Juhlan juontanut Minna Korppila-Kauppinen kuitenkin sanoo, että muistoja lapsuuden kesäjuhlista sensuroitiin, eikä kaikki päätynyt näytelmään asti. Näytelmässä työryhmä muisteli juhlia edeltävää leipomista, sokerin lainaamista naapurilta, taukoa viettävän orkesterin vakoilua ja 1990luvun tanhuesitystä. Ohjelmassa muisteltiin myös vuoden 2001 Harjulan Neito -kilpailua, jossa herrat laittautuivat daameiksi. Lapiotanhu kävi Ruolahden nuorilta sujuvasti vielä 15–20 vuoden jälkeenkin.. Salin istumapaikat täyttyivät, ja eteisen puolelle jäi kurkkimaan suuri joukko väkeä. Ville Hellstén päihitti isänsä Alpon omenatornin kokoamisessa. vsk Keskiviikkona 27. Vuoden 2011 Harjulan neito -kilpailuun Ruolahden kesäjuhlissa osallistuivat Janica, Justiina, Donna ja Laila. Vesa Nurminen seurasi taustalla. – Ennen meidät pakotettiin tanhuamaan, nyt teimme sen vapaaehtoisesti, KorppilaKauppinen hymyilee. Isät saivat pudistella päätään, kun poikien joukkue vei voiton. Koko juhlaa hän kuvailee hyväksi ja raikkaaksi toteutukseksi. Totuudenmukaiset muistelmat Järjestelytoimikuntaan aiemmin kuulunut Sipi-Heikki Tapanila myöntää, että näytelmässä esitetyt muistot ovat totuudenmukaisia, aina orkesteriporukan tauolla kiertänyttä pulloa myöten. – Näytelmä pitää aina olla, koska se vetää väkeä. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 1,50 € N:o 30 2011 61. Ruolahtelaiset olivat ilahtuneita saadessaan jälleen kesäjuhlat pitkän tauon jälkeen. Vanhemmat eivät joutuneet pinteeseen – paitsi ne kolme isää, jotka laitettiin kilpailemaan isien ja poikien väliseen otteluun. Kisan juonsi Juuso. He uskoivat, että nuoret ovat keksineet koiruuksia heidän päänmenokseen. heinäkuuta 2011 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päivi Hotokka Huhu kertoo, että Ruolahden vanhempi sukupolvi jännitti uuden ajan kesäjuhlia. Sipi-Heikki Tapanila toteaa, että vaikka kesäjuhlat ovat mukavat, pienellä porukalla niiden järjestäminen kävi aikanaan raskaaksi. – Puin jo kotoa lähtiessä verkkosukkahousut jalkaan, ja ne olivat todella kuumat, Tapanila muistaa kymmenen vuoden takaisesta esityksestä. Ohjelman huipennukseksi nykyiset järjestäjät uusivat Harjulan Neito -kilpailun. Päänvaivaa aiheuttivat juomatölkkitornin kaataminen kuminauha-ammuksilla, omenoiden pinoaminen Harjulan neidot jälleen lavalla päällekkäin ja lyijykynien pompauttaminen juomalasiin. Lavalle saapasteli muun muassa Justiina Kivireki, joka harrastaa spiritismiä ja virkkausta sekä diggaa Luciferista. – Hyvä veto se oli, Tapanila arvioi missikisan uusintaversiota
Tietysti niiden avulla on saatu aikaan tosi merkittäviäkin tuloksia. Tehinselällä kaatui kaksi venettä, ja kilpailun kuluessa tapahtui purjeiden repeämisiä sekä ainakin yhden maston katkeaminen. heinäkuuta 2011 2 KOLUMNI Risto Lehto PÄÄKIRJOITUS 27.7.2011 Päivi Hotokka Kun Suomea ”runnatiin” nykyisen EU:n jäseneksi, silloinen pääministeri todisti, että parasta on olla pöydissä, joissa päätöksiä tehdään. Kuninkuusravit on suomenhevosravureiden vuoden päätapahtuma. Uudestaan ja uudestaan toistuvat kielteiset, muita syyllistävät ajatukset voivat hävittää käsityksen toisten ihmisten inhimillisyydestä ja saada jonkun kuvittelemaan, että on sankaruutta tuhota ja tappaa. Pekka Nurmisen venekunta Albatross-veneellä sijoittui neljänneksi LYS 2 -sarjassa ja Juha Laukkasen kipparoima Santa Fe oli saman sarjan 14:s. Ahnaitten sijoittajien ja pankkien jäljet ovat murskaavia, ja niiltä tahoilta on turha odottaa vastuunkantoa Suomen johtohenkilöiden jämeriksi tarkoitetuista ja toiveikkaista puheista huolimatta. Sitä vastaan tuli henkilöauto, ja autot törmäsivät vasemmista etukulmistaan kaarteessa kapealla tiellä. heinäkuuta nokkakolarin Jyrkysenkulman suunnalla lähellä Kuhmoisten pohjoisrajaa. Muut kuin henkilöauton kuljettaja eivät saaneet vammoja. Frans juoksi Kuninkuusraveissa ensimmäistä kertaa vuonna 2009 ja sijoittui neljänneksi. Tukia on ollutkin tarjolla hiostavan byrokratian maustamana. Työttömyyden piti hoitua Eihän tässä näin pitänyt käydä työvoiman vapaan liikkuvuuden avulla. Esimerkkeinä Bryssel-Strasbourgfarssi, valtava virkamieskunta, parlamentaarikkojen matkustelu jne. Monien tuotteiden hinnassa euro vastaa entistä markkaa. Raskaassa kilpailussa juostaan lauantaina 2 100 metrin matka ja sunnuntaina sekä 1 609 metrin että 3 100 metrin lähdöt. Järkähtänyt todellisuus. EU:n hallinto maksaa kaikkine kummallisuuksineen mielettömästi. Nyt sen vauhti alkaa olla jo 3,5 prosentin luokkaa. Devalvaatiolla ei voida hoitaa vientiteollisuutemme pärjäämistä. Toivottua liikkumista on toki tapahtunut, mutta myöskin paljon vähemmän toivottua. Liput muistuttivat, että jotain on todellisuudessa tapahtunut, vaikka me emme voineet kuulla laukauksia eikä moni meistä tunne Norjan surmatyön uhreja tai heidän läheisiään. Kolari tapahtui noin kello 16 Konivuorentiellä kilometrin päässä Ouninpohjantiestä. Tämä seikka on kyllä tervehdyttänytkin esimerkiksi puunjalostusteollisuuden toimintaa, joskin kouraissut työpaikkojen vähentymisen muodossa rajusti sen parissa työskenteleviä. Yksi miehistön jäsen joutui sairaalaan hypotermian eli alilämpöisyyden vuoksi, mutta muissa onnettomuuksissa ei loukkaantunut ketään. Miehistö joutui ampumaan hätäraketteja, ja heidät pelastettiin luodolta kuuden aikaan illalla. toimintoja. Mies määrättiin ajokieltoon. Tuskin kukaan voi varmasti sanoa, mitkä arvelut osuvat oikeaan. Toisiin on tarvinnut keksiä jos jonkinsorttista projektia, turhantuntuisiakin. Euromaissa liikkuvien, tai sikäläisten yritysten kanssa yhteistyötä tekevien hintavertailu on helpottunut. Saattaapi lukija edellä esitetyn ylimalkaisen vuodatuksen perusteella uskoa, että nyt jo toteutuneesta kehityksestä tietämättömänä piirsin EU-vaaleissa lippuuni EI. Toinen kaatuneista aluksista oli E-Scow -tyyppinen vene, jossa oli neljän hengen miehistö. Inflaation piti käydä tuntemattomaksi käsitteeksi. Kumpaakin autoa ajoi ulkopaikkakuntalainen kuljettaja, ja molemmissa oli yksi matkustaja. Kai Hotakaisen johtama Our Serenity oli 20. Kuhmoislaisen Jouni Hakkisen omistama 10-vuotias Frans kilpailee ravikuninkaan tittelistä 11 muun oriin kanssa. Frans kilpailee kuninkuudesta Kuhmoisten Sanomat Poliisi pysäytti sunnuntaina iltapäivällä kuhmoislaisen autoilijan, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Pohjoisesta Ouninpohjantien suunnasta ajoi pakettiauto, johon oli kytketty kevyt perävaunu. Syitä veritekoihin on ehdotettu monia: yksinäisyys ja syrjäytyneisyys, väkivaltaviihde, aseiden helppo saatavuus, mielenterveyden häiriöt, yksilöllisyyttä korostava kulttuuri. Viime aikojen taloutensa jo karille ajaneiden valtioiden ja vasta tulossa olevien havereiden tukitoimien vaikutukset luovat tavalliselle ihmisellekin käsittämättömiä ja pelottavia tulevaisuuden kuvia. Päinvastoin, apuun tulleiden valtioiden tuki antaa mahdollisuuden jatkaa saalistusta. Tapahtuneelta ei pidä ummistaa silmiään, sillä viime vuosien kammottavat joukkomurhat viestittävät, että jotain on muuttunut yhteiskunnassa. Siinä missä internet on saanut aikaan paljon hyvää, selvästi enemmän hyvää kuin pahaa, on myös tunnustettava sen huonot puolet. Toisaalta on helppo järkyttyä, koska tiedotusvälineet tuovat tragedian lähelle kuvien ja haastattelujen avulla. Ei meillä voi tapahtua noin, sanoo ihmisen perusvaisto, jonka tehtävä on pitää yllä turvallisuuden tunnetta. Lyhyellä varoitusajalla annettu tieto suruliputuksesta oli saavuttanut paikkakunnan kiinteistöjen työntekijät. Virtuaalisessa verkkomaailmassa kuplaa on helppo ylläpitää, koska siellä ihmiset ovat nimettömiä, epämääräisiä hahmoja, joita ei joudu kohtaamaan silmästä silmään. Toisilta ne ovat vieneet motivaatiota, kun tuotannon tuloksen ei ole niin väliä. Perjantainen veriteko muistutti jälleen, ettei ole yhdentekevää, mitä nettikeskusteluissa puhutaan muista ihmisistä ja ihmisryhmistä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 27. Tuuli vaihteli Päijänteellä Kaksi venettä kaatui Tehinselällä lähes tyynestä 18 metriin sekunnissa. Yksi loukkaantui Konivuorentiellä Päivi Hotokka Kova puuskainen tuuli aiheutti vaaratilanteita lauantaina Päijännepurjehduksessa. Miten onkaan käynyt, voi jokainen lompakkoaan kouriessaan todeta. Toisen auton kuljettaja loukkasi onnettomuudessa päänsä lyötyään sen tuulilasiin. Niissä pöydissä on nyt saatu olla nenä juuri ja juuri reunan tasalla kuuntelemassa, mitä isot päättävät. Pankkialan ohjauskoron määrittelee nyt Euroopan Keskuspankki. Olen useammassa maakuntatasonkin tilaisuudessa todennut, että tässä salissa on mukana ihmisiä, jotka tulevat näkemään nykyisenlaisen EU:n purkautumisen. Sakari Kankaan Arwen osallistui retkisarjaan. Euroalueeseen liittyminen tuntuu vieneen meidät samaan tilanteeseen. Erilaisten tukien arveltiin vireyttävän ja tasapainottavan koko alueen elinkeinoym. LYS 3 -sarjassa. Aurinkoisena ja lämpimänä päivänä keskellä lomakautta tuntui, että kaikki paha ja suru on vain unta tai kuvitelmaa. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuudessa. Vuonna 1963 syntynyt paikkakuntalainen mies ajoi Länkipohjantiellä noin kello 17.30 ja puhalsi alkometriin 1,32 promillea. Koskaan ei tiedä, kuka on tosissaan ja kuka ei. Voittajaksi selviytyy parhaan yhteenlasketun ajan saanut hevonen. Tehtävämme on löytää muutoksen syy ja puuttua siihen, koska nämä muutamat tasapainottomat nuoret miehet näyttävät yrittävän ylittää toinen toisensa raakuuden. Toisaalta on helppo olla ajattelematta asiaa, koska se ei kosketa henkilökohtaisesti. Yhteistä suomalaisille kouluampujille ja norjalaiselle murhaajalle vaikuttaa olevan se, että he ovat muodostaneet ympärilleen kuplan, oman todellisuutensa, jossa sairaista ajatuksista tulee normaaleja. Puuskissa tuulimittarit mittasivat yli 20 sekuntimetrin tuulta. Kuhmoisten Sanomat Suomenhevosori Frans ravaa ensi viikonloppuna kuninkuusraveissa Tampereen Teivossa. Esimerkiksi ruuan hinnan piti laskea, tai ainakin kehityksen pysyä kohtuullisena. Tehin pursiseuran venekunnista parhaan tuloksen kilpailussa sai Ilkka Kaitilan kipparoima Toutain, joka voitti LYS 1 -sarjan. Henrik von Bonsdorff kipparoi Shearlangstone IV -venettä, joka sijoittui 8:nneksi LYS 4 -sarjassa. Jos Norjassa voi tapahtua noin, se voi tapahtua meilläkin, sanoo kauhistunut järki ja on ikävä kyllä oikeassa. Esille voi tuoda julmiakin ajatuksia ja niille voi saada kannatusta nimimerkin takaa. Rattijuoppo Länkipohjantiellä Kuhmoisten Sanomat Kaksi autoa ajoi torstaina 21. Sunnuntaina Kuhmoistenkin keskustassa liput roikkuivat puolitangossa
– Ihminen ei voi tuntea itseänsä ennen kuin hän tuntee historiansa, nainen jatkaa. Ikimuistoinen perinne elää edelleen seuraten myös oman aikamme uusia suuntauksia niin taidekuin käyttöesineiden osalta. Monitoimimies Kuhmoisista Heikki Litun suku on peräisin Ansiolahden Läntelän talosta. Esineet on valittu satunnaisvalintaa noudattaen, koska näyttelytilojen rajallisuus asettaa tiukat rajat esineiden määrälle. Oman ryhmänsä muodostaa pelkästään Kotiseutuyhdistykselle lahjoitettu vanhojen höylien kokoelma. Esillä tulee olemaan vanhojen työkalujen lisäksi runsaasti taideja käyttöesineitä perinteisistä ja uusista materiaaleista työstettynä. – Maalauksessa väri on vain väline luoda tunnetiloja, hän jatkaa. Jos tunnistat henkilön, ota yhteyttä kirjastoon. Heikki Litun kuvakokoelma kotiseutuarkistoon Henna Siponen Joitakin vuosia sitten Hämeenlinnan museosta lähetettiin Kuhmoisiin Heikki Litun valokuvakokoelma. Hän myös pitää siitä, että akvarellilla värejä voi luoda kerros kerVärit luovat tunnetiloja rokselta, ja jokainen kerros vaikuttaa siihen, miltä lopputulos näyttää. Jaakko Heinämäki Muutama vuosi sitten Kuhmoisten kirjastossa järjestettiin suuren kävijämäärän kerännyt naisten kädentaitojen harrastenäyttely. Sotatieteiden yo. Saarniaho. – Värit ovat minun juttuni, niihin minulla on mieletön viehtymys. Maalaus saa viimeistelynsä sitten, kun joku on sen nähnyt, hän kertoo. Vuosikymmeniä maalannut Niemi-Savolainen ei kuitenkaan usko, että pitää jatkossa näyttelyitä enää säännöllisesti vuosittain, mutta kuvataiteesta hän ei ole luopumassa. Litun kuvia ovat hyödyntäneet muun muassa Museovirasto, Geologian laitos sekä maakuntaliitto. Kuvassa on todennäköisesti jonkun kuhmoislaisen tilan emäntä tai tytär. Kuvat ovat myös sellaisia, joita ei ole ennen käytetty missään, tähän mennessä lähes 6000 valokuvaa läpi käynyt Huntus kertoo. Valokuvakokoelmaa alettiin käydä läpi jo viime kesänä, mutta nyt siihen on panostettu oikein kunnolla. Poikkeuksellisen runsaat arkeologiset taeja korulöydöt todistavat kädentaitojen periytyvän vuosisatojen, jopa vuosituhansien takaa. Kotiseutumies Heikki Littu lähti vapaaehtoisena talvisotaan ja varusmiesaikanaan hän innostui valokuvaamisesta. Littu on sanoittanut muun muassa Tapio Rautavaaran levyttämän kappaleen On aivan turha sekä Paula Koivuniemen kappaleen Perhonen . Öljyvärejä, akryyliä ja guassivärejäkin kokeillut Aulikki Niemi-Savolaisen näyttelyssä kuljeskellaan värikkäästi muun muassa kesässä, lapsuudessa ja unelmissa. Tämä on todiste pitäjän asukasrakenteen muuttumisesta, mutta kertoo myös uusien asukkaiden tuovan oman lisänsä alueen pitkään ja rikkaaseen kädentaitoperinteeseen.. Myös tilalliset ja jopa lemmikit ovat päässeet ikuistetuiksi. Tämän näyttelyn herättämän kiinnostuksen innoittamana Kädentaitajat ry järjestää Kotiseutuyhdistyksen kanssa kuhmoislaisten ja kesäkuhmoislaisten miesten harrastenäyttelyn. Niemi-Savolainen kuvaakin taiteilijaa pikkulapseksi, joka haluaa aina muiden näkevän, mitä hän on tehnyt. Yhdessä kuvassa olevan henkilön tunnistukseen Huntus kaipaisi Kuhmoisten Sanominen lukijoiden apua. Kuva on ilmeisemmin otettu joskus 1900luvun alussa, ja se kuvaa todennäköisesti jonkun tilan emäntää tai tilallisen tytärtä, arvelee Huntus viitatessaan tämän jutun yhteydessä olevaan vanhaan kuvaan. – Koskaan aiemmin näyttelyissäni ei ole ollut näin paljon lapsellista elämän riemua. Tunnetuin tekstiilituote on Pohjoismaiden vanhin ryijy, joka on kudottu Kuhmoisissa. Sotahistoriasta kiinnostunut Huntus kuvailee työprojektiaan mielenkiintoiseksi. – Osa kuvista on otettu 1800-luvun puolella, joten kaikki eivät ole Heikki Litun ottamia, sillä mies syntyi vuonna 1921. Littu toimi maanviljelijänä kotitilallaan Ruolahdella, johon hän siirtyi isännäksi avioituessaan Meeri Raivosen kanssa. Kyseinen kokoelma sisältää noin 18 000 valokuvaa, diaa ja negatiivia, jotka kuvaavat sekä sota-aikoja, kuhmoislaisia ihmisiä että tiloja. Viitisenkymmentä akvarellimaalausta eivät edusta ehkä aivan perinteistä maalaustaidetta muodoiltaan, mutta värit ovatkin taiteilijalla etusijalla. Melisa Huntuksen työ kestää aika elokuun loppuun, joten työnsarkaa riittää. heinäkuuta 2011 Henna Siponen Kesänäyttely Aulikki Niemi-Savolainen Vintturi Hahmajärventie 392 24.-31.7. Erittäin ilahduttavaa on, että harrastajien joukossa on paikallisten asukkaiden lisäksi runsaasti vapaa-ajan kuhmoislaisia, eläkeläisiä ja vielä työelämässä olevia. – Lisäksi Eversti Hans Kalmi ja hänen pataljoonansa ovat merkittävä osa esillä olevaa valokuvakokoelmaa. Nyt hän kuitenkin päätti avata Vintturin häikäisevän kauniin pihapiirin vieraille neljän vuoden tauon jälkeen. Tunnistatko kuvan naisen. Kuten yleensä ajatellaan, taiteilija ei odota inspiraatiota, vaan inspiraatio haetaan työmaalta. Se kootaan kirjaston näyttelytilaan, josta on muodostunut erilaisten kulttuuritapahtumien keskeinen, ympärivuotinen pitopaikka. Minulla on ehtymätön mielenkiinto värejä ja valoa kohtaan. päivä elokuuta, ja näyttely on avoin elokuun loppuun asti. Joukko on myös tärkeä osa Kuhmoisten historiaa, hän jatkaa. Melisa Huntus on heinäkuun alusta lähtien pistänyt kuvia järjestykseen, tunnistanut kuvien henkilöitä ja paikkoja sekä arkistoinut otoksia kotiseutuarkistolle. Eniten kuvia on juuri vanhoista tiloista ja rakennuksista. Musiikkipiireissä Littu käytti nimimerkkiä H. – Työni on käydä kuvat läpi ja katsoa, mitä siellä on. Järjestäjät ovat yrittäneet koota kattavan kokoelman esineitä, jotka nivovat yhteen historian ja nykypäivän. Miesten kädentaidot esillä kirjastossa Miesten harrastenäyttelyn avajaiset ovat keskiviikkona 3. – Haluaisin todella maalata ja tehdä sitä lopun ikääni. Niemi-Savolainen kertoo, ettei millään muulla tekniikalla maalauksiin saa samanlaista mattaista pintaa kuin akvarellilla. – Nimenomaan se tunnetila, mikä valosta tulee. Kuhmoinen tunnetaan vahvana kädentaitojen pitäjänä. – Tätä naista en ole saanut tunnistettua. Sininen, punainen, keltainen ja vihreä eri sävyissä, ne vain puhuvat minulle, Niemi-Savolainen kuvailee. Tunnistamiseen apua Huntus on saanut lukuisista kirjoista, joita hän on tutkinut, myös paikallisista ihmisistä on ollut korvaamaton apu. – Toivon, että voin hyödyntää materiaalia sotahistorian opinnoissani, Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskeleva Huntus sanoo. – Ahkeruus ja raataminen palkitaan sillä inspiraatiolla. – Talvija jatkosodan kuvissa esiintyy paljon kuhmoislaisia miehiä. taiteilija on maalannut kesänäyttelynsä taulut viime talvena kahta teosta lukuun ottamatta. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 27. Mies tunnettiin myös säveltäjänä sekä sanoittajana. Hän toteaa, että kunnan oppii tuntemaan hieman eri tavalla kuin normaalisti, kun siihen tutustuu historian kautta. Heikki Littu on ollut ahkera kuvien ottaja, ja hänen otoksissaan on sota-aikojen lisäksi kuvattu paljon maisemia sekä kyliä eri vuosikymmeniltä. Akvarellin hän on valinnut tekniikakseen etenkin sen vuoksi, että vesiväreillä valoa voi kuvata aivan eri tavalla kuin muilla tekniikoilla. Harrastajien taidokkaita tuotteita olisi ollut paljon enemmän, kuin mitä voidaan ottaa vastaan. Mies jopa rakensi itse ensimmäisen kameransa. Kirkonkylästä on esimerkiksi kuvia oikeastaan kaikista rakennuksista, jotka ovat olleet pystyssä sotien jälkeen. Teollisen ja kaupallisen toiminnan rinnalla harrastajien tekemät erilaiset esineet samoin kertovat rikkaasta perinteestä. klo 14-18 Aulikki Niemi-Savolaisen kesänäyttely hänen synnyinkodissaan Hahmajärven Vintturissa loistaa valoa ja värejä. – En kyllä ajatellut, että tauosta tulisi näin pitkä. Osittain myös Tampereella asuva Niemi-Savolainen piti ennen näyttelyitään joka kesä, mutta tahti oli liian kova kaiken muun työn lisäksi. – Jos talvella ei ehdi maalata, niin se jää, sillä kesällä on liian kiire, hän toteaa. Kuka on kuvassa
heinäkuuta 2011 4 HARTAUSKIRJOITUS Risto Ojala Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 7. Olli Lehdon matka päättyi keskelle mäkeä, kun vauhti vain hiipui. Elämästä kiitos Uutiset Oslon joukkomurhista muuttuivat toistuessaan veriteoilla mässäilyksi ja herättivät vihaa tappajaa kohtaan. Luonnollisesti oikeuden on tuomittava tappaja ja annettava hänelle rangaistus. Elämä on liian suuri lahja käytettäväksi vihaamiseen. VERENLUOVUTUS Kuhmoisissa maanantaina 1.8. Isopyöräinen ajokki rullaa mäessä sujuvasti, mutta juuri sellaista vauhtia, että kuskia ei aivan ala hirvittää. klo 9. Kaisa Santasen viimeistelty tyyli hurmasi yleisön ja tuomariston.. Kopsalantie 66, ke 10.8. Kesäjuhla Päijälän rukoushuoneessa su 31.7. Auton varusteisiin kuuluvat myös jättiläiskokoinen jääkiekko ja maila sekä tietenSinivalkoista Päijälän mäessä kin Suomen lippu. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Santaset usuttavat toimittajaa testaamaan menopeliä. Kääntäminen on helppoa, koska varusteluun kuuluu myös ohjaustehostin. klo 13. Jääkiekkoteemaista autoa tehtiin Santasen perheessä yhteistuumin. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 27. Maksuton luovuttajainfo 0800 5801. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Musiikista vastaa Jenni Lättilä. Heti kilpailun jälkeen Kaisa Santanen mietiskelee, mistä keksisi teeman ensi vuodeksi. Hetken kuitenkin tuntuu siltä, että liian nopea ohjausliike päättäisi mäenlaskun pusikkoon. Täytyy ottaa ilo irti niin kauan kuin siitä pääsee nauttimaan, Santanen perustelee teeman valintaa. Päivi Hotokka Jääkiekkohuuma tuottaa riemua ja tulosta vielä heinäkuussakin. Kilpailun kuluessa Päijälässä nähtiin kilpa-ajoon kuuluva vaarallinen tilanne. Suomen voittolukemat on ikuistettu mäkiauton rekisterikilpeen, lokasuojia koristavat aidot hokkarit ja nokalla komeilee pokaali. Toivomme, että luovuttaisit verta säännöllisesti 2–3 kertaa vuodessa. Jeesuksesta ja kristinuskosta ei voi hakea perustelua tappamiselle. Tämä johtaa armon ja armollisuuden löytymiseen: Joka ei toista armahda, saa armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. Joka aamu on syytä kiittää elämän lahjasta sen antajia, vanhempiamme ja yli kaiken Luojaa. Apostoli Jaakob nimitti kuningaskäskyksi tätä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Lauantaina käydyssä Päijälän mäkiautokilpailussa parhaimmat tyylipisteet nappasi Suomen maailmanmestaruutta juhlistava ajokki. Järjestelyissä mukana Kuhmoisten Martat. Pietari ei ollut vielä ymmärtänyt Mestarinsa opetusta. Oppaana Marjatta Hukki. Vapahtaja sanoi kuulijoilleen: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Kisan nuorimman osanottajan Kasperi Nordbergin keskittyminen häiriintyi hetkeksi juuri kurvin kohdalla, ja ajoneuvo ohjautui ojaan. Kahvitarjoilu Olet sydämellisesti tervetullut! Saatamme pitää elämäämme itsestäänselvyytenä ja oikeutena. Yläaste ja lukio. klo 17. klo 18. Jeesus suostui jopa väärään kuolemantuomioonsa. Ongelmitta eivät selvinneet isommatkaan kuskit. Veripalvelu ja Kauppapuutarhaliitto kiittävät verenluovuttajia ruusuilla 1.–12.8. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Aino Helga Rantanen Kirkonkylästä 88 v ja Veikko Ilmari Kanerva Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnasta 87 v. – Taivas varjele, mikä sieltä tulee, huusi Antero Mertaranta nauhalta juuri, kun Kaisan vauhti kiihtyi mäessä huippuunsa. klo 10. Lähtö srk-kodilta klo 18. klo 14–18, Kuhmolassa, Toritie 57. Vanhaan, hyväksi havaittuun auton runkoon tuunattiin kilpailua edeltävänä iltana koristeet. Opastettu hautausmaakierros Papinsaaren hautausmaalla pe 5.8. Miesten kotailta Hörhän myllyllä pe 29.7. Jokainen verenluovutuksesi on tärkeä. – Täytyy alkaa jo keräilemään rekvisiittaa. Lähtö pääportilta. Jeesus ei turvautunut väkivaltaan Pietarin tavoin, vaan paransi tämän miekalla sivaltaman sotilaan korvan. OJENNA KÄTESI. Tervetuloa! VIIKON NIMET tänään Heidi to Atso pe Olavi, Olli, Uolevi, Uoti la Asta su Helena, Elena ma Maire ti Kimmo ke Nea, Linnea, Neea, Vanamo KESÄJUHLAT Päijälän Rukoushuoneella sunnuntaina 31.7.2011 klo 13.00 Puhujina kirkkoherra Jukka Erola ja Risto Ojala Kuhmoisista sekä pastori Kari Mäkinen Orivedeltä. – Iskunvaimennin meni rikki, Lehto selitteli yleisölle. su helluntaista 31.7. Kaisa Santanen vei voiton tyylikilpailussa sinivalkoisen ajoasunsa ja kohdalleen osuneen äänitehosteen ansiosta. Kuljettajalle ei onneksi käynyt kuinkaan, ja autokin säilyi ehjänä. Omakin kasvumme olisi saattanut kieroutua ja tuottaa kammottavan lopun. Hänen seuraajansa ovat apostoleista alkaen näihin aikoihin asti joutuneet kokemaan vastaavaa vääryyttä. Jumalanpalvelus kirkossa ma 8.8. Puoleensa vetävä sensaatio kasvoi hurskasteluksi. – 6–1 Ruotsia vastaan, se tuntuu hyvältä vieläkin. Sunnuntai oli apostolien päivä, ja silloin muisteltiin Jeesuksen silminnäkijöitä ja veritodistajia, varsinkin Paavalia ja Pietaria, jotka joutuivat myös kokemaan elämän katoavuuden marttyyrikuolemassaan. Viime viikonloppuna, apostolien päivänä, tämä ajatus hävisi kuin usva tuulessa. Iltahartaus Pekka Lehmussaarella, os. Vihan sijaan olisi rakastettava lähimmäistä kuin itseä. Auton runko on todettu laatutavaraksi, sillä se on osallistunut kisaan jo monta kertaa. Kuka voi kiistää tämän mahdollisuuden ja heittää ensimmäisen kiven. Mutta Jeesus kielsi meitä tuomitsemasta, sillä niin tehdessämme tuomitsemme itsemme. Siihen vain Jumala voi antaa armoa, rakkautta ja voimaa. Itäisessä naapurimaassamme Pietarin-Paavalin linnoituksella on synkkä maine vankilana ja kidutuspaikkana. klo 18.30. Hän rinnastaa kaikki synnit toisiinsa: Joka muuten noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. Lue mäkiautokilpailun tulokset sivulta 6
Ohjelmatoimikunta päätti kuitenkin muuttaa sanan Kuhmonen Kuhmoinen, jotta vältyttäisiin sekoittamasta Kuhmoista esimerkiksi Kuhmoon. Kuhmoisten Sanomat 1980 N:o 26 Sestominen on mielenkiintoista ja taitoa vaativaa puuhaa. Postinhoitaja kertoo päässeensä irti siteistä melko helposti ja koska ryöstäjät eivät olleet katkoneet puhelinjohtoja saattoi hän tehdä ilmoituksen poliisille. Ryöstäjät pakenivat paikalta likaisenharmaalla kuplavolkkarilla, jossa kolmas ryöstäjä odotteli. on jälleen mahdollisuus mitellä sestomisen mestaruudesta. Tämän jälkeen vorot ryöväsivät postissa olleen pienehkön summan rahaa ja rikkoivat kirveellä paikkoja postissa sisällä. Mielestämme meillä oppilailla, jotka itse työskentelemme koulussa, pitäisi olla sananvaltaa koulun sisäisiin asioihin. Perustelemme kantaamme seuraavasti: 1) illanviettojen järjestäminen, joka oli 9-luokkalaisten huomattavin tulonlähde, on tullut lähes mahdottomaksi 2) teinikunnan aikana harjoittama vastaavanlainen puffetttoiminta sujui kitkattomasti ilman ulkopuolisten sekaantumista asiaan 3) muissa kouluissa saa olla baareja, puffetteja, limsa-automaatteja ym. Jollei ole kiinnostunut sestomisesta, voi onneaan kokeilla vaikkapa puomijuoksussa, joka on myös melko vaativa kilpalaji. Hälytyksen postiryöstöstä pystyi postinhoitaja antamaan varsin nopeasti ryöstäjien paettua paikalta. Kuhmoisten Sanomat 1980 N:o 12 Saattajia sairasautoon tarvitaan Haluaisimme antaa palautetta viimeviikon Kuhmoisten sanomissa olleeseen artikkeliin ”Selvyyttä asiaan”. Nimi on lyhyt, ytimekäs ja aitoa kuhmoslaista. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 27. Asiaa koskeva katselmus pidettiin viime viikon torstaina motelli E 4:ssa. uusia saattajia tarvitaankin kipeästi Kuhmoisissa. Maanviljelijä Matti K o r t e la h t i kertoo, että häneltä tuhoutui kaikkiaan noin 7 hehtaaria ohraa ja vajaa hehtaari kauraa. Mielestämme on väärin, että 9-luokkalaisten puffettitoimintaa on koululautakunnan päätöksestä tuntuvasti rajoitettu. Nyt alkaa työväenopiston ja SPR:n Kuhmoisten Osaston yhdessä järjestämä EA II -kurssi. Kalholanniemen kesäjuhlissa heinäkuun toisena sunnuntaina 6.7. heinäkuuta 2011 Pihlajakosken postiryöstöön syyllistyneistä kolmesta nuorukaisesta pidätettiin kaksi sunnuntaina iltapäivällä Muhoksella. -EA-II -kurssin suorittanut voi toimia SPR:n sairaankuljetusautossa saattajana. Nimiehdotuksia tuli lähes kolmekymmentä eri puolilta Suomea. Kuhmoisten Sanomat 1980 N:o 41 Kanakauppa onnistui Kuhmoisten Sanomat 1980 N:o 34 KUHMOINEN KUHTUU kaikkia ensi kesänä Kuhmoisten suurtapahtumaan, jolle nimeksi tuli KUHMOINEN KUHTUU. He onnistuivat tehtävässään erinomaisesti. Kolmas ryöstöön osallistunut nuorukainen on vielä karkuteillä. Suurimpana syynä veden likaantumiseen on ollut se, että Jämsän kaupunki, Jämsänkosken kunta sekä Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaat ovat saaneet laskea likavetensä Päijänteeseen. 5000 km). Vielä on reilu viikko aikaa harjoitella tätä taitoa. Voitto meni MikkeKuhmoisten Sanomat 1980 N:o 43 KUHMOINEN KUHTUU liin Tuulikki A u t i o l l e, joka ehdotti nimeksi KUHMONEN KUHTUU. Kuhmoisista lähtee piakkoin lentämään n.100 kanaa kohti Sambiaa. 4) jos oppilaat tässä vaiheessa eivät osaa itse huolehtia raha-asioistaan, niin tuskin sitä oppivatkaan 5) mitä hammashoitoon tulee, kukapa kieltäisi hammasharjan tuomista kouluun. Päijänteen veden puhtaus ei ole ihanteellinen Tehinselälläkään. Kuhmoisten Sanomat 1980 N:o 11 Korvauksia vaaditaan Kuhmoisiinkin. -Ryöstöön syyllistyneet ovat Helsingistä kotoisin olevia nuoria, jotka ovat jo aikaisemminkin poliisin kirjoissa. Kuhmoisten Pihlajakosken postissa tapahtui postiryöstö viime perjantaina aamupäivällä. (Matkaa n. Ohjelmatoimikunta ratkaisi nimikilpailun viime keskiviikkona. Pakkanen puraisi viljan oraita Harmoisissa viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä. Oppilaat oppilaiden puolesta Kuhmoisten Sanomat 1980 N:o 6 Sota apatiaa vastaan Reippaat partiolaiset myivät viime perjantai-iltana KANOJA Sambian kanalaan. Kuhmoisten Sanomat 1980 N:o 15 Onko Sinulla perustiedot ensiavusta ja oletko jo suorittanut ensiapukurssi ykkösen. Maataloussihteeri Veikko M a t t i l a totesi, ettei hänen tielleen vielä aiemmin tällaista pakkasen tuhoa ole sattunut Kuhmoisten Sanomat 1980 N:o 25 Pakkanen vei oraat Kuhmoisten Sanomat 1980 N:o 4 Kuhmoislaiset kalastajat ja kalastuskuntien edustajat ilmoittivat vaativansa korvauksia niistä menetyksistä, joita Päijänteen veden likaantuminen on aiheuttanut Kuhmoisten alueella. Kello 10 aikoihin käveli postiin sisälle kaksi nuorta miestä, jotka kirveellä Kuhmoisten Sanomat 1980 N:o 47 Pihlajakosken postiryöstäjistä kaksi tavoitettiin Muhoksella uhaten ottivat ja sitoivat postinhoitajan
heinäkuuta 2011 6 TAPAHTUMAT Kunta tiedottaa KOULUJEN ALKAMINEN Kuhmoisten kunnan peruskouluissa ja lukiossa aloitetaan lukuvuosi 2011-12 maanantaina elokuun 8. 99. – Ei pysty tuloksiin, jos ei tee muutakin. Kilpaurheilu antaa iäkkäällekin ihmiselle tavoitteita, jotta jaksaa pitää itsensä kunnossa. – Ajoitus oli hyvä, koska lähiaikoina ei ollut muita veteraanikisoja, ja viikon päästä pidetään SM-kilpailut, arvioi Jorma Hypén järjestäjäseura Kuhmoisten Kumusta. Pääosa tiloista vuokrattu. – Hyvä meininki, hyvä meininki, juoksijat kiittelevät toisiaan. etuovi.com 955569 PUUHAMETSÄPALSTA, Kuhmoinen Leppäsenkorventie. Heinäkuu Su 24.7.-31.7. Olemme jo varanneet Kuhmoisten kirjaston gallerian näyttelyn järjestämistä varten elokuuksi 2012, johon toivomme runsasta osanottoa. Palstalla iso osa rehevää kuusikkoa, osin harvennusvaiheessa. Hp. 2009 valmistuneessa rivitalossa rauhall. 450 m 2 ja konttorirakennus n. Kesäjuhla Päijälän rukoushuoneella Kiinteistöjä myytävänä Kuhmoisissa: RT-HUONEISTO Kokonniementie, As Oy Vastiainen, tilava saunallinen yksiö 36 m 2 , päätyhuoneisto. Keihäänheittopaikalla kilpailijat ihastelevat toisen maailmanmestarin, Heli Herlevi-Malilan keihäskaarta. – Mitali on muistutus siitä, että olin mukana. Mäkiautokilpailu Päijälässä 23.7.2011 Tyylipisteet: 1) Kaisa Santanen 58; 2) Valtteri Nordberg 57; 3) Jere Santanen 56; 3) Matti Åkerlind 56; 4) Aaron Ala-Nikkola 55; 5) Jorma Åkerlind 54; 6) Ville Sipponen 53; 6) Jussi Santanen 53; 7) Kasperi Nordberg 49; 8) Veikko Rantanen 47; 9) Olli Lehto 43. Vapautuu nopeasti. metalliromua rekisteristä poisto ja romutustodistus Heikkinen p. Maanantaina 8.8.koulujen työpäivä päättyy klo 13. Sovi esittely. Kts. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 27. Pääset heti töihin. Kyläpäivä Pihlajakoskella La 30.7. Käyn vain sellaisissa kilpailuissa, joissa on hyvät järjestelyt, ystävälliset toimitsijat ja tuttuja kilpailijoita. Palstalle myös rakennusmahdollisuus. – Hauskaa tämä on tietysti! – Elämän suola! – Kivasti meni aurinko pilveen, niin jaksaa. Tasokkaasti rakennettu huoneisto, takka, koneellinen ilmanvaihto, lämmön talteenotto. päivänä 2011 seuraavasti: Kirkonkylän koulu (luokat 0-6) klo 9.00 koululla Kaukolan koulu (luokat 7-9) ja lukio kirkossa klo 9.00 Sivistystoimistoon tulee tehdä ensitilassa ilmoitus uusista ja pois muuttaneista oppilaista, joista sitä ei ole vielä tehty. Kts. etuovi.com 998287 RT-HUONEISTO Rekolantie As Oy Rantalintu, päätyhuoneisto 3h+k+s+ph, 78 m 2 , v. Lisätietoja: www.kuhmoinen.fi/sivistys/koulut sekä puhelimitse rehtorit Hämäläinen (0-9lk opetus) puh. – Toiset ovat heittäneet jo 30 vuotta, ja minä olen vasta aloittanut 60-vuotiaana, yksi naisista ihmettelee. 040 740 3934 Tanja Palomäki-Riippa .........................tpalomakiriippa@gmail.com ... 80 000,-. 45 000,-. 12 000,-. Voidaan myydä erillisinä. Veteraanikilpailujen tulokset julkaistaan ensi viikon lehdessä. Tontti 3950 m 2 . Vmh. Yhteensä hänellä on jo kymmenen Kilpaurheilu pitää veteraanin terveenä maailmanmestaruutta. paikalla Ala-Karkjärven tuntumassa. – En viitsi enää kalastella palkintoja. 020 638 3118, Mäkinen (lukion opetus) puh. Vmh. Edullista lämmintä työja varastotilaa, neljä liiketyöhuoneistoa osakkeina 19,5 m 2 –240 m 2 . 040 769 7437 Sisko Kääpä ...sisko.kaapa@kuhmoinen.fi.... oikotie.fi 6846677 TOIMITILAA, Martintie KOY Meijerinrinne. Teoll.rakennus n. – Reilu toveruus, hyvä kilpailuhenki, itsensä mittaaminen, yhteenkuuluvaisuus, hän luettelee veteraanikilpailujen tekijöitä. Yhteislaulutilaisuus Kylämän Jukolassa La 30.7. Teollisuustila on jaettu kolmeen osaan, jotka ovat yhdistettävissä. Kalholanniemen kesäteatterissa ”Poikamiespankki” To 28.7. fi 6375159. Kaipaako mielesi pientä puuhastelua metsäpalstalla, raivausta, polttopuiden tekoa. 020 638 3109. 152 500,-. oikotie.fi 6766219 PIENTEOLLISUUSKIINTEISTÖ Toritie, KOY Pajala. koosta riippuen 60–200 € /m 2 . Valoisat ikkunat antavat upean näköalan järvelle. Hp. Peräkonttikirppis Sappeen kentällä Su 31.7. Tänä kesänä kilpailijoita oli sata, kun aikaisempi ennätys oli noin 60. Kts. Tulepas mukaan omilla töilläsi (1-3 työtä/oppilas)! Ilmoittautuminen ja lisää tietoja: Raija Perälä ....raija.perala@luukku.com ....... Kysy lisää! Kts. Suomessa Leo Saarinen osallistuu muutamaan kilpailuun vuodessa. Kuhmoisissa kilpaili myös tuoreita veteraaniurheilun maailmanmestareita. Autokatos. Herlevi-Malila kilpailee 50-vuotiaiden sarjassa. Oman lajin harjoittelu ei riitä. Aulikki Niemi-Savolaisen näyttely Ke 27.7. Tanssit Honkahovissa, Anniina Mattila & Avenue, järj. Sovi esittely. Nopeus: 1) Jorma Åkerlind 29 km/h; 2) Veikko Rantanen 28 km/h; 3) Aaron Ala-Nikkola 27 km/h Pisin lasku: Jorma Åkerlind Nuorin kuljettaja: Kasperi Nordberg Ekologisin auto: Ville Sipponen TULOKSET Vastikään 50-vuotiaiden maailmanmestaruuden keihäänheitossa voittanut Heli Herlevi-Malila antoi tyylinäytteensä Kuhmoisten kansallisissa veteraanikilpailuissa. 050 345 5185 Päivi Jokela ....paivi_jokela@suomi24.fi ........ Oppilaskuljetukset käynnistyvät lukuvuoden ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Kumu La 30.7. Ei kuitenkaan liikaa, vaan omaa kehoa täytyy kuunnella. Pieni hyvin hoidettu rivitalo suositulla Kokonniemen asuntoalueella Päijänteen tuntumassa. Nyt myytävänä pieni metsäpalsta 2,4 ha, rajoittuu tiehen. 150 m 2 . Oma autotalli. Kuhmoisten Kumun keihäänheittäjät Vappu Korvenpää, Leena Järvinen ja Arja Vainio iloitsevat kilpailusta. 0400 856 450 SEKALAISET KIINTEISTÖMARKKINAT Päivi Hotokka Kuhmoisissa järjestetty yleisurheilun veteraanikilpailu teki lauantaina uuden osallistujaennätyksen. Kalholanniemen kesäteatterissa ”Poikamiespankki” La 30.7. Oppilaat saavat koulun kautta ilmoituksen kuljetusjärjestelyistä koulun alkaessa. Suuret kiitokset apuvalmentajille! Kumu LC-Kuhmoinen ROMUN KERÄYS Noudetaan romuautot, maatalouskoneet, ym. Isot ovet, lastauslaituri. Kuhmoisissa Saarisella ei ollut omassa sarjassaan yhtään vastustajaa, joten mitali oli taattu, mutta Sacramentossa joka sarjassa oli vähintään kymmenen kilpailijaa. Heti vapaa. Pitää juosta, hyppiä ja käydä kuntosalilla. Omaa kehoa pitää kuunnella Leo Saarinen toteaa, että veteraanitkin kilpailevat lähes verissä päin, mutta tulokset eivät ole kilpailun koko viehätys. Tärkeää on hyvä meininki Veteraanikisojen hyvä henki kuuluu kentällä esimerkiksi miesten sadan metrin erän jälkeen. Kts. 040 7600718 SEKALAISET Jämsän Silmäasemalla silmätautien erikoislääkäreiden vastaanotot Kari Kauppinen ke 03.08.2011 ke 17.08.2011 Markku Katajakunnas to 18.08.2011 to 25.08.2011 Ajanvaraukset numerosta (014) 712 616 ATIKIN JALKAPALLOKOULU KESKEYTYI Kuhmoisten Kumu ja LC-Kuhmoinen pahoittelevat syvästi, että Atik Ismail keskeytti ennakkoon ilmoittamatta työkiireisiinsä vedoten nuorten jalkapallokoulun. Kuhmoinen 27.7.2011 SIVISTYSLAUTAKUNTA Kuhmoisten Sanomien opiskelijatilaus 9 kk vain 29 € Hei kaikki Jouko ja Raili Nivarpään kuvaamataidon oppilaat vuosilta 1960-1990! Jäikö kuvallisesta ilmaisusta hyvät muistot ja harrastus, vai tuliko kenties ammatti. Iltapäivätoiminta aloittaa tiistaina 9.8. Samoin kuljetukseen liittyvät anomukset. oikotie. 82vuotias jyväskyläläinen Leo Saarinen voitti Yhdysvaltojen Sacramentossa kultaa sekä kuulantyönnön että heittolajien 5-ottelun 80vuotiaiden sarjassa. Mh. 020 638 3121 ja sivistystoimisto (kuljetukset, ilmoitukset oppilaista) puh
9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. 020 730 4040 Fax 014-712 951 Lindroos Esa 0400-344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040-700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18 Puh/fax 555 6310 Kuhmoinen 0400-742310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050-9136226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 014-821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 Kesätoimittaja Henna Siponen 040 769 4777 Päätoimittaja Vesa Koivu Lomalla 20.8. erikoiskuljetukset/kotim. Lähtö Kuhmolan edestä klo 11. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi __________________________ T:mi Suvi Söderholm p. 050 913 6226 www.juhansahko.net __________________________ Tapiolan Lämpöpumppu p. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Elinan apu p. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. 040 728 4395. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. 555 6090 Veikko Mattila p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. maksutta) 7.8.2011 mennessä Åhman sukuseura / FI8551760450009060. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. 044 555 6477 VUOKRATAAN/MYYDÄÄN Johan on markkinat vuokrattavana Täysin remontoitu yksiö 30 m 2 keskustassa. klo 10.00. asti Laulamme vaihteeksi Saaresmajalla pe 5.8. Ark. Puh. alv 23%) Etusivulla 1,43 e /pmm Tekstissä 1,25 e /pmm Takasivulla 1,33 e /pmm Seurapalsta 1,85 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Historiapiiriläisillä ja kaikilla perinteestä kiinnostuneilla on tilaisuus tutustua maatalousmuseo Auraan ja samalla kuulla talon historiasta. remonttityöt suvi.soderholm@suomi24.fi SIIVOUSPALVELUT Siivouspalvelu Valkjärvi kaikki siivousalan palvelut p. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT JämSec Security Vartiointija turvallisuuspalvelut P. 10 € , alle 5 v. 03-555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. PALKKIO. klo 13. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. 040 7159954. 2011 mennessä puhelimitse Riitta/ 0400 645 643. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Sukukokouksessa esillä sääntöjen määräämät asiat. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050-5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________ __________________________ Kartano Roosa juomat Kotikalja, kotisima valm. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. ja Eurooppa OPASOL OY p. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. Tervetuloa! Åhman sukutoimikunta KOKOUKSET Museoilta Unnasjärvellä osoitteessa Kissakulmantie 345 ma 1.8.11 klo 18. myydään Siisti rivitaloasunto 3h+k+s+psh. Tervetuloa! Luhtitalo kolmio Kuhmoinen 78,5 m 2 Lautatarhanpolku 1. 040 587 7830 __________________________________ Toritien Hiushuone Toritie 52, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ T:mi Laura Lindsten 044 2827 165 Toritie 44, Kuhmoinen PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 040 541 3823 www.ilmalampo.fi __________________________ Sähkötyö J. Puh. Irma Kallio p. 050 331 5833 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ LVI-Saarinen Oy Ville Saarinen 044 500 8889 Salmijärventie 54, Kuhmoinen PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. tapahtumat OPASOL OY p. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. 555 1066, 040-708 7647 __________________________ Tili Salo 040-508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. 040-555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. ÅHMAN SUKUSEURAN 15. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400-779 632 / 040-504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. TIETORUUSU Kirkkotie 8,0400477 809 www.tietoruusu.fi FYSIKAALISET HOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. Tervetuloa! EL-Kuhmoisten yhd. Ilmoittautumiset 4.8.11 mennessä Merja 040 532 5185. tyhj. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 27. 040-746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. Yksiö 30 m 2 Kuhmoisten keskustassa. 050 331 5833 Sertifioitu märkätila-asentaja Laatoitusym. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. Vääksy p. 0400-779 632 / 040-504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. Tervetuloa! Ruolahden Metsästysseura ry:n kesäkokous sammalkodalla 7.8.2011 klo 12.00. (03) 555 1202, 040 5517540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 __________________________ T:mi Suvi Söderholm p. 050 533 2907. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. 0400-425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. 0400 852 532 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. lippu ja matka) osanottajamäärästä riippuen. vast. 0400 852 532 __________________________ __________________________ Lasimestari ky. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,30 e . (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. SUKUKOKOUS sunnuntaina 14.8.2011 Kuhmoisten Kuhmolassa Ohjelma: Klo 11.30 alkaen ilmoittautuminen ja ruokailu Klo 13.00 sukukokous, ohjelmaa ja kahvit Osallistumismaksu 25 € ( kattaa ruokailun ja kahvit, 5-10 v. Kahvitarjoilu, vapaaehtoinen maksu nuorisoseuralle. 040 824 9371 elina.wikman@gmail.com __________________________ Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, puh. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,30 e . 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. (sis. Yst. Tervetulleiksi toivottavat talon väki ja Kissakulman Nuorisoseura KADONNUT Ma 25.7. Hintoihin sisältyy alv 23%. Peltonen p. (03) 555 6607 __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Tervetuloa ampumaan! Kuhmoisten Seniorit järjestävät kaikille avoimen retken Pyhäniemen taidekartanoon Hollolaan ti 9.8.11. 0400 798143 p. 040-536 5663, 0400-350 483 Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2933 (LT-2010) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. p. 040 744 0810. 040 5080 349 www.tapiolanlampopumppu.fi JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400-593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Ilmoittautuminen myös 7.8. 020 755 1810 www.jamsasecurity.com __________________________ Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Panostaja Ari Rajala 0400-711492 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 mpkoneistus@gmail.com OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. Kuhmoisten Kotijuomat 040 819 0867 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Tilaushinnat 2011 (kotimaa) 12 kk/kestotilaus 51 e 12 kk / määräaik. Puh. Puh. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen p. Kipparin nurkille/ keskustaan met.vär., Nokia E71 PUHELIN. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Retken hinta 35-40 euroa (sis. 0400-122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. Asiakaspalvelu, ilmoitusvalm. 10-12, 42100 Jämsä p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. tilaus 56 e 6 kk:n tilaus 35 e 3 kk:n tilaus 29e Ilmoitushinnat 1.1.2011 alk. Vappu ja Sirkka Kuhmoisten Erämiehet ry järjestää jäsentenvälisen metsästyshaulikkoja trappikisan nonstop-systeemillä 6.8.2011 alk. heinäkuuta 2011 KOKOUKSET SEURAT TORILLA TAVATAAN Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 89,e ja 5,90e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 3,50 e /ilmoitus. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla
– Työn laatu on varmaan parantunut, mutta kyllä siihen aina se sama aika kuluu. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 27. Potaskaa saatiin koivua polttamalla ja sitä käytettiin saippuan ja lasin valmistukseen. Televisiota katselee tässä samalla, kertoo kalaverkkoa pauloittava Raimo Ahonen. Viulua ja pianoa nuorena soittanut Mäkelä bongasi sahansoittajia Kuopio tanssii ja soi -festivaaleilla 1990-luvulla. Nihtilän talolle kuuluneelle Wuorihuhdan torpalle ovat ensimmäiset asukkaat saapuneet kirkonkirjojen mukaan 1700-luvulla. Sen voi päätellä aittojen määrästäkin, kun niitä on ollut kymmenkunta. – Tuntui kyllä vaikealta tehdä, kun en ole ennen tehnyt. Tavallisia kankaita olen kyllä kutonut, Hallista perinnepäiville matkannut Kolhinen kertoo tunnelmistaan. heinäkuuta 2011 8 Henna Siponen Täisauna, sahansoittoa, verkon pauloittamista, pirtanauhan tekemistä ja paljon muuta järjestettiin lauantaiksi Huhtalan torpan perinnepäiville. Jouseen on laitettu hartsia, jotta se ikään kuin tarttuu sahan reunaan. – 31.8.2011 Esillä vanhoja työkaluja ja harrastetöinä tehtyjä taideja käyttöesineitä. Jos oikein rupeaa tekemään, niin nopeamminhan sen tekee. Tästä innostuneena poika rientää äitinsä luokse soittamisen riemusta huudahtaen. Kinttupolkua kuljettiin Kylämälle tai järven yli matkattiin veneellä. Taustamusiikin instrumenttina toimi saha, jota soitteli Meri-Hilkka Mäkelä sekä hänen opastuksellaan monet muutkin muusikon alut. Vuotta nuorempi veli Topias hyppää puikkoihin, ja saha soi saman tien. – Ensimmäinen torppari, Petter Gudvillig oli potaskankeittäjä, Jokinen kertoo. Länkipohjalainen on kokenut verkontekijä, sillä ensimmäiset verkkoliinat pauloihin mies on kieputtanut jo 40 vuotta sitten. – Tämä on tällainen syksyn harrastus. Sahaa täytyy myös taivutella. Aluksi kulkuyhteydet olivat pitkälti omien jalkojen ja kilometrin päässä sijaitsevan järven varassa, sillä tietä ei ollut. Raimo Ahonen pauloittaa 50 millin verkkoa haukia, mateita ja siikoja varten. Saha soi ja talkkuna maistui Päärakennuksessa maisteltiin talkkunaa ja vastailtiin visaisiin kysymyksiin. – Aika vähän nykyään enää teen. – Hento ote on tärkeää, täytyy olla tietty herkkyys mukana, hän opastaa. Avajaiset ke 3.8. Näkemästään innostunut nainen on nyt taivutellut sahaa jo 12 vuotta. – Tätä soitetaan aivan korvakuulolta. – Tätä on vain helpompi kantaa mukana, hän hymyilee. – Äiti, onko meillä kotona sahoja ja sen vanhan viulun jousi. Ahosen selän takana tehdään toisenlaista käsityötä. Alku on aina vähän hankalampaa. – Saha on hyvin rauhallinen soitin, sillä ei ole kovin helppo soittaa terävätempoisia kappaleita, Kotkan ruusun soittanut Mäkelä kuvailee. Anna Isojärvi istuu rohkeana tuolille ja ottaa sahan syliinsä. – Ei tämä ole ikinä ollut Saha soi perinnepäivillä mikään köyhä torppa. kokenut tekijä. Kylämältä kotoisin oleva 8-vuotias neito on soittanut aiemmin viulua ja kanteletta, mutta saha on hänelle uusi tuttavuus. Toivanen teki nuorempana valtavasti pirtanauhoja, ihan myytäväksi asti. Hän kauppasi nauhojaan jopa Tukholman vanhassa kaupungissa. – Ihan helppoa se oli, kuuluvat ensitunnelmat. Ensimmäinen ääni on aina se vaikein. – Helppoahan tuo oli, nuorimies toteaa toimittajalle. Verkkoja Ahoselle on siunaantunut vuosien varrella lukuisia, ja vanhoista verkoista hän kierrättää paulat uudelleen käyttöön. Luteena perinnepäivillä esiintynyt ja täisaunassa tarinoinut luonto-opas Anne Jokinen kertoi torpan historiasta. 7.. Turkulainen uskonnonopettaja Liisa Toivanen sanoo, että idea pirtanauhan teossa on sama kuin isoissa kangaspuissa. Aikaa noin 30 metriä pitkän verkon tekemiseen häneltä kuluu viitisen tuntia. Huhtala itsenäistyi 1930luvulla. Sahaan ei voi merkitä, mikä ääni tulee mistäkin kohdasta. Kalastusta ja metsästystä harrastava mies tekee verkkonsa pääasiassa itselleen, välillä kaveritkin saavat nauttia miehen luomuksista. Syytinkituvassa kudottiin pirtanauhaa ja pauloitettiin verkkoa, myös radioamatöörit esittelivät sota-ajan välineistöä. Kädentaitajat ry:n ja Kotiseutuyhdistyksen järjestämä kuhmoislaisten ja kesäkuhmoislaisten MIESTEN KÄDENTAITONÄYTTELY pääkirjaston galleriassa 3. Torpan väki kulki takamailta tekemään taksvärkkiä Nihtilään, että saivat vuokran maksettua. Sirkka Kolhinen kutoo ensimmäistä kertaa pirtanauhaa Liisa Toivasen opastuksella. Viidettä kertaa järjestetyillä Metsähallituksen luomilla perinnepäivillä ohjelmaa oli pääasiassa sisätiloissa, mutta myös kirkkovene laitettiin liikkeelle kohti Luutsaarta. Tunnissa parissa yhden pirtanauhan kutoo, kun on Anna Isojärvi pääsi kokeilemaan sahalla soittamista Meri-Hilkka Mäkelän opastuksella. klo 15-18 Tervetuloa! Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja, kun osoitteesi muuttuu, muistathan ilmoittaa siitä meillekin! Yhteystietomme s