Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 48 2018 68. vsk Keskiviikkona 28. marraskuuta 2018 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Hyvä, paha taksiuudistus. Nyt järvi jäätyi kokonaan vasta 26. Jos koko yön aikana tarjolla on pari kymmenen euron kyytiä, ei se lyö leiville eikä innosta päivystämään läpi yön. Tilojen käytöstä ei peritä vuokraa muun muassa nuorisoja liikuntajärjestöjen yleisölle maksuttomista tapahtumista tai jos tilaisuuden tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Kävin tässä kuussa Inarin kirkonkylällä perinteisessä Camera Borealis -luontokuvatapahtumassa, jossa Martti Rikkonen on toiminut taiteellisena johtajana alusta alkaen. Kalliin taksin tilausjonossa roikkumisen taas välttää asentamalla puhelimeen sovelluksen, jolla taksin voi tilata muutamalla näppäimen painalluksella. Niin tai näin. Yleisöllä tarkoitetaan kuntalaisille avointa tapahtumaa, joten Kopse ry:n pikkujoulut eivät lukeudu yleisölle avoimeksi tapahtumaksi, vaan se on yhdistyksen omaa toimintaa ja verrattavissa yksityiskäyttöön. Ystävällisin terveisin Pertti Terho, sivistystoimenjohtaja Sanna Luukkanen, hallintojohtaja Pikkujoulukausi on perinteisesti taksiliikenteen kuuminta sesonkiaikaa. Pelkkä kuvaaminen ei kovin paljoa maksa, joten yritän ensin liikkua ahkerasti maastossa kamerani kanssa. Taksiyrittäjän näkökulmasta asian ymmärtää hyvin. Suuremmaksi huolenaiheeksi paikkakunnalla on noussut taksien huono saatavuus etenkin iltaja yöaikaan. Värejä voi lisäksi ikään kuin muuttaa kameran asentoa korkeussunnassa vaihdellen. Kaikki meni hyvin, kunnes alkoivat ylämäen juoksut. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 28. Norjan rajan tuntumassa on tänä vuonna saatu kokea samaa hidasta talven Luontokuvien kuukausi tuloa kuin siellä etelässä. Pikkujoulut ei kuitenkaan ole tilaisuus, jonka tuotto lahjoitetaan avustustoimintaan. Kuvien ja tekstien kautta tulee ajoittain kaihoa Kuhmoisiin, missä en ole käynyt useaan vuoteen. Pikkujouluista vuokraa peritään normaalihinnoittelun mukaisesti. Kuhmoisissa pikkujouluruuhkista ei ole tietoakaan, eikä täällä ole tarvinnut toistaiseksi kantaa huolta taksikyytien hinnoista. Tänä vuonna tilanne voi olla toinen. Kuvaajat, järjestäjät ja yleisö ovat luontokeskus Siidassa tiiviissä kanssakäymisissä toistensa kanssa, mikä antaa oman säväyksensä. Ennen pikkujouluista palaava saattoi istahtaa taksin kuin taksin kyytiin ja olla varma siitä, että se kuljettaa kotiovelle kohtuukorvauksella taksamittarin mukaan. Kaamos alkaa Hetassa varsinaisesti itsenäisyyspäivän tienoilla, mutta jo sitä ennen taivaalla näkyy upeita värejä. Enontekiöllä matkailu on tänä talvena pääosin brittien varassa, sillä muualta Euroopasta ei tule charterlentoja. Yksityisyyden piiriin kuuluvia tietoja saa julkaista ilman lupaa, jos tieto koskee politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa tehtävässä tai virassa tai vastaavassa toimivaa henkilöä ja tieto voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä ja jos tiedon esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi”. Kunta menetti paljon rahaa ja lopputuloksena oli ikävä Lockwoodkonkurssi. Kylällä operoivat edelleen samat tutut taksiyrittäjät, jotka hinnoittelevat kyytinsä entisin taksoin. Näiden suurten remonttien kulut ovat menneet yhteisistä verovaroista. Ja kun taivaalla on erimuotoisia pilviä, ja eri korkeuksilla, värejä syntyy lisää. Yrittäjien mukaan taksien puute uhkaa jo liiketoimintaa, sillä väki ei enää lähde kuppilaan iltaa viettämään, kun kotiin pääsy on epävarmaa. Tiedon kaivaminen on usein kuin se kuuluisa neulan etsiminen heinäsuovasta. Olen kokoamassa kirjaa yhdessä yrittäjä Jorma Fagerroosin kanssa noista parinkymmenen vuoden takaisista ajoista. Nyt, tämän viikon alussa, on lunta vasta noin viisi senttimetriä, ja sekin tuli viikonlopulla. Sari Heliövaara sari.heliovaara @kuhmoistensanomat.fi Marraskuu on se kuukausi, jolloin kameraa tulee ulkoilutettua kaikista aktiivisimmin. Heidän välityksellään olen saanut ihastella myös synnyinseutujeni maisemia. Tarkoitus olisi jonkin verran hankkia lisätuloja kuvaamisella. Kuhmolan vuotuisten käyttökustannusten ollessa noin 47 000 euroa on raja vedettävä johonkin. Kuhmoisten Kopse ry lukeutuu nuorisoja liikuntajärjestöihin. ” Ensimmäiset brittien joululennot piti peruuttaa. Pääsävyinä ovat kullankeltainen ja punertava. Jäin kesäkuun alussa eläkkeelle. Vastaavasti esimerkiksi Lions-järjestön pikkujouluista on peritty vuokraa, vaikka järjestö on tunnetusti hyväntekeväisyysjärjestö. Odotamme tällä viikolla lisää lunta, ettei matkailu kokisi kovin pahaa takaiskua. Taksipulan ovat joutuneet kokemaan karvaasti etenkin kylällä vielä jäljellä olevat ravintolayrittäjät. Nuutinrinteeseen nousi nopeasti uusi tyylikäs halli. f Joulukeräyksiä köyhille perheille järjestävät ainakin Pelastakaa Lapset, MLL ja SPR. Uuden lain myötä taksien päivystysvelvoite poistui, ja sitä mahdollisuutta ovat käyttäneet myös Kuhmoisten taksit. Taksiyrittäjien mielestä päivystysvelvoitteen päättyminen onkin yksi uudistuksen parhaista puolista. Ensimmäiset brittien joululennot piti ilmeisesti peruuttaa. Tänä sesonkina piti saapua Enontekiön lentokentälle yli 80 konetta, mutta todellinen määrä selviää vasta joskus tammikuun alussa. Uusi liikennepalvelulaki vapautti heinäkuussa taksien hinnoittelun ja antoi mahdollisuuden myös kiskuritaksoihin. Yksi hyvä konsti varmistaa kyydin saaminen on sopia siitä etukäteen. Sivistyslautakunta on vuonna 2013 vahvistanut Kuhmolan tilojen vuokraehdot. Se ei ole helppoa, asiakirjoja on metrikaupalla. Jos jollakulla senaikaisella päättäjällä on tarvetta osallistua omalta osaltaan kirjan kokoamiseen, otamme mielellämme kaiken palautteen vastaan. Se jäätyy yleensä viimeistään marraskuun alussa, yleensä jo lokakuun puolella. Minulla on lukuisia Facebook-kavereita Kuhmoisten Sanomien lukijoissa. Kaikki tapahtumat kiinnostavat. f Joulukausi alkaa Toritiellä perjantaina ja Päijälässä lauantaina. Muutama yrittää kieltää nimensä käytön, mutta julkisuuslaki on täysin toista mieltä: ”Taloudellinen ja poliittinen vallankäyttö ei ole yksityiselämää. Seppo Ylönen seppoylonen@hotmail.com Kuhmoisten Kopse ry:n Kuhmoisten Sanomissa keskiviikkona 21.11. Kuntaan täytyi löytyä nopeasti työllistävä yritys. Vaikka moni pitää varmaan oman kuvaustyylinsä, aina sitä uutta oppii. Tässä tapahtumassa ei ole voittajia, on vain paljon surullisia tapahtumia. julkaisemaan mielipidekirjoitukseen liittyen haluamme tuoda esiin seuraavaa: Kuhmolan käyttö ei ole ilmaista. Olen pitänyt joitain luontoja kuvailtoja toki aiemminkin. Sehän löytyi, Merikarvialta, Lockwood Oy. Kuhmola maalattiin ulkopuolelta muutama vuosi sitten, hiljattain tehtiin laaja sähkösaneeraPikkujouluista peritään maksu kaikilta us ja valaistuksen uusinta. En myöskään muista, että Ounasjärvi olisi ollut sulana marraskuun lopulla. Monikaan ei muista, tai ei halua enää muistaa mitään”. marraskuuta 2018 KOLUMNI Timo J. Kirjoittaja on Kuhmoisista kotoisin oleva aktiivilintuharrastaja, joka on asunut Enontekiöllä yli 20 vuotta. marraskuuta, kun yöllä oli pakkasta -15 astetta ja sää oli tyyni. Hintakilpailu tarjoaa asiakkaalle aikaisempaa enemmän valinnanvapautta, mutta lisää myös hänen omaa vastuutaan, kun kyytiä tilataan ja hinnasta sovitaan. Kuten yksi sen aikaiLockwood – nousu ja tuho nen kuntavaikuttaja sanoo: ”Kuhmoisissa asuu ja elää ehkä Suomen asukaslukuun suhteutettuna lähes huonomuistisin kuntapäättäjäväki. ”Oliko silloin kunnan päättäjinä oikeat ja asiansa osaavat henkilöt”, kysyy myllynsilmään joutunut yrittäjä Jorma Fagerros. Kiitän omasta puolestani kaikkia lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivotan hyvää adventinaikaa! Kuhmoisten kunnalla oli sähköyhtiön myynnin jälkeen kirstussa melkoinen rahapotti. Uusi näyttely pitäisi saada taas kasaan, mutta riittävän isokokoisten kuvien teettäminen ei ole halpaa lystiä. Hienoja värejä on taivaalla silläkin suunnalla. Kolmipäiväisessä tapahtumassa on aina maamme eturivin luontokuvaajia kuviaan näyttämässä ja niistä kertomassa. On kohtuullista että tilojen käyttäjiltä peritään vuokraa, jolla katetaan muun muassa sähkö-, siivousja tietoliikennekuluja. Kaikkia en varmaan tiedäkään Kuhmarin lukijoiksi. Kokoamme pikkuhiljaa kirjaa ja yllättävän moni senaikaisista päättäjistä on alkanut muistaa asioita, kun olen heitä asiallisesti lähestynyt. Onneksi on myös paljon niitä, jotka haluavat, että asiat perataan kirjan muodossa perusteellisesti, jotta kuntalaisille muodostuisi oikeampi kuva asioiden etenemisestä kohti konkurssia. Leppänen PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 28.11.2018 f Aurinko nousee 9.01 f Aurinko laskee 15.13 Onnea nimipäivänä! Tänään Heini, Kaisla To Aimo Pe Antti, Atte, Antero La Oskari Su Unelma, Anelma Ma Meri, Vellamo Ti Airi, Aira Ke Selma Viikon tärpit f Perjantaihin asti on aikaa osallistua Nuorisoseuran valokuvasuunnistukse en. En hae asiaan syyllisiä, enkä hae myöskään enkeleitä, haen vain totuutta
Päivi Hotokka LUKIJAPOSTI Pimeänä marraskuun iltana ajelimme jälkikasvuni kanssa Kuhmoisten yhtenäiskoululle. Kouluille ei enää ole nimetty yhteistyökumppaniksi yhtä poliisihenkilöä, vaan Sisä-Suomen poliisilaitoksella on ryhmä, joka koordinoi paikallista koulujen ja poliisin välistä yhteistyötä. f Puhu epäilyistä lapsen ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Vanhusneuvoston mukaan vanhus joutuu liian usein noutamaan apuväApuvälineille paikka taloyhtiöissä lineensä sokkeloisesta varastosta tai ulkovarastosta, jolloin hän on vaarassa kaatua. – Näin toiminta ei jää yhden ihmisen varaan, jos koulupoliisi onkin vapaalla tai lomalla, korostaa rikosylikomisario Ilkka Laasanen. Kouluissa täytyy olla turvallista työskennellä, painottavat komisario Jari Lindholm, poliisipäällikkö Timo Vuola ja rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari. Rikosilmoitus myös pimeistä tapauksista Kaikki tapaamiseen osallistuneet olivat yhtä mieltä siitä, että poliisin näkyvyys kylillä ja teillä on tärkeää. Poliisit kertovat, että ensi vuodelle on suunniteltu palavereja sekä koulujen että kuntien edustajien kanssa. Kuhmoisten Sanomat Yhdistelmäajoneuvo suistui 24-tieltä ojaan Harjunsalmella tiistaina aamuyöllä. Metsästäjät etsivät tielle hypännyttä eläintä, mutta sitä ei löytynyt. Kiitos hyvistä juhlista ja lisää virkeitä vuosia synnyinpitäjääni. Lindholm kertoo, että jopa sellaisia tilanteita, joissa oppilaalta löytyy teräase, hoidetaan koulun sisäisesti. Ajoneuvon kuljettaja selvisi ojaanajosta vammoitOjaanajoja liukkaalla 24-tiellä ta. Tapaamiseen saapui myös laitoksen poliisipäällikkö Timo Vuola. f Tärkeintä arjessa ovat ihmissuhteet, riittävä lepo ja ruoka. Sisä-Suomen poliisi pitää kiinni siitä, että myös pienemmät poliisiasemat ovat rikostutkijoiden asemapaikkoja, vaikka valtakunnallinen pyrkimys on ollut keskittää tutkintaa. Samanlaisia terveisiä toi tapaamiseen Kuhmoisista kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Malin. Kuhmoisten vanhusneuvosto haastaa nyt kuhmoislaiset taloyhtiöt kiinnittämään huomiota apuvälineiden, kuten rollaattoreiden, varastotiloihin. Lähde: Sisä-Suomen poliisilaitos ” Te olette meidän työnantajiamme. – Paikalliset poliisit tuntevat tekijöitä, joten Kuhmoisissa tapahtunut juttu selviää paremmin Jämsässä kuin kauempana, Ilkka Laasanen sanoo. Siitä huolimatta poliisit kehottavat tekemään rikosilmoitukset myös niistä tapauksista, joihin ei voida osoittaa epäilyjä. Myös hälytysja tutkintaryhmät osallistuvat tähän ennaltaehkäisevään työhön. Hänen mukaansa liian usein puhutaan koulukiusaamisesta silloinkin, kun kyse on kouluväkivallasta. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. – Ase otetaan pois, mutta silloin unohtuu pääasia eli se, miksi ase on otettu mukaan kouluun. Yhteys sosiaalipuolelle on tärkeä, jotta päästään ennakkopainotteisesti kiinni ongelmiin, Malin totesi. Puuttui vaan pellavainen “piikkopaita’, jota ennen miehet pitivät heinäpellolla ja riihellä. Myös maanantaina tapahtui ojaanajo 24-tiellä Patavedellä. Mikäli rikos on parhaillaan käynnissä, siitä tulee ilmoittaa hätänumero 112:een. Ajoneuvo oli matkalla Kuhmoisten suunnasta pohjoiseen, kun tielle hyppäsi peura tai kauris. Muun muassa toissa viikolla huumeista jaettiin tietoa sosiaalisessa mediassa. Tanssit ja video olivat taidolla tehtyjä ja nuorten juonto sujui kuin ammattilaisilta. Myöhemmin havaitusta rikoksesta voi ilmoittaa suoraan poliisilaitokselle tai nettikaavakkeen kautta. Tapaamisia koulujen kanssa Koululaisten ja muiden kuntalaisten turvallisuuteen liittyvät asiat olivat esillä viime viikon torstaina, kun Sisä-Suomen poliisin johto ja kuntien edustajat tapasivat toisiaan Jämsän poliisiasemalla. Jari Lindholm kaipaa lisää yhteistyötä eri viranomaisten välille, jotta jokainen ei hämmentäisi omaa kattilaansa. – Poliisi on kiinteä osa Poliisin pitää olla tuttu myös koulussa eri alojen yhteistyötä. Tuolloin henkilöauto suistui ojaan ennen kymmentä aamulla. – Te olette meidän työnantajiamme, ja kun te ilmoitatte asiasta, sen täytyy kiinnostaa! sanoo Jari Lindholm painokkaasti. – Mikäli esimerkiksi ilkivallasta tulee hälytys perjantai-iltana ja meneillään on kiireellisiä tehtäviä, voi olla, ettei partio lähde heti paikalle, Lindholm sanoo. Liikkumisen pitäisi kuitenkin olla turvallista jo mahdollisimman lähellä kotiovea. Ajattelin, että kun Kuhmoisissa on näin nerokasta nuorisoa, miksei vanhempaakin väkeä, he voisivat työstää vaikka “Päijälänraitti-revyyn” menneisyyttä muistellen ja murretta käyttäen. Näissä tapaamisissa suunnitellaan yhteistyötä. Ulkotulilla valaistu piha jo toivotti tervetulleeksi ja eteisessä Kuhmoisten “terävä pää” tervehti tulijoita. Kakkupaloihin oli kivasti ujutettu Kuhmoisten logo. Tämä on poliisin mukaan valtakunnallinen, jopa maailmanlaajuinen ilmiö. f Muista, että toimit itse esimerkkinä. – Jokaisen luokan erikseen tapaaminen on kuitenkin nykyisillä resursseilla mahdotonta, Laasanen sanoo. Kuljettaja jarrutti ja menetti auton hallinnan, jolloin yhdistelmä suistui ojaan tien vasemmalle puolelle. Kaikista arvokkaista esineistä pitäisi ottaa talteen kuvat ja tunnistenumerot, jotta ne päätyvät takaisin oikealle omistajalle, kun varastettua tavaraa löytyy. Erikoisesti erottui Unnaslahden katsaus Kuhmoisten historiaan ja esittely Sirkka-Liisa Rannan teoksesta Elämänmenoa Kuhmoisissa. f Sekava, ylivilkas tai jähmeä käytös voivat olla merkkejä huumeiden käytöstä. Aloitteen varastotilojen tarkastelusta teki vanhusneuvostolle Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen. Vanhusneuvosto toteaa, että varastointipaikkojen suunniteluun voi saada asiantuntijaapua esimerkiksi fysioterapeuteilta ja paloviranomaisilta. Vai oliko sillä joku tarkoitus, kuvastaa arkea ja työntekoa. Tällaiset pimeät rikokset voivat selvitä myöhemmin muiden rikosten yhteydessä. Hämäläisten laulu tuntui niin kotoiselta, olenhan aina tuntenut itseni hämäläiseksi. Onnettomuus tapahtui vähän ennen kello kolmea yöllä lähellä Uuden Paaterintien risteystä. Maria Ampuja Kuhmoisten Sanomat Vanhusten liikkumiseen tarkoitettujen apuvälineiden pitäisi olla kerrosja rivitaloissa sellaisissa säilytyspaikoissa, että ne voidaan turvallisesti noutaa. Etenkin Jämsässä asukkaita huolestuttaa lisääntynyt huumeidenkäyttö. Poliisit myös vakuuttavat, että jokainen rikosilmoitus varastetusta polkupyörästä alkaen otetaan tosissaan. f Epämääräiset nyssäkät, injektioruiskut tai piiput voivat viitata huumeiden käyttöön. Täytekakkukahvit maistuivat ennen ohjelman alkua. Ilahduttavaa oli nuorten osuus illan ohjelmassa. Puheet ja tervehdykset kuuluvat aina illan menoon. Hätäkeskuksen päivystäjät arvioivat tapauksen kiireellisyyden. – Silloin hämärtyy, missä vaiheessa asiasta pitää ilmoittaa poliisille ja opitaan herkästi, ettei poliisi tule koululle missään tilanteessa. marraskuuta 2018 Vinkkejä vanhemmille f Keskustele kotona avoimesti päihteistä. f Seuraa, katoaako tai ilmestyykö kalliita tavaroita tai rahaa. Päivi Hotokka Koulussa tapahtuvista ongelmatilanteista pitää puhua niiden oikeilla nimillä, vaatii komisario Jari Lindholm Sisä-Suomen poliisista. Ojaan suistuneen ajoneuvon nosto aloitettiin yhdeksältä tiistaiaamuna, ja operaation vuoksi tiellä oli vain yksi ajokaista käytössä usean tunnin ajan. Mutta miksi kuoro ei pukeutunut juhlavammin tallaiseen tilaisuuteen. Pelastuslaitokselta vahvistetaan, että etenkin valtatie 24 on ollut liukas alkuviikolla.. Nuorisolta sujuu kyllä englanti hyvin, mutta entä Kuhmoisten murre. Sisä-Suomen poliisi pyrkii muiden tehtäviensä lisäksi antamaan huumevalistusta. Ihailen Unnaslahtea, miten hän aina jaksaa penkoa kuhmoisKiitos vielä kerran 150-vuotisjuhlasta laisten menneisyyttä, se kaikki on arvokasta tietoa. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 28. f Pysy selvillä lapsesi kaveripiiristä. f Seuraa muutoksia arkisessa elämässä ja puutu niihin ajoissa. f Pidä silmällä myös kodin lääkekaappia. Kuhmoisten mieskuoro esiintyi edukseen, oli mukava kuulla Kuhmoisten murteella laulettuna Unehtumaton ilta
Perheiden jouluaskarteluilta seurakuntakodissa 6.12. Hän omistaa Jumalan anteeksiannon omalle kohdalleen, mutta ei antaisi sitä toiselle. Vesi on hävinnyt laiturin edustalta Tehinniemessä. Helluntaisrk. klo 18 Raamattupiiri Päijälän rukoushuoneessa, Orivedentie 1614 Pe 14.12. klo 11 Torstaituvassa Kuhmolassa, Toritie 57 Su 16.12. – Toivomme, että jokainen heräisi tämän rankan vuoden jälkeen ja hoksaisi, että palvelut eivät säily omassa kunnassa, jos niitä ei käytetä. klo 18 Naisten tupaillassa Velisjärven Järvenpäässä, Velisjärventie 757 To 13.12. Itsenäisyyspäivän juhla Kuhmolassa Kirjoittaja on valmistunut 1999 seurakuntatyöntekijäksi ja toimii nyt Jämsän Vapaaseurakunnan vapaaehtoisena diakonina. klo 18 Miesten kotailta Kuhmolassa, Toritie 57 Ke 19.12. Pahempi se tämä rankaisija on, koska hän verhoutuu täydellisyyden kaavun alle, pitäen itseään hyvänä ja oikeassa olevana, sanomalla toisille synnin synniksi, mutta jättää heidät huomiotta (Matt.22:39). Lyödyn ihmisen elämä on kuin nuolisi hunajaa kaktuksesta. Lehtien uutisotsikoissa on myöskin ollut, että seurakunnasta itse lähtenyttä tai erotettua on hyljeksitty. klo 15 Jouluaaton sanajumalanpalvelus Papinsaaren siunauskappelissa Ti 25.12. (2Kor.2:7) Muutoksen salaisuus itsemme ja toisen kohdalla on keskittää kaikki voimamme, ei virheen tekijän rankaisemiseen, vaan hänen rakastamiseensa takaisin seurakuntaan ja yhteiskuntaan, tämä on Jumalan tahto minun mielestäni. klo 10 Adventtisunnuntain messu Ke 6.12. klo 15 Isojärven Heretyn kämpällä, Kylämäntie 1335 Ma 10.12. Orvomaan mukaan routa saattaa ensi talvena painua ennätyksellisen syvälle, kun pohjaveden lämmittävä vaikutus puuttuu maaperästä. klo 10 Pihlajakosken ja Ruolahden päivätuokion puurojuhla Kirsti Virenillä, Pihlajakoskentie 423 Rauhallista ja siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa! Kuhmoisten Padasjoen kappeliseurakunnan työntekijät Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Päivi Hotokka Päijänteen pinnankorkeus on marraskuussa jatkanut laskuaan. Toritie 44 Rikollisen maineen omaavaa tai päihteitten väärinkäyttäjää kartetaan monesti kylillä. Joulunavauksen päätapahtumaa vietetään kuitenkin perjantaina, jolloin yrittäjäyhdistys tarjoaa Kuhmolassa joulupuuroa ja kunta glögiä. Me evästämme häntä joko huonoon suuntaan tai hyvään suuntaan. Keskimäärin pohjaveden korkeus laskee talven aikana 20–40 senttimetriä. Satutunti Kuhmoisten kirjastossa 5.12. Järven juoksutusta on rajoitettu niin, että virtaama on pieni, noin 110 kuutiometriä sekunnissa. Kolmen lahjakortin arvontaan osallistutaan tapahtumassa mukaJoulunavauksessa kuvaan pukin kanssa na olevissa liikkeissä kassakuitilla tai perjantai-iltana Kuhmolassa. klo 7 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Ke 26.12. klo 18 Vintturin talossa, Hahmajärventie 392 Muut tilaisuudet To 29.11. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. klo 17 Perheiden jouluaskarteluilta seurakuntakodissa Su 9.12. Kotiseutuyhdistyksen esitelmä kirjastossa: professori Ilkka Alitalo 2.12. Paavali joutui kirjoittamaan seurakunnan innokkaille remmin heiluttajille: Niin että teidän päinvastoin ennemmin tulee antaa anteeksi ja lohduttaa, ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen. taivaassa Ti 11.12. Monesti on niin, että onkin kaksi kadonnutta, lammas ja pässi. Jokainen meistä antaa oman panoksensa hänen elämäänsä joka on mielestämme kadonnut lammas. Joulupukki on tavattavissa Kuhmolan yläkerrassa, ja nuorisovaltuusto ottaa halukkaista valokuvia pukin kanssa. klo 13 Päijännekodissa, Kokonniementie 9 Ke 20.12. Ennusteen mukaan Päijänteen pinta on vuodenvaihteessa 5–15 senttimetriä nykyistä alempana. klo 12 Lounastuokio seurakuntakodissa To 13.12. klo 18 Ilosanoma-raamattupiiri seurakuntakodin 7. Uimahalliretki Jämsänkoskelle 30.11. Maanantaina pinta oli Padasjoen mittauspisteellä 77,73 metrin korkeudella merenpinnasta, kun ajankohdan keskiarvo on 78,24 metriä. Kaikki tervetulleita EVANKELIUMIN-ILLAT Torstaisin klo 18 29.11. Joulun avaus Päijälässä 1.12. Kuhmolan pihassa on tarjolla poniratsastusta, ja siellä nähdään myös tuliesitys. Arto Ojala ym. Osittain tällä pyritään osoittamaan, että emme hyväksy heidän tekojaan ja elämäntyyliään. Hän odottaa surun kyyneleitten valtamereen tipahtavan joskus muutaman ilon kyyneleenkin. Jos paimenella on sata lammasta, niin hän jättää ne 99 ja lähtee hakemaan sitä yhtä, joka on kadonnut. klo 18 Päijälän rukoushuoneessa, Orivedentie 1614 Su 9.12. klo 13 Tuumaustauko seurakuntakodin Lasarus-salissa Ke 5.12. Tilanne on poikkeuksellinen, sillä useimmiten Päijänteen vedenkorkeus on nousussa tähän aikaan vuodesta. Yhtenäistä ilmettä joulukadulle tuovat osallistuvien liikkeiden eteen pystytettävät joulukuuset.. lut jokaisen edestä, mutta ei Hänkään hyväksy vilunkipeliä, väärät teot ja asenteet on hyljättävä. Jeesus hyväksyy ihmisen aina, Jeesus on kuolKadonneet lampaat... Ympäristökeskus muistuttaa, että rengaskaivojen omistajien on nyt syytä arvioida kaivoveden riittävyyttä ja mahdollista tarvetta veden säästämiseen. klo 10 Messu Su 6.1. Tai me autamme nousemaan häntä, ojentamalla hänelle auttavan kätemme. Pauli Rahkonen 6.12. Timo Rantanen Kuhmoisten Sanomat Tänä vuonna Kuhmoisten Yrittäjien joulukadun avaus ulottuu perjantailta koko viikonlopun yli, sillä yrittäjien arpajaisiin voi osallistua sunnuntaiiltaan asti. Kuhmoisten Yrittäjien joulunavaus Joulukuu 1.12. Se, jonka oletetaan olevan kadonnut, mutta minun mielestäni myöskin se, joka loputtomasti kadonnutta arvostelee, karttaa ja rankaisee. Päijänteen pinta laskee yhä Paennut rantaviiva näkyy esimerkiksi Timo Rantasen ottamissa kuvissa Tehinniemestä, missä laiturit ovat jääneet kuiville ja matala vesi haittaa kalastusta sekä vedenottoa. – Pinnat laskevat yleensä lumen sulamiseen asti, jolloin pohjavesi on matalimmillaan maalis-huhtikuussa, toteaa hydrogeologi Mirjam Orvomaa Suomen ympäristökeskuksesta. klo 18 Kirkossa Ke 19.12. klo 18 Raamattupiiri Päijälän rukoushuoneessa, Orivedentie 1614 Ti 4.12. Myös pohjavesien pinnat ovat edelleen poikkeuksellisen alhaalla, joissakin paikoissa jopa 40–100 senttimetriä ajankohdan keskiarvoa alempana. klo 10 Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus. klo 13 Messu Su 16.12. Tässä toistuu sama kaava. klo 10 Messu Ma 24.12. klo 10 Perhemessu/ Päiväkerholaisten joulukirkko Su 23.12. (Luuk.15:1–7). Mikäli maa nyt jäätyy ja sade tulee lumena, pohjavettä ei enää juurikaan muodostu. klo 19 Cantare-kuoron joulukonsertti Ke 12.12. Hänellä itsellään on vastuu valita suunta, mutta vastuu se on jokaisella valistajallakin. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 28. Kuhmoisten Yrittäjien tuore sihteeri Johanna Lehtonen kertoo, että tavoitteena on saada jokainen mahdollinen jouluostoksiin käytetty euro pysymään omassa kunnassa. klo 10 Messu Ti 1.1. klo 13 Tapaninpäivän messu Päijälän rukoushuoneessa, Orivedentie 1614 Su 30.12. Ajatellaanpa omalle kohdalle, että remmi raikaa selkänahkaan taukoamatta, niin kyllä siinä sisuuntuu vain enemmän vastarintaan. klo 10 Messu Joululaulutilaisuudet La 1.12. klo 15 Iltaruskon kerhohuoneessa Ma 10.12. ja pässit. Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla Su 9.12. Tehtyä vääryyttä meidän ei tule hyväksyä, mutta vääryyden tehnyt ihminen meidän olisi hyväksyttävä. Korkeus on vain viiden senttimetrin päässä mittaushistorian alhaisimmasta lukemasta tähän aikaan. Elokuva Kuhmolassa: Pihalla 5.12. klo 15 Iltaruskon kerhohuoneessa, Rekolantie 1 La 5.1. marraskuuta 2018 SANAN KULMA Jouni Saarikoski Kutsu ja kiitä lehtiilmoituksella! Tapahtumat Marraskuu 29.11. Me olemme joko välinpitämättömiä tai sitten ruoskimme vihan ja arvostelun hengen valtaamina yhä alemmas suohon normeistamme pois poikennutta korostaen siten samalla, kuinka hyviä me itse olemme. Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Hautaan siunattu: Annikki Siitonen 89 v Risto Joonas Rannisto 74 v Kappeliseurakunnan joulunaika Kuhmoisissa (tilaisuus kirkossa ellei toisin mainita) Jumalanpalvelukset ja hartaudet Su 2.12
– Eivät ihmiset viitsi enää lähteä kylälle, kun ei ole varmuutta kyydin saamisesta. Ennen riitti soitto taksikopille ja sieltä tuli hetkessä päivystävä auto pihaan. Keski-Suomen Aluetaksin välityksessä ovat mukana tällä hetkellä kaikki seitsemän Kuhmoisten taksia. Myös Kallio on lopettanut taksin tilaamisen asiakkaille. Euron Paikan yrittäjän Risto Lampisen mukaan asiakkaille ei enää heinäkuun alun jälkeen ole tahtonut saada paluukyytiä baarista iltaja yöaikaan, ellei kyydistä ole sovittu etukäteen. – Jos baariin vielä jotenkin pääseekin, niin kotiin pääsyn kanssa on hyvin epävarmaa. Nykyinen tilanne on Kallion mukaan altis myös monenlaisille lieveilmiöille, muun muassa pimeille kyydeille. Osa takseista Jämsässä Suurin osa Kuhmoisten taksien tuloista tulee yhteiskunnan järjestämistä kyydeistä: kouluajoista, asiointilinjoista, sosiaalitoimen ajoista ja Kela-kyydeistä. Sari Heliövaara. ”Kympin kyydin takia ei kannata valvoa” Jouni Vaskisalo ja Markku Arvaja suostuivat kuvattaviksi maanantaina taksikopilla olleista taksiyrittäjistä. Vaskisalo on ajanut taksia Kuhmoisissa yli 40 vuotta, Arvajalla tulee helmikuussa täyteen 33 vuotta. Kela-kyydit tiltataan nykyään PRO -Keskus Oy:n alueellisesta tilausvälitysnumerosta. – Sekin auttaisi, jos edes yksi taksi päivystäisi iltaja yöaikaan paikkakunnalla. Maanantaiaamuna paikalla olevat taksiyrittäjät haluavat kommentoida asiaa nimettöminä. Hän on vedonnut paikalliseen yrittäjäyhdistykseen, jotta se ryhtyisi toimiin tilanteen korjaamiseksi. Taksipula uhkaa jo kuppiloiden toimintaa Kuhmoisissa Sari Heliövaara Kuhmoisten taksikopilla ollaan hyvin tietoisia viikonloppuöiden taksiongelmasta Kuhmoisissa. – Sitähän voi muuten saada vaikka syytteen heitteille jätöstä. – Nykyään mökkiläisetkään eivät käytä enää taksia. Kuhmoisten osalta on vielä ennenaikaista sanoa mitään päivystysmahdollisuudesta. Pub Wanhan Pankin yrittäjä Irma Kallio jakaa Lampisen tuskan. Tilanne olisi yrittäjien mukaan toinen, jos kyydittäviä olisi enemmän. Se selviää soittamalla Keski-Suomen Aluetaksin välitysnumeroon tai suoraan taksille. – Joku yksittäinen taksi saattaa päivystää myös viikonloppuna. Taksiyrittäjät ovat selvittäneet keskuudessaan halukkuutta vapaaehtoiseen viikonloppupäivystykseen, mutta riittävän moni yrittäjä ei ole ollut valmis siihen sitoutumaan. Yöelämä kuihtuu, lieveilmiöt lisääntyvät Lampisen mukaan taksien puute on jo hiljentänyt yöelämää Kuhmoisissa. Lampinen sanoo pohtineensa jopa lapun laittamista luukulle asiakaskadon vuoksi. Ihmettelin, kun yrityksen puhelinlasku oli yhtäkkiä yli 50 euroa, kun se on aiemmin ollut alle 10 euroa kuussa. Lisäksi sinne pitää antaa tiedot tilaajasta ja kyydin määränpäästä. Syrjäseutujen kyytiongelmaan pyritään kuitenkin etsimään jonkinlaista helpotusta. marraskuuta 2018 ” Sekin auttaisi, jos edes yksi taksi päivystäisi iltaja yöaikaan. – Aiemmin tilasimme asiakkaalle taksin illan päätteeksi, mutta nyt kyytiä ei saa kuin satunnaisesti, tuskailee Lampinen. – Jos kympin kyytejä tulee yksi yössä, ei sen takia kannata valvoa, kun päivystysvelvollisuutta ei enää ole, sanovat taksarit. Se on siten yrittäjästä kiinni, kuka vastaa, kuka ei. En tiedä sitten pitäisikö poliisille soittaa, kun taksia ei paikalle saa, pohtii Lampinen. – Ketään ei voida pakottaa päivystämään, eivätkä taksit lähde kauempaa Kuhmoisiin, koska siirtymästä ei voi veloittaa asiakasta. Ennen tuli kyytejä myös linja-autoilta. Meilläkin käy enää lähinnä kävelymatkalaisia. Sari Heliövaara Kuhmoisissa toimivilla ravintolayrittäjillä ei ole juuri hyvää sanottavaa heinäkuussa toteutuneesta taksiuudistuksesta. – Tilauskeskukseen jonottaminen kestää ja on kallista. – Joka päivä pari kolme Kuhmoisten taksia on Jämsässä, kerrotaan taksikopilta. Uudistuksen myötä taksien päivystysvelvollisuus loppui, eikä niillä ole enää määrättyjä asemapaikkoja. Keski-Suomen Aluetaksi tekee parhaillaan kyselyä, jolla selvitetään taksiyrittäjien halukkuutta vapaaehtoiseen päivystystoimintaan. Sari Heliövaara Kuhmoisten taksiyrittäjät ovat halunneet toistaiseksi pitää käytössään Nesteen päädystä löytyvän vuokratilan. – Joitakin vastauksia on jo saatu ja niiden perusteella kiinnostusta päivystystoimintaan on jonkin verran. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 28. Wanha Pankki sulkee ovensa jo iltakymmeneltä, mutta silloinkin taksin saaminen on työn ja tuskan takana. Päivystyshalukkuutta selvitetään Kuhmoisten tilanne ei tule yllätyksenä Keski-Suomen Aluetaksin toimitusjohtaja Harri Holttiselle. – Tilausvälitykseen jonottaminen maksaa 1,25 euroa minuutilta. Holttisen mukaan välityskeskuksen keinot ovat vähissä, jos paikkakunnan taksit eivät halua ottaa ajoja vastaan iltaja yöaikaan. Kuhmoisten taksikyydit tilataan nykyään Keski-Suomen Aluetaksin välityskeskuksen kautta. Hän sanoo iltojen asiakasmäärän pudonneen Euron Paikassakin taksiuudistuksen jälkeen. Vajetta ei riitä paikkaamaan yksi kesällä toimintansa aloittanut sivutoiminen taksi. Alkuunsa Lampinen yritti soittaa asiakkaille taksia entiseen malliin, mutta luopui yrityksistä, kun huomasi ne turhiksi ja vieläpä kalliiksi. Kela-taksit eivät saa enää entiseen tapaan jäädä odottamaan asiakasta asioinnin ajaksi. Kelan korvaamat kyydit suuntautuvat omalle terveysasemalle, Jämsään tai Tampereelle. Molemmat ovat lopettamassa taksinajoa ensi vuonna. Maanantaiaamuna paikalla oli kolme taksia kyytejä odottelemassa. – Tämä ei ole yksin Kuhmoisten ongelma, vaan tilanne on samankaltainen monella muullakin pienemmällä paikkakunnalla. Tämä on johtanut siihen, että moni taksi jää päiväksi pyörimään kaupunkiin, jossa kyytejä on tarjolla enemmän kuin Kuhmoisissa. Jatkossakaan taksipula tuskin helpottaa, sillä nykyisistä seitsemästä taksiyrittäjästä kaksi on lopettamassa ensi vuoden aikana. Lampinen on jopa kuskannut kyytiä vailla olevia asiakkaita kotiin omalla autollaan baarin sulkemisen jälkeen. Tätä menoa kylältä loppuu sekin vähä liiketoiminta, mitä enää on jäljellä. – Nykyinen markkinatilanne tuskin houkuttelee tänne uusia taksiyrittäjiä, epäillään taksikopilla. – Vaarana on myös se, että lähdetään ajamaan omalla autolla humalapäissään, kun taksikyytiä ei ole tarjolla. Kuhmoisissa Kela-kyytejä ajaa neljä taksiyrittäjää viidellä autolla
Nykyisin hän työskentelee kanttorina Ahvenanmaalla, Brändö-Kumlingen seurakunnassa. marraskuuta 2018 Kuhmoisten kirkko Sami Junnosen ja Pertti Rasilaisen konsertti oli osa syksyistä kiertuetta, jonka teemana on ollut jo useampana vuotena konsertoida tunnelmallisissa kirkoissa Suomessa. Junnonen valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2008 SibeliusAkatemiasta. ja 7.12. Tämänhetkiset sisäliikuntavuorot löytyy osoitteesta kuhmoinen.fi. Äänioikeutettuja vaalissa ovat 18 vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet. Duo esiintyi myös Jaalan ja Ristiinan kirkossa. Vuonna 2012 kuultiin Junnosen ensikonsertti Helsingin Musiikkitalossa, ja helmikuussa 2018 hän debytoi Houston Symphonyn solistina Yhdysvalloissa. Partiolaisten kynttiläkulkue lähtee Kuhmolasta klo 16.40 Tervetuloa mukaan! Kuhmoisten kunta ja seurakunta Kunniamerkit Emma Kaakko Idän kutsu -konsertti Sami Junnonen, huilu Pertti Rasilainen, piano 20. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 28. Välillistä vaalitapaa, jossa uusi kirkkovaltuusto valitsee äänestämällä kirkkoherran, kannatti kolme kirkkoneuvoston jäsentä. Suoran kansanvaalin puolesta äänesti kymmenen kirkkoneuvoston jäsentä. Konsertti alkoi Igor Stravinskin Italialaisen sarjan osilla Johdanto ja Serenadi. Kuhmoisten nuorisovaltuusto ELOKUVAT KUHMOLASSA su 2.12. EI ryhmiä. Stravinskista Hatšaturjaniin Konsertissa kuultiin näytteitä kolmen merkittävän venäläisen säveltäjän tuotannosta. Junnosen huilunsoitto oli juuri sitä, mitä huilumusiikki on parhaimmillaan. Kolmas teos oli Sergei Rachmaninovin cismolli Preludi, joka soi vaikuttavasti Rasilaisen soittamana. Se kunnioittaa lähes poikkeuksetta seurakunnan toivetta vaalitavasta. Pianisti Pertti Rasilainen, musiikin moniosaaja, Huilutaiturointia kirkossa on opiskellut Sibelius-Akatemiassa nuoriso-osastolla pianonsoittoa ja kirkkomusiikinosastolla urkujensoittoa, kuoronja orkesterinjohtoa sekä laulua. Päätös vaalitavasta syntyi vasta äänestyksen jälkeen. Lopullisen päätöksen vaalitavasta tekee Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli. Tätä ennen hän on tehnyt radionauhoituksia pianistina ja kuoronjohtajana Ylelle. Juhlassa esiintyneiden muskarilaisten ikä vaihteli alle vuoden ikäisestä kouluikäiseen. Kaunis Lenskin aaria, huilulle ja pianolle sovitettuna, julisti tunteiden paloa duon esittämänä. Viikot 51-2 lomaillaan! Koulukeskuksen vapaita sisäliikuntavuoroja voi hakea täydennyshakuna perjantaihin 14.12. Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomat Seurakuntalaiset pääsevät itse valitsemaan Hollolan seurakuntaan uuden kirkkoherran. Muskarin opettaja Sirkka Jolkkonen muistuttaa, että ryhmiin voi tulla mukaan myös kesken vuoden. Kolmas osa oli kuin hyperaktiivinen ilottelu, jonka huilisti Junnonen hurvitteli loppuun asti erittäin ketterästi. Junnosen huilunsoittoa on myös levytetty Resonus Classics, Alba Records sekä Siba Records -yhtiöille. Teoksen toinen osa, sävyltään rauhallisempi ja intensiivisempi, johdatti kuulijat satumaisen kauniiseen, hypnoottisen tilaan, joka lopulta päätyi lennokkaaseen konserton viimeiseen osaan. marraskuuta 2018 Kunta tiedottaa Kaikki Kuhmoisten välitysvuokrausja arviointipalvelut meiltä! Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Järvi-Hämeen OP -Kiinteistökeskus Oy LKV Toritie 51, 17800 Kuhmoinen Kunnan liikuntaryhmät jatkuvat viikolle 50 saakka. Lisäksi hän on johtanut useita kuoroja orkesteriteoksia sekä esiintynyt soolopianistina ja laulajana. Pertti Rasilaisen ja Sami Junnosen konsertti oli huilumusiikkia parhaimmillaan. Johdannon kepeästä, tanssahtelevasta osasta soljuttiin kohti surumielisempää, legatolinjaista Serenadia, jonka sointi oli sykähdyttävän kaunista. Liikuntatoimi IKÄIHMISILLE SAATAVILLA ATK-APUA joka kuukauden ensimmäinen maanantai klo 16 nuorisotalolla. Kansainvälinen huilistitaiteilija on työskennellyt konsertoinnin ja opettamisen lisäksi orkesterimuusikkona muun muassa Hong Kong Sinfoniettassa, Aucklandin filharmonisessa orkesterissa ja Royal Northern Sinfoniassa. Muskariryhmät Kuhmoisissa järjestää JämsänSoitinten kirjoa muskarijuhlassa jokilaakson musiikkiopisto. Emma Kaakko Päivi Hotokka Musiikkileikkikoulun syyskauden juhla keräsi Kuhmolan täyteen esiintyjiä ja yleisöä viime keskiviikkona. Kirkkoherra suoralla vaalitavalla. Muskarilaiset näyttävät Ilo-laulussa, kuinka nauru helisee. 6.12. Kansainvälisissä kilpailuissa palkitun Junnosen työskentelyä ovat tukeneet eri kulttuurisäätiöt. klo 17.00 K12 6 € SUOMI 101 VUOTTA Itsenäisyyspäivän tilaisuudet 6.12.2018 10.00 Sanajumalanpalvelus, Kuhmoisten kirkko Kunniakäynti sankarihaudoilla 11.30 Kahvitarjoilu, Kuhmola, Toritie 57 12.00 Päiväjuhla, Kuhmola Juhlapuhe, rehtori Juha Nupponen 17.00 Kynttilät syttyvät sankarihaudoille Yleisöä pyydetään mukaan sytyttämään kynttilöitä. Yleisö sai kuulla laululeikkien lisäksi valtavan kattauksen erilaisia soittimia: juhlassa soivat ainakin guiro, kantele, ukulele, kitara, viulu, laattasoitin, rumpu, marakassi, kapulat ja nokkahuilu. Hakemukset kirjallisesti liikuntatoimistoon: Toritie 34, 17800 Kuhmoinen tai sähköpostilla: anni.manneri@kuhmoinen.fi Hakemuksissa tulee ilmetä kunkin harjoitusvuoron aika, tila jota haetaan, tilojen käyttötarkoitus, vastuuhenkilö ja hänen osoitteensa ja puhelinnumeronsa. Teoksessa oli paljon kansanmusiikkivaikutteisia melodioita ja rytmiikoita, jotka kieppuivat ulos Junnosen huilusta briljantisti, erinomaisella soinnilla höystettynä. Kirkkoneuvosto päätti viime viikolla, että kirkkoherra valitaan suoralla kansanvaalilla. Kappaleen virtuoosisuus ja rytmikkyys upposi tajuntaan iskevine teemoineen. Teos on Piotr Iljitš Tšaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin. Junnosen instrumentteina ovat 24 ja 14 karaatin kultahuilut. Konsertin nimi, Idän kutsu, muodostui ohjelman venäläisestä ja armenialaisesta musiikista. mennessä kaudelle 7.1.–26.5.2019. Illan pääteos, armenialaisen Aram Hatšaturjanin säveltämä, alun perin viulukonsertoksi tehty teos, esitettiin tällä kertaa huilukonserttona
050 461 7575 __________________________ Sp-Koti Kiinteistönvälitys Tanja Heinonen Oy LKV p. Tarjolla puuro ja kahvi. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Kaunistoinen Arttu Kaunistoinen p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Kolarikorjaukset ja -maalaukset Paavolankatu 4, Jämsä p. Piili Kuhmoinen p. klo 10-12. Suomalaisia Loboomenoita ja saunavihtoja. Äänestäjien kesken arvotaan pieniä palkintoja. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 20 v. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. Yleisöäänestys toteutetaan 13.–16.12. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 0400 944 726 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Toritie 41. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Musiikkia ja muistelua elämänmenosta Kuhmoisissa ja Kausalassa. Tervetuloa! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) J oulukuuset koristellaan jälleen S-Marketin alakertaan 29.–30.11. p. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia p. säkeittäin sopivasti. Tervetuloa kuuntelemaan ja kahvittelemaan! JOULUMYYJÄISET Kuhmolassa 8.12.2018 klo 9-13 Paikkavaraukset puh. Kahvitarjoilu, yhteislaulua. Ei arpajaisia. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. Kilpailutyöt tulevat esille Tehin Joulubasaarin ikkunaan. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. pv joulukuuta klo 14 Kuhmoisten kirjaston galleriassa. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.fi PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Sari Heliövaara 040 552 6561 sari.heliovaara@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 040 721 2822 Tervetuloa! Kuhmoisten Kätevät ry KUHMOINEN PIPAREISSA pienoismallikilpailun kilpailutöiden sisäänjättö *** 7.-9.12. Tervetuloa! YLEINEN ESITELMÄTILAISUUS Emeritusprofessori, eläinlääketieteen tohtori Ilkka Alitalo kertoo ajastaan eläinlääkärinä Kuhmoisissa lauantaina 1. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 28. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy OP Järvi-Häme Armi Peltonen p. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 010 254 7949 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Tilaushinnat 2018 (kotimaa) (sis. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 040 8271583 __________________________________ Timo Ansiomäki p. erikoiskuljetukset/kotim. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Ark. marraskuuta 2018 SEURAT TORIMYYJÄT Tilaa paikallislehti itselle tai lahjaksi! Tilaaminen käy kätevästi • sähköpostitse: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi • puhelimitse: 040 515 2345 ma 9.30-15 • ti, ke ja pe 9.30-13 • poikkea toimistolla: Toritie 52, Kuhmoinen ma 9.30-15 • ti, ke ja pe 9.30-13 Kuhmoisten Sanomat TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Petri Liehu p. 050 463 8663, jamsa@spkoti.fi _________________________ Parturi-Kampaamo Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen p. Nevala Pe 30.11.-18 klo 12.00 P a l o a s e ma Kuhmoinen, MUISTUTUS syyskokouksesta! Bingo 2x2€, toisen kierroksen voittona kinkku. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 0400 638 764 __________________________ __________________________ T:mi Vesa Peltonen saunat ja pesuhuoneet p. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. Tervetuloa! Osuuskunta Kuhmoisten Kädentaitajat ja Kuhmoisten Kätevät ry Ensi viikolla Joulukuun ILMOITUSLIITE! aineistot pe 30.11. Tilaisuuden jälkeen pidetään Kotiseutuyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. Peltonen p. klo 10–11 Kuhmoisten torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA VanGogh, Annabelle, Nicola, Challenger, Siikli ym. Irma Kallio p. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi p. 24 t. Suolasieniä. 0400 121 997 __________________________ OP Järvi-Häme Mirkkaliina Pettersson 010 254 7936 perunkirjoitukset testamentit edunvalvontavaltakirjat __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2 526 (LT-2017) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS Järvi-Hämeen OP-kiinteistökeskus Oy, Vesa Teräväinen p. Vieraina klo 11 alkaen Annikki ja Oiva Ruokonen. Käy äänestämässä mieluisinta koristelua Kädentaitajien myymälässä 1.–21.12. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. tapahtumat OPASOL OY p. klo 12. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. 0400 289 740 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Hintoihin sisältyy alv 24%. kok. 040 586 7729 www.countryhelp.nettisivu.org Rakennus ja muuraus Suntela p. 050 566 3928 timo.suntela@gmail.com uudisrakentaminen saneeraukset laatoitusja muuraustyöt Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. ja Eurooppa OPASOL OY p. 0400 759 383 Torstaitupa Kuhmolassa 29.11. 0400 353 886 __________________________________ _________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. (sis. tilaus 76 e Ilmoitushinnat 1.1.2018 alk. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. alv 24%) Etusivulla 1,92 e /pmm Tekstissä 1,67 e /pmm Takasivulla 1,75 e /pmm Seurapalsta 2,48 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Hannele Erola laulattaa jouluisia lauluja. Työt pyydetään varustamaan tekijän nimellä ja puhelinnumerolla. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Tulokset julkistetaan pe 21.12. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Glögitarjoilu. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Hintoihin sisältyy alv 24%. Karpaloa. 0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 70 e 12 kk / määräaik. klo 13 mennessä ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi. 044 244 9779 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. klo 12-15 *** Tehin Joulubasaarissa os. Multaporkkanaa, punajuurta, sipulia ja lanttua. Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys ry Kuhmoisten Sotaveteraanit ry/ naisjaoston päiväkahvit Kuhmolassa maanantaina 3.12.2018 klo 13. Ma 3.12. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla
2 kpl/tal. Hirvijahtia on mahdollista jatkaa tammikuun puoliväliin, mutta ilman metsästyskoiria. 2 pkt/tal. 2 pkt/tal. Kuhmoisista valtuustoon valittiin viisi jäsentä ja Padasjoelta viisi. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. Kaksi ilvestä tähtäimessä Joulukuun alussa alkaa myös ilveksen metsästys. Koko Hollolan seurakunnassa äänestäjiä oli 3 862. 70:stä peuraluvasta on käyttämättä vielä 48. 2/talous PAULIG Juhla Mokka suodatinjauhatus 1 00 KG raj. Hirvenmetsästys on keskittynyt Kuhmoisissa pääasiassa viikonloppuihin. Yli puolet hirvistä kaadettu Kuhmoisten Sanomat Seurakuntavaaleissa Kuhmoisissa äänesti yhteensä 416 henkilöä. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 28. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com Atria perhetilan Kanan fileesuikaleet 250-300 g Kulta Katriina suodatinkahvi Kaikki loput Grillihiilet, sytytysnesteet ja grillaustarvikkeet Loppuviikon tarjoukset Kipparista Olemme avoinna joka päivä klo 21 asti! Palvelutiski on avoinna elokuusta lähtien perjantaisin ja lauantaisin. Tarjous voimassa la-su 18.-19.8.2018 2 rs 5 € 30 % 10 € 3 pkt Saatavilla kauttamme: YLÄMAANKARJA N LUOMULIHAA Karisalmen luomutilalta, tule ja kysy! Kipparista maukasta joulua joka päivä klo 21 asti PALVELUTISKI ON KE 5.12. Tavoitteen mukaisesti vasoja on kaatunut jahdissa hieman enemmän kuin aikuisia hirviä. Hollolan seurakunnan kirkkovaltuuston 33 jäsenestä 18 on uusia ensi kaudella. – Hyvin ollaan aikataulussa. Hirviä on metsästetty syksyn aikana hyvin vaihtelevissa oloissa. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Kuhmoisten vahvasta peurakannasta kielii se, että kaatolupien määrä on yli kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna. – Seurat voivat hakea tarvittaessa pankista lisälupia ja niitä on jo myönnettykin jokunen, sanoo Savijärvi. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Alkuviikosta satanut ohut lumipeite helpottaa eläinten jäljittämistä metsässä. Hän arvioi määrän olevan 10–20 yksilöä. Hirvet ensin nurin, sitten peurat Osa seurueista on jo saanut kaikki hirvensä kaadettua, osalla on vielä urakkaa jäljellä. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Kaatoluvista on käytetty tähän mennessä noin 70 prosenttia. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-21 SU 10-21 K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Padasjoella osuus oli 22,6 ja Hollolassa 16,6. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. AVOINNA 9-17 JA MUUTEN TALVIKAUDELLA AINA PERJANTAISIN 9-17 • Tarjoukset voimassa to-su KG Erä! HK VILJAPORSAAN Juhlakinkku n. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. Äänestysprosentti nousi korkeimmaksi Kärkölän alueella, sillä siellä äänestämässä kävi 27 prosenttia äänioikeutetuista. Tarkemmat ajat myymälässämme. Lokakuussa muutamilla isommilla seurueilla oli jahtiviikko, jolloin hirviä metsästettiin myös arkipäivinä. Kuhmoisiin haettiin alkavalle kaudelle kolmea poikkeuslupaa ilveksen kaatamiseen, mutta saatiin viime vuosien tapaan kaksi. Tässä on kuitenkin vielä useampi viikonloppu aktiivista jahtiaikaa jäljellä, sanoo Kuhmoisten yhteisluvan hakija Juhani Savijärvi. – Lokakuussa yhtenä viikonloppuna kahlattiin lumessa ja yhtenä päivänä metsästettiin t-paidoissa 18 asteen lämpötilassa, kertoo Savijärvi. Savijärven mukaan Kuhmoisissa on runsaasti ilveksiä. Savijärvi uskoo, että suurin osa seurueista kuitenkin lopettaa jahdin vuodenvaihteessa. 2 kpl/tal. Kärkölän kappeliseurakunnan omalta ehdokaslistalta nousikin valtuustoon kuusi ehdokasta. Peurajahti alkaa täysipainoisesti vasta sen jälkeen, kun hirvet on saatu nurin. Kuhmoisissa äänesti 416. Äänestysprosentiksi muodostui 25,7, kun äänestysaktiivisuus neljä vuotta sitten oli 30,2. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Yhteislupa-alueen niin sanotussa lupapankissa on varastossa vajaat parikymmentä kaatolupaa, joita ei ole jyvitetty seurueiden kesken. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Näistä 472 äänesti Padasjoella, 719 Kärkölässä ja 2 255 Hollolassa. 2-4 kg, pakaste 5 99 KG 10 00 3 PKT Erä! Sitruksia KG Erä! HYVÄ APAJA Tuore, kokonainen KIRJOLOHI 6 99 KG raj. 1 erä/ tal. Tarkemmat ajat myymälässämme. marraskuuta 2018 markus.ahonen@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. – Syksyn aikana on sattunut useita peurakolareita sekä valtatiellä 24 että Tampereentiellä, kertoo Savijärvi. Kuhmoisten yhteislupaalueelle on myönnetty kuluvalle metsästyskaudelle kaikkiaan 185 hirvenkaatolupaa. Myös peurajahti jatkuu tavallista pidempään, helmikuun puoliväliin asti. Sari Heliövaara Syksyn hirvijahti on edennyt suunnitelmien mukaan Kuhmoisissa