Kentällä nähtiin yli sata kilpailijaa, joista vanhin oli 95-vuotias Leo Saarinen. Positiivisesta asenteesta ja erinomaisista puitteista järjestävää tahoa kiiteltiin tänäkin vuonna. Mitaleja tärkeämpää olivat kuitenkin onnistuneet tulokset. Kari Saren f Sivu 4–5 f Sivu 3 Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 30 – 2024 – 74. ” Käyn samalla myös kirjastossa. Liehun lisäksi koko kisaorganisaatio onnistui – jälleen kerran. HARJUNSALMI YKSIIN KANSIIN HARJUNSALMI YKSIIN KANSIIN Joonas Ylänen f Sivu 6 Katja Alatalo 90 vuotta arvokasta työtä Katja Alatalo – Kuhmoisten Kumu on tehnyt arvokasta työtä suomalaisen liikuntakulttuurin edistämiseksi sekä liikunnan juurruttamiseksi oman kunnan lasten, nuorten ja varttuneemman väen harrastukseksi. 26.-28.7.2024. Vastaavasti Kumun saavutukset vuosikymmenten aikana erityisesti yleisurheilussa ovat luoneet positiivista kuvaa Kuhmoisista urheilumyönteisenä kuntana. Kuhmoisten Kumua edustava Saku Liehu (oikealla) sai kaulaansa kolme mitalia Kumun lauantaisissa aikuisyleisurheilukilpailuissa. Viisasten kerho tapaa siellä. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ke 24.7.2024 Harjunsalmen kyläyhdistys ry:n kulttuuritoimikuntaan kuuluvat Annukka Kivisaari, Aulikki Nuut, Risto Haapalahti, Sirkka-Liisa Lahnalahti, Margit Ylänen, Ilmo Laaksonen ja Aila Nuppula. Vuosien mittaan Kumun ja kunnan yhteistyö on vakiintunut. Kunta on luonut erinomaiset liikuntapaikat, joita seurat ovat voineet käyttää. Näin sanoi liikuntaneuvos ja kesäkuhmoslainen Timo Haukilahti lauantaina pidettyjen aikuisyleisurheilukilpailujen ja Kumun 90-vuotisjuhlakilpailujen avajaispuheessa
Ostin onkivavan, enää puuttuivat madot. Ratkaisua jäteongelmaan etsittäessä ollaan suuremman yhteiskunnallisen ongelman äärellä: Aivan viime vuosina ihmiskunnasta on tullut mukavuudenhaluinen ja laiska. Jostainhan se on lähdettävä liikkeelle, tuumin. Miksi olisikaan tyhjässä katiskassa. Kohta ollaan taas astetta omavaraisempia ja syödään itse kasvatettujen perunoiden kanssa itsepyydettyä kalaa, mietin mairea hymy naamalla. Kristillisen yhdistyksen teltassa lapset ja lapsenmieliset saivat askarrella ja kokeilla jättisaippuakuplien lennättämistä. Kerran ohi ajanut ammattikalastaja pysähtyi neuvoa kysymään. Ajattelin, että nyt kyllä minäkin. Ja puuttuvat vieläkin. f Rapukausi alkoi jälleen. Tämä toistui muutamana yönä. Kainuussa painitaan saman ongelman kanssa kuin Kuhmoisissakin: Aluekeräyspisteisiin viedään sinne kuulumatonta tavaraa; huonekaluja, kodinkoneita ja ongelmajätettä. Olli Lehto järjesti Kankkulan VPK:n palonsammutusharjoituksen. Kuulostaa äkkiseltään hyvältä ratkaisulta – vai kuulostaako. Kirjoittaja on rakkauden perässä Kuhmoisiin joutunut kaupunkilaispoika, joka kummastelee maalaistapoja.. Tällöin tiedettäisiin, kuka jätettä on milloinkin tuonut ja kamerasta nähtäisiin, mihin se on jätetty. Toiset kantoivat juosten ämpäreillä kaivosta vettä pumppuun, palomiehen ruiskuttaessa vettä paineella kuuseen. Päätin siis aloittaa kalastamisen. Jätetään toisten merrat rauhaan. Mutta miten. Kissakulman nuorisoseuran heinätalkoissa väkeä kuhisi pellolla kuin muurahaisia. Torilta saa paikallista muikkua, yksi naapuri tuo talvella mateita ja joskus metrin haukea, toinen käy veneellään monta kertaa päivässä tyhjentämässä Päijännettä. f Sunnuntaina esitetään viimeistä kertaa kesäteatteri ”Kaikki mulle heti”. Onni jatkoi potkimistaan ja vintiltä löytyikin sellainen. Tätä kirjoitettaessa katiskassa on vieraillut tuon lisäksi yksi rapu. Vesi ei erikoisemmin väreillyt, kun nostin katiskan. Eli tässä vaiheessa kalastajanuraani joudun edelleen pyytämään kalaa naapureilta. Miten olinkaan unohtanut perinteistäkin perinteisemmän pyyntivälineen. PÄÄKIRJOITUS Katja Alatalo toimitus @kuhmoistensanomat.fi Yle uutisoi viime viikolla kainuulaisen jätehuollon kuntayhtymän suunnitelmista laittaa keräyspisteet vahvan tunnistautumisen taakse. Torilla oli tavaraa laidasta laitaan: käsitöistä kirpputoritavaraan. Tänään iltatori ja lauantaina Kuhtuu-tori. Kuhmoisissa olen törmännyt kalaan joka puolella – paitsi järvessä. Yhteisen hyvän ja yhteisten arvojen – kuten luonnon siistinä pysymisen – eteen ei jakseta enää pinnistellä. Laiskuus tuo ongelmia Tuuria vai taikuutta. Ulla Lahtinen Kuivanmaan kasvattina kalastus on ollut minulle sangen vieras laji. Kainuulainen Ekokymppi suunnittelee aluekeräyspisteille vahvaa tunnistautumista. Tavataan torilla. Katiskan. Neuvot vaihtuivat isoon kuhaan. Olen kyllä syönyt kalaa ravintolassa ja muutaman kerran jopa uskaltautunut fileen ostoon kaupasta. Kaikki on saatava heti ja helposti, ja se on isompi ongelma kuin hylätty vuodesohva yksittäisellä jäteasemalla. Siispä perinteinen mato-onki sai luvan olla portti kalastuksen koukuttavaan maailmaan. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 24. Suu vaahdossa heitin katiskan oivalliseksi katsomaani paikkaan. Seija Tanninen Liekö auringon paiste tuonut runsaasti väkeä Päijälän kesätorille. Vaikka kaivoin lähes Kiinaan saakka, jos se nyt sattuu olemaan Kuhmoisten vastakkaisella puolella palloa, niin eipä vaan näkynyt madon matoa. Mäkimaan Muhku järjesti petankkiturnauksen, joka saikin suuren suosion. Kunnes eräänä aamuna katiska ei ollutkaan tyhjä. Verkkokalastus vaikutti vaivalloiselta, virvelöinti vaikealta. Ja tuumin vieläkin. Yleisö sai kokeilla veden pumppaamista vanhaan malliin käsivoimin. Ongelma on mökkipaikkakunnilla yleinen ja esimerkiksi Rukalla vakituisia asukkaita kehotetaan välttämään roskien viemistä aluekeräyspisteisiin ennen viikonloppua, jotta astiat eivät täyttyisi. Tähänkö tyssäsi, tuumin. Siis valmiiksi pyydettyyn kalaan. Se voi tehdä kotimatkalla helposti hoidettavasta jätteiden viennistä päivän pilaavaan työlään operaation. En kuitenkaan luovuttanut. Jos jätteistä eroon pääseminen tuntuu vaikealta, saattavat ne entistä helpommin päätyä luvattomaan paikkaan mökkitien varteen. Ylitsepursuavat jäteastiat ovat rumia, mutta väärin lajiteltu jäte voi olla myös turvallisuusriski ja aiheuttaa tulipaloja tai laiterikkoja. Siis järveen. Yöllä näin unia valtavasta kalansaaliista ja malttamattomana heräsin kesken unien, kipinkapin saalista tarkistamaan. Siellä oli yksi särki. Lopuksi helmat siistitään ja haravoidaan rippeet. Kaikenikäiset osallistujat ahkeroivat sadekuurojen välillä 58 muhkeaa seivästä. Sääntösuomesta monesti nuristaan, mutta itse olemme sen tilanneet omalla käytöksellämme. Eivätkä siirtyneet reaalimaailmaan, vaan katiska pysyi tyhjänä. Ensikertalaiset saivat ohjeita, miten seiväs lyödään tukevasti maahan, ettei se kaadu tuulella. Tällä kertaa ei onneksi oikeasti ollut tuli irti. Jos astiat ovat täynnä, jäävät jätteet jäteastioiden viereen lintujen leviteltäväksi ja maisemaa pilaamaan. Digitaalisten järjestelmien käyttö on vielä haastavaa osalle kansalaisista. Juuri ennen runsaampaa sadetta talkooväki siirtyi Torpan sisätiloihin nauttimaan emäntien laittamia herkkuja, jopa talkkunavelliä oli tarjolla. Lopuksi tanssittiin Urho Tuhkasen ja Unehtumattomien tahtiin. Muuten kalan hankkiminen on jäänyt mysteeriksi. Ainut ero oli siinä, että kalansaaliit hävisivät unistakin. heinäkuuta 2024 LUKIJOIDEN KUVIA ILKKA IHMETTELEE 24.7.2024 f Aurinko nousee 4.29 f Aurinko laskee 22.21 Onnea nimipäivänä! Tänään Tiina, Kirsi, Kirsti, Krista, Kristiina, Kiia, Tinja To Jaakko, Jimi, Jaakob, Jaakoppi Pe Martta La Unikeonpäivä, Heidi Su Atso Ma Olli, Olavi, Oula, Uolevi, Uoti Ti Asta Ke Helena, Elena Viikon tärpit f Toreja on nyt tarjolla. Heinät nostellaan hangolla kevyesti kärjen kautta keppiin ja muistetaan laittaa nappula jokaiseen reikään
Sulan maan aikaan jo ekaluokkalaiset kulkivat osan matkasta veneellä, Nuppula kertoo ja jatkaa muistelemalla, minkälaisia päähänpistoja lapsille vesillä tulikaan. Yleisö pääsee kävelemään Sahan puolelle Sahanrannan puoleista rantabulevardia pitkin. Ilmoittelimme lehdessä ja sosiaalisessa mediassa ja laitoimme puskaradion liikkeelle. – Koulumatka oli neljä kilometriä, eikä tietä siihen aikaan ollut. Joitain vuosia myöhemmin hallitus päätti, että kylän kulttuuritietoa aletaan kerätä talteen. Kyllä se melkoista räätälin työtä oli, Ylänen ja Nuppula muistelevat. Wanhan sahan festivaali ja satamayrittäjät tekevät yhteistyötä We are one -festivaalien kanssa auttamalla järjestelyissä ja pitämällä lauttakioskia auki normaalia pidempään: – Teemme parhaamme, että festariväki kokisi onnistuneen juhlan. ”Kirjoittaminen oli Heikille mieluinen harrastus. Lisäksi tilaisuudessa puhui kirjan kasaamisessa auttanut Seppo Unnaslahti, joka muistutti kirjan merkityksestä tuleville sukupolville. Yli 400-sivuisen kyläkirjan on kirjoittanut FT ja tietokirjailija Sirkka-Liisa Ranta. – Tietoa ei ollut ihan helppo löytää. On hienoa, että tällaiseen isoon tapahtumaan on löytynyt järjestäjä, Taina Hinskala sanoo. Hinskala sanookin, että satamayrittäjät haluavat tukea wao-festivaalia houkuttelemalla paikalle lisää veneilijöitä ja vapaa-ajanasukkaita. Hyvin pian syntyi ajatus kyläkirjasta. Ranta sai aineiston käsiinsä keväällä 2022. Kuvia oli käytettävissä myös valtavasti, Ranta kertoo. Laivoihin pääsee tutustumaan päivän aikana. Illalla sataman valtaavat ysäribändit Aikakone, Movetron, Waldo’s People ja Mascara, kun sinne rantautuu Erittäin hyvä ellei täydellinen -kiertue. Kun kaikki ovat kiinnittäytyneet, on luvassa niiden yhteisvislaus. Lauantain Kuhtuu-torista vastaa Kuhmoisten kulttuuriyhdistys ja Kuhmolan parvekkeella esiintyy the Beatles cover band Cellophane Flowers. Suomen Höyrypursiseura Central Line entertainment Joonas Ylänen Katja Alatalo Harjunsalmen kyläyhdistyksen vuosia kestänyt urakka sai kruununsa lauantaina, kun yhdistys vietti kyläkirjansa Peltolankylästä Harjunsalmeksi julkistustilaisuutta. Tiedon, tarinoiden ja kuvien kautta luotua ajan kuvaa. Kahvila Lauttakioski palvelee normaalia pidempään ja autoille on satamassa liikenteenohjaus. Lisäksi yleisön on mahdollista osallistua halostukseen, eli heittelemään maalla olevista halkopinoista halkoja laivoihini. oman kaarnalaivan. – Tietoa on paljon, mutta lukija saa päättää, onko sitä riittävästi. Halkojakin voi heitellä Laivat rantautuvat satamaan puolilta päivin. Harjunsalmen kyläyhdistys ry perustettiin kyläläisten toimesta vuonna 2014. Satamassa on höyrylaivojen lisäksi mahdollisuus poniratsastukseen, kanojen ja pupujen ihailuun sekä paloautoon tutustumiseen. Ministeri Pertti Salolaisen näyttely on avoinna Galleria 52:ssa ja Salolaisen haastattelu kuullaankin torilla päivän aikana. – Laivat kiinnittyvät Sahan päätyyn penkalle niin, Regatta tuo höyrylaivat satamaan että niitä pääsee ihailemaan sekä sahan että Sahanrannan puolelta, Hinskala kertoo. Niiden lisäksi kirjaan tuli omat osionsa muun muassa elannosta, käsityöläisistä, sivistysriennoista, ruokakulttuurista, palveluista ja sotien ajasta. – Talot piti tuoda esiin, mutta ensin piti kuvailla luontoa ja teitä. Tapahtumassa valitaan miss ja mr Ysäri. Lisäksi illan aikana esiintyvät Ostbass, Unzyme ja Mira Kontio. – Näky on harvinainen ja homma kovaa, Hinskala toteaa. Sitä ennen Harjunsalmelle kuljettiin Puukkoisten kautta. – Lisäksi höyrylaivaregatan järjestäjät olivat halukkaita tulemaan juuri Kuhmoisiin. heinäkuuta 2024 3 Katja Alatalo Kuhmoisten Satamaan rantautuu tulevana lauantaina Päijänne-Keitele höyrylaivaregatta. Eräskin äiti oli kävellyt Jämsänkoskelta metsien läpi Sääksmäkeen maitoa lekkuunsa pyytämään. Tuttuja kasvoja 1990-luvulta. Vanha Nelostie, nykyinen Valtatie 24 rakennettiin vasta 1950-luvulla. Sirkka-Liisa Rantaa (oikealla) haastatteli julkistustilaisuudessa kyläyhdistyksen Ilmo Laaksonen. Pulaa oli sielläkin, mutta vähästä oli riittänyt itkuun pillahtaneelle äidille. Vastaavanlaisia kertomuksia erilaisista sattumuksista ja kylän persoonista saa lukea läpi kirjan. Sekä Ylänen että Nuppula kuuluvat kyläyhdistyksen kulttuurityöryhmään, joka kirjan on koonnut. Harjunsalmella ei tehty historiikkia, vaan ajan kuva. Ahkerimmat kulkivat jalkapatikassa kirkonkylälle tansseihin ja yöllä takaisin. Kirjailija Rannan mukaan kirjan alkuvaiheet kuulostavat tutulta. Lopputuloksesta haluttiinkin viihdyttävä ja elävä, Margit Ylänen ja Aila Nuppula kertovat. – Luvassa on ainakin komeita aluksia ja autoja, vanhaa tekniikkaa sekä aina jotain yllätystäkin, Lauttakioskin yrittäjä Taina Hinskala kertoo. – Kirja ei ole historiikki, vaan kyläkirja. Hän kirjoitti Iivari Hippiäisen nimellä useita vuosia pakinoita Kuhmoisten Sanomiin ja viljeli pakinoissaan paikallista murretta jo ennen kuin murteet nousivat suosioon Suomessa.” Osa tarinoista on hyvinkin riipaisevia. Harjunsalmi oli ”aikojen alussa melkoinen umpiperä”. Sataman lauantaikin starttaa heti aamusta ohjatulla joogahetkellä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 24. Wanhan sahan festivaali -nimellä kulkeva tapahtuma on tarkoituksella samana päivänä kuin We are one -festivaali. Lapset voivat rakentaa lauantain aikana itselleen Ysärijytää luvassa lavan täydeltä Katja Alatalo Toista kertaa järjestettävä We are one -festivaali pyörähtää käyntiin jo perjantaina, jolloin Kuhmolassa kuullaan wao-artistien videoterveiset maailmalta ja kuullaan Matti Kohopään luutunsoittoa sekä Signe Koskisen runoesitys. Sunnuntaina Kuhmoisten kirkossa esiintyvät Arunaja Nalinakshan, Kristiina Brask, Ossi Jauhiainen sekä väliajan jälkeen Pepe Willberg. Kyseessä on koko perheelle sopiva ilmaistapahtatuma, jossa pääsee ihastelemaan oikeita höyrylaivoja, upeita puuveneitä, vanhoja mopoja sekä muita kulkuneuvoja. Esittelylaivat merkataan kyltein
klo 14.30 Kirkkokonsertti. Messukumppanina Päijälän yhdistys. klo 10 Messu Päijälän rukoushuoneella. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 24. Saren lukee kaikenlaista. s. Konserttiin sisältyy väliaika. – Kauas en ole minäkään päässyt, kertoo Patavedellä syntynyt ja nyt kirkonkylällä asuva Saren. – Vuosien varrella lukumieltymykseni on monipuolistunut. Suolana olemisen lisäksi meidän uskovien tehtävänä on levittää sitä valoa maailmaan, jonka itse olemme löytäneet. Rakkaamme KAUNIS KIITOS TUIRE JA MARTTI Arja Heinilä Kari Sarenin suku on pyörinyt Kissakulman Keikkalan ja Kuoppalan välillä ainakin 500 vuotta. Mutta puolustukseksi sanon sen, että jos joku löytää elämäänsä jotain sellaista, mitä ei joskus tiennyt, että sitä on olemassakaan, niin siitä kyllä haluaa kertoa toisille. Raamattu kuitenkin opettaa asiasta toista, suolan makua ei pitäisi hävittää. Kotihyllyssä on esimerkiksi Santeri Ivalon Erämaan taistelu. Joku voi sanoa, että me uskovat tuputamme liikaa näitä asioita toisille. – Luen muutaman kirjan viikossa. 24.5.2024 Rakkaudella kaivaten Aune, Jani, Janina Anne perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. – Se kuvaa savolaisten ja hämäläisten kinastelua perämaiden kalastualueista 1400 luvulla. Saren on ampunut sen ja nyt sarvet koristavat hänen olohuonettaan. Messun jälkeen Päijälän kesäjuhla. KESÄJUHLA Päijälän rukoushuoneella su 28.7.2024 Klo 10 messu *Timo Huttunen ja Liisa Ruonakoski Hollolan srk:sta Ruokailu ja kahvit Klo 12.30 iltapäiväjuhla *Mitä pitäisi ajatella Israelin tilanteesta: katsaus Israelin historiaan *Päijälän kristillisen yhdistyksen pj. Timo Huttunen, Liisa Ruonakoski. Pe 26.7. Sitten kun löytyy sopiva kirjailija niin luen seutulainana koko tuotannon. Kalastus ja metsästys ovat tärkeitä harrastuksia. Te olette maailman valkeus. Omasta kirjahyllystä löytyy niteitä, jotka voi lukea vaikka kuinka moneen kertaan. Sarenilla on jatkuvasti joku kirja kesken. klo 18 Helluntaisrk. Toritie 44 www.tuleuskoon.fi Jeesuksen sanat Raamatussa kuuluivat: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi. Hyvää ja siunattua kesää kaikille lukijoille! Petri Tapio NURMELA Kun muistelemme yhteisiä teitä, kuinka sä ahkeroit, rakastit meitä. Jumalan tarkoitus uskovaisellekin on, että uskova ”maullaan” ja mielipiteillään erottuu raikkaasti ja selkeästi muista maailman mauista ja mielipiteistä. Kunhan kirjat ovat hänen mielestään hyvin kirjoitettu. 6.9.1971 k. Te mahdollistitte tämän tapahtuman onnistumisen. Suolana ja valona maailmassa LÄMMIN KIITOS KUMUN 90-VUOTIS JUHLAKILPAILUJEN TALKOOVÄELLE. Tällä hetkellä se on Elly Griffithsin Lyhdynkantaja. Kuhmoisten Kumu Pe 26.7. Luen henkilöhistorioita, sotakirjoja ja kaikenlaista mikä on mielenkiintoisesti kirjoitettu. Hyvän kirjan voi lukea lukemattomia kertoja Kari Saren lukee monipuolisesti kirjoja, kunhan ne ovat hänen mielestään kiinnostavia ja hyvin kirjoitettuja. Klo 14.30 Arunaja Nalinakshan, Kristiina Brask, Ossi Jauhiainen ja yhtye. klo 18 Miesten Kotailta Nuutin talossa, Päijälänraitti 13, Kuhmoinen. Ja siitä, että onko jotain tärkeämpää tekemistä. klo 18 Jussi Järvinen SANAA JA YHTEYTTÄ -ILTA torstaina 1.8. Hänen tuotantonsa kertoo intiaanien elämästä ja heimopoliisista. – Hän kirjoittaa historiallisia kirjoja, mutta ne ovat kuin romaaneja, todella mielenkiintoisia. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.” (Mat.5:13–15) Suolan tarkoitus on, että suolan maku erottuu ruuasta ja suola antaa siihen raikkaan maun. Lämmin kiitos osanotosta. Paavali opettaa asiasta näin: ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room.12:2) Siinä hyvää opetusta suolana olemisesta. heinäkuuta 2024 SANAN KULMA REIJO HEIKKILÄ KUKA MUKA LUKEE KIITOKSET Kirjoittaja on toimii Kuhmoisissa Helluntaiseurakunnassa vapaaehtoistyöntekijänä. Lukumäärä riippuu siitä ovatko kirjat 100vai 400-sivuisia. Ei kaipuuta sanat, kukkaset peitä, on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. – Eeti-mummuni kuulemma luki jopa kangaspuilla kutoessaan, nauraa Saren. Luen luvun tai kaksi ja totean, ettei kirjoitustyyli ole mieleiseni. Klo 16 Pepe Willberg. Hannu Lahtinen ja diakoni Terhi Ratalahti; Salla Harjunen musisoi Olet sydämellisesti tervetullut! Kutsu, kiitä ja onnittele lehtiilmoituksella!. Välillä petyn täydellisesti. Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti kertoo Nuutin talon historiasta ja Nuutin isäntä Sami Lundahl elämänja työurastaan. Su 28.7. – Jos en tunne teosta, luen takakannesta minkälainen aihe siinä on. Profeetta Malakia profetoi kauan sitten näin: ”Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.” (Mal.3:18) Tänäkin aikana on varmaan Jumalan tahto se, että on jokin ero niiden välillä, jotka Jumalaa palvelevat ja niiden välillä jotka eivät häntä palvele. Yhteistyössä on voimaa. Sarenin suku on ainakin muutaman sukupolven ollut innokas lukemaan. Liput: lippu.fi Kuolleet Mikko Johannes Ahonen 92 v EVANKELIUMIN ILTA torstaina 25.7. Su 28.7. Teemu Keskisarjan Saren nimeää myös hyväksi. Omasta kirjahyllystään Saren lukee kirjoja uudestaan, jos kirjastosta ei juuri sillä hetkellä ole uutta luettavaa. – Luin kaikki mitä siellä Pataveden koulun kirjastossa oli, en muista enää kaikkia. Lukuharrastus on alkanut kansakoulun alaluokilta asti. Intiaanien ajatusmaailma on hyvin mielenkiintoi” Samalla kun käyn apteekissa, käyn myös kirjastossa. Siksi uskovat olkaamme positiivisena suolana maailmassa. – Tony Hillerman on yksi hyvistä. Keskustelua aiheesta ”Kädet kertovat”. Vieraana seurakuntapastori Lillimari Lehmijoki. Se ei kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Monta kertaa olen sen lukenut. Yleistä mielipidettä seuratessa tuntuu siltä, että on painetta siihen, että uskovan elämässä olevan suolan pitäisi mukautua maailman yleiseen makuun ja mielipiteeseen. Torvelan eräpoikien historian isoin punnittu hirvi oli 278 kiloa lihapainoa. klo 18 Naisten Tupailta Lehdesmäellä, Salmijärventie 54, Kuhmoinen. Kirjahyllyssä lempiniteet Kirjan aihetta enemmän Sarenia kiinnostaa se, että miten ja millä lailla kirja on kirjoitettu. Sekin on mahdollista, että me olemme joskus liian innokkaita joitenkin mielestä
Tutkitusti kesällä aiheuttavat eniten tapaturmia alkoholi ja urheilu. – Asser Puolamäen sotatie oli alkanut kesällä 1939 kun Kuhmoisista lähti ryhmä miehiä vapaaehtoisiin linnoitustöihin. Hajallelyödyistä miehistä hän kokosi oman joukon, jonka avulla huomattavalla tavalla vaikutti vastaiskun onnistumiseen edeten aina menetettyihin asemiimme saakka huolimatta siitä, että vihollinen tuki sitkeästi taistelevaa jalkaväkeään voimakkaalla suorasuuntaustykkija kranaatinheitintulella. Miten tähän sopii hallituksen terveysohjelma. – Kukkien laskun jälkeen oli tilaisuus poiketa Puolamäen syntymäkodissa, jossa on jäljellä hänen itsevalmistamia huonekaluja. Yhdessäkö, ei välttämättä, toivottavasti. Meneekö siellä vartti vai puolitoista tuntia, sitä ei koskaan tiedä. – Unto Ek on myös erittäin mielenkiintoinen. Aikaisemmin on ylikersantti Puolamäki kunnostautunut myös partiotehtävissä hankkien johdollemme tärkeitä tietoja vihollisesta.” Kuhmoisissa on myös toinen Mannerheim-ristin ritari Esa Karjalainen. Puolamäen ansioihin kuului erityinen kuntoisuus, mutta ritarinimitys tuli viimeaikaisista tapahtumista, Seppo Unnaslahti kertoo. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 24. ”Käyk Chivas Regal?” ”Ei ku Cittaris pakul.” Tapahtuuko puhallutus vastaanottajan kotiovella, kun juopuneelle edelMätäkuun juttuja leenkään ei saa tarjoilla ja myydä. Erään tutkimuksen mukaan liikunta ei välttämättä lisää elinikää. – Samalla kun käyn apteekissa, käyn myös kirjastossa. Tai siis antaa, mutta mahdollinen voitto on ostajan itse veikkauskortilla lunastettava. Mannerheim-ristin ritarien säätiön nettisivuilla sanotaan: ”Ylikersantti Puolamäki kunnostautui vihollisen nykyistä suurhyökkäystä torjuttaessa erikoisesti Salmin taisteluissa. Kari Sarenilla on aseiden historiasta kertova kirja. Mukana Padasjoelta oli 99-vuotias sotaveteraani Viljo Pastila. heinäkuuta 1944. – Olen kuitenkin melkein kuolematon, hän sanoo viitaten isoon lääkekasaan pöydällä. Aikaisemmin Saren kävi tansseissa, mutta sairastelun takia kunto on mennyt huonommaksi. Viinaa saa tilata lahjaksi kotiin tuotuna, mutta se toinen valtion firma ei anna ostaa ystävälle edes ässäarpaa. – Dekkareissa ärsyttää ennen kaikkea se että kirjailijat kirjoittavat asiasta mistä ne ei ymmärrä yhtään mitään. Merkkivuoden kunniaksi kotiseutuperinteen vaalijat Kuhmoisista ja Padasjoelta laskivat seppeleen Puolamäen haudalle. Viisasten kerho tapaa siellä. Huomionosoitus oli poikkeuksellinen, sillä Puolamäki oli kaatunut Nietjärvellä kolme päivää aikaisemmin. Talo on nykyään kotimuseona, kertoo Unnaslahti. Kokonaisuutena nämä STM:n hurjat suunnitelmat vaikuttavat aprillipilalta, mutta kun nyt on heinäkuu, kyseessä täytyy olla mätäkuun juttu. Tarkka lukija tarkistaa faktat Saren on tarkka siitä, että asiat ovat kirjattu oikein. Nimityksestä tuli torstaina kuluneeksi tasan 80 vuotta. Intiaanit kyllä ymmärtävät varastamisen, jos jollain on puute. Kuka muka lukee -juttusarja kertoo ihmisistä, jotka ovat tuttu näky kirjastossa ja jotka lukevat paljon. Metsästäjälle ja entiselle metsurille on sattunut kaikenlaisia tapaturmia. He esimerkiksi ihmettelevät valkoista miestä, että miksi pitää varastaa, vaikka heillä on jo kaikkea. Tosin vain arkisin kello 9–21. Arja Heinilä Arja Heinilä. Kirjastossa tulee käytyä pari kolme kertaa viikossa. Peitsi – promilleton pakinoija nen. P. Samalla hallitus voisi korottaa promillerajoja, kuka nyt pienessä sievässä kyläkauppaan enää ajaa, kun on kotiinkuljetus. Yleensä he myös toistavat liikaa itseään. Kustaa Vilkunan kirja taas on kansanperinteen perusteoksia, johon voi aina palata. Toimitettavaa määrääkään ei lakiluonnoksessa rajata, vaan se, kuinka monta lavaa vastaanottajan autotalli vetää, vaikuttanee asiaan. Amerikkalainen Hillerman on kirjoittanut luontoa ja Navajo-kulttuuria esitteleviä dekkareita, jotka kuvaavat rikosjuonen osana tai rinnalla amerikkalaisen valtakulttuurin ja paikallisen intiaanikulttuurin yhteentörmäystä. Puolamäki syntyi Kuhmoisissa 1918. Asser Puolamäki sai ritarin arvonimityksen erityisen suurista sotilaallisista ansioista. Asemien vyörytyksen jälkeen ylikersantti Puolamäki varmisti erään tärkeän tien, kunnes lisää omia joukkoja saatiin paikalle. Siitä hän tarkistaa, ovatko dekkarikirjailijat osanneet kertoa aseisiin liittyvät tiedot oikein. Sotaveteraani Viljo Pastila seuranaan Seppo Unnaslahti, Matti Jaakkola ja Ilari Hakia kunnioittivat Mannerheim-ristin ritari Asser Puolamäkeä hänen haudallaan. – On erittäin harvinaista, että pienessä kunnassa on kaksi Mannerheim-ristin ritaria, Unnaslahti sanoo. Korottamalla alkoholin määrää kansalaisen veressä, on tämän helpompi sopeutua leikkauksiin ja veronkorotuksiin. On harvinaista, että ritariksi nimitettiin postuumisti, mutta nimityspäivänä ei ehkä ollut tietoa kaatumisesta. Omasta kirjahyllystä löytyy niteitä, jotka voi lukea vaikka kuinka moneen kertaan. Pari suomalaista on, jotka ovat kirjoittaneet ihan hyviä dekkareita, esimerkiksi Seppo Jokinen. heinäkuuta 2024 5 KUKA MUKA LUKEE Ritaria kunnioitettiin kukkaseppelein PAKINA Ovatko Petterin hallituksen alinta kastia koskevat sopeutuskeinot saaneet rinnalleen hyvitteleviä toimia. Hyvän kirjan voi lukea lukemattomia kertoja Kari Saren lukee monipuolisesti kirjoja, kunhan ne ovat hänen mielestään kiinnostavia ja hyvin kirjoitettuja. Väl keven: Turkulaine kysys kerran börssis baarimikolt mik ois oikke hyvä viski. Kuhmoisten Sanomat Ylikersantti Asser Ensio Puolamäki nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 18. Hän oli juoppo salametsästäjä, joka kirjoitti metsästyksestä ja muusta siihen viittaavasta. Kaatuessaan hän oli 26-vuotias. Toisen tutkimuksen mukaan kiire aiheuttaa ryppyjä (ei siis ryyppyjä)
– Ihan hyvä päivä, vaikka aluksi jännitti, Kumun puheenjohtaja Tero Sarkanen kommentoi.. Aamun satanen oli vähän pelottava, kun vuonna 2017 olen viimeksi lähetettynä lähtenyt. – Onnistuneet tulokset ilahduttavat. Kumu sai kiitokset liikuntapaikkojen ahkerasta hyödyntämisestä. Hienoa tosissaan tekemistä hymyssä suin, Liehu summasi. Ohi kiri 400 metrin SM-pronssimitalisti Jouni Marttila. Yksi heistä oli Saku Liehu, joka ei myöskään ollut mitalivaan tulosjahdissa. Pelkona oli, että joutuu yksin juoksemaan. Mitään ei jäänyt hampaankoloon, olen saavuttanut tällä kaudella kaikki ja paljon enemmän, Lehto totesi. – Kiva, että juoksussa oli kisan makua. – Vielä eivät lapset ole ohi menneet. – Järjestelyt ovat loistavat, kenttä on hyvä ja kilpailijat tsemppaavat toisiaan. Seuraa edustava kesäkuhmoislainen ja harmoislaiset juuret omaava Kalle Lehto juoksi helmikuussa Suomen aikuisurheiluliiton SM-hallikisoissa pronssia ja pari viikkoa sitten Oulussa pidetyissä SM-kisoissa hopeaa. Lehdon juoksumatka on 800 metriä. Kuhmoisissa on pidetty huolta liikuntapaikoista ja huolehdittu liikuntaneuvonnasta ja -ohjauksesta, kehui sivistystoimenjohtaja Pertti Terho (vasemman puoleisessa kuvassa oikealla) Harri Pihkalan (vas) ja Pipsa Suomisen (keskellä) työpanosta. heinäkuuta 2024 KUMULAISET f Kalle Nuuttila M35 400 m f Kalle Lehto M40 800 m f Saku Liehu M45 100 m, pituus, kuula f Antti Mattila M45 3000 m f Salla Koskinen N35 100m, 400 m, 800 m, kuula Katja Alatalo ”Kesän mukavimmat kisat” Kuhmoisten Kumun ainoa naisedustaja kisoissa oli N35-sarjaan osallistunut Salla Keskinen (vasemmalla), joka urakoi päivän aikana sekä kolme juoksumatkaa että kuularingissä. Kiva kuitenkin, että oli kisan makua, Lehto kommentoi. Nämä ovat kesän mukavimmat kisat, Lehto totesi. Kuulaa yhä työntävä 95-vuotias Leo Saarinen (keskellä valkoisessa paidassa) oli yksi juhlakisojen kunniavieraista ja sai tervehdyksen Kumun puheenjohtajalta Tero Sarkaselta. Kisan voitti Jouni Marttila, joka pinnisti Lehdosta ohi maalisuoralla. Oikealla Anna Kylmänen ja Johanna Ruupunen omalla ratakierroksellaan. Liehu kertoi käyvänsä vanhalla kotikentällä kerran kesässä perheen kanssa kokeilemassa, kuka on pikamatkojen nopein. Lehto sai seuraltaan ansaitun muistamisen samalla kun pokkasi lauantaina saavuttamansa hopeamitalin. – Toimme mukanamme ihmisiä, jotka eivät ole kisoissa ennen käyneet ja he hämmästyivät hyvästä meiningistä ja hyvistä puitteista. Kuula meni yllättävän hyvin ja pituushypystä oli tavoitteena selvitä ilman loukkaantumista, Liehu tiivisti päivän kulun. Muistamiset saivat myös Timo Haukilahti, Kunto Viiru sekä Eero Lampi. Katja Alatalo 90-vuotias Kuhmoisten Kumu on vilahdellut tällä kaudella yleisurheilukentillä kotipitäjän ulkopuolellakin. Kilpailut alkoivat arvolleen sopivasti Atte Unnaslahden esittämällä Maamme-laululla (kuva keskellä) ja päättyivät hyväntuulisiin muisteloihin Honkahovilla (kuva oikealla, kuvan ottaja Kari Tuomola). – Takasuoralla oli aika paljon vastaista tuulta, ja ykkösenä juokseminen on mentaalisestikin työlästä. Kierroksellakin ehkä pärjään, mutta jos kaksi juostaan niin sitten poika menee ohitse. Oman tervehdyksensä juhlakilpailuihin toi myös Kuhmoisten kunta. – Tavoite oli juosta vain SM-kisoja, ei niinkään saada niistä mitaleja, Lehto iloitsi. Juoksuradalla nähtiin tänä vuonna useampi Kumua edustava urheilija. Sekä Lehto että Liehu kehuivat kisajärjestelyjä keskimääräistä paremmaksi. – Suomi liikkeelle -ohjelmassa on kaksi tavoitetta: Se, että rakenteet ovat kunnossa ja että niitä hyödynnetään. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 24. Kumua edustava kesäkuhmoislainen Kalle Lehto (oikealla) jäi loppusuoralla niukasti toiseksi 40-vuotiaiden miesten 800 metrillä
alv. Petri Liehu p. viim. Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Tervetuloa. 040 740 6374 Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 0400 638 764 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040 586 7729 www.countryhelp.fi KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KEITTIÖT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 0400 121 997 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET PÄIJÄNNE SÄHKÖ OY Jarmo Laakso p. TILAUSHINNAT 2024 (kotimaa, sis. tapahtumat OPASOL OY p. klo 11–15 arkisin 7.00–19.00 la 8.00–19.00 su 9.00–19.00 Keittiö palvelee 10–18.30 Kuhtuu-torilla la 27.7. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKETTA Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. p. 24 t. 040 8271583 Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy p. klo 12 mennessä – ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Wirmailan Rusthollin sukuyhdistys ry:n vuosijuhla ja -kokous su 11.8.2024 Muuramen seurakuntakodilla. Su 4.8. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. Tilaisuuden järjestävät Kopolan Kannatusyhdistys ry ja Kuhmoisten kunta Kuuloja kehonkieliluennot Kuhmolassa tiistaina 30.7. Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. 12:00–13:00 • Kahvitarjoilu 13:00–13:15 • Kehonkieli ja sen tulkinta -luento 13:15–15:00 • Näyttelijä (FIA) laulaja ja viihdetaiteilija Päivi Mäkinen luennoi ja avaa aihetta hauskojen esimerkkien kautta. 040 551 7540 Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. Klo 11 messu Muuramen kirkossa, lounas klo 11.30-, vuosijuhla klo 13.30Lounas + kahvit 40 €. 0400 852 532 Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 040 571 0327 henni@paijat-tili.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Painopaikka Lehtisepät Oy www.kuhmoistensanomat.fi Lehdelle toimitettu materiaali on lehden omaisuutta ja se saa käyttää sitä omissa kanavissaan: Verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. 040 166 4495 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut Mia V Ky mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi huolto. Irma Kallio p. alv 10 %) 12 kk jatkuva kesto (sis. ja Eurooppa OPASOL OY p. 040 483 0860 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat ja elinkeinoelämä Hannu Lahtinen Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta sinä haluaisit lukea. 040 829 8158 jarmo.laakso@paijanne-sahko.fi SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. näköislehden) 94,50 € 12 kk määräaik. erikoiskuljetukset/kotim. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 24. Ilm. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi Päijät-Tili Toritie 44, p. 29.7. wirmaila.rustholli@gmail.com tai pj:lle 050 567 8165 KOKOUKSET Tilaisuus alkaa klo 12:00 ja kestää 3 tuntia. 0400 852 532 Kuhmoisten Sanomat TOIMITUS Puolueeton kotiseutulehti ISSN 0356-228X Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 228 (LT-2022) Asiakaspalvelu, ilmoitusmyynti ja -valmistus Tuija Käki-Lahtinen ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (lomalla 8.7.–11.8.2024) sijaistaa Jeremy Roselli Valmis pdf-aineisto julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja valmistettavan ilmoituksen aineisto edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. %) ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Kesäteatteri Kangasalla / yhdessä Padasjoen Seniorien kanssa Su 11.8. 040 547 5411 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. ILMOITUSHINNAT 2024 (sis. 24%. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Sisäänpääsymaksu 20 €/hlö. Kirjoita omalla nimelläsi. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. Linnan Saneeraus ja Pelti Mitsubishi Electric RW25 050 320 1518, www.linnatuli.fi ISÄNNÖINTIPALVELUT asuntotrio.fi, Toritie 50 Mika Lyytinen 040 727 4769 Mika Järvinen 0400 236 344 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV, Anne-Maj Ronni, IAT p. Hintoihin sisältyy alv. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 040 551 7540 Seijan Pidot Tmi Pitopalvelu Seija Ruokola p. Kuhmoisten Sanomat. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 044 493 8191 JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Juhani Luumi 050 431 5632 juhani.luumi@mhy.fi Teemu Sarhemaa 0400 551180 Timo Sormunen 044 244 9779 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. Pienlaskutuslisä alle 25€:n ilmoituksista on 5 €. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. K K IINTEISTÖTAITO IINTEISTÖTAITO Soramäentie 32, 17500 Padasjoki 0400-414766 SILJANDER SILJANDER pekka.siljander@hotmail.com • Lvi-suunnitelmat • Jätevesisuunnitelmat • Kvv-työnjohto • Lämpöjärjestelmien suunnittelu • Radon mittaukset TO bbq kana PE lihapullakastike MA kiusauksia TI haukimurekepihvit KE nakkikeitto Kuhmoinen (03) 555 6382 LOUNAS 25.-31.7. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja väliajalla ilmainen kahvitarjoilu. Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin. Yhteistyössä Eläkeliiton Kuhmoisten yhdistyksen kanssa Konsertti Vanha Puolamäen talossa, Orivedentie 63. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 ILMALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! Myynti, asennus, huolto Putkiasennus Lehtonen Oy p. 0400 638 764 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. ILMOITUSAINEISTO Toimittaja Arja Heinilä 045 635 5335 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Katja Alatalo 040 716 8052 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Avoinna: ma 9.30–15.00 ti, ke ja pe 9.30–13.00 to suljettu ILMOITUS-, TILAUSJA LASKUTUSASIAT p. ministeri P e r t t i S a l o l a i n e n kokoomuksen teltalla klo 12-13. Aineistot pe 26.7. Kuhmolan osoite on Toritie 57, Kuhmoinen. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Piili Kuhmoinen p. 24%. 0400 131 170, Kirkkotie 8 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! Putkiasennus Lehtonen Oy p. 0400 638 764 S. Ensi viikolla kuponki-ilmoitukset lehdessä. 040 700 1165 SÄHKÖASENNUS TURVE OY Kaikki sähköalan työt p. Tilassa induktiosilmukka ja kirjoitustulkkaus. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. 044 244 9779 KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 98 €, 6 kk 59 €, 3 kk 42,50 € 12 kk jatkuva digikesto 58 € (kysy myös muita vaihtoehtoja asiakaspalvelusta) Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. • Aluksi korvalääkäri Elina Rytsölä luennoi kuuloon ja kuulonalenemiseen liittyvistä asioista. heinäkuuta 2024 7 LOUNAAT SEURAT LIIKEHAKEMISTO Liikehakemisto: 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. Hintoihin sisältyy alv. Paikalle voidaan ottaa enimmillään 85 henkilöä. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p
– Opiskelimme yhdessä hoiva-avustajiksi Hong Kongissa. Naiset ovat Janice Reqala, Leiza Calma, Rowena Eqay ja Jocelyn Enopia. klo 17–20 KUHMOLAN TORIALUEELLA Seuraava iltatori ke 7.8. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. Heillä on hyvin rento asenne, he eivät millään lailla jännitä vanhuksia. – He olivat opiskelleet Suomen kieltä jo kotimaassaan. Kielitaito kaikilla oli vähintään A2.1 eli peruskielitason alkuvaihe. – Aamuvuorossa autamme asukkaita aamupesun, suihkun, ehkä saunan ja vessaanmenon kanssa. – Meillä oli avustajien tarve ja saimme ensin kaksi. He ovat matkanneet vuosi sitten Filippiineiltä töihin Suomeen. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa viran vastaanottamisesta. Tehtävään haetaan henkilöä, jolla on opetushallinnon osaamista, kunnallishallinnon yleistä tuntemusta, kuntatalouden riittävää osaamista sekä hyvät vuorovaikutus-, yhteistyöja esimiestaidot sekä kykyä strategiseen ajatteluun. Suomalaiset ovat meille aina ystävällisiä, kilttejä ja auttavaisia. Kuhmoinen on savuton kunta. Silloin kaikki menee hyvin, he sanovat hymyillen. On tosi mukava kuunnella kun he puhuvat jo keskenäänkin Suomea. – Ehkä syksyllä pääsemme käymään. Soitamme heille videopuhelun joka ikinen ilta. Sen huomaa, että kotimaassaan he ovat olleet paljon iäkkäiden ihmisten kanssa tekemisissä. Kaikki tekevät sen, mitä hoiva-avustajien työhön kuuluukin. Aamuja iltatoimet ovat päivän tärkeimmät työt. Kaikista vaikeinta meidän mielestämme on Suomen kielen puhuminen. Kaipaamme lapsia kovasti. Ruuan jälkeen menemme heidän kanssaan ulkoilemaan. 10 00 4 00 10 00 Pepsi Max, 7UP Zero Sugar, Hartwall Jaffa sokeriton tai Novelle plus VIRVOITUSJUOMAT 6 x 0,33 l/tlk (1,23/l) sis. Kun vuodeosasto lakkautettiin, saimme sieltä kaksi lisää. Hakemus jätetään Kuntarekry-järjestelmässä https://www.kuntarekry.fi. On yleistä, että siellä hoidetaan omia vanhempia kotona. Arja Heinilä Kuhmoisten kunta sijaitsee Päijänteen länsirannalla, valtatien 24 varrella. HSS järjesti heille ensimmäisen asunnon, passin, pankkitilin ja henkilöpaperit. Elämä heidän kulttuurissaan on enemmän yhteisöllistä. DJ klo 20 & klo 23.30-01.30 MIKA RÄMÄ klo 21-23 LA 27.7. – Me hymyilemme aina. Se ei ole helppoa. Hoiva-avustajat toivovat saavansa jatko-opiskella lähihoitajiksi. – Täällä on helpompi tehdä töitä kuin kotimaassamme Filippiineillä. Sitä varten kaikki ovat säästäneet lomiaan ja rahaa. – He jaksavat myös aina iloisesti tervehtiä ja puhutella etunimellä, kertoo Rujala. Heillä on aito halu toimia asiakkaiden kanssa. heinäkuuta 2024 ” On tosi mukava kunnella kun he puhuvat jo keskenäänkin suomea. Jokaisesta paperista joutuu maksamaan. Olemme yhteisöllinen ja aktiivinen noin 2300 asukkaan kunta. Hannu Auvinen klo 13-16 Arja Heinilä Neljä hoiva-avustajaa tulee Päijännekodin aulassa iloisina vastaan. Palkka on hyvä, kotimaassa emme pystyisi saamaan näin hyvää palkkaa. Työhakemukset toimitetaan viimeistään 5.8.2019 klo 15 mennessä. Meri Rujala kiittelee filippiiniläisten rohkeutta puhua Suomea. Lukeudumme Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. – Me annoimme työn, kaikki muu oli järjestön kautta hoidettu, Päijännekodin palveluvastaava Meri Rujala kertoo. Niin yhdistykset, yritykset, osuuskunnat kuin yksityishenkilötkin voivat hakea ohjaamaan erilaisia harrastuksia. Nauru kuuluu jo kaukaa. Autamme myös syömisessä niitä, jotka apua tarvitsevat. 040 718 5959 vkot 24-26 tai sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ilkka Säynätjoki ilkka.saynatjoki(at)kuhmoinen.fi p. Lisätietoja tehtävästä antaa kunnanjohtaja Anne Heusala anne.heusala (at) kuhmoinen.fi p. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI MEILLÄ ON MISTÄ VALITA EDULLISESTI HINNAT VOIMASSA TO–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. HSS hoitaa sote-ammattilaisten rekrytoinnin ja kouluttamisen Suomeen mistä tahansa maailmasta. kmarketsuomi Plussa-etu –33% ••••• 3 99 Ilman Plussa-korttia 5,25 rs Plussa-etu –24 % ••••• Plussa-etu –30-33 % ••••• 3x 6-pack 2 kpl 3 pkt Plussa-etu –35 % ••••• TULE HARRASTAMISEN OHJAAJAKSI Kunta etsii uusia harrastusten ohjaajia seuraavalle Harrastamisen Suomen mallin kaudelle. Prosessiin tarvitaan paljon rahaa. Heillä kaikilla on kotimaassa asuvia lapsia. Hoiva-apua Filippiineiltä Hoiva-avustajina Päijännekodilla työskentelevät Janice Reqala, Jocelyn Enopia, Rowena Eqay ja Leiza Calma jaksavat aina hymyillä. 0500 234 230. Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. – Haluaisimme tuoda perheemme tänne. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 24. Opiskelimme myös suomen kieltä. Lisätiedot Kuhmoisten harrastamisen mallin koordinaattorilta sähköpostitse mariella.rauhala@kuhmoinen.fi. Suomessa harva hoitaa vanhempiaan kotona. Ratsastuspainotteinen lukiomme ja vuoden 2019 alussa valmistunut päiväkoti rikastuttavat jo ennestään monipuolista palvelutarjontaamme. Kunta tiedottaa K ESÄINEN ILTATOR I ke 24.7. pantit 2,70 Hartwall Jaffa mansikka-sitruuna sokeriton Vain K-kaupoista Rajoitus 2 erää/talous Naapurin Maalaiskana KANAN PAISTILEIKKEET 400-430 g (9,28-9,98/kg) Valio OLTERMANNI KERMAJUUSTOPALAT 250 g (8,00/kg) COSTA RICA JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (6,67-8,33/kg) Ei Reilu kauppa eikä premium blendit 3 x 6-pack 2 kpl 3 pkt rs Ilman Plussa-korttia 4,79-4,99/6-pack Ilman Plussa-korttia 2,99 kpl Ilman Plussa-korttia 5,19 pkt Ollaanko Facebook-kavereita. Päivätanssit klo 13-16: PETRI FORSMAN • TIETOVISA klo 18 TO 25.7. Meillä viihtyy myös vapaa-ajanasukkaat, sillä kunnastamme löytyy yli 3000 vapaa-ajanasuntoa. – Käytössämme on nostamisen apuvälineet, nosturit. Jotkut lapsista asuvat isovanhempiensa luona, joku isänsä kanssa. Olemme tottuneet tekemään kovasti töitä. Mutta joka päivä opimme lisää. Filippiiniläisillä hoiva-avustajilla on hyvä työmotivaatio vanhusten kanssa. He eivät pelkää käyttää sitä. Sahatie 9, 17800 Kuhmoinen • puh 040 548 6806 • www.sahanranta.fi 33 € KE-TO Veli-Matti Friman klo 18-21 • Lounas joka päivä SAHANRANNASSA TAPAHTUU KE 24.7. Vanhukset myös suhtautuvat hyvin filippiiniläisiin hoitajiin. TERASSIBINGO klo 18 PE 26.7. Pirkanmaan hyvinvointialueen toiveena oli, että mahdollisimman moni ikäihmisten palveluja tuottava yksikkö ottaisi Filippiiniläisiä hoiva-avustajia yksikköönsä. – Odotamme järjestöltä tietoa asiasta. Tervetuloa tekemään iltatorista Kuhmoisten vakituinen ilo! Ota osaa ja tule myymään, ostamaan, soittamaan, laulamaan, tanssimaan tai esittämään jotain muuta! Ilmoittautumisia ei tarvita, torimaksut ovat samat kuin päivälläkin, eli ilmaiset, mutta vakituiset torimyyjien paikat ovat heille varattuja ja muut vapaasti käytettävissä. Haemme Kuhmoisten kuntaan sivistystoimenjohtajaa 1.10.2019 lukien tai sopimuksen mukaan Sivistystoimenjohtajan kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. We are one! -festivaali MOVETRON, AIKAKONE, MASCARA & WALDO klo 19 SU 28.7. – He ovat tosi ahkeria, tunnollisia ja empaattisia,. Naiset ovat tulleet Suomeen Healthcare Staffing Solution -järjestön kautta. Ikäihmisiä on totuttu kunnioittamaan Jokaisella neljällä filippiiniläisellä on nyt toistaiseksi voimassa oleva työsopimus Päijännekodilla. Sivistystoimenjohtajan ominaisuuksina arvostamme kehittämismyönteisyyttä, kannustavaa johtamistapaa ja kykyä toimia yhteistyössä henkilöstön sekä luottamushenkilöiden ja sidosryhmien kanssa. Lisäksi toivomme halua olla rakentamassa tulevaisuuden kuntaa myönteisellä otteella, isojen kokonaisuuksien hallintaa ja lainsäädännön tuntemusta. Tutkitaan hyvin tarkkaan, että lapsensa pystyy täällä elättämään. Ensimmäisen vuoden filippiiniläiset asuivat yhteisessä asunnossa, mutta nyt jokaisella on omansa. Ulkomaalaisuus ei millään tavalla haittaa töitä vanhusten kanssa. Lapsia on koko ajan kova ikävä Suunnitelmissa on matka perheiden luo Filippiineille. – Filippiiniläisillä on erilainen kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan