Metsähallitus yrittää nyt keksiä, mistä rahat katon korjaamiseen saadaan. Ei ole selvää, miksi rakenteet pettivät juuri nyt. 3 99 pkt (4,81/kg) Ilman K-Plussa-korttia ja yks. 3,79 2-pack (1,00/l) sis. Katolla oli jonkin verran lunta, mutta ei erityisen paljon. Se perustettiin vuonna 1982, jolloin aloitti myös kymmenen muuta kansallispuistoa. 1,99 rs (3,98/kg) -28% -37% Coca-Cola VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l HINNAT VOIMASSA TO-MA 26.-30.4., ELLEI TOISIN MAINITA. Isojärven kansallispuisto täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Missä opas päivystää kesällä. Koko rakennus silti tuskin romahtaa, sillä hirsirunko on vankka. Tulevalle kesälle Metsähallitus oli suunnitellut Heretyn saunan katon korjaamista ja myös joidenkin muiden rakennusten kunnostamista. Puistomestari Jere Ekosaari Metsähallituksesta kertoo, että vahingon aiheutti rakennuksen ylimpien hirsien lahoaminen. tävät lomaansa Luutsaaren talossa ja pitävät samalla silmällä perinnemaisemassa laiduntavia lampaita.. Isojärvellä syntymäpäivää vietetään heinäkuun lopussa Huhtalan perinnepäivän yhteydessä. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 17 2012 62. Taffel MEGAPUSSIT 275-325 g 18 95 kg Vappuaatton a lihapalvelus ta! Suomalainen NAUDAN SISÄPAISTIPIHVI Snellman naudan SISÄFILEE pakattu, Suomi 29 90 kg GRILLIHERKKUSIENET 500 g, Suomi 3 99 rs (7,98/kg) 18-pack! Karjala lll-OLUT 18 x 0,33 l 19 98 18-pack (2,91/l) sis. Tässä Isojärven opastuskeskuksen katto petti yhteydessä hirsien lahoamista ei kuitenkaan huomattu, sillä ylimpien hirsien kunnon tutkimiseksi yläpohjaa olisi pitänyt kaivella. Kun hirret pettivät, kattorakenne notkahti alas. Uudenlaista eloa kansallispuistoon tuovat tänä kesänä viikoittain vaihtuvat lammaspaimenet, jotka vietHeretyn kämppä on nyt käyttökiellossa, koska ylimpien hirsien lahoaminen painoi katon sisään. Kämppä on kunnostettu noin 30 vuotta sitten, ja tuolloin on ilmeisesti tehty se virhe, että ilman kierto on tukittu. Jere Ekosaari vakuuttaa, että kesäopas työskentelee puistossa aivan kuten aiemminkin, mutta päivystyspaikasta ei vielä ole tietoa. Suojellun Heretyn kämpän kattohuopa vaihdettiin uuteen toissa kesänä. – Kämppä on puiston tärkein rakennus, kyllä se yritetään laittaa kuntoon, Ekosaari sanoo. pantit 1,60 raj. – Luulimme, että tämä on se rakennus, jota ei tarvitse nyt kunnostaa, Ekosaari harmittelee. (03) 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com KAUPPIAS HOITAA HOMMAN Palvelemme: ma-pe 7-21, la 7-18 ja su 12-18 parhaat EVÄÄT vappukarkeloihin KIPPARISTA! 2x2-pack! 2 rs! HK AITO NAKKI 830 g 5 00 2x2-pack (0,57/l) sis. pantit 2,70 Ilman K-Plussa-korttia 21,96 18-pack (3,24/l) sis. 1 erä/tal. huhtikuuta 2012 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen Puh. Toistaiseksi Heretyn kämpän seinien lähelle ja sisälle meneminen on kielletty. vsk Keskiviikkona 25. pantit 2,70 -10% Päivi Hotokka Isojärven kansallispuiston opastuskeskuksena toimivan Heretyn kämpän katto painui sisään toissa viikon lopulla. Vesisade lisäsi lumen painoa jonkin verran. Päänvaivaa aiheuttaa, missä Isojärven kansallispuiston opas majailee kesällä, jos opastuskeskus on pois käytöstä. Kämpän katto-ongelma sotkee suunnitelmia, ja on mahdollista, että muita kunnostustöitä joudutaan siirtämään kiireisen urakan vuoksi. pantit 0,80 vihreät RYPÄLEET 500 g, Intia 2 50 2 rs (2,50/kg) -43% 2 00 ps (6,15-7,29/kg) Ilman K-Plussa-korttia 7,99 pkt (9,63/kg) -50% Ilman K-Plussa-korttia 2,79 ps (8,58-10,15/kg) Ilman K-Plussa-korttia ja yks. Ekosaari epäilee, että hirsien lahoaminen johtuu puutteellisesta yläpohjan tuuletuksesta. Metsähallituksen täytyy miettiä, missä kansallispuiston opas päivystää tulevana kesänä. Heretyn kämpän kunnostukseen ei ole tälle vuodelle varattu lainkaan rahaa
Kaikkihan tietävät, että kirjan nimi viittaa Suomen talvisotaan 1939–1940 ja siihen, miten suomalaisten puolustus piti Kollaanjoella, Loimolan edustalla. Rautatien lohkolla tykistön tulenjohtaja haavoittui, ja hänen paikkansa otti alikersantti Anttonen. Veneestähän voi kalastaa monella tavalla, tai vain soudella ja katsella kauniita maisemia. Suomalaisten ja suomalaisten tilanteen kuvaaminen riittää hänelle. Kirjan pääroolissa ovat ahdinkoon heitetyt suomalaiset miehet. Suomi on edelleen omaa maata. Tämä ukkometso tavattiin tiistaina 17. Oli hyviä mainoksia liikkeistä, ravintoloista, satamista ja erilaisista kulttuuritapahtumista. huhtikuuta Rumpalintiellä. Olen aikanaan nimittänyt sitä ”keskuspuistoksi”, joka olisi suunniteltu lehtiartikkelin mukaisesti. ”Yhä tämän kirotun Loimolan edessä” Saksa oli ostanut Neuvostoliitolta lupauksen, että venäläiset pysyvät sivussa, kun Saksa sotii Euroopassa. Olen huononlainen käymään juhlissa, mutta en välinpitämätön. Siis osuma yhden tykin epäsuoralla tulella. Uudet asukkaat ja rakentaminen tuovat työtä ja euroja, vilkastuttavat elinkeinoja ja antavat pitäjälle elinvoimaa. Suomea vietiin suurpolitiikan pyörteissä. Kunnan rakennusmestari kielsi asian!. Viimeksi puhuin asian puolesta viime Torstaituvassa uudelle rakennusmestarille esittäen koko alueen ehostusta. Palolampi kuvaa, kuinka ratkaisun hetkinä miehet olivat Kollaanjoella jo lakanneet tajuamasta omaa tilaansa, käsittämästä, että ulkopuolella oli joku maailma. Eikö todella kunnanhallitukselta löydy päätäntävaltaa hoitaa asioita kuntoon tässä kunnassa. Siihen kannattaa satsata. huhtikuuta ilmestyi Matka-Vekkari kesä 2012. Kuka oli tämä E. Metsähallitus ja Kuhmoisten seurakunta ovat maanomistajina näyttäneet hyvää esimerkkiä. Ammuksia on yksin kappalein. Saksa maksoi ostoksensa käyttämällä rahana Suomea ja Baltian maita. En tiedä, mistä johtui, että Kuhmoinen jäi lehdessä yhteen mainokseen, tosin hyvään sellaiseen. Mitä tehdä. Mutta sen takia, että siinä niin vaatimattomalla tavalla ja paisuttelematta kerrotaan meistä jokaisesta. huhtikuuta 2012 2 Vesa Koivu LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 25.4.2012 Vesa Koivu Kiitos lehdelle, kiitos äideille kannanotoista unohdetun leikkipuiston suhteen. Toteutus ja hoito vaativat kyllä jotain muuta kuin kerran kymmenessä vuodessa julkaistavan kirjoituksen kunnan taholta, kuinka puisto saatetaan EU-direktiivit täyttävään muotoon. Minulla on tapana aina kolmen, neljän vuoden välein lukea E. Kysyy yli 20 vuotta puiston puolesta puhunut Ahti Heikkilä Torstaina 19. Miehiä kaatui viereltä eikä täydennyksiä ole. Oikeastaan, kirjaa lukiessa tulee sääli vihollisen rivisotilaita. Olen varsin voimakkaasti ottanut asiaan kantaa ja esittänyt parannuksia kalusteiden, ilmeiden, kävelyteiden, valaistuksen ynnä muun suhteen. Perusteena oli muun muassa se, että sitä käyttävät ne, jotka juuri ovat oppineet konttaamaan ja kaikki siltä väliltä niihin, jotka pian konttaavat uudelleen. Esimiehet syöttivät omia sotamiehiään armotta suomalaisten tuleen. Pieni puronpahanen Laatokan pohjoispuolella ja Tolvajärven eteläpuolella muodostui sattuman kautta tärkeäksi taistelupaikaksi. Palolampi, joka taistelujen tauottua kokosi heti ensimmäisenä kesänä 1940 tämän kirjan?. Mitä suurempi osa vapaaajan asunnoista muutetaan vakituiseen asumiseen soveltuviksi, sitä parempi Kuhmoisten kannalta. Kunnan on hankittava maata kirkonkylältä, kaavoitettava se ja avattava näkymiä vesille. Olen ehdottanut valaistuksen korjaamista, ettei tarvitse taivasta valaista. Kuka muukaan. Luin sitä mielenkiinnolla: monenlaisia tapahtumia 11 kunnan alueella. Kun tarjouskakkuun lisätään kirkonkylän hyvät palvelut, hyvät liikenneyhteydet ja tonttien aktiivinen markkinointi, tulostakin tulee. Esteet on luotu voitettaviksi. Mutta joka päivä vähälukuinen joukko, joka ei enää tiennyt edes toisistaan, pysäytti vihollisen. Tuli ahdistunut olo ja häpeä Kuhmoisten puolesta. Allekirjoitan kaiken esitetyn ja olen ihmetellyt, kuinka kauan kestää ennen kuin yleinen puheenaihe johtaa kannanottoihin. Kun tulin Kuhmoisten sivulle, odotin jotain muuta kuin mitä se oli. Esitimme viimeksi kunnan yleisten siivoustalkoiden aikaan, että samalla kun leikkaamme kerrostalon Terijoen salavat, niin leikkaamme puiston ylipitkiksi roihahtaneet vuoristomännyt, kuljetamme ne pois ja siivoamme puiston nurkan tältä osin. Esimerkiksi Elbattaren risteilyt Päijänteellä, sen kauniissa saaristomaisemissa, ovat kesän kohokohtia. On vilkas satama, Isojärven kansallispuisto, monet järvimaisemat, lahjaliikkeet ja paljon muuta. Toivon ja olen kuullut monen muun toivovan, että ensi keväänä saisimme Matka-Vekkariin pari sivua hyvää mainosta Kuhmoisten kesästä. Olisi pitänyt mainita myös kesän tapahtuPettymys matkailulehteen mat eri puolilla pitäjää, kuten muillakin kunnilla. Ja aina kun tilanteita tulee, Suomen laskun maksaa tavallinen rivikansalainen, loppukäyttäjä, niin kuin nykypäivän vitsikäs uudissana kuuluu. Talonpaikat pitäisi kaavoittaa ja panna myyntiin. Ei sen takia, että en muistaisi, kuinka kirjassa käy. Suomalaiseen unelmaan kuuluu aina jollakin tavalla vesi – oma ranta tai ainakin kaunis näkymä järvelle ja oma venepaikka, vaikk’ei olisi venettäkään. Vapaa-ajan asuntojen osalta tilanne on jo lähtökohdiltaan parempi, sillä Kuhmoisten sisäjärvien rantayleiskaavaan on merkattu runsaasti paikkoja vapaa-ajan asunnoille. Palolampi ei suhtaudu viholliseen ylimielisesti eikä tee ryssästä pirua. Mutta pysähdytäänpä hetkeksi harkitsemaan. Kevätterveisin, Hilkka Lintunen Tällaiseen komeaan kosijaan saattaa törmätä lenkkipolulla, ja silloin kannattaa pitää varansa. Ostajiakin on jonoksi asti – ei muuta kuin kaupantekoon. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 25. Anttonen ryhtyi ammuttamaan yhdellä tykillä, ja muutaman hakulaukauksen jälkeen hän sai osuman etummaiseen panssarivaunuun, joka tuhoutui. Lisäksi hoitotoimenpiteitä tarvitaan muulloinkin kuin kerran vuodessa kesäaikaan 4H:n toimesta. Maksua maksetaan puutetta kärsimällä. Jos Kuhmoisilla on tarjota samanlainen notko tai pusikoitunut pelto kuin esimerkiksi Asikkalalla, miksi asuinpaikkaansa harkitseva tulisi Kuhmoisiin, kun Asikkala on sentään niin paljon Herkkutontteja tarjolle lähempänä Lahden tarjoamia palveluja. Asunnonvälittäjillä ja meillä muillakin on tapana naureskella, kun tämä kaikkien tietämä totuus tulee puheeksi. Palolammen kirja Kollaa kestää . Ei tee mitään, että kirkonkylällä on joku rakentamaton tontti. Ne olisivat valokuvineen tuoneet lehteen hyvät sivut Kuhmoisista. Jos pitäjään halutaan lisää asukkaita ja uusia asukkaita, hyvä tontti on avainasemassa. Kuhmoinenhan on juuri sellainen paikka! Kauniita järviä on satamäärin ja tuhansittain talon paikkoja, joista on kaunistakin kauniimpi järvinäkymä. Viime vuonna Kuhmoisissa haettiin rakennuslupia tasaiseen tahtiin, noin 150. Tämä voi tapahtua uudelleen minä päivänä tahansa. On pienin kirjaimin kerrottuja ihmeitä. Vihollisen panssarivaunut pyrkivät taas kerran suomalaisten asemiin. Tuskin nyt sota on hankkeilla, ei lähellekään, mutta Euroopan valtiaille Suomi ja muut pienet maat ovat sopivia maksumiehiä kaikissa kriisin oloissa. Juutilainen vaihtuu tammikuussa vänrikki Saloon, ja JR 34 ja JR 35 vaihdettiin helmikuussa JR 69:ään, silti kertomus jatkuu. Olen kohta kolme vuotta Kuhmoisissa asunut ja oppinut tuntemaan tämän kunnan tapahtumarikkaana, monenlaista kulttuuria tarjoavana pitäjänä. Tontin pitää olla niin hyvä, että se riittää tuomaan lapsiperheen tai hyvin toimeentulevan eläkeläispariskunnan tänne meille. Metsähallitus on myynyt tontteja erityisesti Kuoksenjärven ja Pitkäjärven suunnalta, seurakunta puolestaan Isojärven itäpäästä. Vakituista asuntoa varten haettiin vain yksi lupa, muut olivat loma-asuntoja varten. Veneilyhän ei tietysti kaikkia kiinnosta, mutta hyvin monia kuitenkin. Pimeyden turvin siellä tapahtuu kaikki Unohdettu leikkipuisto ilkivalta. – kuva Jaana Pystynen Kosiopuuhissa Suomalainen haluaa asua järven rannalla, rauhallisella paikalla, palvelujen äärellä ja hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kansallista veteraanipäivää juhlitaan loppuviikosta. Toivottavasti joku tietää. Se mikä siinä naurattaa, on toiveiden ristiriitaisuus. Olen varma, että ostajaehdokkaat ihastuvat idylliseen kirkonkyläämme. Luvista suurin osa haettiin täydennysrakentamista varten, siis jo perustettujen vapaaajanasuntojen muutostöihin. Isojärven kansallispuiston läheisyys houkuttaa osaltaan ostajia
Mitä tästä opimme. Täytyy tarkasti miettiä, käytämmekö vastaisuudessa resursseja tämänkaltaiseen konsulttivetoiseen työhön. Remontin jälkeen tie siirtyy valtion hoidosta kunnalle. Strategiatyön tueksi nimettiin luottamushenkilöistä ja yrittäjistä koostuva ohjaustyöryhmä. Siitä huolimatta Kylämäntie katkesi sunnuntaina, kun virtaava vesi etsi reittinsä rummun sijaan tien ylitse. huhtikuuta valmistunut ammattiopettajaksi Hämeen ammattikorkeakoulun Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Kääpä arvioi, että Päijänteessä jäät pysyvät vielä vähintään pari viikkoa. Kehittämisasiamies Arto Kummala kaavailee, että torialueen kunnostus olisi hyvä saada alkuun samaan aikaan, kun Toritien perusparannus tehdään. Tuolloin sulamisvesien virta katkaisi tien kokonaan. Nyt viimeistään pitää lopettaa järvien jäillä kulkeminen. Viikonloppuna kevät edistyi hyppäyksen, kun lämpötilat kohosivat. Kuhmoisten kehittämisasiamies Arto Kummala kertoo, että Toritietä käsittelemään ei ole nimetty työryhmää. Tähän pyritään ennen kuin strategia on valmis valtuuston hyväksyttäväksi. Hän on valmis tekemään työn loppuun, kun yhteisymmärrys toiveista saavutetaan. Päivi Hotokka Kelirikko on kohdellut sorateitä tänä keväänä melko lempeästi. Näin hyväksyttynä strategia olisi kokenut straKokemuksia strategiatyöstä tegioiden ylivoimaisen enemmistön kohtalon: se olisi hautautunut arkistojen kätköihin ja kaivettu esiin seuraavan kerran vasta, kun laaditaan uusi strategia. Toritien kunnostuksen kustantavat puoliksi kunta ja valtio. – Tarkoitus on saada suunnittelu nytkähtämään eteenpäin. Kunnanhallituksen piti kokouksessaan 17.4. Kalastaja Jorma Kääpä kuvailee, että tummuneella jäällä kulkevat enää varikset ja lokit. Esimerkiksi hiljattain kunnostetut Pihlajakoskentie ja Närväntie ovat melko hyväkuntoisia. Strategian tulisi pystyä sitouttamaan luottamushenkilöt ja viranhaltijat strategiassa valittujen toimintamallien aktiiviseen edistämiseen. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 25. Myös Arto Kummala on aloittanut työnsä vasta vuoden alussa, syksyisen yleisötilaisuuden jälkeen. Kunnostussuunnitelman tekemisestä vastaa projektipäällikkö Pekka Karhinen Destiasta. VALMISTUNEITA Kari Laatikainen on 20. Vielä viikonloppuna Haukkasalon jäätiellä käveltiin ja kuljettiin moottorikelkalla. Strategian pitäisi olla riittävän yleinen, jotta se mahdollistaisi toimintalinjojen nyanssien hiomisen. Tämän prosessin voi ajatella avaavan uusia näköaloja elinkeinojen kehittämiseen. Voi sanoa, että tärkeintä ei ole lopputulos, vaan prosessi joka siihen johtaa. Myös Toritien varrella sijaitsevien kiinteistöjen Toritien suunnittelu pysähdyksissä edustajien pitäisi osallistua neuvotteluihin, koska eniten keskustelua on synnyttänyt liikekiinteistöjen pysäköintipaikkojen sijoittelu. Raportin kirjallisesta osuudesta tätä uutta vain on vähän vaikea löytää. Kuhmoisten alueella ei ollut alkuviikosta yhtään valtion ylläpitämää tietä, jolle olisi asetettu painorajoitus kelirikon takia. Tällöin sulamisvedet eivät pääse alittamaan tietä. Veneilykelejä ei kuitenkaan ole luvassa aivan heti. Konsultti ei pystynyt tuomaan strategiatyöskentelyyn sellaista tietotaitoa, jota oman ymmärryksemme lisäksi olisimme tarvinneet. Asian käsittelyä kuitenkin siirrettiin ja päätettiin ottaa eräänlainen aikalisä. Hän pohtii, että torialueen kunnostaminen olisi hyvä saada alkuun yhtä aikaa Toritien parantamisen kanssa. Ongelmapaikka sijaitsi kahdeksan kilometrin päässä Kuhmoisten keskustasta. Neuvotteluja kunnan ja ely-keskuksen välillä ei ole käyty. Insinööri Eino-Matti Hakala Keski-Suomen elykeskuksesta vahvistaa, että hän on odotellut tietoa siitä, mitä Toritieltä Kuhmoisissa halutaan. Tiistaina tie oli ajettavassa kunnossa, mutta vauriokohta täytyi ylittää hyvin hitaasti. Selvää on, että työllisyysja elinkeinostrategia on liian yleinen, jos sen keskeinen sisältö kärjistäen on, että työllisyyttä tulee edistää ja elinkeinoja kehittää. Yt-neuvotteluita on osattu odottaa Alman lehdissä marraskuun jälkeen, jolloin kerrottiin Alma Median alueja paikallislehtien fuusioimisesta. Toisaalta jos pysäköintipaikat sijoitettaisiin tien varteen, niiden määrä vähenisi. Ihmelääkettä kunnan elinkeinoille ja työllisyydelle strategiasta on turha odottaa. Neuvottelut yhteensä 135 henkilötyövuoden vähennyksistä kohdistuvat konsernin kaikkiin henkilöstöryhmiin ja koskevat yhteensä 819 ihmistä. Kylämäntiessä on syvä kuoppa sunnuntaina tapahtuneen vaurion jäljiltä. Henkilöautolla tielle ei enää voi mennä. Konsultti sai työnsä sopimuksen mukaisesti tehtyä. Prosessin aikana valmistelussa keskeisesti mukana olleille luottamushenkilöille ja viranhaltijoille on avautunut varmasti jotakin uutta. Miksi näin. Jämsän Seudussa yyteet koskevat koko henkilöstöä Jämsän Seutu 18.4.2012 Jämsän Seutuun yt-neuvottelut Vekkarin lehdenjakajia lukuunottamatta. Toisaalta strategian pitäisi kuitenkin vaikuttaa konkreettisesti päätöksenteossa kunnan työllisyyden ja elinkeinojen kehittämisessä. – kuva Marko Aarroskari. Kylämällä koetun kaltaisia ongelmia ilmenee, kun tien runko on yhä kylmä Kevään routavauriot jääneet lieviksi lämmenneestä säästä huolimatta, ja tierummut pysyvät jäässä. Nyt puheena oleva strategia oli käsitellyssä muodossa aivan liian yleinen. Päivi Hotokka Toritien parannussuunnitelman laatiminen ei ole edennyt talven aikana. Olen saanut kuntalaisilta hyviä ehdotuksia asiasta, Kummala sanoo. – Sitten tehdään tarvittavat muutokset tai viimeistellään esillä ollut suunnitelma. lähettää strategiatyön loppuraportti valtuuston hyväksyttäväksi. Suunnitelman teko tyssäsi lokakuussa, kun Destia Oy:n esittelemä vaihtoehto ei saanut kannatusta Kuhmoisissa järjestetyssä yleisötilaisuudessa. Syksyllä esitetyssä suunnitelmassa tyytymättömyyttä aiheutti se, että parkkipaikoille ajavien autojen ja kevyen liikenteen reitit olisivat ristenneet niin kuin nykyisinkin. Strategiatyö on tasapainoilua yleisen ja yksityiskohtaisen välillä. Kimmo Malin Kunnanhallituksen puheenjohtaja MUUT MEDIAT Jämsän Seudun kustantaja on aloittanut yt-neuvottelut. Suuremman yhtiön ajateltiin tuovan työhön syvällistä analyysia ja kokemukseen perustuvaa asiantuntemusta. Strategian laadintaan palkattiin kilpailutuksen jälkeen Ramboll Management Consulting Oy. Toimituksessa työskentelee 8,5 työntekijää ja ilmoituskonttorissa 8. Ihanne olisi luoda strategia, joka todella vaikuttaisi päätöksentekoon ja mahdollistaisi päämäärätietoisen johdonmukaisen toimintalinjan. Se joutui osallistumaan raportin aktiiviseen työstämiseen paljon enemmän kuin oli suunniteltu, vaikka työryhmän roolin piti olla tukea ja yleisiä linjauksia antava. Lossi odottelee yhä satamassa väylän sulamista. Tämän jälkeen asian etenemistä on hidastanut muun muassa Kuhmoisten kunnan rakennusmestarin vaihtuminen. huhtikuuta 2012 PUHEENVUORO Kuhmoisten kunnanhallitus päätti viime keväänä laatia työllisyysja elinkeinostrategian. Kahta edellistä kevättä helpompi routatilanne johtuu Keski-Suomen elykeskuksen mukaan siitä, että lauhan syksyn jälkeen pakkaskausi alkoi myöhään ja teiden rungot jäätyivät nopeasti
Vekkuliketun nukketeatteriesitykset klo 12.30 ja 14.30. tänään Markku, Marko, Markus to Terttu, Teresa, Tessa pe Merja la Ilpo, Tuure, Ilppo su Teijo ma Mirja, Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirjami, Mirkka ti Vappu, Valpuri ke Vuokko, Viivi to Outi tänään kalaruoka, perunat, salaatti to perunalaatikko, salaatti pe broilerikeitto, juusto, hedelmä ma –ti 30.4.–1.5. – Tarjoilen suolaista ja makeaa, mikä kenellekin maistuu. klo 11.30. Tässä lähitulevaisuuteen sijoittuvassa kirjassa puhutaan enimmäkseen mehiläisistä. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Vieno Kaarina Äskölä Pihlajakoskelta 83 v ja Aino Suoma Salonen Oriveden seurakunnasta 84 v. On ollut juonen käänteitä, yllättäviäkin. Viimeisellä sivulla sanotaan, että kaikki on hyvin. Hyvin erilainen on ehkä ollut elämän juonen kulku kuin, mitä sen alkupuolella kuvittelimme ja suunnittelimme olevan. Messun jälkeen juhla srk-kodissa. Raamattupiiri Päijälässä Hartikaisella to 10.5. Kaikenikäisten Vapputapahtuma srk-kodissa 1.5. Ilosanoman illat To 26.4.-12 klo 19.00 Tommi Leskelä To 3.5.-12 klo 19.00 Reijo Heikkilä Helluntaiseurakunta Toritie 44 TERVETULOA Lämmin kiitoksemme teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Vieno Äskölän muistoa ja otitte osaa suruumme. klo 18. mennessä Tarja Vesikalliolle 040 523 8503. klo 18. Onneksi meidän itsemme ei tarvitse elämämme käsikirjoitusta kirjoittaa, sen juonen käänteitä ennakoida ja tietää. su pääsiäisestä 29.4. Simo Pajunen: Kaarti Tämä on niitä kirjoja, jotka katoavat kirjaston hyllyihin. Henkilökunnan kirjavinkkejä voi lukea Jämsän kirjaston nettisivulta. Naisia raamatussa -raamattupiiri 7. klo 12-16. Mukana Tarja Vesikallio. taivaassa to 3.5. klo 13. Se ei jää mieleen, mutta on silti ihan asiallinen kirja. klo 19. IHA ry HENGELLISET Elämänkertoja kirjoitetaan monista tärkeistä henkilöistä ja joistakin jo heidän eläessään. Se antaa Thomas Cromwellista erilaisen kuvan kuin mihin yleensä on totuttu. klo 10. Pieni poika luki jännittävää kirjaa, jossa päähenkilöllä oli hyvin vaikeaa. Vaikea on joskus hyväksyä eteen tulevat asiat. – päiväkirjan. Itsekseen hän lohdutti tuota henkilöä sanoen: älä pelkää, sinun käy hyvin, olen lukenut viimeisen sivun. Johanna Sinisalo: Enkelten verta Teos antaa paljon ajattelemisen aihetta. Hän on kirjoittanut aiemmin lapsille, ja tämä on hänen ensimmäinen aikuisten kirjansa. Tapiaisen mukaan puskaradio on paras väline kirjasuositusten tekemiseen. Kirja alkaa 1950luvun Irlannista ja kuvaa Yhdysvaltoihin muuttavan nuoren naisen arkista elämää, mutta ei tunnu tylsältä. taivaassa 1.5. Kirjastonhoitaja Tommi Tapiainen esitteli kirjan ja ruusun päivänä muun muassa kaksi hyvin erilaista historiallista romaania: Susipalatsin ja William N. ”Munkkia ja simaa!” Seurakuntahetki Torstaituvassa Kuhmolassa to 3.5. klo 18.00 Kuhmolassa Mukana Esa Suojala Tule mukaan! Järj. Tuulikki perheineen Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 3. Rakkaus voi joskus tehdä hyvinkin kipeää, mutta elämämme parhaaksi se kaikki on – se vaikeinkin. Se on hämmästyttävän mielenkiintoista, vaikka ei uskoisi. Roope Lipasti: Rajanaapuri Kirjailijalla on pakinamainen tyyli. vappuloma ke broilerikastike, riisi, salaatti to hernekeitto, juusto, vihannes Onnittele tai kiitä ilmoituksella paikallislehdessä.. klo 19. Mielellämme poistaisimme elämän käsikirjoitukViimeinen sivu sesta dramaattiset käänteet, surun, kivun ja menetyksien luvut. Kasvomaalausta, askartelua, arpajaiset, temppurata, kahvio ym. Ystäväni, tuttu ja tuntematon, käykäämme kevään aurinkoisina päivinä iloisina ja luottavaisin eteenpäin. klo 18. Samalla voi seurata liima-alan kehitystä. Tarinamme luvut, elämämme käänteet, ovat Hänen käsikirjoituksessaan juuri oikeassa kohdassaan. Sota-aikaan sijoittuva teos kertoo miehestä, joka karkaa rintamalta. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 25. Sitä saapui puolenkymmentä ihmistä ihmettelemään Kuhmoisten pääkirjastolle maanantaina. Rovastikunnan lähetysjuhla Vilppulan kirkossa ja srktalolla su 6.5. Hän ei tee virheitä, Hänen rakkautensa ohjaa elämäämme. Sinisalo kirjoittaa tieteiskirjamaisesti, mutta kirjassa ei ole robotteja eikä liikaa scifiä. Raamattupiiri Otteleen Tuomaalassa Lahtisella to 26.4. Perhekahvila srk-kodissa ke 25.4. Tällaisia vanhanaikaisia kirjoja ei juurikaan enää kirjoiteta. Illan menussa oli toistakymmentä tuoretta kaunokirjallista teosta. Joku sanoisi, että se on kauhean tylsä, mutta oikeastaan se on realistinen. Otteita joistakin Tommi Tapiaisen kirjasuosituksista: Marina Lewycka: Meidät kaikki on tehty liimasta Kirjailija on syntyperälMaistiaisia kirjapöydästä tään ukrainalainen, mutta asuu Britanniassa, jonne kirjakin sijoittuu. On ollut tasaisia, hyviä, aurinkoisia lukuja. Romaanin hienous on siinä, että teksti hengittää, sen lukemisesta tulee levollinen tunne. Päivi Hotokka Mitä kummaa on kirjakaraoke. huhtikuuta 2012 4 SURUKIITOKSET VIIKON NIMET HARTAUSKIRJOITUS Eila Carlson KOULURUOKA ONNITTELUT KIITOkSET Lämpimät Onnittelut Veikolle 28.4.2012 Tv. Lapset perheineen YHTEISKRISTILLINEN ILTA Su 29.4. Colm Tóibín: Brooklyn Kirja on viime vuoden koskettavin lukukokemus. Jos haluaa lukea jotakin helppoa, tämä sopii erittäin hyvin. Kiitosmieli kuitenkin annetaan jokaisen elämämme tarinan käänteeseen. taivaassa to 10.5. Siksi karaoken voisi vetää kuka tahansa, sitä varten ei tarvitse olla kirja-alan ammattilainen. Lähtö srk-kodilta klo 8.30. Ilmoittautumiset 27.4. Saarnaa kehitysvammaisten pappi Maarit Nuopponen. Nuorten Vapputapahtuma 7. ja 2.5. Monenmoisia kirjoja, romaaneita ja jopa jännitysdekkareita voisi meistä jokaisesta kirjoittaa. Ilosanomapiiri 7. klo 10-12. Arpavoittoja voi toimittaa srk-kodille. Kirjastonhoitaja Tommi Tapiainen Jämsästä on vetänyt kirjakaraokeksi nimettyjä kirjojen esittelyhetkiä Jämsässä noin kolmen vuoden ajan ja tuli nyt ensimmäistä kertaa Kuhmoisiin. Sen lukeminen käy työstä. Raamattupiiri Iltaruskon kerhohuoneessa ma 7.5. Hienoa kirjassa on se, että sotkuisten tapahtumien ohella puhutaan muun muassa juutalaisvainoista ja sopeutumisesta uuteen kulttuuriin. Kehitysvammaisten kirkkopyhä. Suuri osa kirjasta keskittyy avioliiton ympärille, mutta tunteita siinä ei näytetä. Myös talkoolaisia tarvitaan, ilmoittaudu mukaan! Lisätietoja Tarja Vesikallio 040 523 8503. Hilary Mantel: Susipalatsi Tämä sopii todellisille historiafriikeille. Jumala, joka on meille elämän antanut, sen myös ohjaa. Vaikea on joskus hyväksyä, kun kaikkea sanotaan Jumalan rakkaudeksi. Elämämme kirjan tapahtumat eivät ole meidän itsemme kirjoitettavissa
Kalkkila opiskelee kokiksi Jämsän ammattiopistossa. – Hartsa on ihan paras kaveri! Se on rauhallinen, ja ratsastaja joutuu tekemään töitä, että saa sen eteenpäin. Kuudetta kertaa järjestetty seutuviikko on muun muassa tilaisuus tutustua muihin oppilaitoksiin. – Kenellä näistä hevosista on paras rakenne. Ongelmajäteja romunkeräys Pihlajakoskella La 16.6. – Se, kun huomaa, että on tulossa hieno klippi, ViliVeikko Rauhala kuvailee huippuhetkeä. Keskiviikkona iltapäivällä Uhrauksia elokuvataiteen vuoksi yksi ryhmistä tallensi isän ja pojan välistä rakkautta. Ratsastuskurssille Kuhmoisiin hän halusi, koska on entinen heppatyttö. – Ja näytteleminen! Koko porukka repeää nauruun. Nyt osaa ajatella valotusta ja kuvakulmia, kun tulevaisuudessa sattuu kuvaamaan jotakin, Niilo Lahtinen kehuu. Ratsastustunnin jälkeen jämsäläinen Iida Kalkkila sanoo, että hän ei enää halua vaihtaa ratsuaan Harri Potteria toiseen. Aiempaa kokemusta elävän kuvan kuvaamisesta kurssilaisilla on muun muassa abivideon tekemisestä ja kännykän videokameran käytöstä. Kevättori Päijälän Pirtillä Ke 30.5. Joukosta löytyy kuitenkin yksi esimerkiksi kelpaava, Omppuponi eli Origo Spot. Mieskuoron vappukonsertti Kuhmolassa Ti 1.5. Vanhat taidot uudestaan käyttöön Samaan aikaan kun Pihlajakoskella purkitetaan kohtauksia, Kirjonurmen tallilla toinen seutukurssi keskustelee hevosten rakenteesta ratsastustunnin päätteeksi. Vapputapahtuma kaikenikäisille seurakuntakodissa Ti 8.5. Kissakulman ns Su 29.4. – Mutta onhan se jo 25vuotias. Pentti Ruokolan runokirjan julkaisutilaisuus Päijälän rukoushuoneella Su 13.5. – Kurssi vaikutti kaikkein kiinnostavimmalta, jämsäläiset toteavat. sivistystoimi Pe 27.4. Viime viikolla Jämsän ja Kuhmoisten toisen asteen oppilaat irrottautuivat normaalista koulutyöstään ja valitsivat viikon mittaisen erikoiskurssin 30 vaihtoehdon joukosta. Hän menetti komeat hiuksensa näytellessään miestä, joka on rakastunut hiuksiinsa. Lasten urheilukerho Sappeen kentällä Ti 26.8. Työvaiheista hauskimmiksi nimetään ainakin kuvaaminen. Hyötyä tuleviin kuvauksiin Tätä ennen Joonas Nokelainen oli jo uhrautunut elokuvataiteen vuoksi toisessa lyhytfilmissä. opettaja Miia Lahtinen kysyy. huhtikuuta 2012 Päivi Hotokka Kun Jorma K. Äitienpäivälounas ja äitienpäiväjuoksu Päijälän pirtillä Ke 16.5. Toripäivä ja romunkeräys Pihlajakoskella Ke 20.6. Kurssilaisten mielestä kaikki esillä olevat hevoset ovat jollakin tavalla omituisen näköisiä. Musiikkiopiston kevätmatinea Kuhmolassa La 19.5. Takakonttikirppis Sappeen kentällä Ke 13.6. Mies joutuu luopumaan rakkaistaan armeijan takia. Kiepsaus kesään La 9.6. Suurin osa elokuvakurssin opiskelijoista oli tullut Jämsästä, mutta mukana oli myös kolme kuhmoislaista, joista kaksi Pihlajakoskelta elokuvatalon lähiseudulta. Näyttelyn avajaiset kirjaston galleriassa: Saija Kolulahti, Tommi Vaskisalo, Heidi Rajala Ti 5.6. – Sillä on hyvä selkä, vahva takaosa ja jalat ihan kunnossa, Lahtinen luettelee ponin hyviä puolia. Joku on tehnyt kaveriporukan kanssa pieniä elokuvia. Barokin ja romantiikan helmiä kesäillassa -konsertti kirkossa Pe 15.6. Yhteiskristillinen ilta Kuhmolassa Keskiviikkoisin juniorifutista vuonna 1998– 2005 syntyneille Padasjoen tekonurmella Toukokuu Ti 1.5. Maalaismarkkinat torilla La 19.5. Iida Nieminen pitää kylttiä ja Juuso Paasonen kuvaa. Lehtonen ilmoitti, että kurssiviikon aikana syntyvien lyhytelokuvien teemaksi on suunniteltu rakkautta, ajatus tuntui lukiolaisista ja ammattikoululaisista vaikealta. Hevosen selässä hän on viimeksi ollut kerran viime kesänä. Sirkka-Liisa Ranta kertoo pääkirjastolla teoksestaan Naisten työt Ke 13.6. – Tämä oli kaikista lähimpänä, pihlajakoskelainen Juho Jokela sanoo. Anna Juurikan taidenäyttelyn avajaiset työväentalolla. Iltarastit Harmoisissa La 9.6. Seurakunnan Naisten hetki Velisjärvellä Kirkonkylän koulun ympäristöja taidekasvatusprojektin näyttely kirjaston galleriassa Kesäkuu La 4.6. TAPAHTUMAT Huhtikuu To 26.4. ” Hartsa on ihan paras kaveri! Kohtauksen ja oton numero talletetaan filmille. Nokelaisen suostumisen parturoitavaksi selittää se, että hän on oikeastikin lähdössä varusmiespalvelukseen. – Isä ja poika jäävät kahdestaan ja päättävät pitää hauskaa, tekijät kuvailevat. – Olen oppinut muistamaan vanhoja taitoja, hän miettii kurssin hyödyistä. Konserttimatka Lahden Sibeliustaloon, järj. alkaen Riihigallerian valokuvanäyttely Viimeiset vieraat La 23.6. Iltarastit Edesniemessä Pe 29.6. Kansallisen veteraanipäivän juhla Kuhmolassa Su 29.4. Juhannuspäivän lauluhetki Otteleella ja kirkkovenesoutu Riihigalleriaan Su 24.6. Pihlajakoskella 12 opiskelijaa ideoi, käsikirjoitti, kuvasi, äänitti, näytteli ja leikkasi oman elokuvan. – Myös ideointi oli hauskaa, Niilo Lahtinen lisää. Osa osallistujista oli ratsastanut paljonkin, pari heistä ei koskaan aiemmin. Iida Kalkkila ihastui ratsuunsa Harri Potteriin Kirjonurmen tallin järjestämällä ratsastuskurssilla. Ratsastuskurssille osallistui reilu 15 opiskelijaa, useimmat Jämsän ammattiopistosta. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 25. paljon hyötyä. Kurssilaiset mieltyivät erityisesti rentoon tunnelmaan sekä Pihlajakosken kyläkaupan Anun laittamaan herkulliseen ruokaan. Patikkaretki, lähtö kesäteatterilta, järj. – Kurssista on ollut tosi Juuso Paasonen (vas.) hoiti kameraa ja Juho Jokela (oik.) mikrofonia, kun Elmeri Niirasen ja Niilo Lahtisen näyttelemien isän ja pojan rakkautta puettiin kuviksi elokuvakurssilla. Iltarastit Velisjärvellä La 12.5. – Mutta sitten tuli ideoita ihan kiitettävästi, Elmeri Niiranen sanoo
Hiljaisuus -elokuvan käsikirjoittaja Esko Salervo sai ajatuksen elokuvaan tutustuttuaan näihin kirjoihin. Tunnelin leveys on 8 metriä, ja ylimmillään sinkitty metallikaari kohoaa neljän metrin korkeuteen. Sillä hetkellä kun miehet hellittivät ja päästivät muovin laskeutumaan, Alpo Keskinen veti reunasta ja muovi solahti harjan yli paikoilleen. Villinä kasvavaan vadelmaan verrattuna ’Glen Ample’ on aromiltaan mieto niin kuin puutarhavadelmat yleensäkin. huhtikuuta, että lääkärin vastaanotto lopetetaan Kuhmoisten terveysasemalta Terveysasema lomiksi kiinni ajaksi 16.7.–12.8.2012 lääkärin vuosiloman takia. Kuhmoisten työttömyys 13,6%. Kaiken kaikkiaan hyötypinta-alaa kertyy parin hehtaarin verran. Lauri Palva julkaisi yhdessä Marjatta Usvan kanssa aiheesta myös muistelmat jatko-osineen nimellä Sankarivainajien tie kotiin . Juhlallisuudet alkavat kunniakäynnillä sankarihaudoilla, sen jälkeen on vuorossa kahvitilaisuus Kuhmolassa ja elokuva Hiljaisuus . Jonkin verran viljellään myös vadelmalajiketta ’Tulameen’. Piirin puheenjohtajaksi valittiin jyväskyläläinen Tarja Viikari, sillä edellinen puheenjohtaja, jämsäläinen kansanedustaja Tuula Ojala Demarinaisten piirin hallitukseen Peltonen on siirtynyt valtakunnallisen liiton, Sosialidemokraattisten Naisten puheenjohtajaksi. Viime viikon torstaina Sampo Keskinen ja Viktors kohottelivat tukikaarten päällä lepäävää muovia pitkien sauvojen avulla. Viimeiset kolme tunnelia katettiin torstaina. Kun vuosi sitten vastaava luku oli 68, työttömyyden väheneminen ei selity näillä toimenpiteillä. Kesän vadelmat tekeille Kasvutunnelit on katettu Harjunsalmella. Maultaan se raikas ja hieman hapan. Muut Keski-Suomen naispiirin hallituksen jäsenet ovat varapuheenjohtaja Maija Piitulainen Suolahdesta, Pirjo Uusitalo Suolahdesta, Anneli Lahtinen Palokasta, Merja Paukama Lohikoskelta, Sonja Kekkonen Viitasaarelta, Helena Salminen Jämsänkoskelta sekä Noora Luukka, Minna Jääskeläinen, Eila Leppäaho, Maiju Tuomainen ja Pirjo Hatzitoliou Jyväskylästä. Vuosi sitten samaan aikaan työttömiä oli 145, joten työttömien määrä on vähentynyt kymmenellä. Kuukausimuutos oli vuodenajalle tavanomainen. Puutarhamansikat kasvatetaan avomaalla. Myös laboratoriopalveluja supistetaan samalla aikajaksolla niin, että näytteitä otetaan vain maanantaisin ja torstaisin klo 7.30–10.00. huhtikuuta 2012 6 Vesa Koivu Pikkutrukki nosti taimilavoja kuorma-auton perävaunuun torstaina 19.4. Keskisen tila myy mansikoita ja vadelmia valmiiksi poimittuna suoraan tilalta, myyntipöytä on myös Kuhmoisten torilla, mutta suurin osa Keskisen tilan marjasadosta myydään sittenkin Helsingin toreilla. Nyt kun lumet ovat sulaneet, puun juurella näkyy työmaan jäljet, siinä on runsaasti kymmensenttistä puunsälettä ja puolimetrisiä kuoren suikaleita. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Keski-Suomessa maaliskuun lopussa 12,9 %. järjestetään Kuhmoisissa aiemmasta poiketen iltatilaisuutena. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoislainen Kati Ojala on valittu Keski-Suomen Demarinaiset ry:n hallitukseen. Koko maassa työttömiä työnhakijoita oli maaliskuun lopussa 246 078. Keskisen puutarhatila kuuluu niihin eturivin puutarhoihin Suomessa, jotka ovat siirtyneet marjojen avomaan viljelystä katettuun viljelyyn. Kasvutunnelin avulla satoaikaa on mahdollista pidentää ja kohdentaa sellaiseen aikaan, jolloin marjan ostajat niitä haluavat. Kokouksessa naispiirin nimi muutettiin Keski-Suomen Demarinaisiksi. Hallitus muodostettiin Keski-Suomen Sosialidemokraattisten Naisten piirikokouksessa Jämsässä sunnuntaina. Nyt maaliskuun lopussa oli 53 kuhmoislaisista työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä, näitä henkilöitä ei tilastoissa lasketa työttömiksi. Keski-Suomessa oli maaliskuun lopussa 16 039 työtöntä, se on 504 enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Kuluvan vuoden helmikuusta työttömien työnhakijoiden määrä laski Keski-Suomessa 545:llä ja koko maassa 7 698:lla. Etelään viettävään rinteeseen on pystytetty pitkä rivistö kasvutunnelin runkoja. Keskisen puutarhatilalla Harjunsalmella. – Vadelman satokausi alkaa kesäkuun puolivälissä ja se jatkuu elokuun loppuun. Kun kuhmoislaisista työvoimaan kuului 995 henkilöä, työttömyysprosentiksi muodostui 13,6. Mansikkakausi alkaa vähän myöhemmin, ehkä juhannukselta, Sampo Keskinen arvioi. Ennen elokuvaa rovasti Juha Palva kertoo sankarivainajien tiestä kotiin. Autoilija jäi vielä sitomaan Kiteelle lähtevää valmista kuormaa, kun Sampo Keskinen hyppäsi trukin ohjaimista ja kiirehti jo seuraavalle työmaalle. Kattaminen merkitsee kustannuksia, ja sen takia ammattiviljelijät eivät käytä kalliita lasikasvihuoneita, vaan erilaisilla muoveilla katettuja kasvihuoneita, kausikasvihuoneita ja kasvutunneleita. Alkavana kesänä Keskisen puutarha tuottaa pääasiassa vadelmia, ja lajike on varsin satoisa ’Glen Ample’. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 25. Paljaaksi kuoritun raidan vaalea kylki hohtaa Poikkijärvellä vastapäätä Vorikanniemen tienriesteystä 24-tien varrella. – kuva Vesa Koivu Vanha raita lounaspaikkana Vesa Koivu Jämsän kaupungin sosiaalija terveyslautakunta päätti eilen 24. Vadelma ’Glen Ample’ on toriyleisön suosiossa, sen marjat ovat suuria ja houkuttelevan näköisiä. – Olen sitä mieltä, että ainoa oikea tapa viljellä vadelmaa on viljellä sitä katettuna, Sampo Keskinen kertoi. – Avomaalla viljeltyä vadelmaa on melkein mahdoton myydä sateisena kesänä, sillä marjat homehtuvat kohta poimimisen jälkeen. Suomessa sodissa kaatuneet lähetettiin haudattavaksi Veteraanipäivä iltatilaisuutena kotiseudulleen, ja Juha Palvan isä rovasti Lauri Palva määrättiin järjestämään kaatuneitten huolto KeskiKannaksella helmikuussa 1940. Elokuvan on ohjannut Sakari Kirjavainen, ja elokuvan ikäraja on 12 vuotta. Rungon kuoreton osa alkaa kahden metrin korkeudelta ja jatkuu kuuden metrin korkeuteen saakka. Vanha raita on kuollut, ja kulmilla asuva palokärki on löytänyt puuhun pesiytyneistä ötököistä hyvän talvilaitumen. Katetuissa oloissa saadaan myös suurempi ja terveempi sato. Vesa Koivu Työja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan kuhmoislaisia oli maaliskuun lopussa työttömänä 135 henkilöä, joista miehiä oli 78 ja naisia 57. Monet pakastavat osan kesän marjasadosta, tässä rasiallinen puutarhavadelma ’Glen Amplea’. Kuhmoisten Sanomat Kansallisen veteraanipäivän juhlat perjantaina 27.4
Kaivurin puomilla voi myös työntää katkaistavia rankoja. – Jos nuoren metsän kunnostuksessa poistettu puu saadaan kerättyä ja kaupattua energiapuuksi, sillä voidaan kattaa kunnostuksen kulut. – Vaatii risukon poistamista, että nuori metsä saadaan tuottoisaan kasvuun, metsäneuvoja Jukka Heinonen Kanta-Hämeen Metsänhoitoyhdistyksestä selvittää. Vähän pienempi keräilykoura lukitsee katkaistun tavaran paikoilleen, ja suuret kourat avautuvat ja hamuavat uutta erää. Mänemätöntä mänyy Energiapuun korjuu ei ole rahasampo, mutta sitä kannattaa kuitenkin tehdä. Työtä ajoitettaessa otetaan silti huomioon, missä vaiheessa pellon viljelykierto on. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 25. Kanta-Hämeen Mhy on ollut mukana Metka-hankkeessa, jossa kehiteltiin tapoja tuottaa metsäenergiaa kannattavasti, samalla parannettiin metsäyrittäjien työllistymismahdollisuuksia. Kaatokoura parantaa kaivinkoneen käyttöastetta, sillä energiapuun korjuu sijoittuu usein talviaikaan, kun maansiirtotöissä on hiljaista. Puun korjuu kaivinkoneella ei ole ihan tavallista, mutta Henri Pasisella on siitä hyvä kokemus. Se on kotimaista, uusiutuvaa energiaa, metsäneuvoja Antti Lättilä Kanta-Hämeen Mhy:stä kertoo. Kaivurilla saan ohjattua kouraa paljon tarkemmin ja nopeammin. Jos asiakas haluaa, että jotkut puut säästetään, ne säästetään. Se on metsänomistajan kannalta mänemätöntä mänyy, Jukka Heinonen tiivistää. Talteen saadaan ihan olematontakin risua, joita ei viitsi edes pilkkeeksi tehdä. Pian tien reunassa on rivi rankakasoja odottamassa pois viemistä. Myös Kuhmoisten kunta oli mukana tukemassa tätä hanketta. Kun tarkoituksena on maisemanhoito, pusikoita voi raivata tarpeen mukaan, mutta konetyön kannattavuutta ajatellen työmaalta pitäisi saada korjattua vähintään 20 kiintokuutiota energiapuuta. Ostajia ovat energiantuottajat ja metsäyhtiöt. Kaatokoura on kotimainen laite, niitä valmistetaan Keski-Pohjanmaalla Perhossa. EU on varsin tarkka siitä, että viljelmien peltoala on ilmoitettu oikein ja että pelto on viljelty reunojaan myöten. Kaatokoura poimii rangat viiden metrin etyäisyydeltä ja pinoaa ne sopiviin nippuihin tien varteen, ja parhaat nuoret puut jäävät kasvamaan. Työ käy joutuisasti. Huomio viljelysten reunamiin Henri Pasinen on jo vuosia siivonnut kaatokouransa avulla tienvarsia. Isot kourat kahmaisevat sylillisen rankoja ja katkovat ne alareunan terää vasten. – Energiapuulla on periaatteessa hyvät näkymät. Leveytensä takia kaivinkone ei sovellu käytettäväksi syvällä metsässä, mutta sitä näppärämpi se on tienvarsien ja peltovierien siivoamisessa. – Kyllä, tällä pelillä saa puhdasta jälkeä, ja maanomistajat tykkäävät, kun risua ei jää ojien tukkeeksi, Henri Pasinen sanoo. – Energiapuulla on jo nyt vakiintuneet markkinat. Hän aloitti itsenäisenä koneurakoitsijana vuonna 2007, ja jo sitä ennen hän ajoi harvesteria toisen palveluksessa. Sen lisäksi tien runko pysyy paremmassa kunnossa, kun aurinko ja tuuli pääsevät kuivaamaan sitä. Kun nippu on tarpeeksi iso, kone asettelee sen kasaan ajouran varteen. Henri Pasinen Kuhmoisten Pasista on valmistunut Jämsänkosken metsäoppilaitoksesta metsäkoneenkuljettajaksi ja metsäkoneasentajaksi. Metsäautotiet pitää joka tapauksessa pitää auki, että työkoneet pääsevät liikkumaan. – Tämä uusi koura on niin joutuisa, että melko pientäkin pusikkoa voi korjata, Henri Pasinen kertoo. Kaatokouran avulla pienetkin risut löytävät tiensä energiapuuksi. huhtikuuta 2012 Vesa Koivu Kaivinkoneen puomi kurottaa pitkälle ryteikköön, suuret kourat kahmaisevat sylillisen risuja ja rankoja leikkuuterää vasten. Jukka Heinosen käden alla on pieneltä näyttävä keruukäpälä, joka pitelee leikattua tavaraa paikoillaan, kun kone kahmii uutta kaadettavaa. Henri Pasisen tuorein työmaa on ollut Kylämän tien suunnalla.. Viime vuonna Pasiselle tuli tehtäväksi huomattavan paljon myös pellonreunojen raivausta. Kuljetusmatkan pituus metsästä tien varteen ja tien varresta lämpölaitokselle ratkaisee usein, onko kauppa metsänomistajan kannalta kannattavaa. –Toivoisin, että isännät ja emännät tulisivat enemmänkin käymään työmaalla ja kertoisivat, mitä tahtovat. Pelto ei raivaamisesta sotkeennu, sillä kaivinkoneen telan paine alustaa kohti on Energiapuuta kaivinkoneella Metsäneuvoja Antti Lättilää ja Jukka Heinosta Kanta-Hämeen Mhy:stä kiinnostaa Henri Pasisen uusi keräilykäpälällä varustettu kaatokoura. pieni, ja työ tehdään talvisaikaan lumen päältä. – Harvesterin koura roikkuu vaaka-asennossa. Työ tulee myös tehdyksi, kun kone tekee. – Sanoisin, että työ kannattaa teettää, jos selviteltävää tien vartta on vaikka kilometrin verran, Jukka Heinonen arvioi
Haaleanpunainen poplari ja siniset farkut toistavat puseron värejä, huivi on pellavaa. Elsa Seppälä puolestaan voitti Oriflamen 80 euron lahjakortin. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 25. Satiinikankaista pitkää hametta täydentävät koristeeksi aseteltu huivi ja harsohattu. Minna Alangon sininen kesämekko laskeutuu kauniisti, siinä on ikään kuin kaksi helmaa. Silmu Sarvalan viskoosi tunika ja lyhytlahkeiset pitkikset sopivat hyvin reippaaseen menoon. Vaaleanpunainen paita ja kravatti viittaavat kesäiseen hullutteluun.. Komeat hedelmäkorit päätyivät Ritva Tervalalle ja Leena Lahdelle. Runsaat 30 asukokonaisuutta oli poimittu jämsäläisen Moda Kaislon valikoimista. Vesa Koivu Suomen Punaisen Ristin Kuhmoisten osaston perinteiseen muotinäytökseen viime sunnuntaina 22. Lierihattu on ennen kaikkea villi, vaikka kyllähän se myös suojaa paahteessa. SPR:n Kuhmoisten osasto kiittää kaikkia tilaisuuden järjestelyihin osallistuneita ja arpajaisvoittoja lahjoittaneita. Asu soveltuu hyvin kesäisiin juhliin, valkoinen jakku ja vaaleanpunainen kaulaliina suojaavat tuulelta. huhtikuuta oli saapunut kuutisenkymmentä muodista ja hyväntekeväisyydestä kiinnostunutta katselijaa. Sen jälkeen siirryttiin kahvittelemaan Kuhmolan alakertaan. Liehuvat helmat ja hihansuut täydentävät vaikutelmaa. Tilaisuuden juonsi Anja Kaislo, ja Tuure ja Marja Lindén soittivat flyygelillä ja viululla tunnelmaan virittävää elokuvamusiikkia ja suomalaisia klassikoita. Maailmalla aletaan olla sitä mieltä, että sininen puku alkaa sopia silloin, kutsussa lukee tumma puku. Näytöksen ja arpajaisten tuotto, noin 500 euroa, käytetään Kuhmoisten ikäihmisten ja laitosasukkaiden virkistystoimintaan. Kuhmolassa esillä oli tämän kevään uutta muotia niin rentoon kesäiseen oleiluun kuin kesän juhlatapausten varallekin. Huomaa, kuinka hyvin paita sopii hiusten väriin. Housut ovat tosiaan farkut, vaikka ne muistuttavat pitkiä housuja. huhtikuuta 2012 8 Kesää kohti Kuhmolassa Juhla-asut ovat hyvin pukevia Irma Nyrhilän yllä. Sinisen pohjavärin ansiosta Johanna Liehun trikoinen kukkapaita ei hempeile. Hilkka Lintusella on pirteä, trikoinen kukkapaita ja lyhytlahkeiset capri-housut, väreihin sopiva punainen takki on jo laskostettu käsivarrelle. Näytöksen jälkeen vuorossa olivat arpajaiset, joissa voittoja riitti melkein jokaiselle. Seppo Joensuun tumma puku on oikeasti tummansininen, vaikka kuvasta sitä ei erota. Hilkka Lintunen, Johanna Liehu, Silmu Sarvala, Minna Alanko, Irma Nyrhilä ja Seppo Joensuu toimivat asujen esittelijöinä. Marja Lindénin lauluosuudet olivat erityisen herkistäviä
Pirkko Koivunen harmitteli, ettei edellisellä kerralla muistanut osallistua kuntomittaukseen. Fyysiset testit tehdään kolmessa osassa, joita ovat puristusvoiman mittaus, hapenottokyvyn arviointi sykemittauksen avulla sekä kehon koostumuksen analysointi. Mukaan pääsi kuitenkin myös ilman ennakkovarausta, ja vapaiksi jääneet ajat täyttyivät mukavasti. Testin päämääränä on arvioida testattavan nykyisiä elintapoja ja liikuntatottumuksia. Koivunen lupailee myös ryhtyvänsä tekemään asiointimatkat kirkonkylälle polkupyörällä auton sijaan. Näin mukaan sai numerolistojen lisäksi myös käytännöllistä tietoa. – Tällaiset testit ovat kivoja. Se tutkii, jakautuvatko lihakset tasan molempiin käsiin ja jalkoihin. Siinä tapauksessa tämän kevään tuloksia olisi voinut verrata aikaisempaan. Hietaniva huomauttaa, että kaiken lisäksi laite arvioi, kuinka paljon energiaa mitattava henkilö tarvitsee päivittäin. Sitä hänkin tarvitsisi enemmän. Kymmenet kävivät ilmaisessa testissä Liikuttaako kuntosi -kiertue on käynyt Kuhmoisissa edellisen kerran puolitoista vuotta sitten. Päijät-Hämeen liikunta ja urheilu huolehtii paikalle testaajat ja laitteiston, kunnan liikuntatoimi osoittaa tilat ja markkinoi palvelua. – Tulos oli ihan hyvä, sellainen kuin olin arvellutkin. Päijät-Hämeen liikunta ja urheilu toi testin paikkakunnalle Liikuttaako kuntosi -kiertueella. Sari Hallberg muistutti, että testissä ei etsitä mannekiinimittaista ihmistä, vaan terveyttä. Luvun avulla voi miettiä, mitä kannattaa syödä. – Tällainen testipatteristo on aika arvokas, jos sen teettää muualla. Ihanne olisi, että lihasmassaa olisi kehossa enemmän kuin rasvaa, mutta numeroja ei pidä tuijottaa liikaa. Tällä kertaa testiä markkinoitiin erityisesti kunnanvaltuutetuille, joille varattiin oma aika. Kiertueella mittaus on ilmainen. Testaajat tekivät selväksi, että kehosta tulee pitää huolta muun muassa siksi, että iäkkäänä selviäisi kotona ilman apua. – Tämä on hyvä määrä kunnan väkilukuun nähden, Keijo Kylänpää PäijätHämeen liikunnasta ja urTestilaite tutkii,mitä keho kätkee sisälleen heilusta arvioi. Esa Hietaniva näpytteli mittauslaitteeseen taustatiedot, ja sähkövirran avulla laite tutki muun muassa sen, paljonko Pirkko Koivusen kehossa on lihasta, paljonko rasvaa. Kuhmoisten Sanomat 9 Keskiviikkona 25. Testitulosten laskemisen jälkeen testaajat ohjasivat kävijät Kuhmolan alakertaan, missä tuloksia tutkittiin asiantuntijan kanssa joko henkilökohtaisesti tai ryhmässä. Hietaniva hoiteli kehon koostumuksen mittaajaa, joka on monien asiakkaiden mielestä kiinnostavin testilaite. Testaus käy helposti, sillä syke mitataan selinmakuulla ja puristusvoima istuen, eikä koostumusmittauksessakaan tarvitse kuin seistä pari minuuttia laitteen päällä, kahvat käsissä. Laite johtaa heikon sähkövirran käsien ja paljaiden jalkojen kautta kehon läpi. Kylänpää pohtii, että monia kiinnostaa, miten kehon tila kehittyy. Puutarhatöistä lisää kuntoa Koivunen tunnetaan joogaohjaajana, mutta hän toteaa, että jooga ei kasvata lihasvoimaa. Ennakkoon testausajan varasi noin 70 kuhmoislaista, joista reilu viisi oli valtuutettuja. Kone kertoo muun muassa, onko vatsaontelossa terveydelle haitallista rasvaa. huhtikuuta 2012 Päivi Hotokka – Meillä on kunnon kohotukseen tarjolla vain ilmaista lääkettä: liikuntaa ja ravintotottumuksia, tiivisti Esa Hietaniva. Olen osallistunut myös kävelytesteihin, joita täällä järjestettiin aiemmin. Tätä lääkettä annosteltiin maanantaina niille, jotka kävivät Kuhmolassa kuntotestissä. Testissä paljastuu, paljonko painosta on lihasta ja paljonko rasvaa. Kuhmoisten Sanomat ilmestyy vapun jälkeen torstaina 3.5.2012. Tehtävääkin on, mutta onneksi puutarhatyöt alkavat kohta, siinä tulee kyykkimistä ja kantamista
Vmh. Valoisat ikkunat antavat upean näköalan järvelle Tasokkaasti varusteltu huoneisto, takka, koneellinen ilmanvaihto, lämmön talteenotto. Heti vapaa. kalastusalueelle. Hp. 122 m 2 ja n. As Oy Sähkösyrjä. 10 200,-/ tarj. huhtikuuta 2012 10 Kunta tiedottaa KOKOUKSET KAIVINKONETYÖT TRAKTORITYÖT Tela-alustainen kaivinkone Yhdistelmäkaivinkone Jätevesijärjestelmät • Pihat, pohjat, pylväät ja luiskat • Puutavaran ja risujen ajot • Kuormaus ja maansiirtotyöt • Vesakonmurskaus 8 m • Heikki Ansiomäki Ansiomäentie 48, Kuhmoinen P. LIIKEHUONEISTO Kuhmoinen Toritie. Hyvä tilaajamme, muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksesta myös meille!. Sovi esittely. 28 000,-/tarj. Sovi esittely. Autokatos. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 25. 60 m 2 . 149 000,-. Keskeisellä liikepaikalla Kuhmoisten keskustassa kaksi erillistä liiketilaa käsittävä liikehuoneisto, n. 2012 klo 19.00. 0400 243 554 Kunnanvirasto pidetään suljettuna ma 30.4.2012 – maaseutusihteeri on tavattavissa (tukihakemusten viimeinen jättöpäivä). Oikotie 6256893. Kiint Oy Meijerinrinne (vanha meijeri), 51 m 2 :n huoneisto vapaana. TOIMITILAA Kuhmoinen Martintie. 1h+kk+ph, 30 m 2 . Vmh. KT-HUONEISTO Kuhmoinen Toritie. Oikotie 6766219. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät vuosikokousasiat. Edulliset asumiskulut. Kts. Keskustassa sijaitsevassa kerrostalossa pikkuasunto heti vapaana. Kts. Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Kuhmoisten kirkonkylän osakaskunnan kokous pidetään torstaina 10.05.2012 klo 17.00 ravintola Hämeen Tuopissa Kuhmoisissa. TIEHOITOKUNTA MYYTÄVÄNÄ: RT-HUONEISTO Kuhmoinen Rekolantie, As Oy Rantalintu Päätyhuoneisto 3h+k+s+ph, 78 m 2 , v. HOITOKUNTA Nahkiaisen yksityistien osakkaiden vuosikokous pidetään Mäkisellä, Nahkiaisentie 486 Kuhmoinen torstaina 10.5. Ihanteellinen sijoituskohde, molemmat liiketilojen haltijat ovat valmiit jäämään vuokralle. Vmh. 78 000,-/tarj. Oikotie 6291613. Oikotie 7122247. Sovi esittely. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä 21.05.–25.06. Sopii mainiosti pienyritykselle työtilaksi tms. Sovi esittely. -09 valmistuneessa rivitalossa Ala-Karkjärven tuntumassa. Lisäksi päätetään kahta Päijänteen luotoa koskevien tarjousten hyväksymisestä sekä Eteläja Keski-Päijänteen kalastusalueen esittämä kalastusmatkailuluvan myyntivaltuuksien myöntäminen em. välisenä aikana Kuhmoisten kunnanvirastossa
Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Vieraana kunnan kehittämisasiamies Arto Kummala klo 11.30 alkaen. Vääksy p. 10-12, 42100 Jämsä p. Petri Liehu 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. Omat eväät. Kuhmoisten Sanomat 11 Keskiviikkona 25. klo 9–10 Kuhmoisten torilla PERUNAA sopivasti säkeittäin Van Gogh, Pito, Siikli, Nicola, Timo ym. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia Irja Tervala 0400 131170 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Tilaushinnat 2012 (kotimaa) (sis. 020 730 4040 Fax 014 712 951 Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040 700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18, Kuhmoinen 0400 742 310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ Kartano Roosa juomat Kotikalja, kotisima valm. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. 0400 852 532 __________________________ Lasimestari ky. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,20 e /ilmoitus. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. Hintoihin sisältyy alv 23%. isommat erät metalliromua noudetaan sovittaessa. Matkan varrella huilaus penkkejä. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. Punalan, Pasin ja Hakinharjun suunnalla. Voit kävellä, juosta, hölkätä vaikkapa mutkitellen, mikä vain miellyttää. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Ilmoitusja tilausasiat, ilmoitusvalmistus, markkinointi toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 92,e ja 6,50e/lisärivi (alv 0%) Ma 30.4. (sis. Peltonen p. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,85 e . • kiukaat, hellat ja pesukoneet, kotitalouksien pienmetallit, • kuten kattilat aitaverkot, piikkilangat, metalliset puutarhakalusteet, • tyhjät öljysäiliöt pienikokoiset metallimateriaalit yms. tapahtumat OPASOL OY p. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. Huomio! Ulkoilupäivä pe 27.4.2012, lähtö torilta tapahtuu klo 13. 0400 798143 p. (014) 821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. klo 10-13. on kerättävä me• tallisiin keräysastioihin Akut niille osoitettuun astiaan • KERÄTTÄVÄ MATERIAALI EI SAA SISÄLTÄÄ! jääkaappeja, pakastimia ja muita kylmälaitteita, • ei myöskään autonrenkaita sähköja elektroniikkalaitteita kuten televisioita, atk• laitteita sekajätettä (kotitalousjätettä ja puuta), umpinaisia • tynnyreitä mikään mikä luokitellaan ongelmajätteeksi esim. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. 050 913 6226 www.juhansahko.net __________________________ Tapiolan Lämpöpumppu p. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. Multaporkkanaa, sipulia, lanttua ym. – Lisätiedot: Eeva Markkanen, 4H-yhdistys, 040 745 1504 tai www.4h.fi/kuhmoinen LIIKEHAKEMISTO ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Nevala Torstaitupa Kuhmolassa 26.4. 040 5080 349 www.tapiolanlampopumppu.fi JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. Tervetuloa! EL-Kuhmoisten yhdistys ry Kuhmoisten Sotaveteraanit ry/Naisjaoston päiväkahvit Kuhmolassa ma 7.5.2012 klo 13. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. 24 t. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400 779 632 / 040 504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. (03) 766 0099 __________________________ LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________ PITOPALVELU yms. Irma Kallio p. öljyn• suodattimet, öljyt, maalit, paristot, loisteputket Autot ym. Vieraana kukkakauppias Taina Hinskala. Arpajaiset, kahvilipun hinta 10e. tyhj. KERÄTTÄVÄ MATERIAALI SAA SISÄLTÄÄ työkoneet, joista on • poistettu kaikki nesteet, akut ja renkaat maatalouskoneet, polkupyörät, renkaat vanteineen tai • ilman vannetta rakennusten metalliosat, kuten kattopellit, tikkaat yms. erikoiskuljetukset/kotim. (03) 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Päivänpaistetta tilattu, tule mukaan! EL Kuhmoisten yhdistys ry Vietämme kevätjuhlaa pe 4.5.2012 klo 13 alkaen Kuhmolassa. Ark. (03) 555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 555 1066, 040 708 7647 __________________________ Tili Salo 040 508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. 0400 425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. 040 541 3823 www.ilmalampo.fi __________________________ Sähkötyö J. Kuhmoisten Kotijuomat 040 819 0867 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Luvassa monipuolista hauskaa ohjelmaa, juontaa Matti Mattila. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Lähtö aamulla klo 9 kesäteatterin parkkipaikalta. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,85 e . Päämääränä Päijännekodin kahvio. alv 23%) Etusivulla 1,55 e /pmm Tekstissä 1,35 e /pmm Takasivulla 1,43 e /pmm Seurapalsta 1,94 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Tervetuloa! Keväinen patikkaretki tapahtuu tänä vuonna maanteitä pitkin ensi sunnuntaina 29.4. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. TIETORUUSU Kirkkotie 8, p. 040 536 5663, 0400 350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. Tervetulleeksi toivottaa Kissakulman nuorisoseura METALLIROMUNKERÄYS Kuhmoisissa 1.-20.5.2012 Toritie 4, Teboilin kylmäaseman vieressä. 045 636 3889 / Eija __________________________ Ilmoitus tilatussa, odotetussa paikallislehdessä tavoittaa!. 0400 779 632 / 040 504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. alv 9%) 12 kk/kestotilaus 58 e 12 kk / määräaik. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). 040 587 7830 __________________________________ Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiuspuoti p. Edellinen vierailu peruuntui, mutta nyt on mahdollista tulla kuulolle ja keskustelemaan. 044 337 0779 Toritie 64, Kuhmoinen PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. ja Eurooppa OPASOL OY p. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. tilaus 63 e 6 kk:n tilaus 38 e 3 kk:n tilaus 30 e Ilmoitushinnat 1.1.2012 alk. huhtikuuta 2012 SEURAT TORIMYYJÄT Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2933 (LT-2010) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu sairaslomalla 30.4.-13.05.2012 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen Veikko Mattila p. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. 0400 477 809 www.tietoruusu.fi HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p
Olet etuasiakas, kun sinulla on vakuutuksia kolmesta eri vakuutusryhmästä; esimerkiksi kotivakuutus, liikennevakuutus ja autovakuutus. www.talasniemi.com www.talasniemi.com ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 VAPUKSI NAKKEJA! 0400 872 461 Virittäydy vappuun – edullisesti Palvelemme sunnuntaisin 12–18. Anna kiehua hiljalleen muutama minuutti. Keitä juurekset suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. huhtikuuta 2012 12 Pohjola on Leijonien pääyhteistyökumppani. Keskittäjä on sekä OP-bonusasiakas että Pohjolan etuasiakas. Nyt on mitä mainioin hetki keskittää pankkija vakuutusasiat saman katon alle. Tervetuloa! Kuhmoinen ma-pe 7—21, la 7—18, su 12—18 Esimerkkejä pysyvästi edullisista hinnoistamme. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 25. saakka Norjalainen Lohifilee pak. klo 13.00. /ras. Espanjalainen Kirsikkatomaattirasia 250 g (2,76 kg) Snellman Sika-nauta jauheliha 23% 400 g (6,48 kg) 6,49 /kg X-tra Porsaan kermamarinoitu pihvifilee alkuperämaa Tanska Selleri-porkkanasose (4 annosta) 300 g juuriselleriä 2 porkkanaa 1 tl suolaa 2 dl maitoa 1 rkl vehnäjauhoja nokare voita Kuori ja paloittele selleri ja porkkanat. Voimassa 30.4. Sekoita jauhot maidon joukkoon ja sekoita neste juuresten joukkoon. Keskittäjä on sekä OP-bonusasiakas että Pohjolan etuasiakas. saakka. Lisää joukkoon voi ja survo tasaiseksi. Huom! Kuhmoisten Sanomien ensi viikon numeron ilmoitusaineiston määräaika on pe 27.4. OP-bonusasiakas on osuuspankin omistajajäsen tai Helsingin OP Pankin asiakas, jonka oma tai perheen yhteinen pankkija/tai vakuutusasiointi on vähintään 5000 € /kk. OP-bonusasiakas on osuuspankin omistajajäsen tai Helsingin OP Pankin asiakas, jonka oma tai perheen yhteinen pankkija/tai vakuutusasiointi on vähintään 5 000 €/kk. Suomalainen 6,90 /kg HK Aito nakki 500 g (4,78 kg) 2,39 0,69 2,59 /kg Tarjous voimassa 30.4. Olet etuasiakas, kun sinulla on vakuutuksia kolmesta eri vakuutusryhmästä; esimerkiksi kotivakuutus, liikennevakuutus ja autovakuutus. Uudet keskittäjät saavat nimittäin itselleen Leijona-fanipaidan, johon sonnustautuneena kelpaa kannustaa Leijonia. Kuhmoisten Sanomat ilmestyy seuraavan kerran to 3.5.