Väliajan jälkeen paikalle purjehti naisten eliitti, Rotunainen, Angelique, Armi, Eva ja Sulamith, joka luultavasti myös oli nainen. Niin tasaväkinen oli esiintyjien joukko ikään ja sukupuoleen katsomatta. 17-vuotias Heidi Sepon tytär Hiljanen opiskelee Tampereen taidelukiossa ja musiikkiopintoja hänellä on takanaan jo kymmenen vuoden ajalta. Tasoitusta oli annettu Eljas Liehulle sen verran, että hän sai soittaa oman polkkansa Paul Norrbackin sävelin. Tämä oli havaittavissa kautta linjan niin pelimanneilla kuin vierailevilla esiintyjillä. Lääkintälottana jatkosodassa ollut Anna-Liisa Romu f Sivu 10 HUOM! Seuraava lehti ilmestyy TORSTAINA 4.5. Ensi vuonna hän pääsee osallistumaan Ikaalisten pelimannimestaruuskilpailuissa jo 18-vuotiaiden sarjaan. – Sitä innostuu, kun onnistuu, toteaa hän. Loppua kohti kuitenkin selvisi, että paikkakunnan valovoimaisimmat harmonikkamestarit ovat tänä vuonna todellakin naisia. Joskus voi pitää vuoden tauon harjoittelussa, kuten hän on tehnyt. Seija Ruokola sai mahdutettua itsensä tavallisen tytön rooliin Veikko Ahvenaisen sävellyksen siivin, mutta niin raikkaasti soi hänen äänensä Katariinan kamarissa, että eipä todellakaan ole tavallinen tyttö. Valkeakosken musiikkiopistossa opiskellut Mari Helenius, joka lauloi La Maritzan Seppo Hiljasen säestyksellä, on opiskellut lentoemännäksi ja fysioterapeutiksi ja vielä oli hänellä mukana kolmen kuukauden ikäinen vauvakin, joka tuli hyvin hoidettua myös konsertin aikana. Eljas Liehulla on harrastuksia vaikka muille jakaa välkkäritoimintoineen kaikkineen. huhtikuuta 2017 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Velisjärven kohtalo ratkeaa ennen kesälomia f Sivu 3 ” En lähtenyt kertaakaan karkuun enkä pyörtynyt. Musiikki ei ole muusta pois Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että musiikin harrastus ei vie tilaa muulta oppimiselta, vaan paremminkin tukee muita harrastuksia. Helppoja sävellyksiä ei ollut muillakaan nuorilla, vaan rima oli asetettu korkeudelle, missä jo tarvitaan aitoa kunnianhimoa. vsk Keskiviikkona 26. 11-vuotias hanuristi Artjom Shkatyrev on partiolainen. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 17 2017 67. Kylmä ja myöhäinen kevät väistyi saman tien, kun Heidi taikoi harmonikallaan pääskyset lentoon Oskar Merikannon Kesäillan valssissa ennennäkemättömällä otteella ja ilolla. Ehkä nimen syy oli sittenkin haikeasta kepeään ja vuorostaan ripeään kulkeva musiikin sanoituksellinen tie. Naiset ensin pelimannien konsertissa Muita naisia olivat Emma, Myrskyluodon Maija, Maritza, Limperin muori ja Ieva. Jo alkutahdeista yleisö sai huomata, että nyt mennään eikä meinata. Jopa siiven hipaisu veden pinnassa oli aistittavassa! Kesäillan valssi soi Heidi Hiljasen esittämänä.. Tuula Kindberg Ensin hieman ihmetytti, miksi Kuhmoisten Pelimannien kymmenes kevätkatselmus oli ristitty Naiset ensin -konsertiksi. Lähihoitajaksi opiskellut Sara Sääskilahti loihti Oliivit kukkimaan varmuudella, jonka takana on yhdeksän vuoden musiikin opiskelu. Akseli ja Elina saivat häävalssiinsa hieman tanssittavamman temmon kuin Täällä pohjantähden alla -elokuvassa. Solisti Pekka Lehmussaari lähti seuraavaksi Kyllikin kanssa käsityksin elon aaltoja kulkemaan
Katsoinkin kalenterisTehinselän jäät olivat liikkeessä lauantaina 22. Huomasin, että syyskuukausina juhlapäiviä on harvassa, mutta esimerkiksi tässä kuussa niitä on lähes kymmenen. Helppoa oli harvalla, mutta kenties työ oli myös omanlaisensa siunaus tekijälleen. Tuon julkaisun myötä Kiepsaus-ohjelmaa jaetaan julistemuodossa Kirkonkylän liikkeisiin ja asiointipaikkoihin. On huojentavaa ajatella, että muutaman viikon jaksaa hyvin tehdä töitä, kun sitten saa taas pitää vähän vapaata. Tällä kertaa suoristuvat lakanat ja hupeneva pyykkipino saivat miettimään menneitä sukupolvia. Tuoksuu hiljalleen lämpiävältä koneelta, puhtailta lakanoilta ja lapsuudelta. Siinä toivossa, että simat olisivat tällä kertaa onnistuneet. Emme koskaan aiemmin olleet tehneet itse simaa, joten tämä oli koesatsi. Vasta pari viikkoa sitten vietettiin pääsiäistä ja nyt jo vappu lähestyy kovaa vauhtia. Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat.fi ” Tämä kevät on yhtä juhlaa. Mankeli vetää lakanan sisään tasaisesti, kolahtaa aika ajoin vahvemman reunan kohdalla. Tässä koordinaatit Facebook -sivuille: Kuhmoisten Yrittäjät ry. huhtikuuta 2017 ta, kuinka paljon juhlapäiviä yleensä mahtuu kuukauteen. Jos jokaista päivää juhlisi kunnolla, olisi siis kolmasosa kuukaudesta pelkkää konfettien lentoa. Itse löydän suurimman rauhan ja tasapainon raskaista käytännön töistä. Kunnia ja sankaruus tulivat usein vasta vuosia myöhemmin, vaikka moni olisi ansainnut ne jo aiemmin. Koska pääjuhla on tänä vuonna Lahdessa, Kuhmoisissa järjestetään oma pieni juhla jo keskiviikkona. Parhaimmillaan seitsemässä vanassa oli kaikkiaan 41 punaista kukkaa. ”Ihmiset eivät edes tiedä, miksi pääsiäistä juhlitaan.” Onko sillä loppujen lopuksi niin suurta merkitystä. Monesti näkee kirjoituksia, joissa kritisoidaan sitä, miten juhlapäiviä vietetään. Kiitos viime lehdessä julkaistusta palautteesta. Nykyään ollaan hyviä siinä. On hienoa, että juhlapäivistä on muistuttamassa niihin kuuluvat asiat. He joutuivat kokemaan myös sodan, hyvin moni itse aseisiin, rintaman tai kotirintaman töihin tarttuneena. kesäkuuta. Voin vastata Kuhmoisten Yrittäjien puolesta näin. Harmillista, ettei Kiepsauksen tiedotus ole onnistunut. Muut yksityiset yritykset laittavat Kiepsauksesta sivuilleen ja tiedotuskanavilleen tietoa oman harkintansa mukaan. On myös hauska tehdä suunnitelmia juhlia varten. Lemmikkipäivä on jo olemassa, niin kuin myös pussaa punapäätä -päivä. On sitten jotain mitä odottaa. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 26. Mankelointi on minulle arkipäivän meditaatiota. Jos kuitenkin alkaa tuntua siltä, että arkeen tarvitsisi lisää taukoja, voi kehittää itse aivan uuden juhlapäivän. Tätä työtä teki aikanaan oma mummani, samanlaisella koneella jopa. Ennen ruohonleikkuupäivän tai benjihyppypäivän keksimistä voitaisiin kuitenkin ensin viettää vappua. Sunnuntaina selkä lainehti jo vapaana. Valitettavasti varsinaisilta yhdistyksen kotisivuilta ei päivitettyä tietoa nyt löydy, sivut ovat kankeat ja hankalakäyttöiset ja uudet ketterät kotisivut ovat työn alla, joten ihan pian tiedotus toimii niidenkin kautta. Mutta rakentuvatko juhlapäivät vain niihin liittyvien ruokien ja koristeiden ympärille. Netissä tietoa löytyy Kuhmoisten yrittäjien some-sivuilla sekä Kiepsauksen tapahtumasivulla. Kansallista veteraanipäivää vietetään torstaina. Kuhmoisten Yrittäjät ry:n puolesta sihteeri Taina Hinskala Seija Tanninen Tehinselkä vapautui Laura Salosen viisi vuotta sitten joululahjaksi saama amaryllis intoutui lykkäämään tänä keväänä ennätysmäärän kukkia. Muistan, osaan, tunnen vielä työn rytmin. Nuorten disco järjestetään perjantaina 9. Vedä lippu salkoon! f Vappu on ollut virallinen liputuspäivä vuodesta 1979. Siman valmistukseen innosti alun perin kaupan hyllyille ilmestyneet pullot. 24-tien varrelle Rosellin hallin seinään sekä Kirjonummen tallin vastapäisen rakennuksen seinään on Kuhmoisiin saapuville Kiepsauksen päivämäärä päivitetty hyvissä ajoin. Siinä on myös ilo siitä, että on osa sukupolvien ketjua. Eivät juhlapäivät ole kenenkään omistuksessa. Sitä paitsi, kyllä sima maistuu kaikille. Hetki sitten kaupan käytävillä houkuttelivat eriväreissä hehkuvat pääsiäismunat ja nyt siellä on esillä tippaleiSima kuuluu kaikille vät ja serpentiinit. Nyt pullot ovat taas jääkaapissa uusin sisällöin ja jo hitusen pintaan nousevien rusinoiden kera. Sima pöhisi pulloissa jääkaapissa. Itselleni tuli yhtäkkiä sellainen olo, että tämä kevät on yhtä juhlaa. Hyvänä muistisääntönä toimii, että Kiepsaus järjestetään kesäkuun toisena viikonloppuna, koulujen päättymisen jälkeisenä viikonloppuna. Seitsemän päivän jääkaapissa uinumisen jälkeen rusinat eivät olleet heränneet pullon pintaan. Onneksi. Pienen maistiaisen jälkeen selvisi, että hiiva ei ollut tehnyt vaikutuksiaan, vaan sima oli pelkkää sitruunalta maistuvaa vettä. kesäkuuta. Amaryllis innostui kukkimaan Sari Heliövaara Asetan valkean lakanan pellavaliinan päälle, lasken rautakannen alas, ja huoneen täyttää unettava hurina. Juhlat ovat iloisia tapahtumia, jotka katkaisevat kiireisen ja stressaavan arjen. Veteraanipäivän muistaminen on kunnianosoitus vielä meitä yllättävän lähellä olevien sukupolvien työlle, joka sodankin keskellä saattoi usein olla arkista ja raskasta. Toinen kirjoituksissa usein nähtävä asia on väittämät siitä, kenelle juhliminen kuuluu. Vaikka hiljalleen pyörivän mankelin ruokkiminen ei ole likikään yhtä raskasta, työssä on samanlainen rauha kuin raskaammissa askareissa. ja tapahtumasivut löytyvät nimellä KiepKiepsauksen tiedotuksesta saus kesään 2017. Apulantasäkkien nostelun tai karsinoiden tyhjentämisen jälkeen ei tarvitse turhaan kysellä elämän tarkoitusta, eikä omaa paikkaa maailmassa. ”Vappu on työmiesten juhla, miksi ihmeessä opiskelijat sitä viettävät?” Tämäkin on mielestäni väärin, sillä kuka sen voi muka oikeutetusti määrätä, kenen juhlat ovat. Tänä kesänä tapahtuma on lauantaina 10. Muita tiedotuskanavia emme katso nyt tarpeellisiksi. Samanlainen arkinen ja usein fyysisesti paljon raskaampi työ on täyttänyt lähes kaikkien isovanhempien sukupolven ihmisten päivät. Kirjoittaja on Kuhmoisista kotoisin oleva kirjallisuustieteen opiskelija, joka pitää tarinoiden luomisesta. KOLUMNI Senni Vesikallio PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 26.4.2017 f Aurinko nousee 5.24 f Aurinko laskee 21.10 Onnea nimipäivänä! Tänään Teresa, Tessa, Terttu To Merja Pe Ilpo, Tuure, Ilppo La Teijo Su Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirja, Mirella, Mirkka, Mirjami Ma Vappu, Valpuri Ti Viivi, Vuokko Ke Outi Viikon tärpit f Kansallista veteraanipäivää vietetään torstaina. Niistä tuli mieleen, että vappu tosiaan lähestyy. Työ kiittää tekijäänsä. f Muista viedä kevätsiivouksen jälkeen jätteet oikeaan paikkaan, ei luontoon. Kaikki ajallaan, ja kunhan saamme Kuhmoinen Palvelee -lehden julkaisuun, sieltä löytyy takasivulta perinteinen Kiep saus-ohjelma. huhtikuuta. Kunnan tapahtumakalenterista löytyy merkintä oikealta paikaltaan, netistä osoitteella www.kuhmoinen.fi ja sieltä etusivulta tapahtumakalenteri. Onneksi aina on mahdollisuus uusintayritykseen. Ja mitä olisikaan vappu ilman simaa
– Tarkoitus olisi, että kiinteistöstrategia olisi valmiina ennen kesän lomia. heinäkuuta Joel Hallikaisen tahdittamana. 3–5-vuotiaille lapsille suunnattujen päiväkerhojen kokoontumiskertoja tuplataan syksyllä. Kuhmoisissa on ollut kolme päiväkerhoryhmää, Padasjoella yksi, ja niiden kaikkien toivotaan toteutuvan myös tulevana talvena. toukokuuta Kuhmolassa järjestettävässä seminaarissa. Nekin ovat Kuhmoisten kunta ja seurakunta ovat järjestäneet Velisjärven leirikeskuksessa kesäleirejä yhdessä yli 40 vuoden ajan. Harmoisten yhteisen vesialueen osakaskunnan Oikaisuja pyydysyksiköistä kertovasta jutusta puuttui maininta, että verkkojatan maksimipituus 30 metriä tarkoittaa yhden verkon pituutta. Klara on kuitenkin paimensukuinen lapinkoira. Ajatuksia ja ideoita yrittäjien ja asukkaiden yhteistyöstä pääsee kuulemaan ja esittämään vapun jälkeisenä lauantaina eli 6. tetyissä kappeliseurakunnissa että emäseurakunnassa. – Esimerkiksi Kopolan tilat soveltuisivat erinomaisesti leireille. – Lomakkeessa pyydetään arvottamaan rakennukset tärkeysjärjestykseen. Meillä on joka vuosi paljon muualta tulevia, esimerkiksi mökkiläisten lapsia, Pipsa Laakso vinkkaa. – Hämeenkoskelle kappelineuvosto on jo käsitellyt strategiaa. 8–10-vuotiaille tarkoitetulle nappulaleirille otetaan 30 ja 5–7 -vuotiaille tarkoitetulle lasten leirille 20 leiriläistä. Tulevana kesänä seurakunta ei enää käytä Velisjärveä, mutta kunnan kesäleirit pidetään siellä entiseen tapaan. Anna Karhila Kiinnostaako Kuhmoisten palveluiden kehittäminen. kesäkuuta. Syynä ovat seurakuntaliitoksesta johtuvat muutokset, joiden takia seurakunta ei osallistu tänä vuonna leirien järjestämiseen lainkaan. – Mahdollista olisi, että iltapäivätoiminta siirtyisi kokonaan koululle ja sen ohjaamisesta tehtäisiin osa koulukäyntiohjaajan työtä. Tänä vuonna kunta järjestää leirit kokonaan yksin, ja maksaa lisäksi tiloista Hollolan seurakunnan kirkkoneuvoston määrittelemän hinnaston mukaisen vuokran. Ideana on kartoittaa asukkaiden palvelutarpeita ja toiveita siitä, millä taHynttyyt yhteen seminaarissa voin yrittäjät voisivat kehittää tarjontaansa ja palveluitaan, jotta sekä vakituiset että vapaa-ajan asukkaat viihtyisivät Kuhmoisissa entistä paremmin. Hollolan seurakunnan kiinteistöpäällikkö Keijo Kokko kävi tämän kevään aikana läpi uuden seurakunnan kiinteistöt, joiden perusteella hän laati luonnoksen kiinteistöstrategiasta. – Leirille päästäkseen ei tarvitse olla kuhmoislainen. Kuhmoisissa mittava satsaus tulee olemaan ainakin siunauskappelin remontti. Yli 18-vuotiaille suunnattu ikinuorten leiri pidetään heinäkuun toisena viikonloppuna, eli 7.–8. Jo tänä keväänä seurakunta supisti seurakuntaliitoksen tuomien muutosten myötä panostaan Kuhmoisten iltapäivätoimintaan, joten iltapäivätoiminta on järjestetty kahtena päivänä viikossa nuorisotalon sijaan yhtenäiskoululla. Kun leirit on aiemmin aloitettu juhannukselta, nyt kaikki leirit järjestetään ikinuorten leiriä lukuun ottamatta ennen juhannusta. Vaikka tämän kesän leirit saadaan järjestettyä, pitemmälle tulevaisuuteen kunnan leiritoimintaa ei voi suunnitella, ennen kuin myyntiuhan alla olleen Velisjärven leirikeskuksen kohtalo ratkeaa. Seminaarin järjestävät Kuhmoisten Yrittäjien Kiehtova Kuhmoinen -hanke ja Kuhmoisten Vapaa-ajan asukkaat ry. Tuolloin kuitenkin on vuorossa avajaistanssit, ja varsinaiset juhlatanssit tanssitaan 13. Kokon mukaan paras tieto kiinteistöistäkin on paikallisilla, joten sama prosessi käydään läpi sekä Hollolan seurakuntaan liiolleet lähes täynnä. Pohjana ideoinnille ovat Kuhmoisten vapaa-ajan asukkaille suunnatun kyselyn tulokset. Seurakunnan kerhot lisääntyvät Seurakunnan vetäytyminen kunnan iltapäivätoiminnasta johtuu siitä, että seurakuntaliitoksen myötä Katri Mikkolan panosta tarvitaan aiempaa enemmän seurakunnan omissa päiväkerhoissa. Syynä on se, että iltapäivätoiminnan vastuuohjaajana toiminut seurakunnan lastenohjaaja Katri Mikkola ei ole enää syksyllä kunnan käytettävissä. Hevoslystit-jutussa voittajakoiran kerrottiin olevan lapinporokoira. Ilmoittautuminen päiväkerhoihin on parhaillaan menossa, kertoo Hollolan seurakunnan johtava lapsityönohjaaja Riitta Petsalo. Siellä tuli hyviä ehdotuksia esimerkiksi vähällä käytöllä olleen seurakuntatoimiston siirtämisestä seurakuntatuvan yhteyteen. Mikäli koulunkäyntiohjaajaksi hakeneiden joukosta löytyy sopiva henkilö, kunta aloittaa tarkemmat neuvottelut iltapäivätoiminnan käytäntöjen ratkaisemisesta. Velisjärven lopullinen kohtalo siirtyi vuoden alussa toteutuneen seurakuntaliitoksen myötä Hollolan seurakunnan käsiin. Verkkoja saa olla yhteensä 6, joten maksimitta on kaikkiaan180 metriä. heinäkuuta. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 26. Sen jälkeen tiedot käyvät Hollolan seurakunnan talousjaostossa, josta ne jatkavat kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston käsiteltäviksi. Pohjana heillä on Keijo Kokon laatima lomake, johon jokainen kappelineuvoston jäsen voi täyttää omat ajatuksensa kiinteistöistä. Seurakunta järjestää lisäksi viikoittain perhekerhon, joka jatkaa kokoontumisia tutusti kerran viikossa. Kunnan kannalta leirien kustannukset nousevat huomattavasti, joten ensi kesänä leireille osallistuminen maksaa hieman aiempaa enemmän. – Kesäkuun kuudes päivä alkaa neljän päivän mittainen nappulaleiri, seuraavalla viikolla on viiden päivän mittainen varhaisnuorten leiri ja juhannusviikolla vielä kaksipäiväinen lasten leiri, Pipsa Laakso luettelee. Haluatko vaikuttaa asioihin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ja paikan päällä on kahvitarjoilu.. Anna Karhila Viime syksynä Kuhmoisia kohahdutti tieto siitä, että Kuhmoisten seurakunta alkoi valmistella monelle rakkaaksi käyneen Velisjärven leirikeskuksen myyntiä. Kuhmoisten kunnan sivistystoimenjohtaja Pertti Terho toivoo, että yhtenäiskoululla parhaillaan menossa oleva koulunkäyntiohjaajan sijaisen haku toisi ratkaisun iltapäivätoiminnan järjestämiseen. Korotukset on kuitenkin pyritty pitämään pieninä, jotta hinta ei olisi este osallistumiselle. Seurakunnalla ei ole siten Velisjärvellä ollenkaan omaa toimintaa, sillä rippileirien siirtämisestä Padasjoelle Särsjärven leirikeskukseen päätettiin jo viime syksynä. Kuhmoinen–Padasjoki -kappeliseurakunnan kapVelisjärven kohtalo ratkeaa ennen kesän lomia pelineuvosto käsittelee omalta osaltaan kiinteistöstrategiaa kokoontuessaan viikon päästä eli 3. Suosituin leireistä on viime vuosina ollut 11–14-vuotiaille tarkoitettu varhaisnuorten leiri, jonka 30 paikkaa ovat olleet vuosien ajan täynnä. Myyntiaikeet saivat jo suunnitelma-asteella vastaansa adressin, jonka allekirjoitti yli 140 henkeä. Jokainen voi määritellä mitkä ovat niitä rakennuksia, jotka säilytetään, mitkä rakennukset kaipaavat kehittämistä ja mistä puolestaan voidaan luopua, Kokko sanoo. Kuhmoisten Sanomien edellisessä numerossa kerrottiin, että Honkahovin 50-vuotisjuhlatanssit pidetään 13. Iltapäivätoimintaan tulossa muutoksia Anna Karhila Peruskoulun ensimmäisen ja toisen oppilaille suunnattu iltapäivätoiminta on järjestettävä Kuhmoisissa ensi syksynä uudelleen. – Esimerkiksi varhaisnuorten leirin hinta oli aiemmin 35 euroa, ja nyt se on 45 euroa, kunnan Velisjärvellä ensi kesänä vielä kunnan leirit liikunnanohjaaja Pipsa Laakso kertoo. Siinä tapauksessa koululla tarvittaisiin tosin tilojen käytössä uutta ajattelua, Terho sanoo Iltapäivätoiminnan ohjaajan on oltava koulutukseltaan vähintään lastentai nuortenohjaaja. huhtikuuta 2017 Anna Karhila Anna Karhila Perinteiset lasten ja nuorten kesäleirit Velisjärven leirikeskuksessa järjestetään tänä vuonna poikkeavalla aikataululla ja poikkeavin järjestelyin, sillä kunnan ja seurakunnan pitkä, yli 40 vuotta jatkunut yhteistyö päättyy kesäleirien osalta. toukokuuta. Tilaisuuden juontaa vapaa-ajan asukas, Kuhmoisten Aristoteles Jukka Kuikanvirta, joka on toiminut urallaan muun muassa Metropolia ammattikorkeakoulun lehtorina. Leirit jo ennen juhannusta Vaikka kunnan ja seurakunnan yhteistyö Velisjärven leirien järjestämisessä päättyy, leirivalikoima ja ohjelma pysyvät tulevana kesänä entisellään. Siellä kuitenkin on sesonki samaan aikaan, Kuhmoisten kunnan sivistystoimenjohtaja Pertti Terho pohtii. Kokon mukaan on tärkeä kuulla esimerkiksi se, mitä rakennuksia halutaan kehittää. Leirien ajankohta kuitenkin muuttuu. – Nyt kerhot kokoontuvat kerran viikossa, mutta syksyllä niiden on tarkoitus kokoontua kahdesti viikossa. – Yhteisillä leireillä on ollut seurakunnan puolesta aiemmin yksi ohjaaja sekä ruokahuollosta vastaava henkilö, eikä kunta ole maksanut tiloista vuokraa, Kuhmoisten kunnan sivistystoimen hallintosihteeri Satu Jokinen kertoo
Mutta maljaa ei otettu pois. Käsityöt ja ompelut kuuluivat Eilan harrastuksiin, ja niistä saivat nauttia oman perheen ohella myös ulkopuoliset. Mutta asenteet eivät muutu hetkessä. Jeesus vaikuttaa maailmassa, näkymättömän, mutta kuitenkin todellisen Henkensä kautta. Joku sanoo: ”Aamen, totisesti näin on, olen kokenut sen, että Jeesus on antanut minulle todellisen elämän.” Toinen ajattelee: ”Jeesushan on kuollut jo 2000 vuotta sitten, jos häntä on ollutkaan. Palkkaa hän saa noin 60 euroa kuukaudessa. Tämä otsakkeen ajatus sisältyy Jeesuksen sanoihin Raamatussa Joh.10:10: Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Itse kuulun henkilöihin, jotka voivat sanoa: ”Näin totisesti on, Jeesus voi antaa todellisen elämän!” Jeesus elää ja hän on ylösnoussut, kuten hiljattain pääsiäisteksteissä saimme kuulla. Ja kolmantena päivänä hauta oli tyhjä. Mutta Suomeen ei enää pääse. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Ehkä osa sydämestä oli aina kuitenkin lapsuuden kodissa Karjalassa. Luuk.17:20–21 Jeesuksen sanat: Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on, tahi tuolla’, sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä. Talo myytiin ja Eila muutti kirkolle. klo 16.30 Lea Sinivaaralla, os. Perheen ylläpito vaati molemmilta kovaa työntekoa. huhtikuuta 2017 SANAN KULMA Reijo Heikkilä Kouluruoka Tänään Paneroitu lohipihvi, kermaviilikastike, perunasose, salaatti To Pinaattikeitto, karjalanpiirakka, kananmuna, vihannes Pe Vappumenu Kirjoittaja toimii Kuhmoisissa Helluntaiseurakunnan vapaaehtoistyöntekijänä. Myös siitä alkanut Matin vakava sairaus vaikutti perheen elämään. Elina ja Juha Lind toimivat Kuhmoinen–Padasjoki -kappeliseurakunnan nimikkolähetteinä Nepalissa.. Hän on liian suuri riski maallemme ja koko Schengen alueelle. Näit sinitaivaan ja pilvet siellä, ne kertovat olet taivaan tiellä. On monta muutakin tarinaa. ”Ennen tenttikauden alkua minun on varmaan lopetettava työt”, nuori mies Pääsiäistervehdys nimikkoläheteiltä Nepalista huokaa, ”en muuten ehdi edes avata oppikirjoja.” Yhtenä kesänä hän keräsi Suomessa marjoja ja rahoitti sillä vuoden opiskelut itselleen ja veljelleen. Sodassa nuoruutensa viettänyt mies ei ehkä ollut aina helppo elämänkumppani. Miksi kaikki tässä maailmassa on niin epäoikeudenmukaista. Kun Minna lauloi kappelissa mun sydämeni tänne jää… niin ajattelin, että Eilan sydän jäi Saarikon pihapiiriin, siellä hän suurimman osan elämästään vietti. Muistan, kun yhdessä veimme pyörän tarakalla villikkopoikiamme Karkjärven kouluun aloittamaan opintietään, tuli tuttava vastaan ja kysyi, mihin sitä ollaan menossa. Sydämestäni soisin, että tämä yritteliäs nuorimies olisi saanut edes murtoosan niistä mahdollisuuksista, joita me Suomessa pidämme itsestään selvinä. Joko olet löytänyt tämän elämän. Suomeen ei haluta sellaisia, ei edes kahdeksi viikoksi. Entä he, jotka Kutsu ja kiitä lehtiilmoituksella! Tervetuloa EVANKELIUMIN-ILLAT Torstaisin klo 18 27.4. Pojat on aina poikia, liekö Eilan ennustus pitänyt paikkansa. Puutarhan hoidon ohella Eila keräsi myös metsämarjoja runsaasti. Sillä pitäisi rahoittaa omat ja nuoremman veljen opinnot. Maria Ampuja Laps´ olen köyhän kauniin Karjalan, vaikka nyt vierahissa vaellan… Lapsenlapsesi kauniiden laulujen siivittämänä aloitit viimeisen matkasi. Tunsit metsät, tunsit veet, soi sulle luonnon kanteleet. Hän on dalit, alakastinen. Muutaman vuoden kuluttua Eila jäi yksin, eikä jaksanut yksin pitää taloa. Nuorena pyörimme samoissa ympyröissä. Riston rakentama mökki jäi Eilan kesäasunnoksi. Ja tämä sisäinen, mutta kuitenkin todellinen yhteys Jumalaan ja Jeesukseen, tekee uskon elämän eläväksi ja mielenkiintoiseksi, ei ollenkaan yksitoikkoiseksi. Muutaman vuoden asuimme melkein samassa pihapiirissä. Yhdessä kuitenkin rakennettiin elämää, kasvatettiin lapset, koettiin eteen tulleet ilot ja surut. ”Se on täytetty”. Kyytivaraus Marko Aarroskari 0400 240 081. Harjulat Jämsästä 4.5. Eila vastasi, että viedään Helmisen Mairelle mieliharmia. Eila on päässyt poikansa ja miehensä viereen, minä täällä vielä lasteni kanssa taivallan. Yhdessä kuitenkin kunnostettiin kotitalo eläkeasunnoksi. Ämpärillisestä mustikoita sai saman verran kuin nyt kuukauden työstä. Hän herää aamuisin viideltä ehtiäkseen luennoille. Kun puhutaan Jeesuksen antamasta elämästä, se on ennen kaikkea sisäistä yhteyttä Jeesukseen ja Jumalaan, näkymättömän Jumalan Hengen välityksellä. Koskelantie 6. Jeesus otti ristinsä, kantoi sen ja kaiken tämän epäoikeudenmukaisuuden: meidän itsekkyytemme ja välinpitämättömyytemme, syrjittyjen ja kuoleman varjossa kulkevien pelon ja epätoivon. Miten ihmiset voivat tuollaisiin enää uskoa?” Jonkun kolmannen ajatukset ovat tuolta väliltä, hän ajattelee: ”Kyllä noisJeesus antaa elämän sa uskon asioissa voi jotain perääkin olla, mutta voiko Jeesus antaa todellisen elämän. Eila Saarikko vietti lapsuutensa Valkjärven Suontaan kylässä, josta monivaiheisten perheen evakkomatkojen jälkeen kotiutui Kuhmoisiin. Hänet on kutsuttu pariksi viikoksi Suomeen kertomaan siitä, millaista on olla tyttö ja dalit, kaksinkertaisesti MUISTOKIRJOITUS syrjitty – mutta myös miten koulutus muuttaa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Se kosketti meitä muitakin läheisiä. Eikö se ole niin, että kun tulee uskoon, niin elämä ikään kuin loppuu ja uskon elämä on yksitoikkoista vaeltamista?” Miten asia sitten on, miten itse olen tuon asian kokenut. Kirkkalat Jämsästä Helluntaisrk. Hyvää kevättä kaikille lukijoille! Elina Lind Nuori mies on aloittanut yliopisto-opinnot. Eilalle tulivat tutuksi niin maataloustyöt kuin kaupungissa vietettyjen vuosien tehdastyöt. Vaikka elämä heitteli meitä sinne tänne, pysyivät perheemme aina läheisinä, saman ikäiset lapsemme olivat kuin sisaruksia. Eila avioitui veljeni Matin kanssa. Eila jatkoi puutarhaja pihaharrastustaan, josta hänet palkittiin Kaunein Piha -palkinnolla. Muistelen Eilan kanssa viettämiäni hetkiä, vaikka yhteydenpito vanhempana ymmärrettävistä syistä jäikin vähemmälle. Hänkin on dalit, köyhän perheen tyttö. Salatulla tavalla kaiken vastaus on siinä. Jeesus ratsasti Jerusalemiin, mursi leivän ja jakoi viinin, rukoili Getsemanessa: ” Isä, ota tämä malja minulta pois”. Kuisman perhe asui melkein naapurissa. Saimme juhlia pääsiäistä. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 26. Hänen viisumianomuksensa evätään. Jeesuksen antamaan elämään sisältyy myös iankaikkinen elämä, kuten Joh.3:16 on kirjoitettu. Eila Saarikko 1929–2017 Eila Saarikko muistoissamme syntyivät köyhinä ja osattomina, sodan jalkoihin tai vainojen keskelle. Suuri suru kohtasi perhettä, kun Risto-poika menehtyi työtapaturmassa. Nepalin uudet lait lupaavat daliteille tiettyjä etuoikeuksia ja kieltävät kastisyrjinnän. Iltaisin hän tekee töitä puoleen yöhön asti. Mitä me olemme tehneet ansaitaksemme hyvän osamme. Yritämme saada viisumin nuorelle naiselle. Tämäkin otsikko voi herättää lukijoissa erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Toritie 44 Päivätuokio ti 2.5
Periaatteena on välttää yliremontointia; toimivat rakenteet säilytetään, jos mahdollista. Sen jälkeen talojen rakennusaineisiin ilmestyi muovi, joka virheellisesti käytettynä aiheuttaa ongelmia. Suunnitelmissa on kunnostaa verstastiloja talon piharakennukseen. Juurikan lempilapsia ovat vanhat ikkunat ja niiden kunnostus. Materiaalien lisäksi ongelmia voi vanhoissa rakennuksissa aiheuttaa myös uusi tekniikka. Anna Juurikka arvelee paperitapetin ja -boordin olevan peräisin 1920-1930 -luvuilta. – Se mukautuu hyvin vanhoille seinäpinnoille, jotka eivät ole millinsuoria. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 26. Puukuitulevy eristää hyvin lämpöä, on akustisesti miellyttävä ja myös helppo asentaa. Omassa talossaan Juurikka levyttää seinät puukuitulevyllä, joka valmistetaan puumassasta ja puun luontaisesti sisältämistä hartseista ilman synteettisiä liimoja. – Olen aina tykännyt vanhoista huonekaluista ja rakennuksista. Arkkitehti ja perinnerakentamisen asiantuntija Panu Kaila on sanonut kärjistäen, että viimeiset kunnon talot on rakennettu 1950-luvulla. Kauppaa talossa piti viimeksi Anna Juurikan täti 2000-luvun alussa. – Jos ikkunan puitteesta alle puolet on huonoa, kannattaa ikkuna useimmiten vielä kunnostaa. Vanhoissa rakennuksissa pienet vinoudet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja kuuluvat rakennuksen tunnelmaan. Kaikeksi onneksi kosteus ei ollut levinnyt laajalle. – Kiinnostus perinteisiä materiaaleja ja työtapoja kohtaan on lisääntynyt sisäilmaongelmien tultua tietoisuuteen. Valmistujaisia vietettiin maaliskuun lopussa. Vanha lattia jouduttiin purkamaan lahottajasienen vuoksi. Restauroijan asiakkaita ovat niin vakituiset asukkaat kuin mökkiläisetkin. – Liian tehokas koneellinen ilmastointi vetää korvausilmaa rakenteiden läpi tuoden sisäilmaan epäpuhtauksia.. Muovi ei läpäise höyryä, vaan aiheuttaa kosteuden tiivistymistä rakenteisiin ja luo homeille ja mikrobeille suotuisia olosuhteita, sanoo Juurikka. Pari vuotta sitten Juurikka lähti opiskelemaan rakennusrestauroijaksi Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitokseen. Taloa kunnostavalla kuvataiteilija Anna Juurikalla on haaveissa uutta käyttöä tyhjillään olevalle myymälätilalle. Sari Heliövaara Sari Heliövaara Sari Heliövaara Sari Heliövaara Vanha kaupparakennus Kylämällä on heräilemässä uuteen eloon. – Tila soveltuisi taidegalleriaksi, työpajatoimintaan tai vaikkapa kesäkahvilaksi. – Muovia on kaikkialla: maaleissa, tapeteissa, höyrysuluissa, silikonitiivisteissä ja uretaanina ikkunanpielissä. Alustan tuuletusta tehostettiin, jotta rakenteet pysyvät vastakin kuivana. Lopputyönään Juurikka teki entiseen myymälähuoneeseen lattian purkulaudasta, joka löytyi 1930-luvun talosta Etelä-Suomesta. Ulkonäön ei pidä antaa pelästyttää, hurjankin näköinen puite voi olla täysin korjauskelpoinen, rohkaisee Juurikka. Rakennusrestauroija herättelee henkiin vanhaa kyläkauppaa Kylämällä Myymälätilaan sopivia paperitapetteja löytyi Kuhmoisista erään vanhan talon vintiltä. Kuhmoisten Osuuskaupan Kylämän myymälä valmistui vuonna 1949. huhtikuuta 2017 ” Olen aina tykännyt vanhoista huonekaluista ja rakennuksista. Ei muovia vanhaan taloon Osuuskunta Taidoston kautta tällä hetkellä työskentelevä rakennusrestauroinnin artesaani tekee muun muassa pinkopahvituksia, sisäja ulkomaalauksia sekä ikkunoiden kunnostusta. Lopulta selvittiin parin hirrenpätkän ja lattiaeristeen vaihdolla. Yliremontointia vältetään Rakennusrestauroija kunnostaa vanhoja rakennuksia perinteisin menetelmin käyttäen perinteisiä materiaaleja, kuten puuta, perinnemaaleja, pellavaöljykittiä, pinkopahvia ja muovittomia tapetteja. Juurikka osti vuonna 1949 Kuhmoisten Osuuskaupan Kylämän myymäläksi valmistuneen talon asunnokseen kuutisen vuotta sitten tädiltään, joka viimeksi piti kauppaa kylällä. Parhaita kunnostettavia ovat 1960-luvun ja sitä vanhemmat ikkunat, jotka on valmistettu kovasta, tiheäsyisestä puusta. Restauroija maalaa, kittaa ja vaihtaa laseja ja puuosia. Rapistuneenkin ulkokuoren alta voi paljastua virheetön hirsikehikko, jonka restaurointi on vaivan arvoinen. Jossain vaiheessa voisi myös herättää eloon perinteiset Kylämän markkinat, joita vietettiin kesäaikaan kaupan vielä toimiessa, hän suunnittelee. Kylätiessä kiinni seisova talo ehti uinua ruususen unta muutamia vuosia kyläkaupan suljettua ovensa 2000-luvun alussa. Näin myös vältytään usein turhilta kustannuksilta. Uuden lattian Anna Juurikka rakensi purkulaudasta, joka löytyi 1930-luvun talosta. Myös uusien materiaalien käyttö on mahdollista, jos ne soveltuvat kohteeseen. Lahottajasieni oli pehmittänyt myymälätilan lattian. – Ehdin säikähtää vauriokohdan löytyessä. – Tiloja voi toki muokata toimivammiksi ja omistajansa näköisiksi, mutta rakennuksen ominaispiirteet pyritään säilyttämään, selvittää Juurikka. Esimerkiksi koneellinen ilmastointi soveltuu vain harvoin vanhoihin rakennuksiin, jotka on suunniteltu painovoimaisen ilmastoinnin käyttöön sopiviksi
Myös kaikki muut toimeksiannot suullisista konsultoinneista esimerkiksi tapettien tai verhojen valinnassa avaimet käteen -projekteihin ovat tervetulleita. Alustavista sisustusajatuksistaan voi tulla juttelemaan vaikka myymälään. Tiina Siikanen. – Tuukka suunnitteli juuri, että hänestä tulee isona sisustusarkkitehti, hymyilee äiti. Toiminnallisuus edellä Sisustussuunnittelussa toiminnallisuus on Hinnille ykkösasia, kauneus ja esteettisyys tulevat vasta sen jälkeen. Itse viestin Kapsäkin tapahtumista Facebookissa, muunlaiseen sosiaalisen median hyödyntämiseen ei aika riitä. Myös valo ja sen tulosuunta on tärkeää ottaa huomioon. Kapsäkkiä on kommentoitu myönteisesti useissa blogeissa, se on myös äänestetty Glorian Koti -lehden lukijoiden suosikkikauppojen joukkoon. – Kesäaikaan vierailee tietysti paljon vapaa-ajan asukkaita. Kokemuksen myötä sitä on myös oppinut ennakoiKapsäkistäkin saa nyt sisustussuunnittelua maan asiakkaiden tarpeita. Kaksikerroksisen puutalon alakerta keittiöineen on juuri remontoitu uuteen uskoon. – Suunnittelussa lähden liikkeelle asiakkaan toiveista, tarpeista ja persoonasta sekä talon arkkitehtuurista ja ympäristöstä. Minkälainen palvelu se on. Entiseen kirjakaupan kiinteistöön on kunnostettu myös perheen kaunis kakkoskoti. Keitä asiakkaasi ovat. Kapsäkki tarjoaa nyt myös sisustussuunnittelua. – Tukholmassa on kaksi kertaa vuodessa alan kansainväliset messut, joilla teen päähankinnat joulumyyntiin ja kesäkaudelle. Yksi asia vei toiseen. – Tulimme historiallisen ja mahdollisuuksia tarjoavan kiinteistön innoittamina. Vastikään liike arvioitiin erinomaiseksi kohteeksi tripadvisor.fi -sivustolla. Yrittäjä toivoo, että alan töitä löytyisi omalta paikkakunnalta, mutta tarvittaessa hän on valmis lähtemään työkohteisiin myös kauemmas noin sadan kilometrin säteellä. Moni tulee tervehtimään ja vaihtamaan kuulumisia vuosi toisensa jälkeen. Johanna Lehtonen seuraa vaihtuvia sisustustrendejä muun muassa blogeja ja ulkomaisia lehtiä lukemalla. Tuotteiden pitää tietysti miellyttää omaakin silmää. Sisustussuunnittelun avulla ratkaistaan asumiseen liittyviä toiminnallisia ja esteettisiä ongelmia. Odotan jo innolla, että pääsen käsiksi töihin. huhtikuuta 2017 KUHMARI KYSYY Sisustussuunnittelua Hinn´in tapaan Sari Heliövaara Paikkakunnalla Hinninä paremmin tunnettu Johanna Lehtonen valmistui tänä keväänä unelma-ammattiinsa sisustussuunnittelijaksi. Tavarantoimittajissamme on useita tanskalaisia yrityksiä, myös ruotsalaisia ja joitakin suomalaisia. Minkälaista hyötyä tällaisesta julkisuudesta on ollut. – Näin keväällä mökkikauden alkaessa on hyvä ajankohta aloittaa. Se onkin työni arvokas puoli, kun saan tutustua lähemmin asiakkaiden elämänvaiheisiin. Haluan aina nähdä tuotteet konkreettisesti, varmistua niiden laadusta ja alkuperästä. Mielelläni suosisin enemmän kotimaista, mutta valikoimaamme sopivia tuotteita on valitettavan vähän tarjolla. – Kiinnostus sisustamiseen heräsi, kun rakensimme oman talon Kuhmoisiin vuonna 2002. Äitienpäivä lähestyy, mitä vinkkaisit. Vaaleat värit, luonnonmateriaalit ja uudet sekä vanhat kalusteet muodostavat harmonisen kokonaisuuden. – Tarjoan suunnittelupalvelua kaikenlaisiin asiakkaan sisustamisen tarpeisiin, isoihin tai pienempiin. Sisustusinto on tarttunut myös lapsiin, 12-vuotiaaseen Tuukkaan ja 7-vuotiaaseen Minneaan. Monimuoto-opiskelu AJK-jatkokoulutuksessa Helsingissä sopi hyvin yrittäjälle, joka pyörittää Putkiasennus Lehtonen Oy:tä puolisonsa Harri Lehtosen kanssa. – Skandinaavinen tyyli on lähellä sydäntä, ja se sopii mielestäni hyvin tänne ison vesistön läheisyyteen. – Trendivärejä voi tuoda sisustukseen esimerkiksi tyynyillä, verhoilla ja tehosteseinillä, jotka on helppo vaihtaa uusiin. – Sisustusja tilaratkaisujakin on helpompi ja järkevämpi miettiä paperilla siinä vaiheessa, kun seiniä ei vielä ole pystyssä. Suolakuorinta-aine on myös ihana. Sari Heliövaara Tiina Siikanen Kapsäkin yrittäjä Paula Rivinoja-Kulju, miten päädyit avaamaan sisustus-ja lahjatavaramyymälän Kuhmoisiin. Unelmatyö olisi päästä mukaan omakotitalon tai mökin rakennusprojektiin alkumetreiltä lähtien. Miten kestävä kehitys näkyy yrityksen toiminnassa. Toimeksianto voi olla koko kesäkodin tai vakituisen asunnon sisustuksen suunnittelu tai vain pieni toimimaton yksityiskohta, johon asiakas haluaa muutosta. – En ole havainnut ainakaan vielä välitöntä vaikutusta. Töitä sadan kilometrin säteellä Lehtonen toivoo oman kodin remontoinnin jäävän nyt vähemmälle ja tilalle tulevan asiakkaiden toimeksiantoja. Lehtonen ei suunnittelijana juokse tiuhaan vaihtuvien sisustustrendien perässä, vaikka seuraakin niitä muun muassa ulkomaisten sisustuslehtien, blogien ja pinterestin välityksellä. Miten ja mistä hankit myytävät tuotteet. En halua myydä vain yhden kauden tuotteita, vaan tavaroita on tarkoitus käyttää pitkään. Kotiäitivuosina oli aikaa kiinnittää huomiota kodin seiniin, Hinni kertoo. Luonnostelen erilaisia ehdotuksia, joista yhteistyössä saadaan asiakkaan näköinen lopputulos. Tämän jälkeen käyn paikan päällä tutustumassa kohteeseen. – Suosittua Kuhmoinentyynyä on taas saatavilla. Asiakkaan omat toiveet ovat lähtökohtana, mutta omaa mielipidettä ei välttämättä tarvitse olla valmiina. Ja tätä vierailua varten ei todellakaan kannata siivota, sillä juuri elämisen jäljet ovat tärkeä tietolähde suunnittelijalle, kun muutoksia mietitään. Tapetit ja maalit ovat ehtineet vaihtua jo useampaan kertaan, samoin verhot ja matot. Hinni kiittelee puolisoaan, joka on halukas remontoimaan kotia ja joka innostuu yleensä saman tien vaimon ideoista. S i s u s t u s s u u n n i t t e l u Hinn´in merkittiin yritysrekisteriin jo opintojen alkuvaiheessa, mutta vasta nyt opiskelukiireiden hellitettyä yrittäjä panostaa tosissaan markkinointiin. Ekologisuus ja eettisyys ovat periaatteitani. Myös täydennyshankintojen on oltava mahdollista. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 26. – Koulutuksessamme painopiste oli yksityiskotien sisätilojen suunnittelussa. Suunnittelen sisätilojen värityksen pintamateriaaleineen, teen kalustustekstiilija valaistusehdotuksia. Ison pöydän ääressä on hyvin tilaa tutkia sisustusmateriaaleja asiakkaiden suunnitelmiin. Myös kuhmoislaiset asioivat Kapsäkissä varsinkin lahjatavaraostoksilla. Suunnittelija hallitsee tilat ja niiden toiminnot, osaa muokata niitä väreillä, valolla, materiaaleilla ja kalusteilla. Minulla oli ennestään Vääksyssä kodin yhtey dessä itse valmistamieni koristeja sisustustuotteiden myyntipiste, ja toiminnan laajentaminen kiinnosti. – Tuotteiden alkuperän tulee olla jäljitettävissä
Nyt voimaan tullut asetus lievensi jätevesimääräyksiä siis kolmannen kerran. Alkuperäinen jätevesiasetus tuli voimaan vuonna 2004, mutta sen vaatimuksia pidettiin kohtuuttomina. Kohteet ovat tosin olleet pääosin uudisrakennuskohteita, sillä vanhoja jätevesijärjestelmiä on uusittu niin vähän. Vuonna 2011 lakia kohtuullistettiin ja siirtymäaikaa pidennettiin, mutta siihenkään ei oltu tyytyväisiä. Kantovedeksi luokitellaan myös niin sanottu kesävesi, joka nostetaan pumpulla, mutta jonka annosteluun käytetään pääosin nappoa, vateja ja ämpäreitä. sää jätevedestä aiheutuvia kustannuksia. Erityisesti keväisin on syytä seurata jätevesien käsittelyjärjestelmän toimivuutta ja tapahtumia talousvesikaivon ympärillä. Jos saunassa on pelkkä pata, saunan pesuvedet voidaan johtaa yksinkertaiseen imeytyskuoppaan tai sorapesään. Näillä alueilla jätevesijärjestelmän tarvittavat kunnostustoimet on tehtävä 31. Kantoveden tai kesäveden varassa olevissa kiinteistöissä ei jätevesijärjestelmää tarvita. Miten toimia mökillä, jos vesivessaa ei ole. Jos kiinteistössä on kaksoisjärjestelmä, eli vesivessan vedet voidaan johtaa erilleen muista jätevesistä, vesivessan vedet kannattaa johtaa umpisäiliöön ja muut vedet 2-osaisen saostussäiliön tai kahden sakokaivon kautta maaperäkäsittelyyn eli imeytystai suodatuskentälle. Koska uuden jätevesiasetuksen voimassatuloa on odoteltu pitkään, Kuhmoisissakin jätevesijärjestelmiä on uusittu viime vuosina nihkeästi. Umpisäiliön huono puoli on se, että runsaassa käytössä se joudutaan tyhjentämään usein, mikä liPerinteinen imeytyskenttä, joka on toteutettu vähemmän tilaa vaativalla moduulimenetelmällä. Jatkossa jätevesiremontti täytyy tehdä tiettyyn määräaikaan mennessä vain niissä kiinteistöissä, jotka sijaitsevat joko alle 100 metrin päässä vesistöstä tai pohjavesialueella. Muilla alueilla jätevesijärjestelmien uusiminen täytyy uuden lain mukaan toteuttaa vain suuremman remontin yhteydessä. Pesuvedet voidaan johtaa myös niille tarkoitetun laitepuhdistamon kautta maaperään tai ojaan. maaliskuuta 1943. Vuoden 2004 jälkeen rakennetuissa kiinteistöissä säännökset täyttävä jätevesijärjestelmä on pitänyt toteuttaa jo rakennusvaiheessa. Se edellyttää kuitenkin sitä, että vanhat sakokaivot ovat kunnossa. Ilmoituksesta peritään 150 euron maksu. Kuvassa on meneillään muutama vuosi sitten Kuhmoisissa toteutettu isompi jätevesijärjestelmän uudistustyö. Janne Hovila puolestaan kertoo rakentaneensa pääosin perinteisiä imeytyskenttiä. huhtikuuta 2017 Anna Karhila Huhtikuun alussa voimaan tullut lakimuutos vapautti osan haja-asutusalueella sijaitsevista kiinteistöistä päivämäärään sidotusta jätevesiremontista. Tiskivesille tulisi puolestaan olla yksinkertainen saostuskäsittely ja imeytystai suodatuskaivo. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 26. Jätevesijärjestelmiä asentavista yrittäjistä Heikki Ansiomäki kertoo asentaneensa lähes pelkästään umpisäiliöitä. Kuhmoisissa riittää toimenpideilmoitus Kuhmoisissa jätevesijärjestelmän uusiminen vanhassa kiinteistössä vaatii toimenpideilmoituksen, joka on jätettävä kuntaan kirjallisesti. Harri Lehtonen täyttävät ikärajan. Muista tyhjennys ja tarkistus Sakokaivojen ja saostussäiliöiden tyhjennys suositellaan tehtäväksi vähintään kerran vuodessa, sillä vanhan lietteen käsittely on vaikeaa. Takana on saostussäiliö, jonka kautta jätevedet johdetaan kentälle. Vapautus edellyttää sitä, että kaikki kiinteistössä asuvat Jätevesilain huojennus helpotti lähes kaikkia kiinteistöjä Anna Karhila Uuden jätevesilain määräykset täyttävän jätevesijärjestelmän toteuttamiseen on käytännössä neljä erilaista vaihtoehtoa. Jos kiinteistössä on pesukone, suihku tai lämminvesivaraaja, niiden jätevedet pitää käsitellä kuten harmaat vedet yleensä, eli johtaa 2-osaisen saostussäi liön tai kahden sakokaivon kautta maaperäkäsittelyyn eli imeytystai suodatuskentälle. Mikäli kiinteistöllä on ympärivuotista ja säännöllistä käyttöä, voidaan kaikki kiinteistössä syntyvät jätevedet käsitellä myös panospuhdistamossa. Myös panospuhdistamosta syntyy lietettä, joten sekin vaatii tyhjentämistä. – Ilmoituksen yhteyteen on liitettävä riittävän tarkat suunnitelmat siitä, mikä muuttuu ja kuinka muutos toteutetaan, Kuhmoisten rakennustarkastaja Lauri Pasanen neuvoo. lokakuuta 2019 mennessä. – Joissain tapauksissa vanhoja järjestelmiä on pystytty päivittämään vaatimusten mukaiseksi lisäämällä kolmas sakokaivo. Kiinteistön sijainti, maaperä ja jätevesien laatu ja määrä ratkaisevat, millainen järjestelmä kiinteistöön on mahdollista hankkia. Tilanne muuttuu kuitenkin heti vesivessattomissakin kiinteistössä, jos niissä on niin sanottu painevesi. Viime vuonna toimenpideilmoituksia tehtiin 5, edellisenä vuonna 3. Harri Lehtonen. Sekä imeytyskentälle että suodatuskentälle jätevedet johdetaan joko 3-osaisen saostussäiliön tai kolmen sakokaivon kautta. Rannoilla umpisäiliö ainoa mahdollisuus Vesistöjen lähellä ja pohjavesialueella ainoa mahdollisuus on johtaa kaikki jätevedet umpisäiliöön. Asiantuntijat muistuttavat, että runsastuneet sateet ja lämpimät talvet muuttavat paikallisia olosuhteita. Vapaa-ajan asunnoissa panospuhdistamo ei yleensä toimi, sillä epäsäännöllinen kuormitus ei pidä puhdistamon bakteereja tarpeeksi aktiivisina. Imeytystai suodatuskentän kautta kulkeneet vedet voidaan johtaa suoraan esimerkiksi avo-ojaan. Lisäksi olemassa oleva järjestelmä on pidettävä toimintakunnossa, muun muassa sakokaivot on tyhjennettävä asianmukaisesti. Vapautuksen saa myös siinä tapauksessa, että kiinteistössä on vain kantovesi ja kuivakäymälä eli huussi, eikä jätevesistä aiheudu pilaantumisen vaaraa ympäristölle. Taajaman lähellä jätevesijärjestelmän uusiminen tarkoittaa käytännössä kiinteistön liittämistä kunnan viemäriverkkoon siirtopumpun avulla. Saostussäiliö ja saostuskaivo täyttyvät umpisäiliötä hitaammin, mutta nekin on tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa. Etualalla on jakokaivo, johon jätevedet tulevat saostussäiliöstä.Tyypillinen imeytyskenttä on 3 metriä leveä ja 12–15 metriä pitkä. Savimailla perinteinen imeytyskenttä ei toimi, koska maaperä ei läpäise vettä, joten niillä vaihtoehtona on hieman monimutkaisemman suodatuskentän rakentaminen. Tällaisia remontteja ovat esimerkiksi vesikäymälän rakentaminen, talousjätevesijärjestelmän uusiminen tai muu rakennuksen rakentamiseen verrattava iso remontti. Savimaa vaatii suodatuskentän Muualla kuin vesistön lähellä tai pohjavesialueella voidaan rakentaa jätevesien käsittelyä varten maaperästä riippuen joko imeytyskenttä tai suodatuskenttä. Umpisäilö, imeytyskenttä, puhdistamo vai kivipesä. Se tarkoittaa, että käyttövesi tulee joko kunnan vesijohtoverkosta tai sähköpumpun avulla kaivosta tai järvestä. Sepelikentän päällä ovat keräysputket, joiden päälle levitettiin vielä imeytyskenttänä toimiva hiekkakerros. Kiinteistössä ei saa tällöin olla vesivessaa, suihkua eikä lämminvesivaraajaa. Kantovesi ja ikä vapauttavat Uuden lain mukaan jätevesijärjestelmän uusimisesta kokonaan vapautuvat ne kiinteistöjen omistajat, jotka ovat syntyneet ennen 9
Loukkuun jäänyt eläin lopetetaan ampumalla. Raudat ovat piilossa jonkin rakennelman, kuten muoviputken tai lautalaatikon sisällä. – Esimerkiksi piisami on hävinnyt lähes kokonaan rannoiltamme, tietää Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kari Laatikainen. – Rautapyynti ei sovellu paikoille, joissa lapsia on lähellä, varoittaa Heikki Hienonen, joka on pyytänyt pienpetoja 40 vuotta Tehinniemessä ja Ruolahdessa Päijänteen rannalla. Teerikannat vahvistuneet Minkkejä ja supeja pyydetään erilaisilla loukuilla ja raudoilla. huhtikuuta 2017 PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. – Ongelma on se, että metsästäjät pyytävät pienpetoja lähinnä lintujen metsästysaluilla. Ainakin teerikannat ovat vahvistuneet selvästi alueilla, joissa loukkupyyntiä on tehty, sanoo Hienonen. Herkullisia ratkaisuja tiloissa synnyttivät esimerkiksi yhden tapetin efektiseinät, vintage-lattiat ja kierrätysmateriaalien kekseliäs käyttö yhdistettynä väriopin lainalaisuuksiin – ja niiden rikkomiseen. Kuhmoisten Laajakaista Oy asiakaspalvelu@kuhla.fi 040-1546 238 KUHMOISISSA ON JO HUIPPUNOPEA LAAJAKAISTA Sari Heliövaara Sari Heliövaara Minkkien ja supikoirien lisääntyminen ja vastaavasti lintujen väheneminen mökkirannoilla huolestuttaa Kuhmoisten vapaaajanasukkaita. Rautapyynnissä eläin sen sijaan kuolee saman tien. Ota yhteys metsästysseuraan Metsästysseurat tekevät jatkuvasti työtä pienpetokantojen vähentämiseksi. Jokainen tila oli tekijänsä näköinen. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 Valmista valokuituverkkoa 170 km Verkon ulkopuolella saatavana langaton hybridilaajakaista Varmista mahdollisuutesi kaikkiin tulevaisuuden sähköisiin palveluihin valonnopeudella. – Metsästysseuralle voi antaa metsästysoikeuden omalle mökki-tontilleen, jolloin metsästäjillä on lupa laittaa sinne pyydyksiään. – Kyllä tämä on enemmän riistanhoitoa ja luonnonsuojelua. Niissä käytettiin kaikkea minimalistisista perusmuodoista ja -väreistä aina runsaisiin yksityiskohtiin. Luontoomme kuulumattomat pienpedot syövät muun muassa vesilintujen munia ja poikasia ja syrjäyttävät tehokkaasti muitakin lajeja. Toisaalta metsästäjillä ei ole ilman lupaa asiaa mökkirannoille minkkija supijahtiin. Minkit ja supit pois mökkirannoilta Heikki Hienonen pyytää pienpetoja yli 20 loukulla syksystä kevääseen. Touko-heinäkuussa ei kuitenkaan saa pyytää naarasta, jolla on poikasia. Ympäristö ja tila -kurssin opiskelijat suunnittelivat kurssityönään Oman Tilan, joka toteutettiin pienoismallina. Laatikainen kehottaakin pienpedoista huolestuneita vapaa-ajanasukkaita ottamaan yhteyttä lähimpään metsästysseuraan. Miehellä itselläänkin on karvaita kokemuksia minkin tappovimmasta. Usein rajoitukseksi muodostuu se, että pyynti on mahdollista vain erikoisluvalla 150 metriä lähempänä seuraavaa mökkiä. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukiolaiset innostuivat sisustamaan. Loukku pyytää eläimen elävänä, ja siksi ne on tarkistettava päivittäin. Pienpetopyyntiin tarvitaan metsästyskortti. Projekteissa toteutettiin erilaisia tilaja kalusteratkaisuja. Sitä metsästetään myös luolista koirien avulla. – Asian voi ratkaista siten, että mökkinaapurusto sopii asiasta keskenään ja myöntää yhteisen luvan pyyntiin, neuvoo Laatikainen. Nyt villinahkoista saa nyljettynä ja kuivattuna alle 10 euroa kappaleelta. Kaksikerroksista huonetta hallitsee iso matto, joka kertoo omistajastaan, ja parvelle kiivetään myös kirjainteemalla Vanhat pullonkorkit, lankarullat ja tulitikkuaskit ovat muuttuneet trendikkäiksi sisustuselementeiksi. Tiloissa oli esimerkiksi muistoja mumLukiolaisten tiloissa efektiseiniä ja vintage-lattia Annika Karppisen mustavalkoisen tilan väripilkkuna ovat kirkkaanpunaiset tyynyt. Viime syksynä minkki vieraili tilan kanatarhassa Toritulla tappaen 16 kanaa puolessatoista tunnissa. Ilman voimassa olevaa metsästyskorttia ei minkkejä ja supeja voi pyytää edes omalta tontiltaan. Materiaalit sisustukseen saattoi jokainen valita vapaasti itse. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 26. Laatikainen arvioi, että Kuhmoisissa osallistuu pienpetojahtiin vuosittain 50-100 metsästäjää. molasta, Bauhaus-vaikutteita, 1950-luvun amerikkalainen jäätelöbaari, tilaa hallitseva valtava lintuhäkki ja ultramoderni kaksikerroksinen koti.. Laitureiden vierustat ovat hyviä paikkoja minkin loukutukseen. Meillä on kuitenkin aika paljon myös linnustukselta rauhoitettuja alueita. Supia pyydetään isommilla loukuilla. Sekä minkkiä että supia on lupa pyytää läpi vuoden. Vielä 30 vuotta sitten pienpetopyynnillä saattoi päästä hyville tienesteille, esimerkiksi supin nahkasta maksettiin jopa 250 markkaa. Kysy lisää
huhtikuuta 2017 30 30 vu od en kokem uk se lla ! Pysy menossa mukana ja tilaa Kuhmoisten Sanomat! www.kuhmoistensanomat.fi Pienikin ilmoitus tilatussa lehdessä huomataan – luithan tämänkin! Ota yhteys ilmoitusmyyntiimme – ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi. Kuhmoisten Sanomat 9 Keskiviikkona 26
Konkkalassa koulun tiloissa toiminut sotasairaala toukokuussa 1944. Sairaanhoitajien apuna työskenneillä lotil la oli kädet täynnä työtä. – En osannut koko lot taaikana pelätä, vaikka Konkkalassa rintamalinja oli niin lähellä, että iltaisil le kävelyretkille oli otetta va mukaan vartio komen nuskunnan miehistä. Tervehtyvissäkin mie hissä oli toisinaan kestä mistä, sillä ajan käydessä pitkäksi miehet kiusasivat mielellään lottia erilaisilla kepposilla ja juonilla. Lähtö lääkintälotaksi ei pelottanut. Hyviä muistoja jäi roppakaupalla myös Kis sakulman nuorisoseuran näytelmistä. Anna-Liisan rooli oli vaikein Ennen sotaa AnnaLiisa Romu oli hoitanut 3,5 vuo den ajan kotitilaa Uotilan saaressa isän sairastuttua ja veljen lähdettyä sotaan. Sano sinä, minne joudun kun kuolen Sotasairaala toimi isol la koululla, ja luokkahuo neissa saattoi olla jopa 50 miestä. – En pohdi asioita niin vakavasti. – 18vuotiaalle tytön rääpäleelle oli kova paik ka, kun aikuinen mies huo kasi, että ”sano sinä hyvä ystävä, minne joudun kun kuolen.” Ne tilanteet olivat sen ikäiselle kerta kaikki aan voittamattomia. Lapsuuden työt kotitilalla Uotilansaaressa antoivat Anna-Liisa Romulle konkreettistakin voimaa. Sodan päätyttyä koitti kuitenkin vaikea hetki, sil lä lotat kotiutettiin, vaikka potilaat jäivät vielä sairaa laan. Aina on toivuttava ja nostettava itsensä 1980luvun lopulla koit ti talvi, jona AnnaLiisa jäi yksin. Naiset kävely 6 km 1) Raija Leskinen, Jämsä, 53.01 Naiset sauvakävely 2 km 1) Seija Taponen, Kuhmoi nen, 22.03 Tytöt 9 v 1 km 1) Enni Heistaro, Mäki maan Muhku, 21.02 Tytöt 3 v 0,2 km 1) Venla Sarkama, Puotin kylän Valtti, 4.40 Miehet sauvakävely 6 km 1) Matti Åkerlind, Mäki maan Muhku, 42.15 Miehet 75 v 6 km 1) Olli Lehto Mäkimaan Muhku, 39.05; 2) Mik ko Turkki Västilän Voima, 49.22 Miehet 70 v 6 km 1) Paavo Leskinen, Kollin mäen Hervottomat, 31.12; 2) Keijo Jylhä, Jämsän Ret kiVeikot, 32.31; 3) Juha ni Taponen, Kuhmoinen, 35.10 Miehet 65 v 6 km 1) Antero Lintulahti, Ori vesi, 28.07 Miehet 60 v 6 km 1) Timo Pajunen, Mäki maan Muhku, 34.05 Miehet 55 v 6 km 1) Heikki Tontti, Puotinky län Valtti, 34.58 Pojat 6 v 1) Kaapo Heistaro, Mäki maan Muhku, 12.36 Sauvakävelijä Seija Taponen loppusuoralla Anna Karhila Päijänteen Uotilansaares sa syntynyt ja kasvanut Anna-Liisa Romu muis taa yhä jatkosodan ratkai suhetket kirkkaasti. Vaikeasti haavoittuneis ta osa oli niin sekaisin, että kuvittelivat yhä sotivansa, ja heitä oli varottava. Kuhmoisten Sanomat 10 Keskiviikkona 26. – Vain kaksi päivää aiem min hän oli sanonut, että luojaansa saa kiittää, jos selviää tämän talven hen gissä. Kuusankoskella sairaa lan elämä oli rauhallisem paa. Ilo on kantanut paljon nähnyttä lottaa Lotat Anna-Liisa Romu (edessä), Salminen ja Lahja Huuhka elokuussa 1944 Voikkaalla. Pitkäperjantai 14.4. Kaikkien luonteelle se työ ei sopinut, mutta en läh tenyt kertaakaan karkuun enkä pyörtynyt, AnnaLiisa Romu kertoo. Onneksi kiitostakin jaet tiin, ja lottien työ sai an saitsemansa tunnustuk sen – ilman sitä sotaaika na olisi kärsitty vakavasta työvoimapulasta sekä rin tamalla että kotirintamal la. Vastoinkäymi sistä on toivuttava, ja nos tettava itsensä. Parhaimmillaan Voiko liikunnassakin kangistua kaavoihin. huhtikuuta 2017 TULOKSET Risto Lehto Kyllä voi niinkin sanoa, jos on kysymyksessä Mä kimaan Muhkun pääsiäi sen vietto. – Niin viime tipassa läh dimme, että jo illalla naa puri oli samoilla sijoilla, Romu kertoo. – Minullekin sanottiin monta kertaa, että siellä sinäkin olit huoraamassa. Anna Karhila Anna-Liisa Romun albumi Anna-Liisa Romun albumi Jouko Järvinen. – Minulla oli nimi val miina. Muhkun toinen pääsiäis tapahtuma, lankalauan tain talvivaellus, ei ole vielä niin kaavoihin kan gistunut. – Välillä rintamalta tuo tiin niin pahoin haavoittu neita, että tuntui ettei hei tä voi saada enää kasaan. – Sotasairaalassa ihmeteltiin, kun jaksoin nostaa täysikasvuisen miehen yksin. kerran toteutettuna se suuntau tui tänä vuonna Isojärven Luonnonsuojelualueen lai tamilla Valkulammin vuo relle ja ympäristöön. Vaikeimpana roolina on jäänyt mieleen nimirooli näytelmässä Anna-Liisa. Vaikka se oli aivan mah dotonta, sillä meillä oli ää rimmäisen tiukka sotilas kuri, ja pienestäkin epäi lystä moraalin suhteen olisi saanut potkun taka mukseen. Ro mu muistelee pilke silmä kulmassa, että miehille oli opettava sanomaan tome rasti vastaan. Romu lauloi ahkerasti muun muassa kirkkokuo rossa. Vain terveydekseen ja lii kunnan tuomasta mielihy västä nauttivat ovat voi neet olla liikkeellä poru kalla ilman kilpailullista tavoitetta. Mies oli ollut kiin nittämässä kuormaa sahan kuormaauton päällä, kun jalka lipesi jäisillä laudoil la, ja hän syöksyi pää edel lä maahan. Ohjaajana toiminut Anttilan Väinö vain osoit ti, että tuossahan se Anna Liisa on, Romu nauraa. Vasta 13. Jo vuodesta 1974 alka en on seuran syntysijojen maanteillä katkotta järjes tetty pitkäperjantain lii kunnallinen kokoontumi nen, jossa kilpailua kaipaa vat ovat voineet kisata kel loa ja toisiaan vastaan. Potilaat pakattiin linjaautoihin ja kuorma autoihin, ja henkilökunta lähti viimeisenä. Ran kinta oli kuitenkin kohda ta kuolevia. Romu oli käynyt tammi kuussa 1944 lääkintäkurs sin Hauholla yhdessä 41 muun lääkintälotaksi ai kovan kanssa. Jo lottaaikana ja lapsuu dessa kantanut iloinen elä mänasenne on pitänyt Ro mun terveenä ja virkeänä, vaikka ikää on nyt jo 92 vuotta. Ihan hienoissa olosuh teissa 14 retkeilijää sai tu tustua aika vaikeakulkui sella reitillään hienosti säi lyneeseen aarniometsään, metsälampiin, hirvien tal vehtimisalueeseen ja näyt tävän kalliovuoren ja sen luolien jylhyyteen. Huoraksi haukkuminen satutti Neuvostoliiton suurhyök käyksen edetessä sotasai raala siirtyi Konkkalas ta Kuusankoskelle Pilkan koululle. Työ maatilan emäntänä jatkui, kun puolisoksi löy tyi Valkjärveltä evakko na Kuhmoisiin saapuneen perheen poika. paikalla on ollut koolla sa takunta henkeä, mutta vä hempikin on vastannut tar koitusta. Vä hintään yhtä pahalta tun tui, että lottien työtä ei al kuun arvostettu, ja heidän moraaliaan saatettiin jopa vuosikymmeniä jälkikä teen epäillä. Lotta Svärd järjestö oli rauhanehtojen nojalla lak kautettava, ja se oli ko va paikka monelle. Hän oli tuolloin lääkintälotta na Karjalan Kannaksella Konkkalassa, aivan rinta malinjan tuntumassa. – Kun suurhyökkäys al koi, meillä oli täysi työ saa da potilaille joku paikka ja kasata heidät jotenkin ko koon, Romu muistelee. Nuoripari sai asuttavakseen Poikki järvellä sijaitsevan pienen pikaasutustilan, johon he rakensivat talon ja nave tan. Kun muutkin lähimmät sukulaiset kuolivat, Romu muutti kirkonkylälle, ja ty tär miehineen muutti koti taloon. Jatkosodan ratkaisuvaiheen lähesty essä sotilassairaaloissa oli kova puute henkilökun nasta, ja niin Romu sai pi an kurssin loppumisen jäl keen komennuksen rinta maoloihin Kannakselle. Sodan jälkeen hän työs kenteli kirkonkylällä Uoti lan kaupassa myyjänä ja laski muun muassa osto korttien kuponkeja
Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin. 014 716 119 / 0400 551 162 HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Hintoihin sisältyy alv 24%. 050 913 6226 www.juhansahko.net HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia p. (sis. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. p. Petri Liehu p. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Pietiläntie 8, Jämsä p. erikoiskuljetukset/kotim. Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 tuija.kaki-lahtinen@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2734 (LT-2014) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. Vieraana klo 11.30 Esa Pohjola, joka kertoo aiheesta suomenhevonen 110 vuotta, hevonen sodassa ja rauhassa. 0400 350 136 VUOKRATTAVANA itsekulkeva HENKILÖNOSTIN. Kuhmoinen keskusta. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. Johtokunta Hiukkolansaaren yksityistien VUOSIKOKOUS la 13.5.2017 klo 10 Lehdesmäessä. Hitsattavat huovat ja peltikaton asennukset. ja Eurooppa OPASOL OY p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. Lasitettu parveke. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Irma Kallio p. klo 10-13. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Piili Kuhmoinen p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT AR-MI Clean ay 045 120 9378 / Arja ja Mia armiclean@luukku.com SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Sääntöjen määräämät asiat. (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki p. alv 24%) Etusivulla 1,85 e /pmm Tekstissä 1,61 e /pmm Takasivulla 1,69 e /pmm Seurapalsta 2,31 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Toimii polttotai sähkömoottorilla. Kuljetus ja neuvonta. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1201 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. –15.9.2017 tuula.fremling@gmail.com T o r s t a i t u p a K u h m o l a s s a 27.4. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi _ KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 0400 121 997 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. Kuhmoisten AA-ryhmä kokooontuu keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 18.00 Paloaseman alakerrassa. 0400 342 789 Yhteislaulutilaisuus Kuhmolassa 5.5.2017 klo 13.00 ja myös sirpaleohjelmaa. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 010 257 1201 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 20 v. Tervetuloa!. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. 0400 798143 p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. 0400 852 __________________________ Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. CA Väritek Oy 050 326 0046 JOHAN ON MARKKINAT OSTETAAN METSÄPALSTA / ISOMPI METSÄALUE KUHMOISISTA. 050 461 7575 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Tervetuloa! Tiehoitokunta Kuhmoisten Sotaveteraanit ry / Naisjaoston päiväkahvit Kuhmolassa maanantaina 8.5.2017 klo 13. Nostokorkeus 9 m. 0400 638 764 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. Tervetuloa! VUOKRATTAVANA Kerrostaloyksiö. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 68 e 12 kk / määräaik. 0400 353 886 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. p. Peltonen p. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Ark. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Toimittaja Päivi Hotokka perhevapaalla Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja. tilaus 74 e Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk. Yhteyshenkilö Kale 050 326 2562 _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 LIIKEHAKEMISTO ________________________________________________________________________________________________________________________________________ Paikallislehti tavoittaa, luithan tämänkin... Kurkelantie 88. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 24 t. p. Pataveden-Torvelan kyläyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS la 6.5.2017 klo 15 Kurkelan torpassa, os. Arpajaiset. tapahtumat OPASOL OY p. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike, S&A Rauta Oy Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. kok. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Katon pesu-, huoltoja maalaustyöt. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen p. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Tilaushinnat 2017 (kotimaa) (sis. Tervetuloa kuulolle ja kahvittelemaan. Hintoihin sisältyy alv 24%. 045 636 3889 / Eija HALUTAAN VUOKRATA KESÄMÖKKI RANNALLA ajalle 20.5. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Ilmainen kustannusarvio. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Kahvi 3€. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Kuhmoisten Sanomat 11 Keskiviikkona 26. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. huhtikuuta 2017 SEURAT KOKOUKSET ELOKUVAT TOIMITUS Toimittaja Anna Karhila 040 358 1888 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. 040 177 5069 Onko alkoholi ongelma. 040 547 1511 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 Hautakivien oikaisut Mika Piilonen p. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 040 185 2727 mikapiilonen@wippies.fi ILMALÄMPÖPUMPUT Sähkötyö J. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Tervetuloa! Hallitus Kuhmoisten työväenyhdistys ry:n KEVÄTKOKOUS Työväentalolla 6.5.2017 klo 14. p
Ei tarvita kummoistakaan aasinsiltaa ainakaan ikääntyneellä, kun lukemisesta tulevat mieleen silmälasit. klo 9.00 – 11.00 10.6. Hakemuksissa tulee ilmetä kunkin harjoitusvuoron aika, tila jota haetaan, tilojen käyttötarkoitus, vastuuhenkilö ja hänen osoitteensa ja puhelinnumeronsa. klo 9.00 – 11.00 26.8. HAUSKAA VAPPUA! Tuula Kindberg Toden totta. – Liikkuminen, ulkoilu ja hyvät ruokatottumukset, varsinkin rasvaisen kalan syöminen, luettelee muistiliiton aktiivi Kai Laihinen. Muistiliiton esittelypöytä herätti paljon kiinnostusta sekä kysymyksiä. Siinä muistutettiin hyvinvoinnista, jonka tärkeä osa muisti on. Kunta tiedottaa ANTINKORVEN JÄTEASEMAN AUKIOLOAJAT 2017 Orivedentie 367, 17800 Kuhmoinen arkitorstaisin klo 15.00 – 17.00 kesä-heinäkuussa arkitorstaisin klo 15.00 – 18.00 sekä seuraavat lauantait: 27.5. Paikalla saattoi yhtä hyvin selvittää kolesterolinsa ja verensokerinsa mittauksilla kuin nauttia rentouttavasta hermoratahieronnasta tai kiireettömästä kehon käsittelystä kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Kuhmoisten Sanomat 12 Keskiviikkona 26. ta kertoi helppotajuisesti sekä silmälaseista että silmien hoitamisesta ja suojaamisesta. Yksi hyvistä ohjeista oli aivojen treenaaminen rutiineista poikkeamalla, ja aivojen käyttäminen monipuolisesti ja uusilla tavoilla. Parhaat teesit oli koonnut yhteen Muistiliitto julisteessaan. Kaikki, mitä Kuhmoisten Seniorien järjestämässä Hyvinvointipäivässä oli esillä, edusti hyvinvointia. klo 9.00 – 11.00 HUOM! lisälauantait 2017 20.5. Paikallisia hyvinvointija hoiva-alan yrittäjiä oli esittäytymässä runsaasti. Katariina Törmäkangas Jämsän SilmäasemalKuhmolassa keskityttiin hyvinvointiin Tuula Kindberg Markus Sjöholm Sirpa Kauppisen föönattavana lauantaina Kuhmolassa Kuhmoisten Senioreiden järjestämässä Hyvinvointipäivässä. Niin vakuuttuneeksi hän sai meidät liikunnan tärkey destä ja siitä, että liikuntaa voi harjoittaa nauttien, ei nääntyen. – Jos pelkästään lihasmassaa pyritään kasvattamaan, kropan tukikohdat pettävät ennen pitkää. – Ristikoiden tekemistä on paljon suositeltu, mutta tietysti vain siinä tapauksessa, jos hermot kestävät, heittää hän yhdeksi vinkiksi. Tilaisuus alkaa la 6.toukokuuta klo 13 Kuhmoisten kirjaston galleriassa . Liikuntatoimi. 040 182 0446 KOULUKESKUKSEN SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROHAKEMUKSET KESÄKSI 5.6.2017 – 6.8.2017 tulee toimittaa kirjallisesti liikuntatoimistoon: Toritie 34, 17800 Kuhmoinen tai sähköpostilla: pipsa.laakso@kuhmoinen.fi sunnuntaihin 14.5.2017 mennessä. klo 9.00 – 11.00 8.7. huhtikuuta 2017 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 Vapuksi NAKKEJA! 0400 872 461 Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys YLEINEN ESITELMÄTILAISUUS ja KEVÄTKOKOUS Esitelmän jälkeen pidetään kotiseutuyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous. Ei nääntyen vaan nauttien Kuhmoisten kunnan liikuntatarjotin löytyy netistä. klo 9.00 – 11.00 22.7. Sieltä löytyvät myös liikuntapaikat ja reittiohjeet. klo 12.00 – 15.00 30.9. Myös heinäkuinen Runon ja suven päivä järjestetään molemmissa kylissä. klo 12.00 – 15.00 Jämsän Jätehuolto liikelaitos Esankatu 6, 42100 Jämsä jatehuolto@jamsa.fi, puh. Pian liikuntatieteen maisteriksi valmistuva Kuhmoisten kunnan liikunnanohjaaja Reda Oulmane on suuntautumassa liikuntaneuvonnan alalle, mikä onkin oikea valinta. Kirjastonhoitaja Sohvi Koskinen esitteli Kuhmoisten kirjastojen toimintaa unohtamatta kahta sivukirjastoamme, joiden merkitystä ei voi vähätellä. Henkilökohtaisia liikuntaneuvonta-aikoja on myös tarjolla. Hän varoitti myös liian yksipuolisen liikunnan vaikutuksista. Suomi 100 vuotta. Sirkka-Liisa Ranta esittelee Sydän Karjalassa -teoksensa ja Paula Jokela kertoo evakon elämästä sekä karjalaisesta ruokaperinteestä hämäläisessä ympäristössä. Niiden toiminnasta vastaavat seniori-ikäiset aktiivit