Pulla ei saa kastua, tai sen houkutusteho heikkenee. Tavoitteena oli hinata pullalautta jollan perässä lauttakioskille, jossa ahne järvihirviö jäisi kardemummantuoksuiseen ansaan. Tarvikkeista rakennetaan pullalautta, joka asennetaan jollien perään. Tavoitetta voi pitää onnistuneena, sillä 15 leiriläisestä 4 ei ollut purjehtinut aikaisemmin. 15 leiriläistä jaetaan 4 ryhmään. – Kaikki ovat totelleet, Onni Hinskala sanoo. 6-vuotiaskin pärjää yksin Purjehdusleirin viimeinen päivä alkaa rytinällä. Vispaamisessa venettä liikutetaan ravistamalla peräsintä rajusti. Pokaalin lisäksi Wiwo sai palkinnoksi säkillisen koiranruokaa.. Leirivalmentaja Anni Leppänen sanoo, että leirillä on muun muassa pelattu salibandya ja saunottu ahkerasti. Ryhmät pinkovat pitkin sataman aluetta ja käyvät erilaisilla rasteilla hakemassa ansaan kuuluvia tarvikkeita. – Pääsee vaikuttamaan siihen, mitä leirillä tehdään, Iivari Heickell sanoo. Turvallisuusasiat eivät jännitä, vaikka koko viikko on liikuttu vesillä ja nuorin leiriläinen on 6-vuotias. Leiriohjaajat ovat saaneet vihiä siitä, että Kuhmoisten satama-altaaseen pesiytynyt hirviö uhkaa kolmatta Pulla päällä purjehdusleirillä peräkkäistä Vuoden vierasvenesatama -kilpailun voittoa. Kaikkien joukkuiden jollien peräsimet eivät kestäneet antaumuksellista vispaamista, vaan hajosivat käsiin. Iivari Heickellin mielestä hankalinta on saada kaikki leiriaika tuhlattua mielekkääseen tekemiseen. Koko nelipäiväisen tapahtuman tarkoituksena on madaltaa kynnystä aloittaa purjehdusharrastus. Ohjattavasta ohjaajaksi ylenemisessä on puolensa. Jollilla vispataan veneenlaskupaikalta lauttakioskille ja takaisin. Kuhmoisten kunnan kehittämisasiamies Arto Kummala f Sivu 3 f Sivu 5 f Sivu 5 Laura Liskin labradorinnoutaja Wiwo tuli Pihlajakoskella pidetyssä koiranäyttelyssä toiseksi. Leirivalmentaja Anni Leppäsen mukaan kuhmoislaiset pojat sekä muut nuoret Maria Selin ja Silja Tast pärjäävät ohjaajina erinomaisesti. Tuomo Hyttinen RAKENNAMME HUIPPUNOPEAA VALOKUITUA Kuhmoisten Laajakaista Oy Pokaali maistui Wiwolle 24-tien nopeusrajoituksia halutaan alentaa ” Kansalaistottelemattomuus on yksi mahdollisuus. – Hyvin 6-vuotias Ellikin pärjäsi jollassa ihan yksin, Anni Leppänen sanoo. Purjehdusleiriin kuuluu siis paljon muutakin kuin pelkkää seilaamista. Otus aiotaan houkutella pullalla häkkiin, jossa se siirretään Päijänteen kansallispuistoon Kelventeelle. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 25 2016 66. kesäkuuta 2016 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Tuomo Hyttinen Kuhmoislaiset Iivari Heickell ja Onni Hinskala ovat ensimmäistä kertaa leiriohjaajina EteläPäijänteen Jollakeskuksen 4-päiväisellä purjehdusleirillä. vsk Keskiviikkona 22
Olisikohan sellainen Riihigallerian kylttienkin osalta mahdollista. Onko kysymys siitä, että kun jotain on päätetty kuulematta, kuhmoslaisten mielipidettä ei voida enää muuttaa ajatuksia. f Kaupat saavat olla auki läpi juhannuksen. Pidin vanhasta leppoisasta miehestä, ja mielelläni hain kupin kahvia ja pidin taukoni hänen seurassaan. Ilman varjoa ei olisi valoa. Luistellessamme asiakaskohteen pihassa roskia viemässä jäistä rinnettä alas olisin yksin ollessani manannut kurjaa keliä ja kenkien kastumista, mutta Viljon nauraessa liukuessani hallitsemattomasti mäkeä alas aloin itsekin hekottaa. Ely-keskus vetoaa päätöksessään sekä omiin määräyksiinsä että turvallisuuteen. Jos opastettavaan kohteeseen on maantieltä pitkä matka, miten voi olla mahdollista, että kohteeseen ei saa opastaa lainkaan. Kevättalvella yhtenäiskoulu lahjoitti yritykseeni viikoksi tettiläisen, Viljon KOLUMNI Eija Heinonen PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 22.6.2016 f Aurinko nousee 3.35 f Aurinko laskee 23.07 Onnea nimipäivänä! Tänään Paula, Pauliina To Aatu, Aatto Pe Juha, Janne, Jani La Uuno Su Jarkko, Jere, jarno Ma Elviira, Elvi Ti Leo Ke Petri, Pekka, Petra Viikon tärpit f Riihigalleria avaa ovensa tänään. Lehden tavoitteena on pitää lukija ajan tasalla paikkakuntaa koskevista tärkeistä asioista. Jos elämä olisi pelkkä voittokulku menestyksestä toiseen, ei mikään tuntuisi miltään, ja kaikkea hyvää kohdallamme pitäisimme itsestäänselvyytenä. Vain muutaman viikon päästä siitä Maaseudun Tulevaisuus uutisoi vielä ely-keskuksen nuivasta suhtautumisesta tulvivan ojan kunnostuskustannuksiin. Emme me ole jämsäläisiä, vaikka jostain syystä meidät halutaan yhdistää aina Jämsään. Sanomalehti Ilkka kertoi, että Etelä-Pohjanmaan ely-keskus tuomitsi talkootyön jyrkästi vedoten liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, ja uhkaili talkootyön tekijöitä jopa rikosilmoituksella. si valmistelussa mukana, mutta ilman kuhmoslaisedustusta. Siksi aiheita käsitellään mahdollisimman monesta näkökulmasta. Huolimatta korkeasta iästään Helmi palveli asiakkaita arvokkaasti ja kohteliaasti, tekemänsä lahjapaketit olisivat kelvanneet mihin tahansa koruliikkeen tiskille. Papparaisella oli tunteikas tapa tarinan sivutessa henkilökohtaisia asioitaan puhjeta laulamaan vanhaa laulua: en päivääkään vaihtaisi pois. Maalaisjärjen käyttö määräysten tulkinnassa tuntuu kuitenkin uupuvan elyltä kokonaan, sillä vastaavia järjenvastaisuuksia on tänä keväänä uutisoitu eri medioissa useamman kerran. f Muista pitää pää kylmänä juhannusliikenteessä! Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat.fi ” Surun päivätkin ovat pätkä elämän helminauhaa Kirjoittaja on Kuhmoisten Yrittäjien puheenjohtaja Miksi keskustapuolueen jäsen Arja Korvenranta saa mittavan kokoisen artikkelin (KS 24/2016) mielipiteelleen sote-suuntautumisesta. Yrittäjän on puskettava menemään ja tehtävä nopeitakin ratkaisuja, niiden viisauden tai typeryyden näkee ajan kanssa. Nyt olisi aika tuoda esille kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kannanotot paikallislehdessä. Kuhmoisten Sanomat Toimitus vastaa Riihigallerian kylttiluvan epääminen on asia, joka ei mahdu normaalijärkeen. Määräysten noudattaminen on toki tärkeää, ja turvallisuus vielä tärkeämpää. Työskennellessäni paikallisessa ravintolassa parikymppisenä vastavalmistuneena tarjoilijana muodostui päivävuorossa tapa erään suosikkipapparaiseni – kutsutaan häntä vaikka Jussiksi – kanssa. Harmillisen usein oppi aukeaa vasta vuosien, ehkä vuosikymmenten jälkeen. Kuhmoisten puolesta, Markku Hjelm INS/RA/yrittäjä senior advisor Vaikka lukisi kuinka monta self help -opasta tai kävisi miten monella kurssilla tai retriitissä, parhaiten elämää oppii toisilta ihmisiltä, kohtaamisten kautta. Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus ei halunnut maksaa vajaan tuhannen euron kustannuksia yksityiseen hankkeeseen osallistumisesta, vaan näki paremmaksi tehdä oman osansa erikseen, jolloin kunnostukseen vaaditaan kenties kallis ojitustoimitus. Aina kun kerroin seuraavan päivän ohjelmasta ja siihen sisältyvistä huoltsikkakahvikäynneistä, Viljo huokaisi silmät suljettuina onnellisena: JES paras päivä ikinä! Ja niinhän se on, eilistä ei takaisin saa, huomisesta ei mitään tietoa, tämä on JESparaspäiväikinä. kesäkuuta 2016 Old Ladyltä Helmi Piililtä hänen aamulla – silloin liki 90-vuoden iässä – lähtiessään töihin poikansa Matin avuksi Piilin Kelloliikkeeseen miten hän vielä jaksaa työskennellä. Viikon aikana Viljo opetti minulle paljon elämäntaitoa. Lisäksi ihmetyttää se, että KeskiSuomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnusen mukaan sote-valmistelua tehdään kuin Kuhmoinen oliOnko Kuhmoisten Sanomat keskustan pää-äänenkannattaja . Vasta nyt vanhempana ymmärsin laulun viisauden. Viljon hersyvä nauru oli tarttuvaa. Toukokuun alussa ely-keskus kielsi puolestaan Kirkkonummella sijaitsevan töhrityn tunnelin kunnostamisen sillä perusteella, että kunnostaminen olisi siirtänyt vastuun tunnelista asukasyhdistykselle. Miten se on mahdollista. Helmi hymähti huvittuneena ja totesi: ”Ei se ole työtä, vaan elämäntapa”. Eli ne surun päivätkin ovat pätkä elämän helminauhaa. Viljo kysyi ilkikurisesti: Oliko Eija hyvä valinta. Ihmetyttää suuresti myös työvaliokunnan puheenjohtajan Timo Koiviston lausunto, että Keski-Suomen maakunta on vahvempi, jos Jämsä ja Kuhmoinen ovat mukana. Joitakin vuosia sitten työni merkeissä kysyin paikallisten yritysten Grand pienryhmästä. En osannut etukäteen kuvitella miten lysti viikko meillä olikaan. Muistan miettineeni näinä kertoina ärsyyntyneenä, että Parasta ovat kohtaamiset vanha mies oli typerä. Tuntuu siltä, että hän puhuu valtuuston äänellä, vaikka valtuusto on päättänyt suuntautumisesta Pirkanmaalle. Esitän, että kunnanjohtaja, kunnanvaltuuston ja hallituksen puheenjohtajat laatisivat omat artikkelit paikallislehteen. Siihen aikaan ravintolassa vielä tupakoitiin sisällä, ja Jussin tarjotessa traditionaalisen punaisen North Staten, se piti polttaa, vaikka naama sinisenä. Elämäntavaksi yrittämistä voi kutsua siinäkin mielessä, ettei siitä läheskään aina tuntipalkkaa tekemälleen työlle pysty nostamaan. Tätä lausetta olen joutunutkin mielessä moneen otteeseen toistelemaan viime aikoina. Onko elyssä älyä?. Juttelimme niitä näitä ja Jussi kertoi vanhoista ajoista hauskoja tarinoita. Kuhmoisten Sanomat on sitoutumaton paikallislehti. Huhtikuun lopussa haloo nousi talkoovoimin tehdystä tienkorjauksesta Alavudella. Miten Kuhmoinen tähän kuuluu. Pöytiä astioista tyhjentäessäni Jussi pyysi hiljaisina hetkinä istahtamaan hetkeksi juttelemaan. Jos emme kokisi niitä surun, pettymyksen, petoksen, kaipauksen täyttämiä mustaakin mustempia päiviä, aikoja tai joskus aikakausia, emme osaisi antaa arvoa niille kauniille onnen hippusille joita elämä eteemme tarjoaa. Jokaisen elämässä on taatusti vaikka kuinka monta surkeuden päivää, jotka antaisi riemumielin pois. Miten 2 300 asukkaan kunnalla on näin suuri merkitys Keski-Suomen maakunnalle. Jos Kuhmoinen joutuu osaksi Keski-Suomen maakuntaa ja sote-aluetta, niin meiltä häviää välittömästi juuri saneerattu terveyskeskus ja sen palvelut. Kannustamme lukijoita edelleenkin lähettämään rohkeasti mielipiteitään lukijapostiin. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 22. Itselleni kävi näin, kun 30 vuoden jälkeen oivalsin vanhan miehen viisauden. Kun loskainen lumi satoi jalkarätin kokoisena naamalle ja kasteli rillit, Viljo totesi, että märkä lumi kutittaa kivasti niskaa, ja itse asiassa niin se teki! Kun en laiskuuksissani viitsinyt vaihtaa auton paikkaa peruutettuani suoraan ison lätäkön eteen koukin vaivalloisesti pyykkisäkkejä peräkontista. Eikö juuri kauempana tieltä sijaitseva kohde vaatisi opaskylttejä, ettei eksyneen matkailijan tarvitsisi pysähdellä ja pyöriä tientukkona oikeaa tienhaaraa etsiessään. Vasta myöhemmin oivalsin, että yrittäjyys on kuin elämä yleensä: sitä on vaan elettävä eteenpäin ja eletyn ymmärtää jälkeenpäin. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa ely-keskus korjaili lausuntojaan ja näkökantaansa mediahuomion jälkeen
Anna Karhila Riihigallerian vanhanaikaiset opastekyltit valtatie 24:n, Orivedentien ja Tampereentien varrella ovat herättäneet kysymyksiä usean vuoden ajan, sillä osa niistä on päässyt jo huonoon kuntoon. Maisema-alueen laajennus liittyy Keski-Suomen alueen arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointiin, jonka raportti valmistui viime viikolla. Sahanrannasta arvokas maisema. Kuhmoisissa on lisäksi valtatien varrella kylttejä niin vähän, että kunnon opasteet vain parantavat liikenneturvallisuutta. Ely-keskuksen määräyksen mukaan Heretyn kämppäpihapiirin tulee säilyä kokonaisuutena, johon kuuluvat myös pihan vaatimattomammat rakennukset. Nuorille taitajille suunnatussa ammattitaidon EM-kilpailuissa on yli 50 lajia. – Ilman opastusta Riihigalleriaan on vaikea löytää. – Lisäksi liikenneturvallisuus on aina avainasemassa. Aikaisemmin oli harvinaista, jos vesillä oltiin vielä lokakuussa. Tankkauspiste Euron paikkaan Tämän kesän satamauudistuksiin kuuluu laiturien uusiminen. Vuosien vieriessä veneilykausi on saanut lisää pituutta. Linnavuoren nimeen muutos Päivitysinventoinnissa käytiin läpi myös valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, joita on Keski-Suomessa yhteensä 12. Tärkein perustelu luvan Ely kieltää kylttien vaihdon epäämiseen on se, että Riihigalleria sijaitsee liian kaukana maanteiltä, joiden varrelle opastuskylttejä on haettu. Satama sai palkintolaattansa Tuomo Hyttinen Vuoden vierasvenesatama 2016 -plakaati rantautui satamaan kirkkoveneessä Mirja Rosenbergin sylissä. – Kylttien poistaminen vaatii selvityksen ja poistoluovutusmenettelyn, joten saattaa olla, että resurssipulan takia kyltit saavat olla vielä pitkään paikallaan. Päivitysinventoinnin mukaan Keski-Suomessa on kaikkiaan 46 maakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Vanhentuneiden kylttien poistaminen on tieosuutta hallinnoivan Keski-Suomen ely-keskuksen vastuulla. Maisema-alueeseen on otettu mukaan myös osa Vorrikanniemeä, eli Kuhmaniemeä. – Tilaa jäi taktisesti vielä kolmannelle, SPV:n puheenjohtaja Harri Sane sanoi. Samalla maisema-alueen nimi muutettiin muotoon Kuhmoisten Päijälän linnavuori. Vuoden vierasvenesatama 2016 -kunnialaatta toimitettiin satamaan torstai-iltana kirkkoveneellä. Kuhmoisissa ja Jämsässä sijaitsevan Arvajanreitin maisema-alueen rajausta laajennettiin Keski-Suomen ely-keskuksen aiemman ehdotusten mukaisesti. Keski-Suomen ely-keskus päätti, että kämppäkartanon kämppärakennuksen, saunan, tallin ja entisen käpykaristamon suojelua jatketaan rakennusperintölain mukaisesti. Riihigallerian tämän kesän näyttelyn Luonnostamme avajaisia vietetään tänään. Ely-keskuksen päätöksen mukaan Riihigalleria ei ole maanteiden tienvarsipalvelu, joten sinne ei saa maantieltä opastaa. Suomella on kilpailussa yhteensä 29 edustajaa. Kummalan mukaan Riihigalleria on yksi niitä keskeisiä kohteita, joiden opastuksen kunta haluaa olevan kunnossa. Heretyn kämppäkartanon omistaa Metsähallitus. Teija SampelaFront Pirkanmaan ely-keskuksesta toteaa, että elykeskusten resurssit ovat kuitenkin pienet. Näin Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n (SPV) Mirja Rosenberg perusteli Kuhmoisten Sahanrannan sataman toista peräkkäistä Vuoden vierasvenesatama -palkintoa. Keski-Suomen liitto toteutti inventoinnin vuosina 2009 ja 2014–2015 osana Keski-Suomen maakuntakaavan tarkistusta. Tarkistamisen syynä oli valtion omistamien rakennusten suojelusta annetun asetuksen raukeaminen. Riihigallerian nykyiset opasteet kuuluvat vanhojen, lainsuojattomien kylttien joukkoon. Lisäksi Kuhmoisten linnavuoren muinaismaisema nousi ehdotusten mukaisesti uutena kohteena valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon. Kuhmoisten kunta ei voi kuitenkaan uusia kylttejä, sillä kylttiluvista vastaava Pirkanmaan ely-keskus on jo vuonna 2014 evännyt luvan uusien kylttien sijoittamiseen nykyisille paikoille. Päijän Marinen yrittäjät Juha Hinskala ja Timo Toivonen kiinnittivät kunnialaatan viimevuotisen plakaatin viereen. – Se rauhoittaisi lahden pohjaa, ja laitureille syntyisi nykyistä vähemmän jonoja, Juha Hinskala sanoo. Tuolloin veneitä pidettiin sataman rantaa reunustavalla hiekkakentällä. Veneilijän näkökulmasta kaikki tarvittava löytyy rannasta. Paikalle saattaa vahingossa lipsahtaa uusi kyltti aika pikaisestikin, jos vanhat viedään pois. Viime vuonna Hinskala nosti viimeiset veneet Päijänteestä joulukuussa. Heretyn kämpän suojelu jatkuu Anna Karhila Kuhmoisten sataman ranta ja sahan ympäristö, Papinsaari sekä osa Uotilansaarta on liitetty osaksi maakunnallisesti arvokasta Kissakulman maisemaaluetta. Ruolahden maisema-alueen rajaukseen tehtiin inventoinnissa vain pieni muutos alueen länsirajalla. Anna Karhila Puulonin yrittäjiin kuuluva puuseppä Jaakko Järvi edustaa Suomea ammattitaidon EM-kilpailuissa Göteborgissa Ruotsissa joulukuun alussa. Kummalan mukaan Riihigallerian opastustarvetta lisää pitkän välimatkan lisäksi se, että vuosittain vaihtuva näyttely houkuttelee paikan päälle joka kesä uusia ihmisiä. – Kylttiasiat ovat toisinaan tulkinnanvaraisia, mutta tässä tapauksessa päätös on selkeä ja yksiselitteinen, toteaa Pirkanmaan ely-keskuksen lupaasiantuntija Teija Sampela-Front. – Jos kohde on kaukana maantieltä, sinne tarvitaan sitä suuremmalla syyllä hyvät opasteet. Puulonin yrittäjä EM-kilpailuihin Anna Karhila Isojärven kansallispuistossa sijaitsevan Heretyn metsätyökämpän suojelumääräykset on tarkistettu. Maanteiden varsille ei saa syntyä hallitsematonta kylttimerta, SampelaFront lisää. Paikalle voi lipsahtaa uusi opaste Kuhmoisten kunnan kehittämisasiamies Arto Kummala pitää ely-keskuksen päätöstä järjettömänä. Suojeltuja rakennuksia ei saa purkaa, ja niiden muutosja korjaustöissä on kuultava asiantuntijana Museovirastoa. Veneitä huollettiin tiloissa, joissa nykyään on ravintola Sahanranta. Tämä opaste ohjaa autoilijoita Orivedentiellä Päijälän Riihigalleriaan. – Kansalaistottelemattomuus on yksi mahdollisuus. Kämppärakennusta ja tallia koskee suojeluluokka S1 ja muita rakennuksia suojeluluokka S2. Järven laji on huonekalupuuseppä. Kuhmoisista mukana on myös toinen maakunnallisesti arvokas maisema-alue, joka sijaitsee Ruolahden karjatalousalueilla. kesäkuuta 2016 Anna Karhila Tuomo Hyttinen – Täällä on hyvä palvelu, aina tilaa ja aina joku vastassa. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 22. Viime vuoden elokuussa Järvi osallistui ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailuun, eli World Skills-kilpailuun Brasiliassa, jossa hän sai Medallion for Excellence -tunnustuksen. Kämppäkartano sijaitsee luonnonsuojelualueella. Juha Hinskala on ollut mukana Kuhmoisten satamatoiminnassa vuodesta 1988 lähtien. Palveluopastekylttejä koskeva asetus uudistui vuonna 2007, ja sitä ennen haetut opasteluvat vanhenivat vuoden 2013 lopussa. Suojelu kohdistuu sekä rakennusten ulkoasuun että sisätilojen tilajakoon, ikkunoihin, sisäoviin, tulisijoihin, kaapistoihin ja keittiön ja salin väliseen elämänluukkuun. Arto Kummala lupaa, että kunta ei katso läpi sormien opasteiden mahdollista poistumista. Vanhat tehtiin 1980-luvulla, ja uusimisen jälkeen venepaikkoja on muutama enemmän kuin ennen. Lisäksi yrittäjien suunnitelmissa on tankkauspiisteen siirto lähelle sataman suuta Euron paikan läheisyyteen. Tunnustuksella palkittiin kilpailijat, jotka saivat oman lajinsa keskiarvoa korkeammat pisteet. Samalla maisema-alueen nimi on päivitetty muotoon Kissakulman-Kuhmoisten kulttuurimaisema
Tämä vesi ei koskaan lakkaa virtaamasta. Muistan kun nuorena tyttönä olin kesätyöpaikkani vuokra asunnossa ja heräsin keskellä yötä erityiseen nälän tunteeseen. Elävänä virtaava vesi kuvastaa myös sitä vettä, josta Jeesus sanoi muun muassa: Jos joku janoaa, niin tulkoon Hänen tykönsä ja juokoon. Makasiinikahvilasta saa kahvia, teetä, itse leivottua leivonnaisia ja jäätelöä. VÄESTÖMUUTOKSIA Kastettu: Helmi Lyydia Hakamäki Helsingin Pakilan seurakunnan jäseneksi Kuolleet: Vappu Marjatta Kassala Puukkoisilta 92 v, Allan Adolf Lähteenmäki Pihlajakoskelta 89 v ja Mauno Tapani Strandman Kirkonkylästä 78 v. klo 13. Veden runsas juoksuttaminen auttaa sameuden poistumiseen. Jämsässä asuva Palin innostui kuvaamisesta aloitettuaan geokätköilyn. Kuvaamisen lisäksi Savijärvi keräilee vanhoja filmikameroita. Liekö johtunut pitkästä matkasta, mutta poikkeuksetta joka kerta minut valtasi mieletön jano, kun näin virtavaan veden. Nyt oli ihana tulla takaisin muutaman välivuoden jälkeen. Raamattupiiri Iltaruskossa ma 27.6. Vastausta kysymyksiin voi etsiä Pihlajakosken sataman makasiinikahvilassa, jossa on tänä kesänä esillä kahden valokuvaajan kuvia. Rakennustöitä vesijohtolinjassa Vesihuoltolaitos tiedottaa, että rakentamistöistä saattaa aiheutua tilapäistä paineenvaihtelusta johtuvaa veden värjäytymistä. Molempien kuvia voi ihastella Pihlajakosken sataman makasiinikahvilassa. kesäkuuta 2016 SANAN KULMA Tuija Viertiö KIITOKSET ”Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!” Ps 34:4 www.kuhmoistenseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus kirkossa Juhannuspäivänä 25.6. Huom! Messut ja sanajumalanpalvelukset kirkossa alkavat 10.7.2016 lähtien klo 13.00. – Vanhoissa tekniikoissa itse tekeminen on mielenkiintoista. – Kehitän kaikki kuvani itse pimiössä. Erään runonkin alkusanat ovat: Olen unessa useasti sinun kaduillas (lue poluillas), koulutie , kotiportilta kouluun asti minun askeleeni vie. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 22. Se tuntui kumpuavan jostain syvältä. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten vesihuoltolaitos tekee vesijohdon rakentamistöitä. Aloin kiivetä vuoripolkua ylös, mikä silloin tuntui isolta urakalta pienestä ihmisestä. Viime vuosina hän on perehtynyt myös valokuvauksen alkuajoilta peräisin oleviin tekniikkoihin, kuten syanotypiaan ja märkälevytekniikkaan. Jostain syystä taas palaan jo viime kirjoituksessani kertomalleni koulutielle. Kirjoittaja on Helsingissä välillä käväissyt paluumuuttaja. Jari Savijärven kuvat syntyvät neulanreikäkameralla tai vanhoilla filmivälineillä, Marianne Palin puolestaan kuvaa puhelimella. Filmi ja neulanreikäkamera ovat silti hänelle rakkaimmat välineet. – Etenkin isokokoiselle filmille kuvatessa sävymaailma ja kuvan tuntu on ihan toisenlainen kuin digikuvissa. Kahvilaa pitää Pihlajakoskelta kotoisin oleva, talvisin Suomenlinnassa asuva Mari Nilsson. Silti hän kuvaa toisinaan myös tilauskeikkoja digikameralla. Enolta saadut laboratoriovälineet innostivat hänet perehtymään myös kuvien kehittämiseen. Filmille saa enemmän sävyjä Puukkoisilta kotoisin oleva, nykyään Jämsässä asuOikeassa kuvassa täytyy olla vähän hopeaa Anna Karhila Jari Savijärvi kuvaa vanhalla Rolleicordilla ja itse rakentamallaan neulanreikäkameralla, Marianne Palin puolestaan puhelimella. Puhelimella kuvaamisessa Palinia kiehtoo helppous. Puhelimen lisäksi hän kuljettaa mukana aina makrokuvaukseen tarvittavaa clip on -linssiä, ja kotona aikaa kuluu kuvien käsittelyyn. Rakennustyöt on määrä saada valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä. Oikeassa valokuvassa täytyy mielestäni olla aina vähän hopeaa. Entä puhelimen kautta katsottuna. – Kävin niin upeissa paikoissa, että niistä oli pakko ottaa kuvia muistoksi, Palin kuvailee. Kumarruin juomaan tuota raikkaana juoksevaa vettä, jonka jälkeen jatkoin taas matkaani. Anna Karhila Miltä maailma näyttää neulanreiän läpi. Kiitos Sinulle veneilijä, joka toit verkon lippukepin mökkini laiturille! Mökkiläinen 3.–10.7.2016 Katso ohjelma takasivulta. klo 13. Kesäkuhmoislaisten ja Seniorien kirkkopyhä 3.7., messu kirkossa klo 10. Makrolinssillä näkee esimerkiksi tutuissa kasveissa hienoja yksityiskohtia. Messu vanhuksille ja heidän läheisilleen kirkossa to 30.6. – Kuvaan mielelläni autiotaloja ja luontoa. – Se voisi olla vaikka Pihlajakosken Pallon urheilujuoma, Nilsson innostuu pohtimaan asiakkaiden kanssa.. klo 10. Käveltyäni tai pyöräiltyäni neljän kilometrin matkan koulusta saavuin metsätaipaleelle, jonka alkupäähän jätin pyöräni lumettomaan aikaan vuoren juurelle, ison puun alle. Messu kirkossa Apostolien päivänä 26.6. Näyttely on molemmille ensimmäinen, mutta Marianne Palin haaveilee kuvaamisesta jopa ammattia. Tajusin silloin hyvin selkeästi että se oli hengellistä nälkää. Listalta löytyy myös oma erikoisuus, piimästä ja talkkunasta sekoitettu talkkunavelli. Tuokoon tämä kesä ulottuvillemme raikkaita lähteitä, joiden vesi riittää sisäiseen janoomme. Neulanreikäkamerassa puolestaan kiehtoo voimakas perspektiivi ja laajakulmaisuus. klo 10. Mustavalkoiset maisemaja tunnelmakuvat sekä hehkuvan värikkäät, luonnon ja rakennusten yksityiskohtia esittelevät kuvat muodostavat kiehtovan kontrastin. Vohveleita, toasteja ja talkkunavelliä Viime viikon lauantaina avautunut Pihlajakosken makasiinikahvila palvelee asiakkaita heinäkuun loppuun saakka joka päivä. Psalmissakin sanotaan: Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala. Joka uskoo Häneen hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat. – Aloitin kahvilanpidon täällä 2000-luvun alussa, kun kyläyhdistys kunnosti ja siivosi makasiinin kahvilaa varten. Söin siihen tuntemukseen jotain ja totesin, ettei se nälän tunne ollut ruoalla korjattavissa. Kuvaaminen on Savijärvelle vain harrastus. Vuoren päällä oli ohuena norona juoksevan veElävää vettä den alue, jonka yli tai ohi pääsi kenkiään kastelematta. Onko sinulla koskaan ollut sellainen jano tai nälkä joka ei ole helpottanut juomalla tai syömällä. Tuoreet vohvelit ja lämpimät toastit eli täytetyt paahtoleivät ovat hitti. va Jari Savijärvi sai ensimmäisen kameransa alle kymmenvuotiaana
Laura Liskin labradorinnoutajat Heinis ja Wiwo, joista puolitoistavuotias neitokainen Heinis voitti sekä luokkansa että Best in Show -ykköset. Mirja Savijärven shetlanninlammaskoirat, seitsemänkuinen Hilma ja viisivuotias Muska veivät voitot pienten pentujen ja pienten koirien luokissa. Varsinkin valtatien ylitys koetaan vaaralliseksi sekä Toritien eteläisen että pohjoisen liittymien kohdalla. Vaaratilanteita tulee etenkin silloin, kun sivutieltä tulija joutuu valtatielle kääntyessään ylittämään toisen kaistoista. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 22. Aino Nyholmia (vas.) ja Ilona Lintistä sadekeli nauratti. Lukijapalautteen perusteella vakavimmat vaaranpaikat liittyvät Kuhmoisissa selkeästi valtatie 24:n liikenteeseen. Kuhmoisten kunnan tekninen johtaja Mika Kyrö toteaa, että Toritien remontin jälkeen vaaranpaikat ovat vähentyneet, ja keskustassa on riittävästi esimerkiksi suojateitä. Remontti on parantanut Toritietä Toritiellä vaaratilanteita aiheuttaa lähinnä huolimaton ja liikennesääntöjen vastainen kulkeminen. Laura Liskin labradorinnoutaja Wiwo tyytyi miehekkäästi kakkossijaan, ja pokaalikin maistui. Myös nopeusrajoituksen alentaminen voisi olla tarpeen. Patavedelle toivotaan liikennevaloja Kuhmoisten kirkonkylän ulkopuolelta lukijat nimesivät valtatien 24:llä vaaranpaikaksi Pataveden kohdalla olevan risteyksen. Päivittäin avoinna olevasta makasiinikahvilasta voi järvimaisemia ihailla kelillä kuin kelillä. – Miksi eteläisen ja pohjoisen risteyksen välissä on oltava muutaman sadan metrin pätkä 80 kilometrin nopeusrajoitusta. Sekä autoilijoiden että Lukijat: 24-tielle kuudenkympin rajoitus mopoilijoiden turvallisuuden parantamiseksi lukijapalautteessa ehdotetaan 60 kilometrin tuntinopeusrajoituksen laajentamista valtatie 24:llä koko kirkonkylän alueelle. Best in Show -koiria ja syttyruusuja Jotkut koiranilmasta nauttivatkin, nimittäin nelijalkaiset, joita saapui puolilta päivin Satu Jokisen ja koiratuomari Maria Pesosen organisoimaan Match Show -kehään arvioitavaksi. Pihlajakoskella kesää viettävät reippaat serkukset Aino Nyholm Joensuusta ja Ilona Lintinen Helsingistä kauppasivat myyntikojussaan herkkuja ja hyödykkeitä, joiden valmistuksessa oli edellisenä yönä auttanut suvun naisväki. Askonniementiellä olevan alikulun kautta saavat kulkea myös mopoilijat. Pataveden kylätiet, lännestä tuleva Kurkelantie ja idästä tuleva Patavedentie liittyvät valtatielle paikassa, josta näkymä Jämsän suuntaan on huono. Pihlajakosken satamassa on tapahtumia pitkin kesää. Risteyksen turvallisuuden parantamiseksi lukija ehdottaa katuvaloja ja ohituskieltoa. Suosituin myyntipaikka taisi olla kuitenkin kyläyhdistyksen hallituksen emännöimä katettu kahviteltta, jossa kesäasukkaita ja paikallista väkeä pistäytyi tasaiseen tahtiin. Isoja aikuisia oli luokassaan kaksi. Ei muuta kuin 60 kilometriä tunnissa rajoitukseksi koko kylän alueelle, lukija ehdottaa. heinäkuuta, jolloin koetaan myös Päijänteen laivureiden regatta. Niitä kirkonkylällä on yhteensä neljä. Arvosteluluokkia syntyi neljä. Anna Karhila Anna Karhila Mariella Rauhala Mariella Rauhala. – Otamme toki parannusehdotuksiakin vastaan, jos sellaisia kunnan omaa tiestöltä tulee vielä mieleen. Nesteen risteys on hankala ylitettävä talviliukkailla. Jussilankujan tunnelissa moottoriliikenne on sallittu vain kiinteistöihin, ja Aseja varusmuseon kohdalla sekä terveysaseman risteyksen lähellä olevat tunnelit ovat kevyen liikenteen käyttöön varattuja. Satu Jokinen ja Maria Pesonen olivat tyytyväisiä sekä kilpailijoiden laatuun että määrään, sillä sade olisi voinut karkottaa osallistujat vaikka kokonaan. kesäkuuta 2016 Mariella Rauhala Viikonlopuksi Kuhmoisiin osuneet rankkasateet verottivat Pihlajakosken kyläyhdistyksen yleensä vilkasta toritapahtumaa lauantaina. Ainoa mopoilijoille sallittu tunneli on kuitenkin Askonniementiellä. Lukijoiden mukaan esimerkiksi vastakkaisesta suunnasta tulevat autoilijat eivät huomioi aina suojatien eteen pysähtynyttä autoa. Sulkuviivoista huolimatta kyläteiden kohdalla näkee usein myös ohituksia, lukija kertoo. Mopoilla ajaminen on sallittu myös terveysasemalle kulkevalla Hannikaisentiellä. – Nesteen risteyksen ylitys ei ole helppo autoillekaan, mutta aivan erityisesti vaarassa ovat mopoilijat, lukijapalautteessa todetaan. Jokainen kilpailija sai järjestäjien hankkiman hienon pokaalin ja säkillisen syötävää. Muutamassa kojussa oli tarjolla leivonnaisia, mehuja ja mansikoita sekä käsitöitä. Sateisena toripäivänä myytiin mokkapaloja Anna Karhila Toukokuun alussa sattunut tuorein kolari ja siihen liittyvä Kuhmoisten Sanomien pääkirjoitus poikivat Kuhmoisten Sanomien toimitukseen useita yhteydenottoja Kuhmoisten liikenteen vaaranpaikoista. Palautteessa ehdotetaan, että mopoilijat siirtyisivät kokonaan pois 24-tieltä ja käyttäisivät tien toiselle puolelle kulkiessaan valtatien alittavia tunneleita. Valikoimaan kuului karjalanpiirakoita, mokkapaloja ja kuppikakkuja seuranaan raparperimehua, sekä kostealla säällä saunan lämmittäjälle tervetulleita tuliaisia – kauniita syttyruusuja. Isoja pentuja edusti voitokkaasti Liisa Seppälän niin ikään seitsenkuinen Suomen lapinkoira Reina. – Monella kulkijalla vauhti kiihtyy ennen risteystä. – En muista toritapahtumien historiassa yhtään tällaista sadepäivää, sanoo puheenjohtaja Mira Pitkäniemi. Kyläpäivää vietetään 9
Pro-sarjan 3:nneksi sijoittunut Samuli Koskinen ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa. heinäkuuta jo kuudetta kertaa. asti. 2. Rata oli erittäin siisti ja hyvässä kunnossa. Turnaus on tälläkin kertaa herättänyt jo ennakkoon suurta kiinnostusta niin kesäasukkaiden kuin paikallistenkin keskuudessa. – Erityiskiitokset Janne Kotajärvelle ja Harri Pihkalalle, joiden työaika ei varmasti riittänyt tähän hommaan. Suurimpana ennakkosuosikkina voidaan pitää 2 edellistä mestaruutta kaapannutta Pihlajakosken Palloa, joka kapteeninsa Janne Peltosen johdolla lähtee hakemaan turnauksen kiertopalkintoa 3. Ikätai sukupuolirajoitteita ei joukkueille ole. 10–21 smarket.kuhmoinen Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä 6 95 kg Snellman Maatiaispossun grilliribs BBQ-marinoitu, n. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 22. Sääntöjen mukaan kilpailua ei keskeytetä huonon sään vuoksi ilman kilpailunjohtajan määräystä. 10–21, su 26.6. Turnaus pelataan 6 kenttäpelaajan ja maalivahdin muodostamilla joukkueilla, vaihtopelaajien määrää ei ole rajattu ja vaihdot voi suorittaa kesken pelin lennosta. kesäkuuta 2016 Anssi Uuhiniemi Jälleen kerran on aika jolloin Kuhmoislaisten ja kesäkuhmoislaisten jalkapallon ystävien kannattaa tyhjentää kalenteristaan yksi lauantai. Mari Lampinen sanoi radan olleen hyvässä kunnossa ja kiitti kaikkia talkoolaisia hyvästä työstä. Kyseinen väylä pitäisi läpäistä 4:llä, Koskinen sanoi. Turnaus on kaikille osallistujille maksuton ja jokainen pelaaja osallistuu turnaukseen omalla vastuullaan ja reilun pelin hengessä. 700 g Suomalainen Suomalainen Suomalainen 2 69 Kariniemen Kananpojan liekkisiivet tai hunajasiivet 700 g (3,84/kg) 98 Poprilli Grillimakkara 400 g (2,45/kg) 6 95 Atria Porsaan XXXL Texas -grillipihvi 900 g (7,72/kg) 1 49 Atria Vinaigrettekaalisalaatti 300 g (4,97/kg) 1 49 HK Kabanossi Grillimakkarat 360–400 g (3,73–4,14/kg) 2 49 Pingviini Maustetut kermajäätelöt Ei laktoositon, 1 l 89 kg Varhaisperuna multa 1-lk, Suomi 1 49 Grilliherkkusienirasia 400 g (3,73/kg) 1-lk, Liettua Hinta voimassa su 26.6. 7–18, la 25.6. Katso täydet tulokset osoitteesta: https://kisakone.frisbeegolfliitto.fi/kilpailu/523/katso/leaderboard Nico Tiihonen (vas.) aloitti väylältä 17. He tekivät pitkää päivää harrastepohjalta. kesäkuuta kello 20 asti. väylän tulos harmitti Kiepsaus-cupissa kisattiin kaikkiaan 5 eri sarjassa: amatöörisarjassa, pro-sarjassa, naisten sarjassa, alle 15-vuotiaiden juniori-sarjassa ja yli 40-vuotiaiden seniori-sarjassa. Peruutuksia tuli muutama, mutta Kiepsaus-cupissa heitti yhteensä 74 kilpailijaa. – Täällä lyhyet ja mielenkiintoiset väylät, joissa riittää haastetta. Ennen juhannusta on 7 joukkuetta ilmoittanut osallistumisestaan turnaukseen. Coca-Cola 2-pack 2 x 1,5 l (0,73/l) sis. Sen jälkeen turnausohjelma julkaistaan. Tomi Heinonen, Dmitri Putskov ja Jukka Tarvainen heittivät samassa ryhmässä. Sananlaskun paikkansapitävyyttä testattiin toden teolla lauantaina Kuhmoisten frisbeegolf-radalla pelatussa Kiepsaus-cupissa, jossa satoi kaatamalla. PiPan voittoa lähtevät estämään myös kaksinkertainen turnausvoittaja Sappee, 2013 pystin napannut Puukkoinen, Peltolankylän Pallo, Kokonniemi, Karkjärvi ja Real Syrjänmäki. – Rata kuin rata. Vuonna 2016 turnaus ottaa jälleen yhden askeleen eteenpäin, sillä tällä kertaa joukkueet eivät enää joudu kantamaan tuomarointivelvoitetta itse, vaan paikalle saapuvat ulkopuoliset tuomarit turnauksen isän, Timo Flinckin järjestäminä. – Markettien ja Taloushallin sukkaja vaatevalikoimat saivat kiitosta, kun pelaajat hakivat kuivia vaatteita väliajalla, sanoi Disc Klupi Kuhmoisten (DKK) Mari Lampinen. Jari Lehtonen sijoittui amatöörisarjassa 4:nneksi, ja Mari Lampinen oli naisten sarjan 3:s. Perinteinen Kuhmoisten jalkapallon kyläturnaus valtaa Kuhmoisten urheilukentän 2. Kiekko lensi myrskyssäkin NYT MAISTUVAT KESKIKESÄN GRILLIHERKUT. Omistajan käyntikortti S-market Kuhmoinen Toritie 54, 17800 Kuhmoinen ma–la 7–21, su 10–21 pe 24.6. Mukavahan sitä oli kiertää kilpailumielessä. DKK:n pelaajista parhaiten pärjäsivät Jari Lehtonen, Samuli Koskinen ja Mari Lampinen. Ohjelmassa on myös Pasi Salmisen lanseeraama yksilökilpailu Byyriministeri, jossa pudotuskilpailumuotoisesti osallistujat ampuvat toisiaan vastaan rangaistuslaukauksia. – Heitin 2. Puolustavana mestarina byyriministeriin lähtee Real Syrjänmäen kapteeni Kalle Nuuttila. kierroksen 2-väylällä 8 heittoa. Tuomo Hyttinen. Ilmoittautumisaikaa on vielä turnausviikolle kesKyläturnaus tulee taas kiviikkoon 29. voitolla pysyvästi itselleen. Lahden Frisbee Clubia edustava Janne Kupiainen kertoi kisaavansa Kuhmoisissa aina kun mahdollista. Koskinen ei syyttänyt olosuhteita. pantit 0,80 2 49 Rainbow Sillit 275–550 g (9,05–4,53/kg) 2 99 Tuomo Hyttinen Frisbeegolfaaja ei vettä pelkää. Frisbeegolfaajista 5 edusti DKK:ta, ja loput muita seuroja
040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Pietiläntie 8, Jämsä 014 716 119 / 0400 551 162 HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. ja 12.7.2016 alkaen klo 17.00 Metsästystutkintotilaisuudet Nesteen kokoustiloissa 14.7. Toimittaja Päivi Hotokka perhevapaalla LIIKEHAKEMISTO ________________________________________________________________________________________________________________________________________ SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. klo 19 28.6. Petri Liehu p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 040 748 2283 Ville Kuhmoisten Sotainvalidien ja Naisjaoston TEATTERIRETKI Heinolaan 27.7.2016 Lähtö Linjaautoasemalta klo 11.00, ajetaan Toritietä. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. p. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Tilaushinnat 2016 (kotimaa) (sis. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. ja 21.7.2016 alkaen klo 17.00 Tiedustelut: kuhmoinen@rhy.riista.fi / 0400 122 494 Kuhmoisten Riistanhoitoyhdistys Kuhmoisten Vanhustentaloyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS pidetään Iltaruskossa to 30.6.2016 klo 15. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 4,e. 050 461 7575 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.fi PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 040 551 7540 ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. retki Isojärven kansallispuistoon. klo 17 24.7. tilaus 73 e Ilmoitushinnat 1.1.2016 alk. Kirjoita omalla nimelläsi, nimmerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Kissakulman Nuorisoseura. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 67 e 12 kk / määräaik. alv 24%) Etusivulla 1,79 e /pmm Tekstissä 1,59 e /pmm Takasivulla 1,66 e /pmm Seurapalsta 2,28 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Omavastuu 15€ kerätään autossa. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ Toimittaja Tuomo Hyttinen 045 635 5335 tuomo.hyttinen@ kuhmoistensanomat.fi JOHAN ON MARKKINAT VUOKRATTAVANA Pikkukaivuri, asuntoauto, klapikone, ruohonleikkureita, pulpettivene ym. Tervetuloa! 28.6. 0400 121 997 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 22. 040 547 1511 HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Sähkötyö J. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 15.00 Puukkoisten kyläyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS Maamiespirtillä la 2.7.2016 klo 10. klo 17 Eräjärventie946 Eräjärvi, Orivesi La 18.6. Hintoihin sisältyy alv 24%. klo 17 2.8. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. klo 18 K i s s a k u l m a n T o r p a l l a . klo 19 28.7. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 19 5.7. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. klo 19 3.7. (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 0400 638 764 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. klo 17 26.7. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1210 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. kok. Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 tuija.kaki-lahtinen@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2734 (LT-2014) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 0400 353 886 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. klo 19 31.7. 0400 852 532 _ KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. klo 15 10.7. tapahtumat OPASOL OY p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT AR-MI Clean ay 045 120 9378 / Arja ja Mia armiclean@luukku.com __________________________ Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 010 257 1201 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET Pohjola Vakuutus Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 0400 798143 p. Sirkka Toivoselle 0400 522 190 tai Elli Saariselle 040 514 4461. Menomatkalla ruokailu. 20 v. Irma Kallio p. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. Omat mehut ja makkarat mukaan, kahvit ja kahvileivän voi ostaa Heretyn kämpällä. klo 17 21.6. klo 19 9.7. 24 t. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. Kimppakyyti! Kokoontuminen Kuhmolan pihalla klo 12. Johtokunta Aurinkoista kesää! H i s t o r i a p i i r i ma 4.7. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. 040 587 7830 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Hintoihin sisältyy alv 24%. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. klo 19 4.8. kesäkuuta 2016 SEURAT KOKOUKSET TORIMYYJÄT TOIMITUS Toimittaja Anna Karhila 040 358 1888 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. ja Eurooppa OPASOL OY p. Ilmoittautumiset viimeistään 30.6. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 045 636 3889 / Eija Paikallislehti tavoittaa, luithan tämänkin... 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Ark. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. (sis. klo 19 7.7. klo 19 30.6. Peltonen p. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 4,00 e. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Arto Seppälä ohjaus Jarmo Skön Siltalan Pehtoori Varaukset ja ryhmämyynti: 040 350 1253, 050 436 8466, erajarventeatterit.fi ETN-Osko-Orivesi-OrivedenSuvi-PirFest-FinlandFestivals 19.6. Tervetuloa viettämään yhteistä ulkoilupäivää! Metsästyskursseja Metsästystutkintoon valmentava kurssi Nesteen kokoustiloissa 5.7., 7.7. erikoiskuljetukset/kotim. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit
Klo 8–15 Kuhtuutori: Taidetta ja torielämää, Ojala haastattelee torimyyjiä • Klo 12–12.30 torilla Kuhmoisten ruisleiväntaitajan julkistaminen, järj. Lauri Laakso esittää urheiluaiheisten runojen lomassa katkelmia Mielensäpahoittajasta, ilmainen • Klo 15.30–16.00 Sahanrannassa Vuosien 2015 ja 2016 Sisävesisataman esittely FT Sirkka-Liisa Ranta: Kuhmoisten Sahan alueen historiaa su 10.7. 040-5373557 su 3.7. 1,99 rs (3,98/kg) Lohi. Aavarannassa lauluja Talkootansseista: Johanna Bister ja Kari Mattila laulavat Hannu Bisterin säestyksellä ma 4.7. 2 kpl/tal. klo 10-19 Su 26.6. Kuhtuu kulttuuriin • Klo 10 Messu kirkossa, saarnaa kenttäpiispa Pekka Särkiö • Klo 12 Kenttälounas Kuntalan torilla (keitto), Seijan Pidot, á 15 € • Klo 15 Musiikillinen risteily Aavarantaan, á 40 € laivalla (tai á 25 € bussilla) ?Klo 14.15 Lähtömusiikkia Sahanrannassa: Kuhmoisten Pelimannit soittaa, Seija Ruokola ja Rauno Virtanen laulavat säestäjänä Paula Tervala . Klo 19.00–19.15 Saksalan kartanon esittely, Christian Creutz ?Klo 19.15–20.15 Creutzit Suomessa ja maailmalla, dos. Historiapiiri: Historiaa Kissakulman Torpalla, järj. Kopolan Elokuvapäivät ke 6.7. srk tiedotusyhteistyössä Kulttuuriyhdistyksen kanssa ?Klo 18.30 Makkaraja mehutarjoilu . Trio Atlantica soittaa laivalla 1960-70-luvun musiikkia . 0,40 (1,59/l) 1 99 PS (6,63/KG) 3 00 2 RS (3,00/KG) 5 00 4 PLO (0,57/l) sis. Virvoitusjuomat 1,5 l 4-pack, raj. pnt. 2 erää/tal. klo 7-14 La 25.6. Kuhmoisten Kätevät ry • Klo 12.30–13.00 Kuhmolassa tiedottaja Katja Glasberg esittelee kirjakustantamo Mediapintaa, ilmainen • Klo 13–14 Kuhmolassa Pellepariskunta Nelli ja Niilo johdattavat koko perheen Leikkija taikamaailmaan, jossa lopuksi lapset saavat veikeitä ilmapallohahmoja, liput á 10 € • Klo 14–15 Kuhmolassa emeritusprof. klo 19 Suven ja runon ilta Pihlajakosken Makasiinikahvilassa, järj. Erkki Tervo: Leiki kuin lapsi lasten kanssa – kaatuminenkin on sallittu ?erityisliikunnan lehtori Piritta Asunta: Sovellettuja pelejä • Liikuntaa ja kuntoilua klo 16–17 ulkona, ilmainen – paitsi poniajelu joka maksetaan paikalla ?liikuntavapaaehtoinen Asta Olkkonen: Pelejä ja leikkejä pihalla ?Frisbeegolf-, skeittilautailuja kuntolaiteohjausta ?Poniajelua, järj. mennessä 1) Kenttälounaalle 2) Musiikilliselle risteilylle 3) Kartanokonserttiin sekä 4) Neule ja novelli -kerhoon: sähköpostilla risto.ojala@pp2.inet.fi tai puh. 6 95 RS 24 95 KG 12 95 KG 2 RS -64 % Etu K-Plussa-kortilla Ilman K-Plussa-korttia 2,79 plo, sis. Kissakulman NS ja Kulttuuriyhdistys • Klo 18 Kuhmoislaisten paikannimien historiaa, dos. klo 10-19 Kippari 4 PLO Hyvää Juhannusta kaikille lukijoillemme!. pantin 1,60 PALVELEMME JUHANNUKSENA: To 23.6. Kulttuuria Saksalan kartanossa, Padasjoella, Carl Fieandtin kuja 81 • Klo 14-16 Kartanokonsertti: kanteleensoiton opettaja Aino Meisalmi-Minkkinen, Johanna Hasu piano ja laulu, Katariina Ruokonen viulu ja Oiva Ruokonen käyrätorvi , liput á 25 € 3.–10.7.2016 • Klo 18.30–20.30 Miesten Kotailta Saksalan kartanossa ilmainen, järj. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 22. Heimo Nupponen: Liikuntakasvatuksesta ?emeritusleht. kesäkuuta 2016 Kulttuuria: historiaa, taidetta, tiedettä, urheilua ja uskontoa Suojelijana kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen Ennakkoilmoittautuminen to 30.6. leepihvi Suomi, pakattu Paraquayo, Aprikoosi, Persikka 500 g rasia, yks. leepihvi pintamaustettu, 10 kpl/1 kg, Suomi Ohukaisja Vohvelijauhe 300 g Ulko. Kulttuuriyhdistys ja Pihlajakosken Kyläyhdistys, ilmainen pe 8.7. Klo 18–20 Naisten Neule ja novelli -kerho Vanha-Puolamäessä, aikuistenliput á 10 € sis. Kirjonurmen talli Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. lee Norja, pakattu, raj. Osmo Pekonen ?Klo 20.15–20.30 Päätöshartaus, Ojala pe 8.7. 040-5500267 5) Hämäläiselle illalliselle: sähköpostilla terhi.unnaslahti@gmail.com tai puh. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! HYVÄÄ JUHANNUSTA! Tarjoukset voimassa 23.-24.6.2016 ellei toisin mainita. tarjoilu • Klo 18.00–18.30 Tarjoilu • Klo 18.30 Vanha-Puolamäen esittely • Klo 18.45–20.00 Auni Nuolivaaran kirjallisesta tuotannosta – alustus äidinkielenopettaja Ulla Lahtinen ja keskustelu la 9.7. Klo 15–17 Liikuntakulttuuria koulukeskuksessa: • Liikuntasalissa, liput á 10/5 €, lapsille mehuja jätski ?liikuntaneuvos Timo Haukilahti: Nikkisen kaari ?emeritusprof. Risto Ojala . klo 7-21 Pe 24.6. Aavarannan ja Hannikaisten esittely: isäntäpari Pekka ja Pirjo Rantala sekä Kulttuuriyhdistyksen pj. Terhi Ainiala, maksuton, aluksi kahvi • Klo 20 Hämäläinen illallinen Torpalla, Pitopalvelu Annikki Ruokonen, liput á 25 € ti–pe 5.–8.7. SAARIOINEN PORSAAN NOPEA JA HELPPO! SUNNUNTAI ATRIA TAKUUMUREA NAUDAN ERÄ! TUORE COCAC-COLA Ulko