Ohje on tehty Nalle-langalle, mutta muutakin voi käyttää, mieluiten pehmeää lankaa. Kuhmoisissa valmiita nuttuja alkoi ilmestyä ennen kuin diakoni Tarja Vesikallio ehti kunnolla miettiä, miten tempauksen voisi parhaiten toteuttaa. 7-18, la 1.5. Neuloa voi joko pyöröpuikoilla tai suorilla puikoilla, jolloin etuja takakappale ommellaan yhteen. Jos ei halua neuloa, voi toimittaa lankoja tai osallistua postimaksuihin, Vesikallio sanoo. Koko on vastasyntyneelle sopiva. Nutun ohjeet ja lisätietoa internetsivulta www.tuppurainen.fi. oikeaan tarpeeseen. Neulomattakin voi osallistua Nuttuprojektin on laittanut alkuun euralainen Pirkko Tuppurainen, joka työskenteli Suomen evankelisluterilaisen kansanlähetyksen lähetystyöntekijänä Etiopiassa. Ne vastaanotetaan sairaalassa, joka jakaa nutut eteenpäin tarpeen mukaan. Ilman K-Plussa-korttia 1,99 rs (3,98/kg) 1 49 rs (2,98/kg) -25% Palvelemme vappuna: pe 30.4. Nuttuja voi tehdä vielä syksylläkin. – Tämä on kansainvälistä diakoniaa. KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen Puh. huhtikuuta 2010 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päivi Hotokka Kuhmoisten seurakuntakodille on kevään aikana alkanut tipahdella pikkuruisia neulottuja vauvannuttuja. Valmiit nutut voi toimittaa hänelle tai kenelle tahansa seurakuntakodilla, jotta vaatteet saadaan koottua yhteisiin paketteihin. Nutun ohjeita voi pyytää Tarja Vesikalliolta. Autamme kaukaista lähimmäistä heidän arkipäivässään, ja apu menee Kuhmoisten seurakuntaan on toimitettu jo iso pino kauniin värisiä vauvannuttuja. Myöhemmin nuttuja on annettu myös aliravituille lapsille ja orpokoteihin. Nyt yli 20 nuttua odottaa lähettämistä seurakuntakodilla. HAUSKAA VAPPUA! VIENNETTA JÄÄTELÖKAKUT 650 ml SNELLMAN KUNNON PAISTIJAUHELIHA 400 g SAVUSTETTU LOHIFILEE 2 99 rs (7,47/kg) 9 95 kg PORSAAN JÄTTIPIHVI kg 99 pkt (2,21/kg) 7 95 PEPSI, PEPSI MAX JA 7 UP 1,5 l, raj. Keskivartalo neulotaan joustinneuletta ja olkapäät aina oikein -neuletta. suljettu su 2.5. Kyseessä on hyväntekeväisyystempaus, jossa suomalaiset neulovat vaatteita Etiopian vauvoille. 2x2pack/talous SIEMENETTÖMÄT VIHREÄT RYPÄLEET 500 g HERKKUSIENET 200 g LIHAPALVEL USTA! Ilman K-Plussa-korttia 3,10 2-pack (0,77/l) sis. Nutut postitetaan suoraan Etiopiaan 24 vaatteen nipuissa, ja yhden paketin lähettäminen maksaa 24 euroa. – Nuttuja voi kutoa omaan tahtiin jokainen kotonaan tai säännöllisesti jossakin piirissä. Nutusta keskustellaan myös Facebookissa. Diakoni Tarja Vesikallio levittää sanaa nuttukeräyksestä. pantit 0,80 1 99 2-pack (0,40/l sis. (03) 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Palvelemme: Ma-pe 7-21 La 7-20 Su 11-20 KAUPPIAS HOITAA HOMMAN HINNAT VOIMASSA TO-PE 29.-30.4., ELLEI TOISIN MAINITA. – Niitä ovat tehneet seurakunnan työntekijät ja seurakuntalaiset, Vesikallio kertoo. – Kesäaikaan ei ehkä tule neulottua, mutta vauvoja riittää. 11-20. Apua toisten arkipäivään Vauvannutun ohje on yksinkertainen. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 1,50 € N:o 17 2010 60 vsk Keskiviikkona 28. Suomessa on tehty nuttuja jo parin vuoden ajan, yli 10 000 kappaletta noin 200 paikkakunnalla. Etiopialaiset naiset karttoivat terveysasemille synnyttämään menemistä, ja Tuppurainen keksi houkutella heitä lahNuttuvillitys saapui Kuhmoisiin joittamalla terveysasemalla vauvoille nutut. Pikkuruisen vaatteen voi neuloa vaikka ylijäämälangoista. Vesikallio kertoo, että monet käsityöihmiset ovat innostuneet helposta ja nopeatekoisesta neuleesta. Pääntie on nelikulmainen. pantit 0,80 -48% Ilman K-Plussa-korttia 1,99 rs (9,95/kg) 1 49 rs (7,45/kg) -25% 29.3.-2.5
Jämsän kaupunki on myös halukas järjestämään ensi vuodesta alkaen Kuhmoisten kunnalle Jamit-Tieto Oy:n nyt tuottamat palvelut. Sen sijaan tehtävälistat menestyvien kasvualueiden hyväksi ovat pitkiä. Ensi kertaa poliitikot ovat asettaneet tavoitteeksi maaseudun alasajon. Aikaisemmin on puhuttu Suur-Jyväskylän ohjelmajulistus muutosvetureista, kun julkiset elinkeinotuet on keskitetty suurille ja rikkaille. Kävi hallituksen paketin kanssa miten tahansa, Kuhmoisissa on tilaa biovoimalaitokselle ja sen mahdollistavalle kaukolämpöverkolle. Muutos on edennyt kuin luonnonilmiön voimalla, vaikka ihmiskätten työtä se kaikki on ollut. Korulauseetkin on jätetty vähiin. Kahta poikkeusta lukuun ottamatta kaikki tiehankkeet ovat Jyväskylän sisääntuloteitä tai Jyväskylän sisäisiä tiejärjestelyjä. vilkkaan liikenteen aikaan kello 16.44 henkilöauton tiellä 24. Mies huusi ja käyttäytyi agressiivisesti, kun häntä laitettiin poliisiautoon, samoin poliisiauton kuljetustilassa, jossa potki auton sisätiloja. Avajaisnäytäntö oli huhtikuussa 1942, ja elokuvana oli Oi kallis Suomenmaa , silloin tapeltiin jo toista sotaa. Kun palvelut ostetaan ulkopuoliselta taholta, ne on kilpailutettava.. Olenkin ihmetellyt, ettei hänen muistonsa ole jälkipolville ollut edes sen arvoinen, että joku kuja tai polku Askoniemessä olisi ristitty Vääpelinpoluksi tai Väinönkujaksi! Jussi Seppälä Kuhmoisten Sanomat Päijät-Hämeen poliisilaitoksen Asikkalan paikallispoliisipartio pysäytti viime perjantaina 23.4. Suojeluskuntavääpeli Väinö Rekola on Kuhmoisten elokuvatoiminnan Grand Old Man. Kulunut talvi oli osuva muistutus siitä, mitä kotiseutumme pohjoinen sijainti voi tuoda tullessaan. Jamit-Tieto Oy:tä ei lakkauteta, mutta henkilökunta siirtyy Jämsän kaupungin palvelukseen. Nauhamaisen keskuksen lisäksi julkisin toimin voidaan tukea vielä neljää aluekeskusta, jotka ovat Joutsa, Keuruu, Saarijärvi ja Viitasaari. Nyt päätökseen tuleva KeskiSuomen liiton maakuntasuunnitelma merkitsee taitekohtaa poliittisten vaikuttajien ajattelussa. Keski-Suomen laajoille maaseutualueille luvataan turvata nettiyhteydet, päivähoito ja kodinhoitopalvelut. Samaan käyttömukavuuteen päästään maalämpöjärjestelmällä ja lähelle sitä nykyaikaisella pellettilaitteistolla. Useat ikätoverini nauttivat edelleen elokuvan ja kirjallisuuden kipinästä, jonka käytännöllisenä sytyttäjänä voi pitää Väinö Rekolaa. Joulukuulta alkanut pakkasjakso löi pituudessaan vuosikymmenten takaisia ennätyksiä, ja ero muutamaan edeltäneeseen vihertalveen oli melkoinen. Häneltä ostin ne lukemattomat elokuvaliput ja lainasin varhaiset Robinson Crusoeni ja Tarzanini Rekolan talon keittiöstä muutetusta kirjastosta, kunnan terveyskeskuksen vuodeosasto on nykyisin sen paikkeilla. Kuhmoisten kirjastoa Väinö Rekola johti yli 35 vuotta. Suuret luulot Asikkalassa Vesa Koivu Jämsän kaupunginhallitus päätti 26.4.2010 yksimielisesti, että Kuhmoisten kunnan ja Jämsän kaupungin yhteisesti omistaman JamitTieto Oy:n toiminta siirretään Jämsän kaupungin omaksi toiminnaksi vuoden 2011 alusta lukien. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 28. Kaupungistuminen,1960luvulta alkanut maaltapako ja lähdöt työn perään Ruotsiin ovat meille kaikille tuttuja omasta ja läheistemme elämästä. 1950-luvulla pyöritettiin elokuvia kolmasti viikossa, useimmiten leffa vaihtui. Kuhmoisten kaltaisessa metsäpitäjässä bioenergian luulisi olevan ainut perusteltavissa oleva energiavaihtoehto. Muistaakseni esityspäivät olivat sunnuntai, keskiviikko ja perjantai. Niissäkin yksittäisten liittyjien pitäisi olla kulutukseltaan riittävän suuria, jotta kaukolämpöverkoston kustannukset saataisiin katettua. Oltiinpa kehityksen suunnasta mitä mieltä hyvänsä, julkinen valta on pitänyt tärkeänä hillitä kaupungistumisen haittoja ja tukea maaseudun elinvoimaa. Voimavarat suunnataan nauhakaupunki Jämsä-Jyväskylä-Äänekosken kehittämiseen, ja Keski-Suomen laajalle maaseudulle on tarjolla lähinnä saattohoitoa. Energiaratkaisut tehdään aina vuosikymmeniä eteenpäin, ja elämme juuri nyt mielenkiintoista aikaa, julkistihan hallitus viime viikolla niin sanotun risupakettinsa. Pienemmissä kohteissa suora sähkötai öljylämmitys on helppo vaihtoehto, mutta pidemmällä tähtäimellä kumpaakaan ei voida pitää kovin kestävänä ratkaisuna. Jamit-Tieto Oy on tehnyt kirjanpitoa, palkkalaskentaa ja tuottanut muita taloushallinnon palveluja niin Jämsälle kuin Kuhmoisten kunnallekin. Ikään kuin vanhojen hyvien aikojen muistoksi ohjelmien laatija sanoo, että on tärkeää estää maakunnan kahtia jakautuminen, mutta keinoja ei ohjelmalla ole. Käyttämällä puuta vaikutetaan paikalliseen työllisyyteen ja lisäksi vältytään energian turhalta rahtaamiselta. Luvassa on huomattavia kannustimia muun muassa voimalaitosteknologiaan, joten sähkönja lämmöntuotannon yhdistävän ratkaisun osalta kannattaa olla kuulolla. Keihäs pitää huolen vain itsestään. Melkein kaikki julkisista varoista tuettu tiede, taide, tutkimus, teatteri, musiikki, kuvataide ja museotoiminta sijoittuu jo ennestään Jyväskylään. Nyt ei puhuta enää vetureista vaan keihäänkärjistä. Rattijuopon luulot omista voimistaan olivat ylimitoitetut ja hetken väännön jälkeen mies huomasi olevansa kanveesissa ja käsiraudoissa. Vaikka matalaja nollaenergiataloja puuhataan kovalla tohinalla ja ennusteiden mukaan ilmasto tulee seuraavina vuosikymmeninä lämpenemään, ei kiinteistöjen lämmitystarpeesta tulla pääsemään. Ja niin kuin tiedämme, lukiot pois lukien melkein kaikki ammatillinen ja tieteellinen koulutus on sijoitettu Jyväskylään. Maakuntasuunnitelman oman käsityksen mukaan alueen myönteistä kasvua auttaa parhaiten hyvät palvelut, koulutustarjonta, työpaikkatarjonta ja vilkas kulttuuritarjonta. Valitettava tosiasia on, että ollakseen toteutuskelpoinen, nykyaikaisen bioenergiavoimalaitoksen täytyy olla suurikokoinen. Ja Jyvässeudun palveluihin ja kulttuuritarjontaan halutaan panostaa vastakin. Pysäytettäessä miehellä oli oluttölkki kädessä, mistä hän siemaili ajon aikana olutta. Kuhmoisten kunnalla ei ole omaa taloustoimistoa eikä päätöksiä Jamit-Tieto Oy:n toiminnan lakkauttamista. Lämmitys kattaa yksityisestä energiankulutuksesta reilun kolmanneksen, ja toinen reilu kolmannes kuluu liikenteessä. Osa Jamit-Tieto Oy:n tuottamista palveluista siirtyy Jämsä lopetti JamitTieto Oy:n toiminnan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin omistaman liikelaitos Medikesin tuotettavaksi. Elokuvainnostus oli kasvussa 1930-luvulla, ja niinpä vääpeli Rekolan aloitteesta elokuvatoiminnan käynnistämistä pohdittiin suojeluskunnan toiminnan rahoittamiseksi – olihan järjestöllä elokuvien näyttämiseen soveltuvat tilat, Kuhmola, mutta ei laitteita. Tarvitaan siis kustannuksiltaan kohtuullisia Lämmön ja sähkön yhteistuotanto harkintaan ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. Kuhmolan elokuvanäytöksistä Suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen jälkeen 1944 suojeluskuntavääpeli ehti näyttää elokuvia kuhmalaisille Nuorisoseuran lukuun 26 vuotta vuoteen 1968, joten hän ansaitsee tulla kutsutuksi elokuvapioneeriksi muiden ansioidensa ohella. Tähän tapaan voisi tiivistää KeskiSuomen vuoteen 2030 ulottuvan maakuntasuunnitelman. Kun miestä vietiin verikokeeseen, hän haastoi painiin kolme häntä kuljettanutta poliisimiestä. Parhaiten tämä ajatus näkyy vaatimuksissa vuosien 2011–2014 tienrakentamiselle. Keski-Suomen liitto haluaa vuoteen 2030 ulottuvassa suunnitelmassaan suunnata voimavarat siihen, että koko julkisten palvelujen valikoima kaikilla herkuilla löytyy maakuntakeskuksesta. Puhallustestissä autoa kuljettanut keski-ikäinen mieshenkilö sai alkometrin näyttämään lukemaa 2,50 promillea. Vastaanottavaisimmassa iässä tämä tarjonta teki minusta hyvien elokuvien ystävän. Jäljelle jäävä neljännes käytetään sähkönä. Lopputoimenpiteet menivät rauhallisesti, ja mies pidätettiin sekä kuljetettiin Päijät-Hämeen pääpoliisiasemalle odottamaan esitutkinnan alkua: törkeä rattijuopumus, haitanteko viranomaiselle ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Kesti yli kolme vuotta, jona aikana tapeltiin talvisotakin ennen kuin elokuvakoneen hankinnasta tehtiin päätös ja otettiin sitä varten 80 000 markan laina. Kodeissa tämä on tarkoittanut lämmitysenergiatarpeen kasvua ja monin paikoin liiterin takaseinä onkin paistanut jo pitkään. Väinö-setä tuli minulle kovin tutuksi kouluvuosien aikana. Käytännössä tämä rajoittaa toteuttamiskelpoiset kohteet suurimpiin taajamiin. Jämsä-Jyväskylä-Äänekoski -vyöhykkeen kehitystä tuetaan monin keinoin, mutta ei sentään niiden sivukyliä, julkinen tuki kohdistetaan pääteiden varteen. huhtikuuta 2010 2 KOLUMNI Sampo Keskinen LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 28.4.2010 Vesa Koivu Maakuntaa jaetaan kahtia, ja sitä kutsutaan yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi. Sanavalinnalla on haluttu kertoa, että menestyvät keskukset vetävät mukanaan hyvinvointiin myös pienet ja heikot kuin junan veturi konsanaan. Pitkiin etäisyyksiimme emme voi vaikuttaa, mutta sähköntuotannon päästöihin päästään käsiksi lämmön ja sähkön yhteistuotannolla. Nykyisellä voimalaitostekniikalla kokonaistehosta voidaan muuttaa sähköksi 20–40 prosenttia, joten yhdistettynä kaukolämpöverkkoon ratkaisu voisi olla hyvinkin mielekäs. Oman pitäjän poika tuli suojeluskunnan johtoon vuonna 1932
toukokuuta mennessä. Keski-Suomen liiton maakuntaohjelmassa vuosille 2011–2014 esitellään vetovoimaisiksi määritellyt kehittäiskohteet. huhtikuuta. Palo syttyi itsestään auton moottoritilassa. Ohjelman tarkoitus on vahvistaa maakunnan yhtenäisyyttä, ja sillä pyritään koko maakunnan tasapainoiseen kehittämiseen. Junaliikenteen nopeuttamiseksi Jyväskylästä Tampereelle ja edelleen pääkaupunkiseudulle sekä Varsinais-Suomen ja Satakunnan satamiin tarvitaan kaksoisraidetta Jyväskylä-Orivesi -rataosalle. Maakunnan jakautuminen jatkuu Ohjelmarypäs perustuu ajatukselle, että Keski-Suomen työpaikkaja yrityskasvu toteutuu lähinnä Jyväskylän seudulla, ja maakuntaa kehitetään vyöhykkeellä JämsäJyväskylä-Äänekoski. Uusi ambulanssi tehtaalta syksyllä Vesa Koivu Kuhmoisten kunta on jo useamman vuoden ajan ostanut puhelinvaihdepalvelut Jämsän kaupungilta. Samoin valtatien 4 parantaminen Jyväskylästä pohjoiseen on käynnistettävä vuoteen 2014 mennessä. Maakuntaohjelman mukaan valtatie 9 on rakennettava moottoritienä Jyväskylästä Muurameen ohjelmakaudella 2011–2014. Näin kävi viimeksi maanantaina 26. Jyväskylästä Seinäjoelle johtavan valtatie 18:n parannussuunnitelmat tulee saada valmiiksi vuoteen 2014 mennessä. Sen takia pieniinkään välttämättömiin, Jyväskylän ulkopuolisiin, alueellisiin investointeihin ei voida osoittaa rahoitusta. Myöhemmin päivällä puhelinvaihteen hoitaja Eila Lahtinen Jämsän kaupungilta soitti lehden toimitukseen ja kertoi, että toinenkin vaihde on nyt kunnossa. Maakuntavaltuusto hyväksyy molemmat asiakirjat kokouksessaan kesäkuun 8. Maakuntasuunnitelma koostuu maakuntaohjelmasta ja erillisistä ohjelmista. Samoin kantatien 56 parantaminen välillä Jämsä-Mänttä ja kantatien 77 parantaminen Keski-Suomen maakuntaohjelma vuosille 2011–2014 välillä Viitasaari-Kyyjärvi pitää saada valmiiksi vuoteen 2014 mennessä. Metsäja energiateollisuudelle tärkeän ÄänekoskiHaapajärvi -radan perusparantamisen aloittamiseen on rahoitus vuosille 2011 ja 2012, mutta rahoitus halutaan myös radan Saarijärven pohjoispuolisen osuuden kunnostamiseen. Maakunnan kehittämisvyöhyke on kuvattu kartassa vihreällä värillä. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 28. Kuhmoisten Sanomat on saanut paljon tuohtunutta palautetta siitä, että puhelimeen vastataan ”Jämsän kaupunki”, silloin kun soittaa Kuhmoisten kuntaan. Hän selitti virhettä sillä, että puhelinvaihteessa kone ei näytä, että on soitettu Kuhmoisten kuntaan. SPR:n Kuhmoisten osastolle on tilattu uusi ambulanssi maaliskuussa palaneen tilalle, mutta koritehtaan mukaan sen valmistuminen kestää noin 20 työviikkoa. Palvelupäällikkö Toivoselta ei saa vastausta siihen, miksi vikaa ei ole korjattu, kun se on ollut tiedossa jo puolitoista vuotta. Päivi Hotokka Kuhmoisten ambulanssiajot hoidetaan vara-autolla vielä syksyyn asti. – Toisessa vaihteessa ei näy. Jämsän kaupungin puhelinvaihteen hoitaja Riitta-Liisa Rinnekangas ei ensin ymmärtänyt tyytymättömyyden aihetta. Pieniä alueellisia liikenneinvestointeja tarkastellessaan Keski-Suomen maakuntaohjelmaluonnos 2011–2014 hyväksyy sen, että perustienpidon rahoitus menee tällä hetkellä lähes kokonaisuudessaan hoitoon ja ylläpitoon. ”Ei ole meille ongelma” Päivi Hotokka Valtioneuvosto päätti huhtikuun alussa Laajakaista kaikille -hankkeen maksuosuuksista. huhtikuuta 2010 Vesa Koivu Keski-Suomen maakuntahallitus on hyväksynyt maakuntaohjelman vuosille 2011–2014. Aiemmasta esityksestä poiketen Kuhmoisten kunnan maksuosuus on nyt vain 8 prosenttia. Vakuutusyhtiö korvaa täysin ambulanssin, joka vaurioitui pahasti tulipalossa 18. Keski-Suomen maakuntaohjelma vuosille 2011–2014 on Keski-Suomen liiton tahdonilmaus maakunnan kehittämiseksi. Palanut auto on kuljetettu Iisalmessa sijaitsevalle koritehtaalle, jossa siitä irrotetaan sellaisia vahingoittumattomia osia, jotka voidaan asentaa uuteen autoon. Myös KeskiSuomen maakuntasuunnitelma vuosille 2011–2030 on valmistumassa, kunnat antavat siitä vielä lausuntonsa 6. Uudet asunnot rakennetaan tälle vyöhykkeelle. Jyväskylän Kuokkalan kehäväylän tekemistä ja Jyväskylä-Laukaa -tien parantamista vaaditaan vuoteen 2014 mennessä. – Kun keskus huomaa, että on soitettu Kuhmoisten kuntaan, hän vastaa ”Kuhmoisten kunta”, Terttu Toivonen kertoo. Ohjelmat rahoitetaan valtion budjetista, myös alueen kunnat ja EU osallistuvat rahoitukseen. Neuvotteleva virkamies Juha Parantainen liikenneja viestintäministeriöstä kertoo, että alhaisimman maksuluokan kuntalista kasvoi lausuntokierroksen jälkeen, kun valintakriteereihin lisättiin yksi mittari. – Uusi auto valmistetaan entisen mallin mukaan, sillä kustannukset eivät saa nousta, kertoo ambulanssin esimies Kari Launonen. Nyt Kuhmoisissa on käytössä Iisalmen tehtaalta vuokrattu vara-auto, joka on edullisempi kuin aluksi Asikkalasta lainassa ollut ambulanssi. Myös Vaajakosken moottoritien jatkaminen Jyväskylän Haapalahdesta Kanavuoreen tulee käynnistää ohjelman voimassaoloaikana. Jämsän kaupungin asiakaspalvelupäällikkö Terttu Toivonen kertoo, että kaupungilla on kaksi puhelinvaihdetta, joista toinen toimii oikein ja näyttää, milloin on soitettu Kuhmoisten kuntaan. Yritän ottaa Soneralta selvää. Alun perin mitattiin vain hankkeen laajuutta, mutta nyt laskettiin myös kustannukset asukasta kohti.. Tiejakso Jyväskylän Kirristä Äänekoskelle on rakennettava moottoritietasoiseksi sekä Äänekosken pohjoispuolella nykyisiä ohituskaistaja keskikaideosuuksia on parannettava ja uusia rakennettava. Sinisellä merkityt renkaat ja Jyväskylästä etelään suuntautuva punainen nuoli ovat ohjelmassa vain haaveita ilman käytännön sisältöä. Se on toiminut hyvin kuhmoislaisten käytössä. Vielä ei tiedetä, mitä ambulanssitoiminnalle tapahtuu ensi vuonna, kun palveluntarjoajat pitää kilpailuttaa. Esityksessä 8 prosenKuhmoinen pääsi edullisimpaan laajakaistaluokkaan tin luokkaan sijoitettiin 37 kuntaa, mutta valtioneuvosto päätti, että luokkaan pääsee 41 kuntaa. maaliskuuta. – Kesä pörrätään tällä, Launonen toteaa. – En muista tarkalleen, miten tämän kanssa on, että, että. Tämä vika tuli silloin, kun Jämsän ja Jämsänkosken kaupungit yhdistettiin. Liikenneja viestintäministeriön esityksessä Kuhmoinen kuului 22 prosentin maksuluokkaan, joten kunnan harteille jäävät laajakaistan kustannukset putosivat reilusti. Samaten maakuntaohjelmassa vaaditaan, että Jyväskylän läntisen kehäväylän yleissuunnitelma sekä Vihtiälän tien oikaisusuunnitelma ja PalokkaSeppälänkaangas-Vaajakoski -tien tiesuunnitelmat tulee saada valmiiksi vuoteen 2014 mennessä. – Ei tämä ole meille ongelma. Kuhmoisille ei luvassa mitään Luettelon loppupuolella mainitaan myös valtatie 24:n parantamistarve Kuhmoisissa ilman aikataulua. Jos käy niin, että SPR joutuu luopumaan ambulanssistaan, upouusi auto on Launosen mukaan helpompi myydä kuin vanhempi ambulanssi. Valtateille 13 ja 23 tarvittavien liittymä-, ohituskaistaja rinnakkaistiejärjestelyiden toteuttaminen on aloitettava ennen vuotta 2014. päivänä
klo 18. Ensimmäisellä kerralla työhön ryhtyi kymmenkunta talkoolaista apunaan kaksi nostolaitetta, joilla päästiin puhdistamaan seinän yläosia. – Kesäkuun lopulle menee Remontti alkoi raaputtamalla raapimisessa. Toukosiunaus pe 7.5. huhtikuuta 2010 4 SURUKIITOKSET VIIKON NIMET Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 4. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 28. Päijälän päivätuokio Leena Virtamolla (Toritie 40 B) ke 28.4. klo 11.30 lastenohjaaja Katri Mikkola Ilosanomapiiri 7. Olemme saaneet lahjan Pyhän Hengen kautta, että osaamme huutaa myös erämaassa Jumalaa avuksemme, ja Paimenemme kuulee sen. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. klo 13. Jos jollakin teistä on sata lammasta, ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän on sen löytänyt (Luuk. Joskus se on kovaa jokaiselle, myös meille, jotka uskomme ja tahdomme seurata Paimenta. srk-kodissa ja 5.5. HARTAUSKIRJOITUS Pertti Järvinen Taivaan kansalaisina maailmassa Olisimmeko me todella niin uskolliset ja osaisimmeko me rakastaa toisiamme niin paljon, että sen tekisimme, minkä meille Jeesus tekee, meidän paimenemme, ja me olemme Hänen laumansa lampaita. Päijälän kristillinen yhdistys hakee remonttikustannuksiin avustusta EU:lta. Otetaan vastaan tätä rakkautta ja jaetaan sitä. klo 13. arpajaiset, askartelua, Ihaan syntymäpäivä-näytelmä. Vapputapahtuma kaikenikäisille srk-kodissa 1.5. Päijälän rukoushuoneen joka nurkalla seisoo talkoolainen raaputtamassa vanhaa maalia irti ulkoseinästä. klo 11-14. Keittoja pannukakkukahvio, mm. Hänkin pääsi seinän raaputukseen, vaikka sähkötöitä on luvassa myöhemmin runsaasti. Usean vuoden urakka, rukoushuoneen kunnostaminen, alkoi lauantaina suunnittelupalaverilla ja ensimmäisellä talkoorupeamalla. Mutta täytyyhän sitä kokeilla töitä laidasta laitaan, Ruokolahti nauroi. Varsinaiseen saliin ei puututa, mutta keittiön taakse avataan nykyistä kahvitilaa suurempi huone, jossa voi järjestää kerhoja tai kokouksia. Yhdistyksen kassassa on lahjoituksina saatuja varoja noin neljänneksen verran arvioiduista kustannuksista. Mutta Herra heitti Hänen päälleen meidän kaikkien syntivelkamme (Jesaja 53 jae 6). Sähköalan asiantuntija on Lammilla asuva Taisto Ruokolahti, joka on aloittanut koulunkäyntinsä Päijälässä. klo 10. Koko rakennuksen lämmittämisestä tulee iso kustannus, Hannu Lahtinen sanoi. Päivi Hotokka Keltaisia maalinhituja leijailee niskaan tuulen mukana. taivaassa to 6.5. Sitä ennen vanhan maalin poistamisessa on iso työ. Vielä yksi kohta Raamatusta, mistä lähdin liikkeelle, kun ryhdyin tähän kirjoitukseen. Hän on antanut meille Pyhän Henkensä johdattamaan. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten evankelisluterilainen seurakunta on saanut vakituisen kirkkoherran, kun Tampereen tuomiokapituli antoi 21.4.2010 pastori Jukka Erolalle valtakirjan Kuhmoisten seurakunnan kirkkoherran virkaan. Hän ei ketään hylkää, ei luotaan heitä. klo 18. Hän saapuu vielä suuressa kirkkaudessaan meitä jokaista noutamaan sinne Taivasten valtakuntaan, jonka kansalaisina täällä maailmassa vielä vaellamme. klo 18. Isien ja poikien sählyturnaus koululla ke 12.5. Me olemme siis Taivaan kansalaisina maailmassa. Tulevista rukoushuoneen talkoopäivistä ilmoitetaan Päijälän nettisivuilla www.paijala.fi Pentti Ruokola, Taisto Ruokolahti ja yläilmoissa kiikkuva virolaisvahvistus Reijo Matikainen keskittyivät maalin poistamiseen Päijälän rukoushuoneen seinistä. Järjestelyissä mukana Kuhmoisten Eläkeläiset ry NUORISOTYÖ Nuorten messu kirkossa ti 11.5. 15 jae 4). Rakkaus on ylitse kaiken, sen on Jeesus meille näyttänyt ja opettanut joka päivä. Tällä maalauskerralla väri pyritään pitämään samana kuin aiemmin, sillä maalien numerot ovat pysyneet tallessa 20 vuoden takaa. Omaiset Maailma on niin lavea, pikku Lauri, Leevi, Liisi tai Tiina. Jeesus teki tämän puolestamme. Kahvitila suurenee Päijälän rukoushuone on valmistunut vuonna 1912, ja remontti on tarkoitus saada loppuun elokuun alussa 2012 vietettäviin 100-vuotisjuhliin mennessä. klo 13. Kustannusarvio on 40 000 euroa. Hänen saapumistaan odotellessa voi jokainen kulkea rukoillen täällä maailmassa ja jokainen voi luottaa siihen, että Jeesus on läsnä. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Elli Helka Lyydia Ylisjoki Kirkonkylästä 81 v, Erkki Antero Turunen Kirkonkylästä 73 v ja Aarno Antero Leppänen Lahdesta 71 v. Hän rakastaa jokaista niin paljon kuin Luukkaan evankeliumi lupaa meille. Edellisen kerran rakennus on maalattu vuonna 1992. Hänen rakkautensa osoitusta ovat kauniit keväiset päivät, luonto ja sen kauneus, myös myrskyt ja sateet kuuluvat tähän. Hän iloitsee jokaisesta, jonka Hän löytää ja voi saattaa takaisin turvalliseen elämään. Pitkä mutta puhutteleva psalmi 119 ja sen viimeinen jae: Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas; etsi palvelijaasi, sillä minä en unhoita sinun käskyjäsi. Omaiset Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Aarno Leppäsen muistoa ja otitte osaa suruumme. Päijännekodissa klo 10-12. Torstaituvan seurakuntahetkessä Kuhmolassa to 6.5. Tämä on mahdollista kaikille, kun vain ottaa elämänsä suunnaksi tuon kirkkauden ja loisteen, mikä Taivaasta meille on tarjolla ja kun tahtoo antaa itsensä Hyvän Paimenen käsiin. Omaishoitajien päiväkahvit Lasarus-salissa ke 5.5. Kirkkoherran virka Jukka Erolalle tänään Ilpo, Tuure, Ilppo to Teijo pe Mirja, Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirjami, Mirkka la Vappu, Valpuri su Vuokko, Viivi ma Outi ti Roosa, Rosa, Ruusu ke Melina, Maini KOULURUOKA tänään makkaratai nakkikastike, perunat, salaatti to hernekeitto, tuore leipä, juusto pe kalalaatikko, salaatti ma jauhelihakastike, perunat tai pasta, salaatti ti lihamureke, kastike, perunat, salaatti ke kalaruoka, perunat, salaatti Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten työttömyysprosentti oli maaliskuun lopussa 18, kun vielä tammikuun lopussa työttömien osuus kunnan työvoimasta oli 20 prosenttia. Valtakirja astuu voimaan 1.5.2010. Perhekahvila ke 28.4. Päijälän kristillisen yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Lahtinen toivoo, että rukoushuone saadaan maalattua tulevan kesän aikana. Aika pitkällä ollaan, jos neljänä viikonloppuna rahnutetaan, Lahtinen arvioi. Työllisyys parempaan päin. Karheassa lautapinnassa maali on pysynyt hyvin, mutta etenkin päädyt ovat huonossa kunnossa. Muutosta voi selittää esimerkiksi se, että helmikuun loppuun verrattuna tuetun työpaikan tai työvoimakoulutuspaikan on saanut yhdeksän kuhmoislaista enemmän. Suuri osa työstä aiotaan tehdä talkoilla, mutta koska suunnitelmissa on sähköja putkitöitä, täytyy osa teettää ammattityönä. Aivan mikä nimi sinulla nyt onkaan, on sinulla täällä maailmassa se sama mahdollisuus kuin kenellä tahansa. Tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Kokoontuminen Kuhmolan pihaan. – Meillä on paikalla sekä maalauspuolen että sähköpuolen asiantuntija, joten saamme tietoa siitä, millä tavalla kannattaa tehdä, Lahtinen iloitsi. Rukoushuoneen sisätilat tulevat kokemaan suurehkoja muutoksia. su pääsiäisestä 2.5. – Aikaisemmin olen ollut työmaalla ennemmin pomopuolella. Olemme ikään kuin kahden maan kansalaisia, siis jokainen joka tahtoo kuulla Hyvän Paimenen ääntä ja Häntä seurata. – Se on helpompi pitää lämpimänä talvella kuin sali. Mukana kotihoidonohjaaja Irma Nyrhilä. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Elli Ylisjoen muistoa ja otitte osaa suruumme
Myös ekohenkisyys näkyy muodissa. Äkillisessä sairaustapauksessa taksin saa samas• ta numerosta heti. Kevään muotiväri lila näkyy myös ulkoiluvaatteissa. • Ota talteen kuitti taksimatkasta ja terveyden• huollosta saamasi lääkärintodistus. Edelleen on myös mahdollista tilata haluamansa taksi. Taksimatkasta on mahdollisuus saada suorakorvaus kuten lääkärissä ja apteekissa, jolloin asiakas maksaa taksissa vain 9,25 euron omavastuuosuuden. Kela korvaa matkoja sairaanhoitoon tai Kelan järjestämään kuntoutukseen, jos taksia tarvitaan terveydentilan tai puutteellisten liikenneyhteyksien vuoksi. Maksa kuljettajalle matkan koko hinta. Seija Vaitin yllä oleva asu sopii kesään ja talveen. Kevät henkii lilaa ja ekoa – Ruutu on leimallisin miesten kuosi tänä keväänä, ja ruutua on myös naisilla. Kyytitarjoukset tulevat kuljettajalle uuteen matkapuhelimen tapaiseen laitteeseen. Miesten vaatteissa ruutu on kevään tyypillinen kuosi. Mirja Niemisellä on naisellinen juhla-asu ja klassikkohattu. Taksikeskus kertoo, milloin auto tulee nouta• maan sinut. Tilatessasi sinulta kysytään muun muassa • henkilötunnuksesi, puhelinnumerosi sekä noutopaikka, määränpää ja aika, jolloin tulee olla perillä. – Laitteiden näppäily lisääntyy autossa kuljetusten yhteydessä, kun järjestelmää käytetään, Vaskisalo kertoo. Mallin takki on puuvillaa, mutta näyttää hiukan öljykankaalta. Lilan lisäksi mallien yllä oli erilaisia punaisen sävyjä, muun muassa voimakasta meloniksi kutsuttua väriä. Lisäksi samaan kyytiin saattaa tulla toinen asiakas samalta suunnalta. Kesän värejä ovat myös vihreä ja keltainen, mustavalkoinen asu puolestaan on aina tyylikäs. Taksinkuljettaja ei enää voi tehdä hakemusta asiakkaan puolesta. Myös aurinkolasien kehykset ovat samaa sävyä. Kelan korvaamien taksikyytien tilaukset otetaan vastaan koko sairaanhoitopiirin kattavassa keskuksessa, joka välittää ne eteenpäin oikean alueen kuljettajille. Tällöin suorakorvausta ei voi saada, vaan korvaushakemus pitää täyttää itse ja toimittaa se Kelaan. Anne Enbergin pellavanväristä asua on väritetty turkooseilla asusteilla. Suorakorvausta varten taksi on kuitenkin tilattava hyvissä ajoin yhteisestä tilausnumerosta, eikä asiakas voi vaikuttaa siihen, minkä yrittäjän auto tulee paikalle. Toimi näin 3. Lomakkeita saa Kelasta ja Kelan internetsi• vuilta. toukokuuta alkaen Päivi Hotokka Ainakin lila on nousemassa vahvaksi tämän kevään muotiväriksi, selvisi SPR:n Kuhmoisten osaston järjestämässä muotinäytöksessä lauantaina. Kaikki muotinäytöksen vaatteet ja asusteet olivat peräisin Kaislon liikkeestä. Keltainen juhlapuku oli Silmu Sarvalan henkilökohtainen suosikki. • Maksat kuljettajalle vain omavastuuosuuden • 9,25 euroa yhdensuuntaisesta matkasta. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on ensimmäinen, joka siirtyy uuteen korvausjärjestelmään, mutta sen on tarkoitus laajentua koko maahan viimeistään vuonna 2013. Sitä kuvaavat pellavavaatteet ja esimerkiksi palmunsiemenistä valmistetut korut. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 28. Keväinen muotinäytös järjestettiin jo 19. Täytä korvaushakemuslomake ja toimita se sekä • kuitti ja lääkärintodistus Kelaan. Hänen korunsa on valmistettu palmunsiemenistä.. Tieto korvauksesta siirtyy sähköisesti taksista Kelaan, ja taksiyrittäjät saavat korvaussumman Kelalta. Jos matka peruuntuu tai siihen tulee muutoksia, • ilmoita niistä heti taksikeskukseen. Toistaiseksi korvauksen määrään ei vaikuta, • haetaanko sitä suorakorvauksena vai jälkikäteen lomakkeella. Jos haluat valita itse taksinkuljettajan Tilaa haluamasi taksi yrittäjän omasta nume• rosta. – Ekologisuus on uutta luksusta, siitä ollaan valmiita maksamaan, Kaislo sanoi. Jos haluat käyttää uutta suorakorvausta Tilaa taksi numerosta 0100 876 50. kertaa. Vaskisalon mukaan suurimpaan osaan Kuhmoisten takseista kyseinen laite on jo asennettu. – Kelalla on perusteltuja syitä siirtyä tähän järjestelmään, koska se hakee säästöjä vähentämällä paperinpyörittelyä ja yhdistelemällä kyytejä, sanoo kuhmoislainen Kelan korvaamat kyydit uudesta tilauskeskuksesta taksiautoilija Jouni Vaskisalo. Tilaa matka viimeistään edeltävänä päivänä • kello 16:een mennessä. huhtikuuta 2010 Päivi Hotokka Kelan korvaamien taksimatkojen tilaus muuttuu KeskiSuomen sairaanhoitopiirissä toukokuun alussa. Kullanväriset käsineet sopivat myös kesään. Taksimatkojen korvausperusteet säilyvät ennallaan. Tasaraitaa on lähes jokaisen valmistajan mallistossa, kertoi Anja Kaislo Jämsän kauppahuoneelta. Taksinkuljettajien paperityö vähenee, mutta toisaalta tilalle tulee paljon toisenlaista työtä. Taksissa täytyy esittää Kela-kortti. Puhelun hinta • on 1,15 euroa ja paikallisverkkomaksu. Säilytä terveydenhuollosta saamasi lääkärinto• distus, sillä Kela voi pyytää sitä myöhemmin
Kuhmoislaiset kaipaavat 24-tien varteen lisää opasteita. Tilaisuuden lopuksi Kankkunen kiitti yleisöä aktiivisuudesta ja sanoi, että askel kerrallaan edetään. Jos rakennusryhmä olisi aikanaan kunnostettu ja laitettu kivasti, se voisi sopia hyvinkin katukuvaan. Toritien routavauriot ja epäonnistuneet rampit puhuttivat yleisöä. Pienikin ilmoitus tilatussa paikallislehdessä huomataan.. Orivedentien varressa on risujen keruupaikka, jonne yksityiset saavat tuoda leikkuutähteitä. ajokortin ja auton omistavan aputyönjohtajan Lisätietoja palkkauksesta yms. Kunnan ympäristösihteeri Maria Virtanen kehoitti vielä kuntalaisia ja kyläyhdistyksia hakemaan Leader-rahaa paikkojen siivoukseen, rantojen kohentamiseen ja erilaisiin korjausprojekteihin. Ensiksi keskusteltiin alta pois – taas kerran – Vanhan Pankin vieressä oleva entinen huoltoaseman kiinteistö. 040 7451504 tai www.4h.fi/kuhmoinen lipiteitä herättävä kohde on entinen Union-huoltamon kiinteistö kirkonkylän etelälaidalla, jonka tontille on muodostunut luvaton ulkovarasto. Hyviäkin uutisia on, julkisivutyöryhmällä on käytössään 20 000 euroa, ja kunta on jo hankkinut uusia istuimia Toritien varteen. Kiinteistö on rakennusliikkeen omistuksessa, ja omistaja on antanut paikan repsottaa vuodesta toiseen. – Toivottavaa olisikin, että yksityiset kiinteistönomistajat olisivat oma-alotteisia ja panisivat risukot matalaksi. Julkisivutyöryhmä on vasta työnsä alussa ja tukea ja aktiivisutta kaivataan jatkossakin. Kuhmolan ja sataman välisestä pöheiköstä on tarkoitus aloittaa, mutta muitakin siistittäviä paikkoja on. Omatoimisuutta raivaukseen Julkisivutyöryhmä on jo kartoittanut kirkonkylältä kunnan maalla kasvavia pusikoita. viheralueiden hoitajia yli 18 v. Kuhmolassa on tarjolla myös virvokkeita talkoolaisille, Tarja Teva houkuttelee. – Nyt omistaja on luvannut purkaa rakennukset, näin minulle on kerrottu, Martti Kankkunen jakoi tietoa Kuhmolaan saapuneille. Ja tielaitoksen aluevastaava Laavisto sanoo, että Kuhmoisten osalta ei ole tiedossa kunnostettavia kohteita. Lisäksi nykyiset viitat ovat vinksin vonksin, esimerkiksi kyltti Isojärven kansallispuistoon pitäisi uusia. toukokuuta on yhteinen siivouspäivä, jolloin kylää pannaan kesäkuntoon. Siinä on kysymys meidän kaikkien yhteisestä viihtymisestä. Alotteita TYÖTÄ TARJOLLA Kuhmoisten kunta ja Kuhmoisten 4H-yhdistys ry ilmoittavat haettavaksi seuraavat kesätyöpaikat nuorille 07.06 06.08.2010 väliseksi ajaksi yli 15 v. Niitten raivaus aloitetaan vapun jälkeen, ja tarkoitus on, että koululaisia ja työttömiä palkataan sitten keräämään risut pois. – Kunnan on otettava aloite ja saatava tielaitos mukaan. Perjantaina 23.4. Kirkonkylän koulun oppilaat aloittavat jo päivällä, kunnantoimiston henkilökunta klo 15 ja työpäivän päätyttyä klo 17 on Kuhmolassa lähtölaukaus yhteisiin talkoisiin. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 28. – Olen sitä mieltä, että kaikki routiva maa on kaivettava ylös ja maa vaihdettava, Jouni Vaskisalo sanoi. Tilaisuuden jälkeen oli vuorossa seppelten lasku sankarihaudoilla. Toritien solmut aukaistava Keskustelun aikana kävi ilmi, että laki on vielä muuttumassa niin, että Toritien tapaiset kohteet ovat siirtymässä kunnan hoitoon. Mirja Heinonen esitti, että saataisiin laituri entisen leirintäalueen uimarannalle. – Kunnan omistamien kiinteistöjen osalta meidän on helppo toimia, Martti Kankkunen selvitti. Kunnanhallituksen jäsen Martti Kankkunen veti juohevasti iltaa, ja vinkkejä kertyi runsaasti. Rauno Riihimäki esitti, että Niemistöntien ja Rekolantien kulmassa olevalle rakentamattomalle tontille tehtäisiin lasten leikkipaikka. – Mutta yksityisten puolelle emme voi mennä ilman lupaa. Kuhmolassa oli koolla reilut 30 paikkakuntalaista ideoimassa Kuhmoisten kyläkuvan kohentamista. huhtikuuta 2010 6 Vesa Koivu Vapun jälkeinen keskiviikko 5. – Toki jokainen voi aloittaa oman aikataulunsa mukaan ja kotikulmilta, kunnanhallituksen puheenjohtaja Tarja Teva sanoi. Kunnan rakennuslautakunta on huomauttanut asiasta kiinteistön omistajalle, ja tällä on aikaa kesäkuun 2010 loppuun järjestää asia. Lisätietoja: Eeva Poutiainen p. Toisilla paikkakunnilla yhdistykset ovat saaneet tuntuviakin määrärahoja. www.4h.fi/kuhmoinen tai 040-745 1504/Eeva. Toinen voimakkaita mieKeskiviikko 5.5. Kuhmoisten kunta on perustanut julkisivutyöryhmän, joka halusi nyt koota vinkkejä siitä, mikä repsottaa ja mitä pitäisi tehdä. Työhakemukset 7.5.2010 mennessä osoitteella Kuhmoisten 4H-yhdistys ry, Toritie 65, 17800 Kuhmoinen tai 4h.kuhmoinen@pp.inet.fi. Martti Kankkunen myönteli ja kehoitti kunnanjohtaja Anne Heusalaa kokoamaan tarvittavan porukan ja käynnistämään neuvottelut kaikkien osapuolten kesken. Nyt vaihtoehtoina ovat uudisrakennus tai tontin tasaus parkkipaikaksi. on siivouspäivä Kuhmolan ja sataman välinen rinne 24-tien ja Orivedentien välinen kiila terveysaseman edustalla 24-tien ja Orivedentien risteysalue Suvantolan ja Toritien välinen alue Karjukosken rannat yläosastaan Kalholanniemen kärkeä Toritieltä näkymiä Päijänteelle kunnan rakentamattomat tontit tielaitoksen varikon pohjoispuolista kunnan kuusikkoa harvennettava Ala-Karkjärven uimalan ranta liian varjoisa Raivattavia pusikoita puistoalue 24-tien itäpuolella, kerrostalojen kohdalla pensaat ja nurmikot leikkaamatta Lammasmäentien kaapelityön jäljet hoitamatta Rekolantien viemäröinnin jäljiltä monttuja entisen leirintäalueen seutu Jussilankujalla talvisepelin poisto tekemättä vuodesta toiseen Jussilankujan tunnelin maaleikkaukset rikottu pääkirjaston kello ja lämpömittari rikki vuodesta toiseen pääkirjaston markiisi repsottaa ja valorampin lamput rikki Kissakulman jätekatoksen maa liettynyt, sepeliä Kuhmolan suihkulähteen reuna rikki ja vaarallinen Karklahden pohjukka siivoton, tiealueella törkyä ovista alkaen kirkonkylän kevyenliikenteen väylillä vaarallisia halkeamia Repsottaa Alotteita Veikko Järvinen esitti katosten rakentamista jäteastioille. Sotaveteraanit istuivat kunniapaikoilla eturivissä, Maria Lättilä viuluineen on menossa soittamaan Ikiliikkujaa. Kuhmoisten kunta ja seurakunta järjestivät tiistaina 27.4. Kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Jouni Vaskisalo kertoi, että pulmana on se, että Toritie kuuluu tielaitoksen hallintaan. – Mutta kaikki ovat tervetulleet myös Kuhmolan pihaan klo 17! – Omat haravat ja hansikkaat mukaan, Kuhmolasta saa hyvää seuraa, jätesäkkejä ja vinkkejä siivouskohteista, jos ei tiedä, mistä aloittaisi. SEKALAISET METALLIROMUNKERÄYS Kuhmoisissa 6.-17.5.2010 Toritie 4, Teboilin kylmäaseman vieressä. Ahti Heikkilä ja Rauno Riihimäki toivat esiin, että kunta ei saa ottaa Toritietä vastaan sen nykykunnossa. Kansallisen veteraanipäivän juhlan Kuhmolassa. – Se on valtion ylläpitämä yhdystie
0400 821 549 KAIVOLIIKKEITÄ Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400-779 632 / 040-504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. 040-536 5663, 0400-350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. hoidot, hieronta, lääkintävoim., akupunktio. Kokoonnutaan klo 13 Kuhmolan pihassa, kylvön Nuuttilan pellolla suorittaa Jorma Korppila. 0400 783 630 __________________________ Heikki Vilppala p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. alv 22%) Etusivulla 1,39 e /pmm Tekstissä 1,22 e /pmm Takasivulla 1,29 e /pmm Seurapalsta 1,83 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT JämSec Security Vartiointija turvallisuuspalvelut P. 6 km, takaisin pääsee tarvittaessa autokyydillä. Siunauksen toimittaa Pastori Jukka Erola. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVIÄ Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050-5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. Tapahtuma jatkuu kahvitarjoilulla Kuhmolassa ja esitelmällä, jonka pitää Seppo Unnaslahti. Valkjärvi kaikki siivousalan palvelut p. metalliromua rekisteristä poisto ja romutustodistus Heikkinen p. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. Panostaja Ari Rajala 0400-711492 OMPELUKONELIIKKEITÄ Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOJA Kaisan HiusPalvelut Toritie 50, Kuhmoinen p. (014) 718 688, 0400 647 931 _________________________ Ma 3.5. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. tapahtumat OPASOL OY p. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 0400-425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. 0400-452 524 ________________________ Fysioterapeutti Eija Puikkonen Fysik. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä maanantaina 10.5.2010 kunnanviraston hallintotoimistossa. Vääksy p. 03-555 1680 KULJETUSLIIKKEITÄ Pika-, rahti-, lavettiym. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 3,50 e /ilmoitus. erikoiskuljetukset/kotim. tyhj. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEITA Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,30 e . 020 755 1810 www.jamsasecurity.com __________________________ Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi SADEVESIKOURUJA Jokilaakson Kattoja Kouruvaruste, p. Matkaa kertyy perille n. Hintoihin sisältyy alv 22%. 020 730 4040 Fax 014-712 951 Lindroos Esa 0400-344 531 __________________________ __________________________ Lasimestari ky. 0400 783 630, (03) 555 6137 PESULOITA Jämsänkosken Pesula Kuljetuspalvelut, brodeeraustyöt, kaikki alan palvelut, 0400 208 521 PITOPALVELUA Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. 555 6090 Veikko Mattila p. Esitäthän TE-toimiston kortin hakiessasi avustusta. 0400 856 450 SEKALAISET Kuhmoisten naisvoimistelijoiden naiset haastavat kävelyporukan miehet lenkille maanantaina 3.5.2010! Lähtö klo 18.00 lukion ja yläasteen pihasta, määränpäänä Karkee. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen Laura 044 2827165 Päivi 040 5877830 __________________________________ Toritien Hiushuone Toritie 52, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. 0400 852 532 __________________________ __________________________ Kari Paajanen p. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: § 31 Pellettilämpökeskuksen perusmaksun laskutus/ Lisämäärärahan myöntäminen § 32 Talouskatsaus § 33 Tehinkärjen vapaa-ajantonttien hinnat § 34 Jämsek Oy:n osakassopimuksen uudistaminen sekä mahdolliset ilmoitusasiat ja muut asiat. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. (03) 555 1202, 040 5517540 __________________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ SÄHKÖASENNUKSIA SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 03-555 0111 ja 040-700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18 Puh/fax 555 6310 Kuhmoinen 0400-742310 __________________________ PK-Sähköpalvelut Pertti Kehusmaa Suunnitelmat/asennukset Varmennus-/määräaikaistarkastukset Puh. 040 541 3823 www.markkukaakko.com __________________________ Sähkötyö J. huhtikuuta 2010 Kunta tiedottaa KOKOUKSET SEURAT Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 3068 (LT-2008) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. klo 19 urheilukentällä. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEITA Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 555 3128 RAKENTAMISPALVELUA Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400-593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Kirpputori, Kuhmoisten työvoimareservi Ry Toritie 64 17800 Kuhmoinen SEKALAISET Hiukkolansaaren yksityistiekunnan vuosikokous pidetään Lehdesmäen Lomakodissa 15.5.2010 klo 10. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. TIETORUUSU Kirkkotie 8,0400477 809 www.tietoruusu.fi AUTOJEN VARAOSIA Lada-autojen kaikkia varaosia, myös uusia. ja Eurooppa OPASOL OY p. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 __________________________ LASIJA KEHYSLIIKKEITÄ Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. klo 10-13. Vieraanamme klo 11.30 on rovasti Juha Palva, hän jatkaa aiheesta: Kristilliset kirkkokunnat Suomessa. Cooperintesti ke 5.5. 040-555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. Kuhmoisissa 27.4.2010 Silmu Sarvala kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tervetuloa Torstaitupaan Kuhmolaan 29.4. Liitä mukaan myös nimesi ja yhteystietosi, vaikka kirjoittaisitkin nimimerkillä! Toi mitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS ILMOITUSJA TILAUSASIAT, MARKKINOINTI Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 TORIMYYJÄT Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 87,e ja 5,50e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,30 e . P. sekä multaporkkanaa, sipulia ym. 555 1066, 040-708 7647 __________________________ Tili Salo 040-508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSIA Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. Tapaamisiin torstaina! Maantiejuoksut tänään klo 18.00 koulukeskuksessa. Nevala EU:n ruoka-avustukset jälleen saatavilla Kuhmoisten Työvoimareservi Ry:n kirpputorilla. Tiehoitokunta KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään Kuntalassa maanantaina 3.5.2010 alkaen klo 18.00. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. 045 132 3348 __________________________________ Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen p. Toimitetaan. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 0400-779 632 / 040-504 7374 LOUHINTAURAKOINTIA Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. Hyvää kesää kaikille! ROMUN KERÄYS Noudetaan romuautot, maatalouskoneet ym. Ark. 0400 852 532 KULTASEPÄNLIIKKEITÄ Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. säkeittäin edullisesti. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPUA Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPPOJA JA HAUTAUSTOIMISTOJA Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, puh. 040-746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. Lähde mukaan kävellen tai pyöräillen! KNV Iloista vappua!. 0400 634 924 __________________________ PUTKILIIKKEITÄ Putkiasennus Lehtonen Ky Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ LVI-Saarinen Oy Ville Saarinen 044 500 8889 Salmijärventie 54, Kuhmoinen PUUTAVARALIIKKEITÄ Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Tilaushinnat 2010 12 kk/kestotilaus 49 e 12 kk / määräaik. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISIA KAUPANVAHVISTAJIA Veikko Mattila p. Toritie 64 (Pohj.portti) 040-522 3645 ’ HAKETUSTA Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 050-911 3255 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050-9136226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOJA Tilija kiinteistötoimisto JTV Oy Toritie 64, Kuhmoinen p. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. 0400-675 670 FYSIKAALISET HOIDOT Koulutettu hieroja, luontaishoitaja Hanne Alanko Niemistöntie 2, p. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. Irma Kallio p. Peltonen p. Laulut,bingo ja kävelyt jäävät tauolle. Kuhmoisten torilla klo 9-11 Hyvää hiekkamaan PERUNAA Van Gogh, Pito, Siikli, Timo ym. 0400 798143 p. 555 1331, 0400-353900 __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Tervetuloa! Toukosiunaus-tapahtuma pe 7.5.2010. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 040-734 8271 sadevesikourut tikkaat/turvakiskot lumiesteet kattosillat kattoremontit www.kouruvaruste.fi SIIVOUSPALVELUA Siivouspalvelu H. tilaus 52 e 6 kk:n tilaus 35 e 3 kk:n tilaus 26 e Ilmoitushinnat 2010 (sis. 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 014-821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi ILMALÄMPÖPUMPPUJA Tmi Markku Kaakko p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 28
asti Kuhmoisten Sanomat Lauantaina 24.4. Palvelemme su 2.5. Korson Kaiku – Anja Kvist, Hannu Särkkä, Ilkka Olkkonen, Aarto Kiiskilä, Kai KarpKuhmoisten Kumun lentopalloturnaus 24.4.2010 joukkue ottelut pisteet voittoerät voitot tasapelit häviöt pisteet Kaiku 6 9 9 3 3 226–197 Jämät 6 8 8 3 2 1 225–205 Lönkki 6 7 7 2 3 1 220–195 Jämsä 6 6 166–240 Maantiejuoksut 14.4.2010 Koulun ympäri: T8: 1) Sara Alhonen 2.22. Nuoremmat harrastajat pitivät katsomossa puffettia, josta saattoi pikkunälän yllättäessä hakea purtavaa ja virkistävää juotavaa. TULOKSET pinen, Mauno Tuominen 2. 23.6.2010 Avajaiset maanantaina 3.5. 2km:P 15: 1) Joona Hypèn 10.28. 1 39 1 39 Rainbow Patongit 2 kpl, 350 g (3,97/kg) Rainbow Itämaiset wokvihannekset 450 g (3,09/kg) 75 1 52 Israel Kirsikkatomaatti 250 g (3,00/kg) Rainbow Cocktailpiirakka 675 g (2,25/kg) Hinta voimassa 2.5. Jokaisesta voitetusta erästä joukkue sai yhden pisteen. lk. Kuhmoinen, ma–pe 7–21, la 7–18, su 12–18 Koff III 24 tlk, 7,92 l (2,06/l) (sis. Syöksyt maahan polttivat polvia, ja torjunnat olivat huikeita. 0,69 + pantti 0,40) 1 09 X-tra Ranskanperunat 1 kg 95 Elintarvikealan lakosta johtuen emme voi taata kaikkien tuotteiden saatavuutta. Jämsä – Pekka Valtonen, Kari Tuomivaara, Elisa Väyrynen, Timo Damskägg, Esa Oksjärvi, Aki Väyrynen, Teija Karvinen. Maantiejuoksut 21.4.2010 2km: P15: 1) Joona Hypèn 10.22.T15: 1) Minna Kilpeläinen 10.24. 3) Juho Nuuttila 14.12. yhdeksän aikaan starttasi Kuhmoisten Kumun lentopallojaoston järjestämä jokavuotinen lentopalloturnaus. Kaiken kaikkiaan päivä onnistui hyvin, ja tunnelma oli mitä huikein loppuun saakka. Jämät – Eino Kvist, Kim Oulasvuori, Keijo Rantala, Janne Salonen, Virpi Lampi, Jaana Saarikoski 3. 16,30 + pantti 3,60) 19 90 Hinta voimassa 1.4.–31.5. Tänä vuonna porukkaa tuli paikalle Lahdesta, Vantaalta, Jämsästä ja tietenkin täältä Kuhmoisista. saakka Rainbow Virvoitusjuomat 1,5 l (0,46/l) (sis. 1 09 Hinta voimassa 2.5. klo 12–18. Miehet:3km: 1)Tuomas Kauppinen 14.13. 2) Aapeli Heickell 14.11. 4)Antti Kaunistoinen 14.37. Intia Rypälerasia, vihreä 500 g (2,18/kg) 1. Pahoittelemme. Myymälämme on suljettu la 1.5. huhtikuuta 2010 8 J ämsän Silmäasemalla silmätautien erikoislääkäreiden vastaanotot Kari Kauppinen ke 05.05.2010 ke 19.05.2010 ke 02.06.2010 Markku Katajakunnas to 06.05.2010 to 20.05.2010 to 27.05.2010 Ajanvaraukset numerosta (014) 712 616 Markku Löfmanin muistonäyttely Kuhmoisten kirjaston galleriassa 3.5. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 28. Lönkki – Asta Ylönen, Outi Ylönen, Erkki Ylönen, Petri Olkkonen, Antti Pihlanen, Timo Kvist, Jarmo Rantala 4. klo 15-18 Tervetuloa! Satutunnit taas keskiviikkoisin klo 10 pääkirjastossa. Korkeimmat pisteet päivän kamppailuista kokosi Korson Kaiku -joukkue, yhdeksän pistettä. Tervetuloa! 1 48 Rainbow Kananmunat 15 kpl/ 1,020 kg (1,86/kg) 1 39 X-tra Jäätelötuutit 6 kpl/660 ml (2,11/l) Rainbow Katkarapu 180 g (10,56/kg) Malviala Tippaleipä 2 kpl, 110 g (17,18/kg) 1 90 1 90 1 89 Rainbow Perunalastut 300 g (4,93/kg) Maukasta vappua Palvelemme perjantaina klo 7–18. Joukkueet 1. 2) Päivi Leppänen 3.40. Ottelut pelattiin kaksieräisinä, ensimmäisen kierroksen erät korkeintaan 25 pisteeseen ja jälkimmäisellä kierroksella korkeintaan 15 pisteeseen. Yleisön joukossa nuorin kannustaja oli 3-viikkoinen, tulevaisuuden lentopalloilijapoika, ja vanhimmankin katsojan tossut olisivat halunSyöttö – ja siitä se lähtee! neet olla joukkueiden mukana pelin tuoksinassa. Pillin vihellykset täyttivät koko salin, ja iskut lämähtivät useaan kertaan, ja pisteitä tuli. Ei ikärajaa. Turnaus pelattiin kaksinkertaisena sarjana