Koristeet ovat pysyneet melko samanlaisina vuosikymmenestä toiseen: värikkäitä sulkia, kreppija silkkipaperista tehtyjä kukkia, piippurassia ja pieniä munakoristeita. Tervetuloa! Sari Heliövaara Raili Lavonius nostaa pirtin pöydälle mahtavan lasisen maljakon. Raili Lavoniuksen mukaan tärkeää säilymisen kannalta on se, että vitsaa ei missään vaiheessa laitetaan veteen. Pöydässä pitää olla ainakin mämmiä ja itse tehtyjä rahkaleivonnaisia. Pajunoksien joukossa on myös jokunen koivunoksa, sillä aivan joka pääsiäisenä ei pajunkissoja ole luonnossa ollut saatavilla. Sari Heliövaara Raili Lavoniukselle on kertynyt yli 40 vuoden aikana satoja virpomisvitsoja. – Aloin pistää vitsoja talteen joskus 70-luvun puolella, ihan tarkkaa vuotta en muista. – Kiersimme kylän lasten kanssa virpomassa ovelta ovelle. Virpomisperinne elää vahvana Harmoisten kylällä, vaikka lasten määrä onkin vuosien saatossa vähentynyt. – Jokaista virpojaa varten on jo namupussi odottamassa ja isäntä antaa vielä hieman rahaa. Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi. – Silloin perhe kokoontuu yhteen syömään. Hän arvioi maljakossa olevan satoja vitsoja. maaliskuuta 2018 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Kuhmoisten mökkija asuntoasioissa ota yhteyttä: Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä LKV 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Järvi-Hämeen OP -kiinteistökeskus Oy LKV Toritie 51, 17800 Kuhmoinen Tarjoamme pääsiäiskahvit ja Riitta Nurmen eläkekahvit ensi lauantaina 24.3. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 12 201868. Parhaina vuosina niitä on tullut kymmenkunta. Vain joissain vanhimmissa koristeissa on havaittavissa hieman värien haalistumista. Ne vain ovat niin kauniita ja värikkäitä, että ei niitä raaski hukata, ihailee Lavonius. Pääsiäinen merkitsee Lavoniuksille iloista kevään juhlaa. – Virpojia on riittänyt joka palmusunnuntaille. myymälässä. Harmoisten Mattilan talossa odotetaan innolla virpojia jälleen tulevana sunnuntaina. Vitsoille ei valoa, eikä vettä Vitsat koristeineen ja pajunkissoineen ovat säilyneet hämmästyttävän hyvinä. Valmiita koristeita ei ollut, vaan ne tehtiin karamellin kääreistä ja muista värikäistä papereista. Pääsiäinen tuo kevään Raili Lavoniukselle palmusunnuntain virpomisperinne on tuttu jo omasta lapsuudesta Karjalan Valtimon kylästä. Ensin virpomassa kävivät äidit ja nyt heidän lapsensa. Kaikki virpojat myös valokuvataan joka vuosi, kertoo Raili Lavonius. Lavoniuksella odotetaan jälleen innolla tulevaa palmusunnuntaita ja pääsiäisnoidiksi sonnustautuneita virpojia vitsoineen ja loruineen. Se on täynnä virpomisvitsoja, jotka ovat kertyneet yli 40 vuoden ajalta. Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja. vsk Keskiviikkona 21. – Maljakko säilytetään salissa korkean kaapin päällä, jossa vitsat eivät ole valolle alttiina, kertoo Virpomisvitsat tallessa yli 40 vuoden ajalta isäntä Tuomo Lavonius
Keskustan alueen asuntojen kysyntä on huonoa, eikä ostajaa välttämättä löydy halvallakaan hinnalla. Vesilaitoksen tuloja on budjetoitu vuodelle 2018 426 000 euroa ja edelleen vuodelle 2020 sama summa. Silti medialukutaitoa ei voisihan sen heidän opiskelunsa nähdä fiksumpana kehitysapunakin. Ehkä siinä olisi interaktiivinen osio Elio ja fiudesampurit fiudejen ja skoudejen kera sekä sisällönanalyysiä koulutusohjelmien sisällöstä paralleelein ja kvanttifysiikan keinoin. Kovin sanoin. Kuhmoisissa ollaan isompien myllerrysten äärellä kuin monessa muussa kunnassa, sillä sote-palveluiden muutosten lisäksi samassa yhteydessä vaihtuu myös maakunta Keski-Suomesta Pirkanmaalle. Nousevatko vesija jätevesimaksut, kasvaako kaukolämmön tappio. Samaan aikaan juhlapuheissa todetaan, että koulutus on pienen kansan tie menestykseen, suorastaan elinehto. Koulutus Suomessa on yleensä maksutonta ja jatkuvan ulkomaisen ihastelun kohteena, kun se takaa hyvinvointia ja demokratiaa kaikille halukkaille. Kaikissa merkittävissä investoinneissa on järkevää tehdä vaikuttavuusarvio. Vaarana on, että syrjäisen pikkukunnan ääni ei maakunnan päätöksenteossa kuulu. Suomalaisen kirjastolaitoksen yksi perustehtävistä on elinikäisen oppimisen tukeminen, meillä Kuhmoisissa se on puettu muotoon: tarjoaa aineistoja ja palvelee asiakkaitaan huviksi, hyödyksi ja lohduksi. Tämä pitäisi hoitaa yhteistyöllä, yhden toimijan vastuulle jättäminen olisi vastuutonta, siksipä itse ainakin olisin valmis sitoutumaan esimerkiksi muutaman viikonlopun päivystyksiin kuukaudessa. Minua ainakin kiinnostaa, mikä vaikutus näillä kunnan mittakaavassa suurilla investoinneilla on. Löytyisikö meiltä tekijöitä / porukkaa tähän. Eli kyseisille vuosille ei ole minkäänlaista kasvua. Tulevaisuus turvallisemmaksi elion avulla! Elinikäinen oppiminen (elio) kunniaan! vieläkään kovin aktiivisesti kouluissa/opistoissa opeteta, mikä tuntuu murheelliselta, koska niin monelta taholta säteilytetään pientä ihmispoloa somella, epäilyttävillä uutismedioilla ja valeuutisilla, milloin mistäkin näkökulmasta. Ottakaahan yhteyttä niin mietitään tilannetta. Rauhoittava ja tärkeä tieto oli kuitenkin se, että Kuhmoisten sijainti maakunnan reunalla näyttäisi turvaavan terveyspalveluiden säilymisen kunnassa. Eduskunta käsittelee kevään aikana laajaa lakipakettia, josta on määrä äänestää kesäkuussa. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä fiudesampurin tutkinto sisältää. Toisaalta uudistuksen läpimeno näyttää varmalta, sillä päähallituspuolueet tietävät, että niiden omat lempilapset, kokoomuksen valinnanvapaus ja keskustan maakuntauudistus, toteutuvat vain nykyisellä hallituspohjalla. Talousarvion mukaan käynnistyy infran rakentaminen. Ammattimainen, sitoutunut ja luotettava kiinteistönhoito on oleellinen osa esimerkiksi kerrostalojen asumismukavuutta, siksihän kerrostaloon muutetaan että päästään vähän helpommalla näissä asioissa. Leikkausten puolustajilta olen odottanut maksuttoman kirjastolaitoksen mainostamista, mutta turhaan. Mutta kyllä minä olen iloinen esim. Vesi-ja kaukolämpöverkojen rakentamiseen on budjetoitu vuosille 2018 169 000 euroa, 2019 216 000 euroa ja 2020 270 000 eli yhteensä 655 000. Siihen velvoittaa jo maakuntalupauskin, jonka mukaan samantasoiset palvelut tarjotaan kaikille asukkaille asuinpaikasta riippumatta. Moni on epäillyt uudistuksen kaatuvan kalkkiviivoilla, koska hallituksella on hyvin ohut enemmistö eduskunnassa ja kriittiset äänet hallituspuolueiden riveistä ovat viime aikoina voimistuneet. Tällä hetkellä pitkäaikainen ja erinomainen kiinteistönhoitajamme on eläköitymässä, eikä keskuudestamme ole löytynyt uusia asiaan sitoutuvia yrittäjiä jatkajaksi. Ovatko maailman mahtavimmat joutuneet valeuutisten vai valelääkärien lääkityksen koukkuun. Kaukolämmön tuloja on budjetoitu vuodelle 2018 Investointien vaikuttavuusarviosta 572 000 euroaja edelleen vuodelle 2020 sama summa. Ja tässä astuu esiin elinikäinen oppiminen kuin turvaliivit: mitä enemmän tiedät, sitä vähemmän uskot. Ja koko ajan olemme yhä riippuvaisempia it-taidoista, omien taitojen tai muiden. Tieverkon investointeihin kolmelle seuraavalle vuodelle on varattu yhteensä 833 000 euroa josta varmasti merkittävä osa kohdistuu uuden asemakaavan alueelle. Björn Wahlroos aikoinaan kritisoi toista tutkintoa ja keski-ikäisten koulutusta valtion varoin. Muutoksentekijöillä oli edelleen kovin vähän konkretiaa kerrottavanaan. maaliskuuta 2018 KOLUMNI Sohvi Koskinen PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 21.3.2018 f Aurinko nousee 6.19 f Aurinko laskee 18.35 Onnea nimipäivänä! Tänään Pentti To Vihtori Pe Akseli La Kaapo, Gabriel, Kaapro, Kaapo Su Kesäaika alkaa, Aija, Aava Ma Manu, Manne, Immo, Immanuel Ti Sauli, Saul Ke Armas Viikon tärpit f Pääsiäisruohon ehtii vielä kylvää f Perjantaina Voimaa vanhuuteen, Liikuntaraati Kuhmolassa f Kesäaika alkaa sunnuntaina, kelloja siirretään tunti eteenpäin ” Ovatko maailman mahtavimmat joutuneet valeuutisten vai valelääkärien lääkityksen koukkuun. Ainoa esillä oleva vaihtoehtomme on ottaa iso kansainvälinen kiinteistönhoitojättiläinen hoitamaan alueemme kiinteistönhoitoa. Onko niillä vaikutusta kunnallisveroon. Muutoksentekijät väläyttivät myös erikoislääkäripalveluiden ulottamista Kuhmoisiin. Sotesta hyviä uutisia Kunnan keskustan, Satamarinteen ja Koskenpartaan alueiden asemakaavoitus on ollut lausuntokierroksella. Mitä kyseinen kaavan toteutus tulee maksamaan. Alueellamme olisi runsaasti kehitysmahdollisuuksia kiinteistönhoitoalalla muun muassa runsaasta vapaa-ajanasuntojen määrästä johtuen. Timo Sormunen Kiinteistönhoito muutostilanteessa Koulutuksesta ja leikkauksista puhutaan nykyään samassa lauseessa. Teknisen toimen viimevuoden eli 2017 tuloslaskelman mukaan vesiverkon liittymämaksut olivat euroa , eli verkkoon ei kytketty yhtäkään uutta liittymää. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun asemakaavat on lopullisesti hyväksytty. taannoisen tilkkutaiteilijamme oululaisen Vuokko Isakssonin seitsemänkymppisenä aloittamaa väitöskirjaurakkaa ja ihailen tolkuttomasti kaikkia ikääntyneitä koulutuksessa olevia/olleita. Toisin sanoen koko investointi on turha, kun päättäjät itsekin uskovat, ettei uusia kuluttajia tule. Jos kiinteistönhoitoa ei ole organisoitu asianmukaisesti, laskee se huomattavasti kiinteistöjen houkuttelevuutta entisestään, lisäksi jos kustannukset nousevat, korreloi se suoraan myös hoitovastikkeiden määrään korottavasti. Toisin sanoen näillä investoinneilla on vaikutus käyttötalouteen eli poistojen tulisi näkyä vuosille 2018-2020 tuloslaskelmissa. Kirjoittaja on Kuhmoisten vastaava kirjastonhoitaja. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 21. Vapaa-ajanasukkaatkin toivoisivat saavansa samanlaista kokonaisvaltaista palvelua mökkinsä hoidossa kuin kotonaan kaupungeissa. Näin mittavan investoinnin olisi luullut vaikuttavan myös tuottoihin. Pirkanmaan edustajat vierailivat Kuhmoisissa viime viikolla kertomassa uudistusten valmistelun etenemisestä ja kuulostelemassa kuntalaisten mietteitä. Sari Heliövaara sari.heliovaara @kuhmoistensanomat.fi Esitän huoleni Kuhmoisten alueen kiinteistöyhtiöiden (siis kerrostalojen, rivitalojen ja liikekiinteistöjen) kiinteistönhoidosta. Timo Karppinen. Koulutus on toki kokonaisvaltaisempi asia ja on tosiaan vaikeata ennustaa, tarvitaanko viidentoistavuoden kuluttua skörödervejä ja fiudesampureita Suomeen, ettei Latvia vie työpaikkoja (ja naisia), kuten Miika Nousiainen ’Pitääkö olla huolissaan’ -ohjelmassa ennusti. Alueen uutena kiinteistövälittäjänä olen ehtinyt muodostaa kuvan paikkakunnan tilanteesta. On tärkeää, että palvelut maakunnan reuna-alueilla halutaan turvata jo valmisteluvaiheessa, sillä jatkossa asioista päättää lokakuussa vaaleilla valittava uusi maakuntavaltuusto. Valittavien 89 valtuutetun joukossa ei ole välttämättä yhtään Kuhmoisten edustajaa pitämässä kunnan puolia, koska kunnilla ei ole valtuustoon kiintiöpaikkoja. Jos näin käy, pelkään, että kiinteistönhoitomenot kasvavat, palvelut jäykistyvät ja rahat päätyvät johonkin ihan muualle kuin Kuhmoisiin. Koulutus päätyy, jos hyvin käy, tutkintoon ja pätevyyteen, mutta yhä useampi haluaa varmuuden vuoksi lisäkoulutusta/ toisen tutkinnon. No, tieto lisää tuskaa, mutta parempi sekin kuin hyökätä johonkin somessa osoitettuun kapakkaan ampuma-aseiden kanssa etsimään kellarissa lapsia kiduttavaa/syövää Hilary Clintonia. Siksi olen murheissani ulkomaisilta opiskelijoilta nykyään perittävistä lukukausimaksuista, koska Yhteennaitettujen soteja maakuntauudistuksen valmistelu etenee kuin juna, vaikka päätökset uupuvat edelleen
Riippumatta asuinpaikasta maakunta antaa palvelulupauksen samantasoisista palveluista maakunnan asukkaille. Hankesihteerin puoleen voi kääntyä teemahankeasioissa, hankeneuvonnassa ja muissa Vesuri-ryhmään liittyvissä kysymyksissä. – Myös koulutus, osaaminen, kulttuuri, paikallisidentiteetti ja yhteisöllisyys sekä palvelujen kehittäminen ja arjen sujuminen ovat edelleen kunnan omassa hallussa, Väre sanoi. Tiina Siikanen. Kuulijat ilmaisivatkin huolensa, miten Pirkanmaalla suhtaudutaan haja-asutusalueella sijaitsevien vapaa-ajan asuntojen muuttamiseen ympärivuotiseen käyttöön. – Kuntien on huolehdittava sekä vetovoimastaan että pitovoimastaan. Kolaroineet kuskit selvisivät omin voimin reitiltä Puukkoistentielle odottamaan pelastushenkilöstöä. Tilaisuuden lopuksi Kuhmoisten kehittämisasiamies Arto Kummala muistutti, että vaikka olemme isojen muutosten äärellä, kunnassa tehdään edelleen tärkeitä asioita itse elinvoimaisuuden hyväksi. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi. Lopullinen vahvuus ensi syksynä lukion aloittavista selviää myöhemmin keväällä, kun hakijat ovat ilmoittaneet opiskelupaikan vastaanottamisesta. Näitä asioita eivät muut tee puolestamme. Valtio haluaa tiukentaa otetta sotekustannusten kasvun hillitsemiseksi. Pelastuslaitos löysi helposti onnettomuuspaikalle todennäköisesti paikannussovelluksen Suomi 112 ansiosta. Joukkoliikenne maakunnassa tulee olemaan jatkossakin markkinaehtoista, totesi Alasentie. Kuhmoinen on mökkipitäjä ja vapaa-ajanasukkaat tärkeitä kunnan elinvoimaisuudelle. Kuhmoisten Sanomat Viime viikolla päättyneessä yhteishaussa Kuhmoisten lukion asetti ensisijaiseksi hakukohteekseen 17 nuorta. maaliskuuta 2018 Kuhmoisten Sanomat Viime viikon tiistaina Kuhmoisissa tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa kiinniotettu naishenkilö on vangittu perjantaina tapon yrityksestä syytä epäillä edellytyksin. Minkä erikoisalueen lääkäri täällä olisi, se riippuu väestön paikallisesta tarpeesta. Törmäyspaikka sijaitsi lähellä Majurlammia Puukkoisilla, noin 14 kilometriä Kuhmoisten keskustasta. Kuhmoisten Sanomat Paula Häyrinen Kuhmoisista on valittu hankesihteerin sijaiseksi Leader-Vesuri-ryhmään Niina Aspinmaan siirryttyä työskentelemään Ely-keskukseen 1.3.–20.8.2018 väliseksi ajaksi. Vetovoima syntyy paikallisista vahvuuksista, pitovoima taas palveluista ja mahdollisuuksista elää maalla, korosti Väre. Poliisi tavoitti päihtyneen naisen auton ratista myöhemmin ja hänet otettiin kiinni. Kuntaliiton asiantuntija Taina Väre muistutti, että kunnan omaksi tehtäväksi jää keskeinen rooli elinvoimaisuuden edistäjänä. Muutosjohtaja Jukka Alasentie Pirkanmaan liitosta arveli terveydenhuollon palveluiden jopa paranevan Kuhmoisissa. – Terveysaseman säilyminen on hyvin todennäköistä jo etäisyyksien näkökulmasta. Myös erityisosaamista vaativia terveydenhuollon asiantuntijapalveluja tulee myös Kuhmoisiin kattavammin tarjolle, ennakoi Alasentie. Huhuja on kuultu, että esimerkiksi Tampereella muutoshakemukset hylätään lähes poikkeuksetta. Soittajan tarkka sijaintitieto välittyy hätäkeskukseen automaattisesti, ja apua osataan sen avulla lähettää paikalle lähimmästä yksiköstä. Omien vahvuuksien avulla voidaan vaikuttaa tulevaisuuteen. Sotepalvelut voivat jopa parantua Alasentien mukaan Sosiaalija terveyspalvelu-uudistuksen isona asiana on kestävyysvajeen kurominen. Tässä viiden kunnan muodostamassa Viisikossa ovat mukana Kuhmoisten lisäksi Jämsä, Keuruu, Multia ja Petäjävesi. Kylien potentiaali käyttöön Kuhmoislaiset peräsivät myös kylien roolia uudistuksessa. Kuhmoislaisia kiinnosti, miten maakuntahallinnossa tullaan aidosti ottamaan huomioon uuden kuntajäsenensä erityispiirteitä. Työkalu toimii eräänlaisina maaseutusilmälaseina suunnittelua ja päätöksentekoa toteutettaessa, kertoo Väre. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 21. – Kelkkojen ajonopeus ei ollut kovin suuri, toisella noin 20 kilometrin ja toisella 40 kilometrin tuntinopeus, kertoo päivystävä pelastusviranomainen Tinja Hännikäinen. Toinen kuljettajista loukkasi olkapäänsä, ja Moottorikelkat kolaroivat reitillä hänet vietiin ambulanssilla saamaan hoitoa. Yleisön taholta esitettiin muun muassa kylätalojen hyödyntämistä palvelukeskuksina. Päätöksenteon ja suunnittelun avuksi on kehitetty maaseutuvaikutusten arviointityökalu, jonka avulla päätöksentekijät tunnistaisivat päätösten vaikutukset erityisesti maaseudun toimintaympäristössä, kun uudistusta valmistellaan. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Hätäkeskuksen järjestelmiin integroitu Suomi 112 -mobiilisovellus nopeuttaa avunsaantia hätätilanteessa. Siinä mielessä sijainti reuna-alueella on kunnalle siunaus. Monet haluavat palata kotiseudulleen asumaan eläkeiässä tai tekevät etätyötä mökiltä käsin, nyt kun valokuitukin on tarjolla. Tähän asiaan Alasentie ei voinut antaa lupauksia, vaan kehotti kuntaa olemaan itse aktiivinen. Tätä ajatusta Alasentie piti kannatettavana. Hakijoista kuusi on ulkopaikkakuntalaisia Lukioon 17 hakijaa ja heistä viisi haki ratsastuslinjalle. Työkalua pilotoidaan eli testataan kahdessa erilaisessa maakunnassa Pirkanmaalla ja Kainuussa., Erityinen huomio kiinnitetään niihin asioihin, joilla on keskeinen vaikutus maaseudun elinvoimaan ja tulevaisuuteen. Tiina Siikanen – Maakuntauudistus on nähtävä ennen kaikkea palvelujen kehittämisen hankkeena, totesi Pirkanmaan liiton muutosjohtaja Jukka Alasentie viime torstain kuntalaistilaisuudessa. Kelkkailijat kohtasivat kelkkareitin risteyskohdassa, jossa toinen kelkoista törmäsi sivusuunnasta toiseen kelkkaan. Maaseutusilmälasit suunnitteluun Alueuudistuksen vaikutukset maaseudulla tiedostetaan erilaisiksi kuin keskuksissa, johtuen jo harvasta asutuksesta ja pitkistä välimatkoista palvelujen luokse. Yleisöä kiinnosti saada lisätietoa konkreettisista kysymyksistä, miten maakuntauudistus ja liittyminen Pirkanmaalle vaikuttavat Kuhmoisissa. maaliskuuta ampumaNainen ampui asunnossa, miesystävä pakeni välikohtaus, jossa paikkakuntalaisen vuonna 1963 syntyneen naisen epäillään ampuneen aseella pariskunnan yhteisessä kodissa. Kuulijat toivat vahvasti esille esimerkiksi Tampereentien ja Kylämäntien kunnossapidon laiminlyönnin. Maaseutuvaikutusten arviointi maakuntauudistuksessa -teematilaisuus toi koulukeskuksen ruokalaan nelisenkymmentä kuulijaa. Kuhmoisissa tapahtui 13. Alasentie ei myöskään usko siihen, että maakuntaa rakennettaisiin vain Tampereen ehdoilla. – Rahoitus kunnossapitoon tulee ministeriöltä, miten se jaetaan maakunnan sisällä, jää nähtäväksi. – Maakuntauudistuksen valmistelut etenevät joka tapauksessa, riippumatta poliittisen päätöksenteon järjestyksestä, sanoi suunnittelupäällikkö MarTerveysasema, tieasiat ja kylien elinvoima puhuttivat ko Mäkinen Pirkanmaan liitosta tilaisuuden alussa. Suosittelen kaikille paikannusovelluksen lataamista puhelimeen, sanoo Hännikäinen. – Kylistä ei ole ollut vielä tarkemmin puhetta, sanoi Alasentie. Kylien elinvoimaisuus riippuu paljon myös teiden kunnosta, myös kesäasukkaiden tarpeita on kuunneltava. Vesuri-ryhmä toteuttaa paikallista EU:n ohjelmaPaula Häyrinen sijaistaa Vesurissa kauden 2014–2020 kehittämisstrategiaa. Koska esitutkinta on kesken, poliisi ei kerro enempää tapauksen yksityiskohdista. Vetoja pitovoima omissa käsissä Maakuntauudistusta on rakennettu sosiaalija terveyspalvelut edellä, ja suurin muutos kunnille on sote-tehtävistä luopuminen myös verotulojen näkökulmasta. Erikoissairaanhoidon kuluja tullaan leikkaamaan järjestämällä perusterveydenhuolto uudelleen ja kehittämällä ennaltaehkäiseviä palveluja – Soten näkökulmasta Kuhmoisissa palvelut voivat jopa parantua, koska tarjolle tulee myös erikoislääkäripalveluja. – Talven aikana on Kuhmoistenkin alueella pelastettu maastoon eksyneitä hiihtäjiä juuri paikannuksen avulla. Asunnosta pääsi poistumaan naisen vuonna 1961 syntynyt, samassa taloudessa asuva miesystävä. Tahtotila lähtee meistä kaikista. Molemmat kelkat rikkoutuivat törmäyksessä. Kuhmoisten Sanomat Sunnuntaina aamupäivällä noin kello kymmenen aikaan kaksi moottorikelkkaa törmäsivät toisiinsa. Teiden kunto ja kylien tulevaisuus huolestuttavat Kunnan tieasiat ja liikenneyhteydet puhuttivat yleisöä. Kuntalaistilaisuuden yleisö esitti aktivisesti ajatuksiaan reuna-aluekunnan tarpeista
Helsingistä ”Jumala voi tehdä enemmän” (Ef.3:20) Helluntaisrk. Mielestäni on mahtavaa, että pääsimme olemaan osana Taidetestaajat-hanketta ja tutustumaan oopperan maailmaan. Taidetestaajat oopperassa Ennen oopperan alkamista katsomossa oli hiljainen puheensorina, mutta kun valot sammuivat, puhe loppui kuin seinään. Lavastus oli melko yksinkertainen, mutta se istui tarinaan täydellisesti. Kolmen tunnin matka meni yllättävän nopeasti. elämän tuoksu, joka tuo iäisen elämän. Roolihahmojen asut kertoivat heidän persoonastaan ja toivat esiin asioita, joita ei laulaen kerrottu. Puvustuksesta tykättiin ja lavastus oli hieno, mutta itse tarina ei miellyttänyt monia. Tällöin kelloja käännetään tunti eteenpäin. Suomessa on tehty kansalaisaloite kesäaikaan siirtymisestä. Päätöstä ei voida tehdä vain kansallisesti eduskunnan toimesta. Sille tuoksulle ei löytyne vertailukohtaa, se on ainutlaatuinen ominaistuoksu, jonka lasta sylissään pitävä tuntee miellyttävänä. 2:14–17). Lotta Unnaslahti Oopperatalo on valkoinen suuri rakennus Töölönlahden rannalla Helsingissä. 30:19). Mikä yhdelle on myönteinen asia, voi olla toiselle kielteinen. Voimakkaampana haju koetaan ruumishuoneella tai asunnossa, josta löydetään pitkään kuolleena ollut henkilö. Moni kuitenkin myös innostui, ja olisi innokas käymään uudestaan oopperassa. Lämmin KIITOS kaikille merkkipäivänä muistaneille! Timo Kouluruoka Tänään Kalakeitto, sämpylä, vihannes, juusto To Nautalastukastike, riisi, salaatti Pe Kinkkukiusaus, salaatti Ma Kasvistikut, perunat, salaatti Ti Jauhelihakastike, pasta, salaatti Ke Uunimakkara, perunasose, salaatti Ruokapalvelu Tänään Sipulipihvit, persikkakiisseli Ruishiutalevelli To Kalkkunakeitto, pannari+hillo Jauheliha-perunasoselaatikko Pe Pinaattinen uunikala, sitruunakiisseli Nakkikeitto La Veriohukaiset+ valkokastike, mangokiisseli Uunipuuro, mehukeitto Su Palapaisti, mousse Riista-punajuurikeitto Ma Mantelikala, mansikkakiisseli Ohravelli Ti Jauhelihakeitto, pannari+hillo Janssoninkiusaus Ke Merimiespata, vadelmakiisseli Kalkkunakeitto Lotta Unnaslahti Torstaina 8. Aluksi tekstien lukeminen tuntui haastavalta, mutta siihen tottui äkkiä. Sama asia vaikuttaa siis eri tavoin. Olen itse aikaisemmin käynyt Kansallisoopperassa katsomassa balettia, mutta ooppera oli minulle uusi kokemus ja hieno sellainen. Puvustus oli tehty taidokkaasti. Moos. Lähdimme aikaisin aamulla kohti Helsinkiä. Tarkkaan ottaen niissä on kyse vain yhdestä asiasta: yhteydestä Jumalaan ja Kristuksen tuntemisesta. Sää oli tuulinen ja kylmä, mutta luminen Töölönlahti oli kaunis. Sisätilat on minimalistisesti sisustettu ja avaraa tilaa oli runsaasti. maaliskuuta 2018 SANAN KULMA Ari Pelkonen KIITOKSET Kaikki tervetulleita Su 25.3. Mooseksen kehotus Israelin kansalle on voimassa meillekin: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Ulkoseinillä oli valtavat ikkunat, joista tuleva kylmä valo korosti sisätilojen avaruutta. Tilaisuuden jälkeen jatketaan iltahartaudella seurakuntakodissa, tarjolla on myös iltapalaa. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää (5. Elämän tuoksu ja kuoleman haju aistitaan aina siellä, missä Jumalan valtakunta lähestyy ihmistä Jumalan sanan kautta. Kokemuksena ooppera oli upea, mutta en välttämättä suosittelisi kyseistä oopperaesitystä nuorille. Ooppera eteni sulavasti kohtauksesta toiseen. maaliskuuta teimme retken Kansallisoopperaan Helsinkiin. Sellainen on Kristuksen tuoksu uskovalle ihmiselle. Sisätilat olivat minimalistisesti sisustetut ja avaraa tilaa oli paljon. Elämän tuoksua voisi verrata vastasyntyneen lapsen tuoksuun. Evankeliumi, Kristus, usko ja Jumalan sana ovat tällaisia asioita. Kuhmoisten Sanomat Kesäaika alkaa EU:ssa maaliskuun viimeisenä sunnuntaina kello 3.00 yöllä. Kuhmoisten Sanomat Kaikille yhteistä paastonja pääsiäisenajan virsija lauluiltaa vietetään Kuhmoisten kirkossa tänään. Retki oli osana suurta Taidetestaajat-kulttuurihanketta, joka tarjoaa erilaisia kulttuurielämyksiä kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille. Paavalin mukaan Kristuksen tuntemisen tuoksun kokevat eri tavalla ne, jotka pelastuvat ja ne, jotka joutuvat kadotukseen (2. Moni luokaltani oli samaa mieltä, että esitys kävi paikoittain pitkäveteiseksi. Tämän kalman hajun saatamme joskus aistia vainajaa katsoessamme tai hänen arkkunsa äärellä. Pelastuville se on hyvä Tuoksua vai hajua. Oopperatalo oli valkoinen iso rakennus. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 21. Luopuminen edellyttää komission aloitetta kesäaikadirektiivin kumoamiseksi. Kokonaisuus oli hieno, mutta mielestäni siitä jäi puuttumaan jotain. Kadotukseen joutuville se on paha kuoleman haju, joka tuo iäisen kuoleman. Mukana laulamassa on Jämsän Yhteinen virsija lauluilta kirkossa Kristillisen Kansanopiston opiskelijoita lähes kahdensadan osallistujan voimin. Kävimme katsomassa oopperan nimeltä Madame Butterfly. EU:n yhtenäinen eteneminen asiassa on tärkeää erityisesti liikenteen toimivuuden näkökulmasta.. Toritie 44 Kirjoittaja on Kuhmoinen–Padasjoki kappeliseurakunnan kappalainen Kahden ihmisen kokemukset samasta asiasta voivat erota toisistaan kuin päivä ja yö. Kor. Kuoleman tuoksu on kuin kuolleen ihmisen haju. Ooppera laulettiin italiaksi, johon näkyi suomenkieliset tekstitykset näyttämön yläpuolella. Tällainen epämiellyttävä haju on Kristuksen tuoksu hänelle, joka kieltää Jumalan tai muuten torjuu anteeksiantamuksen evankeliumin. klo 15 JUMALA VOI -tilaisuus Pastori Aleksanteri ym. Ooppera Madame Butterflyn esitys oli oppilaiden mielestä hieman pitkäveteinen. Saavuttuamme Helsinkiin lähdimme kävelemään Töölönlahden rannalle. Suomen EU-ministerivaliokunta linjasi vuoden alussa, että SuoKesäaika alkaa mi alkaa ajaa luopumista EU:n yhteisestä kesäaikajärjestelystä
Perheen kanssa oleminen on aina Kuhmoisissa ollessani tärkeää, sillä opiskelut ja jääkiekko sitovat minut useasti viikonloppuisin Tampereelle. Hyllyiltä löytyy lisäksi muun muassa sepäntöitä, puukäsitöitä, mattoja, monenlaisia neuleita ja tekstiilejä, paikallisia elintarvikkeita, koriste-esineitä ja kotiseutukirjoja. Nurmi arvioi, että kaikkiaan myymälän valikoimissa on toista tuhatta erilaista artikkelia. Osuuskunta Kuhmoisten Kädentaitajat aloitti toimintansa maaliskuun alussa 2004 ja Nurmi tuli osuuskunnalle töihin toukokuun 17. Pilkkijät Mauri Luukkonen, Arto Särkikoski ja Timo Seppälä saivat narrattua kahdeksaa kalaa. Suurin osa myytävistä tuotteista tulee Kuhmoisista. – Moni mökkiläinen tulee ilmoittautumaan myymälään keväällä ensimmäistä kertaa mökille tullessaan ja sanomassa heipat taas syksyllä, kertoo Nurmi. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 21. Mielipaikkojani Kuhmoisissa ovat... niitä asioita mitä tarvitsee kehittää. Tähän vastaaminen on hieman hankalaa, kun en enään asu paikkakunnalla, enkä näe mahdollisia kehityskohteita niin useasti, mutta aina löytyy jotain mitä voisi parantaa. Muutaman vuoden tauon jälkeen oli riittävästi jäätä pilkkikilpailujen pitämiseen Pihlajakosken kyläyhdistyksen järjestämänä. – Kevät on ihana vuodenaika jäädä eläkkeelle. – Paikka oli houkutteleva, koska olen ikäni leiponut ja tehnyt käsitöitä ja asiakaspalvelustakin oli aiempaa kokemusta. Monille paikallisille Kädentaitajien myymälän kahvio on tärkeä kohtaamispaikka ympäri vuoden. järvet. Parin tuhannen neliön puutarhassa kasvaa kukkien lisäksi omenapuita, marjapensaita ja vattupuskia. Pilkkijöillä oli tällä kertaa erilaisia houkuttimia kaloja varten, useimmat käyttivät surviaisentai kärpäsen toukkia, olipa jollakin myös savusiian päitä ja jopa hirven maksaa. kotikuntaa. Järjestäjät haluavat kiittää kaikkia osallistujia sekä talkootyössä mukana olleita. Kisassa voiton vei eniten kaloja narrannut, eikä kalan painolla ollut vaikutusta tulokseen. Mies voi lähteä Kuhmoisista, mutta Kuhmoinen ei miehestä. Upea aurinkoinen sää saattoi olla muutamille houkutin jäädä tekemään muuta kuin saapua narraamaan kaloja Pihlajajärvelle. Tarjolla oli lämmintä juotavaa ja syötävää. Lea Sinivaara. Kannattaa siis olla tarkkana jäällä liikkuessaan, se haurastuu nyt sekä yläettä alapuolelta. Kädentaitajien keski-ikä on noin 70 vuotta. Osuuskunnan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa palkattu työntekijä Riitta Nurmi jää eläkkeelle lähes 14 työvuoden jälkeen. Lisäksi Atte metsästää ja kalastaa Kuhmoisissa. luonnon läheisyys. Järjestelyissä oli mukana yhdistyksen väen lisäksi myös Petri ja Lea Salonen puffetin puolella. Ei väliä onko kyseessä Päijänne, Lummenne tai joku tuntematon metsälampi, kaikki sytyttävät samalla tavalla. – Suosituimpia tuotteita vuodesta toiseen ovat pulla, leipä, villasukat ja tyynyliinat. Hän muistuttaa, että isomman ryhmän vierailusta kannattaa ilmoittaa etukäteen, jotta kahvilaan osataan varata riittävästi – Myös tuotteista kannattaa tehdä tilaus etukäteen, jos haluaa vaikkapa tuoreita gluteenittomia tuotteita tai räsymaton omilla mitoilla ja väreillä. Kuhmoisissa on mukavaa, ettei tarvitse matkustaa edes 10 minuuttia kun on jo luonnon helmassa. On myös hienoa, että pieneltä paikkakunnalta löytyvät tarvittavat peruspalvelut ja upeat harrastusmahdollisuudet. Kesäaikaan harrastuksiin kuuluu frisbeegolf. Myös vapaa-ajanasukkaat ovat ottaneet paikan omakseen. ”Kevät on ihana aika jäädä eläkkeelle” Sari Heliövaara 1) Timo Seppälä 5 kalaa, 2) Arto Särkikoski 2 kalaa, 3) Mauri Luukkonen 1 kala – Villasukat, lapaset ja muut lämpimät neuleet ovat tehneet hyvin kauppansa tänä talvena, kertoo Riitta Nurmi. lisää asukkaita. Kalastussyvyys on olennainen, eli ensin mormuska lasketaan pohjaan asti ja nostetaan siitä vähän ylöspäin. Hän aikoo eläkkeelle jäätyäänkin tehdä Kuhmoisten Kädentaitajien myymälään lasten neuleita ja kakkuja myyntiin. Osalle mukava yhdessäolo ja kuulumisten vaihto ovat syy kokoontua yhdessä viikonloppuisin lähijärvelle pilkkimään. – Jos joskus aamulla onkin ollut huono elämä, niin asiakkaat kyllä pelastavat päivän, hän kiittää. Synnyinkunnastaan Kuhmoisista hän muutti Tampereelle opiskeluiden perässä elokuussa 2017. Tavarantoimittajia noin 300 Alkuvaiheessa myyntiin tuli tuotteita noin 70 toimittajalta, nyt jo 300:lta. Kuhmoisten ratakin on hyvin tuttu. Mutta yksi paikka on kuitenkin ylitse muiden, koti. Keskustelimme myös parhaista syöteistä, joilla kalan saa koukkuun. Kehittäisin Kuhmoisissa... Pääpalkintona oli Lindroosin Soran lahjoittama lahjakortti, jolla voittaja saa melkoisen kasan maaainesta omaan pihaan. päivä. Näkyvällä paikalla valtatien varressa sijaitseva myymälä pysäyttää hyvin myös ohikulkijoita. Kymmenen vuoden päästä Kuhmoinen... Vaikka Tampereella nyt opiskelujen takia asunkin, on Kuhmoisilla erityinen paikka sydämessäni. Nurmi odottaa jo innolla edessä olevia eläkepäiviä ja sitä, että pääsee kupsuttelemaan omakotitalonsa pihamaalle. Kairauksen perusteella jäätä ei kuitenkaan ollut paikoitellen kuin 20 senttiä ja jäällä oli jo melkoisesti vettäkin. Toivottavasti uusien kaavoitusten ja kunnan tekemien muiden toimenpiteiden (esimerkiksi päiväkoti) avulla saataisiin muuttovirtaa tännepäin. Atte pelaa jääkiekkoa KooVee:n 2001 syntyneiden joukkueessa ikäluokan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Atte Ojala halusi kuvauttaa itsensä Päijänteen rannalla, koska järvet ovat hänen lempipaikkojaan Kuhmoisissa. On harmillista, että näin hienon paikkakunnan asukasluku on laskemaan päin. – Meillä käy paljon myös tilausajoryhmiä kahvilla ja ostoksilla, nyt on jo keväälle ja kesälle ensimmäiset varaukset, iloitsee Nurmi. – Periaate on se, että jos omalta paikkakunnalta ei löydy jonkun tuotteen tekijää, voidaan se ottaa myyntiin myös vieraspaikkakuntalaiselta. Siinäkin mielessä on sopiva hetki jäädä pois töistä, että oma takki on aika tyhjä ja ideat loppu, sanoo Nurmi. Kuhmoinen merkitsee minulle... Kuhmoisissa parasta on... – Tarjoajia olisi enemmänkin, mutta rajallisten tilojen vuoksi kaikkea ei saada esille. Pihlajakoskella pilkittiin kilpaa Sari Heliövaara Osuuskunta Kuhmoisten Kädentaitajien myymälässä on ensi lauantaina tarjolla eläkekahvit. maaliskuuta 2018 Tulokset Kuhmoisten Sanomat Minun Kuhmoiseni -sarjan kysymyksiin vastaa tällä viikolla 16-vuotias Atte Ojala, joka opiskelee Tampereella Varalan urheiluopistossa liikuntaneuvojaksi. Uutena toimihenkilönä myymälässä aloittaa Arja Lehtinen, jonka osuuskunta valitsi tehtävään kymmenen hakijan joukosta. Nautin luonnossa olemisesta. MINUN KUHMOISENI Tiina Siikanen Lea Sinivaara Lauantaiaamuna pakkanen paukkui 20 asteen tienoissa, mutta onneksi se laski -6 asteen tienoille ennen kuin Pihlajakoskella pilkkikilpailut ilmoitettiin alkaneiksi. Useimmat osallistujista olivat kotitarvepilkkijöitä ja he kiertävät vain lähiseudun kisoja. Antaisin Kuhmoisille 150-vuotislahjaksi... Jos Kuhmoisiin saataisiin vaikka 1000 nuorta aikuista/lapsiperheitä, olisi Kuhmoinen ihan erilaisessa kukoistuksessa kuin nyt. ainakin toivottavasti on edelleen itsenäinen ja elinvoimainen kunta. Parasta työssä onkin Nurmen mukaan ollut se, että on saanut olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, niin tavarantoimittajien kuin asiakkaidenkin kanssa. Myynnissä on kaikkea mahdollista lusikkaleivistä seinäkaappeihin
Moottorikelkkailun SM-sprintin viimeinen ja ratkaiseva osakilpailu ajetaan huhtikuun 7. Maaliin hän on ajanut 24 kertaa. – Huollossa selvisi, että etummainen iskari oli ratkennut kiinnikkeistään. Bienvenue à tous! (Liput Sarin kahvilasta) KOKOUKSET Kuhmoisten Kulttuuriyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 4.4.2018 klo 18.30 Kuhmolassa. Kelkan hajoaminen kolkotti mielessä – Onneksi kisareitillä oli paljon pehmeää lunta, minkä ansiosta jousitus kesti maaliin asti. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo 16.30. Tänä vuonna Päitsi ajettiin hyvin lumisissa olosuhteissa. Keskustelemme kuntamme liikuntamahdollisuuksista, puutteista ja muista esille tulevista asioista. Tänä vuonna 62 vuotta täyttävä Matti Korpela kaasutteli V60 -luokassa kolmanneksi. Päitsi-konkarille startti oli jo 27. Sari Heliövaara Päitsin seitsemäs erikoiskoe keräsi lauantaina Hakin montulle viitisensataa katsojaa seuraamaan enduropyörien menoa lumisessa maastossa. – Kisan alla satanut lumi säikäytti, mutta aika pienillä lisätöillä reitti saatiin kuntoon. SM-titteli on Lehtosen kilpauran toinen. – Pitkästä aikaa kunnon perinteinen Päijänneajokeli, iloitsee pätkävastaava Heikki Sihto Kuhmoisten Moottorikerhosta. – Hyvältähän se mestaruus tuntuu, varsinkin kun lähdin kauteen ilman sen kummempia odotuksia, sanoo Lehtonen. Joonas Korpela luokkavoittoon Kuhmoisten Moottorikerhoa Päitsillä edustivat perinteisesti isä ja poika Matti Korpela sekä Joonas Korpela. Maakuntasarjan lentopalloturnaus Tänä vuonna pelattiin kaksi turnausta maakuntasarjassa. Hallitus Pihlajalahden maaja kotitalousseuran VUOSIKOKOUS Äskölässä tiistaina 3.4. Suurin urakka moottorikerhon talkoolaisilla oli siirtymäreitin merkitsemisessä Toritulta Hassiin. – Lähin varaosa löytyi Kanadasta, se laitettiin heti tilaukseen. Kisassa hän sijoittui lopulta toiseksi, mikä riitti suomenmestaruuteen kovimpien kilpakumppaneiden jäätyä selän taakse. Esillä vuosikokousasiat. Tervetuloa! Hallitus kokoontuu klo 18.00 samassa paikassa. klo 12. Hän oli jo vähällä jättää kisan kesken, mutta päätti kuitenkin ottaa riskin ja lähteä jatkamaan kisaa kolmella iskarilla mielessään edes jonkin värisen SM-mitalin pelastaminen. Käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Tervetuloa! Sari Heliövaara Kuhmoisten Moottorikelkkailijoita edustava Jari Lehtonen varmisti moottorikelkkailun SMenduron Masters-luokan mestaruuden lauantaina Rovaniemellä ajetussa kolmannessa ja viimeisessä osakilpailussa. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin poistaa se kokonaan, kertaa Lehtonen. – Itsellekin oli suuri yllätys, että vauhti riitti epäkuntoisella kelkalla SMvoittoon. 1) Lammi 8 p; 2) Luopioinen 4 p; 3) Kuhmoinen 3 p; 4) Padasjoki 3 p; 5) Tuulos 2 p Sarjan kokonaispisteet: 1) Lammi 15 p; 2) Kuhmoinen 10 p; 3) Padasjoki 6 p; 3) Tuulos 5 p; 4) Luopioinen 4 p Kuhmoisten Kehitysvammaisten Tuki ry:n VUOSIKOKOUS ti 27.3.2018 klo 16.30 Kunnanvirastossa neuvotteluhuoneessa os. Kisa sujui kuhmoislaiselta kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukaan. Ulkomaiset kuljettajat olivat selvästi vaikeuksissa lumisissa olosuhteissa. Liikuntaja terveystoimi Eemeli Turve Sari Heliövaara RANSKALAINEN ILTA 23.3. Keskeisenä teemana on erityisesti ikäihmisille suunnattu liikunta ja sen kehittäminen. päivänä pelattiin lentopallon maakuntasarjan turnaukset Kuhmoisten koulukeskuksessa. Kelkan ongelmista huolimatta Lehtonen sijoittui toisella 15 kilometrin mittaisella erikoiskokeella toiseksi ja viimeisellä 55 kilometrin ek:lla kellotti peräti puolentoista minuutin pohjat. Ensimmäisellä yli 60 kilometrin mittaisella erikoiskokeella noin 10 kilometriä ennen maalia kuului kelkan telastosta epämääräinen ääni. klo 18 Kuhmoisten yhtenäiskoulun ruokala Ohjelmassa ranskalaista ruokaa ja ohjelmaa. Tervetuloa! Johtokunta SPR Kuhmoisten osaston sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ke 28.3.2018 klo 18.30 Nesteen kokoustilassa (yläkerta), Toritie 64. Hörhäntien reitillä lunta oli joka paikassa vähintään polveen asti. 23-vuotias Joonas Korpela ajoi ylivoimaiseen voittoon omassa B2-luokassaan ja sijoittui koko B-luokan kakkoseksi. Tällä ikää sitä ei oikein enää yötauon aikana meinaa palautua, kertaa Matti Korpela. – Kärkikuljettajillakin vauhti oli samaa luokkaa Päitsillä talviset olosuhteet kuin kotimaan B-luokan kuskeilla, huomioi Sihto. Vielä lauantaina hän oli kiinni luokan kakkossijassa, mutta joutui sunnuntaina päästämään yhden kilpailijan ohitseen. Lehtonen lähti lauantain osakilpailuun luokkansa pistejohdossa. maaliskuuta 2018 Kunta tiedottaa TULOKSET Tervetuloa Voimaa vanhuuteen -kärkihankkeen Liikuntaraati-tilaisuuteen. Lehtosella on mahdollisuudet vielä toiseen suomenmestaruuteen tällä kaudella. Erikoiskokeen lumispoori saatiin kuntoon hyvissä ajoin. KUHMOLASSA 23.3.2018 klo 15.00-17.00 (toisella tunnilla mukana kuntamme päättäjiä). Kuhmoinen voitti ensimmäisen yhden pisteen erotuksella Lammia vastaan keskinäisessä pelissä. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Ennen sitä Lehtosella riittää jännitettävää, ehtiikö uusi iskunvaimennin kelkkaan ennen kisaa. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 21. Korpelalla oli vielä sunnuntaina aamupäivästä mahdollisuudet koko B-luokan voittoon. – Mäntsälän jälkeen Ohkolan pätkällä alusta oli turhan pehmeä ja ajotuntuma katosi, harmittelee Korpela, joka on ajanut maaliin kuudesta Päitsi-startistaan viisi. – Lauantai etenkin oli positiivinen päivä, mutta sunnuntaina alkoi jo paikat puutumaan ja vauhti vähän kärsi. – Maastossa päästiin aika pienellä nauhoituksella, koska syvän spoorin ansiosta eksymisvaaraa ei ollut. Toritie 34 B 2.krs. Vuonna 2014 kuhmoislainen ajoi P8000-luokan suomenmestariksi. Esillä sääntömääräiset vuosikokoukselle kuuluvat asiat. päivä Iso-Syötteellä – Perusvarmalla suorituksella pitäisi jonkun värinen SM-mitali tulla, mutta moottoriurheilusta ei koskaan tiedä. Turnaus ajoittui samaan aikaan Kuhmoisten Kelkkakunkku-kisan kanssa, joten katsomossa oli niukasti yleisöä kannustamassa. Johtokunta Suurijärven Osakaskunnan VUOSIKOKOUS pidetään 7.4.2018 klo 14 Pihlajaniemessä. Yhdessä EK:n maastomerkintöjen kanssa merkittävää reittiä kertyi yhteensä noin 60 kilometriä. Kolmella iskarilla suomenmestariksi Jari Lehtosen taiturointia toissa viikonvaihteen Kelkkakunkku-kisasta. Koko ajan mielessä kolkotti, että kelkka saattaa hajota ja pahimpiin paikkoihin vauhtia oli pakko ottaa pois ja valita helpompia ajolinjoja. Kuhmoisten Sanomat Maaliskuun 10. Tervetuloa! Kylämän kyläyhdistys ry sääntömääräinen VUOSIKOKOUS su 1.4.2018 klo 14 Nesteen kokoustilassa. Tervetuloa! Johtokunta
(014) 718 688, 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. Tervetuloa! Kuhmoisten Kätevät ry järjestää matkan 7.4. Päiville puh. 050 461 7575 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike, S&A Rauta Oy Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. klo 12 – la 31.3. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Menomatkalla poikkeamme Urajärven kartanossa kaffeella ja museokierroksella. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. tilaus 76 e Ilmoitushinnat 1.1.2018 alk. 010 254 7949 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 0400 353 886 _________________________ __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Peltonen p. 040 592 0565 tai marjahelne@gmail.com. Tervetuloa! TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 70 e 12 kk / määräaik. 0400 852 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Lähtö Pihlajakosken satamasta 9.25 ja Kuhmoisten Nesteeltä 9.50. -Nevala TILAA NYT LAAJAKAISTAYHTEYS KOTIISI TAI LOMA-ASUNNOLLE! Liittymämyynti Pekka Tervala puh. Van Gogh, Siikli, Annabelle, Nicola, Challenger (jauhoinen, vastaa Pitoa) ym. 0400 121 997 __________________________ OP Järvi-Häme Mirkkaliina Pettersson 010 254 7936 perunkirjoitukset testamentit edunvalvontavaltakirjat ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI MAANANTAINA 26.3. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. Piili Kuhmoinen p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Toimittaja Päivi Hotokka perhevapaalla Toimittaja Tiina Siikanen 045 635 5335 tiina.siikanen@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 LIIKEHAKEMISTO Paikallislehti tavoittaa, luithan tämänkin... klo 10-13. 0400 638 764 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. klo 13 Veljestuvalla. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Lisätiedot: www. (sis. Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 tuija.kaki-lahtinen@ kuhmoistensanomat.fi Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2734 (LT-2014) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. klo 12. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. Hän kertoo työstään ja juuristaan Kuhmoisissa. alv 24%) Etusivulla 1,92 e /pmm Tekstissä 1,67 e /pmm Takasivulla 1,75 e /pmm Seurapalsta 2,48 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. p. maaliskuuta 2018 SEURAT TORIMYYJÄT Kutsu porukka koolle lehtiilmoituksella! T o r s t a i t u p a K u h m o l a s s a 22.3. kartanokierroksen, kahvit, ruuan, operettilipun ja matkan. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi p. tapahtumat OPASOL OY p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Ark. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. kok. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Paluu Kuhmoisiin17.45 ja Pihlajakoskelle 18.10. 25.3. 044 244 9779 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. Tilaushinnat 2018 (kotimaa) (sis. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Tervetuloa mukaan! Hallitus kokoontuu tilaisuuden jälkeen. mennessä puh. klo 12.00 Nesteen kokoushuoneella kevätkokous ja samalla kuukausitapaaminen. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy OP Järvi-Häme Armi Peltonen p. Jyväskylän Kädentaitomessuille. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 21. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. Lähtö Kuhmolasta klo 9.00. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 040 740 3934 pikaisesti, viim. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Hintoihin sisältyy alv 24%. Lähtö koululta. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Lähde mukaamme Mustalaisruhtinatar-operettimatkalle Sibeliustaloon la 7.4. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. Tiistaina 27.3. Ilm. 20 v. 0400 355 485 pekka@radiojapyora.com KUHMOLASSA SU 25.3. klo 17 K7/4 liput 6€ SUURI PÄHKINÄRYÖSTÖ 2. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS Järvi-Hämeen OP-kiinteistökeskus Oy, Vesa Teräväinen p. erikoiskuljetukset/kotim. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Samassa yhteydessä vietämme Kuhmoisten Sotainvalidit ry 75 vuotispäivää. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Kuhmoinen klo 9-10 tuoretta KARITSAA! 0400 872 461 K u n t o t a p a h t u m a ”kakkosnelonen” pe 30.3. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. Irma Kallio p. Ohjelmatuokiossa klo 11.30 vieraana toimittaja Henna Siponen Jämsän Seudusta. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. Tervetuloa! Pihlajalahden maaja kotitalousseura ELOKUVAT Maanantaina klo 10–11 Kuhmoisten torilla parasta Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopivasti. Kuhmoisten Kumu/ lenkkikerho ja liikuntatoimi Reumayhdistyksen jäsenet! Maanantaina 26.3.2018 klo 13.00 Kuhmolassa jalkojenhoitaja, sairaanhoitaja Niina Uronen opastaa erityisesti reumaatikon jalkojen hoidossa. Matka+lippu 15€. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.fi PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Kolarikorjaukset ja -maalaukset Paavolankatu 4, Jämsä p. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. Järj. 24 t. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia p. Petri Liehu p. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. 040 8271583 __________________________________ Timo Ansiomäki p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Hinta jäseniltä 75 €, ei-jäseniltä 90 €, sis. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. kuhmoinen.fi/tapahtumat. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. Ilmoittautuminen 3.4. Tervetuloa! KU HMOISTEN KÄTE VÄT RY . Sotainvalidit ry Naisjaoston päiväkahvit 28.3. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Hintoihin sisältyy alv 24%
Kantopiikillä on nyt pärjättävä, vaikka paikalla ei ole tarvittavaa tuoretta kantoa. kertaa Pälkäneen Rautajärvellä Vanhan Savotan ympäristössä f Työnäytöksissä vanhoja metsäkoneita, suomenhevosia ja jätkiä f Heinäkuussa järjestetään metsäja maatalousnäyttely ja syyskuussa puintipäivä Tuula Kindberg – Nyt tarvittaisiin hollihaka, kun ei pölliä saa kunnolla irralliseen puutavaraan kiinni kantopiikillä, touhuaa tuttu metsien monitoimimies ja metsäperinteen elävöittäjä Olli Lehto, ja saa hetkessä metsäperinnepäivien yleisön kiinnostumaan egyptinparrun pelkkausnäytöksestä. Metsät jäivät kaskeamisten jälkeen huonoon tilaan. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 K-Market Kippari Toritie 53, 17800 Kuhmoinen, puh. Se onnistuu, kun kirveen varressa on 80-vuotias Seppo Ristamäki Valkeakoskelta. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. ERÄ tuoretta kotimaista KARITSANLIHAA potka, viulu, kyljys Varaa omasi!. Tiskistä mm. Seppo Ristamäki, Olli Lehto ja Heimo Tuomarla. Ajanoloon luonto kuitenkin peitti virheet. Sahateollisuuden nousu toi uudet vaatimukset, jotka heijastuivat ihmisten arkipäivään. 2 kpl/tal. säperinnepäivien yleisölle metsän käytöstä paikallisesti, mutta esitys avasi samalla koko Suomen metsähistoriaa. 20-luvun lopulla maailmankaupassa alkoi ilmetä häiriöitä, mistä seurasi antautumisen mieliala jo ennen New Yorkin pörssiromahdusta. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Vanhan Savotan, Vanhan ajan metsäperinnepäiviä vietettiin Pälkäneen Rautajärvellä 10.–11. Pirkka-Hämeen Jätkäperinteen tahdissa. Yleismaailmallisen laman aikana 30-luvun alussa teetettiin hätäaputöinä esimerkiksi metsäojien kaivamista. Huippuvuodet ja aallonpohja Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahden ohjelmassa oli tällä kertaa kertoa metEgyptinparrua ja muuta metsäasiaa Elo ihmisen huolineen ja murheineen. Englantilaiset maksoivat. Se oli kovaa aikaa ja sahat olivat seisoksissa kun vienti ei vetänyt. Silloin epäiltiin höyrypillin alinomaisen vihellyksen aiheut tavan haittaa kalojen kudulle nousuun tai veden pilaantuvan sahatukkien liottamisen takia. Nälkävuosina 1860-luvulla todettiin kantapään kautta viljanviljelyn haavoittuvuus ja alettiin kehittää voimakkaasti karjatalout ta. Todellinen ongelma oli se, että vain parhaatpuut poimittiin ja loppu jäi oman onnensa nojaan. maaliskuuta 2018 Metsäperinnepäivä f Järjestettiin jo 17. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 21. Metsiä ei hoidettu, mutta raha pyöri vielä vilkkaasti. Ihminen on käyttänyt metsää elinolojensa vuoksi eri tavoin eri aikoina ensin metsästykseen, sitten kaskiviljelyyn. Muutosvastarinta kuuluu aina asiaan. Voista saatiin tärkeä myyntija vientiartikkeli. Pokasaha ja justeeri takasivat toimeentulon. maaliskuuta. 2 pkt/tal. Tarkemmat ajat myymälässämme. Noihin aikoihin tulivat kenttäsirkkelit yleiseen käyttöön. Kuvassa vasemmalla Olli Lehto. – Tuli tehtyä joskus turhaa työtä reppuruiskun kanssa, toteaa Unnaslahti. – Sirkkelillä näitä ei saanut sahata. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Se oli tärkeää, sillä parruja laivattiin Egyptiin asti, siitä nimi. 1800-luvun lopulla sahat keskittyivät uittoreiteille. Kirves löi kuidut pinnasta kasaan, mikä esti toukkien ja homeen pääsyä sisään, valistaa Ristamäki. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Aikaisemmin sitä tekivät lentokoneet. Parhaat kasket raivattiin pysyvästi pelloiksi. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com Palvelu pelaa ark 7-21 la 7-20 su 10-19 Muista kotiinkuljetuspalvelumme! Soita 03 555 6061 MEIRA Kulta-Katriina suodatinjauhatus 500 g TAMMINEN Porsaan suolalapa HK Camping grillimakkara 400 g 6 00 2 PKT 3 50 2 PKT 2 PKT KIPPARI Tarjoukset voimassa loppuviikon 22.-25.3.2018 3 99 KG 14 95 KG TUORE KOTIMAINEN Kirjolohifilee 2 PKT 4 KPL 3 50 4 KPL KINDER Surprise yllätysmunat 20 g Palvelutiski palvelee PÄÄSIÄISVIIKOLLA KE-LA 28.–31.3. Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Seppo Unnaslahti on yhtä mieltä hyvän tuttunsa Työsuojeluhallituksen metsäja maataloustoimiston jo eläköityneen päällikön, Heimo Tuomarlan kanssa kemiallisen vesakontorjunnan tarpeettomuudesta