitetaan nopeammin kuin aikaisemmin. Entä koskeeko talvihoidon uudistus muita KuhParaneeko talvihoito Kuhmoisten teillä. Sairaanhoitopiirien tavoitteena on suunnitella yhdessä erikoissairaanhoiSairaanhoitopiirit yhteistyöhön don tuotantoa ja tulevaisuuden haasteisiin vastaavaa työnjakoa. KUHMARI KYSYY MINUN KUHMOISENI Missä tonttu seikkailee. – Kyllä koskee. Oikein vastanneiden kesken arvotaan jouluinen tuotepalkinto. edelleen virkeä paikka ja täynnä tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia. Se että on paljon tilaa tehdä ja olla. Kotimetsät ja kotiranta ovat myös mukavia paikkoja, koska metsässä ja rannalla on kiva kulkea ja katsella. Teiden hoitoluokkia korotetaan ensi vuoden alusta koko maassa jopa 12 000 kilometrin matkalla. Kuhmoinen merkitsee minulle... Mielipaikkani Kuhmoisissa on... sitä, että ihmiset pitäisivät paremmin huolta ympäristöstään ja yhteisestä hyvästä. Reipas sadekuuro kuitenkin pehmentää pintaa helposti. Kuhmoisten Sanomat Minna Korppila ripusti puuhun malliksi ja mukaan otettaviksi kymmenen Kuhmoisten juhlavuoden heijastinsa. Kymmenen vuoden päästä Kuhmoinen on... Vaihtoehtoisesti vastaukset voi palauttaa kirjastossa olevaan vastauslaatikkoon 30.11.2018 klo 16.00 mennessä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus esittää valtuustolle alustayhtiön perustamista. f Lumen syvyys sateen aikana enintään 4 cm, sohjon enintään 2 cm. Tärkeä paikka. Mahdollisesti mukaan on tulossa myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Kehittäisin Kuhmoisissa... Kuhmoisissa parasta on... – Soratien pinnassa täytyy olla hienoa ainesta soran joukossa, jotta pinta tiivistyy paremmin kesäkelillä. Ota yhteyttä: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi / 040 483 0860 Julkaisut ke 28.11. Terhi Unnaslahti Päivi Hotokka Liikennevirasto muuttaa maanteiden talvihoitoa niin, että turvallisuus ja raskaan liikenteen ajo-olosuhteet paranevat. Hänen mukaansa tie on pehmeää liejua, jossa on vaikea ajaa. -kuvasuunnistus * Etsi kuvien (katso s.5) paikat kirkonkylän alueelta * Merkitse muistiin kohteesta löytyvä kirjain * Muodosta kirjaimista ajankohtainen sana Palauta vastaus yhteystiedoilla varustettuna Kuhmoisten Nuorisoseuran pisteelle Kuhmolaan 30.11.2018 klo 17.00–19.30 välillä. f Lumen syvyys sateen aikana enintään 4 cm, sohjon enintään 2 cm. Kuva Eurajoen heijastinpuusta levisi nopeasti myös sosiaalisessa mediassa. Molemmissa tulee vietettyä paljon aikaa kavereiden kanssa. Heijastinpuun ”käyttöohjeet” löytyvät myös puuhun ripustetusta laminoidusta lappusesta
0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Petri Liehu p. Nevala Päiväretki Jämsänkosken UIMAHALLIIN to 29.11.2018. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 050 463 8663, jamsa@spkoti.fi _________________________ Parturi-Kampaamo Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen p. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Kahvimaksu 3€. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 0400 759 383 Kuhmoisten Nuorisoseura ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään tiistaina 4.12.2018 klo 18 Sarin Kotikahvilassa (Toritie 50, Kuhmoinen). Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2 526 (LT-2017) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy OP Järvi-Häme Armi Peltonen p. Piili Kuhmoinen p. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. 050 461 7575 __________________________ Sp-Koti Kiinteistönvälitys Tanja Heinonen Oy LKV p. 050 566 3928 timo.suntela@gmail.com uudisrakentaminen saneeraukset laatoitusja muuraustyöt Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. Toritie 34 B 2. Paluu lähtee uimahallilta klo 14.30 Kuhmoisiin. p. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. alv 24%) Etusivulla 1,92 e /pmm Tekstissä 1,67 e /pmm Takasivulla 1,75 e /pmm Seurapalsta 2,48 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS Järvi-Hämeen OP-kiinteistökeskus Oy, Vesa Teräväinen p. klo 17.00 LIFE ITSELF K16 6 €. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Kolarikorjaukset ja -maalaukset Paavolankatu 4, Jämsä p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Suomalaisia Loboomenoita ja saunavihtoja. 20 v. 0400 353 886 __________________________________ _________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 0400 121 997 __________________________ OP Järvi-Häme Mirkkaliina Pettersson 010 254 7936 perunkirjoitukset testamentit edunvalvontavaltakirjat __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 0400 289 740 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Hintoihin sisältyy alv 24%. 040 586 7729 www.countryhelp.nettisivu.org Rakennus ja muuraus Suntela p. 044 244 9779 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. Lähtö linjaautoasemalta klo 11.30, ajetaan Toritien kautta. vesijumpan. ja Eurooppa OPASOL OY p. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia p. Railille 045 114 1785 JOHAN ON MARKKINAT OSTETAAN METSÄPALSTA / ISOMPI METSÄALUE KUHMOISISTA. 040 8271583 __________________________________ Timo Ansiomäki p. Hinta 14€ ja yli 75-v 7€, sis. Karpaloa. Ark. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Irma Kallio p. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. krs. (sis. Peltonen p. Johtokunta ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 muista JOULUtilaukset! 0400 872 461 Ti 27.11. 0400 944 726 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. klo 10–11 Kuhmoisten torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA VanGogh, Annabelle, Nicola, Challenger, Siikli ym. säkeittäin sopivasti. Ohjelmassa klo 11 bingo 2€, vetäjänä Sirkka. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. Multaporkkanaa, punajuurta, sipulia ja lanttua. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. 0400 490 631 Kuhmoisten Kehitysvammaisten Tuki ry:n SYYSKOKOUS to 29.11.2018 klo 16.30 Kunnanvirastossa neuvotteluhuoneessa os. klo 10-12. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. erikoiskuljetukset/kotim. Tervetuloa! Johtokunta KUHMOLASSA su 25.11. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. tapahtumat OPASOL OY p. Käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. Tervetuloa Ma 26.11. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Suolasieniä. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Hintoihin sisältyy alv 24%. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 21. 0400 638 764 __________________________ __________________________ T:mi Vesa Peltonen saunat ja pesuhuoneet p. marraskuuta 2018 SEURAT KOKOUKSET ELOKUVAT TORIMYYJÄT Tilaa paikallislehti, niin pysyt menossa mukana! Tilaaminen käy kätevästi • sähköpostitse: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi • puhelimitse: 040 515 2345 (katso aukioloajat sivupalkista) • poikkea toimistolla: Toritie 52, Kuhmoinen (katso aukioloajat sivupalkista) Kuhmoisten Sanomat Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Lämpimästi tervetuloa! Kuhmoisten Martat ry Torstaitupa Kuhmolassa 22.11. 24 t. Tilaushinnat 2018 (kotimaa) (sis. Ilm. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. kok. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. klo 18 Marttailta Sarin Kotikahvilassa. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. tilaus 76 e Ilmoitushinnat 1.1.2018 alk. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.fi PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 040 177 5069 MYYDÄÄN/ VUOKRATAAN RIVITALOKAKSIO 61 m 2 Myllykujalla. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo 16.00. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. p. 010 254 7949 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 70 e 12 kk / määräaik. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Kaunistoinen Arttu Kaunistoinen p
Tilaisuus alkaa klo 14 lauantaina 1. Varastolla pakettien sisältö vielä tarkistetaan ennen jatkokuljetusta Romaniaan ja Moldovaan, jossa lahjat jaetaan paikallisten yhteistyöseurakuntien avustuksella saajille ennen joulua. Helluntaiseurakunnan tiloista lähtee tänään keskiviikkona matkaan noin sata kenkälaatikkopakettia. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Seurakuntatoimistolle ehdotetaan uutta paikkaa seurakuntakodin ensimmäiseen kerrokseen nykyisen diakoniatyöntekijän työhuoneen kohdalle. Sari Heliövaara Hollolan seurakunnassa suunnitellaan Kuhmoisten seurakuntatoimiston muuttoa Toritien vuokratiloista seurakuntakodille pikaisella aikataululla. Tarjous voimassa la-su 18.-19.8.2018 2 rs 5 € 30 % 10 € 3 pkt Saatavilla kauttamme: YLÄMAANKARJA N LUOMULIHAA Karisalmen luomutilalta, tule ja kysy! Kipparista maukasta joulua joka päivä klo 21 asti PANDA Juhlapöydän konvehteja 300 g PALVELUTISKI ON SYYSJA TALVIKAUDELLA AVOINNA PERJANTAISIN 9-17 PIRKKA Porsaan uunifilee n. Lahjoja on lähetetty maailmanlaajuisesti vuodesta 1993 alkaen yli 146 miljoonaa. Tarkemmat ajat myymälässämme. Keräykseen on oman panoksensa antanut kaikkiaan parisenkymmentä kuhmoislaista. marraskuuta 2018 YLEINEN ESITELMÄTILAISUUS Emeritusprofessori, eläinlääketieteen tohtori Ilkka Alitalo kertoo ajastaan ELÄINLÄÄKÄRINÄ KUHMOISISSA. Paketin päälle ruksataan paketin saajan ikä ja sukupuoli. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-21 SU 10-21 K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 2 kpl/tal. Vaikka tämän vuoden osalta keräys on ohi, voi jo alkaa valmistautua ensi vuoden keräystä varten. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Tilaisuuden jälkeen pidetään Kotiseutuyhdistyksen sääntömääräinen vuoden 2018 syyskokous. Se on helppoa selkeiden ohjeiden ansiosta. Lahjalaatikoiden aihioita ja keräysohjeita on noudettavissa jouluun asti entisen Siwan kiinteistön tuulikaapissa, jossa ovet ovat aina avoinna. pv joulukuuta Kuhmoisten kirjaston galleriassa. – Pohjapiirrosluonnos on lähtenyt lausuntokierrokselle työntekijöille. 1,4 kg maustettu, suomalainen KG MYLLYN PARAS Torttutaikina laktoositon, 1 kg, pakaste Runsas valikoima joulun suklaakonvehteja sekä joulukalentereita! •••Tarjous voimassa to-su ••• 10 00 ETU PLUSSA-KORTILLA 3 RS 3 RS 1 99 PKT 5 99 KG KINDER Joulukalenterit alk. Ratkaisu olisi toteutettavissa väliseinällä. Seurakuntatoimiston siirtäminen vuokratiloista seurakunnan omiin tiloihin on kirjattu jo kirkkovaltuuston viime vuoden lopulla hyväksymään seurakunnan kiinteistöstrategiaan. Kansainvälisen projektin tarkoitus on tavoittaa vähävaraisten sekä sodista ja luonnonkatastrofeista kärsivien maiden lapset. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com Atria perhetilan Kanan fileesuikaleet 250-300 g Kulta Katriina suodatinkahvi Kaikki loput Grillihiilet, sytytysnesteet ja grillaustarvikkeet Loppuviikon tarjoukset Kipparista Olemme avoinna joka päivä klo 21 asti! Palvelutiski on avoinna elokuusta lähtien perjantaisin ja lauantaisin. 7 99 esim. Seurakuntatoimiston muutto suunnitteilla markus.ahonen@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Kaikki uusi, puhdas, hyvä ja ehjä tavara on tervetullutta. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 21. Paketit perille jouluun mennessä Jotkut haluavat koota paketin kokonaan itse. Tervetuloa! Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys ry Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys Sari Heliövaara Punavihreään kenkälaatikkoon on pakattu pieni käsin ommeltu mollamaija, nalle, puuvillainen pipo, villasukat ja -lapaset, lämmin pusero, hammasharja, saippua, lyijykynä, värikynät sekä piirustusvihko. Hänelle joululahja saattaa olla elämän ensimmäinen. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Löydät Kuhmoisten Sanomat myös facebookista – käy tykkäämässä!. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Kuhmoisista paketit matkaavat ensin Helsinkiin Patmos Lähetyssäätiölle, joka toteuttaa kansainvälistä keräystä Suomessa. – Pakettien määrä on kasvanut vuosi vuodelta, viime vuonna kokoon saatiin reilut 70 kenkälaatikollista, iloitsee Brander-Keskinen. Tarkemmat ajat myymälässämme. – Tämä on hyvin konkreettinen tapa auttaa, lahja ihmiseltä ihmiselle, sanoo Kuhmoisissa kuudetta vuotta Operaatio Joulun Lapsi -keräystä organisoiva Liisa Brander-Keskinen. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. – Tavaraa kannattaa kerätä pitkin vuotta esimerkiksi alennusmyynneistä. Sata kenkälaatikollista joulumieltä lapsille Tämä Kuhmoisissa koottu kenkälaatikkolahja tuo jouluiloa jollekin pikkutytölle Romaniassa tai Moldovassa. Tarkoitukseen kelpaa myös tavallinen kenkälaatikko. Muutto menee joka tapauksessa ensi vuoden puolelle, kertoo kiinteistöpäällikkö Keijo Kokko Hollolan seurakunnasta. 2 pkt/tal. Halutessaan mukaan voi laittaa myös pienen tervehdyksen lähettäjältä. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. Kuhmoisissa kootun paketin saa jouluksi Romaniassa tai Moldovassa asuva 2–4 -vuotias tyttö. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Osa on neulonut paketteihin laitettavaksi esimerkiksi sukkia tai lahjoittanut kasan pipoja, jotka on jaettu laatikoihin lokakuussa pidetyissä talkoissa. 2 kpl/tal. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Jokaisesta paketista pitäisi löytyä lämmintä vaatetta, lelu sekä hygieniaja koulutarvikkeita. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. 2 pkt/tal